Yleistieto
Kauheat alkuperäistarinat rakastettujen satujen takana – Nämä eivät sovellu lasten iltasaduiksi!
Rakastettujen satujen alkuperäiset versiot ovat täynnä väkivaltaa, tappamista ja raiskauksia. Hieman eri kaliiberia kuin ne, joita meille on iltasaduiksi luettu.
Monet näistä listan saduista ovat muuntuneet Disneyn animaatioelokuviksi ja sitä kautta lapsien, ja miksei aikuistenkin, rakastamiksi tarinoiksi.
Satujen alkuperät ovat kuitenkin täysin lapsille soveltumattomia. Tai jokainen voi toki päättää itse. Yöunet voivat jäädä näiden tarinoiden jälkeen itsekullakin väliin. Paha ei aina saa palkkaansa eivätkä prinssit ja prinsessat saa onnellisia loppuja. Ja väliin mahtuu ties mitä järkyttävää.
Listafriikki vie lukijansa nyt satujen maailmaan, mutta kuten jo todettua, hyvin erilaiseen kuin se, mihin olemme tottuneet.
Prinsessa Ruusunen
Satu Prinsessa Ruususesta on ikivanha tarina, joka on saanut kirjoittajasta riippuen monta erilaista versiota. Se julkaistiin ensimmäisen kerran kirjallisessa muodossa vuonna 1634, italialaisen kirjailijan Giambattista Basilen kuoleman jälkeen. 1800-luvulla Jacob ja Wilhelm Grimm tekivät sadusta oman versionsa, joka oli Basilen kirjoittamaa tarinaa kevyempi, ja josta Disney muokkasi oman rakastetun klassikkonsa. Hyvä niin, sillä nyt seuraa vähän erilainen Prinsessa Ruusunen.
Basilen Ruususessa pellavan tikku vaivuttaa Talia-nimisen nuoren naisen ikiuneen, mutta paikalle ei saavu pelastava prinssi vaan sattumalta ohikulkeva kuningas. Hän kiipeää tikapuilla Talian huoneeseen ja yrittää herättää nukkuvan kaunokaisen – turhaan.
Kuningas tekee, minkä parhaaksi näkee: raiskaa tajuttoman Talian ja poistuu paikalta. Talia tulee raskaaksi ja synnyttää unissaan kaksoset, joista toinen imee äitinsä sormesta tikun irti. Kun tikku on poissa, Talia herää, kuningas tulee takaisin ja kaksikko rakastuu.
Ongelmana on kuitenkin kuninkaan vaimo, joka ei innostu aviomiehensä suhteesta. Hän suunnittelee keittävänsä kaksoset ja syöttävänsä ne kuninkaalle. Talian hän yrittää polttaa roviolla. Suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään ja kuningatar päätyy itse liekkeihin.
Talia, kuningas ja heidän lapsensa elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Raiskauksesta sun muusta huolimatta.
Pinokkio
Italialaisen Carlo Collodin vuonna 1883 kirjoittama tarina Pinokkiosta ei ole yhtä lämminhenkinen kuin Disneyn versio vuodelta 1940.
Kun Geppetto veistää Pinokkion puhuvasta puusta, karkaa tämä heti kävelemään opittuaan. Poliisi nappaa ilkikurisen pojan, jota luullaan pahoinpidellyksi ja Geppetto päätyy vankilaan.
Kun Pinokkio palaa kotiinsa, on Samu Sirkka siellä varoittamassa häntä houkutuksista ja kehottaa olemaan kuuliaisempi. Pinokkiota ei kiinnosta, vaan hän heittää sirkkaa vasaralla kohtalokkain seurauksin.
Geppetto vapautuu vankilasta ja vaatii Pinokkiota menemään kouluun. Kapinoiva poika myy koulukirjansa mennäkseen katsomaan marionettiteatteria. Jossain vaiheessa Pinokkion veriviholliset kettu ja kissa yrittävät hirttää hänet, mutta haltijan lähettämä haukka pelastaa pojan tukehtumiselta. Disneyn piirretystä tutut aasiksi muuttumiset ja nenän kasvamiset ovat toki myös mukana alkuperäisessä sadussa.
Tarina kuitenkin päättyy onnellisesti, kun Pinokkio pelastaa Geppetton kauhistuttavan hain vatsasta, ryhdistäytyy kaikkien seikkailujensa jälkeen ja muuttuu oikeaksi pojaksi.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Grimmin veljesten tarina Lumikista on paljon synkempi kuin Disneyn versio; tämä trendi on teille lukijoille jo tainnut tulla selväksi. Siinä ilkeä kuningatar, Lumikin äitipuoli, määrää metsästäjän viemään kauniin prinsessan syvälle metsään, tappamaan hänet ja tuomaan hänen maksansa ja keuhkonsa mukanaan.
Metsästäjä kuitenkin säästää Lumikin hengen ja vie kuningattarelle tappamansa villisian sisäelimet. Ne kuningatar keittää suolaliemessä ja syö hyvällä ruokahalulla.
Myöhemmin kuningattarelle selviää taikapeilin välityksellä, että Lumikki onkin hengissä, ja hän yrittää kahdesti päättää tämän päivät. Epäonnistuneiden salamurhayritysten jälkeen kuvaan astuu meidän kaikkien tuntema tarina myrkytetystä omenasta, seitsemästä kääpiöstä ja lasisesta arkusta. Lopulta Lumikki päätyy yhteen uljaan prinssin kanssa ja häihin on kutsuttuna kaikki muut paitsi ilkeä kuningatar, joka jälleen kuvittelee päässeensä tytärpuolestaan eroon.
Kuningatar kuitenkin saapuu hääjuhlaan kuokkimaan tietämättä lainkaan, kuka taikapeilin ”maassa kaunehimmaksi” julistama morsian on. Rangaistuksena kaikesta vehkeilystä kuningatar pakotetaan laittamaan jalkaansa tulikuumat rautakengät ja tanssimaan kuolemaansa saakka. Aikamoinen loppuillan kohokohta!
Pieni merenneito
Pieni merenneito on tanskalaisen Hans Christian Andersenin kirjoittama, vuonna 1837 julkaistu, synkkä tarina mahdottomasta rakkaudesta. Sadussa ollaan tunnelmaltaan melko kaukana Disneyn vuoden 1989 sovituksesta: Merenelävät eivät laula ”Aalloilla siis”, eikä Ariel saa prinssiä tai onnellista loppua.
Andersenin tarinassa merenneidot saavat nousta pintaan täytettyään 15 vuotta, ja tarinan päähenkilö, kutsutaan häntä selvyyden vuoksi Arieliksi, näkee ensimmäisellä kerrallaan komean prinssin ja pelastaa tämän hukkumiselta. Rakastunut Ariel kuulee isoäidiltään, että kun ihmiset kuolevat, pääsevät he iankaikkiseen taivaaseen, mutta merenneidot sen sijaan muuttuvat meren vaahdoksi.
Rakkaudentuskissa piehtaroiva merenneito lähtee tapaamaan merinoitaa, joka lupaa antaa Arielille jalat sillä ehdolla, että tämä antaa vastineena äänensä ja kielensä. Kaiken kukkuraksi jokainen askel tuntuisi siltä, kuin lukuisat veitset uppoaisivat jalkapohjiin eikä hän liioin voisi ikinä palata merenneidoksi. Prinssin olisi myös rakastuttava Arieliin, tai tämä muuttuisi sieluttomaksi vaahdoksi, jos prinssi jonain päivänä astuisi avioon jonkun muun kanssa.
Arielin mielestä diili oli reilu.
Asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti ja henkilöllisyyksissä sekoillut prinssi menee naimisiin toisen naisen kanssa. Murheen murtama Ariel saa vielä mahdollisuuden pelastaa itsensä, kunhan tappaa prinssin ja vuodattaa tämän verta jaloilleen. Siihen hän ei suostu, vaan tappaa itsensä ja muuttuu vaahdoksi. Epäitsekkyytensä vuoksi hän kuitenkin saa mahdollisuuden tehdä 300 vuoden ajan hyviä asioita henkiolentona, ja ehkä siten päästä lopulta taivaaseen.
Topi ja Tessu
Topi ja Tessu on monien rakastama Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1981. Se pohjautuu Daniel P. Mannixin vuonna 1967 julkaistuun romaaniin nimeltään Kettu ja koira.
Kirjassa Topi-kettu kasvaa metsästäjän perheen kanssa, mutta kun luonto alkaa kutsua, karkaa se omistajaltaan vapauteen. Topi palaa kuitenkin silloin tällöin kiusaamaan perheen koiria ja esittelee metsässä oppimiaan taitoja. Eräänä päivänä metsästäjän paras ajokoira pääsee ketjustaan irti ja ajaa Topia takaa lähellä rautatiekiskoja. Topi väistää lähestyvän junan, mutta koira jää alle.
Metsästäjä ottaa elämäntehtäväkseen kostamisen ja Topin nappaamisen. Pakkomielteiseksi yltyvä saalistus ei tuota tulosta, vaikka ammutuiksi joutuvat Topin kaksi poikuetta ja lopulta myös sen kumppani.
Metsästäjä ratkeaa ryyppäämään ja menettää kaikki muut koiransa paitsi Tessun. Mies päättää myrkyttää kettuja, mutta kun paikallinen lapsi joutuu aineen uhriksi, järjestää hän valtavan operaation Topin nappaamiseksi.
Metsästäjä ei ikinä onnistu Topia ampumaan, mutta lopulta kettu kuolee uupumukseen Tessu-koiran ajettua sitä väsymättä takaa. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen ja metsästäjä alkoholisoituu entisestään. Kirja päättyy siihen, kun metsästäjä valmistautuu ampumaan kättään luottavaisena nuolevan Tessun.
Aika paljon saa juonta venyttää siihen tarinaan, jossa ketunpoikasesta ja koiranpennusta tulee ikuisesti parhaat ystävät.
Punahilkka
Punahilkka on 1100-luvulta peräisin oleva eurooppalainen kansantarina, joka teki läpimurtonsa ranskalaisen kirjailijan Charles Perraultin satukokoelmassa vuonna 1697. Perrault oli ensimmäinen, joka puki päähenkilön punaiseen hilkkaan.
Aiemmissa versioissa paha susi tappoi Punahilkan isoäidin, pilkkoi tämän paloiksi ja laski veren viinipulloon. Isoäitiä imitoiden susi kehotti vierailulle tullutta Punahilkkaa syömään. Tyttö tietysti tottelee ja tekee illallisen mummonsa jäänteistä. Sitten susi kehottaa tyttöä riisuutumaan, polttamaan vaatteensa ja tulemaan kanssaan sänkyyn. Kansantaru loppuu siihen, kun susi syö Punahilkan.
Perraultin tarinassa tyttö ei paista isoäitinsä lihasta pihvejä, mutta hyppää peiton alle viekkaan suden kanssa ja tarina päättyy siihen, kun Punahilkka tulee suden syömäksi. Kirjailija on kertonut, että kirjoitti sadun nimenomaan varoittaakseen nuoria ja kauniita tyttöjä kaikista oudoista saalistajista. Eikä hän viitannut eläimiin vaan helppoja ja luottavaisia uhreja vaaniviin ihmisiin.
Tunnetuimmassa Punahilkka-sadussa, joka on Grimmin veljesten käsialaa, tyttö ja isoäiti pelastuvat, kun metsästäjä leikkaa suden vatsan auki ja kokonaisena pysynyt kaksikko pääsee vapauteen.
Tuhkimo
Satu Tuhkimosta on vanha kansantarina, jota on kerrottu ympäri maailman hieman eri versioina. Ensimmäinen kirjallinen tuotos on ajanlaskumme alkuvaiheilta, Kreikasta, ja toinen vanha versio on peräisin Kiinasta vuodelta 860.
Grimmin veljesten versio vuodelta 1812 on kuitenkin ehkä tunnetuin. Siinä tutustutaan ilkeään äitipuoleen ja äärimmäisen raskaisiin sisarpuoliin eikä Tuhkimon isä piittaa tyttärensä kohtelusta tippaakaan.
Haltijakummia Grimmin veljesten tarina ei tunne, vaan Tuhkimo esittää toiveensa tanssiaisista äitinsä haudalla kasvavalle puulle. Kaunis puku ja lasikengät ilmestyvät kuin tyhjästä ja tanssiaiset sujuvat hyvin puoliyöhön asti.
Kun prinssi kiertää testailemassa tippunutta jalkinetta kaikkien valtakunnan neitojen jalkoihin, päätyy hän toki myös Tuhkimon perheen kotiovelle. Sisarpuolten jalat eivät kuitenkaan mahdu siroon kenkään, joten ensimmäinen heistä leikkaa varpaansa pois. Prinssi lähtee viemään väärää neitoa linnaansa, mutta pirulliset kyyhkyt laulavat huijauksesta ja paljastavat silvotut jalat. Toinen ilkeistä sisarpuolista leikkaa itseltään kantapäät ja taas prinssi luulee löytäneensä mielitiettynsä. Linnut ovat kuitenkin jälleen asialla.
Kun Tuhkimo viimein kokeilee – tuossa vaiheessa jo epäilemättä verta täynnä olevaa – lasikenkää, sopii se tietysti täydellisesti, ja pariskunta alkaa suunnitella häitään. Juhlassa ilkeät sisarpuolet saavat vielä kerran kokea prinssin kyyhkysten mahdin, kun ne nokkivat huijareilta silmät päästä.
Lue myös:
Yleistieto
Sudoku, nolla, valintamyymälä: Nämä keksinnöt ovat huomattavasti uudempia, kuin olisit uskonut – osa 1
Tällä listalla aiheena ovat keksinnöt ja nyt Listafriikki esittelee asioita ja esineitä, jotka ovat huomattavasti tuoreempia, kuin voisi kuvitella.
Lista on vähän kuin jatko-osa muutaman viikon takaiselle 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella -listalle, mutta nyt käännetään aikakäsitys toiseen suuntaan, kuten otsikostakin voi jo päätellä.
Nyt listalle pääsevät muun muassa sudoku, kaupat ja kiltti. Miten vanhoja uskoisit noiden olevan? Kohta ei tarvi enää veikkailla, vaan lähdetään pidemmittä puheitta listan pariin – veikkaan, että edessä voi olla yllätyksiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset keksinnöt ovat luvassa myöhemmin.
Sudoku
Mitä ajatuksia tulee mieleen sanasta sudoku? Itsellä mielikuva liittää johonkin vuosisatojen päähän ja tietenkin Japaniin. Kummatkin olettamukset ovat virheellisiä, sillä sudoku keksittiin Yhdysvalloissa vuonna 1979!
Erilaisia numeroihin perustuvia pulmatehtäviä oli toki ollut aiemminkin, mutta ensimmäinen 9 × 9 -ruudukko, jossa on muutamia esitäytettyjä ruutuja, ilmestyi newyorkilaisessa Dell Puzzle Magazines -lehdessä vuonna 1979. Tehtävän nimi oli Number Place eli suoraan suomennettuna Numero Paikka, ja sen oli laatinut eläkkeellä ollut arkkitehti ja pulmatehtävien ystävä Howard Garns.
Japanilainen älytehtävien laatija Maki Kaji kiinnostui Garnsin tehtävistä ja rupesi suunnittelemaan sellaisia itsekin. Japanissa ilmestyneeseen lehteensä Kaji muutti pelille nimeksi sudoku, ja nousevan auringon maan kansalaiset pääsivät täyttämään sudokuja vuonna 1984. Länteen sudokut palasivat 2000-luvun alussa, kun uusiseelantilainen Wayne Gould kehitti tietokoneohjelman, joka valmisti sudokuja massatuotantona.
Sudokut saivat muutamaksi vuodeksi koko maailman polvilleen ja kaikki varmasti luulivat ratkovansa ikiaikaisia, japanilaisia älytehtäviä. Täällä ainakin nousee yksi käsi.
Kanadan lippu
Kanadan lippu on sellainen, jonka varmasti kaikki tunnistavat ja osaavat yhdistää oikeaan maahan. Sen kohdalla ei kansalaisuutta tarvitse arpoa, vaikka eri maiden lippujen tuntemus ei olisikaan parasta A-luokkaa.
Heinäkuun 1. päivänä vuonna 1867 perustettiin maa nimeltään Kanada, josta kuitenkin tuli saman arvoinen valtio Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa vasta vuonna 1931. Täydellisesti itsenäinen maasta tuli vasta vuoden 1982 perustuslakimuutoksen myötä, jolloin viimeiset hallinnolliset siteet entiseen siirtomaavaltaan poistettiin. Eli yllättävän nuori on Kanada itsessäänkin.
Mutta jos ajatellaan, että maa muodostettiin yli 150 vuotta sitten, on punavalkoinen vaahtaranlehtilippu otettu käyttöön todella myöhään, vasta vuonna 1965! Sitä ennen käytössä oli Red Ensign, Ison-Britannian kauppalaivaston lippu, koristeenaan neljän perustajamaan – Englannin, Skotlannin, Irlannin ja Ranskan kuningaskunnan – vaakunat. Kolme vaahteranlehtä kuvasi tietenkin uutta, muodostettua maata.
Eli vaahteranlehti oli jo kauan toiminut Kanadan symbolina, mutta vuonna 1965 siitä tuli lopullisesti kansallinen tunnus uuden lipun myötä.
Nolla
Ykkösen uskotaan olleen ensimmäinen ihmisten käyttämä numero, sillä yli 20 000 vuotta vanhoista luista on löytynyt merkkejä, jotka viittaavat jonkinlaiseen kirjanpitoon. Se tietysti on ihan maalaisjärjelläkin pääteltävissä, että ykkönen, vaikka sillä ei todennäköisesti mitään nimeä ollutkaan, oli ensimmäinen numero.
Sitten tullaankin rutkasti ajassa eteenpäin ja nykyisen Irakin alueella sijainneen Sumerin korkeakulttuurin kukoistuksen vuosiin 3000-luvulle eaa. Sumerin alueella sijaitsivat mahdollisesti maailman ensimmäiset kaupungit ja siellä syntyivät niin pyörä kuin kirjoitustaitokin.
Sumerilaiset alkoivat myös ensimmäisinä käyttää muitakin numeroita kuin ykköstä ja siellä matematiikka sekä syntyi että otti tieteenä valtavia harppauksia. Mutta nollaa he eivät käyttäneet. Niin kuin eivät ketkään muutkaan vuosituhansiin.
Babylonialaiset jättivät 200-luvulla eaa. esimerkiksi luvussa 4807 tyhjän kohdan siihen, missä nykyään on nolla. Koska se johti helposti sekaannuksiin, alkoivat he merkitä tyhjän kohdan sijasta numeroiden väliin kolmion mallisen kuvion. Sekään ei ollut numero, vaan vain laskemista selkeyttävä merkki.
Taas tultiin vuosisatoja eteenpäin.
Noin vuoden 350 tienoilla mayat alkoivat käyttää varsinaista numeerista nollaa, mutta hekään eivät käyttäneet sitä monimutkaisissa laskuissaan. Vasta 400-luvulla numero nolla, 0, sellaisena kuin me sen nykyään tiedämme, keksittiin Intiassa. Numerot ja matematiikka olivat olleet olemassa tuhansia vuosia ilman nollaa.
Intialaista nollaa pidetään yhtenä ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä, sillä se oli täysin välttämätön modernin matematiikan ja fysiikan kehittymiselle – ja sitä myöten lähes kaikelle, mitä ympärillämme tapahtuu.
Valintamyymälä
Valintamyymälä, itsepalvelumyymälä, market tai ihan vain kauppa. Tuo arkipäiväinen instituutio on varsin nuori keksintö. Kaikkea ei aiemmin saanut saman katon alta ja erityisesti kaupungeissa ihmiset hakivat lihan lihakaupasta, leivän leipomosta ja kuivatuotteet sekatavarakaupasta.
Toinen suuri ero nykyisenlaiseen kauppaan on se, että vasta melko hiljattain asiakkaat ovat saaneet kiertää ostoksilla korin tai kärryn kanssa itsekseen. Itsepalveluperiaatetta ennemmin asiakas meni kauppaan ja ojensi ostoslistan kauppiaalle, joka sitten keräsi halutut tuotteet kasaan asiakkaan odottaessa.
Itsepalvelukäytännön keksijänä pidetään Clarence Saundersia, yhdysvaltalaista ruokakauppiasta, joka avasi Memphisiin vuonna 1916 ensimmäisen itsepalveluun perustuvan kaupan. Ajatus Piggly Wiggly -valintamyymälän takana oli se, että kun asiakkaat keräävät itse ostoksensa, tulee henkilöstökuluissa säästöä.
Itsepalvelumyymälät alkoivat levitä Yhdysvalloissa ja toisen maailmansodan jälkeen ne löysivät tiensä Eurooppaan; ensin Ruotsiin, Saksan liittotasavaltaan, Ranskaan ja Belgiaan. Suomeen, tarkemmin sanottuna Poriin, ensimmäinen itsepalvelumyymälä tuli vuonna 1949. Sitä pidettiin tuhoon tuomittuna ja täysin hulluna konseptina; toisin kävi.
”Kaikki saman katon alta” -myymälät syntyivät Yhdysvalloissa 1930-luvulla ja levisivät Eurooppaan samaan aikaan itsepalveluperiaatteen kanssa. Sodan runtelemassa Euroopassa ihmiset eivät lämmenneet ajatukselle supermarketeista, ja esimerkiksi Isossa-Britanniassa, jossa ensimmäinen supermarket avautui vuonna 1948, tuotteiden ottaminen hyllyistä itse tuntui asiakkaista epäkohteliaalta ja valikoiman suuri määrä tyrmistytti ihmisiä. Vielä 1950-luvulla supermarkettien markkinaosuus kaikista ruokaostoksista oli vain muutamia kymmeniä prosentteja.
Mutta niin vain maailma on muutamissa vuosikymmenissä muuttunut ja nyt on vaikea kuvitella, että yhdestä ruokakaupasta ei saisi lähes kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa muun muassa sen, että kauanko autolla olisi hyvä ajaa, kun se on seissyt kauan pakkasessa?
Koska olemme talvisissa tunnelmissa, niin lisäksi saamme vastauksen siihen, että kuka keksi lumikolan. Se ei olekaan suomalainen keksintö, niin kuin moni voisi olettaa!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämän kertaisia lukijoiden kysymyksiä!
Kauanko autolla olisi hyvä ajaa, kun se on seissyt kauan pakkasessa?
Kuva: Pixabay
Kun pihalla on jäätävän kylmä ja paukkuva pakkanen, on pikainen pyrähdys lähikauppaankin houkuttelevaa tehdä autolla. Se ei kuitenkaan ole viisasta, sillä jatkuvat lyhyet ajot – varsinkin pakkaskelillä – ovat myrkkyä auton akulle.
Akun varaustila nimittäin laskee kylmässä ja tämän lisäksi käynnistäminen kuluttaa kovalla pakkasella enemmän virtaa. Vaarana siis on, että matka tyssää lyhyeen, kun akku hyytyy.
Kauanko autolla sitten olisi syytä ajaa, jotta akku pääsee latautumaan?
Heti käynnistämisen jälkeen akku on vielä kylmä, eikä ota virtaa vastaan. Siksi akun täytyy lämmetä tarpeeksi, jotta latautuminen pääsee edes alkuun. Välillä tulisi siis ajaa pidempiä matkoja – ihan vain auton akun vuoksi. Ja tuo riittävä aika on vähintään 30 minuuttia. Myös auton sisätilojen lämmitin on paukkupakkasilla akkua säästävä väline, sillä sen käyttäminen vähentää auton oman lämmittimen tarvitseman sähköenergian tarvetta.
Kuka keksi lumikolan?
Käsi pystyyn ne, jotka luulivat lumikolan olevan suomalainen keksintö! Listafriikki ilmoittautuu ensimmäisenä.
Lumen luomiseen on ollut välineitä varmasti niin kauan kuin ihminen on asunut lumisissa olosuhteissa. Pitkään käytössä oli erilaisia lapioita, mutta niin kuin jokainen lumitöitä tehnyt tietää, on niillä työskentely raskasta puuhaa. Näin ajatteli myös lumikolan patentin ensimmäisenä saanut yhdysvaltalainen Frank D. Rugg, joka patenttihakemuksessaan kirjoitti: lapiolla lumen nosteleminen ei sovi ”sydänvaivaisille”.
Rugg oli kehittänyt lumikolan 1920-luvulla ja patentti hänelle myönnettiin kesäkuun 24. päivänä vuonna 1930. Suurin ero lapioon verrattuna oli tietenkin lumikolan kahva eli putkiaisa, joka mahdollisti yhä suuremman kuupan, jolla sitten onnistui isonkin lumikuorman työntäminen.
Rugg toki kutsui ideaansa vielä lapioksi ja se oli tehty osittain puusta, mutta jostainhan se on aloitettava. Ruggin kehittämän mallin jälkeen monet ovat uudistaneet lumikolaa kevyempään, luistavampaa ja ergonomisempaan suuntaan.
Lue myös:
Yleistieto
Joulukuun lapset ovat harvinaisia ja todellisia joulun ihmeitä – Viihdettä ja faktoja joulukuusta!
Vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin ja siksi on luvassa faktoja joulukuusta! Kerromme muun muassa sen, miksi joulun lapset ovat todellisia ihmeitä.
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa. Faktojen vastapainona tarjoilemme myös muun muassa henkieläimiä ja onnenkiviä.
Jos olet harvinainen tapaus eli joulukuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Joulukuun 21. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Jousimies. Loppukuun ajan synttäreitään viettävät ovat Kauriita. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Jousimies on muiden ihailusta nauttiva tulimerkki. Tulimerkki on kunnianhimoinen ja idealistinen maailmanparantaja, jonka seuraan muut luonnostaan hakeutuvat. Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.
Minkälaisia henkieläimiä joulukuussa syntyneillä sitten on?
Kuun alkupuoliskon synttärisankarit voivat ammentaa voimia hyvin eksoottisesta ja äärimmäisen harvinaisesta otuksesta: przewalskinhevosesta.
Kuten jo kertaalleen luonnosta sukupuuttoon kuolleeksi julistettu villihevoslaji, niin myös joulukuun alussa syntyneet nauttivat vapaudesta ja avarasta ympäristöstä. Przewalskinhevosen henkieläimekseen saaneet ovat seikkailunhaluisia, urheita ja rakastavat oppia uutta. He ovat myös kilpailunhaluisia, omapäisiä ja impulsiivisia.
Vaan eivätpä jää Kauriit eksoottisuudessa kakkoseksi, sillä loppukuusta syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Hyppypäästäiset ovat afrikkalainen nisäkäslahko, jonka sukulaisuus muihin nisäkkäisiin on epäselvä: niitä on pidetty esimerkiksi sorkkaeläinten, kuten kirahvien ja valaiden, sekä jäniseläinten sukulaisina ja uusimpien tutkimusten mukaan ne saattavatkin kuulua samaan ryhmään norsujen ja merilehmien kanssa. Joka tapauksessa varsin erityisiä pikkuotuksia.
Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Vuoden viimeisen kuukauden syntymäkukkia ovat joulutasetti ja piikkipaatsama eli orjanlaakeri.
Vaikka narsisseihin kuuluvan joulutasetin yhdistäisi ennemminkin kevääseen ja pääsiäiseen, niin kasvin saa käsiteltyä (huijattua) kukkimaan myös jouluna. Valkoiset narsissit symboloivat puhtautta, kunnioitusta ja pyyteetöntä rakkautta.
Piikkipaatsaman kanssa sen sijaan ei tarvitse arpoa: se on todellakin jouluinen kukka. Punamarjainen piikkipaatsama symboloi onnellista perhe-elämää, toivoa, vaurautta ja hedelmällisyyttä. Monissa eri kulttuureissa sitä on käytetty karkottamaan pahoja henkiä. Ison-Britannian alueella piikkipaatsama on suosittu joulunajan koriste, mutta toisaalta paikallisen kansanperinteen mukaan pensaan kaataminen tuo huonoa onnea.
Syntymäkivien kohdalla mennään vahvasti sinisen eri sävyihin, sillä joulukuussa syntyneiden onnenkiviä ovat turkoosi ja tansaniitti.
Turkoosilla on uskottu olevan sekä mieltä että kehoa parantavia voimia. Monessa eri kulttuurissa turkoosin on katsottu tuovan menestystä ja vaurautta sekä onnellisuutta, rauhaa ja turvaa.
Valosta riippuen sinisen ja violetin eri sävyissä hehkuva tansaniitti tuo kantajalleen tyyneyttä ja rauhallisuutta hankalissa tilanteissa. Lisäksi sen uskotaan avaavan yhteyden korkeampaan tietoisuuteen ja parantavan siten vaistoja ja havainnointikykyä.
Joulukuu oli aiemmin talvikuu
Suomenkieliset kuukausien nimet mainittiin ensimmäisen kerran Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaistussa Rucouskiriassa. Elokuu ja joulukuu olivat ainoat kuukaudet, joista Agricola käytti eri nimityksiä suomenkielisen kalenterin sisältäneessä kirjassa. Elokuu oli mätekw tai kyuökw eli mätäkuu ja kylvökuu. Joulukuu oli yhtä lailla olosuhteita kuvaavasti talvijkw eli talvikuu.
Ensimmäinen kirjallinen merkintä joulukuusta on peräisin vuodelta 1548 eli todennäköisesti se oli talvikuun kanssa samanaikaisessa käytössä.
Joulukuu on tietenkin saanut nimensä yhdestä vuoden suurimmasta juhlasta eli joulusta. Itse joulu-sana taas on lainattu ruotsin kielestä. Aiemmin kuukauden nimi oli myös ruotsiksi julmånad, mutta se muutettiin monen muun kielen lailla latinasta lainatuksi decemberiksi.
December
Joulukuu on monella kielellä december tai jotain hyvin samantapaista, kuten jo äskeisessä kohdassa mainittiin. December-sana viittaa joulukuun paikkaan vuoden kymmenentenä kuukautena; kymmenen on latinaksi decem. Mutta, mutta: joulukuuhan on vuoden 12. kuukausi!?
Tämä erikoisuus kaikissa loppuvuoden kuukausien nimissä johtuu ikivanhasta kymmenkuukautisesta kalenterista. Sitä käytettiin Rooman valtakunnassa, ennen kuin Julius Caesarin käskystä kehitettiin juliaaninen kalenteri karkauspäivineen.
Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Joulukuu oli siis vuoden kymmenes kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään December. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Joulun lapsi on todellinen ihme
Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että joulukuussa syntyy kaikkein vähiten lapsia; eikä Suomi ole poikkeus. Syitä tähän voi olla monia: perheenlisäystä suunnitellaan niin, että lapsi ei syntyisi pimeänä ja kylmänä vuodenaikana, tai sitten kyse on biologiasta – raskaus ei käynnisty yhtä helposti pitkän talven jälkeen, kun D-vitamiinin tuotanto on alhaisimmillaan vähäisen auringonvalon vuoksi.
Kaikkein vähiten lapsia syntyy jouluaattona ja joulupäivänä, mitä osittain selittää se, että suunniteltuja keisarileikkauksia ja synnytysten käynnistämisiä tehdään pääasiassa vain arkipäivisin.
Vaikka jouluna syntymäpäivien viettäminen saattaakin jossain kohtaa sapettaa, niin muista, että olet todellinen ihme!
Joulukuussa syntyneet pärjäävät hyvin koulussa
Voisi kuvitella, että loppuvuodesta syntyminen olisi ennemminkin haitta luokkatovereihin verrattuna, mutta näin ei ole. Joulukuussa syntyneet ovat kaikkia muita nuorempia, mutta se ei näy koulumenestyksessä negatiivisesti – päin vastoin.
Vaikka alku voi olla vähän hankala, ovat joulukuussa syntyneet keskimääräisesti luokkiensa priimuksia, kun peruskoulu tulee päätökseen.
Ei siis kannata olla huolissaan, kun oma kuusivuotias astuu ekalle luokalle: hän tulee ainakin tilastojen valossa pärjäämään luokkakavereitaan paremmin!
Ehkä tulevaisuudessa siintää ammatti hammaslääkärinä, sillä erään brittitutkimuksen mukaan hammashoidon parissa työskentelee prosentuaalisesti eniten joulukuussa syntyneitä.
Joulukuun lapset ovat aamuvirkkuja
Tutkimusten mukaan joulukuussa syntyneet ovat aamuihmisiä. He tykkäävät herätä aikaisin ja myös nukkumaan mennään aiemmin. Liekö jotain syytä sillä, että he ovat syntyneet vuoden pimeimpänä aikana, jolloin aurinko vain käväisee horisontin yläpuolella – jos sitäkään.
Oli syy mikä tahansa, niin kun muut vielä vetelevät hirsiä, ovat joulukuun lapset jo täydessä tohinassa.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Joulukuussa varmasti aika moni aikoo leipoa. Niille, jotka eivät ole synnynnäisiä jauhopeukaloita, ovat joulukuun 16.-17. päivä kaikkein suotuisinta aikaa tarttua kaulimeen. Ja sehän on mitä parhain ajankohta joulupöydän antimia mietittäessä.
Hammaslääkärissä kannattaa käydä juuri ennen jouluun rauhoittumista 20.-22. päivänä. Ja saman tien siinä voi lopettaa myös tupakanpolton; hampaiden huolto ja savuttomuus menevät muutenkin vähän käsi kädessä.
Jouluaatto on kuukauden paras päivä mennä naimisiin, mikä vaikuttaa hieman kyseenalaiselta. Ellei kyseessä ole läheisen perheenjäsenen häät, niin tuskin kukaan mielellään viettää jouluaattoa häissä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miten rakko syntyy ja miksi ihmiselle tulee rakkoja. Harva asia kehossa tapahtuu ilman hyvää syytä ja näin on myös rakkojen laita.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miten rakko syntyy?
Aloitetaan vastaamalla siihen, että miten rakko syntyy.
Ihon pintakerros on nimeltään orvaskesi eli epidermis. Orvaskesi jakautuu myös kerroksiin, joita on ihon paksuudesta riippuen neljä tai viisi: tyvikerros, okasolukerros, jyväiskerros, kirkassolukerros (vain paksussa ihossa), ja marraskesi.
Jalkapohjat ja kämmenet ovat karvattomia ja erityisen kuluvia ihoalueita, joten niillä orvaskesi paksumpi. Näillä ihoalueilla varsinkin jyväiskerros sekä keratisoituneista ja kuolleista soluista koostuva marraskesi ovat tavallista paksumpia. Koko orvaskesi on jalkapohjien ja kämmenten alueella tukevasti kiinni alla olevassa verinahassa, joten tällaiselle ihoalueelle kohdistuva paine ja venyminen aiheuttavat mikrorepeämiä okasolukerroksessa.
Jos hankaus vain jatkuu, syntyy mikrorepeämiä yhä enemmän ja lopulta ne yhtyvät toisiinsa muodostaen tyhjän ”onkalon”. Vähitellen vaurioitunut alue täyttyy kudosnesteellä. Näin on syntynyt rakko.
Kaikille ei tule samalla tavalla rakkoja
Toisille ihmisille rakkoja tulee helpommin kuin toiselle. Rakon syntymiseen vaikuttavat sekä ihotyyppi että kitkakerroin.
Perintötekijät määrittävät sen, minkälaista venytystä ja painetta iho kestää. Luonnollisesti sellaiseen ihoon, joka ei kestä voimakasta venytystä, syntyy helpommin rakkoja.
Usein rakkoja muodostuu juuri jalkoihin, kun kengät hankaavat. Kengissä syntyvä kuuman kostea mikroilmasto on täydellinen rakkojen muodostumiselle, sillä nihkeässä ihossa on korkeampi kitkakerroin kuin kuivassa tai ihan märässä ihossa.
Kitka on vastustava voima, joka johtuu pintojen epätasaisuudesta. Liikevastus ilmenee, kun kaksi pintaa liikkuu vastakkain. Kitka on alhaista, kun liikkuminen on liukuvaa, mutta se lisääntyy, kun pinnat pyrkivät tarttumaan toisiinsa.
Hengittämättömissä kengissä jalat hikoilevat enemmän, mikä entuudestaan lisää kitkaa, aiheuttaa ihon venymistä ja näin myös riskiä rakon syntymiseen.
Jalkapohja on muutenkin ihanteellinen paikka rakon muodostumiselle, sillä jalkaterän ja kengän väliin syntyy kohtisuora paine. Oman lisänsä tarjoavat vielä jalkaterän luut, jotka liikkuvat askeleen vaiheesta riippuen eteen- ja taaksepäin. Myös luiden jatkuva liike venyttää ihoa, mikä on täysin normaalia – ihon venymistä tapahtuu jokaisella askeleella.
Jalkaterän iho ja muut kudokset kestävät hyvin hakausta ja painetta, mutta liian voimakkaana, pitkään jatkuessa ja sopivissa olosuhteissa riski rakon syntymiselle kasvaa.
Miksi rakko syntyy?
Sitten päästään vihdoin siihen erityisen mielenkiintoiseen kysymykseen, eli miksi rakko syntyy.
Kuten alussa jo mainittiin, ei kehossa oikein mikään reaktion tapahdu ilman hyvää syytä. Rakkojenkin suhteen on näin. Ne ovat nimittäin yksi kehon puolustautumiskeinoista! Ihon uloimpaan kerrokseen muodostuvat kudosnesteen täyttämät taskut suojaavat alla olevia ihokerroksia.
Rakon muodostuminen ehkäisee vaurion leviämisen syvemmälle kudoksiin ja toisaalta rakon alla olevalla iholla on suojatyynyn ansiosta aikaa parantua ja uusiutua.
Rakko voi syntyä myös palovammaan ja paleltumaan
Kuumuudesta ja kylmyydestä aiheutuvat rakot ovat niin ikään puolustusmekanismi. Keho suojaa alempia kudoksia lämpötilan aiheuttamilta vaurioilta. Se on valmis uhraamaan uloimman kerroksen, jotta vauriot eivät pääse leviämään syvemmälle. Samasta syystä voimakkaat kemikaalit voivat aiheuttaa rakkoja.
Palovammojen suhteen rakon muodostumisaika auttaa vamman luokittelussa. Ihon pintaan välittömästi nouseva rakko viittaa toisen asteen palovammaan, mutta jos rakko syntyy joidenkin päivien kuluessa, on kyse ensimmäisen asteen palovammasta.
Mitä rakossa tapahtuu?
Kun rakko syntyy, uhraa iho koko marraskeden, kirkassolukerroksen, jyväiskerroksen sekä osan okasolukerrosta. Ensimmäisen vuorokauden aikana rakon alle alkaa muodostua uusia ihosolukerroksia. Koko paranemisprosessi kestää noin viisi päivää, jonka aikana rakon neste imeytyy kudokseen ja uhrattu solukerros irtoaa.
Useimmat tietävät, että rakkoa ei tule puhkaista, sillä se lisää tulehdusriskiä ja paranemisprosessi voi häiriintyä. Kivuliaskin rakko on muodostunut tarkoituksella ja sinun parastasi ajatellen, joten sen on syytä antaa tehdä tehtävänsä.
Myös tulinen ruoka voi aiheuttaa rakkoja
Chilissä tulisuutta aiheuttava aine on kapsaisiini, joka huijaa aivoja luulemaan, että suussa on jotain polttavaa. Vaikka näin ei tietenkään ole, reagoi keho uhkaan suojelemalla itseään, jotta kudokset eivät vaurioidu.
Lue myös: Top 10 maailman tulisimmat chilit ja muita polttavia chilifaktoja
Koska kapsaisiini sitoutuu samoihin reseptoreihin, jotka aktivoituvat lämmöstä ja hankauksesta, on elimistön vastekin samanlainen: uhrataan uloimmat solukerrokset, jotta vauriot eivät leviä syvempiin kudoksiin. Kudosnesteen täyttämät tyynyt ”imevät” kapsaisiinin poltteen.
Näin ei tietenkään käy tulista ruokaa syödessä, joten pelko pois! Jotta suuhun muodostuisi rakkoja, on maisteltava raakoja chilejä, joiden tulisuus nousee yli kahden miljoonan Scovillen asteikolla. Normaalissa ruoanlaitossa käytetään chilejä, joissa tulisuus on muutamia tuhansia tai kymmeniätuhansia Scovillen asteikolla.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tänään sitä, että miksi kuumeessa paleltaa. Sehän on melko kummallista, että kehon lämpötila nousee, mutta silti viluttaa!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kuumeessa paleltaa?
Kuumeen nouseminen on kaikille tuttu juttu ja vilunväristykset ovat siitä usein ensimmäinen merkki. Kehon lämpötila nousee, mutta hieman ristiriitaisesti silloin täytyy kietoutua vilttiin ja juoda jotain lämmintä.
Nyt paneudumme oikein huolella tuohon kysymykseen, että miksi kuumeessa paleltaa.
Terveyskirjaston mukaan kuume eli pyreksia on elimistön lämmönsäätelymekanismin häiriöstä johtuva elimistön normaalia korkeampi lämpötila, jota on mahdollista alentaa kuumelääkkeellä. Ja mikäs sen häiriön sitten aiheuttaa?
Kuumereaktion saavat aikaan kehon omat tai ulkopuolelta tulevat pyrogeenit. Erityisesti tiettyjen bakteerien lipopolysakkaridit ovat tehokkaita kuumeen aiheuttajia. Tällaiset ulkosyntyiset pyrogeenit saavat valkosoluihin kuuluvat makrofagit tuottamaan ja erittämään sytokiinejä, jotka ovat tärkeässä osassa elimistön immuunivasteessa.
Sytokiinit, eli kehon sisäsyntyiset pyrogeenit, voivat aloittaa kuumeen nousuun johtavan signaaliketjun myös ilman ulkosyntyistä tekijää. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi joissakin syövissä ja autoimmuunisairauksissa.
Sisäsyntyiset pyrogeenit, oli niiden eritys ulkopuolisen tekijän laukaisemaa tai ei, siirtyvät aivojen hypotalamukseen, jossa sijaitsee kehon lämmönsäätelykeskus.
Aivot tulkitsevat välittäjäaineiden tuoman viestin niin, että nyt on tuotettava lämpöä – korkea lämpö on myrkkyä useille tulehduksia aiheuttaville bakteereille ja viruksille. Hypotalamuksesta erittyvät aineet saavat kehon reagoimaan kuin olisi kylmä. Alkaa tulla vilunväristyksiä, iho nousee kananlihalle ja lämpöä säästetään supistamalla pintaverisuonia.
Nämä kaikki reaktiot tapahtuvat myös silloin, kun kehon lämpötila on vaarassa laskea liian alas kuten kylmällä säällä saattaa käydä. Siksi kuumeen kohdalla on tavallaan kyse häiriöstä, sillä ruumiinlämpöä pyritään nostamaan reilusti yli normaalin.
Kun pryrogeenien määrä verenkierrossa laskee tai ne häviävät kokonaan, menee hypotalamukseen siitäkin viesti ja silloin erittyy aineita, jotka potkaisevat käyntiin kehon viilennysmekanismin. Siksi kuumeen laskiessa hikoiluttaa, kun elimistö jäähdyttelee.
Lue myös:
Yleistieto
Mikä on historian pisin aika kaksosten syntymien välillä? Ei puhuta tunneista, päivistä tai edes viikoista!
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä käsittelyssä ovat kaksoset: Mikä on pisin aika kaksosten syntymien välillä? Keskimäärin kaksoset syntyvät vajaan puolen tunnin välein, joten minkähänlaisesta ajasta voi pisimmillään olla kyse?
Kysymys on varsin sopiva tähän ajankohtaan, sillä eilen eli 2.2. vietettiin Suomessa valtakunnallista Kaksosten päivää.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mikä on pisin aikaväli, jolla kaksoset ovat syntyneet?
Normaalisti kaksoset saapuvat maailmaan reilun vartin välein, jos kyseessä on alatiesynnytys; keisarileikkauksessa aikaväli on yleensä lyhyempi. Kaksosilla voi kuitenkin olla ikäeroa useita tunteja, jopa muutamia päiviä, jos synnytys ei jatkukaan ensimmäisen vauvan syntymän jälkeen. Mutta se kaikkein suurin ero – se on ihan jotain muuta! Puhutaan nimittäin kolmesta kuukaudesta.
Guinnessin ennätystenkirjan mukaan yhdysvaltalaisilla kaksosilla Molly ja Benjamin Westillä on kaikkein suurin ikäero. Molly syntyi tammikuun 1. päivänä vuonna 1996 ja Benjamin vasta maaliskuun 30. päivänä – 90 päivää myöhemmin.
Molly syntyi kolme kuukautta etuajassa, mutta lääkärit onnistuivat lääkkeillä keskeyttämään Lesa-äidin supistukset, jotta Benjamin saisi kehittyä ja kasvaa mahdollisimman pitkään. Mollylle annettiin vain 1 prosentin mahdollisuus selvitä; muutama vuosi aiemmin todennäköisyys olisi ollut nolla. Pikkuveli Benjamin kotiutui muutama päivä syntymänsä jälkeen ja vaikka isosisko Molly kärsi elämänsä ensimmäiset kuukaudet vakavista terveysongelmista, pääsi hänkin lopulta onnellisesti kotiin.
Lähes yhtä iso ikäero on irlantilaisilla Amy ja Katie Elliotilla.
Maria Jones-Elliot oli vuonna 2012 vain 23. raskausviikolla, kun hän rupesi voimaan todella huonosti ja tunsi epänormaalia painetta vatsassa. Lääkäriin hakeutuneen Marian lapsivesi meni muutamia tunteja myöhemmin ja lääkärit kehottivat varautumaan pahimpaan. Normaalisti kehittyneen sikiön katsotaan olevan elinkelpoinen 24. raskausviikolla, joten Marialle ja hänen miehelleen Chrisille ei haluttu antaa turhia toiveita.
Mutta Amy-vauva oli päättänyt syntyä – vaikka sitten neljä kuukautta etuajassa. Amy painoi vajaat 550 grammaa ja siirrettiin heti keskoskaappiin taistelemaan elämästään. Toista vauvaa ei kuitenkaan kuulunut. Seuraavana päivänä synnytystä yritettiin käynnistää uudelleen, sillä sekä äidillä että kohdussa olleella vauvalla oli korkea infektioriski. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten Maria ja Chris päättivät ”antaa luonnon tehdä tehtävänsä”.
Katie-vauva taisteli äitinsä kohdussa lähes täysiaikaiseksi saakka ja syntyi 36. raskausviikolla; 87 päivää kaksossiskoaan myöhemmin. Koko tuon ajan lääketieteelliseksi ihmeeksi nimitetty Amy taisteli myös, mutta hengityskoneeseen kytkettynä keskoskaapissa. Vastoin kaikkien odotuksia sekä Katie että viikkoja myöhemmin myös Amy kotiutuivat täysin terveinä.
Amyn selviäminen hengissä oli täysin uskomatonta, eikä se olisi ollut mahdollista ilman modernia lääketiedettä. Pitkistä ajoista kaksosten syntymien välissä on kuitenkin kirjoitettu jo 1800-luvulla ja jopa 40 päivän välein syntyneet kaksoset eivät edes pari sataa vuotta sitten olleet ennenkuulumaton tapahtuma. Mutta niin etuajassa syntyneitä vauvoja kuin Amy ei toki saatu pidettyä hengissä.
Ja vaikka tätä ei kysyttykään, niin otetaan vielä mielenkiintoisena faktana mukaan kaikkien aikojen lyhin aika kaksosten syntymien välillä. Se on 22,976 sekuntia. Huhtikuussa 2017 kanadalainen Amanda Dorris synnytti ensin Emmanuellen eikä tytön napanuoraa edes ehditty saada pihteihin, kun Élodie oli jo tulossa. Synnytyksen videolle tallentanut isä Patrick Dorris kuvailee nuoremman kaksosen ”lentäneen ulos” ja yllättäneen koko synnytyssalissa olleen henkilökunnankin.
Myöhemmin lääkärit ja hoitajat halusivat nähdä synnytysvideon uudelleen ja uudelleen, sillä noin lyhyt aika kaksosten syntymien välillä oli ennennäkemätön. Onneksi todistusaineistoa oli ja perhe sai sen avulla itselleen myös Guinnessin maailmanennätyksen. Sen vuoksi aikakin on ilmoitettu tuhannesosien tarkkuudella!
Yleistieto
Suomessa kiidettiin luistimilla jo yli 5000 vuotta sitten: 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 2
Sitä helposti kuvittelisi, että esimerkiksi rullaluistimet ja automaattiovet ovat verrattain tuoreita keksintöjä – ehkäpä viimeisen vuosisadan ajalta. Nyt oikaistaan hieman ennakkokäsityksiä ja harhaluuloja.
Nämä eivät kuitenkaan ole vahingollisia harhaluuloja, vaan listalla saa toivottavasti kokea ihan hauskoja ahaa-elämyksiä. Listafriikki esittelee nyt siis asioita, esineitä ja keksintöjä, jotka ovat merkittävästi vanhempia kuin voisi kuvitella. Osan kohdalla voidaan mennä pieleen vuosikymmeniä, toisten kohdalla jopa kymmeniätuhansia vuosia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset keksinnöt voit tsekata tästä:
Luistimet
Yllä oleva kuva on napattu kartasta. Tarkemmin sanottuna Venetsiassa vuonna 1539 piirretystä kartasta, jossa kuvataan pohjoisia meriä ja maita. Tämä kuva on vain pieni, mutta listan kannalta merkittävä, osa koko karttaa, jota voit käydä ihailemassa tästä. Siellä suomalaiset luistelevat Suomenlahdella, vaikka kartta ei maantieteellisesti kovin pätevä olekaan.
Sitä, koska ja missä luistimet on ensimmäisen kerran keksitty, on mahdoton tietää varmasti. Tutkijoiden mukaan on kuitenkin selvää, että se on tapahtunut yli 5000 vuotta sitten, sillä varhaisimmat eläimen luista tehdyt luistimet ovat tuota ikäluokkaa. Luistelemista ei keksitty huviksi, vaan selviytymisen vuoksi – samalla tavalla kuin hiihtäminenkin.
Ensimmäiset luistimet muistuttivat hyvin vähän nykyisiä luistimia, sillä ensinnäkään niissä ei ollut teriä. Paksuun luuhun tehtiin reiät nahkasuikaleille, jotta ”terät” saatiin köytettyä jalkineisiin, ja sitten vain liukkaalle järven jäälle. Terävän reunan puuttuminen tarkoitti sitä, että luistimilla ei voinut potkia eteenpäin, vaan liikkumiseen tarvittiin tikku, jolla vauhtia työnnettiin. Kuulostaa työläältä, mutta se oli paljon helpompaa ja nopeampaa kuin kävellen liukastelu.
Tutkijat ympäri maailman ovat aikajanan lisäksi yhtä mieltä siitä, että luistimet on kaikella todennäköisyydellä keksitty Suomessa. Manchester Metropolitan Universityn biofysiikan instituution vuonna 2007 tekemässä tutkimuksessa on todettu, että luisteleminen yhdistettynä hankalassa maastossa kulkemiseen säästi energiaa jopa 10 prosenttia – silloin, kun ollaan Suomen olosuhteissa. Norjassa säästö oli kolmen prosentin luokkaa, ja Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissa yhden prosentin tai vähemmän.
Myös se, että Suomessa on sataa neliökilometriä kohti eniten järviä koko maailmassa, tukee oletusta luistinten keksimisestä: mikään muu kansakunta ei olisi hyötynyt luistimista samalla lailla.
Rullaluistimet
Jos on luistimet keksitty Suomessa, niin samaa ei voi sanoa pyörällisistä versioista. Mutta rullaluistelu on varmasti melko uusi keksintö!? Verrattuna tuhansia vuosia vanhoihin talvimalleihin, niin kyllä, ne ovat uusi keksintö. Ensimmäiset rullaluistimet keksi belgialainen John Joseph Merlin 1760-luvulla, mikä tekee niistä huomattavasti vanhemmat, kuin olisi kuvitellut.
Merlin esitteli keksintönsä, ”pyörälliset kengät”, eräissä juhlissa Lontoossa, ja surullisen kuuluisasti törmäsi kesken kunniakierrostaan peiliin. Peili särkyi tuhannen palasiksi ja otti Merlin rytäkässä itsekin vähän iskua. Se ei kuitenkaan hidastanut vauhtia, muuta kuin ehkä sen illan osalta, ja rullaluistimet alkoivat saada huomiota. Rullaluistimet ovat vuosien varrella nähneet ties miten monia erilaisia patentteja ja versioita, joista monet ovat olleet heti alun alkaenkin tuhoon tuomittuja, esimerkiksi kumpaankin jalkaan kiinnitetyt suuret renkaat.
Merlinin keksintö oli ensimmäinen ja lopulta ideana se kaikkein toimivin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan rullaluistimet ovat edelleen pyörälliset kengät.
Automaattiovi
Englantilainen kirjailija Herbert George Wells kirjoitti automaattisista ovista vuonna 1899 julkaistussa Kun nukkuja herää –tieteisroomanissa, mistä yhdysvaltalaiset Dee Horton ja Lew Hewitt puoli vuosisataa myöhemmin saivat idean kehittää sellaiset ihan oikeasti.
Mutta oikeasti saamme mennä hyvin kauas Wellsin scifi-ovista. Kuten niin monessa muussakin listan kohdassa, nytkin peruutetaan antiikin aikaan, tällä kertaa Kreikkaan.
Ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut kreikkalainen matemaatikko ja mekaanikko Heron Aleksandrialainen oli itsestään avautuvien ovien keksijä. Keksinnön takana oli ajatus jännityksen ja mystisyyden luomisesta uskonnollisiin seremonioihin. Ilman näkyvää toimintaa avautuvien ovien oli tarkoitus osoittaa kansalle, kuinka voimakkaat, mutta näkymättömät, jumalolennot saapuivat temppeliin.
Mekanismi itsestään avautuvien ovien taustalla oli nerokas. Tässä yksinkertaistettu kuvaus: Alttarilla sytytettiin tuli ja siitä syntyvä lämmin ilma johdettiin alapuolella olevaan vedellä täytettyyn rautapalloon. Kun paine pallon sisällä kasvoi, siirtyi osa vedestä putkea pitkin viereiseen sankoon, joka täyttyessään laskeutui alemmas ja veti samalla temppelin ovet auki. Heron Aleksandrialainen oli kehittänyt itsestään avautuvien ovien kaveriksi vielä paineilmalla toimivat, trumpetteja soittavat patsaat, jotka päästivät ilmoille fanfaarit, kun jumalat astelivat temppeliin.
Vessapaperi
Taito valmistaa paperia juontaa juurensa Kiinaan ja yli kahdentuhannen vuoden päähän. Muuhun maailmaan, ensin naapurivaltioihin Japaniin ja Koreaan, paperinvalmistus levisi 600-luvulla, sieltä satojen vuosien kuluessa läpi Aasian ja lopulta Eurooppaan vasta seuraavalla vuosituhannella.
Läpi aikojen ihmiset ovat käyttäneet takapuolensa pyyhkimiseen erinäisiä välineitä, esimerkiksi lehtiä, keppejä, sammalta, merilevää, kiviä, hedelmien ja vihannesten kuoria, ruohoa ja lunta. Eli mitä tahansa oli saatavilla missäkin maailman kolkassa. Roomalaiset kehittivät jopa aivan oman välineen: tikun, johon oli kiinnitetty sieni. Rikkailla oli varaa uhrata peräpään pyyhkimiseen jopa villaa ja kankaita.
Mutta siinä vaiheessa, kun muu maailma ei vielä edes tiennyt paperista, saati sitten kirjoittanut sellaiselle sanaakaan, oli materiaali jo sen verran yleistä Kiinassa, että sitä käytettiin vessoissa. Historian ensimmäinen maininta vessapaperista on vuodelta 589, kun arvostettu oppinut ja virkamies Yan Zhitui kirjoitti ohjeita sen käytöstä: ”En ikinä saattaisi käyttää vessassa paperia, jossa on kommentteja tai lainauksia Viidestä Klassikosta (kungfutselaisuuden tärkeimpiä tekstejä) tai viisaiden miesten nimiä.”
Animaatiot
Animaatio tarkoittaa suoraan latinasta käännettynä elävöittämistä. Siinä liikkumattomat kohteet saadaan liikkeelle näyttämällä peräkkäin otettuja kuvia nopeasti toinen toisensa jälkeen.
Animaatiot löysivät tiensä valkokankaille 1900-luvun alussa eli hyvin pian sen jälkeen, kun liikkuvaa kuvaa ylipäänsä oltiin kyetty tallentamaan. Sitä ennen animaatioita tehtiin vihkoihin ja kirjoihin, piirtämällä kuvio aina hieman eri lailla seuraavalle sivulle, joten nopeasti pläräämällä näytti siltä, kuin kuvio tai hahmo liikkuisi. Hieman kehittyneempiä versioita olivat piirroksia sisältävät kiekot, joita käytettiin ohjelmanumeroina tivoleissa.
Mutta milloin on tehty ensimmäiset animaatiot eli luotu illuusio liikkuvasta kohteesta? Tällä kertaa saadaan mennä ajassa rutkasti antiikin Roomaa ja Kreikkaa kauemmas, nimittäin niihin ihmiskunnan vaiheisiin, joita on dokumentoitu luolien seinille mammutinmetsästyksen lomassa.
Noin 35 000 vuotta sitten alkaneelta myöhäispaleoliittiselta kaudelta peräisin olevissa maalauksissa on analyysien mukaan historian vanhimpia animaatioita. Kuvissa saattaa olla laukkaavia hevosia tai siipiään räpytteleviä lintuja; kaikkein tunnetuin taitaa olla kahdeksanjalkainen biisoni eteläisessä Ranskassa sijaitsevassa Chauvet’n luolassa (yllä oleva video).
Kuvat heräsivät eloon, kun valoa liikuteltiin taidokkaasti paikasta toiseen, jolloin maalaukset leikittelivät ihmisen helposti huijattavissa olevilla silmillä. Ehkäpä ihmiset ovat tuhansia vuosia sitten asettuneet luolan lattialla seuraamaan tarinoita samalla tavalla kuin me menemme nykyään elokuvateatteriin.
Lue myös:
Yleistieto
Selfie-tikku käytössä jo sata vuotta sitten!? 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 1
Sitä helposti kuvittelisi, että selfie-tikku ja sosiaalinen media ovat tämän vuosituhannen keksintöjä. Nyt oikaistaan hieman ennakkokäsityksiä ja harhaluuloja.
Nämä eivät kuitenkaan ole vahingollisia harhaluuloja, vaan listalla saa toivottavasti kokea ihan hauskoja ahaa-elämyksiä. Listafriikki esittelee nyt siis asioita, esineitä ja keksintöjä, jotka ovat merkittävästi vanhempia kuin voisi kuvitella. Osan kohdalla voidaan mennä pieleen vuosikymmeniä, toisten kohdalla jopa kymmeniätuhansia vuosia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset keksinnöt voit lukea tästä:
Selfie-tikku
Selfie-tikku ei voi olla kovin vanha keksintö, sillä eiväthän selfie-kuvatkaan ole kovin vanha juttu!? Hirveän montaa vuotta ei puhelimissa ole ollut selfieiden ottamista (ja videopuheluita) helpottavaa etukameraa eikä kovin montaa vuotta tarvitse mennä taaksepäin, kun puhelimissa ei ollut kameraa vielä ollenkaan!
Mutta onhan niitä selfieitä voinut ottaa ihan kamerallakin; se on vain vaatinut yrityksiä ja erehdyksiä. Ellei ole ollut kameravälineistön edelläkävijä.
Japanilainen Ueda Hiroshi kehitti ja patentoi selfie-tikun jo 1980-luvulla matkustaessaan Euroopassa, koska hän ei luottanut (osittain omien ikävien kokemusten vuoksi) paikallisiin, jotka saattaisivat juosta hänen kameransa kanssa pois. Hiroshi kehitti pidennettävän tikun, jonka nokkaan sai kiinni kameran ja hän kruunasi kokonaisuuden kiinnittämällä kameraan peilin. Näin kuvaaja näki, mistä oli ottamassa kuvaa. Yleisesti selfie-tikun keksijänä pidetään kuitenkin kanadalaista Wayne Frommia, joka sai patentin Quik Pod -välineelleen vuonna 2005 – kaksi vuotta sen jälkeen, kun Hiroshin patentti oli umpeutunut.
Mutta nämä miehet olivat kymmeniä vuosia myöhässä!
Selfie-tikku on ollut todistetusti olemassa jo ainakin vuonna 1925. Sen osoittaa tämä valokuva, jossa pariskunta ottaa yhteiskuvaa kepin päähän laitetulla kameralla.
Keskuslämmitys
Kuva: Wikimedia Commons | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Ihmiset ovat lämmittäneet asumuksiaan kymmenien tuhansien vuosien ajan tulen avulla. Mutta varmasti monella meistä on sellainen käsitys, että tulisijat ovat lämmittäneet yhtä tiettyä huonetta, mutta koko taloa tai asuntoa lämmittävät ratkaisut ovat vasta viime vuosisadan keksintöjä.
Todellisuudessa ensimmäiset keskuslämmityssysteemit olivat käytössä jo antiikin Roomassa. Noin 350 vuotta ennen ajanlaskun alkua Roomassa keksittiin rakennelma nimeltään hypokausti, joka tietenkin oli pitkään mahdollinen vain tarpeeksi rikkaille. Se oli käytössä yksityisissä asuinrakennuksissa, mutta yhtä lailla esimerkiksi julkisissa kylpylöissä ja luostareissa.
Hypokausti toimi niin, että talojen lattioita nostettiin maasta puolen metrin verran tiilistä tai betonista rakennettujen pylväiden avulla. Sitten tuohon tyhjään tilaan rakennettiin lämmitysuuni, jossa tulta pidettiin yllä jatkuvasti. Uunista leviävä kuuma ilma johdettiin ympäri matalaa kellarikerrosta ja sieltä kivisiä savukanavia pitkin yläpuolisiin asuintiloihin – yhdestä tulisijasta riitti lämpöä useaan huoneeseen.
Hypokaustista tuli suosittu lämmitysjärjestelmä koko Euroopassa ja Suomessakin se on ollut 1300- ja 1400-luvulla käytössä muun muassa Turun linnassa ja Olavinlinnassa.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media on ryminällä muuttanut maailmamme viimeisen 15 vuoden aikana ja varsinaisesti eri some-kanavat määritellään verkkoviestintäympäristöiksi. Joten sana verkkoviestintä jo rajaa aika paljon sitä, mitä sosiaaliseksi mediaksi voidaan kutsua. Mutta venytetään määritelmää hiukan.
Vaikka Twitteriä tai Facebookia ei ollut 1500-luvulla, oli alankomaalaisilla nuorilla miehillä ja naisilla käytössään jotain hyvin samalla periaatteella toimivaa. Album amicorum, joka on latinaa ja tarkoittaa ystäväkirjaa, oli nuoren ylimystön fyysinen sosiaalinen media. Kirjaa kierrätettiin tutuilla ja ystävillä, jotka saivat kirjoittaa sivuille esimerkiksi juoruja, vitsejä, runoja ja laulujen sanoja.
Kirjojen omistajat paljastivat ihastuksiaan, kertoivat omia mielipiteitään ja neuvojaan, ja kommentoivat muiden kirjoihin näiden vastaavia kirjoituksia. Kirjoihin päivitettiin elämän tähtihetkien lisäksi aivan arkisiakin tapahtumia. Älypuhelimella otettujen kuvien sijaan kirjojen sivuille taiteiltiin myös upeita piirrustuksia. Jos joku järjesti juhlat, kehuivat osallistujat hyvin sujunutta tapahtumaa järjestäjän kirjassa.
Kuulostaa ihan Facebookilta, eikö totta!?
Oman sosiaalisen elämän käänteet olivat pääosassa nimenomaan nuorilla naisilla, joiden arki kului usein kotikaupungin pienissä piireissä. Nuorilla miehillä taas album amicorum oli kuin LinkedIn, johon he keräsivät nimikirjoituksia ja kehuja ympäri Eurooppaa tapaamiltaan tärkeiltä henkilöiltä: tiedemiehiltä, professoreilta, taiteilijoilta ja korkea-arvoisilta sotilailta. Mitä merkittävämpiä henkilöitä oman kirjan sivuilta löytyi, sitä paremmat mahdollisuudet oli nousta sosiaalisessa hierarkiassa ja edetä uralla.
Jäätelö
Aleksanteri Suuren, joka oli Makedonian kuningas ja aikansa merkittävimpiä sotapäällikköitä, tiedetään herkutelleen hunajalla ja nektarilla höystetyllä lumella ja jäällä valloittaessaan puolta maailmaa 300-luvulla eaa. Roomassa vuonna 54 valtaan noussut keisari Nero oli hänkin jäisten herkkujen ystävä ja lähetti usein palvelusväkeään vuorille keräämään lunta, jota sitten maustettiin hedelmillä ja mehuilla.
Kiinalaiset tekivät jäätelöstä kuitenkin sen, mitä se nykyään on eli kermaisen herkun. Tang-dynastian alkaessa vuonna 618, päättivät keisari ja hänen korkea-arvoiset virkamiehensä, että makeutettua lumipalloa on kehitettävä paremmaksi. Tarinan mukaan idea tuli Kiinan hoviin Mongolian aroilta, jossa ratsumiehet säilöivät tammojen maitoa laukkuihinsa. Kun he ratsastivat pitkiä matkoja kylmissä olosuhteissa, oli laukkujen sisältö muuttunut jatkuvan liikkeen ja alhaisen lämpötilan vaikutuksesta koostumukseltaan tiivimmäksi, mutta samalla hyvin kuohkeaksi.
Tästä Kiinan ylimystö aloitti kehitystyönsä ja alkoi valmistaa jäätelöä hapatetusta puhvelin tai vuohen maidosta, jota paksunnettiin jauhoilla ja maustettiin kamferilla. Sitten se tarjoiltiin jääkylmänä. Onneksi nykyään meille on tarjolla muitakin makuja kuin kamferi!
Pikaruoka
Kuva: Aldo Ardetti | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Vaikka antiikin Roomassa, ajanlaskun alun molemmin puolin, ei ollut mäkkäreitä tai mitään nykyaikaisia pikaruokaravintoloita, rakastettiin siellä nopeaa, helppoa ja edullista ruokaa yhtä paljon kuin kiireisessä nyky-yhteiskunnassa.
Rooman katuravintoloita kutsuttiin nimillä thermopolium, ”paikka, jossa myydään jotain kuumaa”, ja ne olivat erityisen suosittuja vähävaraisten keskuudessa. Monet roomalaiset asuivat hyvin ahtaasti, eikä keittiöille tai ruokailuhuoneille ollut tilaa, joten thermopoliumit olivat kätevä vaihtoehto.
Katujen varsille levittäytyvillä ravintoloilla oli pitkät tiskit täynnä tarjottavaa ja ruoka pidettiin lämpöisenä kivipöytien alla olevien tulisijojen avulla. Yllä olevassa kuvassa on thermopolium Herculaneumin kaupungista, joka hautautui tuhkaan vuonna 79 Vesuvius-tulivuoren purkauduttua. Hyvin harvoissa thermopoliumeissa oli mahdollisuus istua ruokailemaan, joten annos napattiin mukaan ja syötiin lennossa. Tarjolla oli myös alkoholia.
Hienoimmat pikaruokalat oli koristeltu freskoin, jotka eivät tokikaan olleet pelkkää silmänruokaa, vaan niissä ilmoitettiin kyseisen paikan ruokalista – näin on ainakin päätelty kaivauksien perusteella.
Thermopoliumeissa tarjoiltiin linssejä, kalaa, lihaa, juustoja ja pähkinöitä, jotka vastasivat nykypäivän hampurilaisia ja ranskalaisia. Sillä erotuksella tietysti, että antiikin Rooman pikamättö oli huomattavasti terveellisempää.
Lue myös:
-
#vainsuomijutut5 päivää sitten10 erilaista teoriaa siitä, miksi Suomen nimi on Suomi ja toisaalta taas Finland?
-
Tiede1 viikko sitten
10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1
-
Tiede1 päivä sitten
Salametsästys: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan laitonta metsästystä vastaan – osa 1
-
Yleistieto3 päivää sitten
Sudoku, nolla, valintamyymälä: Nämä keksinnöt ovat huomattavasti uudempia, kuin olisit uskonut – osa 1
