Yhteiskunta
10 valokuvaa, jotka vahingoittivat tai tuhosivat uran ja elämän
Nämä kymmenen tapausta osoittavat sen, miten kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Yksi julkisuuteen päässyt valokuva saattaa vahingoittaa ja jopa tuhota koko uran ja elämän.
Erityisesti nyt, kun kaikilla on jatkuvasti kamera kädessään, on suuri vaara joutua kuvattavaksi väärässä paikassa ja väärään aikaan. Omat tai toisen ottamat kuvat päätyvät sosiaaliseen mediaan alta aikayksikön, mutta on tällä listalla myös monia tapauksia ennen internetiä ja tietokoneita.
Säännöt eivät ole aivan samat joka alalla, sillä viihdeteollisuudessa huonoa käytöstä katsotaan enemmän läpi sormien kuin esimerkiksi politiikassa. Siksipä mukana on muutama paljon julkisuutta saanutta, rikoksen paljastanutta valokuvaa, jotka eivät pilanneet tekijänsä elämää täysin. ”That’s showbiz, baby”.
Listafriikki keräsi kymmenen tapausta, joissa yhden valokuvan vaikutus on ollut kuvan kohteelle musertava; joskus toki aivan hyvästä syystä, toisinaan hyvin epäreilulla tavalla.
Anthony Weinerin kohtalokas twiitti
Mikä on tärkein asia, joka täytyy muistaa internetiä käyttäessä? Jos jotain päätyy nettiin, niin se on siellä ikuisesti; tavalla tai toisella. Ja toisekseen, jos käytät sosiaalista mediaa, niin käytä sitä oikein. Nämä vinkkivitoset olisivat olleet kullanarvoisia yhdysvaltalaiselle kongressiedustajalle Anthony Weinerille vuonna 2011.
Mutta Weiner meni ja twiittasi kuvan puolialastoman miehen pullistuneesta etumuksesta omalla julkisella Twitter-tilillään. Kuvasta lähti käyntiin loppumaton syöksykierre.
Kuva ei kauaa ehtinyt olla näkyvillä, mutta nopeimmat olivat jo napanneet sen talteen. Ensin Weiner väitti tilinsä olleen hakkeroitu, mutta myönsi lopulta, että kuva oli hänestä itsestään, ja että hänen oli ollut tarkoitus lähettää se yksityisviestillä vieraalle naiselle. Kohun aikaan Weinerin vaimo, Hillary Clintonin ulkoministeriön apulaiskansliapäällikkö, Huma Abedin synnytti parin yhteisen lapsen.
Kongressista eroamisen jälkeen Weiner piti tovin hiljaiseloa, mutta haki vuonna 2013 New Yorkin pormestarin virkaan. Tuolloin julkisuuteen nousi tietoja seksuaalissävytteisistä tekstiviesteistä, joita Weiner oli lähetellyt muille naisille. Vuonna 2017, usean kohun jälkeen, Weiner myönsi oikeudessa syyllisyytensä sopimattomien tekstiviestien lähettämiseen 15-vuotiaalle tytölle, ja hänet tuomittiin seksirikollisena vankeuteen.
Hyljeksitty ja unohdettu Peter Norman
Tiedät melko varmasti kaksi ylläolevan kuvan miehistä, vuonna 1968 Mexico cityn olympialaisissa 200 metrillä kultaa juosseen Tommie Smithin ja pronssia ottaneen John Carlosin. He painoivat päänsä alas ja nostivat suunnitellusti mustiin hansikkaisiin verhotut nyrkkinsä Yhdysvaltain kansallislaulun aikana ilmaan protestoidakseen tummaihoisten kohtelua kotimaassaan. Molemmat miehet erotettiin välittömästi maajoukkueesta ja kansan suhtautuminen oli lievästi sanottuna negatiivinen. Kumpikin kuitenkin pelasi päättyneen juoksu-uransa jälkeen jonkun aikaa amerikkalaista jalkapalloa ammattilaistasolla, kumpikin toimi valmennus- ja opetustehtävissä, ja molemmat on myöhemmin palkittu useilla palkinnoilla. Elämä rullasi siis alkushokin jälkeen mallikkaasti eteenpäin.
Mutta toisin oli Meksikossa hopeaa ottaneen australialaisen Peter Normanin laita. Maansa edelleen rikkomattoman ennätyksen 200 metrillä (20,06) vuonna 1968 juossut Norman ei nostanut palkintopallilla nyrkkiään, mutta piti rinnassaan solidaarisuuden osoituksena kansalaisoikeusjärjestö OPHR:n pinssiä. Hän oli ennen mitaliseremoniaa sanonut Smithille ja Carlosille ”seisovansa heidän rinnallaan”.
Olympiahopeamitalisti ristiinnaulittiin kotimaassaan. Kaikkien ihmisten tasavertaisuus ja ihmisoikeudet eivät ilmeisesti olleet kovassa huudossa Australiassa, ja Norman päätyi yleisen ivan ja halveksunnan kohteeksi. Mies kuitenkin jatkoi juoksemista, ja alkoi valmistautumaan seuraaviin olympialaisiin.
Hän oli alittanut Münchenin vuoden 1972 olympialaisten karsintarajan oikeana ajanjaksona 13 kertaa, mutta Australia ei suostunut lähettämään häntä kisoihin; monen mielestä Norman olisi ollut 200 metrillä ehdoton ennakkosuosikki. Kun lippua Müncheniin ei irronnut, lopetti Norman välittömästi uransa, masentui, alkoi juomaan ja jäi vielä jalkaleikkauksen jälkeen koukkuun kipulääkkeisiin.
Norman oli ainoa australialainen olympiamitalisti, jota ei kutsuttu vieraaksi Sydneyn vuoden 2000 kotikisoihin. Hän oli kuitenkin paikalla kutsuttuna osaksi Yhdysvaltojen delegaatiota.
Kun Norman vuonna 2006 menehtyi, olivat Smith ja Carlos hautajaisissa arkunkantajina ja molemmat pitivät puheen. Virallisen anteeksipyynnön ja tunnustuksen upeasta urheilu-urasta Australia on esittänyt vasta vuosia Normanin kuoleman jälkeen.
Michael Dukakis ja kuuluisa pr-katastrofi
Kuva: Wikimedia Commons
Kaiken sen jälkeen, mitä Yhdysvalloissa on poliittisella rintamalla viime vuosina tapahtunut, on vaikea uskoa, että tämä ylläoleva kuva Michael Dukakisista aiheutti suurelta osin häviön vuoden 1988 presidentinvaaleissa.
Massachusettsin kuvernöörinä vuosina 1975-1979 toiminut Dukakis oli demokraattisen puolueen ehdokas ja vastassa oli republikaanien George H. W. Bush. Varapresidentti Bush oli kritisoinut kampanjassaan Dukakisin pehmeää puolustuspolitiikkaa, mihin demokraattien puolelta päätettiin tarttua kovin ottein.
Ideariihessä päädyttiin ottamaan ehdokkaasta kuvia panssarivaunussa suojakypärä päässään kuin todisteena siitä, että Dukakis otti maanpuolustuksen tosissaan. Samanlainen, vuonna 1986 otettu, kuva pääministeri Margaret Thatcherista oli Isossa-Britanniassa siivittänyt rautarouvan uudelleenvalintaan.
Kuvasta oli tarkoitus tulla Dukakisin kampanjan lippulaiva, ja sellainen siitä tulikin, tosin vastapuolelle. Jo kuvauspaikalla osa kampanjaväestä oli sitä mieltä, että nyt oli menty metsään ja pahasti. Heti kuvan julkaisun jälkeen mielipidemittaukset osoittivat kannatuksen lähteneen laskuun ja monet kansalaiset kertoivat haastatteluissa kantansa demokraattien ehdokasta kohtaan muuttuneen kuvan myötä. Bush väkensä kanssa käytti kuvaa häikäilemättömästi omalla kampanjavideollaan osoittaakseen ettei Dukakis voinut olla vakavasti otettava armeijan ylipäällikkö.
Vaalit olivat läpihuutojuttu: Bush sai taakseen 426 valitsijamiestä, Dukakis 111. Vielä tänäkin päivänä Yhdysvalloissa kutsutaan mitä tahansa pieleen mennyttä pr-kampanjaa nimellä ”Dukakis tankissa”. Vaikka presidenttiys meni sivu suun, toimi Dukakis vielä kuvernöörinä vuosina 1982-1991.
Rauhaa ja rakkautta – perhe joutui maanpakoon
Maailmanrauhaa. Sitähän missit toivovat, ja tietysti meistä jokainen. Kansainvälisissä kauneuskilpailuissa on kuitenkin täysin oikeutettua vastata kierrellen politiikka koskeviin kysymyksiin, vaikka laveat vastaukset joskus sivusta seuraajia huvittavatkin. Liian voimakkaat kannanotot voivat nimittäin johtaa arvaamattomiin seurauksiin.
Vuonna 2017 Irakilla oli ensimmäistä kertaa 45 vuoteen edustaja Miss Universum -kilpailuissa, kun Yhdysvalloissa musiikkiuraa tehnyt, mutta Baghdadissa syntynyt Sarah Idan marssi Las Vegasissa lavalle.
Yhdysvaltain liittouman joukoissa Irakin sodassa vuonna 2009 palvellut Idan oli onnensa kukkuloilla päästessään edustamaan synnyinmaataan maailman suurimmissa missikisoissa.
Idan teki kuitenkin maailmanluokan virheen mennessään ehdottamaan kilpasiskolleen Adar Gandelsmanille yhteistä selfietä. Gandelsman oli Miss Israel. Idan julkaisi kuvan Instagramissa ja kirjoitti sen alle ”Rauhaa ja rakkautta Miss Irakilta ja Miss Israelilta”. Jos ei kansainvälinen niin ainakin neidin elämää ravisuttava kriisi oli valmis, sillä maat ovat periaatteessa olleet sodassa vuodesta 1948 lähtien.
Rauhaa ja rakkautta ei ollut tarjolla arabimaissa, joissa Idania syytettiin palestiinalaisten ahdingon unohtamisesta ja Israelin puolelle asettumisesta. Tappouhkaukset maanpetturimissiä kohtaan alkoivat välittömästi. Miss Irak -järjestö otti yhteyttä ja kertoi riisuvansa Idanilta kruunun, jos hän ei ottaisi kuvaa pois sosiaalisesta mediasta. Määräys oli tullut suoraan Irakin valtionjohdolta, ja vaikka Idan ei suostunut vaatimukseen, sai hän lopulta pitää tittelinsä.
Idanin Irakissa asunut perhe joutui lähtemään turvallisuutensa vuoksi maasta, ja naisen hakemus uudesta irakilaisesta henkilökortista evättiin. Ilman henkilökorttia passin uusiminen onnistuisi vain Irakissa, jonne Idan ei kertomansa mukaan uskalla enää matkustaa. Nykyään Idan asuu ja työskentelee Los Angelesissa.
Ed Miliband söi voileipää väärin
Ed Miliband toimi vuosina 2010-2015 brittiläisen työväenpuolueen johtajana. Hän kävi vuoden 2015 vaaleissa haastamaan pääministeriä ja konservatiivipuolueen johtajaa David Cameronia surullisen kuuluisin seurauksin. Ennen vaaleja tehdyn The Guardian -lehden mielipidemittauksen mukaan Miliband tulisi nousemaan yllätysvoittajaksi, mutta työväenpuolue päätyi häviämään vaalit lopulta melko suurella erolla.
Ja syy karmaisevaan tappioon?
Monien mielestä Milibandin mahdollisuuden pääministerin salkkuun tuhosi hänen viaton aamiaistuokionsa Lontoon Covent Gardenissa. Hän kävi ostamassa vaimolleen kukkia ja päätti napata pekonivoileivän hiukopalaksi. Paparazzi oli sopivasti paikalla ja ikuisti puoluejohtajan ruokailun. Milibandin hulvattomat ilmeet päätyivät lehtien etusivuille ja internetmeemiksi ennen kuin kukaan ehti sanoa pekoni. Viraaleiksi nousseet pilakuvat eivät jättäneet Milibandia rauhaan, ja kun The Sun -lehti läväytti kuvat jälleen etusivulleen vaalipäivän aattona, unohtui kaikilta miehen ja puolueen ajamat asiat; vain pekonilla ja rumilla ilmeillä oli väliä.
Miliband erosi puoluejohtajan virastaan vaalitappion jälkeen. Jälkeenpäin hänet on nähty useaan otteeseen syövän pekonivoileipää vaihtelevalla menestyksellä, mutta hänen onnekseen ketään ei enää kiinnosta.
Chris Brown ja hakattu Rihanna
“I still love Rihanna” – Chris Brown says as he reveals the truth about the night he… https://t.co/9MB1YesatS pic.twitter.com/YtR80j5srK — Techverbal.Com (@Techverbal) August 16, 2017
Laulaja-näyttelijä Chris Brownin ura ja elämä olivat nousukiidossa vuonna 2009. Töitä riitti, albumit myivät ja tyttöystävä oli maailmantähti Rihanna.
Aamuyöllä helmikuun 8. päivänä pariskunnalle oli tullut sanaharkkaa, Brown menetti malttinsa ja hakkasi tyttöystävänsä sairaalakuntoon. Mies ilmoittautui itse poliisille muutaman tunnin kuluttua, kun hän ymmärsi, ettei pääse pakenemaan asiaa. Hänet pidätettiin syytettynä pahoinpitelystä ja uhkailusta.
Kuvat Rihannan mustelmaisista ja haavaisista kasvoista pääsivät median käsiin, ja Brownin oli aika kohdata väkivaltaisuutensa seuraamukset myös ammatillisesti. Hänen esiintymisensä samana päivänä pidetyssä Grammy-palkintogaalassa peruttiin, radiokanavat kielsivät hänen musiikkinsa soittamisen ja lukuisat mainoskampanjat ja tv-sarjat, joissa hän esiintyi, keskeytettiin.
Brown osoitti katumusta, myönsi syyllisyytensä ja selvisi yhdyskuntapalveluksella ja ehdonalaisella tuomiolla. Kun tuomion kärsiminen oli vielä kesken, päätyivät Brown ja Rihanna uudelleen yhteen parin vuoden ajaksi; kaikki oli annettu anteeksi. Vaikka pahoinpidelty Rihanna olikin palannut hakkaajansa luo, ei kansa lämmennyt yhtä nopeasti. Se ei oikeuta tekoa, sillä moni lähisuhdeväkivaltaa kokenut käyttäytyy juuri samalla tavalla.
Rikostuomio hankaloitti Brownin uraa suuresti, sillä aluksi lähestymiskielto Rihannaa kohtaan esti hänen esiintymisensä tapahtumissa, ja viisumihakemus Ison-Britannian kiertuetta varten evättiin rikostuomion vuoksi. Vaikka Brown rikkoi ehdonalaisensa sääntöjä useaan otteeseen käyttäytymällä väkivaltaisesti ja muun muassa heittelemällä tuoleja keskusteluohjelman kulisseissa, alkoi suurin osa faneista hiljalleen unohtaa pahoinpitelyn. Edes vuoden 2017 lähestymiskielto, joka Brownille määrättiin entisen tyttöystävänsä Karrueche Tranin uhkailusta ja pahoinpitelystä ei enää haitannut; ura jatkuu melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Miten erilainen tilanne olisikaan, jos Rihanna olisi käsitelty tuohon kuntoon vuonna 2019?
Kaikkien tuntema Ira Hayes
Vaikka nimi ei sano mitään, niin kaikki ovat varmasti nähneet kuvan yhdysvaltalaisesta Ira Hayesista. Hän on ylläolevassa, helmikuun 23. päivänä vuonna 1945 otetussa kuvassa viimeinen mies vasemmalla. Ja kuvahan on tietenkin toisesta maailmansodasta ja Iwo Jiman taistelusta.
Kuva teki Hayesista yhden Yhdysvaltojen tunnetuimmista hahmoista, mutta sinä hetkenä, kun Joe Rosenthalin Pulitzer palkittu otos julkaistiin sanomalehdissä, oli Hayesin elämä tuhoon tuomittu.
Hayes, Pima-heimoon kuulunut alkuperäiskansan jäsen, joka ei ollut ennen sotaan lähtöä juuri poistunut arizonalaisesta reservaatista, joutui suoraan verisistä taisteluista melkoiseen pyöritykseen. Hänet, ja kaksi muuta Tyyneltämereltä hengissä palannutta lipunnostajaa julistettiin kansallissankareiksi ja presidentti Franklin D. Roosevelt määräsi heidät varainkeruukampanjaan julkkis-statuksensa vuoksi.
Maine ja kunnia eivät selviytyjän syyllisyydestä ja traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsineelle Hayesille maistuneet, vaan hän kielsi aina olevansa sankari ja siirsi kunnian Iwo Jimalla ja muualla sotatantereella menehtyneille tovereilleen.
Hayes palasi kotiinsa elääkseen rauhallista ja anonyymia elämää. Se ei onnistunut, vaan hän sai jatkuvasti kirjeitä ihailijoilta ja ihmiset ajoivat reservaattiin vain tavatakseen ”intiaanin, joka oli kuvassa nostamassa lippua”. Kuukautta vajaa kymmenen vuotta valokuvan ottamisesta Hayes joi itsensä hengiltä juuri 32 vuotta täytettyään.
Kate Moss ja kokaiiniviivat
Yhden maailman tunnetuimman mallin Kate Mossin kohdalla ei varsinaisesti voida puhua uran tuhoutumisesta. Menestyksekäs ura otti kuitenkin kovan iskun vuonna 2005, kun brittiläinen Daily Mirror -lehti julkaisi hänestä kuvia vetämässä kokaiinia nenäänsä. Siihen mennessä Moss oli jo yli 15 vuotta kävellyt kaikkien suurimpien muotitalojen näytöksissä ja ollut monien luksusbrändien mainoskasvo.
Kuvat lontoolaiselta äänitysstudiolta kuitenkin murensivat Mossin maineen, sillä hän oli tiukasti kiistänyt kaikki aiemmat juorut ja väitteet huumeiden käytöstä. Toimittajan piilottaman kameran kuvaamalla videolla 31-vuotias Moss valmisti ekspertin ottein kymmeniä kokaiiniviivoja CD-levyn kannelle ja veti 40 minuutin aikana itse niistä viisi.
Kun kuvat tulivat julkisuuteen, menetti Moss lähes välittömästi jopa 4 miljoonan dollarin mainossopimukset muun muassa H&M:n, Burberryn ja Chanelin kanssa. Ainoastaan H&M myönsi syyn johtuvan huumeiden käytöstä, sillä yhtiön ei haluttu olevan liitettynä turmiolliseen käytökseen. Mutta kovin sopivasti loppui yhteistyö muidenkin tahojen kanssa. Monet ennustivat oman aikansa ikonisimman huippumallin vaipuvan unholaan, mutta muotiala ja lopulta muutkin antoivat anteeksi.
Syytteet Mossia vastaan hylättiin, sillä Ison-Britannian lain mukaan valokuvat eivät riitä oikeudessa todisteeksi huumeiden käytöstä eikä tutkimuksissa saatu selville mitään raskauttavaa. Salaa kuvattu video ei ikinä päätynyt virkavallan käsiin.
Showbisneksessä lähes kaikki on sallittua, ja vaikka poliisitutkimukset ja rahakkaiden sopimusten menettäminen hidastivat Mossin vauhtia hetkellisesti, oli hän jo vuonna 2007 talouslehti Forbesin listalla maailman toiseksi parhaiten tienaava malli noin 9 miljoonan dollarin vuosituloilla.
Kathy Griffin – pudotus Ö-listalle
Näyttelijä ja koomikko Kathy Griffin on itse leikillään sanonut kuuluvansa viihdemaailman D-listalle. Vuoden 2017 some-tempauksen jälkeen hän on vitsailematta tippunut vieläkin alemmas.
Griffin julkaisi tuolloin sosiaalisen median kanavissaan kuvan itsestään pitämässä kädessään presidentti Donald Trumpin irtileikattua, ketsupilla terästettyä tekopäätä. Tarkoitus oli toki shokeerata, mutta kuvasta aiheutunut kohu yllätti paljon nähneen Griffininkin. Vaikka hän poisti kuvan ja julkaisi YouTubesssa tunteikkaan anteeksipyynnön harkitsemattomasta käytöksestään, oli vahinko jo tapahtunut. Kuva rikkoi uutiskynnyksen maailmanlaajuisesti ja Griffin menetti rahakkaita mainossopimuksia, sai potkut CNN-kanavalta juonnettuaan uudenvuoden show’ta vuosikymmenen ajan, ja hänen stand up-kiertueensa näytökset peruttiin tapahtumapaikkojen toimesta.
Kaiken kukkuraksi Griffin lisättiin lentokieltolistalle, ja liittovaltio aloitti tutkimuksen siitä, voisiko häntä syyttää presidentin salamurhan suunnittelemisesta. Ystävät katosivat rinnalta ja tappouhkaukset kolisivat postiluukusta.
Griffin alkoi hiljalleen keräillä uransa rippeitä ja päätti tehdä ”Laugh Your Head Off” -nimisen maailmankiertueen keskittyen muihin kuin Amerikan mantereeseen. Hän oli kuitenkin merkitty nainen, sillä jokaisella lentokentällä hänet vietiin lisätarkastuksiin ja kuulusteluihin ilman mitään syytä. Viimeisimpänä työnään Griffin nauhoitti vuonna 2019 komediaspesiaalin Kathy Griffin: A Hell of a Story, jota ei kuitenkaan halunnut ottaa ohjelmistoonsa yksikään tv-kanava tai suoratoistopalvelu.
Valokuvan monta tarinaa
Ylläolevassa kuvassa yhdysvaltalainen valokuvaaja Eddie Adams pitelee käsissään Pulitzer palkinnon vuonna 1969 tuonutta kuvaansa Vietnamin sodasta. Yhdessä 1900-luvun tunnetuimmassa otoksessa kenraali Nguyễn Ngọc Loan teloittaa ampumalla Nguyễn Văn Lémin. Sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta valokuvan ottanut Adams itse on asiasta eri mieltä.
Heti teloituksen jälkeen Loan oli marssinut Adamsin luo ja sanonut: ”He ovat ampuneet paljon minun väkeäni ja paljon sinun väkeäsi”. Lém oli Vietkong-sissi, väitteiden mukaan pahamaineisen teloitusryhmän johtaja, joka muutama päivä ennen ampumista oli tappanut etelävietnamilaisen sotilaan Nguyen Tuanin, tämän vaimon, viisi lasta sekä 80-vuotiaan äidin.
Kuva nousi televisiouutisiin ja lehtien etusivuille ympäri maailman, ja Loanin toiminta kuvasi monen mielestä osuvasti perusteetonta sotaa ja sen raakuutta. Muutama kuukausi valokuvan ottamisen jälkeen Loan haavoittui vakavasti ja hänet evakuoitiin ensin Australiaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin hoidettavaksi. Hänen toinen jalkansa jouduttiin amputoimaan ennen kotiin lähettämistä.
Kun Saigon kaatui vuonna 1975, pyysi Loan perheineen turhaan apua Yhdysvalloilta. Maailma oli kääntynyt häntä vastaan. Perhe pakeni kotimaastaan omin voimin ja asettui Virginian osavaltioon, jossa Loan perusti pizzerian.
Mies joutui kuitenkin jäämään aikaisin eläkkeelle, sillä ravintolan suosio laski dramaattisesti, kun hänen menneisyytensä tuli julki. Valokuvaaja Adams piti yhteyttä Loaniin ja on kertonut vierailleensa myös ravintolassa; silloin, kun se vielä oli pystyssä. Vessan seinään oli tuolloin kirjoitettu ”Tiedämme kuka olet, paskiainen”. Adams pyysi loppuun saakka anteeksi ottamansa valokuvan seurauksia, mutta Loan ei kuitenkaan koskaan syyttänyt häntä. Kun Yhdysvaltain kongressi vuonna 1978 julisti Loanin sotarikolliseksi ja oli karkottamassa tätä maasta, tuli Adams antamaan puolustava todistuksen ja Loan sai luvan jäädä Yhdystaltoihin.
Kun Loan menehtyi syöpään vuonna 1998 kirjoitti Adams Time-lehteen muistokirjoituksen.
”Kenraali tappoi Vietkongin jäsenen; minä tapoin kenraalin kamerallani. Valokuvat ovat maailman vahvimpia aseita. Ihmiset luottavat niihin, mutta valokuvat valehtelevat, jopa ilman muokkausta. Ne ovat vain puolet totuudesta.”
Historiallisesti pahimmat lumimyrskyt ovat useimmiten olleet sellaisia, että ne ovat iskeneet täysin odottamatta. Ihmiset eivät ole olleet varautuneita myrskytuuliin, lumisateeseen ja jäätävään pakkaseen.
Tuhoisimmat talvimyrskyt ovat aiheuttaneet kymmenien miljardien eurojen tuhot ja vaatineet tuhansia kuolonuhreja. Usein lumimyrsky on tuhoisa myös siksi, että se iskee alueelle, jossa talvet ovat normaalisti leutoja. Kaupunkien ja kylien infrastruktuurit on suunniteltu aivan muunlaisiin keleihin.
Kun monien metrien paksuinen lumivaippa peittää alleen kokonaisia kyliä tai miljoonakaupungista katkeaa sähkön- ja vedenjakelu useiksi päiviksi, ovat Suomen talvimyräkät niiden rinnalla pikkupuhureita.
Iran – 1972
Historian pahin lumimyrsky koettiin Iranissa helmikuun alussa vuonna 1972. Maa oli kärsinyt ankarasta kuivuudesta neljän vuoden ajan, mutta kun sade viimein tuli, oli se helpotuksen sijaan tuhoisa luonnonkatastrofi.
Vaikka Iranin pohjoisosissa ollaan tottuneita kylmiin ja lumisiin talviin, on erittäin harvinaista, että etelän aavikoilla ja subtrooppisella vyöhykkeellä mentäisiin pakkasen puolelle. Lumimyrskyyn ei osattu varautua eikä asuntoja oltu rakennettu kylmää talvea ajatellen. Myrsky pisti 200 kylää matalaksi ja Sheklabin kylässä kaikki sen 100 asukasta menehtyivät.
Tuhannet ihmiset jäivät jumiin koteihinsa ja kirjaimellisesti jäätyivät kuoliaaksi, kun pahimmillaan 8-metrinen lumivaippa hautasi rakennukset. Yleensä lumimyrskyt kestävät maksimissaan pari päivää, mutta Iranissa pyrytti yhtä soittoa kuuden päivän ajan.
Ihmiset jäivät ilman ruokaa, vettä ja lämmitystä, kun he joutuivat usean päivän ajan kärvistelemään 25 asteen pakkasessa. Myräkän rauhoituttua pelastushelikoptereista pudotettiin ruokaa ja muita tarvikkeita suurin piirtein niille sijoille, joissa kylien arveltiin olevan. Ehkä asukkaat – jos olivat hengissä – onnistuisivat kaivautumaan kokonaan lumen alle jääneistä kodeistaan ja löytäisivät avustuspaketit.
Virallisten tietojen mukaan historian pahin lumimyrsky vaati noin Kreikan kokoisella alueella vähintään 4000 uhria, mutta todennäköisesti luku on vieläkin suurempi.
Koululaisten lumimyrsky – 1888
Tammikuun 12. päivä vuonna 1888 alkoi Yhdysvaltojen Suurten tasankojen pohjoisissa osavaltioissa leutona talvipäivänä. Lapset lähtivät kouluun, vanhemmat töihin ja muille asioilleen sään mukaisesti varustautuneina. Tämä muodostui ongelmaksi, kun lämpötila laski äkillisesti yli 40 astetta. Enää varustus ei ollutkaan säähän sopiva.
Vaikka lunta ei varsinaisesti satanut paljon, aiheuttivat ankara pakkanen ja hirmumyrskyn lukemiin yltynyt tuuli massiivista tuhoa. Näkyvyys oli käytännössä nollassa myrskyn pöllyttäessä lunta. Monet ihmiset menehtyivät kotiovilleen, koska he eivät kuulleet kelloja ja muita ääniä, joilla heitä yritettiin auttaa suunnistamaan kohti suojaa.
Suurin osa yli 200:sta Nebraskassa sekä Pohjois- ja Etelä-Dakotassa kuolleesta ihmisestä oli koulusta kotiin matkalla olleita lapsia. Toiset opettajat päättivät pitää oppilaansa koulussa parin päivän ajan. Nebraskan osavaltiossa tuuli repi yhdestä koulurakennuksesta koko katon irti, mutta opettaja Minnie Freeman ei jäänyt neuvottomaksi, vaan sitoi lapset köydellä toisiinsa ja marssitti koko porukan myrskyn läpi läheiseen latoon suojaan. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita ja tuota myrskyä kutsutaankin surullisesti koululaisten lumimyrskyksi.
Suuri lumimyrsky – 1888
Talvi 1888 ei antanut yhdysvaltalaisille armoa. Harvinaisen kylmää oli ollut jo muutaman vuoden ajan ympäri maailmaa, minkä arvellaan johtuneen Krakatau-tulivuoren purkauksesta vuonna 1883. Purkaus vaikutti koko maapallon ilmastoon, kun tulivuoren syöksemä tuhka ja rikkihappo sumensivat auringon ja viilensivät maapallon keskilämpötilaa.
Maaliskuun 1o. päivänä noussut talvimyrsky sai alkunsa kuten niin monet muutkin Yhdysvaltojen koillisosassa esiintyvät lumimyrskyt: Etelästä tuleva lämmin matalapaineen keskus kohtaa Kanadasta puhaltavan kylmän rintaman.
Lumisade alkoi hiljalleen, mutta yltyi sankaksi yön aikana. Seuraavaan aamun mennessä lunta oli satanut New Yorkin kaduille lähes 60 senttimetriä ja lähialueilla lumen syvyys oli reippaan metrin. Suureksi lumimyrskyksi (Great blizzard) nimetty myräkkä sai aikaan totaalisen kaaoksen.
Sähkölinjoja tuhoutui, vesiputket jäätyivät ja voimakas tuuli sai aikaan jopa 15 metrin korkuisia nietoksia. Liikkuminen tai ylipäänsä rakennuksista ulos pääseminen oli mahdotonta, joten ihmiset jäivät saarroksiin niille sijoilleen jopa viikoksi. Pahimmillaan tuulen puuskat puhalsivat hirmymyrskyn lukemissa, 37 metriä sekunnissa. Talvimyrsky hautasi autoja, junia ja kokonaisia taloja ja upotti noin 200 laivaa.
Äärimmäisissä olosuhteissa menehtyi yli 400 ihmistä, mikä tekee Suuresta lumimyrskystä virallisten tietojen mukaan Yhdysvaltojen kaikkien aikojen tappavimman talvimyrskyn.
Vuosisadan lumimyrsky – 1993
Pohjois-Amerikan itäosia maaliskuussa 1993 kurittanut talvimyrsky tunnetaan nimellä Vuosisadan lumimyrsky. Tuuli puhalsi kovimmillaan 44 metriä sekunnissa, mikä on reippaasti hirmumyrskyn lukemissa.
Talvimyrsky sai alkunsa, kun Meksikonlahdella noussut trooppinen myrsky kohtasi Yhdysvaltain kaakkoisosassa kylmän rintaman. Tuloksena oli epätavallisen laajalle alueelle ulottunut talvimyrsky, jossa menehtyi yli 300 ihmistä. Suurimmillaan se ulottui Hondurasista Kanadaan ja sijainnista riippuen otti joko lumimyrskyn tai hurrikaanin olomuodon.
Noin kaksi kolmasosaa Yhdysvaltojen asukkaista eli myrskyn vaikutusalueella, joten myös aineelliset tuhot olivat mittavat. Monet eteläiset osavaltiot peittyivät lumivaipan alle, mihin kukaan normaalisti leutoihin ja jopa lämpimiin talviin tottunut ei ollut osannut varautua. Pahin tilanne oli Tennesseessä, jossa lunta satoi yli puolitoista metriä.
Pahimmillaan 10 miljoonaa kotitaloutta oli yhtäaikaisesti ilman sähköä. Myrsky repi puut juurineen irti maasta, satamissa olleet laivat katosivat jäljettömiin ja lukematon määrä rakennuksia tuhoutui. Jos tällaisesta myräkästä täytyy etsiä jotain positiivista, niin Vuosisadan lumimyrsky oli ensimmäinen, jonka vakavuuden Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun meteorologit ennustivat hyvissä ajoin nappiin. Jo päiviä ennen myrskyn nousemista useaan osavaltioon julistettiin hätätila ja ihmisillä oli aikaa valmistautua lumen tuloon. Ilman ennustusta uhrimäärä olisi todennäköisesti ollut paljon suurempi.
Vuosisadan lumimyrsky oli pitkään Yhdysvaltojen historian hintavin myrsky. Nykyrahaan suhteutettuna aineellisten vahinkojen määrä oli hieman vajaat 10 miljardia dollaria. Kunnes koitti helmikuu 2021.
Yhdysvallat – 2021
Ystävänpäivänä vuonna 2021 suureen osaan Yhdysvaltoja annettiin varoitus talvimyrskystä (kartassa varoituksen saanut alue). Tämä koski noin 170 miljoonaa ihmistä. Laaja kylmä rintama rikkoi kymmeniä vuosia vanhoja pakkasennätyksiä ympäri maata. Myrsky aiheutti 195 miljardin dollarin taloudelliset vahingot.
Pahiten talvimyrsky vaikutti Teksasin osavaltioon, jossa miljoonat ihmiset jäivät päiväkausiksi ilman sähköä. Vesiputket jäätyivät ja vaikka hanoista olisi tullutkin jotain, kehotettiin vesi keittämään. Se ei tietenkään onnistunut, kun 4 miljoonaa kotitaloutta oli ilman sähköä. Ihmiset värjöttelivät 10–20 asteen pakkasessa ilman lämmitystä, eivätkä talot ole lähellekään samalla tavalla eristettyjä kuin esimerkiksi Suomessa.
Viralliseksi kuolonuhrien määräksi on ilmoitettu 299, joista 246 yksistään hätätilaan julistetussa Teksasissa. Osa kuoli suoraan kylmyyteen ja osa häkämyrkytykseen, kun monet yrittivät lämmitellä autotalleissaan käynnissä olevissa autoissa.
Lähes vuoden kestäneen selvitystyön jälkeen Teksasin uhrien virallista määrää pidettiin aivan liian matalana. Sadat täysin muun kuolinsyyn saaneet menehtyivät todennäköisesti hypotermiaan, mutta jostain syystä lukuja on kaunisteltu. Ehkä siksi, että osavaltion valmistautumista koviin pakkasiin pidettiin jo valmiiksi onnettomana. Tiedossa oli ollut jo pitkään, että osavaltion itsenäinen sähköverkko on haavoittuvainen äärimmäisissä sääilmiöissä.
Kiina – 2008
Tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2008 Kiinassa koettiin pahin talvimyrsky puoleen vuosisataan. Myräkän intensiivisin vaihe kesti useamman päivän, mutta oikeastaan kaksi viikkoa putkeen taivaalta tuli räntää ja lunta, mikä lamautti maan liikenteen täysin. Satoja tuhansia ihmisiä oli jumissa lentokentillä ja rautatieasemille; ”onnekkaimmat” olivat lumen saartamina kodeissaan.
Ajankohta oli pahin mahdollinen, sillä lumimyrsky iski juuri ennen kiinalaista uuttavuotta, jolloin iso osa väestöstä matkustaa kotiseudulleen viettämään suurta juhlaa. Erinäisissä julkisissa tiloissa jumissa olleita ihmisiä yritettiin majoittaa ja ruokkia, mutta koko maa oli sekaisin ja massiivisia sähkökatkoja ilmeni useissa maakunnissa. Fuzhoun miljoonakaupunki oli ilman sähköä kolmen viikon ajan ja Chenzhoussa kotitalouksien lisäksi myös sairaaloista oli sähköt poikki viikkojen ajan.
Yli 200 000 kotia tuhoutui täysin, miljoonia kotieläimiä kuoli ja iso osa maanviljelijöistä menetti koko satonsa. Pahimmat tuhot koettiin alueilla, joissa ankariin pakkasiin ja sankkaan lumisateeseen ei oltu totuttu, joten ihmiset eivät olleet millään lailla valmistautuneita äärimmäisiin olosuhteisiin.
Kiinan suuressa talvimyrskyssä menehtyi virallisten tietojen mukaan yli 133 henkilöä ja taloudelliset vahingot nousivat kymmeniin miljardeihin euroihin.
Tiibet – 2008
Tiibet tunnetaan parhaiten Himalajan vuoristosta ja Mount Everestistä. Tällä Kiinan autonomisella alueella ollaan tottuneita jäätäviin pakkasiin, mutta koska ilmasto on suurimmaksi osaksi kuivaa, joten sateet ovat vähäisiä. Monet Himalajalla kulkevat reitit ovat käyttökelpoisia läpi vuoden, koska lunta ei juurikaan sada. Siksi Lhünzên alueelle lokakuussa 2008 iskenyt lumimyrsky tuli paikallisille täytenä sokkina.
Joissakin kylissä lunta satoi keskeytyksettä 36 tunnin ajan ja keskimääräinen lumen syvyys oli 1,5 metriä. Moni menetti kotinsa, kun rakennukset romahtivat lumen painosta, ja tiet olivat useiden päivien ajan suljettuina. Pelastushenkilökunta yritti kaivaa reittejä pahiten iskua ottaneisiin kyliin, sillä myrskyn vuoksi jumissa olleet ihmiset olivat jääneet ilman ruokaa.
Tiibetin lumimyrskyssä menehtyi ”vain” seitsemän ihmistä, mutta taloudelliset menetykset olivat sitäkin mittavammat. China Daily -sanomalehden mukaan karjaa menehtyi suoraan lumimyrskyssä noin 144 000 yksilöä, mikä tarkoitti monelle koko elinkeinon menetystä. Toiset joutuivat teurastamaan tai myymään loputkin jäljelle jääneistä jakeistaan saadakseen ruokaa ja varoja jälleenrakentamiseen. Myrskyn pitkäaikaisvaikutukset olivat tuhoisat.
Lue myös: Mount Everestin kahdet kasvot: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
Japani – 1902
Tammikuun 23. päivänä vuonna 1902 joukko japanilaisia sotilaita lähetettiin Hakkōdan vuorille harjoitusleirille. Tarkoitus oli valmistautua pakkasolosuhteisiin ja testata kalustoa, sillä sota Venäjää vastaan siinti vääjäämättömästi edessä.
Sotaharjoitukseen komennettu Aomorin viides jalkaväkirykmentti jäi kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä yllättäen alkaneen lumimyrskyn saartamaksi. Etsintäpartio lähetettiin matkaan kolme päivää myöhemmin, mutta nopeasti kävi selväksi, että pelastusoperaatio olikin lähinnä paleltuneiden ruumiiden noutoa. Hakkōdan vuoristoon lähteneistä 210 sotilaasta vain 11 selvisi hengissä.
Karoliinien kuolonmarssi – 1719
Uhrien määrässä historian toiseksi pahin talvimyrsky koettiin Ruotsin ja Norjan välisillä tuntureilla alkuvuonna 1719. Käynnissä oli Suuri Pohjan sota Ruotsin ja suurin piirtein kaikkien muiden Euroopan suurvaltojen välillä.
Taistelut itärintamalla olivat Ruotsin kannalta sujuneet heikosti, ja koko Suomen alue oli Venäjän miehittämä. Niinpä kuningas Kaarle XII suuntasi katseensa länteen ja päätti hyökätä Norjaan. Kuninkaan johtamat pääjoukot marssivat kohti Kristianiaa eli nykyistä Osloa ja toinen osasto suuntasi tunturien yli kohti Trondheimia.
Kaarle XII menehtyi taisteluissa marraskuussa 1718, minkä jälkeen kummatkin joukot päättivät vetäytyä takaisin Ruotsiin. Ajankohta oli pohjoiselle osastolle pahin mahdollinen.
Ilman huoltojoukkoja kulkeneet sotilaat joutuivat vuodenvaihteessa poikkeuksellisen ankaran lumimyrskyn kouriin ja ensimmäisenä yönä 200 miestä menehtyi pakkasessa. Hevosia kuoli ja välineistöä poltettiin, jotta nuotiot toisivat edes vähän lämpöä. Yhteensä armottomassa lumimyrskyssä menetettiin lähes puolet osaston vahvuudesta eli noin 3000 sotilasta, joista suomalaisia oli reippaasti yli puolet.
Joukkojen traagisesti päättynyttä perääntymistä on kutsuttu karoliinien kuolonmarssiksi.
Afganistan – 2008
Afganistanin surkein talvi (ilmastollisesti) koettiin vuonna 2008. Tähdet olivat valitettavasti kohdillaan, kun ensin kaksi matalapaineen keskusta tiputti yhteensä yli 2,5 metriä lunta ja sitten Siperiasta työntyi jäätävän kylmä rintama, joka pudotti lämpötilan nopeasti koviin pakkaslukemiin.
Suurin osa yli 900 kuolonuhrista menetti henkensä ollessaan ulkona huolehtimassa karjasta. He eivät olleet osanneet varautua äkilliseen 30 asteen pakkaseen ja valtavaan lumimäärään. Ne jotka selvisivät, kärsivät myös karun kohtalon. Esimerkiksi BBC:n haastattelema Ahmad, 18-vuotias paimen, oli kertomansa mukaan pellolla lumen saartamana ja pakkasen armoilla kuusi päivää. Nuorukaiselta jouduttiin amputoimaan polvista alaspäin molemmat jalat sekä kaikki sormet.
Ilman suojaa jääneitä kotieläimiä – lampaita, vuohia ja nautoja – kuoli yli 300 000, mikä vei monelta paikalliselta ainoan elinkeinon.
Tiet olivat tukossa eivätkä kaikki syrjäisissä kylissä eläneet ihmiset päässeet sairaaloihin hoidattamaan paleltumia. Liikettä ei ollut myöskään toiseen suuntaan ja avustusjoukot pääsivät etsimään lumen armoille jääneitä ihmisiä vasta useamman päivän jälkeen. Monia ei koskaan löydetty.
Lue myös:
Tammikuun 6. päivänä on loppiainen. Miksi loppiaista vietetään ja miten sitä juhlistetaan ympäri maailman? Suomessa tämän pyhäpäivän juhlinta keskittyy lähinnä siihen, että monilla on töistä vapaata.
Kristillisessä perinteessä loppiaista on vietetty itämaan tietäjien kunniaksi. Nuo viisaat miehet saapuivat Betlehemin tähden johdattamina tervehtimään vastasyntynyttä kuningasta, Jeesusta. Toisaalla loppiainen on Jeesuksen kastetta juhlistava päivä ja vanhempi sekä merkittävämpi tapahtuma kuin joulu.
Listafriikki ottaa nyt katsauksen erilaisiin loppiaisen viettotapoihin ja siihen, mitä miehiä nämä itämaan tietäjät oikein olivat.
Loppiaisen ajankohta
Loppiainen on kristittyjen vanhimpia juhlia: sitä on vietetty jo noin 150-luvulta lähtien Jeesuksen syntymä- ja kastejuhlana. Miten tuo erityinen juhla määräytyi tammikuun 6. päiväksi? No samasta syystä kuin kaikki muutkin kristinuskon tärkeät pyhät: Se oli suosittu pakanallinen juhlapäivä, talvipäivänseisauksen ajankohta vanhojen kalentereiden ja ajanlaskun mukaan.
Joulu (joka nykyisin tunnetaan Jeesuksen syntymäjuhlana) sen sijaan asetettiin vasta vuonna 335 joulukuun 25. päivälle; sopivasti roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäiväksi.
Jeesuksen alkuperäiselle syntymäjuhlalle piti siis keksiä jotain tapahtumaa, joten tammikuun 6. päivästä tuli itämaan tietäjien muistojuhla. Vanhat tavat kuitenkin pysyivät tiukassa, ja loppiainen oli vielä satojen vuosien ajan monessa maailman kolkassa joulua tärkeämpi juhla.
Suomessa loppiaista vietettiin vuosina 1973-1992 tammikuun 6. päivän jälkeisenä lauantaina – työmarkkinajärjestöjen (varmasti työnantajapuolen) vaatimuksesta. Sittemmin loppiainen on palautettu perinteiselle paikalleen, ja monet saavat siitä arkivapaan.
Itämaan tietäjät
Itämaan tietäjistä ei oikeastaan tiedetä paljoakaan; heidät mainitaan Raamatussakin vain muutaman kerran. Raamatussa miesten kerrotaan tulleen idästä ja tuoneen mukanaan kolme lahjaa, mistä on itseasiassa tullut käsitys siitä, että heitä olisi ollut kolme.
Kertomukset kuitenkin vaihtelevat: oppineiden miesten lukumäärä on joissakin tarinoissa jopa kaksitoista. Raamattu ei myöskään mainitse miesten nimiä, ja he ovat saattaneet olla taikureita, kuninkaita, ennustajia, tähtitieteilijöitä – kukaan ei oikein tiedä varmaksi.
Noin vuoden 500 tienoilta peräisin oleva kreikkalainen kertomus kuitenkin avaa näiden viisaiden, joskin pakanallisten, miesten henkilöllisyyksiä: Nuubian ja Arabian kuningas Melchior, Tarsiksen kuningas Kaspar ja Saaban kuningas Balthasar.
Tarina idän tietäjistä on historian saatossa muuttunut useaan kertaan ja sitä on muunneltu erityisesti roomalaiskatolisen kirkon poliittisten tarkoitusperien mukaisesti.
Itämaan tietäjien lahjat – kultaa ja apua vaippaihottumaan
Itämaan tietäjät toivat Jeesukselle tarinan mukaan lahjoja: kultaa, mirhamia ja suitsukkeita. Ne olivat tuohon aikaan arvokkaimpia mahdollisia lahjoja.
Osa historian ja Raamatun tutkijoista on sitä mieltä, että perhe sai kalliita lahjoja siksi, että niiden turvin oli helppo paeta erinäisiä vainoja. Mutta kertomuksissa kolmelle lahjalle on annettu myös symbolinen merkitys.
Kultaa annettiin lahjaksi maallisen kuninkuuden johdosta. Suitsukkeet viittasivat jumaluuteen. Mirhami, eli öljystä ja yrteistä valmistettu tuoksuva neste, symboloi uhrilahjaa ja ihmisen kuolevaisuutta, ja sellaisena ennusti Jeesuksen tulevaa kohtaloa.
Toisaalta mirhaa on käytetty myös vaippaihottumien hoitoon, joten olosuhteet huomioon ottaen se oli ehkä hyödyllisin kaikista näistä lahjoista.
Loppiainen on lähetystyön juhla
Loppiaisena julistetaan myös lähetystyön sanomaa: se on näppärästi kiedottu yhteen itämaan tietäjien kanssa.
Tarinan mukaanhan itämaan tietäjät tulivat kaukaa vierailta mailta ja olivat etnisyydeltään kaikki erilaista alkuperää. He edustivat eri ikäluokkia ja kolmea tunnettua mannerta: Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Kansalaisuuksistaan huolimatta he saapuivat osoittamaan kunnioitusta vastasyntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Joten summa summarum, joulun sanoma kuuluu kaikille kansoille.
Lähetystyöhön kuuluu siis olennaisena osana kristillisen uskon julistaminen, mutta järjestöt tekevät paljon humanitääristä työtä. Lähetystyö edistää muun muassa taloutta, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Onneksi ristiretkistä on tultu jonkin verran eteenpäin, sillä lähetysjärjestöjen noudattamat kristilliset opit sallivat avun tarjoamisen ja antamisen ilman, että kenenkään tarvitsee kääntyä kristityksi.
Loppiainen Latinalaisessa Amerikassa
Loppiainen, Dia de Reyes eli kuninkaiden päivä, on Latinalaisessa Amerikassa ja Espanjassa erittäin merkittävä juhla. Vielä hyvin hiljattain se on ollut jopa suurempi juhlapäivä kuin joulu, mutta amerikkalainen kaupallisuus taitaa olla levittänyt lonkeronsa etelään, ja joulupukki tuo lahjat joulukuun 25. päivänä.
Perinteisesti lahjat ovat kuitenkin olleet itämaan tietäjien tuomia ja heille on myös kirjoitettu lahjatoiveet. Lapset laittavat edelleen loppiaisen aattona kengät ulko-oven (tai oman huoneen oven) eteen, täyttävät ne heinällä ja aamulla heinä on vaihtunut lahjoiksi. Miksi heinää? No, se on ollut evästä tietäjien kameleille!
Loppiaisena järjestetään myös ilotulituksia ja paraateja, joihin tietenkin pukeudutaan asianmukaisesti itämaan tietäjiksi.
Venäjällä hypätään avantoon
Kuten jo aiemmin mainittiin, loppiaisena juhlitaan myös Jeesuksen kastetta Jordanjoessa. Tämän uskotaan tapahtuneen juhlakalun ollessa 30-vuotias. Loppiaisen alkuperäinen nimi teofania tarkoittaa Jumalan ilmestymistä, ja sillä viitataan siihen, että kasteen saanut Kristus tunnistetaan ihmisten keskelle syntyneeksi Jumalaksi ja samaan hengen vetoon Jumala näyttäytyy maailmalle Pyhänä Kolminaisuutena.
Ortodoksisessa kirkossa ei niinkään muisteta itämaan tietäjiä, vaan juuri tätä kastetta. Loppiainen eli epifania onkin hyvin perinteinen kastepäivä.
Miljoonat itänaapurimme Venäjän ortodoksit osallistuvat vuosittain kastautumisseremoniaan, jonka olosuhteet ovat hieman hyytävämmät kuin Jeesuksella Lähi-idässä. Järven tai joen vesi pyhitetään upottamalla sinne risti kolmeen kertaan, ja myöhemmin jäähän tehdään ristin muotoinen avanto, johon ortodoksit pulahtavat niin ikään kolmesti (Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen). Seremonian ja veden uskotaan parantavan ja ehkäisevän sairauksia.
Bulgariassa tanssitaan jäisessä vedessä
Jos Venäjällä kastaudutaan avantoon kolmesti, niin bulgarialaiset vievät uiskentelun vielä pidemmälle. Myös siellä loppiainen on Jeesuksen kastejuhla, ja sitä kutsutaankin nimellä Yordanovden eli Jordanin päivä.
Bulgarialaisissa vesissä uskotaan tuolloin olevan puhdistavia ja parantavia voimia, jotka on tietenkin varattu vain miesväelle. Vanhan perinteen mukaan pappi siunaa ristin ja heittää sen hyiseen veteen – jokeen, järveen tai mereen – ja innokkaat miehet sukeltavat esineen perään. Se onnekas, joka löytää ristin ja tuo sen papille, saa erikoissiunauksen itselleen ja perheelleen; koko porukka on täten vapautettu sairauksista ja pahoista hengistä ainakin kuluvaksi vuodeksi.
Traditio on hieman erilainen Tundzhajoen rannalla Etelä-Bulgariassa, jossa Kaloferin kaupungin miehet ja pojat marssivat jokeen suorittamaan Mazhko horo -tanssin. Papin siunaama ristikin sinne on heitetty, mutta sen palauttajalla ei tanssin tuoksinnassa niin ole väliä, sillä siunaus on varattu nuorimmalle pojalle, joka uskaltautuu jäiseen veteen.
Myös Makedoniassa, Kreikassa ja Kyproksella on tapana kirmata veteen siunatun ristin perässä; toisille kokemus on maantieteellisestä sijainnista riippuen miellyttävämpi kuin toisille.
Joulu loppuu
Loppiainen tarkoittaa yleisesti joulun ajan loppumista; siitä sen suomenkielinen nimikin on peräisin. Suomessa joulua on vanhan tavan mukaan jatkettu Nuutinpäivään 13. tammikuuta saakka, mutta nykyisin loppiainen on se, joka päättää joulun juhlinnan. Sen jälkeen palataan kouluun ja normaaliin arkeen.
Loppiaisena on perinteisesti tavattu riisua koti joulusta: viedä kuusi pois ja kerätä koristeet laatikkoon odottamaan jälleen loppuvuotta. Vanhan uskomuksen mukaan joulukoristeiden pitäminen loppiaisen jälkeen tietää huonoa onnea, mutta aika moni uhmaa tätä taikauskoa, sillä varsinkin valot on mukava pitää hieman pidempään – jos ei nyt sentään ihan juhannukseen saakka.
Lue myös:
Yhteiskunta
Suomalaiset lääkärit ovat muuta väestöä todennäköisemmin alkuvuodesta syntyneitä – Faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.
Listafriikki keräsi tammikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.
Listalla selviää myös se, mihin ammatteihin tammikuun lapset saattaisivat todennäköisyyksien ja tilastojen valossa ajautua sekä mistä tämä kuukausi on saanut nimensä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Tammikuun 19. päivään saakka synttäreitään viettävät ovat horoskoopiltaan kauriita ja loppukuusta syntyneet ovat vesimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, ja he nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Entä minkälaisia ovat tammikuussa syntyneiden henkieläimet?
Tammikuun alkupuolella syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.
Vesimiehet, eli tammikuun 20. päivästä eteenpäin syntyneet, voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa. Delfiinin akilleen kantapää on kuitenkin tylsistyminen, sillä se voi tulla hyvin surulliseksi, jos ei pääse tasaisin väliajoin seikkailemaan.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Tammikuussa syntyneiden onnenkukkia ovat neilikat ja lumikellot. Kuten aina kukkien kohdalla, niin tälläkin kertaa värillä on väliä.
Valkoiset neilikat symboloivat viattomuutta ja puhdasta rakkautta, ja tummanpunaiset neilikat ovat merkki syvästä rakkaudesta. Kristillisen legendan mukaan maailman ensimmäinen vaaleanpunainen neilikka kasvoi Marian kyyneleistä, jotka hän vuodatti, kun Jeesusta oltiin viemässä ristiinnaulittavaksi. Siksi vaaleanpunaiset neilikat kuvaavat kiintymystä ja äidinrakkautta.
Neilikoilla voi kuitenkin lähettää myös toisenlaisia viestejä, sillä keltainen neilikka symboloi pettymystä ja torjumista. Raidallinen neilikka – oli se minkä värinen tahansa – viestittää katumusta.
Valkokukkaiset lumikellot ovat usein puutarhan ensimmäisiä kukkia, jotka voivat putkahtaa esiin jo silloin, kun lumi on vielä maassa. Sirot lumikellot kuvastavat puhtautta, toivoa ja kauneutta. Ne sopivat iloisiin ajankohtiin, mutta niillä voi myös surullisina hetkinä ilmaista myötätuntoa.
Yksittäinen lumikello symboloi vanhan uskomuksen mukaan kuolemaa, joten jos lumikelloilla haluaa ilahduttaa tai tuoda toivoa paremmasta huomisesta, niin niitä kannattaa viedä kunnon kimppu.
Tammikuun lasten syntymäkivi on tummanpunainen granaatti, jonka on uskottu symboloivan elämää ja suojelevan kantajaansa erityisesti matkoilla sekä taisteluissa. Granaatti kuvastaa myös uskollisuutta, totuutta ja luottamusta.
Januksen kuukausi
Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan tammikuu-sana käsittelyyn listan seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi kuukausi on muun muassa janvier (ranska), januari (ruotsi) ja jaanuar (viro).
Nämä kaikki pohjautuvat latinankieliseen Ianuarius-sanaan. Kokonaisuudessaan nimi oli Mensis Ianuarius, joka tarkoittaa ”Januksen kuukautta”. Janus on roomalainen porttien, oviaukkojen, kaksinaisuuden ja kaiken vanhan loppumisen sekä uuden alkamisen jumala, jonka tunnuksena on kaksikasvoinen pää. Katse molempiin suuntiin kuvaa hyvin vuodenvaihdetta: toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan.
Tammikuu ja helmikuu asettuivat omille paikoilleen kalenteriin vasta karkauspäivällisen juliaanisen kalenterin myötä. Tuo kalenteri, nimensä mukaan, kehitettiin Rooman valtakunnassa Julius Caesarin käskystä. Aiemmin käytössä oli ollut kymmenkuukautinen kalenteri, joka alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Mistä tammikuu on saanut nimensä?
Sitten siihen suomenkieliseen tammikuuhun. Tammikuun alkuosa eli tammi saattaa viitata samannimiseen jaloon lehtipuuhun. Tammi on kova puu ja tammikuussa on usein kovat pakkaset. Tämä selitys tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta.
Hyväksytympi teoria perustuu tammi-sanan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Se on perinteisesti tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta eli ydintä. Vuoden ensimmäinen kuukausi jakaa ankaran talviajan kahtia eli se on kirjaimellisesti talven keskellä; tammikuu on talven napa, niin sanottu sydäntalvi. Muinoin tammikuuta onkin Suomessa kutsuttu sydänkuuksi.
Tavoitteet kohti ammattilaisurheilua
Koska tammikuussa syntyneet ovat ikätovereitaan vanhempia, pärjäävät he usein loistavasti koulun liikuntatunneilla. Monien kuukausien ikäero voi olla huomattavan merkittävä fyysisessä kehityksessä, mikä näkyy sitten kentillä ja radoilla. Mutta tämä ero varmaankin tasaantuu iän karttuessa?
Näin voisi kuvitella, mutta eräs australialaistutkimus kertoo toista tarinaa. Tutkijoiden mukaan tammikuussa syntyneitä pelasi australialaisen jalkapallon pääsarja AFL:ssä noin kolmasosa odotettua enemmän. Joulukuussa syntyneitä sen sijaan oli neljännes odotettua vähemmän. Tulokset ovat linjassa muidenkin sellaisten tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että alkuvuodesta syntyneitä ammattilaisurheilijoita on verrattain paljon.
Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisinä kuukausina syntyneillä jääkiekkoilijoilla on myöhemmin samana vuonna syntyneitä suurempi todennäköisyys tulla varatuiksi ammattilaisliiga NHL:ään. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä myös varataan keskimäärin muita korkeammalla varausnumerolla. Tilastot perustuvat vuosien 1980–2007 varaustilaisuuksiin.
Vai käykö matka kuitenkin lääkikseen?
Voiko syntymäkuukausi määritellä tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että vähintäänkin vuodenajalla on suuri vaikutus koko loppuelämään.
Miten kauan elät, miten pitkäksi kasvat, miten pärjäät koulussa, oletko aamu- vai iltavirkku, minkälainen todennäköisyys sinulla on sairastua tiettyihin tauteihin – esimerkiksi näiden kaikkien ominaisuuksien on havaittu olevan yhteydessä syntymäkuukauteen.
Jos olet lukenut Listafriikin jokaisen kuukauden faktalistan, niin olemme käsitelleet näitä tutkimuksia moneen otteeseen. Usein selittävänä tekijänä on auringonvalo ja D-vitamiinin saanti äidin raskauden aikana.
Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Kyseisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden joukossa on tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti eniten.
Mutta myös Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että lääkärit ovat koko väestöön verrattuna todennäköisemmin syntyneet alkuvuodesta. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 1940-1988 syntyneiden henkilöiden tietoja, jotka oli saatu Väestörekisteristä sekä Terhikki-rekisteristä, joka on terveydenhuoltohenkilöstön tietoja sisältävä tietokanta. Vuoden 1970 peruskoulu-uudistuksella ei havaittu olleen mitään vaikutusta iän tuomaan etuun.
Tätä kutsutaan suhteellisen iän ilmiöksi ja se on havaittu ympäri maailmaa useissa tutkimuksissa. Tällä listalla mainitut esimerkit menestyksestä ammattilaisurheilussa ja korkeasta koulutustasosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä suhteellisen iän ilmiön tuomasta edusta.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Taikauskoisten kannattaa mennä naimisiin 9. tai 10. päivä, sillä tälle ajankohdalle almanakka povaa parasta avio-onnea.
Jos häitä on järjestämässä, niin sitä ennen on syytä tehdä visiitti hammaslääkärille ja panna purukalusto kuntoon. Hammaslääkärillä käynti on ajoitettava tammikuun 7. tai 8. päivälle.
Viimeinen rööki on syytä tumpata 4., 9., tai 14. päivänä, jotta lopettaminen varmasti onnistuu. Kyseiset päivät ovat myös suopeita äidinmaidosta vieroittamiseen – oli kyse sitten eläimistä tai ihmislapsesta.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja mahtavaa synttärikuukautta kaikille tammikuussa juhliville!
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii sitä, että miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi. Miksi jouluisen kodin tähti ei ole jokin muu puu?
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi?
Miksi joulukuusi on kuusi eikä vaikkapa mänty? Lehtipuu se ei tietysti pohjoisessa voi olla, koska aika ankeaa olisi koristella joulupuun tyhjiä oksia!
Tunnetun tarinan mukaan joulukuusiperinteen aloitti Martti Luther jouluaattoyönä vuonna 1536. Saksalaisessa Wittenbergin kaupungissa talvisessa yössä tähtien alla kävellyt Luther kiskoi pienen kuusen maasta, vei puun kotiin ja koristeli sen kynttilöillä.
Kynttilöiden valo muistutti häntä taivaan tähdistä, jotka olivat auttaneet häntä suunnistamaan pimeässä metsässä. Valaistun kuusen äärellä Luther luki perheelleen Raamatusta kertomuksen Jeesuksen syntymästä.
Tämä lämminhenkinen tarina joulukuusen alkuperästä on kuitenkin keksitty. Sepitys Lutherista ja kohmeisesta maasta kiskotusta kuusesta levisi 1800-luvulla taiteilija Carl Schwerdgeburthin maalauksen vuoksi. Teoksessa Lutherit ovat kokoontuneet viettämään joulua kuusen ympärille.
Kynttilöin valaistut joulukuuset ilostuttivat varsin monia saksalaiskoteja Lutherin elinaikana 1500-luvun alussa – jo ennen tuota maagista aattoyötä. Joulukuusen alkuperästä ei voida olla aivan varmoja, mutta esimerkiksi Virossa ja Latviassa väitetään kivenkovaan, että perinne on lähtöisin 1400-luvun Tallinnasta tai Riikasta. Vastaus riippuu tietenkin siitä, kysytäänkö asiaa virolaiselta vai latvialaiselta.
Yksi vanhimmista lähteistä, joissa joulupuu mainitaan, on kuitenkin peräisin vuodelta 1419 Freiburgista, Saksasta. Oli alkuperä missä ja koska tahansa, niin kuusen koristelun uskotaan muodostuneen pysyväksi perinteeksi läntisessä Saksassa 1500-luvun alussa. Sieltä se levisi ympäri Eurooppaa, ja Suomessa koristeltu joulukuusi rupesi yleistymään 1800-luvun puolivälissä.
Aluksi se oli osa protestanttista joulunviettoa ja tapa oli katolisten pilkkaama, sillä heille ainoa oikea joulun symboli oli seimi. Katolisia ei myöskään miellyttänyt ikivihreiden kuusenoksien vahva asema pakanallisessa talvipäivänseisauksen juhlinnassa.
Mutta ajat ja tavat muuttuvat. Toki muutokset kirkossa eivät ole nopeita, joten Vatikaanin Pietarinkirkon edustalle pystytettiin suuri joulukuusi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1982. Katolisissa kodeissa joulukuusi oli kuitenkin ollut osa joulua jo paljon pidempään.
Lue myös:
Miksi jouluna syödään kinkkua? Eikö se ole vähän omituinen valinta vuoden suurimman juhlan tähdeksi? No ei ollenkaan, jos ottaa huomioon sen historian.
Joulukinkku on alkuperältään varsin jumalallinen, mutta kristinuskon kanssa sillä ei ole tekemistä. Kinkun historia juontaa juurensa tuhansien vuosien päähän, jolloin sian uskottiin monissa kulttuureissa edistävän hedelmällisyyttä ja tuovan onnea.
Muistathan joulupöydässä kertoa läheisillesi tiukkaa faktaa siitä, kuinka kinkku on päätynyt joulun pääruoaksi!
Jumalallinen uhrieläin Lähi-idästä
Lähi-idän alueella yli 3500 vuotta sitten asuneet kanaanilaiset palvoivat monia eri jumalia, joista korkein oli Baal. Baal oli jumalten kuningas ja hedelmällisyyden sekä kasvillisuuden jumala, joka varmisti onnistuneen sadon antamalla sadetta. Baal piti ihmisuhreista, mutta ne voitiin korvata myös sioilla. Uhreja tarjottiin varsinkin talvipäivänseisauksen tienoilla järjestetyssä suuressa juhlassa.
Varhaisten juutalaisten heimojen opeissa Baal oli epäjumala, jolle pyhitetyt uhrikukkulat ja temppelit oli tuhottava. Israelissa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua Baalin palvominen oli rangaistava teko ja siitä määrättiin maanpakoon. Jopa jumalan nimi oli niin karsastettu, että Baal korvattiin puheessa sanalla bōšet, joka tarkoittaa häpeää. Baal tunnettiin myös nimellä Beelzebub, joka Vanhassa testamentissa tarkoittaa samaa kuin Saatana.
Vahvasti Baaliin yhdistetty sika tuomittiin Raamatussa ankarasti myös syötävänä, kun Jumala antaa yksityiskohtaisia ohjeita kielletyistä ruoista: Sellaisia nelijalkaisia eläimiä, joilla on sorkat, mutta jotka eivät märehdi, ei saa syödä. Sika kuuluu tähän kategoriaan ja juutalaisille se on siis saastainen eläin. Sama pätee muslimeihin, sillä myös Koraanissa kielletään sianlihan syöminen.
Yhteys siihen, miksi jouluna syödään kinkkua, tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselta, mutta sinne kyllä päästään – ei huolta!
Sika kylmässä Pohjolassa
Skandinaavisessa mytologiassa porsaita uhrattiin Freyrille, joka oli auringon, sateen ja hedelmällisyyden jumala. Eli hyvin samantyyppinen kaveri kuin kanaanilaisten Baal.
Freyr kulki paikasta toiseen suurella Gullinbursti-karjulla. Kultaharjaksinen Gullinbursti kykeni myös kävelemään veden päällä ja osasi lentää. Sika oli muutenkin merkittävä hahmo kyseisessä jumalperheessä, sillä Freyrin kaksossisko – rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar Freija –ratsasti taisteluihin villisialla. Freija myös muutti rakastettunsa villisiaksi, koska halusi suojella tätä.
Sika liittyy myös Valhallaan, joka tunnetaan sankarivainajien asuinsijana. Se oli sotureille tavoiteltava, kuolemanjälkeinen paikka. Siellä viikinkisotilaat taistelivat kaiken päivää, mutta heräsivät aina iltaisin uudelleen eloon nauttimaan Odin-jumalan järjestämistä syömingeistä ja juomingeista.
Ruokaa riitti, sillä samanlaisen jälleensyntymisen teki villisika Särimner. Luita myöten kaluttu Särimner kasvatti seuraavaan iltaan mennessä samanlaisen paksun lihakerroksen; leikattiinpa sitä mistä tai miten vain.
Viikingeille siat olivat ihan maallisessakin elämässä merkittäviä eläimiä. Ylimystöllä ja sotureilla oli tapana suurten juhlien, eritoten keskitalvella vietettävän Julen, yhteydessä vannoa juhlallinen vala – heitstrenging – johon liittyi käsien laskeminen pyhän sian päälle. Myöhemmin sika uhrattiin jumalille.
Viikinkien välityksellä tämä germaanisten heimojen perinne rantautui myös Suomeen paljon ennen kristinuskoa ja joulua.
Miten siasta tuli kristillisen joulun tähti?
Kuva: Santeri Viinamäki | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Kun joululle eli Jeesuksen syntymäpäivälle mietittiin 300-luvulla kirkon johtoportaassa sopivaa ajankohtaa, oli selvää, että se on lätkäistävä jollekin tutulle juhlapäivälle. Vaikka pakanallisia juhlia ja tapoja pyrittiin kaikin keinoin kitkeä pois, oli toisinaan paljon yksinkertaisempaa varastaa ne omaan käyttöön.
Talvipäivänseisauksen tienoilla vietettiin monessa kulttuurissa suuria valon juhlia kuten germaanisten heimojen Jule ja roomalaisten Saturnalia. Se oli loistava ajankohta myös joululle. Roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäivä oli 25. joulukuuta, joten se sopi hyvin Jeesuksen syntymäpäiväksi.
Nyt vain oli jotenkin saatava sika – tuo jumalallinen uhrieläin – liitettyä joulun viettoon, sillä se oli syvästi juurtunut osaksi ikiaikaisia keskitalven juhlia. Miten siis yhdistää se kristinuskoon?
Kun kristinuskoa ruvettiin levittämään ympäri Eurooppaa, oli possu varsinkin Pohjoismaissa ja pohjoisessa Saksassa niin vakiintunut osa talvipäivänseisauksen juhlintaa, että jotain oli keksittävä.
Legendat alkoivat elää ja levitä kansantarinoissa.
Erään tarinan mukaan sika ei osannut käyttäytyä sinä yönä, kun Jeesus syntyi. Se ei antanut lapsen nukkua rauhassa, vaan tökki seimeä jatkuvasti. Joulupöytään päätyminen oli siis rangaistus tuosta kekkuloinnista.
Toinen legenda kertoo täysin päinvastaista tarinaa: Sika olisikin ollut tallissa hyvin auttavainen ja yrittänyt peitellä seimessä maannutta Jeesus-lasta. Hevonen tuli kuitenkin pilaamaan kaiken ja sekoitti sian asettelemat oljenkorret. Tästä syystä hevonen tuomittiin tekemään ihmisille töitä, kun taas sika siunattiin kiitoksena – syötäväksi.
Ja tässä tarinassa ollaan jo sen verran lähellä jumalille uhraamista, että vanhat, pakanalliset perinteet jatkuivat saumattomasti uudella kristillisellä merkityksellä.
Kukaan ei ilmeisesti kyseenalaistanut sitä, että Jeesus ja kumppanit olivat juutalaisia, joten tuskinpa seimen välittömässä läheisyydessä hengaili saastainen sika. Puhumattakaan, että sitä olisi syöty – oli kyse sitten rangaistuksesta tai siunauksesta.
Vai oliko kyseessä sittenkin paavin määräys?
Erään varsin raflaavan tarinan mukaan joulukinkusta tuli vakiintunut osa jouluateriaa jo kristinuskon varhaisina aikoina. Tarina kertoo, että paavi Sixtus III olisi 430-luvulla käskenyt kaikkia kristittyjä syömään joulumessun jälkeen sikaa ihan vain juutalaisten ja muiden ”vääräuskoisten” kiusaksi. Kuulostaa ihan mahdolliselta skenaariolta.
Lue myös:
Yhteiskunta
Suomalaiset eivät aluksi ymmärtäneet kalenterin luukkujen ideaa – 10 mielenkiintoista faktaa joulukalentereista
Joulukuu on hyvää vauhtia käynnissä! Paljastuiko sinun kalenteristasi tänään kaunis kuva, suklaata vai ihan jotain muuta?
Kaupat ovat jo lokakuun alusta lähtien täyttyneet joulu- ja adventtikalentereista ja valikoimaa riittää. Nykyään kalentereita on vaikka minkälaisia ja eri teemoihin keskittyviä. Niitä voi saada muutamalla eurolla, mutta koko ajan yleistyvät myös enemmän aikuisille suunnatut, hintavammat joulukalenterit, joista voi joutua pulittamaan helposti useita kymppejä, jopa satasia.
Minkälainen historia joulukalentereilla on ja mistä ne ovat saaneet alkunsa? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastataan tällä listalla. Selvitämme myös, miten kalenteriperinne saapui 78 vuotta sitten Suomeen. Vastaanotto ei ollut kovin lämmin, mutta onneksi suhtautuminen muuttui nopeasti.
Listan viimeisissä luukuissa kurkistamme siihen, minkälaisia ovat maailman suurin, pienin ja kallein joulukalenteri.
Alkeellinen adventtikalenteri liidulla seinään
Hurskaat luterilaiset viettivät adventtia 1800-luvun Saksassa varsin vaatimattomasti piirtämällä talon seinään tai oveen liidulla viivoja. Nuo viivat olivat ensimmäinen versio adventtikalenterista. Viivat piirrettiin joulukuun alussa valmiiksi ja sitten ne yksi kerrallaan pyyhittiin pois.
Vaikka oltiin hyvin kaukana nykypäivän spektaakkelimaisista joulukalentereista, niin idea oli sama kuin avattavilla luukuilla: adventin aikana jouluaattoon saakka viivoja poistettiin ja juhlan aika tuli, kun seinässä ei ollut enää viivoja jäljellä.
Ensimmäinen adventtikalenteri
Ensimmäinen adventtikalenteri syntyi Saksassa vuonna 1851 – jos siis seinään piirrettyjä viivoja ei lasketa varsinaiseksi adventtikalenteriksi.
Historian ensimmäinen joulukalenteri oli puinen taideteos, joka oli valmistettu käsityönä.
Joulukalenterit nostivat suosiotaan, kunnes valmistus kiellettiin
Ensimmäinen painettu adventtikalenteri valmistui vuonna 1908, kun müncheniläinen kirjanpainaja Gerhard Lang keksi jalostaa äidiltään saamaansa ideaa. Äidillä oli ollut tapana antaa lapsilleen yksi herkku jokaisena joulukuun päivänä, aina jouluaattoon saakka. Langin luomus oli pahvinen adventtikalenteri, johon sai joka päivä kiinnittää pienen kuvan.
Langia on kiittäminen myös joulukalenterin luukuista, sillä 1920-luvulla hän keksi piilottaa kuvia tai Raamatun jakeita pienten ovien taakse. Joissakin versioissa mukana oli jopa suklaata.
Langin yritys pyöri hienosti 1930-luvulle saakka. Sitten puhkesi toinen maailmansota ja kaikesta tuli pula.
Pahvia ja paperia ruvettiin säännöstelemään, suklaasta puhumattakaan, joten joulukalentereiden valmistus oli sodan aikaan jäissä. Lang joutui sulkemaan yrityksensä.
Toisaalta kuvallisten kalentereiden valmistaminen oli myös kiellettyä. Natsit tuottivat omia adventtikalentereitaan, jotka olivat oikeastaan hakaristien ja räjähtävien panssarivaunujen kuvilla varustettuja pamfletteja.
Joulukalenterit takaisin!
Sodan jälkeen Saksa oli jaettu miehitysvyöhykkeisiin ja paperista oli edelleen pulaa. Stuttgartilainen kirjanpainaja Richard Sellmer onnistui kuitenkin saamaan yhdysvaltalaisilta sotilasviranomaisilta luvan valmistaa adventtikalenteita.
Sellmer ryhtyi valmistamaan adventtikalentereita massatuotantona, mikä tietenkin tarkoitti edullisempaa hintaa. Jouluiseen kylämaisemaan perustuva kuvitus nousi suureen suosioon, ja 1950-luvulla Sellmerin joulukalenterit olivat ensimmäisiä, joita ruvettiin viemään Yhdysvaltain markkinoille.
Sellmerin perustama yritys on edelleen pystyssä ja kaikki tuotanto tapahtuu Stuttgartissa. Vaikka joulukalentereita on tälläkin yrityksellä monenlaisia, on asiakkaan mahdollista tilata myös juuri sellainen adventtikalenteri, jolla Sellmer vuonna 1946 aloitti.
Suklaakalenterit
Suklaakalentereiden uutta tulemista jouduttiin odottamaan vielä jonkin aikaa, sillä niitä ruvettiin valmistamaan uudelleen ja massatuotantona vasta vuonna 1958.
Suklaakalenteri ei kuitenkaan noussut välittömästi hittituotteeksi, todennäköisesti korkeammasta hinnasta johtuen. Oikeastaan vasta 1980-luvun lopulla ne syrjäyttivät perinteisen, kuvitetun adventtikalenterin.
Partiolaiset toivat perinteen Suomeen
Jo 76 vuoden ajan partiolaiset ovat myyneet joulukalenteriaan ja heitä on kiittäminen koko perinteen tuomisesta Suomeen. Suomen Partiotyttöjen johtaja Tessi Fazer näki Ruotsissa käydessään adventtikalenterin ja innostui ideasta kovasti. Ehkä suomalaiset partiolaiset voisivat myös tehdä kalentereita, joiden myymisestä saatuja tuottoja käytettäisiin oman toiminnan pyörittämiseen. Fazer pyysi ystäväänsä Ulla von Wendtiä kuvittamaan kalenterin ja näin vuonna 1947 syntyi ensimmäinen Suomessa myyty adventtikalenteri (yllä oleva kuva).
Suomalaiset ovat tunnetusti hieman hitaasti lämpenevää porukkaa, eikä joulukalenteri ollut myyntimenestys. Suomalaiset eivät ymmärtäneet avautuvien luukkujen ideaa eivätkä värittömät kuvat säväyttäneet; kalenterit menivät huonosti kaupaksi.
Partiolaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, joten seuraavana vuonna kalenteri julkaistiin jälleen. Toistamiseen (ja monia kertoja myöhemminkin) kalenterin kuvituksen tehnyt von Wendt taiteili värikkään adventtikalenterin ja vuosi vuodelta se kasvatti suosiotaan.
Vaikka joulukalentereita on nykyään tarjolla monenlaisia – tuntuu, ettei edes mielikuvitus ole rajana – niin perinteikkäillä kuvakalentereilla on aina paikkansa. Teetä, koruja, kosmetiikkaa, olutta, koiranherkkuja tai vaikka sukkia on ihan kiva saada, mutta näistä on adventtikalenterin alkuperäinen idea suhteellisen kaukana.
Mutta esimerkiksi partiolaisten kalenterissa on mukana aina kulttuurihistoriallisia kuvia, kuten kynttilöitä adventtisunnuntaisin, Lucian kynttiläkruunu Lucian päivänä ja Suomen lippu itsenäisyyspäivänä.
Onko adventtikalenterilla ja joulukalenterilla jotain eroa?
Vaikka näitä kahta termiä käytetään tälläkin listalla iloisesti sekaisin ja toistensa synonyymeina, niin adventti- ja joulukalenteri eivät ole täysin sama asia.
Joulukalenterin luukut alkavat aina joulukuun ensimmäisestä päivästä ja loppuvat jouluaattoon. Adventtikalenterin nimestäkin voi jo päätellä, että se alkaa ensimmäisestä adventista.
Ensimmäinen adventtisunnuntai osuu marraskuun 27. päivän ja joulukuun 3. päivän välille, joten parhaimmillaan adventtikalenterin omistajat saavat avata neljä luukkua ennen joulukuun alkamista.
Jos ensimmäinen adventtisunnuntai sen sijaan osuu joulukuun puolelle, on esimerkiksi partiolaisten kalenteri suunniteltu alkamaan ensimmäinen joulukuuta. Luukkuja ei koskaan ole alle 24 kappaletta.
24 luukkua on tietenkin meille tuttu, koska Suomessa joulua vietetään jouluaattona. Monissa maissa joulunvietto keskittyy kuitenkin joulupäivään, joten joulukalenterit on suunniteltu sen mukaisesti: viimeinen luukku avataan 25. joulukuuta.
Maailman suurin joulukalenteri
View this post on Instagram
Maailman suurin joulukalenteri sijaitsee – rumpujen pärinää – yllättäen Saksassa. Gengenbachin kaupunki Baden-Württembergin osavaltiossa ainakin mainostaa omaa kaksikerroksista kaupungintaloaan sanoilla: Das weltgrößte Adventskalenderhaus eli maailman suurin adventtikalenteritalo.
Jo kahden vuosikymmenen ajan kaupungintalo aina joulukuisin muuntunut massiiviseksi joulukalenteriksi. Julkisivun 24 ikkunaa (11 kummassakin kerroksessa ja kaksi kappaletta katolla) koristellaan jouluisilla kuvaelmilla, jotka tietenkin paljastetaan yksi kerrallaan.
Uusi ikkuna paljastetaan aina klo 18 marraskuun viimeisestä päivästä alkaen – näin koko komeus on ihasteltavissa jo aatonaattona.
Maailman pienin joulukalenteri
Kuva: D Neumaier, J Biberger ja F Goetz
Ja jotta punainen lanka säilyisi katkeamattomana (lähes) loppuun saakka, niin maailman pienin joulukalenteri on sekin saksalaista käsialaa.
Vuonna 2007 Regensburgin yliopistossa mikro- ja nanorakenteita tutkineet opiskelijat loivat maailman pienimmän adventtikalenterin. Kuvissa esiintyi muun muassa joulupukki, joulukello, lumiukko ja lumen peittämä kirkko, joten sinänsä ihan oikeasta joulukalenterista oli kyse.
Siihen se normaalius sitten loppuukin, sillä esineen kokoa on vaikea kuvitella. Opiskelijat valmistivat kalenterin elektronimikroskoopin ja itse suunnittelemansa tietokoneohjelman avulla. Mitoiltaan se on 8.4 x 12.4 mikrometriä, mutta helpommin koon sisäistää vertauksella:
Kalenteri on niin pieni, että niitä mahtuisi noin viisi miljoonaa kappaletta tavalliselle postimerkille.
Maailman kallein joulukalenteri
View this post on Instagram
Maailman kalleimmassa joulukalenterissa on normaalista poiketen vain kaksitoista luukkua, mutta tässä kohtaa laatu (ja hinta) todellakin korvaavat määrän.
Brittiläinen taiteilija ja muotisuunnittelija Debbie Wingham sai vuonna 2021 eräältä varakkaalta sveitsiläisperheeltä erikoisen toimeksiannon.
Winghamin tuli luoda perheen toiveiden mukaisesti ylellinen joulukalenteri, joka pitää sisällään perheenjäsenille yksilöityjä lahjoja, jotka jotenkin liittyvät heidän tulevan vuoden matkoihinsa. Vuoden 2022 jokaiselle kuukaudelle oli suunniteltuna toinen toistaan upeampi reissu.
Wingham tosiaankin haki inspiraatiota matkasuunnitelmista, sillä joulukalenterista paljastui muun muassa timanteilla koristeltu Chanel-merkkinen laukku, joka oli viittaus Pariisiin, sekä kultainen arabialainen lamppu timantti- ja smaragdiupotuksilla, mikä vei Dubain tunnelmiin.
Lisäksi kalenterin luukkujen taakse oli kätketty esimerkiksi taidetta ja Cartierin luksuskelloja. Ehkäpä hauskin yllätys oli perheen pienimmälle osoitettu luukku, josta löytyi rantaleikkeihin sopivat sanko ja lapio – Louis Vuittonia tietenkin.
Arvoltaan joulukalenteri oli hieman reilut 9 miljoonaa euroa.
Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen Winghamille tehty ökytilaus, sillä nainen on esiintynyt Listafriikin listoilla aiemminkin.
Silloin kyseessä olivat jälkiruoat ja Winghamin valmistama (leipoma?) kakku oli arvoltaan yli 68 miljoonaa euroa. Lue tästä: Maailman kalleimmat jälkiruoat – makeaa mahan ja lompakon täydeltä!
Lue myös:
Yhteiskunta
10 karmeaa työpaikkaa, joihin ihmiset ovat halunneet: Piiskapoika, kastraattilaulaja ja kuninkaan takapuolenpyyhkijä
Historian saatossa on ollut monia töitä, jotka etenkin nyt mietittynä, mutta myös omana aikanaan, ovat olleet kamalia. Silti jokaiseen listan työpaikkaan on riittänyt kasapäin halukkaita.
Työtunnit ja -olosuhteet olivat epäinhimilliset ja usein näissä töissä oli suuri riski sille, että sattuu ja paljon. Kaikesta huolimatta tekijöitä riitti, sillä nämä työt olivat äärimmäisen haluttuja ja ilmeisesti kaiken vaivan arvoisia.
Houkuttelevuutta on lisännyt tietenkin palkka, mutta myös kipuaminen korkeampaan asemaan. Listafriikki ei voinut olla lisäämättä loppuun vielä yhtä eriskummallista ja kamalalta kuulostavaa työpaikkaa, johon haluavia tulee ainakin yrityksen perustajan mukaan ovista ja ikkunoista.
Mutta aloitetaan entisaikojen kurjilla, mutta oi niin houkuttelevilla duuneilla.
Kuninkaan takapuolenpyyhkijä
1500-luvun alkupuoliskolla Englannin kuninkaana olleen Henrik VIII:n hovissa oli äärimmäisen tavoiteltu virka. Virallinen työnimike oli ”Groom of the Stool” eli vapaasti suomennettuna jakkaran kamariherra. Nimi tulee siitä, että työntekijän tehtävänä oli tuoda omalaatuiselle hallitsijalle pehmustettu istuin (kuvassa) ulostamista varten, ja kun kuningas oli saanut hommansa hoidettua, työnsi kamariherra kätensä sisälle istuimeen ja pyyhki kuninkaan takaliston tikunnokassa olevalla märällä sienellä.
Kuulostaa pahimmalta mahdolliselta työltä, koska pyyhkimisen kohteena oli aikuinen, joka oli tehtävään itsekin täysin kykeneväinen henkilö. Mutta itseasiassa työpaikka oli kovinkin haluttu!
Keskiajalla monissa Euroopan hoveissa oli takapuolen pyyhkijöitä, mutta Henrik VIII:n kamariherrat olivat ylhäisiä aatelismiehiä, sillä vain heitä pidettiin riittävän arvokkaina koskettamaan kuningasta. Pyyhkijät olivat kuninkaan läheisiä neuvonantajia ja heillä oli korkea sosiaalinen status. 1800-luvulla vallassa ollut kuningatar Viktoria oli viimeinen, jonka aikana hovissa oli ahterinpyyhkijä; ei hänellä itsellään, vaan miehellään prinssi Albertilla ja pojallaan, tulevalla kuninkaalla, prinssi Edwardilla. Vuonna 1891 lakkautetun viran viimeinen haltija oli Abercornin herttua James Hamilton.
Hauska fakta: englanninkielinen stool-sana tarkoitti alunperin vain jakkaraa, mutta Henrik VIII:n turhamaisuuden takia se tarkoittaa nykyään myös ulostetta.
Piiskapoika
Piiskapoika ei ole nuorukainen joka läpsii muita raipallaan, vaan hän oli se, jonka työnä oli ottaa piiskaniskut vastaan.
Piiskapoika otti saman ikäisen prinssin puolesta vastaan rangaistuksen, silloin kun rikas pikku pas.. koltiainen oli ollut kuriton. Prinssiähän ei tietenkään voinut kurittaa, sillä kuninkaan ajateltiin olevan maanpäällinen jumala, joka yksin on kelvollinen rankaisemaan poikaansa. Kuninkaalla oli toki paljon muitakin tehtäviä, eikä hän aina ehtinyt heiluttamaan piiskaa, joten prinssin läheinen toveri joutui sijaiskärsijäksi opettajien ja muiden hovin työntekijöiden käsissä.
Virka oli voimissaan Englannissa 1500-1600-luvuilla, ja se annettiin tarkoin valituille, ylhäistä syntyperää oleville pojille. Piiskapoika kasvoi syntymästään saakka yhdessä prinssin kanssa, joten hänen kokemansa kivun uskottiin olevan tehokas rangaistus myös prinssille itselleen; kaverin kärsimyksen ajateltiin estävän tulevaisuuden törttöilyt ja tottelemattomuudet. Tehokasta? Tuskin.
Niin kamalalta kuin piiskapoikana oleminen kuulostaakin, oli se arvostettu ja haluttu työ, sillä siinä oli tarjolla samat mukavuudet kuin prinssillä itsellään. Monesti, kun pojista tuli miehiä ja prinsseistä kuninkaita, saivat piiskapojat aatelisarvon ja korkean aseman hovissa. Ehkä heidät ylennettiin takapuolenpyyhkijöiksi?
Hovinarri
Hovinarrit olivat keskiaikaisia viihdyttäjiä, joiden täytyi alentua pitämään nöyryyttävää asua ja tanssahdella hölmösti muiden nauraessa. Hovinarrit olivat ylhäisön pilkan kohteita, sillä vaikka pelleily kuulostaa harmittomalta, saattoi joku illallisseurueesta heittää narria esimerkiksi perunalla päähän. Solvaamiseen tai fyysiseen satuttamiseen sai reagoida vain yhdellä tavalla: nauramalla ja vilkuttamalla kiitokseksi.
Hovinarrin täytyi päivystää vuorokauden ympäri, sillä hänen vastuullaan oli kuningasperheen hyväntuulisuus. Ja kuka nyt haluaisi, että kuningas olisi pahalla tuulella?
Kaiken nöyryytyksen vastapainona hovinarreilla oli loistavat työsuhde-edut. Ei ehkä pitkiä lomia tai työterveyshuoltoa, mutta he olivat ainoita henkilöitä, joilla oli lupa sanoa aivan mitä he halusivat. Mitään seuraamuksia ei ollut tiedossa.
Silloin kun eivät itse olleet pilan kohteina, saivat narrit parjata kaikkia, joista he eivät pitäneet, ja monet kuninkaat ja kuningattaret jopa vaativat, että narrit haukkuisivat heitä itseään. Narreille annettiin myös vastuullisia tehtäviä, kuten huonojen uutisten välittäminen hallitsijalle, sillä he olivat ainoita, jotka varmasti selvisivät siitä hengissä
Muun hoviväen keskuudessa narrit olivat pohjasakkaa, mutta läheiset välit kuninkaan kanssa toivat heille jopa poliittista vaikutusvaltaa ja heidän tiedetään jopa neuvoneen hallitsijoita ennen taisteluita.
Lue myös: Voiko nauruun kuolla? 10 esimerkkiä siitä, että kyllä voi!
Town crier – Keskiaikainen tiedottaja
Nykyään näitä ”kaupungin huutajia” voi nähdä keskiaikaisilla markkinoilla, Simpsoneissa tai vaikkapa videopeleissä.
Heidän tehtävänään oli seistä keskellä kaupunkia ja ilmoittaa kuuluvalla äänellä tapahtumista ja myös kaikesta ikävästä, kuten verojen korotuksesta. Kaupungin huutajat eivät saaneet koskaan olla vapaalla, sillä milloin vain saattoi olla jotain tärkeää kuulutettavaa.
Kansa ei tietenkään pitänyt huonojen uutisten välittäjästä, ja vaikka päivä muuten olisi alkanut leppoisasti ilman sotapäivityksiä, toimi kaupungin huutaja myös yleisenä järjestyksenvalvojana. Yömyöhälle hän vartioi katuja ilkivallan varalta, ja jokaisena aamuna hän nousi epäinhimilliseen aikaan marssimaan ympäri katuja herätellen ihmisiä kailotuksellaan ja korvia särkevällä kellon soitolla.
Tämä älypuhelimen keskiaikainen versio sai kuitenkin rellestää rauhassa, sillä hänen katsottiin olevan suoraan kuninkaan ääni, joten kaikki pahoinpitely ja solvaus nähtiin hyökkäyksenä hallitsijaa vastaan.
Kuninkaan sandaalinkantaja
Sandaalinkantajan työ kuulostaa sellaiselta hommalta, mihin kukaan ei vapaaehtoisesti lähtisi. Kuten nimestä voi päätellä, tämän työntekijän ainoana tehtävänä oli kantaa hallitsijan sandaaleita. Ja kesäkenkiä siitä syystä, että ensimmäiset viranhaltijat tunnetaan Egyptistä ennen ajanlaskumme alkua.
Sandaalinkantajan tuli kulkea faaraon perässä koko päivän (kuvassa ensimmäisenä vasemmalla), jos vaikka tämä jossain vaiheessa haluaisi sujauttaa jalkineet jalkaansa. Kantajan oli kuljettava kuninkaan mukana paahtavassa kuumuudessa ja tietenkin ilman varjoa, mikä oli toki orjienkin kohtalona, mutta he eivät tehneetkään töitään vapaaehtoisesti.
Sandaalinkantajan työ oli erittäin arvostettua, aivan samasta syystä kuin puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin perustettu pyllynpyyhkijän virka; siinä sai olla jatkuvasti lähellä johtajaa, joka vietti suurimman osan ajastaan muualla kuin aavikolla käyskennellen. Kengistä huolehtivat virkamiehet pääsivät osallistumaan myös kaikkiin yltäkylläisiin kesteihin ja juhliin.
Bestiarius
Bestiariukset olivat antiikin Roomassa erityisiä gladiaattoreita, joiden tehtävänä oli taistella villieläimiä vastaan. Heitä oli kahdenlaisia: niitä, jotka oli tuomittu kuolemaan ja niitä, jotka taistelivat rahan ja kunnian takia.
Kuului sitten kumpaan ryhmään tahansa, niin kuolemanvaara oli suuri. Ne, jotka valitsivat tämän urapolun, taistelivat monenlaisia eläimiä, kuten strutseja, kauriita, krokotiileja, sarvikuonoja, karhuja ja leijonia, vastaan. Urheus ei riittänyt vaativalle kansalle, sillä bestiariukset tarjosivat yleisön mielestä kaikkein surkeinta viihdettä.
Aliarvostuksesta ja työn vaarallisuudesta huolimatta monet olivat innokkaita kirjoittamaan nimensä työsopimukseen, sillä bestiariuksille oli tarjolla muhkea tili. Oli hyvin yleistä, että miehet myivät itsensä vapaaehtoisesti orjiksi, jotta pääsisivät lähemmäs leijonan kitaa.
Eläimiä vastaan taisteleminen nähtiin huomattavasti helpompana kuin muiden gladiaattoreiden kanssa kamppailu, sillä karhut harvemmin kantoivat mukanaan miekkoja. Jos bestiariuksen pesti sattui onnekkaasti osumaan omalle kohdalle oli taistelijalle tiedossa hyvät asuinolosuhteet, yltäkylläisesti ruokaa ja tietenkin mainetta ja mammonaa.
Armeijan rummunsoittajat
Rummunsoittajat olivat erittäin tärkeä sodankäynnin osa 1800-luvun lopulle saakka. Soittajien päätehtävänä oli seistä rumpujensa kanssa keskellä sotatannerta ja paukuttaa sydämensä kyllyydestä samalla, kun joku yrittää viiltää kurkun auki miekalla.
Rummunsoittajilla oli oikeasti tärkeä rooli, sillä he pitivät sotilaat ajantasalla ja välittivät rummutuksella käskyjä ja ohjeita ympäri taistelutannerta.
Uskomatonta kyllä, mutta tätä on pidetty yhtenä historian vaarallisimpana työpaikkana. Rummunsoittajat olivat yleensä aina vihollisen ensimmäinen kohde, koska he auttoivat sotilaita koordinoimaan ja toimimaan oikean taktiikan mukaan. Aseistusta heillä ei liiemmin ollut, ellei rumpupalikoita lasketa.
Kun akuuttia taistelua ei ollut käsillä, saivat rumpalipojat vaarallisen työn lisänä ottaa rennosti, ja he nauttivatkin ihailusta, erityishuomiosta ja mukavista luontaiseduista riskaabelin työnsä ansiosta. Siksipä monet pienet ja vähän isommatkin pojat karkasivat kodeistaan ja avasivat keikkakalenterinsa armeijan täytettäväksi.
Aseenkantaja
Aseenkantajan homma ei ollut sieltä mukavimmasta päästä. He toimivat suurta arvostusta nauttivien ritareiden juoksupoikina. Mitä ikinä arvostettu sotasankari tarvitsikaan, oli aseenkantaja valmiina.
Hänen vastuullaan oli myös vartioida ritaria tämän nukkuessa ja pitää huoli tämän aseista ja muista välineistä. Aseenkantaja toimi siis sekä henkivartijana että palvelijana, mutta palkkaa ei työstä herunut. Ritarin lähin ”kumppani” ei myöskään saanut olla mikään puupää, vaan hänen oli teini-ikäisestä saakka opiskeltava ritarillista käytöstä, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan.
Miksi kukaan sitten vapaaehtoisesti ja vieläpä kovin halukkaasti lähtisi ritarin käskytettäväksi? Siitä syystä, että jos aseenkantaja jaksoi pompottelua ja hanttihommia tarpeeksi monta vuotta, oli hänen mahdollista päästä itsekin ritariksi. Toivottavasti aseenkantajista ritareiksi lyödyt muistivat olla armollisempia työnantajia omille juoksupojilleen.
Castrato eli kastraattilaulaja
Vaikka kastraatio laulunlahjojen säilyttämiseksi ei ollut edes 1500-luvulla sallittua, ei se tarkoita sitä, etteikö alle teini-ikäisiltä laulajalupauksilta olisi viety taiteen nimissä kiveksiä.
Kuorojen johtajat ja papit valitsivat kirkkokuorolaisten joukosta operoitavaksi kaikkein parhaimpia laulajia. Myös vanhemmat ehdottivat jälkikasvuaan kuohittavaksi, sillä taitavimmilla kastraattilaulajilla oli edessään huima ura parrasvaloissa. He pääsivät esiintymään jopa Siktuksen kappelissa itse paaville.
Kastraatioon oli yksinkertainen syy: sillä estettiin dihydrotestosteronin muodostuminen. DHT aiheuttaa miehillä äänihuulten kasvamisen ja kilpirauhasen turpoamisen ja kovettumisen rustoiseksi aataminomenaksi. Ilman näitä muutoksia kastraattilaulajat saavuttivat naissopraanoiden äänialan.
Yleensä katraattilaulajista kasvoi pitkiä ja solakoita miehiä, koska puuttuvat hormonit eivät hillinneet kasvua vaan päinvastoin: se ei ikinä pysähtynyt. Tästä toki seurasi ongelmia myöhemmässä elämässä, mutta se mahdollisti kastraattilaulajille erityisiä ominaisuuksia. Laaja rintakehä, iso leuka, miehen keuhkojen tilavuus ja hapenottokyky yhdistettynä korkeaan ääneen oli lyömätön kombo.
Itse operaatio taas… Koska kastraatio oli laitonta, keksivät vanhemmat tarinoita muun muassa metsästysonnettomuuksista, joiden seurauksena leikkaus piti suorittaa. Koska nukuttaminen opiaateilla oli hengenvaarallista, ei kuorojen supertähtiä haluttu vaarantaa turhaan.
Kipua yritettiin lievittää kylmillä tai kuumilla kylvyillä, mutta jätän mielikuvituksen varaan sen, miten hyvin puuduttaminen toimi. Leikkauksessa lääkäri avasi kivespussin ja leikkasi poikki kaikki johtimet ja suonet, jolloin kivekset jäivät täysin irralleen. Varsinaista amputaatiota ei tehty, vaan kulkuset jätettiin surkastumaan omia aikojaan.
Ylläolevalla videolla on harvinainen äänitallenne vuonna 1922 kuolleen Alessandro Moreschin esityksestä. Moreschi oli viimeinen kastraattilaulaja.
Hyppäys nykypäivään
Nykyään voi ammatikseen tehdä aivan mitä tahansa. Ne, joilla on rahaa, ovat valmiita maksamaan maltaita, että joku tekee ikäviä asioita heidän puolestaan. Jos ei pidä ruoanlaitosta tai ehdi kokkailemaan, niin siitä vain palkkaamaan henkilökohtainen kokki. Jos haluat koiralle mukavaa tekemistä rantaloman ajaksi, niin osta hauvallesi surffauskurssi.
Nämä edellä mainitut työt eivät ole tekijöilleen epämieluisia, mutta entäs jonottaminen? Kukaan ei voi pitää jonottamisesta? Silti maailmaan mahtuu ammattimaisia jonottajia, jotka seisovat asiakkaidensa puolesta vaikka vuorokauden ympäri kylmässä ja sateisessa säässä. Oli kyseessä sitten kirjan julkaisu, konserttiliput tai Black Friday-tarjous pleikkarista, niin ammattimainen jonottaja hoitaa ikävimmän osan puolestasi.
Newyorkilaisella jonottamiseen erikoistuneella yrityksellä kaksi ensimmäistä jonotustuntia kustantaa 50 dollaria ja jokainen sitä seuraava tunti maksaa 25 dollaria. Tässä on loistava bisnesidea! Oltaisiinko Suomessa valmiita maksamaan siitä, että joku jonottaa ilmaisia ämpäreitä meidän puolestamme?
Lue myös:
Yhteiskunta
Mitä eri kielillä sanotaan, kun sataa kaatamalla? Suomalainen sutkautus vie auttamatta voiton!
Mitä muissa maissa sanotaan, kun sataa kaatamalla? Suomen kielessähän kaatosadetta kuvaillaan varsin humoristisella lausahduksella, kun Esteri panee parastaan.
Muuallakin kaatosateelle on erilaisia idiomeja eli kielelle ominaisia sanontatapoja, jotka suoraan käännettynä eivät kuulosta lainkaan järkeviltä. Hauskoja ja kuvaavia ovat muidenkin kielten ilmaukset, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että suomen kieli ja Esteri takapuolineen ovat aivan omassa luokassaan. Eikä edes tarvita sinivalkoisia laseja.
Tässä siis kymmenen eri kielen ilmausta, joilla kaikilla tarkoitetaan samaa: pihalla sataa kaatamalla!
Malta
Infetħu bibien is-sema. Taivaan ovet on avattu.
Lähdimme liikkeelle sieltä pehmeästä päästä, sillä tämä maltan kielinen idiomi ei varsinaisesti naurata tai aiheuta kulmien kohottelua. Toki se kuvaa kaatosadetta täydellisesti.
Englanti
It is raining cats and dogs. Sataa kissoja ja koiria.
Tämä englanninkielinen ilmaus on monelle varmasti tuttu ja saattaa olla, että joku jopa käyttää suoraa käännöstä suomea puhuessaan.
Taivaalta satavat kissat ja koirat ovat löytäneet lainailmauksena tiensä moneen muuhun kieleen pienillä muutoksilla, sillä esimerkiksi saksan kielessä saatetaan sanoa, että sataa koiranpentuja – Es regnet junge Hunde. Mutta saksassa on myös omalaatuisempikin sanonta, johon palataan vähän myöhemmin.
Ranska
Il pleut comme une vache qui pisse. Vettä sataa kuin lehmän kusta.
Jos olet koskaan nähnyt lehmän virtsaavan, niin tiedät, että tavaraa tulee – ja voimalla. Hyvin sopiva ilmaus siis kaatosateelle. Yllä oleva kuva ei kerro toimituksesta koko totuutta.
Afrikaans
Ou vrouens met knopkieries reen. Sataa vanhoja naisia mailojen kera.
Jos Etelä-Afrikassa ja Namibiassa puhuttuun afrikaansin kieleen on uskominen, niin näissä maissa on syytä pysyä visusti sisätiloissa kaatosateen aikana.
Knopkierie on puinen maila, jonka toisessa päässä on nuppi. Mailalla on perinteisesti metsästetty tai sitten sitä on käytetty sotimisessa heittämällä vihollista päähän.
Saksa
Es regnet Schusterjungen. Sataa suutarin poikia.
Eteläisen Afrikan maissa saa pelätä naisia mailoineen, mutta Saksassa taivaalta tippuu suutarin poikia. Kumpikaan vaihtoehto ei erityisemmin houkuttele.
Kreikka
Ρίχνει καρεκλοπόδαρα. Sataa tuolinjalkoja.
Ei kuulosta kivalta ollenkaan.
Slovakki
Padajú traktory. Sataa traktoreita.
Slovakiassa touhu alkaa käydä sateella suhteellisen vaaralliseksi.
Portugali
Está chovendo canivetes. Sataa puukkoja.
Jos sadetta ei halua kuvailla aivan noin väkivaltaiseksi, niin voi käyttää myös ilmaisua está chovendo barba de sapo, joka tarkoittaa, että sataa sammakon partoja. Mitä ikinä ne sitten ovatkin!?
Kantoninkiina
落狗屎. Tippuu koiran paskaa.
Jep. Ja tästä pääsemmekin sulavasti omaan rakkaaseen suomen kieleen.
Suomi
Sokerina pohjalla on tietenkin suomenkielinen sanonta: Vettä tulee kuin Esterin perseestä. Eihän mikään näistä muista pääse edes lähelle.
Mistä suomen kieleen sitten oikein on tällainen sanonta päätynyt? Onko kyse Esterin nimipäivästä, vanhoista paloautoista vai kenties hirmumyrskystä?
Esterin takapuolesta ja muista suomalaisista sananlaskuista voit lukea lisää tältä listalta: Suomalaiset sanonnat: Onko näissä mitään järkeä?
Lue myös:
