Lastenkasvatus ei hoidu joka puolella maailmaa samalla tavalla. Tapoja ja perinteitä on yhtä paljon kuin maailmassa on erilaisia kulttuureita, ja nyt tutustutaan 10 erikoiseen kasvatustapaan, jotka saattavat aiheuttaa muissa hämmenystä.

Meille suomalaisille tuttu ja toimivaksi todettu kasvatustyyli tai menetelmä voi muille vaikuttaa erikoiselta, hauskalta tai mahdollisesti jopa julmalta. Mutta samalla me kohotamme kulmia muiden kulttuurien toimintatavoille.

Pidetään siis mieli avoimena, kun listalla kerrotaan vauvojen jääkylvyistä, yömyöhään valvomisesta, tai että vauvat rauhoittuvat isän nänniä imiessä. Puhumattakaan siitä, että pientä vauvaa nukutettaisiin ulkona rattaissa talvipakkasella 😉

Jääkylvyt Guatemalassa

Koska vauvoilla ei ole täysin kehittyneitä hikirauhasia, eivät ne kykene hikoilemaan ja säätelemään oman kehonsa lämpötilaa samalla tavalla kuin aikuiset. Siksi pikkulapsille tulee kuumissa ja kosteissa olosuhteissa herkästi lämpöihottumaa. Hikinäpyt tuskastuttavat pienokaisia.

Näppyjä voi tulla lapsille ihan missä päin maailmaa tahansa, ja oireita voi lievittää hengittävillä vaatteilla sekä ilmakylvyillä. Trooppisissa maissa lämpöihottuma on tietenkin yleisempää ilmaston vuoksi.

Muun muassa Guatelemassa elävän mayakansan perinteeseen kuuluvat pienten lasten jääkylvyt. Vauvaa ei tokikaan uiteta jäisessä vedessä, mutta vesi on kylmää. Ei ihan samanlainen ohjeistus lasten kylvettämiseen kuin länsimaissa!

Ja totta kai järkyttynyt vauva kiljuu sydämensä kyllyydestä, kun se kastetaan hyiseen veteen. Sama kaava toistuu joka ilta lapsesta ja sukupolvesta toiseen: vauvan hätähuuto ei äitejä hetkauta. Näin on tehty aina, ja menetelmä toimii.

Kylvyn jälkeen uni tulee nopeasti, kun keho ei ole nihkeän kuuma ja ihottuman punaisuuskin rauhoittuu.

Ulkona nukuttaminen hyytävässä Pohjolassa

Pihalla paukkuu pakkanen, mutta vauva nukkuu päiväunia tyytyväisenä rattaissa. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa asuville tämä on arkipäiväinen asia. Näin on tehty aina ja lapset voivat oikein hyvin – monesti ulkona nukutut päikkärit ovat levollisemmat kuin sisällä.

Mutta muualta tuleville tämä tapa voi vaikuttaa kauhealta, vaikka nähtävissä on erittäin hyvin, että vauva on lämpimästi puettu ja sullottu makuupussiin sekä peittoihin. Meille tätä ei tarvitse selitellä: vaunun kuomu, harsolla peitetty aukko ja vauvan itse tuottama lämpö pitävät vaunun mikroilmaston täydellisenä torkkujen ajan.

Balilla vauvaa ei laiteta maahan

Indonesian Balilla lapsi ei saa koskettaa maata ensimmäisten reilun kolmen kuukauden aikana. Uskomuksen mukaan vastasyntyneet ovat vielä lähellä jumalallista valtakuntaa, joten heitä on kohdeltava asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Vastasyntyneen sielun uskotaan edelleen kuuluvan korkeammille voimille, ja henget pitävät hänestä huolta tuona aikana. Vauva ei vielä kuulu kuolevaisten maailmaan.

Tämän vuoksi vauvan jalat eivät saa olla kosketuksissa epäpuhtaaseen maahan. Eikä siis ole kyse vain pihalla olevasta maaperästä, vaan sääntö koskee myös lattiaa. Vaikka maakosketuksen välttämisestä ovat yleensä vastuussa äiti ja muut naispuoliset sukulaiset, osallistuu pyhän vauvan sielun säästämiseen usein koko yhteisö. Toisille lapsille tätä tärkeää tehtävää ei kuitenkaan tyypillisesti ole sysätty. Koska vauvaa ei ole käytännön syistä mahdollista pitää koko ajan sylissä, lasketaan hänet kotona sängylle tai varta vasten lattialta irti olevaan leikkikehään.

Kun vauva on 105 päivää (tai joissakin yhteisöissä 210 päivää) vanha, pidetään perheessä tärkeä nyabutan-seremonia lapsen ensimmäisen maakosketuksen ja varsinaisen elämän alun kunniaksi. Silloin suojelevat henget saavat luvan lähteä ja lapsi toivotetaan tervetulleeksi maailmaan.

Jos kuitenkin käy niin köpelösti, että vauvan varpaat pääsevät ensimmäisten kuukausien aikana viistämään maata, ei se ole maailmanloppu. Nyabutan-seremonia poistaa kaiken negatiivisen ja varmistaa, että lapsi siirtyy meidän maailmaamme puhtoisena sieluna.

Aka-kansan miehet imettävät lapsia

Keski-Afrikassa elävän aka-kansan perheissä ei pidetä kynsin ja hampain kiinni perinteisistä sukupuolirooleista. Kyllä, naiset ovat lasten pääasiallisia hoitajia, mutta tämä ei ole kiveen hakattua.

Toisinaan aka-naiset lähtevät metsästämään, jolloin isät huolehtivat lapsista. Akat elävät vaeltavaa elämää, ja silloin tällöin naiset kokoontuvat etsimään ja päättämään uudesta leiripaikasta, jolloin miehet hoitavat ruoanlaiton.

Tämä ei ole kenenkään mielestä kummallista, eikä aiheesta tarvitse keskustella. Roolien vaihtuminen on akoille täysin luonnollista.

Lapsia pidetään akojen keskuudessa suuressa arvossa ja jokainen pienokainen on lahja. Akat eivät ikinä pitäisi lapsiaan riippakivinä. Läheisyys ja fyysinen kosketus ovat äärimmäisen tärkeitä, eikä vauvaa koskaan jätetä makoilemaan yksikseen; hän on aina joko isän tai äidin sylissä.

Ja kun aka-isä pitää huolta vauvasta, näkee lapsen usein imemässä nänniä. Maitoa näistä nänneistä ei tokikaan tule, sillä miehiltä puuttuvat oikeanlaiset hormonit. Akoilla ei ole tutteja, ja muutenkin voisi ajatella, että luonnollinen äidin rinnan vastine on tehokkaampi rauhoittaja.

Usein iltaisin aka-miehet istuvat nuotion ääressä jutellen ja palmuviiniä nauttien, ja monella on pienokainen mukanaan – rinnalla nänniä imemässä.

Aikainen vessakoulutus Vietnamissa

Vietnamilaiset vanhemmat opettavat vauvansa potalle vihellyksen avulla. Koulutus alkaa usein jo kuukauden ikäisten lasten kanssa. Menetelmä on ilmeisen toimiva, sillä lapset oppivat kuivaksi noin yhdeksän kuukauden ikäisinä eli ennen ensimmäisiä askelia. Tämä on vähintään vuotta aiemmin kuin länsimaiset taaperot.

Kun vauva alkaa tuhista ja näyttää merkkejä vessahädästä, viedään hänet potan tai pytyn päälle ilman housuja, ja vihelletään. Tämä tehdään jopa 12 kertaa päivässä. Jos pissa ja/tai kakka tulee, vauvaa palkitaan kehuilla, halauksilla ja suukoilla. Jos mitään ei tule, ei vauvaa kuitenkaan toruta tai rangaista. Tässä toimii ainoastaan porkkana. Hiljalleen vauva oppii pissaamaan, kun hänelle vihelletään vessassa.

Tällä menetelmällä lapsi kykenee kontrolliin, kun hän ehdollistuu yhdistämään vihellyksen ja vessakäynnin jo ennen kuin hän ymmärtää varsinaisesta pidättämisestä mitään.

Lasta ei katsota silmiin kenialaisessa yhteisössä

Lounais-Keniassa asuvan kisii-yhteisön naiset kantavat vauvoja mukanaan kaikkialle. Töitä tehdään ja lapsi on rinnalla tai selässä koko ajan. Tässä ei tietenkään ole mitään erikoista.

Mutta kun kisii-vauva alkaa jokeltaa iloisena tai itkeä vollottaa erinäisistä syistä, ei äiti ota lapseen katsekontaktia. Ja tämä kuulostaa länsimaiseen korvaan erikoiselta.

Kisii-kulttuurissa vauvoja ei kuitenkaan koskaan katsota silmiin, koska suoralla katseella on yhteisössä suuri merkitys: se osoittaa valta-asemaa. Silmiin katsominen on sama asia kuin sanoisi ääneen, että ”sinä olet pomo”.

Vanhemmat eivät halua antaa lapsilleen sellaista viestiä, että nämä olisivat jollain tavalla johtavassa tai päättävässä asemassa. Vanhempi määrää perheessä, joten väärinymmärrysten välttämiseksi on syytä olla ottamatta katsekontakstia jälkikasvuun.

Lapset kasvattavat toisiaan Polynesiassa

Tyynellämerellä sijaitseva Polynesia on suuri saariryhmä, johon kuuluvat muun muassa Uusi-Seelanti, Samoa, Havaiji ja Pääsiäissaari. Saariryhmä levittyy siis hyvin laajalle alueelle, mutta koska asutuksen leviäminen saarille on nykytiedon valossa alkanut aikaisintaan 3000 vuotta sitten, on niiden alkuperäiskansoilla paljon geneettisiä, kielellisiä ja kulttuurillisia yhtäläisyyksiä.

Perinteisesti aikuisilla ei polynesialaisissa yhteisöissä ole ollut aikaa katsoa lastensa perään, joten apukäsiä on löydettävä, jotta vanhemmat voivat hoitaa viljelyksiä ja käydä kalastamassa. Hommaan on valjastettu muut lapset.

Vanhemmat pitävät tietenkin huolen vauvoista, mutta heti kun lapsi oppii kävelemään, on hän Polynesiassa tarpeeksi vanha muiden lasten vahdittavaksi. Eikä kaitsijan iällä tai mahdollisella sukulaisuussuhteella ole merkitystä: kuka tahansa yhteisön vanhempi lapsi kelpaa hoitajaksi.

On siis hyvin tavallista, että alle viisivuotias huolehtii nuoremmasta sisaruksestaan ja ottaa tämän mukaan kylän lasten touhuihin. Länsimaiseen korvaan tuo voi kuulostaa heitteillejätöltä, mutta Tyynenmeren kulttuureissa täysin arkipäiväistä. Lapsista kasvaa oma-aloitteisia, itsenäisiä ja vastuuntuntoisia, mitkä kaikki ovat tietenkin positiivisia ominaisuuksia.

Espanjalaiset lapset valvovat myöhään

Espanjassa ei ole lainkaan epätavallista, että pienetkin lapset ovat valvovat erityisesti kesäisin iltamyöhään. Ruokakauppaan mennään seitsemältä ja päivällinen valmistuu nautittavaksi aikaisintaan iltayhdeksältä. Silloin koko perhe syö yhdessä. Ja valvomisessa on nimenomaan kyse siitä, että perheen kanssa vietetään yhteistä aikaa.

Eikä tämä rajoitu vain kotiin, sillä lapset tulevat mukaan, jos aikuiset lähtevät illalliselle. Toki välillä hankitaan lapsenvahti, mutta yleensä ulkona käydään koko perheen voimin. Ei ole lainkaan erikoista nähdä kouluikäisiä lapsia ravintolassa vielä kello 23 lopettelemassa pitkän kaavan kautta syötyä päivällistä.

Tämä on myös ystäville normaalia: Espanjassa ollaan erittäin perhekeskeisiä, joten kun kavereita pyydetään illanviettoon, kattaa kutsu tietenkin automaattisesti koko perheen. Oltiin sitten kotona tai ravintolassa.

Japanilaiset lapset opetetaan itsenäisiksi

Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu, että vanhemmat opettavat lapset itsenäisiksi jo hyvin nuoresta lähtien. Ei ole lainkaan erikoinen näky, että 7-vuotias lapsi kulkee metrolla yksin kouluun. Tai vaihtoehtoisesti käymään vaikkapa kaupassa tai hoitamassa muita juoksevia asioita.

Koulumatkat voivat olla hyvinkin pitkiä, eikä vanhemmilla ole töiden vuoksi mahdollisuutta kuljettaa lapsia kouluun tai matkustaa junassa viedäkseen heidät perille. Monet koulut myös kieltävät vanhemmilta tuomisen ja hakemisen, sillä lasten on opittava itsenäisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi.

Toki reitti kouluun opetellaan ensimmäisen lapsen kanssa yhdessä, mutta arkipäiväinen kulkeminen on sen jälkeen tehtävä yksin. Samalta asemalta saattaa tulla matkaan mukaan muita koululaisia, mutta ei välttämättä. Jos perheessä on nuorempia lapsia, on koulumatkan opettelu vanhempien sisarusten vastuulla.

Monessakaan maassa ei samanlainen onnistuisi, mutta Japani on erittäin turvallinen maa. Yhteisössä on myös voimaa, sillä kaikki tietävät, että lapset kulkevat yksin metrolla. Maailman suurimman kaupungin, Tokion, junassa istuvaa lasta ei katsota kummastellen, vaan hieman vain positiivisella tavalla silmällä pitäen. Vanhemmat voivat luottaa muihin aikuisiin, että lapset jätetään rauhaan, mutta heitä autetaan, jos tilanne sitä vaatisi.

Ranskalaiset pöytätavat

Ranskalaiset lapset eivät nyrpistele nenäänsä uusien ruokien edessä. Tai jos nyrpistelevät, niin kaikkea on silti maistettava. Ja jos jotain maistaa tarpeeksi monta kertaa, niin siitä rupeaa pitämään – oli se sitten hanhenmaksaa tai vaikkapa voimakkaan hajuista sinihomejuustoa. Tämä on osa ranskalaista ruokafilosofiaa.

Erilaisiin makuihin totutellaan pienestä pitäen ja kansallisella ohjeistuksella: kun lapsi on valmis kiinteään ruokaan noin 4 kuukauden iässä, tutustutaan uuteen makuun aina neljän päivän välein.

Ranskalaiset vanhemmat aloittavat maistelun vihanneksilla, mieluummin ensin sieltä happamasta päästä, jotta lapset eivät heti tule persoiksi makealle. Vihannesten jälkeen vasta tutustutaan hedelmiin; juuri sen saman makeuden vuoksi. Uudet ruoat soseutetaan aina, jotta koostumus ei pilaa kokemusta; tärkeintä on tottua uusiin makuihin.

Ruokakulttuuria pidetään myös yllä kouluissa. Koulupäivät ovat alaluokilta asti pitkiä, mutta välissä on jopa kaksi tuntia kestävä lounas. Omia eväitä kouluun ei saa tuoda (paitsi allergikot), mutta kotona saa käydä syömässä. Koulun ruokalassa nautitaan kolmen ruokalajin lounas. Alkuruoaksi on usein raikas salaatti, pääruokana perinteistä ranskalaista keittiötä tai tutustumista muiden maiden makuihin, ja jälkiruokana on hedelmä tai jogurtti. Joissakin kouluissa tarjoillaan vielä juustolautanen ennen jälkiruokaa.

Lounaalla keskustellaan muiden kanssa, opetellaan pöytätapoja ja nautitaan ruoasta. Pikainen lounas on ranskalaiskouluissa tuntematon käsitys.

Lue myös:

• 10 diktaattorien ruokavaliota – Näin tyrannimaiset hirmuhallitsijat söivät
• Villilapset: 10 tarinaa eläinten kasvattamista lapsista
• 10 erikoista hääperinnettä maailmalta

Miksi kielisuudelma on toiselta nimeltään ranskalainen suudelma? Intohimoisen suukottelun kutsumanimen alkuperä on tällä kertaa Listafriikin suurennuslasin alla.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi ja miten kielisuudelma liittyy Ranskaan?

Ranskalaiseksi suudelmaksi sanotaan pusua, joka ei ole mikään pieni muiskaus. Intohimoiseen kielisuudelmaan viitattiin Euroopassa, myös Ranskassa, alunperin firenzeläisenä suudelmana, jonka juuret epäilemättä ovat Italiassa. Mutta miten ja miksi pusuttelun osoite vaihtoi maasta toiseen? Termi on kuitenkin tunnettu ja käytetty ympäri maailmaa.

Todennäköisesti kyse on vain mielikuvasta ja ranskalaisten intohimoisesta maineesta. Monessa muussa maassa saatettiin 1900-luvun alussa jopa hieman karsastaa ranskalaisten estotonta tunteiden osoittamista ja heitä pidettiin (tai he olivat) seksuaalisesti vapautuneempia. Ranskalainen suudelma nousi ihmisten huulille 1920-luvulla ja nimi on sen jälkeen pitänyt oman paikkansa.

Erään teorian mukaan laukaisevana tekijänä oli ensimmäinen maailmansota. Ranskassa olleet amerikkalaiset ja brittiläiset sotilaat todistivat ranskalaisten häpeilemättömän intohimoisia rakkaudenosoituksia ja veivät sitten viestin – ja samalla myös tavan – kotimaihinsa. Tai sitten ulkomaalaiset sotilaat olivat tehneet lähempää tuttavuutta ranskalaisten neitojen kanssa…

On siellä varmaan tyttöystävät ja vaimot olleet ihmeissään, kun sotilaat palasivat kotiin ja nappasivat heitä kaikkien nähden intohimoiseen suuteloon!

Intiassa kielisuudelma on muuten englantilainen suudelma. Elokuvissa oli alkujaan kiellettyä näyttää suutelemista – Intiassa siis – ja ensimmäiset tällaiset hellyydenosoitukset nähtiin englanninkielisessä elokuvassa vuonna 1926. Siitä siis nimitys.

Myöskään Ranskassa kielisuudelmia ei kutsuta ranskalaisiksi suudelmiksi. Rakkaalla lapsella on kuitenkin ranskankielellä monta nimeä. Rouler une pelle tarkoittaa kirjaimellisesti ja suoraan suomennettuna lapion rullaamista, rouler un patin tarkoittaa yleisesti rullailua ja un baiser amoureux on rakastajan suudelma. Siinä vain muutama esimerkki ranskalaisista kielisuudelmista.

Lue myös:

• Suukottelu kannattaa – 10 ihanaa, ällöttävää ja mielenkiintoista faktaa suutelusta
• 10 yllättävää psykologista syytä rakastumiselle

Nyt on se aika vuodesta, kun juhlitaan Halloweenia, joka on vasta joitakin vuosikymmeniä vanha juhla. Lokakuun lopussa ja marraskuun alussa on kuitenkin tuhansien vuosien ajan vietetty suuria kekkereitä.

Marraskuun alkua on kautta aikain pidetty monissa eri kulttuureissa ajankohtana, jolloin tämän- ja tuonpuoleisen maailman raja ohenee ja sen ylittäminen oli mahdollista. Kuulostaa pahaenteiseltä, mutta tuolloin on perinteisesti ollut tapana juhlia ankarasti. Samoihin aikoihin nimittäin oli saatu päätökseen sadonkorjuu.

Tavat ja perinteet ovat kussakin kulttuurissa hieman omanlaisiaan, mutta yllättävän usein se perusajatus juhlan taustalla on sama.

Suomessakin juhlittaisiin perinteistä kekriä, mutta kristinusko tapansa mukaan kielsi sen – kuten muutkin juhlat – naamioiden sadonkorjuujuhlan omaksi merkkipäiväkseen eli pyhäinpäiväksi.

Listafriikki esittelee nyt kuusi perinteikästä tapaa juhlia marraskuun vaihdetta; Halloween voi seurata kateellisena vieressä!

Samhain

Kelttiläinen Samhain-festivaali on se alkuperäinen Halloween, jota juhlitaan edelleen Irlannissa ja Skotlannissa. Siihen perustuvat karkki vai kepponen -perinne ja erilaisiin asuihin pukeutuminen.

Samhain oli yksi muinaisten kelttien tärkeimmistä juhlista ja sen myötä ihmiset alkoivat valmistautua talveen: karja tuotiin kesälaitumilta ja osa teurastettiin lihaksi. Samhain ajoittuu marraskuun ensimmäiseen ja toiseen päivään.

Uskomuksen mukaan ajankohtana, jona kesä vaihtui talveen, sulautuivat yhteen myös kaksi eri maailmaa: elävien ja kuolleiden maailmat. Tuona yhtenä yönä siis henget, haltijat ja vainajien sielut saattoivat helposti astua rajan toiselle puolelle fyysiseen maailmaan.

Ihmiset pukeutuivat teurastettujen eläinten nahkoihin ja erilaisiin asuihin, ja pyrkivät näin suojautumaan pahoilta hengiltä. Suojautuminen oli tärkeää, sillä uskomuksen mukaan raja tuonpuoleiseen katosi ja henget yrittivät houkutella eläviä kuolleiden valtakuntaa.

Taikauskoisimmat ihmiset pelkäsivät tosissaan pahoja henkiä, mitä toiset käyttivät surutta hyväkseen. Nahkoihin ja muihin asuihin pukeutuneet nuoret miehet kiersivät talosta toiseen huijaamassa muilta ruokaa: toiset uskoivat heidän olevan oikeasti henkimaailman ilkeitä vieraita, mutta toiset antoivat ruokaa ja juomaa lepytelläkseen näkymättömiä henkiä.

Vainajien sieluja kunnioitettiin juhlavilla pidoilla – se oli kuin ruokauhri – ja pimeys karkotettiin kokkoja polttamalla. Kokkoihin saattoi päätyä myös eläin- ja ihmisuhreja. Tapana oli myös tehdä erilaisia ennustuksia tulevalle vuodelle. Samhainin juhlintaan kuuluivat vihanneksista kaiverretut lyhdyt, joiden uskottiin pelottelevan pahat henget tiehensä. Lyhtyjä ei kuitenkaan tehty kurpitsoista, vaan nauriista.

Halloweeniksi samhain muuntui Pohjois-Amerikassa, jonne irlantilaiset siirtolaiset veivät juhlan mukanaan. Nauriit vaihtuivat kurpitsoiksi ja ikiaikaiseen sadonkorjuujuhlaan yhdistyi vainajien ja katolisten pyhimysten muistelu. Kaikkien pyhien aatto eli All Hallows’ Eve sai myöhemmin nimekseen Halloween.

Kekri

Suomalainen kekri on lähes sama juhla kuin kelttien samhain – molempien juuret ovat vuosituhansia vanhassa eurooppalaisessa maatalousperinteessä.

Kekri on sadonkorjuun valmistumisen syysjuhla, jota on vietetty työvuoden päättyessä, sillä vanhassa maatalousyhteiskunnassa vuoden kierto päättyi satokauden loppuun ja siihen, kun karja tuotiin laitumelta navettaan. Vuodenvaihde ajoittui siis kekriin, jota juhlittiin syyskuun lopulta marraskuun alkuun. Nimensä tämä juhla on saanut Kekriltä, joka oli hedelmällisyyden, viljelyksen ja karjanhoidon jumala.

Juhla-ateria, tinasta ennustaminen ja kokkojen polttaminen olivat olennainen osa kekriä. Viinan juominen kaksin käsin ei ollut vain sallittua, vaan myös toivottavaa. Suvun vainajien hengille lämmitettiin sauna, ja kun oli talonväen vuoro saunoa, jätettiin tupaan vainajia varten katettu juhlapöytä. Uskomuksen mukaan vainajat palasivat kekrin aikaan tarkastamaan, onko tiluksista pidetty huolta.

Kekrinä järjestettiin kulkueita, joita johti hurjaksi möröksi pukeutunut hahmo. Kekrimörkö oli pelottava ilmestys karvaisina turkkeineen ja sarvineen, ja se kierteli porukkansa kanssa talosta taloon. Kekripukiksikin nimitetty hahmo kysyi ovella, että kekriä vai uunia, eli joko talonväki tarjoaa kunnon kekrikestit tai sitten vieraat hajottavat uunin. Kekriä vai uunia kuulostaa paljon paremmalta, kuin karkki vai kepponen!

Juhlana kekri muutti muotoaan 1000-luvun aikana, kun kristinusko levisi Suomeen. Kirkko halusi eroon pakanallisesta kekristä, jonka kanssa kävi samoin kuin monen muunkin ikiaikaisen perinnejuhlan: pyhäinpäivä sijoitettiin näppärästi kekrin ajankohtaan. Vanhat perinteet siirtyivät kuitenkin sukupolvelta toiselle, ja vielä 1900-luvun alussa kekri oli osassa Suomea tärkeämpi juhla kuin joulu tai pääsiäinen.

Kaupungistuminen kuitenkin vähensi kekrin viettoa ja hiljalleen vuoden tärkein juhla menetti merkityksensä. Joulun suosio ja sen korostaminen kouluissa ja muutenkin yhteiskunnassa lisäsi kristillisen juhlan suosiota.

Kekristä tuli unohdettu, muinainen juhla. Mutta nyt se on palannut – joskin amerikkalaisena ja kaupallisena halloweenina. Onneksi ikiaikaista kekriä ollaan monilla paikkakunnilla elvyttämässä takaisin; ehkäpä siitä jälleen saadaan arvoisensa juhla.

Día de Muertos

Día de Muertos on pyhäinpäivä meksikolaisittain. Jos meillä hiljennytään hartaassa tunnelmassa muistelemaan kuolleita läheisiä ja haudoille viedään kynttilöitä, niin Meksikossa vainajien muistelu tehdään riehakkaasti juhlien. Juhla on yhdistelmä kristillistä pyhäinpäivää ja alkuperäiskansojen perinteitä, jotka juontavat juurensa yli 3000 vuoden päähän.

Esimerkiksi asteekkien suurena vainajien juhlapäivänä suoritettiin ihmisuhreja ja pääkallot laitettiin esille uhritemppelien eteen. Pääkallot korostuivat myös taiteessa ja aihe on merkittävässä osassa myös nykyaikaisessa kuolleiden päivässä.

Legendan mukaan vainajien henget tulevat marraskuun 1. ja 2. päivän välillä tapaamaan perheitään. Henkien läsnäoloa juhlistetaan näyttävillä kukka-asetelmilla, kulkueilla, herkuilla ja koristelluilla pääkalloilla.

Kaikista luurangoista huolimatta Día de Muertos eli kuolleiden päivä ei ole pelottava juhlta. Se ei myöskään ole surullinen päivä, vaikka menehtyneiden läheisten muistelu on pääosassa. Kuolleille pystytetään kotialttareita, ofrenda, ja vainajien hengille tarjotaan näiden suosikkiruokia.

Railakas ilon juhla on pyhitetty elämälle, jonka kiertokulkuun kuolema luonnollisena vaiheena kuuluu.

Día de las Ñatitas

Ja kun Día de Muertosin parissa päästiin pääkallojen makuun, niin jatketaan samassa aihepiirissä, mutta siirrytään Boliviaan.

Día de las Ñatitas eli pääkallojen päivä on perinteinen juhla, jota vietetään marraskuun alussa. Kuten kuolleiden päivä, niin myös bolivian pääkallojen päivä on sekoitus alkuperäiskansojen uskomuksia ja kristinuskoa. Katolinen kirkko ei kuitenkaan ole juhlasta kovinkaan innoissaan – syystä että juhlan pääosassa ovat ihmisten pääkallot.

Bolivialaiset säilyttävät menehtyneitten läheistensä pääkalloja kodeissaan ja ne kaivetaan esiin tätä erityistä juhlapäivää varten. Kallot, ñatitas, siirtyvät sukupolvelta toiselle ja aina festivaalin koittaessa ne koristellaan esimerkiksi kukkasin, lehdin, silmälasein ja hatuin. Koska kaikilla ei omasta kaapista löydy koristeltavaa, turvautuvat monet kyseenalaiseen vaihtoehtoon eli hylättyjen hautojen ryöstelyyn.

Tämä nähdään kuitenkin hyvänä asiana, kuten eräs juhlija kertoo Reutersin haastattelussa: ”He ovat unohdettuja sieluja; he ovat sieluja, joilla ei ole kukkia. Aina marraskuun 8. päivänä keräämme heidät hautaholveista, jotta voimme jakaa tämän juhlan heidän kanssaan.”

Kirkko on kehottanut ihmisiä luopumaan pääkalloista, mutta pyynnöt ovat kaikuneet kuuroille korville – Día de las Ñatitas on ikiaikainen alkuperäiskansojen perinnejuhla, josta ei haluta luopua.

Pääkallojen päivää vietetään viikko katolisen pyhäpäivän jälkeen ja silloin pääkaupunki La Pazissa kokoonnutaan Cemeterio General -hautausmaalle. Mukana menossa ovat tietenkin koristellut pääkallot, joille tarjotaan uhreina ruokaa, tupakkaa ja rukouksia.

Kallot toimivat amuletteina, jotka suojelevat omistajaansa ja tuovat hyvää onnea. Mikä tahansa pääkallo ei kuitenkaan ole ñatitas, sillä aina kemiat eivät omistajan kanssa toimi. Ihmiset voivat sanoa, että ”sain tämän kallon serkultani, joka ei tullut sen kanssa toimeen, mutta minulla synkkaa sen kanssa oikein hyvin”.

Juhlittuja ja täydellisen mätsin pääkalloja käy kiittäminen monesta asiasta, esimerkiksi rikosten ratkeamisesta tai vaikkapa menestyksestä opinnoissa.

Fête Gede

Haitilla marraskuun ensimmäisenä ja toisena päivänä vietettävä Fête Gede eli pyhien vainajien päivä on kuin Mardi Gras, Halloween ja Día de Muertos yhdistettynä. Kadut täyttyvät paraateista, festivaalilla on pitkä kulttuurihistoria ja silloin muistellaan menehtyneitä läheisiä. Fête Gede on yksi voodoo-uskonnon tärkeimmistä päivistä, sillä silloin kunnioitetaan esi-isien henkiä, loa, joista yksi luokka on gede.

Kenen tahansa henki ei ole pyhä gede, vaan kunkin voodoon harjoittajan on nostettava jonkun läheisen sukulaisen tai ystävän henki siihen asemaan. Jotta vainajasta voi tulla gede, täytyy voodoon harjoittajan kutsua tätä seremoniassa ja muuntaa sitten pyhäksi.

Fête Geden aikana voodoon harjoittajat kerääntyvät suuriin paraateihin ja tanssivat eroottisin liikkein pitkin katuja. Paraateihin osallistuvista on helppo erottaa ne, jotka ovat tulleet oman gedensä ”riivaamiksi”; tämä on toivottu tilanne.

Kun henki on ottanut ihmisen haltuunsa, se pukeutuu mustaan, valkoiseen ja violettiin, päällystää kasvonsa valkoisella jauheella ja heittää tummat aurinkolasit päähänsä. Mukana on myös kävelykeppi ja kaikkein tärkeimpänä: pullo, joka on täynnä viinaa ja chiliä. Gede rakastaa tulisia chilejä, joten sekoitusta kaadetaan tasaisin väliajoin ympäri kehoa.

Gedeen liitetään myös seksin ja hedelmällisyyden jumaluus, mistä johtuen chilillä terästettyä alkoholia kaadetaan erityisesti sukupuolielimiin. Tämä saa hengen vallassa olevan ihmisen kiemurtelemaan tuskissaan ja hakeutumaan eroottisiin asentoihin, mikä tietysti viihdyttää paraatia seuraavia.

Valtavat paraatit huipentuvat aina hautausmaalle, jossa laulaminen ja eroottinen tanssiminen vain yltyvät. Ne voodoon harjoittajat, joista henki ei tällä kertaa ottanut valtaa, käyvät rauhallisemmissa tunnelmissa läheistensä haudoilla juttelemassa sekä viemässä ruokaa ja juomaa. Ehkä ensi vuonna on parempi onni!

Feria del Barrilete Gigante

Día de Muertos ei ole ainoastaan meksikolaisten juhla, vaan sitä vietetään laajasti monissa Latinalaisen Amerikan maissa. Näin myös Guatemalassa, mutta vaikka juhla ja merkitys on sama, vietetään sitä hyvin eri tavalla.

Guatemalassa kuolleiden päivän juhlintaa kuuluu tärkeänä osana Feria del Barrilete Gigante eli jättimäisen leijan festivaali. Marraskuun ensimmäisenä päivänä ilmoille nostetaan kuukausikaupalla työn alla olleet värikkäästi koristellut leijat, joista suurimmat ovat läpimitaltaan yli kymmenmetrisiä.

Guatemalalaiset rupesivat alunperin valmistamaan valtavia leijoja, koska niiden uskottiin suojelevan pahoilta hengiltä. Uskomuksen mukaan paperin rapina pelotti pahat henget pois. Nykyisin leijoilla muistetaan poismenneitä läheisiä ja lennättäminen tapahtuu hautausmailla.

Leijan lennättämisen lisäksi guatemalalaiset käyvät läheistensä haudoilla, koristelevat kotialttareitaan ja juhlivat railakkaasti. Kuolleiden päivänä tuonpuoleisesta tulevat visiitille pahojen henkien lisäksi myös rakkaiden läheisten henget, jotka palaavat tapaamaan perheitään. Henkien kanssa vietetään aikaa juhlien, laulaen ja syöden; kuolleiden päivä ei ole surujuhla.

Lue myös:

• 10 Halloweenin kauhutarinaa, jotka tapahtuivat oikeasti!
• 10 Halloween-pilaa, jotka menivät liian pitkälle tai traagisesti pieleen

Koira on ihmisen paras ystävä, mutta väärissä käsissä tai huonosti koulutettuna se voi olla myös vaarallinen ja aggressiivinen. Nyt listataan top 10 vaarallisimmat koirarodut.

Monet tutkimukset ja purematilastot osoittavat, että tietyt rodut nousevat toistuvasti esiin puremien ja vakavien – jopa kuolemaan johtaneiden – koirahyökkäysten yhteydessä.

Listafriikin vaarallisimmat koirarodut -lista perustuu sairaaloista kerättyyn aineistoon, poliisin ja median raportointiin sekä tieteellisiin tutkimusartikkeleihin. Tutkimme dataa sekä maailmanlaajuisesti että Euroopan ja Suomen mittakaavassa. Raportointimenetelmät toki vaihtelevat maittain, mutta kaikilla kolmella skaalalla katsottuna vaarallisimmat koirarodut ovat samoja ja jopa samassa järjestyksessä.

Ennen kuin menemme kunnolla listan pariin, niin on syytä painotta, että yksikään koira ei ole automaattisesti vaarallinen; oli se minkä rotuinen tahansa.

Tilastot kuitenkin osoittavat, että tietyt rodut ovat keskimääräistä useammin edustettuina vakavissa tapauksissa. On omistajan vastuulla, että koira on koulutettu ja pennusta saakka sosiaalistettu eli totutettu muihin eläimiin, ihmisiin, paikkoihin ja aistiärsykkeisiin. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voi myös vahva, vaativa ja vaarallisenakin pidetty koirarotu olla täysin turvallinen perheenjäsen.

Mainittakoon vielä, että sekarotuiset koirat ovat yleensä purematilastoissa varsin korkealla; usein niiden suuren määrän vuoksi. Sekarotuisia ei kuitenkaan ole mukana tällä listalla.

10. Dobermanni

Dobermanni on monista elokuvista tuttu verenhimoinen ja aggressiivinen vahtikoira. Valkokankaalla koiralla on usein vielä kaulassaan pelottavan näköisillä piikeillä varustettu panta.

Maine pelottavana koirana ei kuitenkaan ole vain Hollywoodin keksintöä, sillä dobermanni on aikoinaan jalostettu aggressiiviseksi vahtikoiraksi. Rodun loi 1800-luvun lopulla saksalainen veronkantaja Karl Friedrich Louis Dobermann. Dobermann toimi sivutyönään rankkurina ja pääsi koiratarhallaan käsiksi suureen määrään erilaisia koiria. Jalostustyössä hän käytti erittäin monia koirarotuja tavoitteenaan luoda häijy ja peloton vahtikoira. Sellaista Dobermann tarvitsi, sillä veronkantajana hänellä oli paljon vihamiehiä.

Vasta Dobermannin kuoltua koirarotua ruvettiin nimittämään ensimmäisen kasvattajan mukaan. Jalostustyötä jatkettiin hieman eri suuntaan, jotta ärhäkkyyttä saatiin hieman lievemmäksi, mutta sen hyvät ominaisuudet – kuten tottelevaisuus ja valppaus – säilyivät. Dobermannit ovatkin oivia palvelus- ja poliisikoiria.

Alkuperäinen jalostustyö saattaa kuitenkin tulla esiin kouluttamattomilla tai väärin koulutetuilla dobermanneilla. Koska ne ovat älykkäitä ja tottelevaisia koiria, ja niillä on erittäin voimakas suojeluvaisto, on ne helppo opettaa olemaan aggressiivisia vieraita kohtaan ja hyökkäämään käskystä.

Esimerkiksi Irlannissa dobermanni kuuluu rajoitettuihin koirarotuihin, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että koiralla on julkisilla paikoilla oltava kuonokoppa ja sen hihnan on oltava alle kaksimetrinen ja tukevaa tekoa; mieluiten ketju.

9. Akita

Akita on Japanin kansalliskoira ja yksi maan kansallisaarteista eli korvaamattoman tärkeää kulttuuriomaisuutta. Tämä ikivanha koirarotu on jalostettu suurriistan – kuten karhun ja villisian – metsästämiseen sekä vahtikoiraksi. Akita on omistajalleen erittäin lojaali ja suojeleva, ja hyvin tarkka reviiristään, mikä voi toisinaan johtaa aggressiivisuuteen vieraita kohtaan. Rotu on vahva ja sinnikäs, joten hyökkäys voi saada aikaan pahaa jälkeä.

Varsin tuoreessa puolalaistutkimuksessa perehdyttiin viiden muinaisen/alkukantaisen koirarodun käytökseen ja aggressiivisuuteen. Akita oli mukana tutkimuksessa ja sen todettiin olleen tutkituista roduista kaikkein aggressiivisin muita koiria ja eläimiä kohtaan: 59% (253:sta koirasta 149) osoitti aggressiivisuutta. Se oli myös toisella sijalla, kun tutkittiin aggressiivisuutta ihmistä kohtaa: 13% koirista osoitti aggressiivisuutta.

Tutkimuksessa suurin osa akita-koirien ihmisiin kohdistuneesta aggressiivisuudesta tapahtui tilanteissa, jossa vieras henkilö tuli sen reviirille. Tulos korostaa tämän koirarodun suojelu- ja vartiointivaistoa.

Akita on suosittu koirarotu lemmikkinä eikä vähiten populaarikulttuurin vuoksi. Moni varmasti tunnistaa akitan Hachiko-koiraksi, joka vielä yhdeksän vuotta omistajansa kuoleman jälkeen odotti miestä uskollisesti joka päivä juna-asemalla. Hachiko – tarina uskollisuudesta -elokuva on todellisesta japanilaisesta tarinasta tehty amerikkalaisversio.

Akita on kaikille ainakin 80-luvun lapsille tuttu koirarotu myös japanilaisesta manga- ja animesarja Hopeanuolesta, jossa päätähti itse sukulaisineen oli aito akita-karhukoira.

8. Siperianhusky

Siperianhusky on perinteinen koirarotu, joka polveutuu siperialaisten alkuperäiskansojen rekikoirista. Nykyiseen muotoonsa se on jalostettu Yhdysvalloissa.

Huskyt ovat valppaita, innokkaita ja energisiä, ja soveltuvat myös sisäkoiriksi. Mielessä on kuitenkin hyvä pitää niiden alkuperä, mikä tarkoittaa aktiivisuutta – ja paljon! Sierianhuskylla pitää olla myös vahva tunne laumasta ja jatkuvasti seuraa, oli se sitten ihmisperhe tai muita koiria, sillä se on luontaisesti laumakoira.

Tämän koirarodun edustajat tarvitsevat sekä fyysistä että mentaalista haastetta, jotta ne eivät tylsisty. Seinät voivat helposti kaatua päälle koiralla, jonka luontaista toimintaa on valjakon vetäminen tuntikaupalla pitkin lumisia aroja. Tylsistyminen voi helposti johtaa aggressiiviseen käytökseen.

Vaikka siperianhusky on yleisesti lempeä ja ystävällinen koira, ei sitä kannata jättää pienten lasten kanssa vartioimatta (niin kuin ei toki mitään koiraa). Viime vuosilta tiedetään muutamakin tapaus, jossa husky on tappanut vauvan.

Huskyt ovat seikkailunhaluisia, uteliaita ja impulsiivisia, ja niiden tiedetään oleva tehokkaita karkureita. Kaksimetrinenkin aita takapihalla voi olla liian matala ketterälle koiralle. Alttius karkailuun on omiaan nostamaan siperianhuskyn paikkaa vaarallisimmat koirarodut -listalla, sillä vapaana juoksenteleva koira päätyy kiinniolevaa todennäköisemmin puremistilanteisiin tai vakavampiin hyökkäyksiin.

7. Bullmastiffi

Reipas, valpas ja uskollinen bullmastiffi on melkoinen näky; urokset voivat painaa 60 kiloa ja olla säkäkorkeudeltaa 70-senttisiä.

Omaksi viralliseksi rodukseen bullmastiffi rekisteröitiin kotimaassaan Englannissa vasta vuonna 1924, mutta sen tyyppisiä koiria oli ollut jo reippaasti yli sata vuotta metsänvartijoiden käytössä.

Bullmastiffiin saatiin jalostamalla mastiffin vartioimiskyky ja bulldogin rohkeus, mutta se oli kantarotujaan nopeampi ja ketterämpi. Näistä pelottomista työkoirista kirjoitettiinkin 1900-luvun alussa, että tuskin mikään muu koirarotu on ottanut kiinni enemmän salametsästäjiä kuin bullmastiffit.

Koska koirarotu on jalostettu vahdiksi ja omistajansa elintärkeäksi työkaveriksi, on bullmastiffille sen oma perhe kaikki kaikessa. Se seuraa jatkuvasti omistajansa mielentilaa ja reaktioita eri tilanteissa sekä vieraiden ihmisten kanssa, ja omistajan pelko tai vihamielisyys voi laukaista isossa koirassa aggressiivisuutta.

Tämä yleensä rauhallinen jättiläinen voi muuttua silmänräpäyksessä hengenvaaralliseksi. Suuren koon vuoksi sitä on tositilanteessa lähes mahdoton hallita, joten hyökkäykset on kaikkein paras estää ennalta. Ja sehän tapahtuu kuten kaikkien koirarotujen kohdalla: pennusta saakka kouluttamalla ja sosiaalistamalla.

6. Amerikanbulldoggi

Amerikanbulldoggi on muotoutunut nykyisenlaiseksi Yhdysvaltain kaakkoisosien maatiloilla. Eurooppalaiset uudisasukkaat saapuivat 1600-luvulta lähtien mukanaan bulldoggeja, joiden tarkoituksena oli suojella tiloja villieläimiltä. Vahtimisen lisäksi koiria käytettiin muun muassa puumien metsästykseen.

Amerikanbulldoggia on koko sen historian ajan käytetty työkoirana, joten sitä ei ole juurikaan jalostettu näyttelyitä silmällä pitäen. Siksi se on säilyttänyt alkuperäisen ulkomuotonsa ja samalla toki myös pelottoman ja voimakastahtoisen luonteensa.

Koiralla on vahva suojeluvaisto, joten sen on perheelleen uskollinen ystävä. Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että amerikanbulldoggi puolustaa omiaan pelottomasti, jos se aistii uhkaa ja vaaraa. Juuri siksi koiran totuttaminen muihin koiriin, ihmisiin ja uusiin paikkoihin pennusta lähtien on niin tärkeää. Koiralle, jota ei ole kunnolla sosiaalistettu, vieras ihminen voi olla uhka – ihan ilman syytä.

Reviiristään tarkka ja dominoivakin amerikanbulldoggi on fyysisesti erittäin vahva, joten hyökkäyksen seurauksena vammat voivat olla hyvin vakavia – jopa kohtalokkaita.

5. Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja on yksi maailman suosituimmista koiraroduista ja monessa maassa, kuten Suomessa, se on ykköspaikalla. Labradorinnoutajat ovat ystävällisiä, innokkaita, kärsivällisiä ja miellyttämisenhaluisia koiria, jotka soveltuvat lapsiperheiden lemmikeiksi niin maalle kuin kaupunkiin. Erinomaisen oppimiskykynsä vuoksi labradorinnoutajia käytetään paljon muun muassa palveluskoirina, opaskoirina ja huumekoirina. Alun perin labradorinnoutaja on jalostettu metsästyskoiraksi, jonka tehtävänä on noutaa ammuttua riistaa sekä maalta että vedestä.

On ehkä yllättävää, että tämä lapsirakas ja hyväntuulinen koirarotu löytyy vaarallisimpien listalta. Suuri syy tähän on juuri tuo yleisyys: purematapauksia on paljon, koska labradorinnoutajia on lemmikkeinä niin paljon.

Mutta ystävällinen labbiskin tarvitsee oikeanlaisen koulutuksen, muuten tiedossa on ongelmia. Kyseessä on kuitenkin iso, itsevarma ja voimakas koira.

Tästä esimerkkinä raportti Australian koillisrannikolta. Viime vuosina labradorinnoutaja on yhtäkkiä pompannut vaarallisimpien koirarotujen listalla korkealle. Paikallisen koirakouluttajan mukaan tämä on seurausta koronapandemiasta. Monet perheet ottivat päähänpistona labradorinnoutajan pennun – vähän kuin ajanvietteeksi rajoitettuun korona-aikaan. Koirien pentuaika kului vain oman perheen kanssa ja tutussa ympäristössä; sosiaalistamista ei juurikaan ollut.

Seuraukset näkyvät aikuisissa koirissa, jotka ovat aggressiivisia sekä muita koiria että vieraita ihmisiä kohtaan. Tämä on johtanut lisääntyneisiin hyökkäyksiin, purematapauksiin ja aggressiiviseen käytökseen.

4. Saksanpaimenkoira

Saksanpaimenkoira, kuten listan edellisen kohdan labradorinnoutajakin, on yksi maailman suosituimmista ja yleisimmistä koiraroduista. Näin myös Suomessa.

Alun perin paimenkoiraksi jalostettu saksanpaimenkoira on nykyisin monipuolisimpia koirarotuja. Rodun erinomaiset ominaisuudet kuten rohkeus, suojeluvaisto ja valppaus on saatu alkuperäisten paimennustehtävien vähetessä pidettyä yllä muun muassa suojelukokeella. Vain suojelukokeen läpäisseet yksilöt hyväksyttiin jalostuskäyttöön, ja näin rodunomaiset piirteet myös käytöksessä on saatu säilytettyä.

Sotien aikaan sitä käytettiin ympäri maailmaa sotakoirana, ja nykypäivänäkin se on paljon käytetty poliisi-, rajavartio- ja tulliviranomaisten sekä puolustusvoimien työkoirana.

Voimakas suojeluvaisto on siis rodulle tyypillistä, mutta sen käyttäminen täytyy olla tasapainoista ja rauhallista, mikä vaatii omistajalta johdonmukaista koulutusta ja sosiaalistamista.

Saksanpaimenkoira soveltuu myös lapsiperheiden lemmikiksi, mutta sillä on oltava tarpeeksi virikkeitä ja tekemistä, ettei patoutunut energia purkaudu vaarallisella tavalla. Koirien vaarallisuudessa tullaan aina myös kokoon ja tälläkin listalla olevat koirat ovat suurimmaksi osaksi isoja. Pieni ja kiukkuinen chihuahua voi purra ärsyttävästi, mutta samanlainen käytös täysikasvuiselta saksanpaimenkoiralta on hengenvaarallista.

Vuodesta toiseen saksanpaimenkoira on maailmanlaajuisissa purematilastoissa koirarotujen kärkipaikoilla. Osittain yleisyytensä vuoksi, mutta myös osaamattomasta kasvatuksesta johtuvan arvaamattomuuden takia.

3. Rottweiler

Saksan Rottweilissa nykyiseen muotoonsa jalostunutta rottweileria käytettiin alun perin karjan ajoon ja vartiointiin sekä tilojen vahtikoirana.

Rottweilerit ovat omistajilleen uskollisia ja erittäin suojelevaisia, mikä voi tehdä niistä väärin koulutettuina aggressiivisia ja territoriaalisia. Sydämellinen omistautuminen omalle väelle voi kääntyä vaaralliseksi, jos rottweiler kokee toisen koiran tai vieraan ihmisen uhaksi. Tällaisessa tapauksessa ne tekevät kaikkensa pitääkseen laumansa turvassa.

Rottweilerit ovat suuria ja voimakkaita koiria, mutta vahvan fyysisyyden lisäksi ne ovat myös erittäin älykkäitä ja osaavissa käsissä helposti koulutettavia. Ne ovat ominaisuuksiensa ansiosta mainioita vahtikoiria ja ne soveltuvat hienosti myös poliisikoiriksi. Rottweilerit oppivat käskyjä nopeasti ja reagoivat tehokkaasti mahdollisiin uhkiin.

Näissä rodunomaisissa piirteissä on myös kääntöpuolensa, sillä rottweilerit voidaan helposti kouluttaa myös vaarallisiksi vahdeiksi, jotka hyökkäävät epäröimättä ihmisen kimppuun, jos omistaja niin käskee. Suurikokoinen ja voimakas koira tekee hyökätessään ja purressaan vakavaa vahinkoa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosina 2005–2017 tehdyssä seurannassa rottweiler oli osallisena 45:ssä ihmisen kuolemaan johtaneessa hyökkäyksessä. Useissa Euroopan maissa, muun muassa Irlannissa, Tanskassa ja Portugalissa, rottweilerin omistaminen on rajoitettua ja niiden pitämiseen liittyy tarkkoja sääntöjä.

2. Amerikanstaffordshirenterrieri

Amerikanstaffordshirenterrieri eli amstaffi on vaarallisimmat koirarodut -listan kakkospaikalla. Sen edellä on vain amerikanpitbullterrieri, josta amstaffi on aikoinaan Yhdysvalloissa jalostettu.

Rotua alettiin kehittää, kun pitbullista haluttiin säyseämpi näyttelyversio ja maineesta tappelukoirana haluttiin eroon. Jotkut kennelliittot pitävät näitä kahta rotua edelleen yhtenä ja samana, mutta suurimmaksi osaksi ne luetaan kahdeksi erilliseksi koiraroduksi.

Amstaffin jalostukseen ja viralliseen rekisteriin valittiin vain sellaisia yksilöitä, joita ei koskaan käytetty tai käytettäisi koiratappeluissa. Pitkäaikaista jalostustyötä juuri tähän toimintaan oli kuitenkin hankala pyyhkiä pois, ja aggressiivisuus muita koiria, erityisesti saman sukupuolen omaavia, kohtaan on valitettavan yleistä.

Amerikanstaffordshirenterrieri on aktiivinen, peloton ja rohkea. Sillä on kova kivunsietokyky, mikä osaltaan tekee siitä lapsiperheiden menoon soveltuvan seurakoiran, mutta silti on pidettävä mielessä, miksi tämä korkea kipukynnys on rodulle kehittynyt. Se on seurausta taistelukoiraksi jalostamisesta.

Nämä koirat eivät ole niin miellyttämisenhaluisia kuin monet muut rodut, joten omistajan on osattava motivoida sitä oikein. Koulutus vaatii kärsivällisyyttä ja siksi moni joutuukin amstaffinsa kanssa ongelmiin; kaikilla ei ole tarpeeksi pitkää pinnaa eikä mielikuvitusta vaativan koiran ylläpitämiseen.

Koska amstaffit käyttävät mielellään leukojaan, täytyy niillä olla paljon sekä henkisiä että fyysisiä virikkeitä. Muuten kodin huonekalut joutuvat tylsistyneen koiran uhriksi. Tästä johtuvat myös valitettavat omiin perheenjäseniin kohdistuneet vakavat ja tappavat hyökkäykset.

Amstaffien aggressiivisuus ei ole vain media luomaa stereotypiaa, sillä kuolemaan johtaneita hyökkäyksiä on tapahtunut ympäri maailmaa ja monessa maassa rodun kasvattaminen ja omistaminen on rajoitettua tai täysin kiellettyä.

1. Amerikanpitbullterrieri

Vaarallisimmat koirarodut -listan ykköspaikalla on amerikanpitbullterrieri, tuttavallisemmin pitbull. Tämä ei varmasti tule minään yllätyksenä, jos on ikinä lukenut uutisia vakavista koirahyökkäyksistä.

On toki totta, että media mässäilee stereotypioilla ja pitbullit ovat saaneet ikävän maineen ”tappajakoirina”. Faktoja ei kuitenkaan käy kiistäminen: nämä koirat ovat listojen kirkkaassa kärjessä purematilastoissa ja koirahyökkäyksissä, myös ihmisten kuolemaan johtaneissa hyökkäyksissä – maasta riippumatta.

Laajan, vuonna 2019 julkaistun meta-analyysin mukaan pitbullit purevat ihmisiä kasvoihin enemmän kuin muut koirarodut. Niiden puremat aiheuttavat myös vakavampia vammoja kuin muiden rotujen puremat. Yhdysvalloissa vuosina 2005–2020 tehdyt tilastot osoittavat, että tuona aikavälinä yli 60 % kuolemaan johtaneista koirahyökkäyksistä liittyi pitbull-tyyppisiin koiriin.

Pitbullin jalostaminen aloitettiin Isossa-Britanniassa 1800-luvun alussa. Jalostuksen tavoitteena oli saada aikaan voimakas, peloton ja vahvan purennan omaava koira taistelemaan viihdeareenoilla härkiä ja karhuja vastaan.

Myöhemmin näitä bulldoggien ja terrierien risteytyksiä ruvettiin laajasti käyttämään koiratappeluissa. Kun näitä taistelukoiria 1800-luvun puolenvälin jälkeen vietiin Yhdysvaltoihin, jatkui niiden jalostaminen koiratappelut mielessä, ja yhdestä linjasta muokkaantui nykyisenlainen amerikanpitbullterrieri. Tästä tulee sen nimikin: koiratappelukehä on englanniksi pit.

Pitbull on tunnettu rohkeudestaan, energisyydestään ja määrätietoisuudestaan, ja se vaatii osaavan omistajan. Kokemattoman omistajan käsissä voimakastahtoinen pitbull voi olla vaarallinen.

Kuten jo aivan alussa sanottiin, jokainen koira on yksilöllinen, eikä rotu tai rodun maine määritä minkään koiran luonnetta. Amerikanpitbullterrieriä käytetään paljon huume-, pelastus-, palvelus- ja terapiakoirina, ja se voi olla mitä lempein seurakoira.

Yleisesti pitbull on uskollinen omistajaperheelleen ja eikä sillä ole ongelmia muidenkaan ihmisten kanssa. Mutta toisten koirien kanssa se ei erityisen hyvin tule toimeen, joten pitbull soveltuu kodin ainoaksi koiraksi, eikä sitä kannata viedä koirapuistoon. Jos koirien välille tulee kärhämää, ei pitbull irrota otettaan – tähän se on jalostettu.

Amerikanpitbullterrieri on rotuna kielletty useissa valtioissa kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Tanskassa ja Australiassa.

Lue myös:

• Hävinneet haukut: 10 sukupuuttoon kuollutta koirarotua
• Kanariansaaret on nimetty koirien mukaan ja 9 muuta yllättävää tietoiskua koirista
• 10 muka viatonta eläintä, jotka ovat oikeasti hengenvaarallisia

Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä Listafriikki sukeltaa ajankohtaan sopivasti yleisurheilun maailmaan, kun pohdimme heittolajien mittausta. Onko mittaus laserin tarkkaa vai ovatko sentit mittaajan inhimillisissä käsissä?

Vastaus on, että kumpaakin! Pian selviää, että miksi molemmat vaihtoehdot ovat oikein.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan!

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Yleisurheilun heittolajien mittalaitteet ovat millintarkkoja

Mittanauhojen kanssa ei yleisurheiluareenoilla – suuremmilla sellaisilla – enää leikitä. Toki manuaaliset mittalaitteet ovat varmuuden vuoksi mukana; eivätkä suinkaan turhaan.

Esimerkiksi viime kesänä pidetyt yleisurheilun EM-kisat Roomassa todistivat sen, että moderni teknologia voi todellakin pettää, jolloin turvaudutaan ”vanhanaikaisiin” laitteisiin. Muun muassa kolmiloikkapaikalla jouduttiin kaivamaan rehti mittanauha esille.

Mutta nyt pohdinnassa on siis heittolajien mittaaminen, eli kyseessä ovat kuulantyöntö sekä keihään-, kiekon- ja moukarinheitto. Mittaukset tehdään optisella mittauslaitteella, jolla pystytään mittaamaan etäisyyksiä sentin tai jopa millin tarkkuudella. Puhutaan siis huippulaatuisista lasermittareista.

Pohjatyö on kuitenkin tehtävä huolellisesti. Laite täytyy asettaa mittausvalmiuteen uudelleen ennen jokaista kisaa. Koneeseen syötetään oikeat asetukset ja määritetään olosuhteet. Heittopaikan ympäriltä otetaan useita mittauspisteitä, joilla laite saadaan kalibroitua kuntoon. Valmistelu päätetään koemittaukseen, jossa mittausjärjestelmän täsmällisyys varmistetaan.

Eli kunhan valmistautuminen on tehty huolella ja mittalaite on toimintakunnossa, niin työnnön tai heiton mittaus on äärimmäisen tarkkaa.

Mutta jonkunhan se mittalaite on laitettava kentällä oikeaan kohtaan. Ja tässä kohtaa sentit saattavatkin häilyä suuntaan jos toiseenkin.

Heittojen mittaaminen on yllättävän haastavaa

Äkkiseltään voisi ihmetellä, että mikäs siinä nyt niin hankalaa sitten on? Väline putoaa tiettyyn kohtaan ja siitä mitataan etäisyys heittopaikalle. Teoriassa se on juuri näin yksinkertaista, mutta käytännössä mittaaminen on haastavaa.

Mittaajan on oltava kentällä tarpeeksi lähellä välineen alastulopaikkaa, jotta hän näkee oikean mittauskohdan. Toisaalta mittaajien on oltava koko ajan hoksottimet tarkkana ja varottava kohti tulevia heittoja. Heittolajien välineet voivat saada aikaan ikävää jälkeä.

Keihäänheitto on periaatteessa helppo laji mitata, kunhan keihäs tulee maahan kärki edellä ja jää pystyyn. Silloin tällöin näkee heittoja, joissa keihäs tulee maahan lappeelleen. Tällöin mittauskohdan määrittäminen onkin kinkkisempää, sillä keihäs sivaltaa maata ja jatkaa matkaansa eteenpäin.

Yleensä keihäästä toki jää nurmeen jälki, mutta varsinkin kisojen edetessä kentällä on jo runsaasti kuoppia ja jälkiä, joten sen oikea löytäminen saattaa olla hankalaa. Siksi mittaajan on liikuttava silmä kovana lähelle laskeutuvaa keihästä, jotta oikea kohta on helpompi nähdä.

Sama ongelma on kiekonheitossa, joskin siinä lajissa väline kimmahtaa joka tapauksessa aina monia metrejä eteenpäin. Mittaajien on siis oltava tarpeeksi lähellä nähdäkseen nopeasti maahan iskeytyvän ja matkaansa siitä jatkavan kiekon jättämä monttu.

Moukarinheitossa väline jättää maahan selvemmän kolon, mutta tarkkuutta vaaditaan silti. Jos kentällä on paljon kuoppia ja jälkiä, voi moukari laskeutua hyvin lähelle jo valmista monttua ja pyörähtää laskeutumisen jälkeen viereiseen koloon. Mittaajan keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään, jotta välineen oikea laskeutumispaikka ei mene hukkaan.

Mittaaminen on teknologiasta huolimatta inhimillistä

Kuten siis todettua: lasermittaus on tarkkaa, mutta tulos riippuu siitä, mistä kohtaa toimitsija määrittää mittauksen alkavan.

Esimerkiksi vuoden 2017 Lontoon MM-kisoissa ruotsalainen kiekonheittäjä Daniel Ståhl hävisi kullan hyvin niukasti. Maailmanmestaruuden vei Liettuan Andrius Gudzius tuloksella 69,21 ja Ståhlin hopeaheitto oli vain kaksi senttimetriä lyhyempi. Noin pieni ero on kiekonheitossa lähes sattumanvarainen riippuen siitä mistä kohtaa toimitsija aloittaa mittaamisen.

Kun 22-senttinen väline ottaa nopean ja toisinaan vain hipaisevan kontaktin kenttään, voi jälki olla lähes olematon. On siis täysin katsojan eli tässä tapauksessa toimitsijan ihmissilmästä kiinni, mistä mittaus aloitetaan.

Urheilijat toki tiedostavat itsekin tämän ikuisuusongelman, joka on kai vain pakko hyväksyä inhimillisenä osana kiekonheittoa.

Lue myös:

• Top 10 vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset – tullaanko näitä koskaan rikkomaan?
• Vasikanlihasta salamaniskuihin ja intiimiin kanssakäymiseen – 10 naurettavaa selitystä dopingkäryille

Olemme juuri pyörähtäneet syksyn puolelle, joten on aika perehtyä tähän kuluvaan kuukauteen – luvassa on viihdettä ja faktoja syyskuusta. Millaisia ovat syyskuussa syntyneet tieteen näkökulmasta, mitä astrologia kertoo heistä ja mistä kuukauden nimi on peräisin?

Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.

Jos olet syyskuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Syyskuussa 22. päivään mennessä syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Neitsyitä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Neitsyt kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.

Syyskuun lopussa syntyneiden horoskooppimerkki on Vaaka, joka kuuluu ilmamerkkeihin. Ilmamerkin alla syntyneet elävät ennemmin järjellä kuin tunteella ja nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.

Neitsyet voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tuntua Leijonakuninkaan Rafikista, joka on Jylhäkallion arvostettu šamaani eli ennustaja ja parantaja. Neitsyen henkieläin on siis ahkera, nokkela ja neuvokas mandrilli, joka voi olla myös jääräpäinen ja tuomitseva. Mandrilli viihtyy ja on parhaimmillaan ryhmässä, mikä on yhteinen ominaisuus kaikille syyskuussa syntyneille.

Nimittäin syyskuun toisen horoskooppimerkin eli Vaa’an henkieläin on uskollinen susi. Sudet ovat diplomaattisia idealisteja, joista löytyy myös romanttinen ja kekseliäs puoli. Susi on joukkuepelaaja, mutta toisaalta myös luontainen johtaja.

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Syyskuun syntymäkukkia ovat asteri ja elämänlanka. Ne molemmat symboloivat rakkautta, mutta kumpikin omalla tavallaan. Asteri kuvastaa rakkauden viisautta, kärsivällisyyttä, omistautuneisuutta ja viattomuutta. Elämänlanka sen sijaan symboloi sekä yksipuolista että kuolematonta rakkautta, jotka eivät valitettavasti aina sulje toisiaan pois.

Syyskuussa syntyneiden onnenkivi on safiiri. Safiireiksi kutsutaan kaiken muun värisiä korundeja, paitsi herkullisen punaista muunnosta, joka tunnetaan rubiinina. Tunnetuin ja arvostetuin safiiri on kuitenkin sininen.

Syntymäkivenä safiirin uskotaan tuovan kantajalleen onnea, ja se symboloi intuitiota, mielen kirkkautta, tyyneyttä sekä uskollisuutta ja luottamusta. Safiirilla on väitetty olevan myös parantavia voimia ja sen onkin uskottu lievittävän tulehduksia, alentavan kuumetta ja suojaavan myrkytykseltä.

Mistä syyskuu-sana on peräisin?

Syyskuun suomenkielinen nimi on varsin yksiselitteinen, sillä ”syyskuu syksyn tuo”.

Maatiloilla siirrytään syyskyntöihin, kun viimeisetkin sadonkorjuuseen liittyvät työt on saatu tehtyä. Syyskuussa ruvettiin perinteisesti valmistautumaan erilaisiin sadonkorjuujuhliin, kuten loppukuusta alkavaan kekriin. Vaikka kekri nykykalenterissa alkaakin aivan syyskuun lopulla, vietettiin sitä maataloissa sitä mukaa, kun kesän työt oli saatu pakettiin. Ajankohta siis saattoi vaihdella naapuritilojenkin välillä loppukesästä myöhäiseen syksyyn.

Syyskuu saa nimensä siis syksystä, joka on hyvin vanha suomalais-ugrilaisen kielikunnan perintösana. Niin viron sügis, pohjoissaamen čakča kuin unkarin ősz ovat peräisin samasta syksy-sanan muinaisesta kantamuodosta.

Vuodenaikojen nimitykset kuuluvat muutenkin suomen kielen vanhimpiin sanoihin, joita siis syksyn lisäksi ovat talvi, touko ja suvi.

Talven jälkeinen vuodenaika on siis ollut touko; kevät on tullut suomen kieleen paljon myöhemmin. Mikael Agricolan kirjaamat kuukausien nimet perustuivat vahvasti länsimurteisiin, joissa kesä tarkoitti kesantoa eli viljelemätöntä peltoa. Vuodenajoista lämpimin tunnettiin suvena. Itämurteisiin lainasanana tullut vuodenaikaa tarkoittava kesä-sana levisi yleiskieleen vasta 1800-luvulla.

September-sana viittaa seitsemänteen kuukauteen

Syyskuu on monella kielellä september (tai hyvin lähellä sitä). September-sana viittaa syyskuun paikkaan vuoden seitsemäntenä kuukautena; seitsemän on latinaksi septem. Mutta hetkinen – syyskuuhan on yhdeksäs kuukausi!

Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.

Näin ollen syyskuu oli siis vuoden seitsemäs kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään September. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.

Syyskuussa syntyneillä on suurempi riski sairastua astmaan

On monia tekijöitä, jotka kasvattavat riskiä sairastua astmaan. Näitä ovat muun muassa erilaiset allergiat, ihottumat, perinnölliset tekijät, keskosena syntyminen ja raskaudenaikainen tupakointi. Yksi yllättävä riskiä lisäävä tekijä on syksyllä syntyminen.

Tutkijoiden mukaan syksyllä syntyneillä on jopa 30 % suurempi riski sairastua astmaan kuin muuhun vuodenaikaan syntyneillä. Tähän erikoisuuteen on löytynyt myös syy, nimittäin edessä siintävä flunssakausi. Erilaiset flunssavirukset rupeavat pohjoisella pallonpuoliskolla jylläämään loppusyksystä, talvella on influenssavirusten aika ja kevättalvella tartuntahuippunsa saavuttaa RS-virus, jonka erityisesti tiedetään aiheuttavan astmaa myöhemmin elämässä.

Ihmisen vastustuskyky ei ole elämän ensimmäisinä kuukausina vielä täysissä voimissaan, mutta vaikka yhdysvaltalaisen Vanderbiltin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia pienokaisista saa RS-viruksen aiheuttaman infektion ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä, eivät he kaikki tietenkään sairastu myöhemmin astmaan. Mutta mitä vakavampi hengitystieinfektio on kyseessä, sitä suuremmaksi riski kasvaa.

Minkälaisia ominaisuuksia tiede paljastaa syyskuussa syntyneistä?

Olemme jo tutustuneet horoskooppeihin ja henkieläimiin, mutta nyt annetaan vuoro tieteelle. Kasvanut riski sairastua astmaan käytiin jo läpi, mutta mitä muuta tiede kertoo syyskuussa syntyneistä?

Loppukesästä ja alkusyksystä syntyneet ovat keskimääräisesti isoja vauvoja ja heistä myös kasvaa pitkiä aikuisia. Tämän uskotaan johtuvan raskaudenaikaisesta D-vitamiinin saannista. Samasta syystä syksyn lapsilla on kaikkein vahvimmat luut.

Syyskuussa syntyneet kärsivät vähiten masennuksesta, mutta toisaalta ärsyyntyvät helposti. Onneksi ärsyyntyminen on yleensä nopeasti ohimenevä ilmiö!

Syksyllä syntyneet ovat myös kaikkein pitkäikäisimpiä ja saavuttavat todennäköisimmin kunnioitettavan 100 vuoden iän. Lieneekö syynä se, että vastustuskyky kehittyy erityisen vahvaksi ensimmäisinä elinkuukausina käytyjen koettelemusten vuoksi.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Koska lista on ulkona heti näin kuukauden alussa, niin koko syyskuun askareet voi kätevästi suunnitella almanakan suositusten mukaisesti.

Syyskuun 4. ja 5. päivä ovat parhaat ajankohdat eläinten kastroimiseen, jos sellainen aktiviteetti on tehtävälistalla. Hiusten leikkaaminen ja värjääminen on syytä suorittaa kuukauden 11. tai 12. päivänä, ja kuun puolivälissä on paras aika leipomiselle. Kilojen karistaminen uuden ruokavalion merkeissä kannattaa aloittaa 17. päivänä. Tämä on myös paras ajankohta tupakoinnin lopettamiselle.

Onnistuneen avioliiton kannalta naimisiinmeno on syytä ajoittaa kuun loppupuolelle 22.–23. päivään. Sen jälkeen on pari päivää otollista aikaa teurastaa kotieläimiä sekä aloittaa oluen ja siiderin paneminen.

Kuukauden viimeisenä päivänä onkin sitten suotuisa hetki valaa betonia. Mikä loistava tapa pistää syyskuu purkkiin!

Lue myös:

• 10 erikoista faktaa syksystä ja sen vaikutuksista
• Tulevaisuus ja 10 asiaa: Miltä maailma voisi näyttää vuonna 2100?

Sukupuolenpaljastusjuhla on odottaville vanhemmille hauska tapa ilmoittaa tulevan lapsensa sukupuoli. Mutta mikä alkoi kakuista ja ilmapalloista, on nyt muuttunut ihmishenkiä vaativaksi show’ksi.

Sukupuolenpaljastusjuhlien eli gender reveal -juhlien keksijänä pidetään bloggaaja Jenna Karvunidista, joka vuonna 2008 leipoi perheelleen kakun vaaleanpunaisella täytteellä ja ilmoitti sillä tavoin läheisilleen ja bloginsa lukijoille odottavansa tyttöä. Tosiasiassa sukupuolenpaljastusjuhlat ovat huomattavasti vanhempi ilmiö, mutta Karvunidis sai netin ja sosiaalisen median kautta aikaan ennennäkemättömän muoti-ilmiön, joka on ajoittain lähtenyt käsistä.

Tänä päivänä Karvunidis suhtautuu aloittamaansa trendiin negatiivisesti kaikkien ikävien tapausten johdosta. Ja myös siksi, että hänen nyt teini-ikäinen lapsensa ei mahdu yhteiskunnan tiukkaan, kaksijakoiseen sukupuolimääritelmään. Asioista ajateltiin vielä vuonna 2008 hieman eri tavalla, mutta kuten kaikille pitäisi jo olla selvää, eivät ne sukuelimet kerro yhtään mitään ihmisestä.

Sukupuolenpaljastusjuhlat ovat hyvin amerikkalainen perinne, mutta viime vuosina ne ovat rantautuneet myös Suomeen. Toivottavasti täällä mopot eivät lähde keulimaan aivan samoissa mitoissa.

Listafriikki esittelee nyt kymmenen sukupuolenpaljastusjuhlaa, joista ei kannata ottaa esimerkkiä. Kaiken ei tarvitse olla isompaa, parempaa, näyttävämpää tai räjähtävämpää kuin muilla. Nämä bileet päättyivät katastrofaalisesti!

Konfettisota

Aloitetaan lista sillä kaikkein kevyimmällä tapauksella, sillä näissä sukupuolenpaljastusjuhlissa kukaan ei kuollut tai loukkaantunut fyysisesti. Mielensäpahoittajia sen sijaan löytyi enemmänkin.

Lokakuussa 2018 poliisi hälytettiin yhdysvaltalaisessa Boardmanin kaupungissa sijaitsevaan Applebee’s-ravintolaan, jossa asiakkaiden ja henkilökunnan välinen kiista oli eskaloitunut siihen, että muutamat juhlijat heittelivät tarjoilijoita ruokalistoilla.

Juhlaväki oli saapunut ravintolaan seitsemän aikaan illalla ja suunnitelmissa oli pamauttaa konfettitykillä ilmaan värikästä paperisilppua, joka paljastaisi tulevan lapsen sukupuolen. Sinänsä tällaiset konfettipommit eivät ole vaarallisia, sillä ainakin Suomessa myytävät versiot toimivat ilmanpaineella tai jousella, mutta kuka nyt haluaisi ravintolansa täyteen viheliäistä moskaa!?

Niinpä 20-henkistä juhlaväkeä pyydettiin suorittamaan illan kohokohta ulkona. Kun paperisilppu oli seremoniallisesti räjäytetty pitkin ravintolan pihaa, parkkipaikkaa ja muiden asiakkaiden autoja, kehotti henkilökunta asianomaisia siivoamaan jälkensä. Se oli ilmeisesti kohtuuton vaatimus, sillä juhlijat alkoivat huudella henkilökunnalle törkeyksiä ja uhkailuja: ”I’m going to beat your a**” ja ”we will f*** you up”. Kuulostaa ihan järkevältä reaktiolta siihen, että pitäisi siivota omat sotkut. Kun asiakkaat alkoivat heitellä tarjoilijoita ruokalistoilla, oli aika soittaa virkavalta paikalle.

Huonosti käyttäytyvät asiakkaat tietenkin kaikkosivat paikalta ennen poliisin saapumista ja jättivät vielä 31,81 dollarin laskun maksamatta.

Sinisestä savupommista maastopaloksi

Yhdysvaltain rajavartiolaitoksen työntekijä Dennis Dickey oli valmistellut huolellisesti näyttävän sukupuolenpaljastusjuhlan perheelleen ja ystävilleen. Huhtikuussa 2017 Dickey oli hankkinut Tannerite-räjähdettä ja sinistä jauhetta, ja kyhännyt niistä kasaan omatekoisen paketin. Hänen tarkoituksenaan oli ampua maalitauluun ja räjäyttää ilmoille sininen savupommi merkiksi tulevasta poikalapsesta.

Kaikki meni hyvin, kunnes ei enää mennytkään. Sininen jauhe kyllä levisi kauniisti kuivalla arizonalaisella niityllä, mutta räjähdys sytytti silmänräpäyksessä maastopalon, joka levisi tuhoisaksi metsäpaloksi.

Maastopalo ehti polttaa viikon aikana hieman reilun 190 neliökilometrin alan ennen kuin 800 palomiestä sai sen kuriin. Palosta aiheutui yhteensä yli 8 miljoonan dollarin tuhot.

Dickey myönsi syyllistyneensä tulipalon sytyttämiseen ilman lupaa, mutta painotti oikeudessa useaan otteeseen maastopalon olleen puhdas vahinko. Hän oli itse ilmoittanut hätäkeskukseen palon syttymisestä ja teki alusta asti yhteistyötä virkavallan kanssa. ”Se oli yksi elämäni kamalimmista päivistä”, kertoi Dickey oikeudessa tuomarille.

Mies teki lopulta syyttäjän kanssa sopimuksen ja hänet tuomittiin viiden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan 220 000 dollaria vahingonkorvauksia. Hän suostui maksamaan välittömästi 100 000 dollaria ja loput 500 dollarin kuukausierinä seuraavien 20 vuoden aikana.

Kotitekoinen putkipommi räjähti kappaleiksi ja tappoi juhlavieraan

Lokakuussa 2019 Yhdysvaltain Iowan osavaltiossa Kreimeyerin perhe testaili erilaisia räjähteitä, jotta saisi kuvattua läheisilleen eeppisen paljastuksen syntymättömän lapsensa sukupuolesta. Video oli määrä julkaista sosiaalisessa mediassa, jotta mahdollisimman moni pääsisi todistamaan perheen iloista hetkeä.

Kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan, kun tuuhastelun jälkeen oltiin saatu valittua sopivat aineet kotitekoiseen laitteeseen. Tarkoitus oli, että omin kätösin kasaan kyhätty laite ampuisi värillistä jauhetta ilmaan. H-hetken koittaessa se kyllä pamahti, mutta koko tekele räjähti kappaleiksi putkipommin tapaan ja siitä sinkosi metallinpaloja ympäriinsä.

Valitettavasti yksi paloista osui 14 metrin päässä seisonutta Pamela Kreimeyeria päähän. Marionin piirikunnan seriffin mukaan 56-vuotias nainen menehtyi välittömästi. Räjähdyksen voimakkuudesta kertoo aika paljon se, että Kreimeyerin pään murskannut metallinpala jatkoi matkaansa yli 40 metrin päähän läheiselle pellolle.

Sukupuolenpaljastusjuhla järisytti kilometrien päässä

Lokakuun 27. päivänä vuonna 2019, vain päivä sen jälkeen, kun Pamela Kreimeyer oli kuollut, räjähti Iowassa jälleen. Silloinkin kyse oli sukupuolenpaljastusjuhlista, mutta tuolloin kukaan ei menettänyt henkeään.

Odottavat vanhemmat olivat ostaneet nimenomaan sukupuolenpaljastukseen tarkoitetun Tannerite-merkin boom box -pakkauksen, jonka nimikin viittaa räjähtävään lopputulemaan.

Innokas isä ampui värillistä jauhetta sisältävän pakkauksen kiväärillään, mikä sai aikaan odottamattoman kovan pamauksen, joka tuntui yli kolmen kilometrin päässä. Waukeen kaupungin palolaitos ilmoitti, että tyhjällä tontilla järjestetty paljastustilaisuus oli laillinen, sillä se tapahtui kaupungin rajojen ulkopuolella.

Lähiseudun asukkaat kertoivat medialle säikähtäneensä pamausta ja juosseensa hädissään ulos katsomaan, mitä on tapahtunut. Monen oli vaikea uskoa, että tuon kaliiberin räjähdyksen aikaansaava tuote on laillisesti saatavilla. Onneksi kenellekään ei käynyt kuinkaan.

Yllä oleva video ei ole kyseisistä juhlista, mutta räjähdys on tehty saman merkin tuotteella.

Juhlintaan varattu lentokone putosi

Listan tuorein tapaus sattui vuoden 2021 maaliskuussa, kun nimettömänä pysyvät tulevat vanhemmat olivat perheensä ja ystäviensä kanssa jahdilla Cancúnin rannikkokaupungissa Meksikossa. Tarkoitus oli paljastaa syntymättömän lapsen sukupuoli mahtipontisesti ylilennon välityksellä.

Julkisuuteen levinneellä videolla veneellä olevien voi kuulla huutavan innoissaan ”se on tyttö, se on tyttö”, kun pienkone lentää yli jättäen jälkeensä vaaleanpunaisen vanan. Yksi mukana olleista jopa vitsailee, että ”kaikki on hyvin, kunhan kone ei törmää meihin”. Niin ei käynyt, mutta onnellisesta perhetapahtumasta tuli joka tapauksessa painajainen.

Vain muutamia sekunteja ylilennon jälkeen ilo muuttui kauhuksi, kun tuo yksimoottorinen Cessna 206 syöksyi keula edellä mereen. Koneessa oli neljä henkilöä, joista lentäjä ja perämies menehtyivät nopeista pelastustoimista huolimatta.

Australiassa poltetaan kumia – ja välillä autoja

Osataan sitä toki muuallakin kuin Yhdysvalloissa, nimittäin sukupuolenpaljastusjuhlat ovat jo globaali ilmiö. Nyt matkataan Gold Coastin kaupunkiin Australiaan, jossa tarkoitus ei ollut räjäyttää mitään, vaan polttaa kumia.

Kumin polttamisesta on tullut Australiassa varsin suosittu tapa paljastaa tulevan lapsen sukupuoli. Siinä auton renkaat käsitellään tarkoitukseen suunnitellulla jauheella, josta muodostuu hankauksen ja kuumuuden vaikutuksesta värillistä savua.

Vuonna 2018 innokkaalle isälle oli käydä huonosti, kun hän ajoi tietä pitkin sinisen savun noustessa renkaista. Paikalle kutsutut juhlavieraat hurrasivat vieressä ja kuvasivat tapahtumaa kukin omalla laitteellaan. Samaan aikaan tilannetta seurasi yläpuolelta kameralla varustettu poliisin lennokki. Kun kuski vihdoin sai esityksensä loppuun, syttyi auto tuleen. Onneksi tuleva isä ja kyydissä ollut matkustaja pääsivät pakenemaan liekkien seasta ja Queenslandin poliisin videolla näkyy, miten aiemmin sinisen savun ympäröimästä autosta kohoaa musta savupilvi. 29-vuotias kuski sai rikostuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tämä ei ollut yksittäistapaus.

Kun pienet paukut eivät riitä

Vuoden 2021 helmikuussa 26-vuotias Evan Thomas Silva osallistui ystäväpariskuntansa tulevan lapsen sukupuolenpaljastusjuhlaan, joka koitui hänen kohtalokseen.

Tarkoitus oli paljastaa lapsen sukupuoli ampumalla tykillä värillistä jauhetta, mutta suunnitelmista poiketen tykki räjähtikin kokonaan ja sinkosi metallisia sirpaleita ympäristöön. Tykinsirpaleet osuivat pariin autoon ja läheiseen autotalliin, mutta yksi palanen osui muutaman metrin päässä seisoneeseen Silvaan. Hän menehtyi vammoihinsa matkalla sairaalaan.

Michiganin osavaltion poliisin mukaan lähellä Flintin kaupunkia järjestetyissä juhlissa ammuttiin tykillä, jota oli käytetty useamman kerran ennemminkin; ilman haavereita. Kyseessä oli niin sanottu merkinantotykki, joka päästää laukaistaessa ilmoille kovan pamauksen, välähdyksen ja savua. Poliisi kertoi tiedotteessaan, että tykissä ei ollut ammusta, mutta sen sisällä ollut ruuti todennäköisesti aiheutti rakenteeseen halkeamia, mistä tämä traaginen onnettomuus oli seurausta.

Alligaattori oli lähellä napata käden irti

Alligaattorifarmia Louisianassa pitävä pariskunta päätti vuonna 2018 järjestää sukupuolenpaljastusjuhlat ja halusi tilaisuuteen perinteistä poikkeavan ohjelmanumeron. Tilaisuuden tähtenä toimi yksi heidän alligaattoreistaan, jonka piti puraista värjätyllä hyytelöllä täytetty vesimeloni murskaksi ja paljastaa näin vieraille tulevan lapsen sukupuoli.

Kun Mike Kliebert, tuleva isä, asetteli tappavaa petoa valmiiksi paljastusta varten, löi se leukansa odottamatta kiinni. Väliin meinasi jäädä jotain aivan muuta kuin vesimeloni. Tässä juhlassa mikään ei varsinaisesti mennyt pieleen, mutta Facebookissa levinnyt video kirvoitti suuren määrän vihaisia kommentteja. Alligaattorin käsittelyä pidettiin eläinrääkkäyksenä ja monet tuohtuneet kirjoittajat kertoivat toivoneensa koko videon ajan, että matelija onnistuisi saamaan lihaisan välipalan.

Yhdysvaltain maatalousministeriö on vuosien aikana antanut Kliebertin farmille lukuisia varoituksia, sillä olosuhteet eivät täytä edes minimaalisia vaatimuksia, jotka eläinten hyvinvoinnille on asetettu. Ei siis ole kumma, että lääkkeillä sukupuolenpaljastusta varten rauhoitetun 61-vuotiaan Sally-alligaattorin käyttäminen vihastutti kansaa.

Pinkit ilotulitteet päin näköä

Heinäkuussa 2018 eräs onnellinen ja pian vanhemmiksi tuleva pariskunta päätti järjestää räjähtävät sukupuolenpaljastusjuhlat; kuten aika moni muukin tämän listan sankareista. Välineeksi he olivat valinneet pinkit ilotulitteet, joita oli tarkoitus ampua hataran pyykinkuivaustelineen päältä. Kellään ei ilmeisesti käynyt mielessä, että koko touhu oli alun alkaenkin tuhoon tuomittu.

Philadelphiassa, Yhdysvalloissa, vietetty leppoisa kesäpäivä vaihtui pelonsekaiseen kiljumiseen ja pakenemiseen, kun ensimmäisten ylöspäin lähteneiden rakettien jälkeen pariskunnan hutera rakennelma kaatui ja ilotulitteet syöksyivät päin juhlavieraita.

Onni onnettomuudessa, että kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Täytyy sanoa, että ne olivat listan moneen muuhun kohtaan verrattuna varsin onnistuneet sukupuolenpaljastusjuhlat, koska vieraat saivat vain lieviä, joskin sairaalahoitoa vaatineita palovammoja.

El Doradon maastopalo

Jos Arizonassa Dennis Dickeyn sytyttämä maastopalo oli tuhoisa, niin sitä oli myös syyskuussa 2020 sukupuolenpaljastusjuhlasta alkunsa saanut El Doradon maastopalo.

Maastopalot koettelivat rankalla kädellä Kalifornian osavaltiota vuonna 2020 – se oli pahin vuosi ikinä osavaltion historiassa. Loppukesällä aluetta piinasivat kovat helteet ja rajut ukkoset, joten olosuhteet palojen syttymiseen olivat täydelliset.

Kalifornian vakava tilanne ei kuitenkaan estänyt erästä perhettä järjestämästä sukupuolenpaljastusjuhlaa, jossa käytettiin ilotulitteita tai jonkinnäköistä savupommia. Poliisi ei ole julkaissut hallussaan olevaa valvontakameravideota eikä ole paljastanut yksityiskohtia käynnissä olevan tutkimuksen vuoksi. Sen verran julkisuuteen on kerrottu, että perhe oli yrittänyt sammuttaa roihua pullovedellä, mikä oli osoittautunut hyvin nopeasti turhaksi.

Osavaltion eteläosissa sijaitsevan Yucaipan alueen puistosta syyskuun 5. päivänä liikkeelle lähtenyt El Doradon -metsäpalo tuhosi tuhansia hehtaareita maastoa ja pakotti sadat ihmiset pakenemaan kodeistaan. Marraskuun 16. päivänä palo oli vihdoin saatu taltutettua ja sen sammutustöihin oli käytetty yli 40 miljoonaa dollaria. Olivatkohan ne maailman kalleimmat sukupuolenpaljastusjuhlat?

Palossa tuhoutui kymmenen rakennusta eikä uhreiltakaan vältytty. Sammutustöissä menehtyi 39-vuotias palomies Charles Morton.

Lue myös:

• 10 taikatemppua, jotka päättyivät karmealla tavalla
• 10 pientä kirjoitusvirhettä, jotka johtivat katastrofiin
• 10 sähköpostikatastrofia: Ole tarkkana kenelle viestin lähetät!

Miten vuoristorata keksittiin ja miksi kelloja siirretään? Listafriikki paljastaa nyt kymmenen asian tai esineen erikoiset alkuperät.

Brandy syntyi vahingossa, malarialääke muuttui väriaineeksi ja stetoskooppi oli häveliään tohtorin ratkaisu. Hauskimpia ovat keksinnöt, jotka on alunperin kehitetty aivan eri tarkoitukseen, kuin millaisina me ne nykyään tunnemme.

Tässä siis 10 erikoista ja metkaa tarinaa tuttujen asioiden ja esineiden taustalla!

Idea Botoxiin tuli pettyneeltä silmäpotilaalta

Vuonna 1980 kalifornialainen lääkäri Alan Scott alkoi hoitaa karsastuksesta kärsiviä potilaitaan botuliini-hermomyrkyllä. Luonnossa botuliinia tuottaa Clostridium botulinum -bakteeri ja nykyään laboratoriossa tuotettavalla, lihaksen lamauttavalla hermomyrkyllä hoidetaan muun muassa tahdonalaisten lihasten kontrolloimatonta kouristelua, liikahikoilua ja aivoverenkiertohäiriöiden jälkeistä lihasjäykkyyttä.

Kanadan Vancouverissa yhteistä praktiikkaa pitänyt pariskunta, ihotautilääkäri Alastair Carruthers ja silmälääkäri Jean Carruthers olivat ne, jotka oivalsivat botuliinin mahdollisuudet kosmeettisissa hoidoissa.

Vuonna 1987 Jean käytti botuliinia rutiininomaisesti erilaisten silmänalueen lihasongelmien hoitoon. Eräänä päivänä hänen vastaanotolleen tuli vakiopotilas ottamaan pistoksia kontrolloimattomaan silmien räpyttelyyn.

Kun Jean oli saanut hoidon valmiiksi, oli potilas pettynyt ja vähän suuttunut, kun lääkäri ei ollut pistänyt botuliinia hänen otsaansa. Hämmentynyt Jean oli kertonut syyksi sen, että otsassa ei ollut havaittavia lihaskouristuksia ja kysyi potilaalta, miksi tämä oli niin tuohtunut. Nainen vastasi: ”Kun pistät ainetta otsaani, rypyt katoavat.”

Vielä samana iltana Jean kertoi päivällispöydässä Alastairille potilaansa reaktiosta. Lamppu syttyi siinä hetkessä, illallista syödessä. Alastair oli pitkän aikaa yrittänyt löytää ratkaisua potilaidensa pyyntöön päästä eroon kulmakarvojen välissä olevista pystysuorista juonteista. Suomessa ne tunnetaan sibeliusryppyinä.

Heti seuraavana päivänä Jean suostutteli vastaanottovirkailijansa Cathy Bickertonin koekaniiniksi botuliinin ensimmäiseen kosmeettiseen pistokseen. Kun Alastair näki sileän lopputuloksen, oli homma selvä: hänellä oli potilaat, Jeanilla aine, ja loppu on kauneudenhoidon historiaa. Kiitos pahastuneen potilaan.

Vuoristorata keksittiin, koska ihmiset käyttäytyivät siveettömästi

Yhdysvaltalaista LaMarcus Thompsonia pidetään vuoristoratojen isänä, vaikka siinä vaiheessa, kun hänelle 1880-luvulla myönnettiin ensimmäinen patentti, oli Venäjällä, Ranskassa ja muualla Euroopassa hurviteltu samantyyppisissä rakennelmissa jo vuosisadan ajan.

Thompson teki mittavan omaisuutensa keksimällä tehokkaan tavan valmistaa saumattomia sukkahousuja, mutta menestyksestä huolimatta hänellä oli suuren suuri huolenaihe. Nimittäin syntiset amerikkalaiset.

Hän ei pitänyt sisällissotaa seuranneen vaurastumisen ja kaupungistumisen aiheuttamista lieveilmiöistä, jollaisina hän näki esimerkiksi teatterit ja bordellit.Syvästi uskovainen Thompson yritti keksiä sellaista vapaa-ajanvietettä, joka vetäisi moraalittomuuteen matkalla olleet maanmiehet ja -naiset pois kuppiloista, tanssisaleista ja uhkapelipöydistä.

Eräänä päivänä Thompson oli kunnollisen kansalaisen tapaan ulkoilemassa ja vaeltamassa Pennsylvaniassa, kun hän kohtasi inspiroivan näyn: paikalliset käyttivät suljetun hiilikaivoksen kuljetusvaunuja huvitteluun. Ihmiset rakastivat lähes 200 metrin pudotusta, jonka aikana vaunu liikkui raiteilla nopeampaa kuin hevonen tai jopa juna. Perheet nauttivat yhdessäolosta ilman viinaa ja muita syntisiä houkutuksia, joten Thompson tiesi löytäneensä vastauksen räävittömän käytöksen vastapainoksi.

Hänen suunnittelemansa The Switchback Railway -vuoristorata otettiin käyttöön kesäkuun 16. päivänä vuonna 1884 New Yorkissa sijaitsevassa Coney Island -huvipuistossa. Mutta ei se ehkä kuitenkaan onnistunut pitämään ihmisiä pois teattereista ja pubeista.

Lue myös: Top 10 pahimmat huvipuisto-onnettomuudet

Tiivistettyä viiniä ei laimennettukaan vedellä – niin syntyi brandy

Nimenä brandy tulee hollanninkielisestä brandewijn-sanasta, joka tarkoittaa kirjaimellisesti poltettua viiniä. Nimi viittaa tietenkin brandyn valmistamiseen: tislauksen aikana viiniä lämmitetään, minkä jälkeen se laitetaan kypsymään.

Brandyn kaupallinen tislaaminen aloitettiin 1500-luvulla, kun se oli keksitty periaatteessa vahingossa. Eurooppalaiset uudisraivaajat kuljettivat Amerikan mantereelle viiniä, mutta laivoissa ei kaiken muun tavaran ohella ollut paljon tilaa.

Eräs hollantilainen merikapteeni päätti kokeilla viinin tislaamista väkevämmäksi, jolloin tiivistettyä alkoholijuomaa sai mahdutettua enemmän laivaan. Satamaan tultaessa viinitisle oli tarkoitus laimentaa vedellä takaisin alkuperäiseen koostumukseensa, mutta joku päätti maistaa tynnyrin sisältöä ja totesi sen olevan oikeinkin mainiota tavaraa.

Laimentaminen jäi sikseen: tiiviste oli huomattavasti parempaa kuin vedellä lantrattu viini.

Serpentiinispray oli alunperin suihkutettavaa kipsiä

Suihkutettava serpentiini, englanniksi Silly String, on hauska tapa koristella kotia, itseä ja kaveria. Listan aiheesta voinee ehkä päätellä, että serpentiinisprayta ei oltu alunperin suunniteltu leikkeihin tai koristeluun. Sitä oli tarkoitus käyttää katkenneiden luiden hoidossa.

Vuonna 1972 keksijä Leonard A. Fish ja kemisti Robert P. Cox työstivät suihkutettavaa kipsiä, joka kovettuisi saman tien purkista ulos tullessaan. He onnistuivat kehittämään aineen, mutta sopivan suuttimen löytäminen olikin hankalampaa. Kokeillessaan satoja erilaisia malleja Fish huomasi yhden suuttimen suihkuttavan tuotetta kapeana ja pitkänä nauhana jopa kymmenen metrin päähän. Se vaikutti hauskalta!

Fish ja Cox päättivät hylätä ajatuksen suihkutettavasta kipsistä ja rupesivat kehittämään tuotteestaan lelua. Reseptiä muokattiin värikkäämmäksi ja vähemmän tahmeaksi, ja sitten kaksikko otti yhteyttä Wham-O -leluvalmistajaan. Ensimmäinen tapaaminen ei suoraan sanottuna sujunut loistavasti, sillä keksijät komennettiin ulos sen jälkeen, kun he olivat suihkuttanet markkinointipuolen toimiston täyteen värikästä tahmaa.

Seuraavana päivänä Fish ja Cox kuitenkin saivat sähkeen, jossa Wham-O:n omistajat pyysivät parikymmentä purkkia testiin. He olivat löytäneet toimistolta siivouksesta huolimatta jäänteitä aineesta ja näkivät siinä suuren potentiaalin. Ja niin lääketieteelliseksi tuotteeksi suunnitellusta suihkeesta tuli kansainvälisesti suosittu lelu.

Malarialääke unohtui, kun ensimmäinen synteettinen väriaine keksittiin

Englantilainen William Perkin oli vain 18-vuotias kemianopiskelija, kun hän vuonna 1856 oli mukana työryhmässä, joka yritti keksiä keinoa kiniinin massatuotantoon. Kiniini oli tuohon aikaan ainoa oireita lievittävä hoitokeino tappavaan malariaan, mutta sitä saatiin vain kiinapuun kuoren tuottamista alkaloideista. Lääke oli äärimmäisen kallis.

Perkin etsi tapaa valmistaa kiniiniä synteettisesti kivihiilitervan avulla ja yksi hänen kokeistaan tuotti kirkkaanpunaista yhdistettä. Kun hän sekoitti pulloa uudelleen, muuttui aine mustaksi tahmaksi – seinä oli noussut jälleen kerran vastaan.

Kun Perkin rupesi putsaamaan sotkua alkoholilla, liukeni mönjä loistavan violetiksi nesteeksi ja jotenkin nuorimies sai päähänsä värjätä sillä palan silkkiä (kuvassa säilytetty kangaspala). Se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan käytti synteettistä väriainetta.

Tuohon hetkeen asti kaikki värit oli saatu luonnosta: hyönteisistä, kasveista ja mineraaleista. Ne olivat kalliita, eivätkä kestäneet hyvin pesua. Siksi värikkäitä vaatteita nähtiin tuolloin ainoastaan rikkaiden yllä. Violetti oli ollut jo antiikin ajoista lähtien erityisen ylellinen väri, sillä sitä saatiin vain yhden tietyn merietanan erittämästä limasta; siksi sitä käyttivät lähinnä kuninkaalliset.

Perkin, joka oli tieteellisen uransa ohella innostunut taiteesta, jätti malarian parantamisen muille ja avasi tehtaan, jossa kehitettiin värjäystekniikoita erilaisille kankaille ja myöhemmin paperille. Hän nimesi kehittämänsä väriaineen mauveiiniksi, joka tunnetaan nykyisin myös Perkinin mauvena ja aniliini-purppurana.

Kangasvalmistajat olivat tietenkin epäileväisiä, mutta kuin lottovoittona Perkinille Ranskan keisarinna Eugénie alkoi vuonna 1857 suosia violetteja pukuja, ja seuraavana vuonna Englannin kuningatar Viktoria pukeutui vaalean violettiin pukuun tyttärensä häissä. Yhtäkkiä kaikki halusivat ylleen jotain violettia.

Perkinin keksintö aloitti valtaisan synteettisten väriaineiden kehitysbuumin ja muokkasi maailmasta sellaisen kuin se nyt on: värikkään.

Malaria sen sijaan… Nykyisilläkin lääkkeillä sen hoito on aloitettava välittömästi infektion havaitsemisen jälkeen, muuten ei voi kuin toivoa parasta.

Listerinellä pestiin lattioita

Englantilainen kirurgi Joseph Lister oli ensimmäinen, joka osoitti fenolilla kasteltujen siteiden parantavan tehokkaasti leikkaushaavoja. Vuonna 1867 julkaistut havainnot eivät kuitenkaan saaneet lääkäreiden keskuudessa hyväksyntää.

Kemisti Joseph Lawrence kuitenkin inspiroitui tutkimustuloksista ja kehitti vuonna 1879 antiseptisen liuoksen, jonka hän nimesi Listerineksi inspiraation antaneen lääkärin mukaan. Koska kaikkea uutta piti vain periaatteen vuoksi vastustaa, ei Listerine saavuttanut suosiota. Niinpä sitä myytiin lattianpesuaineena ja lääkehoitona tippuriin.

Mutta lattioiden kuuraamiseenkaan Listerine ei kelvannut, ja sen myyntiluvut olivat surkeat. Lopulta liuosta alettiin mainostaa hammaslääkäreille,ja lukuisten markkinointikampanjoiden ja aggressiivisen aivopesun jälkeen ihmisten mieliin saatiin istutettua ajatus siitä, että pahanhajuinen hengitys on kamalinta maailmassa. Niinpä Listerine löysi paikkansa kylpyhuoneen altaan reunalta.

NASCAR:in juuret ovat viinatrokauksessa

Yhdysvalloissa oli vuosien 1930 ja 1933 välillä voimassa kieltolaki. Alkoholin myymisen kieltäminen ei tietenkään lopettanut kyseisen aineen kuluttamista, joten pontikankeitto ja sen laiton levittäminen eli trokaaminen kukoistivat. Viinan salakuljettajat yrittivät hoitaa hommansa jäämättä kiinni poliisille ja muokkasivat autojaan nopeammiksi ja paremmin hallittaviksi.

Vaikka kieltolaki päättyi, eivät trokarit halunneet luopua kukoistavasta bisneksestään vaan jatkoivat laittoman pontikan myymistä, sillä etenkin etelävaltioissa kysyntää riitti. Tuolloin ei kuitenkaan enää tarvinnut pelätä poliisia: nyt pakoiltiin verottajaa. Kuljettajat jatkoivat autojensa tuunaamista, jotta niillä pystyi huristella mutkaisilla sivuteillä.

Pontikkakuskit rupesivat 1940-luvulla järjestämään kilpailuja viritetyillä autoillaan, ja laittomalla viinanmyynnillä suuren omaisuuden tehneet trokarit alkoivat sijoittaa rahojaan näiden kisojen järjestämiseen ja autojen kehittämiseen.

Vuonna 1948 Bill France, yksi johtavista kilpa-ajajista ja viinan salakuljettajista, kutsui koolle mekaanikot, kuskit ja autojen omistajat, ja yhdessä he muodostivat rata-autoilun NASCAR-sarjan.

Kelloja siirretään ensimmäisen maailmansodan takia

Blah, kellojen siirtäminen! Miksi, milloin, miksi ja ennen kaikkea MIKSI?

No kelloja siirretään siksi, että Saksassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan aikana säästää kivihiiltä ja sähköä sotimiseen. Saksan talous oli vuonna 1916 romahtamispisteessä, joten jostain oli säästettävä.

Isossa-Britanniassa oli jo vuonna 1907 heitetty ilmoille idea kesäajan käyttöönotosta, koska kevään ja kesän valoisat tunnit ”menevät hukkaan” ihmisten nukkuessa. Brittihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt rakennuttaja William Willettin ehdotusta, sillä sen katsottiin rikkovan säännöllistä vuorokausirytmiä.

Willet perusteli kesäaikaan siirtymistä valoisan ajan tehokkaammalla käytöllä ja valoisuuden osumista paremmin aktiiviseen työskentely- ja opiskeluaikaan. Willettin mukaan valoisien tuntien hyödyntäminen säästi myös energiaa. Ja juuri se kiinnitti saksalaisten huomion.

”Ajateltiin, että jos aamulla on enemmän valoa, se säästää energiaa. Tuohon aikaan se tarkoitti hiiltä.”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Ylen haastattelussa. Marjomaan mukaan kaikki sodassa mukana olleet suurvallat ottivat kesäajan käyttöön Saksan esimerkkiä seuraten, mutta siitä luovuttiin sodan loputtua. Toisen maailmansodan aikana sama ruljanssi toistui; sillä kertaa myös Suomessa. ”Kesäaikaa ajateltiin – – sellaisena asiana, johon voidaan ihmiset pakottaa sota-aikana”, selvittää Marjomaa.

Kun öljykriisi iski 1970-luvulla, turvauduttiin kesäaikaan jälleen energian säästämiseksi, mutta sillä kertaa päätös piti. Pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana suurin osa maailman valtioista lähti leikkiin mukaan. Suomessa kesäaikaan on siirrytty säännöllisesti vuodesta 1981 lähtien.

Koskahan kelloja siirretään viimeisen kerran ja päästään vihdoin eroon tuosta sodanaikaisesta hätäkeinosta!?

Idea takaluukun hätäkytkimestä syntyi kidnappauksen seurauksena

Jos sattuisi käymään niin ikävästi, että joutuisit kidnapatuksi ja lukituksi auton takakonttiin, niin toivo sydämesi pohjasta, että olet silloin 2000-luvulla valmistetussa autossa. Ja mieluiten Yhdysvalloissa.

Vuodesta 2002 lähtien Yhdysvalloissa myydyissä autoissa on lain mukaan oltava pimeässä loistava kahva, jolla takaluukun saa sisältäpäin auki. Laki säädettiin yhden naisen raivokkaan kampanjoinnin ja oman pelottavan kokemuksen jälkeen. Nykyisin kyseinen vipu löytyy kaikista uusista autoista, ei tokikaan yhtä näyttävänä kuin jenkkilässä.

Lokakuun 29. päivänä vuonna 1995 Janette ja Greig Fennell sekä heidän yhdeksän kuukauden ikäinen Alex-poikansa olivat palaamassa illalliselta kotiin. Omassa autotallissa heidät yllätti kaksi naamioitunutta miestä, jotka pakottivat Janetten ja Greigin aseella uhaten auton takakonttiin.

Pian sen jälkeen kidnappaajat ajoivat – Fennellit kyydissä – syrjäiseen paikkaan San Franciscon eteläpuolella ja veivät pariskunnan korut, rahat ja pankkikortit tunnuslukuineen. Sen jälkeen luukku lyötiin kiinni, ja Jannette ja Greig jätettiin sinne kuolemaan.

Janette ei kuitenkaan luovuttanut, vaan repi takakontin verhoilua ja sen alta paljastuneita johtoja ilman varsinaista suunnitelmaa. Niiden alta hän kuitenkin löysi vivun, jolla takaluukku aukesi. Tarina päättyi onnellisesti: Fennellit pääsivät turvallisesti kotiin ja selvisi, että kidnappaajat olivat jättäneet Alex-vauvan istuimessaan autotalliin.

Selvittyään läheltä piti -tilanteesta Janette Fennell ryhtyi tutustumaan takaluukkujen aukaisumekanismeihin ja totesi järkytyksekseen, miten monessa autossa hätäkytkin on erittäin hankalassa paikassa tai sitten sitä ei ole ollenkaan.

Janette aloitti kampanjoinnin, jotta kaikkiin autoihin saataisiin turvallisuutta lisäävä ominaisuus. Yhdysvalloissa kuolee auton takakontissa vuosittain noin 20 ihmistä lämpöhalvauksen tai tukehtumisen seurauksena. Osa surmansa saaneista on kidnappauksen uhreja ja osa lapsia, jotka ovat leikkiessään jääneet vahingossa lukkojen taakse.

Lakialoite meni kongressissa läpi, ja muutokseen ensin nihkeästi suhtautuneet autovalmistajatkin olivat lopulta sitä mieltä, että hätäkytkin on loistava lisä! Ford oli etunenässä kehittämässä kytkintä ja laajojen testailujen jälkeen pimeässä hohtava ja helposti itseen päin vedettävä vempele oli paras: se kiinnostaa pieniäkin lapsia, jotka tarttuvat hyvin erottuvaan kapistukseen esimerkiksi laittaakseen sen suuhunsa. Voilà – takaluukku aukenee.

Stetoskooppi oli häveliään lääkärin keksintö

Vuonna 1816 ranskalainen lääkäri René Laënnec yritti tutkia nuorta naista, jolla oli sydänsairauden oireita. Laënnec asetti kätensä tämän rinnalle, mutta tutkimus ei paljastanut juuri mitään sydämen toiminnasta. Jos diagnoosia ei käsikopelolla onnistuttu samaan, oli tuolloin tapana, että lääkäri laittaa korvansa potilaan rinnan päälle.

Kyseessä oli kuitenkin muodokas nuori nainen, mikä sai 35-vuotiaan Laënnecin hämilleen ja arvelemaan, että naispotilaan tutkimista tähän tapaan pidettäisiin siveettömänä.

Tilanne oli varsin kiusallinen, kunnes tohtori Laënnec muisti muutama kuukausi sitten nähneensä Louvren palatsin pihamaalla lapsia leikkimässä. Yksi lapsista oli raaputtanut pitkää puun palaa neulalla ja toinen kuunteli voimistunutta ääntä laittamalla kepin toisen pään korvalleen.

Lasten leikeistä inspiroituneena Laënnec kääri vastaanotollaan paperiarkin rullalle ja kuunteli sillä naispotilaansa sydäntä, ja kuinka ollakaan, yksinkertainen väline auttoi yllättävän paljon vahvistamaan sydämenlyöntien ääntä. Tohtori jalosti paperirullaideaansa muutaman vuoden ajan testaillen erilaisia materiaaleja, ja niin stetoskooppi oli syntynyt.

Lue myös:

• 10 tavallisten asioiden ja esineiden mielenkiintoista alkuperää
• 10 käsimerkkiä – yllättävät alkuperät ja merkitykset
• 10 mullistavaa keksintöä, jotka olivat täysiä vahinkoja