Jos tänään vietettävä perjantai 13. päivä pelottaa sinua jo valmiiksi, niin ei kannata lukea tätä listaa! Nämä tapaukset saavat epäilijätkin miettimään, olisiko epäonnen päivässä sittenkin perää.

Koska tuo varsinainen epäonnen päivä koittaa iloksemme huomenna, tarkastelemme nyt pelottavia tapauksia, jotka ovat sattuneet kyseisenä päivänä.

Se on tullut surullisenkuuluisaksi rap-artisti Tupac Shakurin kuolinpäivänä syyskuussa 1996 ja vuoden 1989 lokakuisena ”mustana perjantaina”, kun osakemarkkinat äkillisesti romahtivat.

Ja aika paljon muutakin on tapahtunut.

Monien mielestä näissä tapauksissa on kyse vain sattumasta, mutta varmasti löytyy myös yhtä monta taikauskoista, jotka pistävät onnettomuudet ja sattumat hetkeäkään miettimättä perjantai 13. päivän piikkiin.

Kumpaan joukkoon sinä kuulut?

Andien lentoturma

Tämä on koko listan ehkä tunnetuin ja kuuluisin onnettomuus, joka on sattunut perjantai 13. päivä.

Uruguayn pääkaupungista Montevideosta Chileen, Santiagoon, matkalla ollut tilauslento kohtasi päätepysäkkinsä korkealla Andien vuoristossa lokakuussa 1972.

Koneessa oli viisi miehistön jäsentä ja 40 matkustajaa, jotka olivat rugby-otteluun matkalla olleita pelaajia ja heidän läheisiään. Noista 45 ihmisestä selvisi hengissä vain 16. Yli kahden kuukauden ajan törmäyksestä selvinneet kamppailivat lumivyöryjä, vammoja ja paleltumia vastaan. Pahin uhka oli kuitenkin ravinnon puute.

Vähäiset eväät oli heti törmäyksen jälkeen jaettu pieniin eriin, mutta ne eivät riittäneet viikkoa pidemmäksi. Miehet, joista suurin osa oli alle parikymppisiä opiskelijoita, yrittivät syödä koneen penkkien nahkaa ja täytteitä, mutta tulivat lopulta yhteen ainoaan, puistattavaan johtopäätökseen.

Jotta he selviäisivät hengissä, olisi heidän syötävä kuolleiden tovereidensa lihaa. Ensimmäiset tulitikun kokoiset viipaleet leikattiin tuntemattomilta miehistön jäseniltä, mutta päivien ja viikkojen kuluessa selviytyjät joutuivat turvautumaan myös omaisiinsa. Ne, jotka kieltäytyivät lihan paloista, menehtyivät vielä ennen pelastumista.

Joulukuun alkupuolella Fernando ”Nando” Parrado ja Roberto Canessa päättivät lähteä hakemaan apua, kunhan Parrado oli ensin vannottanut, ettei hänen menehtyneeseen äitiinsä tai siskoonsa kajottaisi. Kymmenen päivän ja 60 kilometrin mahdottomalta tuntuvan vaelluksen jälkeen farkkuihin pukeutuneet miehet olivat päässeet vuoristosta lähelle ihmisasutusta.

Joulukuun 23. päivänä, kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen, loput selviytyneet haettiin helikopterilla turvaan.

Sykloni tappoi jopa puoli miljoonaa ihmistä

Vuonna 1970 Bangladeshiin, silloiseen Itä-Pakistaniin, iski yksi maailmanhistorian tuhoisimmista sään aiheuttamista katastrofeista. Bengalinlahden alue on tunnettu toistuvista sykloneistaan, mutta tuo marraskuun 13. päivänä, perjantaina, rannikon saavuttanut hirmumyrsky oli, ja on edelleen, tuhovoimassaan vertaansa vailla.

Bhola-niminen trooppinen hirmumyrsky aiheutti valtavan, 10 metriä korkean vesimassan vyörymisen rannikolle, eikä alavalla maalla asuneilla ihmisillä ollut mitään mahdollisuutta pelastautua. Syklonin lähestyminen ja kasvaminen merellä oli toki havaittu edeltävinä päivinä ja kansalle oli annettu varoitus, mutta suurin osa väestä oli jättänyt sen huomiotta.

Yksittäisessä, 170 000 asukkaan Tazumuddinin kaupungissa menehtyi puolet ihmisistä. Virallisten tietojen mukaan hirmumyrskyssä kuoli kokonaisuudessaan 300 000 henkeä, mutta vuosien mittaan arviot ovat olleet niinkin korkealla, kuin puolessa miljoonassa uhrissa.

Lue myös: Kun rajuilma iskee – Suomen historian pahimmat myrskyt

Unohdettu lento-onnettomuus

Andien traagisesta lento-onnettomuudesta ja sen selviytyjistä on tehty lukuisia elokuvia, kirjoja ja dokumentteja. Kaikki tuntevat tarinan.

Mutta kuinka moni tietää, että samana pirullisena perjantaina, lokakuun 13. päivänä vuonna 1972, tapahtui toinenkin lento-onnettomuus?

Lentoturma sattui lähellä Moskovaa, eikä kukaan koneessa ollut selvinnyt. Onnettomuudessa menehtyi 164 matkustajaa ja kymmenen miehistön jäsentä.

Ilyushin II-62 -mallinen venäläislentokone nousi ongelmitta Pariisista, ja sen tarkoitus oli lentää Leningradin kautta Moskovaan. Välilasku oli onnistunut, mutta sää oli muuttunut huonoksi: satoi rankasti ja näkyvyys oli heikko.

Lentokoneen kapteeni sai luvan laskeutua Sheremetyevon kansainväliselle kentälle. Jostain tuntemattomasta syystä laskeutuminen ei onnistunut ja kapteeni joutui nostamaan koneen kahdesti uudelleen ilmaan. Kolmannella laskeutumiskerralla kone syöksyi maahan viiden kilometrin päässä lentokentästä ja tuhoutui törmäyksessä täysin.

Onnettomuuden syytä ei ole koskaan saatu selville, ja tapahtuma-aikanaan se oli ihmishengissä mitattuna yksi historian pahimmista lento-onnettomuuksista.

Romahdus, joka vain odotti tapahtumistaan

Suosittu konferenssien pitopaikka Royal Plaza -hotelli, Nakhon Ratchasiman kaupungissa, Thaimaassa, oli ennen onnettomutta hiljattain remontoitu. Siihen oli 1990-luvun alussa lisätty kerroksia, mutta korjaustyöt oli tehty ilman asianmukaisia lupia eikä rakenteita oltu tuettu kunnolla. On vain ihme, että mitään ei tapahtunut..ennen kuin sitten tapahtui.

Elokuussa vuonna 1993 hotelli oli täynnä kokoustavia opettajia ja öljy-yhtiöiden työntekijöitä. Perjantai 13. päivä, vähän yli kymmeneltä aamulla, koko rakennus sortui niille sijoilleen, kun ylimmät kerrokset romahtivat suoraan alas. Tuho oli täydellinen alle kymmenessä sekunnissa. Kuin ihmeen kaupalla 227 ihmistä saatiin pelastettua raunioista, mutta 137 menetti henkensä.

Hotellin ”kunnostustöiden” ja lisäkerrosten suunnittelija tuomittiin vankilaan, ja onnettomuustutkimuksissa todettiin, että myös korruptoituneet ja lahjotut turvallisuustarkastajat katsoivat rakentamista ja selviä turvallisuusriskejä läpi sormien.

Sam Patch ammattimainen hurjapää

Sam Patch oli Yhdysvaltojen ensimmäinen ammattinsa harjoittaja. Hänen virallinen nimikkeensä oli vesiputouksilta hyppääjä. Nopeasti voisi veikata, että elinajanodote ei huiman pitkä tuolla alalla ole. Perjantaina, marraskuun 13. päivänä vuonna 1829, Patch osoitti veikkauksen oikeaksi.

Hän oli vähän aiemmin toteuttanut kaikkien hurjapäiden unelman ja hypännyt alas veteen 50 metriä korkeilta Niagaran putouksilta. Erikseen rakennetulta puiselta korokkeelta Patch oli syöksynyt Niagaran hyytävään veteen. Julkisuutta saaneen hypyn jälkeen hän lupautui toistamaan temppunsa, jota kerääntyi katsomaan tuhansittain uteliaita silmäpareja. Sukellus onnistui jälleen. Vesimassaltaan maailman suurimman putouksen päihittämisen jälkeen Patch tunsi itsensä voittamattomaksi ja alkoi etsiä uusia hyppypaikkoja.

Hän päätyi läntisessä New Yorkissa sijaitseville High Falls -putouksille. Hyppytelineineen pudotusta oli 40 metriä, ja hyppyä tapahtumaa mainostettiin ”Samin viimeisenä hyppynä”. Sitä se tosiaan oli.

Tuhatpäinen yleisö todisti 22-vuotiaan huimapään painumisen pinnan alle, mutta ei koskaan sen nousua takaisin ylös. Patchin ruumis löytyi vasta kuukausien jälkeen, kun jäinen joki oli kuljettanut sen kauas putouksilta. Hänen haudalleen asetettiin puinen laatta, jossa luki ”Tässä lepää Sam Patch – sellaista on kuuluisuus”.

Lue myös: 10 huvittavaa hautakivien muistokirjoitusta

Bob Renphrey: epäonnen mies

Maailman epäonnisimpana miehenä voidaan pitää Bob Renphreytä. Pohjois-Walesissa bussinkuljettajana työskennellyt mies oli saanut tarpeekseen perjantai 13. päivästä ja vietti vuosien 1979 ja 1998 välillä jokaisen niistä sängyssään peiton alla. Häntä ei voi mitenkään syyttää hätävarjelun liioittelemisesta, niin paljon ehti miehelle käydä ennen karanteeniin jättäytymistä.

Renphreyn tiedettiin vuosien mittaan tuona epäonnen päivänä olleen neljästi autokolarissa, pudonneen kertaalleen jokeen, kolaroineen moottoripyörällä ja kaatuneen lasioven läpi. Lisäksi mies oli saanut kyseisenä päivänä potkut töistä. Renphrey valitettavasti levitti onnettomuusalttiutta myös ympärilleen, sillä hänen vaimonsa Betty oli kaatunut pahasti portaissa eräänä perjantai 13. päivänä. Tragikoomisimmalle sairaalareissulle pariskunta joutui, kun Bob oli heittämässä koiralleen keppiä, mutta löi sillä vekinarvoisesti Bettyä päähän.

Bob Renphrey menehtyi syöpään vuonna 1998 (vuotena, jossa oli kolme perjantai 13. päivää), mutta hänen kohtalonsa ei saapunut epäonnisena päivänä, vaikka se tarinalle hyvä loppu olisi ollutkin.

Kun Betty suunnitteli miehelleen hautajaisia, halusi hän vanhojen aikojen kunniaksi järjestää ne maaliskuun 13. päivänä, joka tuolloin osui tietenkin perjantaille, mutta hautaustoimisto oli täyteen buukattu. Bettyn mukaan ”Bobia suunnitelman epäonnistuminen olisi naurattanut”.

Tragedia risteilyaluksella

Välimerellä seilannut risteilyalus Costa Concordia ajoi karille Italian rannikolla tammikuun 13. päivänä vuonna 2012. Se oli perjantai-ilta vähän yhdeksän jälkeen.

Alus oli lähestynyt Giglion saarta, jonka ohi sillä oli tapana seilata ja soittaa samalla torvea tervehdykseksi. Kivikkoisella rannikolla oli hankala navigoida ja valitettavan kielimuurin takia indonesialainen perämies ymmärsi italialaisen kapteenin ohjeet väärin. Laiva osui karikkoon, joka repi pohjaan yli 50 metrin pituisen reiän. Vesi alkoi tulvia välittömästi sisään.

Vaikka tuhot olivat mittavat, ei kapteeni Francesco Schettino antanut evakuointimääräystä kuin vasta tunti karilleajon jälkeen. Matkustajat olivat jo aiemmin huolissaan, mutta heille ilmoitettiin kyseessä olevan vain tavallinen sähkökatkos. Laiva oli kuitenkin alkanut upota. Puolenyön aikaan alus oli jo kovasti kallistunut, mutta mittavan, ulkoisen pelastusoperaation ansiosta oli aamuun mennessä evakuoitu lähes 4200 matkustajaa ja miehistön jäsentä, kapteeni ensimmäisten joukossa. Hän kyllä väitti pudonneensa pelastusveneeseen vahingossa.

Valitettavasti kapteenin ja muun henkilökunnan hidastelu pelastustoimien aloittamiseksi koitui 32 ihmisen kohtaloksi. Neljä miehistön jäsentä myönsi syyllisyytensä kuolemantuottamuksiin ja he saivat muutamien vuosien vankeusrangaistukset. Helmikuussa 2015 kapteeni Schettino tuomittiin 16 vuodeksi vankeuteen kuolemantuottamuksesta ja lisäksi törmäyksen aiheuttamisesta sekä aluksen hylkäämisestä.

Nathan Bedford Forrestin syntymäpäivä

Nathan Bedford Forrest syntyi Tennesseessä heinäkuussa vuonna 1821, perjantai 13. päivänä. Forrest, joka liittyi armeijaan ilman minkäänlaista kokemusta vuonna 1861, nousi Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan konfederaation eli etelävaltioiden kenraaliksi. Hän oli arvostettu johtaja, jonka uudenlaiset strategiat toivat hänelle lempinimen ”The Wizard of the Saddle”, Satuloiden velho.

Kenraali Forrestin kunniaksi on pystytetty kymmenittäin patsaita ja muistomerkkejä, hänen mukaansa on nimetty kouluja, ja jopa maailmankuulu elokuvahahmo Forrest Gump väittää saaneen nimensä sotasankarilta.

Miksi juhlittu kenraali syntymäpäivineen on tällä listalla? Osaat varmaan kuvasta laskea 1+1.

Ensinnäkin hänen tiedetään teloittaneen sadoittain antautuneita unionin eli pohjoisvaltioiden sotilaita Fort Pillowin taistelun jälkeen. Suurin osa tapetuista oli tummaihoisia, ja konfederaation joukot käyttivät erilaisia raakoja tapoja joukkomurhan suorittamiseen. Forrestia alettiin pohjoisvaltioissa pitää verilöylyn jälkeen sotarikollisena.

Sodan päätyttyä unionin voittoon liittyi Forrest erääseen hiljattain perustettuun järjestöön, jonka agendana oli rajoittaa vapautettujen orjien yhteiskunnalista asemaa. Orjakauppiaana ennen sotaa toiminut Forrest ehdotti nimeksi Ku Klux Klan, ja hänestä tuli järjestön ensimmäinen ”Grand Wizard” eli suurvisiiri.

Pariisin terrori-iskut

Perjantai 13. päivä vuonna 2015 alkoi kuin mikä tahansa päivä. Pariisissa, Ranskassa ihmiset olivat koulussa tai töissä, ja suunnittelivat pian alkavan viikonlopun viettoa. Osa oli menossa katsomaan Ranskan ja Saksan välistä jalkapallo-ottelua, toisilla oli sovittuna illanvietto johonkin Pariisin lukemattomista ravintoloista ja kahviloista. Monet odottivat innoissaan Bataclan-teatterissa esiintyvän Eagles of Death Metal -yhtyeen konserttia. Pahimmatkaan kauhukuvat eivät olisi voineet ennustaa sitä, mihin päivä tulisi päättymään.

Vähän ennen puolta kymmentä illalla räjähti ensimmäinen pommi jalkapallostadionin ympärillä. Siitä alkoi läpi Pariisin katujen kulkenut itsemurhapommien ja ampumisten sarja, jossa kohteina oli vilkkaita illanviettopaikkoja ja lopulta suljettu konserttisali, jossa panttivankitilanne laukesi poliisin rynnäkköön.

Terrori-iskussa kuoli 130 ihmistä ja lähes 500 loukkaantui. Marraskuussa 2019, neljä vuotta kauhujen perjantain jälkeen, iskun tutkinta saatiin päätökseen, ja 20 epäiltyä joutuu viimein oikeuden eteen joukkomurhasta syytettyinä. Kaikki 20 syytettyä todettiin lopulta syyllisiksi ja tuomioiden pituudet vaihtelivat muutamista vuosista elinkautisiin.

13.3.2020: Kun maailma seisahtui

Vuoden 2020 maaliskuun puoliväli oli käänteentekevä hetki maailmassa: oli ennen ja jälkeen koronan.

Perjantai 13. päivä tuona kyseisenä maaliskuuna kosketti koko maailmaa. Monessa maassa oli jo tullut voimaan rajoituksia tai ainakin niitä kohti oltiin vauhdilla menossa. Esimerkiksi jo useiden päivien ajan Pohjois-Italia oli ollut niin sanotussa lockdownissa eli koronasulussa, jossa ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä rajoitettiin voimakkaasti.

Tuona perjantaina Suomessa julkistettiin rajuja toimia epidemian torjumiseksi. Samana päivänä monet Euroopan maat pistivät rajojaan kiinni ja useisiin maihin tuli voimaan matkustuskieltoja.

Suomessa kyseisestä päivästä alkaen kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet, oli sitten kyse minkälaisesta tapahtumasta tahansa, oli kielletty ja tämä määräys tulisi olemaan voimassa vähintään toukokuun loppuun saakka.

Bändit joutuivat perumaan kiertueitaan, urheilutapahtumia oli tarkoitus järjestää tyhjille katsomoille, jos järjestetään ollenkaan, kesän festivaalit näyttivät eittämättä olevan vaarassa, satojen tuhansien lasten harrastukset päättyivät sarjakausien osalta kesken ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa nuo toimet kuulostivat hyvin rajuilta, mutta kuten hyvin tiedämme: paljon pahempaa oli tulossa.

Tuo perjantai 13. päivä ei kuitenkaan hevillä unohdu!

Lue myös:

• Perjantai 13. päivä: 10 faktaa epäonnen päivästä
• Karman laki: 10 uskomatonta tosielämän esimerkkiä niin hyvässä kuin pahassa
• Ei syytä paniikkiin: 10 historiallista vähättelyn huippua

 

Tänään maaliskuun 8. päivänä vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Naisia kannattaa tällaisena päivänä helliä aamupalalla sänkyyn ja ostaa vaikka kaunis kukkakimppu.

Mutta naistenpäivä ei ole pelkästään tai todellakaan vain sitä. Tänään, niinkuin tietysti joka ikinen päivä, on tärkeää ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Voit korostaa naisten oikeuksia, taistella eriarvoisuutta vastaan ja ottaa osaa keskusteluihin.

Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1911 ja maailma on onneksi huomattavasti hyväksyvämpi ja tasa-arvoisempi kuin tuolloin. Vielä on kuitenkin matkaa kirittävänä, ja maaliskuun 8. päivänä on hyvä aika juhlia sekä tuoda näkyvyyttä naisten saavutuksille.

Listafriikki osallistuu naistenpäivän sanoman levittämiseen listan muodossa ja esittelee 10 upeaa keksintöä, joiden ei heti uskoisi olevan naisten aikaansaannoksia.

Miksikö ei uskoisi? No siksi, että monet keksinnöistä ovat ajoilta, jolloin naiset olivat selvästi huonommassa asemassa kuin miehet, ja eri sukupuolilla oli omat, hyvin perinteiset roolinsa ja työnsä. Listan naiset ovat aikanaan olleet melkoisia lasikattojen rikkojia.

Tuulilasinpyyhkijät

Tarinan mukaan Mary Anderson pani newyorkilaisessa raitiovaunussa merkille, että kuljettaja ei karmeassa räntäsateessa nähnyt tuulilasin läpi juuri mitään. Lasi oli suunniteltu niin, että sen sai avattua osissa ja lumen pyyhittyä manuaalisesti pois, mutta systeemi ei ollut alkuunkaan käytännöllinen. Mieti itse avaavasi kovassa lumituiskussa auton tuulilasi.

Anderson alkoi siltä istumalta suunnitella ja piirtää parempaa ratkaisua. Hän päätyi yrityksen ja erehdyksen kautta puusta ja kumista tehtyihin pyyhkijöihin, jotka oli kiinnitetty vivulla lähelle rattia. Andersonin tuulilasinpyyhkimille myönnettiin Yhdysvalloissa patentti marraskuun 10. päivänä vuonna 1903 (numero 743801), mutta ihmiset nauroivat keksinnölle sanoen sen häiritsevän kuskia ja aiheuttavan onnettomuuksia. Mitähän nuo olisivat ajatelleet autolla ajaessa tekstaamisesta?

1900-luvun alussa autot olivat vielä harvinaisia, mutta pilkkaajien hymyt hyytyivät nopeasti, kun seuraavien vuosikymmenien aikana moottoriajoneuvojen käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti ja tuulilasinpyyhkijöistä tuli kiinteä osa autoja.

Pelastuslautta

Ompelijan töitä päivätyönään tehnyt Maria Beasley oli tuottelias keksijä. Hänen luomuksiinsa kuului muun muassa turvavälineitä rautateille, jalkojen lämmittimet ja paistinpannuja.

Omaisuutensa hän teki suunnittelemalla mekanismin, jolla pystyi valmistamaan 1500 tynnyriä päivässä: öljyn ja sokerin tuottajat maksoivat suuria summia saadakseen käyttää Beasleylle patentoitua konetta.

Tienesteistä huolimatta Beasleyn tunnetuin keksintö on turvakaiteilla varustettu pelastuslautta. Se patentoitiin toukokuun 16. päivänä vuonna 1882.

Toisin kuin siihen astiset puusta tehdyt pelastusveneet, oli Beasleyn suunnittelema pelastuslautta kevyt, tulenkestävä, helppo laskea vesille ja se mahtui pieneen tilaan. Beasleyn suunnittelemaan malliin pohjautuvat nykyäänkin käytettävät nopeasti käyttövalmiit pelastuslautat.

Hengenpelastaja Kevlar

Stephanie Kwolek oli nuorena tyttönä kiinnostunut sekä tieteestä ja luonnosta että käsitöistä, ja unelmoi urasta muotisuunnittelijana. Äitinsä kannustamana hän kuitenkin opiskeli yliopistossa kemiaa, ja valmistuttuaan vuonna 1946 sai hän työpaikan kemianteollisuuden yritys DuPontista. Paikka oli avoin, koska iso osa miestyöntekijöistä oli tuolloin armeijan palveluksessa.

Vuonna 1965 hänen ryhmänsä yritti kehittää uusia synteettisiä materiaaleja äärimmäisiin olosuhteisiin. Tutkijat kohtasivat monia epäonnistumisia, mutta Kwolek päätti antaa yhdelle liuokselle vielä mahdollisuuden. Omaksi ja muiden yllätykseksi hän sai siitä aikaan kuituja, jotka olivat vahvempia kuin mikään ennemmin laboratoriossa valmistettu aine.

Materiaalia alettiin kutsua Kevlariksi. Se on erittäin kevyttä ja kestävää, viisi kertaa terästä vahvempaa, mutta silti helposti muokattavaa. Sitä käytetään autonrenkaissa, kypärissä, kajakeissa, kaapeleissa… lista kattaa yli 200 sovelluskohdetta. Äärimmäisiä lämpötiloja kestävää Kevlaria käytetään myös avaruusaluksissa.

Materiaalin ehkä merkittävin yksittäinen käyttökohde on luotiliivit, jotka ovat pelastaneet tuhansia ihmishenkiä 1970-luvulta saakka.

Stephanie Kwolek jatkoi johtavana polymeerien tutkijana samassa työpaikassa eläkkeelle jäämiseensä saakka vuonna 1986. Kwolekille on myönnetty lukuisia arvostettuja palkintoja ja vuonna 1994 hänet lisättiin Yhdysvaltojen keksijöiden kunniagalleriaan (National Inventors Hall of Fame).

Sirkkeli

Tabitha Babbitt kuului kveekareista eronneeseen shaker-lahkoon. Ryhmä uskoi Kristuksen toiseen tulemiseen, sukupuolten tasa-arvoon ja tiukkaan selibaattiin (yhteisöön adoptoitiin lapsia).

Vaikka naiset ja miehet olivat samanarvoisia Jumalan silmissä, oli työt jaoteltu sukupuolen mukaan. Babbitt toimi kutojana (naiselle sopivassa ammatissa), mutta hänellä oli idea, joka helpotti ja nopeutti miesten työtä huomattavasti.

Hän ehdotti, että tavallisen, edestakaisin vedettävän sahan sijaan, olisi syytä käyttää pyöreää terää. Hän valmisti ensimmäisen, veden voimalla pyörineen sahan vuonna 1813, mutta uskontonsa vuoksi ei patentoinut keksintöään, jotta se olisi kaikkien käytössä.

Shaker-uskonlahkoon kuuluvat ihmiset olivat tunnettuja keksinnöistään ja yksistään Babbitt on ollut sirkkelin keksimisen lisäksi mukana kehittämässä muun muassa tekohampaita ja vanhanaikaisia leikattuja nauloja.

Vedenalainen teleskooppi

Yhdysvalloissa patenttinumero 3995 on ”vedenalainen teleskooppi”. Sen patentoi New Yorkin Brooklynissa asunut Sarah P. Mather huhtikuun 16. päivänä 1845. Matherin elämästä ei juurikaan tiedetä, mutta ainakin hän työskenteli pitkään teleskooppinsa parissa, sillä vuonna 1864 hän sai parannetulle versiolle patentin numero 43465.

Teleskoopissa oli lisäosilla säädettävä varsi, joka voitiin muokata sopivan mittaiseksi veden syvyydestä riippuen. Siihen oli liitettynä toinen, niin ikään säädettävä, putki, jonka päässä olevassa lampussa oli hyvin kirkkaalla liekillä palavaa öljyä.

Yhdysvaltojen laivastossa innostuttiin täysin uudenlaisesta ja kullanarvoiseksi nimitetystä teleskoopista välittömästi. Laivaston testeissä selvisi, että jopa sameassa Mississippi-joessa sillä voitiin nähdä lähes sadan metrin päähän ja kirkkaassa vedessä tietysti vielä laajemmalle.

Teleskoopilla voitiin laivan kannelta käsin tarkistaa aluksen runko, millä oli valtava merkitys, koska siten pystyttiin vaivattomasti huomioimaan ja korjaamaan vedenalaisia vaurioita. Teleskoopilla voitiin myös maan sisällisodan aikaan tarkkailla vihollisen vedenalaisia toimia, havaita torpedoja ja tutkia vesistöjen pohjassa olevia hylkyjä. Hyvä näkyvyys auttoi myös löytämään hukkuneita.

Karttapallo

Ellen Fitz oli yhdysvaltalainen kotiopettaja, joka työskenteli itäisessä Kanadassa, New Brunswickin provinssissa. Hän kehitti 1870-luvun alussa karttapallon, jonka rautainen jalusta osoitti palloa pyöritettäessä auringon sijainnin. Sen lisäksi siitä voitiin nähdä sekä päivän, yön että ilta- ja aamuhämärän kestot eri puolilla maapalloa, eri vuodenaikoihin.

Vuonna 1875 Fitz sai keksinnölleen patentin (numero 158581), julkaisi sitä seuraavana vuonna erikokoisille karttapalloilleen käyttöohjeet käsikirjan muodossa sekä esitteli keksintöään Philadelphian maailmannäyttelyssä.

Fitz ei kuitenkaan jättänyt työtään siihen, vaan vei maantiedon ja astronomian yhdistämisen karttapallossa vieläkin pidemmälle. Vuoden 1882 mallissa (patenttinumero 263886) voitiin kaiken jo edellä mainitun lisäksi tarkastella horisontin yläpuolella näkyvien tähtien asentoa ympäri vuoden.

Avaruusaseman patterit

Puerto Ricossa syntynyt Olga Gonzales-Sanabria työskenteli vuoden 2011 eläkkeelle jäämiseensä saakka NASA:n Ohiossa sijaitsevan tutkimuslaitoksen teknillisenä johtajana. Uraa Yhdysvaltojen avaruushallinnossa oli takana vuodesta 1979, ja hän olikin uransa päättyessä pitkäaikaisin ja virka-asemaltaan korkea-arvoisin latinalaisamerikkalainen NASA:n palveluksessa.

Ennen korkeaa virkaansa hän tutki ja kehitti erilaisia sähköntuottomenetelmiä kansainväliselle avaruusasemalle, ISS:lle. Asema toimii suurimman osan ajasta aurinkovoimalla, mutta luonnollisesti jossain vaiheessa maapallo estää auringonsäteiden kulkeutumisen vastaanottaviin paneeleihin. Kolmasosan 90 minuutin kiertoajastaan ISS tarvitsee jonkun vaihtoehtoisen voimantuottajan.

Gonzales-Sanabrian kehittämät pitkäikäiset nikkeli-vetyakut pitävät avaruusaseman ja sen muutaman kuukauden välein vaihtuvan miehistön toimintakykyisenä. Siitäkin huolimatta, että pimeys laskeutuu aina tunnin välein 30 minuutiksi.

”Näkymätön” lasi

Katharine Blodgett syntyi vuonna 1898 ja oli 27-vuotiaana ensimmäinen nainen, joka väitteli arvostetussa Cambridgen yliopistossa fysiikan tohtoriksi. Hän työskenteli isänsä jalanjäljissä General Electric -yhtiön tutkimuslaboratoriossa ja oli sielläkin ensimmäinen naispuolinen tutkija. Ansioitunut tieteentekijä näytteli vapaa-ajallaan harrastelijateatterissa, kirjoitti humoristisia runoja ja osallistui useamman hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan.

Laboratoriossa hän työskenteli hyvin ohuiden kalvojen parissa. (Puhutaan sentin miljoonasosien paksuudesta.) Vuonna 1935 hän onnistui luomaan yksimolekyylisen pinnoiteen ja havaitsi, että sitä kasaamalla, esimerkiksi lasin päälle, saatiin kirkkaasta materiaalista lähes täysin valoa läpäisevää eli heijastamatonta.

Ennen Blodgettin kehittämää kalvoa lasi ei ollut ollenkaan niin käyttökelpoista tavaraa, mutta hänen keksintönsä mullisti muun muassa kameroiden linssien, mikroskooppien ja silmälasien valmistuksen. Pinnoitteen avulla päästiin eroon lasin häiritsevistä ominaisuuksista: heijastumista ja vääristymistä.

Blodgettin kehittämiä, läpinäkyvien kappaleiden mittausmetodeja käytetään edelleen. Jos käytät laseja, niin heitä nopea kiitos Blodgettille kun naistenpäivän aamuna luet sanomalehteä.

Tietokone ja ohjelmointi

Grace Hopper oli vuonna 1906 syntynyt matemaatikko ja Yhdysvaltojen laivaston kontra-amiraali. Hän työskenteli Harvardin yliopiston ja laivaston yhteisprojektissa, jonka tarkoituksena oli kehittää tehokas, automaattinen laskin; modernin tietokoneen esiaste. Hopper suunnitteli yhdessä Howard Aikenin kanssa viisi tonnia painaneen ja yhden huoneen täyttäneen Mark I -tietokoneen.

Hän oli muuten ensimmäinen, joka käytti sanaa bug (suomeksi ötökkä tai bugi), jolla tässä kohtaa viitataan ohjelmointivirheeseen. Hopper kuitenkin tarkoitti sillä kirjaimellisesti koiperhosta, jotka Mark I:een tunkeuduttuaan aiheuttivat siinä oikosulkuja.

Vuonna 1949 Hopper kehitti kääntäjän, COBOL-nimisen laitteen, joka pystyi muuttamaan kirjoitetut ohjeet tietokonekielelle. Hopper oli siis maailman ensimmäisiä koodareita!

Hopper jäi eläkkeelle vuonna 1966, mutta seuraavana vuonna hänet kutsuttiin takaisin palvelukseen, koska jonkun asiansa osaavan oli yhtenäistettävä laivaston järjestelmät ja luotava standardit koodikielelle. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän jäi lopullisesti eläkkeelle 79-vuotiaana.

Valokuvien muokkaus

Vuonna 1939 syntynyt Barbara Askins, tennesseeläinen opettaja ja perheenäiti, odotti lastensa aloittavan koulutien ja palasi sen jälkeen itse takaisin opiskelemaan. Valmistuttuaan kemistiksi vuonna 1975 pääsi hän välittömästi töihin NASA:n avaruuslentokeskukseen Alabamaan.

Marshall-nimisessä tutkimuslaitoksessa Askinsille annettin tehtäväksi kehittää keinoja, miten parantaa tutkijoiden ottamia kuvia maasta ja avaruudesta. Korkealta maanpinnan yläpuolelta otetut kuvat olivat hyvin epäselviä, mutta niiden antama tieto oli avaruushallinnolle korvaamatonta.

Vuonna 1978 Askins keksi käyttää radioaktiivisia materiaaleja kohentaakseen alivalottuneita tai muuten käyttökelvottomia negatiiveja. Hän sai keksinnölleen patentin (4101780) ja pian metodi oli laajasti NASA:n eri tutkimuslaitosten käytössä. Tekniikalla voitiin saada myös röntgenkuvia tarkemmiksi, mikä tarkoitti sitä, että potilasta ei hyvän kuvan saamiseksi tarvinnut enää altistaa vaaralliselle säteilylle yhtä kauan kuin ennen.

Askins on historian ensimmäinen nainen, joka valittiin Vuoden keksijäksi. Siinä, jos missä on syytä naistenpäivän juhlintaan!

Lue myös:

• 10 keksintöä, jotka olivat täysiä vahinkoja
• Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta
• Mitä tahansa tieteen nimissä: 10 hullua tiedemiestä, jotka tekivät kokeita itsellään

Kuka olisi parempi henkilö ratkaisemaan murhan kuin kyseisen henkirikoksen uhri? Valitettavasti tuo ainoa varma silminnäkijä on kuitenkin kuollut.

Mutta joskus käy niin, että murhattu on jättänyt jälkeensä vihjeitä ja yrittänyt viimeisinä hetkinään kertoa tavalla tai toisella tekijän henkilöllisyyden. Ilman näitä tiedonmurusia murhat olisivat saattaneet jäädä ratkaisematta tai niissä tapauksissa, joissa tekijää ei ole saatu kiinni, oltaisiin rikostutkimuksissa lähes tyhjän päällä.

Ja vielä ennen kuin mennään murhatarinoiden synkkään maailmaan, niin varoituksen sananen. Mukana on muutama mystinen tapaus, joissa murhattu on kommunikoinut ”haudan takaa”, joten rikokset ovat ratkenneet ”yliluonnollisesti”.

Listafriikki on hyvin skeptinen kaiken tällaisen suhteen, mutta kerromme listalla kantaa ottamatta, mitä on tapahtunut ja kaikki voivat sitten tehdä omat päätelmänsä tapahtumien kulusta.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset jännittävät tarinat voit lukea tästä:

10 henkilöä, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa oman murhansa selvittämisessä – osa 1

Liberty German

Helmikuun 13. päivänä vuonna 2017 ystävykset Abigail Williams ja Liberty German olivat lähteneet vaeltamaan suosikkireitilleen Delphissä, Indianassa. Kun he eivät palanneetkaan kotiin, aloitettiin suuret etsinnät. Seuraavana päivänä heidän ruumiinsa löydettiin läheltä polkua.

Germanin puhelimesta löydettiin paljon sekä maisemakuvia että yhteisposeerauksia Williamsin kanssa, mutta joukossa oli myös rakeinen kuva tuntemattomasta miehestä. Poliisin arvelujen mukaan German oli ottanut kuvan henkilöstä, koska uskoi tämän seuraavan heitä.

Jossain vaiheessa tilanne oli äitynyt uhkaavaksi ja German oli laittanut päälle ääninauhoituksen, jossa voidaan kuulla miehen sanovan ”down the hill” eli mäkeä alas. Poliisiin mukaan puhelimesta löytyi myös muuta epäiltyyn liittyvää todistusaineistoa, mikä pidettiin visusti salassa tutkinnan ollessa käynnissä.

Poliisit kutsuivat Liberty Germania sankariksi, joka rohkeasti ja kylmänrauhallisesti dokumentoi murhaajaa uhkaavassa tilanteessa ja tarjosi tärkeitä johtolankoja miehen nappaamiseen. Tuhansia kuulusteluja ja yli viisi vuotta myöhemmin paikallinen mies, Richard Allen, pidätettiin marraskuussa 2022 syytettynä kahdesta murhasta.

Allen kiisti syytteet ja keksi monenlaisia alibeja murhapäivälle. Lopulta todistusaineisto häntä vastaan oli vankka. Uhrien välittömästä läheisyydestä oli löytynyt käyttämätön ammus, joka rikosteknisessä tutkinnassa voitiin osoittaa olleen Allenin omistaman aseen sisällä. Mies oli myös tunnustanut murhat sekä perheelleen että sellikavereilleen pidätysaikana. Kaikkein painavin todistusaineisto saatiin kuitenkin Germanin ottamasta kuvasta ja äänitallenteesta, jotka voitiin aukottomasti yhdistää Alleniin.

Vuonna 2024 Allen todettiin syylliseksi ja hänelle langetettiin 130 vuoden vankeusrangaistus.

Amarjit Chohan

Englannissa asuva liikemies Amarjit Chohan katosi jäljettömiin helmikuun puolessa välissä vuonna 2003. Hän asui vaimonsa, kahden alle kaksivuotiaan poikansa ja vaimonsa äidin kanssa lähellä Lontoota, ja omisti menestyvän hedelmiä ja vihanneksia kuljettavan rahtifirman.

Perhe ei ehtinyt olla miehestä kauaa huolissaan, sillä hekin katosivat vain muutamia päiviä Chohanin jälkeen.

Huhtikuun alussa Chohanin ruumis ajautui meren rantaan Etelä-Englannissa lähellä Portsmouthia. Hänelle tehtiin ruumiinavaus, mutta se ei paljastanut etsijöille mitään kuolemaa edeltäneistä hetkistä. Myöhemmin kesällä sekä vaimo Nancy että anoppi Charanjit Kaur löydettiin merestä samalla alueella. Pieniä poikia ei ole ikinä löytynyt.

Surmaajat olivat luulleet pääsevänsä pälkähästä, mutta Chohan oli ollut viime hetkinään eri mieltä.

Hän oli ilmeisesti aavistanut oman tulevan kohtalonsa, joten hän oli jollain ihmeellä saanut napattua sieppaajalleen ja tappajalleen saapunutta postia talosta, jossa häntä oli pidetty vankina useita päiviä. Chohan oli taitellut kirjeen moneen kertaan ja piilottanut sen sukkansa sisään.

Itse asiassa kirje jäi poliisiltakin huomioimatta, sillä sitä ei oltu löydetty ruumiinavauksessa. Vasta kuukausien päästä rikostutkijat kävivät todistusaineistoa uudelleen läpi, ja Chohanin sukasta löytyi vihje murhaajien jäljille. Vaikka paperi oli merivedessä lionnut, olivat nimi, Kenneth Regan, ja tämän osoite helposti luettavissa – huolellisen taittelutyön ansiosta.

Chohan johdatti poliisit suoraan murhaajien jäljille, ja kirjeestä liikkeelle lähteneiden tutkimusten jälkeen Regan ja tämän kaksi rikoskumppania Bill Horncy ja Peter Rees saatiin kiinni ja tuomittiin elinkautisiin vankeuksiin. Motiivina kylmäverisille murhille oli raha: Regan halusi Chohanin bisneksen itselleen.

Karen Perez

Yhdeksäsluokkalainen juuri 15 vuotta täyttänyt Karen Perez katosi kesäkuussa 2016. Teksasilaisen nuoren naisen perhe, poikaystävä Jesus Campos Jr ja suuri määrä ventovieraita ihmisiä osallistuivat poliisin kanssa etsintöihin, ja kolmen päivän kuluttua Perezin osittain alaston ruumis löytyi Houstonissa tyhjillään olleesta asunnosta sullottuna tiskialtaan alapuoliseen kaappiin.

Surmapäivän tapahtumat alkoivat selvitä, kun Perezin puhelimen viestejä ruvettiin käymään läpi. Selvisi, että 15-vuotias poikaystävä Campos oli vaatinut tyttöä lintsaamaan kanssaan koulusta ja uhannut hänen ”elämänsä päättyvän verisesti”, jos hän ei ilmestyisi sovittuun paikkaan.

Perez vietti päivän Camposin kanssa ja valvontakamerakuvissa heidät voidaan nähdä käyvän ravintolassa syömässä ja poistuvan paikalta käsi kädessä. Kaikkein raskauttavimmat todisteet löytyivät kuitenkin Camposin puhelimesta.

Jostain syystä tiedostoista löytyi video, jolla ei näkynyt kuvaa, vaan tallenteella kuului ainoastaan ääni. Ne olivat Perezin viimeiset hetket elossa. Videolla Campos vaatii Pereziä harrastamaan kanssaan seksiä, ja kun tyttö ei suostu, alkaa Campos kuristamaan ja raiskaamaan tätä. Äänitteellä Perezin voidaan kuulla huutavan ”En halua kuolla” ja hän mainitsee Camposin nimeltä moneen otteeseen.

Puhelimesta löydettiin muitakin videoita ja kuvia, mutta ne oli otettu siinä vaiheessa, kun Perez oli jo menehtynyt. Miksi Campos olisi nauhoittanut yhden videon ilman kuvaa? Onko mahdollista, että Perez olisi jotenkin saanut laitettua puhelimesta nauhoituksen käyntiin, kuin hankkiakseen todistusaineistoa mahdollisen pahoinpitelyn ja raiskauksen varalle? Olisiko hän voinut arvata, miten kaikki tulee päättymään?

Marraskuussa 2018 Campos tuomittiin syylliseksi raiskaukseen ja murhaan, ja koska rikokset oli tehty alaikäisenä, tuomittiin hänet teloituksen sijaan elinkautiseen vankeuteen.

Cebisile Happiness Khoza

Toukokuussa 2015 eteläafrikkalainen 23-vuotias opettaja Cebisile Happiness Khoza lähti maisema-ajelulle poikaystävänsä Siyamamkela Odwa Nompumzan kanssa. Päämääränä Nompumzalla oli syrjäinen ja hiljainen hiekkatie, jolta takaisin ei tullut kuin hän itse.

Nompumza iski Khozaa puukolla yli 20 kertaa, valeli tämän bensiinillä ja sytytti tuleen. Mies lähti murhapaikalta varmana siitä, että häntä ei ikinä osattaisi epäillä – tuskin ruumistakaan löydettäisiin. Hänellä oli jopa alibi valmiiksi mietittynä.

Nompumza ei voinut tietää, että maatessaan henkihieverissä puukotettuna ja tulessa, Khoza oli jättänyt vihjeen murhaajansa henkilöllisyydestä. Hän oli viimeisillä voimillaan pystynyt piirtämään hiekkaan Nompumzan puhelinnumeron kolme ensimmäistä numeroa: 071.

Numerot ja surmapaikan lähistöltä löydetty bensiinipurkki, jossa oli Nompumzan sormenjälkiä, johtivat miehen pidätykseen, ja hänet tuomittiin huhtikuussa 2017 elinkautiseen vankeuteen tyttöystävänsä murhasta.

Catherine Ballesteros

Kesäkuussa 2004 filippiiniläinen Catherine Ballesteros löytyi Makatin kaupungissa sijainneen kotinsa lattialta kuolleena; häntä oli puukotettu 33 kertaa. Asunnosta puuttui lukuisia esineitä, joten poliisi arveli surman motiivin olleen ryöstö.

Rikospaikkatutkijat löysivät makuuhuoneen lattiasta verisen kengänjäljen ja huoneistosta saatiin kerättyä suuri määrä DNA-näytteitä, mutta ei ollut ketään, johon niitä verrata eikä tietokannoistakaan löytynyt osumaa.

Ennen ruumiinavausta uhrin vanhemmat pääsivät ruumishuoneelle jättämään hyvästit, ja kun äiti Emer syöksyi halaamaan elotonta tytärtään, tunsi hän tämän hengen ympärillään ja väitti kuulleensa hennon kuiskauksen, joka sanoi ”Baba”. Emer oli täysin varma, että tytär oli kertonut hänelle murhaajansa nimen.

Poliisi suhtautui informaatioon varauksella, mutta Emerin periksiantamattomuus sulatti virkavallan sydämet ja he päättivät äidin mieliksi kysellä naapurustossa hieman tarkemmin.

Kävi ilmi, että Catherinella oli naapuri nimeltään Ryan Jay Viscarra, joka tunnettiin lempinimellä Baba. Ilmeni myös, että Viscarra oli aiemmin syyllistynyt pikkurikoksiin ja näpistyksiin, ja epäilykset vain kasvoivat, kun miehen asunto oli tyhjillään.

Parin päivän etsintäoperaation jälkeen Viscarran täti antoi sukulaispoikansa olinpaikan ilmi, ja selvisi, että tämä oli juuri pidätetty Manilassa. Todistusaineisto oli Viscarran osalta musertava: hänen sormenjälkiään löytyi Catherinen asunnosta ja verinäytteet täsmäsivät. Lopulta mies tunnusti murhan ja istuu nyt elinkautista New Bilipidin vankilassa.

Lue myös:

• Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta
• Lapsimurhaajat: 10 raakalaismaista lasten tekemää surmaa
• Tässä ovat maailman vaarallisimmat vankilat
• Top 10 erikoisimmat tuomiot pikkurikoksista

Kun aiheena ovat maailman pisimmät vankeustuomiot, niin puhutaan täysin järjettömistä aikamääreistä, sillä miksi ketään pitäisi tuomita tuhansiksi vuosiksi vankilaan tai istumaan satoja peräkkäisiä elinkautisia?

Kuitenkin pitkiin vankeusrangaistuksiin ja useisiin perättäisiin elinkautisiin on ainakin yksi varsin hyvä syy: niillä halutaan alleviivata rikoksen vakavuutta ja huomioida mahdollisesti monien eri uhrien kärsimykset.

Maailmassa on vankien oikeuksia ja hyvää rikosoikeutta edistämään pyrkivän Penal Reform International -järjestön mukaan 65 maata, joissa vanki voidaan tuomita elinkautiseen ilman mahdollisuutta vapauteen.

Elinkautisvankeja on maailmassa yhteensä hieman vajaa puoli miljoonaa (tilasto vuodelta 2014), joista yli puolet Yhdysvalloissa. Kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa elinkautinen ilman mahdollisuutta vapauteen ei ole laillinen, joten jos vanki halutaan pitää kuolemaansa saakka lukkojen takana, on hänelle annettava mahdollisimman pitkä tuomio. Se voi tarkoittaa satoja tai jopa tuhansia vuosia. Yhdysvaltojen lisäksi kirjaimellinen elinkautinen vankeusrangaistus on käytössä muun muassa Puolassa, Serbiassa, Afganistanissa, Saudi-Arabiassa ja Kiinassa.

Listafriikki etsi erilaisia pitkiä vankeustuomioita maailmalta ja listan loppuun otetaan vielä Suomen pisin vankeustuomio, joka kyllä kalpenee kaikkien näiden muiden rinnalla.

Maailman pisin vankeustuomio: 141 078 vuotta

Kyseenalainen kunnia maailman pisimmästä vankilatuomiosta kuuluu thaimaalaiselle Chamoy Thipyasonille. Vuonna 1989 tämä Thaimaan ilmavoimien korkea-arvoisen upseerin vaimo tuomittiin 141 078 vuoden vankeustuomioon osallisuudestaan vuosia kestäneeseen pyramidihuijaukseen. Yli 16 000 ihmiseltä huijattiin euroissa satoja miljoonia.

Thipyason oli onnistunut huijaamaan myös Thaimaan kuningashuoneen jäseniä, joten hän oletti istuvansa koko elämänsä jossain Thaimaan pahamaineisista vankiloista. Mutta samana vuonna, kun Thipyason sai tuomionsa, säädettiin maassa laki, jonka mukaan petoksesta tuomitun tulee istua vain 20 vuotta riippumatta tuomion pituudesta.

Nainen pääsi ehdonalaiseen jo kahdeksan vankilavuoden jälkeen. Se on aika paljon vähemmän, tarkalleen 141 070 vuotta vähemmän, kuin alkuperäinen tuomio. Verraten pikaisesta vapautumisesta huolimatta Thipyasonin saama rangaistus on maailman pisin vankeustuomio.

Eniten perättäisiä elinkautisia

Omalla tavallaan maailman pisin vankeustuomio on annettu yhdysvaltalaiselle Terry Nicholsille, joka oli osasyyllinen huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 Oklahoma Cityssä tehtyyn pommi-iskuun. Vaikka Nichols oli tekohetkellä toisessa osavaltiossa, todettiin hänen osallistuneen 168 ihmishenkeä vaatineen terrori-iskun suunnitteluun. Auto-pommin räjäytyksestä vastasi Timothy McVein, joka sai kuolemantuomion ja teloitettiin vuonna 2001.

Nichols todettiin Oklahoman osavaltion oikeudessa syylliseksi 161 murhaan, kahdeksaan kuolemantuottamukseen, tuho-polttoon ja salaliittoon, mutta tuomiota mietittäessä valamiesten äänet jakautuivat kuolemanrangaistuksen ja elinkautisen välillä. Oklahoman lain mukaan kuolemantuomiota ei voida langettaa, jos valamiehet eivät pääse yksimielisyyteen.

Niinpä Nichols sai jokaisesta murhatuomiosta elinkautisen. Tällä hetkellä hän kärsii siis 161 peräkkäistä elinkautista supermax-turvallisuusluokituksen ADX Florence -vankilassa ilman mahdollisuutta päästä koskaan ehdonalaiseen.

Kuusi peräkkäin kärsittävää 5000 vuoden tuomiota

Pysytään edelleen Oklahoman osavaltiossa, Yhdysvalloissa, joka on tunnettu ankarista tuomioista. Vuonna 1994 Charles Robinson todettiin syylliseksi kuuteen lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen ja tuomittiin 30 000 vuodeksi vankilaan.

Tuomari Dan Owens määräsi valamiehistön ehdottamat 5000 vuoden tuomiot kärsittäväksi yhtäaikaisen sijaan peräkkäin, sillä hän oli totaalisen kyllästynyt siihen, että vangit istuivat vain osan tuomiostaan. Niin kauhea kuin Robinsonin rikos olikin, ei häntä osavaltion lain mukaan voitu tuomita siitä elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen.

Laissa elinkautisen pituudeksi määriteltiin tuolloin 45 vuotta, josta useimmat vangit istuivat telkien takana vain 13 vuotta. Oklahoman vankeinhoitolaitos muutti tavan mukaan Robinsonin tuomiot elinkautisiksi, mutta tuomari Owensin määräämillä peräkkäisillä tuomioilla se tarkoittaa sitä, että vanki voi vapautua 78 vuoden kuluttua. Oikeudessa Owens ilmoitti 30-vuotiaalle Robinsonille, että jos tämä käyttäytyy hyvin, voi vapaus koittaa 108-vuotiaana. Tuomari halusi kuitenkin painottaa, että tällä tuomiolla Robinson tulisi pysymään vankilassa koko loppuelämänsä.

Valitustuomioistuin napsautti tuhansia vuosia lisää kakkua

Ei, emme pääse vieläkään lähtemään Oklahomasta. Vuonna 1993 Allan McLaurin tuomittiin 21 250 vuodeksi ja hänen rikoskumppaninsa Darron Anderson 2200 vuodeksi vankeuteen muun muassa ryöstöstä, raiskauksesta ja kidnappauksesta. McLaurin valitti tuomiostaan, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä tuomio aleni 500 vuodella. Istuttavaa jäi silti ”melko” runsaasti.

Anderson valitti myös, mutta hänen kohdallaan kävi päinvastoin. Yllättäen hänelle myönnettiin uusi oikeudenkäynti, mutta lopputulos ei ollut rikollisen kannalta toivotunlainen. Anderson nimittäin tuomittiin alkuperäisen 2200 vuoden sijaan 11 250 vuodeksi vankeuteen. Se on pisin tuomio, joka on koskaan annettu valituksen jälkeisessä uudessa oikeudenkäynnissä.

Toki samalla tavalla kuin rikoskumppani McLaurinin kohdalla, ei muutama sata tai tuhat vuotta suuntaan tai toiseen enää isommassa kuvassa merkannut mitään.

Espanjan pääkaupungissa Madridissa tehtiin maaliskuun 11. päivänä vuonna 2004 sarja lähijunaliikenteeseen kohdistettuja pommi-iskuja, joissa menehtyi ainakin 192 ihmistä ja loukkaantui yli 2000.

Espanjan poliisi onnistui yhdistämään iskuihin useita henkilöitä, jotka seuraavien päivien, viikkojen ja kuukausien aikana saatiin kiinni ja asetettiin syytteeseen. Iskujen tekijöillä oli yhteyksiä terroristijärjestö al-Qaidaan.

Iskujen pääsuunnittelijaksi paljastunut marokkolaissyntyinen Jamal Zougam sai 42 992 vuoden vankeustuomion muun muassa lukuisista murhista ja murhan yrityksistä. Monet pommi-iskuissa mukana olleista ovat jo vapautuneet vankilasta, mutta Zougamin lisäksi tuomiotaan istuu vielä pitkään espanjalainen Jose Emilio Suarez Trashorras, joka sai 34 715 vuotta vankeutta.

Espanjan lain mukaan vanki voi istua maksimissaan 40 vuotta, joten Zougam ja Suarez Trashorras tulevat vapautumaan olleessaan reilu seitsemänkymppisiä.

Euroopan unionin virallisesti pisin, ei-elinkautinen vankeustuomio langetettiin samoista rikoksista, sillä Zougamin oikeaksi kädeksi nimetty Othman el-Gnaoui sai kaksi vuotta pidemmän tuomion kuin päätekijä. 42 994 vuoden vankeustuomio alenee sekin kuitenkin 40 vuoteen Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti.

Pisin syyttäjän vaatima vankeustuomio

Kuten jo listan edellisessä kohdassa tuli selväksi, tuomitaan rikollisia Espanjassa tuhansien vuosien vankeustuomioihin. Jos mallorcalainen syyttäjä olisi vuonna 1972 saanut tahtonsa läpi, olisi Espanja kärkipaikalla maailman pisimmän vankeustuomion kanssa.

Syytetty Gabriel March Granados toimi Mallorcan pääkaupungissa Palmassa postinjakajana, mutta ei syystä tai toisesta ollut erityisen kiinnostunut jakamaan postia. Oikeudessa selvisi, että 22-vuotias March Granados oli jättänyt 42 768 kirjettä toimittamatta. Työnsä tekemisen sijaan hän oli avannut kirjeitä ja ottanut talteen kaiken vähänkin arvokkaan sisällön – eli lähinnä käteistä rahaa.

Syyttäjä vaati March Granadosille yhdeksän vuoden vankeustuomiota jokaisesta toimittamattomasta kirjeestä. Tämä siis tarkoitti yhteensä 384 912 vuotta. Tuomari ei kuitenkaan suostunut langettamaan niin järjetöntä rangaistusta, vaan antoi nuorelle miehelle sekä varkaudesta että petoksesta kummastakin seitsemän vuoden ja asiakirjojen anastuksesta kahden kuukauden vankeustuomion. Reipas neljätoista vuotta oli joka tapauksessa ankara tuomio, mutta ei mitään verrattuna vaadittuun.

Suomen pisin istuttu vankeustuomio

Suomessa vankeustuomiot ovat hyvin eri luokkaa kuin monessa muussa maassa, eikä elinkautinen tarkoita elinkautista. Lain mukaan elinkautista on istuttava vähintään 12 vuotta, jonka jälkeen vanki voi itse anoa vapautusta. Jos vanki on rikoksen tekohetkellä ollut alle 21-vuotias, voi hän pyytää vapautusta jo 10 vuoden jälkeen. Elinkautisvankien vapauttamisesta ehdonalaiseen päättää hovioikeus tai Suomen tasavallan presidentti.

Keskimäärin elinkautista istutaan Suomessa 14,6 vuotta ja tavoitteena on, että jokainen vanki vapautuu jossain vaiheessa. Useissa muissa maissa elinkautisen tavoitteena on se, että vanki ei elä enää koskaan vankilan seinien ulkopuolella.

Suomessa pisimmän elinkautistuomion on istunut Pasi Räty, joka vuonna 199o Lieksassa ryöstön yhteydessä surmasi eläkeläisnaisen yli 40 puukoniskulla. Räty istui elinkautistaan 22 vuotta. Valitettavasti hänet nähtiin tuon ajan jälkeen yhteiskuntakelpoisena ja rikoksen uusimisriski minimaalisena. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä vain reilu kuukausi vapautumisensa jälkeen Räty surmasi raa’asti pahoinpidellen tutun kuopiolaismiehen.

Nyt Räty istuu toista elinkautistaan ja hänen elämästään julkaistiin vuonna 2021 toimittaja Rebekka Härkösen kirjoittama kirja: Valmis tappamaan – Kaksinkertaisen elinkautisvangin tarina. Kun Härkönen oli vankilassa tekemässä haastattelua kirjaa varten, yritti Räty käydä hänen kimppuunsa. Toivottavasti mies ei koskaan pääse vapaaksi.

Lue myös:

• • Tässä ovat maailman vaarallisimmat vankilat
  • Viimeiset ateriat – 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta
  • Top 10 erikoisimmat tuomiot pikkurikoksista

Tällä listalla on luvassa koko joukko kuuluisia viimeisiä sanoja. Mukaan mahtuu tunnettuja tieteilijöitä, taiteilijoita ja muita merkkihenkilöitä kotimaasta ja muualta.

Viimeiset sanat ovat aina kiehtoneet ihmisiä, siksi aiheesta on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja. Vaikka muutamat sanat kuoleman hetkellä eivät paljasta henkilöstä mitään syvällistä, niin jotain mystistä niissä on. Aivan kuin tuo viimeinen hetki summaisi henkilön elämän jotenkin yhteen.

Vuosien tai vuosisatojen aikana tunnettujen henkilöiden viimeiset sanat ovat muuttaneet muotoaan ja ehkä eläneet omaa elämäänsä kertojalta toiselle. Listafriikki yritti parhaansa mukaan selvittää tämän listan lausahdusten todenperäisyyttä, mutta usein totuutta on vaikea erottaa legendasta. Ja aina ei edes tarvitse.

Tässä siis liuta kuuluisia viimeisiä sanoja; liikuttavia, vihaisia, rakastavia ja kyllä, myös ratkiriemukkaita!

Papin kanssa juttusilla

Kun ranskalainen valistusfilosofi Voltaire teki kuolemaa Pariisissa vuonna 1778, oli hänen vuoteensa vierelle tuotu pappi suorittamaan viimeistä voitelua. Voltaire oli muiden ajamiensa asioiden ohella äänekäs kirkon arvostelija ja nimitti papistoa moneen otteeseen typeräksi. Kun pappi käski kuolevaa Voltairea kieltämään Saatanan, jotta pääsisi taivaaseen, vastasi filosofi näin: ”Noh noh, hyvä mies, nyt ei ole aika hankkia vihamiehiä”.

Säveltäjä Jean-Philippe Rameau makasi kuolinvuoteellaan Pariisissa syyskuussa 1764. Pappi oli tullut vieraisille ja lauloi Rameaun toiveesta virsiä. Laulanta ei viimeisistä sanoista päätelleen miellyttänyt aikansa merkittävintä ranskalaista säveltäjää: ”Mitä helvettiä sinä yrität laulaa, pappi? Olet todella epävireinen.”.

Amerikkalainen näytelmäkirjailija Wilson Mizner on töidensä sijaan ehkä paremmin tunnettu kuolemattomista lausahduksistaan, joista kuuluisin on ”ole ihmisille ystävällinen, kun olet matkalla ylös, sillä kohtaat ne samat henkilöt, kun olet matkalla alas”. Nuo eivät kuitenkaan olleet vuonna 1933 kuolleen miehen viimeiset sanat. Kuolinvuoteella maatessaan häntä tapaamaan oli kutsuttu pappi, joka sanoi: ”Haluat varmasti puhua kanssani”. Siihen Mizner kommentoi: ”Miksi minun pitäisi puhua sinulle? Olen juuri keskustellut pomosi kanssa.”.

Asian ytimessä

Ranskalainen lääkäri Michel de Nostredame tunnetaan paremmin ennustajana nimeltään Nostradamus. Heinäkuun 1. päivän iltana vuonna 1566 hän lausui: ”Huomenna, auringonnousun aikaan, en enää ole täällä”. Nostradamus kuoli tuona yönä nukkuessaan, joten ainakin yksi hänen ennustuksistaan osui täysin nappiin.

Kirjailija Jane Austen oli sairastanut viimeiset kaksi elinvuottaan, ja heinäkuussa 1817 hän makasi tuskissaan sängyssä. Austen odotti tulevaa kuolemaa. Kun hänen sisarensa kysyi, olisiko Austen vielä halunnut jotain, oli vastaus synkkä: ”En halua mitään muuta kuin kuolla”. Toiveen toteutumista ei kauaa tarvinnut odottaa.

Englantilainen ohjaajalegenda Alfred Hitchcock menehtyi kotonaan Los Angelesissa huhtikuussa 1980. Hänen viimeiset sanansa olivat kuin elokuvasta, herran tyyliin sopivasti: ”Kukaan ei voi koskaan tietää loppuratkaisua. Täytyy kuolla, jotta saa selville, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Joskin katolisilla on siitä ajatuksensa.”.

Englantilainen kirurgi Joseph Henry Green kuoli ystävänsä ja oppilaansa John Simonin seurassa kotonaan vuonna 1863. Simonin mukaan Green oli sängyssä maatessaan tarkistanut oman pulssinsa ja hänen viimeiset sanansa olivat ”se pysähtyi”.

Juuri ennen teloitusta

Ei ole kovinkaan montaa hetkeä, joissa viimeisten sanojen tiedetään jo etukäteen olevan ne viimeiset sanat. Mutta teloitus on yksi tällainen tilanne, jolloin myös usein ennen tuomion täytäntöönpanoa kysytään, että onko teloitettavalla viimeisiä sanoja.

Yhdysvaltalainen kaksoismurhaaja James French viihdytti teloitustaan seuraamaan tulleita lehdistön edustajia käyttämällä viimeiset sanansa vitsikkäästi. Sähkötuoliin matkalla ollut French huikkasi toimittajille: ”Hei jätkät! Miltäs tämä kuulostaa huomisen pääotsikoksi? ’French fries’.” French fries tarkoittaa ranskanperunoita, mutta teloitettavan sanaleikki tarkoittaa myös, että ’French käristyy’.

Ranskan kuningatar Marie-Antoinette tuomittiin lokakuussa 1793 kuolemaan maanpetoksesta syytettynä. Mestauslavalla ollessaan Marie-Antoinette lausui viimeiset sanansa ”anteeksi, monsieur, en tehnyt sitä tarkoituksella”. Sanat oli kohdistettu giljotiinia operoivalle pyövelille, jonka varpaille kansan vihaama kuningatar vahingossa astui.

Vuonna 1930 kuolemantuomion saanut moninkertainen sarjamurhaaja Carl Panzram tulistui pyövelille hirttolavalla, kun häneltä tiedusteltiin olisiko vielä jotain sanottavaa: ”Kyllä – vauhtia senkin indianalainen paskiainen. Minä olisi tappanut ainakin kymmenen ihmistä tässä ajassa, jonka sinä olet käyttänyt jahkailuun!”.

Maaliskuussa 1960 murhaaja James W. Rogers marssitettiin teloitusryhmän eteen ammuttavaksi. Rogersilta kysyttiin, olisiko hänellä viimeistä toivetta. ”Tuokaa minulle luotiliivi”, vastasi mies viimeisenä toiveenaan ja samalla viimeisinä sanoinaan.

Viimeiset sanat rakkaimmille

Täydellisessä maailmassa jokainen saisi sanoa viimeisinä sanoinaan jotain kaunista rakkaimmilleen. Tässä muutama, joka on siinä onnistunut – vaikka toiset myös hieman kyseenalaisesti.

Sherlock Holmesin luonut kirjailija Arthur Conan Doyle menehtyi 71-vuotiaana omassa puutarhassaan vuonna 1930. Hän ilmeisesti tunsi loppunsa tulevan, sillä Doyle kääntyi kohti Jean-vaimoaan ja sanoi ”olet mielettömän ihana”, minkä jälkeen hän piteli rintaansa ja menehtyi sydänkohtaukseen.

Australialainen säveltäjä Percy Grainger ei ilmeisesti liiemmin nauttinut muiden ihmisten seurasta, sillä kuolinvuoteellaan vuonna 1961 hän sanoi vaimolleen Ellalle näin: ”Sinä olet ainoa, josta pidän.”. Se on todellista rakkautta!

Graingerin kanssa samoilla linjoilla oli yhdysvaltalainen koomikko W. C. Fields, joka menehtyi vuonna 1946 vuosikymmeniä kestäneen alkoholin ongelmakäytön seurauksena. Hänen viimeiset sanansa oli osoitettu pitkäaikaiselle kumppanille Carlotta Montille: ”Jumala kirotkoon koko helvetin maailman ja kaikki sen ihmiset, paitsi sinut Carlotta.”.

Tyylilleen uskollisena

Kommunismin oppi-isänä pidetty saksalainen yhteiskuntafilosofi Karl Marx kuoli pitkän sairastelun jälkeen kotonaan Lontoossa vuonna 1883. Tarinan mukaan hän kohdisti sanansa hoitajalle, joka kyseli josko miehellä olisi jotain viimeisiä sanoja: ”Mene pois ja jätä minut rauhaan. Viimeiset sanat ovat hölmöille, jotka eivät ole sanoneet tarpeeksi.”. Marx ilmeisesti koki sanoneensa tarpeeksi.

Sadan vuoden iässä keuhkokuumeeseen vuonna 2003 menehtynyt Bob Hope oli kokonaisvaltainen viihdyttäjä, jonka jaksoi naurattaa läheisiään loppuun saakka. ”Yllättäkää minut”, oli Hopen vastaus, kun perhe tiedusteli mieheltä, mihin tämä haluaisi tulla haudatuksi.

Pankkiiri ja teollisuuspohatta Richard B. Mellon ja hänen veljensä Andrew leikkivät hippaa suurin piirtein seitsemän vuosikymmenen ajan. Kun Richard oli vuonna 1933 kuolemaisillaan, kutsui hän veljensä luokseen ja kuiskasi tälle: ”Last tag” eli viimeinen hippa. Andrew jäi ikuiseksi hipaksi.

Jazzmuusikko ja maailman parhaana rumpalina pidetty Buddy Rich menehtyi vuonna 1987 sydänkohtaukseen aivoleikkauksen yhteydessä. Ennen leikkausta sairaanhoitaja oli kysynyt Richiltä, että onko mitään, mitä tämä ei siedä ”is there anything you can’t take?” – viitaten luonnollisesti lääkeaineisiin. Siihen Rich vastasi: ”Jep, kantrimusiikkia.”.

Vuonna 1988 syöpään menehtynyt Richard Feynman oli Nobel-voittaja ja yksi 1900-luvun merkittävimmistä fyysikoista. Feynman oli työnsä lisäksi tunnettu omalaatuisesta ja erikoisesta luonteestaan, joka kuului myös hänen viimeisissä sanoissaan: ”Olisi hirvittävää kuolla kahdesti – tämä kuoleminen on niin tylsää.”.

Ranskalainen kieliopin tutkimukseen erikoistunut lingvisti Dominique Bouhours piti oikeanlaisesta kielestä kiinni vielä viimeisillä hetkillään. Vuonna 1702 Bouhours lausui kuolinvuoteellaan varsin osuvasti: ”Olen kuolemassa tai tulen kuolemaan: kumpikin ilmaisu on oikein.”.

Voiko viimeisille sanoille nauraa?

Espanjalainen Pyhä Lauri (tai Pyhä Laurentius) oli 200-luvulla elänyt Rooman kirkon diakoni, joka koki marttyyrikuoleman jaettuaan seurakunnan varat keisarin sijaan köyhille. Keisari ei tietenkään ollut mielissään, joten hän määräsi Laurentiuksen poltettavaksi. Monissa Laurentiusta kuvaavissa maalauksissa ja veistoksissa hänellä on kädessään halsteri, varrellinen grillausväline, jonka kahden metalliritilän välissä on helppo kypsentää vaikka kokonainen kala. Tällaisessa halsterissa, vain suuremmassa, laitettiin Laurentius itsekin roviolle. Mies pysyi kovana ja legendan mukaan vitsaili vielä lieskojen keskeltä: ”Kypsää on, voitte kääntää puolta.”. Pyhä Lauri on muun muassa kokkien, grillaajien ja koomikoiden suojeluspyhimys.

Vercellin kreivitär Louise-Marie-Thérèse de Saint Maurice päästi kuolinvuoteellaan mojovan pierun ja kommentoi läsnäolijoiden huvitukseksi: ”Hyvä. Nainen, joka pystyy pieremään, ei ole kuollut.”.

Venetsialainen tutkimusmatkailija Marco Polo on tunnettu villistä matkakertomuksestaan Marco Polon matkat, joka kuvaa hänen itsensä sekä isänsä ja setänsä kauppamatkaa silkkitietä pitkin Kiinaan. Polo pääsi Aasian matkalla tutustumaan paikkoihin, joissa kukaan eurooppalainen ei ennemmin ollut käynyt. Kuollessaan vuonna 1324 Polo sanoi: ”En ole kertonut puoliakaan siitä, mitä näin.”. Miten koukuttava cliffhanger!? Valitettavasti emme saaneet tarinalle jatkoa.

Italialainen Leonardo da Vinci oli kiistatta yleisnero, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista taidemaalareista. Hänen keksintönsä ja tutkimuksensa sekä vaikutuksensa tieteen, taiteen ja tekniikan aloilla etsii vertaistaan. Da Vinci oli monilahjakkuudessaan ainutlaatuinen. Siksi hänen viimeiset sanansa saavat huvittuneeksi ja pyöräyttämään silmiä: ”Olen loukannut Jumalaa ja ihmiskuntaa, koska työni ei koskaan ollut tarpeeksi korkealaatuista.”.

Tunnettujen suomalaisten kuuluisia viimeisiä sanoja

Otetaan kansainvälisten merkkihenkilöiden lisäksi mukaan myös muutaman suomalaislegendan viimeisiä sanoja.

Laulaja, lauluntekijä, runoilija ja kirjailija – näitä ja paljon muuta oli vuonna 2006 menehtynyt Juice Leskinen. Leskisellä oli viimeisinä elinvuosinaan vakavia terveysongelmia ja hän kärsi muun muassa maksakirroosista ja munuaisten vajaatoiminnasta, jotka epäilemättä olivat tulosta runsaasta alkoholin käytöstä ja ketjussa polttamisesta. Leskinen oli jättänyt syksyllä dialyysihoidot kesken, joten tilan heikkeneminen oli jokseenkin odotettavissa; ehkä taiteilija tiesi sen itsekin.

Kun Leskistä marraskuun 24. päivänä haettiin ambulanssilla sairaalaan, oli hän jo tajunnan rajamailla ja kykeni sanomaan enää yhden lauseen. Hän katsoi vaimoaan Saria ja pyysi: ”Anna viiniä.”. Ensihoitajat kielsivät ja ambulanssissa Leskinen menetti tajuntansa eikä enää herännyt.

Juha Vainio, laulaja ja lauluntekijä, menehtyi häntä lapsuudesta saakka vaivanneeseen sydänvikaan. Lokakuun 29. päivänä vuonna 1990 Pirkko-vaimo heräsi keskellä yötä miehensä huutoon: tämä oli saanut sydänkohtauksen. Paikalle oli hälytetty lääkäri, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Pirkko oli tietenkin hädissään ja piti kuolevaa aviomiestään sylissään. Juha Vainion viimeiset sanat olivat ”ei saa hermostua”.

Laulaja Topi Sorsakoski menehtyi keuhkosyöpään elokuun 13. päivänä vuonna 2011. Edellisenä iltana ambulanssi oli hakenut miehen sairaalaan pahojen hengitysvaikeuksien vuoksi, eikä paluuta enää ollut. Koko perhe kokoontui Heli-vaimon johdolla sairaalasängyn äärelle. Sorsakoski sanoi viimeiset sanansa, vain hetki ennen kuolemaansa, vieressä olevalle vaimolleen: ”Nukutaan vielä vähän, nukutaanhan.”.

Lue myös:

• Historialliset pervot: 10 merkittävää henkilöä, joilla oli erikoisia seksuaalisia mieltymyksiä
• Viimeiset ateriat – 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta
• Krapula, asekauppiaat, internet – 10 erikoista asiaa, joilla on suojeluspyhimykset
• 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa

Laskiainen on meillä pulkkamäkeä, hernekeittoa ja laskiaispullia. Muualla maailmassa sambataan ja järjestetään jättimäisiä kulkueita. Kaikki juhlistavat kuitenkin samaa asiaa.

Laskiainen on meillä Suomessa ikivanha juhla, jolla on juurensa muinaisuskonnoissa. Mutta kuten niin monen muunkin juhlan kohdalla, niin myös laskiaisen on kristinusko tullut ja ominut itselleen.

Suurimmalle osalle suomalaisista laskiainen tarkoittaa lähinnä pähkäilyä siitä, että laskeako liukurilla vai rattikelkalla, ja kuuluuko laskiaispulla syödä mantelimassalla vai hillolla ja kermavaahdolla. Ja tähän jälkimmäiseen kysymykseenhän on vain yksi oikea vastaus: hillo ja kermavaahto!

Nyt Listafriikki tutustuttaa lukijat erilaisiin hilpeisiin tapoihin, joilla laskiaista on ennen vietetty ja miten sitä nykypäivänä juhlitaan ympäri maailmaa.

Rion sambakarnevaalit

Roomalaiskatolilaisissa maissa laskiainen on hyvin erilainen kuin meillä Suomessa. Tiesitkö, että Rion reippaan viikon kestävät sambakarnevaalit ovat itseasiassa kirkollinen juhla? Tietävätköhän ne miljoonat turistit, jotka vuosittain matkaavat ihailemaan brasilialaista musiikin, tanssin ja värien juhlaa? Karnevaaleja, tanssimista ja yliampuvia naamiaisasuja ei ihan heti yhdistäisi katoliseen kirkkoon.

Karnevaalien nimitys on peräisin latinankielisestä ilmaisusta carne vale, hyvästi liha, joka kuin kirjaimellisesti kehottaa mässäilemään ja juhlimaan, koska sitä seuraavan paaston aikana käyttäydytään katuvaisesti ja syödään niukemmin.

Rio de Janeiron (ja monen muun kaupungin) kadut täyttyvät uskomattomista esityksistä, joiden myötä valmistaudutaan tuleviin rauhallisempiin viikkoihin. Paasto ei siis tarkoita ainoastaan tietyistä ruoista luopumista vaan myös hengellisyyttä: syntien katumisen aikaa ja kasvamista vastuullisemmaksi ihmiseksi. On kuin juuri ennen paastoa tehtäisiin kaikki mahdollinen päinvastainen, että on sitten paljon, mitä pyydellä anteeksi.

Uskonpuhdistuksen myötä monissa maissa, Suomi mukaan lukien, ei laskiaista vietetä enää karnevaaleja järjestäen, mutta jotain samanlaista iloista henkeä on havaittavissa pulkkamäkeen kokoontumisessa.

Mardi Gras

Mardi Gras -karnevaaleja järjestetään nimenomaan katolisissa maissa, joissa juhlinta alkaa jo tammikuun 6. päivänä eli loppiaisena, heti joulunvieton jälkeen.

Viikkoja kestävä syöminen ja juominen huipentuu ”rasvatiistain” valtavaan kulkueeseen, jossa osallistujat pukeutuvat naamareihin ja karnevaaliasuihin. Karnevaalien aikaan myös kulkueen katsojien on syytä pukeutua Mardi Grasin väreihin: violettiin, kultaan ja vihreään, jotka kuvaavat oikeudenmukaisuutta, valtaa ja uskoa.

Maailman tunnetuin Margi Gras on varmasti New Orleansissa, Yhdysvalloissa, jonne se tuli ranskalaisten tutkimusmatkailijoiden mukana jo vuonna 1699. Vaikka maa ei ole katolinen, on perinne yllä edelleen niissä kaupungeissa, joihin on aikoinaan perustettu ranskalaisia siirtokuntia.

Euroopassa suurin karnevaali on Martedì Grasso, joka on perinteisesti järjestetty Venetsiassa, Italiassa.

Mahtipontisen ja yltäkylläisen juhlimisen jälkeen onkin hyvä rauhoittua 40 päivää kestävään paastoon!

Paasto alkaa tuhkakeskiviikosta

Tuhkakeskiviikko on laskiaistiistaita seuraava päivä, jona paastonaika virallisesti alkaa. Se, kuten monet muutkin kevään pyhät, on sidoksissa pääsiäisen ajankohtaan, joten päivämäärä vaihtelee vuodesta toiseen.

Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä siitä, että tuhkaa ripotellaan pään päälle vertauskuvana parannukselle, ja jumalanpalveluksessa voi ottaa tuhkamerkin otsaansa katumuksen ilmaisuna. Myös evankelisluterilaisessa kirkossa on tämä perinne.

Kirkollinen paasto kestää 40 päivää; saman ajan, jonka Jeesus vietti Raamatun mukaan Juudean autiomaassa paastoten ja Saatanan kiusattavana. Tuona aikana on perinteisesti pitäydytty syömästä lihaa ja jätetty kaikki rasvainen ruoka odottamaan paaston päättävää pääsiäistä. Paaston voi suorittaa myös nykyaikaisella tavalla vähentämällä esimerkiksi sosiaalisen median käyttöä tai kahvinjuontia.

Suomessa kirkot ovat vuodesta 2012 lähtien viettäneet modernia ekopaastoa. Ekopaasto liittyy sellaisiin elämäntavan muutoksiin, jotka voivat osaltaan hillitä ilmastonmuutosta. Se rohkaisee kohtuuteen ja kutsuu vahvistamaan luontosuhdetta.

Laskiaisen nimen historia

Laskiaisen nimen voisi nykypäivän viettotavan mukaan ajatella tulevan mäenlaskusta. Siitä se ei kuitenkaan ole peräisin, vaikka nimi mukavasti kuvaakin talvipäivän pulkkailua.

Nimen on ajateltu tulevan siitä, kun aletaan laskea päiviä pääsiäiseen tai laskeudutaan paastonviettoon. Yhden teorian mukaan nimi on tullut vanhasta italiankielisestä nimityksestä carne lasciare (jättää liha), ja ajan myötä jälkimmäinen sana olisi muuntunut laskiaiseksi; ovathan ne melko samankaltaiset.

Tämä alkuperä tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta, koska missään muussa kielessä ei ole tuollaista jäännettä; miten se suomen kieleen olisi eksynyt muinaisesta italiasta?

Nimi voi olla myös yksinkertaisesti peräisin ruotsinkielisestä laskiaista tarkoittavasta fettisdag-sanasta. Kirjaimellisesti käännös on läskitiistai, eikä tarvi enää paljon mielikuvitusta käyttää, että siitä päästään sanaan laskiainen. Fettisdag taas on suora nappaus muiden kielien rasvatiistai-nimityksistä.

Laskiaisen perinteiset herkut

Laskiaispulla. Se tulee ensimmäisenä mieleen! Suomeen nuo alunperin mantelimassalla täytetyt herkut tulivat Ruotsista 1800-luvulla, ja varakkaamman väen pullista tuli hiljalleen koko kansan leivonnaisia. Samalla hillo- ja kermavaahto veivät voiton täytteenä. Väittely toki jatkunee.

Muita perinteisiä laskiaisherkkuja ovat hernekeitto ja pannukakut. Aikoinaan hernekeitto valmistettiin laskiaiseksi normaalia lihaisampana ja rasvaisempana (paasto kolkuttelee ovella), joten se tehtiin joululta jääneistä lihoista – yleensä sian päästä ja sorkista.

Kansanperinteissä suomalaiseen laskiaispöytään kuului muutenkin kunnolla lihaa ja ihraa. Ajateltiin, että mitä enemmän rasva kiilsi sormissa ja suupielissä, sitä paremmin siat lihoivat ja lehmät lypsivät.

Monessa maassa pannukakut ovat yleinen laskiaisen jälkiruoka ja muun muassa Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Australiassa laskiaistiistaita kutsutaan pannukakkupäiväksi. Niiden valmistamiseen saatiin kätevästi käytettyä helposti pilaantuvat kananmunat ja voi, joita ei myöskään rasvaisuutensa takia sopinut ylenmäärin paastonaikaan nauttia.

Laskiainen Venäjällä

Maslenitsa. Se on laskiaisen venäjänkielinen nimi, joka on johdettu sanasta maslo, voi. Huomaatko miten tämä juhla pyörii joka kielessä rasvan ympärillä?

Maslenitsaa seuraava ”suuri paasto” on merkityksellinen ajanjakso ortodoksisessa kirkossa, koska sen jälkeen on vuorossa koko vuoden suurin ja tärkein juhla eli pääsiäinen.

Maslenitsaa ei kuitenkaan juhlita täysin samaan aikaan kuin laskiaista läntisessä kristinuskossa: virallinen juhlinta käynnistyy jo alkuviikosta ja päättyy sovitussunnuntaihin, koska paasto alkaa heti seuraavana päivänä. Laskiaistiistaita ei siis juhlita. Mutta koko maslenitsa-viikko on täynnä syömistä, tanssia, mäenlaskua, leikkimielistä lumisotaa ja naamiaisia; se on kuin kaikkien muiden kulttuurien juhlinnat olisi yhdistetty!

Liha on perinteisesti ollut jo koko juhlaviikon ajan kielletty, joten herkuttelu on suoritettu syömällä juustoja ja blinejä. Nam! Neuvostoliiton aikana maslenitsaa ei virallisesti juhlittu, mutta perinne herätettiin nopeasti eloon heti 90-luvulla, ja tuskin se kansan riveistä mihinkään oli kadonnutkaan.

Laskiaisella tai maslenitsalla on pitkät perinteet jo ennen kristinuskon nousua. Ennen ajanlaskumme alkua on slaavilaisissa muinaisuskonnoissa juhlittu maaliskuun alussa talven loppumista ja kevään tuloa. Silloin juhlittiin Volosta, karjan ja maanviljelyn suojelijaa, ja valmistettiin auringon kunniaksi pyöreitä, lämpimiä ja kullanruskeita blinejä.

Suomalaisia perinteitä

”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä!” 

Näin piti huutaa, kun laski mäkeä ja mitä pidemmälle pääsi liukumaan, sitä parempi pellava- ja naurissato oli tiedossa.

Suomalaisessa kansanperinteessä laskiaiseen kuului nimenomaan maanviljelykseen liittyviä uskomuksia. Aihetta jo vähän ohitinkin rasvaisten ruokien kohdalla.

Monet suomalaisen laskiaisen tavoista ovat peräisin muinaisuskonnoista, siksi niihin liittyy paljon ennustuksia ja uskomuksia. Mäkeäkin on aikoinaan laskettu muinaiseurooppalaisen uuden vuoden kunniaksi.

Ennen laskiaista oli kova kiire saada työt valmiiksi. Vuoden pimein jakso oli tulossa päätökseensä, joten viimeistään laskiaisena oli saatava kehruut valmiiksi, jotta voitiin aloittaa enemmän valoa vaativa kankaiden kutominen.

Mutta varsinaisena päivänä oli tarkoitus ottaa rennosti, ja kaikki välttämättömät työt oli syytä lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta ne sujuisivat yhtä vikkelästi koko loppu vuoden. Tietyllä tapaa laskiainen oli naisten työnjuhla, koska monet uskomukset ja perinteet liittyivät niin sanotusti ”naisten” töihin. Naiset myös laittoivat puhtaan valkoisen paidan ylleen ja harjasivat hiuksiaan, jotta pellavan kuiduista tulisi valkeita ja pehmeitä.

Laskiaisen ennustukset

Ja ennustuksia ja uskomuksiahan riittää!

Jos laskiaisena vie tuhkat metsään, tulee känsiä käteen. Jos laskiaisen aikana puhuu saunassa, itikat lentävät suuhun seuraavana kesänä. Jos laskiaisena veistetään, kesällä eläimet ontuvat. Jos laskiaisena käsittelee köysiä, tulee käärmeet kotiin. Jos laskiaisena neuloo, saa tikkuja kesällä käsiinsä. Se joka laskiaisena menee kirveen kanssa metsään, sitä onnettomuus kohtaa samana vuonna. Jos laskiaisena syö perunoita, tulee paiseita.

Jos halusi tehdä naapurille hieman kiusaa, piti laskiaisena heittää kourallinen herneitä naapurin ovesta sisään, mikä tiesi kärpäsiä häiritsemään talon asukkaita. Oli myös tapana käydä hautaamassa naapurin pelloille luita, minkä uskottiin johdattavan siat syömään sadon.

Vaikuttaa siltä, että laskiaisena ei ole ollut turvallista tehdä yhtään mitään!

Paitsi tietysti aiheuttaa naapurille harmia.

Pannukakkujuoksu Englannissa

Pannukakkujuoksun alkuperästä ei olla aivan varmoja. Joidenkin kertomusten mukaan se on lähtenyt siitä, kun laskiaistiistaina soitettiin kirkonkelloja kutsuna ripille (tämä oli ennen kirkon reformaatiota) ja naiset kiireissään juoksivat paikalle kesken pannukakkujen teon paistinpannut käsissään.

Tästä teoriasta voidaan olla montaa mieltä, mutta ensimmäisen kerran pannukakkujuoksu on järjestetty vuonna 1445. Monet perinteet ovat aikojen saatossa unohtuneet, mutta tämä juoksukilpailu on pitänyt pintansa.

Juoksuun saavat osallistua täysi-ikäiset naiset, jotka ovat asuneet kaakkoisenglantilaisessa Olneyssa yli kolme kuukautta. Tuo reilun 6000 hengen kaupunki täyttyy laskiaistiistaisin hameisiin, esiliinoihin ja huiveihin pukeutuneista kisaajista, jotka määrätyn juoksuasun lisäksi tuovat oman pannukakkunsa – paistinpannut tarjoilee juoksun sponsori.

Lähtöpaikka on historian saatossa vaihtunut, mutta maali on aina ollut paikallisen kirkon ovella. Mistään maratonjuoksusta ei ole kyse, sillä kilpailumatka on 380 metriä.

Sääntöjä ei ole paljon, mutta lähdössä ja maalissa täytyy pyöräyttää pannukakkua ilmassa. Ja juoksun jälkeen on pakko osallistua jumalanpalvelukseen.

Laskiainen Minnesotassa

Laskiaista ei suomalaiseen tyyliin vietetä ainoastaan maamme rajojen sisäpuolella. Jo 1930-luvulta saakka Minnesotassa, Yhdysvalloissa, on järjestetty vuosittainen laskiaisrieha, johon saapuu osallistujia muista osavaltioista ja jopa Kanadasta saakka.

Tämä vuosittainen laskiaistapahtuma järjestetään Palossa, lähellä Makinen-nimistä paikkakuntaa, johon muutti aikoinaan paljon suomalaisia. Maahanmuuttajien jälkeläiset ovat pitäneet perinteitä elossa ja juhlissa esitelläänkin perinteisiä suomalaisia käsityötaitoja, musiikkia, tanssia ja tietysti ruokia.

Koko perheen pulkkailu on kuitenkin tapahtuman päätarkoitus. Alunperin alueella oli ollut jopa 19 erillistä laskiaisjuhlaa, mutta vain Palon festarit ovat säilyneet nykypäivään.

Tänä vuonna järjestyksessään 88. laskiaisrieha järjestettiin hieman aiemmin, jo helmikuun alussa, mutta sillä ei ole mitään väliä! Mahtavaa, että perinteitä pidetään yllä, vaikka tuskin monet nuoremmat järjestäjät edes puhuvat suomea.

Lue myös:

• Pääsiäisen perinteet: Tyttöjä ruoskitaan hedelmällisiksi ja suklaapussieläin korvaa pupun
• 10 loogista selitystä Raamatun ihmeille – Jeesus käveli jäällä ja Mooses oli huumetripillä

Vaikka auto-onnettomuudet eivät ole aivan niin valitettavan arkipäiväisiä kuin nykyään, niin kyllä autoilun ensimmäisinäkin vuosina rytisi.

Missä ja milloin tapahtui historian ensimmäinen auto-onnettomuus? Kysymykseen on itse asiassa yllättävän vaikea vastata, sillä vastaus riippuu ensinnäkin siitä, mikä määritellään autoksi.

Eikä 1800-luvun lopulla tokikaan ollut joka maailman kolkkaan ja kylään lonkeronsa ulottavaa mediaa, joten jotkin varhaisimmat auto-onnettomuudet ovat saattaneet jäädä uutisoimatta. Toisaalta liikenteessä ei kovinkaan paljon vielä ollut autoja, joten todennäköisesti jokainen pieninkin niihin liittyvä asia on päässyt lehtien etusivulle.

Listafriikki esittelee nyt autoilun ikävimmän puolen kuusi erilaista ensimmäistä. Meille myös selviää, että missä ja milloin tapahtui Suomen ensimmäinen auto-onnettomuus.

Ensimmäinen kohtalokas auto-onnettomuus

Irlantilainen tähtitieteilijä Mary Ward on jäänyt historiaan maineikkaana ja lasikattoja särkeneenä tieteilijänä, mutta myös ensimmäisenä auto-onnettomuuden uhrina. Vuonna 1869 Ward halusi päästä kokeilemaan, miltä matkaaminen hänen serkkujensa omatekemällä höyryautolla tuntuu. Autossa oli kolme paksua rautapyörää, yksi pienempi edessä ja kaksi isoa takana, jotka mahdollistivat liikkumisen Irlannin maaseudun möykkyisillä teillä.

Ajoneuvot olivat tuolloin erittäin hankalasti ohjattavia, katottomia ja ovettomia vaunuja, joten kun Wardia kuljettava automobiili kääntyi mutkaan, lensi nainen istuimeltaan ulos. Hänen ilmalentonsa päättyi epäonnisesti suoraan auton eteen ja rautainen rengas rullasi hänen niskansa yli. Mary Ward kuoli välittömästi.

Suvussa kulkevan perimätiedon mukaan auto pistettiin paloiksi ja haudattiin aatelisperheen linnan pihapiiriin.

Ensimmäinen polttomoottorilla kulkevan auton onnettomuus

Yhdysvalloissa sijaitseva Ohio City on tänä päivänä erikoisen ylpeä siitä, että siellä sattui ensimmäinen polttomoottoriautolla ajettu onnettomuus. Tuo ajoneuvo oli jo paljon lähempänä modernia autoa, kuin Mary Wardin yli ajanut kulkupeli muutama vuosikymmen aiemmin. Ei ehkä ulkonäöltään, mutta tekniikaltaan.

Vuonna 1891 James Lambert oli saanut valmiiksi suunnittelemansa, yksisylinterisellä polttomoottorilla kulkevan auton ja häntä pidetäänkin yhtenä yhdysvaltalaisen autoteollisuuden pioneereista.

Lambert oli tuona samaisena vuonna ajamassa omalla keksinnöllään, kun matkanteko yllättäen tyssäsi: Auto, tai moottorilla kulkeva kärry, osui maasta törröttävään oksaan. Lambert menetti ajoneuvon hallinnan, jolloin auto lähti heittelehtimään ja törmäsi tien vieressä olleeseen paaluun. Sellaiseen länkkäreistä tuttuun paaluun, johon hevoset voidaan sitoa kiinni odottamaan. Lambert ja kyydissä ollut James Swoveland selvisivät rytäkästä lievillä vammoilla.

Ja hyvä niin, sillä Lambert oli merkittävä autojen kehittämisen ja autoteollisuuden edistäjä esimerkiksi yli 600 autoihin liittyvällä patentillaan.

Lue myös: Synnytyslinko ja talutussysteemi käärmeelle: 10 ihastuttavan erikoista patenttihakemusta

Ensimmäinen kohtalokas törmäys jalankulkijaan

Ensimmäinen, ainakin tiedossa oleva, törmäyksen johdosta menehtynyt jalankulkija oli Bridget Driscoll (kuvassa ympyröity), joka vuonna 1896 otti kohtalokkaan harha-askeleen kadun reunassa. On mahdoton sanoa, oliko Arthur Edsallin polttomoottorin avustuksella kulkeva auto ensimmäinen, jonka maaseudulta Lontoon hulinaan tullut Driscoll näki, mutta ainakin se sai hänet häkellyksiin.

Driscoll jähmettyi paikalleen tuijottamaan kohti tulevaa autoa eikä Edsallilla ollut mahdollisuutta estää törmäystä. Ei, vaikka auton maksiminopeus oli hieman reilut kuusi kilometriä tunnissa. Toki erään silminnäkijän mukaan esittelyajoon tarkoitettu Anglo-French-mallin auto kulki ”holtitonta vauhtia”. Mutta ehkä meno vain näytti huimapäiseltä, sillä autolla ei yksinkertaisesti päässyt lujempaa.

Auton alle jäänyt Driscoll menehtyi ja Edsall pidätettiin. Kuulusteluissa Edsall kertoi huutaneensa ja soittaneensa kelloa, mutta Driscoll ei liikkunut mihinkään. Oikeudessa mies kuitenkin vapautettiin syytteistä, sillä Driscollin kuolema todettiin onnettomuudeksi.

Ruumiinavauksen tehnyt lääkäri Percy Morrison kommentoi ensimmäistä jalankulkijan kuolemaan johtanutta auto-onnettomuutta kuuluisaksi tulleella lauseella: ”Toivottavasti tällaista ei tapahdu enää ikinä.”.

Ensimmäinen kahden kulkuneuvon kolari

Toukokuun 30. päivänä vuonna 1896 Henry Wells kruisaili New Yorkissa pitkin Broadwayta. Ajoneuvon vauhti ei päätä huimannut, mutta ohjattavuus oli surkea ja tekniikka vähemmän ongelmatonta. Mutta jotain erikoista Wellsin kulkupelissä kuitenkin oli: se oli ensimmäinen Yhdysvalloissa kaupallisesti tarjolla ollut Duryea-automobiili.

Wells lähestyi vilkasta risteystä, johon oli pyörällään ajamassa myös Ebeling Thomas. Koska Wellsin ajoneuvon jarruja ei oltu rakennettu äkkipysähdystä varten, oli yhteentörmäys väistämätön.

Autolle tai sitä kuljettaneelle Wellsille ei rytäkässä tietenkään käynyt kuinkaan, mutta Thomasin pyörä vääntyi käyttökelvottomaksi ja nainen sai itsekin osumaa. Onni oli kuitenkin onnettomuudessa, sillä Thomas loukkasi vain polveaan.

Tilanne oli niin osapuolille, silminnäkijöille kuin poliisillekin hämmentävä, sillä auto-onnetomuus oli jotain, mitä kukaan ei aiemmin ollut nähnyt. Virkavalta ei tiennyt, miten tilanteessa tulisi toimia, mutta lopulta Thomas toimitettiin sairaalaan ja Wellsin matka kävi kohti putkaa.

Koska Thomasin vammat olivat niin lieviä – hän selvisi kolarista ainoastaan murtuneella jalalla – pääsi Wells vapaaksi vietettyään sellissä yhden yön.

The New York Times -lehden haastatteleman silminnäkijän mukaan ”hevosetonta kärryä ohjannut motoristi vaikutti menettävän hallinnan vaunuunsa, joka eteni siksakkia ja hämäsi siksi pyöräilijää”.

Ensimmäinen kuskin menehtymiseen johtanut kolari

Ensimmäinen kerta, kun ratin takana istunut henkilö eli toisin sanoen kuski sai kolarissa surmansa, tapahtui vuonna 1898. Helmikuun 13. päivänä englantilainen Henry Lindfield oli ajamassa Lontoosta Brightoniin. Matka sujui hyvin, kunnes Lindfield menetti autonsa hallinnan alamäessä.

Ajoneuvo rysähti tien vieressä olleen aidan läpi ja Lindfield sinkosi kuskin penkiltä juuri ennen kuin auto törmäsi puuhun. Valitettavasti mies päätyi auton ja puun väliin, ja jäi jalastaan puristuksiin. Lindfieldin kyydissä ollut poika selvisi onnettomuudesta ilman haavereita ja juoksi hakemaan apua.

Lindfieldin vammat eivät sinänsä olleet hengenvaaralliset, mutta sairaalan kirurgi joutui amputoimaan polven alapuolelta kokonaan murskaantuneen jalan. Epäonninen kuski ei enää herännytkään nukutuksesta ja menehtyi seuraavana päivänä.

Suomen ensimmäinen auto-onnettomuus

Varmistetusti ensimmäinen Suomessa sattunut auto-onnettomuus tapahtui vuonna 1907. Helsingin Rautatientorilla lyhtypylvääseen henkilöautolla törmännyt kuski loukkaantui rytäkässä ja vietiin sairaalahoitoon.

Asukkaita Helsingissä oli tuolloin jo hieman päälle 100 000, mutta autoja oli vasta 40 kappaletta. Ensimmäisen auto-onnettomuuden lisäksi tapaus ”pääsi” historiankirjoihin muullakin tavalla: Se oli ensimmäinen merkintä Suomen surullisiin rattijuopumustilastoihin, sillä pylvääseen ajanut kuljettaja oli ollut humalassa.

*

Vielä päätesanat listan loppuun. Jos joku jäi miettimään, että missä ja koska on tapahtunut historian ensimmäinen kahden auton kolari, niin siihen ei valitettavasti löytynyt vastausta. Tarinan mukaan se tapahtui Ohiossa, Yhdysvalloissa, vuonna 1895, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä kyseessä on urbaanilegenda. Varmaa tietoa ei löydy mistään ja ohiolaiseen kolariinkiin liittyy jokaisessa kertomuksessa ”hauska” fakta, jonka mukaan koko osavaltiossa oli tuolloin vain kaksi autoa. Jotka sitten törmäsivät toisiinsa. Vaikka maailmassa tapahtuu toinen toistaan erikoisempia juttuja, niin tuo tarina kuulostaa keksityltä.

Lue myös:

• Top 10 Suomen pahimmat laivaonnettomuudet
• Top 10 maailman vaarallisimmat tiet
• Tässä ovat historian 10 pahinta liikenneruuhkaa

Ensi viikolla alkavat vuoden 2026 talviolympialaiset Italiassa. Saa nähdä, mitä kaikkea erikoista tällä kertaa tapahtuu!

Sitä ennen Listafriikki ottaa käsittelyyn menneet olympialaiset ja ja olympiahistorian erikoisimmat tapahtumat. Hiljattain teimme listan koskettavista tarinoista, mutta nyt ovat vuorossa oudoimmat käänteet.

Mukana on muun muassa häirikkopappi, lähes kellonympäryksen kestänyt painiottelu sekä olympiahistorian erikoisin kisamaskotti: ihkaelävä ja oikea karhu – tietenkin suomalaisten mukanaan tuoma!

Aiotko sinä viettää hyvän osan helmikuusta television eteen liimautuneena vai ovatko olympialaiset täysin epäkiinnostava tapahtuma?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista tapahtumaa voit lukea tästä:

Kaikkien aikojen omituisin maraton: 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista – osa 1

”Kisamaskottina” oikea karhu

Belgian Antwerpenissä vuonna 1920 järjestetyt kesäolympialaiset muistetaan suomalaisittain parhaiten Paavo Nurmen ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta olympiakultamitalista. Mutta Suomi tuli kisapaikalla tunnetuksi muustakin, nimittäin Nalle-nimisestä maskotistaan. Nalle oli oikea karhu.

Uimahyppääjä Kalle Kainuvaara oli ottanut Antwerpeniin mukaan karhunpennun, vaikka se oli erikseen kielletty. Kainuvaara oli asiaa tiedustellut etukäteen. Kiellosta huolimatta Kainuvaara salakuljetti Nallen höyrylaivaan, ja kun salamatkustaja huomattiin, oli jo liian myöhäistä. Suomen urheilumuseon erikoistutkija Jouni Lavikainen kertoo Helsingin Sanomille, että Nalle oli kisojen suomalainen erikoisuus.

Nalle myös aiheutti kisapaikalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä ainakin kerran se pääsi häkistään karkuun säikäyttäen muiden joukkueiden urheilijat puolikuolleiksi. Suomen joukkueen painijat saivat karhun lopulta kiinni.

Virallisesti Nalle-karhu ei ollut Suomen joukkueen maskotti, vaan Kainuvaaran oli tarkoitus myydä se hyvää hintaan. Kisajärjestäjät olivat tuohtuneita oikean karhun läsnäolosta, joten eläin myytiin välittömästi paikalliseen eläintarhaan. Hinta oli suuri pettymys – samoin kuin Kainuvaaran oma kisamenestyskin. Hän karsiutui uimahypyissä ja keskeytti ainoana kilpailijana nykyaikaisen viisiottelun.

Irlantilainen pappi sotki kamppailun olympiakullasta

Ateenan vuoden 2004 kesäolympialaiset olivat huipentumassa: Miesten maratonia oli jäljellä noin vartin verran. Brasilialainen Vanderlei De Lima oli tukevassa 48 sekunnin johdossa erittäin hyvävointisen oloisena. Sitten tapahtui jotain odottamatonta.

Erikoiseen asuun pukeutunut mies hyppäsi reitille ja törmäsi tahallaan de Limaan, joka kaatui yleisön joukkoon. Maratoonari autettiin pystyyn ja hän pääsi jatkamaan kilpailuaan, mutta etumatka oli kutistunut, ja hyökkäyksen aiheuttama sokki varjosti viimeisiä kilometrejä. De Lima juoksi kuitenkin maaliin saavuttaen pronssisen olympiamitalin.

Häirikkö oli Cornelius Horan, katolinen pappi, joka ei ollut ensimmäistä kertaa tihutöissä. Edellisenä vuonna Horan juoksi F1-sarjan Ison-Britannian gp:ssä radalle aiheuttaen hengenvaaran itselleen ja kuskeille. Irlantilainen Horan oli myös aiemmin saatu kiinni Epsom Derby -laukkakisassa, jossa hän oli ollut aikeissa juosta radalle hevosten eteen.

Idiotisminsa syyksi Horan ilmoitti halun levittää sanomaa siitä, että maailmanloppu on pian tulossa. Horan on sittemmin riisuttu pappeudesta, koska jäi kiinni seitsemänvuotiaan tytön hyväksikäytöstä.

Ángel Matos potkaisi tuomaria kasvoihin

Kuubalainen taekwondoin Ángel Matos voitti kultaa Sydneyn kesäolympialaisissa vuonna 2000. Kahdeksan vuotta myöhemmin Matosin nimi oli Pekingin kisojen aikaan jälleen kaikkien huulilla, mutta ei menestyksen vuoksi.

Matos hävisi pronssimitaliottelunsa diskauksen vuoksi ja vähätellen ilmaistuna tulistui tuomarin päätöksestä. Matos teki sen, mitä varmaan aika moni urheilija on ainakin joskus haaveillut tekevänsä: hän potkaisi tuomaria naamaan.

Matos loukkasi ottelussa jalkansa ollessaan 3-2-johtotilanteessa ja pyysi minuutin mittaista toipumisaikaa, kyeshiä. Se hänelle myönnettiin, mutta sääntöjen mukaan ottelijan on tuon minuutin jälkeen palattava tatamin keskelle ilmoittamaan, että haluaako lisää aikaa, luovuttaako vai jatkaako ottelua. Matos ei palannut, joten ruotsalaistuomari Chakir Chelbat julisti kazakstanilaisen Arman Chilmanovin voittajaksi.

Matos ei sulattanut päätöstä vaan väitteli tuomarin kanssa hetken kiihkeästi, potkaisi tätä kasvoihin, löi toista tuomaria käsivarteen ja sylkäisi matolle ennen kuin järjestyksenvalvojat taluttivat hänet ulos.

Matos ei saanut Pekingistä mitalia, mutta sai hän tempun ansiosta jotain muuta kotiinviemisiksi: elinikäisen porttikiellon olympialaisiin ja erottamisen Kansainvälisestä taekwondoliitosta.

Soulin avajaisseremonian grillibileet

Kuten kaikissa muissakin olympialaisissa niin Soulissakin vuonna 1988 avajaisseremonian kohokohta oli olympiatulen sytyttäminen. Noihin kesäolympialaisiin saakka seremoniaan oli aina kuulunut myös valkoisten kyyhkyjen vapauttaminen rauhan ja harmonian merkiksi. Soulin jälkeen kyyhkyset on vapautettu enää symbolisesti.

Nimittäin Soulin taivaalle vapautetut kyyhkyt päätyivät stadionilla olleen olympiatulimaljan reunalle istuskelemaan. Kun soihdunkantajat saapuivat maljan äärelle, oli siinä edelleen kyyhkyjä. Rauhankyyhkyt kärventyivät siihen paikkaan, kun olympiatuli leimahti liekkeihin. Joidenkin tietojen mukaan jopa satoja lintuja paloi poroksi, mutta todellisuus taitaa olla maksimissaan muutama kymmenen. Joka tapauksessa liikaa.

Paikalla ollut yleisö ei tiennyt, mitä maljalla oli tapahtunut, joten areena raikui taputuksista ja suosionosoituksista. Kotikatsomoissa tahatonta massateurastusta varmaankin seurattiin typertyneinä.

Historian pisin painiottelu kesti lähes kellon ympäri

Nykyään painiottelu kestää muutamia minuutteja, mutta entisaikaan voittaja ratkaistiin ainoastaan selättämällä; muita pisteliikkeitä ei edes yritetty tehdä.

Tukholman kesäolympialaisissa vuonna 1912 tehtiin painihistoriaa, kun suomalainen Alppo Asikainen ja virolainen, Venäjän lipun alla kilpaillut, Martin Klein väänsivät välieräottelussa 11 tuntia ja 40 minuuttia.

Toki miehet pitivät välillä taukoja ja joidenkin väitteiden mukaan he keskittyivät toisiinsa nojaillessaan aivan muihin asioihin, kuten maratonin seuraamiseen. Joidenkin tietojen mukaan Klein olisi ollut valmis luovuttamaan useampaankin otteeseen, mutta se ei käynyt ruotsalaisille tuomareille. Asikainen oli aina valmis jatkamaan: ”Jumalavita. Mie painin vaikka jouluun asti ja siitäkin eteenpäin.”

Kamppailun vei lopulta nimiinsä Klein, mutta ei selätyksellä, vaan tuomarineuvoston päätöksellä. Ilmeisesti miehet olivat jo tarpeeksi väsyneitä, jotta toisen heistä voisi päästää finaaliin Ruotsin Claes Johanssonin kanssa. Heti kellonympäryksen kestäneen ottelun jälkeen Klein määrättiin painimaan kultamitalista, mutta hän oli rättiväsynyt ja luovutti sovinnolla. 11 tuntia, 40 minuuttia ja hopeamitali riittivät hänelle. Asikainen toi Suomelle pronssia.

Lue ensimmäinen osa: Kaikkien aikojen omituisin maraton: 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista – osa 1

Lue myös:

• 10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista
• Torille! Kesäolympialaiset: Mitkä ovat menestyneimmät maat väkilukuunsa nähden?
• Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näitä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!