Yhteiskunta
Lapsimurhaajat: 10 raakalaismaista lasten tekemää surmaa
Mikä saa lapsen tekemään pahimman mahdollisen rikoksen? Syntyykö kukaan pahana vai tekeekö ympäristö tappajan? Pitäisikö lapsimurhaajan joutua rikosvastuuseen?
Nämä kysymykset pyörivät mielessä, kun lukee tämän listan julmista alaikäisistä tappajista. Yleensä kun puhutaan murhaajista, tulee mieleen aikuinen mies. Se kai on se stereotypia. Listafriikki kirjoitti jo aiemmin naissarjamurhaajista, ja nyt mennään astetta synkempään tekijäkuntaan.
Teini-ikäiset tappajat ovat itseasiassa verrattain yleisiä, ja heitä on ollut historian saatossa ympäri maailmaa. Alle 12-vuotiaiden tekemät surmat ovat hyvin harvinaisia, mutta kuten tällä listalla nähdään, on niitä kuitenkin tapahtunut. Monesti lapsimurhaaja on ollut itse pahoinpidelty tai hyväksikäytetty, hänen kotonaan on ollut ongelmia tai hän on kokenut tulleensa hylätyksi. Joskus syytetään videopelejä tai musiikkia.
Joskus, kun lapsi tappaa, sille ei ole olemassa ihmisiä ”miellyttävää” syytä.
Listafriikki.com esittelee nyt 10 raakalaismaista lapsimurhaajaa vuosien takaa nykypäivään.
Nathaniel Abraham
Nathaniel Abraham oli vain 11-vuotias, kun hän poistui Detroitin esikaupunkialueella sijainneesta kodistaan varastetun kiväärin kanssa. Lokakuun 29. päivänä vuonna 1997 Abraham käveli paikallisen juhlatarvikekaupan edustalle ja ampui hänelle täysin tuntematonta 18-vuotiasta Ronnie Greeneä päähän. Greene menehtyi seuraavana päivänä.
Abraham myönsi ampuneensa kaupan läheisyydessä, mutta kielsi yrittäneensä ampua ketään. Puolustus vetosi Abrahamin nuoreen ikään ja siihen, ettei hän ymmärtänyt tekoansa. Syyttäjä kertoi Abrahamin harjoitelleen tähtäämistä ampumalla ilmapalloja ja kehuskelleensa Greenen tappamisella jälkeenpäin.
Abrahamista tuli kaikkien aikojen nuorin aikuisena murhasta tuomittu, mutta tuomari (myös syyttäjän pyynnöstä) antoi hänelle lievemmän tuomion. Abraham tuomittiin 13-vuotiaana korkeimman turvaluokituksen nuorisovankilaan, josta hän vapautui täytettyään 21 vuotta. Oltuaan puolitoista vuotta vapaalla jalalla Abraham jäi vuonna 2008 kiinni ekstaasin myymisestä ja hänet tuomittiin vankeuteen.
Hän pääsi ehdonalaiseen vuonna 2017, mutta pari vuotta myöhemmin hän jäi jälleen kiinni huumeiden myymisestä; tällä kertaa heroiinin ja metamfetamiinin. Huumerikoksistaan hän istuu nyt 20 vuoden tuomiota.
Mary Bell
Mary Bell syntyi erittäin köyhään perheeseen vuonna 1957 Newcastlessa, Englannissa. Häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi ja hänen äitinsä jopa tienasi rahaa laittamalla nuoren tyttärensä prostituoiduksi.
Ollessaan 10-vuotias Bell tapasi pari vuotta vanhemman tytön, Norma Bellin (ei sukulainen), jonka kanssa hän toukokuun 25. päivänä vuonna 1968 raahasi nelivuotiaan Martin Brownin hylätyn talon kellariin. Siellä Bell kuristi pojan. Poliisit pitivät kuolemaa ensin onnettomuutena, mutta tutkimuksissa selvisi oikea kuolinsyy. Tappajakaksikko jätti kellariin tunnustusviestin, mutta poliisit pitivät sitä ensin pilana.
Saman vuoden kesällä Mary kuristi kuoliaaksi kolmevuotiaan Brian Howen paikallisessa metsässä. Norma Bell oli tuolloinkin mukana, mutta kuten ensimmäisessäkin tapossa, oli hän nytkin vain sivustaseuraajana. Poliisit osasivat vihdoin yhdistää kaksi pienen lapsen kuristamistapausta ja ottivat ensimmäiseltä rikospaikalta löytyneen tunnustuksen tosissaan.
Norma Belliä vastaan ei nostettu syytettä, mutta oikeudessa täysin tunteeton ja kylmä Mary Bell tuomittiin määrittelemättömäksi ajaksi vankeuteen. Tuomari näki Bellin olevan erittäin vaarallinen muille lapsille ja yhteiskunnalle, ja hän viettikin alkuosan tuomiostaan suljetussa psykiatrisessa laitoksessa, Bell vapautui 12 vuoden vankeuden jälkeen 23-vuotiaana ja sai uuden henkilöllisyyden, joka ei kuitenkaan pysynyt kauaa salassa.
Kohtalon oikkuna mainittakoon vielä, että lapsimurhaaja-Bell synnytti ensimmäisen lapsensa toukokuun 25. päivä vuonna 1984. Tuolloin oli kulunut tasan 16 vuotta siitä, kun hän murhasi pienen Martin Brownin.
Kim Edwards ja Lucas Markham
Twilight-tappajina tunnetut 14-vuotiaat Kim Edwards ja Lucas Markham saivat kummallisen pakkomielteen ja viehtymyksen tappamiseen vuonna 2016, kun täysin outo nuorisojoukko oli surmannut heidän luokkatoverinsa isän.
Edwards oli huonoissa väleissä äitinsä kanssa ja kateellinen pikkusiskonsa ja äitinsä läheisestä suhteesta. Hän tukeutui poikaystäväänsä ja heille muodostui täysin oma maailmansa, johon kuuluivat vain he kaksi. Edwardsin äiti ei hyväksynyt kaksikon tiivistä seurustelua, ja se sai lopullisesti nuorten ajatukset sekaisin.
Eräänä päivänä kävellessään McDonald’silta kotiin Markham oli sanonut voivansa tappaa Edwardsin äidin ja tyttö oli innostunut asiasta. Nopeasti he olivat huomanneet olevansa kummatkin tosissaan ja niin suunnittelu alkoi: he päättivät puukotuksesta ja suunnitelmiin kuului jopa yhteinen kylpy tapon jälkeen, koska verta olisi varmasti paljon.
Huhtikuun 13. päivän yönä Markham hiipi Edwardsin äidin Elizabethin huoneeseen ja puukotti tätä viimeistellen työnsä tyynyllä tukahduttamalla. Äidin tappamisen jälkeen uhriksi joutui 13-vuotias pikkusisko Katie.
Murhien jälkeen nuori pariskunta harrasti seksiä, katsoi Twilight-elokuvia ja söi herkkuja. Heidän oli tarkoitus tehdä itsemurhat, mutta se suunnitelma jäi, kun poliisi teki parin päivän päästä rynnäkön taloon.
Markham myönsi murhat ja Edwards todettiin myös syylliseksi, koska vaikka hän ei ketään puukottanut, oli hän täysin mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Kumpikaan ei ole ilmaissut katuvansa murhia.
Edwards on sanonut ikävöivänsä siskoaan hieman, mutta äitinsä kuolemasta hän on vain iloinen ja äiti oli kuulemma ansainnut kohtalonsa. Pariskunnan kumpikin osapuoli tuomittiin 17 vuodeksi vankeuteen.
Joshua Phillips
Naapurukset 14-vuotias Joshua Phillips ja 8-vuotias Maddie Clifton viettivät koulun jälkeen paljon aikaa yhdessä kotikadullaan Jacksonvillessä, Floridassa.
Marraskuun kolmantena päivänä vuonna 1998 Maddie katosi ja sadat vapaaehtoiset, naapuri Phillips mukaan lukien, kolusivat naapurustoa läpi toiveenaan löytää nuori tyttö. Etsinnät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.
Viikon päästä Melissa Phillips huomasi poikansa huoneessa pahaa hajua ja sängystä valuvan nestettä. Hän luuli vesisängyn vuotavan, mutta tekikin karmaisevan löydön: patjan alla oli Maddie Cliftonin pahoin hakattu ruumis.
Cliftonia oli lyöty useita kertoja baseball-mailalla, kuristettu ja puukotettu. Melissa ilmoitti poliisille välittömästi ja Joshua Phillips pidätettiin kesken koulupäivän. Hän myönsi tekonsa samantien.
Phillips kertoi, että kaksikko oli pelannut baseballia ja hän oli vahingossa osunut Cliftonia pallolla. Tämä oli alkanut itkeä, ja koska Phillips oli pelännyt alkoholisti-isänsä reaktioita, oli hän paniikissa ruvennut hakkaamaan Cliftonia mailalla saadakseen tämän lopettamaan itkunsa. Hän kertoi kehittäneensä fantasiamaailman, jossa mitään tappoa ei ollut tapahtunut, ja jonka turvin hän pystyi elämään päiväkausia Cliftonin ruumis huoneessaan.
Phillips tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta elinkautiseen; hän vältti nuoren ikänsä vuoksi kuolemanrangaistuksen. Vuonna 2017 Phillips valitti tuomiostaan, ja yritti saada alaikäisenä määrätyn elinkautisensa kumottua, mutta rangaistus piti. Sen jälkeen mies on valittanut ylempiin oikeusasteisiin, mutta ainakin toistaiseksi hänet on päätetty pitää telkien takana.
Jesse Pomeroy
Jesse Pomeroy syntyi marraskuun 29. päivä vuonna 1859 Charlestownissa, Massachusettsissa. Hänellä oli toisessa silmässään synnynnäinen vika, joka sai silmän näyttämään kokonaan valkoiselta. Muut lapset ja myös hänen oma perheensä, alkoholisoitunut ja väkivaltainen isä etunenässä, pilkkasivat Pomeroytä hänen silmänsä takia. Jo hyvin nuorena lapsena Pomeroy kidutti ja tappoi eläimiä, mitä nykyään pidetään ensimmäisinä psykopaatin merkkeinä.
Vuosina 1871-1872 Pomeroy houkutteli useita nuorempia poikia metsään, riisui heidät alasti, sitoi, hakkasi ja viilteli. Kukaan ei kuollut, vaikka pysyviä arpia pahoinpitelyistä jäikin. Pomeroy tuomittiin väkivallanteoista, mutta äitinsä avustamana hän pääsi pian vapaaksi, vaikka hänen mielenterveydestään oli pahoja epäilyksiä.
Kuukausi Pomeroyn vapauttamisen jälkeen 10-vuotias Katherine Curran katosi, kun hänet oli viimeksi nähty Pomeroyn perheen kaupassa. Jesse Pomeroytä kuulusteltiin, mutta mitään ei selvinnyt. Pian tuon jälkeen löytyi 4-vuotiaan Horace Millenin ruumis. Milleniä oli kuristettu, viillelty puukolla, hänen päänsä ja sukuelimensä oli yritetty leikata irti ja lisäksi ruumis oli sytytetty tuleen.
Poliisit epäilivät Pomeroytä väittömästi ja hänet tuotiin kuulusteluihin vaatteet verisinä ja iho raavittuna. Katie Curranin ruumis löytyi lopulta Pomeroyn kaupan kellarista, ja poika tunnusti murhanneensa sekä Curranin että Millenin.
Pomeroy tuomittiin kuolemaan kahdesta murhasta, mutta nuoren iän takia tuomio alennettiin elinkautiseksi. Kuusitoistavuotiaana vuonna 1876 vankilaan joutunut Pomeroy vietti suurimman osan tuomiostaan ja elämästään eristyksessä ja kuoli mielisairaalassa syyskuussa 1932.
Eric Smith
Eric Smith oli 13-vuotias, kun hän elokuussa 1993 houkutteli vain 4-vuotiaan Derrick Robien metsään pienessä Savonan kaupungissa, New Yorkissa. Metsässä hän kuristi Robieta ja löi tämän päähän isoja kiviä. Hän oli ruiskuttanut mehua Robien pään haavoihin ja tunkenut oksan tämän peräaukkoon. Robien vasen kenkä oli aseteltu oikean käden viereen ja oikea kenkä vasemman käden läheisyyteen. Smith oli myös murskannut Robien laukusta löytyneen banaanin, mikä lopulta auttoi osittain tappajan jäljille.
Smith meni aluksi mielellään poliisien haastateltavaksi, koska oli innokas auttamaan rikoksen selvittämisessä. Hän kuitenkin alkoi puhua itseään pussiin erilaisilla kertomuksilla ja lisäksi hän menetti malttinsa useampaan kertaan.
Smithiä oli kiusattu koulussa koko lapsuuden ajan ja hänellä oli pahoja vihanhallintaongelmia, mikä oli vanhempien tiedossa. Perhepiirissä myös laskettiin yksi plus yksi, kun selvisi, että rikoksen uhrin banaani oli murskattu. Kaikki olivat tietoisia Smithin äärimmäisestä vihasta banaaneja kohtaan. Lopulta tämä tunnusti koko kauheuden, ja vaikka Smithin vanhemmat olivat varmoja, että poika todetaan syyntakeettomaksi, ja että tämä pääsee hoitoon, toisin kävi.
Smith ei oikeudessa näyttänyt mitään tunteita tai osoittanut katumusta, eikä häneltä saatu kunnollista syytä Robien tappamiseen. Hänet tuomittiin murhasta vähintään 9 vuoden vankeustuomioon, joka oli kovin mahdollinen tuomio alaikäiselle. Tapauksen yksityiskohdat pidettiin vuosia salaisina, mutta vuosia murha jälkeen Robien vanhemmat Dale ja Doreen alkoivat pelätä Smithin pääsevän ehdonalaiseen, joten he paljastivat kaiken lehdistölle.
Vuoden 2004 ehdonalaiskuulustelussa Smith sanoi nauttineensa tappamisesta siinä hetkessä ja tehneensä sen, että joku muu kuin hän itse kokisi kärsimystä. Vuonna 2014 hän kertoi purkaneensa patoutunutta raivoa viattomaan lapseen, joka ei missään nimessä ansainnut niin julmaa kohtelua.
Lokakuussa 2021 Smithille myönnettiin ehdonalainen vapaus ja hänet vapautettiin 27 vuoden vankeuden jälkeen helmikuussa 2022.
Cindy Collier ja Shirley Wolf
”Tänään Cindy ja minä karkasimme ja tapoimme vanhan naisen. Se oli tosi hauskaa!”. Näin kalifornialainen Shirley Wolf kirjoitti muistikirjaansa kesäkuun 14. päivä vuonna 1983.
Wolfin isä oli koko tytön lapsuuden ajan ollut hyvin väkivaltainen ja myös vuosia raiskannut tätä. Edellisenä jouluna isä oli vangittu ja Wolf oli kiertänyt siitä lähtien kasvattikodista toiseen.
Cindy Collier oli joutunut velipuolensa ja äitinsä tuttavien raiskaamaksi koko lapsuutensa ja oli nuoresta iästään huolimatta jo tuomittu pikkurikoksista. Tytöt päätyivät samaan ryhmäkotiin, ja tapasivat ensimmäisen kerran vain kahdeksan tuntia ennen tappoa. Wolf oli tuolloin 14-vuotias ja Collier vuoden vanhempi.
He olivat pyrkineet koko päivän sisälle ihmisten koteihin, mutta tytöissä oli jotain niin häiritsevää, että kukaan ei ollut halukas auttamaan. Iltapäivällä he koputtivat 85-vuotiaan Anna Brackettin ovelle, kertoivat outojen miesten jahtaavan heitä ja pyysivät käyttää puhelinta. Brackett sinetöi kohtalonsa kiltteydellään.
Tytöt puukottivat häntä ainakin 28 kertaa, ja kun Brackett oli anonut heitä lopettamaan ja sanonut kuolevansa, oli Wolf vain tokaissut ”Hyvä!”. Naista oli myös kuristettu ja hakattu.
Poliisi pääsi nopeasti tyttöjen jäljille, ja kun heidät pidätettiin, myönsivät he teon kylmänviileästi ja sanoivat aikoneensa juhlimaan, koska olivat vain huvikseen tappaneet ihmisen. Oikeudessa he eivät osoittaneet mitään tunteita uhria kohtaan, eivätkä vaikuttaneet katuvan tekoaan tippaakaan.
Sekä Wolf että Collier tuomittiin murhasta ja murrosta kahdeksaksi vuodeksi nuorisovankilaan. Kummankin alkuperäistä tuomiota pidennettiin huonon käytöksen takia, mutta Collier vapautui vuonna 1992 ja Wolf kolme vuotta myöhemmin.
Christian Romero
Kesäkuussa 2008 vain 8-vuotias Christian Romero ampui .22-kaliiperisella metsästyskiväärillä isänsä ja tämän alivuokralaisen Timothy Romansin.
Vincent Romero oli opettanut poikansa Christianin nuoresta iästä huolimatta ampumaan, ja vaikkei kuulustelujen tai oikeudenkäynnin yksityiskohtia ole annettu julkisuuteen, on käynyt selväksi, että Christian oli suunnitellut teon. Hän oli pitänyt päiväkirjaa jokaisesta kerrasta, kun isä oli kurittanut häntä fyysisesti.
Poikaa ei aluksi pidetty syyllisenä, ja tämä syyttikin ampumisista ensin naapureitaan kertoen heidän olevan pahoja ihmisiä. Mutta myöhemmin hän myönsi ampuneensa Romansin ja sitten isänsä, koska tämä oli vaikuttanut kärsivältä. Tappojen motiivia ei ole koskaan kerrottu julkisuuteen.
Kumpaakin miestä oli ammuttu kaksi kertaa; ase oli täytynyt ladata pikkusormilla laukausten välissä.
Christian Romero oli syytettynä kahdesta murhasta, mutta juttu ratkaistiin sovittelulla. Romero myönsi Romansin kuolemantuottamuksen ja samalla oikeus hylkäsi syytteet siitä, että Romero ampui myös isänsä. Hänet määrättiin ehdonalaiseen vankeuteen ja suljettuun hoitolaitokseen, jossa hänen mielenterveyttään tultaisiin tarkkailemaan tasaisin väliajoin. 12-vuotiaana hän siirtyi asumaan arizonalaiseen ryhmäkotiin.
Vuonna 2017 Christian Romero vapautui kaikesta valvonnasta ja psykologisista tarkistuksista täytettyään 18 vuotta, siitäkin huolimatta, että oli rikkonut ehdonalaistaan 25 kertaa, muun muassa tappouhkauksia tekemällä. Tim Romansin leski Tanya Romans on ollut kauhuissaan siitä, että Romero päästetään vapaaksi yhteiskunnan jäseneksi. ”Te ette tiedä mihin kaikken hän pystyy”, on Romans varoitellut.
Craig Price
Craig Pricea on nimitetty lapsisarjamurhaajaksi. Hän oli vain 13-vuotias, kun hän tappoi tirkistelynsä kohteen Rebecca Spencerin puukottamalla tätä 58 kertaa Warwickin kaupungissa, Rhode Islandilla. Spencer ja Pricen perhe olivat naapureita.
Price ei kuitenkaan jäänyt kiinni ja suoritti seuraavan hirmuteon pari vuotta myöhemmin, syyskuussa 1989. Tekotapa oli samanlainen. Hän puukotti 39-vuotiasta Joan Heatonia 57 kertaa, Heatonin 10-vuotiasta Jennifer-tytärtä 62 kertaa ja murskasi 8-vuotiaan Melissan kallon, puukottaen tätä vielä 30 kertaa lisäksi. Osa iskuista oli niin syviä, että veitsien kahvat olivat irronneet ja terät jääneet uhrien sisälle.
Koko naapurusto oli luonnollisesti kauhun vallassa; varsinkin, kun tekijää ei tiedetty. Price jäi kuitenkin kiinni noin viikkoa myöhemmin, kun hän valehteli sormessaan olevasta haavasta. Hän myönsi kaikki neljä murhaa ja hänet tuomittiin nuorisovankilaan, josta hänen oli määrä vapautua 21-vuotiaana. Pidempää tuomiota ei voitu antaa, koska syytetty oli alle 16-vuotias myöntäessään tekonsa.
Rhodeislandilaisten helpotukseksi vankilaelämä ei ole kuitenkaan sopinut Pricelle, ja hän on erilaisilla väkivallanteoillaan saanut lisätuomioita. Vuoden 2019 tammikuussa hänet tuomittiin 25 vuoden vankeusrangaistukseen sellikaverinsa puukotuksesta.
Jon Venables ja Robert Thompson
Koko Britanniaa järkyttänyt murha puhuttaa yhä tänä päivänä, vaikka tapahtumasta on ehtinyt kulua jo yli 30 vuotta. Helmikuisena päivänä, tarkalleen ottaen 12. helmikuuta vuonna 1993, kaksi kymmenvuotiasta poikaa kaappasi Liverpoolin lähellä sijainneessa ostoskeskuksessa kaksivuotiaan James Bulgerin.
Nämä kymmenvuotiaat pojat, Jon Venables ja Robert Thompson, olivat varastelleet pitkin päivää kaikenlaista tavaraa kauppakeskuksessa ja jossain vaiheessa he päättivät kidnapata lapsen. He pyörivät ostoskeskuksessa sijainneen kaupan sisällä.
Siellä ostoksilla ollut nainen kiinnitti huomiota siihen, miten Venables ja Thompson yrittivät houkutella hänen kahta lastaan heidän luokseen. Hetkeä myöhemmin nainen huomasi molempien lapsiensa kadonneen. Nainen löysi hyvin nopeasti kolmevuotiaan tyttärensä, sen sijaan hänen poikaansa ei näkynyt missään.
Nainen aloitti hätääntyneen etsinnän, suuntasi ulos kauppakeskuksesta ja näki Venablesin ja Thompsonin ulkona hänen poikansa kanssa. Tuossa vaiheessa Venables ja Thompson käskivät kaksivuotiaan pikkupojan mennä äitinsä luokse ja he itse poistuivat nopeasti paikalta.
Samalla kuitenkin sinetöityi Bulgerin kohtalo. Venables ja Thompson saivat houkuteltua pikkupojan mukaansa samaisessa kauppakeskuksessa, kun tämän Denise-äidin huomio oli hetkeksi siirtynyt muualle. He veivät Bulgerin läheiselle junaradalle, jossa he potkivat, hakkasivat ja kivittivät tämän pienen lapsen hengiltä. Lopulta ruumiinavauspöytäkirja paljasti, että Bulger oli löytynyt keskeltä kahtia leikkautuneena, sillä hän oli jäänyt myös junan alle, mutta tuossa vaiheessa hän oli jo kuollut.
Kaikkein järisyttävintä tässä tapauksessa on se, että pojat olivat jo aiemmin pudottaneet Bulgerin pää edellä asfalttiin ja tälle tapaukselle oli silminnäkijä, joka ei kuitenkaan reagoinut mitenkään tapahtuneeseen. Monet muut ihmiset olivat nähneet kolmikon niin ikään kävelemässä kaupungilla, Bulgerin otsa verisenä, mutta hekään eivät puuttuneet asiaan. Kuulusteluissa molemmat pojat syyttivät ideasta toinen toistaan.
Kun tiedot tapahtuneesta levisivät julkisuuteen, kirjoitti lähes 280 000 ihmistä kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin lakimuutosta. Venablesilla ja Thompsonilla olisi ollut edessään kahdeksan vuoden tuomiot, mutta kansan painostuksesta sisäministeri Michael Howard muutti lakia ja nosti rangaistuksen 15 vuoteen. Vaikka tekijät olivat itsekin vielä pikkupoikia, oli tapaus niin raaka, että heille ojennettiin maksimituomiot.
Kaksikko on ehtinyt sittemmin jo vapautua vankilasta, mutta heistä Venables on jäänyt useamman kerran kiinni lapsipornon hallussapidosta ja saanut sitä kautta uudet tuomiot. Heitä molempia syytettiin myös Bulgerin surmaamisen kohdalla seksuaalisesta väkivallasta, mutta molemmat kiistivät sen – joskin Venablesin myöhemmistä tuomioista voisi päätellä jotain muuta.
Lue myös:
Pimeä keskiaika. Minkälaisia mielikuvia nuo sanat herättävät? Synkkyyttä, köyhyyttä, taantumusta ja loputonta kurjuutta? Entä jos koko käsitys perustuu vuosisatoja vanhaan väärinkäsitykseen?
Keskiajan katsotaan Euroopassa alkaneen Länsi-Rooman valtakunnan romahdettua vuonna 476. Seuraavia vuosisatoja on pitkään pidetty ihmiskunnan synkimpänä ajanjaksona, jolloin olot olivat huonot ja sivistys, tiede ja kulttuuri olivat tipotiessään.
Nykyhistoriantutkimus suhtautuu tähän käsitykseen kuitenkin varsin kriittisesti. Modernin näkemyksen ja useimpien historioitsijoiden mukaan ajanjaksoa pitäisi nimittää varhaiseksi keskiajaksi, ja jättää pimeä kokonaan pois sanastosta, sillä se ei anna alkuunkaan oikeaa kuvaa.
Listafriikki vie nyt matkalle ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen jälkimmäiselle puoliskolle – aikakaudelle, joka oli huomattavasti mainettaan parempi!
Antiikin ihailijoiden propagandaa
Vuoden 476 jälkeen lukuisat germaaniset kansat alkoivat valloittaa Rooman valtakunnan läntisiä alueita, Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa, sysäten tieltään antiikin aikaisia perinteitä.
Koska iso osa keskiajan kirjallisuudesta on Roomaa ihailleiden pappien tai historioitsijoiden tuotoksia, ovat opukset antaneet varsin negatiivisen kuvan uudesta aikakaudesta.
Pimeä keskiaika on Francesco Petrarcan, italialaisen kirjailijan 1330-luvulla keksimä termi. Petrarcan mielipaha johtui paljolti siitä, että latinankielistä kirjallisuutta oli varhaisella keskiajalla ilmestynyt niin kovin vähän.
Hänen mielestään antiikin Rooman ja Kreikan kulttuurit olivat ihmiskunnan suurin saavutus, eikä niitä seurannut aikakausi tarjonnut merkittäviä tieteellisiä edistysaskelia tai varteenotettavaa taidetta. Se oli Petrarcan ja hänen kanssaan samanmielisten ajatuksissa vain synkkä ja kaoottinen ajanjakso. Kyse oli kuitenkin myöhempien aikojen tulkinnasta, ei aikalaisten arviosta.
Käsitystä vain vahvistivat 1500-luvulla protestanttiset uskonpuhdistajat, jotka kritisoivat muutenkin keskiajalla hallitsevassa asemassa ollutta katolista kirkkoa, sekä 1700-luvulla valistusaatteen kannattajat, jotka ylenkatsoivat aiempien aikakausien saavutuksia.
Keskiaika oli Bysantin valtakunnan kulta-aika
Rooma oli jo aivan 300-luvun lopulla hajonnut läntiseen ja itäiseen osaan, joista jälkimmäinen muodosti kukoistavan Bysantin valtakunnan. Se eli kulta-aikojaan juuri pahamaineisella, pimeällä keskiajalla.
Keskiaikaisen Bysantin nähdään alkaneen 500-luvun alkupuolella, keisari Justinianuksen (kuvassa hovinsa kanssa) aikana, jolloin muun muassa Roomassa kehitetyn oikeusjärjestelmän lait koottiin ja kirjattiin suureksi Corpus Juris Civilis -lakikokoelmaksi. Justinianuksen aikana rakennettiin Konstantinopoliin (nykyisen Istanbulin alueelle) myös bysanttilaisen arkkitehtuurin suurin taidonnäyte, Hagia Sofia, joka on aikojen saatossa palvellut niin katolisena kuin ortodoksisena kirkkona, museona sekä moskeijana.
Lukutaitoisten osuus Bysantissa oli suuri, jopa maaseudulla oli tarjolla peruskoulutusta ja korkeampikin koulutus oli monien saatavilla. Valtakunnassa kirjoitettiin ja kopioitiin valtava määrä kirjoja, muun muassa runokokoelmia ja tietosanakirjoja.
Vaikka Bysantissa ei varsinaisesti tehty maailmaa mullistavia keksintöjä, pidettiin siellä huoli historian, kulttuurin ja jo olemassa olevan tiedon tallentamisesta ja suojelemisesta tulevia sukupolvia varten.
Karolinginen renessanssi
Karolinginen renessanssi, jota ei sovi sekoittaa myöhempään renessanssin aikaan, oli frankkien kuninkaaksi vuonna 768 nousseen Kaarle Suuren aikakautena, ja hieman sen jälkeen, vallinnut kukoistuskausi. Tuolloin otettiin suuria edistysaskeleita muun muassa kirjallisuuden, oikeustieteen, taiteen ja arkkitehtuurin aloilla.
Kaarle Suuri kävi taisteluita muita kansoja vastaan Euroopan joka kolkassa kasvattaen valtakuntaansa. Frankit olivat ensimmäinen germaaninen kansa, joka harjoitti kristinuskoa, ja Kaarle Suuri otti erittäin vakavasti kirkon sanoman levittämisen. Vuonna 800 paavi Leo III kruunasi Kaarle Suuren keisariksi, mikä nähtiin Länsi-Rooman keisarikunnan perinnön jatkona, ja myöhemmin kuningas on julistettu pyhimykseksi.
Kaarle Suuri ymmärsi kirkon merkityksen, mutta halusi pitää sen myös erillään valtiosta. Hän määräsi vanhoja latinankielisiä tekstejä säilytettäväksi, uudisti länsieurooppalaista koululaitosta ja edisti roomalaistyylisen arkkitehtuurin uutta tulemista.
Karolingisen aikakauden ehkä suurin yksittäinen perintö on karolinginen minuskeli eli pienaakkoset. Uutta siinä olivat esimerkiksi välimerkit, sanavälit ja edeltäjiään pyöreämpi, lähes kursiivimainen muoto; se mullisti kirjoittamisen helppoudellaan ja nopeudellaan. Karolinginen minuskeli on toiminut perustana niille pienille kirjaimille, joita mekin nykyään käytämme.
Suuria edistysaskeleita tieteessä ja matematiikassa
Yksi sitkeimmistä keskiaikaan liittyvistä myyteistä on, että kirkko olisi järjestelmällisesti tukahduttanut tieteen. Opettavaisia ruumiinavauksia tai kudosten leikkelyä ei saanut suorittaa. Tieteen edistyminen tyssäsi totaalisesti vuoteen 476.
Näille väitteille ei kuitenkaan ole pitäviä todisteita, sillä vaikka tieteellinen kehitys varhaisen keskiajan aikana olisikin Länsi-Euroopassa ollut verkkaista, sitä kuitenkin tapahtui ja tutkimus loi pysyvän pohjan tulevaisuuden tieteen edistysaskelille. Ennemminkin oli niin, että tutkimusta (vaikkakin vähäistä) tehtiin nimenomaan kirkon alaisuudessa ja luostareissa.
Vaikka lännessä ei paahdettu täyttä höyryä eteenpäin, oli tilanne aivan toinen idässä. Islamilainen maailma otti valtavia harppauksia luonnontieteiden ja matematiikan saralla saaden pohjaa tutkimuksiinsa kreikkalaisista ja muista antiikin ajan teksteistä, joita suurissa määrin käännettiin arabiaksi.
Persialaista, 800-luvulla vaikuttanutta, tähtitieteilijää ja matemaatikkoa al-Khwarizmia pidetään algebran isänä. Hänen vuonna 1145 latinaksi käännetty Lyhyt algebran laskuoppi -kirjansa (Al-kitāb al-mukhtaṣar fī ḥisāb al-ğabr wa’l-muqābala) toimi 1500-luvulle saakka algebran perusoppikirjana Euroopassa. Yllä olevassa kuvassa on sivu kirjasta. Se sisälsi kokonaislukujen laskusääntöjä, ensimmäisen ja toisen asteen yhtälöitä sekä neliöjuuria käsittelevää matematiikkaa että pinta-alalaskuja.
Yliopistot syntyivät
Historian ensimmäinen yliopisto perustettiin Bolognaan, Italiaan, vuonna 1088, juuri varhaisen keskiajan päättymisen vaiheille. Tämä kuitenkin ansaitsee paikan listalla, sillä perusta nykyaikaisellekin yliopistolaitokselle luotiin aiempien vuosisatojen aikana korkeakoulutusta tarjoavissa luostari- ja katedraalikouluissa.
Yliopistoissa opetettiin taiteita, lakia, lääketiedettä ja tietenkin teologiaa, sillä kirkko oli kaikessa läsnä. Opetuksen rakenne perustui tietenkin antiikin Kreikan sivistykseen, mutta sai vahvasti vaikutteita myös kukoistavasta islamilaisesta koululaitoksesta.
Vaikka kirkko oli tärkeässä roolissa yliopistojen perustamisessa, oli oppilaitosten tavoitteena vapautua kaikkea opetusta hallinneen katolisen kirkon kontrollista. Yliopistot olivat opiskelijoiden ja opettajien yhteisiä projekteja, ja muun muassa Bolognassa opiskelijat etsivät ja palkkasivat mieleisensä opettajat.
Sää oli mitä mainioin
Kun puhutaan pimeästä keskiajasta, niin silloinhan ei varsinaisesti viitata säähän tai ajanjakson ”valoisuuteen”. Mutta viihdeteollisuuden ansiosta tai paremminkin syystä varhainen keskiaika nähdään usein sateisena, lumisena, myrskyisenä ja, noh, pimeänä.
Todellisuudessa varhaisella keskiajalla, noin 600-luvulta alkaen, koko Pohjois-Eurooppa oli lämpenemässä, joten olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin ikävät. Ajanjakson loppupuolella myös pohjoisella Atlantilla alkoi olla suopeamman ilmaston vuoksi liikettä, kun meri pysyi sulana pidempiä aikoja, ja kukoistuskauttaan eläneet viikingit seilasivat Grönlantiin ja lopulta Kanadan rannikolle saakka.
Eteläisemmässä Euroopassa aurinkoisuus ja lämpö pidensivät satokautta, mikä osaltaan tarjosi mahdollisuuden maanviljelystekniikoiden kehittymiseen.
Valtavat edistysaskeleet maanviljelyksessä
Maa-alojen läänitykselle perustuvan feodaalijärjestelmän kehittyminen varhaisella keskiajalla johti osaltaan viljelysmaiden parempaan ylläpitoon ja viljaa tuli niin ylenmäärin, että sitä jopa riitti syötettäväksi karjalle, jota oli siihen mennessä ruokittu pelkästään ruoholla.
Ennen keskiajan alkua Euroopan maanviljelys oli ollut tuottoisaa lähinnä etelässä, jossa hiekkaista ja kuivaa maaperää oli helppo käsitellä sen aikaisella auralla, joka hieman vain kuohkeutti peltojen pintoja. Kun varsinainen, syvälle maahan uppoava kääntöaura keksittiin ja hedelmällinen savimaa tuli tehokkaasti hyödynnettäväksi, nousi maanviljely myös pohjoisemmassa aivan uudelle tasolle. Kääntöauran avulla pystyttiin kyntämään aiempaa suurempi peltoala lyhyemmässä ajassa.
Auran lisäksi toinen mullistava keksintö oli länget. Hevosen kaulan ympärille, lapoja ja rintaa vasten, asetettavat länget jakavat kuorman painon tasaisemmin ja eläin pystyy helpommin ja vahingoittumatta vetämään huomattavasti suurempia kuormia. Aiemmin peltotöitä oli tehty härkiä apuna käyttäen, mutta hevoset osoittautuivat paljon voimakkaammiksi ja tehokkaammiksi työeläimiksi, erityisesti länkien keksimisen jälkeen. Myös metalliset hevosenkengät ovat varhaisen keskiajan neronleimauksia.
Lue myös:
Yhteiskunta
Top 9 maailman uusimmat kielet – kärkipaikalla oleva aboriginaalikieli on milleniaalien äidinkieli
Kun listataan maailman uusimmat kielet, niin kyseessä ei ole mikään yksiselitteinen luettelo. Tällä listalla puhutaan enimmillään 300 vuotta vanhoista ja tuoreimmillaan muutaman vuosikymmenen ikäisistä kielistä.
Miten kielen ikä määritellään? Siitäkö, milloin sitä on alettu puhumaan, vai kenties siitä, milloin sitä on ensimmäisen kerran kirjoitettu? Kielitieteilijätkään eivät ole aiheesta yksimielisiä, mutta Listafriikki ei anna tällaisten pulmien haitata, vaan me listasimme nyt maailman uusimmat kielet – parhaamme mukaan!
Mukaan mahtuu muun muassa täysin keinotekoisia, mutta käytössä olevia kieliä, sekä kieliä, jotka ovat lyhyestä historiastaan huolimatta vaarassa kadota. Maailman uusimmalla kielellä sen sijaan on valoisa tulevaisuus – sitä puhuvat äidinkielenään milleniaalit (1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneet) ja heidän lapsensa. On täysin ennenkuulumatonta, että jotain kieltä ensimmäisinä ikinä puhuneet ihmiset ovat vielä elossa.
Tässä siis maailman uusimmat kielet!
Afrikaans
Afrikaans on yksi Etelä-Afrikan virallisista kielistä ja sitä puhutaan myös Botswanassa, Zimbabwessa ja Namibiassa. Se pohjautuu hollantiin, mutta siihen on omaksuttu sanoja muistakin kielistä, kuten saksasta, englannista sekä bantu- ja khoisankielistä. Kaikkein tärkein sysäys hollannista erottautumiselle oli malaijin kieli, joka tuli Etelä-Afrikkaan Kaakkois-Aasiasta kuljetettujen orjien mukana.
Afrikaans perustuu siis pitkälti hollantiin, josta se kehittyi omaksi kielekseen 1700-luvulla, kun Etelä-Afrikkaan syntyi suuria hollantilaisia siirtokuntia. Ensimmäisen kerran afrikaansin kieltä julkaistiin teksteissä vuonna 1856, mutta sen olemassaolo tunnustettiin vasta vuonna 1925, kun siitä tuli Etelä-Afrikan unionin toinen virallinen kieli englannin lisäksi.
Afrikaans jakaa Etelä-Afrikassa edelleen sekä mielipiteitä että kansaa, sillä se liitetään niin voimakkaasti apartheidiin. Kielestä on kehittynyt lyhyen historiansa aikana kaksi erilaista versiota: ”valkoisten ja värillisten” afrikaans. Rotuerottelu näkyy edelleen siinä, että kouluissa opetetaan ”valkoisten afrikaansia” ja muita versioita pidetään alempiarvoisina, vaikka ilman malaijinkielisiä orjia koko kieltä ei olisi edes syntynyt.
Standardisoitu afrikaans eroaa suuresti siitä kielestä, jota suurin osa afrikaansia äidinkielenään puhuvista käyttää. ”Oikea” kieli on se, jota valkoinen vähemmistö puhuu. Afrikaansin suosimista yliopistoissa kritisoidaan jatkuvasti, sillä Etelä-Afrikan musta väestö puhuu pääasiassa englantia. Vaikka rotuerottelusta on periaatteessa luovuttu, pitävät valkoihoiset edelleen valtaa omalla marginaalikielellään.
Volapük
Johann Martin Schleyer oli katolinen pappi, jolle Jumala eräänä yönä ilmestyi ja kehotti luomaan uuden, kansainvälisen kielen. No mitäs harras kristitty muuta tekisi kuin lähtisi tuumasta toimeen. Niinpä saksalainen Schleyer kehitti vuosina 1879-1880 uuden kielen: volapükin.
Kielen tiimoilta järjestettiin muutamia kokouksia, ja kymmenen vuoden aikana volapükia ja sen kielioppia käsitteleviä kirjoja julkaistiin satoja – jopa 25 eri kielelle. Parhaimmillaan volapükilla oli lähes miljoona kannattajaa – eri asia on tietysti se, osasivatko he kaikki puhua sujuvasti varsin hankalasti rakennettua kieltä.
Schleyerin luoman kielen (ja miehen itsensä) suurin ongelma oli joustamattomuus. Schleyer ei kuunnellut parannusehdotuksia eikä suostunut kielen helpottamiseen. Hän otti kieleen eniten sanoja englannista, sitten saksasta ja romaanisista kielistä, ja loput sieltä täältä muista luonnollisista kielistä. Schleyer kuitenkin muokkasi sanoja niin paljon, että niistä tuli lähes tunnistamattomia.
Kielen nimi volapük muodostuu sanoista vol ja pük, jotka taas tulevat englanninkielisistä sanoista world ja speak, suomeksi maailma ja puhua. Kovin helposti ei tuo yhteys aukea. Siksi kielen oppiminen oli hankalaa, sillä muiden kielten osaaminen ei juuri auttanut volapükin opiskelussa.
1900-luvulle tultaessa huomattavasti yksinkertaisempi esperanto olikin sitten jo suurilta osin syrjäyttänyt volapükin ja monet volapük-kerhot olivat muuttuneet suoraan esperanto-kerhoiksi. Volapükia kuitenkin puhutaan edelleen; toki osaajia on vain muutamia kymmeniä. Se halutaan pitää elossa, mikä tietenkin olisi toivottavaa kaikkien kielten kohdalla.
Esperanto
1800- ja 1900-lukujen vaihde ottaa aikakautena ison osan maailman uusimmat kielet -listalla; varsinkin kun puhutaan keinotekoisista kielistä. Näistä ensimmäisenä se tunnetuin ja puhutuin: esperanto.
Useampaan luonnolliseen kieleen perustuvan esperanton loi vuonna 1887 puolalainen silmälääkäri ja kielitieteilijä Ludwik Lejzer Zamenhof, jonka tarkoituksena oli rakentaa helposti opittava ja poliittisesti neutraali kieli. Esperanto perustuu pitkälti slaavilaisiin (esim. venäjä, puola) ja romaanisiin kieliin (esim. italia, ranska, espanja). Oman ripauksensa antavat myös germaaniset kielet (esim. saksa, englanti) sekä kreikka.
Vaikka esperanto ei heti kieliopin julkaisun jälkeen ottanutkaan tuulta alleen, nousi se yllättävään suosioon 1920-luvulla, kun monessa Euroopan maassa ruvettiin kapinoimaan kansallismielisiä aatteita vastaan. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että Hitlerin Saksassa, Stalinin Neuvostoliitossa ja Francon Espanjassa esperantisteja vainottiin.
Esperanto ei ole minkään maan virallinen kieli, mutta sillä on uskomattomat 2 miljoonaa aktiivista puhujaa ja muutama tuhat natiivipuhujaa eli sellaista, joille esperanto on äidinkieli.
Yleisestä käsityksestä poiketen esperanto on nykyään hyvinkin elinvoimainen kieli, mistä tietysti kertoo iso puhujamäärä. Sitä voi opiskella Duolingo-verkkopalvelussa ja esperantonkielinen wikipedia (vikipedio) on maailman 38. suurin. Esperantoksi on saatavilla paljon kirjallisuutta ja säännöllisesti julkaistavia lehtiä, ja monessa Euroopan maassa tarjolla on esperantonkielisiä radiolähetyksiä.
Vuosittain järjestettävään esperanton maailmankongressiin kokoontuu esperantisteja yli 50 maasta ja kongressi on järjestetty kahdesti Suomessakin: vuonna 2019 Lahdessa ja vuonna 1995 Tampereella.
Lingala
Lingalaa, joka nykyisin on Keski-Afrikassa niin sanottu lingua franca eli laajasti ymmärretty yleiskieli, ei ollut olemassakaan ennen 1900-lukua. Nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta oli vuodesta 1885 saakka Belgian kuninkaan Leopold II:n yksityisomistuksessa, kunnes vuonna 1908 siitä tuli Belgian siirtomaa.
Belgialaiset sotilaat havaitsivat, että Ubangi- ja Kongo-jokien varrella eri äidinkieltä puhuvat kansat käyttivät keskinäisessä kommunikoinnissa ja kaupankäynnissä yhteistä, bantukieliin kuuluvaa bobangia.
Se oli eurooppalaisille liian hankalaa, joten bobangin pohjalta luotiin yksinkertaistettu versio, joka sai vaikutteita muiden bantukielten lisäksi myös ranskasta, englannista, portugalista ja hollannista. Eli toisin sanoen niistä kielistä, joita siirtomaavalloissa puhuttiin. Kieli sai nimen bangala.
Heti 1900-luvulle tultaessa kouluja ja kirkkoja rakentaneet lähetyssaarnaajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että keinotekoinen bangala oli liian köyhä kieli, joka ei soveltunut opetukseen tai evankeliointiin.
Tämä piti varmasti täysin paikkansa, sillä siirtomaaherrat ja heidän alaisensa olivat vaivautuneet opettelemaan alkuperäisestä bobangista vain alkeet eivätkä koko kielen kirjoa. Niinpä bangalaa alettiin hioa ja laajentaa, ja vuonna 1903 julkaistiin ensimmäiset tekstit kielellä nimeltään lingala.
Lingala toimi yleiskielenä, jolla oli helppo käydä kauppaa naapurivaltioihin, ja kommunikointi sujui myös paikallisten kanssa, vaikka nämä puhuivat kokonaan eri kieltä tai murteita.
Kuten monet muutkin Keski-Afrikan maat, myös Kongon demokraattinen tasavalta itsenäistyi vuonna 1960. Lingala jäi kuitenkin elämään ja sitä puhutaan myös Kongon tasavallassa, Angolassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Etelä-Sudanissa. Se on syrjäyttänyt alkuperäisen bobangin lähes kokonaan. Tällä maailman uusimmat kielet -listalla lingala on kaikkein tuorein virallinen kieli.
Lingalalla on noin 20 miljoonaa natiivipuhujaa ja saman verran (tai muutaman miljoonan enemmänkin) niitä, jotka puhuvat sitä sujuvasti toisena kielenään. Se siis on säilyttänyt paikkansa maantieteellisen alueen yleiskielenä.
Ido
Kun L. L. Zamenhof oli luonut esperanton, ei kieli tietenkään miellyttänyt kaikkia. Niinpä hän, kuunneltuaan parannusehdotuksia ja suoria valituksia, muokkasi sitä toivottuun suuntaan. Zamenhof ei vieroksunut luomansa kielen kehittymistä ja alkoi itsekin opettaa uudempaa versiota.
Vuonna 1907 yhteisen, kansainvälisen apukielen valitsemiseksi muodostettu valtuusto sai anonyymin kieliehdotuksen, joka selvästi muistutti esperantoa, mutta siinä oli myös paljon eroavaisuuksia. Kielen työnimi oli ido, joka sitten jäikin pysyväksi nimeksi, kun valtuusto päätyi lukuisista keinotekoisista kielistä valitsemaan voittajaksi juuri sen.
Idon takana olivat ranskalaiset Louis Couturat ja Louis de Beaufront, jotka olivat alun alkaen olleet esperanton kannattajia. Ido pohjautuu pitkälti englantiin, ranskaan, italiaan, venäjään ja espanjaan. Idossa on käytetty esperantoon verrattuna paljon enemmän englantia, jonka pieni rooli esperantossa johtui pitkälti siitä, että monia kieliä puhuneen Zamenhofin oma englannin kielen taito oli hatara.
Ido kuitenkin nuupahti lähes alkutekijöihin, vaikka sillä ehdittiin julkaista käännöskirjallisuutta; joskin lähinnä otteita Raamatusta. Laskusuhdanteeseen oli monia syitä: Idon merkittävin johtohahmo Couturat kuoli traagisesti vuonna 1914 autokolarissa. Sitten alkoi ensimmäinen maailmansota, jonka aikana ei paljonkaan mietitty uusien kielten kehittämistä. Suurin syy saattaa kuitenkin olla se, että kukaan ei oikeastaan tiennyt, että ido oli valikoitunut yleiskieleksi.
Se vaipui vuosikymmeniksi unholaan, kunnes pelastajaksi nousi yllättävä taho: internet. Internetin välityksellä idoa puhuneet tai siitä kiinnostuneet kykenivät olemaan yhteydessä ja käyttämään kieltä. Nykyisin idolla on muutama sata, korkeimpien arvioiden mukaan jopa 2000, puhujaa lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopassa.
Sona
Sona on englantilaisen kirjailijan Kenneth Searightin luoma keinotekoinen kieli, jonka hän kuvasi vuonna 1935 julkaistussa kirjassaan. Tuo onkin ainoa sonan kielellä julkaistu kirjallinen teos.
Searight loi sonan vastineena esperantolle ja idolle, jotka molemmat olivat hänen mielestään liian Eurooppa-keskeisiä. Ja eihän tuo periaatteessa ollut mielipidekysymys, sillä kyllähän sekä esperanto että ido pohjautuvat eurooppalaisiin kieliin.
Searightin tavoitteena oli luoda kieli, jota pystyisivät ongelmitta lausumaan mitä tahansa kieltä äidinkielenään puhuvat ihmiset. Niinpä hän valitsi kieleen vain sellaisia äänteitä, jotka olivat käytössä mahdollisimman monessa tunnetussa kielessä. Sonaa on kuvattu säännölliseksi ja hyvin loogiseksi kieleksi, mutta samaan aikaan Searightin luomus on varsin kirjava. Siinä on käytetty inspiraationa muun muassa englantia, arabiaa, turkkia, kiinaa ja japania, mikä kyllä äkkiseltään kuulostaa melkoiselta sekamelskalta.
Sonaan kuuluu 360 perussanaa ja 15 apusanaa, joita yhdistämällä saadaan luotua huimasti enemmän sanoja. Hyvin yksinkertainen esimerkki on naista tarkoittavan zan-sanan ja lasta tarkoittavan ko-sanan yhdistelmä kozan. Suomeksi se on tietenkin tyttö.
Yleisö ei oikein lämmennyt sonalle, mutta kuten muillakin keinotekoisilla kielillä, on sonallakin kannattajansa netissä. Tällä maailman uusimmat kielet -listalla sona taitaa olla kuitenkin heikoimmissa kantimissa. Pieni nettiyhteisö pitää kieltä voimissaan, mikä on toki kaukana Searightin unelmasta, jossa sonaa opetettaisiin jonain päivänä maailman jokaiselle lapselle.
Globish
Tekeekö globish sen, missä esperanto ja muut eivät ole onnistuneet? Tuleeko globishista kansainvälinen yleiskieli, jolla onnistuu kommunikointi ympäri maailman? Tavallaan se on jo sitä, sillä lähes kaksi miljardia ihmistä puhuu globishia ja määrä kasvaa koko ajan. Maailman uusimmat kielet -listalla globish on siis melkoinen erikoisuus!
Globish on lyhenne sanoista global ja english (yleismaailmallinen ja englanti), ja sillä tarkoitetaan yksinkertaistettua englantia.
Termin ja ”kielen” loi 1990-luvulla ranskalainen Jean-Paul Nerrière, joka työskenteli vuosikymmeniä IBM:llä erilaisissa johtotehtävissä. Idea syntyi, kun hän havainnoi vuosien ajan englannin kielen käyttöä liike-elämässä: ”Kun japanilainen, belgialainen, chileläinen ja italialainen keskustelevat englanniksi, pärjäävät he oikein hyvin ja ymmärtävät toisiaan. Kukaan ei puhu englantia täydellisesti, mutta kaikki tietävät toistenkin tekevän virheitä. Kun paikalle saapuu amerikkalainen ja britti, muuttuu asetelma täysin. Nämä kaksi natiivipuhujaa puhuvat liian nopeasti ja käyttävät vaikeaselkoisia ilmauksia.”
Nerrière kirjoitti ideansa kirjaksi Do Not Speak English, Parlez Globish, jossa hän esittelee 1500 englanninkielistä sanaa, joita käyttämällä pitäisi pystyä kommunikoimaan tilanteessa kuin tilanteessa. Englantiin verrattuna globishin sanasto on siis hyvin riisuttu ja siitä puuttuvat kaikki kuvaannolliset ilmaukset ja sanonnat. Esimerkkeinä supistetusta sanastosta voisivat olla sisarukset ja keittiö: Sisarukset-sana kierretään globishissa lauseella ”vanhempieni muut lapset”. Keittiö taas on ”huone, jossa valmistetaan ruokaa”. Yksi globishin punaisista langoista on se, että koskaan ei saa vitsailla.
Tämä kaikki voi toki kuulostaa huonolta vitsiltä, mutta todellisuudessa suurin osa niistä ihmisistä, jotka eivät ole natiivipuhujia, puhuvat englannin sijaan globishia. Nerrière ei itse näe globishia varsinaisena kielenä, sillä kieli on kulttuurin ilmaisuväline. Globish on ennemminkin työkalu onnistuneeseen kommunikointiin.
Joten jos englanti tuntuu liian hankalalta, niin ei muuta kuin globishia opiskelemaan; sillä pärjää vallan mainiosti! Veikkaisin, että iso osa meistä suomalaisista puhuu globishia mestarillisesti ilman harjoittelua.
Gooniyandi
Maailman uusimmat kielet -listalla mennään seuraavaksi Australiaan. Länsi-Australian osavaltiossa, Fitzroy Crossing -kylän lähellä puhuttava Gooniyandi yksi maailman uusimmista kielistä. Kirjoituksen osalta.
Gooniyandin kieli pohjautuu bunubaan, toiseen aboriginaalikieleen, ja sen puhujia on vain noin sata, joista kaikki ovat keski-iän tienoilla tai sen paremmalla puolella. Toki gooniyandin taitoa yritetään pitää yllä ja opettaa lapsille kouluissa, mutta englanti jyrää väistämättä alkuperäiskieliä tuhoon. Lapsille ja nuorille on tulevaisuuden kannalta tärkeää opetella maan eniten puhuttu kieli, jos haluavat opiskella pidemmälle ja työskennellä muualla, kuin omassa pienessä yhteisössä. Se on harmittava fakta.
Kielen ylläpitoa helpottaa toki huomattavasti se, että nykyään gooniyandia tosiaan voidaan käyttää opetuskielenä, mihin ei kovinkaan pitkä aika sitten vielä ollut mahdollisuutta.
Vasta vuonna 1982 William McGregor kirjoitti gooniyandin käytännön kieliopin ja kahden vuoden päästä kielen puhujat loivat itse latinalaisiin aakkosiin perustuvan kirjoitusjärjestelmän. Muutamaan otteeseen McGregor on myös tarkentanut sääntöjä ja viilannut kielioppia.
Nuoresta, hieman päälle 40-vuoden iästään huolimatta gooniyandin paikka uusimpana kirjoitettuna kielenä saattaa olla pian vaarassa. Uhkaaja löytyy samalta mantereelta.
Maailman uusimmat kielet -listan kiistaton ykkönen: Light warlpiri
Australian Pohjoisterritoriossa elää monia eri alkuperäisasukasheimoja, joista on yksi on warlpirit. Heidän tuhansia vuosia vanhalla kielellään warlpirilla on noin 4000 puhujaa ja se lasketaan uhanalaisiin kieliin. Samoilla alueilla puhutaan myös kriolia, joka on yksi maailman lukuisista kreolikielistä. Kreolikielet ovat syntyneet useamman eri kielen sulauduttua toisiinsa. Australian kreolikieli – kriol – on yhdistelmä aboriginaalikieliä ja englantia. Se kuitenkin lasketaan täysin omaksi kielekseen.
Pienessä Lajamanun kylässä alkoi 1980-luvulla syntyä kieli, jonka puhujat ovat järjestään korkeintaan nelikymppisiä ja joka on sekoitus warlpiria, kriolia ja englantia. Sitä kutsutaan nimellä light warlpiri eli ”kevyt warlpiri”. Maailman uusimmat kielet -listalla light warlpiri kiilaa kirkkaasti kärkisijalle vain muutaman vuosikymmenen olemassaolollaan.
Light warlpiria on tutkinut kielitieteilijä Carmel O’Shannessy, joka vuosituhannen vaihteen molemmin puolin asui ja eli Lajamanussa työskennellen kaksikielisessä – englantia ja warlpiria käyttävässä – koulussa. Monet oppilaat vaikuttivat vaihtavan kieltä sen mukaan, kenelle he puhuivat, kunnes O’Shannesy tajusi vuonna 2003 väitöskirjaa tehdessään, että oppilaat puhuivat täysin uutta kieltä. Se oli yhdistelmä englantia, kriolia ja warlpiria – ja kaiken lisäksi vielä systemaattinen sellainen.
Uudessa kielessä oli selvät säännöt: verbit ja niihin liittyvä kielioppi on pitkälti omaksuttu englannista ja kriolista, mutta substantiivit ja niiden käyttö tuli warlpirista. Tutkijat O’Shannesyn johdolla ovat onnistuneet selvittämään, miten tämä erikoinen kieli on syntynyt: Kun vanhemmat 1980- ja 1990-luvuilla juttelivat lapsilleen, puhuivat he pääasiassa warlpiria, mutta heittelivät sekaan englannin- ja kriolinkielisiä sanoja. Vauvasta lähtien tällaista kieltä kuulleille lapsille tästä muodostui äidinkieli.
Light warlpiri on aivan mieletön kieli, koska se on syntynyt lasten suussa ja kehittynyt täysin omaksi, erilliseksi kielekseen. Sitä ei voida laskea kreolikieliin, sillä vaikka light warlpiri on sekoitus useampaa kieltä, on siinä täysin omia rakenteita, joita ei pohjakielistä löydy.
Lajamanun yhteisössä noin 500–1000 ihmistä puhuu light warlpiria äidinkielenään, ja se on hyvin elinvoimainen, koska tämän luonnollisen kielen ensimmäiset puhujat – milleniaalit – puhuvat sitä tietenkin omille lapsilleen.
Nuoret aikuiset ovat myös hyvin ylpeitä identiteetistään, joka kietoutuu vahvasti omaan sukupolveen ja kieleen. Todennäköisesti perinteinen warlpiri tulee jossain vaiheessa häviämään, sillä loputtoman montaa kieltä ei kenenkään voida olettaa oppivan. Englanti on välttämätön, mutta onneksi warlpiri tulee elämään tulevien sukupolvien äidinkielessä, light warlpirissa, sillä sen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä valoisalta!
Ja mitä tulee kirjoittamiseen, niin perinteistä warlpiria kirjoitetaan ja opitaan koulussa, mutta light warlpirille ei vielä ole luotu virallista kielioppia. Silti sitä kirjoitetaan, ja paljon. Nimittäin sosiaalisessa mediassa! Nuoret kirjoittavat sitä someen haluamallaan tavalla, mikä tulee ehkä joskus olemaan perusta viralliselle kirjakielelle. Se vasta erikoista olisikin!
Lue myös:
Yhteiskunta
10 ruokaa, jotka keksittiin vahingossa ja sattumalta: Sandwich syntyi himopelaajan tarpeisiin
Joskus ne parhaimmat keksinnöt syntyvät täysin vahingossa. Jos jotain oikein yrittää, niin haluamaansa lopputulosta ei synny, ja sitten taas ihan sattumalta kehkeytyy jotain mullistavaa.
Nyt selviää, miten syntyivät muun muassa vohveliset jäätelötötteröt, maissihiutaleet, sinihomejuusto ja sandwich-voileipä. Aika moni ateriahetki olisi köyhempi ilman näitä!
Sanottakoon vielä, että lähes kaikki tämän listan kohdat ovat hieman kiistanalaisia. Tämän voi päätellä ihan maalaisjärjellä, sillä voiko joku tosiaan väittää satavarmasti olevansa ensimmäinen, joka on keksinyt, miten jotain ruokaa valmistetaan tai miten sitä pannaan suuhun? Tässä kuitenkin 10 mielenkiintoista tarinaa vahingossa tai täysin sattumalta keksityistä ruoista.
10. Jäätelötötterö
Vuoden 1904 maailmannäyttelyssä Yhdysvaltain St. Louisissa jäätelöä ruvettiin olosuhteiden pakosta tarjoilemaan vohvelista.
Kuuma heinäkuinen päivä houkutteli maailmannäyttelyn vieraita Arnold Fornachoun jäätelökioskille. Kauppa kävi kuin rajuilma, minkä vuoksi kupit loppuivat kesken.
Onneksi viereinen koju kuului kondiittori Ernest Hamwille, joka tarjosi ratkaisua jätskitarjoiluun. Hänellä oli myynnissä kotimaansa Syyrian herkkuja, ja hän keksi kääriä zalabian – rapean, vohvelimaisen leivonnaisen – kartion muotoon.
Se olikin mitä kätevin astia jäätelön tarjoamiseen, sillä enää ei tarvittu kuppeja tai lusikoita. Ja mikä parasta: koko komeuden sai syödä!
9. Maissihiutaleet
Kellogg’s-elintarvikeyhtiö ei kehittänyt maissihiutaleita, vaan yhtiö oli perustettava, koska vahingossa keksittyjä maissihiutaleita oli saatava tuotantoon ja myyntiin.
Lääkäri John Harvey Kellogg pyöritti Yhdysvaltain Michiganissa sijainnutta Battle Creek Sanitarium -parantolaa, joka oli maailmankuulu terveyskylpylä erityisesti rikkaiden ja kuuluisien keskuudessa.
Hoitolassa kirjanpitäjänä työskennellyt Will Keith Kellogg kehitti veljensä kanssa asiakkaille ja potilaille monia erilaisia kasvisruokia, ja mukana työssä oli myös muita perheenjäseniä.
Maissihiutaleiden syntyhistoriassa kiisteltyä onkin se, että kuka saa kunnian keksinnöstä ja keitä oli paikalla, kun hiutaleet näkivät päivänvalon. Tämä johti toki perheriitaan ja patenttikiistaan.
Kaikki mahdolliset osalliset ja sivulliset ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, miten maissihiutaleet syntyivät. Lisäksi yhtä mieltä ollaan siitä, että paikalla olivat varmasti Kelloggin veljekset.
He halusivat kovasti löytää korvikkeen tavalliselle leivälle, joka aiheutti monille ummetusta. Tavoitteena oli valmistaa jotain täysjyväistä.
Eräänä iltana J.H. Kellogg jätti vehnänjyvistä tehdyn taikinan keittiön tasolle. Aamulla kuivahtanutta taikinaa ei kuitenkaan heitetty menemään, vaan se laitettiin kaulauskoneeseen. Levyn sijaan tuloksena oli ohuita hiutaleita, jotka sitten keksittiin laittaa uuniin. Tuloksena oli herkullisia paahtuneita leipähiutaleita. W. K. Kelloggin tehtäväksi tuli selvittää, mitä oli tapahtunut ja miten tämä saataisiin toistettua.
Jo nämä leipähiutaleet olivat monen asiakkaan mielestä herkullinen aamiainen, mutta Kelloggit olivat vakuuttuneita, että hiutaleista voisi saada vieläkin parempia ja terveellisempiä. Niinpä he vaihtoivat vehnän maissiin, ja näin syntyivät Corn Flakesit eli maissihiutaleet.
8. Sinihomejuusto
Juustoa on valmistettu jo ainakin 8000 vuoden ajan, eli lähes siitä lähtien, kun ihminen kesytti naudan, lampaan ja vuohen. Sinihomejuustot ovat kuitenkin paljon nuorempi keksintö, sillä vanhimmat kirjalliset maininnat siitä ovat noin tuhannen vuoden takaa.
Yksi vanhimmista ja tunnetuimmista sinihomejuustoista on ranskalainen Roquefort. Tuo voimakkaan makuinen ja tuoksuinen sinihomejuusto on kansallisaarre ja tarkasti suojattu herkku. Aitoa Roquefortia saa valmistaa vain Lacaune-lammasrodun maidosta, ja sen kypsyminen tapahtuu Roquefort-sur-Soulzonin luolissa, joissa elää juustolle ominaisen maun antava Penicillium roqueforti -home.
Näissä eteläisen Ranskan luolissa sinihomejuuston historia ainakin tämän mielenkiintoisen tarinan mukaan sai alkuna.
Legendan mukaan nuori lammaspaimen oli luolan viileydessä nautiskelemassa eväitään: leipää ja lampaanmaidosta valmistettua juustoa. Kesken ruokailun paimen näki lähistöllä kauniin neidon ja lähti kiireellä tämän perään. Eväät jäivät luolaan.
Tarina ei kerro, miksi paimen viipyi tuolla vikittelyreissulla parin kuukauden ajan, mutta kun hän viimein palasi luolalle, oli sinivihreä home peittänyt leivän ja juuston. Useimmat olisivat luultavasti heittäneet eväät saman tien pois, mutta nälkäinen paimen päätti maistaa juustoa.
Home ei ollut pilannut juustoa, vaan olikin tehnyt siitä entistä maukkaampaa. Näin sai alkunsa yksi maailman kuuluisimmista juustoista – ainakin jos legendaa on uskominen.
7. Mehujää
Kesäkuumalla ei välttämättä maistu moni raskaampi suuhunpantava, mutta raikas mehujää on mitä parhain herkku hellepäivään.
Vaikka jäisiä mehupuikkoja oli toki imeskelty jo paljon aiemmin, keksi Frank Epperson vuonna 1905 täysin sattumalta uuden ja huomattavasti kätevämmän tavan nauttia mehujäätä.
Vain 11-vuotias Epperson oli eräänä iltana ulkona valmistamassa itselleen limonadia sekoittamalla yhteen jauhetta ja vettä. Epperson kuitenkin unohti limsan siinä muuta puuhaillessaan ja jätti kupin vahingossa ulos. Yö oli kylmä.
Seuraavana aamuna Epperson huomasi puisen sekoitustikun jäätyneen pystyyn seokseen. Hän irrotti jäisen limonadin kupista kuuman veden avulla, otti tikusta kiinni ja nuolaisi hedelmäistä jäätä. Pian poika oli myymässä tuotostaan naapureille ja tuttaville, jotka olivat enemmän kuin innoissaan. Vuonna 1924 Epperson patentoi tuotteensa nimellä Popsicle ja maailmanvalloitus oli valmis alkamaan.
6. Nachot
Kuva: Pixabay
Meksikolainen Ignacio Anaya García työskenteli vuonna 1940 ravintolassa Piedras Negrasin kaupungissa, joka sijaitsee lähellä Yhdysvaltain rajaa. Läheisestä Yhdysvaltain armeijan tukikohdasta saapui eräänä iltana yllättäen suuri joukko sotilaiden vaimoja syömään. Anaya García ei halunnut tuottaa rouville pettymystä, joten ruokaa oli saatava pöytään paljon ja nopeasti.
Nacho-lempinimellä tunnettu Anaya García suuntasi päättäväisesti keittiöön. Hän otti kasan kuivahtaneita tortilloja, raastoi niiden päälle juustoa ja työnsi uuniin. Kun juusto oli muutaman minuutin päästä sulanut, otti kokki koko komeuden ulos ja heitti päälle muutaman siivun jalapenoa. Rouvat olivat revetä liitoksistaan.
Sana ravintolan erityisestä herkusta lähti kiirimään, ja kohta kaikki halusivat maistaa ”Nachon erikoista”.
5. Suklaahippukeksit
Kuva: Unsplash
Miten joku näin mainio ja tarkoituksenmukaiselta vaikuttava herkku voisi olla vahingossa syntynyt? Mutta ennen 1930-lukua näitä suussasulavia keksejä ei kukaan ollut syönyt.
Ruth Wakefield piti miehensä kanssa Toll House Inn -majataloa Yhdysvaltain Massachusettsissa. Hän oli koulutukseltaan kokki ja valmisti itse majatalon vieraille herkullisia aterioita.
Eräänä päivänä Wakefield oli jo leipomassa suklaakeksejä asiakkaailleen, kun kesken valmistuksen hän huomasi leipurinsuklaan olevan loppu. Sen sijaan, että Wakefield olisi lähtenyt kauppaan, kääntyi hän ruokakomeronsa puoleen. Sielä oli Nestlén suklaalevy, mutta enää ei kuitenkaan ollut aikaa sulattaa suklaata taikinaan.
Neuvokas nainen otti työvälineekseen jääpiikin, hakkasi suklaalevyn herneen kokoisiksi palasiksi ja heitti suklaapalat taikinaan pähkinöiden kanssa. Wakefield ajatteli, että suklaa leviäisi uunissa kauttaaltaan keksiin, mutta näin ei käynyt. Suklaahiput pysyivät paikallaan.
Asiakkaat rakastivat täysin uudenlaista keksiä ja sana lähti kiirimään. Sanomalehdet ylistivät Chocolate Chip Cookieta, vieraita tulvi läheltä ja kaukaa, ja kaikki halusivat reseptin.
Niin hyviä kuin suklaahippukeksit ovatkin, niin tämän syntytarinan ehdoton helmi on suklaalevyn pilkkominen jääpiikillä!
4. Worcestershire-kastike
Vuonna 1838 markkinoille tullut Worcestershire-kastike nousi nopeasti suureen suosioon ja siitä tuli yksi maailman tunnetuimmista maustekastikkeista.
Oli kuitenkin täysin sattuman kauppaa, että kastike on olemassa.
Eräs englantilainen aatelinen oli Intian matkallaan maistanut eeppistä maustekastiketta ja kotiin palattuaan hän antoi apteekkari John Wheeley Lealle ja William Henry Perrinsille tehtäväksi kehittää englantilainen versio kyseisestä kastikkeesta. Tehtävä oli hankala, sillä apteekkareilla oli käytössään vain kuvailtu kastikkeen maku.
He kokeilivat erilaisia reseptejä, joissa oli mukana muun muassa etikkaa, anjovista, tamarindia ja erilaisia mausteita, mutta lopputuloksena oli aina hirvittävän makuista litkua.
Miehet löivät hanskat tiskiin ja julistivat kokeilun täydelliseksi epäonnistumiseksi. Viimeisin versio kastikkeesta ei kuitenkaan jostain syystä päätynyt roskiin; ehkä turhautuminen oli tapissaan ja tynnyri heitettiin tuskastuneena kellariin sisältöineen päivineen.
Siellä kellarissa tynnyri pölyyntyi muutaman vuoden ajan, kunnes apteekkarit raivasivat alakerrasta säilytystilaa. He näkivät tynnyrin ja tekivät, mitä kuka tahansa järjellä varustettu ihminen tekisi nähdessään vuosia vanhaa ruskeaa litkua: He maistoivat kastiketta.
Ja mitäs ihmettä: pitkä kypsyminen ja käyminen olivat muuttaneet pahanmakuisen liemen täydelliseksi suolaisen, makean ja happaman yhdistelmäksi. Kokeiluunsa alun perin pettyneet apteekkarit tajusivat loppujen lopuksi onnistuneensa.
Worcestershire-kastike on saanut nimensä Englannin Worcestershiren kreivikunnasta, jossa se aikoinaan sattumalta syntyi. Nimen ääntäminen tuottaa päänvaivaa monille englantia äidinkielenäänkin puhuville. Tämän oikea lausumistapa täytyy vain tietää, sitä ei arvaamalla saa oikein. Kokeile ja kuuntele sitten videolta.
3. Jäähilejuoma
Jäähilejuomat eli slushiet ovat tuttuja ainakin elokuvateattereista ja huvipuistoista. Ja kyllähän sellaisen surauttaa nopeasti kotonakin tehosekoittimessa jääpaloista ja mieluisasta virvoitusjuomasta. Mikäs sen virkistävämpi juotava korventavassa helteessä!?
Tai sitten jäähilejuoman voi valmistaa alkuperäisellä ”reseptillä”, joka oli täysi vahinko.
Dairy Queen -ketjuravintolan omistanut yhdysvaltalainen Omar Knedlik keksi jäähilejuoman vuonna 1958. Hänen jätskibaarinsa laitteet eivät olleet järin luotettavia, joten jälleen kerran eräänä päivänä limsa-automaatti oli sanonut sopimuksensa irti. Knedlik kuitenkin tarvitsi asiakkailleen kylmää juotavaa, joten hän pani limsapulloja pakastimeen.
Pullot jäivät pakkaseen vähän liian pitkäksi aikaa, joten neste muuttui heti pullon avaamisen jälkeen jäähileeksi. Paremman puutteessa Knedlik tarjoili kyseistä virvoketta asiakkaille, jotka yllättäen ihastuivat siihen. Yleisön jatkuvista pyynnöistä johtuen Knedlik ymmärsi osuneensa kultasuoneen, ja rupesi kehittämään isompaa laitetta jääkylmän, hileisen juoman valmistukseen.
2. Sandwich
John Montagu oli Sandwichin 4. jaarli, armoton uhkapeluri ja sandwichin keksijä. Kaikki nämä nivoutuvat yhteen tässä erikoisessa tarinassa, jonka ansiosta miljardeille ihmisille tuttu eväs sai nimensä.
Virallisten jaarlin tehtävien hoitaminen 1700-luvun puolivälissä olisi toki voinut viedä miehen aikaa, mutta enemmänkin tuo aatelinen oli kiinnostunut korttipeleistä. Himopelaajana tunnettu Montagu oli niin pahassa koukussa, että ei mitenkään voinut jättää korttipöytää – ei edes syödäkseen. Niinpä hän pyysi usein palvelijaa tuomaan paistetun lihan kahden leipäviipaleen välissä. Näin hän pystyi syömään pelin tiimellyksessä ilman aterimia eivätkä kädet ja pelikortit tulleet lihasta sotkuun.
Muut pelaajat ihastuivat ideaan ja rupesivat tilaamaan ”samaa kuin Sandwichillä”. Vähitellen annosta alettiin kutsua yksinkertaisesti sandwichiksi.
Tarinan todenperäisyydestä on kiistelty kovasti, mutta valtaosa ruokahistorioitsijoista pitää ainakin sitä uskottavana, että juuri John Montagu teki kahden leipäviipaleen väliin kootusta ateriasta tunnetun ja antoi sille nimensä.
Suomeksi sandwichille ei ole osuvaa vastinetta. Voileipä tarkoittaa myös yhtä leipäviipaletta, jonka päälle on kasattu täytteitä. Toisaalta taas kerrosvoileipä tuo ainakin itselle mieleen useammasta kuin kahdesta leipäviipaleesta kootun luomuksen.
1. Aspartaami
Myönnetään: On hieman kyseenalaista sanoa, että aspartaami olisi ruokaa. Mutta liippaa tarpeeksi läheltä, sillä aspartaami on yleisesti käytetty makeutusaine erityisesti virvoitusjuomissa; muun muassa Pepsi Max ja Coca-Cola Zero Sugar on makeutettu aspartaamilla.
Virvokkeiden lisäksi aspartaamia on myös monissa muissa elintarvike- ja ruokaryhmissä, kuten esimerkiksi sokerittomissa ja kevyissä jogurteissa ja rahkoissa, sekä sokerittomissa mehukeitoissa ja hilloissa. Sovitaan siis, että aspartaami kuuluu listalle.
Yhdysvaltalaisessa G. D. Searle & Co -lääkeyhtiössä kemistinä työskennellyt James Schlatter oivalsi aspartaamin makeuden vuonna 1965 kehittäessään lääkettä mahahaavan hoitoon. Laboratoriossa Schlatter kaatoi vahingossa tutkimaansa seosta sormilleen, mutta arveli sen olevan vaaratonta ja jatkoi töitä pesemättä käsiään.
Myöhemmin toimistohommia tehdessään Schlatter nuolaisi sormeaan, että sai nostettua papereita pinosta, ja huomasi yllättäen erittäin voimakkaan, makean maun.
Yhtiössä yritettiin valmistaa satoja erilaisia versioita aspartaamista, mutta mikään ei vetänyt vertoja alkuperäiselle aineelle. Ja mikäs siinä: jopa 200 kertaa sokeria makeampi aspartaami oli edullista valmistaa ja maistui hyvältä, eikä se ollut vaarallista.
Jälkimmäisestä väitteestä ollaan nykyään hieman eri mieltä, ja vuonna 2023 maailman terveysjärjestö WHO listasi aspartaamin ”mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi”. Tämä julistus ei kuitenkaan aiheuttanut toimenpiteitä Suomessa, sillä WHO:n mukaan aspartaamin käyttäminen on turvallista, jos päivittäistä käyttösuositusta – 40 mg painokiloa kohden – ei ylitetä. Noin 70-kiloisella aikuisella turvaraja ylittyisi esimerkiksi juomalla yli 10 tölkkiä sokeritonta limsaa.
Lue myös:
- Top 10 maailman erikoisimmat juustot – oletko päässyt maistamaan?
- Coca-Cola Zero kehitettiin, koska Light oli liian naisellinen – 10 kummallista faktaa, jotka saavat ihmettelemään maailman menoa
- 10 kummallista säilyketölkkiruokaa
- 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin
Yhteiskunta
10 ihmistä, jotka olivat lähellä rikastua, mutta kohtalo tai hölmöily astuivat kehiin – osa 1
Tämän listan henkilöt olivat niin lähellä rikastua, että he pystyivät jo lähes haistamaan rahat. Sitten kohtalo, huolimattomuus tai hölmöt valinnat astuivat kehiin.
Listafriikki on aiemmin tehnyt listan yllättävistä löydöksistä, jotka johtivat rikkauksiin. Sen listan voit käydä lukemassa tästä: 10 onnekasta löydöstä, jotka tekivät tavallisesta ihmisestä miljonäärin.
Nyt esiteltävät sankarit eivät päässeet tuohon miljonäärikerhoon; syitä on yhtä monta kuin listalla on kohtia.
Yhteistä kaikille on se, että heillä olisi ollut oiva mahdollisuus rikastua, ja huolella, mutta niin ei vain ollut tarkoitettu. Muutama facepalm on ehkä paikallaan.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset äkkirikastumisen partaalla olleet tapaukset voit lukea tästä:
10 ihmistä, jotka olivat lähellä rikastua, mutta kohtalo tai hölmöily astuivat kehiin – osa 2
Coca-Colan osakkeet
Vuonna 2008 kalifornialainen Tony Marohn osti pihakirppikseltä vanhoja asiakirjoja muutamalla dollarilla. Itseään aarteenmetsästäjäksi kutsunut Marohn huomasi papereita tutkiessaan, että yksi niistä oli Palmer Union Oil Co. -yhtiön osakekirja. Tuo yhtiö oli Coca-Cola Companyn edeltäjä.
Osakekirjan oli allekirjoittanut yhtiön puolesta John Wagner, mutta vastaanottajaa ei oltu merkitty. Marohn kirjoitti siihen oman nimensä. Miehen asianajajan mukaan tuo arvopaperi on kuin avoin shekki; omistaja on se, jonka nimi lukee viivalla.
Marohn otti asian tiimoilta yhteyttä Coca-Colaan, jossa oltiinkin lähinnä innostuneita ja huvittuneita löydöksestä. Ääni kellossa muuttui, kun kokiksella laskeskeltiin paljonko Marohnin 1625 kappaletta öljy-yhtiön osakkeita olisi Coca-Colan nykyisessä markkina-arvossa. Aarteenmetsästäjällä oli nimittäin käsissään 1,8 miljoonaa Coca-Colan osaketta, jotka olivat arvoltaan 130 miljoonaa dollarin.
Marohn lähti lähes mahdottomaan tehtävään eli oikeustaisteluun tuon kaliiberin yhtiön kanssa. Valitettavasti hän menehtyi ehdittyään puolustaa vuoden verran omistusoikeuttaan osakkeisiin. Perikunta jatkoi Marohnin oikeusjuttua, mutta vuonna 2012 oikeus katsoi osakkeiden olevan arvottomia, ja Coca-Cola vei voiton.
Lue myös: 10 synkkää salaisuutta Coca-Colaan liittyen
Taiteilija teki arvokkaista sarjakuvista paperimassapatsaan
Brittiläinen taiteilija Andrew Vickers oli kolmen vuosikymmenen ajan yrittänyt lyödä läpi kuvanveistäjänä, mutta menestys oli kiertänyt. Erääseen näyttelyyn vuonna 2013 Vickers päätti valmistaa paperimassasta patsaan. Materiaalin hän haali roskalavalta, josta löytyikin nippu työhön sopivia sarjakuvalehtiä.
Paperboy-niminen teos houkutteli näyttelyyn sarjakuvaekspertti Steve Eyren, joka jäi patsasta tarkastellessaan sanattomaksi. ”Leukani putosi lattiaan, kun näin patsaan toisessa jalassa The Avengers -lehden ensimmäisen numeron.”, kertoo Eyre. Avengers eli Kostajat on Marvel Comics -sarjakuvakustantamon luoma supersankarijoukko, joka teki ensiesiintymisensä syyskuussa 1963. Ja tuon kyseisen lehden Vickers oli tuhonnut patsaaseensa.
Eyren mukaan tuo kyseinen lehti oli 10 000 punnan arvoinen. Hän tiesi mistä puhui, sillä hän itse omisti samaisen ensipainoksen. Paperimassapatsaassa oli muitakin arvokkaita lehtiä, joten Vickers oli tietämättään liimannut siihen kymmenien tuhansien puntien arvosta sarjakuvia. ”Patsas olisi ollut halvempi tehdä italialaisesta marmorista”, päivitteli Eyre. Taiteilija itse ei mokaansa erityisemmin harmitellut – lähinnä oma hölmöily vain nauratti.
Tässä tarinassa on kuitenkin onnellinen loppu, sillä paljon julkisuutta saaneen kämmin jälkeen Vickersin ura lähti nousukiitoon ja hänestä tuli kuin tulikin menestyksekäs kuvanveistäjä, jonka teokset ovat haluttua tavaraa.
Lue myös: Teräsmies ei alunperin lentänyt, vaan hyppi – 10 yllättävää faktaa tunnetuista sarjakuvahahmoista
Kryptovaluuttaa sisältävä kovalevy
James Howells, brittiläinen IT-alalla työskennellyt mies heitti vuonna 2013 ulkoisen kovalevynsä vahingossa roskiin. Monia voisi ärsyttää esimerkiksi tuhansien kuvien ja muistojen katoaminen.
Howells oli kuitenkin tallettanut kovalevylle vuodesta 2009 saakka louhimaansa kryptovaluuttaa. Tietokoneensa hän oli jo aiemmin myynyt paloina EBayssä. Kaikki 7500 Bitcoinia olivat siis tallessa tuolla kovalevyllä. Howells oli päättänyt säilyttää ne, jos kyseinen kryptovaluutta joskus nostaisi arvoaan.
Pikakelataan vuoteen 2017, jolloin Bitcoinin arvo pyöri 17 000 dollarin hujakoilla, ja Howellsia alkoi jonkin verran kismittämään yli 127 miljoonan dollarin hautautuminen paikalliselle kaatopaikalle. Silloin hän haki Newportin kaupungilta lupaa mennä kaivelemaan jätteiden sekaan, mutta sitä ei tullut. Vuonna 2021 Howells tarjosi Newportille korona-avustuksena 25 prosenttia Bitcoineistaan, mutta kaupungin päättäjät pysyivät tiukasti kannassaan.
Newportin kaatopaikalle tulee vuosittain yli 50 000 tonnia jätettä, joten vuosien jälkeen kerrosten aukaiseminen aiheuttaisi monenlaisia terveys- ja ympäristöriskejä. Arvioiden mukaan kovalevy on noin 15 metrin syvyydessä.
Nykyisin erilaiset pilvipalvelut turvaavat kryptovaluutat tämän tyyppisissä laiteongelmissa, mutta Howellsia se ei enää lohduta. Hänen Bitcoininsa ovat ikuisesti menetettyjä.
Peruttu porukkalotto
Oletko mukana jossain porukkalotossa esimerkiksi työkavereiden kanssa? Jos olet joskus ajatellut, että pitäisikö vain jättäytyä pois, niin ehkä englantilaisen Hazel Lovedayn tarina saa sinut toisiin aatteisiin.
Loveday, 26-vuotias yksinhuoltajaäiti, oli vuonna 2012 pahoissa talousvaikeuksissa. Bussiyhtiö, jossa hän oli töissä, oli joutunut vähentämään kuskien tunteja.
Hän oli jo vuosien ajan pelannut 12 työkaverinsa kanssa EuroMillion-lottoa kahdella punnalla kukin. Voittoja ei viikoittaisesta arvonnasta juuri ollut tullut, joten Loveday päätti jäädä pois kimppalotosta ja pistää nekin punnat johonkin järkevämpään. Ja niin joku muu sai hänen paikkansa ringistä.
Kului kuusi kuukautta, niin bussikuskit nappasivat itselleen 38 miljoonan punnan jättipotin. Uutisen lukiessaan Hazel Loveday sattui kaiken lisäksi olemaan sairaalassa pyörryttyään edellisenä päivänä töissä; ehkä se oli joku etiäinen tulevasta arvonnasta!?
Haastatteluissa Loveday toki harmitteli päätöstään jäädä pois, mutta kertoi myös olevansa iloinen kaikkien työkavereidensa puolesta. Tai entisten, sillä miehistä jokainen sanoutui irti lottovoiton jälkeen.
Julkinen rahakiista
Vuonna 2009 ohiolainen rakentaja Bon Kitts oli remontoimassa entisen koulukaverinsa Amanda Reecen taloa. Hän oli purkamassa kylpyhuoneen vanhaa laatoitusta, kun seinän takaa paljastui kaksi metallista arkkua, jotka olivat täynnä kirjekuoria. Kuoret puolestaan olivat täynnä seteleitä.
Kirjeet oli osoitettu The P. Dunne News Agencylle, ja niissä oli rahaa yhteensä 182 000 dollaria. Kitts hälytti talonomistaja Reecen heti paikalle, ja kaverukset olivat innoissaan löydöksestä: he keräsivät setelit kasaan pöydälle ja ottivat itsestään kuvia rahojen kanssa. Mutta sitten alkoivat ongelmat.
Amanda Reece tarjosi Bob Kittsille 10 prosenttia rahoista. Kitts halusi 40 prosenttia.
He eivät päässeet sopuun, joten kiista meni oikeuteen saakka. Siinä vaiheessa rahalöydös ja oikeustaistelu olivat jo kiirineet liikemies Patrick Dunnen perikunnan korviin. Dunne oli talon entinen omistaja ja rahojen piilottaja.
Lopulta oikeus määräsi rahat jaettavaksi Reecen, Kittsin ja 21 yhden perillisen kesken. Kaverukset ovat varmaan jonkun kerran miettineet, että olisiko vain pitänyt laittaa potti puoliksi kaikessa hiljaisuudessa.
Lue myös:
Tällä listalla esittelemme hyytäviä tarinoita, joissa uhri on päässyt pakenemaan ja selvinnyt hengissä sarjamurhaajan kynsistä.
Saksalainen sarjamurhaajiin erikoistunut rikosprofiloija Stephan Harbort on tutkinut pitkällä urallaan muun muassa sitä, että mitkä asiat vaikuttavat siihen, että joku selviää sarjamurhaajan kohtaamisesta eikä joudu henkirikoksen uhriksi.
Tutkittuaan yli 150 saksalaista murhaajaa ja näiden tekemiä henkirikoksia, nousi kohtaamisista esiin kiinnostava fakta: Keskimäärin murhaajat lähestyvät 31 mahdollista kohdetta ennen kuin päätyvät tiettyyn uhriin. Eli aika moni on välttänyt kauhean kohtalon, ja suurin osa täysin tietämättömänä vaarasta.
Tämän listan seitsemän henkilön ei ole kuitenkaan tarvinnut arvuutella, että olenko minä sarjamurhaajan kohde. Nämä uhrit selvisivät hengissä – vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.
7. Kara Robinson
Oli tavallinen kesäkuinen päivä vuonna 2002, kun yhdysvaltalainen Kara Robinson oli kastelemassa kukkia kaverinsa perheen etupihalla Columbiassa. Hänen viereensä pysähtyi auto, ja kuljettaja nousi autosta ase kädessään. Mies pakotti vain 15-vuotiaan Robinsonin autonsa takapenkillä olleeseen muovilaatikkoon pitäen asetta koko ajan tytön kaulalla.
Sieppaaja oli Richard Evonitz, useita nuoria tyttöjä siepannut sarjamurhaaja, joka oli onnistunut vuosien ajan välttelemään kiinnijäämistä.
Evonitz vei uhrinsa asunnolleen, jossa hän sitoi tämän sänkyyn, raiskasi toistuvasti ja pakotti ottamaan vahvaa rauhoittavaa lääkettä. Painajaista kesti 18 tuntia, mutta Robinson ei lamaantunut kauhusta. Hän halusi pystyä kertomaan poliisille kaiken mahdollisen, jos joskus pääsisi vapaaksi.
Kara Robinson painoi yksityiskohtia tarkasti mieleensä kuin ammattimainen rikostutkija. Automatkalla hän laski käännökset, painoi muistiinsa muovilaatikon sarjanumeron ja autossa soineen radiokanavan. Tietojen kerääminen jatkui asunnolla, eikä mikään yksityiskohta tuntunut turhalta, joten Robinson painoi mieleensä minkälaisia magneetteja miehellä oli jääkaapin ovessa, mitä lemmikkejä tällä oli, ja toki kaikki henkilöllisyyteen viittaava oli kullanarvoista.
Ja lopulta tilaisuus pakoon tulikin seuraavana aamuna, kun Evonitz nukkui. Robinson onnistui hampaillaan vapauttamaan toisen kätensä käsiraudoista ja sitten avaamaan nahkaiset jalkakahleet, joilla hän oli sidottuna sänkyyn. Hän pääsi juoksemaan asunnosta ulos ja vapauteen. Poliisiasemalla kaikki, mitä Robinson kertoi, sai virkavallan tajuamaan, että kyseessä ei ollut yksittäinen sieppaustapaus. Tytön opastuksella poliisin oli helppo löytää Evonitzin asunnolle.
Mies oli kuitenkin huomannut uhrinsa paenneen ja lähti itse pakomatkalle. Kahden päivän ajan virkavalta jahtasi sarjamurhaajaa osavaltiosta toiseen, ja lopulta jahti päättyi kirjaimelliseen takaa-ajoon. Kiinniotto oli vääjäämätön, ja kun virkavalta vapautti poliisikoiran Evonitzia kohti, päätti tappaja ampua itsensä.
Evonitz pystyttiin virallisesti todistusaineiston perusteella yhdistämään kolmeen teini-ikäisen tytön sieppaukseen ja murhaan, mutta todennäköisesti uhreja on paljon enemmän. Juuri ennen itsemurhaansa Evonitz soitti siskolleen ja kertoi tälle tehneensä enemmän hirvittäviä rikoksia kuin pystyy muistamaan.
Kara Robinsonin rohkeus ja päättäväisyys ei pelastanut vain häntä itseään vaan todennäköisesti myös monen muun nuoren tytön hengen.
6. Anna Williams
Vuosikymmenten ajan BTK-murhaaja piti Yhdysvaltain Kansasissa sijaitsevaa Wichitan kaupunkia kauhun vallassa. Ihmiset pelkäsivät – ja ihan syystä – olevansa yhden Amerikan pahamaineisimman sarjamurhaajan väijynnän uhreja. BTK-tappaja Dennis Raderin lempinimi oli lyhenne hänen rikollisesta toimintatavastaan Bind, Torture, Kill eli sido, kiduta ja tapa. Rader otti nimityksen käyttöön itse, kun hän piti yhteyttä eri viranomaisiin ja mediaan.
Vuosien 1979 ja 1991 välissä Rader toimi nimimerkkinsä mukaisesti ja murhasi äärimmäisen raa’asti ainakin 10 ihmistä. Sen jälkeen BTK-tappaja vaipui horrokseen. Mutta horroskin tulee aina päätökseen.
Tammikuussa 2004 paikallinen Eagle-sanomalehti, jonka kanssa Rader oli paljon viestinyt, kirjoitti artikkelin BTK-murhista, joista ensimmäisistä oli kulunut tuolloin tasan 30 vuotta.
Dennis Rader olisi todennäköisesti päässyt pälkähästä, ellei hän olisi tylsistynyt ja alkanut artikkelin luettuaan jälleen suunnittelemaan kylmäverisiä murhia sekä kommunikoimaan virkavallan ja median kanssa omalla erikoisella tyylillään. Hänellä oli muun muassa vuosia aiemmin ollut tapana raportoida tekemistään murhista poliisille hyvin yksityiskohtaisesti.
Kun Rader vuonna 2005 vihdoin pidätettiin perustuen todistusaineistoon, jotka saatiin hänen virkavallalle lähettämistään esineistä, oli hän 14 vuoden hiljaiselon jälkeen valmistautumassa 11:een henkirikokseen.
Vuosikymmenien kaksoiselämä tuli päätökseen: Tunnollinen turvallisuusalan työntekijä, aktiivinen seurakunnan jäsen ja kunnollinen perheenisä olikin kylmäverinen sarjamurhaaja.
Kansasissa on ollut kuolemantuomio käytössä vuodesta 1994 lähtien, mutta koska kaikki Dennis Raderin tekemät murhat (jotka on varmistettu ja joista hänet tuomittiin) olivat tapahtuneet aiemmin, ei häntä voitu tuomita teloitettavaksi.
Niinpä Rader passitettiin istumaan 10 peräkkäistä elinkautistaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Kun mies oli telkien takana, rupesivat monet Wichitan alueen naiset rupesivat miettimään, olivatko he kenties vuosien aikana olleet tappajan mahdollisia kohteita. Jotkut jopa kirjoittivat Raderille vankilaan kysyäkseen oliko heidän kotiinsa tehty murto BTK-tappajan käsialaa.
Raderille oli nimittäin tunnusomaista äärimmäisen tarkka valmistautuminen, uhrien pitkäaikainen väijyminen, heidän rutiiniensa ja kotiensa tarkkailu sekä todella erinomainen kyky itsekontrolliin. Murhien välissä oli useita vuosia.
Jos jokin ei tuntunut olevan kohdillaan, ei Rader ottanut turhaa riskiä ja toiminut hetken mielijohteesta, vaan unohti kyseisen henkilön ja sadistiset suunnitelmansa tämän varalle. Uusia uhreja kyllä löytyi.
Ehkä tunnetuin läheltä piti tilanne oli Anna Williams huhtikuussa 1979. Rader oli tapojensa mukaisesti seurannut ja väijynyt Williamsia jo pitkän aikaa, joten tuona kyseisenä iltana hän tiesi naisen olevan tanssimassa ja tulevan kotiin tiettyyn aikaan. Rader murtautui asuntoon ja jäi odottamaan.
Onnekseen Williams oli juuri tuona iltana päättänyt vierailla tanssin jälkeen tyttärensä luona. Rader odotti tuntikaupalla, mutta jostain syystä kärsivällisyys ei silloin riittänyt ja hän lähti pois; siitäkin huolimatta, että myöhemmin kuulusteluissa murhaaja kertoi olleensa täysin pakkomielteinen juuri Williamsista. Tapansa mukaan Rader otti asunnosta esineitä muistoksi, vaikka surma jäi tekemättä.
Williamsin ei kuitenkaan tarvinnut miettiä, että oliko hän mahdollisti ollut kohteena, sillä Rader teki hyytävän selväksi, että nainen oli täpärästi välttynyt karulta kohtalolta. Kaksi kuukautta kyseisen illan jälkeen Williams sai kirjeen, jossa oli runo otsikoinnilla ”Voi Anna, miksi et ilmestynyt paikalle?” ja allekirjoituksensa BTK.
Kirjekuoressa oli myös piirros sidotusta alastomasta naisesta, huivi ja kaksi muovista klipsiä. Huivi ja klipsi oli viety Williamsin asunnosta huhtikuun murrossa.
Vaikka Anna Williamsin tapauksessa ei ole kyse paosta, niin vältti hän täpärästi varmalta näyttäneen kohtalon sarjamurhaajan kynsissä.
5. Kate Moir
Vuonna 1986 Kate Moir oli vain 17-vuotias, kun Australian pahamaineisin pariskunta sieppasi hänet. David ja Catherine Birnie olivat sitä ennen viimeisen kuukauden aikana siepanneet, raiskanneet ja murhanneet neljä naista.
Kavereidensa kanssa juhlimassa ollut Moir liftasi kotiin ja hyppäsi kyytiä tarjonneiden Birnieiden mukaan. Matkan luonne muuttui nopeasti, sillä pariskunta ajoi tytön Perthissä sijaitsevaan kotiinsa ja pakotti hänet sisälle veitsellä uhaten. Siellä Moiria kidutettiin ja raiskattiin toistuvasti. Yön Davidiin käsiraudoilla kiinnitetty Moir joutui nukkumaan Birnieiden kanssa samassa sängyssä.
Seuraavana aamuna David Birnie lähti töihin, ja kun Catherine meni ulko-ovella tekemään huumekauppaa, unohti hän kahlita vankinsa. Kate Moir ei epäröinyt, vaan pakeni ikkunan kautta.
Poliisi ei aluksi yllättäen uskonut sieppaustarinaa, joten tytön jututtaminen annettiin vastavalmistuneen 22-vuotiaan Laura Hancockin huoleksi. Hancock oli kuitenkin vakuuttunut, sillä Moir kykeni kertomaan sieppaajista ja näiden asunnosta hyvin yksityiskohtaisesti. Se ei voinut olla keksittyä.
Moirin mukaan Birnieillä oli Rocky-elokuva videona sekä Dire Straitsin musiikkia kasetilla, koska näitä oli katsottu ja kuunneltu sieppausyönä. Pariskunta oli käyttänyt Moirin kanssa salanimiä, mutta tyttö oli nähnyt oikean nimen lääkepullossa. Hän antoi sieppaajien puhelinnumeron ja osoitteen, ja kertoi asuntoon piilotetuista piirrustuksista, jotka hän oli tehnyt todistaakseen olleensa paikalla; kävi miten kävi.
Kaikki tämä piti paikkansa ja Birniet pidätettiin. Kahden nuoren naisen, Kate Moirin ja konstaapeli Laura Hancockin, päättäväisyys johti sarjamurhaajien kiinniottoon.
Pitkissä kuulusteluissa David lopulta tunnusti neljä murhaa ja johdatti tutkijat uhrien haudoille.
Elinkautisiin vankeusrangaistuksiin tuomitusta pariskunnasta David teki itsemurhan eristyssellissä vuonna 2005 ja Catherine kärsii tuomiotaan edelleen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
4. Maria Hernandez
Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1985 Maria Hernandez ajoi Kalifornian Rosemeadissa sijainneen kotinsa autotalliin. Autosta ulos astuttuaan 21-vuotiasta Hernandezia odotti tuntematon mies aseen kanssa.
Sanaakaan sanomatta Richard Ramirez nosti aseen osoittamaan Hernandezin kasvoja ja ampui. Sitten tappaja meni sisään asuntoon, jossa hän ampui Hernandezin kämppäkaverin Dayle Okazakin kuoliaaksi. Maria Hernandez oli kuitenkin uskomattomalla tavalla onnekas, sillä hän oli ehtinyt nostaa kätensä kasvojensa eteen ja luoti osui kädessä olleisiin avaimiin. Hän esitti kuollutta selvitäkseen hengissä.
Vaikka tappaja vielä tuolloin oli tuntematon, tulisi hän seuraavien kuukausien aikana kylvämään kauhua Los Angelesin suurkaupunkialueella. Yöllisiä tunkeutumisia koteihin, äärimmäisen rajua väkivaltaa erinäisillä aseilla, satanistista symboliikkaa, brutaaleja raiskauksia ja vähintään 14 murhaa – sarjamurhaaja sai mediassa kutsumanimen Night Stalker. Yövaanijaa pelättiin ja jahdattiin, mutta tämä onnistui jatkamaan surmaamista.
Lopulta elokuussa poliisi onnistui eristämään Night Stalkerin osittaisen sormenjäljen. Se täsmäsi Ramirezin jälkiin, jotka oli otettu vuosia sitten, kun mies oli pidätettynä autovarkaudesta.
Pian koko Yhdysvaltain länsirannikkoa piinanneen sarjamurhaajan pidätyskuva oli lehtien etusivuilla eikä Ramirezilla ollut paikkaa, johon paeta. Hänet tunnistettiin kadulla ja joukko miehiä kävi hänen kimppuunsa. Pahoinpitelyä kesti sen aikaa, kunnes paikalle hälytetty poliisi vei tappajan mukanaan.
Vuotta myöhemmin autotallissa kauhunhetkiä kokenut Hernandez kohtasi Ramirezin kanssa jälleen kasvokkain, mutta tällä kerta hän oli todistajanaitiossa lähettämässä sarjamurhaajaa kaasukammioon. Ramirez menehtyi imusolmukesyöpään vuonna 2013 ennen teloituksen toimeenpanoa.
Lue myös: 10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomina vankilassa
3. Kala Brown
Yhdysvaltain Floridassa vuonna 1971 syntynyt Todd Kohlhepp käyttäytyi ongelmallisesti aivan pienestä lapsesta lähtien. Hän kidutti ja tappoi eläimiä, oli väkivaltainen muita päiväkodin lapsia kohtaan, ja oli erityisen kiinnostunut aseista. Alle 10-vuotiaana hän oli kuukausia hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa.
Ollessaan 15-vuotias hän kidnappasi käsiaseella uhaten ikäisensä tytön, vei tämän kotiinsa ja raiskasi. Kohlhepp tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen, josta hän vapautui vuonna 2001.
Pikakelataan elokuuhun 2016, jolloin 30-vuotias Kala Brown oli palkattu miesystävänsä Charles Carverin kanssa raivaamaan rikkakasveja menestyksekästä uraa kiinteistönvälittäjänä tehneen Todd Kohlheppin tontilta. Pian urakan aloittamisen jälkeen Brown ja Carver katosivat.
Muutaman kuukauden tutkinnan jälkeen poliisit tekivät kotietsinnän Kohlheppin maille, sillä kadonneen kaksikon puhelinten viimeiset signaalit oli paikannettu tuolle alueelle.
Ja kuinka ollakaan, kun poliisit kiersivät tiluksia, kuulivat he metallisesta varastokontista pauketta. Sieltä löytyi seinään kahlittu Kala Brown, joka oli viimeiset kaksi kuukautta elänyt kontissa Kohlheppin raiskattavana vankina.
Tontilta löytyi myös Charles Carverin ruumis, jota oli ammuttu lukuisia kertoja. Lisäksi haudattuina löytyi edellisen vuoden joulukuussa kadonneen nuoren pariskunnan ruumiit. Yllättävintä kaikessa on kuitenkin se, että kuulusteluissa Kohlhepp tunnusti olevansa syyllinen vuonna 2003 tapahtuneeseen, selvittämättömään joukkoampumiseen, jossa surmansa oli saanut neljä ihmistä.
Kohlhepp vältti kuolemantuomion tunnustamalla syyllisyytensä seitsemään murhaan ja muihin väkivaltarikoksiin, ja hän istuu seitsemää peräkkäistä elinkautista ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Lue myös: Maailman pisimmät vankeustuomiot: Elinkautinen kalpenee näiden rinnalla!
2. Tracy Edwards
Vaikka tarina on varmasti monelle tuttu, niin Tracy Edwardsin täpärää pelastumista ei voi jättää pois listalta. Eikä vähiten sen takia, että hänestä oli tarkoitus tulla erään kansainvälisesti tunnetuimman sarjamurhaajan, Jeffrey Dahmerin, uhri.
Heinäkuun 22. päivänä vuonna 1991 Edwards lähti paikallisesta kauppakeskuksesta Dahmerin kanssa tämän asunnolle Yhdysvaltain Milwaukeessa. Helppoa rahaa oli tiedossa, sillä Dahmer oli luvannut maksaa, jos mies poseeraisi muutamissa valokuvissa.
Tunnelma alkoi pian muuttua ahdistavaksi. Dahmer käsiraudoitti Edwardsin, alkoi leikkiä ison veitsin kanssa, kuunteli musiikkia, tuijotti uhriaan uhkaavasti ja ilmoitti aikovansa syödä tämän sydämen. Edwards tajusi olevansa hengenvaarassa, mutta tilanteessa oli pakko pysyä rauhallisena ja odottaa kärsivällisesti juuri oikeaa tilaisuutta. Hän jatkoi Dahmerin kanssa keskustelua ja yritti luoda rennon ilmapiirin.
Ikuisuudelta tuntuneiden tuntien jälkeen Dahmerin huomio herpaantui hetkeksi, jolloin Edwards päätti toimia. Hän hyökkäsi kohti Dahmeria, löi tätä kasvoihin ja syöksyi ulos asunnosta. Edelleen käsiraudoitettu Edwards juoksi kadulla ja löysi onnekseen nopeasti poliisipartion.
Kuunneltuaan Edwardsin version tapahtumista, lähtivät poliisit katsastamaan Dahmerin asunnon. Todistusaineisto oli lievästi sanottuna järkyttävä. Makuuhuoneessa oli valokuvia silvotuista ruumiista, ja tarkemmissa etsinnöissä asunnosta löytyi muun muassa pääkalloja ja suuri määrä muita ihmisten jäänteitä.
Dahmer tunnusti 17 murhaa ja ruumiiden paloittelua. Moniin näistä henkirikoksista liittyi myös nekrofiliaa sekä kannibalismia.
Jeffrey Dahmer tuomittiin 16 peräkkäiseen elinkautiseen eli 941 vuodeksi lukkojen taakse ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Vankeustuomio jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä toinen vanki pahoinpiteli hänet kuolettavasti vuonna 1994.
1. Jane Doe
Päätetään lista kaikkein tuoreimpaan tapaukseen. Tämä sarjamurhaajan kynsistä pelastunut nainen tunnetaan vain nimellä Jane Doe, koska Yhdysvaltain Ohion osavaltion lain mukaan seksuaalirikosten uhrien nimiä ei saa julkistaa. Jane Doe ei ole ainoastaan selviytymistarina, sillä hänen rohkeutensa ansiosta sarjamurhaaja Shawn Crate saatiin kiinni.
Syyskuun 14. päivänä vuonna 2016 Ashlandin kaupungin poliisi vastaanotti karmean hätäpuhelun. Soittaja oli nainen, josta oli tarkoitus tulla Craten kuudes uhri.
Selvästi suuressa hädässä ollut soittaja yritti pysyä rauhallisena ja puhui hätäkeskuspäivystäjälle kuiskaten. Nainen ei halunnut herättää Cratea, joka nukkui lähellä etälamautin kädessään. Pakeneminen ei onnistunut, sillä kaikki ovet olivat lukittuja.
Uhti tunsi sieppaajansa ennalta ja oli alun perin mennyt vierailulle tämän kotiin vapaaehtoisesti. Tuttavuus oli naisen puolelta täysin platoninen, mutta Cratella oli ollut muita ajatuksia. Kolmen hirvittävän päivän ajan Crate oli pahoinpidellyt naista ja tehnyt naisen oman todistuksen mukaan hänelle seksuaalista väkivaltaa ”kaikilla kuviteltavissa olevilla” tavoilla.
Onneksi nainen tiesi osoitteen, jossa oli, joten poliisi saapui nopeasti paikalle ja pelasti uhrin vieläkin pahemmalta kohtalolta. Tutkinnassa Craten talosta löytyi kahden naisen ruumiit. Kuulusteluissa mies tunnusti epäröimättä myös kolme muuta murhaa antaen niistä yksityiskohtaista tietoa. Crate kuitenkin väitti, että Jane Doeta hänen ei ollut koskaan tarkoitus tappaa, vaan kaksikko aikoi mennä naimisiin.
Shawn todettiin syylliseksi viiteen murhaan ja hänet tuomittiin kuolemaan. Tuomiota ei ole vielä tähän päivään mennessä ole pantu toimeen.
Lue myös:
Muiden uskontojen ja erilaisten kulttuurien ikivanhat perinteet voivat vaikuttaa ulkopuoliselle täysin tarpeettomilta ja julmilta, vaikka niiden alkuperään liittyisi hyvää tarkoittava ajatus.
Tämä ei tietysti aina suoraan tarkoita sitä, että perinne olisi ainakaan nykyajan standardien mukaan oikein. Listafriikki otti tälle listalle kuitenkin mukaan vain sellaisia perinteitä, joissa on jossain syvällä taustalla ylevämpi ajatus.
Listan tarkoitus ei ole arvostella kenenkään tapoja tai kulttuuria; ihmetellä toki voimme!
Julkaisemme listan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset brutaalit perinteet voit lukea tästä:
10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä – osa 1
Sallekhana
Ulkopuolisille ikivanhan intialaisen uskonnon, jainalaisuuden, eettinen ohjeisto voi vaikuttaa karulta. Kannattajat elävät tiukassa hengellisessä itsekurissa ja välttävät kaikkia fyysisiä nautintoja.
Sallekhana on perinne, johon osallistuu vuosittain noin 500 jainalaista. He nälkiinnyttävät itsensä kirjaimellisesti hengiltä vapauttaakseen sielunsa kuoleman ja jälleensyntymisen kierteestä, ja saavuttaakseen lopullisen autuuden eli nirvanan.
Jos kristityt näkevät ruumiinsa sielun temppelin, on keho jainalaisille sielun vankila. Sallekhana on juhlan aihe, sillä nälkäkuolema johtaa pelastukseen.
Samasta syystä jainalaiset eivät näe sallekhanan olevan itsemurha, sillä itselle ei tehdä väkivaltaa. Kyllä – nälkään kuoleminen on kivuliasta, mutta useimmiten rituaaliin osallistujat ovat loppuhetkillään niin suuren euforian vallassa, että se on toissijaista.
Osallistujien joukossa on sekä munkkeja että maallikoita, sairaita ja täysin terveitä. Pisimmän siirtymisen kävi läpi vuonna 2009 Sadhvi Charan Pragyaji, 60-vuotias munkki, jonka kuoliaaksi nälkiintyminen kesti 87 päivää. Sadattuhannet jainalaiset ympäri Intiaa saapuvat seuraamaan sallekhanaa, ja nälkiintymisvalan antaneita pidetään pyhimyksinä.
Elokuussa 2015 sallekhana kiellettiin osassa Intiaa lailla, mutta korkein oikeus kumosi päätöksen vedoten uskonnonvapauteen ja osallistujien vapaaehtoisuuteen.
Gotmar Mela
Ainakin neljäsataa vuotta vanhassa perinteessä asukkaat intialaisen Jam-joen vastakkaisista kylistä, Pandhurnasta ja Sawargaonista, kokoontuvat vuosittaisen Gotmar Mela -festivaalin viettoon. Keskelle jokea on pystytetty puu, jonka päässä liehuu valkoinen lippu, ja voittajakylä on se, joka saa haettua lipun haltuunsa.
Hankalaksi puuhun kiipeämisen tekee se, että vastapuolet kivittävät toisiaan. Joka vuosi sadat osallistujat loukkaantuvat vakavasti ja historian aikana on tullut lukuisia kuolonuhreja, viimeksi vuonna 2023.
Kyläläisiä on yritetty saada vaihtamaan kivet kumipalloihin, mutta perinne on liian vahva. Festivaalin alkuperästä on erilaisia versioita, mutta erään tarinan mukaan Pandhurnasta kotoisin ollut poika oli rakastunut sawargaonilaiseen tyttöön, mutta kummankin vanhemmat kielsivät avioliiton. Rakastuneet päättivät karata vihille, ja pariskunnan ylittäessä jokea rupesi kummankin kylän väki kivittämään heitä.
Tarina päättyi nuorenparin osalta onnellisesti: lopulta heidän aviotoiveisiinsa myönnyttiin. Kyläläiset sen sijaan ovat siitä lähtien kivittäneet toisiaan hengiltä.
Ikipalin – Sormien leikkaaminen surevalta
Indonesialaisen Dani-heimon keskuudessa on erittäin omalaatuinen perinne, joka liittyy menehtyneen perheenjäsenen suremiseen. Tapoihin kuuluu, että naiset leikkaavat sormenpäänsä irti hautajaisseremonian yhteydessä.
Ennen leikkaamista sormen ympärille sidotaan noin puoleksi tunniksi naru, jonka tarkoitus on puuduttaa ja tehdä operaatiosta ”lähes” kivuton. Katkaisu suoritetaan kirveellä, minkä jälkeen sormenpää poltetaan kiinni, jotta verenvuoto tyrehtyy ja paraneminen voi alkaa. Leikattu pala sen sijaan kuivataan tai poltetaan tuhkaksi; kummassakin tapauksessa jäänteet säilytetään.
Amputaatio symboloi surevan tuskaa, mutta samalla se myös ajaa pois menehtyneiden sukulaisten henkiä, jotka voisivat muuten kummitella kylässä. Vaikka perinne on nykyisin lailla kielletty, ovat todisteet sen harjoittamisesta kaikkien Dani-heimon kylissä vierailevien nähtävillä. Etenkin vanhemmilta naisilta puuttuu osa lähes jokaisesta sormesta.
Ilotulitusfestarit
Taiwanissa, Tainanin kaupungissa, järjestetään vuosittain Beehive Rocket -festivaali, joka suoraan suomennettuna tarkoittaa mehiläispesärakettia. Festivaali on osa kiinalaisen uuden vuoden juhlintaa.
Yleensä ilotulitteita ammuttaessa ollaan hyvin varovaisia, etteivät raketit lennä ketään kohti, mutta Tainanissa asia on päinvastoin. Ilotulitteet kasataan suuriin sylintereihin ja niitä ammutaan kadulla odottavia ihmisiä päin.
Paraatiin osallistujat pyrkivät saamaan mahdollisimman monta räjähtävää osumaa, sillä mitä enemmän, sitä onnekkaampi seuraavasta vuodesta tulee. Kun raketteja ammutaan, hyppivät ihmiset valtoimenaan niitä kohti.
Osa vaaralliseen perinteeseen osallistuvista pukeutuu tulenkestäviin vaatteisiin, kypäriin ja kasvosuojuksiin, mutta toiset (tyhmän) rohkeat vetävät ylleen vain lannevaatteen ja ehkä pyyhkeen suojaamaan silmiä kuumuudelta ja palavilta roskilta. Sanomattakin lienee selvää, että joka vuosi iso osa ilotulitteiden ihmismaalitauluista päätyy sairaalaan hoidattamaan vammojaan.
Festivaali sai alkunsa noin 200 vuotta sitten, kun kaupunkia piinasi vakava koleraepidemia. Tuolloin taudin uskottiin johtuvan pahoista hengistä, joita yritettiin ajaa pois ilotulitteiden avulla. Samalla mahtavan valonäytöksen oli määrä miellyttää jumalia ja saada niiltä suojelusta. Ilotulitusfestivaali on säilynyt tähän päivään saakka, vaikka koleraepidemia saatiinkin kuriin.
Kookospähkinöiden hajottaminen päällä
Intian Tamil Nadussa vietetään aina monsuunikauden alla Aadi Perukku -festivaalia elämää synnyttävän ja ylläpitävän veden kunniaksi. Tuhannet juhlijat kokoontuvat Mahalakshmin temppelille ottaakseen osaa perinteeseen, jossa papit lyövät uskovien päähän kookospähkinöitä. Kaikkien osallistujien on oltava 18-vuotiaita ja vapaaehtoisesti mukana.
Perinne on lähtöisin 1800-luvulta, jolloin britit halusivat rakentaa rautatien kylän läpi. Asukkaat luonnollisesti vastustivat ajatusta, joten britit heittivät vitsinä, että lupaavat kiertää kylän, jos ihmiset rikkoisivat päällään isoja kiviä. Arvaatkin varmaan, että kyläläiset kävivät tuumasta toimeen ja rautatie rakennettiin muualle.
Vaikka kivet ovat vaihtuneet kookospähkinöihin, ovat perinnettä sivusta seuranneet neurologit kauhuissaan. Ihmisen kallo kestää jonkun verran iskuja, mutta jos suurikokoinen kookos ei rikkoudukaan kerralla, voi tuloksena olla jopa vakava aivovamma.
Vuosittain kymmenet osallistujat joutuvat hakeutumaan hoitoon aivotärähdysten ja muiden vammojen vuoksi.
Lue myös:
Erilaisten kultturien tai uskontojen ikivanhat perinteet voivat vaikuttaa ulkopuoliselle täysin tarpeettomalta ja julmalta, mutta niiden takana voi kaikesta huolimatta olla hyvää tarkoittava ajatus.
Se ei tietysti aina suoraan tarkoita sitä, että perinne olisi ainakaan nykyajan standardien mukaan oikein. Listafriikki otti tälle listalle kuitenkin mukaan vain sellaisia perinteitä, joissa on jossain syvällä taustalla ylevämpi ajatus.
Listan tarkoitus ei ole arvostella kenenkään tapoja tai kulttuuria; ihmetellä toki voimme!
Julkaisemme listan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset brutaalit perinteet ovat luvassa huomenna.
Vauvojen viskeleminen
Intiassa harjoitetaan yli 700 vuotta vanhaa vauvojen pudotus -perinnettä.
Karnatakan maakunnassa kaapuihin pukeutuneet papit roikottavat pieniä lapsia käsistä ja jaloista, ravistelevat heitä ja tiputtavat sitten yli 10 metrin korkeudessa sijaitsevalta parvekkeelta alas. Vauvoja ollaan kyllä ottamassa vastaan lakanoiden kanssa, mutta rituaalin vaarallisuudesta voidaan varmasti olla yhtä mieltä.
Pelosta suunniltaan olevia vauvoja viskellään temppelin parvekkeelta joka joulukuu, ja sen on tarkoitus tuoda onnea ja menestystä ilmojen halki liitävälle taaperolle ja hänen perheelleen. Lasten oikeuksia ajavat järjestöt ovat luonnollisesti yrittäneet lakkauttaa perinteen, mutta turhaan: hinduyhteisöt eivät halua luopua hyvää onnea tuovasta traditiostaan.
Mingi
Mingi on Etiopian Omo-laakson ikivanha perinne, jota Kara, Hamer ja Banna -heimot harjoittavat eristäytyneissä kylissään muiden katseilta piilossa.
Mingi tarkoittaa sitä, että lapsi on kirottu ja hänet täytyy tappaa, jotta heimo pysyy turvassa pahoilta hengiltä. Lapsi voi saada kohtalokkaan mingin leiman erinäisistä syistä: hänen ylähampaansa puhkeavat ennen alahampaita, hän murtaa hampaansa tai loukkaa sukuelimiään, hän on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai vanhemmat eivät olleet saaneet kylän vanhimmilta siunausta lapsen hankintaan.
Myös vanhemmat voidaan määritellä mingeiksi ja karkottaa kylästä, jos he haraavat yhteisöä vastaan, kun heidän lastaan ollaan nappaamassa. Perinne on raaka ja käsittämätön: ”kirottu” lapsi voidaan hukuttaa veteen, näännyttää hengiltä, jättää villieläinten armoille tai tukehduttaa tunkemalla suu täyteen multaa.
Mingeistä halutaan eroon, koska niiden uskotaan tuovan kyläyhteisöön pahoja henkiä, jotka aiheuttavat kuivuutta, nälänhätää ja sairauksia. Omo-laakson asukkaiden uskomusten mukaan ihmisen vastuulla on koko universumin hyvinvointi, joka alkaa omasta yhteisöstä. Mingi on heille vain välttämättömyys, jolla yritetään taistella suurta kaaosta ja pahaa vastaan.
Mingi on silti vaiettu aihe, eivätkä heimojen jäsenet, joita on yhteensä hieman reilu 200 000, koskaan puhu julmasta traditiosta. Eivät keskenään, eivätkä todellakaan ulkopuolisille. Tarkkoja lukuja on vaikea tietää, mutta vuosittain lapsia tapetaan arviolta noin 300, ja kirous on kohdannut lähes jokaista perhettä jossain vaiheessa.
Etiopian hallitus alkoi vasta 2010-luvulla kieltämään mingi-teloitukset lailla, kun eräs rohkea Kara-heimon jäsen, Lale Labuko, uskaltautui kertomaan traditiosta ulkopuolisille ollessaan sisäoppilaitoksessa. Vaikka perinteen kitkemiseksi on Labukon johdolla tehty paljon töitä, on mingi edelleen voimissaan, joskin sitä harjoitetaan entistä varovaisemmin ja salaisemmin.
Sikojen teurastusfestivaalit
Vuosittainen perinnefestivaali Nem Thuongin kylässä Pohjois-Vietnamissa on tuomiopäivä kahdelle hyvinsyöneelle sialle.
Joka vuosi, kuukalenterin ensimmäisen kuukauden kuudentena päivänä, kyläläiset kokoontuvat seuraamaan rituaalinomaista teurastusta, joka suoritetaan paikallisen suojelusjumalan, Doan Thuongin, kunniaksi.
Tarinan mukaan Doan Thuong oli Lý-dynastian kenraali, joka ajoi kylään hyökänneet tunkeilijat matkoihinsa ja ruokki nälkäiset joukkonsa teurastetuilla sioilla. Lähes tuhat vuotta vanhan perinteen mukaan sikojen veri edustaa hyvää onnea: runsasta satoa, hedelmällisyyttä, taloudellista menestystä ja terveyttä.
Musiikin soidessa kyläläiset marssivat sikojen kanssa paraatissa teurastuspaikalle. Eläimet laitetaan selälleen suuren yleisön edessä, ja niiden jalat vedetään köysillä levälleen. Sitten rituaaliin osallistujat hakkaavat kiljuvat siat miekoillaan keskeltä halki. Kyläläiset rientävät kastelemaan seteleitä pulppuavassa sian veressä laittaakseen ne myöhemmin kotialttareille onnea tuomaan.
La Esperanzan sadeseremonia
Läpi aikojen eri kulttuureissa on palvottu sadetta ja suoritettu erilaisia rituaaleja, jopa tanssittu, jotta jumalat soisivat hyvän vuoden viljelyksille.
Meksikossa, La Esperanzan kylässä, maanviljelijöillä on kovat keinot käytössään. Joka toukokuu, satokauden alussa, miehet laittavat peltonsa kylvökuntoon ja naiset valmistavat massiiviset syömingit, joissa tarjoillaan paikallisia herkkuja. Kyläläiset tuovat ruoat erityiseen juhlapaikkaan, jossa kaikki saavat osansa nyyttikestien tyylisesti.
Seremoniaan kuuluu myös rukoileminen sekä ruoka- ja kukkauhrin antaminen jumalille. Sitten ihmiset kokoontuvat isoon piiriin ja odottavat naapurikylän väkeä saapuvaksi; silloin on juhlien kohokohdan aika.
Kaikenikäiset naiset etsivät naapurikylän naisista sopivan vastustajan ja joukkotappelu on valmis alkamaan. Joskus mukaan lähtevät myös miehet ja lapsetkin, mutta yleensä ne ovat naiset, jotka hakkaavat toisiaan paljain nyrkein.
Ketään ei kiinnosta, kuka voittaa. Vain sillä on väliä, että mahdollisimman monet kasvot on saatu runnottua hajalle ja veri vuotaa valtoimenaan. Nyrkkien heiluttaminen jatkuu yömyöhälle saakka, minkä jälkeen naiset halaavat toisiaan silmät umpeen paisuneina ja nenät murtuneina.
Viimeisenä uhrina jumalille kaikki naisten vuodattama veri kerätään sankoihin ja levitetään pelloille.
Erilaiset kasvisruokafestarit
Thaimaasssa vietetään joka vuoden lokakuussa 9-päiväisiä festivaaleja, joissa juhlitaan kiinalaista uskomusta, jonka mukaan lihasta ja muista nautintoaineista kieltäytyminen kuukalenterin yhdeksäntenä kuukautena edistää terveyttä ja rauhoittaa mieltä.
Varmasti näin onkin, mutta juhlijoilla on hieman erikoinen tapa kunnioittaa alueen eläimiä: sen sijaan, että he pistäisivät paistia vartaaseen, he seivästävät itsensä.
Seremonian tarkoituksena on herätellä jumalia, joiden välikäsinä lävistäjät itsensä näkevät. He pistävät ihostaan läpi peuran sarvia, veitsiä, aseita, sateenvarjoja ja oikeastaan ihan mitä tahansa käteen on löytynyt. Miekka läpi poskesta on klassikko. Osallistujat tulevat vuosi vuodelta uhkarohkeammiksi, ja muun muassa vuonna 2011 juhlinnassa loukkaantui vakavasti 74 ihmistä, ja yksi itsensä seivästänyt valitettavasti menehtyi.
Lue myös:
Tässä tulevat maailman lyhyimmät paikannimet, joita ei oikeastaan voi mitenkään panna järjestykseen, sillä niissä kaikissa on tasan sama määrä kirjaimia: yksi. Niinpä esimerkiksi Suomen lyhyin paikannimi, Ii, jää auttamatta ulos listalta.
Olisiko Suomessa jokin kylä, jossa on vain yksi kirjain? Itse en ainakaan sellaista löytänyt, mutta ehkä lukijoilla on parempaa tietoa, ja Ii joutuu luopumaan lyhyimmän paikannimen tittelistä.
Tässä siis maailman lyhyimmät paikannimet, joiden kirjoittamiseen ei tarvitse mustetta tai näppäilyjä tuhlata.
Å
Kuva: Petr Šmerkl | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Å on varsin yleinen paikannimi Skandinaviassa, mutta kyseessä ei ole joki eli å, vaikka nämä kylät todennäköisesti ovat nimensä läheisistä vesireiteistä saaneetkin. Ruotsissa on monta Åta, joten länsinaapurissa matkanneet ovat saattaneet sellaiseen törmätä. Myös Norjassa ja Tanskassa on monia Ån kyliä.
Esimerkiksi Pohjois-Norjassa on kalastajakylä nimeltään Å. Lofoottien saariryhmän läntisessä kärjessä sijaitsevassa Åssa on hieman reilu sata asukasta, mutta väkeä vaikuttaa olevan paljon enemmän. Å on suosittu turistikohde, sillä se on E10-eurooppatien alku- tai loppupaikka; riippuu lähteekö liikkeelle Lofooteilta vai Perämeren rannalta Ruotsin Luulajasta, joka on tien toinen lähtöpiste.
E10-tie on tunnettu upeista maisemistaan ja erityisesti Lofoottien päässä kesät ovat upeita: yötön yö, vuoret, Norjanmeren tyrskyt ja pienet, punamökkiset kalastajakylät tekevät ajomatkasta lähes taianomaisen.
U
Mikronesian liittovaltio koostuu yli 600 saaresta, joista vain reilu 60 on asuttuja. Yksi näistä on Pohnpei. Pohnpein saarella sijaitsee Mikronesia pääkaupunki Palikir, mutta siellä on myös hallinnollinen alue nimeltään U.
Jokin aika sitten parin tuhannen asukkaan kunta tunnettiin ja nimi kirjoitettiin pidemmässä muodossa Uh tai U mura, mutta kun kirjaimia on tiputeltu pois, niin U mahtuu mukaan tälle listalle.
Paikallisella pohnpein kielellä u tarkoittaa vuorovettä.
D
Sen lisäksi, että Lincoln Cityssä, Yhdysvaltojen Oregonin osavaltiossa, virtaava D on mukana maailman lyhyimpien paikannimien joukossa, niin se oli aikoinaan myös maailman lyhyin joki. Vain 130 metriä ”pitkä” D saa alkunsa pienestä Devilsjärvestä ja päättyy Tyyneenmereen. Joen yli kulkee US Route 101 – lähes koko Yhdysvaltain länsirannikon halki kulkeva, upeilla maisemilla reunustettu valtatie. Kyseisellä road tripillä kannattaa olla siis silmät tarkkana, sillä tämä joen pätkän voi mennä huomaamatta ohi.
Vuoteen 1989 D:llä oli hallussaan Guinnessin maailmanennätys maailman lyhyimpänä jokena, mutta sitten Montanan osavaltiossa virtaava, 61-metrinen Roe vei sen paikan. Kummankin joen lähistöllä asuvat ihmiset kävivät kiivasta kamppailua oman vesireittinsä puolesta antaen hyviä ja huonoja perusteita siitä, miksi kilpakumppanin joki ei oikeastaan edes ole joki ja oma taas on. Lincoln Cityssä ollaan esimerkiksi sitä mieltä, että D onkin ainoastaan 37 metriä pitkä – nousuveden aikaan. Montanasta iskettiin takaisin, kun heidän Roejoestaan löytyi vain 9 metrin mittainen sivuhaara.
Guinnessin ennätystenkirjan toimituksessa nostettiin kädet pystyyn ja vuonna 2006 maailman lyhyimmän joen kategoria poistettiin kokonaan.
E
E on Japanissa, Hokkaidon saaren itäosassa kohoava kerrostulivuori. Maaperätutkimusten perusteella on voitu päätellä, että E on purkautunut useampaan otteeseen ennen ajanlaskun alkua, mutta uinunut sen jälkeen suhteellisen rauhallisena muutaman tuhannen vuoden ajan – lukuun ottamatta 1800-luvun puoliväliä. Marraskuussa 1846 E purkautui tuhoisasti ja valtavat laharit eli mutavyöryt peittivät alleen kokonaisia kyliä. Mutavyöryissä myös kuoli useita ihmisiä.
Reilun 600 metrin korkuinen E purkautui edellisen kerran kesäkuussa 1874, mutta tuolloin vuori sylki sisuksistaan vain lähinnä savua ja höyryä. Sammunut se ei silti todellakaan ole, sillä vuorenrinteiden aukoista tupruttaa tasaisesti savua. Enemmän aktiviisuutta oli ilmassa maaliskuussa 2012, kun E puski höyryä yli sadan metrin korkeuteen. Pieniä maanjäristyksiäkin mitattiin, mutta sitten E taas rauhoittui – ainakin toistaiseksi.
Ö
Ruosin Västernorrlandin läänissä on kylä nimeltään Ö. Tämä Ången kunnan kylä ei nimestään huolimatta ole saari tai sijaitse saarella – ö on siis ruotsiksi saari. Vuonna 2015 Ön asukasluku oli 90, mutta todennäköisesti väkimäärä on siitä vähentynyt.
Ö tunnetaan 1800-luvulta peräisin olevista maatiloistaan, joiden rakennukset ovat säilyneet erityisen hyvin. Juuri muunlaista asutusta Össä ei sitten olekaan, joten lyhyen nimen kylä on täynnä historiallista nähtävää.
Y
Sommejoen varrella, noin parin tunnin ajomatkan päässä Pariisista pohjoiseen, sijaitsee kunta nimeltään Y. Se on pinta-alaltaan vajaat 3 neliökilometriä ja on siis hieman Monacon ruhtinaskuntaa isompi. Asukkaita pienessä Yssä on alle sata, joten tilaa on jokaisella ”pikkuisen” enemmän kuin lähes 40 000 asukkaan Monacossa.
Paikalliset kutsuvat itseään nimellä Ypsiloniens, joka on lainattu kreikkalaisen kirjaimiston Y-kirjainta muistuttavasta ypsilonista.
Ensimmäisessä maailmansodassa Y oli veristen taisteluiden näyttämönä ja iso osa rakennuksista, kuten vanha kirkko, jouduttiin rakentamaan tuhojen jälkeen uudelleen.
O
O on Lounais-Englannin Devonissa virtaava joki. Vaikka tuota Dartjoen sivujokea voi vain venyttäen kutsua joeksi, sillä kuvaavampi termi olisi puro, niin listalle se silti pääsee.
Joen alkuperäinen nimi on tarinan mukaan ollut Ocbroke, joka tarkoittaa kirjaimellisesti tammijokea. Nimessä ei varsinaisesti ole järkeä, sillä tammia alueella ei juurikaan kasva. Toisessa versiossa joki on aiemmin ollut nimeltään Wo, mikä on perua vanhan englannin kielen woh-sanasta. Woh tarkoittaa väärää, kieroa tai mutkaista, mikä taas kuvaisi kiemurtelevaa puroa hyvin.
Paikallisen legendan mukaan On jokilaaksossa eleli keskiajalla lohikäärme, joka piti väen varpaillaan. Alue on tunnettu tinakaivoksistaan, mutta monet kaivosmiehet pelkäsivät työskennellä laaksossa. Karjatilalliset menettivät sadoittain kotieläimiä lohikäärmeen kitaan eikä punasilmäinen peto epäröinyt käydä ihmisenkään kimppuun, jos joku harhautui vaeltamaan yksinään Ota ympäröiville sumuisille nummille. Monet tiesivät kiertää On ja sitä ympäröivän laakson kaukaa.
Kukaan ei oikein tiedä, mitä lohikäärmeelle on tapahtunut; erään tarinan mukaan kyläläiset saivat sen kahlittua ja heitettyä jokeen. Joidenkin mielestä taas lohikäärme elää yhä laaksossa, josta sen karjunnan voi oikein tyyninä öinä edelleen kuulla.
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenMachu Picchu ja inkat – 10 uskomatonta faktaa kadonneesta valtakunnasta
-
Yleistieto7 päivää sitten
Kuinka paljon lämpötila voi muuttua yhdessä vuorokaudessa? Ennätyslukema hämmästyttää
-
Yhteiskunta4 päivää sitten
7 syytä, miksi pimeä keskiaika ei ollutkaan niin pimeä
-
Yleistieto2 päivää sitten
Top 10 maailman kauneimmat setelit
