Yleistieto
10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Mitä sana viikinki tuo mieleesi? Meriä seilaavat raakalaiset, jotka ryöstelivät ja sotivat ympäri Pohjois-Eurooppaa? Ehkä niinkin, mutta se on vain osa totuutta.
Viikinkien kulta-ajan katsotaan yleisesti olleen vuosien 793 ja 1066 välillä. Toki viikinkejä oli jo paljon sitä ennemmin ja tietysti myös myöhemmin, mutta ajanjakso määräytyy heidän valloitusretkiensä mukaan.
Listafriikki esittelee viikinkien elämästä yllättäviä, mielenkiintoisia ja vähemmän tunnettuja faktoja.
Olivat tarkkoja hygieniasta ja ulkonäöstään
Ehkä kaikkein yllättävin asia viikingeissä oli se, että he panostivat kovasti omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Eikä vain näyttävillä koruilla tai asuilla, vaan he oikeasti pitivät itsestään huolta. Viikingit peseytyivät usein (lue: kerran viikossa), mikä oli tuohon aikaan harvinaista, ja valmistivat ja käyttivät saippuaa.
Arkeologit ovat kaivauksissaan löytäneet luusta tai eläinten sarvista tehtyjä pinsettejä, kampoja, höyliä ja jopa korvien puhdistukseen käytettyjä välineitä. Viikinkien tiedetään ihannoineen vaaleutta, joten tummakutriset miehet (nimenomaan miehet) värjäsivät kaliumkarbonaatilla hiuksensa vaaleiksi. Joskus käsittelyyn pääsi partakin. Kaliumkarbonaatti oli myös erinomainen keino päästä eroon täistä.
Hiihtivät huvin vuoksi
Viikingit olivat kovia hiihtämään, ja vaikka jonkinlaisia suksia oli heitä aiemminkin käytössä muun muassa Kiinassa ja Venäjällä, kehitettiin Skandinaviassa eniten nykyaikaisia suksia muistuttavat välineet.
Kylmissä olosuhteissa ja lumisessa maastossa oli huomattavasti helpompi liikkua suksilla. Viikingit kävivät hiihtäen metsällä ja sivakoivat jopa lähellä käytyihin taisteluihin. Mutta ei työtä ilman huvia, sillä viikinkien on todettu käyneen hiihtokisoja ja hiihdelleen myös ihan vain huvikseen.
Muinaisskandinaavisessa mytologiassa on hiihtämiselle (ja lumikenkäilylle) oma jumalansakin, Ullr.
Maailman parhaita suunnistajia
Legendan mukaan viikingit olivat niin mahtavia merenkävijöitä, että he pystyivät löytämään Auringon pilviselläkin säällä ja navigoimaan sen avulla. Legenda on legendaa, mutta tarinassa saattaa olla pieni totuuden siemen.
Viikinkien salainen ase säällä kuin säällä suunnistamiseen oli islanninsälpä-niminen mineraali, joka piireissä kulki nimellä ”aurinkokivi”. Moni läpikuultava kivi muuttaa väriään ja kirkkauttaan valon tulokulman mukaan, joten niiden avulla voidaan päätellä, missä aurinko kulloinkin on.
Islanninsälpä ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen käyttää. Kun aurinkokiveä pitää valoa kohti, ja siirtää sen sitten nopeasti pois, näkyy verkkokalvoilla kiven aikaansaamasta valon polarisaatiosta johtuva ilmiö nimeltään Haidingerin lyhde. Siinä kohdassa, johon valon säteet osuivat suoraan, näkyy lyhyen aikaa keltainen juova: siellä on siis aurinko. Kivi toimii pilvisenäkin päivänä ja jopa 1 asteen tarkkuudella.
Viikingeillä oli maaorjia
Vaikka viikingit ovat tunnettuja merillä seilaamisesta, tuli ruoka pöytään enimmäkseen oman maan antimista. Viikingit olivat kotona ollessaan maanviljelijöitä.
Kovaan työhön tarvittiin kuitenkin apua, ja sitä miehet toivat retkiltään. Yksi suuri syy sotaretkiin oli nimenomaan maaorjien hankkiminen. Orjat olivat, niin kuin muuallakin maailmassa, isäntiensä omaisuutta ja yhteiskunnassa alimmaisina.
Yläluokkaisten viikinkien ruokavalio perustui lihaan ja vihanneksiin, mutta orjien luista on voitu päätellä, että he söivät enimmäkseen kalaa. Sitä oli tarjolla runsaasti halpaan hintaan.
Arkeologiset löydökset ovat osoittaneet myös sen, että kun viikinki-isäntä kuoli, oli sama kohtalo edessä hänen omistamillaan orjilla, joilta leikattiin päät irti ennen herransa kanssa hautaan laskemista.
Viikinkien kalmistoista on löytynyt myös orjien joukkohautoja, ja luurangoissa on voitu nähdä merkkejä uhraamisesta. Esimerkiksi käsien ja jalkaterien yhteen sitominen on osoitus rituaalimaisesta ihmisuhrista. Orjien uhraaminen oli tapa kunnioittaa kuolleita viikinkejä. Ei siis niitä orjia.
Viikinkinaiset
Toisin kuin monessa muussa tuon ajan kulttuurissa, viikinkinaiset olivat hyvin tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Tutkijat ovat hieman eri mieltä siitä, oliko viikinkien retkillä mukana naissotureita vai ei, mutta muuten naiset olivat yhteiskunnassa lähes samalla viivalla.
Luu- ja hammaslöydöksistä on voitu todeta, että tytöistä on pidetty samalla lailla huolta kuin pojistakin; näin ei olisi, jos naiset olisivat olleet alempaa kastia.
Naiset saivat omistaa maata, periä vanhempiensa omaisuuden ja jopa erota aviomiehistään. Naiset saivat käydä kauppaan ja toimia myös uskonnollisina johtajina. Kun miehet olivat kuukausien mittaisilla retkillään, pitivät naiset huolen taloista, kotieläimistä ja maanviljelyksestä. Vapaiden naisten kimppuun käyminen tai raiskaaminen johtivat kuolemantuomioon; toki orjat olivat asia erikseen.
Viikinkiajan naisilla oli myös mielenkiintoinen tapa selvittää, kannattiko sotaretkellä loukkaantunutta soturia pelastaa. Huonossa kunnossa olevalle viikingille syötettiin väkevistä sipuleista tehtyä lientä, ja jos sipuli tuoksui haavoissa, olivat ne liian syviä hoidettaviksi. Karua, mutta tehokasta.
Mitä tapahtui Grönlannin viikingeille?
Grönlannissa asuneiden viikinkien tarina on piinannut tutkijoita vuosisatojen ajan. Mitä heille oikein tapahtui? Miksi he katosivat?
Viikingit seilasivat Islannista Grönlantiin, ja perustivat sinne pysyviä asutuksia ja yhteisöjä, noin vuoden 1000 tienoilla. Jostain syystä he kuitenkin hävisivät suurelta saarelta viimeistään 1500-luvun alussa. Syyllisiksi äkilliseen katoamiseen on pidetty pahamaineisia baskimerirosvoja, taisteluja saarelle saapuneiden inuiittien kanssa tai manner-Eurooppaa piinannutta paiseruttoepidemiaa eli mustaa surmaa.
Epäsuora syyllinen on todennäköisesti normaalia kylmempi ajanjakso, pikku jääkausi, joka alkoi noin vuonna 1450. Tutkijat ovat sitä mieltä, että viikingit eivät niinkään menehtyneet kylmyyteen, vaan ennemminkin siihen, etteivät he osanneet sopeutua ilmastoon.
Grönlannin viikinkiyhteisöt, jotka yhteensä kattoivat enimmillään noin 2500 henkeä, menestyivät monen sukupolven ajan loistavasti: he rakensivat mahtavia asumuksia ja heillä oli satoja raivattuja peltoja. He kuitenkin luottivat liiaksi juuri maanviljelykseen sekä merten takaiseen kaupankäyntiin.
Maanviljelys ja karjanhoito johtivat ylilaiduntamiseen ja tuhosivat Grönlannin jo valmiiksi vähäistä kasvillisuutta. Puita ei saarella juurikaan kasvanut, joten laivojen valmistaminen ja korjaaminen kävivät haastaviksi, ja samaan aikaan kylmenevä ilmasto sekä laajeneva merijää vaikeuttivat kauppamatkoja Eurooppaan.
Grönlantiin muutama vuosisata viikinkejä myöhemmin saapuneet inuiitit pärjäsivät kuitenkin mainiosti. He metsästivät merinisäkkäitä ja ruokaa oli tarjolla yllin kyllin. Jos viikingit eivät olisi itsepäisesti halunneet pysyä vanhoissa tavoissaan, vaan olisivat ottaneet naapureistaan mallia, asuisi Grönlannissa todennäköisesti tänäkin päivänä heidän jälkeläisiään.
Viikinkiaika alkoi paljon oletettua aiemmin
Viikinkiajan katsotaan alkaneen tarkalleen kesäkuun 8. päivänä vuonna 793. Tuona päivänä tapahtui nimittäin ensimmäinen viikinkien valloitusretki pohjoisenglantilaisella saarella sijainneeseen munkkiluostariin.
Ajatus on kuitenkin hieman muuttunut, sillä vuonna 2008 virolainen arkeologiryhmä teki sensaatiomaisen löydöksen Saaremaalta. Se antoi viitteitä siitä, että viikinkikulttuuri onkin paljon oletettua vanhempi.
Viron maaperästä kaivettiin esiin massiivinen joukkohauta, josta löytyi kaksi laivaa ja 40 miestä, jotka kaikki olivat skandinaavista alkuperää, ja todennäköisesti kuolleet väkivaltaisessa hyökkäyksessä. Hauta ajoitettiin jonnekin vuosien 700 ja 750 välille, mikä parhaimmillaan osoittaa viikinkien seilanneen merillä jopa 200 vuotta ajateltua aiemmin. Voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta viikinkien merillä seilaamisen katsotaan päättyneen jo vuonna 1066, joten siihen suhteutettuna puhutaan suuresta erosta.
Kuten muualtakin, myös Saaremaalta löydetyt puiset laivat olivat lähes kokonaan maatuneet, mutta maaperästä kaivetut metalliset niitit ja naulat mahdollistivat niiden rekonstruktion. Laivat itsessään ajoitettiin vielä noin 50 vuotta hautapaikkaa vanhemmiksi.
Toinen laivoista oli selvästi suurempi ja se oli liikkunut purjeilla. Siitä, mitä paikalla 700-luvun alkupuolella tapahtui, ei juurikaan tiedetä: Vain se, että viikingit seilasivat Itämeren halki hyökkäysretkelle, sillä laiva oli nimenomaan tarkoitettu sotalaivaksi, ei kalastamiseen.
Kahakasta selvinneet hautasivat kuolleet pikaisesti aseidensa ja eläimiensä kanssa. Menehtyneiden kilvet oli laitettu tapojen mukaisesti ruumiiden päälle, ja heidän miekkansa oli katkaistu tai taitettu.
Viikingeillä oli paljon lemmikkejä
Viikingit pitivät lemmikkeinään monenlaisia eläimiä, mutta erityisesti kissa ja koirat olivat suosittuja. Kumpiakin esiintyy myös runsaasti muinaisskandinaavisessa mytologiassa ja uskonnollisissa kuvissa. Viikingit olivat ilmeisen kiintyneitä suosikkieläimiinsä, sillä niin koirat kuin kissatkin kulkivat mukana myös sotaretkillä. Siitä on todisteena esimerkiksi äskeisessä kohdassa mainittu virolainen joukkohauta, josta löytyi sotureiden kanssa haudattuja eläimiä.
Hyvin yleisiä lemmikkejä olivat myös karhut, jotka kasvatettiin pennusta saakka ”kotikarhuina”, jotta niistä tuli kesyjä. Kuka tietää miten hyvin se loppuviimeksi onnistui. Sakkoja oli kuitenkin luvassa sille taloudelle, joka vahingossa päästi karhun vapaaksi ja tuhoamaan jonkun muun omaisuutta. Villikarhuja viikingit uhrasivat samoin kuin koiria, hevosia ja muita eläimiä, mutta lemmikkikarhut vain haudattiin, kunhan niiden liha oli ensin syöty.
Karhuja oli useimmissa kodeissa, mutta erilaiset linnut kuten haukat, kotkat ja riikinkukot olivat vain kaikkein ylhäisimpien henkilöiden etuoikeus. Sama päti jääkarhuihin, joita kuljetettiin Grönlannista muualle Eurooppaan.
Ensimmäisinä eurooppalaisina Pohjois-Amerikassa
Tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen sanotaan 1400-luvulla ”löytäneen” Amerikan mantereen ja olleen ensimmäinen Atlantin yli seilannut eurooppalainen. Ensimmäinen väite on jo pitkään ollut virheellinen, sillä manner oli ollut ihmisten asuttama jo tuhansien vuosien ajan. Sen sijaan toinen väite on osoitettu vääräksi hieman myöhemmin.
Siinä vaiheessa, kun Kanadan itäisestä Newfoundlandin provinssista löytyi 1960-luvulla jälkiä viikinkien asutuksesta, jouduttiin historian kirjoja katsella kriittisemmin silmin. Silti kouluissa opetettiin edelleen Kolumbuksesta ja Amerikasta.
Viikingit olivat saapuneet L’Anse aux Meadows’lle jo 1000-luvun alkupuolella ja paikalta on löytynyt merkkejä lukuisista taloista ja työpajoista (kuvassa). Joidenkin tutkijoiden mukaan viikingit pitivät L’Anse aux Meadows’lla majaa vain väliaikaisesti, sillä yhtäkään hautaa tai maanviljelyyn liittyviä välineitä sieltä ei ole löytynyt.
Samalta alueelta on löytynyt merkkejä ensimmäisestä ihmisasutuksesta jo yli 5000 vuoden takaa, joten on syytä olettaa, että viikingit olivat tekemisissä paikallisen alkuperäisväestön kanssa. Ja ehkä vielä enemmänkin, sillä DNA-analyysien mukaan osalla pohjoismaalaisista on perimässään geenimerkki, joka viittaa yhteiseen, Amerikan alkuperäisväestöön kuuluneeseen esivanhempaan.
Geenimerkin alkuperä on pystytty ajoittamaan vähintään 300 vuoden päähän, joten on siis hyvinkin mahdollista, että viikingit ovat tuoneet Kanadasta mukanaan Eurooppaan ainakin yhden naisen.
Seilasivat myös pitkälle etelään
Viikingit eivät rajoittaneet merenkulkuaan ainoastaan Eurooppaa ympäröiville vesille, kuten äskeisessä kohdassa jo todettiin.
Ruotsissa sijaitseva Birka oli viikinkiajalla erittäin merkittävä kaupunki ja sen ympäristössä onkin tehty mittavia arkeologisia kaivauksia. 1800-luvun lopulla tehdyissä tutkimuksissa Birkasta löytyi puinen arkku, jossa oli naisen jäänteet ja kiehtova koru: Isolla violetin- ja pinkinsävyisellä kivellä varustettu sormus.
Kummallisen sormuksesta teki se, että siinä oli arabiankielinen kaiverrus. Se oli ja on ainutlaatuinen löydös, sillä viikinkien ei oltu uskottu liikkuneen niin etelässä. Silti sormus painui aikoinaan Ruotsin historiallisen museon uumeniin, ja vasta vuonna 2015 Tukholman yliopiston tutkijat pääsivät kunnolla analysoimaan korua. Silloin selvisi, että kaiverruksessa lukee ”Allahille” tai ”Allahin vuoksi”, ja että sormus oli tehty materiaaleista, joita ei Skandinaviasta löytynyt.
Tutkijoiden mukaan sormusta käyttänyt nainen saattoi olla kotoisin islaminuskoisesta maasta, sillä viikinkien tiedetään tuoneen pohjolan perukoille orjien lisäksi myös puolisoita retkiltään. Vaihtoehtoisesti sormus on saattanut päätyä Ruotsiin kaupankäynnin yhteydessä tai sitten se oli varastettu. Yhtä kaikki, sormuksen löytyminen oli varma todiste siitä, että viikingit olivat jonkinlaisessa kontaktissa koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kattaneeseen Arabien valtakuntaan.
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, että miksi elokuvateatterissa napostellaan nimenomaan popcornia – se ei kuitenkaan kotona ole se kaikkein yleisin herkuteltava.
Jatkamme myös saman leffaherkun ympärillä, kun selvitämme, että paukkuvatko muutkin kuin maissinjyvät.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi leffassa napostellaan nimeomaan popcornia?
Se on muuten hauska ilmiö, että vaikka kotiin ei ikinä ostaisi popcornia naposteltavaksi, löytää sitä itsensä elokuvateatterin penkistä paukkumaissit sylissä. Miksi juuri popcorn on niin tiukassa liitossa leffateattereihin?
Tämä juontaa juurensa Yhdysvaltoihin ja New Yorkin pörssin romahdukseen vuonna 1929, mikä suisti koko maailman lamaan. Toki popcornin kaupallinen historia oli alkanut jo aiemmin, sillä 1890-luvulla sitä kaupiteltiin erilaisissa tapahtumissa ja luonnollisena jatkumona myös elokuvateattereissa, joita alkoi avautua 1900-luvun alussa.
Keksijä Charles T. Manley kehitti vuonna 1925 sähköisen popcorn-automaatin ja sai myytyä niitä elokuvateattereihin. Suosio kasvoi jo edellä mainitun laman aikana, sillä edullinen popcorn oli ainoa herkku, johon yhdysvaltalaisilla oli talousahdingon aikana varaa.
Popcornin ja muiden naposteltavien myyminen oli myös elokuvateattereiden tapa paikata laman aiheuttamia tulonmenetyksiä, sillä katsojamäärät luonnollisesti romahtivat. Lopullisesti popparit löivät itsensä läpi toisen maailmansodan aikana, jolloin Yhdysvalloissa oli puutetta sokerista, jota ei popcorniin tarvita.
Täydellinen liitto elokuvien ja popcornin välillä oli tullut jäädäkseen!
Kesällä 2021 ainakin Suomessa ympyrä sulkeutui, kun Finnkino otti käyttöön uuden säännön, jonka mukaan sen teattereissa ei enää saa syödä omia eväitä. Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kertoi Helsingin Sanomien jutussa eväskiellon johtuvan koronapandemian aiheuttamista tulonmenetyksistä ja lisätulojen tarpeesta.
Syyt olivat siis täysin samat, kuin lähes 100 vuotta sitten. Ja vaikka koronapandemia on jo mennyttä elämää, ovat omat eväät edelleen kiellettyjä.
Paukkuvatko muut kuin maissinjyvät?
Jatketaan popcornin parissa vielä toisen kysymyksen ja vastauksen verran: Onko olemassa muita kasveja, joiden jyvät paukkuvat samalla tavalla kuin maissin?
Ja vastaus kuuluu, että kyllä on! Mutta poksahtaminen vaatii juuri oikeanlaisen hedelmän, jota heinäkasvien kohdalla kutsutaan jyväksi. Kun jyvän sisällä oleva kosteus kuumennettaessa höyrystyy ja laajenee, antaa kuori jossain vaiheessa räjähtäen periksi. Ja sitten vain herkuttelemaan!
Kaikilla heinäkasveilla jyvän sisällä olevan kosteuden ja sen ulkokuoren vahvuuden suhde ei ole optimaalinen poppareiden valmistukseen, mutta esimerkiksi kvinoaa, hirssiä ja amaranttia eli revonhäntää voi laittaa pannulle poksumaan. Koossa kaikki muut kalpenevat maissin rinnalla, mutta eikö sitä joskus voisi vaikka yllättää vieraat minipoppareilla?
Näitä ei kuitenkaan vielä taida olla tarjolla mikroon heitettävinä pusseina, joten kypsennys on tehtävä perinteisesti kattilassa. Silmiään pitää kyllä varoa, sillä pienestä koostaan huolimatta nämä paukkuvat jyvät lentävä yhtä kauas ja samalla voimalla kuin maissi!
Lue myös:
Uusi kuukausi on juuri pyörähtänyt käyntiin, joten on aika pamauttaa tiskiin faktoja lokakuusta. Selvitämme muun muassa se, mitä astrologia kertoo lokakuun lapsista ja missä he ovat tieteen näkökulmasta vahvoilla muihin ikätovereihinsa nähden.
Tuttuun tapaan tiedossa on tiukkaa faktaa ja nippelitietoa. Esimerkiksi kaikkien tietovisojen ystävät ovat saattaneet törmätä hämmentävään kysymykseen lokakuun vallankumouksen ajankohdasta – vaikuttaa kompakysymykseltä! Tällä listalla selvitämme, että miten se tapahtuikin marraskuussa.
Faktojen vastapainona tarjoilemme myös muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.
Jos olet lokakuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Lokakuussa 23. päivään mennessä syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Vaakoja. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Vaaka kuuluu ilmamerkkeihin. Ilmamerkin alla syntyneet elävät ennemmin järjellä kuin tunteella ja nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Lokakuun lopulla syntyneiden horoskooppimerkki on Skorpioni. Skorpioni on tunteikas, romanttinen ja itsepäinen vesimerkki, joka antaa tunteiden johdattaa; välillä myös järjenvastaisesti. Vesimerkkien edustajat rakastavat ja vihaavat täysillä.
Ainakin horoskooppien perusteella lokakuun eri aikoina syntyneet ovat siis täysin toistensa vastakohtia!
Mites on niiden henkieläinten laita?
Kuun alkupuolella syntyneiden Vaakojen henkieläin on uskollinen susi. Sudet ovat diplomaattisia idealisteja, joista löytyy myös romanttinen ja kekseliäs puoli. Susi on joukkuepelaaja, mutta myös luontainen johtaja.
Skorpionit taas voivat löytää yhtäläisyyksiä älykkäästä, päättäväisestä ja tavoitteellisesta, mutta myös kostonhaluisesta norsusta. Norsut ovat pääosin lempeitä otuksia, mutta osaavat tarvittaessa olla aggressiivisia. Norsun henkieläimekseen saaneita voisi kuvailla huolenpitäjiksi ja suojelijoiksi.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Lokakuussa synttäreitään juhlivien onnenkiviä ovat turmaliini ja opaali.
Lähes kaikissa sateenkaaren väreissä esiintyvän turmaliinin on perinteisesti uskottu pitävän kantajansa tyynenä vaikeissa tilanteissa ja tuovan muutenkin rauhaa ja levollisuutta. Se on myös sanottu torjuvan negatiivisia tunteita kuten kateutta ja vihaa.
Toisenkin lokakuun syntymäkiven eli opaalin (kuvassa) on uskottu rauhoittavan mieltä. Lisäksi sen voimien väitetään parantavan silmätulehduksia, vahvistavan muistia ja edistävän luovuutta. Mineraalin rakenteen järjestäytyminen saa aikaan sen, että opaali heijastaa värejä kirjavasti. Värileikin ansiosta sen onkin sanottu kätkevän sisäänsä kaikkien värillisten kivien positiiviset voimat.
Lokakuun syntymäkukkia ovat samettikukka ja kosmoskukat. Samettikukat symboloivat positiivisuutta, mutta toisaalta ne on tietyissä maailmankolkissa yhdistetty kuolemaan. Erityisesti Meksikossa ja muissa Väli-Amerikan maissa samettikukilla on perinteisesti koristeltu vainajien hautoja sekä kotialttareita kuolleiden päivänä. Día de Muertos on kuitenkin riehakas karnevaali, joka eroaa suomalaisten hartaasta pyhäinpäivästä. Monissa kulttuureissa kirkkaan oranssit ja keltaiset samettikukat symboloivat auringonsäteitä, joiden uskotaan tuonpuoleisessa ohjaavan eroon joutuneita rakkaita jälleen yhteen.
Kosmoskukat symboloivat järjestystä ja tasapainoa sekä rauhaa ja seesteisyyttä. Kosmoskukkien nimen alkuosa tarkoittaa järjestäytynyttä maailmankaikkeutta, joten symboliikka on siinäkin mielessä kohdallaan.
Niillä uskotaan olevan monia parantavia voimia ja ne tuovat myös hyvää onnea. Onpa kosmoskukkien aikoinaan uskottu houkuttelevan puutarhoihin keijuja.
Lue myös: Kuuluisat huijaukset – 10 historiallista vedätystä, jotka osuivat ja upposivat
Mistä lokakuu-sana on peräisin
Lokakuun nimi viittaa suoraan kyseisen kuukauden olosuhteisiin: on märkää ja kuraista. Tästä kertovat myös lokakuun vanhat nimitykset loskakuu, ruojakuu ja likakuu. Nyt kun katselee ikkunasta ulos, niin oikein sopivilta nimiltä vaikuttavat kaikki!
Lokakuu on talveen varautumisen kuukausi, joka esimerkiksi Saksassa tunnettiin aiemmin nimellä Weinmonat, viitaten viininkorjuuseen. 1600-luvun alkupuolella lokakuu oli myös ruotsin kielessä vinmånad. Virallisesti lokakuusta ei kuitenkaan tullut suomen kielellä viinikuukautta, vaikka Saksassa opiskellut Mikael Agricola vuoden 1544 Rucouskiriassaan neuvoikin syömään ja juomaan hyvin. Tässä muutama ote Rucouskirian ohjeista lokakuulle:
Winamariat nyt poijmetan. Viinirypäleet nyt poimitaan.
Paijska teuran otzan cangi. Paiskaa teuraan otsaan kanki.
Telle kwlla kelpa keijtetty fleski szöde. Tällä kuulla kelpaa keitettyä sianlihaa syödä.
Joo winan wtista, sille se percka rumin. Juo uutta viiniä, sillä se puhdistaa ruumiin.
October on viittaus entiseen paikkaan vuoden kahdeksantena kuukautena
Lokakuu on monella kielellä october (tai hyvin lähellä sitä). October-sana viittaa lokakuun paikkaan vuoden kahdeksantena kuukautena; kahdeksan on latinaksi octo. Mutta hetkinen – lokakuuhan on kymmenes kuukausi!
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Näin ollen lokakuu oli siis vuoden kahdeksas kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään October. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Lokakuun vallankumous olikin marraskuussa
Venäjän vallankumous vuonna 1917 kaatoi Venäjän keisarikunnan ja liittyy vahvasti myös Suomen itsenäistymiseen. Vallankumous käynnistyi jo helmikuun vallankumouksella, joka kuitenkin tapahtui maaliskuussa. Myöhemmin samana vuonna bolševikit syrjäyttivät väliaikaisen hallituksen, ja tämän lokakuun vallankumouksen seurauksena syntyi Neuvosto-Venäjä ja muutamaa vuotta myöhemmin Neuvostoliitto. Mutta lokakuun vallankumous tapahtuikin marraskuussa!
Helmikuun ja lokakuun vallankumousten ajankohtien ja nimitysten välillä on tosiaan erikoinen ristiriita – miksi niitä ei ole nimetty tapahtumakuukausien – maaliskuun ja marraskuun – mukaan?
Syynä on juliaaninen kalenteri, joka Venäjällä oli käytössä vuoteen 1918 saakka. Ortodoksinen kirkko kuitenkin käyttää tuota kalenteria edelleen.
Lokakuun vallankumous kulminoitui pääkaupunki Pietarissa suoritettuun vallankaappaukseen, joka tapahtui 6.–8. marraskuuta. Vielä silloin Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan nuo päivät olivat 24.–26. lokakuuta.
Millaisia ovat lokakuussa syntyneet?
Lokakuussa syntyneet ovat vuoden muina aikoina syntyneitä parempikuntoisia ja atleettisempia.
International Journal of Sports and Medicine -lehdessä vuonna 2014 julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa testattiin 10–16-vuotiaiden lasten fyysistä kuntoa, ja syksyllä –erityisesti loka- ja marraskuussa– syntyneet menestyivät merkittävästi muita ikätovereitaan paremmin.
Tutkijoiden mukaan syynä tähän saattaa olla sikiöaikainen D-vitamiinin saanti. Äidin raskauden keski- ja loppuvaiheilla saama auringonvalo ja sitä kautta runsas D-vitamiinin määrä vaikuttavat todistetun positiivisesti lapsen luiden ja lihasten vahvuuteen. Juuri tästä samasta syystä loppukesällä ja syksyllä syntyneet ovat keskimääräistä pitempiä – niin vauvoina kuin aikuisinakin.
Syntymäkuukaudella on terveyden kannalta muutakin merkitystä. Lokakuussa syntyneillä on tutkimusten mukaan keskimääräistä korkeampi riski sairastua hengitystieinfektioihin ja astmaan. Toisaalta lokakuun lapsilla on vahvat ja terveet sydämet, ja todennäköisyys sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on kaikkein pienin.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Jos pohdit tekemistä esimerkiksi tälle kuluvalle viikonlopulle, niin almanakka suosittelee hillojen ja hyytelöiden tekemistä. Ensi viikon alussa on lokakuun paras hetki lopettaa tupakointi, hankkiutua eroon tuholaisista ja aloittaa uusi ruokavalio, jos tarkoituksena on vähentää elopainoa. Jos taas tavoitteena on kasvattaa massaa, niin ruokavalio kannattaa panna uusiksi lokakuun 23. päivänä.
Avioliiton auvoiseen satamaan kannattaa lipua joko 19. tai 20. päivä, ja heti sen jälkeen on kolme suotuisaa päivää eläinten astuttamiselle sekä siiderin ja oluen panemiselle.
Lue myös:
Tällä listalla tutustutaan siihen, miten tutut kasvikset ja mausteet kasvavat. Vaikka kyseessä on varsin tavallista ruokaa, on näiden kaikkien kasvutavassa jotain erikoista!
Ja koska Listafriikki ei vain voi vastustaa kiusausta eikä kykene pidättelemään itseään, niin tiedossa on myös mielenkiintoisia faktoja kustakin ruokakasvista. Koska kasveistahan tällä listalla tietenkin on kyse: eläinten tapa kasvaa lienee kaikille tuttu.
Ennen kuin mennään kunnolla listan pariin, niin otetaan tähän alkuun pieni arvausleikki. Älä vielä rullaa alaspäin katsomaan kuvia, vaan koita ensin itse miettiä, että miten nämä seuraavat ruoat kasvavat: Maapähkinä, banaani, ruusukaali, ananas, kiivi, kaneli, cashewpähkinä, parsa, kvinoa ja pippuri.
Kasvavatko ne esimerkiksi mullassa, maan tasossa, pensaassa vai puussa? Ja minkälaisessa muodossa ne kerätään? Valmistaudu yllätyksiin!
Maapähkinä
Maapähkinä ei ole pähkinä. Maapähkinä kuuluu hernekasveihin, joiden siemenet kasvavat paloissa.
Meille tutulla herneellä palko roikkuu hennossa versossa ja palon sisällä kasvaa useita siemeniä eli niitä syötäviä herneitä. Maapähkinällä palko sen sijaan kasvaa maan alla ja se sisältää muutaman siemenen, joita me kutsumme pähkinöiksi. Sadonkorjuun aikaan koko kasvi nostetaan maasta ja siemenet kerätään talteen.
Maailmanlaajuisesti maapähkinä on kaikkein suosituin pähkinä. Vuonna 2018 maapähkinää syötiin 42,6 miljoonaa tonnia, mikä on muuten painoltaan yhtä paljon kuin Suomen ulkomaankaupan vienti kokonaisuudessaan vuonna 2020.
Yllä oleva video on kuuden minuutin mittainen, mutta muutama kymmenen sekuntia riittää, jotta saa hyvän kopin siitä, miten maapähkinöitä kasvatetaan ja sato korjataan isossa mittakaavassa.
Banaani
Kyllähän kaikki varmasti ovat nähneet kuvia suurista banaanitertuista, joten sinänsä niiden kasvutavassa ei ole mitään erikoista. Banaanin sanotaan usein kasvavan puussa, mutta todellisuudessa kyseessä on ruoho – useita metrejä korkea sellainen.
Vähän tylsänäkin pidetty banaani on aivan mielettömän upea!
Kun banaanin kukinto puskee lehtien seasta esiin, puhkeaa kukinnon varteen emikukkia (naaraita, joista hedelmät kehittyvät), kun taas hedekukat (koiraat) puhkeavat lähemmäs kukinnon kärkeä. Kukkarivien väleissä kasvaa näyttäviä ja värikkäitä suojuslehtiä, joita ei useinkaan banaaniterttujen kuvia katsellessa näy.
Harmi, sillä varsinkin pienempiä hedekukkia suojaavat lehdet muodostavat epätodellisen ilmestyksen banaaniterttujen alapuolelle.
Ruusukaali
Ruusukaali on varmaan maailman epäseksikkäin kasvis, mutta huono maine ei ole sen oma vika. Vika on ruoanlaittajassa, sillä ruusukaali on herkkua – kunhan se on oikein valmistettu. Asiassa toki auttaa 1990-luvulla Alankomaissa tehdyt tutkimukset, joissa ruusukaalin epämiellyttävä haju ja kitkerä maku saatiin jäljitettyä tiettyihin yhdisteisiin ja jalostustyön tuloksena onnistuttiin kehittämään makoisampia lajikkeita.
Reseptejä ei nyt tässä ruveta jakamaan, sillä keskitytään siihen, miten ruusukaali kasvaa. Ruusukaalihan on samaa lajia (Brassica oleracea) esimerkiksi kukkakaalin, parsakaalin, kyssäkaalin, lehtikaalin ja keräkaalin kanssa; jokainen näistä on yhden ja saman vihanneskaalin muunnos.
Ruusukaali kasvaa kaikkein mielenkiintoisimmin, sillä syötävät, muutaman sentin halkasijaltaan olevat kaalikerät sijaitsevat pitkässä varressa. Suhteellisen korkeaksi kasvavan ruusukaalin varressa voi olla jopa 50 pientä kaalipalleroa.
Ananas
Ananas on syöpynyt kirjoittajan mieleen pysyvästi, sillä yli 20 vuotta sitten näin ensimmäisen kerran, miten kyseinen hedelmä kasvaa. Järkytys australialaisella ananasfarmilla oli suuri – miten niin ananas ei muka kasva puussa!? Silloin ei ollut netin ihmeellinen maailma näin vahvasti läsnä, joten olin autuaasti välttynyt siltä, miten ananas kasvaa.
Mutta siellä se hedelmä kasvaa kovien ja pitkien lehtien muodostaman lehtiruusukkeen keskellä. Tämä järkyttää edelleen.
Kiivi
Kiivi kasvaa köynnöksissä kuten viinirypäleet. Listafriikki olisi veikannut jotain appelsiinipuun tyyppistä, jossa hedelmiä roikkuu siellä täällä, mutta kiivi muistuttaa myös hedelmien kasvutavalta viiniköynnöstä.
Mistäs kiivi sitten on alunperin kotoisin? Monen vastaus tähän on varmasti Uusi-Seelanti, mutta pieleen meni! Kiivi on peräisin Kiinasta, jossa sitä on viljelty satojen vuosien ajan. Uuteen-Seelantiin tämä kasvi löysi tiensä vasta 1900-luvun alussa, jolloin sitä nimitettiin kiinankarviaiseksi, Chinese gooseberry.
Taimitarhan hoitaja Hayward Wright jalosti kasvista 1930-luvulla maukkaan ja suuren sadon tuottavan lajikkeen, joka taitaa edelleen olla lajikkeista tunnetuin – Kiivi Hayward. Vasta sen jälkeen kiiviä ruvettiin esittelemään ja viemään muualle maailmaan. Suosiota ja leviämistä avittivat Uudessa-Seelannissa toisen maailmansodan aikaan sijoitettuina olleet amerikkalais- ja brittisotilaat. Nimi vaihtui kiiviksi erään pakkausfirman aloitteesta vuonna 1959.
Ei siis ole lainkaan kummallista, että kiivin ajatellaan olevan kotoisin Uudesta-Seelannista. Kutsutaanhan uusiseelantilaisia leikkimielisesti lempinimellä Kiwi. Sekä ihmiset että hedelmät ovat saaneet nimensä maan kansallissymbolista eli lentokyvyttömistä kiivilinnuista. Kiivihedelmän munamainen muoto ja ruskea, karvainen pinta muistuttavat toki kiivejä, joten nimi on varsin osuva.
Kaneli
Kanelia saadaan kanelipuusta; Suomessa useimmiten käytetty mauste on peräisin kassiakanelista, jota viljellään laajasti Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa.
Verrattuna moneen muuhun viljelykasviin kaneli on varsin erityislaatuinen, sillä sato voidaan korjata milloin tahansa. Hedelmien kypsymistä ei tarvitse odotella, sillä kanelia saadaan puun sisäkaarnasta, joten puut voidaan kaataa vuodenajasta riippumatta. Päällimmäinen kerros kaarnasta kuoritaan pois, sisäkaarna hierotaan ja veistetään irti puusta ja laitetaan lopuksi kuivamaan. Kuivuessaan se kiertyy tutunnäköiseen muotoonsa tangoksi. Prosessia ei voi koneistaa, joten kaikki kaneli – tankona tai jauheena – on käsin kuorittu puista irti.
Kaneli ei kuitenkaan ole menetetty peli, kun puu on kerran kaadettu, sillä se kasvaa juurellisesta kannosta useampaan kertaan ja nopeasti. Yleensä sato korjataan kahdesti vuodessa.
Cashewpähkinä
Kuva: Vinayaraj | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Samoin kuin aiemmin mainittu maapähkinä, myöskään cashewpähkinä ei ole pähkinä. Käytän tässä kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi pähkinä-sanaa. (Sivuhuomautus: Kasvitieteellisesti manteli tai saksan-, makadamia-, pistaasi-, pekaani- ja parapähkinä eivät myöskään ole pähkinöitä. Aitoja pähkinöitä sen sijaan ovat hasselpähkinä ja kastanja.)
Mutta mennään cashewpähkinään, sillä harva asia kasvaa yhtä mielettömällä tavalla kuin se. Pähkinä kasvaa alunperin Brasiliasta kotoisin olevassa munuaispuussa kuin hedelmän jatkeena. Värikäs ”hedelmä” on kuitenkin epähedelmä, jonka kärkeen kasvaa varsinainen munuaisen muotoinen hedelmä, jota kutsutaan pähkinäksi.
Kotoperäisenä Brasiliassa ja Venezuelassa kasvava munuaispuu on erittäin myrkyllinen tuota pähkinää myöten. Ainoat syötäväksi kelpaavat osat ovat mehevä epähedelmä sekä kovakuorisen hedelmän sisällä oleva siemen, jonka me tunnemme cashewpähkinänä.
Myrkyllisen hedelmän kerääminen ja siemenen työläs käsitteleminen syötävään kuntoon on aivan viime vuosiin saakka ollut täysin käsipelillä tehtävää, minkä vuoksi cashewpähkinät olivat pitkään muita pähkinöitä huomattavasti kalliimpia. Pienviljelijät läpi Etelä-Aasian tekevät edelleen kaiken käsin, mutta massatuotantoa varten prosessi on kyetty nykyään koneistamaan.
Vuonna 2018 maailmassa syötiin 792 000 tonnia cashewpähkinöitä, joten manuaalisesti tuollaista määrää olisi lähes mahdoton tuottaa.
Parsa
Parsa on yksi kevään odotetuimmista satokausituotteista ja se on sinänsä erikoinen ruokakasvi, että se korjataan talteen, kun kasvu on vasta päässyt alkamaan. Parsan syötävä osa on nuoren verson pää, joka puskee vauhdilla suoraan ylöspäin mullasta.
Jos mieli tekee valkoista parsaa, on parasta olla kasvimaalla kaivamassa jo siinä vaiheessa, kun versosta näkyy pelkästään kärki. Valkoinen parsa kerätään siis mullan alta. Vihreä parsa taas korjataan talteen leikkaamalla maanrajasta, kun parsatanko on työntynyt esiin parikymmentä senttiä ja verson pää on vielä supussa.
Valkoinen ja vihreä parsa ovat siis sama kasvi, mutta vihreä parsa on jo saanut väriä lehtivihreästä, jota tarvitaan auringonvalon avulla tapahtuvaan yhteyttämiseen; pimeässä kasvaneeseen valkoiseen parsaan ei lehtivihreää ole ehtinyt muodostumaan.
Parsasatoa saa olla korjaamassa muutaman päivän välein, sillä sinnikkäät versot kasvavat nopeasti. Toisaalta satokausi kestää maksimissaan kuukauden, jonka jälkeen parsan annetaan kasvaa ja kukkia kellertävine kukkineen. Loppukesästä parsaan kehittyy kauniita, mutta myrkyllisiä, punaisia marjoja. Sitten vain odottamaan uutta kevättä!
Kvinoa
Vaikka eteläamerikkalainen, jo 5000 vuoden ajan Andien vuoristossa viljelty kvinoa luetaan yleisesti viljoihin, on se kuitenkin useimpien muiden kanssa aivan eri luokkaa – kvinoa kuuluu kirjaimellisesti eri kasviluokkaan kuin vaikkapa ruis, vehnä, maissi, riisi ja hirssi.
Kvinoa on tärkeä ruokakasvi, jonka täyttämiä peltoja voisi katsella loputtomasti. Niin upeina punaiset tai violetit kvinoan siemenet hehkuvat. Kuivassa ilmastossa kasvi kasvaa reilun metrin mittaiseksi, mutta jos sadetta on tarjolla, saattaa korkeus tuplaantua. Kvinoan kukintoa kutsutaan röyhyksi, ja koska kukat kukkivat terttumaisesti, jäävät myös kuivat siemenet ryppäiksi. Siemenet ovat valmiita kerättäviksi, kun kasvi on pudottanut viimeisetkin vihreät lehtensä. Ja niitä siemeniä on yhdessä kasvissa todella paljon!
Pippuri
Viimeisenä listalle otetaan pippuri. Ja nyt varmaan kysyt, että musta-, valko- vai viherpippuri? Itse asiassa jokainen, sillä ne kaikki ovat yksi ja sama marja – vain eri aikaan kerättynä tai käsiteltynä.
Myös pippuri on köynnöskasvi, kuten viinirypäle tai kiivi, ja sitä täytyykin viljeltäessä tukea. Alunperin pippuri on kotoisin Intian lounaisrannikolla, mutta nykyisin sitä viljellään trooppisella vyöhykkeellä ympäri maailman.
Mustapippuria saadaan kasvin raaoista marjoista, kun pitkät tertut poimitaan niiden ollessa vielä vihreitä. Sitten marjat kuivataan, jolloin ne rypistyvät ja tummuvat. Samassa kasvuvaiheessa kerätään viherpippuriin tarvittavat marjat, mutta jälkikäsittely on erilainen: marjat pakastekuivataan tai säilötään etikkaliemeen.
Valkopippuri taas valmistetaan kypsistä, punaisista marjoista. Punainen kuori liotetaan irti tai poistetaan mekaanisesti sadonkorjuun jälkeen.
Lue myös:
Yleistieto
Miksi taitavasti kiipeileviä kissoja pitää pelastaa puusta? Eivätkö ne oikeasti pääse kynsineen alas?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi kissat jäävät puuhun jumiin. Sehän on melko hassua, että näppärästi ylös kiipeävät mirrit tarvitsevat ihmistä apuun päästääkseen alas.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kissa jää puuhun jumiin?
Kissaeläimet ovat lähes lajista riippumatta näppäriä kiipeilijöitä, jotka kipuavat muutamalla vedolla korkeaankin puuhun. Terävät kynnet tekevät puuhun nousemisesta helppoa. Mutta miksi kissoja pitää pelastaa puista ja esimerkiksi sähkötolpista? Eikö se kynsiensä kanssa voi yhtä helposti laskeutua?
Kysymys siis kuuluu, että miksi kissa jää puuhun jumiin? Se kieltämättä tuntuu jotenkin hassulta, joten ei ole ihme, että asia on ihmetyttänyt myös lukijaamme.
Kynnet ovat koukkumaiset ja takajalat ovat etujalkoja paljon voimakkaammat, joten kissat ovat kuin tehtyjä kiipeämiseen. Laskeutuminen onkin toinen juttu.
Kissoilla on sisäsyntyinen taipumus kohdata kaikki niin sanotusti pää edellä ja tuntemattomaan peruuttaminen on niiden vaistojen vastaista. Siksipä puuhun kiivenneen kissan ensimmäinen ajatus onkin laskeutua alas pää edellä. Tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä koukkumaisten kynsien vuoksi puusta ei saa siinä asennossa tukevaa otetta. Ainut vaihtoehto on pakittaminen.
Monesti kissat eivät kuitenkaan kiipeä kovin korkealle, jolloin ne pääsevät alas ihan vain hyppäämällä. Mutta esimerkiksi nuori kissa voi huomata olevansa kiipelissä liian ylhäällä eikä sillä ole rohkeutta tai voimaa tulla alas. Tai sitten se ei vain keksi laskeutua takapuoli edellä.
Siksi kissoja täytyy aina silloin tällöin pelastaa puusta – niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Kissa puussa – Mikä neuvoksi?
Milloin kissan sitten voi sanoa olevan jumissa? Vanhan sanonnan mukaan kissa ei puuhun kuole, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kissa ei tietenkään selviä päiväkausia syömättä ja juomatta. Eläinlääkäri Johanna Lankila kertoo Iltalehden haastattelussa, että kolme päivää on ehdoton raja.
Jos kissa hengailee puussa, ei ensimmäisen päivän aikana vielä tarvitse huolestua. Mutta toisena tai viimeistään kolmantena päivänä on syytä ryhtyä toimiin. Syömättömyys ja juomattomuus voivat Lankilan mukaan aiheuttaa hankalia terveysongelmia, kuten vakavaa kuivumista ja maksan rasvoittumista. Elimistön vauriot voivat olla jopa pysyviä. Siksi pitkään puussa jumissa ollut kissa on hyvä käyttää eläinlääkärillä tarkistuksessa.
Jos kissa on itselle saavuttamattomissa, niin on paras ottaa yhteyttä pelastuslaitokselle. Vielä parempi on, jos lähialueelta löytyy jokin eläinten pelastuksiin erikoistunut järjestö. Hätänumeroon soittamista ei suositella.
Mutta siihen ei kannata luottaa, että ”kissa kyllä tulee alas puusta”. Aina ne eivät tule ja tarvitsevat silloin ihmisen apua.
Poikkeukset sääntöön
On olemassa kolme kissalajia, Kaakkois-Aasian mantereella elävä puuleopardi, Borneon ja Sumatran saarilla kiipeilevä borneonpuuleopardi sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa tavattava margai, jotka laskeutuvat vaivattomasti pystysuoraa puunrunkoa pitkin pää alaspäin.
Sekä puuleopardien että margain nilkat ja ranteet ovat erityisen joustavat ja kääntyvät 180 astetta. Kyseiset kissat kykenevät tämän ominaisuutensa ansiosta käyttämään kynsiään myös laskeutumisessa – ne saavat ”koukuilla” mukavasti kiinni puunrungosta. Yllä olevalla videolla mallia näyttää margai.
Lue myös:
Yleistieto
Vesi herahtaa kielelle ajatuksen voimalla – Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että miksi ruoan näkeminen saa syljen erittymään? Ja joskus pelkkä ajatuskin herkullisesta ateriasta riittää.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
Kuva: Pixabay
Televisiossa näkyy houkutteleva ruoka-annos ja vesi herahtaa kielelle. Miksi näin tapahtuu? Se, että herkullinen tuoksi aiheuttaa reaktion, käy paremmin järkeen, mutta miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
Yksi syljen tärkeimmistä tehtävistä on suuhun pannun ruoan liukastuttaminen ja pehmentäminen. Sylki helpottaa ruoan pureskelemista ja muokkaamista sulavammin nieltävään muotoon. Syljessä olevat entsyymit myös aloittavat ruoansulatuksen eli prosessin, joka muuttaa syödyn ravinnon elimistölle käyttökelpoiseen muotoon. Ravintoaineiden pilkkominen alkaa siis jo ennen kuin saamme ruoan nieltyä.
Tästä päästäänkin pienen kiertoreitin kautta varsinaiseen vastaukseen.
Näköhavainto siirtyy hermoja pitkin aivojen ydinjatkeen alueella sijaitsevaan syljenerityskeskukseen, jossa tieto käsitellään ja josta toimintakäskyt lähtevät. Tuo keskus reagoi myös haju-, maku- ja tuntoaistimuksiin ja kyllä – aktivoituu myös pelkällä ajatuksen voimalla.
Kun silmät näkevät ruokaa, reagoivat aivot näkyyn kuin sanoen: ”Nyt syödään!”. Sitten ne ilmoittavat asiasta sylkirauhasille, jotka vastaavat yhtä innokkaasti: ”Selvä juttu! Ruokaa tulossa!”. Niinpä rauhaset alkavat erittää sylkeä valmistautuen ravinnon käsittelyyn. Itse asiassa samanlainen reaktio tapahtuu mahalaukussa, jossa ruoansulatusentsyymien määrä lisääntyy pelkästä ruoan tuoksusta tai sen näkemisestä.
Vaikka syljen erittyminen on refleksi, voi siihen kuitenkin joissain määrin vaikuttaa. Kylläisenä kaikkein herkullisinkaan ruoka-annos ei tuoksuineen tai houkuttelevan näköisenä saa aikaan reaktiota. Aivot ovat tietoisia siitä, että energiaa ei nyt kannata käyttää tähän toimintoon. Myös vankka tietoinen päätös siitä, että ei ole missään nimessä aikeissa syödä, on selvä viesti aivoille ja sitä kautta sylkirauhasille, että lisäsyljen erittäminen on turhaa.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, mitä eroa on sympatialla ja empatialla. Ero ei ole suuri, mutta sitäkin merkittävämpi.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä eroa on sympatialla ja empatialla?
Sympatia ja empatia menevät helposti sekaisin, ja normaalissa arkipuheessa niitä kumpaakin käytetään, kun puhutaan myötätunnosta. Sympatia ja empatia tarkoittavat kuitenkin eri asioita. Ero on hienoinen, mutta se on olemassa.
Sympatia viittaa karkeasti sanottuna sääliin tai pahaan oloon, jota tuntee toisen ihmisen vastoinkäymisestä. Empatia taas on kykyä astua toisen ihmisen saappaisiin, mutta tiedostaa, että tunteet ovat toisen ihmisen tunteita, ei omia. Jos työskentelee ammatissa, jossa autetaan muita ihmisiä, on empatiakyky äärimmäisen tärkeä ominaisuus. Sympatia sen sijaan voi olla hyvinkin vahingollista. Siksi sympatia ja empatia on syytä tunnistaa ja osata erottaa toisistaan.
Sanojen eron huomaa myös kreikankielisistä termeistä, joista ne alunperin on lainattu useisiin kieliin.
Sympatia eli sym pathos on suoraan suomeksi käännettynä ”yhdessä tuntea”. Sympatiaa tunteva samaistuu toisen tunteeseen ja pyrkii myötäelämään, mutta omasta näkökulmastaan käsin. Rumasti ja kärjistetysti sanottuna sympatia on toisen tunteen omimista. Sympatiaa tunteva menee mukaan toisen tunnetilaan – tunne ikään kuin tarttuu, mikä ei aina ole paras vaihtoehto esimerkiksi surun keskellä. Sääli ja sympatia voivat vain vahvistaa negatiivisia tunteita.
Empatia tulee sanoista em pathos ja se tarkoittaa ”tuntea sisällä”. Empatia on kykyä ymmärtää toisen tunteita ja pyrkimystä asettua toisen asemaan, mutta ei kuitenkaan ”omia” tämän tunnetta. Empatiassa ei ole kyse säälistä, vaan empaattinen ihminen osaa reagoida toisen tunteisiin ”oikealla” tavalla sen kummemmin asiaa miettimättä. Empatiassa ei ole kyse voivottelusta.
Empatia on siis toisen ihmisen tunnetilan ymmärtämistä ja sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä. Vaikka sympatia voi kuulostaa positiiviselta asialta, on se monesti haitallista, sillä sympatiaa tunteva harvoin kykenee auttamaan tunteen kohdetta. Hän velloo nimittäin omassa tunteessaan eikä kykene katsomaan asiaa objektiivisesti.
Empatiaa tunteva ei itse tunne esimerkiksi surua juuri sillä hetkellä, mutta kykenee siitä huolimatta – tai juuri siksi – ymmärtämään ja tukemaan surevaa.
Lue myös:
Nyt on luvassa listan verran faktoja elokuusta. Minkälaisia elokuun lapset ovat tieteen näkökulmasta, mitä astrologia kertoo heistä ja mistä kuukauden nimi on peräisin?
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.
Jos olet elokuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Suhtaudutko elämään tavallista positiivisemmin, mutta mielialasi vaihtelevat tiuhaan? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin tutkimukset osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Elokuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat alkupuolen Leijona ja loppukuun Neitsyt. Elokuun 22. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Leijonat, joka kuuluu tulimerkkeihin. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Tulimerkin edustajana Leijona on kunnianhimoinen idealisti, joka unelmoi isosti ja vetää sen vuoksi muita puoleensa. Tulimerkin alla syntyneet maailmanparantajat myös nauttivat siitä, kun muut ihailevat heitä.
Elokuun 23. päivästä eteenpäin syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Neitsyitä. Neitsyt kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.
Jos horoskooppimerkkisi on Leijonat, niin henkieläimesi on – rumpujen pärinää – voimakas, dominoiva ja itsevarma leijona. Leijonan ominaisuuksiin kuuluvat myös älykkyys, reiluus, itsepäisyys ja jopa röyhkeys. Tunnistatko kenties näitä piirteitä itsestäsi tai läheisestäsi?
Elokuun lopulla syntyneet Neitsyet taas voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tuntua Leijonakuninkaan Rafikista, joka on Jylhäkallion arvostettu šamaani eli ennustaja ja parantaja. Neitsyen henkieläin on siis ahkera, nokkela ja neuvokas mandrilli (kuvassa), joka viihtyy ja on parhaimmillaan ryhmässä. Vähemmän mairittelevia ominaisuuksia ovat jääräpäisyys ja tuomitsevuus. Osuuko kuvailu itseesi tai johonkin tuntemaasi Neitsyeen?
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Elokuun lapsien syntymäkukkia ovat miekkalilja (kuvassa) ja unikko, jotka kummatkin symboloivat muistoja ja muistelua.
Jos elokuussa syntymäpäiväänsä viettävälle haluaa viedä kukkia, ovat miekkaliljat loistava valinta. Elokuun onnenkukka miekkalilja ei kaipaa kaverikseen edes korttia, sillä sanat ovat tarpeettomia: miekkaliljan on nimensä mukaisesti tarkoitus lävistää vastaanottajansa sydän ja viestittää näin ihastumisesta. Lävistys tapahtuu toivottavasti vain kuvaannollisesti!
Miekkalilja edustaa myös uskollisuutta, luonteen lujuutta ja korkeaa moraalia. Miekkaliljoja on saatavilla kaikissa sateenkaaren väreissä ja jokainen väri antaa kukille tietenkin oman lisämerkityksensä: punainen symboloi intohimoa, keltainen ystävyyttä ja valkoinen puhtautta.
Unikko sen sijaan symboloi rauhaa, rentoutumista ja palautumista. Toisaalta unikot on antiikin aikana yhdistetty nukkumiseen ja uniin sekä kuolemaan. Siksi se voi olla hieman riskaabeli kukka lahjakimpussa. Kuoleman symboli kuulostaa toki uhkaavalta, mutta taustalla on myös kaunis ajatus: unikon kukkien uskotaan auttavan muistamaan niitä läheisiä, jotka ovat tämän maailman jo jättäneet.
Elokuun syntymäkivi on hennon vihertävä peridootti. Tuon jalokiven on uskottu pitävän sisällään taikavoimia ja parannuskyvyn, joten se on tuonut kantajalleen terveyttä. Lisäksi se on suojannut kantajaansa pahoilta hengiltä ja painajaisunilta sekä karkottavan kateelliset tunteet ja laiskuuden.
Mistä elokuu-sana on peräisin?
Jos heinäkuussa korjattiin talteen heinä ja elokuussa koittaa viljan aika. Maatiloilla tuskin koskaan laiskotellaan, mutta elokuussa ei ainakaan! Varsinais-Suomen Kalannista on peräisin hyvin paikkansa pitävä sananlasku: ”Joka elon aikana makaa, se tulevan kesän aikana kerjää”.
Elo on tarkoittanut monenlaista omaisuutta, muun muassa ruokaa, tavaroita ja kotieläimiä. Pohjois-Suomessa porokarja- tai lauma tunnetaan poroelona. Ehkä kuitenkin tunnetuin elo-sanan merkitys on se, mistä kuukaudenkin nimi on tullut. Se nimittäin tarkoittaa viljaa – kasvavaa, kaadettua tai puitua viljaa. Elo voi myös tarkoittaa itse viljankorjuuta.
Muista suomenkielisten kuukausien nimistä elokuu poikkeaa siten, että sitä ei mainittu Mikael Agricolan vuonna 1544 ilmestyneessä Rucouskiriassa. Suomen kirjakielen isälle elokuu oli mätekw eli kyluökw, jotka – noh – suomeksi ovat mätäkuu ja kylvökuu. Kirjoitettuna elokuu esiintyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1630 julkaistussa Hemminki Maskulaisen virsikirjassa.
Kylvökuu-nimitys tulee siitä, että näihin aikoihin suoritetaan rukiin syyskylvö. Mitä tahansa viljapeltoa voidaan kutsua elopelloksi, mutta osassa Suomea nimitys on vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan ruispeltoa.
Mätäkuu, jota edelleen jonkin verran käytetään, tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin aurinko siirtyy Leijonan tähtimerkkiin. Se juontaa juurensa muinaiseen Mesopotamiaan, jossa tähtitaivaan muutoksen aloittama ajanjakso tunnettiin koiranpäivinä. Kyseessä oli siis koirankuu.
Mätäkuu-nimitys on itse asiassa käännösvirhe, sillä alkujaan Saksassa otettiin käyttöön kaskeamiskuuta tarkoittava Rodenmonat. Tanskalaiset käänsivät Rodenmonatin virheellisesti råddenmånediksi, joka sitten omaksuttiin ruotsin kieleen ja sitä kautta kääntyi suomeksi mätäkuuksi.
Mätäkuu alkaa jo heinäkuun puolella ja usein se on kesän kuumin ajanjakso. Vaikka nimitys on käännösvirhe, sopii se enemmän kuin hyvin kesähelteisiin. Varsinkin ennen kylmälaitteiden keksimistä ruoka pilaantui silloin tavallista nopeammin.
Keisari Augustus ei halunnut jäädä edeltäjänsä varjoon, joten hän muutti elokuun nimen
Monessa kielessä elokuu on jonkinlainen muunnos latinankielisestä Augustus-sanasta.
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Elokuu oli siis vuoden kuudes kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään Sextilis. Caesarin juliaanisessa kalenterissa elokuun nimi säilyi, vaikka siitä tuli tammi- ja helmikuun lisäyksen myötä kahdeksas kuukausi.
Keisari Augustus, Julius Caesarin adoptiopoika ja seuraaja Rooman hallitsijana, koki olevansa edeltäjänsä arvoinen, joten hän nimesi Sextiliksen uudelleen itsensä mukaan. Koska olihan heinäkuu nimetty Julius Caesarin mukaan.
Toki heinäkuu sai nimen Iulius vasta Caesarin kuoltua, kun Rooman senaatti halusi kunnioittaa heinäkuussa syntynyttä suurmiestä. Mutta keisari Augustus koki ilmeisesti alemmuudentuntoa kuuluisaa ottoisäänsä kohtaan. Näin elokuusta tuli Augustus – ja myöhemmin sen monet muunnokset eri kielillä.
Elokuun vauvat ovat suurikokoisia ja heistä kasvaa verrattain pitkiä
Cambridgen yliopiston kliinisen lääketieteen yksikössä tehdyn tutkimuksen mukaan loppukesällä syntyneet vauvat ovat keskimääräistä suurempia ja he ovat aikuisina pidempiä kuin muina vuodenaikoina syntyneet.
Tietenkin perintötekijät ja kasvuympäristö vaikuttavat pituuteen, joten kenenkään elokuussa syntyneen lyhyen henkilön ei pidä ottaa tätä henkilökohtaisesti. Kyse on keskiarvoista.
Tutkijoiden mukaan ”syyllinen” on hyvin todennäköisesti aurinko ja raskauden aikainen D-vitamiinin saanti. Jos auringonvaloa on runsaasti tarjolla raskauden loppuvaiheessa, vaikuttaa se positiivisesti syntymättömän lapsen kasvuun vielä vuosienkin päästä.
Mitä muuta hyvää aurinko saa aikaan?
Elokuussa syntyneet ovat tutkimusten mukaan keskimääräistä positiivisempia ja mieltävät itsensä onnekkaiksi – nämä ominaisuudet johtavat usein menestykseen elämässä.
Yltiöpositiivisuudella on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä kesällä syntyneiden mielialat voivat vaihdella silmänräpäyksessä. Vaikka se voi kanssaeläjien mielestä olla jopa ärsyttävää, ei kyse ole mistään vakavasta. Elokuussa syntyneillä diagnosoidaan kaikkina muina kuukausina syntyneisiin verrattuna vähiten kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa.
On hyvin todennäköistä, että nämä kaikki edellämainitut ominaisuudet ovat tulosta auringonvalon ja sitä kautta D-vitamiinin saannin määrästä.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Huomenna elokuun 3. päivänä on kuukauden paras hetki lähteä telttailemaan ja sielä voi sitten perinteisten aktiviteettien sijaan keskittyä hiusten suoristamiseen, sillä tämä puuha sattuu juuri samaan ajankohtaan.
Suotuisin ajankohta astua avioliittoon on 24.–27. päivänä. Purukalustonkin voi siinä ennen naimisiinmenoa laittaa kuntoon, sillä hammaslääkärikäynti on elokuussa syytä ajoittaa 23. tai 24. päivälle.
Häähumun jälkeen onkin sitten aika palata arkiseen aherrukseen. Elokuun 28. ja 29. päivänä kannattaa aloittaa oluen ja siiderin paneminen, jonka yhteydessä on kuun paras hetki eläinten astuttamiselle ja toisaalta myös teurastamiselle. Sehän on sitten täysin toinen juttu, että kuinka monen arkeen nämä aktiviteetit nykypäivänä kuuluvat.
Lue myös:
Lähes jokaisesta maailman kielestä löytyy sanoja joita ei voi kääntää muille kielille ilman, että merkitys katoaisi tai kärsisi.
Suomessa on esimerkiksi sisu, löyly ja kalsarikännit, joista monet ulkomaalaiset ovat innoissaan ja ne ovat saaneet paljon näkyvyyttä erilaisissa medioissa. Me tiedämme tasan tarkkaan, mitä kaikkea sisu merkitsee, mutta sen selittäminen muille ei olekaan niin yksinkertaista.
Sama juttu on muissa kielissä: yksi sana voi tarkoittaa jotain monimutkaista tunnetta, jota on hankala saada selitettyä, jos kuulija ei tiedä sen syvintä olemusta.
Löysi Listafriikki joukkoon myös hauskojakin ilmaisuja, mutta usein nämä kääntäjille mahdottomat sanat ovat voimakkaita tunteita kuvaavia.
Tässä siis sanoja, joiden kääntäminen on lähes mahdotonta – ainakaan suoraan ja ilman parin lauseen selitystä.
Komorebi, japani
Komorebi on japanilainen sana, jonka selittämiseen tarvii suomeksi ja useimmilla muillakin kielillä liudan sanoja.
Se kirjoitetaan japanilaisilla kanji-kirjoitusmerkeillä 木漏れ日, jossa ensimmäinen merkki on puu, kaksi seuraavaa tarkoittaa ”loistaa läpi” ja viimeinen merkki on aurinko.
Komorebi tarkoittaa siis valoa, joka siivilöityy puun lehtien lävitse. Muista ottaa sana käyttöön, ja kehua seuraavalla lenkillä tai retkellä kaverillesi metsän upeaa komorebiä.
Tartle, skotti
Tartle on listamme kevyimmästä ja hauskimmasta päästä, sillä monet muut, kuten jo tuli mainittua, kuvaavat suuria tunteita.
Tartle tarkoittaa sitä kiusallista hetkeä, kun sinun pitäisi esitellä kaksi ihmistä toisilleen, mutta joudut paniikinomaisesti takeltelemaan henkilön nimen kanssa. Se ei vain meinaa muistua mieleen. Siinä kohdassa voi vetää skottilaisen ässän hihasta ja sanoa: ”Öö, anteeksi pieni tartleni Maria”. Tartle pelastaa myös silloin, jos tapaat jonkun yllättäen kadulla, mutta nimi on hetken aikaa kadoksissa.
Ja nimenomaan hetken aikaa, sillä tartleen voi vedota vain siinä tapauksessa, jos nimi lopulta palautuu mieleen. Jos niin ei käy, ovat tekosyyt vähissä, sillä tartle on jo ohitettu.
Iktsuarpok, inuktitut
Inuktitut on itäisessä Kanadassa puhuttu inuiittikieli. Kielessä on käytössä sana iktsuarpok, joka on helpoin ymmärtää sillä, kun muistelee lapsuuden jouluaattoja ja joulupukin odotusta.
Iktsuarpok viittaa siihen innostuneeseen tunteeseen, kun odottaa jotakuta saapuvaksi niin paljon, että käy jatkuvasti ulkona tarkastamassa näkyykö ketään.
Se ei siis tarkoita pelkkää innostusta ja odottamista, vaan tämä yksi sana kattaa sisäänsä myös sen ulos menemisen.
Mamihlapinatapai, yaghan
Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä sijaitsee Tulimaa, jonka jakavat Argentiina ja Chile. Saaren alkuperäisasukkaat ovat puhuneet yaghania, joka jo nyt on lähes sammunut kieli.
Kielessä on sana, mamihlapinatapai, joka tarkoittaa sanatonta katsetta, jonka kaksi ihmistä jakavat, kun he haluavat ryhtyä johonkin, mutta kumpikaan ei halua tehdä aloitetta.
Kuulostaa yltiöromanttiselta, ensimmäisen suudelman piinaavalta odotukselta, mutta mamihlapinatapai voi tarkoittaa myös muuta. Esimerkiksi kahden ihmisen välistä katsetta, jolla ilmaistaan, että ”tiedän, mitä tarkoitat ja olen samaa mieltä”.
Vuonna 1994 Guinnessin ennätysten kirja listasi mamihlapinatapain maailman ytimekkäimmäksi sanaksi, jota on äärimmäisen vaikea kääntää millekään muulle kielelle. Siitäkin huolimatta monet varmasti ovat kokeneet kyseisen katseen ja tietävät sen merkityksen.
Duende, espanja
Duende, joka yhdistetään usein flamencoon, on tarkoittaa nykyään kaiken taiteen kykyä herättää suuria tunteita. Se on minkä tahansa taiteen lajin mystinen voima tai sielu, joka saa katsojan syvän liikutuksen valtaan.
Aiemmin Duende on ollut espanjalaisessa mytologiassa peikkomainen taruolento, joka piti huolen siitä, että lapset käyttäytyvät hyvin. Taiteen laji sekin!
Ya’aburnee, arabia
Ya’aburnee on arabiaa ja merkitsee laveasti käännettynä ”sinä hautaat minut”. Se tarkoittaa sitä, että lausuja toivoo kuolevansa ennen toista, koska elämä ilman tätä olisi niin sietämätöntä. Se on suuri rakkaudenosoitus, joka voidaan sanoa myös ystävälle.
Ya’aburneen melankolisen tunteen on myös Nalle Puh laittanut sanoiksi halatessaan Risto Reipasta: ”Jos elät satavuotiaaksi, haluan minäkin elää satavuotiaaksi, miinus yhden päivän. Siten minun ei tarvitse koskaan elää ilman sinua.”
L’esprit De l’escarier, ranska
Ranskankielinen l’esprit de l’escalier tarkoittaa kirjaimellisesti portaikon henkeä, mutta sanan merkitys on syvällisempi.
Tässä tilanteessa ovat varmasti kaikki olleet joskus: Lähdet pois jostakin kiivaasta sananvaihdosta ja vasta hetken päästä mieleesi pälkähtää täydellisen naseva vastaus, jota olisit voinut käyttää. Mutta se on jo myöhäistä.
L’esprit de l’escalier tarkoittaa tuota jälkeen päin tullutta ajatusta ja harmistusta sen menettämisestä.
Tingo, rapanui
Rapanuita puhutaan Chileen kuuluvalla Pääsiäissaarella. Toivottavasti tingo ei ole siellä paljon käytetty sana, sillä se tarkoittaa henkilöä, joka lainaa ystävänsä asunnosta tavaroita yksi kerrallaan, niin että lopulta mitään ei ole jäljellä.
Sehän voisi olla yksinkertaisesti varas, mutta tingon tapauksessa kyse on nimenomaan ystävästä, joka omii esineitä. Mielenkiintoisia kavereita Pääsiäissaarella! Luulisi, että haalimiselle laitettaisiin loppu ennen kuin koko kämppä on tyhjä.
Ilunga, bantu
Ilunga on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa puhutuissa bantukielissä esiintyvä sana, joka vuonna 2004 valittiin maailman kaikkein vaikeimmin käännettäväksi sanaksi.
Ilunga tarkoittaa henkilöä, joka antaa ensimmäisellä kerralla pahoinpitelyn tai kaltoinkohtelun anteeksi, toisella kerralla suvaitsee sen, mutta kolmas kerta on viimeinen. Lyhyimmin ilungan voisi kuvailla olevan henkilö, jonka sietokyvyllä on määritelty raja. Mutta mitä ilmeisimmin sekin on kömpelösti sanottu.
Lítost, tšekki
Lítost on tšekinkielinen sana joka kuvaa niin henkilökohtaista tunnetta, että koko konseptin käsittäminen on hieman hankalaa. Lítost on hyvin erityinen suru: se on tuska, jonka aiheuttaa oman onnettomuuden oivaltaminen. Se ei kuitenkaan tarkoita niin pinnallista tunnetta kuin itsesääli, vaan on sekoitus surua, katumusta, myötätuntoa ja määrittelemätöntä kaipausta.
Milan Kundera, Tšekin ehkä kuuluisin kirjailija, kirjoittaa lítostista Olemisen sietämätön keveys -kirjassaan näin: ”Olen yrittänyt etsiä samaa tarkoittavaa sanaa muista kielistä, siinä kuitenkaan onnistumatta, vaikka en osaa kuvitellakaan, miten ihmissielua voisi ymmärtää ilman tätä sanaa.”
Saudade, portugali
Saudade tarkoittaa kaipuuta jotain sellaista kohtaan, jota on rakastanut, mutta jonka on menettänyt. Se voi olla jokin esine, ihminen tai täysin abstrakti asia.
Saudaden sisältämä tyhjyyden tunne, melankolia tai nostalgia pitävät sisällään tiedon siitä, että kaipuun kohde ei todennäköisesti koskaan palaa. Tunne on katkeransuloinen, sillä vaikka kohde on hävinnyt, on rakkaus silti jäljellä. Saudade, miten sydäntä raastavaa!
Torschlusspanik, saksa
Torschlusspanik tarkoittaa kirjaimellisesti sulkeutuvan portin paniikkia. Ja siitä tässä sanassa pohjimmiltaan on kyse. Toivottavasti kukaan ei kärsi kovin vakavasta torschlusspanikista!
Se merkitsee pelkoa, jonka aiheuttaa vanheneminen ja erityisesti iän myötä katoavat mahdollisuudet.
Kuva: Bradley Howington | Unsplash
Facepalm, englanti
Facepalm on ihan mahtava termi. Se on monille meille suomalaisillekin tuttu, koska kuulemme ja käytämme englantia Internetin ja television välityksellä jatkuvasti. Kyseessä on siis ele, jossa läpsäistään kämmen omilla kasvoille ärsyyntymisen tai turhautumisen merkiksi. Vaikka kyseinen ele on kulttuurista riippumatta maailmanlaajuisesti käytetty, ei sille ole yksiselitteistä sanaa muussa kuin englannin kielessä.
Facepalm toimii myös oikein hyvin myötähäpeän kohdalla. Siinä on muuten suomalainen sana, jolle ei löydy englannista sopivaa käännöstä!
Bakku-shan, japani
Ajatuksena tähän listaan lähtiessä oli se, että en ottaisi mistään kielestä muuta kuin yhden sanan. Mutta aivan ensimmäisenä mainittu japaninkielinen komorebi oli liian kaunis pois jätettäväksi ja tämä, bakku-shan, taas aivan liian kamala.
Bakku-shan on siis japania ja tarkoittaa sitä, että tyttö tai nainen näyttää kauniilta takaapäin, mutta hänellä onkin rumat kasvot. Ilmeisesti japanilaiset miehet ovat täydellisiä joka suunnasta katsottuna…
Utepils, norja
Utepils on norjankielinen sana, joka suoraan käännettynä tarkoittaa ”ulko-olutta”. Alunperin sana on kuvannut sitä ensimmäistä, aurinkoisena päivänä, ulkona juotua olutta. Nykyään utepilsillä viitataan kaikkeen ulkona juotuun olueen, kunhan sää vain on kaunis.
Suomessahan meillä on vähän vastaava termi, pussikalja, joka ei kuitenkaan tarvi seurakseen aurinkoa. Se on tietysti plussaa, mutta ei välttämätöntä.
Lue myös:
-
Oudoimmat3 päivää sitten10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin (tai pitävät öisin hereillä) – osa 1
-
Oudoimmat5 päivää sitten
Aikamatkustus: 6 henkilöä, jotka väittävät kiven kovaan matkanneensa ajassa – menneeseen tai tulevaan
-
Yhteiskunta3 tuntia sitten
Mitä eri kielillä sanotaan, kun sataa kaatamalla? Suomalainen sutkautus vie auttamatta voiton!
-
Yleistieto1 viikko sitten
Miksi leffateatterissa napostellaan nimenomaan popcornia?
