Tällä kertaa Listafriikin lukijoiden kysymyksissä pohditaan muun muassa sitä, että mistä avaruus alkaa? Lisäksi etsimme vastauksen siihen, miksi kukoilla on näyttävä harja. Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia...
Valtioton henkilö on sellainen, jota mikään valtio ei tunnusta omaksi kansalaisekseen. Listafriikki kertoo nyt kymmenen valtiottoman henkilön tarinan. Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan valtiottomia henkilöitä oli...
Listafriikin oudoimmissa uutisissa tutustutaan tänään muun muassa naapureiden väliseen rajakiistaan, joka on eskaloitunut valtavan sontamuurin rakentamiseen. Lisäksi kerromme toisestakin rajaan liittyvästä hässäkästä, nimittäin eräs maanviljelijä siirsi...
Kansainvälistä salasanapäivää on vietetty vuodesta 2013 lähtien aina toukokuun ensimmäisenä torstaina. Listafriikki päätti tehdä vähän humoristisenkin faktapaketin salasanoista, mutta haluamme samalla muistuttaa vahvojen salasanojen tärkeydestä. Idea...
Maailman uusimmat kielet ei ole mikään yksiselitteinen luettelo. Tällä listalla puhutaan enimmilläänkin 300 vuotta vanhoista ja tuoreimmillaan muutaman vuosikymmenen ikäisistä kielistä. Miten kielen ikä määritellään? Siitäkö,...
Viime viikolla, huhtikuun 29. päivänä, vietettiin kansainvälistä tanssin päivää. Sen kunniaksi Listafriikki esittelee erilaisia tansseja ja niihin liittyviä mielenkiintoisia faktoja, koska joka päivä on hyvä päivä...
Tällä kertaa Listafriikin lukijoiden kysymyksissä pohditaan muun muassa sitä, osaavatko eläimet ennustaa maanjäristyksen. Etsimme myös vastauksen siihen, mistä ihmeestä on peräisin sananparsi ”nostaa tapetille”. Laittakaahan taas...
Listafriikin oudoimmissa uutisissa mennään muun muassa Etelä-Saksaan, jossa lenkkipolun vieressä ollut muovipussi säikäytti ohikulkijan sisällöllään. Käsikranaatiksi oletettu esine olikin anustappi. Lisäksi mukana muuttolintujen valtaama talo, läpinäkyvä...
Tehdään heti alkuun selväksi: Jos sanotaan, että Hollywood-näyttelijällä oli pieni palkka, niin puhutaan joka tapauksessa suurista summista. Mutta verrattuna kollegoihin, ovat näiden tähtien palkkiot olleet taskurahoja....
Sateisen ja paikoin jopa lumisateisen viikonlopun piristykseksi Listafriikki kokosi aimo annoksen nauruhermoja kutkuttavia vinkkejä suoraan legendaarisen Niksi-Pirkan arkistoista. Tai ei nyt varsinaisesti mistään arkistoista, sillä emme...