Suomen nähtävyydet – 10 hieman erilaista kohdetta

Kun linnat, huvipuistot, Vanha Porvoo, Yyteri ja Imatrankoski on nähty, niin mitäs sitten? Onneksi Suomen nähtävyydet eivät lopu niihin tunnetuimpiin.

Tänä kesänä varmasti monilla Google laulaa, kun ihmiset miettivät, mitä sitä oikein lomalla tekisikään. Ulkomaille lähteminen ei tule kysymykseenkään, joten mitäs kaikkea kotimaasta löytyykään?

Vaikka mitä helmiä! Listafriikki esittelee nyt kymmenen hieman tuntemattomampaa kohdetta, jotka kaikki sijaitsevat ulkona, luonnon helmassa. Ehkä ei kannata tähän lomaan ahtaa kaikkea; olisi meinaan aikamoinen roadtrip 😅

Tässä siis Suomen nähtävyydet, joita ei joka turistioppaasta löydy.

Kummakivi

Kummakivi näyttää siltä, kuin se voisi hetkenä minä hyvänsä keikahtaa kumoon. Ruokolahdella sijaitseva massiivinen siirtolohkare on kuitenkin tuhansien vuosien ajan pysynyt paikallaan, eikä ole vaaraa, että se ihastellessa tippuisi niskaan.

Arviolta 500 tonnia painava järkäle on pienen, tasaiseksi hioutuneen kallion päällä. Se on noin seitsemän metriä leveä ja viisi metriä korkea, kunnioitettava näky siis.

Viime jääkauden aikaan tämä Kummakivi oli kiinni jäässä. Kun jää alkoi sulaa, liikkui se pienen kallion kohdalle ja jäi siihen noin 11 000 vuotta sitten. Ympäristössä on muitakin, pienempiä siirtolohkareita, mutta mikään niistä (tai muualta Suomesta löydetyistä) kivistä ei vedä vertoja tälle.

Kummakiven nimen luulisi tulevan siitä, että se nyt vain on niin kummallinen, mutta alkuperä ei ole niin yksinkertainen. Allaolevasta kalliosta kuuluu kepillä koputtaessa kummallisen kumiseva ääni; aivan kuin kallio olisi ontto.

Kummakiveä ei ole aiemmin ollut helppo löytää, mutta nykyään sinne on Hauklapin kylästä hyvät opasteet ja polkujakin on kunnostettu kiinnostuneita varten.

Högbergetin luola

Högbergetin luola Kirkkonummella näyttää ulospäin viattomalta. Sisältä kuitenkin paljastuu enemmän kuin mielenkiintoiset näkymät. Luolaa on kutsuttu ties millä rivoilla nimillä, mutta luontoäidin kohtu on ehkä vähiten kaksimielinen.

Tämä virtauseroosioluola syntyi, kun jääkauden sulamisvedet syöksyivät valtavalla paineella kallionrakoon. Veden voima on käsittämätön. Noin seitsemän metrin syvyinen ja ja enimmillään parin metrin korkuinen luola on kuin vaakasuora hiidenkirnu.

Tämä on nähtävä!

Neitokainen-järvi

Kittilän Lainiolla sijaitsee yksi ehkä maailman ainutlaatuisimmista lammista. Neitokainen-tekojärvi on Suomen muotoinen, toki hieman pienempi, nimittäin yksi kymmenestuhannesosa esikuvastaan!

Lammen idean takana on rakennusmestari Esko Sääskilahti, joka 1990-luvun alussa palkattiin rakentamaan Kittilään lomakylää. Hän halusi kaivaa tulevien mökkien läheisyyteen tekojärven ja päätyi valitsemaan sille Suomineidon ääriviivat. Lampea kaivettiin kahdella kaivinkoneella viikon verran, minkä jälkeen 116 metriä pitkä ja metrin syvyinen Neitokainen oli valmis. 

Kittilä sai 90-luvun alussa mediahuomiota, kun sen liepeille asettui joukko Iriadamant-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä. Johtaja Pierre Doris Maltais kuului kanadalaiseen Miꞌkmaq-heimoon, ja ryhmä kulki ympäri maailmaa alkuperäiskansojen elämäntapoja mukaillen. Ryhmä kuitenkin karkotettiin Suomesta oleskelulupien umpeuduttua vuonna 1993. Samaan aikaan suunnitelmat mökkikylästä olivat kariutuneet laman aiheuttaman konkurssin vuoksi ja Neitokainen painui vuosiksi unholaan.

Nykyisin sosiaalisesta mediasta löytyy satoja kuvia niin lammen rannalta kuin yläilmoistakin, kun ihmiset ovat löytäneet sen uudelleen. Järven ääriviivat ovat säilyneet kolmenkymmenen vuoden ajan uskomattoman hyvin ja Ahvenanmaakin on tallessa. Se oli alunperin vain koekuoppa, joten siksi se on maantieteellisesti hieman väärässä paikassa.

Parhaimmat näkymät järvestä saa toki ilmasta käsin, mutta olisihan se hienoa päästä sanomaan, että on kiertänyt kävellen Suomen ympäri! 

Saraakallion kalliomaalaukset

Saraaveden itärannalla, Laukaan kirkonkylää vastapäätä sijaitsevalla Saraakalliolla on noin 200 kalliomaalausta. Ne ovat koko Fennoskandian laajimmat kalliomaalaukset.

Rautaoksidipitoisella punamultaseoksella maalatuista kuvista näkee selvästi vain noin parikymmentä riippuen säästä sekä vuoden- ja vuorokaudenajasta, eikä harjaantumaton silmä välttämättä erota kuluneista maalauksista kuin aivan muutaman. Parhaiten ne erottuvat järveltä käsin katsottuna; joko veneestä tai talvella jäältä. 

Varhaisimmat, kallionseinämällä reilun 17 metrin korkeudessa olevat maalaukset on tehty noin 7000 vuotta sitten; silloin järvenpinta oli paljon korkeammalla. Tuoreimmat, 5 metriä järven pinnan yläpuolella olevat kuvat ajoittuvat arvioiden mukaan pronssikauden (noin 1500-1000 eaa.) alkuun.

Kalliomaalauksista on tunnistettu muun muassa hirviä (kuvassa), ihmisiä, käärme, sisilisko, vinoristi, veneitä, geometrisia kuvioita ja useita kämmenten painaumia. Kuvat ovat yleisesti muutamien kymmenien senttien kokoisia, mutta erilaiset hirvieläimet ovat jopa metrin mittaisia.

Kalliomaalauksia löytyy runsaasti muualtakin Suomessa, mutta Saraakallion kuvakenttä on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista. Nyt kaikki harrastelija-arkeologit matkaan!

Pirunpöytä – muinainen uhrikivi

Kesälahden Hummovaaran kylässä sijaitsee ikivanha, pari metriä leveä uhrikivi. Luonto on muovannut kiven tasaiseksi, mutta sen yläpintaan on uurrettu 78 kuoppaa, joiden koko vaihtelee kolmesta kahdeksaan senttiin. 

Nimensä Pirunpöytä on saanut siitä, että kansantarujen mukaan kuopat ovat syntyneet, kun piru on tanssinut kiven päällä keskiyöllä. Kansantarinat liittyvät alueeseen muutenkin vahvasti, sillä lähistöllä sijaitsee myös Lönnrotin petäjä. Tuon männyn juurella, ensimmäisellä runonkeruumatkallaan ollut, Elias Lönnrot istui vuonna 1828 ja kuunteli runonlaulaja Juhana Kainulaista. Kainulaisen 59 runoa ja loitsua olivat merkittävässä osassa, kun Lönnrot kokosi Kalevalan ensimmäisen version.

Myös Kainulainen käytti Pirunpöytää uhrikivenään, mutta se oli tehty tuohon tarkoitukseen jo paljon aiemmin. Yleisesti Suomen uhrikivet ovat peräisin varhaiselta rautakaudelta (noin 500-300 eaa.) ja niiden koloihin on jätetty suvun vainajille, haltijoille ja maahisille uhrilahjoja, esimerkiksi viljaa ja maitoa, sato-onnen toivossa. Kuka tietää mitä muuta isoilla kivillä on uhrattu, sillä tasaiselle alustalle voisi hyvinkin kuvitella eläimen ruhon ja mahtuisi siihen ihminenkin.

Hiljainen kansa

Viitostien varressa Suomussalmella voi nähdä hyvin erikoisen näyn. Pellolla seisoo hieman vajaa tuhat vaatetettua linnunpelätintä.

Tanssija-koreografi Reijo Kela loi heinäpäät vuonna 1988 osaksi Ilmarin Kynnös -esitystään, koska tarvitsi sitä varten ihmisiä pellolle. Alunperin hän halusi palkata esitykseen 973 suomussalmelaista työtöntä, mutta se olisi maksanut 30 miljoonaa markkaa, joten hän keräsi sadoittain heinäseipäitä ja laittoi niille turvemättäät päiksi. Hiljainen Kansa oli syntynyt.

Kesällä 1994 turvepäät tekivät uuden näyttäytymisen, kun Kainuun maakunta esittäytyi Helsingissä. Yön pikkutunteita 700 hahmoa ilmestyi Tuomiokirkon portaille ja kun tapahtuma oli ohi, hävisivät ne jälleen vaivihkaa yön hämärään.

Pääkaupunkikeikan jälkeen Hiljainen Kansa sai pysyvän paikan Suomussalmelta, Koivusalon pellolta, jossa ne hämmästyttävät, ihastuttavat ja ehkä hieman kauhistuttavatkin ohikulkijoita. Kansalle puetaan lahjoituksina saadut, puhtaat vaatteet aina keväisin ja syksyisin, ja joka kesä niille myös kaivetaan pellosta uudet päät. 

Jos uskaltaudut Kansan joukkoon kävelemään, voit vapaasti ottaa turvepäältä vaikka paidan muistoksi, kunhan vaihdossa puetat omasi sen päälle.

Veijo Rönkkösen patsaspuisto

Jos selvisit Hiljaisesta Kansasta ilman vilunväristyksiä, niin valtatie 6:n varrella sijaitsevassa Parikkalan patsaspuistossa et niiltä voi välttyä. Edesmenneen taiteilijan Veijo Rönkkösen omaan kotipihaansa perustama patsaspuisto on vaikuttava kokemus. 

Rönkkönen teki ensimmäisen veistoksensa vuonna 1961 ja hän valmisti niitä aivan vuoden 2010 menehtymiseensä saakka. Jalkapallokentän kokoisella alueella on yli 550 patsasta, joista suuri osa kuvaa voimistelevia tai joogaavia ihmishahmoja. On uskomatonta, minkälaisiin muotoihin betoni voikaan taipua.

Osa patsaista on maalattu ja osa on koristeltu. Mutta koristeet eivät ole aivan mitä tahansa, sillä ihmishahmoilla voi olla lasisilmät, suussaan tekohampaat ja lasipaloista tai kivistä tehtyjä koruja ja hiuksia.

Kansainvälisestikin ainutlaatuinen taidepuisto kuuluisi olla jokaisen kotimaanmatkailijan kohteena. Mutta pidä varasi, patsaiden porautuvat katseet voivat tulla uniin…

Kolmen valtakunnan rajapyykki

Suomen, Ruotsin ja Norjan välinen rajapyykki on maailman pohjoisin kolmen valtion rajapiste. Suomesta rajapyykille pääsee kesäisin Kilpisjärven kylästä Koltalahteen kulkevalla Malla-laivalla. Jos Käsivarren Lapissa matkailet, on tämä ehdottomasti mahdutettava ohjelmaan. Mutta muista tarkistaa reppusi ja taskusi, sillä rajapyykin saa kiertää vapaasti (kaikki kolme maata kuuluvat Schengen-alueeseen), kunhan mukana ei ole mitään tullattavaa. Passiakaan eivät Pohjoismaiden kansalaiset tarvitse. 

Huhtikuun 27. päivänä vietetään Suomessa kansallista veteraanipäivää. Se on myös Lapin sodan päättymisen vuosipäivä. Kyseisenä päivänä, vuonna 1945 suomalaiset sotilaat pystyttivät Suomen lipun kolmen valtakunnan rajapyykille sen kunniaksi, että viimeiset saksalaiset joukot olivat poistuneet maasta. Pystytyskuva on merkittävä sotahistoriallinen otos (katso kuva täältä), mutta todellisuudessa suomalaiset saavuttivat rajapyykin jo edeltävänä yönä.

Kapteeni Mauri Valkosen johtama 20 hengen partio oli lähetetty hiihtäen tarkistamaan, että saksalaisia ei maassamme enää ollut ja kun he pääsivät turvallisesti rajalle, ei mukana ollut juhlavan kokoista Suomen lippua. Pioneeri Antti Poikola pystytti vaatimattoman kepin ja pienen lipun sen nokkaan merkiksi saavutuksesta (kuvassa). Lipunnoston jälkeen partio ampui kolme kunnialaukausta säikäyttäen pahanpäiväisesti lähistöllä partioineen ruotsalaisen rajavartijan.

Kiikunlähde

Kun Hollolan Uskilassa sijaitsevan Kiikunlähteen veteen tuijottaa, voisi kuvitella katsovansa Karibian turkoosiin mereen. Tämä kirkas lähde ei jäädy talvellakaan ja se on vuodenajasta riippumatta täysin käsittämätön, jopa maaginen näky. Kiikunlähde on yksi Suomen suurimmista lähdealtaista ja sinne pulppuaa pohjavettä 14 lähteensilmästä. 

Kiikunlähdettä ei nähtävyytenä liiemmin markkinoida, koska sen rannat ovat yksityisomistuksessa. Veteen ei myöskään ole suositeltavaa pulahtaa uimaan, sillä lähteestä kulkevat vesiputket suoraan lähitalouksiin. Se ei kuitenkaan vie paikalta mitään pois, sillä kauniin metsän reunustamaa keidasta tuijottaisi paikallaan seisten tuntikaupalla. 

Sosiaalisen median aikakautena ihmisten jakamat kuvat ovat kuitenkin houkutelleet paikalle matkailijoita enenevissä määrin, mikä on valitettavasti johtanut rantamaaston ja -kasvillisuuden tuhoutumiseen. Se voi taas pahimmillaan johtaa rantojen liettymiseen ja edelleen veden rehevöitymiseen. Koska Kiikunlähde luonnollisesti halutaan pitää sellaisena kuin se on parhaimmillaan, on rannalle rakennettu näköalatasanne, jotta maasto saa elpyä.

Joten jos, ja kun, suuntaat Kiikunlähteelle mitä pikimmiten, niin muista kunnioittaa luontoa ja lähellä asuvien kotirauhaa. Olisi suuri vääryys, jos näin ainutlaatuinen luontokohde tuhoutuisi.

Puuvuori

Pinsiön kylässä, muutaman kilometrin päässä Ylöjärveltä, sijaitsee yhdysvaltalais-unkarilaisen Agnes Denesin suunnittelema Puuvuori. Se on niittänyt mainetta kansainvälisissä medioissa siitä lähtien, kun se vuonna 1992 julkistettiin YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa Rio de Janeirossa. Valitettavasti se on jäänyt hyvin tuntemattomaksi meille suomalaisille. 

Puuvuori kohoaa 28 metrin korkeuteen ja sen 10 000 mäntyä on istutettu matemaattisen kaavan, kultaisen leikkauksen ja ananaskuvion yhdistelmän, mukaan. 420 metriä pitkän ja 270 metriä leveän, ellipsin muotoisen alueen kaikki taimet istutettiin 2 cm:n tarkkuudella ja jokaisen puun GPS-koordinaatit on tallennettu. 

Jokaiselle männylle on valittu oma nimikkohenkilönsä, joiden joukossa on muun muassa Yhdysvaltain entinen presidentti George H. W. Bush. Puita istuttivat lähinnä opiskelija, mutta viimeisen männyn laski maahan presidentti Martti Ahtisaari, kun taideteoksen vihkiäisiä vietettiin vuonna 1996.

Maaperä ei ollut puille paras mahdollinen, eivätkä ne ole kasvaneet tasaisesti alueen eri puolilla. Puuvuori on silti näkemisen arvoinen ja puiden muodostamat rivit ihastuttavat säännöllisyydellään. Spiraalit erottuvat ainoastaan ylhäältäpäin, mutta jos ei ole helikopteria käden ulottuvilla, niin napauta vaikka Google Mapsista satelliittikuva esiin.

🤷‍♀️ Aiotko ottaa suunnan johonkin näistä? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme muistakin kesäsuunnitelmistasi.