Elämäntapa

Super Bowl -ruoka: Tässä 10 helppoa reseptiä!

Julkaistu

Super Bowl ruoka on tähän aikaan vuodesta yksi haetuimmista asioista Googlessa: kasasimme teille 10 helppoa herkkureseptiä.

Super Bowl -ruoka! Yksi urheiluvuoden suurimmista tapahtumista, Super Bowl, on täällä ja tässä tulee 10 helppoa reseptiä tapahtumaa varten.

Vuodesta on koittanut jälleen se hetki, kun Super Bowl on täällä. Tähän amerikkalaisen jalkapallon eli NFL-kauden huipentumaan kuuluvat oleellisena osana erilaiset ruoat – todella herkulliset sellaiset. Osa suuntaa katsomaan ottelua paikalliseen pubiin, jossa tarjolla on esimerkiksi kanansiipiä, mutta miten sitten Yhdysvalloissa herkutellaan Super Bowl -päivänä – paitsi siipiä, joita menee vaatimattomasti Amerikassa 1,3 miljardia?

Listafriikki.com iskee tähän listaan sellaiset Super Bowl herkut, jotka on paitsi helppo tehdä, mutta niistä löytynee myös jokaiselle oma herkkunsa.

Las Vegasin suurkaupunkialueeseen kuuluvassa Paradisen kaupungissa järjestettävässä Super Bowl LVIII -tapahtumassa kohtaavat San Francisco 49ers ja Kansas City Chiefs. Ottelu pelataan sunnuntaina helmikuun 11. päivänä, ja Suomen aikaa aloituspotku on luvassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 01:30.

Kansallislaulun Super Bowl -tapahtumassa esittää kantrilaulaja Reba McEntire ja puoliaikashow’sta vastaa R&B-laulaja Usher.

Advertisement

Super Bowl ruoka 1: Uunissa paistetut juustohampurilaiset

Ainekset:

  • 2 ruokalusikallista extra-neitsytoliiviöljyä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä (pienistettynä)
  • 450 grammaa jauhelihaa
  • 1 teelusikallinen sinappia
  • 1 ruokalusikallinen Worcesterkastiketta
  • Suolaa
  • 1 teelusikallinen jauhettua mustapippuria
  • 12 pienikokoista hampurilaisleipää
  • 12 viipaletta Cheddar-juustoa
  • 1 pilkottu keskikokoinen tomaatti
  • 1,2 dl viipaloituja suolakurkkuja
  • 3 ruokalusikallista sulatettua voita
  • 1/4 teelusikallinen valkosipulijauhetta
  • 1 ruokalusikallinen seesaminsiemeniä

Ohje:

  1. Esilämmitä uuni 175-180 asteeseen.
  2. Kuumenna extra-neitsytoliiviöljy isolla pannulla, keskilämmöllä. Lisää sipuli ja paista pehmeäksi (noin 5 minuuttia). Lisää valkosipuli ja paista, kunnes haistat valkosipulin tuoksun (noin minuutti lisää).
  3. Lisää jauheliha ja paista (noin 6 minuuttia). Valuta rasva pois.
  4. Jatka paistamista ja lisää sinappi sekä Worcesterkastike.
  5. Asettele hampurilaisleipien pohjapalat uunipellille, lisää liha, juusto, tomaatit, suolakurkut ja lopuksi hampurilaisleipien päällipalat.
  6. Voitele hampurilaisleipien päällipalat voilla ja ripottele päälle valkosipulijauhe ja seesaminsiemenet.
  7. Paista niin pitkään, että juusto on sulanut ja leivät väriltään kultaisia (noin 10-12 minuuttia).

Super Bowl ruoka 2: Savuinen Cheddar Fajita Quesadilla

Ainekset:

  • 1,5 ruokalusikkaa oliiviöljyä
  • 1 vihreä paprika (ohueksi suikaloitu)
  • Puolikas sipuli (ohueksi viipaloitu)
  • 4 vehnätortillalevyä (20 cm halkaisija)
  • 2,4 dl raastettua Cheddar-juustoa
  • 2,4 dl raastettua Pepper Jack- tai Monterey Jack -juustoa
  • 1,8 dl huuhdeltuja mustia papuja
  • 2,4 dl nyhtökanaa
  • Salsaa
  • Guacamolea
  • Kermaviiliä

Ohje:

  1. Kuumenna 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä keskikokoisella pannulla. Kun öljy on kuumaa, lisää vihreä paprika ja sipuli. Sekoita noin 8-10 minuuttia. Saatat joutua lisäämään hieman vettä, etteivät paprika ja sipuli paistu kuivaksi/pala.
  2. Siirrä paprika ja sipuli syrjään, pyyhi pannu (talouspaperilla) ja lisää jäljellä oleva oliiviöljy. Lisää pannulle kaksi tortillalevyä ja taita tortillalevyt pannulle puolittain niin, että ne ovat hieman erillään toisistaan. Täytä levyt juustolla, vihreällä paprikalla, sipulilla, mustilla pavuilla ja nyhtökanalla.
  3. Paista molemminpuolin niin pitkään, että tortillalevyjen pinta on kullanruskea ja juusto sisällä sulanut. Tarjoile salsan, guacamolen ja kermaviilin kanssa; voit myös halutessasi pilkkoa tortillat tässä vaiheessa pienemmiksi.

Super Bowl ruoka 3: Tuliset siivet sinihomejuustodipin ja selleritikkujen kera

Ainekset:

  • Noin kilon verran maustamattomia kanansiipiä
  • Jauhettua mustapippuria
  • Suolaa
  • Texas Pete Hot Sauce
  • Noin 115 grammaa suolaamatonta voita
  • Sinihomejuustodippi
    • 1,2 dl kermaviiliä
    • 1,2 dl sinihomejuustomurua
    • 0,6 dl piimää
    • Suolaa, jauhettua mustapippuria ja ruohosipulia oman maun mukaan
  • Selleritikut

Ohje:

  1. Esilämmitä uuni 220 asteeseen. Aseta uuniritilä uunipellille (älä unohda leivinpaperia).
  2. Erottele siivet toisistaan (veitsenterän päällä). Taputtele kanan pinta talouspaperilla (kuivaa). Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Asettele ritilälle, käännä siivet kertaalleen paistamisen aikana ja paista niin pitkään, että siivet ovat kypsiä ja rapeita (noin 50-55 minuuttia).
  4. Sekoita maustamaton voi ja Texas Pete -kastike isossa kattilassa niin, että voi sulaa. Pyöräytä kanansiivet kattilassa.
  5. Tee dippi (tällä ohjeella noin 1,8 dl):
    1. Lisää puoli 1,2 dl kermaviiliä, 1,2 dl sinihomejuustomurua ja 0,6 dl piimää kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
    2. Lisää pintaan ruohosipulia ja jauhettua mustapippuria.
  6. Tarjoile siivet dipin ja selleritikkujen kanssa.

Super Bowl ruoka 4: Pizza pinaatti- ja artisokka-täytteillä

Ainekset:

  • 1,8 dl ricotta-juustoa
  • 2 ruokalusikallista raastettua parmesan-juustoa
  • 1 sitruunan kuori
  • 1 pieni sipulinkynsi (painettu rikki veitsellä)
  • Suolaa ja mustapippuria
  • 2,4 dl pakastettua pinaattia sulatettuna ja nesteet pois puristettuna
  • 2,4 dl artisokan sydämiä (tölkissä ostettuna huuhdeltuna, pakasteena ostettuna sulatettuna) karkeaksi pilkottuna
  • Vehnäjauhoa
  • 450 grammaa pizzataikinaa (sulatettuna, mikäli pakastettua)
  • 2,4 dl mozzarella-juustoa (karkeaa mozzarella-raastetta)
  • Hot Sauce (tulinen kastike)

Ohje:

  1. Lämmitä uuni 250 asteeseen.
  2. Yhdistä isossa kulhossa ricotta- ja parmesan-juustot, sitruunan kuori, valkosipuli, ripauksellinen suolaa ja 1/4 teelusikallinen mustapippuria. Sekoita joukkoon pinaatti ja artisokan sydämet.
  3. Ripottele kevyesti vehnäjauhoa tasaiselle pinnalle ja tee pizzataikinasta ovaali tai ympyrä. Nosta taikina uunipellille, levitä täyte taikinan päälle kevyesti ja jätä pizzataikinan reunoille noin 1-1,5 senttiä tilaa.
  4. Ripottele mozzarella-juusto päälle ja paista pizza uunissa, kunnes se on väriltään kullanruskea (noin 13-16 minuuttia).
  5. Tarjoile halutessasi Hot Saucen ja salaatin kera.

Super Bowl ruoka 5: BBQ Nacho-lautanen

Ainekset:

  • Kana:
    • 800 grammaa luutonta ja nahatonta kananrintaa
    • Suolaa ja mustapippuria
    • 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
  • Nachot:
    • 4 tortillalevyä
    • 1 ruokalusikallinen + 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
    • Suolaa ja mustapippuria
    • 1,8 dl maissia (sulatettuna pakkasesta tai tuoreena)
    • 1,2 dl Barbecue-kastiketta
    • 3,5 dl Monterey Jack -juustoa (karkeaksi raastettuna)
    • 2,4 dl kirsikkatomaatteja (pilkottuna neljään osaan)
    • 0,6 dl säilykejalapenoja (pilkottuna)
    • Puolikas (pienikokoinen) punasipuli (hienoksi pilkottuna)
    • 3 kevätsipulia (ohueksi viipaloituna)
    • 1,2 dl tuoretta korianteria (hienoksi pilkottuna)
    • Hot Sauce

Ohje:

  1. Taputtele kanan pinta talouspaperilla (kuivaa) ja mausta lisäämällä puoli teelusikallista sekä suolaa että mustapippuria. Kuumenna iso pannu korkeassa lämpötilassa. Kun pannu on kuuma, lisää 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä ja heiluttele pannua niin, että öljy leviää. Pudota lämpötilaa, lisää kana ja paista minuutin verran. Käännä kana, laita kansi pannun päälle, pudota lämpötila matalaksi ja paista 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Pudota lämpötila nollaan, anna kanan olla pannulla toiset 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Kun kana on hieman jäähtynyt, pilko pieniksi paloiksi.
  2. Lämmitä uuni 200 asteeseen, laita uunipellille foliota ja voitele tortillalevyt extra-neitsytoliiviöljyllä, molemmilta puolin. Leikkaa jokainen tortillalevy ensiksi kolmeen osaan ja sen jälkeen jokainen osa vielä 4-6 osaan. Ripottele 1/4 teelusikallinen suolaa. Paista uunissa vaaleanruskeiksi (noin 5-7 minuuttia). Käännä sipsit ja paista, kunnes ne ovat rapeita (noin 2-3 minuuttia).
  3. Laita 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä pannulle ja lämmitä pannu korkeaan lämpötilaan. Lisää maissit, ripauksellinen suolaa ja mustapippuria ja paista noin 4-5 minuuttia (kevyesti kullanruskeiksi), sekoittaen välillä. Laita kana kulhoon ja lisää barbecue-kastike.
  4. Laita uunissa päälle grillivastus. Ripottele puolet juustosta sipsien päälle, sitten maissi, kana, tomaatit, sipulit ja säilykejalapenot. Levitä lopuksi jäljellä oleva juusto päälle ja paahda uunissa, kunnes juusto sulaa (noin 2-3 minuuttia).

Super Bowl ruoka 6: Bataattikuoriranskalaiset & tomaattinen salsa

Ainekset:

Advertisement
  • 8 pientä bataattia
  • 1 teelusikallinen kanelijauhetta
  • 1/4 teelusikallinen cayennepippurijauhetta
  • Suolaa
  • Mustapippurijauhetta
  • 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä
  • 6 luumutomaattia (poistettu siemenet) viipaloituna noin puolen sentin viipaleiksi
  • 2 pientä jalapenoa hienoksi pilkottuina
  • Puolikas pienikokoinen punasipuli
  • 3 ruokalusikallista tuoretta limemehua
  • 1,2 dl korianteria karkeaksi pilkottuna

Ohje:

  1. Lämmitä uuni noin 225 asteeseen. Käytä terävää veistä ja leikkaa bataattien pinnasta noin puolen sentin paksuisia viipaleita. Sekoita pienessä kulhossa kaneli, cayennepippuri ja 1/4 teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria.
  2. Aseta leikkaamasi bataattien kuoret isolle uunipellille, sisäpuoli ylöspäin. Voitele bataatit öljyllä ja ripottele päälle tekemäsi maustesekoitus. Paista uunissa noin 25-30 minuuttia. Tämän jälkeen laita uunissa grillivastus päälle ja anna olla uunissa, kunnes väri on kullanruskea.
  3. Sekoita kulhossa jalapeno, tomaatti, punasipuli, limemehu ja lisää puolikas teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria. Sekoita lopuksi joukkoon korianteri. Tarjoile bataattisipsien kanssa.

Super Bowl ruoka 7: Jalapeno-sipsit

Ainekset:

  • 4 siivua pekonia
  • 2,5 dl raastettua parmesan-juustoa
  • 1,2 dl raastettua cheddar-juustoa
  • 1 jalapeno (ohueksi viipaloitu)
  • Mustapippurijauhetta

Ohje:

  1. Lämmitä uuni noin 190 asteeseen. Paista pekonia isolla pannulla, keskilämmöllä, noin 8 minuutin ajan (rapeiksi). Kuivaa pekoni talouspaperilla ja pilko pekoni.
  2. Ota parmesan-juustoa ruokalusikallinen, tee siitä uunipellille ”kasa” ja lisää päälle noin ruokalusikallinen cheddar-juustoa. Taputtele kevyesti ”juustokasaa”. Lisää lopuksi päälle jalapenoviipale. Ripottele päälle pekonia ja mausta mustapippurijauheella. Toista edellä oleva jäljellä olevilla aineksilla.
  3. Paista, kunnes väri on kullanruskea ja sipsit ovat rapeita (noin 12 minuuttia).
  4. Anna sipsien jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

Super Bowl ruoka 8: Mausteinen kaalisalaatti

Ainekset:

  • 1/2 desilitraa kasviöljyä
  • 1/2 desilitraa majoneesia
  • 3 ruokalusikallista omenasiiderietikkaa
  • 1 ruokalusikallinen sokeria
  • 1/2 teelusikallista sellerin siemeniä
  • 1/4 teelusikallista sinappijauhetta
  • 1/8 teelusikallista valkosipulijauhetta
  • 1/2 teelusikallista suolaa
  • 1/2 teelusikallista pippuria
  • 1 keskikokoinen kaali (noin 1,5 kg) ohueksi suikaloituna
  • 1 keskikokoinen punasipuli ohueksi suikaloituna
  • 1 iso porkkana karkeasti raastettuna
  • 1 ruokalusikallinen hienonnettua lehtipersiljaa

Ohje:

  1. Vatkaa isossa kulhossa sekaisin öljy, majoneesi, etikka, sokeri, sellerin siemenet, sinappijauhe, valkosipulijauhe, suola ja pippuri.
  2. Lisää kaali, sipuli ja porkkana kulhoon ja sekoita, jotta kasvikset ovat kauttaaltaan marinadissa. Anna olla jääkaapissa vähintään 2 tuntia, mieluiten yön yli, välillä sekoittaen. Lisää persilja mukaan juuri ennen tarjoilua.

Super Bowl ruoka 9: Bataattiranskalaiset

Ainekset:

  • 1/2 teelusikallista juustokuminaa
  • 1/2 teelusikallista suolaa
  • 1/4 teelusikallista cayennepippuria
  • 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
  • 2 isoa bataattia

Ohje:

  1. Laita uuni lämpenemään 200°C.
  2. Kuori bataatit ja halkaise ne pitkittäissuunnassa. Leikkaa kukin puolikas kuuteen lohkoon.
  3. Sekoita mausteet keskenään pienessä astiassa.
  4. Yhdistä bataattilohkot, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
  5. Levitä bataattilohkot uunipellille yhtenä kerroksena ja paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat reunoiltaan rapeita.

Super Bowl ruoka 10: Ketoilijan pizzapalat

Ainekset:

  • 650 g kukkakaaliraastetta
  • 3 kananmunaa
  • 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
  • 1 ruokalusikallinen Provencalen yrttiseosta
  • 1 teelusikallinen sipulijauhetta
  • 1 teelusikallinen valkosipulijauhetta
  • 1/2 teelusikallista chilihiutaleita
  • 100 g mieleistäsi lihaa (jauhelihaa, pepperonia, kanaa, pekonia, kinkkua…)
  • 2 dl haluamiasi kasviksia (sipulia, oliiveja, pinaattia, paprikaa…)
  • halutessasi ripottele päälle juustoraastetta

Ohje:

  1. Laita uuni lämpenemään 200°C.
  2. Sekoita raastettu kukkakaali, kananmunat, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
  3. Lisää haluamasi täytteet (älä ylitä reseptin määrää, muuten ”muffinsit” eivät pysy kasassa).
  4. Täytä voideltu muffinssivuoka taikinalla ja painele täyte tiiviisti vuokaan. Muista, että täyte ei kohoa, joten muotoile halutessasi kupera muoto tässä vaiheessa.
  5. Paista uunissa 30-35 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea.
  6. Tarjoile marinara-kastikkeen kanssa.

Lue myös:

🤷‍♂ Mitkä ovat sinun Super Bowl -rutiinit? Katsotko tapahtumaa yksin, porukalla tai kenties jossain lähipubissa? Onko sinulla jokin ruoka, mikä kuuluu ehdottomasti yhteen Super Bowlin kanssa?

Advertisement

Elämäntapa

Lukijoilta: Miksi suosiota osoitetaan nimenomaan taputtamalla?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä yritämme nyt ottaa selvää siitä, että miksi ihmiset osoittavat suosiotaan taputtamalla.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että miksi suosiota osoitetaan nimenomaan taputtamalla. Nythän se vaikuttaa täysin luonnolliselta toimintatavalta, mutta mistä tapa on saanut alkunsa.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi suosiota osoitetaan taputtamalla?

Ihmiset lyövät käsiään yhteen ollessaan innoissaan, kannustaessaan sekä osoittaessaan suosiota. Mutta miksi olemme ruvenneet taputtamaan?

Taputtaminen on ikivanhaa perua, sillä se on universaali tapa kommunikoida eli joka puolella maailmaa sen merkitys on sama. Ihminen on alunperin taputtanut nimenomaan innostuneena. Reaktio on selvästi kehittynyt vasta ihmiselle, sillä muut kädelliset eivät luonnossa taputa samasta syystä – ne voivat kyllä oppia matkimalla, mutta villeillä apinoilla taputus on muun muassa merkki pelosta.

On mahdotonta tietää, miksi ja milloin innostuneet ihmiset ovat alkaneet taputtamaan, mutta ensimmäiset aplodit saadaan kyllä merkattua historian aikajanalle; ainakin ensimmäiset dokumentoidut sellaiset. Roomalainen näytelmäkirjailija Titus Maccius Plautus päätti teoksensa 200-luvulla eaa. sanaan plaudite, jolla yleisöä kehotettiin antamaan suosionosoitukset taputtamalla.

Advertisement

Sitä ennen aplodeja oli annettu ainoastaan johtajille. Ateenassa oli jo 500-luvulla eaa. säädetty laki, jonka mukaan alamaisten on taputettava hallitsijoille ja sotaherroille.

Taputtaminen ei kuitenkaan ollut ainoa tapa, sillä suosiota osoitettiin myös jalkoja tömistelemällä ja sormia napsuttelemalla. Plautus kuitenkin antoi tarkat ohjeet siitä, miten hänen näytelmiensä jälkeen tuli toimia: suosionosoitukset piti suorittaa nimenomaan kämmeniä yhteen lyömällä.

Vielä sellainen huomio loppuun, että Vanhan Testamentin Toisessa kuninkaiden kirjassa kerrotaan eräässä kohdassa väkijoukon taputtaneen juuri kruunatulle Joasille. Joas nousi Israelin kuninkaaksi noin vuoden 800 eaa. tienoilla, mutta kirjan tekstit on kirjoitettu 500-luvulla eaa. On toki mahdollista, että sanat ja lauseet ovat muuttaneet muotoaan lukuisten käännösten myötä ja tuhansien vuosien aikana.

Lue myös:

Continue Reading

Elämäntapa

Etelä-Amerikan maissa vannotaan veristä kostoa Espanjalle: 10 erikoista faktaa kansallislauluista – osa 2

Julkaistu

Tämän listan aiheena ovat eri maiden kansallislaulujen erikoiset syntytarinat.

Kansallislaulut ovat verrattain uusi ”keksintö” ja monella niistä on yllättävän mielenkiintoinen alkuperä. Nyt lähdemme tutustumaan eri maiden kansallislauluihin ja tarinoihin niiden takana.

Monet maat alkoivat omaksua kansallislauluja nationalismin nostaessa päätään 1800- ja 1900-luvuilla, ja ajan henkeen sopien niiden oli tarkoitus kohottaa kansallismielisyyttä ja ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lopullinen sysäys tuli kuitenkin olympialiikkeeltä, kun vuonna 1920 päätettiin, että olympiavoittajien saadessa kultamitalinsa heille soitetaan oman maan kansallislaulu. Viimeistään silloin nekin maat, joilla ei aiemmin ollut omaa hymniä, totesivat sellaisen olevan paikallaan.

Listafriikki kokosi nyt kymmenen eri kansallislaulua, joiden sanoituksissa on jotain eriskummallista, kuten toivomuksia hautautumisesta tulivuoren tuhkaan tai vihollisen veren täyttämät pellot. Lisäksi mukaan mahtuu hauskoja tarinoita siitä, miten pakko on joskus paras suostuttelija, kun kansakunnalta uupuu oma laulu.

Lista on julkaistu kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi hauskaa, erikoista tai yllättävää tarinaa kansallislauluista voi lukea tästä:

Advertisement

Morsian huijasi petipuuhilla ja pakotti miehensä runoilemaan: 10 hauskaa faktaa kansallislauluista – osa 1

God Save the King ja murskaa samalla pari skottia


Yhdistyneen kuningaskunnan kansallislaulu God Save the King on siitä erikoinen, että sen nimi vaihtuu hallitsijan mukaan.

Pitkän aikaa, yli 70 vuotta kestäneen hallitsijakauden ajan, laulettiin pelastusta kuningattarelle, mutta kun kuningatar Elisabet II kuoli syyskuussa 2022, vaihtuivat hallitsijan myötä myös kansallislaulun sanat.

Nyt onnea ja menestystä toivotetaan kuninkaalle, ja jos kaikki menee suunnitellusti, niin kansallislaulu tulee pitämään God Save the King -nimensä nykyisen hallitsijan lisäksi vielä vähintään kahden seuraavan monarkin kohdalla.

Kyseinen laulu otettiin käyttöön vuonna 1745 kuningas Yrjö II:n valtakaudella, ja alunperin se alkoi sanoilla: ”God save great George our king” eli Jumala pelasta kuninkaamme, mahtava Yrjö. Sanoja piti viilata muutaman Yrjö-nimisen kuninkaan jälkeen, kun Vilhelm IV:n nimi ei enää istunutkaan melodiaan. Puhumattakaan tämän veljentyttärestä Viktoriasta.

Advertisement

Laulusta ei useinkaan lauleta kuin ensimmäinen ja viides säkeistö, sillä mukana on hieman arkaluontoista tekstiä, jos ottaa huomioon kuningaskunnan tämän hetkisen kokoonpanon. Viimeisessä säkeessä nimittäin puhutaan ”kapinallisten skottien murskaamisesta”, joka ehkä satoja vuosia sitten oli ok, kun Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat sotivat keskenään, mutta Yhdistyneessä kuningaskunnassa kyseistä säettä tuskin on sopivaa lurauttaa.

Lord, grant that Marshal Wade,
May by thy mighty aid,
Victory bring.
May he sedition hush,
and like a torrent rush,
Rebellious Scots to crush,
God save the King.

Nepalin kansallislaulu on tarkoitettu Casion kosketinsoittimilla säestettäväksi


Kansallislauluissa harvoin otetaan mitään suuria musiikillisia riskejä ja oikeastaan kaikki ovat tyyliltään hyvin samankaltaisia. Nepal eroaa virkistävällä tavalla massasta.

Nepalissa oli aiemmin perinteinen kansallishymni, mutta vuoden 2006 vallankumouksen jälkeen kansakunta halusi eroon kuningasta ylistävästä sanoituksesta, jossa tavalliset ihmiset oli unohdettu kokonaan. Vuonna 2007 uudessa Nepalin demokraattisessa liittotasavallassa järjestettiin kilpailu kansallislaulun löytymiseksi.

Kilpailuun tuli 1272 ehdotusta, joiden tekijät kävivät läpi tarkan seulan. Voittajaksi valittiin Pradeep Kumar Rain (taitelijanimeltään Byakul Maila) sanoitus ja Umber Gurungin sävellys. Rai varsinkin joutui syynäyksen alle, sillä hän oli kerran työskennellyt editoijana sellaiseen kirjaan, johon entinen kuningas oli kirjoittanut yhden runon. Hänen siis pelättiin olevan monarkian kannattaja. Lopulta Rai sai kuitenkin puhtaat paperit.

Advertisement

Uudessa kansallislaulussa puhutaan rauhasta, kansan monimuotoisuudesta ja yhtenäisyydestä, mutta se ei ole se hauskin juttu. Kansallislauluja soitetaan virallisissa tilaisuuksissa yleensä suurten orkesterien toimesta ja soitanta on hyvin mahtipontista, mutta Nepalin kansallislaulu on tarkoitettu säestettäväksi Casion kosketinsoittimilla. Jos ei tietäisi, niin kappaletta ”Me nepalilaiset olemme satojen kukkasten seppele” ei helposti tunnistaisi viralliseksi kansallislauluksi.

Alankomaat kumartaa Espanjan kuninkaalle


Alankomaiden kansallislaulu on sanoitukseltaan akrostikon eli runo, jonka säkeitten ensimmäisistä (tai keskimmäisistä tai viimeisistä) kirjaimista muodostuu peräkkäin luettuna sana tai lause. Tämän kansallislaulun viidentoista säkeen alkukirjaimista muodostuu runon nimi – Willem van Nazzov.

Vilhelm Vaitelias, josta kansallislaulu kertoo, oli Espanjan kuningasta vastaan kapinoinut sankari Alankomaiden itsenäisyyssodassa vuosina 1566–1648. Lisäksi runo on kirjoitettu minä-muodossa, kuin Vilhelm kertoisi itse tarinaa.

Alankomaiden kansallislaulua on muualla maailmassa pidetty hieman kummallisena, sillä ensimmäisessä säkeistössä vannotaan ikuista uskollisuutta Espanjan kuninkaalle, ja tämä säkeistö on juuri se, mitä virallisesti nykyäänkin lauletaan. Se tuntuu hieman kummalliselta vallankumousta johtaneen sotasankarin suusta.

Mutta jos kansallislaulua lukee tai laulaisi eteenpäin, niin käy selväksi, että Vilhelm oli toki ollut lojaali kuninkaalle, mutta tilanne muuttui, sillä espanjalaiset ampuivat ja polttivat alankomaalaisia elävältä, koska nämä eivät olleet katolilaisia.

Advertisement

Niinpä Vilhelm kasasi joukot ja lähti sotimaan kuninkaan armeijaa vastaan. Runon lopussa jopa kerrotaan siitä, kuinka espanjalaiset tuhosivat kyliä ja raiskasivat asukkaita ennen teloittamista – näitä säkeistöjä ei sattuneesta syystä tänä päivänä lauleta.

Joten vaikka urheilutapahtumissakin kuullussa kansallislaulussa vannotaan uskollisuutta Espanjan kuningasta kohtaan, ovat sanat kokonaisuudessaan kertomus selkäänpuukottamisesta.

Kun Tšekki ja Slovakia eivät tehneet asioista turhan vaikeita


Kun Tšekkoslovakian tasavalta perustettiin vuonna 1918, liitettiin siinä yhteen historiallisesti ja kulttuurillisesti kaksi hyvin erilaista aluetta. Tietenkin uudelle maalle piti löytää kansallislaulu, jossa lopulta tehtiin kumpaakin kansakuntaa miellyttävä kompromissi.

Kansallislaulun alkuosa oli otettu tšekkiläisestä komediamusikaalista ja toisen osan muodosti slovakialainen kansanlaulu. Kumpikaan noista kappaleista ei ollut minkäänlaisessa virallisessa asemassa ennen Tšekkoslovakian muodostamista.

Juuri ennen 1990-luvun vaihdetta maassa alkoi rauhanomainen samettivallankumous, jonka seurauksena Tšekkoslovakia hajosi ja vuoden 1993 ensimmäisenä päivänä Tšekki ja Slovakia julistautuivat itsenäisiksi.

Advertisement

Tuoreet valtiot tarvitsivat jälleen kerran kansallislaulut, ja koska itse hajoaminenkin oli sujunut kivuttomasti, päätettiin myös kansallislaulu pistää keskeltä jakoon: Tšekki sai luonnollisesti ensimmäisen säkeistön ja Slovakia toisen.

Etelä-Amerikan laulut Espanjaa vastaan

Kuva: Timwryan | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu

Monessa Etelä-Amerikan maassa kansallislaulut on tehty suoraan entisiä siirtomaavaltoja vastaan. Espanja- ja Portugali-vihaa ei ole mitenkään edes peitelty.

Lauluissa toistuvat samanlaiset teemat: ne ovat kuin eepoksia maan ja kansakunnan historiasta, johon kuuluu surua ja tuskaa. Ja lopuksi vannotaan, että niin ei pääse enää ikinä tapahtumaan!

Argentiinan kansallislaulun alkuperäisessä versiossa puhutaan julmista valtaajista ja verenhimoisista tiikereistä, jotka levittävät surua ja kyyneliä pitkin etelän kaupunkeja. Erikseen mainitaan muun muassa La Paz (Bolivia), Caracas (Venezuela), Quito (Ecuador) ja México (Meksiko), joten Argentiinassa laulettiin koko Etelä-Amerikan vapauden puolesta. Espanjalaisia vastaan taistelemisesta kertovia säkeistöjä ei kuitenkaan ole enää vuosisataan ollut sallittua laulaa.

Perun kansallislaulussa (osiossa, jota ei varmaankaan olympialaisissa veisata) muistellaan 300 vuotta kestänyttä kurjuutta ja orjuutusta, ja vannotaan kostoa: ”Olkoot kätemme, jotka tähän päivään saakka ovat olleet aseettomat, aina valmistelemassa tykkejä, sillä jonain päivänä Iberian rannat saavat tuntea niiden kauhun”.

Ecuadorissa taas on valmistauduttu espanjalaisten uuteen tulemiseen, mutta sen sijaan, että laulussa kehotettaisiin taisteluun, kääntävät ecuadorilaiset katseensa suureen Pichincha-tulivuoreen. Jos raakalaismaiset orjuuttajat olisivat jonain päivänä jälleen valmiina ketjujensa kanssa, pyydetään Pichinchaa syöksemään sisuksensa ulos ja hautaamaan koko maa ja sen asukkaat tuhkaan, ettei espanjalaisille jäisi mitään valloitettavaa.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Elämäntapa

Lukijoiden kysymyksiä: Tiedätkö sinä, mikä ihme on h-hetki?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä mietitään tänään sitä, että mikä kumma onkaan h-hetki. Moni sitä käyttää, mutta mistä kyseinen termi on peräisin?

Lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, mikä oikein onkaan h-hetki. Monelle tuttu ja usein käytetty ilmaus, mutta mistä ihmeestä se on peräisin?

Listafriikki etsii vastauksen myös siihen, että kukahan kumma keksi Lego-palikat.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Advertisement

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Mikä on h-hetki?

H-hetki on tärkeän tapahtuman alkamishetki tai jokin muuten vain kriittinen hetki. Se on lainattu englanninkielisestä sotilastermistä H-hour, jolla viitataan hyökkäyksen tai operaation käynnistymisajankohtaan.

Ilmaisun H-kirjain on napattu tuntia tarkoittavasta hour-sanasta vain korostamaan tietyn hetken merkityksellisyyttä. Armeijakielessä esimerkiksi H-2 tarkoittaa kaksi tuntia ennen hyökkäyshetkeä ja H+3 tarkoittaa kolme tuntia operaation alkamisen jälkeen.

Ensimmäiset kirjalliset todisteet h-hetken käytöstä ovat peräisin ensimmäisestä maailmansodasta. Yhdysvaltalaisjoukoille syyskuun 2. päivänä vuonna 1918 annetussa hyökkäyskäskyssä määrättiin aloittamaan h-hetkenä isku, jonka tavoitteena oli saksan rintamakiilan kukistaminen St. Mihielissä, Ranskassa. Hyökkääjät onnistuivat pitkälti erinomaisen ja tarkan suunnittelun ansiosta.

H-hour eli ”h-tunti” ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita suunnittelua tunnin tarkkuudella, joten siksi suomenkielinen h-hetki on kuvaavampi. Hämeen rykmentin yliluutnantti Otto Pekkarinen kertoi vuonna 2010 Ylelle, että ohjesääntöihin kirjatun h-hetken määrittäminen on jopa sekunnintarkkaa hommaa: ”Synkronoidaan hyökkäyksen eri elementit yhteen tarkoituksen mukaisesti”. Pekkarisen mukaan esimerkiksi jalkaväkeä tukevan tykistötulen täytyy loppu juuri ennen h-hetkeä.

Vaikka h-hetki on saanut alkunsa sotimisesta ja liittyy vahvasti armeijan sanastoon, on se nykyään hyvin yleisesti käytetty termi. Arkipäivässä jos joku sanoo h-hetken lähestyvän, niin eipä kai kukaan oleta, että kohta on hyökkäys käsillä.

Advertisement

Kuka keksi Legot ja koska?

Legojen syntyhistoria ei ole ruusuinen.

Puuseppä Ole Kirk Kristiansen perusti vuonna 1916 pieneen tanskalaiseen Billundin kaupunkiin pajan, jossa valmistettiin huonekaluja ja muita kodin tarve-esineitä. Bisnes ei kukoistanut ja kaiken huipuksi verstas tuhoutui tulipalossa. Kristiansen ei lannistunut, vaan rakensi suuremman tehtaan ja päätti keskittyä puisten lelujen valmistamiseen. Sukulaisilta ei herunut apuja tai lainarahaa, sillä he eivät nähneet leluissa tulevaisuutta tai mahdollisuutta tienaamiseen. Kristiansen vähät välitti epäluuloisten arvostelusta ja valitsi yrityksensä nimeksi Lego, joka rakentui sanoista leg godt eli leiki hyvin.

Toisen maailmansodan aikana tehdas paloi taas, mutta edelleenkään Kristiansen ei ollut valmis hylkäämään yritystään. Valmistui jälleen uusi tehdas ja tuolloin mukana oli myös hänen poikansa Godtfred Kirk Kristiansen.

Sodan jälkeen muovista tuli halvempaa, joten nuoremman Kristiansenin alkuvastusteluista huolimatta Lego alkoi keskittyä muovisten lelujen valmistamiseen. 1940-luvun lopulla Kristiansenit alkoivat tehdä muottien avulla muovisia palikoita, jotka lukkiutuvat toisiinsa. Huolellisen kehitystyön jälkeen nykyisin käytössä oleva kiinnitysjärjestelmä patentoitiin vuonna 1958. Yrityksen nimestä tuli vuosien mittaan synonyymi kaikkien rakastamille palikoille.

Lue myös:

Continue Reading

Elämäntapa

Morsian huijasi petipuuhilla ja pakotti miehensä runoilemaan: 10 hauskaa faktaa kansallislauluista – osa 1

Julkaistu

Tässä kymmenen hauskaa ja erikoista faktaa kansallislauluista.

Kansallislaulut ovat suhteellisen uusi ”keksintö”, ja monella niistä on melko mielenkiintoinen alkuperä ja tarina. Nyt lähdetään tutustumaan niihin!

Monet maat alkoivat omaksua kansallislauluja nationalismin nostaessa päätään 1800- ja 1900-luvuilla., ja niiden oli tarkoitus kohottaa kansallismielisyyttä ja ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mutta usko tai älä, niin lopullinen sysäys tuli olympialiikkeeltä, kun vuonna 1920 päätettiin, että olympiavoittajien saadessa kultamitalinsa heille soitetaan oman maan kansallislaulu. Viimeistään silloin nekin maat, joilla ei aiemmin ollut omaa hymniä, totesivat sellaisen olevan paikallaan.

Listafriikki kokosi nyt kymmenen eri kansallislaulua, joiden sanoituksissa on jotain eriskummallista, kuten toivomuksia hautautumisesta tulivuoren tuhkaan tai vihollisen veren täyttämät pellot. Lisäksi mukaan mahtuu hauskoja tarinoita siitä, miten pakko on joskus paras suostuttelija, kun kansakunnalta uupuu oma laulu.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kansallislaulufaktat ovat luvassa myöhemmin.

Naiselliset avut käyttöön Meksikossa


Meksikon kansallislaulussa ei sinänsä ole mitään erityisen kummallista: se on nopeatempoinen marssi ja sanat ylistävät kotimaata ja kannustavat syöksymään sotaan Meksikon puolesta. Eli hyvin perinteinen veisu. Mutta Himno Nacional Mexicanon syntytarina lyö ehkä kaikkien muiden kansallislaulujen syntytarinat sata-nolla.
Advertisement

Meksikossa järjestettiin vuonna 1853 kirjoituskilpailu, johon kuka vain sai osallistua. Kolmikymppinen runoilija Francisco González Bocanegra ei ollut innokas laatimaan omaa ehdotustaan, sillä hän koki, että omaa alaa olevat rakkausrunot poikkeavat niin suuresti isänmaallisesta tyylistä, jota kansallislaulun sanoittaminen vaatisi.

Hänen kihlattunsa Guadalupe González del Pino oli kuitenkin vakuuttunut sulhasensa taidoista ja yritti kovasti painostaa tätä osallistumaan kilpailuun, mutta Bocanegra oli järkkymätön.

Niinpä González del Pino päätti ottaa naiselliset avut käyttöön ja kutsui Bocanegran vanhempiensa kotiin rentoon illanviettoon. Neuvokas morsian houkutteli Bocanegran yhteen makuuhuoneeseen, suuteli tätä ovensuussa ja juuri kun mies oli pääsemässä vauhtiin avaten jo innokkaana paitansa nappeja, työnsi González del Pino hänet sisään huoneeseen ja lukitsi oven ulkopuolelta.

González del Pino oli etukäteen täyttänyt huoneen lehtileikkeillä ja kuvilla Meksikosta, ja ilmoitti Bocanegralle, että tämä pääsisi ulos siinä vaiheessa, kun sanoitus kansallislauluun olisi valmis. Neljän tunnin kuluttua mies työnsi oven alta kymmenen säkeistöä valmista tekstiä.

Kiitos isänmaallisen ja päättäväisen morsion, Bocanegran teksti voitti kilpailun ja siitä saatiin sanat Meksikon kansallislauluun.

Advertisement

Verinen Marseljeesi


Ranskan kansallislaulu, La Marseillaise eli Marseljeesi, on varmasti siellä top 5 maailmanlaajuisesti tunnetuimpien joukossa. Marseljeesin sävelsi ja sanoitti vuonna 1793 Claude Joseph Rouget de Lisle, kun Ranska oli julistanut sodan Itävaltaa vastaan. Sen nimikin oli alunperin Reinin armeijan sotalaulu. Muutamaa vuotta myöhemmin se julistettiin tasavallan kansallislauluksi.

Myöhemmin Marseljeesista on tullut ympäri maailman käytetty vallankumouksellisten tunnuskappale ja muun muassa Venäjällä vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen väliaikainen hallitus otti Marseljeesin kansallislaulukseen; uudella sanoituksella tokikin.

Jos ranskan taidot ovat ruosteessa, niin Marseljeesin sanat saattavat olla mysteeri. En usko, että voin enää ikinä tämän jälkeen katsoa pokerinaamalla esimerkiksi Ranskan jalkapallomaajoukkuetta rivissä laulamassa kansallislauluaan – siinä on nimittäin sen verran raa’at sanat.

Toki monessa muussakin kansallislaulussa on, mutta kuten tulemme tämän listan aikana huomaamaan, on kaikkein pahimmat säkeistöt usein jätetty pois nykyisin käytössä olevista versioista. Näin ei kuitenkaan ole Marseljeesissa.

Yllä on video, jossa sanat on suomennettu, mutta tiivistettynä huippukohtia ovat esimerkiksi verisen lipun nostaminen ja taisteleminen siihen saakka, että vihollisen epäpuhdas veri kastelee pellot. Oma suosikkini on kohta, jossa varoitetaan villeistä vihollisista, jotka tulevat leikkaamaan poikien ja vaimojen kurkut auki.

Advertisement

Baseball-peli antoi lähtölaukauksen Yhdysvaltain kansallislaululle


Jos on Marseljeesi laajasti tunnettu, niin sitä on myös Tähtilippu eli Yhdysvaltain kansallislaulu The Star-Spangled Banner. Atlantin toisella puolella kansallislaulu on ollut virallisessa käytössä vasta vuodesta 1931 saakka, vaikka puolustusvoimat oli käyttänyt 1800-luvun alussa valmistunutta laulua jo pitkään kansallishymnin tavoin.

Lopullinen sysäys laajemmalle suosiolle ja lopulta nousemiseen kansallislauluksi saatiin syyskuussa 1918, kun Yhdysvaltain laivaston orkesteri soitti sen vähän yllättäen Boston Red Soxin ja Chicago Cubsin välisessä baseball-ottelussa. Kyseessä oli kaiken lisäksi ensimmäinen peli World Series -loppuottelusarjasta.

Mukana oli muutama pelaaja, jotka olivat olleet rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa ja he olivat saaneet etuoikeuden palata kotimaahan pelaamaan. Kuullessaan Tähtilipun ensimmäiset sävelet he nousivat pystyyn ja kääntyivät kohti Yhdysvaltain lippua. Muut pelaajat seurasivat perässä ja painoivat kätensä sydämelleen, ja kohta seisomaan noussut yleisökin otti pelaajista mallia.

Tuon päivän jälkeen Tähtilippu soitettiin jokaisessa baseball-pelissä ja sieltä se levisi muihinkin urheilutapahtumiin. Niin, ja lopulta kansallislauluksi.

Yllä oleva video ei liity mitenkään Tähtilipun nousemiseen kansallislauluksi tai sen enempää kyllä baseballinkaan. Se on vain hyvä esimerkki siitä, miten Yhdysvaltain kansallislaulua lauletaan monesti hyvinkin vapaalla tyylillä.

Advertisement

Takuusumma: yksi kansallislaulu Costa Ricalle


Jos Meksikon kansallislaulun sanoittaja joutui ikävällä tavalla vietellyksi, huijatuksi ja teljetyksi huoneeseen, oli Costa Rican hymnin säveltäjällä hieman karumpi kohtalo. Vuonna 1853 sekä Yhdysvalloista että Isosta-Britanniasta oli saapumassa suurlähettiläät San Joséhen ja tervetuloseremoniaa suunnitellut presidentti Juan Rafael Mora Porras tajusi kauhukseen, että maalla ei ollut kansallislaulua.

Presidentti ei antanut tämän pikkuseikan hidastaa tahtia vaan kääntyi kapteeni Manuel Maria Gutierrezin puoleen. Tämä kyseinen mies johti kansallisen armeijan orkesteria. Gutierrez kieltäytyi kohteliaasti säveltämästä maalleen kansallislaulua, sillä ei uskonut pystyvänsä suoriutumaan niin vastuullisesta tehtävästä. Hän myös väitti, ettei tiennyt säveltämisestä yhtään mitään.

Presidentti Mora reagoi kuten kuka tahansa täysijärkinen valtionjohtaja, ja heitti Gutierrezin vankilaan – sieltä pääsisi pois, kun laulu olisi valmis.

Ei ehkä tule yllätyksenä, että Gutierrezin säveltäjäntaidot palasivat tai ilmestyivät kuin tyhjästä hänen ollessaan vankisellissä. Kesäkuun 11. päivänä hänen tekemänsä sävellys esitettiin Costa Rican kansalliskokoukselle, joka hyväksyi sen maan kansallislauluksi.

Sanat Gutierrezin melodiaan saatiin vuonna 1900; silloin ketään ei kuitenkaan laitettu telkien taakse vaan sanoituksesta järjestettiin kilpailu.

Advertisement

Hätä keinot keksii, sanoi malesialainen sulttaanin avustaja


Kun Malesia oli vielä Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaa, seilasi Perakin osavaltion sulttaani Idris Murshidul Azzam Shah edustamaan maataan kuningas Edvard VII:n kruunajaisiin vuonna 1901.

Tapana oli, että vieraita kunnioitettiin soittamalla heidän kansallislaulunsa, mutta kun juhlallisuuksista vastannut virkailija astui satamaan tulleeseen laivaan tiedustelemaan hymniä, meni sulttaanin porukalla sormi suuhun. Perakin osavaltiolla ei ollut kansallislaulua, mutta sulttaanin henkilökohtainen avustaja Raja Harun ei häpeissään suostunut sitä myöntämään. Hän ei halunnut heidän vaikuttavan takapajuisilta.

Mutta mikä neuvoksi, kun kuningashuone halusi kunnioittaa sulttaania tervetuloseremoniassa? Raja Harunin aivot raksuttivat ylikierroksilla ja hän kertoi virkailijalle, että nyt harmittavasti kansallislaulun nuotit olivat jääneet kotiin. Nuottien puutteessa hän tarjoutui hyräilemään kappaleen.

Siihen annettiin lupa ja Raja Harun lurautti kotipuolessa suositun Terang Bulan –kappaleen, joka todellisuudessa oli Ranskasta peräisin oleva melodia. Sulttaani itse oli ihastunut lauluun ollessaan maanpaossa Seychelleillä ja tuonut sen sitten mukanaan Malesiaan.

Terang Bulan soitettiin Englannissa ylpeästi sulttaanin kunniaksi ja siitä lähtien se on ollut Perakin osavaltion ja lopulta itsenäisen Malesian kansallislaulu. Nykyään laulu kulkee nimellä Negaraku.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Elämäntapa

Top 10 erikoiset lentokentät: Näin Etelämantereelle laskeudutaan – osa 2

Julkaistu

Tämän listan aiheena ovat erikoiset lentokentät, joista jokainen on omalla tavallaan ainutlaatuinen.

Tällä listalla ovat esittelyssä erikoiset lentokentät, joista jokaiseen liittyy jotain ainutlaatuista. Myös jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.

Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiseen viiteen erikoiseen lentokenttää voit tutustua täällä:

Top 10 erikoiset lentokentät: Pystysuoria pudotuksia, järkyttävän lyhyitä kiitoratoja ja upeita maisemia – osa 1

Barran kansainvälinen lentokenttä on käytössä vain laskuveden aikana

Skotlannin länsirannikolla, Barran saarella on maailman ainoa lentokenttä, jossa kaupalliset reittilennot käyttävät rantaa kiitoratanaan. Rantahiekka on ollut käytössä jo 1930-luvulta saakka ja lennonjohtotornista operoidaan vuosittain yli tuhatta lähtevää ja saapuvaa lentoa.

Puisilla paaluilla merkityt kolme kiitorataa muodostavat kolmion, minkä ansiosta koneet pääsevät lähes aina laskeutumaan vastatuuleen. Valaistuksen puutteesta johtuen Barran lentokentälle voi laskeutua öisin vain ambulanssilennot, kunhan kiitoradalle on erikseen asetettu heijastinliuskoja ja rannalle on saatu ajoneuvoja valaisemaan laskeutumista.

Advertisement

Nämä kaikki edellä mainitut ominaisuudet riittäisivät takaamaan Barran lentokentälle paikan top 10 erikoiset lentokentät -listalla, mutta eivät omituisuudet tähän loppuneet.

Barran lentoliikenne on täysin aikataulutettu vuoroveden mukaan, sillä nousuveden aikaan ranta on meren peitossa.

Courchevelin ylä- ja alamäki

Kuva: MartinPUTZ | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu

Ranskan Alpeilla sijaitsevan Les Trois Vallées -laskettelukeskuksen yhteydessä on yksityiskoneille tarkoitettu Courchevelin lentokenttä. Maisemat ovat upeat lumisine vuorenhuippuineen, mutta kiitoradalle laskeutuminen ja siltä nouseminen saattavat hurjuudessaan viedä huomion jylhältä vuoristolta. Samalla tavalla kuin Luklan kentällä, myös Courchevelin kiitorata päättyy pystysuoraan pudotukseen vuoren rinteeltä, joten ilmaan on mieluiten päästävä 518 metrin kiihdytyksessä. Laskeutuminen ei ole yhtään sen helpompaa, vaan lentäjillä täytyy olla suoritettuna erikoislupa, jonka turvin usein jäiselle ja arvaamattomien tuulenpuuskien ympäröimälle kentälle saa laskeutua.

Jos tuossa ei vielä ollut tarpeeksi jännitystä, niin kiitorata on laskettelukeskuksen hengen mukaisesti mäessä: Noustessa lasketellaan alas ja laskeutuminen tehdään ylämäkeen. Kiitorata on 18,66 prosentin nousullaan sen verran jyrkkä, maailman jyrkin, että pienet koneet voisivat periaatteessa rullata mäen alas käynnistämättä moottoreita ja saada silti tarpeeksi vauhtia ylösnousuun.

Courcheveliin laskeutumisen pelkokerrointa lisää valaistuksen ja ulkopuolisen avun puute, joten oli kyseessä sitten sankka lumisade tai puuroinen sumu, ollaan ohjaamossa täysin omillaan.

Cristiano Ronaldon lentokenttä vaatii erityistaitoja

Portugaliin kuuluvalla Madeiran saarella on yksi Euroopan vaarallisimmista lentokentistä. Santa Cruzissa sijaitsevan lentoaseman nimi muutettiin vuonna 2016 Funchalin lentokentästä Cristiano Ronaldon lentokentäksi saarella syntyneen jalkapallotähden mukaan.

Kun Madeiran lentokenttä avattiin vuonna 1964, aiheutti se kokeneillekin lentäjille pelkoa ja harmaita hiuksia. Alunperin kiitotie oli vain 1600 metriä pitkä, mikä on aivan liian vähän suurille matkustajakoneille. Se jouduttiin todistamaan Portugalin historian pahimmassa lentoturmassa vuonna 1977, kun TAP Portugal -lentoyhtiön Boeing 727 -kone liukui kolmannella laskeutumisyrityksellään ulos kiitoradalta.

Advertisement

Olosuhteet olivat surkeat, ja vaikka kaksi yritystä oli jo epäonnistunut, lähti kapteeni yrittämään kolmatta kertaa. Laskeutuminen meni pitkäksi ja kone liukui kiitotieltä ulos rysähtäen läpi betonisillan ja päätyen vastakkaiselle rannalle. Koneessa oli 164 matkustajaa ja miehistön jäsentä; heistä 131 sai surmansa.

Onnettomuuden jälkeen kiitorataa pidennettiin 200 metrillä ja vielä 2000-luvun alussa siihen rakennettiin lisää pituutta. Ainoa vaihtoehto oli jatkaa kiitorataa rannan ja meren päälle, ja nyt koneet laskeutuvat pilareilla tuetulle alustalle. Pituutta alkaa olla jo suurillekin matkustajakoneille riittävä 2781 metriä.

Madeiralle laskeutuminen ei silti ole mikään leikin asia, sillä vaikka kiitorata on nyt kunnollisen mittainen, on sille laskeutuminen edelleen kinkkistä sen sijainnin vuoksi. Merituulet ovat arvaamattomat ja lähestyminen vaatii kylmiä hermoja. Lentäjän on ohjattava kone suoraan kohti Madeiran vuoria ja sitten tehtävä jyrkkä äkkikäännös, jotta kone on kiitoradan kanssa samassa suunnassa. Monesti laskeutuminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, tämän lentokentän hankaluudesta voi katsoa videon tästä.

Äärimmäisyyksien lentokenttä

Maailman äärimmäisimmissä olosuhteissa on itse asiassa useita lentokenttiä. Tai kiitoratoja. Etelämantereella sijaitsevia tutkimusasemia palvelee suurimman osan vuodesta kiitorata nimeltään Ice Runway.

Advertisement

Nimikin antaa ymmärtää, että päällystettyä rataa ei ikijäiseltä mantereelta löydy, joten lentokoneet laskeutuvat jäälle. Toisin kuin monella muulla tämän lista lentokentistä, ei Ice Runwaylla ole puutetta tilasta, joten jättimäiset rahtialukset voivat laskeutua sille melkein ilman huolen häivää.

Ongelmaksi muodostuu lähinnä koneiden paino. Toivottavaa nimittäin on, että lentokone ei riko jäätä ja pahimmassa tapauksessa mene siitä läpi. Vaarana on myös pehmeään lumeen juuttuminen, koska milläs se kone sieltä kiskotaan irti. Jos jäässä havaitaan halkeamia, ohjataan koneet laskeutumaan muille kiitoradoille.

Kovat antarktiset tuulet tuovat laskeutumiseen lisämausteensa, sillä kun muutenkin joka puolella on vain valkoista, voivat kiitoradan merkit hävitä pöllyävän lumen johdosta kokonaan lentäjän näkyvistä. Laskeutuessa jarruja ei voi juurikaan käyttää, joten koneen pysäyttäminen kestää normaalia pidempään. Mutta onneksi jäätiköllä on tilaa.

Eräältä rahtikoneen lentäjältä, Jason Finlaylta kysyttiin kerran, että minkälaista jääradalle on laskeutua: ”Matka pysähtymiseen vaikuttaa loppumattoman pitkältä, sillä jättimäinen kone tuntuu koko ajan lähtevän käsistä ja sitä vain odottaa, koska pyöriminen alkaa.”.

Bhutanin Paro: Lentokenttä, jolle vain kourallinen lentäjiä saa laskeutua


Bhutanin ainoa kansainvälinen lentoasema on Paron lentokenttä. Kuten otsikosta voi päätellä, vaatii Paroon laskeutuminen erityisiä taitoja. Ja kylmähermoisuutta.
Advertisement

Lentokenttä on maisemissa, joiden veroisia saa etsiä. Yli kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaa Paroa ympäröivät viiteen ja puoleen kilometriin nousevat vuoret, joten noissa korkeuksissa sää on vaihteleva ja näkyvyys usein sumun vuoksi heikko.

Mutta ei siinä tosiaankaan vielä kaikki.

Käytössä ei ole tutkia ohjauksen avuksi, vaan laskeutuminen on tehtävä täysin manuaalisesti. Lentäjille on opetettu maastosta tietyt merkit, joita käyttämällä he määrittävät vauhdin ja koneen korkeuden. Juuri tämän vuoksi vain muutamat pilotit saavat operoida Paron lentokentälle lentäviä koneita.

Lisäksi lentäjät joutuvat lähestymään kenttää sokkona, sillä näköyhteys kiitorataan tulee vuorten takaa aivan viime hetkellä. Viime hetkellä tarkoittaa muutamaa kilometriä, mutta verrattuna siihen, että normaalisti lentokenttään on näköyhteys jopa kymmenien kilometrien päästä, on kyseessä hyvin pieni matka. Lentokone on myös ohjattava kohti määränpäätä 45 asteen kulmaan kallistettuna, jotta se mahtuu lentämään vuorten välissä.

Monikohan laittaa työhakemuksen menemään, kun lentoyhtiöt hakevat lentäjiä Paroon liikennöiville reiteille!?

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Elämäntapa

Top 10 erikoiset lentokentät: Pystysuoria pudotuksia, järkyttävän lyhyitä kiitoratoja ja upeita maisemia – osa 1

Julkaistu

Tässä ovat top 10 erikoiset lentokentät, jotka saavat aikaan sekä hyviä että huonoja väristyksiä.

Listafriikki esittelee nyt erikoiset lentokentät, joista jokainen on omalla laillaan uskomaton, erityinen tai jopa pelottava. Kyllä, listalla on myös sellaisia lentokenttiä, joille laskeutuminen ja nouseminen voi aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä.

Jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.

Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista lentokenttää ovat luvassa myöhemmin.

Maailman lyhin kiitorata: Juancho E Yrausquin

Alankomaiden Antilleihin kuuluva Saba on 13 neliökilometrin kokoinen paratiisisaari Karibialla. Suuret matkustajakoneet eivät Saballe lennä, mihin on hyvin ymmärrettävä syy: Juancho E. Yrausquin lentoaseman kiitorata on vain 396 metriä pitkä. Se on vain muutamia kymmeniä metrejä pidempi kuin suurimmat lentotukialukset.

Kiitorata kulkee poikki tuulisen niemenkärjen eikä lentäjillä ole varaa yhteenkään virheeseen. Laskeutumisen on osuttava nappiin, varsinkin kun kiitoradan kummassakin päässä on vielä X:llä merkitty turva-alue, johon koneen pyörien ei sopisi osua.

Advertisement

Saban saaren tuonti tapahtuu suurilta osin laivoilla, mutta säännöllisesti tarvittavat asiat, kuten postin saapuminen, ovat taidokkaiden ja rohkeiden pilottien varassa. Näitä pakollisia kuljetuksia ja säännöllisiä reittilentoja lähisaarilta tekevät vain tarkoin valikoidut ja vaativan koulutuksen hyväksytysti läpikäyneet lentäjät.

Miksi sitten maailman lyhin liikennelentokoneiden käyttämä kiitorata on rakennettu näin hankalaan paikkaan? No, Saban saaren pinnanmuotojen vuoksi vaihtoehtoja ei juuri ollut.

Tenzing–Hillaryn lentoasema – se maailman vaarallisin lentokenttä

Kun erikoiset lentokentät laitetaan listan muotoon, on maailman vaarallisin sellainen tietenkin mukana. Nepalissa sijaitsevalla Tenzing–Hillaryn lentokentällä on monien asiantuntijoiden mielestä kaikkein vaarallisin kiitorata. Lentoasema on tietysti nimetty Mt. Everestin huipulle ensimmäisinä kiivenneiden Tenzing Norgayn ja Edmund Hillaryn mukaan. Se tunnetaan myös Luklan lentokenttänä.

Tämä varsin pieni lentoasema on maailmankuulu muutamastakin syystä. Maailman vaarallisimman lentokentän titteli on eittämättä tuonut valtavasti huomiota. Ja ehkä vielä suurempana tekijänä: jos Nepalin puolelta lähtee kapuamaan maailman korkeimmalle vuorelle, lähtee matka kohti perusleiriä juuri tältä lentoasemalta. Siksi se onkin koostaan huolimatta yksi Nepalin vilkkaimmista lentokentistä.

Lentoliikenne Luklan ja pääkaupunki Katmandun välillä on päivittäistä ja matka kestää vaivaiset puoli tuntia. Lentoja tehdään kuitenkin vain valoisaan aikaan ja sään salliessa. Lentokenttä sijaitsee 2850 metrin korkeudessa ja sen kiitorata on 11,7 prosentin nousullaan yksi jyrkimmistä. Pituutta sillä on 480 metriä ja leveyttä vaivaiset 20 metriä – laskeutua saa vain pienellä koneella tai helikopterilla.

Vaaralliseksi lentokentälle laskeutumisen ja siltä nousemisen tekee jyrkänteen reuna, johon kiitorata päättyy, tai vaihtoehtoisesti laskeutuessa alkaa. Lentäminen tuuliseen ja usein sumuiseen Himalajan laakson rotkoon on joka kerta kokeneellekin pilotille haastavaa.

Advertisement

Kun koneen pyörät on laskeutuessa saatu koskettamaan maata, ei vaara ole vielä ohi: lentokone on saatava nopeasti pysähtymään, sillä toisessa päässä odottaa kallionseinämä.

Kun miettii kaikkia vaaratekijöitä, niin ei ole yhtään kumma, että onnettomuuksiakin on nähty. Yksi pahimmista sattui vuonna 2008, kun Yeti Airlinesin pienkone yritti sakeasta sumusta huolimatta laskeutua ja törmäsi kohtalokkaasti kallioon. Vain koneen kapteeni selvisi hengissä; muut koneessa olleet 18 henkilöä menehtyivät törmäyksessä ja sen aiheuttamassa tulipalossa.

Lue myös: Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita

Gibraltarin lentoaseman kiitorata risteää vilkkaan pääkadun kanssa

Espanjan eteläisessä kärjessä on Isoon-Britanniaan kuuluva Gibraltar ja sen erikoinen lentokenttä. Toisen maailmansodan aikaan rakennetulla kansainvälisellä lentokentällä on kaupallisen lentoliikenteen lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien, RAF, tukikohta.

Erikoiset lentokentät -listalle Gibraltarin lentoasema pääsee ainutlaatuisen kiitoratansa ansiosta. Gibraltarilla oli käytännössä yksi ainoa paikka, johon lentokenttä kiitoratoineen voitiin rakentaa, sillä niemimaan toisella reunalla kohoaa Gibraltarin vuori ja toisella reunalla on kaupunkialuetta.

Tästä johtuen merestä mereen ulottuva kiitorata katkaisee Gibraltarin vilkkaimman kadun, Winston Churchill Avenuen. Vanhoilla vihreillä ei näissä liikennevaloissa kannata yrittää ajaa, sillä mahdollisessa kylkeenajossa taittuisi kyllä muutakin kuin vähän peltiä – siksipä kiitoradan ja pääkadun risteystä säädellään puomeilla.

Advertisement

Lentäjien ei siis periaatteessa tarvitse huolehtia siitä, että joku tyhmänrohkea painaisi risteyksessä kaasua. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä vaikka kiitorata on 1,8 kilometrin mittainen, joutuu jarrut painaa pohjaan saman tien, kun pyörät osuvat maahan. Muussa tapauksessa kone syöksyy auttamatta Välimereen.

Auringon- ja lentokoneiden palvontaa Saint-Martinilla


Jos lentokonebongareiden pitäisi mainita yksi paikka maailmassa, johon on ehdottomasti kerran elämässä päästävä ihailemaan fanituksen kohteita, olisi monen vastaus varmasti Maho Beach. Tuo valkohiekkainen ja turkoosivetinen ranta sijaitsee Saint-Martinin saarella Karibialla.

Reilun 90 neliökilometrin kokoinen saari on jo itsessään erikoisuus, sillä se on jaettu kahtia Ranskan ja Alankomaiden kesken. Saint-Martin elää vahvasti turismista ja pienestä koostaan huolimatta sillä sijaitsee kaksi kansainvälistä lentokenttää, joille laskeutuu isojakin matkustuskoneita; muun muassa Jumbo Jetinä tunnettu yli 70 metriä pitkä Boeing 747-kone, joka oli vuosikymmenien ajan maailman suurin matkustajalentokone.

Alankomaiden puolella sijaitseva Prinsessa Julianan lentokenttä on aivan edellä mainitun Maho Beachin vieressä, ja koneet laskeutuvat ja nousevat rannan yläpuolella. Siis kirjaimellisesti aivan yläpuolella, sillä suurimmat koneet ylittävät auringonpalvojat vain 10-20 metrin korkeudelta. Paljon lähemmäksi ei ilmassa olevaa lentokonetta voi päästä.

Vaaratilanteilta ei ole vältytty, sillä esimerkiksi vuonna 2012 ranskalainen teinityttö kiipesi uimarannan ja kiitotien väliselle aidalle seuraamaan lentokoneen nousua. Turbiineista lähtenyt ilmavirta paiskasi tytön pää edellä katukivetykseen ja tämä sai päähänsä syvä haavan – pahemminkin olisi voinut käydä.

Advertisement

Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä

Saudi-Arabiassa, Dammamin kaupungin lähistöllä sijaitseva Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä. Tietenkin kokoa voidaan mitata erilaisissa kategorioissa, mutta puhtaasti pinta-alaltaan tämä kyseinen kenttäalue on omassa luokassaan.

Se on kooltaan 776 neliökilometriä. Toisella sijalla on Denverin kansainvälinen lentokenttä 136 neliökilometrillä. Euroopan suurin lentoasema on Pariisissa sijaitseva Charles de Gaullen kansainvälinen lentokenttä, jolla kokoa on vähän reilu 32 neliökilometriä. Eli Saudi-Arabian ylpeys on valovuosia muita isompi – alaltaan.

Jos Kuningas Fahdin kansainvälinen lentokenttä olisi valtio, niin se olisi pinta-alaltaan vasta 24. pienin. Se peittoaa koollaan muun muassa Maltan, Andorran ja Singaporen. Onko maailman suurin lentokenttä myös isompi kuin naapurivaltio Bahrain? Ehkä, mutta siinä puhutaan vain muutamista neliökilometreistä ja tulos riippuu täysin mittaavasta tahosta.

Koska lääniä on vaikka muille jakaa, on lentokenttäalueella muun muassa moskeija, johon mahtuu tuhansia ihmisiä. Erikoispiirteenä, joskaan ei täysin ainutlaatuista Saudi-Arabiassa, on kuninkaallinen terminaali, joka siis on nimensä mukaisesti varattu vain ja ainoastaan kuningasperheen käyttöön.

Vielä hauska knoppitieto tästä maailman suurimmasta lentokentästä: Vuonna 1999 valmiiksi tullut rakennusprosessi meinasi moneen otteeseen mennä totaalisen puihin, sillä rakentajilla oli jatkuvasti puutetta makeasta vedestä, jota ilman betonia ei pystytä valmistamaan. Ilmeisesti sitä jostain saatiin kuitenkin hankittua.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Elämäntapa

Kun puoli maailmaa pukeutuu vihreään – 10 faktaa Pyhän Patrickin päivästä

Julkaistu

Minkälainen on Pyhän Patrickin päivä; tuo Irlannin kansallispäivä, jota juhlitaan suurissa paraateissa ympäri maailman?

Pyhän Patrickin päivää vietetään maaliskuun 17. päivänä. Vaikka kyseessä on Irlannin kansallispäivä, juhlii sitä puoli maailmaa vihreään pukeutuen ja Guinnessia hörppien.

Tuskin minkään muun maan kansallispäivää juhlitaan niin laajasti ja sankoin joukoin kuin Irlannin. Pyhän Patrickin päivään liittyy paljon historiaa ja perinteitä, joista Listafriikki on nyt poiminut hauskimmat ja kiinnostavimmat tälle listalle.

Vihreää vaatetta, olutta ja paraateja – nämä ainakin tulevat mieleen. Mutta mitä muuta? Se selviää nyt. Éirinn go Brách!

Kuka Pyhä Patrick oli?

Pyhä Patrick ei ollut irlantilainen eikä hänen nimensä ollut Patrick.

Pyhän Patrickin uskotaan syntyneen joskus 300-luvun loppupuolella Rooman valtakuntaan kuuluneessa Britanniassa, todennäköisesti Walesin alueella. Eli ei siis Irlannissa. Ja nimekseen hän sai Maewyn Succat.

Advertisement

Naapurisaarelle Patrick päätyi teini-ikäisenä, kun joukko irlantilaisia ryövääjiä kidnappasi hänet ja vei mukanaan orjaksi. Kuuden vuoden orjuuden jälkeen Patrick onnistui karkaamaan ja hän seilasi takaisin Britanniaan.

Sitten hän päätti ryhtyä papiksi, omaksui nimen Patrick ja opiskeli teologiaa Manner-Euroopassa. Irlannissa vietetty aika oli jättänyt nuoreen mieheen jälkensä ja hän on itse kirjoittanut, että kuuli jatkuvasti mielessään ”irlantilaisten äänet”, jotka kuiskivat: ”Tule takaisin meidän luoksemme Patrick”.

Ja niinpä hän sitten päätti palata kristinuskon kanssa Irlantiin pelastaakseen sen kansalaiset pakanuuden kurjuudelta. Siinä Pyhä Patrick onnistuikin oikein maineikkaasti, ja niinpä pyhimyksen mukaan nimetyn päivän perimmäinen tarkoitus on juhlia kristinuskon saapumista Irlantiin.

Maaliskuun 17. päivää pidetään pyhimyksen kuolinpäivänä, joten siksi juuri se on valikoitunut viralliseksi juhlapyhäksi. Tarinan mukaan Pyhä Patrick haudattiin vuonna 461 kaupunkiin, joka on saanut osuvasti nimekseen Downpatrick, mutta joka irlantilaisten harmiksi sijaitsee nykyään toisessa maassa, nimittäin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa.

Myytti käärmeiden karkottamisesta

Tunnetun legendan mukaan Pyhä Patrick seisoi kukkulalla ja ajoi kaikki käärmeet pois Irlannista, minkä vuoksi saarella ei näitä luikertelevia matelijoita luonnonvaraisena elä. Viimeinen kohta on faktaa: Irlannissa ei tosiaan ole käärmeitä.

Advertisement

Fossiiliaineiston perusteella biologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Irlannissa ei ole koskaan ollutkaan käärmeitä, joten Patrickilla ei ollut mitään karkotettavaa.

Tätä hienoista aukkoa historiassa on selitetty sillä, että käärmeet olivat vertauskuva pakanuudelle, jonka Pyhä Patrick tosiaan ajoi pois Irlannista. Käärmehän on aikojen alusta, tai siis Raamatun ajoista, asti yhdistetty suoraan paholaiseen, joten se oli helppo valinta karkotettavaksi.

Pakanallinen apila kolminaisuusopin kuvaajana

Kuten jo niin monella listalla aiemminkin on todettu, kristinusko on näppärästi ottanut käyttöön perinteitä ja juhlapäiviä pakanauskonnoista, mikä on helpottanut uuden uskonnon myymistä ihmisille.

Näin kävi myös Irlannissa, kun Pyhä Patrick havainnollisti pyhää kolminaisuutta apilan avulla. Apilat olivat olleet jo entuudestaan tärkeitä kelteille, jotka uskoivat jokaisella apilanlehdellä olevan oma merkityksensä: usko, toivo ja rakkaus. Pyhän Patrickin mukaan apilan kolme lehteä kuvastivat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Koska Patrick vaikutti laajasti Irlannin saarella ja perusti koko joukon kouluja, kirkkoja ja luostareita, levisi kertomus apilasta maan joka kolkkaan.

Advertisement

Nelilehtiseen apilaan Patrickilla ei ollutkaan sanottavaa, mutta hänen onnekseen todennäköisyys sellaisen löytymiselle on 1/10 000. Legendan mukaan neljäs lehti merkitsee onnea, jota sen löytymiseen todella tarvitaan.

Päivä, jona pubit olivat kiinni

Irlantihan tunnetaan oluen ja pubien maana, ja toisaalta syvästi katolisena sellaisena. Pyhän Patrickin päivä on Irlannissa yksi kristinuskon tärkeimmistä juhlapyhistä, jota vietettiin 1970-luvulle asti hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vuodessa oli aiemmin kaksi päivää, jolloin pubit sulkivat ovensa: pitkäperjantai ja maaliskuun 17. päivä.

Ainoa poikkeus anniskeluun oli kansallinen koiranäyttely, joka järjestettiin perinteisesti tuona juhlapyhänä, ja jossa olutta sai myydä ja nauttia vapaasti. Nykyään uskonnollisuus ja kuivin suin oleminen eivät ensimmäisenä tule mieleen, jos löytää itsensä keskeltä Pyhän Patrickin päivän juhlintaa.

Eikä juhlintaa tarvitse lähteä hakemaan Irlannista, sillä vuosisatojen aikana ympäri maailmaa siirtolaisiksi lähteneet irlantilaiset ja nykyään heidän jälkeläisensä pitävät perinnettä yllä erityisesti englanninkielisissä maissa – Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa – mutta myös muualla maailmassa.

Massiivia paraateja järjestetään esimerkiksi Buenos Airesissa, Moskovassa ja Tokiossa. Irlantilaisten juhlintaan ovat vuosisatojen saatossa liittyneet kaikki ystävät ja kylänmiehet. Käy ihmeessä fiilistelemässä tunnelmaa jossakin Suomen lukuisista irkkupubeista!

Advertisement

Ensimmäistä Pyhän Patrickin päivän paraatia ei järjestetty Irlannissa

Irlantilaiset siirtolaiset olivat niitä, jotka suurelta osin muokkasivat Pyhän Patrickin päivästä kotimaansa kulttuuria ylistävän juhlan, jossa uskonnollinen alkuperä on jäänyt toissijaiseksi. Se on toki melkoisen outoa, että syvästi katolinen Irlanti on seurannut juhlinnassa perässä.

Pyhän Patrickin päivää on vuosisatojen ajan juhlittu paraateissa ympäri maailman. Historian ensimmäinen paraati ei kuitenkaan hieman yllättäen ollut Irlannissa, vaan nykyisessä St. Augustinen kaupungissa, Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1601 paikalla oli espanjalainen siirtokunta, jonka irlantilainen pastori Ricardo Artur järjesti kotimaansa suojeluspyhimyksen kunniaksi kekkerit.

Paraatit eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen ennen kuin vasta 1700-luvulla. Ensimmäinen varsinainen Pyhän Patrickin juhla järjestettiin Bostonissa vuonna 1737. Ensimmäistä paraatia saatiin vielä odottaa vuoteen 1762 saakka. Silloin New Yorkissa asuneet amerikanirlantilaiset järjestivät kulkueen Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa Brittien armeijassa palvelleiden irlantilaisten kunniaksi, ja hiljalleen paraatiperinne levisi muihinkin kaupunkeihin. Irlanti seurasi perässä reippaasti myöhemmin, sillä Dublinissa marssittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1931.

New Yorkin paraati on maailman suurin Pyhän Patrickin päivän juhla, joka koki ennennäkemättömän hetken maaliskuussa 2020 (ja uudelleen 2021). Ikinä ennen, edes sotien aikaan, paraatia ei oltu sen yli 250-vuotisen historian aikana peruttu. Mutta pandemian iskettyä paraatia ei kahteen vuoteen järjestetty normaalisti. Vain pieni joukko ihmisiä marssi turvavälit huomioonottaen maaliskuun 17. päivän varhaisina tunteina New Yorkin kaduilla, jotta ikivanha perinne ei kokonaan katkeaisi.

Mitä Pyhän Patrickin päivänä juodaan?

Guinnessia, Guinnessia ja Guinnessia. Ja sitten vielä vähän Guinnessia.

Advertisement

Tilastojen mukaan tuon, tietenkin Irlannista kotoisin olevan, tumman oluen myynti moninkertaistuu Pyhän Patrickin päivänä maailmanlaajuisesti ja Guinnessia myydään 819 % enemmän kuin tuiki tavallisena päivänä. Se tarkoittaa noin 13 miljoonaa tuoppia. Nopealla laskutoimituksella juhlijat kumoavat 150 tuoppia per sekunti. Ja tuskinpa pubit ovat auki vuorokauden ympäri!

Joten jos käyt St. Paddy’s Day:n juhlintaan, niin ainoa oikea suun kostuke on Guinness. Ja tosiaan, monesti juhlapäivän lyhennetyn lempinimen näkee kirjoitettavan muodossa St. Patty’s Day, mikä on suuri virhe. Vaikka Irlannin suojeluspyhimyksen nimi on englanniksi Patrick, on se iiriksi Pádraig. Joten ainoa sallittu lyhenne on ”Paddy”. Eihän kukaan nyt halua loukata irlantilaisia heidän suurena juhlapäivänään!?

Mitä Pyhän Patrickin päivänä syödään?

Pyhän Patrickin päivän perinteisin ruoka on suolaliha ja kaali, jotka sopivat tumman oluen kanssa nautittavaksi kuin nenä päähän. Mutta tämä ei olekaan peräisin Irlannista, vaan samoin kuin oli paraatien suhteen, niin tämän perinneruoan syntytarina löytyy niin ikään Atlantin takaa Yhdysvalloista.

New Yorkissa oli ja on edelleen alueita, jotka voidaan nähdä tietyn siirtolaisyhteisön keskittyminä. Amerikanirlantilaiset olivat kerääntyneet Manhattanin eteläisiin osiin ja monet heistä elivät köyhyydessä, mutta jos joskus oli sallittua revitellä, niin Pyhän Patrickin päivänä.

Suolalihaa saatiin samalle alueelle asettuneiden juutalaisten lihakaupoista tai sitä ostettiin ylijäämänä pitkiltä kauppamatkoilta saapuvilta laivoilta, joissa liha oli säilöttynä suolaliemeen. Lihan kyljessä tarjoiltiin perunaa sekä halvinta saatavilla ollutta vihannesta – kaalia.

Advertisement

Oli Irlannissakin toki syöty juhla-ateria, mutta kaalin ja perunan kanssa tarjoiltiin pekonia ja kinkkua. Näihin ei Manhattanin siirtolaisilla ollut varaa. Hassua kyllä, perinne suolaliha-ateriasta päätyi vuosien saatossa myös Irlantiin ja ohitti alkuperäisen version.

Vihreä on uusi sininen

Jos Pyhän Patrickin päivää haluaisi juhlia oikein perinteiseen tapaan, niin pitäisi pukeutua siniseen, nimittäin sitä Patrick itse suosi. Sininen on pääväri myös Irlannin vanhoissa lipuissa sekä nykyisessä vaakunassa ja presidentin virallisessa lipussa (kuvassa). Vihreää, joka nykyään symboloi koko maata ja kansakuntaa, pidettiin aiemmin epäonnen värinä.

Värin muutoksen takana on montakin pientä syytä, jotka yhdessä luovat järkeenkäyvän kokonaisuuden. Irlannin maaseutu on hyvin vehreää ja maa tunnetaan myös nimellä Emerald Isle eli smaragdinvihreä saari. Apila, josta jo aiemmin puhuttiin, on vihreä – samoin kuin luonto keväisin muutenkin – ja Pyhän Patrickin päivä maaliskuun puolessavälissä osuu juuri kevään korvalle.

Suojaudu haltijan nipistykseltä pukeutumalla vihreään

Iso osa vihreän värin vallankumouksessa oli haltijoilla; erityisesti sellaisilla, jotka tarun mukaan paljastavat salaisen aarteensa kätköpaikan niille, jotka onnistuvat haltijan nappaamaan. Pyhä Patrick ei varmasti olisi kovinkaan mielissään, että hänen kunniakseen vietettävään päivään yhdistetään haltijoita.

Monissa Pyhän Patrickin päivän koristeissa näkyy haltijoita, jotka ovat peräisin irlantilaisesta kansantarustosta. Tasa-arvo on löytänyt tiensä myös muinaiseen mytologiaan, sillä monissa kuvissa esiintyy naispuolisia haltijoita, vaikka legendoissa sellaisista ei ollut tietoakaan. Irlannin haltijat eli leprekaunit ovat partasuisia ja vihreisiin asuihin pukeutuvia olentoja, jotka tekevät suutarin hommia ja kätkevät työstä saamansa kolikot sateenkaaren päähän.

Advertisement

Haltijat siis pukeutuvat itsekin vihreään asuun, mutta Pyhän Patrickin päivänä kaikkien on syytä verhota itsensä vihreällä. Vihreät vaatteet nimittäin tekevät ihmisestä haltijoille näkymättömän, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että noilla kiusanhengillä on tapana nipistää vastaantulijoita. Näkymättömyys tietenkin suojaa tonttumaisten haltijoiden pikkuisilta sormilta.

Yhdysvaltain presidentti saa vuosittain apilan, joka tuhotaan samantien

Kaikki valtionjohtajat eivät pääse koskaan henkilökohtaiseen tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin kanssa, mutta Irlannin pääministerille sellainen kunnia suodaan vuosittain.

Jo vuosikymmenien ajan Irlannin pääministeri eli taoiseach, joka tällä hetkellä on Micheál Martin, käy Pyhän Patrickin päivän tienoilla vierailulla Valkoisessa talossa. Vuonna 2025 vierailu tapahtui jo maaliskuun 12. päivänä, jolloin perinnettä pitivät yllä pääministeri Martin ja presidentti Donald Trump.

Hauska yksityiskohta: kummatkin miehet ovat nyt toistamiseen virassaan ja kumpikin muutaman vuoden tauon jälkeen. Martin oli Irlannin pääministeri vuosina 2020–2022 ja astui virkaan jälleen vuoden 2025 tammikuussa. Samana kuukautena virkavalansa vannoi presidentti Trump, joka toimi presidenttinä myös vuosina 2017–2021.

Perinteiseen tapaamiseen kuuluu, että pääministeri lahjoittaa presidentille Kerryn kreivikunnassa kasvatetun apilan kristallisessa kulhossa. Koska kyseinen valkoapila on Yhdysvalloissa vaarallisten vieraslajien listalla, ei kasvi kauaa ehdi vastaanottajaansa ilahduttaa.

Advertisement

Kun virallinen osuus puheineen ja juhlallisuuksineen on ohi, siirtyy lahja nopeasti presidentiltä salaisen palvelun hoidettavaksi. Ja hoidettavaksi tarkoittaa tässä kohtaa tuhottavaksi. Apiloista ei ole jälkeenpäin nähty vilaustakaan. Huhuja on liikkunut, että muutamia apiloita olisi vuosien aikana päätynyt Valkoisen talon kukkapenkkeihin, mutta kukaan ei ole asiaa pystynyt varmistamaan. Tai halunnut vahvistaa, sillä kyseessä olisi rikos.

Valkoinen talo juhlistaa muutenkin Pyhän Patrickin päivää, ja sen puutarhassa oleva suihkulähde on usein värjätty vihreäksi vieraan maan kansallispäivän kunniaksi. Toisaalta, koko Valkoinen talo on irlantilaissyntyisen arkkitehdin James Hobanin suunnittelema ja sama mies myös toimi rakennustöiden johtajana.

Lue myös:

Continue Reading

Elämäntapa

Top 10 uskomattomimmat selitykset dopingkäryille

Julkaistu

Miten monenlaisia uskomattomia selityksiä voikaan antaa dopingkärylle? Tässä 10 raflaavaa selittelyä.

Jo antiikin olympialaisista lähtien urheilijat ovat käyttäneet suoritusta parantavia aineita. Tässä kymmenen uskomatonta dopingselitystä, joita urheilijat ovat käryilleen antaneet.

Urheilusuoritusta parantavia aineita on siis käytetty aina, mutta vasta 1900-luvulla ne ovat tulleet kielletyiksi. Ensimmäinen olympialaisissa kärähtänyt urheilija oli ruotsalainen viisiottelija Hans-Gunnar Liljenvall, joka Meksikossa vuonna 1968 antoi positiivisen näytteen. Kielletty aine oli etanoli. Hän oli kertomansa mukaan ottanut ”muutaman oluen”. Tuo dopingselitys ei varsinaisesti ollut selitys, sillä se oli varmasti totta, joskin ”muutama” saattoi olla vähättelyä. Tuosta kuitenkin alkoi aikakausi, jolle ei loppua ole näkyvissä.

Listafriikki kaivoi nyt esiin kautta aikojen uskomattomimmat ja naurettavimmat tekosyyt sille, miksi verestä tai virtsanäytteestä on löytynyt kiellettyjä aineita. Mielikuvituksen puutteesta näitä urheilijoita ei ainakaan voi syyttää!

Joukkuetta hoidettiin salamaniskun vuoksi

Jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailut pidettiin Saksassa kesällä 2011 ja siellä nähtiin vuosikausiin lajin suurin dopingskandaali. Pohjois-Korean joukkueesta kaksi pelaajaa antoi ensin positiivisen näytteen, minkä jälkeen koko joukkue marssitettiin testattavaksi – joukosta löytyi vielä kolme muutakin anabolisten steroidien käyttäjää.

Pohjois-Korean delegaatio arvasi heti, mistä käryssä oli kyse ja tarjoili Kansainvälisen jalkapalloliiton, Fifan, lääketieteelliselle komitealle ehkäpä historian repäisevimmän dopingselityksen. Steroideja ei missään nimessä käytetty parantamaan suoritusta, vaan kyseistä viittä pelaajaa oli hoidettu niillä.

Näihin huono-onnisiin jalkapalloilijoihin oli nimittäin iskenyt harjoituksissa salama! Iskun aiheuttamia vammoja oli lääkitty perinteisellä kiinalaisella rohdolla: urospuolisen myskihirven anaalirauhasten eritteestä tehdyllä voiteella, joka sisälsi runsaasti kiellettyjä steroideja.

Advertisement

Vaimo ansaitsi hemmottelua

Yhdysvaltalainen pikajuoksija Dennis Mitchell on pikaviestin olympiavoittaja ja maailmanmestari, ja onpa hänellä Barcelonan vuoden 1992 olympialaisista 100 metrin juoksusta henkilökohtainen pronssimitali.

Nämä saavutukset ehtivät tulla ennen vuoden 1998 käryä. Tuolloin Mitchell antoi positiivisen dopingnäytteen, josta löydettiin testosteronia melkoisesti yli sallitun rajan. Urheilija ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan hänellä oli takataskussaan, tai ehkä etutaskussaan, melko päräyttävä dopingselitys.

Hän oli näytteenottoa edeltäneenä päivänä juhlistanut vaimonsa kanssa tämän syntymäpäivää. Juhlinnan lomassa Mitchell oli nauttinut viisi pullollista olutta ja pariskunta oli harrastanut seksiä ”ainakin neljä kertaa”. Se oli väittämän mukaan nostanut hetkellisesti hänen testosteronitasojaan. Mitchell haki hyväksyntää positiiviselle testitulokselleen kertomalla olleensa vain hyvä aviomies: ”…oli hänen syntymäpäivänsä, rouva ansaitsi hemmottelua”.

Joka tapauksessa käry kävi, mutta Yhdysvaltain yleisurheiluliitto osti Mitchellin selityksen. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ei sen sijaan ollut yhtä ymmärtäväinen ja Mitchell määrättiin kahden vuoden kilpailukieltoon. Myöhemmin hän toimi todistajana massiivisessa Balco-skandaalissa ja paljasti oikeudessa saaneensa aktiiviaikoinaan kasvuhormonia.

Radalla oli ”tunnistamatonta lääketieteellistä jätettä”

Ranskalainen pitkänmatkanjuoksija Fatima Yvelain ansaitsee aplodit, sillä hänen antamansa dopingselitys kuuluu eittämättä puolustuspuheiden aateliin! Yvelain ei ole kansainvälisesti erityisen tunnettu tai menestynyt urheilija, mutta edusti maataan 10 000 metrin juoksussa Sydneyn vuoden 2000 olympialaisissa. Toki parhaina aikoinaan hän voitti Ranskan mestaruuden 5000 metrillä kolmesti peräkkäin. Mutta kun käry kävi, olivat 42-vuotiaan Yvelainin loiston päivät jo historiaa.

Perpignassa, Ranskassa, vuonna 2012 järjestetyn puolimaratonin jälkeen Yvelain antoi positiivisen EPO-näytteen. Erytropoietiini on elimistön luontainen hormoni, joka kiihdyttää punasolutuotantoa, ja se on yksi ”kolmesta suuresta”, kun puhutaan veridopingista.

Advertisement

Yvelainin kehittämä selitys käryn ympärille oli niin röyhkeä ja epätodennäköinen, että hän ilmeisesti uskoi, että kukaan ei arvaisi edes epäillä jonkun keksineen niin käsittämättömän tarinan. Ranskan yleisurheiluliitto ei ollut höynäytettävissä ja Yvelain sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Olisiko tämä dopingselitys mennyt sinulle läpi? Joutuiko Yvelain epäoikeudenmukaisen tuomion uhriksi? Päätä itse:

Kilpailupäivänä oli satanut kaatamalla (tämä oli aivan totta) ja kadut lähes lainehtivat vedestä. Yvelain väitti, että vesi oli huuhtonut radalle ”tunnistamatonta lääketieteellistä jätettä”, jonka ”joku oli heittänyt kadun varteen”. Kun hän oli juossut jätteen yli, oli EPOsta saastunutta vettä roiskunut hänen kengistään aina shortseihin asti. Sitten, kun hän oli antanut virtsanäytettä, oli EPOa jotenkin päässyt livahtamaan pissan mukana näytekuppiin.

Liikaa vasikanpaistia

Tšekkiläinen tennispelaaja Petr Korda oli 1990-luvulla yksi maailman parhaista ja nousi vuonna 1998 parhaimmillaan maailmanlistan kakkoseksi. Sittemmin hän on jäänyt unholaan, eikä vähiten dopingkärynsä ja sitä seuranneen selittelyn vuoksi.

Korda jäi vuonna 1998 kiinni dopingista annettuaan positiivisen näytteen Wimbledonin turnauksessa pelatun ottelun jälkeen. Hänen näytteestään löytyi merkkejä nandrolonista, joka on yksi maailman käytetyimmistä anabolisista steroideista. Sitä muodostuu ihmisen elimistössä luontaisesti, mutta sen verran vähän, ettei sitä yleensä havaita veressä. Joten jos nandroloniviisari värähtää, on se selvä merkki kielletyn aineen käytöstä.

Korda ei myöntänyt aineen käyttöä, mutta ei myöskään kieltänyt sen esiintymistä elimistössään. Hän syytti korkeasta pitoisuudesta ruokavaliotaan ja eritoten rakkauttaan vasikanpaistia kohtaan. Kordan mukaan hän söi paljon vasikkaa, ja eritoten sellaisia, joita kasvatetaan steroidien avustuksella. Sitä kautta ainetta oli kertynyt hänen elimistöönsä.

Advertisement

Selitys voisi jopa kuulostaa uskottavalta, paitsi että asiantuntijoiden mukaan Kordan olisi pitänyt syödä kahden vuosikymmenen aikana päivittäin 40 kokonaista vasikkaa, jotta hänen näytteensä lukemat voisivat olla tulosta lihan syömisestä. Tuskin Korda niin suuri vasikanpaistin ystävä oli!?

Kansainvälinen tennisliitto päätti ensin hyväksyä Kordan selityksen, mutta Tšekin tennisliiton asettaman kiellon ja muiden pelaajien painostuksen jälkeen Korda määrättiin lopulta 12 kuukauden mittaiseen pelikieltoon. Hän on tähän päivään saakka pitänyt kiinni syyttömyydestään ja oletettavasti jatkanut vasikanpaistin syömistä.

Suuseksi raskaana olleen vaimon kanssa

Espanjalainen kävelijä Daniel Plaza oli uransa huipulla kotikisoissaan Barcelonan olympialaisissa vuonna 1992. Hän otti 20 kilometrin kävelystä kultaa. Ura jatkui menestyksekkäästi aina vuoteen 1996 asti, jolloin hän antoi Espanjan mestaruuskilpailuissa positiivisen dopingnäytteen. Kielletty aine oli nandroloni, jota jo edellisessä kohdassa käsiteltiin. Plaza ei ollut samalla tavalla innokas lihansyöjä kuin Petr Korda pari vuotta myöhemmin, mutta hänen antamansa dopingselitys aiheutti naurunpyrskähdyksiä ympäri maailman.

Plaza väitti kiven kovaan, että ei missään tilanteessa käyttäisi mitään kiellettyjä aineita, varsinkaan anabolisia steroideja, koska oli aina vastustanut niitä täydestä sydämestään. ”Jotain kummallista on tapahtunut, enkä yhtään tiedä, että mitä”, kommentoi Plaza käryä tuoreeltaan. Mutta tarina muuttuu paremmaksi.

Raskaana olevat naiset tuottavat luontaisesti hieman normaalia enemmän nandrolonia – siltikin mitättömän vähän – ja Plazan vaimo odotti pariskunnalle jälkikasvua juuri dopingrikkeen aikaan. Plaza kertoi, että hän oli tietämättään niellyt kyseistä ainetta antaessaan vaimolleen suuseksiä. BOOM! Siinä kaikkien dopingselitysten äiti – kirjaimellisesti. Ei kuitenkaan kelvannut Espanjan urheiluliiton kurinpitolautakunnalle ja Plaza sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Mutta tarina ei lopu siihenkään.

Advertisement

Vuonna 2006 eli kymmenen vuotta käryn jälkeen Espanjan korkein oikeus kumosi Plazan vanhan dopingrikkomuksen ja puhdisti hänen nimensä. Perusteena tähän oli se, että syyttömyyttään alusta asti vannonut Plaza antoi pian ensimmäisen positiivisen testin jälkeen lukuisia lisänäytteitä, joista mistään ei löydetty jäämiä nandrolonista, vaikka kyseisellä aineella kestää normaalisti kolme kuukautta hävitä elimistöstä.

Suutelointi ja muut intiimit puuhat syynä kokaiinikäryihin

Shawnacy ”Shawn” Barber, kanadalainen seiväshyppääjä, voitti lajinsa maailmanmestaruuden vuonna 2015. Valmistautuessaan kovin odotuksin vuoden 2016 olympiakauteen hän jäi Edmontonissa järjestettyjen olympiakarsintojen aikana kiinni kokaiinin käytöstä.

Barber tajusi saman tien, mistä kokaiini oli hänen elimistöönsä päätynyt – tietenkään hän ei ollut sitä tietoisesti itse käyttänyt. Olympiakarsintojen aikana hän oli laittanut netissä toimivalle Craigslist-kauppapaikalle ilmoituksen, jossa etsi seuraa; mainiten vielä erikseen, että naisen ”ei saisi olla huumeidenkäyttäjä tai kantaa mitään tauteja”.

Barber antoi ymmärtää ilmoituksessa, että hakusessa oli nimenomaan ammattilainen; jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Ilmoitus poiki tulosta ja Barner tapasi hotellissa seuralaisen. Kaksikko oli yön aikana läheisessä kanssakäymisessä. Nimettömänä pysynyt nainen on myöhemmin kertonut virallisessa lausunnossa, että ilmoituksen jättäjän toiveiden vastaisesti hänellä oli ollut elimistössään kokaiinia, joka oli sitten siirtynyt erinäisiä reittejä pitkin Barberiin.

Tämä dopingselitys upposi, vaikka Barber menettikin siltä vuodelta Kanadan mestaruuden. Hän pääsi kuitenkin edustamaan maataan Rioon, mutta sijoittui erittäin vaativissa olosuhteissa vasta kymmenenneksi. Tammikuussa 2024 Barber menehtyi kotonaan terveyshuolien värittämän ajanjakson jälkeen. Enempää vain 29-vuotiaana kuolleen Barberin viimeisistä ajoista tai sairasteluista ei ole julkisuuteen kerrottu.

Hieman samanlainen kokaiinikäry kävi ranskalaisella tennispelaaja Richard Gasquet’lla, joka jäi Miamin Masters -turnauksessa vuonna 2009 kiinni kielletyn aineen käytöstä. Gasquet tuomittiin kahden vuoden kilpailukieltoon, josta hän kuitenkin vapautui ankaran oikeustaistelun jälkeen. Miehen hyväksytty dopingselitys oli kokaiinia säännöllisesti käyttänyt tarjoilija, jonka kanssa hän oli testiä edeltäneenä iltana ”suudellut vähintään seitsemän kertaa ja jokainen suudelma oli kestänyt viidestä kymmeneen sekuntia”. Oli muuten suhteellisen tarkkaa dataa illanvietosta!

Advertisement

Joten summa summarum, jos jäät kiinni kokaiinista, niin vetoa intiimiin kanssakäymiseen jonkun huumeiden käyttäjän kanssa. Ja muista pitää kirjaa jokaisesta liikkeestä!

Kummitukset… Joo, kummitukset ovat vastuussa!


Amerikkalaista jalkapalloa NFL-seura New York Jetsissä pelannut Jeremy Kerley jäi marraskuussa 2017 kiinni urheilusuoritusta parantavan aineen käytöstä (ikinä ei paljastettu, mikä tuo kyseinen aine oli) ja hänelle lätkäistiin neljän ottelun pelikielto.

Kerley otti ensin dopingselitysten pohjattomasta pakista esiin sen klassisimman: ”Minulla ei ole aavistustakaan, miten aine on voinut elimistööni päätyä”. Hetken aikaa asiaa pyöriteltyään hän onnistui kuitenkin löytämään syyllisen tai syylliset. Kerley kertoi medialle, että kummitukset olivat jotenkin laittaneet häneen kiellettyä ainetta: ”Täällä on paljon henkiolentoja. En tiedä. Kummitus on vastuussa tästä…”. Selitys tietysti sekin.

Hän myös vannoi selvittävänsä tämän kummituskortin ja aloittavansa asian tiimoilta oman tutkimuksensa – liekö soittanut Haamujengin apuun. Kerleyn tutkimukset eivät kuitenkaan hiljaiselosta päätellen tuottaneet tulosta ja hänen uransakin hiipui lopullisesti käryä seuranneina kuukausina.

Kohdussa sulautunut kaksonen

Arvioiden mukaan syntyvistä lapsista yhdellä kahdeksasta on ollut kohdussa kaksonen, joka on nopeasti yksilönkehityksen alkuvaiheessa sulautunut osaksi eloon jäänyttä sisarusta. Voi myös käydä niin, että äidin keho tuhoaa toisen alkion, mutta siitä siirtyy muutamia soluja jäljelle jäävään kaksoseen. On muutamia muitakin tilanteita, joissa vauva voi syntyä kimeerinä eli sillä on kaksi tai useampi geneettisesti erilaista solukantaa. Näitä henkilöitä ei yleensä erota yhden solukannan ihmisistä mitenkään, koska se ei vaikuta elämään oikeastaan ollenkaan.

Tämän sepustuksen jälkeen päästäänkin itse asiaan, nimittäin yhdysvaltalaiseen kilpapyöräilijään Tyler Hamiltoniin. Hän joutui syyskuussa 2004 Espanjan ympäriajossa yhden etapin voitettuun dopingtestiin, jossa hänen verestään löydettiin merkkejä veritankkauksesta. Hamiltonin suonissa havaittiin virtaavan kahta erityyppistä verta.

Advertisement

Maineikkaan Massachusetts Institute of Technology -yliopiston molekyylibiologian professori David Housman luki lehdestä Hamiltonin kärystä ja otti yhteyttä pyöräilijän isään. Professorin mukaan kimerismi voisi olla mahdollinen selitys positiiviselle dopingtestille, joten Hamilton taustajoukkoineen päätti puolustautua käyttäen sitä syynä poikkeavaan tulokseen.

Hamilton väitti verensä olevan sekoitus hänen ja kohdussa tuhoutuneen kaksosen verta. Selitys ei mennyt läpi ja mies sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Hän kuitenkin palasi pyöräilyn pariin, mutta kärähti vuonna 2009 uudemman kerran – silloin anabolisten steroidien käytöstä. Tuolloin syyllinen ei ollut sulautunut kaksonen, vaan steroideja sisältävät masennuslääkkeet.

Myöhemmin Hamilton on paljastanut käyttäneensä lähes kaikkea mahdollista, mitä dopingarsenaalissa on ollut tarjolla, muun muassa veritankkausta, EPOa ja testosteronia. Hän on myös kertonut, että ei ota ensimmäisen dopingkäryn selittelystä syytä niskoilleen, vaan osoitti sormella idean esittänyttä tutkijaa: ”Media vain lähti mukaan ajatukseen, että kimerismi voisi olla syy kahteen erilaiseen veriryhmään. Se oli toki yksi mahdollinen skenaario positiiviseen tulokseen. En kuitenkaan koskaan tankannut muiden verellä, vain omallani, joten tuon testin tulos on minulle edelleen mysteeri”.

Viimeisen päälle suunniteltu huijaus

Elokuussa 2012 baseball-pelaaja Melky Cabrera määrättiin sivuun 50 pelin ajaksi, sillä hän oli antanut dopingnäytteen, jossa oli havaittavissa huomattavasti sallittua enemmän testosteronia. MLB- seura San Francisco Giantsissa tuolloin pelannut Cabrera ei kuitenkaan hyväksynyt pelikieltoaan, vaan teki kaikkensa todistaakseen viattomuutensa. Hän kertoi tilanneensa eräästä nettikaupasta lisäravinteita, joissa oli täytynyt olla mukana kiellettyjä aineita.

Sellaista nettikauppaa ei kuitenkaan ollut olemassakaan, joten Cabrera maksoi avustajiensa välityksellä Juan Nunezille 10 000 dollaria, jotta tämä loisi kärähtäneelle pelaajalle uskottavan peitetarinan. Tekaistulle yritykselle tehtiin nettisivut ja sinne keksittiin myytäviä tuotteita. Cabreran ja yrityksen välille rakennettiin myös mittava sähköpostikeskustelu ja kaikki oli hiottu toimitusilmoituksia myöten viimeisen päälle kuntoon.

Advertisement

Ongelmaksi muodostui lopulta Cabreran kannalta se, että FBI kiinnostui kiellettyjä aineita tuotteisiinsa tunkevasta nettikaupasta. Liittovaltion poliisi jäljitti sivuston melko nopeasti Cabreraan ja miehen 50 ottelua kestänyt pelikielto jäi voimaan.

Kolaroinnin seurauksena reisissä oli paljon verta

Veritankkaus on vuosien mittaan paljastunut olleen kilpapyöräilyssä ainakin ennen (ja ehkä edelleen) elinehto menestymiselle, koska kaikki tekivät sitä.

Kazakstanilainen Aleksandr Vinokurov antoi vuoden 2007 Ranskan ympäriajon aikana positiivisen dopingnäytteen: hänen veressään havaittiin merkkejä veritankkauksesta ja nimenomaan verensiirrosta. Näytteessä oli kahta erilaista verityyppiä. Tilanne oli sama kuin Tyler Hamiltonilla muutama vuosi aiemmin. Vinokurov ei kuitenkaan syyttänyt tuloksesta kadonnutta kaksosta, vaikka hänen antamansa dopingselitys oli vähintääkin yhtä kummallinen.

Vinokurov oli kaatunut pahasti eräällä etapilla, mutta oli ruhjeista huolimatta kyennyt jatkamaan kilpailua. Tuohon kaatumiseen kuitenkin palattiin positiivisen dopingtestin jälkeen. Vinokurov kertoi keskustelleensa tilanteesta joukkueensa lääkäreiden kanssa ja nämä olivat olleet sitä mieltä, että kaatumisen seurauksena Vinokurovin reisiin oli pakkautunut niin paljon verta, että se oli saanut aikaan järjettömän suuren kasvun punasolujen määrässä. Tässä ei kenenkään tarvi olla mikään lääketieteen tohtori, että selityksestä haistaa palaneen käryä.

Ehkäpä suurin ongelma tässä tekaistussa tarinassa oli se, että Vinokurovin testitulos viittasi nimenomaan homologiseen veritankkaukseen, eli sellaiseen, jossa lisäveri saadaan ulkopuoliselta luovuttajalta. Mistä sitä oli kaatumisen yhteydessä päätynyt pussikaupalla elimistöön? Näin jälkikäteen ajateltuna homma olisi kannattanut viedä kunnolla päätyyn saakka ja väittää, että kaatumisessa jonkun kilpakumppanin verta oli päässyt valumaan haavojen kautta Vinokurovin verenkiertoon. Mielestäni täysin hukattu mahdollisuus, vai mitä?

No, Astana-talli seisoi aluksi täysin Vinokurovin ja tämän selitysten takana, kunnes toinenkin joukkueen urheilija, Andrei Kashechkin, jäi kiinni samaisen metodin käyttämisestä. Molemmat miehet erotettiin tallista. Vinokurov ilmoitti kahden vuoden kilpailukiellon saatuaan lopettavansa uransa, mutta palasi kuitenkin tuomion kärsittyään radoille kesällä 2009 – ja takaisin Astanan riveihin.

Advertisement

Kesällä 2011 Vinokurov ilmoitti jälleen jäävänsä eläkkeelle, sillä hän kaatui Ranskan ympäriajossa pahasti ja mursi rytäkässä reisiluunsa. Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä ja kuntoutui maagisesti seuraavan vuoden Lontoon olympialaisiin, joissa hän voitti maantieajossa kultaa.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat