10 ikonista leffaroolia, jotka melkein menivät jollekin muulle

On hyvin hankala kuvitella rakastetussa leffaroolissa joku muu kuin se, joka valkokankaalla on nähty. Listan tapauksissa se on kuitenkin ollut hyvin lähellä.

Elokuvista olisi varmasti tullut hyvin erilaisia, jos nämä kymmenen näyttelijää olisivat syystä tai toisesta jääneetkin tekemään sovittua tai heille kaavailtua leffaroolia. Minkälainen olisi ollut esimerkiksi Sean Conneryn esittämä Gandalf-velho tai Sylvester Stallone Beverly Hills kyttänä Eddie Murphyn sijaan? 

Listafriikki otti tiukan seulan tälle listalle, sillä mukaan ei päässyt kukaan, joka on käynyt vain koe-esiintymisessä jotain roolia varten tai hylännyt sen suoralta kädeltä tarjouksen jälkeen. 

Tässä siis kymmenen leffaroolia, jotka olivat äärimmäisen lähellä mennä aivan jollekin muulle, kuin sille, joka teki hahmosta unohtumattoman. Osaa näistä on lähes mahdoton edes kuvitella!

Liian viaton O. J. Simpson

Vuoden 1984 scifi-klassikko Terminator nosti kehonrakentajana menestyneen Arnold Schwarzeneggerin toimintaelokuvien tähtikaartiin, mutta jos tuotantoyhtiö Orion Picturesin omistaja Mike Medavoy olisi saanut päättää, olisi kyborgin rooli mennyt aivan eri osoitteeseen. Studio halusi terminaattoriksi amerikkalaisen jalkapallon supertähden O. J. Simpsonin.

Ohjaaja James Cameron ja tuottaja Gale Anne Hurd eivät voineet uskoa pyyntöä todeksi. Cameron ei alkuunkaan lämmennyt ajatukselle, vaikka Simpson atleettisuutensa vuoksi olisi rooliin sopinutkin.

Simpsonissa oli vain yksi ongelma: kaikki rakastivat häntä. Mies oli hassu, jopa vähän hölmö, erittäin miellyttävä ja liian viattoman oloinen esittääkseen vakuuttavasti tappajaa. Cameron ei myöskään ollut innostunut ajatuksesta, että hänen elokuvassaan tummaihoinen mies jahtaisi veitsen kanssa valkoista naista.

Voi sitä ironian määrää.

Kymmenen vuotta myöhemmin O. J. Simpson oli oikeudessa syytettynä entisen vaimonsa Nicole Brownin ja tämän ystävän Ron Goldmanin puukotusmurhista. 

Grease ilman Travoltaa

Vuonna 1978 ensi-iltansa saanut romanttinen komedia Grease toi valkokankaalle yhden kuuluisimmista pareista: Dannyn ja Sandyn. Nuori pariskunta olisi voinut olla kuitenkin hyvin erinäköinen, jos alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut.

Onnen päivät -televisiosarjassa Arthur Fonzarellia esittänyt Henry Winkler oli jo valittu Danny Zukon rooliin, sillä ”Fonzie” oli valmiiksi kuin ilmetty Greasen hahmo. Siinä piili kuitenkin myös se suurin ongelma: vaikka Winkler oli vähäisestä laulukokemuksestaan huolimatta etsiskellyt sopivaa musikaalia, pelkäsi hän tulevansa tunnetuksi vain yhdenlaisen roolin esittäjänä. Niinpä hän jättäytyi projektista pois viime hetkellä.

Kuvaan astui John Travolta, joka oli jo aiemmin työskennellyt tuottaja Robert Stigwoodin kanssa Saturday Night Fever -elokuvassa. Naispääosa oli myös edelleen auki ja siihen oli tarjolla isoja tähtiä Carrie Fisheristä lähtien, mutta Travoltalla oli vastanäyttelijä jo mielessään; hän ehdotti tuotannolle Olivia Newton-Johnia, australialaista countrylaulajaa. Newton-John oli ensin itsekin vastahakoinen, mutta ilmeisesti Travolta on lahjakas suostuttelija, sillä lopulta Danny sai Sandykseen juuri sen kenet halusikin.

Liian nuori Juliaksi

Vuonna 1996 julkaistun Romeo ja Julia -elokuvan käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Baz Luhrmann valitsi naispääosaan alunperin Natalie Portmanin. Ei kuulosta ollenkaan pahalta, ja itse asiassa Leonardo DiCaprio ja Portman olisivat varmasti olleet oikein toimiva pari traagisessa rakkaustarinassa. 

Portman oli jo palkattu, mutta harjoituksissa kohdattiin ikävä ongelma. Ensinnäkin lapsenkasvoinen Portman sai 21-vuotiaan DiCaprion näyttämään paljon vanhemmalta kuin oli tarkoitus. Ja toiseksi, Portmann oli vasta 14-vuotias, kun kuvaukset alkoivat. Romanttiset kohtaukset näyttivät lapsen hyväksikäytöltä, mikä ei tietenkään ollut se mielikuva, joka katsojille haluttiin antaa.

Joten Portman sai suureksi harmikseen luvan lähteä ja Juliaksi valikoitui muutaman vuoden vanhempi Claire Danes. Oikeastaan roolitus ei olisi osuvammin voinut mennä!

Aamiainen Tiffanylla oli kirjoitettu Marilyn Monroelle

Aamiainen Tiffanylla -elokuva ja Audrey Hepburn, mikä täydellinen pari. Niin ei ollut kuitenkaan alunperin tarkoitettu. 

Sekä Marilyn Monroe että Audrey Hepburn olivat 1950-luvun halutuimpia tähtiä, ja näyttelijät olivat ehdolla moniin samoihin rooleihin. Vuonna 1961 ensi-iltansa saaneen Aamiainen Tiffanylla -elokuvan Holly Golightly ei ollut poikkeus.

Elokuva perustuu Truman Capoten samannimiseen novelliin ja kirjailija itseasiassa loi Golightlyn hahmon vaaleatukkainen Marilyn Monroe mielessään. Kun Capote myi kirjansa elokuvaoikeudet Paramount Studios -elokuvayhtiölle, ilmaisi hän selvästi, kenet haluaisi päänäyttelijäksi. Elokuvakäsikirjoitus räätälöitiin pyyntöä kunnioittaen Monroeta ajatellen, mutta näyttelijän leirissä oltiin eri mieltä.

Monroen opettaja Lee Strasberg oli vahvasti roolia vastaan, sillä hänen mielestään ”ilotyttömäisen Golightlyn esittäminen ei sopisi naisen imagoon”. Niinpä Monroe torjui tarjouksen.

Kun Paramount palkkasi rooliin Hepburnin, oli kirjailija Capote suunniltaan ja tunsi ”Paramountin pettäneen hänet kaikilla mahdollisilla tavoilla”.

Oma-aloitteinen Ryan Gosling

Ei ole olemassa kovinkaan montaa ammattia, joissa voi saada laillisesti potkut ulkonäkönsä vuoksi. Näyttelijänä niin voi kuitenkin käydä.

Sen sai tuta nahoissaan maailman seksikkäimmäksi mieheksi tituleerattu Ryan Gosling vuonna 2007, kun hän oli kuukausien ajan valmistautunut Oma taivas -elokuvan surevan isän rooliin. 

Gosling kertoi jääneensä pois juuri ennen kuvausten alkua, koska ei ollut kokenut 26-vuotiaana soveltuvansa huomattavasti vanhemman henkilön rooliin. Vasta myöhemmin hän on paljastanut oikean syyn lähtöönsä.

Kysymättä ohjaaja Peter Jacksonin mielipidettä, Gosling oli oma-aloitteisesti lihottanut itseään lähes 30 kiloa juomalla janoonsa sulatettua jäätelöä. Hänen ajatuksissaan roolihahmo oli tukeva, mutta Jackson oli eri mieltä. Kasvatetun parran sai ajettua pois, mutta kovalla työllä hankittujen lisäkilojen pudottaminen ei muutamassa viikossa olisi onnistunut, joten Gosling sai potkut.

Rooliin palkattiin lopulta Mark Wahlberg ja Gosling jäi rannalle ruikuttamaan, omien sanojensa mukaan ”lihavana ja työttömänä”.

Kuvittele Sean Connery Gandalfina

Taru Sormusten Herrasta -trilogian yksi suurimmista ja pidetyimmistä hahmoista on Gandalf. Ian McKellen on roolissa loistava. Sitä mieltä on myös Sean Connery, jolle velhon hattu oli aikoinaan tarkoitus asettaa.

Ohjaaja Peter Jackson halusi Conneryn kovasti mukaan, ja tälle tarjottiin tähtitieteellisen palkan lisäksi 15 prosentin osuutta elokuvan lipputuloista, mutta näyttelijä ei ottanut roolia vastaan.

Syystä että?

Hän ei ymmärtänyt käsikirjoitusta.

Connery on haastattelussa sanonut lukeneensa leffaroolia varten J. R. R. Tolkienin samannimisen kirjan, käyneensä elokuvakäsikirjoitusta läpi yhä uudelleen ja uudelleen, mutta ei silti saanut siitä koppia. Mies on katsonut myöhemmin myös elokuvatrilogian, mutta sekään ei auttanut tarinan avautumisessa. Kaiken kunnian hän on kuitenkin ylistäen antanut roolin napanneelle McKellenille.

Itsepäinen Stallone. Onneksi.

Vuoden 1984 Beverly Hills kyttä -toimintakomedian Axel Foley on yhtä kuin Eddie Murphy; siitä ollaan varmaan kaikki samaa mieltä. Tuo legendaarinen leffarooli päätyi Murphylle kuitenkin vain hieman reilu viikko ennen kuvausten alkamispäivää.  

Foleyta esittämään oli nimittäin jo palkattu Sylvester Stallone. Rockyna ja Rambona tunnetuksi tullut Stallone ei ollut täysin tyytyväinen Daniel Petrie Jr:in tekemään käsikirjoitukseen ja alkoi omakätisesti muuttamaan sitä mieleisekseen. Komedia väheni ja veriset toimintakohtaukset lisääntyivät. 

Tuotantotiimi ei ollut innoissaan muutoksista, sillä elokuvan luonne olisi muuttunut kokonaan, ja Stallonen omakin agentti aneli tätä antamaan periksi ja tekemään roolin alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Stallonelle se ei passannut ja toisaalta filmistudio ei suostunut Stallonen versioon, joka olisi kaiken lisäksi ylittänyt budjetin roimasti. 

Murphy palkattiin Stallonen korvaajaksi vain pari päivää sopimuksen purkamisen jälkeen. Mitä olisi Axel Foley ilman Murphyn naurua!?

Pitkävihainen Charlize Theron 

Vaikka Charlize Theron on nykyisin menestynyt, Oscar-palkittu näyttelijä, oli hän vielä 1990-luvun lopulla nouseva tähti. Hän oli lähellä saada todellisen läpilyöntinsä musikaalielokuva Chicagossa, johon hänet oli palkattu päärooliin esittämään Roxie Hartia. 

Theron oli valmistautunut rooliinsa pitkään ja balettitaustansa ansiosta olisi sopinut loistavasti kyseiseen elokuvaan. Tuotanto ajautui kuitenkin ongelmiin, ja alkuperäinen, Theronin rooliin valinnut ohjaaja lähti kävelemään ennen kuin kuvaukset olivat päässeet alkamaan.

Jostain syystä uusi ohjaaja Rob Marshall ei ollut Theroniin mieltynyt, vaan päätti antaa tälle potkut. Roxie Hartia esitti Oscar-ehdokkuuden arvoisesti vuonna 2002 ilmestyneessä Chicagossa Renée Zellweger.

Theron on vielä aivan viime vuosinakin kertonut, miten kyseiset potkut kiukuttavat ja harmittavat häntä edelleen.  

Täydellinen win-win-tilanne

Vuonna 2012 huippusuosion saanut Unelmien pelikirja on upea elokuva, eikä vähiten kahden päänäyttelijän kemian ansiosta. Bradley Cooperin ja Jennifer Lawrencen yhteistyö vain yksinkertaisesti toimii. 

Ohjaaja David O. Russellilla kävi useiden näyttelijöiden kanssa keskusteluja miespääosasta, muun muassa Vince Vaughn ja Mark Wahlberg olivat vahvoja ehdokkaita. Aikataulullisista syistä kumpikaan ei voinut ottaa työtä vastaan ja Russell päätyi palkkaamaan Cooperin.

Cooperin vastanäyttelijäksi oli jo valittu Anne Hathaway, joka kuitenkin vetäytyi projektista aikatauluongelmiin vedoten hänkin. Myöhemmin on selvinnyt, että Hathawaylla ja Russellilla oli ”liian vahvoja näkemyseroja” roolihahmoon liittyen, mikä varmasti vauhditti yhteistyön loppumista lyhyeen.

Tuontantoyhtiö oli kauhuissaan: Miten he pystyisivät ikinä korvaamaan Anne Hathawayn?

No, helposti näköjään. Jennifer Lawrence nappasi roolin itselleen ja pokkasi siitä myöhemmin parhaan naispääosan Oscarin. Hathaway sai samassa tilaisuudessa parhaan naissivuosan palkinnon roolistaan Les Miserables -musikaalissa. Siinä kohtaa pystyi oikeasti sanomaan, että kaikki voittivat.

Lennosta vaihtunut Marty McFly

Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan ensimmäinen osa ilmestyi elokuvateattereihin heinäkuussa 1985, ja sen kuvaukset oli aloitettu edellisen vuoden syksynä.

Michael J. Fox oli kiinnitetty päähenkilön rooliin, mutta Perhe on paras -televisiosarjan kuvaukset menivät niin pahasti päällekkäin, että hän jättäytyi pois.

Korvaajaksi löytyi Eric Stoltz. Muutaman kuukauden työskentelyn ja kuvausten jälkeen ohjaaja Robert Zemeckis totesi kuitenkin, että valinta oli ollut väärä: Stoltz ei oppinut skeittaamaan luontevasti eikä kyennyt, yrityksistä huolimatta, ilmentämään elokuvan ja Marty McFlyn hahmon vaatimaa tiettyä koomisuutta. Onneksi Stoltz oli myös itse sitä mieltä, että oli väärä henkilö kyseiseen rooliin.

Michael J. Foxin kalenterissa oli vihdoin vuoden vaihteen jälkeen tilaa, joten vaikka kohtausten uudelleen kuvaaminen tuli maksamaan muutaman miljoonan lisää, päätettiin päänäyttelijä pistää vaihtoon

Tarkkasilmäiset voivat bongata Stoltzin muutamista kohtauksista, jotka elokuvaan päätettiin jättää. Eräässä takaa-ajokohtauksessa Marty McFlyn vaatetus muuttuu kuvasta toiseen ja hän on parissa otoksessa hieman pidempi. Silloin on kyse Stoltzista.

🤷‍♀️ Ovatko vaihdot osuneet nappiin vai olisitko sittenkin nähnyt mieluummin alkuperäisen näyttelijän jossain listan leffaroolissa?

Kerro mielipiteesi joko alla olevassa kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai Listafriikin sosiaalisen median kanavissa.