Elämäntapa
10 pullopostiviestiä – rakkaustarinoita, traagisia kohtaloita ja vaiettuja salaisuuksia
Pullopostia lähetetään ja löydetään joka päivä. Niistä suurin osa ei jää historiankirjoihin, mutta nämä pullopostiviestit ja tarinat niiden takana ovatkin toista maata.
Onhan siinä jotain hyvin romanttista, että joku kirjoittaa viestin ja heittää sen meren kuljetettavaksi tietämättä kuka, missä ja milloin se luetaan. Tai löytyykö pullo ylipäätään koskaan vai jääkö se ikuisesti merivirtojen kuljetettavaksi. Tämän listan tarinoiden joukossa on muun muassa ihmeellisiä pelastumisia, traagisia kohtaloita, vaiettuja salaisuuksia ja kauniita rakkaustarinoita.
Pullopostia on lähetetty ainakin ainakin vuodesta 310 eaa. lähtien, sillä tuolta ajalta ovat ensimmäiset tunnetut viestit. Aristoteleen oppilas, itsekin arvostettu kreikkalainen filosofi Theofrastos lähetti pulloposteja matkaan, koska halusi niiden avulla todistaa Atlantin aaltojen luoneen Välimeren. Pullopostiviestien varsinaisesta sisällöstä ei ole tietoa, kuten ei myöskään siitä, saiko Theofrastos asiaan ikinä selvyyttä.
Satojen vuosien ajan merivirtoja on tutkittu samalla tavalla ja Theofrastosin menetelmä on edelleen käytössä merentutkimuksessa. Välineenä toki on jotain aivan muuta kuin lasisia pulloja.
Mutta mennäänpä sitten itse asiaan eli toinen toistaan uskomattomampiin pullopostitarinoihin!
Pullopostiviesti johti alttarille
Aikana, jolloin Tinderistä ei kukaan osannut haaveillakaan, lähti ruotsalainen purjehtija Åke Wiking etsimään rakkautta epätavallisella menetelmällä. Hän kirjoitti vuonna 1955 kirjeen osoitettuna ”jollekin kauniille ja kaukaiselle” ja lähetti sen pullopostilla Atlantin aaltoihin.
Kului kaksi vuotta ja Wiking sai vastauksen Sisiliasta, Italiasta. Paolina Puzzo -nimisen naisen kirjeessä, joka tuli Ruotsiin perinteisellä postilla, luki näin : ”En ole kaunis, mutta tuntuu niin ihmeelliseltä, että tämä pieni pullo matkasi näin kauan ja kauas minun luokseni, joten minun oli pakko vastata.”. Hän kirjoitti myös, että ei osaa ruotsia, mutta oli onnistunut kääntämään viestin erään papin avustuksella. Åke taas sai apua Paolinan italiankieliseen kirjeeseen eräältä seilorikaveriltaan.
Tämä tarina on taianomaisempi kuin yksikään romanttinen elokuva tai Nicholas Sparksin kirja – kaiken lisäksi tässä oli onnellinen loppu. Paolina ja Åke ryhtyivät tiiviiseen kirjeenvaihtoon, joka johti nopeasti siihen, että Åke Wiking matkusti Sisiliaan mennäkseen naimisiin pullopostiviestinsä löytäjän kanssa. He perustivat perheen, muuttivat Ruotsiin ja olivat naimisissa 43 vuotta, kunnes Åke kuoli vuonna 2001.
Paolina kertoi Ud & Se -lehdelle vuonna 2016, että Åken pulloposti – niin kirje kuin pullokin – ovat kunniapaikalla takanreunuksella. Koska paperi on jo vanha, ei viestiä enää pysty lukemaan. Mutta se ei Paolinaa haittaa, sillä hän muistaa kirjeestä jokaisen sanan.
Pulloposti oli pääsylippu parempaan elämään
Vuonna 1979 Havaijilla lomalla olleet Dorothy ja John Peckham huvittelivat laittamalla viestejä ja yhden dollarin seteleitä tyhjiin samppanjapulloihin, joita he sitten viskoivat Tyyneenmereen risteilyalukseltaan. Käteistä he laittoivat pulloihin siksi, että mahdollinen löytäjä voisi ostaa sillä postimerkin ja halutessaan kirjoittaa heille takaisin.
Kului neljä vuotta ja lomalla samppanjahuuruissa lähetetyt pullopostit olivat painuneet muistojen syövereihin, kunnes maaliskuun 4. päivänä vuonna 1983 (joka oli kuin kohtalon sanelemana myös Johnin 70-vuotissyntymäpäivä) Peckhamit saivat kirjeen Vietnamin sodassa taistelleelta Hoa Van Nguyeniltä. Nguyen oli löytänyt pullon noin 15 kilometrin päässä Thaimaan rannikosta, jossa hän veljensä kanssa ajelehti pienellä veneellä kohti turvaa. He pakenivat kommunistihallintoa, joka oli noussut valtaan Etelä-Vietnamin hävittyä sodan vuonna 1975.
Päästyään YK:n pakolaisleirille Nguyen kirjoitti toiveikkaan kirjeen ja lähetti sen Peckhameille. Peckhamit lukivat liikuttuneina kirjettä, jossa Nguyen kertoi pullopostin olleen kuin vastaus rukouksiin ja saaneensa siitä voimaa jatkaa. Osapuolet kirjoittelivat edestakaisin, ja Peckhamit saivat kirjeiden välityksellä todistaa Nguyen menevän naimisiin ja saavan ensimmäisen lapsensa. Kaikesta huokui Nguyenin tahto tarjota perheelleen paras mahdollinen elämä, joten kun hän eräässä kirjeessään pyysi Peckhameita auttamaan Yhdysvaltoihin muutossa, ei pariskunnan tarvinnut epäröidä.
John ja Dorothy Peckham hoitivat asiaa Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisten kanssa useiden kuukausien ajan ja lopulta, vuonna 1985, nämä uskomattomalla tavalla yhteyden löytäneet perheet kohtasivat toisensa Los Angelesin lentokentällä, kun Nguyenit saapuivat aloittamaan paremman elämän uudessa kodissaan.
Jos Åken ja Paolinan tarinasta pitäisi tehdä elokuva, niin olisi tässäkin aineksia loistavaan draamaan!
Vanhin löydetty pullopostiviesti
Vuonna 2018 Länsi-Australiassa asuva Tonya Illman löysi Wedge Islandin rantahietikosta vanhan näköisen pullon, jonka hän poimi ajatellen, että se olisi upea koriste kirjahyllyyn. Yllätys oli melkoinen, kun Illman esitteli löydöstään kotiväelle ja hänen poikansa tyttöystävä huomasi pullossa pienellä narulla sidotun paperikäärön.
Illman odotti kuumeisesti, että pullo ja sen sisältö kuivuvat, ennen kuin alkoi avaamaan salaperäistä rullaa. Viestissä oli käsin kirjoitettua saksaa ja sisälsi Paula-nimisen laivan sijainnin ja matkareitin. Sen mukaan pulloposti oli heitetty Intian valtamereen noin 950 kilometrin päässä löytöpaikastaan kesäkuun 6. päivänä vuonna 1866.
Ensin Illman oletti viestin olevan huijausta, mutta hänen miehensä Kymin tekemä nettiselvitys antoi viitteitä Saksassa vuosina 1864-1933 suoritetusta tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli tutkia merivirtoja ja selvittää niiden avulla nopeampia reittejä. Kapteenien oli määrä heitellä mereen tasaisin väliajoin pulloja, joiden sisälle oli kirjoitettu laivan nimi, päivämäärä, tarkat koordinaatit ja reitti. Illmanit kiikuttivat pullon ja sen sisältämän viestin merenkulkumuseoon, jossa aitous pystyttiin todistamaan muun muassa kapteenin käsialaa analysoimalla.
Saksalaiset kapteenit lähettivät matkaan tuhansia samanlaisia pulloposteja ympäri maailman, mutta vain 663 niistä on palautunut viestissä mainittuun osoitteeseen Saksan laivaston observatorioon. Tiettävästi edellinen ohjelmaan kuulunut pulloposti löytyi Tanskasta vuonna 1934, joten aika kauan saatiin seuraavaa odottaa!
Tonya Illmanin 131 vuotta ja 223 päivää vanha löydös on maailman vanhin löydetty pulloposti, mutta aivan heti se ei päässyt kirjahyllyyn koristeeksi, sillä perhe antoi sen kahden vuoden sopimuksella näytteille Länsi-Australian museoon.
Uppoavalta laivalta jätetty salaperäinen pullopostiviesti
Kun ensimmäinen maailmansota oli käynnissä, kehotti Saksa amerikkalaisia siviilejä olemaan matkustamatta brittilaivoilla. Yhdysvalloista Atlantin ylitykseen lähtevät alukset – olivat ne sitten sota- tai matkustajalaivoja – olisivat vaarassa, sillä niiden epäiltiin kuljettavan aseita mukanaan (mikä lopulta RMS Lusitanian kohdalla pitikin paikkansa). Saksalaiset jopa julkaisivat varoituksia amerikkalaisissa sanomalehdissä, mutta niistä huolimatta Lusitania lähti New Yorkista kohti Liverpoolia.
Kun Lusitania oli päässyt Irlannin edustalle, piti saksalainen U-20-sukellusvene huolen siitä, että varoitukset eivät olleet vain sanahelinää ja torpedoi laivan upoksiin toukokuun 7. päivänä vuonna 1915. Lusitania upposi vain 18 minuutissa ja 1200 ihmistä menetti henkensä. Vaikka kaikki kävi niin nopeasti, ehti yksi matkustaja lähettää pullopostin matkaan.
Tuo viesti on ehkä oudoin ja salaperäisin pulloposti, joka ikinä on löydetty. Todennäköisesti kirjoittaja totesi aikansa loppuvan, joten hän lopetti ratkaisevalla hetkellä kesken jääneen viestin kirjoittamisen ja sulki sen pulloon.
”Edelleen kannella muutaman ihmisen kanssa. Viimeiset pelastusveneet ovat lähteneet. Uppoamme nopeasti. Jotkut lähelläni olevat miehet rukoilevat papin kanssa. Loppu on lähellä. Ehkä tämä viesti…”.
Mitä ikinä tuntematon kirjoittaja olikaan halunnut viestin tekevän, pysyy ikuisesti salaisuutena.
Thomas Hughesin kirje vaimolleen
Vuonna 1914 ensimmäiseen maailmansotaan matkalla ollut sotamies Thomas Hughes kirjoitti vaimolleen kirjeen laivasta, joka suuntasi kohti Ranskaa. Koska hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta postittaa sitä, päätti hän laittaa viestin inkivääriolutpulloon ja heittää sen mereen. Valitettavasti sotamies sai surmansa rintamalla vain kaksi päivää pullopostin lähettämisen jälkeen.
Thomasin vaimo Elizabeth jäi leskeksi ja yksivuotiaan Emily-tyttären yksinhuoltajaksi. Elizabeth kuoli vuonna 1979, mutta oli koko elämänsä ajan kertonut tarinoita rakkaasta aviomiehestään ja Emilyn isästä, josta lapsella ei tietenkään omia muistikuvia ollut.
Mutta Emily sai isäänsä 85 vuoden jälkeen odottamattoman yhteyden, kun lontoolainen kalastaja Steve Gowan löysi vuonna 1999 Thomasin lähettämän pullopostin Thames-joesta. Vaimolle osoitetun kirjeen lisäksi pullossa oli Hughesin tiedot ja kaino pyyntö mahdolliselle löytäjälle: ”välitäthän oheisen kirjeen eteenpäin”.
Oli luonnollista olettaa, että sekä Thomas että Elizabeth olivat menehtyneet, mutta intensiivisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että tytär Emily Crowhurst eli Uudessa-Seelannissa, jonne hän oli äitinsä kanssa muuttanut pian sodan jälkeen. New Zealand Post -sanomalehti kustansi Gowanille lennot Aucklandiin, jotta tämä pääsi omakätisesti toimittamaan löytämänsä kirjeen perille.
Tuolloin 86-vuotias Crowhurst sai lukea isänsä viimeisen viestin:
”Rakas vaimo, kirjoitan tätä viestiä laivassa ja tiputan sen mereen vain nähdäkseni saavuttaako se koskaan sinua. Jos näin käy, laita allekirjoituksesi kirjekuoren oikeaan alareunaa, jossa lukee vastaanotettu. Kirjaa siihen myös päivämäärä, kellonaika sekä oma nimesi ja pidä siitä hyvää huolta. Hyvästi kultaseni, tältä erää. Aviomiehesi.”.
Viimeinen viesti Titanicilta
Irlantilaiset serkukset, 19-vuotias Jeremiah Burke ja 18-vuotias Nora Hegarty, astuivat vuonna 1912 legendaarisen Titanicin kyytiin matkustaakseen Atlantin yli Burken siskon luo. Tämä oli asettunut asumaan Bostoniin muutamaa vuotta aiemmin. Burken äiti antoi pojalleen mukaan pullollisen vihkivettä, kuin turvaksi uuteen maailmaan ja elämään lähteville nuorille.
Kuten tiedämme, Titanicin neitsytmatka päättyi traagisesti huhtikuun puolessa välissä ja serkusten kohtalo oli sama kuin yli 1500 muunkin matkustajan. Ennen hyiseen mereen päätymistä Burke kirjoitti viimeiset terveiset laivan kannelta, sitoi viestin omalla kengännauhallaan ja laittoi sen äitinsä antamaan vihkivesipulloon. Viestissä luki: ”Titanicilta, hyvästit kaikille, Burke Glanmiresta, Corkista”.
Käsittämätöntä kyllä seuraavana vuonna tuo pullo huuhtoutui rantaan Irlannissa, vain muutaman kilometrin päässä Burken kodista. Pulloposti oli perheen hallussa lähes vuosisadan ajan, kunnes se lahjoitettiin Cobh Heritage -keskuksen Titanic-näyttelyyn vuonna 2011.
Jenkkisotilaan ja irlantilaisen piian romanssi hiipui mediamylläkkään
Joulupäivänä vuonna 1945 yhdysvaltalainen 21-vuotias Frank Hayostek oli toisen maailmansodan päätyttyä palaamassa laivalla takaisin kotiin. Hayostek oli yksinäinen ja sodan kauhut olivat vielä tuoreena mielessä. Niinpä hän lähetti matkaan pullopostin, jossa luki muun muassa näin: ”Sain tämän idean sadusta, jonka luin pikkupoikana. Minulla ei ole tarjota palkkiota tämän pullon löytäjälle, sillä olen vain tavallinen amerikkalainen. Ystävyys on ainoa löytöpalkkio, jonka voin luvata.”.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin 19-vuotias lypsypiika Breda O’Sullivan löysi Irlannissa rantaan huuhtoutuneen pullon ja päätti vastata nuorelle sotaveteraanille. Siitä alkoi seitsemän vuoden kirjeenvaihto, jonka aikana molemminpuolinen kiinnostus – romanttisessa mielessä – heräsi. Niinpä Hayostek päätti matkustaa tapaamaan O’Sullivania, joka ei myöskään malttanut odottaa merentakaisen ihastuksensa näkemistä. Vaikka taloudellinen tilanne ei ollut loistava, onnistui Hayostek laittamaan joka kuukausi sivuun hieman rahaa, jotta sai kerättyä lentolippuun tarvittavan summan.
Jollain ihmeellä sanomalehdet saivat vihiä uskomattomalla tavalla alkaneesta kaukosuhteesta ja toimittajat olivat sankoin joukoin piirittämässä kaksikkoa, kun Hayostek laskeutui Shannonin lentökentälle. Jatkuva mediamylläkkä säikäytti ujon O’Sullivanin, jolle kaikki julkisuus ja toimittajien ahdistelu oli liikaa. Pari ei saanut hetken rauhaa, joten tarunhohtoinen romanssi kuivui kasaan, ja pettynyt Hayostek palasi takaisin kotiin vain kahden viikon kuluttua. O’Sullivanin tiedetään myöhemmin sanoneen, ettei koskaan olisi poiminut pulloa rannasta, saati vastannut viestiin, jos olisi tiennyt päätyvänsä uutisiin.
Pulloposti, joka paljasti hukkuvien saksalaisten pelastamisesta kieltäytyneet britit
Saksalainen ilmalaiva L 19 oli palaamassa Englannissa suoritetulta pommitustehtävältä, kun se syöksyi Pohjanmereen helmikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1916. Brittiläinen kalastusalus King Stephen osui paikalle ja löysi ilmalaivan 16-henkisen miehistön veden varasta, mutta apua ei herunut. Kaikki saksalaiset hukkuivat tai paleltuivat hyiseen veteen.
Koko ikävä tapahtuma olisi jäänyt hämärän peittoon, ellei L 19:n kapteeni Odo Löwe olisi lähettänyt matkaan pullopostia, joka sisälsi hänen kirjoittamansa tilannepäivityksen ja erään miehistön jäsenen terveiset vaimolleen ja lapselleen. Löwen viestissä luki muun muassa näin: ”Helmikuun 2. päivä, iltapäivä yhden tienoilla, vaikuttaa olevan viimeinen tuntimme.”. Toisessa kirjeessä kerrottiin terveisten lisäksi kohtaamisesta King Stephenin kanssa ja siitä, kuinka heitä ei oltu pelastettu.
Puolen vuoden päästä pullo huuhtoutui Ruotsin rannikolle, mikä luonnollisesti aiheutti kuohuntaa. Saksa käytti pullopostia propagandana ja brittimedia julisti King Stephenin kapteenin kieltäytyneen avunannosta, koska pelkäsi sotilaiden valtaavan laivan.
Piikittelyä oli molemmin puolin, ja vettä myllyyn lisäsi se, että ennen kuin pulloposti edes löytyi, oli saksalainen sukellusvene upottanut kyseisen King Stephen -troolarin. Saksalaiset kuitenkin pelastivat brittimiehistön, jonka jäsenet jäivät sotavangeiksi ja palautettiin Isoon-Britanniaan sodan loputtua.
Haaksirikkoutuneet pelastuivat
Nyt mennään kaikkein kauimmas ajassa, nimittäin vuoteen 1794, jolloin japanilainen merimies ja aarteenmetsästäjä Chunosuke Matsuyama ja kumppanit joutuivat myrskyn keskelle. Heidän laivansa haaksirikkoutui eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saarelle eikä 43-henkisellä miehistöllä ollut ruokaa tai muita tarvikkeita selvitäkseen kovinkaan kauaa hengissä. Yksitellen jokainen menetti henkensä ja heidän kohtalonsa oli jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Ennen kuolemaansa aarteenmetsästäjänä Matsuyama oli kuitenkin kaivertanut kookospuusta vuolemaansa lastuun miehistön epäonnesta. Kukaan ei tiennyt, mitä laivalle tai sillä seilanneille miehille oli tapahtunut, kunnes 150 vuotta myöhemmin japanilainen merilevän kerääjä löysi Matsuyaman heittämän pullon Hiraturemuran kylän lähistöltä. Kertoman mukaan Matsuyama oli syntynyt kyseisessä kylässä.
Koska tuo tarina, varsinkin sen loppu, kuulostaa vähän liian uskomattomalta, eikä sitä ole voitu täysin todistaa, niin otetaan tuoreempi haaksirikkotapaus sen jatkoksi.
Vuonna 2005 pulloposti pelasti salakuljettajien hylkäämälle alukselle jumiin jääneet 88 perulaista ja ecuadorilaista pakolaista. Heidän tarkoituksenaan oli päästä Yhdysvaltoihin, mutta laivan mekaanisten ongelmien vuoksi miehistö oli paennut pelastusveneillä ja jättänyt pakolaisjoukon ajelehtimaan oman onnensa nojaan. Mahdollisuus pelastukseen tuli yllättävässä muodossa, kun kolme päivää ulapalla lipunut laiva päätyi kalastajien käyttämän pitkän siiman läheisyyteen. Kekseliäästi he kirjoittivat SOS-viestin pulloon, joka sitten sidottiin siimaan. Kun kalastajat keräsivät siimansa, saivat he käsiinsä hätäviestin ja ilmoittivat tilanteesta costaricalaiselle ympäristöjärjestölle. Etsintäpartio lähti matkaan ja haaksirikkoutuneet saatiin haettua turvaan.
Lue myös: Kun rajuilma iskee: Suomen historian pahimmat myrskyt
Jonathanin kirje Marylle
Kroatialainen leijalautailija Matea Medak Rezić löysi osittain rikkoutuneen pullon kerätessään roskia Adrianmeren rannalla vuonna 2013. Otettuaan pullon käteensä Rezić löysi sen sisältä kanadalaisen Jonathonin vuonna 1985 kirjoittaman kirjeen.
Jos, ja todennäköisesti kun, pulloposti oli lähetetty matkaan Kanadan itärannikolla sijaitsevasta Nova Scotian provinssista, oli se 28 vuoden aikana matkannut halki Atlantin, löytänyt tiensä Gibraltarinsalmen kautta Välimereen ja lopulta ajelehtinut Adrianmereen. Matkaa oli kertynyt reilusti yli 6000 kilometriä.
Jonathonin ja Maryn henkilöllisyydet eivät ole koskaan selvinneet, joten jokainen voi kehittää heille oman tarinansa.
”Mary, sinä todella olet upea ihminen. Toivon, että voimme jatkaa kirjeenvaihtoa. Sanoinhan kirjoittavani. Ikuisesti ystäväsi, Jonathon.”.
Viestistä päätellen Jonathon piti lupauksensa ja lähetti Marylle kirjeen, mutta miksi pullopostilla? Vaikka tämä pullopostitarina ei samalla tavalla ole erikoinen kuin monet muut tällä listalla olevat, saa se mielikuvituksen laukkaamaan: Mitä oikein on tapahtunut?
Lue myös:
Pyhän Patrickin päivää vietetään maaliskuun 17. päivänä. Vaikka kyseessä on Irlannin kansallispäivä, juhlii sitä puoli maailmaa vihreään pukeutuen ja Guinnessia hörppien.
Tuskin minkään muun maan kansallispäivää juhlitaan niin laajasti ja sankoin joukoin kuin Irlannin. Pyhän Patrickin päivään liittyy paljon historiaa ja perinteitä, joista Listafriikki on nyt poiminut hauskimmat ja kiinnostavimmat tälle listalle.
Vihreää vaatetta, olutta ja paraateja – nämä ainakin tulevat mieleen. Mutta mitä muuta? Se selviää nyt. Éirinn go Brách!
Kuka Pyhä Patrick oli?
Pyhä Patrick ei ollut irlantilainen eikä hänen nimensä ollut Patrick.
Pyhän Patrickin uskotaan syntyneen joskus 300-luvun loppupuolella Rooman valtakuntaan kuuluneessa Britanniassa, todennäköisesti Walesin alueella. Eli ei siis Irlannissa. Ja nimekseen hän sai Maewyn Succat.
Naapurisaarelle Patrick päätyi teini-ikäisenä, kun joukko irlantilaisia ryövääjiä kidnappasi hänet ja vei mukanaan orjaksi. Kuuden vuoden orjuuden jälkeen Patrick onnistui karkaamaan ja hän seilasi takaisin Britanniaan.
Sitten hän päätti ryhtyä papiksi, omaksui nimen Patrick ja opiskeli teologiaa Manner-Euroopassa. Irlannissa vietetty aika oli jättänyt nuoreen mieheen jälkensä ja hän on itse kirjoittanut, että kuuli jatkuvasti mielessään ”irlantilaisten äänet”, jotka kuiskivat: ”Tule takaisin meidän luoksemme Patrick”.
Ja niinpä hän sitten päätti palata kristinuskon kanssa Irlantiin pelastaakseen sen kansalaiset pakanuuden kurjuudelta. Siinä Pyhä Patrick onnistuikin oikein maineikkaasti, ja niinpä pyhimyksen mukaan nimetyn päivän perimmäinen tarkoitus on juhlia kristinuskon saapumista Irlantiin.
Maaliskuun 17. päivää pidetään pyhimyksen kuolinpäivänä, joten siksi juuri se on valikoitunut viralliseksi juhlapyhäksi. Tarinan mukaan Pyhä Patrick haudattiin vuonna 461 kaupunkiin, joka on saanut osuvasti nimekseen Downpatrick, mutta joka irlantilaisten harmiksi sijaitsee nykyään toisessa maassa, nimittäin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa.
Myytti käärmeiden karkottamisesta
Tunnetun legendan mukaan Pyhä Patrick seisoi kukkulalla ja ajoi kaikki käärmeet pois Irlannista, minkä vuoksi saarella ei näitä luikertelevia matelijoita luonnonvaraisena elä. Viimeinen kohta on faktaa: Irlannissa ei tosiaan ole käärmeitä.
Fossiiliaineiston perusteella biologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Irlannissa ei ole koskaan ollutkaan käärmeitä, joten Patrickilla ei ollut mitään karkotettavaa.
Tätä hienoista aukkoa historiassa on selitetty sillä, että käärmeet olivat vertauskuva pakanuudelle, jonka Pyhä Patrick tosiaan ajoi pois Irlannista. Käärmehän on aikojen alusta, tai siis Raamatun ajoista, asti yhdistetty suoraan paholaiseen, joten se oli helppo valinta karkotettavaksi.
Pakanallinen apila kolminaisuusopin kuvaajana
Kuten jo niin monella listalla aiemminkin on todettu, kristinusko on näppärästi ottanut käyttöön perinteitä ja juhlapäiviä pakanauskonnoista, mikä on helpottanut uuden uskonnon myymistä ihmisille.
Näin kävi myös Irlannissa, kun Pyhä Patrick havainnollisti pyhää kolminaisuutta apilan avulla. Apilat olivat olleet jo entuudestaan tärkeitä kelteille, jotka uskoivat jokaisella apilanlehdellä olevan oma merkityksensä: usko, toivo ja rakkaus. Pyhän Patrickin mukaan apilan kolme lehteä kuvastivat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Koska Patrick vaikutti laajasti Irlannin saarella ja perusti koko joukon kouluja, kirkkoja ja luostareita, levisi kertomus apilasta maan joka kolkkaan.
Nelilehtiseen apilaan Patrickilla ei ollutkaan sanottavaa, mutta hänen onnekseen todennäköisyys sellaisen löytymiselle on 1/10 000. Legendan mukaan neljäs lehti merkitsee onnea, jota sen löytymiseen todella tarvitaan.
Päivä, jona pubit olivat kiinni
Irlantihan tunnetaan oluen ja pubien maana, ja toisaalta syvästi katolisena sellaisena. Pyhän Patrickin päivä on Irlannissa yksi kristinuskon tärkeimmistä juhlapyhistä, jota vietettiin 1970-luvulle asti hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vuodessa oli aiemmin kaksi päivää, jolloin pubit sulkivat ovensa: pitkäperjantai ja maaliskuun 17. päivä.
Ainoa poikkeus anniskeluun oli kansallinen koiranäyttely, joka järjestettiin perinteisesti tuona juhlapyhänä, ja jossa olutta sai myydä ja nauttia vapaasti. Nykyään uskonnollisuus ja kuivin suin oleminen eivät ensimmäisenä tule mieleen, jos löytää itsensä keskeltä Pyhän Patrickin päivän juhlintaa.
Eikä juhlintaa tarvitse lähteä hakemaan Irlannista, sillä vuosisatojen aikana ympäri maailmaa siirtolaisiksi lähteneet irlantilaiset ja nykyään heidän jälkeläisensä pitävät perinnettä yllä erityisesti englanninkielisissä maissa – Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa – mutta myös muualla maailmassa.
Massiivia paraateja järjestetään esimerkiksi Buenos Airesissa, Moskovassa ja Tokiossa. Irlantilaisten juhlintaan ovat vuosisatojen saatossa liittyneet kaikki ystävät ja kylänmiehet. Käy ihmeessä fiilistelemässä tunnelmaa jossakin Suomen lukuisista irkkupubeista!
Ensimmäistä Pyhän Patrickin päivän paraatia ei järjestetty Irlannissa
Irlantilaiset siirtolaiset olivat niitä, jotka suurelta osin muokkasivat Pyhän Patrickin päivästä kotimaansa kulttuuria ylistävän juhlan, jossa uskonnollinen alkuperä on jäänyt toissijaiseksi. Se on toki melkoisen outoa, että syvästi katolinen Irlanti on seurannut juhlinnassa perässä.
Pyhän Patrickin päivää on vuosisatojen ajan juhlittu paraateissa ympäri maailman. Historian ensimmäinen paraati ei kuitenkaan hieman yllättäen ollut Irlannissa, vaan nykyisessä St. Augustinen kaupungissa, Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1601 paikalla oli espanjalainen siirtokunta, jonka irlantilainen pastori Ricardo Artur järjesti kotimaansa suojeluspyhimyksen kunniaksi kekkerit.
Paraatit eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen ennen kuin vasta 1700-luvulla. Ensimmäinen varsinainen Pyhän Patrickin juhla järjestettiin Bostonissa vuonna 1737. Ensimmäistä paraatia saatiin vielä odottaa vuoteen 1762 saakka. Silloin New Yorkissa asuneet amerikanirlantilaiset järjestivät kulkueen Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa Brittien armeijassa palvelleiden irlantilaisten kunniaksi, ja hiljalleen paraatiperinne levisi muihinkin kaupunkeihin. Irlanti seurasi perässä reippaasti myöhemmin, sillä Dublinissa marssittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1931.
New Yorkin paraati on maailman suurin Pyhän Patrickin päivän juhla, joka koki ennennäkemättömän hetken maaliskuussa 2020 (ja uudelleen 2021). Ikinä ennen, edes sotien aikaan, paraatia ei oltu sen yli 250-vuotisen historian aikana peruttu. Mutta pandemian iskettyä paraatia ei kahteen vuoteen järjestetty normaalisti. Vain pieni joukko ihmisiä marssi turvavälit huomioonottaen maaliskuun 17. päivän varhaisina tunteina New Yorkin kaduilla, jotta ikivanha perinne ei kokonaan katkeaisi.
Mitä Pyhän Patrickin päivänä juodaan?
Guinnessia, Guinnessia ja Guinnessia. Ja sitten vielä vähän Guinnessia.
Tilastojen mukaan tuon, tietenkin Irlannista kotoisin olevan, tumman oluen myynti moninkertaistuu Pyhän Patrickin päivänä maailmanlaajuisesti ja Guinnessia myydään 819 % enemmän kuin tuiki tavallisena päivänä. Se tarkoittaa noin 13 miljoonaa tuoppia. Nopealla laskutoimituksella juhlijat kumoavat 150 tuoppia per sekunti. Ja tuskinpa pubit ovat auki vuorokauden ympäri!
Joten jos käyt St. Paddy’s Day:n juhlintaan, niin ainoa oikea suun kostuke on Guinness. Ja tosiaan, monesti juhlapäivän lyhennetyn lempinimen näkee kirjoitettavan muodossa St. Patty’s Day, mikä on suuri virhe. Vaikka Irlannin suojeluspyhimyksen nimi on englanniksi Patrick, on se iiriksi Pádraig. Joten ainoa sallittu lyhenne on ”Paddy”. Eihän kukaan nyt halua loukata irlantilaisia heidän suurena juhlapäivänään!?
Mitä Pyhän Patrickin päivänä syödään?
Pyhän Patrickin päivän perinteisin ruoka on suolaliha ja kaali, jotka sopivat tumman oluen kanssa nautittavaksi kuin nenä päähän. Mutta tämä ei olekaan peräisin Irlannista, vaan samoin kuin oli paraatien suhteen, niin tämän perinneruoan syntytarina löytyy niin ikään Atlantin takaa Yhdysvalloista.
New Yorkissa oli ja on edelleen alueita, jotka voidaan nähdä tietyn siirtolaisyhteisön keskittyminä. Amerikanirlantilaiset olivat kerääntyneet Manhattanin eteläisiin osiin ja monet heistä elivät köyhyydessä, mutta jos joskus oli sallittua revitellä, niin Pyhän Patrickin päivänä.
Suolalihaa saatiin samalle alueelle asettuneiden juutalaisten lihakaupoista tai sitä ostettiin ylijäämänä pitkiltä kauppamatkoilta saapuvilta laivoilta, joissa liha oli säilöttynä suolaliemeen. Lihan kyljessä tarjoiltiin perunaa sekä halvinta saatavilla ollutta vihannesta – kaalia.
Oli Irlannissakin toki syöty juhla-ateria, mutta kaalin ja perunan kanssa tarjoiltiin pekonia ja kinkkua. Näihin ei Manhattanin siirtolaisilla ollut varaa. Hassua kyllä, perinne suolaliha-ateriasta päätyi vuosien saatossa myös Irlantiin ja ohitti alkuperäisen version.
Vihreä on uusi sininen
Jos Pyhän Patrickin päivää haluaisi juhlia oikein perinteiseen tapaan, niin pitäisi pukeutua siniseen, nimittäin sitä Patrick itse suosi. Sininen on pääväri myös Irlannin vanhoissa lipuissa sekä nykyisessä vaakunassa ja presidentin virallisessa lipussa (kuvassa). Vihreää, joka nykyään symboloi koko maata ja kansakuntaa, pidettiin aiemmin epäonnen värinä.
Värin muutoksen takana on montakin pientä syytä, jotka yhdessä luovat järkeenkäyvän kokonaisuuden. Irlannin maaseutu on hyvin vehreää ja maa tunnetaan myös nimellä Emerald Isle eli smaragdinvihreä saari. Apila, josta jo aiemmin puhuttiin, on vihreä – samoin kuin luonto keväisin muutenkin – ja Pyhän Patrickin päivä maaliskuun puolessavälissä osuu juuri kevään korvalle.
Suojaudu haltijan nipistykseltä pukeutumalla vihreään
Iso osa vihreän värin vallankumouksessa oli haltijoilla; erityisesti sellaisilla, jotka tarun mukaan paljastavat salaisen aarteensa kätköpaikan niille, jotka onnistuvat haltijan nappaamaan. Pyhä Patrick ei varmasti olisi kovinkaan mielissään, että hänen kunniakseen vietettävään päivään yhdistetään haltijoita.
Monissa Pyhän Patrickin päivän koristeissa näkyy haltijoita, jotka ovat peräisin irlantilaisesta kansantarustosta. Tasa-arvo on löytänyt tiensä myös muinaiseen mytologiaan, sillä monissa kuvissa esiintyy naispuolisia haltijoita, vaikka legendoissa sellaisista ei ollut tietoakaan. Irlannin haltijat eli leprekaunit ovat partasuisia ja vihreisiin asuihin pukeutuvia olentoja, jotka tekevät suutarin hommia ja kätkevät työstä saamansa kolikot sateenkaaren päähän.
Haltijat siis pukeutuvat itsekin vihreään asuun, mutta Pyhän Patrickin päivänä kaikkien on syytä verhota itsensä vihreällä. Vihreät vaatteet nimittäin tekevät ihmisestä haltijoille näkymättömän, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että noilla kiusanhengillä on tapana nipistää vastaantulijoita. Näkymättömyys tietenkin suojaa tonttumaisten haltijoiden pikkuisilta sormilta.
Yhdysvaltain presidentti saa vuosittain apilan, joka tuhotaan samantien
Kaikki valtionjohtajat eivät pääse koskaan henkilökohtaiseen tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin kanssa, mutta Irlannin pääministerille sellainen kunnia suodaan vuosittain.
Jo vuosikymmenien ajan Irlannin pääministeri eli taoiseach, joka tällä hetkellä on Micheál Martin, käy Pyhän Patrickin päivän tienoilla vierailulla Valkoisessa talossa. Irlannissa on tänä vuonna (2026) vastustettu erittäin kiivaasti vierailua presidentti Donald Trumpin luona, mutta Martin on halunnut kohteliaasti pitää kiinni perinteestä. Martin on matkannut Yhdysvaltoihin jo hieman aiemmin ja osallistui viikonloppuna Philadelphiassa järjestettyyn Pyhän Patrickin päivän paraatiin.
Hauska yksityiskohta: kummatkin miehet ovat nyt toistamiseen virassaan, mutta kumpikin muutamien vuosien tauon jälkeen. Martin oli Irlannin pääministeri vuosina 2020–2022 ja astui virkaan jälleen vuoden 2025 tammikuussa. Samana kuukautena virkavalansa vannoi presidentti Trump, joka toimi presidenttinä myös vuosina 2017–2021.
Perinteiseen tapaamiseen kuuluu, että pääministeri lahjoittaa presidentille Kerryn kreivikunnassa kasvatetun apilan kristallisessa kulhossa. Koska kyseinen valkoapila on Yhdysvalloissa vaarallisten vieraslajien listalla, ei kasvi kauaa ehdi vastaanottajaansa ilahduttaa.
Kun virallinen osuus puheineen ja juhlallisuuksineen on ohi, siirtyy lahja nopeasti presidentiltä salaisen palvelun hoidettavaksi. Ja hoidettavaksi tarkoittaa tässä kohtaa tuhottavaksi. Apiloista ei ole jälkeenpäin nähty vilaustakaan. Huhuja on liikkunut, että muutamia apiloita olisi vuosien aikana päätynyt Valkoisen talon kukkapenkkeihin, mutta kukaan ei ole asiaa pystynyt varmistamaan. Tai halunnut vahvistaa, sillä kyseessä olisi rikos.
Valkoinen talo juhlistaa muutenkin Pyhän Patrickin päivää, ja sen puutarhassa oleva suihkulähde on usein värjätty vihreäksi vieraan maan kansallispäivän kunniaksi. Toisaalta, koko Valkoinen talo on irlantilaissyntyisen arkkitehdin James Hobanin suunnittelema ja sama mies myös toimi rakennustöiden johtajana.
Lue myös:
Listafriikki selvittää lukijoiden kysymyksissä tällä kertaa sen, että miten deodorantti eli tuttavallisemmin dödö estää hikoilua ja ehkäisee hajua. Pureudumme kuitenkin aiheeseen hieman syvällisemmin, kuin vain tuohon kysymykseen vastaamalla.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä eroa on deodorantilla ja antiperspirantilla?
Kauppojen dödöhyllyllä voi mennä sormi suuhun, kun vaihtoehtoja on loputtomasti – on suihkeita, voiteita ja roll-oneja. Ensin on kuitenkin syytä selvittää itselleen, että mihin oikein tarvitsee tuotetta. Onko ongelmana haju vai kosteus – vai ehkä molemmat?
Nimittäin pelkkä deodorantti taistelee ainoastaan hajuja vastaan, kun taas antiperspirantti estää nimensä mukaisesti hikoilua. On toki olemassa rutkasti tuotteita, joissa yhdistyvät nämä kummatkin ominaisuudet.
Antiperspirantti on yleensä sekä kosteutta että hajua estävä tuote. Siksipä arkipäiväisessä puheessa deodorantilla ja dödöllä tarkoitetaankin nimenomaan antiperspiranttia. Mutta kosmetiikkaosastolla voi olla hajusteita sisältävä deodorantti, joka ei pidä kainaloita lainkaan kuivana.
Hajut piiloon
Hikoilu on olennainen osa elimistön lämmönsäätelyä ja se auttaa pitämään kehon lämpötilan 37 asteen kieppeillä. Ihminen hikoilee koko ajan ja vähintään puoli desilitraa tunnissa, vaikka ei tekisikään mitään fyysisesti rasittavaa. Aineenvaihduntamme nimittäin tuottaa jatkuvasti lämpöä, jota elimistö poistaa tehokkaasti hikoilemalla.
Elimistön hiestä vain noin 1 % erittyy kainaloiden kautta, mutta se kiinnittää silti huomiomme. On totta, että kainaloissa on suhteessa paljon hikirauhasia, mutta huomiotaherättävää kainalohiestä tekee se, että hiki ei pääse yhtä helposti haihtumaan. Kainalon kuopassa hiki pääsee virtaamaan ja muodostaa paitaan ikävän ”älppärin”. Kaiken lisäksi kostea läntti vielä haiseekin pahalle!
Hiki itsessään on lähes pelkästään vettä, joten sellaisenaan se on hajutonta. Se, mitä me kutsumme hienhajuksi, syntyy iholla elävien bakteerien vaikutuksesta. Kaikkien ”hiki” haisee hieman erilaiselta, sillä jokaisen bakteerikanta on yksilöllinen.
Deodorantti siis ehkäisee näitä hajuhaittoja, joita kostea hiki ja iholla elävät bakteerit yhdessä saavat aikaan. Hiki kyllä virtaa, mutta deodorantti hillitsee bakteerien kasvua ja peittää alleen muodostuvat hajut. Tuotteessa on usein mukana alkoholia (etanolia) ja muita antimikrobiaalisia ainesosia sekä monesti myös jokin tuoksu.
Miten antiperspirantti ehkäisee hikoilua?
Kuva: Ana Essentiels | Unsplash
Antiperspirantti ehkäisee hikoilua ja auttaa pitämään kainalot kuivina ja hajuttomina. Mutta miten se tapahtuu?
Ihmisen iholla on 2–5 miljoonaa hikirauhasta, joista muutama kymmenen tuhatta sijaitsee kainaloissa. Ja nuo hikirauhaset ovat se ongelman ydin, johon antiperspirantit iskevät. Antiperspirantit sisältävät alumiinisuoloja, jotka muodostavat tulpan hikirauhasten suulle ja vähentävät siten hien eritystä.
Alumiinisuolot eivät salaliittoteoreetikkojen pelotteluista huolimatta pääse imeytymään syvälle ihoon, vaan ne vaikuttavat sen pinnalla muodostaen iholle ohuen, geelimäisen kerroksen. Hiki ei pääse nousemaan iholle tiehyiden väliaikaisen tukkimisen vuoksi.
Antiperspirantit ehkäisevät myös epämiellyttäviä hajuja, sillä alumiinisuolot ovat luonnostaan antimikrobiaalisia aineita, joten ne hillitsevät iholla olevien bakteerien määrää.
Dödön levittäminen lähentelee rakettitiedettä
Miten niin rakettitiedettä? Nopea sutaisu tai suihkaisu kainaloon ja menoksi! Käyhän se noinkin, mutta dödön ”oikeaoppiseen” käyttämiseen on muutamia vinkkejä, joilla siitä saa kaiken irti.
Hajuja peittävä deodorantti kannattaa levittää kainaloihin aamulla, mutta antiperspirantti sen sijaan illalla. Jälkimmäinen neuvo johtuu siitä, että öisin kehon lämpötila on luonnostaan hieman alhaisempi, jolloin hikoilu on vähäisempää. Antiperspirantin aktiiviset ainesosat pääsevät iskemään hikirauhasiin tehokkaasti ja aamulla herätessä voi luottavaisin mielin lähteä päivään kainalot kuivina.
Dödöä ei kannata laittaa heti suihkun jälkeen, mikä kuulostaa hieman nurinkuriselta. Kaiken järjen mukaanhan tuote on syytä levittää tai suihkaista silloin, kun kainalot on juuri pesty puhtaaksi. Toisin on! Kannattaa odottaa jonkun aikaa, että iho on varmasti kuiva, sillä vesi estää antiperspirantin hikirauhasia tukkivien ainesosien pääsyä tiehyiden suulle. Alumiinisuolot eivät siis pääse tehokkaasti ehkäisemään hikoilua.
Näiden ”sääntöjen” jälkeen on tärkeää muistuttaa, että dödöä voi käyttää myös luovasti! Kukaan ei tosiaan estä suihkimasta tai levittämästä dödöä ympäri kehoa. Samalla lailla se torjuu hajuja tai tukkii hikirauhasia – oli kyse sitten kainaloista tai vaikkapa jaloista. Antiperspiranttia voi kokeilla käyttää esimerkiksi rintojen alle, sisäreisiin, jalanpohjiin, kämmeniin, hiusrajaan ja kaulaan.
Lue myös:
Nyt Listafriikki selvittää, että onko olympiamitalit oikeasti valmistettu kullasta, hopeasta ja pronssista. Onko olympiakulta kultaa vaiko ihan jotain muuta?
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Olympiamitaleiden historiaa
Vaikka tarkoitus on selvittää nykyisin jaettavien olympiamitalien valmistusmateriaali, niin otetaan ensin lyhyt katsaus näiden himoittujen metallikappaleiden historiaan.
Ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa, eli Ateenassa 1896, mitalin saivat kaulaansa ainoastaan kaksi parasta. Voittajat saivat hopeiset mitalit ja toiseksi tulleet pronssiset mitalit. Kolmanneksi sijoittuneet eivät saaneet mitalia ollenkaan!
Tämä kuitenkin muuttui Pariisissa 1900, kun voittajat saivat kaulaansa kullatusta hopeasta valmistetut mitalit, toiseksi tulleet hopeiset mitalit ja kolmanneksi sijoittuneet saivat pronssiset olympiamitalit. Paitsi että useimmissa lajeissa ei annettu mitaleita ollenkaan vaan palkinto oli esimerkiksi jonkinlainen pysti.
St. Louisissa vuonna 1904 siirryttiin hetkeksi kirjaimellisesti kultakantaan, sillä silloin olympiavoittajat saivat kaulaansa täydestä kullasta valmistetut mitalit. Ne olivat toki huomattavasti nykyisiä pienempiä, vain noin 4 senttimetriä halkaisijaltaan – eikä lajeja ollut lähellekään yhtä paljon. Lontoossa 1908 ja Tukholmassa 1912 olympiavoittajille jaettiin myös täysin kultaiset mitalit, mutta näiden kisojen jälkeen, varmasti kustannussyistä, siirryttiin kullattuun hopeaan. Ja tällä tiellä ollaan edelleen.
Mistä materiaaleista olympiamitalit valmistetaan?
Kansainvälinen olympiakomitea on määrittänyt olympiamitaleille tarkat strategiset mitat, joita suunnittelijoiden on noudatettava. Mitalin on väristä riippumatta oltava halkaisijaltaan vähintään 60 mm ja paksuudeltaan vähintään kolme millimetriä.
Kultamitalissa ihan oikeaa kultaa on oltava vähintään 6 grammaa, joka useimmiten käytetään mitalin pinnoittamiseen. Loput ”kultaisesta” mitalista on koostuttava vähintään 92,5-prosenttisesti hopeasta. Sama pätee toiseksi tulleiden mitaleihin: hopeaa on oltava vähintään 92,5 %. Yleensä kirkkaimpien olympiamitalien hopea on niin puhdasta (99,9%) hopeaa kuin on mahdollista valmistaa.
Olympiamitaleissa käytetty ”pronssi” taas on oikeasti messinkiä eli kuparin ja sinkin sekoitusta. Se on helpommin muokattava ja paljon kirkkaampana seoksena mitaliin sopivampi materiaali kuin pronssi, joka on kuparin ja tinan seos.
Jos miettii kulta- ja hopeamitaleiden rahallista arvoa, niin kulloisestakin mallista ja metallien hinnasta riippuen ne ovat useiden satojen eurojen arvoisia. Pronssiset mitalit sen sijaan eivät maksa paljon – vain muutamia euroja. Mutta sehän on selvää, että olympiamitalien arvoa ei mitata rahassa!
Nykyisin jaettavat olympiamitalit ovat kooltaan suuria: halkaisijaltaan lähes 10-senttisiä ja paksuuttakin niillä on usein jopa yli sentti. Jos tuollainen yli puoli kiloa painava lätkä olisi täyttä kultaa, nousisivat yhden mitalin materiaalikustannukset reiluun 20 000 euroon.
Milano-Cortinan vuoden 2026 talviolympialaisissa mitaleiden kokoa kommentoitiin maastohiihdon naisten viestin jälkeen. Suomen joukkue menestyi hienosti ja naiset saapuivat haastatteluun pronssimitalit kaulassaan. Tuntemuksia kysyttäessä ilmoitti Kerttu Niskanen, että hänen mielestään olympiamitali on verrattain pienikokoinen. Ehkä Niskanen on unohtanut aiemmat olympialaiset, sillä Pekingin talviolympialaisissa 2022 hän saavutti kaksi mitalia, jotka olivat pienempiä. Pekingin olympiamitalit olivat halkaisijaltaan 70 mm ja paksuudeltaan 6 mm. Milano-Cortinassa jaetut olympiamitalit ovat halkaisijaltaan 80 mm ja paksuudeltaan 10 mm.
Täytyy vielä loppuun mainita, että Tokion vuoden 2020 kesäolympialaisten, jotka koronapandemian vuoksi siirrettiin järjestettäväksi vuonna 2021, mitalit valmistettiin kierrätetystä pienelektroniikasta peräisin olevista metalleista. Materiaalia kerättiin kierrätetyistä laitteista ympäri Japania ja projektiin ryhdyttiin jo vuonna 2015, kun japanilaisia pyydettiin lahjoittamaan käytettyjä ja toimimattomia puhelimia, digikameroita ja kannettavia tietokoneita mitalien valmistamista varten. Kaikki 5000 mitalia saatiin valmistettua sataprosenttisesti kierrätysmateriaaleista.
Lue myös:
- Miksi urheilijat purevat kultamitaleitaan? Syy on varsin yksinkertainen, mutta ei se, mitä ehkä luulet
- Miksi olympiavoittajille soitetaan Porilaisten marssi?
- 10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista
- Suomen joukkueella mukana oikea karhu – 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista
- Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näistä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!
Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä? Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia.
Kuolemantuomio on vuonna 2026 länsimaista voimassa vain Yhdysvaltojen 27 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa ympäri maailmaa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat usein lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan voit lukea tästä:
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 1
Jälkkäri säästettiin myöhemmin syötäväksi
Ricky Ray Rector ampui Arthur Criswellin maaliskuun 21. päivänä vuonna 1981 arkansasilaisessa ravintolassa. Rector oli tulistunut, kun hänen ystäväänsä ei oltu päästetty sisään. Muutaman päivän mies piilotteli virkavallalta, mutta lupautui siskonsa painostuksesta antautumaan poliisille. Rector suostui, kunhan kiinniottaja olisi Robert Martin, jonka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka.
Kun Martin saapui pidättämään Rectoria, kaivoi tämä aseen esiin ja ampui tuttua poliisia kylmäverisesti kasvoihin ja kaulaan. Sen jälkeen murhaaja marssi ulos ja ampui itseään päähän. Virkavalta löysi Rectorin kuitenkin nopeasti ja kiireellisen leikkauksen ansiosta tämän henki saatiin pelastettua.
Miehen aivojen otsalohko tuhoutui itsemurhayrityksessä, ja monien mielestä hän oli kykenemätön oikeudenkäyntiin, mutta varmasti osaltaan poliisimurhan vuoksi hänet arvioitiin lobotomiasta huolimatta oikeustoimikelpoiseksi. Rector todettiin syylliseksi kahteen murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Rector teloitettiin myrkkyruiskeella tammikuussa 1992, ja sitä ennen hän oli syönyt hyvin klassisen viimeisen aterian – muutamalla erikoisella lisäyksellä. Hänen toivomuksensa oli pihvi ja friteerattu kana, jotka hän halusi huuhtoa alas kirsikanmakuisella, veteen sekoitettavasta jauheesta valmistetulla, Kool-Aid -juomalla. Jälkiruoaksi Rector oli toivonut palan pekaanipähkinäpiirakkaa. Pääruoan hän söikin, mutta jätti piirakan tarjottimelle.
Rector ilmoitti vanginvartijoille, jotka tulivat hakemaan häntä teloitushuoneeseen, että halusi säästää piirakan syödäkseen sen myöhemmin eli teloituksen jälkeen, mikä ehkä kertoi jotain hänen senhetkisestä mielenterveydestään.
Viimeinen ateria, jonka vuoksi viimeiset ateriat kiellettiin Teksasissa
Lawrence Russell Brewer, John King ja Shawn Berry tekivät äärimmäisen raa’an ja rasistisen murhan kesäkuun 7. päivänä vuonna 1998. James Byrd sai tuona iltana kolmikolta kyydin kotiinsa, tai niin hän luuli, sillä auto ajettiin teksasilaisessa Jasperin kaupungissa syrjäiselle tien pätkälle, jossa brutaali pahoinpitely alkoi.
Nuo kolme valkoisen ylivallan kannattajaa hakkasivat Byrdin, virtsasivat ja ulostivat hänen päälleen, ja sitoivat lopuksi nilkoista auton perään. Byrdiä vedettiin pitkin tietä noin viisi kilometriä, minkä aikana hän menehtyi käsivartensa ja päänsä leikauduttua irti siltarumpuun osumisen seurauksena.
Brewer, King ja Berry jäivät pian kiinni teostaan ja kaksi ensimmäistä tuomittiin kuolemaan, Berry sai elinkautisen. Miehet eivät osoittaneet katumusta, vaan nämä uusnatsit kertoivat ennemminkin olleensa ylpeitä, ja jo murhan tekohetkellä valmiita kuolemaan aatteensa vuoksi.
Kun Brewerin teloituksen aika tuli syyskuussa 2011, tilasi hän sellaisen annoksen ruokaa, että viimeiset ateriat Teksasin kuolemaantuomituilla päättyivät siihen. Hänen ruokatoiveeseensa kuului kaksi pihviä kastikkeella ja sipulilla, triplahampurilainen pekonilla, juustomunakas jauhelihalla ja kasviksilla, kulhollinen paistettua okraa ketsupilla, puoli kiloa grillattua lihaa ja puolikas leipä, kolme fajitasta, pizza lihatäytteellä, puoli litraa jäätelöä, maapähkinävoita rouhituilla pähkinöillä, sekä kolme inkivääriolutta.
Teksasissa oli vuodesta 1924 saakka ollut tapana toteuttaa teloitettavien vankien toive viimeisestä ateriasta, joten kaikki tuo ruokamäärä järjestettiin Brewerin nautittavaksi.
Hän ei kuitenkaan syönyt tuosta muruakaan ilmoittaen syyksi sen, että ei ollut nälkäinen.
Tempauksen jälkeen Teksasissa muutettiin käytäntöä eikä kukaan toiveistaan huolimatta saa erityistä ateriaa, vaan saman annoksen kuin muutkin vangit kyseisenä päivänä.
Israelilaista punaviiniä natsille
Ja näin kun päästiin ”mukavasti” aiheeseen, niin jatketaan alkuperäisillä natseilla ja yhdellä niistä pahimmista – nimittäin toisen maailmansodan aikaisen holokaustin toteutuksesta vastanneella Adolf Eichmannilla.
Eichmann toimi kapellimestarina ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” suunnittelussa ja toteutuksessa. Hänet napattiin kiinni pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, mutta mies onnistui pariinkiin otteeseen pakenemaan vankeudesta. Vuonna 1950 Eichmann matkasi väärennetyn henkilöllisyyden ja passin turvin Argentiinaan, jonne hänen vaimonsa ja lapsensa seurasivat muutaman vuoden päästä perässä.
Natsijohtaja perheineen asui suhteellisen mukavasti, eikä heidän lopulta tarvinnut pahemmin piilotellakaan. Eichmannin henkilöllisyys oli monella tiedossa, mutta erinäisistä poliittisista syistä hän sai elää melko vapaata elämää.
Lopulta Israelin tiedustelupalvelu sai vihiä Eichmannin olinpaikasta ja Mossadin joukot nappasivat hänet toukokuussa vuonna 1990. Sotarikollinen lennätettiin Jerusalemiin oikeudenkäyntiä varten ja todettiin syylliseksi muun muassa rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Hänet tuomittiin kuolemaan.
Eichmann siirrettiin Ramlan vankilaan odottamaan teloitustaan, joka suoritettiin hirttämällä toukokuun 31. päivänä vuonna 1962. Ennen teloitusta hän ei halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa, vaan söi normaalin vankilaruoan, johon kuului leipää, juustoa, oliiveja ja teetä. Yksi toive kuitenkin oli.
Eichmann pyysi saada pullollisen israelilaisen Carmel-viinitilan punaviiniä. Hän joi pullosta noin puolet. L’Chaim!
Pizza kodittomalle
Elokuun 5. päivänä vuonna 1981 kokaiiniin pahasti koukussa ollut perheenisä Philip Workman teki Wendys’s -pikaruokaravintolaan aseellisen ryöstön Memphisissä, Tennesseessä. Ryöstön ollessa käynnissä, onnistui yksi työntekijä painamaan äänetöntä hälytysnappia, jonka seurauksena kolme poliisia saapui paikalle. Workman yritti paeta ja juostessaan parkkipaikan läpi hän avasi tulen poliiseja kohti ja ampui Ronald Oliveria kuolettavasti.
Workman todettiin syylliseksi poliisin murhaan ja valamiehistö puolsi kuolemantuomiota, joka miehelle lopulta langetettiin.
Workman oli määrä teloittaa jo vuonna 2001, mutta vain puolta tuntia ennen myrkkypistokselle määrättyä ajankohtaa Tennesseen korkein oikeus kumosi alkuperäisen päätöksen perustuen oikeudenkäynnissä tapahtuneisiin virheisiin. Seuraavina vuosina ampumistapausta käsiteltiin uudelleen ja esiin tuli valheellisia todistajanlausuntoja ja alkuperäisen tuomarin epäoikeudenmukainen ja puolueellinen näkökanta.
Lopulta Workmanin kuolemantuomio kuitenkin säilyi ja hänet teloitettiin toukokuun 9. päivänä vuonna 2007. Mies ei ollut halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa itselleen, vaan pyysi sen sijaan, että jollekin kodittomalle ihmiselle annettaisiin iso kasvispizza. Vankila ei suostunut pyyntöön ja Workman päätti olla syömättä mitään.
Seuraavana päivänä kodittomille tarkoitettuihin asuntoloihin ympäri Tennesseen tulvi kasvispizzoja, joita lahjoittivat niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin kunnioittaakseen Workmanin viimeistä pyyntöä.
Halusi multaa, sai jogurttia
Teksasilainen James Edward Smith ampui vakuutusvirkailija Larry Rohusin maaliskuussa 1983 ryöstön yhteydessä. Smith oli innostunut voodoosta ja mustasta magiasta ja oli ennen Teksasiin muuttoaan työskennellyt tarot-tulkitsijana New Orleansissa. Oikeudessa hänet todettiin syylliseksi murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Juuri ennen kesäkuun 26. päivänä vuonna 1990 tapahtunutta teloitusta Smithin äiti vetosi poikansa mielenterveyteen ja yritti kaikin keinoin estää myrkkyruiskeen. Smith oli kuitenkin itse toista mieltä ja ilmoitti olevansa valmis ja halukas kuolemaan; hän halusi jättää aineellisen elämän taakseen ja palata henkiseen maailmaan. Hän kertoi osallistuneensa ainakin kuuteen rituaalimurhaan ennen pidätystään, mutta näitä väitöksiä ei uskottu tai voitu todistaa paikkansapitäviksi. Väitteiden arveltiin olevan Smithin keino estää teloituksen mahdollinen peruuntuminen, sillä hän ei missään nimessä halunnut elää vankilassa.
Maailmankatsomuksensa mukaisesti Smith halusi viimeiseksi ateriakseen jotain aivan muuta kuin ruokaa. Hän halusi kokkareen multaa. Voodoossa rhaeakunda-multaa käytetään kuolleen ruumis merkkaamisessa, jotta henki pääsee siirtymään eteenpäin eikä jää kummittelemaan maahan.
Kun multa ei hieman yllättäen kuulunutkaan Huntsvillen vankilassa hyväksyttyjen ruokien listalle, tarjottiin Smithille vaihtoehtoisesti jogurttia. Siitä tuli hänen viimeinen ateriansa.
Koska Smith ei saanut haluamaansa multakasaa, julisti hän vartijoille, että tulisi kummittelemaan vankilan alueella seuraavat 300 vuotta.
Lue myös:
Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia: Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä?
Länsimaista vain Yhdysvalloissa kuolemantuomio on edelleen (vuonna 2026) voimassa 27 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa ympäri maailmaa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat niin sanottua lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viimeiset ateriat voit lukea tästä:
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 2
Pikaruokaa entisestä työpaikasta
Yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista sarjamurhaajista on John Wayne Gacy, joka 1970-luvulla raiskasi ja murhasi vähintään 33 poikaa ja nuorta miestä. Joulukuussa 1978 virkavalta alkoi päästä Gacyn jäljille, kun tämä yhdistettiin hiljattain kadonneeseen teini-ikäiseen Robert Piestiin. Lopulta Gacy marssi itse poliisilaitokselle, tunnusti murhat ja osoitti 27 uhrinsa hautapaikan oman talonsa alta. Loput ruumiit Gacy kertoi heittäneensä jokeen.
Lastenjuhlissa klovninakin esiintynyt Gacy vetosi syyntakeettomuuteen, mutta vetoomus ei mennyt läpi. Helmikuussa 1980 alkaneessa oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi 33 murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Teloitus tapahtui myrkkyruiskeella toukokuun 10. päivänä vuonna 1994. Gacy sai syödä viimeisen ateriansa perheensä kanssa vankilan sisäpihalla, mikä kertoo jotain kieroutuneesta systeemistä, jossa ihmisiä tuomitaan kuolemaan, mutta silti heitä kohtaan tunnetaan empatiaa ja annetaan etuoikeuksia muihin vankeihin verrattuna. Esimerkiksi juuri mahdollisuus valita viimeinen ateria.
Gacyn appiukko oli omistanut kolme Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintolaa, joissa murhaaja oli työskennellyt esimiestehtävissä. Tähän palaan historiaa liittyi myös toive viimeisestä ateriasta. Gacy tilasi kanansiipiä KFC:stä ja sen lisäksi uppopaistettuja katkarapuja, ranskalaisia ja sokeritonta Coca-Colaa. Ateria kruunattiin tuoreilla mansikoilla.
Katumusta Gacy ei osoittanut koskaan ja hänen kuuluisat viimeiset sanansa olivatkin: ”Kiss my ass”.
Viimeinen mahdollisuus valittaa ruoasta
Thomas J. Grasso teloitettiin myrkkyruiskeella maaliskuun 20. päivänä vuonna 1995. Hänet oli tuomittu kahdesta murhasta, joista molemmat olivat kohdistuneet ikäihmisiin.
Ensimmäinen uhri oli Tulsassa, Oklahomassa, asunut 87-vuotias Hilda Johnson, jonka Grasso kuristi jouluvaloilla jouluaattona vuonna 1990, jotta sai ryöstettyä 12 dollaria ja reilun satasen arvoisen television. Puoli vuotta myöhemmin Grasso varasti New Yorkissa 81-vuotiaan Leslie Holtzin sosiaalitukišekin ja tappoi miehen siinä samalla.
New Yorkissa Grasso sai 20 vuoden vankeustuomion, mutta Oklahomassa tilanne oli toinen: hänet tuomittiin kuolemaan. Mies toivoi viimeiseksi ateriakseen kaikkia suosikkiruokiaan: kymmenittäin simpukoita, tuplahampurilaisen Burger Kingistä, grillikylkeä, kaksi mansikkapirtelöä, puolikkaan kurpitsapiirakan kermavaahdolla sekä mansikoita. Ai niin, ja tölkillisen valmispastaa nimeltään SpaghettiO yhdessä lihapullien kanssa. SpaghettiO:n pasta on pieniä spaghettirinkuloita.
Grasso sai haluamansa viimeisen aterian; ainakin melkein. Hieman ennen teloitustaan vanki antoi kolme kirjallista lausuntoa, jotka annettiin hänen pyynnöstään julki medialle. Niissä oli hengellisiä viestejä ja pätkiä runoista.
Vain tunti ennen teloitusta Grasso antoi neljännen ja viimeisen lausuntonsa: ”En saanut SpaghettiO:ta, sain spaghettia. Haluan lehdistön tietävän sen”. Nämä olivat Thomas Grasson viimeiset sanat.
Ruokahalu ei ollut kadonnut
Düsseldorfin vampyyrina tunnetuksi tullut saksalainen Peter Kürten oli sarjamurhaaja ja raiskaaja. Vähemmän mairittelevan lempinimensä mies sai sen vuoksi, että yritti toisinaan juoda verta uhriensa vuotavista haavoista.
Kürten tappoi kahden vuosikymmenen aikana varmasti yhdeksän ihmistä, mutta todennäköisesti uhreja oli paljon enemmän. Murhanyrityksiäkin miehelle kertyi yli kolmekymmentä. Murhavälineeksi Kürten valikoi useimmiten teroitetut sakset ja kävi myös joskus paloittelemaan uhrinsa.
Kun Kürten viimein saatiin keväällä 1930 kiinni, tunnusti hän auliisti syyllisyytensä. Psykiatrit arvioivat miestä koko oikeudenkäynnin ja vankeuden ajan, ja raakojen rikosten taustalla todettiin olleen seksuaalisen mielihyvän tavoittelu. Tämän kokemuksen Kürten siis sai tappamisesta ja veren näkemisestä.
Aihe tuli esille vielä senkin jälkeen, kun mies oli tuomittu kuolemaan ja teloitustavaksi oli määrätty mestaus. Kürten jutteli psykiatrilleen juuri ennen giljotiiniin joutumista heinäkuun 2. päivänä vuonna 1932: ”Kerrohan… Kun pääni on katkaistu, kykenenkö edelleen edes hetkellisesti kuulemaan oman vereni suihkuavan kaulan tyngästä? Se olisi nautinnollisin tapa päättää kaikki nautinto.”.
Mutta siihen viimeiseen ateriaan…
Toisin kuin voisi luulla, ei edessä siintävä teloitus ilmeisesti vie moniltakaan vangeilta ruokahaluja. Sen verran tuhteja annoksia viimeiset ateriat usein ovat. Kürten oli kuitenkin täysin omassa luokassaan.
Hänen ruokatoiveensa – wieninleike, paistetut perunat ja pullollinen valkoviiniä – ei ollut mitenkään erikoinen pyyntö, mutta hän eroaa muista ”kollegoistaan” siinä, että pyysi saada lisää. Ja uskomatonta kyllä, pyyntöön suhtauduttiin myönteisesti ja Kürtenille tarjoiltiin viimeistä ateriaa vielä toinenkin annos.
Minttusuklaajäätelöä
Ennen syyskuun 11. päivää vuonna 2001, tuhoisin Yhdysvaltain maaperällä tehty terrori-isku oli kotimaista käsialaa. Entinen armeijan sotilas, Persianlahden sodassa palvellut, Timothy McVeigh jätti huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 räjähteillä täytetyn auton Oklahoma Cityssä sijainneen liittovaltion virastorakennuksen eteen. Hän sytytti kahden minuutin tulilangan ja poistui paikalta.
Räjähdyksessä kuoli 168 ihmistä, joista 19 oli rakennuksen päiväkodissa olleita lapsia. McVeigh’n motiivina oli taistelu liittovaltion tyranniaa vastaan ja hän halusi iskullaan aloittaa vallankumouksen. Iskun aikaan 26-vuotias mies tuomittiin kuolemaan vuonna 1997 ja hänet teloitettiin myrkkyruiskeella korkean turvatason vankilassa Indianassa vuonna 2001.
McVeigh’n toive viimeiseksi ateriaksi oli melko erikoinen: hän ei halunnut varsinaisesti ruokaa, vaan litran verran minttusuklaajäätelöä. Sen hän nautti pienessä sellissään teloitusta edeltäneenä iltana.
Yksi kivellinen oliivi
Edellisessä kohdassa mainittu McVeigh oli vuosikausiin ensimmäinen liittovaltion teloittama vanki. Sitä edellinen liittovaltion toimesta täytäntöön pantu kuolemantuomio tapahtui maaliskuussa vuonna 1963, kun Victor Feguer teloitettiin Iowassa hirttämällä.
Feguer kidnappasi lääkäri Edward Bartelsin Iowassa kesällä 1960 motiivinaan oletettavasti tohtorin mukanaan kuljettamat lääkkeet ja pääsy käsiksi niihin. Hän kuljetti sieppaamansa miehen Illinoisiin ja tappoi tämän siellä. Koska Feguer oli ylittänyt vankinsa kanssa osavaltioiden rajan, oli liittovaltiolla oikeus nostaa syyte häntä kohtaan. Oikeusprosessi ei kestänyt kauaa, eikä Feguer ollut vuosikausia kuolemaantuomittujen jonossa.
Feguerin ruokatoive on ehkä kummallisin tällä viimeiset ateriat -listalla. Hän halusi yhden kivellisen oliivin. Tietojen mukaan Feguer oli toivonut, että jossain vaiheessa hänen haudastaan nousisi rauhaa symboloiva oliivipuu. Oliivin kivi, joka siis on tietenkin siemen, löytyi teloituksen jälkeen Feguerin puvun taskusta. Todennäköisesti häntä ei haudattu siemenen kanssa, sillä hirttämisen jälkeen mies puettiin uuteen pukuun hautaustoimistossa.
Lue myös:
Super Bowl -ruoka! Yksi urheiluvuoden suurimmista tapahtumista, Super Bowl, on täällä ja tässä tulee 10 helppoa reseptiä tapahtumaa varten.
Vuodesta on koittanut jälleen se hetki, kun Super Bowl on täällä. Tähän amerikkalaisen jalkapallon eli NFL-kauden huipentumaan kuuluvat oleellisena osana erilaiset ruoat – todella herkulliset sellaiset.
Listafriikki.com iskee tähän listaan sellaiset Super Bowl herkut, jotka on paitsi helppo tehdä, mutta niistä löytynee myös jokaiselle oma herkkunsa.
Kalifornian auringossa, Santa Claran kaupungissa järjestettävässä Super Bowl LX -tapahtumassa kohtaavat Seattle Seahawks ja New England Patriots. Ottelu pelataan sunnuntaina helmikuun 8. päivänä, ja Suomen aikaa aloituspotku on luvassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 01:30.
Urheilun lisäksi Super Bowlissa on aina luvassa muutakin viihdettä ja musiikista vastaa jälleen kerran kasa huippunimiä. Koska kyseessä on 60. Super Bowl, ovat juhlallisuudet normaaliakin suuremmat, ja erityisessä avajaisseremoniassa esiintyy pitkänlinjan punk rock -yhtye Green Day. Yhdysvaltain kansallislaulun esittää poptähti Charlie Puth ja legendaarisesta puoliaikashow’sta vastaa hiljattain Grammy-gaalassa palkintoja kahminut Bad Bunny.
Amerikkalaisen jalkapallon ja musiikin riemujuhlaa voi hyvillä mielin seurata kotisohvalta tämän listan herkkuja nauttiessa!
Super Bowl ruoka 1: Uunissa paistetut juustohampurilaiset
Ainekset:
- 2 ruokalusikallista oliiviöljyä
- 1 keskikokoinen sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 450 grammaa jauhelihaa
- 1 teelusikallinen sinappia
- 1 ruokalusikallinen Worcesterkastiketta
- Suolaa
- 1 teelusikallinen jauhettua mustapippuria
- 12 pienikokoista hampurilaisleipää
- 12 viipaletta Cheddar-juustoa
- 1 pilkottu keskikokoinen tomaatti
- 1,2 dl viipaloituja suolakurkkuja
- 3 ruokalusikallista sulatettua voita
- 1/4 teelusikallinen valkosipulijauhetta
- 1 ruokalusikallinen seesaminsiemeniä
Ohje:
- Esilämmitä uuni 175-180 asteeseen.
- Kuumenna öljy isolla pannulla, keskilämmöllä. Lisää sipuli ja paista pehmeäksi (noin 5 minuuttia). Lisää valkosipuli ja paista, kunnes haistat valkosipulin tuoksun (noin minuutti lisää).
- Lisää jauheliha ja paista (noin 6 minuuttia). Valuta rasva pois.
- Jatka paistamista ja lisää sinappi sekä Worcesterkastike.
- Asettele hampurilaisleipien pohjapalat uunipellille, lisää liha, juusto, tomaatit, suolakurkut ja lopuksi hampurilaisleipien päällipalat.
- Voitele hampurilaisleipien päällipalat voilla ja ripottele päälle valkosipulijauhe ja seesaminsiemenet.
- Paista niin pitkään, että juusto on sulanut ja leivät väriltään kultaisia (noin 10-12 minuuttia).
Super Bowl ruoka 2: Savuinen Cheddar Fajita Quesadilla
Ainekset:
- 1,5 ruokalusikkaa oliiviöljyä
- 1 vihreä paprika (ohueksi suikaloitu)
- Puolikas sipuli (ohueksi viipaloitu)
- 4 vehnätortillalevyä (20 cm halkaisija)
- 2,4 dl raastettua Cheddar-juustoa
- 2,4 dl raastettua Pepper Jack- tai Monterey Jack -juustoa
- 1,8 dl huuhdeltuja mustia papuja
- 2,4 dl nyhtökanaa
- Salsaa
- Guacamolea
- Kermaviiliä
Ohje:
- Kuumenna 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä keskikokoisella pannulla. Kun öljy on kuumaa, lisää vihreä paprika ja sipuli. Sekoita noin 8-10 minuuttia. Saatat joutua lisäämään hieman vettä, etteivät paprika ja sipuli paistu kuivaksi/pala.
- Siirrä paprika ja sipuli syrjään, pyyhi pannu (talouspaperilla) ja lisää jäljellä oleva oliiviöljy. Lisää pannulle kaksi tortillalevyä ja taita tortillalevyt pannulle puolittain niin, että ne ovat hieman erillään toisistaan. Täytä levyt juustolla, vihreällä paprikalla, sipulilla, mustilla pavuilla ja nyhtökanalla.
- Paista molemminpuolin niin pitkään, että tortillalevyjen pinta on kullanruskea ja juusto sisällä sulanut. Tarjoile salsan, guacamolen ja kermaviilin kanssa; voit myös halutessasi pilkkoa tortillat tässä vaiheessa pienemmiksi.
Super Bowl ruoka 3: Tuliset siivet sinihomejuustodipin ja kasvistikkujen kera
Ainekset:
- Noin kilon verran maustamattomia kanansiipiä
- Jauhettua mustapippuria
- Suolaa
- Texas Pete Hot Sauce
- Noin 115 grammaa voita
- Sinihomejuustodippi
- 1,2 dl kermaviiliä
- 1,2 dl sinihomejuustomurua
- 0,6 dl piimää
- Suolaa, jauhettua mustapippuria ja ruohosipulia oman maun mukaan
- Erilaisia kasviksia (selleriä, paprikaa, porkkanaa, kurkkua) tikuiksi leikattuna
Ohje:
- Esilämmitä uuni 220 asteeseen. Aseta uuniritilä uunipellille (älä unohda leivinpaperia).
- Erottele siivet toisistaan (veitsenterän päällä). Taputtele kanan pinta kuivaksi talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Asettele ritilälle, käännä siivet kertaalleen paistamisen aikana ja paista niin pitkään, että siivet ovat kypsiä ja rapeita (noin 50-55 minuuttia).
- Sekoita voi ja Texas Pete -kastike isossa kattilassa niin, että voi sulaa. Pyöräytä kanansiivet kattilassa.
- Tee dippi (tällä ohjeella noin 1,8 dl):
- Lisää puoli 1,2 dl kermaviiliä, 1,2 dl sinihomejuustomurua ja 0,6 dl piimää kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Lisää pintaan ruohosipulia ja jauhettua mustapippuria.
- Tarjoile siivet dipin ja kasvisitikkujen kanssa.
Super Bowl ruoka 4: Pizza pinaatti- ja artisokkatäytteellä
Ainekset:
- 1,8 dl ricotta-juustoa
- 2 ruokalusikallista raastettua parmesan-juustoa
- 1 sitruunan kuori
- 1 valkosipulin kynsi
- Suolaa ja mustapippuria
- 2,4 dl pakastettua pinaattia sulatettuna ja nesteet pois puristettuna
- 2,4 dl artisokan sydämiä (tölkissä ostettuna huuhdeltuna, pakasteena ostettuna sulatettuna) karkeaksi pilkottuna
- Vehnäjauhoa
- 450 grammaa pizzataikinaa (sulatettuna, mikäli pakastettua)
- 2,4 dl mozzarella-juustoa (karkeaa mozzarella-raastetta)
- Hot Sauce (tulinen kastike)
Ohje:
- Lämmitä uuni 250 asteeseen.
- Yhdistä isossa kulhossa ricotta- ja parmesan-juustot, sitruunan kuori, valkosipuli, ripauksellinen suolaa ja 1/4 teelusikallinen mustapippuria. Sekoita joukkoon pinaatti ja artisokan sydämet.
- Ripottele kevyesti vehnäjauhoa tasaiselle pinnalle ja tee pizzataikinasta ovaali tai ympyrä. Nosta taikina uunipellille, levitä täyte taikinan päälle kevyesti ja jätä pizzataikinan reunoille noin 1-1,5 senttiä tilaa.
- Ripottele mozzarella-juusto päälle ja paista pizza uunissa, kunnes se on väriltään kullanruskea (noin 13-16 minuuttia).
- Tarjoile halutessasi Hot Saucen ja salaatin kera.
Super Bowl ruoka 5: BBQ Nacho-lautanen
Ainekset:
- Kana:
- 800 grammaa luutonta ja nahatonta kananrintaa
- Suolaa ja mustapippuria
- 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
- Nachot:
- 4 tortillalevyä
- 1 ruokalusikallinen + 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
- Suolaa ja mustapippuria
- 1,8 dl maissia (sulatettuna pakkasesta tai tuoreena)
- 1,2 dl Barbecue-kastiketta
- 3,5 dl Monterey Jack -juustoa (karkeaksi raastettuna)
- 2,4 dl kirsikkatomaatteja (pilkottuna neljään osaan)
- 0,6 dl säilykejalapenoja (pilkottuna)
- Puolikas (pienikokoinen) punasipuli (hienoksi pilkottuna)
- 3 kevätsipulia (ohueksi viipaloituna)
- 1,2 dl tuoretta korianteria (hienoksi pilkottuna)
- Hot Sauce
Ohje:
- Taputtele kanan pinta kuivaksi talouspaperilla ja mausta lisäämällä puoli teelusikallista sekä suolaa että mustapippuria. Kuumenna iso pannu korkeassa lämpötilassa. Kun pannu on kuuma, lisää 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä ja heiluttele pannua niin, että öljy leviää. Pudota lämpötilaa, lisää kana ja paista minuutin verran. Käännä kana, laita kansi pannun päälle, pudota lämpötila matalaksi ja paista 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Pudota lämpötila nollaan, anna kanan olla pannulla toiset 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Kun kana on hieman jäähtynyt, pilko pieniksi paloiksi.
- Lämmitä uuni 200 asteeseen, laita uunipellille foliota ja voitele tortillalevyt extra-neitsytoliiviöljyllä, molemmilta puolin. Leikkaa jokainen tortillalevy ensiksi kolmeen osaan ja sen jälkeen jokainen osa vielä 4-6 osaan. Ripottele 1/4 teelusikallinen suolaa. Paista uunissa vaaleanruskeiksi (noin 5-7 minuuttia). Käännä sipsit ja paista, kunnes ne ovat rapeita (noin 2-3 minuuttia).
- Laita 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä pannulle ja lämmitä pannu korkeaan lämpötilaan. Lisää maissit, ripauksellinen suolaa ja mustapippuria ja paista noin 4-5 minuuttia (kevyesti kullanruskeiksi), sekoittaen välillä. Laita kana kulhoon ja lisää barbecue-kastike.
- Laita uunissa päälle grillivastus. Ripottele puolet juustosta sipsien päälle, sitten maissi, kana, tomaatit, sipulit ja säilykejalapenot. Levitä lopuksi jäljellä oleva juusto päälle ja paahda uunissa, kunnes juusto sulaa (noin 2-3 minuuttia).
Super Bowl ruoka 6: Bataattikuoriranskalaiset & tomaattinen salsa
Ainekset:
- 8 pientä bataattia
- 1 teelusikallinen kanelijauhetta
- 1/4 teelusikallinen cayennepippurijauhetta
- Suolaa
- Mustapippurijauhetta
- 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä
- 6 luumutomaattia (poistettu siemenet) viipaloituna noin puolen sentin viipaleiksi
- 2 pientä jalapenoa hienoksi pilkottuina
- Puolikas pienikokoinen punasipuli
- 3 ruokalusikallista tuoretta limemehua
- 1,2 dl korianteria karkeaksi pilkottuna
Ohje:
- Lämmitä uuni noin 225 asteeseen. Käytä terävää veistä ja leikkaa bataattien pinnasta noin puolen sentin paksuisia viipaleita. Sekoita pienessä kulhossa kaneli, cayennepippuri ja 1/4 teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria.
- Aseta leikkaamasi bataattien kuoret isolle uunipellille, sisäpuoli ylöspäin. Voitele bataatit öljyllä ja ripottele päälle tekemäsi maustesekoitus. Paista uunissa noin 25-30 minuuttia. Tämän jälkeen laita uunissa grillivastus päälle ja anna olla uunissa, kunnes väri on kullanruskea.
- Sekoita kulhossa jalapeno, tomaatti, punasipuli, limemehu ja lisää puolikas teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria. Sekoita lopuksi joukkoon korianteri. Tarjoile bataattisipsien kanssa.
Super Bowl ruoka 7: Jalapeno-sipsit
Ainekset:
- 4 siivua pekonia
- 2,5 dl raastettua parmesan-juustoa
- 1,2 dl raastettua cheddar-juustoa
- 1 jalapeno (ohueksi viipaloitu)
- Mustapippurijauhetta
Ohje:
- Lämmitä uuni noin 190 asteeseen. Paista pekonia isolla pannulla, keskilämmöllä, noin 8 minuutin ajan (rapeiksi). Kuivaa pekoni talouspaperilla ja pilko pekoni.
- Ota parmesan-juustoa ruokalusikallinen, tee siitä uunipellille ”kasa” ja lisää päälle noin ruokalusikallinen cheddar-juustoa. Taputtele kevyesti ”juustokasaa”. Lisää lopuksi päälle jalapenoviipale. Ripottele päälle pekonia ja mausta mustapippurijauheella. Toista edellä oleva jäljellä olevilla aineksilla.
- Paista, kunnes väri on kullanruskea ja sipsit ovat rapeita (noin 12 minuuttia).
- Anna sipsien jäähtyä hieman ennen tarjoilua.
Super Bowl ruoka 8: Mausteinen kaalisalaatti
Ainekset:
- 1/2 desilitraa kasviöljyä
- 1/2 desilitraa majoneesia
- 3 ruokalusikallista omenasiiderietikkaa
- 1 ruokalusikallinen sokeria
- 1/2 teelusikallista sellerinsiemeniä
- 1/4 teelusikallista sinappijauhetta
- 1/8 teelusikallista valkosipulijauhetta
- 1/2 teelusikallista suolaa
- 1/2 teelusikallista pippuria
- 1 keskikokoinen kaali (noin 1,5 kg) ohueksi suikaloituna
- 1 keskikokoinen punasipuli ohueksi suikaloituna
- 1 iso porkkana karkeasti raastettuna
- 1 ruokalusikallinen hienonnettua lehtipersiljaa
Ohje:
- Vatkaa isossa kulhossa sekaisin öljy, majoneesi, etikka, sokeri, sellerinsiemenet, sinappijauhe, valkosipulijauhe, suola ja pippuri.
- Lisää kaali, sipuli ja porkkana kulhoon ja sekoita, jotta kasvikset ovat kauttaaltaan marinadissa. Anna olla jääkaapissa vähintään 2 tuntia, mieluiten yön yli, välillä sekoittaen. Lisää persilja mukaan juuri ennen tarjoilua.
Super Bowl ruoka 9: Bataattiranskalaiset
Ainekset:
- 1/2 teelusikallista juustokuminaa
- 1/2 teelusikallista suolaa
- 1/4 teelusikallista cayennepippuria
- 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
- 2 isoa bataattia
Ohje:
- Laita uuni lämpenemään 200°C.
- Kuori bataatit ja halkaise ne pitkittäissuunnassa. Leikkaa kukin puolikas kuuteen lohkoon.
- Sekoita mausteet keskenään pienessä astiassa.
- Yhdistä bataattilohkot, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
- Levitä bataattilohkot uunipellille yhtenä kerroksena ja paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat reunoiltaan rapeita.
Super Bowl ruoka 10: Ketoilijan pizzapalat
Ainekset:
- 650 g kukkakaaliraastetta
- 3 kananmunaa
- 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
- 1 ruokalusikallinen Provencalen yrttiseosta
- 1 teelusikallinen sipulijauhetta
- 1 teelusikallinen valkosipulijauhetta
- 1/2 teelusikallista chilihiutaleita
- 100 g mieleistäsi lihaa (jauhelihaa, pepperonia, kanaa, pekonia, kinkkua…)
- 2 dl haluamiasi kasviksia (sipulia, oliiveja, pinaattia, paprikaa…)
- halutessasi ripottele päälle juustoraastetta
Ohje:
- Laita uuni lämpenemään 200°C.
- Sekoita raastettu kukkakaali, kananmunat, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
- Lisää haluamasi täytteet (älä ylitä reseptin määrää, muuten ”muffinsit” eivät pysy kasassa).
- Täytä voideltu muffinssivuoka taikinalla ja painele täyte tiiviisti vuokaan. Muista, että täyte ei kohoa, joten muotoile halutessasi kupera muoto tässä vaiheessa.
- Paista uunissa 30-35 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea.
- Tarjoile marinara-kastikkeen kanssa.
Lue myös:
Joulu on täynnä perinteitä, joiden alkuperää harva miettii sen kummemmin. Tällä listalla paneudumme perinteisten joulukoristeiden ja tapojen historiaan.
Miksi laitamme joulupöydän koristeeksi joulutähden tai piilotamme riisipuuroon mantelin? Ehkä tämän listan jälkeen katsot joulukranssia hieman erilaisin silmin ja maistelet jouluista karkkikeppiä pilke silmäkulmassa. Entäs se tuskallinen piparkakkutalon kokoaminen? Siihen saadaankin varsin karu taustatarina suoraan saksalaisesta lastensadusta.
Joulukranssi
Ulko-oveen kiinnitetty joulukranssi nostattaa juhlatunnelmaa heti kotiin tai vierailulle tultaessa. Ja mikä parasta: Jokainen voi halutessaan taiteilla ja koristella juuri sellaisen kranssin kuin itse halajaa.
Kristittyjen joulukranssissa pyöreä muoto ja syvän vihreä väri symboloivat ikuista elämää. Mutta tämänkin koristeen juuret menevät historiassa paljon kauemmaksi – aikaan, jolloin kristinusko ei vielä ollut valloittanut Pohjolaa.
Viikingit uskoivat, että Aurinko oli pyörä, joka pyörii talvisin poispäin Maasta. He koristelivat talvipäivänseisauksen aikaan kotinsa havuilla ja kynttilöillä somistetuilla pyörillä houkutellakseen Aurinkoa takaisin. Pyöreä muoto ja ikivihreät havut olivat lupaus uuden elämän puhkeamisesta ja luonnon ikuisesta kiertokulusta.
Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Joulusukka
Joulusukan ripustaminen on aivan viime vuosiin saakka ollut meille suomalaisille tuttu lähinnä elokuvista. Nimetyt joulusukat laitetaan takan eteen roikkumaan, ja joulupukki sitten täyttää ne herkuilla ja pienillä lahjoilla. Mutta kuten monet muutkin, niin tämäkin perinne on jo rantautunut meille.
Tämä erikoinen tapa on hyvin vanha ja sen alkuperää saa hakea joulupukin esikuvana toimineesta pyhästä Nikolaoksesta, joka eli ja vaikutti 300-luvulla nykyisen Turkin alueella. Pyhä Nikolaos auttoi huono-osaisia ja ongelmissa olevia, ja teki salaa hyviä tekoja – hän ei tarvinnut ylistystä ja kunniaa muiden auttamisesta.
Erään kerran Nikolaos kuuli miehestä, joka suri sitä, ettei hänellä ollut rahaa tyttäriensä naittamiseen. Vaikka mies oli murheen murtama, oli hän kuitenkin ylpeä, eikä huolinut keneltäkään armopaloja. Nikolaos oli kuitenkin päättänyt auttaa tuskaista isä-parkaa, joten hän kiipesi perheen taloon savupiipun kautta.
Sisälle päästyään Nikolaos keksi loistavan tavan: tytärten sukat olivat kuivumassa takan edessä, joten hän täytti ne kultakolikoilla.
Lue myös: Onko joulupukki olemassa? Nämä 8 syytä kertovat, että se on mahdollista!
Manteli riisipuurossa
Meillä joulupuuron sekaan piilotetaan manteli, jonka löytäjälle on vanhan kansan uskomusten mukaan luvassa naimaonnea, tai jos löytäjä on jo aviossa, niin lähitulevaisuudessa on odotettavissa jälkikasvua. Nykyisin mantelin löytäminen omalta puurolautaselta tietää hyvää onnea – siviilisääty tai perheen koko ei liity asiaan mitenkään.
Mutta aika monen mutkan kautta meillä on päädytty laittamaan manteli riisipuuroon.
Antiikin Roomassa vietettiin keskitalvella suurta juhlaa Saturnus-jumalan kunniaksi. Saturnalia-juhla käänsi maailman viikoksi päälaelleen: kruunun sai väärä kuningas ja isännät rupesivat palvelemaan orjiaan. Tällöin ei kuitenkaan vielä piiloteltu mitään.
Hieman myöhemmin myös Kreikassa huviteltiin hieman samalla tyylillä, mutta siellä ruokaan, esimerkiksi leipään, piilotettiin papu. Pavun löytäjästä kruunattiin asemastaan riippumatta illan kuningas tai kuningatar. Hänellä oli etuoikeus keksiä muulle juhlaväelle erilaisia leikkimielisiä tehtäviä, joista ei ollut lupa kieltäytyä. Siinä saattoivat roolit kääntyä täysin yhdeksi illaksi: palvelija sai luvan kanssa käskyttää ylhäisöä, kunhan vain oli löytänyt pavun.
Pavun piilottaminen ja siihen liittyvä leikkimielinen roolien vaihtuminen oli varsin yleinen perinne muun muassa Ranskassa ja Englannissa 1600-luvulla.
Kun tämä perinne tuli meille todennäköisesti Ruotsin kautta, oli papu jo matkalla vaihtunut manteliksi ja leipä puuroksi. Leikit olivat niin ikään vaihtuneet hyväksi onneksi.
Itse riisipuuro on varsin tuore, vain reippaat sata vuotta vanha jouluruoka jokaisessa suomalaisessa kodissa, sillä aiemmin vain rikkailla oli varaa valkoiseen riisipuuroon. Niin sanotun rahvaan joulupöydässä puuro oli valmistettu joko kaurasta tai ohrasta.
Mistelinoksan alla
Mistelinoksa on varma näky siirappisissa amerikkalaisissa joululeffoissa, joita tuutataan ulos useita kymmeniä joka vuosi. Oviaukossa roikkuvan mistelin alla suudellaan ja elämä on ihanaa.
Tämä perinne ei kuitenkaan ole peräisin Yhdysvalloista, vaan paljon lähempää: täältä meiltä Pohjolasta. Skandinaavisessa mytologiassa ylijumala Odinin poika Baldr tapettiin mistelinoksalla. Baldrin äiti, rakkauden jumalatar Frigg, sai muut jumalat kuitenkin vakuutettua, että poika oli herätettävä henkiin. Samalla jumalat kävivät keskustelun mistelin kanssa, että se ei enää milloinkaan voisi vahingoittaa ketään. Misteli myöntyi ehtoon, joten Baldr herätettiin henkiin.
Ylijumalatar Frigg oli niin kiitollinen, että nimesi mistelin rakkauden symboliksi ja vannoi suutelevansa jokaista, joka kulkee sen alta.
Tästä syntyi tapa suudella mistelinoksan alla, ja tokihan rakkauden jumalattaren siunaaman kasvin uskottiin myös edistävän hedelmällisyyttä.
Pohjolan mytologian lisäksi mistelinoksalla on paikkansa myös muun muassa kelttiläisissä ja roomalaisissa perinteissä. Mistelin uskottiin suojelevan kotia pahoilta hengiltä, ja tuovan sekä rauhaa että hyvää onnea.
Englannissa perinne mistelinoksasta muokkautui 1700-luvulla sellaiseksi, että miehillä oli lupa suudella ketä tahansa naista, jos tämä sattui seisomaan mistelin alla. Jos nainen kieltäytyi, tiesi se epäonnea. Onneksi tämä perinne ei taida enää olla yleisessä käytössä!
Joulutähti
Kun puhutaan kasveista, niin kyllähän punainen joulutähti on ehdoton joulupöydän kruunu.
Jouluiseen maailmanvalloitukseen kukka on lähtenyt Yhdysvalloista, mutta alun perin se on kotoisin Meksikosta. Yhdysvaltain ensimmäinen Meksikon-suurlähettiläs Joel Roberts Poinsett ihastui joulutähteen vuonna 1830 heti sellaisen nähtyään ja lähetti kotimaahansa pistokkaita viljeltäväksi.
Kasvilla oli kuitenkin pitkät perinteet Meksikossa ennen kaupallistamista. Jo asteekit käyttivät tätä upeaa kukkaa lääkekasvina. Jouluun tämä kukka liittyy meksikolaisen kansantarun kautta.
Tarinan mukaan kaksi köyhistä oloista tullutta lasta, Maria ja Pablo, halusivat viedä kotikaupunkinsa jouluseimiasetelmalle lahjoja, kuten tapoihin kuului. Heillä ei kuitenkaan ollut rahaa ostaa mitään, joten he keräsivät maasta kauniita kasvin lehtiä.
Muut ihmiset pilkkasivat heitä ja nauroivat vaatimattomalle lahjalle, mutta lapset laskivat lehdet seimen ympärille. Taianomaisesti noista lehdistä versosi kokonaisia kasveja, joista puhkesi punaisia, tähdenmuotoisia kukkia.
Himmeli
Okikoristeet, kuten katosta roikkuva himmeli, ovat varmasti viittaus betlehemiläiseen talliin, jossa Jeesus-lapsi makasi seimessä olkien päällä. Kuinka kivasti taas kävikään, että kirkko sai ujutettua omaan tarinaansa tällaisen perinteisen pakanallisen keskitalven koristeen.
Himmeli, kuten muutkin olkikoristeet, ovat kuitenkin koristaneet pohjoismaisia koteja jo paljon ennen kristinuskoa. Sadonkorjuun jälkeen valmistetut himmelit ripustettiin kattoon roikkumaan ja ne saivat olla siellä seuraavaan juhannukseen saakka, minkä jälkeen ne poltettiin.
Kaunis himmeli ei kuitenkaan ollut vain koriste, vaan onnea tuova esine. Katossa riippuvan himmelin uskottiin takaavan viljan riittävyys seuraavaan satokauteen asti ja tietenkin lupaavan hyvää tulevaa satoa. Ja mitä isompi, sen parempi: suurikokoinen himmeli lupasi parempaa viljasatoa.
Piparkakkutalo
Piparkakkuja tehtiin jo useita tuhansia vuosia sitten Indusvirran laaksossa, josta ne Egyptin kautta levisivät aikojen kuluessa Eurooppaan. Taito valmistaa itämaisilla mausteilla höystettyjä pipareita kulki aina vain pohjoisempaan luostareiden välityksellä, ja Suomeen piparkakkujen uskotaan tulleen joskus 1600-luvulla.
Piparkakkutalot ovat paljon myöhempi ”keksintö”. Suomessa ensimmäiset piparkakkutalot pystytettiin Lucian päivän kunniaksi vuonna 1919. Kuten niin monen muunkin tutun jouluperinteen, niin piparkakkutalojenkin alkujuuret ovat Saksassa.
Tarina on varsin julma.
Nürnbergissä 1600-luvulla asustanut Katarina Schrader oli pidetty leipuri, mutta hänellä oli riitaa kilpailevan leipurin Hans Metzlerin kanssa. Metzleriä otti päähän, että Schraderin leipomukset olivat paljon suositumpia.
Schrader oli lopen kyllästynyt turhanpäiväiseen kinasteluun, joten hän muutti pois kaupungista. Ura kuitenkin jatkui, sillä hän perusti pieneen metsämökkiinsä leipomon, jossa hän kehitteli omia piparkakkuja, jotka menivät kuin kuumille kiville läheisiin kartanoihin ja luostareihin.
Sanomattakin lienee selvää, että Hans Metzler ei ollut mielissään. Niinpä hän keksi loistavan koston: Metzler väitti, että Schrader on noita, joka ottaa vangikseen lapsia, lihottaa heitä ja lopuksi pistelee poskeensa.
Käräjäoikeus päätti pidättää Schraderin, mutta leppoisalta kuulostavan peukaloruuvikokeen jälkeen nainen todettiin syyttömäksi noituuteen. Kidutusväline oli tuottanut Schraderille tuskaa.
Metzler oli raivoissaan ja päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän lähti yhdessä sisarensa Gretelin kanssa kilpailijan mökille. Siellä sisarukset surmasivat Katarina Schraderin ja polttivat ruumiin hänen omassa uunissaan.
Pelottava tarina kulki sukupolvelta toiselle ja muokkautui matkan varrella kertomukseksi Hannusta ja Kertusta, jonka Grimmin veljekset sitten sanailivat kirjalliseen muotoon vuonna 1812.
Tämän ”mukavan” tarinan ansiosta väsäämme hikihatussa noita-akkojen taloja joulun iloksi.
Lue myös: Top 10 pahimmat kidutusmenetelmät piinapenkistä Juudaksen tuoliin
Karkkikeppi
Jouluinen karkkikeppi on juhlavan näköinen ja tietenkin makea maiskuteltava. Mutta miksi tämä makeinen yhdistyy niin voimakkaasti jouluun?
Tarinan mukaan karkkikepin liitti jouluun kirkkokuoronjohtaja Saksan Kölnissä 1670-luvulla. Kuoronjohtajalla oli ongelmia pitää kuoropojat aisoissa ja keskittyneenä pitkän joulumessun aikaan.
Niinpä hän pyysi paikallisesta leipomosta sokerisia karkkitikkuja, mutta pyysi leipuria taittamaan karkkeja paimenen sauvan muotoon. Tuo muoto symboloi paimenia, jotka tulivat tapaamaan Jeesus-lasta seimen äärelle. Näin hän oikeutti karkkien syömisen kirkossa.
Karkkikeppejään maiskutellessaan kuoropojat jaksoivat sitten pysyä hiljaa kirkonmenojen aikana.
Lue myös:
Onko joulupukki olemassa? Lasten mukaan on, useimpien aikuisten mukaan ei. Tässä tulee 8 syytä sille, että joulupukki toden totta on tai ainakin voi olla olemassa.
Kun katsoo kauppakeskuksissa tai kodeissa vierailevia joulupukkeja, vastaus kysymykseen ”onko joulupukki olemassa” vaikuttaa hyvin helpolta ja yksinkertaiselta: onhan se vastaus kaikkien nähtävillä, paitsi aivan pienimpien lasten.
Mutta voisiko joulupukki olla silti olemassa, vaikka me käymmekin itse ostamassa joululahjat ja laittamassa ne joulukuusen alle silloin, kun lasten silmä välttää?
Sitähän me emme voi tietää sataprosenttisella varmuudella. Se, että meistä kukaan ei välttämättä ole nähnyt sitä mahdollista aitoa ja oikeaa joulupukkia, ei välttämättä kerro yhtikäs mitään; tämä näkemys kulkee käsi kädessä esimerkiksi erilaisten uskontojen kanssa – tarinan ei välttämättä tarvitse olla juuri se, millaisena ihmiset sitä kertovat.
Ja sitten tullaan toisen kysymyksen äärelle: onko joulupukki ollut jossain vaiheessa olemassa, vaikka joulupukki ei välttämättä ole enää tänä päivänä tässä maailmassa?
Seuraavassa Listafriikki kertoo syyt sille, että joulupukki on, tai ainakin on voinut olla, olemassa ja miksi olemassaolo on vähintäänkin mahdollista – pilke silmäkulmassa tietenkin!
Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä
Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä syntyi 200-luvun lopulla. Hän toimi piispana monille suomalaisille nykypäivänä tunnetun lomakohteen, Antalyan alueella. Hän on ortodoksien keskuudessa lasten suojeluspyhimys.
Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijällä oli tapana tuoda etenkin köyhille lapsille lahjoja ja tästä syystä hänet on nähty tietynlaisena joulupukin esikuvana. Nykypäivänä hänestä puhutaan kuitenkin varsin vähän ja joulupukilla on huomattavasti merkittävämpi osa meidän nykyihmisten elämässä.
Mutta miksi sitten joulupukki on joulupukki, eikä häntä tunneta nimellä Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä?
Yksinkertaisesti siitä syystä, että joulupukki oli huomattavasti helpommin kaupallistettavissa, sillä hän ei liity millään tavalla mihinkään uskontoon. Tämän viimeisteli Coca-Cola, jonka jälkeen joulupukki on tavattu punaisissa vaatteissa.
Mutta onko joulupukki olemassa; edelleen tänä päivänä? Niin, Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijän jäänteitä ei olla pystytty missään vaiheessa vahvistamaan sataprosenttisesti. Monet uskovat tämän johtuvan siitä, että tuohon aikaan pyhimysten jäänteet ripoteltiin eri puolille, mutta voisiko olla, että jäänteitä ei ole sataprosenttisella varmuudella löydetty, koska Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä on joulupukki ja edelleen elossa?
Niin tai näin, se millainen Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä oli ihmisenä, vahvistaisi joulupukin olemassaolon, vaikkakaan joulupukki ei ole välttämättä ihan sitä, millaisena hänet esitellään.
Joulupukilla on voimassa oleva lentolupakirja ja passi
Onko joulupukki olemassa? Mistä päin maailmaa joulupukki on? Asustaako joulupukki Pohjoisnavalla, kuten lukuisissa muissa maissa väitetään, vai onko joulupukki suomalainen? Se voidaan ainakin sanoa, että Suomi on ainoa maa, jossa joulupukin voi tavata 365 päivänä vuodessa.
Joulupukilla ja joulupukin muorilla on voimassa olevat kanadalaiset passit, jotka myönnettiin tälle joulun kaksikolle vuonna 2013 Torontossa järjestetyssä seremoniassa; kenties kyse on vain kunniakansalaisuudesta, eikä asialla sinällään ole mitään tekemistä sen kanssa, missä joulupukki muorinsa kanssa pitää majaa.
Yhdysvalloissa joulupukilla on puolestaan täysin laillinen ja aito lentolupakirja, joka mahdollistaa matkustamisen joulunaikaan ympäri maailman – oli sitten maassa lunta tai ei. Tuo lentolupakirja on Yhdysvaltain valtion myöntämä, ja joulupukilla on ollut se jo vuodesta 1927 lähtien.
Kun mietitään, miten tarkkoja valtiot ovat virallisten asiakirjojen suhteen, niin jollain esimerkiksi Yhdysvaltain hallituksessa on täytynyt olla parempaa tietoa hallussaan ja selkeä vastaus tähän ”onko joulupukki olemassa” -kysymykseen.
Partikkeli voi olla useassa paikassa yhtäaikaisesti
Maalaisjärki sanoo, ettei jokin asia voi olla yhtäikaisesti kahdessa tai useammassa paikassa, eikö totta?
Tässä kohtaa maalaisjärjellä ei ole kuitenkaan merkitystä. Noin 100 vuotta sitten tutkijat ymmärsivät, että partikkelit, kuten elektronit, voivat olla useassa paikassa yhtäaikaisesti. Kvanttimekaniikka on atomeja pienemmät hiukkaset kattava fysiikan osa-alue. Sen kokoisista hiukkasista puhuttaessa kaikki materia ja energia esiintyy eräänlaisessa sumeassa vuossa, mikä mahdollistaa hiukkasen olemassaolon enemmän kuin yhdessä paikassa yhtäaikaisesti; itse asiassa hiukkanen voi olla samaan aikaan loputtomassa määrässä eri paikkoja.
Ihminen koostuu näistä atomeja pienemmistä hiukkasista. Kun tutkijoilta on kysytty, miksi ihminen ei kykene olemaan esimerkiksi kahdessa paikassa yhtäaikaisesti, valtaosa heistä ei ole kyennyt vastaamaan kysymykseen; sen sijaan he ovat todenneet kvanttimekaniikan olevan täysin loputon suo, joka saa vain pään pyörälle.
Vaikka atomeja pienemmistä hiukkasista koostuva ihminen ei kykene olemaan tiedettävästi kuin yhdessä paikassa kerrallaan, eikö joulupukki voisi olla?
Me emme tiedä joulupukista mitään muuta kuin tarinoita. Tutkijat eivät ole päässeet tutkimaan joulupukkia. Onko silloin väärin olettaa, että joulupukki on olemassa ja kykenee jakamaan lahjoja yhtenä ja samana päivänä ympäri maailmaa? Jos elektronin kaltainen hiukkanen kykenee olemaan loputtomassa määrässä eri sijainteja yhtäaikaisesti, kuka meistä on sanomaan, ettei meille näiltä osin täysin tuntematon joulupukki voisi pystyä samaan ja olla siten olemassa?
Me uskomme asioihin, joita emme ole nähneet
Kun mietitään kaikkia maailman uskontoja, perustuvat ne usein hahmoihin – Jumalaan tai useisiin sellaisiin – joita monikaan uskovainen ei ole välttämättä nähnyt. Osa kertoo nähneensä joko Jumalan tai Jeesuksen, mutta eivät suinkaan kaikki.
Jos siis ihminen on kykeneväinen uskomaan siihen, että Jumala on olemassa, miksi joulupukki olisi lopulta yhtään erilaisessa asemassa, vaikka kyseessä ei olekaan uskonnollinen henkilö/hahmo? Itse asiassa kysymys liittyen siihen, onko joulupukki olemassa, on tietyiltä osin verrattavissa uskontoihin; uskonnoissa hyvästä käytöksestä useimmiten palkitaan joko nyt tai tulevaisuudessa, aivan kuten myös joulupukin kohdalla.
Mielenkiintoisena sivuhuomiona tässä yhteydessä voidaan todeta, että esimerkiksi Islannissa hurja määrä aikuisia ihmisiä uskoo tonttuihin (lue lisää täältä) ja maassa on voimassaolevia lakeja tonttuihin liittyen.
Agnostikoksi kutsutaan henkilöä, joka ei kiellä Jumalan olemassaoloa, mutta ei myöskään myönnä sitä, koska kumpikaan näistä väitteistä ei ole aukottomasti todistettavissa. Kun me emme siis voi sataprosenttisella varmuudella tietää, onko joulupukki olemassa vai ei, meitä voi parhaimmillaankin kutsua joulupukin olemassaoloon liittyvien kysymysten äärellä agnostikoksi.
Uskonnot voivat siis tietyllä tapaa olla vastaus siihen, onko joulupukki olemassa, tai ainakin ne tarjoavat mahdollisuuden tuon vastauksen löytämiseen.
Lapset näkevät asioita, joita aikuiset eivät näe
Kolmen ja neljän kuukauden ikäiset vauvat voivat nähdä asioita, joita yksikään aikuinen ei pysty näkemään. Pienet vauvat kykenevät esimerkiksi näkemään valokuvan tai maalauksen huomattavasti yksityiskohtaisemmin kuin aikuinen ihminen. Muun muassa värien ja muotojen osalta monet asiat ja esineet näyttävät aikuiselle identtiseltä, mutta aivan pienelle lapselle ei.
Ihminen kadottaa tämän kyvyn hyvin nopeasti, jo noin viiden kuukauden iässä, tehden tilaa muille evolutiivisesti tärkeille prosesseille. Ja tämä on vain yksi useista ominaisuuksista, jotka meillä on vain muutaman kuukauden ikäisinä ja jotka katoavat meiltä varsin nopeasti.
Lapset raportoivat myös paljon aikuisia useammin siitä, että he näkevät kummituksia. Jokainen tekee tietenkin oman tulkintansa siitä, onko kummituksia/henkiolentoja olemassa, mutta jälleen kerran: me emme voi todistaa aukottomasti, ettei niitä olisi.
Voisiko siis olla, että lapsi kykenee näkemään jotain sellaisia olemassa olevia asioita, joita me aikuiset emme pysty näkemään – aivan kuten muutamien kuukausien ikäisten lasten kohdalla on? Kun lapsi kertoo nähneensä joulupukin, voisiko asia todella olla näin?
Tietenkin tutkijat ja eri alojen asiantuntijat ovat pyrkineet kumoamaan kummitusten/henkiolentojen olemassaolon, mutta kuten todettua, myöskään he eivät ole siihen täysin aukottomasti pystyneet – se on käytännössä mahdotonta.
Me tiedämme vain murto-osan eläimistä ja muista eliöistä
Ihminen on melkoinen tutkimusmatkailija, joka pyrkii saamaan vastauksia meitä kaikkia enemmän tai vähemmän askarruttaviin kysymyksiin. Historian saatossa tekemiemme tutkimusmatkojen aikana olemme toistaiseksi löytäneet vajaat 2 miljoonaa eläinlajia. Yleinen uskomus onkin, että me olemme tavanneet kaikista maapallon eläimistä, joita löytyy näkemysten mukaan noin 10 miljoonaa, ainoastaan 20-25 prosenttia. Jos mukaan lasketaan kaikki mahdolliset eliöt – muun muassa bakteerit – silloin tuo kokonaismäärä kasvaa jopa triljooniin.
On hyvin todennäköistä, että kukaan meistä ei ole varsinaisesti törmännyt lentäviin poroihin, jotka ovat hyvin oleellinen osa joulupukkiin liittyviä kertomuksia. Mutta voiko lentäviä poroja olla olemassa? Periaatteessa voi, sillä me tiedämme loppujen lopuksi niin vähän tästä meidän planeetastamme, saati sitten kaikesta ympärillämme olevasta.
Mutta, jos näitä lentäviä poroja sitten on olemassa, miten meillä ei ole esittää vedenpitäviä todisteita niistä?
No, jos kyseessä on meille tuntematon laji, niin voihan tällä lajilla olla kyky muuntautua ympärillä olevaan ympäristöön tai sitten nämä porot voivat olla jopa näkymättömiä. Äläkä pidä tätä minään täytenä humpuukiteoriana: onhan maailmassa jo olemassa eläimiä, jotka ovat lähestulkoon näkymättömiä ja/tai kykenevät maastoutumaan ympäristöönsä lähes täydellisesti, kuten vaikkapa kameleontti.
Totuus tulee lapsen suusta
Tämä listan kohta nivoo oikeastaan melkoisen hyvin yhteen tämän koko ”onko joulupukki olemassa” -keskustelun – siinä on kyse hyvin subjektiivisesta asiasta eli jokainen ihminen kokee erilaiset asiat omalla tavallaan. Toinen uskoo, toinen ei. Uskomusten kohdalla on ikään kuin keskustelisi siitä, onko jokin tietty ruoka hyvää vai ei.
Jokainen meistä on varmasti kuullut sanonnan ”totuus tulee lapsen suusta”.
Sitä kuuleekin usein melkoisen koomisia tarinoita siitä, miten lapset ovat möläytelleet asioita, joita ei olisi välttämättä tarvinnut sanoa ääneen muiden ihmisten äärellä. Jos siis lapsi uskoo joulupukkiin, eikö sekin voida silloin nähdä totuutena, joka tulee lapsen suusta?
Jos et usko, joulupukki jättää tulematta
Lapset uskovat joulupukkiin, aikuiset eivät. Ainakin pääsääntöisesti asia on näin.
Meistä aika moni varmasti tietää, että joulupukki jättää visiitin tekemättä, mikäli et usko hänen olemassaoloon. Kun siis lapsi uskoo, että joulupukki on olemassa, hän myös kykenee näkemään joulupukin. Kun taas aikuinen ei usko joulupukin olemassaoloon, pukki jää näkemättä.
Kuten siis edellä olevassa listan kohdassa totesimme, totuus tulee lapsen suusta ja nyt sille väittämälle saadaan vahvistusta.
Kun lapsi kertoo nähneensä joulupukin, ja sinä aikuisena ihmisenä vain kohautat olkapäitäsi, ajatellen hänen puhuvan esimerkiksi kauppakeskuksessa olleesta joulupukista tai muutoin vain keksineen tarinan, ehkä kyse on siitä, että te puhutte kahdesta eri asiasta.
Piileekö ongelman juuri tämän ”onko joulupukki olemassa” -keskustelun osalta nimenomaan tässä; aikuiset paljastavat sukupolvi toisensa jälkeen lapsilleen jossain vaiheessa, ettei joulupukkia ole olemassa. Pettymys on valtava ja seuraavan kerran, kun lapsi katsoo ostarin joulupukkia, vahvistaa se vanhempien väitteen – valitettavan monesta pukista näkee välittömästi, etteivät he todellakaan voi olla aitoja.
Näin syntyy loppumaton kiertokulku ja lapsi kyseenalaistaa aiemmin näkemänsä aidon joulupukin, peilaten sen vanhemmiltaan kuulemaansa ”totuuteen” ja julkisilla paikoilla näkemiinsä feikkipukkeihin.
Lista on nyt lopussaan, emmekä ole tainneet edelleenkään saada selville, että onko joulupukki olemassa. Mutta eikö olisi aika ihanaa, jos joulupukki olisi täyttä totta!
Lue myös:
-
Elämäntapa2 päivää sittenKun puoli maailmaa pukeutuu vihreään – 10 faktaa Pyhän Patrickin päivästä
-
#vainsuomijutut4 päivää sitten
Anteeksi mitä? Pyhä Urho on Suomen suojeluspyhimys, joka pelasti maamme viinitarhat heinäsirkoilta
-
Yhteiskunta6 päivää sitten
Perjantai 13. päivä: 10 pelottavaa sattumusta, jotka tapahtuivat epäonnen päivänä
-
Oudoimmat1 viikko sitten
Top 10 oudoimmat etunimet, joita vanhemmat ovat yrittäneet antaa lapsilleen
