Tässä tulevat maailman lyhyimmät paikannimet, joita ei oikeastaan voi mitenkään panna järjestykseen, sillä niissä kaikissa on tasan sama määrä kirjaimia: yksi. Niinpä esimerkiksi Suomen lyhyin paikannimi, Ii, jää auttamatta ulos listalta.

Olisiko Suomessa jokin kylä, jossa on vain yksi kirjain? Itse en ainakaan sellaista löytänyt, mutta ehkä lukijoilla on parempaa tietoa, ja Ii joutuu luopumaan lyhyimmän paikannimen tittelistä.

Tässä siis maailman lyhyimmät paikannimet, joiden kirjoittamiseen ei tarvitse mustetta tai näppäilyjä tuhlata.

Å

Kuva: Petr Šmerkl | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Å on varsin yleinen paikannimi Skandinaviassa, mutta kyseessä ei ole joki eli å, vaikka nämä kylät todennäköisesti ovat nimensä läheisistä vesireiteistä saaneetkin. Ruotsissa on monta Åta, joten länsinaapurissa matkanneet ovat saattaneet sellaiseen törmätä. Myös Norjassa ja Tanskassa on monia Ån kyliä.

Esimerkiksi Pohjois-Norjassa on kalastajakylä nimeltään Å. Lofoottien saariryhmän läntisessä kärjessä sijaitsevassa Åssa on hieman reilu sata asukasta, mutta väkeä vaikuttaa olevan paljon enemmän. Å on suosittu turistikohde, sillä se on E10-eurooppatien alku- tai loppupaikka; riippuu lähteekö liikkeelle Lofooteilta vai Perämeren rannalta Ruotsin Luulajasta, joka on tien toinen lähtöpiste.

E10-tie on tunnettu upeista maisemistaan ja erityisesti Lofoottien päässä kesät ovat upeita: yötön yö, vuoret, Norjanmeren tyrskyt ja pienet, punamökkiset kalastajakylät tekevät ajomatkasta lähes taianomaisen.

U

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Mikronesian liittovaltio koostuu yli 600 saaresta, joista vain reilu 60 on asuttuja. Yksi näistä on Pohnpei. Pohnpein saarella sijaitsee Mikronesia pääkaupunki Palikir, mutta siellä on myös hallinnollinen alue nimeltään U.

Jokin aika sitten parin tuhannen asukkaan kunta tunnettiin ja nimi kirjoitettiin pidemmässä muodossa Uh tai U mura, mutta kun kirjaimia on tiputeltu pois, niin U mahtuu mukaan tälle listalle.

Paikallisella pohnpein kielellä u tarkoittaa vuorovettä.

D

Kuva: Wikimedia Commons | CC BY-SA 3.0

Sen lisäksi, että Lincoln Cityssä, Yhdysvaltojen Oregonin osavaltiossa, virtaava D on mukana maailman lyhyimpien paikannimien joukossa, niin se oli aikoinaan myös maailman lyhyin joki. Vain 130 metriä ”pitkä” D saa alkunsa pienestä Devilsjärvestä ja päättyy Tyyneenmereen. Joen yli kulkee US Route 101 –  lähes koko Yhdysvaltain länsirannikon halki kulkeva, upeilla maisemilla reunustettu valtatie. Kyseisellä road tripillä kannattaa olla siis silmät tarkkana, sillä tämä joen pätkän voi mennä huomaamatta ohi.

Vuoteen 1989 D:llä oli hallussaan Guinnessin maailmanennätys maailman lyhyimpänä jokena, mutta sitten Montanan osavaltiossa virtaava, 61-metrinen Roe vei sen paikan. Kummankin joen lähistöllä asuvat ihmiset kävivät kiivasta kamppailua oman vesireittinsä puolesta antaen hyviä ja huonoja perusteita siitä, miksi kilpakumppanin joki ei oikeastaan edes ole joki ja oma taas on. Lincoln Cityssä ollaan esimerkiksi sitä mieltä, että D onkin ainoastaan 37 metriä pitkä – nousuveden aikaan. Montanasta iskettiin takaisin, kun heidän Roejoestaan löytyi vain 9 metrin mittainen sivuhaara.

Guinnessin ennätystenkirjan toimituksessa nostettiin kädet pystyyn ja vuonna 2006 maailman lyhyimmän joen kategoria poistettiin kokonaan.

E

Kuva: Wikimedia Commons | CC BY-SA 4.0

E on Japanissa, Hokkaidon saaren itäosassa kohoava kerrostulivuori. Maaperätutkimusten perusteella on voitu päätellä, että E on purkautunut useampaan otteeseen ennen ajanlaskun alkua, mutta uinunut sen jälkeen suhteellisen rauhallisena muutaman tuhannen vuoden ajan – lukuun ottamatta 1800-luvun puoliväliä. Marraskuussa 1846 E purkautui tuhoisasti ja valtavat laharit eli mutavyöryt peittivät alleen kokonaisia kyliä. Mutavyöryissä myös kuoli useita ihmisiä.

Reilun 600 metrin korkuinen E purkautui edellisen kerran kesäkuussa 1874, mutta tuolloin vuori sylki sisuksistaan vain lähinnä savua ja höyryä. Sammunut se ei silti todellakaan ole, sillä vuorenrinteiden aukoista tupruttaa tasaisesti savua. Enemmän aktiviisuutta oli ilmassa maaliskuussa 2012, kun E puski höyryä yli sadan metrin korkeuteen. Pieniä maanjäristyksiäkin mitattiin, mutta sitten E taas rauhoittui – ainakin toistaiseksi.

Ö

Kuva: Hans Lindqvist | CC BY-SA 3.0

Ruosin Västernorrlandin läänissä on kylä nimeltään Ö. Tämä Ången kunnan kylä ei nimestään huolimatta ole saari tai sijaitse saarella – ö on siis ruotsiksi saari. Vuonna 2015 Ön asukasluku oli 90, mutta todennäköisesti väkimäärä on siitä vähentynyt.

Ö tunnetaan 1800-luvulta peräisin olevista maatiloistaan, joiden rakennukset ovat säilyneet erityisen hyvin. Juuri muunlaista asutusta Össä ei sitten olekaan, joten lyhyen nimen kylä on täynnä historiallista nähtävää.

Y

Kuva: Julien Bertrand | Public Domain

Sommejoen varrella, noin parin tunnin ajomatkan päässä Pariisista pohjoiseen, sijaitsee kunta nimeltään Y. Se on pinta-alaltaan vajaat 3 neliökilometriä ja on siis hieman Monacon ruhtinaskuntaa isompi. Asukkaita pienessä Yssä on alle sata, joten tilaa on jokaisella ”pikkuisen” enemmän kuin lähes 40 000 asukkaan Monacossa.

Paikalliset kutsuvat itseään nimellä Ypsiloniens, joka on lainattu kreikkalaisen kirjaimiston Y-kirjainta muistuttavasta ypsilonista.

Ensimmäisessä maailmansodassa Y oli veristen taisteluiden näyttämönä ja iso osa rakennuksista, kuten vanha kirkko, jouduttiin rakentamaan tuhojen jälkeen uudelleen.

O

Kuva: Guy Wareham | CC BY-SA 2.0

O on Lounais-Englannin Devonissa virtaava joki. Vaikka tuota Dartjoen sivujokea voi vain venyttäen kutsua joeksi, sillä kuvaavampi termi olisi puro, niin listalle se silti pääsee.

Joen alkuperäinen nimi on tarinan mukaan ollut Ocbroke, joka tarkoittaa kirjaimellisesti tammijokea. Nimessä ei varsinaisesti ole järkeä, sillä tammia alueella ei juurikaan kasva. Toisessa versiossa joki on aiemmin ollut nimeltään Wo, mikä on perua vanhan englannin kielen woh-sanasta. Woh tarkoittaa väärää, kieroa tai mutkaista, mikä taas kuvaisi kiemurtelevaa puroa hyvin.

Paikallisen legendan mukaan On jokilaaksossa eleli keskiajalla lohikäärme, joka piti väen varpaillaan. Alue on tunnettu tinakaivoksistaan, mutta monet kaivosmiehet pelkäsivät työskennellä laaksossa. Karjatilalliset menettivät sadoittain kotieläimiä lohikäärmeen kitaan eikä punasilmäinen peto epäröinyt käydä ihmisenkään kimppuun, jos joku harhautui vaeltamaan yksinään Ota ympäröiville sumuisille nummille. Monet tiesivät kiertää On ja sitä ympäröivän laakson kaukaa.

Kukaan ei oikein tiedä, mitä lohikäärmeelle on tapahtunut; erään tarinan mukaan kyläläiset saivat sen kahlittua ja heitettyä jokeen. Joidenkin mielestä taas lohikäärme elää yhä laaksossa, josta sen karjunnan voi oikein tyyninä öinä edelleen kuulla.

Lue myös:

• 10 maailman vanhinta kaupunkia
• 10 kaupunkien lempinimeä – Isosta Omenasta Suomen Chicagon kautta Manseen

Äitien kunniaksi paneudumme tällä listalla siihen, miten upeita ja ihmeellisiä tyyppejä he ovat. Hyvää äitienpäivää jo näin vähän etukäteen!

Toukokuun toisena sunnuntaina vietettävä äitienpäivä on maailman kolmanneksi suosituin juhlapäivä, heti joulun ja pääsiäisen jälkeen. Äitienpäivä menisi todennäköisesti uskonnollisten juhlien edelle, jos se olisi kaikkialla maailmassa samana päivänä. Esimerkiksi Malawissa äitienpäivä on lokakuussa, Indonesiassa joulukuussa ja Georgiassa maaliskuussa.

Joka puolella maapalloa juhlitaan äitejä uskonnosta, kulttuurista ja päivämäärästä riippumatta.

Listafriikki keräsi päivänsankareiden kunniaksi faktoja äideistä ja vähän äitienpäivästäkin. Muistetaanhan juhlia näitä supersankareita jokaisena vuoden päivänä ❤️

Äidin aivot muuttuvat

Kuva: Lisa Runnels | Pixabay

Raskaus muuttaa naisen elämän kokonaisvaltaisesti. Keho käy läpi muutoksia, jotka on helppo havaita paljaalla silmillä, mutta myös aivot muuttuvat. Tutkimusten mukaan jo raskausaikana erittyvä oksitosiinihormoni kääntää naisen aivot äitiysvaihteelle.

Raskausajan hormonit saavat aivoissa aikaan rakenteellisia muutoksia: hermosoluihin syntyy uusia väkäsiä, jotka kasvattavat solun pinta-alaa, ja solut muodostavat uusia synapseja eli liitoksia muihin soluihin. Äidin tiedonkäsittelykyky paranee ja aivot valmistautuvat toimiin, joilla uusi ihminen pidetään hengissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kapasiteetti olisi pois jostain muualta. Eihän uuden kielen oppiminenkaan tarkoita sitä, ettei sen jälkeen enää osaisi soittaa kitaraa.

Vauvan synnyttyä äidin hormonit ottavat lopullisesti vallan, millä taataan se, että hän keskittyisi vain jälkikasvuunsa. Monet aivojen osat, jotka vastaavat muun muassa tunteista, motivaatiosta, palkitsemisesta ja suunnittelusta, ovat muuttuneet lopullisesti. Kiintymys- ja mielihyvähormonien – oksitosiinin ja dopamiinin – eritys vain kiihtyy vauvaa hoitaessa.

Äidin ei myöskään tarvi olla raskauden kokenut, sillä hormonit ottavat valtaansa vauvan ensisijaisen hoitajan, oli hän biologisesti sukua tai ei. Tutkimuksissa on todettu, että myöskään vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä.

Äidin äänet kehittävät vauvan aivoja

Äiti ei ole ainut, jonka aivot muuttuvat. Vauva tietenkin kehittyy kohdussa, mutta vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan äidin äänet ja sydämen syke auttavat lapsen aivoja kasvamaan. Pitkään on toki arveltu, että äidin puhe raskauden aikana vahvistaa vauvan kehitystä, mutta nyt siihen on saatu todisteita.

Tutkimusryhmä otti kokeeseen mukaan 40 vauvaa, jotka olivat syntyneet 8-15 viikkoa etuajassa, ja jotka viettävät suurimman osan elämänsä alusta yksin keskoskaapissa.

Osaan keskoskaapeista asennettiin pienet kaiuttimet, jotka toistivat äidin puhetta ja sydämen ääniä. Äänet oli tallennettu siten, kuin ne kuuluisivat vauvalle kohtuun. Vauvoille soitettiin ääniä kuukauden ajan kolme tuntia päivässä. Kontrolliryhmän vauvat saivat tyytyä kuuntelemaan osaston tavallisia ääniä, kuten useimmat keskoset ennen tätä tutkimusta.

Koejakson lopussa vauvojen aivot kuvattiin. Tutkijat huomasivat, että äidin puheelle ja sydämen lyönneille altistuneiden vauvojen aivojen kuuloalue oli huomattavasti suurempi kuin toisella ryhmällä.

Voidaan siis päätellä, että vauvoille kannattaa raskausaikana jutella niin paljon kuin jaksaa. Yksinpuhelu ei ole enää ollenkaan noloa, vaikka eiväthän odottavat äidit ole koskaan yksin, joku kuuntelee aina.

Äidin puhe rauhoittaa lasta

Kuva: Anastasia Gepp | Pixabay

Äidin puhe ei vaikuta vauvaan vain tämän ollessa kohdussa. Se voi vaikuttaa lapseen yhtä voimakkaasti kuin fyysinen kosketus eli äidin halaus.

Vuonna 2010 julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa asetettiin kymmenittäin 7-12-vuotiaita tyttöjä stressaaviin tilanteisiin. Heidän täytyi ratkoa matemaattisia ongelmia ja pitää improvisoituja puheita täysin outojen ihmisten edessä. Kokeeseen osallistuneilla tytöillä havaittiin kiihtynyttä sydämen sykettä ja huomattavaa nousua stressihormoni kortisolin tasossa.

Tukalan kokemuksen jälkeen tytöt jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä katsoi neutraaleja tunteita herättävän Pingviinien matka -dokumentin. Toinen ryhmä sai viettää äitiensä kanssa fyysisesti aikaa ja kolmas ryhmä puhui äitiensä kanssa puhelimessa.

Niillä tytöillä, jotka pääsivät halaamaan äitiään, havaittiin nousu oksitosiinin, jo aiemmin mainitun mielihyvähormonin, määrässä. Oksitosiinin erittyminen vähentää kortisolin määrää, ja laskee siten stressitasoa. Sen oli aiemmin uskottu erittyvän vain fyysisen kontaktin seurauksena, mutta yllättäen myös niiltä, jotka soittivat äideilleen, saatiin samanlainen tulos. Elokuvaa katsoneilla ei samanlaista muutosta havaittu.

Useimpien meistä on varmaan helppo allekirjoittaa tutkimustulos. Mikään ei rauhoita samalla lailla kuin puhelu äidille; se saa tukalimmatkin tilanteet tuntumaan vähemmän pahoilta. Iästä riippumatta.

Ensimmäinen äitienpäivä

Kuva: Sabine van Erb | Pixabay

Yhdysvaltalainen Ann Jarvis oli 1860-luvulla käydyn sisällissodan aikainen aktivisti, joka järjesti pahoin jakautuneessa Virginian osavaltiossa yhteistilaisuuksia, joihin oli kutsuttuna sekä Konfederaation että Unionin joukoissa taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden äitejä. Hän halusi äitien avulla saada luotua yhteisöllisyyttä uudelleen, ja pisti pystyyn vuonna 1868 ”Äitien ystävänpäivä” -komitean.

Äitienpäiväliike ei ottanut tuulta alleen, ja Jarvis menehtyi toukokuun 9. päivänä vuonna 1905, näkemättä ensimmäistäkään äitienpäivää. Hänen tyttärensä Anna Jarvis alkoi kuitenkin lähes pakkomielteisesti jatkamaan äitinsä ajamaa asiaa. Hän järjesti vuosittain äitinsä kuolinpäivän tienoilla muistotilaisuuksia, ja sai määrätietoisella työllä vietyä äitienpäiväaatetta eteenpäin. Muutaman vuoden päästä päivää vietettiin jo laajalti maan joka kolkassa.

Anna Jarvisin periksiantamattomuuden johdosta presidentti Woodrow Wilson julisti vuonna 1914 toukokuun toisen sunnuntain, äitienpäivän, kansalliseksi juhlapäiväksi.

Äitienpäivä Suomessa

Kuva: Pixabay

Suomeen äitienpäivä tuli opettaja ja kouluneuvos Vilho Reiman ansiosta. Reima oli ollut Yhdysvalloissa matkalla juuri äitienpäivän aikaan vuonna 1910. Parin vuoden ajan hän yritti markkinoida aatetta kotimaassaan, mutta kansa ei innostunut.

Reima ei kuitenkaan luovuttanut, vaan lähti yrittämään uudelleen vuonna 1918, ja kirjoitti Koti-lehteen artikkelin, jossa haastoi kuntia järjestämään sisällissodassa kaatuneitten äideille lämminhenkisiä tilaisuuksia. Reima muistutti jakautunutta kansaa siitä, että vihollisenkin äidillä on sydän, joten juhliin olisi syytä kutsua kunniavieraina kaikkien kaatuneitten äidit. Se loisi ihmisiin uskoa, toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.

Alavieska oli ainut, joka tarttui haasteeseen. Juhlan otti järjestääkseen joukko kansakoulujen opettajia yhdessä kirkkoherran kanssa. Heinäkuun 7. päivänä järjestettävästä tilaisuudesta ilmoitettiin kirkollisissa ilmoituksissa ja mukaan kutsuttiin kaikki seudun äidit, erityisesti ”maanpuolustuksessa kaatuneiden sankarien äidit”. Tarjoiluksi luvattiin teetä, ”mutta jokaisella olkoon sokeria muassansa”.

Alavieskalaisten äitienpäiväjuhlia ylistettiin myöhemmin Koti-lehdessä ja kerrottiin, että tilaisuudessa pidettiin puheita, laulettiin ja esitettiin kuvaelmia.

Vuonna 1927 äitienpäivä vakiintui nykyiselle paikalleen, toukokuun alkupuolelle.

Äidin läsnäolo saa aivot toimimaan eri lailla

Kuva: William Krause | Pixabay

Ajatko autoa eri tavalla silloin, kun äitisi on kyydissä? Mahdollisesti teet sen aivan tietoisilla valinnoilla, mutta ainakin teini-ikäisillä kuskeilla äidin läsnäolo autossa muuttaa aivojen toimintaa.

Vuonna 2015 toteutetussa yhdysvaltalaistutkimuksessa 25:tä teiniä (16-19-vuotiaita, koska maassa saa ajokortin 16-vuotiaana) pyydettiin suorittamaan ajotesti simulaattorilla niin nopeasti kuin mahdollista. Jokaisessa risteyksessä kuskille tuli eteen tilanne, jossa hänen piti päättää pysähtyykö keltaisilla valoilla vai ajaako läpi viime hetkellä. Pysähtymisestä rapsahti kolme lisäsekuntia.

Kun koehenkilöt olivat yksin, ajoivat he keltaisten valojen läpi 55 prosenttia kerroista. Kun heidän äitinsä oli paikalla, väheni määrä 45 prosenttiin.

Se ei kuitenkaan ollut tutkimuksen yllättävin tulos, lähinnä ehkä odotettu.

Aivokuvista voitiin havaita, että yksin ajaessaan teinien aivojen palkitsemiskeskus aktivoitui, kun he ottivat riskin ja kiihdyttivät innoissaan läpi keltaisten valojen.

Äidin ollessa lähistöllä mielihyvähormoni dopamiinia erittävä palkitsemiskeskus aktivoitui, kun kuski teki turvallisen ratkaisun eli pysähtyi valoihin.

Vaikka teini-ikäistä kuskia turhauttaisi pysähtyminen, palkitsevat aivot sellaisesta toiminnasta, jota me odotamme muiden meiltä toivovan. Ja äidithän toivovat lastensa pysyvän turvassa eikä ottavan liian suuria riskejä.

Äiti on henkilökohtainen lääkkeiden valmistaja

Kuva: Pixabay

Suukottelu ei ole vain ihmisäitien tapa, vaan sitä tekevät kaikki nisäkkäät. Useimmilla eläimillä hellyydenosoitusta vastaa nuoleminen. Se vahvistaa sidettä vauvan ja äidin välille.

Suukottelulla on kuitenkin myös tärkeä tehtävä vauvan puolustuskyvyn kehittymisessä, sillä vastasyntyneen vauvan vastustuskyky on vähäinen. Kun äiti pussailee vauvan poskia, ottaa hän samalla ikään kuin näytteitä taudinaiheuttajista, joita on lapsen kasvoilla. Äidin suusta patogeenit päätyvät nielurisoihin, jotka koostuvat ihmisen puolustusjärjestelmän kivijalasta, imukudoksesta.

Äiti muuttuu vauvan henkilökohtaiseksi apteekiksi, kun hänen valkosolunsa alkavat tuottaa vasta-aineita juuri niille patogeeneille, jotka vauvan kasvoilla majailevat. Rintamaidon välityksellä lapsi saa räätälöidyn puolustuspaketin ulkoisia uhkia vastaan.

Sanottakoon vielä, että myös äidinmaidonkorviketta syövät lapset kasvavat oikein terveinä ja tyytyväisinä. Imetys ei ole mikään äitiyden mittari.

Naisten äänioikeus ratkesi äidin kehotukseen

Kuva: Kheel Center | CC BY 2.0

Vuonna 1919 useat Yhdysvaltojen osavaltiot olivat hyväksyneet naisten äänioikeuden. Jotta äänioikeus tuli lisätyksi liittovaltion perustuslakiin, oli sen oltava hyväksytty 36:ssa osavaltiossa, silloisesta 48:sta. Kesään 1920 mennessä lakimuutoksen oli hyväksynyt 35 ja kaikki roikkui Tennesseen varassa.

Alustavissa keskusteluissa oltiin päädytty umpikujaan edustajien jakauduttua kannoissaan 48-48 tasatilanteeseen. Puhemies päätti ottaa naisten äänioikeuden äänestykseen, ja tuhannet vastaan- ja puolestapuhujat täyttivät Nashvillen kadut.

Muuan 24-vuotias Harry Burn, siihen mennessä nuorin osavaltion lainsäädäntöelimeen valittu edustaja, oli jo päättänyt äänestää lakimuutosta vastaan yhdessä muiden republikaanien kanssa. Juuri ennen äänestystä hän oli kuitenkin saanut äidiltään Febb Burnilta kirjeen, jossa luki:

”Rakas poikani, äänestä naisten äänioikeuden puolesta. Olen odottanut sinun tuovan rohkeasti kantasi esille, mutta vielä en ole sitä nähnyt. Muista olla reipas poika! Siinä kaikki äidiltä tällä erää. Rakkaudella, Mama.”

Harry Burn marssi elokuun 18. päivän äänestykseen punainen ruusu rintapielessään ja äidin kirje povitaskussaan. Punainen ruusu oli vastustajien merkki ja lakimuutosta kannattavat pitivät keltaista kukkaa.

Äänestyksessä Burn sanoi kaikkien järkytykseksi ”aye”.

Niin Tennesseessä laillistettiin naisten äänioikeus ja Yhdysvaltojen perustuslakiin sisällytettiin 19. lisäys, joka takaa yhtäläisen äänioikeuden.

Äiti kantaa lapsiaan ikuisesti sydämessään, kirjaimellisesti

Kuva: Pixabay

Vauva saa reilu puolet perintöaineksestaan äidiltään, mutta myös hän siirtää osan itseään äidilleen. Vauvan soluja siirtyy kohdun kautta äidin verenkiertoon, josta ne kulkeutuvat muualle elimistöön: rintoihin, sisäelimiin ja joskus ne muuntuvat jopa hermosoluiksi. Monesti vauvan soluja on löytynyt myös sydämestä. Tutkituissa kudoksissa vauvan soluja on ollut noin yksi tuhannesta, aika iso määrä siis.

Äidille vieraiden solujen on ajateltu aiheuttavan joitain autoimmuunisairauksia, mutta tuoreimman tutkimustiedon valossa niiden uskotaan osittain suojaavan häntä vakavilta sairauksilta, kuten syöviltä sekä sydän- ja verisuonisairauksilta. Myös naisilta, jotka eivät ole koskaan olleet raskaana, on löydetty Y-kromosomeja (eli ”mieskromosomeja”) sisältäviä soluja.

Se voi johtua monesta syystä: kohdussa sulautuneesta veljestä tai siitä, että naisen äidiltä on siirtynyt aiemmasta raskaudesta tulleita poikavauvan soluja. Voi myös olla, että nainen on tietämättään ollut raskaana, mutta raskaus on päättynyt spontaanisti hyvin aikaisessa vaiheessa.

Solujen vaihto on siis molemminpuolista, sillä myös äidiltä siirtyy kokonaisia soluja vauvaansa. Ihan niin kuin äidit eivät olisi jo tehneet tarpeeksi meidän puolestamme!

Ei määrä, vaan laatu

Kuva: Tim Kraaijvanger | Pixabay

Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan lasten kehitykselle ei ole erityisen merkityksellistä se, kuinka paljon vanhemmat viettävät heidän kanssaan aikaa, vaikka kyse olisi kehityksen kannalta tärkeistä 3-11 välisistä ikävuosista. Teini-ikäisille lapsen ja vanhemman välinen aika sen sijaaan on määrällisesti tärkeämpää; mitä enemmän yhteistä aikaa, sitä helpommin teinit pysyvät poissa pahanteosta.

Pienille lapsille tärkeintä on yhdessä vietetyn ajan laatu. Tutkimuksen mukaan kahdenkeskistä touhua ei tarvitse olla paljon, kunhan se aika on täysin pyhitetty lapselle ilman muita häiriötekijöitä, kuten puhelinta ja tietokonetta. Joten nyt kaikki äidit: huoli ja huono omatunto pois, vaikka et omasta mielestäsi ehtisi koulun, töiden tai harrastusten vuoksi puuhailemaan tarpeeksi lastesi kanssa.

Lue myös:

• DNA-testi voi tuoda musertavan yllätyksen, kun salaisuudet paljastuvat: 9 tosielämän tapausta
• Äidit, jotka sepittävät tai aiheuttavat lapsilleen sairauden – 10 tapausta välillisestä Münchhausenin syndroomasta
• Lumoavat vauvat – 10 mielenkiintoista faktaa vastasyntyneistä

Joukkosurmat tuovat mieleen sotien kauheudet ja hirvittävät kansanmurhat. Tällä listalla mennään erilaisella näkökannalla, kun ihmisen julmuuden kohteena eivät olekaan oman lajin edustajat vaan viattomat eläimet.

Eläinten massamurhat eivät jää ehkä samalla tavalla historiankirjoihin, mutta niitäkään ei sovi unohtaa. Eläinten tappaminen ravinnoksi on jo pitkään ollut kiistanalainen aihe, mutta Listafriikki ei nyt ota siihen kantaa. Tämän listan joukkosurmat ja teurastukset on tehty aivan muista syistä.

Listan sisältö voi järkyttää, niin kuin sen tietysti osittain kuuluukin.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi kammottavaa eläinten joukkoteurastusta voit lukea tästä:

Top 10 järkyttävät eläinten joukkosurmat – osa 1

Gadhimai-festivaali on maailman pahin joukkoteurastus

Nepalissa viiden vuoden välein järjestettävä Gadhimai-festivaali on maailman suurin joukkoteurastustapahtuma. Juhlinnalla kunnioitetaan hindulaisuuden voiman jumalatarta Gadhimaita, jolle uhrataan satojatuhansia eläimiä. Ei tietenkään lehmiä, mutta kaikki muu on vapaata riistaa, joten uhriksi joutuvat lampaat, vuohet, vesipuhvelit, siat ja kaikki siivekkäät kotieläimet.

Kuukausia ennen vuoden 2009 festivaalia Nepalissa havahduttiin siihen, että vuohia ja lampaita ei ole riittävästi tapettavaksi, joten laajan radiokampanjan avulla maanviljelijöitä kannustettiin myymään eläimiään uhrijuhlaa varten. Kyseisenä vuonna Gadhimain temppelille saapui noin miljoona ihmistä seuraamaan viikkoja kestänyttä teurastusta, jonka aikana tapettiin vähintään 250 000 eläintä. Joidenkin arvioiden mukaan Gadhimai sai uhrilahjana jopa puoli miljoonaa eläintä.

Nopein ja tehokkain teloitustapa on pään leikkaaminen irti terävällä miekalla. Tästä linkistä voi käydä katsomassa suhteellisen ikävän ja yksityiskohtaisen videon festivaalin kulusta.

Temppelin papin Chandan Dev Chaudhuryn mukaan ”jumalatar tarvitsee verta”. ”Jos jollain on elämässään vaikeuksia, leikkaan eläimen kurkun temppelissä ja henkilön ongelmat poistuvat”, kertoo pappi joukkoteurastuksen vaikutuksista.

Ruhot myydään syötäväksi ympäri Nepalia ja Intiaa, joten festivaali on myös suurta bisnestä. Ehkä juuri siksi valtavaa festivaalia ei ole saatu lopetettua, kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Edellisen kerran jumalatar Gadhimai sai veriuhrinsa vuonna 2024.

Eksoottisten eläinten joukkosurma

Kuva: Pixabay

Vuonna 2011 Zanesvillessä, Yhdysvaltojen Ohiossa, asunut Terry Thompson oli vaikeuksissa. Hän oli jo vuosikymmenen ajan saanut useita varoituksia holtittomasta eläintensä hoidosta ja karkailusta. Kyseessä ei ollut mitä tahansa kotieläimiä, sillä Thompsonin maatilalla yhteensä 56 eksoottiseksi luokiteltua eläintä, muun muassa leijonia ja erittäin uhanalaisia bengalintiikereitä.

Thompson, joka oli Vietnamin sodan veteraani, oli pahoin velkaantunut ja kärsi traumaperäisestä stressihäiriöstä. Kaiken lisäksi sukset olivat hiljattain menneet ristiin vaimon kanssa. Mies turvautui äärimmäiseen ratkaisuun ja päätti oman elämänsä, mutta teki sitä ennen toisenkin täysin ajattelemattoman teon – hän päästi kaikki eläimensä vapaaksi.

Illan jo hämärtyessä kymmenet vaaralliset pedot lähtivät tutustumaan ympäristöönsä, jossa oli paljon ihmisasutusta. Paikallinen poliisi tarttui nopeasti toimeen ja eläimiä yritettiin tainnuttaa, mikä on päivälläkin hankala tehtävä – josko sitten pimeällä.

Sheriffin mukaan ihmiselämät menivät kaiken edelle, joten virkavallalla oli edessään erittäin epämiellyttävä tehtävä: heidän oli pakko ampua kaikki karkulaiset. Poliisit joutuivat moniin läheltäpiti tilanteisiin isojen kissojen kanssa, jotka käyttäytyivät hyvin aggressiivisesti erityisesti tultuaan haavoitetuiksi. Villieläinasiantuntijoiden mukaan kyseessä oli hirvittävä tragedia, mutta kaikki olivat samaa mieltä siitä, että vaihtoehtoja ei ollut.

Aamun valjetessa näkymä oli kuin sotatantereella: 18 bengalintiikeriä, 17 leijonaa, kuusi mustakarhua, kaksi harmaakarhua, kolme puumaa, kaksi sutta ja yksi paviaani oli tapettu. Uhrien joukossa oli myös yksi makaki-apina, joka oli joutunut leijonan kitaan pian vapautuksen jälkeen.

Kuusi eläintä – harmaakarhu, kolme leopardia ja kaksi apinaa – eivät olleet päässeet pakenemaan häkeistään, joten ne selvisivät hengissä ja siirrettiin Columbuksen eläintarhaan.

Puerto Ricon raaka ratkaisu kulkukoiriin ja -kissoihin

Kuva: Václav Závada | Pixabay

Lokakuussa 2007 eläinten ystävät ympäri maailman nousivat barrikadeille, kun medioissa levisi tieto Puerto Ricon toimenpiteistä kulkukoiria ja -kissoja vastaan. Yritys nimeltään Animal Control Solutions palkattiin pormestari Sol Luis Fontanesin toimesta ratkaisemaan Barcelonetan kaupungin ongelma katukoirien ja -kissojen kanssa.

Yrityksen valitsema tapa saa vieläkin raivon partaalle. Sen sijaan, että eläimet olisi otettu kiinni ja sijoitettu löytöeläinsuojiin, ne päätettiin lopettaa; mutta ei mitenkään inhimillisesti, vaan heittämällä ne alas 15-metriseltä sillalta.

Öisessä ratsiassa Barcelonetan köyhimmiltä alueilta napattiin kiinni yli 80 eläintä, joista suurin osa oli kaiken lisäksi ihmisten lemmikkejä. Osa eläimistä hakattiin ja huumattiin, ennen kuin ne viskattiin alas sillalta. Kun asukkaat heräsivät uuteen päivään, joutuivat he etsimään rakkaita lemmikkejään raatojen joukosta.

Kymmenet lemmikkinsä menettäneet nostivat syytteen tappamisesta vastuussa olevaa yritystä vastaan, mutta oikeus totesi pahantekijät lopulta syyttömiksi. Puolustuksen mukaan eläimet oli lopetettu inhimillisesti ja vasta sen jälkeen heitetty sillalta alas. Se ilmeisesti meni valamiehille läpi, vaikka sillan alta oli todistettavasti löytynyt useampia koiria, jotka olivat hengissä, mutta pahoin pudotuksessa loukkaantuneet.

Sodan uhka aiheutti lemmikkien joukkolahtaamisen

Kuva: National Archives | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu

Toisesta maailmansodasta riittää hirvittäviä tarinoita, joista osa on tunnettuja ja osa vähemmälle huomiolle jääneitä. Eräs unholaan jäänyt joukkosurma koskee Ison-Britannian lemmikkejä.

On ihan ymmärrettävää, että ihmisten kokemat kauhut menevät ajatuksissa ja historiankirjoissa edelle, mutta nyt käännetään katseet hetkeksi niihin satoihin tuhansiin kissoihin ja koiriin, jotka tapettiin sotahysterian ollessa pahimmillaan.

Vuonna 1939 brittihallitus aloitti massiivisen kampanjan, jossa kansalaisia kannustettiin hankkiutumaan eroon rakkaista lemmikeistään, jotta nämä eivät joutuisi kärsimään mahdollisissa pommituksissa. Taustalla oli myös ajatus ravinnon riittämisestä, sillä maassa jouduttiin ottaa käyttöön tiukka säännöstely, eikä ruokaa ollut varaa ”hukata” eläimiin.

Kun sota alkoi näyttää väistämättömältä, oli toimintaohje selvä: ”evakuoi lapset, laita pimennysverhot ja tapa kissa”, kertoo historioitsija Hilda Kean BBC:n haastattelussa. Yllä olevassa kuvassa on hallituksen jakama ohjekirja siitä, mikä on kaikkein tehokkain ja inhimillisin tapa lopettaa kotieläimet ja lemmikit. Monet eläinlääkärit veivät toimintansa kaduille ja pystyttivät pöytiä, joiden edessä oli kyltti: ”Ei-toivottujen eläinten inhimillinen lopettaminen”. Siinä lopettaminen kävi käden käänteessä.

Syyskuussa 1939, pian sodanjulistuksen jälkeen, lopetettiin yhden ainoan viikon aikana yli 750 000 lemmikkiä paniikinomaisessa joukkosurmassa. Myöhemmin hallituksen aloitetta on ollut helppo kritisoida, sillä tietenkään kaikki eivät olleet valmiita luopumaan lemmikeistään ja eloon jääneet eläimet selvisivät oikein hyvin sota-ajasta. Lisäksi eläimille perustettiin suojia, joiden turvassa sadat tuhannet hylätyiksi jääneet kissat ja koirat elivät sodan yli.

Uenon eläintarhan ennaltaehkäisevä joukkosurma

Kuva: Kakidai | CC BY-SA 3.0

Japanissa otettiin toisen maailmansodan kynnyksellä eläimiin hieman samanlainen suhtautuminen kuin Isossa-Britanniassa. Joukkotuho ei kohdistunut lemmikkeihin vaan eläintarhojen eläimiin. Japanin hallitus arveli, että eläimet saattaisivat päästä vapaaksi pommitusten seurauksena ja aiheuttaa ihmisille suurta vaaraa, joten niistä oli parasta hankkiutua vielä hyvän sään aikana eroon.

Surullisin esimerkki tulee tokiolaisesta Uenon eläintarhasta, jossa eläimiä ei lopetettu millään lailla inhimillisesti, vaan äärimmäisen kivuliaasti ja tuskallisesti. Yhteensä eläimiä tapettiin muutamia kymmeniä, joista suurin osa oli erittäin vaarallisiksi luokiteltuja eli karhuja, norsuja, virtahepoja, leijonia, tiikereitä, gepardeja, biisoneita, pytoneita ja kalkkarokäärmeitä.

Niitä ei ammuttu tai lopetettu piikillä: monet saivat ruoan mukana myrkkyä, toiset puukotettiin tai kuristettiin rautalangalla. Viimeisenä mainittu oli kohtalona muun muassa jääkarhulle ja kahdelle leopardille. Käärmeet tapettiin työntämällä rautalanka pään läpi ja biisonit surmattiin hakkaamalla niitä hakuilla ja vasaroilla päähän. Suurimmat eläimet eli norsut ja virtahevot näännytettiin nälkään – tuskallinen kuolema kesti viikkokausia.

Uenon eläintarhan järjetöntä joukkosurmaa käytettiin sotapropagandana, jolla yritettiin valmistaa kansalaisia tuleviin kauheuksiin. Jopa pieniä koululaisia varten tehtiin kirjoja, joissa eläinten kärsimys oli selitetty ja kuvitettu hyvin yksityiskohtaisesti. Eläimet haluttiin esittää maansa puolesta kuolleina marttyyreinä.

Vuonna 1975 Uenon eläintarhaan pystytettiin muistomerkki verilöylyssä kuolleiden eläinten muistoksi.

Lue myös:

• Koirien itsemurhasillan mysteeri – Miksi koirat hyppäävät skotlantilaiselta sillalta suoraan kuolemaansa?
• 10 tapausta, joissa eläinten muuttunut käytös on ennakoinut luonnonkatastrofia
• Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää
• 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia

Joukkosurma tuo sanana mieleen hirvittävät sodat ja kansanmurhat, mutta tällä listalla ihmisen julmuuden kohteena eivät olekaan oman lajin edustajat vaan viattomat eläimet.

Eläinten massamurhat eivät jää ehkä samalla tavalla historiankirjoihin, mutta niitäkään ei sovi unohtaa. Eläinten tappaminen ravinnoksi on varsinkin viime vuosina noussut hyvinkin kiistellyksi aiheeksi, mutta Listafriikki ei tällä listalla ota siihen kantaa. Nämä joukkosurmat ja teurastukset on tehty aivan muista syistä.

Listan sisältö voi järkyttää, niin kuin sen tietysti osittain kuuluukin.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi kammottavaa eläinten joukkoteurastusta voit lukea tästä:

Top 10 hirvittävät eläinten joukkosurmat – osa 2

Rekikoirien joukkosurma Kanadassa

Kuva: Pixabay

Vuoden 2010 talviolympialaisia vietettiin Vancouverissa, mikä tietenkin toi suuren määrä turisteja Kanadan itärannikolle. Hiihtolajit järjestettiin Whistlerissä, jossa kisaturisteille oli tarjolla monenlaista oheistekemistä. Yksi suosituimmista oli koiravaljakkoajelu.

Yrityksille olympialaisten aika oli nousukiitoa, mutta arki palasi pian kisojen päätyttyä: kysyntää ei enää ollutkaan, ja rekikoirien ylläpito kävi kalliiksi. Monet yritykset joutuivat luopumaan koiristaan, jotka harvoin soveltuvat suuressa koiralaumassa kasvettuaan elämään ihmisperheissä, joten tiukassa paikassa helpoin vaihtoehto oli niiden lopettaminen.

Rekikoirien joukkosurma tuli yleiseen tietoisuuteen, kun Robert Fawcett haki vahingonkorvauksia työhyvinvoinnista vastaavalta virastolta. Hän kärsi traumaperäisestä stressihäiriöstä jouduttuaan tappamaan hoitamansa koirat. Fawcett työskenteli Howling Dog Tours -yrityksessä, joka halusi päästä eroon kolmasosasta koiriaan, joita yhteensä oli yli 300. Fawcett oli pyytänyt apua eläinlääkäriltä, joka oli kieltäytynyt lopettamasta terveitä koiria.

Niinpä huhtikuussa 2010 Fawcett tarttui aseeseen ja tappoi omien sanojensa mukaan kahden päivän aikana noin 100 koiraa. Vanhingonkorvaushakemuksessaan hän kertoi ”yhden koiran juosseen kauhuissaan ympyrää, kun ensimmäinen luoti oli räjäyttänyt sen posken ja sen silmä roikkui ulkona”.

Fawcett kertoi hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka osa joukkohautaan heitetyistä koirista ei ollutkaan kuollut heti ja ne olivat kärsineet ennen uutta laukausta. Jossain vaiheessa koirat olivat kääntyneet tappajaansa vastaan ja Fawcett oli käärinyt käsivartensa vaahtomuoviin suojatakseen niitä puremilta. Hän kertoi suorittaneensa myös ”teloitustyylisiä tappoja”, joissa hän oli vääntänyt koiran maahan, seissyt sen kaulan päällä ja ampunut päähän tai leikannut kurkun auki.

Fawcett ei saanut vahingonkorvausta vaan syytteen eläinrääkkäyksestä. Kanadan rikoslaissa on määritelty, että koiran saa kyllä lopettaa ampumalla, mutta sille ei saa aiheutua kärsimystä. Fawcettin oma vahingonkorvaushakemus toimi todisteena, kun hänet tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Työpaikkansa Howling Dog Toursissa hän sai pitää.

Kun joukkohauta avattiin keväällä 2011, nostettiin sieltä 56 koiran ruumiit.

Portugalin peurat

👮🏻‍♂️Portugal investigará a morte de 540 veados e xabarís 🦌🐗 a mans de 16 cazadores españois en Azambuja, Lisboa.
Segundo as primeiras investigacións os animais foron acurralados nunha finca e masacrados.
Logo, pendurárono todo nas redes sociais para indignación dos portugueses pic.twitter.com/RfRY6oj2jN

— Alberto Mancebo (@AlbertoMancebo) December 22, 2020

Portugalista kuului loppuvuodesta 2020 kummia. Espanjalaiset metsästäjät olivat pistäneet naapurimaassa tuulemaan tavalla, jota ympäristöministeri João Fernandes kutsui ”halveksittavaksi ympäristörikokseksi”, jonka tekijöiden kuuluisi joutua syytteeseen. Todistusaineisto 540 eläimen teurastuksesta oli koko maailman nähtävissä sosiaalisessa mediassa.

Peurojen joukkosurma tapahtui noin 40 kilometrin päässä pääkaupunki Lissabonista, kun kuusitoista pyssymiestä pääsi vauhtiin Torrebelassa, metsästysturisteille tarkoitetulla alueella joulukuun 17. ja 18. päivänä. Eläinten kaataminen alueella on siis toki sallittua, ja jokainen metsästäjä oli maksanut luvasta jopa 8000 euroa, mutta ministeri Fernandesin mukaan tässä tapauksessa oli kyse silmittömästä teurastuksesta, sillä metsästys nähdään tavallisesti osana ekosysteemin ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa.

Nyt 1100 hehtaarin kokoiselta alueelta oli ammuttu yli 500 peuraa ja useita kymmeniä villisikoja eikä eläimillä ollut mitään mahdollisuutta paeta metsästäjiä, sillä alue on aidattu. Tapettujen peurojen suuri määrä tarkoitti sitä, että alueen lähes koko peurapopulaatio hävitettiin kahden verisen päivän aikana.

Keskiaikaisten festarien päätarkoitus oli tappaa kissoja

Ypresin kaupungissa, Belgiassa, turvauduttiin elävältä polttamisen sijaan vuosittaiseen täsmäiskuun. Joka kevät suurin osa kaupungin kissoista kerättiin kasaan ja ne heitettiin alas 70 metriä korkeasta kellotornista yleisön seuratessa karmeaa spektaakkelia hurmioituneena. Ensimmäinen kirjallinen maininta kissojen joukkolahtaamisesta Ypresissä on peräisin 1100-luvulta.

Viimeinen tornista heittäminen tapahtui vuonna 1817, jolloin yhdellä uhriksi joutuneella kissalla oli vielä henkiä takataskussa: se selvisi pudotuksesta ja syöksyi pois paikalta.

Tapaus muutti Ypresin asukkaiden suhtautumisen kissoihin, vaikka herkästi olisi voinut käydä toisinpäin, eikä kellotornista viskottu kissoja yli sataan vuoteen.

Vaikka muualla Belgiassa – ja Euroopassa ylipäätään – halutaan kovasti unohtaa vainoihin liittyneet eläinten joukkosurmat, ruvettiin Ypresissä 1930-luvulla ”juhlistamaan” kyseenalaista ajanjaksoa heittelemällä jälleen kissoja alas tornista – tällä kertaa vain pehmoleluversioina.

Ypresissä järjestetään edelleen kolmen vuoden välein festivaalit julmasti tapettujen eläinten muistoksi ja pehmolelujen viskelyn lisäksi ihmiset kulkevat paraatissa kissoiksi pukeutuneina kunnioittaakseen rakastettuja lemmikkejä.

Kadut tyhjiksi kulkukoirista ennen euroopanmestaruuskisoja

Kuva: Amarpreet Singh | Pixabay

Ukrainan kaduilla elelee sankoin joukoin kulkukoiria. Se ei anna kaupungeista hirveän hyvää kuvaa, joten turisteja miellyttääkseen maan hallitus päätti ryhtyä laajamittaiseen koirien tuhoamisprosessiin ennen vuoden 2012 jalkapallon euroopanmestaruuskilpailuja. Kisavieraille haluttiin antaa hyvä kuva isäntämaasta ja kisakaupungeista.

Suunnitelma ei toiminut, sillä monet eläinten oikeuksia ajavat järjestöt paljastivat, että Ukrainan hallituksen aloitteesta vähintään 9000 kulkukoiraa oli tapettu kolmessa eri kaupungissa. Valokuvat ruumiskasoista levisivät sosiaalisessa mediassa loppuvuodesta 2011 ja kansainvälisestä painostuksesta johtuen Ukraina julisti puolen vuoden kiellon katukoirien tappamiselle ja kaupungit määrättiin perustamaan lisää eläinsuojia.

Varmaksi ei voida sanoa, miten tosissaan paikallishallinnot määräyksen ottivat, mutta ainakaan kasvojen pelastaminen ei onnistunut, sillä kisojen alla Ukraina leimautui ”pentujen tappajaksi”.

Egyptin hysteria sikainfluenssasta

Kuva: Roy Buri | Pixabay

Kun maapallolla kärvisteltiin pandemian keskellä vuonna 2009, oli syyllinen tuolloin H1N1-influenssavirus. Tauti tunnettiin paremmin sikainfluenssana, mikä oli pahasti harhaanjohtava nimitys.

Kyllä, virus oli saanut alkunsa sioista, mutta varsinaisesti eläimistä ei ollut vaaraa ihmiselle: lajimme levittää infektioita oikein tehokkaasti ilman välikäsiä. Hysteriaa ei kuitenkaan onnistuttu välttämään: possunlihan myynti lähti maailmanlaajuisesti laskuun, sikatilalliset lopettivat eläimiään ja eläintarhoissa tapettiin villisikoja.

Egyptissä turvauduttiin erittäin radikaaliin ratkaisuun: kaikki maan siat määrättiin tapettavaksi. Egyptiläisistä sioista ei ollut löytynyt virustartuntoja, joten hallitus julisti joukkosurman vain ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Yli 300 000 sikaa teurastettiin, ja monet ihmiset menettivät siinä elinkeinonsa. Hallitus oli luvannut eläimille inhimillisen lopettamisen, mutta salaa kuvatuilla videoilla nähtiin, kuinka eläviä sikoja lastattiin kauhakuormaajilla roska-autojen lavoille.

Sikojen joukkosurmaa pidettiin rangaistuksena Egyptin kristittyjä kohtaan, sillä muslimit eivät syö sianlihaa, joten vain kristityillä oli niitä kotieläiminä. Pandemiaa pidettiin vain sopivana tekosyynä, sillä missään muualla maailmassa ei ryhdytty näin mittavaan teurastukseen, koska siihen ei ollut mitään oikeaa syytä.

Oli sikojen tappamisen takana sitten pandemia tai kristittyjen vainoaminen, niin lopputulos oli sama: ilman sikoja Kairon ja muiden kaupunkien kadut täyttyivät roskasta.

Kaupunkien Zabaleen-yhteisöt, jonka jäsenet ovat kristittyjä, keräävät kaduilta roskat, lajittelevat ne ja tienaavat siten pienen elantonsa. Kaiken orgaanisen jätteen he syöttävät sioilleen.

Eläinten hävittämisen jälkeen orgaaniselle jätteelle ei ollutkaan sijoituspaikkaa, joten kaikki kuona päätyi kaduille altistaen kansalaiset monenlaisille kulkutaudeille. Sikojen joukkoteurastuksesta alkanut sekasorto kasvatti tyytymättömyyttä vallanpitäjiä kohtaan – uskonnosta riippumatta – ja oli omalta osaltaan viemässä maata kohti vuoden 2011 vallankumousta.

Lue myös:

• Kun veriviholliset tai peto ja saalis lyövät hynttyyt yhteen: 10 merkillistä eläinten symbioosia
• Odottamattomat eläinystävät: 10 sydäntä lämmittävää tarinaa erikoisista eläinkaveruksista
• Pornoa pandoille ja penismiekkailua: Eläinten erikoiset parittelu- ja kosiomenot

Lakitukset, kuohuvalla kippistely, marssit ja piknikit – sitä on suomalainen vappu! Opiskelijavappu, työväen juhla, vappunaamiaiset… Mikä ikinä onkaan sinun tapasi juhlia, niin ota tästä ikiaikaisesta kevään juhlasta kaikki irti!

Suomessa vapun ajatellaan usein olevan meidän erityinen juhlamme, mutta asia ei todellakaan ole niin. Ympäri maailman juhlitaan toukokuun ensimmäisenä päivänä; syitä ja tapoja on kuitenkin monia.

Listafriikki tutustuu nyt vapunviettoon kotona ja muualla. Lisäksi lopussa on vinkkejä siihen, miten välttää liiallinen humaltuminen ja miten työläästä ilmapallojen puhaltamisesta saa hauskaa.

Leppoisaa siman sekä munkin makuista vappua kaikille!

Kevään juhla

Kuva: Jakob Cotton | Unsplash

Muinaisessa Irlannissa ja Skotlannissa vietettiin huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa kelttiläistä Beltane-juhlaa. Beltane tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”hyvä tuli”, ja silloin sytytettiinkin suuria kokkoja. Haltiatulien uskottiin parantavan karjan hedelmällisyyttä ja eläimet ajettiin seremoniallisesti kokkojen läpi.

Suomessa on, paljon ennen vappumarsseja ja valkolakkeja, vietetty niin ikään kevään juhlaa. Silloin pelloille on sytytetty helavalkeita karkottamaan pahoja henkiä, soitettu kelloja ja tietysti tanssittu ja juotu simaa. Hauska yhtymäkohta kelttien Beltane-juhlaan on se, että helajuhla oli usein se ajankohta, jolloin karja pääsi talven jälkeen ensimmäistä kertaa laitumelle ja ne ajettiin silloin tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.

Työväen juhla

Kuva: Pixabay

Työväki otti vapun omakseen viimeistään 1800-luvun lopulla. Jo pidempään toukokuun ensimmäinen päivä oli tunnettu niin sanottuna moving-päivänä, jolloin työsopimukset oli laitettu uusiksi ja ihmiset vaihtoivat työpaikkojaan. Liike sai kunnolla alkunsa Chicagosta, jossa kyseisenä päivänä vuonna 1866 vaadittiin mielenosoituksessa kahdeksantuntista työpäivää. Valitettavasti tuo mielenilmaus (niinkuin moni muukin) päättyi työläisten ja poliisin väkivaltaiseen kahakkaan.

Maailman vasemmistopuolueet julistivat Pariisissa vuonna 1889 toukokuun ensimmäisen päivän työläisten mielenosoituspäiväksi. Sillä haluttiin kunnioittaa Chicagon mellakoissa kuolleita 11 työläistä. Suomeen työväen juhla rantautui heti seuraavana keväänä, ja ensimmäisissä kokoontumisissa pidettiin lähinnä puheita, uskaliaimmat tanssivat ja lauloivat.

Mielenosoitusten tai paremminkin vappumarssien tai -kulkueiden suosio alkoi nousta 1960-luvulla, jolloin nuori sukupolvi alkoi kiinnostua politiikasta ja vasemmisto teki nousuaan.

Noitia, salkoja ja pyhimyksiä

Kuva: Museums Victoria | Unsplash

Huhtikuun viimeisen ja toukokuun ensimmäisen päivän välisenä yönä juhlitaan Saksassa Walpurgisnachtia.

Se on saanut nimensä pyhän Valburgin mukaan, joka oli 700-luvulla elänyt katolilainen pyhimys. Hänen ansioluettelonsa on melkoista luettavaa, sillä Valburg on sekä merimiesten, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelijatar että suojelupyhimys nälänhätää, raivotautia ja hinkuyskää vastaan.

Sata vuotta Valburgin kuoleman jälkeen hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin Eichstättin kaupunkiin toukokuun 1. päivänä vuonna 870. Sen kunniaksi pakanallinen kevään juhla sai kristillisen nimen. Sana vappu juontaa juurensa Valburgiin.

Mutta juhlittuhan tuota kyseistä päivää on paljon ennen Valburgia. Koristeltuja vappusalkoja pystytetään nykyäänkin, vaikka niiden hedelmällisyyttä edistävistä vaikutuksista voidaan olla montaa mieltä.

Lisäksi noitien on tuona yönä uskottu kerääntyvän suureen juhlaa saksalaiselle Brockenin vuorelle odottamaan kevään tuloa. Noitien karkottamiseksi on myös sytytetty vappukokkoja.

Eurooppalaiset maahanmuuttajat veivät vappuperinteet mukanaan myös Yhdysvaltoihin ja Australiaan (kuvassa vappusalko vuodelta 1901), joissa vielä viime vuosisadalla vappusalot nousivat ja noidat paloivat kokoissaan. Sittemmin kyseisissä valtioissa virallinen juhla on pyhitetty työväestölle.

Lue myös: 10 erikoista asiaa, joilla on suojeluspyhimykset

Siis vappukokkoja?

Kuva: Suhas Rawool | Pixabay

Kyllä. Vappukokko on todellinen asia. Todennäköisesti juhannussalko ja -kokko ovat siirtyneet ruotsalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriin juuri Saksasta. Me vain olemme siirtäneet ne myöhempään ajankohtaan.

Saksassa kokkoja on poltettu siis siksi, että noidat eivät ilmeisesti välitä savusta. Tšekissä on samanlainen perinne. Huhtikuun 30. päivää kutsutaan siellä nimillä pálení čarodějnic (suom. noitien polttaminen) tai čarodějnice (suom. noidat). Silloin talvi saatetaan seremoniallisesti loppuun polttamalla vappukokoissa räsyistä ja oljista tehtyjä noitia tai luudanvarsia.

Sekä Saksassa että Tšekissä syöminen, juominen ja juhliminen kuuluvat olennaisena osana noitien karkottamiseen.

Kieloja, käärmeitä ja valkolakkeja

Kuva: Kim Dae Jeung | Pixabay

Ranskassa vappu on Fête du Muguet eli kukkien päivä. Silloin ranskalaiset antavat toisilleen kieloja. Perinne sai alkunsa vuonna 1561, kun kuningas Kaarle IX sai toukokuun ensimmäisenä päivänä kieloja tuomaan onnea. Hän päätti vuosittain ruveta antamaan kukkasen jokaiselle hovin daamille ja ranskalaiset ovat jatkaneet entisen kuninkaansa tapaa.

Bulgariassa toukokuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan Irmindeniä, jolloin karkotetaan käärmeitä ja liskoja. Uskomuksen mukaan matelijoiden kuningas tulee silloin esiin, ja jos ihmiset sinä päivänä työskentelevät pelloilla, joutuivat he varmasti käärmeen pistämäksi kesällä. Karmean kohtalon välttääkseen bulgarialaiset sytyttävät tulia ja ihmiset hyppivät huutaen niiden yli. Sen pitäisi pelottaa käärmeet pois.

Ruotsissa vapun juhlinta vaihtelee maan eri alueiden välillä. Joissain kaupungeissa opiskelijat juhlivat aivan samalla lailla kuin Suomessa. Meille opiskelijavappu on nimenomaan rantautunut länsinaapurista. Killat ja ammattikunnat järjestivät kestejä ja nuoret kiersivät laulamassa talosta taloon.

Ruotsalaisilta korkeakouluopiskelijoilta tuli Suomeen myös lakki, jota alettiin alunperin käyttää oppilaskunnan merkkinä. Siitä oli kaksi versiota, tummempi talvimalli ja valkoinen kesämalli. Vappuaatto oli kevään ensimmäinen päivä, kun kesälakki painettiin juhlallisin menoin päähän.

Vappu Havaijilla

Kuva: Pixabay

Vappua juhlitaan englanninkielisissä maissa nimellä May Day (suom. toukokuun päivä). Yhdysvaltojen Havaijilla juhla tunnetaan nimellä Lei Day. Vuodesta 1928 saakka toukokuun ensimmäinen päivä on pyhitetty värikkäille leille eli kaulassa pidettäville kukkaseppeleille.

Jokaisella Havaijin saarella järjestetään valtavia festivaaleja, joissa syödään, juodaan ja tanssitaan hulaa. Kaiken keskiössä on tietenkin leit, joita saa tehdä itse, ostaa tai jopa esitellä valmistustaitojaan kilpailussa.

Pääkaupungissa Honolulussa juhlintaa johtaa lei-kuningatar, joka on aiemmin valittu perustuen leintekotaitoon, pätevyyteen hulassa ja havaijin kielen osaamiseen.

Miten juoda tulematta humalaan?

Tämä vinkki käy mihin juhlaan tai illanistujaisiin tahansa, mutta erityisen kätevä se on koko päivän (tai monta päivää) kestävään vapun juhlintaan. Mainittakoon vielä, että Listafriikki ei missään nimessä kannusta ketään ylettömään alkoholinkäyttöön. Järjenkäyttö sen sijaan on sallittua – jopa toivottavaa.

Mutta sitten siihen vappuniksiin.

Yhdysvaltalainen panimoyrittäjä Jim Koch, on kollegoidensa ihmetyksen aihe olutfestivaaleilla, joissa niin asiakkaat kuin panimoiden edustajatkin kumoavat lukuisia ”maistiaisia”. Koch ei ikinä vaikuta olevan huonossa hapessa, vaikka muut menevät pitkin seiniä ja lattioita.

Hänen vinkkinsä on kuivahiiva. Aktiivisessa hiivassa on entsyymiä nimeltään alkoholidehydrogenaasi, joka pilkkoo alkoholia ennen kuin se pääsee verenkiertoon.

Yksi lusikallinen kuivahiivaa ”kumoaa” yhden alkoholiannoksen, joten Kochin täytyy aina ennen kosteaa iltaa arvioida paljonko juomaa tulee uppoamaan. Kuivahiiva kannattaa miehen mukaan sekoittaa vaikka jogurttiin, jolloin sitä on helpompi syödä.

Uskoo ken tahtoo.

Lue myös: Näin pääset eroon krapulasta! 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen

Ilmapallon täyttäminen puhaltamatta

Tämä vinkki ilmapallojen täyttämiseen ei ole erityisen nopea, mutta sitäkin hauskempi vappuniksi!

Tarvitset etikkaa, ruokasoodaa, tyhjän pullon ja tietysti ilmapallon. Suppilo helpottaa hommaa myös suunnattomasti; paperista tehty versio riittää hyvin.

Kaada tyhjään pulloon noin desilitra etikkaa. Tämän jälkeen valittavanasi on kaksi vaihtoehtoa: hauska versio tai paikat siistinä pitävä versio.

Siistimpi vaihtoehto: Laita tyhjän ilmapallon sisälle suppilon avulla kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa. Laita ilmapallo pullon suuaukon ympärille ja tiputa sisältö pulloon. Yllä olevalla videolla esimerkki tästä vaihtoehdosta.

Hauska versio: Mittaa lasiin kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa ja kaada määrä suppilon avulla kerralla pulloon. Nyt on oltava valmiina ja laitettava ilmapallo salamannopeasti pullon suuaukon ympärille ennen kuin tavara ruiskuaa ulos.

Mutta toisaalta: Mitä sitten, jos vähän roiskuu!? Vappu on riemukas juhla!

Lue myös:

• 10 maailman vahvinta alkoholijuomaa – pelkkä ajatuskin korventaa sisuskalut!
• Varma vapun merkki on verrattain uusi juttu Suomessa: Mistä opiskelijoiden haalariperinne on saanut alkunsa?
• Kippis! Tässä on 10 maailman oudointa drinkkiä
• Lukijoiden kysymyksiä: Miksi alkoholi vie muistin?

Monelle vakooja tarkoittaa samaa kuin joku James Bond -tyyppinen mies. Nyt kuitenkin esittelemme 10 tosielämän naisvakoojaa, joiden elämistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu!

Nämä kekseliäät ja taitavat naisvakoojat ovat pärjänneet vakoilutehtävissä eivät vain älynsä vaan myös ulkonäkönsä ansiosta. Heitä on sukupuolensa takia aliarvioitu, mutta rohkeutensa ja nokkeluutensa ansiosta he ovat jääneet historiankirjoihin yhtälailla kuin miespuoliset kollegansa.

Listafriikki siirtyy siis pidemmittä puheitta kymmenen naisvakoojan elämäntarinoihin, joista jokaisesta kuuluisi tehdä elokuva! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi salaperäistä naisvakoojaa ja heidän jännittävät tarinansa voit lukea tästä:

10 tosielämän naisvakoojaa, jotka jättävät James Bondin varjoonsa – osa 1

Virginia Hall

Kuva: Jeffrey W. Bass | Public Domain

Yhdysvaltalainen Virginia Hall syntyi vuonna 1906 varakkaaseen baltimorelaiseen perheeseen, eikä häneltä odotettu mitään muuta kuin pääsemistä hyviin naimisiin. Hall oli kuitenkin itse eri mieltä.

Hän opiskeli kieliä sekä kotimaassaan että Euroopassa, ja päätyi virkailijaksi Yhdysvaltain Turkin-suurlähetystöön. Siellä lintumetsällä ollessaan hän ampui itseään vahingossa jalkaan niin että raaja piti amputoida. Hall sai puujalan ja ontui koko loppuelämänsä. Ulkoministeriö hylkäsi Hallin lukuisat hakemukset diplomaatin virkaan vedoten vammaan, vaikka nainen itse veikkasi syyn olevan hänen sukupuolensa. Olihan maan presidenttikin, Franklin D. Roosevelt, pyörätuolissa.

Hall jätti työnsä suurlähetystön toimistoapulaisena ja muutti Ranskaan, jossa hän ajoi ambulanssia toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Kun Ranska antautui Saksalle, pakeni Hall Isoon-Britanniaan, missä yllättäen oltiin hyvinkin kiinnostuneita hänen työstään kentällä.

Hall rekrytoitiin osaksi brittien Special Operations Executive -yksikköä, ja hänet lähetettiin takaisin Ranskaan, Lyoniin, missä hän esitti New York Post -lehden toimittajaa. Se mahdollisti ihmisten haastattelun ja koodeja täynnä vilisevien ”artikkeleiden” kirjoittamisen. Hän oli uraauurtava vakooja, jonka avustuksella Ranskasta lähti niin informaatiota kuin karanneita vankejakin, ja hänen kauttaan maahan saatiin lisää vakoojia ja tarvikkeita. 

Hallista tuli etsintäkuulutettu; ”vihollisen vaarallisin vakooja”. Gestapon virkailijan Klaus Barbien, joka Lyonin teurastajanakin tunnettiin, tiedetään sanoneen: ”Antaisin mitä tahansa päästäkseni käsiksi siihen ontuvaan lutkaan.”

Kun tilanne Hallin ympärillä alkoi kiristyä, hän pakeni kävellen (puujalkansa kanssa) Pyreneiden läpi Espanjaan ja sieltä laivalla Englantiin. Sota ei kuitenkaan ollut ohi, ja koska brittien mielestä Hallin oli liian vaarallista palata kentälle, liittyi hän osaksi Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua.

Suunta oli takaisin Ranskaan, mutta sillä kertaa valeasu oli vanha, harmaahiuksinen maalaiseukko. Hall toimi radio-operaattorina seuraten tiiviisti saksalaisten sotilastiedustelua, ja organisoi tarvikkeiden pudotuksia vastarinnan joukoille, jotka räjäyttelivät siltoja ja saksalaisten kuljetuksia.

Sodan jälkeen Hall oli ensimmäisiä naispuolisia työntekijöitä, jotka palkattiin uuteen, vuonna 1947 perustettuun virastoon, keskustiedustelupalvelu CIA:hin.

Ursula Kuczynski

Kuvakaappaus: ITV News | YouTube

Kotiäiti, kirjailija, Agentti Sonja ja Stalinin paras vakooja. Näillä termeillä voi kuvailla vuonna 1907 Saksassa juutalaisperheeseen syntynyttä Ursula Kuczynskia, joka antautui jo nuorella iällä kommunismiaatteelle.

Kiinaan vuonna 1930 miehensä kanssa muuttanut Kuczynski rekrytoitiin Neuvostoliiton sotilastiedustelupalvelu GRU:hun koodinimellä agentti Sonja ja hän matkusti useiden kuukausien mittaisille koulutusjaksoille Moskovaan, jossa hänestä koulittiin maailmanluokan vakooja. Jossain vaiheessa Kuczynski joutui lähettämään pienen poikansa miehensä vanhempien luo Tšekkoslovakiaan, koska tuore äiti pelkäsi poikansa päästävän suustaan venäjänkielisiä sanoja ja paljastavan peitetarinan hiljaisesta kotiäidistä.

Kun tehtävät Japanin miehittämillä kiinalaisalueilla päättyivät, muutti Kuczynski Sveitsiin, jossa hän toisen maailmansodan alkaessa työskenteli radio-operaattorina ja välitti viestejä Moskovaan. Lisäksi Kuczynski rekrytoi uusia agentteja soluttautumaan Saksaan.

Lähes koko 1940-luvun Kuczynski asui pienessä englantilaisessa Kidlingtonin kaupungissa uuden brittiaviomiehensä (myös GRU:n agentti) sekä lastensa kanssa. Kidlington valikoitui asuinpaikaksi, koska se oli lähellä Yhdistyneen kuningaskunnan ydintutkimuskeskusta ja salaisen palvelun, MI5:n, päämajaa.

Kuczynski rakensi asuntoonsa radiovastaanottimen ja -lähettimen, jotka olivat kiellettyjä sodan aikana, ja onnistui ujuttamaan kontaktejaan niin brittien ilmavoimiin, salaiseen palveluun kuin Yhdysvaltain sodanaikaiseen, CIA:ta edeltäneeseen, tiedustelupalveluun.

Samaan aikaan, kun Kuczynski hoiti puutarhaansa ja laittoi perheelleen ruokaa, välitti hän väsymättä tietoja Moskovaan. Tärkeimmäksi projektiksi muodostui Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Kanadan ydinaseohjelman, Manhattan-projektin, tietojen välittäminen Neuvostoliittoon. Kuuluisan ydinasevakoojan Klaus Fuchsin keräämien tietojen välittäminen Moskovaan edisti Neuvostoliiton atomipommin kehitystyötä vuosilla.

Kuczynskia kuulusteltiin muutamaan otteeseen kommunismiaatteensa vuoksi, mutta hyvin tavalliselta vaikuttanut perheenäiti pysyi hiljaa. Vasta vuonna 1949 Fuchsin jäätyä kiinni ja paljastettua agentti Sonjan henkilöllisyyden, nainen joutui pakenemaan Itä-Berliiniin, ja aloittamaan uuden uran kirjoittamalla lastenkirjoja Ruth Werner -nimellä. Kuczynski menehtyi Berliinissä vuonna 2000.

Melita Norwood

Englantilainen Melita Norwood työskenteli 1930-luvulla sihteerinä British Non-Ferrous Metals Research Association -järjestössä, mikä sinänsä kuulostaa viattomalta.

Vuonna 1935 Norwood, silloin vielä Sirnis, tapasi venäläistaustaisen miehensä, meni naimisiin ja liittyi Ison-Britannian kommunistipuolueeseen. Samana vuonna Norwood rekrytoitiin GRU:hun, jossa ensimmäiset tehtävät liittyivät lontoolaiseen vakoojarinkiin. Moni vakoojarenkaan agenteista jäi kiinni, mutta Norwood väisti pidätyksen.

Työskennellessään harmittomana virkailijana, Norwoodilla oli pääsy arkaluonteisiin valokuviin ja muihin dokumentteihin, jotka koskivat sodanaikaista asevarustelua ja lopulta myös Manhattan-projektia. Hän kopioi salaisia tiedostoja ja toimitti ne Neuvostoliitolle listan edellisen kohdan Ursula Kuczynskin välityksellä.

Hola-koodinimen alla työskennellyt Norwood oli pitkäaikaisin neuvostovakooja Isossa-Britanniassa, jatkaen työtään 1970-luvulle saakka; siihen asti kunnes eläköityi päivätyöstään.

”Holan” henkilöllisyys paljastui vasta vuonna 1999 julkaistun, KGB:n entisen arkistonhoitajan kirjoittaman kirjan myötä. Norwood oli tuolloin 87-vuotias. Häntä kuulusteltiin ja vaadittiin paljastamaan rikostoveriensa nimiä. Norwood kuitenkin kieltäytyi vedoten muistinmenetykseen. Häntä ei ikinä syytetty vakoilusta tai maanpetoksesta, sillä paljastuskirjan tietoja ei voitu käyttää todistusaineistona.

Paljastus järkytti Norwoodin perhettä ja naapureita, sillä kukaan ei ollut villeimmissä kuvitelmissaankaan voinut uskoa, että herttainen mummo olisi KGB:n parhaimpia vakoojia.

Norwoodin oma reaktio paljastumiseen oli: ”Luulin päässeeni pälkähästä.”

Nancy Wake

Kuva: Australian War Memorial on line catalogue | Public Domain

Uudessa-Seelannissa vuonna 1912 syntynyt ja Australiassa kasvanut Nancy Wake muutti täysi-ikäisyyden kynnyksellä Eurooppaan opiskelemaan journalismia. Työskennellessään toimittajana Pariisissa vuonna 1933 hänet määrättiin Wieniin haastattelemaan tuoretta Saksan valtakunnankansleria, Adolf Hitleriä. Wake näki jo tuolloin, minkälaista juutalaisten kohtelu oli ja vannoi tekevänsä kaikkensa Hitlerin ja natsien kaatamiseksi.

Wake sai mahdollisuutensa.

Kun sota syttyi, Wake ilmoitti rikkaalle aviomiehelleen Henri Fioccalle aikovansa ryhtyä toimiin, ja pitkälti Fioccan rahoittamana hän organisoi suurta verkostoa, jonka avulla haavoittuneet liittoutuneiden sotilaat, alasammutut pilotit ja poliittisten näkemystensä vuoksi vaarassa olleet ihmiset saatiin turvallisesti Espanjan kautta Isoon-Britanniaan.

Gestapolle valkeni hyvin pian, että heillä oli vastassaan nokkela vakooja, joka sai nimen ”valkoinen hiiri”; kiitos erinomaisen kykynsä välttää kiinnijäämistä.

Wake oli salaisen poliisin etsintäkuulutettujen listalla ykkösenä ja hänen päästään oli luvassa 5 miljoonan frangin palkkio. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, miltä ”valkoinen hiiri” näytti, joten Wake pystyi menemään saksalaisten tarkastuspisteille korkokengät jalassa, flirttailla hieman ja kävellä silmää iskien ohitse.

Kun vaara kiinnijäämisestä alkoi olla todellinen, pakeni Wake auttamiensa ihmisten kanssa Englantiin, jossa hän liittyi erityiseen vakoojayksikköön SOE:hen. Ja mitäs muutakaan, kuin palasi laskuvarjolla takaisin Ranskaan. Hän liittyi vastarintaliikkeeseen, ja kokemuksellaan ja päättäväisyydellään oli pian 7500 sotilaan johtaja, joka organisoi tarvikkeiden, aseiden ja räjähdysten kuljetuksia. Wake osallistui hyökkäyksiin ja omien sanojensa mukaan tappoi natseja paljain käsin, kun muut eivät siihen pystyneet.

Nancy Wakelle on myönnetty vapausmitali Yhdysvalloissa, Medaille de la Resistance ja Croix de Guerre Ranskassa, sekä lukuisia muita kunniamerkkejä niin Euroopassa kuin Australiassa. Hän myi kaikki mitalinsa eteenpäin, eli tyytyväisenä niistä saamilla rahoillaan ja kuoli vuonna 2011 ollessaan 98-vuotias.

Margaretha Zelle

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Alankomaissa vuonna 1876 syntynyt Margaretha Zelle oppi jo hyvin nuorella iällä, miten käyttää hyväkseen kaunista ulkonäköään ja taitoaan miellyttää muita – varsinkin miehiä – saadakseen tahtonsa läpi. Vain 18-vuotiaana nopean tuttavuuden jälkeen solmittu onneton avioliitto vei Zellen Hollannin Itä-Intiaan (nykyinen Indonesia) ja sieltä eron jälkeen takaisin Eurooppaan.

Itseään etsivä Zelle ryhtyi vuonna 1905 eksoottiseksi tanssijaksi, otti käyttöönsä malaijinkielisen ”päivän silmää” eli auringonnousua tarkoittavan taiteilijanimen Mata Hari ja esiintyi aluksi Pariisin eliitille koristeellisissa, mutta erittäin niukoissa asuissa. Hän viekoitteli itsensä yläluokkaisiin piireihin ja harjoitti myös prostituutiota asiakkainaan diplomaatteja, armeijan korkea-arvoisia upseereita ja varakkaita bisnesmiehiä.

Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, jatkoi Mata Hari yltäkylläistä elämää vaikutusvaltaisten ja rikkaiden miesten kurtisaanina. Kiertäessään ympäri Eurooppaa Mata Hari sai saksalaisilta kymmenien tuhansien eurojen arvoisen tarjouksen ryhtyä heille vakoojaksi. Täyttä varmuutta Mata Harin vastauksesta ei ole, mutta ainakin ajanvietto saksalaisten kanssa sai liittoutuneet varpailleen.

Rakastuttuaan venäläiseen sotilaaseen Mata Haria painostettiin vakoilemaan Ranskalle, sillä hänellä oli yhteyksiä jopa Saksan kuninkaallisiin. Hän keräsi ja välitti viettelemiltään miehiltä saamiaan tietoja aseista ja tulevista iskuista, mutta kenelle kaikille; siitä ei olla tänäkään päivänä varmoja.

Britit rupesivat varjostamaan häntä, sillä jatkuva matkustelu Euroopan suurkaupunkien välillä oli epäilyttävää. Joutuessaan kuulusteluihin Lontoossa vuonna 1916 Mata Hari myönsi olevansa Ranskan vakooja, mutta tuli lähimpien yhteyshenkilöidensä pettämäksi; ranskalaiset kiistivät kaiken ja väittivät ”värvänneensä” naisen vain paljastaakseen tämän Saksan vakoojaksi. Todisteita ei ollut, ja Mata Hari vapautettiin. Tässä vaiheessa myös venäläisten uskotaan houkutelleen Mata Haria omaksi vakoojakseen.

Joulukuussa 1916 Ranska nappasi saksalaisten koodattuja sähkeitä, joissa puhuttiin agentti H21:ltä saaduista erinomaisista tiedoista. Monet asiat H21:ssä viittasivat Mata Hariin, joka heti tammikuussa pidätettiin, vietiin myöhemmin oikeuden eteen ja tuomittiin kuolemaan vakoilusta syytettynä.

Lokakuun 15. päivänä vuonna 1917 Mata Hari marssi teloitusryhmän eteen ylväänä ja tyylikkäänä, ja joidenkin kertomusten mukaan heitti vielä lentosuukon häntä tähdänneille sotilaille. Ryhmänjohtajana toiminut kenraalimajuri kommentoi teloitettavaa juuri ennen ampumiskäskyn antamista näin: ”Hyvänen aika! Tämä leidi tietää miten kuolla.”.

Lue ensimmäinen osa: 10 tosielämän naisvakoojaa, jotka jättävät James Bondin varjoonsa – osa 1

Lue myös:

• Naissarjamurhaajat – Tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta
• 10 rikosmysteeriä, jotka ratkesivat tavallisten internet-käyttäjien avustuksella

Sana vakooja tuo ensimmäisenä mieleen jonkun James Bond -tyyppisen miehen. Historiasta tunnetaan monta naisvakoojaa, jotka ovat kuitenkin jääneet miespuolisia kollegoitaan vähemmälle huomiolle. Listafriikki esittelee heistä kymmenen.

Nämä kekseliäät ja taitavat naisvakoojat ovat pärjänneet vakoilutehtävissä eivät vain älynsä vaan myös ulkonäkönsä ansiosta. Heitä on sukupuolensa takia aliarvioitu, mutta rohkeutensa ja nokkeluutensa ansiosta he ovat jääneet historiankirjoihin yhtälailla kuin miespuoliset kollegansa.

Listafriikki siirtyy siis pidemmittä puheitta kymmenen naisvakoojan elämäntarinoihin, joista jokaisesta kuuluisi tehdä elokuva! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi juonikasta naisvakoojaa voit lukea tästä:

10 tosielämän naisvakoojaa: Salaperäisiä peitetehtäviä ja soluttautumista vihollisen pariin – osa 2

Ana Montes

Kuva: Federal Bureau of Investigation | Public Domain

Kun Yhdysvalloissa elettiin syyskuuta 2001, oli kaikkein suurin puheenaihe 9/11 eli maassa syyskuun 11. päivänä tapahtuneet terrori-iskut. Samoihin aikoihin Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI pidätti kaikessa hiljaisuudessa maan sotilastiedustelupalvelu DIA:ssa työskennelleen Ana Montesin.

Montes ei liittynyt millään tavoin terrori-iskuihin, mutta hänen pidättämiseensä oli eittämättä aihetta: tuolloin 44-vuotias Montes oli nimittäin toiminut sisältä käsin vakoojana Kuuban valtiolle. Montes oli DIA:n hierarkiassa sen verran korkeassa asemassa, että hänellä oli pääsy useisiin arkaluontoisiin tiedostoihin; hän muun muassa tiesi etukäteen Yhdysvaltain tulevasta hyökkäyksestä Afganistaniin.

Montesin kohdalla omalla tavallaan ironista oli se, että hän oli DIA:ssa nimenomaan Kuubaan erikoistunut johtava analyytikko; hän siis vakoili maalle, joka tiedustelupalvelussa oli hänen erikoisalaansa.

Mutta miten ihmeessä sitten Länsi-Saksassa syntynyt ja espanjalaiset juuret omaava Montes oikein päätyi työskentelemään Kuuban vakoojana – etenkin, kun hänen isänsä oli toiminut Yhdysvaltain armeijan lääkärinä Länsi-Saksassa?

Vuonna 1984 Montes aloitti Yhdysvaltain puolustusministeriön palveluksessa. Samaan aikaan hän kritisoi avoimesti sitä, miten Yhdysvallat kohteli Keski-Amerikan valtioita. Hänen kannanottonsa noteerattiin myös ulkomailla, ja Kuubassa todettiin, että Montes saattaisi olla valmis auttamaan heitä. Näin myös kävi, sillä Montes suostui auttamaan Kuubaa toimimalla maan vakoojana. Montes ymmärsi, että hänen täytyy päästä tietoja saadakseen vastuullisempiin tehtäviin ja niinpä hän jätti työhakemuksen DIA:lle, Pentagoniin. Hän sai hakemansa työpaikan vuonna 1985 ja tuossa vaiheessa hänestä tuli Kuuban virallinen vakooja.

Montesin jäljille oli lähes mahdotonta päästä, sillä hän ei missään vaiheessa varastanut mitään näkemiään tiedostoja, vaan sen sijaan painoi ne kaikki tiukasti muistiinsa, näpytteli päässään olleet tiedot tietokoneelle ja toimitti ne muistilevykkeen muodossa käsittelijälleen.

Montesin kiistanalaiset mielipiteet herättivät huolta Yhdysvaltain viranomaisissa, mutta heillä ei ollut mitään perusteita ajatella, että Montes toimisi vakoojana. Vuonna 1996 nimeltä mainitsematon kollega alkoi kuitenkin epäillä, että Montes saattaisi olla Kuuban tiedustelupalvelun vaikutuksen alainen, ja kiinnijääminen lähti käyntiin tuosta hetkestä.

Montesia kuulusteltiin, mutta hän kiisti kaiken ja jatkoi työskentelyä sotilastiedustelupalvelussa.

Neljä vuotta myöhemmin eli vuonna 2000 kuulustelijalle selvisi, että FBI yritti jäljittää Yhdysvalloista Kuuban valtiolle toiminutta vakoojaa. Kuulustelija ilmoitti asiasta FBI:lle, tuossa vaiheessa Montesin kaikkia toimia alettiin seurata ja lopulta tutkimukset johtivat siihen lopputulokseen, että he pystyivät sataprosenttisella varmuudella toteamaan Montesin olevan juuri tämä etsinnässä ollut vakooja.

FBI ei kuitenkaan toiminut heti, sillä viranomaiset halusivat saada kiinni myös Montesin käsittelijän. Pidätys kuitenkin suoritettiin, kun Montes oli siirtymässä työskentelemään Yhdysvaltain sotasuunnitelmien pariin ja näin ei luonnollisestikaan haluttu käyvän.

Lopulta Montes, joka ei saanut Kuuban valtiota mitään muita korvauksia kuin vakoojan työhön liittyneet menoerät, myönsi vuonna 2002, että hän oli paljastanut neljän Kuubassa työskennelleen yhdysvaltalaisen vakoojan henkilöllisyydet Kuuban valtiolle. Oikeudessa hänet tuomittiin 25 vuoden vankeusrangaistukseen.

Hyväkäytöksinen Montes vapautettiin ehdonalaiseen vuonna 2023, jonka jälkeen hän on asustanut Puerto Ricossa.

Lue myös: 5 uskomatonta selviytymistarinaa syyskuun 11. päivän terrori-iskuista: Pienetkin sattumat ja onni pelastivat ihmishenkiä

Belle Boyd

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Vuonna 1844 syntynyt Belle Boyd ryhtyi Yhdysvaltain sisällissodan aikana konfederaation vakoojaksi virginialaisessa kotikaupungissaan Martinsburgissa. Kaikki kävi kuin vahingossa.

Vuonna 1861 unionin joukot valtasivat Martinsburgin ja yrittivät ripustaa lippunsa Boydin perheen talon seinälle. Kun Boyd äitinsä kanssa teki vastarintaa, rupesi yksi sotilas solvaamaan äitiä, mistä vasta 16-vuotias neiti tulistui. Hän haki aseen ja ampui kotiinsa tunkeutuneen sotilaan.

Boydin toiminta julistettiin itsepuolustukseksi, mutta hänet määrättiin tarkkaan seurantaan. Viatonta ulkomuotoaan hyväksi käyttäen Boyd onki varomattomilta unionin sotilailta arvokasta tietoa sekä suoraan että uskaliaasti paikallisen hotellin seinään tekemänsä reiän kautta salakuunnellen. Hän kuljetti vihollislinjojen läpi konfederaation komentajille viestejä unionin joukkojen liikkeistä ja suunnitelmista, käyttäen väärennettyjä henkilöpapereita.

Boydin antamat tiedot olivat oleellisessa osassa useissa konfederaation voittoihin johtaneissa taisteluissa, ja hänelle myönnettiinkin ansiomerkki pelottomasta toiminnastaan. Boyd pidätettiin kahdesti, mutta pääsi molemmilla kerroilla pälkähästä – ensin vanginvaihdon ansiosta ja toisella kerralla vakavan sairastumisen vuoksi.

Sodan päätyttyä Boyd asui hetken aikaa Englannissa, ja siellä ollessaan kirjoitti kirjan sisällissodan aikaisista toimistaan ja ryhtyi näyttelijäksi. Boyd palasi lopulta Yhdysvaltoihin luodakseen kotimaassaankin uraa näyttelijänä, mutta koska se ei ottanut tuulta alleen ja varat olivat vähissä, oli pakko keksiä jotain muuta. Hän päätti alkaa kiertämään ympäri maata ja puhumaan ajastaan konfederaation vakoojana. Boyd menehtyi kesken erään kiertueen vuonna 1900.

Anna Chapman

Kuvakaappaus: TechCrunch | YouTube

Venäjän vakoojana Yhdysvalloissa toimineen Anna Chapmanin tarina kertoo juuri siitä tavasta, jolla Venäjä on päässyt vakoilemaan Yhdysvaltoja välittömältä lähietäisyydeltä. Paljonko tällaisia vakoojia onkaan toimissaan tälläkin hetkellä?!

Loppuvuodesta 2010 Yhdysvallat pidätti kymmenen venäläistä vakoojaa. Yksi heistä oli Anna Chapman, joka työskenteli New Yorkista käsin, toimien Manhattanilla kiinteistönvälittäjänä. Nämä kymmenen vakoojaa olivat soluttautuneet Yhdysvaltoihin ja he elivät ulospäin hyvin tavallista elämää.

Todellisuus oli kuitenkin paljon pintaa syvemmällä ja näiden kymmenen vakoojan toiminnasta kertoo paljon se, että he saivat nimityksen ”The Illegals” (suomeksi ”laittomat”). Kun heidät otettiin kiinni, oli kyseessä suurin paljastunut vieraan maan vakoojajoukko Yhdysvalloissa sitten Kylmän sodan.

Monet ovat ihmetelleet, että miten näiden vahvalla Venäjän aksentilla englantia puhuneiden, mutta samaan aikaan yhdysvaltalaisia esittäneiden kymmenen vakoojan tarinat oikein ”ostettiin” ilman kyseenalaistusta. Chapmanin kohdalla paljon vaikutti varmasti se, että hän oli mennyt naimisiin brittiläisen miehen kanssa ja saanut sitä kautta englanninkielisen sukunimen sekä Iso-Britannian passin. FBI tosin väitti seuranneensa ja tarkkailleensa Chapmania siitä päivästä lähtien, kun nainen astui Yhdysvaltain maaperälle.

Chapman ja nämä yhdeksän muuta ”laitonta” jäivät kiinni, kun FBI:n agentti esitti Chapmanille onnistuneesti työskentelevänsä Venäjän konsulaatille. Hän ojensi Chapmanille väärennetyn passin, jonka hän pyysi toimittamaan niin ikään laittomien joukkoon kuuluneelle toiselle naisvakoojalle. Samalla agentti tallensi keskustelun.

Chapman teki työtä käskettyä, matkasi Brooklyniin ja osti itselleen puhelinliittymän nimellä Irine Krutsov. Osoitteekseen Chapman oli kirjoittunut 99 Fake Street (suomeksi Feikkikatu 99). FBI seurasi häntä, ja kun Chapman huolimattomuuttaan nakkasi puhelinliittymään liittyneen allekirjoitetun sopimuspaperin roskakoriin, FBI otti tuon talteen ja sen myötä heillä oli kaikki tarvittava Chapmanin pidättämiseen. Pidätysmääräyksen syyksi kirjattiin ”pitkäaikaiset peitetehtävät Venäjän valtiolle Yhdysvalloissa”. Kun Chapman seuraavana päivänä ojensi FBI:lta saamansa väärennetyn passin eteenpäin, napattiin h’net verekseltään kiinni ja samalla käynnistyi myös muiden laittomien pidätykset.

Miten Chapman sitten sai käsiinsä tietoja, jotka kiinnostivat Venäjän valtiota niin paljon, että uutta informaatiota riitti jokaiselle keskiviikolle, jolloin hän aina luovutti saamansa tiedot Moskovan Kremliin.

Näiden kymmenen vakoojan tehtävänä oli soluttautua tiettyihin piireihin ja luoda kontakteja akateemikkoihin, teollisuudenharjoittajiin ja päättäjiin. Chapman pääsi näyttävänä kiinteistönvälittäjänä korkean luokan vieraita sisältäneisiin juhliin, ja sitä kautta erittäin salaisiin tapaamisiin ympäri Manhattania. Hän pääsi sisälle oikeisiin piireihin.

Vakoojaksi hänet oltiin valittu pitkälti ulkonäkönsä vuoksi, sillä hänellä oli kyky vietellä vastakkaisen sukupuolen edustajia. Hän sai ulkonäkönsä avulla tapaamansa ihmiset joko lipsauttamaan salaisuuksia tai vieteltyä heidät sellaiseen asemaan, jossa hän kykeni kiristämään heitä.

Chapman ja yhdeksän muuta venäläisvakojaa eivät joutuneet kuitenkaan jäämään istumaan Yhdysvaltoihin vankilaan, vaan he olivat osa Itävallassa, wieniläisellä lentokentällä, tapahtunutta Venäjän ja Yhdysvaltain välistä vakoojavaihtoa, jossa Yhdysvallat sai takaisin ainakin neljä omaa vakoojaansa – vastineena siitä, että he palauttivat nämä laittomat takaisin Venäjälle.

Venäjällä Chapman on suoranaisen kansallissankarin asemassa, mistä kertoo muun muassa Venäjällä leviävä t-paita, joka on mukaelma Che Guevaran kuuluisasta kuvasta; oleellinen ero on siinä, että Guevaran kasvojen paikalla on Chapmanin kasvot. Venäjälle palattuaan Chapman on muun muassa kosinut Edward Snowdenia, joka vuonna 2013 paljasti Yhdysvaltain joukkovalvontaan liittyviä salaisia asiakirjoja ja pakeni sittemmin juuri Venäjälle.

Josephine Baker

Kuva: Jack de Nijs | CC0

St. Louisissa, Yhdysvalloissa, vuonna 1906 syntyneellä Josephine Bakerilla ei ollut helppo lapsuus: hän jätti koulun kesken ja joutui vain 12-vuotiaana asumaan kadulle, jossa hän elätti itsensä tanssimalla ja laulamalla. Siitä lähti kuitenkin liikkeelle menestyksekäs esiintyjänura, joka vei hämyisistä baareista Broadwayn parrasvalojen kautta Pariisin teattereihin.

1920-luvulla Baker viihdytti ranskalaisia laulaen, tanssien ja sketsejä heitellen. Eksoottinen ulkonäkö ja pelkkään sulkahameeseen pukeutuminen nostivat Bakerin nopeasti yhdeksi suosituimmista ja parhaiten palkatuimmista esiintyjistä, joka vietti aikaa muun muassa Ernest Hemingwayn ja Pablo Picasson kanssa.

Kun toinen maailmansota puhkesi, halusi Ranskan kansalaisuuden saanut Baker tehdä kaikkensa auttaakseen uutta kotimaataan. Hän työskenteli Punaiselle Ristille ambulanssinkuljettajana ja jatkoi samalla myös esiintymistä. Viihdetaiteilijana Baker pääsi melko vapaasti matkustelemaan erityisesti sodan alkuvaiheessa neutraaleina pysytelleissä maissa.

Kaiken viihdyttämisen keskellä Baker oli kuitenkin jotain muutakin, nimittäin Ranskan vastarintaliikkeen jäsen. Esiintymismatkoillaan hän salakuljetti näkymättömällä musteella nuottilehtiöön kirjoitettuja tietoja saksalaisten lentokentistä, satamista ja joukkojen keskittymistä läntisessä Ranskassa. Hän myös kuljetti viestejä neulottuna alusvaatteisiinsa luottaen siihen, että julkkisasema säästäisi hänet perinpohjaisilta ruumiintarkastuksilta. Taktiikka toimi.

Sodan päätyttyä kunniamerkein palkittu Baker adoptoi 12 lasta, omien sanojensa mukaan ”sateenkaariheimon”, ja palasi esiintymislavoille viihdyttäen ihmisiä vuoden 1975 kuolemaansa saakka.

Noor Inayat Khan

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Noor Inayat Khan syntyi vuonna 1914 Moskovassa, josta hänen perheensä muutti ensimmäisen maailmansodan alettua Lontooseen tytön ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen. Myöhemmällä iällä Khan opiskeli ja työskenteli Pariisissa lastenkirjailijana ja oli aatteiltaan erittäin sodanvastainen, joten hyppy yhdeksi toisen maailmansodan kovimmista naisvakoojista oli melkoinen.

Intialaiset juuret omannut Khan pakeni takaisin Lontooseen, kun Saksa kesällä 1940 miehitti Pariisin. Hän liittyi ilmavoimiin ja hänet koulutettiin osaksi vapaaehtoisista agenteista koostunutta Special Operations Executive (SOE) -yksikköä.

SOE-agenttien ura tai elinajanodote ei ollut pitkä, sillä salaisissa ja uskaliaissa tehtävissä vihollismaaperällä toimineet vakoojat selvisivät yleensä vain muutamia viikkoja jäämättä kiinni. Khan, ensimmäinen naispuolinen radio-operaattori, liittyi Madeleine-koodinimellä ranskalaisen Prosper-vastarintaliikkeen joukkoihin, jossa epäiltiin hänen kykyjään selvitä vaativassa tehtävässä.

Khan tietenkin osoitti epäilykset vääriksi. Vaikka hänen verkostonsa Ranskassa pieneni agentti toisensa jälkeen (muut jäivät kiinni Saksan salaiselle valtionpoliisille, Gestapolle), vältti Khan pidätyksen kolmen kuukauden ajan siirtyen jatkuvasti paikasta toiseen, pitäen koko ajan yllä kommunikaatioyhteyttä Lontooseen.

Khan jäi kiinni vasta silloin, kun joku ranskalaisista yhteyshenkilöistä petti ja paljasti hänet Gestapolle. Käyttäen Khanilta takavarikoimiaan dokumentteja ja salaisia koodeja Gestapo huijasi brittejä lähettämään lisää agentteja, jotka joutuivat heti maahan tullessaan natsien kiinniottamiksi.

Khan piti vankina ollessaan suunsa supussa eikä eristysselliin ketjuissa lukitseminen tai jatkuva kidutus saaneet häntä paljastamaan mitään tietoja. Vaikka hän pääsi kertaalleen pakenemaankin vankilasta, saatiin hänet kiinni ja yhdessä kolmen muun SOE:n naisvakoojan kanssa Khan teloitettiin Dachaun keskitysleirillä 13. syyskuuta vuonna 1944.

Kuolemansa jälkeen hänelle on myönnetty lukuisia kunniamerkkejä sekä Isossa-Britanniassa että Ranskassa.

Lue myös:

• Naissarjamurhaajat – Tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta
• 10 rikosmysteeriä, jotka ratkesivat tavallisten internet-käyttäjien avustuksella

Suurin osa pääsiäisen päivien nimistä oon tuttuja, kuten palmusunnuntai ja kiirastorstai. Mutta mistä hiljaisen viikon päivien nimet oikein ovat peräisin? Mukana saattaa olla pari yllätystä!

Esimerkiksi kiirastorstailla ei ole mitään tekemistä kiirastulen kanssa, ainakaan suoranaisesti, vaikka se siitä monelle varmasti ensimmäisenä tulee mieleen. Palmusunnuntain nimi lienee selvä, mutta miksi me heiluttelemme silloin juuri pajunoksia?

Pääsiäisen päivien nimet ovat saaneet vaikutuksia kristinuskosta, kansanperinteestä, pakanallisista uskomuksista ja arkisesta elämästä. Tai sitten ihan vain siitä, että päiville on saatu soljuvilla alkusoinnuilla varustetut nimet. Tiedätkö sinä, minkänimisiä päiviä tulevalla viikolla vietetään? Ja vaikka palmusunnuntaita seuraavasta viikosta usein puhutaan pääsiäisviikkona, niin se ei ole aivan oikein. Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko, ja pääsiäisviikko on sitten se, joka alkaa pääsiäisen jälkeen.

Listafriikki selvittää siis nyt, mitä hiljaisen viikon päivien nimet tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin. Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Palmusunnuntai

Hiljaisen viikon aloittaa palmusunnuntai, joka juontaa juurensa tunnettuun Raamatun kertomukseen. Siinä Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja tielle laskettiin palmunlehtiä ja vaatteita.

Se on yksi vanhimipia kirkollisia perinteitä, sillä jo ensimmäisillä kristityillä oli tapana kuljettaa palmunlehtiä kulkueissaan, kun he kokoontuivat pääsiäisen viettoon Öljymäelle.

Tapa on omaksuttu osaksi pääsiäistä edeltävää sunnuntaita ympäri maailman, mutta joka paikassa ei tietenkään ole tarjolla palmuja. Siksi kasvit on valittu kussakin maailman kolkassa sen mukaan, mitä on saatavilla.

Meillä Suomessa puissa ei pääsiäisen tienoilla ole muuta kuin paljaita oksia, paitsi pajuissa. Eikä pajuissakaan ole lehtiä, mutta sentään jotain elävää: pehmeitä kukintoja eli pajunkissoja. Joissain suomen murteissa pajunoksia on jopa nimitetty palmuiksi.

Malkamaanantai

Kuva: Pixabay

Oudolta kuulostava malka on tuohi- tai olkikaton päälle painoksi laitettu tukipuu ja nykykielellä malka tunnetaan paremmin hirtenä. Malkamaanantaina on perinteisesti kaadettu ja kerätty polttopuita.

Malka-sanalla on raamatullinen alkuperä ja sillä viitataan ihmisen omaan vikaan, jota ei kuitenkaan itse huomaa, vaan syyttää erheestä toista. ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa, joka on omassa silmässäsi?”. Malka on toiminut tässä suhteessa myös vertauskuvana kärsivälle Jeesukselle, joka joutui syyttömänä tuomituksi: Jeesusta malkattiin eli puhuteltiin pisteliäästi.

Tikkutiistai

Kuva: Pixabay

Pääsiäisen päivien nimet -listalla siirrytään malkamaanantain polttopuista ja tukihirsistä tikkutiistaihin. Ne ovat varmasti syystäkin peräkkäin.

Tikkutiistain nimi juontaa juurensa vanhan kansan uskomuksiin, joilla ei ole mitään tekemistä raamatullisen pääsiäisen kanssa. Tai sen verran tietenkin on, että ajankohta osuu pääsiäisviikolle. Hiljaisen viikon tiistaina oli tapana vuolla puusta sytykkeitä, koska juuri tuona päivänä valmistettujen sytyketikkujen uskottiin tuovan hyvää onnea.

Tikkutiistaina vuoltuja sytykkeitä ei käytetty ainoastaan tulenteossa vaan hyvällä onnella varustettuja tikkuja tungettiin seiniin hirsien väleihin, jotta ne sieltä käsin karkottaisivat pahoja henkiä.

Kellokeskiviikko

Kuva: Pixabay

Hiljaisen viikon päivien nimet antavat myös hieman osviittaa vuodenaikojen vaihtumisesta maataloissa. Pääsiäisviikon keskiviikko eli kellokeskiviikko oli perinteisesti se päivä, jolloin lehmät saivat vihdoin kellot taas kaulaansa. Se siis tarkoitti sitä, että ne pääsivät pitkän, navetassa vietetyn talven jälkeen jälleen ulos ja laitumelle kirmaamaan.

Todellisuudessa kellokeskiviikko on alunperin saanut nimensä aivan jostain muusta kuin karjasta, nimittäin kirkonkelloista. Ruotsissa kyseinen päivä on dymmelonsdag, joka viittaa tapaan soittaa kirkonkelloja vaimennettuina. Kirkonkelloja soitettiin metallikielen sijaan puisella vaarnalla, dymbel, hiljaisen viikon teeman mukaisesti.

Ruotsista nimitys on napattu suomen kieleen, kun alkusointukin soljuu niin mukavasti.

Kiirastorstai

Kuva: Pixabay

Sitten päästään siihen mieltä askarruttavaan kiirastorstaihin. Se on vanhimpia hiljaisen viikon nimityksiä. ”Kiira” on lainattu ruotsinkielisestä skära-sanasta, joka tarkoittaa puhdistautumista.

Kiirastorstai tunnetaan viimeisestä ehtoollisesta, jonka Jeesus söi opetuslastensa kanssa ja ruokailun ohessa hän pesi seuraajiensa jalat. Tuona pitkäperjantaita edeltävänä päivänä puhdistautuminen on tehty sekä ripittäytymällä että kirjaimellisesti pesemällä pois paaston aloittaneen tuhkakeskiviikon tuhkat.

Kiirastuleen kiirastorstailla on vain nimellinen yhteys. Katolisen kirkon teologian mukaan ihmisen sielu puhdistuu synneistä kiirastuleksi kutsutussa välitilassa, josta pääsee sitten taivaaseen.

Kiirastorstai sulautuu nimenä myös hyvin kansanperinteeseen, jossa tunnettiin talojen pihapiireissä häiriköivä piharikko eli kiira. Kiira oli paha henkiolento, joka karkotettiin hiljaisen viikon torstaina pois. Sekin oli tietynlainen puhdistautumismeno, jolla pääsiäisen kertomusta saatiin kansantajuisesti levitettyä yhteiskuntaan.

Pitkäperjantai

Kuva: Pixabay

Vaikka hiljaisen viikon päivien nimet olisivat muuten hakusessa, niin pitkäperjantai on varmasti tuttu. Pitkäperjantai on ”pitkä” ainoastaan Pohjoismaissa; muissa kielissä kyseinen perjantai voi olla esimerkiksi pyhä, suuri, surullinen tai ristiinaulittu. Suomen kieleen pitkäperjantai on lainattu ruotsista, långfredagen, ja skandinaavisiin kieliin nimitys on aikoinaan omaksuttu muinaisenglannin sanasta langa frigedæg.

Voisi ajatella, että päivä on saanut nimensä siitä, että pitkänäperjantaina kuului hiljentyä kotiin eikä kyläily ollut sallittua. Se oli varsinkin lapsille piinaavan pitkä päivä, koska mitään ei oikein saanut tehdä. Mutta ei – kyseessä on nimenomaan lainasana.

Koska pitkäperjantai on pyhitetty Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kärsimyksen muistelulle, ei sillon perinteisesti ole ollut sopivaa tehdä mitään askareita. Keittiön puuhellaankaan ei sytytetty tulta, vaikka alkuviikosta oli tehty kaikenkokoista polttopuuta ja sytyketikkua. Osittain tästä syystä mämmillä on niin vankka asema osana pääsiäistä, sillä sitä syötiin ja syödään kylmänä.

Kaikenlainen touhuilu, mukaan lukien laulaminen, oli tosiaan kielletty, mutta helposti saatavilla olevista käsityövälineistä, kuten ylijääneistä kankaista ja värttinätikuista saatettiin askarrella hyvää onnea tuovia haltijoita eli paroja.

Lankalauantai

Kuva: Pixabay

Monet hiljaisen viikon päivien nimet sointuvat hienosti: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko. Lankalauantai sopii mainiosta jonon jatkoksi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä langan kanssa.

Lankalauantain nimen on kyllä arveltu viittaavaan samalla tavalla talon askareisiin kuin muutaman muunkin edellä mainitun päivän. Silloin on pesty ja värjätty pitkän talven aikana kehrätyt langat. Mutta tässäkin kohtaa mennään kielellisiin seikkoihin.

Alunperin pitkäperjantaita kutsuttiin ruotsin långfredagen-sanaa mukaillen lankaperjantaiksi. Se lainattiin suoraan ja sovellettiin omaan kieleen järkeväksi sanaksi. Lankaperjantai ei kuitenkaan kuulostanut sulavalta, joten alkuosa päätettiinkin kääntää, jolloin saatiin pitkäperjantai ja ”lanka” siirrettiin seuraavaan päivään.

Pohjanmaalla lankalauantaihin on perinteisesti kuulunut pääsiäiskokon polttaminen, millä karkotetaan noitia. Tavassa yhdistyvät suloisessa sekamelskassa kansanperinne ja kristinusko. Koska lankalauantai oli se päivä, jonka Jeesus oli kuolleena haudassaan, on pahojen voimien uskottu olevan silloin kaikkein vahvimmillaan.

Uskomuksista kertoo paljon tämä seuraava, Suomen murteiden sanakirjasta peräisin oleva utajärveläinen lohkaisu: ”lankalauvvantaina saa tehäm mitä tahtoo vaikka miehijä tappaa kun sillon eij ooj jumalaa maassa eikä taivaassa”.

Sukkasunnuntai

Kuva: Unsplash

Vaikka pääsiäistä on käytännössä juhlittu koko viikon ajan, on ensimmäinen pääsiäispäivä eli pääsiäissunnuntai se, mikä virallisesti aloittaa pääsiäisen. Kirkkovuoden osalta tästä sunnuntaista alkava viikko on pääsiäisviikko.

Hiljainen viikko on siis jo tässä vaiheessa ohi, mutta kun pääsiäisen päivien nimet laitetaan listan muotoon, niin eihän sukkasunnuntaita voi mitenkään jättää pois. Koska sukkasunnuntai!

Sukkasunnuntai nimellä saatetaan viitata kahteen täysin erilaiseen tapaan viettää ensimmäistä pääsiäispäivää. Joko nimi tulee siitä, että ollaan ja liikutaan hiirenhiljaa sukkasillaan, tai sitten Jeesuksen ylösnousemusta juhlistetaan niin railakkaasti, että sukatkin lentävät jaloista.

Vai voiko kyseessä olla niinkin yksinkertainen jatkumo, että edellisenä päivänä valmistelluista langoista alettiin tuolloin kutomaan sukkia!? Tai sitten todennäköisin vaihtoehto: sukkasunnuntai kuulostaa hyvältä.

Lue myös:

• Elokuvien pääsiäismunat: 10 hauskaa piiloviestiä
• 10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä