Elämäntapa
Suomen ja Ruotsin välillä on yksi maailman oudoimmista rajoista – 10 kummallista valtioiden rajaa
Valtioiden rajat eivät meidän monenkaan arkista aherrusta juuri hetkauta. Rajanylitys on ainakin meille suomalaisille yleensä vain matkustukseen liittyvä muodollisuus. Joillekin taas kansainvälinen raja oman ja toisen maan välillä on jokapäiväinen riesa.
Otetaan tähän alkuun nopea enklaavin ja eksklaavin selitys, koska nämä maantieteelliset käsitteet tulevat esiintymään listalla muutamaankin otteeseen. Enklaavi on hallinnollinen alue (valtio tai kaupunki), joka on kokonaan toisen hallinnollisen alueen ympäröimä. Esimerkiksi Vatikaani on Italian enklaavi ja Suomessa Kauniainen on Espoon enklaavi.
Eksklaavi puolestaan on jonkun hallinnollisen alueen osa, joka on siitä erillinen ja toisen hallinnollisen alueen ympäröimä. Esimerkiksi espanjalainen Llívian kunta sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Espanjan ja Ranskan rajasta, mutta on kokonaan Ranskan ympäröimä. Se on siis Espanjan eksklaavi ja samalla Ranskan enklaavi. Toisaalta Alaskan osavaltio on Yhdysvaltojen eksklaavi, mutta koska sillä on rantaviivaa, ei se ole kokonaan Kanadan ympäröimä eli täten se ei ole Kanadan enklaavi.
Toivottavasti olet pysynyt vielä kärryillä!
Mutta lähdetäänpäs listan pariin! Tässä siis eriskummalliset valtioiden rajat, jotka saattavat aiheuttaa pään vaivaa erityisesti alueella asuville ihmisille. Mutta myös listan lukijoille. Ja kuten jo otsikossa lupailin, niin Suomen ja Ruotsin väliltä löytyy myös varsin kummallinen pätkä rajaa, josta varmaan monikaan ei aiemmin ole tiennyt!
Diomedesaaret – todellista aikamatkustusta
Beringinsalmi yhdistää Pohjoisen jäämeren ja Tyynenmeren, ja erottaa Aasian mantereen itäisimmän ja Amerikan mantereen läntisimmän kohdan toisistaan. Beringinsalmen läpi kulkee Venäjän ja Yhdysvaltain valtioiden raja, mutta sen lisäksi myös kansainvälinen päivämääräraja.
Lähimmillään Venäjä ja Yhdysvallat ovat toisiaan Diomedesaarilla, johon kuuluu Iso-Diomede (asuttamaton Venäjän saari) ja Pieni-Diomede (reilun sadan yhdysvaltalaisen asuttama saari). Toki Isolla-Diomedellä on sääasema ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tukikohta ja rajavalvontayksikkö. Saarien välillä on etäisyyttä neljä kilometriä, mutta tuossa pienessä matkassa tapahtuu paljon: valtio vaihtuu ja päivämäärä vaihtuu.
Kun Pienen-Diomeden asukkaat tähyilevät kiikareillaan naapurisaarelle juodessaan rennosti sunnuntaista aamukahvia, on Isolla-Diomedellä alkanut arki maanantaiaamun merkeissä.
Pienemmältä, ”eilisen saareksi”, nimetyltä saarelta näkee siis tulevaisuuteen – ”huomisen saarelle”. Aivan täyttä vuorokautta saarien välillä ei kuitenkaan ole, sillä paikallisista aikavyöhykemäärityksistä johtuen eroa on 21 tuntia. Jos aurinko siis nousee Venäjälle kuuluvalla saarella maanantaina yhdeksältä aamulla, nousee se Yhdysvaltoihin kuuluvalla saarella tismalleen samaan aikaan, mutta kello kuudelta aamulla sunnuntaina. Nyt alkaa aivoihin sattumaan…
Valitettavasti tämä tulevaisuuteen näkeminen ei auta ennustamaan seuraavan päivän säätä!
Lue myös:
Aikamatkustus: Tarinoita menneeseen ja tulevaan matkanneilta
Kiina, Nepal ja maailman korkein valtioiden raja
Kiinan ja Nepalin välinen raja halkoo Himalajan vuoristoa, joten sanomattakin lienee selvää, että se on maailman korkeimmalla sijaitseva valtioiden raja. Itse asiassa raja kulkee myös maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin kautta, ja jakaa kaiken lisäksi vielä sen huipun.
Vuorikiipeilijöiden tulee siis hakea kiipeämislupaa joko Kiinalta tai Nepalilta ja valinnasta on pidettävä kiinni, ellei ole etukäteen hakenut kummankin maan viisumia. Huipulle päästyään ei siis voi vain päättää, että lähdenpäs laskeutumaan alas vuoren toista puolta, sillä se on laiton rajanylitys (mikä ehkä siinä kohtaa, jos suunnitelmat ovat noinkin hatarat, on pienin murhe). Sattuneesta syystä Mount Everestin huipulla ei ole rajatarkastuspistettä.
Laittomat rajanylitykset eivät kuitenkaan ole ennenkuulumattomia ja esimerkiksi vuonna 2017 puolalainen Janusz Adamski kiipesi maailman korkeimmalle vuorelle Tiibetin (Kiinan) puolelta, astui rajan yli ilman asianmukaisia matkustusdokumentteja ja laskeutui alas Nepalin puolelle. Adamski kertoi huipun valloittamisen olleen elämänsä suurin saavutus, mutta ilmoitti samaan hengenvetoon medialle, että hänen mielestään vuorilla ei voi olla rajoja, joten säännöt ja lait eivät ole siellä päteviä. Se oli virhe.
Nepal lätkäisi Adamskille lähes 20 000 euron arvoisen sakon ja kymmenen vuoden kiipeilykiellon. Kiina ei rankaissut Adamskia henkilökohtaisesti, mutta mainitsi hänet nimeltä syylliseksi julkaistessaan tiedotteen, jossa Mount Everestin Tiibetin puoli suljettiin loppuvuodeksi kaikilta kansainvälisiltä kiipeilijöiltä.
Neljän maan rajalla
Maailman ainoa neljän valtion rajapyykki saattaa sijaita Afrikassa. Tuossa Cuando- ja Sambesi-joen yhtymäkohdassa kohtaavat nimittäin Namibia, Botswana, Sambia ja Zimbabwe.
Nykyisen käsityksen mukaan neljän maan rajapyykki ei pidä paikkaansa ja tuon rajapisteen sijaan alueella olisi noin 150 metrin säteellä kaksi kolmen valtion rajakohtaa. Vaikka tämä on vallalla oleva ajatus, ei alue ole välttynyt konflikteilta, koska sopassa on liikaa lusikoita.
Vuonna 1970 Etelä-Afrikka, joka tuolloin miehitti Namibiaa, ilmoitti Botswanalle, että tällä ei ole yhteistä rajaviivaa Sambian kanssa; eli Etelä-Afrikka liputti neljän valtion rajapyykin puolesta. Tästä johtuen Etelä-Afrikka julisti Botswanan ja Sambian välillä kulkeneen kauppalautan laittomaksi, mitä Botswana ei purematta niellyt. Alueella on ammuskeltu puolin ja toisin, ja joen ylittänyt lauttakin on kertaalleen upotettu. Vettä myllyyn lisäsivät 1970-luvun lopulla julkistetut ulkopuoliset arviot, joiden mukaan ei voitu ehdottomasti todeta, ettei neljän valtion rajapyykkiä olisi olemassa.
Asiasta päästiin neljän valtion kesken jonkinnäköiseen sopuun vasta vuosina 2006–2010 käytyjen lukuisten neuvottelujen jälkeen ja nykyään kartoissa on Sambian ja Botswanan välillä noin 150 metrinen, jokeen piirretty rajaviiva. Oli jokien yhtymäkohdassa sitten loppu viimeksi neljän valtion rajapyykki tai ei, on alue kaikesta huolimatta hyvin ainutlaatuinen maailmassa.
Espanja, Marokko ja maailman lyhin maaraja
Ennätys maailman lyhimmästä valtioiden välisestä maarajasta on Espanjan ja Marokon hallussa. Vain 85 metriä pitkä raja erottaa espanjalaisen Peñón de Vélez de la Gomera -niemen Marokosta. Niemi on 225 metriä pitkä ja sata metriä leveä, ja sillä sijaitsee reilun 70 sotilaan varuskunta, mutta pysyvää asutusta ei ole.
Maiden välillä on kyllä enemmänkin yhteistä rajaa, sillä Espanjalla on kaksi rannikkokaupunkia, Ceuta ja Melilla, jotka sijaitsevat Marokon valtion alueella ja siis Afrikan mantereella. Näiden lisäksi on muutamia pieniä espanjalaisia saaria, jotka ovat vain satojen metrien tai muutaman kilometrin päässä Marokosta. Tällainen saari Peñón de Vélez de la Gomerakin oli vuoteen 1934 saakka, kunnes raju myrsky kuljetti saaren ja mantereen välille sen verran suuren määrän hiekkaa, että saaresta tuli pysyvästi niemimaa. Silloin piti myös vetää virallinen valtioiden raja, jota pitkään merkkasi vain köysi hiekassa.
Erikoinen pala Yhdysvaltoja Kanadassa
Vuoden 1783 Pariisin rauhansopimuksessa määriteltiin, mitkä Pohjois-Amerikan alueet liitettäisiin osaksi juuri muodostettuja Yhdysvaltoja ja mitkä jäisivät osaksi Ison-Britannian Kanadaa. Kun sopimusta tehtiin, oli alueiden jaossa näin jälkikäteen katsottuna yksi melko suuri ongelma: rajanvedossa käytetty kartta ei ollut täysin paikkansapitävä.
Kävi niin, että rajan määrittämisessä tärkeä Lake of the Woods -järvi arvioitiin väärän muotoiseksi ja sen sijainti suhteessa Mississippi-jokeen meni myös vikaan. Kyseisen järven rannalla oleva alue, Northwest Angle, määriteltiin rauhansopimuksessa Yhdysvaltojen läntisimmäksi kohdaksi (sitä lännempänä olevat alueet ovat tulleet vasta myöhemmin osaksi liittovaltiota). Hassua tilanteesta tekee se, että Northwest Angle on Kanadan puolella. Vaikka se kuuluu Yhdysvaltoihin ja Minnesotan osavaltioon, on sillä maarajaa ainoastaan Kanadan kanssa.
Alueella asuu noin 100 ihmistä, jotka kulkevat koulussa ja töissä toisilla paikkakunnilla. Koska Northwest Anglea ympäröi järven rantaa lukuun ottamatta Kanada, joutuvat ihmiset esimerkiksi lääkärissä käydessään tekemään edestakaisella matkalla neljä rajanylitystä: kotipaikkakunnalta Kanadaan, Kanadasta Yhdysvaltoihin ja sama toiseen suuntaan.
Rajavalvonta alueen ympärillä ei kuitenkaan ole erityisen tarkkaa ja perustuu lähinnä ihmisten omaan valveutuneisuuteen. Rajan ylittävässä tien kohdassa on Jim’s Corner -nimellä tunnettu mökki (kuvassa), jossa Kanadasta Northwest Angleen tulevien on syytä ilmoittautua videopuhelun välityksellä Yhdysvaltojen tulli- ja rajavartiolaitokselle. Ja toiseen suuntaan mentäessä Kanadan viranomaisille.
Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat
Kuten jo alussa tuli mainittua, niin enklaavit ja eksklaavit eivät ole mitään erityisen harvinaisia tapauksia, mutta on joitakin valtioita, joissa rajat enklaaveineen ja eksklaaveineen menevät vähintäänkin sekavan puolelle.
Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Ensinnäkin on Omanille kuuluva, Persianlahden suulla sijaitseva Musandamin alue, jonka kuitenkin erottaa muusta valtiosta Arabiemiraatit. No, se on simppeli homma. Jos kuitenkin ”varsinaisesta” Omanista lähtisi ajamaan rannikkoa pitkin pohjoiseen, kohti reilun 80 kilometrin päässä olevaa Musandamia, tulisi noin puolessa välissä matkaa vastaan Madha.
Ja hyvänen aika, sekin on osa Omania, mutta täysin Arabiemiraattien ympäröimä. Nyt kun muistellaan noita E-kirjaimilla alkaneita termejä, niin Madha on Omanin eksklaavi ja Arabiemiraattien enklaavi, eikös totta?
”Onneksi” kummallisuudet eivät lopu tähän. 1900-luvun alussa, kun Arabian niemimaan koillisosien šeikkikunnat olivat vielä brittien hallinnassa, järjestettiin madhalaisten kylien vanhimpien kesken kokous, jossa heidän piti päättää, kenelle he vannovat uskollisuutta. Valinta osui Omaniin, mutta muutaman kymmenen talon kylä nimeltään Nahwa päätti pysyä lojaalina Sharjalle. Kun šeikkikunnat 1970-luvun alussa itsenäistyivät Isosta-Britanniasta, muodosti osa niistä yhteisen valtion: Yhdistyneet arabiemiirikunnat.
Bahrain, Qatar ja Oman jättäytyivät kuitenkin liitosta ulos ja niistä tuli omat itsenäiset valtionsa. Tässä kohtaa tilanne Madhassa mutkistui, sillä alue oli nyt osa itsenäistä Omania, mutta Nahwassa pidettiin kiinni vanhasta liitosta Sharjan kanssa, joka nyt siis oli osa Arabiemiraatteja. Joten pienestä Nahwan kylästä tuli Omanin enklaavi, joka on Madhan, eli Arabiemiraattien enklaavin, sisällä. Kylän ympärillä kiertää virallinen maiden välinen raja, jolla suoritetaan valvontaa ja tarkastuksia.
No, usko tai älä, tämä hässäkkä oli vain esimakua…
Intia, Bangladesh ja järjetön tilkkutäkki
Täytyy heti tähän alkuun sanoa, että Intia ja Bangladesh ovat järkeistäneet tätä kohta käsiteltävää raja-aluetta, mutta vasta vuonna 2015. Koska kyseessä on näinkin tuore tapaus, pääsee se listalle mukaan.
Tarinan mukaan muinaiset intialaiset ja bangladeshilaiset kuninkaat pelasivat korttia käyttäen panoksena maa-alueita, mutta todellisuudessa kyseessä oli 1600-luvulla syntynyt tajuttoman sekava rauhansopimus . Sattumanvarainen mulle-sulle-mulle-sulle -jako kävisi kuitenkin enemmän järkeen, kun Cooch Beharin aluetta tutkii vanhalla kartalla (kuva). Vuonna 1947 Intia jaettiin kahteen osaan: hinduenemmistöiseksi Intiaksi ja muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi. Vuonna 1971 Pakistanin itäisin osa itsenäistyi Bangladeshiksi.
Jo tuosta ensimmäisestä jaosta lähtien sekä Bangladeshin (käytän tätä nimeä selvyyden vuoksi) että Intian enklaaveja on ollut toisen valtion mailla. Noilla pienillä, valtioiden rajan molemmin puolin sijainneilla alueilla on elänyt noin 50 000 ihmistä. Osa näistä tilkuista oli hyvin epätavallisia, esimerkiksi Dahala Khagrabari oli palanen Intiaa, mutta sitä ympäröi bangladeshilainen kylä, joka oli Intiaan kuuluvalla kaistaleella Bangladeshin puolella.
Ei ihme, että asukkaat vaativat vuosikymmenien ajan tilanteen yksinkertaistamista, koska maiden välisistä jännitteistä johtuen omasta enklaavista lähteminen oli usein mahdotonta ja ihmiset elivät kuin saarrettuina pahimmillaan vain yhden neliökilometrin kokoisella alueella. Kuvassa Intia on oranssilla ja Bangladesh vihreällä, ja kuten huomaat, on näiden valtioiden raja repaleinen ja pieniä ”palloja” on ripoteltuna sinne tänne.
Mutta tosiaan vuonna 2015 Intia ja Bangladesh pääsivät historialliseen sopimukseen, joka antoi kymmenille tuhansille raja-alueen asukkaille mahdollisuuden valita oma kotimaansa. Kartta meni uusiksi, kun yhteensä 162 maa-aluetta vaihtoi valtiota ja lähes jokainen haki ja sai kansalaisuuden siihen maahan, jonka sisällä oma koti sijaitsi.
Virallinen ei-kenenkään-maa
Kuva: Birtawill | CC BY-SA 4.0
Kun valtiot kiistelevät jostain maa-alueesta, on lähes poikkeuksetta kyse siitä, että osapuolet haluavat nimenomaisen alueen itselleen. Käytin ”lähes poikkeuksetta” -termiä siksi, että maailmassa on yksi virallinen terra nullius eli ei-kenenkään-maa ja se on Bir Tawil. Reilun 2000 neliökilometrin kokoinen alue sijaitsee Egyptin ja Sudanin rajalla, mutta kumpikaan ei halua sitä itselleen.
Bir Tawil syntyi vuonna 1902, kun Iso-Britannia veti Afrikan valtioiden välille rajan, joka oli erilainen kuin vuonna 1899 määritelty raja. Nämä erilaiset rajat loivat itse asiassa kaksi aluetta: Hala’ibin ja Bir Tawilin. Näiden kahden alueen erona on se, että Hala’ibissa on lukuisia luonnonvaroja, mutta Bir Tawilissa ei ole mitään. Egypti on sitä mieltä, että vuoden 1899 raja on pätevä ja sen mukaan Hala’ib kuuluu Egyptille ja Bir Tawil Sudanille. Ei varmaan yllätä ketään, että Sudanin mielestä vuoden 1902 raja on lainmukainen, sillä alueet jaetaan siinä päinvastoin.
Hala’ib on 1990-luvulta lähtien ollut käytännössä Egyptin hallinnassa, koska maa sijoitti sinne sotilasyksikköjä, mutta alue on edelleen hyvin kiistanalainen.
Bir Tawil ei kuitenkaan kiinnosta ketään. Paitsi joitain satunnaisia yksityishenkilöitä ja organisaatioita, jotka silloin tällöin yrittävät julistaa maa-alueen uudeksi mikrovaltioksi, mutta kansainvälinen yhteisö ei ole ottanut näitä netissä tehtyjä valloituksia kovinkaan tosissaan.
Belgian ja Alankomaiden sopuisa sekamelska
Alankomaiden ja Belgian rajan tuntumassa sijaitsee pari Baarlen kaupunkia. Tai oikeastaan Belgiassa sijaitsee Baarle-Hertog ja Alankomaissa Baarle-Nassau. Kaupunkien välillä on etäisyyttä muutama kilometri.
Johtuen keskiaikaisista sopimuksista, vaihtokaupoista ja maiden myynneistä, on osa Baarle-Hertogia Baarle-Nassaun sisällä, eikä edes yhtenäisenä alueena. Alankomaalaisen 10 000 asukkaan Baarle-Nassaun sisällä on lukuisia Belgian eksklaaveja, ja jotta tilanne ei olisi liian yksinkertainen, on noiden belgialaisten alueiden sisällä pieniä hollantilaisia kaupunginosia.
Valtioiden rajat kulkevat mielivaltaisen oloisesti ympäri kaupunkia ja surutta rakennusten läpi. Tilanne on äärimmäisen kummallinen, kun ottaa huomioon sen, että jonkun kodissa keittiö voi olla Belgiassa ja makuuhuone Alankomaissa. Baarle-Nassaussa on kaksi postia, kaksi kaupungintaloa, kaksi kirkkoa, ja jätehuollosta vastaa kummankin valtion omat laitokset. Eli naapureiden roskapöntöt ovat vierekkäin, mutta toinen on Belgiassa ja toinen Alankomaissa. Baarle-Nassau taitaa myös olla maailman ainoa kaupunki, jossa voi istua kahvilassa ja viereisessä pöydässä olevat ihmiset ovat eri maassa.
Kahden valtion tilkkutäkkikaupungissa on kuitenkin yksi palolaitos, yksi kirjasto ja mikä tärkeintä: yksi kansa. Belgialaiset ja alankomaalaiset elävät sulassa sovussa keskenään ja vaikka asioista ei ole ikinä tehty turhan hankalia, oli Euroopan unioni ja erityisesti Schengenin vapaan liikkuvuuden alue lottovoitto tälle pienelle kaupungille. Euro on myös helpottanut asioimista, vaikka Hollannin guldeni ja Belgian frangi olivat rajoista riippumatta käypää valuuttaa kaupungin joka kolkassa.
Valtioiden erilainen lainsäädäntö on myös tuonut koomisia piirteitä kaupungin elämään: esimerkiksi vuonna 2015 alkoholin myynnin ikäraja Alankomaissa nousi kuudestatoista kahdeksaantoista, mutta Belgiassa alkoholi on laillista 16-vuotiaille.
Viime vuonna maiden erilaiset koronarajoitteet toivat myös oman erikoisvivahteensa kaupungin kaduille, sillä Belgiassa säädökset olivat tiukempia ja maassa tuli kesällä voimaan maskipakko. Alankomaissa määräystä ei ollut. Lisäksi samalla kadulla vierekkäin olevat liikkeet toimivat oman maansa lakien mukaisesti, joten belgialainen taidegalleria saattoi sulkea ovensa ja vieressä oleva alankomaalainen kahvila jatkoi toimintaansa normaalisti. Ne liikkeet, joita valtionraja halkoi, noudattivat ohjeistusta siitä maasta, johon olivat rekisteröityneet.
Suomen ja Ruotsin erikoinen ”rajarusetti” Märketin saarella
Sokerina pohjalla on tämän listan kruununjalokivi!
Vuosina 1808–1809 käyty Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä on erittäin merkittävä osa Suomen historiaa, kuten nimestäkin voi päätellä ja ehkä historiantunneilta muistaa. Sodan seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja raja Ruotsiin vedettiin Haminassa syyskuussa 1809 tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti. Saaristoa jaettaessa Venäjälle sovittiin kuuluvaksi Manner-Suomea ja Ahvenanmaata lähimpänä olevat saaret ja Ruotsille taas luonnollisesti ne, jotka olivat lähempänä sen rannikkoa.
Kolmen hehtaarin kokoinen Märketin saari Ruotsin ja Ahvenanmaan välisellä merialueella osui sopivasti keskelle rajanvetoa, joten se pistettiin puoliksi. Rajaa ei kuitenkaan merkattu mitenkään, vaikka koordinaatit oli tarkasti määritelty.
Vuosien kuluessa lukuisat laivat haaksirikkoutuivat Ruotsin matalalle rannikolle, koska ne lähtivät ohittamaan Märketin kareja liian lännestä. Niinpä syntyi ajatus majakan rakentamisesta ja arkkitehdiksi valikoitui suomalainen Georg Schreck. Nyt kävi ilmeisesti niin, että Venäjän keisarikunta ja suomalaiset siinä samassa kuvittelivat koko Märketin kuuluvan heille, joten majakka nousi luodon korkeimmalle kohdalle, joka sattui olemaan Ruotsin puolella.
Tähän epäkohtaan ei kuitenkaan puututtu kuin vasta vuonna 1979, kun Suomi ehdotti Ruotsille, josko valtioiden rajaa voisi muuttaa siten, että majakkarakennukset sijaitsisivat Suomen puolella. Siinä sitten heiteltiin nootteja puolin ja toisin, sillä eihän Ruotsi halunnut vain hyvää hyvyyttään antaa Suomelle ylimääräistä maa-aluetta – varsinkin, kun nimenomaan suomalaiset olivat alunperin sössineet rakennuspuuhissaan. Lopulta uusi raja vedettiin täydessä yhteisymmärryksessä.
Siinä tuli Suomen ja Ruotsin välille muutamia satoja metrejä lisää rajaa, sillä majakan nappaaminen Suomen puolelle tarkoitti sitä, että samankokoinen ja -muotoinen alue lohkaistiin toisesta kohdasta Ruotsille – näin syntyi erikoinen rusetinnäköinen valtakunnanraja. Raja Märketin saarella oli ennen sadan metrin luokkaa, mutta nykyään pituus on 470 metriä. Selkkauksien välttämiseksi valtioiden raja on nykyisin merkitty kallioon porattuina reikinä tai messinkinupeilla, ja siellä täällä on Suomen majakkaseuran kallioon maalaamia F- ja S-rajamerkintöjä.
Märketin saarella on muuten hallussaan koko maailman mittakaavassa yksi maantieteellinen ennätys: Siellä on maailman lyhin saaren halkova, mantereen ulkopuolella oleva valtioiden raja. Saavutus sekin ja tietysti aina kannattaa tuulettaa, kun on jossain päästy ykkössijalle!
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, että pääsikö lista yllättämään. Oliko Märketin historia sinulle ennestään tuttu?
Miten nukahtaa helposti ja nopeasti? Tämä kysymys on varmasti jokaisen mielessä jossain vaiheessa elämää. Listafriikki esittelee 10 erikoista menetelmää, jotka saattavat auttaa nukahtamisessa.
Unettomuus on varsin yleinen ongelma, joka voi esiintyä nukahtamisvaikeutena, vaikeutena pysyä unessa, unen virkistävyyden heikentymisenä tai näiden kaikkien oireiden yhdistelmänä.
Listafriikki ei tokikaan pyri tällä listalla parantamaan kenenkään unettomuushäiriötä, mutta ehkäpä joku löytää näistä vinkeistä apua, ja yön pikkutuntien kattoon tuijottaminen ainakin vähenee.
Tässä siis 10 hieman erikoisempaa keinoa ja vinkkiä siihen, miten nukahtaa helposti ja nopeasti.
10. Kiellä itseäsi nukahtamasta ja pakota pitämään silmät auki
Kuulostaa hölmöltä, mutta jos hanakasti kiellät itseäsi nukahtamasta, niin se voi mahdollisesti viedä unten maille nopeammin.
Tekniikka tunnetaan hienolla nimellä paradoksaalinen intentio. Sen on kehittänyt itävaltalainen psykologi Viktor Frankl osana niin ikään kehittämäänsä logoterapiaa, joka on psykoterapian suuntaus. Logoterapiassa paradoksaalista intentiota käytetään laajasti eri elämän aloilla.
Tekniikassa potilasta rohkaistaan tavoittelemaan juuri sitä, mitä hän pelkää, jotta pelko menettää voimansa. Esiintymiskammoista henkilöä voidaan esimerkiksi kannustaa esiintymään julkisesti ja tietoisesti tekemään itsestään vitsin.
Samalla tavalla unettomuudesta kärsivää kehotetaan makaamaan sängyssä, pitämään pakolla silmiä auki ja päättämään mielessään ”en aio nukahtaa”. Tällä pyritään saamaan kaikki paine pois nukahtamisesta, mikä saattaa johtaa siihen, että keho sekä mieli rentoutuvat luonnollisesti nukkumaan.
9. Hengitystekniikka 4-7-8
Tämä ikivanha hengitystekniikka pohjautuu joogasta tuttuihin rauhoittumismetodeihin. Sen tarkoituksena on rauhoittaa hermostoa, ja tietty tarkoituksenmukainen rytmitys auttaa alentamaan sykettä, vaimentamaan poukkoilevia ajatuksia ja valmistamaan kehoa nukkumiseen.
Aloita puhaltamalla kaikki ilma ulos suun kautta. Sitten hengitä nenän kautta rauhallisesti sisään neljän sekunnin ajan. Pidätä hengitystä seitsemän sekuntia, jonka jälkeen hengitä hitaasti suun kautta ulos kahdeksan sekunnin ajan. Toista muutaman kerran.
8. Laita sukat jalkaan
Voiko erikoisempaa – ja samalla yksinkertaisempaa – neuvoa olla? Totta se on: sukat voivat oikeasti auttaa saamaan unen päästä kiinni!
Sukat lämmittävät jalkoja, joka saa aikaan vähäiseltä tuntuvan ilmiön – ääreisosien verisuonten laajenemisen. Jos varpaat ovat viileät, pysyvät ääreisverisuonet supistuneina, jotta lämpö säilyy kehon tärkeimpien osien ympärillä. Kun sukat lämmittävät jalkoja, laajenevat raajojen verisuonet, ja siellä rupeaa virtaamaan suhteessa enemmän verta. Veren mukana lämpöä siirtyy kehon sisäosista raajoihin. Vilkastunut verenkierto vapauttaa lämpöä ihon kautta.
Kun kehon sisäinen lämpötila laskee, on se luonnollinen merkki aivoille, että nyt on aika nukkua. Ihmiskehon luontaisessa vuorokausirytmissä kehon lämpötila laskee normaalisti yöaikaan; siksi makuuhuoneeseen suositellaan aina hieman viileämpää lämpötilaa.
Vaikka pörröisten lämpösukkien jalkaan laittaminen ja kehon viileneminen tuntuvat olevan täysin päinvastaisia toimintoja, niin todellisuudessa paistuvat varpaat voivatkin viilentää kroppaa kohti unten maita.
7. Laske 300:sta alaspäin aina kolmen välein
Yhteen- tai vähennyslasku yksi numero kerrallaan ei ole aivoille tarpeeksi haastavaa hommaa. (Tai jos se on liian haastavaa, niin silloin taitaa olla ihan muita ongelmia kuin unettomuus.) Liian yksinkertainen laskutehtävä päästää ajatukset helposti harhailemaan ja kiertämään ympyrää.
Kolmestasadasta kolmen välein taaksepäin laskeminen on täydellinen yhdistelmä: se on aivoille tarpeeksi kinkkistä, jotta ajatukset pysyvät tehtävässä, mutta kuitenkin liian yksitoikkoista, jotta ne jaksaisivat pysyä hereillä.
Todennäköisesti höyhenmaailma kutsuu ennen kuin olet päässyt 200:aan.
6. Armeijan unimetodi – Miten nukahtaa 2 minuutissa
Tämä äärimmäisen helppo, mutta ilmeisen tehokas, tekniikka on kehitetty alunperin yhdysvaltalaisille sotilaille, erityisesti taistelulentäjille, joiden väsymyksestä johtuvia virheitä haluttiin vähentää. Väitteen mukaan sotilaat vaipuvat tätä tekniikkaa käyttäen uneen 2 minuutissa, vaikka olisivat keskellä sotatannerta.
Harjoittelua tämä armeijan nukahtamistekniikka kuitenkin vaatii, mutta kuuden viikon treenauksen jälkeen onnistumisprosentiksi lupaillaan huimaa 96 prosenttia, vaikka nukkuja olisi vaarallisissa ja epämukavissa olosuhteissa.
Aloita rentouttamalla koko kasvot – kieli, leuka ja silmien alue. Sen jälkeen tiputa hartiat niin alas kuin mahdollista. Rentouta keskittyneesti käsivarret ja kädet, jonka jälkeen vedä syvään henkeä ja pitkällä uloshengityksellä rentouta rintakehä. Liiku sitten reisistä pohkeiden kautta jalkateriin rentouttaen kohta kohdalta.
Kun keho on rento ja tuntuu painuvan patjaa vasten, on aika siirtyä mieleen. Tyhjennä ajatuksesi kaikesta muusta ja keskity rauhalliseen mielikuvaan, joka voi olla esimerkiksi makoilu kanootissa järvellä sinisen taivaan alla tai pilkkopimeä huone, jossa olet käpertyneenä samettiseen riippukeinuun. Tai mene mielessäsi sinne, mikä on sinun oma hyvän olon paikkasi.
5. Kuuntele samaa äänikirjaa uudestaan ja uudestaan
Kirjan lukeminen tai äänikirjan kuunteleminen voi väsyttää jo sellaisenaan, mutta tällä ”miten nukahtaa helposti” -listalla ei tokikaan anneta näin tavallisia.
Laita pyörimään jokin äänikirja, jonka olet kuunnellut jo aiemmin. Kirja ei saa olla liian kiinnostava tai koukuttava, mutta toki illasta toiseen saman kirjan toistaminen tekee jännittävästäkin tarinasta lopulta puuduttavan nukuttavan.
Paras keino on joka ilta laittaa kirja alkamaan samasta kohdasta, jolloin toiston ja turvallisen tuttuuden määrä on maksimoitu.
Lue myös: Valkoinen kohina on tuttu, mutta mitä ihmettä on vaaleanpunainen kohina?
4. Kuvittele mielessäsi umpimähkäisiä asioita
Hevonen, kahvinkeitin, puu, kenkä, ilmapallo… Sattumanvaraisten asioiden ja esineiden pyörittäminen mielessä antaa aivoille muuta tekemistä, kuin se ainainen yliajattelu ja turhan murehtiminen, jotka pitävät hereillä. Jossain vaiheessa aivot väsyvät tylsääkin tylsempään puuhaan, päättävät antaa periksi ja siirtyvät kohti rauhaisampaa olotilaa.
Jos tuntuu, että aivoille jää silti liikaa tilaa yliajatteluun, ala kelata läpi kulunutta päivää. Mutta käänteisessä järjestyksessä ja hyvin yksityiskohtaisesti.
Laitoin peiton päälle, menin makaamaan sänkyyn, istuin sängylle ja rasvasin kädet, olin hammaspesulla… Yritä käydä päivä läpi aamuun saakka, mutta tuskin pääset lounaaseen saakka.
3. Sulje silmät ja pyöräytä niitä ylöspäin kolme kertaa
Unessa silmät kääntyvät aina ylöspäin, joten tämä temppu matkii silmien luonnollista tilaa nukkumisen aikana. Ihmisellä on metka taito kyetä huijaamaan omia aivojaan, ja tällä nukahtamistekniikalle tavoitellaan unta nimenomaan huiputtamisen kautta.
Silmien pyöräyttäminen ylöspäin on viesti aivoille, että nyt on aika sammahtaa ja lopettaa kaikenlainen ajatuksenjuoksu.
2. Jännitä kehon kaikkia lihaksia
Fyysinen aktiviteetti kuulostaa kaikkea muuta kuin rauhoittavalta. Mutta kokeile silti: jännitä kaikkia kehon lihaksia vuorotellen viiden sekunnin ajan. Aloita kasvoista ja etene siitä ruumiinosa kerrallaan kohti varpaita. Ja lopuksi jännität koko kropan täydelliseen puristukseen ja sitten rentoutat kaiken kerralla.
Kaikkien lihasten jännittämisen jälkeinen rentoutuminen tuntuu jokaisessa solussa ja täyttää kehon kokonaisvaltaisella raukeuden tunteella.
1. Teeskentele sydämesi kyllyydestä
Mieli ja keho ovat täysin meidän vietävissä! Tämä on faktaa, josta olemme myös kirjoittaneet oman listansa. Siellä selviää muun muassa se, että tekohymykin tekee onnelliseksi. Lue lista tästä: 10 metkaa tapaa, joilla omaa kehoaan ja aivojaan voi huijata.
Jos feikkihymy tekee onnelliseksi, niin miksei tekaistu uninen ilme saisi nukahtamaan!? Kuulostaa keksityltä, mutta ei ole sitä.
Ilmepalautehypoteesi (engl. facial feedback hypothesis) tarkoittaa sitä, että tiettyjen ilmeiden tekeminen vaikuttaa tunteisiimme juuri sillä hetkellä, mutta myös laajemmin siihen, miten yleisesti voimme.
Uninen ilme – otsa rentona, silmäluomet puolitangossa ja muutama suun avaus kuin haukotellessa – lähettävät signaalin aivoille, että on aika nukkua.
Haukottelu kannattaa tehdä kuitenkin varovaisesti, sillä ilmaa ei pidä vetää sisään yhtä paljon kuin aidossa haukotuksessa. Se voi nimittäin tehdä olon virkeämmäksi. Toisaalta pelkkä haukottelun miettiminen, saati siitä lukeminen tai valehaukotusten tekeminen, laukaisevat ihka oikean haukotuksen.
Lue myös:
Pyhän Patrickin päivää vietetään maaliskuun 17. päivänä. Vaikka kyseessä on Irlannin kansallispäivä, juhlii sitä puoli maailmaa vihreään pukeutuen ja Guinnessia hörppien.
Tuskin minkään muun maan kansallispäivää juhlitaan niin laajasti ja sankoin joukoin kuin Irlannin. Pyhän Patrickin päivään liittyy paljon historiaa ja perinteitä, joista Listafriikki on nyt poiminut hauskimmat ja kiinnostavimmat tälle listalle.
Vihreää vaatetta, olutta ja paraateja – nämä ainakin tulevat mieleen. Mutta mitä muuta? Se selviää nyt. Éirinn go Brách!
Kuka Pyhä Patrick oli?
Pyhä Patrick ei ollut irlantilainen eikä hänen nimensä ollut Patrick.
Pyhän Patrickin uskotaan syntyneen joskus 300-luvun loppupuolella Rooman valtakuntaan kuuluneessa Britanniassa, todennäköisesti Walesin alueella. Eli ei siis Irlannissa. Ja nimekseen hän sai Maewyn Succat.
Naapurisaarelle Patrick päätyi teini-ikäisenä, kun joukko irlantilaisia ryövääjiä kidnappasi hänet ja vei mukanaan orjaksi. Kuuden vuoden orjuuden jälkeen Patrick onnistui karkaamaan ja hän seilasi takaisin Britanniaan.
Sitten hän päätti ryhtyä papiksi, omaksui nimen Patrick ja opiskeli teologiaa Manner-Euroopassa. Irlannissa vietetty aika oli jättänyt nuoreen mieheen jälkensä ja hän on itse kirjoittanut, että kuuli jatkuvasti mielessään ”irlantilaisten äänet”, jotka kuiskivat: ”Tule takaisin meidän luoksemme Patrick”.
Ja niinpä hän sitten päätti palata kristinuskon kanssa Irlantiin pelastaakseen sen kansalaiset pakanuuden kurjuudelta. Siinä Pyhä Patrick onnistuikin oikein maineikkaasti, ja niinpä pyhimyksen mukaan nimetyn päivän perimmäinen tarkoitus on juhlia kristinuskon saapumista Irlantiin.
Maaliskuun 17. päivää pidetään pyhimyksen kuolinpäivänä, joten siksi juuri se on valikoitunut viralliseksi juhlapyhäksi. Tarinan mukaan Pyhä Patrick haudattiin vuonna 461 kaupunkiin, joka on saanut osuvasti nimekseen Downpatrick, mutta joka irlantilaisten harmiksi sijaitsee nykyään toisessa maassa, nimittäin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa.
Myytti käärmeiden karkottamisesta
Tunnetun legendan mukaan Pyhä Patrick seisoi kukkulalla ja ajoi kaikki käärmeet pois Irlannista, minkä vuoksi saarella ei näitä luikertelevia matelijoita luonnonvaraisena elä. Viimeinen kohta on faktaa: Irlannissa ei tosiaan ole käärmeitä.
Fossiiliaineiston perusteella biologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Irlannissa ei ole koskaan ollutkaan käärmeitä, joten Patrickilla ei ollut mitään karkotettavaa.
Tätä hienoista aukkoa historiassa on selitetty sillä, että käärmeet olivat vertauskuva pakanuudelle, jonka Pyhä Patrick tosiaan ajoi pois Irlannista. Käärmehän on aikojen alusta, tai siis Raamatun ajoista, asti yhdistetty suoraan paholaiseen, joten se oli helppo valinta karkotettavaksi.
Pakanallinen apila kolminaisuusopin kuvaajana
Kuten jo niin monella listalla aiemminkin on todettu, kristinusko on näppärästi ottanut käyttöön perinteitä ja juhlapäiviä pakanauskonnoista, mikä on helpottanut uuden uskonnon myymistä ihmisille.
Näin kävi myös Irlannissa, kun Pyhä Patrick havainnollisti pyhää kolminaisuutta apilan avulla. Apilat olivat olleet jo entuudestaan tärkeitä kelteille, jotka uskoivat jokaisella apilanlehdellä olevan oma merkityksensä: usko, toivo ja rakkaus. Pyhän Patrickin mukaan apilan kolme lehteä kuvastivat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Koska Patrick vaikutti laajasti Irlannin saarella ja perusti koko joukon kouluja, kirkkoja ja luostareita, levisi kertomus apilasta maan joka kolkkaan.
Nelilehtiseen apilaan Patrickilla ei ollutkaan sanottavaa, mutta hänen onnekseen todennäköisyys sellaisen löytymiselle on 1/10 000. Legendan mukaan neljäs lehti merkitsee onnea, jota sen löytymiseen todella tarvitaan.
Päivä, jona pubit olivat kiinni
Irlantihan tunnetaan oluen ja pubien maana, ja toisaalta syvästi katolisena sellaisena. Pyhän Patrickin päivä on Irlannissa yksi kristinuskon tärkeimmistä juhlapyhistä, jota vietettiin 1970-luvulle asti hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vuodessa oli aiemmin kaksi päivää, jolloin pubit sulkivat ovensa: pitkäperjantai ja maaliskuun 17. päivä.
Ainoa poikkeus anniskeluun oli kansallinen koiranäyttely, joka järjestettiin perinteisesti tuona juhlapyhänä, ja jossa olutta sai myydä ja nauttia vapaasti. Nykyään uskonnollisuus ja kuivin suin oleminen eivät ensimmäisenä tule mieleen, jos löytää itsensä keskeltä Pyhän Patrickin päivän juhlintaa.
Eikä juhlintaa tarvitse lähteä hakemaan Irlannista, sillä vuosisatojen aikana ympäri maailmaa siirtolaisiksi lähteneet irlantilaiset ja nykyään heidän jälkeläisensä pitävät perinnettä yllä erityisesti englanninkielisissä maissa – Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa – mutta myös muualla maailmassa.
Massiivia paraateja järjestetään esimerkiksi Buenos Airesissa, Moskovassa ja Tokiossa. Irlantilaisten juhlintaan ovat vuosisatojen saatossa liittyneet kaikki ystävät ja kylänmiehet. Käy ihmeessä fiilistelemässä tunnelmaa jossakin Suomen lukuisista irkkupubeista!
Ensimmäistä Pyhän Patrickin päivän paraatia ei järjestetty Irlannissa
Irlantilaiset siirtolaiset olivat niitä, jotka suurelta osin muokkasivat Pyhän Patrickin päivästä kotimaansa kulttuuria ylistävän juhlan, jossa uskonnollinen alkuperä on jäänyt toissijaiseksi. Se on toki melkoisen outoa, että syvästi katolinen Irlanti on seurannut juhlinnassa perässä.
Pyhän Patrickin päivää on vuosisatojen ajan juhlittu paraateissa ympäri maailman. Historian ensimmäinen paraati ei kuitenkaan hieman yllättäen ollut Irlannissa, vaan nykyisessä St. Augustinen kaupungissa, Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1601 paikalla oli espanjalainen siirtokunta, jonka irlantilainen pastori Ricardo Artur järjesti kotimaansa suojeluspyhimyksen kunniaksi kekkerit.
Paraatit eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen ennen kuin vasta 1700-luvulla. Ensimmäinen varsinainen Pyhän Patrickin juhla järjestettiin Bostonissa vuonna 1737. Ensimmäistä paraatia saatiin vielä odottaa vuoteen 1762 saakka. Silloin New Yorkissa asuneet amerikanirlantilaiset järjestivät kulkueen Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa Brittien armeijassa palvelleiden irlantilaisten kunniaksi, ja hiljalleen paraatiperinne levisi muihinkin kaupunkeihin. Irlanti seurasi perässä reippaasti myöhemmin, sillä Dublinissa marssittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1931.
New Yorkin paraati on maailman suurin Pyhän Patrickin päivän juhla, joka koki ennennäkemättömän hetken maaliskuussa 2020 (ja uudelleen 2021). Ikinä ennen, edes sotien aikaan, paraatia ei oltu sen yli 250-vuotisen historian aikana peruttu. Mutta pandemian iskettyä paraatia ei kahteen vuoteen järjestetty normaalisti. Vain pieni joukko ihmisiä marssi turvavälit huomioonottaen maaliskuun 17. päivän varhaisina tunteina New Yorkin kaduilla, jotta ikivanha perinne ei kokonaan katkeaisi.
Mitä Pyhän Patrickin päivänä juodaan?
Guinnessia, Guinnessia ja Guinnessia. Ja sitten vielä vähän Guinnessia.
Tilastojen mukaan tuon, tietenkin Irlannista kotoisin olevan, tumman oluen myynti moninkertaistuu Pyhän Patrickin päivänä maailmanlaajuisesti ja Guinnessia myydään 819 % enemmän kuin tuiki tavallisena päivänä. Se tarkoittaa noin 13 miljoonaa tuoppia. Nopealla laskutoimituksella juhlijat kumoavat 150 tuoppia per sekunti. Ja tuskinpa pubit ovat auki vuorokauden ympäri!
Joten jos käyt St. Paddy’s Day:n juhlintaan, niin ainoa oikea suun kostuke on Guinness. Ja tosiaan, monesti juhlapäivän lyhennetyn lempinimen näkee kirjoitettavan muodossa St. Patty’s Day, mikä on suuri virhe. Vaikka Irlannin suojeluspyhimyksen nimi on englanniksi Patrick, on se iiriksi Pádraig. Joten ainoa sallittu lyhenne on ”Paddy”. Eihän kukaan nyt halua loukata irlantilaisia heidän suurena juhlapäivänään!?
Mitä Pyhän Patrickin päivänä syödään?
Pyhän Patrickin päivän perinteisin ruoka on suolaliha ja kaali, jotka sopivat tumman oluen kanssa nautittavaksi kuin nenä päähän. Mutta tämä ei olekaan peräisin Irlannista, vaan samoin kuin oli paraatien suhteen, niin tämän perinneruoan syntytarina löytyy niin ikään Atlantin takaa Yhdysvalloista.
New Yorkissa oli ja on edelleen alueita, jotka voidaan nähdä tietyn siirtolaisyhteisön keskittyminä. Amerikanirlantilaiset olivat kerääntyneet Manhattanin eteläisiin osiin ja monet heistä elivät köyhyydessä, mutta jos joskus oli sallittua revitellä, niin Pyhän Patrickin päivänä.
Suolalihaa saatiin samalle alueelle asettuneiden juutalaisten lihakaupoista tai sitä ostettiin ylijäämänä pitkiltä kauppamatkoilta saapuvilta laivoilta, joissa liha oli säilöttynä suolaliemeen. Lihan kyljessä tarjoiltiin perunaa sekä halvinta saatavilla ollutta vihannesta – kaalia.
Oli Irlannissakin toki syöty juhla-ateria, mutta kaalin ja perunan kanssa tarjoiltiin pekonia ja kinkkua. Näihin ei Manhattanin siirtolaisilla ollut varaa. Hassua kyllä, perinne suolaliha-ateriasta päätyi vuosien saatossa myös Irlantiin ja ohitti alkuperäisen version.
Vihreä on uusi sininen
Jos Pyhän Patrickin päivää haluaisi juhlia oikein perinteiseen tapaan, niin pitäisi pukeutua siniseen, nimittäin sitä Patrick itse suosi. Sininen on pääväri myös Irlannin vanhoissa lipuissa sekä nykyisessä vaakunassa ja presidentin virallisessa lipussa (kuvassa). Vihreää, joka nykyään symboloi koko maata ja kansakuntaa, pidettiin aiemmin epäonnen värinä.
Värin muutoksen takana on montakin pientä syytä, jotka yhdessä luovat järkeenkäyvän kokonaisuuden. Irlannin maaseutu on hyvin vehreää ja maa tunnetaan myös nimellä Emerald Isle eli smaragdinvihreä saari. Apila, josta jo aiemmin puhuttiin, on vihreä – samoin kuin luonto keväisin muutenkin – ja Pyhän Patrickin päivä maaliskuun puolessavälissä osuu juuri kevään korvalle.
Suojaudu haltijan nipistykseltä pukeutumalla vihreään
Iso osa vihreän värin vallankumouksessa oli haltijoilla; erityisesti sellaisilla, jotka tarun mukaan paljastavat salaisen aarteensa kätköpaikan niille, jotka onnistuvat haltijan nappaamaan. Pyhä Patrick ei varmasti olisi kovinkaan mielissään, että hänen kunniakseen vietettävään päivään yhdistetään haltijoita.
Monissa Pyhän Patrickin päivän koristeissa näkyy haltijoita, jotka ovat peräisin irlantilaisesta kansantarustosta. Tasa-arvo on löytänyt tiensä myös muinaiseen mytologiaan, sillä monissa kuvissa esiintyy naispuolisia haltijoita, vaikka legendoissa sellaisista ei ollut tietoakaan. Irlannin haltijat eli leprekaunit ovat partasuisia ja vihreisiin asuihin pukeutuvia olentoja, jotka tekevät suutarin hommia ja kätkevät työstä saamansa kolikot sateenkaaren päähän.
Haltijat siis pukeutuvat itsekin vihreään asuun, mutta Pyhän Patrickin päivänä kaikkien on syytä verhota itsensä vihreällä. Vihreät vaatteet nimittäin tekevät ihmisestä haltijoille näkymättömän, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että noilla kiusanhengillä on tapana nipistää vastaantulijoita. Näkymättömyys tietenkin suojaa tonttumaisten haltijoiden pikkuisilta sormilta.
Yhdysvaltain presidentti saa vuosittain apilan, joka tuhotaan samantien
Kaikki valtionjohtajat eivät pääse koskaan henkilökohtaiseen tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin kanssa, mutta Irlannin pääministerille sellainen kunnia suodaan vuosittain.
Jo vuosikymmenien ajan Irlannin pääministeri eli taoiseach, joka tällä hetkellä on Micheál Martin, käy Pyhän Patrickin päivän tienoilla vierailulla Valkoisessa talossa. Irlannissa on tänä vuonna (2026) vastustettu erittäin kiivaasti vierailua presidentti Donald Trumpin luona, mutta Martin on halunnut kohteliaasti pitää kiinni perinteestä. Martin on matkannut Yhdysvaltoihin jo hieman aiemmin ja osallistui viikonloppuna Philadelphiassa järjestettyyn Pyhän Patrickin päivän paraatiin.
Hauska yksityiskohta: kummatkin miehet ovat nyt toistamiseen virassaan, mutta kumpikin muutamien vuosien tauon jälkeen. Martin oli Irlannin pääministeri vuosina 2020–2022 ja astui virkaan jälleen vuoden 2025 tammikuussa. Samana kuukautena virkavalansa vannoi presidentti Trump, joka toimi presidenttinä myös vuosina 2017–2021.
Perinteiseen tapaamiseen kuuluu, että pääministeri lahjoittaa presidentille Kerryn kreivikunnassa kasvatetun apilan kristallisessa kulhossa. Koska kyseinen valkoapila on Yhdysvalloissa vaarallisten vieraslajien listalla, ei kasvi kauaa ehdi vastaanottajaansa ilahduttaa.
Kun virallinen osuus puheineen ja juhlallisuuksineen on ohi, siirtyy lahja nopeasti presidentiltä salaisen palvelun hoidettavaksi. Ja hoidettavaksi tarkoittaa tässä kohtaa tuhottavaksi. Apiloista ei ole jälkeenpäin nähty vilaustakaan. Huhuja on liikkunut, että muutamia apiloita olisi vuosien aikana päätynyt Valkoisen talon kukkapenkkeihin, mutta kukaan ei ole asiaa pystynyt varmistamaan. Tai halunnut vahvistaa, sillä kyseessä olisi rikos.
Valkoinen talo juhlistaa muutenkin Pyhän Patrickin päivää, ja sen puutarhassa oleva suihkulähde on usein värjätty vihreäksi vieraan maan kansallispäivän kunniaksi. Toisaalta, koko Valkoinen talo on irlantilaissyntyisen arkkitehdin James Hobanin suunnittelema ja sama mies myös toimi rakennustöiden johtajana.
Lue myös:
Listafriikki selvittää lukijoiden kysymyksissä tällä kertaa sen, että miten deodorantti eli tuttavallisemmin dödö estää hikoilua ja ehkäisee hajua. Pureudumme kuitenkin aiheeseen hieman syvällisemmin, kuin vain tuohon kysymykseen vastaamalla.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä eroa on deodorantilla ja antiperspirantilla?
Kauppojen dödöhyllyllä voi mennä sormi suuhun, kun vaihtoehtoja on loputtomasti – on suihkeita, voiteita ja roll-oneja. Ensin on kuitenkin syytä selvittää itselleen, että mihin oikein tarvitsee tuotetta. Onko ongelmana haju vai kosteus – vai ehkä molemmat?
Nimittäin pelkkä deodorantti taistelee ainoastaan hajuja vastaan, kun taas antiperspirantti estää nimensä mukaisesti hikoilua. On toki olemassa rutkasti tuotteita, joissa yhdistyvät nämä kummatkin ominaisuudet.
Antiperspirantti on yleensä sekä kosteutta että hajua estävä tuote. Siksipä arkipäiväisessä puheessa deodorantilla ja dödöllä tarkoitetaankin nimenomaan antiperspiranttia. Mutta kosmetiikkaosastolla voi olla hajusteita sisältävä deodorantti, joka ei pidä kainaloita lainkaan kuivana.
Hajut piiloon
Hikoilu on olennainen osa elimistön lämmönsäätelyä ja se auttaa pitämään kehon lämpötilan 37 asteen kieppeillä. Ihminen hikoilee koko ajan ja vähintään puoli desilitraa tunnissa, vaikka ei tekisikään mitään fyysisesti rasittavaa. Aineenvaihduntamme nimittäin tuottaa jatkuvasti lämpöä, jota elimistö poistaa tehokkaasti hikoilemalla.
Elimistön hiestä vain noin 1 % erittyy kainaloiden kautta, mutta se kiinnittää silti huomiomme. On totta, että kainaloissa on suhteessa paljon hikirauhasia, mutta huomiotaherättävää kainalohiestä tekee se, että hiki ei pääse yhtä helposti haihtumaan. Kainalon kuopassa hiki pääsee virtaamaan ja muodostaa paitaan ikävän ”älppärin”. Kaiken lisäksi kostea läntti vielä haiseekin pahalle!
Hiki itsessään on lähes pelkästään vettä, joten sellaisenaan se on hajutonta. Se, mitä me kutsumme hienhajuksi, syntyy iholla elävien bakteerien vaikutuksesta. Kaikkien ”hiki” haisee hieman erilaiselta, sillä jokaisen bakteerikanta on yksilöllinen.
Deodorantti siis ehkäisee näitä hajuhaittoja, joita kostea hiki ja iholla elävät bakteerit yhdessä saavat aikaan. Hiki kyllä virtaa, mutta deodorantti hillitsee bakteerien kasvua ja peittää alleen muodostuvat hajut. Tuotteessa on usein mukana alkoholia (etanolia) ja muita antimikrobiaalisia ainesosia sekä monesti myös jokin tuoksu.
Miten antiperspirantti ehkäisee hikoilua?
Kuva: Ana Essentiels | Unsplash
Antiperspirantti ehkäisee hikoilua ja auttaa pitämään kainalot kuivina ja hajuttomina. Mutta miten se tapahtuu?
Ihmisen iholla on 2–5 miljoonaa hikirauhasta, joista muutama kymmenen tuhatta sijaitsee kainaloissa. Ja nuo hikirauhaset ovat se ongelman ydin, johon antiperspirantit iskevät. Antiperspirantit sisältävät alumiinisuoloja, jotka muodostavat tulpan hikirauhasten suulle ja vähentävät siten hien eritystä.
Alumiinisuolot eivät salaliittoteoreetikkojen pelotteluista huolimatta pääse imeytymään syvälle ihoon, vaan ne vaikuttavat sen pinnalla muodostaen iholle ohuen, geelimäisen kerroksen. Hiki ei pääse nousemaan iholle tiehyiden väliaikaisen tukkimisen vuoksi.
Antiperspirantit ehkäisevät myös epämiellyttäviä hajuja, sillä alumiinisuolot ovat luonnostaan antimikrobiaalisia aineita, joten ne hillitsevät iholla olevien bakteerien määrää.
Dödön levittäminen lähentelee rakettitiedettä
Miten niin rakettitiedettä? Nopea sutaisu tai suihkaisu kainaloon ja menoksi! Käyhän se noinkin, mutta dödön ”oikeaoppiseen” käyttämiseen on muutamia vinkkejä, joilla siitä saa kaiken irti.
Hajuja peittävä deodorantti kannattaa levittää kainaloihin aamulla, mutta antiperspirantti sen sijaan illalla. Jälkimmäinen neuvo johtuu siitä, että öisin kehon lämpötila on luonnostaan hieman alhaisempi, jolloin hikoilu on vähäisempää. Antiperspirantin aktiiviset ainesosat pääsevät iskemään hikirauhasiin tehokkaasti ja aamulla herätessä voi luottavaisin mielin lähteä päivään kainalot kuivina.
Dödöä ei kannata laittaa heti suihkun jälkeen, mikä kuulostaa hieman nurinkuriselta. Kaiken järjen mukaanhan tuote on syytä levittää tai suihkaista silloin, kun kainalot on juuri pesty puhtaaksi. Toisin on! Kannattaa odottaa jonkun aikaa, että iho on varmasti kuiva, sillä vesi estää antiperspirantin hikirauhasia tukkivien ainesosien pääsyä tiehyiden suulle. Alumiinisuolot eivät siis pääse tehokkaasti ehkäisemään hikoilua.
Näiden ”sääntöjen” jälkeen on tärkeää muistuttaa, että dödöä voi käyttää myös luovasti! Kukaan ei tosiaan estä suihkimasta tai levittämästä dödöä ympäri kehoa. Samalla lailla se torjuu hajuja tai tukkii hikirauhasia – oli kyse sitten kainaloista tai vaikkapa jaloista. Antiperspiranttia voi kokeilla käyttää esimerkiksi rintojen alle, sisäreisiin, jalanpohjiin, kämmeniin, hiusrajaan ja kaulaan.
Lue myös:
Nyt Listafriikki selvittää, että onko olympiamitalit oikeasti valmistettu kullasta, hopeasta ja pronssista. Onko olympiakulta kultaa vaiko ihan jotain muuta?
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Olympiamitaleiden historiaa
Vaikka tarkoitus on selvittää nykyisin jaettavien olympiamitalien valmistusmateriaali, niin otetaan ensin lyhyt katsaus näiden himoittujen metallikappaleiden historiaan.
Ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa, eli Ateenassa 1896, mitalin saivat kaulaansa ainoastaan kaksi parasta. Voittajat saivat hopeiset mitalit ja toiseksi tulleet pronssiset mitalit. Kolmanneksi sijoittuneet eivät saaneet mitalia ollenkaan!
Tämä kuitenkin muuttui Pariisissa 1900, kun voittajat saivat kaulaansa kullatusta hopeasta valmistetut mitalit, toiseksi tulleet hopeiset mitalit ja kolmanneksi sijoittuneet saivat pronssiset olympiamitalit. Paitsi että useimmissa lajeissa ei annettu mitaleita ollenkaan vaan palkinto oli esimerkiksi jonkinlainen pysti.
St. Louisissa vuonna 1904 siirryttiin hetkeksi kirjaimellisesti kultakantaan, sillä silloin olympiavoittajat saivat kaulaansa täydestä kullasta valmistetut mitalit. Ne olivat toki huomattavasti nykyisiä pienempiä, vain noin 4 senttimetriä halkaisijaltaan – eikä lajeja ollut lähellekään yhtä paljon. Lontoossa 1908 ja Tukholmassa 1912 olympiavoittajille jaettiin myös täysin kultaiset mitalit, mutta näiden kisojen jälkeen, varmasti kustannussyistä, siirryttiin kullattuun hopeaan. Ja tällä tiellä ollaan edelleen.
Mistä materiaaleista olympiamitalit valmistetaan?
Kansainvälinen olympiakomitea on määrittänyt olympiamitaleille tarkat strategiset mitat, joita suunnittelijoiden on noudatettava. Mitalin on väristä riippumatta oltava halkaisijaltaan vähintään 60 mm ja paksuudeltaan vähintään kolme millimetriä.
Kultamitalissa ihan oikeaa kultaa on oltava vähintään 6 grammaa, joka useimmiten käytetään mitalin pinnoittamiseen. Loput ”kultaisesta” mitalista on koostuttava vähintään 92,5-prosenttisesti hopeasta. Sama pätee toiseksi tulleiden mitaleihin: hopeaa on oltava vähintään 92,5 %. Yleensä kirkkaimpien olympiamitalien hopea on niin puhdasta (99,9%) hopeaa kuin on mahdollista valmistaa.
Olympiamitaleissa käytetty ”pronssi” taas on oikeasti messinkiä eli kuparin ja sinkin sekoitusta. Se on helpommin muokattava ja paljon kirkkaampana seoksena mitaliin sopivampi materiaali kuin pronssi, joka on kuparin ja tinan seos.
Jos miettii kulta- ja hopeamitaleiden rahallista arvoa, niin kulloisestakin mallista ja metallien hinnasta riippuen ne ovat useiden satojen eurojen arvoisia. Pronssiset mitalit sen sijaan eivät maksa paljon – vain muutamia euroja. Mutta sehän on selvää, että olympiamitalien arvoa ei mitata rahassa!
Nykyisin jaettavat olympiamitalit ovat kooltaan suuria: halkaisijaltaan lähes 10-senttisiä ja paksuuttakin niillä on usein jopa yli sentti. Jos tuollainen yli puoli kiloa painava lätkä olisi täyttä kultaa, nousisivat yhden mitalin materiaalikustannukset reiluun 20 000 euroon.
Milano-Cortinan vuoden 2026 talviolympialaisissa mitaleiden kokoa kommentoitiin maastohiihdon naisten viestin jälkeen. Suomen joukkue menestyi hienosti ja naiset saapuivat haastatteluun pronssimitalit kaulassaan. Tuntemuksia kysyttäessä ilmoitti Kerttu Niskanen, että hänen mielestään olympiamitali on verrattain pienikokoinen. Ehkä Niskanen on unohtanut aiemmat olympialaiset, sillä Pekingin talviolympialaisissa 2022 hän saavutti kaksi mitalia, jotka olivat pienempiä. Pekingin olympiamitalit olivat halkaisijaltaan 70 mm ja paksuudeltaan 6 mm. Milano-Cortinassa jaetut olympiamitalit ovat halkaisijaltaan 80 mm ja paksuudeltaan 10 mm.
Täytyy vielä loppuun mainita, että Tokion vuoden 2020 kesäolympialaisten, jotka koronapandemian vuoksi siirrettiin järjestettäväksi vuonna 2021, mitalit valmistettiin kierrätetystä pienelektroniikasta peräisin olevista metalleista. Materiaalia kerättiin kierrätetyistä laitteista ympäri Japania ja projektiin ryhdyttiin jo vuonna 2015, kun japanilaisia pyydettiin lahjoittamaan käytettyjä ja toimimattomia puhelimia, digikameroita ja kannettavia tietokoneita mitalien valmistamista varten. Kaikki 5000 mitalia saatiin valmistettua sataprosenttisesti kierrätysmateriaaleista.
Lue myös:
- Miksi urheilijat purevat kultamitaleitaan? Syy on varsin yksinkertainen, mutta ei se, mitä ehkä luulet
- Miksi olympiavoittajille soitetaan Porilaisten marssi?
- 10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista
- Suomen joukkueella mukana oikea karhu – 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista
- Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näistä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!
Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä? Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia.
Kuolemantuomio on vuonna 2026 länsimaista voimassa vain Yhdysvaltojen 27 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa ympäri maailmaa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat usein lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan voit lukea tästä:
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 1
Jälkkäri säästettiin myöhemmin syötäväksi
Ricky Ray Rector ampui Arthur Criswellin maaliskuun 21. päivänä vuonna 1981 arkansasilaisessa ravintolassa. Rector oli tulistunut, kun hänen ystäväänsä ei oltu päästetty sisään. Muutaman päivän mies piilotteli virkavallalta, mutta lupautui siskonsa painostuksesta antautumaan poliisille. Rector suostui, kunhan kiinniottaja olisi Robert Martin, jonka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka.
Kun Martin saapui pidättämään Rectoria, kaivoi tämä aseen esiin ja ampui tuttua poliisia kylmäverisesti kasvoihin ja kaulaan. Sen jälkeen murhaaja marssi ulos ja ampui itseään päähän. Virkavalta löysi Rectorin kuitenkin nopeasti ja kiireellisen leikkauksen ansiosta tämän henki saatiin pelastettua.
Miehen aivojen otsalohko tuhoutui itsemurhayrityksessä, ja monien mielestä hän oli kykenemätön oikeudenkäyntiin, mutta varmasti osaltaan poliisimurhan vuoksi hänet arvioitiin lobotomiasta huolimatta oikeustoimikelpoiseksi. Rector todettiin syylliseksi kahteen murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Rector teloitettiin myrkkyruiskeella tammikuussa 1992, ja sitä ennen hän oli syönyt hyvin klassisen viimeisen aterian – muutamalla erikoisella lisäyksellä. Hänen toivomuksensa oli pihvi ja friteerattu kana, jotka hän halusi huuhtoa alas kirsikanmakuisella, veteen sekoitettavasta jauheesta valmistetulla, Kool-Aid -juomalla. Jälkiruoaksi Rector oli toivonut palan pekaanipähkinäpiirakkaa. Pääruoan hän söikin, mutta jätti piirakan tarjottimelle.
Rector ilmoitti vanginvartijoille, jotka tulivat hakemaan häntä teloitushuoneeseen, että halusi säästää piirakan syödäkseen sen myöhemmin eli teloituksen jälkeen, mikä ehkä kertoi jotain hänen senhetkisestä mielenterveydestään.
Viimeinen ateria, jonka vuoksi viimeiset ateriat kiellettiin Teksasissa
Lawrence Russell Brewer, John King ja Shawn Berry tekivät äärimmäisen raa’an ja rasistisen murhan kesäkuun 7. päivänä vuonna 1998. James Byrd sai tuona iltana kolmikolta kyydin kotiinsa, tai niin hän luuli, sillä auto ajettiin teksasilaisessa Jasperin kaupungissa syrjäiselle tien pätkälle, jossa brutaali pahoinpitely alkoi.
Nuo kolme valkoisen ylivallan kannattajaa hakkasivat Byrdin, virtsasivat ja ulostivat hänen päälleen, ja sitoivat lopuksi nilkoista auton perään. Byrdiä vedettiin pitkin tietä noin viisi kilometriä, minkä aikana hän menehtyi käsivartensa ja päänsä leikauduttua irti siltarumpuun osumisen seurauksena.
Brewer, King ja Berry jäivät pian kiinni teostaan ja kaksi ensimmäistä tuomittiin kuolemaan, Berry sai elinkautisen. Miehet eivät osoittaneet katumusta, vaan nämä uusnatsit kertoivat ennemminkin olleensa ylpeitä, ja jo murhan tekohetkellä valmiita kuolemaan aatteensa vuoksi.
Kun Brewerin teloituksen aika tuli syyskuussa 2011, tilasi hän sellaisen annoksen ruokaa, että viimeiset ateriat Teksasin kuolemaantuomituilla päättyivät siihen. Hänen ruokatoiveeseensa kuului kaksi pihviä kastikkeella ja sipulilla, triplahampurilainen pekonilla, juustomunakas jauhelihalla ja kasviksilla, kulhollinen paistettua okraa ketsupilla, puoli kiloa grillattua lihaa ja puolikas leipä, kolme fajitasta, pizza lihatäytteellä, puoli litraa jäätelöä, maapähkinävoita rouhituilla pähkinöillä, sekä kolme inkivääriolutta.
Teksasissa oli vuodesta 1924 saakka ollut tapana toteuttaa teloitettavien vankien toive viimeisestä ateriasta, joten kaikki tuo ruokamäärä järjestettiin Brewerin nautittavaksi.
Hän ei kuitenkaan syönyt tuosta muruakaan ilmoittaen syyksi sen, että ei ollut nälkäinen.
Tempauksen jälkeen Teksasissa muutettiin käytäntöä eikä kukaan toiveistaan huolimatta saa erityistä ateriaa, vaan saman annoksen kuin muutkin vangit kyseisenä päivänä.
Israelilaista punaviiniä natsille
Ja näin kun päästiin ”mukavasti” aiheeseen, niin jatketaan alkuperäisillä natseilla ja yhdellä niistä pahimmista – nimittäin toisen maailmansodan aikaisen holokaustin toteutuksesta vastanneella Adolf Eichmannilla.
Eichmann toimi kapellimestarina ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” suunnittelussa ja toteutuksessa. Hänet napattiin kiinni pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, mutta mies onnistui pariinkiin otteeseen pakenemaan vankeudesta. Vuonna 1950 Eichmann matkasi väärennetyn henkilöllisyyden ja passin turvin Argentiinaan, jonne hänen vaimonsa ja lapsensa seurasivat muutaman vuoden päästä perässä.
Natsijohtaja perheineen asui suhteellisen mukavasti, eikä heidän lopulta tarvinnut pahemmin piilotellakaan. Eichmannin henkilöllisyys oli monella tiedossa, mutta erinäisistä poliittisista syistä hän sai elää melko vapaata elämää.
Lopulta Israelin tiedustelupalvelu sai vihiä Eichmannin olinpaikasta ja Mossadin joukot nappasivat hänet toukokuussa vuonna 1990. Sotarikollinen lennätettiin Jerusalemiin oikeudenkäyntiä varten ja todettiin syylliseksi muun muassa rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Hänet tuomittiin kuolemaan.
Eichmann siirrettiin Ramlan vankilaan odottamaan teloitustaan, joka suoritettiin hirttämällä toukokuun 31. päivänä vuonna 1962. Ennen teloitusta hän ei halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa, vaan söi normaalin vankilaruoan, johon kuului leipää, juustoa, oliiveja ja teetä. Yksi toive kuitenkin oli.
Eichmann pyysi saada pullollisen israelilaisen Carmel-viinitilan punaviiniä. Hän joi pullosta noin puolet. L’Chaim!
Pizza kodittomalle
Elokuun 5. päivänä vuonna 1981 kokaiiniin pahasti koukussa ollut perheenisä Philip Workman teki Wendys’s -pikaruokaravintolaan aseellisen ryöstön Memphisissä, Tennesseessä. Ryöstön ollessa käynnissä, onnistui yksi työntekijä painamaan äänetöntä hälytysnappia, jonka seurauksena kolme poliisia saapui paikalle. Workman yritti paeta ja juostessaan parkkipaikan läpi hän avasi tulen poliiseja kohti ja ampui Ronald Oliveria kuolettavasti.
Workman todettiin syylliseksi poliisin murhaan ja valamiehistö puolsi kuolemantuomiota, joka miehelle lopulta langetettiin.
Workman oli määrä teloittaa jo vuonna 2001, mutta vain puolta tuntia ennen myrkkypistokselle määrättyä ajankohtaa Tennesseen korkein oikeus kumosi alkuperäisen päätöksen perustuen oikeudenkäynnissä tapahtuneisiin virheisiin. Seuraavina vuosina ampumistapausta käsiteltiin uudelleen ja esiin tuli valheellisia todistajanlausuntoja ja alkuperäisen tuomarin epäoikeudenmukainen ja puolueellinen näkökanta.
Lopulta Workmanin kuolemantuomio kuitenkin säilyi ja hänet teloitettiin toukokuun 9. päivänä vuonna 2007. Mies ei ollut halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa itselleen, vaan pyysi sen sijaan, että jollekin kodittomalle ihmiselle annettaisiin iso kasvispizza. Vankila ei suostunut pyyntöön ja Workman päätti olla syömättä mitään.
Seuraavana päivänä kodittomille tarkoitettuihin asuntoloihin ympäri Tennesseen tulvi kasvispizzoja, joita lahjoittivat niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin kunnioittaakseen Workmanin viimeistä pyyntöä.
Halusi multaa, sai jogurttia
Teksasilainen James Edward Smith ampui vakuutusvirkailija Larry Rohusin maaliskuussa 1983 ryöstön yhteydessä. Smith oli innostunut voodoosta ja mustasta magiasta ja oli ennen Teksasiin muuttoaan työskennellyt tarot-tulkitsijana New Orleansissa. Oikeudessa hänet todettiin syylliseksi murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Juuri ennen kesäkuun 26. päivänä vuonna 1990 tapahtunutta teloitusta Smithin äiti vetosi poikansa mielenterveyteen ja yritti kaikin keinoin estää myrkkyruiskeen. Smith oli kuitenkin itse toista mieltä ja ilmoitti olevansa valmis ja halukas kuolemaan; hän halusi jättää aineellisen elämän taakseen ja palata henkiseen maailmaan. Hän kertoi osallistuneensa ainakin kuuteen rituaalimurhaan ennen pidätystään, mutta näitä väitöksiä ei uskottu tai voitu todistaa paikkansapitäviksi. Väitteiden arveltiin olevan Smithin keino estää teloituksen mahdollinen peruuntuminen, sillä hän ei missään nimessä halunnut elää vankilassa.
Maailmankatsomuksensa mukaisesti Smith halusi viimeiseksi ateriakseen jotain aivan muuta kuin ruokaa. Hän halusi kokkareen multaa. Voodoossa rhaeakunda-multaa käytetään kuolleen ruumis merkkaamisessa, jotta henki pääsee siirtymään eteenpäin eikä jää kummittelemaan maahan.
Kun multa ei hieman yllättäen kuulunutkaan Huntsvillen vankilassa hyväksyttyjen ruokien listalle, tarjottiin Smithille vaihtoehtoisesti jogurttia. Siitä tuli hänen viimeinen ateriansa.
Koska Smith ei saanut haluamaansa multakasaa, julisti hän vartijoille, että tulisi kummittelemaan vankilan alueella seuraavat 300 vuotta.
Lue myös:
Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia: Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä?
Länsimaista vain Yhdysvalloissa kuolemantuomio on edelleen (vuonna 2026) voimassa 27 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa ympäri maailmaa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat niin sanottua lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viimeiset ateriat voit lukea tästä:
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 2
Pikaruokaa entisestä työpaikasta
Yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista sarjamurhaajista on John Wayne Gacy, joka 1970-luvulla raiskasi ja murhasi vähintään 33 poikaa ja nuorta miestä. Joulukuussa 1978 virkavalta alkoi päästä Gacyn jäljille, kun tämä yhdistettiin hiljattain kadonneeseen teini-ikäiseen Robert Piestiin. Lopulta Gacy marssi itse poliisilaitokselle, tunnusti murhat ja osoitti 27 uhrinsa hautapaikan oman talonsa alta. Loput ruumiit Gacy kertoi heittäneensä jokeen.
Lastenjuhlissa klovninakin esiintynyt Gacy vetosi syyntakeettomuuteen, mutta vetoomus ei mennyt läpi. Helmikuussa 1980 alkaneessa oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi 33 murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Teloitus tapahtui myrkkyruiskeella toukokuun 10. päivänä vuonna 1994. Gacy sai syödä viimeisen ateriansa perheensä kanssa vankilan sisäpihalla, mikä kertoo jotain kieroutuneesta systeemistä, jossa ihmisiä tuomitaan kuolemaan, mutta silti heitä kohtaan tunnetaan empatiaa ja annetaan etuoikeuksia muihin vankeihin verrattuna. Esimerkiksi juuri mahdollisuus valita viimeinen ateria.
Gacyn appiukko oli omistanut kolme Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintolaa, joissa murhaaja oli työskennellyt esimiestehtävissä. Tähän palaan historiaa liittyi myös toive viimeisestä ateriasta. Gacy tilasi kanansiipiä KFC:stä ja sen lisäksi uppopaistettuja katkarapuja, ranskalaisia ja sokeritonta Coca-Colaa. Ateria kruunattiin tuoreilla mansikoilla.
Katumusta Gacy ei osoittanut koskaan ja hänen kuuluisat viimeiset sanansa olivatkin: ”Kiss my ass”.
Viimeinen mahdollisuus valittaa ruoasta
Thomas J. Grasso teloitettiin myrkkyruiskeella maaliskuun 20. päivänä vuonna 1995. Hänet oli tuomittu kahdesta murhasta, joista molemmat olivat kohdistuneet ikäihmisiin.
Ensimmäinen uhri oli Tulsassa, Oklahomassa, asunut 87-vuotias Hilda Johnson, jonka Grasso kuristi jouluvaloilla jouluaattona vuonna 1990, jotta sai ryöstettyä 12 dollaria ja reilun satasen arvoisen television. Puoli vuotta myöhemmin Grasso varasti New Yorkissa 81-vuotiaan Leslie Holtzin sosiaalitukišekin ja tappoi miehen siinä samalla.
New Yorkissa Grasso sai 20 vuoden vankeustuomion, mutta Oklahomassa tilanne oli toinen: hänet tuomittiin kuolemaan. Mies toivoi viimeiseksi ateriakseen kaikkia suosikkiruokiaan: kymmenittäin simpukoita, tuplahampurilaisen Burger Kingistä, grillikylkeä, kaksi mansikkapirtelöä, puolikkaan kurpitsapiirakan kermavaahdolla sekä mansikoita. Ai niin, ja tölkillisen valmispastaa nimeltään SpaghettiO yhdessä lihapullien kanssa. SpaghettiO:n pasta on pieniä spaghettirinkuloita.
Grasso sai haluamansa viimeisen aterian; ainakin melkein. Hieman ennen teloitustaan vanki antoi kolme kirjallista lausuntoa, jotka annettiin hänen pyynnöstään julki medialle. Niissä oli hengellisiä viestejä ja pätkiä runoista.
Vain tunti ennen teloitusta Grasso antoi neljännen ja viimeisen lausuntonsa: ”En saanut SpaghettiO:ta, sain spaghettia. Haluan lehdistön tietävän sen”. Nämä olivat Thomas Grasson viimeiset sanat.
Ruokahalu ei ollut kadonnut
Düsseldorfin vampyyrina tunnetuksi tullut saksalainen Peter Kürten oli sarjamurhaaja ja raiskaaja. Vähemmän mairittelevan lempinimensä mies sai sen vuoksi, että yritti toisinaan juoda verta uhriensa vuotavista haavoista.
Kürten tappoi kahden vuosikymmenen aikana varmasti yhdeksän ihmistä, mutta todennäköisesti uhreja oli paljon enemmän. Murhanyrityksiäkin miehelle kertyi yli kolmekymmentä. Murhavälineeksi Kürten valikoi useimmiten teroitetut sakset ja kävi myös joskus paloittelemaan uhrinsa.
Kun Kürten viimein saatiin keväällä 1930 kiinni, tunnusti hän auliisti syyllisyytensä. Psykiatrit arvioivat miestä koko oikeudenkäynnin ja vankeuden ajan, ja raakojen rikosten taustalla todettiin olleen seksuaalisen mielihyvän tavoittelu. Tämän kokemuksen Kürten siis sai tappamisesta ja veren näkemisestä.
Aihe tuli esille vielä senkin jälkeen, kun mies oli tuomittu kuolemaan ja teloitustavaksi oli määrätty mestaus. Kürten jutteli psykiatrilleen juuri ennen giljotiiniin joutumista heinäkuun 2. päivänä vuonna 1932: ”Kerrohan… Kun pääni on katkaistu, kykenenkö edelleen edes hetkellisesti kuulemaan oman vereni suihkuavan kaulan tyngästä? Se olisi nautinnollisin tapa päättää kaikki nautinto.”.
Mutta siihen viimeiseen ateriaan…
Toisin kuin voisi luulla, ei edessä siintävä teloitus ilmeisesti vie moniltakaan vangeilta ruokahaluja. Sen verran tuhteja annoksia viimeiset ateriat usein ovat. Kürten oli kuitenkin täysin omassa luokassaan.
Hänen ruokatoiveensa – wieninleike, paistetut perunat ja pullollinen valkoviiniä – ei ollut mitenkään erikoinen pyyntö, mutta hän eroaa muista ”kollegoistaan” siinä, että pyysi saada lisää. Ja uskomatonta kyllä, pyyntöön suhtauduttiin myönteisesti ja Kürtenille tarjoiltiin viimeistä ateriaa vielä toinenkin annos.
Minttusuklaajäätelöä
Ennen syyskuun 11. päivää vuonna 2001, tuhoisin Yhdysvaltain maaperällä tehty terrori-isku oli kotimaista käsialaa. Entinen armeijan sotilas, Persianlahden sodassa palvellut, Timothy McVeigh jätti huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 räjähteillä täytetyn auton Oklahoma Cityssä sijainneen liittovaltion virastorakennuksen eteen. Hän sytytti kahden minuutin tulilangan ja poistui paikalta.
Räjähdyksessä kuoli 168 ihmistä, joista 19 oli rakennuksen päiväkodissa olleita lapsia. McVeigh’n motiivina oli taistelu liittovaltion tyranniaa vastaan ja hän halusi iskullaan aloittaa vallankumouksen. Iskun aikaan 26-vuotias mies tuomittiin kuolemaan vuonna 1997 ja hänet teloitettiin myrkkyruiskeella korkean turvatason vankilassa Indianassa vuonna 2001.
McVeigh’n toive viimeiseksi ateriaksi oli melko erikoinen: hän ei halunnut varsinaisesti ruokaa, vaan litran verran minttusuklaajäätelöä. Sen hän nautti pienessä sellissään teloitusta edeltäneenä iltana.
Yksi kivellinen oliivi
Edellisessä kohdassa mainittu McVeigh oli vuosikausiin ensimmäinen liittovaltion teloittama vanki. Sitä edellinen liittovaltion toimesta täytäntöön pantu kuolemantuomio tapahtui maaliskuussa vuonna 1963, kun Victor Feguer teloitettiin Iowassa hirttämällä.
Feguer kidnappasi lääkäri Edward Bartelsin Iowassa kesällä 1960 motiivinaan oletettavasti tohtorin mukanaan kuljettamat lääkkeet ja pääsy käsiksi niihin. Hän kuljetti sieppaamansa miehen Illinoisiin ja tappoi tämän siellä. Koska Feguer oli ylittänyt vankinsa kanssa osavaltioiden rajan, oli liittovaltiolla oikeus nostaa syyte häntä kohtaan. Oikeusprosessi ei kestänyt kauaa, eikä Feguer ollut vuosikausia kuolemaantuomittujen jonossa.
Feguerin ruokatoive on ehkä kummallisin tällä viimeiset ateriat -listalla. Hän halusi yhden kivellisen oliivin. Tietojen mukaan Feguer oli toivonut, että jossain vaiheessa hänen haudastaan nousisi rauhaa symboloiva oliivipuu. Oliivin kivi, joka siis on tietenkin siemen, löytyi teloituksen jälkeen Feguerin puvun taskusta. Todennäköisesti häntä ei haudattu siemenen kanssa, sillä hirttämisen jälkeen mies puettiin uuteen pukuun hautaustoimistossa.
Lue myös:
Super Bowl -ruoka! Yksi urheiluvuoden suurimmista tapahtumista, Super Bowl, on täällä ja tässä tulee 10 helppoa reseptiä tapahtumaa varten.
Vuodesta on koittanut jälleen se hetki, kun Super Bowl on täällä. Tähän amerikkalaisen jalkapallon eli NFL-kauden huipentumaan kuuluvat oleellisena osana erilaiset ruoat – todella herkulliset sellaiset.
Listafriikki.com iskee tähän listaan sellaiset Super Bowl herkut, jotka on paitsi helppo tehdä, mutta niistä löytynee myös jokaiselle oma herkkunsa.
Kalifornian auringossa, Santa Claran kaupungissa järjestettävässä Super Bowl LX -tapahtumassa kohtaavat Seattle Seahawks ja New England Patriots. Ottelu pelataan sunnuntaina helmikuun 8. päivänä, ja Suomen aikaa aloituspotku on luvassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 01:30.
Urheilun lisäksi Super Bowlissa on aina luvassa muutakin viihdettä ja musiikista vastaa jälleen kerran kasa huippunimiä. Koska kyseessä on 60. Super Bowl, ovat juhlallisuudet normaaliakin suuremmat, ja erityisessä avajaisseremoniassa esiintyy pitkänlinjan punk rock -yhtye Green Day. Yhdysvaltain kansallislaulun esittää poptähti Charlie Puth ja legendaarisesta puoliaikashow’sta vastaa hiljattain Grammy-gaalassa palkintoja kahminut Bad Bunny.
Amerikkalaisen jalkapallon ja musiikin riemujuhlaa voi hyvillä mielin seurata kotisohvalta tämän listan herkkuja nauttiessa!
Super Bowl ruoka 1: Uunissa paistetut juustohampurilaiset
Ainekset:
- 2 ruokalusikallista oliiviöljyä
- 1 keskikokoinen sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 450 grammaa jauhelihaa
- 1 teelusikallinen sinappia
- 1 ruokalusikallinen Worcesterkastiketta
- Suolaa
- 1 teelusikallinen jauhettua mustapippuria
- 12 pienikokoista hampurilaisleipää
- 12 viipaletta Cheddar-juustoa
- 1 pilkottu keskikokoinen tomaatti
- 1,2 dl viipaloituja suolakurkkuja
- 3 ruokalusikallista sulatettua voita
- 1/4 teelusikallinen valkosipulijauhetta
- 1 ruokalusikallinen seesaminsiemeniä
Ohje:
- Esilämmitä uuni 175-180 asteeseen.
- Kuumenna öljy isolla pannulla, keskilämmöllä. Lisää sipuli ja paista pehmeäksi (noin 5 minuuttia). Lisää valkosipuli ja paista, kunnes haistat valkosipulin tuoksun (noin minuutti lisää).
- Lisää jauheliha ja paista (noin 6 minuuttia). Valuta rasva pois.
- Jatka paistamista ja lisää sinappi sekä Worcesterkastike.
- Asettele hampurilaisleipien pohjapalat uunipellille, lisää liha, juusto, tomaatit, suolakurkut ja lopuksi hampurilaisleipien päällipalat.
- Voitele hampurilaisleipien päällipalat voilla ja ripottele päälle valkosipulijauhe ja seesaminsiemenet.
- Paista niin pitkään, että juusto on sulanut ja leivät väriltään kultaisia (noin 10-12 minuuttia).
Super Bowl ruoka 2: Savuinen Cheddar Fajita Quesadilla
Ainekset:
- 1,5 ruokalusikkaa oliiviöljyä
- 1 vihreä paprika (ohueksi suikaloitu)
- Puolikas sipuli (ohueksi viipaloitu)
- 4 vehnätortillalevyä (20 cm halkaisija)
- 2,4 dl raastettua Cheddar-juustoa
- 2,4 dl raastettua Pepper Jack- tai Monterey Jack -juustoa
- 1,8 dl huuhdeltuja mustia papuja
- 2,4 dl nyhtökanaa
- Salsaa
- Guacamolea
- Kermaviiliä
Ohje:
- Kuumenna 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä keskikokoisella pannulla. Kun öljy on kuumaa, lisää vihreä paprika ja sipuli. Sekoita noin 8-10 minuuttia. Saatat joutua lisäämään hieman vettä, etteivät paprika ja sipuli paistu kuivaksi/pala.
- Siirrä paprika ja sipuli syrjään, pyyhi pannu (talouspaperilla) ja lisää jäljellä oleva oliiviöljy. Lisää pannulle kaksi tortillalevyä ja taita tortillalevyt pannulle puolittain niin, että ne ovat hieman erillään toisistaan. Täytä levyt juustolla, vihreällä paprikalla, sipulilla, mustilla pavuilla ja nyhtökanalla.
- Paista molemminpuolin niin pitkään, että tortillalevyjen pinta on kullanruskea ja juusto sisällä sulanut. Tarjoile salsan, guacamolen ja kermaviilin kanssa; voit myös halutessasi pilkkoa tortillat tässä vaiheessa pienemmiksi.
Super Bowl ruoka 3: Tuliset siivet sinihomejuustodipin ja kasvistikkujen kera
Ainekset:
- Noin kilon verran maustamattomia kanansiipiä
- Jauhettua mustapippuria
- Suolaa
- Texas Pete Hot Sauce
- Noin 115 grammaa voita
- Sinihomejuustodippi
- 1,2 dl kermaviiliä
- 1,2 dl sinihomejuustomurua
- 0,6 dl piimää
- Suolaa, jauhettua mustapippuria ja ruohosipulia oman maun mukaan
- Erilaisia kasviksia (selleriä, paprikaa, porkkanaa, kurkkua) tikuiksi leikattuna
Ohje:
- Esilämmitä uuni 220 asteeseen. Aseta uuniritilä uunipellille (älä unohda leivinpaperia).
- Erottele siivet toisistaan (veitsenterän päällä). Taputtele kanan pinta kuivaksi talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Asettele ritilälle, käännä siivet kertaalleen paistamisen aikana ja paista niin pitkään, että siivet ovat kypsiä ja rapeita (noin 50-55 minuuttia).
- Sekoita voi ja Texas Pete -kastike isossa kattilassa niin, että voi sulaa. Pyöräytä kanansiivet kattilassa.
- Tee dippi (tällä ohjeella noin 1,8 dl):
- Lisää puoli 1,2 dl kermaviiliä, 1,2 dl sinihomejuustomurua ja 0,6 dl piimää kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Lisää pintaan ruohosipulia ja jauhettua mustapippuria.
- Tarjoile siivet dipin ja kasvisitikkujen kanssa.
Super Bowl ruoka 4: Pizza pinaatti- ja artisokkatäytteellä
Ainekset:
- 1,8 dl ricotta-juustoa
- 2 ruokalusikallista raastettua parmesan-juustoa
- 1 sitruunan kuori
- 1 valkosipulin kynsi
- Suolaa ja mustapippuria
- 2,4 dl pakastettua pinaattia sulatettuna ja nesteet pois puristettuna
- 2,4 dl artisokan sydämiä (tölkissä ostettuna huuhdeltuna, pakasteena ostettuna sulatettuna) karkeaksi pilkottuna
- Vehnäjauhoa
- 450 grammaa pizzataikinaa (sulatettuna, mikäli pakastettua)
- 2,4 dl mozzarella-juustoa (karkeaa mozzarella-raastetta)
- Hot Sauce (tulinen kastike)
Ohje:
- Lämmitä uuni 250 asteeseen.
- Yhdistä isossa kulhossa ricotta- ja parmesan-juustot, sitruunan kuori, valkosipuli, ripauksellinen suolaa ja 1/4 teelusikallinen mustapippuria. Sekoita joukkoon pinaatti ja artisokan sydämet.
- Ripottele kevyesti vehnäjauhoa tasaiselle pinnalle ja tee pizzataikinasta ovaali tai ympyrä. Nosta taikina uunipellille, levitä täyte taikinan päälle kevyesti ja jätä pizzataikinan reunoille noin 1-1,5 senttiä tilaa.
- Ripottele mozzarella-juusto päälle ja paista pizza uunissa, kunnes se on väriltään kullanruskea (noin 13-16 minuuttia).
- Tarjoile halutessasi Hot Saucen ja salaatin kera.
Super Bowl ruoka 5: BBQ Nacho-lautanen
Ainekset:
- Kana:
- 800 grammaa luutonta ja nahatonta kananrintaa
- Suolaa ja mustapippuria
- 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
- Nachot:
- 4 tortillalevyä
- 1 ruokalusikallinen + 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
- Suolaa ja mustapippuria
- 1,8 dl maissia (sulatettuna pakkasesta tai tuoreena)
- 1,2 dl Barbecue-kastiketta
- 3,5 dl Monterey Jack -juustoa (karkeaksi raastettuna)
- 2,4 dl kirsikkatomaatteja (pilkottuna neljään osaan)
- 0,6 dl säilykejalapenoja (pilkottuna)
- Puolikas (pienikokoinen) punasipuli (hienoksi pilkottuna)
- 3 kevätsipulia (ohueksi viipaloituna)
- 1,2 dl tuoretta korianteria (hienoksi pilkottuna)
- Hot Sauce
Ohje:
- Taputtele kanan pinta kuivaksi talouspaperilla ja mausta lisäämällä puoli teelusikallista sekä suolaa että mustapippuria. Kuumenna iso pannu korkeassa lämpötilassa. Kun pannu on kuuma, lisää 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä ja heiluttele pannua niin, että öljy leviää. Pudota lämpötilaa, lisää kana ja paista minuutin verran. Käännä kana, laita kansi pannun päälle, pudota lämpötila matalaksi ja paista 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Pudota lämpötila nollaan, anna kanan olla pannulla toiset 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Kun kana on hieman jäähtynyt, pilko pieniksi paloiksi.
- Lämmitä uuni 200 asteeseen, laita uunipellille foliota ja voitele tortillalevyt extra-neitsytoliiviöljyllä, molemmilta puolin. Leikkaa jokainen tortillalevy ensiksi kolmeen osaan ja sen jälkeen jokainen osa vielä 4-6 osaan. Ripottele 1/4 teelusikallinen suolaa. Paista uunissa vaaleanruskeiksi (noin 5-7 minuuttia). Käännä sipsit ja paista, kunnes ne ovat rapeita (noin 2-3 minuuttia).
- Laita 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä pannulle ja lämmitä pannu korkeaan lämpötilaan. Lisää maissit, ripauksellinen suolaa ja mustapippuria ja paista noin 4-5 minuuttia (kevyesti kullanruskeiksi), sekoittaen välillä. Laita kana kulhoon ja lisää barbecue-kastike.
- Laita uunissa päälle grillivastus. Ripottele puolet juustosta sipsien päälle, sitten maissi, kana, tomaatit, sipulit ja säilykejalapenot. Levitä lopuksi jäljellä oleva juusto päälle ja paahda uunissa, kunnes juusto sulaa (noin 2-3 minuuttia).
Super Bowl ruoka 6: Bataattikuoriranskalaiset & tomaattinen salsa
Ainekset:
- 8 pientä bataattia
- 1 teelusikallinen kanelijauhetta
- 1/4 teelusikallinen cayennepippurijauhetta
- Suolaa
- Mustapippurijauhetta
- 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä
- 6 luumutomaattia (poistettu siemenet) viipaloituna noin puolen sentin viipaleiksi
- 2 pientä jalapenoa hienoksi pilkottuina
- Puolikas pienikokoinen punasipuli
- 3 ruokalusikallista tuoretta limemehua
- 1,2 dl korianteria karkeaksi pilkottuna
Ohje:
- Lämmitä uuni noin 225 asteeseen. Käytä terävää veistä ja leikkaa bataattien pinnasta noin puolen sentin paksuisia viipaleita. Sekoita pienessä kulhossa kaneli, cayennepippuri ja 1/4 teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria.
- Aseta leikkaamasi bataattien kuoret isolle uunipellille, sisäpuoli ylöspäin. Voitele bataatit öljyllä ja ripottele päälle tekemäsi maustesekoitus. Paista uunissa noin 25-30 minuuttia. Tämän jälkeen laita uunissa grillivastus päälle ja anna olla uunissa, kunnes väri on kullanruskea.
- Sekoita kulhossa jalapeno, tomaatti, punasipuli, limemehu ja lisää puolikas teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria. Sekoita lopuksi joukkoon korianteri. Tarjoile bataattisipsien kanssa.
Super Bowl ruoka 7: Jalapeno-sipsit
Ainekset:
- 4 siivua pekonia
- 2,5 dl raastettua parmesan-juustoa
- 1,2 dl raastettua cheddar-juustoa
- 1 jalapeno (ohueksi viipaloitu)
- Mustapippurijauhetta
Ohje:
- Lämmitä uuni noin 190 asteeseen. Paista pekonia isolla pannulla, keskilämmöllä, noin 8 minuutin ajan (rapeiksi). Kuivaa pekoni talouspaperilla ja pilko pekoni.
- Ota parmesan-juustoa ruokalusikallinen, tee siitä uunipellille ”kasa” ja lisää päälle noin ruokalusikallinen cheddar-juustoa. Taputtele kevyesti ”juustokasaa”. Lisää lopuksi päälle jalapenoviipale. Ripottele päälle pekonia ja mausta mustapippurijauheella. Toista edellä oleva jäljellä olevilla aineksilla.
- Paista, kunnes väri on kullanruskea ja sipsit ovat rapeita (noin 12 minuuttia).
- Anna sipsien jäähtyä hieman ennen tarjoilua.
Super Bowl ruoka 8: Mausteinen kaalisalaatti
Ainekset:
- 1/2 desilitraa kasviöljyä
- 1/2 desilitraa majoneesia
- 3 ruokalusikallista omenasiiderietikkaa
- 1 ruokalusikallinen sokeria
- 1/2 teelusikallista sellerinsiemeniä
- 1/4 teelusikallista sinappijauhetta
- 1/8 teelusikallista valkosipulijauhetta
- 1/2 teelusikallista suolaa
- 1/2 teelusikallista pippuria
- 1 keskikokoinen kaali (noin 1,5 kg) ohueksi suikaloituna
- 1 keskikokoinen punasipuli ohueksi suikaloituna
- 1 iso porkkana karkeasti raastettuna
- 1 ruokalusikallinen hienonnettua lehtipersiljaa
Ohje:
- Vatkaa isossa kulhossa sekaisin öljy, majoneesi, etikka, sokeri, sellerinsiemenet, sinappijauhe, valkosipulijauhe, suola ja pippuri.
- Lisää kaali, sipuli ja porkkana kulhoon ja sekoita, jotta kasvikset ovat kauttaaltaan marinadissa. Anna olla jääkaapissa vähintään 2 tuntia, mieluiten yön yli, välillä sekoittaen. Lisää persilja mukaan juuri ennen tarjoilua.
Super Bowl ruoka 9: Bataattiranskalaiset
Ainekset:
- 1/2 teelusikallista juustokuminaa
- 1/2 teelusikallista suolaa
- 1/4 teelusikallista cayennepippuria
- 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
- 2 isoa bataattia
Ohje:
- Laita uuni lämpenemään 200°C.
- Kuori bataatit ja halkaise ne pitkittäissuunnassa. Leikkaa kukin puolikas kuuteen lohkoon.
- Sekoita mausteet keskenään pienessä astiassa.
- Yhdistä bataattilohkot, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
- Levitä bataattilohkot uunipellille yhtenä kerroksena ja paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat reunoiltaan rapeita.
Super Bowl ruoka 10: Ketoilijan pizzapalat
Ainekset:
- 650 g kukkakaaliraastetta
- 3 kananmunaa
- 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
- 1 ruokalusikallinen Provencalen yrttiseosta
- 1 teelusikallinen sipulijauhetta
- 1 teelusikallinen valkosipulijauhetta
- 1/2 teelusikallista chilihiutaleita
- 100 g mieleistäsi lihaa (jauhelihaa, pepperonia, kanaa, pekonia, kinkkua…)
- 2 dl haluamiasi kasviksia (sipulia, oliiveja, pinaattia, paprikaa…)
- halutessasi ripottele päälle juustoraastetta
Ohje:
- Laita uuni lämpenemään 200°C.
- Sekoita raastettu kukkakaali, kananmunat, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
- Lisää haluamasi täytteet (älä ylitä reseptin määrää, muuten ”muffinsit” eivät pysy kasassa).
- Täytä voideltu muffinssivuoka taikinalla ja painele täyte tiiviisti vuokaan. Muista, että täyte ei kohoa, joten muotoile halutessasi kupera muoto tässä vaiheessa.
- Paista uunissa 30-35 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea.
- Tarjoile marinara-kastikkeen kanssa.
Lue myös:
Joulu on täynnä perinteitä, joiden alkuperää harva miettii sen kummemmin. Tällä listalla paneudumme perinteisten joulukoristeiden ja tapojen historiaan.
Miksi laitamme joulupöydän koristeeksi joulutähden tai piilotamme riisipuuroon mantelin? Ehkä tämän listan jälkeen katsot joulukranssia hieman erilaisin silmin ja maistelet jouluista karkkikeppiä pilke silmäkulmassa. Entäs se tuskallinen piparkakkutalon kokoaminen? Siihen saadaankin varsin karu taustatarina suoraan saksalaisesta lastensadusta.
Joulukranssi
Ulko-oveen kiinnitetty joulukranssi nostattaa juhlatunnelmaa heti kotiin tai vierailulle tultaessa. Ja mikä parasta: Jokainen voi halutessaan taiteilla ja koristella juuri sellaisen kranssin kuin itse halajaa.
Kristittyjen joulukranssissa pyöreä muoto ja syvän vihreä väri symboloivat ikuista elämää. Mutta tämänkin koristeen juuret menevät historiassa paljon kauemmaksi – aikaan, jolloin kristinusko ei vielä ollut valloittanut Pohjolaa.
Viikingit uskoivat, että Aurinko oli pyörä, joka pyörii talvisin poispäin Maasta. He koristelivat talvipäivänseisauksen aikaan kotinsa havuilla ja kynttilöillä somistetuilla pyörillä houkutellakseen Aurinkoa takaisin. Pyöreä muoto ja ikivihreät havut olivat lupaus uuden elämän puhkeamisesta ja luonnon ikuisesta kiertokulusta.
Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Joulusukka
Joulusukan ripustaminen on aivan viime vuosiin saakka ollut meille suomalaisille tuttu lähinnä elokuvista. Nimetyt joulusukat laitetaan takan eteen roikkumaan, ja joulupukki sitten täyttää ne herkuilla ja pienillä lahjoilla. Mutta kuten monet muutkin, niin tämäkin perinne on jo rantautunut meille.
Tämä erikoinen tapa on hyvin vanha ja sen alkuperää saa hakea joulupukin esikuvana toimineesta pyhästä Nikolaoksesta, joka eli ja vaikutti 300-luvulla nykyisen Turkin alueella. Pyhä Nikolaos auttoi huono-osaisia ja ongelmissa olevia, ja teki salaa hyviä tekoja – hän ei tarvinnut ylistystä ja kunniaa muiden auttamisesta.
Erään kerran Nikolaos kuuli miehestä, joka suri sitä, ettei hänellä ollut rahaa tyttäriensä naittamiseen. Vaikka mies oli murheen murtama, oli hän kuitenkin ylpeä, eikä huolinut keneltäkään armopaloja. Nikolaos oli kuitenkin päättänyt auttaa tuskaista isä-parkaa, joten hän kiipesi perheen taloon savupiipun kautta.
Sisälle päästyään Nikolaos keksi loistavan tavan: tytärten sukat olivat kuivumassa takan edessä, joten hän täytti ne kultakolikoilla.
Lue myös: Onko joulupukki olemassa? Nämä 8 syytä kertovat, että se on mahdollista!
Manteli riisipuurossa
Meillä joulupuuron sekaan piilotetaan manteli, jonka löytäjälle on vanhan kansan uskomusten mukaan luvassa naimaonnea, tai jos löytäjä on jo aviossa, niin lähitulevaisuudessa on odotettavissa jälkikasvua. Nykyisin mantelin löytäminen omalta puurolautaselta tietää hyvää onnea – siviilisääty tai perheen koko ei liity asiaan mitenkään.
Mutta aika monen mutkan kautta meillä on päädytty laittamaan manteli riisipuuroon.
Antiikin Roomassa vietettiin keskitalvella suurta juhlaa Saturnus-jumalan kunniaksi. Saturnalia-juhla käänsi maailman viikoksi päälaelleen: kruunun sai väärä kuningas ja isännät rupesivat palvelemaan orjiaan. Tällöin ei kuitenkaan vielä piiloteltu mitään.
Hieman myöhemmin myös Kreikassa huviteltiin hieman samalla tyylillä, mutta siellä ruokaan, esimerkiksi leipään, piilotettiin papu. Pavun löytäjästä kruunattiin asemastaan riippumatta illan kuningas tai kuningatar. Hänellä oli etuoikeus keksiä muulle juhlaväelle erilaisia leikkimielisiä tehtäviä, joista ei ollut lupa kieltäytyä. Siinä saattoivat roolit kääntyä täysin yhdeksi illaksi: palvelija sai luvan kanssa käskyttää ylhäisöä, kunhan vain oli löytänyt pavun.
Pavun piilottaminen ja siihen liittyvä leikkimielinen roolien vaihtuminen oli varsin yleinen perinne muun muassa Ranskassa ja Englannissa 1600-luvulla.
Kun tämä perinne tuli meille todennäköisesti Ruotsin kautta, oli papu jo matkalla vaihtunut manteliksi ja leipä puuroksi. Leikit olivat niin ikään vaihtuneet hyväksi onneksi.
Itse riisipuuro on varsin tuore, vain reippaat sata vuotta vanha jouluruoka jokaisessa suomalaisessa kodissa, sillä aiemmin vain rikkailla oli varaa valkoiseen riisipuuroon. Niin sanotun rahvaan joulupöydässä puuro oli valmistettu joko kaurasta tai ohrasta.
Mistelinoksan alla
Mistelinoksa on varma näky siirappisissa amerikkalaisissa joululeffoissa, joita tuutataan ulos useita kymmeniä joka vuosi. Oviaukossa roikkuvan mistelin alla suudellaan ja elämä on ihanaa.
Tämä perinne ei kuitenkaan ole peräisin Yhdysvalloista, vaan paljon lähempää: täältä meiltä Pohjolasta. Skandinaavisessa mytologiassa ylijumala Odinin poika Baldr tapettiin mistelinoksalla. Baldrin äiti, rakkauden jumalatar Frigg, sai muut jumalat kuitenkin vakuutettua, että poika oli herätettävä henkiin. Samalla jumalat kävivät keskustelun mistelin kanssa, että se ei enää milloinkaan voisi vahingoittaa ketään. Misteli myöntyi ehtoon, joten Baldr herätettiin henkiin.
Ylijumalatar Frigg oli niin kiitollinen, että nimesi mistelin rakkauden symboliksi ja vannoi suutelevansa jokaista, joka kulkee sen alta.
Tästä syntyi tapa suudella mistelinoksan alla, ja tokihan rakkauden jumalattaren siunaaman kasvin uskottiin myös edistävän hedelmällisyyttä.
Pohjolan mytologian lisäksi mistelinoksalla on paikkansa myös muun muassa kelttiläisissä ja roomalaisissa perinteissä. Mistelin uskottiin suojelevan kotia pahoilta hengiltä, ja tuovan sekä rauhaa että hyvää onnea.
Englannissa perinne mistelinoksasta muokkautui 1700-luvulla sellaiseksi, että miehillä oli lupa suudella ketä tahansa naista, jos tämä sattui seisomaan mistelin alla. Jos nainen kieltäytyi, tiesi se epäonnea. Onneksi tämä perinne ei taida enää olla yleisessä käytössä!
Joulutähti
Kun puhutaan kasveista, niin kyllähän punainen joulutähti on ehdoton joulupöydän kruunu.
Jouluiseen maailmanvalloitukseen kukka on lähtenyt Yhdysvalloista, mutta alun perin se on kotoisin Meksikosta. Yhdysvaltain ensimmäinen Meksikon-suurlähettiläs Joel Roberts Poinsett ihastui joulutähteen vuonna 1830 heti sellaisen nähtyään ja lähetti kotimaahansa pistokkaita viljeltäväksi.
Kasvilla oli kuitenkin pitkät perinteet Meksikossa ennen kaupallistamista. Jo asteekit käyttivät tätä upeaa kukkaa lääkekasvina. Jouluun tämä kukka liittyy meksikolaisen kansantarun kautta.
Tarinan mukaan kaksi köyhistä oloista tullutta lasta, Maria ja Pablo, halusivat viedä kotikaupunkinsa jouluseimiasetelmalle lahjoja, kuten tapoihin kuului. Heillä ei kuitenkaan ollut rahaa ostaa mitään, joten he keräsivät maasta kauniita kasvin lehtiä.
Muut ihmiset pilkkasivat heitä ja nauroivat vaatimattomalle lahjalle, mutta lapset laskivat lehdet seimen ympärille. Taianomaisesti noista lehdistä versosi kokonaisia kasveja, joista puhkesi punaisia, tähdenmuotoisia kukkia.
Himmeli
Okikoristeet, kuten katosta roikkuva himmeli, ovat varmasti viittaus betlehemiläiseen talliin, jossa Jeesus-lapsi makasi seimessä olkien päällä. Kuinka kivasti taas kävikään, että kirkko sai ujutettua omaan tarinaansa tällaisen perinteisen pakanallisen keskitalven koristeen.
Himmeli, kuten muutkin olkikoristeet, ovat kuitenkin koristaneet pohjoismaisia koteja jo paljon ennen kristinuskoa. Sadonkorjuun jälkeen valmistetut himmelit ripustettiin kattoon roikkumaan ja ne saivat olla siellä seuraavaan juhannukseen saakka, minkä jälkeen ne poltettiin.
Kaunis himmeli ei kuitenkaan ollut vain koriste, vaan onnea tuova esine. Katossa riippuvan himmelin uskottiin takaavan viljan riittävyys seuraavaan satokauteen asti ja tietenkin lupaavan hyvää tulevaa satoa. Ja mitä isompi, sen parempi: suurikokoinen himmeli lupasi parempaa viljasatoa.
Piparkakkutalo
Piparkakkuja tehtiin jo useita tuhansia vuosia sitten Indusvirran laaksossa, josta ne Egyptin kautta levisivät aikojen kuluessa Eurooppaan. Taito valmistaa itämaisilla mausteilla höystettyjä pipareita kulki aina vain pohjoisempaan luostareiden välityksellä, ja Suomeen piparkakkujen uskotaan tulleen joskus 1600-luvulla.
Piparkakkutalot ovat paljon myöhempi ”keksintö”. Suomessa ensimmäiset piparkakkutalot pystytettiin Lucian päivän kunniaksi vuonna 1919. Kuten niin monen muunkin tutun jouluperinteen, niin piparkakkutalojenkin alkujuuret ovat Saksassa.
Tarina on varsin julma.
Nürnbergissä 1600-luvulla asustanut Katarina Schrader oli pidetty leipuri, mutta hänellä oli riitaa kilpailevan leipurin Hans Metzlerin kanssa. Metzleriä otti päähän, että Schraderin leipomukset olivat paljon suositumpia.
Schrader oli lopen kyllästynyt turhanpäiväiseen kinasteluun, joten hän muutti pois kaupungista. Ura kuitenkin jatkui, sillä hän perusti pieneen metsämökkiinsä leipomon, jossa hän kehitteli omia piparkakkuja, jotka menivät kuin kuumille kiville läheisiin kartanoihin ja luostareihin.
Sanomattakin lienee selvää, että Hans Metzler ei ollut mielissään. Niinpä hän keksi loistavan koston: Metzler väitti, että Schrader on noita, joka ottaa vangikseen lapsia, lihottaa heitä ja lopuksi pistelee poskeensa.
Käräjäoikeus päätti pidättää Schraderin, mutta leppoisalta kuulostavan peukaloruuvikokeen jälkeen nainen todettiin syyttömäksi noituuteen. Kidutusväline oli tuottanut Schraderille tuskaa.
Metzler oli raivoissaan ja päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän lähti yhdessä sisarensa Gretelin kanssa kilpailijan mökille. Siellä sisarukset surmasivat Katarina Schraderin ja polttivat ruumiin hänen omassa uunissaan.
Pelottava tarina kulki sukupolvelta toiselle ja muokkautui matkan varrella kertomukseksi Hannusta ja Kertusta, jonka Grimmin veljekset sitten sanailivat kirjalliseen muotoon vuonna 1812.
Tämän ”mukavan” tarinan ansiosta väsäämme hikihatussa noita-akkojen taloja joulun iloksi.
Lue myös: Top 10 pahimmat kidutusmenetelmät piinapenkistä Juudaksen tuoliin
Karkkikeppi
Jouluinen karkkikeppi on juhlavan näköinen ja tietenkin makea maiskuteltava. Mutta miksi tämä makeinen yhdistyy niin voimakkaasti jouluun?
Tarinan mukaan karkkikepin liitti jouluun kirkkokuoronjohtaja Saksan Kölnissä 1670-luvulla. Kuoronjohtajalla oli ongelmia pitää kuoropojat aisoissa ja keskittyneenä pitkän joulumessun aikaan.
Niinpä hän pyysi paikallisesta leipomosta sokerisia karkkitikkuja, mutta pyysi leipuria taittamaan karkkeja paimenen sauvan muotoon. Tuo muoto symboloi paimenia, jotka tulivat tapaamaan Jeesus-lasta seimen äärelle. Näin hän oikeutti karkkien syömisen kirkossa.
Karkkikeppejään maiskutellessaan kuoropojat jaksoivat sitten pysyä hiljaa kirkonmenojen aikana.
Lue myös:
-
#vainsuomijutut5 päivää sittenAikuinen nainen, Kulkuri ja joutsen sekä muut suomalaiset ikivihreät, jotka suureksi järkytykseksi ovatkin käännöskappaleita
-
Yleistieto2 päivää sittenMiksi linnut lentävät päin ikkunoita ja voiko törmäilyä mitenkään estää?
-
Viihde1 viikko sittenSylvester Stallone Beverly Hillsin kyttänä!? 10 ikonista leffaroolia, jotka melkein menivät jollekin muulle – osa 2
-
Yleistieto1 päivä sittenParfyymit: Top 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 1
Peruna
01.02.2026 at 17:36
Oispa kiva käydä tuolla belgia/Alankomaat paikassa:3