Tiede
10 tapausta, joissa eläinten muuttunut käytös on ennakoinut luonnonkatastrofia
Läpi historian, alkaen antiikin Kreikasta, ihmiset ovat raportoineet eläinten pakenevan ennen maanjäristyksiä tai käyttäytyvän muuten oudosti ennen luonnonkatastrofia. Voidaanko eläimiä siis käyttää tuhojen ennustajina?
Historian kirjojen mukaan Kreikassa rotat, kärpät, käärmeet ja tuhatjalkaiset katosivat useita päiviä ennen vuoden 373 eaa. maanjäristystä. Sen jälkeen ihmisen kiinnostus eläinten kykyyn ennustaa tuhoja on ollut kyltymätön. Olisihan se aivan mieletöntä, jos muutos eläinten käyttäytymisessä olisi luotettava tapa ennakoida luonnonkatastrofeja; sillä säästyttäisiin lukuisilta ihmishenkien menetyksiltä.
Tutkimuksia on aiheen puolesta ja sitä vastaan, eikä siihen ole yksiselitteistä vastausta. Useimmiten havainnot ovat luonnonkatastrofin jälkeen muisteltuja, mikä vie puoltavilta tuloksilta painoarvoa pois. Monien mielestä kyse on vain psykologisesta ilmiöstä, jossa mieli tuottaa vääriä virheellisiä muistikuvia.
Olisi silti melko erikoista (mutta ei todellakaan ennenkuulumatonta), että niin monet olisivat keksineet samanlaisia tarinoita. Totta on se, että eläinten tiedetään aistivan ilmakehän muutoksia, matalia infraääniä, paineenvaihtelua ja magneettikenttiä tavalla, johon ihmiset eivät pysty. Ne havaitsevat maanjäristyksen merkit hyvissä ajoin ennen varsinaista järistystä, mutta se onkin sitten eri asia voiko ennusmerkkejä lukea eläimistä luotettavasti joka kerta.
Listafriikki keräsi kasaan tosielämän esimerkkejä siitä, kun eläinten omituinen ja tavallisuudesta poikkeava käytös on ennakoinut osuvasti luonnonkatastrofia; maanjäristystä tai tulivuorenpurkausta.
Punakekomuurahaisista tulee yökukkujia
Duisburg-Essen-yliopiston tutkijat esittelivät vuonna 2013 kolme vuotta kestäneen tutkimuksensa tulokset, joiden mukaan punakekomuurahaisten käytös muuttuu merkittävästi ennen maanjäristyksiä.
Tutkijaryhmä Gabriele Berberichin johdolla oli havainnoinut muurahaisia seismisesti aktiivisella alueella Saksassa kolmen vuoden ajan kuvaten niitä vuorokauden jokaisena hetkenä. Vuosien 2009 ja 2012 välisenä aikana alueella oli kymmenen magnitudiltaan vähintään 2,0 ja enintään 3,2 ollutta maanjäristystä sekä lukuisia pienempiä järistyksiä.
Muurahaisten käytös muuttui merkittävästi ennen suurempia järistyksiä. Niiden vuorokausirytmi kääntyi lähes päälaelleen ja niistä tuli huomattavasti aktiivisempia yöaikaan ja ne jäivät pesän ulkopuolelle vaaroille alttiiksi, mikä on muurahaisille täysin epäluonnollista. Vastaavasti lepohetket keskittyivät päivälle. Normaalit rutiinit palautuivat noin vuorokauden kuluessa järistyksen jälkeen.
Vaikka punakekomuurahaisten käyttäytyminen oli tutkimuksen aikana selvä indikaattori tulevasta maanjäristyksestä, korostivat tutkijat artikkelissaan, että heidän tuloksiaan ei ole tarkoitettu luonnonkatastrofien ennustamiseen.
Tsunamia sisämaahan paenneet eläimet
Kun tsunami iski tuhoisasti Kaakkois-Aasian rannoille tapaninpäivänä vuonna 2004, kertoivat monet paikalla olleet samanlaisista havainnoista eläimiin liittyen. Sekä villi- että kotieläimet vaikuttivat aistivan tulevan luonnonkatastrofin.
Silminnäkijähavaintojen mukaan norsut päästivät ilmoille varoitusääniä ja pakenivat kukkuloille, koirat eivät suostuneet menemään ulos, flamingot hylkäsivät pesänsä ja eläintarhoissa eläimet syöksyivät katoksiinsa ja suojiinsa, joista niitä oli mahdoton houkutella pois.
Tuossa vaiheessa kaiken aiheuttanut maanjäristys oli jo tapahtunut ja tappava tsunami lähestyi rannikkoa. Ympäri maailman ihmiset arvelivat, että eläimet tiesivät hyökyaallon olevan tulossa.
Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että eläimille olisi evoluution seurauksena kehittynyt kyky vältellä nimenomaan tsunameja. Tsunami on kuitenkin usein merenalaisen maanjäristyksen aiheuttama ja se tiedetään, että monet eläimet pystyvät aistimaan järistysten lähettämiä P-aaltoja, joita ihmiset eivät huomaa. Nämä primääri- tai paineaallot saapuvat ennen sekundääriaaltoja ja selittävät sen, miksi eläimet saattavat vaikuttaa hämmentyneiltä juuri ennen kuin maa alkaa järistä. Jotkut eläimet, kuten norsut, havaitsevat ihmiskorvalle huomaamattomia infraääniä. Kun jostain kaukaisuudesta kumpuaa tuollaisia uhkaavia, matalia ääniä, lähtee eläin vaistomaisesti pakoon.
Joten kyllä, eläimet aistivat tapaninpäivän luonnonkatastrofin, mutta ei tsunamia, vaan maanjäristyksen. Syy siihen, että eläimet lähtivät rannalta kohti sisämaata oli yksinkertaisesti se, että ne hakeutuivat turvaan jotain tuntematonta vaaraa. Ja monelle eläimelle turvallinen paikka on metsä, jota rannoilta – varsinkin turistikeskuksissa ja kaupungeissa – harvemmin löytyy.
Rupikonnat jättivät kutupuuhat
Vuonna 2009 Keski-Italiassa todistettiin kummia, kun lisääntymispaikalleen kerääntyneet rupikonnat hävisivät yhtäkkiä kuin tuhkana tuuleen. Kukaan ei keksinyt syytä tähän joukkopakoon, kunnes viisi päivää myöhemmin L’Aquilan kaupungissa koettiin maanjäristys. Mitä todennäköisimmin konnat olivat lähteneet juuri tätä luonnonkatastrofia pakoon, sillä ne palasivat kutemaan vasta muutamaa päivää myöhemmin, kun jälkijäristyksetkin olivat loppuneet.
Ilmakehän ionosfäärissä tapahtuu maanjäristysten yhteydessä todistetusti muutoksia, joiden uskotaan liittyvän maankuoresta vapautuvaan radonkaasuun sekä mahdollisesti mannerlaattojen liikkeen aiheuttamaan gravitaatiosäteilyyn. Tutkijat arvelevat, että rupikonnat kykenevät aistimaan nuo muutokset ilmakehän sähkökentässä. Toisen teorian mukaan rupikonnat havaitsivat seismisen aktiivisuuden aiheuttamia muutoksia pohjavedessä ja jättivät sen vuoksi kotilammensa etsiäkseen turvallisemman paikan. Erikoista on se, että rupikonnia havainnoitiin yli 70 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta.
Kuvasta kadonneet villieläimet
Edellisessä kohdassa mainitut muutokset ilmakehän ionosfäärissä ovat yleensä havaittavissa enintään muutamia päiviä ennen maanjäristystä. Perussa sijaitsevassa Yanachagan kansallispuistossa poikkeavia havaintoja tehtiin vuonna 2011 noin viikkoa ennen 7,0 magnitudiltaan ollutta Contamanan maanjäristystä, mutta eläimet olivat antaneet merkkejä jo paljon aiemmin. Niitä ei tokikaan huomattu etukäteen, vaan vasta myöhemmin, kun tutkijat kävivät läpi liiketunnistimilla varustettujen kameroiden tallentamaa aineistoa.
Jo kolme viikkoa ennen maanjäristystä villieläinten käyttäytymisessä oli havaittavissa muutoksia. Sekä lintujen että useiden nisäkäslajien aktiivisuus aleni jyrkästi ja mitä lähemmäs järistyksen ajankohtaa tultiin, sitä vähemmän eläimet liikkuivat – ero normaaliin tilanteeseen oli huomattava, sillä käytännössä eläimet katosivat kokonaan piiloihinsa.
Jos johonkin eläinryhmään olisi syytä kiinnittää huomiota luonnonkatastrofien ennakoinnissa, niin se olisi linnut. Ne yleensä pakkaavat kamansa ja lähtevät evakkoon jopa viikkoja ennen luonnonkatastrofia, vaikka periaatteessa niiden ei olisi pakko – milloin vain voi lentää pois. Suunnitteilla onkin, että lintuparvien liikkeitä alettaisiin juuri tässä tarkoituksessa seuraamaan satelliittien avulla. Monilla muuttolinnuilla on hyvin tarkat reitit, joita ne vuosittain kulkevat. Jos lentoreitissä huomataan jokin selittämätön poikkeus, voi se viitata esimerkiksi pian purkautuvaan tulivuoreen.
Etnan rinteillä laiduntava karja
Italiassa, Sisilian saarella, sijaitseva Etna on Euroopan aktiivisin tulivuori. Siksipä sen hedelmällisillä rinteillä laiduntava karja on tottunut pieniin vavahteluihin ja maaperästä vapautuviin kaasuihin – ne ovat eläimille arkipäivää.
Alkuvuosi 2012 oli Etnalla hyvinkin levoton ja läheinen lentokenttä jouduttiin hetkeksi aikaa sulkemaan purkautuvan tuhkan vuoksi. Koska aktiivisen Etnan ympäristö on mitä loistavin paikka havainnoida sitä, vaikuttavatko luonnonkatastrofit ennalta eläinten toimintaan, käyttävät tutkijat paikallisia maatiloja kenttälaboratorioinaan. Saksalaisen Max Planck -instituutin tutkijan Martin Wikelskin johtama työryhmä istutti eläimiin siruja, joiden avulla data voitiin kerätä talteen ja myöhemmin analysoida.
Wikelski löysi kerätystä materiaalista yllättäviä viitteitä siitä, että eläimet todellakin kykenevät ennustamaan tulevan luonnonkatastrofin. Lampaat ja vuohet eivät reagoineet jokaiseen pieneen järistykseen, mutta noin viisi tuntia ennen massiivista purkausta niiden käytöksessä oli havaittavissa selvä muutos. Wikelskin tutkimustuloksista käy ilmi, että kahden vuoden aikana (2012-2014) Etnalla tapahtui kahdeksan suurempaa purkausta, joista jokaiseen eläimet reagoivat samalla tavalla. ”Öisin ne heräsivät ja kuljeskelivat hermostuneena ympäriinsä”, kertoo Wikelski The New York Times -lehden haastattelussa. Päiväsaikaan vuohet ja lampaat siirtyivät niin sanotuille turvallisille alueille, jotka ne arvioivat kasvillisuuden perusteella. Korkeiksi kasvaneet kasvit ovat merkki siitä, että alue on säästynyt aiemmilta laavavirroilta.
Eläinten uskotaan havainneen vuoren toiminnassa sellaisia muutoksia, jotka ihmisiltä ja mittauslaitteilta jäivät erottamatta jokapäiväisestä aktiivisuudesta. Todennäköisesti maaperästä tihkuvat kaasut olivat erilaisia ja maan vavahtelu poikkeavaa.
Wikelski on nyt mukana kansainvälisessä tutkimusryhmässä, joka on istuttanut siruja satoihin eläinlajeihin ympäri maailman. Tutkimuksella halutaan selvittää perinpohjaisesti se, voidaanko eläinten liikkeistä ennustaa tulivuorenpurkauksia tai maanjäristyksiä.
Kiinassa liputetaan eläinten ennustustaitojen puolesta
Kiinassa on jo vuosisatojen ajan ennustettu maanjäristyksiä perustuen eläinten käyttäytymiseen. Siinä on joskus myös onnistuttu, mutta on vaikea sanoa, onko kyse vain sattumasta. Satojen vuosien takaa on kirjallisia todisteita siitä, että ihmiset ovat päätyneet nukkumaan taivasalla, koska eläimet ovat paenneet asutuksista ulos ilman mitään näkyvää syytä. Kun maanjäristys on iskenyt ja asumukset romahtaneet, ovat ihmishenget säästyneet. Toisaalta historiankirjoista löytyy paljon tuhoisia maanjäristyksiä, joiden alla eläimet ovat käyttäytyneet kertomusten mukaan aivan normaalilla tavalla.
Vuonna 1975 viranomaiset määräsivät miljoonan asukkaan Haichengin evakuoitavaksi vain päiviä ennen magnitudiltaan 7,3 ollutta maanjäristystä. Kuolonuhreja ja loukkaantuneita kyllä tuli, mutta vain vähän verrattuna maajäristyksen voimakkuuteen. Jos kaupunkia ei oltaisi evakuoitu, olisi menehtyneitä ollut rakennusten tuhoista päätellen jopa 150 000. Evakuointimääräys tehtiin pitkälti perustuen eläinten epänormaaliin ja levottomaan käytökseen.
Tämän onnistuneen ennakoinnin vuoksi ympäri maailman innostuttiin toden teolla ajatuksesta, että luonnonkatastrofit voisivat olla ennustettavissa eläinten avulla. Siksi Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus rahoitti 1970-luvun lopulla pitkäaikaistutkimuksen, jossa seurattiin tiiviisti rottia laboratorio-olosuhteissa ja odotettiin, että käyttäytyisivätkö ne eri lailla maanjäristystä ennen. Eteläisessä Kaliforniassa asuvien onneksi, mutta tutkijoiden harmiksi koeaikana ei koettu yhtäkään maanjäristystä.
Punakaulusvarit ja muut eläintarhan eläimet
Kun 5,8 magnitudiltaan ollut maanjäristys iski Yhdysvaltojen pääkaupunkiin Washingtoniin kesällä 2011, kävi Smithsonian-instituutin kansallisessa eläintarhassa kuhina. Erityisesti punakaulusvarit kummastuttivat eläintarhan työntekijöitä.
Madagascarilla luontaisesti elävät punakaulusvarit ovat hermostuneina hyvin äänekkäitä ja ne varoittelevat toisiaan useita kertoja päivässä. Kuitenkin eläintarhan kuraattorin Brandie Smithin mukaan ääni, jota nämä kädelliset päästivät ennen maanjäristystä, oli hyvin poikkeava. ”Se oli täysin erilainen kuin tavallinen huuto. Sellaista ääntelyä olemme kuulleet vain silloin, kun aitaukseen on tuotu uusi, tuntematon yksilö”, kertoo Smith The Washinton Post -lehden haastattelussa.
Eläintenhoitajat huomasivat poikkeavaa käytöstä monissa aitauksissa, mutta jälkeenpäin voi sanoa, että selvimmin maanjäristys olisi ollut ennakoitavissa juuri kädellisten käytöksestä sekä linnuista. Esimerkiksi kaikki sorsat uivat keskelle lampea ja apinat jättivät ruokailun kesken ja kiipesivät puihin; eläimet siis hakeutuivat paikkoihin, jossa ne tunsivat olonsa turvallisimmaksi. Punakaulusvarien lisäksi mustamölyapinat varoittelivat lajitovereitaan ja flamingot lyöttäytyivät yhteen; ne siis hakivat turvaa muista.
Ja tämä kaikki tapahtui ennen kuin maa alkoi järistä.
Kadonneet lemmikit -palsta
San Franciscon alueella, Yhdysvalloissa, vaikuttanut geologi Jim Berkland tuli varsinkin 1990-luvulla tunnetuksi siitä, että hän liputti avoimesti ja varsin näkyvästi sen puolesta, että totta kai eläimet pystyvät ennakoimaan maanjäristyksiä. Hänen mielestään myös jotkut ihmiset ovat muita herkempiä aistimaan tulevan luonnonkatastrofin. Berkland ei löytänyt kollegoiden parista montakaan samanhenkistä.
Kriitikoista huolimatta fakta on se, että Berkland ennusti Pohjois-Kaliforniassa lokakuun 17. päivänä vuonna 1989 tapahtuneen Loma Prietan maanjäristyksen, jossa kuoli 67 ihmistä. Hän perusti ennustuksensa suurelta osin sanomalehtien ilmoituksiin, joissa etsittiin kadonneita lemmikkejä. Berklandin teorian mukaan juuri ennen maanjäristyksiä lehdissä on normaalia enemmän katoamisilmoituksia.
Ennustus tuli esiin The Gilroy Dispatch -lehdessä lokakuun 13. päivänä julkaistussa haastattelussa, jossa Berkland ilmoitti uskovansa että seuraavan viikon sisällä San Franciscon lahden ympäristössä tullaan kokemaan voimakas maanjäristys. Neljä päivää myöhemmin luonnonkatastrofi iski 6,9 magnitudin voimakkuudella.
Berklandin mukaan eläimet olivat aistineet tulevan maanjäristyksen ja hermostuneina lähteneet vaara-alueelta. Berklandin metodeja on laajasti pidetty epätieteellisinä ja ennustuksen osumista kohdalleen sattumana. Mutta oliko hän sittenkään aivan hakoteillä?
Lehmien alentunut maidontuotanto tietää maanjäristystä?
Maaliskuun 11. päivänä vuonna 2011 Japanin itäpuolella tapahtui merenalainen maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 9,0 magnitudia. Pääjäristys ja sitä seuranneet voimakkaat jälkijäristykset aiheuttivat maanvyöryjä, joissa menehtyi satoja ihmisiä, mutta suurimman tuhon sai aikaan valtava tsunami. Arvioiden mukaan lähes 20 000 ihmistä menetti henkensä. Yksi historian voimakkaimmista maanjäristyksistä ja sitä seurannut tsunami aiheuttivat myös Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden.
Tokion yliopiston ja Azabun yliopiston biologit ovat jälkeenpäin tutkineet eläinten käyttäytymistä maanjäristystä edeltävinä päivinä. Hiroyuki Yamauchin johtama työryhmä teki lemmikkien omistajille kyselytutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää, olivatko kissat ja koirat käyttäytyneet oudosti. Tutkimus on herättänyt paljon arvostelua, sillä ihmisellä on taipumusta muistaa asioita väärin ja hakea toisiinsa liittymättömien tapahtumien välille yhteyttä.
Joka tapauksessa – vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että niin kissojen kuin koirienkin omistajat raportoivat hermostuneisuutta ja levottomuutta jopa viikkoa ennen kohtalokasta maaliskuun iltapäivää. Varsinkin kissoilla oli havaittu ”tärinää ja tavallista enemmän karkailua” ja koirilla epätavallista ulvontaa ja haukkumista ilman syytä. Juuri ennen maanjäristystä levottomuus oli ollut huipussaan.
Ehkä vielä kiinnostavampia huomioita tehtiin lehmien käyttäytymisestä. Kuusi päivää ennen luonnonkatastrofia 340 kilometrin säteellä maanjäristyksen keskuksesta sijaitsevilla maitotiloilla havaittiin merkittävästi heikentynyttä maidontuottoa. Maitoa saatiin normaalia vähemmän neljän päivän ajan. Kauempana sijaitsevilla maatiloilla samanlaista vaikutusta ei ollut havaittavissa. Tästä on dataa numeroina, joten tulokset eivät perustu subjektiiviseen arvioon kuten kissojen ja koirien kohdalla.
Tutkijat eivät julistaneet keksineensä luotettavaa, eläinten käytökseen perustuvaa ennakointimenetelmää, mutta tietyllä varauksella lehmien maidontuoton väheneminen yhdessä lemmikkien muuttuneen käytöksen kanssa voisi toimia yhtenä ennusmerkkinä lähestyvälle luonnonkatastrofille.
Hait hurrikaanien ennustajina
Kaikki muut tämän listan eläimet ovat paenneet tai reagoineet muuten negatiivisesti lähestyvään luonnonkatastrofiin, mutta tietyt hait ovat toista maata. Ne ovat todellisia myrskyn metsästäjiä; ainakin tiikerihait.
Tämän on todennut jo vuosia sitten Miamin yliopiston tutkija Neil Hammerschlag. Hän on pitkään seurannut merkittyjä tiikerihaita ja todennut niiden – ja myös muiden isojen hailajien – hakeutuvan alueille, joissa lämpötilat vaihtelevat äkillisesti. Tällaiset pisteet ovat juuri niitä, joissa myrskyt yleensä voimistuvat. Aivan hiljattain julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että käytös ennen kovia myrskyjä ja hurrikaaneja riippuu hain lajista ja sijainnista.
Tutkijat analysoivat hurrikaani Matthew’n (2016) ja hurrikaani Irman (2017) aikana merkittyjen haiden avulla kerättyä dataa. Kun hurrikaani oli lähestymässä, kaikkosivat hait eteläisen Floridan matalalta rannikolta lähes kokonaan ja palasivat vasta myrskyn laannuttua. Ilmiö oli päinvastainen Bahamaa ympäröivällä matalikolla, sillä siellä tiikerihaiden määrä jopa kasvoi hurrikaanin alla.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet pienempien haiden siirtyvän syvempiin vesiin hieman ennen trooppista myrskyä. Ne reagoivat todennäköisesti alenevaan ilmanpaineeseen ja vaste on täysin sisäsyntyinen, ei opittu.
Tietenkin dataa ja yksityiskohtaisempaa sellaista on kerättävä vielä paljon lisää, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että erilaisia hailajeja erilaisissa ympäristöissä seuraamalla voitaisiin kenties ennustaa hurrikaanien syntyä ja kulkusuuntaa, jolloin muun muassa evakuoinnit voitaisiin kohdentaa tehokkaammin.
Lue myös:
Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
Maailman suurimmat aallot: viiden Vapaudenpatsaan korkuinen tsunami ja muut hirmuaallot
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme mikä sinun näkökantasi on. Onko joskus mahdollista saada luotettavaa luonnonkatastrofien ennakointia eläinten käytöstä havainnoimalla?
Tiede
Miksi suussa maistuu metalliselta ennen oksentamista?? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 2
Miksi nenää kirvelee, kun sinne pääsee vettä? Mistä johtuu sormien rypistyminen kosteassa tai mahanpohjasta kouraisu vuoristoradassa? Muun muassa näihin ihmiskehon mystisiin reaktioihin selvitämme syyt tällä listalla.
Emme useinkaan pysähdy miettimään, mistä arkipäiväiset reaktiot johtuvat. Mutta jos niitä ryhtyy miettimään, alkaa moni ilmiö vaikuttaa melko kummalliselta.
Enää selityksiä niiden takana ei tarvi pohtia, sillä Listafriikki paljastaa syyt ihmiskehon omituisiin reaktioihin!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi ihmiskehon eriskummallista reaktiota voit lukea tästä:
Miksi veren näkeminen pyörryttää? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 1
Miksi sormet rypistyvät vedessä?
Kun ihminen on ollut pitkään vedessä, muuttuvat hänen sormensa ja varpaansa ryppyisiksi. Aiemmin tämän ajateltiin johtuvan siitä, kun nesteet liikkuvat ihokudoksen ja veden välillä. Kuitenkin jo 1930-luvulla tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että reaktio ei ole niin yksinkertainen, sillä niillä ihmisillä, joilla oli hermovaurioita kämmenissä tai jalkapohjissa, ei rypistymistä enää tapahtunut.
Rusinamaisten sormenpäiden taustalle on veden sijaan autonominen hermosto, joka säätelee muun muassa hengitystä ja hikoilua.
Kun vettä alkaa imeytyä ihon uloimpaan kerrokseen, lähtee sieltä hermosolujen kautta viesti aivoille, ja vasteena sormien verisuonet alkavat supistumaan. Kapenevien verisuonten aikaansaama negatiivinen paine vetää ihoa sisäänpäin, jolloin sormiin muodostuu pieniä uria.
Miksi näin sitten tapahtuu? Evoluutiotutkijoiden mukaan ryppyiset sormet ovat auttaneet ihmistä tarttumaan tukevammin muun muassa kaloihin ja rapuihin veden alla tai kosteissa olosuhteissa. Samoin jalkapohjien ryppyisyys on tuonut pitävyyttä märällä maaperällä. Rypyt toimivat kuten autonrenkaiden urat; ne antavat paremman pidon ohjaamalla vettä pois.
Teoriaa on tutkittu laittamalla koehenkilöt nostamaan vedestä marmorikuulia ja ujuttamalla niitä ulos akvaarion seinässä olevasta pienestä reiästä. Ryppyisillä sormilla tehtävä onnistui merkittävästi nopeammin kuin sileillä.
Miksi suussa maistuu metalliselta juuri ennen oksentamista?
Oksennus pääsee harvoin yllättämään totaalisesti. On tiettyjä merkkejä, jotka kertovat pian seuraavasta ylenantamisesta: mahassa kiertää, heikottaa ja kylmä hiki nousee otsalle.
Jotkut ihmiset aavistavat yrjön saapuvan, kun suussa alkaa maistua metalliselta. Gastroenterologian professorin John F. Kuemmerlen mukaan sylkirauhaset alkavat tuottaa runsaasti sylkeä siinä vaiheessa, kun tavaraa on siirtymässä ruokatorvea pitkin väärään suuntaan.
Elimistö valmistautuu happamaan mahanesteeseen erittämällä emäksistä sylkeä. Tuo emäksinen eli alkalinen sylki neutraloi voimakkaan hapon suojellakseen suun sisäpintaa ja hampaita; ja saa samalla suun maistumaan metalliselta.
Miksi iho menee kananlihalle vaikuttavasta musiikkiesityksestä?
Kylmästä johtuva kananlihalle meneminen on yksiselitteinen asia: adrenaliini saa pienet karvankohottajalihakset supistumaan ja nostamaan karvat pystyyn, jotta turkki olisi pöyheämpi ja suojaisi paremmin kylmältä. Karvan nouseminen vääntää ihon koholle aiheuttaen nyppylämäisen pinnan. Nykyihmiselle reaktio on tarpeeton, koska olemme menettäneet evoluution kuluessa turkkimme.
Karvat voivat nousta pystyyn myös pelottavassa tilanteessa. Silloin kehossamme aktivoituu taistele- tai pakenereaktio, ja adrenaliini jälleen nostattaa turkin pystyyn – tällä kertaa yrittäen tehdä meistä isomman näköisiä.
Kaikkein kummallisinta on karvojen pystyyn nouseminen silloin, kun ihminen kokee valtavan, positiivisen tunne-elämyksen. Vaikuttava musiikkiesitys, omissa häissä alttarille käveleminen tai vaikka kansallislaulun kuuleminen voivat saada vilunväreet aikaan ja ihon menemisen kananlihalle.
Syynä on sama stressireaktio kuin kylmässä tai pelätessä, sillä aivot tulkitsevat voimakkaan tunnekuohun kuin jotain olisi vialla ja viestivät lisämunuaisille, että nyt tarvitaan adrenaliinia ja vähän äkkiä, jotta tilanteesta selvitään kunnialla.
Miksi vuoristoradassa ottaa mahanpohjasta?
Sydän pomppaa kurkkuun ja vatsassa muljahtaa, kun hissi laskeutuu vauhdilla tai vuoristorata lähtee syöksymään alaspäin. Tuntemus kertoo juuri siitä, mitä sillä hetkellä konkreettisesti tapahtuu.
Vaikka ihminen pysyy huvipuistolaitteen penkissä kiinni vyöllä eikä hississäkään kukaan lähde leijailemaan, on tarina toinen meidän sisäelimillämme. Maksa ja perna pysyvät melko hyvin paikoillaan, mutta suolet ovat vatsaontelossa suhteellisen vapaana.
Nopeaan laskuun lähdettäessä suolet pääsevät liikkumaan ja ovat hetken aikaa painottomassa tilassa. Lisäksi suolen ja virtsarakon nestemäinen sisältö liikkuu hetkellisen vapaapudotuksen takia muusta elimistöstä irrallaan. Valppaana olevat hermot havaitsevat liikkeet ja välittävät aistimuksen aivoille. Siitä johtuu mahanpohjan muljahtava tunne.
Miksi nenää kirvelee ja polttaa, kun sinne pääsee vettä?
Kelle ei olisi käynyt niin, että vetäisee uidessaan vahingossa vettä nenään tai hyppää altaaseen ja vesi syöksähtää sieraimista sisään? Tunne ei ole ollenkaan mukava, eikä se johdu ainoastaan siitä, että iskisi paniikki hukkumisesta.
Kylmä ja makea vesi ovat nenän sisäosille pahinta myrkkyä, sillä normaalisti olosuhteet siellä ovat suolaiset. Kaikki kehomme solut ovat suolaisia, joten niille tulee suurena shokkina yllättävä makean veden kohtaaminen.
Vesi ryöppyää soluihin yrittäen tasapainottaa solukalvon eri puolilla olevien nesteiden väkevyyseroa. Tästä yhtäkkisestä tunkeutumisesta ja solujen täyttymisestä aiheutuu kivulias ja polttava tuntemus.
Nenän limakalvon solut ovat kovalla koetuksella, kun ne yrittävät tuottaa tarpeeksi räkää päästäkseen eroon makean veden invaasiosta. Siksi uidessa tulee usein tarve niistää.
Lue myös:
Mistä johtuu hikka tai punastuminen? Entäs aivojen jäätyminen tai vaikkapa pyörtyminen, kun näkee verta? Ihmiskeho on mystinen kapistus.
Emme useinkaan pysähdy miettimään, mistä arkipäiväiset reaktiot johtuvat. Mutta jos niitä ryhtyykin miettimään, alkaa moni ilmiö vaikuttaa melko kummalliselta.
Enää selityksiä niiden takana ei tarvi pohtia, sillä Listafriikki rientää apuun ja paljastaa syyt ihmiskehon omituisiin reaktioihin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset erikoisuudet meidän kehoissamme ovat luvassa huomenna.
Miksi aurinkoon katsominen aivastuttaa?
Tavallisessa aivastusrefleksissä nenän limakalvon aistinsolut havaitsevat tunkeilijan, esimerkiksi pölyhiukkasen, jolloin niiden värekarvat aktivoivat kasvojen tuntohermon. Sitä pitkin tieto välittyy aivojen aivastuskeskukseen, joka lähettää ylävartalon lihaksille viestin, että nyt vierasesineestä on päästävä eroon ja tuloksena on tahdosta riippumaton aivastus.
Noin neljäosalla ihmisistä aivastusrefleksi ilmenee myös auringonvalon vaikutuksesta. Tätä ilmiötä kutsutaan ACHOO-syndroomaksi (engl. Autosomal Dominant Compelling Helioopthalmic Outburst) eli foottiseksi, valosta johtuvaksi aivasteluksi.
Valon aiheuttamassa aivastuksessa pupilli- ja aivastusrefleksien viestit sekoittuvat, koska niiden hermoradat kulkevat niin lähellä toisiaan. Niillä ihmisillä, jotka aivastavat mennessään hämärästä kirkkaaseen valoon, silmän pupillista tulevat impulssit eivät mene suoraan aivojen näkökeskukseen, vaan kiertävät aivastuskeskuksen kautta. Joten samaan aikaan, kun pupillit saavat käskyn supistua, tulee aivoihin myös virheellinen viesti siitä, että nenässä on jotain ylimääräistä.
Foottisen aivastelun arvellaan olevan periytyvää, mutta sille altistavaa geeniä (tai geenejä) ei ainakaan vielä ole löydetty.
Miksi punastumme?
Täysin tahdosta riippumaton punastumisrefleksi on lähinnä nolo, varsinkin kun aina löytyy joku, joka tuo asian esille: ”Sinulla nousi ihan värit pintaan”. Kiitos tiedosta!
Punastuminen voi johtua ilosta, jännityksestä, puoleensavetävän ihmisen kohtaamisesta, kehujen vastaanottamisesta, nolostumisesta, suuttumuksesta tai jopa aivan normaalista kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa. Punastumisen fysiologia on yksiselitteistä: stressaavassa tilanteessa erittyvä adrenaliini saa ihon hiussuonet laajenemaan ja veren virtaamaan.
Mutta miksi niin käy?
On outoa, että ihminen on ainut eläin, joka punastuu. Kummallista on myös se, että meidän silmiinpistävin ruuminosamme muuttuu punaiseksi tilanteissa, joissa haluamme olla mahdollisimman huomaamattomia.
Punastumisen syytä on hankala selvittää, mutta tutkimusten perusteella sen arvellaan olevan tärkeässä roolissa ihmissuhteiden muodostuksessa. Noloissa tai katumista aiheuttavissa tilanteissa punastuvia ihmisiä pidetään yleisesti miellyttävämpinä ja luotettavampina kuin niitä, joiden kasvot eivät paljasta tunteita.
Täysin tahdosta riippumaton punastuminen on havainnoijalle merkki siitä, että henkilö on vilpittömästi pahoillaan, ymmärtää tehneensä väärin eikä todennäköisesti tule toistamaan virhettään tulevaisuudessa.
Seuraavan kerran kun punastut, niin muista, että olet silloin muiden mielestä huipputyyppi!
Mistä hikka johtuu?
Hikka johtuu siitä, että keho joutuu käsittelemään liikaa jotain, mitä tahansa. Se voi olla ruokaa, juomaa, naurua, itkua, tupakan savua tai ihan vain ilmaa.
Hikottelu johtuu pallean, joka on keuhkot ja vatsaontelon erottava ohut lihas, äkillisistä supisteluista. Pallea on ihmisen tärkein hengityslihas ja normaalisti sen rauhallinen supistuminen täyttää keuhkot ilmalla. Hikka syntyy jonkin ärsyttäessä mahalaukkua tai ruokatorvea, minkä seurauksena pallealihas alkaa supistelemaan hallitsemattomasti. Tällöin ilmaa virtaa liian nopeasti sisään, mutta samaan aikaan sulkeutuva kurkunpää estää ilmaa täyttämästä keuhkoja. Kurkunpäässä sijaitsevien äänihuulten äkillinen sulkeutuminen taas saa aikaan hikalle ominaisen äänen.
Nykytiedon valossa hikan uskotaan olevan sikiöaikainen jäänne, sillä nikottelu on aikuiselle ihmiselle täysin merkityksetön toiminto. Toisin on kehittyvälle vauvalle, joka elää ensimmäiset kuukautensa nesteen täyttämässä pussissa silloin tällöin hikotellen. Tutkimusten mukaan sikiöillä on raportoitu hikkaa jopa yhdeksänneltä raskausviikolta lähtien.
Hapen sikiö saa tietenkin napanuoransa kautta, mutta hikan arvellaan olevan kehon refleksimäinen tapa harjoitella hengittämistä. Vauvan hengityslihakset treenautuvat, mutta hengitystiet pysyvät suljettuina hikan aiheuttamassa ”sisäänhengityksessä”.
Miksi aivot jäätyvät jäätelöä syödessä?
Kuva: Jayel Aheram | CC BY 2.0
Moni on varmasti kokenut brain freezen eli ”aivojen jäätymisen” syödessään tai juodessaan jotain todella kylmää. Brain freeze ilmenee erityisesti hotkittaessa, joten on parempi syödä jätskiä rauhallisesti nautiskellen. Tietenkään aivot eivät jäädy, mutta on kummallista, että kylmä tuntuu otsassa, jonka kautta harva varmaankaan syö ja juo.
Ilmiö johtuu äkillisestä lämpötilan muutoksesta kitalaen takaosassa. Kurkussa on paljon verisuonia, jotka menevät shokkiin ja supistuvat kylmäkosketuksesta. Kun kylmä ruoka tai juoma nielaistaan, antaa keho verisuonille käskyn jälleen laajentua.
Aivoihin verta vievien verisuonten nopea supistuminen ja laajentuminen saa niitä ympäröivät hermosolut lähettämään signaalin tuntokeskukseen, että jotain kummallista on meneillään. Aivot tulkitsevat tapahtuman kipuna, mutta paikallistavat sen virheellisesti suun sijasta otsaan.
Jäätymisen tunnetta voi yrittää estää syömällä hitaammin ja antamalla kielen hermosolujen viestittää aivoille, että jotain kylmää on tulossa.
Miksi veren näkeminen pyörryttää?
Ihmisellä on stressitilanteessa kolme vaihtoehtoa: taistele, pakene tai lamaannu. Jos veren näkeminen pyörryttää, ei kyse ole taistelusta tai pakenemisesta. Tässä tapauksessa stressitaso on noussut liian korkeaksi, jolloin ihmiskeho ottaa käyttöön sen kolmannen vaihtoehdon eli lamaantumisen.
Aivot kokevat, että uhka on liian suuri, eikä ole mitään mahdollisuutta paeta tai taistella. Parasympaattinen hermosto aktivoituu ja laskee kehon kierroksia, mistä on usein merkkinä pahoinvointia, väsymystä ja pyörtymisen tunnetta.
Tässä tapauksessa pyörtyminen johtuu siitä, että laukaisevien tekijöiden (pelko, kipu, voimakas henkinen stressi, veren näkeminen) johdosta alaraajojen verisuonet rentoutuvat, jolloin veren paluu sydämeen vaikeutuu ja veri alkaa kerääntyä jalkoihin. Lamaantumisreaktion takia sydämen syke hidastuu, aivot eivät saa tarpeeksi verta ja lopulta verenpaine ja koko ihminen romahtaa.
Tutkijoiden mukaan kaikki ihmiset kärsivät heikotuksesta jossain määrin nähdessään sisälmykset. Se taas on ollut elintärkeä ja sisäsyntyinen ominaisuus edeltäjillemme. Kun vihollinen viilsi suuren, verta vuotavan haavan käteen, oli selviämisen kannalta hyödyllistä pyörtyä. Pyörtyneenä maassa makaava esi-ihminen saattoi säästyä kaulan katkaisulta, koska hänen uskottiin jo olevan kuollut.
Lue myös:
Tiede
Kaiken kiveksi muuttava lähde ja sateenkaarivuoret: 10 luonnonihmettä, joita on vaikea uskoa todeksi
Nämä kymmenen paikkaa ympäri maapallon ovat todellisia luonnonihmeitä. Niiden ei pitäisi olla mahdollisia, mutta totuus on tarua ihmeellisempää.
Mitä tulee mieleesi, jos pitäisi luetella mykistävimpiä luonnonihmeitä? Suuri valliriutta, Grand Canyon tai ehkä revontulet? Nyt kuitenkin paneudumme paikkoihin, jotka uhmaavat sitä, miten olemme ympäröivän luonnon tottuneet näkemään ja kokemaan. Tämän listan nähtävyydet eivät välttämättä ole maailman suosituimpia turistikohteita (eikä kaikkiin ole edes mahdollista päästä), mutta käsittämättömyydellään ne päihittävät kuuluisammatkin kohteet.
Tervetuloa Listafriikki.com:n mukaan tutustumaan luonnonihmeisiin, joita ei meinaa uskoa todeksi!
Lähde, joka muuttaa kaiken kiveksi
Englantilaisessa Knaresboroughin kaupungissa on lähde, jonka tavallaan voisi sanoa olevan ikuisen nuoruuden lähde. Jos haluaa siis kivettyä patsaaksi. Nimittäin tuosta lähteestä pohjavesi virtaa kallioseinämää alas ja muuttaa kiveksi kaiken mihin se koskee.
Mutta lähteitähän on ympäri maailmaa, eivätkä asiat kivety? Tuon North Yorkshiren alueella sijaitsevan lähteen vedessä onkin niin korkea mineraalipitoisuus, että se muodostaa kovan kuoren minkä tahansa esineen ympärille.
Ihmiset ovat tuoneet seinämän alle kaikkea mahdollista leluista keittiövälineisiin; niin kuin kuvasta voi nähdä. Onpa joku keksinyt tuoda vanhan pyöränsäkin kivettymään. Patsaaksi muuttuminen kestää esineen materiaalista, koosta ja huokoisuudesta riippuen muutamasta viikosta puoleen vuoteen; pehmeät nallet ovat jostain syystä suosittuja ja muuttuvat kiveksi vain kuukaudessa.
Aikoinaan lähteen ajateltiin olevan kirottu (kuinkas muutenkaan), mutta nyt tämän luonnonihmeen tiedetään tapahtuvan samalla tavalla kuin tippukiviluolat syntyvät.
Sinisen laavan tulivuori
Kawah Ijen -tulivuori ei ole mikä tahansa tulivuori: se syöksee sinistä laavaa. Se on suosittu turistikohde, koska sähkönsinisenä lyövät lieskat ja tulivuoren uumenista hohkaava sininen kajo vaikuttavat olevan aivan toisesta maailmasta.
Päivänvalossa Kawah Ijen on kuitenkin kuin mikä tahansa muukin tulivuori. Eikä sen laava oikeasti ole sinistä, anteeksi jos tuotin pettymyksen. Tuo fakta ei kuitenkaan ota mitään pois tältä ainutlaatuiselta luonnonihmeeltä.
Mistään muualta maailmassa ei löydy yhtä isoa rikkikeskittymää kuin tuolla tulivuorella. Kun rikkikaasu pääsee hapen kanssa kosketuksiin yli 360 celsiusasteen lämpötilassa, palaa se kirkkaan sinisellä liekillä; rikkilieskat voivat lyödä jopa viiden metrin korkeuteen. Kovassa paineessa tulivuoren seinämien halkeamista purskahtelee sulanutta rikkiä, joka valuu vuoren rinnettä pitkin luoden vaikutelman kirkkaan sinisestä laavasta.
Eikä Kawah Ijenin nähtävyydet tähän lopu: paikan päällä voi myös ihastella tulivuoren kalderaan muodostunutta maailman suurinta happojärveä. Sen kaunis turkoosi väri houkuttelee pulahtamaan, mutta pH 0.5 syövyttäisi vilvoittelijan alta aikayksikön.
Rikkikaasu tekee tulivuoren ilmasta hengitykselle myrkyllistä, joten kaikki ilmiötä ihastelemaan ja tutkimaan menevät joutuvat käyttämään kaasunaamareita. Valitettavasti kauneudella on myös kääntöpuolensa. Vuorella on iso rikkikaivos, jonka työntekijät paiskivat hommia ilman suojavarusteita. Sama kirkas sininen valo, joka valaisee työmaan, on salainen tappaja, joka väistämättä sairastuttaa heidät.
Hessdalenin leijuvat valot
Pienessä muutaman sadan asukkaan norjalaisessa Hessdalenissa on 1930-luvulta saakka käynyt UFO-harrastajia. Ei ehkä samalla lailla kuin nevadalaisella Area 51:llä, mutta siinä määrin kuitenkin, että paikalliset ovat tehneet tuottoisaa bisnestä ”lentävien lautasten” ansiosta.
Hessdalenissa on jo useita vuosikymmeniä saatu todistaa ilmassa leijuvia valoja. Valoilmiöitä ei ole pystytty koko tiedemaailmaa tyydyttävästi selittämään, joten onko ihmekään, että ne kiehtovat maapallon ulkopuolisesta elämästä kiinnostuneita. Spekulaatioita ja teorioita on sitten senkin edestä.
Pallon muotoiset valot voivat olla valkoisia, keltaisia tai punaisia. Niiden on nähty leijuvan paikoillaan ja syöksyvän huimaa vauhtia pimeyteen. Valot ilmestyvät yleensä hämärällä ja pysyvät näkyvissä muutamasta sekunnista jopa yli tuntiin. Kun havaintoja 1980-luvulla oli parhaimmillaan 20 viikossa, alkoi todellinen ryntäys pieneen vuoristokylään. Nykyään selittämättömiä valoilmiöitä esiintyy harvemmin, noin muutama kymmenen kertaa vuodessa.
Hessdalen on itseasiassa kahden vuoren välissä oleva laakso, jonka läpi virtaa joki. Italialaisen insinöörin, Jader Monarin, teorian mukaan laaksoon muodostuu luonnon oma akku, jossa ympäröivät vuoret toimivat elektrodeina ja välissä virtaava joki elektrolyyttinä. Laakson toisella puolella vuoren rinteessä on kuparipitoisia mineraaleja, ja toisella rinteellä raudasta ja sinkistä koostuvia kiviä.
Pelkkä vesi ”akun” päiden välillä on huono johde, mutta ehkä laaksossa sijaitsevasta vanhasta kaivoksesta on valunut jokeen rikkihappoa, joka taas toimisi sähkönjohtimena. Sähkövirran kulkiessa elektrodien välillä nousee joesta kaasukuplia, joista vapautuneet sähkövaraukset synnyttävät valoa. Monimutkaista…
Monarin johtaman tutkimusryhmän teoria ei ole saanut laajaa kannatusta, mutta kukaan ei ole pistänyt paremmaksikaan.
Ehkä kyse on sittenkin ufoista?
Pinkki järvi
Lake Hillier sijaitsee saarella Intian valtameressä, Länsi-Australian rannikolla. Järvestä tekee erityisen sen kirkkaan vaaleanpunainen väri. Se ei ole vain vähän punertava, vaan vesi näyttää aivan kuin mansikkapirtelöltä.
Järvi löydettiin aivan 1800-luvun alussa ja se on siitä lähtien houkutellut laumoittain turisteja ihastelemaan kummallista väriä. Kaikkein upeimpana Lake Hillier näyttäytyy yläilmoista katsottuna; varsinkin kontrasti viereiseen siniseen mereen saa epäilemään kuvien aitoutta, mutta totta se on.
Järven vesi on hyvin suolapitoista, eikä siellä ole paljoakaan elämää. Mutta Dunaliella salina -levä kukoistaa ja se on myös vastuussa kauniista pinkistä väristä. Levässä on paljon beetakaroteenia eli sitä samaa pigmenttiä, joka antaa värinsä monille hedelmille ja vihanneksille, esimerkiksi porkkanalla. Beetakaroteeni on voimakas antioksidantti ja A-vitamiinin esiaste. Sen on myös ajateltu suojaavan D. salina -levää liialta suolaisuudelta, sillä karoteenin pitoisuus kasvaa suolaisuuden mukana.
Mitä väkevämpää, sen pinkimpää!
Ikuinen salamointi
Jos uskot sanontaan ”ei salama samaan paikkaan kahta kertaa iske”, et varmaankaan ole kuullut venezuelalaisesta Maracaibo-järvestä. Maailman sähköisimmäksi paikaksi nimetyllä järvellä on (lähes) ikuinen ukkonen. Kun pimeä laskee, alkaa järvellä salamoida, jopa 28 kertaa minuutissa, kymmenen tunnin ajan ja keskimäärin 260 yönä vuodessa. Siitä voi tehdä nopeita kertolaskuja ja selvittää montako kertaa salama lyö samaan paikkaan Catatumbo-joen suistossa.
Runsaan salamoinnin syyksi on aiemmin epäilty maaperän korkeaa uraanipitoisuutta. Myöhemmin suosittu teoria oli se, että läheisiltä öljykentiltä nouseva metaani lisää järven päällä törmäävien lämpimien ja viileiden ilmamassojen sähkönjohtavuutta.
Nykyään ajatellaan, että radikaalisti vaihtelevat pinnanmuodot vaikuttavat tuulten reitteihin ja aiheuttavat ukkosmyrskyjä.
Varmuutta ilmiön syyhyn ei kuitenkaan ole saatu. Mysteeriä lisää se, että vuonna 2010 salamointi loppui totaalisesti ja täysin selittämättömästi, vain jatkuakseen 6 viikon kuluttua kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sateenkaarivuoret
Pinkkiä, valkoista, punaista, vihreää, ruskeaa, violettia ja keltaista. Kuulostaa ulkoavaruuden planeetalta tai yksisarvisten maailmalta.
Uskomattomat värit ja vuorien raidat ovat syntyneet vuosimiljoonien kuluessa, kun maaperään muodostuneiden sedimenttien erilaiset mineraalit ovat sekoittuneet veteen. Nämä sateenkaaren värit voi nähdä Perussa, Cuscon kaupungin lähellä sijaitsevalla Vinicunca-vuorelle.
Siitä on vain viidessä vuodessa tullut yksi maailman kuvatuimpia luonnonihmeitä ja Perun toiseksi suosituin turistikohde, Machu Picchun jälkeen tietenkin. Syy tähän vasta hiljattain alkaneeseen yleisöryntäykseen on surullinen.
Värikkäät vuoret tulivat esiin vasta 2010-luvun aikana, kun niitä peittäneet ikilumi- ja jää alkoivat sulaa pois – ilmastonmuutoksen seurauksena.
Puu puun päällä
Ymmärrän, että kuva on vähän masentava, kun puut eivät ole lehdessä. Mutta jos ne olisivat, eivät nämä kaverukset erottuisi toisistaan. Niitä kutsutaan nimellä Il Bialbero di Casorzo eli Casorzon tuplapuu.
Luoteis-Italian maaseudulla viljellään mulperihedelmiä, mutta erään tarhan keskellä kasvaa yllättäen kirsikkapuu. Kummallista tuosta kirsikkapuusta tekee se, että se kasvaa onnellisena mulperipuun päällä. Molemmat puut ovat lajitovereihinsa verrattuina aivan normaalin kokoisia.
Puu kasvamassa toisen päällä ei ole sinänsä ennenkuulumatonta, mutta yleensä parasiittipuu kuolee nopeasti ja tipahtaa pois, koska se tarvitsee kasvaakseen vettä ja ravinteita maaperästä (sademetsien epifyytit ja liaanit ovat asia erikseen). Casorzon tuplapuun tapauksessa kirsikka ja mulperi kuitenkin kukkivat ja kasvattavat lehtensä täysin normaalisti.
Tuplapuun syntytarina on vain arvailujen varassa. Paikalliset asukkaat uskovat linnun pudottaneen mulperin päälle kirsikan siemenen, joka on sitten kasvattanut juurensa maahan asti mulperipuun rungon onttojen kohtien kautta.
Jos joskus ajelet Piemonten alueella, niin kurvaa ihmeessä katsomaan tätä maailman näyttävintä päällys- ja isäntäkasvin liittoa.
Romanian rikkiluola
Kaakkois-Romaniassa sijaitsee muusta maailmasta 5,5 miljoona vuotta eristyksissä ja auringonvalolta piilossa ollut täysin elinkelvoton luola. Elinkelvoton siis meille ja muille maanpinnalla eläville eliöille. Siitä huolimatta luola kuhisee elämää!
Vuonna 1986 kommunistisessa Romaniassa etsittiin uudelle ydinvoimalalle sopivaa sijoituspaikkaa ja työntekijät törmäsivät sattumalta tähän Movilen luolaksi kutsuttuun paikkaan. Kun tutkijat laskeutuivat erittäin vaikeapääsyiseen luolaan, oli heitä vastassa vaarallinen, mädältä kananmunalta haiseva, rikkijärvi.
Luolan ilmassa leijuu tajuton määrä hiilidioksidia ja rikkivetyä. Happea ei ole nimeksikään, ellei lasketa luolan seinämien pienistä halkeamista tihkuvaa vähäistä määrää. Ihminen pystyy olemaan luolassa kerrallaan vain muutamia tunteja.
Mutta jälleen kerran luonto on löytänyt keinon. Luolassa elää kokonainen ekosysteemi: yli 50:stä löydetystä lajista 37 on sellaisia, joita ei tavata missään muualla maailmassa. Monilta pimeään luolaan sopeutuneilta eläimiltä on evoluution kuluessa jääneet tarpeettomat silmät pois, eikä niissä ole mitään pigmenttiä. Aavemaisen valkoiset niveljalkaiset ja madot ovat luopuneet kaikesta itselleen turhasta.
Ilman auringonvaloa luolassa ei tietenkään ole kasveja, mutta eläimet saavat ravintonsa veden päällä tasaisena kerroksena olevasta vaahdosta. Tuossa vaahdossa olevat bakteerit tuottavat runsaan hiilidioksidin avulla energiaa (prosessia kutsutaan kemosynteesiksi), jolla muut eliöt selviävät vaativissa olosuhteissa.
Luola on nykyisin tarkoin varjeltu, eikä sinne pääse kuka vain. Tuo upea ja ainutlaatuinen ympäristö halutaan säilyttää sellaisena, joksi se on miljoonien vuosien aikana kehittynyt. Tällaisia luonnonihmeitä toivottavasti on olemassa muuallakin, mutta ainakin toistaiseksi vielä meiltä ihmisiltä piilossa.
Soivat kivet
Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioissa Yhdysvalloissa on satojen kilometrien mittainen rikkonainen kaistale kummallisia kivirykelmiä. Pitkään aikaan ei tiedetty, mistä kiviröykkiöt ovat paikalleen päätyneet, mutta ne olivat olleet olemassa jo paljon ennen eurooppalaisia valtaajia. Näin alkuperäiskansat ovat kertoneet.
Kuvissa kivijoukot näyttävät meille tutummilta pirunpelloilta, jotka ovat merkkejä vanhoista rannoista. Pennsylvanian kivet ovat kuitenkin eri syntyperää: Kun maapallon pinta muovaantui tuolla alueella satoja miljoonia vuosia sitten, pääsi sulaa kiviainesta nousemaan pintaan. Jähmetyttyään kiinteäksi ja kovaksi, kului tuo kiviaines eroosion vaikutuksesta ja mureni lopulta pienemmiksi paloiksi.
Kummallisinta noissa kivissä ei kuitenkaan ole niiden muodostuminen vaan musikaalisuus. Niillä voi luoda musiikkia, kuten rummuilla; joskin kapulat kannattaa vaihtaa moukariin tai vasaraan. Monilta alueen kivipelloilta ihmiset ovat ottaneet itselleen kaiken mitä jaksavat kantaa. Nykyään ahneet vierailijat yrittävät hajottaa jäljelle jääneitä isompia lohkareita pienemmiksi, mutta tuo tuhotyö valitettavasti ”rikkoo” muutakin kuin osia kivistä. Nimittäin luonnon instrumenteista katoaa hajottamalla jännitys, joka saa äänen aikaan.
Sattumanvarainen kivien kilkuttelu tuo lähinnä vain päänsäryn, mutta ylläolevalla videolla voit kuunnella, miltä kivet kuulostavat taitavien soittajien käsittelyssä.
Kiehuva joki
Reilut kuusi kilometriä yli 90-asteista vettä, valmiina kiehuttamaan hengiltä epäonniset tai uhkarohkeat luontokappaleet. Sellainen joki on Shanay-Timpishka syvällä Amazonin sademetsässä.
Aluetta tutkinut geofyysikko Andrés Ruzo on sanonut, että jokeen päätyneen eläimen silmät keittyvät ensin, sitten kiehuu iho ja lopulta karmea loppu tulee vastaan, kun kuuma vesi korventaa sisuskalut.
Maailmalla löytyy kyllä kuumia ja kiehuvia vesistöjä muuallakin, esimerkiksi Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa, mutta ne ovat aina tulivuorten läheisyydessä. Shanay-Timpishkalta on läheisimmälle tulivuorelle matkaa noin 700 kilometriä.
Miten ihmeessä joki sitten on niin kuuma? Aluksi ajateltiinkin, että joen alla täytyy olla tutkimuksissa huomaamatta jäänyt magmaesiintymä, eli vulkaanista toimintaa. Yhtenä pelottavana skenaariona nähtiin, että läheisellä öljykentällä olisi sattunut vaarallinen onnettomuus, joka vaikuttaisi veden lämpötilaan. Kumpikaan ei pitänyt paikkaansa.
Nykyään hyväksytty teoria on se, että pienistä maankuoren halkeamista pääsee pulppuamaan kiehuvaa vettä, joka lämmittää Mayantuyacu-alkuperäiskansalle pyhän joen ainutlaatuiseksi luonnonihmeeksi, jollaista ei löydy mistään muualta. Kokemattoman turistin ei kannata mennä uiskentelemaan jokeen, vaikka alueella asuvat ihmiset niin tekisivätkin. He tietävät tarkalleen juuri ne kohdat, joissa kylpeminen on nautinnollista ja osaavat välttää ne, joissa tulee kirjaimellisesti tuli hännän alle.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi tiikeri on oranssi. Oranssi ei kuulosta erityisen hyvältä suojaväriltä, mutta tietenkin luonnossa kaikkeen erikoiseenkin on lopulta täysin järkevä syy.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi tiikeri on oranssi? Eikö se ole mahdottoman huono suojaväri?
Tiikerin raidat ovat loistava suojautumiskeino. Eihän niiden tietenkään tarvitse suojautua ketään vastaan, sillä huippupedolla ei luonnossa ole vihollisia. Raidat auttavat tiikeriä sulautumaan ruohikkoon sekä metsän valoihin ja varjoihin, jolloin sen ääriviivat katoavat ja siitä tulee saaliseläimille näkymätön.
Oranssilla värillä on sama tehtävä, mikä tietysti kuulostaa hullulta. Oranssihan on yksi eniten huomiota herättävistä väreistä! Me käytämme oranssia muun muassa huomioliiveissä ja liikennekartioissa. Oranssi erottuu, mutta ei kaikille eläimille!
Ihmisillä on tyypillisesti kolmivärinäkö eli trikromaattinen värinäkö. Se tarkoittaa sitä, että verkkokalvolla sijaitsevia tappisoluja on kolmenlaisia: punaherkkiä, viherherkkiä ja siniherkkiä. Näiden kolmen perusvärin aistimisesta muodostuvat aivoissa kaikki muut värit. Kaikilla ihmisapinoilla ja joillakin muilla kädellisillä on kolmivärinäkö.
Mutta tiikereiden ravinto koostuu pitkälti nauta- ja hirvieläimistä, joilla on dikromaattinen värinäkö. Myös koirilla, kissoilla ja vaikkapa hevosilla on dikromaattinen värinäkö. Niillä on verkkokalvolla vain sinistä ja vihreää aistivia tappisoluja. Tämän vuoksi tiikerin saaliseläimet näkevät oranssin vihreänä, ja vihreän sävyistä, raidallista kissaa on erittäin hankala huomata kasvuston seassa.
Asiaa on testattu myös värisokeilla ihmisillä: jos koehenkilöltä puuttuvat punaista aistivat tappisolut tai ne ovat viallisia, kestää tiikerin löytäminen kuvasta huomattavasti kauemmin.
Lue myös:
Tiede
Näin avaruudessa oksennetaan, pestään hampaat ja käydään vessassa: 9 faktaa astronautin elämästä
Astronautin elämään kuuluu työntekoa, mutta myös vapaa-aikaa, eli arjen askareet ovat samoja kuin Maassa. Paitsi että avaruudessa kaikki on painotonta. Minkälaista on elämä avaruudessa?
Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1961 Juri Gagarin vietti kaksi tuntia Maan kiertoradalla. Hän oli ensimmäinen ihminen avaruudessa.
Nyt 65 vuotta myöhemmin avaruuslennot ovat lähes arkipäiväisiä ja ihmisiä elää Kansainvälisellä avaruusasemalla, ISS:llä, jopa useita kuukausia putkeen. Todellisuudessa astronautin elämä on kaikkea muuta kuin arkipäiväistä, sillä henki on vähintäänkin laukaisussa ja Maahan palaamisessa vaarassa eikä avaruus anna armoa – se on ihmiselle hyvin vihamielinen paikka.
Listafriikki tutustuu nyt astronautin elämään ja luvassa on hauskoja faktoja siitä, miten hommat Kansainvälisellä avaruusasemalla tehdään. Tällä listalla käytän selvyyden vuoksi kaikista avaruuteen matkaavista henkilöistä nimitystä astronautti, vaikka kiinalaiset avaruuslentäjät ovat taikonautteja ja venäläiset kosmonautteja. Ja onhan meillä myös sisunautti Timothy Kopra.
Avaruudessa ei kannata katsoa nyyhkyleffoja
Kuten jo alussa mainittiin, niin astronautin elämään kuuluu myös vapaa-aikaa. Se vietetään lukien (ISS:lle on kertynyt jo melko mittava kirjasto), perheen kanssa jutustellen tai Maata katsellen. Avaruusasemalla katsellaan myös leffoja, jopa avaruusaiheisia sellaisia. Jos elokuvat saavat herkästi liikuttumaan kyyneliin saakka, kannattaa leffailta ehkä jättää väliin. Tai ainakin on syytä pitää nenäliina kädessä.
”Ja et avaruudessa ei pysty itkemään, Painottomuudessa kyynel ei lähdekään vierimään”. Näin laulaa Anssi Kela Levoton tyttö -kappaleessaan. Se ei aivan täysin pidä paikkaansa, sillä tokihan avaruudessakin pystyy itkemään ja kyyneliä muodostuu. Ongelma on se, että nuo pienet kyynelpisarat eivät lähde vierimään vaan jäävät silmään; siinä Kela siis osui oikeaan.
Tämän on demonstroinut kanadalainen astronautti Chris Hadfield, joka on tullut kuuluisaksi hauskoista, mutta informatiivisista videoistaan, joissa kerrotaan minkälaista astronautin elämä avaruudessa oikeasti on. Näitä videoita on tälläkin listalla useampia.
Erikoinen ympäristö vaatii erikoisia ratkaisuja myös henkilökohtaiseen siistiytymiseen
Yllä olevalla videolla koko planeetan suosikkiastronautti Hadfield kertoo hampaiden pesusta avaruudessa. Siinä tarvitaan hieman vettä ja syötävää hammastahnaa, joten pitkälti hammaskaluston puhdistus sujuu samalla tavalla kuin omassa kylpyhuoneessa. Ehkä hauskinta näin katsojalle on hammasharjan kasteleminen vesikuplalla.
Hadfield on myös kertonut miten kynsien leikkaaminenkin on normaalia tarkempaa puuhaa. Yksikään kynnenpalanen ei saa karata, koska ne leijailevat miehistön silmiin tai joku vetäisee niitä vahingossa nenäänsä. Tai mikä pahinta: tunkeutuvat tietokoneisiin. Manikyyri on suoritettava ilmanvaihtoaukon päällä, jolloin leikatut kynnet jäävät ilmaa sisäänsä vetävän kanavan suojaritilään. Siitä ne on sitten helppo imuroida.
Kun avaruusasemalla vietetään jopa useita kuukausia putkeen, vaativat hiukset jossain vaiheessa lyhentämistä. Sama juttu kuin kynsien kanssa: hiukset on kerättävä talteen. Se onnistuu tavallisella hiustenleikkuukoneella, johon on yhdistetty imuri.
Hiusten peseminen onnistuu sekin, joskaan varsinaisesta syväpuhdistuksesta ei kannata uneksia. Pesussa käytetään pieni määrä vettä – josta osa leijuu tiehensä – sekä shampoota, jota ei tarvitse huuhdella. Tästä voit katsoa videon, jolla yhdysvaltalainen astronautti Karen Nyberg pesee pitkät hiuksensa.
Suihku on täysin tuntematon sana avaruusasemalla majailevan astronautin elämässä. Kroppa pestään erityisellä nesteellä, jossa on saippuaa ja vettä sekaisin. Sitä puristetaan pussista ulos yksi kupla, jota sitten levitetään ympäri kehoa (video). Pesuainetta ei tarvitse huuhtoa, mikä helpottaa elämää huomattavasti.
Miten avaruudessa oksennetaan?
Pahoinvointi on avaruudessa väistämättömästi edessä. Suurin osa astronauteista voi erittäin huonosti pian avaruuteen mentyään. Niin hienoa kuin painottomuudessa leijuminen onkin, laittaa se kirjaimellisesti pään sekaisin.
Kuten tiedämme, on korvassa kuuloreseptorien lisäksi tasapainoreseptoreja. Koska korvan rakenteissa liikkuva neste (kuten kaikki muutkin ihmiskehon sisäiset nesteet) on painottomassa tilassa, eivät sisäkorvan asentoreseptorit erota suuntia. Sekavuus johtaa äärimmäiseen matkapahoinvointiin ja astronautit voivat oksentaa päiväkausia ennen kuin elimistö tottuu uuteen ympäristöön.
Ja sitten se oksentaminen. Jos kyyneliä on hankala metsästää painottomassa avaruuskapselissa, on tilanne sama muillakin kehon eritteillä. Kaikki oksennus on saatava viimeistä pisaraa myöten talteen, sillä vapaasti leijaillessaan ne voivat olla turvallisuusriski. Niinpä astronauteilla on erityisiä oksennuspusseja: niissä on mukana suun alueen pyyhkimiseen tarkoitettu liina, joka työnnetään pussiin sisällön kanssa, minkä jälkeen pussi suljetaan tiiviisti ja heitetään roskiin.
Lue myös: 10 yllättävää faktaa historian ensimmäisestä kuukävelystä
Entäs se vessassa käyminen?
Vessassa käyminen on sellainen yksittäinen asia, josta astronauteilta kysellään ehdottomasti eniten. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä kaikki leijuu eikä viemäröintiä ole.
Kansainvälisellä avaruusasemalla on kaksi vessaa, joissa ei tietenkään ole juoksevaa vettä. Virtsa kerätään voimakkaan imurin avulla säiliöön, josta se menee suoraan käsiteltäväksi. Vesi on kallisarvoista tavaraa, sillä kaikkea juomavettä ei ole mahdollista kuljettaa Maasta avaruuteen. Vettä säännöstellään ja kierrätetään: avaruusaseman järjestelmä kerää kaiken virtsan, hien, kyyneleet, hiusten pesuun käytetyn veden sekä hengityksen mukana syntyvän kosteuden, ja puhdistaa sen juomavedeksi.
Numero kakkosella käydään pöntöllä, jolle ei varsinaisesti istuta (koska istuminen ei onnistu painottomuudessa). Imuri vetäisee ulosteen pussiin, joka putoaa säiliöön. Asioimisen jälkeen vaihdetaan aina uusi pussi valmiiksi seuraavalle kävijälle. Videolla vessaa esittelee italialainen astronautti Samantha Cristoforetti.
Kansainvälisellä avaruusasemalla koettiin vuoden 2020 lokakuussa historiallinen ja kauan odotettu hetki, kun uuden miehistön mukana saapui myös uusi, 23 miljoonan dollarin hintalapun omaava vessa. Merkittävää tuosta vessasta tekee se, että se on suunniteltu nimenomaan naisen anatomialle. Vanhoissa vessoissa virtsaaminen ja ulostaminen on jaettu kahdeksi erilliseksi toimitukseksi ja kummatkin jäätteet on kerättävä omiin säiliöihinsä. Tämä on aiheuttanut ongelmia nimenomaan naisille, ja vuosien mittaan naisastronautit ovat jakaneet toisilleen vinkkejä siitä, miten vessassa kannattaa toimia. Täysin uudenlaisen vessan avulla ISS:llä ollaan päästy tasa-arvoisempaan aikaan tässäkin suhteessa.
Eteenpäin on siis tultu paljon niistä ajoista, kun yhdysvaltalainen Sally Ride matkusti avaruuteen vuonna 1983 NASA:n ensimmäisenä naisastronauttina (häntä olivat avaruudessa edeltäneet venäläiset Valentina Tereshkova ja Svetlana Savitskaya). Insinöörit kysyivät tuolloin Rideltä, että olisiko 100 tamponia sopiva määrä viikon mittaisen avaruuskomennuksen ajaksi. Saattaa nipin napin riittää…
Nukkuminenkin on omanlaisensa operaatio
Avaruudessa ei nukkuminenkaan ole yksinkertaista. Eiväthän astronautit voi vain pistää silmiään kiinni ja lähteä leijumaan vapaasti – tai voisivat varmaan periaatteessa, mutta käytännössä sellaiseen liittyy loukkaantumisvaara ja toisaalta riski aluksen vahingoittumiselle.
Astronautin elämässä nukkumaan meneminen on prosessi. Avaruusmakuupussi ei ole mikä tahansa kaupasta ostettu makuupussi, vaan sen on osaltaan tarkoitus pitää nukkuja paikallaan. Makuupussissa on käsille reiät, jotta raajat saavat leijua vapaasti, ja se on kiinnitetty erityiseen, pehmustettuun kapseliin; nukkumapaikkoja ISS:llä on kuusi. Tyynyjä avaruusasemalla ei ole, sillä painottomuudessa niskaa ei tarvitse tukea.
Unimaski on astronauteille välttämätön, sillä auringonnousu tapahtuu noin 90 minuutin välein eli 16 kertaa vuorokaudessa. Kaikelta valolta maskikaan ei kuitenkaan suojaa, sillä astronautit voivat silmät suljettuina kokea omituisia välähdyksiä, joita jotkut kutsuvat ”silmämunien ilotulitukseksi”. Ne ovat kosmisia säteitä, jotka vähät välittävät kiinni olevista silmäluomista tai astronautin unenlaadusta.
Treeniä, treeniä
Avaruudessa oleskelu ja työskentely vaatii ihmisen kehosta veronsa. Luuntiheys alenee kaksi prosenttia kuukaudessa, jos asialle ei tee mitään. Siksipä astronautin elämään avaruudessa kuuluu joka päivä kaksi tuntia treenaamista. Avaruusasemalla voi totisesti tuntea itsensä maailman vahvimmaksi, sillä parisataa kiloa rautaa ei painottomuudessa tunnu missään. Kuntoiluvälineet on siis suunniteltu nimenomaan avaruuteen.
Luiden lisäksi on syytä pitää huoli lihaksista, sillä ihmisen leijuessa painottomana jää lihastyö vähäiseksi. Kansainvälisellä avaruusasemalla on muun muassa juoksumatto ja kuntopyörä, joihin astronautit köyttävät itsensä valjailla kiinni. Painojen sijaan käytössä on vastuksella toimivia laitteita, jolla onnistuvat niin kyykkääminen, maastaveto kuin penkkipunnerruskin. Jumpan voi tehdä vaikka pää kohti lattiaa, sillä painottomuudessa suunnalla ei ole mitään väliä.
Pyykkipäivät ja tiskaaminen skipataan
Said goodbye to Progress 72 today to make room for 73P showing up on Wednesday. Caught this shot of it during reentry. It looked like a big firework that lasted minutes – flickering, sparking, and pulsing with brightness before it faded into the darkness. pic.twitter.com/Pfs98eTKPp
— Nick Hague (@AstroHague) July 29, 2019
Pyykkiä avaruudessa ei pestä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö vaatteita vaihdettaisi. Vaihtoväli kuitenkin venyy tavallista pidemmäksi ja esimerkiksi samoja hikisiä treenivaatteita pidetään viikkoja putkeen – ne saa vaihtaa vasta, kun on aivan pakko. Kun vaatekerta on käytetty loppuun, otetaan pakkauksesta uusi setti ja likaiset heitetään pyykkikoriin. Tuon astian sisältö ei oikeastaan koskaan päädy uusiokäyttöön, vaan sisältö päästetään avaruuteen.
Älä huolestu, likapyykki ei jää kiertoradalle pyörimään, sillä se lähetetään kohti Maan ilmakehää, johon saapuessaan astronauttien sukat ja t-paidat palavat tuhkaksi. Kaikkea ei hävitetä luonnollisella räjähdyksellä, sillä osa roskista lähetetään rahtilennoilla takaisin Maahan. Yhdysvaltalainen astronautti Nick Hague onnistui vuonna 2019 kuvamaan hetken (yllä oleva twiitti), jossa roskat, vaatteet ja ihmisten jätökset katosivat pimeyteen suurena ilotulituksena.
Tiskaamisestakaan avaruusasemalla ei tarvitse murehtia, sillä astioita ei ole. Kaikki ruoka on pusseissa, jotka leikataan omilla saksilla auki. Jos saksiin tulee pussin sisällöstä sotkua, nuolaisee astronautti ne puhtaaksi; siksikin leikkurit ovat henkilökohtaiset. Vedellä ei siis liiaksi pelata, ja juominen tehdään pillillä. Kahviakin avaruusasemalla on tarjolla, joskaan sitä ei perinteisellä keittimellä valmisteta. Aseman kuumavesiautomaatista vettä johdetaan kahviainekset sisältävään pussiin, josta se imetään niin ikään pillillä.
Pehmolelut ovat muutakin kuin söpöjä
Toukokuussa 2020 tehtiin historiaa, kun astronautit Bob Behnken ja Doug Hurley lennätettiin Kansainväliselle avaruusasemalle ensimmäisinä ihmisinä yksityisen avaruusyhtiö SpaceX:n Falcon 9 -kantoraketilla.
Mukana oli myös Tremor, paljetein koristeltu leludinosaurus, joka oli astronauttien mukana avaruusasemalle toukokuun 31. päivänä telakoituneessa Crew Dragon Endeavour -miehistökapselissa. Kimalteleva Tremor valikoitui matkaajaksi, koska Behnkenin ja Hurleyn pojat ovat dinosaurusfaneja. Lelusta oli suoritettu demokraattinen äänestys.
Mutta on Kansainväliselle avaruusasemalle matkannut vuosien mittaan muitakin leluja esimerkiksi ensimmäisellä kuukävelyllä mukana olleen Buzz Aldrinin mukaan nimetty, ja Toy Story -animaatioelokuvista tuttu, Buzz Lightyear. Lelut ovat hauska tapa saada lapset kiinnostumaan avaruuslennoista, mutta niillä on myös merkittävä rooli avaruusasemalle suuntaavilla lennoilla. Pieni roikkumaan laitettu pehmolelu paljastaa astronauteille sen hetken, kun he ovat saavuttaneet painottomuuden.
Mitä jos avaruudessa kutittaa nenää?
Miksi nenää alkaa aina silloin kutittaa, kun sen raapiminen ei onnistu? On vaikea kuvitella hankalampaa tilannetta nenän kutiamiselle kuin avaruuskävely eli EVA (engl. Extravehicular activity). Avaruuskävely on kaikkea muuta kuin rentouttava kävelyretki, sillä sisätiloista ei poistuta ihan vain huvin vuoksi.
Avaruuskävely on harhaanjohtavasta nimestään huolimatta työtehtävä, jonka aikana yleensä huolletaan itse avaruusasemaa tai jotain satelliittia. Tehtävien ajaksi ylle vedetään miljoonia maksava avaruuspuku, joka suojaa kantajaansa tappavalta ympäristöltä: paineelta, säteilyltä, kylmyydeltä ja kuumuudelta.
Mutta kun nenää kutittaa, niin sitä kutittaa. Oli sitten kotona sohvalla tai avaruudessa. Astronauteilla on muutama kikka, joilla oloa voi helpottaa. Kypärän sisällä on vaahtomuovista valmistettu palikka, jolla astronautit tukkivat nenänsä tasatakseen painetta. Niin kutsutussa Valsalvan manööverissä puhalletaan nenästä ilmaa ulos noin 15 sekunnin ajan. Tuo väline on oiva apu myös kutinan helpottamiseen. Myös kypärän mikrofoni on hätätilanteessa sopivasti nenän ulottuvilla.
Joskus astronautit kiinnittävät kypärän sisäpuolelle palan tarranauhaa, johon nenää on kätevä rapsuttaa ja joka on pehmeää sientä huomattavasti tehokkaampi apuväline.
Tarranauha on avaruudessa muutenkin kovassa käytössä, minkä olet ehkä pistänyt videoilta merkille. Sen avulla tavarat pysyvät paikallaan olivat ne sitten hyllyllä tai taskussa.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa, että mikä on maailman myrkyllisin käärme. Samalla otimme selvää siitä, mikä on maailman vaarallisin käärme, sillä nämä kaksi eivät suinkaan ole sama käärmelaji.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Mikä on maailman myrkyllisin käärme?
Australian keskiosissa elävä aavikkotaipaani (Oxyuranus microlepidotus) on maailman myrkyllisin käärme. Se on myös yksi maailman myrkyllisimmistä eläimistä yhdessä nuolimyrkkysammakoiden ja kuutiomeduusojen kanssa.
Reilun parin metrin mittaiseksi kasvavan aavikkotaipaanin yksi purema sisältää vain joitakin kymmeniä milligrammoja myrkkyjä – parhaimmillaankin noin 100 mg – mikä on muihin myrkkykäärmeisiin verrattuna pieni määrä. Sen myrkky on kuitenkin moninkertaisesti vahvempaa ja yhdessä puraisussa on tarpeeksi myrkkyä tappamaan 100 aikuista miestä. Pistos on tappavan tehokas myrkkycocktail, joka lamauttaa niin hermoston kuin lihaksetkin – sydän mukaan lukien. Verimyrkyt estävät verta hyytymästä ja tuhoavat verisuonten seinämiä. Hoitamaton purema johtaa varmaan kuolemaan.
Maailman vaarallisin tai tappavin käärme aavikkotaipaani ei kuitenkaan ole, sillä se on hyvin arka ja puolustautumisen sijaan se valitsee paljon mieluummin pakenemisen. Koska tämä harvinainen käärme elää hyvin syrjäisellä seudulla, ei luonnollisia kohtaamisia ihmisten kanssa juurikaan tule. Useimmiten aavikkotaipaanin puremaksi joutuvat matelijoiden tutkijat eli herpetologit tai sitten ne, joilla on maailman myrkyllisin käärme lemmikkinä, minkä järkevyydestä voidaan varmasti olla yhtä mieltä.
Näissä molemmissa skenaarioissa on kuitenkin onni onnettomuudessa: tappavan myrkkyannoksen saaneilla pureman uhreilla on ollut mahdollisuus saada vastamyrkkyä hyvin nopeasti. Koska näin myrkyllisen eläimen kanssa tekemisissä olevilla on luonnollisesti vastamyrkkyä käden ulottuvilla.
Mikä on maailman vaarallisin käärme?
Maailman vaarallisimman käärmeen titteli ei ole mikään yksiselitteinen jaettava. Jos maailman myrkyllisin käärme ei ole vaarallisin, niin mikä sitten? Moni asiantuntija kääntää katseensa pyramidikyyhyn (Echis carinatus). Tutkijoiden arvioiden mukaan pyramidikyyt tappavat vuosittain enemmän ihmisiä kuin muut käärmelajit yhteensä.
Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Intian niemimaalla luonnonvaraisena elävän pyramidikyyn myrkky ei kuitenkaan ole erityisen tappavaa, sillä vain alle 10 prosenttia sen pureman uhreista menehtyy hoitamattomana. Tämän käärmeen vaarallisuus piilee siis laadun sijaan määrässä: äärimmäisen aggressiivinen pyramidikyy ei turhaan patsastele uhkaavassa hyökkäysasennossa, vaan se puree yllättäen, nopeasti ja usein.
Lue myös:
Tiede
Miten penis vapautetaan turvallisesti vetoketjun välistä? 10 erikoista tieteellistä tutkimusta – osa 2
Usein kummalliseltakin kuulostava tutkimus on jollakin tavalla merkittävä, mutta kuten tälläkin listalla saamme todeta: ei aina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tutkimukset olisi kiinnostavia – päin vastoin.
Tieteentekijät ympäri maailman yrittävät joka päivä ratkaista ongelmia ja tutkia asioita, jotta ymmärtäisimme ympäröivää maailmaamme paremmin. Mutta tämän listan kymmenen tutkimusta herättävät lähinnä kysymyksen: Miksi? No, kysymykseen saadaan kohta vastaus.
Esimerkiksi jos olet miettinyt pääsi puhki sitä, voiko ulosteesta tehty veitsi toimia, niin kohta piinaa päättyy ja saat tietää vastauksen. Listafriikki keräsi vuosien varrelta eriskummallisia tieteellisiä tutkimuksia, jotka todistavat ainakin sen, että ikinä ei voi tietää tai oppia liikaa!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi eriskummallista tutkimusta voit lukea tästä:
Torakka välttää zombiksi muuttumisen karatepotkulla
Vanderbiltin yliopiston biologien tutkimuskohteena on pitkään ollut sokeritorakka ja sen verivihollinen: julma saalistaja Ampulex compressa –loispistiäinen. Ensin nämä loispistiäiset halvaannuttavat torakan ja pistävät sitten suoraan sen aivoihin myrkyllisiä neurotoksiineja, jotka lamauttavat hyönteisen hermoston.
Torakasta tulee zombimainen orja, josta loispistiäinen ensin imee verta, ja sen jälkeen ohjailee sitä tuntosarvista kiinni pitäen täysin oman mielensä mukaan. Pistiäinen munii munansakin torakan päälle, jotta jälkeläisillä on heti syntyessään ravintoa nenän edessä.
Ken Catanian johtama tutkimusryhmä kuvasi vuonna 2018 pistiäisten ja torakoiden välisiä kohtaamisia nähdäkseen, mitä hyökkäysvaiheessa tarkalleen ottaen tapahtuu. Moninkertaisesti hidastettu tallenne paljasti tutkijoille jotain odottamatonta: torakasta kuoriutui uhattuna kunnon karateka. Noin puolessa yhteenotoista torakka pääsi karkuun potkaisemalla loispistiäistä päähän.
Ne torakat, jotka onnistuivat karkottamaan hyökkääjän, olivat useimmiten vanhempia yksilöitä. Joten hyönteismaailman herra Miyagit säästyivät varmalta kuolemalta iän tuoman kokemuksen ansiosta. Danielit sen sijaan päätyivät zombeiksi, potkivat ne miten kovasti tahansa.
Toimiiko ulosteesta tehty veitsi?
Inuiittien kansanperinteessä on tarina miehestä, joka valmisti omasta jäätyneestä ulosteestaan veitsen. Mies teroitti puukon syljellään, ja käytti sen jälkeen välinettä koiran tappamiseen ja paloitteluun. Luista hän teki reen, jonka kanssa hän katosi erämaan pimeyteen kaivettuaan ensin itsensä ulos lumesta ja jäästä käyttäen hommaan samaista veistä.
Siitä lähtien, kun antropologit ensimmäisen kerran 1990-luvulla tulivat tietoisiksi tästä tarinasta, joka kertojien mukaan on tositapahtuma, on se jostain syystä aiheuttanut suurta kiehtomusta akateemisissa piireissä.
Ohiolaisen Kent Staten yliopiston tutkijat päättivät vuonna 2019 ottaa härkää sarvista kiinni ja selvittää, olisiko kyseisen välineen valmistaminen mahdollista.
Metin Eren, joka oli aikoinaan kiinnostunut antropologiasta inuiittimiehen uskomattoman tarinan ansiosta, omaksui reiluksi viikoksi inuiittien proteiinipitoisen ruokavalion. Ulostenäytteitä kerättiin pitkin viikkoa ja materiaalista muovailtiin veitsiä joko käsin tai muotteja käyttämällä, minkä jälkeen veitset upotettiin kuivajäähän, jotta niistä tuli mahdollisimman kylmiä ja kovia.
Sitten koitti tutkimuksen jännittävin vaihe: Pystyykö ulosteesta valmistetulla veitsellä leikkaamaan eläimen nahkaa tai jänteitä? No ei pystynyt. Veitset rupesivat vain sulamaan ja jättivät pelkkiä rantuja muuten vahingoittumattomina säilyneisiin vuotiin. Koe tehtiin myös perinteistä länsimaalaista ruokavaliota noudattavan tutkijan ulosteilla, mutta tulokset olivat yhtä surkeat.
Miten vapauttaa penis turvallisesti vetoketjun välistä?
Sekaisin Marista on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut komedia, jossa Ben Stillerin esittämälle hahmolle käy teini-ikäisenä köpelösti. Hän vetää housujensa vetoketjun kiinni sen verran huolimattomasti ja vauhdilla, että vetskarin hampaiden väliin jää ikävästi jotain sinne kuulumatonta.
Kyseisenlainen tapaturma ei ole vain elokuvaa, vaan näin voi käydä ja on käynyt ilmeisen monesti, sillä newdelhiläisen Charak Palikan sairaalan lääkäri Satish Chandra Mishra paljasti intialaisessa lastenlääketieteeseen erikoistuneessa julkaisussa ”turvallisen ja kivuttoman tavan vapauttaa penis vetoketjun välistä”.
Mishra oli tutkinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että operaatioon aiemmin käytetyt välineet – luu- tai sivuleikkurit – usein vain pahensivat tilannetta, ja joissakin tapauksissa ympärileikkaus on ollut ainoa vaihtoehto tukalan tilanteen ratkaisussa.
Mishra esittää artikkelissaan esinahan vapauttamiseen ”nopean, yksinkertaisen ja ei-traumaattisen” tavan, jossa vetoketjua puristetaan sivusuunnassa pihdeillä. Toivon sydämeni pohjasta, että kenenkään ei tarvitse pistää tätä neuvoa käytäntöön!
Onko Loch Nessin hirviö olemassa?
Tutkijat joutuvat jatkuvasti kamppailemaan rahoituksesta, mikä johtaa valitettavasti siihen, että mediaseksikkäät aiheet saavat julkisuutta ja sen avulla tukirahoja helpommin.
Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat onnistuivat vuonna 2018 nerokkaalla tavalla kiertämään tätä typerää systeemiä. Geneetikko Neil Gemmelin johtama tutkijaryhmä halusi selvittää jonkun vesistön kaiken eliöstön. Se tapahtuu ottamalla kohteesta eri aikoina satoja näytteitä ja analysoimalla niistä kaiken perintöaineksen.
Gemmel otti työryhmineen kohteeksi Skotlannissa sijaitsevan Loch Nessin järven, jota on tutun tarinan mukaan yli tuhannen vuoden ajan asuttanut pelottava ja mystinen merihirviö. Tutkimusta markkinoitiin ajatuksella, että nyt selvitetään, löytyykö järvestä merkkejä hirviöstä.
Näytteissä ei kuitenkaan ollut yhdenkään matelijan DNA:ta. Loch Nessissä ei myöskään havaittu jättiläissampia tai haita, mutta ankeriaita sitäkin enemmän; jokaisessa yli 250 näytteessä oli ankeriaan perintöainesta.
Gemmel on kertonut, että saapuessaan tutkimuskohteeseen ryhmä sai kuulla kahdesta edellisenä päivänä tehdystä silminnäkijähavainnosta, joten he olivat rientäneet ensimmäisenä ottamaan näytteet havaintopaikalta. Mutta ei jälkeäkään hirviöstä.
Gemmel on saanut tutkimukselleen paljon näkyvyyttä ja myöntää avoimesti käyttäneensä Loch Nessin hirviötä täysin surutta hyväkseen, sillä yhden vesialueen koko eliöstön selvittäminen ei aiheena ehkä muuten niin kiinnosta suurta yleisöä. Hän on kertonut haastattelussa, että ei missään vaiheessa tokikaan ole uskonut merihirviön olemassaoloon, mutta sanoi samaan hengenvetoon, että ”eikö olisi aivan mieletöntä, jos olisin väärässä”.
Miksi Godzilla kasvaa jokaisen elokuvan myötä?
Dartmouth College -yliopiston antropologian professorin Nathaniel Dominyn johdolla vuonna 2019 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin fiktiivisen elokuvahirviö Godzillan kasvutahtia.
Kun Godzilla ensimmäisen kerran 1950-luvulla näyttäytyi valkokankaalla, oli sillä mittaa huimat 50 metriä. Vuoden 2019 elokuvassa Godzilla oli jo 120 metriä pitkä. Aikamoinen kasvupyrähdys siis.
Tutkimuksessa pohdittiin useampia mahdollisia syitä kasvupyrähdyksen takana, sillä vuosien mittaan hirviö on vaikuttanut kasvavan lähes jokaisen elokuvan myötä. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että Godzillan koko on verrannollinen ihmisten yleismaailmalliseen ahdistukseen. Likainen politiikkapeli, ympäristön tila ja ihmisten henkilökohtaiset ongelmat pitävät stressitason jatkuvasti tapissaan – ja samalla siis Godzillan kasvamassa. Godzilla on metafora ihmiskunnan yhteisille ongelmille, kuten ilmastonmuutokselle ja terrorismille.
Kun hirviö on välillä ollut suurempi ja taas pienempi, ovat vaihtelut olleet tutkijoiden mukaan hyvin selitettävissä maailman silloisella tilalla. Koko on korreloinut havaittavissa määrin myös sen kanssa, miten paljon Yhdysvaltain puolustusvoimat ovat käyttäneet rahaa joukkojensa vahvistamiseen.
Minkähän kokoinen vuoden 2026 Godzilla olisi!?
Lue myös:
Tiede
Mikä on paras tapa kävellä kahvikupin kanssa läikyttämättä juomaa? 10 erikoista tieteellistä tutkimusta – osa 1
Tieteentekijät ympäri maailman yrittävät joka päivä ratkaista ongelmia ja tutkia asioita, jotta ymmärtäisimme ympäröivää maailmaamme paremmin. Mutta tämän listan kymmenen tutkimusta herättävät lähinnä kysymyksen: Miksi? No, kysymykseen saadaan kohta vastaus.
Useimmiten kummalliselta kuulostava tutkimus onkin jollakin tavalla merkittävä, mutta kuten tälläkin listalla saamme todeta: ei aina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tutkimukset olisi kiinnostavia, päin vastoin.
Esimerkiksi jos olet miettinyt pääsi puhki sitä, onko uiminen hankalampaa siirapissa vai vedessä, niin kohta piinaa päättyy ja saat tietää vastauksen. Listafriikki keräsi vuosien varrelta eriskummallisia tieteellisiä tutkimuksia, jotka todistavat ainakin sen, että ikinä ei voi tietää tai oppia liikaa!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset erikoiset tutkimukset ovat luvassa huomenna.
Onko naisilla kiima-aika?
Yleisen käsityksen mukaan naaraspuolisilla ihmisillä, toisin kuin useimmilla nisäkkäillä, ei enää ole niin sanottua kiima-aikaa. New Mexicon yliopiston tutkijat halusivat kuitenkin laittaa tämän teorian testiin ja ottivat tutkimuskohteekseen sylitanssijat.
Evoluutiopsykologi Geoffrey Millerin johtama tutkijaryhmä värväsi kokeeseen 18 ammattilaista, joiden tuli 60 päivän ajalta kirjata tarkasti ylös kuukautiskiertonsa vaiheet, tekemänsä työvuorot ja saatujen tippien määrä.
Vuonna 2007 Evolution and Human Behaviour -lehdessä julkaistu tutkimus totesi, että kuukautiskierron vaiheella tosiaankin oli merkitystä tippien saamiseen. Kuukautisten aikana tippiä tuli viiden tunnin työvuoron aikana keskimäärin 185 dollaria, juuri ennen niiden alkamista juomarahaa kertyi 260 dollaria ja ovulaation aikana (eli silloin, kun munasolu irtoaa ja todennäköisyys tulla raskaaksi on suurin) irtosi tippiä 335 dollaria.
Tutkijoiden mukaan tämä oli ”ensimmäinen selvä todiste siitä, että modernilla naisella tosiaankin on kiima-aika, jolla on suuri evolutiivinen ja myös kansantaloudellinen merkitys”.
Wasabi on loistava palovaroitin
Wasabi eli maustekrassi on tärkeä japanilaisen keittiön maustekasvi, jonka varren polttava maku on tuttu kaikille oikeaa wasabia syöneille. Limakalvoja ärsyttävät öljyt saavat tulisuutensa isotiosyanaateista, joiden aiheuttama polte on kuitenkin melko lyhytaikainen.
Japanilaisen Shigan yliopiston lääketieteen tutkijat yhdessä hajuvesivalmistaja Seemsin kanssa valmistivat wasabista vuonna 2008 jotain aivan muuta kuin sushia. Apulaisprofessori Makoto Imai kehitti työryhmänsä kanssa palovaroittimen, joka savua havaitessaan suihkuttaa ilmaan isotiosyanaatteja eli synteettistä wasabin tuoksua.
Nyt varmasti herää kysymys, että miksi. No siksi, että korvia särkevä palovaroittimen ääni on täysin turha, jos henkilö on kovin huonokuuloinen tai täysin kuuro.
Tutkijat testasivat myös muita kasveja, kuten laventelia ja piparminttua, mutta mikään muu ei osoittautunut yhtä tehokkaaksi herättäjäksi kuin wasabi. Yhtä lukuunottamatta kaikki 14 kokeeseen osallistunutta, joista kuuroja oli neljä, heräsi kahden minuutin sisällä pistävään wasabin tuoksuun.
Se yksi, joka nukkui sikeästi voimakkaasta hajusta huolimatta, kärsi tukkoisesta nenästä.
Miten spagetin saa katkaistua kahteen osaan?
Kun spagetin päistä ottaa kiinni ja alkaa taivuttaa sitä poikki, ei se katkea ikinä kahtena palana. Keskeltä napsahtaa irti yleisimmin yksi pieni pala, joskus parikin. Mutta miksi?
Ranskalaisfyysikot selvittivät mysteerin syyn vuonna 2005 julkaisemassaan tutkimuksessa. Kun kuivaa spagettia taivuttaa, katkeaa se ensiksi paikasta, jossa se on kaikkein kaareutunein. Katkeamisen synnyttämä voima lähettää aaltoja spagettia pitkin, mikä sitten aiheuttaa toisen tai useamman katkeamisen.
Massachusetts Institute of Technology -yliopiston professorin Jörn Dunkelin soveltavan matematiikan kurssilla vuonna 2018 olleet opiskelijat eivät kuitenkaan tyytyneet toteamukseen, että spagettia ei voisi katkaista kahteen osaan, vaan halusivat löytää tavan onnistua puolittamisessa.
Ja hupsis, kyllähän se onnistui.
Spagettia pitää vain yksinkertaisesti kiertää lähes 360 astetta, ja sitten hitaasti taittaa, jolloin se napsahtaa nätisti kahtia. Barilla-merkkisellä spagetilla tehdyn tutkimuksen tulos on merkityksellinen esimerkiksi hiilinanoputkien ja solujen tukirangan mikrotubulusten parissa työskenteleville. Kannattaa kokeilla itse!
Listafriikki testasi ja katkaisi kotilaboratoriossaan noin kolmekymmentä spagettia, ja lopputulos oli hyvin yksiselitteinen: spagetin paloja tulee löytymään ympäri keittiötä vielä kesälläkin.
Onko siirapissa hankalampi uida kuin vedessä?
Onko siirapissa hankalampi uida kuin vedessä? Onpas hölmö kysymys. Täytyykö sitä muka oikeasti tutkia, kun vastaus tuntuu niin äärettömän selvältä. Mutta tiede ei turvaudu olettamuksiin, joten kysymykseen on saatava luotettava vastaus.
Minnesotan yliopiston kemiantekniikan professori Edward Cussler ja hänen opiskelijansa Brian Gettelfinger alkoivat vuonna 2004 suunnittelemaan massiiviset järjestelyt vaativaa koetta. Gettelfingeriä tämä yksinkertaiselta vaikuttava dilemma oli mietityttänyt jo pitkään; hän oli kilpauimari, joka oli täpärästi menettänyt kisapaikan samaisena vuotena järjestettyihin Ateenan kesäolympialaisiin. Ei ihme, että mielessä pyöri tällaisia omituisuuksia.
Tutkimuksen hankalimmaksi vaiheeksi osoittautui lupien hakeminen: kaksikko tarvitsi kokeeseensa 22 hyväksyntää eri viranomaisilta, sillä yleisen uima-altaan täyttäminen paksulla guarkumilla, jota käytetään ruoan sakeuttamisaineena, ei ollutkaan aivan läpihuutojuttu.
Helpoin vaihe tutkimuksessa oli osallistujien löytäminen. Ilmeisesti räkää muistuttavassa aineessa uiminen on monen salainen haave.
Kuusitoista koehenkilöä kävi uimassa niin vedessä kuin guarkumissa, ja yllättävää kyllä, kierrosajoissa ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa. Syyksi todettiin se, että vaikka vettä tuplaten paksumpi guarkumi aiheuttaa uimarille enemmän vastusta, auttaa se toisaalta lisäämään eteenpäin kohdistuvaa liikevoimaa, kun uimari työntää kädellä tiheämpää nestettä vastaan.
Vedessä ja siirapissa uiminen on siis yhtä helppoa. Tai vaikeaa.
Mikä on paras tapa kävellä kahvikupin kanssa läikyttämättä juomaa?
Jokainen meistä on varmasti joskus kävellessään läikyttänyt mukistaan kahvia lattialle ja rinnuksille.
Korean Minjok Leadership Academy -sisäoppilaitoksessa opiskellut Han Ji-won oli lukioikäinen, kun hän vuonna 2016 tutki kahvin läikyttämistä äärimmäisellä hartaudella ja monella erilaisella koeasetelmalla.
Hanin tutkimuksessa vertailtiin erilaisia astioita ja kävelytyylejä optimaaliseen ja ennenkaikkea siistiin kahvikupin kanssa kulkemiseen. Achievement in the Life Sciences -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa käytetään erittäin monimutkaista kieltä, tieteellisiä termejä ja perusteellisia diagrammeja selitettäessä fysiikkaa kahvin läikkymisen takana.
Työlään ja monivaiheisen kokeen jälkeen Han tuli siihen tulokseen, että kupista on syytä pitää kiinni sen suuaukon ympäriltä. Ja se kävelytyyli? Kahvia läikkyy kaikkein vähiten silloin, jos kulkee takaperin.
Han kuitenkin mainitsee artikkelissaan, että takaperin kävelyyn liittyy muita uhkia, kuten työpaikalla kollegaan törmääminen tai ulkona kiveen kompastuminen, jotka kummatkin johtavat eittämättä kahvin läikkymiseen.
Lue myös:
-
Tiede4 päivää sittenMiksi veren näkeminen pyörryttää? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 1
-
Elämäntapa1 viikko sitten
Kivunlievittäjä, koukuttaja ja keino välittää viestejä sota-aikana: 10 kiehtovaa faktaa tatuoinneista
-
#vainsuomijutut1 viikko sitten
Rovaniemi on Euroopan suurin kaupunki – Top 10 erikoiset faktat Suomen kaupungeista ja kunnista
-
Tiede3 päivää sitten
Miksi suussa maistuu metalliselta ennen oksentamista?? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 2
