Elämäntapa
Suomen ja Ruotsin välillä on yksi maailman oudoimmista rajoista – 10 kummallista valtioiden rajaa
Valtioiden rajat eivät meidän monenkaan arkista aherrusta juuri hetkauta. Rajanylitys on ainakin meille suomalaisille yleensä vain matkustukseen liittyvä muodollisuus. Joillekin taas kansainvälinen raja oman ja toisen maan välillä on jokapäiväinen riesa.
Otetaan tähän alkuun nopea enklaavin ja eksklaavin selitys, koska nämä maantieteelliset käsitteet tulevat esiintymään listalla muutamaankin otteeseen. Enklaavi on hallinnollinen alue (valtio tai kaupunki), joka on kokonaan toisen hallinnollisen alueen ympäröimä. Esimerkiksi Vatikaani on Italian enklaavi ja Suomessa Kauniainen on Espoon enklaavi.
Eksklaavi puolestaan on jonkun hallinnollisen alueen osa, joka on siitä erillinen ja toisen hallinnollisen alueen ympäröimä. Esimerkiksi espanjalainen Llívian kunta sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Espanjan ja Ranskan rajasta, mutta on kokonaan Ranskan ympäröimä. Se on siis Espanjan eksklaavi ja samalla Ranskan enklaavi. Toisaalta Alaskan osavaltio on Yhdysvaltojen eksklaavi, mutta koska sillä on rantaviivaa, ei se ole kokonaan Kanadan ympäröimä eli täten se ei ole Kanadan enklaavi.
Toivottavasti olet pysynyt vielä kärryillä!
Mutta lähdetäänpäs listan pariin! Tässä siis eriskummalliset valtioiden rajat, jotka saattavat aiheuttaa pään vaivaa erityisesti alueella asuville ihmisille. Mutta myös listan lukijoille. Ja kuten jo otsikossa lupailin, niin Suomen ja Ruotsin väliltä löytyy myös varsin kummallinen pätkä rajaa, josta varmaan monikaan ei aiemmin ole tiennyt!
Diomedesaaret – todellista aikamatkustusta
Beringinsalmi yhdistää Pohjoisen jäämeren ja Tyynenmeren, ja erottaa Aasian mantereen itäisimmän ja Amerikan mantereen läntisimmän kohdan toisistaan. Beringinsalmen läpi kulkee Venäjän ja Yhdysvaltain valtioiden raja, mutta sen lisäksi myös kansainvälinen päivämääräraja.
Lähimmillään Venäjä ja Yhdysvallat ovat toisiaan Diomedesaarilla, johon kuuluu Iso-Diomede (asuttamaton Venäjän saari) ja Pieni-Diomede (reilun sadan yhdysvaltalaisen asuttama saari). Toki Isolla-Diomedellä on sääasema ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tukikohta ja rajavalvontayksikkö. Saarien välillä on etäisyyttä neljä kilometriä, mutta tuossa pienessä matkassa tapahtuu paljon: valtio vaihtuu ja päivämäärä vaihtuu.
Kun Pienen-Diomeden asukkaat tähyilevät kiikareillaan naapurisaarelle juodessaan rennosti sunnuntaista aamukahvia, on Isolla-Diomedellä alkanut arki maanantaiaamun merkeissä.
Pienemmältä, ”eilisen saareksi”, nimetyltä saarelta näkee siis tulevaisuuteen – ”huomisen saarelle”. Aivan täyttä vuorokautta saarien välillä ei kuitenkaan ole, sillä paikallisista aikavyöhykemäärityksistä johtuen eroa on 21 tuntia. Jos aurinko siis nousee Venäjälle kuuluvalla saarella maanantaina yhdeksältä aamulla, nousee se Yhdysvaltoihin kuuluvalla saarella tismalleen samaan aikaan, mutta kello kuudelta aamulla sunnuntaina. Nyt alkaa aivoihin sattumaan…
Valitettavasti tämä tulevaisuuteen näkeminen ei auta ennustamaan seuraavan päivän säätä!
Lue myös:
Aikamatkustus: Tarinoita menneeseen ja tulevaan matkanneilta
Kiina, Nepal ja maailman korkein valtioiden raja
Kiinan ja Nepalin välinen raja halkoo Himalajan vuoristoa, joten sanomattakin lienee selvää, että se on maailman korkeimmalla sijaitseva valtioiden raja. Itse asiassa raja kulkee myös maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin kautta, ja jakaa kaiken lisäksi vielä sen huipun.
Vuorikiipeilijöiden tulee siis hakea kiipeämislupaa joko Kiinalta tai Nepalilta ja valinnasta on pidettävä kiinni, ellei ole etukäteen hakenut kummankin maan viisumia. Huipulle päästyään ei siis voi vain päättää, että lähdenpäs laskeutumaan alas vuoren toista puolta, sillä se on laiton rajanylitys (mikä ehkä siinä kohtaa, jos suunnitelmat ovat noinkin hatarat, on pienin murhe). Sattuneesta syystä Mount Everestin huipulla ei ole rajatarkastuspistettä.
Laittomat rajanylitykset eivät kuitenkaan ole ennenkuulumattomia ja esimerkiksi vuonna 2017 puolalainen Janusz Adamski kiipesi maailman korkeimmalle vuorelle Tiibetin (Kiinan) puolelta, astui rajan yli ilman asianmukaisia matkustusdokumentteja ja laskeutui alas Nepalin puolelle. Adamski kertoi huipun valloittamisen olleen elämänsä suurin saavutus, mutta ilmoitti samaan hengenvetoon medialle, että hänen mielestään vuorilla ei voi olla rajoja, joten säännöt ja lait eivät ole siellä päteviä. Se oli virhe.
Nepal lätkäisi Adamskille lähes 20 000 euron arvoisen sakon ja kymmenen vuoden kiipeilykiellon. Kiina ei rankaissut Adamskia henkilökohtaisesti, mutta mainitsi hänet nimeltä syylliseksi julkaistessaan tiedotteen, jossa Mount Everestin Tiibetin puoli suljettiin loppuvuodeksi kaikilta kansainvälisiltä kiipeilijöiltä.
Neljän maan rajalla
Maailman ainoa neljän valtion rajapyykki saattaa sijaita Afrikassa. Tuossa Cuando- ja Sambesi-joen yhtymäkohdassa kohtaavat nimittäin Namibia, Botswana, Sambia ja Zimbabwe.
Nykyisen käsityksen mukaan neljän maan rajapyykki ei pidä paikkaansa ja tuon rajapisteen sijaan alueella olisi noin 150 metrin säteellä kaksi kolmen valtion rajakohtaa. Vaikka tämä on vallalla oleva ajatus, ei alue ole välttynyt konflikteilta, koska sopassa on liikaa lusikoita.
Vuonna 1970 Etelä-Afrikka, joka tuolloin miehitti Namibiaa, ilmoitti Botswanalle, että tällä ei ole yhteistä rajaviivaa Sambian kanssa; eli Etelä-Afrikka liputti neljän valtion rajapyykin puolesta. Tästä johtuen Etelä-Afrikka julisti Botswanan ja Sambian välillä kulkeneen kauppalautan laittomaksi, mitä Botswana ei purematta niellyt. Alueella on ammuskeltu puolin ja toisin, ja joen ylittänyt lauttakin on kertaalleen upotettu. Vettä myllyyn lisäsivät 1970-luvun lopulla julkistetut ulkopuoliset arviot, joiden mukaan ei voitu ehdottomasti todeta, ettei neljän valtion rajapyykkiä olisi olemassa.
Asiasta päästiin neljän valtion kesken jonkinnäköiseen sopuun vasta vuosina 2006–2010 käytyjen lukuisten neuvottelujen jälkeen ja nykyään kartoissa on Sambian ja Botswanan välillä noin 150 metrinen, jokeen piirretty rajaviiva. Oli jokien yhtymäkohdassa sitten loppu viimeksi neljän valtion rajapyykki tai ei, on alue kaikesta huolimatta hyvin ainutlaatuinen maailmassa.
Espanja, Marokko ja maailman lyhin maaraja
Ennätys maailman lyhimmästä valtioiden välisestä maarajasta on Espanjan ja Marokon hallussa. Vain 85 metriä pitkä raja erottaa espanjalaisen Peñón de Vélez de la Gomera -niemen Marokosta. Niemi on 225 metriä pitkä ja sata metriä leveä, ja sillä sijaitsee reilun 70 sotilaan varuskunta, mutta pysyvää asutusta ei ole.
Maiden välillä on kyllä enemmänkin yhteistä rajaa, sillä Espanjalla on kaksi rannikkokaupunkia, Ceuta ja Melilla, jotka sijaitsevat Marokon valtion alueella ja siis Afrikan mantereella. Näiden lisäksi on muutamia pieniä espanjalaisia saaria, jotka ovat vain satojen metrien tai muutaman kilometrin päässä Marokosta. Tällainen saari Peñón de Vélez de la Gomerakin oli vuoteen 1934 saakka, kunnes raju myrsky kuljetti saaren ja mantereen välille sen verran suuren määrän hiekkaa, että saaresta tuli pysyvästi niemimaa. Silloin piti myös vetää virallinen valtioiden raja, jota pitkään merkkasi vain köysi hiekassa.
Erikoinen pala Yhdysvaltoja Kanadassa
Vuoden 1783 Pariisin rauhansopimuksessa määriteltiin, mitkä Pohjois-Amerikan alueet liitettäisiin osaksi juuri muodostettuja Yhdysvaltoja ja mitkä jäisivät osaksi Ison-Britannian Kanadaa. Kun sopimusta tehtiin, oli alueiden jaossa näin jälkikäteen katsottuna yksi melko suuri ongelma: rajanvedossa käytetty kartta ei ollut täysin paikkansapitävä.
Kävi niin, että rajan määrittämisessä tärkeä Lake of the Woods -järvi arvioitiin väärän muotoiseksi ja sen sijainti suhteessa Mississippi-jokeen meni myös vikaan. Kyseisen järven rannalla oleva alue, Northwest Angle, määriteltiin rauhansopimuksessa Yhdysvaltojen läntisimmäksi kohdaksi (sitä lännempänä olevat alueet ovat tulleet vasta myöhemmin osaksi liittovaltiota). Hassua tilanteesta tekee se, että Northwest Angle on Kanadan puolella. Vaikka se kuuluu Yhdysvaltoihin ja Minnesotan osavaltioon, on sillä maarajaa ainoastaan Kanadan kanssa.
Alueella asuu noin 100 ihmistä, jotka kulkevat koulussa ja töissä toisilla paikkakunnilla. Koska Northwest Anglea ympäröi järven rantaa lukuun ottamatta Kanada, joutuvat ihmiset esimerkiksi lääkärissä käydessään tekemään edestakaisella matkalla neljä rajanylitystä: kotipaikkakunnalta Kanadaan, Kanadasta Yhdysvaltoihin ja sama toiseen suuntaan.
Rajavalvonta alueen ympärillä ei kuitenkaan ole erityisen tarkkaa ja perustuu lähinnä ihmisten omaan valveutuneisuuteen. Rajan ylittävässä tien kohdassa on Jim’s Corner -nimellä tunnettu mökki (kuvassa), jossa Kanadasta Northwest Angleen tulevien on syytä ilmoittautua videopuhelun välityksellä Yhdysvaltojen tulli- ja rajavartiolaitokselle. Ja toiseen suuntaan mentäessä Kanadan viranomaisille.
Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat
Kuten jo alussa tuli mainittua, niin enklaavit ja eksklaavit eivät ole mitään erityisen harvinaisia tapauksia, mutta on joitakin valtioita, joissa rajat enklaaveineen ja eksklaaveineen menevät vähintäänkin sekavan puolelle.
Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Ensinnäkin on Omanille kuuluva, Persianlahden suulla sijaitseva Musandamin alue, jonka kuitenkin erottaa muusta valtiosta Arabiemiraatit. No, se on simppeli homma. Jos kuitenkin ”varsinaisesta” Omanista lähtisi ajamaan rannikkoa pitkin pohjoiseen, kohti reilun 80 kilometrin päässä olevaa Musandamia, tulisi noin puolessa välissä matkaa vastaan Madha.
Ja hyvänen aika, sekin on osa Omania, mutta täysin Arabiemiraattien ympäröimä. Nyt kun muistellaan noita E-kirjaimilla alkaneita termejä, niin Madha on Omanin eksklaavi ja Arabiemiraattien enklaavi, eikös totta?
”Onneksi” kummallisuudet eivät lopu tähän. 1900-luvun alussa, kun Arabian niemimaan koillisosien šeikkikunnat olivat vielä brittien hallinnassa, järjestettiin madhalaisten kylien vanhimpien kesken kokous, jossa heidän piti päättää, kenelle he vannovat uskollisuutta. Valinta osui Omaniin, mutta muutaman kymmenen talon kylä nimeltään Nahwa päätti pysyä lojaalina Sharjalle. Kun šeikkikunnat 1970-luvun alussa itsenäistyivät Isosta-Britanniasta, muodosti osa niistä yhteisen valtion: Yhdistyneet arabiemiirikunnat.
Bahrain, Qatar ja Oman jättäytyivät kuitenkin liitosta ulos ja niistä tuli omat itsenäiset valtionsa. Tässä kohtaa tilanne Madhassa mutkistui, sillä alue oli nyt osa itsenäistä Omania, mutta Nahwassa pidettiin kiinni vanhasta liitosta Sharjan kanssa, joka nyt siis oli osa Arabiemiraatteja. Joten pienestä Nahwan kylästä tuli Omanin enklaavi, joka on Madhan, eli Arabiemiraattien enklaavin, sisällä. Kylän ympärillä kiertää virallinen maiden välinen raja, jolla suoritetaan valvontaa ja tarkastuksia.
No, usko tai älä, tämä hässäkkä oli vain esimakua…
Intia, Bangladesh ja järjetön tilkkutäkki
Täytyy heti tähän alkuun sanoa, että Intia ja Bangladesh ovat järkeistäneet tätä kohta käsiteltävää raja-aluetta, mutta vasta vuonna 2015. Koska kyseessä on näinkin tuore tapaus, pääsee se listalle mukaan.
Tarinan mukaan muinaiset intialaiset ja bangladeshilaiset kuninkaat pelasivat korttia käyttäen panoksena maa-alueita, mutta todellisuudessa kyseessä oli 1600-luvulla syntynyt tajuttoman sekava rauhansopimus . Sattumanvarainen mulle-sulle-mulle-sulle -jako kävisi kuitenkin enemmän järkeen, kun Cooch Beharin aluetta tutkii vanhalla kartalla (kuva). Vuonna 1947 Intia jaettiin kahteen osaan: hinduenemmistöiseksi Intiaksi ja muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi. Vuonna 1971 Pakistanin itäisin osa itsenäistyi Bangladeshiksi.
Jo tuosta ensimmäisestä jaosta lähtien sekä Bangladeshin (käytän tätä nimeä selvyyden vuoksi) että Intian enklaaveja on ollut toisen valtion mailla. Noilla pienillä, valtioiden rajan molemmin puolin sijainneilla alueilla on elänyt noin 50 000 ihmistä. Osa näistä tilkuista oli hyvin epätavallisia, esimerkiksi Dahala Khagrabari oli palanen Intiaa, mutta sitä ympäröi bangladeshilainen kylä, joka oli Intiaan kuuluvalla kaistaleella Bangladeshin puolella.
Ei ihme, että asukkaat vaativat vuosikymmenien ajan tilanteen yksinkertaistamista, koska maiden välisistä jännitteistä johtuen omasta enklaavista lähteminen oli usein mahdotonta ja ihmiset elivät kuin saarrettuina pahimmillaan vain yhden neliökilometrin kokoisella alueella. Kuvassa Intia on oranssilla ja Bangladesh vihreällä, ja kuten huomaat, on näiden valtioiden raja repaleinen ja pieniä ”palloja” on ripoteltuna sinne tänne.
Mutta tosiaan vuonna 2015 Intia ja Bangladesh pääsivät historialliseen sopimukseen, joka antoi kymmenille tuhansille raja-alueen asukkaille mahdollisuuden valita oma kotimaansa. Kartta meni uusiksi, kun yhteensä 162 maa-aluetta vaihtoi valtiota ja lähes jokainen haki ja sai kansalaisuuden siihen maahan, jonka sisällä oma koti sijaitsi.
Virallinen ei-kenenkään-maa
Kuva: Birtawill | CC BY-SA 4.0
Kun valtiot kiistelevät jostain maa-alueesta, on lähes poikkeuksetta kyse siitä, että osapuolet haluavat nimenomaisen alueen itselleen. Käytin ”lähes poikkeuksetta” -termiä siksi, että maailmassa on yksi virallinen terra nullius eli ei-kenenkään-maa ja se on Bir Tawil. Reilun 2000 neliökilometrin kokoinen alue sijaitsee Egyptin ja Sudanin rajalla, mutta kumpikaan ei halua sitä itselleen.
Bir Tawil syntyi vuonna 1902, kun Iso-Britannia veti Afrikan valtioiden välille rajan, joka oli erilainen kuin vuonna 1899 määritelty raja. Nämä erilaiset rajat loivat itse asiassa kaksi aluetta: Hala’ibin ja Bir Tawilin. Näiden kahden alueen erona on se, että Hala’ibissa on lukuisia luonnonvaroja, mutta Bir Tawilissa ei ole mitään. Egypti on sitä mieltä, että vuoden 1899 raja on pätevä ja sen mukaan Hala’ib kuuluu Egyptille ja Bir Tawil Sudanille. Ei varmaan yllätä ketään, että Sudanin mielestä vuoden 1902 raja on lainmukainen, sillä alueet jaetaan siinä päinvastoin.
Hala’ib on 1990-luvulta lähtien ollut käytännössä Egyptin hallinnassa, koska maa sijoitti sinne sotilasyksikköjä, mutta alue on edelleen hyvin kiistanalainen.
Bir Tawil ei kuitenkaan kiinnosta ketään. Paitsi joitain satunnaisia yksityishenkilöitä ja organisaatioita, jotka silloin tällöin yrittävät julistaa maa-alueen uudeksi mikrovaltioksi, mutta kansainvälinen yhteisö ei ole ottanut näitä netissä tehtyjä valloituksia kovinkaan tosissaan.
Belgian ja Alankomaiden sopuisa sekamelska
Alankomaiden ja Belgian rajan tuntumassa sijaitsee pari Baarlen kaupunkia. Tai oikeastaan Belgiassa sijaitsee Baarle-Hertog ja Alankomaissa Baarle-Nassau. Kaupunkien välillä on etäisyyttä muutama kilometri.
Johtuen keskiaikaisista sopimuksista, vaihtokaupoista ja maiden myynneistä, on osa Baarle-Hertogia Baarle-Nassaun sisällä, eikä edes yhtenäisenä alueena. Alankomaalaisen 10 000 asukkaan Baarle-Nassaun sisällä on lukuisia Belgian eksklaaveja, ja jotta tilanne ei olisi liian yksinkertainen, on noiden belgialaisten alueiden sisällä pieniä hollantilaisia kaupunginosia.
Valtioiden rajat kulkevat mielivaltaisen oloisesti ympäri kaupunkia ja surutta rakennusten läpi. Tilanne on äärimmäisen kummallinen, kun ottaa huomioon sen, että jonkun kodissa keittiö voi olla Belgiassa ja makuuhuone Alankomaissa. Baarle-Nassaussa on kaksi postia, kaksi kaupungintaloa, kaksi kirkkoa, ja jätehuollosta vastaa kummankin valtion omat laitokset. Eli naapureiden roskapöntöt ovat vierekkäin, mutta toinen on Belgiassa ja toinen Alankomaissa. Baarle-Nassau taitaa myös olla maailman ainoa kaupunki, jossa voi istua kahvilassa ja viereisessä pöydässä olevat ihmiset ovat eri maassa.
Kahden valtion tilkkutäkkikaupungissa on kuitenkin yksi palolaitos, yksi kirjasto ja mikä tärkeintä: yksi kansa. Belgialaiset ja alankomaalaiset elävät sulassa sovussa keskenään ja vaikka asioista ei ole ikinä tehty turhan hankalia, oli Euroopan unioni ja erityisesti Schengenin vapaan liikkuvuuden alue lottovoitto tälle pienelle kaupungille. Euro on myös helpottanut asioimista, vaikka Hollannin guldeni ja Belgian frangi olivat rajoista riippumatta käypää valuuttaa kaupungin joka kolkassa.
Valtioiden erilainen lainsäädäntö on myös tuonut koomisia piirteitä kaupungin elämään: esimerkiksi vuonna 2015 alkoholin myynnin ikäraja Alankomaissa nousi kuudestatoista kahdeksaantoista, mutta Belgiassa alkoholi on laillista 16-vuotiaille.
Viime vuonna maiden erilaiset koronarajoitteet toivat myös oman erikoisvivahteensa kaupungin kaduille, sillä Belgiassa säädökset olivat tiukempia ja maassa tuli kesällä voimaan maskipakko. Alankomaissa määräystä ei ollut. Lisäksi samalla kadulla vierekkäin olevat liikkeet toimivat oman maansa lakien mukaisesti, joten belgialainen taidegalleria saattoi sulkea ovensa ja vieressä oleva alankomaalainen kahvila jatkoi toimintaansa normaalisti. Ne liikkeet, joita valtionraja halkoi, noudattivat ohjeistusta siitä maasta, johon olivat rekisteröityneet.
Suomen ja Ruotsin erikoinen ”rajarusetti” Märketin saarella
Sokerina pohjalla on tämän listan kruununjalokivi!
Vuosina 1808–1809 käyty Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä on erittäin merkittävä osa Suomen historiaa, kuten nimestäkin voi päätellä ja ehkä historiantunneilta muistaa. Sodan seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja raja Ruotsiin vedettiin Haminassa syyskuussa 1809 tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti. Saaristoa jaettaessa Venäjälle sovittiin kuuluvaksi Manner-Suomea ja Ahvenanmaata lähimpänä olevat saaret ja Ruotsille taas luonnollisesti ne, jotka olivat lähempänä sen rannikkoa.
Kolmen hehtaarin kokoinen Märketin saari Ruotsin ja Ahvenanmaan välisellä merialueella osui sopivasti keskelle rajanvetoa, joten se pistettiin puoliksi. Rajaa ei kuitenkaan merkattu mitenkään, vaikka koordinaatit oli tarkasti määritelty.
Vuosien kuluessa lukuisat laivat haaksirikkoutuivat Ruotsin matalalle rannikolle, koska ne lähtivät ohittamaan Märketin kareja liian lännestä. Niinpä syntyi ajatus majakan rakentamisesta ja arkkitehdiksi valikoitui suomalainen Georg Schreck. Nyt kävi ilmeisesti niin, että Venäjän keisarikunta ja suomalaiset siinä samassa kuvittelivat koko Märketin kuuluvan heille, joten majakka nousi luodon korkeimmalle kohdalle, joka sattui olemaan Ruotsin puolella.
Tähän epäkohtaan ei kuitenkaan puututtu kuin vasta vuonna 1979, kun Suomi ehdotti Ruotsille, josko valtioiden rajaa voisi muuttaa siten, että majakkarakennukset sijaitsisivat Suomen puolella. Siinä sitten heiteltiin nootteja puolin ja toisin, sillä eihän Ruotsi halunnut vain hyvää hyvyyttään antaa Suomelle ylimääräistä maa-aluetta – varsinkin, kun nimenomaan suomalaiset olivat alunperin sössineet rakennuspuuhissaan. Lopulta uusi raja vedettiin täydessä yhteisymmärryksessä.
Siinä tuli Suomen ja Ruotsin välille muutamia satoja metrejä lisää rajaa, sillä majakan nappaaminen Suomen puolelle tarkoitti sitä, että samankokoinen ja -muotoinen alue lohkaistiin toisesta kohdasta Ruotsille – näin syntyi erikoinen rusetinnäköinen valtakunnanraja. Raja Märketin saarella oli ennen sadan metrin luokkaa, mutta nykyään pituus on 470 metriä. Selkkauksien välttämiseksi valtioiden raja on nykyisin merkitty kallioon porattuina reikinä tai messinkinupeilla, ja siellä täällä on Suomen majakkaseuran kallioon maalaamia F- ja S-rajamerkintöjä.
Märketin saarella on muuten hallussaan koko maailman mittakaavassa yksi maantieteellinen ennätys: Siellä on maailman lyhin saaren halkova, mantereen ulkopuolella oleva valtioiden raja. Saavutus sekin ja tietysti aina kannattaa tuulettaa, kun on jossain päästy ykkössijalle!
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, että pääsikö lista yllättämään. Oliko Märketin historia sinulle ennestään tuttu?
Elämäntapa
Viimeisistä toiveista Hollywood-leffan arvoiseen tapaukseen: 10 uskomatonta tippaustarinaa – osa 2
Meillä Suomessa tippiä ei esimerkiksi ravintolassa tai kampaajalla jätetä, joten maailmalla tippauskulttuuri voi hämmentää ja jännittää. Tällä listalla otetaan katsaus uskomattomiin tippaustarinoihin – yksi työpäivä voi muuttaa jopa koko elämän.
Yleisesti ottaen voitaneen sanoa, että palvelualoilla työskentelevät haluavat tippauksen tapahtuvan vain yhdellä tavalla: rahalla. Oli se sitten käteisellä tai kortilla, niin ainoa hyväksyttävä tippaus tehdään rahalla. Piste.
Kuittiin kirjoitetut tsemppaavat mietelauseet tai kiitokset hyvästä palvelusta eivät lämmitä, jos niiden seurana ei ole konkreettista juomarahaa. Se voi tuntua tippauskulttuurin tottumattomalle asiakkaalle tylyltä ja kiittämättömältä ajatustavalta tarjoilijan osalta, mutta asia on juuri päinvastoin: tällaisessa tilanteessa asiakas on paha.
Listalla tutustutaan kuitenkin muutamaan tapaukseen, joissa tippaus tehtiin muulla kuin rahalla, mutta asia kääntyi kaikkien voitoksi, kirjaimellisesti. Listafriikki ei ottanut mukaan tarinoita, jollaisia netti on pullollaan: ihmiset jättävät suuria tippejä ja kuvaavat tapahtuman sosiaaliseen mediaan jaettavaksi. Kyllä, he antavat tarjoilijalle oikeasti rahaa, mutta samalla tippaus tuo rutosti julkisuutta ja mikä tärkeintä, seuraajia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset uskomattomat tippaukset voit lukea tästä:
Viimeisistä toiveista Hollywood-leffan arvoiseen tapaukseen: 10 uskomatonta tippaustarinaa – osa 1
Ajattelemattoman letkautuksen paikkailua
Yhdysvaltalaisen ammattigolfaajan Anthony Kimin ura oli reipas vuosikymmen sitten huimassa nousukiidossa, mutta osaltaan loukkaantumisten ja isojen leikkausten vuoksi nykyisin nelikymppistä miestä ei ole useisiin vuosiin nähty viheriöllä tositoimissa.
Kimin entinen valmentaja Adam Schriber on kuitenkin hiljattain muistellut silloisen suojattinsa loiston päiviä ja erityisesti erästä tapausta vuodelta 2008. Kim oli tuolla kaudella voittanut kaksi suurta turnausta ja oli tienannut palkintorahoja mukavat 4,7 miljoonaa dollaria.
Schriber ja Kim olivat menneet Palm Desertin kaupungissa sijaitsevaan California Pizza Kitchen -ravintolaan juhlimaan loistavasti sujunutta kautta. Heidän tarjoilijanaan oli toiminut nuori, raskaana ollut nainen, jolle Kim oli puolihuolimattomasti kommentoinut, että ”aviomiehesikin on varmasti innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä”. Tarjoilijan reaktio oli odottamaton: hän murtui itkemään ja selitti, että poikaystävä oli itse asiassa juuri jättänyt hänet. Auts! Kim oli ollut kovin pahoillaan ajattelemattomasta lausahduksestaan.
Useita kuukausia myöhemmin Kim ja Schriber menivät illalliselle samaiseen ravintolaan ja kyseinen tarjoilija sattui olemaan silloinkin työvuorossa. Hän syöksyi salamana Kimin luo, näytti tälle kuvia vauvastaan ja antoi jättimäisen halauksen. Schriber kysyi suojatiltaan, mistä ihmeestä oikein oli kyse.
”Muistatko, kun päästin viimeksi massiivisen sammakon suustani?”, kuului Kimin vastaus. Totta kai Schriber muisti kiusallisen tilanteen. Köyhistä oloista maailmanhuipulle ja suuriin tienesteihin noussut Kim oli paljastanut vasta silloin, että tarjoilijan tuttavallisuuden takana saattoi olla edellisellä käynnillä jätetty mehevä tippi: ”Jätin hänelle joko 10 000 tai 20 000 dollaria, en tarkasti muista kummanko summan.”.
Viimeisen toiveen kunnioittaminen
Yhdysvaltalainen Aaron Collins kunnioitti suuresti palvelualoilla työskenteleviä ja arvosti heidän työtään. Hän oli itse nuorempana työskennellyt pitseriassa ja hänen paras ystävänsä oli raatanut niska limassa tarjoilijana pystyäkseen maksamaan yliopiston kalliit lukukausimaksut.
Lexingtonissa, Kentuckyn osavaltiossa, asuneen Collinsin tuntema sympatia oli niin vahvaa, että hän teki nuoresta iästään huolimatta testamentin, jossa hän antoi ohjeita omaisuutensa, kuten moottoripyöränsä kohtalosta. Hän myös pyysi perhettään antamaan rahaa kodittomalle, ja viimeisenä toiveena: jättämään johonkin pitseriaan suuren, 500 dollarin tipin.
Valitettavasti Collins menehtyi täysin yllättäen vuonna 2012 vasta 30-vuotiaana. Hän ei ollut jättänyt perheelleen rahaa viimeistä toivetta varten, joten veli Seth Collins laittoi pystyyn nettisivun, jolla kerättiin lahjoituksia pyynnön toteuttamiseksi. Seth ei osannut villeimmissä kuvitelmissaankaan arvata, minkälainen lahjoitusten vyöry siitä seurasi. Kolmen viikon sisällä rahaa oli tullut 48 000 dollaria, eikä loppua ollut näkyvissä.
Okei, nyt poiketaan alun lupauksesta, jossa puhuttiin tippaamisen kuvaamisesta, mutta tässä kohtaa poikkeus varmasti sallitaan. Collinsin perhe kuvasi jokaisen tippauksen, joka Aaronin muistoa kunnioittaen tehtiin. Ne ovat kaikki nähtävissä Sethin YouTube-kanavalla. Ravintolat valittiin täysin sattumanvaraisesti ja tarjoilija sai massiivisen tipin palvelun laadusta riippumatta.
Kiitos lounaasta, osta itsellesi auto
Greg Rubar oli työskennellyt Houstonissa, Yhdysvalloissa, sijaitsevassa D’Amicos’s Italian Market Café -ravintolassa 16 vuoden ajan, kun hän eräänä tavallisena iltana sai 5000 dollarin tipin. Se todella tuli tarpeeseen. Vielä tapahtuma-aikaan, vuonna 2013, teksasilaisten tarjoilijoiden minimituntipalkka oli 2,13 dollaria. Ja vaikka minimipalkka nykypäivänä on parempi, niin monessa maassa tippaaminen on välttämätöntä, jotta työntekijät pääsevät lähellekään inhimillistä palkkaa.
Rubar oli viimeisen kahdeksan vuoden aikana tarjoillut lukemattomia kertoja eräälle tietylle pariskunnalle, ja kanta-asiakkaista oli tullut jos ei nyt ystäviä niin ainakin hyviä tuttuja. Sitten tuona kyseisenä lauantaina, laskun maksamisen tultua ajankohtaiseksi, asiakkaat antoivat hänelle 50 kappaletta 100 dollarin seteleitä ja sanoivat: ”Tulemme edelleen lounaalle, mutta emme aio antaa hetkeen aikaan tippiä. Nämä rahat ovat sinulle; käy ostamassa itsellesi auto.”.
Kehotus ostaa uusi auto ei ollut tuulesta temmattu, sillä pariskunta tiesi Rubarin vanhan kulkupelin tuhoutuneen rajussa myrskyssä muutamia viikkoja aikaisemmin. Päästääkseen töihin Rubar oli joutunut käyttämään taksia sekä lainaamaan ravintolan pitopalveluun tarkoitettua pakettiautoa.
Rubar yritti antaa rahat takaisin asiakkaille, jotka ovat pyytäneet pysyä nimettöminä, mutta he kieltäytyivät ja vaativat miestä hankkimaan itselleen auton.
Jättitipin voi saada myös Suomessa, jos oikeanlainen asiakas osuu kohdalle
Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin kuuluvan Ras al-Khaimahin hallitsijasuvun jäsen šeikki Muhammad Al Qasimi vieraili Suomessa elokuussa 2016. Hän oli keskustelemassa maidemme mahdollisista yhteistyökuvioista ja tokihan reissun aikana oli käytävä syömässä.
Al Qasimi suuntasi seurueineen helsinkiläiseen Hook-ravintolaan ja nautti siellä hampurilasaterian, jäävettä ja tietenkin kanansiipiä. Šeikin lasku oli illan päätteeksi 46,10 euroa, jonka päälle tarjoilija Veera Jokelainen arvasi saavansa tippiä – näin yleensä käy, kun ravintolassa asioi ulkomaalaisia. Iltasanomille antamassaan haastattelussa Jokelainen kertoi päätelleensä herran asustuksesta, että kyseessä oli joku tärkeä henkilö, mutta ei hän ollut osannut ajatellakaan, että palvelee kuninkaallista.
Kun Jokelainen näki kuitissa luottokortilla maksetun tipin, oli hänen pakko hieraista silmiään ja tarkistaa summa muutamaan otteeseen: Al Qasimi oli tipannut 900 euroa. Se oli heittämällä suurin tippi, jonka Jokelainen oli pitkän tarjoilijan uransa aikana saanut.
Jokelainen ei ottanut onnistuneesta vierailusta kunniaa vain itselleen, vaan kertoi sen olleen koko henkilökunnan ansiota, ja siksi jättimäinen tippi meni koko porukan yhteiseen virkistysrahastoon.
Suuri tippi ei ollutkaan vahinko
Cranstonin kaupungissa Uncle Tony’s Pizza and Pasta -ravintolassa 15 vuotta tarjoilijana työskennellyt Kristen Ruggiero ei ollut uskoa silmiään, kun hän meni tyhjäämään asiakkaidensa pöytää vuonna 2011. Pizzaa, salaattia ja kannullisen olutta tilanneen pariskunnan lasku oli ollut 42 dollarin luokkaa, mistä kymppi olisi jo erinomainen tippi. Ruggiero kuitenkin löysi pöydästä viisi 100 dollarin seteliä.
Normaalisti Ruggiero sai työvuoronsa aikana yhteensä maksimissaan 100 dollaria tippiä, ja kun tarjoilijan 2,89 dollarin tuntipalkan ottaa huomioon, oli hänen ja kollegoidensa toimeentulo täysin tippien varassa.
Ruggiero oletti asiakkaiden jättäneen setelit pöytään vahingossa ja arveli heillä olleen tarkoitus jättää viisi 10 dollarin seteliä, jolloin tippaus olisi jo ollut mukavan kokoinen. Niinpä hän laittoi rahat sivuun odottamaan säännöllisesti ravintolassa käyvän pariskunnan paluuta. Kun he tulivat seuraavan kerran ruokailemaan, kiikutti Ruggiero setelit pöytään ja yritti palauttaa ne oman arvionsa mukaan tahattoman mokan tehneille asiakkaille.
Nämä kuitenkin vakuuttivat, että kyseessä ei missään nimessä ollut vahinko, vaan tippi oli erinomaisella työllä ansaittu ja todellakin Ruggierolle tarkoitettu. Tipistä kiitollinen tarjoilija kertoi Providence Journal -lehdelle, että maksoi rahoilla laskuja, mutta oli myös päättänyt käyttää niistä osan viedäkseen lapsensa huvipuistoon.
Lue myös:
Elämäntapa
Viimeisistä toiveista Hollywood-leffan arvoiseen tapaukseen: 10 uskomatonta tippaustarinaa – osa 1
Tippauskulttuuri voi hämmentää ja jännittää suomalaisia, sillä meillä tippiä ei esimerkiksi ravintolassa tai kampaajalla jätetä. Nyt kuitenkin hypätään uskomattomien tippaustarinoiden pariin – yksi työpäivä voi muuttaa jopa koko elämän.
Yleisesti ottaen voitaneen sanoa, että palvelualoilla työskentelevät haluavat tippauksen tapahtuvan vain yhdellä tavalla: rahalla. Oli se sitten käteisellä tai kortilla, niin ainoa hyväksyttävä tippaus tehdään rahalla. Piste.
Kuittiin kirjoitetut tsemppaavat mietelauseet tai kiitokset hyvästä palvelusta eivät lämmitä, jos niiden seurana ei ole konkreettista juomarahaa. Se voi tuntua tippauskulttuurin tottumattomalle asiakkaalle tylyltä ja kiittämättömältä ajatustavalta tarjoilijan osalta, mutta asia on juuri päinvastoin: tällaisessa tilanteessa asiakas on paha.
Listalla tutustutaan kuitenkin muutamaan tapaukseen, joissa tippaus tehtiin muulla kuin rahalla, mutta asia kääntyi kaikkien voitoksi, kirjaimellisesti. Listafriikki ei ottanut mukaan tarinoita, jollaisia netti on pullollaan: ihmiset jättävät suuria tippejä ja kuvaavat tapahtuman sosiaaliseen mediaan jaettavaksi. Kyllä, he antavat tarjoilijalle oikeasti rahaa, mutta samalla tippaus tuo rutosti julkisuutta ja mikä tärkeintä, seuraajia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joten tässä tulevat ensimmäiset uskomattoman avokätiset tippaustarinat, joista osa on mullistanut saajan elämän totaalisesti. Jälkimmäiset viisi tarinaa ovat luvassa myöhemmin.
Lainkuuliainen tarjoilija
Tipit eivät ole niin sanottua ilmaista rahaa, sillä niistä on maksettava verot. Veronkierto on epäilemättä helppoa varsinkin silloin, kun asiakas jättää tipin käteisenä pöytään eikä siitä tule merkintää kuitteihin. Siitä setelit livahtavat helposti taskuun kenenkään tietämättä.
Mitä tekisit, jos olisit tarjoilija ja pöytäseurueen poistuttua huomaisit asiakkaan jättäneen ennennäkemättömän kokoisen tipin? Nappaisitko setelit vähin äänin taskuun? Lisäisitkö summan veroilmoitukseen? Veisitkö rahat kenties poliisille?
Moorheadin kaupungissa, Yhdysvaltain Minnesotassa, Fryn’ Pan -ravintolassa työskennellyt Stacy Knutson on varmasti yksi lainkuuliaisimmista tarjoilijoista, joita maa on päällään kantanut.
Marraskuussa 2011 Knutson, viiden lapsen äiti, sai 12 000 dollarin tipin. Hän yritti palauttaa sen asiakkaalle, mutta tämä kieltäytyi ottamasta rahoja vastaan ja sanoi jättäneensä tipin tarkoituksella. Knutsonin epäilykset heräsivät, sillä hänen käsityksensä mukaan tuo oli suurin koskaan kenellekään jätetty tippi. Knutson kiikutti rahat poliisiasemalle, sillä hän pelkäsi niiden olevan varastettuja tai muuten yhteydessä johonkin rikolliseen toimintaan.
Poliisi kertoi Knutsonille, että hän saisi pitää rahat, jos kukaan ei tulisi niitä 60 päivän aikana vaatimaan. Kun kaksi kuukautta oli kulunut ja Knutson meni hakemaan tippiään, ei sitä yllättäen hänelle luovutettukaan. Poliisi sanoi setelien haisevan marihuanalta, joten osavaltio oli takavarikoinut rahat. Knutson haluttiin kuitenkin palkita rehellisyydestään 1000 dollarilla.
Siinä vaiheessa Knutson heitti sädekehän mäkeen ja palkkasi asianajajan. Monet kaupunkilaiset olivat sitä mieltä, että valtava tippi oli tarkoitettu varta vasten Knutsonille lahjana, koska perheen taloudelliset vaikeudet olivat kaikkien tiedossa. Poliisissa muutettiin mieltä hyvin nopeasti ja pian Knutson saikin postissa šekin. Rehellisyys siis kannatti – vaikka hetkeen ei siltä vaikuttanutkaan!
Oliko tippaustyyli osasyynä Johnny Deppin vararikkoon?
Kuva: alotofmillion | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Kun näyttelijä Johnny Depp oli Chicagossa kuvaamassa vuoden 2009 Public Enemies -elokuvaa, kävi hän usein syömässä ja juomassa Gibson’s Bar & Steakhouse -ravintolassa. Maailmantähti oli tullut henkilökunnan kanssa tutuksi kuvauskuukausien aikana ja pitkään ravintolassa tarjoilijana työskennelleen Mohammed A . Sekhanin mukaan Depp oli aina hyvin ystävällinen, vaatimaton ja hurmaava. Depp oli vannonut tuovansa myös työkaverinsa syömään heti ensi-illan jälkeen, ja hän piti lupauksestaan kiinni.
Depp tilasi itselleen ja seurueelleen, johon kuuluivat ohjaaja Michael Mann ja näyttelijä Marion Cotillard, pullokaupalla italialaista huippuviiniä, joka maksoi viisisataa dollaria pullolta. Seurue nautti ruoasta ja juomasta kolmisen tuntia, ja kun ilta oli lopussa, antoi Depp tarjoilija Sekhanille 4000 dollaria tippiä.
Sekhani oli juomarahasta toki mielissään, mutta kertoi RadarOnline.comille, ettei ollut yllättynyt – Depp ei asiakkaana koskaan vaatinut mitään ylimääräistä ja tippasi aina avokätisesti. ”Olen tarjoillut lukuisille tähdille, kuten Sean Connerylle ja Robert De Nirolle, mutta Johnny Depp on suosikkini”, paljastaa Sekhani.
No, monenlaista ehtii vuosien aikana tapahtua ja kymmenen vuotta tuon illallisen jälkeen julkisuuteen tuli tieto, että Depp oli vararikossa. Hän oli kuluttanut tienaamansa sadat miljoonat dollarit lähes viimeistä lanttia myöden.
Depp syytti varojensa katoamisesta bisneksiään ja raha-asioitaan hoitanutta The Management Groupia, mutta juttu sovittiin ennen oikeuteen menemistä. TMG:stä Deppin shoppailuriippuvuutta ja sairaalloista kuluttamista on kommentoitu muun muassa näin: ”Viini ei ole sijoitus, jos sen juo heti ostettuaan.”.
Tietenkään Sekhanin saama tippi ei ajanut Deppiä konkurssiin, mutta se kertonee jotain näyttelijän kulutustottumuksista.
Tippaus lottolapulla voi ärsyttää; paitsi jos sillä voittaa!
Vuonna 1995 Kanadan Torontossa asuva automekaanikko John Steele jätti lempitarjoilijalleen tippinä jotain muuta kuin rahaa. Al Mac’s -ravintolan 55-vuotias kanta-asiakas nimittäin antoi tarjoilija Tracy Daltonille tekemänsä lottolapun. Steele pyysi 24-vuotiasta Daltonia kertomaan arvonnan jälkeen oliko lapulla tärpännyt ja samalla he sopivat, että pistäisivät mahdollisen voiton puoliksi – se oli hauskaa haaveilua.
Kuinka ollakaan arvonta oli suosiollinen ja Dalton voitti 184 700 dollaria. Hän piti sopimuksesta kiinni ja antoi puolet voittorahoista yhtä yllättyneelle Steelelle. Siinä kohtaa tarjoilijaa ei varmaan enää yhtään harmittanut, että 15 prosentin tipin sijaan asiakas antoikin lottolapun.
Sitten alkoi työkavereiden kateellisuus tulla esiin ja Jennifer Codner, joka tarjoili samaisessa ravintolassa, alkoi oikeusteitse vaatia osaa voitosta. Hänen asianajajansa mukaan työntekijöiden tapoihin kuului laittaa illan aikana saadut tipit yhteiseen tölkkiin, josta rahat jaettiin tasan kaikkien kesken.
Lottolapun antanut Steele tulistui Codnerin vaatimuksista saada vähintään puolet Daltonin voitto-osuudesta. Steele ilmoitti lapun olleen henkilökohtainen lahja eikä varsinainen tippi, ja hän piti Codnerin hävytöntä käytöstä oksettavana. Listafriikki ei onnistunut löytämään oikeudenkäynnin tietoja netin ihmeellisestä maailmasta, joten toivottavasti asia ei koskaan edennyt ja tuomari olisi sanonut suorat sanat Codnerin naurettavasta vaatimuksesta.
Jos Daltonin saama summa tuntuu suurelta tipiltä, niin hieman samanlainen tarina on takana historian suurimmassa tipissä. Siihen mennään seuraavaksi!
Historian suurin tippi
Tämä on maailman tunnetuin tippaustarina. Se on myös tarina maailman isoimmasta tipistä. Ja se on myös tarina, joka löysi tiensä Hollywoodiin.
Rakkauden arpa (engl. It Could Happen To You) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut elokuva, jota tähdittää Nicolas Cage. Olisiko edellisen kohdan lottolapputippaaja Steele katsonut elokuvan ja päättänyt koittaa onneaan? Oli niin tai näin, hänellä kävi tuuri ja niin kävi myös sillä kaksikolla, johon Rakkauden arpa -elokuva perustuu.
Vuonna 1984 poliisina työskennellyt Robert Cunningham oli ollut newyorkilaisen Sal’s Pizzeria -ravintolan kanta-asiakas jo kahdeksan vuotta. Tarjoilija Phyllis Penzo oli työskennellyt Cunninghamin kantapaikassa koko tämän asiakkuuden ajan ja vielä paljon pidempäänkin, sillä hän oli tarjoillut Sal’s Pizzeriassa kuutena iltana viikossa 24 vuoden ajan.
Penzo ja Cunningham olivat oppineet tuntemaan toisensa melko hyvin vuosien varrella ja eräänä iltana, kun Cunningham maksoi laskuaan, hän kysyi tarjoilijalta, josko tämä haluaisi tipin sijaan tehdä yhteisen lottolapun. Penzo oli heti mukana ja yhdessä he valitsivat numerot yhden dollarin maksaneeseen kuponkiin.
Muutaman päivän päästä Penzo sai Cunninghamilta puhelun. Mies kertoi voittaneensa 6 miljoonaa dollaria, josta puolet olisi sovitun mukaisesti Penzon. Cunninghamin vaimo oli täysin hengessä mukana eikä vastustanut ollenkaan rahojen jakamista.
Vaikka tämä erikoinen tippaustarina toimi pohjana elokuvalle, on Rakkauden arvassa täysin erilainen, joskin niin ikään onnellinen, loppu. Elokuvassa tarjoilija ja poliisi elävät kummatkin onnettomissa avioliitoissa, rakastuvat lottovoiton jälkeen toisiinsa (tietenkin) ja päätyvät lopussa monen mutkan kautta yhteen.
Työntekijä luotti miljonääriin ja palkittiin siitä yliampuvasti
Kuinka moni päästettäisiin lähtemään ravintolasta maksamatta, vaikka kuinka lupaisi tulla hoitamaan laskun kuntoon ”hetken päästä”? Ehkä pärstäkertoimella on sellaisessa kohtaa vaikutusta.
Nimittäin kesällä 2015 näyttelijätähti Charlize Theron päästettiin välipalansa kanssa lähtemään Los Angelesissa sijaitsevasta smoothieravintolasta maksamatta, koska hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut kukkaroa mukana.
Theron oli ollut puistossa Pinkberry -kahvilan lähistöllä, kun hänelle oli iskenyt armoton jäädytetyn jogurtin mieliteko. Hän siis marssi kahvilaan ja vannoi tulevansa tunnin sisällä maksamaan 3,75 dollarin hintaisen herkun. Keila-niminen työntekijä kertoi tapahtuneesta julkkiksia tiiviisti seuraavan TMZ-viihdemedian haastattelussa ja sanoi joutuvansa itse pulittamaan jälkkärin hinnan, jos hänen palvelemansa Theron ei tulisikaan maksamaan ostostaan. Luotto näyttelijämiljonääriin oli silti kova ja onneksi Theron osoittautui luottamuksen arvoiseksi, joskin aikataulu venyi luvattua pidemmäksi.
Reippaan tunnin kuluttua Theron palasi maksamaan ja Keila riensi raportoimaan ulkona odottavalle TMZ:n toimittajalle ”jännitysnäytelmän” onnellisesta lopusta. Theron oli ojentanut Keilalle 100 dollarin setelin ja kehottanut pitämään vaihtorahat. Oli muuten kallis jogurtti…
Lue myös:
Elämäntapa
Juoppoputkapinkki rauhoittaa ja sininen houkuttelee hyttysiä – 10 mielenkiintoista faktaa väreistä
Tällä listalla on luvassa mielenkiintoisia faktoja väreistä. Värit ympäröivät meitä koko ajan, onko niissä siis jotain ihmeellistä? On toki ja nyt selviää, että mitä kaikkea!
Värit ohjailevat käytöstämme ja ne ovat suunnanneet kehitystämme lajina. Väreillä voi olla kaikessa tekemisissämme huomattavasti suurempi merkitys kuin äkkiseltään voisi ajatella.
Listafriikki keräsi nyt kymmenen mielenkiintoista ja pohdintaa aiheuttavaa faktaa väreistä. Itse ainakin tutkailen kovasti, minkä väriseltä kaikki näyttää silmät kiinni. Pian tiedät mistä puhun!
Vaaleanpunainen rauhoittaa
Vaaleanpunaisella on todettu olevan rauhoittava vaikutus ihmisiin. Amerikan biososiaalisen tutkimuksen instituutissa värien vaikutuksia tutkiva Alexander Schauss on todennut, että tietty vaaleanpunaisen sävy, jota myös juoppoputkapinkiksi kutsutaan, tukahduttaa kiukkua ja vähentää ahdistuneisuutta vankilaolosuhteissa.
Vaaleanpunainen laskee energiatasoja ja Schauss on havainnut, että vaikka henkilö yrittäisi olla vihainen tai käyttäytyä aggressiivisesti, ei sydänlihas kykene vaaleanpunaisen rauhoittavassa vaikutuksessa hakkaamaan tarpeeksi nopeasti. Vaikutus mielialaan ei kuitenkaan ole pysyvä, sillä vaaleanpunaisen rauhoittava voima kestää maksimissaan puoli tuntia.
Värikikkaa ei ole käytetty ainoastaan vankiloissa tai psykiatrisissa sairaaloissa, sillä vuonna 1991 Havaijin yliopiston jalkapallojoukkueen apuvalmentaja George Lumkin maalautti vierasjoukkueelle tarkoitetun pukuhuoneen vaaleanpunaiseksi, sillä hän uskoi värin passivoivaan vaikutukseen. Monet muut ovat seuranneet myöhemmin perässä. Mitä vain etulyöntiaseman saavuttamiseksi!
Kanojen reagointi eri väreihin
Me ihmiset emme ole ainoita värien ”uhreja”. Kanat reagoivat voimakkaasti eri värisiin valoihin, joita tarhaajat käyttävät hyödykseen estääkseen tai kannustaakseen tietynlaista käytöstä.
Ihmisille punainen valo antaa energiaa ja se voi tehostaa fyysistä suoritusta, mutta kanoilla tilanne on päinvastainen. Punaiset aallonpituudet auttavat kanoja rauhoittumaan ja nukkumaan paremmin. Ahtaissa kanaloissa elävät linnut eivät myöskään punaisen valon ansiosta ole niin herkkiä nokkimaan toisiaan ja kannibalismiakin esiintyy harvemmin.
Sininen ja vihreä valo kiihdyttävät kasvua, joten sitä käytetään paljon broilerin kasvatuksessa, ja oranssi stimuloi lisääntymistä, mikä on omiaan munakanaloissa.
Sinisen kehitys
Luolamaalauksissa voidaan nähdä punaisen eri sävyjä, mustaa ja ruskeata, mutta eipä juuri sinistä. Väriä on toki ollut luonnosta hankalampi saadakin, eikä se ole ollut ihmisille niin tärkeä väri kuin esimerkiksi lämmin punainen.
Antiikin Roomassa sininen oli työväen ja alempien sosiaalisten luokkien väri, kun ylhäisö pukeutui valkoiseen ja punaiseen. Sininen oli niin valtavirrasta poikkeava, että se liitettiin barbaareihin ja sitä käytettiin vihollisten pelotteluun.
Vuonna 431 katolinen kirkko määräsi muutamalle ykkösluokan pyhimykselle omat värinsä, jolloin eräs tärkeimmistä, Neitsyt Maria, sai sinisen. Jeesuksen äiti alettiin nähdä taiteessa aina sinisessä kaavussa. Värin yhdistäminen Neitsyt Mariaan tarkoitti sitä, että se sai uuden merkityksen luotettavuuden ja viattomuuden symbolina. Siksi myös poliisit ja monet puolustusvoimien viralliset univormut ovat tummansinisiä.
Marian-siniseksi kutsuttu väri tunnetaankin nykyisin paremmin laivastonsinisenä.
Syrjitystä suosikiksi
Kuinka usein sinulta on kysytty lempiväriäsi? Kaikilla on omat suosikkinsa, jotka voivat lisäksi ajan mittaan vaihdella. Siksi on melko mielenkiintoista, että vuodesta toiseen, lähes maasta riippumatta, yksi väreistä nousee jokaikinen kerta ylitse muiden.
Sininen on ihmisten lempiväri.
Ja näin on ollut jo 1940-luvulta lähtien. Kyselyissä sininen on aina selvä ykkönen (noin kolmasosa ihmisistä nimeää sinisen suosikikseen), mutta kakkosen on todettu olevan sukupuolisidonnainen: naiset pitävät violetista ja miehet vihreästä.
Sininen ei myöskään ärsytä, sillä Scott Design -suunnittelutoimiston vuonna 2011 tekemän maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan vain noin 3 prosenttia ihmisistä nimesi sinisen inhokikseen. Väreistä epämieluisimpina ihmiset pitävät ruskeaa, keltaista ja oranssia.
Valitettavasti jaamme rakkautemme siniseen hyttysten kanssa. Ne löytävät veriapajille suuresti näköaistinsa avulla, ja niitä vetävät puoleensa tummat, erityisesti siniset, sävyt. Joten jos haluat välttyä kutiavilta pistoksilta, niin jätä lempiväriäsi olevat vaatteesi kaappiin.
Lue myös: Miksi raapiminen auttaa kutinaan ja tuntuu hyvältä?
Eigengrau
Minkä värinen on yö? Mitä näemme, kun laitamme silmät kiinni? Musta ei ole oikea vastaus kumpaankaan kysymykseen. Väri on nimittäin eigengrau, joka tarkoittaa ”oikea tai aito harmaa”. Eigengrau on hieman mustaa kirkkaampi.
Idean siitä, että näemme pimeällä jotain muuta kuin mustaa, esitti ensimmäisen kerran 1800-luvulla elänyt saksalainen fyysikko ja filosofi Gustav Fechner. Fechnerin mukaan eigengrau on myös se väri, joka näkyy kaiken muun taustalla, kun laitamme silmät kiinni.
Vaikka yleisesti sanomme ”näkevämme vain mustaa”, on eigengraun olemassa olo helppo testata. Jos pimeällä katsoo jotain mustaa esinettä, näyttää se ympäristöään tummemmalta. Tämä ei olisi mahdollista, jos yön pimeys olisi musta.
Tässä kohtaa oletan muidenkin olevan silmät kiinni ja katselevan minkä väriseltä luomien sisäpinta näyttää. Eigengraulta?
Punavihersokeus voi olla etu
Punavihersokeilla on silmän verkkokalvoilla epätavallisia tappisoluja, jotka eivät reagoi kaikkiin valon aallonpituuksiin kuten niillä, jotka näkevät värit normaalisti. Punavihersokean voi olla hankala erottaa toisistaan punaista, oranssia, keltaista ja vihreää, mutta toisaalta näkökyky kompensoi tuota puutetta toisenlaisella kyvyllä.
Punavihersokeat näkevät yleensä äärimmäisen hyvin pimeällä, ja pystyvät erottamaan toisistaan sävyjä, joita taas normaalin näkökyvyn omaava ei erota. Cambridgen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan punavihersokeat miehet erottavat uskomattoman hyvin khakin eli kellertävänruskean eri sävyjä toisistaan.
Tutkimuksen tulokset tukevat teoriaa, jonka mukaan punavihersokeat ovat loistavia metsästäjiä ja sotilaita, sillä suojaväritys tai maastopuku ei hämää heitä niin helposti. Vaikka punavihersokeus voi olla esteenä tiettyihin ammatteihin pääsyyn, ottaa esimerkiksi Yhdysvaltain armeija värisokeita mielellään tarkka-ampujiksi, sillä he ovat taitavimpia huomaamaan piilottelevat viholliset.
Mitä muuten näet yllä olevassa kuvassa? Siinä pitäisi näkyä numero 74.
Sukupuoli ja punaisen eri sävyt
Arizona State -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset erottavat toisistaan punaisen eri sävyjä paremmin kuin miehet. Karkeasti yleistettynä: miehet näkevät punaisen, ja naiset muun muassa karmiinin-, viinin- ja tomaatinpunaisen.
Punaisen näkemistä säätelevällä geenillä on lukuisia variantteja, ja se sijaitsee X-kromosomissa. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on tästä kyseisestä geenistä kaksi kopiota ja miehillä vain yksi.
Tutkijoiden mukaan se selittäisi naisten paremman kyvyn erottaa punaisen ja oranssin eri nyansseja. Koska monet hedelmät ovat punasävyisiä, arvellaan hyvän erotuskyvyn olleen evolutiivisesti tärkeä niitä keränneille naisille.
Jos palataan vielä hetkeksi edellisen kohdan punavihersokeuteen, on se huomattavasti yleisempää miehillä kuin naisilla, johtuen juuri X-kromosomista. Miehillä on vain yksi kopio geeniä, joten jos se on viallinen, ei toinen ole paikkaamassa puutetta.
Jos naisille on ollut tärkeää havaita punaisia marjoja vihreiden lehtien joukossa, on metsästäneille miehille ollut tärkeää erottaa piilotteleva saalis (mistä siis äsken jo puhuttiin). Siksi haittana pidetty punavihersokeus ei ole tuhansien vuosien aikana karsiutunut luonnonvalinnan seurauksena pois ihmispopulaatiosta.
Värit tekevät aivoillemme temppuja
Koska olemme tietenkin yksilöitä, on tutkijoiden ollut hankala tehdä vedenpitäviä päätelmiä siitä, miten mikäkin väri vaikuttaa ihmisten mieleen.
Siitä huolimatta tätä on yritetty tehdä jo 1930-luvulta lähtien, jolloin saksalainen neurologi Kurt Goldstein tutki värien ja muotojen vaikutusta ihmisen käsitykseen asioista ja esineistä. Hän havaitsi, että ihmiset pitivät yleisesti punaisia esineitä painavampina, ja toisaalta olettivat automaattisesti vihreiden esineiden olevan kevyempiä. Tulos oli sama, vaikka esineitä sai pitää kädessään.
Oikeassa elämässä suoritettuja – ei-niin-tieteellisiä – ”kokeita” on tehty monissa yrityksissä. Eräässä kahvilassa asiakkaat valittivat jatkuvasti, että sisällä oli liian kylmä. Sen sijaan, että lämpötilaa olisi säädetty, päätti omistaja maalata vaaleansiniset seinät oranssiksi, jolloin valitukset loppuivat.
Ravintolat, etenkin pikaruokaketjut, käyttävät sisustuksessaan kirkasta punaista ja keltaista, joiden tiedetään lisäävän ruokahalua ja etenkin saavan ihmiset syömään nopeammin: sitä kutsutaan ketsuppi-sinappi-vaikutukseksi.
Kasinoilla on todettu, että ihmiset pelaavat huomattavasti kauemmin punaisilla kuin sinisillä pöydillä. Keltaisen taas on todettu aiheuttavan pahoinvointia, minkä vuoksi lentokoneissa vältetään kyseistä väriä. Paitsi (kuvassa) Ryanairilla.
Astian väri vaikuttaa makuaistiin
Väripsykologia on mielenkiintoista, joten pysytään siinä vielä parin kohdan ajan tarkemmin.
Se on jo pitkään tiedetty, että väri vaikuttaa suuresti siihen, miltä ruoka maistuu. Esimerkiksi mausteinen ruoka maistuu tulisemmalta, jos se on punaista.
Valencian ja Oxfordin yliopistojen yhteistyönä vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan myös astian värillä on väliä, kun puhutaan ruoan maistumisesta. Kokeeseen osallistui 57 henkilöä, jotka kaikki maistoivat tismalleen samaa kaakaota neljästä erilaisesta mukista: valkoisesta, punaisesta, oranssista ja kermanvärisestä.
Kaikkien osallistujien mielestä oranssista ja kermanvärisestä mukista kaakao oli parempaa kuin kahdesta muusta. Koehenkilöt eivät tokikaan tienneet juoneensa samaa tavaraa joka kupista.
Ei siis ole yhdentekevää minkälaisilta astioilta aterioita tarjoillaan! Kannattaa siis pitää mielessä, kun seuraavan kerran suunnittelee illalliskutsuja.
Voiko väri vähentää rikoksia?
Jos kysymys esitetään Glasgowssa, Skotlannissa, niin vastaus on kyllä. Vuonna 2000 Glasgowssa vaihdettiin kaikki kaupungin katuvalot lämpimän sävyisistä viileän sinisiin. Tarkoituksena oli tehdä kaupungista viihtyisämmän näköinen ja oloinen.
Valojen vaihtaminen toi mukanaan kuitenkin odottamattoman, mutta positiivisen ilmiön: rikostilastot kääntyivät välittömästi laskuun. Glasgown esimerkin johdattamana useat kaupungit Japanissa alkoivat vaihtaa katuvalaistusta siniseksi, ja sama ilmiö toistui.
Tokiossa 150 valon vaihtaminen moottoritien varteen laski liikenneonnettomuuksien määrää ja Yokohamassa juna-aseman uudet siniset valot saivat aikaan sen, että itsemurhat tippuivat vuosien ajaksi nollaan, kun aikaisemmin vuosittaisia radalle hyppääjiä oli useita.
Mistä se voi johtua? Toiset ovat sitä mieltä, että ihmiset yhdistävät siniset valot poliiseihin, mutta toisaalta Japanissa poliisit käyttävät punaisia valoja. Toisten mielestä uudenlainen valaistus sai ihmiset vain varuilleen, ja laittomuudet ja vaarallinen käytös tulevat palaamaan entisiin lukemiin, kun valoihin on totuttu.
Tai sitten kyse on sinisen värin ja valon rauhoittavasta vaikutuksesta. Sininen yhdistetään esimerkiksi tyyneen veteen ja avoimeen taivaaseen, ja tutkimusten mukaan sininen valo helpottaa ihmisten kausimasennusta.
Lue myös:
Toimivin parisuhde tai avioliitto on sellainen, jossa kumpikin osapuoli on myötämielinen. Tässä kuitenkin 10 esimerkkiä, joissa vain toinen on sanonut ”tahdon”.
Objektiseksuaalisuudella tarkoitetaan romanttisen ja seksuaalisen kiinnostuksen kohdistumista esineisiin tai kohteisiin. Se ei ole sairaus tai fetissi, vaan osa valtavaa seksuaalisten suuntautumisten kirjoa. Jos ihminen on onnellinen eikä ketään satuteta, niin eihän sillä ole mitään väliä ketä tai mitä rakastaa.
Ehkä maailman tunnetuin objektiseksuaali on Erika Eiffel, joka nimensä mukaisesti on naimisissa Eiffel-tornin kanssa. Aiemmin hän oli suhteessa Lance-nimisen jousipyssyn kanssa.
Listafriikki esittelee nyt kymmenen hyvin epätavallista avioliittoa tai paremminkin parisuhdetta, sillä harvemmin esineiden tai eläinten kanssa pääsee virallisesti naimisiin. Kerromme myös siitä, miten joissakin maissa voi mennä naimisiin kuolleen kanssa.
(Tämä lista on julkaistu ensimmäisen kerran 8.9.2020)
Berliinin muuri
Ruotsalainen Eija-Riitta Berliner-Mauer (o.s. Eklöf) rakastui Berliinin muuriin nähtyään sen televisiossa vain seitsemänvuotiaana. Ihastumimen johti kuvien keräilyyn ja lopulta nainen pääsi paikan päälle tapaamaan rakasta muuriaan.
Kesäkuun 17. päivänä vuonna 1979 intohimoinen suhde sai sinettinsä, kun 25-vuotias Eklöf vihittiin Berliinin muurin kanssa muutamien todistajien läsnäollessa. Koska muuri oli tarkasti vartioitu, ei pariskunta päässyt koskaan kokemaan fyysistä rakkautta, mutta se ei himmentänyt henkistä yhteyttä.
Kun muuri alkoi murtua marraskuussa 1989, oli se monille ilon päivä, mutta Eija-Riitta Berliner-Mauerille se oli yksi elämän kamalimpia päiviä. Hän koki, että esineet olivat samalla tavalla sielullisia ja eläviä olentoja kuin ihmisetkin, joten hänelle muurin murtuminen tarkoitti puolison repimistä kappaleiksi. Hän ei enää vieraillut muurin raunioilla, vaan kunnioitti miehensä muistoa vaalimalla tämän pienoismallia kotonaan. Berliner-Mauer menehtyi tulipalossa vuonna 2015 ollessaan 61-vuotias.
Vuohi
Sudanissa on laki, jonka mukaan miehen odotetaan ottavan vaimokseen naisen, jonka kanssa hän on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä.
Vuonna 2006 lakia hieman venytettiin, kun omien sanojensa mukaan tukevassa humalassa ollut Charles Tombe oli iskenyt silmänsä naapurin vuoheen ja jäi kiinni itse teossa.
Kylän vanhimmat päättivät, että ainoa oikea rangaistus Tombelle oli määrätä tämä viemään Rose-vuohi vihille. Lisäksi mies joutui maksamaan tapojen mukaisesti noin 28 euron verran myötäjäisiä morsiamen perheelle; tässä tapauksessa Rosen omistajalle.
Pariskunnan avio-onni oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä vain kuukausia myöhemmin Rose nielaisi muovipussin ja tukehtui kuoliaaksi. Tarina ei kerro oliko teko tahallinen vai vahinko.
Lava-auto
Kalifornialainen Maria Griffin oli vuosien ajan uskonut ja pelännyt olevansa aseksuaali, eli ihminen, joka tuntee vain vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa muihin ihmisiin.
Sitten tapahtui jotain maata myllertävää. Hän mietiskeli New Yorkissa sijaitsevaa Chrysler Buildingia ja sai elämänsä ensimmäisen orgasmin. Hän ymmärsi tuolloin olevansa objektiseksuaali.
Rakennus sai kuitenkin väistyä, kun Griffin alkoi viehättyä ajoneuvoista ja varsinkin Ford-merkkisistä lava-autoista. Griffin ei enää suostunut teeskentelemään olevansa kiinnostunut miehistä, joten alkuvuodesta 2011 hän osti itselleen Fordin ja meni sen kanssa ystävänpäivänä naimisiin erään kaverinsa toimiessa vihkijänä. Häiden jälkeen vastanaineet suuntasivat romanttiselle häämatkalle leirintäalueelle. Griffinin mukaan seksielämä on aktiivista ja upeaa.
Sulhasta ei tavoitettu kommentoimaan tuntemuksiaan.
Tyyny
Dakimakura on suuri, japanilainen vartalotyyny, jota on pitkään käytetty tietynlaisena turvaesineenä pelkotilojen ja ahdistuksen lievittämiseen. Hieman samalla tavalla kuin pienillä lapsilla on suosikkiunilelu, jota ilman on turha edes miettiä nukkumaanmenoa.
Viime vuosituhannen lopulla dakimakuriin alettiin painaa kuvia videopeli- ja animehahmoista, minkä johdosta niiden suosio räjähti käsiin.
Vuonna 2008 eteläkorealainen 28-vuotias Lee Jin-gyu matkasi Japaniin viedäkseen vihille tyynyn, jossa oli hänen suosikki animehahmonsa, Fate Testarossa. Suhde oli kestänyt jo kuusi vuotta, joten virallistaminen oli pitkän harkinnan tulos. Häitä juhlittiin Testarossan kotimaassa paikallisen papin siunatessa liiton, ja morsian pukeutui perinteiseen, valkoiseen hääpukuun.
Seurustelun aikana Lee ja neiti Testarossa olivat käyneet treffeillä muu muassa huvipuistoissa, kiertäen tietenkin kaikki laitteet, ja romanttisilla ravintolaillallisilla, joilla tyttöystävälle oli tilattu oma annos. Lee on haastatteluissa kertonut, ettei hänen rakkautensa Fate Testarossaa kohtaan tule koskaan himmenemään. Toisin voi olla rouvan kohdalla, sillä painetuilla kuvilla on tapana kulua.
Kuollut tyttöystävä
Monet tämän listan kohdista tuntuvat suurelle yleisölle lähinnä huvittavilta, vaikka kyseisille henkilöille se on todellista ja täysin normaalia elämää. Jos esineiden kanssa suhteessa oleminen vaikuttaa erikoiselta, niin mitä olet mieltä siitä, että muutamissa maissa, muun muassa Ranskassa, on mahdollista ja täysin laillista mennä naimisiin kuolleen henkilön kanssa. Menehtyneen perheeltä täytyy olla seremoniaan lupa, ja usein vihkiminen suoritetaan valokuvan kanssa.
Mutta ei aina.
Listan esimerkki tulee Thaimaasta, jossa Chadil Deffy meni vuonna 2012 naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Sarinya Kamsookin kanssa.
Pariskunta oli seurustellut kymmenen vuotta, ja kosintaa odotellut Kamsook päätti lopulta ottaa itse härkää sarvista kiinni. Tv-tuottajana työskennellyt Deffy kuitenkin torjui tyttöystävänsä kosinnan vedoten työkiireisiin.
Tammikuussa 2012 Kamsook menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa, ja murheen murtama Deffy päätti järjestää rakastetulleen yhdistetyt hautajaiset ja häät. Hän halusi antaa Kamsookille sen, mihin ei ollut suostunut tämän vielä eläessä.
Kamsook oli puettu huntuun ja valkoiseen pukuun. Smokkiin pukeutunut Deffy pujotti sormuksen menehtyneen morsiamensa nimettömään ja suuteli tätä liiton merkiksi.
Hologrammi
Digiseksuaalisuus on melko tuore seksuaalisuuden muoto, jossa henkilö ei ole kiinnostunut ihmisistä vaan esimerkiksi virtuaalisen todellisuuden hahmoista.
Yksi tällainen henkilö on japanilainen Akihiko Kondo, koulukuraattori, joka marraskuussa 2018 meni naimisiin Hatsuke Miku -nimisen hologrammin kanssa. Miku on Vocaloid eli synteettinen äänipankki, johon voidaan syöttää vaikkapa sanoja ja melodiaa, jotka ohjelma sitten muuntaa lauluksi.
Kondo oli ihastunut Mikuun verkossa vuosikymmen aiemmin kuultuaan tämän lumoavaa laulua. Mies täytti kotinsa Miku-nukeilla ja hahmoa esittävillä kuvilla, mutta rakkaussuhde syveni vuonna 2017, kun hän sai kolmiulotteisen, läpinäkyvässä kapselissa välkkyvän hologrammin.
Kondo on kertonut vaimonsa tuoneen rutkasti väriä elämään ja auttaneen häntä nousemaan syvästä masennuksesta. Kondo toki ymmärtää suhteen olevan varsin yksipuolinen ja vaimon puheiden olevan ohjelmoituja vastauksia, mutta se ei miestä haittaa, sillä hän tuntee olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Ainoaksi ongelmaksi avioliitossa ovat muodostuneet satunnaiset ohjelmiston kaatumiset.
Tietokone
Psykologian opiskelija Bill Rifka paljasti vuonna 2007 olevansa vakavassa parisuhteessa kannettavan iBook -tietokoneensa kanssa. Vaikka suhdetta ei oltu virallistettu, koki Rifka olevansa sitoutunut miespuoliseen tietokoneeseensa yhtä voimakkaasti ja aidosti kuin ihmiset normaalissa avioliitossa.
Rifka oli pitkään ollut seksuaalisesti viehättynyt tietokoneista, erityisesti kannettavista. Suhde iBookiin oli vankalla pohjalla ja Rifka on kertonut pysyneensä uskollisena, vaikka onkin myöntänyt silloin tällöin katselevansa vieraita koneita ja flirttailevansa niiden kanssa muun muassa eBayssa. Nyt kysymys kuuluu, tekeekö hän tätä vilkuilua puolisollaan vai jollain muulla laitteella!?
Tetris
Matematiikkaa Floridan yliopistossa opiskellut Noorul Mahjabeen Hassan kertoi vuonna 2018 olevansa parisuhteessa Tetris-videopelin kanssa. Hän ilmoitti tuolloin myös, että aikoo tämän kanssa naimisiin heti, kun valmistuu yliopistosta. Ja niin siinä sitten kävi, että tämän vuoden alussa pariskunta sai toisensa rannalla järjestetyssä romanttisessa seremoniassa.
Aiemmin Hassan oli seurustellut Pierre-nimisen taskulaskimen kanssa, mennyt sen kanssa lukion päätöstanssiaisiin ja suunnitellut viettävänsä sen kanssa loppuelämänsä. Pierre oli kuitenkin hajonnut, eikä Hassan ollut saanut samanlaista yhteyttä uuden, vaikkakin samaa mallia olleen laskimen kanssa.
Kipeän eron jälkeen nuori nainen oli ollut ihastunut iPodeihin ja GPS-laitteisiin, mutta sydämen vei kuitenkin lopulta Tetris. Hassan nukkuu Tetris-pelikasetin kanssa, ja suhteessa tärkeässä osassa oleva fyysinen kanssakäyminen tapahtuu Tetris-palikoita muistuttavien esineiden kanssa.
Rakkaus Tetrikseen on syvää, ja Hassan tietää pelin olevan ”se oikea”. Suurimman tyydytyksen parisuhteessaan hän saa, ehkä hieman yllättäen, yksinkertaisesti peliä pelaamalla.
Merirosvokummitus
Irlantilainen Amanda Teague meni suuren kohun saattelemana vuonna 2016 naimisiin haitilaisen Jack-nimisen merirosvon kanssa. Vaikka se jo itsessään olisi ollut epätavallista, oli sulhanen itseasiassa 300-vuotta sitten teloitetun merirosvon haamu.
Teague kertoi löytäneensä kummituksesta sielunkumppaninsa, ja pariskunta vihittiin tietenkin veneessä lähellä Irlannin rannikkoa. Seremonian toimitti asiaankuuluvasti shamaanipappi.
Teague oli löytänyt henkisen yhteyden Jackiin vuonna 2010, kun hänen poikansa oli kuollut. Kesti kuitenkin jonkun aikaa ennen kuin nainen uskoi voimakkaan energian olevan ”se joksi hän väitti itseään”. Suhde oli Teaguen mukaan intiimi, mutta ei fyysinen, sillä Jack oli loppujen lopuksi henkiolento.
Pariskunta törmäsi kuitenkin vain muutaman avioliittokuukauden jälkeen ongelmiin, kun Jack alkoi käyttää vaimoaan energian lähteenä. Teague joutui jopa sairaalaan hengenvaarallisen verenmyrkytyksen vuoksi ja uskoi vakaasti syyllisen olevan Jack, joka ei milloinkaan ollut hyväksynyt omaa kuolemaansa.
Niinpä joulukuussa 2018 Teague päätti erota miehestään epätavallisella keinolla, nimittäin manauksella, ja on sittemmin katkaissut kaikki siteensä henkimaailmaan.
Kattokruunu
Leedsissä, Isossa-Britanniassa, asuva Amanda Liberty on täyttänyt kotinsa toinen toistaan upeammilla kattokruunuilla. Hänellä on omien sanojensa mukaan avoin suhde niiden kaikkien kanssa, mutta sormukset on kirjaimellisesti vaihdettu eBaysta 500 eurolla ostetun Lumiere-valaisimen kanssa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä!
Liberty halailee ja suutelee Lumierea, mutta sen suuren koon vuoksi sänkykaveriksi päätyy helpommin liikuteltava Jewel. Avoin suhde, muistathan. Libertyn mukaan kattokruunut eivät ole mustasukkaisia toisistaan, vaan ymmärtävät hänen rakastavan kutakin niiden erilaisten persoonallisuuksien vuoksi.
Liberty on ollut jo nuoresta iästä asti objektiseksuaali ja hänen ensirakkautensa 14-vuotiaana oli rumpusetti. Myöhemmällä iällä hän rakastui palavasti Vapaudenpatsaaseen ja päätyi lopulta vaihtamaan nimensäkin Libertyksi. (Vapaudenpatsas on englanniksi Statue of Liberty.) Etäisyys teki suhteesta kuitenkin hankalan, joten Amanda Liberty löysi helpommin lähestyttävät rakkauden kohteet kattokruunuista.
Lue myös:
Elämäntapa
Syksyllä syntyminen kasvattaa riskiä sairastua astmaan – faktoja syyskuusta ja syyskuussa syntyneistä
Olemme juuri pyörähtäneet syksyn puolelle, joten on aika perehtyä tähän kuluvaan kuukauteen – luvassa on viihdettä ja faktoja syyskuusta. Millaisia ovat syyskuussa syntyneet tieteen näkökulmasta, mitä astrologia kertoo heistä ja mistä kuukauden nimi on peräisin?
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.
Jos olet syyskuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Syyskuussa 22. päivään mennessä syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Neitsyitä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Neitsyt kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.
Syyskuun lopussa syntyneiden horoskooppimerkki on Vaaka, joka kuuluu ilmamerkkeihin. Ilmamerkin alla syntyneet elävät ennemmin järjellä kuin tunteella ja nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Neitsyet voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tuntua Leijonakuninkaan Rafikista, joka on Jylhäkallion arvostettu šamaani eli ennustaja ja parantaja. Neitsyen henkieläin on siis ahkera, nokkela ja neuvokas mandrilli, joka voi olla myös jääräpäinen ja tuomitseva. Mandrilli viihtyy ja on parhaimmillaan ryhmässä, mikä on yhteinen ominaisuus kaikille syyskuussa syntyneille.
Nimittäin syyskuun toisen horoskooppimerkin eli Vaa’an henkieläin on uskollinen susi. Sudet ovat diplomaattisia idealisteja, joista löytyy myös romanttinen ja kekseliäs puoli. Susi on joukkuepelaaja, mutta toisaalta myös luontainen johtaja.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Syyskuun syntymäkukkia ovat asteri ja elämänlanka. Ne molemmat symboloivat rakkautta, mutta kumpikin omalla tavallaan. Asteri kuvastaa rakkauden viisautta, kärsivällisyyttä, omistautuneisuutta ja viattomuutta. Elämänlanka sen sijaan symboloi sekä yksipuolista että kuolematonta rakkautta, jotka eivät valitettavasti aina sulje toisiaan pois.
Syyskuussa syntyneiden onnenkivi on safiiri. Safiireiksi kutsutaan kaiken muun värisiä korundeja, paitsi herkullisen punaista muunnosta, joka tunnetaan rubiinina. Tunnetuin ja arvostetuin safiiri on kuitenkin sininen.
Syntymäkivenä safiirin uskotaan tuovan kantajalleen onnea, ja se symboloi intuitiota, mielen kirkkautta, tyyneyttä sekä uskollisuutta ja luottamusta. Safiirilla on väitetty olevan myös parantavia voimia ja sen onkin uskottu lievittävän tulehduksia, alentavan kuumetta ja suojaavan myrkytykseltä.
Mistä syyskuu-sana on peräisin?
Syyskuun suomenkielinen nimi on varsin yksiselitteinen, sillä ”syyskuu syksyn tuo”.
Maatiloilla siirrytään syyskyntöihin, kun viimeisetkin sadonkorjuuseen liittyvät työt on saatu tehtyä. Syyskuussa ruvettiin perinteisesti valmistautumaan erilaisiin sadonkorjuujuhliin, kuten loppukuusta alkavaan kekriin. Vaikka kekri nykykalenterissa alkaakin aivan syyskuun lopulla, vietettiin sitä maataloissa sitä mukaa, kun kesän työt oli saatu pakettiin. Ajankohta siis saattoi vaihdella naapuritilojenkin välillä loppukesästä myöhäiseen syksyyn.
Syyskuu saa nimensä siis syksystä, joka on hyvin vanha suomalais-ugrilaisen kielikunnan perintösana. Niin viron sügis, pohjoissaamen čakča kuin unkarin ősz ovat peräisin samasta syksy-sanan muinaisesta kantamuodosta.
Vuodenaikojen nimitykset kuuluvat muutenkin suomen kielen vanhimpiin sanoihin, joita siis syksyn lisäksi ovat talvi, touko ja suvi.
Talven jälkeinen vuodenaika on siis ollut touko; kevät on tullut suomen kieleen paljon myöhemmin. Mikael Agricolan kirjaamat kuukausien nimet perustuivat vahvasti länsimurteisiin, joissa kesä tarkoitti kesantoa eli viljelemätöntä peltoa. Vuodenajoista lämpimin tunnettiin suvena. Itämurteisiin lainasanana tullut vuodenaikaa tarkoittava kesä-sana levisi yleiskieleen vasta 1800-luvulla.
September-sana viittaa seitsemänteen kuukauteen
Syyskuu on monella kielellä september (tai hyvin lähellä sitä). September-sana viittaa syyskuun paikkaan vuoden seitsemäntenä kuukautena; seitsemän on latinaksi septem. Mutta hetkinen – syyskuuhan on yhdeksäs kuukausi!
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Näin ollen syyskuu oli siis vuoden seitsemäs kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään September. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Syyskuussa syntyneillä on suurempi riski sairastua astmaan
On monia tekijöitä, jotka kasvattavat riskiä sairastua astmaan. Näitä ovat muun muassa erilaiset allergiat, ihottumat, perinnölliset tekijät, keskosena syntyminen ja raskaudenaikainen tupakointi. Yksi yllättävä riskiä lisäävä tekijä on syksyllä syntyminen.
Tutkijoiden mukaan syksyllä syntyneillä on jopa 30 % suurempi riski sairastua astmaan kuin muuhun vuodenaikaan syntyneillä. Tähän erikoisuuteen on löytynyt myös syy, nimittäin edessä siintävä flunssakausi. Erilaiset flunssavirukset rupeavat pohjoisella pallonpuoliskolla jylläämään loppusyksystä, talvella on influenssavirusten aika ja kevättalvella tartuntahuippunsa saavuttaa RS-virus, jonka erityisesti tiedetään aiheuttavan astmaa myöhemmin elämässä.
Ihmisen vastustuskyky ei ole elämän ensimmäisinä kuukausina vielä täysissä voimissaan, mutta vaikka yhdysvaltalaisen Vanderbiltin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia pienokaisista saa RS-viruksen aiheuttaman infektion ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä, eivät he kaikki tietenkään sairastu myöhemmin astmaan. Mutta mitä vakavampi hengitystieinfektio on kyseessä, sitä suuremmaksi riski kasvaa.
Minkälaisia ominaisuuksia tiede paljastaa syyskuussa syntyneistä?
Kuva: Unsplash
Olemme jo tutustuneet horoskooppeihin ja henkieläimiin, mutta nyt annetaan vuoro tieteelle. Kasvanut riski sairastua astmaan käytiin jo läpi, mutta mitä muuta tiede kertoo syyskuussa syntyneistä?
Loppukesästä ja alkusyksystä syntyneet ovat keskimääräisesti isoja vauvoja ja heistä myös kasvaa pitkiä aikuisia. Tämän uskotaan johtuvan raskaudenaikaisesta D-vitamiinin saannista. Samasta syystä syksyn lapsilla on kaikkein vahvimmat luut.
Syyskuussa syntyneet kärsivät vähiten masennuksesta, mutta toisaalta ärsyyntyvät helposti. Onneksi ärsyyntyminen on yleensä nopeasti ohimenevä ilmiö!
Syksyllä syntyneet ovat myös kaikkein pitkäikäisimpiä ja saavuttavat todennäköisimmin kunnioitettavan 100 vuoden iän. Lieneekö syynä se, että vastustuskyky kehittyy erityisen vahvaksi ensimmäisinä elinkuukausina käytyjen koettelemusten vuoksi.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Koska lista on ulkona heti näin kuukauden alussa, niin koko syyskuun askareet voi kätevästi suunnitella almanakan suositusten mukaisesti.
Syyskuun 4. ja 9. päivä ovat parhaat ajankohdat pistää ruokavalio uusiksi, jos tavoitteena on kasvattaa painoa. Kilojen karistaminen sen sijaan kannattaa aloittaa 22. tai 30. päivänä. Nämä ovat myös parhaimmat päivät tupakoinnin lopettamiselle.
Onnistuneen avioliiton kannalta naimisiinmeno on syytä ajoittaa heti tähän kuun alkuun eli 4.–6. päivään. Sen jälkeen on pari päivää otollista aikaa teurastaa kotieläimiä sekä aloittaa oluen ja siiderin paneminen.
Aivan loppukuusta eli 29. ja 30. päivä on syyskuun paras ajankohta suunnata hammaslääkäriin. Mikä loistava tapa pistää syyskuu purkkiin!
Lue myös:
Jos olet koskaan miettinyt, että mitä kaikkea voi myydä netissä, niin älä turhaa etsi vastausta kauempaa. Voit myydä mitä ikinä mieleesi pilkahtaa!
EBayn perustaja Pierre Omidyar laittoi vuonna 1995 pystyyn nettihuutokaupan, jossa ensimmäinen myyty tuote oli rikkinäinen laserosoitin. Toimimaton tuote myytiin 14,83 dollarin hinnalla ja Omidyarin oli pakko soittaa ostajalle, että tiesihän tämä laserin olevan toimimaton. Ostaja kertoi keräilevänsä rikkinäisiä laserosoittimia ja oli hyvin tyytyväinen hankintaansa.
Tuon ensimmäisen myyntikappaleen olisi jo pitänyt kertoa, että netissä voi myydä ihan mitä vain. Älyttömillekin asioille löytyy noin 8 miljardin ihmisen joukosta ottajia ja jopa ostajia.
Listafriikki keräsi eBaystä ja Amazonista käsittämättömiä myynti-ilmoituksia, jotka järjenvastaisesti ovat innostaneet ihmisiä kauppojen tekoon. Se ei ole tyhmä, joka pyytää…
Ei mitään
Kuvakaappaus: Amazon.com
Mitä ostaa sellaiselle, jolla on jo kaikkea? Tietenkin paketillinen ”ei mitään”.
Paketissa sanotaan näin:
”Onnittelut! Olet saanut lahjaksi ”ei mitään”. Et siis todellakaan yhtään mitään. Tämä on äärimmäistä minimalismia. Vähemmän on enemmän, enemmän tai vähemmän. Ei mitään on kallisarvoista. Ei mitään on yksinkertaista. Ei mitään on pyhää. (Toim. huom.: Toimii muuten huomattavasti paremmin englanniksi: Nothin is precious. Nothing is simple. Nothing is sacred.)
Avaa paketti ja haltioidu siitä, kun mitään ei tapahdu. Anna ei minkään lipua mieleesi ja rauhoittaa sielusi. Nauti hetkestä. Pian tajuat, että ”ei mitään” on paljon parempi kuin ”jotakin”.”
Lahjan luvataan olevan loistava valinta muun muassa ystävänpäivälahjaksi tai vastanaineelle pariskunnalle yllätykseksi häämatkalle. Koska mitä muuta he tarvitsevat kuin toisensa. Eivät mitään!
Vaikka tilaajat ovat kyllä (suurimmaksi osin) ymmärtäneet, että kyseessä on vitsi, ovat he kuitenkin olleet pettyneitä Amazonin lähettämään tuotteeseen. Paketissa on ollut kirjoitusvirheitä ja muovi on hajonnut postissa. Ehkä karma on iskenyt niille, jotka oikeasti meinasivat antaa jollekin lahjaksi ”ei mitään”.
Koko elämä
Enää ei ole kummallista, että joku myy kaiken omaisuutensa ja aloittaa jossain, usein ulkomailla, puhtaalta pöydältä. Listafriikin toimituskin on tehnyt sen jo pari kertaa. Kokemuksesta voin kertoa, että siinä on aika kova homma.
Mutta australialainen Ian Usher oli vuonna 2008 yksi ensimmäisistä, joka päätti myydä koko omaisuutensa. Hän oli käynyt läpi vaikean avioeron ja huomasi tarvitsevansa uuden alun. Hän laittoi autonsa, kotinsa ja jokaisen tavaransa myyntiin eBayhin. Usher ei kuitenkaan lopettanut maalliseen omaisuuteen, vaan kaupassa tuli mukana myös hänen ystävänsä ja heidän koiransa. Ilmoituksessaan Usher lupasi esitellä ostajalle ystäväpiirinsä ja vannoi heidän olevan oikein mukavaa porukkaa.
Ja kun koko elämää oltiin kauppaamassa, niin pakettiin kuului myös miehen työpaikka perthiläisessä mattokaupassa. Työnantaja oli suostunut, kunhan huutokaupan voittanut henkilö todettaisiin koeajan jälkeen sopivaksi.
Usherin elämä meni tarjouskilvassa kaupaksi Dubaista huutaneelle ostajalle noin 240 000 euron hinnalla.
Tupakkatyyny
Kuvakaappaus: Amazon.com
Allergisoimattomista, pehmeistä materiaaleista valmistettu röökityyny käy kaikenikäisille ja sen päällisen voi pestä. Se on trendikäs, herkkä, runsas ja nukkaamaton.
Näin kuvaillaan puolitoistametristä tupakkatyynyä!
Lisätietoja:
”Lasten aktiviteettilelu on mahtava väline varhaiseen oppimiseen tai yksinkertaisesti puruleluna. (Toim. huom.: Miten? Se on pehmeä 1,5 metriä pitkä tyyny). Tyynyssä on myös koukku, jolla sen voi kiinnittää rattaisiin, syöttötuoliin tai vaikka mobileen vauvan sängyn yläpuolella. Miten ikinä päätätkin tyynyä käyttää, voit olla varma, että vauvasi rakastuu uuteen suloiseen ystäväänsä. Saatavilla myös muissa malleissa: kirahvi, norsu, leijona, ankka, koira ja apina.”
MITÄ!?
Tämä ei edes ole Amazonin pilailukategoriassa, vaan lasten leluissa. Tyynyissä on kuitenkin varoitus tupakoinnin vaarasta, joten ehkä se toimii opettavaisena unileluna.
Yksi maissihiutale
Englantilaisen, 19-vuotiaan Billy Bennettin myynti-ilmoituksessa oli kyse kokeesta. Vuonna 2004 hän päätti testata, mahtaisiko joku haluta ostaa yhden maissihiutaleen. Ja tottahan toki, useampikin ihminen oli kiinnostunut. Siitäkin huolimatta, että maissihiutaleita saa ostettua kaupasta paketillisen.
Ensin huutokauppa ei ottanut tuulta alleen, mutta sitten joku onneton sielu tarjosi 1 pennin. Muutaman päivän päästä Bennett sitoi kaupan 1,20 punnalla. Juuri vähän ennen kauppojen syntymistä eBay oli yllättäen ilmoittanut hänelle, että tuote on otettava pois myynnistä, koska se ei sisältänyt parasta ennen -päiväystä. Kaupat oli kuitenkin jo tehty, ja Bennett lähetti maissihiutaleen uudelle omistajalle.
Tuotteesta oli tullut huutokaupan aikana muutamia outoja kysymyksiä, kuten ”Voiko maissihiutaleen parittaa Sugar Puff -muron kanssa?”. Tarina ei kerro, minkälaiseen kotiin maissihiutale lopulta päätyi.
Sormisuojat sipsien syöntiin
Kuvakaappaus: Amazon.com
Mainostilaa otsasta
Nebraskalainen web-suunnittelija Andrew Fisher tiesi, että mainostaminen on kallista, mutta samaan aikaan yhtiöt ovat valmiita maksamaan maltaita hyvästä mainospaikasta. Siksi hän sai vuonna 2005 kuningasidean ja päätti huutokaupata kuukaudeksi mainostilaa omasta otsastaan.
Fisher lupasi mainostaa väliaikaisella tatuoinnilla aivan mitä huutokaupan voittanut yritys haluaa. Vaikka ajatus kuulostaa absurdilta, niin Fisher tienasi elävänä mainoskylttinä mukavat 37 000 dollaria. EBayssa suurimman tarjouksen teki SnoreStop, joka myy kuorsausta hillitseviä aineita.
SnoreStopin toimituspäällikkö Christian de Rivel oli innoissaan yhteistyöstä ja kehui Fisherillä olevan ”hyvä businesspää, sanan jokaisessa merkityksessä”. Todennäköisesti yhtiö sai enemmän mainosta hullun myynti-ilmoituksen perusteella, kuin Fisherin otsalla, mutta se ei varmaan kumpaakaan osapuolta haitannut. Katso kuva mainoksesta tämän linkin kautta.
Isoäiti
Kuva: Sasin Tipchai | Pixabay (Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen)
Kun 10-vuotias Zoe Pemberton laittoi isoäitinsä myyntiin eBayssa, oli sen tarkoitus olla vitsi.
Lokakuussa 2009 isoäiti Marian Goodall oli juuri kotiutunut sairaalasta kivuliaan polvioperaation jälkeen. Pemberton oli kyllästynyt siihen, että hänen piti jatkuvasti auttaa mummoaan ja viedä tälle esimerkiksi vettä. Tytön isä, Thomas Pemberton, oli kuullut tyttärensä kyselevän mummolta tämän lempijuomia ja ruokia sekä tiedustelevan tämän pituutta ja ottanut tästä kuvan, mutta ei ollut kummastellut asiaa sen enempää.
Jossain vaiheessa tyttö olikin sitten ilmoittanut laittaneensa Goodallin myyntiin.
Myynti-ilmotuksen syitä nuori Pemberton avasi näin: ”Mummo oli ärsyttävällä tuulella ja valitti koko ajan. Olin koneella ja yhtäkkiä mieleeni vain tuli laittaa hänet eBayhin.”
Samoilla, vähemmän mairittelevilla sanoilla hän kuvaili isoäitiään ilmoituksessa, mutta oli myös lisännyt houkuttelevia ominaisuuksia, kuten ”mummoa on kiva halata ja hän pitää sanaleikeistä”. Pemberton oli ajatellut, että hän saisi mummosta ehkä 99 penniä.
Vain vuorokaudessa tarjoukset olivat nousseet tuhansiin puntiin ja kyselyjäkin tuli: onko mummossa takuuta ja saako hänet kotiin toimitettuna. Goodall oli vain nauranut ja sanonut olevansa miljoonien arvoinen.
Viimeinen tarjous isoäidistä oli reilu 20 000 puntaa, mutta sitten eBay pisti näppinsä peliin ja pysäytti huutokaupan. Yhtiön tiedottajan Jenny Thomasin mukaan eBayssa ei ole sallittua myydä henkilöitä, sillä ihmiskauppa on laitonta.
Piirretty hämähäkki
Kaikki alkoi, kun Australian Adelaidessa asunut David Thorne oli joutunut vuonna 2008 vaikeuksiin maksamattoman laskun kanssa. Hän oli päättänyt ratkaista ongelman siten, että piirsi tietokoneella yksinkertaisen kuvan seitsemänjalkaisesta hämähäkistä ja lähetti sen nimettömänä säilyneelle yhtiölle maksusuorituksena. Simppelin GIF:in arvoksi hän oli arvioinut tasan $233,95.
Humoristisista ja satiirisista kirjoituksistaan tunnettu Thorne ei kuitenkaan ollut tuttu yhtiölle, joten tarjouksesta seurasi vakavasävyinen sähköpostikeskustelu (voit lukea sen englanniksi täältä). Lyhykäisyydessään: asiakaspalvelija Jane Gilles ilmoitti, ettei yhtiö hyväksy piirrosta maksutapana, joten Thorne pyysi kuvansa takaisin.
Gilles kuuliaisesti kopioi ja liitti aiemmassa viestissä olleen hämähäkin uuteen sähköpostiin ja palautti Thornelle. Thorne yritti vielä uudelleen kuvalla, jossa hämähäkillä oli kahdeksan jalkaa, mutta koko ajan asiallisena pysynyt Gilles ei hyväksynyt sitäkään ja muistutti oikeista maksutavoista ja siitä, että lasku oli edelleen maksamatta.
Sähköpostikeskustelu lähti Thornen nettisivujen kautta leviämään viraalisti ja nauratti ympäri maailman.
Mistä päästäänkin (jos mahdollista) jutun älyttömimpään käänteeseen. Thorne päätti antaa kuvan ruotsalaiselle ”Andreakselle”, joka kuitenkin omien sanojensa mukaan ”tuli hulluksi hämähäkin kanssa; varsinkin, kun sillä oli vain seitsemän jalkaa ja oli siksi hyödytön”. Niinpä hän päätti kaupata nettisuosioon nousseen kuvan eBayssa: lähtöhinta sille oli $233,95, mutta kiivas tarjouskilpa päättyi 10 000 dollarin huutoon.
Joku maksoi sähköpostin liitteenä olleesta kuvasta 10 000 dollaria.
Munuainen
Vuonna 1999 eBayhin tuli myyntiin munuainen. Nimimerkki ”hchero” laittoi munuaiselleen pohjahinnaksi 25 000 dollaria ja huutokaupan voittajan tulisi myös maksaa kaikki sairaala- ja elinsiirtomaksut. Floridalainen elimenluovuttaja oli valmis antamaan kumman munuaisensa tahansa, mutta ei molempia, koska luonnollisesti tarvi toista elääkseen.
Täysin toimivaksi kuvatun munuaisen hinta nousi huutokaupassa 5 750 100 dollariin, kunnes yhtiö pisti laittomuudelle stopin. Vaikka netissä saa myydä lähes mitä tahansa, niin omien sisäelinten kauppaaminen ei ole sallittua. Netissä tai muuallakaan.
Tämä ei sinänsä ole huvittava juttu, koska ihmisen sisäelimillä tehdään oikeastikin kauppaa. Lähes kuuden miljoonan dollarin tarjous kertoo valtavasta rahamäärästä, mikä elinkaupassa liikkuu. Ja lisäksi myös siitä, miten suuri tarve luovutetuille elimille on.
Mutta päätetään lista nauramalla…
Pussitettua ilmaa Kanye Westin konsertista
Suosittu rap-artisti Kanye West, joka nykyisin tunnetaan taiteilijanimellä Ye, teki talvella 2003-2004 Yeezus-kiertueen, joka myytiin nopeasti loppuun. Niiden, jotka eivät onnistuneet saamaan lippuja, ei kuitenkaan tarvinnut täysin jäädä ilman ainutlaatuista kokemusta. Kiitos avuliaitten eBay-myyjien!
Eräs konserttiin (ehkä) osallistunut oli päättänyt vangita tapahtuman ilmapiirin ottamalla ilmaa talteen minigrip-pussiin. Myyjä ei paljastanut, millä paikkakunnalla pussittaminen oli tapahtunut. Hänen ei myöskään tarvinnut faneille todistella tuotteen aitoutta, hän vain kirjoitti, että oli avannut pussin konsertissa ja sulkenut ilman tiiviisti sisälle.
Myyjä oli laittanut ilmalle hinnaksi 5 dollaria, mutta kiinnostuneita olikin enemmän kuin kukaan koskaan, ikinä missään, ajassa tai paikassa olisi odottanut. EBayssa asiaan reagoitiin vasta siinä vaiheessa, kun huutokaupan korkein tarjous oli 60 100 dollaria. Myynti-ilmoitus poistettiin, mutta se oli jo ehtinyt saamaan aikaan dominoefektin. Kymmenet myyjät olivat nähneet tilaisuutensa tulleen ja myivät pusseittain Westin konsertti-ilmaa.
Jännä juttu, että niin moni oli keksinyt saman idean ja ottanut konserttiin pusseja mukaan!!!
Show’ta lavan reunalla katsomassa ollut onnekas oli saanut vangittua pussiin jopa Westin pierun, mutta ilmoitus oli poistunut sivuilta viiden dollarin hintalappunsa kanssa ennen kuin tarjouskilpailu pääsi alkamaan.
Ihan vain sivuhuomatuksena: Ylläolevassa kuvassa on toimituksen pussittamaa ilmaa. Emme pysty todistamaan mitenkään, että olisimme olleet Kanye Westin keikalla, mutta pussin ja sen sisältämän ilman voi silti ostaa.
Kyllä, ihan kaikkea voi myydä! Ja vielä kummallisempaa: Ihmiset vaikuttavat ostavan ihan kaikkea.
Lue myös:
Elämäntapa
Miten tarkkaa yleisurheilun heittolajien mittaus on? Tulos riippuu sekä tarkasta laserista että erehtyväisestä ihmissilmästä
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä Listafriikki sukeltaa yleisurheilun maailmaan, kun pohdimme heittolajien mittausta. Onko mittaus laserin tarkkaa vai ovatko sentit mittaajan inhimillisissä käsissä?
Vastaus on, että kumpaakin! Pian selviää, että miksi molemmat vaihtoehdot ovat oikein.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Yleisurheilun heittolajien mittalaitteet ovat millintarkkoja
Kuva: Phil Sussman | Public Domain
Mittanauhojen kanssa ei yleisurheiluareenoilla – suuremmilla sellaisilla – enää leikitä. Toki manuaaliset mittalaitteet ovat varmuuden vuoksi mukana; eivätkä suinkaan turhaan.
Aiemmin tänä kesänä pidetyt yleisurheilun EM-kisat Roomassa todistivat sen, että moderni teknologia voi todellakin pettää, jolloin turvaudutaan ”vanhanaikaisiin” laitteisiin. Esimerkiksi kolmiloikkapaikalla jouduttiin kaivamaan rehti mittanauha esille. Toivottavasti Pariisin olympialaisissa mittavälineet ovat toimintakunnossa koko kisojen ajan!
Mutta nyt pohdinnassa on siis heittolajien mittaaminen, eli kyseessä ovat kuulantyöntö sekä keihään-, kiekon- ja moukarinheitto. Mittaukset tehdään optisella mittauslaitteella, jolla pystytään mittaamaan etäisyyksiä sentin tai jopa millin tarkkuudella. Puhutaan siis huippulaatuisista lasermittareista.
Pohjatyö on kuitenkin tehtävä huolellisesti. Laite täytyy asettaa mittausvalmiuteen uudelleen ennen jokaista kisaa. Koneeseen syötetään oikeat asetukset ja määritetään olosuhteet. Heittopaikan ympäriltä otetaan useita mittauspisteitä, joilla laite saadaan kalibroitua kuntoon. Valmistelu päätetään koemittaukseen, jossa mittausjärjestelmän täsmällisyys varmistetaan.
Eli kunhan valmistautuminen on tehty huolella ja mittalaite on toimintakunnossa, niin työnnön tai heiton mittaus on äärimmäisen tarkkaa.
Mutta jonkunhan se mittalaite on laitettava kentällä oikeaan kohtaan. Ja tässä kohtaa sentit saattavatkin häilyä suuntaan jos toiseenkin.
Heittojen mittaaminen on yllättävän haastavaa
Äkkiseltään voisi ihmetellä, että mikäs siinä nyt niin hankalaa sitten on? Väline putoaa tiettyyn kohtaan ja siitä mitataan etäisyys heittopaikalle. Teoriassa se on juuri näin yksinkertaista, mutta käytännössä mittaaminen on haastavaa.
Mittaajan on oltava kentällä tarpeeksi lähellä välineen alastulopaikkaa, jotta hän näkee oikean mittauskohdan. Toisaalta mittaajien on oltava koko ajan hoksottimet tarkkana ja varottava kohti tulevia heittoja. Heittolajien välineet voivat saada aikaan ikävää jälkeä.
Keihäänheitto on periaatteessa helppo laji mitata, kunhan keihäs tulee maahan kärki edellä ja jää pystyyn. Silloin tällöin näkee heittoja, joissa keihäs tulee maahan lappeelleen. Tällöin mittauskohdan määrittäminen onkin kinkkisempää, sillä keihäs sivaltaa maata ja jatkaa matkaansa eteenpäin.
Yleensä keihäästä toki jää nurmeen jälki, mutta varsinkin kisojen edetessä kentällä on jo runsaasti kuoppia ja jälkiä, joten sen oikea löytäminen saattaa olla hankalaa. Siksi mittaajan on liikuttava silmä kovana lähelle laskeutuvaa keihästä, jotta oikea kohta on helpompi nähdä.
Sama ongelma on kiekonheitossa, joskin siinä lajissa väline kimmahtaa joka tapauksessa aina monia metrejä eteenpäin. Mittaajien on siis oltava tarpeeksi lähellä nähdäkseen nopeasti maahan iskeytyvän ja matkaansa siitä jatkavan kiekon jättämä monttu.
Moukarinheitossa väline jättää maahan selvemmän kolon, mutta tarkkuutta vaaditaan silti. Jos kentällä on paljon kuoppia ja jälkiä, voi moukari laskeutua hyvin lähelle jo valmista monttua ja pyörähtää laskeutumisen jälkeen viereiseen koloon. Mittaajan keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään, jotta välineen oikea laskeutumispaikka ei mene hukkaan.
Mittaaminen on teknologiasta huolimatta inhimillistä
Kuten siis todettua: lasermittaus on tarkkaa, mutta tulos riippuu siitä, mistä kohtaa toimitsija määrittää mittauksen alkavan.
Esimerkiksi vuoden 2017 Lontoon MM-kisoissa ruotsalainen kiekonheittäjä Daniel Ståhl hävisi kullan hyvin niukasti. Maailmanmestaruuden vei Liettuan Andrius Gudzius tuloksella 69,21 ja Ståhlin hopeaheitto oli vain kaksi senttimetriä lyhyempi. Noin pieni ero on kiekonheitossa lähes sattumanvarainen riippuen siitä mistä kohtaa toimitsija aloittaa mittaamisen.
Kun 22-senttinen väline ottaa nopean ja toisinaan vain hipaisevan kontaktin kenttään, voi jälki olla lähes olematon. On siis täysin katsojan eli tässä tapauksessa toimitsijan ihmissilmästä kiinni, mistä mittaus aloitetaan.
Urheilijat toki tiedostavat itsekin tämän ikuisuusongelman, joka on kai vain pakko hyväksyä inhimillisenä osana kiekonheittoa.
Lue myös:
Jalkapallo, koripallo, golfpallo… Monessa urheilulajissa käytetään pelivälineenä palloa, mutta nimi taitaakin olla ainoa näitä esineitä yhdistävä asia. Pallo ei todellakaan ole vain pyöreä.
Pallo on kiistatta paras ja monipuolisin urheiluväline. Se on myös yksi varhaisimmista esineistä, joita ihminen on käyttänyt leluna. Mutta sen lisäksi, että pallo on ollut lajimme ensimmäinen lelu, on se usein myös vauvan ensimmäinen lelu. Pallo on turvallinen, kun siinä ei ole teräviä kulmia tai reunoja, ja sitä voi heittää, vierittää, potkia, lyödä, tai ihan vain pyöritellä käsissään ja tutkailla – kuten nuorimmat pallonomistajat tekevät.
Pallo ei kuitenkaan ole vain pallo.
Listafriikki paneutui nyt eri urheilulajin palloihin. Miksi koripallossa on mustia uria? Miksi golfpallossa kuoppia? Miksi perinteinen jalkapallo on mustavalkoinen?
Golfpallo
Minkään muun urheilulajin pallot eivät kehity ja uusiudu yhtä hurjaa vauhtia kuin golfpallot. Tänä vuonna edistyneimmät ja uusinta muotoilua edustavat pallot saattavat jo ensi vuonna olla auttamattoman vanhanaikaisia.
Kuten muissakin urheilulajeissa, myös golfissa pallon koostumus ja ominaisuudet ovat tarkoin säädeltyjä. Pallo ei muun muassa saa olla halkaisijaltaan alle 42,67 millimetriä eikä se saa painaa yli 45,93 grammaa. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, montako kuoppaa golfpallossa on. Mutta kuoppia on oltava, sillä ilman niitä golfin pelaaminen nykymuodossa olisi mahdotonta.
Kuoppia on nykypalloissa valmistajasta ja mallista riippuen 300-500 kappaletta. Ne ovat useimmiten pyöreitä, mutta tarjolla on myös kuusikulmaisilla koloilla varustettuja malleja. Kolot vähentävät ilmanvastusta ja saavat pallon lentämään jopa kaksi kertaa kauemmas kuin täysin sileä pallo lentäisi.
Noste golfpalloon tulee osittain takakierteestä, jonka ansiosta ilma kulkee nopeammin pallon yläosan kuin alaosa poikki, jolloin pallon taakse muodostuva korkeampi paine puskee sitä eteenpäin. Kolot auttavat tässäkin, sillä ne voimistavat nostetta merkittävästi.
Ja mistä ajatus kuoppiin sitten alunperin lähti? Golfia on vuosisatojen aikana pelattu niin puisilla kuin höyhenillä täytetyillä nahkapalloillakin. Mullistus koettiin 1800-luvun puolivälissä, kun palloja ruvettiin valmistamaan kumipuusta saadulla guttaperkalla. Pelaajat huomasivat nopeasti, että pallot lensivät huomattavasti kauemmas, jos niiden pinta oli kulunut epätasaiseksi tai ne olivat valmiiksi karheampia.
Nykyisin pallojen pinnoite valmistetaan erilaisista materiaaleista, kuten uretaanista tai elastomeeristä. Sisällä vasta tapahtuukin, sillä mallista riippuen golfpallossa voi olla nestemäisen tai kiinteän ytimen sekä pinnoitteen lisäksi jopa neljä erilaista kerrosta, joilla kaikilla tavoitellaan sitä täydellistä lyöntiä ja lentoa.
Sulkapallo
Listan erikoisimman pallon titteli menee eittämättä sulkapallolla. Tässä kohtaa jätetään pois laskuista ne muoviset lelut, jotka ovat aivan omiaan takapihalla läpsyttelyyn, ja tarkastellaan sitä, minkälaisia oikeat sulkapallot ovat.
Yksinkertaisesti sanottuna sulkapallo koostuu 16 hanhen sulasta, jotka on kiinnitetty käsin nahalla päällystettyyn korkkiin. Noin viisi grammaa painavaa palloa lyödään uskomattomilla nopeuksilla. Kaikkien aikojen kovimman lyönnin on tehnyt Intian Satwiksairaj Rankireddy vuonna 2023: 565 km/h.
Japanilainen Yonex, joka valmistaa tennis-, sulkapallo- ja golfvälineitä, on toimittanut kaikki viralliset sulkapallot muutamiin viimeisiin kesäolympialaisiin ja -paralympialaisiin – myös Pariisin kisoihin vuonna 2024.
Kisoissa on valittavana neljän eri luokan sulkapalloja, joista valinnan tekee Yonexin virallinen edustaja perustuen senhetkisiin olosuhteisiin eli muun muassa kosteuteen ja ilmastointiin. Jos ilmankosteus on korkea, lentää sulkapallo hitaammin, jota kompensoimaan valitaan painavampi ja siten nopeampi peliväline. Oikea pallo valitaan testaamalla: syöttöruudun takarajalta lyötynä sen täytyy lentää tiettyyn kohtaan verkon toisella puolella.
Korkeimmalla kilpatasolla sulkapalloissa on Yonexin mukaan käytetty ainoastaan lintujen vasemman siiven sulkia, sillä niiden muoto ja kaarevuus takaavat pelivälineille tasalaatuisen lennon ja kierron. Heikkolaatuisemmissa sulkapalloissa käytetään hanhen muita tai jopa ankan sulkia. Yonexilla on muutama työntekijä, joiden ainoa tehtävä on katsoa, kun uudet sulkapallot lentävät ulos koneesta ja lajitella ne sitten nopeuden mukaan.
Olympialaisissa, esimerkiksi, kuluu noin 20 sulkapalloa ottelua kohti. Tätä yritetään vähentää, kun Kansainvälinen sulkapalloliitto hyväksyi synteettisistä sulista tehdyt pallot virallisiksi pelivälineiksi vuoden 2021 alussa. Lajista halutaan ekologisempaa: synteettisistä sulista tehtyjen pallojen on testeissä todettu olevan 25 prosenttia kestävämpiä, joten teoriassa niitä kuluisi siis neljännes vähemmän kuin aidoista sulista tehty sulkapalloja.
Rion olympialaisissa Yonexin testaajana toiminut Boris Reichel kertoi The New York Timesille, että 90 prosenttia kerroista, kun pelaaja haluaa uuden pallon, ei pallossa ole mitään vikaa. Kyse on psykologiasta: joko itsensä kasaamisesta tai vastustajan rytmin rikkomisesta. Nähtäväksi siis jää, väheneekö pallojen määrä oikeasti synteettisten myötä.
Pöytätennispallo
Kun pöytätennis 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kehitettiin sisällä pelattavaksi versioksi tenniksestä, olivat pelivälineet melko erilaiset kuin nykypäivänä. Aluksi pallona käytettiin golfpalloa, joissain tapauksissa myös viinipullonkorkkia, ja hieman myöhemmin kumista tai korkista valmistettua palloa. Kumi ja korkki eivät kuitenkaan osoittautuneet toimiviksi materiaaleiksi, sillä kumipallo pomppi liikaa ja holtittomasti, kun taas korkkipallo ei pomppinut juuri ollenkaan.
Vuonna 1900 pöytätenniksessä otettiin käyttöön kaasulla täytetyt, selluloidista tehdyt pallot, jotka pomppivat ihanteellisella tavalla ja joiden myötä laji nousi suureen suosioon Atlantin molemmin puolin – ja pian sen jälkeen myös Aasiassa.
Pitkän aikaa virallinen pöytätennispallo oli halkaisijaltaan 38 millimetriä, mutta Sydneyn vuoden 2000 kesäolympialaisten jälkeen Kansainvälinen pöytätennisliitto, ITTF, päätti suurentaa palloja. Tämä tehtiin vain ja ainoastaan katsojien vuoksi, sillä mailoissa oli otettu suuria kehitysaskeleita, joten entistä nopeammin liikkuvaa palloa oli hankala erottaa; istui sitten yleisössä tai kotisohvalla television ääressä.
Pingispallon uudeksi halkaisijaksi määrättiin 40 millimetriä, mikä riitti hidastamaan peliä katsojaystävällisemmäksi – ainakin ITTF:n mielestä. Kaikkia pelaajia suuremmat pallot eivät miellyttäneet ja monet huiput uhkasivat jättää lajin kokonaan, mutta tähän uudistukseen oli vain totuttava.
Ja otetaan tähän loppuun vielä virallisen pöytätennispallon strategiset mitat. Pallon tulee olla 2,7 gramman painoinen ja kuten jo mainittua, halkaisijaltaan 40 millimetriä. Viralliset pallot voivat olla valkoisia tai oransseja, mutta pinnan on oltava matta. Päätös pelipallon väristä tehdään aina pöydän värin mukaan. Pöytätennispallolle on myös tarkka kriteeri pomppimisen suhteen, sillä sääntöjen mukaan 30,5 senttimetrin korkeudesta teräspalkille pudotetun pallon täytyy pompata noin 23 senttimetrin korkeuteen.
Jalkapallo
Ensimmäiset jalkapallot tehtiin täyteen puhalletuista sian virtsarakoista, jotka päällystettiin nahalla. Kestävyys ja kimmoisuus eivät olleet ehkä parasta A-luokkaa, joten materiaalia piti kehittää. Nykyisin virallisen pelipallon koko on säännöissä määrätty (aikuisilla 68-70 cm), mutta kun sisäkumi oli tehty virtsarakosta, riippui pelivälineen koko luonnollisesti eläimen koosta.
Pallojen valmistus mullistui, kun Charles Goodyear patentoi vulkanoidun kumin vuonna 1844. Palloista tuli kaikilta ominaisuuksiltaan tasalaatuisempia ja paremmin pomppivia. Edelleen jalkapalloissa on ”rakko” sisällä, mutta nykyään tuo sisäkumi on valmistettu lateksista tai butyylikumista.
Sisäkumin päällä on monikerroksinen vuoraus, jonka ansiosta pallo säilyttää muotonsa. Päällimmäinen kerros tehtiin aina 1980-luvulle saakka aidosta nahasta, mikä oli huono materiaali jalkapalloon, koska pelivälinettä käytetään ulkona. Märällä säällä nahka imi itseensä vettä, jolloin pallosta tuli painavampi. Tätä yritettiin estää maalaamalla nahka vesitiivillä maalilla, joka tietenkin kului nopeasti pois. Sittemmin jalkapallon materiaali on vaihtunut polyuretaaniin eli niin sanottuun tekonahkaan, josta myös esimerkiksi useimmat synteettiset jalkineet ja laukut valmistetaan.
Ja lopuksi vielä pallon värityksestä. Pitkään kaikki jalkapallot olivat ruskeita, mutta 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla niitä ruvettiin valkaisemaan. Tämä toimi television yleistymiseen saakka, sillä mustavalkotelevisiossa katsojan oli hankala seurata valkoista palloa. Niinpä 1960-luvulla kehitettiin uudenlainen kuviointi, jossa yhteen tikatut, pitkät ja paksut paneelit vaihtuivat legendaariseen 32-paneeliseen malliin, joka koostui 20 valkoisesta kuusikulmiosta ja 12 mustasta viisikulmiosta.
Moderneilla jalkapalloilla ei ole ainakaan pinnan osalta mitään tekemistä legendaarisen mustavalkoisen pallon kanssa, sillä kuvioinnit ja paneelit muuttuvat koko ajan, kun palloja kehitetään eteenpäin. Nykypalloissa on myös aerodynaamiikka ja tarkkuutta parantavia kuoppia (kuten golfpalloissa) tai jopa pitkittäisiä uurteita.
Koripallo
Virallisia jalkapalloja on monen värisiä, mutta virallinen koripallo on oranssi tai Kansainvälisen koripalloliiton, FIBA:n, alaisissa peleissä käytettävä oranssin ja vaaleanruskean yhdistelmä, jollaisia on käytössä Pariisin olympialaisissa ja paralympialaisissa kesällä 2024. Alkujaan ruskeista koripalloista tuli oransseja 1950-luvun lopulla, jotta pelaajat ja katsojat erottaisivat pelivälineen paremmin.
Värin lisäksi koripallolle tunnusomaista on sen nystyräinen pinta ja mustat kumiset urat, jotka jakavat pallon kahdeksaan paneeliin. FIBA:n peleissä käytetyssä, Molten-urheiluvälinevalmistajan kaksivärisessä koripallossa on 12 paneelia. Korisliigassa ja NBA:ssa pelataan Wilsonin kahdeksanpaneelisilla koripalloilla.
Kumista tehdyillä urilla on muukin tarkoitus kuin paljastaa ulkonäön perusteella, että kyseessä on koripallo. Urat tekevät saman kuin pallon nystyräinen pinta eli helpottavat pallon käsittelyä. Pallon kontrollointi on helpompaa ja siitä saa paremmin kiinni, mikä mahdollistaa muun muassa upeat yhden käden donkit.
Koripallon alkuvuosina, 1800-luvun lopulla, pelivälineenä toimi sileä jalkapallo, joka yhdistettynä öljykiillotettuun puulattiaan takasi sen, ettei pallon käsittely ollut helppoa. Lisäksi sisäkumin ja vuorin päällystänyt nahasta tehty ulkokerros piti sulkea. Parsimisen seurauksena syntyi paksu tikkaus, joka tietenkin teki pallon pomppimisesta täysin arvaamatonta. Vuosien kuluessa palloja opittiin valmistamaan ilman nyöritystä. Vasta 1990-luvulla pallot ruvettiin tekemään synteettisestä komposiittinahkaa, joskin NBA:ssa pelataan edelleen aidolla nahkapallolla.
Amerikkalainen jalkapallo
Pallopelit, joissa käytetään ilmalla täytettyä palloa, kärsivät vielä 100 vuotta sitten pelivälineen jatkuvasta tyhjentymisestä. Sian rakkoa ja myöhemmin sisäkumia sai olla jatkuvasti puhaltamassa täyteen, mikä tietysti oli vaivalloista ja aikaa vievää puuhaa. Nyörillä kiinni punottu nahka piti aukaista, sisäkumi täyttää ja sitten taas solmia pallo umpeen. Eikä se ilma tietenkään kauaa sisällä pysynyt.
Vuonna 1886 juuri amerikkalaista jalkapalloa varten kehitettiin ruiskun tapainen ”pumppu” ja venttiili, joiden avulla pallon täyttämiseen meni puolen tunnin sijaan viisi minuuttia. Samainen mekanismi omaksuttiin muihinkin lajeihin, joissa pallo pitää täyttää ilmalla.
Kun amerikkalaisen jalkapallon ensimmäinen ottelu pelattiin vuonna 1869, oli pallo pyöreä kuin jalkapallo, mikä teki siitä hankalan kuljettaa ja vielä hankalamman heittää. Muutamia vuosia myöhemmin palloon otettiin mallia rugbypallosta, jolloin se sai soikeamman muodon, mutta heittäminen oli edelleen kömpelöä, sillä pallo muistutti enemmänkin vesimelonia. Kun eteenpäinsyöttö sallittiin vuonna 1906, kaivattiin palloon kipeästi uudistusta. Vuodesta 1935 lähtien amerikkalaisen jalkapallon peliväline on säilynyt lähes muuttumattomana.
Jos koripallossa haluttiin eroon pallon sulkevista nyöreistä, niin amerikkalaisessa jalkapallossa ne todettiin hyödyllisiksi. Nyöritys helpottaa heittämistä, joten siksi pelivälineessä on edelleen tikkaus, vaikka palloa ajatellen ominaisuus on vain kosmeettinen.
Tennis
Onko tennispallo mielestäsi vihreä vai keltainen? Tästä ilmeisesti käydään netin syövereissä kiivasta taistelua, ja ihmiset ovat jakautuneet kutakuinkin puoliksi. Roger Federer on sanonut tennispallojen olevan keltaisia, joten se riittää ainakin Listafriikille. Keltaisten/vihreiden pallojen lisäksi Kansainvälinen tennisliitto hyväksyy valkoiset pallot. Tenniksen alkuvuosina pallot olivat mustia tai valkoisia, riippuen kentän väristä, mutta keltaiset pallot jyräsivät tennisareenoille 1970-luvulla. Ja siitä samasta syystä kuin jalkapallon kohdalla: neonkeltainen pallo erottui tv-ruudulla kaikkein parhaiten.
Kirkkaan värin lisäksi tennispallon näkyvin tai tuntuvin ominaisuus on sen karvaiseksikin kutsuttu pinta. Huopa tekee tennispallosta pelattavan, sillä ilman sen jarruttavaa vaikutusta pallo liikkuisi ilmassa turhan kovaa vauhtia. Lisäksi huopa vaimentaa pallon pomppua, mikä myös tekee pelaamisesta ei vain helpompaa vaan mahdollista. Säikeet tarraavat sileää kumipintaa paremmin mailaan, jolloin lyöntiin saa enemmän kontrollia.
Tennispalloja on paineellisia ja paineettomia, joista ensimmäisenä mainittuja käytetään kilpatasolla. Paineellisissa palloissa sisäinen paine on suurempi kuin ulkoinen paine, ja ne alkavat menettää painettaan ja siten ponnahdusta välittömästi pallopurkin avattua. Ilmaa tihkuu pihalle koko ajan, pelattiin palloilla tai ei – laukussa irtonaisena oleva pallo on jo parissa viikossa pelikelvoton, vaikka sitä ei oltaisi lyöty kertaakaan. Paineistetussa, avaamattomassa purkissa palloihin kohdistuu ulko- ja sisäpuolelta samanlainen paine, joten ne pysyvät tuoreina ja kimmoisina.
Paineettomat pallot kestävät käytössä huomattavasti kauemman kuin paineelliset, ja ne pomppaavat lähinnä paksumman kumikerroksen ansiosta, sillä ilmanpaine pallon sisällä on sama kuin ulkopuolella. Toisaalta paineettomien pallojen kanssa joutuu tinkimään kimmoisuudessa, kierteessä ja niiden kanssa loukkaa itsensä herkemmin, sillä lyönteihin on käytettävä enemmän voimaa.
Lue myös:
-
Tiede2 tuntia sitten10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1
-
Tiede1 viikko sittenItkeekö eläimet? 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä – osa 1
-
Yleistieto3 päivää sittenMiten rakko syntyy ja ennen kaikkea, miksi meille tulee rakkoja?
-
Yleistieto1 viikko sittenLukijoiden kysymyksiä: Miksi kuumeessa paleltaa?