Yleistieto
10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Mitä sana viikinki tuo mieleesi? Meriä seilaavat raakalaiset, jotka ryöstelivät ja sotivat ympäri Pohjois-Eurooppaa? Ehkä niinkin, mutta se on vain osa totuutta.
Viikinkien kulta-ajan katsotaan yleisesti olleen vuosien 793 ja 1066 välillä. Toki viikinkejä oli jo paljon sitä ennemmin ja tietysti myös myöhemmin, mutta ajanjakso määräytyy heidän valloitusretkiensä mukaan.
Listafriikki esittelee viikinkien elämästä yllättäviä, mielenkiintoisia ja vähemmän tunnettuja faktoja.
Olivat tarkkoja hygieniasta ja ulkonäöstään
Ehkä kaikkein yllättävin asia viikingeissä oli se, että he panostivat kovasti omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Eikä vain näyttävillä koruilla tai asuilla, vaan he oikeasti pitivät itsestään huolta. Viikingit peseytyivät usein (lue: kerran viikossa), mikä oli tuohon aikaan harvinaista, ja valmistivat ja käyttivät saippuaa.
Arkeologit ovat kaivauksissaan löytäneet luusta tai eläinten sarvista tehtyjä pinsettejä, kampoja, höyliä ja jopa korvien puhdistukseen käytettyjä välineitä. Viikinkien tiedetään ihannoineen vaaleutta, joten tummakutriset miehet (nimenomaan miehet) värjäsivät kaliumkarbonaatilla hiuksensa vaaleiksi. Joskus käsittelyyn pääsi partakin. Kaliumkarbonaatti oli myös erinomainen keino päästä eroon täistä.
Hiihtivät huvin vuoksi
Viikingit olivat kovia hiihtämään, ja vaikka jonkinlaisia suksia oli heitä aiemminkin käytössä muun muassa Kiinassa ja Venäjällä, kehitettiin Skandinaviassa eniten nykyaikaisia suksia muistuttavat välineet.
Kylmissä olosuhteissa ja lumisessa maastossa oli huomattavasti helpompi liikkua suksilla. Viikingit kävivät hiihtäen metsällä ja sivakoivat jopa lähellä käytyihin taisteluihin. Mutta ei työtä ilman huvia, sillä viikinkien on todettu käyneen hiihtokisoja ja hiihdelleen myös ihan vain huvikseen.
Muinaisskandinaavisessa mytologiassa on hiihtämiselle (ja lumikenkäilylle) oma jumalansakin, Ullr.
Maailman parhaita suunnistajia
Legendan mukaan viikingit olivat niin mahtavia merenkävijöitä, että he pystyivät löytämään Auringon pilviselläkin säällä ja navigoimaan sen avulla. Legenda on legendaa, mutta tarinassa saattaa olla pieni totuuden siemen.
Viikinkien salainen ase säällä kuin säällä suunnistamiseen oli islanninsälpä-niminen mineraali, joka piireissä kulki nimellä ”aurinkokivi”. Moni läpikuultava kivi muuttaa väriään ja kirkkauttaan valon tulokulman mukaan, joten niiden avulla voidaan päätellä, missä aurinko kulloinkin on.
Islanninsälpä ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen käyttää. Kun aurinkokiveä pitää valoa kohti, ja siirtää sen sitten nopeasti pois, näkyy verkkokalvoilla kiven aikaansaamasta valon polarisaatiosta johtuva ilmiö nimeltään Haidingerin lyhde. Siinä kohdassa, johon valon säteet osuivat suoraan, näkyy lyhyen aikaa keltainen juova: siellä on siis aurinko. Kivi toimii pilvisenäkin päivänä ja jopa 1 asteen tarkkuudella.
Viikingeillä oli maaorjia
Vaikka viikingit ovat tunnettuja merillä seilaamisesta, tuli ruoka pöytään enimmäkseen oman maan antimista. Viikingit olivat kotona ollessaan maanviljelijöitä.
Kovaan työhön tarvittiin kuitenkin apua, ja sitä miehet toivat retkiltään. Yksi suuri syy sotaretkiin oli nimenomaan maaorjien hankkiminen. Orjat olivat, niin kuin muuallakin maailmassa, isäntiensä omaisuutta ja yhteiskunnassa alimmaisina.
Yläluokkaisten viikinkien ruokavalio perustui lihaan ja vihanneksiin, mutta orjien luista on voitu päätellä, että he söivät enimmäkseen kalaa. Sitä oli tarjolla runsaasti halpaan hintaan.
Arkeologiset löydökset ovat osoittaneet myös sen, että kun viikinki-isäntä kuoli, oli sama kohtalo edessä hänen omistamillaan orjilla, joilta leikattiin päät irti ennen herransa kanssa hautaan laskemista.
Viikinkien kalmistoista on löytynyt myös orjien joukkohautoja, ja luurangoissa on voitu nähdä merkkejä uhraamisesta. Esimerkiksi käsien ja jalkaterien yhteen sitominen on osoitus rituaalimaisesta ihmisuhrista. Orjien uhraaminen oli tapa kunnioittaa kuolleita viikinkejä. Ei siis niitä orjia.
Viikinkinaiset
Toisin kuin monessa muussa tuon ajan kulttuurissa, viikinkinaiset olivat hyvin tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Tutkijat ovat hieman eri mieltä siitä, oliko viikinkien retkillä mukana naissotureita vai ei, mutta muuten naiset olivat yhteiskunnassa lähes samalla viivalla.
Luu- ja hammaslöydöksistä on voitu todeta, että tytöistä on pidetty samalla lailla huolta kuin pojistakin; näin ei olisi, jos naiset olisivat olleet alempaa kastia.
Naiset saivat omistaa maata, periä vanhempiensa omaisuuden ja jopa erota aviomiehistään. Naiset saivat käydä kauppaan ja toimia myös uskonnollisina johtajina. Kun miehet olivat kuukausien mittaisilla retkillään, pitivät naiset huolen taloista, kotieläimistä ja maanviljelyksestä. Vapaiden naisten kimppuun käyminen tai raiskaaminen johtivat kuolemantuomioon; toki orjat olivat asia erikseen.
Viikinkiajan naisilla oli myös mielenkiintoinen tapa selvittää, kannattiko sotaretkellä loukkaantunutta soturia pelastaa. Huonossa kunnossa olevalle viikingille syötettiin väkevistä sipuleista tehtyä lientä, ja jos sipuli tuoksui haavoissa, olivat ne liian syviä hoidettaviksi. Karua, mutta tehokasta.
Mitä tapahtui Grönlannin viikingeille?
Grönlannissa asuneiden viikinkien tarina on piinannut tutkijoita vuosisatojen ajan. Mitä heille oikein tapahtui? Miksi he katosivat?
Viikingit seilasivat Islannista Grönlantiin, ja perustivat sinne pysyviä asutuksia ja yhteisöjä, noin vuoden 1000 tienoilla. Jostain syystä he kuitenkin hävisivät suurelta saarelta viimeistään 1500-luvun alussa. Syyllisiksi äkilliseen katoamiseen on pidetty pahamaineisia baskimerirosvoja, taisteluja saarelle saapuneiden inuiittien kanssa tai manner-Eurooppaa piinannutta paiseruttoepidemiaa eli mustaa surmaa.
Epäsuora syyllinen on todennäköisesti normaalia kylmempi ajanjakso, pikku jääkausi, joka alkoi noin vuonna 1450. Tutkijat ovat sitä mieltä, että viikingit eivät niinkään menehtyneet kylmyyteen, vaan ennemminkin siihen, etteivät he osanneet sopeutua ilmastoon.
Grönlannin viikinkiyhteisöt, jotka yhteensä kattoivat enimmillään noin 2500 henkeä, menestyivät monen sukupolven ajan loistavasti: he rakensivat mahtavia asumuksia ja heillä oli satoja raivattuja peltoja. He kuitenkin luottivat liiaksi juuri maanviljelykseen sekä merten takaiseen kaupankäyntiin.
Maanviljelys ja karjanhoito johtivat ylilaiduntamiseen ja tuhosivat Grönlannin jo valmiiksi vähäistä kasvillisuutta. Puita ei saarella juurikaan kasvanut, joten laivojen valmistaminen ja korjaaminen kävivät haastaviksi, ja samaan aikaan kylmenevä ilmasto sekä laajeneva merijää vaikeuttivat kauppamatkoja Eurooppaan.
Grönlantiin muutama vuosisata viikinkejä myöhemmin saapuneet inuiitit pärjäsivät kuitenkin mainiosti. He metsästivät merinisäkkäitä ja ruokaa oli tarjolla yllin kyllin. Jos viikingit eivät olisi itsepäisesti halunneet pysyä vanhoissa tavoissaan, vaan olisivat ottaneet naapureistaan mallia, asuisi Grönlannissa todennäköisesti tänäkin päivänä heidän jälkeläisiään.
Viikinkiaika alkoi paljon oletettua aiemmin
Viikinkiajan katsotaan alkaneen tarkalleen kesäkuun 8. päivänä vuonna 793. Tuona päivänä tapahtui nimittäin ensimmäinen viikinkien valloitusretki pohjoisenglantilaisella saarella sijainneeseen munkkiluostariin.
Ajatus on kuitenkin hieman muuttunut, sillä vuonna 2008 virolainen arkeologiryhmä teki sensaatiomaisen löydöksen Saaremaalta. Se antoi viitteitä siitä, että viikinkikulttuuri onkin paljon oletettua vanhempi.
Viron maaperästä kaivettiin esiin massiivinen joukkohauta, josta löytyi kaksi laivaa ja 40 miestä, jotka kaikki olivat skandinaavista alkuperää, ja todennäköisesti kuolleet väkivaltaisessa hyökkäyksessä. Hauta ajoitettiin jonnekin vuosien 700 ja 750 välille, mikä parhaimmillaan osoittaa viikinkien seilanneen merillä jopa 200 vuotta ajateltua aiemmin. Voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta viikinkien merillä seilaamisen katsotaan päättyneen jo vuonna 1066, joten siihen suhteutettuna puhutaan suuresta erosta.
Kuten muualtakin, myös Saaremaalta löydetyt puiset laivat olivat lähes kokonaan maatuneet, mutta maaperästä kaivetut metalliset niitit ja naulat mahdollistivat niiden rekonstruktion. Laivat itsessään ajoitettiin vielä noin 50 vuotta hautapaikkaa vanhemmiksi.
Toinen laivoista oli selvästi suurempi ja se oli liikkunut purjeilla. Siitä, mitä paikalla 700-luvun alkupuolella tapahtui, ei juurikaan tiedetä: Vain se, että viikingit seilasivat Itämeren halki hyökkäysretkelle, sillä laiva oli nimenomaan tarkoitettu sotalaivaksi, ei kalastamiseen.
Kahakasta selvinneet hautasivat kuolleet pikaisesti aseidensa ja eläimiensä kanssa. Menehtyneiden kilvet oli laitettu tapojen mukaisesti ruumiiden päälle, ja heidän miekkansa oli katkaistu tai taitettu.
Viikingeillä oli paljon lemmikkejä
Viikingit pitivät lemmikkeinään monenlaisia eläimiä, mutta erityisesti kissa ja koirat olivat suosittuja. Kumpiakin esiintyy myös runsaasti muinaisskandinaavisessa mytologiassa ja uskonnollisissa kuvissa. Viikingit olivat ilmeisen kiintyneitä suosikkieläimiinsä, sillä niin koirat kuin kissatkin kulkivat mukana myös sotaretkillä. Siitä on todisteena esimerkiksi äskeisessä kohdassa mainittu virolainen joukkohauta, josta löytyi sotureiden kanssa haudattuja eläimiä.
Hyvin yleisiä lemmikkejä olivat myös karhut, jotka kasvatettiin pennusta saakka ”kotikarhuina”, jotta niistä tuli kesyjä. Kuka tietää miten hyvin se loppuviimeksi onnistui. Sakkoja oli kuitenkin luvassa sille taloudelle, joka vahingossa päästi karhun vapaaksi ja tuhoamaan jonkun muun omaisuutta. Villikarhuja viikingit uhrasivat samoin kuin koiria, hevosia ja muita eläimiä, mutta lemmikkikarhut vain haudattiin, kunhan niiden liha oli ensin syöty.
Karhuja oli useimmissa kodeissa, mutta erilaiset linnut kuten haukat, kotkat ja riikinkukot olivat vain kaikkein ylhäisimpien henkilöiden etuoikeus. Sama päti jääkarhuihin, joita kuljetettiin Grönlannista muualle Eurooppaan.
Ensimmäisinä eurooppalaisina Pohjois-Amerikassa
Tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen sanotaan 1400-luvulla ”löytäneen” Amerikan mantereen ja olleen ensimmäinen Atlantin yli seilannut eurooppalainen. Ensimmäinen väite on jo pitkään ollut virheellinen, sillä manner oli ollut ihmisten asuttama jo tuhansien vuosien ajan. Sen sijaan toinen väite on osoitettu vääräksi hieman myöhemmin.
Siinä vaiheessa, kun Kanadan itäisestä Newfoundlandin provinssista löytyi 1960-luvulla jälkiä viikinkien asutuksesta, jouduttiin historian kirjoja katsella kriittisemmin silmin. Silti kouluissa opetettiin edelleen Kolumbuksesta ja Amerikasta.
Viikingit olivat saapuneet L’Anse aux Meadows’lle jo 1000-luvun alkupuolella ja paikalta on löytynyt merkkejä lukuisista taloista ja työpajoista (kuvassa). Joidenkin tutkijoiden mukaan viikingit pitivät L’Anse aux Meadows’lla majaa vain väliaikaisesti, sillä yhtäkään hautaa tai maanviljelyyn liittyviä välineitä sieltä ei ole löytynyt.
Samalta alueelta on löytynyt merkkejä ensimmäisestä ihmisasutuksesta jo yli 5000 vuoden takaa, joten on syytä olettaa, että viikingit olivat tekemisissä paikallisen alkuperäisväestön kanssa. Ja ehkä vielä enemmänkin, sillä DNA-analyysien mukaan osalla pohjoismaalaisista on perimässään geenimerkki, joka viittaa yhteiseen, Amerikan alkuperäisväestöön kuuluneeseen esivanhempaan.
Geenimerkin alkuperä on pystytty ajoittamaan vähintään 300 vuoden päähän, joten on siis hyvinkin mahdollista, että viikingit ovat tuoneet Kanadasta mukanaan Eurooppaan ainakin yhden naisen.
Seilasivat myös pitkälle etelään
Viikingit eivät rajoittaneet merenkulkuaan ainoastaan Eurooppaa ympäröiville vesille, kuten äskeisessä kohdassa jo todettiin.
Ruotsissa sijaitseva Birka oli viikinkiajalla erittäin merkittävä kaupunki ja sen ympäristössä onkin tehty mittavia arkeologisia kaivauksia. 1800-luvun lopulla tehdyissä tutkimuksissa Birkasta löytyi puinen arkku, jossa oli naisen jäänteet ja kiehtova koru: Isolla violetin- ja pinkinsävyisellä kivellä varustettu sormus.
Kummallisen sormuksesta teki se, että siinä oli arabiankielinen kaiverrus. Se oli ja on ainutlaatuinen löydös, sillä viikinkien ei oltu uskottu liikkuneen niin etelässä. Silti sormus painui aikoinaan Ruotsin historiallisen museon uumeniin, ja vasta vuonna 2015 Tukholman yliopiston tutkijat pääsivät kunnolla analysoimaan korua. Silloin selvisi, että kaiverruksessa lukee ”Allahille” tai ”Allahin vuoksi”, ja että sormus oli tehty materiaaleista, joita ei Skandinaviasta löytynyt.
Tutkijoiden mukaan sormusta käyttänyt nainen saattoi olla kotoisin islaminuskoisesta maasta, sillä viikinkien tiedetään tuoneen pohjolan perukoille orjien lisäksi myös puolisoita retkiltään. Vaihtoehtoisesti sormus on saattanut päätyä Ruotsiin kaupankäynnin yhteydessä tai sitten se oli varastettu. Yhtä kaikki, sormuksen löytyminen oli varma todiste siitä, että viikingit olivat jonkinlaisessa kontaktissa koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kattaneeseen Arabien valtakuntaan.
Yleistieto
Marraskuun lapset ovat pessimistisiä atleetteja: Faktoja marraskuusta ja marraskuussa syntyneistä
Tällä listalla on luvassa faktoja marraskuusta ja marraskuussa syntyneistä! Pian muun muassa selviää, että mistä marraskuu on saanut nimensä ja miten tässä kuussa syntyminen saattaa vaikuttaa terveyteen.
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa. Faktojen vastapainona tarjoilemme myös muun muassa henkieläimiä ja onnenkiviä.
Jos olet marraskuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Marraskuun 22. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Skorpioni. Loppukuun ajan synttäreitään viettävät ovat Jousimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Skorpioni on romanttinen ja itsepäinen vesimerkki, joka antaa tunteiden johdattaa; välillä myös järjenvastaisesti. Vesimerkkien edustajat rakastavat ja vihaavat täysillä.
Jousimies taas on muiden ihailusta nauttiva tulimerkki. Tulimerkki on kunnianhimoinen ja idealistisia maailmanparantaja, jonka seuraan muut luonnostaan hakeutuvat.
Minkälaisia henkieläimiä marraskuussa syntyneillä sitten on?
Skorpionit voivat löytää yhtäläisyyksiä älykkäästä, päättäväisestä ja tavoitteellisesta, mutta myös kostonhaluisesta norsusta. Norsut ovat pääosin lempeitä otuksia, mutta osaavat tarvittaessa olla aggressiivisia. Norsun henkieläimekseen saaneita voisi kuvailla huolehtijoiksi ja suojelijoiksi.
Marraskuun lopun synttärisankarit sen sijaan voivat ammentaa voimia hyvin eksoottisesta ja äärimmäisen harvinaisesta otuksesta: przewalskinhevosesta.
Kuten jo kertaalleen luonnosta sukupuuttoon kuolleeksi julistettu villihevoslaji, niin myös marraskuun lopussa syntyneet nauttivat vapaudesta ja avarasta ympäristöstä. Przewalskinhevosen henkieläimekseen saaneet ovat seikkailunhaluisia, urheita ja rakastavat oppia uutta. He ovat myös kilpailunhaluisia, omapäisiä ja impulsiivisia.
Lue myös: 10 ihmisten hylkäämää ja eläinten valtaamaa paikkaa
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Marraskuussa syntyneiden onnenkukka on kiintymystä, rakkautta ja iloa symboloiva krysanteemi.
Kiinassa ja Japanissa krysanteemi nähdään nuoruuden symbolina ja kansanperinteen mukaan terälehti viinilasin pohjalla on luvannut pitkää ja tervettä elämää. Kiinassa krysanteemin uskotaan estävän harmaantumista. Euroopassa krysanteemi on perinteinen hautajaiskukka, sillä sen on ajateltu ilmentävän surua.
Syntymäkiviä marraskuussa on kaksi: monissa eri väreissä esiintyvä topaasi ja kellertävä sitriini.
Topaasin on uskottu tuovan kantajalleen suojelusta, ja aikoinaan tästä korukivestä tehtyjä amuletteja pidettiin vasemmassa kädessä, jotta kantaja olisi turvassa mustalta magialta. Tyynyn alle laitettu topaasi on pitänyt painajaiset loitolla. Kodinkin on voinut topaasilla suojata, sillä kiven on uskottu suojelevan onnettomuuksilta ja tulipaloilta.
Antiikin Kreikassa topaasin uskottiin antavan voimia ja afrikkalaiset samaanit ovat käyttäneet topaasia parantavissa rituaaleissa. Topaasin parantavia voimia on toki käytetty muuallakin, ja sillä on hoidettu niin ruoansulatusongelmia kuin niveltulehdustakin.
Sitriinin on uskottu pitävän sisällään auringon energiaa, joten se tuo kantajansa elämään iloa ja onnellisuutta. Ennen muinoin sen ajateltiin suojaavan käärmeenmyrkyltä, pahoilta ajatuksilta ja sydänsuruilta. Sitriinillä uskottiin myös olevan rauhoittava vaikutus.
Marraskuu on kuoleman kuukausi
Onko lukijoiden joukossa Mokoma-faneja? Joka tapauksessa, yhtyeellä on kappale nimeltään Marras, joka alkaa sanoilla: ”Maa makaa martona kohmeessa”. Marto tarkoittaa lisääntymiskyvytöntä ja hedelmätöntä, marras taas kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa. Sanat sopivat yhteen, sillä marraskuussa luonto kuolee, tai ainakin monien kasvien maanpäälliset osat kuolevat. Ne ovat silloin myös martoja, eli eivät lisäänny.
Marras-sana on lainautunut suomen kieleen samasta indoiranilaisen kantakielen kuolemaa tarkoittavasta sanasta, josta on johdettu myös muun muassa englannin mortal, latinan mors ja espanjan muerte. Yhdessä maailman vanhimmassa kielessä, sanskritissa, mara tarkoittaa kuolemaa ja marta kuolevaista.
Kuolema liittyy marraskuuhun muutenkin kuin luonnon vuosittaisen kierron vuoksi. Kansanuskomuksen mukaan manalan portit ovat tuolloin auki ja kuolleiden henget eli martaat pääsivät liikkumaan elävien keskuuteen.
Kristinuskon myötä ajankohta on saanut uuden nimen ja merkitys on hieman muuttunut, mutta edelleen pyhäinmiestenpäivää vietetään marraskuun taitteessa. Aiemmin se oli aina marraskuun ensimmäisenä päivänä, mutta nykyään Suomessa pyhäinpäivän ajankohta vaihtelee, jotta se osuu lauantaille.
November
Marraskuu on monella kielellä november (tai hyvin lähellä sitä). November-sana viittaa marraskuun paikkaan vuoden yhdeksäntenä kuukautena; yhdeksän on latinaksi novem. Hämmentävää, sillä marraskuuhan on vuoden 11. kuukausi!
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Näin ollen marraskuu oli siis vuoden yhdeksäs kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään November. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Marraskuussa syntyneet ovat ikätovereitaan urheilullisempia
Marraskuussa syntyneet ovat useiden eri tutkimusten mukaan keskimäärin vahvempia ja fyysisesti parempikuntoisia kuin ikätoverinsa. Tämä todettiin esimerkiksi Essexin yliopistossa vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa, jossa testattiin koululaisten aerobista kuntoa, puristusvoimaa ja alavartalon lihasten vahvuutta.
Marraskuussa syntyneet päihittivät muut kaikilla osa-alueilla ja erityisen suuri ero oli keväästä ja alkukesästä syntyneisiin. Tutkijoiden mukaan tästä on kiittäminen auringonvaloa ja D-vitamiinia, joille odottava äiti on raskauden puolivälin jälkeen altistunut enemmän. Kunnon annos D-vitamiinia raskauden viimeisinä kuukausina tarkoittaa vauvalle vahvoja luita ja lihaksia.
Näin marraskuussa syntyminen vaikuttaa sairastumisriskiin
Mitä pidemmälle vuodessa mennään, sitä suuremmaksi kohoaa riski aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöihin. Marraskuussa syntyneillä on kaikkein korkein riski ADHD:lle.
Marraskuun synttärisankareilla on keskimääräistä korkeampi riski kärsiä hengityselinsairauksista, hedelmättömyydestä ja neurologisista häiriöistä. Toisaalta sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen riski on merkittävästi pienentynyt syksyllä, erityisesti marraskuussa, syntyneillä. Riski sairastua vaikeaan masennukseen on niin ikään alhaisin marraskuussa syntyneillä.
Toisaalta marraskuussa syntyneet ovat vuonna 2005 julkaistun ruotsalaistutkimuksen mukaan kaikkein pessimistisimpiä. Kaikista kuukausista juuri marraskuussa syntyneet kokevat olevansa epäonnisia. Näin ei tietenkään välttämättä ole, mutta tutkimuksen mukaan marraskuun lapsilla lasi on useimmiten puoliksi tyhjä.
Raskaudenaikainen D-vitamiinin saanti on tässäkin kohtaa selittävä tekijä: niin kohonneissa kuin alentuneissa riskeissä. Eteläisellä pallonpuoliskolla tulokset olisivat kuukausien suhteen päinvastaisia: siellä on kesä ja eniten auringonvaloa silloin, kun meillä on talven pimeät kuukaudet.
Näistä ei kuitenkaan missään nimessä kannata huolestua, sillä syntymäkuukauden rooli terveyteen on isossa kuvassa varsin pieni. Asiaa tutkineen Nicholas Tatonettin mukaan riskit kohoavat sen verran vähän, ettei tulevien vanhempien kannata sen vuoksi yrittää suunnitella sopivaa ajankohtaa vauvan syntymälle, eikä kenenkään tarvitse menettää yöuniaan sen takia, että olisi sattunut syntymään tiettynä kuukautena.
Muut asiat, kuten ruokavalio, liikunta ja stressitaso, painavat vaakakupissa huomattavasti enemmän.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Mutta ketä muka kiinnostaa tuollaisten asioiden suunnittelu, kun voi lyödä kalenteriin parhaat päivät eläinten kastroimiselle!? Marraskuussa kuohinta on syytä suorittaa 25.-27. päivä. Hammaslääkärille on marraskuussa syytä suunnata 13. tai 14. päivänä, jonka jälkeen on kolme suotuisaa päivää astella avioliiton auvoiseen satamaan.
Nämä päivämäärät perustuvat kuukalenteriin eli siihen, missä eläinradan merkissä Kuu kulloinkin taivaalla on. Myös Kuun vaiheet ja planeettojen keskinäinen asettuminen otetaan huomioon.
Esimerkiksi juuri ennen marraskuun täysikuuta (eli 6. päivää) on syystä tai toisesta kaikkein paras hetki hiusten värjäämiselle. Eli kipin kapin kampaajalle!
Marraskuun 20. päivänä on uudenkuun vaihe eli se ajankohta, jolloin Aurinko valaisee Maasta katsottuna Kuun vastakkaisen puolen. Kuu näyttää meille siis täysin pimeältä. Silloin ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan valoa, vaan maanviljelijän almanakan mukaan tämä uusikuu antaa parhaat lähtökohdat retkeilylle.
Jos kuitenkaan telttailu ei pimeinä öinä houkuttele, niin aina voi jäädä kotiin ja suoristaa hiuksia. Senkin taataan onnistuvan ”kuuttoman” taivaan alla.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, että miksi elokuvateatterissa napostellaan nimenomaan popcornia – se ei kuitenkaan kotona ole se kaikkein yleisin herkuteltava.
Jatkamme myös saman leffaherkun ympärillä, kun selvitämme, että paukkuvatko muutkin kuin maissinjyvät.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi leffassa napostellaan nimeomaan popcornia?
Se on muuten hauska ilmiö, että vaikka kotiin ei ikinä ostaisi popcornia naposteltavaksi, löytää sitä itsensä elokuvateatterin penkistä paukkumaissit sylissä. Miksi juuri popcorn on niin tiukassa liitossa leffateattereihin?
Tämä juontaa juurensa Yhdysvaltoihin ja New Yorkin pörssin romahdukseen vuonna 1929, mikä suisti koko maailman lamaan. Toki popcornin kaupallinen historia oli alkanut jo aiemmin, sillä 1890-luvulla sitä kaupiteltiin erilaisissa tapahtumissa ja luonnollisena jatkumona myös elokuvateattereissa, joita alkoi avautua 1900-luvun alussa.
Keksijä Charles T. Manley kehitti vuonna 1925 sähköisen popcorn-automaatin ja sai myytyä niitä elokuvateattereihin. Suosio kasvoi jo edellä mainitun laman aikana, sillä edullinen popcorn oli ainoa herkku, johon yhdysvaltalaisilla oli talousahdingon aikana varaa.
Popcornin ja muiden naposteltavien myyminen oli myös elokuvateattereiden tapa paikata laman aiheuttamia tulonmenetyksiä, sillä katsojamäärät luonnollisesti romahtivat. Lopullisesti popparit löivät itsensä läpi toisen maailmansodan aikana, jolloin Yhdysvalloissa oli puutetta sokerista, jota ei popcorniin tarvita.
Täydellinen liitto elokuvien ja popcornin välillä oli tullut jäädäkseen!
Kesällä 2021 ainakin Suomessa ympyrä sulkeutui, kun Finnkino otti käyttöön uuden säännön, jonka mukaan sen teattereissa ei enää saa syödä omia eväitä. Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kertoi Helsingin Sanomien jutussa eväskiellon johtuvan koronapandemian aiheuttamista tulonmenetyksistä ja lisätulojen tarpeesta.
Syyt olivat siis täysin samat, kuin lähes 100 vuotta sitten. Ja vaikka koronapandemia on jo mennyttä elämää, ovat omat eväät edelleen kiellettyjä.
Paukkuvatko muut kuin maissinjyvät?
Jatketaan popcornin parissa vielä toisen kysymyksen ja vastauksen verran: Onko olemassa muita kasveja, joiden jyvät paukkuvat samalla tavalla kuin maissin?
Ja vastaus kuuluu, että kyllä on! Mutta poksahtaminen vaatii juuri oikeanlaisen hedelmän, jota heinäkasvien kohdalla kutsutaan jyväksi. Kun jyvän sisällä oleva kosteus kuumennettaessa höyrystyy ja laajenee, antaa kuori jossain vaiheessa räjähtäen periksi. Ja sitten vain herkuttelemaan!
Kaikilla heinäkasveilla jyvän sisällä olevan kosteuden ja sen ulkokuoren vahvuuden suhde ei ole optimaalinen poppareiden valmistukseen, mutta esimerkiksi kvinoaa, hirssiä ja amaranttia eli revonhäntää voi laittaa pannulle poksumaan. Koossa kaikki muut kalpenevat maissin rinnalla, mutta eikö sitä joskus voisi vaikka yllättää vieraat minipoppareilla?
Näitä ei kuitenkaan vielä taida olla tarjolla mikroon heitettävinä pusseina, joten kypsennys on tehtävä perinteisesti kattilassa. Silmiään pitää kyllä varoa, sillä pienestä koostaan huolimatta nämä paukkuvat jyvät lentävä yhtä kauas ja samalla voimalla kuin maissi!
Lue myös:
Uusi kuukausi on juuri pyörähtänyt käyntiin, joten on aika pamauttaa tiskiin faktoja lokakuusta. Selvitämme muun muassa se, mitä astrologia kertoo lokakuun lapsista ja missä he ovat tieteen näkökulmasta vahvoilla muihin ikätovereihinsa nähden.
Tuttuun tapaan tiedossa on tiukkaa faktaa ja nippelitietoa. Esimerkiksi kaikkien tietovisojen ystävät ovat saattaneet törmätä hämmentävään kysymykseen lokakuun vallankumouksen ajankohdasta – vaikuttaa kompakysymykseltä! Tällä listalla selvitämme, että miten se tapahtuikin marraskuussa.
Faktojen vastapainona tarjoilemme myös muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.
Jos olet lokakuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Lokakuussa 23. päivään mennessä syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Vaakoja. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Vaaka kuuluu ilmamerkkeihin. Ilmamerkin alla syntyneet elävät ennemmin järjellä kuin tunteella ja nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Lokakuun lopulla syntyneiden horoskooppimerkki on Skorpioni. Skorpioni on tunteikas, romanttinen ja itsepäinen vesimerkki, joka antaa tunteiden johdattaa; välillä myös järjenvastaisesti. Vesimerkkien edustajat rakastavat ja vihaavat täysillä.
Ainakin horoskooppien perusteella lokakuun eri aikoina syntyneet ovat siis täysin toistensa vastakohtia!
Mites on niiden henkieläinten laita?
Kuun alkupuolella syntyneiden Vaakojen henkieläin on uskollinen susi. Sudet ovat diplomaattisia idealisteja, joista löytyy myös romanttinen ja kekseliäs puoli. Susi on joukkuepelaaja, mutta myös luontainen johtaja.
Skorpionit taas voivat löytää yhtäläisyyksiä älykkäästä, päättäväisestä ja tavoitteellisesta, mutta myös kostonhaluisesta norsusta. Norsut ovat pääosin lempeitä otuksia, mutta osaavat tarvittaessa olla aggressiivisia. Norsun henkieläimekseen saaneita voisi kuvailla huolenpitäjiksi ja suojelijoiksi.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Lokakuussa synttäreitään juhlivien onnenkiviä ovat turmaliini ja opaali.
Lähes kaikissa sateenkaaren väreissä esiintyvän turmaliinin on perinteisesti uskottu pitävän kantajansa tyynenä vaikeissa tilanteissa ja tuovan muutenkin rauhaa ja levollisuutta. Se on myös sanottu torjuvan negatiivisia tunteita kuten kateutta ja vihaa.
Toisenkin lokakuun syntymäkiven eli opaalin (kuvassa) on uskottu rauhoittavan mieltä. Lisäksi sen voimien väitetään parantavan silmätulehduksia, vahvistavan muistia ja edistävän luovuutta. Mineraalin rakenteen järjestäytyminen saa aikaan sen, että opaali heijastaa värejä kirjavasti. Värileikin ansiosta sen onkin sanottu kätkevän sisäänsä kaikkien värillisten kivien positiiviset voimat.
Lokakuun syntymäkukkia ovat samettikukka ja kosmoskukat. Samettikukat symboloivat positiivisuutta, mutta toisaalta ne on tietyissä maailmankolkissa yhdistetty kuolemaan. Erityisesti Meksikossa ja muissa Väli-Amerikan maissa samettikukilla on perinteisesti koristeltu vainajien hautoja sekä kotialttareita kuolleiden päivänä. Día de Muertos on kuitenkin riehakas karnevaali, joka eroaa suomalaisten hartaasta pyhäinpäivästä. Monissa kulttuureissa kirkkaan oranssit ja keltaiset samettikukat symboloivat auringonsäteitä, joiden uskotaan tuonpuoleisessa ohjaavan eroon joutuneita rakkaita jälleen yhteen.
Kosmoskukat symboloivat järjestystä ja tasapainoa sekä rauhaa ja seesteisyyttä. Kosmoskukkien nimen alkuosa tarkoittaa järjestäytynyttä maailmankaikkeutta, joten symboliikka on siinäkin mielessä kohdallaan.
Niillä uskotaan olevan monia parantavia voimia ja ne tuovat myös hyvää onnea. Onpa kosmoskukkien aikoinaan uskottu houkuttelevan puutarhoihin keijuja.
Lue myös: Kuuluisat huijaukset – 10 historiallista vedätystä, jotka osuivat ja upposivat
Mistä lokakuu-sana on peräisin
Lokakuun nimi viittaa suoraan kyseisen kuukauden olosuhteisiin: on märkää ja kuraista. Tästä kertovat myös lokakuun vanhat nimitykset loskakuu, ruojakuu ja likakuu. Nyt kun katselee ikkunasta ulos, niin oikein sopivilta nimiltä vaikuttavat kaikki!
Lokakuu on talveen varautumisen kuukausi, joka esimerkiksi Saksassa tunnettiin aiemmin nimellä Weinmonat, viitaten viininkorjuuseen. 1600-luvun alkupuolella lokakuu oli myös ruotsin kielessä vinmånad. Virallisesti lokakuusta ei kuitenkaan tullut suomen kielellä viinikuukautta, vaikka Saksassa opiskellut Mikael Agricola vuoden 1544 Rucouskiriassaan neuvoikin syömään ja juomaan hyvin. Tässä muutama ote Rucouskirian ohjeista lokakuulle:
Winamariat nyt poijmetan. Viinirypäleet nyt poimitaan.
Paijska teuran otzan cangi. Paiskaa teuraan otsaan kanki.
Telle kwlla kelpa keijtetty fleski szöde. Tällä kuulla kelpaa keitettyä sianlihaa syödä.
Joo winan wtista, sille se percka rumin. Juo uutta viiniä, sillä se puhdistaa ruumiin.
October on viittaus entiseen paikkaan vuoden kahdeksantena kuukautena
Lokakuu on monella kielellä october (tai hyvin lähellä sitä). October-sana viittaa lokakuun paikkaan vuoden kahdeksantena kuukautena; kahdeksan on latinaksi octo. Mutta hetkinen – lokakuuhan on kymmenes kuukausi!
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Näin ollen lokakuu oli siis vuoden kahdeksas kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään October. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Lokakuun vallankumous olikin marraskuussa
Venäjän vallankumous vuonna 1917 kaatoi Venäjän keisarikunnan ja liittyy vahvasti myös Suomen itsenäistymiseen. Vallankumous käynnistyi jo helmikuun vallankumouksella, joka kuitenkin tapahtui maaliskuussa. Myöhemmin samana vuonna bolševikit syrjäyttivät väliaikaisen hallituksen, ja tämän lokakuun vallankumouksen seurauksena syntyi Neuvosto-Venäjä ja muutamaa vuotta myöhemmin Neuvostoliitto. Mutta lokakuun vallankumous tapahtuikin marraskuussa!
Helmikuun ja lokakuun vallankumousten ajankohtien ja nimitysten välillä on tosiaan erikoinen ristiriita – miksi niitä ei ole nimetty tapahtumakuukausien – maaliskuun ja marraskuun – mukaan?
Syynä on juliaaninen kalenteri, joka Venäjällä oli käytössä vuoteen 1918 saakka. Ortodoksinen kirkko kuitenkin käyttää tuota kalenteria edelleen.
Lokakuun vallankumous kulminoitui pääkaupunki Pietarissa suoritettuun vallankaappaukseen, joka tapahtui 6.–8. marraskuuta. Vielä silloin Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan nuo päivät olivat 24.–26. lokakuuta.
Millaisia ovat lokakuussa syntyneet?
Lokakuussa syntyneet ovat vuoden muina aikoina syntyneitä parempikuntoisia ja atleettisempia.
International Journal of Sports and Medicine -lehdessä vuonna 2014 julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa testattiin 10–16-vuotiaiden lasten fyysistä kuntoa, ja syksyllä –erityisesti loka- ja marraskuussa– syntyneet menestyivät merkittävästi muita ikätovereitaan paremmin.
Tutkijoiden mukaan syynä tähän saattaa olla sikiöaikainen D-vitamiinin saanti. Äidin raskauden keski- ja loppuvaiheilla saama auringonvalo ja sitä kautta runsas D-vitamiinin määrä vaikuttavat todistetun positiivisesti lapsen luiden ja lihasten vahvuuteen. Juuri tästä samasta syystä loppukesällä ja syksyllä syntyneet ovat keskimääräistä pitempiä – niin vauvoina kuin aikuisinakin.
Syntymäkuukaudella on terveyden kannalta muutakin merkitystä. Lokakuussa syntyneillä on tutkimusten mukaan keskimääräistä korkeampi riski sairastua hengitystieinfektioihin ja astmaan. Toisaalta lokakuun lapsilla on vahvat ja terveet sydämet, ja todennäköisyys sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on kaikkein pienin.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Jos pohdit tekemistä esimerkiksi tälle kuluvalle viikonlopulle, niin almanakka suosittelee hillojen ja hyytelöiden tekemistä. Ensi viikon alussa on lokakuun paras hetki lopettaa tupakointi, hankkiutua eroon tuholaisista ja aloittaa uusi ruokavalio, jos tarkoituksena on vähentää elopainoa. Jos taas tavoitteena on kasvattaa massaa, niin ruokavalio kannattaa panna uusiksi lokakuun 23. päivänä.
Avioliiton auvoiseen satamaan kannattaa lipua joko 19. tai 20. päivä, ja heti sen jälkeen on kolme suotuisaa päivää eläinten astuttamiselle sekä siiderin ja oluen panemiselle.
Lue myös:
Tällä listalla tutustutaan siihen, miten tutut kasvikset ja mausteet kasvavat. Vaikka kyseessä on varsin tavallista ruokaa, on näiden kaikkien kasvutavassa jotain erikoista!
Ja koska Listafriikki ei vain voi vastustaa kiusausta eikä kykene pidättelemään itseään, niin tiedossa on myös mielenkiintoisia faktoja kustakin ruokakasvista. Koska kasveistahan tällä listalla tietenkin on kyse: eläinten tapa kasvaa lienee kaikille tuttu.
Ennen kuin mennään kunnolla listan pariin, niin otetaan tähän alkuun pieni arvausleikki. Älä vielä rullaa alaspäin katsomaan kuvia, vaan koita ensin itse miettiä, että miten nämä seuraavat ruoat kasvavat: Maapähkinä, banaani, ruusukaali, ananas, kiivi, kaneli, cashewpähkinä, parsa, kvinoa ja pippuri.
Kasvavatko ne esimerkiksi mullassa, maan tasossa, pensaassa vai puussa? Ja minkälaisessa muodossa ne kerätään? Valmistaudu yllätyksiin!
Maapähkinä
Maapähkinä ei ole pähkinä. Maapähkinä kuuluu hernekasveihin, joiden siemenet kasvavat paloissa.
Meille tutulla herneellä palko roikkuu hennossa versossa ja palon sisällä kasvaa useita siemeniä eli niitä syötäviä herneitä. Maapähkinällä palko sen sijaan kasvaa maan alla ja se sisältää muutaman siemenen, joita me kutsumme pähkinöiksi. Sadonkorjuun aikaan koko kasvi nostetaan maasta ja siemenet kerätään talteen.
Maailmanlaajuisesti maapähkinä on kaikkein suosituin pähkinä. Vuonna 2018 maapähkinää syötiin 42,6 miljoonaa tonnia, mikä on muuten painoltaan yhtä paljon kuin Suomen ulkomaankaupan vienti kokonaisuudessaan vuonna 2020.
Yllä oleva video on kuuden minuutin mittainen, mutta muutama kymmenen sekuntia riittää, jotta saa hyvän kopin siitä, miten maapähkinöitä kasvatetaan ja sato korjataan isossa mittakaavassa.
Banaani
Kyllähän kaikki varmasti ovat nähneet kuvia suurista banaanitertuista, joten sinänsä niiden kasvutavassa ei ole mitään erikoista. Banaanin sanotaan usein kasvavan puussa, mutta todellisuudessa kyseessä on ruoho – useita metrejä korkea sellainen.
Vähän tylsänäkin pidetty banaani on aivan mielettömän upea!
Kun banaanin kukinto puskee lehtien seasta esiin, puhkeaa kukinnon varteen emikukkia (naaraita, joista hedelmät kehittyvät), kun taas hedekukat (koiraat) puhkeavat lähemmäs kukinnon kärkeä. Kukkarivien väleissä kasvaa näyttäviä ja värikkäitä suojuslehtiä, joita ei useinkaan banaaniterttujen kuvia katsellessa näy.
Harmi, sillä varsinkin pienempiä hedekukkia suojaavat lehdet muodostavat epätodellisen ilmestyksen banaaniterttujen alapuolelle.
Ruusukaali
Ruusukaali on varmaan maailman epäseksikkäin kasvis, mutta huono maine ei ole sen oma vika. Vika on ruoanlaittajassa, sillä ruusukaali on herkkua – kunhan se on oikein valmistettu. Asiassa toki auttaa 1990-luvulla Alankomaissa tehdyt tutkimukset, joissa ruusukaalin epämiellyttävä haju ja kitkerä maku saatiin jäljitettyä tiettyihin yhdisteisiin ja jalostustyön tuloksena onnistuttiin kehittämään makoisampia lajikkeita.
Reseptejä ei nyt tässä ruveta jakamaan, sillä keskitytään siihen, miten ruusukaali kasvaa. Ruusukaalihan on samaa lajia (Brassica oleracea) esimerkiksi kukkakaalin, parsakaalin, kyssäkaalin, lehtikaalin ja keräkaalin kanssa; jokainen näistä on yhden ja saman vihanneskaalin muunnos.
Ruusukaali kasvaa kaikkein mielenkiintoisimmin, sillä syötävät, muutaman sentin halkasijaltaan olevat kaalikerät sijaitsevat pitkässä varressa. Suhteellisen korkeaksi kasvavan ruusukaalin varressa voi olla jopa 50 pientä kaalipalleroa.
Ananas
Ananas on syöpynyt kirjoittajan mieleen pysyvästi, sillä yli 20 vuotta sitten näin ensimmäisen kerran, miten kyseinen hedelmä kasvaa. Järkytys australialaisella ananasfarmilla oli suuri – miten niin ananas ei muka kasva puussa!? Silloin ei ollut netin ihmeellinen maailma näin vahvasti läsnä, joten olin autuaasti välttynyt siltä, miten ananas kasvaa.
Mutta siellä se hedelmä kasvaa kovien ja pitkien lehtien muodostaman lehtiruusukkeen keskellä. Tämä järkyttää edelleen.
Kiivi
Kiivi kasvaa köynnöksissä kuten viinirypäleet. Listafriikki olisi veikannut jotain appelsiinipuun tyyppistä, jossa hedelmiä roikkuu siellä täällä, mutta kiivi muistuttaa myös hedelmien kasvutavalta viiniköynnöstä.
Mistäs kiivi sitten on alunperin kotoisin? Monen vastaus tähän on varmasti Uusi-Seelanti, mutta pieleen meni! Kiivi on peräisin Kiinasta, jossa sitä on viljelty satojen vuosien ajan. Uuteen-Seelantiin tämä kasvi löysi tiensä vasta 1900-luvun alussa, jolloin sitä nimitettiin kiinankarviaiseksi, Chinese gooseberry.
Taimitarhan hoitaja Hayward Wright jalosti kasvista 1930-luvulla maukkaan ja suuren sadon tuottavan lajikkeen, joka taitaa edelleen olla lajikkeista tunnetuin – Kiivi Hayward. Vasta sen jälkeen kiiviä ruvettiin esittelemään ja viemään muualle maailmaan. Suosiota ja leviämistä avittivat Uudessa-Seelannissa toisen maailmansodan aikaan sijoitettuina olleet amerikkalais- ja brittisotilaat. Nimi vaihtui kiiviksi erään pakkausfirman aloitteesta vuonna 1959.
Ei siis ole lainkaan kummallista, että kiivin ajatellaan olevan kotoisin Uudesta-Seelannista. Kutsutaanhan uusiseelantilaisia leikkimielisesti lempinimellä Kiwi. Sekä ihmiset että hedelmät ovat saaneet nimensä maan kansallissymbolista eli lentokyvyttömistä kiivilinnuista. Kiivihedelmän munamainen muoto ja ruskea, karvainen pinta muistuttavat toki kiivejä, joten nimi on varsin osuva.
Kaneli
Kanelia saadaan kanelipuusta; Suomessa useimmiten käytetty mauste on peräisin kassiakanelista, jota viljellään laajasti Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa.
Verrattuna moneen muuhun viljelykasviin kaneli on varsin erityislaatuinen, sillä sato voidaan korjata milloin tahansa. Hedelmien kypsymistä ei tarvitse odotella, sillä kanelia saadaan puun sisäkaarnasta, joten puut voidaan kaataa vuodenajasta riippumatta. Päällimmäinen kerros kaarnasta kuoritaan pois, sisäkaarna hierotaan ja veistetään irti puusta ja laitetaan lopuksi kuivamaan. Kuivuessaan se kiertyy tutunnäköiseen muotoonsa tangoksi. Prosessia ei voi koneistaa, joten kaikki kaneli – tankona tai jauheena – on käsin kuorittu puista irti.
Kaneli ei kuitenkaan ole menetetty peli, kun puu on kerran kaadettu, sillä se kasvaa juurellisesta kannosta useampaan kertaan ja nopeasti. Yleensä sato korjataan kahdesti vuodessa.
Cashewpähkinä
Kuva: Vinayaraj | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Samoin kuin aiemmin mainittu maapähkinä, myöskään cashewpähkinä ei ole pähkinä. Käytän tässä kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi pähkinä-sanaa. (Sivuhuomautus: Kasvitieteellisesti manteli tai saksan-, makadamia-, pistaasi-, pekaani- ja parapähkinä eivät myöskään ole pähkinöitä. Aitoja pähkinöitä sen sijaan ovat hasselpähkinä ja kastanja.)
Mutta mennään cashewpähkinään, sillä harva asia kasvaa yhtä mielettömällä tavalla kuin se. Pähkinä kasvaa alunperin Brasiliasta kotoisin olevassa munuaispuussa kuin hedelmän jatkeena. Värikäs ”hedelmä” on kuitenkin epähedelmä, jonka kärkeen kasvaa varsinainen munuaisen muotoinen hedelmä, jota kutsutaan pähkinäksi.
Kotoperäisenä Brasiliassa ja Venezuelassa kasvava munuaispuu on erittäin myrkyllinen tuota pähkinää myöten. Ainoat syötäväksi kelpaavat osat ovat mehevä epähedelmä sekä kovakuorisen hedelmän sisällä oleva siemen, jonka me tunnemme cashewpähkinänä.
Myrkyllisen hedelmän kerääminen ja siemenen työläs käsitteleminen syötävään kuntoon on aivan viime vuosiin saakka ollut täysin käsipelillä tehtävää, minkä vuoksi cashewpähkinät olivat pitkään muita pähkinöitä huomattavasti kalliimpia. Pienviljelijät läpi Etelä-Aasian tekevät edelleen kaiken käsin, mutta massatuotantoa varten prosessi on kyetty nykyään koneistamaan.
Vuonna 2018 maailmassa syötiin 792 000 tonnia cashewpähkinöitä, joten manuaalisesti tuollaista määrää olisi lähes mahdoton tuottaa.
Parsa
Parsa on yksi kevään odotetuimmista satokausituotteista ja se on sinänsä erikoinen ruokakasvi, että se korjataan talteen, kun kasvu on vasta päässyt alkamaan. Parsan syötävä osa on nuoren verson pää, joka puskee vauhdilla suoraan ylöspäin mullasta.
Jos mieli tekee valkoista parsaa, on parasta olla kasvimaalla kaivamassa jo siinä vaiheessa, kun versosta näkyy pelkästään kärki. Valkoinen parsa kerätään siis mullan alta. Vihreä parsa taas korjataan talteen leikkaamalla maanrajasta, kun parsatanko on työntynyt esiin parikymmentä senttiä ja verson pää on vielä supussa.
Valkoinen ja vihreä parsa ovat siis sama kasvi, mutta vihreä parsa on jo saanut väriä lehtivihreästä, jota tarvitaan auringonvalon avulla tapahtuvaan yhteyttämiseen; pimeässä kasvaneeseen valkoiseen parsaan ei lehtivihreää ole ehtinyt muodostumaan.
Parsasatoa saa olla korjaamassa muutaman päivän välein, sillä sinnikkäät versot kasvavat nopeasti. Toisaalta satokausi kestää maksimissaan kuukauden, jonka jälkeen parsan annetaan kasvaa ja kukkia kellertävine kukkineen. Loppukesästä parsaan kehittyy kauniita, mutta myrkyllisiä, punaisia marjoja. Sitten vain odottamaan uutta kevättä!
Kvinoa
Vaikka eteläamerikkalainen, jo 5000 vuoden ajan Andien vuoristossa viljelty kvinoa luetaan yleisesti viljoihin, on se kuitenkin useimpien muiden kanssa aivan eri luokkaa – kvinoa kuuluu kirjaimellisesti eri kasviluokkaan kuin vaikkapa ruis, vehnä, maissi, riisi ja hirssi.
Kvinoa on tärkeä ruokakasvi, jonka täyttämiä peltoja voisi katsella loputtomasti. Niin upeina punaiset tai violetit kvinoan siemenet hehkuvat. Kuivassa ilmastossa kasvi kasvaa reilun metrin mittaiseksi, mutta jos sadetta on tarjolla, saattaa korkeus tuplaantua. Kvinoan kukintoa kutsutaan röyhyksi, ja koska kukat kukkivat terttumaisesti, jäävät myös kuivat siemenet ryppäiksi. Siemenet ovat valmiita kerättäviksi, kun kasvi on pudottanut viimeisetkin vihreät lehtensä. Ja niitä siemeniä on yhdessä kasvissa todella paljon!
Pippuri
Viimeisenä listalle otetaan pippuri. Ja nyt varmaan kysyt, että musta-, valko- vai viherpippuri? Itse asiassa jokainen, sillä ne kaikki ovat yksi ja sama marja – vain eri aikaan kerättynä tai käsiteltynä.
Myös pippuri on köynnöskasvi, kuten viinirypäle tai kiivi, ja sitä täytyykin viljeltäessä tukea. Alunperin pippuri on kotoisin Intian lounaisrannikolla, mutta nykyisin sitä viljellään trooppisella vyöhykkeellä ympäri maailman.
Mustapippuria saadaan kasvin raaoista marjoista, kun pitkät tertut poimitaan niiden ollessa vielä vihreitä. Sitten marjat kuivataan, jolloin ne rypistyvät ja tummuvat. Samassa kasvuvaiheessa kerätään viherpippuriin tarvittavat marjat, mutta jälkikäsittely on erilainen: marjat pakastekuivataan tai säilötään etikkaliemeen.
Valkopippuri taas valmistetaan kypsistä, punaisista marjoista. Punainen kuori liotetaan irti tai poistetaan mekaanisesti sadonkorjuun jälkeen.
Lue myös:
Yleistieto
Miksi taitavasti kiipeileviä kissoja pitää pelastaa puusta? Eivätkö ne oikeasti pääse kynsineen alas?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi kissat jäävät puuhun jumiin. Sehän on melko hassua, että näppärästi ylös kiipeävät mirrit tarvitsevat ihmistä apuun päästääkseen alas.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kissa jää puuhun jumiin?
Kissaeläimet ovat lähes lajista riippumatta näppäriä kiipeilijöitä, jotka kipuavat muutamalla vedolla korkeaankin puuhun. Terävät kynnet tekevät puuhun nousemisesta helppoa. Mutta miksi kissoja pitää pelastaa puista ja esimerkiksi sähkötolpista? Eikö se kynsiensä kanssa voi yhtä helposti laskeutua?
Kysymys siis kuuluu, että miksi kissa jää puuhun jumiin? Se kieltämättä tuntuu jotenkin hassulta, joten ei ole ihme, että asia on ihmetyttänyt myös lukijaamme.
Kynnet ovat koukkumaiset ja takajalat ovat etujalkoja paljon voimakkaammat, joten kissat ovat kuin tehtyjä kiipeämiseen. Laskeutuminen onkin toinen juttu.
Kissoilla on sisäsyntyinen taipumus kohdata kaikki niin sanotusti pää edellä ja tuntemattomaan peruuttaminen on niiden vaistojen vastaista. Siksipä puuhun kiivenneen kissan ensimmäinen ajatus onkin laskeutua alas pää edellä. Tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä koukkumaisten kynsien vuoksi puusta ei saa siinä asennossa tukevaa otetta. Ainut vaihtoehto on pakittaminen.
Monesti kissat eivät kuitenkaan kiipeä kovin korkealle, jolloin ne pääsevät alas ihan vain hyppäämällä. Mutta esimerkiksi nuori kissa voi huomata olevansa kiipelissä liian ylhäällä eikä sillä ole rohkeutta tai voimaa tulla alas. Tai sitten se ei vain keksi laskeutua takapuoli edellä.
Siksi kissoja täytyy aina silloin tällöin pelastaa puusta – niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Kissa puussa – Mikä neuvoksi?
Milloin kissan sitten voi sanoa olevan jumissa? Vanhan sanonnan mukaan kissa ei puuhun kuole, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kissa ei tietenkään selviä päiväkausia syömättä ja juomatta. Eläinlääkäri Johanna Lankila kertoo Iltalehden haastattelussa, että kolme päivää on ehdoton raja.
Jos kissa hengailee puussa, ei ensimmäisen päivän aikana vielä tarvitse huolestua. Mutta toisena tai viimeistään kolmantena päivänä on syytä ryhtyä toimiin. Syömättömyys ja juomattomuus voivat Lankilan mukaan aiheuttaa hankalia terveysongelmia, kuten vakavaa kuivumista ja maksan rasvoittumista. Elimistön vauriot voivat olla jopa pysyviä. Siksi pitkään puussa jumissa ollut kissa on hyvä käyttää eläinlääkärillä tarkistuksessa.
Jos kissa on itselle saavuttamattomissa, niin on paras ottaa yhteyttä pelastuslaitokselle. Vielä parempi on, jos lähialueelta löytyy jokin eläinten pelastuksiin erikoistunut järjestö. Hätänumeroon soittamista ei suositella.
Mutta siihen ei kannata luottaa, että ”kissa kyllä tulee alas puusta”. Aina ne eivät tule ja tarvitsevat silloin ihmisen apua.
Poikkeukset sääntöön
On olemassa kolme kissalajia, Kaakkois-Aasian mantereella elävä puuleopardi, Borneon ja Sumatran saarilla kiipeilevä borneonpuuleopardi sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa tavattava margai, jotka laskeutuvat vaivattomasti pystysuoraa puunrunkoa pitkin pää alaspäin.
Sekä puuleopardien että margain nilkat ja ranteet ovat erityisen joustavat ja kääntyvät 180 astetta. Kyseiset kissat kykenevät tämän ominaisuutensa ansiosta käyttämään kynsiään myös laskeutumisessa – ne saavat ”koukuilla” mukavasti kiinni puunrungosta. Yllä olevalla videolla mallia näyttää margai.
Lue myös:
Yleistieto
Vesi herahtaa kielelle ajatuksen voimalla – Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että miksi ruoan näkeminen saa syljen erittymään? Ja joskus pelkkä ajatuskin herkullisesta ateriasta riittää.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
Kuva: Pixabay
Televisiossa näkyy houkutteleva ruoka-annos ja vesi herahtaa kielelle. Miksi näin tapahtuu? Se, että herkullinen tuoksi aiheuttaa reaktion, käy paremmin järkeen, mutta miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
Yksi syljen tärkeimmistä tehtävistä on suuhun pannun ruoan liukastuttaminen ja pehmentäminen. Sylki helpottaa ruoan pureskelemista ja muokkaamista sulavammin nieltävään muotoon. Syljessä olevat entsyymit myös aloittavat ruoansulatuksen eli prosessin, joka muuttaa syödyn ravinnon elimistölle käyttökelpoiseen muotoon. Ravintoaineiden pilkkominen alkaa siis jo ennen kuin saamme ruoan nieltyä.
Tästä päästäänkin pienen kiertoreitin kautta varsinaiseen vastaukseen.
Näköhavainto siirtyy hermoja pitkin aivojen ydinjatkeen alueella sijaitsevaan syljenerityskeskukseen, jossa tieto käsitellään ja josta toimintakäskyt lähtevät. Tuo keskus reagoi myös haju-, maku- ja tuntoaistimuksiin ja kyllä – aktivoituu myös pelkällä ajatuksen voimalla.
Kun silmät näkevät ruokaa, reagoivat aivot näkyyn kuin sanoen: ”Nyt syödään!”. Sitten ne ilmoittavat asiasta sylkirauhasille, jotka vastaavat yhtä innokkaasti: ”Selvä juttu! Ruokaa tulossa!”. Niinpä rauhaset alkavat erittää sylkeä valmistautuen ravinnon käsittelyyn. Itse asiassa samanlainen reaktio tapahtuu mahalaukussa, jossa ruoansulatusentsyymien määrä lisääntyy pelkästä ruoan tuoksusta tai sen näkemisestä.
Vaikka syljen erittyminen on refleksi, voi siihen kuitenkin joissain määrin vaikuttaa. Kylläisenä kaikkein herkullisinkaan ruoka-annos ei tuoksuineen tai houkuttelevan näköisenä saa aikaan reaktiota. Aivot ovat tietoisia siitä, että energiaa ei nyt kannata käyttää tähän toimintoon. Myös vankka tietoinen päätös siitä, että ei ole missään nimessä aikeissa syödä, on selvä viesti aivoille ja sitä kautta sylkirauhasille, että lisäsyljen erittäminen on turhaa.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, mitä eroa on sympatialla ja empatialla. Ero ei ole suuri, mutta sitäkin merkittävämpi.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä eroa on sympatialla ja empatialla?
Sympatia ja empatia menevät helposti sekaisin, ja normaalissa arkipuheessa niitä kumpaakin käytetään, kun puhutaan myötätunnosta. Sympatia ja empatia tarkoittavat kuitenkin eri asioita. Ero on hienoinen, mutta se on olemassa.
Sympatia viittaa karkeasti sanottuna sääliin tai pahaan oloon, jota tuntee toisen ihmisen vastoinkäymisestä. Empatia taas on kykyä astua toisen ihmisen saappaisiin, mutta tiedostaa, että tunteet ovat toisen ihmisen tunteita, ei omia. Jos työskentelee ammatissa, jossa autetaan muita ihmisiä, on empatiakyky äärimmäisen tärkeä ominaisuus. Sympatia sen sijaan voi olla hyvinkin vahingollista. Siksi sympatia ja empatia on syytä tunnistaa ja osata erottaa toisistaan.
Sanojen eron huomaa myös kreikankielisistä termeistä, joista ne alunperin on lainattu useisiin kieliin.
Sympatia eli sym pathos on suoraan suomeksi käännettynä ”yhdessä tuntea”. Sympatiaa tunteva samaistuu toisen tunteeseen ja pyrkii myötäelämään, mutta omasta näkökulmastaan käsin. Rumasti ja kärjistetysti sanottuna sympatia on toisen tunteen omimista. Sympatiaa tunteva menee mukaan toisen tunnetilaan – tunne ikään kuin tarttuu, mikä ei aina ole paras vaihtoehto esimerkiksi surun keskellä. Sääli ja sympatia voivat vain vahvistaa negatiivisia tunteita.
Empatia tulee sanoista em pathos ja se tarkoittaa ”tuntea sisällä”. Empatia on kykyä ymmärtää toisen tunteita ja pyrkimystä asettua toisen asemaan, mutta ei kuitenkaan ”omia” tämän tunnetta. Empatiassa ei ole kyse säälistä, vaan empaattinen ihminen osaa reagoida toisen tunteisiin ”oikealla” tavalla sen kummemmin asiaa miettimättä. Empatiassa ei ole kyse voivottelusta.
Empatia on siis toisen ihmisen tunnetilan ymmärtämistä ja sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä. Vaikka sympatia voi kuulostaa positiiviselta asialta, on se monesti haitallista, sillä sympatiaa tunteva harvoin kykenee auttamaan tunteen kohdetta. Hän velloo nimittäin omassa tunteessaan eikä kykene katsomaan asiaa objektiivisesti.
Empatiaa tunteva ei itse tunne esimerkiksi surua juuri sillä hetkellä, mutta kykenee siitä huolimatta – tai juuri siksi – ymmärtämään ja tukemaan surevaa.
Lue myös:
Nyt on luvassa listan verran faktoja elokuusta. Minkälaisia elokuun lapset ovat tieteen näkökulmasta, mitä astrologia kertoo heistä ja mistä kuukauden nimi on peräisin?
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.
Jos olet elokuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Suhtaudutko elämään tavallista positiivisemmin, mutta mielialasi vaihtelevat tiuhaan? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin tutkimukset osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Elokuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat alkupuolen Leijona ja loppukuun Neitsyt. Elokuun 22. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Leijonat, joka kuuluu tulimerkkeihin. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Tulimerkin edustajana Leijona on kunnianhimoinen idealisti, joka unelmoi isosti ja vetää sen vuoksi muita puoleensa. Tulimerkin alla syntyneet maailmanparantajat myös nauttivat siitä, kun muut ihailevat heitä.
Elokuun 23. päivästä eteenpäin syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Neitsyitä. Neitsyt kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.
Jos horoskooppimerkkisi on Leijonat, niin henkieläimesi on – rumpujen pärinää – voimakas, dominoiva ja itsevarma leijona. Leijonan ominaisuuksiin kuuluvat myös älykkyys, reiluus, itsepäisyys ja jopa röyhkeys. Tunnistatko kenties näitä piirteitä itsestäsi tai läheisestäsi?
Elokuun lopulla syntyneet Neitsyet taas voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tuntua Leijonakuninkaan Rafikista, joka on Jylhäkallion arvostettu šamaani eli ennustaja ja parantaja. Neitsyen henkieläin on siis ahkera, nokkela ja neuvokas mandrilli (kuvassa), joka viihtyy ja on parhaimmillaan ryhmässä. Vähemmän mairittelevia ominaisuuksia ovat jääräpäisyys ja tuomitsevuus. Osuuko kuvailu itseesi tai johonkin tuntemaasi Neitsyeen?
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Elokuun lapsien syntymäkukkia ovat miekkalilja (kuvassa) ja unikko, jotka kummatkin symboloivat muistoja ja muistelua.
Jos elokuussa syntymäpäiväänsä viettävälle haluaa viedä kukkia, ovat miekkaliljat loistava valinta. Elokuun onnenkukka miekkalilja ei kaipaa kaverikseen edes korttia, sillä sanat ovat tarpeettomia: miekkaliljan on nimensä mukaisesti tarkoitus lävistää vastaanottajansa sydän ja viestittää näin ihastumisesta. Lävistys tapahtuu toivottavasti vain kuvaannollisesti!
Miekkalilja edustaa myös uskollisuutta, luonteen lujuutta ja korkeaa moraalia. Miekkaliljoja on saatavilla kaikissa sateenkaaren väreissä ja jokainen väri antaa kukille tietenkin oman lisämerkityksensä: punainen symboloi intohimoa, keltainen ystävyyttä ja valkoinen puhtautta.
Unikko sen sijaan symboloi rauhaa, rentoutumista ja palautumista. Toisaalta unikot on antiikin aikana yhdistetty nukkumiseen ja uniin sekä kuolemaan. Siksi se voi olla hieman riskaabeli kukka lahjakimpussa. Kuoleman symboli kuulostaa toki uhkaavalta, mutta taustalla on myös kaunis ajatus: unikon kukkien uskotaan auttavan muistamaan niitä läheisiä, jotka ovat tämän maailman jo jättäneet.
Elokuun syntymäkivi on hennon vihertävä peridootti. Tuon jalokiven on uskottu pitävän sisällään taikavoimia ja parannuskyvyn, joten se on tuonut kantajalleen terveyttä. Lisäksi se on suojannut kantajaansa pahoilta hengiltä ja painajaisunilta sekä karkottavan kateelliset tunteet ja laiskuuden.
Mistä elokuu-sana on peräisin?
Jos heinäkuussa korjattiin talteen heinä ja elokuussa koittaa viljan aika. Maatiloilla tuskin koskaan laiskotellaan, mutta elokuussa ei ainakaan! Varsinais-Suomen Kalannista on peräisin hyvin paikkansa pitävä sananlasku: ”Joka elon aikana makaa, se tulevan kesän aikana kerjää”.
Elo on tarkoittanut monenlaista omaisuutta, muun muassa ruokaa, tavaroita ja kotieläimiä. Pohjois-Suomessa porokarja- tai lauma tunnetaan poroelona. Ehkä kuitenkin tunnetuin elo-sanan merkitys on se, mistä kuukaudenkin nimi on tullut. Se nimittäin tarkoittaa viljaa – kasvavaa, kaadettua tai puitua viljaa. Elo voi myös tarkoittaa itse viljankorjuuta.
Muista suomenkielisten kuukausien nimistä elokuu poikkeaa siten, että sitä ei mainittu Mikael Agricolan vuonna 1544 ilmestyneessä Rucouskiriassa. Suomen kirjakielen isälle elokuu oli mätekw eli kyluökw, jotka – noh – suomeksi ovat mätäkuu ja kylvökuu. Kirjoitettuna elokuu esiintyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1630 julkaistussa Hemminki Maskulaisen virsikirjassa.
Kylvökuu-nimitys tulee siitä, että näihin aikoihin suoritetaan rukiin syyskylvö. Mitä tahansa viljapeltoa voidaan kutsua elopelloksi, mutta osassa Suomea nimitys on vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan ruispeltoa.
Mätäkuu, jota edelleen jonkin verran käytetään, tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin aurinko siirtyy Leijonan tähtimerkkiin. Se juontaa juurensa muinaiseen Mesopotamiaan, jossa tähtitaivaan muutoksen aloittama ajanjakso tunnettiin koiranpäivinä. Kyseessä oli siis koirankuu.
Mätäkuu-nimitys on itse asiassa käännösvirhe, sillä alkujaan Saksassa otettiin käyttöön kaskeamiskuuta tarkoittava Rodenmonat. Tanskalaiset käänsivät Rodenmonatin virheellisesti råddenmånediksi, joka sitten omaksuttiin ruotsin kieleen ja sitä kautta kääntyi suomeksi mätäkuuksi.
Mätäkuu alkaa jo heinäkuun puolella ja usein se on kesän kuumin ajanjakso. Vaikka nimitys on käännösvirhe, sopii se enemmän kuin hyvin kesähelteisiin. Varsinkin ennen kylmälaitteiden keksimistä ruoka pilaantui silloin tavallista nopeammin.
Keisari Augustus ei halunnut jäädä edeltäjänsä varjoon, joten hän muutti elokuun nimen
Monessa kielessä elokuu on jonkinlainen muunnos latinankielisestä Augustus-sanasta.
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Elokuu oli siis vuoden kuudes kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään Sextilis. Caesarin juliaanisessa kalenterissa elokuun nimi säilyi, vaikka siitä tuli tammi- ja helmikuun lisäyksen myötä kahdeksas kuukausi.
Keisari Augustus, Julius Caesarin adoptiopoika ja seuraaja Rooman hallitsijana, koki olevansa edeltäjänsä arvoinen, joten hän nimesi Sextiliksen uudelleen itsensä mukaan. Koska olihan heinäkuu nimetty Julius Caesarin mukaan.
Toki heinäkuu sai nimen Iulius vasta Caesarin kuoltua, kun Rooman senaatti halusi kunnioittaa heinäkuussa syntynyttä suurmiestä. Mutta keisari Augustus koki ilmeisesti alemmuudentuntoa kuuluisaa ottoisäänsä kohtaan. Näin elokuusta tuli Augustus – ja myöhemmin sen monet muunnokset eri kielillä.
Elokuun vauvat ovat suurikokoisia ja heistä kasvaa verrattain pitkiä
Cambridgen yliopiston kliinisen lääketieteen yksikössä tehdyn tutkimuksen mukaan loppukesällä syntyneet vauvat ovat keskimääräistä suurempia ja he ovat aikuisina pidempiä kuin muina vuodenaikoina syntyneet.
Tietenkin perintötekijät ja kasvuympäristö vaikuttavat pituuteen, joten kenenkään elokuussa syntyneen lyhyen henkilön ei pidä ottaa tätä henkilökohtaisesti. Kyse on keskiarvoista.
Tutkijoiden mukaan ”syyllinen” on hyvin todennäköisesti aurinko ja raskauden aikainen D-vitamiinin saanti. Jos auringonvaloa on runsaasti tarjolla raskauden loppuvaiheessa, vaikuttaa se positiivisesti syntymättömän lapsen kasvuun vielä vuosienkin päästä.
Mitä muuta hyvää aurinko saa aikaan?
Elokuussa syntyneet ovat tutkimusten mukaan keskimääräistä positiivisempia ja mieltävät itsensä onnekkaiksi – nämä ominaisuudet johtavat usein menestykseen elämässä.
Yltiöpositiivisuudella on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä kesällä syntyneiden mielialat voivat vaihdella silmänräpäyksessä. Vaikka se voi kanssaeläjien mielestä olla jopa ärsyttävää, ei kyse ole mistään vakavasta. Elokuussa syntyneillä diagnosoidaan kaikkina muina kuukausina syntyneisiin verrattuna vähiten kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa.
On hyvin todennäköistä, että nämä kaikki edellämainitut ominaisuudet ovat tulosta auringonvalon ja sitä kautta D-vitamiinin saannin määrästä.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Huomenna elokuun 3. päivänä on kuukauden paras hetki lähteä telttailemaan ja sielä voi sitten perinteisten aktiviteettien sijaan keskittyä hiusten suoristamiseen, sillä tämä puuha sattuu juuri samaan ajankohtaan.
Suotuisin ajankohta astua avioliittoon on 24.–27. päivänä. Purukalustonkin voi siinä ennen naimisiinmenoa laittaa kuntoon, sillä hammaslääkärikäynti on elokuussa syytä ajoittaa 23. tai 24. päivälle.
Häähumun jälkeen onkin sitten aika palata arkiseen aherrukseen. Elokuun 28. ja 29. päivänä kannattaa aloittaa oluen ja siiderin paneminen, jonka yhteydessä on kuun paras hetki eläinten astuttamiselle ja toisaalta myös teurastamiselle. Sehän on sitten täysin toinen juttu, että kuinka monen arkeen nämä aktiviteetit nykypäivänä kuuluvat.
Lue myös:
-
Oudoimmat3 päivää sittenTop 10 hulluimmat oikeusjutut, jotka kantaja on voittanut – Tyhmä ei ole se, joka pyytää!
-
Yleistieto1 viikko sitten
Marraskuun lapset ovat pessimistisiä atleetteja: Faktoja marraskuusta ja marraskuussa syntyneistä
-
Elämäntapa5 tuntia sitten
Miten ja miksi intohimoinen kielisuudelma liittyy Ranskaan?
-
Oudot uutiset5 päivää sitten
Tällainen on maailman suurin hämähäkinverkko – Hämähäkkien ”megakaupunki” kuhisee elämää
