Viihde
Top 10 vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset – tullaanko näitä koskaan rikkomaan?
Uudet yleisurheilun maailmanennätykset eivät ole mikään harvinainen juttu, sillä tietyissä lajeissa ennätyksiä rikotaan tasaisin väliajoin. On kuitenkin koko joukko ennätyksiä, joita pidetään käytännössä mahdottomina rikkoa. Tässä tulevat vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset.
Ja tällä listalla aiheena ovat sellaiset yleisurheilun maailmanennätykset, joiden uskotaan ilman sääntömuutoksia olevan ikuisia. Monet näistä utopistiselta tuntuvista ennätyksistä ovat peräisin 1980-luvulta, joka oli anabolisten steroidien kulta-aikaa ja doping-valvonta oli lapsenkengissä. Monessa maassa dopingin käyttö oli tuolloin systemaattista ja osa järjestelmää.
Tämän listan maailmanennätykset ovat herättäneet vuosien mittaan kysymyksiä ja epäilyjä, ja suoranaisia syytöksiä on heitelty varmaan jokaisen urheilijan suuntaan. Myös vanhojen ennätysten pyyhkimisestä ja puhtaalta pöydältä aloittamisesta on puhuttu. Kaikki nämä ennätykset ovat kuitenkin virallisia ja aikanaan hyväksytysti suoritettuja, joten tähän aiheeseen en enää palaa.
Mitä veikkaat – tullaanko näitä hirmuisia tuloksia koskaan rikkomaan? Vai ovatko tämän listan vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset ikuisia?
10. Neuvostoliitto – Naisten 4 × 400 metrin viestijuoksu
Soulin olympialaisissa vuonna 1988 tehtiin huimia maailmanennätyksiä, joista osa on voimassa edelleen. Ei ehkä yllätä, että näitä tuloksia löytyy myös kourallinen tästä artikkelista, kun listataan maailman vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset.
Kymmenenneksi vanhin maailmanennätys tehtiin lokakuun 1. päivänä vuonna 1988, kun vuorossa oli naisten pitkä viesti. Neuvostoliiton joukkue Tatjana Ledovskaja, Olga Nazarova, Maria Pinigina ja Olga Bryzgina pinkoi voittoon ajalla 3.15,17, joka on siis edelleen voimassa oleva maailmanennätys.
Neuvostoliiton joukkue oli kiven kova, sillä neljän naisen viestijoukkueessa juoksi samojen Soulin olympialaisten 400 metrin mitalikolmikko. Bryzgina otti kultaa, Ledovskaja oli hopealla ja Nazarova pronssia. Jotain näiden naisten vauhdista kertoo myös se, että Bryzginan ja Nazarovan ennätysviestissä tekemät osuusajat ovat niin ikään edelleen maailman kovimpien joukossa. Kummankin aika oli 47,8 ja sillä he ovat jaetulla kolmannella sijalla nopeimmissa viestin osuusajoissa.
Naisten pitkä viesti Soulin olympialaisissa oli käsittämättömän kova. Hopeaa ottanut Yhdysvaltain joukkue hävisi Neuvostoliitolle vain 34 sadasosa sekuntia. Yhdysvaltojen aika on edelleen maailman toiseksi kovin aika naisten 4 × 400 metrin viestijuoksussa.
Tuossa joukkueessa juoksi muuten Soulin olympialaisten 4-kertainen mitalisti Florence Griffith-Joyner, joka urakoi molemmat viestit sekä kaksi henkilökohtaista pikamatkaa. Tämä lista jatkuu Soulin olympialaisilla ja Griffith-Joynerin järisyttävillä saavutuksilla.
9. Florence Griffith-Joyner – 200 metrin juoksu 29.9.1988
Vuonna 1988 yhdysvaltalainen Florence Griffith-Joyner nousi pikajuoksun vankkumattomaksi kuningattareksi.
Lempinimen Flo-Jo saanut urheilija kohautti Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa koko urheilumaailmaa juoksemalla käsittämättömän 100 metrin maailmanennätyksen, mutta siihen palataan tällä listalla myöhemmin.
Noiden olympiakarsintojen aikaan Flo-Jo vannoi rikkovansa viimeistään Soulin olympialaisissa myös 200 metrin juoksun maailmanennätyksen. Sen hän tekikin syyskuun 29. päivänä kellottaen välierässä ajan 21,56 sekuntia.
Ja sitten hieman myöhemmin samana iltana hän pinkoi finaalissa 200 metriä 21,34 sekuntiin. Ja tuo ennätys on edelleen rikkomatta.
Lähelle on kuitenkin päästy, sillä Jamaikan Shericka Jackson hätyytteli haamuaikaa kesällä 2023 pariinkin otteeseen. Jackson juoksi elokuussa 2023 kaikkien aikojen toiseksi kovimman ajan, kun kellot pysähtyivät Budapestin MM-kisoissa aikaan 21,41.
Mutta ainakin vielä toistaiseksi naisten 200 metrin juoksun ennätys on Flo-Jon nimissä.
8. Jackie Joyner-Kersee – seitsenottelu 23.–24.9.1988
Se, että urheilija on moninkertainen olympia- ja MM-kultamitalisti, on toki harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta. Aina välillä tulee tähtiä, jotka dominoivat lajiaan vuodesta toiseen. Mutta se, että kultaa ottaa useammassa kuin yhdessä lajissa, on harvinaisempaa. Varsinkin, kun toinen ”laji” on seitsenottelu.
Yhdysvaltalainen Jackie Joyner-Kersee oli kuitenkin maailman huipulla sekä seitsenottelussa että pituushypyssä. Hänellä on kaksi seitsenottelun olympiakultaa (Soul 1988 ja Barcelona 1992), pituushypyn olympiakulta (Soul 1988), seitsenottelun olympiahopea (Los Angeles 1984) ja kaksi olympiapronssia pituushypystä (Barcelona 1992 ja Atlanta 1996). Näiden päälle Joyner-Kerseellä on vielä neljä maailmanmestaruutta – kaksi kummastakin lajista.
Joyner-Kersee paransi seitsenottelun maailmanennätystä huimat neljä kertaa ja ylitti ensimmäisenä naisena 7000 pisteen rajan vuonna 1986. Soulin vuoden 1988 olympialaisissa, joista siis kotiintuomisina kaksi kultaa, Joyner-Kersee teki ottelussa edelleen voimassa olevan maailmanennätyksen: 7291 pistettä.
Kuusi kaikkien aikojen parasta seitsenottelutulosta ovat Joyner-Kerseen nimissä ja historian seitsemänneksi kovimmasta tuloksesta on vastannut Ruotsin Carolina Klüft. Klüft oli oman aikakautensa ottelukuningatar, sillä kausien 2002–2007 välillä hän oli voittamaton. Klüftin ennätys, 7032 pistettä, on kuitenkin varsin kaukana seitsenottelun kiistattoman kuningattaren maailmanennätyksestä.
7. Florence Griffith-Joyner – 100 metrin juoksu 16.7.1988
Niin lähellä, mutta niin kaukana. Naisten 100 metrin juoksun maailmanennätyksen rikkominen on parin viime kauden aikana ollut lähempänä kuin koskaan. Oikeastaan se ei ennemmin ole ollut järin lähellä.
Jamaikan Elaine Thompson-Herah juoksi kaikkien aikojen toiseksi kovimman ajan, 10,54 sekuntia, elokuussa 2021 ja vannoi vielä rikkovansa mahdottomana pidetyn ennätyksen.
Tuo kyseinen ennätys tehtiin Yhdysvaltain vuoden 1988 olympiakarsinnoissa Indianapolisissa. Heinäkuun 16. päivänä stadionilla puhalsi tuuli ja ennätyksiä oli rikottu lajissa jos toisessakin. Mutta kun tuulimittari näyttää viittä metriä myötäistä, ei huimia tuloksia tietenkään tehty sallituissa olosuhteissa. Sitten tuli naisten 100 metrin juoksun puolivälierien aika.
Florence Griffith-Joyner kellotti järisyttävän ajan: 10,49 sekuntia. Se rikkoi aiemman maailmanennätyksen lähes kolmella sekunnin kymmenyksellä. Ympäri stadionia liput liehuivat valtoimenaan ja tuulimittarit huusivat hoosiannaa, mutta etusuoralla mittari näytti täysin tyyntä. Flo-Jo oli juuri tehnyt käsittämättömän uuden maailmanennätyksen.
Eikä tuo ollut vain sattumaa, sillä välierässä ja finaalissa Griffith-Joyner pinkoi ajat 10,70 ja 10,61, jotka nekin olisivat olleet uudet ennätykset.
Syyskuussa 1988 Griffith-Joyner voitti Soulissa olympiakultaa kellottaen jokaisessa juoksussa aikoja, jotka ovat edelleen kaikkien aikojen kovimpien joukossa.
Soulin olympialaisten jälkeen Griffith-Joyner jäi kilparadoilta eläkkeelle. Vuonna 1998 hän menehtyi nukkuessaan voimakkaan epilepsiakohtauksen seurauksena. Maailman nopein nainen oli vain 38-vuotias.
6. Gabriele Reinsch – kiekonheitto 9.7.1988
Naisten kiekonheitossa 72 metriä on ollut saavuttamaton haamuraja 1980-luvun jälkeen.
Tokion olympiavoittaja, yhdysvaltalainen Valarie Allman heitti ennätyksensä 71,46 metriä kesällä 2023. Rion ja Lontoon olympiavoittaja, Kroatian Sandra Perković heitti vuonna 2017 oman ennätyksensä 71,41. Mutta muuten ollaan oltu viime vuosikymmenet hyvinkin kaukana.
Asiaan tuli muutos huhtikuun 13. päivänä vuonna 2024, kun Yhdysvaltain Ramonassa järjestetyssä kilpailussa nähtiin kiekkoringissä käsittämätöntä suorittamista. Kuuban Yaimé Perez heitti tuloksen 73,09. Se oli paras naisten kiekkotulos 35 vuoteen. Haamuraja 72 metriä oli vihdoinkin saavutettu – uudelleen.
Mutta vaikka Perezin suoritus on nykyaikana jäätävä, niin vielä jäätävämpää on eri aikakausien tasoero. Tuo 72 metriä ei ollut mikään haamuraja 80-luvun heittäjille.
Saksan demokraattista tasavaltaa eli DDR:ää edustaneen Gabriele Reinschin maailmanennätys on nimittäin utopistiselta kuulostava 76,80 metriä. Sen hän kiskaisi DDR:n ja Italian välisessä maaottelussa Itä-Saksan Neubrandenburissa heinäkuun 9. päivänä vuonna 1988. Reinsch on omalla metriluvullaan, sillä kaikkien aikojen toiseksi paras tulos on 74,56 metriä.
Urheilu-uransa jälkeen opettajana toiminut Reinsch ei niittänyt menestystä arvokisoissa – ei siis ainakaan sen tasoista menestystä, jota maailmanennätyksen haltijalta voisi odottaa.
Soulin vuoden 1988 olympialaisissa hän sijoittui seitsemänneksi ja Splitin vuoden 1990 EM-kisoissa kotiintuomisina oli kirpaiseva neljäs sija. Maailmanennätys on kuitenkin se, mistä hänet muistetaan – löytyykö sille koskaan rikkojaa!?
5. Galina Tšistjakova – pituushyppy 11.6.1988
Leningradissa kesäkuun 11. päivänä vuonna 1988 järjestetyissä yleisurheilukilpailuissa saatiin todistaa yhden yleisurheilun vanhimman maailmanennätyksen syntyä. Neuvostoliittoa edustanut Galina Tšistjakova hyppäsi pituudessa tuloksen 752 cm, jolle ei uhkaajaa ainakaan tällä hetkellä löydy. Lähimmäksi ovat päässeet Tšistjakovan kanssa samaan aikaan kilpailleet Jackie Joyner-Kersee (749 cm) ja DDR:n Heike Drechsler (748 cm).
Näiden naisten lukemia lähelle ei ole kukaan hypännyt vuosikausiin. Kolmikko oli hirmuinen ja kilpailun taso ennennäkemätöntä. Maailmanennätyksen kesäkuussa 1988 tehnyt Tšistjakova hyppäsi myöhemmin kesällä Soulin olympialaisissa pronssia, kun yhdysvaltalainen ja itäsaksalainen veivät kirkkaimmat mitalit.
Joka tapauksessa Tšistjakova oli moninkertainen arvokisamitalisti ja piti aikoinaan hallussaan myös kolmiloikan maailmanennätystä. Vuonna 1989 hypätty ennätys, 14,52 metriä, rikottiin kuitenkin jo seuraavana vuonna. Tšistjakovan pituushyppyennätys sen sijaan vaikuttaa kiveen hakatulta.
4. Natalia Lisovskaja – kuulantyöntö 7.6.1987
Neuvostoliiton Natalia Lisovskaja jysäytti Moskovassa järjestetyissä kilpailuissa jäätävän 22,60 metrin työnnön kesäkuun 7. päivänä vuonna 1987. Sillä hän rikkoi kolme vuotta aiemmin tekemänsä kuulantyönnön maailmanennätyksen seitsemällä sentillä. Se ei tälle naiselle kuitenkaan riittänyt, vaan samana päivänä ja samassa kilpailussa hän paranteli ennätystä vielä kolmella sentillä.
Lisovskajan 22,63 metrin hirmutyöntö on yksi niistä maailmanennätyksistä, joita ei uskota koskaan rikottavan. Lisovskajalla on nimissään viisi kaikkien aikojen pisintä työntöä, joista jokainen yli 22,50 metriä. Hän on myös olympiavoittaja (Soul 1988) ja maailmanmestari (Rooma 1987).
Päälle 22 metrin ei ole kukaan nainen työntänyt 1980-luvun jälkeen ja 21 metrin rajan on sittemmin rikkonut vain kuusi naista, joista heistäkin neljä 1990-luvulla.
Oman aikansa legenda ja suvereenisti lajiaan hallinnut uusiseelantilainen Valerie Adams työnsi parhaimmillaan tuloksen 21,24 ja oli valovuosia kilpakumppaneitaan edellä. Adamsin ennätys on elokuulta 2011. Matkaa Lisovskajan järisyttävään maailmanennätykseen jäi lähes 1,4 metriä.
3. Juri Sedyh – moukarinheitto 30.8.1986
Neuvostoliittoa edustanut Juri Sedyh on yksi niistä kahdesta miehestä, jotka ovat koskaan viskanneet moukaria yli 86 metriä. Sedyh ja Sergei Litvinov, tuo toinen 86 metrin kerholainen, ovat myös ainoita, jotka ovat ylittäneet 85 metrin rajan.
Elokuun 30. päivänä vuonna 1986 Stuttgartin EM-kisoissa Sedyh heitti edelleen voimassa olevan maailmanennätyksen 86,74 metriä. Se on miesten osalta kaikkien aikojen pitkäikäisin yleisurheilun maailmanennätys.
Stuttgartissa kiskaisemallaan hirmuheitolla Sedyh rikkoi aiemmin samana kesänä tekemänsä maailmanennätyksen, joka oli 86,66 metriä. Tuo tulos syntyi Neuvostoliiton ja DDR:n välisessä maaottelussa. Jestas, mikä maaottelu!
Jätettyään kilpakentät taakseen Sedyh meni naimisiin edellisessä kohdassa esitellyn kuulantyönnön ennätysnaisen Natalia Lisovskajan kanssa ja pariskunta sai tyttären. Perhe muutti Neuvostoliiton kaaduttua Pariisiin, jossa Sedyh työskenteli opettajana ja valmensi ranskalaisia moukarinheittäjiä. Kaksinkertainen olympiavoittaja (Montreal 1976 ja Moskova 1980) menehtyi 66-vuotiaana sydänkohtaukseen syyskuussa 2021.
Nykypäivänä miesten moukarissa yli 82-metrinen heitto on äärimmäisen kova ja harvinainen tulos.
2. Marita Koch – 400 metrin juoksu 6.10.1985
Saksan demokraattista tasavaltaa edustanut Marita Koch oli kesällä 1984 hätyytellyt 48 sekunnin rajan rikkomista, mutta upeista juoksuista huolimatta haamuraja jäi useaan otteeseen muutaman sekunnin kymmenyksen päähän. Alle pitäisi päästä, jos 400 metrin maailmanennätyksen mieli rikkoa.
Koch oli jo olympiavoittaja ja yksi DDR:n suurimmista tähdistä, jolla oli hallussaan 200 metrin maailmanennätys. Vuona 1979 Kochista tuli ensimmäinen nainen, joka juoksi 200 metriä alle 22 sekuntiin. Tuo ennätys, 21,71, säilyi Kochin hallussa Soulin 1988 olympialaisiin saakka ja se on edelleen kaikkien aikojen yhdeksänneksi kovin aika. Koch oli myös mukana DDR:n pikaviestissä sekä pitkässä viestissä rikkoen molemmilla matkoilla useampaan otteeseen maailmanennätyksiä.
Mutta takaisin 400 metrin sileällä. Tavoite maailmanennätyksestä täyttyi 5.10. 1985 yleisurheilun maailmancupissa, joka järjestettiin Australian Canberrassa. Koch juoksi sileän ratakierroksen aikaan 47,60, mitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen ylivoimaisimmista suorituksista. Tällä vuosituhannella lähimmäksi on päässyt Bahrainin Salwa Eid Naser vuonna 2019, kun hän juoksi Dohassa ajan 48,14, mikä oli sensaatiomainen yllätys.
Mainittakoon vielä, että Marita Kochista tuli vuonna 1985 Pariisissa järjestetyissä sisäratojen MM-kilpailuissa ensimmäinen urheilija, joka on voittanut kaikki eurooppalaiselle yleisurheilijalle saavutettavissa olevat arvokisakullat: hänellä on olympiakulta sekä MM- ja EM-kulta sisä- ja ulkoradoilta.
1. Jarmila Kratochvílová – 800 metrin juoksu 26.7.1983
Tšekkoslovakiaa menestyksekkäällä urallaan edustanut Jarmila Kratochvílová pitää hallussaan yleisurheilun pitkäikäisintä maailmanennätystä. Kratochvílová nousi maailman huipulle varsin kypsällä iällä, kolmenkympin tienoilla.
Huippu osui vuoteen 1983, jolloin Kratochvílová juoksi Münchenissä 26. heinäkuuta käsittämättömän 800 metrin maailmanennätyksen 1.53,28. Uskomatonta on myös se, että piinaava kahden ratakierroksen matka oli ollut naiselle sivulaji, sillä hän oli keskittynyt 400 metriin. Münchenin 800 metrille tšekkiläinen olikin osallistunut omien sanojensa mukaan lähinnä harjoitusmielessä.
Se harjoitus meni niin sanotusti putkeen, eikä Kratochvílován ennätykselle ole uhkaajia näköpiirissä.
Vain kolme kertaa kukaan nainen on juossut alle sekunnin päähän hirmuajasta: Neuvostoliittoa edustanut Nadežda Olizarenko vuonna 1980 (1.53,43), Kenian Pamela Jelimo (1.54,01) vuonna 2008, ja Etelä-Afrikan Caster Semenya (1.54,24) vuonna 2018.
Olizarenkon Moskovassa tekemä olympiaennätys oli myös aiempi maailmanennätys, kunnes Kratochvílová pinkoi vieläkin vähän kovempaa.
Kuten arvata saattaa, oli Kratochvílová erinomainen juoksija myös 400 metrillä, mutta jäi tuolla matkalla samaan aikaan kilpailleen Marita Kochin varjoon. Tšekkiläisellä on ratakierrokselta maailmanmestaruus, jonka hän voitti Helsingin MM-kisoissa vuoden 1983 elokuussa. Kratochvílová saavutti tuplamestaruuden ja teki 400 metrillä uuden maailmanennätyksen ajalla 47,99, joka on edelleen kaikkien aikojen toiseksi paras aika.
***
Päivitys 14.4.2024:
Vaikka jutun alussa heitettiin ilmoille ajatus siitä, että nämä vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset olisivat ikuisia, niin väärässä olimme. Ja väärässä oli aika moni muukin.
Ennätykset on edelleen tehty rikottaviksi.
Yksi kaikkien aikojen vanhimmista ennätyksistä murskattiin huhtikuun 14. päivänä vuonna 2024 Oklahoman Ramonassa käydyssä kiekkokilpailussa, kun Liettuan Mykonas Alekna kiskaisi kiekon mittaan 74,35. Se oli 27 cm enemmän kuin entinen ennätys.
Miesten kiekonheiton maailmanennätystä on pidetty täysin lyömättömänä, sillä nykyheittäjien parhaimmisto on ollut parin metrin päässä kaikkien aikojen parhaasta tuloksesta.
Vaikka tämä lista käsittelee pitkäikäisimpiä ennätyksiä, niin päivitysten myötä jätämme kärkikymmeniköstä rikotut ennätykset tähän loppuun muistutukseksi siitä, että mikään ei ole mahdotonta.
Jürgen Schult – kiekonheitto 6.6.1986
Saksan demokraattista tasavaltaa ja myöhemmin Saksaa edustaneella kiekonheittäjä Jürgen Schultilla on hallussaan miesten osalta maailman vanhin yleisurheilun maailmanennätys. Kesäkuun 6. päivänä vuonna 1986 Itä-Saksan Neubrandenburgissa järjestetyissä kilpailuissa Schult rikkoi kiekonheiton aiemman maailmanennätyksen reilusti yli kahdella metrillä. Heitolle tuli mittaa 74,08 metriä ja se on edelleen omalla metriluvullaan – ylhäisessä yksinäisyydessä.
Tällä vuosituhannella ennätystä on kyllä hätyytelty ja muutaman metrin päähän on heittänyt useampikin urheilija – lähimmäksi vuonna 2000 Liettuan Virgilius Alekna 73,88 metrin mittaisella kaarella.
Vuonna 2011 Schultin maailmanennätyksestä tuli miesten yleisurheilussa historian pitkäikäisin ennätys. Aiemmin tuon tilaston ykkösenä oli ollut yhdysvaltalaisen Jesse Owensin toukokuussa 1935 tekemä pituushypyn maailmanennätys 8,13 metriä, joka säilyi rikkomattomana 25 vuotta ja 79 päivää.
Luonnollisesti olympiavoittaja ja maailmanmestari Schultin ennätys on tällä hetkellä sekä voimassa olevista että jo rikotuista miesten maailmanennätyksistä pitkäikäisin.
Ollessaan 40-vuotias Schult kilpaili vielä Sydneyn vuoden 2000 kesäolympialaisissa sijoittuen hienosti kahdeksanneksi.
Päivitys 7.7.2024:
Jatkamme ilomielin väärässä olemista! Ei ollut naisten korkeushypyn maailmanennätyskään ikuinen. Ei päässyt Stefka Kostadinovan 2,09 metrin korkuinen ennätys täyttämään 37 vuotta.
Heinäkuun 7. päivänä vuonna 2024 ukrainalainen Jaroslava Mahutših nosti Pariisin Timanttiliigassa naisten korkeushypyn maailmanennätyksen uudelle kymmenluvulle mittaan 210 cm. Se oli naiselle myös huikea henkilökohtaisen ulkoratojen ennätyksen parannus, sillä rima ylittyi 9 senttiä korkeammalta kuin aiemmin.
Samana iltana Mahutših oli jo rikkonut oman ennätyksensä hyppäämällä 207. Fiilis ja kunto olivat huipussaan, joten maailmanennätyskorkeus 210 ylittyi ensimmäisellä yrittämällä. Saa nähdä, mihin nainen kykenee Pariisin olympialaisissa, sillä kaupungista on ainakin nyt loistavat muistot! Ehkäpä se siivittää häntä jälleen uusiin korkeuksiin ja tällä kertaa oman maailmanennätyksensä rikkomiseen.
Tässä vielä historian havinaa ja tarina Kostadinovan vuosikymmeniä rikkomattomana pysyneestä maailmanennätyksestä.
Stefka Kostadinova – korkeushyppy 30.8.1987
On this day (30 Aug) in 1987 at the World Championships in Rome, Stefka Kostadinova on her second attempt cleared 2.09m to set the current women’s high jump world record. That jump added 1cm to her own world record set in Sofia in 1986. pic.twitter.com/gJ1TfPfcUA
— Nurmi1924 (@1924Nurmi) August 30, 2020
Vaikka bulgarialaisen korkeushyppääjän Stefka Kostadinovan maailmanennätys on ollut muutaman kerran vakavasti uhattuna, on 2,09 metriä edelleen sellainen korkeus, josta muut naiset eivät yli ole menneet.
Ennätyksensä hän teki elokuun 8. päivänä vuonna 1987 Roomassa järjestetyissä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa. Silloin hän rikkoi edellisenä kesänä itse tekemänsä maailmanennätyksen sentillä.
Kostadinova on olympiakultamitalisti (Atlanta 1996) ja moninkertainen arvokisavoittaja sekä sisä- että ulkoradoilta. Urheilijan taidoista kertoo jotain myös se, että hän hyppäsi urallaan 197 kertaa yli kahden metrin. Tasaisuus ja varmuus olivat omaa luokkaansa, minkä näkee nopealla silmäyksellä kaikkien aikojen tilastoja katsoessa: Kostadinovan nimi dominoi kärkipäätä.
Kroatialainen Blanka Vlasic hyppäsi elokuussa 2009 Zagrebissa järjestetyissä kisoissa tuloksen 208 cm tehden sekä oman että maansa ennätyksen. Samalla hän nousi kaikkien aikojen tilastoissa jaetulle kakkospaikalle (yhdessä Kostadinovan kanssa). Erinomaisesti sujuneen kisan innoittamana Vlasic päätti yrittää vielä maailmanennätystä – toistamiseen urallaan – nostaen riman 2,10 metriin, mutta ennätys jäi jälleen rikkomatta.
Lue myös:
Uusia leluja tulee ja menee, mutta Legot pitävät pintansa vuodesta toiseen. Listafriikki esittelee nyt 10 upeaa Lego-rakennelmaa, jotka hämmästyttävät monella eri tavalla.
Siitä lähtien, kun ensimmäiset Legot myytiin vuonna 1949, ovat nämä toisiinsa liitettävät, värikkäät palikat kiehtoneet niin lapsia kuin aikuisia. Legoilla rakentaessa rajana on vain oma mielikuvitus ja jokainen voi vapauttaa luovuutensa täyteen loistoonsa.
Tällä listalla nähtävät Lego-rakennelmat ovat hieman eri luokkaa kuin mitä marketeista ostettavista valmiista paketeista rakennetaan, mutta toisaalta: Jos palikoita vain on tarpeeksi, niin periaatteessa kuka tahansa voi tehdä Legoista mitä tahansa! Siksi ne varmasti ovat säilyttäneet paikkansa suosikkileluina jo yli 70-vuoden ajan!
Ihka oikea, ajettava Lego-auto
Aidon kokoisia Lego-autoja on maailmalla tehty useita. Siinä ei siis sinänsä ole mitään ainutlaatuista, vaikka tietenkin ne kaikki näyttävät mielettömän hienoilta. On Hondaa, Volvoa, Toyotaa, Chevroletin lava-autoa, Ferrarin F1-autoa ja jopa Teslaa. Niitä on esitelty Legon puistoissa ja kauppojen edustoilla sekä automerkkien omissa liikkeissä ja näyttelyissä.
Mutta sitten on Legoista rakennettu Bugatti Chiron. Ajettava Bugatti Chiron.
Yli miljoonasta Lego Technic -sarjan osasta rakennettu Bugatti valmistui Legon tehtaalla Tšekin Kladnossa; samassa paikassa kuin jo aiemmin listalla mainittu X-Wing-hävittäjä. Noin 1500 kilon Lego-auton kokoamisessa ei käytetty tippaakaan liimaa, koska eihän Legoja niin liitetä yhteen. Lego-Bugatin moottorissa oli 2304 kappaletta Legon Power Functions -moottoreita, 4032 Lego Technic -hammasratasta ja 2016 Lego Technic -ristiakselia.
Tietenkään Lego-Bugatti ei ole sataprosenttisesti Legoista koottu, sillä siinä on käytetty metallista runkoa, jotta ajaminen olisi mahdollista. Lisäksi sen toimimiseen tarvittiin muutama paristo, ja koko komeus istuu Bugatin renkaiden päällä. Mutta muun muassa ratti, toimiva nopeusmittari, avautuvat ja sulkeutuvat ovet sekä liikkuva takaspoileri ovat kaikki Lego Technic -palikoista koottuja.
Kuukausien kehitys- ja rakennustyön jälkeen auto kuljetettiin Ehra Lessienin testiradalle Saksaan, jossa myös sitä aitoa Bugatti Chironia on testattu. Ratin taakse viralliselle koeajolle valikoitui Bugatin oma testaaja, ammattikuski ja Le Mansin 24 tunnin ajon entinen voittaja Andy Wallace.
Wallacelle Lego-auton vauhti oli tietenkin lastenleikkiä, mutta varmasti hänkään ei kokeneena kuskina osannut odottaa leluauton (koska sitähän se on) kiitävän radalla jopa 30 kilometrin tuntivauhtia.
Maailman korkein Lego-torni
Ensimmäinen asia, mitä ihmislapsi rupeaa Legoilla tekemään, on tornin rakentaminen. Paloja kasataan päällekkäin ja sitten jossain vaiheessa torni kaatuu tai se kaadetaan; mikä on yleensä koko leikin kohokohta.
Mutta mitä, jos Lego-tornia ei kaadettaisikaan, vaan rakentamista vain jatkettaisiin? Mihin asti torni yltäisi? Tuorein vastaus tähän kysymykseen tulee Tel Avivista, Israelista, jossa vuonna 2017 kasattiin maailman korkein Lego-torni. Sen rakentamiseen käytettiin noin puoli miljoonaa Lego-palikkaa, joilla saatiin aikaan huima 35,85 metriä korkea torni. Se peittosi aiemman, pari vuotta vanhan ennätyksen lähes metrillä.
Tämä ennätyksellinen Lego-rakennelma kasattiin nosturia apuna käyttäen ja pystyssä sitä pitivät kaapelit. Toisin kuin monet aiemmat maailman korkeimman Lego-tornin tittelin saaneet projektit ei tämä suoritus ollut Legon sponsoroima. Sadat tuhannet Lego-palikat saatiin lahjoituksina yksityishenkilöiltä, paikallisilta yrityksiltä ja hallinnolta.
Omer Toweriksi kutsuttu torni nimettiin vuonna 2014 syöpään menehtyneen Omer Savagin mukaan. Kahdeksanvuotias Savag rakasti Legoja ja rakensi niillä myös sairastaessaan.
Aidon kokoinen X-Wing-hävittäjä
Noin kuudellakymmenellä eurolla sai aikoinaan ostettua vajaat viisisataa palaa sisältävän X-Wing-hävittäjän, joka oli tietenkin kaikille Tähtien sota -elokuvia ja Legoja fanittavilla unelmien täyttymys. Mutta nyt mennäänkin Lego-rakennelmaan, jonka kyydissä voi oikeasti kuvitella astuvansa Luke Skywalkerin saappaisiin.
Yhdysvaltojen Kaliforniassa sijaitsevaan Legolandiin haluttiin vuonna 2013 täysikokoinen X-Wing-hävittäjä, jota rakentamaan palkattiin yhtiön Lego-insinöörien lisäksi innokkaita Lego-harrastajia – monet heistä myös Tähtien sota -fanaatikkoja. Mikä unelmatyö! Mallia Lego-hävittäjään otettiin pienoismallista; siis juuri siitä kaikille saatavilla olevasta.
Koko vain ”hieman” kasvoi, sillä aidon kokoinen malli oli reilut kolme metriä korkea, 13 metriä pitkä ja sen siipien kärkiväli hipoi 13,5 metriä. Eikä sitä yhden viikonlopun aikana kasattu, vaan neljän kuukauden aikana 32 työntekijää käyttivät rakentamiseen yli 17 000 työtuntia.
Yli 20 000 kiloa painavaan X-Wing-hävittäjään upposi Lego-palikoita järisyttävät 5 335 200 kappaletta.
Vaikka aidon kokoinen malli jäljitteli pienoismallia muuten pilkuntarkasti, oli siihen lisätty pientä maustetta: sen palikkaiset suihkumoottorit pärisivät ja hehkuivat kuten elokuvan X-Wing-hävittäjässä.
Tämä upea Lego-rakennelma oli Legolandissa näytteillä vuoden 2013 loppuun, minkä jälkeen se purettiin ja palikoilla rakennettiin jotain uutta päätä huimaavaa.
Pizzatehdas
Iouri ja Michael Petoukhov, isä ja poika, ovat intohimoisia Legoilla rakentajia ja jakavat kunnianhimoisia projektejaan netissä muiden nähtäväksi. He ovat rakentaneet muun muassa paalaimen ja lumiauran, jotka ovat olleet täysin toimivia, mutta toki vain pienikokoisia.
Vuonna 2020 heidän YouTube-kanavansa, The Brick Wall, täytti viisi vuotta. Merkkipaalua juhlistaakseen Petoukhovit halusivat yhdistää kaksi rakkauttaan, Legot ja pizzan, joten he rakensivat pizzatehtaan, tai paremminkin linjaston.
Linjasto kuljettaa pizzapohjaa laitteessa, joka levittää kastikkeen ja ripottelee valitut täytteet. Lego-rakennelma ei kuitenkaan paista pizzaa, sillä palikathan ovat muovia, joten niille ei paistolämpötilassa kävisi hyvin. Mutta kun pizza on valmistunut uunissa, laitetaan se takaisin linjastolle, jossa se leikataan syötäväksi sopiviin viipaleisiin.
Onko tämä pizzatehdas sitten käytännöllinen? Ei tosiaankaan, mutta siksi Petoukhovit eivät Legoilla rakentelekaan. Pizzatehdas oli hauska ja haastava projekti, jonka jälkeen toki odotti ankea palikoiden peseminen.
Aidon kokoinen ja toimiva talo
Englantilainen tv-juontaja James May tunnetaan ehkä parhaiten Top Gear -ohjelmasta, jossa hän oli mukana vuoteen 2015 saakka. Mayn tiedetään olevan autointoilija, mutta monelle voi tulla yllätyksenä, miten suuri Lego-fani hän on. Aidon Lego-talon rakentaminen oli ollut Mayn haave jo pikkupojasta lähtien, ja vuonna 2009 tuo unelma vihdoin toteutui.
Kaksikerroksisella Lego-talolla oli korkeutta kuusi metriä ja se oli rakennettu 3,3 miljoonasta Lego-palikasta. Yksin May ei tokikaan taloa rakentanut, vaan suunnittelussa ja toteutuksessa oli mukana tuhansia apulaisia ystävistä faneihin. Vaikka talo näytti ulospäin vain jättimäiseltä ja värikkäältä Legoista rakennetulta kuutiolta, oli Denbies-viinitilan maille Surreyyn nousseen kiinteistön yksityiskohtiin todella satsattu.
Talo oli periaatteessa täysin asumiskelpoinen, mutta siinä ei ollut vedenpitävää kattoa tai lämmitystä. Toki jossain kuivassa ja lämpöisessä ilmastossa – ei siis Isossa-Britanniassa – asuminen olisi voinutkin onnistua, sillä talossa oli esimerkiksi täysin toimiva kylpyhuone. Putkityöt oli tehty asianmukaisesti: hanoista ja suihkusta tuli vettä ja wc-pönttö huuhtoi. Sänky ei ehkä ollut kaikkein pehmeimmästä päästä, mutta väliäkös tuolla.
Lego-talon tarina ei kuitenkaan päättynyt onnellisesti, sillä maanomistaja määräsi sen purettavaksi. Se nimittäin häiritsi viinirypäleiden korjuuta. Lego-yhtiökään ei ollut halukas auttamaan, sillä talon hajottaminen kuljetettaviksi paloiksi ja uudelleen rakentaminen Legoland-puistoon olisi maksanut liikaa. Niinpä May joutui raskain sydämin purkaa toteutuneen lapsuuden haaveensa vielä rakennusvuoden aikana.
Tulevaisuuden Japani?
Vuonna 2012 Lego halusi juhlistaa näyttävällä tavalla 50-vuotista historiaansa Japanin markkinoilla. Build-up Japan -projektissa Lego järjesti Japanin eri kaupungeissa kuusi työpajaa, joissa yhteensä 5000 koululaista sai osallistua tulevaisuuden Japanin rakentamiseen.
Installaatiossa käytettiin lähes pelkästään norsunluunvärisiä Lego-palikoita, joilla rakennettiin futuristinen kuvaus siitä, miltä Japani voisi tulevaisuudessa näyttää.
Lapset saivat käyttää mielikuvitustaan ja luoda sellaisia kaupunkeja kuin halusivat. Tarkoitus ei ollut pitää maata mittakaavassa eikä sen pinnanmuotoja todellisina, vaikka ääriviivoiltaan rakennelma oli suora kopio Japanista. Kun nuoret osallistujat saivat vapaat kädet, täyttyi lähes 25 metrin mittainen Japani pilvenpiirtäjistä, mutta mukaan mahtui myös puistoja ja muita rauhallisia viheralueita.
Noin 1,8 miljoonasta palikasta rakennettu Japani on yksinkertaisesti kaunis ja harmoninen kokonaisuus.
Allianz Arena
Saksan Legoland sijaitsee Günzburgissa, lähellä Müncheniä, joten on vain ja ainoastaan sopivaa, että siellä on pienoismalli jalkapalloseura Bayern Münchenin kotistadionista.
Legolandin Allianz Arena on rakennettu yli miljoonasta Lego-palikasta alkuperäisen ja oikean rakennussuunnitelman mukaisesti. Haasteita pienoismallin rakentamisessa aiheutti erityisesti stadionin kaareva muoto, mutta mitäpä ei Lego-palikoilla pystyisi luomaan.
Metrin korkuinen pienoismalli on pinta-alaltaan 5 × 4,5 metriä ja painaa 1500 kiloa. Parkkipaikan löytäminen missä tahansa urheilutapahtumassa on usein tuskallista, mutta Legolandin Allianz Arenalla tämäkin on otettu huomioon: stadionin yhteydessä on parkkihalli autoilijoille. Lego-autoilijoille.
Koska olemassa ei ollut sopivia Lego-palikoita, joilla valaistu katsomo olisi saatu jäljittelemään esikuvana toimivan stadionin puna-sini-valkoista valoshow’ta, päätettiin Legolla valmistaa läpinäkyviä palikoita juuri tätä projektia varten. Viisituhatta LED-lamppua valaisevat stadionin luoden suurta Lego-urheilujuhlan tuntua.
Ehkä kaikkein häkellyttävin yksityiskohta ovat katsojat. Stadionilla on noin 30 000 Lego-ukkoa, joiden ulkonäköön myös Legolandissa vierailleet ovat päässeet vaikuttamaan suunnittelemalla katsomoon mini-faneja.
Merihirviö
Walt Disney World, Orlandossa, Yhdysvalloissa, on lomakeskus täynnä näkemistä ja tekemistä. Vuonna 1997 teemapuiston yhteyteen rakennettiin LEGO Imagination Center eli kaikkea mahdollista ja mahdotonta Legoista. Legon omaan teemapuistoon vierailijat toivottaa tervetulleeksi Brickley, Buena Vista -lammessa asuva merihirviö. Brickley, joka voisi suomeksi olla vaikkapa Palikkainen, on tehty 170 000 Lego-palikasta ja se on reilun yhdeksän metrin mittainen.
Vaikka Walt Disney Worldin Lego-keskukseen on yli 20 vuoden aikana rakennettu monenlaisia mestariteoksia, kuten Lumikki ja seitsemän kääpiötä tai 3,5-metrinen Tyrannosaurus rex, on vedestä nouseva Brickley kestosuosikki.
Taidetta Legoilla ja varjoilla
Vaikka Chicagossa majaansa pitävän yhdysvaltalaisen John V. Munteanin Lego-rakennelmat häviävät koossa ja palikoiden määrässä muille tämän listan luomuksille, niin ainutlaatuisuudessaan ne ovat kärkisijoilla.
Munteanin teokset leikittelevät perspektiivillä, valolla ja varjolla, ja hän on käyttänyt töissään monia erilaisia materiaaleja. Miksi ei siis myös Legoja!? Rakennelmat näyttävät epämääräiseltä kasalta värikkäitä Lego-palikoita, mutta kun valo heijastetaan pimeässä huoneessa niiden läpi, muodostuu seinälle mykistävän yksityiskohtaisia ja siroja kuvioita. Onko tämä taidetta vai taikuutta? Vai sekä että?
Enimmillään Muntean käyttää Lego-teoksiinsa hieman reilua 40 000 palasta, mutta määrä tietenkin vaihtelee työstä riippuen. Joistakin rakennelmista ilmestyy kääntelemällä jopa useita erilaisia varjokuvia.
Maailman suurin Lego-rakennelma
Noin 13 metriä korkea pienoismalli Lontoon kuuluisasta läppäsillasta, Tower Bridgestä, on palikoiden määrässä mitattuna maailman suurin Lego-rakennelma. Legoista valmistettu Tower Bridge rakennettiin osaksi brittiläisen Land Rover -automerkin New Discovery -katumaasturin julkistamistilaisuutta syyskuussa 2016.
Noin vuosi ennen h-hetkeä Land Roverilta otettiin yhteyttä Bright Bricks -yhtiöön, joka on erikoistunut rakentamaan kaikenlaista – suurta ja pientä – lelupalikoista. Land Rover ja Bright Bricks lyöttäytyivät yhteistyöhön Legon kanssa ja ryhtyivät suunnittelemaan ennätysyritystä.
Kymmeniä tuhansia työtunteja ja 5 805 846 Lego-palikkaa myöhemmin kova työ palkittiin, kun Guinnes World Records -palkitsi Tower Bridgen maailman suurimpana Lego-rakennelmana (palikoiden määrässä mitattuna). Edellinen ennätys lyötiin hieman reilulla 470 000 palikalla.
Lego-palikoiden määrää on hankala ymmärtää, mutta jos nuo vajaat kuusi miljoonaa osaa laitettaisiin perätysten, olisi jono 320 kilometrin mittainen.
Lue myös:
Viihde
Teräsmies ei alunperin lentänyt, vaan hyppi – 10 yllättävää faktaa tunnetuista sarjakuvahahmoista
Nykyään monet tuntevat sarjakuvahahmot vain elokuvista. Niillä on kuitenkin paperisilla sivuilla vuosikymmenten historia, johon kuuluu hyvinkin yllättäviä vaiheita.
Miten hahmot ovat syntyneet ja minkälainen on ollut niiden kehityskaari? Monet sarjakuvahahmot ovat suunnitteluvaiheessa, ja jopa ensimmäisissä esiintymisissään lehtien sivuilla, olleet hyvin erilaisia kuin nykyään. Olisihan se kummallista, jos Wolverine olisikin Badger tai Teräsmies ei osaisi lentää!
Listafriikki keräsi nyt 10 yllättävää faktaa kaikkien tuntemista sarjakuvahahmoista. Onko sinun suosikkisi listalla?
Teräsmies ei ole aina lentänyt
Kun Teräsmies ensimmäisen kerran vuonna 1938 esiintyi DC Comics -kustantamon sarjakuvissa, puuttui häneltä ehkä se kaikkein tunnetuin ja merkittävin ominaisuus: Teräsmies ei nimittäin osannut lentää.
Hänellä toki oli hurjasti voimaa, joten hän pystyi ponkaisemaan itsensä korkeaan hyppyyn ja loikkimaan kerrostalon katolta toiselle. Jossain vaiheessa Teräsmiehenkin kuitenkin oli laskeuduttava.
Pian sarjakuvissa ilmestymisensä jälkeen Teräsmies pääsi valkokankaalle, Fleischer Studios -yhtiön (myöh. Famous Studios) vuonna 1941 tuottamissa lyhytanimaatioissa. Piirtäjille tuotti kuitenkin hankaluuksia saada Teräsmiehen hyppy eli jalkojen koukistaminen ja ponnistus näyttämään sulavalta animoituna. DC Comics -kustantamolta pyydettiin lupa laittaa Teräsmies lentoon, ettei hän näyttäisi typerältä, ja näin yksi tunnetuimmista supersankareista oli saanut ”siipensä”. Sen jälkeen Teräsmies alkoi lentää myös sarjakuvissa.
Hulk ei ollut alunperin vihreä
Stan Lee oli Marvel Comics -kustantamon pitkäaikainen kirjoittaja, joka oli mukana luomassa lukuisia rakastettuja sarjakuvahahmoja, muun muassa Ihmeneloset (Fantastic Four), Kapteeni Amerikka, Thor ja alkuperäinen Ryhmä-X (X-Men).
Yksi Leen luomuksista on Hulk. Ja mitä meille tulee Hulkista mieleen? Se on iso, vihreä ja vihainen. Näin ei kuitenkaan alunperin ollut.
Lee halusi Hulkin olevan harmaa, vaikka sarjakuvien värittäjä Stan Goldberg arveli sen tuottavan ongelmia painoprosessissa. Lee pysyi vankkumattomana päätöksessään, mutta kuten Goldberg oli arvannut, väri ei toiminut alkuunkaan: harmaan eri sävyt vaihtelivat läpi sarjakuvan ja jossain ruuduissa Hulk näytti jopa vihreältä.
Ellei Ihmenelosten Möykky olisi jo ollut oranssi, olisi se sopinut tekijöiden mukaan loistavasti Hulkille, mutta lopulta päädyttiin vihreään eikä se varmaan ketään ole kaduttanut!
Sarjakuvahahmo, jota vihataan ja rakastetaan
Rautamies (Iron Man) esiteltiin sarjakuvissa ensimmäisen kerran vuonna 1963. Ensiesiintyminen tapahtui pian Kuuban ohjuskriisin jälkeen ja hahmon luomisaikaan kylmä sota oli kuumimmillaan – tai tässä kohtaa kai kylmimmillään.
Sarjakuvien lukijoista suurin osa oli nuoria, jotka vihasivat sotaa enemmän kuin mitään muuta. Stan Lee halusi luoda itselleen ylitsepääsemättömältä vaikuttavan haasteen: hän päätti tehdä sarjakuvahahmon, joka lähtökohtaisesti edusti kaikkea sitä, mitä lukijat inhosivat, ja saada heidät lopulta väkisin pitämään siitä. Näin syntyi Rautamies eli Tony Stark: Rikas yritysjohtaja ja aseiden valmistaja, joka toimittaa aseistusta myös armeijalle.
Lee ei turhaan lukeudu sarjakuvamaailman suuruuksiin, sillä niin kuin tiedämme, Rautamiehestä tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista hahmoista.
Wolverine oli melkein Badger
Nyt täytyy ensin tehdä selväksi, mitä eläimiä nämä ovat. Wolverine on suomeksi ahma ja badger on mäyrä. Suomen kielellä kumpikaan nimi ei ole kovin iskevä supersankarille.
Wolverine esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1974, Vihreä Mies Hulk -lehdessä, ja myöhemmin se liitettiin osaksi uutta, monikansallista Ryhmä-X:ää. Marvelin silloinen päätoimittaja Roy Thomas oli pyytänyt kirjoittaja Len Weinia luomaan kanadalaisen hahmon, koska yhdysvaltalainen sarjakuvajätti oli juuri raivaamassa tietään pohjoisnaapurin markkinoille.
Koska eläimiin pohjautuvat hahmot olivat olleet suosittuja, kehitti Wein kaksi vaihtoehtoa, Wolverinen ja Badgerin, perustuen kahteen Kanadassa tavattavaan villieläimeen. Päätoimittaja Thomas valitsi lopulta ensimmäisen, koska sen nimi toi mieleen suden (engl. wolf). Tarinan mukaan Wolverine eli James Howlett (myöhemmin Logan) syntyi ja kasvoi Albertan provinssin pohjoisosissa, vaikka sarjakuvahahmoa tehtäessä Quebecissa syntyikin kansanliike sen luomisesta ranskankieliseksi.
Onhan The Wolverine valovuosia parempi nimi kuin Le Badger.
Liian pelottava sarjakuviin
Araknofobia eli sairaalloinen hämähäkkipelko oli lähes estää Hämähäkkimiehen synnynn. (Oudoimpia fobioita esittelevän listan voit käydä lukemassa tämän linkin kautta). Hämähäkit ovat niin yleinen kauhua aiheuttava asia, että kun Stan Lee kertoi Hämis-ideastaan Marvelin päätoimittajalle Martin Goodmanille, torppasi tämä hahmon välittömästi. Ihmiset eivät pidä hämähäkeistä, joten kaikki tulisivat inhoamaan hahmoa.
Hämähäkkimies oli Goodmanin mielestä muutenkin surkea idea, koska Peter Parker oli liian tavallinen: epävarma teini, jolla oli ongelmia tyttöjen kanssa. Goodmanin mielestä Lee oli pähkähullu, mutta ilmeisesti tämän työ Marvelilla oli ollut tarpeeksi vakuuttavaa ja Hämähäkkimies heitti seittinsä sarjakuvamaailmaan. Tässä kohtaa ehkä sallitte puhkikuluneen lausahduksen: ”Ja loppu on historiaa”.
Clark Kent vs Teräsmies
Miten kukaan ei tunnista Clark Kentiä!? ”Silmälasit vain päähän niin olet muka niin erinäköinen”. Se ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä ja siitä on ihan tutkittua tietoakin.
Vertaillaanpa näitä saman henkilön kahta versiota.
Ne lasit ovat nimittäin hieman sävytetyt, jolloin miehen silmien väri muuttuu. Hiukset Clark Kent on tietysti kammannut taakse, ettei Teräsmiehen kuuluisa kiehkura putoa otsalle.
Clark Kent on 10 cm lyhyempi kuin Teräsmies ja hänen ruumiinrakenteensa on erilainen; ei missään nimessä lihaksikas ja niin harteikas kuin Teräsmiehellä. Tämän muutoksen mies saa aikaan laittamalla selkänsä kaarelle ja luuhistumalla surkeaan ryhtiin. Liian suuret vaatteet viimeistelevät kokonaisuuden.
Suuri ero on myös käytöksessä. Clark Kent puhuu korkeammalla äänellä kuin Teräsmies ja on lisäksi kömpelö.
Meidän on tietenki helppo arvostella Daily Planet -lehtitoimituksen työntekijöitä, mutta edellä mainittujen erojen, ja Clark Kentin sisäänpäin kääntyneen persoonan takia, kukaan ei ikipäivänä lähtisi edes miettimään voisiko hän olla supervoimia omaava Teräsmies.
Venom oli alunperin nainen
Venom on toimittaja Eddie Brockin ja elävän puvun symbiootti. Sekä Brock että puku olivat katkeria Hämähäkkimiehelle ja Venom onkin yksi tämän arkkivihollisista.
Venomin luoja David Michelinie on kertonut, että oli kirjoittanut sarjakuvahahmon alunperin naiseksi. Syntytarina oli synkkä:
Naisen synnytys oli alkanut ja hän oli miehensä kanssa kadun varressa odottamassa taksia sairaalaan. Kun mies viittilöi taksille, herpaantui kuskin keskittyminen, kun hän jumittui tuijottamaan lähellä käynnissä ollutta Hämähäkkimiehen taistelua. Kuski osui epähuomiossa pariskuntaan sillä seurauksella, että sekä mies että syntymätön lapsi menehtyivät törmäyksessä. Nainen syytti tapahtumasta Hämähäkkimiestä ja kostonhalu houkutteli symbioosipuvun liittymään naisen kanssa yhteen.
Michelinien idea kuitenkin hylättiin, mutta ei sen takia, että se olisi ollut liian synkkä. Hämähäkkimies-lehden toimituksessa ajateltiin, ettei naishahmo olisi uskottava vastus Hämikselle.
Deadpool tietää olevansa sarjakuvahahmo
Vuonna 1991 ensiesiintymisensä sarjakuvissa tehnyt Deadpool on todellinen antisankari. Kun Fabian Nicieza ja Rob Liefeld loivat Deadpoolin, oli tämä aluksi pahis.
Deadpool pystyy regeneroimaan itsensä mistä tahansa tuhosta, mutta tämä ominaisuus vaikuttaa myös hänen aivosoluihinsa. Siksi hän ei muista entistä elämäänsä, joten hahmon taustatarina vaihtelee, eikä ole ihan varmaa, onko hänen nimensä oikeasti Wade Wilson. Deadpool käy itsensä kanssa usein koomisia keskusteluja ja on monesti psykoottisessa tilassa.
Yksi tämän sarjakuvahahmon silmiinpistävimpiä ominaisuuksia on sen huumori ja sarkastisuus sekä neljännen seinän rikkominen. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että hahmo tietää olevansa fiktiivinen ja tuo sen myös lukijalle tai katsojalle selväksi. Hän voi esimerkiksi kehottaa lukijaa ”kääntämään se helvetin sivu” tai puhuu jostain aiemmasta tilanteesta ja kertoo minkä numeroisessa lehdessä ja miltä sivulta sen voi löytää.
Jokerin piti kuolla heti
Minkälainen maailma olisi, jos yksi suurimmista pahiksista olisi jäänyt yhden esiintymisen ihmeeksi?
Niin oli käydä Jokerille. Kun Batman sai DC Comicsilla oman julkaisunsa, oli Jokeri mukana aivan ensimmäisestä numerosta alkaen keväällä 1940. Sankarin ja pahiksen luojat Bob Kane ja Bill Finger olivat suunnitelleet ja kirjoittaneet tarinan niin, että Jokeri kuolisi lopullisesti ensiesiintymisensä jälkeen. Päätoimittaja Whitney Ellsworth oli kuitenkin sitä mieltä, että hahmo oli aivan liian mahtava tapettavaksi, joten ylemmän tahon päätöksellä Jokeri sai jatkaa saagaansa.
Jokeri onkin yli 80-vuotisen historiansa aikana ehtinyt touhuta vaikka mitä; onpa hän toiminut muun muassa Iranin YK-suurlähettiläänä. Ja kuinka moni sarjakuvahahmo, vieläpä pahis, on voittanut kaksi Oscar-palkintoa?
Michael Jackson Hämähäkkimiehenä?
Michael Jackson oli suuri sarjakuvien ystävä. Kun popin kuningas vielä 1990-luvun alussa ratsasti uransa aallonharjalla, oli hänellä suuri unelma esittää valkokankaalla jotain ihailemaansa sarjakuvahahmoa. Neverland-tilallaan Jacksonilla oli Batman, Teräsmies ja Hämähäkkimies -patsaat, joista viimeinen oli hänen ehdoton suosikkinsa.
Jackson ajatteli, että jos hän omistaa Hämähäkkimiehen eli koko Marvel-konsernin, voisi hän helpommin päästä esittämään hahmoa elokuvassa. Jackson lähestyi Marvelia ostoaikeissa, mutta keskinäiseen sopimukseen ei koskaan päästy, vaikka uskomattomaan menestykseen noussut kustantamo oli 30 vuotta sitten pahoissa talousvaikeuksissa.
Hämis ei kuitenkaan ole ainut sarjakuvahahmo, jota Jackson olisi halunnut esittää. X-Men -elokuvan käsikirjoittaja David Hayter on kertonut, että Jackson oli ollut koe-esiintymisessä Professorin X:n rooliin. Pesti meni kuitenkin Patrick Stewartille. Mainittakoon vielä, että samoissa koe-esiintymisissä Stormiksi olivat pyrkimässä sekä Janet Jackson että Mariah Carey, jotka jäivät roolijaossa Halle Berryn taakse.
Lue myös:
Disneyn piirretyt ihastuttavat kaikenikäisiä vuodesta toiseen, eivätkä vuosikymmeniäkään vanhat animaatioelokuvat menetä suosiotaan. Koetko sinä olevasi todellinen Disney-fani? Tällä listalla saattaa olla siitäkin huolimatta järisyttäviä ylläreitä!
Listafriikki on kirjoittanut näin ennenkin: ”Varoitus! Lista ei sovi herkimmille.”. Se pätee tälläkin kertaa. Tämä Disneyn piirretyt -lista ei shokeeraa väkivallalla tai traagisilla ihmiskohtaloilla, mutta muutama kohta voi saada kyseisten animaatioiden fanit pohtimaan, onko missään enää mitään järkeä.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi häkellyttävää Disney-faktaa voit lukea tästä:
Disneyn piirretyt: 10 häkellyttävää faktaa rakastetuista animaatioelokuvista – osa 1
Limenvihreä on merkki pahuudesta
Lähes jokaisessa Disneyn piirretyssä pahiksen voi bongata limenvihreästä väristä. Ei siis niin, että kyseinen hahmo olisi kokonaan vihreä, mutta jotain sen sävyistä on usein nähtävillä.
Vaikka vihreä yhdistetään usein luontoon ja muun muassa rauhallisuuteen, on sillä lisäksi negatiivisia merkityksiä. Olla vihreänä kateudesta -sanonta on siitä hyvä esimerkki, ja värillä voidaan kuvata myös ahneutta ja sairautta. Niinpä Disneyn animaattorit ovat omaksuneet juuri tietyn sävyisen vihreän pahiksille.
Lumikin paha äitipuoli, Prinsessa Ruususen Pahatar, Leijonakuninkaan Scar, Tähkäpäätä vankina pitävä Gothel, merinoita Ursula – esimerkiksi näiden kaikkien kohdalla limenvihreä esiintyy pahuuden merkkinä. Vähemmän selvä viittaus hahmon pahuuteen nähdään Tuhkimossa, jossa ilkeällä äitipuolella Lady Tremainelle on pistävän vihreät silmät. Samoin kuin on muuten myös hänen kissallaan Luciferilla, jonka nimi toki kertoo jo kaiken oleellisen.
Tuleeko mieleesi muita pahiksia, joihin Disneyn animaattorit ovat yhdistäneen limenvihreän? Vihje: niitä on paljon!
Viidakkokirjan korppikotkat oli tehty perustuen Beatlesiin
Sherman Brothers, yhdysvaltalainen lauluntekijäduo, joka tunnetaan erityisesti musikaalien säveltämisestä, teki suurelta osin Viidakkokirjan musiikin. Yksi näistä kappaleista on Ystävyys (alkup. That’s What Friends Are For), jonka elokuvassa laulaa neljä korppikotkaa.
Kyseiset hahmot puhuvat elokuvassa englantia hienoisella Liverpoolin aksentilla ja niillä on korppikotkiksi huomattavan pitkät hiukset. Näihin ominaisuuksiin oli erittäin hyvä syy, sillä Robert ja Richard Sherman olivat suunnitelleet laulun esittäjäksi ei enempää eikä vähempää kuin Beatlesin. Koko hahmot siis suunniteltiin täysin perustuen kyseiseen yhtyeeseen.
Shermanit olivat jopa tehneet kappaleesta toisen version, joka oli tyyliltään rokahtava ja sopisi siten paremmin brittibändin esitettäväksi. Homma kuitenkin kariutui ja monet uskoivat sen johtuneen aikatauluongelmista. Richard Sherman on kuitenkin myöhemmin paljastanut, että syypää oli tuolloin lankoja käsissään pitänyt John Lennon. Lennon oli ilmoittanut, että ei missään nimessä halua olla mukana animaatioelokuvassa ja käski manageri Brian Epsteinia välittämään Disneylle viestin: nämä voisivat palkata hommaan vaikka Elvis Presleyn.
Hirviön suunnittelu
Kun animaattori Glen Keanea pyydettiin vuonna 1987 suunnittelemaan toinen päähahmoista Kaunotar ja Hirviö -elokuvaan, kohtasi hän yllättävän ongelman. Luulisi, että ammattipiirtäjä luonnostelisi pelottavan Hirviön käden käänteessä, mutta prosessi oli pitkä ja tuskallinen.
Keane oli pyöritellyt hahmoa mielessään ja asettanut sille kolme ehtoa: Hirviö ei saa näyttää avaruusoliolta, vaan sen täytyy olla uskottavasti maapallon asukki. Hirviössä täytyy olla tiettyä vetovoimaa, mutta samalla sen on oltava pelottava. Ja viimeisenä, yleisön on uskottava, että Belle voisi rakastua Hirviöön.
Keane teki lukemattomia versioita ja pyysi luonnoksia monilta muiltakin piirtäjiltä, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Toimiston seinät olivat täynnä kuvia erilaisista villieläimistä, mutta yksikään ei sytyttänyt. Puolen vuoden suunnittelun jälkeen Bruce Johnson, yksi elokuvan animaattoreista nosti kissan pöydälle ja kysyi Keanelta, miltä Hirviö tulee näyttämään. Epätoivoinen Keane ei osannut vastata, mutta otti paperin eteensä ja alkoi piirtämään. Silloin jokin klikkasi: hän alkoi yhdistellä eri eläimistä juuri niitä piirteitä, joista itse piti – ja niin syntyi valkokankaalla vuonna 1991 ensiesiintymisensä tehnyt Hirviö.
Sillä on leijonan harja, biisonin pää ja parta, gorillan kulmaluut, villisian syöksyhampaat, karhun keho, suden jalat ja häntä, sekä ihmisen silmät. Lukuisat hylätyt versiot eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä monet niistä otettiin mukaan elokuvaan: niitä voi nähdä Hirviön linnan kauhistuttavissa patsaissa ja kaiverruksissa.
Disneyn prinsessat
Disneyn piirretyt vilisevät prinsessoja ja kyseiset neidit ovat täysin oma käsitteensä. Virallisia prinsessoja on 13: Lumikki, Tuhkimo, Aurora, Ariel, Belle, Jasmine, Pocahontas, Mulan, Tiana, Tähkäpää, Merida, Vaiana ja Raya. Yhteistä kaikille prinsessoille on se, että heillä on jokaisella vähintään yksi eläinystävä. Juuri mikään muu ei näitä kaikkia yhdistäkään!
Syntyperäiset ja avioliiton kautta prinsessoiksi nousseet hahmot voi perinteisissä elokuvissa erottaa hauskasta yksityiskohdasta: syntyjään siniveriset prinsessat eivät käytä pitkiä hansikkaita iltapuvun kanssa. Toisin on Tuhkimon ja Bellen, sekä tuoreimpana tapauksena Tianan laita: heillä käsineet kuuluvat asuun. Nykyään prinsessojen ei onneksi tarvi haaveilla vain rakkaudesta ja uljaasta prinssistä, vaan he voivat olla vahvoja ja itsenäisiä nuoria naisia kuten Merida ja Vaiana. Eikä unelmien miehen löytämisessä tietenkään mitää väärää ole, mutta on ollut hyvin virkistävää nähdä, miten tuoreimmat Disneyn piirretyt saavat onnellisen lopun ilman romanttista rakkautta.
Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että Frozenin Elsa ja Anna eivät ole Walt Disney Companyn prinsessakonseptiin kuuluvia hahmoja. Siskokset oli alunperin tarkoitus liittää osaksi prinsessajoukkoa, mutta jälleen raha ratkaisi: Varsinkin Elsa osoittautui yhdeksi yhtiön historian suurimmista rahantekokoneista, joten hahmoja ei kannattanut liittää osaksi ryhmää.
Elsa kuuluu myös niiden modernien prinsessojen joukkoon, jotka pärjäävät oikein mainiosti ilman poikaystävää. Aiheesta kohistiin vuonna 2019 julkaistun Frozen II -elokuvan ympärillä, sillä monien fanien mielestä Elsan olisi pitänyt saada tyttöystävä. Nähtäväksi jää, kun Frozen III vuonna 2027 vihdoin julkaistaan, että päätyvätkö Elsa ja Hunajavarpu vielä yhteen.
Moana, Vaiana, Oceania
Jatketaan vielä hieman noilla prinsessoilla. Vaiana, alkuperäiseltä nimeltään Moana, on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva, joka kertoo polynesialaisella Motunui-saarella elävästä heimopäällikön tyttärestä.
Suuressa osassa maailmaa elokuvan sankari tunnetaan nimellä Moana. Euroopassa tilanne on kuitenkin toinen. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että hahmojen nimiä muutetaan ja käännetään eri kieliin paremmin istuviksi. Moanan kohdalla tilanne oli erityislaatuinen, sillä hahmo on elokuvan päähenkilö ja samalla elokuvan nimi.
Espanjassa ja monissa muissakin Euroopan maissa Moana oli jo valmiiksi rekisteröity tavaramerkki, joten sen käyttäminen samoilla markkinoilla oli laitonta. Monilla polynesialaisilla kielillä moana tarkoittaa merta ja vai tarkoittaa vettä, joten nimi päätettiin vaihtaa Vaianaksi.
Italiassa Moana sai kuitenkin täysin ainutlaatuisen nimen, nimittäin Oceania. On epäselvää, miksi Vaiana ei kelvannut Italian markkinoille, mutta kenenkään ei tarvitse ihmetellä Moana-nimen vaihtamista. Italiassa kyseinen nimi yhdistetään vahvasti vuonna 1994 menehtyneeseen kuuluisaan pornotähteen Moana Fozziin, joka käytti ammatissaan vain etunimeään.
Fozzi oli pornouransa lisäksi mukana politiikassa ja oli äänekäs seksuaalivähemmistöjen puolustaja. Hän on edelleen, lähes 30 vuotta kuolemansa jälkeen, rakastettu henkilö Italiassa eikä maahan ilmeisesti mahdu kuin yksi Moana. Disneyn elokuvan ja prinsessan nimen muuttamisella vältettiin myös kyseenalaisten kuvien ilmestyminen näytölle, kun lapset googlaavat suosikkihahmoaan.
Disneyn piirretyt: 10 häkellyttävää faktaa rakastetuista animaatioelokuvista – osa 1
Lue myös:
Disneyn piirretyt ihastuttavat kaikenikäisiä eivätkä vuosikymmeniäkään vanhat animaatioelokuvat menetä suosiotaan. Tässä tulee lista mielenkiintoisista faktoista, jotka saattavat yllättää kovimmatkin fanit.
Listafriikki on kirjoittanut näin ennenkin: ”Varoitus! Lista ei sovi herkimmille.”. Se pätee tälläkin kertaa. Tämä Disneyn piirretyt -lista ei shokeeraa väkivallalla tai traagisilla ihmiskohtaloilla, mutta muutama kohta voi saada kyseisten animaatioiden fanit pohtimaan, onko missään enää mitään järkeä.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi häkellyttävää Disney-faktaa voit lukea tästä:
Limenvihreä kertoo pahuudesta: 10 häkellyttävää faktaa Disneyn piirretyistä – osa 2
Animaatioiden uudelleen käyttäminen
Otetaan ensimmäisenä pois päiväjärjestyksestä se listan kohta, joka ainakin kirjoittajalle aiheutti suuren järkytyksen ja sai kyseenalaistamaan lähes kaiken elämässä.
Disney on vuosikymmenien aikana kierrättänyt useita animaatioita piirretystä toiseen! Syynä tähän on tietenkin ollut rahan säästäminen, sillä ennen nykyteknologiaa animaatioiden tekeminen oli äärimmäisen työlästä ja hintavaa. Siksi Disneyn piirretyt ovat täynnä samoja kohtauksia: osa on kopioitu ihan suoraan, toiset hahmoja muuttamalla.
Tuliko tämä täytenä yllätyksenä vai oletko pistänyt kierrätetyt animaatiot merkille piirrettyjä katsoessasi?
Leijonakuningas suututti hyeenatutkijat
Sehän on selvää, että hyeenat eivät esittäydy erityisen mairittelevassa valossa vuonna 1994 ilmestyneessä, legendaarisessa Leijonakuningas -elokuvassa. Pääpahis Scarin liittolaiset Shenzi, Banzai ja Ed ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä hahmoja.
Arvostetun UC Berkeley -yliopiston hyeenoihin perehtyneet eläintieteilijät Laurence Frank ja Stephen Glickman pääsivät tutustumaan animaattoreiden työhön suunnittelun alkuvaiheessa, sillä he olivat antaneet piirtäjille luvan tulla seuraamaan tarhattuja hyeenoja lähelle Berkeleyn kampusta.
Tutkijat esittivät vahvan pyynnön, lähes vaatimuksen, että hyeenat kuvattaisiin positiivisina hahmoina, sillä ne eivät varsinaisesti olleet ihmisten suosikkieläimiä. Siksi hyeenojen tutkimus- ja suojelutyölle oli hankala saada rahoitusta – leijonat, norsut ja leopardit olivat paljon houkuttelevampia ja mediaseksikkäämpiä kohteita.
Animaattorit kertoivat elokuvan juonen olevan jo lukkoon lyöty, mutta lupasivat hyeenakolmikon olevan lähinnä koominen joukko eikä vain puhtaasti paha. Ja kyllä, hyeenat tuovat elokuvaan komiikkaa, mutta Leijonakuninkaaseen perustuva mielikuva on aivoton raadonsyöjä. Todellisuudessa hyeenat kuuluvat leijonien kanssa samaan ekologiseen lokeroon eli ravintoketjun huipulle. Ne ovat huippuälykkäitä saalistajia, joiden laumassa on tarkka hierarkinen järjestelmä.
Frank yllytti kaikkia boikotoimaan Leijonakuningasta, sillä hän ei pitänyt piirroshahmoja todenmukaisina. Toisaalta kritiikki oli leikkimielistä, sillä vaikka ihmiset suhtautuivat hyeenoihin edelleen karsastaen, lisäsi elokuva huomattavasti kiinnostusta ja avasi myös hieman rahahanoja.
Nemoa etsimässä – Mitä oikeasti olisi tapahtunut äidin kuoleman jälkeen?
Vuonna 2003 ilmestyneen Nemoa etsimässä -elokuvan tarina alkaa, kun vuokkokala Nemo elää isänsä Marlinin kanssa Isolla valliriutalla Koillis-Australian rannikolla. Marlinin puoliso ja Nemon äiti Coral on joutunut barrakudan syömäksi ja samassa hyökkäyksessä tuo peto oli pistellyt poskeensa yhtä lukuun ottamatta kaikki jälkeläiset.
Vaikka elokuvassa on hienolla tavalla animoitu oikeita eläinlajeja ja koralliriutan luontoa muutenkin, on tarinassa merkittävä virhe.
Kaikki vuokkokalat syntyvät koiraina. Yhden merivuokon kanssa symbioosissa elää yleensä vain yksi naaras ja joukko koiraita. Naaras lisääntyy ainoastaan hierarkiassa korkeimmalla olevan suurimman koiraan kanssa ja pienemmät koirasvuokkokalat hännystelevät malttamattomina vieressä, odottaen vuoroaan. Jos naaras menehtyy (joutuu esimerkiksi barrakudan saaliiksi) vaihtaa suurin koiras sukupuoltaan ja alkaa lisääntymään järjestyksessä seuraavan koiraan kanssa.
Minkälainen siis olisi biologisesti todenmukainen Nemoa etsimässä? Ehkä osaat jo päätellä, mutta tehdään silti mielikuvaharjoitus!
Kun Coral-äiti on kuollut, ottaa Marlin-isä sen paikan ja vaihtaa sukupuolensa naaraaksi. Koska kyseiseen vuokkokalaparveen kuuluu enää kaksi jäsentä, nousee Nemo luonnollisesti lisääntyväksi koiraaksi, ja alkaa jatkaa sukua naaraaksi muuttuneen isänsä kanssa. Vähän harmittaa, että Disney jätti tällaisen tarinankaaren kokonaan pois!
Kiista Auroran mekon väristä päätyi elokuvaan
Kun Prinsessa Ruusunen -elokuvaa suunniteltiin, käytiin työryhmässä kiivasta kamppailua siitä, minkä värinen Auroran mekon pitäisi olla, kun hän vihdoin saa onnellisen loppunsa ja prinssinsä. Toisten mielestä puvun tuli olla ehdottomasti sininen ja toiset kannattivat kiivaasti vaaleanpunaista.
Jälkimmäisen mielipiteen haltijat pelkäsivät, että Aurora sekoitettaisiin Tuhkimoon. Ei tietenkään elokuvassa, vaan kaikessa oheistilpehöörissä.
Tekijöiden kiista mekon väristä päätettiin ottaa hauskalla tavalla mukaan elokuvaan, kun haltijakummit eivät pääse suunnittelussa yhteisymmärrykseen ja vaihtavat taikasauvoillaan prinsessan mekon väriä mieleisekseen. Kaikkein kovimmat Prinsessa Ruusunen -fanit ovat tutkineet elokuvan tarkalla silmällä läpi ja tulleet siihen tulokseen, että mekko on sininen suurimman osan ajasta; Auroran yllä iltapuku on vaaleanpunainen vain 6,5 sekuntia. Nämä todella ovat elämää suurempia kysymyksiä!
Vaikka tämän hyvin tieteellisen tutkimuksen perusteella voitaneen sanoa, että mekko oli oikeasti sininen, ovat huvipuistojen Ruususet sekä Disneyn prinsessa -konseptin Aurorat esimerkiksi nukkeina tai kirjoissa pukeutuneet aina pinkkiin.
Kaunotar ja Kulkuri olivat jäädä ilman legendaarista spagetti-illallista
Disneyllä kirjoittajana ja hahmojen suunnittelijana työskennellyt Joe Grant esitteli vuonna 1937 Walt Disneylle luonnoksiaan omasta lemmikistään, springerspanieli Ladystä. Herra Disney innostui ideasta ja pyysi Grantia suunnittelemaan kokonaisen tarinan koiran ympärille. Inspiraationa Grant käytti tosielämän tapahtumia, sillä hän oli vaimonsa kanssa saanut juuri ensimmäisen lapsensa ja koko perhe, Ladya myöten, opetteli uuteen elämänvaiheeseen. Grant on myöhemmin kertonut, että Lady oli niin uppoutunut huolehtimaan vauvasta, että se ei tajunnut olevansa tarinassa cockerspanieli. Omistajan ja taiteilijan mukaan hyväsydäminen koira tuskin olisi siitä pahastunut.
Disney ei lopulta innostunutkaan sadun juonesta ja tarina laitettiin pöytälaatikkoon pölyttymään. Vuonna 1945 hän luki Cosmopolitan-lehdestä toimittaja Ward Greenen kirjoittaman jutun ”viheltelevästä katukoirasta”, ja pyysi Greeneä yhdistämään siihen Grantin vuosia aiemmin kirjoittaman tarinan. Näin syntyi vuonna 1955 ilmestynyt Kaunotar ja Kulkuri.
Elokuvan ehkä ikimuistoisin kohtaus on Kaunottaren ja Kulkurin romanttinen illallinen. Se oli kuitenkin jäädä kokonaan pois, sillä Disney ei lämmennyt ajatukselle lainkaan. Vaikka koirien haluttiin ilmentävän ihmisten tunteita, oli saman spagetin syöminen liikaa; niin ei voisi käydä tosielämässä. Onneksi hän kuitenkin lopulta näytti vihreää valoa!
Lue myös:
Sehän on aivan sama, mihin omia rahojaan tuhlaa, mutta ökyrikkaat julkkikset onnistuvat silti yllättämään toinen toistaan uskomattomimmilla ostoksilla.
Miljoonakartanot, -jahdit ja helikopterit ovat niin peruskauraa, että ne eivät enää yllätä. Monet julkkikset omistavat yksityisiä saaria ja avaruuslennotkin ovat tehneet kauppansa.
On kuitenkin ostoksia, jotka saavat hieraisemaan silmiä, varsinkin kun miettii hintalappua. Listafriikki keräsi kymmenen käsittämätöntä kertaa, kun julkkikset ovat pistäneet Visan vinkumaan. Eikä kyse ole välttämättä miljoonia maksaneista ostoksista; muutama tonnikin on järjetön summa, jos kohde on ”oikea”.
On ihan ok, jos lista naurattaa ja samalla ärsyttää. Monesti herää kysymys, että onko tämä kaikki tarpeellista. Yhtä usein vastaus on ei.
Huvila koirille
Eihän hotelliperijättären koirille kelpaa muu kuin paras. Paris Hiltonin koirilta jos kysyttäisiin, niin tuskin niiden onnellisuus riippuu kristallikruunuista. Tai mistäs sitä tietää, sillä kovin iloisilta ne videolla vaikuttavat!
Koirilla on Hiltonin omaa kartanoa ulkonäöllisesti mukaileva 30-neliöinen koirankoppi, tai paremminkin huvila, joka on sisustettu asianmukaisilla design-huonekaluilla. Kaksikerroksisessa ”palatsissa” on parveke, vaatekaappi koirien lukuisille asuille ja tietenkin ilmastointi- sekä lämmityslaite.
Kokonaisuudessaan huvilalle oli tullut hinnaksi 325 000 dollaria, mikä on loppuviimeksi aivan pilkkahinta, kun miettii, että Los Angelesin piirikunnassa asunnon keskihinta vuoden 2020 maaliskuussa oli noin 660 000 dollaria.
Timantein koristeltu Barbie
Musiikkimaailman kuninkaalliset Beyonce ja Jay-Z ovat sanoneet useissa haastatteluissa haluavansa kasvattaa lapsensa Blue Ivyn (10) sekä Rumin ja Sirin (4) mahdollisimman normaalisti ja poissa parrasvaloista.
Varsinkaan kaksosia ei juuri ole somessa tai lehdissä esitelty, mutta elämä taitaa silti olla aika kaukana ”normaalista”. Kun esikoistytär Blue Ivy täytti vuoden, sai hän vanhemmiltaan lahjaksi Barbie-nuken. Eikä ihan mitä tahansa Barbieta, vaan hänelle varta vasten suunnitellun, timantein koristellun version, jolla oli hintaa noin 80 000 dollaria. Saikohan Blue Ivy ikinä edes leikkiä synttärilahjallaan?
Se ei toki missään nimessä ole ainoa käsittämätön lahja, joita nämä lapset ovat saaneet. Nimittäin Kelly Rowland, Beyoncen ystävä ja bändikaveri Destiny’s Childin ajoilta, osti Blue Ivylle jo ennen tämän syntymää vaaleanpunaisin Swarovski-kristallein koristellun vauvan kylpyammeen. Baby shower -lahjalla oli hintaa reilut 5000 dollaria.
Mutta kuten sanottua, lapset halutaan kasvattaa jalat tukevasti maan pinnalla.
Kylpyammeista puheenollen
Miljonääreille kylpeminen on ilmeisen pyhä asia, sillä jostain syystä kylpyammeisiin käytetään järjettömästi rahaa.
Nyrkkeilijä Mike Tyson osti ensimmäiselle vaimolleen Robin Givensille kahden miljoonan dollarin arvoisen kylpyammeen, joka oli tehty 24 karaatin kullasta. Vaikka Tyson tienasi hienon uransa aikana satoja miljoonia dollareita, joutui hän vuonna 2003 hakeutumaan konkurssiin – juuri tuollaisen turhanpäiväisen tuhlaamisen takia. Eikä edes aleta puhumaan niistä kahdesta bengalintiikeristä…
Entisen F1-pomon, miljardööri Bernie Ecclestonen tytär Tamara Ecclestone on tunnettu ylellisestä elämäntyylistään. Ostettuaan Lontoosta ökykalliin asunnon Ecclestone päätti lukaalin tarvitsevan veroisensa kylpyammeen. Niinpä hän lähetti viisi työntekijäänsä Amazonin sademetsään keräämään ammeen valmistukseen tarvittavan vuorikristallin eli kvartsin.
Kristallit itsessään maksoivat noin 800 000 euroa, mutta siihen päälle matkakulut Brasiliaan, kristallien hionta, ammeen rakentaminen ja asunnon lattian vahvistaminen (koska muuten kallis amme olisi mennyt lattiasta läpi) lisäsivät ainutlaatuisen kylpyammeen hintaan muutaman satatuhatta lisää.
Mutta ilmeisesti tuo oli hyvin käytetty miljoona, sillä Ecclestone on sanonut sen olleen kaiken rahan arvoista, sillä hän viettää kertomansa mukaan paljon aikaa kylvyssä.
Kultaa ei voi ikinä olla liikaa
Kun liikemies ja Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump osti vuonna 2011 yksityislentokoneen 100 miljoonalla dollarilla, ei Boeing 757:n sisustus ollut tosi-tv-tähden makuun. Hän antoi koneelle täydellisen Trump-muodonmuutoksen lisäämällä sinne tänne kultaa, mitäs muutakaan. Kaikki turvavöistä ja kaappien vetimistä lähtien tehty 24 karaatin kullasta.
Lentokoneen vessa muokattiin myös herran arvolle sopivaksi, joten hana ja allas ovat niin ikään kultaisia. Sisätilojen lisäksi kone päällystettiin kullatuilla (tietenkin) TRUMP-tarroilla.
Saikohan Air Force One myös kultaisen sisustuksen?
Kummitusten jäljityslaite
Lady Gagan henkilökuntaan kuuluu liuta henkivartijoita, mutta on jotain, miltä hekään eivät pysty viihteen monitaituria suojelemaan. Nimittäin aaveet.
Lady Gaga on avoimesti kertonut näkevänsä kummituksia aina silloin tällöin, ja vuoden 2010 Monster Ball -maailmankiertueella häntä seurasi haamu nimeltään Ryan.
Taikauskoisuus sai hänet lopulta palkkaamaan paranormaaleihin ilmiöihin perehtyneitä asiantuntijoita, jotka tarkistavat aina ennalta keikkapaikat ja majoitustilat. Asiantuntijat ovat neuvoneet naista hankkimaan laitteen, joka lukee sähkömagneettisia kenttiä ja havainnoi aaveita.
Laite on näppärä ottaa mukaan, kun Lady Gaga on kiertueella, sillä ”haamujengiläiset” eivät liiku hänen kanssaan joka paikkaan. Maailmantähdelle kelpasi hotellien tarkastamiseen yliluonnollisten ilmiöiden varalta tietenkin vain paras mahdollinen, 50 000 dollarin arvoinen kummitustutka.
Ultraäänilaite filmitähdille
Vuonna 2005 Tom Cruise oli onnensa kukkuloilla, hyppi Oprah Winfreyn sohvalla (yllä oleva video) ja julisti rakkauttaan tyttöystäväänsä Katie Holmesia kohtaan. Vain muutamia kuukausia ensitapaamisen jälkeen pari alkoi odottaa lasta, ja rakkauden huuruissaan Cruise osti parin kotiin 200 000 dollarin arvoisen ultraäänilaitteen. Koska miksi mennä sairaalaan osaavien ihmisten tutkittavaksi, jos kotonakin voi leikkiä hoitajaa!?
Lääkärit olivat kauhuissaan ultraäänilaitteen mahdollisesta väärinkäytöstä, sillä vaikka osaavissa käsissä ja silloin tällöin tehtynä se ei olekaan kehittyvälle vauvalle vaarallista, on riski silti olemassa. Cruise kertoi haastatteliussa, että hoitohenkilökunta oli ohjeistanut laitteen käytössä, mutta se ei asiantuntijoiden pelkoa lievittänyt.
Tämä ei ollut ainoa kiistanalainen hetki Holmesin raskauden aikana, sillä ennen lapsen syntymää Cruise ilmoitti aikovansa syödä istukan ja napanuoran. Vaikka näyttelijä veti myöhemmin sanojaan takaisin niin eivätköhän nuo lautaselle päätyneet; sen verran erikoista herran meno tuolloin oli.
Suri-tytär syntyi terveenä keväällä 2006, mutta vanhempien palava rakkaus himmeni lopullisesti kuusi vuotta myöhemmin.
Lentolippu hatulle
Toukokuussa 2003 U2-yhtyeen laulaja Bono matkusti Lontoosta Italian Modenaan Luciano Pavarottin hyväntekeväisyyskonserttiin. Jotain elämää suurempaa jäi kuitenkin Englantiin, nimittäin tärkeä hattu.
Se hattu oli ehdottomasti saatava Italiaan, mutta onneksi raha ei ollut herralle esteenä. Bono tilasi rakkaalle hatulleen 150 euron taksimatkan Gatwickin lentokentälle, osti 650 euron arvoisen lentolipun ja paikan ohjaamossa, ja lopulta 200 euron arvoisen taksikuljetuksen italialaiselta lentokentältä hotellilleen. Kulkemisen lisäksi Bono otti hatulle matkavakuutuksen ja maksoi päähineestä huolta pitäneille henkilöille hyvät tipit.
Hattu saapui pelipaikalle pari tuntia ennen konsertin alkua.
Sinänsä moneen muuhun tämän listan esineeseen verrattuna hatun lennättäminen kaikkineen noin 1500 eurolla ei ollut ”kallista”, mutta silti paikka on ihan ansaittu, vai mitä?
Kolme Bentleytä ja talo sängyn takia
Kun koripalloilija Shaquille O’Neal pelasi vuonna 1995 kolmatta kauttaan NBA:ssa ja Orlando Magicissa, päätti hän lähteä asunto-ostoksille. Hän oli kiinteistönvälittäjän kanssa kiertelemässä suljetulla asuntoalueella ja päätyi ostamaan valtavan kokoisen miljoonakartanon.
Poikamiehenä tuolloin elellyt O’Neal ei tarvinnut suurta taloa, mutta ihastui makuuhuoneen massiiviseen, pyöreään Teräsmies-sänkyyn. Moni varmaan ottaisi mieleisestään pedistä mallia, mutta O’Neal päätti ostaa kyseisen sängyn…ja koko talon sen ympäriltä. Enää tuo ”kämppä” ei ole Shaqin omistuksessa, sillä vuosia kestänyt myyntiprosessi tuli viimein päätökseen vuoden 2021 lopulla, kun kartano men kaupaksi kohtuullisella 11 miljoonan dollarin hinnalla, Teräsmies-sänkyineen päivineen.
Pian kartanon ostamisen jälkeen hän siirtyi pelamaan Los Angeles Lakersiin ja ajoi päivittäin Beverly Hillsissä sijaitsevan luksusautoliikkeen ohi. Eräänä päivänä O’Neal marssi sisään shortseissa ja läpsyissä, ja uteli Bentley-merkkisen auton hintaa. Koripallosta tietämätön myyjä oli katsonut miestä päästä varpaisiin ja kysynyt: ”Luuletko, että sinulla on tähän varaa, poju?”. O’Neal oli tuohtunut kommentista, joten hän pisti siltä seisomalta miljoona dollaria tuulemaan ja osti kolme Bentleytä.
Valitettavasti hän ei 216 cm:n pituudellaan mahtunut sisään yhteenkään uusista autoistaan, mutta tulipa näpäytettyä ennakkoluuloista myyjää.
Tyyris ilmankostutin
Maailmankuulu kanadalainen laulaja Celine Dion teki vuonna 2011 esiintymissopimuksen Las Vegasissa sijaitsevan Caesars Palace -hotellin kanssa. Epäilemättä rahakkaaseen, alunperin kolmen vuoden diiliin kuului erityisehto: Dion halusi asennuttaa esiintymislavansa kattoon ilmankostuttimen. Hän oli huolissaan siitä, mitä Nevadan kuiva aavikkoilma tekee äänelle, joten mikä tahansa lähimmästä tavaratalosta hankittu kapistus ei kelvannut. Laitteelle tuli hintaa 2 miljoonaa dollaria.
Siellä se lavan katossa suihki kosteutta Dionin äänihuulille aina kesään 2019 asti. Show’ssa kävi noina vuosina yli kaksi miljoonaa katsojaa, joten ilmankostutin varmaankin maksoi itsensä takaisin.
Ja toisaalta, jos laulaa niin kuin Celine Dion, niin ehkä tuo ei niin hölmö ostos ollutkaan.
Kullalla päällystetty puhelin
Toiset ovat innoissaan aina kun Apple julkaisee uuden puhelinmallin. Mutta jos sattuu olemaan Victoria Beckham, niin homma on vietävä astetta pidemmälle.
Entinen Posh Spice, nykyinen muotisuunnittelija, väläytteli vuonna 2011 varta vasten hänelle tehtyä iPhone 4 -puhelintaan. Erityisen puhelimen oli suunnitellut Stuart Hughes, ja se oli tehty 150 grammasta 24 karaatin kultaa. Hintaa kullitetulla kännykällä oli noin 33 000 dollaria. Beckhamin puhelimessa oli myös toinen spesiaali ominaisuus, nimittäin paidaton aviomies näytönsäästäjänä.
Valitettavasti iPhonet, edes kultaiset, eivät ole ikuisia; kuka tahansa menee vararikkoon, jos ostaa tuollaisen aina kun puhelin täytyy laittaa vaihtoon!
Jos mietit kuumeisesti, että mihin kaikki lomarahasi laittaisit, niin Hughes valmistaa edelleen tuunattuja esineitä, esimerkiksi autoja ja elektroniikkaa. Nintendo Wii irtoaa reilulla 330 000 eurolla.
Lue myös:
Vaikka roolihahmon kuolema televisiosarjassa tarkoittaa työpaikan menettämistä, on se monesti juuri näyttelijän oma valinta. Joskus pyyntö voi kuitenkin kaikua kuuroille korville.
Listafriikki keräsi tälle listalle 10 näyttelijää, joiden joukossa on sekä niitä, jotka saivat haluamansa eli kuolleen roolihahmon, että niitä, joiden toive ei istunut tekijöiden suunnitelmiin. Mukana on viisi suosittua televisiosarjaa Game of Thronesta Houseen ja viisi elokuvaa Apinoiden planeetasta Rockyyn.
Tässähän on toki vaarana se, että listan myötä jonkun lukijan seuraamasta sarjasta menee jännitys. Toisaalta väliotsikoissa on aina mainittu näyttelijä ja kyseinen sarja tai elokuva, eikä se paljasta vielä mitään, koska kaikki hahmonsa kuolemaa halunneet eivät ole saaneet tahtoaan läpi. Jos siis vastaan tulee näyttelijä, jonka esittämän hahmon kohtaloa et halua tietää, niin skippaa kohdan yli!
Dean Norris – Breaking Bad
Kuva: Gage Skidmore | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Vuodesta 2008 vuoteen 2013 tuotettu Breaking Bad on aina mukana keskusteluissa, kun puhutaan maailman kaikkien aikojen parhaista televisiosarjoista. Yksi fanien suosikkihahmoista oli Dean Norrisin esittämä Hank Schrader, jonka näyttelijä halusi kuolevan hyvissä ajoin ennen sarjan päättymistä. Viidennen eli viimeisen tuotantokauden kuvaukset nimittäin olivat esteenä sille, että Norris voisi ottaa vastaan hänelle tarjotun pääroolin Under The Dome -sarjassa.
Norris halusi tarttua uuteen haasteeseen ja marssi siksi AMC-kanavan johtajien luokse esittämään vienon toiveen. ”Sanoin heille, että eikö olisikin mielenkiintoista, jos Hank kuolisi ensimmäisten kahdeksan jakson aikana”, kertoi Norris CBS This Morning -ohjelmassa. Vastaus oli jyrkkä ei. ”He sanoivat, että tarvitsevat Hankia viimeisissä jaksoissa, koska sarjaa on rakennettu sen mukaisesti alusta lähtien. Luonnollisesti olen nyt tyytyväinen, että he pitivät suunnitelmastaan kiinni”.
Lopulta kaikki saivat haluamansa, eikä Norrisin tarvinnut valita Breaking Badin ja Under The Domen välillä. Breaking Badin viimeinen tuotantokausi päätettiin nimittäin jakaa kahteen osaan, jotka näytettiin vuoden välein. Myös kuvauksissa oli neljän kuukauden tauko, jonka aikana Norris pääsi hyppäämään Under the Domen Big Jimin saappaisiin.
Sylvester Stallone – Rocky V
Kuva: Gage Skidmore | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Sylvester Stallone ei ainoastaan näytellyt pääosaa Rocky-elokuvissa, vaan käsikirjoitti ne kaikki ja ohjasikin useamman. Ja jos Stallone olisi saanut tahtonsa läpi, olisi Rockyn tarina päättynyt vuonna 1990 julkaistuun Rocky V -elokuvaan.
Stallone oli rakentanut koko elokuvan sen ympärille, että Rocky menehtyy katutappelussa. Elokuva oli tarkoitus päättää kohtaukseen, jossa Rockyn vaimo Adrian tulee ulos sairaalasta kertomaan medialle suru-uutisen, mutta muistuttaa samalla, että kunhan ihmiset vain uskovat itseensä, elää Rockyn henki ikuisesti. Rocky V:n (ja ensimmäisen Rockyn) ohjanneen John Avildsenin mielestä elokuvan loppu oli täydellinen ja kaunis päätös viisiosaiselle saagalle.
Mutta kun kuvaukset olivat olleet jo pari viikkoa käynnissä, sai Avildsen puhelun United Artists -tuotantoyhtiön johdolta. ”Ai niin, Rocky ei tule kuolemaan”, muisteli Avildsen studion määräystä vuonna 2014. ”Batman ei kuole, Teräsmies, James Bond, tällaiset hahmot eivät kuole”. Stallone joutui kirjoittamaan uuden lopun, mikä pilasi elokuvan, jonka juoni oli rakennettu kohti dramaattista loppua. Rocky V:stä tulikin floppi ja elokuvasarjan vähiten tuottanut osa.
Toisaalta, jos Stallone olisi saanut tahtonsa läpi, olisi menestyksekäs kuudes osa ja Creed-elokuvasarja jääneet tekemättä.
Sophie Turner – Game of Thrones
Kuva: Gage Skidmore | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Kahdeksan tuotantokauden verran 2010-luvulla esitetty Game of Thrones on yksi maailman katsotuimmista televisiosarjoista. Sarjalle luonteenomaista oli se, ettei katsoja voinut aavistaa, kuka hahmoista kuolisi seuraavaksi. Kukaan ei myöskään ollut turvassa, vaan merkittävät hahmot – yksi toisensa jälkeen – listittiin odottamatta pois kuvioista.
Sophie Turnerin esittämä Sansa Stark oli yksi niistä harvoista, jotka säilyivät hengissä sarjan alusta loppuun. Turner itse toivoi hahmolleen kuitenkin aivan toisenlaista loppua. ”En halua selvitä”, kertoi Turner The Wall Street Journalille vuonna 2016. ”Jos olet mukana Game of Thronessa, etkä saa siistiä kuolinkohtausta, niin mikä koko jutussa on pointtina?”.
Samana vuonna Turner puhui useampaan otteeseen Sansalle toivomastaan kohtalosta. Muun muassa Just Jared -viihdeuutissivustolle antamassaan haastattelussa Turner kertoi haluavansa Sansan saavan kostonsa: ”Haluan hänen kostavan perheensä kuoleman ja kaiken”. Mutta samaan hengenvetoon hän sanoi toivovansa, että Sansa kuolee itse lopussa, koska haluaa tehdä suuren, Game of Thronesille tyypillisen kuoleman. Hänellä oli myös ideoita kyseisen tapahtuman varalle: ”Jotain sellaista, mikä kestää kokonaisen jakson ajan, kuten myrkytys – sitä voi venyttää mielin määrin. Pitkä ja hidas kuolema.”.
Miten on, olisiko Turnerin pitänyt olla käsikirjoittajana vai oliko Sansan eloon jättäminen oikea valinta tekijöiltä?
Samuel L. Jackson – Deep Blue Sea
Samuel L. Jacksonin roolihahmo tulee hain syömäksi Renny Harlinin ohjaamassa vuoden 1999 Deep Blue Sea -elokuvassa. Mutta alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan Russell Franklinin oli määrä päästä pitkän monologinsa loppuun, mutta valkokankaalla Jackson joutuu hain hampaisiin kesken puheen.
Visuaalisista tehosteista vastuussa ollut työryhmän jäsen kommentoi kuvauksissa, että kyseinen kohtaus oli ”seitsemän sivua kamalinta dialogia, mitä hän oli koskaan elämässään kuullut”. Myös Jacksonilla oli vaikeuksia saada kliseinen tsemppipuhe kunnialla loppuun, joten hän nosti asian esille Harlinin kanssa: ”Renny, oletko lukenut nämä vuorosanat? En halua sanoa näitä.”. Kohtauksesta keskusteltiin tuotantotiimin kanssa ja lopulta hahmon kohtalo jäi Jacksonin päätettäväksi.
Päätös oli näyttelijälle helppo: ”Tappakaa minut. Mitä aiemmin se tapahtuu, sitä onnellisempi olen.”. Jackson oli riemuissaan lopputuloksesta ja on nimittänyt hahmon odottamatonta kuolemaa kaikkien aikojen parhaaksi kuolemaksi.
Harrison Ford – Jedin paluu
Kuva: Gage Skidmore | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Toiset näyttelijä saavat tahtonsa nopeasti läpi ja roolihahmo kirjoitetaan ulos heti sopivassa kohdassa. Toiset joutuvat odottamaan koko tuotantokauden, että hahmo poistuu. Harrison Ford sen sijaan odotti yli kolmenkymmenen vuoden ajan, että Han Solo, eli hänen roolihahmonsa Star Wars -elokuvasarjassa, kuolee.
Ennen kuin alkuperäisen trilogian viimeistä osaa, vuonna 1983 ensi-iltaan tullutta Jedin paluuta, ruvettiin tekemään, nosti Ford hahmonsa kohtalon esille George Lucasin kanssa. Ford toivoi Han Solon kuolevan, mutta elokuvasarjan luonut Lucas oli eri mieltä. Syykin tähän oli selvä: Han Solon toimintafiguuri oli kaikkein myyvin ja Lucasin mielestä kuolleilla Han-leluilla ei ollut tuottoisaa tulevaisuutta.
Kyse ei ollut siitä, etteikö Ford olisi pitänyt Han Solon näyttelemistä. ”Olen inttänyt Han Solon kuoleman puolesta noin 30 vuotta; mutta en siksi, että olisin väsynyt häneen, vaan koska hänen uhrautumisensa muiden pelastamiseksi olisi antanut elokuvalle niin paljon enemmän syvyyttä.”
Ford sai vihdoin tahtonsa läpi vuonna 2015 ensi-iltaan tulleen The Force Awakens -elokuvan myötä, eikä hän haastatteluissa peitellyt riemuaan: ”Han Solon kuolema teki elokuvasta paljon paremman”.
Paul Wesley ja Ian Somerhalder – Vampyyripäiväkirjat
Kuva: vagueonthehow | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)
Vuosien 2009 ja 2017 välillä tuotettu Vampyyripäiväkirjat iski ajankohdallisesti kultasuoneen, koska vampyyrit olivat Twilight-elokuvasarjan ansiosta kuuminta hottia juuri 2010-luvun vaihteen molemmin puolin. Sarja sai vankan ja uskollisen seuraajakunnan, minkä ansiosta sen ympärille pystyttiin luomaan tuottoisaa oheisbisnestä, muun muassa spinoff-sarja ja sarjakuva.
Sarjassa seurattiin vampyyriveljesten Damon ja Stefan Salvatoren sekä heidän rakkaudenkohteensa Elena Gilbertin elämää. Teinidraaman viimeisessä jaksossa veljekset kinastelevat siitä, kumpiko saa uhrata itsensä. Paul Wesleyn esittämä Stefan kuolee ja kertoo veljelleen tekevänsä sen Elenan vuoksi. Ian Somerhalderin esittämä Damon saa veljensä uhrauksen ansiosta onnellisen ja pitkän ihmiselämän Nina Dobrevin esittämän Elenan kanssa.
Tosielämässäkin asiasta kiisteltiin, sillä sekä Wesley että Somerhalder halusivat oman hahmonsa kuolevan lopussa. Itse asiassa näyttelijät halusivat veljesten kuolevan yhdessä, mutta käsikirjoittajille se ei ollut vaihtoehto. Niinpä kumpikin pyysi hahmonsa kuolemaa ja miehet löivät asiasta jossain vaiheessa vetoa. Wesley voitti ja on sanonut haastattelussa, että Somerhalder oli jopa hieman kateellinen tarinan päätöksestä.
Tom Payne – The Walking Dead
Kuva: Sven Mandel | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Vuodesta 2010 saakka esitetystä The Walking Dead -televisiosarjasta on tällä hetkellä käynnissä 11. kausi, joka tulee olemaan viimeinen. Vaikka zombiapokalypsi on sarjan keskeinen teema, eivät elävät kuolleet enää ole ihmisten pahin uhka. Muut ihmiset ovat. Mutta jokin asia ei ole Walking Deadissa muuttunut; ja se on sama kuin jo edellä mainitussa Game of Thronessa: Kukaan ei ole turvassa.
Kun Tom Paynen roolihahmo Jesus tuli sarjaan kuudennella tuotantokaudella, toi hän mukanaan tiettyä keveyttä muuten niin kovin synkkään juoneen. Hiljalleen Paynen hahmo eteni sivuosan esittäjästä melko suureen rooliin, mutta näyttelijä ei ollut tyytyväinen siihen, minkälaiseen suuntaan sarja oli menossa. Hän kertoi ComicBook.com -sivustolle vuonna 2018 antamassaan haastattelussa, että oli hyvin turhautunut siihen, että sarjassa oli käynnissä sota, mutta hahmoja ei kuollut tarpeeksi: ”Sanoin käsikirjoittajille, että sarjassa on liikaa ihmisiä, teidän täytyy tappaa joitakin. Tappakaa minut, aivan sama, kunhan tapatte porukkaa”.
Tuotannossa Paynen heitto otettiin kirjaimellisesti ja Jesus koki loppunsa yllättävässä taistelutilanteessa – sellaisessa, jota Payne oli hahmolleen aina toivonutkin.
Sigourney Weaver – Alien 3
Kuva: Gage Skidmore | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Huippusuositun Alien-elokuvasarjan oli määrä päättyä kolmanteen, vuonna 1992 julkaistuun leffaan. Ja miten se olisikaan enää voinut jatkua, kun Sigourney Weaverin esittämä Ellen Ripley uhrasi oman henkensä pelastaakseen planeetan Xenomorphilta. Täydellinen lopetus Alien-elokuville. Viimeistä osaa suunniteltaessa Weaver kertoi haluavansa ehdottomasti, että Ripley kuolee elokuvan lopussa, sillä hän ei halunnut roolihahmon palaavan valkokankaalle missään Ö-luokan tuotannoissa.
”No kyllä, koska olin kuullut Foxin [elokuvayhtiö] suunnitelmista tehdä Alien vs. Predator. Se masensi minua, koska olin todella ylpeä näistä elokuvista”, vastasi Weaver kun häneltä vuonna 2015 tiedusteltiin, oliko Ripleyn kuolema hänen ideansa.
Weaverin etiäinen osui nappiin, sillä kahden huippusuositun elokuvasarjan yhdistelmä oli pohjanoteeraus. Katsojien ja kriitikoiden mielestä se oli kummankin elokuvasarjan huonoin osa, ja monien kirjoissa Alien vs. Predator kamppailee kaikkien aikojen surkeimman elokuvan tittelistä.
Vaikka Weaver halusi hahmonsa tarinan päättyvän, palasi hän rooliin vuonna 1997 elokuvassa Alien – jälleensyntyminen. Alien vs. Predator sen sijaan sai ensi-iltansa vasta vuonna 2004, vaikka se oli ollut suunnitteilla jo vuosikausia.
Kal Penn – House
Kuva: Shotgun Spratling/Neon Tommy | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Sairaalasarja Housessa nähtiin ehkä suurin järkytys viidennen tuotantokauden lopussa, kun Kal Pennin esittämä Lawrence Kutner teki täysin odottamatta ja selittämättä itsemurhan.
Pennin vuoden 2009 poistuminen ei johtunut aivan tavallisista syistä, miksi hahmo kirjoitetaan ulos sarjasta, sillä hänen sopimuksensa ei ollut katkolla, suuret Hollywood-tuotannot eivät kosiskelleet häntä eikä hänellä todellakaan ollut työryhmän kanssa ongelmia. Penn oli vaatimattomasti saanut työtarjouksen Valkoisesta talosta.
Penn oli ollut mukana Barack Obaman presidentinvaalikampanjassa ja tutustunut kandidaattiin henkilökohtaisesti. Kun Obama valittiin presidentiksi, tarjosi hän Pennille työtä apulaisjohtajana Valkoisen talon osastolla, jossa hoidetaan muun muassa hallinnon julkisia suhteita sekä yhteyksiä lukuisiin sidosryhmiin. Pennillä oli etukäteen sovittuna parin elokuvan kuvaukset, joihin presidentti myönsi virkavapaata, mutta hektinen työ Valkoisessa talossa ei mahdollistanut kokopäiväistä televisiosarjassa työskentelyä.
Niinpä Penn pyysi Housen tuottajilta, että tohtori Kutner ”tapettaisiin”. Tapa, jolla hahmo kuoli, oli järkytys myös Pennille itselleen, sillä hän sai tietää siitä vasta pari viikkoa ennen kuvausten alkua. Mutta itsepä oli sitä pyytänyt ja hetken sulateltuaan Penn ymmärsi kuoleman olleen täydellisesti sarjaan sopiva.
Charlton Heston – Paluu apinoiden planeetalle
Pääosaa esittäneellä Charlton Hestonilla ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa palata Apinoiden planeetta -elokuvan roolihahmoon, kun tuolle vuonna 1968 ensi-iltaan tulleelle huippusuositulle scifi-leffalle suunniteltiin jatko-osaa. 20th Century Fox -tuotantoyhtiön johtaja Richard Zanuck sai kuitenkin lopulta miehen pään kääntymään, mutta Hestonilla oli kaksi ehtoa: hänen massiivinen palkkansa lahjoitetaan suoraan hyväntekeväisyyteen ja hänen roolihahmonsa Taylor kuolee heti elokuvan alussa. Jälkimmäisellä ehdolla Heston tavoitteli sitä, että kuvauspäiviä ja töitä olisi mahdollisimman vähän.
Mutta kun Paluu apinoiden planeetalle -elokuvan tuotanto oli alkamassa, päättivät tuontantoyhtiö ja Heston yhteistuumin, että aivan elokuvan alussa katoavaa Tayloria etsittäisiin koko elokuvan ajan ja hän ilmestyisi lopussa vain kuolemaan eeppisesti. Näin Heston sai haluamansa, eli kevyen työpanoksen, ja silti Taylorilla oli merkittävä rooli elokuvassa.
Studiopomo Zanuck halusi ehdottomasti päättää elokuvasarjan toiseen osaan ja Heston oli luonnollisesti samoilla linjoilla. Joten poiketen alkuperäisestä, paljon toiveikkaammasta lopusta, kirjoitettiin elokuva päättymään siihen, kun Hestonin esittämä Taylor räjäyttää ”tuomiopäivän pommin” tuhoten planeetan ja sen kaiken elämän.
Maailmanlopun kuviteltiin olevan takuuvarma päätös Apinoiden planeetalle, mutta pieleen meni: sen jälkeen jatko-osia, televisiosarjoja ja uudelleenfilmatisointeja on tullut vaikka millä mitalla. Charlton Hestonia niissä ei kuitenkaan enää nähty.
Lue myös:
- 10 faktaa: Näin sarjojen ja elokuvien seksikohtaukset tehdään!
- 10 huippunäyttelijää, jotka ovat joutuneet elokuvien kuvauksissa hengenvaaraan
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, minkä hahmon kuolema on koskettanut sinua eniten. Eikä siis tarvitse olla tältä listalta, vaan mistä tahansa leffasta tai sarjasta.
Lukijoiden kysymyksissä pitäydytään urheilullisissa tunnelmissa, ja miksipäs ei, kun Pariisin olympialaiset ovat päätöshuipennustaan vaille valmiit. Tänään pohdinnassa on se, että miksi kultamitalia pitää puraista.
Tietääkseen miltä se maistuu? Tarkistaakseen materiaalin aitouden? Vai sen takia, että joku käskee? Heitä veikkaus, ennen kuin käyt vastauksen kimppuun!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi urheilija puree kultamitalia?
Kuvat urheilijoista mitalit suussaan ovat kaikille tuttuja, mutta tapa on kieltämättä erikoinen, kun sitä oikein miettii. Perinne olisi helppo selittää vanhalla tavalla, joka juontaa juurensa aikaan, jolloin valuuttana käytettiin kultakolikkoja. Se oli yksinkertaisin keino selvittää kullan arvo, sillä kulta on sitä pehmeämpää mitä puhtaampaa se on.
Luonnosta louhittu tai huuhdottu kulta on melko kovaa, sillä siinä on mukana myös muita mineraaleja. Kullan pureminen paljasti myös sen, oliko kolikko täyttä tavaraa vai vain kullattu.
Urheilijat ovat purreet mitaleitaan jo kauan, mutta ei olympialaisten alusta saakka. Viimeistään 1970-luvulla ”purentakuvia” rupesi ilmestymään lehtiin, joten on epätodennäköistä, että kyseessä olisi materiaalin aitouden ja puhtauden varmistaminen. Ja kuten kaikki urheilijat varmasti tietävät: kultamitalit eivät ole kultaa, vaan kullattua hopeaa.
Mutta ehkäpä joku yksittäinen kultamitalisti halusi leikkisästi antaa medialle hauskan kuvan, mistä valokuvaajat innostuivat ikihyviksi. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että aloite on lähtenyt valokuvaajilta, joiden mielestä ”pelkästään” olympiamitalin kanssa hymyillen seisominen oli tylsää. Tämä on kaikkein suosituin teoria.
Urheilijat purevat kultamitaleitaan, koska valokuvaajat pyytävät. Ei siihen ole sen ihmeellisempää vastausta.
Nykyisin lähes poikkeuksetta kaikkia mitalisteja – ei ainoastaan kultamitalin kaulaansa saaneita – pyydetään poseeraamaan mitali suussaan. Ja onnesta soikeat mitalistit antavat kuvaajille ja kansalle sen, mitä nämä haluavat. Ja onhan se puraisun jälkeen tietysti helpompi antaa vastaus, kun joku tiedustelee, miltä se olympiamitali nyt sitten oikein maistuu!
Vaikka kultamitali olisikin kultaa, olisi sen aitouden testaaminen puremalla turhaa. Hopea on nimittäin vain hieman kovempaa kuin kulta, mutta ero näiden kahden pehmeähkön metallin välillä on niin pieni, ettei sitä voi puremalla erottaa. Hammaskiille kyllä on sen verran kovaa, että periaatteessa jäljen tekeminen kumpaankin materiaaliin on mahdollista.
Liian voimalla metalliin ei kuitenkaan kannata lähteä puremaan, sillä jos mietit, että onko kukaan koskaan lohkaissut hammastaan kyseisen aktiviteetin aikana, niin tottahan toki!
David Möller, saksalainen ohjaskelkkailija, saavutti vuonna 2010 Vancouverin olympialaisissa hopeaa ja menetti palan hammastaan antaessaan kuvaajille paljon toivottuja otoksia. Nolostunut Möller suuntasi saman tien hammaslääkärille, sillä vaikka lohkeama ei ollut kivulias, halusi hän hammasrivistönsä olevan kunnossa kaikissa muissa kuvissa. Ilmeisesti hän ei oppinut kerrasta, sillä mitali päätyi suuhun vielä korjausoperaation jälkeenkin, mutta onneksi ilman tiedettyjä vaurioita.
Lue myös:
- Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näistä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!
- Mistä tulee urheilutermi hattutemppu ja miten se liittyy kolmen maalin tekemiseen?
- Miksi olympiavoittajille soitetaan Porilaisten marssi?
- Suomen joukkueella mukana oikea karhu – 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää, että mitä jalkapallo-ottelussa tapahtuu, jos maalivahti loukkaantuu rangaistuspotkukilpailun aikana.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämänviikkoinen lukijan kysymys!
Mitä tapahtuu, jos maalivahti loukkaantuu rangaistuspotkukilpailun aikana?
Jalkapallohuuma on kuumimmillaan ja EM-kisoissa pelataan nyt niitä jännittävimpiä pudotuspelejä. Rangaistuspotkukilpailuja on näissäkin arvokisoissa jo nähty, ja uskalla väittää, että niitä on tulossa vielä lisää. Ainakin jos historia yhtään toistaa itseään. Rankkarit ovat raakaa peliä, mutta jotenkinhan otteluun on saatava tulos.
Nyt ei kuitenkaan pohdita rankkareita tästä näkökulmasta, vaan kysymys kuuluu: Miten toimitaan, jos maalivahti loukkaantuu rankkareiden aikana?
Ottelun päätuomari tekee ensiksi arvion maalivahdin loukkaantumisesta ja siitä, onko tämän mahdollista jatkaa torjumista. Parhaassa tapauksessa – siis sen jälkeen, jos maalivahti on kykenemätön jatkamaan – joukkueella on vielä vaihto käytettävänä. Maalivahti on ainoa pelaaja, joka voidaan päätösvihellyksen jälkeen vaihtaa; ja silloinkin vaihdon on siis johduttava loukkaantumisesta.
On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että kaikkia vaihtoja ei varsinaisen peliajan tai sitä seuranneen jatko-ottelun aikana olisi tehty. Yleensä vaihdot tehdään jo varsinaisen peliajan kuluessa. Jos joukkueella on vaihtoja jäljellä, niin sehän olisi kaikkein paras tilanne: silloin on mahdollisuus saada tolppien väliin toinen, vaihtopenkillä odottanut maalivahti.
Mutta jos ja kun vaihtoja ei ole käytettävänä, passitetaan torjuntahommiin joku kentällä olevista pelaajista.
Kenttäpelaajia on kyllä nähty tolppien välissä johtuen muun muassa maalivahtien punaisista korteista. Rankkareitakin nämä epäonnisesti tolppien väliin päätyneet pelaajat ovat joutuneet torjumaan, mutta yhden käsin sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun pääsarjatasoilla kenttäpelaajat ovat torjuneet rangaistuspotkukilpailussa. Pohjois-Amerikan MLS-sarjassa nähtiin vuonna 2020 tilanne, jossa kenttäpelaaja joutui kesken rankkareiden vetämään maalivahdin hanskat käteensä, kun vahti itse sai pelin toisen keltaisen kortin liikuttuaan viivasta liian aikaisin.
Kovasta etsimisestä huolimatta en löytänyt tietoa siitä, että koskaan olisi käynyt niin, että maalivahti olis loukkaantunut rangaistuspotkukilpailussa siten, ettei kykene jatkamaan. Ainakaan korkealla tasolla. Mutta sääntökirjassa on toki oltava pykälä tällaistakin mahdollisuutta varten!
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenSelfie-tikku käytössä jo sata vuotta sitten!? 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 1
-
Elämäntapa1 viikko sitten
Viimeisistä toiveista Hollywood-leffan arvoiseen tapaukseen: 10 uskomatonta tippaustarinaa – osa 1
-
Tiede6 päivää sitten
Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 2
-
Yleistieto4 päivää sitten
Suomessa kiidettiin luistimilla jo yli 5000 vuotta sitten: 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 2
