Yhteiskunta
Lapsimurhaajat: 10 raakalaismaista lasten tekemää surmaa
Mikä saa lapsen tekemään pahimman mahdollisen rikoksen? Syntyykö kukaan pahana vai tekeekö ympäristö tappajan? Pitäisikö lapsimurhaajan joutua rikosvastuuseen?
Nämä kysymykset pyörivät mielessä, kun lukee tämän listan julmista alaikäisistä tappajista. Yleensä kun puhutaan murhaajista, tulee mieleen aikuinen mies. Se kai on se stereotypia. Listafriikki kirjoitti jo aiemmin naissarjamurhaajista, ja nyt mennään astetta synkempään tekijäkuntaan.
Teini-ikäiset tappajat ovat itseasiassa verrattain yleisiä, ja heitä on ollut historian saatossa ympäri maailmaa. Alle 12-vuotiaiden tekemät surmat ovat hyvin harvinaisia, mutta kuten tällä listalla nähdään, on niitä kuitenkin tapahtunut. Monesti lapsimurhaaja on ollut itse pahoinpidelty tai hyväksikäytetty, hänen kotonaan on ollut ongelmia tai hän on kokenut tulleensa hylätyksi. Joskus syytetään videopelejä tai musiikkia.
Joskus, kun lapsi tappaa, sille ei ole olemassa ihmisiä ”miellyttävää” syytä.
Listafriikki.com esittelee nyt 10 raakalaismaista lapsimurhaajaa vuosien takaa nykypäivään.
Nathaniel Abraham
Nathaniel Abraham oli vain 11-vuotias, kun hän poistui Detroitin esikaupunkialueella sijainneesta kodistaan varastetun kiväärin kanssa. Lokakuun 29. päivänä vuonna 1997 Abraham käveli paikallisen juhlatarvikekaupan edustalle ja ampui hänelle täysin tuntematonta 18-vuotiasta Ronnie Greeneä päähän. Greene menehtyi seuraavana päivänä.
Abraham myönsi ampuneensa kaupan läheisyydessä, mutta kielsi yrittäneensä ampua ketään. Puolustus vetosi Abrahamin nuoreen ikään ja siihen, ettei hän ymmärtänyt tekoansa. Syyttäjä kertoi Abrahamin harjoitelleen tähtäämistä ampumalla ilmapalloja ja kehuskelleensa Greenen tappamisella jälkeenpäin.
Abrahamista tuli kaikkien aikojen nuorin aikuisena murhasta tuomittu, mutta tuomari (myös syyttäjän pyynnöstä) antoi hänelle lievemmän tuomion. Abraham tuomittiin 13-vuotiaana korkeimman turvaluokituksen nuorisovankilaan, josta hän vapautui täytettyään 21 vuotta. Oltuaan puolitoista vuotta vapaalla jalalla Abraham jäi vuonna 2008 kiinni ekstaasin myymisestä ja hänet tuomittiin vankeuteen.
Hän pääsi ehdonalaiseen vuonna 2017, mutta pari vuotta myöhemmin hän jäi jälleen kiinni huumeiden myymisestä; tällä kertaa heroiinin ja metamfetamiinin. Huumerikoksistaan hän istuu nyt 20 vuoden tuomiota.
Mary Bell
Mary Bell syntyi erittäin köyhään perheeseen vuonna 1957 Newcastlessa, Englannissa. Häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi ja hänen äitinsä jopa tienasi rahaa laittamalla nuoren tyttärensä prostituoiduksi.
Ollessaan 10-vuotias Bell tapasi pari vuotta vanhemman tytön, Norma Bellin (ei sukulainen), jonka kanssa hän toukokuun 25. päivänä vuonna 1968 raahasi nelivuotiaan Martin Brownin hylätyn talon kellariin. Siellä Bell kuristi pojan. Poliisit pitivät kuolemaa ensin onnettomuutena, mutta tutkimuksissa selvisi oikea kuolinsyy. Tappajakaksikko jätti kellariin tunnustusviestin, mutta poliisit pitivät sitä ensin pilana.
Saman vuoden kesällä Mary kuristi kuoliaaksi kolmevuotiaan Brian Howen paikallisessa metsässä. Norma Bell oli tuolloinkin mukana, mutta kuten ensimmäisessäkin tapossa, oli hän nytkin vain sivustaseuraajana. Poliisit osasivat vihdoin yhdistää kaksi pienen lapsen kuristamistapausta ja ottivat ensimmäiseltä rikospaikalta löytyneen tunnustuksen tosissaan.
Norma Belliä vastaan ei nostettu syytettä, mutta oikeudessa täysin tunteeton ja kylmä Mary Bell tuomittiin määrittelemättömäksi ajaksi vankeuteen. Tuomari näki Bellin olevan erittäin vaarallinen muille lapsille ja yhteiskunnalle, ja hän viettikin alkuosan tuomiostaan suljetussa psykiatrisessa laitoksessa, Bell vapautui 12 vuoden vankeuden jälkeen 23-vuotiaana ja sai uuden henkilöllisyyden, joka ei kuitenkaan pysynyt kauaa salassa.
Kohtalon oikkuna mainittakoon vielä, että lapsimurhaaja-Bell synnytti ensimmäisen lapsensa toukokuun 25. päivä vuonna 1984. Tuolloin oli kulunut tasan 16 vuotta siitä, kun hän murhasi pienen Martin Brownin.
Kim Edwards ja Lucas Markham
Twilight-tappajina tunnetut 14-vuotiaat Kim Edwards ja Lucas Markham saivat kummallisen pakkomielteen ja viehtymyksen tappamiseen vuonna 2016, kun täysin outo nuorisojoukko oli surmannut heidän luokkatoverinsa isän.
Edwards oli huonoissa väleissä äitinsä kanssa ja kateellinen pikkusiskonsa ja äitinsä läheisestä suhteesta. Hän tukeutui poikaystäväänsä ja heille muodostui täysin oma maailmansa, johon kuuluivat vain he kaksi. Edwardsin äiti ei hyväksynyt kaksikon tiivistä seurustelua, ja se sai lopullisesti nuorten ajatukset sekaisin.
Eräänä päivänä kävellessään McDonald’silta kotiin Markham oli sanonut voivansa tappaa Edwardsin äidin ja tyttö oli innostunut asiasta. Nopeasti he olivat huomanneet olevansa kummatkin tosissaan ja niin suunnittelu alkoi: he päättivät puukotuksesta ja suunnitelmiin kuului jopa yhteinen kylpy tapon jälkeen, koska verta olisi varmasti paljon.
Huhtikuun 13. päivän yönä Markham hiipi Edwardsin äidin Elizabethin huoneeseen ja puukotti tätä viimeistellen työnsä tyynyllä tukahduttamalla. Äidin tappamisen jälkeen uhriksi joutui 13-vuotias pikkusisko Katie.
Murhien jälkeen nuori pariskunta harrasti seksiä, katsoi Twilight-elokuvia ja söi herkkuja. Heidän oli tarkoitus tehdä itsemurhat, mutta se suunnitelma jäi, kun poliisi teki parin päivän päästä rynnäkön taloon.
Markham myönsi murhat ja Edwards todettiin myös syylliseksi, koska vaikka hän ei ketään puukottanut, oli hän täysin mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Kumpikaan ei ole ilmaissut katuvansa murhia.
Edwards on sanonut ikävöivänsä siskoaan hieman, mutta äitinsä kuolemasta hän on vain iloinen ja äiti oli kuulemma ansainnut kohtalonsa. Pariskunnan kumpikin osapuoli tuomittiin 17 vuodeksi vankeuteen.
Joshua Phillips
Naapurukset 14-vuotias Joshua Phillips ja 8-vuotias Maddie Clifton viettivät koulun jälkeen paljon aikaa yhdessä kotikadullaan Jacksonvillessä, Floridassa.
Marraskuun kolmantena päivänä vuonna 1998 Maddie katosi ja sadat vapaaehtoiset, naapuri Phillips mukaan lukien, kolusivat naapurustoa läpi toiveenaan löytää nuori tyttö. Etsinnät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.
Viikon päästä Melissa Phillips huomasi poikansa huoneessa pahaa hajua ja sängystä valuvan nestettä. Hän luuli vesisängyn vuotavan, mutta tekikin karmaisevan löydön: patjan alla oli Maddie Cliftonin pahoin hakattu ruumis.
Cliftonia oli lyöty useita kertoja baseball-mailalla, kuristettu ja puukotettu. Melissa ilmoitti poliisille välittömästi ja Joshua Phillips pidätettiin kesken koulupäivän. Hän myönsi tekonsa samantien.
Phillips kertoi, että kaksikko oli pelannut baseballia ja hän oli vahingossa osunut Cliftonia pallolla. Tämä oli alkanut itkeä, ja koska Phillips oli pelännyt alkoholisti-isänsä reaktioita, oli hän paniikissa ruvennut hakkaamaan Cliftonia mailalla saadakseen tämän lopettamaan itkunsa. Hän kertoi kehittäneensä fantasiamaailman, jossa mitään tappoa ei ollut tapahtunut, ja jonka turvin hän pystyi elämään päiväkausia Cliftonin ruumis huoneessaan.
Phillips tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta elinkautiseen; hän vältti nuoren ikänsä vuoksi kuolemanrangaistuksen. Vuonna 2017 Phillips valitti tuomiostaan, ja yritti saada alaikäisenä määrätyn elinkautisensa kumottua, mutta rangaistus piti. Sen jälkeen mies on valittanut ylempiin oikeusasteisiin, mutta ainakin toistaiseksi hänet on päätetty pitää telkien takana.
Jesse Pomeroy
Jesse Pomeroy syntyi marraskuun 29. päivä vuonna 1859 Charlestownissa, Massachusettsissa. Hänellä oli toisessa silmässään synnynnäinen vika, joka sai silmän näyttämään kokonaan valkoiselta. Muut lapset ja myös hänen oma perheensä, alkoholisoitunut ja väkivaltainen isä etunenässä, pilkkasivat Pomeroytä hänen silmänsä takia. Jo hyvin nuorena lapsena Pomeroy kidutti ja tappoi eläimiä, mitä nykyään pidetään ensimmäisinä psykopaatin merkkeinä.
Vuosina 1871-1872 Pomeroy houkutteli useita nuorempia poikia metsään, riisui heidät alasti, sitoi, hakkasi ja viilteli. Kukaan ei kuollut, vaikka pysyviä arpia pahoinpitelyistä jäikin. Pomeroy tuomittiin väkivallanteoista, mutta äitinsä avustamana hän pääsi pian vapaaksi, vaikka hänen mielenterveydestään oli pahoja epäilyksiä.
Kuukausi Pomeroyn vapauttamisen jälkeen 10-vuotias Katherine Curran katosi, kun hänet oli viimeksi nähty Pomeroyn perheen kaupassa. Jesse Pomeroytä kuulusteltiin, mutta mitään ei selvinnyt. Pian tuon jälkeen löytyi 4-vuotiaan Horace Millenin ruumis. Milleniä oli kuristettu, viillelty puukolla, hänen päänsä ja sukuelimensä oli yritetty leikata irti ja lisäksi ruumis oli sytytetty tuleen.
Poliisit epäilivät Pomeroytä väittömästi ja hänet tuotiin kuulusteluihin vaatteet verisinä ja iho raavittuna. Katie Curranin ruumis löytyi lopulta Pomeroyn kaupan kellarista, ja poika tunnusti murhanneensa sekä Curranin että Millenin.
Pomeroy tuomittiin kuolemaan kahdesta murhasta, mutta nuoren iän takia tuomio alennettiin elinkautiseksi. Kuusitoistavuotiaana vuonna 1876 vankilaan joutunut Pomeroy vietti suurimman osan tuomiostaan ja elämästään eristyksessä ja kuoli mielisairaalassa syyskuussa 1932.
Eric Smith
Eric Smith oli 13-vuotias, kun hän elokuussa 1993 houkutteli vain 4-vuotiaan Derrick Robien metsään pienessä Savonan kaupungissa, New Yorkissa. Metsässä hän kuristi Robieta ja löi tämän päähän isoja kiviä. Hän oli ruiskuttanut mehua Robien pään haavoihin ja tunkenut oksan tämän peräaukkoon. Robien vasen kenkä oli aseteltu oikean käden viereen ja oikea kenkä vasemman käden läheisyyteen. Smith oli myös murskannut Robien laukusta löytyneen banaanin, mikä lopulta auttoi osittain tappajan jäljille.
Smith meni aluksi mielellään poliisien haastateltavaksi, koska oli innokas auttamaan rikoksen selvittämisessä. Hän kuitenkin alkoi puhua itseään pussiin erilaisilla kertomuksilla ja lisäksi hän menetti malttinsa useampaan kertaan.
Smithiä oli kiusattu koulussa koko lapsuuden ajan ja hänellä oli pahoja vihanhallintaongelmia, mikä oli vanhempien tiedossa. Perhepiirissä myös laskettiin yksi plus yksi, kun selvisi, että rikoksen uhrin banaani oli murskattu. Kaikki olivat tietoisia Smithin äärimmäisestä vihasta banaaneja kohtaan. Lopulta tämä tunnusti koko kauheuden, ja vaikka Smithin vanhemmat olivat varmoja, että poika todetaan syyntakeettomaksi, ja että tämä pääsee hoitoon, toisin kävi.
Smith ei oikeudessa näyttänyt mitään tunteita tai osoittanut katumusta, eikä häneltä saatu kunnollista syytä Robien tappamiseen. Hänet tuomittiin murhasta vähintään 9 vuoden vankeustuomioon, joka oli kovin mahdollinen tuomio alaikäiselle. Tapauksen yksityiskohdat pidettiin vuosia salaisina, mutta vuosia murha jälkeen Robien vanhemmat Dale ja Doreen alkoivat pelätä Smithin pääsevän ehdonalaiseen, joten he paljastivat kaiken lehdistölle.
Vuoden 2004 ehdonalaiskuulustelussa Smith sanoi nauttineensa tappamisesta siinä hetkessä ja tehneensä sen, että joku muu kuin hän itse kokisi kärsimystä. Vuonna 2014 hän kertoi purkaneensa patoutunutta raivoa viattomaan lapseen, joka ei missään nimessä ansainnut niin julmaa kohtelua.
Lokakuussa 2021 Smithille myönnettiin ehdonalainen vapaus ja hänet vapautettiin 27 vuoden vankeuden jälkeen helmikuussa 2022.
Cindy Collier ja Shirley Wolf
”Tänään Cindy ja minä karkasimme ja tapoimme vanhan naisen. Se oli tosi hauskaa!”. Näin kalifornialainen Shirley Wolf kirjoitti muistikirjaansa kesäkuun 14. päivä vuonna 1983.
Wolfin isä oli koko tytön lapsuuden ajan ollut hyvin väkivaltainen ja myös vuosia raiskannut tätä. Edellisenä jouluna isä oli vangittu ja Wolf oli kiertänyt siitä lähtien kasvattikodista toiseen.
Cindy Collier oli joutunut velipuolensa ja äitinsä tuttavien raiskaamaksi koko lapsuutensa ja oli nuoresta iästään huolimatta jo tuomittu pikkurikoksista. Tytöt päätyivät samaan ryhmäkotiin, ja tapasivat ensimmäisen kerran vain kahdeksan tuntia ennen tappoa. Wolf oli tuolloin 14-vuotias ja Collier vuoden vanhempi.
He olivat pyrkineet koko päivän sisälle ihmisten koteihin, mutta tytöissä oli jotain niin häiritsevää, että kukaan ei ollut halukas auttamaan. Iltapäivällä he koputtivat 85-vuotiaan Anna Brackettin ovelle, kertoivat outojen miesten jahtaavan heitä ja pyysivät käyttää puhelinta. Brackett sinetöi kohtalonsa kiltteydellään.
Tytöt puukottivat häntä ainakin 28 kertaa, ja kun Brackett oli anonut heitä lopettamaan ja sanonut kuolevansa, oli Wolf vain tokaissut ”Hyvä!”. Naista oli myös kuristettu ja hakattu.
Poliisi pääsi nopeasti tyttöjen jäljille, ja kun heidät pidätettiin, myönsivät he teon kylmänviileästi ja sanoivat aikoneensa juhlimaan, koska olivat vain huvikseen tappaneet ihmisen. Oikeudessa he eivät osoittaneet mitään tunteita uhria kohtaan, eivätkä vaikuttaneet katuvan tekoaan tippaakaan.
Sekä Wolf että Collier tuomittiin murhasta ja murrosta kahdeksaksi vuodeksi nuorisovankilaan. Kummankin alkuperäistä tuomiota pidennettiin huonon käytöksen takia, mutta Collier vapautui vuonna 1992 ja Wolf kolme vuotta myöhemmin.
Christian Romero
Kesäkuussa 2008 vain 8-vuotias Christian Romero ampui .22-kaliiperisella metsästyskiväärillä isänsä ja tämän alivuokralaisen Timothy Romansin.
Vincent Romero oli opettanut poikansa Christianin nuoresta iästä huolimatta ampumaan, ja vaikkei kuulustelujen tai oikeudenkäynnin yksityiskohtia ole annettu julkisuuteen, on käynyt selväksi, että Christian oli suunnitellut teon. Hän oli pitänyt päiväkirjaa jokaisesta kerrasta, kun isä oli kurittanut häntä fyysisesti.
Poikaa ei aluksi pidetty syyllisenä, ja tämä syyttikin ampumisista ensin naapureitaan kertoen heidän olevan pahoja ihmisiä. Mutta myöhemmin hän myönsi ampuneensa Romansin ja sitten isänsä, koska tämä oli vaikuttanut kärsivältä. Tappojen motiivia ei ole koskaan kerrottu julkisuuteen.
Kumpaakin miestä oli ammuttu kaksi kertaa; ase oli täytynyt ladata pikkusormilla laukausten välissä.
Christian Romero oli syytettynä kahdesta murhasta, mutta juttu ratkaistiin sovittelulla. Romero myönsi Romansin kuolemantuottamuksen ja samalla oikeus hylkäsi syytteet siitä, että Romero ampui myös isänsä. Hänet määrättiin ehdonalaiseen vankeuteen ja suljettuun hoitolaitokseen, jossa hänen mielenterveyttään tultaisiin tarkkailemaan tasaisin väliajoin. 12-vuotiaana hän siirtyi asumaan arizonalaiseen ryhmäkotiin.
Vuonna 2017 Christian Romero vapautui kaikesta valvonnasta ja psykologisista tarkistuksista täytettyään 18 vuotta, siitäkin huolimatta, että oli rikkonut ehdonalaistaan 25 kertaa, muun muassa tappouhkauksia tekemällä. Tim Romansin leski Tanya Romans on ollut kauhuissaan siitä, että Romero päästetään vapaaksi yhteiskunnan jäseneksi. ”Te ette tiedä mihin kaikken hän pystyy”, on Romans varoitellut.
Craig Price
Craig Pricea on nimitetty lapsisarjamurhaajaksi. Hän oli vain 13-vuotias, kun hän tappoi tirkistelynsä kohteen Rebecca Spencerin puukottamalla tätä 58 kertaa Warwickin kaupungissa, Rhode Islandilla. Spencer ja Pricen perhe olivat naapureita.
Price ei kuitenkaan jäänyt kiinni ja suoritti seuraavan hirmuteon pari vuotta myöhemmin, syyskuussa 1989. Tekotapa oli samanlainen. Hän puukotti 39-vuotiasta Joan Heatonia 57 kertaa, Heatonin 10-vuotiasta Jennifer-tytärtä 62 kertaa ja murskasi 8-vuotiaan Melissan kallon, puukottaen tätä vielä 30 kertaa lisäksi. Osa iskuista oli niin syviä, että veitsien kahvat olivat irronneet ja terät jääneet uhrien sisälle.
Koko naapurusto oli luonnollisesti kauhun vallassa; varsinkin, kun tekijää ei tiedetty. Price jäi kuitenkin kiinni noin viikkoa myöhemmin, kun hän valehteli sormessaan olevasta haavasta. Hän myönsi kaikki neljä murhaa ja hänet tuomittiin nuorisovankilaan, josta hänen oli määrä vapautua 21-vuotiaana. Pidempää tuomiota ei voitu antaa, koska syytetty oli alle 16-vuotias myöntäessään tekonsa.
Rhodeislandilaisten helpotukseksi vankilaelämä ei ole kuitenkaan sopinut Pricelle, ja hän on erilaisilla väkivallanteoillaan saanut lisätuomioita. Vuoden 2019 tammikuussa hänet tuomittiin 25 vuoden vankeusrangaistukseen sellikaverinsa puukotuksesta.
Jon Venables ja Robert Thompson
Koko Britanniaa järkyttänyt murha puhuttaa yhä tänä päivänä, vaikka tapahtumasta on ehtinyt kulua jo yli 30 vuotta. Helmikuisena päivänä, tarkalleen ottaen 12. helmikuuta vuonna 1993, kaksi kymmenvuotiasta poikaa kaappasi Liverpoolin lähellä sijainneessa ostoskeskuksessa kaksivuotiaan James Bulgerin.
Nämä kymmenvuotiaat pojat, Jon Venables ja Robert Thompson, olivat varastelleet pitkin päivää kaikenlaista tavaraa kauppakeskuksessa ja jossain vaiheessa he päättivät kidnapata lapsen. He pyörivät ostoskeskuksessa sijainneen kaupan sisällä.
Siellä ostoksilla ollut nainen kiinnitti huomiota siihen, miten Venables ja Thompson yrittivät houkutella hänen kahta lastaan heidän luokseen. Hetkeä myöhemmin nainen huomasi molempien lapsiensa kadonneen. Nainen löysi hyvin nopeasti kolmevuotiaan tyttärensä, sen sijaan hänen poikaansa ei näkynyt missään.
Nainen aloitti hätääntyneen etsinnän, suuntasi ulos kauppakeskuksesta ja näki Venablesin ja Thompsonin ulkona hänen poikansa kanssa. Tuossa vaiheessa Venables ja Thompson käskivät kaksivuotiaan pikkupojan mennä äitinsä luokse ja he itse poistuivat nopeasti paikalta.
Samalla kuitenkin sinetöityi Bulgerin kohtalo. Venables ja Thompson saivat houkuteltua pikkupojan mukaansa samaisessa kauppakeskuksessa, kun tämän Denise-äidin huomio oli hetkeksi siirtynyt muualle. He veivät Bulgerin läheiselle junaradalle, jossa he potkivat, hakkasivat ja kivittivät tämän pienen lapsen hengiltä. Lopulta ruumiinavauspöytäkirja paljasti, että Bulger oli löytynyt keskeltä kahtia leikkautuneena, sillä hän oli jäänyt myös junan alle, mutta tuossa vaiheessa hän oli jo kuollut.
Kaikkein järisyttävintä tässä tapauksessa on se, että pojat olivat jo aiemmin pudottaneet Bulgerin pää edellä asfalttiin ja tälle tapaukselle oli silminnäkijä, joka ei kuitenkaan reagoinut mitenkään tapahtuneeseen. Monet muut ihmiset olivat nähneet kolmikon niin ikään kävelemässä kaupungilla, Bulgerin otsa verisenä, mutta hekään eivät puuttuneet asiaan. Kuulusteluissa molemmat pojat syyttivät ideasta toinen toistaan.
Kun tiedot tapahtuneesta levisivät julkisuuteen, kirjoitti lähes 280 000 ihmistä kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin lakimuutosta. Venablesilla ja Thompsonilla olisi ollut edessään kahdeksan vuoden tuomiot, mutta kansan painostuksesta sisäministeri Michael Howard muutti lakia ja nosti rangaistuksen 15 vuoteen. Vaikka tekijät olivat itsekin vielä pikkupoikia, oli tapaus niin raaka, että heille ojennettiin maksimituomiot.
Kaksikko on ehtinyt sittemmin jo vapautua vankilasta, mutta heistä Venables on jäänyt useamman kerran kiinni lapsipornon hallussapidosta ja saanut sitä kautta uudet tuomiot. Heitä molempia syytettiin myös Bulgerin surmaamisen kohdalla seksuaalisesta väkivallasta, mutta molemmat kiistivät sen – joskin Venablesin myöhemmistä tuomioista voisi päätellä jotain muuta.
Lue myös:
Yhteiskunta
Nuorin sarjamurhaaja, nuorin isoäiti ja nuorin maratoonari – 10 ihmistä, jotka olivat nuorimmat lajissaan
Moniin saavutuksiin vaaditaan jopa vuosikymmenten valmistautumista ja elämänkokemusta, mutta tämän listan nuorimmat ihmiset ovat päässeet historiankirjoihin hyvin varhaisessa iässä.
Listan jokainen kohta ei tokikaan ole juhlittava suoritus, eikä jokainen ennätys ole ollut tekijästä itsestään kiinni.
Tässä siis Listafriikki.com:n esittelemänä kymmenen ihmistä, jotka ovat olleet lajissaan nuorimmat – niin hyvässä kuin pahassakin.
Nuorin sarjamurhaaja
Lapset kiusaavat toisiaan ja voivat olla joskus hyvinkin ilkeitä, mutta onneksi useimmiten leikkikentältä selvitään hengissä kotiin.
Valitettavasti ihmismielen synkkyys ei katso ikää. Vuonna 2007 intialainen Amardeep Sada oli vain kahdeksanvuotias, kun hänestä tuli hirveiden tekojensa vuoksi maailman nuorin sarjamurhaaja.
Sada jäi virkavallalle kiinni napattuaan naapurinsa vauvan ja lyötyään tämän kivellä kuoliaaksi. Poika vastasi poliisin kysymyksiin epäröimättä ja näytti mihin oli nuoren uhrinsa haudannut. Kuulusteluissa kävi selväksi, että kuluneen vuoden aikana Sada oli tappanut samalla lailla oman pikkusiskonsa ja serkkunsa, jotka kummatkin olivat olleet alle vuoden ikäisiä.
Syyksi kauheuksille Sada ilmoitti vauvojen pienen koon ja puolustuskyvyttömyyden. Ensimmäiset kaksi murhaa oli pidetty perheen yhteisellä päätöksellä salassa – ikävin seurauksin.
Sada ei osoittanut kuulusteluissa minkäänlaista katumusta, ja oli poliisien kertoman mukaan ”vain hymyillyt paljon ja pyytänyt keksejä”. Psykiatrisessa arvioinnissa Sadalla ei todettu olevan mitään käsitystä oikeasta ja väärästä.
Nuorin olympiavoittaja
Yhdysvaltalainen uimahyppääjä Marjorie Gestring oli 13 vuotta ja 268 päivää vanha (tai nuori), kun hän voitti kultaa Berliinin olympialaisissa elokuun 12. päivänä vuonna 1936 (ylläoleva koulukuva on samalta vuodelta).
Lajina Gestringillä oli 3 metrin ponnahduslauta, jossa hän oli vuosikausia maansa – ja myös maailman – ykkönen. Gestring olisi todennäköisesti ollut yksi voittajasuosikeista myös vuosien 1940 ja 1944 olympialaisissa, mutta ne peruttiin toisen maailmansodan vuoksi.
Vuoden 1948 Lontoon olympialaisissa Gestring oli vielä mukana, mutta kirkkain tähti oli jo sammunut. Nainen lopetti uransa vain 25-vuotiaana.
Nuorin maratonjuoksija
Vuonna 2002 syntynyt Budia Singh oli vain kaksivuotias, kun hänen köyhä äitinsä oli pakotettu tekemään vaikea ratkaisu ja myymään poikansa. Singh päätyi Orissassa, Intiassa, orpokodin johtajan ja judo-valmentajan Biranchi Dasin huostaan.
Dasilla oli erikoinen rangaistusmenetelmä: Jos Singh käyttäytyi huonosti, täytyi tämän juosta. Eikä vain pientä pyrähdystä korttelin ympäri, vaan tuntikaupalla. Das näki Singhissä mahdollisuuden tienata rahaa, joten vain kolmivuotiaana poika pistettiin juoksemaan maratoneja. Nelivuotiaana Singh oli jo juossut 48 täysmaratonia ja niittänyt mainetta myös kansainvälisesti. Dasin lompakko pullistui.
Vuonna 2007 Singh otettiin Dasilta pois taloudellisen hyväksikäytön vuoksi ja vuotta myöhemmin judo-opettaja murhattiin, joskin ei mitenkään Singhiin liittyen.
Singh oli Dasin luona asumisen jälkeen jonkun vuoden opiskelemassa juoksuakatemiassa, mutta pakkopullasta tuli lopulta vain mukava harrastus. Hän juoksee edelleen ja hänen suurin haaveensa on jonain päivänä edustaa maataan olympiamaratonilla.
Nuorin isoäiti
Yritäpä arvata, kuinka vanha on maailman nuorin isoäiti.
Melko paljon on kolmekymppisiä ja jonkin verran kaksikymppisiä mummoja, mutta siitä nuorempia ei juurikaan. Tuleehan siinä jo biologiakin rytinällä vastaan.
Tarinan mukaan historian nuorin isoäiti on ollut nigerialaisessa haaremissa elänyt Mum-Zi, joka sai tyttärensä 8-vuotiaana ja ensimmäisen lapsenlapsensa 17-vuotiaana. Mum-Zi jälkikasvuineen eli kuitenkin 1800-luvulla, joten tietoja on hankala osoittaa täysin varmaksi.
Virallisesti ja todistetusti nuorin isoäiti on romanialainen Rifca Stanescu, josta tuli mummu kypsässä 23 vuoden iässä. Vaikka Stanescu oli vain 12-vuotias saadessaan tyttärensä Marian, ja on aina ollut lapsestaan kiitollinen ja onnellinen, olisi hän toivonut tälle erilaista tulevaisuutta. Toisin kuitenkin kävi, kun Maria synnytti Ion-pojan hieman sen jälkeen, kun oli mennyt 10-vuotiaana naimisiin.
Vuonna 2011 Stanescu kertoi brittilehden haastattelussa tuolloin 2-vuotiaan tyttärenpoikansa olevan jo kihloissa 8-vuotiaan naapurin tytön kanssa. Romanian romaneiden kulttuurissa nuorena solmitut avioliitot ovat yleisiä, ja pitkät juuret omaavalla, hieman kyseenalaisella perinteellä on tarkoitus varmistaa morsiamen neitsyys avioliittoon astuessa.
Nuorin itsemurhan tekijä
Nuorin henkilö, jonka kuolemansyyksi on virallisesti määritelty itsemurha, oli kuusivuotias Samantha Kuberski. Yhdysvaltalainen tyttö oli joulukuun 2. päivänä vuonna 2009 joutunut äitinsä kanssa sanaharkkaan, ja äiti oli määrännyt hänet huoneeseensa jäähylle.
Huoneessaan Kuberski oli laittanut kaulansa ympärille vyön, kiinnittänyt sen pinnasänkyyn ja hirttänyt itsensä. Tyttö löytyi myöhemmin elottomana ja elvytysyrityksistä huolimatta hän menehtyi sairaalassa.
Poliisin mukaan kuolema oli erittäin ikävä tapaturma, sillä viranomaiset eivät uskoneet kuusivuotiaan olevan kykeneväinen tekemään tietoisen päätöksen elämänsä päättämisestä. Kuolemansyyntutkija kuitenkin määritteli tapauksen itsemurhaksi, sillä Kuberskin perheen mukaan pieni Samantha oli hyvinkin tiennyt, että vyön laittaminen kaulan ympärille on vaarallista. Lisäksi tyttö oli muutamaan otteeseen suutuksissaan ilmoittanut vanhemmilleen aikovansa tappaa itsensä.
Minkä ikäisenä lapsen voi ajatella ymmärtävän kunnolla, mitä kuolema tarkoittaa, ja kuinka lopullista se on? Ehkä jotain kertoo se, että itsemurhat ovat hyvin harvinaisia alle teini-ikäisillä lapsilla – joskaan eivät valitettavasti ennenkuulumattomia.
Nuorin Oscar-voittaja
Tatum O’Neal oli vain 10-vuotias, kun hän voitti vuonna 1974 parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon Paperikuu-elokuvasta. Hän työskenteli elokuvassa isänsä Ryan O’Nealin kanssa, minkä oli tarkoitus tuoda rikkinäistä perhettä yhteen ja parantaa isä-tytär-suhdetta, mutta toisin kävi.
Tatum-tyttären Oscar-ehdokkuus kiristi välejä entisestään, sillä Ryan O’Nealin roolisuoritus ei saanut kriitikoilta samanlaista ylistystä. Se kismitti miestä suuresti, vaikka hän ei sitä haastatteluissa ääneen sanonutkaan.
Oscareiden ympärillä kuohui tuolloin muutenkin (tai milloin ei?), sillä elokuvaväki ei ollut mielissään nuoren tytön ehdokkuudesta. Eikä siksi, etteikö hänen nähty ansaitsevan sitä, vaan siksi, että monien mielestä lähes koko elokuvan ajan valkokankaalla esiintynyt O’Neal olisi ansainnut krediitit pääosan esittäjänä.
Kuten ylläolevalla videolla voidaan nähdä, ei O’Nealia ainakaan tarvinnut hätistää lavalta pois liian pitkän kiitospuheen vuoksi, sillä hän kiitti lyhyesti ja ytimekkäästi vain ohjaaja Peter Bogdanovichia sekä isäänsä.
Lue myös: Oscar-gaala: 10 kertaa, kun kaikki ei mennyt ihan putkeen
Nuorin Mt. Everestille kiivennyt
Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana maailman korkeimmalle vuorelle, Mt. Everestille, kiipeämisestä on tullut suurta bisnestä. Jotkut matkantarjoajat eivät edes kunnolla tarkista asiakkaidensa fyysistä kuntoa ja kokemusta, mikä on lisännyt onnettomuuksien ja kuolemantapausten määrää.
Tuhannet ihmiset ovat kuitenkin onnistuneesti kiivenneet maailman katolle sen jälkeen, kun Tenzig Norgay ja Edmund Hillary olivat sen vuonna 1953 ensimmäisinä tehneet.
Vuorikiipeilijät nuorenevat ja ja toisaalta vanhenevat, ja uusia ennätyksiä tehdään jatkuvasti. Nuorin Mount Everestille kiivennyt on kalifornialainen Jordan Romero, joka toukokuussa 2010 huipulle astuessaan oli vain 13-vuotias. Kiipeäminen aiheutti kohua ja huolta, sillä riskit olivat suuret. Romeroa ei pidetty suoritukseen valmiina – etenkään mentaalisesti. Hän nousi vuorelle Kiinan puolelta, sillä Nepalissa laki kieltää kiipeämisen alle 16-vuotiailta.
Romero ei kuitenkaan nuoresta iästään huolimatta ollut kokematon kiipeilijä, sillä ennen Mt. Everestiä hän oli jo ehitnyt valloittaa viiden mantereen korkeimmat vuoret. Etelämantereella sijaitseva Vinson Massif oli viimeinen seitsemästä huipusta, ja sen Romero sai merkitä suoritetuksi joulukuussa 2011.
Lue myös: Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
Nuorin keskonen
Maailman pienimmät elossa selvinneet keskoset eivät yllättäen olekaan niitä nuorimpia. Kaikkein pienin henkiin jäänyt keskonen on Singaporessa, kesäkuussa 2020 syntynyt Kwek Yu Xuan. Hätäkeisarileikkauksella maailmaan tullut tyttö painoi vain 212 grammaa.
Mutta vielä painoakin tärkeämpää vauvalle on elinten valmius elämään kohdun ulkopuolella. Yu Xuan oli syntyessään 25-viikkoinen, mikä sekin on todella vähän, vaikka nykyisin 24 viikkoa pidetään sellaisena raskausaikana, jonka jälkeen vauva on elinkelpoinen. Pitkälle kehittyneen lääketieteen avulla kyetään kuitenkin auttamaan jopa paria viikkoa aiemmin syntyneitä keskosia.
Nuorimman hengissä selvinneen keskosen titteliä pitää hallussaan Nash Keen, joka syntyi heinäkuun 5. päivänä vuonna 2024. Hän syntyi Yhdysvaltain Iowassa ja tuli maailmaan puolet liian aikaisin: raskausaika oli ainoastaan 21 viikkoa ja 0 päivää. Vain 283 grammaa painanutta poikaa jouduttiin elvyttää heti syntymän jälkeen, mutta niin vain hän selvisi.
Synnytyssairaala oli valmistautunut Keenin tuloon, sillä hänen äitinsä alkoi supistella jo viikkoa aiemmin, ja synnytyksen todettiin alkavan pian. Vanhemmat olivat varautuneet menettämään vauvansa, mutta etsivät silti toiveikkaasti paikkaa, jossa voitaisiin antaa mahdollisimman hyvää hoitoa. Useimmat sairaalat eivät kykene hoitamaan alle 22-viikkoista keskosta.
University of Iowa Health Care -sairaalassa syntynyt ja elämänsä ensimmäiset 6 kuukautta viettänyt Nash Keen sai ensimmäisenä syntymäpäivänään tunnustuksen ja Guinnessin maailmanennätyksen nuorimpana hengissä selvinneenä keskosena. Siitäkin huolimatta, että syntymän hetkellä hänen mahdollisuudekseen olla hengissä vuoden ikäisenä annettiin pyöreä nolla.
Nuorin yliopistosta valmistunut
Yhdysvaltalainen lapsinero, vuonna 1984 syntynyt, Michael Kearney on edelleen nuorin yliopistosta valmistunut ihminen, vaikka hänen tittelinsä oli uhattuna alkuvuodesta 2020. Belgialainen 9-vuotias Laurent Simons olisi todennäköisesti lyönyt Kearneyn lähes 30 vuotta vanhan ennätyksen, ellei koronapandemia olisi sotkenut suunnitelmia.
Ennätyksen haltija Kearneyn erilaisuus oli nähtävillä jo hyvin nuoresta iästä lähtien, sillä vanhempien mukaan hän sanoi ensimmäiset sanansa jo 4-kuukautisena ja luki sujuvasti alle vuoden ikäisenä. Ensimmäiset kouluvuotensa Kearney opiskeli kotikoulussa, kävi lukion läpi yhdessä vuodessa ja pääsi vain kahdeksanvuotiaana Etelä-Alabaman yliopistoon, josta hän sai kandidaatin paperit parin vuoden päästä pääaineenaan antropologia. Kearney oli tuolloin 10 vuotta vanha.
Opiskelut eivät toki jääneet siihen, vaan hän hankki vielä kaksi maisterin tutkintoa ennen täysi-ikäisyyttä. Lapsena erilaisissa keskusteluohjelmissa kiertänyt Kearney nousi aikuisena uudelleen julkisuuteen osallistuttuaan menestyksekkäästi erinäisiin television tietovisoihin.
Nuorin artisti Billboard Hot 100 -listalla
Billboard Hot 100 on maailman suurin ja tärkein singlelista. Viikoittain Yhdysvalloissa ilmestyvä Billboard-lehti listaa siinä sinkut radio- ja suoratoiston sekä tietysti myynnin mukaan. Billboard Hot 100 -listan lisäksi lehdellä on omat listansa albumeille sekä eri musiikkigenreille.
Nuorin tälle singlelistalle päässyt on ranskalainen Jordy Lemoine, joka nousi maailman suosioon vuonna 1993 Dur dur d’être bébé! -kappaleellaan. Vauvojen rankasta elämästä kertova laulu nousi listan sijalle 58, kun Lemoine oli vain 5 vuotta ja 156 päivää vanha. Kotimaassa Ranskassa kappale säilyi listaykkösenä huimat 15 viikkoa.
Moni voisi virheellisesti nuorinta Billboard Hot 100 -listalla debytoinutta artistia kysyttäessä vastata supertähtien Beyoncén ja Jay-Z:n vanhimman tyttären Blue Ivy Carterin. On totta, että Blue Ivy oli mukana isänsä Glory-kappaleella, mutta tuo single nousi tammikuussa 2010 ”vain ” Billboardin R&B- ja Rap-listoille. Blue Ivy on kappaleessa kirjattu vierailevaksi tähdeksi, vaikka laulamiseksi vain kahden tunnin ikäisen tytön ääntelyä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua.
Lue myös:
Nyt matkataan ajassa taaksepäin tuhansien vuosien päähän, sillä listaamme maailman vanhimmat kaupungit – ja nimenomaan edelleen asutetut sellaiset.
Kaupunkikulttuurin kehto on Lähi-idässä, minkä vuoksi suurin osa tämänkin listan kaupungeista sijaitsee siellä. Noin 11 000 vuotta sitten syntyivät maailman ensimmäiset kaupungit, joista ei nykypäivänä ole jäljellä kuin rauniot, jos niitäkään. On kuitenkin varmasti yksi kaupunki, nimittäin Jeriko, joka oli noiden historian ensimmäisten kaupunkien joukossa ja joka edelleen porskuttaa eteenpäin. Palataan siihen myöhemmin listalla.
Maailman vanhimmat kaupungit ei ole mikään yksinkertainen lista tehtäväksi, vaikka äkkiseltään niin voisi ajatella. Koska tuhansien vuosien takaa ei ole kirjallisia dokumentteja, joudutaan esimerkiksi kaupungista löytyneiden ikivanhojen esineiden perusteella tekemään valistuneita arvioita asutuskeskuksen iästä. Ja tietenkin on mahdoton sanoa, milloin jokin keskittymä on kehittynyt kaupungiksi ja onko se ollut yhtäjaksoisesti asutettuna.
Näiden pohdintojen jälkeen Listafriikki on koonnut listan kymmenestä kaupungista, jotka ovat ainakin siellä vanhimpien joukossa. Kaupungit ovat satunnaisessa järjestyksessä jo edellämainituista syistä johtuen.
Beirut, Libanon
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa 1990-luvulla tehdyissä kaivauksissa löytyi todistusaineistoa sivilisaatioista noin 5000 vuoden ajalta. Merkit muinaisista asutuksista ja kulttuureista olisivat mahdollisesti jääneet kokonaan löytämättä, ellei Libanonissa olisi syttynyt sisällissota vuonna 1975. Kun Beirut oli jo muutenkin murusina, tarjosi se arkeologeille oivallisen tilaisuuden päästä kaivelemaan modernin kaupungin raunioiden alta jotain paljon vanhempaa.
Beirutin oli aina tiedetty olevan hyvin vanha kaupunki, mutta löydökset todistivat sen olevan yksi vanhimmista kaupungeista maailmassa. Kaivauksissa löytyi muun muassa yli 5000 vanha kaupunginmuuri sekä linnavuoren rauniot.
Rooman valtakunnassa Beirut oli yksi merkittävimmistä sivistyksen keskuksista ja siellä sijaitsi imperiumin tärkein oikeustieteellinen opinahjo, joka kuitenkin tuhoutui vuonna 551 maanjäristyksen seurauksena. Kaivauksista ja kovista etsinnöistä huolimatta kyseisestä koulusta ei ole löytynyt jälkeäkään. Arkeologit eivät kuitenkaan ole luovuttaneet.
Aikoinaan Lähi-idän Pariisiksi kutsuttu kaupunki sai hieman palautettua mainettaan ja elvytettyä turismia pitkän sisällissodan jälkeen, mutta tulenarka tilanne on jälleen palannut Lähi-itään, mikä on romahduttanut Beirutin ja koko Libanonin turvallisuustason.
Argos, Kreikka
Euroopan toiseksi vanhin kaupunki löytyy eteläisestä Kreikasta. Argos oli yksi ensimmäisistä muinaisen Kreikan kaupunkivaltioista; sitten kun siihen vaiheeseen oli historiassa päästy. Mutta tuhansia vuosia aiemmin alueelle syntyi kivikautinen kylä, josta on löytynyt todisteita Aspida-kukkulan juurelta.
Argosin alue on ollut yhtäjaksoisesti asutettu noin 5000 eaa. lähtien, ja varhaisella pronssikaudella (noin 1700 eaa. alkaen) se oli yksi tärkeimmistä mykeneläiskaupungeista. Argos säilytti asemansa monien eri imperiumien valtakaudella – toisin kuin monet muut kreikkalaiskaupungit – ja vaikka visigootit tuhosivat sen lähes tyystin vuonna 395, jatkoivat ihmiset edelleen siellä asumista. Tuho merkitsi kuitenkin loppua Argosin kukoistukselle, eikä se koskaan palannut entiseen loistoonsa.
Antiikin aikaista Argosia on kaivettu jonkun verran esille ja sieltä onkin löytynyt muun muassa 20 000-paikkainen, noin 2300 vuotta vanha teatteri (kuvassa), kreikkalaisille jumalille pyhitettyjä temppeleitä ja roomalaisen kylpylän rauniot. Suurin osa historiasta on kuitenkin saavuttamattomissa, sillä nykyinen Argos on rakennettu vanhan kaupungin päälle.
Erbil, Irak
Erbil, joka tunnetaan myös nimellä Hewlêr, sijaitsee Irakissa ja on Kurdistanin autonomisen alueen pääkaupunki. Erbilissä on ollut asutusta yhtäjaksoisesti jo 8000 vuoden ajan, eikä sen pitkää historiaa voi olla huomaamatta. Koko kaupunki on nimittäin rakentunut Erbilin linnoituksen ympärille.
Linnake kohoaa kukkulalla, jonka rinteiltä on löydetty ruukun palasia, joiden on ajoitettu olevan peräisin noin 5000-luvulta eaa. Ensimmäiset kirjalliset maininnat Erbilistä ovat peräisin vuonna 2300 eaa. tehdyistä savitauluista – nuolenpääkirjoituksella kirjoitettuna. Nuo taulut itseasiassa löydettiin vasta vuonna 1975, kun nykyisen Syyrian alueella sijaitsevassa muinaisen Eblan kaupungissa tehtiin arkeologisia kaivauksia ja tutkijat löysivät noin 4400 vuotta sitten tuhoutuneen kuninkaallisen arkiston kätköt.
Sen lisäksi, että Erbil kiistämättä kuuluu maailman vanhimmat kaupungit -listalle, on sen keskiössä kohoava kukkula ja linnoitus vanhin yhtäjaksoisesti asuttu paikka maailmassa. Kaupunki haluaa myös pitää kiinni tästä tittelistä, ja kukkulalla asustaa aina vähintään yksi perhe; silloinkin kun rakennuksille on tehty mittavia korjauksia.
Kukkulalla tehdään edelleen jatkuvasti arkeologisia tutkimuksia, sillä eri sivilisaatioiden kerrokset yltävät 30 metrin syvyyteen, joten työtä riittää!
Al-Fayyum, Egypti
Al-Fayyum on Egyptin ja koko Afrikan mantereen vanhin kaupunki, jonka alueelta on löydetty merkkejä ihmisen paikallaolosta yli 9200 vuotta sitten.
Tuosta kun tultiin pari tuhatta vuotta eteenpäin, niin Al-Fayyumissa oli jo pysyvä maatalousyhteisö, joka kuitenkin kutistui lähes olemattomaksi ankaran kuivuuden vuoksi. Kun olosuhteet paranivat, nousi alue uuteen kukoistukseen ja varsinainen kaupunki perustettiin noin 6000 vuotta sitten Niilin sivujoen päähän muodostuneen järven rannalle.
Nykyisen Al-Fayyumin alueella on kukoistanut monta eri kulttuuria, joista yksi oli kolmannella vuosituhannella eaa. perustettu Shedetin kaupunki, jota kreikkalaiset kutsuivat Crocodilopolikseksi. Nimeen on oikein hyvä syy, sillä sen asukkaat palvoivat krokotiilipäistä jumalaa Sobekia, jonka maallinen ilmentymä oli Petsuchos-krokotiili, joka eli kaupungin keskeisimmällä paikalla, omassa temppelilammessaan. Petsuchos korvattiin aina uudella krokotiililla, kun edellinen menehtyi. Krokotiilikaupunki on edelleen osa Al-Fayyumia, mutta nyt siitä muistuttavat enää muutamat kukkulat kaupungin pohjoispuolella.
Plovdiv, Bulgaria
Kovin paljon ei eurooppalaista väriä tällä maailman vanhimmat kaupungit -listalla nähdä, mutta mukaan mahtuu kuitenkin Bulgarian toiseksi suurin kaupunki Plovdiv. Samalla Plovdiv Euroopan vanhin kaupunki, jossa on ollut pysyvää asutusta noin 8000 vuoden ajan.
Eri kulttuurit ovat jättäneet jälkensä, kun kukin on rakentanut oman kaupunkinsa aina edellisen päälle. Kaikki vaiheet ovat nähtävissä 12 metrin maakerroksessa nykyisen Plovdivin alla. Kaksi nekropolia, eli suruta hautausmaata, ovat vanhimmat esiin kaivetut todisteet kaupungin iästä. Nekropolit ovat peräisin vuoden 6000 eaa. tienoilta. Hieman tuoreempia (seuraavalta vuosituhannelta) ovat Nebet Tepe -kukkulalta löytyneet saviastiat ja muut arkipäiväiset käyttöesineet. Nämä todistavat, että Plovdivin alueella todella asuttiin eikä vain oltu ohikulkumatkalla.
Sen jälkeen, kun Plovdivin alueelle nousivat ensimmäiset kivikautiset asutukset, on kaupunki valloitettu lukuisia kertoja eri kansojen toimesta. Varsinkin Rooman valtakunnan jäljet ovat näkyvissä vanhoissa raunioissa. Plovdivin suosituimpia nähtävyyksiä ovat edelleen käytössä oleva roomalainen amfiteatteri, Phillippopolisin stadion sekä aiempien asutusten päälle 3400 vuotta sitten rakennetun traakialaiskaupunki Eumolpiaksen rauniot.
Šuš, Iran
Šuš tunnetaan ehkä parhaiten vuoden 324 eaa. hääjuhlista, joissa Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri pyrki yhdistämään kaksi kansaa järjestämällä makedonialaisille sotilailleen persialaisia vaimoja. Avioliitot eivät olleet järin onnellisia, sillä kaikki pariskunnat erosivat vuoden sisällä – heti sen jälkeen, kun Aleksanteri kuoli.
Luonnollisesti tuhansia vuosia vanhassa kaupungissa on paljon historiallisia nähtävyyksiä, muun muassa profeetta Danielin hautakammio (kuvassa korkea, vaalea rakennus). Muinaisen Susan raunioista löydettiin 1900-luvun alun kaivauksissa Hammurabin lakipatsas, joka nykyisin on esillä Louvren taidemuseossa Pariisissa.
Aleppo, Syyria
Syyrian toiseksi suurimman kaupungin Aleppon tarkkaa ikää ei tiedetä. Kaivauksissa on löytynyt esineistöä, joka viittaa siihen, että Aleppo oli kaupunki jo 6000-luvulla eaa. ja merkkejä paimentolaisheimojen pysyvistä asutuksista on vielä viitisentuhatta vuotta kauempaa. Aleppo on siis vahva haastaja maailman vanhimman kaupungin tittelistä kilpailtaessa.
Aleppon sijainti Välimeren ja Eufrat-joen välissä teki siitä merkittävän kulttuurin ja kaupan keskuksen, joka menetti keskeisen asemansa oikeastaan vasta Suezin kanavan valmistumisen myötä 1870-luvulla.
Rajun sisällissodan runtelemassa Syyriassa on ihmishenkien lisäksi menetetty paljon historiaa. Suuri osa Aleppon vanhasta kaupungista, joka on UNESCO:n maailmanperintökohde, on tuhoutunut mukanaan monia korvaamattomia monumentteja ihmiskunnan historiasta. Muun muassa maailman vanhin, yhteensä 13 kilometrin pituinen basaari pommitettiin maan tasalle. Lisäksi kuvassa näkyvä, 5000 vuotta sitten ensimmäisen kerran käytössä ollut linnavuori ja sen päällä kohoava satoja vuosia vanha linnoitus on tuhottu.
Damaskos, Syyria
Damaskos on yleensä aina mukana, kun puhutaan maailman vanhimmista kaupungeista. Varmaksi voidaan sanoa, että ensimmäiset asukkaat asettuivat nykyisen Syyrian pääkaupunkiin 4 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Joidenkin lähteiden mukaan Damaskoksessa on ollut asutusta jo kymmenentuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua; sen vuoksi joidenkin kirjoissa Damaskos on se vanhin. Kaupungissa on päästy moneen muuhun historialliseen paikkaan verrattuna tekemään varsin vähän arkeologisia kaivauksia, joten kuka tietää, mitä yllätyksiä sieltä jonain päivänä paljastuu.
Damaskoksen sijainti on osaltaan pitänyt sen hengissä kaikki nämä vuodet, tai vuosituhannet, ja se onkin toiminut monien sivilisaatioiden keskuskaupunkina. Kymmenet kulttuurit ja valloittajat ovat tulleet ja menneet, mutta Damaskos on pysynyt. Sen vanhassa kaupungissa ovatkin sulassa sovussa merkit eri aikakausista ja uskonnoista – muun muassa Rooman valtakunnan aikainen Jupiterin temppeli (kuvassa), Pyhän Ananiaksen kappeli ja Umaijadi-moskeija.
Damaskos ei vuonna 2011 alkaneessa sisällissodassa kärsinyt ehkä aivan samoissa määrin kuin Aleppo ja esimerkiksi sen vanha kaupunki on säilynyt pommituksilta kuin ihmeen kaupalla. Aivan kaupungin keskusta vaikuttaa siltä, kuin koko sotaa ei olisi ikinä ollutkaan ja kaupat, basaarit ja ravintolat ovat valmiina ulkomaisiin turisteihin. Toisaalta on kaupunginosia, joissa monet talot ovat romahtaneet tai niistä on jäljellä vain seinät.
Kun sisällissota virallisissa papereissa päättyi joulukuussa 2024, päätti Israel hyökätä Syyriaan. Konflikti jatkuu edelleen, ja näissä Israelin iskuissa Damaskos on ollut usein kohteena.
Byblos, Libanon
Toinen Libanonissa sijaitseva ikivanha kaupunki on Byblos. Alunperin Gebalina tunnettu kaupunki perustettiin ainakin 7000 vuotta sitten ja se on yksi ensimmäisistä foinikialaisista kaupungeista.
Bybloksessa uskotaan syntyneen yksi ihmishistorian merkittävimmistä keksinnöistä: yksittäisiin äänteiden merkkeihin perustuva kirjoitusjärjestelmä eli aakkoskirjoitus. Foinikialaisesta kirjaimistosta kehittyivät aikanaan muun muassa arabian ja kreikan kirjaimistot, joista jälkimmäisestä myöhemmin myös meidän käyttämämme latinalainen kirjaimisto.
Papyrus oli aikoinaan yksi kaupungin tärkeimmistä vientituotteista, ja siksi kreikkalaiset alkoivat kutsua Gebalia kirjaa tarkoittavalla sanalla. Siksi tämä historiallinen kaupunki tunnetaan nykyään Bybloksena.
Välimeren rannalla, noin 40 kilometrin päässä Beirutista, sijaitseva Byblos on täynnä historiallisia nähtävyyksiä ja erittäin mielenkiintoisia ovat eri aikakausien kerrostumat rakennuksissa tai niiden raunioissa. Vielä melko hiljattain nykyinen Byblos oli rakennettu tuhansia vuosia vanhojen raunioiden päälle, kunnes niiden merkitys aukeni paikallisille. Asukkaat siirrettiin kauemmas meren rannalta ja rauniot kaivettiin esiin. Paikalle jätettiin yksi 1800-luvulla rakennettu talo (kuvassa) muistuttamaan kaupungin erilaisista vaiheista.
Jeriko, Palestiina
Lopulta tällä maailman vanhimmat kaupungit -listalla päästään alussa mainittuun Jerikoon. Palestiinan Länsirannalla sijaitseva noin 25 000 asukkaan Jeriko on maailman vanhin kaupunki. Arkeologiset löydöt ajoittavat kaupungin perustamisen varmasti vähintään 11 000 vuoden päähän eli ajalle, jolloin ensimmäiset kaupungit koko ihmiskunnan historiassa syntyivät. Suomihan oli tuolloin vasta hiljattain paljastunut mannerjään alta.
Jeriko on vuosituhansien aikana kokenut kovia, sillä se on tuhottu ja rakennettu uudelleen useammin kuin kerran, mutta silti se on edelleen pystyssä. Jerikossa on monia historiallisesti ja uskonnollisesti merkittäviä nähtävyyksiä, esimerkiksi Kiusausten vuori, jolla paholainen kiusasi Jeesusta, sekä Nabi Musan alue, jossa Mooseksen haudan uskotaan olevan. Jerikossa on myös vanhin tunnettu kaupungin suojamuuri, Jerikon muuri, joka rakennettiin noin 8000 eaa. ja joka parhaimmillaan oli 3,5 metrin korkuinen.
Tuhansien vuosien aikana Jeriko on nähnyt paljon: arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kaupungissa on kukoistanut ainakin 23 eri sivilisaatiota kivikautisesta Natufian kulttuurista Bysantin valtakuntaan. Jeriko on myös asuttanut useita mahtihenkilöitä, muun muassa Aleksanteri Suurella oli siellä henkilökohtaisia tiluksia ja muutama sata vuotta myöhemmin Juudean kuningas Herodes vuokrasi sieltä lomaparatiisin, jonka omisti Egyptin kuningatar Kleopatra VII. Kleopatra oli saanut sen lahjaksi Marcus Antoniukselta.
Ainoa ongelma Jerikon kohdalla on se, että kaupunki on mahdollisesti ollut historiansa aikana useampaan otteeseen hylättynä, vaikka ihmiset ovat tiensä sinne aina uudelleen löytäneetkin. Onko siis Jeriko maailman vanhin kaupunki vai kuuluuko titteli jollekin muulle?
Lue myös:
Jos tänään vietettävä perjantai 13. päivä pelottaa sinua jo valmiiksi, niin ei kannata lukea tätä listaa! Nämä tapaukset saavat epäilijätkin miettimään, olisiko epäonnen päivässä sittenkin perää.
Koska tuo varsinainen epäonnen päivä koittaa iloksemme huomenna, tarkastelemme nyt pelottavia tapauksia, jotka ovat sattuneet kyseisenä päivänä.
Se on tullut surullisenkuuluisaksi rap-artisti Tupac Shakurin kuolinpäivänä syyskuussa 1996 ja vuoden 1989 lokakuisena ”mustana perjantaina”, kun osakemarkkinat äkillisesti romahtivat.
Ja aika paljon muutakin on tapahtunut.
Monien mielestä näissä tapauksissa on kyse vain sattumasta, mutta varmasti löytyy myös yhtä monta taikauskoista, jotka pistävät onnettomuudet ja sattumat hetkeäkään miettimättä perjantai 13. päivän piikkiin.
Kumpaan joukkoon sinä kuulut?
Andien lentoturma
Tämä on koko listan ehkä tunnetuin ja kuuluisin onnettomuus, joka on sattunut perjantai 13. päivä.
Uruguayn pääkaupungista Montevideosta Chileen, Santiagoon, matkalla ollut tilauslento kohtasi päätepysäkkinsä korkealla Andien vuoristossa lokakuussa 1972.
Koneessa oli viisi miehistön jäsentä ja 40 matkustajaa, jotka olivat rugby-otteluun matkalla olleita pelaajia ja heidän läheisiään. Noista 45 ihmisestä selvisi hengissä vain 16. Yli kahden kuukauden ajan törmäyksestä selvinneet kamppailivat lumivyöryjä, vammoja ja paleltumia vastaan. Pahin uhka oli kuitenkin ravinnon puute.
Vähäiset eväät oli heti törmäyksen jälkeen jaettu pieniin eriin, mutta ne eivät riittäneet viikkoa pidemmäksi. Miehet, joista suurin osa oli alle parikymppisiä opiskelijoita, yrittivät syödä koneen penkkien nahkaa ja täytteitä, mutta tulivat lopulta yhteen ainoaan, puistattavaan johtopäätökseen.
Jotta he selviäisivät hengissä, olisi heidän syötävä kuolleiden tovereidensa lihaa. Ensimmäiset tulitikun kokoiset viipaleet leikattiin tuntemattomilta miehistön jäseniltä, mutta päivien ja viikkojen kuluessa selviytyjät joutuivat turvautumaan myös omaisiinsa. Ne, jotka kieltäytyivät lihan paloista, menehtyivät vielä ennen pelastumista.
Joulukuun alkupuolella Fernando ”Nando” Parrado ja Roberto Canessa päättivät lähteä hakemaan apua, kunhan Parrado oli ensin vannottanut, ettei hänen menehtyneeseen äitiinsä tai siskoonsa kajottaisi. Kymmenen päivän ja 60 kilometrin mahdottomalta tuntuvan vaelluksen jälkeen farkkuihin pukeutuneet miehet olivat päässeet vuoristosta lähelle ihmisasutusta.
Joulukuun 23. päivänä, kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen, loput selviytyneet haettiin helikopterilla turvaan.
Sykloni tappoi jopa puoli miljoonaa ihmistä
Vuonna 1970 Bangladeshiin, silloiseen Itä-Pakistaniin, iski yksi maailmanhistorian tuhoisimmista sään aiheuttamista katastrofeista. Bengalinlahden alue on tunnettu toistuvista sykloneistaan, mutta tuo marraskuun 13. päivänä, perjantaina, rannikon saavuttanut hirmumyrsky oli, ja on edelleen, tuhovoimassaan vertaansa vailla.
Bhola-niminen trooppinen hirmumyrsky aiheutti valtavan, 10 metriä korkean vesimassan vyörymisen rannikolle, eikä alavalla maalla asuneilla ihmisillä ollut mitään mahdollisuutta pelastautua. Syklonin lähestyminen ja kasvaminen merellä oli toki havaittu edeltävinä päivinä ja kansalle oli annettu varoitus, mutta suurin osa väestä oli jättänyt sen huomiotta.
Yksittäisessä, 170 000 asukkaan Tazumuddinin kaupungissa menehtyi puolet ihmisistä. Virallisten tietojen mukaan hirmumyrskyssä kuoli kokonaisuudessaan 300 000 henkeä, mutta vuosien mittaan arviot ovat olleet niinkin korkealla, kuin puolessa miljoonassa uhrissa.
Lue myös: Kun rajuilma iskee – Suomen historian pahimmat myrskyt
Unohdettu lento-onnettomuus
Andien traagisesta lento-onnettomuudesta ja sen selviytyjistä on tehty lukuisia elokuvia, kirjoja ja dokumentteja. Kaikki tuntevat tarinan.
Mutta kuinka moni tietää, että samana pirullisena perjantaina, lokakuun 13. päivänä vuonna 1972, tapahtui toinenkin lento-onnettomuus?
Lentoturma sattui lähellä Moskovaa, eikä kukaan koneessa ollut selvinnyt. Onnettomuudessa menehtyi 164 matkustajaa ja kymmenen miehistön jäsentä.
Ilyushin II-62 -mallinen venäläislentokone nousi ongelmitta Pariisista, ja sen tarkoitus oli lentää Leningradin kautta Moskovaan. Välilasku oli onnistunut, mutta sää oli muuttunut huonoksi: satoi rankasti ja näkyvyys oli heikko.
Lentokoneen kapteeni sai luvan laskeutua Sheremetyevon kansainväliselle kentälle. Jostain tuntemattomasta syystä laskeutuminen ei onnistunut ja kapteeni joutui nostamaan koneen kahdesti uudelleen ilmaan. Kolmannella laskeutumiskerralla kone syöksyi maahan viiden kilometrin päässä lentokentästä ja tuhoutui törmäyksessä täysin.
Onnettomuuden syytä ei ole koskaan saatu selville, ja tapahtuma-aikanaan se oli ihmishengissä mitattuna yksi historian pahimmista lento-onnettomuuksista.
Romahdus, joka vain odotti tapahtumistaan
Suosittu konferenssien pitopaikka Royal Plaza -hotelli, Nakhon Ratchasiman kaupungissa, Thaimaassa, oli ennen onnettomutta hiljattain remontoitu. Siihen oli 1990-luvun alussa lisätty kerroksia, mutta korjaustyöt oli tehty ilman asianmukaisia lupia eikä rakenteita oltu tuettu kunnolla. On vain ihme, että mitään ei tapahtunut..ennen kuin sitten tapahtui.
Elokuussa vuonna 1993 hotelli oli täynnä kokoustavia opettajia ja öljy-yhtiöiden työntekijöitä. Perjantai 13. päivä, vähän yli kymmeneltä aamulla, koko rakennus sortui niille sijoilleen, kun ylimmät kerrokset romahtivat suoraan alas. Tuho oli täydellinen alle kymmenessä sekunnissa. Kuin ihmeen kaupalla 227 ihmistä saatiin pelastettua raunioista, mutta 137 menetti henkensä.
Hotellin ”kunnostustöiden” ja lisäkerrosten suunnittelija tuomittiin vankilaan, ja onnettomuustutkimuksissa todettiin, että myös korruptoituneet ja lahjotut turvallisuustarkastajat katsoivat rakentamista ja selviä turvallisuusriskejä läpi sormien.
Sam Patch ammattimainen hurjapää
Sam Patch oli Yhdysvaltojen ensimmäinen ammattinsa harjoittaja. Hänen virallinen nimikkeensä oli vesiputouksilta hyppääjä. Nopeasti voisi veikata, että elinajanodote ei huiman pitkä tuolla alalla ole. Perjantaina, marraskuun 13. päivänä vuonna 1829, Patch osoitti veikkauksen oikeaksi.
Hän oli vähän aiemmin toteuttanut kaikkien hurjapäiden unelman ja hypännyt alas veteen 50 metriä korkeilta Niagaran putouksilta. Erikseen rakennetulta puiselta korokkeelta Patch oli syöksynyt Niagaran hyytävään veteen. Julkisuutta saaneen hypyn jälkeen hän lupautui toistamaan temppunsa, jota kerääntyi katsomaan tuhansittain uteliaita silmäpareja. Sukellus onnistui jälleen. Vesimassaltaan maailman suurimman putouksen päihittämisen jälkeen Patch tunsi itsensä voittamattomaksi ja alkoi etsiä uusia hyppypaikkoja.
Hän päätyi läntisessä New Yorkissa sijaitseville High Falls -putouksille. Hyppytelineineen pudotusta oli 40 metriä, ja hyppyä tapahtumaa mainostettiin ”Samin viimeisenä hyppynä”. Sitä se tosiaan oli.
Tuhatpäinen yleisö todisti 22-vuotiaan huimapään painumisen pinnan alle, mutta ei koskaan sen nousua takaisin ylös. Patchin ruumis löytyi vasta kuukausien jälkeen, kun jäinen joki oli kuljettanut sen kauas putouksilta. Hänen haudalleen asetettiin puinen laatta, jossa luki ”Tässä lepää Sam Patch – sellaista on kuuluisuus”.
Lue myös: 10 huvittavaa hautakivien muistokirjoitusta
Bob Renphrey: epäonnen mies
Maailman epäonnisimpana miehenä voidaan pitää Bob Renphreytä. Pohjois-Walesissa bussinkuljettajana työskennellyt mies oli saanut tarpeekseen perjantai 13. päivästä ja vietti vuosien 1979 ja 1998 välillä jokaisen niistä sängyssään peiton alla. Häntä ei voi mitenkään syyttää hätävarjelun liioittelemisesta, niin paljon ehti miehelle käydä ennen karanteeniin jättäytymistä.
Renphreyn tiedettiin vuosien mittaan tuona epäonnen päivänä olleen neljästi autokolarissa, pudonneen kertaalleen jokeen, kolaroineen moottoripyörällä ja kaatuneen lasioven läpi. Lisäksi mies oli saanut kyseisenä päivänä potkut töistä. Renphrey valitettavasti levitti onnettomuusalttiutta myös ympärilleen, sillä hänen vaimonsa Betty oli kaatunut pahasti portaissa eräänä perjantai 13. päivänä. Tragikoomisimmalle sairaalareissulle pariskunta joutui, kun Bob oli heittämässä koiralleen keppiä, mutta löi sillä vekinarvoisesti Bettyä päähän.
Bob Renphrey menehtyi syöpään vuonna 1998 (vuotena, jossa oli kolme perjantai 13. päivää), mutta hänen kohtalonsa ei saapunut epäonnisena päivänä, vaikka se tarinalle hyvä loppu olisi ollutkin.
Kun Betty suunnitteli miehelleen hautajaisia, halusi hän vanhojen aikojen kunniaksi järjestää ne maaliskuun 13. päivänä, joka tuolloin osui tietenkin perjantaille, mutta hautaustoimisto oli täyteen buukattu. Bettyn mukaan ”Bobia suunnitelman epäonnistuminen olisi naurattanut”.
Tragedia risteilyaluksella
Välimerellä seilannut risteilyalus Costa Concordia ajoi karille Italian rannikolla tammikuun 13. päivänä vuonna 2012. Se oli perjantai-ilta vähän yhdeksän jälkeen.
Alus oli lähestynyt Giglion saarta, jonka ohi sillä oli tapana seilata ja soittaa samalla torvea tervehdykseksi. Kivikkoisella rannikolla oli hankala navigoida ja valitettavan kielimuurin takia indonesialainen perämies ymmärsi italialaisen kapteenin ohjeet väärin. Laiva osui karikkoon, joka repi pohjaan yli 50 metrin pituisen reiän. Vesi alkoi tulvia välittömästi sisään.
Vaikka tuhot olivat mittavat, ei kapteeni Francesco Schettino antanut evakuointimääräystä kuin vasta tunti karilleajon jälkeen. Matkustajat olivat jo aiemmin huolissaan, mutta heille ilmoitettiin kyseessä olevan vain tavallinen sähkökatkos. Laiva oli kuitenkin alkanut upota. Puolenyön aikaan alus oli jo kovasti kallistunut, mutta mittavan, ulkoisen pelastusoperaation ansiosta oli aamuun mennessä evakuoitu lähes 4200 matkustajaa ja miehistön jäsentä, kapteeni ensimmäisten joukossa. Hän kyllä väitti pudonneensa pelastusveneeseen vahingossa.
Valitettavasti kapteenin ja muun henkilökunnan hidastelu pelastustoimien aloittamiseksi koitui 32 ihmisen kohtaloksi. Neljä miehistön jäsentä myönsi syyllisyytensä kuolemantuottamuksiin ja he saivat muutamien vuosien vankeusrangaistukset. Helmikuussa 2015 kapteeni Schettino tuomittiin 16 vuodeksi vankeuteen kuolemantuottamuksesta ja lisäksi törmäyksen aiheuttamisesta sekä aluksen hylkäämisestä.
Nathan Bedford Forrestin syntymäpäivä
Nathan Bedford Forrest syntyi Tennesseessä heinäkuussa vuonna 1821, perjantai 13. päivänä. Forrest, joka liittyi armeijaan ilman minkäänlaista kokemusta vuonna 1861, nousi Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan konfederaation eli etelävaltioiden kenraaliksi. Hän oli arvostettu johtaja, jonka uudenlaiset strategiat toivat hänelle lempinimen ”The Wizard of the Saddle”, Satuloiden velho.
Kenraali Forrestin kunniaksi on pystytetty kymmenittäin patsaita ja muistomerkkejä, hänen mukaansa on nimetty kouluja, ja jopa maailmankuulu elokuvahahmo Forrest Gump väittää saaneen nimensä sotasankarilta.
Miksi juhlittu kenraali syntymäpäivineen on tällä listalla? Osaat varmaan kuvasta laskea 1+1.
Ensinnäkin hänen tiedetään teloittaneen sadoittain antautuneita unionin eli pohjoisvaltioiden sotilaita Fort Pillowin taistelun jälkeen. Suurin osa tapetuista oli tummaihoisia, ja konfederaation joukot käyttivät erilaisia raakoja tapoja joukkomurhan suorittamiseen. Forrestia alettiin pohjoisvaltioissa pitää verilöylyn jälkeen sotarikollisena.
Sodan päätyttyä unionin voittoon liittyi Forrest erääseen hiljattain perustettuun järjestöön, jonka agendana oli rajoittaa vapautettujen orjien yhteiskunnalista asemaa. Orjakauppiaana ennen sotaa toiminut Forrest ehdotti nimeksi Ku Klux Klan, ja hänestä tuli järjestön ensimmäinen ”Grand Wizard” eli suurvisiiri.
Pariisin terrori-iskut
Perjantai 13. päivä vuonna 2015 alkoi kuin mikä tahansa päivä. Pariisissa, Ranskassa ihmiset olivat koulussa tai töissä, ja suunnittelivat pian alkavan viikonlopun viettoa. Osa oli menossa katsomaan Ranskan ja Saksan välistä jalkapallo-ottelua, toisilla oli sovittuna illanvietto johonkin Pariisin lukemattomista ravintoloista ja kahviloista. Monet odottivat innoissaan Bataclan-teatterissa esiintyvän Eagles of Death Metal -yhtyeen konserttia. Pahimmatkaan kauhukuvat eivät olisi voineet ennustaa sitä, mihin päivä tulisi päättymään.
Vähän ennen puolta kymmentä illalla räjähti ensimmäinen pommi jalkapallostadionin ympärillä. Siitä alkoi läpi Pariisin katujen kulkenut itsemurhapommien ja ampumisten sarja, jossa kohteina oli vilkkaita illanviettopaikkoja ja lopulta suljettu konserttisali, jossa panttivankitilanne laukesi poliisin rynnäkköön.
Terrori-iskussa kuoli 130 ihmistä ja lähes 500 loukkaantui. Marraskuussa 2019, neljä vuotta kauhujen perjantain jälkeen, iskun tutkinta saatiin päätökseen, ja 20 epäiltyä joutuu viimein oikeuden eteen joukkomurhasta syytettyinä. Kaikki 20 syytettyä todettiin lopulta syyllisiksi ja tuomioiden pituudet vaihtelivat muutamista vuosista elinkautisiin.
13.3.2020: Kun maailma seisahtui
Vuoden 2020 maaliskuun puoliväli oli käänteentekevä hetki maailmassa: oli ennen ja jälkeen koronan.
Perjantai 13. päivä tuona kyseisenä maaliskuuna kosketti koko maailmaa. Monessa maassa oli jo tullut voimaan rajoituksia tai ainakin niitä kohti oltiin vauhdilla menossa. Esimerkiksi jo useiden päivien ajan Pohjois-Italia oli ollut niin sanotussa lockdownissa eli koronasulussa, jossa ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä rajoitettiin voimakkaasti.
Tuona perjantaina Suomessa julkistettiin rajuja toimia epidemian torjumiseksi. Samana päivänä monet Euroopan maat pistivät rajojaan kiinni ja useisiin maihin tuli voimaan matkustuskieltoja.
Suomessa kyseisestä päivästä alkaen kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet, oli sitten kyse minkälaisesta tapahtumasta tahansa, oli kielletty ja tämä määräys tulisi olemaan voimassa vähintään toukokuun loppuun saakka.
Bändit joutuivat perumaan kiertueitaan, urheilutapahtumia oli tarkoitus järjestää tyhjille katsomoille, jos järjestetään ollenkaan, kesän festivaalit näyttivät eittämättä olevan vaarassa, satojen tuhansien lasten harrastukset päättyivät sarjakausien osalta kesken ja niin edelleen.
Tässä vaiheessa nuo toimet kuulostivat hyvin rajuilta, mutta kuten hyvin tiedämme: paljon pahempaa oli tulossa.
Tuo perjantai 13. päivä ei kuitenkaan hevillä unohdu!
Lue myös:
- Perjantai 13. päivä: 10 faktaa epäonnen päivästä
- Karman laki: 10 uskomatonta tosielämän esimerkkiä niin hyvässä kuin pahassa
- Ei syytä paniikkiin: 10 historiallista vähättelyn huippua
Tänään maaliskuun 8. päivänä vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Naisia kannattaa tällaisena päivänä helliä aamupalalla sänkyyn ja ostaa vaikka kaunis kukkakimppu.
Mutta naistenpäivä ei ole pelkästään tai todellakaan vain sitä. Tänään, niinkuin tietysti joka ikinen päivä, on tärkeää ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Voit korostaa naisten oikeuksia, taistella eriarvoisuutta vastaan ja ottaa osaa keskusteluihin.
Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1911 ja maailma on onneksi huomattavasti hyväksyvämpi ja tasa-arvoisempi kuin tuolloin. Vielä on kuitenkin matkaa kirittävänä, ja maaliskuun 8. päivänä on hyvä aika juhlia sekä tuoda näkyvyyttä naisten saavutuksille.
Listafriikki osallistuu naistenpäivän sanoman levittämiseen listan muodossa ja esittelee 10 upeaa keksintöä, joiden ei heti uskoisi olevan naisten aikaansaannoksia.
Miksikö ei uskoisi? No siksi, että monet keksinnöistä ovat ajoilta, jolloin naiset olivat selvästi huonommassa asemassa kuin miehet, ja eri sukupuolilla oli omat, hyvin perinteiset roolinsa ja työnsä. Listan naiset ovat aikanaan olleet melkoisia lasikattojen rikkojia.
Tuulilasinpyyhkijät
Tarinan mukaan Mary Anderson pani newyorkilaisessa raitiovaunussa merkille, että kuljettaja ei karmeassa räntäsateessa nähnyt tuulilasin läpi juuri mitään. Lasi oli suunniteltu niin, että sen sai avattua osissa ja lumen pyyhittyä manuaalisesti pois, mutta systeemi ei ollut alkuunkaan käytännöllinen. Mieti itse avaavasi kovassa lumituiskussa auton tuulilasi.
Anderson alkoi siltä istumalta suunnitella ja piirtää parempaa ratkaisua. Hän päätyi yrityksen ja erehdyksen kautta puusta ja kumista tehtyihin pyyhkijöihin, jotka oli kiinnitetty vivulla lähelle rattia. Andersonin tuulilasinpyyhkimille myönnettiin Yhdysvalloissa patentti marraskuun 10. päivänä vuonna 1903 (numero 743801), mutta ihmiset nauroivat keksinnölle sanoen sen häiritsevän kuskia ja aiheuttavan onnettomuuksia. Mitähän nuo olisivat ajatelleet autolla ajaessa tekstaamisesta?
1900-luvun alussa autot olivat vielä harvinaisia, mutta pilkkaajien hymyt hyytyivät nopeasti, kun seuraavien vuosikymmenien aikana moottoriajoneuvojen käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti ja tuulilasinpyyhkijöistä tuli kiinteä osa autoja.
Pelastuslautta
Ompelijan töitä päivätyönään tehnyt Maria Beasley oli tuottelias keksijä. Hänen luomuksiinsa kuului muun muassa turvavälineitä rautateille, jalkojen lämmittimet ja paistinpannuja.
Omaisuutensa hän teki suunnittelemalla mekanismin, jolla pystyi valmistamaan 1500 tynnyriä päivässä: öljyn ja sokerin tuottajat maksoivat suuria summia saadakseen käyttää Beasleylle patentoitua konetta.
Tienesteistä huolimatta Beasleyn tunnetuin keksintö on turvakaiteilla varustettu pelastuslautta. Se patentoitiin toukokuun 16. päivänä vuonna 1882.
Toisin kuin siihen astiset puusta tehdyt pelastusveneet, oli Beasleyn suunnittelema pelastuslautta kevyt, tulenkestävä, helppo laskea vesille ja se mahtui pieneen tilaan. Beasleyn suunnittelemaan malliin pohjautuvat nykyäänkin käytettävät nopeasti käyttövalmiit pelastuslautat.
Hengenpelastaja Kevlar
Stephanie Kwolek oli nuorena tyttönä kiinnostunut sekä tieteestä ja luonnosta että käsitöistä, ja unelmoi urasta muotisuunnittelijana. Äitinsä kannustamana hän kuitenkin opiskeli yliopistossa kemiaa, ja valmistuttuaan vuonna 1946 sai hän työpaikan kemianteollisuuden yritys DuPontista. Paikka oli avoin, koska iso osa miestyöntekijöistä oli tuolloin armeijan palveluksessa.
Vuonna 1965 hänen ryhmänsä yritti kehittää uusia synteettisiä materiaaleja äärimmäisiin olosuhteisiin. Tutkijat kohtasivat monia epäonnistumisia, mutta Kwolek päätti antaa yhdelle liuokselle vielä mahdollisuuden. Omaksi ja muiden yllätykseksi hän sai siitä aikaan kuituja, jotka olivat vahvempia kuin mikään ennemmin laboratoriossa valmistettu aine.
Materiaalia alettiin kutsua Kevlariksi. Se on erittäin kevyttä ja kestävää, viisi kertaa terästä vahvempaa, mutta silti helposti muokattavaa. Sitä käytetään autonrenkaissa, kypärissä, kajakeissa, kaapeleissa… lista kattaa yli 200 sovelluskohdetta. Äärimmäisiä lämpötiloja kestävää Kevlaria käytetään myös avaruusaluksissa.
Materiaalin ehkä merkittävin yksittäinen käyttökohde on luotiliivit, jotka ovat pelastaneet tuhansia ihmishenkiä 1970-luvulta saakka.
Stephanie Kwolek jatkoi johtavana polymeerien tutkijana samassa työpaikassa eläkkeelle jäämiseensä saakka vuonna 1986. Kwolekille on myönnetty lukuisia arvostettuja palkintoja ja vuonna 1994 hänet lisättiin Yhdysvaltojen keksijöiden kunniagalleriaan (National Inventors Hall of Fame).
Sirkkeli
Tabitha Babbitt kuului kveekareista eronneeseen shaker-lahkoon. Ryhmä uskoi Kristuksen toiseen tulemiseen, sukupuolten tasa-arvoon ja tiukkaan selibaattiin (yhteisöön adoptoitiin lapsia).
Vaikka naiset ja miehet olivat samanarvoisia Jumalan silmissä, oli työt jaoteltu sukupuolen mukaan. Babbitt toimi kutojana (naiselle sopivassa ammatissa), mutta hänellä oli idea, joka helpotti ja nopeutti miesten työtä huomattavasti.
Hän ehdotti, että tavallisen, edestakaisin vedettävän sahan sijaan, olisi syytä käyttää pyöreää terää. Hän valmisti ensimmäisen, veden voimalla pyörineen sahan vuonna 1813, mutta uskontonsa vuoksi ei patentoinut keksintöään, jotta se olisi kaikkien käytössä.
Shaker-uskonlahkoon kuuluvat ihmiset olivat tunnettuja keksinnöistään ja yksistään Babbitt on ollut sirkkelin keksimisen lisäksi mukana kehittämässä muun muassa tekohampaita ja vanhanaikaisia leikattuja nauloja.
Vedenalainen teleskooppi
Yhdysvalloissa patenttinumero 3995 on ”vedenalainen teleskooppi”. Sen patentoi New Yorkin Brooklynissa asunut Sarah P. Mather huhtikuun 16. päivänä 1845. Matherin elämästä ei juurikaan tiedetä, mutta ainakin hän työskenteli pitkään teleskooppinsa parissa, sillä vuonna 1864 hän sai parannetulle versiolle patentin numero 43465.
Teleskoopissa oli lisäosilla säädettävä varsi, joka voitiin muokata sopivan mittaiseksi veden syvyydestä riippuen. Siihen oli liitettynä toinen, niin ikään säädettävä, putki, jonka päässä olevassa lampussa oli hyvin kirkkaalla liekillä palavaa öljyä.
Yhdysvaltojen laivastossa innostuttiin täysin uudenlaisesta ja kullanarvoiseksi nimitetystä teleskoopista välittömästi. Laivaston testeissä selvisi, että jopa sameassa Mississippi-joessa sillä voitiin nähdä lähes sadan metrin päähän ja kirkkaassa vedessä tietysti vielä laajemmalle.
Teleskoopilla voitiin laivan kannelta käsin tarkistaa aluksen runko, millä oli valtava merkitys, koska siten pystyttiin vaivattomasti huomioimaan ja korjaamaan vedenalaisia vaurioita. Teleskoopilla voitiin myös maan sisällisodan aikaan tarkkailla vihollisen vedenalaisia toimia, havaita torpedoja ja tutkia vesistöjen pohjassa olevia hylkyjä. Hyvä näkyvyys auttoi myös löytämään hukkuneita.
Karttapallo
Ellen Fitz oli yhdysvaltalainen kotiopettaja, joka työskenteli itäisessä Kanadassa, New Brunswickin provinssissa. Hän kehitti 1870-luvun alussa karttapallon, jonka rautainen jalusta osoitti palloa pyöritettäessä auringon sijainnin. Sen lisäksi siitä voitiin nähdä sekä päivän, yön että ilta- ja aamuhämärän kestot eri puolilla maapalloa, eri vuodenaikoihin.
Vuonna 1875 Fitz sai keksinnölleen patentin (numero 158581), julkaisi sitä seuraavana vuonna erikokoisille karttapalloilleen käyttöohjeet käsikirjan muodossa sekä esitteli keksintöään Philadelphian maailmannäyttelyssä.
Fitz ei kuitenkaan jättänyt työtään siihen, vaan vei maantiedon ja astronomian yhdistämisen karttapallossa vieläkin pidemmälle. Vuoden 1882 mallissa (patenttinumero 263886) voitiin kaiken jo edellä mainitun lisäksi tarkastella horisontin yläpuolella näkyvien tähtien asentoa ympäri vuoden.
Avaruusaseman patterit
Puerto Ricossa syntynyt Olga Gonzales-Sanabria työskenteli vuoden 2011 eläkkeelle jäämiseensä saakka NASA:n Ohiossa sijaitsevan tutkimuslaitoksen teknillisenä johtajana. Uraa Yhdysvaltojen avaruushallinnossa oli takana vuodesta 1979, ja hän olikin uransa päättyessä pitkäaikaisin ja virka-asemaltaan korkea-arvoisin latinalaisamerikkalainen NASA:n palveluksessa.
Ennen korkeaa virkaansa hän tutki ja kehitti erilaisia sähköntuottomenetelmiä kansainväliselle avaruusasemalle, ISS:lle. Asema toimii suurimman osan ajasta aurinkovoimalla, mutta luonnollisesti jossain vaiheessa maapallo estää auringonsäteiden kulkeutumisen vastaanottaviin paneeleihin. Kolmasosan 90 minuutin kiertoajastaan ISS tarvitsee jonkun vaihtoehtoisen voimantuottajan.
Gonzales-Sanabrian kehittämät pitkäikäiset nikkeli-vetyakut pitävät avaruusaseman ja sen muutaman kuukauden välein vaihtuvan miehistön toimintakykyisenä. Siitäkin huolimatta, että pimeys laskeutuu aina tunnin välein 30 minuutiksi.
”Näkymätön” lasi
Katharine Blodgett syntyi vuonna 1898 ja oli 27-vuotiaana ensimmäinen nainen, joka väitteli arvostetussa Cambridgen yliopistossa fysiikan tohtoriksi. Hän työskenteli isänsä jalanjäljissä General Electric -yhtiön tutkimuslaboratoriossa ja oli sielläkin ensimmäinen naispuolinen tutkija. Ansioitunut tieteentekijä näytteli vapaa-ajallaan harrastelijateatterissa, kirjoitti humoristisia runoja ja osallistui useamman hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan.
Laboratoriossa hän työskenteli hyvin ohuiden kalvojen parissa. (Puhutaan sentin miljoonasosien paksuudesta.) Vuonna 1935 hän onnistui luomaan yksimolekyylisen pinnoiteen ja havaitsi, että sitä kasaamalla, esimerkiksi lasin päälle, saatiin kirkkaasta materiaalista lähes täysin valoa läpäisevää eli heijastamatonta.
Ennen Blodgettin kehittämää kalvoa lasi ei ollut ollenkaan niin käyttökelpoista tavaraa, mutta hänen keksintönsä mullisti muun muassa kameroiden linssien, mikroskooppien ja silmälasien valmistuksen. Pinnoitteen avulla päästiin eroon lasin häiritsevistä ominaisuuksista: heijastumista ja vääristymistä.
Blodgettin kehittämiä, läpinäkyvien kappaleiden mittausmetodeja käytetään edelleen. Jos käytät laseja, niin heitä nopea kiitos Blodgettille kun naistenpäivän aamuna luet sanomalehteä.
Tietokone ja ohjelmointi
Grace Hopper oli vuonna 1906 syntynyt matemaatikko ja Yhdysvaltojen laivaston kontra-amiraali. Hän työskenteli Harvardin yliopiston ja laivaston yhteisprojektissa, jonka tarkoituksena oli kehittää tehokas, automaattinen laskin; modernin tietokoneen esiaste. Hopper suunnitteli yhdessä Howard Aikenin kanssa viisi tonnia painaneen ja yhden huoneen täyttäneen Mark I -tietokoneen.
Hän oli muuten ensimmäinen, joka käytti sanaa bug (suomeksi ötökkä tai bugi), jolla tässä kohtaa viitataan ohjelmointivirheeseen. Hopper kuitenkin tarkoitti sillä kirjaimellisesti koiperhosta, jotka Mark I:een tunkeuduttuaan aiheuttivat siinä oikosulkuja.
Vuonna 1949 Hopper kehitti kääntäjän, COBOL-nimisen laitteen, joka pystyi muuttamaan kirjoitetut ohjeet tietokonekielelle. Hopper oli siis maailman ensimmäisiä koodareita!
Hopper jäi eläkkeelle vuonna 1966, mutta seuraavana vuonna hänet kutsuttiin takaisin palvelukseen, koska jonkun asiansa osaavan oli yhtenäistettävä laivaston järjestelmät ja luotava standardit koodikielelle. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän jäi lopullisesti eläkkeelle 79-vuotiaana.
Valokuvien muokkaus
Vuonna 1939 syntynyt Barbara Askins, tennesseeläinen opettaja ja perheenäiti, odotti lastensa aloittavan koulutien ja palasi sen jälkeen itse takaisin opiskelemaan. Valmistuttuaan kemistiksi vuonna 1975 pääsi hän välittömästi töihin NASA:n avaruuslentokeskukseen Alabamaan.
Marshall-nimisessä tutkimuslaitoksessa Askinsille annettin tehtäväksi kehittää keinoja, miten parantaa tutkijoiden ottamia kuvia maasta ja avaruudesta. Korkealta maanpinnan yläpuolelta otetut kuvat olivat hyvin epäselviä, mutta niiden antama tieto oli avaruushallinnolle korvaamatonta.
Vuonna 1978 Askins keksi käyttää radioaktiivisia materiaaleja kohentaakseen alivalottuneita tai muuten käyttökelvottomia negatiiveja. Hän sai keksinnölleen patentin (4101780) ja pian metodi oli laajasti NASA:n eri tutkimuslaitosten käytössä. Tekniikalla voitiin saada myös röntgenkuvia tarkemmiksi, mikä tarkoitti sitä, että potilasta ei hyvän kuvan saamiseksi tarvinnut enää altistaa vaaralliselle säteilylle yhtä kauan kuin ennen.
Askins on historian ensimmäinen nainen, joka valittiin Vuoden keksijäksi. Siinä, jos missä on syytä naistenpäivän juhlintaan!
Lue myös:
Yhteiskunta
10 uhria, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa oman murhansa selvittämisessä – osa 2
Kuka olisi parempi henkilö ratkaisemaan murhan kuin kyseisen henkirikoksen uhri? Valitettavasti tuo ainoa varma silminnäkijä on kuitenkin kuollut.
Mutta joskus käy niin, että murhattu on jättänyt jälkeensä vihjeitä ja yrittänyt viimeisinä hetkinään kertoa tavalla tai toisella tekijän henkilöllisyyden. Ilman näitä tiedonmurusia murhat olisivat saattaneet jäädä ratkaisematta tai niissä tapauksissa, joissa tekijää ei ole saatu kiinni, oltaisiin rikostutkimuksissa lähes tyhjän päällä.
Ja vielä ennen kuin mennään murhatarinoiden synkkään maailmaan, niin varoituksen sananen. Mukana on muutama mystinen tapaus, joissa murhattu on kommunikoinut ”haudan takaa”, joten rikokset ovat ratkenneet ”yliluonnollisesti”.
Listafriikki on hyvin skeptinen kaiken tällaisen suhteen, mutta kerromme listalla kantaa ottamatta, mitä on tapahtunut ja kaikki voivat sitten tehdä omat päätelmänsä tapahtumien kulusta.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset jännittävät tarinat voit lukea tästä:
10 henkilöä, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa oman murhansa selvittämisessä – osa 1
Liberty German
Helmikuun 13. päivänä vuonna 2017 ystävykset Abigail Williams ja Liberty German olivat lähteneet vaeltamaan suosikkireitilleen Delphissä, Indianassa. Kun he eivät palanneetkaan kotiin, aloitettiin suuret etsinnät. Seuraavana päivänä heidän ruumiinsa löydettiin läheltä polkua.Germanin puhelimesta löydettiin paljon sekä maisemakuvia että yhteisposeerauksia Williamsin kanssa, mutta joukossa oli myös rakeinen kuva tuntemattomasta miehestä. Poliisin arvelujen mukaan German oli ottanut kuvan henkilöstä, koska uskoi tämän seuraavan heitä.
Jossain vaiheessa tilanne oli äitynyt uhkaavaksi ja German oli laittanut päälle ääninauhoituksen, jossa voidaan kuulla miehen sanovan ”down the hill” eli mäkeä alas. Poliisiin mukaan puhelimesta löytyi myös muuta epäiltyyn liittyvää todistusaineistoa, mikä pidettiin visusti salassa tutkinnan ollessa käynnissä.
Poliisit kutsuivat Liberty Germania sankariksi, joka rohkeasti ja kylmänrauhallisesti dokumentoi murhaajaa uhkaavassa tilanteessa ja tarjosi tärkeitä johtolankoja miehen nappaamiseen. Tuhansia kuulusteluja ja yli viisi vuotta myöhemmin paikallinen mies, Richard Allen, pidätettiin marraskuussa 2022 syytettynä kahdesta murhasta.
Allen kiisti syytteet ja keksi monenlaisia alibeja murhapäivälle. Lopulta todistusaineisto häntä vastaan oli vankka. Uhrien välittömästä läheisyydestä oli löytynyt käyttämätön ammus, joka rikosteknisessä tutkinnassa voitiin osoittaa olleen Allenin omistaman aseen sisällä. Mies oli myös tunnustanut murhat sekä perheelleen että sellikavereilleen pidätysaikana. Kaikkein painavin todistusaineisto saatiin kuitenkin Germanin ottamasta kuvasta ja äänitallenteesta, jotka voitiin aukottomasti yhdistää Alleniin.
Vuonna 2024 Allen todettiin syylliseksi ja hänelle langetettiin 130 vuoden vankeusrangaistus.
Amarjit Chohan
Englannissa asuva liikemies Amarjit Chohan katosi jäljettömiin helmikuun puolessa välissä vuonna 2003. Hän asui vaimonsa, kahden alle kaksivuotiaan poikansa ja vaimonsa äidin kanssa lähellä Lontoota, ja omisti menestyvän hedelmiä ja vihanneksia kuljettavan rahtifirman.
Perhe ei ehtinyt olla miehestä kauaa huolissaan, sillä hekin katosivat vain muutamia päiviä Chohanin jälkeen.
Huhtikuun alussa Chohanin ruumis ajautui meren rantaan Etelä-Englannissa lähellä Portsmouthia. Hänelle tehtiin ruumiinavaus, mutta se ei paljastanut etsijöille mitään kuolemaa edeltäneistä hetkistä. Myöhemmin kesällä sekä vaimo Nancy että anoppi Charanjit Kaur löydettiin merestä samalla alueella. Pieniä poikia ei ole ikinä löytynyt.
Surmaajat olivat luulleet pääsevänsä pälkähästä, mutta Chohan oli ollut viime hetkinään eri mieltä.
Hän oli ilmeisesti aavistanut oman tulevan kohtalonsa, joten hän oli jollain ihmeellä saanut napattua sieppaajalleen ja tappajalleen saapunutta postia talosta, jossa häntä oli pidetty vankina useita päiviä. Chohan oli taitellut kirjeen moneen kertaan ja piilottanut sen sukkansa sisään.
Itse asiassa kirje jäi poliisiltakin huomioimatta, sillä sitä ei oltu löydetty ruumiinavauksessa. Vasta kuukausien päästä rikostutkijat kävivät todistusaineistoa uudelleen läpi, ja Chohanin sukasta löytyi vihje murhaajien jäljille. Vaikka paperi oli merivedessä lionnut, olivat nimi, Kenneth Regan, ja tämän osoite helposti luettavissa – huolellisen taittelutyön ansiosta.
Chohan johdatti poliisit suoraan murhaajien jäljille, ja kirjeestä liikkeelle lähteneiden tutkimusten jälkeen Regan ja tämän kaksi rikoskumppania Bill Horncy ja Peter Rees saatiin kiinni ja tuomittiin elinkautisiin vankeuksiin. Motiivina kylmäverisille murhille oli raha: Regan halusi Chohanin bisneksen itselleen.
Karen Perez
Yhdeksäsluokkalainen juuri 15 vuotta täyttänyt Karen Perez katosi kesäkuussa 2016. Teksasilaisen nuoren naisen perhe, poikaystävä Jesus Campos Jr ja suuri määrä ventovieraita ihmisiä osallistuivat poliisin kanssa etsintöihin, ja kolmen päivän kuluttua Perezin osittain alaston ruumis löytyi Houstonissa tyhjillään olleesta asunnosta sullottuna tiskialtaan alapuoliseen kaappiin.
Surmapäivän tapahtumat alkoivat selvitä, kun Perezin puhelimen viestejä ruvettiin käymään läpi. Selvisi, että 15-vuotias poikaystävä Campos oli vaatinut tyttöä lintsaamaan kanssaan koulusta ja uhannut hänen ”elämänsä päättyvän verisesti”, jos hän ei ilmestyisi sovittuun paikkaan.
Perez vietti päivän Camposin kanssa ja valvontakamerakuvissa heidät voidaan nähdä käyvän ravintolassa syömässä ja poistuvan paikalta käsi kädessä. Kaikkein raskauttavimmat todisteet löytyivät kuitenkin Camposin puhelimesta.
Jostain syystä tiedostoista löytyi video, jolla ei näkynyt kuvaa, vaan tallenteella kuului ainoastaan ääni. Ne olivat Perezin viimeiset hetket elossa. Videolla Campos vaatii Pereziä harrastamaan kanssaan seksiä, ja kun tyttö ei suostu, alkaa Campos kuristamaan ja raiskaamaan tätä. Äänitteellä Perezin voidaan kuulla huutavan ”En halua kuolla” ja hän mainitsee Camposin nimeltä moneen otteeseen.
Puhelimesta löydettiin muitakin videoita ja kuvia, mutta ne oli otettu siinä vaiheessa, kun Perez oli jo menehtynyt. Miksi Campos olisi nauhoittanut yhden videon ilman kuvaa? Onko mahdollista, että Perez olisi jotenkin saanut laitettua puhelimesta nauhoituksen käyntiin, kuin hankkiakseen todistusaineistoa mahdollisen pahoinpitelyn ja raiskauksen varalle? Olisiko hän voinut arvata, miten kaikki tulee päättymään?
Marraskuussa 2018 Campos tuomittiin syylliseksi raiskaukseen ja murhaan, ja koska rikokset oli tehty alaikäisenä, tuomittiin hänet teloituksen sijaan elinkautiseen vankeuteen.
Cebisile Happiness Khoza
Toukokuussa 2015 eteläafrikkalainen 23-vuotias opettaja Cebisile Happiness Khoza lähti maisema-ajelulle poikaystävänsä Siyamamkela Odwa Nompumzan kanssa. Päämääränä Nompumzalla oli syrjäinen ja hiljainen hiekkatie, jolta takaisin ei tullut kuin hän itse.
Nompumza iski Khozaa puukolla yli 20 kertaa, valeli tämän bensiinillä ja sytytti tuleen. Mies lähti murhapaikalta varmana siitä, että häntä ei ikinä osattaisi epäillä – tuskin ruumistakaan löydettäisiin. Hänellä oli jopa alibi valmiiksi mietittynä.
Nompumza ei voinut tietää, että maatessaan henkihieverissä puukotettuna ja tulessa, Khoza oli jättänyt vihjeen murhaajansa henkilöllisyydestä. Hän oli viimeisillä voimillaan pystynyt piirtämään hiekkaan Nompumzan puhelinnumeron kolme ensimmäistä numeroa: 071.
Numerot ja surmapaikan lähistöltä löydetty bensiinipurkki, jossa oli Nompumzan sormenjälkiä, johtivat miehen pidätykseen, ja hänet tuomittiin huhtikuussa 2017 elinkautiseen vankeuteen tyttöystävänsä murhasta.
Catherine Ballesteros
Kesäkuussa 2004 filippiiniläinen Catherine Ballesteros löytyi Makatin kaupungissa sijainneen kotinsa lattialta kuolleena; häntä oli puukotettu 33 kertaa. Asunnosta puuttui lukuisia esineitä, joten poliisi arveli surman motiivin olleen ryöstö.
Rikospaikkatutkijat löysivät makuuhuoneen lattiasta verisen kengänjäljen ja huoneistosta saatiin kerättyä suuri määrä DNA-näytteitä, mutta ei ollut ketään, johon niitä verrata eikä tietokannoistakaan löytynyt osumaa.
Ennen ruumiinavausta uhrin vanhemmat pääsivät ruumishuoneelle jättämään hyvästit, ja kun äiti Emer syöksyi halaamaan elotonta tytärtään, tunsi hän tämän hengen ympärillään ja väitti kuulleensa hennon kuiskauksen, joka sanoi ”Baba”. Emer oli täysin varma, että tytär oli kertonut hänelle murhaajansa nimen.
Poliisi suhtautui informaatioon varauksella, mutta Emerin periksiantamattomuus sulatti virkavallan sydämet ja he päättivät äidin mieliksi kysellä naapurustossa hieman tarkemmin.
Kävi ilmi, että Catherinella oli naapuri nimeltään Ryan Jay Viscarra, joka tunnettiin lempinimellä Baba. Ilmeni myös, että Viscarra oli aiemmin syyllistynyt pikkurikoksiin ja näpistyksiin, ja epäilykset vain kasvoivat, kun miehen asunto oli tyhjillään.
Parin päivän etsintäoperaation jälkeen Viscarran täti antoi sukulaispoikansa olinpaikan ilmi, ja selvisi, että tämä oli juuri pidätetty Manilassa. Todistusaineisto oli Viscarran osalta musertava: hänen sormenjälkiään löytyi Catherinen asunnosta ja verinäytteet täsmäsivät. Lopulta mies tunnusti murhan ja istuu nyt elinkautista New Bilipidin vankilassa.
Lue myös:
Kun aiheena ovat maailman pisimmät vankeustuomiot, niin puhutaan täysin järjettömistä aikamääreistä, sillä miksi ketään pitäisi tuomita tuhansiksi vuosiksi vankilaan tai istumaan satoja peräkkäisiä elinkautisia?
Kuitenkin pitkiin vankeusrangaistuksiin ja useisiin perättäisiin elinkautisiin on ainakin yksi varsin hyvä syy: niillä halutaan alleviivata rikoksen vakavuutta ja huomioida mahdollisesti monien eri uhrien kärsimykset.
Maailmassa on vankien oikeuksia ja hyvää rikosoikeutta edistämään pyrkivän Penal Reform International -järjestön mukaan 65 maata, joissa vanki voidaan tuomita elinkautiseen ilman mahdollisuutta vapauteen.
Elinkautisvankeja on maailmassa yhteensä hieman vajaa puoli miljoonaa (tilasto vuodelta 2014), joista yli puolet Yhdysvalloissa. Kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa elinkautinen ilman mahdollisuutta vapauteen ei ole laillinen, joten jos vanki halutaan pitää kuolemaansa saakka lukkojen takana, on hänelle annettava mahdollisimman pitkä tuomio. Se voi tarkoittaa satoja tai jopa tuhansia vuosia. Yhdysvaltojen lisäksi kirjaimellinen elinkautinen vankeusrangaistus on käytössä muun muassa Puolassa, Serbiassa, Afganistanissa, Saudi-Arabiassa ja Kiinassa.
Listafriikki etsi erilaisia pitkiä vankeustuomioita maailmalta ja listan loppuun otetaan vielä Suomen pisin vankeustuomio, joka kyllä kalpenee kaikkien näiden muiden rinnalla.
Maailman pisin vankeustuomio: 141 078 vuotta
Kyseenalainen kunnia maailman pisimmästä vankilatuomiosta kuuluu thaimaalaiselle Chamoy Thipyasonille. Vuonna 1989 tämä Thaimaan ilmavoimien korkea-arvoisen upseerin vaimo tuomittiin 141 078 vuoden vankeustuomioon osallisuudestaan vuosia kestäneeseen pyramidihuijaukseen. Yli 16 000 ihmiseltä huijattiin euroissa satoja miljoonia.
Thipyason oli onnistunut huijaamaan myös Thaimaan kuningashuoneen jäseniä, joten hän oletti istuvansa koko elämänsä jossain Thaimaan pahamaineisista vankiloista. Mutta samana vuonna, kun Thipyason sai tuomionsa, säädettiin maassa laki, jonka mukaan petoksesta tuomitun tulee istua vain 20 vuotta riippumatta tuomion pituudesta.
Nainen pääsi ehdonalaiseen jo kahdeksan vankilavuoden jälkeen. Se on aika paljon vähemmän, tarkalleen 141 070 vuotta vähemmän, kuin alkuperäinen tuomio. Verraten pikaisesta vapautumisesta huolimatta Thipyasonin saama rangaistus on maailman pisin vankeustuomio.
Eniten perättäisiä elinkautisia
Omalla tavallaan maailman pisin vankeustuomio on annettu yhdysvaltalaiselle Terry Nicholsille, joka oli osasyyllinen huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 Oklahoma Cityssä tehtyyn pommi-iskuun. Vaikka Nichols oli tekohetkellä toisessa osavaltiossa, todettiin hänen osallistuneen 168 ihmishenkeä vaatineen terrori-iskun suunnitteluun. Auto-pommin räjäytyksestä vastasi Timothy McVein, joka sai kuolemantuomion ja teloitettiin vuonna 2001.
Nichols todettiin Oklahoman osavaltion oikeudessa syylliseksi 161 murhaan, kahdeksaan kuolemantuottamukseen, tuho-polttoon ja salaliittoon, mutta tuomiota mietittäessä valamiesten äänet jakautuivat kuolemanrangaistuksen ja elinkautisen välillä. Oklahoman lain mukaan kuolemantuomiota ei voida langettaa, jos valamiehet eivät pääse yksimielisyyteen.
Niinpä Nichols sai jokaisesta murhatuomiosta elinkautisen. Tällä hetkellä hän kärsii siis 161 peräkkäistä elinkautista supermax-turvallisuusluokituksen ADX Florence -vankilassa ilman mahdollisuutta päästä koskaan ehdonalaiseen.
Kuusi peräkkäin kärsittävää 5000 vuoden tuomiota
Pysytään edelleen Oklahoman osavaltiossa, Yhdysvalloissa, joka on tunnettu ankarista tuomioista. Vuonna 1994 Charles Robinson todettiin syylliseksi kuuteen lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen ja tuomittiin 30 000 vuodeksi vankilaan.
Tuomari Dan Owens määräsi valamiehistön ehdottamat 5000 vuoden tuomiot kärsittäväksi yhtäaikaisen sijaan peräkkäin, sillä hän oli totaalisen kyllästynyt siihen, että vangit istuivat vain osan tuomiostaan. Niin kauhea kuin Robinsonin rikos olikin, ei häntä osavaltion lain mukaan voitu tuomita siitä elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen.
Laissa elinkautisen pituudeksi määriteltiin tuolloin 45 vuotta, josta useimmat vangit istuivat telkien takana vain 13 vuotta. Oklahoman vankeinhoitolaitos muutti tavan mukaan Robinsonin tuomiot elinkautisiksi, mutta tuomari Owensin määräämillä peräkkäisillä tuomioilla se tarkoittaa sitä, että vanki voi vapautua 78 vuoden kuluttua. Oikeudessa Owens ilmoitti 30-vuotiaalle Robinsonille, että jos tämä käyttäytyy hyvin, voi vapaus koittaa 108-vuotiaana. Tuomari halusi kuitenkin painottaa, että tällä tuomiolla Robinson tulisi pysymään vankilassa koko loppuelämänsä.
Robinson tietenkin valitti rangaistuksestaan, mutta valitustuomioistuin säilytti alkuperäisen tuomion, vaikka James Lane, yksi asiaa käsitelleistä tuomareista, piti 30 000 vuotta järjettömänä. ”Kolmekymmentätuhatta vuotta sitten osa maastamme oli mannerjään peitossa. Mammutit, jättiläislaiskiaiset ja muuttokyyhkyt tunsivat jään viileyden. Näin ollen kolmenkymmenentuhannen vuoden päästä ihminen voi olla kuollut sukupuuttoon. Tämän suuruusluokan tuomio on mielestäni järkyttävä ja absurdi”, kirjoitti Lane lausunnossaan.
Tähän käy hyvin vastineeksi erään alkuperäisen valamiehen Steve Dockeryn vastaus, kun ensimmäisen tuomionluvun jälkeen häneltä kysyttiin, eikö tuhansien vuosien vankeustuomio ole järkyttävän julma: ”Kyllä, mutta eikö kolmevuotiaan raiskaaminenkin kuulosta järkyttävän julmalta?”.
Niinpä Robinson saa kitua vankilassa kuolemaansa saakka.
Valitustuomioistuin napsautti tuhansia vuosia lisää kakkua
Ei, emme pääse vieläkään lähtemään Oklahomasta. Vuonna 1993 Allan McLaurin tuomittiin 21 250 vuodeksi ja hänen rikoskumppaninsa Darron Anderson 2200 vuodeksi vankeuteen muun muassa ryöstöstä, raiskauksesta ja kidnappauksesta. McLaurin valitti tuomiostaan, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä tuomio aleni 500 vuodella. Istuttavaa jäi silti ”melko” runsaasti.
Anderson valitti myös, mutta hänen kohdallaan kävi päinvastoin. Yllättäen hänelle myönnettiin uusi oikeudenkäynti, mutta lopputulos ei ollut rikollisen kannalta toivotunlainen. Anderson nimittäin tuomittiin alkuperäisen 2200 vuoden sijaan 11 250 vuodeksi vankeuteen. Se on pisin tuomio, joka on koskaan annettu valituksen jälkeisessä uudessa oikeudenkäynnissä.
Toki samalla tavalla kuin rikoskumppani McLaurinin kohdalla, ei muutama sata tai tuhat vuotta suuntaan tai toiseen enää isommassa kuvassa merkannut mitään.
Pisimpään yhtä vankilatuomiotaan istunut
Yhdysvaltalainen Francis Smith on maailman pisimpään tuomiotaan yhtämittaisesti istunut vanki. Hänet tuomittiin kuolemaan murhattuaan ryöstön yhteydessä pursikerhon yövartijan heinäkuussa 1949.
Smith oli vuonna 1954 vain kahden tunnin päässä sähkötuoliin joutumisesta, kun hänen tuomionsa viime hetkellä lievennettiin elinkautiseksi. Miehen tuomio kesti yli 70 vuotta ja vaikka hänet 97-vuotiaana syyskuussa 2020 siirrettiin vankisellistä vanhainkotiin, pysyi hän edelleen tarkasti valvotussa ehdonalaisessa.
Mies oli kuitenkin saanut kokea vapautta muutaman lyhyehkön hetken, sillä vuonna 1967 hän karkasi vankilasta, mutta jäi muutaman päivän päästä kiinni, ja vuonna 1975 hän rikkoi vain kuukausia kestänyttä ehdonalaistaan laittomuuksilla.
Loppukaneettina täytyy mainita, että vaikka Smithiä yleisesti pidetään yhtä vankeustuomiota pisimpään istuneena vankina, ei asiasta mitenkään voida olla varmoja. Historian saatossa ja nykyäänkin maailman vankiloissa voi olla pidempään istuneita vankeja, mutta heitä ei vain ole dokumentoitu.
Terroristien kymmenet tuhannet vankeusvuodet
Espanjan pääkaupungissa Madridissa tehtiin maaliskuun 11. päivänä vuonna 2004 sarja lähijunaliikenteeseen kohdistettuja pommi-iskuja, joissa menehtyi ainakin 192 ihmistä ja loukkaantui yli 2000.
Espanjan poliisi onnistui yhdistämään iskuihin useita henkilöitä, jotka seuraavien päivien, viikkojen ja kuukausien aikana saatiin kiinni ja asetettiin syytteeseen. Iskujen tekijöillä oli yhteyksiä terroristijärjestö al-Qaidaan.
Iskujen pääsuunnittelijaksi paljastunut marokkolaissyntyinen Jamal Zougam sai 42 992 vuoden vankeustuomion muun muassa lukuisista murhista ja murhan yrityksistä. Monet pommi-iskuissa mukana olleista ovat jo vapautuneet vankilasta, mutta Zougamin lisäksi tuomiotaan istuu vielä pitkään espanjalainen Jose Emilio Suarez Trashorras, joka sai 34 715 vuotta vankeutta.
Espanjan lain mukaan vanki voi istua maksimissaan 40 vuotta, joten Zougam ja Suarez Trashorras tulevat vapautumaan olleessaan reilu seitsemänkymppisiä.
Euroopan unionin virallisesti pisin, ei-elinkautinen vankeustuomio langetettiin samoista rikoksista, sillä Zougamin oikeaksi kädeksi nimetty Othman el-Gnaoui sai kaksi vuotta pidemmän tuomion kuin päätekijä. 42 994 vuoden vankeustuomio alenee sekin kuitenkin 40 vuoteen Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti.
Pisin syyttäjän vaatima vankeustuomio
Kuten jo listan edellisessä kohdassa tuli selväksi, tuomitaan rikollisia Espanjassa tuhansien vuosien vankeustuomioihin. Jos mallorcalainen syyttäjä olisi vuonna 1972 saanut tahtonsa läpi, olisi Espanja kärkipaikalla maailman pisimmän vankeustuomion kanssa.
Syytetty Gabriel March Granados toimi Mallorcan pääkaupungissa Palmassa postinjakajana, mutta ei syystä tai toisesta ollut erityisen kiinnostunut jakamaan postia. Oikeudessa selvisi, että 22-vuotias March Granados oli jättänyt 42 768 kirjettä toimittamatta. Työnsä tekemisen sijaan hän oli avannut kirjeitä ja ottanut talteen kaiken vähänkin arvokkaan sisällön – eli lähinnä käteistä rahaa.
Syyttäjä vaati March Granadosille yhdeksän vuoden vankeustuomiota jokaisesta toimittamattomasta kirjeestä. Tämä siis tarkoitti yhteensä 384 912 vuotta. Tuomari ei kuitenkaan suostunut langettamaan niin järjetöntä rangaistusta, vaan antoi nuorelle miehelle sekä varkaudesta että petoksesta kummastakin seitsemän vuoden ja asiakirjojen anastuksesta kahden kuukauden vankeustuomion. Reipas neljätoista vuotta oli joka tapauksessa ankara tuomio, mutta ei mitään verrattuna vaadittuun.
Suomen pisin istuttu vankeustuomio
Suomessa vankeustuomiot ovat hyvin eri luokkaa kuin monessa muussa maassa, eikä elinkautinen tarkoita elinkautista. Lain mukaan elinkautista on istuttava vähintään 12 vuotta, jonka jälkeen vanki voi itse anoa vapautusta. Jos vanki on rikoksen tekohetkellä ollut alle 21-vuotias, voi hän pyytää vapautusta jo 10 vuoden jälkeen. Elinkautisvankien vapauttamisesta ehdonalaiseen päättää hovioikeus tai Suomen tasavallan presidentti.
Keskimäärin elinkautista istutaan Suomessa 14,6 vuotta ja tavoitteena on, että jokainen vanki vapautuu jossain vaiheessa. Useissa muissa maissa elinkautisen tavoitteena on se, että vanki ei elä enää koskaan vankilan seinien ulkopuolella.
Suomessa pisimmän elinkautistuomion on istunut Pasi Räty, joka vuonna 199o Lieksassa ryöstön yhteydessä surmasi eläkeläisnaisen yli 40 puukoniskulla. Räty istui elinkautistaan 22 vuotta. Valitettavasti hänet nähtiin tuon ajan jälkeen yhteiskuntakelpoisena ja rikoksen uusimisriski minimaalisena. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä vain reilu kuukausi vapautumisensa jälkeen Räty surmasi raa’asti pahoinpidellen tutun kuopiolaismiehen.
Nyt Räty istuu toista elinkautistaan ja hänen elämästään julkaistiin vuonna 2021 toimittaja Rebekka Härkösen kirjoittama kirja: Valmis tappamaan – Kaksinkertaisen elinkautisvangin tarina. Kun Härkönen oli vankilassa tekemässä haastattelua kirjaa varten, yritti Räty käydä hänen kimppuunsa. Toivottavasti mies ei koskaan pääse vapaaksi.
Lue myös:
Tällä listalla on luvassa koko joukko kuuluisia viimeisiä sanoja. Mukaan mahtuu tunnettuja tieteilijöitä, taiteilijoita ja muita merkkihenkilöitä kotimaasta ja muualta.
Viimeiset sanat ovat aina kiehtoneet ihmisiä, siksi aiheesta on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja. Vaikka muutamat sanat kuoleman hetkellä eivät paljasta henkilöstä mitään syvällistä, niin jotain mystistä niissä on. Aivan kuin tuo viimeinen hetki summaisi henkilön elämän jotenkin yhteen.
Vuosien tai vuosisatojen aikana tunnettujen henkilöiden viimeiset sanat ovat muuttaneet muotoaan ja ehkä eläneet omaa elämäänsä kertojalta toiselle. Listafriikki yritti parhaansa mukaan selvittää tämän listan lausahdusten todenperäisyyttä, mutta usein totuutta on vaikea erottaa legendasta. Ja aina ei edes tarvitse.
Tässä siis liuta kuuluisia viimeisiä sanoja; liikuttavia, vihaisia, rakastavia ja kyllä, myös ratkiriemukkaita!
Papin kanssa juttusilla
Kun ranskalainen valistusfilosofi Voltaire teki kuolemaa Pariisissa vuonna 1778, oli hänen vuoteensa vierelle tuotu pappi suorittamaan viimeistä voitelua. Voltaire oli muiden ajamiensa asioiden ohella äänekäs kirkon arvostelija ja nimitti papistoa moneen otteeseen typeräksi. Kun pappi käski kuolevaa Voltairea kieltämään Saatanan, jotta pääsisi taivaaseen, vastasi filosofi näin: ”Noh noh, hyvä mies, nyt ei ole aika hankkia vihamiehiä”.
Säveltäjä Jean-Philippe Rameau makasi kuolinvuoteellaan Pariisissa syyskuussa 1764. Pappi oli tullut vieraisille ja lauloi Rameaun toiveesta virsiä. Laulanta ei viimeisistä sanoista päätelleen miellyttänyt aikansa merkittävintä ranskalaista säveltäjää: ”Mitä helvettiä sinä yrität laulaa, pappi? Olet todella epävireinen.”.
Amerikkalainen näytelmäkirjailija Wilson Mizner on töidensä sijaan ehkä paremmin tunnettu kuolemattomista lausahduksistaan, joista kuuluisin on ”ole ihmisille ystävällinen, kun olet matkalla ylös, sillä kohtaat ne samat henkilöt, kun olet matkalla alas”. Nuo eivät kuitenkaan olleet vuonna 1933 kuolleen miehen viimeiset sanat. Kuolinvuoteella maatessaan häntä tapaamaan oli kutsuttu pappi, joka sanoi: ”Haluat varmasti puhua kanssani”. Siihen Mizner kommentoi: ”Miksi minun pitäisi puhua sinulle? Olen juuri keskustellut pomosi kanssa.”.
Asian ytimessä
Ranskalainen lääkäri Michel de Nostredame tunnetaan paremmin ennustajana nimeltään Nostradamus. Heinäkuun 1. päivän iltana vuonna 1566 hän lausui: ”Huomenna, auringonnousun aikaan, en enää ole täällä”. Nostradamus kuoli tuona yönä nukkuessaan, joten ainakin yksi hänen ennustuksistaan osui täysin nappiin.
Kirjailija Jane Austen oli sairastanut viimeiset kaksi elinvuottaan, ja heinäkuussa 1817 hän makasi tuskissaan sängyssä. Austen odotti tulevaa kuolemaa. Kun hänen sisarensa kysyi, olisiko Austen vielä halunnut jotain, oli vastaus synkkä: ”En halua mitään muuta kuin kuolla”. Toiveen toteutumista ei kauaa tarvinnut odottaa.
Englantilainen ohjaajalegenda Alfred Hitchcock menehtyi kotonaan Los Angelesissa huhtikuussa 1980. Hänen viimeiset sanansa olivat kuin elokuvasta, herran tyyliin sopivasti: ”Kukaan ei voi koskaan tietää loppuratkaisua. Täytyy kuolla, jotta saa selville, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Joskin katolisilla on siitä ajatuksensa.”.
Englantilainen kirurgi Joseph Henry Green kuoli ystävänsä ja oppilaansa John Simonin seurassa kotonaan vuonna 1863. Simonin mukaan Green oli sängyssä maatessaan tarkistanut oman pulssinsa ja hänen viimeiset sanansa olivat ”se pysähtyi”.
Juuri ennen teloitusta
Ei ole kovinkaan montaa hetkeä, joissa viimeisten sanojen tiedetään jo etukäteen olevan ne viimeiset sanat. Mutta teloitus on yksi tällainen tilanne, jolloin myös usein ennen tuomion täytäntöönpanoa kysytään, että onko teloitettavalla viimeisiä sanoja.
Yhdysvaltalainen kaksoismurhaaja James French viihdytti teloitustaan seuraamaan tulleita lehdistön edustajia käyttämällä viimeiset sanansa vitsikkäästi. Sähkötuoliin matkalla ollut French huikkasi toimittajille: ”Hei jätkät! Miltäs tämä kuulostaa huomisen pääotsikoksi? ’French fries’.” French fries tarkoittaa ranskanperunoita, mutta teloitettavan sanaleikki tarkoittaa myös, että ’French käristyy’.
Ranskan kuningatar Marie-Antoinette tuomittiin lokakuussa 1793 kuolemaan maanpetoksesta syytettynä. Mestauslavalla ollessaan Marie-Antoinette lausui viimeiset sanansa ”anteeksi, monsieur, en tehnyt sitä tarkoituksella”. Sanat oli kohdistettu giljotiinia operoivalle pyövelille, jonka varpaille kansan vihaama kuningatar vahingossa astui.
Vuonna 1930 kuolemantuomion saanut moninkertainen sarjamurhaaja Carl Panzram tulistui pyövelille hirttolavalla, kun häneltä tiedusteltiin olisiko vielä jotain sanottavaa: ”Kyllä – vauhtia senkin indianalainen paskiainen. Minä olisi tappanut ainakin kymmenen ihmistä tässä ajassa, jonka sinä olet käyttänyt jahkailuun!”.
Maaliskuussa 1960 murhaaja James W. Rogers marssitettiin teloitusryhmän eteen ammuttavaksi. Rogersilta kysyttiin, olisiko hänellä viimeistä toivetta. ”Tuokaa minulle luotiliivi”, vastasi mies viimeisenä toiveenaan ja samalla viimeisinä sanoinaan.
Viimeiset sanat rakkaimmille
Täydellisessä maailmassa jokainen saisi sanoa viimeisinä sanoinaan jotain kaunista rakkaimmilleen. Tässä muutama, joka on siinä onnistunut – vaikka toiset myös hieman kyseenalaisesti.
Sherlock Holmesin luonut kirjailija Arthur Conan Doyle menehtyi 71-vuotiaana omassa puutarhassaan vuonna 1930. Hän ilmeisesti tunsi loppunsa tulevan, sillä Doyle kääntyi kohti Jean-vaimoaan ja sanoi ”olet mielettömän ihana”, minkä jälkeen hän piteli rintaansa ja menehtyi sydänkohtaukseen.
Australialainen säveltäjä Percy Grainger ei ilmeisesti liiemmin nauttinut muiden ihmisten seurasta, sillä kuolinvuoteellaan vuonna 1961 hän sanoi vaimolleen Ellalle näin: ”Sinä olet ainoa, josta pidän.”. Se on todellista rakkautta!
Graingerin kanssa samoilla linjoilla oli yhdysvaltalainen koomikko W. C. Fields, joka menehtyi vuonna 1946 vuosikymmeniä kestäneen alkoholin ongelmakäytön seurauksena. Hänen viimeiset sanansa oli osoitettu pitkäaikaiselle kumppanille Carlotta Montille: ”Jumala kirotkoon koko helvetin maailman ja kaikki sen ihmiset, paitsi sinut Carlotta.”.
Tyylilleen uskollisena
Kommunismin oppi-isänä pidetty saksalainen yhteiskuntafilosofi Karl Marx kuoli pitkän sairastelun jälkeen kotonaan Lontoossa vuonna 1883. Tarinan mukaan hän kohdisti sanansa hoitajalle, joka kyseli josko miehellä olisi jotain viimeisiä sanoja: ”Mene pois ja jätä minut rauhaan. Viimeiset sanat ovat hölmöille, jotka eivät ole sanoneet tarpeeksi.”. Marx ilmeisesti koki sanoneensa tarpeeksi.
Sadan vuoden iässä keuhkokuumeeseen vuonna 2003 menehtynyt Bob Hope oli kokonaisvaltainen viihdyttäjä, jonka jaksoi naurattaa läheisiään loppuun saakka. ”Yllättäkää minut”, oli Hopen vastaus, kun perhe tiedusteli mieheltä, mihin tämä haluaisi tulla haudatuksi.
Pankkiiri ja teollisuuspohatta Richard B. Mellon ja hänen veljensä Andrew leikkivät hippaa suurin piirtein seitsemän vuosikymmenen ajan. Kun Richard oli vuonna 1933 kuolemaisillaan, kutsui hän veljensä luokseen ja kuiskasi tälle: ”Last tag” eli viimeinen hippa. Andrew jäi ikuiseksi hipaksi.
Jazzmuusikko ja maailman parhaana rumpalina pidetty Buddy Rich menehtyi vuonna 1987 sydänkohtaukseen aivoleikkauksen yhteydessä. Ennen leikkausta sairaanhoitaja oli kysynyt Richiltä, että onko mitään, mitä tämä ei siedä ”is there anything you can’t take?” – viitaten luonnollisesti lääkeaineisiin. Siihen Rich vastasi: ”Jep, kantrimusiikkia.”.
Vuonna 1988 syöpään menehtynyt Richard Feynman oli Nobel-voittaja ja yksi 1900-luvun merkittävimmistä fyysikoista. Feynman oli työnsä lisäksi tunnettu omalaatuisesta ja erikoisesta luonteestaan, joka kuului myös hänen viimeisissä sanoissaan: ”Olisi hirvittävää kuolla kahdesti – tämä kuoleminen on niin tylsää.”.
Ranskalainen kieliopin tutkimukseen erikoistunut lingvisti Dominique Bouhours piti oikeanlaisesta kielestä kiinni vielä viimeisillä hetkillään. Vuonna 1702 Bouhours lausui kuolinvuoteellaan varsin osuvasti: ”Olen kuolemassa tai tulen kuolemaan: kumpikin ilmaisu on oikein.”.
Voiko viimeisille sanoille nauraa?
Espanjalainen Pyhä Lauri (tai Pyhä Laurentius) oli 200-luvulla elänyt Rooman kirkon diakoni, joka koki marttyyrikuoleman jaettuaan seurakunnan varat keisarin sijaan köyhille. Keisari ei tietenkään ollut mielissään, joten hän määräsi Laurentiuksen poltettavaksi. Monissa Laurentiusta kuvaavissa maalauksissa ja veistoksissa hänellä on kädessään halsteri, varrellinen grillausväline, jonka kahden metalliritilän välissä on helppo kypsentää vaikka kokonainen kala. Tällaisessa halsterissa, vain suuremmassa, laitettiin Laurentius itsekin roviolle. Mies pysyi kovana ja legendan mukaan vitsaili vielä lieskojen keskeltä: ”Kypsää on, voitte kääntää puolta.”. Pyhä Lauri on muun muassa kokkien, grillaajien ja koomikoiden suojeluspyhimys.
Vercellin kreivitär Louise-Marie-Thérèse de Saint Maurice päästi kuolinvuoteellaan mojovan pierun ja kommentoi läsnäolijoiden huvitukseksi: ”Hyvä. Nainen, joka pystyy pieremään, ei ole kuollut.”.
Venetsialainen tutkimusmatkailija Marco Polo on tunnettu villistä matkakertomuksestaan Marco Polon matkat, joka kuvaa hänen itsensä sekä isänsä ja setänsä kauppamatkaa silkkitietä pitkin Kiinaan. Polo pääsi Aasian matkalla tutustumaan paikkoihin, joissa kukaan eurooppalainen ei ennemmin ollut käynyt. Kuollessaan vuonna 1324 Polo sanoi: ”En ole kertonut puoliakaan siitä, mitä näin.”. Miten koukuttava cliffhanger!? Valitettavasti emme saaneet tarinalle jatkoa.
Italialainen Leonardo da Vinci oli kiistatta yleisnero, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista taidemaalareista. Hänen keksintönsä ja tutkimuksensa sekä vaikutuksensa tieteen, taiteen ja tekniikan aloilla etsii vertaistaan. Da Vinci oli monilahjakkuudessaan ainutlaatuinen. Siksi hänen viimeiset sanansa saavat huvittuneeksi ja pyöräyttämään silmiä: ”Olen loukannut Jumalaa ja ihmiskuntaa, koska työni ei koskaan ollut tarpeeksi korkealaatuista.”.
Tunnettujen suomalaisten kuuluisia viimeisiä sanoja
Otetaan kansainvälisten merkkihenkilöiden lisäksi mukaan myös muutaman suomalaislegendan viimeisiä sanoja.
Laulaja, lauluntekijä, runoilija ja kirjailija – näitä ja paljon muuta oli vuonna 2006 menehtynyt Juice Leskinen. Leskisellä oli viimeisinä elinvuosinaan vakavia terveysongelmia ja hän kärsi muun muassa maksakirroosista ja munuaisten vajaatoiminnasta, jotka epäilemättä olivat tulosta runsaasta alkoholin käytöstä ja ketjussa polttamisesta. Leskinen oli jättänyt syksyllä dialyysihoidot kesken, joten tilan heikkeneminen oli jokseenkin odotettavissa; ehkä taiteilija tiesi sen itsekin.
Kun Leskistä marraskuun 24. päivänä haettiin ambulanssilla sairaalaan, oli hän jo tajunnan rajamailla ja kykeni sanomaan enää yhden lauseen. Hän katsoi vaimoaan Saria ja pyysi: ”Anna viiniä.”. Ensihoitajat kielsivät ja ambulanssissa Leskinen menetti tajuntansa eikä enää herännyt.
Juha Vainio, laulaja ja lauluntekijä, menehtyi häntä lapsuudesta saakka vaivanneeseen sydänvikaan. Lokakuun 29. päivänä vuonna 1990 Pirkko-vaimo heräsi keskellä yötä miehensä huutoon: tämä oli saanut sydänkohtauksen. Paikalle oli hälytetty lääkäri, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Pirkko oli tietenkin hädissään ja piti kuolevaa aviomiestään sylissään. Juha Vainion viimeiset sanat olivat ”ei saa hermostua”.
Laulaja Topi Sorsakoski menehtyi keuhkosyöpään elokuun 13. päivänä vuonna 2011. Edellisenä iltana ambulanssi oli hakenut miehen sairaalaan pahojen hengitysvaikeuksien vuoksi, eikä paluuta enää ollut. Koko perhe kokoontui Heli-vaimon johdolla sairaalasängyn äärelle. Sorsakoski sanoi viimeiset sanansa, vain hetki ennen kuolemaansa, vieressä olevalle vaimolleen: ”Nukutaan vielä vähän, nukutaanhan.”.
Lue myös:
Laskiainen on meillä pulkkamäkeä, hernekeittoa ja laskiaispullia. Muualla maailmassa sambataan ja järjestetään jättimäisiä kulkueita. Kaikki juhlistavat kuitenkin samaa asiaa.
Laskiainen on meillä Suomessa ikivanha juhla, jolla on juurensa muinaisuskonnoissa. Mutta kuten niin monen muunkin juhlan kohdalla, niin myös laskiaisen on kristinusko tullut ja ominut itselleen.
Suurimmalle osalle suomalaisista laskiainen tarkoittaa lähinnä pähkäilyä siitä, että laskeako liukurilla vai rattikelkalla, ja kuuluuko laskiaispulla syödä mantelimassalla vai hillolla ja kermavaahdolla. Ja tähän jälkimmäiseen kysymykseenhän on vain yksi oikea vastaus: hillo ja kermavaahto!
Nyt Listafriikki tutustuttaa lukijat erilaisiin hilpeisiin tapoihin, joilla laskiaista on ennen vietetty ja miten sitä nykypäivänä juhlitaan ympäri maailmaa.
Rion sambakarnevaalit
Roomalaiskatolilaisissa maissa laskiainen on hyvin erilainen kuin meillä Suomessa. Tiesitkö, että Rion reippaan viikon kestävät sambakarnevaalit ovat itseasiassa kirkollinen juhla? Tietävätköhän ne miljoonat turistit, jotka vuosittain matkaavat ihailemaan brasilialaista musiikin, tanssin ja värien juhlaa? Karnevaaleja, tanssimista ja yliampuvia naamiaisasuja ei ihan heti yhdistäisi katoliseen kirkkoon.
Karnevaalien nimitys on peräisin latinankielisestä ilmaisusta carne vale, hyvästi liha, joka kuin kirjaimellisesti kehottaa mässäilemään ja juhlimaan, koska sitä seuraavan paaston aikana käyttäydytään katuvaisesti ja syödään niukemmin.
Rio de Janeiron (ja monen muun kaupungin) kadut täyttyvät uskomattomista esityksistä, joiden myötä valmistaudutaan tuleviin rauhallisempiin viikkoihin. Paasto ei siis tarkoita ainoastaan tietyistä ruoista luopumista vaan myös hengellisyyttä: syntien katumisen aikaa ja kasvamista vastuullisemmaksi ihmiseksi. On kuin juuri ennen paastoa tehtäisiin kaikki mahdollinen päinvastainen, että on sitten paljon, mitä pyydellä anteeksi.
Uskonpuhdistuksen myötä monissa maissa, Suomi mukaan lukien, ei laskiaista vietetä enää karnevaaleja järjestäen, mutta jotain samanlaista iloista henkeä on havaittavissa pulkkamäkeen kokoontumisessa.
Mardi Gras
Mardi Gras -karnevaaleja järjestetään nimenomaan katolisissa maissa, joissa juhlinta alkaa jo tammikuun 6. päivänä eli loppiaisena, heti joulunvieton jälkeen.
Viikkoja kestävä syöminen ja juominen huipentuu ”rasvatiistain” valtavaan kulkueeseen, jossa osallistujat pukeutuvat naamareihin ja karnevaaliasuihin. Karnevaalien aikaan myös kulkueen katsojien on syytä pukeutua Mardi Grasin väreihin: violettiin, kultaan ja vihreään, jotka kuvaavat oikeudenmukaisuutta, valtaa ja uskoa.
Maailman tunnetuin Margi Gras on varmasti New Orleansissa, Yhdysvalloissa, jonne se tuli ranskalaisten tutkimusmatkailijoiden mukana jo vuonna 1699. Vaikka maa ei ole katolinen, on perinne yllä edelleen niissä kaupungeissa, joihin on aikoinaan perustettu ranskalaisia siirtokuntia.
Euroopassa suurin karnevaali on Martedì Grasso, joka on perinteisesti järjestetty Venetsiassa, Italiassa.
Mahtipontisen ja yltäkylläisen juhlimisen jälkeen onkin hyvä rauhoittua 40 päivää kestävään paastoon!
Paasto alkaa tuhkakeskiviikosta
Tuhkakeskiviikko on laskiaistiistaita seuraava päivä, jona paastonaika virallisesti alkaa. Se, kuten monet muutkin kevään pyhät, on sidoksissa pääsiäisen ajankohtaan, joten päivämäärä vaihtelee vuodesta toiseen.
Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä siitä, että tuhkaa ripotellaan pään päälle vertauskuvana parannukselle, ja jumalanpalveluksessa voi ottaa tuhkamerkin otsaansa katumuksen ilmaisuna. Myös evankelisluterilaisessa kirkossa on tämä perinne.
Kirkollinen paasto kestää 40 päivää; saman ajan, jonka Jeesus vietti Raamatun mukaan Juudean autiomaassa paastoten ja Saatanan kiusattavana. Tuona aikana on perinteisesti pitäydytty syömästä lihaa ja jätetty kaikki rasvainen ruoka odottamaan paaston päättävää pääsiäistä. Paaston voi suorittaa myös nykyaikaisella tavalla vähentämällä esimerkiksi sosiaalisen median käyttöä tai kahvinjuontia.
Suomessa kirkot ovat vuodesta 2012 lähtien viettäneet modernia ekopaastoa. Ekopaasto liittyy sellaisiin elämäntavan muutoksiin, jotka voivat osaltaan hillitä ilmastonmuutosta. Se rohkaisee kohtuuteen ja kutsuu vahvistamaan luontosuhdetta.
Laskiaisen nimen historia
Laskiaisen nimen voisi nykypäivän viettotavan mukaan ajatella tulevan mäenlaskusta. Siitä se ei kuitenkaan ole peräisin, vaikka nimi mukavasti kuvaakin talvipäivän pulkkailua.
Nimen on ajateltu tulevan siitä, kun aletaan laskea päiviä pääsiäiseen tai laskeudutaan paastonviettoon. Yhden teorian mukaan nimi on tullut vanhasta italiankielisestä nimityksestä carne lasciare (jättää liha), ja ajan myötä jälkimmäinen sana olisi muuntunut laskiaiseksi; ovathan ne melko samankaltaiset.
Tämä alkuperä tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta, koska missään muussa kielessä ei ole tuollaista jäännettä; miten se suomen kieleen olisi eksynyt muinaisesta italiasta?
Nimi voi olla myös yksinkertaisesti peräisin ruotsinkielisestä laskiaista tarkoittavasta fettisdag-sanasta. Kirjaimellisesti käännös on läskitiistai, eikä tarvi enää paljon mielikuvitusta käyttää, että siitä päästään sanaan laskiainen. Fettisdag taas on suora nappaus muiden kielien rasvatiistai-nimityksistä.
Laskiaisen perinteiset herkut
Laskiaispulla. Se tulee ensimmäisenä mieleen! Suomeen nuo alunperin mantelimassalla täytetyt herkut tulivat Ruotsista 1800-luvulla, ja varakkaamman väen pullista tuli hiljalleen koko kansan leivonnaisia. Samalla hillo- ja kermavaahto veivät voiton täytteenä. Väittely toki jatkunee.
Muita perinteisiä laskiaisherkkuja ovat hernekeitto ja pannukakut. Aikoinaan hernekeitto valmistettiin laskiaiseksi normaalia lihaisampana ja rasvaisempana (paasto kolkuttelee ovella), joten se tehtiin joululta jääneistä lihoista – yleensä sian päästä ja sorkista.
Kansanperinteissä suomalaiseen laskiaispöytään kuului muutenkin kunnolla lihaa ja ihraa. Ajateltiin, että mitä enemmän rasva kiilsi sormissa ja suupielissä, sitä paremmin siat lihoivat ja lehmät lypsivät.
Monessa maassa pannukakut ovat yleinen laskiaisen jälkiruoka ja muun muassa Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Australiassa laskiaistiistaita kutsutaan pannukakkupäiväksi. Niiden valmistamiseen saatiin kätevästi käytettyä helposti pilaantuvat kananmunat ja voi, joita ei myöskään rasvaisuutensa takia sopinut ylenmäärin paastonaikaan nauttia.
Laskiainen Venäjällä
Maslenitsa. Se on laskiaisen venäjänkielinen nimi, joka on johdettu sanasta maslo, voi. Huomaatko miten tämä juhla pyörii joka kielessä rasvan ympärillä?
Maslenitsaa seuraava ”suuri paasto” on merkityksellinen ajanjakso ortodoksisessa kirkossa, koska sen jälkeen on vuorossa koko vuoden suurin ja tärkein juhla eli pääsiäinen.
Maslenitsaa ei kuitenkaan juhlita täysin samaan aikaan kuin laskiaista läntisessä kristinuskossa: virallinen juhlinta käynnistyy jo alkuviikosta ja päättyy sovitussunnuntaihin, koska paasto alkaa heti seuraavana päivänä. Laskiaistiistaita ei siis juhlita. Mutta koko maslenitsa-viikko on täynnä syömistä, tanssia, mäenlaskua, leikkimielistä lumisotaa ja naamiaisia; se on kuin kaikkien muiden kulttuurien juhlinnat olisi yhdistetty!
Liha on perinteisesti ollut jo koko juhlaviikon ajan kielletty, joten herkuttelu on suoritettu syömällä juustoja ja blinejä. Nam! Neuvostoliiton aikana maslenitsaa ei virallisesti juhlittu, mutta perinne herätettiin nopeasti eloon heti 90-luvulla, ja tuskin se kansan riveistä mihinkään oli kadonnutkaan.
Laskiaisella tai maslenitsalla on pitkät perinteet jo ennen kristinuskon nousua. Ennen ajanlaskumme alkua on slaavilaisissa muinaisuskonnoissa juhlittu maaliskuun alussa talven loppumista ja kevään tuloa. Silloin juhlittiin Volosta, karjan ja maanviljelyn suojelijaa, ja valmistettiin auringon kunniaksi pyöreitä, lämpimiä ja kullanruskeita blinejä.
Suomalaisia perinteitä
”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä!”
Näin piti huutaa, kun laski mäkeä ja mitä pidemmälle pääsi liukumaan, sitä parempi pellava- ja naurissato oli tiedossa.
Suomalaisessa kansanperinteessä laskiaiseen kuului nimenomaan maanviljelykseen liittyviä uskomuksia. Aihetta jo vähän ohitinkin rasvaisten ruokien kohdalla.
Monet suomalaisen laskiaisen tavoista ovat peräisin muinaisuskonnoista, siksi niihin liittyy paljon ennustuksia ja uskomuksia. Mäkeäkin on aikoinaan laskettu muinaiseurooppalaisen uuden vuoden kunniaksi.
Ennen laskiaista oli kova kiire saada työt valmiiksi. Vuoden pimein jakso oli tulossa päätökseensä, joten viimeistään laskiaisena oli saatava kehruut valmiiksi, jotta voitiin aloittaa enemmän valoa vaativa kankaiden kutominen.
Mutta varsinaisena päivänä oli tarkoitus ottaa rennosti, ja kaikki välttämättömät työt oli syytä lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta ne sujuisivat yhtä vikkelästi koko loppu vuoden. Tietyllä tapaa laskiainen oli naisten työnjuhla, koska monet uskomukset ja perinteet liittyivät niin sanotusti ”naisten” töihin. Naiset myös laittoivat puhtaan valkoisen paidan ylleen ja harjasivat hiuksiaan, jotta pellavan kuiduista tulisi valkeita ja pehmeitä.
Laskiaisen ennustukset
Ja ennustuksia ja uskomuksiahan riittää!
Jos laskiaisena vie tuhkat metsään, tulee känsiä käteen. Jos laskiaisen aikana puhuu saunassa, itikat lentävät suuhun seuraavana kesänä. Jos laskiaisena veistetään, kesällä eläimet ontuvat. Jos laskiaisena käsittelee köysiä, tulee käärmeet kotiin. Jos laskiaisena neuloo, saa tikkuja kesällä käsiinsä. Se joka laskiaisena menee kirveen kanssa metsään, sitä onnettomuus kohtaa samana vuonna. Jos laskiaisena syö perunoita, tulee paiseita.
Jos halusi tehdä naapurille hieman kiusaa, piti laskiaisena heittää kourallinen herneitä naapurin ovesta sisään, mikä tiesi kärpäsiä häiritsemään talon asukkaita. Oli myös tapana käydä hautaamassa naapurin pelloille luita, minkä uskottiin johdattavan siat syömään sadon.
Vaikuttaa siltä, että laskiaisena ei ole ollut turvallista tehdä yhtään mitään!
Paitsi tietysti aiheuttaa naapurille harmia.
Pannukakkujuoksu Englannissa
Pannukakkujuoksun alkuperästä ei olla aivan varmoja. Joidenkin kertomusten mukaan se on lähtenyt siitä, kun laskiaistiistaina soitettiin kirkonkelloja kutsuna ripille (tämä oli ennen kirkon reformaatiota) ja naiset kiireissään juoksivat paikalle kesken pannukakkujen teon paistinpannut käsissään.
Tästä teoriasta voidaan olla montaa mieltä, mutta ensimmäisen kerran pannukakkujuoksu on järjestetty vuonna 1445. Monet perinteet ovat aikojen saatossa unohtuneet, mutta tämä juoksukilpailu on pitänyt pintansa.
Juoksuun saavat osallistua täysi-ikäiset naiset, jotka ovat asuneet kaakkoisenglantilaisessa Olneyssa yli kolme kuukautta. Tuo reilun 6000 hengen kaupunki täyttyy laskiaistiistaisin hameisiin, esiliinoihin ja huiveihin pukeutuneista kisaajista, jotka määrätyn juoksuasun lisäksi tuovat oman pannukakkunsa – paistinpannut tarjoilee juoksun sponsori.
Lähtöpaikka on historian saatossa vaihtunut, mutta maali on aina ollut paikallisen kirkon ovella. Mistään maratonjuoksusta ei ole kyse, sillä kilpailumatka on 380 metriä.
Sääntöjä ei ole paljon, mutta lähdössä ja maalissa täytyy pyöräyttää pannukakkua ilmassa. Ja juoksun jälkeen on pakko osallistua jumalanpalvelukseen.
Laskiainen Minnesotassa
Laskiaista ei suomalaiseen tyyliin vietetä ainoastaan maamme rajojen sisäpuolella. Jo 1930-luvulta saakka Minnesotassa, Yhdysvalloissa, on järjestetty vuosittainen laskiaisrieha, johon saapuu osallistujia muista osavaltioista ja jopa Kanadasta saakka.
Tämä vuosittainen laskiaistapahtuma järjestetään Palossa, lähellä Makinen-nimistä paikkakuntaa, johon muutti aikoinaan paljon suomalaisia. Maahanmuuttajien jälkeläiset ovat pitäneet perinteitä elossa ja juhlissa esitelläänkin perinteisiä suomalaisia käsityötaitoja, musiikkia, tanssia ja tietysti ruokia.
Koko perheen pulkkailu on kuitenkin tapahtuman päätarkoitus. Alunperin alueella oli ollut jopa 19 erillistä laskiaisjuhlaa, mutta vain Palon festarit ovat säilyneet nykypäivään.
Tänä vuonna järjestyksessään 88. laskiaisrieha järjestettiin hieman aiemmin, jo helmikuun alussa, mutta sillä ei ole mitään väliä! Mahtavaa, että perinteitä pidetään yllä, vaikka tuskin monet nuoremmat järjestäjät edes puhuvat suomea.
Lue myös:
-
Elämäntapa1 viikko sittenKun puoli maailmaa pukeutuu vihreään – 10 faktaa Pyhän Patrickin päivästä
-
Yhteiskunta2 päivää sitten
Nuorin sarjamurhaaja, nuorin isoäiti ja nuorin maratoonari – 10 ihmistä, jotka olivat nuorimmat lajissaan
-
#vainsuomijutut1 viikko sitten
Anteeksi mitä? Pyhä Urho on Suomen suojeluspyhimys, joka pelasti maamme viinitarhat heinäsirkoilta
-
Yhteiskunta7 päivää sitten
Maailman 10 vanhinta kaupunkia – kuinka vanhoja ne oikeasti ovat?
