Yleistieto

Miksi hiukset ja parta voivat olla aivan eriväriset?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitetään tänään, että miksi hiukset ja parta voivat olla aivan eriväriset.

Tänään lukijoiden kysymyksissä selvitetään muun muassa se, miksi hiukset ja parta voivat olla samalla ihmisellä aivan eriväriset. Eikä kyse ole ole väripurkkiin tarttumisesta!

Lisäksi pohditaan, että kauanko eliön jäännösten täytyy olla säilyneenä ennen kuin niitä voidaan kutsua fossiileiksi. Selvitämme myös sen, mistä hikka johtuu.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi hiukset ja parta voivat olla erivärisiä?

Sekä hiusten että ihon värin määrittää ihon melanosyyttisolujen tuottama melaniini. Melaniinia on kahta päätyyppiä: tummaa eumelaniinia ja puna-keltaista feomelaniinia. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiskehon karvat ovat valkoisia, mutta ne saavat värinsä edellä mainittujen pigmenttien erilaisista yhdistelmistä. Iän myötä melaniinin tuotanto vähenee, mikä johtaa hiusten harmaantumiseen.

Saman ihmiskehon kaikki karvatupet eivät kuitenkaan tuota pigmenttejä identtisesti. Hiukset voivat olla vaaleanruskeat, mutta parta hyvinkin tumma terästettynä muutamilla vaaleammilla, jopa punertavilla karvoilla. Vaikka kulmakarvat ovat hyvin lähellä hiusrajaa, eivät niidenkään karvatuppien solut eritä pigmenttejä samalla tavoin. Useimmiten kulmakarvat ovat kehon tummimpia karvoja ja niiden karvatupet tuottavatkin runsaasti tummaa eumelaniinia. Kulmakarvat tapaavat myös harmaantua viimeisenä.

Advertisement

Varsin yleinen väriyhdistelmä on sellainen, että tummatukkaisella miehellä kasvaa punertava parta. Ero voi olla hyvinkin silmiinpistävä. Jos mies perii kummaltakin vanhemmaltaan tietyn version melanokortiini 1 -reseptoria koodaavasta geenistä (MC1R), on hänen kehonsa karvoitus kokonaan punertava. MC1R-geenin erilaiset muodot saavat aikaan punatukkaisuuden, sillä mutaatiot aiheuttavat muutoksen melaniinituotannossa: tumman eumelaniinin määrä on vähäinen, mutta solut tuottavat runsaasti punertavaa pigmenttiä. Mutta jos mies perii mutatoituneen version geenistä vain toiselta vanhemmaltaan, putkahtalee punertavia karvoja sieltä täältä, mutta ei kauttaaltaan koko kehossa.

Kuinka vanha eliön jäännöksen on oltava, että sitä kutsutaan fossiiliksi?

Fossiili on määrityksen mukaan mineralisoitunut tai jotenkin muuten säilynyt eliön jäänne. Fossiilit säilyvät maakerrostumissa, kun sekä kerrostumat että eliöiden jäänteet kivettyvät olosuhteiden ollessa suotuisat. Toisaalta fossiiliksi kutsutaan myös esimerkiksi pihkassa tai ikiroudassa säilyneitä eliöitä tai niiden osia, vaikka joidenkin mukaan orgaanisen materiaalin täytyy olla kivettynyttä, jotta sen voidaan määritellä olevan fossiili.

Vanhimmat säilyneet ja löytyneet fossiilit ovat yli 3 miljardin vuoden takaa, mutta entäs ne nuorimmat? Mitä voidaan kutsua fossiiliksi? Onko pihkaan viime kesänä juuttunut hyttynen fossiili? Entäs Etelämantereella 20 vuotta sitten kuollut ja lumen alla pakastuneena säilynyt pingviini?

Yleisesti jäännöksiä kutsutaan fossiileiksi, jos ne ovat säilyneet vähintään 10 000 vuotta. Se tarkoittaa suurin piirtein nykyisin meneillään olevan geologisen aikakauden eli holoseenin alkua. Holoseeni alkoi viimeisimmän jääkauden jälkeen 11 560 vuotta sitten, kun ilmasto rupesi lämpenemään. Ikiroudassa säilyneet mammutit ja niiden osat ovat tämän määritelmän mukaan viimeisten fossiileiksi luettavien eliöiden joukossa.

Mutta toiset paleontologit käyttävät julkaisuissaan fossiili-sanaa myös muutamia satoja vuosia vanhoista jäänteistä, eikä asiantuntijapiireissä kukaan ota itseensä. Tästä kaikesta on kai pääteltävissä vain yksi asia: fossiili on fossiili, jos joku niin sanoo.

Mistä hikka johtuu?

Hikka eli nikotus johtuu siitä, että keho joutuu käsittelemään liikaa jotain, mitä tahansa. Se voi olla ruokaa, juomaa, naurua, itkua, tupakan savua tai ihan vain ilmaa.

Entisaikoina hikalle esitettiin mitä erikoisempia syitä: 100-luvulla elänyt kreikkalainen lääkäri Galenos oli sitä mieltä, että hikottelu on rajujen tunteiden purkautumista ulos kehosta. Joidenkin muiden asiantuntijoiden mukaan hikka oli merkki vakavasta maksatulehduksesta.

Advertisement

Vaikka hikka on edelleen hieman mystinen ilmiö, tiedetään siitä kuitenkin jo paljon enemmän kuin antiikin aikana.

Hikottelu johtuu pallean, joka on keuhkot ja vatsaontelon erottava ohut lihas, äkillisistä supisteluista. Pallea on ihmisen tärkein hengityslihas ja normaalisti sen rauhallinen supistuminen täyttää keuhkot ilmalla. Hikka syntyy jonkin ärsyttäessä mahalaukkua tai ruokatorvea, minkä seurauksena pallealihas alkaa supistelemaan hallitsemattomasti. Tällöin ilmaa virtaa liian nopeasti sisään, mutta samaan aikaan sulkeutuva kurkunpää estää ilmaa täyttämästä keuhkoja. Kurkunpäässä sijaitsevien äänihuulten äkillinen sulkeutuminen taas saa aikaan hikalle ominaisen äänen.

Nykytiedon valossa hikan uskotaan olevan sikiöaikainen jäänne, sillä nikottelu on aikuiselle ihmiselle täysin merkityksetön toiminto. Toisin on kehittyvälle vauvalle, joka elää ensimmäiset kuukautensa nesteen täyttämässä pussissa silloin tällöin hikotellen. Tutkimusten mukaan sikiöillä on raportoitu hikkaa jopa yhdeksänneltä raskausviikolta lähtien.

Hapen sikiö saa tietenkin napanuoransa kautta, mutta hikan arvellaan olevan kehon refleksimäinen tapa harjoitella hengittämistä. Vauvan hengityslihakset treenautuvat, mutta hengitystiet pysyvät suljettuina hikan aiheuttamassa ”sisäänhengityksessä”.

Lue myös:

Advertisement
Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suosituimmat