Suomen ja Ruotsin välillä on yksi maailman oudoimmista rajoista – 10 kummallista valtioiden rajaa

Valtioiden rajat eivät meidän monenkaan arkista aherrusta juuri hetkauta. Rajanylitys on ainakin meille suomalaisille yleensä vain matkustukseen liittyvä muodollisuus. Joillekin taas kansainvälinen raja oman ja toisen maan välillä on jokapäiväinen riesa.

Otetaan tähän alkuun nopea enklaavin ja eksklaavin selitys, koska nämä maantieteelliset käsitteet tulevat esiintymään listalla muutamaankin otteeseen. Enklaavi on hallinnollinen alue (valtio tai kaupunki), joka on kokonaan toisen hallinnollisen alueen ympäröimä. Esimerkiksi Vatikaani on Italian enklaavi ja Suomessa Kauniainen on Espoon enklaavi.

Eksklaavi puolestaan on jonkun hallinnollisen alueen osa, joka on siitä erillinen ja toisen hallinnollisen alueen ympäröimä. Esimerkiksi espanjalainen Llívian kunta sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Espanjan ja Ranskan rajasta, mutta on kokonaan Ranskan ympäröimä. Se on siis Espanjan eksklaavi ja samalla Ranskan enklaavi. Toisaalta Alaskan osavaltio on Yhdysvaltojen eksklaavi, mutta koska sillä on rantaviivaa, ei se ole kokonaan Kanadan ympäröimä eli täten se ei ole Kanadan enklaavi.

Toivottavasti olet pysynyt vielä kärryillä!

Mutta lähdetäänpäs listan pariin! Tässä siis eriskummalliset valtioiden rajat, jotka saattavat aiheuttaa pään vaivaa erityisesti alueella asuville ihmisille. Mutta myös listan lukijoille. Ja kuten jo otsikossa lupailin, niin Suomen ja Ruotsin väliltä löytyy myös varsin kummallinen pätkä rajaa, josta varmaan monikaan ei aiemmin ole tiennyt!

Diomedesaaret – todellista aikamatkustusta

Beringinsalmi yhdistää Pohjoisen jäämeren ja Tyynenmeren, ja erottaa Aasian mantereen itäisimmän ja Amerikan mantereen läntisimmän kohdan toisistaan. Beringinsalmen läpi kulkee Venäjän ja Yhdysvaltain valtioiden raja, mutta sen lisäksi myös kansainvälinen päivämääräraja.

Lähimmillään Venäjä ja Yhdysvallat ovat toisiaan Diomedesaarilla, johon kuuluu Iso-Diomede (asuttamaton Venäjän saari) ja Pieni-Diomede (reilun sadan yhdysvaltalaisen asuttama saari). Toki Isolla-Diomedellä on sääasema ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tukikohta ja rajavalvontayksikkö. Saarien välillä on etäisyyttä neljä kilometriä, mutta tuossa pienessä matkassa tapahtuu paljon: valtio vaihtuu ja päivämäärä vaihtuu.

Kun Pienen-Diomeden asukkaat tähyilevät kiikareillaan naapurisaarelle juodessaan rennosti sunnuntaista aamukahvia, on Isolla-Diomedellä alkanut arki maanantaiaamun merkeissä.

Pienemmältä, ”eilisen saareksi”, nimetyltä saarelta näkee siis tulevaisuuteen – ”huomisen saarelle”. Aivan täyttä vuorokautta saarien välillä ei kuitenkaan ole, sillä paikallisista aikavyöhykemäärityksistä johtuen eroa on 21 tuntia. Jos aurinko siis nousee Venäjälle kuuluvalla saarella maanantaina yhdeksältä aamulla, nousee se Yhdysvaltoihin kuuluvalla saarella tismalleen samaan aikaan, mutta kello kuudelta aamulla sunnuntaina. Nyt alkaa aivoihin sattumaan…

Valitettavasti tämä tulevaisuuteen näkeminen ei auta ennustamaan seuraavan päivän säätä!

Lue myös:
Aikamatkustus: Tarinoita menneeseen ja tulevaan matkanneilta

Kiina, Nepal ja maailman korkein valtioiden raja

Kiinan ja Nepalin välinen raja halkoo Himalajan vuoristoa, joten sanomattakin lienee selvää, että se on maailman korkeimmalla sijaitseva valtioiden raja. Itse asiassa raja kulkee myös maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin kautta, ja jakaa kaiken lisäksi vielä sen huipun.

Vuorikiipeilijöiden tulee siis hakea kiipeämislupaa joko Kiinalta tai Nepalilta ja valinnasta on pidettävä kiinni, ellei ole etukäteen hakenut kummankin maan viisumia. Huipulle päästyään ei siis voi vain päättää, että lähdenpäs laskeutumaan alas vuoren toista puolta, sillä se on laiton rajanylitys (mikä ehkä siinä kohtaa, jos suunnitelmat ovat noinkin hatarat, on pienin murhe). Sattuneesta syystä Mount Everestin huipulla ei ole rajatarkastuspistettä.

Laittomat rajanylitykset eivät kuitenkaan ole ennenkuulumattomia ja esimerkiksi vuonna 2017 puolalainen Janusz Adamski kiipesi maailman korkeimmalle vuorelle Tiibetin (Kiinan) puolelta, astui rajan yli ilman asianmukaisia matkustusdokumentteja ja laskeutui alas Nepalin puolelle. Adamski kertoi huipun valloittamisen olleen elämänsä suurin saavutus, mutta ilmoitti samaan hengenvetoon medialle, että hänen mielestään vuorilla ei voi olla rajoja, joten säännöt ja lait eivät ole siellä päteviä. Se oli virhe.

Nepal lätkäisi Adamskille lähes 20 000 euron arvoisen sakon ja kymmenen vuoden kiipeilykiellon. Kiina ei rankaissut Adamskia henkilökohtaisesti, mutta mainitsi hänet nimeltä syylliseksi julkaistessaan tiedotteen, jossa Mount Everestin Tiibetin puoli suljettiin loppuvuodeksi kaikilta kansainvälisiltä kiipeilijöiltä.

Neljän maan rajalla

Maailman ainoa neljän valtion rajapyykki saattaa sijaita Afrikassa. Tuossa Cuando- ja Sambesi-joen yhtymäkohdassa kohtaavat nimittäin Namibia, Botswana, Sambia ja Zimbabwe.

Nykyisen käsityksen mukaan neljän maan rajapyykki ei pidä paikkaansa ja tuon rajapisteen sijaan alueella olisi noin 150 metrin säteellä kaksi kolmen valtion rajakohtaa. Vaikka tämä on vallalla oleva ajatus, ei alue ole välttynyt konflikteilta, koska sopassa on liikaa lusikoita.

Vuonna 1970 Etelä-Afrikka, joka tuolloin miehitti Namibiaa, ilmoitti Botswanalle, että tällä ei ole yhteistä rajaviivaa Sambian kanssa; eli Etelä-Afrikka liputti neljän valtion rajapyykin puolesta. Tästä johtuen Etelä-Afrikka julisti Botswanan ja Sambian välillä kulkeneen kauppalautan laittomaksi, mitä Botswana ei purematta niellyt. Alueella on ammuskeltu puolin ja toisin, ja joen ylittänyt lauttakin on kertaalleen upotettu. Vettä myllyyn lisäsivät 1970-luvun lopulla julkistetut ulkopuoliset arviot, joiden mukaan ei voitu ehdottomasti todeta, ettei neljän valtion rajapyykkiä olisi olemassa.

Asiasta päästiin neljän valtion kesken jonkinnäköiseen sopuun vasta vuosina 2006–2010 käytyjen lukuisten neuvottelujen jälkeen ja nykyään kartoissa on Sambian ja Botswanan välillä noin 150 metrinen, jokeen piirretty rajaviiva. Oli jokien yhtymäkohdassa sitten loppu viimeksi neljän valtion rajapyykki tai ei, on alue kaikesta huolimatta hyvin ainutlaatuinen maailmassa.

Espanja, Marokko ja maailman lyhin maaraja

Ennätys maailman lyhimmästä valtioiden välisestä maarajasta on Espanjan ja Marokon hallussa. Vain 85 metriä pitkä raja erottaa espanjalaisen Peñón de Vélez de la Gomera -niemen Marokosta. Niemi on 225 metriä pitkä ja sata metriä leveä, ja sillä sijaitsee reilun 70 sotilaan varuskunta, mutta pysyvää asutusta ei ole.

Maiden välillä on kyllä enemmänkin yhteistä rajaa, sillä Espanjalla on kaksi rannikkokaupunkia, Ceuta ja Melilla, jotka sijaitsevat Marokon valtion alueella ja siis Afrikan mantereella. Näiden lisäksi on muutamia pieniä espanjalaisia saaria, jotka ovat vain satojen metrien tai muutaman kilometrin päässä Marokosta. Tällainen saari Peñón de Vélez de la Gomerakin oli vuoteen 1934 saakka, kunnes raju myrsky kuljetti saaren ja mantereen välille sen verran suuren määrän hiekkaa, että saaresta tuli pysyvästi niemimaa. Silloin piti myös vetää virallinen valtioiden raja, jota pitkään merkkasi vain köysi hiekassa.

Erikoinen pala Yhdysvaltoja Kanadassa

Vuoden 1783 Pariisin rauhansopimuksessa määriteltiin, mitkä Pohjois-Amerikan alueet liitettäisiin osaksi juuri muodostettuja Yhdysvaltoja ja mitkä jäisivät osaksi Ison-Britannian Kanadaa. Kun sopimusta tehtiin, oli alueiden jaossa näin jälkikäteen katsottuna yksi melko suuri ongelma: rajanvedossa käytetty kartta ei ollut täysin paikkansapitävä.

Kävi niin, että rajan määrittämisessä tärkeä Lake of the Woods -järvi arvioitiin väärän muotoiseksi ja sen sijainti suhteessa Mississippi-jokeen meni myös vikaan. Kyseisen järven rannalla oleva alue, Northwest Angle, määriteltiin rauhansopimuksessa Yhdysvaltojen läntisimmäksi kohdaksi (sitä lännempänä olevat alueet ovat tulleet vasta myöhemmin osaksi liittovaltiota). Hassua tilanteesta tekee se, että Northwest Angle on Kanadan puolella. Vaikka se kuuluu Yhdysvaltoihin ja Minnesotan osavaltioon, on sillä maarajaa ainoastaan Kanadan kanssa.

Alueella asuu noin 100 ihmistä, jotka kulkevat koulussa ja töissä toisilla paikkakunnilla. Koska Northwest Anglea ympäröi järven rantaa lukuun ottamatta Kanada, joutuvat ihmiset esimerkiksi lääkärissä käydessään tekemään edestakaisella matkalla neljä rajanylitystä: kotipaikkakunnalta Kanadaan, Kanadasta Yhdysvaltoihin ja sama toiseen suuntaan.

Rajavalvonta alueen ympärillä ei kuitenkaan ole erityisen tarkkaa ja perustuu lähinnä ihmisten omaan valveutuneisuuteen. Rajan ylittävässä tien kohdassa on Jim’s Corner -nimellä tunnettu mökki (kuvassa), jossa Kanadasta Northwest Angleen tulevien on syytä ilmoittautua videopuhelun välityksellä Yhdysvaltojen tulli- ja rajavartiolaitokselle. Ja toiseen suuntaan mentäessä Kanadan viranomaisille.

Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Kuten jo alussa tuli mainittua, niin enklaavit ja eksklaavit eivät ole mitään erityisen harvinaisia tapauksia, mutta on joitakin valtioita, joissa rajat enklaaveineen ja eksklaaveineen menevät vähintäänkin sekavan puolelle.

Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn Oman ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Ensinnäkin on Omanille kuuluva, Persianlahden suulla sijaitseva Musandamin alue, jonka kuitenkin erottaa muusta valtiosta Arabiemiraatit. No, se on simppeli homma. Jos kuitenkin ”varsinaisesta” Omanista lähtisi ajamaan rannikkoa pitkin pohjoiseen, kohti reilun 80 kilometrin päässä olevaa Musandamia, tulisi noin puolessa välissä matkaa vastaan Madha.

Ja hyvänen aika, sekin on osa Omania, mutta täysin Arabiemiraattien ympäröimä. Nyt kun muistellaan noita E-kirjaimilla alkaneita termejä, niin Madha on Omanin eksklaavi ja Arabiemiraattien enklaavi, eikös totta?

”Onneksi” kummallisuudet eivät lopu tähän. 1900-luvun alussa, kun Arabian niemimaan koillisosien šeikkikunnat olivat vielä brittien hallinnassa, järjestettiin madhalaisten kylien vanhimpien kesken kokous, jossa heidän piti päättää, kenelle he vannovat uskollisuutta. Valinta osui Omaniin, mutta muutaman kymmenen talon kylä nimeltään Nahwa päätti pysyä lojaalina Sharjalle. Kun šeikkikunnat 1970-luvun alussa itsenäistyivät Isosta-Britanniasta, muodosti osa niistä yhteisen valtion: Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Bahrain, Qatar ja Oman jättäytyivät kuitenkin liitosta ulos ja niistä tuli omat itsenäiset valtionsa. Tässä kohtaa tilanne Madhassa mutkistui, sillä alue oli nyt osa itsenäistä Omania, mutta Nahwassa pidettiin kiinni vanhasta liitosta Sharjan kanssa, joka nyt siis oli osa Arabiemiraatteja. Joten pienestä Nahwan kylästä tuli Omanin enklaavi, joka on Madhan, eli Arabiemiraattien enklaavin, sisällä. Kylän ympärillä kiertää virallinen maiden välinen raja, jolla suoritetaan valvontaa ja tarkastuksia.

No, usko tai älä, tämä hässäkkä oli vain esimakua…

Intia, Bangladesh ja järjetön tilkkutäkki

Täytyy heti tähän alkuun sanoa, että Intia ja Bangladesh ovat järkeistäneet tätä kohta käsiteltävää raja-aluetta, mutta vasta vuonna 2015. Koska kyseessä on näinkin tuore tapaus, pääsee se listalle mukaan.

Tarinan mukaan muinaiset intialaiset ja bangladeshilaiset kuninkaat pelasivat korttia käyttäen panoksena maa-alueita, mutta todellisuudessa kyseessä oli 1600-luvulla syntynyt tajuttoman sekava rauhansopimus . Sattumanvarainen mulle-sulle-mulle-sulle -jako kävisi kuitenkin enemmän järkeen, kun Cooch Beharin aluetta tutkii vanhalla kartalla (kuva). Vuonna 1947 Intia jaettiin kahteen osaan: hinduenemmistöiseksi Intiaksi ja muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi. Vuonna 1971 Pakistanin itäisin osa itsenäistyi Bangladeshiksi.

Jo tuosta ensimmäisestä jaosta lähtien sekä Bangladeshin (käytän tätä nimeä selvyyden vuoksi) että Intian enklaaveja on ollut toisen valtion mailla. Noilla pienillä, valtioiden rajan molemmin puolin sijainneilla alueilla on elänyt noin 50 000 ihmistä. Osa näistä tilkuista oli hyvin epätavallisia, esimerkiksi Dahala Khagrabari oli palanen Intiaa, mutta sitä ympäröi bangladeshilainen kylä, joka oli Intiaan kuuluvalla kaistaleella Bangladeshin puolella.

Ei ihme, että asukkaat vaativat vuosikymmenien ajan tilanteen yksinkertaistamista, koska maiden välisistä jännitteistä johtuen omasta enklaavista lähteminen oli usein mahdotonta ja ihmiset elivät kuin saarrettuina pahimmillaan vain yhden neliökilometrin kokoisella alueella. Kuvassa Intia on oranssilla ja Bangladesh vihreällä, ja kuten huomaat, on näiden valtioiden raja repaleinen ja pieniä ”palloja” on ripoteltuna sinne tänne.

Mutta tosiaan vuonna 2015 Intia ja Bangladesh pääsivät historialliseen sopimukseen, joka antoi kymmenille tuhansille raja-alueen asukkaille mahdollisuuden valita oma kotimaansa. Kartta meni uusiksi, kun yhteensä 162 maa-aluetta vaihtoi valtiota ja lähes jokainen haki ja sai kansalaisuuden siihen maahan, jonka sisällä oma koti sijaitsi.

Virallinen ei-kenenkään-maa

Kun valtiot kiistelevät jostain maa-alueesta, on lähes poikkeuksetta kyse siitä, että osapuolet haluavat nimenomaisen alueen itselleen. Käytin ”lähes poikkeuksetta” -termiä siksi, että maailmassa on yksi virallinen terra nullius eli ei-kenenkään-maa ja se on Bir Tawil. Reilun 2000 neliökilometrin kokoinen alue sijaitsee Egyptin ja Sudanin rajalla, mutta kumpikaan ei halua sitä itselleen.

Bir Tawil syntyi vuonna 1902, kun Iso-Britannia veti Afrikan valtioiden välille rajan, joka oli erilainen kuin vuonna 1899 määritelty raja. Nämä erilaiset rajat loivat itse asiassa kaksi aluetta: Hala’ibin ja Bir Tawilin. Näiden kahden alueen erona on se, että Hala’ibissa on lukuisia luonnonvaroja, mutta Bir Tawilissa ei ole mitään. Egypti on sitä mieltä, että vuoden 1899 raja on pätevä ja sen mukaan Hala’ib kuuluu Egyptille ja Bir Tawil Sudanille. Ei varmaan yllätä ketään, että Sudanin mielestä vuoden 1902 raja on lainmukainen, sillä alueet jaetaan siinä päinvastoin.

Hala’ib on 1990-luvulta lähtien ollut käytännössä Egyptin hallinnassa, koska maa sijoitti sinne sotilasyksikköjä, mutta alue on edelleen hyvin kiistanalainen.

Bir Tawil ei kuitenkaan kiinnosta ketään. Paitsi joitain satunnaisia yksityishenkilöitä ja organisaatioita, jotka silloin tällöin yrittävät julistaa maa-alueen uudeksi mikrovaltioksi, mutta kansainvälinen yhteisö ei ole ottanut näitä netissä tehtyjä valloituksia kovinkaan tosissaan.

Belgian ja Alankomaiden sopuisa sekamelska

Alankomaiden ja Belgian rajan tuntumassa sijaitsee pari Baarlen kaupunkia. Tai oikeastaan Belgiassa sijaitsee Baarle-Hertog ja Alankomaissa Baarle-Nassau. Kaupunkien välillä on etäisyyttä muutama kilometri.

Johtuen keskiaikaisista sopimuksista, vaihtokaupoista ja maiden myynneistä, on osa Baarle-Hertogia Baarle-Nassaun sisällä, eikä edes yhtenäisenä alueena. Alankomaalaisen 10 000 asukkaan Baarle-Nassaun sisällä on lukuisia Belgian eksklaaveja, ja jotta tilanne ei olisi liian yksinkertainen, on noiden belgialaisten alueiden sisällä pieniä hollantilaisia kaupunginosia.

Valtioiden rajat kulkevat mielivaltaisen oloisesti ympäri kaupunkia ja surutta rakennusten läpi. Tilanne on äärimmäisen kummallinen, kun ottaa huomioon sen, että jonkun kodissa keittiö voi olla Belgiassa ja makuuhuone Alankomaissa. Baarle-Nassaussa on kaksi postia, kaksi kaupungintaloa, kaksi kirkkoa, ja jätehuollosta vastaa kummankin valtion omat laitokset. Eli naapureiden roskapöntöt ovat vierekkäin, mutta toinen on Belgiassa ja toinen Alankomaissa. Baarle-Nassau taitaa myös olla maailman ainoa kaupunki, jossa voi istua kahvilassa ja viereisessä pöydässä olevat ihmiset ovat eri maassa.

Kahden valtion tilkkutäkkikaupungissa on kuitenkin yksi palolaitos, yksi kirjasto ja mikä tärkeintä: yksi kansa. Belgialaiset ja alankomaalaiset elävät sulassa sovussa keskenään ja vaikka asioista ei ole ikinä tehty turhan hankalia, oli Euroopan unioni ja erityisesti Schengenin vapaan liikkuvuuden alue lottovoitto tälle pienelle kaupungille. Euro on myös helpottanut asioimista, vaikka Hollannin guldeni ja Belgian frangi olivat rajoista riippumatta käypää valuuttaa kaupungin joka kolkassa.

Valtioiden erilainen lainsäädäntö on myös tuonut koomisia piirteitä kaupungin elämään: esimerkiksi vuonna 2015 alkoholin myynnin ikäraja Alankomaissa nousi kuudestatoista kahdeksaantoista, mutta Belgiassa alkoholi on laillista 16-vuotiaille.

Viime vuonna maiden erilaiset koronarajoitteet toivat myös oman erikoisvivahteensa kaupungin kaduille, sillä Belgiassa säädökset olivat tiukempia ja maassa tuli kesällä voimaan maskipakko. Alankomaissa määräystä ei ollut. Lisäksi samalla kadulla vierekkäin olevat liikkeet toimivat oman maansa lakien mukaisesti, joten belgialainen taidegalleria saattoi sulkea ovensa ja vieressä oleva alankomaalainen kahvila jatkoi toimintaansa normaalisti. Ne liikkeet, joita valtionraja halkoi, noudattivat ohjeistusta siitä maasta, johon olivat rekisteröityneet.

Suomen ja Ruotsin erikoinen ”rajarusetti” Märketin saarella

Sokerina pohjalla on tämän listan kruununjalokivi!

Vuosina 1808–1809 käyty Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä on erittäin merkittävä osa Suomen historiaa, kuten nimestäkin voi päätellä ja ehkä historiantunneilta muistaa. Sodan seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja raja Ruotsiin vedettiin Haminassa syyskuussa 1809 tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti. Saaristoa jaettaessa Venäjälle sovittiin kuuluvaksi Manner-Suomea ja Ahvenanmaata lähimpänä olevat saaret ja Ruotsille taas luonnollisesti ne, jotka olivat lähempänä sen rannikkoa.

Kolmen hehtaarin kokoinen Märketin saari Ruotsin ja Ahvenanmaan välisellä merialueella osui sopivasti keskelle rajanvetoa, joten se pistettiin puoliksi. Rajaa ei kuitenkaan merkattu mitenkään, vaikka koordinaatit oli tarkasti määritelty.

Vuosien kuluessa lukuisat laivat haaksirikkoutuivat Ruotsin matalalle rannikolle, koska ne lähtivät ohittamaan Märketin kareja liian lännestä. Niinpä syntyi ajatus majakan rakentamisesta ja arkkitehdiksi valikoitui suomalainen Georg Schreck. Nyt kävi ilmeisesti niin, että Venäjän keisarikunta ja suomalaiset siinä samassa kuvittelivat koko Märketin kuuluvan heille, joten majakka nousi luodon korkeimmalle kohdalle, joka sattui olemaan Ruotsin puolella.

Tähän epäkohtaan ei kuitenkaan puututtu kuin vasta vuonna 1979, kun Suomi ehdotti Ruotsille, josko valtioiden rajaa voisi muuttaa siten, että majakkarakennukset sijaitsisivat Suomen puolella. Siinä sitten heiteltiin nootteja puolin ja toisin, sillä eihän Ruotsi halunnut vain hyvää hyvyyttään antaa Suomelle ylimääräistä maa-aluetta – varsinkin, kun nimenomaan suomalaiset olivat alunperin sössineet rakennuspuuhissaan. Lopulta uusi raja vedettiin täydessä yhteisymmärryksessä.

Siinä tuli Suomen ja Ruotsin välille muutamia satoja metrejä lisää rajaa, sillä majakan nappaaminen Suomen puolelle tarkoitti sitä, että samankokoinen ja -muotoinen alue lohkaistiin toisesta kohdasta Ruotsille – näin syntyi erikoinen rusetinnäköinen valtakunnanraja. Raja Märketin saarella oli ennen sadan metrin luokkaa, mutta nykyään pituus on 470 metriä. Selkkauksien välttämiseksi valtioiden raja on nykyisin merkitty kallioon porattuina reikinä tai messinkinupeilla, ja siellä täällä on Suomen majakkaseuran kallioon maalaamia F- ja S-rajamerkintöjä.

Märketin saarella on muuten hallussaan koko maailman mittakaavassa yksi maantieteellinen ennätys: Siellä on maailman lyhin saaren halkova, mantereen ulkopuolella oleva valtioiden raja. Saavutus sekin ja tietysti aina kannattaa tuulettaa, kun on jossain päästy ykkössijalle!

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, että pääsikö lista yllättämään. Oliko Märketin historia sinulle ennestään tuttu?

Lisää kommentti