Yhteiskunta

Kukaan ei halua kuulla näyttelijöiden puhuvan: 12 normaalia asiaa, joita keksimisensä aikaan vastustettiin erikoisista syistä – osa 2

Julkaistu

Nyt on vuorossa toinen osa listalle, jossa käsitellään suurta vastustusta kohdanneita asioita, jotka nykyään ovat täysin normaaleja.

Mitä olisi elämä ilman juustohampurilaisia, lentokoneita tai elokuvissa ääneen puhuvia näyttelijöitä? Muun muassa nuo kaikki tyrmättiin aikanaan täysin turhina keksintöinä, mutta varsin omituisin perustein.

Jälkeenpäin on hauska naureskella erikoisille syille, joiden vuoksi tietyt keksinnöt saivat aikaan pahennusta ja jopa vihamielistä vastustusta. Nykyään nämä asiat ovat täysin arkipäiväisiä, emmekä osaa kuvitella maailmaa ilman niitä. Muutos pelottaa, se on totta edelleen, mutta ehkäpä tämä lista tarjoaa hieman huojennusta. Muutos ei (aina) ole pahasta!

Listafriikki esittelee kahdessa osassa julkaistavalla listalla kaksitoista nykypäivän mukavuutta, joita vastustettiin aikoinaan hyvin kummallisten syiden vuoksi. Tämä on jälkimmäinen osa ja listan ensimmäisen puoliskon voit lukea tästä: Junan vauhti repii naiselta kohdun irti: 12 normaalia asiaa, joita keksimisensä aikaan vastustettiin erikoisista syistä – osa 1

Juustohampurilaiset ovat ”kalifornialaisten oikkuja”

Listan ensimmäisessä osassa käytettiin muutamaan otteeseen lähteenä The New York Times -lehteä, joka on aikanaan arvostellut monia uusia keksintöjä kovin sanakääntein. Lokakuussa 1938 lehden hampaisiin päätyi juustohampurilainen. Täydeksi hulluudeksi julistettu juustohampurilainen oli mainittu artikkelissa, johon oli listattu kalifornialaisten ravintoloiden oikkuja ja ohimeneviä villityksiä. Sekopäistä touhua yhdistää pihvi ja juusto!

The New York Times ei kuitenkaan jättänyt juustohampurilaisen analysointia siihen, mutta yhdeksän vuotta myöhemmin suhtautuminen oli jo suopeampaa. ”Naudanlihan, juuston ja tomaatin yhdistelmä saattaa aluksi vaikuttaa omituiselta, mutta hetken mietiskelyn jälkeen se kuulostaakin gastronomisesti järkevältä”, sanoo toimittaja, joka varmasti oli maistellut purilaisen jos toisenkin artikkelia kirjoittaessaan.

Kuka muka tarvitsee puhelinvastaajaa?

Kaikista maailman yhtiöistä yhdysvaltalainen tele- ja mediajätti AT&T oli aikoinaan sitä mieltä, että puhelinvastaaja on täysin turha kapistus. Käytän sanaa kapistus siksi, että ennen kuin vastaajasta tuli teleoperaattorien tarjoama palvelu, oli se puhelimeen kytkettävä, erillinen laite. Puhelin ja siihen liitetty vastaaja odottivat tietenkin kotona, sillä eihän kenelläkään ollut mukana kulkevaa kännykkää.

Ensimmäinen kaupallinen puhelinvastaaja tuli markkinoille Yhdysvalloissa vuonna 1949. AT&T kiirehti arvostelemaan laitetta hyvin yksinkertaisesta syystä: ”Tällaiselle ei ole mitään tarvetta”. Vielä 1970-luvulla puhelinvastaajat olivat monin paikoin kiellettyjä ja erään väitteen mukaan laittomasti asennetut laitteet olivat vaarallisia puhelinlinjojen korjaajille. Väitteessä ei tietenkään ollut mitään perää.

Advertisement

Vasta vuonna 1983 puhelinvastaaja nousi laajaan suosioon, kun markkinoille tuli edullinen ja kuluttajaystävällinen malli. Tuo puhelinvastaaja oli AT&T kehittämä. Mutta eihän niille pitänyt olla mitään tarvetta!?

Lentokoneet ovat vain kiinnostavia leluja

Listan ensimmäisessä osassa käsiteltiin monia kulkuvälineitä, jotka aiheuttivat erinäisistä syistä itkua ja hammasten kiristystä. Junan, polkupyörän ja auton lisäksi vastustusta ja epäilyksiä on aiheuttanut lentokone. Vuonna 1911 eräs henkilö kommentoi lentokoneita näin: ”Lentokoneet ovat mielenkiintoisia, tieteellisiä leluja, mutta asevoimille niillä ei ole mitää arvoa”.

Moottorikäyttöisten lentokoneiden historian katsotaan alkaneen joulukuussa 1903, jolloin Orville Wright lensi 12 sekunnin mittaisen ensilennon veljensä Wilburin kanssa rakentamallaan lentokoneella. Tuon jälkeen lentokoneiden kehitys oli huimaa, mutta vielä vuonna 1911 kaikki eivät olleet vakuuttuneita.

Edellä mainitun, tyrmäävän kommentin lentokoneiden sotilaallisesta käytöstä antanut henkilö oli Ferdinand Foch, jonka historiaa tuntevat saattavat muistaa Ranskan marsalkkana ja ympärysvaltojen länsirintaman ylipäällikkönä ensimmäisen maailmansodan aikana.

Foch todennäköisesti halusi muutaman vuoden kuluttua painaa hätiköidyt sanansa unholaan, sillä ensimmäisen maailmansodan aikana syntyivät lähes kaikki nykyaikaisen ilmasodankäynnin muodot.

Loppuun vielä hauska pikkufakta: Vuonna 1957 vesille laskettu, ranskalainen lentotukialus Foch on nimetty lentokoneita aliarvioineen marsalkan mukaan.

Advertisement

Aspiriini on ”berliiniläistä hölynpölyä”

Tyypillistä berliiniläistä hölynpölyä. Tämä tuote on arvoton”. Näin kirjoitti lääketeollisuusyhtiö Bayerin tutkimuslaboratorion johtaja Heinrich Dreser Felix Hoffmannille, joka oli kehittänyt aspiriinista käyttökelpoisen ja massatuotantoon soveltuvan särkylääkkeen.

1800-luvun viimeisinä vuosina saksalaisen Bayerin ”tähtituote” kivunlievitykseen oli diasetyylimorfiini. Lääke sai sitä käyttäneet tehdastyöläiset tuntemaan olonsa virkeäksi ja sankarilliseksi, heroisch. Niinpä Bayer oli nimennyt kipulääkkeen heroiiniksi.

Joitakin vuosia myöhemmin heroiinin todettiin aiheuttavan voimakasta riippuvuutta ja sillä oli vähän muitakin ikäviä sivuvaikutuksia, joten Bayerin hallituksen silloinen puheenjohtaja kumosi vuonna 1899 Dreserin päätöksen ja hyväksyi Hoffmannin kehittämän aspiriinin yhtiön pääasialliseksi kipulääkkeeksi.

Miksi kukaan haluaisi maksaa viestistä, jota ei ole osoitettu kenellekään?

Lapsena Venäjältä Yhdysvaltoihin muuttanut David Sarnoff perusti vuonna 1926 NBC:n, joka aloitti radiotoiminnalla, mutta on nykyisin yksi Yhdysvaltojen suurimpia mainosrahoitteisia televisioyhtiöitä. Merkittävää työtä radion kehittämisen eteen tehnyt Sarnoff nimettiin Radion Hall of Fameen vuonna 1989; 18 vuotta kuolemansa jälkeen.

Mutta tie menestykseen oli kivinen ja ennen oman yhtiön perustamista Sarnoff tuli ideoineen tyrmätyksi lukuisia kertoja. Työskennellessään Marconi Wireless Telegraph Companyn sähköttäjänä ja myöhemmin radioaseman operaattorina, hän esitti useampaan kertaan ideaansa kaupallisen radiovastaanottimen valmistuksesta.

”Radiosoittorasia” mahdollistaisi lähetysten välittämisen kaikille halukkaille. Yhtiössä ei kuitenkaan innostuttu, sillä radiovastaanottimessa ei nähty kaupallista potentiaalia. Vastaus johtoportaasta oli tyly: ”Miksi kukaan haluaisi maksaa siitä, että kuulee viestin, jota ei ole suunnattu erityisesti kenellekään?”.

Sarnoff vaihtoi työpaikkaa ja päätyi Radio Corporation of American, RCA:n, palkkalistoille. Vuonna 1921, radioituaan Jack Dempseyn ja Georges Carpentierin välisen nyrkkeilyottelun, Sarnoff onnistui osoittamaan laitteen kaupallisen potentiaalin ja muutamien seuraavien vuosien aikana RCA myi radiovastaanottimia useilla kymmenillä miljoonilla dollareilla. Aika moni halusi maksaa siitä, että sai kuulla ei-kenellekään osoitettuja viestejä.

Advertisement

Ei kai kukaan oikeasti halua kuulla näyttelijöiden puhuvan?

Kuka helvetti haluaa kuulla näyttelijöiden puhuvan?”, sanoi Harry Warner, yksi Warner Bros -elokuvayhtiön perustajista, kun hän kuuli ehdotuksen äänielokuvista.

Warner ei tokikaan ollut mielipiteensä kanssa yksin, sillä vuonna 1928 The New York Timesille antamassaan haastattelussa United Artist -tuotantoyhtiön johtaja Joseph Schenck virkkoi, että ”puhumiselle ei ole elokuvissa sijaa”. Schenckin mielestä äänitehosteet voisivat olla hyödyllisiä, mutta dialogi oli täysin yliarvostettua. ”En usko, että näyttelijät tulevat puhumaan elokuvissa kovinkaan kauaa”, ennusti Schenck muutamien ensi-iltojen jälkeen.

Se ennustus meni metsään.

Studiopomot Warner ja Schenck olivat kuitenkin sen verran perillä yleisön toiveista, että äänielokuville lämpeneminen otti oman aikansa. Näyttelijöiden puhe sai aluksi yleisön pakenemaan teattereista ja kaikkia äänielokuvia pidettiin kummajaisina.

Mutta niin ne ajat muuttuvat!

Lue myös:

Advertisement
Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suosituimmat