Yleistieto
Vuoristorata keksittiin, koska ihmiset käyttäytyivät siveettömästi – 10 asiaa, joilla on perin erikoinen alkuperä
Miten vuoristorata keksittiin ja miksi kelloja siirretään? Listafriikki paljastaa nyt kymmenen asian tai esineen erikoiset alkuperät.
Brandy syntyi vahingossa, malarialääke muuttui väriaineeksi ja stetoskooppi oli häveliään tohtorin ratkaisu. Hauskimpia ovat keksinnöt, jotka on alunperin kehitetty aivan eri tarkoitukseen, kuin millaisina me ne nykyään tunnemme.
Tässä siis 10 erikoista ja metkaa tarinaa tuttujen asioiden ja esineiden taustalla!
Idea Botoxiin tuli pettyneeltä silmäpotilaalta
Vuonna 1980 kalifornialainen lääkäri Alan Scott alkoi hoitaa karsastuksesta kärsiviä potilaitaan botuliini-hermomyrkyllä. Luonnossa botuliinia tuottaa Clostridium botulinum -bakteeri ja nykyään laboratoriossa tuotettavalla, lihaksen lamauttavalla hermomyrkyllä hoidetaan muun muassa tahdonalaisten lihasten kontrolloimatonta kouristelua, liikahikoilua ja aivoverenkiertohäiriöiden jälkeistä lihasjäykkyyttä.
Vancouverissa, Kanadassa, yhteistä praktiikkaa pitänyt pariskunta, ihotautilääkäri Alastair Carruthers ja silmälääkäri Jean Carruthers olivat ne, jotka oivalsivat botuliinin mahdollisuudet kosmeettisissa hoidoissa. Vuonna 1987 Jean käytti botuliinia rutiininomaisesti erilaisten silmänalueen lihasongelmien hoitoon. Eräänä päivänä hänen vastaanotolleen tuli vakiopotilas ottamaan pistoksia kontrolloimattomaan silmien räpyttelyyn. Kun Jean oli saanut hoidon valmiiksi, oli potilas pettynyt ja vähän suuttunut, kun lääkäri ei ollut pistänyt botuliinia hänen otsaansa. Hämmentynyt Jean oli kertonut syyksi sen, että otsassa ei ollut havaittavia lihaskouristuksia ja kysyi potilaalta, miksi tämä oli niin tuohtunut. Nainen vastasi: ”Kun pistät ainetta otsaani, rypyt katoavat.”
Vielä samana iltana Jean kertoi päivällispöydässä Alastairille potilaansa reaktiosta. Lamppu syttyi siinä hetkessä, illallista syödessä. Alastair oli pitkän aikaa yrittänyt löytää ratkaisua potilaidensa pyyntöön päästä eroon kulmakarvojen välissä olevista pystysuorista juonteista. Suomessa ne tunnetaan sibeliusryppyinä.
Heti seuraavana päivänä Jean suostutteli vastaanottovirkailijansa Cathy Bickertonin koekaniiniksi botuliinin ensimmäiseen kosmeettiseen pistokseen. Kun Alastair näki sileän lopputuloksen, oli homma selvä: hänellä oli potilaat, Jeanilla aine ja loppu on kauneudenhoidon historiaa. Kiitos pahastuneen potilaan.
Tiivistettyä viiniä ei laimennettukaan vedellä – niin syntyi brandy
Nimenä brandy tulee hollanninkielisestä brandewijn-sanasta, joka tarkoittaa kirjaimellisesti poltettua viiniä. Nimi viittaa tietenkin brandyn valmistamiseen: tislauksen aikana viiniä lämmitetään, minkä jälkeen se laitetaan kypsymään.
Brandyn kaupallinen tislaaminen aloitettiin 1500-luvulla, kun se oli keksitty periaatteessa vahingossa. Eurooppalaiset uudisraivaajat kuljettivat Amerikan mantereelle viiniä, mutta laivoissa ei kaiken muun tavaran ohella ollut paljon tilaa. Eräs hollantilainen merikapteeni päätti kokeilla viinin tislaamista väkevämmäksi, jolloin tiivistettyä alkoholijuomaa sai mahdutettua enemmän laivaan. Satamaan tultaessa viinitisle oli tarkoitus laimentaa vedellä takaisin alkuperäiseen koostumukseensa, mutta joku päätti maistaa tynnyrin sisältöä ja totesi sen olevan oikeinkin mainiota tavaraa.
Laimentaminen jäi sikseen: tiiviste oli huomattavasti parempaa kuin vedellä lantrattu viini.
Serpentiinispray oli alunperin suihkutettavaa kipsiä
Suihkutettava serpentiini, englanniksi Silly String, on hauska tapa koristella kotia, itseä ja kaveria. Listan aiheesta voinee ehkä päätellä, että serpentiinisprayta ei oltu alunperin suunniteltu leikkeihin tai koristeluun. Sitä oli tarkoitus käyttää katkenneiden luiden hoidossa.
Vuonna 1972 keksijä Leonard A. Fish ja kemisti Robert P. Cox työstivät suihkutettavaa kipsiä, joka kovettuisi saman tien purkista ulos tullessaan. He onnistuivat kehittämään aineen, mutta sopivan suuttimen löytäminen olikin hankalampaa. Kokeillessaan satoja erilaisia malleja Fish huomasi yhden suihkuttavan tuotetta kapeana ja pitkänä nauhana jopa kymmenen metrin päähän. Se vaikutti hauskalta!
Fish ja Cox päättivät hylätä ajatuksen suihkutettavasta kipsistä ja rupesivat kehittämään tuotteestaan lelua. Reseptiä muokattiin värikkäämmäksi ja vähemmän tahmeaksi, ja sitten kaksikko otti yhteyttä Wham-O -leluvalmistajaan. Ensimmäinen tapaaminen ei suoraan sanottuna sujunut loistavasti, sillä keksijät komennettiin ulos sen jälkeen, kun he olivat suihkuttanet markkinointipuolen toimiston täyteen värikästä tahmaa.
Seuraavana päivänä Fish ja Cox kuitenkin saivat sähkeen, jossa Wham-O:n omistajat pyysivät parikymmentä purkkia testiin. He olivat löytäneet toimistolta siivouksesta huolimatta jäänteitä aineesta ja näkivät siinä suuren potentiaalin. Ja niin lääketieteelliseksi tuotteeksi suunnitellusta suihkeesta tuli kansainvälisesti suosittu lelu.
Malarialääke unohtui, kun ensimmäinen synteettinen väriaine keksittiin
Kuva: Henry Rzepa | CC BY-SA 2.5 | Kuvaa rajattu
Englantilainen William Perkin oli vain 18-vuotias kemianopiskelija, kun hän vuonna 1856 oli mukana työryhmässä, joka yritti keksiä keinoa kiniinin massatuotantoon. Kiniini oli tuohon aikaan ainoa oireita lievittävä hoitokeino tappavaan malariaan, mutta sitä saatiin vain kiinapuun kuoren tuottamista alkaloideista. Lääke oli äärimmäisen kallis.
Perkin etsi tapaa valmistaa kiniiniä synteettisesti kivihiilitervan avulla ja yksi hänen kokeistaan tuotti kirkkaanpunaista yhdistettä. Kun hän sekoitti pulloa uudelleen, muuttui aine mustaksi tahmaksi – seinä oli noussut jälleen kerran vastaan. Kun Perkin rupesi putsaamaan sotkua alkoholilla, liukeni mönjä loistavan violetiksi nesteeksi ja jotenkin nuorimies sai päähänsä värjätä sillä palan silkkiä (kuvassa säilytetty kangaspala). Se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan käytti synteettistä väriainetta.
Tuohon hetkeen asti kaikki värit oli saatu luonnosta: hyönteisistä, kasveista ja mineraaleista. Ne olivat kalliita eivätkä kestäneet hyvin pesua. Siksi värikkäitä vaatteita nähtiin tuolloin ainoastaan rikkaiden yllä. Violetti oli ollut jo antiikin ajoista lähtien erityisen ylellinen väri, sillä sitä saatiin vain yhden tietyn merietanan erittämästä limasta; siksi sitä käyttivät lähinnä kuninkaalliset.
Perkin, joka oli tieteellisen uransa ohella innostunut taiteesta, jätti malarian parantamisen muille ja avasi tehtaan, jossa kehitettiin värjäystekniikoita erilaisille kankaille ja myöhemmin paperille. Hän nimesi kehittämänsä väriaineen mauveiiniksi, joka tunnetaan nykyisin myös Perkinin mauvena ja aniliini-purppurana. Kangasvalmistajat olivat epäileväisiä, tietenkin, mutta kuin lottovoittona Perkinille Ranskan keisarinna Eugénie alkoi vuonna 1857 suosia violetteja pukuja ja seuraavana vuonna Englannin kuningatar Viktoria pukeutui vaalean violettiin pukuun tyttärensä häissä. Yhtäkkiä kaikki halusivat ylleen jotain violettia.
Perkinin keksintö aloitti valtaisan synteettisten väriaineiden kehitysbuumin ja muokkasi maailmasta sellaisen kuin se nyt on: värikkään.
Malaria sen sijaan… Nykyisilläkin lääkkeillä sen hoito on aloitettava välittömästi infektion havaitsemisen jälkeen, muuten ei voi kuin toivoa parasta.
Listerinellä pestiin lattioita
Englantilainen kirurgi Joseph Lister oli ensimmäinen, joka osoitti fenolilla kasteltujen siteiden parantavan tehokkaasti leikkaushaavoja. Vuonna 1867 julkaistut havainnot eivät kuitenkaan saaneet lääkäreiden keskuudessa hyväksyntää.
Kemisti Joseph Lawrence kuitenkin inspiroitui tutkimustuloksista ja kehitti vuonna 1879 antiseptisen liuoksen, jonka hän nimesi Listerineksi inspiraation antaneen lääkärin mukaan. Koska kaikkea uutta piti vain periaatteen vuoksi vastustaa, ei Listerine saavuttanut suosiota. Niinpä sitä myytiin lattianpesuaineena ja lääkehoitona tippuriin.
Mutta lattioiden kuuraamiseenkaan Listerine ei kelvannut, ja sen myyntiluvut olivat surkeat. Lopulta liuosta alettiin mainostaa hammaslääkäreille ja lukuisten markkinointikampanjoiden ja aggressiivisen aivopesun jälkeen ihmisten mieliin saatiin istutettua ajatus siitä, että pahanhajuinen hengitys on kamalinta maailmassa. Niinpä Listerine löysi paikkansa kylpyhuoneen altaan reunalta.
NASCAR:in juuret ovat viinatrokauksessa
Yhdysvalloissa oli vuosien 1930 ja 1933 välillä voimassa kieltolaki. Alkoholin myymisen kieltäminen ei tietenkään lopettanut kyseisen aineen kuluttamista, joten pontikankeitto ja sen laiton levittäminen eli trokaaminen kukoistivat. Viinan salakuljettajat yrittivät hoitaa hommansa jäämättä kiinni poliisille ja muokkasivat autojaan nopeammiksi ja paremmin hallittaviksi.
Vaikka kieltolaki päättyi, eivät trokarit halunneet luopua kukoistavasta bisneksestään vaan jatkoivat laittoman pontikan myymistä, sillä etenkin etelävaltioissa kysyntää riitti. Tuolloin ei kuitenkaan enää tarvinnut pelätä poliisia: nyt pakoiltiin verottajaa. Kuljettajat jatkoivat autojensa tuunaamista, jotta niillä pystyi huristella mutkaisilla sivuteillä.
Pontikkakuskit rupesivat 1940-luvulla järjestämään kilpailuja viritetyillä autoillaan, ja laittomalla viinanmyynnillä suuren omaisuuden tehneet trokarit alkoivat sijoittaa rahojaan näiden kisojen järjestämiseen ja autojen kehittämiseen.
Vuonna 1948 Bill France, yksi johtavista kilpa-ajajista ja viinan salakuljettajista, kutsui koolle mekaanikot, kuskit ja autojen omistajat, ja yhdessä he muodostivat rata-autoilun NASCAR-sarjan.
Kelloja siirretään ensimmäisen maailmansodan takia
Blah, kellojen siirtäminen! Miksi, milloin, miksi ja ennen kaikkea MIKSI?
No kelloja siirretään siksi, että Saksassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan aikana säästää kivihiiltä ja sähköä sotimiseen. Saksan talous oli vuonna 1916 romahtamispisteessä, joten jostain oli säästettävä.
Isossa-Britanniassa oli jo vuonna 1907 heitetty ilmoille idea kesäajan käyttöönotosta, koska kevään ja kesän valoisat tunnit ”menevät hukkaan” ihmisten nukkuessa. Brittihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt rakennuttaja William Willettin ehdotusta, sillä sen katsottiin rikkovan säännöllistä vuorokausirytmiä. Jep! Willet perusteli kesäaikaan siirtymistä valoisan ajan tehokkaammalla käytöllä ja valoisuuden osumista paremmin aktiiviseen työskentely- ja opiskeluaikaan. Willettin mukaan valoisien tuntien hyödyntäminen säästi myös energiaa. Ja juuri se kiinnitti saksalaisten huomion.
”Ajateltiin, että jos aamulla on enemmän valoa, se säästää energiaa. Tuohon aikaan se tarkoitti hiiltä.”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Ylen haastattelussa. Marjomaan mukaan kaikki sodassa mukana olleet suurvallat ottivat kesäajan käyttöön Saksan esimerkkiä seuraten, mutta siitä luovuttiin sodan loputtua. Toisen maailmansodan aikana sama ruljanssi toistui; sillä kertaa myös Suomessa. ”Kesäaikaa ajateltiin – – sellaisena asiana, johon voidaan ihmiset pakottaa sota-aikana”, jatkaa Marjomaa.
Kun öljykriisi iski 1970-luvulla, turvauduttiin kesäaikaan jälleen energian säästämiseksi, mutta sillä kertaa päätös piti. Pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana suurin osa maailman valtioista lähti leikkiin mukaan. Suomessa kesäaikaan on siirrytty säännöllisesti vuodesta 1981 lähtien.
Koskahan kelloja siirretään viimeisen kerran ja päästään vihdoin eroon tuosta sodanaikaisesta hätäkeinosta!?
Idea takaluukun hätäkytkimestä syntyi kidnappauksen seurauksena
Jos sattuisi käymään niin ikävästi, että joutuisit kidnapatuksi ja lukituksi auton takakonttiin, niin toivo sydämesi pohjasta, että olet silloin 2000-luvulla valmistetussa autossa. Ja mieluiten Yhdysvalloissa.
Vuodesta 2002 lähtien Yhdysvalloissa myydyissä autoissa on lain mukaan oltava pimeässä loistava kahva, jolla takaluukun saa sisältäpäin auki. Laki säädettiin yhden naisen raivokkaan kampanjoinnin ja oman pelottavan kokemuksen jälkeen. Nykyisin kyseinen vipu löytyy kaikista uusista autoista, ei tokikaan yhtä näyttävänä kuin jenkkilässä.
Lokakuun 29. päivänä vuonna 1995 Janette ja Greig Fennell sekä heidän yhdeksän kuukauden ikäinen Alex-poikansa olivat palaamassa illalliselta kotiin. Omassa autotallissa heidät yllätti kaksi naamioitunutta miestä, jotka pakottivat Janetten ja Greigin aseella uhaten auton takakonttiin. Pian sen jälkeen kidnappaajat ajoivat – Fennellit kyydissä – syrjäiseen paikkaan San Franciscon eteläpuolella ja veivät pariskunnan korut, rahat ja pankkikortit tunnuslukuineen. Sen jälkeen luukku lyötiin kiinni ja Jannette ja Greig jätettiin sinne kuolemaan.
Janette ei kuitenkaan luovuttanut, vaan repi takakontin verhoilua ja sen alta paljastuneita johtoja ilman varsinaista suunnitelmaa. Niiden alta hän kuitenkin löysi vivun, jolla takaluukku aukesi. Tarina päättyi onnellisesti: Fennellit pääsivät turvallisesti kotiin ja selvisi, että kidnappaajat olivat jättäneet Alex-vauvan istuimessaan autotalliin.
Selvittyään läheltä piti -tilanteesta Janette Fennell ryhtyi tutustumaan takaluukkujen aukaisumekanismeihin ja totesi järkytyksekseen, miten monessa autossa hätäkytkin on erittäin hankalassa paikassa tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Janette aloitti kampanjoinnin, jotta kaikkiin autoihin saataisiin turvallisuutta lisäävä ominaisuus. Yhdysvalloissa kuolee auton takakontissa vuosittain noin 20 ihmistä lämpöhalvaukseen tai tukehtumisen seurauksena. Osa surmansa saaneista on kidnappauksen uhreja ja osa lapsia, jotka ovat leikkiessään jääneet vahingossa lukkojen taakse.
Lakialoite meni kongressissa läpi, ja muutokseen ensin nihkeästi suhtautuneet autovalmistajatkin olivat lopulta sitä mieltä, että hätäkytkin on loistava lisä! Ford oli etunenässä kehittämässä kytkintä ja laajojen testailujen jälkeen pimeässä hohtava ja helposti itseen päin vedettävä vempele oli paras: se kiinnostaa pieniäkin lapsia, jotka tarttuvat hyvin erottuvaan kapistukseen esimerkiksi laittaakseen sen suuhunsa. Voilà – takaluukku aukenee.
Vuoristorata keksittiin, koska ihmiset käyttäytyivät siveettömästi
Yhdysvaltalaista LaMarcus Thompsonia pidetään vuoristoratojen isänä, vaikka siinä vaiheessa, kun hänelle 1880-luvulla myönnettiin ensimmäinen patentti, oli Venäjällä, Ranskassa ja muualla Euroopassa hurviteltu samantyyppisissä rakennelmissa jo vuosisadan ajan.
Thompson teki mittavan omaisuutensa keksimällä tehokkaan tavan valmistaa saumattomia sukkahousuja, mutta menestyksestä huolimatta hänellä oli suuren suuri huolenaihe. Nimittäin syntiset amerikkalaiset. Hän ei pitänyt sisällissotaa seuranneen vaurastumisen ja kaupungistumisen aiheuttamista lieveilmiöistä, jollaisina hän näki esimerkiksi teatterit ja bordellit.
Syvästi uskovainen Thompson yritti keksiä sellaista vapaa-ajanvietettä, joka vetäisi moraalittomuuteen matkalla olleet maanmiehet ja -naiset pois kuppiloista, tanssisaleista ja uhkapelipöydistä. Eräänä päivänä Thompson oli kunnollisen kansalaisen tapaan ulkoilemassa ja vaeltamassa Pennsylvaniassa, kun hän kohtasi inspiroivan näyn: paikalliset käyttivät suljetun hiilikaivoksen kuljetusvaunuja huvitteluun. Ihmiset rakastivat lähes 200 metrin pudotusta, jonka aikana vaunu liikkui raiteilla nopeampaa kuin hevonen tai jopa juna. Perheet nauttivat yhdessäolosta ilman viinaa ja muita syntisiä houkutuksia, joten Thompson tiesi löytäneensä vastauksen räävittömän käytöksen vastapainoksi.
Hänen suunnittelemansa The Switchback Railway -vuoristorata otettiin käyttöön kesäkuun 16. päivänä vuonna 1884 New Yorkissa sijaitsevassa Coney Island -huvipuistossa. Mutta ei se ehkä kuitenkaan onnistunut pitämään ihmisiä pois teattereista ja pubeista…
Stetoskooppi oli häveliään lääkärin keksintö
Vuonna 1816 ranskalainen lääkäri René Laënnec yritti tutkia nuorta naista, jolla oli sydänsairauden oireita. Laënnec asetti kätensä tämän rinnalle, mutta tutkimus ei paljastanut juuri mitään sydämen toiminnasta. Jos diagnoosia ei käsikopelolla onnistuttu samaan, oli tuolloin tapana, että lääkäri laittaa korvansa potilaan rinnan päälle. Kyseessä oli kuitenkin muodokas nuori nainen, mikä sai 35-vuotiaan Laënnecin hämilleen ja arvelemaan, että naispotilaan tutkimista tähän tapaan pidettäisiin siveettömänä.
Tilanne oli varsin kiusallinen, kunnes tohtori Laënnec muisti muutama kuukausi sitten nähneensä Louvren palatsin pihamaalla lapsia leikkimässä. Yksi lapsista oli raaputtanut pitkää puun palaa neulalla ja toinen kuunteli voimistunutta ääntä laittamalla kepin toisen pään korvalleen. Lasten leikeistä inspiroituneena Laënnec kääri vastaanotollaan paperiarkin rullalle ja kuunteli sillä naispotilaansa sydäntä, ja kuinka ollakaan, yksinkertainen väline auttoi yllättävän paljon vahvistamaan sydämenlyöntien ääntä. Tohtori jalosti paperirullaideaansa muutaman vuoden ajan testaillen erilaisia materiaaleja, ja niin stetoskooppi oli syntynyt.
Lue myös:
Säästöpossusta ilmapalloeläimiin ja T-paidoista minigolfiin – Listafriikki paljastaa kymmenen arkisen asian erittäin mielenkiintoista alkuperää.
Asiat ja esineet, joita käytämme lähes päivittäin, eivät välttämättä aiheuta suuria sykähdyksiä sisimmässä, sillä ne ovat niin tavallisia. Mutta tämä lista saa meidät katsomaan niitä tylsimpiäkin juttuja täysin uudelta kantilta.
Tässä siis kymmenen arkisen asian alkuperää – miksi jotkut olutpullot ovat vihreitä, miten minigolf on syntynyt, miksi säästöpossu on juuri possu, miksi miesten ja naisten kauluspaidoissa napit ovat eri puolilla? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saadaan vastaus aivan näillä näppäimillä!
Säästöpossu
Nykyäänhän säästölippaita on lukemattomia erilaisia, mutta se perinteisin on tietenkin säästöpossu. Oletko kuitenkaan ikinä miettinyt, että miksi juuri ”possu”. Monet kutsuvat myös mitä tahansa säästölipasta possuksi.
Säästöpossun tarina juontaa juurensa keskiaikaiseen Englantiin. Metalli oli raaka-aineena kallista, joten kulhot, lautaset ja muut keittiövälineet tehtiin usein punasävyisestä pygg-savesta. Jos ihmisillä sattui olemaan ylimääräinen kolikko, tiputtivat he sen pygg-purkkiin myöhempää käyttöä varten.
Tuolloin englantia puhuttiin hieman eri tavalla kuin nykyään, joten lausuttuna pygg oli ”pug”. Kun kieli muuttui, vaihtui myös y-kirjaimen lausuminen u:sta i:ksi. Pygg sanottiinkin ”pig”, joka siis on suomeksi sika. Vanhassa englannin kielessä sika oli ”picga”, ja muutaman vuosisadan aikana ”pygg” ja ”picga” muuntuivat kuulostamaan lausuttuina samalta.
Pygg-savi jäi unholaan, mutta kaikki perinteet eivät unohtuneet. Kun englantilaisia savenvalajia pyydettiin 1800-luvulla valmistamaan ”pygg bank” -lippaita, alkoivat he tekemään niitä possun muotoisina, joka tietysti ilahdutti erityisesti nuorimpia säästäjiä.
Jääkaapin ovi
Jääkaapit on suunniteltu, tietenkin, olemaan ilmatiiviitä, jotta kylmä pysyy sisällä ja lämmin ulkona. Tämän varmistamiseksi jääkaapeissa oli alunperin salpa, jolla oven sai auki ja kiinni ainoastaan ulkopuolelta.
Kun kierrätys ei 1900-luvun alkupuolella ollut päällimmäinen asia ihmisten mielessä, hylättiin vanhoja kodinkoneita vähän sinne tänne oman onnensa nojaan. Ei ollut mitenkään epätavallista, että lapset leikkivät näillä laitteilla, sillä mikäs sen parempi piilopaikka kuin vaikkapa jääkaappi. Leikki saattoi kuitenkin ottaa ikävän käänteen, jos ketään ei ollut avaamassa kiinni laitettua ovea – monissa maissa kuoli lukuisia lapsia tukehtumisen seurauksena.
Erityisesti Yhdysvalloissa alettiin traagisien menehtymisien vuoksi vetoamaan ihmisiin, että he eivät jättäisi vanhoja jääkaappeja teiden varsille tai kotipihan perukoille, mutta jos niin oli välttämätöntä tehdä, ainakin ovi pitäisi irrottaa. Jääkaappitukehtumisia oli niin paljon, että jotkut jopa kiersivät 1950-luvulla etsimässä hylättyjä kodinkoneita poistaakseen niistä ovia tai ainakin rikkoakseen lukot.
Kuolemantapauksia kuitenkin ilmeni edelleen, joten vuonna 1956 Yhdysvalloissa säädettiin jääkappien turvallisuuteen liittyvä laki, jota sovellettiin maan jokaiseen kodinkonevalmistajaan. Lukittuvan salvan sijaan oviin suunniteltiin nykyisinkin käytössä oleva magneettimekanismi, jolla oven saa auki myös sisäpuolelta. Se otettiin hiljalleen käyttöön useissa maissa ja traagiset onnettomuudet lähtivät selvään laskuun.
T-paita
T-paidan tarina on jotenkin kovin ilahduttava. T-paitaa käytettiin jo 1800-luvulla alusvaatteena, josta se siirtyi hiljalleen kuumissa olosuhteissa työskentelevien, muun muassa kaivosmiesten ja ahtaajien, työvaatteeksi. Vuosisadan vaihteen molemmin puolin T-paita otettiin osaksi Yhdysvaltain laivaston virallista asua; mutta tietenkin univormun alla.
Vuonna 1904 alusvaatteiden valmistaja Cooper Underwear Company näki markkinoilla loistavan raon: T-paitaa alettiin mainostamaan poikamiehille, joilla ei ollut joko vaimoa tai ompelutaitoa. Mainoksen iskulause oli: ”Ei hakaneuloja – ei nappeja – ei neulaa – ei lankaa”. Ja T-paitojen suosio oli taattu!
Toisen maailmansodan jälkeen veteraaneilla oli tapana pitää T-paitaa univormuhousujen kanssa, ja vaatetta alkoi näkymään kouluissa teini-ikäisten oppilaiden päällä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Marlon Brandon roolihahmo vuoden 1951 Viettelyksen vaunu -elokuvassa pukeutui skandaalinomaisesti T-paitaan, tuli entisestä alusvaatteesta muodikas suosikkivaate.
Rannekello
Ensimmäiset ranteessa pidettävät kellot valmistettiin jo 1500-luvulla, mutta vasta 1800-luvulla ne alkoivat tulla yleisemmiksi. Tuolloin ”rannekorukellona” tunnettu kapistus oli lähes ainoastaan naisten käyttämä esine, sillä miehet suosivat taskukelloja. Rannekorut olivat naisten juttu.
Tarvittiin ensimmäinen maailmansota, jotta rannekelloista tuli muoti-ilmiö ja hyväksyttävä tapa myös miehille tarkistaa aika.
The New York Times -lehti uutisoi heinäkuussa 1916, kuinka rannekellot olivat osoittautuneet merkittäväksi eduksi sotaisassa Euroopassa. Artikkelin mukaan rannekello oli Yhdysvalloissa ollut lähinnä vitsin aihe, jolla ihmisiä oli viihdytetty niin valkokankailla kuin teattereiden lavoilla.
Nyt näytti kuitenkin siltä, että rannekello oli taskukelloa huomattavasti kätevämpi rintamalla, koska sen avulla oli paljon helpompi koordinoida pommituksia ja iskuja ilman, että tarvi joka välissä olla kaivamassa taskulla. Sodanaikaisissa rannekelloissa oli suojana metallinen ristikko, jotta lasi ei hajotessaan aiheuttaisi vahinkoa; sellaisiakin tapauksia oli sattunut. Suojus kuitenkin haittasi ajan näkemistä, joten eurooppalaiset kellonvalmistajat työskentelivät hiki hatussa valmistaakseen rikkoutumattomalla lasilla varustettuja kelloja.
Sodan jälkeen yleinen mielipide rannekelloista oli täysin muuttunut, ja kohta jokaisella vähänkään arvonsa tuntevalla miehellä kuului olla aikaa näyttävä koru ranteessaan.
Ruskeat ja vihreät olutpullot
Kuva: Stella de Smit | Unsplash
Panimot alkoivat 1500-luvulla kokeilemaan oluen laittamista lasipulloihin, ja seuraavan vuosisadan loppuun mennessä homma oli jo niin hyvin hallussa, että kaupallinen pullomyynti voitiin aloittaa. Panimoissa havaittiin, että lasipullossa olut pysyi raikkaana, mutta jos pullon jätti auringonvaloon, meni juoma äkkiä huonoksi. Myöhemmin tutkijat ovat löytäneet siihen syynkin: UV-säteet hajottavat humalan alfahappoja, jotka sitten reagoivat rikin kanssa tuottaen pilaantuneen oluen ominaishajun.
Vaikka reaktiosta ei aikoinaan vielä tiedetty, alettiin panimoissa käyttää ruskeita lasipulloja, joissa olut säilyi hyvänä, vaikka se vähän aurinkoa saikin. Mutta kun toinen maailmansota iski, joutuivat panimot luovuttamaan kaiken ruskean lasin kotimaalleen ja siirtymään takaisin kirkkaiden lasipullojen käyttöön.
Korkeatasoisemmat panimot halusivat jollakin lailla erottua ”rahvaista”, joten niissä alettiin käyttämään vihreitä pulloja kirkkaiden sijaan. Kun ruskeaa lasia oli taas sodan jälkeen tarjolla myös oluen pullotukseen, pitivät monet laatupanimot vihreät pullonsa kuin tietynlaisena statussymbolina, vaikka ne eivät samanlaista suojaa UV-säteitä vastaan tarjonneetkaan. Nykyisin myös kirkkaaseen lasiin kyetään lisäämään suojaava kalvo, joka estää maun eltaantumisen.
Miesten ja naisten kauluspaitojen napitus
Miesten ja naisten kauluspaitojen eripuolisesta napituksesta on monia varsin mielenkiintoisia teorioita, joihin liittyy vauvoja, hevosia ja Napoleon.
Yhden teorian mukaan varakkaiden miesten vaatteet oli aikoinaan suunniteltu aseita ajatellen. Kun napit olivat oikealla puolella, pääsi paidan alla piilossa olevaan pyssyyn nopeasti käsiksi; vasenkätisiä tämä malli ei luonnollisestikaan palvellut.
Naisten paidoissa napit ovat erään arvelun mukaan olleet perinteisesti vasemmalla, koska (jälleen oikeakätisiä ajatellen) äidit ovat pitäneet vauvoja sylissään vasemmalla kädellä, jolloin oikealla kädellä on ollut helpompi avata napit imetystä varten.
Naiset myös ratsastivat aikoinaan sivuttain ja satulat oli suunniteltu niin, että niissä istuttiin vasemmalle kääntyneenä. Kun paidan napit olivat vasemmalla puolella, ei tuuli päässyt samalla lailla nappien väleistä sisään ja, herra paratkoon, paljastamaan liikaa.
Erään hyvin kummallisen huhun mukaan Napoleon määräsi naisten paidat valmistettavaksi niin, että napit ovat eri puolilla kuin miehillä, sillä hän oli pahoittanut mielensä pilailusta, jota naiset julkeasti harjoittivat matkimalla hänen maalauksistakin tuttua ”käsi liivin sisällä” -poseeraustaan.
Kaikkein uskottavin selitys naisten nappien sijainnille taitaa kuitenkin olla yläluokkaiset leidit ja heidän puettajansa. Koska suurin osa palvelijoista oli oikeakätisiä, oli heidän helpompi napittaa rouvien paitoja nappien ollessa vasemmalla. Kun napit eivät enää olleet kallista tavaraa ja niitä alettiin laittaa muidenkin kuin varakkaiden ihmisten vaatteisiin, haluttiin tyylistä pitää kiinni, jotta tavallisetkin kansalaiset voisivat pukeutua kuten yläluokka.
”Genuine leather”
Älä tule puijatuksi: kaikki nahka ei ole samanlaista nahkaa! Vöissä, kengissä, laukuissa tai missä vain nahkatuotteissa roikkuu usein nahkavuodan muotoinen merkki, jossa lukee genuine leather. Siis aitoa nahkaa.
Genuine leather ei kuitenkaan ole sitä, miltä se vaikuttaa – eli laadukasta. Genuine leather -merkillä varustetut tuotteet on nimittäin kaikkein huonolaatuisinta nahkaa. Näiden tuotteiden nahka on valmistettu liimaamalla yhteen useita kerroksia ohutta, heikkolaatuista nahkaa paksumman materiaalin saavuttamiseksi. Joskus genuine leather voi tarkoittaa myös sitä, että laadukkaiden nahkatuotteiden valmistuksessa ylijääneet osat jauhetaan ja sekoituksesta tehdään liiman avulla nahka-arkkeja.
Joten vaikka genuine leather -merkki ei varsinaisesti ole huijausta – onhan tuote tehty nahasta – ei se ole osoitus laadusta, päinvastoin.
Kuplamuovi
Kuplamuovia on käytetty 1960-luvulta lähtien pakkausmateriaalina, kun Frederick W. Bowels keksi kääriä IBM 1401 -tietokoneet kuljetuksen ajaksi tähän poksahtelevaan materiaaliin.
Kuplamuovi oli kuitenkin keksitty jo muutamia vuosia aiemmin, täysin toiseen tarkoitukseen. Newjerseyläiset insinöörit Alfred Fielding ja Marc Chavannes liimasivat vuonna 1957 kaksi suihkuverhoa yhteen luodakseen tapettia, jossa oli muodin mukaisesti tekstuuria liimauskohtien väliin jäävän ilman ansiosta. Se ei kuitenkaan herättänyt laajaa innostusta sisustajissa, joten miehet vaihtoivat käyttökohteeksi kasvihuoneet: kaksinkertaisella suihkuverholla voisi eristää kasvihuoneita. No, siitäkään ei tullut valtavaa hittiä.
Sen jälkeen, kun Bowels oli napannut idean IBM:n käyttöön, ja vihdoin oli löytynyt järkevä sovelluskohde, oli kuplamuovilla vielä selätettävänään yksi ongelma – miten ihmiset saataisiin maksamaan materiaalista, kun sanomalehdillä voitiin suojata esineitä ilmaiseksi. Veikkaan, että kuplamuovi löi läpi siinä vaiheessa, kun ihmiset hoksasivat, miten hauskaa ja samalla rauhoittavaa kuplien poksauttaminen on. Aivan sama, että siitä pitää maksaa!
Ilmapalloeläimet
Kun Henry Maar vuonna 1939 pellenä toimiessaan väänteli ilmapalloista eläimiä, ei hän varmaankaan tiennyt suorittavansa ikivanhaa asteekkien rituaalia. Sillä vaikka Maaria pidetään yleisesti tuon taiteenlajin pioneerina, ei hän todellakaan ollut ensimmäinen.
Nykyisen Meksikon alueella 1400-luvulla kukoistaneessa asteekkivaltakunnassa nimittäin puhalleltiin palloja ja taiteiltiin niistä eläimiä. Ilmapallot olivat toki hieman erilaisia. Asteekit valmistivat pallot kuivaamalla ja ompelemalla kissapetojen suolia ilmatiiviisti yhteen. Eläimen muodon saavuttamiseksi suoleen puhallettiin ilmaa pienissä osioissa, jotka aina täyttymisen jälkeen kierrettiin ilman sisällä pitämiseksi.
Näitä varhaisia ilmapalloeläimiä ei tehty vain huvin vuoksi, vaan valmistuttuaan ne sytytettiin tuleen uhrilahjana jumalille.
Minigolf
Vaikka jonkinnäköistä golfia on pelattu jo ajanlaskumme alun molemmin puolin, löytyvät modernin golfin juuret 1400-luvun Skotlannista. Siitä täytyi tulla vielä jokunen vuosisata eteenpäin ennen kuin ensimmäinen minigolfrata näki päivänvalon; sekin toki Skotlannissa.
Golfin kehtona pidetään St. Andrewsin kaupungin vanhaa kenttää, jonka 18-reikäisellä radalla on varmuudella pelattu 1530-luvulla, todennäköisesti jo paljon aiemmin. 1800-luvun viktoriaanisessa Isossa-Britanniassa ei etenkään yläluokan naisille ollut tarjolla kovinkaan paljon urheilullisia vapaa-ajanviettotapoja – uskaliaimmat ehkä kokeilivat krokettia ja jousiammuntaa.
Moni nuori nainen kuitenkin vietti perheensä kanssa kesät St. Andrewsissa, jotta miesväki pääsi golfaamaan. Jotkut naisista ja tytöistä innostuivat itsekin kokeilemaan, kun kentällä oli hiljaista, mutta se osoittautui riettauden huipuksi.
Oli täysin ennenkuulumatonta ja siveetöntä, että naiset nostivat julkisesti kätensä olkapäidensä yläpuolelle palloa lyödessään. Ilmeisesti käsien nostaminen tuohon aikaan on täysin verrannollista siihen, että tänä päivänä juoksisi alasti kaupungin keskustassa.
Naiset olivat kuitenkin ehtineet innostua lajista, ja he löysivät porsaan reiän. Jos palloa vain puttaa, ei käsiä tarvitse nostaa eikä kukaan pahoita irstailusta mieltään. Heille varattiin golfkentän laitamilta pieni kaninkolojen täyttämä alue, johon tehtiin 9-reiän minirata. Vuonna 1867 naiset perustivat St Andrews Ladies’ Putting Clubin, ja minigolf oli syntynyt.
Lue myös:
10 yllättävää tarinaa tavallisten esineiden taustalla
10 arkipäivästä asiaa, joiden olemassaolon syytä et tiennyt
Tänään vuorossa listallinen faktoja huhtikuusta. Tiedossa on huhtikuuhun liittyvää nippelitietoa syntymäkivestä henkieläimiin sekä ominaisuuksiin, joihin syntymäkuu vaikuttaa.
Listafriikki selvittää myös muun muassa sen, mistä huhtikuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri huhtikuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista kiinnostuneille.
Ja loppuun vielä summaus siitä, milloin mitäkin kannattaa tehdä – vanhan maanviljelijöiden kalenterin mukaan. Kukapa uskaltaisi uhmata tuota opusta touhuilemalla omiaan ilman ohjeistusta!? Tässä siis faktoja huhtikuusta ja huhtikuussa syntyneistä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Huhtikuun 19. päivään saakka horoskooppimerkki on tulimerkkeihin kuuluva Oinas. Oinaat ovat kunnianhimoisia ja idealistisia maailmanparantajia, joiden seuraan muut luonnostaan hakeutuvat. Tulimerkin alla syntyneet myös nauttivat muiden ihailusta. Oinaiden henkieläin on omapäinen, päättäväinen, urhea ja impulsiivinen gepardi, joka on syntynyt johtajaksi.
Kuun lopussa syntyneiden horoskooppimerkki on Härkä. Härkä kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat realisteja ja käytännönläheisiä. Maamerkki on asioita aikaansaava tekijä, joka tekee ympärillään olevien elämästä parempaa. Härkien henkieläin on luottava, käytännöllinen, taiteellinen ja lojaali jääkarhu. He ovat lempeitä, mutta jos jokin uhkaa heitä tai heidän läheisiään, niin tiedossa on tiukka taistelu.
Jos olet syntynyt tässä kuussa, niin osuivatko nämä kuvailut yhtään kohdalleen?
Lue myös: Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Tässä vinkki kaikille huhtikuussa syntyneille: Jos joku kyselee lahjatoivetta, niin sano kirkkain silmin, että haluaisit synttärilahjaksi mitä tahansa, missä on syntymäkivesi. Huhtikuun syntymäkivi on nimittäin timantti!
Timantti symboloi pitkäikäisyyttä, voimaa, kauneutta ja onnellisuutta – jos nyt haluaa jotain lisäsyitä sille, miksi timantit ovat paras mahdollinen syntymäkivi.
Huhtikuussa syntyneiden syntymäkukkia ovat viattomuutta, uskollisuutta ja muutosta symboloiva päivänkakkara sekä autuaaseen nautintoon, ystävyyteen ja hyvästeihin liitettävä hajuherne (kuvassa). Hajuherne tunnetaan myös nimellä tuoksunätkelmä.
Huhtikuun lapset ovat syntyneet menestymään
Huhtikuussa syntynyt voi kiittää vanhempiaan, jos haluaa toimistonsa ovessa lukevan toimitusjohtaja, sillä keväällä syntymäpäiviään viettävistä tulee muuhun vuoden aikaan syntyneisiin verrattuna todennäköisemmin menestyneiden suuryhtiöiden johtajia.
Tämä on ihan tutkittua tietoa ja perustuu Economic Letters -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Siinä kerättiin toimitusjohtajien syntymäaikoja, ja erot vuodenaikojen välillä olivat tilastollisesti merkittäviä. Maaliskuussa ja huhtikuussa syntyneitä johtajia oli lähes kaksinkertainen määrä verrattuna kesällä syntyneisiin.
Mutta onneksi nämä ovat vain tilastoja! Tässä kuussa syntyneet eivät tokikaan voi vain odotella tittelin tulevan kohdalleen, eivätkä muulloin syntyneet voi heittää kirvestä kaivoon tekosyynä.
Huhtikuussa syntyneet hakeutuvat tasaisesti erilaisiin ammatteihin
Jos toimitusjohtajuus ei ole haaveena, niin huhtikuussa syntyneet voivat olla turvallisin mielin – vaihtoehtoja on loputtomasti.
Erään brittitutkimuksen mukaan tietyt syntymäkuukaudet ovat vahvasti linkittyneet tiettyihin ammatteihin; esimerkiksi lääkäreinä toimii tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti enemmän kuin muina kuukausina syntyneitä. Joulukuussa syntyneet taas hakeutuvat hammashoidon pariin, helmikuun lapsista tulee taiteilijoita ja lentäjien joukossa on eniten maaliskuussa syntyneitä.
Huhtikuussa syntyneet sen sijaan jakautuvat varsin tasaisesti jokaiseen 19 tutkittuun ammattiin, joten summa summarum: mahdollisuudet ovat rajattomat!
Huhtikuussa syntyneet ovat keskimääräistä positiivisempia
Huhtikuussa syntyneillä on aina lasi puoliksi täynnä. Positiivisuus on paikoittain jopa ylitsepursuavaa, mutta toisaalta tässä maailmassa se ei voi olla huono juttu. Sekä huhtikuussa että toukokuussa syntyneitä on yltiöpositiivisten joukossa kaikkein eniten.
Mistä nämä muutamassa viimeisessä listan kohdassa mainitut erot sitten johtuvat? Eikö astrologia olekaan humpuukia?
Anteeksi kaikki horoskooppeihin uskovat, mutta tähtien asennolla ei ole mitään tekemistä elämän kannalta, mutta syntymäkuukaudella toki on. Ilmiötä on tutkittu paljon, mutta yhtä tyhjentävää syytä ei ole olemassa. Erilaisten teorioiden mukaan vielä syntymättömän lapsen elämään vaikuttavat äidin raskaudenaikaiset infektiot, saatavilla oleva ruoka sekä auringonvalo ja sitä kautta saadun D-vitamiinin määrä. Nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia vuodenajasta.
Huhtikuun suomenkielinen nimi
Monet suomenkieliset kuukausien nimet kuvaavat maaseudulla tiettynä ajankohtana tehtäviä töitä. Huhtikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi, joka on nimetty näin. Keväthankien aikaan käytiin merkitsemässä ja kaatamassa havupuut, jotka sitten jätettiin kuivumaan ja odottamaan seuraavana kesänä tapahtuvaa kaskenpolttoa.
Havupuukaski eli huhta eroaa tavallisesta kaskesta siten, että siinä poltetaan nimenomaan havupuita. Huhtipuut olivat yleensä suurikokoisia ja sijaitsivat erämaassa kaukana asutuksesta. Enimmäkseen nuoresta koivusta koostuva tavallinen kaski sen sijaan poltettiin lähellä kyliä. Viron kielessä kask muuten tarkoittaa koivua. Huhtikuun nimi on johdettu huhdasta, joka yhdyssanoissa esiintyy muodossa huhti – samalla tavalla kuin lehmä ja lehmihaka.
Huhtikuuta on kutsuttu myös suvi-, sulama- ja kiimakuuksi. Kevät on jo hyvässä vauhdissa, kun lumet sulavat ja sää hiljalleen lämpenee. Pohjois- ja Itä-Suomessa suvi tarkoittaa talvista suojasäätä, mikä on siis lähes vastakohta suven länsisuomalaiselle merkitykselle. Ja tuo kiimakuu – kevät saa hormonit hyrräämään ja huhtikuu on metsäkanalintujen, kuten teeren ja metson, soidinaikaa.
On myös esitetty, että nimi tulisi huhtoa-sanasta, joka joissakin murteissa tarkoittaa samaa kuin ’huuhtoa’. Huhtikuussa maa huuhtoutuu tai huhtoutuu lumesta.
Mistä april erilaisine versioineen on peräisin?
Monessa muussa kielessä huhtikuu on jonkinlainen versio latinankielisestä Aprilis-sanasta. Aprilis oli aikoinaan johdettu aperio-sanasta, joka tarkoittaa avaamista; keväällä luonto ”avautuu” talven jäljiltä.
Mutta aivan yhtä mieltä Apriliksen alkuperästä ei kuitenkaan olla, sillä joidenkin mielestä se viittaa apricus-sanaan, joka tarkoittaa aurinkoista. Huhtikuu nähdään pohjoisella pallonpuoliskolla auringon ja keväisen kasvun kuukautena.
Ja vielä erään eriävän teorian mukaan huhtikuu sai latinankielisen nimensä kreikkalaiselta Afroditelta – kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarelta. Roomalaisessa mytologiassa Afroditen vastine on Venus ja huhtikuu oli Rooman valtakunnassa Venukselle pyhitetty kuukausi.
Myös etruskit, Keski-Italiassa ennen Rooman laajentumista asunut kansa, juhlivat tässä kuussa samanlaista jumalatarta, joka tunnettiin nimellä Apru. Etruskien tavat ja kulttuuri sulautuivat roomalaiseen, joten ehkäpä nimi tuli sitä kautta.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
Sitten olemme saapuneet listan viimeiseen kohtaan – The Old Farmer’s Almanacin ohjeisiin.
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Kuun 7. päivänä on paras aika aloittaa uusi ruokavalio, jos tarkoitus on vähentää elopainoa. Jos painon haluaa noousevan, on syömistä muutettava huhtikuun 11. päivänä.
Eläinten kastroiminen on syytä suorittaa ihan näillä näppäimillä eli 3. ja 4. päivänä, ja 20. päivän kieppeillä on aikaa laittaa oma hammaskalusto kuntoon; hammaslääkärillä mieluiten. Heti sen perään on suotuisin aika mennä naimisiin.
Jos suunnittelet minkä tahansa projektin aloittamista, niin esityöhön on syytä ryhtyä mitä pikimmiten, sillä huhtikuun ainoa sopiva hetki siihen on 9. päivä.
Ja jos se menee ohi, niin aina on toukokuu!
Lue myös:
- 10 yllättävää tapaa, miten sää vaikuttaa ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen
- Vuoden erikoisin kuukausi: 10 faktaa ja hömppääkin hemikuusta
- Maaliskuisia faktoja: Vasektomioiden määrä huipussaan ja töissä lusmuillaan
- Jääkarhut ovat mustanahkaisia merinisäkkäitä: 10 mielenkiintoista faktaa pohjoisen kuninkaista
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki suuntaa katseet jälleen taivaalle, kun selvitämme, että miksi lentokoneissa ei ole laskuvarjoja kaikille matkustajille. Eikö se olisi fiksu ratkaisu mahdollisessa hätätilanteessa?
Lisäksi pohdimme, että mitä eroa on kansallispuistolla ja luonnonpuistolla. Ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka monesti menevätkin sekaisin – ihan virallisissakin yhteyksissä.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi lentokoneissa ei ole laskuvarjoja kaikille matkustajille?
Tämä aihe nousi keskusteluun eilisen listan jälkeen. Sillä käsiteltiin erikoisia syitä hätälaskuihin. Mutta jos ilmassa tulee hätä, eikä laskeutuminen ole mahdollista, niin voisivatko kaikki matkustajat pelastautua hyppäämällä ulos laskuvarjojen kanssa.
Se ei kuitenkaan ole realistista, sillä koneissa ei ole laskuvarjoja.
Kävisihän se tosiaan järkeen, että lentokoneissa olisi kaikille matkustajille laskuvarjot, jos ilmassa tulee hätätilanne ja vaikkapa moottorit sammuvat. Maalaisjärjellä mietittynä on kummallista, että näin ei ole. Mutta kun asiaan tutustuu tarkemmin, niin syy on varsin pätevä – tietenkin.
Suurin syy on se, että korkealla lennettäessä matkustajakoneen sisällä on suurempi paine kuin ulkopuolella. Paine-ero kymmenessä kilometrissä on niin suuri, että lentokoneen ovet painautuvat kiinni 10 000 kilogrammaa vastaavalla voimalla. Lentokoneen ovea on siis täysin mahdoton saada lennon aikana auki, joten luonnollisesti koneesta ei pääse hyppäämään.
Muut syyt ovat tavallaan turhia, sillä laskuvarjohyppyyn liittyy olennaisena osana se, että koneesta pääsee ulos. Mutta leikitään ajatuksella, että kaikki lentoyhtiöt hankkisivat uudet koneet, joissa olisi hyppäämiseen suunniteltu ramppi takaosassa ja erityinen koneistettu ovi.
Mihin kaikki laskuvarjot laitettaisiin? Niiden säilyttäminen veisi valtavasti tilaa ja lisäisivät koneen painoa. Ne olisivat myös melkoinen investointi ja vaatisivat säännöllisiä tarkastuksia, joten lentomatkustamisesta tulisi huomattavasti kalliimpaa.
Entäs sitten ne matkustajat? Monikaan ei osaisi hypätä, aukaista varjoa tai laskeutua turvallisesti. Puhumattakaan siitä, minkälainen härdelli koneessa tulisi, jos matkustajat pukisivat ylleen varjoja ja rynnisivät kaistapäisesti ovelle hyppäämään. Luotetaan siis lentäjiin ja siihen, että he osaavat laskeutua koneella turvallisesti, vaikka moottorit menisivät epäkuntoon!
Mitä eroa on kansallispuistolla ja luonnonpuistolla?
Kansallispuisto ja luonnonpuisto menevät helposti sekaisin ja yllättävän usein niitä käytetään virallisissakin yhteyksissä virheellisesti toistensa synonyymeinä. Kansallispuisto ja luonnonpuisto ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, vaikka kummatkin ovat luonnonsuojelualueita.
Kansallispuistot ovat kaikille avoimia, mihin viittaa myös nimi: ne ovat kansalle tarkoitettuja puistoja. Kansallispuistojen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta samaan aikaan niissä on mahdollista nauttia Suomen kauniista luonnosta ja retkeillä vapaasti.
Luonnonpuistot on sen sijaan perustettu tieteellisiin tarkoituksiin asetuksilla tai lailla. Luonnonpuistot ovat pääosin yleisöltä suljettuja ja niiden suojelumääräykset ovat tiukemmat kuin kansallispuistoissa. Joissakin luonnonpuistossa, kuten Kevolla (kuvassa), voi kyllä vierailla, mutta vain parilla merkityillä reiteillä.
Yleensä luonnonpuistoissa ei saa liikkua ilman kirjallista lupaa, joita myönnetään monesti ainoastaan tieteellisiin tarkoituksiin. Täysin luonnontilaiset alueet ovatkin tärkeitä tutkimuskohteita.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin. Sehän on tavallaan järjenvastaista, että silmien ja näkökentän pienentäminen parantaisi näkökykyä!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi silmien siristäminen auttaa?
Kun asiaa oikein miettii, niin silmien siristäminen pienentää näkökenttää. Ja miten muka se auttaa näkemään paremmin? Eihän tässä ole mitään järkeä!
Mutta niin me kaikki teemme: Jos vaikka pientä tekstiä on hankala lukea, niin silmiä siristämällä se onnistuu hieman paremmin. Miksi se toimii ja saa näkemään selvemmin, kun silmää käyttää ”vähemmän”?
Yleisen uskomuksen mukaan silmien siristäminen toimii, koska silloin silmämunia puristetaan toimimaan tehokkaammin. Aivan kuin silmämuna olisi lihas, joka vahvistuu treenaamalla. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole ja tämä uskomus on virheellinen.
Mutta kyllä silmien siristäminen jotain tekee näkökyvyn hetkelliseksi parantamiseksi.
Otetaan alkuun pieni pintaraapaisu silmän toimintaan.
Silmän etuosassa sijaitseva linssi eli mykiö kohdistaa silmään tulevan valon verkkokalvon keskikuoppaan, jossa syntyvät selkeimmät ja terävimmät kuvat.
Kun ihminen katsoo tiettyä kohdetta, muodostuu kuva silmän takaosan verkkokalvolle kuin valkokankaalle. Kaikkein tarkimmin näemme kuitenkin sen osan kuvasta, joka muodostuu keskikuopan alueelle, sillä se sisältää paljon värejä aistivia tappisoluja.
Mykiö on joustava elin ja silmän lihakset säätelevät sen paksuutta jatkuvasti, kun tarkennamme katsetta lähellä tai kaukana oleviin kohteisiin.
Iän myötä mykiö kovettuu ja menettää kimmoisuuttaan, mikä vaikeuttaa katseen kohdistamista lähellä oleviin kohteisiin. Tällöin puhutaan ikänäöstä eli presbyopiasta, joka saattaa johtaa siristelyyn.
Toisaalta myös likinäköisyys eli myopia oirehtii siten, että silmiä on pakko siristää. Tässä taittovirheessä lähellä olevat asiat näkyvät selvästi, mutta esimerkiksi huoneen toisella puolella olevat kasvot näkyvät sumeasti. Likinäköisyys syntyy, kun silmä on luonnostaan pitkän mallinen, jolloin valo ei kohdennu oikeaan paikkaan. Mykiö kohdentaa valon verkkokalvon eteen eikä sinne tarkan kuvan alueelle.
Ja sitten päästään vihdoin vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi silmien siristäminen auttaa!
Silmien siristely auttaa hieman sekä ikänäöstä että likinäköisyydestä kärsivää. Siristäminen muuttaa silmämunan ja mykiön muotoa hetkellisesti ja hyvin pienesti, mutta silti se auttaa kohdentamaan valon oikeaan kohtaan eli siis sinne verkkokalvon keskikuoppaan.
Mutta vielä enemmän silmien siristäminen auttaa näkemisessä, koska se vähentää silmään pääsevän valon määrää. Jälleen kerran kuulostaa erikoiselta: Valohan auttaa näkemään, joten miten sen määrän vähentäminen voisi olla hyvä juttu?
Näin kuitenkin on. Kun siristät silmiäsi, tulevat ylä- ja alaluomi kuin verhoina näkökentän reunoille. Näkökentän kaventaminen saa aikaan sen, että sisään pääsee valoa ainoastaan lähempää mykiön keskikohtaa.
Kaikki ”ylimääräinen” ympäriltä tuleva valo siis häviää ja silmä kykenee muodostamaan tarkemman kuvan niistä valon säteistä, jotka tulevat suoraan.
Onko silmien siristelystä haittaa?
Toisin kuin monesti varoitellaan, siristely ei itsessään vahingoita silmiä tai näkökykyä millään tavalla. Joten siristele menemään, jos siltä tuntuu!
Mutta se kannattaa muistaa, että silmiä tulee räpsytteltyä huomattavasti vähemmän silloin kuin siristelee. Joten jos vaikkapa työskentelee näytön parissa koko päivän ja joutuu alituiseen siristämään silmiään, voi se johtaa silmien kuivumiseen ja väsymiseen, koska niitä ei räpsyttele samalla tavalla.
Jokainen meistä varmasti joskus siristää silmiään: nähdäksemme paremmin jonkin kaukana olevan kyltin tai saadaksemme selkoa ruokalistan pienellä painetusta tekstistä hämärästi valaistussa ravintolassa. Mutta jatkuva siristely on yleensä merkki heikkenevästä näkökyvystä, joten siinä tapauksessa katseet on syytä suunnata näöntarkastukseen!
Lue myös:
Yleistieto
Faktoja maaliskuusta: Vasektomioiden luvattu kuukausi, jona syntyneet etenevät muita todennäköisemmin toimitusjohtajiksi
Maaliskuu on pyörähtänyt käyntiin, joten otetaan listallinen meneillään olevaan kuukauteen liittyviä faktoja henkieläimistä koripallohuumaan ja synttärisankareiden mahdollisiin urapolkuihin.
Listafriikki selvittää muun muassa sen, mistä maaliskuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri maaliskuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista ja -kivistä kiinnostuneille.
Lisäksi otamme katsauksen yhteen maailman seuratuimmista urheilutapahtumista, joka myös March Madness -nimellä tunnetaan; siihen liittyy erikoisia lieveilmöitä, kuten piikki vasektomioiden määrässä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Maaliskuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat Kalat ja Oinas. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Maaliskuussa 20. päivään mennessä syntyneet ovat Kaloja, jotka kuuluvat tunteella eläviin vesimerkkeihin. Vesimerkki rakastaa ja vihaa täysillä, ja usein tunteet ottavat järjestä yliotteen. Maaliskuun 21. päivästä eteenpäin horoskooppimerkki on Oinas. Oinaat ovat syntyneet tulimerkin alla, joten he ovat kunnianhimoisia ja idealistisia maailmanparantajia.
Henkieläimetkin ovat maaliskuun eri puoliskoilla syntyneillä erilaisia, sillä jaottelu menee horoskooppimerkkien mukaan. Kalat voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta avuliaasta, lempeästä, luotettavasta, myötätuntoisesta ja luovasta merihevosesta, kun taas Oinaiden henkieläin on johtajaksi syntynyt, itsenäinen, urhea, kilpailuhenkinen ja impulsiivinen gepardi. Jos olet syntynyt maaliskuussa, niin löysitkö itsesi näistä kuvailuista?
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Maaliskuussa syntyneiden kukka on narsissi, joka yhtenä kevään ensimmäisistä kukista symboloi uudelleen syntymistä ja uudistumista. Lisäksi narsissien uskotaan edustavan inspiraatiota, anteeksiantoa ja luovuutta. Maaliskuussa syntyneiden sanotaan olevan iloisia, eloisia ja optimistisia ihmisiä, jotka piristävät muiden päivää vain olemalla omia itsejään. Vähän samalla tavoin kuin pitkän talven jälkeen kukkapenkistä puskevat keltaiset narsissit saavat hyvälle tuulelle.
Maaliskuun syntymäkivi on akvamariini, jonka sanotaan antavan rohkeutta ja rauhoittavan kantajaansa. Väriltään akvamariini voi olla mitä tahansa sinisen sävyä, joskus jopa sinivihreä. Väriin sopivasti tämän jalokiven nimi on peräisin latinankielisestä merivettä tarkoittavasta sanasta ja akvamariini onkin maaliskuun lasten lisäksi myös merenkulkijoiden onnenkivi. Akvamariinin uskottiin tyynnyttävän aallokot ja pitävän merimiehet turvassa.
Toinen maaliskuun syntymäkivi on verikivi (yllä olevassa kuvassa). Tämä tummanpuhuva korukivi näyttää punaisina läiskineen kuin se vuotaisi verta – mistä se luonnollisesti on saanut nimensäkin. Punaiset pilkut ovat rautaoksidien, erityisesti hematiitin aikaansaannoksia. Verikiven on uskottu tuovan kantajalleen hyvää terveyttä, parempaa itseluottamusta ja rohkeutta, mutta myös fyysistä vahvuutta ja kestävyyttä. Sitä on jauhettu lemmenrohdoksi ja urheilijat ovat käyttäneet verikiveä amulettina sen voimaa tuovien ominaisuuksien vuoksi.
Vaikka verikivi häviääkin kauneudessa akvamariinille, niin ainakin siinä on uskomusten mukaan moninkertaisesti enemmän taikavoimia!
Minkälaisia urapolkuja maaliskuussa syntyneet kulkevat?
Nyt ei katsota horoskooppeja ja henkieläimiä, vaan vilkaistaan tutkimuksia ja tilastoja.
Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneissä on ainesta toimitusjohtajiksi. Tutkimuksessa oli mukana yli 350 yritystä, joiden toimitusjohtajista reilut 12 prosenttia oli syntynyt maaliskuussa. Minkään muun kuukauden synttärisankareita ei johtajan pallilla ollut yhtä paljon.
Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneet ovat yliedustettuina muusikoiden ja lentäjien joukossa.
Eräs espanjalaisia ja italialaisia opiskelijoita seurannut tutkimus osoitti, että maaliskuussa syntyneet ovat pääosin aamuihmisiä ja menevät keskimäärin aiemmin nukkumaan. Mutta näin on vain siinä tapauksessa, jos he ovat syntyneet 21. päivään mennessä. Loppukuusta synttäreitään juhlivat sen sijaan ovat tämän tutkimuksen mukaan iltavirkkuja. Tälläkin voi olla jotain vaikutusta ammatinvalintaan!
Aiemmin maaliskuu aloitti kalenterivuoden
Nykyään yleisimmin käytössä oleva kalenteri on gregoriaaninen kalenteri, joka on karkauspäivien osalta tuunattu versio juliaanisesta kalenterissa. Näissä molemmissa on kuitenkin 12 kuukautta. Rooman valtakunnassa ennen juliaanista kalenteria käytössä olleessa kalenterissa ei ollut kuin 10 kuukautta ja vuosi alkoi maaliskuusta.
Vuosi oli päivien määrässä mitattuna lyhyempi kuin nykyisin, sillä talvea ei laskettu mukaan. Viljelykelvoton ja ankea aika ei varsinaisesti kuulunut vuoteen, joten tammikuuta ja helmikuuta ei tunnettu.
Vuoden ensimmäinen kuukausi aloitti kevään kirjaimellisesti, sillä maaliskuisesta kevätpäiväntasauksesta kevään katsotaan virallisesti alkavan. Sen myös ajateltiin olevan jokaisella tavalla kaiken uuden alku.
Takaisin sotimaan talven jälkeen Mars-jumalan nimissä
Maaliskuun alkuperäinen ja latinankielinen nimi Martius on peräisin Rooman suojelijalta ja sodan jumalalta Marsilta. Oli varsin luonnollista, että vuoden ensimmäinen kuukausi sai nimensä juuri tältä pääjumalalta.
Kuten jo aiemmassa kohdassa mainittiin, oli talvi tavallaan ”olematonta” aikaa, kun viljelykset odottivat parempia kelejä. Sama piti paikkansa sotimisen suhteen, sillä sotatoimet olivat usein tauolla talven ajan. Maaliskuussa sitten lähdettiin jälleen taisteluihin sodan jumalan nimissä.
March Madness
March Madness eli vapaasti käännettynä ”maaliskuun hulluus” saattaa olla suurimmalle osalle suomalaisista lähes tuntematon käsite. Ellei sitten seuraa Yhdysvaltain yliopistokoripalloa.
March Madness on vuosittain järjestettävä 68 joukkueen lopputurnaus, jossa ratkaistaan koripallon korkeimman yliopistosarjan mestaruus. Vuonna 2024 turnaus alkaa maaliskuun 19. päivänä ja mestari on tiedossa huhtikuun 8. päivänä.
Vaikka maailmanlaajuisestikin turnausta seuraa satoja miljoonia koripallofania, on se nimenomaan Yhdysvalloissa yksi suurimmista urheilutapahtumista, mikä näkyy valitettavana lieveilmiönä myös työpaikoilla.
Ihmiset keskittyvät mieluummin pelien tuijottamiseen ja vedonlyöntiin kuin työntekoon, mikä näkyy surkeana tuottavuutena. Maaliskuun vedonlyöntiin käytettävä työaika maksoi yhdysvaltalaisille työnantajille vuonna 2019 noin 4 miljardia dollaria.
March Madness on suosituin aika hankkia vasektomia
Mitäpä ei urheilufanaatikko tekisi intohimonsa vuoksi!? Edellisessä kohdassa mainitun koripalloturnauksen alkamisajankohta ei varmasti jää Yhdysvalloissa keneltäkään huomaamatta, mutta on yksi yllättävä paikka, josta sen voi tarkistaa. Nimittäin sairaaloiden rekistereistä.
Urologi Stephen Jones on kertonut Fox Newsin haastattelussa, että vasektomioiden määrä kasvaa 50 prosentilla March Madnessin ensimmäisen viikon aikana. Turnauksen ensimmäiset päivät ovat erityisen intensiivistä menoa, kun pelejä on tiuhaan, joten mikäs sen parempi aika käydä sterilisaatiossa, jonka jälkeen potilas määrätään vähintään päiväksi kotiin jääpussin kera välttämään pahinta turvotusta.
Jos on valittava koko vuodesta yksi tai kaksi päivää, jolloin istuu kotisohvalla television ääressä tekemättä mitään, niin yliopistokoripallon kauden huipentuma on monen listalla ensimmäinen vaihtoehto. Myös sairaalat ottavat tapahtumasta kaiken irti järjestämällä ”piuhat poikki” -kampanjoita ja tarjoamalla selviytymispaketteja, ilmaisia pizzoja sekä urheilulehtiä niille, jotka haluavat viedä fanittamisen äärimmilleen.
Mistä maaliskuun suomenkielinen nimi on peräisin?
Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Maaliskuussa on sentään jotain samaa – pari ensimmäistä alkukirjainta – muiden eurooppalaisten kielien kanssa, mutta mitään sukulaisuutta niillä ei sanoina ole. Sodan jumala Mars on löytänyt tiensä muun muassa englantiin March, ruotsiin mars ja saksaan März. Suomessa mennään eri linjoilla.
Kaikista kuukausista maaliskuun nimen alkuperästä on kielitieteilijöiden parissa ehkä kaikkein eniten kiistelyä. Joko se viittaa maahan, mahlaan tai maaliin.
Maa taitaa olla kaikkein eniten kannatusta saava vaihtoehto, sillä siihen viittaavat niin monet vanhan kansan sananparretkin, esimerkiksi ”maaliskuu maan avaa” ja ”maaliskuu maata näyttää”. Se siis on kaikessa yksinkertaisuudessaan maallinen kuukausi, jolloin lumi alkaa sulaa ja maa pikkuhiljaa näkyä pitkän talven jälkeen.
Mahla-teoriaa perustellaan sillä, että vanhassa viron kielessä tunnetaan mahlakuu tai maalakuu, joilla on viitattu siihen kuukauteen, jonka aikana puihin alkaa kehittyä mahlaa. Virossa mahlakuu on kuitenkin tarkoittanut huhtikuuta. Ja kyllähän maalis-sanan voisi helposti ajatella johtuneen mahlasta tai maalasta.
Kaikkein vähiten kannatusta on saanut näkemys, jonka mukaan maaliskuun nimi tulee maali-sanasta. Se olisi peräisin siitä, että kantavilla hangilla on hiihdetty harjoittelemaan metsästystaitoja ja ampumaan maaliin.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Missä vaiheessa maaliskuuta mitäkin sitten oikein kannattaa tehdä? Tänään eli maaliskuun 4. päivänä on kaikkein suotuisin aika kuivata hedelmiä, vihanneksia ja lihaa; joten keittiöön, mars! Jos ruoan parissa puuhastelu ei innosta, niin nuo nyt on myös maaliskuun paras aika retkeilyyn. Siinä tapauksessa, että nämä aktiviteetit eivät juuri tällä sekunnilla kiinnosta, niin kuun kaksi viimeistä päivää voi myös hyvillä mielin uhrata keittiöhommiin tai metsässä samoiluun.
Hammaslääkärillä käynti kannattaa ajoittaa kuun 22.–24 päivälle, jolloin on paras aika myös hedelmien keräämiselle. Suomessahan tällä tiedolla ei tee mitään, mutta ehkäpä kauppojen hevi-osastoilla on silloin hyvä tarjonta.
Jos maaliskuussa haluaa aloittaa jotain projekteja, on niihin ryhdyttävä 11. päivänä. Jo aloitetut projektit sen sijaan on syytä saattaa päätökseen 24. päivänä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miksi aatelisiin ja kuninkaallisiin viitataan joskus termillä siniverinen. Onko heidän veressään jotain maagista sinisyytä?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Siniverinen-termi juontaa juurensa Espanjaan
Siniverinen on aatelisia ja kuninkaallisia kuvaavana terminä ollut käytössä jo useiden vuosisatojen ajan. Alun perin ilmausta siniverinen, sangre azul, käytettiin Espanjan kuninkaista. Nämä kuninkaat polveutuivat germaaniheimo visigooteista, jotka saapuivat Pyreneiden niemimaalle 400-luvulla.
Pohjoiseurooppalaisten visigoottien jälkeläisinä kuninkaat olivat vaaleaihoisia ja he uskoivat, että heidän ihonsa läpi sinisenä kuultava veri oli merkki ylhäisestä syntyperästä.
Pohjoisafrikkalaiset umaijadit, jotka 700-luvulla Portugalia ja suurta osaa nykyisen Espanjan alueesta, olivat sen sijaan hyvin tummaihoisia – ja visigoottien verivihollisia. Tummasta ihosta verisuonet eivät samalla tavalla kuulla läpi.
Aikojen kuluessa espanjalaiset aristokraatit alkoivat mennä naimisiin muslimihallitsijoiden kanssa, mutta pieni joukko ylimystöä kieltäytyi ”sekoittamasta vertaan”. He asettuivat asumaan Cantabrianvuorten juureen, mikä erotti heidät niin maantieteellisesti kuin ihonvärinsäkin puolesta muusta kansasta.
Tämä ylimystön osa halusi pitää kiinni vaaleasta ihostaan ja säilyttää sukupolvesta toiseen eron tummempiin valtaajiin ja näiden jälkeläisiin. Vaalea iho ja sininen veri olivat heille merkki ”puhdasrotuisuudesta”.
Kastilian kuninkailla, historian ensimmäisillä siniverisillä, oli tapana ennen taisteluun lähtöä kohottaa miekkakätensä ilmaan, jotta sinertävät verisuonet näkyisivät kaikelle kansalle – ja tummille vihollisille.
Siniverisyys levisi muihinkin Euroopan kuningashuoneisiin
Kuva: Marko Ollonqvist
Vaalea iho on historiallisesti merkinnyt korkeaa sosiaalista asemaa ja se oli tavoittelemisen arvoinen. Niin ainakin ennen ajateltiin. Esimerkiksi 1700-luvulta alkaen ylimystö rupesi käyttämään lyijyjauhetta saadakseen vitivalkoisen ihon. Lyijypuuterin myrkyllisyys oli varsin hyvin jo tuolloin tiedossa, mutta ulkonäkö ja turhamaisuus menivät terveyden edelle.
Hyvin vaalea iho oli osoitus siitä, että aatelisten ei tarvinnut raataa ulkosalla, vaan he saivat loikoilla kartanoissaan auringonsäteiltä suojassa. Heidän hipiänsä ei siis päässyt päivettymään ja vaaleuden vuoksi myös verisuonet näkyivät paremmin ja sinertävän sävyisinä.
Englannin kielessä siniverinen-termi on ollut vähintään vuodesta 1811 lähtien. Tuolloin englantilainen sanomalehti kertoi Valencian aateliston jakautuvan kolmeen luokkaan: siniverisiin, punaverisiin ja keltaverisiin.
Aikojen kuluessa siniverinen-termi alkoi merkitä Englannissa ja myöhemmin muissakin maissa eroa yhteiskunnan ylempien ja alempien luokkien välillä; samalla tavalla kuin kalman valkea iho oli tehnyt jo aiemmin.
Siniverisyys siirtyi symbolina myös taiteeseen, sillä muotokuvamaalarit rupesivat maalaamaan aatelisnaisille turkooseja verisuonia.
Muita selityksiä kuninkaallisten ja aatelisten siniverisyydelle
Joidenkin tutkijoiden mukaan Euroopan ylimystön keskuudessa hieman sinertävä iho ei ollut lainkaan harvinaista. Mitään suoraa tekemistä sinisyydellä ei kuitenkaan ollut aatelisarvon kanssa, vaan ihon sävy oli tulosta sairaudesta nimeltä argyria.
Argyria on harvinainen sairaus, joka voi puhjeta hopean pitkäaikaisesta nauttimisesta tai sille altistumisesta. Elimistöön päätynyt hopea siirtyy ruoansulatuselimistöstä verenkiertoon, josta se poistuu viikon kuluessa ulosteen ja virtsan mukana. Jos hopeaa on kertynyt elimistöön liian paljon, ei se ehdi poistumaan, vaan varastoituu ihoon ja muihin kudoksiin. Hopealla kylästetty iho muuttuu siniharmaaksi altistuessaan valolle.
Ylhäisö käytti aikoinaan hopeisia ruokailuvälineitä, mikä on yksi tapa, jolla hopeahiukkasia saattoi päätyä elimistöön. Toisaalta hopeaa käytettiin antimikrobisten ominaisuuksien vuoksi myös lääkehoidossa, mutta vain yhteiskunnan rikkaimmilla oli varaa terveydenhuoltoon.
Oli sitten ”siniverinen” tai ”syntynyt hopealusikka suussa”, niin verisuonten ja/tai ihon sinertävyys oli ylhäisön merkki.
Suonissa meillä kaikilla kuitenkin virtaa punaista verta.
Lue myös:
Yleistieto
Kauheat alkuperäistarinat rakastettujen satujen takana – Nämä eivät sovellu lasten iltasaduiksi!
Rakastettujen satujen alkuperäiset versiot ovat täynnä väkivaltaa, tappamista ja raiskauksia. Hieman eri kaliiberia kuin ne, joita meille on iltasaduiksi luettu.
Monet näistä listan saduista ovat muuntuneet Disneyn animaatioelokuviksi ja sitä kautta lapsien, ja miksei aikuistenkin, rakastamiksi tarinoiksi.
Satujen alkuperät ovat kuitenkin täysin lapsille soveltumattomia. Tai jokainen voi toki päättää itse. Yöunet voivat jäädä näiden tarinoiden jälkeen itsekullakin väliin. Paha ei aina saa palkkaansa eivätkä prinssit ja prinsessat saa onnellisia loppuja. Ja väliin mahtuu ties mitä järkyttävää.
Listafriikki vie lukijansa nyt satujen maailmaan, mutta kuten jo todettua, hyvin erilaiseen kuin se, mihin olemme tottuneet.
Prinsessa Ruusunen
Satu Prinsessa Ruususesta on ikivanha tarina, joka on saanut kirjoittajasta riippuen monta erilaista versiota. Se julkaistiin ensimmäisen kerran kirjallisessa muodossa vuonna 1634, italialaisen kirjailijan Giambattista Basilen kuoleman jälkeen. 1800-luvulla Jacob ja Wilhelm Grimm tekivät sadusta oman versionsa, joka oli Basilen kirjoittamaa tarinaa kevyempi, ja josta Disney muokkasi oman rakastetun klassikkonsa. Hyvä niin, sillä nyt seuraa vähän erilainen Prinsessa Ruusunen.
Basilen Ruususessa pellavan tikku vaivuttaa Talia-nimisen nuoren naisen ikiuneen, mutta paikalle ei saavu pelastava prinssi vaan sattumalta ohikulkeva kuningas. Hän kiipeää tikapuilla Talian huoneeseen ja yrittää herättää nukkuvan kaunokaisen – turhaan.
Kuningas tekee, minkä parhaaksi näkee: raiskaa tajuttoman Talian ja poistuu paikalta. Talia tulee raskaaksi ja synnyttää unissaan kaksoset, joista toinen imee äitinsä sormesta tikun irti. Kun tikku on poissa, Talia herää, kuningas tulee takaisin ja kaksikko rakastuu.
Ongelmana on kuitenkin kuninkaan vaimo, joka ei innostu aviomiehensä suhteesta. Hän suunnittelee keittävänsä kaksoset ja syöttävänsä ne kuninkaalle. Talian hän yrittää polttaa roviolla. Suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään ja kuningatar päätyy itse liekkeihin.
Talia, kuningas ja heidän lapsensa elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Raiskauksesta sun muusta huolimatta.
Pinokkio
Italialaisen Carlo Collodin vuonna 1883 kirjoittama tarina Pinokkiosta ei ole yhtä lämminhenkinen kuin Disneyn versio vuodelta 1940.
Kun Geppetto veistää Pinokkion puhuvasta puusta, karkaa tämä heti kävelemään opittuaan. Poliisi nappaa ilkikurisen pojan, jota luullaan pahoinpidellyksi ja Geppetto päätyy vankilaan.
Kun Pinokkio palaa kotiinsa, on Samu Sirkka siellä varoittamassa häntä houkutuksista ja kehottaa olemaan kuuliaisempi. Pinokkiota ei kiinnosta, vaan hän heittää sirkkaa vasaralla kohtalokkain seurauksin.
Geppetto vapautuu vankilasta ja vaatii Pinokkiota menemään kouluun. Kapinoiva poika myy koulukirjansa mennäkseen katsomaan marionettiteatteria. Jossain vaiheessa Pinokkion veriviholliset kettu ja kissa yrittävät hirttää hänet, mutta haltijan lähettämä haukka pelastaa pojan tukehtumiselta. Disneyn piirretystä tutut aasiksi muuttumiset ja nenän kasvamiset ovat toki myös mukana alkuperäisessä sadussa.
Tarina kuitenkin päättyy onnellisesti, kun Pinokkio pelastaa Geppetton kauhistuttavan hain vatsasta, ryhdistäytyy kaikkien seikkailujensa jälkeen ja muuttuu oikeaksi pojaksi.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Grimmin veljesten tarina Lumikista on paljon synkempi kuin Disneyn versio; tämä trendi on teille lukijoille jo tainnut tulla selväksi. Siinä ilkeä kuningatar, Lumikin äitipuoli, määrää metsästäjän viemään kauniin prinsessan syvälle metsään, tappamaan hänet ja tuomaan hänen maksansa ja keuhkonsa mukanaan.
Metsästäjä kuitenkin säästää Lumikin hengen ja vie kuningattarelle tappamansa villisian sisäelimet. Ne kuningatar keittää suolaliemessä ja syö hyvällä ruokahalulla.
Myöhemmin kuningattarelle selviää taikapeilin välityksellä, että Lumikki onkin hengissä, ja hän yrittää kahdesti päättää tämän päivät. Epäonnistuneiden salamurhayritysten jälkeen kuvaan astuu meidän kaikkien tuntema tarina myrkytetystä omenasta, seitsemästä kääpiöstä ja lasisesta arkusta. Lopulta Lumikki päätyy yhteen uljaan prinssin kanssa ja häihin on kutsuttuna kaikki muut paitsi ilkeä kuningatar, joka jälleen kuvittelee päässeensä tytärpuolestaan eroon.
Kuningatar kuitenkin saapuu hääjuhlaan kuokkimaan tietämättä lainkaan, kuka taikapeilin ”maassa kaunehimmaksi” julistama morsian on. Rangaistuksena kaikesta vehkeilystä kuningatar pakotetaan laittamaan jalkaansa tulikuumat rautakengät ja tanssimaan kuolemaansa saakka. Aikamoinen loppuillan kohokohta!
Pieni merenneito
Pieni merenneito on tanskalaisen Hans Christian Andersenin kirjoittama, vuonna 1837 julkaistu, synkkä tarina mahdottomasta rakkaudesta. Sadussa ollaan tunnelmaltaan melko kaukana Disneyn vuoden 1989 sovituksesta: Merenelävät eivät laula ”Aalloilla siis”, eikä Ariel saa prinssiä tai onnellista loppua.
Andersenin tarinassa merenneidot saavat nousta pintaan täytettyään 15 vuotta, ja tarinan päähenkilö, kutsutaan häntä selvyyden vuoksi Arieliksi, näkee ensimmäisellä kerrallaan komean prinssin ja pelastaa tämän hukkumiselta. Rakastunut Ariel kuulee isoäidiltään, että kun ihmiset kuolevat, pääsevät he iankaikkiseen taivaaseen, mutta merenneidot sen sijaan muuttuvat meren vaahdoksi.
Rakkaudentuskissa piehtaroiva merenneito lähtee tapaamaan merinoitaa, joka lupaa antaa Arielille jalat sillä ehdolla, että tämä antaa vastineena äänensä ja kielensä. Kaiken kukkuraksi jokainen askel tuntuisi siltä, kuin lukuisat veitset uppoaisivat jalkapohjiin eikä hän liioin voisi ikinä palata merenneidoksi. Prinssin olisi myös rakastuttava Arieliin, tai tämä muuttuisi sieluttomaksi vaahdoksi, jos prinssi jonain päivänä astuisi avioon jonkun muun kanssa.
Arielin mielestä diili oli reilu.
Asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti ja henkilöllisyyksissä sekoillut prinssi menee naimisiin toisen naisen kanssa. Murheen murtama Ariel saa vielä mahdollisuuden pelastaa itsensä, kunhan tappaa prinssin ja vuodattaa tämän verta jaloilleen. Siihen hän ei suostu, vaan tappaa itsensä ja muuttuu vaahdoksi. Epäitsekkyytensä vuoksi hän kuitenkin saa mahdollisuuden tehdä 300 vuoden ajan hyviä asioita henkiolentona, ja ehkä siten päästä lopulta taivaaseen.
Topi ja Tessu
Topi ja Tessu on monien rakastama Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1981. Se pohjautuu Daniel P. Mannixin vuonna 1967 julkaistuun romaaniin nimeltään Kettu ja koira.
Kirjassa Topi-kettu kasvaa metsästäjän perheen kanssa, mutta kun luonto alkaa kutsua, karkaa se omistajaltaan vapauteen. Topi palaa kuitenkin silloin tällöin kiusaamaan perheen koiria ja esittelee metsässä oppimiaan taitoja. Eräänä päivänä metsästäjän paras ajokoira pääsee ketjustaan irti ja ajaa Topia takaa lähellä rautatiekiskoja. Topi väistää lähestyvän junan, mutta koira jää alle.
Metsästäjä ottaa elämäntehtäväkseen kostamisen ja Topin nappaamisen. Pakkomielteiseksi yltyvä saalistus ei tuota tulosta, vaikka ammutuiksi joutuvat Topin kaksi poikuetta ja lopulta myös sen kumppani.
Metsästäjä ratkeaa ryyppäämään ja menettää kaikki muut koiransa paitsi Tessun. Mies päättää myrkyttää kettuja, mutta kun paikallinen lapsi joutuu aineen uhriksi, järjestää hän valtavan operaation Topin nappaamiseksi.
Metsästäjä ei ikinä onnistu Topia ampumaan, mutta lopulta kettu kuolee uupumukseen Tessu-koiran ajettua sitä väsymättä takaa. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen ja metsästäjä alkoholisoituu entisestään. Kirja päättyy siihen, kun metsästäjä valmistautuu ampumaan kättään luottavaisena nuolevan Tessun.
Aika paljon saa juonta venyttää siihen tarinaan, jossa ketunpoikasesta ja koiranpennusta tulee ikuisesti parhaat ystävät.
Punahilkka
Punahilkka on 1100-luvulta peräisin oleva eurooppalainen kansantarina, joka teki läpimurtonsa ranskalaisen kirjailijan Charles Perraultin satukokoelmassa vuonna 1697. Perrault oli ensimmäinen, joka puki päähenkilön punaiseen hilkkaan.
Aiemmissa versioissa paha susi tappoi Punahilkan isoäidin, pilkkoi tämän paloiksi ja laski veren viinipulloon. Isoäitiä imitoiden susi kehotti vierailulle tullutta Punahilkkaa syömään. Tyttö tietysti tottelee ja tekee illallisen mummonsa jäänteistä. Sitten susi kehottaa tyttöä riisuutumaan, polttamaan vaatteensa ja tulemaan kanssaan sänkyyn. Kansantaru loppuu siihen, kun susi syö Punahilkan.
Perraultin tarinassa tyttö ei paista isoäitinsä lihasta pihvejä, mutta hyppää peiton alle viekkaan suden kanssa ja tarina päättyy siihen, kun Punahilkka tulee suden syömäksi. Kirjailija on kertonut, että kirjoitti sadun nimenomaan varoittaakseen nuoria ja kauniita tyttöjä kaikista oudoista saalistajista. Eikä hän viitannut eläimiin vaan helppoja ja luottavaisia uhreja vaaniviin ihmisiin.
Tunnetuimmassa Punahilkka-sadussa, joka on Grimmin veljesten käsialaa, tyttö ja isoäiti pelastuvat, kun metsästäjä leikkaa suden vatsan auki ja kokonaisena pysynyt kaksikko pääsee vapauteen.
Tuhkimo
Satu Tuhkimosta on vanha kansantarina, jota on kerrottu ympäri maailman hieman eri versioina. Ensimmäinen kirjallinen tuotos on ajanlaskumme alkuvaiheilta, Kreikasta, ja toinen vanha versio on peräisin Kiinasta vuodelta 860.
Grimmin veljesten versio vuodelta 1812 on kuitenkin ehkä tunnetuin. Siinä tutustutaan ilkeään äitipuoleen ja äärimmäisen raskaisiin sisarpuoliin eikä Tuhkimon isä piittaa tyttärensä kohtelusta tippaakaan.
Haltijakummia Grimmin veljesten tarina ei tunne, vaan Tuhkimo esittää toiveensa tanssiaisista äitinsä haudalla kasvavalle puulle. Kaunis puku ja lasikengät ilmestyvät kuin tyhjästä ja tanssiaiset sujuvat hyvin puoliyöhön asti.
Kun prinssi kiertää testailemassa tippunutta jalkinetta kaikkien valtakunnan neitojen jalkoihin, päätyy hän toki myös Tuhkimon perheen kotiovelle. Sisarpuolten jalat eivät kuitenkaan mahdu siroon kenkään, joten ensimmäinen heistä leikkaa varpaansa pois. Prinssi lähtee viemään väärää neitoa linnaansa, mutta pirulliset kyyhkyt laulavat huijauksesta ja paljastavat silvotut jalat. Toinen ilkeistä sisarpuolista leikkaa itseltään kantapäät ja taas prinssi luulee löytäneensä mielitiettynsä. Linnut ovat kuitenkin jälleen asialla.
Kun Tuhkimo viimein kokeilee – tuossa vaiheessa jo epäilemättä verta täynnä olevaa – lasikenkää, sopii se tietysti täydellisesti, ja pariskunta alkaa suunnitella häitään. Juhlassa ilkeät sisarpuolet saavat vielä kerran kokea prinssin kyyhkysten mahdin, kun ne nokkivat huijareilta silmät päästä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että onko olemassa Vanha-Seelanti. Koska Uusi-Seelanti on olemassa, niin jossainhan täytyy olla sen ”alkuperäinen Seelanti”.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Kun on olemassa Uusi-Seelanti, niin onko myös Vanha-Seelanti?
Kuva: Michal Klajban | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Ensimmäinen Uuteen-Seelantiin rantautunut länsimainen henkilö oli alankomaalainen löytöretkeilijä Abel Tasman. Hänen ”löydöksiinsä” kuuluvat myös Tonga, Fidži ja Australialle kuuluva Van Diemenin maa, joka myöhemmin nimettiin Abel Tasmanin mukaan Tasmaniaksi.
Tasman purjehti Uuden-Seelannin Eteläsaarelle joulukuussa 1642, mutta ei ollut aivan kartalla. Hän uskoi näiden kaukaisten saarten olevan osa Argentiinan eteläisen kärjen rannikolla sijaitsevaa Isla de los Estados -saarta. Niinpä Tasman nimitti maa-aluetta Staten Landtiksi.
Melko pian Tasmanin maanmiehet, kartografit Hendrik Brouwe ja Joan Blaeu, kuitenkin tajusivat, että Tasmanin löytämillä saarilla ei ollut mitään tekemistä Etelä-Amerikan kanssa.
Blaeu antoi eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saariryhmälle nimen kotimaansa pitkälti saarista koostuvan provinssin, Zeelandin, mukaan. Aivan identtistä nimestä ei kuitenkaan tullut, vaan kaukaiset saaret saivat nimekseen Nieuw Zeeland, latinaksi Nova Zeelandia.
Ja kaukaiset ne tosiaan ovatkin! Välimatkaa Zeelandin ja Uuden-Seelannin välillä on suurin piirtein 18 500 kilometriä. Paljon sen kauemmaksi ei tällä planeetalla pääse, sillä pisin mahdollinen etäisyys kahden maapallolla olevan pisteen välillä on hieman yli 20 000 kilometriä. ”Seelannit” ovat siis varsin kirjaimellisesti täysin eri puolella maailmaa.
Tasmanin jälkeen seuraavia eurooppalaisia saatiinkin sitten odottaa Uuteen-Seelantiin yli sata vuotta, kun vuonna 1769 englantilainen James Cook rantautui Pohjoissaarelle. Cookin aloitteesta hollantilaisten antama nimi vaihdettiin englantilaiseen versioon New Zealand.
Alkuperäinen tai Vanha-Seelanti on siis olemassa, vaikka sitä ei siksi kutsuta. Alankomaalainen provinssikaan ei käänny suomeksi Seelanniksi, vaan pitää oman Zeeland-nimensä.
Lue myös:
-
Tiede5 päivää sitten10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 1
-
Elämäntapa6 päivää sitten
10 karmeaa hoitovirhettä – Kun ”ups” ei olekaan mikään pikku moka!
-
Tiede4 päivää sitten
Syntymäsokeus suojaa skitsofrenialta: 10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 2
-
Oudoimmat1 viikko sitten
Elävä kilppari, tupee ja paniikkinappula: 15 erikoista ja yllättävää asiaa, joita ihmiset ovat unohtaneet Uber-kyytiin
