Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.

Listafriikki keräsi tammikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.

Listalla selviää myös se, mihin ammatteihin tammikuun lapset saattaisivat todennäköisyyksien ja tilastojen valossa ajautua sekä mistä tämä kuukausi on saanut nimensä.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Kuva: Pixabay

Tammikuun 19. päivään saakka synttäreitään viettävät ovat horoskoopiltaan kauriita ja loppukuusta syntyneet ovat vesimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.

Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, ja he nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.

Entä minkälaisia ovat tammikuussa syntyneiden henkieläimet?

Tammikuun alkupuolella syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.

Vesimiehet, eli tammikuun 20. päivästä eteenpäin syntyneet, voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa. Delfiinin akilleen kantapää on kuitenkin tylsistyminen, sillä se voi tulla hyvin surulliseksi, jos ei pääse tasaisin väliajoin seikkailemaan.

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Kuva: Teravolt | CC BY 3.0

Tammikuussa syntyneiden onnenkukkia ovat neilikat ja lumikellot. Kuten aina kukkien kohdalla, niin tälläkin kertaa värillä on väliä.

Valkoiset neilikat symboloivat viattomuutta ja puhdasta rakkautta, ja tummanpunaiset neilikat ovat merkki syvästä rakkaudesta. Kristillisen legendan mukaan maailman ensimmäinen vaaleanpunainen neilikka kasvoi Marian kyyneleistä, jotka hän vuodatti, kun Jeesusta oltiin viemässä ristiinnaulittavaksi. Siksi vaaleanpunaiset neilikat kuvaavat kiintymystä ja äidinrakkautta.

Neilikoilla voi kuitenkin lähettää myös toisenlaisia viestejä, sillä keltainen neilikka symboloi pettymystä ja torjumista. Raidallinen neilikka – oli se minkä värinen tahansa – viestittää katumusta.

Valkokukkaiset lumikellot ovat usein puutarhan ensimmäisiä kukkia, jotka voivat putkahtaa esiin jo silloin, kun lumi on vielä maassa. Sirot lumikellot kuvastavat puhtautta, toivoa ja kauneutta. Ne sopivat iloisiin ajankohtiin, mutta niillä voi myös surullisina hetkinä ilmaista myötätuntoa.

Yksittäinen lumikello symboloi vanhan uskomuksen mukaan kuolemaa, joten jos lumikelloilla haluaa ilahduttaa tai tuoda toivoa paremmasta huomisesta, niin niitä kannattaa viedä kunnon kimppu.

Tammikuun lasten syntymäkivi on tummanpunainen granaatti, jonka on uskottu symboloivan elämää ja suojelevan kantajaansa erityisesti matkoilla sekä taisteluissa. Granaatti kuvastaa myös uskollisuutta, totuutta ja luottamusta.

Januksen kuukausi

Kuva: Marie-Lan Nguyen | CC BY 3.0

Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan tammikuu-sana käsittelyyn listan seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi kuukausi on muun muassa janvier (ranska), januari (ruotsi) ja jaanuar (viro).

Nämä kaikki pohjautuvat latinankieliseen Ianuarius-sanaan. Kokonaisuudessaan nimi oli Mensis Ianuarius, joka tarkoittaa ”Januksen kuukautta”. Janus on roomalainen porttien, oviaukkojen, kaksinaisuuden ja kaiken vanhan loppumisen sekä uuden alkamisen jumala, jonka tunnuksena on kaksikasvoinen pää. Katse molempiin suuntiin kuvaa hyvin vuodenvaihdetta: toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan.

Tammikuu ja helmikuu asettuivat omille paikoilleen kalenteriin vasta karkauspäivällisen juliaanisen kalenterin myötä. Tuo kalenteri, nimensä mukaan, kehitettiin Rooman valtakunnassa Julius Caesarin käskystä. Aiemmin käytössä oli ollut kymmenkuukautinen kalenteri, joka alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.

Mistä tammikuu on saanut nimensä?

Kuva: Pixabay

Sitten siihen suomenkieliseen tammikuuhun. Tammikuun alkuosa eli tammi saattaa viitata samannimiseen jaloon lehtipuuhun. Tammi on kova puu ja tammikuussa on usein kovat pakkaset. Tämä selitys tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta.

Hyväksytympi teoria perustuu tammi-sanan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Se on perinteisesti tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta eli ydintä. Vuoden ensimmäinen kuukausi jakaa ankaran talviajan kahtia eli se on kirjaimellisesti talven keskellä; tammikuu on talven napa, niin sanottu sydäntalvi. Muinoin tammikuuta onkin Suomessa kutsuttu sydänkuuksi.

Tavoitteet kohti ammattilaisurheilua

Kuva: Pixabay

Koska tammikuussa syntyneet ovat ikätovereitaan vanhempia, pärjäävät he usein loistavasti koulun liikuntatunneilla. Monien kuukausien ikäero voi olla huomattavan merkittävä fyysisessä kehityksessä, mikä näkyy sitten kentillä ja radoilla. Mutta tämä ero varmaankin tasaantuu iän karttuessa?

Näin voisi kuvitella, mutta eräs australialaistutkimus kertoo toista tarinaa. Tutkijoiden mukaan tammikuussa syntyneitä pelasi australialaisen jalkapallon pääsarja AFL:ssä noin kolmasosa odotettua enemmän. Joulukuussa syntyneitä sen sijaan oli neljännes odotettua vähemmän. Tulokset ovat linjassa muidenkin sellaisten tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että alkuvuodesta syntyneitä ammattilaisurheilijoita on verrattain paljon.

Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisinä kuukausina syntyneillä jääkiekkoilijoilla on myöhemmin samana vuonna syntyneitä suurempi todennäköisyys tulla varatuiksi ammattilaisliiga NHL:ään. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä myös varataan keskimäärin muita korkeammalla varausnumerolla. Tilastot perustuvat vuosien 1980–2007 varaustilaisuuksiin.

Vai käykö matka kuitenkin lääkikseen?

Kuva: Pixabay

Voiko syntymäkuukausi määritellä tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että vähintäänkin vuodenajalla on suuri vaikutus koko loppuelämään.

Miten kauan elät, miten pitkäksi kasvat, miten pärjäät koulussa, oletko aamu- vai iltavirkku, minkälainen todennäköisyys sinulla on sairastua tiettyihin tauteihin – esimerkiksi näiden kaikkien ominaisuuksien on havaittu olevan yhteydessä syntymäkuukauteen.

Jos olet lukenut Listafriikin jokaisen kuukauden faktalistan, niin olemme käsitelleet näitä tutkimuksia moneen otteeseen. Usein selittävänä tekijänä on auringonvalo ja D-vitamiinin saanti äidin raskauden aikana.

Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Kyseisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden joukossa on tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti eniten.

Mutta myös Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että lääkärit ovat koko väestöön verrattuna todennäköisemmin syntyneet alkuvuodesta. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 1940-1988 syntyneiden henkilöiden tietoja, jotka oli saatu Väestörekisteristä sekä Terhikki-rekisteristä, joka on terveydenhuoltohenkilöstön tietoja sisältävä tietokanta. Vuoden 1970 peruskoulu-uudistuksella ei havaittu olleen mitään vaikutusta iän tuomaan etuun.

Tätä kutsutaan suhteellisen iän ilmiöksi ja se on havaittu ympäri maailmaa useissa tutkimuksissa. Tällä listalla mainitut esimerkit menestyksestä ammattilaisurheilussa ja korkeasta koulutustasosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä suhteellisen iän ilmiön tuomasta edusta.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

Kuva: Wikimedia Commons | CC BY-SA 4.0

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Taikauskoisten kannattaa mennä naimisiin 9. tai 10. päivä, sillä tälle ajankohdalle almanakka povaa parasta avio-onnea.

Jos häitä on järjestämässä, niin sitä ennen on syytä tehdä visiitti hammaslääkärille ja panna purukalusto kuntoon. Hammaslääkärillä käynti on ajoitettava tammikuun 7. tai 8. päivälle.

Viimeinen rööki on syytä tumpata 4., 9., tai 14. päivänä, jotta lopettaminen varmasti onnistuu. Kyseiset päivät ovat myös suopeita äidinmaidosta vieroittamiseen – oli kyse sitten eläimistä tai ihmislapsesta.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja mahtavaa synttärikuukautta kaikille tammikuussa juhliville!

Lue myös:

• Miksi synttärikakun päälle laitetaan kynttilöitä puhallettavaksi?
• Kun gender reveal -bileet menivät totaalisesti pieleen: 10 sukupuolenpaljastusjuhlaa, jotka päättyivät katastrofiin

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii sitä, että miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi. Miksi jouluisen kodin tähti ei ole jokin muu puu?

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi?

Kuva: Pixabay

Miksi joulukuusi on kuusi eikä vaikkapa mänty? Lehtipuu se ei tietysti pohjoisessa voi olla, koska aika ankeaa olisi koristella joulupuun tyhjiä oksia!

Tunnetun tarinan mukaan joulukuusiperinteen aloitti Martti Luther jouluaattoyönä vuonna 1536. Saksalaisessa Wittenbergin kaupungissa talvisessa yössä tähtien alla kävellyt Luther kiskoi pienen kuusen maasta, vei puun kotiin ja koristeli sen kynttilöillä.

Kynttilöiden valo muistutti häntä taivaan tähdistä, jotka olivat auttaneet häntä suunnistamaan pimeässä metsässä. Valaistun kuusen äärellä Luther luki perheelleen Raamatusta kertomuksen Jeesuksen syntymästä.

Tämä lämminhenkinen tarina joulukuusen alkuperästä on kuitenkin keksitty. Sepitys Lutherista ja kohmeisesta maasta kiskotusta kuusesta levisi 1800-luvulla taiteilija Carl Schwerdgeburthin maalauksen vuoksi. Teoksessa Lutherit ovat kokoontuneet viettämään joulua kuusen ympärille.

Kynttilöin valaistut joulukuuset ilostuttivat varsin monia saksalaiskoteja Lutherin elinaikana 1500-luvun alussa – jo ennen tuota maagista aattoyötä. Joulukuusen alkuperästä ei voida olla aivan varmoja, mutta esimerkiksi Virossa ja Latviassa väitetään kivenkovaan, että perinne on lähtöisin 1400-luvun Tallinnasta tai Riikasta. Vastaus riippuu tietenkin siitä, kysytäänkö asiaa virolaiselta vai latvialaiselta.

Yksi vanhimmista lähteistä, joissa joulupuu mainitaan, on kuitenkin peräisin vuodelta 1419 Freiburgista, Saksasta. Oli alkuperä missä ja koska tahansa, niin kuusen koristelun uskotaan muodostuneen pysyväksi perinteeksi läntisessä Saksassa 1500-luvun alussa. Sieltä se levisi ympäri Eurooppaa, ja Suomessa koristeltu joulukuusi rupesi yleistymään 1800-luvun puolivälissä.

Aluksi se oli osa protestanttista joulunviettoa ja tapa oli katolisten pilkkaama, sillä heille ainoa oikea joulun symboli oli seimi. Katolisia ei myöskään miellyttänyt ikivihreiden kuusenoksien vahva asema pakanallisessa talvipäivänseisauksen juhlinnassa.

Mutta ajat ja tavat muuttuvat. Toki muutokset kirkossa eivät ole nopeita, joten Vatikaanin Pietarinkirkon edustalle pystytettiin suuri joulukuusi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1982. Katolisissa kodeissa joulukuusi oli kuitenkin ollut osa joulua jo paljon pidempään.

Lue myös:

• 10 eriskummallista ja hauskaa jouluperinnettä maailmalta
• Verenhimoinen joulukissa ja kakkaaja: 10 omituista jouluhahmoa

Miksi jouluna syödään kinkkua? Eikö se ole vähän omituinen valinta vuoden suurimman juhlan tähdeksi? No ei ollenkaan, jos ottaa huomioon sen historian.

Joulukinkku on alkuperältään varsin jumalallinen, mutta kristinuskon kanssa sillä ei ole tekemistä. Kinkun historia juontaa juurensa tuhansien vuosien päähän, jolloin sian uskottiin monissa kulttuureissa edistävän hedelmällisyyttä ja tuovan onnea.

Muistathan joulupöydässä kertoa läheisillesi tiukkaa faktaa siitä, kuinka kinkku on päätynyt joulun pääruoaksi!

Jumalallinen uhrieläin Lähi-idästä

Kuva: Pixabay

Lähi-idän alueella yli 3500 vuotta sitten asuneet kanaanilaiset palvoivat monia eri jumalia, joista korkein oli Baal. Baal oli jumalten kuningas ja hedelmällisyyden sekä kasvillisuuden jumala, joka varmisti onnistuneen sadon antamalla sadetta. Baal piti ihmisuhreista, mutta ne voitiin korvata myös sioilla. Uhreja tarjottiin varsinkin talvipäivänseisauksen tienoilla järjestetyssä suuressa juhlassa.

Varhaisten juutalaisten heimojen opeissa Baal oli epäjumala, jolle pyhitetyt uhrikukkulat ja temppelit oli tuhottava. Israelissa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua Baalin palvominen oli rangaistava teko ja siitä määrättiin maanpakoon. Jopa jumalan nimi oli niin karsastettu, että Baal korvattiin puheessa sanalla bōšet, joka tarkoittaa häpeää. Baal tunnettiin myös nimellä Beelzebub, joka Vanhassa testamentissa tarkoittaa samaa kuin Saatana.

Vahvasti Baaliin yhdistetty sika tuomittiin Raamatussa ankarasti myös syötävänä, kun Jumala antaa yksityiskohtaisia ohjeita kielletyistä ruoista: Sellaisia nelijalkaisia eläimiä, joilla on sorkat, mutta jotka eivät märehdi, ei saa syödä. Sika kuuluu tähän kategoriaan ja juutalaisille se on siis saastainen eläin. Sama pätee muslimeihin, sillä myös Koraanissa kielletään sianlihan syöminen.

Yhteys siihen, miksi jouluna syödään kinkkua, tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselta, mutta sinne kyllä päästään – ei huolta!

Sika kylmässä Pohjolassa

Kuva: Jacques Reich | Public Domain

Skandinaavisessa mytologiassa porsaita uhrattiin Freyrille, joka oli auringon, sateen ja hedelmällisyyden jumala. Eli hyvin samantyyppinen kaveri kuin kanaanilaisten Baal.

Freyr kulki paikasta toiseen suurella Gullinbursti-karjulla. Kultaharjaksinen Gullinbursti kykeni myös kävelemään veden päällä ja osasi lentää. Sika oli muutenkin merkittävä hahmo kyseisessä jumalperheessä, sillä Freyrin kaksossisko – rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar Freija –ratsasti taisteluihin villisialla. Freija myös muutti rakastettunsa villisiaksi, koska halusi suojella tätä.

Sika liittyy myös Valhallaan, joka tunnetaan sankarivainajien asuinsijana. Se oli sotureille tavoiteltava, kuolemanjälkeinen paikka. Siellä viikinkisotilaat taistelivat kaiken päivää, mutta heräsivät aina iltaisin uudelleen eloon nauttimaan Odin-jumalan järjestämistä syömingeistä ja juomingeista.

Ruokaa riitti, sillä samanlaisen jälleensyntymisen teki villisika Särimner. Luita myöten kaluttu Särimner kasvatti seuraavaan iltaan mennessä samanlaisen paksun lihakerroksen; leikattiinpa sitä mistä tai miten vain.

Viikingeille siat olivat ihan maallisessakin elämässä merkittäviä eläimiä. Ylimystöllä ja sotureilla oli tapana suurten juhlien, eritoten keskitalvella vietettävän Julen, yhteydessä vannoa juhlallinen vala – heitstrenging – johon liittyi käsien laskeminen pyhän sian päälle. Myöhemmin sika uhrattiin jumalille.

Viikinkien välityksellä tämä germaanisten heimojen perinne rantautui myös Suomeen paljon ennen kristinuskoa ja joulua.

Miten siasta tuli kristillisen joulun tähti?

Kuva: Santeri Viinamäki | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Kun joululle eli Jeesuksen syntymäpäivälle mietittiin 300-luvulla kirkon johtoportaassa sopivaa ajankohtaa, oli selvää, että se on lätkäistävä jollekin tutulle juhlapäivälle. Vaikka pakanallisia juhlia ja tapoja pyrittiin kaikin keinoin kitkeä pois, oli toisinaan paljon yksinkertaisempaa varastaa ne omaan käyttöön.

Talvipäivänseisauksen tienoilla vietettiin monessa kulttuurissa suuria valon juhlia kuten germaanisten heimojen Jule ja roomalaisten Saturnalia. Se oli loistava ajankohta myös joululle. Roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäivä oli 25. joulukuuta, joten se sopi hyvin Jeesuksen syntymäpäiväksi.

Nyt vain oli jotenkin saatava sika – tuo jumalallinen uhrieläin – liitettyä joulun viettoon, sillä se oli syvästi juurtunut osaksi ikiaikaisia keskitalven juhlia. Miten siis yhdistää se kristinuskoon?

Kun kristinuskoa ruvettiin levittämään ympäri Eurooppaa, oli possu varsinkin Pohjoismaissa ja pohjoisessa Saksassa niin vakiintunut osa talvipäivänseisauksen juhlintaa, että jotain oli keksittävä.

Legendat alkoivat elää ja levitä kansantarinoissa.

Erään tarinan mukaan sika ei osannut käyttäytyä sinä yönä, kun Jeesus syntyi. Se ei antanut lapsen nukkua rauhassa, vaan tökki seimeä jatkuvasti. Joulupöytään päätyminen oli siis rangaistus tuosta kekkuloinnista.

Toinen legenda kertoo täysin päinvastaista tarinaa: Sika olisikin ollut tallissa hyvin auttavainen ja yrittänyt peitellä seimessä maannutta Jeesus-lasta. Hevonen tuli kuitenkin pilaamaan kaiken ja sekoitti sian asettelemat oljenkorret. Tästä syystä hevonen tuomittiin tekemään ihmisille töitä, kun taas sika siunattiin kiitoksena – syötäväksi.

Ja tässä tarinassa ollaan jo sen verran lähellä jumalille uhraamista, että vanhat, pakanalliset perinteet jatkuivat saumattomasti uudella kristillisellä merkityksellä.

Kukaan ei ilmeisesti kyseenalaistanut sitä, että Jeesus ja kumppanit olivat juutalaisia, joten tuskinpa seimen välittömässä läheisyydessä hengaili saastainen sika. Puhumattakaan, että sitä olisi syöty – oli kyse sitten rangaistuksesta tai siunauksesta.

Vai oliko kyseessä sittenkin paavin määräys?

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Erään varsin raflaavan tarinan mukaan joulukinkusta tuli vakiintunut osa jouluateriaa jo kristinuskon varhaisina aikoina. Tarina kertoo, että paavi Sixtus III olisi 430-luvulla käskenyt kaikkia kristittyjä syömään joulumessun jälkeen sikaa ihan vain juutalaisten ja muiden ”vääräuskoisten” kiusaksi. Kuulostaa ihan mahdolliselta skenaariolta.

Lue myös:

• 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
• Onko joulupukki olemassa? Nämä syyt kertovat, että se on mahdollista!

Joulukuu on hyvää vauhtia käynnissä! Paljastuiko sinun kalenteristasi tänään kaunis kuva, suklaata vai ihan jotain muuta?

Kaupat ovat jo lokakuun alusta lähtien täyttyneet joulu- ja adventtikalentereista ja valikoimaa riittää. Nykyään kalentereita on vaikka minkälaisia ja eri teemoihin keskittyviä. Niitä voi saada muutamalla eurolla, mutta koko ajan yleistyvät myös enemmän aikuisille suunnatut, hintavammat joulukalenterit, joista voi joutua pulittamaan helposti useita kymppejä, jopa satasia.

Minkälainen historia joulukalentereilla on ja mistä ne ovat saaneet alkunsa? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastataan tällä listalla. Selvitämme myös, miten kalenteriperinne saapui 78 vuotta sitten Suomeen. Vastaanotto ei ollut kovin lämmin, mutta onneksi suhtautuminen muuttui nopeasti.

Listan viimeisissä luukuissa kurkistamme siihen, minkälaisia ovat maailman suurin, pienin ja kallein joulukalenteri.

Alkeellinen adventtikalenteri liidulla seinään

Kuva: Pixabay

Hurskaat luterilaiset viettivät adventtia 1800-luvun Saksassa varsin vaatimattomasti piirtämällä talon seinään tai oveen liidulla viivoja. Nuo viivat olivat ensimmäinen versio adventtikalenterista. Viivat piirrettiin joulukuun alussa valmiiksi ja sitten ne yksi kerrallaan pyyhittiin pois.

Vaikka oltiin hyvin kaukana nykypäivän spektaakkelimaisista joulukalentereista, niin idea oli sama kuin avattavilla luukuilla: adventin aikana jouluaattoon saakka viivoja poistettiin ja juhlan aika tuli, kun seinässä ei ollut enää viivoja jäljellä.

Ensimmäinen adventtikalenteri

Ensimmäinen adventtikalenteri syntyi Saksassa vuonna 1851 – jos siis seinään piirrettyjä viivoja ei lasketa varsinaiseksi adventtikalenteriksi.

Historian ensimmäinen joulukalenteri oli puinen taideteos, joka oli valmistettu käsityönä.

Joulukalenterit nostivat suosiotaan, kunnes valmistus kiellettiin

Kuva: Richard Kepler | Public Domain

Ensimmäinen painettu adventtikalenteri valmistui vuonna 1908, kun müncheniläinen kirjanpainaja Gerhard Lang keksi jalostaa äidiltään saamaansa ideaa. Äidillä oli ollut tapana antaa lapsilleen yksi herkku jokaisena joulukuun päivänä, aina jouluaattoon saakka. Langin luomus oli pahvinen adventtikalenteri, johon sai joka päivä kiinnittää pienen kuvan.

Langia on kiittäminen myös joulukalenterin luukuista, sillä 1920-luvulla hän keksi piilottaa kuvia tai Raamatun jakeita pienten ovien taakse. Joissakin versioissa mukana oli jopa suklaata.

Langin yritys pyöri hienosti 1930-luvulle saakka. Sitten puhkesi toinen maailmansota ja kaikesta tuli pula.

Pahvia ja paperia ruvettiin säännöstelemään, suklaasta puhumattakaan, joten joulukalentereiden valmistus oli sodan aikaan jäissä. Lang joutui sulkemaan yrityksensä.

Toisaalta kuvallisten kalentereiden valmistaminen oli myös kiellettyä. Natsit tuottivat omia adventtikalentereitaan, jotka olivat oikeastaan hakaristien ja räjähtävien panssarivaunujen kuvilla varustettuja pamfletteja.

Joulukalenterit takaisin!

Sodan jälkeen Saksa oli jaettu miehitysvyöhykkeisiin ja paperista oli edelleen pulaa. Stuttgartilainen kirjanpainaja Richard Sellmer onnistui kuitenkin saamaan yhdysvaltalaisilta sotilasviranomaisilta luvan valmistaa adventtikalenteita.

Sellmer ryhtyi valmistamaan adventtikalentereita massatuotantona, mikä tietenkin tarkoitti edullisempaa hintaa. Jouluiseen kylämaisemaan perustuva kuvitus nousi  suureen suosioon, ja 1950-luvulla Sellmerin joulukalenterit olivat ensimmäisiä, joita ruvettiin viemään Yhdysvaltain markkinoille.

Sellmerin perustama yritys on edelleen pystyssä ja kaikki tuotanto tapahtuu Stuttgartissa. Vaikka joulukalentereita on tälläkin yrityksellä monenlaisia, on asiakkaan mahdollista tilata myös juuri sellainen adventtikalenteri, jolla Sellmer vuonna 1946 aloitti.

Suklaakalenterit

Kuva: Pixabay

Suklaakalentereiden uutta tulemista jouduttiin odottamaan vielä jonkin aikaa, sillä niitä ruvettiin valmistamaan uudelleen ja massatuotantona vasta vuonna 1958.

Suklaakalenteri ei kuitenkaan noussut välittömästi hittituotteeksi, todennäköisesti korkeammasta hinnasta johtuen. Oikeastaan vasta 1980-luvun lopulla ne syrjäyttivät perinteisen, kuvitetun adventtikalenterin.

Partiolaiset toivat perinteen Suomeen

Kuva: Suomen Partiolaiset | Ulla von Wendt

Jo 76 vuoden ajan partiolaiset ovat myyneet joulukalenteriaan ja heitä on kiittäminen koko perinteen tuomisesta Suomeen. Suomen Partiotyttöjen johtaja Tessi Fazer näki Ruotsissa käydessään adventtikalenterin ja innostui ideasta kovasti. Ehkä suomalaiset partiolaiset voisivat myös tehdä kalentereita, joiden myymisestä saatuja tuottoja käytettäisiin oman toiminnan pyörittämiseen. Fazer pyysi ystäväänsä Ulla von Wendtiä kuvittamaan kalenterin ja näin vuonna 1947 syntyi ensimmäinen Suomessa myyty adventtikalenteri (yllä oleva kuva).

Suomalaiset ovat tunnetusti hieman hitaasti lämpenevää porukkaa, eikä joulukalenteri ollut myyntimenestys. Suomalaiset eivät ymmärtäneet avautuvien luukkujen ideaa eivätkä värittömät kuvat säväyttäneet; kalenterit menivät huonosti kaupaksi.

Partiolaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, joten seuraavana vuonna kalenteri julkaistiin jälleen. Toistamiseen (ja monia kertoja myöhemminkin) kalenterin kuvituksen tehnyt von Wendt taiteili värikkään adventtikalenterin ja vuosi vuodelta se kasvatti suosiotaan.

Vaikka joulukalentereita on nykyään tarjolla monenlaisia – tuntuu, ettei edes mielikuvitus ole rajana – niin perinteikkäillä kuvakalentereilla on aina paikkansa. Teetä, koruja, kosmetiikkaa, olutta, koiranherkkuja tai vaikka sukkia on ihan kiva saada, mutta näistä on adventtikalenterin alkuperäinen idea suhteellisen kaukana.

Mutta esimerkiksi partiolaisten kalenterissa on mukana aina kulttuurihistoriallisia kuvia, kuten kynttilöitä adventtisunnuntaisin, Lucian kynttiläkruunu Lucian päivänä ja Suomen lippu itsenäisyyspäivänä.

Onko adventtikalenterilla ja joulukalenterilla jotain eroa?

Kuva: Suomen Partiolaiset | Terhi Takkinen

Vaikka näitä kahta termiä käytetään tälläkin listalla iloisesti sekaisin ja toistensa synonyymeina, niin adventti- ja joulukalenteri eivät ole täysin sama asia.

Joulukalenterin luukut alkavat aina joulukuun ensimmäisestä päivästä ja loppuvat jouluaattoon. Adventtikalenterin nimestäkin voi jo päätellä, että se alkaa ensimmäisestä adventista.

Ensimmäinen adventtisunnuntai osuu marraskuun 27. päivän ja joulukuun 3. päivän välille, joten parhaimmillaan adventtikalenterin omistajat saavat avata neljä luukkua ennen joulukuun alkamista.

Jos ensimmäinen adventtisunnuntai sen sijaan osuu joulukuun puolelle, on esimerkiksi partiolaisten kalenteri suunniteltu alkamaan ensimmäinen joulukuuta. Luukkuja ei koskaan ole alle 24 kappaletta.

24 luukkua on tietenkin meille tuttu, koska Suomessa joulua vietetään jouluaattona. Monissa maissa joulunvietto keskittyy kuitenkin joulupäivään, joten joulukalenterit on suunniteltu sen mukaisesti: viimeinen luukku avataan 25. joulukuuta.

Maailman suurin joulukalenteri

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Gengenbach (@gengenbach_im_schwarzwald)

Maailman suurin joulukalenteri sijaitsee – rumpujen pärinää – yllättäen Saksassa. Gengenbachin kaupunki Baden-Württembergin osavaltiossa ainakin mainostaa omaa kaksikerroksista kaupungintaloaan sanoilla: Das weltgrößte Adventskalenderhaus eli maailman suurin adventtikalenteritalo.

Jo kahden vuosikymmenen ajan kaupungintalo aina joulukuisin muuntunut massiiviseksi joulukalenteriksi. Julkisivun 24 ikkunaa (11 kummassakin kerroksessa ja kaksi kappaletta katolla) koristellaan jouluisilla kuvaelmilla, jotka tietenkin paljastetaan yksi kerrallaan.

Uusi ikkuna paljastetaan aina klo 18 marraskuun viimeisestä päivästä alkaen – näin koko komeus on ihasteltavissa jo aatonaattona.

Maailman pienin joulukalenteri

Kuva: D Neumaier, J Biberger ja F Goetz

Ja jotta punainen lanka säilyisi katkeamattomana (lähes) loppuun saakka, niin maailman pienin joulukalenteri on sekin saksalaista käsialaa.

Vuonna 2007 Regensburgin yliopistossa mikro- ja nanorakenteita tutkineet opiskelijat loivat maailman pienimmän adventtikalenterin. Kuvissa esiintyi muun muassa joulupukki, joulukello, lumiukko ja lumen peittämä kirkko, joten sinänsä ihan oikeasta joulukalenterista oli kyse.

Siihen se normaalius sitten loppuukin, sillä esineen kokoa on vaikea kuvitella. Opiskelijat valmistivat kalenterin elektronimikroskoopin ja itse suunnittelemansa tietokoneohjelman avulla. Mitoiltaan se on 8.4 x 12.4 mikrometriä, mutta helpommin koon sisäistää vertauksella:

Kalenteri on niin pieni, että niitä mahtuisi noin viisi miljoonaa kappaletta tavalliselle postimerkille.

Maailman kallein joulukalenteri

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Debbie wingham (@debbie_wingham)

Maailman kalleimmassa joulukalenterissa on normaalista poiketen vain kaksitoista luukkua, mutta tässä kohtaa laatu (ja hinta) todellakin korvaavat määrän.

Brittiläinen taiteilija ja muotisuunnittelija Debbie Wingham sai vuonna 2021 eräältä varakkaalta sveitsiläisperheeltä erikoisen toimeksiannon.

Winghamin tuli luoda perheen toiveiden mukaisesti ylellinen joulukalenteri, joka pitää sisällään perheenjäsenille yksilöityjä lahjoja, jotka jotenkin liittyvät heidän tulevan vuoden matkoihinsa. Vuoden 2022 jokaiselle kuukaudelle oli suunniteltuna toinen toistaan upeampi reissu.

Wingham tosiaankin haki inspiraatiota matkasuunnitelmista, sillä joulukalenterista paljastui muun muassa timanteilla koristeltu Chanel-merkkinen laukku, joka oli viittaus Pariisiin, sekä kultainen arabialainen lamppu timantti- ja smaragdiupotuksilla, mikä vei Dubain tunnelmiin.

Lisäksi kalenterin luukkujen taakse oli kätketty esimerkiksi taidetta ja Cartierin luksuskelloja. Ehkäpä hauskin yllätys oli perheen pienimmälle osoitettu luukku, josta löytyi rantaleikkeihin sopivat sanko ja lapio – Louis Vuittonia tietenkin.

Arvoltaan joulukalenteri oli hieman reilut 9 miljoonaa euroa.

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen Winghamille tehty ökytilaus, sillä nainen on esiintynyt Listafriikin listoilla aiemminkin.

Silloin kyseessä olivat jälkiruoat ja Winghamin valmistama (leipoma?) kakku oli arvoltaan yli 68 miljoonaa euroa. Lue tästä: Maailman kalleimmat jälkiruoat – makeaa mahan ja lompakon täydeltä!

Lue myös:

• Nenäliinat käden ulottuville! Tässä ovat koskettavimmat joulumainokset
• 10 eriskummallista ja hauskaa jouluperinnettä maailmalta

Historian saatossa on ollut monia töitä, jotka etenkin nyt mietittynä, mutta myös omana aikanaan, ovat olleet kamalia. Silti jokaiseen listan työpaikkaan on riittänyt kasapäin halukkaita.

Työtunnit ja -olosuhteet olivat epäinhimilliset ja usein näissä töissä oli suuri riski sille, että sattuu ja paljon. Kaikesta huolimatta tekijöitä riitti, sillä nämä työt olivat äärimmäisen haluttuja ja ilmeisesti kaiken vaivan arvoisia.

Houkuttelevuutta on lisännyt tietenkin palkka, mutta myös kipuaminen korkeampaan asemaan. Listafriikki ei voinut olla lisäämättä loppuun vielä yhtä eriskummallista ja kamalalta kuulostavaa työpaikkaa, johon haluavia tulee ainakin yrityksen perustajan mukaan ovista ja ikkunoista.

Mutta aloitetaan entisaikojen kurjilla, mutta oi niin houkuttelevilla duuneilla.

Kuninkaan takapuolenpyyhkijä

1500-luvun alkupuoliskolla Englannin kuninkaana olleen Henrik VIII:n hovissa oli äärimmäisen tavoiteltu virka. Virallinen työnimike oli ”Groom of the Stool” eli vapaasti suomennettuna jakkaran kamariherra. Nimi tulee siitä, että työntekijän tehtävänä oli tuoda omalaatuiselle hallitsijalle pehmustettu istuin (kuvassa) ulostamista varten, ja kun kuningas oli saanut hommansa hoidettua, työnsi kamariherra kätensä sisälle istuimeen ja pyyhki kuninkaan takaliston tikunnokassa olevalla märällä sienellä.

Kuulostaa pahimmalta mahdolliselta työltä, koska pyyhkimisen kohteena oli aikuinen, joka oli tehtävään itsekin täysin kykeneväinen henkilö. Mutta itseasiassa työpaikka oli kovinkin haluttu!

Keskiajalla monissa Euroopan hoveissa oli takapuolen pyyhkijöitä, mutta Henrik VIII:n kamariherrat olivat ylhäisiä aatelismiehiä, sillä vain heitä pidet­tiin riittävän arvokkaina koskettamaan kuningasta. Pyyhkijät olivat kuninkaan läheisiä neuvonantajia ja heillä oli korkea sosiaalinen status. 1800-luvulla vallassa ollut kuningatar Viktoria oli viimeinen, jonka aikana hovissa oli ahterinpyyhkijä; ei hänellä itsellään, vaan miehellään prinssi Albertilla ja pojallaan, tulevalla kuninkaalla, prinssi Edwardilla. Vuonna 1891 lakkautetun viran viimeinen haltija oli Abercornin herttua James Hamilton.

Hauska fakta: englanninkielinen stool-sana tarkoitti alunperin vain jakkaraa, mutta Henrik VIII:n turhamaisuuden takia se tarkoittaa nykyään myös ulostetta.

Piiskapoika

Piiskapoika ei ole nuorukainen joka läpsii muita raipallaan, vaan hän oli se, jonka työnä oli ottaa piiskaniskut vastaan.

Piiskapoika otti saman ikäisen prinssin puolesta vastaan rangaistuksen, silloin kun rikas pikku pas.. koltiainen oli ollut kuriton. Prinssiähän ei tietenkään voinut kurittaa, sillä kuninkaan ajateltiin olevan maanpäällinen jumala, joka yksin on kelvollinen rankaisemaan poikaansa. Kuninkaalla oli toki paljon muitakin tehtäviä, eikä hän aina ehtinyt heiluttamaan piiskaa, joten prinssin läheinen toveri joutui sijaiskärsijäksi opettajien ja muiden hovin työntekijöiden käsissä.

Virka oli voimissaan Englannissa 1500-1600-luvuilla, ja se annettiin tarkoin valituille, ylhäistä syntyperää oleville pojille. Piiskapoika kasvoi syntymästään saakka yhdessä prinssin kanssa, joten hänen kokemansa kivun uskottiin olevan tehokas rangaistus myös prinssille itselleen; kaverin kärsimyksen ajateltiin estävän tulevaisuuden törttöilyt ja tottelemattomuudet. Tehokasta? Tuskin.

Niin kamalalta kuin piiskapoikana oleminen kuulostaakin, oli se arvostettu ja haluttu työ, sillä siinä oli tarjolla samat mukavuudet kuin prinssillä itsellään. Monesti, kun pojista tuli miehiä ja prinsseistä kuninkaita, saivat piiskapojat aatelisarvon ja korkean aseman hovissa. Ehkä heidät ylennettiin takapuolenpyyhkijöiksi?

Hovinarri

Kuva: Harry Stueber | Pixabay

Hovinarrit olivat keskiaikaisia viihdyttäjiä, joiden täytyi alentua pitämään nöyryyttävää asua ja tanssahdella hölmösti muiden nauraessa. Hovinarrit olivat ylhäisön pilkan kohteita, sillä vaikka pelleily kuulostaa harmittomalta, saattoi joku illallisseurueesta heittää narria esimerkiksi perunalla päähän. Solvaamiseen tai fyysiseen satuttamiseen sai reagoida vain yhdellä tavalla: nauramalla ja vilkuttamalla kiitokseksi.

Hovinarrin täytyi päivystää vuorokauden ympäri, sillä hänen vastuullaan oli kuningasperheen hyväntuulisuus. Ja kuka nyt haluaisi, että kuningas olisi pahalla tuulella?

Kaiken nöyryytyksen vastapainona hovinarreilla oli loistavat työsuhde-edut. Ei ehkä pitkiä lomia tai työterveyshuoltoa, mutta he olivat ainoita henkilöitä, joilla oli lupa sanoa aivan mitä he halusivat. Mitään seuraamuksia ei ollut tiedossa.

Silloin kun eivät itse olleet pilan kohteina, saivat narrit parjata kaikkia, joista he eivät pitäneet, ja monet kuninkaat ja kuningattaret jopa vaativat, että narrit haukkuisivat heitä itseään. Narreille annettiin myös vastuullisia tehtäviä, kuten huonojen uutisten välittäminen hallitsijalle, sillä he olivat ainoita, jotka varmasti selvisivät siitä hengissä

Muun hoviväen keskuudessa narrit olivat pohjasakkaa, mutta läheiset välit kuninkaan kanssa toivat heille jopa poliittista vaikutusvaltaa ja heidän tiedetään jopa neuvoneen hallitsijoita ennen taisteluita.

Lue myös: Voiko nauruun kuolla? 10 esimerkkiä siitä, että kyllä voi!

Town crier – Keskiaikainen tiedottaja

Nykyään näitä ”kaupungin huutajia” voi nähdä keskiaikaisilla markkinoilla, Simpsoneissa tai vaikkapa videopeleissä.

Heidän tehtävänään oli seistä keskellä kaupunkia ja ilmoittaa kuuluvalla äänellä tapahtumista ja myös kaikesta ikävästä, kuten verojen korotuksesta. Kaupungin huutajat eivät saaneet koskaan olla vapaalla, sillä milloin vain saattoi olla jotain tärkeää kuulutettavaa.

Kansa ei tietenkään pitänyt huonojen uutisten välittäjästä, ja vaikka päivä muuten olisi alkanut leppoisasti ilman sotapäivityksiä, toimi kaupungin huutaja myös yleisenä järjestyksenvalvojana. Yömyöhälle hän vartioi katuja ilkivallan varalta, ja jokaisena aamuna hän nousi epäinhimilliseen aikaan marssimaan ympäri katuja herätellen ihmisiä kailotuksellaan ja korvia särkevällä kellon soitolla.

Tämä älypuhelimen keskiaikainen versio sai kuitenkin rellestää rauhassa, sillä hänen katsottiin olevan suoraan kuninkaan ääni, joten kaikki pahoinpitely ja solvaus nähtiin hyökkäyksenä hallitsijaa vastaan.

Kuninkaan sandaalinkantaja

Sandaalinkantajan työ kuulostaa sellaiselta hommalta, mihin kukaan ei vapaaehtoisesti lähtisi. Kuten nimestä voi päätellä, tämän työntekijän ainoana tehtävänä oli kantaa hallitsijan sandaaleita. Ja kesäkenkiä siitä syystä, että ensimmäiset viranhaltijat tunnetaan Egyptistä ennen ajanlaskumme alkua.

Sandaalinkantajan tuli kulkea faaraon perässä koko päivän (kuvassa ensimmäisenä vasemmalla), jos vaikka tämä jossain vaiheessa haluaisi sujauttaa jalkineet jalkaansa. Kantajan oli kuljettava kuninkaan mukana paahtavassa kuumuudessa ja tietenkin ilman varjoa, mikä oli toki orjienkin kohtalona, mutta he eivät tehneetkään töitään vapaaehtoisesti.

Sandaalinkantajan työ oli erittäin arvostettua, aivan samasta syystä kuin puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin perustettu pyllynpyyhkijän virka; siinä sai olla jatkuvasti lähellä johtajaa, joka vietti suurimman osan ajastaan muualla kuin aavikolla käyskennellen. Kengistä huolehtivat virkamiehet pääsivät osallistumaan myös kaikkiin yltäkylläisiin kesteihin ja juhliin.

Bestiarius

Kuva: Gordon Johnson | Pixabay

Bestiariukset olivat antiikin Roomassa erityisiä gladiaattoreita, joiden tehtävänä oli taistella villieläimiä vastaan. Heitä oli kahdenlaisia: niitä, jotka oli tuomittu kuolemaan ja niitä, jotka taistelivat rahan ja kunnian takia.

Kuului sitten kumpaan ryhmään tahansa, niin kuolemanvaara oli suuri. Ne, jotka valitsivat tämän urapolun, taistelivat monenlaisia eläimiä, kuten strutseja, kauriita, krokotiileja, sarvikuonoja, karhuja ja leijonia, vastaan. Urheus ei riittänyt vaativalle kansalle, sillä bestiariukset tarjosivat yleisön mielestä kaikkein surkeinta viihdettä.

Aliarvostuksesta ja työn vaarallisuudesta huolimatta monet olivat innokkaita kirjoittamaan nimensä työsopimukseen, sillä bestiariuksille oli tarjolla muhkea tili. Oli hyvin yleistä, että miehet myivät itsensä vapaaehtoisesti orjiksi, jotta pääsisivät lähemmäs leijonan kitaa.

Eläimiä vastaan taisteleminen nähtiin huomattavasti helpompana kuin muiden gladiaattoreiden kanssa kamppailu, sillä karhut harvemmin kantoivat mukanaan miekkoja. Jos bestiariuksen pesti sattui onnekkaasti osumaan omalle kohdalle oli taistelijalle tiedossa hyvät asuinolosuhteet, yltäkylläisesti ruokaa ja tietenkin mainetta ja mammonaa.

Armeijan rummunsoittajat

Rummunsoittajat olivat erittäin tärkeä sodankäynnin osa 1800-luvun lopulle saakka. Soittajien päätehtävänä oli seistä rumpujensa kanssa keskellä sotatannerta ja paukuttaa sydämensä kyllyydestä samalla, kun joku yrittää viiltää kurkun auki miekalla.

Rummunsoittajilla oli oikeasti tärkeä rooli, sillä he pitivät sotilaat ajantasalla ja välittivät rummutuksella käskyjä ja ohjeita ympäri taistelutannerta.

Uskomatonta kyllä, mutta tätä on pidetty yhtenä historian vaarallisimpana työpaikkana. Rummunsoittajat olivat yleensä aina vihollisen ensimmäinen kohde, koska he auttoivat sotilaita koordinoimaan ja toimimaan oikean taktiikan mukaan. Aseistusta heillä ei liiemmin ollut, ellei rumpupalikoita lasketa.

Kun akuuttia taistelua ei ollut käsillä, saivat rumpalipojat vaarallisen työn lisänä ottaa rennosti, ja he nauttivatkin ihailusta, erityishuomiosta ja mukavista luontaiseduista riskaabelin työnsä ansiosta. Siksipä monet pienet ja vähän isommatkin pojat karkasivat kodeistaan ja avasivat keikkakalenterinsa armeijan täytettäväksi.

Aseenkantaja

Kuva: Pixabay

Aseenkantajan homma ei ollut sieltä mukavimmasta päästä. He toimivat suurta arvostusta nauttivien ritareiden juoksupoikina. Mitä ikinä arvostettu sotasankari tarvitsikaan, oli aseenkantaja valmiina.

Hänen vastuullaan oli myös vartioida ritaria tämän nukkuessa ja pitää huoli tämän aseista ja muista välineistä. Aseenkantaja toimi siis sekä henkivartijana että palvelijana, mutta palkkaa ei työstä herunut. Ritarin lähin ”kumppani” ei myöskään saanut olla mikään puupää, vaan hänen oli teini-ikäisestä saakka opiskeltava ritarillista käytöstä, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan.

Miksi kukaan sitten vapaaehtoisesti ja vieläpä kovin halukkaasti lähtisi ritarin käskytettäväksi? Siitä syystä, että jos aseenkantaja jaksoi pompottelua ja hanttihommia tarpeeksi monta vuotta, oli hänen mahdollista päästä itsekin ritariksi. Toivottavasti aseenkantajista ritareiksi lyödyt muistivat olla armollisempia työnantajia omille juoksupojilleen.

Castrato eli kastraattilaulaja

Vaikka kastraatio laulunlahjojen säilyttämiseksi ei ollut edes 1500-luvulla sallittua, ei se tarkoita sitä, etteikö alle teini-ikäisiltä laulajalupauksilta olisi viety taiteen nimissä kiveksiä.

Kuorojen johtajat ja papit valitsivat kirkkokuorolaisten joukosta operoitavaksi kaikkein parhaimpia laulajia. Myös vanhemmat ehdottivat jälkikasvuaan kuohittavaksi, sillä taitavimmilla kastraattilaulajilla oli edessään huima ura parrasvaloissa. He pääsivät esiintymään jopa Siktuksen kappelissa itse paaville.

Kastraatioon oli yksinkertainen syy: sillä estettiin dihydrotestosteronin muodostuminen. DHT aiheuttaa miehillä äänihuulten kasvamisen ja kilpirauhasen turpoamisen ja kovettumisen rustoiseksi aataminomenaksi. Ilman näitä muutoksia kastraattilaulajat saavuttivat naissopraanoiden äänialan.

Yleensä katraattilaulajista kasvoi pitkiä ja solakoita miehiä, koska puuttuvat hormonit eivät hillinneet kasvua vaan päinvastoin: se ei ikinä pysähtynyt. Tästä toki seurasi ongelmia myöhemmässä elämässä, mutta se mahdollisti kastraattilaulajille erityisiä ominaisuuksia. Laaja rintakehä, iso leuka, miehen keuhkojen tilavuus ja hapenottokyky yhdistettynä korkeaan ääneen oli lyömätön kombo.

Itse operaatio taas… Koska kastraatio oli laitonta, keksivät vanhemmat tarinoita muun muassa metsästysonnettomuuksista, joiden seurauksena leikkaus piti suorittaa. Koska nukuttaminen opiaateilla oli hengenvaarallista, ei kuorojen supertähtiä haluttu vaarantaa turhaan.

Kipua yritettiin lievittää kylmillä tai kuumilla kylvyillä, mutta jätän mielikuvituksen varaan sen, miten hyvin puuduttaminen toimi. Leikkauksessa lääkäri avasi kivespussin ja leikkasi poikki kaikki johtimet ja suonet, jolloin kivekset jäivät täysin irralleen. Varsinaista amputaatiota ei tehty, vaan kulkuset jätettiin surkastumaan omia aikojaan.

Ylläolevalla videolla on harvinainen äänitallenne vuonna 1922 kuolleen Alessandro Moreschin esityksestä. Moreschi oli viimeinen kastraattilaulaja.

Hyppäys nykypäivään

Nykyään voi ammatikseen tehdä aivan mitä tahansa. Ne, joilla on rahaa, ovat valmiita maksamaan maltaita, että joku tekee ikäviä asioita heidän puolestaan. Jos ei pidä ruoanlaitosta tai ehdi kokkailemaan, niin siitä vain palkkaamaan henkilökohtainen kokki. Jos haluat koiralle mukavaa tekemistä rantaloman ajaksi, niin osta hauvallesi surffauskurssi.

Nämä edellä mainitut työt eivät ole tekijöilleen epämieluisia, mutta entäs jonottaminen? Kukaan ei voi pitää jonottamisesta? Silti maailmaan mahtuu ammattimaisia jonottajia, jotka seisovat asiakkaidensa puolesta vaikka vuorokauden ympäri kylmässä ja sateisessa säässä. Oli kyseessä sitten kirjan julkaisu, konserttiliput tai Black Friday-tarjous pleikkarista, niin ammattimainen jonottaja hoitaa ikävimmän osan puolestasi.

Newyorkilaisella jonottamiseen erikoistuneella yrityksellä kaksi ensimmäistä jonotustuntia kustantaa 50 dollaria ja jokainen sitä seuraava tunti maksaa 25 dollaria. Tässä on loistava bisnesidea! Oltaisiinko Suomessa valmiita maksamaan siitä, että joku jonottaa ilmaisia ämpäreitä meidän puolestamme?

Lue myös:

• 10 hullua syytä, jolla työntekijä on erotettu
• Viimeiset ateriat – 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta
• Top 10 erikoisimmat tuomiot pikkurikoksista

Mitä muissa maissa sanotaan, kun sataa kaatamalla? Suomen kielessähän kaatosadetta kuvaillaan varsin humoristisella lausahduksella, kun Esteri panee parastaan.

Muuallakin kaatosateelle on erilaisia idiomeja eli kielelle ominaisia sanontatapoja, jotka suoraan käännettynä eivät kuulosta lainkaan järkeviltä. Hauskoja ja kuvaavia ovat muidenkin kielten ilmaukset, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että suomen kieli ja Esteri takapuolineen ovat aivan omassa luokassaan. Eikä edes tarvita sinivalkoisia laseja.

Tässä siis kymmenen eri kielen ilmausta, joilla kaikilla tarkoitetaan samaa: pihalla sataa kaatamalla!

Malta

Kuva: Unsplash

Infetħu bibien is-sema. Taivaan ovet on avattu.

Lähdimme liikkeelle sieltä pehmeästä päästä, sillä tämä maltan kielinen idiomi ei varsinaisesti naurata tai aiheuta kulmien kohottelua. Toki se kuvaa kaatosadetta täydellisesti.

Englanti

It is raining cats and dogs. Sataa kissoja ja koiria.

Tämä englanninkielinen ilmaus on monelle varmasti tuttu ja saattaa olla, että joku jopa käyttää suoraa käännöstä suomea puhuessaan.

Taivaalta satavat kissat ja koirat ovat löytäneet lainailmauksena tiensä moneen muuhun kieleen pienillä muutoksilla, sillä esimerkiksi saksan kielessä saatetaan sanoa, että sataa koiranpentuja – Es regnet junge Hunde. Mutta saksassa on myös omalaatuisempikin sanonta, johon palataan vähän myöhemmin.

Ranska

Kuva: Pixabay

Il pleut comme une vache qui pisse. Vettä sataa kuin lehmän kusta.

Jos olet koskaan nähnyt lehmän virtsaavan, niin tiedät, että tavaraa tulee – ja voimalla. Hyvin sopiva ilmaus siis kaatosateelle. Yllä oleva kuva ei kerro toimituksesta koko totuutta.

Afrikaans

Kuva: Brooklyn Museum | CC BY 3.0

Ou vrouens met knopkieries reen. Sataa vanhoja naisia mailojen kera.

Jos Etelä-Afrikassa ja Namibiassa puhuttuun afrikaansin kieleen on uskominen, niin näissä maissa on syytä pysyä visusti sisätiloissa kaatosateen aikana.

Knopkierie on puinen maila, jonka toisessa päässä on nuppi. Mailalla on perinteisesti metsästetty tai sitten sitä on käytetty sotimisessa heittämällä vihollista päähän.

Saksa

Kuva: Pixabay

Es regnet Schusterjungen. Sataa suutarin poikia.

Eteläisen Afrikan maissa saa pelätä naisia mailoineen, mutta Saksassa taivaalta tippuu suutarin poikia. Kumpikaan vaihtoehto ei erityisemmin houkuttele.

Kreikka

Kuva: Pixabay

Ρίχνει καρεκλοπόδαρα. Sataa tuolinjalkoja.

Ei kuulosta kivalta ollenkaan.

Slovakki

Kuva: Pixabay

Padajú traktory. Sataa traktoreita.

Slovakiassa touhu alkaa käydä sateella suhteellisen vaaralliseksi.

Portugali

Está chovendo canivetes. Sataa puukkoja.

Jos sadetta ei halua kuvailla aivan noin väkivaltaiseksi, niin voi käyttää myös ilmaisua está chovendo barba de sapo, joka tarkoittaa, että sataa sammakon partoja. Mitä ikinä ne sitten ovatkin!?

Kantoninkiina

落狗屎. Tippuu koiran paskaa.

Jep. Ja tästä pääsemmekin sulavasti omaan rakkaaseen suomen kieleen.

Suomi

Kuva: Pixabay

Sokerina pohjalla on tietenkin suomenkielinen sanonta: Vettä tulee kuin Esterin perseestä. Eihän mikään näistä muista pääse edes lähelle.

Mistä suomen kieleen sitten oikein on tällainen sanonta päätynyt? Onko kyse Esterin nimipäivästä, vanhoista paloautoista vai kenties hirmumyrskystä?

Esterin takapuolesta ja muista suomalaisista sananlaskuista voit lukea lisää tältä listalta: Suomalaiset sanonnat: Onko näissä mitään järkeä?

Lue myös:

• Top 10 maailman pisimmät paikannimet – Suomikin pääsee listalle mukaan!
• Sanoja, joita ei voi kääntää muille kielille – ainakaan järkevästi

Kun puhutaan ihmishirviöistä, on yksi nimi jäänyt monien ”pahempien” kollegoiden varjoon. Ehkä siksi, että Ed Gein ei ollut kannibaali tai sarjamurhaaja sanan varsinaisessa merkityksessä.

Nyt Gein ja hänen karmaiseva tarinansa tulevat saamaan runsaasti huomiota, julkaistaanhan hänestä Netflixissä elämäkerrallinen rikosdraama perjantaina 3. lokakuuta. Listafriikki ottaa nyt hieman ennakkokatsausta Ed Geinin elämään.

Yhdysvalloissa sarjamurhaajan yksi määritelmä on se, että henkilö on surmannut vähintään kolme ihmistä. Varmuudella ei voida sanoa, etteikö yhdysvaltalainen Edward Theodore Gein olisi tappanut useampiakin ihmisiä, mutta uhreja oli todistetusti ”vain” kaksi.

Näiden henkirikosten lisäksi Gein kunnostautui haudanryöstäjänä, ja hänen tiedetään kaivaneen ylös ainakin yhdeksän naisen ruumiit. Kun tämä Plainfieldin teurastaja -lempinimen saanut mies oli nylkenyt ruumiit, valmisti hän ihosta ja muista ruumiinosista erilaisia käyttöesineitä ja asusteita.

Ja juuri näihin esineisiin Listafriikki tutustuttaa lukijansa tänään; kuvia näistä oli luonnollisesti hankala löytää, mutta kaikkien mielikuvitus varmasti täyttää tyhjät kohdat. Samalla käydään läpi Geinin elämää ja seikkoja, jotka johtivat ennennäkemättömään toimintaan ja karmaiseviin sisustuselementteihin.

Tuhkakuppeja ja kulhoja

Kuva: Pixabay

Ed Geinin jäljille päästiin marraskuun 16. päivänä vuonna 1957, kun 58-vuotias rautakaupan pitäjä Bernice Worden katosi liikkeestään. Kun Plainfieldin kaupungin apulaisseriffi Frank Worden meni iltapäivällä tapaamaan äitiään kaupalle, ei tätä näkynyt missään. Apulaisseriffi Worden huomasi, että kassakone oli tyhjätty käteisestä, lattialla oli verijälkiä ja kuiteista päätellen liikkeessä edellisenäkin iltana asioinut Gein oli ollut katoamispäivän viimeinen asiakas.

Poliisit lähtivät Geinin tilalle, mutta talo oli pimeänä, joten seriffi Art Schley meni tutkimaan läheistä ulkorakennusta. Kävellessään pimeässä vajassa Schley törmäsi johonkin katosta roikkuvaan, jonka hän luuli aluksi olevan nyljetty peura. Kun hän osoitti taskulampulla katosta roikkuvaa ruhoa, paljastui tilanteen kauheus: kyseessä ei ollutkaan peura, vaan halkaistu ja suolistettu ihmisen ruumis, jolta oli leikattu pää irti. Bernice Worden oli löytynyt.

Myöhemmin, kun poliisit pääsivät tutkimaan Geinin painajaismaista taloa, löytyi Wordenin pää kangaskassista. Siitä oli varmasti ollut tarkoitus tehdä esimerkiksi kulhoja ja tuhkakuppeja. Keittiöstä nimittäin löytyi useita ”astioita”, jotka oli valmistettu sahaamalla pääkallosta yläosa pois. Kulhot pysyivät näppärästi pystyssä hampaisiin ja niskanikamiin nojaten.

Liivi ja säärystimet

Ed Gein syntyi 27. elokuuta 1906 Wisconsinin osavaltiossa, ja hän oli George ja Augusta Geinin toinen poika; Henry-veli oli viisi vuotta vanhempi. Pahasti alkoholisoitunut George oli väkivaltainen poikiaan kohtaan, ja perheen päänä toimi Augusta-äiti, joka oli fanaattinen uskovainen ja manipuloiva määräilijä.

Hän halusi perheen muuttavan kauas kaupungin houkutuksista, joten kun pojat olivat vielä pieniä, asettuivat Geinit asumaan syrjäiselle maatilalle Plainfieldiin. Augusta saarnasi pojille päivittäin maailman moraalittomuudesta ja luki heille otteita Raamatusta. Valitut kappaleet liittyivät aina kuolemaan ja jumalalliseen kostoon.

Augustan mukaan kaikki naiset, paitsi hän itse, olivat epäsiveellisiä huoria ja paholaisen kätyreitä. Ed palvoi maata äitinsä jalkojen alla, ja vaikka tämä oli lapsiaan kohtaan kylmä ja tunteeton, rakastivat pojat häntä valtavasti.

Kieroutunut suhde psykoottiseen äitiin johti myöhemmällä iällä siihen, että Ed halusi ”päästä tämän ihon alle”. Ei seksuaalisesti (tavallaan), vaan hän halusi olla äitinsä kanssa yhtä – jopa muuttua täksi kokonaan.

Siksipä Ed parkitsi tappamistaan tai varastamistaan ruumiista nylkemänsä nahat ja valmisti niistä kokonaisen asun itselleen. Suurin yksittäinen kappale oli yhdestä ja samasta ylävartalon nahasta valmistettu korsettityyppinen liivi, jolla hän sai kiristettyä vyötäröään naisellisemmaksi. Liivin kaverina oli useista ihon paloista kootut, koko jalan mittaiset säärystimet, jotka viimeistelivät asun. Pidätyksensä jälkeisissä kuulusteluissa Gein kertoi pukeutuneensa nahkavaatteisiin, koska oli aina halunnut tietää, miltä tuntuisi olla nainen.

Lampunvarjostin

Kuva: Unsplash

Vaikka äiti yritti mahdollisimman paljon pitää pojat eristyksissä ulkomaailmasta, oli heidän kuitenkin käytävä koulussa. Ediä kiusattiin, sillä hän vaikutti usein naureskelevan omille ajatuksilleen ilman mitään näkyvää syytä. Hänellä ei ollut kavereita, ja jos hän yritti ystävystyä jonkun kanssa, oli siitä tiedossa kotona ankara nuhtelu. Koulussa Ed pärjäsi kohtalaisesti, ja hän oli jo hyvin nuorella iällä taitava lukemaan; se olikin reitti päästä tutustumaan ulkomaailmaan.

Lukuharrastus suuntautui aikuisiällä synkkiin aiheisiin. Hän luki murhamysteerejä ja ahmi kioskeilta ostamiaan sensaatiolehtiä, joissa kerrottiin kannibaaleista ja haudanryöstäjistä. Erityisen kiinnostunut mies oli kaikesta natseihin liittyvästä.

Kauhujen taloa tutkittaessa löytyi lehtileikkeitä, joissa kerrottiin muun muassa Buchenwaldin keskitysleirin komentajana toimineen Karl-Otto Kochin vaimosta Ilse Kochista, joka valmistutti esineitä teloitettujen ihosta. Artikkeleissa puhuttiin muun muassa kuuluisasta lampunvarjostimesta, joka oli tehty kokonaan ihmisen nahasta. Tuolloin ei vielä tiedetty, että kyseinen tarina oli keksitty: myöhemmin tuota Buchenwaldin keskitysleirin lamppua on myöhemmin tutkittu ja sen on osoitettu olevan kasviselluloosaa.

Mutta aito ihmisen nahasta tehty lampunvarjostin löytyi Ed Geinin talosta. Inspiraation lamppuun hän oli mitä ilmeisimmin saanut natsien hirmuteoista lukiessaan.

Roskakori ja tuolit

Kuva: Pixabay

Kun George-isä kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1940, rupesivat aikuiset pojat tekemään erilaisia hanttihommia ja Ed toimi jopa lapsenvahtina naapureiden pienokaisille.

Äidin ote kolmenkympin paremmalla puolella olleista pojista vain vankistui, ja Edille se kävi enemmän kuin hyvin. Henry sen sijaan rupesi kapinoimaan ja alkoi Augustan suureksi kauhuksi tapailla eronnutta naista. Henry myös vieroksui veljensä pakkomielteistä kiintymystä äitiin ja arvosteli Augustan hallitsevaa käytöstä – hän puhui äidistä usein ikävään sävyyn. Se loukkasi Ediä.

Toukokuussa 1944 veljekset olivat kulottamassa kotitilan peltoja, jolloin tuli lähti leviämään kontrolloimattomasti. Palomiehet jouduttiin kutsumaan sammutustöihin ja Ed kertoi Henryn kadonneen. Saman päivän iltana virkavalta löysi Henryn kuolleena alueelta, joka oli säästynyt tulelta.

Kuolinsyyksi määriteltiin tukehtuminen, ja vaikka Henryn päänalueella havaittiin ruhjeita, ei ruumiinavausta suoritettu, vaan menehtyminen todettiin onnettomuudeksi. Kukaan ei epäillytkään, että Ed olisi voinut satuttaa toista ihmistä, varsinkaan omaa veljeään. Varmuutta asiaan ei tietenkään koskaan saada, mutta on hyvin mahdollista, että Edillä oli kuoleman kanssa jotain tekemistä – ehkä se oli kosto rakkaan äidin arvostelemisesta. Vihdoin Ed sai Augustan kokonaan itselleen.

Mutta vain hetkeksi, sillä äiti menehtyi joulukuussa 1945. Siitä alkoi Edin alamäki.

Koska Ed ei ollut koskaan viettänyt paljon aikaa vastakkaisen sukupuolen kanssa, alkoi hän äitinsä kuoltua kiinnostua naisista, mutta vain kuolleista.

Hän kertoi poliisin kuulusteluissa käyneensä paikallisella hautausmaalla useita kymmeniä kertoja, mutta jättäneensä suurimman osan aikaa ruumiit arkkuihin. Vaikka Ed oli erityisen kiinnostunut naisten rinnoista ja sukupuolielimistä, ei hän omien sanojensa mukaan koskaan harrastanut ruumiiden kanssa seksiä, koska äiti oli kertonut seksin olevan suora tie helvettiin. Lisäksi Ed oli sitä mieltä, että ”ruumiit haisivat liian pahalta”.

Mutta huonekaluiksi ne kelpasivat. Kun poliisit yrittivät saada selkoa saastaisesta talosta, löysivät he sekasorron keskeltä ihmisen nahasta tehdyn roskakorin. Lisäksi keittiössä oli muutama tuoli (katso kuva tästä), jotka oli taidokkaasti verhoiltu parkitulla iholla.

Naamiot

Kuva: Pixabay

Edin maailma romahti, kun äiti kuoli, ja hän erakoitui suureen maalaistaloon. Hän naulasi umpeen yläkertaan johtaneet rappuset ja äitinsä vanhan makuuhuoneen, joka jäi niille sijoilleen vuosien ajaksi. Itse hän eli keittiössä ja sen viereisessä pienessä huoneessa, jotka alkoivat täyttyä roskasta, ruoantähteistä ja jossain vaiheessa erinäisistä ruumiinosista.

Kun Ed rupesi ryöstelemään hautoja, valitsi hän kohteet sanomalehden kuolinilmoituksista. Ruumiiden piti olla mahdollisimman tuoreita, ettei hajoamisprosessi ollut päässyt liian pitkälle. Hän valikoi keski-iän ylittäneitä naisia, jotka muistuttivat ulkonäöltään mahdollisimman paljon Augustaa, sillä hirvittävien nahkavaatteiden lisäksi Ed valmisti ruumiiden kasvoista naamareita.

Naamioissa oli jäljellä hiukset, kulmakarvat, silmäluomet ripsineen, korvat, nenät ja huulet; vain silmien kohdilla oli reiät, koska olihan Edin nähtävä eteensä pukeutuessaan kammottavaan asuunsa.

Rullaverhon narun nuppi

Kuva: Pixabay

Jossain vaiheessa hautojen ryöstäminen ei enää riittänyt, vaan Ed ryhtyi hankkimaan materiaalia alusta alkaen omatoimisesti. Vuonna 1954 mystisesti kadonnut tavernan omistaja Mary Hogan oli ensimmäinen uhri. Hänen kohtalonsa pysyi hämärän peitossa siihen asti, kunnes poliisit tuolloin marraskuisena päivänä vuonna 1957 ratsasivat Geinin tilaa. Sisältä talosta löytyi sekä Hoganin pääkallo, että tämän kasvoista tehty naamio. Kolme vuotta aiemmin kuollut uhri oli tunnistettavissa tarkasti irrotetusta kasvojen ihosta.

Jo samana iltana poliisit pidättivät Edin, joka oli ollut naapurissa illallisella. Kukaan ei osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea muutamasta pienestä huoneesta tulisikaan paljastumaan. Vaikka Ed itse kielsi jyrkästi kannibalismin, löytyi muun muassa Bernice Wordenin sydän lieden vierestä. Se ei tokikaan todistanut mitään, eikä Ed Geiniä yleisesti pidetä ihmissyöjänä.

Mutta ottaen huomioon kaiken muun, ei olisi mikään ihme, vaikka sisäelimet olisivat päätyneet pääkallosta tehdylle keittolautaselle.

Yksi omituisimmista poliisin löytämistä esineistä (jos niitä voi järjestykseen laittaa), oli rullaverhojen naruun pujotetut huulet. Ne olivat ilmeisesti toimittaneet nupin virkaa.

Sängyn tolppien koristeet

Kuva: Pixabay

Vuosien mittaan jotkut naapureista olivat käyneet aina silloin tällöin kylässä yksinäisen Edin luona. Vaikka miehen ajateltiin olevan vähän kummallinen, oli hän silti pidetty henkilö.

Eräs nuori poika alkoi maatilalla käytyään kertomaan tarinaa Edin omituisista esineistä. Hän sanoi miehen esitelleen makuuhuoneessaan pitämiään ihmisen päitä ja kertoneen niiden olevan kaukomailta tuotuja matkamuistoja. Edin mukaan hänen toisessa maailmansodassa palvellut serkkunsa oli kohdannut ”kaukana eteläisellä merellä” pääkallonmetsästäjiä ja saanut heimoilta mukaansa näiden kuivattamia päitä.

Ensin kukaan ei ottanut nuorukaisen juttuja tosissaan, mutta sitten pari muutakin Edin luona vieraillutta miestä kertoi nähneensä säilöttyjä naisten päitä. He olivat pitäneet niitä hyvin todentuntuisina Halloween-koristeina.

Huhut Edin oudoista esineistä alkoivat liikkua, ja monet jopa vitsailivat oletetuista ihmisten päistä Edin itsensä kanssa. Hän reagoi juttuihin joko nauramalla tai sanomalla, että itse asiassa kuulopuheet pitävät täysin paikkansa. Mutta ei kukaan kuvitellutkaan hänen puhuvan totta.

Kulhojen ja -tuhkakuppien valmistamisen lisäksi Ed oli käyttänyt pääkalloja muutenkin sisustamiseen. Hän oli laittanut niitä sänkynsä tolppien päihin koristeeksi.

Hansikkaat

Ed Gein on toiminut esikuvana monille kauhutarinoille, tunnetuimpina Texasin moottorisahamurhat -elokuvasarjan Leatherface sekä Uhrilampaat -kirjan ja samannimisen elokuvan Buffalo Bill. Jälkimmäinen muistuttaa Geiniä erityisesti, sillä hän rakensi nylkemistään ruumiista kokonaista pukua itselleen.

Yleisen väärinkäsityksen mukaan myös kauhuklassikko Psyko olisi perustunut Ed Geinin elämään, mutta vuonna 1959 julkaistun romaanin kirjoittanut Robert Bloch on kertonut kirjoitusprosessin olleen jo hyvässä vauhdissa siinä vaiheessa, kun Geinin hirmuteot tulivat esiin. Bloch on toki sanonut, että yhtäläisyydet Ed Geinin ja fiktiivisen Norman Batesin välillä olivat hänen itsensäkin mielestä hyytävät; varsinkin kun ottaa huomioon, että Bloch asui Wisconsinissa vain reilun viidenkymmenen kilometrin päässä Geinistä.

Jotenkin nämä fiktiiviset hahmotkin kalpenevat tosielämän teurastajan rinnalla. Tähän mennessä olemme saaneet Geinin pukuun kasaan ylävartalon kattavan liivin, nahkaleggingsit ja naamiot. Kokonaisuuden kruunasivat rannemittaiset hansikkaat. Kumpikin käsine oli tehty kahdesta osasta, jotka oli ommeltu yhteen sormien mallia mukaillen.

Seinäkoristeet

Kaikkien hirvittävien asujen ja huonekalujen lisäksi Ed oli valmistanut ruumiinosista seinäkoristeita: huoneiden seinille oli naulattu neniä ja kynsiä. Ed Geinin talon kotietsintä on yksi historian kammottavimmista, sillä joka nurkasta löytyi jotain toinen toistaan järkyttävämpää.

Eräästä kenkälaatikosta paljastui suolaan säilöttyjä naisten sukuelimiä, joista muutamien pääteltiin olevan peräisin teini-ikäisiltä tytöiltä. Ediä epäiltiinkin syylliseksi useisiin selvittämättömiin katoamisiin Plainfieldin lähistöllä, mutta mitään ei voitu todistaa, eikä hän itse tunnustanut kuin Hoganin ja Wordenin murhat.

Kaikki muut ruumiit tai niiden osat Ed kertoi keränneensä hautausmaalta. Viranomaiset avasivat muutaman ryöstön kohteeksi ilmoitetun haudan todeten ne tyhjiksi. Osittain Edin kertomukset siis pitivät paikkansa, mutta talosta löytyneiden esineiden määrä viittasi vahvasti siihen, että veriteot eivät olleet jääneet kahteen kertaan.

Rikospaikkatutkijat kuvasivat tarkasti kaikki löydetyt esineet, minkä jälkeen ne tuhottiin. Ei siis ole pelkoa, että Geinin iholla päällystettyjä tuoleja ilmestyisi huutokauppoihin.

Nännivyö

Niin kammottavia kuin Ed Geinin valmistamat esineet ja asut olivatkin, ehkä makaaberein kaikista oli nännivyö. Se oli nimenomaan sellainen kuin nimitys antaa ymmärtää. Ed oli ommellut yhteen koko joukon nännejä ja liittänyt vyöhön vielä asianmukaisen soljen, jotta käyttäminen oli helpompaa.

Pidätyksen jälkeen Ed määrättiin mielentilatutkimukseen, jossa hänellä todettiin skitsofrenia. Sen perusteella murhaajaa ei voitu tuomita rikoksistaan ja niinpä hänet passitettiin mielisairaalaan.

Riittävän terveeksi arvioitu Ed palasi oikeuteen vuonna 1968, jolloin valamiehet totesivat hänet syylliseksi Bernice Wordenin murhaan. Mary Hoganin murhaa ei kustannussyistä otettu käsittelyyn ollenkaan. Tuomari kuitenkin katsoi, ettei Ed ollut ollut murhahetkellä täydessä ymmärryksessä, joten mies suljettiin psykiatriseen laitokseen loppuelämäkseen.

Ed Gein kuoli heinäkuun 26. päivänä vuonna 1984 pitkän sairastelun jälkeen ja hänet haudattiin sinne, minne hän oli aina epätoivoisesti halunnut: äitinsä Augustan viereen.

Lue myös:

• Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta
• Lapsimurhaajat: 10 raakalaismaista lasten tekemää surmaa
• Unabomber-sarjamurhaaja: 10 faktaa pidätyksen vuosipäivänä

Suojeluspyhimykset ovat niitä, joiden puoleen voi Jumalan ja Jeesuksen sijaan kääntyä, kun kyse on jostain hyvin spesifisestä rukouksen aiheesta. Aihe voi olla myös hyvin yllättävä ja jopa huvittava!

Katolinen kirkko ei ole halunnut jättää mitään sattuman varaan, joten lähes kaikelle mahdolliselle löytyy pyhimys. Mikä tahansa ongelma onkin, aina löytyy marttyyrikuoleman kohdannut, harras kristitty, joka on valmiina vastaanottamaan rukouksen, ja vastaamaan siihen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Listafriikki esittelee nyt kymmenen erikoista asiaa, joilla on suojeluspyhimykset, mutta jotka eivät ihan ensimmäisenä tulisi mieleen, kun rukouksen aiheita miettii.

Internet

Kuva: Bartolomé Esteban Murillo | Public Domain

Vuonna 1997 paavi Johannes Paavali II julisti Isidorus Sevillalaisen Internetin suojeluspyhimykseksi, ja nimitys, vaikkakin erikoinen, oli oikein osuva.

Lääkärinä ja teologina työskennellyttä Isidorus on pidetty ”antiikin maailman viimeisenä oppineena”, jonka elämäntyö oli tallentaa paperille kaikki mahdollinen. Latinaksi kirjoitettu, vuonna 636 julkaistu kirja oli tuhannen vuoden ajan tärkein tietosanakirja, joka maailmasta löytyi. Kirjasta sai vastauksen kaikkeen mahdolliseen, mitä ikinä mieleen tulikaan kysyä.

Se oli kuin entisaikojen Internet.

Pyhimykseksi julistamisen aikaan katolisessa kirkossa rukoiltiin, että Pyhä Isidorus johdattaisi ihmisten kädet ja silmät vain sellaisiin Internetin kolkkiin, jotka miellyttävät Jumalaa. 

Ei ole tainnut mennä ihan suunnitellusti.

Veripankit

Pyhä Januarius oli noin vuonna 305 marttyyrikuoleman kokenut italialainen piispa, joka tunnetaan parhaiten veri-ihmeestä. Januariuksen verta saatiin hänen teloituksensa aikana talteen, ja sitä säilytetään Napolin katedraalissa lasiampullissa. Kolme kertaa vuodessa (syyskuun 19. päivänä, joulukuun 16. päivänä, ja toukokuun ensimmäistä sunnuntaita edeltävänä lauantaina) suuri määrä ihmisiä saapuu katedraaliin seuraamaan kuivuneen veren nesteytymistä.

Jos ampullin aine ei muutu juoksevaksi, tietää se pahaa onnea. Useimmiten Napolin kardinaali kuitenkin saa ampullia liikuttelemalla sisällön nestemäiseksi, ja skeptikoilla on toki monia teorioita onnistumisen syistä. Katolinen kirkko ei ole suostunut antamaan ”verta” analysoitavaksi. Heidän omien tutkimustensa mukaan seoksesta on löytynyt hemoglobiinia.

Siksi Pyhä Januaris on maailman kaikkien veripankkien suojeluspyhimys.

Asekauppiaat

Kuva: Wikimedia Commons | CC0 1.0

Legendan mukaan vuonna 306 kuollut Pyhä Adrian toimi vartijana Nikomediassa, yhdessä Rooman valtakunnan tärkeimmistä kaupungeista. Keisari Maximianuksen alaisuudessa pakanana tunnettu Adrian näki aitiopaikalta, miten kristittyjä sorrettiin ja teloitettiin uskontonsa vuoksi, ja hän oli vaikuttunut ryhmän omistautuneisuudesta ja rohkeudesta.

Niinpä Adrian päätti myös itse kääntyä kristityksi, mutta hänet ehdittiin vangita ennen kastetta. Miestä kidutettiin raa’asti ja ennen teloitusta hänen kätensä ja jalkansa katkaistiin alasimen päällä kirveellä. Adrianin nuori vaimo, myös pyhimykseksi julistettu, Natalia pelasti miehensä irtileikatut kädet roviosta ja kuljetti ne haudattavaksi lähelle Konstantinopolia. Siellä murheen murtama Natalia antoi myös oman sielunsa Jumalalle.

Pyhä Adrian on ruton, epilepsia, teurastajien, sotilaiden ja jostain kumman syystä myös asekauppiaiden suojelupyhimys. Hänet kuvataan usein aseistettuna ja alasin jalkojensa juuressa.

Pettymyksen tuottavat lapset

Kuva: Bibliothèque municipale de Toulouse | Public Domain

Prinsessa Klotilde oli burgundien kuninkaan tytär, joka isänsä kuoleman jälkeen naitettiin frankkien valtakunnan perustajalle Klodvig I:lle. Klotilde oli katolinen, ja hänen suurena saavutuksenaan pidetään miehensä käännyttämistä kristinuskoon.

Klotilden elämä oli täynnä ikävyyksiä: hänen isänsä murhattiin ja hänen poikansa tappoi kaksi veljensä lasta. Klotilde ei ikinä, yrityksistä huolimatta, kyennyt saamaan sopua aikaan jatkuvasti riitelevien poikiensa välille, kun he sotivat kuningaskunnan herruudesta isänsä kuoltua.

Niinpä Klotilde päätti, että on saanut tarpeekseen poikiensa touhuista; hän pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa, ja muutti Toursiin. Siellä hän pyhitti elämänsä köyhien ja sairaiden auttamiselle. Klotilde julistettiin pyhimykseksi vuoden 544 kuolemansa jälkeen ja hänet on haudattu miehensä viereen pariisilaiseen kirkkoon, jonka he olivat yhdessä perustaneet.

Pyhä Klotilde suojelee suurperheiden vanhempia, morsiamia, leskiä ja, oman elämänsä mukaisesti, pettymyksen tuottavia lapsia. Kuinkahan moni vanhempi on jossain vaiheessa rukoillut tätä pyhimystä!?

Huoltamotyöntekijät

Kuva: Master of Balaam – Rijksmuseum Amsterdam | Public Domain

Pyhä Eloy eteni oppipojasta seppämestariksi 600-luvun alun Ranskassa ja päätyi pääsepäksi kuningas Klotar II:n alaiseen rahapajaan. Hän antoi säännöllisesti almuja köyhille ja eli hurskasta elämää. Hän myös maksoi lunnaita orjista, jotta nämä pääsisivät vapaaksi.

Vuonna 642 Eloysta tuli Flandersin piispa, ja 20 vuoden ajan hän käännytti paikallisia pakanoita sankoin joukoin kristinuskoon. Eloy oli myös taitava kengitysseppä ja hänen kerrotaan pystyneen ihmetekoihin. Legendan mukaan Eloy oli kengittämässä hevosta, jonka hän uskoi olevan riivattu. Niinpä hän leikkasi hevoselta jalan irti, kengitti kavion eläimen seisoessa rauhallisena vieressä ja liitti jalan saumattomasti takaisin.

Pyhä Eloy on kultaseppien, kengittäjien, kaikkien metallityöntekijöiden sekä karjan ja hevosten suojeluspyhimys. Kun hevoset vaihtuivat autoihin ja hevostallit huoltoasemiin, laajennettiin myös Eloyn repertuaaria kattamaan ja antamaan suojelusta huoltamotyöntekijöille. Hän on erittäin suosittu pyhimys suojeltaviensa joukossa.

Imetys

Kuva: CPClegg | CC BY-SA 4.0

Miten voi olla mahdollista, että imetyksen pyhimys on mies? 

No, niin kuitenkin on. Tarinan mukaan Pyhä Giles oli ateenalaisen kuningasperheen poika, joka kuitenkin antoi kaikki rikkautensa köyhille. Hänestä tuli erakkona asuva ihmeidentekijä.

Giles ei erityisemmin viihtynyt uskollisten seuraajiensa kanssa, joten hän pakeni kirjaimellisesti vuorille Etelä-Ranskaan. Hän löysi piilossa olevan luolan, jonka suuaukon edessä kasvava piikikäs puska teki kulkemisesta kuitenkin hankalaa. Niinpä Jumala antoi Gilesille peuran, jonka maitoa hän pystyi luolan turvassa juomaan. 

Erään ikävän tapahtumaketjun seurauksena metsästämässä ollut kuningas yritti ampua Gilesin maitopeuran, mutta osuikin nuolellaan vahingossa mieheen. Tapauksen johdosta Gilesin piilopaikka selvisi, mutta hyvityksenä kuningas rakensi erakoituneelle ihmemiehelle oman luostarin. 

Giles kärsi vuoden 710 kuolemaansa saakka nuolen aiheuttamasta vammasta, ja luostarista tulikin ”kerjäläisten ja rampojen” kokoontumispaikka. 

Pyhimykseksi julistamisen jälkeen Gilesistä tuli juuri rampojen, lapsuuden traumoista kärsivien, Edinburghin, masentuneiden ja, kermana kakun päällä, imetyksen suojeluspyhimys.

Perhosentoukkia inhoavat

Kuva: Wikimedia Commons | Free Art License 1.3

Pyhä Magnus eli Saksassa, Füssenin kaupungissa, jossa Lech-joen varrella on edelleen nähtävissä Sant Mangstritt (Pyhän Magnuksen jalanjälki); paikka, johon Magnus rakensi luostarin ollessaan käännytysretkillään.

Moneen Magnuksen legendaan liittyy eläimiä. Kemptenissä hän pelasti kaupungin käärmeiden aiheuttamalta vitsaukselta. Füssennissä hän joutui karkottamaan lohikäärmeen, koska se majaili alueella, johon luostari oli tarkoitus pystyttää. Toisen tarinan mukaan Magnus säästi nuoren lohikäärmeen, joka auttoi paikallisia maanviljelijöitä metsästäen rottia, hiiriä ja muita satoa tuhoavia kiusankappaleita.

Ollessaan kävelyllä luostarin lähellä sijainneessa metsässä, Magnus kohtasi karhun, joka paljasti hänelle rautamalmiesiintymän. Karhu puolestaan sai Magnukselta kakkua. Ystävykset kulkivat yhtä matkaa luostarille, jossa pyhimys keräsi mukaansa muutaman munkin (ei leivonnaisia) ja työkaluja, ja karhu osoitti useita malmiesiintymiä lähistön vuorilla. Näin alkoi yksi Baijerin alueen tuottoisimmista teollisuudenaloista.

Pyhä Magnus on karjan suojelija, ja häntä on hyvä rukoilla silloin, jos haluaa eroon silmäsairauksista tai pelkää rakeita. Hän on myös suojeluspyhimys niille, jotka eivät pidä perhosentoukista.

Ilotulitteet

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Pyhä Barbara syntyi 200-luvulla Syyriassa pakanalliseen perheeseen. Barbaran isä oli Dioscorus, varakas leskimies, joka halusi suojella kuvankaunista tytärtään ulkopuoliselta maailmalta, joten hän lukitsi tämän torniin. Vankeudessa Barbara löysi kristinuskon jumalallisten kokemusten kautta.

Barbara rukoili Jeesukselta apua, ja auttava käsi ojentuikin tornin hajottavan salaman muodossa. Tyttö pääsi karkuun, mutta siitäkös Dioscorus tulistui. Barbara pakeni erämaahan toisen kristityn tytön, Julianan, kanssa, mutta isän lähettämät takaa-ajajat saavuttivat heidät nopeasti. Molempia pahoinpideltiin raa’asti, mutta kumpikaan ei kieltänyt uskoaan.

Barbara turvautui jälleen rukoukseen, mutta se oli jo myöhäistä. Isä oli saapunut paikalle ja mestasi tyttärensä miekalla. Paha sai kuitenkin palkkansa, kun Dioscorus koki loppunsa Jumalan lähettämän salaman uhrina.

Taivaasta iskevän tulen sanotaan olevan Pyhän Barbaran vallassa, joten on ihan luonnollista, että hänet on valittu tykistöjen, kaivostyöläisten, aseseppien ja kaikkien niiden, jotka ovat räjähteiden kanssa tekemisissä, suojeluspyhimykseksi. Häntä voi rukoilla pahalla ukonilmalla, ja aina kun on ampumassa ilotulitteita.

Kaikki mahdollinen

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Pyhä Katariina Aleksandrialainen eli legendan mukaan 200-luvun lopulla ja kärsi marttyyrikuoleman vuonna 305. Hän on yksi suosituimmista, varhaisista pyhimyksistä. 

Katariina opiskeli Rooman valtakunnassa tieteitä ja filosofiaa, ja kääntyi opintojensa ohessa kristityksi. Keisari Maximus vangitsi Katariinan, joka sellissä ollessaan käännytti lukuisia muita vankeja ja vartijoita, jotka kohtasivat marttyyrikuoleman välittömästi uskoon tulonsa jälkeen. 

Katariina tuomittiin roviolle, mutta tuli ei tarttunut häneen. Kuolemattomasta kristitystä kiinnostunut keisarinna Faustina meni tapaamaan Katariinaa vankilaan, ja kuinka ollakaan, myös hän kääntyi kristityksi.

Siinä vaiheessa keisarille riitti, ja hän määräsi Katariinan kuolemaan teilipyörässä, jossa tuomittu sidottiin suurta kärrynpyörää muistuttavaan telineeseen ja pyörän pyöriessä kaikki raajat murrettiin metallitangolla lyöden. Teilauspyörä, joka tunnetaan myös katariinanpyöränä, kuitenkin tuhoutui, kun nainen kosketti sitä. Sen jälkeen Katariina menetti kaiken kaulasta ylöspäin.

Pyhän Katariinan ansioluettelo suojeluspyhimyksenä on laaja. Suojelusta häneltä voivat rukoilla naimattomat tytöt, savenvalajat, opettajat, veitsenteroittajat, lakimiehet, kirjastonhoitajat, palvelijat, mekaanikot, hatuntekijät, sairaanhoitajat, koululaiset, kirjurit, pikakirjoittajat, opiskelijat, nahkurit, teologit, Pariisin yliopisto, ompelijat, vaunusepät, Filippiinit ja Kreikka. Vain muutamia mainitakseni.

Joten jos mietityttää, kenen puoleen kääntyä, niin Pyhä Katariina on potentiaalinen vaihtoehto.

Krapula

Kuva: Stefano Maria Legnani | Public Domain

Pyhä Bibiana kannattaa pitää mielessä, jos joskus aamuisin on kostean illan jälkeen hieman hapokas olo. Hän on nimittäin krapulan suojeluspyhimys!

Bibiana eli 300-luvun Roomassa, jossa koko hänen harras, kristitty perheensä joutui vainojen tai marttyyrikuolemien uhreiksi. Kaunis Bibiana ei monista yrityksistä huolimatta suostunut kieltämään uskoaan, joten hän joutui ilkeän prostituoidun, Rufinan, käsiin, joka ensin yritti vietellä hänet ja sitten pakottaa samalle alalle kuin itse oli. Bibiana ei antanut periksi.

Turhautunut Rufina määräsi tytön kidutettavaksi, mutta Bibiana otti ”riemulla vastaan kaiken tuskan” ja kuoli marttyyrinä. 

Kun Bibiana haudattiin, kasvoi hänen haudalleen ihmeellisiä yrttejä, jotka hoitivat pahimmatkin päänsäryt ja heikotukset. Keskiajalla pyhiinvaeltajat raaputtivat Bibianan kunniaksi rakennetusta pyhätöstä tomua, joka toimi krapulaan aivan yhtä tehokkaasti kuin alkuperäiset yrititkin. Pyhää Bibianaa on nimitetty maailman hyödyllisimmäksi suojeluspyhimykseksi.

Lue myös:

• Lukijoiden kysymyksiä: Miksi alkoholi vie muistin?
• 10 asiaa, joita Vatikaanin salainen arkisto huhujen mukaan piilottelee
• 10 maailman vahvinta alkoholijuomaa – pelkkä ajatuskin korventaa sisuskalut!