Elämäntapa
Syksyllä syntyminen kasvattaa riskiä sairastua astmaan – faktoja syyskuusta ja syyskuussa syntyneistä
Olemme juuri pyörähtäneet syksyn puolelle, joten on aika perehtyä tähän kuluvaan kuukauteen – luvassa on viihdettä ja faktoja syyskuusta. Millaisia ovat syyskuussa syntyneet tieteen näkökulmasta, mitä astrologia kertoo heistä ja mistä kuukauden nimi on peräisin?
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.
Jos olet syyskuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Syyskuussa 22. päivään mennessä syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Neitsyitä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Neitsyt kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.
Syyskuun lopussa syntyneiden horoskooppimerkki on Vaaka, joka kuuluu ilmamerkkeihin. Ilmamerkin alla syntyneet elävät ennemmin järjellä kuin tunteella ja nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Neitsyet voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tuntua Leijonakuninkaan Rafikista, joka on Jylhäkallion arvostettu šamaani eli ennustaja ja parantaja. Neitsyen henkieläin on siis ahkera, nokkela ja neuvokas mandrilli, joka voi olla myös jääräpäinen ja tuomitseva. Mandrilli viihtyy ja on parhaimmillaan ryhmässä, mikä on yhteinen ominaisuus kaikille syyskuussa syntyneille.
Nimittäin syyskuun toisen horoskooppimerkin eli Vaa’an henkieläin on uskollinen susi. Sudet ovat diplomaattisia idealisteja, joista löytyy myös romanttinen ja kekseliäs puoli. Susi on joukkuepelaaja, mutta toisaalta myös luontainen johtaja.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Syyskuun syntymäkukkia ovat asteri ja elämänlanka. Ne molemmat symboloivat rakkautta, mutta kumpikin omalla tavallaan. Asteri kuvastaa rakkauden viisautta, kärsivällisyyttä, omistautuneisuutta ja viattomuutta. Elämänlanka sen sijaan symboloi sekä yksipuolista että kuolematonta rakkautta, jotka eivät valitettavasti aina sulje toisiaan pois.
Syyskuussa syntyneiden onnenkivi on safiiri. Safiireiksi kutsutaan kaiken muun värisiä korundeja, paitsi herkullisen punaista muunnosta, joka tunnetaan rubiinina. Tunnetuin ja arvostetuin safiiri on kuitenkin sininen.
Syntymäkivenä safiirin uskotaan tuovan kantajalleen onnea, ja se symboloi intuitiota, mielen kirkkautta, tyyneyttä sekä uskollisuutta ja luottamusta. Safiirilla on väitetty olevan myös parantavia voimia ja sen onkin uskottu lievittävän tulehduksia, alentavan kuumetta ja suojaavan myrkytykseltä.
Mistä syyskuu-sana on peräisin?
Syyskuun suomenkielinen nimi on varsin yksiselitteinen, sillä ”syyskuu syksyn tuo”.
Maatiloilla siirrytään syyskyntöihin, kun viimeisetkin sadonkorjuuseen liittyvät työt on saatu tehtyä. Syyskuussa ruvettiin perinteisesti valmistautumaan erilaisiin sadonkorjuujuhliin, kuten loppukuusta alkavaan kekriin. Vaikka kekri nykykalenterissa alkaakin aivan syyskuun lopulla, vietettiin sitä maataloissa sitä mukaa, kun kesän työt oli saatu pakettiin. Ajankohta siis saattoi vaihdella naapuritilojenkin välillä loppukesästä myöhäiseen syksyyn.
Syyskuu saa nimensä siis syksystä, joka on hyvin vanha suomalais-ugrilaisen kielikunnan perintösana. Niin viron sügis, pohjoissaamen čakča kuin unkarin ősz ovat peräisin samasta syksy-sanan muinaisesta kantamuodosta.
Vuodenaikojen nimitykset kuuluvat muutenkin suomen kielen vanhimpiin sanoihin, joita siis syksyn lisäksi ovat talvi, touko ja suvi.
Talven jälkeinen vuodenaika on siis ollut touko; kevät on tullut suomen kieleen paljon myöhemmin. Mikael Agricolan kirjaamat kuukausien nimet perustuivat vahvasti länsimurteisiin, joissa kesä tarkoitti kesantoa eli viljelemätöntä peltoa. Vuodenajoista lämpimin tunnettiin suvena. Itämurteisiin lainasanana tullut vuodenaikaa tarkoittava kesä-sana levisi yleiskieleen vasta 1800-luvulla.
September-sana viittaa seitsemänteen kuukauteen
Syyskuu on monella kielellä september (tai hyvin lähellä sitä). September-sana viittaa syyskuun paikkaan vuoden seitsemäntenä kuukautena; seitsemän on latinaksi septem. Mutta hetkinen – syyskuuhan on yhdeksäs kuukausi!
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Näin ollen syyskuu oli siis vuoden seitsemäs kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään September. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Syyskuussa syntyneillä on suurempi riski sairastua astmaan
On monia tekijöitä, jotka kasvattavat riskiä sairastua astmaan. Näitä ovat muun muassa erilaiset allergiat, ihottumat, perinnölliset tekijät, keskosena syntyminen ja raskaudenaikainen tupakointi. Yksi yllättävä riskiä lisäävä tekijä on syksyllä syntyminen.
Tutkijoiden mukaan syksyllä syntyneillä on jopa 30 % suurempi riski sairastua astmaan kuin muuhun vuodenaikaan syntyneillä. Tähän erikoisuuteen on löytynyt myös syy, nimittäin edessä siintävä flunssakausi. Erilaiset flunssavirukset rupeavat pohjoisella pallonpuoliskolla jylläämään loppusyksystä, talvella on influenssavirusten aika ja kevättalvella tartuntahuippunsa saavuttaa RS-virus, jonka erityisesti tiedetään aiheuttavan astmaa myöhemmin elämässä.
Ihmisen vastustuskyky ei ole elämän ensimmäisinä kuukausina vielä täysissä voimissaan, mutta vaikka yhdysvaltalaisen Vanderbiltin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia pienokaisista saa RS-viruksen aiheuttaman infektion ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä, eivät he kaikki tietenkään sairastu myöhemmin astmaan. Mutta mitä vakavampi hengitystieinfektio on kyseessä, sitä suuremmaksi riski kasvaa.
Minkälaisia ominaisuuksia tiede paljastaa syyskuussa syntyneistä?
Kuva: Unsplash
Olemme jo tutustuneet horoskooppeihin ja henkieläimiin, mutta nyt annetaan vuoro tieteelle. Kasvanut riski sairastua astmaan käytiin jo läpi, mutta mitä muuta tiede kertoo syyskuussa syntyneistä?
Loppukesästä ja alkusyksystä syntyneet ovat keskimääräisesti isoja vauvoja ja heistä myös kasvaa pitkiä aikuisia. Tämän uskotaan johtuvan raskaudenaikaisesta D-vitamiinin saannista. Samasta syystä syksyn lapsilla on kaikkein vahvimmat luut.
Syyskuussa syntyneet kärsivät vähiten masennuksesta, mutta toisaalta ärsyyntyvät helposti. Onneksi ärsyyntyminen on yleensä nopeasti ohimenevä ilmiö!
Syksyllä syntyneet ovat myös kaikkein pitkäikäisimpiä ja saavuttavat todennäköisimmin kunnioitettavan 100 vuoden iän. Lieneekö syynä se, että vastustuskyky kehittyy erityisen vahvaksi ensimmäisinä elinkuukausina käytyjen koettelemusten vuoksi.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Koska lista on ulkona heti näin kuukauden alussa, niin koko syyskuun askareet voi kätevästi suunnitella almanakan suositusten mukaisesti.
Syyskuun 4. ja 9. päivä ovat parhaat ajankohdat pistää ruokavalio uusiksi, jos tavoitteena on kasvattaa painoa. Kilojen karistaminen sen sijaan kannattaa aloittaa 22. tai 30. päivänä. Nämä ovat myös parhaimmat päivät tupakoinnin lopettamiselle.
Onnistuneen avioliiton kannalta naimisiinmeno on syytä ajoittaa heti tähän kuun alkuun eli 4.–6. päivään. Sen jälkeen on pari päivää otollista aikaa teurastaa kotieläimiä sekä aloittaa oluen ja siiderin paneminen.
Aivan loppukuusta eli 29. ja 30. päivä on syyskuun paras ajankohta suunnata hammaslääkäriin. Mikä loistava tapa pistää syyskuu purkkiin!
Lue myös:
Elämäntapa
Juoppoputkapinkki rauhoittaa ja sininen houkuttelee hyttysiä – 10 mielenkiintoista faktaa väreistä
Tällä listalla on luvassa mielenkiintoisia faktoja väreistä. Värit ympäröivät meitä koko ajan, onko niissä siis jotain ihmeellistä? On toki ja nyt selviää, että mitä kaikkea!
Värit ohjailevat käytöstämme ja ne ovat suunnanneet kehitystämme lajina. Väreillä voi olla kaikessa tekemisissämme huomattavasti suurempi merkitys kuin äkkiseltään voisi ajatella.
Listafriikki keräsi nyt kymmenen mielenkiintoista ja pohdintaa aiheuttavaa faktaa väreistä. Itse ainakin tutkailen kovasti, minkä väriseltä kaikki näyttää silmät kiinni. Pian tiedät mistä puhun!
Vaaleanpunainen rauhoittaa
Vaaleanpunaisella on todettu olevan rauhoittava vaikutus ihmisiin. Amerikan biososiaalisen tutkimuksen instituutissa värien vaikutuksia tutkiva Alexander Schauss on todennut, että tietty vaaleanpunaisen sävy, jota myös juoppoputkapinkiksi kutsutaan, tukahduttaa kiukkua ja vähentää ahdistuneisuutta vankilaolosuhteissa.
Vaaleanpunainen laskee energiatasoja ja Schauss on havainnut, että vaikka henkilö yrittäisi olla vihainen tai käyttäytyä aggressiivisesti, ei sydänlihas kykene vaaleanpunaisen rauhoittavassa vaikutuksessa hakkaamaan tarpeeksi nopeasti. Vaikutus mielialaan ei kuitenkaan ole pysyvä, sillä vaaleanpunaisen rauhoittava voima kestää maksimissaan puoli tuntia.
Värikikkaa ei ole käytetty ainoastaan vankiloissa tai psykiatrisissa sairaaloissa, sillä vuonna 1991 Havaijin yliopiston jalkapallojoukkueen apuvalmentaja George Lumkin maalautti vierasjoukkueelle tarkoitetun pukuhuoneen vaaleanpunaiseksi, sillä hän uskoi värin passivoivaan vaikutukseen. Monet muut ovat seuranneet myöhemmin perässä. Mitä vain etulyöntiaseman saavuttamiseksi!
Kanojen reagointi eri väreihin
Me ihmiset emme ole ainoita värien ”uhreja”. Kanat reagoivat voimakkaasti eri värisiin valoihin, joita tarhaajat käyttävät hyödykseen estääkseen tai kannustaakseen tietynlaista käytöstä.
Ihmisille punainen valo antaa energiaa ja se voi tehostaa fyysistä suoritusta, mutta kanoilla tilanne on päinvastainen. Punaiset aallonpituudet auttavat kanoja rauhoittumaan ja nukkumaan paremmin. Ahtaissa kanaloissa elävät linnut eivät myöskään punaisen valon ansiosta ole niin herkkiä nokkimaan toisiaan ja kannibalismiakin esiintyy harvemmin.
Sininen ja vihreä valo kiihdyttävät kasvua, joten sitä käytetään paljon broilerin kasvatuksessa, ja oranssi stimuloi lisääntymistä, mikä on omiaan munakanaloissa.
Sinisen kehitys
Luolamaalauksissa voidaan nähdä punaisen eri sävyjä, mustaa ja ruskeata, mutta eipä juuri sinistä. Väriä on toki ollut luonnosta hankalampi saadakin, eikä se ole ollut ihmisille niin tärkeä väri kuin esimerkiksi lämmin punainen.
Antiikin Roomassa sininen oli työväen ja alempien sosiaalisten luokkien väri, kun ylhäisö pukeutui valkoiseen ja punaiseen. Sininen oli niin valtavirrasta poikkeava, että se liitettiin barbaareihin ja sitä käytettiin vihollisten pelotteluun.
Vuonna 431 katolinen kirkko määräsi muutamalle ykkösluokan pyhimykselle omat värinsä, jolloin eräs tärkeimmistä, Neitsyt Maria, sai sinisen. Jeesuksen äiti alettiin nähdä taiteessa aina sinisessä kaavussa. Värin yhdistäminen Neitsyt Mariaan tarkoitti sitä, että se sai uuden merkityksen luotettavuuden ja viattomuuden symbolina. Siksi myös poliisit ja monet puolustusvoimien viralliset univormut ovat tummansinisiä.
Marian-siniseksi kutsuttu väri tunnetaankin nykyisin paremmin laivastonsinisenä.
Syrjitystä suosikiksi
Kuinka usein sinulta on kysytty lempiväriäsi? Kaikilla on omat suosikkinsa, jotka voivat lisäksi ajan mittaan vaihdella. Siksi on melko mielenkiintoista, että vuodesta toiseen, lähes maasta riippumatta, yksi väreistä nousee jokaikinen kerta ylitse muiden.
Sininen on ihmisten lempiväri.
Ja näin on ollut jo 1940-luvulta lähtien. Kyselyissä sininen on aina selvä ykkönen (noin kolmasosa ihmisistä nimeää sinisen suosikikseen), mutta kakkosen on todettu olevan sukupuolisidonnainen: naiset pitävät violetista ja miehet vihreästä.
Sininen ei myöskään ärsytä, sillä Scott Design -suunnittelutoimiston vuonna 2011 tekemän maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan vain noin 3 prosenttia ihmisistä nimesi sinisen inhokikseen. Väreistä epämieluisimpina ihmiset pitävät ruskeaa, keltaista ja oranssia.
Valitettavasti jaamme rakkautemme siniseen hyttysten kanssa. Ne löytävät veriapajille suuresti näköaistinsa avulla, ja niitä vetävät puoleensa tummat, erityisesti siniset, sävyt. Joten jos haluat välttyä kutiavilta pistoksilta, niin jätä lempiväriäsi olevat vaatteesi kaappiin.
Lue myös: Miksi raapiminen auttaa kutinaan ja tuntuu hyvältä?
Eigengrau
Minkä värinen on yö? Mitä näemme, kun laitamme silmät kiinni? Musta ei ole oikea vastaus kumpaankaan kysymykseen. Väri on nimittäin eigengrau, joka tarkoittaa ”oikea tai aito harmaa”. Eigengrau on hieman mustaa kirkkaampi.
Idean siitä, että näemme pimeällä jotain muuta kuin mustaa, esitti ensimmäisen kerran 1800-luvulla elänyt saksalainen fyysikko ja filosofi Gustav Fechner. Fechnerin mukaan eigengrau on myös se väri, joka näkyy kaiken muun taustalla, kun laitamme silmät kiinni.
Vaikka yleisesti sanomme ”näkevämme vain mustaa”, on eigengraun olemassa olo helppo testata. Jos pimeällä katsoo jotain mustaa esinettä, näyttää se ympäristöään tummemmalta. Tämä ei olisi mahdollista, jos yön pimeys olisi musta.
Tässä kohtaa oletan muidenkin olevan silmät kiinni ja katselevan minkä väriseltä luomien sisäpinta näyttää. Eigengraulta?
Punavihersokeus voi olla etu
Punavihersokeilla on silmän verkkokalvoilla epätavallisia tappisoluja, jotka eivät reagoi kaikkiin valon aallonpituuksiin kuten niillä, jotka näkevät värit normaalisti. Punavihersokean voi olla hankala erottaa toisistaan punaista, oranssia, keltaista ja vihreää, mutta toisaalta näkökyky kompensoi tuota puutetta toisenlaisella kyvyllä.
Punavihersokeat näkevät yleensä äärimmäisen hyvin pimeällä, ja pystyvät erottamaan toisistaan sävyjä, joita taas normaalin näkökyvyn omaava ei erota. Cambridgen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan punavihersokeat miehet erottavat uskomattoman hyvin khakin eli kellertävänruskean eri sävyjä toisistaan.
Tutkimuksen tulokset tukevat teoriaa, jonka mukaan punavihersokeat ovat loistavia metsästäjiä ja sotilaita, sillä suojaväritys tai maastopuku ei hämää heitä niin helposti. Vaikka punavihersokeus voi olla esteenä tiettyihin ammatteihin pääsyyn, ottaa esimerkiksi Yhdysvaltain armeija värisokeita mielellään tarkka-ampujiksi, sillä he ovat taitavimpia huomaamaan piilottelevat viholliset.
Mitä muuten näet yllä olevassa kuvassa? Siinä pitäisi näkyä numero 74.
Sukupuoli ja punaisen eri sävyt
Arizona State -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset erottavat toisistaan punaisen eri sävyjä paremmin kuin miehet. Karkeasti yleistettynä: miehet näkevät punaisen, ja naiset muun muassa karmiinin-, viinin- ja tomaatinpunaisen.
Punaisen näkemistä säätelevällä geenillä on lukuisia variantteja, ja se sijaitsee X-kromosomissa. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on tästä kyseisestä geenistä kaksi kopiota ja miehillä vain yksi.
Tutkijoiden mukaan se selittäisi naisten paremman kyvyn erottaa punaisen ja oranssin eri nyansseja. Koska monet hedelmät ovat punasävyisiä, arvellaan hyvän erotuskyvyn olleen evolutiivisesti tärkeä niitä keränneille naisille.
Jos palataan vielä hetkeksi edellisen kohdan punavihersokeuteen, on se huomattavasti yleisempää miehillä kuin naisilla, johtuen juuri X-kromosomista. Miehillä on vain yksi kopio geeniä, joten jos se on viallinen, ei toinen ole paikkaamassa puutetta.
Jos naisille on ollut tärkeää havaita punaisia marjoja vihreiden lehtien joukossa, on metsästäneille miehille ollut tärkeää erottaa piilotteleva saalis (mistä siis äsken jo puhuttiin). Siksi haittana pidetty punavihersokeus ei ole tuhansien vuosien aikana karsiutunut luonnonvalinnan seurauksena pois ihmispopulaatiosta.
Värit tekevät aivoillemme temppuja
Koska olemme tietenkin yksilöitä, on tutkijoiden ollut hankala tehdä vedenpitäviä päätelmiä siitä, miten mikäkin väri vaikuttaa ihmisten mieleen.
Siitä huolimatta tätä on yritetty tehdä jo 1930-luvulta lähtien, jolloin saksalainen neurologi Kurt Goldstein tutki värien ja muotojen vaikutusta ihmisen käsitykseen asioista ja esineistä. Hän havaitsi, että ihmiset pitivät yleisesti punaisia esineitä painavampina, ja toisaalta olettivat automaattisesti vihreiden esineiden olevan kevyempiä. Tulos oli sama, vaikka esineitä sai pitää kädessään.
Oikeassa elämässä suoritettuja – ei-niin-tieteellisiä – ”kokeita” on tehty monissa yrityksissä. Eräässä kahvilassa asiakkaat valittivat jatkuvasti, että sisällä oli liian kylmä. Sen sijaan, että lämpötilaa olisi säädetty, päätti omistaja maalata vaaleansiniset seinät oranssiksi, jolloin valitukset loppuivat.
Ravintolat, etenkin pikaruokaketjut, käyttävät sisustuksessaan kirkasta punaista ja keltaista, joiden tiedetään lisäävän ruokahalua ja etenkin saavan ihmiset syömään nopeammin: sitä kutsutaan ketsuppi-sinappi-vaikutukseksi.
Kasinoilla on todettu, että ihmiset pelaavat huomattavasti kauemmin punaisilla kuin sinisillä pöydillä. Keltaisen taas on todettu aiheuttavan pahoinvointia, minkä vuoksi lentokoneissa vältetään kyseistä väriä. Paitsi (kuvassa) Ryanairilla.
Astian väri vaikuttaa makuaistiin
Väripsykologia on mielenkiintoista, joten pysytään siinä vielä parin kohdan ajan tarkemmin.
Se on jo pitkään tiedetty, että väri vaikuttaa suuresti siihen, miltä ruoka maistuu. Esimerkiksi mausteinen ruoka maistuu tulisemmalta, jos se on punaista.
Valencian ja Oxfordin yliopistojen yhteistyönä vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan myös astian värillä on väliä, kun puhutaan ruoan maistumisesta. Kokeeseen osallistui 57 henkilöä, jotka kaikki maistoivat tismalleen samaa kaakaota neljästä erilaisesta mukista: valkoisesta, punaisesta, oranssista ja kermanvärisestä.
Kaikkien osallistujien mielestä oranssista ja kermanvärisestä mukista kaakao oli parempaa kuin kahdesta muusta. Koehenkilöt eivät tokikaan tienneet juoneensa samaa tavaraa joka kupista.
Ei siis ole yhdentekevää minkälaisilta astioilta aterioita tarjoillaan! Kannattaa siis pitää mielessä, kun seuraavan kerran suunnittelee illalliskutsuja.
Voiko väri vähentää rikoksia?
Jos kysymys esitetään Glasgowssa, Skotlannissa, niin vastaus on kyllä. Vuonna 2000 Glasgowssa vaihdettiin kaikki kaupungin katuvalot lämpimän sävyisistä viileän sinisiin. Tarkoituksena oli tehdä kaupungista viihtyisämmän näköinen ja oloinen.
Valojen vaihtaminen toi mukanaan kuitenkin odottamattoman, mutta positiivisen ilmiön: rikostilastot kääntyivät välittömästi laskuun. Glasgown esimerkin johdattamana useat kaupungit Japanissa alkoivat vaihtaa katuvalaistusta siniseksi, ja sama ilmiö toistui.
Tokiossa 150 valon vaihtaminen moottoritien varteen laski liikenneonnettomuuksien määrää ja Yokohamassa juna-aseman uudet siniset valot saivat aikaan sen, että itsemurhat tippuivat vuosien ajaksi nollaan, kun aikaisemmin vuosittaisia radalle hyppääjiä oli useita.
Mistä se voi johtua? Toiset ovat sitä mieltä, että ihmiset yhdistävät siniset valot poliiseihin, mutta toisaalta Japanissa poliisit käyttävät punaisia valoja. Toisten mielestä uudenlainen valaistus sai ihmiset vain varuilleen, ja laittomuudet ja vaarallinen käytös tulevat palaamaan entisiin lukemiin, kun valoihin on totuttu.
Tai sitten kyse on sinisen värin ja valon rauhoittavasta vaikutuksesta. Sininen yhdistetään esimerkiksi tyyneen veteen ja avoimeen taivaaseen, ja tutkimusten mukaan sininen valo helpottaa ihmisten kausimasennusta.
Lue myös:
Toimivin parisuhde tai avioliitto on sellainen, jossa kumpikin osapuoli on myötämielinen. Tässä kuitenkin 10 esimerkkiä, joissa vain toinen on sanonut ”tahdon”.
Objektiseksuaalisuudella tarkoitetaan romanttisen ja seksuaalisen kiinnostuksen kohdistumista esineisiin tai kohteisiin. Se ei ole sairaus tai fetissi, vaan osa valtavaa seksuaalisten suuntautumisten kirjoa. Jos ihminen on onnellinen eikä ketään satuteta, niin eihän sillä ole mitään väliä ketä tai mitä rakastaa.
Ehkä maailman tunnetuin objektiseksuaali on Erika Eiffel, joka nimensä mukaisesti on naimisissa Eiffel-tornin kanssa. Aiemmin hän oli suhteessa Lance-nimisen jousipyssyn kanssa.
Listafriikki esittelee nyt kymmenen hyvin epätavallista avioliittoa tai paremminkin parisuhdetta, sillä harvemmin esineiden tai eläinten kanssa pääsee virallisesti naimisiin. Kerromme myös siitä, miten joissakin maissa voi mennä naimisiin kuolleen kanssa.
(Tämä lista on julkaistu ensimmäisen kerran 8.9.2020)
Berliinin muuri
Ruotsalainen Eija-Riitta Berliner-Mauer (o.s. Eklöf) rakastui Berliinin muuriin nähtyään sen televisiossa vain seitsemänvuotiaana. Ihastumimen johti kuvien keräilyyn ja lopulta nainen pääsi paikan päälle tapaamaan rakasta muuriaan.
Kesäkuun 17. päivänä vuonna 1979 intohimoinen suhde sai sinettinsä, kun 25-vuotias Eklöf vihittiin Berliinin muurin kanssa muutamien todistajien läsnäollessa. Koska muuri oli tarkasti vartioitu, ei pariskunta päässyt koskaan kokemaan fyysistä rakkautta, mutta se ei himmentänyt henkistä yhteyttä.
Kun muuri alkoi murtua marraskuussa 1989, oli se monille ilon päivä, mutta Eija-Riitta Berliner-Mauerille se oli yksi elämän kamalimpia päiviä. Hän koki, että esineet olivat samalla tavalla sielullisia ja eläviä olentoja kuin ihmisetkin, joten hänelle muurin murtuminen tarkoitti puolison repimistä kappaleiksi. Hän ei enää vieraillut muurin raunioilla, vaan kunnioitti miehensä muistoa vaalimalla tämän pienoismallia kotonaan. Berliner-Mauer menehtyi tulipalossa vuonna 2015 ollessaan 61-vuotias.
Vuohi
Sudanissa on laki, jonka mukaan miehen odotetaan ottavan vaimokseen naisen, jonka kanssa hän on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä.
Vuonna 2006 lakia hieman venytettiin, kun omien sanojensa mukaan tukevassa humalassa ollut Charles Tombe oli iskenyt silmänsä naapurin vuoheen ja jäi kiinni itse teossa.
Kylän vanhimmat päättivät, että ainoa oikea rangaistus Tombelle oli määrätä tämä viemään Rose-vuohi vihille. Lisäksi mies joutui maksamaan tapojen mukaisesti noin 28 euron verran myötäjäisiä morsiamen perheelle; tässä tapauksessa Rosen omistajalle.
Pariskunnan avio-onni oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä vain kuukausia myöhemmin Rose nielaisi muovipussin ja tukehtui kuoliaaksi. Tarina ei kerro oliko teko tahallinen vai vahinko.
Lava-auto
Kalifornialainen Maria Griffin oli vuosien ajan uskonut ja pelännyt olevansa aseksuaali, eli ihminen, joka tuntee vain vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa muihin ihmisiin.
Sitten tapahtui jotain maata myllertävää. Hän mietiskeli New Yorkissa sijaitsevaa Chrysler Buildingia ja sai elämänsä ensimmäisen orgasmin. Hän ymmärsi tuolloin olevansa objektiseksuaali.
Rakennus sai kuitenkin väistyä, kun Griffin alkoi viehättyä ajoneuvoista ja varsinkin Ford-merkkisistä lava-autoista. Griffin ei enää suostunut teeskentelemään olevansa kiinnostunut miehistä, joten alkuvuodesta 2011 hän osti itselleen Fordin ja meni sen kanssa ystävänpäivänä naimisiin erään kaverinsa toimiessa vihkijänä. Häiden jälkeen vastanaineet suuntasivat romanttiselle häämatkalle leirintäalueelle. Griffinin mukaan seksielämä on aktiivista ja upeaa.
Sulhasta ei tavoitettu kommentoimaan tuntemuksiaan.
Tyyny
Dakimakura on suuri, japanilainen vartalotyyny, jota on pitkään käytetty tietynlaisena turvaesineenä pelkotilojen ja ahdistuksen lievittämiseen. Hieman samalla tavalla kuin pienillä lapsilla on suosikkiunilelu, jota ilman on turha edes miettiä nukkumaanmenoa.
Viime vuosituhannen lopulla dakimakuriin alettiin painaa kuvia videopeli- ja animehahmoista, minkä johdosta niiden suosio räjähti käsiin.
Vuonna 2008 eteläkorealainen 28-vuotias Lee Jin-gyu matkasi Japaniin viedäkseen vihille tyynyn, jossa oli hänen suosikki animehahmonsa, Fate Testarossa. Suhde oli kestänyt jo kuusi vuotta, joten virallistaminen oli pitkän harkinnan tulos. Häitä juhlittiin Testarossan kotimaassa paikallisen papin siunatessa liiton, ja morsian pukeutui perinteiseen, valkoiseen hääpukuun.
Seurustelun aikana Lee ja neiti Testarossa olivat käyneet treffeillä muu muassa huvipuistoissa, kiertäen tietenkin kaikki laitteet, ja romanttisilla ravintolaillallisilla, joilla tyttöystävälle oli tilattu oma annos. Lee on haastatteluissa kertonut, ettei hänen rakkautensa Fate Testarossaa kohtaan tule koskaan himmenemään. Toisin voi olla rouvan kohdalla, sillä painetuilla kuvilla on tapana kulua.
Kuollut tyttöystävä
Monet tämän listan kohdista tuntuvat suurelle yleisölle lähinnä huvittavilta, vaikka kyseisille henkilöille se on todellista ja täysin normaalia elämää. Jos esineiden kanssa suhteessa oleminen vaikuttaa erikoiselta, niin mitä olet mieltä siitä, että muutamissa maissa, muun muassa Ranskassa, on mahdollista ja täysin laillista mennä naimisiin kuolleen henkilön kanssa. Menehtyneen perheeltä täytyy olla seremoniaan lupa, ja usein vihkiminen suoritetaan valokuvan kanssa.
Mutta ei aina.
Listan esimerkki tulee Thaimaasta, jossa Chadil Deffy meni vuonna 2012 naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Sarinya Kamsookin kanssa.
Pariskunta oli seurustellut kymmenen vuotta, ja kosintaa odotellut Kamsook päätti lopulta ottaa itse härkää sarvista kiinni. Tv-tuottajana työskennellyt Deffy kuitenkin torjui tyttöystävänsä kosinnan vedoten työkiireisiin.
Tammikuussa 2012 Kamsook menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa, ja murheen murtama Deffy päätti järjestää rakastetulleen yhdistetyt hautajaiset ja häät. Hän halusi antaa Kamsookille sen, mihin ei ollut suostunut tämän vielä eläessä.
Kamsook oli puettu huntuun ja valkoiseen pukuun. Smokkiin pukeutunut Deffy pujotti sormuksen menehtyneen morsiamensa nimettömään ja suuteli tätä liiton merkiksi.
Hologrammi
Digiseksuaalisuus on melko tuore seksuaalisuuden muoto, jossa henkilö ei ole kiinnostunut ihmisistä vaan esimerkiksi virtuaalisen todellisuuden hahmoista.
Yksi tällainen henkilö on japanilainen Akihiko Kondo, koulukuraattori, joka marraskuussa 2018 meni naimisiin Hatsuke Miku -nimisen hologrammin kanssa. Miku on Vocaloid eli synteettinen äänipankki, johon voidaan syöttää vaikkapa sanoja ja melodiaa, jotka ohjelma sitten muuntaa lauluksi.
Kondo oli ihastunut Mikuun verkossa vuosikymmen aiemmin kuultuaan tämän lumoavaa laulua. Mies täytti kotinsa Miku-nukeilla ja hahmoa esittävillä kuvilla, mutta rakkaussuhde syveni vuonna 2017, kun hän sai kolmiulotteisen, läpinäkyvässä kapselissa välkkyvän hologrammin.
Kondo on kertonut vaimonsa tuoneen rutkasti väriä elämään ja auttaneen häntä nousemaan syvästä masennuksesta. Kondo toki ymmärtää suhteen olevan varsin yksipuolinen ja vaimon puheiden olevan ohjelmoituja vastauksia, mutta se ei miestä haittaa, sillä hän tuntee olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Ainoaksi ongelmaksi avioliitossa ovat muodostuneet satunnaiset ohjelmiston kaatumiset.
Tietokone
Psykologian opiskelija Bill Rifka paljasti vuonna 2007 olevansa vakavassa parisuhteessa kannettavan iBook -tietokoneensa kanssa. Vaikka suhdetta ei oltu virallistettu, koki Rifka olevansa sitoutunut miespuoliseen tietokoneeseensa yhtä voimakkaasti ja aidosti kuin ihmiset normaalissa avioliitossa.
Rifka oli pitkään ollut seksuaalisesti viehättynyt tietokoneista, erityisesti kannettavista. Suhde iBookiin oli vankalla pohjalla ja Rifka on kertonut pysyneensä uskollisena, vaikka onkin myöntänyt silloin tällöin katselevansa vieraita koneita ja flirttailevansa niiden kanssa muun muassa eBayssa. Nyt kysymys kuuluu, tekeekö hän tätä vilkuilua puolisollaan vai jollain muulla laitteella!?
Tetris
Matematiikkaa Floridan yliopistossa opiskellut Noorul Mahjabeen Hassan kertoi vuonna 2018 olevansa parisuhteessa Tetris-videopelin kanssa. Hän ilmoitti tuolloin myös, että aikoo tämän kanssa naimisiin heti, kun valmistuu yliopistosta. Ja niin siinä sitten kävi, että tämän vuoden alussa pariskunta sai toisensa rannalla järjestetyssä romanttisessa seremoniassa.
Aiemmin Hassan oli seurustellut Pierre-nimisen taskulaskimen kanssa, mennyt sen kanssa lukion päätöstanssiaisiin ja suunnitellut viettävänsä sen kanssa loppuelämänsä. Pierre oli kuitenkin hajonnut, eikä Hassan ollut saanut samanlaista yhteyttä uuden, vaikkakin samaa mallia olleen laskimen kanssa.
Kipeän eron jälkeen nuori nainen oli ollut ihastunut iPodeihin ja GPS-laitteisiin, mutta sydämen vei kuitenkin lopulta Tetris. Hassan nukkuu Tetris-pelikasetin kanssa, ja suhteessa tärkeässä osassa oleva fyysinen kanssakäyminen tapahtuu Tetris-palikoita muistuttavien esineiden kanssa.
Rakkaus Tetrikseen on syvää, ja Hassan tietää pelin olevan ”se oikea”. Suurimman tyydytyksen parisuhteessaan hän saa, ehkä hieman yllättäen, yksinkertaisesti peliä pelaamalla.
Merirosvokummitus
Irlantilainen Amanda Teague meni suuren kohun saattelemana vuonna 2016 naimisiin haitilaisen Jack-nimisen merirosvon kanssa. Vaikka se jo itsessään olisi ollut epätavallista, oli sulhanen itseasiassa 300-vuotta sitten teloitetun merirosvon haamu.
Teague kertoi löytäneensä kummituksesta sielunkumppaninsa, ja pariskunta vihittiin tietenkin veneessä lähellä Irlannin rannikkoa. Seremonian toimitti asiaankuuluvasti shamaanipappi.
Teague oli löytänyt henkisen yhteyden Jackiin vuonna 2010, kun hänen poikansa oli kuollut. Kesti kuitenkin jonkun aikaa ennen kuin nainen uskoi voimakkaan energian olevan ”se joksi hän väitti itseään”. Suhde oli Teaguen mukaan intiimi, mutta ei fyysinen, sillä Jack oli loppujen lopuksi henkiolento.
Pariskunta törmäsi kuitenkin vain muutaman avioliittokuukauden jälkeen ongelmiin, kun Jack alkoi käyttää vaimoaan energian lähteenä. Teague joutui jopa sairaalaan hengenvaarallisen verenmyrkytyksen vuoksi ja uskoi vakaasti syyllisen olevan Jack, joka ei milloinkaan ollut hyväksynyt omaa kuolemaansa.
Niinpä joulukuussa 2018 Teague päätti erota miehestään epätavallisella keinolla, nimittäin manauksella, ja on sittemmin katkaissut kaikki siteensä henkimaailmaan.
Kattokruunu
Leedsissä, Isossa-Britanniassa, asuva Amanda Liberty on täyttänyt kotinsa toinen toistaan upeammilla kattokruunuilla. Hänellä on omien sanojensa mukaan avoin suhde niiden kaikkien kanssa, mutta sormukset on kirjaimellisesti vaihdettu eBaysta 500 eurolla ostetun Lumiere-valaisimen kanssa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä!
Liberty halailee ja suutelee Lumierea, mutta sen suuren koon vuoksi sänkykaveriksi päätyy helpommin liikuteltava Jewel. Avoin suhde, muistathan. Libertyn mukaan kattokruunut eivät ole mustasukkaisia toisistaan, vaan ymmärtävät hänen rakastavan kutakin niiden erilaisten persoonallisuuksien vuoksi.
Liberty on ollut jo nuoresta iästä asti objektiseksuaali ja hänen ensirakkautensa 14-vuotiaana oli rumpusetti. Myöhemmällä iällä hän rakastui palavasti Vapaudenpatsaaseen ja päätyi lopulta vaihtamaan nimensäkin Libertyksi. (Vapaudenpatsas on englanniksi Statue of Liberty.) Etäisyys teki suhteesta kuitenkin hankalan, joten Amanda Liberty löysi helpommin lähestyttävät rakkauden kohteet kattokruunuista.
Lue myös:
Jos olet koskaan miettinyt, että mitä kaikkea voi myydä netissä, niin älä turhaa etsi vastausta kauempaa. Voit myydä mitä ikinä mieleesi pilkahtaa!
EBayn perustaja Pierre Omidyar laittoi vuonna 1995 pystyyn nettihuutokaupan, jossa ensimmäinen myyty tuote oli rikkinäinen laserosoitin. Toimimaton tuote myytiin 14,83 dollarin hinnalla ja Omidyarin oli pakko soittaa ostajalle, että tiesihän tämä laserin olevan toimimaton. Ostaja kertoi keräilevänsä rikkinäisiä laserosoittimia ja oli hyvin tyytyväinen hankintaansa.
Tuon ensimmäisen myyntikappaleen olisi jo pitänyt kertoa, että netissä voi myydä ihan mitä vain. Älyttömillekin asioille löytyy noin 8 miljardin ihmisen joukosta ottajia ja jopa ostajia.
Listafriikki keräsi eBaystä ja Amazonista käsittämättömiä myynti-ilmoituksia, jotka järjenvastaisesti ovat innostaneet ihmisiä kauppojen tekoon. Se ei ole tyhmä, joka pyytää…
Ei mitään
Kuvakaappaus: Amazon.com
Mitä ostaa sellaiselle, jolla on jo kaikkea? Tietenkin paketillinen ”ei mitään”.
Paketissa sanotaan näin:
”Onnittelut! Olet saanut lahjaksi ”ei mitään”. Et siis todellakaan yhtään mitään. Tämä on äärimmäistä minimalismia. Vähemmän on enemmän, enemmän tai vähemmän. Ei mitään on kallisarvoista. Ei mitään on yksinkertaista. Ei mitään on pyhää. (Toim. huom.: Toimii muuten huomattavasti paremmin englanniksi: Nothin is precious. Nothing is simple. Nothing is sacred.)
Avaa paketti ja haltioidu siitä, kun mitään ei tapahdu. Anna ei minkään lipua mieleesi ja rauhoittaa sielusi. Nauti hetkestä. Pian tajuat, että ”ei mitään” on paljon parempi kuin ”jotakin”.”
Lahjan luvataan olevan loistava valinta muun muassa ystävänpäivälahjaksi tai vastanaineelle pariskunnalle yllätykseksi häämatkalle. Koska mitä muuta he tarvitsevat kuin toisensa. Eivät mitään!
Vaikka tilaajat ovat kyllä (suurimmaksi osin) ymmärtäneet, että kyseessä on vitsi, ovat he kuitenkin olleet pettyneitä Amazonin lähettämään tuotteeseen. Paketissa on ollut kirjoitusvirheitä ja muovi on hajonnut postissa. Ehkä karma on iskenyt niille, jotka oikeasti meinasivat antaa jollekin lahjaksi ”ei mitään”.
Koko elämä
Enää ei ole kummallista, että joku myy kaiken omaisuutensa ja aloittaa jossain, usein ulkomailla, puhtaalta pöydältä. Listafriikin toimituskin on tehnyt sen jo pari kertaa. Kokemuksesta voin kertoa, että siinä on aika kova homma.
Mutta australialainen Ian Usher oli vuonna 2008 yksi ensimmäisistä, joka päätti myydä koko omaisuutensa. Hän oli käynyt läpi vaikean avioeron ja huomasi tarvitsevansa uuden alun. Hän laittoi autonsa, kotinsa ja jokaisen tavaransa myyntiin eBayhin. Usher ei kuitenkaan lopettanut maalliseen omaisuuteen, vaan kaupassa tuli mukana myös hänen ystävänsä ja heidän koiransa. Ilmoituksessaan Usher lupasi esitellä ostajalle ystäväpiirinsä ja vannoi heidän olevan oikein mukavaa porukkaa.
Ja kun koko elämää oltiin kauppaamassa, niin pakettiin kuului myös miehen työpaikka perthiläisessä mattokaupassa. Työnantaja oli suostunut, kunhan huutokaupan voittanut henkilö todettaisiin koeajan jälkeen sopivaksi.
Usherin elämä meni tarjouskilvassa kaupaksi Dubaista huutaneelle ostajalle noin 240 000 euron hinnalla.
Tupakkatyyny
Kuvakaappaus: Amazon.com
Allergisoimattomista, pehmeistä materiaaleista valmistettu röökityyny käy kaikenikäisille ja sen päällisen voi pestä. Se on trendikäs, herkkä, runsas ja nukkaamaton.
Näin kuvaillaan puolitoistametristä tupakkatyynyä!
Lisätietoja:
”Lasten aktiviteettilelu on mahtava väline varhaiseen oppimiseen tai yksinkertaisesti puruleluna. (Toim. huom.: Miten? Se on pehmeä 1,5 metriä pitkä tyyny). Tyynyssä on myös koukku, jolla sen voi kiinnittää rattaisiin, syöttötuoliin tai vaikka mobileen vauvan sängyn yläpuolella. Miten ikinä päätätkin tyynyä käyttää, voit olla varma, että vauvasi rakastuu uuteen suloiseen ystäväänsä. Saatavilla myös muissa malleissa: kirahvi, norsu, leijona, ankka, koira ja apina.”
MITÄ!?
Tämä ei edes ole Amazonin pilailukategoriassa, vaan lasten leluissa. Tyynyissä on kuitenkin varoitus tupakoinnin vaarasta, joten ehkä se toimii opettavaisena unileluna.
Yksi maissihiutale
Englantilaisen, 19-vuotiaan Billy Bennettin myynti-ilmoituksessa oli kyse kokeesta. Vuonna 2004 hän päätti testata, mahtaisiko joku haluta ostaa yhden maissihiutaleen. Ja tottahan toki, useampikin ihminen oli kiinnostunut. Siitäkin huolimatta, että maissihiutaleita saa ostettua kaupasta paketillisen.
Ensin huutokauppa ei ottanut tuulta alleen, mutta sitten joku onneton sielu tarjosi 1 pennin. Muutaman päivän päästä Bennett sitoi kaupan 1,20 punnalla. Juuri vähän ennen kauppojen syntymistä eBay oli yllättäen ilmoittanut hänelle, että tuote on otettava pois myynnistä, koska se ei sisältänyt parasta ennen -päiväystä. Kaupat oli kuitenkin jo tehty, ja Bennett lähetti maissihiutaleen uudelle omistajalle.
Tuotteesta oli tullut huutokaupan aikana muutamia outoja kysymyksiä, kuten ”Voiko maissihiutaleen parittaa Sugar Puff -muron kanssa?”. Tarina ei kerro, minkälaiseen kotiin maissihiutale lopulta päätyi.
Sormisuojat sipsien syöntiin
Kuvakaappaus: Amazon.com
Mainostilaa otsasta
Nebraskalainen web-suunnittelija Andrew Fisher tiesi, että mainostaminen on kallista, mutta samaan aikaan yhtiöt ovat valmiita maksamaan maltaita hyvästä mainospaikasta. Siksi hän sai vuonna 2005 kuningasidean ja päätti huutokaupata kuukaudeksi mainostilaa omasta otsastaan.
Fisher lupasi mainostaa väliaikaisella tatuoinnilla aivan mitä huutokaupan voittanut yritys haluaa. Vaikka ajatus kuulostaa absurdilta, niin Fisher tienasi elävänä mainoskylttinä mukavat 37 000 dollaria. EBayssa suurimman tarjouksen teki SnoreStop, joka myy kuorsausta hillitseviä aineita.
SnoreStopin toimituspäällikkö Christian de Rivel oli innoissaan yhteistyöstä ja kehui Fisherillä olevan ”hyvä businesspää, sanan jokaisessa merkityksessä”. Todennäköisesti yhtiö sai enemmän mainosta hullun myynti-ilmoituksen perusteella, kuin Fisherin otsalla, mutta se ei varmaan kumpaakaan osapuolta haitannut. Katso kuva mainoksesta tämän linkin kautta.
Isoäiti
Kuva: Sasin Tipchai | Pixabay (Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen)
Kun 10-vuotias Zoe Pemberton laittoi isoäitinsä myyntiin eBayssa, oli sen tarkoitus olla vitsi.
Lokakuussa 2009 isoäiti Marian Goodall oli juuri kotiutunut sairaalasta kivuliaan polvioperaation jälkeen. Pemberton oli kyllästynyt siihen, että hänen piti jatkuvasti auttaa mummoaan ja viedä tälle esimerkiksi vettä. Tytön isä, Thomas Pemberton, oli kuullut tyttärensä kyselevän mummolta tämän lempijuomia ja ruokia sekä tiedustelevan tämän pituutta ja ottanut tästä kuvan, mutta ei ollut kummastellut asiaa sen enempää.
Jossain vaiheessa tyttö olikin sitten ilmoittanut laittaneensa Goodallin myyntiin.
Myynti-ilmotuksen syitä nuori Pemberton avasi näin: ”Mummo oli ärsyttävällä tuulella ja valitti koko ajan. Olin koneella ja yhtäkkiä mieleeni vain tuli laittaa hänet eBayhin.”
Samoilla, vähemmän mairittelevilla sanoilla hän kuvaili isoäitiään ilmoituksessa, mutta oli myös lisännyt houkuttelevia ominaisuuksia, kuten ”mummoa on kiva halata ja hän pitää sanaleikeistä”. Pemberton oli ajatellut, että hän saisi mummosta ehkä 99 penniä.
Vain vuorokaudessa tarjoukset olivat nousseet tuhansiin puntiin ja kyselyjäkin tuli: onko mummossa takuuta ja saako hänet kotiin toimitettuna. Goodall oli vain nauranut ja sanonut olevansa miljoonien arvoinen.
Viimeinen tarjous isoäidistä oli reilu 20 000 puntaa, mutta sitten eBay pisti näppinsä peliin ja pysäytti huutokaupan. Yhtiön tiedottajan Jenny Thomasin mukaan eBayssa ei ole sallittua myydä henkilöitä, sillä ihmiskauppa on laitonta.
Piirretty hämähäkki
Kaikki alkoi, kun Australian Adelaidessa asunut David Thorne oli joutunut vuonna 2008 vaikeuksiin maksamattoman laskun kanssa. Hän oli päättänyt ratkaista ongelman siten, että piirsi tietokoneella yksinkertaisen kuvan seitsemänjalkaisesta hämähäkistä ja lähetti sen nimettömänä säilyneelle yhtiölle maksusuorituksena. Simppelin GIF:in arvoksi hän oli arvioinut tasan $233,95.
Humoristisista ja satiirisista kirjoituksistaan tunnettu Thorne ei kuitenkaan ollut tuttu yhtiölle, joten tarjouksesta seurasi vakavasävyinen sähköpostikeskustelu (voit lukea sen englanniksi täältä). Lyhykäisyydessään: asiakaspalvelija Jane Gilles ilmoitti, ettei yhtiö hyväksy piirrosta maksutapana, joten Thorne pyysi kuvansa takaisin.
Gilles kuuliaisesti kopioi ja liitti aiemmassa viestissä olleen hämähäkin uuteen sähköpostiin ja palautti Thornelle. Thorne yritti vielä uudelleen kuvalla, jossa hämähäkillä oli kahdeksan jalkaa, mutta koko ajan asiallisena pysynyt Gilles ei hyväksynyt sitäkään ja muistutti oikeista maksutavoista ja siitä, että lasku oli edelleen maksamatta.
Sähköpostikeskustelu lähti Thornen nettisivujen kautta leviämään viraalisti ja nauratti ympäri maailman.
Mistä päästäänkin (jos mahdollista) jutun älyttömimpään käänteeseen. Thorne päätti antaa kuvan ruotsalaiselle ”Andreakselle”, joka kuitenkin omien sanojensa mukaan ”tuli hulluksi hämähäkin kanssa; varsinkin, kun sillä oli vain seitsemän jalkaa ja oli siksi hyödytön”. Niinpä hän päätti kaupata nettisuosioon nousseen kuvan eBayssa: lähtöhinta sille oli $233,95, mutta kiivas tarjouskilpa päättyi 10 000 dollarin huutoon.
Joku maksoi sähköpostin liitteenä olleesta kuvasta 10 000 dollaria.
Munuainen
Vuonna 1999 eBayhin tuli myyntiin munuainen. Nimimerkki ”hchero” laittoi munuaiselleen pohjahinnaksi 25 000 dollaria ja huutokaupan voittajan tulisi myös maksaa kaikki sairaala- ja elinsiirtomaksut. Floridalainen elimenluovuttaja oli valmis antamaan kumman munuaisensa tahansa, mutta ei molempia, koska luonnollisesti tarvi toista elääkseen.
Täysin toimivaksi kuvatun munuaisen hinta nousi huutokaupassa 5 750 100 dollariin, kunnes yhtiö pisti laittomuudelle stopin. Vaikka netissä saa myydä lähes mitä tahansa, niin omien sisäelinten kauppaaminen ei ole sallittua. Netissä tai muuallakaan.
Tämä ei sinänsä ole huvittava juttu, koska ihmisen sisäelimillä tehdään oikeastikin kauppaa. Lähes kuuden miljoonan dollarin tarjous kertoo valtavasta rahamäärästä, mikä elinkaupassa liikkuu. Ja lisäksi myös siitä, miten suuri tarve luovutetuille elimille on.
Mutta päätetään lista nauramalla…
Pussitettua ilmaa Kanye Westin konsertista
Suosittu rap-artisti Kanye West, joka nykyisin tunnetaan taiteilijanimellä Ye, teki talvella 2003-2004 Yeezus-kiertueen, joka myytiin nopeasti loppuun. Niiden, jotka eivät onnistuneet saamaan lippuja, ei kuitenkaan tarvinnut täysin jäädä ilman ainutlaatuista kokemusta. Kiitos avuliaitten eBay-myyjien!
Eräs konserttiin (ehkä) osallistunut oli päättänyt vangita tapahtuman ilmapiirin ottamalla ilmaa talteen minigrip-pussiin. Myyjä ei paljastanut, millä paikkakunnalla pussittaminen oli tapahtunut. Hänen ei myöskään tarvinnut faneille todistella tuotteen aitoutta, hän vain kirjoitti, että oli avannut pussin konsertissa ja sulkenut ilman tiiviisti sisälle.
Myyjä oli laittanut ilmalle hinnaksi 5 dollaria, mutta kiinnostuneita olikin enemmän kuin kukaan koskaan, ikinä missään, ajassa tai paikassa olisi odottanut. EBayssa asiaan reagoitiin vasta siinä vaiheessa, kun huutokaupan korkein tarjous oli 60 100 dollaria. Myynti-ilmoitus poistettiin, mutta se oli jo ehtinyt saamaan aikaan dominoefektin. Kymmenet myyjät olivat nähneet tilaisuutensa tulleen ja myivät pusseittain Westin konsertti-ilmaa.
Jännä juttu, että niin moni oli keksinyt saman idean ja ottanut konserttiin pusseja mukaan!!!
Show’ta lavan reunalla katsomassa ollut onnekas oli saanut vangittua pussiin jopa Westin pierun, mutta ilmoitus oli poistunut sivuilta viiden dollarin hintalappunsa kanssa ennen kuin tarjouskilpailu pääsi alkamaan.
Ihan vain sivuhuomatuksena: Ylläolevassa kuvassa on toimituksen pussittamaa ilmaa. Emme pysty todistamaan mitenkään, että olisimme olleet Kanye Westin keikalla, mutta pussin ja sen sisältämän ilman voi silti ostaa.
Kyllä, ihan kaikkea voi myydä! Ja vielä kummallisempaa: Ihmiset vaikuttavat ostavan ihan kaikkea.
Lue myös:
Elämäntapa
Miten tarkkaa yleisurheilun heittolajien mittaus on? Tulos riippuu sekä tarkasta laserista että erehtyväisestä ihmissilmästä
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä Listafriikki sukeltaa yleisurheilun maailmaan, kun pohdimme heittolajien mittausta. Onko mittaus laserin tarkkaa vai ovatko sentit mittaajan inhimillisissä käsissä?
Vastaus on, että kumpaakin! Pian selviää, että miksi molemmat vaihtoehdot ovat oikein.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Yleisurheilun heittolajien mittalaitteet ovat millintarkkoja
Kuva: Phil Sussman | Public Domain
Mittanauhojen kanssa ei yleisurheiluareenoilla – suuremmilla sellaisilla – enää leikitä. Toki manuaaliset mittalaitteet ovat varmuuden vuoksi mukana; eivätkä suinkaan turhaan.
Aiemmin tänä kesänä pidetyt yleisurheilun EM-kisat Roomassa todistivat sen, että moderni teknologia voi todellakin pettää, jolloin turvaudutaan ”vanhanaikaisiin” laitteisiin. Esimerkiksi kolmiloikkapaikalla jouduttiin kaivamaan rehti mittanauha esille. Toivottavasti Pariisin olympialaisissa mittavälineet ovat toimintakunnossa koko kisojen ajan!
Mutta nyt pohdinnassa on siis heittolajien mittaaminen, eli kyseessä ovat kuulantyöntö sekä keihään-, kiekon- ja moukarinheitto. Mittaukset tehdään optisella mittauslaitteella, jolla pystytään mittaamaan etäisyyksiä sentin tai jopa millin tarkkuudella. Puhutaan siis huippulaatuisista lasermittareista.
Pohjatyö on kuitenkin tehtävä huolellisesti. Laite täytyy asettaa mittausvalmiuteen uudelleen ennen jokaista kisaa. Koneeseen syötetään oikeat asetukset ja määritetään olosuhteet. Heittopaikan ympäriltä otetaan useita mittauspisteitä, joilla laite saadaan kalibroitua kuntoon. Valmistelu päätetään koemittaukseen, jossa mittausjärjestelmän täsmällisyys varmistetaan.
Eli kunhan valmistautuminen on tehty huolella ja mittalaite on toimintakunnossa, niin työnnön tai heiton mittaus on äärimmäisen tarkkaa.
Mutta jonkunhan se mittalaite on laitettava kentällä oikeaan kohtaan. Ja tässä kohtaa sentit saattavatkin häilyä suuntaan jos toiseenkin.
Heittojen mittaaminen on yllättävän haastavaa
Äkkiseltään voisi ihmetellä, että mikäs siinä nyt niin hankalaa sitten on? Väline putoaa tiettyyn kohtaan ja siitä mitataan etäisyys heittopaikalle. Teoriassa se on juuri näin yksinkertaista, mutta käytännössä mittaaminen on haastavaa.
Mittaajan on oltava kentällä tarpeeksi lähellä välineen alastulopaikkaa, jotta hän näkee oikean mittauskohdan. Toisaalta mittaajien on oltava koko ajan hoksottimet tarkkana ja varottava kohti tulevia heittoja. Heittolajien välineet voivat saada aikaan ikävää jälkeä.
Keihäänheitto on periaatteessa helppo laji mitata, kunhan keihäs tulee maahan kärki edellä ja jää pystyyn. Silloin tällöin näkee heittoja, joissa keihäs tulee maahan lappeelleen. Tällöin mittauskohdan määrittäminen onkin kinkkisempää, sillä keihäs sivaltaa maata ja jatkaa matkaansa eteenpäin.
Yleensä keihäästä toki jää nurmeen jälki, mutta varsinkin kisojen edetessä kentällä on jo runsaasti kuoppia ja jälkiä, joten sen oikea löytäminen saattaa olla hankalaa. Siksi mittaajan on liikuttava silmä kovana lähelle laskeutuvaa keihästä, jotta oikea kohta on helpompi nähdä.
Sama ongelma on kiekonheitossa, joskin siinä lajissa väline kimmahtaa joka tapauksessa aina monia metrejä eteenpäin. Mittaajien on siis oltava tarpeeksi lähellä nähdäkseen nopeasti maahan iskeytyvän ja matkaansa siitä jatkavan kiekon jättämä monttu.
Moukarinheitossa väline jättää maahan selvemmän kolon, mutta tarkkuutta vaaditaan silti. Jos kentällä on paljon kuoppia ja jälkiä, voi moukari laskeutua hyvin lähelle jo valmista monttua ja pyörähtää laskeutumisen jälkeen viereiseen koloon. Mittaajan keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään, jotta välineen oikea laskeutumispaikka ei mene hukkaan.
Mittaaminen on teknologiasta huolimatta inhimillistä
Kuten siis todettua: lasermittaus on tarkkaa, mutta tulos riippuu siitä, mistä kohtaa toimitsija määrittää mittauksen alkavan.
Esimerkiksi vuoden 2017 Lontoon MM-kisoissa ruotsalainen kiekonheittäjä Daniel Ståhl hävisi kullan hyvin niukasti. Maailmanmestaruuden vei Liettuan Andrius Gudzius tuloksella 69,21 ja Ståhlin hopeaheitto oli vain kaksi senttimetriä lyhyempi. Noin pieni ero on kiekonheitossa lähes sattumanvarainen riippuen siitä mistä kohtaa toimitsija aloittaa mittaamisen.
Kun 22-senttinen väline ottaa nopean ja toisinaan vain hipaisevan kontaktin kenttään, voi jälki olla lähes olematon. On siis täysin katsojan eli tässä tapauksessa toimitsijan ihmissilmästä kiinni, mistä mittaus aloitetaan.
Urheilijat toki tiedostavat itsekin tämän ikuisuusongelman, joka on kai vain pakko hyväksyä inhimillisenä osana kiekonheittoa.
Lue myös:
Jalkapallo, koripallo, golfpallo… Monessa urheilulajissa käytetään pelivälineenä palloa, mutta nimi taitaakin olla ainoa näitä esineitä yhdistävä asia. Pallo ei todellakaan ole vain pyöreä.
Pallo on kiistatta paras ja monipuolisin urheiluväline. Se on myös yksi varhaisimmista esineistä, joita ihminen on käyttänyt leluna. Mutta sen lisäksi, että pallo on ollut lajimme ensimmäinen lelu, on se usein myös vauvan ensimmäinen lelu. Pallo on turvallinen, kun siinä ei ole teräviä kulmia tai reunoja, ja sitä voi heittää, vierittää, potkia, lyödä, tai ihan vain pyöritellä käsissään ja tutkailla – kuten nuorimmat pallonomistajat tekevät.
Pallo ei kuitenkaan ole vain pallo.
Listafriikki paneutui nyt eri urheilulajin palloihin. Miksi koripallossa on mustia uria? Miksi golfpallossa kuoppia? Miksi perinteinen jalkapallo on mustavalkoinen?
Golfpallo
Minkään muun urheilulajin pallot eivät kehity ja uusiudu yhtä hurjaa vauhtia kuin golfpallot. Tänä vuonna edistyneimmät ja uusinta muotoilua edustavat pallot saattavat jo ensi vuonna olla auttamattoman vanhanaikaisia.
Kuten muissakin urheilulajeissa, myös golfissa pallon koostumus ja ominaisuudet ovat tarkoin säädeltyjä. Pallo ei muun muassa saa olla halkaisijaltaan alle 42,67 millimetriä eikä se saa painaa yli 45,93 grammaa. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, montako kuoppaa golfpallossa on. Mutta kuoppia on oltava, sillä ilman niitä golfin pelaaminen nykymuodossa olisi mahdotonta.
Kuoppia on nykypalloissa valmistajasta ja mallista riippuen 300-500 kappaletta. Ne ovat useimmiten pyöreitä, mutta tarjolla on myös kuusikulmaisilla koloilla varustettuja malleja. Kolot vähentävät ilmanvastusta ja saavat pallon lentämään jopa kaksi kertaa kauemmas kuin täysin sileä pallo lentäisi.
Noste golfpalloon tulee osittain takakierteestä, jonka ansiosta ilma kulkee nopeammin pallon yläosan kuin alaosa poikki, jolloin pallon taakse muodostuva korkeampi paine puskee sitä eteenpäin. Kolot auttavat tässäkin, sillä ne voimistavat nostetta merkittävästi.
Ja mistä ajatus kuoppiin sitten alunperin lähti? Golfia on vuosisatojen aikana pelattu niin puisilla kuin höyhenillä täytetyillä nahkapalloillakin. Mullistus koettiin 1800-luvun puolivälissä, kun palloja ruvettiin valmistamaan kumipuusta saadulla guttaperkalla. Pelaajat huomasivat nopeasti, että pallot lensivät huomattavasti kauemmas, jos niiden pinta oli kulunut epätasaiseksi tai ne olivat valmiiksi karheampia.
Nykyisin pallojen pinnoite valmistetaan erilaisista materiaaleista, kuten uretaanista tai elastomeeristä. Sisällä vasta tapahtuukin, sillä mallista riippuen golfpallossa voi olla nestemäisen tai kiinteän ytimen sekä pinnoitteen lisäksi jopa neljä erilaista kerrosta, joilla kaikilla tavoitellaan sitä täydellistä lyöntiä ja lentoa.
Sulkapallo
Listan erikoisimman pallon titteli menee eittämättä sulkapallolla. Tässä kohtaa jätetään pois laskuista ne muoviset lelut, jotka ovat aivan omiaan takapihalla läpsyttelyyn, ja tarkastellaan sitä, minkälaisia oikeat sulkapallot ovat.
Yksinkertaisesti sanottuna sulkapallo koostuu 16 hanhen sulasta, jotka on kiinnitetty käsin nahalla päällystettyyn korkkiin. Noin viisi grammaa painavaa palloa lyödään uskomattomilla nopeuksilla. Kaikkien aikojen kovimman lyönnin on tehnyt Intian Satwiksairaj Rankireddy vuonna 2023: 565 km/h.
Japanilainen Yonex, joka valmistaa tennis-, sulkapallo- ja golfvälineitä, on toimittanut kaikki viralliset sulkapallot muutamiin viimeisiin kesäolympialaisiin ja -paralympialaisiin – myös Pariisin kisoihin vuonna 2024.
Kisoissa on valittavana neljän eri luokan sulkapalloja, joista valinnan tekee Yonexin virallinen edustaja perustuen senhetkisiin olosuhteisiin eli muun muassa kosteuteen ja ilmastointiin. Jos ilmankosteus on korkea, lentää sulkapallo hitaammin, jota kompensoimaan valitaan painavampi ja siten nopeampi peliväline. Oikea pallo valitaan testaamalla: syöttöruudun takarajalta lyötynä sen täytyy lentää tiettyyn kohtaan verkon toisella puolella.
Korkeimmalla kilpatasolla sulkapalloissa on Yonexin mukaan käytetty ainoastaan lintujen vasemman siiven sulkia, sillä niiden muoto ja kaarevuus takaavat pelivälineille tasalaatuisen lennon ja kierron. Heikkolaatuisemmissa sulkapalloissa käytetään hanhen muita tai jopa ankan sulkia. Yonexilla on muutama työntekijä, joiden ainoa tehtävä on katsoa, kun uudet sulkapallot lentävät ulos koneesta ja lajitella ne sitten nopeuden mukaan.
Olympialaisissa, esimerkiksi, kuluu noin 20 sulkapalloa ottelua kohti. Tätä yritetään vähentää, kun Kansainvälinen sulkapalloliitto hyväksyi synteettisistä sulista tehdyt pallot virallisiksi pelivälineiksi vuoden 2021 alussa. Lajista halutaan ekologisempaa: synteettisistä sulista tehtyjen pallojen on testeissä todettu olevan 25 prosenttia kestävämpiä, joten teoriassa niitä kuluisi siis neljännes vähemmän kuin aidoista sulista tehty sulkapalloja.
Rion olympialaisissa Yonexin testaajana toiminut Boris Reichel kertoi The New York Timesille, että 90 prosenttia kerroista, kun pelaaja haluaa uuden pallon, ei pallossa ole mitään vikaa. Kyse on psykologiasta: joko itsensä kasaamisesta tai vastustajan rytmin rikkomisesta. Nähtäväksi siis jää, väheneekö pallojen määrä oikeasti synteettisten myötä.
Pöytätennispallo
Kun pöytätennis 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kehitettiin sisällä pelattavaksi versioksi tenniksestä, olivat pelivälineet melko erilaiset kuin nykypäivänä. Aluksi pallona käytettiin golfpalloa, joissain tapauksissa myös viinipullonkorkkia, ja hieman myöhemmin kumista tai korkista valmistettua palloa. Kumi ja korkki eivät kuitenkaan osoittautuneet toimiviksi materiaaleiksi, sillä kumipallo pomppi liikaa ja holtittomasti, kun taas korkkipallo ei pomppinut juuri ollenkaan.
Vuonna 1900 pöytätenniksessä otettiin käyttöön kaasulla täytetyt, selluloidista tehdyt pallot, jotka pomppivat ihanteellisella tavalla ja joiden myötä laji nousi suureen suosioon Atlantin molemmin puolin – ja pian sen jälkeen myös Aasiassa.
Pitkän aikaa virallinen pöytätennispallo oli halkaisijaltaan 38 millimetriä, mutta Sydneyn vuoden 2000 kesäolympialaisten jälkeen Kansainvälinen pöytätennisliitto, ITTF, päätti suurentaa palloja. Tämä tehtiin vain ja ainoastaan katsojien vuoksi, sillä mailoissa oli otettu suuria kehitysaskeleita, joten entistä nopeammin liikkuvaa palloa oli hankala erottaa; istui sitten yleisössä tai kotisohvalla television ääressä.
Pingispallon uudeksi halkaisijaksi määrättiin 40 millimetriä, mikä riitti hidastamaan peliä katsojaystävällisemmäksi – ainakin ITTF:n mielestä. Kaikkia pelaajia suuremmat pallot eivät miellyttäneet ja monet huiput uhkasivat jättää lajin kokonaan, mutta tähän uudistukseen oli vain totuttava.
Ja otetaan tähän loppuun vielä virallisen pöytätennispallon strategiset mitat. Pallon tulee olla 2,7 gramman painoinen ja kuten jo mainittua, halkaisijaltaan 40 millimetriä. Viralliset pallot voivat olla valkoisia tai oransseja, mutta pinnan on oltava matta. Päätös pelipallon väristä tehdään aina pöydän värin mukaan. Pöytätennispallolle on myös tarkka kriteeri pomppimisen suhteen, sillä sääntöjen mukaan 30,5 senttimetrin korkeudesta teräspalkille pudotetun pallon täytyy pompata noin 23 senttimetrin korkeuteen.
Jalkapallo
Ensimmäiset jalkapallot tehtiin täyteen puhalletuista sian virtsarakoista, jotka päällystettiin nahalla. Kestävyys ja kimmoisuus eivät olleet ehkä parasta A-luokkaa, joten materiaalia piti kehittää. Nykyisin virallisen pelipallon koko on säännöissä määrätty (aikuisilla 68-70 cm), mutta kun sisäkumi oli tehty virtsarakosta, riippui pelivälineen koko luonnollisesti eläimen koosta.
Pallojen valmistus mullistui, kun Charles Goodyear patentoi vulkanoidun kumin vuonna 1844. Palloista tuli kaikilta ominaisuuksiltaan tasalaatuisempia ja paremmin pomppivia. Edelleen jalkapalloissa on ”rakko” sisällä, mutta nykyään tuo sisäkumi on valmistettu lateksista tai butyylikumista.
Sisäkumin päällä on monikerroksinen vuoraus, jonka ansiosta pallo säilyttää muotonsa. Päällimmäinen kerros tehtiin aina 1980-luvulle saakka aidosta nahasta, mikä oli huono materiaali jalkapalloon, koska pelivälinettä käytetään ulkona. Märällä säällä nahka imi itseensä vettä, jolloin pallosta tuli painavampi. Tätä yritettiin estää maalaamalla nahka vesitiivillä maalilla, joka tietenkin kului nopeasti pois. Sittemmin jalkapallon materiaali on vaihtunut polyuretaaniin eli niin sanottuun tekonahkaan, josta myös esimerkiksi useimmat synteettiset jalkineet ja laukut valmistetaan.
Ja lopuksi vielä pallon värityksestä. Pitkään kaikki jalkapallot olivat ruskeita, mutta 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla niitä ruvettiin valkaisemaan. Tämä toimi television yleistymiseen saakka, sillä mustavalkotelevisiossa katsojan oli hankala seurata valkoista palloa. Niinpä 1960-luvulla kehitettiin uudenlainen kuviointi, jossa yhteen tikatut, pitkät ja paksut paneelit vaihtuivat legendaariseen 32-paneeliseen malliin, joka koostui 20 valkoisesta kuusikulmiosta ja 12 mustasta viisikulmiosta.
Moderneilla jalkapalloilla ei ole ainakaan pinnan osalta mitään tekemistä legendaarisen mustavalkoisen pallon kanssa, sillä kuvioinnit ja paneelit muuttuvat koko ajan, kun palloja kehitetään eteenpäin. Nykypalloissa on myös aerodynaamiikka ja tarkkuutta parantavia kuoppia (kuten golfpalloissa) tai jopa pitkittäisiä uurteita.
Koripallo
Virallisia jalkapalloja on monen värisiä, mutta virallinen koripallo on oranssi tai Kansainvälisen koripalloliiton, FIBA:n, alaisissa peleissä käytettävä oranssin ja vaaleanruskean yhdistelmä, jollaisia on käytössä Pariisin olympialaisissa ja paralympialaisissa kesällä 2024. Alkujaan ruskeista koripalloista tuli oransseja 1950-luvun lopulla, jotta pelaajat ja katsojat erottaisivat pelivälineen paremmin.
Värin lisäksi koripallolle tunnusomaista on sen nystyräinen pinta ja mustat kumiset urat, jotka jakavat pallon kahdeksaan paneeliin. FIBA:n peleissä käytetyssä, Molten-urheiluvälinevalmistajan kaksivärisessä koripallossa on 12 paneelia. Korisliigassa ja NBA:ssa pelataan Wilsonin kahdeksanpaneelisilla koripalloilla.
Kumista tehdyillä urilla on muukin tarkoitus kuin paljastaa ulkonäön perusteella, että kyseessä on koripallo. Urat tekevät saman kuin pallon nystyräinen pinta eli helpottavat pallon käsittelyä. Pallon kontrollointi on helpompaa ja siitä saa paremmin kiinni, mikä mahdollistaa muun muassa upeat yhden käden donkit.
Koripallon alkuvuosina, 1800-luvun lopulla, pelivälineenä toimi sileä jalkapallo, joka yhdistettynä öljykiillotettuun puulattiaan takasi sen, ettei pallon käsittely ollut helppoa. Lisäksi sisäkumin ja vuorin päällystänyt nahasta tehty ulkokerros piti sulkea. Parsimisen seurauksena syntyi paksu tikkaus, joka tietenkin teki pallon pomppimisesta täysin arvaamatonta. Vuosien kuluessa palloja opittiin valmistamaan ilman nyöritystä. Vasta 1990-luvulla pallot ruvettiin tekemään synteettisestä komposiittinahkaa, joskin NBA:ssa pelataan edelleen aidolla nahkapallolla.
Amerikkalainen jalkapallo
Pallopelit, joissa käytetään ilmalla täytettyä palloa, kärsivät vielä 100 vuotta sitten pelivälineen jatkuvasta tyhjentymisestä. Sian rakkoa ja myöhemmin sisäkumia sai olla jatkuvasti puhaltamassa täyteen, mikä tietysti oli vaivalloista ja aikaa vievää puuhaa. Nyörillä kiinni punottu nahka piti aukaista, sisäkumi täyttää ja sitten taas solmia pallo umpeen. Eikä se ilma tietenkään kauaa sisällä pysynyt.
Vuonna 1886 juuri amerikkalaista jalkapalloa varten kehitettiin ruiskun tapainen ”pumppu” ja venttiili, joiden avulla pallon täyttämiseen meni puolen tunnin sijaan viisi minuuttia. Samainen mekanismi omaksuttiin muihinkin lajeihin, joissa pallo pitää täyttää ilmalla.
Kun amerikkalaisen jalkapallon ensimmäinen ottelu pelattiin vuonna 1869, oli pallo pyöreä kuin jalkapallo, mikä teki siitä hankalan kuljettaa ja vielä hankalamman heittää. Muutamia vuosia myöhemmin palloon otettiin mallia rugbypallosta, jolloin se sai soikeamman muodon, mutta heittäminen oli edelleen kömpelöä, sillä pallo muistutti enemmänkin vesimelonia. Kun eteenpäinsyöttö sallittiin vuonna 1906, kaivattiin palloon kipeästi uudistusta. Vuodesta 1935 lähtien amerikkalaisen jalkapallon peliväline on säilynyt lähes muuttumattomana.
Jos koripallossa haluttiin eroon pallon sulkevista nyöreistä, niin amerikkalaisessa jalkapallossa ne todettiin hyödyllisiksi. Nyöritys helpottaa heittämistä, joten siksi pelivälineessä on edelleen tikkaus, vaikka palloa ajatellen ominaisuus on vain kosmeettinen.
Tennis
Onko tennispallo mielestäsi vihreä vai keltainen? Tästä ilmeisesti käydään netin syövereissä kiivasta taistelua, ja ihmiset ovat jakautuneet kutakuinkin puoliksi. Roger Federer on sanonut tennispallojen olevan keltaisia, joten se riittää ainakin Listafriikille. Keltaisten/vihreiden pallojen lisäksi Kansainvälinen tennisliitto hyväksyy valkoiset pallot. Tenniksen alkuvuosina pallot olivat mustia tai valkoisia, riippuen kentän väristä, mutta keltaiset pallot jyräsivät tennisareenoille 1970-luvulla. Ja siitä samasta syystä kuin jalkapallon kohdalla: neonkeltainen pallo erottui tv-ruudulla kaikkein parhaiten.
Kirkkaan värin lisäksi tennispallon näkyvin tai tuntuvin ominaisuus on sen karvaiseksikin kutsuttu pinta. Huopa tekee tennispallosta pelattavan, sillä ilman sen jarruttavaa vaikutusta pallo liikkuisi ilmassa turhan kovaa vauhtia. Lisäksi huopa vaimentaa pallon pomppua, mikä myös tekee pelaamisesta ei vain helpompaa vaan mahdollista. Säikeet tarraavat sileää kumipintaa paremmin mailaan, jolloin lyöntiin saa enemmän kontrollia.
Tennispalloja on paineellisia ja paineettomia, joista ensimmäisenä mainittuja käytetään kilpatasolla. Paineellisissa palloissa sisäinen paine on suurempi kuin ulkoinen paine, ja ne alkavat menettää painettaan ja siten ponnahdusta välittömästi pallopurkin avattua. Ilmaa tihkuu pihalle koko ajan, pelattiin palloilla tai ei – laukussa irtonaisena oleva pallo on jo parissa viikossa pelikelvoton, vaikka sitä ei oltaisi lyöty kertaakaan. Paineistetussa, avaamattomassa purkissa palloihin kohdistuu ulko- ja sisäpuolelta samanlainen paine, joten ne pysyvät tuoreina ja kimmoisina.
Paineettomat pallot kestävät käytössä huomattavasti kauemman kuin paineelliset, ja ne pomppaavat lähinnä paksumman kumikerroksen ansiosta, sillä ilmanpaine pallon sisällä on sama kuin ulkopuolella. Toisaalta paineettomien pallojen kanssa joutuu tinkimään kimmoisuudessa, kierteessä ja niiden kanssa loukkaa itsensä herkemmin, sillä lyönteihin on käytettävä enemmän voimaa.
Lue myös:
Listafriikki listaa nyt maailman kalleimmat kahvit, jotka keventävät lompakkoa hieman enemmän kuin perus huoltoaseman kahvikupponen lounasaikaan.
Absoluuttisesti kahvien hintoja on vaikea pistää järjestykseen, sillä kaikissa näissä korkean hinnan omaavissa nautintoaineissa on eroja. Samankin lajikkeen sisällä laatu (ja samalla hinta) vaihtelevat muun muassa paahtoasteen ja papujen käsittelyn mukaan. Hinnat myös vaihtelevat kovasti riippuen vuodenajasta ja tietysti menekistä.
Yritimme kuitenkin laittaa nämä maailman kalleimmat kahvit mahdollisimman paikkansapitävään järjestykseen ja kyllähän hinnat markettikahvin juojalle vaikuttavat tähtitieteellisiltä.
Koska suomalaisethan ovat tunnetusti kovia kahvinjuojia, niin ota käteesi aamukahvi-, päiväkahvi-, kahvitaukokahvi- tai yleensä vain kahvikuppi, ja heittäydy harvinaisten kahvien kalliiseen maailmaan!
10. Kona-kahvi
Kuva: Ekrem Canli | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Hawaiian Kona -kahvi aloittaa maailman kalleimmat kahvit -listan. Se tehdään erittäin harvinaisesta kahvipavusta ja kuten niin monessa muussakin asiassa – harvinaisuus tarkoittaa korkeaa hintaa.
Tämä kahvilaatu tulee nimensä mukaisesti Yhdysvaltojen Havaijilta, Konan alueelta, eikä nimellä tietenkään saada myydä mitään muuta kahvia. Sertifioitua Kona-kahvia kasvattavat pienviljelijät ainoastaan Hualalai ja Mauna Loa -tulivuorten rinteillä, jossa vulkaaninen maaperä on erittäin mineraalirikasta. Aurinkoiset päivät ja iltapäivän pienet sadekuurot takaavat täydelliset olosuhteet kahvipensaiden viljelyyn.
Koska papuja on tarjolla vähän, myyvät monet valmistajat havaijilaista Konaa sekoitettuna halvempiin kolumbialaisiin tai brasilialaisiin lajikkeisiin; hintavaa papua on usein vain 10 prosenttia. Joten jos haluaa saada täydellisen Hawaiian Kona -makunautinnon, kannattaa varmistaa, että kupponen on sataprosenttisesti ehtaa tavaraa.
Tietysti kahvin laadusta voi saada viitteitä myös hinnan perusteella. Kilohinta voi alimmillaan ja äärimmäisen harvoin olla 40 euron luokkaa, mutta ei missään tapauksessa vähemmän. Enemmän kylläkin – paljon enemmän – sillä Konaa on usein saatavilla vain 200-300 euron kilohinnalla.
Konaa hehkutetaan maailman ainutlaatuisimman makuisena kahvina; sitä on vaikea verrata mihinkään muuhun. Jos tällaista luksuskahvia ei ole heti tänään saatavilla, niin kuvittele mielessäsi tumman sokerin, maitosuklaan, hunajan ja raikkaan hedelmän sekoitus. Hedelmä voi olla mitä tahansa mansikan ja greipin välillä. Macadamia- tai hasselpähkinä voivat paahdosta riippuen korvata kirpeän hedelmäisyyden, ja voi kahvista löytää aavistuksen kanelia tai jopa lakritsia.
Alkoiko kahvihammasta kolottaa vai pitikö lähteä karkkikaapille?
9. Los Planes -kahvi
Los Planes -kahvia viljelee vain yksi ainoa perhe El Salvadorissa, joten sen korkea hinta ei liene mikään yllätys. Maassa, jossa kahvi kattaa jopa puolet kaikesta viennistä, on kova kilpailu, mutta Sergio ja Isabel Ticasin pienen farmin kahvi on pysynyt parhaiden joukossa.
Ticasit eivät tienneet kahvista juuri mitään, kun he 20 vuotta sitten perivät Sergion isoisän viljelmän vuoristoisella Chalatenangon alueella. Aloittelijoiden innolla he kuitenkin tekivät merkittäviä uudistuksia: yli puolentoista kilometrin korkeudessa sijaitsevalle yhden lajikkeen viljelmälle tuotiin kahta uutta lajiketta ja loppu oli ainakin Ticasin perheen historiaa.
Vain kuusi vuotta myöhemmin he sijoittuvat huippupistein toiseksi arvostetussa Cup of Excellence -kilpailussa, minkä jälkeen kaikki tiesivät, mitä Los Planes -kahvi on. Hinnasta huolimatta se ihastuttaa kahvin ystäviä harvinaisen raikkaalla ja epätavallisen laajalla makumaailmallaan, jossa voi aistia esimerkiksi tummaa sokeria, karamellia, mandariinia, omenaa ja kermatoffeeta.
Los Planesin kilohinta on alimmillaan 70 euron hujakoilla, mutta todennäköisesti paketillisesta tätä elsalvadorilaista eliksiiriä saa pulittaa paljon enemmän.
8. Fazenda Santa Ines
Seuraavana maailman kalleimmat kahvit -listalla suunnataan Brasiliaan Mantiqueiran vuoristoon. Fazenda Santa Ines on tunnettu hedelmäisestä ja makeasta maustaan, ja se on sijoittunut loistavasti monissa kansallisissa kahvikilpailuissa. Ja kilpailuahan Brasiliassa riittää, sillä se on ylivoimaisesti maailman suurin kahvintuottaja.
Yli sadan vuoden ajan samalla seudulla viljelty Fazenda Santa Inesin säilyttää vuodesta toiseen korkean laatunsa, mistä on pitkälti kiittäminen noin kilometrin korkeudessa kasvatettujen viljelmien kastelusysteemiä. Kahvipensaita kastellaan mineraalivedellä, jota saadaan alueen lukuisista lähteistä luontaisesti.
Noin 100 euron kilohinta on peruskuluttajalle suolainen, mutta harvinaisten laatukahvien fanien keskuudessa Fazenda Santa Ines on yksi suurimmista suosikeista – nimenomaan hintansa vuoksi. Se on laadukas kahvi, joka kuitenkin on vielä kipurajan sisällä.
7. Jamaican Blue Mountain -kahvi
Jamaican Blue Mountain -kahvi on peräisin – ei niin yllättäen – Jamaikan Blue Mountain -vuoristosta. Kahvipensaat kasvavat reilussa puolessatoista kilometrissä, sumun ympäröiminä ja ”sinisten vuorten” erityisessä ilmastossa, jossa kahvimarjat kypsyvät hitaasti.
Silloin niihin ehtii ajan kanssa kehittyä omaleimainen maku ja tuoksu, ja kitkeryys jää pois. Jamaican Blue Mountain -kahvissa voi aistia muun muassa appelsiinin aromin yhdistettynä maitosuklaiseen jälkimakuun.
Jamaika valvoo kahvin laatua ja viljelmien työolosuhteita, ja muun muassa kaikkien viljelijöiden tuottama Jamaican Blue Mountain -kahvi tarkastetaan huolellisesti, jotta se on nimenomaan sitä itseään.
Kuten jo aiemmin listattu Kona, myös Jamaican Blue Mountain on harvinaisuutensa vuoksi sekoitusten ”uhri”, siksi paketista kannattaa aina etsiä merkintä 100 %. Vain täydelliset pavut hyväksytään ykkösluokan leiman saajiksi ja hieman epämuodostuneet tai liian pienet pavut menevät kakkos- ja kolmosluokkaan. Täydellisyyteen päästään tietenkin vain käsin papuja lajittelemalla.
Ja se hinta, kun kerran kyseessä on maailman kalleimmat kahvit -lista. Jamaican Blue Mountain -kahvia saattaa poikkeuksellisissa tapauksissa saada hieman reilulla 100 eurolla/kilo, mutta kovan kysynnän ja vähäisen saatavuuden vuoksi kilohinta on tuohon verrattuna usein kolminkertainen.
Vielä hauska fakta: Jamaican Blue Mountain -kahvi on erityisen suosittua Japanissa ja jopa 80 prosenttia kaikesta tuotetusta kahvista meneekin nousevan auringon maahan.
6. Saint Helenan kahvi
Keskellä eteläistä Atlanttia kohoaa Isolle-Britannialle kuuluva Saint Helenan saari. Saari tunnetaan parhaiten paikkana, jonne Ranskan keisari Napoleon I karkotettiin hävityn Waterloon taistelun jälkeen vuonna 1815.
Saint Helena on tunnettu myös erinomaisesta kahvistaan, joka joissain yhteyksissä on rankattu jopa maailman parhaaksi. Ainakin tarinan mukaan myös Napoleon rakasti saaren harvinaislaatuista kahvia ja hänen kehujensa ansiosta kahvia alettiin viedä muualle maailmaan.
Arabiankahvin harvinainen Green Tipped Bourbon -lajike tuli saarelle Itä-Intian kauppakomppanian mukana viimeistään 1700-luvulla ja siitä lähtien sitä on viljelty yksinomaan Saint Helenalla. Harvinaisuutensa vuoksi kahvilajike on myös tällä listalla, sillä sen kilohinta on vähintään 160 euroa. Myös maantieteellinen sijainti varsin eristyksissä muusta maailmasta nostaa hintaa.
5. Starbucks Quadriginoctuple Frap
Nyt kun olemme päässeet puoleen väliin maailman kalleimmat kahvit -listalla, niin otetaan tässä kohtaa hieman joukosta poikkeava kahvi. Maailman suurin kahvilaketju Starbucks on toki tunnettu hintavista erikoiskahveistaan, mutta puhutaan kuitenkin vain muutamista euroista.
Starbucks pääsi kuitenkin mukaan listalle, sillä siellä on myyty yksi maailman kalleimmista noutokahveista, tai ylipäätään mistään kahveista. Helmikuussa 2013 yhdysvaltalainen Beau Chevassus päätti pitää vähän hauskaa ja teki mahdottomalta tuntuvan tilauksen paikallisessa Starbucksissa Washingtonin osavaltiossa. Hänen tarkoituksenaan oli testata, mitä henkilökunta ajattelisi järjettömästä tilauksesta.
Chevassus marssi kahvilaan oman 1,5-litraisen mukinsa kanssa ja esitti tilauksensa, johon kuului 48 espressoa, karamellilastuja, proteeinijauhetta, kaksi banaania, matchaa, mansikka, makeaa siirappia, soijaa ja aika paljon muuta. Kahville tuli hintaa 47,30 dollaria eli lähes 44 euroa. Tilaus olisi ollut oikeasti pari dollaria kalliimpi, mutta Chavassus sai alennuksen syntymäpäivänsä johdosta.
Hän ei ollut arvannut, että baristat suhtautuisivat tilaukseen niin innokkaina, mutta uniikki kahvitilaus sai työntekijöissä aikaan säpinää. Asiakas itse antoi monsterille nimeksi Quadriginoctuple Frap.
Kevennyksen jälkeen siirrytään maailman kalleimmat kahvit -listalla kärkinelikkoon ja samalla hinnat rupeavat kohoamaan rytinällä.
4. Kopi Luwak
Kuva: Wibowo Djatmiko | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Eihän maailman kalleimmat kahvit -lista olisi mitään ilman vanhaa kunnon Kopi Luwakia. Siitä on varmasti moni kuullut! Kopi Luwak on tunnettu tietysti siitä, että se valmistetaan sivettikissojen ruoansulatuselimistön läpi kulkeneista kahvipavuista.
Kopi Luwakista joutuu pulittamaan vähintään 300 euroa kilolta, mutta hinta on usein moninkertainen. Kahvia valmistetaan Indonesiassa, Itä-Timorissa ja Filippiineillä. Siellä kahvimarjoja syötetään sivettikissoihin kuuluville musangeille, joiden ruoansulatusentsyymit antavat kahville sen ominaismaun. Kun musanki ulostaa, kerätään sulamattomat pavut talteen.
Viimeisen vuosikymmenen aikana Kopi Luwakin suosio on räjähtänyt, mikä on johtanut yhä useampien tuotantolaitosten perustamiseen. Niissä tehdään kahvia jopa 50 000 kiloa vuodessa. Laitoksia on kritisoitu paljon, sillä eläinten elinolosuhteet ovat monessa paikassa karmaisevat. Siksipä kehotamme kaikki niitä, jotka kyseistä kahvia haluavat välttämättä maistaa, etsimään käsiinsä perinteistä Kopi Luwakia, jota kerätään luonnosta – villien musankien jätöksistä.
Kuten arvata saattaa, ei sitä löydy metsistä monia tonneja, vaan puhutaan vuosittaisella tasolla muutamasta sadasta kilosta. Ja kuten edelleen saattaa arvata, niin hintakin on sen mukainen – puolen kilon kahvipaketti maksaa noin 400 euroa.
Mutta jos joka tapauksessa aikoo törsätä erikoiseen kahviin, niin miksi sitä ei tekisi kunnolla!? Luonnosta kerätyistä kahvipavuista joutuu maksamaan jopa yli tuhat euroa kilolta. Pieni espressokupillinen voi keventää pankkitiliä useilla kymmenillä euroilla.
3. Finca El Injerton kahvi
Finca El Injerton tilan harvinaiset kahvipavut nousevat 1000 euron kilohinnallaan palkintopallille maailman kalleimmat kahvit -listalla.
Finca El Injerto -tuotemerkin kahvien hintalappuja ei tarvitse kauaa kummastella, sillä tämä guatemalalainen tuottaja on voittanut The Cup Of Excellence -kilpailun yhdeksän kertaa.
Kallis hinta perustuu 1500-1800 metrin korkeudessa kasvaviin pieniin, mutta täyteläisiin papuihin, jotka käsitellään omintakeisella – mutta eittämättä taloudellisesti kannattavalla – tavalla. Aguirren perheen hallussa sukupolvien ajan olleella tilalla jokainen siemen pestään käsin lähes yksitellen, minkä jälkeen ne murskataan pariin otteeseen, jotta ”täyteläisen kermainen ja tasapainoisen makea” makujen sinfonia pääsee kehittymään.
Jos haluaa maistaa varmasti vastuullisesti ja hiilineutraalisti tuotettua kahvia, niin kannattaa kääntyä tämän perhetilan puoleen. He myyvät myös sellaisia kahveja, joita ostaakseen ei tarvitse pantata vihkisormusta.
2. Esmeralda Geisha
Baru-vuoren rinteillä Panamassa, guavapuiden varjossa, viljellään maailman kalleimmat kahvit -listan sijalle kaksi nousevaa Esmeralda Geishaa. Hacienda La Esmeraldan tilan ympäristössä oli jo kauan sitten viljelty kahvia, mutta nykyinen omistaja, ruotsalais-amerikkalainen Petersonin perhe, lähti mukaan alueen perinteiseen elinkeinoon vasta 1980-luvulla.
Tämän vuosituhannen puolelle tultaessa Hacienda La Esmeralda on kyennyt raivaamaan tiensä kahvintuottajien eliittiin pitkälti sen takia, että optimaaliset olosuhteet vaativa ja yleensä huonosti menestyvä Geisha-lajike kukoistaa tulivuoren mineraalipitoisessa maaperässä.
Hacienda La Esmeraldan nettikaupasta voi juuri tällä hetkellä ostaa 320 gramman erikoispaketin, joka maksaa 180 dollaria (noin 167 euroa). Tämä on harvinaista herkkua, sillä yleensä Esmeralda Geishaa myydään suoraan tuottajalta vain ja ainoastaan huutokaupassa, jossa kilohinta tälle hyvin harvoin saatavilla olevalle kahville nousee pilviin – syyskuussa 2020 Esmeralda Geishaa myytiin 2000 euron kilohinnalla.
Tämä sitruksinen ja melko hapokas kahvi, jossa voi havaita aavistuksen laventelia, ruusua ja katajanmarjaa, on sulattanut varakkaiden kahvinjuojien sydämet, ja heidän on satsattava kaikki kerran vuodessa järjestettävään huutokauppaan.
Esmeralda Geishan satokausi kestää vain muutaman kuukauden heinäkuusta syyskuuhun, mikä lyhyydellään nostaa hintaa entuudestaan. Ja vinkkinä muuten kaikille kiinnostuneille, seuraava huutokauppa pidetään 1.8.2024.
1. Black Ivory -kahvi
Black Ivory (suom. musta norsunluu) on thaimaalainen yritys, joka mainostaa valmistavansa täysin ennennäkemätöntä kahvia, jollaista kukaan ei ole koskaan aiemmin maistanut. En usko heidän valehtelevan. Yritys valmistaa kahvia samalla tavalla kuin Kopi Luwakia tehdään musankien välityksellä. Black Ivory Coffee Company käyttää verrattain pienikokoisten sivettikissojen sijaan norsuja.
Tuotantoon valitaan vain parhaat kahvimarjat, jotka kerätään puolentoista kilometrin korkeudesta. Norsujen hoitajat sekoittavat marjat kunkin eläimen lempiruokaan, esimerkiksi riisiin, banaaniin tai tamarindiin. Näin varmistetaan, että välipala on norsulle mieluinen. Mahahapot hajottavat marjat, joiden sisältä paljastuviin papuihin tarttuu erityisiä aromeja.
Prosessi norsun suusta toiseen päähän kestää 12 tunnista kolmeen vuorokauteen, minkä jälkeen sulamattomat kahvipavut kerätään ulosteesta talteen.
Pestyjen ja kuivattujen papujen samettisessa makumaailmassa kohtaavat suklaa, mallas, mausteisuus ja hitunen ruohoisuutta. Kuulostaa aprillipilalta, mutta sitä se ei ole.
Yhden Black Ivory -kahvikilon valmistus vaatii noin 33 kiloa kahvimarjoja, joten tätä kahvia ei ole ylenpalttisesti tarjolla. Yli kymmenen vuoden kehitystyön tuloksena syntynyt kahvi ei ole lainkaan kitkerää ja yrityksen oman arvion mukaan se muistuttaa monitahoiselta makumaailmaltaan teetä.
Vuonna 2023 Black Ivory Coffee Company tuotettiin yhteensä vain 225 kiloa kahvia, mikä tekee sen kahvista maailman harvinaisinta. Sitä myydään pääasiassa tarkoin valittuihin luksushotelleihin, mutta kuormasta on lohkaistu pieni osa nettisivuilla myytäväksi.
Jos haluaa säännöllisesti keitellä aamukahvit maailman kalleimmasta kahvista, niin kilon paketti maksaa 2831, 95 euroa. Nettisivuilta on mahdollista tilata myös yksittäinen annos, josta saa pulittaa 141,95 euroa.
Kokeilunhaluiset kahvinjuojat tukevat erikoisella ostoksellaan aasiannorsujen suojelua, joten vaikka kahvi ei omia makunystyröitä hivelisi, tulee siinä samalla kannatettua tärkeää asiaa.
Lue myös:
Lähdetäänkö ajelulle? Onneksi vain virtuaaliselle ajelulle, sillä aiheena ovat maailman vaarallisimmat tiet, joilla ajaessa on hengenlähtö normaalia autoilua huomattavasti lähempänä.
Jos koet kärsiväsi pahasta matkapahoinvoinnista tai korkeanpaikankammosta, niin lista voi aiheuttaa sydämen tykytystä. Laitetaan turvavyöt kiinni ja lähdetään kurvailemaan päätähuimaaville reiteille!
Tässä siis maailman vaarallisimmat tiet, joita matkatessa on itse asiassa aivan sama, onko turvavyö kiinni vai ei.
10. Zoji La
Intiassa sijaitseva Zoji La kulkee yli 3,5 kilometrin korkeudessa eikä sen suojakaiteettomien reunojen yli tee mieli vilkuilla. Hyvälläkin säällä kuskin on pidettävä katse kiinni soratiessä, sillä Himalajan vuoristossa mutkitteleva kapea tie ei anna varaa virheisiin.
Kuten moni muukin tällä maailman vaarallisimmat tiet -listalla, myös Zoji La on äkillisesti muuttuvien olosuhteiden armoilla. Tien nimikin on suoraan käännettynä ”lumimyrskyjen vuoristosola”, mikä ei kuulosta tippaakaan paikalta, johon haluaisi lähteä ajelemaan.
Tie on usein suljettu talvisin, sillä lumimyräkät ja -vyöryt tukkivat sen monien metrien korkeudelta. Zoji Lassa on kyllä talvikunnossapitoa, mikä ei varmastikaan ole helppo homma. Kuvittele aura-auto kilometrien korkeudessa olevalle jyrkänteelle arpomaan, että missä se tie tässä meneekään.
Jos väylän aukaisu onnistuu, joutuvat ajoneuvot kulkemaan korkeiden lumi- ja -jääseinämien välissä. Ehkä siinä ei toisaalta tule mietittyä muutamien kymmenien senttien päässä olevaa kilometrien mittaista pudotusta.
Talven lumivyöryt eivät ole ainoa pelottava asia, sillä myös kesäisin vuorilla on liikkuvaa tavaraa. Vuosittain armeija joutuu lähteä pelastustöihin, kun sadoittain (usein turisteja) ihmisiä on jäänyt jumiin äkillisen maanvyöryn vuoksi.
Vuonna 2018 Intian hallitus hyväksyi tunnelihankkeen, jolla vuoristosolan vaarat saadaan vältettyä ja matka-aika tällä vain yhdeksän kilometrin mittaisella tiellä tippuu kolmesta tunnista varttiin. Solan halki matkaamisesta tulee tunnelin myötä talvisinkin huomattavasti helpompaa.
9. Kolyman valtatie
Kolyman valtatie kulkee Jakutskin ja Magadanin kaupunkien välillä Itä-Siperiassa. Kun puhutaan alueesta, jossa Etelämannerta lukuun ottamatta on mitattu historian kylmimmät lämpötilat, ovat olosuhteet aina ankarat; talvisin 50 asteen pakkaslukemat ovat yleisiä.
Kolyman valtatie on yli 2000 kilometriä pitkä ja sen varrelle kuuluu Lena-joen ylitys. Jopa kymmenen kuukautta kestävän talven aikana joki ylitetään jäätä pitkin, mikä ei ole aina varma keino. Vuosittain kymmenet matkaajat menettävät henkensä, kun auto uppoaa jäiden läpi hyiseen veteen.
Tiet ovat surkeassa kunnossa talvisin, mutta se ei ole mitään verrattuna muutamaan kesäkuukauteen. Osa tiestä on päällystetty, mutta sisämaan päässä maaperä on ikiroudassa, minkä vuoksi asvaltointi on mahdotonta. Pitkät päällystämättömät pätkät muuttuvat saviseksi mutavelliksi joka kerta, kun kesäsateet tulevat, ja silloin liikenne jumiutuu paikalleen; matkaan ei missään nimessä kannata lähteä tavallisella henkilöautolla. Kuivina aikoina rekat jättävät jälkeensä valtavia pölypilviä, joiden vuoksi tiellä tapahtuu jatkuvasti vakavia nokkakolareita, kun autoilijat eivät näe eteensä.
Kolyman valtatie kuuluu ehdottomasti maailman vaarallisimmat tiet -listalle, mutta sen lisäksi tien historia on selkäpiitä karmiva. Sen rakentaminen aloitettiin 1920-luvulla ja työvoima tuotiin Josif Stalinin määräämiltä vankileireiltä eli gulageista.
Kolyman valtatietä on kutsuttu Luiden tieksi, sillä rakennustöissä kuolleet vangit haudattiin tien pohjaan; heitä on arvioiden mukaan jopa 250 000. Kolyman valtatie onkin kokonaisuudessaan menehtyneiden vankien muistomerkki.
8. Atlanterhavsvegen
Norjassa sijaitseva Atlanterhavsvegen eli Atlantin väylä on reilun kahdeksan kilometrin mittainen osuus Åndalsnesin ja Kristiansundin välisellä tiellä. Liikenteelle vuonna 1989 avattu Atlantin väylä on kauniita maisemareittejä täynnä olevan Norjan upeimpia tieosuuksia. Atlantin väylä kulkee poikki saarten ja luotojen, joita yhdistää yhteensä kahdeksan siltaa.
Kovat tuulet ja siltojen päälle nousevat aallot voivat juuri sopivalla hetkellä lyödessään pyyhkäistä auton helposti mereen. Varoituksista huolimatta nimenomaan syksy on erityisen suosittu vierailuajankohta: silloin Atlantin väylää kurittavat nimikkomeren myrskyt ovat pahimmillaan. Tai joidenkin mielestä ilmeisesti parhaimmillaan.
Vaarallisista ja silmänräpäyksessä muuttuvista sääolosuhteista huolimatta Atlantin väylä on aina auki uhkarohkeille ylittäjille. Kovassa myrskyssä ei ainakaan kannata nousta autosta ulos aallokkoa kuvaamaan, sillä kameran lisäksi myös kuvaaja voi päätyä valtamereen.
7. Fairy Meadows
Jotta pääsee Pakistanissa sijaitsevan maailman yhdeksänneksi korkeimman vuoren, Nanga Parbatin, perusleiriin, on ajettava 10 kilometrin mittainen pätkä Fairy Meadows -tietä. Tiellä noustaan noin 2,5 kilometriä hyvin pienessä ajassa, joten suurin osa siitä on erittäin jyrkkää, eikä sillä tietenkään ole kaiteita tai minkäänlaista kunnossapitoa. Talvisin tie on suljettu, mutta noin korkealla vuoristossa lumivyöryt voivat iskeä koska tahansa.
Kesäisin liikennettä on olosuhteisiin ja tien järkyttävän huonoon kuntoon nähden yllättävän paljon. Kapeampaakin kapeampi tie ei anna armoa ja ajaminen vaatii erittäin kylmiä hermoja, sillä pienikin virheliike tarkoittaa suistumista kohti varmaa kuolemaa. Jos paikallisia ei lasketa mukaan, niin suurin osa turisteista on vuorikiipeilijöitä ja base-hyppääjiä, joten hermot taitavat olla kunnossa.
Vuonna 2013 Fairy Meadows saavutti kyseenalaisen kunnian, kun se sai hopeaa maailman vaarallisimmat tiet -vertailussa. Se on vaatinut toiseksi eniten uhreja. Siihen ykköseen palaamme vielä myöhemmin listalla.
Yllä oleva video kestää yli 20 minuuttia, mutta hyvän idean tämän tien vaarallisuudesta saa painamalla play ja katsomalla vain parikymmentä sekuntia.
6. Skippers Canyon Road
Nyt suunnataan Uuden-Seelannin Eteläsaarelle. Noin 26 kilometrin pituinen päällystämätön Skippers Canyon Road sijaitsee jyrkän kanjonin seinämällä, johon kullankaivajat sen hakkuineen louhivat 1800-luvun lopulla. Kullankiilto silmissään he olivat suunnanneet kanjonin uurtaneelle Shotover-joelle, joka oli paljastunut melkoiseksi apajaksi. Maasto oli kuitenkin vaikea, sillä kanjonin seinät olivat ja ovat jyrkät.
Yli sata vuotta myöhemmin tie on toki paremmassa kunnossa kuin kultaryntäyksen aikaan, mutta edelleenkään siellä ei ole suojakaiteita. Pienikin virheliike johtaa satojen metrien pudotukseen kohti Shotover-jokea.
Lukuisilla neulansilmämutkilla varustetulle tielle mahtuu vain yksi ajoneuvo, joten jos käy niin ikävästi, että joku tulee vastaan, on toisen peruutettava paikasta riippuen jopa 3 kilometriä tarpeeksi leveän kohdan löytämiseksi. Siinä onkin kiva arpoa, että kumpiko lähtee peruuttelemaan yhdellä maailman vaarallisimmista teistä!
Kaikesta huolimatta Skippers Canyon Road on turistien suosikkikohde ja vilahtaapa se muutamissa elokuvissakin. Kanjonissa on kuvattu pätkiä muun muassa Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit ja Mission: Impossible – Fallout -elokuviin.
Jos vaaralliselle, mutta mielettömien maisemien ympäröimälle tielle mielii lähteä ajelemaan, kannattaa pitää mielessä, että monenkaan vuokra-autofirman vakuutus ei kata kyseistä tienpätkää. Syynä tähän ovat putoilevat kivet ja tietysti se pahin: auton ja matkustajien päätyminen kanjonin pohjalle.
5. Guoliang Tunnel Road
Kiinan hallitus päätti 1970-luvulla, että sen on aivan turha käyttää aikaa ja varoja rakentaakseen vuoristotien, joka palvelisi vain 300 eristyksissä elävän kyläläisen tarpeita. Sehän ei näitä kyläläisiä miellyttänyt, joten 13 kädentaitoja omaavaa henkilöä rakensi itse räjähteiden hienoisella avustuksella 1,3 kilometrin mittaisen tunnelin vuoren kiviseen seinämään. Seinämä on kirjaimellisesti pystysuora, kuten kuvasta voi päätellä.
Taihang-vuorilla Henanin maakunnassa sijaitseva tunneli on 4,5 metriä korkea ja 3,6 metriä leveä, joten kaksi henkilöautoa mahtuu juuri ja juuri toisiaan hipoen ajamaan vierekkäin. Aina silloin tällöin tunneli päättyy, ja ajajat saavat muistutuksen siitä, että alas on suhteellisen pitkä matka.
Varsinkin sateisella kelillä Guoliangin tunnelitie on äärimmäisen vaarallinen, sillä pienikin ajovirhe tai keskittymisen herpaantuminen johtaa siihen, että auto päätyy tunnelin kallioiseen seinään. Paikalliset kutsuvatkin sitä nimellä ”tie, joka ei siedä virheitä”.
4. James Dalton Highway
Eihän maailman vaarallisimmat tiet -listaa voi tehdä ilman Alaskassa sijaitsevaa Dalton Highwayta. Ikiroutaisella tiellä on pituutta 666 kilometriä (onko tienumero paha enne?) ja sen varrella on vain kolme kylää, joten jos jotain sattuu, on apu kaukana. Maailman yksinäisimmäksi tieksi nimitettyä valtatietä eivät kulje juurikaan muut kuin raskasliikenne ja niistäkin lähinnä öljyrekat.
Daltonin valtatiestä on päällystetty vain pieni osa, näkyvyys on usein heikko ja olosuhteet arktiset. Lumimyräkkä voi iskeä koska tahansa ja tie on monesti jäinen. Toisinaan matkantekoa hankaloittavat tulvat, joissa vesi nousee jopa metrin korkeuteen.
Valtatie ei suinkaan ole tasaista taivalta, vaan korkeuserot ovat huimat, mikä tarkoittaa jyrkkiä nousuja ja laskuja. Ne yhdistettynä jäiseen tiehen ja painavaan lastiin kuulostaa painajaiselta.
Yhteys ulkomaailmaan on usein katkolla huonojen yhteyksien vuoksi, eikä kukaan selväjärkinen lähde matkaan ilman mittavaa selviytymispakkausta, sillä todennäköisyys rengasrikolle tai lumen vuoksi jumiin jäämiselle on erittäin suuri.
Tien päälle eivät aivan kaikki ammattikuskitkaan lähde, vaan kokemusta vaativissa olosuhteissa ajamisesta on oltava rutkasti takana. Näiden huimapäiden edesottamuksiin on voinut tutustua Rekkakuskit jäällä -televisiosarjassa.
3. Sichuanin valtatie
Kiinan Sichuanin maakunnassa sijaitsevan Chengdun kaupungin ja Tiibetin autonomisen alueen keskuksen Lhasan yhdistävä Sichuanin valtatie on kaikkea muuta kuin valtatie. Sellaisena kuin valtatien mielessään näkee. Osa korkealla ylängöllä kulkevasta tiestä on päällystetty, mutta osa on pehmeää mutavelliä.
Korkealla Tiibetin ylängöillä siksakkia kulkeva Sichuanin valtatie vaatii matkustajilta oksennuspussia monestakin syystä. Matkapahoinvointi voi iskeä vuorten huippujen välissä mutkittelevan tien vuoksi, mutta paljon pahempi uhka on hengenvaarallinen vuoristotauti, joka voi ruveta oireilemaan jo hieman reilussa kahdessa kilometrissä. Yli 2000 kilometriä pitkällä Sichuanin valtatiellä noustaan korkeimmillaan 4,7 kilometriin. Sehän voitaisiin jo laskea vuorikiipeilyksi!
Sichuanin valtatie rakennettiin 1950-luvun alussa, ja lumi- ja maanvyöryt ovat sen varrella enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Tiellä on sen valmistumisen jälkeen sattunut varmistettuja kuolemia 75 kappaletta jokaista 1000 kuskia kohden.
Menehtyneiden määrä on järkyttävä: Jos olet tiellä sadan muun kuskin kanssa, niin keskimäärin ainakin seitsemän kohtaa sillä loppunsa. Mutta jos on tietoinen riskeistä ja valmis uhmaamaan kohtaloa, on tie yksi maailman upeimmista maisemareiteistä kirkkaine vuoristojärvineen, jakkilaumoineen ja munkkiluostareineen.
2. Bayburt D915
Kun maailman vaarallisimpia teitä pannaan eri lähteissä järjestykseen, on Turkissa risteilevä Bayburt D915 monen mielestä kaikkein pahin. Yli sata kilometriä pitkällä tiellä on 29 neulansilmämutkaa, joissa kääntyminen ei onnistu yhdellä liikkeellä, vaan vaatii peruuttelua ja vekslaamista.
On maailmassa toki olemassa muitakin teitä, joilla on rutkasti enemmän tiukkoja mutkia. Erona on se, että useimmat muut kiemurtelevat tiet on päällystetty asvaltilla ja reunustettu jykevillä kiviesteillä.
D195:llä huristellaan hiekkaista ja mutaista tietä ilman minkäänlaista suojakaidetta. Pahin on vain viiden kilometrin mittainen siksakkia muistuttava tieosuus, Derebaşı Turns, jolla noustaan 1712 metristä 2035 metriin. Tietä ei suositella turisteille, sillä vaarallisen maaston lisäksi uhkana ovat kovat tuulet, varoittamatta nouseva sumu, lumi- ja maanvyöryt sekä tietysti kuskien tyhmänrohkeus yhdistettynä kokemattomuuteen. Monet valitsevatkin kulkuvälineeksi mieluummin polkupyörän, koska sen ajatellaan olevan turvallisempi vaihtoehto.
Video kestää vartin, mutta ihan puoli minuuttia riittää antamaan idean siitä, miksi tämä on mukana maailman vaarallisimmat tiet -listalla. Ja muista, että videolla kaveri ajaa moottoripyörällä. Tuota samaista tietä ajetaan siis myös autolla.
1. Camino a Los Yungas – Maailman vaarallisin tie
Vaikka tämän listan tiet ovat olleet toinen toistaan hurjempia, on yksi ylitse muiden. Sen lempinimi kertoo kaiken oleellisen: Kuoleman tie. Boliviassa sijaitsevalla Camino a Los Yungas -tiellä ajetaan lähes pystysuoraan kallionseinämään rakennetulla kaistalla, josta on korkeimmissa kohdissa pudotusta alaspäin lähes kilometrin verran. Ja tietenkään reitillä ei ole suojakaiteista tietoakaan. Välillä siellä ajetaan vesiputousten läpi, jolloin maaperän märkyys tuo hommaan lisää pelkokerrointa.
Aikoinaan paraguaylaisten sotavankien 1930-luvulla rakentama 60 kilometriä pitkä tie on vaatinut tuhansia kuolonuhreja, joista muistuttavat tien varteen pystytetyt ristit. Vaikka vielä 2000-luvun alussa maailman vaarallisimmalla tiellä kuoli 200-300 ihmistä, houkuttelee se silti vuosittain kymmeniätuhansia turisteja. Vuonna 2006 turvallisuutta parannettiin ja reitille avattiin ei-niin-hengenvaarallinen tie, minkä ansiosta kaikkein pahimmilla osuuksilla ei enää ajeta niin paljon.
Moottoriajoneuvoliikenteen vähennyttyä tiestä on tullut suosittu pyöräilykohde, mutta ei tietysti ihan kenelle tahansa sunnuntaipyöräilijälle! Maisemat ovat toki huimat, sillä tie on Amazonin sademetsän ja Andien vuoriston yhtymäkohdassa – toivottavaa tietysti on se, että niistä pääsisi hengissä kertomaan reissun jälkeen.
Lue myös:
Miksi kielisuudelma on toiselta nimeltään ranskalainen suudelma? Intohimoisen suukottelun kutsumanimen alkuperä on tällä kertaa Listafriikin suurennuslasin alla.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi ja miten kielisuudelma liittyy Ranskaan?
Ranskalaiseksi suudelmaksi sanotaan pusua, joka ei ole mikään pieni muiskaus. Intohimoiseen kielisuudelmaan viitattiin Euroopassa, myös Ranskassa, alunperin firenzeläisenä suudelmana, jonka juuret epäilemättä ovat Italiassa. Mutta miten ja miksi pusuttelun osoite vaihtoi maasta toiseen? Termi on kuitenkin tunnettu ja käytetty ympäri maailmaa.
Todennäköisesti kyse on vain mielikuvasta ja ranskalaisten intohimoisesta maineesta. Monessa muussa maassa saatettiin 1900-luvun alussa jopa hieman karsastaa ranskalaisten estotonta tunteiden osoittamista ja heitä pidettiin (tai he olivat) seksuaalisesti vapautuneempia. Ranskalainen suudelma nousi ihmisten huulille 1920-luvulla ja nimi on sen jälkeen pitänyt oman paikkansa.
Erään teorian mukaan laukaisevana tekijänä oli ensimmäinen maailmansota. Ranskassa olleet amerikkalaiset ja brittiläiset sotilaat todistivat ranskalaisten häpeilemättömän intohimoisia rakkaudenosoituksia ja veivät sitten viestin – ja samalla myös tavan – kotimaihinsa. Tai sitten ulkomaalaiset sotilaat olivat tehneet lähempää tuttavuutta ranskalaisten neitojen kanssa…
On siellä varmaan tyttöystävät ja vaimot olleet ihmeissään, kun sotilaat palasivat kotiin ja nappasivat heitä kaikkien nähden intohimoiseen suuteloon!
Intiassa kielisuudelma on muuten englantilainen suudelma. Elokuvissa oli alkujaan kiellettyä näyttää suutelemista – Intiassa siis – ja ensimmäiset tällaiset hellyydenosoitukset nähtiin englanninkielisessä elokuvassa vuonna 1926. Siitä siis nimitys.
Myöskään Ranskassa kielisuudelmia ei kutsuta ranskalaisiksi suudelmiksi. Rakkaalla lapsella on kuitenkin ranskankielellä monta nimeä. Rouler une pelle tarkoittaa kirjaimellisesti ja suoraan suomennettuna lapion rullaamista, rouler un patin tarkoittaa yleisesti rullailua ja un baiser amoureux on rakastajan suudelma. Siinä vain muutama esimerkki ranskalaisista kielisuudelmista.
Lue myös:
-
Tiede1 viikko sittenTässä ovat maailman pienimmät eläimet: Mikä on kaikkein pienin kala, lintu tai petoeläin?
-
Oudoimmat1 viikko sitten10 maailman oudointa testamenttia ja viimeistä tahtoa
-
Yhteiskunta6 päivää sitten10 kummallista ja jopa huvittavaa murtovarkautta
-
Yhteiskunta3 päivää sitten10 hulluinta vakuutusyhtiöille tehtyä korvausvaatimusta – osa 1