Yhteiskunta
Lapsimurhaajat: 10 raakalaismaista lasten tekemää surmaa
Mikä saa lapsen tekemään pahimman mahdollisen rikoksen? Syntyykö kukaan pahana vai tekeekö ympäristö tappajan? Pitäisikö lapsimurhaajan joutua rikosvastuuseen?
Nämä kysymykset pyörivät mielessä, kun lukee tämän listan julmista alaikäisistä tappajista. Yleensä kun puhutaan murhaajista, tulee mieleen aikuinen mies. Se kai on se stereotypia. Listafriikki kirjoitti jo aiemmin naissarjamurhaajista, ja nyt mennään astetta synkempään tekijäkuntaan.
Teini-ikäiset tappajat ovat itseasiassa verrattain yleisiä, ja heitä on ollut historian saatossa ympäri maailmaa. Alle 12-vuotiaiden tekemät surmat ovat hyvin harvinaisia, mutta kuten tällä listalla nähdään, on niitä kuitenkin tapahtunut. Monesti lapsimurhaaja on ollut itse pahoinpidelty tai hyväksikäytetty, hänen kotonaan on ollut ongelmia tai hän on kokenut tulleensa hylätyksi. Joskus syytetään videopelejä tai musiikkia.
Joskus, kun lapsi tappaa, sille ei ole olemassa ihmisiä ”miellyttävää” syytä.
Listafriikki.com esittelee nyt 10 raakalaismaista lapsimurhaajaa vuosien takaa nykypäivään.
Nathaniel Abraham
Nathaniel Abraham oli vain 11-vuotias, kun hän poistui Detroitin esikaupunkialueella sijainneesta kodistaan varastetun kiväärin kanssa. Lokakuun 29. päivänä vuonna 1997 Abraham käveli paikallisen juhlatarvikekaupan edustalle ja ampui hänelle täysin tuntematonta 18-vuotiasta Ronnie Greeneä päähän. Greene menehtyi seuraavana päivänä.
Abraham myönsi ampuneensa kaupan läheisyydessä, mutta kielsi yrittäneensä ampua ketään. Puolustus vetosi Abrahamin nuoreen ikään ja siihen, ettei hän ymmärtänyt tekoansa. Syyttäjä kertoi Abrahamin harjoitelleen tähtäämistä ampumalla ilmapalloja ja kehuskelleensa Greenen tappamisella jälkeenpäin.
Abrahamista tuli kaikkien aikojen nuorin aikuisena murhasta tuomittu, mutta tuomari (myös syyttäjän pyynnöstä) antoi hänelle lievemmän tuomion. Abraham tuomittiin 13-vuotiaana korkeimman turvaluokituksen nuorisovankilaan, josta hän vapautui täytettyään 21 vuotta. Oltuaan puolitoista vuotta vapaalla jalalla Abraham jäi vuonna 2008 kiinni ekstaasin myymisestä ja hänet tuomittiin vankeuteen.
Hän pääsi ehdonalaiseen vuonna 2017, mutta pari vuotta myöhemmin hän jäi jälleen kiinni huumeiden myymisestä; tällä kertaa heroiinin ja metamfetamiinin. Huumerikoksistaan hän istuu nyt 20 vuoden tuomiota.
Mary Bell
Mary Bell syntyi erittäin köyhään perheeseen vuonna 1957 Newcastlessa, Englannissa. Häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi ja hänen äitinsä jopa tienasi rahaa laittamalla nuoren tyttärensä prostituoiduksi.
Ollessaan 10-vuotias Bell tapasi pari vuotta vanhemman tytön, Norma Bellin (ei sukulainen), jonka kanssa hän toukokuun 25. päivänä vuonna 1968 raahasi nelivuotiaan Martin Brownin hylätyn talon kellariin. Siellä Bell kuristi pojan. Poliisit pitivät kuolemaa ensin onnettomuutena, mutta tutkimuksissa selvisi oikea kuolinsyy. Tappajakaksikko jätti kellariin tunnustusviestin, mutta poliisit pitivät sitä ensin pilana.
Saman vuoden kesällä Mary kuristi kuoliaaksi kolmevuotiaan Brian Howen paikallisessa metsässä. Norma Bell oli tuolloinkin mukana, mutta kuten ensimmäisessäkin tapossa, oli hän nytkin vain sivustaseuraajana. Poliisit osasivat vihdoin yhdistää kaksi pienen lapsen kuristamistapausta ja ottivat ensimmäiseltä rikospaikalta löytyneen tunnustuksen tosissaan.
Norma Belliä vastaan ei nostettu syytettä, mutta oikeudessa täysin tunteeton ja kylmä Mary Bell tuomittiin määrittelemättömäksi ajaksi vankeuteen. Tuomari näki Bellin olevan erittäin vaarallinen muille lapsille ja yhteiskunnalle, ja hän viettikin alkuosan tuomiostaan suljetussa psykiatrisessa laitoksessa, Bell vapautui 12 vuoden vankeuden jälkeen 23-vuotiaana ja sai uuden henkilöllisyyden, joka ei kuitenkaan pysynyt kauaa salassa.
Kohtalon oikkuna mainittakoon vielä, että lapsimurhaaja-Bell synnytti ensimmäisen lapsensa toukokuun 25. päivä vuonna 1984. Tuolloin oli kulunut tasan 16 vuotta siitä, kun hän murhasi pienen Martin Brownin.
Kim Edwards ja Lucas Markham
Twilight-tappajina tunnetut 14-vuotiaat Kim Edwards ja Lucas Markham saivat kummallisen pakkomielteen ja viehtymyksen tappamiseen vuonna 2016, kun täysin outo nuorisojoukko oli surmannut heidän luokkatoverinsa isän.
Edwards oli huonoissa väleissä äitinsä kanssa ja kateellinen pikkusiskonsa ja äitinsä läheisestä suhteesta. Hän tukeutui poikaystäväänsä ja heille muodostui täysin oma maailmansa, johon kuuluivat vain he kaksi. Edwardsin äiti ei hyväksynyt kaksikon tiivistä seurustelua, ja se sai lopullisesti nuorten ajatukset sekaisin.
Eräänä päivänä kävellessään McDonald’silta kotiin Markham oli sanonut voivansa tappaa Edwardsin äidin ja tyttö oli innostunut asiasta. Nopeasti he olivat huomanneet olevansa kummatkin tosissaan ja niin suunnittelu alkoi: he päättivät puukotuksesta ja suunnitelmiin kuului jopa yhteinen kylpy tapon jälkeen, koska verta olisi varmasti paljon.
Huhtikuun 13. päivän yönä Markham hiipi Edwardsin äidin Elizabethin huoneeseen ja puukotti tätä viimeistellen työnsä tyynyllä tukahduttamalla. Äidin tappamisen jälkeen uhriksi joutui 13-vuotias pikkusisko Katie.
Murhien jälkeen nuori pariskunta harrasti seksiä, katsoi Twilight-elokuvia ja söi herkkuja. Heidän oli tarkoitus tehdä itsemurhat, mutta se suunnitelma jäi, kun poliisi teki parin päivän päästä rynnäkön taloon.
Markham myönsi murhat ja Edwards todettiin myös syylliseksi, koska vaikka hän ei ketään puukottanut, oli hän täysin mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Kumpikaan ei ole ilmaissut katuvansa murhia.
Edwards on sanonut ikävöivänsä siskoaan hieman, mutta äitinsä kuolemasta hän on vain iloinen ja äiti oli kuulemma ansainnut kohtalonsa. Pariskunnan kumpikin osapuoli tuomittiin 17 vuodeksi vankeuteen.
Joshua Phillips
Naapurukset 14-vuotias Joshua Phillips ja 8-vuotias Maddie Clifton viettivät koulun jälkeen paljon aikaa yhdessä kotikadullaan Jacksonvillessä, Floridassa.
Marraskuun kolmantena päivänä vuonna 1998 Maddie katosi ja sadat vapaaehtoiset, naapuri Phillips mukaan lukien, kolusivat naapurustoa läpi toiveenaan löytää nuori tyttö. Etsinnät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.
Viikon päästä Melissa Phillips huomasi poikansa huoneessa pahaa hajua ja sängystä valuvan nestettä. Hän luuli vesisängyn vuotavan, mutta tekikin karmaisevan löydön: patjan alla oli Maddie Cliftonin pahoin hakattu ruumis.
Cliftonia oli lyöty useita kertoja baseball-mailalla, kuristettu ja puukotettu. Melissa ilmoitti poliisille välittömästi ja Joshua Phillips pidätettiin kesken koulupäivän. Hän myönsi tekonsa samantien.
Phillips kertoi, että kaksikko oli pelannut baseballia ja hän oli vahingossa osunut Cliftonia pallolla. Tämä oli alkanut itkeä, ja koska Phillips oli pelännyt alkoholisti-isänsä reaktioita, oli hän paniikissa ruvennut hakkaamaan Cliftonia mailalla saadakseen tämän lopettamaan itkunsa. Hän kertoi kehittäneensä fantasiamaailman, jossa mitään tappoa ei ollut tapahtunut, ja jonka turvin hän pystyi elämään päiväkausia Cliftonin ruumis huoneessaan.
Phillips tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta elinkautiseen; hän vältti nuoren ikänsä vuoksi kuolemanrangaistuksen. Vuonna 2017 Phillips valitti tuomiostaan, ja yritti saada alaikäisenä määrätyn elinkautisensa kumottua, mutta rangaistus piti. Sen jälkeen mies on valittanut ylempiin oikeusasteisiin, mutta ainakin toistaiseksi hänet on päätetty pitää telkien takana.
Jesse Pomeroy
Jesse Pomeroy syntyi marraskuun 29. päivä vuonna 1859 Charlestownissa, Massachusettsissa. Hänellä oli toisessa silmässään synnynnäinen vika, joka sai silmän näyttämään kokonaan valkoiselta. Muut lapset ja myös hänen oma perheensä, alkoholisoitunut ja väkivaltainen isä etunenässä, pilkkasivat Pomeroytä hänen silmänsä takia. Jo hyvin nuorena lapsena Pomeroy kidutti ja tappoi eläimiä, mitä nykyään pidetään ensimmäisinä psykopaatin merkkeinä.
Vuosina 1871-1872 Pomeroy houkutteli useita nuorempia poikia metsään, riisui heidät alasti, sitoi, hakkasi ja viilteli. Kukaan ei kuollut, vaikka pysyviä arpia pahoinpitelyistä jäikin. Pomeroy tuomittiin väkivallanteoista, mutta äitinsä avustamana hän pääsi pian vapaaksi, vaikka hänen mielenterveydestään oli pahoja epäilyksiä.
Kuukausi Pomeroyn vapauttamisen jälkeen 10-vuotias Katherine Curran katosi, kun hänet oli viimeksi nähty Pomeroyn perheen kaupassa. Jesse Pomeroytä kuulusteltiin, mutta mitään ei selvinnyt. Pian tuon jälkeen löytyi 4-vuotiaan Horace Millenin ruumis. Milleniä oli kuristettu, viillelty puukolla, hänen päänsä ja sukuelimensä oli yritetty leikata irti ja lisäksi ruumis oli sytytetty tuleen.
Poliisit epäilivät Pomeroytä väittömästi ja hänet tuotiin kuulusteluihin vaatteet verisinä ja iho raavittuna. Katie Curranin ruumis löytyi lopulta Pomeroyn kaupan kellarista, ja poika tunnusti murhanneensa sekä Curranin että Millenin.
Pomeroy tuomittiin kuolemaan kahdesta murhasta, mutta nuoren iän takia tuomio alennettiin elinkautiseksi. Kuusitoistavuotiaana vuonna 1876 vankilaan joutunut Pomeroy vietti suurimman osan tuomiostaan ja elämästään eristyksessä ja kuoli mielisairaalassa syyskuussa 1932.
Eric Smith
Eric Smith oli 13-vuotias, kun hän elokuussa 1993 houkutteli vain 4-vuotiaan Derrick Robien metsään pienessä Savonan kaupungissa, New Yorkissa. Metsässä hän kuristi Robieta ja löi tämän päähän isoja kiviä. Hän oli ruiskuttanut mehua Robien pään haavoihin ja tunkenut oksan tämän peräaukkoon. Robien vasen kenkä oli aseteltu oikean käden viereen ja oikea kenkä vasemman käden läheisyyteen. Smith oli myös murskannut Robien laukusta löytyneen banaanin, mikä lopulta auttoi osittain tappajan jäljille.
Smith meni aluksi mielellään poliisien haastateltavaksi, koska oli innokas auttamaan rikoksen selvittämisessä. Hän kuitenkin alkoi puhua itseään pussiin erilaisilla kertomuksilla ja lisäksi hän menetti malttinsa useampaan kertaan.
Smithiä oli kiusattu koulussa koko lapsuuden ajan ja hänellä oli pahoja vihanhallintaongelmia, mikä oli vanhempien tiedossa. Perhepiirissä myös laskettiin yksi plus yksi, kun selvisi, että rikoksen uhrin banaani oli murskattu. Kaikki olivat tietoisia Smithin äärimmäisestä vihasta banaaneja kohtaan. Lopulta tämä tunnusti koko kauheuden, ja vaikka Smithin vanhemmat olivat varmoja, että poika todetaan syyntakeettomaksi, ja että tämä pääsee hoitoon, toisin kävi.
Smith ei oikeudessa näyttänyt mitään tunteita tai osoittanut katumusta, eikä häneltä saatu kunnollista syytä Robien tappamiseen. Hänet tuomittiin murhasta vähintään 9 vuoden vankeustuomioon, joka oli kovin mahdollinen tuomio alaikäiselle. Tapauksen yksityiskohdat pidettiin vuosia salaisina, mutta vuosia murha jälkeen Robien vanhemmat Dale ja Doreen alkoivat pelätä Smithin pääsevän ehdonalaiseen, joten he paljastivat kaiken lehdistölle.
Vuoden 2004 ehdonalaiskuulustelussa Smith sanoi nauttineensa tappamisesta siinä hetkessä ja tehneensä sen, että joku muu kuin hän itse kokisi kärsimystä. Vuonna 2014 hän kertoi purkaneensa patoutunutta raivoa viattomaan lapseen, joka ei missään nimessä ansainnut niin julmaa kohtelua.
Lokakuussa 2021 Smithille myönnettiin ehdonalainen vapaus ja hänet vapautettiin 27 vuoden vankeuden jälkeen helmikuussa 2022.
Cindy Collier ja Shirley Wolf
”Tänään Cindy ja minä karkasimme ja tapoimme vanhan naisen. Se oli tosi hauskaa!”. Näin kalifornialainen Shirley Wolf kirjoitti muistikirjaansa kesäkuun 14. päivä vuonna 1983.
Wolfin isä oli koko tytön lapsuuden ajan ollut hyvin väkivaltainen ja myös vuosia raiskannut tätä. Edellisenä jouluna isä oli vangittu ja Wolf oli kiertänyt siitä lähtien kasvattikodista toiseen.
Cindy Collier oli joutunut velipuolensa ja äitinsä tuttavien raiskaamaksi koko lapsuutensa ja oli nuoresta iästään huolimatta jo tuomittu pikkurikoksista. Tytöt päätyivät samaan ryhmäkotiin, ja tapasivat ensimmäisen kerran vain kahdeksan tuntia ennen tappoa. Wolf oli tuolloin 14-vuotias ja Collier vuoden vanhempi.
He olivat pyrkineet koko päivän sisälle ihmisten koteihin, mutta tytöissä oli jotain niin häiritsevää, että kukaan ei ollut halukas auttamaan. Iltapäivällä he koputtivat 85-vuotiaan Anna Brackettin ovelle, kertoivat outojen miesten jahtaavan heitä ja pyysivät käyttää puhelinta. Brackett sinetöi kohtalonsa kiltteydellään.
Tytöt puukottivat häntä ainakin 28 kertaa, ja kun Brackett oli anonut heitä lopettamaan ja sanonut kuolevansa, oli Wolf vain tokaissut ”Hyvä!”. Naista oli myös kuristettu ja hakattu.
Poliisi pääsi nopeasti tyttöjen jäljille, ja kun heidät pidätettiin, myönsivät he teon kylmänviileästi ja sanoivat aikoneensa juhlimaan, koska olivat vain huvikseen tappaneet ihmisen. Oikeudessa he eivät osoittaneet mitään tunteita uhria kohtaan, eivätkä vaikuttaneet katuvan tekoaan tippaakaan.
Sekä Wolf että Collier tuomittiin murhasta ja murrosta kahdeksaksi vuodeksi nuorisovankilaan. Kummankin alkuperäistä tuomiota pidennettiin huonon käytöksen takia, mutta Collier vapautui vuonna 1992 ja Wolf kolme vuotta myöhemmin.
Christian Romero
Kesäkuussa 2008 vain 8-vuotias Christian Romero ampui .22-kaliiperisella metsästyskiväärillä isänsä ja tämän alivuokralaisen Timothy Romansin.
Vincent Romero oli opettanut poikansa Christianin nuoresta iästä huolimatta ampumaan, ja vaikkei kuulustelujen tai oikeudenkäynnin yksityiskohtia ole annettu julkisuuteen, on käynyt selväksi, että Christian oli suunnitellut teon. Hän oli pitänyt päiväkirjaa jokaisesta kerrasta, kun isä oli kurittanut häntä fyysisesti.
Poikaa ei aluksi pidetty syyllisenä, ja tämä syyttikin ampumisista ensin naapureitaan kertoen heidän olevan pahoja ihmisiä. Mutta myöhemmin hän myönsi ampuneensa Romansin ja sitten isänsä, koska tämä oli vaikuttanut kärsivältä. Tappojen motiivia ei ole koskaan kerrottu julkisuuteen.
Kumpaakin miestä oli ammuttu kaksi kertaa; ase oli täytynyt ladata pikkusormilla laukausten välissä.
Christian Romero oli syytettynä kahdesta murhasta, mutta juttu ratkaistiin sovittelulla. Romero myönsi Romansin kuolemantuottamuksen ja samalla oikeus hylkäsi syytteet siitä, että Romero ampui myös isänsä. Hänet määrättiin ehdonalaiseen vankeuteen ja suljettuun hoitolaitokseen, jossa hänen mielenterveyttään tultaisiin tarkkailemaan tasaisin väliajoin. 12-vuotiaana hän siirtyi asumaan arizonalaiseen ryhmäkotiin.
Vuonna 2017 Christian Romero vapautui kaikesta valvonnasta ja psykologisista tarkistuksista täytettyään 18 vuotta, siitäkin huolimatta, että oli rikkonut ehdonalaistaan 25 kertaa, muun muassa tappouhkauksia tekemällä. Tim Romansin leski Tanya Romans on ollut kauhuissaan siitä, että Romero päästetään vapaaksi yhteiskunnan jäseneksi. ”Te ette tiedä mihin kaikken hän pystyy”, on Romans varoitellut.
Craig Price
Craig Pricea on nimitetty lapsisarjamurhaajaksi. Hän oli vain 13-vuotias, kun hän tappoi tirkistelynsä kohteen Rebecca Spencerin puukottamalla tätä 58 kertaa Warwickin kaupungissa, Rhode Islandilla. Spencer ja Pricen perhe olivat naapureita.
Price ei kuitenkaan jäänyt kiinni ja suoritti seuraavan hirmuteon pari vuotta myöhemmin, syyskuussa 1989. Tekotapa oli samanlainen. Hän puukotti 39-vuotiasta Joan Heatonia 57 kertaa, Heatonin 10-vuotiasta Jennifer-tytärtä 62 kertaa ja murskasi 8-vuotiaan Melissan kallon, puukottaen tätä vielä 30 kertaa lisäksi. Osa iskuista oli niin syviä, että veitsien kahvat olivat irronneet ja terät jääneet uhrien sisälle.
Koko naapurusto oli luonnollisesti kauhun vallassa; varsinkin, kun tekijää ei tiedetty. Price jäi kuitenkin kiinni noin viikkoa myöhemmin, kun hän valehteli sormessaan olevasta haavasta. Hän myönsi kaikki neljä murhaa ja hänet tuomittiin nuorisovankilaan, josta hänen oli määrä vapautua 21-vuotiaana. Pidempää tuomiota ei voitu antaa, koska syytetty oli alle 16-vuotias myöntäessään tekonsa.
Rhodeislandilaisten helpotukseksi vankilaelämä ei ole kuitenkaan sopinut Pricelle, ja hän on erilaisilla väkivallanteoillaan saanut lisätuomioita. Vuoden 2019 tammikuussa hänet tuomittiin 25 vuoden vankeusrangaistukseen sellikaverinsa puukotuksesta.
Jon Venables ja Robert Thompson
Koko Britanniaa järkyttänyt murha puhuttaa yhä tänä päivänä, vaikka tapahtumasta on ehtinyt kulua jo yli 30 vuotta. Helmikuisena päivänä, tarkalleen ottaen 12. helmikuuta vuonna 1993, kaksi kymmenvuotiasta poikaa kaappasi Liverpoolin lähellä sijainneessa ostoskeskuksessa kaksivuotiaan James Bulgerin.
Nämä kymmenvuotiaat pojat, Jon Venables ja Robert Thompson, olivat varastelleet pitkin päivää kaikenlaista tavaraa kauppakeskuksessa ja jossain vaiheessa he päättivät kidnapata lapsen. He pyörivät ostoskeskuksessa sijainneen kaupan sisällä.
Siellä ostoksilla ollut nainen kiinnitti huomiota siihen, miten Venables ja Thompson yrittivät houkutella hänen kahta lastaan heidän luokseen. Hetkeä myöhemmin nainen huomasi molempien lapsiensa kadonneen. Nainen löysi hyvin nopeasti kolmevuotiaan tyttärensä, sen sijaan hänen poikaansa ei näkynyt missään.
Nainen aloitti hätääntyneen etsinnän, suuntasi ulos kauppakeskuksesta ja näki Venablesin ja Thompsonin ulkona hänen poikansa kanssa. Tuossa vaiheessa Venables ja Thompson käskivät kaksivuotiaan pikkupojan mennä äitinsä luokse ja he itse poistuivat nopeasti paikalta.
Samalla kuitenkin sinetöityi Bulgerin kohtalo. Venables ja Thompson saivat houkuteltua pikkupojan mukaansa samaisessa kauppakeskuksessa, kun tämän Denise-äidin huomio oli hetkeksi siirtynyt muualle. He veivät Bulgerin läheiselle junaradalle, jossa he potkivat, hakkasivat ja kivittivät tämän pienen lapsen hengiltä. Lopulta ruumiinavauspöytäkirja paljasti, että Bulger oli löytynyt keskeltä kahtia leikkautuneena, sillä hän oli jäänyt myös junan alle, mutta tuossa vaiheessa hän oli jo kuollut.
Kaikkein järisyttävintä tässä tapauksessa on se, että pojat olivat jo aiemmin pudottaneet Bulgerin pää edellä asfalttiin ja tälle tapaukselle oli silminnäkijä, joka ei kuitenkaan reagoinut mitenkään tapahtuneeseen. Monet muut ihmiset olivat nähneet kolmikon niin ikään kävelemässä kaupungilla, Bulgerin otsa verisenä, mutta hekään eivät puuttuneet asiaan. Kuulusteluissa molemmat pojat syyttivät ideasta toinen toistaan.
Kun tiedot tapahtuneesta levisivät julkisuuteen, kirjoitti lähes 280 000 ihmistä kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin lakimuutosta. Venablesilla ja Thompsonilla olisi ollut edessään kahdeksan vuoden tuomiot, mutta kansan painostuksesta sisäministeri Michael Howard muutti lakia ja nosti rangaistuksen 15 vuoteen. Vaikka tekijät olivat itsekin vielä pikkupoikia, oli tapaus niin raaka, että heille ojennettiin maksimituomiot.
Kaksikko on ehtinyt sittemmin jo vapautua vankilasta, mutta heistä Venables on jäänyt useamman kerran kiinni lapsipornon hallussapidosta ja saanut sitä kautta uudet tuomiot. Heitä molempia syytettiin myös Bulgerin surmaamisen kohdalla seksuaalisesta väkivallasta, mutta molemmat kiistivät sen – joskin Venablesin myöhemmistä tuomioista voisi päätellä jotain muuta.
Lue myös:
Tällä listalla esittelemme hyytäviä tarinoita, joissa uhri on päässyt pakenemaan ja selvinnyt hengissä sarjamurhaajan kynsistä.
Saksalainen sarjamurhaajiin erikoistunut rikosprofiloija Stephan Harbort on tutkinut pitkällä urallaan muun muassa sitä, että mitkä asiat vaikuttavat siihen, että joku selviää sarjamurhaajan kohtaamisesta eikä joudu henkirikoksen uhriksi.
Tutkittuaan yli 150 saksalaista murhaajaa ja näiden tekemiä henkirikoksia, nousi kohtaamisista esiin kiinnostava fakta: Keskimäärin murhaajat lähestyvät 31 mahdollista kohdetta ennen kuin päätyvät tiettyyn uhriin. Eli aika moni on välttänyt kauhean kohtalon, ja suurin osa täysin tietämättömänä vaarasta.
Tämän listan seitsemän henkilön ei ole kuitenkaan tarvinnut arvuutella, että olenko minä sarjamurhaajan kohde. Nämä uhrit selvisivät hengissä – vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.
7. Kara Robinson
Oli tavallinen kesäkuinen päivä vuonna 2002, kun yhdysvaltalainen Kara Robinson oli kastelemassa kukkia kaverinsa perheen etupihalla Columbiassa. Hänen viereensä pysähtyi auto, ja kuljettaja nousi autosta ase kädessään. Mies pakotti vain 15-vuotiaan Robinsonin autonsa takapenkillä olleeseen muovilaatikkoon pitäen asetta koko ajan tytön kaulalla.
Sieppaaja oli Richard Evonitz, useita nuoria tyttöjä siepannut sarjamurhaaja, joka oli onnistunut vuosien ajan välttelemään kiinnijäämistä.
Evonitz vei uhrinsa asunnolleen, jossa hän sitoi tämän sänkyyn, raiskasi toistuvasti ja pakotti ottamaan vahvaa rauhoittavaa lääkettä. Painajaista kesti 18 tuntia, mutta Robinson ei lamaantunut kauhusta. Hän halusi pystyä kertomaan poliisille kaiken mahdollisen, jos joskus pääsisi vapaaksi.
Kara Robinson painoi yksityiskohtia tarkasti mieleensä kuin ammattimainen rikostutkija. Automatkalla hän laski käännökset, painoi muistiinsa muovilaatikon sarjanumeron ja autossa soineen radiokanavan. Tietojen kerääminen jatkui asunnolla, eikä mikään yksityiskohta tuntunut turhalta, joten Robinson painoi mieleensä minkälaisia magneetteja miehellä oli jääkaapin ovessa, mitä lemmikkejä tällä oli, ja toki kaikki henkilöllisyyteen viittaava oli kullanarvoista.
Ja lopulta tilaisuus pakoon tulikin seuraavana aamuna, kun Evonitz nukkui. Robinson onnistui hampaillaan vapauttamaan toisen kätensä käsiraudoista ja sitten avaamaan nahkaiset jalkakahleet, joilla hän oli sidottuna sänkyyn. Hän pääsi juoksemaan asunnosta ulos ja vapauteen. Poliisiasemalla kaikki, mitä Robinson kertoi, sai virkavallan tajuamaan, että kyseessä ei ollut yksittäinen sieppaustapaus. Tytön opastuksella poliisin oli helppo löytää Evonitzin asunnolle.
Mies oli kuitenkin huomannut uhrinsa paenneen ja lähti itse pakomatkalle. Kahden päivän ajan virkavalta jahtasi sarjamurhaajaa osavaltiosta toiseen, ja lopulta jahti päättyi kirjaimelliseen takaa-ajoon. Kiinniotto oli vääjäämätön, ja kun virkavalta vapautti poliisikoiran Evonitzia kohti, päätti tappaja ampua itsensä.
Evonitz pystyttiin virallisesti todistusaineiston perusteella yhdistämään kolmeen teini-ikäisen tytön sieppaukseen ja murhaan, mutta todennäköisesti uhreja on paljon enemmän. Juuri ennen itsemurhaansa Evonitz soitti siskolleen ja kertoi tälle tehneensä enemmän hirvittäviä rikoksia kuin pystyy muistamaan.
Kara Robinsonin rohkeus ja päättäväisyys ei pelastanut vain häntä itseään vaan todennäköisesti myös monen muun nuoren tytön hengen.
6. Anna Williams
Vuosikymmenten ajan BTK-murhaaja piti Yhdysvaltain Kansasissa sijaitsevaa Wichitan kaupunkia kauhun vallassa. Ihmiset pelkäsivät – ja ihan syystä – olevansa yhden Amerikan pahamaineisimman sarjamurhaajan väijynnän uhreja. BTK-tappaja Dennis Raderin lempinimi oli lyhenne hänen rikollisesta toimintatavastaan Bind, Torture, Kill eli sido, kiduta ja tapa. Rader otti nimityksen käyttöön itse, kun hän piti yhteyttä eri viranomaisiin ja mediaan.
Vuosien 1979 ja 1991 välissä Rader toimi nimimerkkinsä mukaisesti ja murhasi äärimmäisen raa’asti ainakin 10 ihmistä. Sen jälkeen BTK-tappaja vaipui horrokseen. Mutta horroskin tulee aina päätökseen.
Tammikuussa 2004 paikallinen Eagle-sanomalehti, jonka kanssa Rader oli paljon viestinyt, kirjoitti artikkelin BTK-murhista, joista ensimmäisistä oli kulunut tuolloin tasan 30 vuotta.
Dennis Rader olisi todennäköisesti päässyt pälkähästä, ellei hän olisi tylsistynyt ja alkanut artikkelin luettuaan jälleen suunnittelemaan kylmäverisiä murhia sekä kommunikoimaan virkavallan ja median kanssa omalla erikoisella tyylillään. Hänellä oli muun muassa vuosia aiemmin ollut tapana raportoida tekemistään murhista poliisille hyvin yksityiskohtaisesti.
Kun Rader vuonna 2005 vihdoin pidätettiin perustuen todistusaineistoon, jotka saatiin hänen virkavallalle lähettämistään esineistä, oli hän 14 vuoden hiljaiselon jälkeen valmistautumassa 11:een henkirikokseen.
Vuosikymmenien kaksoiselämä tuli päätökseen: Tunnollinen turvallisuusalan työntekijä, aktiivinen seurakunnan jäsen ja kunnollinen perheenisä olikin kylmäverinen sarjamurhaaja.
Kansasissa on ollut kuolemantuomio käytössä vuodesta 1994 lähtien, mutta koska kaikki Dennis Raderin tekemät murhat (jotka on varmistettu ja joista hänet tuomittiin) olivat tapahtuneet aiemmin, ei häntä voitu tuomita teloitettavaksi.
Niinpä Rader passitettiin istumaan 10 peräkkäistä elinkautistaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Kun mies oli telkien takana, rupesivat monet Wichitan alueen naiset rupesivat miettimään, olivatko he kenties vuosien aikana olleet tappajan mahdollisia kohteita. Jotkut jopa kirjoittivat Raderille vankilaan kysyäkseen oliko heidän kotiinsa tehty murto BTK-tappajan käsialaa.
Raderille oli nimittäin tunnusomaista äärimmäisen tarkka valmistautuminen, uhrien pitkäaikainen väijyminen, heidän rutiiniensa ja kotiensa tarkkailu sekä todella erinomainen kyky itsekontrolliin. Murhien välissä oli useita vuosia.
Jos jokin ei tuntunut olevan kohdillaan, ei Rader ottanut turhaa riskiä ja toiminut hetken mielijohteesta, vaan unohti kyseisen henkilön ja sadistiset suunnitelmansa tämän varalle. Uusia uhreja kyllä löytyi.
Ehkä tunnetuin läheltä piti tilanne oli Anna Williams huhtikuussa 1979. Rader oli tapojensa mukaisesti seurannut ja väijynyt Williamsia jo pitkän aikaa, joten tuona kyseisenä iltana hän tiesi naisen olevan tanssimassa ja tulevan kotiin tiettyyn aikaan. Rader murtautui asuntoon ja jäi odottamaan.
Onnekseen Williams oli juuri tuona iltana päättänyt vierailla tanssin jälkeen tyttärensä luona. Rader odotti tuntikaupalla, mutta jostain syystä kärsivällisyys ei silloin riittänyt ja hän lähti pois; siitäkin huolimatta, että myöhemmin kuulusteluissa murhaaja kertoi olleensa täysin pakkomielteinen juuri Williamsista. Tapansa mukaan Rader otti asunnosta esineitä muistoksi, vaikka surma jäi tekemättä.
Williamsin ei kuitenkaan tarvinnut miettiä, että oliko hän mahdollisti ollut kohteena, sillä Rader teki hyytävän selväksi, että nainen oli täpärästi välttynyt karulta kohtalolta. Kaksi kuukautta kyseisen illan jälkeen Williams sai kirjeen, jossa oli runo otsikoinnilla ”Voi Anna, miksi et ilmestynyt paikalle?” ja allekirjoituksensa BTK.
Kirjekuoressa oli myös piirros sidotusta alastomasta naisesta, huivi ja kaksi muovista klipsiä. Huivi ja klipsi oli viety Williamsin asunnosta huhtikuun murrossa.
Vaikka Anna Williamsin tapauksessa ei ole kyse paosta, niin vältti hän täpärästi varmalta näyttäneen kohtalon sarjamurhaajan kynsissä.
5. Kate Moir
Vuonna 1986 Kate Moir oli vain 17-vuotias, kun Australian pahamaineisin pariskunta sieppasi hänet. David ja Catherine Birnie olivat sitä ennen viimeisen kuukauden aikana siepanneet, raiskanneet ja murhanneet neljä naista.
Kavereidensa kanssa juhlimassa ollut Moir liftasi kotiin ja hyppäsi kyytiä tarjonneiden Birnieiden mukaan. Matkan luonne muuttui nopeasti, sillä pariskunta ajoi tytön Perthissä sijaitsevaan kotiinsa ja pakotti hänet sisälle veitsellä uhaten. Siellä Moiria kidutettiin ja raiskattiin toistuvasti. Yön Davidiin käsiraudoilla kiinnitetty Moir joutui nukkumaan Birnieiden kanssa samassa sängyssä.
Seuraavana aamuna David Birnie lähti töihin, ja kun Catherine meni ulko-ovella tekemään huumekauppaa, unohti hän kahlita vankinsa. Kate Moir ei epäröinyt, vaan pakeni ikkunan kautta.
Poliisi ei aluksi yllättäen uskonut sieppaustarinaa, joten tytön jututtaminen annettiin vastavalmistuneen 22-vuotiaan Laura Hancockin huoleksi. Hancock oli kuitenkin vakuuttunut, sillä Moir kykeni kertomaan sieppaajista ja näiden asunnosta hyvin yksityiskohtaisesti. Se ei voinut olla keksittyä.
Moirin mukaan Birnieillä oli Rocky-elokuva videona sekä Dire Straitsin musiikkia kasetilla, koska näitä oli katsottu ja kuunneltu sieppausyönä. Pariskunta oli käyttänyt Moirin kanssa salanimiä, mutta tyttö oli nähnyt oikean nimen lääkepullossa. Hän antoi sieppaajien puhelinnumeron ja osoitteen, ja kertoi asuntoon piilotetuista piirrustuksista, jotka hän oli tehnyt todistaakseen olleensa paikalla; kävi miten kävi.
Kaikki tämä piti paikkansa ja Birniet pidätettiin. Kahden nuoren naisen, Kate Moirin ja konstaapeli Laura Hancockin, päättäväisyys johti sarjamurhaajien kiinniottoon.
Pitkissä kuulusteluissa David lopulta tunnusti neljä murhaa ja johdatti tutkijat uhrien haudoille.
Elinkautisiin vankeusrangaistuksiin tuomitusta pariskunnasta David teki itsemurhan eristyssellissä vuonna 2005 ja Catherine kärsii tuomiotaan edelleen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
4. Maria Hernandez
Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1985 Maria Hernandez ajoi Kalifornian Rosemeadissa sijainneen kotinsa autotalliin. Autosta ulos astuttuaan 21-vuotiasta Hernandezia odotti tuntematon mies aseen kanssa.
Sanaakaan sanomatta Richard Ramirez nosti aseen osoittamaan Hernandezin kasvoja ja ampui. Sitten tappaja meni sisään asuntoon, jossa hän ampui Hernandezin kämppäkaverin Dayle Okazakin kuoliaaksi. Maria Hernandez oli kuitenkin uskomattomalla tavalla onnekas, sillä hän oli ehtinyt nostaa kätensä kasvojensa eteen ja luoti osui kädessä olleisiin avaimiin. Hän esitti kuollutta selvitäkseen hengissä.
Vaikka tappaja vielä tuolloin oli tuntematon, tulisi hän seuraavien kuukausien aikana kylvämään kauhua Los Angelesin suurkaupunkialueella. Yöllisiä tunkeutumisia koteihin, äärimmäisen rajua väkivaltaa erinäisillä aseilla, satanistista symboliikkaa, brutaaleja raiskauksia ja vähintään 14 murhaa – sarjamurhaaja sai mediassa kutsumanimen Night Stalker. Yövaanijaa pelättiin ja jahdattiin, mutta tämä onnistui jatkamaan surmaamista.
Lopulta elokuussa poliisi onnistui eristämään Night Stalkerin osittaisen sormenjäljen. Se täsmäsi Ramirezin jälkiin, jotka oli otettu vuosia sitten, kun mies oli pidätettynä autovarkaudesta.
Pian koko Yhdysvaltain länsirannikkoa piinanneen sarjamurhaajan pidätyskuva oli lehtien etusivuilla eikä Ramirezilla ollut paikkaa, johon paeta. Hänet tunnistettiin kadulla ja joukko miehiä kävi hänen kimppuunsa. Pahoinpitelyä kesti sen aikaa, kunnes paikalle hälytetty poliisi vei tappajan mukanaan.
Vuotta myöhemmin autotallissa kauhunhetkiä kokenut Hernandez kohtasi Ramirezin kanssa jälleen kasvokkain, mutta tällä kerta hän oli todistajanaitiossa lähettämässä sarjamurhaajaa kaasukammioon. Ramirez menehtyi imusolmukesyöpään vuonna 2013 ennen teloituksen toimeenpanoa.
Lue myös: 10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomina vankilassa
3. Kala Brown
Yhdysvaltain Floridassa vuonna 1971 syntynyt Todd Kohlhepp käyttäytyi ongelmallisesti aivan pienestä lapsesta lähtien. Hän kidutti ja tappoi eläimiä, oli väkivaltainen muita päiväkodin lapsia kohtaan, ja oli erityisen kiinnostunut aseista. Alle 10-vuotiaana hän oli kuukausia hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa.
Ollessaan 15-vuotias hän kidnappasi käsiaseella uhaten ikäisensä tytön, vei tämän kotiinsa ja raiskasi. Kohlhepp tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen, josta hän vapautui vuonna 2001.
Pikakelataan elokuuhun 2016, jolloin 30-vuotias Kala Brown oli palkattu miesystävänsä Charles Carverin kanssa raivaamaan rikkakasveja menestyksekästä uraa kiinteistönvälittäjänä tehneen Todd Kohlheppin tontilta. Pian urakan aloittamisen jälkeen Brown ja Carver katosivat.
Muutaman kuukauden tutkinnan jälkeen poliisit tekivät kotietsinnän Kohlheppin maille, sillä kadonneen kaksikon puhelinten viimeiset signaalit oli paikannettu tuolle alueelle.
Ja kuinka ollakaan, kun poliisit kiersivät tiluksia, kuulivat he metallisesta varastokontista pauketta. Sieltä löytyi seinään kahlittu Kala Brown, joka oli viimeiset kaksi kuukautta elänyt kontissa Kohlheppin raiskattavana vankina.
Tontilta löytyi myös Charles Carverin ruumis, jota oli ammuttu lukuisia kertoja. Lisäksi haudattuina löytyi edellisen vuoden joulukuussa kadonneen nuoren pariskunnan ruumiit. Yllättävintä kaikessa on kuitenkin se, että kuulusteluissa Kohlhepp tunnusti olevansa syyllinen vuonna 2003 tapahtuneeseen, selvittämättömään joukkoampumiseen, jossa surmansa oli saanut neljä ihmistä.
Kohlhepp vältti kuolemantuomion tunnustamalla syyllisyytensä seitsemään murhaan ja muihin väkivaltarikoksiin, ja hän istuu seitsemää peräkkäistä elinkautista ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Lue myös: Maailman pisimmät vankeustuomiot: Elinkautinen kalpenee näiden rinnalla!
2. Tracy Edwards
Vaikka tarina on varmasti monelle tuttu, niin Tracy Edwardsin täpärää pelastumista ei voi jättää pois listalta. Eikä vähiten sen takia, että hänestä oli tarkoitus tulla erään kansainvälisesti tunnetuimman sarjamurhaajan, Jeffrey Dahmerin, uhri.
Heinäkuun 22. päivänä vuonna 1991 Edwards lähti paikallisesta kauppakeskuksesta Dahmerin kanssa tämän asunnolle Yhdysvaltain Milwaukeessa. Helppoa rahaa oli tiedossa, sillä Dahmer oli luvannut maksaa, jos mies poseeraisi muutamissa valokuvissa.
Tunnelma alkoi pian muuttua ahdistavaksi. Dahmer käsiraudoitti Edwardsin, alkoi leikkiä ison veitsin kanssa, kuunteli musiikkia, tuijotti uhriaan uhkaavasti ja ilmoitti aikovansa syödä tämän sydämen. Edwards tajusi olevansa hengenvaarassa, mutta tilanteessa oli pakko pysyä rauhallisena ja odottaa kärsivällisesti juuri oikeaa tilaisuutta. Hän jatkoi Dahmerin kanssa keskustelua ja yritti luoda rennon ilmapiirin.
Ikuisuudelta tuntuneiden tuntien jälkeen Dahmerin huomio herpaantui hetkeksi, jolloin Edwards päätti toimia. Hän hyökkäsi kohti Dahmeria, löi tätä kasvoihin ja syöksyi ulos asunnosta. Edelleen käsiraudoitettu Edwards juoksi kadulla ja löysi onnekseen nopeasti poliisipartion.
Kuunneltuaan Edwardsin version tapahtumista, lähtivät poliisit katsastamaan Dahmerin asunnon. Todistusaineisto oli lievästi sanottuna järkyttävä. Makuuhuoneessa oli valokuvia silvotuista ruumiista, ja tarkemmissa etsinnöissä asunnosta löytyi muun muassa pääkalloja ja suuri määrä muita ihmisten jäänteitä.
Dahmer tunnusti 17 murhaa ja ruumiiden paloittelua. Moniin näistä henkirikoksista liittyi myös nekrofiliaa sekä kannibalismia.
Jeffrey Dahmer tuomittiin 16 peräkkäiseen elinkautiseen eli 941 vuodeksi lukkojen taakse ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Vankeustuomio jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä toinen vanki pahoinpiteli hänet kuolettavasti vuonna 1994.
1. Jane Doe
Päätetään lista kaikkein tuoreimpaan tapaukseen. Tämä sarjamurhaajan kynsistä pelastunut nainen tunnetaan vain nimellä Jane Doe, koska Yhdysvaltain Ohion osavaltion lain mukaan seksuaalirikosten uhrien nimiä ei saa julkistaa. Jane Doe ei ole ainoastaan selviytymistarina, sillä hänen rohkeutensa ansiosta sarjamurhaaja Shawn Crate saatiin kiinni.
Syyskuun 14. päivänä vuonna 2016 Ashlandin kaupungin poliisi vastaanotti karmean hätäpuhelun. Soittaja oli nainen, josta oli tarkoitus tulla Craten kuudes uhri.
Selvästi suuressa hädässä ollut soittaja yritti pysyä rauhallisena ja puhui hätäkeskuspäivystäjälle kuiskaten. Nainen ei halunnut herättää Cratea, joka nukkui lähellä etälamautin kädessään. Pakeneminen ei onnistunut, sillä kaikki ovet olivat lukittuja.
Uhti tunsi sieppaajansa ennalta ja oli alun perin mennyt vierailulle tämän kotiin vapaaehtoisesti. Tuttavuus oli naisen puolelta täysin platoninen, mutta Cratella oli ollut muita ajatuksia. Kolmen hirvittävän päivän ajan Crate oli pahoinpidellyt naista ja tehnyt naisen oman todistuksen mukaan hänelle seksuaalista väkivaltaa ”kaikilla kuviteltavissa olevilla” tavoilla.
Onneksi nainen tiesi osoitteen, jossa oli, joten poliisi saapui nopeasti paikalle ja pelasti uhrin vieläkin pahemmalta kohtalolta. Tutkinnassa Craten talosta löytyi kahden naisen ruumiit. Kuulusteluissa mies tunnusti epäröimättä myös kolme muuta murhaa antaen niistä yksityiskohtaista tietoa. Crate kuitenkin väitti, että Jane Doeta hänen ei ollut koskaan tarkoitus tappaa, vaan kaksikko aikoi mennä naimisiin.
Shawn todettiin syylliseksi viiteen murhaan ja hänet tuomittiin kuolemaan. Tuomiota ei ole vielä tähän päivään mennessä ole pantu toimeen.
Lue myös:
Muiden uskontojen ja erilaisten kulttuurien ikivanhat perinteet voivat vaikuttaa ulkopuoliselle täysin tarpeettomilta ja julmilta, vaikka niiden alkuperään liittyisi hyvää tarkoittava ajatus.
Tämä ei tietysti aina suoraan tarkoita sitä, että perinne olisi ainakaan nykyajan standardien mukaan oikein. Listafriikki otti tälle listalle kuitenkin mukaan vain sellaisia perinteitä, joissa on jossain syvällä taustalla ylevämpi ajatus.
Listan tarkoitus ei ole arvostella kenenkään tapoja tai kulttuuria; ihmetellä toki voimme!
Julkaisemme listan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset brutaalit perinteet voit lukea tästä:
10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä – osa 1
Sallekhana
Ulkopuolisille ikivanhan intialaisen uskonnon, jainalaisuuden, eettinen ohjeisto voi vaikuttaa karulta. Kannattajat elävät tiukassa hengellisessä itsekurissa ja välttävät kaikkia fyysisiä nautintoja.
Sallekhana on perinne, johon osallistuu vuosittain noin 500 jainalaista. He nälkiinnyttävät itsensä kirjaimellisesti hengiltä vapauttaakseen sielunsa kuoleman ja jälleensyntymisen kierteestä, ja saavuttaakseen lopullisen autuuden eli nirvanan.
Jos kristityt näkevät ruumiinsa sielun temppelin, on keho jainalaisille sielun vankila. Sallekhana on juhlan aihe, sillä nälkäkuolema johtaa pelastukseen.
Samasta syystä jainalaiset eivät näe sallekhanan olevan itsemurha, sillä itselle ei tehdä väkivaltaa. Kyllä – nälkään kuoleminen on kivuliasta, mutta useimmiten rituaaliin osallistujat ovat loppuhetkillään niin suuren euforian vallassa, että se on toissijaista.
Osallistujien joukossa on sekä munkkeja että maallikoita, sairaita ja täysin terveitä. Pisimmän siirtymisen kävi läpi vuonna 2009 Sadhvi Charan Pragyaji, 60-vuotias munkki, jonka kuoliaaksi nälkiintyminen kesti 87 päivää. Sadattuhannet jainalaiset ympäri Intiaa saapuvat seuraamaan sallekhanaa, ja nälkiintymisvalan antaneita pidetään pyhimyksinä.
Elokuussa 2015 sallekhana kiellettiin osassa Intiaa lailla, mutta korkein oikeus kumosi päätöksen vedoten uskonnonvapauteen ja osallistujien vapaaehtoisuuteen.
Gotmar Mela
Ainakin neljäsataa vuotta vanhassa perinteessä asukkaat intialaisen Jam-joen vastakkaisista kylistä, Pandhurnasta ja Sawargaonista, kokoontuvat vuosittaisen Gotmar Mela -festivaalin viettoon. Keskelle jokea on pystytetty puu, jonka päässä liehuu valkoinen lippu, ja voittajakylä on se, joka saa haettua lipun haltuunsa.
Hankalaksi puuhun kiipeämisen tekee se, että vastapuolet kivittävät toisiaan. Joka vuosi sadat osallistujat loukkaantuvat vakavasti ja historian aikana on tullut lukuisia kuolonuhreja, viimeksi vuonna 2023.
Kyläläisiä on yritetty saada vaihtamaan kivet kumipalloihin, mutta perinne on liian vahva. Festivaalin alkuperästä on erilaisia versioita, mutta erään tarinan mukaan Pandhurnasta kotoisin ollut poika oli rakastunut sawargaonilaiseen tyttöön, mutta kummankin vanhemmat kielsivät avioliiton. Rakastuneet päättivät karata vihille, ja pariskunnan ylittäessä jokea rupesi kummankin kylän väki kivittämään heitä.
Tarina päättyi nuorenparin osalta onnellisesti: lopulta heidän aviotoiveisiinsa myönnyttiin. Kyläläiset sen sijaan ovat siitä lähtien kivittäneet toisiaan hengiltä.
Ikipalin – Sormien leikkaaminen surevalta
Indonesialaisen Dani-heimon keskuudessa on erittäin omalaatuinen perinne, joka liittyy menehtyneen perheenjäsenen suremiseen. Tapoihin kuuluu, että naiset leikkaavat sormenpäänsä irti hautajaisseremonian yhteydessä.
Ennen leikkaamista sormen ympärille sidotaan noin puoleksi tunniksi naru, jonka tarkoitus on puuduttaa ja tehdä operaatiosta ”lähes” kivuton. Katkaisu suoritetaan kirveellä, minkä jälkeen sormenpää poltetaan kiinni, jotta verenvuoto tyrehtyy ja paraneminen voi alkaa. Leikattu pala sen sijaan kuivataan tai poltetaan tuhkaksi; kummassakin tapauksessa jäänteet säilytetään.
Amputaatio symboloi surevan tuskaa, mutta samalla se myös ajaa pois menehtyneiden sukulaisten henkiä, jotka voisivat muuten kummitella kylässä. Vaikka perinne on nykyisin lailla kielletty, ovat todisteet sen harjoittamisesta kaikkien Dani-heimon kylissä vierailevien nähtävillä. Etenkin vanhemmilta naisilta puuttuu osa lähes jokaisesta sormesta.
Ilotulitusfestarit
Taiwanissa, Tainanin kaupungissa, järjestetään vuosittain Beehive Rocket -festivaali, joka suoraan suomennettuna tarkoittaa mehiläispesärakettia. Festivaali on osa kiinalaisen uuden vuoden juhlintaa.
Yleensä ilotulitteita ammuttaessa ollaan hyvin varovaisia, etteivät raketit lennä ketään kohti, mutta Tainanissa asia on päinvastoin. Ilotulitteet kasataan suuriin sylintereihin ja niitä ammutaan kadulla odottavia ihmisiä päin.
Paraatiin osallistujat pyrkivät saamaan mahdollisimman monta räjähtävää osumaa, sillä mitä enemmän, sitä onnekkaampi seuraavasta vuodesta tulee. Kun raketteja ammutaan, hyppivät ihmiset valtoimenaan niitä kohti.
Osa vaaralliseen perinteeseen osallistuvista pukeutuu tulenkestäviin vaatteisiin, kypäriin ja kasvosuojuksiin, mutta toiset (tyhmän) rohkeat vetävät ylleen vain lannevaatteen ja ehkä pyyhkeen suojaamaan silmiä kuumuudelta ja palavilta roskilta. Sanomattakin lienee selvää, että joka vuosi iso osa ilotulitteiden ihmismaalitauluista päätyy sairaalaan hoidattamaan vammojaan.
Festivaali sai alkunsa noin 200 vuotta sitten, kun kaupunkia piinasi vakava koleraepidemia. Tuolloin taudin uskottiin johtuvan pahoista hengistä, joita yritettiin ajaa pois ilotulitteiden avulla. Samalla mahtavan valonäytöksen oli määrä miellyttää jumalia ja saada niiltä suojelusta. Ilotulitusfestivaali on säilynyt tähän päivään saakka, vaikka koleraepidemia saatiinkin kuriin.
Kookospähkinöiden hajottaminen päällä
Intian Tamil Nadussa vietetään aina monsuunikauden alla Aadi Perukku -festivaalia elämää synnyttävän ja ylläpitävän veden kunniaksi. Tuhannet juhlijat kokoontuvat Mahalakshmin temppelille ottaakseen osaa perinteeseen, jossa papit lyövät uskovien päähän kookospähkinöitä. Kaikkien osallistujien on oltava 18-vuotiaita ja vapaaehtoisesti mukana.
Perinne on lähtöisin 1800-luvulta, jolloin britit halusivat rakentaa rautatien kylän läpi. Asukkaat luonnollisesti vastustivat ajatusta, joten britit heittivät vitsinä, että lupaavat kiertää kylän, jos ihmiset rikkoisivat päällään isoja kiviä. Arvaatkin varmaan, että kyläläiset kävivät tuumasta toimeen ja rautatie rakennettiin muualle.
Vaikka kivet ovat vaihtuneet kookospähkinöihin, ovat perinnettä sivusta seuranneet neurologit kauhuissaan. Ihmisen kallo kestää jonkun verran iskuja, mutta jos suurikokoinen kookos ei rikkoudukaan kerralla, voi tuloksena olla jopa vakava aivovamma.
Vuosittain kymmenet osallistujat joutuvat hakeutumaan hoitoon aivotärähdysten ja muiden vammojen vuoksi.
Lue myös:
Erilaisten kultturien tai uskontojen ikivanhat perinteet voivat vaikuttaa ulkopuoliselle täysin tarpeettomalta ja julmalta, mutta niiden takana voi kaikesta huolimatta olla hyvää tarkoittava ajatus.
Se ei tietysti aina suoraan tarkoita sitä, että perinne olisi ainakaan nykyajan standardien mukaan oikein. Listafriikki otti tälle listalle kuitenkin mukaan vain sellaisia perinteitä, joissa on jossain syvällä taustalla ylevämpi ajatus.
Listan tarkoitus ei ole arvostella kenenkään tapoja tai kulttuuria; ihmetellä toki voimme!
Julkaisemme listan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset brutaalit perinteet ovat luvassa huomenna.
Vauvojen viskeleminen
Intiassa harjoitetaan yli 700 vuotta vanhaa vauvojen pudotus -perinnettä.
Karnatakan maakunnassa kaapuihin pukeutuneet papit roikottavat pieniä lapsia käsistä ja jaloista, ravistelevat heitä ja tiputtavat sitten yli 10 metrin korkeudessa sijaitsevalta parvekkeelta alas. Vauvoja ollaan kyllä ottamassa vastaan lakanoiden kanssa, mutta rituaalin vaarallisuudesta voidaan varmasti olla yhtä mieltä.
Pelosta suunniltaan olevia vauvoja viskellään temppelin parvekkeelta joka joulukuu, ja sen on tarkoitus tuoda onnea ja menestystä ilmojen halki liitävälle taaperolle ja hänen perheelleen. Lasten oikeuksia ajavat järjestöt ovat luonnollisesti yrittäneet lakkauttaa perinteen, mutta turhaan: hinduyhteisöt eivät halua luopua hyvää onnea tuovasta traditiostaan.
Mingi
Mingi on Etiopian Omo-laakson ikivanha perinne, jota Kara, Hamer ja Banna -heimot harjoittavat eristäytyneissä kylissään muiden katseilta piilossa.
Mingi tarkoittaa sitä, että lapsi on kirottu ja hänet täytyy tappaa, jotta heimo pysyy turvassa pahoilta hengiltä. Lapsi voi saada kohtalokkaan mingin leiman erinäisistä syistä: hänen ylähampaansa puhkeavat ennen alahampaita, hän murtaa hampaansa tai loukkaa sukuelimiään, hän on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai vanhemmat eivät olleet saaneet kylän vanhimmilta siunausta lapsen hankintaan.
Myös vanhemmat voidaan määritellä mingeiksi ja karkottaa kylästä, jos he haraavat yhteisöä vastaan, kun heidän lastaan ollaan nappaamassa. Perinne on raaka ja käsittämätön: ”kirottu” lapsi voidaan hukuttaa veteen, näännyttää hengiltä, jättää villieläinten armoille tai tukehduttaa tunkemalla suu täyteen multaa.
Mingeistä halutaan eroon, koska niiden uskotaan tuovan kyläyhteisöön pahoja henkiä, jotka aiheuttavat kuivuutta, nälänhätää ja sairauksia. Omo-laakson asukkaiden uskomusten mukaan ihmisen vastuulla on koko universumin hyvinvointi, joka alkaa omasta yhteisöstä. Mingi on heille vain välttämättömyys, jolla yritetään taistella suurta kaaosta ja pahaa vastaan.
Mingi on silti vaiettu aihe, eivätkä heimojen jäsenet, joita on yhteensä hieman reilu 200 000, koskaan puhu julmasta traditiosta. Eivät keskenään, eivätkä todellakaan ulkopuolisille. Tarkkoja lukuja on vaikea tietää, mutta vuosittain lapsia tapetaan arviolta noin 300, ja kirous on kohdannut lähes jokaista perhettä jossain vaiheessa.
Etiopian hallitus alkoi vasta 2010-luvulla kieltämään mingi-teloitukset lailla, kun eräs rohkea Kara-heimon jäsen, Lale Labuko, uskaltautui kertomaan traditiosta ulkopuolisille ollessaan sisäoppilaitoksessa. Vaikka perinteen kitkemiseksi on Labukon johdolla tehty paljon töitä, on mingi edelleen voimissaan, joskin sitä harjoitetaan entistä varovaisemmin ja salaisemmin.
Sikojen teurastusfestivaalit
Vuosittainen perinnefestivaali Nem Thuongin kylässä Pohjois-Vietnamissa on tuomiopäivä kahdelle hyvinsyöneelle sialle.
Joka vuosi, kuukalenterin ensimmäisen kuukauden kuudentena päivänä, kyläläiset kokoontuvat seuraamaan rituaalinomaista teurastusta, joka suoritetaan paikallisen suojelusjumalan, Doan Thuongin, kunniaksi.
Tarinan mukaan Doan Thuong oli Lý-dynastian kenraali, joka ajoi kylään hyökänneet tunkeilijat matkoihinsa ja ruokki nälkäiset joukkonsa teurastetuilla sioilla. Lähes tuhat vuotta vanhan perinteen mukaan sikojen veri edustaa hyvää onnea: runsasta satoa, hedelmällisyyttä, taloudellista menestystä ja terveyttä.
Musiikin soidessa kyläläiset marssivat sikojen kanssa paraatissa teurastuspaikalle. Eläimet laitetaan selälleen suuren yleisön edessä, ja niiden jalat vedetään köysillä levälleen. Sitten rituaaliin osallistujat hakkaavat kiljuvat siat miekoillaan keskeltä halki. Kyläläiset rientävät kastelemaan seteleitä pulppuavassa sian veressä laittaakseen ne myöhemmin kotialttareille onnea tuomaan.
La Esperanzan sadeseremonia
Läpi aikojen eri kulttuureissa on palvottu sadetta ja suoritettu erilaisia rituaaleja, jopa tanssittu, jotta jumalat soisivat hyvän vuoden viljelyksille.
Meksikossa, La Esperanzan kylässä, maanviljelijöillä on kovat keinot käytössään. Joka toukokuu, satokauden alussa, miehet laittavat peltonsa kylvökuntoon ja naiset valmistavat massiiviset syömingit, joissa tarjoillaan paikallisia herkkuja. Kyläläiset tuovat ruoat erityiseen juhlapaikkaan, jossa kaikki saavat osansa nyyttikestien tyylisesti.
Seremoniaan kuuluu myös rukoileminen sekä ruoka- ja kukkauhrin antaminen jumalille. Sitten ihmiset kokoontuvat isoon piiriin ja odottavat naapurikylän väkeä saapuvaksi; silloin on juhlien kohokohdan aika.
Kaikenikäiset naiset etsivät naapurikylän naisista sopivan vastustajan ja joukkotappelu on valmis alkamaan. Joskus mukaan lähtevät myös miehet ja lapsetkin, mutta yleensä ne ovat naiset, jotka hakkaavat toisiaan paljain nyrkein.
Ketään ei kiinnosta, kuka voittaa. Vain sillä on väliä, että mahdollisimman monet kasvot on saatu runnottua hajalle ja veri vuotaa valtoimenaan. Nyrkkien heiluttaminen jatkuu yömyöhälle saakka, minkä jälkeen naiset halaavat toisiaan silmät umpeen paisuneina ja nenät murtuneina.
Viimeisenä uhrina jumalille kaikki naisten vuodattama veri kerätään sankoihin ja levitetään pelloille.
Erilaiset kasvisruokafestarit
Thaimaasssa vietetään joka vuoden lokakuussa 9-päiväisiä festivaaleja, joissa juhlitaan kiinalaista uskomusta, jonka mukaan lihasta ja muista nautintoaineista kieltäytyminen kuukalenterin yhdeksäntenä kuukautena edistää terveyttä ja rauhoittaa mieltä.
Varmasti näin onkin, mutta juhlijoilla on hieman erikoinen tapa kunnioittaa alueen eläimiä: sen sijaan, että he pistäisivät paistia vartaaseen, he seivästävät itsensä.
Seremonian tarkoituksena on herätellä jumalia, joiden välikäsinä lävistäjät itsensä näkevät. He pistävät ihostaan läpi peuran sarvia, veitsiä, aseita, sateenvarjoja ja oikeastaan ihan mitä tahansa käteen on löytynyt. Miekka läpi poskesta on klassikko. Osallistujat tulevat vuosi vuodelta uhkarohkeammiksi, ja muun muassa vuonna 2011 juhlinnassa loukkaantui vakavasti 74 ihmistä, ja yksi itsensä seivästänyt valitettavasti menehtyi.
Lue myös:
Tässä tulevat maailman lyhyimmät paikannimet, joita ei oikeastaan voi mitenkään panna järjestykseen, sillä niissä kaikissa on tasan sama määrä kirjaimia: yksi. Niinpä esimerkiksi Suomen lyhyin paikannimi, Ii, jää auttamatta ulos listalta.
Olisiko Suomessa jokin kylä, jossa on vain yksi kirjain? Itse en ainakaan sellaista löytänyt, mutta ehkä lukijoilla on parempaa tietoa, ja Ii joutuu luopumaan lyhyimmän paikannimen tittelistä.
Tässä siis maailman lyhyimmät paikannimet, joiden kirjoittamiseen ei tarvitse mustetta tai näppäilyjä tuhlata.
Å
Kuva: Petr Šmerkl | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Å on varsin yleinen paikannimi Skandinaviassa, mutta kyseessä ei ole joki eli å, vaikka nämä kylät todennäköisesti ovat nimensä läheisistä vesireiteistä saaneetkin. Ruotsissa on monta Åta, joten länsinaapurissa matkanneet ovat saattaneet sellaiseen törmätä. Myös Norjassa ja Tanskassa on monia Ån kyliä.
Esimerkiksi Pohjois-Norjassa on kalastajakylä nimeltään Å. Lofoottien saariryhmän läntisessä kärjessä sijaitsevassa Åssa on hieman reilu sata asukasta, mutta väkeä vaikuttaa olevan paljon enemmän. Å on suosittu turistikohde, sillä se on E10-eurooppatien alku- tai loppupaikka; riippuu lähteekö liikkeelle Lofooteilta vai Perämeren rannalta Ruotsin Luulajasta, joka on tien toinen lähtöpiste.
E10-tie on tunnettu upeista maisemistaan ja erityisesti Lofoottien päässä kesät ovat upeita: yötön yö, vuoret, Norjanmeren tyrskyt ja pienet, punamökkiset kalastajakylät tekevät ajomatkasta lähes taianomaisen.
U
Mikronesian liittovaltio koostuu yli 600 saaresta, joista vain reilu 60 on asuttuja. Yksi näistä on Pohnpei. Pohnpein saarella sijaitsee Mikronesia pääkaupunki Palikir, mutta siellä on myös hallinnollinen alue nimeltään U.
Jokin aika sitten parin tuhannen asukkaan kunta tunnettiin ja nimi kirjoitettiin pidemmässä muodossa Uh tai U mura, mutta kun kirjaimia on tiputeltu pois, niin U mahtuu mukaan tälle listalle.
Paikallisella pohnpein kielellä u tarkoittaa vuorovettä.
D
Sen lisäksi, että Lincoln Cityssä, Yhdysvaltojen Oregonin osavaltiossa, virtaava D on mukana maailman lyhyimpien paikannimien joukossa, niin se oli aikoinaan myös maailman lyhyin joki. Vain 130 metriä ”pitkä” D saa alkunsa pienestä Devilsjärvestä ja päättyy Tyyneenmereen. Joen yli kulkee US Route 101 – lähes koko Yhdysvaltain länsirannikon halki kulkeva, upeilla maisemilla reunustettu valtatie. Kyseisellä road tripillä kannattaa olla siis silmät tarkkana, sillä tämä joen pätkän voi mennä huomaamatta ohi.
Vuoteen 1989 D:llä oli hallussaan Guinnessin maailmanennätys maailman lyhyimpänä jokena, mutta sitten Montanan osavaltiossa virtaava, 61-metrinen Roe vei sen paikan. Kummankin joen lähistöllä asuvat ihmiset kävivät kiivasta kamppailua oman vesireittinsä puolesta antaen hyviä ja huonoja perusteita siitä, miksi kilpakumppanin joki ei oikeastaan edes ole joki ja oma taas on. Lincoln Cityssä ollaan esimerkiksi sitä mieltä, että D onkin ainoastaan 37 metriä pitkä – nousuveden aikaan. Montanasta iskettiin takaisin, kun heidän Roejoestaan löytyi vain 9 metrin mittainen sivuhaara.
Guinnessin ennätystenkirjan toimituksessa nostettiin kädet pystyyn ja vuonna 2006 maailman lyhyimmän joen kategoria poistettiin kokonaan.
E
E on Japanissa, Hokkaidon saaren itäosassa kohoava kerrostulivuori. Maaperätutkimusten perusteella on voitu päätellä, että E on purkautunut useampaan otteeseen ennen ajanlaskun alkua, mutta uinunut sen jälkeen suhteellisen rauhallisena muutaman tuhannen vuoden ajan – lukuun ottamatta 1800-luvun puoliväliä. Marraskuussa 1846 E purkautui tuhoisasti ja valtavat laharit eli mutavyöryt peittivät alleen kokonaisia kyliä. Mutavyöryissä myös kuoli useita ihmisiä.
Reilun 600 metrin korkuinen E purkautui edellisen kerran kesäkuussa 1874, mutta tuolloin vuori sylki sisuksistaan vain lähinnä savua ja höyryä. Sammunut se ei silti todellakaan ole, sillä vuorenrinteiden aukoista tupruttaa tasaisesti savua. Enemmän aktiviisuutta oli ilmassa maaliskuussa 2012, kun E puski höyryä yli sadan metrin korkeuteen. Pieniä maanjäristyksiäkin mitattiin, mutta sitten E taas rauhoittui – ainakin toistaiseksi.
Ö
Ruosin Västernorrlandin läänissä on kylä nimeltään Ö. Tämä Ången kunnan kylä ei nimestään huolimatta ole saari tai sijaitse saarella – ö on siis ruotsiksi saari. Vuonna 2015 Ön asukasluku oli 90, mutta todennäköisesti väkimäärä on siitä vähentynyt.
Ö tunnetaan 1800-luvulta peräisin olevista maatiloistaan, joiden rakennukset ovat säilyneet erityisen hyvin. Juuri muunlaista asutusta Össä ei sitten olekaan, joten lyhyen nimen kylä on täynnä historiallista nähtävää.
Y
Sommejoen varrella, noin parin tunnin ajomatkan päässä Pariisista pohjoiseen, sijaitsee kunta nimeltään Y. Se on pinta-alaltaan vajaat 3 neliökilometriä ja on siis hieman Monacon ruhtinaskuntaa isompi. Asukkaita pienessä Yssä on alle sata, joten tilaa on jokaisella ”pikkuisen” enemmän kuin lähes 40 000 asukkaan Monacossa.
Paikalliset kutsuvat itseään nimellä Ypsiloniens, joka on lainattu kreikkalaisen kirjaimiston Y-kirjainta muistuttavasta ypsilonista.
Ensimmäisessä maailmansodassa Y oli veristen taisteluiden näyttämönä ja iso osa rakennuksista, kuten vanha kirkko, jouduttiin rakentamaan tuhojen jälkeen uudelleen.
O
O on Lounais-Englannin Devonissa virtaava joki. Vaikka tuota Dartjoen sivujokea voi vain venyttäen kutsua joeksi, sillä kuvaavampi termi olisi puro, niin listalle se silti pääsee.
Joen alkuperäinen nimi on tarinan mukaan ollut Ocbroke, joka tarkoittaa kirjaimellisesti tammijokea. Nimessä ei varsinaisesti ole järkeä, sillä tammia alueella ei juurikaan kasva. Toisessa versiossa joki on aiemmin ollut nimeltään Wo, mikä on perua vanhan englannin kielen woh-sanasta. Woh tarkoittaa väärää, kieroa tai mutkaista, mikä taas kuvaisi kiemurtelevaa puroa hyvin.
Paikallisen legendan mukaan On jokilaaksossa eleli keskiajalla lohikäärme, joka piti väen varpaillaan. Alue on tunnettu tinakaivoksistaan, mutta monet kaivosmiehet pelkäsivät työskennellä laaksossa. Karjatilalliset menettivät sadoittain kotieläimiä lohikäärmeen kitaan eikä punasilmäinen peto epäröinyt käydä ihmisenkään kimppuun, jos joku harhautui vaeltamaan yksinään Ota ympäröiville sumuisille nummille. Monet tiesivät kiertää On ja sitä ympäröivän laakson kaukaa.
Kukaan ei oikein tiedä, mitä lohikäärmeelle on tapahtunut; erään tarinan mukaan kyläläiset saivat sen kahlittua ja heitettyä jokeen. Joidenkin mielestä taas lohikäärme elää yhä laaksossa, josta sen karjunnan voi oikein tyyninä öinä edelleen kuulla.
Lue myös:
Yhteiskunta
Raskauden aikana vauvasta äitiin siirtyvät solut saattavat suojata syövältä – 10 yllättävää faktaa äideistä
Äitien kunniaksi paneudumme tällä listalla siihen, miten upeita ja ihmeellisiä tyyppejä he ovat. Hyvää äitienpäivää jo näin vähän etukäteen!
Toukokuun toisena sunnuntaina vietettävä äitienpäivä on maailman kolmanneksi suosituin juhlapäivä, heti joulun ja pääsiäisen jälkeen. Äitienpäivä menisi todennäköisesti uskonnollisten juhlien edelle, jos se olisi kaikkialla maailmassa samana päivänä. Esimerkiksi Malawissa äitienpäivä on lokakuussa, Indonesiassa joulukuussa ja Georgiassa maaliskuussa.
Joka puolella maapalloa juhlitaan äitejä uskonnosta, kulttuurista ja päivämäärästä riippumatta.
Listafriikki keräsi päivänsankareiden kunniaksi faktoja äideistä ja vähän äitienpäivästäkin. Muistetaanhan juhlia näitä supersankareita jokaisena vuoden päivänä ❤️
Äidin aivot muuttuvat
Raskaus muuttaa naisen elämän kokonaisvaltaisesti. Keho käy läpi muutoksia, jotka on helppo havaita paljaalla silmillä, mutta myös aivot muuttuvat. Tutkimusten mukaan jo raskausaikana erittyvä oksitosiinihormoni kääntää naisen aivot äitiysvaihteelle.
Raskausajan hormonit saavat aivoissa aikaan rakenteellisia muutoksia: hermosoluihin syntyy uusia väkäsiä, jotka kasvattavat solun pinta-alaa, ja solut muodostavat uusia synapseja eli liitoksia muihin soluihin. Äidin tiedonkäsittelykyky paranee ja aivot valmistautuvat toimiin, joilla uusi ihminen pidetään hengissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kapasiteetti olisi pois jostain muualta. Eihän uuden kielen oppiminenkaan tarkoita sitä, ettei sen jälkeen enää osaisi soittaa kitaraa.
Vauvan synnyttyä äidin hormonit ottavat lopullisesti vallan, millä taataan se, että hän keskittyisi vain jälkikasvuunsa. Monet aivojen osat, jotka vastaavat muun muassa tunteista, motivaatiosta, palkitsemisesta ja suunnittelusta, ovat muuttuneet lopullisesti. Kiintymys- ja mielihyvähormonien – oksitosiinin ja dopamiinin – eritys vain kiihtyy vauvaa hoitaessa.
Äidin ei myöskään tarvi olla raskauden kokenut, sillä hormonit ottavat valtaansa vauvan ensisijaisen hoitajan, oli hän biologisesti sukua tai ei. Tutkimuksissa on todettu, että myöskään vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä.
Äidin äänet kehittävät vauvan aivoja
Äiti ei ole ainut, jonka aivot muuttuvat. Vauva tietenkin kehittyy kohdussa, mutta vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan äidin äänet ja sydämen syke auttavat lapsen aivoja kasvamaan. Pitkään on toki arveltu, että äidin puhe raskauden aikana vahvistaa vauvan kehitystä, mutta nyt siihen on saatu todisteita.
Tutkimusryhmä otti kokeeseen mukaan 40 vauvaa, jotka olivat syntyneet 8-15 viikkoa etuajassa, ja jotka viettävät suurimman osan elämänsä alusta yksin keskoskaapissa.
Osaan keskoskaapeista asennettiin pienet kaiuttimet, jotka toistivat äidin puhetta ja sydämen ääniä. Äänet oli tallennettu siten, kuin ne kuuluisivat vauvalle kohtuun. Vauvoille soitettiin ääniä kuukauden ajan kolme tuntia päivässä. Kontrolliryhmän vauvat saivat tyytyä kuuntelemaan osaston tavallisia ääniä, kuten useimmat keskoset ennen tätä tutkimusta.
Koejakson lopussa vauvojen aivot kuvattiin. Tutkijat huomasivat, että äidin puheelle ja sydämen lyönneille altistuneiden vauvojen aivojen kuuloalue oli huomattavasti suurempi kuin toisella ryhmällä.
Voidaan siis päätellä, että vauvoille kannattaa raskausaikana jutella niin paljon kuin jaksaa. Yksinpuhelu ei ole enää ollenkaan noloa, vaikka eiväthän odottavat äidit ole koskaan yksin, joku kuuntelee aina.
Äidin puhe rauhoittaa lasta
Äidin puhe ei vaikuta vauvaan vain tämän ollessa kohdussa. Se voi vaikuttaa lapseen yhtä voimakkaasti kuin fyysinen kosketus eli äidin halaus.
Vuonna 2010 julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa asetettiin kymmenittäin 7-12-vuotiaita tyttöjä stressaaviin tilanteisiin. Heidän täytyi ratkoa matemaattisia ongelmia ja pitää improvisoituja puheita täysin outojen ihmisten edessä. Kokeeseen osallistuneilla tytöillä havaittiin kiihtynyttä sydämen sykettä ja huomattavaa nousua stressihormoni kortisolin tasossa.
Tukalan kokemuksen jälkeen tytöt jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä katsoi neutraaleja tunteita herättävän Pingviinien matka -dokumentin. Toinen ryhmä sai viettää äitiensä kanssa fyysisesti aikaa ja kolmas ryhmä puhui äitiensä kanssa puhelimessa.
Niillä tytöillä, jotka pääsivät halaamaan äitiään, havaittiin nousu oksitosiinin, jo aiemmin mainitun mielihyvähormonin, määrässä. Oksitosiinin erittyminen vähentää kortisolin määrää, ja laskee siten stressitasoa. Sen oli aiemmin uskottu erittyvän vain fyysisen kontaktin seurauksena, mutta yllättäen myös niiltä, jotka soittivat äideilleen, saatiin samanlainen tulos. Elokuvaa katsoneilla ei samanlaista muutosta havaittu.
Useimpien meistä on varmaan helppo allekirjoittaa tutkimustulos. Mikään ei rauhoita samalla lailla kuin puhelu äidille; se saa tukalimmatkin tilanteet tuntumaan vähemmän pahoilta. Iästä riippumatta.
Ensimmäinen äitienpäivä
Yhdysvaltalainen Ann Jarvis oli 1860-luvulla käydyn sisällissodan aikainen aktivisti, joka järjesti pahoin jakautuneessa Virginian osavaltiossa yhteistilaisuuksia, joihin oli kutsuttuna sekä Konfederaation että Unionin joukoissa taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden äitejä. Hän halusi äitien avulla saada luotua yhteisöllisyyttä uudelleen, ja pisti pystyyn vuonna 1868 ”Äitien ystävänpäivä” -komitean.
Äitienpäiväliike ei ottanut tuulta alleen, ja Jarvis menehtyi toukokuun 9. päivänä vuonna 1905, näkemättä ensimmäistäkään äitienpäivää. Hänen tyttärensä Anna Jarvis alkoi kuitenkin lähes pakkomielteisesti jatkamaan äitinsä ajamaa asiaa. Hän järjesti vuosittain äitinsä kuolinpäivän tienoilla muistotilaisuuksia, ja sai määrätietoisella työllä vietyä äitienpäiväaatetta eteenpäin. Muutaman vuoden päästä päivää vietettiin jo laajalti maan joka kolkassa.
Anna Jarvisin periksiantamattomuuden johdosta presidentti Woodrow Wilson julisti vuonna 1914 toukokuun toisen sunnuntain, äitienpäivän, kansalliseksi juhlapäiväksi.
Äitienpäivä Suomessa
Suomeen äitienpäivä tuli opettaja ja kouluneuvos Vilho Reiman ansiosta. Reima oli ollut Yhdysvalloissa matkalla juuri äitienpäivän aikaan vuonna 1910. Parin vuoden ajan hän yritti markkinoida aatetta kotimaassaan, mutta kansa ei innostunut.
Reima ei kuitenkaan luovuttanut, vaan lähti yrittämään uudelleen vuonna 1918, ja kirjoitti Koti-lehteen artikkelin, jossa haastoi kuntia järjestämään sisällissodassa kaatuneitten äideille lämminhenkisiä tilaisuuksia. Reima muistutti jakautunutta kansaa siitä, että vihollisenkin äidillä on sydän, joten juhliin olisi syytä kutsua kunniavieraina kaikkien kaatuneitten äidit. Se loisi ihmisiin uskoa, toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.
Alavieska oli ainut, joka tarttui haasteeseen. Juhlan otti järjestääkseen joukko kansakoulujen opettajia yhdessä kirkkoherran kanssa. Heinäkuun 7. päivänä järjestettävästä tilaisuudesta ilmoitettiin kirkollisissa ilmoituksissa ja mukaan kutsuttiin kaikki seudun äidit, erityisesti ”maanpuolustuksessa kaatuneiden sankarien äidit”. Tarjoiluksi luvattiin teetä, ”mutta jokaisella olkoon sokeria muassansa”.
Alavieskalaisten äitienpäiväjuhlia ylistettiin myöhemmin Koti-lehdessä ja kerrottiin, että tilaisuudessa pidettiin puheita, laulettiin ja esitettiin kuvaelmia.
Vuonna 1927 äitienpäivä vakiintui nykyiselle paikalleen, toukokuun alkupuolelle.
Äidin läsnäolo saa aivot toimimaan eri lailla
Ajatko autoa eri tavalla silloin, kun äitisi on kyydissä? Mahdollisesti teet sen aivan tietoisilla valinnoilla, mutta ainakin teini-ikäisillä kuskeilla äidin läsnäolo autossa muuttaa aivojen toimintaa.
Vuonna 2015 toteutetussa yhdysvaltalaistutkimuksessa 25:tä teiniä (16-19-vuotiaita, koska maassa saa ajokortin 16-vuotiaana) pyydettiin suorittamaan ajotesti simulaattorilla niin nopeasti kuin mahdollista. Jokaisessa risteyksessä kuskille tuli eteen tilanne, jossa hänen piti päättää pysähtyykö keltaisilla valoilla vai ajaako läpi viime hetkellä. Pysähtymisestä rapsahti kolme lisäsekuntia.
Kun koehenkilöt olivat yksin, ajoivat he keltaisten valojen läpi 55 prosenttia kerroista. Kun heidän äitinsä oli paikalla, väheni määrä 45 prosenttiin.
Se ei kuitenkaan ollut tutkimuksen yllättävin tulos, lähinnä ehkä odotettu.
Aivokuvista voitiin havaita, että yksin ajaessaan teinien aivojen palkitsemiskeskus aktivoitui, kun he ottivat riskin ja kiihdyttivät innoissaan läpi keltaisten valojen.
Äidin ollessa lähistöllä mielihyvähormoni dopamiinia erittävä palkitsemiskeskus aktivoitui, kun kuski teki turvallisen ratkaisun eli pysähtyi valoihin.
Vaikka teini-ikäistä kuskia turhauttaisi pysähtyminen, palkitsevat aivot sellaisesta toiminnasta, jota me odotamme muiden meiltä toivovan. Ja äidithän toivovat lastensa pysyvän turvassa eikä ottavan liian suuria riskejä.
Äiti on henkilökohtainen lääkkeiden valmistaja
Suukottelu ei ole vain ihmisäitien tapa, vaan sitä tekevät kaikki nisäkkäät. Useimmilla eläimillä hellyydenosoitusta vastaa nuoleminen. Se vahvistaa sidettä vauvan ja äidin välille.
Suukottelulla on kuitenkin myös tärkeä tehtävä vauvan puolustuskyvyn kehittymisessä, sillä vastasyntyneen vauvan vastustuskyky on vähäinen. Kun äiti pussailee vauvan poskia, ottaa hän samalla ikään kuin näytteitä taudinaiheuttajista, joita on lapsen kasvoilla. Äidin suusta patogeenit päätyvät nielurisoihin, jotka koostuvat ihmisen puolustusjärjestelmän kivijalasta, imukudoksesta.
Äiti muuttuu vauvan henkilökohtaiseksi apteekiksi, kun hänen valkosolunsa alkavat tuottaa vasta-aineita juuri niille patogeeneille, jotka vauvan kasvoilla majailevat. Rintamaidon välityksellä lapsi saa räätälöidyn puolustuspaketin ulkoisia uhkia vastaan.
Sanottakoon vielä, että myös äidinmaidonkorviketta syövät lapset kasvavat oikein terveinä ja tyytyväisinä. Imetys ei ole mikään äitiyden mittari.
Naisten äänioikeus ratkesi äidin kehotukseen
Vuonna 1919 useat Yhdysvaltojen osavaltiot olivat hyväksyneet naisten äänioikeuden. Jotta äänioikeus tuli lisätyksi liittovaltion perustuslakiin, oli sen oltava hyväksytty 36:ssa osavaltiossa, silloisesta 48:sta. Kesään 1920 mennessä lakimuutoksen oli hyväksynyt 35 ja kaikki roikkui Tennesseen varassa.
Alustavissa keskusteluissa oltiin päädytty umpikujaan edustajien jakauduttua kannoissaan 48-48 tasatilanteeseen. Puhemies päätti ottaa naisten äänioikeuden äänestykseen, ja tuhannet vastaan- ja puolestapuhujat täyttivät Nashvillen kadut.
Muuan 24-vuotias Harry Burn, siihen mennessä nuorin osavaltion lainsäädäntöelimeen valittu edustaja, oli jo päättänyt äänestää lakimuutosta vastaan yhdessä muiden republikaanien kanssa. Juuri ennen äänestystä hän oli kuitenkin saanut äidiltään Febb Burnilta kirjeen, jossa luki:
”Rakas poikani, äänestä naisten äänioikeuden puolesta. Olen odottanut sinun tuovan rohkeasti kantasi esille, mutta vielä en ole sitä nähnyt. Muista olla reipas poika! Siinä kaikki äidiltä tällä erää. Rakkaudella, Mama.”
Harry Burn marssi elokuun 18. päivän äänestykseen punainen ruusu rintapielessään ja äidin kirje povitaskussaan. Punainen ruusu oli vastustajien merkki ja lakimuutosta kannattavat pitivät keltaista kukkaa.
Äänestyksessä Burn sanoi kaikkien järkytykseksi ”aye”.
Niin Tennesseessä laillistettiin naisten äänioikeus ja Yhdysvaltojen perustuslakiin sisällytettiin 19. lisäys, joka takaa yhtäläisen äänioikeuden.
Äiti kantaa lapsiaan ikuisesti sydämessään, kirjaimellisesti
Vauva saa reilu puolet perintöaineksestaan äidiltään, mutta myös hän siirtää osan itseään äidilleen. Vauvan soluja siirtyy kohdun kautta äidin verenkiertoon, josta ne kulkeutuvat muualle elimistöön: rintoihin, sisäelimiin ja joskus ne muuntuvat jopa hermosoluiksi. Monesti vauvan soluja on löytynyt myös sydämestä. Tutkituissa kudoksissa vauvan soluja on ollut noin yksi tuhannesta, aika iso määrä siis.
Äidille vieraiden solujen on ajateltu aiheuttavan joitain autoimmuunisairauksia, mutta tuoreimman tutkimustiedon valossa niiden uskotaan osittain suojaavan häntä vakavilta sairauksilta, kuten syöviltä sekä sydän- ja verisuonisairauksilta. Myös naisilta, jotka eivät ole koskaan olleet raskaana, on löydetty Y-kromosomeja (eli ”mieskromosomeja”) sisältäviä soluja.
Se voi johtua monesta syystä: kohdussa sulautuneesta veljestä tai siitä, että naisen äidiltä on siirtynyt aiemmasta raskaudesta tulleita poikavauvan soluja. Voi myös olla, että nainen on tietämättään ollut raskaana, mutta raskaus on päättynyt spontaanisti hyvin aikaisessa vaiheessa.
Solujen vaihto on siis molemminpuolista, sillä myös äidiltä siirtyy kokonaisia soluja vauvaansa. Ihan niin kuin äidit eivät olisi jo tehneet tarpeeksi meidän puolestamme!
Ei määrä, vaan laatu
Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan lasten kehitykselle ei ole erityisen merkityksellistä se, kuinka paljon vanhemmat viettävät heidän kanssaan aikaa, vaikka kyse olisi kehityksen kannalta tärkeistä 3-11 välisistä ikävuosista. Teini-ikäisille lapsen ja vanhemman välinen aika sen sijaaan on määrällisesti tärkeämpää; mitä enemmän yhteistä aikaa, sitä helpommin teinit pysyvät poissa pahanteosta.
Pienille lapsille tärkeintä on yhdessä vietetyn ajan laatu. Tutkimuksen mukaan kahdenkeskistä touhua ei tarvitse olla paljon, kunhan se aika on täysin pyhitetty lapselle ilman muita häiriötekijöitä, kuten puhelinta ja tietokonetta. Joten nyt kaikki äidit: huoli ja huono omatunto pois, vaikka et omasta mielestäsi ehtisi koulun, töiden tai harrastusten vuoksi puuhailemaan tarpeeksi lastesi kanssa.
Lue myös:
Joukkosurmat tuovat mieleen sotien kauheudet ja hirvittävät kansanmurhat. Tällä listalla mennään erilaisella näkökannalla, kun ihmisen julmuuden kohteena eivät olekaan oman lajin edustajat vaan viattomat eläimet.
Eläinten massamurhat eivät jää ehkä samalla tavalla historiankirjoihin, mutta niitäkään ei sovi unohtaa. Eläinten tappaminen ravinnoksi on jo pitkään ollut kiistanalainen aihe, mutta Listafriikki ei nyt ota siihen kantaa. Tämän listan joukkosurmat ja teurastukset on tehty aivan muista syistä.
Listan sisältö voi järkyttää, niin kuin sen tietysti osittain kuuluukin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi kammottavaa eläinten joukkoteurastusta voit lukea tästä:
Top 10 järkyttävät eläinten joukkosurmat – osa 1
Gadhimai-festivaali on maailman pahin joukkoteurastus
Nepalissa viiden vuoden välein järjestettävä Gadhimai-festivaali on maailman suurin joukkoteurastustapahtuma. Juhlinnalla kunnioitetaan hindulaisuuden voiman jumalatarta Gadhimaita, jolle uhrataan satojatuhansia eläimiä. Ei tietenkään lehmiä, mutta kaikki muu on vapaata riistaa, joten uhriksi joutuvat lampaat, vuohet, vesipuhvelit, siat ja kaikki siivekkäät kotieläimet.
Kuukausia ennen vuoden 2009 festivaalia Nepalissa havahduttiin siihen, että vuohia ja lampaita ei ole riittävästi tapettavaksi, joten laajan radiokampanjan avulla maanviljelijöitä kannustettiin myymään eläimiään uhrijuhlaa varten. Kyseisenä vuonna Gadhimain temppelille saapui noin miljoona ihmistä seuraamaan viikkoja kestänyttä teurastusta, jonka aikana tapettiin vähintään 250 000 eläintä. Joidenkin arvioiden mukaan Gadhimai sai uhrilahjana jopa puoli miljoonaa eläintä.
Nopein ja tehokkain teloitustapa on pään leikkaaminen irti terävällä miekalla. Tästä linkistä voi käydä katsomassa suhteellisen ikävän ja yksityiskohtaisen videon festivaalin kulusta.
Temppelin papin Chandan Dev Chaudhuryn mukaan ”jumalatar tarvitsee verta”. ”Jos jollain on elämässään vaikeuksia, leikkaan eläimen kurkun temppelissä ja henkilön ongelmat poistuvat”, kertoo pappi joukkoteurastuksen vaikutuksista.
Ruhot myydään syötäväksi ympäri Nepalia ja Intiaa, joten festivaali on myös suurta bisnestä. Ehkä juuri siksi valtavaa festivaalia ei ole saatu lopetettua, kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Edellisen kerran jumalatar Gadhimai sai veriuhrinsa vuonna 2024.
Eksoottisten eläinten joukkosurma
Vuonna 2011 Zanesvillessä, Yhdysvaltojen Ohiossa, asunut Terry Thompson oli vaikeuksissa. Hän oli jo vuosikymmenen ajan saanut useita varoituksia holtittomasta eläintensä hoidosta ja karkailusta. Kyseessä ei ollut mitä tahansa kotieläimiä, sillä Thompsonin maatilalla yhteensä 56 eksoottiseksi luokiteltua eläintä, muun muassa leijonia ja erittäin uhanalaisia bengalintiikereitä.
Thompson, joka oli Vietnamin sodan veteraani, oli pahoin velkaantunut ja kärsi traumaperäisestä stressihäiriöstä. Kaiken lisäksi sukset olivat hiljattain menneet ristiin vaimon kanssa. Mies turvautui äärimmäiseen ratkaisuun ja päätti oman elämänsä, mutta teki sitä ennen toisenkin täysin ajattelemattoman teon – hän päästi kaikki eläimensä vapaaksi.
Illan jo hämärtyessä kymmenet vaaralliset pedot lähtivät tutustumaan ympäristöönsä, jossa oli paljon ihmisasutusta. Paikallinen poliisi tarttui nopeasti toimeen ja eläimiä yritettiin tainnuttaa, mikä on päivälläkin hankala tehtävä – josko sitten pimeällä.
Sheriffin mukaan ihmiselämät menivät kaiken edelle, joten virkavallalla oli edessään erittäin epämiellyttävä tehtävä: heidän oli pakko ampua kaikki karkulaiset. Poliisit joutuivat moniin läheltäpiti tilanteisiin isojen kissojen kanssa, jotka käyttäytyivät hyvin aggressiivisesti erityisesti tultuaan haavoitetuiksi. Villieläinasiantuntijoiden mukaan kyseessä oli hirvittävä tragedia, mutta kaikki olivat samaa mieltä siitä, että vaihtoehtoja ei ollut.
Aamun valjetessa näkymä oli kuin sotatantereella: 18 bengalintiikeriä, 17 leijonaa, kuusi mustakarhua, kaksi harmaakarhua, kolme puumaa, kaksi sutta ja yksi paviaani oli tapettu. Uhrien joukossa oli myös yksi makaki-apina, joka oli joutunut leijonan kitaan pian vapautuksen jälkeen.
Kuusi eläintä – harmaakarhu, kolme leopardia ja kaksi apinaa – eivät olleet päässeet pakenemaan häkeistään, joten ne selvisivät hengissä ja siirrettiin Columbuksen eläintarhaan.
Puerto Ricon raaka ratkaisu kulkukoiriin ja -kissoihin
Lokakuussa 2007 eläinten ystävät ympäri maailman nousivat barrikadeille, kun medioissa levisi tieto Puerto Ricon toimenpiteistä kulkukoiria ja -kissoja vastaan. Yritys nimeltään Animal Control Solutions palkattiin pormestari Sol Luis Fontanesin toimesta ratkaisemaan Barcelonetan kaupungin ongelma katukoirien ja -kissojen kanssa.
Yrityksen valitsema tapa saa vieläkin raivon partaalle. Sen sijaan, että eläimet olisi otettu kiinni ja sijoitettu löytöeläinsuojiin, ne päätettiin lopettaa; mutta ei mitenkään inhimillisesti, vaan heittämällä ne alas 15-metriseltä sillalta.
Öisessä ratsiassa Barcelonetan köyhimmiltä alueilta napattiin kiinni yli 80 eläintä, joista suurin osa oli kaiken lisäksi ihmisten lemmikkejä. Osa eläimistä hakattiin ja huumattiin, ennen kuin ne viskattiin alas sillalta. Kun asukkaat heräsivät uuteen päivään, joutuivat he etsimään rakkaita lemmikkejään raatojen joukosta.
Kymmenet lemmikkinsä menettäneet nostivat syytteen tappamisesta vastuussa olevaa yritystä vastaan, mutta oikeus totesi pahantekijät lopulta syyttömiksi. Puolustuksen mukaan eläimet oli lopetettu inhimillisesti ja vasta sen jälkeen heitetty sillalta alas. Se ilmeisesti meni valamiehille läpi, vaikka sillan alta oli todistettavasti löytynyt useampia koiria, jotka olivat hengissä, mutta pahoin pudotuksessa loukkaantuneet.
Sodan uhka aiheutti lemmikkien joukkolahtaamisen
Kuva: National Archives | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Toisesta maailmansodasta riittää hirvittäviä tarinoita, joista osa on tunnettuja ja osa vähemmälle huomiolle jääneitä. Eräs unholaan jäänyt joukkosurma koskee Ison-Britannian lemmikkejä.
On ihan ymmärrettävää, että ihmisten kokemat kauhut menevät ajatuksissa ja historiankirjoissa edelle, mutta nyt käännetään katseet hetkeksi niihin satoihin tuhansiin kissoihin ja koiriin, jotka tapettiin sotahysterian ollessa pahimmillaan.
Vuonna 1939 brittihallitus aloitti massiivisen kampanjan, jossa kansalaisia kannustettiin hankkiutumaan eroon rakkaista lemmikeistään, jotta nämä eivät joutuisi kärsimään mahdollisissa pommituksissa. Taustalla oli myös ajatus ravinnon riittämisestä, sillä maassa jouduttiin ottaa käyttöön tiukka säännöstely, eikä ruokaa ollut varaa ”hukata” eläimiin.
Kun sota alkoi näyttää väistämättömältä, oli toimintaohje selvä: ”evakuoi lapset, laita pimennysverhot ja tapa kissa”, kertoo historioitsija Hilda Kean BBC:n haastattelussa. Yllä olevassa kuvassa on hallituksen jakama ohjekirja siitä, mikä on kaikkein tehokkain ja inhimillisin tapa lopettaa kotieläimet ja lemmikit. Monet eläinlääkärit veivät toimintansa kaduille ja pystyttivät pöytiä, joiden edessä oli kyltti: ”Ei-toivottujen eläinten inhimillinen lopettaminen”. Siinä lopettaminen kävi käden käänteessä.
Syyskuussa 1939, pian sodanjulistuksen jälkeen, lopetettiin yhden ainoan viikon aikana yli 750 000 lemmikkiä paniikinomaisessa joukkosurmassa. Myöhemmin hallituksen aloitetta on ollut helppo kritisoida, sillä tietenkään kaikki eivät olleet valmiita luopumaan lemmikeistään ja eloon jääneet eläimet selvisivät oikein hyvin sota-ajasta. Lisäksi eläimille perustettiin suojia, joiden turvassa sadat tuhannet hylätyiksi jääneet kissat ja koirat elivät sodan yli.
Uenon eläintarhan ennaltaehkäisevä joukkosurma
Japanissa otettiin toisen maailmansodan kynnyksellä eläimiin hieman samanlainen suhtautuminen kuin Isossa-Britanniassa. Joukkotuho ei kohdistunut lemmikkeihin vaan eläintarhojen eläimiin. Japanin hallitus arveli, että eläimet saattaisivat päästä vapaaksi pommitusten seurauksena ja aiheuttaa ihmisille suurta vaaraa, joten niistä oli parasta hankkiutua vielä hyvän sään aikana eroon.
Surullisin esimerkki tulee tokiolaisesta Uenon eläintarhasta, jossa eläimiä ei lopetettu millään lailla inhimillisesti, vaan äärimmäisen kivuliaasti ja tuskallisesti. Yhteensä eläimiä tapettiin muutamia kymmeniä, joista suurin osa oli erittäin vaarallisiksi luokiteltuja eli karhuja, norsuja, virtahepoja, leijonia, tiikereitä, gepardeja, biisoneita, pytoneita ja kalkkarokäärmeitä.
Niitä ei ammuttu tai lopetettu piikillä: monet saivat ruoan mukana myrkkyä, toiset puukotettiin tai kuristettiin rautalangalla. Viimeisenä mainittu oli kohtalona muun muassa jääkarhulle ja kahdelle leopardille. Käärmeet tapettiin työntämällä rautalanka pään läpi ja biisonit surmattiin hakkaamalla niitä hakuilla ja vasaroilla päähän. Suurimmat eläimet eli norsut ja virtahevot näännytettiin nälkään – tuskallinen kuolema kesti viikkokausia.
Uenon eläintarhan järjetöntä joukkosurmaa käytettiin sotapropagandana, jolla yritettiin valmistaa kansalaisia tuleviin kauheuksiin. Jopa pieniä koululaisia varten tehtiin kirjoja, joissa eläinten kärsimys oli selitetty ja kuvitettu hyvin yksityiskohtaisesti. Eläimet haluttiin esittää maansa puolesta kuolleina marttyyreinä.
Vuonna 1975 Uenon eläintarhaan pystytettiin muistomerkki verilöylyssä kuolleiden eläinten muistoksi.
Lue myös:
- Koirien itsemurhasillan mysteeri – Miksi koirat hyppäävät skotlantilaiselta sillalta suoraan kuolemaansa?
- 10 tapausta, joissa eläinten muuttunut käytös on ennakoinut luonnonkatastrofia
- Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää
- 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia
Joukkosurma tuo sanana mieleen hirvittävät sodat ja kansanmurhat, mutta tällä listalla ihmisen julmuuden kohteena eivät olekaan oman lajin edustajat vaan viattomat eläimet.
Eläinten massamurhat eivät jää ehkä samalla tavalla historiankirjoihin, mutta niitäkään ei sovi unohtaa. Eläinten tappaminen ravinnoksi on varsinkin viime vuosina noussut hyvinkin kiistellyksi aiheeksi, mutta Listafriikki ei tällä listalla ota siihen kantaa. Nämä joukkosurmat ja teurastukset on tehty aivan muista syistä.
Listan sisältö voi järkyttää, niin kuin sen tietysti osittain kuuluukin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi kammottavaa eläinten joukkoteurastusta voit lukea tästä:
Top 10 hirvittävät eläinten joukkosurmat – osa 2
Rekikoirien joukkosurma Kanadassa
Vuoden 2010 talviolympialaisia vietettiin Vancouverissa, mikä tietenkin toi suuren määrä turisteja Kanadan itärannikolle. Hiihtolajit järjestettiin Whistlerissä, jossa kisaturisteille oli tarjolla monenlaista oheistekemistä. Yksi suosituimmista oli koiravaljakkoajelu.
Yrityksille olympialaisten aika oli nousukiitoa, mutta arki palasi pian kisojen päätyttyä: kysyntää ei enää ollutkaan, ja rekikoirien ylläpito kävi kalliiksi. Monet yritykset joutuivat luopumaan koiristaan, jotka harvoin soveltuvat suuressa koiralaumassa kasvettuaan elämään ihmisperheissä, joten tiukassa paikassa helpoin vaihtoehto oli niiden lopettaminen.
Rekikoirien joukkosurma tuli yleiseen tietoisuuteen, kun Robert Fawcett haki vahingonkorvauksia työhyvinvoinnista vastaavalta virastolta. Hän kärsi traumaperäisestä stressihäiriöstä jouduttuaan tappamaan hoitamansa koirat. Fawcett työskenteli Howling Dog Tours -yrityksessä, joka halusi päästä eroon kolmasosasta koiriaan, joita yhteensä oli yli 300. Fawcett oli pyytänyt apua eläinlääkäriltä, joka oli kieltäytynyt lopettamasta terveitä koiria.
Niinpä huhtikuussa 2010 Fawcett tarttui aseeseen ja tappoi omien sanojensa mukaan kahden päivän aikana noin 100 koiraa. Vanhingonkorvaushakemuksessaan hän kertoi ”yhden koiran juosseen kauhuissaan ympyrää, kun ensimmäinen luoti oli räjäyttänyt sen posken ja sen silmä roikkui ulkona”.
Fawcett kertoi hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka osa joukkohautaan heitetyistä koirista ei ollutkaan kuollut heti ja ne olivat kärsineet ennen uutta laukausta. Jossain vaiheessa koirat olivat kääntyneet tappajaansa vastaan ja Fawcett oli käärinyt käsivartensa vaahtomuoviin suojatakseen niitä puremilta. Hän kertoi suorittaneensa myös ”teloitustyylisiä tappoja”, joissa hän oli vääntänyt koiran maahan, seissyt sen kaulan päällä ja ampunut päähän tai leikannut kurkun auki.
Fawcett ei saanut vahingonkorvausta vaan syytteen eläinrääkkäyksestä. Kanadan rikoslaissa on määritelty, että koiran saa kyllä lopettaa ampumalla, mutta sille ei saa aiheutua kärsimystä. Fawcettin oma vahingonkorvaushakemus toimi todisteena, kun hänet tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Työpaikkansa Howling Dog Toursissa hän sai pitää.
Kun joukkohauta avattiin keväällä 2011, nostettiin sieltä 56 koiran ruumiit.
Portugalin peurat
👮🏻♂️Portugal investigará a morte de 540 veados e xabarís 🦌🐗 a mans de 16 cazadores españois en Azambuja, Lisboa.
Segundo as primeiras investigacións os animais foron acurralados nunha finca e masacrados.
Logo, pendurárono todo nas redes sociais para indignación dos portugueses pic.twitter.com/RfRY6oj2jN— Alberto Mancebo (@AlbertoMancebo) December 22, 2020
Portugalista kuului loppuvuodesta 2020 kummia. Espanjalaiset metsästäjät olivat pistäneet naapurimaassa tuulemaan tavalla, jota ympäristöministeri João Fernandes kutsui ”halveksittavaksi ympäristörikokseksi”, jonka tekijöiden kuuluisi joutua syytteeseen. Todistusaineisto 540 eläimen teurastuksesta oli koko maailman nähtävissä sosiaalisessa mediassa.
Peurojen joukkosurma tapahtui noin 40 kilometrin päässä pääkaupunki Lissabonista, kun kuusitoista pyssymiestä pääsi vauhtiin Torrebelassa, metsästysturisteille tarkoitetulla alueella joulukuun 17. ja 18. päivänä. Eläinten kaataminen alueella on siis toki sallittua, ja jokainen metsästäjä oli maksanut luvasta jopa 8000 euroa, mutta ministeri Fernandesin mukaan tässä tapauksessa oli kyse silmittömästä teurastuksesta, sillä metsästys nähdään tavallisesti osana ekosysteemin ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa.
Nyt 1100 hehtaarin kokoiselta alueelta oli ammuttu yli 500 peuraa ja useita kymmeniä villisikoja eikä eläimillä ollut mitään mahdollisuutta paeta metsästäjiä, sillä alue on aidattu. Tapettujen peurojen suuri määrä tarkoitti sitä, että alueen lähes koko peurapopulaatio hävitettiin kahden verisen päivän aikana.
Keskiaikaisten festarien päätarkoitus oli tappaa kissoja
Kun noitavainot jylläsivät Euroopassa pahimmillaan, ja siihen samaan syssyyn katolinen kirkko pelotteli vielä saatananpalvonnalla, niin kymmenientuhansien ihmisten lisäksi roviolla poltettiin kissoja. Kissat yhdistettiin sekä noituuteen että satanismiin, joten niiden kohtalo oli sinetöity.
Ypresin kaupungissa, Belgiassa, turvauduttiin elävältä polttamisen sijaan vuosittaiseen täsmäiskuun. Joka kevät suurin osa kaupungin kissoista kerättiin kasaan ja ne heitettiin alas 70 metriä korkeasta kellotornista yleisön seuratessa karmeaa spektaakkelia hurmioituneena. Ensimmäinen kirjallinen maininta kissojen joukkolahtaamisesta Ypresissä on peräisin 1100-luvulta.
Viimeinen tornista heittäminen tapahtui vuonna 1817, jolloin yhdellä uhriksi joutuneella kissalla oli vielä henkiä takataskussa: se selvisi pudotuksesta ja syöksyi pois paikalta.
Tapaus muutti Ypresin asukkaiden suhtautumisen kissoihin, vaikka herkästi olisi voinut käydä toisinpäin, eikä kellotornista viskottu kissoja yli sataan vuoteen.
Vaikka muualla Belgiassa – ja Euroopassa ylipäätään – halutaan kovasti unohtaa vainoihin liittyneet eläinten joukkosurmat, ruvettiin Ypresissä 1930-luvulla ”juhlistamaan” kyseenalaista ajanjaksoa heittelemällä jälleen kissoja alas tornista – tällä kertaa vain pehmoleluversioina.
Ypresissä järjestetään edelleen kolmen vuoden välein festivaalit julmasti tapettujen eläinten muistoksi ja pehmolelujen viskelyn lisäksi ihmiset kulkevat paraatissa kissoiksi pukeutuneina kunnioittaakseen rakastettuja lemmikkejä.
Kadut tyhjiksi kulkukoirista ennen euroopanmestaruuskisoja
Ukrainan kaduilla elelee sankoin joukoin kulkukoiria. Se ei anna kaupungeista hirveän hyvää kuvaa, joten turisteja miellyttääkseen maan hallitus päätti ryhtyä laajamittaiseen koirien tuhoamisprosessiin ennen vuoden 2012 jalkapallon euroopanmestaruuskilpailuja. Kisavieraille haluttiin antaa hyvä kuva isäntämaasta ja kisakaupungeista.
Suunnitelma ei toiminut, sillä monet eläinten oikeuksia ajavat järjestöt paljastivat, että Ukrainan hallituksen aloitteesta vähintään 9000 kulkukoiraa oli tapettu kolmessa eri kaupungissa. Valokuvat ruumiskasoista levisivät sosiaalisessa mediassa loppuvuodesta 2011 ja kansainvälisestä painostuksesta johtuen Ukraina julisti puolen vuoden kiellon katukoirien tappamiselle ja kaupungit määrättiin perustamaan lisää eläinsuojia.
Varmaksi ei voida sanoa, miten tosissaan paikallishallinnot määräyksen ottivat, mutta ainakaan kasvojen pelastaminen ei onnistunut, sillä kisojen alla Ukraina leimautui ”pentujen tappajaksi”.
Egyptin hysteria sikainfluenssasta
Kun maapallolla kärvisteltiin pandemian keskellä vuonna 2009, oli syyllinen tuolloin H1N1-influenssavirus. Tauti tunnettiin paremmin sikainfluenssana, mikä oli pahasti harhaanjohtava nimitys.
Kyllä, virus oli saanut alkunsa sioista, mutta varsinaisesti eläimistä ei ollut vaaraa ihmiselle: lajimme levittää infektioita oikein tehokkaasti ilman välikäsiä. Hysteriaa ei kuitenkaan onnistuttu välttämään: possunlihan myynti lähti maailmanlaajuisesti laskuun, sikatilalliset lopettivat eläimiään ja eläintarhoissa tapettiin villisikoja.
Egyptissä turvauduttiin erittäin radikaaliin ratkaisuun: kaikki maan siat määrättiin tapettavaksi. Egyptiläisistä sioista ei ollut löytynyt virustartuntoja, joten hallitus julisti joukkosurman vain ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Yli 300 000 sikaa teurastettiin, ja monet ihmiset menettivät siinä elinkeinonsa. Hallitus oli luvannut eläimille inhimillisen lopettamisen, mutta salaa kuvatuilla videoilla nähtiin, kuinka eläviä sikoja lastattiin kauhakuormaajilla roska-autojen lavoille.
Sikojen joukkosurmaa pidettiin rangaistuksena Egyptin kristittyjä kohtaan, sillä muslimit eivät syö sianlihaa, joten vain kristityillä oli niitä kotieläiminä. Pandemiaa pidettiin vain sopivana tekosyynä, sillä missään muualla maailmassa ei ryhdytty näin mittavaan teurastukseen, koska siihen ei ollut mitään oikeaa syytä.
Oli sikojen tappamisen takana sitten pandemia tai kristittyjen vainoaminen, niin lopputulos oli sama: ilman sikoja Kairon ja muiden kaupunkien kadut täyttyivät roskasta.
Kaupunkien Zabaleen-yhteisöt, jonka jäsenet ovat kristittyjä, keräävät kaduilta roskat, lajittelevat ne ja tienaavat siten pienen elantonsa. Kaiken orgaanisen jätteen he syöttävät sioilleen.
Eläinten hävittämisen jälkeen orgaaniselle jätteelle ei ollutkaan sijoituspaikkaa, joten kaikki kuona päätyi kaduille altistaen kansalaiset monenlaisille kulkutaudeille. Sikojen joukkoteurastuksesta alkanut sekasorto kasvatti tyytymättömyyttä vallanpitäjiä kohtaan – uskonnosta riippumatta – ja oli omalta osaltaan viemässä maata kohti vuoden 2011 vallankumousta.
Lue myös:
Lakitukset, kuohuvalla kippistely, marssit ja piknikit – sitä on suomalainen vappu! Opiskelijavappu, työväen juhla, vappunaamiaiset… Mikä ikinä onkaan sinun tapasi juhlia, niin ota tästä ikiaikaisesta kevään juhlasta kaikki irti!
Suomessa vapun ajatellaan usein olevan meidän erityinen juhlamme, mutta asia ei todellakaan ole niin. Ympäri maailman juhlitaan toukokuun ensimmäisenä päivänä; syitä ja tapoja on kuitenkin monia.
Listafriikki tutustuu nyt vapunviettoon kotona ja muualla. Lisäksi lopussa on vinkkejä siihen, miten välttää liiallinen humaltuminen ja miten työläästä ilmapallojen puhaltamisesta saa hauskaa.
Leppoisaa siman sekä munkin makuista vappua kaikille!
Kevään juhla
Muinaisessa Irlannissa ja Skotlannissa vietettiin huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa kelttiläistä Beltane-juhlaa. Beltane tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”hyvä tuli”, ja silloin sytytettiinkin suuria kokkoja. Haltiatulien uskottiin parantavan karjan hedelmällisyyttä ja eläimet ajettiin seremoniallisesti kokkojen läpi.
Suomessa on, paljon ennen vappumarsseja ja valkolakkeja, vietetty niin ikään kevään juhlaa. Silloin pelloille on sytytetty helavalkeita karkottamaan pahoja henkiä, soitettu kelloja ja tietysti tanssittu ja juotu simaa. Hauska yhtymäkohta kelttien Beltane-juhlaan on se, että helajuhla oli usein se ajankohta, jolloin karja pääsi talven jälkeen ensimmäistä kertaa laitumelle ja ne ajettiin silloin tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.
Työväen juhla
Työväki otti vapun omakseen viimeistään 1800-luvun lopulla. Jo pidempään toukokuun ensimmäinen päivä oli tunnettu niin sanottuna moving-päivänä, jolloin työsopimukset oli laitettu uusiksi ja ihmiset vaihtoivat työpaikkojaan. Liike sai kunnolla alkunsa Chicagosta, jossa kyseisenä päivänä vuonna 1866 vaadittiin mielenosoituksessa kahdeksantuntista työpäivää. Valitettavasti tuo mielenilmaus (niinkuin moni muukin) päättyi työläisten ja poliisin väkivaltaiseen kahakkaan.
Maailman vasemmistopuolueet julistivat Pariisissa vuonna 1889 toukokuun ensimmäisen päivän työläisten mielenosoituspäiväksi. Sillä haluttiin kunnioittaa Chicagon mellakoissa kuolleita 11 työläistä. Suomeen työväen juhla rantautui heti seuraavana keväänä, ja ensimmäisissä kokoontumisissa pidettiin lähinnä puheita, uskaliaimmat tanssivat ja lauloivat.
Mielenosoitusten tai paremminkin vappumarssien tai -kulkueiden suosio alkoi nousta 1960-luvulla, jolloin nuori sukupolvi alkoi kiinnostua politiikasta ja vasemmisto teki nousuaan.
Noitia, salkoja ja pyhimyksiä
Huhtikuun viimeisen ja toukokuun ensimmäisen päivän välisenä yönä juhlitaan Saksassa Walpurgisnachtia.
Se on saanut nimensä pyhän Valburgin mukaan, joka oli 700-luvulla elänyt katolilainen pyhimys. Hänen ansioluettelonsa on melkoista luettavaa, sillä Valburg on sekä merimiesten, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelijatar että suojelupyhimys nälänhätää, raivotautia ja hinkuyskää vastaan.
Sata vuotta Valburgin kuoleman jälkeen hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin Eichstättin kaupunkiin toukokuun 1. päivänä vuonna 870. Sen kunniaksi pakanallinen kevään juhla sai kristillisen nimen. Sana vappu juontaa juurensa Valburgiin.
Mutta juhlittuhan tuota kyseistä päivää on paljon ennen Valburgia. Koristeltuja vappusalkoja pystytetään nykyäänkin, vaikka niiden hedelmällisyyttä edistävistä vaikutuksista voidaan olla montaa mieltä.
Lisäksi noitien on tuona yönä uskottu kerääntyvän suureen juhlaa saksalaiselle Brockenin vuorelle odottamaan kevään tuloa. Noitien karkottamiseksi on myös sytytetty vappukokkoja.
Eurooppalaiset maahanmuuttajat veivät vappuperinteet mukanaan myös Yhdysvaltoihin ja Australiaan (kuvassa vappusalko vuodelta 1901), joissa vielä viime vuosisadalla vappusalot nousivat ja noidat paloivat kokoissaan. Sittemmin kyseisissä valtioissa virallinen juhla on pyhitetty työväestölle.
Lue myös: 10 erikoista asiaa, joilla on suojeluspyhimykset
Siis vappukokkoja?
Kyllä. Vappukokko on todellinen asia. Todennäköisesti juhannussalko ja -kokko ovat siirtyneet ruotsalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriin juuri Saksasta. Me vain olemme siirtäneet ne myöhempään ajankohtaan.
Saksassa kokkoja on poltettu siis siksi, että noidat eivät ilmeisesti välitä savusta. Tšekissä on samanlainen perinne. Huhtikuun 30. päivää kutsutaan siellä nimillä pálení čarodějnic (suom. noitien polttaminen) tai čarodějnice (suom. noidat). Silloin talvi saatetaan seremoniallisesti loppuun polttamalla vappukokoissa räsyistä ja oljista tehtyjä noitia tai luudanvarsia.
Sekä Saksassa että Tšekissä syöminen, juominen ja juhliminen kuuluvat olennaisena osana noitien karkottamiseen.
Kieloja, käärmeitä ja valkolakkeja
Ranskassa vappu on Fête du Muguet eli kukkien päivä. Silloin ranskalaiset antavat toisilleen kieloja. Perinne sai alkunsa vuonna 1561, kun kuningas Kaarle IX sai toukokuun ensimmäisenä päivänä kieloja tuomaan onnea. Hän päätti vuosittain ruveta antamaan kukkasen jokaiselle hovin daamille ja ranskalaiset ovat jatkaneet entisen kuninkaansa tapaa.
Bulgariassa toukokuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan Irmindeniä, jolloin karkotetaan käärmeitä ja liskoja. Uskomuksen mukaan matelijoiden kuningas tulee silloin esiin, ja jos ihmiset sinä päivänä työskentelevät pelloilla, joutuivat he varmasti käärmeen pistämäksi kesällä. Karmean kohtalon välttääkseen bulgarialaiset sytyttävät tulia ja ihmiset hyppivät huutaen niiden yli. Sen pitäisi pelottaa käärmeet pois.
Ruotsissa vapun juhlinta vaihtelee maan eri alueiden välillä. Joissain kaupungeissa opiskelijat juhlivat aivan samalla lailla kuin Suomessa. Meille opiskelijavappu on nimenomaan rantautunut länsinaapurista. Killat ja ammattikunnat järjestivät kestejä ja nuoret kiersivät laulamassa talosta taloon.
Ruotsalaisilta korkeakouluopiskelijoilta tuli Suomeen myös lakki, jota alettiin alunperin käyttää oppilaskunnan merkkinä. Siitä oli kaksi versiota, tummempi talvimalli ja valkoinen kesämalli. Vappuaatto oli kevään ensimmäinen päivä, kun kesälakki painettiin juhlallisin menoin päähän.
Vappu Havaijilla
Vappua juhlitaan englanninkielisissä maissa nimellä May Day (suom. toukokuun päivä). Yhdysvaltojen Havaijilla juhla tunnetaan nimellä Lei Day. Vuodesta 1928 saakka toukokuun ensimmäinen päivä on pyhitetty värikkäille leille eli kaulassa pidettäville kukkaseppeleille.
Jokaisella Havaijin saarella järjestetään valtavia festivaaleja, joissa syödään, juodaan ja tanssitaan hulaa. Kaiken keskiössä on tietenkin leit, joita saa tehdä itse, ostaa tai jopa esitellä valmistustaitojaan kilpailussa.
Pääkaupungissa Honolulussa juhlintaa johtaa lei-kuningatar, joka on aiemmin valittu perustuen leintekotaitoon, pätevyyteen hulassa ja havaijin kielen osaamiseen.
Miten juoda tulematta humalaan?
Tämä vinkki käy mihin juhlaan tai illanistujaisiin tahansa, mutta erityisen kätevä se on koko päivän (tai monta päivää) kestävään vapun juhlintaan. Mainittakoon vielä, että Listafriikki ei missään nimessä kannusta ketään ylettömään alkoholinkäyttöön. Järjenkäyttö sen sijaan on sallittua – jopa toivottavaa.
Mutta sitten siihen vappuniksiin.
Yhdysvaltalainen panimoyrittäjä Jim Koch, on kollegoidensa ihmetyksen aihe olutfestivaaleilla, joissa niin asiakkaat kuin panimoiden edustajatkin kumoavat lukuisia ”maistiaisia”. Koch ei ikinä vaikuta olevan huonossa hapessa, vaikka muut menevät pitkin seiniä ja lattioita.
Hänen vinkkinsä on kuivahiiva. Aktiivisessa hiivassa on entsyymiä nimeltään alkoholidehydrogenaasi, joka pilkkoo alkoholia ennen kuin se pääsee verenkiertoon.
Yksi lusikallinen kuivahiivaa ”kumoaa” yhden alkoholiannoksen, joten Kochin täytyy aina ennen kosteaa iltaa arvioida paljonko juomaa tulee uppoamaan. Kuivahiiva kannattaa miehen mukaan sekoittaa vaikka jogurttiin, jolloin sitä on helpompi syödä.
Uskoo ken tahtoo.
Lue myös: Näin pääset eroon krapulasta! 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen
Ilmapallon täyttäminen puhaltamatta
Tämä vinkki ilmapallojen täyttämiseen ei ole erityisen nopea, mutta sitäkin hauskempi vappuniksi!
Tarvitset etikkaa, ruokasoodaa, tyhjän pullon ja tietysti ilmapallon. Suppilo helpottaa hommaa myös suunnattomasti; paperista tehty versio riittää hyvin.
Kaada tyhjään pulloon noin desilitra etikkaa. Tämän jälkeen valittavanasi on kaksi vaihtoehtoa: hauska versio tai paikat siistinä pitävä versio.
Siistimpi vaihtoehto: Laita tyhjän ilmapallon sisälle suppilon avulla kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa. Laita ilmapallo pullon suuaukon ympärille ja tiputa sisältö pulloon. Yllä olevalla videolla esimerkki tästä vaihtoehdosta.
Hauska versio: Mittaa lasiin kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa ja kaada määrä suppilon avulla kerralla pulloon. Nyt on oltava valmiina ja laitettava ilmapallo salamannopeasti pullon suuaukon ympärille ennen kuin tavara ruiskuaa ulos.
Mutta toisaalta: Mitä sitten, jos vähän roiskuu!? Vappu on riemukas juhla!
Lue myös:
-
Viihde3 päivää sitten10 kertaa, kun Disneyn elokuvat menivät härskin puolelle
-
Viihde1 viikko sitten
Football vai soccer – Mikä on jalkapallon oikea nimitys englanniksi?
-
#vainsuomijutut6 päivää sitten
Jukolan viestissä nähdään yksi Suomen urheilukesän sykähdyttävimmistä hetkistä – 7 faktaa maailman suurimmasta viestisuunnistustapahtumasta
-
Yhteiskunta1 päivä sitten
7 uskomatonta selviytymistarinaa ja pakoa sarjamurhaajan kynsistä
