Yhteiskunta
CSI:n kuvauspaikka ja paperimassadinosauruksen jalka: 10 kummallista paikkaa, joista on löydetty ruumis
Vainajan löytäminen on varmasti aina yllättävää, mutta jotkin paikat ovat erikoisempia kuin toiset. Listafriikki esittelee nyt kymmenen kummallista paikkaa, joista on löydetty ruumis.
Jos kävelee pahamaineisen kaupunginosan pimeillä kujilla, niin ruumiseen törmääminen voisi olla jopa odotettavaa. Tai jos löytää ruumiin suosta, järvestä, kaatopaikalta tai metsästä, niin se ei ehkä ole maailman erikoisin asia. Mutta pyykkikone, sairaalan sisäkatto, C.S.I. -sarjan kuvauspaikka tai paperimassadinosauruksen jalka ovatkin vähän oudompia tapauksia.
Rikospaikka- ja kuolemansyyntutkijat ovat kyenneet antamaan osaan näistä ruumislöydöistä ihan loogisen selityksen ja oli kyseessä henkirikos tai ei, niin kuolemantapaukset on saatu selvitettyä. Joissakin tapauksissa taas kyseessä on täysi mysteeri ja kysymyksiä voi olla hyvinkin paljon: Kuka? Miksi? Koska? Miten?
Vastauksia ei ehkä koskaan saada-
Tässä siis lista niille, jotka ovat kiinnostuneita kaikesta makaaberista ja tietysti murhamysteereistä. Mikä löydöksistä ja/tai paikoista on sinun mielestäsi kaikkein omituisin?
Paperimassadinosauruksen jalka
Toukokuussa 2021 Santa Coloma de Gramenetin kaupungissa, lähellä Barcelonaa, isä ja poika olivat viettämässä mukavaa päivää ja ihailemassa paperimassasta valmistettuja dinosauruksia.
Kaksikko havaitsi Stegosauruksen ympärillä leijailevan pahan hajun, jolloin isä kurkisti dinosauruksen jalassa olleesta reiästä sisään. Näky oli karmiva: ontossa jalassa oli ruumis. Poliisi hälytettiin paikalle ja pian palolaitos oli sahaamassa dinosauruksen jalkaa auki, jotta ruumis saatiin pois.
Poliisi tiedotti myöhemmin, että dinosauruksen sisältä löytynyt mies oli aiemmin ilmoitettu perheensä toimesta kadonneeksi eikä tapahtuneessa epäillä rikosta. Paikallisten medioiden saamien tietojen mukaan mies oli vahingossa tiputtanut puhelimensa Stegosauruksen sisälle ja lipsahtanut itse perässä yrittäessään kurotella kohti luuriaan. Hän oli jäänyt loukkuun ylösalaisin eikä todennäköisesti ollut saanut huudettua apua.
Seinäsänky
Seinäsänky, joka tunnetaan englanniksi Murphy bed -nimellä kehittäjänsä William Murphyn mukaan. Murphy keksi ja patentoi seinälle nostettavan sängyn jo 1900-luvun alussa, mutta ainakin Suomessa ne ovat edelleen melko harvinaisia. Todennäköisesti sen suosio tulee kuitenkin nousemaan, sillä seinälle, kattoon tai kaappiin nostettava sänky on loistava idea pieneen tilaan. Kunhan sen vain asentaa ja kiinnittää kunnolla.
Liverpoolissa, Englannissa, eläneen 72-vuotiaan Abigail Larsonin kohtalo oli jäädä jumiin ja menehtyä ylös pongahtaneen seinäsängyn sisään. Larson ehti olla sängyn ja seinän välissä viisi vuotta, ennen kuin hänen muumioitunut ruumiinsa löytyi.
Larson oli toki ilmoitettu kadonneeksi vuosia sitten. Hänellä oli diagnosoitu alkava Alzheimerin tauti ja tytär perheineen yritti saada hänet muuttamaan hoivakotiin, mutta Larson vastusti jyrkästi. Hän oli ilmoittanut jälkikasvulleen lähtevänsä karkuun, jos joku koittaisi viedä hänet vanhainkotiin. Ja näin perhe kuvitteli tapahtuneen. Larsonia etsittiin viikkojen ajan, mutta tuloksetta. Kukaan ei voinut aavistaa, että nainen ei ollut koskaan lähtenyt kotoaan.
Kun perhe viimein päätti myydä talon, meni tyttärentytär Janet Biggers käymään isoäitinsä tavaroita läpi. Jostain syystä hän avasi jousimekanismilla toimivan seinäsängyn. Biggers kertoo tilanteen absurdiudesta: ”Siinä isoäiti makasi, violetissa lempiyöpuvussaan. Hänen ihonsa oli kuivahtanut, mutta muuten hän näytti vain nukkuvan”.
Kuolemansyyn tutkimuksessa todettiin, että Larson oli todennäköisesti kuollut nukkuessaan, kun sänky oli jostain syystä rämähtänyt seinälle omia aikojaan.
Kaatuneen puun juuret
Lokakuun lopulla vuonna 2012 läntisellä Karibianmerellä, Jamaikan eteläpuolella, muodostui trooppinen hirmumyrsky, joka sai nimekseen Sandy. Hurrikaani Sandy tappoi vähintään 233 ihmistä ja aiheutti kymmenien miljardien tuhot Karibian saarivaltioissa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Yhdysvaltojen Connecticutin osavaltiossa, New Havenin rannikkokaupungissa, Sandy paljasti palan piiloteltua historiaa. Kaupungin keskustassa sijaitsevassa suositussa puistossa kaatui 103-vuotias, historiallinen tammi. Paikallinen ulkoilija havaitsi kaatuneen puun juuristossa jotain eriskummallista – siellä oli ihmisen jäänteitä.
Alue tietenkin eristettiin, mutta nopeasti kävi ilmi, että kyseessä ei ollut tuore murhan uhri vaan jäänteet kuuluivat vuosien 1799 ja 1821 välillä kuolleelle henkilölle. Historioitsijoiden mukaan puiston aluetta käytettiin 1600-luvulta lähtien erityisenä hautausmaana, jonne yön pimeydessä haudattiin muun muassa isorokkoon menehtyneet. Vuonna 1821 hautakivet siirrettiin oikealle hautausmaalle, mutta suurin osa sadoista jäänteistä jätettiin niille sijoilleen.
Kaatunut tammi oli aikoinaan istutettu jonkun viimeisen leposijan päälle ja nyt juuret olivat nostaneet luita mukanaan. Juuri ennen Halloweenia tehty löydös herätti paljon mielenkiintoa ja tietenkin villejä teorioita luurangon alkuperästä.
Pyykinpesukone
Yhdysvaltojen Arkansasissa asuva 25-vuotias Brooke Haney torkkui sohvallaan eräänä lokakuisena iltapäivänä vuonna 2015. Hän oli ottanut rauhoittavia lääkkeitä, joita lääkäri oli määrännyt ahdistukseen ja unettomuuteen. Raskaana olleen Haneyn piti voimakkaasta lääkityksestään huolimatta huolehtia lapsistaan: 10-kuukautisesta vauvasta ja 3-vuotiaasta Alexis-tyttärestä. Perheen 7-vuotias lapsi ei ollut kotona.
Äidin nuokkuessa Alexis oli ryöminyt pyykinpesukoneeseen ja sulkenut sen luukun, jolloin rumpuun rupesi ryöppyämään kuumaa vettä. Pesukone oli nimittäin ohjelmoitu käynnistymään, kun ovi suljetaan.
Myöhemmin Brooke Haney havahtui sohvalta ja rupesi etsimään Alexista. Hän haki myös naapurista apua. Lopulta pieni tyttö löytyi pesukoneesta kuolleena. Kuolinsyyksi määritettiin palovammat ja ihon kuoriutuminen. Alexisin karmea kuolema järkytti laajasti.
Poliisin tutkimuksissa perheen 7-vuotias kertoi, että lapset osallistuivat kotitöihin nimenomaan pyykkihuollon kautta. Aina kun ohjelma oli valmis, ryömi joku heistä sisään koneeseen ojentamaan märkiä vaatteita toiselle, joka sitten heitti ne kuivausrumpuun.
Pesukoneeseen meneminen oli siis pienelle Alexisille täysin normaalia – tuolla kertaa siitä vain seurasi lohduton tragedia. Brooke Haney pidätettiin epäiltynä alaikäisen terveyden vaarantamisesta. Hän tunnusti syyllisyytensä ja tuomittiin ehdonalaiseen vankeuteen.
Kumottu sohva
Englannin Bristolissa samalla kadulla asuneet Alan Derrick ja Dennis Pring olivat satunnaisia ryyppykavereita. Kun Pringiltä meni asunto alta vuonna 1998, tarjosi Derrick kaverilleen mahdollisuuden yöpyä hänen sohvallaan. Eräänä aamuna 73-vuotias Pring ei kuitenkaan enää herännyt.
Tuetun asumisen yksikössä asunut Derrick ei uskaltanut ilmoittaa Pringin kuolemasta viranomaisille, sillä pelkäsi saavansa häädön; alivuokralaisten pitäminen oli kiellettyä. Niinpä hän käänsi sohvansa – kuolleen Pringin kera – ympäri ja jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Vuonna 2008 Derrick häädettiin. Asunto oli saastaisessa kunnossa: ei juoksevaa vettä, sähköä tai kaasua; joka puolella roskia polviin saakka ja kylpyamme oli täynnä ihmisen ulostetta. Vaikka kyse oli tuetusta asumisesta, ei Derrickin huoneistoon ollut saanut lain mukaan mennä ilman tämän lupaa.
Kun siivousryhmä tuli valmistelemaan huoneistoa seuraavaa asukasta varten, löydettiin ylösalaisin käännetyn sohvan alta Pringin ruumis. Derrick ei joutunut syytteeseen, vaikka oli kymmenen vuotta sitten jättänyt menehtymisen ilmoittamatta. Mutta palveluyksikkö muutti toimintatapojaan ja uusien sääntöjen mukaan kaikkien asukkaiden huoneistoihin on tehtävä säännöllisiä tarkastuksia.
Derrickin asunnosta tulevasta löyhkästä oli kyllä tehty vuosi Pringin kuoleman jälkeen valitus. Hajun lähdettä oli käyty yksikön toimesta tutkimassa, mutta syylliseksi oli todettu tukkeutunut vessanpönttö. Tarkistuksen tehnyt työntekijä oli pistänyt kumotun sohvan merkille, mutta ei ollut kurkannut sen alle.
Lukittu urheilukassi
Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaan tiedustelupalvelu MI6:lle työskennellyt Gareth Williams löydettiin elokuussa 2010 kuolleena omasta kylpyammeestaan. Ruumis oli munalukolla lukitussa urheilukassissa, jonka vetoketju oli kiinni. Munalukon avain löytyi laukun sisältä, Williamsin alta.
Kun rikostutkimus alkoi, vaativat sekä MI6 että yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut huippuvakoojan tietojen salaamista. Garreth oli ollut matematiikkanero ja Yhdistyneen kuningaskunnan paras kryptologi. Lontoolaisessa turvatalossa asunut mies teki paljon salaisia työmatkoja muun muassa USA:n tiedusteluvirasto NSA:n päämajaan.
Williamsin kuolema julistettiin välittömästi murhaksi. Ruumiista ei kuitenkaan löytynyt mitään ulkoisen väkivallan merkkejä eikä asuntoon oltu murtauduttu.
Kolme vuotta myöhemmin Suur-Lontoon poliisitoimi, joka myös Scotland Yardina tunnetaan, tiedotti, että Williamsin kuolema olikin murhan sijaan ”todennäköisesti vahinko”.
Rikostutkimuksessa oli tultu siihen tulokseen, että Williams oli jotenkin lukinnut itsensä laukkuun; ehkä testatakseen, olisiko sieltä pois pääseminen mahdollista. Poliisi oli löytänyt Williamsin hakuhistoriasta käyntejä sadomasokismia, klaustrofiliaa ja sidontaa käsittelevillä sivustoilla – kyse saattoi siis olla seksuaalisesta fantasiasta.
Williamsin DNA:ta ei kuitenkaan löytynyt munalukosta eikä kädenjälkiä kylpyammeen reunoilta. Toisaalta ei löytynyt kenenkään muunkaan. Traagista kuolemaa on kuvailtu ”selittämättömäksi vahingoksi”, jonka ei uskota mitenkään liittyneen Williamsin työhön vakoojana.
Kesällä 2021 Suur-Lontoon poliisi ilmoitti käyvänsä yli kymmenen vuotta vanhan todistusaineiston uudelleen läpi. Kylpyhuoneesta nimittäin oli aikoinaan löytynyt pieni pätkä hiusta, jonka ei todettu kuuluvan Williamsille. Siitä ei kuitenkaan aikanaan voitu luoda riittävää DNA-profiilia, mutta nyt menetelmät ovat kehittyneet huimasti.
Mysteeri saattanee ratketa tulevaisuudessa, sillä DNA-profiilin rakentaminen onnistui. Sille ei kuitenkaan löytynyt osumaa tietokannoista, mutta tulokset ovat nyt odottamassa, jos kyseisen henkilö DNA-tiedot joskus tavalla tai toisella päätyvät viranomaisten käsiin.
Tosielämän kummitustalo
Vicksburgin kaupungissa, Yhdysvaltain Mississippissä, sijaitseva hylätty Kuhn Memorial State -sairaala perustettiin vuonna 1832 pahasti jyllänneen isorokkoepidemian vuoksi. Myöhemmin se toimi muun muassa sotilassairaalana, keltakuume-epidemian keskeisenä hoitolaitoksena sekä mielisairaalana.
Se on ollut tyhjillään vuodesta 1989 saakka, joten ilman kunnostusta rakennukset ovat päässeet karseaan kuntoon. Ei siis ihme, että siellä väitetään kummittelevan. Vanha sairaala on kaiken maailman aaveenmetsästäjien ja paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneiden suosiossa.
Kesäkuussa 2015 jälleen joukko aaveenmetsästäjiä vieraili hylätyssä sairaalassa. Reissusta tuli kuitenkin oletettua todellisempi ja kauheampi, kun kummitusten sijaan ryhmä löysi lattialta verijälkiä. He lähtivät seuraamaan vanaa, joka näytti uhkaavasti siltä, kuin pahasti vertavuotavaa henkilöä olisi raahattu. Jäljet kulkivat rappukäytävää alas ja umpeenkasvaneelle pihamaalle. Heinikosta aaveenmetsästäjät löysivät naisen ruumiin.
Nainen tunnistettiin 69-vuotiaaksi Sharon Wilsoniksi, joka oli aiemmin ilmoitettu kadonneeksi. Tekijätkin saatiin kiinni jo ennen ruumiin löytymistä, kun poliisi nappasi heidät ajamassa Wilsonin varastettua autoa.
Tästä keikasta olisikin voinut tehdä jakson johonkin lukuisista tositelevisio-ohjelmista, joissa jahdataan olemattomia ääniä ja pimeässä lentäviä yöperhosia.
C.S.I. -sarjan kuvauspaikat
Syyskuun 12. päivänä vuonna 2006 rikospaikkatutkijoista kertovan C.S.I. New York -draamasarjan kuvauspaikalta löytyi muumioitunut ruumis.
Kuvaukset olivat käynnissä losangelesilaisen kerrostalon seitsemännessä kerroksessa, kun samaan aikaan viidennestä kerroksesta löytyi kuollut mies. Asunnosta oli leijunut pahaa haju eikä asukas ollut aikoihin maksanut vuokraansa, joten huoneistoon mentiin sisälle ilman lupaa.
Tarinan mukaan sarjaan kuvattiin juuri tuolloin jaksoa, jossa löytyi muumioitunut ruumis, mutta huhu ei pidä paikkaansa. Se kuitenkin on totta, että samaisella kolmannella tuotantokaudella oli aihetta käsittelevä jakso, joka oli kuvattu jo aiemmin.
Tämä ei kuitenkaan ole ainoa odottamaton ruumis C.S.I. -sarjojen historiassa.
Vain kuusi päivää Los Angelesin löydön jälkeen Floridan Miamissa, toisella puolella maata, löydettiin ruumis merestä. Kuollut mies huuhtoutui rannalle paikassa, jossa C.S.I. Miami -sarjaan kuvattiin helikopterilla ilmakuvia (muuten sarja kuvattiin kokonaan Kaliforniassa).
Kummassakin tapauksessa oikeat tutkijat ja muut viranomaiset totesivat, ettei kuolemiin liittynyt henkirikosta.
Sairaalan sisäkatto
Toukokuussa 2019 eteläafrikkalainen rakennusmies Sandile Sibiya joutui Durbanin kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan murtuneen reisiluun vuoksi. Murtuma oli sen verran paha, että parin päivän päästä potilas päätettiin siirtää ortopediaan erikoistuneeseen sairaalaan. Mutta kun siirron aika koitti, oli mies mystisesti kadonnut.
53-vuotiasta Sibiyaa etsittiin ensin sairaalan henkilökunnan voimin, mutta lopulta katoamisesta oli pakko ilmoittaa poliisille. Viranomaisetkaan eivät laajasta etsintäoperaatiosta huolimatta löytäneet potilaasta merkkiäkään. Tuhkana tuuleen häviämistä pidettiin siitäkin syystä erikoisena, että Sibiya ei olisi vammansa kanssa kyennyt omin avuin poistumaan sairaalasta.
Siinä oltiin oikeassa.
Reilun viikon kuluttua sairaalaan käytävillä alkoi levitä ”sietämätön löyhkä”, jonka alkuperää ei onnistuttu paikantamaan. Kun haju vain voimistui voimistumistaan, aloitettiin perusteellinen etsintä, joka johdatti yhteen varastohuoneeseen. Huoneen katosta tipahteli pahan hajuista nestettä ja kun yhtä kattolevyä nostettiin, löytyi sieltä Sibiyan ruumis.
Ruumiista ei löytynyt mitään merkkejä ulkoisesta väkivallasta eikä mikään viitannut henkirikokseen. Miten miehen ruumis olisi edes saatu nostettua sisäkattoon? Ja miksi Sibiya olisi surmattu, sillä läheisten mukaan tällä ei ollut vihamiehiä?
Mutta toinen vaihtoehto on vielä omituisempi: Miten jalkansa loukannut mies olisi päässyt kattoon itse? Lääkäreiden mukaan se olisi mahdotonta ottaen huomioon murtumakohdan ja sen vakavuuden. Tutkimuksista huolimatta Sibiyan viimeiset hetket ovat jääneet täydeksi mysteeriksi.
Erämaa
Myönnetään, erämaa ei ole mitenkään omituinen paikka ruumiin löytymiseen, mutta olosuhteet tekevät tästä varsin erikoisen tapauksen.
Sycamoren kanjonin erämaasta, Yhdysvaltojen Arizonasta, elokuussa 1995 löydetty nainen tunnetaan edelleen Jane Doena eli hänen henkilöllisyyttään ei tiedetä.
Eräs vuorikiipeilijä löysi tuntemattoman naisen jäänteet satojen metrien päästä suositusta vaellusreitistä, ja luurangon tarkka sijainti oli erittäin vaikeakulkuisessa maastossa, kapean ja terävän harjanteen päällä. Tuo kanjonin osa on suurimmalle osalle vaeltajista liian kallioinen, mutta kyseinen nainen oli kaiken lisäksi ollut viimeisillään raskaana.
Naisen arvioitiin olevan 25–40-vuotias ja jäänteiden perusteella hän oli menehtynyt joko kesällä 1994 tai viimeistään helmikuussa 1995. Hän oli pukeutunut normaaleihin vaatteisiin, mutta läheisessä puussa roikkui uimapuku; se oli kuin kuivumassa. Mitään henkilöllisyystodistusta tai esimerkiksi reppua ei laajoista etsinnöistä huolimatta löytynyt.
Tuntomerkkeihin sopivaa naista ei oltu ilmoitettu kadonneeksi eikä kukaan ottanut viranomaisiin yhteyttä, kun löydöksestä uutisoitiin ja kasvojen rekonstruktio julkaistiin.
Rikostutkijoita ihmetytti myös se, että naisella oli päässään jykevät aurinkolasit, joita yleensä käytetään silmäleikkausten jälkeen auringonvalolta suojaamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että nainen oli ennen menehtymistään ollut varmasti tekemisissä terveydenhuollon kanssa, ja olihan hän kaiken lisäksi pian synnyttämässä. Hänestä ei kuitenkaan löytynyt mitään tietoja lähialueiden sairaaloista tai klinikoilta.
Asiantuntijoiden mukaan viimeisillään raskaana olevan naisen olisi ollut lähes mahdoton kiivetä paikkaan, josta jäänteet löydettiin. Mutta on yhtä lailla mahdotonta, että joku olisi kyennyt kantamaan naisen ruumiin kyseiseen paikkaan.
Kummallista on, että Sycamoren kanjonin Jane Doe poistettiin vuonna 2018 useista tietokannoista ja foorumeilta, jotka pitävät kirjaa tuntemattomista henkilöistä. Toisaalta viranomaiset eivät ole julkaisseet naisen henkilöllisyyttä tai edes tietoa siitä, että henkilöllisyys olisi selvinnyt. Internetin lukuisilla murhamysteerisivustoilla pähkäillään, että onko kyse aktiivisesta murhatutkimuksesta, vai miksi mahdollisesta läpimurrosta ei ole uutisoitu.
Sycamoren kanjonin Jane Doen ja tämän syntymättömän vauvan kohtalo on siis edelleen mysteeri; ainakin suurelle yleisölle.
Lue myös:
Yhteiskunta
”Tragedian ei pitäisi pilata enää yhtäkään elämää”: 10 uskomatonta tarinaa anteeksiannosta – osa 2
Ei ole olemassa montaa vaikeampaa asiaa kuin anteeksianto. Mutta samaan aikaan mikään ei ole yhtä vapauttavaa kuin itseä loukkanneelle anteeksi antaminen.
Katkeruus, kostonhalu ja viha kalvavat sisintä ja pilaavat elämän, ja usein ainoa keino päästä eteenpäin, on antaa anteeksi. Oli tilanne mikä tahansa.
Listafriikki esittelee nyt kymmenen sydäntäsärkevää ja traagista tarinaa, joissa anteeksiantaminen voi tuntua mahdottomalta. Monelle se voisikin olla mahdotonta, mutta tämän listan vahvat ihmiset päättivät toisin. Jos he pystyvät siihen, niin ehkä jokaisen pitäisi tehdä pientä itsetutkiskelua ja miettiä, olisiko syytä luopua vanhoista kaunoista.
Usein anteeksi antaminen onkin tärkeämpää oman itsen kannalta kuin sen, jolle annetaan anteeksi.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset koskettavat tarinat voit lukea tästä:
10 uskomatonta tarinaa anteeksiannosta – osa 1
Ystävyyttä ja anteeksiantoa
Rachelle Friedman oli keväällä 2010 menossa naimisiin sulhasensa Chris Chapmanin kanssa ja asiaankuuluvasti juhli ystäviensä kanssa polttareita kuukautta ennen häitä.
Friedman vietti leppoisaa polttari-iltaa uima-altaalla, kun yksi hänen parhaista ystävistään tönäisi hänet leikkimielisesti altaaseen. Harmittomasta pilasta tuli kuitenkin 24-vuotiaan juhlakalun elämän mullistanut onnettomuus, kun hän kaatui pää edellä altaan matalaan osaan ja osuma pohjaan mursi kaksi selkänikamaa. Friedman halvaantui rinnasta alaspäin.
Friedman ei kuitenkaan vaipunut synkkyyteen ja neliraajahalvauksesta huolimatta aloitti vain muutama kuukausi onnettomuuden jälkeen urheilemaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, joihin tilanteensa huomioon ottaen pystyi. Häitä ei sinä vuonna järjestetty, mutta Chapman pysyi kumppaninsa rinnalla ja pariskunta sai toisensa seuraavana kesänä. Vuonna 2015 he saivat ensimmäisen lapsensa sijaissynnyttäjän avulla.
Rachelle Friedman, nykyisin Chapman, ei ole milloinkaan kantanut kaunaa lapsuudenystävälleen, joka kohtalokkaana iltana tönäisi hänet altaaseen. ”Se oli vahinko ja olen itsekin lukuisia kertoja töninyt ystäviäni veteen”, kertoo kokemuksistaan kirjan kirjoittanut ja elämästään blogia pitävä sinnikäs nainen.
Hän on sanonut olleensa huolissaan ystävänsä pärjäämisestä jo silloin, kun makasi itse ensihoitajien tutkittavana altaan reunalla. Ystävän nimeä Rachelle Chapman ei ole koskaan suostunut kertomaan julkisuuteen. Kysyttäessä, onko hän pystynyt antamaan anteeksi, on vastaus ollut ”ei”. Chapmanin mukaan ei ole ollut mitään anteeksiannettavaa, sillä hän ei koskaan ole hetkeäkään syyttänyt ystäväänsä, ja naiset olivat varsinkin onnettomuutta seuranneina vuosina toistensa tukena.
Syyttömänä tuomittu antoi anteeksi väärän todistuksen antaneelle
Kun Ricky Jackson (kuvassa) vapautettiin vankilasta vuonna 2014, oli hän istunut 39 vuotta murhasta, jota ei ollut tehnyt.
Vuonna 1975 Jackson ja kaksi hänen ystäväänsä pidätettiin murhasta syytettynä Clevelandin kaupungissa Yhdysvalloissa. Pidätys ja sitä seurannut murhasyyte perustuivat 12-vuotiaan Eddie Vernonin silminnäkijälausuntoon. Vuosikymmenten päästä selvisi, että Vernon ei ollutkaan puhunut totta, minkä vankiselleissään koko aikuisikänsä viruneet Jackson ja hänen ystävänsä kyllä tiesivät.
Vasta aikuisena Vernon tunnusti pastorilleen, että oli nuorena valehdellut poliisille, syyttäjille ja valamiehille. Mikä oli alkanut haluna miellyttää virkavaltaa ja välttyä itse ongelmilta, johtikin kolmen syyttömän miehen elämän pilaamiseen.
Vernon on osaltaan syyttänyt myös poliiseja, jotka hänen mukaansa syöttivät tietoja ja yksityiskohtia murhasta ja muun muassa murhaajien aseista ja pakoautosta ohjaillen pojan todistajanlausuntoa. ”Kaikki tiesivät sen olleen valetta. En nähnyt yhtään mitään. Kaikki nämä vuodet olen tuntenut suurta häpeää ja syyllisyyttä toivoen rohkeutta totuuden kertomiseen”, sanoo Vernon.
Pastorinsa tuella Vernon muutti lausuntoaan ja niin 57-vuotias Ricky Jackson vapautettiin vankilasta. Myöhemmin samana vuonna miehet tapasivat kasvotusten.
Vaikka Jackson olisi voinut tulla tapaamiseen katkerana, oli hänellä aivan muu tarkoitusperä, nimittäin anteeksianto. Hän halasi nyyhkyttävää Vernonia ja sanoi: ”Halusin tulla tänne henkilökohtaisesti kertomaan, että annan sinulle anteeksi. Kaikki on nyt hyvin; olimme molemmat uhreja.”. Jackson on myöntänyt, että anteeksiantaminen ei ollut helppoa ja että hän oli vuosikausia tuntenut Vernonia kohtaan syvää vihaa: ”Tiesin kuitenkin, että anteeksianto on ainoa tapa, jolla pääsisin elämässäni eteenpäin.”.
Lue myös: 10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomina vankilassa
Ymmärtäväinen leski
Matt Swatzell, palomies ja ensihoitaja, oli lokakuun 2. päivänä vuonna 2006 ajamassa kotiinsa vuorokauden kestäneestä työvuorosta, jonka aikana hän oli ehtinyt nukkua puoli tuntia. Väsynyt Swatzell oli vain muutaman kilometrin päässä kotoaan Daculan kaupungissa, Yhdysvaltain Georgiassa, kun hän nukahti rattiin.
Mies hätkähti hirvittävimpään ääneen, mitä ikinä oli kuullut ja tajusi ajaneensa kolarin. Swatzell selvisi vahingoittumattomana, mutta toisessa autossa tilanne oli lohduton: Raskaana ollut 30-vuotias June Fitzgerald ja tämän syntymätön lapsi menehtyivät. Hengissä selvisi puolitoistavuotias Faith-tytär.
Erik Fitzgerald, joka menetti onnettomuudessa vaimonsa ja tulevan lapsensa, oli pappi ja näki anteeksiannon ainoana mahdollisena vaihtoehtona. Fitzgerald osoitti myötätuntoa jo oikeudessa ja anoi Swatzellille lievää tuomiota: ”Miksi tämän onnettomuuden ja tragedian pitäisi pilata enää yhtäkään elämää?”. Kolarin aiheuttanut Swatzell tuomittiin vetoomuksen jälkeen sakkoihin ja yhdyskuntapalvelukseen.
Kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen Swatzell oli kaupassa ja törmäsi siellä sattumalta Fitzgeraldiin; miehet eivät olleet oikeuden määräyksestä saaneet olla toisiinsa yhteydessä. Nyt kuitenkin Fitzgerald lähestyi vaimonsa kuoleman aiheuttanutta miestä, halasi tätä ja sanoi: ”Annan sinulle anteeksi ja minulla on vahva tunne siitä, että meidät on tarkoitettu toistemme elämiin.”.
Tuosta tapaamisesta alkoi harvinaislaatuinen ja läheinen ystävyys: miehet tapasivat toisensa vähintään kerran kahdessa viikossa ja kävivät yhdessä kirkossa tai syömässä. Nykyisin asuessaan eri osavaltioissa miehet tapaavat aina lomillaan. Vuosien kuluessa ystävyys on vain syventynyt, kun perheet ovat kasvaneet: Fitzgerald on mennyt uusiin naimisiin ja saanut lisää lapsia ja myös Swatzell on perustanut perheen. Erityinen paikka Matt Swatzellin sydämessä on kolarissa mukana olleella Faithilla. Itselleen hän ei ole vieläkään täysin antanut anteeksi.
Ystävyyden ihmettelijöille – ja heitä on paljon – Erik Fitzgerald on sanonut: ”Olen opettanut anteeksiantoa ja tiedän myös henkilökohtaisen kokemuksen kautta, että vaikka anteeksianto on tärkeää toiselle ihmiselle, on se täysin välttämätöntä itselle.”.
Sarjamurhaajan kova ulkuori mureni anteeksiannon myötä
Gary Ridgway, joka tunnetaan Green Riverin tappajana, tuomittiin 48 naisen murhasta vuonna 2003. Hirmuteot tapahtuivat pääosin 1980-luvulla, mutta Ridgway saatiin DNA-teknologian avulla nalkkiin vasta vuonna 2001. Kymmenen vuotta myöhemmin hänet tuomittiin syylliseksi vielä yhteen murhaan, vaikka Ridgwayn oman tunnustuksen mukaan uhreja on vielä paljon enemmän.
Kun Ridgwayn tuomiota oltiin lukemassa ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen, saivat uhrien omaiset mahdollisuuden puhua hänelle suoraan. Monet olivat suunniltaan vihasta, kutsuivat miestä sadistiseksi eläimeksi ja toivoivat tälle tuskallista kuolemaa ja mädäntymistä helvetissä. Täysin ymmärrettävää ja oikeutettua. Loppuiäkseen vankeuteen tuomittu Ridgway kuunteli puheenvuoroja ilmeettömänä.
Sitten vuoroon tuli Robert Rule, jonka 16-vuotiaan Linda-tyttären Ridgway oli murhannut vuonna 1982. Se oli ensimmäinen kerta, kun kylmäverinen tappaja näytti oikeudessa minkäänlaisia tunteita. Rulen sanat kuuluivat näin: ”Herra Ridgway, täällä on ihmisiä, jotka vihaavat sinua. Minä en ole yksi niistä. Olet tehnyt minulle hyvin vaikeaksi elää sen mukaan, mihin uskon ja mitä Jumala kehottaa tekemään, eli antamaan anteeksi. Mutta minä annan sinulle anteeksi.”. Rulen sanat nostattivat kyyneleet Ridgwayn silmiin.
Epätodennäköiset ystävät
Vuonna 1993 Mary Johnson menetti ainoan poikansa, Laramiun Byrden, kun 16-vuotias Oshea Israel ampui tätä kotibileissä syntyneen tappelun tuoksinnassa.
Israel tuomittiin taposta 25 vuoden vankeuteen. Aikaa kului, eikä Johnson päässyt irti tunteesta, että hänen pitäisi mennä tapaamaan poikansa tappajaa. Hän oli kuitenkin niin täynnä vihaa ja katkeruutta, että ne valtasivat koko elämän ja vaikuttivat kaikkiin ihmissuhteisiin.
Vasta 12 vuoden kuluttua hän keräsi rohkeutensa ja meni vaatimaan Israelilta vastauksia mieltä kaihertaneisiin kysymyksiin. Vankilatapaamisella Johnsonille tapahtui jotain yllättävää, sillä hän tunsi kaiken vihan katoavan kehostaan ja tajusi pystyvänsä antamaan Israelille anteeksi. Kaksikko ryhtyi ensitapaamisen jälkeen kirjeenvaihtoon ja kun Israel vuonna 2010 vapautui ehdonalaiseen, oli hänellä asunto valmiina odottamassa Johnsonin naapurissa.
Kaksikko kiertää ympäri maata kertomassa tarinaansa ja puhumassa väkivallattomuuden puolesta ja anteeksiannon merkityksestä. Mary Johnson jopa kutsuu Israelia haastatteluissa pojakseen.
Lue myös:
Ehkä kukaan ei päivät ja pitkät mietiskele räkään liittyviä asioita, mutta siitäkin huolimatta tässä tarjoillaan tuhti räkäpaketti. Listafriikki antaa vastauksen muun muassa siihen, että mitä räkä on ja onko rään syöminen vaarallista.
Kuulostaako iljettävältä? Niin tai näin, räällä on erittäin tärkeä tehtävä nenän ja koko elimistön kannalta. Vaikka et aina olisikaan varta vasten halunnut tietää näitä faktoja, on tärkeä antaa näkyvyyttä yhdelle hyvinvoinnin ja terveyden tukipilareista. Räkä kunniaan – kunhan sitä ei vain ole liikaa!
Mitä räkä on?
Lyhyesti sanottuna räkä on limaa, jota muodostuu ylähengitysteiden limakalvoilla eli nenässä, kurkussa ja keuhkoissa. Tuo lima koostuu 95-prosenttisesti vedestä ja loput on erilaisia proteiineja ja suolaa. Räkä on suunnilleen yhtä suolaista kuin Itämeren vesi.
Limaa erittyy joka päivä yli litran verran ja nenän limakalvoilla yksistään noin kaksi ja puoli desilitraa. Suurin osa terveen ihmisen limasta valuu suoraan kurkusta alas. Nenäontelon limakalvon pikarisolut tuottavat limaa uloimman solukerroksen, eli epiteelin, pinnalle ja normaalitilanteessa liman määrä on tasapainossa kehomme käsittelykyvyn kanssa. Siksi terveenä ei tarvitse miettiä liman olemassaoloa.
Liman tärkein osa ovat musiinit, sokeroidut proteiinit, jotka sitovat nesteitä ja pitävät liman tahmeana ja toisaalta geelimäisen liukkaana. Ne ovat välttämättömiä nenän toiminnalle, kertoo bakteeriopin professori Pentti Huovinen Ylen haastattelussa. Musiinien lisäksi muita limasta löytyviä proteiineja ovat muun muassa immuunijärjestelmää aktivoivia vasta-aineita sekä bakteereja luontaisesti hajottavia lysotsyymejä.
Räkä on ensimmäinen suoja pöpöjä ja likaa vastaan
Vaikka räkä on monen mielestä ällöttävää, niin se on kuin elimistön oma suojakilpi taudinaiheuttajia, tomua ja siitepölyä vastaan. Räkä nappaa nämä hiukkaset kärpäspaperin tavoin, ennen kuin ne pääsevät keuhkoihin aiheuttamaan ongelmia.
On terveyden kannalta äärimmäisen tärkeää, että ympäristöstä tulevat epäpuhtaudet kulkeutuvat keuhkojen sijaan mahaan ja siksi limaa erittyy jatkuvasti. Tietenkään suodatin ei ole sataprosenttinen, joten aina silloin tällöin me sairastumme.
Sen lisäksi, että räkä on tahmeaa, sisältää se antibakteriaalisia ja -viraalisia proteiineja, jotka taistelevat taudinaiheuttajia vastaan jo heti ensikosketuksesta. Räkä myös pitää nenän sisäpinnan kosteana, mikä osaltaan suojelee tulehduksia vastaan, sillä mitä kuivempi limakalvo on, sitä alttiimpi se on infektioille. Kuiva limakalvo myös rikkoutuu herkemmin, jolloin pöpöjen pääsy elimistöön helpottuu.
Miksi ja miten räkä muuttaa muotoaan, kun sairastumme?
Normaalisti nenästä erittyvä lima on kirkasta. Tulehdus on aina elimistölle stressitilanne, jolloin kaikki ei toimi aivan tavallisesti. Solut erittävät enemmän nesteitä, johon sekoittuu myös bakteereita ja viruksia, meidän omia valkosoluja sekä hajonneiden solujen perimäainesta ja tukirakenteita. Tällöin itseasiassa puhutaan vasta räästä. Terveen ihmisen räkä on siis limaa, joten periaatteessa nämä sanat eivät tarkoita täysin samaa asiaa. Toisaalta ”normaalin” liman seassa on lähes aina hieman räkää, sillä limakalvoilla on jatkuvasti käynnissä taistelu pöpöjä vastaan. Valtaosa niistä saadaan kuitenkin torjuttua.
Flunssassa eli tulehdustilanteessa myös eritteen väri saattaa muuttua. Ei kuitenkaan aina, sillä pahankin tulehduksen aikana räkä voi olla kirkasta, joten tautia ei ole syytä lähteä diagnosoimaan tutkimalla nenäliinan sisältöä.
Yleisen harhaluulon mukaan bakteeritulehduksissa räkä muuttuu tummankeltaiseksi, jopa vihreäksi, mutta tämä ei pidä täysin paikkaansa. Flunssan tai muun hengitystieinfektion aikana erittyvä räkä saa värinsä lähinnä tulehdusta vastaan taistelevista valkosoluista, erityisesti bakteereja tuhoavista neutrofiileistä. Kun neutrofiilit työnsä tehtyään hajoavat, vapautuu niiden sisältö räkään. Neutrofiilit sisältävät rautaa, joka antaa räälle ikävän vihreän sävyn.
Mutta vihreää räkää voi erittyä myös virusten aiheuttamissa nuhakuumeissa, joita suurin osa flunssista on. Siksi vihertävän rään vuoksi ei kannata suunnata hakemaan antibiootteja; ne kun eivät virustauteihin tehoa.
Rään parhaat kaverit: inhottavat nenäkarvat ja välttämättömät värekarvat
Nenäkarvoja pidetään jostain syystä epäsiisteinä ja markkinoilla on niiden poistamiseen lukuisia erilaisia välineitä. Mutta nenäkarvat, kuten kaikki muutkin ihmisen karvat, ovat paikoillaan syystä. Sierainten karvat estävät vieraiden hiukkasten pääsyn nieluun ja keuhkoihin. Siksi onkin hieman hölmöä, että nenäkarvoja leikataan, trimmataan, vahataan tai jopa nypitään pois.
Silmillä nähtävät karvat suodattavat pois suurempia partikkeleita, mutta nenän limakalvoilla on myös värekarvoja, jotka ovat rään parhaita ystäviä. Ne eivät ole varsinaisia karvoja, vaan epiteelisolukon mikroskooppisen pieniä nystyröitä. Samantyyppisiä ”karvoja” on myös henkitorvessa ja keuhkoputkissa. Värekarvat kuljettavat limakalvoille tarttuneita epäpuhtauksia rään mukana nieluun ja edelleen mahalaukkuun kohti mahahappoja ja poistumisreittiä. Värekarvat ovat hyvin herkkiä ja jos niihin osuu jotain ylimääräistä, saattaa tuloksena olla aivastus. Näin elimistö myös pyrkii poistamaan tunkeilijat.
Entäs ne räkäpallerot?
Kuivuneet tai kosteammatkin räkäpallerot ovat merkki siitä, että lima on tehnyt tehtävänsä. Räkäpallero on siis vain limaa, joka on kerännyt kaiken sellaisen ylimääräisen, mikä ei kuulu elimistöömme. Väritön lima tarraa pölyn ja pöpöt itseensä, joten siitä tulee kuivuessaan tummempaa.
Räkäklimppejä ei kannata kuitenkaan kaivaa sormella nenästä, vaikka se kuinka houkuttelevaa olisikin. Sieraimeen tungettu sormi saattaa nimittäin viedä syvälle nenään taudinaiheuttajia, jotka muuten pysähtyisivät räkään ja nenäkarvoihin. Nenän kaivaminen voi myös ärsyttää limakalvoa ja intensiivinen ruopiminen kynnellä voi saada aikaan haavan – tällöin on entistä alttiimpi hengitysteiden tulehduksille. Lisäksi taudinaiheuttajat leviävät nenästä joka paikkaan, mihin kaivamisen jälkeen koskee ja toisaalta sormista menee sieraimiin pöpöjä.
Eikä nenän kaivaminen myöskään ole kovin kohteliasta tai näytä järin fiksulta. Siksi onkin parempi niistää kuivuneet pallerot ulos tai käyttää hellävaraiseen kaivamiseen puhdasta nenäliinaa. Jos kuivuneita räkäpalleroita on kovin paljon, kannattaa koittaa juoda enemmän vettä; hyvin nesteytetty keho pitää liman juoksevana, jolloin se kulkeutuu luonnostaan oikeaan osoitteeseen.
Vuonna 2001 julkaistun intialaistutkimuksen mukaan vain noin neljä prosenttia nenänkaivajista syö omaa räkäänsä. Ja tällä pienellä vähemmistöllä on antaa rään syömiseen hyvin yksinkertainen syy – se maistuu hyvältä. Mistä päästäänkin listan seuraavaan kohtaan ja siihen ikuisuuskysymykseen.
Onko rään syöminen vaarallista?
Nenästä erittyvän liman syöminen ei ole vaarallista. Miten se olisi, jos joka päivä nielemme sitä litratolkulla kuitenkin? Jokaisella ”tyhjällä” nielaisulla siirrämme syljen lisäksi räkää kohti ruokatorvea. Rään luonnollinen kulkusuunta on sisään eikä ulos.
Ylen tekemän gallupin mukaan räkä maistuu ihmisten mielestä sekä suolaiselle että makealle, eikä makua oikein pysty vertaamaan minkään elintarvikkeen makuun. Makuaisti, samoin kuin rään koostumus, on yksilöllinen, joten se maistuu varmaan kaikille hieman erilaiselta. Rään lisääminen ruokavalioon ei kuitenkaan sinänsä anna mitään lisäarvoa, sillä siinä ei ole sellaisia ravintoaineita, joita elimistömme kykenisi käyttämään hyväkseen. Proteiinia ja hiilihydraatteja on minimaalinen määrä.
Vaikka rään syöminen ei olisi vaarallista, ei sitä kannata harrastaa. Kuten tälläkin listalla on jo mainittu, jää sieraimiin ja nenäkarvoihin taudinaiheuttajia, joista keho pyrkii rään avulla eroon. Miksi siis ulos vedetyn bakteeripesäkkeen pistäisi varta vasten takaisin?
Toisaalta monet tutkijat uskovat rään syömisen jopa vahvistavan immuunijärjestelmää. Kun bakteereilla kyllästetyn räkäpalleron nielee, on se hyvä tapa tutustuttaa oma immuunijärjestelmä taudinaiheuttajille. Joten jos jää joskus verekseltään kiinni rään syömisestä, niin voi kirkkain silmin sanoa arvostelijalle, että buustailee vain omaa puolustuskykyään.
Miksi räkä tukkii nenän?
Kun hengitysteissä on käynnissä tulehdustila ja räkää erittyy likaa, lamaantuu limakalvon solujen toiminta. Värekarvat eivät kykene kuljettamaan kaikkea erittyvää limaa kohti nielua ja tällöin hengitystiet menevät tukkoon. Silloin rään poistamiseen tarvitaan rykimistä ja niistämistä.
Yletön niistäminenkään ei ole hyvästä, sillä edelleen: rään kuuluu mennä sisään eikä ulos. Liiallinen niistäminen voi saada rään pakkautumaan nenän sivuonteloihin, muun muassa poskionteloihin, jolloin flunssa vain pahentuu ja voi johtaa lisätulehduksiin.
Toisinaan tukkoisuuteen ei auta, vaikka kuinka niistäisi. Tällöin ongelma ei ole räkä vaan tulehdusreaktion turvottamat limakalvot, jotka saavat nenän tuntumaan tukkoiselta.
Mikä räkäisyyteen auttaa?
Yksi varsin hyvä keino saada räkä liikkeelle on nenän huuhtelu keittosuolaliuoksella. Varsinainen huuhtelu tehdään nenäkannulla, jota myös sarvikuonoksi kutsutaan. Tervettä nenää ei kuitenkaan kannata huuhtoa, ettei tule huuhtoneeksi pois tärkeää limakerrosta.
Myös nesteiden nauttiminen on ehdottoman tärkeää. Flunssassa ruokahalu usein katoaa, jolloin myös nesteiden saanti herkästi vähenee. Kuumeillessa nesteitä poistuu, kun välillä hikoiluttaa. Nestehukan välttämisen lisäksi runsas juominen voi auttaa tukkoiseen nenään, sillä nesteytys saattaa ohentaa räkää, jolloin siitä tulee valuvampaa ja helpommin niistettävää. Tai nieltävää.
Hunaja on myös loistava liman ohentaja. Jos tuntuu siltä, että yskiessä keuhkoista pyrkii ulos sankokaupalla limaa, niin hunajateetä nauttimaan! Hunaja tavallaan kietoutuu pienten limapartikkelien ympärille ja auttaa kehoa hankkiutumaan niistä eroon. Ja tokihan saatavilla on monia erilaisia lääkkeitä.
Mutta loppujen lopuksi rään tuloa ei voi estää: sitä vuotaa niin kauan kuin sitä vuotaa.
Lue myös:
Anteeksianto on yksi vaikeimmista asioista, joita ihminen joutuu tekemään. Mutta samaan aikaan mikään ei ole yhtä vapauttavaa kuin itseä loukkanneelle anteeksi antaminen.
Katkeruus, kostonhalu ja viha kalvavat sisintä ja pilaavat elämän, ja usein ainoa keino päästä eteenpäin, on antaa anteeksi. Oli tilanne mikä tahansa. Listafriikki esittelee nyt kymmenen sydäntäsärkevää ja traagista tarinaa, joissa anteeksiantaminen voi tuntua mahdottomalta. Monelle se voisikin olla mahdotonta, mutta tämän listan vahvat ihmiset päättivät toisin. Jos he pystyvät siihen, niin ehkä jokaisen pitäisi tehdä pientä itsetutkiskelua ja miettiä, olisiko syytä luopua vanhoista kaunoista.
Usein anteeksi antaminen onkin tärkeämpää oman itsen kannalta kuin sen, jolle annetaan anteeksi.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset sydäntäriipaisevat tosielämän tarinat anteeksiannosta ovat luvassa myöhemmin.
Kylmäverinen joukkomurhaaja sai anteeksi
Lokakuun 2. päivänä vuonna 2006 yhdysvaltalainen 32-vuotias Charles C. Roberts marssi kolmen tuliaseen, tainnutuspistoolin ja kahden veitsen kanssa amish-kouluun Nickle Minesin kylässä, Pennsylvanian osavaltiossa. Roberts ei itse ollut amish, mutta oli yhteisölle tuttu.
Koulussa oli henkilökunnan lisäksi 26 oppilasta. Roberts antoi poikaoppilaiden ja muutaman aikuisen opettajan lähteä ulos, mutta määräsi 10 tyttöoppilasta riviin liitutaulun eteen ja sitoi heidät jaloistaan toisiinsa. Sitten hän avasi teloitustyyliin tulen kohti 6–13-vuotiaita tyttöjä.
Viisi tyttöä kuoli ja loput saivat vakavia vammoja. Poliisin rynnäköityä kouluun sisälle he löysivät myös Robertsin kuolleena. Karmaisevan joukkosurman tehneen miehen pohjimmaista motiivia ei koskaan ole saatu selville. Juuri ennen tragediaa Robertsin vaimo oli löytänyt miehensä itsemurhaviestin ja soitti tälle hädissään. Roberts kertoi ”olevansa hakemassa kostoa jollekin, mitä oli tapahtunut 20 vuotta aiemmin”.
Menehtyneiden tyttöjen perheiden luulisi olleen vihaisia ja katkeria, mutta he antoivat Robertsille anteeksi tämän sanoinkuvaamattoman kamalan teon. Kyse ei ollut siitä, että he olisivat päässeet nopeasti yli tyttöjen murhasta; vaikka näin surevasta amish-yhteisöstä mediassa kirjoitettiin. Suru ja tuska oli tietenkin suuri, mutta se ei estänyt anteeksiantoa.
Vain päiviä sen jälkeen, kun perheet olivat haudanneet omat tyttärensä, he osallistuivat Robertsin muistotilaisuuteen tukien ja halaten tämän murtunutta leskeä ja kolmea lasta. Noin vuosi tragedian jälkeen julkisuuteen vuoti tieto siitä, että yhteisö oli tukenut Robertsin perhettä taloudellisesti.
Pystyisitkö antamaan anteeksi rattijuopolle, joka tappoi lapsesi?
Yllä olevalla videolla Jorma Soininen kertoo, kuinka hänen 11-vuotias tyttärensä kuoli rattijuopon yliajamana vuonna 2012.
Tarina on syytä kuulla miehen omin sanoin, mutta tässä pieni ote Soinisen koskettavista sanoista:
”Anteeksiantaminen on minulle helppoa. Ymmärrän, että ei tässä ole kuin uhreja.”.
Pystyisitkö itse samaan?
Äidin sydän
Marraskuussa 2012 Miamissa, Floridassa, asuva Jordyn Howe otti isäpuolensa käsiaseen kouluun pelotellakseen ystävänsä kiusaajia. Koulubussissa ase kuitenkin laukesi ja Howe ampui vahingossa luokkatoverinsa, 13-vuotiaan Lourdes Guzman-DeJesusin.
Ammutun tytön äiti ei kuitenkaan pystynyt vihaamaan 15-vuotiasta Howea, vaan antoi tälle anteeksi ja pyysi kevyempää tuomiota vuoden 2014 oikeuskäsittelyssä, vaikka tuomari oli antamassa pitkän vankeusrangaistuksen. Ady Guzman-DeJesusin vetoomuksen jälkeen syyttäjä tarjosi Howelle sopimusta, jonka poika asianajajansa kanssa hyväksyi. Hänet passitettiin vain vuodeksi nuorisovankilaan.
Yli 20 vuoden ajan tuomarina toiminut Ellen Sue Venzer on sanonut nähneensä oikeussalissa käsittämättömiä tragedioita, mutta mikään ei ole liikuttanut häntä samalla tavalla kuin Howen tapaus: ”En olisi ikinä uskonut näkeväni uhrin äitiä halaamassa lapsensa tappajaa.”. Mutta siellä Guzman-DeJesus oli pojan tukena.
Ehdonalaiseen pääsyn jälkeen Howe ja Guzman-DeJesus ovat yhdessä kiertäneet ympäri Yhdysvaltoja kertomassa aseiden vaaroista. Kun naiselta on kysytty, miten anteeksianto oli mahdollista, on tämä kertonut uskovansa, että tytär olisi toivonut sitä. Hän myös tietää, että Howe ei ampunut Lourdesia tahallaan ja katuu tekoaan edelleen joka päivä. Kiertueilla Guzman-DeJesus suhtautuu jopa äidillisesti Hoween, jota tämän oma perhe hyljeksii.
Onko mitään pahempaa, kuin luoti selkärangassa?
Vuosi 1986 oli newyorkilaiselle nuorelle poliisille, Steven McDonaldille, onnen aikaa. Hän oli hiljattain mennyt naimisiin vaimonsa Pattyn kanssa ja pariskunta odotti ensimmäistä lastaan.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun McDonald partioi Central Park -puistossa ja jututti kolmea teinipoikaa, joita epäiltiin polkupyörien varastamisesta. Yksi teineistä, 15-vuotias Shavod Jones, veti yllättäen esiin aseen ja ampui McDonaldia kolmesti. Lääkärit saivat pelastettua miehen hengen, mutta hän halvaantui kaulasta alaspäin ja eli loppuelämänsä hengityskoneeseen kytkettynä. Hän menehtyi vuonna 2017.
McDonaldilla oli kaikki syyt katkeroitua, mutta hän valitsi toisen tien. Puoli vuotta ampumisen jälkeen syntyneen poikansa kastetilaisuudessa Patty-vaimo luki miehensä puolesta Shavod Jonesille tarkoitetun viestin: ”Annan hänelle anteeksi ja toivon hänen löytävän rauhan ja tarkoituksen elämäänsä.”.
Jones tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä. Vuonna 1988 McDonald lähetti ampujalleen postimerkkejä ja kirjoitustarvikkeita vankilaan ja toivoi heidän saavuttavan keskusteluyhteyden. Kaksikko ryhtyikin kirjeenvaihtoon, ja he suunnittelivat aloittavansa yhdessä kampanjan, jonka tarkoituksena oli edistää anteeksiannon ja väkivallattomuuden sanomaa. McDonald myös tapasi Jonesin perheenjäseniä.
Yhteisistä suunnitelmista ei kuitenkaan valitettavasti tullut mitään, sillä Jones kuoli moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 1995 – vain muutama päivä ehdonalaiseen pääsyn jälkeen. McDonald piti kuitenkin kiinni lupauksestaan ja pyhitti elämänsä rauhan ja anteeksiannon puolesta puhumiseen matkaten ympäri maata.
”Annoin anteeksi ampujalle, koska uskon, että on olemassa vain yksi pahempi asia, kuin luoti selkärangassa. Ja se on koston hautominen sydämessä.”.
Viime hetken anteeksianto ja armahdus
Iranissa on normaali käytäntö, että murhan uhrin perhe on paikalla murhaajan teloituksessa. Karmivan menetyksen kokeneella perheellä on mahdollisuus armahtaa murhaaja juuri ennen kuolemantuomion toimeenpanoa.
Toukokuussa vuonna 2014 Samereh Alinejad oli vihdoin saamassa koston, jota oli odottanut seitsemän pitkää vuotta: hän oli todistamassa Balal Gheisarin teloitusta. Gheisari oli tappanut Samerehin 18-vuotiaan Abdollah-pojan katutappelussa.
Köysi oli jo laitettu Gheisarin kaulan ympärille, kun Samereh astui esiin. Samerehin aviomies oli lasten virallinen huoltaja ja siten hänellä oli päätäntävalta teloitettavan kohtalosta. Hän kuitenkin oli päättänyt antaa päätöksen vaimonsa tehtäväksi, sillä tämän tarve kostamiselle oli niin voimakas.
Samereh astui Balalin luo hirttolavalle, mutta sen sijaan, että olisi potkaissut tuolin tämän alta, läimäytti sureva äiti poikansa tappajaa avokämmenellä kasvoille. Sen jälkeen Samereh pyysi aviomiestään poistamaan hirttosilmukan Balalin kaulan ympäriltä. Samereh, joka on noussut odottamattoman anteeksiantonsa vuoksi sankarin asemaan, kertoi medialle, että päätös syntyi silmänräpäyksessä hirttolavan edessä. Sitä ennen kosto oli ollut hänen ainoa ajatuksensa. Anteeksianto auttoi Samerehia lopulta löytämään rauhan.
Balal Gheisarin kuolemantuomio peruttiin ja hänet palautettiin istumaan loput 12 vuoden vankeustuomiosta.
Lue myös:
Yhteiskunta
Jeffrey Dahmer sanoi tyrineensä oikein huolella: 10 historiallista vähättelyn huippua – osa 2
Panikointi ja jopa ylireagointi dramaattisten tapahtumien keskellä kuuluu ihmisluonteeseen. Mutta sitten löytyy täysin päinvastaisia henkilöitä: vähättelyn mestareita, jotka pysyvät kuivakan rauhallisina kriittisissäkin tilanteissa.
Vähättely on hieman huono sana käyttää tässä kohtaa, mutta täysin sopivaa suomenkielistä vastinetta understatement-sanalle on vaikea löytää. Understatement voi olla sarkastinen, humoristinen tai sitten vain kulttuuriin kuuluva tapa olla liioittelematta ja paisuttelematta asiaa. Näin on erityisesti brittiläisessä kulttuurissa: ihmiset on opetettu olemaan kohteliaan pidättyväisiä.
Tyypillinen understatement on esimerkiksi kahden aatelismiehen, Uxbridgen jaarlin Henry Pagetin ja Wellingtonin herttuan Arthur Wellesleyn, sananvaihto kesäkuun 18. päivänä vuonna 1815 Waterloon taistelun viimeisinä hetkinä. Pagetia oli ammuttu niin pahasti tykillä jalkaan, että raaja jouduttiin amputoimaan. ”Hyvänen aika, sir, olen menettänyt jalkani”, virkkoi Paget, johon Wellesley kommentoi: ”Totisesti, sir, niin olette”.
Koska vähättely tuntuu sanana hieman väärältä, käyttää Listafriikki joissakin kohdissa termiä alisanonta. Sitä on käytetty myös Kielenhuollon tiedotuslehdessä kuvaamaan vaikeasti kääntyvää understatementia, joten se kelpaa myös meille!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset vähättelyn mestarit voit lukea tästä:
Ei syytä paniikkiin! 10 historiallista vähättelyn huippua – osa 1
”I really messed up this time”
Jeffrey Dahmer oli yksi maailman tunnetuimmista sarjamurhaajista. Vuosina 1978-1991 Milwaukeen hirviöksi nimetty Dahmer murhasi 17 nuorta miestä ja poikaa, ja hänen tiedetään raiskanneen uhrejaan, paloitelleen ruumiita, harjoittaneen nekrofiliaa ja kannibalismia.
Heinäkuun 22. päivänä vuonna 1991 Tracy Edwards juoksi milwaukeelaisella kadulla partioineiden poliisien luokse käsiraudat toisesta ranteestaan roikkuen, ja kertoi jonkun kummallisen tyypin yrittäneen pitää häntä talossaan vankina ja uhkailleen syödä hänen sydämensä.
Poliisit lähtivät tarkistamaan taloa Edwardsin opastuksella, ja oven avatessaan Dahmer kutsui kolmikon sisään. Toinen poliiseista näki makuuhuoneen avonaisessa lipastossa polaroid-kuvia paloitelluista ruumiista, ja Dahmer pidätettiin siinä paikassa. Kun poliisit pitivät häntä lattiaa vasten, hän sanoi: ”Minun kuuluisi kuolla tekojeni vuoksi”.
Tuo lausahdus ei ole vähättelyä nähnytkään, vaan osui ja upposi todenteolla. Asunnosta löytyi pääkalloja, kokonaisia luurankoja sekä lukuisia ruumiinosia, kuten käsiä, peniksiä, sydämiä ja muita sisäelimiä.
Vuosisadan vähättely tulee Dahmerin ja hänen isänsä Lionelin välisestä keskustelusta, joka käytiin pian pidätyksen jälkeen Milwaukeen piirikunnan vankilassa. Dahmer sanoi isälleen: ”Tällä kertaa tyrin oikein huolella”. Jep.
Dahmer kuoli vankilassa vuonna 1994, kun toinen vanki Christopher Scarver hakkasi hänet hengiltä. Scarver oli avoimesti ilmaissut inhonsa Dahmeria ja hänen järjettömiä rikoksiaan kohtaan.
”We have a small problem”
Kun British Airways -lentoyhtiön Boeing 747 -jumbojetti nousi kesäkuun 24. päivänä vuonna 1982 Kuala Lumpurista, Malesiasta, kohteenaan Länsi-Australiassa sijaitseva Perth, vaikutti kaikki olevan kunnossa. Sää oli mitä mainioin, ja miehistö oli valmistautunut hyvin tavanomaiseen viiden tunnin lentoon.
Ongelmiin kuitenkin törmättiin indonesialaisen Jaavan saaren yläpuolella. Koneen kaikki neljä moottoria menivät epäkuntoon syystä, joka selvisi vasta muutamien päivien kuluttua. Galunggung-tulivuori oli puskenut ilmaan tuhkaa ja pölyä, jotka tukkivat moottorit.
Kun happimaskit putosivat katosta ja kone lähti jyrkempään laskuun, oli kapteeni Eric Moodyn aika antaa 247 matkustajalle päivitys tilanteesta: ”Hyvää iltaa naiset ja herrat. Kapteeninne täällä. Meillä on pieni ongelma. Kaikki neljä moottoriamme ovat sammuneet. Me kaikki työskentelemme helkkarin kovasti saadaksemme ne takaisin käyntiin. Toivon ja uskon, ettette ole liian hätääntyneitä.”
Varmasti ammattiin kuuluvalla rauhallisuudella tilanteen hoitanut kapteeni Moody onnistui laskeutumaan turvallisesti Jakartaan, kun kolme moottoria palautui vartin vapaaliidon ja 7,6 kilometrin alassyöksymisen jälkeen takaisin toimintakuntoon. Moottorit käynnistyivät vasta siinä vaiheessa, kun sulanut tuhka jähmettyi ja mureni pois.
Kun Moodya vuonna 2010 haastateltiin kauhistuttavan lennon tapahtumista, hän kommentoi tapahtunutta näin: ”It was, yeah, a little bit frightening”. Kyllähän se oli hieman pelottavaa.
Lue myös: Top 10 maailman pisimmät lennot
”Well, there were three of us in this marriage, so it was a bit crowded”
Britannian kuningashuone ei tunnu pääsevän irti skandaaleista. Ellei joku luovu kuninkaallisesta tittelistään tai ole mukana kansainvälisessä pedofiiliringissä, niin vanhoista kohuista löytyy aina kirjoitetavaa. Toki vanhoja kohuja on viime vuosina ollut turha kaivella, sillä uutta materiaalia irtoaa jatkuvasti.
Jo päätökseen tullut ja hurjan suosion Netflixissä saanut The Crown -sarja ei auttanut skandaalien unohtamisessa. Sarjassahan käydään läpi kuninkaallisen perheen elämänvaiheita, mutta monelle katsojalle on jäänyt epäselväksi se, että sarja on loppuviimeksi fiktiota.
Sarja viidennellä tuotantokaudella keskiössä on Walesin prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan tuhoon tuomittu avioliitto, joka jälleen kerran toi otsikoihin pariskunnan ei-niin-salaiset avioliiton ulkopuoliset rakkaussuhteet. Tunnetusti konflikti aviomiehen ja kuningashuoneen kanssa johti siihen, että prinsessa Diana antoi BBC:lle vuonna 1995 intiimin haastattelun elämästään.
Haastattelussa toimittaja Martin Bashir kysyi Dianalta, oliko rouva Parker Bowles osasyy avioliiton hajoamiseen, vastasi suuressa myllerryksessä ja koko aikuiselämänsä median riepoteltavana ollut prinsessa tyypilliseen, hennon rauhalliseen tapaansa: ”No, liitossamme oli kolme ihmistä, joten se aiheutti hieman tungosta”.
“A bit sticky, things are pretty sticky down there”
Kielimuuri voi nousta kahden samaa kieltä puhuvan henkilön välille, eikä ole mikään ennenkuulumaton tilanne, että yhdysvaltalainen ja brittiläinen eivät täysin ymmärtäisi toisiaan. Sanat toki menevät perille, mutta ero ilmaisussa ja kulttuurissa voi johtaa väärinymmäryksiin.
Tällainen ikävähkö (listan aiheen mukaisesti valittu vähättelevä termi) kommunikaatiokatkos johti Korean sodan aikana yli sadan brittisotilaan menehtymiseen.
Prikaatinkomentaja Thomas Brodie oli miestensä kanssa huhtikuussa 1951 tukkimassa reittiä Souliin. Amerikkalainen kenraalimajuri Robert H Soule tiedusteli Brodielta, että kuinka Imjin-joella sujuu ja tarvitsevatko he apua.
Brodie vastasi brittiläiseen tyyliin: ”Pikkuisen nihkeä, tilanne täällä on melko nihkeä”. Yhdysvaltalaisen korviin päivitys kuulosti siltä, että tilanne ei ollut täysin toivoton ja Soule päätti odottaa lisäjoukkojen lähettämisen kanssa seuraavaan päivään. Brodien olisi pitänyt valita sanansa toisin – nimittäin helvetti oli irti.
Yli 10 000 kiinalaista hyökkäsi noin 650 brittisotilasta vastaan. Prikaatin miehistä 500 selvisi taistelusta hengissä, mutta heistä suurin osa vietti vuosia sotavankina. Vain 39 pääsi pakenemaan musertavaa ylivoimaa.
Osapuolien järkyttävästä epäsopusuhdasta huolimatta Brodien prikaati sai jollain ihmeen kaupalla pidettyä Soulin turvassa.
Koko maailma loppuvuodesta 2019 ja alkuvuodesta 2020
Myönnetään, tähän vähättelyyn syyllistyin aikanaan itsekin, niin kuin varmasti aika moni muukin. Toki meille tavallisille ihmisille ei joulukuussa 2019 ja tammikuussa 2020 ollut tarjolla uudesta koronaviruksesta sitä kaikkea tietoa, mikä monien maiden päättäjillä ja terveysviranomaisilla oli.
Virusta, sen leviämiskykyä ja sen aiheuttaman taudin vakavuutta vähäteltiin siihen asti, kunnes paska oli jo osunut tuulettimeen ja kaikki piti panna säppiin.
Mutta kuten sanottua, joillakin tilanteen vakavuus oli hyvin tiedossa. Huhtikuussa 2020 julkisuuteen nousi usean yhdysvaltalaisen lääketieteen asiantuntijan välinen sähköpostikeskustelu, jossa maan hallintoa arvosteltiin voimakkaalla kädellä. Mukana oli asiantuntijoita, jotka olivat suoraan ilmaisseet huolensa koronavirusepidemian pahentumisesta jo tammikuussa, mutta Yhdysvaltojen ylin johto ei reagoinut varoituksiin mitenkään.
Sähköpostien joukossa oli tartuntatautien erikoisasiantuntijan tohtori James Lawlerin mustaa huumoria sisältävä viesti tammikuun 28. päivältä, jossa on jo nähtävissä turhautumista olemattomiin toimiin ja maailmanluokan aliarviointiin.
Hän listasi maailman historian suurimpia vähättelyjä:
Pompeiji – pieni hiekkamyrsky
Napoleonin perääntyminen Moskovasta – huonosti sujunut kävelyretki
Hiroshima – kesän voimakas lämpöaalto
Wuhan – vain hieman tavallista pahempi influenssakausi
Ja sitten tuli maaliskuu eikä kukaan enää vähätellyt.
Listan ensimmäinen osa: Ei syytä paniikkiin! 10 historiallista vähättelyn huippua – osa 1
Lue myös:
Ihmisluonteeseen kuuluu panikointi ja jopa ylireagointi dramaattisten tapahtumien keskellä. Sitten löytyy vähättelyn mestareita, jotka pysyvät kuivakan rauhallisina kriittisissäkin tilanteissa.
Vähättely on hieman huono sana käyttää tässä kohtaa, mutta täysin sopivaa suomenkielistä vastinetta understatement-sanalle on vaikea löytää. Understatement voi olla sarkastinen, humoristinen tai sitten vain kulttuuriin kuuluva tapa olla liioittelematta ja paisuttelematta asiaa. Näin on erityisesti brittiläisessä kulttuurissa: ihmiset on opetettu olemaan kohteliaan pidättyväisiä.
Tyypillinen understatement on esimerkiksi kahden aatelismiehen, Uxbridgen jaarlin Henry Pagetin ja Wellingtonin herttuan Arthur Wellesleyn, sananvaihto kesäkuun 18. päivänä vuonna 1815 Waterloon taistelun viimeisinä hetkinä. Pagetia oli ammuttu niin pahasti tykillä jalkaan, että raaja jouduttiin amputoimaan. ”Hyvänen aika, sir, olen menettänyt jalkani”, virkkoi Paget, johon Wellesley kommentoi: ”Totisesti, sir, niin olette”.
Koska vähättely tuntuu sanana hieman väärältä, käyttää Listafriikki joissakin kohdissa termiä alisanonta. Sitä on käytetty myös Kielenhuollon tiedotuslehdessä kuvaamaan vaikeasti kääntyvää understatementia, joten se kelpaa myös meille!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset vähättelyn mestarit voit lukea tästä:
Jeffrey Dahmer sanoi tyrineensä oikein huolella: 10 historiallista vähättelyn huippua – osa 2
”Houston, we’ve had a problem”
Apollo 13 oli Apollo-ohjelman seitsemäs miehitetty avaruuslento. Raketti laukaistiin Kennedyn avaruuskeskuksesta huhtikuun 11. päivänä vuonna 1970 ja sen oli määrä laskeutua Kuuhun näytteiden keräystä varten. Miehistöön kuuluivat James Lovell, John Swigert ja Fred Halse (kuvassa).
Apollo 13:n kohtalo on monille varsin tuttu eikä vähiten vuoden 1995 elokuvan ansiosta. Aluksen huoltomoduulin toinen happitankki räjähti yli 300 000 kilometrin päässä Maasta.
Hieman yhdeksän jälkeen illalla huhtikuun 13. päivänä lennonjohto Teksasin Houstonissa vastaanotti tilanteeseen nähden varsin tyynen hätäsanoman: ”Houston, meillä on ongelma”.
Suunnitelma Kuuhun laskeutumisesta oli hylättävä ja tärkeimmäksi missioksi nousi saada miehistö elävänä takaisin Maahan. Lennonjohdon nopean ongelmanratkaisukyvyn, miehistön tekemien hätäratkaisuiden ja navigointi- ja lämmityslaitteiden sammuttamisen ansiosta Apollo 13 saatiin tuotua alas eteläiselle Tyynellemerelle neljä päivää onnettomuuden jälkeen.
Lue myös: 10 elokuvien erikoistehostetta, joita ei yllättäen ole tehty tietokoneella
”Huomattava mediatapahtuma”
Presidentti Mauno Koivisto oli tunnettu alisanonnoistaan – todennäköisesti tämä suomenkielinen termi keksittiin juuri häntä varten. Hänen periaatteisiinsa kuului, että kuiskaus kuuluu joskus paremmin kuin huuto. Koiviston yksi kuuluisimmista alisanonnoista lienee vuodelta 1989, jolloin hänen kommenttiaan pidettiin skandaalinomaisen kylmänä ja vähättelevänä.
Kirjailija Salman Rushdie, intialaissyntyinen Britannian kansalainen, oli saanut Iranissa tappotuomion. Hänen Saatanalliset säkeet -romaaninsa julistettiin Iranin uskonnollisen johtajan ajatollah Khomeinin toimesta jumalanpilkaksi ja Rushdiesta annettiin tappokäskyn. Seurasi kansainvälinen poliittinen kriisi ja monet länsimaat kutsuivat suurlähettiläänsä kotiin Iranista.
Kun Koivistolta pyydettiin kommenttia kirjailijan tappotuomiosta, sanoi presidentti sen olevan ”huomattava mediatapahtuma”.
Rushdie on säilynyt hengissä, vaikka joutuukin jatkuvasti olemaan varuillaan. Esimerkiksi vuonna 2022 häntä puukotettiin hengenvaarallisesti ja hyökkäyksestä jäi pysyviä vammoja.
Kuolemantuomio on edelleen voimassa.
”Dr. Livingstone, I presume?”
David Livingstone oli skotlantilainen lääkäri, lähetyssaarnaaja ja tutkimusmatkailija, joka vuosien 1849 ja 1873 välillä kiersi Lontoon lähetysseuran nimissä ympäri Etelä- ja Keski-Afrikkaa.
Vuonna 1866 Livingstone lähti viimeiselle tutkimusmatkalleen tavoitteenaan löytää Niilin lähde. Kulkiessaan tuntemattomilla mailla Livingstone menetti yhteyden ulkomaailmaan vuosien ajaksi. Maailmalla hänen katoamisensa ympärillä liikkui paljon huhuja ja New York Heraldin nuori päätoimittaja James Gordon Bennett Jr päätti, että tohtorin kohtalo on selvitettävä, ja tunnettuna brittien vihaajana hän lähetti matkaan yhden tuoreimmista toimittajistaan, Henry Morton Stanleyn, sillä vain amerikkalainen osaisi hoitaa homman.
Bennett ei kuitenkaan tiennyt, että Stanley oli syntyjään walesilainen. Jos syntyperä olisi ollut tiedossa, ei historian kirjoihin olisi koskaan kirjoitettu kahden kohteliaan britin absurdia sananvaihtoa keskellä villiä Afrikkaa.
Marraskuun 10. päivänä vuonna Stanley saapui nykyisen Tansanian alueella sijaitsevaan Ujijin kaupunkiin, jossa hän kohtasi etsimänsä miehen. Stanley riisui hattunsa ja ojensi kätensä sanoen ”Tohtori Livingstone, otaksun?”. Vastaus oli yksinkertainen ”kyllä”.
Livingstone oli jo tuossa vaiheessa heikossa hapessa – hän oli sairastunut koleraan ja hänellä oli pahoja märkiviä haavoja jaloissaan. Hän ei kuitenkaan suostunut jättämään Afrikkaa taakseen.
Vuonna 1873 Livingstone kärsi malariasta ja punataudista, ja noin kuukausi ennen menehtymistään hän summasi yhteen yli kaksikymmenvuotista kiertelyään Afrikassa tyylilleen uskollisesti: ”Tämä tutkimusmatka ei ole ollut pelkästään miellyttävä”.
”There seems to be something wrong with our bloody ships today”
Skagerrakin taistelu oli ensimmäisen maailmansodan laajin meritaistelu, joka käytiin Pohjanmerellä Jyllannin länsipuolella toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1916.
Osapuolina taistelussa olivat Saksan avomerilaivasto 99 aluksellaan ja Britannian kuninkaallisen laivaston 151 alusta. Amiraali David Beattyn johtama osasto koki suuren tappion, kun hänen kaksi taisteluristeilijäänsä tuhoutuivat täysin saksalaisten onnistuneen harhautusliikkeen vuoksi.
Britit olivat kuvitelleet HMS Indefatigablen ja HMS Queen Maryn olevan tarpeeksi nopeita välttyäkseen pahimmilta osumilta, mutta ne olivatkin taistelutilanteessa turhan hitaita ja liian heikosti panssaroituja. Kahden aluksen yli 2000:sta sotilaasta selvisi hengissä vain 11.
Amiraali Beatty oli ymmällään tuhosta ja silminnähden järkyttynyt. Tunnereaktio ei kuitenkaan täysin välittynyt hänen tilannearviostaan: ”Näissä meidän perkeleen laivoissamme taitaa tänään olla jotain vikaa”.
”Obviously a major malfunction”
NASA:lla viestintäpäällikkönä 1980-luvulla toimineen Steve Nesbittin työnä oli toimia kommentaattorina avaruusalusten laukaisuissa ja muissa operaatioissa, jotka välitettiin suorana suurelle yleisölle.
Tammikuun 28. päivänä vuonna 1986 oli suuri päivä – avaruussukkula Challenger laukaistiin kymmenennelle lennolleen. Sukkulan apuraketin tiiviste kuitenkin petti ja Challenger tuhoutui vain 73 sekuntia laukaisun jälkeen. Koko seitsenhenkinen miehistö menehtyi onnettomuudessa.
Suuri joukko ihmisiä oli seuraamassa laukaisua Floridassa, Kennedyn avaruuskeskuksen läheisyydessä, ja jännittävä tapahtuma välitettiin myös suorana tv-lähetyksenä. Se tarkoitti siis sitä, että kaikki näkivät sukkulan tuleen syttymisen ja räjähtämisen juuri sillä hetkellä, kun se tapahtui.
Nesbitt antoi tilannepäivityksen 43 sekuntia Challenger-avaruussukkulan tuhoutumisen jälkeen: ”Lennonjohto katsoo tilannetta hyvin tarkasti. Ilmeisemmin vakava toimintahäiriö”.
Lue myös:
Tammikuun 6. päivänä on loppiainen. Miksi loppiaista vietetään ja miten sitä juhlistetaan ympäri maailman? Suomessa tämän pyhäpäivän juhlinta keskittyy lähinnä siihen, että monilla on töistä vapaata. Näin on esimerkiksi vuonna 2025, kun loppiainen osuu mukavasti viikonlopun jatkeeksi maanantaille.
Kristillisessä perinteessä loppiaista on vietetty itämaan tietäjien kunniaksi. Nuo viisaat miehet saapuivat Betlehemin tähden johdattamina tervehtimään vastasyntynyttä kuningasta, Jeesusta. Toisaalla loppiainen on Jeesuksen kastetta juhlistava päivä ja vanhempi sekä merkittävämpi tapahtuma kuin joulu.
Listafriikki ottaa nyt katsauksen erilaisiin loppiaisen viettotapoihin ja siihen, mitä miehiä nämä itämaan tietäjät oikein olivat.
Loppiaisen ajankohta
Loppiainen on kristittyjen vanhimpia juhlia: sitä on vietetty jo noin 150-luvulta lähtien Jeesuksen syntymä- ja kastejuhlana. Miten tuo erityinen juhla määräytyi tammikuun 6. päiväksi? No samasta syystä kuin kaikki muutkin kristinuskon tärkeät pyhät: Se oli suosittu pakanallinen juhlapäivä, talvipäivänseisauksen ajankohta vanhojen kalentereiden ja ajanlaskun mukaan.
Joulu (joka nykyisin tunnetaan Jeesuksen syntymäjuhlana) sen sijaan asetettiin vasta vuonna 335 joulukuun 25. päivälle; sopivasti roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäiväksi.
Jeesuksen alkuperäiselle syntymäjuhlalle piti siis keksiä jotain tapahtumaa, joten tammikuun 6. päivästä tuli itämaan tietäjien muistojuhla. Vanhat tavat kuitenkin pysyivät tiukassa, ja loppiainen oli vielä satojen vuosien ajan monessa maailman kolkassa joulua tärkeämpi juhla.
Suomessa loppiaista vietettiin vuosina 1973-1992 tammikuun 6. päivän jälkeisenä lauantaina – työmarkkinajärjestöjen (varmasti työnantajapuolen) vaatimuksesta. Sittemmin loppiainen on palautettu perinteiselle paikalleen ja monet saavat siitä arkivapaan.
Itämaan tietäjät
Itämaan tietäjistä ei oikeastaan tiedetä paljoakaan; heidät mainitaan Raamatussakin vain muutaman kerran. Raamatussa miesten kerrotaan tulleen idästä ja tuoneen mukanaan kolme lahjaa, mistä on itseasiassa tullut käsitys siitä, että heitä olisi ollut kolme.
Kertomukset kuitenkin vaihtelevat: oppineiden miesten lukumäärä on joissakin tarinoissa jopa kaksitoista. Raamattu ei myöskään mainitse miesten nimiä, ja he ovat saattaneet olla taikureita, kuninkaita, ennustajia, tähtitieteilijöitä – kukaan ei oikein tiedä varmaksi.
Noin vuoden 500 tienoilta peräisin oleva kreikkalainen kertomus kuitenkin avaa näiden viisaiden, joskin pakanallisten, miesten henkilöllisyyksiä: Nuubian ja Arabian kuningas Melchior, Tarsiksen kuningas Kaspar ja Saaban kuningas Balthasar.
Tarina idän tietäjistä on historian saatossa muuttunut useaan kertaan ja sitä on muunneltu erityisesti roomalaiskatolisen kirkon poliittisten tarkoitusperien mukaisesti.
Itämaan tietäjien lahjat – kultaa ja apua vaippaihottumaan
Itämaan tietäjät toivat Jeesukselle tarinan mukaan lahjoja: kultaa, mirhamia ja suitsukkeita. Ne olivat tuohon aikaan arvokkaimpia mahdollisia lahjoja.
Osa historian ja Raamatun tutkijoista on sitä mieltä, että perhe sai kalliita lahjoja siksi, että niiden turvin oli helppo paeta erinäisiä vainoja. Mutta kertomuksissa kolmelle lahjalle on annettu myös symbolinen merkitys.
Kultaa annettiin lahjaksi maallisen kuninkuuden johdosta. Suitsukkeet viittasivat jumaluuteen. Mirhami, eli öljystä ja yrteistä valmistettu tuoksuva neste, symboloi uhrilahjaa ja ihmisen kuolevaisuutta, ja sellaisena ennusti Jeesuksen tulevaa kohtaloa.
Toisaalta mirhaa on käytetty myös vaippaihottumien hoitoon, joten olosuhteet huomioon ottaen se oli ehkä hyödyllisin kaikista näistä lahjoista.
Loppiainen on lähetystyön juhla
Loppiaisena julistetaan myös lähetystyön sanomaa: se on näppärästi kiedottu yhteen itämaan tietäjien kanssa.
Tarinan mukaanhan itämaan tietäjät tulivat kaukaa vierailta mailta ja olivat etnisyydeltään kaikki erilaista alkuperää. He edustivat eri ikäluokkia ja kolmea tunnettua mannerta: Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Kansalaisuuksistaan huolimatta he saapuivat osoittamaan kunnioitusta vastasyntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Joten summa summarum, joulun sanoma kuuluu kaikille kansoille.
Lähetystyöhön kuuluu siis olennaisena osana kristillisen uskon julistaminen, mutta järjestöt tekevät paljon humanitääristä työtä. Lähetystyö edistää muun muassa taloutta, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Onneksi ristiretkistä on tultu jonkin verran eteenpäin, sillä lähetysjärjestöjen noudattamat kristilliset opit sallivat avun tarjoamisen ja antamisen ilman, että kenenkään tarvitsee kääntyä kristityksi.
Loppiainen Latinalaisessa Amerikassa
Loppiainen, Dia de Reyes eli kuninkaiden päivä, on Latinalaisessa Amerikassa ja Espanjassa erittäin merkittävä juhla. Vielä hyvin hiljattain se on ollut jopa suurempi juhlapäivä kuin joulu, mutta amerikkalainen kaupallisuus taitaa olla levittänyt lonkeronsa etelään, ja joulupukki tuo lahjat joulukuun 25. päivänä.
Perinteisesti lahjat ovat kuitenkin olleet itämaan tietäjien tuomia ja heille on myös kirjoitettu lahjatoiveet. Lapset laittavat edelleen loppiaisen aattona kengät ulko-oven (tai oman huoneen oven) eteen, täyttävät ne heinällä ja aamulla heinä on vaihtunut lahjoiksi. Miksi heinää? No, se on ollut evästä tietäjien kameleille!
Loppiaisena järjestetään myös ilotulituksia ja paraateja, joihin tietenkin pukeudutaan asianmukaisesti itämaan tietäjiksi.
Venäjällä hypätään avantoon
Kuten jo aiemmin mainittiin, loppiaisena juhlitaan myös Jeesuksen kastetta Jordanjoessa. Tämän uskotaan tapahtuneen juhlakalun ollessa 30-vuotias. Loppiaisen alkuperäinen nimi teofania tarkoittaa Jumalan ilmestymistä, ja sillä viitataan siihen, että kasteen saanut Kristus tunnistetaan ihmisten keskelle syntyneeksi Jumalaksi ja samaan hengen vetoon Jumala näyttäytyy maailmalle Pyhänä Kolminaisuutena.
Ortodoksisessa kirkossa ei niinkään muisteta itämaan tietäjiä, vaan juuri tätä kastetta. Loppiainen eli epifania onkin hyvin perinteinen kastepäivä.
Miljoonat itänaapurimme Venäjän ortodoksit osallistuvat vuosittain kastautumisseremoniaan, jonka olosuhteet ovat hieman hyytävämmät kuin Jeesuksella Lähi-idässä. Järven tai joen vesi pyhitetään upottamalla sinne risti kolmeen kertaan, ja myöhemmin jäähän tehdään ristin muotoinen avanto, johon ortodoksit pulahtavat niin ikään kolmesti (Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen). Seremonian ja veden uskotaan parantavan ja ehkäisevän sairauksia.
Bulgariassa tanssitaan jäisessä vedessä
Jos Venäjällä kastaudutaan avantoon kolmesti, niin bulgarialaiset vievät uiskentelun vielä pidemmälle. Myös siellä loppiainen on Jeesuksen kastejuhla, ja sitä kutsutaankin nimellä Yordanovden eli Jordanin päivä.
Bulgarialaisissa vesissä uskotaan tuolloin olevan puhdistavia ja parantavia voimia, jotka on tietenkin varattu vain miesväelle. Vanhan perinteen mukaan pappi siunaa ristin ja heittää sen hyiseen veteen – jokeen, järveen tai mereen – ja innokkaat miehet sukeltavat esineen perään. Se onnekas, joka löytää ristin ja tuo sen papille, saa erikoissiunauksen itselleen ja perheelleen; koko porukka on täten vapautettu sairauksista ja pahoista hengistä ainakin kuluvaksi vuodeksi.
Traditio on hieman erilainen Tundzhajoen rannalla Etelä-Bulgariassa, jossa Kaloferin kaupungin miehet ja pojat marssivat jokeen suorittamaan Mazhko horo -tanssin. Papin siunaama ristikin sinne on heitetty, mutta sen palauttajalla ei tanssin tuoksinnassa niin ole väliä, sillä siunaus on varattu nuorimmalle pojalle, joka uskaltautuu jäiseen veteen.
Myös Makedoniassa, Kreikassa ja Kyproksella on tapana kirmata veteen siunatun ristin perässä; toisille kokemus on maantieteellisestä sijainnista riippuen miellyttävämpi kuin toisille.
Joulu loppuu
Loppiainen tarkoittaa yleisesti joulun ajan loppumista; siitä sen suomenkielinen nimikin on peräisin. Suomessa joulua on vanhan tavan mukaan jatkettu Nuutinpäivään 13. tammikuuta saakka, mutta nykyisin loppiainen on se, joka päättää joulun juhlinnan. Sen jälkeen palataan kouluun ja normaaliin arkeen.
Loppiaisena on perinteisesti tavattu riisua koti joulusta: viedä kuusi pois ja kerätä koristeet laatikkoon odottamaan jälleen loppuvuotta. Vanhan uskomuksen mukaan joulukoristeiden pitäminen loppiaisen jälkeen tietää huonoa onnea, mutta aika moni uhmaa tätä taikauskoa, sillä varsinkin valot on mukava pitää hieman pidempään – jos ei nyt sentään ihan juhannukseen saakka.
Lue myös:
Yhteiskunta
Suomalaiset lääkärit ovat muuta väestöä todennäköisemmin alkuvuodesta syntyneitä – Faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.
Listafriikki keräsi tammikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.
Listalla selviää myös se, mihin ammatteihin tammikuun lapset saattaisivat todennäköisyyksien ja tilastojen valossa ajautua sekä mistä tämä kuukausi on saanut nimensä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Tammikuun 19. päivään saakka synttäreitään viettävät ovat horoskoopiltaan kauriita ja loppukuusta syntyneet ovat vesimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, ja he nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Entä minkälaisia ovat tammikuussa syntyneiden henkieläimet?
Tammikuun alkupuolella syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.
Vesimiehet, eli tammikuun 20. päivästä eteenpäin syntyneet, voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa. Delfiinin akilleen kantapää on kuitenkin tylsistyminen, sillä se voi tulla hyvin surulliseksi, jos ei pääse tasaisin väliajoin seikkailemaan.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Tammikuussa syntyneiden onnenkukkia ovat neilikat ja lumikellot. Kuten aina kukkien kohdalla, niin tälläkin kertaa värillä on väliä.
Valkoiset neilikat symboloivat viattomuutta ja puhdasta rakkautta, ja tummanpunaiset neilikat ovat merkki syvästä rakkaudesta. Kristillisen legendan mukaan maailman ensimmäinen vaaleanpunainen neilikka kasvoi Marian kyyneleistä, jotka hän vuodatti, kun Jeesusta oltiin viemässä ristiinnaulittavaksi. Siksi vaaleanpunaiset neilikat kuvaavat kiintymystä ja äidinrakkautta.
Neilikoilla voi kuitenkin lähettää myös toisenlaisia viestejä, sillä keltainen neilikka symboloi pettymystä ja torjumista. Raidallinen neilikka – oli se minkä värinen tahansa – viestittää katumusta.
Valkokukkaiset lumikellot ovat usein puutarhan ensimmäisiä kukkia, jotka voivat putkahtaa esiin jo silloin, kun lumi on vielä maassa. Sirot lumikellot kuvastavat puhtautta, toivoa ja kauneutta. Ne sopivat iloisiin ajankohtiin, mutta niillä voi myös surullisina hetkinä ilmaista myötätuntoa.
Yksittäinen lumikello symboloi vanhan uskomuksen mukaan kuolemaa, joten jos lumikelloilla haluaa ilahduttaa tai tuoda toivoa paremmasta huomisesta, niin niitä kannattaa viedä kunnon kimppu.
Tammikuun lasten syntymäkivi on tummanpunainen granaatti, jonka on uskottu symboloivan elämää ja suojelevan kantajaansa erityisesti matkoilla sekä taisteluissa. Granaatti kuvastaa myös uskollisuutta, totuutta ja luottamusta.
Januksen kuukausi
Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan tammikuu-sana käsittelyyn listan seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi kuukausi on muun muassa janvier (ranska), januari (ruotsi) ja jaanuar (viro).
Nämä kaikki pohjautuvat latinankieliseen Ianuarius-sanaan. Kokonaisuudessaan nimi oli Mensis Ianuarius, joka tarkoittaa ”Januksen kuukautta”. Janus on roomalainen porttien, oviaukkojen, kaksinaisuuden ja kaiken vanhan loppumisen sekä uuden alkamisen jumala, jonka tunnuksena on kaksikasvoinen pää. Katse molempiin suuntiin kuvaa hyvin vuodenvaihdetta: toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan.
Tammikuu ja helmikuu asettuivat omille paikoilleen kalenteriin vasta karkauspäivällisen juliaanisen kalenterin myötä. Tuo kalenteri, nimensä mukaan, kehitettiin Rooman valtakunnassa Julius Caesarin käskystä. Aiemmin käytössä oli ollut kymmenkuukautinen kalenteri, joka alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Mistä tammikuu on saanut nimensä?
Sitten siihen suomenkieliseen tammikuuhun. Tammikuun alkuosa eli tammi saattaa viitata samannimiseen jaloon lehtipuuhun. Tammi on kova puu ja tammikuussa on usein kovat pakkaset. Tämä selitys tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta.
Hyväksytympi teoria perustuu tammi-sanan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Se on perinteisesti tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta eli ydintä. Vuoden ensimmäinen kuukausi jakaa ankaran talviajan kahtia eli se on kirjaimellisesti talven keskellä; tammikuu on talven napa, niin sanottu sydäntalvi. Muinoin tammikuuta onkin Suomessa kutsuttu sydänkuuksi.
Tavoitteet kohti ammattilaisurheilua
Koska tammikuussa syntyneet ovat ikätovereitaan vanhempia, pärjäävät he usein loistavasti koulun liikuntatunneilla. Monien kuukausien ikäero voi olla huomattavan merkittävä fyysisessä kehityksessä, mikä näkyy sitten kentillä ja radoilla. Mutta tämä ero varmaankin tasaantuu iän karttuessa?
Näin voisi kuvitella, mutta eräs australialaistutkimus kertoo toista tarinaa. Tutkijoiden mukaan tammikuussa syntyneitä pelasi australialaisen jalkapallon pääsarja AFL:ssä noin kolmasosa odotettua enemmän. Joulukuussa syntyneitä sen sijaan oli neljännes odotettua vähemmän. Tulokset ovat linjassa muidenkin sellaisten tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että alkuvuodesta syntyneitä ammattilaisurheilijoita on verrattain paljon.
Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisinä kuukausina syntyneillä jääkiekkoilijoilla on myöhemmin samana vuonna syntyneitä suurempi todennäköisyys tulla varatuiksi ammattilaisliiga NHL:ään. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä myös varataan keskimäärin muita korkeammalla varausnumerolla. Tilastot perustuvat vuosien 1980–2007 varaustilaisuuksiin.
Vai käykö matka kuitenkin lääkikseen?
Voiko syntymäkuukausi määritellä tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että vähintäänkin vuodenajalla on suuri vaikutus koko loppuelämään.
Miten kauan elät, miten pitkäksi kasvat, miten pärjäät koulussa, oletko aamu- vai iltavirkku, minkälainen todennäköisyys sinulla on sairastua tiettyihin tauteihin – esimerkiksi näiden kaikkien ominaisuuksien on havaittu olevan yhteydessä syntymäkuukauteen.
Jos olet lukenut Listafriikin jokaisen kuukauden faktalistan, niin olemme käsitelleet näitä tutkimuksia moneen otteeseen. Usein selittävänä tekijänä on auringonvalo ja D-vitamiinin saanti äidin raskauden aikana.
Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Kyseisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden joukossa on tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti eniten.
Mutta myös Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että lääkärit ovat koko väestöön verrattuna todennäköisemmin syntyneet alkuvuodesta. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 1940-1988 syntyneiden henkilöiden tietoja, jotka oli saatu Väestörekisteristä sekä Terhikki-rekisteristä, joka on terveydenhuoltohenkilöstön tietoja sisältävä tietokanta. Vuoden 1970 peruskoulu-uudistuksella ei havaittu olleen mitään vaikutusta iän tuomaan etuun.
Tätä kutsutaan suhteellisen iän ilmiöksi ja se on havaittu ympäri maailmaa useissa tutkimuksissa. Tällä listalla mainitut esimerkit menestyksestä ammattilaisurheilussa ja korkeasta koulutustasosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä suhteellisen iän ilmiön tuomasta edusta.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Taikauskoisten kannattaa mennä naimisiin 19. tai 20. päivä, sillä tälle ajankohdalle almanakka povaa parasta avio-onnea.
Jos häitä on järjestämässä, niin sitä ennen on syytä tehdä visiitti hammaslääkärille ja panna purukalusto kuntoon. Hammaslääkärillä käynti on ajoitettava tammikuun 16.-18. päivälle.
Viimeinen rööki on syytä tumpata 19. tai 24. päivänä, jotta lopettaminen varmasti onnistuu. Kyseiset päivät ovat myös suopeita äidinmaidosta vieroittamiseen – oli kyse sitten eläimistä tai ihmislapsesta.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja mahtavaa synttärikuukautta kaikille tammikuussa juhliville!
Lue myös:
Miksi jouluna syödään kinkkua? Eikö se ole vähän omituinen valinta vuoden suurimman juhlan tähdeksi? No ei ollenkaan, jos ottaa huomioon sen historian.
Joulukinkku on alkuperältään varsin jumalallinen, mutta kristinuskon kanssa sillä ei ole tekemistä. Kinkun historia juontaa juurensa tuhansien vuosien päähän, jolloin sian uskottiin monissa kulttuureissa edistävän hedelmällisyyttä ja tuovan onnea.
Muistathan joulupöydässä kertoa läheisillesi tiukkaa faktaa siitä, kuinka kinkku on päätynyt joulun pääruoaksi!
Jumalallinen uhrieläin Lähi-idästä
Lähi-idän alueella yli 3500 vuotta sitten asuneet kanaanilaiset palvoivat monia eri jumalia, joista korkein oli Baal. Baal oli jumalten kuningas ja hedelmällisyyden sekä kasvillisuuden jumala, joka varmisti onnistuneen sadon antamalla sadetta. Baal piti ihmisuhreista, mutta ne voitiin korvata myös sioilla. Uhreja tarjottiin varsinkin talvipäivänseisauksen tienoilla järjestetyssä suuressa juhlassa.
Varhaisten juutalaisten heimojen opeissa Baal oli epäjumala, jolle pyhitetyt uhrikukkulat ja temppelit oli tuhottava. Israelissa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua Baalin palvominen oli rangaistava teko ja siitä määrättiin maanpakoon. Jopa jumalan nimi oli niin karsastettu, että Baal korvattiin puheessa sanalla bōšet, joka tarkoittaa häpeää. Baal tunnettiin myös nimellä Beelzebub, joka Vanhassa testamentissa tarkoittaa samaa kuin Saatana.
Vahvasti Baaliin yhdistetty sika tuomittiin Raamatussa ankarasti myös syötävänä, kun Jumala antaa yksityiskohtaisia ohjeita kielletyistä ruoista: Sellaisia nelijalkaisia eläimiä, joilla on sorkat, mutta jotka eivät märehdi, ei saa syödä. Sika kuuluu tähän kategoriaan ja juutalaisille se on siis saastainen eläin. Sama pätee muslimeihin, sillä myös Koraanissa kielletään sianlihan syöminen.
Yhteys siihen, miksi jouluna syödään kinkkua, tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselta, mutta sinne kyllä päästään – ei huolta!
Sika kylmässä Pohjolassa
Skandinaavisessa mytologiassa porsaita uhrattiin Freyrille, joka oli auringon, sateen ja hedelmällisyyden jumala. Eli hyvin samantyyppinen kaveri kuin kanaanilaisten Baal.
Freyr kulki paikasta toiseen suurella Gullinbursti-karjulla. Kultaharjaksinen Gullinbursti kykeni myös kävelemään veden päällä ja osasi lentää. Sika oli muutenkin merkittävä hahmo kyseisessä jumalperheessä, sillä Freyrin kaksossisko – rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar Freija –ratsasti taisteluihin villisialla. Freija myös muutti rakastettunsa villisiaksi, koska halusi suojella tätä.
Sika liittyy myös Valhallaan, joka tunnetaan sankarivainajien asuinsijana. Se oli sotureille tavoiteltava, kuolemanjälkeinen paikka. Siellä viikinkisotilaat taistelivat kaiken päivää, mutta heräsivät aina iltaisin uudelleen eloon nauttimaan Odin-jumalan järjestämistä syömingeistä ja juomingeista.
Ruokaa riitti, sillä samanlaisen jälleensyntymisen teki villisika Särimner. Luita myöten kaluttu Särimner kasvatti seuraavaan iltaan mennessä samanlaisen paksun lihakerroksen; leikattiinpa sitä mistä tai miten vain.
Viikingeille siat olivat ihan maallisessakin elämässä merkittäviä eläimiä. Ylimystöllä ja sotureilla oli tapana suurten juhlien, eritoten keskitalvella vietettävän Julen, yhteydessä vannoa juhlallinen vala – heitstrenging – johon liittyi käsien laskeminen pyhän sian päälle. Myöhemmin sika uhrattiin jumalille.
Viikinkien välityksellä tämä germaanisten heimojen perinne rantautui myös Suomeen paljon ennen kristinuskoa ja joulua.
Miten siasta tuli kristillisen joulun tähti?
Kuva: Santeri Viinamäki | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Kun joululle eli Jeesuksen syntymäpäivälle mietittiin 300-luvulla kirkon johtoportaassa sopivaa ajankohtaa, oli selvää, että se on lätkäistävä jollekin tutulle juhlapäivälle. Vaikka pakanallisia juhlia ja tapoja pyrittiin kaikin keinoin kitkeä pois, oli toisinaan paljon yksinkertaisempaa varastaa ne omaan käyttöön.
Talvipäivänseisauksen tienoilla vietettiin monessa kulttuurissa suuria valon juhlia kuten germaanisten heimojen Jule ja roomalaisten Saturnalia. Se oli loistava ajankohta myös joululle. Roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäivä oli 25. joulukuuta, joten se sopi hyvin Jeesuksen syntymäpäiväksi.
Nyt vain oli jotenkin saatava sika – tuo jumalallinen uhrieläin – liitettyä joulun viettoon, sillä se oli syvästi juurtunut osaksi ikiaikaisia keskitalven juhlia. Miten siis yhdistää se kristinuskoon?
Kun kristinuskoa ruvettiin levittämään ympäri Eurooppaa, oli possu varsinkin Pohjoismaissa ja pohjoisessa Saksassa niin vakiintunut osa talvipäivänseisauksen juhlintaa, että jotain oli keksittävä.
Legendat alkoivat elää ja levitä kansantarinoissa.
Erään tarinan mukaan sika ei osannut käyttäytyä sinä yönä, kun Jeesus syntyi. Se ei antanut lapsen nukkua rauhassa, vaan tökki seimeä jatkuvasti. Joulupöytään päätyminen oli siis rangaistus tuosta kekkuloinnista.
Toinen legenda kertoo täysin päinvastaista tarinaa: Sika olisikin ollut tallissa hyvin auttavainen ja yrittänyt peitellä seimessä maannutta Jeesus-lasta. Hevonen tuli kuitenkin pilaamaan kaiken ja sekoitti sian asettelemat oljenkorret. Tästä syystä hevonen tuomittiin tekemään ihmisille töitä, kun taas sika siunattiin kiitoksena – syötäväksi.
Ja tässä tarinassa ollaan jo sen verran lähellä jumalille uhraamista, että vanhat, pakanalliset perinteet jatkuivat saumattomasti uudella kristillisellä merkityksellä.
Kukaan ei ilmeisesti kyseenalaistanut sitä, että Jeesus ja kumppanit olivat juutalaisia, joten tuskinpa seimen välittömässä läheisyydessä hengaili saastainen sika. Puhumattakaan, että sitä olisi syöty – oli kyse sitten rangaistuksesta tai siunauksesta.
Vai oliko kyseessä sittenkin paavin määräys?
Erään varsin raflaavan tarinan mukaan joulukinkusta tuli vakiintunut osa jouluateriaa jo kristinuskon varhaisina aikoina. Tarina kertoo, että paavi Sixtus III olisi 430-luvulla käskenyt kaikkia kristittyjä syömään joulumessun jälkeen sikaa ihan vain juutalaisten kiusaksi. Kuulostaa ihan mahdolliselta skenaariolta.
Lue myös:
-
Yhteiskunta7 päivää sitten10 uskomatonta tarinaa anteeksiannosta – osa 1
-
Oudoimmat2 päivää sitten
Maailman vaikutusvaltaisimmat hahmot, joita ei oikeasti ole olemassa
-
Yleistä5 päivää sitten
Mitä eroa on joella ja purolla? Ja miten määritellään oja ja noro?
-
Yhteiskunta6 päivää sitten
Onko rään syöminen vaarallista? 8 limaista räkäfaktaa flunssakauden ”iloksi”
