Tällä listalla tutustutaan siihen, miten tutut kasvikset ja mausteet kasvavat. Vaikka kyseessä on varsin tavallista ruokaa, on näiden kaikkien kasvutavassa jotain erikoista! Ja koska Listafriikki ei...
Listafriikin oudoimmissa uutisissa kerrotaan yhdysvaltalaismiehestä, joka leikkasi peniksensä irti ja heitti sen ikkunasta ulos ajaessaan poliisia pakoon. Pahoittelut siitä, että jo toista viikkoa peräkkäin oudoimmissa uutisissa...
Logo on yrityksen käyntikortti: sen pitää jäädä mieleen ja herättää tunteita. Tämän listan epäonnistuneet logot jäävät todellakin verkkokalvoille pyörimään, mutta ei ehkä aivan toivotulla tavalla. Ensisilmäyksellä...
Listafriikki sai Radio Suomipopin Aamulypsyn juontajilta muutaman listatoiveen ja haaste on vastaanotettu – onneksi Suplaa voi kuunnella myös Saksassa! Tässä tulee ensimmäinen osio: Maailman suurimmat ruoka-annokset....
Listafriikin oudoimmissa uutisissa mennään tällä kertaa Intiaan, jossa nuorimies liimasi kondomi puuttuessa peniksensä umpeen. Hän menehtyi myöhemmin liiman aiheuttamaan monielinvauriooon. Lisäksi kerromme huomattavasti sydäntälämmittävämmän tarinan Australiasta,...
Elokuun 26. päivänä vuonna 1682 Edmond Halley näki ensimmäisen kerran komeetan, joka tultaisiin myöhemmin nimeämään hänen mukaansa. Tässä 10 mieletöntä faktaa Halleyn komeetasta! Listalla käydään läpi...
Nyt kun sienestyskausi on sopivasti käynnissä, niin otetaan listan muodossa käsittelyyn upeat ja erikoiset sienet. Listafriikki on antanut paljon palstatilaa eläimille ja kasveille, mutta sienet ovat...
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa muun muassa sen, miksi ankan vaakkuminen ei kaiu. Tai siis paremminkin kerromme sen, pitääkö tuo väite paikkansa. Tulossa myös mielenkiintoinen...
Listafriikin oudoimmissa uutisissa kerrotaan englantilaisesta miehestä, joka tunnusti soittaneensa terveydenhuollon päivystysnumeroon yli 1200 kertaa tyydyttääkseen jalkafetissiään. Lisäksi kerromme serbialaisesta erakosta, joka tuli esiin luolastaan ottaakseen koronarokotteen,...
Listafriikin oudoimmissa uutisissa kerrotaan paastonsa rikkoneesta venäläisnaisesta, joka nosti syytteen McDonald’sia vastaan, koska pikaruokalan mainos oli liian houkutteleva. Lisäksi kerromme pelkoa herättäneestä sähköhammasharjasta, jota singaporelaisnainen luuli...