Viihde
Top 10 vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset – tullaanko näitä koskaan rikkomaan?
Uudet yleisurheilun maailmanennätykset eivät ole mikään harvinainen juttu, sillä tietyissä lajeissa ennätyksiä rikotaan tasaisin väliajoin. On kuitenkin koko joukko ennätyksiä, joita pidetään käytännössä mahdottomina rikkoa. Tässä tulevat vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset.
Päivitetty 23.8.2025
Ja tällä listalla aiheena ovat sellaiset yleisurheilun maailmanennätykset, joiden uskotaan ilman sääntömuutoksia olevan ikuisia. Monet näistä utopistiselta tuntuvista ennätyksistä ovat peräisin 1980-luvulta, joka oli anabolisten steroidien kulta-aikaa ja doping-valvonta oli lapsenkengissä. Monessa maassa dopingin käyttö oli tuolloin systemaattista ja osa järjestelmää.
Tämän listan maailmanennätykset ovat herättäneet vuosien mittaan kysymyksiä ja epäilyjä, ja suoranaisia syytöksiä on heitelty varmaan jokaisen urheilijan suuntaan. Myös vanhojen ennätysten pyyhkimisestä ja puhtaalta pöydältä aloittamisesta on puhuttu. Kaikki nämä ennätykset ovat kuitenkin virallisia ja aikanaan hyväksytysti suoritettuja, joten tähän aiheeseen en enää palaa.
Mitä veikkaat: tullaanko näitä hirmuisia tuloksia koskaan rikkomaan? Vai ovatko tämän listan vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset ikuisia?
10. Neuvostoliitto – Naisten 4 × 400 metrin viestijuoksu
Soulin olympialaisissa vuonna 1988 tehtiin huimia maailmanennätyksiä, joista osa on voimassa edelleen. Ei ehkä yllätä, että näitä tuloksia löytyy myös kourallinen tästä artikkelista, kun listataan maailman vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset.
Kymmenenneksi vanhin maailmanennätys tehtiin lokakuun 1. päivänä vuonna 1988, kun vuorossa oli naisten pitkä viesti. Neuvostoliiton joukkue Tatjana Ledovskaja, Olga Nazarova, Maria Pinigina ja Olga Bryzgina pinkoi voittoon ajalla 3.15,17, joka on siis edelleen voimassa oleva maailmanennätys.
Neuvostoliiton joukkue oli kiven kova, sillä neljän naisen viestijoukkueessa juoksi samojen Soulin olympialaisten 400 metrin mitalikolmikko. Bryzgina otti kultaa, Ledovskaja oli hopealla ja Nazarova pronssia. Jotain näiden naisten vauhdista kertoo myös se, että Bryzginan ja Nazarovan ennätysviestissä tekemät osuusajat ovat niin ikään edelleen maailman kovimpien joukossa. Kummankin aika oli 47,8 ja sillä he ovat jaetulla kolmannella sijalla nopeimmissa viestin osuusajoissa.
Naisten pitkä viesti Soulin olympialaisissa oli käsittämättömän kova. Hopeaa ottanut Yhdysvaltain joukkue hävisi Neuvostoliitolle vain 34 sadasosa sekuntia. Yhdysvaltojen aika on edelleen maailman toiseksi kovin aika naisten 4 × 400 metrin viestijuoksussa.
Tuossa joukkueessa juoksi muuten Soulin olympialaisten nelinkertainen mitalisti Florence Griffith-Joyner, joka urakoi molemmat viestit sekä kaksi henkilökohtaista pikamatkaa. Tämä lista jatkuu Soulin olympialaisilla ja Griffith-Joynerin järisyttävillä saavutuksilla.
9. Florence Griffith-Joyner – 200 metrin juoksu 29.9.1988
Vuonna 1988 yhdysvaltalainen Florence Griffith-Joyner nousi pikajuoksun vankkumattomaksi kuningattareksi.
Lempinimen Flo-Jo saanut urheilija kohautti Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa koko urheilumaailmaa juoksemalla käsittämättömän 100 metrin maailmanennätyksen, mutta siihen palataan tällä listalla myöhemmin.
Noiden olympiakarsintojen aikaan Flo-Jo vannoi rikkovansa viimeistään Soulin olympialaisissa myös 200 metrin juoksun maailmanennätyksen. Sen hän tekikin syyskuun 29. päivänä kellottaen välierässä ajan 21,56 sekuntia.
Ja sitten hieman myöhemmin samana iltana hän pinkoi finaalissa 200 metriä 21,34 sekuntiin. Ja tuo ennätys on edelleen rikkomatta.
Lähelle on kuitenkin päästy, sillä Jamaikan Shericka Jackson hätyytteli haamuaikaa kesällä 2023 pariinkin otteeseen. Jackson juoksi elokuussa 2023 kaikkien aikojen toiseksi kovimman ajan, kun kellot pysähtyivät Budapestin MM-kisoissa aikaan 21,41.
Mutta ainakin vielä toistaiseksi naisten 200 metrin juoksun ennätys on Flo-Jon nimissä.
8. Jackie Joyner-Kersee – seitsenottelu 23.–24.9.1988
Se, että urheilija on moninkertainen olympia- ja MM-kultamitalisti, on toki harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta. Aina välillä tulee tähtiä, jotka dominoivat lajiaan vuodesta toiseen. Mutta se, että kultaa ottaa useammassa kuin yhdessä lajissa, on harvinaisempaa. Varsinkin, kun toinen ”laji” on seitsenottelu.
Yhdysvaltalainen Jackie Joyner-Kersee oli kuitenkin maailman huipulla sekä seitsenottelussa että pituushypyssä. Hänellä on kaksi seitsenottelun olympiakultaa (Soul 1988 ja Barcelona 1992), pituushypyn olympiakulta (Soul 1988), seitsenottelun olympiahopea (Los Angeles 1984) ja kaksi olympiapronssia pituushypystä (Barcelona 1992 ja Atlanta 1996). Näiden päälle Joyner-Kerseellä on vielä neljä maailmanmestaruutta – kaksi kummastakin lajista.
Joyner-Kersee paransi seitsenottelun maailmanennätystä huimat neljä kertaa ja ylitti ensimmäisenä naisena 7000 pisteen rajan vuonna 1986. Soulin vuoden 1988 olympialaisissa, joista siis kotiintuomisina kaksi kultaa, Joyner-Kersee teki ottelussa edelleen voimassa olevan maailmanennätyksen: 7291 pistettä.
Kuusi kaikkien aikojen parasta seitsenottelutulosta ovat Joyner-Kerseen nimissä. Seitsemänneksi kovimman tuloksen, 7032 pistettä, on tehnyt kaksi urheilijaa: Ruotsin Carolina Klüft ja Yhdysvaltain Anna Hall.
Klüft oli oman aikakautensa ottelukuningatar, sillä kausien 2002–2007 välillä hän oli voittamaton. Oma ennätys (ja maailman kaikkien aikojen seitsemänneksi kovin tulos) syntyi Osakan MM-kisoissa elokuussa 2007. Tuokin tulos pysyi muiden saavuttamattomissa pitkän aikaa, kunnes tultiin kesäkuuhun 2025.
Itävallan Götzisissä järjestetään vuosittain moniotteluiden erikoiskilpailu, jossa siis kisaavat ainoastaan seitsen- ja kymmenottelijat. Yhdysvaltalainen Anna Hall pani tuulemaan ja teki oman ennätyksensä neljässä lajissa: korkeushypyssä, kuulantyönnössä, keihäänheitossa ja 800 metrin juoksussa. Tuo 800 metrin juoksun tulos oli myös kovin aika ikinä seitsenottelussa. Huippukisalla ja ennätystehtailulla Hall nousi Klüftin kanssa samaan 7032 pistemäärään.
Se on kuitenkin varsin kaukana seitsenottelun kiistattoman kuningattaren maailmanennätyksestä.
7. Florence Griffith-Joyner – 100 metrin juoksu 16.7.1988
Niin lähellä, mutta niin kaukana. Naisten 100 metrin juoksun maailmanennätyksen rikkominen on parin viime kauden aikana ollut lähempänä kuin koskaan. Oikeastaan se ei ennemmin ole ollut järin lähellä.
Jamaikan Elaine Thompson-Herah juoksi kaikkien aikojen toiseksi kovimman ajan, 10,54 sekuntia, elokuussa 2021 ja vannoi vielä rikkovansa mahdottomana pidetyn ennätyksen.
Tuo kyseinen ennätys tehtiin Yhdysvaltain vuoden 1988 olympiakarsinnoissa Indianapolisissa. Heinäkuun 16. päivänä stadionilla puhalsi tuuli ja ennätyksiä oli rikottu lajissa jos toisessakin. Mutta kun tuulimittari näyttää viittä metriä myötäistä, ei huimia tuloksia tietenkään tehty sallituissa olosuhteissa. Sitten tuli naisten 100 metrin juoksun puolivälierien aika.
Florence Griffith-Joyner kellotti järisyttävän ajan: 10,49 sekuntia. Se rikkoi aiemman maailmanennätyksen lähes kolmella sekunnin kymmenyksellä. Ympäri stadionia liput liehuivat valtoimenaan ja tuulimittarit huusivat hoosiannaa, mutta etusuoralla mittari näytti täysin tyyntä. Flo-Jo oli juuri tehnyt käsittämättömän uuden maailmanennätyksen.
Eikä tuo ollut vain sattumaa, sillä välierässä ja finaalissa Griffith-Joyner pinkoi ajat 10,70 ja 10,61, jotka nekin olisivat olleet uudet ennätykset.
Syyskuussa 1988 Griffith-Joyner voitti Soulissa olympiakultaa kellottaen jokaisessa juoksussa aikoja, jotka ovat edelleen kaikkien aikojen kovimpien joukossa.
Soulin olympialaisten jälkeen Griffith-Joyner jäi kilparadoilta eläkkeelle. Vuonna 1998 hän menehtyi nukkuessaan voimakkaan epilepsiakohtauksen seurauksena. Maailman nopein nainen oli vain 38-vuotias.
6. Gabriele Reinsch – kiekonheitto 9.7.1988
Naisten kiekonheitossa 72 metriä on ollut saavuttamaton haamuraja 1980-luvun jälkeen.
Tokion olympiavoittaja, yhdysvaltalainen Valarie Allman heitti ennätyksensä 71,46 metriä kesällä 2023. Rion ja Lontoon olympiavoittaja, Kroatian Sandra Perković heitti vuonna 2017 oman ennätyksensä 71,41. Mutta muuten ollaan oltu viime vuosikymmenet hyvinkin kaukana.
Asiaan tuli muutos huhtikuun 13. päivänä vuonna 2024, kun Yhdysvaltain Ramonassa järjestetyssä kilpailussa nähtiin kiekkoringissä käsittämätöntä suorittamista. Kuuban Yaimé Perez heitti tuloksen 73,09. Se oli paras naisten kiekkotulos 35 vuoteen. Haamuraja 72 metriä oli vihdoinkin saavutettu – uudelleen.
Mutta vaikka Perezin suoritus on nykyaikana jäätävä, niin vielä jäätävämpää on eri aikakausien tasoero. Tuo 72 metriä ei ollut mikään haamuraja 80-luvun heittäjille.
Saksan demokraattista tasavaltaa eli DDR:ää edustaneen Gabriele Reinschin maailmanennätys on nimittäin utopistiselta kuulostava 76,80 metriä. Sen hän kiskaisi DDR:n ja Italian välisessä maaottelussa Itä-Saksan Neubrandenburissa heinäkuun 9. päivänä vuonna 1988. Reinsch on omalla metriluvullaan, sillä kaikkien aikojen toiseksi paras tulos on 74,56 metriä.
Urheilu-uransa jälkeen opettajana toiminut Reinsch ei niittänyt menestystä arvokisoissa – ei siis ainakaan sen tasoista menestystä, jota maailmanennätyksen haltijalta voisi odottaa.
Soulin vuoden 1988 olympialaisissa hän sijoittui seitsemänneksi ja Splitin vuoden 1990 EM-kisoissa kotiintuomisina oli kirpaiseva neljäs sija. Maailmanennätys on kuitenkin se, mistä hänet muistetaan – löytyykö sille koskaan rikkojaa!?
5. Galina Tšistjakova – pituushyppy 11.6.1988
Leningradissa kesäkuun 11. päivänä vuonna 1988 järjestetyissä yleisurheilukilpailuissa saatiin todistaa yhden yleisurheilun vanhimman maailmanennätyksen syntyä. Neuvostoliittoa edustanut Galina Tšistjakova hyppäsi pituudessa tuloksen 752 cm, jolle ei uhkaajaa ainakaan tällä hetkellä löydy. Lähimmäksi ovat päässeet Tšistjakovan kanssa samaan aikaan kilpailleet Jackie Joyner-Kersee (749 cm) ja DDR:n Heike Drechsler (748 cm).
Näiden naisten lukemia lähelle ei ole kukaan hypännyt vuosikausiin. Kolmikko oli hirmuinen ja kilpailun taso ennennäkemätöntä. Maailmanennätyksen kesäkuussa 1988 tehnyt Tšistjakova hyppäsi myöhemmin kesällä Soulin olympialaisissa pronssia, kun yhdysvaltalainen ja itäsaksalainen veivät kirkkaimmat mitalit.
Joka tapauksessa Tšistjakova oli moninkertainen arvokisamitalisti ja piti aikoinaan hallussaan myös kolmiloikan maailmanennätystä. Vuonna 1989 hypätty ennätys, 14,52 metriä, rikottiin kuitenkin jo seuraavana vuonna. Tšistjakovan pituushyppyennätys sen sijaan vaikuttaa kiveen hakatulta.
4. Natalia Lisovskaja – kuulantyöntö 7.6.1987
Neuvostoliiton Natalia Lisovskaja jysäytti Moskovassa järjestetyissä kilpailuissa jäätävän 22,60 metrin työnnön kesäkuun 7. päivänä vuonna 1987. Sillä hän rikkoi kolme vuotta aiemmin tekemänsä kuulantyönnön maailmanennätyksen seitsemällä sentillä. Se ei tälle naiselle kuitenkaan riittänyt, vaan samana päivänä ja samassa kilpailussa hän paranteli ennätystä vielä kolmella sentillä.
Lisovskajan 22,63 metrin hirmutyöntö on yksi niistä maailmanennätyksistä, joita ei uskota koskaan rikottavan. Lisovskajalla on nimissään viisi kaikkien aikojen pisintä työntöä, joista jokainen yli 22,50 metriä. Hän on myös olympiavoittaja (Soul 1988) ja maailmanmestari (Rooma 1987).
Päälle 22 metrin ei ole kukaan nainen työntänyt 1980-luvun jälkeen ja 21 metrin rajan on sittemmin rikkonut vain kuusi naista, joista heistäkin neljä 1990-luvulla.
Oman aikansa legenda ja suvereenisti lajiaan hallinnut uusiseelantilainen Valerie Adams työnsi parhaimmillaan tuloksen 21,24 ja oli valovuosia kilpakumppaneitaan edellä. Adamsin ennätys on elokuulta 2011. Matkaa Lisovskajan järisyttävään maailmanennätykseen jäi lähes 1,4 metriä.
3. Juri Sedyh – moukarinheitto 30.8.1986
Neuvostoliittoa edustanut Juri Sedyh on yksi niistä kahdesta miehestä, jotka ovat koskaan viskanneet moukaria yli 86 metriä. Sedyh ja Sergei Litvinov, tuo toinen 86 metrin kerholainen, ovat myös ainoita, jotka ovat ylittäneet 85 metrin rajan.
Elokuun 30. päivänä vuonna 1986 Stuttgartin EM-kisoissa Sedyh heitti edelleen voimassa olevan maailmanennätyksen 86,74 metriä. Se on miesten osalta kaikkien aikojen pitkäikäisin yleisurheilun maailmanennätys.
Stuttgartissa kiskaisemallaan hirmuheitolla Sedyh rikkoi aiemmin samana kesänä tekemänsä maailmanennätyksen, joka oli 86,66 metriä. Tuo tulos syntyi Neuvostoliiton ja DDR:n välisessä maaottelussa. Jestas, mikä maaottelu!
Jätettyään kilpakentät taakseen Sedyh meni naimisiin edellisessä kohdassa esitellyn kuulantyönnön ennätysnaisen Natalia Lisovskajan kanssa ja pariskunta sai tyttären. Perhe muutti Neuvostoliiton kaaduttua Pariisiin, jossa Sedyh työskenteli opettajana ja valmensi ranskalaisia moukarinheittäjiä. Kaksinkertainen olympiavoittaja (Montreal 1976 ja Moskova 1980) menehtyi 66-vuotiaana sydänkohtaukseen syyskuussa 2021.
Nykypäivänä miesten moukarissa yli 82-metrinen heitto on äärimmäisen kova ja harvinainen tulos.
2. Marita Koch – 400 metrin juoksu 6.10.1985
Saksan demokraattista tasavaltaa edustanut Marita Koch oli kesällä 1984 hätyytellyt 48 sekunnin rajan rikkomista, mutta upeista juoksuista huolimatta haamuraja jäi useaan otteeseen muutaman sekunnin kymmenyksen päähän. Alle pitäisi päästä, jos 400 metrin maailmanennätyksen mieli rikkoa.
Koch oli jo olympiavoittaja ja yksi DDR:n suurimmista tähdistä, jolla oli hallussaan 200 metrin maailmanennätys. Vuona 1979 Kochista tuli ensimmäinen nainen, joka juoksi 200 metriä alle 22 sekuntiin. Tuo ennätys, 21,71, säilyi Kochin hallussa Soulin 1988 olympialaisiin saakka ja se on edelleen kaikkien aikojen yhdeksänneksi kovin aika. Koch oli myös mukana DDR:n pikaviestissä sekä pitkässä viestissä rikkoen molemmilla matkoilla useampaan otteeseen maailmanennätyksiä.
Mutta takaisin 400 metrin sileällä. Tavoite maailmanennätyksestä täyttyi 5.10. 1985 yleisurheilun maailmancupissa, joka järjestettiin Australian Canberrassa. Koch juoksi sileän ratakierroksen aikaan 47,60, mitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen ylivoimaisimmista suorituksista. Tällä vuosituhannella lähimmäksi on päässyt Bahrainin Salwa Eid Naser vuonna 2019, kun hän juoksi Dohassa ajan 48,14, mikä oli sensaatiomainen yllätys.
Mainittakoon vielä, että Marita Kochista tuli vuonna 1985 Pariisissa järjestetyissä sisäratojen MM-kilpailuissa ensimmäinen urheilija, joka on voittanut kaikki eurooppalaiselle yleisurheilijalle saavutettavissa olevat arvokisakullat: hänellä on olympiakulta sekä MM- ja EM-kulta sisä- ja ulkoradoilta.
1. Jarmila Kratochvílová – 800 metrin juoksu 26.7.1983
Tšekkoslovakiaa menestyksekkäällä urallaan edustanut Jarmila Kratochvílová pitää hallussaan yleisurheilun pitkäikäisintä maailmanennätystä. Kratochvílová nousi maailman huipulle varsin kypsällä iällä, kolmenkympin tienoilla.
Huippu osui vuoteen 1983, jolloin Kratochvílová juoksi Münchenissä 26. heinäkuuta käsittämättömän 800 metrin maailmanennätyksen 1.53,28. Uskomatonta on myös se, että piinaava kahden ratakierroksen matka oli ollut naiselle sivulaji, sillä hän oli keskittynyt 400 metriin. Münchenin 800 metrille tšekkiläinen olikin osallistunut omien sanojensa mukaan lähinnä harjoitusmielessä.
Se harjoitus meni niin sanotusti putkeen, eikä Kratochvílován ennätykselle ole uhkaajia näköpiirissä.
Vain kolme kertaa kukaan nainen on juossut alle sekunnin päähän hirmuajasta: Neuvostoliittoa edustanut Nadežda Olizarenko vuonna 1980 (1.53,43), Kenian Pamela Jelimo (1.54,01) vuonna 2008, ja Etelä-Afrikan Caster Semenya (1.54,24) vuonna 2018.
Olizarenkon Moskovassa tekemä olympiaennätys oli myös aiempi maailmanennätys, kunnes Kratochvílová pinkoi vieläkin vähän kovempaa.
Kuten arvata saattaa, oli Kratochvílová erinomainen juoksija myös 400 metrillä, mutta jäi tuolla matkalla samaan aikaan kilpailleen Marita Kochin varjoon. Tšekkiläisellä on ratakierrokselta maailmanmestaruus, jonka hän voitti Helsingin MM-kisoissa vuoden 1983 elokuussa. Kratochvílová saavutti tuplamestaruuden ja teki 400 metrillä uuden maailmanennätyksen ajalla 47,99, joka on edelleen kaikkien aikojen toiseksi paras aika.
***
Päivitys 14.4.2024:
Vaikka jutun alussa heitettiin ilmoille ajatus siitä, että nämä vanhimmat yleisurheilun maailmanennätykset olisivat ikuisia, niin väärässä olimme. Ja väärässä oli aika moni muukin.
Ennätykset on edelleen tehty rikottaviksi.
Yksi kaikkien aikojen vanhimmista ennätyksistä murskattiin huhtikuun 14. päivänä vuonna 2024 Oklahoman Ramonassa käydyssä kiekkokilpailussa, kun Liettuan Mykonas Alekna kiskaisi kiekon mittaan 74,35. Se oli 27 cm enemmän kuin entinen ennätys.
Miesten kiekonheiton maailmanennätystä on pidetty täysin lyömättömänä, sillä nykyheittäjien parhaimmisto on ollut parin metrin päässä kaikkien aikojen parhaasta tuloksesta.
Vaikka tämä lista käsittelee pitkäikäisimpiä ennätyksiä, niin päivitysten myötä jätämme kärkikymmeniköstä rikotut ennätykset tähän loppuun muistutukseksi siitä, että mikään ei ole mahdotonta.
Jürgen Schult – kiekonheitto 6.6.1986
Saksan demokraattista tasavaltaa ja myöhemmin Saksaa edustaneella kiekonheittäjä Jürgen Schultilla on hallussaan miesten osalta maailman vanhin yleisurheilun maailmanennätys. Kesäkuun 6. päivänä vuonna 1986 Itä-Saksan Neubrandenburgissa järjestetyissä kilpailuissa Schult rikkoi kiekonheiton aiemman maailmanennätyksen reilusti yli kahdella metrillä. Heitolle tuli mittaa 74,08 metriä ja se on edelleen omalla metriluvullaan – ylhäisessä yksinäisyydessä.
Tällä vuosituhannella ennätystä on kyllä hätyytelty ja muutaman metrin päähän on heittänyt useampikin urheilija – lähimmäksi vuonna 2000 Liettuan Virgilius Alekna 73,88 metrin mittaisella kaarella.
Vuonna 2011 Schultin maailmanennätyksestä tuli miesten yleisurheilussa historian pitkäikäisin ennätys. Aiemmin tuon tilaston ykkösenä oli ollut yhdysvaltalaisen Jesse Owensin toukokuussa 1935 tekemä pituushypyn maailmanennätys 8,13 metriä, joka säilyi rikkomattomana 25 vuotta ja 79 päivää.
Luonnollisesti olympiavoittaja ja maailmanmestari Schultin ennätys on tällä hetkellä sekä voimassa olevista että jo rikotuista miesten maailmanennätyksistä pitkäikäisin.
Ollessaan 40-vuotias Schult kilpaili vielä Sydneyn vuoden 2000 kesäolympialaisissa sijoittuen hienosti kahdeksanneksi.
Päivitys 7.7.2024:
Jatkamme ilomielin väärässä olemista! Ei ollut naisten korkeushypyn maailmanennätyskään ikuinen. Ei päässyt Stefka Kostadinovan 2,09 metrin korkuinen ennätys täyttämään 37 vuotta.
Heinäkuun 7. päivänä vuonna 2024 ukrainalainen Jaroslava Mahutših nosti Pariisin Timanttiliigassa naisten korkeushypyn maailmanennätyksen uudelle kymmenluvulle mittaan 210 cm. Se oli naiselle myös huikea henkilökohtaisen ulkoratojen ennätyksen parannus, sillä rima ylittyi 9 senttiä korkeammalta kuin aiemmin.
Samana iltana Mahutših oli jo rikkonut oman ennätyksensä hyppäämällä 207. Fiilis ja kunto olivat huipussaan, joten maailmanennätyskorkeus 210 ylittyi ensimmäisellä yrittämällä. Saa nähdä, mihin nainen kykenee Pariisin olympialaisissa, sillä kaupungista on ainakin nyt loistavat muistot! Ehkäpä se siivittää häntä jälleen uusiin korkeuksiin ja tällä kertaa oman maailmanennätyksensä rikkomiseen.
Tässä vielä historian havinaa ja tarina Kostadinovan vuosikymmeniä rikkomattomana pysyneestä maailmanennätyksestä.
Stefka Kostadinova – korkeushyppy 30.8.1987
On this day (30 Aug) in 1987 at the World Championships in Rome, Stefka Kostadinova on her second attempt cleared 2.09m to set the current women’s high jump world record. That jump added 1cm to her own world record set in Sofia in 1986. pic.twitter.com/gJ1TfPfcUA
— Nurmi1924 (@1924Nurmi) August 30, 2020
Vaikka bulgarialaisen korkeushyppääjän Stefka Kostadinovan maailmanennätys on ollut muutaman kerran vakavasti uhattuna, on 2,09 metriä edelleen sellainen korkeus, josta muut naiset eivät yli ole menneet.
Ennätyksensä hän teki elokuun 8. päivänä vuonna 1987 Roomassa järjestetyissä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa. Silloin hän rikkoi edellisenä kesänä itse tekemänsä maailmanennätyksen sentillä.
Kostadinova on olympiakultamitalisti (Atlanta 1996) ja moninkertainen arvokisavoittaja sekä sisä- että ulkoradoilta. Urheilijan taidoista kertoo jotain myös se, että hän hyppäsi urallaan 197 kertaa yli kahden metrin. Tasaisuus ja varmuus olivat omaa luokkaansa, minkä näkee nopealla silmäyksellä kaikkien aikojen tilastoja katsoessa: Kostadinovan nimi dominoi kärkipäätä.
Kroatialainen Blanka Vlasic hyppäsi elokuussa 2009 Zagrebissa järjestetyissä kisoissa tuloksen 208 cm tehden sekä oman että maansa ennätyksen. Samalla hän nousi kaikkien aikojen tilastoissa jaetulle kakkospaikalle (yhdessä Kostadinovan kanssa). Erinomaisesti sujuneen kisan innoittamana Vlasic päätti yrittää vielä maailmanennätystä – toistamiseen urallaan – nostaen riman 2,10 metriin, mutta ennätys jäi jälleen rikkomatta.
Lue myös:
Viihde
Rietas valssi ja flossauksen uusi tuleminen: 10 faktaa eri tansseista ja niiden yllättävästä historiasta
Kansainvälistä tanssin päivää vietetään aina huhtikuun 29. päivänä. Sen kunniaksi Listafriikki esittelee erilaisia tansseja ja niihin liittyviä mielenkiintoisia faktoja, koska joka päivä on hyvä päivä tanssia!
Vaikka tästä voi olla montaa mieltä, osaa jokainen ihminen tanssia sisäsyntyisesti. Jo muutaman kuukauden ikäinen vauva voi osoittaa merkkejä rytmin ymmärtämisestä. Ihmiset ovat myös tanssineet kauan, melko varmasti tanssiminen on alkanut samoihin aikoihin, kun ihmiset eli Homo-suku näki päivänvalon yli 2 miljoonaa vuotta sitten. Lähes kaikissa luolamaalauksissa on merkkejä seremoniallisista tansseista, joten tanssiminen on aina ollut hyvin merkittävä osa ihmisten arkea ja juhlaa. Tanssiminen myös yhdistää ihmisiä taustasta riippumatta!
Nyt tutustutaan tuttuihin ja hieman tuntemattomiin tansseihin; samalla listalla valssataan, flossataan, pistetään tikarilla rintaan ja taivutetaan sormia luonnottomiin asentoihin.
Baletti
Baletti juontaa juurensa vanhoihin hovitansseihin, joita esitettiin nimensä mukaisesti viihdykkeenä Euroopan – erityisesti Ranskan ja Italian – hoveissa.
Ensimmäinen kerronnallisen baletin esiaste esitettiin vuonna 1495 italialaisen ylhäisön hääjuhlissa. Jokainen erillinen tanssi kuvasi jotenkin juuri sillä hetkellä tarjoiltavaa ruokalajia ja ne yhdistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi kreikkalaisen mytologian kautta. Ohjelmanumero oli niin suosittu, että baletista tuli monien häiden kohokohta.
Baletista ei kuitenkaan ehkä koskaan olisi tullut sitä, mitä se nykypäivänä on, ilman Katariina de’ Mediciä. Tämä italialaiseen Medicien mahtisukuun kuulunut ja kahdelle paaville sukua ollut 14-vuotias tyttö naitettiin vuonna 1533 samanikäiselle ranskalaispojalle, josta tuli myöhemmin kuningas Henrik II. Ranskaan muuttanut kuningatar Katariina ei kuitenkaan unohtanut entisen kotimaansa taiteita, ja varsinkin tanssi oli lähellä hänen sydäntään.
Katariinan lempipojan, Henrik III, noustua kuninkaaksi, järjestettiin hovissa häät: avioliittoon astuivat hallitsijan vaimon sisko Marguerite ja Joyeusen herttua Anne de Joyeuse. Katariina halusi miellyttää poikaansa, sillä de Joyeuse eli sulhanen oli mitä todennäköisimmin Henrikin rakastaja.
Niinpä kuningataräiti tilasi italialaiselta viulistilta Balthasar de Beaujoyeux’lta esityksen poikansa mielitietyn häihin ja tuo 5,5-tuntinen spektaakkeli Le Ballet Comique de la Reine tunnetaan maailman ensimmäisenä virallisena balettina.
Katariina lähetti esityksestä piirrettyjä kuvia hoveihin ympäri Eurooppaa, minkä jälkeen kaikki korvasivat italialaiset tanssimestarinsa ranskalaisilla ja yrittivät matkia esitystä. Kun Italiassa keskityttiin oopperaan ja Englannissa teatteriin, sai baletti kukoistaa Ranskassa. Sen takia baletin kieli on ranska.
Tiesitkö muuten, että rap-legenda Tupac Shakur oli nuorempana balettitanssija. Hän kävi Baltimoressa esittävään taiteeseen erikoistunutta koulua, jossa baletti oli yksi oppiaineista. Myöhemmin hän oli myös newyorkilaisen 127th Street Ensemble -teatteriryhmän jäsen, kunnes rap-musiikki ja siihen liittynyt Yhdysvaltain itä- ja länsirannikoiden välinen kilpailu vei mukanaan – lopulta hautaan saakka.
Uprock – todellinen dance battle
Toiset laskevat uprockin osaksi breakdancea ja toisten mielestä noilla kahdella ei ole mitään tekemistä keskenään. Samoilla New Yorkin kaduilla ne kuitenkin syntyivät 1960- ja 1970-luvulla.
Uprockissa kaksi tanssijaa matkii melko aggressiivisesti erilaisia tapoja taistella keskenään ja rytmin mukaan käytetään monia aseita; kuvaannollisesti. Nyrkit heiluvat ja ”aseita” pistooleista jousipyssyihin vedetään esiin, mutta toiseen ei kosketa.
Breakdancen kuulee monesti, virheellisesti, syntyneen väkivallattomana tapana ratkoa jengien välisiä kiistoja, mutta hyvin todennäköisesti sillä ei ole koskaan ollut mitään osaa jengisodissa.
Uprockin juuret taas ovat nimenomaan jengien välien selvittelyissä. Nokkamiehet kävivät ensin väkivallattoman uprock-battlen ja voittaja sai päättää, missä varsinainen tappelu käytäisiin.
Pienen porukan jutuksi jääneestä uprockista on omaksuttu muutamia tunnistettavia liikkeitä breakdanceen ja koko maailma pääsi näkemään niitä Pariisin olympialaisissa vuonna 2024. Se oli historiallinen hetki, sillä koskaan aiemmin mikään tanssilaji ei ole ollut mukana olympialaisissa. Los Angelesissa 2028 breakdance ei ole mukana, joten tanssit on tältä erää olympialaisissa nähty kisalajien osalta – katsomossa saa ja pitää tanssia sydämensä kyllyydestä!
Lue myös: 10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista
Valssi
Listan vähiten eksoottinen tanssi on valssi. Vaikka ei osaisi mitään muuta tanssia, niin valssin askeleet luonnistuvat varmasti useimmilta. Suomalainen häävalssiperinne on pitänyt tämän alkuperältään keskieurooppalaisen kansantanssin suosiossa sekä opeteltavien tanssien kärkisijalla.
Ennen kuin sitä tanssittiin salongeissa ja kuninkaallisten loisteliaissa saleissa, kuului valssaaminen pääasiassa köyhempien luokkien juhlintaan. Ehkä juuri siksi valssiin suhtauduttiin vastustellen ja sitä pidettiin sivistymättömänä tanssina. Iso osansa oli myös sillä, että valssia tanssiva pari oli hyvin lähellä toisiaan tai jopa vartalot aivan yhdessä – se oli ennenkuulumatonta ja varsin sopimatonta.
Joissakin Euroopan maissa valssia oli sallittua tanssia vain 10 minuuttia kerrallaan, ja Englannissa valssi kiellettiin kokonaan 1700-luvulla, koska se oli liian irstas tanssilaji. Vain sopivalla etäisyydellä tanssittavat menuetit olivat Euroopan hoveissa hyväksyttyjä. Monet aateliset kuitenkin hipsivät yön pimeydessä palvelijoidensa illanviettoihin päästäkseen tanssimaan hävytöntä valssia.
Muutos vastarintaan alkoi vuonna 1815, Waterloon taistelun jälkeen, kun Napoleonia vastaan sotineet liittokunnat juhlivat Ranskan vallan kukistamista. Ilo oli ylimmillään, ja kun Wienin kongressissa Euroopan rajoja vedettiin uusiksi, oli aikaa myös tanssimiselle. Silloin kaikki ihastuivat paikalliseen, hurjasti pyörivään valssiin.
Myös Englannissa suhtautuminen alkoi muuttua 1800-luvulla, koska valssi oli erään merkittävän henkilön lempitanssi. Kuningatar Viktoria rakasti tanssimista eikä vieroksunut valssin läheistä tanssiasentoa. Ja kukas monarkkia olisi käynyt uhmaamaan!
Flossaus
Flossaus, shoottaus, sufflaus, savage… Ovatko nuo sanat tuttuja? Sosiaalisessa mediassa on levinnyt tanssiliikkeitä pitkään, mutta videopalvelu TikTok vei buumin koronavuosien aikanatäysin uudelle tasolle. Ja se on ainoastaan hyvä asia, sillä nämä tanssihaasteet ovat hauskoja eivätkä vahingoita ketään. Samaa ei voi sanoa kaikista somehaasteista: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa.
Flossaus on varmasti tunnetuin sometanssi, eikä siltä ole voinut välttyä, jos vähänkin on pitänyt silmiään auki. Yhdysvaltalainen Russell Horning, joka sosiaalisessa mediassa tunnetaan nimellä The Backpack Kid, latasi vuonna 2016 Instagramiin videon, jossa hän esitteli kavereilleen tanssiliikkeitä ollessaan kirkon leirillä. Hän ajatteli, että videon näkee ehkä muutama kymmenen tuttua. Toisin kävi.
Monet kuuluisuudet jakoivat Horningin videota ja pian tämän Instagram-tilillä oli satojatuhansia seuraajia. Sitten tuli yhteydenotto laulaja Katy Perryltä, joka pyysi poikaa tanssimaan keikalleen Saturday Night Live -ohjelmaan. Ja sen esiintymisen jälkeen kaikki rupesivat flossaamaan!
Flossaus lisättiin Fortnite-videopeliin yhdeksi hahmojen tanssiliikkeeksi ja usko tai älä, niin Kotimaisten kielten keskuksen valinta kuukauden sanaksi huhtikuussa 2018 oli flossaus.
Horning tai oikeastaan hänen äitinsä haastoi vuonna 2018 Fortniten oikeuteen flossauksen varastamisesta, sillä heidän mukaansa peli oli rikkonut tekijänoikeuksia käyttämällä Horningin keksimää tanssia luvatta. Ilmeisesti Horning oli juuri rekisteröimässä flossausta omiin nimiinsä. Vuoden 2020 lopulla vääntöön saatiin jonkinlainen päätös, kun Yhdysvaltain tekijänoikeuksista vastaava virasto ilmoitti, että syytteelle ei ole pohjaa, koska flossaus ei täytä tanssin määritelmää vaan se on koreografia, jota ei voi kukaan omia.
On toki totta, että Horning teki flossauksesta kuuluisan, mutta ei hän sitä missään nimessä ole keksinyt, vaikka niin väittääkin. Yllä olevalla videolla yksi nuorista miehistä flossaa kohdassa 03:08 (paina play ja video alkaa muutamaa sekuntia aiemmin). Video on tehty vuonna 2012. Vielä tätäkin vanhempi on vuodelta 2011 peräisin oleva pätkä, jossa ilmiselvästi flossataan.
Oletko kokeillut? Flossaus ei ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä se näyttää!
Nyt kun flossauksen ensimmäisestä maailmanvalloituksesta on kulunut vuosikymmenen verran, on se jälleen nousemassa suosioon. Ja sehän johtuu siitä, että vuonna 2026 pinnalla on kaikki se, mikä oli trendikästä vuonna 2016 – flossaus kuuluu tähän porukkaan.
Capoeira
Afrikasta kaapattiin miljoonia ihmisiä orjiksi 1500-luvulta alkaen ja suurin yksittäinen vastaanottajamaa noin 400 vuotta kestäneen orjakaupan aikana oli Brasilia.
Orjat olivat sokeriruokopelloilla tarkan valvonnan alla, mutta pitivät yllä kamppailutaitoja naamioiden ne tanssiksi. Kulttuureissa, joista ihmiset oli riistetty orjatyöhön, tanssin ja taistelun raja oli häilyvä, joten liikkeitä oli helppo treenata huvittelun varjolla.
Aina kun silmä vältti, otettiin tanssiin mukaan itsepuolustusliikkeitä ja lähitaistelua. Näin alkoi syntyä tanssi- ja kamppailulaji nimeltään capoeira. Koska orjilla ei saanut olla mitään kättä pidempää, oli capoeira ainoa tapa puolustaa itseään.
Aina silloin tällöin orjia pääsi pakenemaan, ja heitä palauttamaan komennetut metsästäjät alkoivat kertoa tarinoita ankarasta vastarinnasta ja tappavan tehokkaasta taistelumuodosta. Paenneet orjat alkoivat kerääntyä yhteen muodostaen pieniä kyliä, joita kutsuttiin nimellä Quilombos. Niihin muutti myös alkuperäisiä brasilialaisia sekä eurooppalaista syntyperää olevia ihmisiä, joita ei kiinnostanut elää katolisen kirkon sääntöjen mukaan. Capoeira – kamppailulaji, tanssi, musiikki – sai näin vaikutteita monista eri kulttuureista.
Kun orjuus lakkautettiin Brasiliassa vuonna 1888, pelkäsi hallitus, että entiset orjat yhdistäisivät voimansa ja käyttäisivät capoeiraa kapinoidessaan valtaapitäviä vastaan. Rikollisryhmittymät palkkasivat capoeiraa taitavia palkkamurhaajiksi ja henkivartijoiksi. Niinpä sen harjoittaminen kiellettiin vankilatuomion uhalla.
Perinnettä ei kuitenkaan missään nimessä hylätty, vaan kamppailulaji naamioitiin yhä enemmän tanssiksi ilman kontaktia. Capoeiraa esitettiin katseilta piilossa ja hiljalleen se alettiin nähdä kansantaiteena. Muutaman vuosikymmenen päästä kielto oli hylättävä.
Vuonna 1936 hallitus kutsui Manuel dos Reis Machadon, jota pidetään modernin capoeiran isänä, esiintymään presidentille. Paljon on tultu eteenpäin varsin lyhyessä ajassa, sillä nykyisin capoeira on Brasilian virallinen kansallislaji ja toiseksi suosituin urheilulaji jalkapallon jälkeen. Se on myös suosittu harrastus ympäri maailman.
Kumisaapastanssi
Etelä-Afrikassa apartheidin aikana voimassa olleiden, rotuerotteluun liittyvien lakien tärkein tehtävä oli pitää valkoihoiset vallassa. Esimerkiksi kaivoksilla johtajat olivat valkoisia ja työntekijät järjestään tummaihoisia. Ilman turvavarusteita tehty työ oli varsin vaarallista eikä työntekijöiden sallittu puhuvan keskenään.
Kaivoksissa oli paljon tulvia, mutta sen sijaan, että ongelmia olisi korjattu, päätettiin turvautua halvempaan ratkaisuun: työntekijöille hankittiin kumisaappaat, jotta nämä voivat jatkaa epäterveellisessä ympäristössä.
Puhumattomuus turhautti kaivosmiehiä, mutta kumisaappaat tarjosivat heille yllättävän kommunikointivälineen. He keksivät oman systeemin, kuin morsekoodin, jossa ääni luotiin saappaita läpsimällä ja erilaisilla taputuksilla. Hiljalleen viestinvälitys alkoi kehittyä tanssiksi, sillä kaivosten säännöissä ei kielletty tanssimista. Lisäksi se oli ainoa valonpilkahdus surkeissa työolosuhteissa ja alistetussa asemassa.
Kaivosten johtajat eivät ensin katsoneet tanssimista hyvällä, mutta koska se vaikuttikin nostavan työmoraalia eivätkä he voineet asialle mitään, annettiin huvin jatkua. Heillä ei ollut aavistustakaan, että toisinaan musisoinnilla kritisoitiin olosuhteita.
Koska kaivoksille tuli työntekijöitä ympäri Etelä-Afrikkaa ja muualtakin Afrikan mantereelta, lisäsivät kaikki palasen omaa kulttuuriaan tanssiin. Vaikka heimoasujen käyttö oli myös kiellettyä, siirtyivät perinteet uuteen, yhteiseen tanssiin.
Kumisaapastanssia tanssivat kaikki iästä ja sukupuolesta riippumatta, ja nykyisin sitä opetetaan ympäri maailman!
Dutty Wine – kuoleman tanssi!?
Jamaikalaisilla klubeilla syntynyt Dutty Wine on varsinkin nuorten naisten suosiossa: siinä heilutellaan polvia, pyöritetään lantiota ja – mikä tärkeintä – päätä. Nimenomaan ankara pään pyörittäminen on aiheuttanut yleistä pahennusta ja huolta.
Joidenkin lääkäreiden mukaan tanssi voi olla hengenvaarallinen niillekin, jotka ovat sitä pitkään harjoitelleet ja totuttaneet kehonsa liikkeisiin. Lääkärit varoittavat nimenomaan niskaan ja selkään kohdistuvasta repivästä liikkeestä, joka saattaa aiheuttaa lihas- ja nivelvaurioita. Muun muassa yhdysvaltalainen ortopedi Paul Wright on sanonut, että liikkeet voivat johtaa jopa halvaantumiseen.
Kun Tony Matterhorn, jamaikalainen DJ, teki vuonna 2006 Dutty Wine -nimisen kappaleen, jonka musiikkivideon koreografiaa ei varmaankaan tarvi arvailla, lähti tanssin suosio räjähdysmäiseen nousuun ympäri maailman. Sitten kun vielä Beyoncé otti Dutty Winen osaksi esiintymistään, ei sille löytynyt pysäyttäjää.
Kohu tanssin ympärillä alkoi todenteolla, kun eräs jamaikalainen teinityttö kuoli Dutty Wine -kilpailussa, vaikka ei tiedetä, oliko kuoleman ja tanssimisen välillä mitään yhteyttä. Melkein mikä tahansa liikunta voi kai olla vaarallista, jos sitä tekee osaamatta ja varsinkin lämmittelemättä; tätä ovat alleviivanneet myös monet Dutty Wine -ohjaajat.
Miksi metallimusiikin ystäviä ei ole jatkuvasti sairaalassa rajun moshauksen jälkeen? Voisiko kyse olla vain siitä, että kaikkea uutta täytyy vastustaa – olihan valssikin joskus kielletty…
Apsaroiden tanssi
Kambodžalainen khmerien klassinen baletti, apsaroiden tanssi, juontaa juurensa 600-luvulle. Nykyaikainen tanssi perustuu pitkälti tuolta ajalta oleviin veistoksiin ja seinäkaiverruksiin, joita on löytynyt vanhoista temppeliraunioista.
Kun yksi Kaakkois-Aasian suosituimmista turistikohteista, Angkor Watin temppelialue, eli kukoistuskauttaan 1100-luvulla, esiintyi siellä tuhansia apsara-tanssijoita. Hillityllä liikkumisellaan ja luonnonlait rikkovilla käsiliikkeillään he viihdyttivät kuninkaita ja heidän vieraitaan. Tämä on kaikki ikuistettu Angkor Watin temppeleiden seiniin.
Tanssi perustuu apsaroihin eli henkiolentoihin, jotka syntyivät maitomerestä tanssimaan jumalille ja hypnotisoimaan kuolevaisia lumoavilla liikkeillään. Apsaroiden tanssissa on elementtejä sekä hindulaisuuden että buddhalaisuuden mytologioista, ja vaikka se voi muistuttaa klassista thai-tanssia, ei kyse ole lainkaan samasta asiasta. Molemmat toki on aikoinaan luotu intialaisten hovitanssien pohjalta.
Ainutlaatuisessa apsaroiden tanssissa esiintyjät liikkuvat pehmeästi vieno hymy huulillaan ja tärkeässä osassa ovat yli 1500 erilaista kädenliikettä, joita lapset – tytöt ja pojat – alkavat harjoitella taaperoiässä. Liikkeillä voidaan kertoa kokonaisia tarinoita ja niiden vivahde-erot on opeteltava tarkasti, etteivät kertomukset muutu. Lasten sormia (ja raajoja ylipäätään) ruvetaan taivuttelemaan jo vauvana, sillä nivelten on käännyttävä yli ja sormet on saatava avustettuina taipumaan vasten kämmenselkää – myöhemmällä iällä prosessi on lähes mahdoton.
Apsaroiden tanssi oli vaarassa kadota Pol Potin johtamien punakhmerien toteuttaman kansamurhan vuoksi, sillä suurin osa perinteistä tanssia osaavista teloitettiin 1970-luvulla. Tanssi ja siihen liittyvät perinteet yritettiin systemaattisesti hävittää, mutta onneksi muutamat eloonjääneet saivat pidettyä kulttuurinsa voimissa.
Apsaroiden tanssin elpymiseen vaikutti myös suuresti hirmuhallinnon aikaan maanpaossa ollut prinsessa Buppha Devi. Kuninkaan tytär oli ennen kansanmurhaa Kamdobžan kuninkaallisen baletin päätanssija, ja myöhemmin hän nousi maansa kulttuuriministeriksi: apsaroiden tanssin tulevaisuus näytti valoisammalta ja se on lisätty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Barong-tanssi
Indonesiaan kuuluvalla Balilla tanssitaan ikivanhaa kerronnallista Barong-tanssia, jolla kuvataan hyvän ja pahan välistä kamppailua. Barong on hyvien henkien kuningas, kuin kansan suojelusenkeli, jonka ulkomuoto vaihtelee alueesta riippuen – perinteisesti se on kuitenkin leijona. Noitamainen Rangda on Barongin vihollinen ja pahuuden ilmentymä.
Tarinan ja tanssin kohokohdassa miestanssijat joutuvat Rangdan mustan magian valtaan. Rangda noituu heidät tekemään itsemurhan ja transsissa olevat tanssijat iskevät itseään kris-tikareilla rintaan. Barong rientää kuitenkin pelastamaan ja lähettää suojeluloitsun, joka säästää itseään puukottavat tanssijat vahingoittumiselta. Tanssi huipentuu Barongin ja Rangdan, hyvän ja pahan, viimeiseen taisteluun, jonka Barong aina lopulta voittaa.
Tanssijat pääsevät seremonian aikana transsitilaan, ja usein sivustaseuraajatkin vaipuvat jonkinlaiseen hysteriaan: valtoimenaan itkeviä naisia joudutaan kantaa sivummalle rauhoittumaan.
Tikarien pistot aiheuttavat hyvin harvoin vammoja, vaikka miehet iskevät niiden teräviä kärkiä rintaansa sellaisella voimalla, että terät välillä taipuvat. Balilaisten mukaan kyse on siitä, että Barong suojelee kansaa. Järkevää syytä sille, että edes iho ei rikkoudu, ei ole löydetty. Joskus hyvät loitsut eivät kuitenkaan toimi, sillä vuonna 2017 eräs 15-vuotias poika joutui sairaalahoitoon iskettyään oman tikarinsa syvälle rintaansa – hän ei toki transsitilassaan sitä edes itse huomannut tai tuntenut.
Vuonna 2021 kävi vielä huonommin, kun Rangda-noidan asussa esityksessä mukana ollut 16-vuotias poika sai iskun toisen tanssijan tikarista, joka painui kohtalokkaasti sydämeen. Kuolemantapauksen vuoksi seremoniaa päätettiin muuttaa siten, että pyhimpiin rooleihin ei enää hyväksytä alaikäisiä ja kokemattomia tanssijoita.
Pyörivät dervissit
Samoin kuin apsaroiden tanssi, myös turkkilainen dervissien sema-seremonia kuuluu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Dervissien tanssia on varmasti moni nähnyt ainakin televisiossa: valkoisiin asuihin pukeutuneet miehet pyörivät vinhasti paikallaan kädet ylös kohotettuina.
Suufilainen Mevlevi-veljeskunta perustettiin 1200-luvulla Turkin Konyassa, joka on edelleen paras matkakohde, jos haluaa päästä ihailemaan dervissien tanssia. Tanssi, asut ja musiikki yhdistyvät seremoniaksi, joka symboloi ihmisen henkistä kasvua kohti täydellisyyttä.
Dervissien tanssissa toinen käsi on kohotettuna ylöspäin ja sillä kerätään jumalalta siunauksia, ja alaspäin suunnatulla kädellä jaetaan nämä siunaukset maan päälle. Dervissit pyörivät toisen jalan varassa vastapäivään eli samaan suuntaan kuin Maa ja muut planeetat kiertävät Aurinkoa.
Dervissin asuun kuuluu valkoinen kaapu, joka edustaa hänen oman egonsa käärinliinaa, sekä kamelinkarvahattu, joka kuvastaa oman egon hautakiveä. Tanssi voi kestää jopa kaksi tuntia, jonka aikana pyörähdysten tahti pysyy hyvin saman: 30-40 pyörähdystä minuutissa. Siinä saakin olla varuillaan, ettei mene pää pyörälle; varsinkin kun aina ennen seremoniaa dervissit paastoavat monta tuntia.
Nykyisin pyöriminen on enemmänkin kääntymistä, mutta seremonian alkuaikoina transsinomaisessa tilassa pyörivät dervissit ponkivat vain toisella jalalla vauhtia kierroksiin. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö modernilla tyylillä pitäisi jo muutaman käännöksen jälkeen mennä pitkin seiniä.
Lue myös:
Viihde
Sylvester Stallone Beverly Hillsin kyttänä!? 10 ikonista leffaroolia, jotka melkein menivät jollekin muulle – osa 2
Tietyt rakastetut leffaroolit ovat kuin tehtyjä esittäjilleen. On vaikea kuvitella näyttelijäksi joku muu kuin se, joka valkokankaalla on nähty. Tämän listan tapauksissa se on kuitenkin ollut hyvin lähellä.
Listalla mainitut elokvuat olisivat varmasti olleet hyvin erilaisia, jos nämä kymmenen näyttelijää olisivat syystä tai toisesta jääneetkin tekemään sovittua tai heille kaavailtua leffaroolia. Minkälainen olisi ollut esimerkiksi Sean Conneryn esittämä Gandalf-velho tai Sylvester Stallone Beverly Hillsin kyttänä Eddie Murphyn sijaan?
Listafriikki otti tiukan seulan tälle listalle, sillä mukaan ei päässyt kukaan, joka on käynyt vain koe-esiintymisessä jotain roolia varten tai hylännyt sen suoralta kädeltä tarjouksen jälkeen.
Tässä siis kymmenen leffaroolia, jotka olivat äärimmäisen lähellä mennä aivan jollekin muulle kuin sille, joka teki hahmosta unohtumattoman. Osaa näistä on lähes mahdoton edes kuvitella!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset ikoniset leffaroolit, joihin kaavailtiin aivan jotain muuta näyttelijää, voit lukea tästä:
Kuvittele Sean Connery Gandalfina
Taru Sormusten Herrasta -trilogian yksi suurimmista ja pidetyimmistä hahmoista on Gandalf. Ian McKellen on roolissa loistava. Sitä mieltä oli myös jo edesmennyt Sean Connery, jolle velhon hattu oli aikoinaan tarkoitus asettaa.
Ohjaaja Peter Jackson halusi Conneryn kovasti mukaan, ja tälle tarjottiin tähtitieteellisen palkan lisäksi 15 prosentin osuutta elokuvan lipputuloista, mutta näyttelijä ei ottanut roolia vastaan.
Syystä että?
Hän ei ymmärtänyt käsikirjoitusta.
Connery on haastattelussa sanonut lukeneensa leffaroolia varten J. R. R. Tolkienin samannimisen kirjan, käyneensä elokuvakäsikirjoitusta läpi yhä uudelleen ja uudelleen, mutta ei silti saanut siitä koppia. Mies on katsonut myöhemmin myös elokuvatrilogian, mutta sekään ei auttanut tarinan avautumisessa. Kaiken kunnian hän kuitenkin antoi roolin napanneelle McKellenille, jonka roolisuoritusta hän kehui ylistäen.
Itsepäinen Stallone. Onneksi.
Vuoden 1984 Beverly Hills kyttä -toimintakomedian Axel Foley on yhtä kuin Eddie Murphy; siitä ollaan varmaan kaikki samaa mieltä. Tuo legendaarinen leffarooli päätyi Murphylle kuitenkin vain hieman reilu viikko ennen kuvausten alkamispäivää.
Foleyta esittämään oli nimittäin jo palkattu Sylvester Stallone. Rockyna ja Rambona tunnetuksi tullut Stallone ei ollut täysin tyytyväinen Daniel Petrie Jr:in tekemään käsikirjoitukseen ja alkoi omakätisesti muuttaa sitä mieleisekseen. Komedia väheni ja veriset toimintakohtaukset lisääntyivät.
Tuotantotiimi ei ollut innoissaan muutoksista, sillä elokuvan luonne olisi muuttunut kokonaan, ja Stallonen omakin agentti aneli tätä antamaan periksi ja tekemään roolin alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Stallonelle se ei passannut, ja toisaalta filmistudio ei suostunut Stallonen versioon, joka olisi kaiken lisäksi ylittänyt budjetin roimasti.
Murphy palkattiin Stallonen korvaajaksi vain pari päivää sopimuksen purkamisen jälkeen. Mitä olisikaan Axel Foley ilman Murphyn naurua!?
Pitkävihainen Charlize Theron
Vaikka Charlize Theron on nykyisin menestynyt Oscar-palkittu näyttelijä, oli hän vielä 1990-luvun lopulla nouseva tähti. Hän oli lähellä saada todellisen läpilyöntinsä musikaalielokuva Chicagossa, johon hänet oli palkattu päärooliin esittämään Roxie Hartia.
Theron oli valmistautunut rooliinsa pitkään ja olisi balettitaustansa ansiosta sopinut loistavasti kyseiseen elokuvaan. Tuotanto ajautui kuitenkin ongelmiin, ja alkuperäinen Theronin rooliin valinnut ohjaaja lähti kävelemään ennen kuin kuvaukset olivat päässeet alkamaan.
Jostain syystä uusi ohjaaja Rob Marshall ei ollut Theroniin mieltynyt, vaan päätti antaa tälle potkut. Roxie Hartia esitti Oscar-ehdokkuuden arvoisesti vuonna 2002 ilmestyneessä Chicagossa Renée Zellweger.
Theron on vielä aivan viime vuosinakin kertonut, miten kyseiset potkut kiukuttavat ja harmittavat häntä edelleen.
Täydellinen win-win-tilanne
Vuonna 2012 huippusuosion saanut Unelmien pelikirja on upea elokuva, eikä vähiten kahden päänäyttelijän kemian ansiosta. Bradley Cooperin ja Jennifer Lawrencen yhteistyö vain yksinkertaisesti toimii.
Ohjaaja David O. Russellilla kävi useiden näyttelijöiden kanssa keskusteluja miespääosasta ja muun muassa Vince Vaughn ja Mark Wahlberg olivat vahvoja ehdokkaita. Aikataulullisista syistä kumpikaan ei voinut ottaa työtä vastaan ja Russell päätyi palkkaamaan Cooperin.
Cooperin vastanäyttelijäksi oli jo valittu Anne Hathaway, joka kuitenkin vetäytyi projektista aikatauluongelmiin vedoten hänkin. Myöhemmin on selvinnyt, että Hathawaylla ja Russellilla oli ”liian vahvoja näkemyseroja” roolihahmoon liittyen, mikä varmasti vauhditti yhteistyön loppumista lyhyeen.
Tuontantoyhtiö oli kauhuissaan: Miten he pystyisivät ikinä korvaamaan Anne Hathawayn?
No, helposti näköjään. Jennifer Lawrence nappasi roolin itselleen ja pokkasi siitä myöhemmin parhaan naispääosan Oscarin. Hathaway sai samassa tilaisuudessa parhaan naissivuosan palkinnon roolistaan Les Miserables -musikaalissa. Siinä kohtaa pystyi oikeasti sanomaan, että kaikki voittivat.
Lennosta vaihtunut Marty McFly
Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan ensimmäinen osa ilmestyi elokuvateattereihin heinäkuussa 1985, ja sen kuvaukset oli aloitettu edellisen vuoden syksynä.
Michael J. Fox oli kiinnitetty päähenkilön rooliin, mutta Perhe on paras -televisiosarjan kuvaukset menivät niin pahasti päällekkäin, että hän jättäytyi pois.
Korvaajaksi löytyi Eric Stoltz. Muutaman kuukauden työskentelyn ja kuvausten jälkeen ohjaaja Robert Zemeckis totesi kuitenkin, että valinta oli ollut väärä: Stoltz ei oppinut skeittaamaan luontevasti eikä kyennyt, yrityksistä huolimatta, ilmentämään elokuvan ja Marty McFlyn hahmon vaatimaa tiettyä koomisuutta. Onneksi Stoltz oli myös itse sitä mieltä, että oli väärä henkilö kyseiseen rooliin.
Michael J. Foxin kalenterissa oli vihdoin vuoden vaihteen jälkeen tilaa, joten vaikka kohtausten uudelleen kuvaaminen tuli maksamaan muutaman miljoonan lisää, päätettiin päänäyttelijä pistää vaihtoon.
Tarkkasilmäiset voivat bongata Stoltzin muutamista kohtauksista, jotka elokuvaan päätettiin jättää. Eräässä takaa-ajokohtauksessa Marty McFlyn vaatetus muuttuu kuvasta toiseen ja hän on parissa otoksessa hieman pidempi. Silloin on kyse Stoltzista.
Lue myös:
Viihde
O. J. Simpson oli liian viaton terminaattoriksi: 10 ikonista elokuvaroolia, jotka melkein menivät jollekin muulle – osa 1
Tietyt rakastetut elokuvaroolit ovat kuin tehtyjä esittäjilleen. On vaikea kuvitella näyttelijäksi joku muu kuin se, joka valkokankaalla on nähty. Listan tapauksissa se on kuitenkin ollut hyvin lähellä.
Elokuvista olisi varmasti tullut hyvin erilaisia, jos nämä kymmenen näyttelijää olisivat syystä tai toisesta jääneetkin tekemään sovittua tai heille kaavailtua elokuvaroolia. Minkälainen olisi ollut esimerkiksi O. J. Simpsonin terminaattori tai Natalie Portmann Romeon rakastettuna Juliana Claire Danesin sijaan?
Listafriikki otti tiukan seulan tälle listalle, sillä mukaan ei päässyt kukaan, joka on käynyt vain koe-esiintymisessä jotain roolia varten tai hylännyt sen suoralta kädeltä tarjouksen jälkeen.
Tässä siis kymmenen elokuvaroolia, jotka olivat äärimmäisen lähellä mennä aivan jollekin muulle kuin sille, joka teki hahmosta unohtumattoman. Osaa näistä on lähes mahdoton edes kuvitella!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset jännittävät roolitusvaihtoehdot ovat luvassa huomenna.
Liian viaton O. J. Simpson
Vuoden 1984 scifi-klassikko Terminator nosti kehonrakentajana menestyneen Arnold Schwarzeneggerin toimintaelokuvien tähtikaartiin, mutta jos tuotantoyhtiö Orion Picturesin omistaja Mike Medavoy olisi saanut päättää, olisi kyborgin rooli mennyt aivan eri osoitteeseen. Studio halusi terminaattoriksi amerikkalaisen jalkapallon supertähden O. J. Simpsonin.
Ohjaaja James Cameron ja tuottaja Gale Anne Hurd eivät voineet uskoa pyyntöä todeksi. Cameron ei alkuunkaan lämmennyt ajatukselle, vaikka Simpson atleettisuutensa vuoksi olisi rooliin sopinutkin.
Simpsonissa oli vain yksi ongelma: kaikki rakastivat häntä. Mies oli hassu, jopa vähän hölmö, erittäin miellyttävä ja aivan liian viattoman oloinen esittääkseen vakuuttavasti tappajaa. Cameron ei myöskään ollut innostunut ajatuksesta, että hänen elokuvassaan tummaihoinen mies jahtaisi veitsen kanssa valkoista naista.
Voi sitä ironian määrää.
Kymmenen vuotta myöhemmin O. J. Simpson oli oikeudessa syytettynä entisen vaimonsa Nicole Brownin ja tämän ystävän Ron Goldmanin puukotusmurhista. Simpson todettiin ensimmäisessä oikeudenkäynnissä syyttömäksi, mutta myöhemmin siviilioikeus katsoi hänet ”vastuulliseksi kuolemiin” ja määräsi hänet maksamaan uhrien omaisille yli 33 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.
Grease ilman Travoltaa
Vuonna 1978 ensi-iltansa saanut romanttinen komedia Grease toi valkokankaalle yhden kuuluisimmista pareista: Dannyn ja Sandyn. Nuori pariskunta olisi voinut olla kuitenkin hyvin erinäköinen, jos alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut.
Onnen päivät -televisiosarjassa Arthur Fonzarellia esittänyt Henry Winkler oli jo valittu Danny Zukon rooliin, sillä ”Fonzie” oli valmiiksi kuin ilmetty Greasen hahmo. Siinä piili kuitenkin myös se suurin ongelma: vaikka Winkler oli vähäisestä laulukokemuksestaan huolimatta etsiskellyt sopivaa musikaalia, pelkäsi hän tulevansa tunnetuksi vain yhdenlaisen roolin esittäjänä. Niinpä hän jättäytyi projektista pois viime hetkellä.
Kuvaan astui John Travolta, joka oli jo aiemmin työskennellyt tuottaja Robert Stigwoodin kanssa Saturday Night Fever -elokuvassa. Naispääosa oli myös edelleen auki ja siihen oli tarjolla isoja tähtiä Carrie Fisheristä lähtien, mutta Travoltalla oli vastanäyttelijä jo mielessään; hän ehdotti tuotannolle Olivia Newton-Johnia, australialaista countrylaulajaa. Newton-John oli ensin itsekin vastahakoinen, mutta ilmeisesti Travolta on lahjakas suostuttelija, sillä lopulta Danny sai Sandykseen juuri sen kenet halusikin.
Liian nuori Juliaksi
Vuonna 1996 julkaistun Romeo ja Julia -elokuvan käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Baz Luhrmann valitsi naispääosaan alunperin Natalie Portmanin. Ei kuulosta ollenkaan pahalta, ja itse asiassa Leonardo DiCaprio ja Portman olisivat varmasti olleet oikein toimiva pari traagisessa rakkaustarinassa.
Portman oli jo palkattu, mutta harjoituksissa kohdattiin ikävä ongelma. Ensinnäkin lapsenkasvoinen Portman sai 21-vuotiaan DiCaprion näyttämään paljon vanhemmalta kuin oli tarkoitus. Ja toiseksi, Portmann oli vasta 14-vuotias, kun kuvaukset alkoivat. Romanttiset kohtaukset näyttivät lapsen hyväksikäytöltä, mikä ei tietenkään ollut se mielikuva, joka katsojille haluttiin antaa.
Joten Portman sai suureksi harmikseen luvan lähteä ja Juliaksi valikoitui muutaman vuoden vanhempi Claire Danes. Jälkeenpäin voidaan sanoa, elokuvarooli ei olisi osuvammalle näyttelijälle mennä!
Aamiainen Tiffanylla oli kirjoitettu Marilyn Monroelle
Aamiainen Tiffanylla -elokuva ja Audrey Hepburn – mikä täydellinen pari! Niin ei ollut kuitenkaan alunperin tarkoitettu.
Sekä Marilyn Monroe että Audrey Hepburn olivat 1950-luvun halutuimpia tähtiä, ja näyttelijät olivat ehdolla moniin samoihin rooleihin. Vuonna 1961 ensi-iltansa saaneen Aamiainen Tiffanylla -elokuvan Holly Golightly ei ollut poikkeus.
Elokuva perustuu Truman Capoten samannimiseen novelliin, ja kirjailija itseasiassa loi Golightlyn hahmon vaaleatukkainen Marilyn Monroe mielessään. Kun Capote myi kirjansa elokuvaoikeudet Paramount Studios -elokuvayhtiölle, ilmaisi hän selvästi, kenet haluaisi päänäyttelijäksi. Elokuvakäsikirjoitus räätälöitiin pyyntöä kunnioittaen Monroe mielessä, mutta näyttelijän leirissä oltiin eri mieltä.
Monroen opettaja Lee Strasberg oli vahvasti roolia vastaan, sillä hänen mielestään ”ilotyttömäisen Golightlyn esittäminen ei sopisi naisen imagoon”. Niinpä Monroe torjui tarjouksen.
Kun Paramount palkkasi rooliin Hepburnin, oli kirjailija Capote suunniltaan ja tunsi ”Paramountin pettäneen hänet kaikilla mahdollisilla tavoilla”.
Oma-aloitteinen Ryan Gosling
Ei ole olemassa kovinkaan montaa ammattia, joissa voi saada laillisesti potkut ulkonäkönsä vuoksi. Näyttelijänä niin voi kuitenkin käydä.
Sen sai tuta nahoissaan maailman seksikkäimmäksi mieheksi tituleerattu Ryan Gosling vuonna 2007, kun hän oli kuukausien ajan valmistautunut Oma taivas -elokuvan surevan isän rooliin.
Gosling kertoi jääneensä pois juuri ennen kuvausten alkua, koska ei ollut kokenut 26-vuotiaana soveltuvansa huomattavasti vanhemman henkilön rooliin. Vasta myöhemmin hän on paljastanut oikean syyn lähtöönsä.
Kysymättä ohjaaja Peter Jacksonin mielipidettä, Gosling oli oma-aloitteisesti lihottanut itseään lähes 30 kiloa juomalla janoonsa sulatettua jäätelöä. Hänen ajatuksissaan roolihahmo oli tukeva, mutta Jackson oli eri mieltä. Kasvatetun parran sai ajettua pois, mutta kovalla työllä hankittujen lisäkilojen pudottaminen ei muutamassa viikossa olisi onnistunut, joten Gosling sai potkut.
Rooliin palkattiin lopulta Mark Wahlberg ja Gosling jäi rannalle ruikuttamaan, omien sanojensa mukaan ”lihavana ja työttömänä”.
Lue myös:
Viihde
Vaarallisia painonvaihteluita ja viikkoja pyörätuolissa: 8 näyttelijää, jotka veivät rooliin valmistautumisen äärimmäisyyksiin
Näyttelijän työ on hurjan paljon muutakin kuin vain vuorosanojen opettelua. Tämän listan näyttelijät ovat vieneet itsensä äärirajoille päästäkseen roolihahmoonsa sisälle.
Elokuvarooleihin valmistautuminen kestää useita kuukausia, mutta joskus tuotannon tai näyttelijän itselleen asettamat vaatimukset roolihahmoon astumisesta ovat hulluuden rajamailla. Oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä valmistautumisesta.
Listafriikki esittelee joukon palkittuja näyttelijöitä, jotka uppoutuivat roolihahmoihinsa järjellisyyden rajoja hipoen.
Christian Bale
Christian Bale on tunnettu siitä, että hän pystyy viemään kroppansa ääripäästä toiseen, jos rooli niin vaatii.
Vuoden 2004 The Machinist -elokuvassa Bale esittää unettomuudesta kärsivää Trevor Reznikiä, jonka ihon alle pääsemiseksi hän kävi läpi yhden elokuvamaailman vaarallisimmista painon pudotuksista. Saavuttaakseen roolin vaatiman riutuneen ulkonäön Bale söi kuukausien ajan vain omenan ja kupillisen kahvia päivässä, ja alkoi polttaa tupakkaa pitääkseen nälän loitolla.
Hän karisti elopainostaan 29 kiloa, joka oli 9 kiloa enemmän, kuin mitä tuotannosta oli määrätty. Balen tavoitepaino oli vielä kaksi kiloa vähemmän, mutta siinä vaiheessa lääkärit tekivät selväksi, että mies ei saattaisi selvitä hengissä, jos edelleen pudottaisi painoa. 183-senttinen näyttelijä painoi kuvausten aikana vain 54 kiloa.
Kun The Machinist oli kuvattu, oli Balella vain kuusi kuukautta aikaa saada kaikki lihasmassa (ja vähän lisää) takaisin, sillä hänen oli astuttava Batmanin rooliin Batman Begins -elokuvassa. Elopainon kerryttäminen onnistui painoja nostamalla sekä pizzaa ja jäätelöä syöden.
Adrien Brody
Pianisti on vuoden 2002 elokuva, joka perustuu puolalaisen pianistin ja holokaustista selvinneen Władysław Szpilmanin elämään.
Päärooliin valittu Adrien Brody ei ottanut työtä kevyesti, sillä hän näki olevansa kykenemätön tuomaan oikealla tavalla esiin Szpilmanin kokemia kauheuksia. Saadakseen edes hienoisen kosketuksen kurjiin olosuhteisiin Brody antoi pois asuntonsa ja autonsa, ja muutti kahden matkalaukun kanssa pieneen yksiöön Eurooppaan pois perheensä luota.
Brody on haastattelussa kertonut kokeneensa elämässään surua ja menetyksiä, mutta ei koskaan nähneensä nälkää. Yksin eristyksessä vietetty aika sai hänet ymmärtämään, miten epätoivoiseksi nälkä voi ihmisen tehdä.
Vain kuudessa viikossa Brody tiputti painoa 13 kiloa jo valmiiksi hoikasta kehostaan , ja puntari näytti 185 senttiselle näyttelijälle pahimmillaan alle 60 kiloa. Roolisuoritus ei ottanut koville vain fyysisesti, sillä elokuvan synkkyys ajoi miehen kuvausten päätyttyä vuoden kestäneeseen masennukseen.
Daniel Day-Lewis
Kun puhutaan metodinäyttelemisestä eli vahvasta roolihahmoon eläytymisestä, nousee vuonna 2017 näyttelijän työstä eläkkeelle jäänyt Daniel Day-Lewis aina mukaan keskusteluun.
Vuoden 1989 tositapahtumiin perustuva elokuva Minun elämäni, jossa Day-Lewis näytteli CP-vammaista Christy Brownia, oli rooliin heittäytymistä parhaimmillaan – tai pahimmillaan.
Day-Lewis vietti paljon aikaa CP-vammaisten kuntoutuskeskuksessa ja päätti lopulta olla koko kuvausten ajan pyörätuolissa. Hän halusi käydä ravintoloissa ja kokea minkälaista elämä voi tuoliin sidottuna olla. Mies vaati myös, että hänelle syötetään kaikki ateriat ja että hänet kannetaan pyörätuolissa kuvauspaikalle, jos sinne pääseminen omin avuin ei lukuisten maassa risteilevien kaapeleiden vuoksi olisi mahdollista.
Viikkojen ajan kyyryssä istuminen mursi Day-Lewisiltä kaksi kylkiluuta, mutta omistautuminen toi hänelle parhaan miespääosan Oscar-palkinnon.
Rooney Mara
Valmistautuessaan Lisbeth Salanderin rooliin vuoden 2011 The Girl with the Dragon Tattoo -elokuvassa, halusi Rooney Mara näyttää tismalleen Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia -romaanin tietokonehakkerilta.
Salanderilla on kirjassa lävistyksiä niin korvissa, kulmissa, nenässä kuin nänneissäkin, joten Mara päätti, että niin on oltava myös elokuvassa, ja marssi lävistäjälle. Hänellä ei ennestään ollut reikiä edes korvissa.
Mara on haastatteluissa kertonut, että päätös kahdestatoista uudesta lävistyksestä oli välittömästi selvä, eikä hän ole katunut sitä hetkeäkään.
Kuvausten jälkeen Mara otti pois lähes kaikki korunsa ja antoi lävistysten kasvaa umpeen. Poikkeuksen hän teki nännilävistystensä kanssa: ne hän päätti pitää elokuvan mahdollista jatko-osaa varten.
Jared Leto
Kuten aiemmin mainittu Christian Bale, myös Jared Leto on tunnettu äärimmäisyyksiin viedyistä painonvaihteluista.
Vuoden 2013 Dallas Buyers Club -elokuvassa Leto esitti Rayonia, transsukupuolista, HIV-positiivista naista, ja pudotti painoaan roolia varten lähes 20 kiloa. Riipaisevasta suorituksestaan hänet palkittiin Oscarilla.
Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun 30 Seconds to Mars -yhtyeen laulaja kävi läpi muodonmuutoksen. Vuosia aiemmin Leto esitti John Lennonin murhannutta Mark David Chapmania elokuvassa Chapter 27. Roolia varten mies lihotti itseään huimat 30 kiloa ja kärsi lisääntyneen painon takia nivelkivuista ja kohonneesta kolesterolista.
Kilot kertyivät nopeasti epäterveellisellä ruokavaliolla, joka koostui mikrossa sulatetusta jäätelöstä, johon oli sekoitettu oliiviöljyä ja soijakastiketta. Kuulostaa yököttävältä.
Shia LaBeouf
Toisen maailmansodan aikaan perustuvan Fury-elokuvan näyttelijäkaartista ei kukaan omistautunut roolilleen yhtä syvästi kuin Shia LaBeouf. Kun ohjaaja David Ayer kertoi työryhmälle, että hän haluaa jokaisen antavan projektille kaikkensa, oli LaBeouf valmiina haasteeseen.
Hän liittyi Yhdysvaltojen kansalliskaartiin eli armeijan reservijoukkoihin, ja otti vastaan kasteen kääntyäkseen kristityksi. LaBeouf tatuoi ristin käteensä ja työskenteli kuukausien ajan 41. jalkaväkirykmentin papin, kapteeni Yatesin, apulaisena.
Hän kuuli sotilailta, että aktiivisella sota-alueella peseytyminen on usein mahdotonta, joten hän päätti koko kuvausten ajan olla käymättä suihkussa. Tehdäkseen roolihahmostaan vielä autenttisemman LaBeouf kieltäytyi maskeeraamalla tehdyistä haavoista, ja sen sijaan viilsi itse veitsellä poskensa auki, toistaen saman joka päivä.
Loppusilauksena LaBeouf poistatti yhden hampaistaan ”syrjäkujalla” olevalla hammaslääkärillä, sillä kukaan muu ei suostunut vetämään tervettä hammasta irti.
Natalie Portman
Jo valmiiksi pienikokoinen Natalie Portman laihtui 9 kiloa vuoden 2010 Black Swan -elokuvaa varten.
Portman esitti ballerina Nina Sayersia, ja halusi opetella ja tanssia elokuvan koreografian itse. Onneksi hänellä oli edes hieman taustaa lapsuuden balettiharrastuksen myötä, mutta harjoittelu oli ankaraa. Portman treenasi tanssimista kahdeksan tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa, yli vuoden ajan. Se tarkoitti tuhottoman pitkiä työpäiviä, sillä samaan aikaan hän kuvasi muita elokuvia.
Toki Portmanilla oli sijaisnäyttelijänä oikea balettitanssija, mutta hän halusi silti saada omat osuutensa näyttämään mahdollisimman aidoilta. Myöhemmin hän on kertonut, että ei ollut ollenkaan ymmärtänyt, mihin oli lähdössä mukaan. Kalorit vedettiin ruokavaliossa minimiin, eikä hän riutuneen ja äärimmilleen viedyn kehonsa vuoksi pystynyt pahimpina aikoina nukkumaan.
Portman on haastattelussa sanonut, että Black Swan -elokuvan kuvaamisen aikana hän ymmärsi ensimmäisen kerran sen, miten näyttelijä voi tuhoisalla tavalla uppoutua roolihahmoonsa.
Jamie Foxx
Jamie Foxx esittää vuonna 2004 ensi-iltansa saaneessa Ray-elokuvassa päähenkilöä, muusikko Ray Charlesia.
Elokuvaa varten Foxx pudotti painoaan 14 kiloa paastoamalla ensin kokonaisen viikon, ja sen jälkeen treenaamalla ahkerasti ja noudattamalla kurinalaista ruokavaliota. Se ei kuitenkaan ollut näyttelijän suurin uhraus rooliin sisälle pääsemisessä.
Ray Charles sokeutui ollessaan seitsemänvuotias, joten Foxx suostui pitämään silmiensä päälle liimattuja tekoluomia jäljitelläkseen tarinan päähenkilöä paremmin. Vaikka Foxx sai ensimmäisinä viikkoina paniikkikohtauksia, halusi ohjaaja Taylor Hackford hänen omaksuvan sen ainaisen pimeyden, jota Charles joutui sietämään koko elämänsä.
Viikkojen ajan Foxxin silmät olivat liimattuina kiinni 14 tuntia päivässä ja välillä työryhmä jätti hänet pyörimään onnettomana lavasteisiin unohtaen, että hän ei näe. Mies on kutsunut kokemusta henkilökohtaiseksi vankilatuomiokseen. Roolisuoritus toi Foxxille lopulta parhaan miespääosan Oscar-palkinnon.
Lue myös:
Tämän listan yhtyeet ovat varmasti kaikille tuttuja, mutta se, miten näiden bändien nimet ovat syntyneet, ei välttämättä ole jokaisella hallussa. Nyt korjataan tilanne!
Nimi on yksi tärkeimmistä asioista, musiikin jälkeen, joka voi auttaa siivittämään bändin menestystä. Huono nimi voi jarruttaa hyvänkin bändin alkutaivalta ja siksi monet näistä yhtyeistä ovat vaihtaneet nimiään moneen otteeseen ennen kultasuoneen osumista.
Bändien nimet syntyvät mitä erilaisimmilla tavoilla ja Listafriikki esittelee nyt kymmenen tarinaa maailmankuulujen yhtyeiden nimien taustalla. Tai mahtuu mukaan muutama suomalainenkin bändi: kansainvälistä menestystä nämä kotimaan huiput eivät ole ikinä edes lähteneet tavoittelemaan.
Nickelback
Siitäkin huolimatta, että kanadalainen Nickelback oli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä toiseksi eniten myynyt ulkomaalainen yhtye Yhdysvalloissa, on se yleinen vitsin ja inhon kohde. Eikä kukaan oikein tiedä miksi. Huippusuositun bändin solvaamisesta tuli jossain vaiheessa aivan kuin muoti-ilmiö – yhtyeestä ei voinut tykätä, koska muutkaan eivät tykänneet – eikä se ole saanut karistettua ”maailman vihatuin bändi” -titteliä selästään.
Piti Nickelbackista tai ei, on bändin nimen taustalla hauska tarina. Basisti Mike Kroeger, joka on päälaulaja ja -kitaristi Chad Kroegerin veli, työskenteli nuorempana Starbucks-kahvilassa, jossa kupponen maksoi 1,95 dollaria. Ihmiset eivät 90-luvun alkupuolella paljon korteilla tai mobiileilla makselleet, vaan summa annettiin käteisenä; usein kahden dollarin setelillä. Siitä Kroeger antoi vaihtorahana takaisin viisisenttisen, jota Kanadassa kutsutaan nimellä nickel. Hän heitti asiakkaille aina saman lausahduksen ”Here’s your nickel back”, jonka loppuosasta sitten napattiin bändille nimi.
Mokoma
Suomalainen metalliyhtye Mokoma sai alkunsa Marko Annalan sooloprojektina jouluna vuonna 1996. Annala on edelleen yhtyeen laulaja, pääasiallinen lauluntekijä ja keulakuva.
Mokoma-nimen alkuperästä kulkee erilaisia tarinoita, joissa kaikissa on sama punainen lanka: vanhempi nainen on kohdistanut Annalaan hokeman ”Voi siuta mokomaa”. Vaihtelevien tietojen mukaan kyseessä oli joko Annalan entinen anoppi tai sitten entisen tyttöystävän isoäiti. Yhtyeen kotisivuilla hokeman lähteeksi nimetään vanha karjalaisnainen; sen enempää tämän rouvan henkilöllisyyttä ei eritellä.
Täyttä humpuukia taas ovat ne puheet, joiden mukaan Mokoma olisi leikittelyä Marko Kristian Annalan nimikirjaimilla. Tämä mikkeliläisessä Viikkoset-lehdessäkin julkaistu ”tieto” on torpattu bändin toimesta jo aikoja sitten.
Ramones
Ramones oli New Yorkissa alkunsa saanut punkrock-bändi, joka vaikutti erityisesti 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla. Bändi löi niin sanotusti kitarat ja muut soittimet naulaan vuonna 1996, kun se oli julkaissut historiansa viimeisen levyn, joka kantoi nimeä ”¡Adios Amigos!”.
Mutta, mistä sitten kumpusi tuo bändin Ramones-nimi? Jokaisen bändin nimen taustalla on olemassa jonkinlainen tarina ja Ramonesin kohdalla se liittyy isoilta osin Beatlesissa nimensä luoneeseen Paul McCartneyhin. Kyseinen Beatles-legenda oli käyttänyt aina hotelliin kirjautuessaan salanimeä Paul Ramon, sillä hän ei halunnut herättää minkäänlaista huomiota ihmisissä. Ramonesin rumpali Tommy Ramone piti tuota tarinaa varsin hauskana ja niin pitivät myös muut bändin jäsenet, pohtiessaan yhtyeelleen sopivaa nimeä.
Lopulta Ramonesin jäsenet alkoivat kutsua myös itseään Ramones-nimellä (esimerkiksi Tommy Ramone). Kyseessä oli monikkomuoto tuosta McCartneyn keksimästä ja käyttämästä Ramon-sukunimestä. He kokivat sen hauskana yksityiskohtana ja vuosikymmeniä tuon bändin nimen keksimisen jälkeen onkin enemmän kuin helppo todeta, että bändin jäsenien päätös alkaa käyttää Ramonesta ikään kuin heidän sukuniminään oli suorastaan nerokas veto.
Led Zeppelin
Pieni taustatarina tähän kohtaan: ajatus tähän bändien nimet -listaan tuli Panttilainaamo-tositelevisiosarjasta, jossa tuotiin myyntiin Led Zeppelinin levyjä. Ohjelmassa musiikkiasiantuntija kertoi tarinan yhtyeen nimen takana ja sehän herätti Listafriikin kiinnostuksen. Esimerkiksi näin niitä ideoita listoihin syntyy; sitä kun usein meiltä kysellään.
Led Zeppelin syntyi Lontoossa vuonna 1968, mutta muutamat bändin jäsenet olivat jo aiemmin esiintyneet yhdessä The Yardbirds -nimisessä kokoonpanossa. Kitaristi Jimmy Page halusi perustaa ”superbändin” yhtyekaveri Jeff Beckin sekä The Whon Keith Moonin ja John Entwistlen kanssa. Suunnitelmista ei kuitenkaan tullut mitään, vaikka rumpali Moon kävikin levyttämässä yhden kappaleen Led Zeppelinin jäsenten kanssa.
Vaikka bändien nimet syntyvät mitä erikoisimmilla tavoilla, niin harvoin kunnian saa toisen yhtyeen jäsen. Näin kuitenkin kävi, kun Keith Moon arveli vielä suunnitteilla olevan uuden yhtyeen putoavan kuin lyijyilmapallo, ”a supergroup would go down like a lead balloon”, joka brittiläisenä sanontana tarkoittaa täydellistä epäonnistumista.
Kariutuneiden suunnitelmien jälkeen The Yardbirds alkoi hakemaan uutta suuntaa ja nimeä, jolloin jäsenet muistivat Moonin heiton parin vuoden takaa. Ilmapallo päätettiin vaihtaa ilmalaivaksi, zeppelin, ja managerin ehdotuksesta lead sanasta napattiin kirjain pois, jotta nimi kuulostaisi paremmalta.
AC/DC
Veljekset Angus ja Malcolm Young perustivat yhtyeen Sydneyssä, Australiassa, vuonna 1973. Vaikka bändiin saatiin lisää jäseniä ja tyylikin oli löytynyt, oli nimi hakusessa.
Perustajaveljesten pikkusisko Margaret keksi bändille nimen ollessaan ompeluhommissa. Hänen silmänsä osuivat ompelukoneen AC/DC -merkintään, joka on lyhenne sanoista alternating current/direct current eli vaihtovirta/tasavirta. He olivat kaikki yhteistuumin sitä mieltä, että kyseinen kirjainyhdistelmä kuvaisi loistavasti yhtyeen raakaa energiaa ja villiä esiintymistä, joten nimi oli sillä selvä!
Margaretia käy muuten kiittäminen myös legendaarisesta koulupuku-asusta, sillä Angus Young oli kokeillut lukuisia eri vaihtoehtoja Hämähäkkimiehestä Zorroon ja gorillaan, mutta siskon erikoinen idea oli lopulta se, joka päätyi lavalle.
CMX
CMX sai alkunsa Torniossa pitkänäperjantaina vuonna 1985, kun vielä teini-ikäiset Aki Ville Yrjänä ja Pekka Kanniainen päättivät perustaa bändin. Sille tuli nimeksi Cloaca Maxima.
Tuo latinankielinen termi oli peräisin Helena Blavatskyn filosofis-teologisesta Hunnuton Isis -teoksesta, jossa kirjoittaja kutsuu uskontotieteilijä Max Mülleria vähemmän mairittelevasti väärien tietojen Cloaca Maximaksi. Se nimittäin tarkoittaa antiikin Rooman pääviemäriä. Myöhemmin yhtyeen nimi lyhennettiin CMX:ksi. Myös laulaja ja pääasiallinen sanoittaja Aki Ville muutti nimeään ja hänet tunnetaankin A. W. Yrjänänä.
Alkuperäistä nimeä on kunnioitettu muun muassa kahdella kokoelmalevyllä, joiden nimet ovat Cloaca Maxima ja Cloaca Maxima II.
Linkin Park
Linkin Park sai alkunsa ennen 90-luvun puoliväliä Los Angelesin lähellä sijaitsevassa Agoura Hillsin kaupungissa, kun koulukavarukset Mike Shinoda, Rob Bourdon ja Brad Nelson päättivät perustaa bändin. Kun koulu oli saatu päätökseen, tarttuivat he musiikkiuraan totisemmalla otteella ja yhtyeeseen hankittiin lisää jäseniä. Vuonna 1996 Xero-nimellä kulkenut bändi teki ensimmäisen demonsa, mutta alku oli takeltelua. Niin kuin tietysti valtaosalla bändeistä!
Vuonna 1999 alkoi tapahtua, kun Chester Bennington löydettiin laulajaksi ja nimi muutettiin Hybrid Theoryksi. Levy-yhtiö kuitenkin suositteli vielä kerran nimen vaihtamista; sillä haluttiin välttää sekaannukset brittiyhtye Hybridiin.
Ehdotus uudeksi nimeksi tuli Benningtonilta, joka ajoi päivittäin töihin santamonicalaisen Lincoln Parkin ohi. Muutkin innostuivat nimestä, mutta edessä oli vielä yksi ongelma: bändillä ei ollut varaa ostaa kalliiksi osoittautunutta lincolnpark.com -verkkotunnusta. Monikaan muu yhtye ei varmaan miettinyt domain-nimiä vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Mutta Linkin Park oli edellä aikaansa ja bändin jäsenet halusivat ehdottomasti ”.com” -loppuosan, joten nimeä jouduttiin vielä hieman muuttamaan.
Yhtyeen vanha nimi jäi elämään vuonna 2000 ilmestyneessä Hybrid Theory -albumissa, jolla Linkin Park räjäytti potin ja nousi huimaan kansainväliseen suosioon.
Lynyrd Skynyrd
Floridan Jacksonvillessä vuonna 1964 perustettu yhtye kävi läpi useita nimiä ennen täydellisen löytymistä. Lynyrd Skynyrd, kuten niin monet muutkin bändit, sai alkunsa kaveriporukan yhteisistä jammailuista. Koulukaverukset Ronnie Van Zant, Allen Collins, Gary Rossington, Larry Junstrom ja Bob Burns tekivät ennen läpimurtoa keikkoja paikallisesti nimellä The One Percent, mutta olivat lopen kyllästyneitä yleiseen nimestä johdettuun vitsiin, jonka mukaan heillä oli vain prosentin verran taitoa.
Niinpä alkoi uuden nimen etsiminen. Pojat olivat olleet kouluaikoina liikunnanopettaja Leonard Skinnerin silmätikkuina, sillä Skinner ei hyväksynyt porukan pitkiä hiuksia. Heidät lähetettiinkin Skinnerin toimesta usein rehtorin puhutteluun, mutta koulusta erottamisen uhallakaan hiuksista ei luovuttu. Oli kyse sitten kunnianosoituksesta tai piruilusta, niin bändi päätti omaksua nimekseen hieman muokatun version heitä piinanneen Skinnerin nimestä.
Myöhemmin – bändin suosion myötä ja nimen alkuperän tultua julki – Lynyrd Skynyrdin jäsenten ja Skinnerin välit paranivat ihan ystävyydeksi asti, ja Skinner nähtiin jopa kuuluttajana yhdellä heidän keikoistaan.
Eppu Normaali
Eppu Normaali on suomalaisen rock-musiikin kulmakiviä ja se on kaikille niin tuttu nimi, että monet eivät varmaan ole pysähtyneet miettimään bändin nimen alkuperää. Vaikka nimi kuulostaa perisuomalaiselta, on sen alkuperä englannin kielessä. Päivänvalonsa Eppu Normaali näki Ylöjärvellä vuonna 1976 ja yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat veljekset Martti ja Mikko Syrjä, heidän serkkunsa Aku Syrjä sekä Juha Torvinen ja Mikko Saarela.
Saarela, bändin alkuaikojen basisti, ehdotti yhtyeelle omaksuttua nimeä jo siinä vaiheessa ennen kuin oli itse edes yhtyeessä mukana. Hän oli saanut idean vuonna 1974 ensi-iltansa saaneen Frankenstein Junior -elokuvan hahmosta, jonka nimi oli Abby Normal. Se kääntyi suomeksi muotoon Eppu Normaali.
Mötley Crüe
Vince Neil, Nikki Sixx, Mick Mars ja Tommy Lee perustivat vuonna 1981 bändin, jolle tietenkin piti löytää iskevä nimi. Los Angelesin Sunset Tripillä majailleet jäsenet tempaisivat nimen lopulta kuin täysin tuulesta ilman sen suurempaa tuskaa.
Mars kertoi uusille bändikavereilleen tarinaa entisestä yhtyeestään White Horsesta, jota oli joskus ohimennen kutsuttu sekalaisen näköiseksi sakiksi, ”motley looking crew”. Se herätti innostusta ja pienellä viilauksella se muuntui muotoon Motley Crue. Nimi oli löytynyt – muutamaksi minuutiksi. Sitten Neil iski silmänsä ympäri asuntoa lojuneisiin lukuisiin kaljapulloihin; heidän suosikkioluensa oli Löwenbräu. Saksalaisten umlauttien todettiin yhteistuumin tuovan juuri keksittyyn nimeen lisää särmää, joten pisteet iskettiin täysin mielivaltaisesti o- ja u-kirjainten päälle. Mötley Crüe ei siis tarkoita millään kielellä yhtään mitään.
Lue myös:
Tällä listalla käydään läpi televisiosarjojen kiellettyjä jaksoja, joiden poistaminen ohjelmistosta on tapahtunut omituisista syistä. Jotkut niistä käyvät pienen pohdinnan jälkeen järkeen, mutta useimpien kohdalla tekee mieli vain pyöritellä päätä.
On myös täysin ymmärrettäviä syitä, joiden vuoksi jotkut televisiosarjojen jaksot on kielletty. Buffy, vampyyritappaja -sarjan kouluammuskelujakso muun muassa siirrettiin myöhempään ajankohtaan, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan se olisi esitetty pian Columbine High Schoolin joukkomurhan jälkeen.
Samantyyppisiä siirtoja tai kokonaan näyttämättä jättämisiä liittyy moniin muihinkin joukkosurmiin tai katastrofeihin. Paavo Pesusienen jakso jätettiin keväällä 2020 näyttämättä, sillä siinä käsiteltiin tartuntatauteja ja karanteenia.
South Parkia Listafriikki ei edes ottanut mukaan listalle, sillä niin monet sen jaksoista, tai koko sarja, on kielletty lukuisissa maissa.
Tiesitkö muuten, että muutama muumijakso on jäänyt Suomessa näyttämättä epäsopivan sisällön vuoksi? Palataan siihen aivan kohta ja potkaistaan kielletyt jaksot -lista käyntiin Pipsa Possulla!
Pipsa Possu: Hämähäkit ovat kivoja kavereita. Australia: Ei.
Brittiläinen Pipsa Possu -lastenohjelma oli se, mistä idea tähän koko kielletyt jaksot -listaan syntyi. Alle kouluikäisille suunnatun animaation ei aivan heti uskoisi aiheuttavan polemiikkia ja joutuvan sensuurin kynsiin, mutta näin on kuitenkin käynyt Australiassa. Vaikka Pipsa Possua näytetään uusien jaksojen lisäksi koko ajan uusintoina, on olemassa yksi jakso, jota ei maassa enää saa näyttää.
Mister Skinnylegs -jakso kuuluu ohjelman vuonna 2004 ilmestyneeseen ensimmäiseen tuotantokauteen ja Suomessa se tunnetaan ilahduttavalla käännösnimellä Herra Ketara.
Jaksossa puhutaan siitä, kuinka hämähäkkejä ei pidä pelätä, sillä ne ovat pieniä, harmittomia ja jopa ystävällisiä. Lapsia kehottaakin ystävystymään hämähäkkien kanssa ja ottamaan niitä huoletta käteen. Australiassa jakson opetukseen suhtauduttiin nihkeästi, koska siellä kaikki hämähäkit eivät ole pieniä eivätkä varsinkaan harmittomia. Monet niistä ovat hengenvaarallisia.
Mister Skinnylegs –jakso on siis kielletty, etteivät lapset saisi myrkyllisistä hämähäkeistä väärää kuvaa.
Doping-paljastus johti opettavaisen piirretyn muokkaamiseen
Arttu (alkup. Arthur) on piirrossarja, joka kertoo kahdeksanvuotiaasta maasiasta Arttu Reinistä. Piirretyssä keskitytään tavalliseen arkielämään ja siinä käsitellään monia vaikeitakin asioita opettavaisella tavalla.
Eräässä lokakuussa 2009 esitetyssä jaksossa Artun ja hänen ystäviensä koulussa kokkina työskentelevä Mrs. MacGrady sairastuu syöpään ja menettää hoitojen seurauksena hiuksensa. Sarjaan tuotiin entinen ammattipyöräilijä, itsekin syövästä selvinnyt Lance Armstrong, joka juttelee lasten kanssa ja auttaa heitä käsittelemään aihetta kukin omalla tavallaan. Armstrongin hahmo oli piirretty muistuttamaan häntä ja mies antoi sarjaan myös oman äänensä.
Sittenhän kävi niin, että Armstrong päätyi keskelle doping-skandaalia eikä opettavaisia lastenohjelmia levittävä PBS kokenut voivansa käyttää miestä enää esikuvan asemassa. Ensin kaikki jaksot, joissa Armstrong esiintyi, poistettiin nopeasti levityksestä (hän oli esiintynyt sarjassa jo kahdesti aiemminkin).
Syövän käsittely aiheena koettiin kuitenkin tärkeäksi, joten kyseinen jakso tehtiin osittain uudestaan, jotta sitä voitiin hyvällä omallatunnolla näyttää. Armstrongin tilalla vain esiintyi kuvitteellinen painija Uncle Slam. Kaksi muuta jaksoa poistuivat Arttu-universumista kokonaan.
Liian väkivaltainen Salaiset kansiot -jakso
Salaiset kansiot on yksi kaikkien aikojen scifi-sarjoista, monien mielestä se ehdoton ykkönen, ja neljännen tuotantokauden Home-jaksoa on laajasti pidetty sarjan parhaana. Itse asiassa Home on monen listoilla myös yksi televisiohistorian pelottavimmista tunneista, ja vaikka ottaa huomioon Salaisten kansioiden teeman eli paranormaalien ilmiöiden ympärillä pyörivät tutkimukset ja erinäiset hirviöt, on Home omassa luokassaan.
Runsaasti väkivaltaa ja insestiä sisältävä jakso sai vuonna 1996 ensimmäiseen tv-esitykseen tiukimman rajoituksen eli ”kielletty alle 17-vuotiailta”. Se on ainoa Salaiset kansiot -jakso ja ensimmäinen minkään televisiosarjan jakso ikinä, joka on Yhdysvalloissa saanut tuon TV-MA -luokituksen.
Esityksestä huolimatta Home on kielletyt jaksot -listalla, sillä uusintakierroksilla se useimmiten jätetään näyttämättä. Osaltaan varmaan juuri siksi se on yksi fanien suosikkijaksoista. Erikoista jakson näyttämättä jättämisestä tekee se, että Salaisissa kansioissa on rutkasti muutenkin väkivaltaa ja pelkokerrointa, mutta ilmeisesti raja oli löytynyt.
Pelkokertoimesta puheen ollen…
Aasin sperma ja virtsa ylittivät hyvän maun rajan
Yhdysvaltalaisessa Fear Factor -tositelevisiosarjassa, josta täällä kotimaassakin on tehty versio nimeltään Suomen Pelkokerroin, kilpailijat kamppailevat suuresta rahasummasta suorittamalla sekä fyysisesti että henkisesti vaativia tehtäviä. Fear Factor on tarjoillut kilpailijoille vuosien aikana myös jos jonkinlaista syömistä, mutta eräs ateria oli NBC-televisioyhtiölle liikaa.
Pelkokertoimen jakso, jossa joukko kaksosia kamppailee 50 000 dollarin pääpalkinnosta päätettiin vetää pois ohjelmistosta juuri ennen sen esittämistä tammikuussa 2012. Uuden jakson sijaan NBC näytti vanhan jakson uusintana ilman minkäänlaista selitystä.
Alkuperäisissä ohjelmatiedoissa jakso esiteltiin stuntteineen ja tiedossa oli muun muassa sähköaidan yli kiipeäminen. Lisäksi menussa oli ”jotain järjenvastaista”, mutta sen enempää tarjottavasta ei paljastettu. Tieto jakson sisällöstä vuoti kuitenkin julkisuuteen, vaikka osallistujia oli kielletty puhumasta siitä ja NBC oli uhkaillut heitä jopa syytteillä. Kilpailijoiden oli pitänyt juoda aasin siemennestettä ja virtsaa, jotka he Pelkokertoimen hengen mukaan kiskoivat yökkäillen, mutta hyvällä tahdilla alas.
Spekulaatiot kävivät kuumina, koska Pelkokertoimessa on sen historian aikana ”nautittu” monenlaista apetta, muun muassa rottasmoothieita. Tuotantoryhmä on yleensä perustellut televisioyhtiön arvioijille kiistanalaisia valintojaan sillä, että oksettavat ruoat ovat herkkuja jossain päin maailmaa. Hevosen spermaa on tarjolla shotteina muun muassa Uudessa-Seelannissa.
NBC:n viihdepuolesta vastannut Robert Greenblatt rikkoi myöhemmin hiljaisuuden julkaisemalla lausunnon: ”Katsoin jakson viime viikolla ja päätin, että kyseessä ei ole sellainen osio, jota meidän ei ole sopivaa lähettää”.
Jaksoa ei ole koskaan näytetty Yhdysvalloissa, mutta esimerkiksi Tanskassa kyllä. Muistaako joku nähneensä sen Suomen televisiossa? Ja löytyyhän osio tietysti YouTubesta.
Lue myös: Kippis! Tässä on 10 maailman oudointa drinkkiä
Pyhä lehmä ja sen kanakaveri
Kuka muistaa yhdysvaltalaisen animaatiosarjan Cow & Chicken? Se pyöri Subtv:llä 2000-luvun puolivälissä ja on tunnettu sarkastisesta ja kaksimielisestä huumoristaan. Jossakin päin maailmaa sarjan törkeät vitsit yksistään olisivat voineet johtaa ohjelmistosta poistamiseen, mutta Intiassa siihen johti aivan muu syy.
Kielletyt jaksot -listalle Cow & Chicken sopii siinä mielessä, että sarjasta kiellettiin Intiassa kaikki jaksot. Koko sarja siis hyllytettiin, koska päähenkilö Lehmä on usein humoristisen väkivallan kohteena. Sarjassa on paljon niin sanottua slapstick-komiikka, johon kuuluu yliampuvia törmäyksiä, lyöntejä ja usein hölmöksi kuvatun hahmon pilkkaamista.
Sellainen sisältö ei sopinut näytettäväksi Intiassa, jossa suurin osa väestöstä on hindulaisia. Lehmä on hindulaisuudessa pyhä eläin, jota kunnioitetaan syvästi, joten ei ole mitenkään yllättävää, että Cow & Chicken ei päässyt ruutuihin.
Pornoa Frendeissä?
Kun Frendit ilmestyi 1990-luvun puolivälissä televisioon, sai se Isossa-Britanniassa esityspaikan yhdeksältä illalla. Sen sijaan lukemattomat uusinnat ovat pyörineet vuosikausien ajan päiväsaikaan.
Mutta jos yksi tietty jakso näytettäisiin sarjan brittifaneille, saattaisivat nämä tuijottaa televisiota epäuskoisina siitä, että eivät alkuunkaan muista nähneensä sitä. Se ei ole ihme, sillä neljännen tuotantokauden jakso nimeltään The One With the Free Porn (Suomen televisiossa Monenlaisia paljastuksia) on ensiesityksen jälkeen otettu kokonaan pois ohjelmistosta.
Jakson vetäminen pois Frendien kymmeniltä uusintakierroksilta johtui pornosta. Kaikkien niiden kauheuksien rinnalla, mitä tv:ssä näytetään, on tämä melko naurettava syy olla esittämättä jaksoa. Ja siis haluan korostaa: Chandler ja Joey ovat saaneet televisioonsa vahingossa ilmaista aikuisviihdettä ja aiheesta kyllä puhutaan, mutta mitään epäsopivaa jaksossa ei tosiaankaan tapahdu.
Ainoat kohtaukset, jotka heidän ruudullaan vilahtavat, sisältävät vähäpukeisia ihmisiä suutelemassa. Se oli sallittua ensiesityksessä, joka tapahtui ilta-aikaan, mutta päivällä jaksoa ei voinut missään nimessä näyttää; lapsethan olisivat voineet traumatisoitua pahemman kerran.
Lue myös: Frendit-sarjan 10 selittämätöntä juonenkäännettä
Televisioyhtiö ei hyväksynyt aborttia
Seth McFarlanen luoma Family Guy on piirretty, mutta ei tosiaankaan lapsille suunnattu. Palkitun animaation aiheet ovat välillä kiistanalaisia ja se on täynnä mustaa huumoria, mutta sitä sarjalta nimenomaan halutaan ja siksi sitä katsotaan. Tai katsotaan niissä maissa, joissa se ei ole kokonaan kielletty.
Kahdeksannen tuotantokauden viimeisen jakson aihe oli kuitenkin liikaa jopa yhdysvaltalaiselle Fox-televisioyhtiölle. Jaksossa Lois on luvannut toimia sijaissynnyttäjänä vanhalle ystävälleen, joka kuitenkin kuolee auto-onnettomuudessa miehensä kanssa. Lois joutuu ikävän tapahtuman jälkeen päättämään, että jatkaako vai keskeyttääkö raskauden, ja päätyy lopulta pitkällisen pohdinnan jälkeen aborttiin.
Kun Partial Terms of Endearment esitettiin ensimmäisen kerran kesällä 2010 Isossa-Britanniassa, sai se pääosin positiivisen vastaanoton. Abortin käsittely sai sekä kriitikoilta että katsojilta kiitosta, mutta kotimaassa Fox sai lastillisen kuraa niskaan.
Family Guy -sarjassa on käsitelty lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja naureskeltu raiskauksilla; näitä jaksoja toki on saanut näyttää Yhdysvalloissa, mutta abortti, jonka sadattuhannet yhdysvaltalaisnaiset vuosittain valitsevat, jätettiin pois. Melkoinen takapajula.
Suomessa kielletyt Muumit
Jos olet armoton Muumi-fani, mutta et ole katsonut rakastetun piirretyn remasteroituja, vuonna 2017 esitykseen tulleita jaksoja, niin sinulta on jäänyt tarinoita väliin. Silloin nimittäin uuden ääniraidan lisäksi tapahtui muitakin muutoksia: katsottavaksi tuli kolme ennennäkemätöntä jaksoa.
Muumilaakson tarinoita tehtiin 1990-luvulla Japanissa ja jaksoihin lisättiin vähän omia mausteita, joita ei Tove Janssonin tarinoissa ollut ollenkaan. Osa niistä sisältää kiroilua, pelottavia kohtauksia ja kiusaamista, minkä vuoksi kolme jaksoa jätettiin kokonaan näyttämättä Suomessa. Sarjan siirryttyä MTV:lle ääniraidat uusittiin ja kielletyt jaksot päätettiin tuoda suomalaisillekin nähtäväksi. Niissä nähdään muun muassa Niiskuneidin kidnappaus ja pelottava Paholainen.
”Japanilaiset olivat lisänneet sinne omia samuraimiekkojaan, jotka upposivat pehmeään muumivatsaan”, muisteli Pikku Myyn alkuperäisenä äänenä tunnettu Elina Salo Ilta-Sanomille vuonna 2017 ja kertoi olevansa tyytyväinen jaksojen aiemmasta hyllytyksestä.
Simpsonit pilasi Rio de Janeiron maineen
Jos Family Guy on aiheuttanut joissain katsojissa närää, niin sitä on tehnyt myös Simpsonit. Sen on sanottu rappeuttavan perinteisiä perhearvoja ja kuvaavan lasten käytöstä täysin väärällä tavalla. Niin, onnea niille vanhemmille, joiden lapset ottavat mallia Bart Simpsonista. Mutta samalla tavalla kuin Family Guy ei ole lapsille tai herkkänahkaisille tarkoitettu, ei sitä ole myöskään Simpsonit. Tässä tuleekin shokeeraava ehdotus kaikille mielensäpahoittajille: Näitä ohjelmia ei ole pakko katsoa.
Yksi tietty jakso kiellettiin Brasiliassa, koska maan turismista vastaava taho piti sitä loukkaavana. Perhe Riossa (kausi 13, jakso 15) -jaksossa hahmot vierailevat Rio de Janeirossa, joka kuvataan huonossa valossa. Lisäksi jaksossa on sarjan tyypilliseen tapaan paljon stereotypioita.
Rio de Janeiro oli jaksoa edeltävinä vuosina käyttänyt useita miljoonia dollareita houkutellakseen turisteja kaupunkiin ja nyt Simpsonit oli tehnyt kaikesta vaivannäöstä turhaa. Jopa presidentti Fernando Henrique Cardoso otti jaksoon tiukkasanaisesti kantaa ja Brasiliassa oltiin valmiita haastamaan Simpsonien tekijät oikeuteen halventamisesta ja mahdollisista tulonmenetyksistä, kun ihmiset eivät virheellisen kuvauksen perusteella haluaisi matkustaa Rioon. Tuotantotiimi pyysi Brasilialta ja Riolta anteeksi ja jaksokin saatiin lopulta eettereihin.
Lue myös: 10 uskomatonta kertaa, kun Simpsonit ennusti tulevaisuuden
Vertaus Nalle Puhiin oli kolaus presidentin egolle
#Chinese government blocks meme that compares Xi Jinping to Winnie the Pooh and #Obama to #Tiger! pic.twitter.com/HsP0RQ03DA
— Alfredo Medellín (@AlfredoMedelln) June 16, 2013
Nalle Puh – ketä se nyt voisi loukata? Eivätkä Puh tai sen kumppanit ketään ole loukanneetkaan suoranaisesti, vaan he ovat joutuneet sensuurin uhriksi nettikansan vuoksi.
Heinäkuussa 2017 Kiina julisti Nalle Puhin pannaan, sillä internetissä oli jo vuodesta 2013 saakka kiertänyt viraaliksi noussut meemi, jossa rinnakkain kulkevia presidenttejä, Xi Jinpingiä ja Barack Obamaa, verrataan Nalle Puhiin ja Tikruun. Se ei toki jäänyt ainoaksi tapaukseksi, vaan Xistä ja Nalle Puhista tuli meemiviidakossa (tai Puolen hehtaarin metsässä) hetkeksi lähes erottamaton pari.
Presidentin ego koki kovan kolauksen eikä humoristinen pilailu sopinut hänelle tai hänen kommunistihallinnolleen, joten kaikkien Nalle Puh -piirrettyjen näyttäminen kiellettiin. Lisäksi Nalle Puh -lelut määrättiin hävitettäväksi ja sensuurissa mentiin jopa niin pitkälle, että internetistä on Kiinassa mahdoton löytää tilanteeseen täysin syyttömän Nalle Puhin kuvia.
Lue myös:
Vaikka sosiaalinen media on tuonut ihmisten elämään paljon uskomattoman mahtavia asioita, niin varjopuoliakin löytyy. Pahimmassa tapauksessa some voi suoraan tai välillisesti aiheuttaa jonkun kuoleman.
Erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat mahdollistaneet upeita juttuja: Yhteydenpito toiselle puolelle maailmaa, samanhenkisten ihmisten löytäminen, ja kiireisen arjen keskellä ystävien elämässä mukana pysyminen onnistuvat somen avulla. Moni on myös tehnyt sosiaalisesta mediasta menestyvän uran tai löytänyt sen välityksellä elämänsä rakkauden.
Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin.
Moni on menettänyt henkensä sosiaalisen median vuoksi. Saatamme kuvitella, että ruudulla tai puhelimen näytöllä tapahtuvat asia eivät ole todellisia. Tekeekö sosiaalinen media meistä varomattomia vai tyhmiä, vai kenties sekä että?
Listafriikki kokosi kasaan listan järkyttävistä sosiaalisen median aiheuttamista kuolemista, jotka kamaluudessaan saavat meidät toivottavasti miettimään omaa käytöstämme netissä ja erilaisten sovellusten parissa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset tarinat somen varjopuolista voit lukea tästä:
Facebook vs tyttöystävä
Elokuussa 2015 Englannin luoteisosissa asunut 23-vuotias pariskunta ajautui riitelemään. Riidan aihe oli sama kuin usein ennenkin. Nyt erona oli se, että Terri-Marie Palmer oli saanut tarpeekseen poikaystävänsä Damon Searsonin Facebookin käyttämisestä. Searson kulutti kaiken aikansa sosiaalisessa mediassa.
Palmer lähetti viestin ystävälleen sanoen, että häntä ”ärsyttää suunnattomasti, kun Damon on vain Facebookissa eikä kuule tai näe häntä lainkaan silloin”. Facebookissa (missä muuallakaan?) lähettämänsä viestin jälkeen nainen oli tarttunut leipäveitseen ja lyönyt sen Searsonin rintaan kohtalokkain seurauksin. Aluksi Palmer väitti poliiseille, että Searson olisi puukottanut itseään, mutta nykyään oikea syyllinen istuu 12 vuoden kakkuaan tiiviisti telkien takana.
Varmasti monessa perheessä keskustellaan ja ehkä riidelläänkin sosiaalisen median käytöstä, mutta toivottavasti erimielisyydet jäävät vain sanailun asteelle!
Hengenvaaralliset selfiet
Kaikille pitäisi olla jo päivänselvää, että selfien ottaminen vaarallisessa paikassa on turhaa kuoleman kanssa leikkimistä. Silti sitä tehdään jatkuvasti. Ehkä kuvitelma on sellainen, että nuorena on voittamaton ja kuolematon – selfien otossa kuolleiden keski-ikä on 23 vuotta.
Tai sitten ollaan valmiita riskeeraamaan oma henki maineen, kunnian ja ”hienon” Instagram-kuvan takia. Satoja, ehkä jopa tuhansia, ihmisiä on pudonnut kuolemaan, hukkunut tai saanut kohtalokkaan sähköiskun vain saadakseen lisää tykkääjiä ja seuraajia.
Yksi ensimmäisistä (tiedossa olevista) selfie-kuolemista tapahtui Yhdysvalloissa, Utahin osavaltiossa, lokakuussa 2011. Kolme teini-ikäistä tyttöä poseerasi tuolloin junanradalla ja raportoi tekemisistään Facebookissa. He vilkuttivat ohiajavalle junalle, mutta eivät huomanneet toisesta suunnasta lähestyvää veturia.
Viimeisessä julkaistussa selfiessä junan valot jo näkyvät tyttöjen takana. Kuvaan oli saatetekstinä kirjoitettu: ”Seisomme aivan junan vieressä hahaha tämä on mahtavaa!!!!”.
He eivät kuulleet junan varoitusääniä, kulkuneuvoa oli mahdoton pysäyttää ajoissa ja kaikki kolme tyttöä kuolivat törmäyksessä.
Iranissa taisteltiin kahta tappajaa vastaan
Brittiläinen keltainen lehdistö uutisoi vuoden 2020 helmikuussa, että eräs opettaja oli parantanut itsensä koronaviruksesta juomalla viskiä. Samaan aikaan samoissa lehdissä kerrottiin, että käsidesin juominen tappaa viruksen elimistöstä.
Iranissa uutinen ”parannuskeinosta” levisi kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa, kun ihmiset alkoivat jakaa tarinaa innokkaasti. Alkoholin myyminen ja nauttiminen on Iranissa uskonnon vuoksi kiellettyä, joten ihmiset ostavat laittoman viinansa trokareilta.
Monet viinaa laittomasti valmistavat tahot jatkavat juotavaa alkoholia myrkyllisellä metanolilla, ja joskus puhdasta metanolia myydään suoraan juotavaksi. Se ei maistu eikä haise erilaiselta kuin etanoli, mutta aiheuttaa pahoja sisäelin- ja aivovaurioita sekä kuolemaa.
Iranissa jouduttiin pandemian ensimmäisinä kuukausina kamppailla kahden vakavan tappajan kanssa: osassa maata metanolimyrkytykset veivät useampia ihmishenkiä kuin itse korona. Ja tämä vain siitä syystä, että jotkut ihmiset luottavat sokeasti siihen, mitä he sosiaalisesta mediasta lukevat.
Villieläinten kanssa poseeraaminen vol 1
Ihmiset voivat kyllä välillä käyttäytyä oksettavasti. Tässä kohtaa ei puhuta kenenkään ihmisen kuolemasta, vaan siitä, kuinka ihminen on tappanut eläimiä saadakseen napattua hyviä kuvia sosiaaliseen mediaan.
Vuonna 2016 Argentiinassa ja seuraavana vuonna Espanjassa huomattiin rannalla hädässä oleva delfiinin poikanen. Rannalla olleet ihmiset eivät kummassakaan tapauksessa auttaneet silminnähden stressaantunutta delfiiniä, vaan alkoivat kierrättää sitä henkilöltä toiselle, sylistä syliin, jotta kaikki saivat napattua selfien huonossa kunnossa olevan villieläimen kanssa.
Eräässä someen laitetussa, Espanjassa otetussa kuvassa villiä delfiiniä silittävä lapsi tukkii sen ilma-aukon, kun isä pitää eläintä paikallaan. Eläinten pelastusryhmän saavuttua paikalle oli delfiini jo menehtynyt. Eläinlääkärin mukaan kuolema johtui kuivumisesta, nestehukasta ja stressistä, mutta ainakin ihmiset saivat hyvää sisältöä some-kanaviinsa.
Argentiinassa lopputulos oli sama, mutta ihmiset puolustautuivat sillä, että heidän mukaansa eläin oli jo kuollut, kun he napsivat kuvia.
Itsekkyydellä ei ole rajaa!
Villieläinten kanssa poseeraaminen vol 2
Takaisinmaksun aika.
Jos eläinten kärsimys ei estä ihmistä käyttäytymästä idioottimaisesti, niin hidastaisiko tieto siitä, että se voi koitua kuvaajan kohtaloksi?
Tuskin.
Rannalle päätyneet delfiinit ovat puolustuskyvyttömiä, mutta löytyy eläimiä, jotka pystyvät rokottamaan kamalalla tavalla ajattelemattomia ihmisiä.
Toukokuussa 2008 intialainen Prabhu Bhatara oli kuljettamassa häävieraita kotiin, kun hänen täytyi pysähtyä tien varteen pissalle. Bhatara huomasi lähistöllä loukkaantuneen karhun ja tajusi ainutlaatuisen selfie-hetken koittaneen. Karhu ei ollut poseeraustuulella, vaan nappasi kiinni mieheen ja raateli tämän hengiltä.
Näin sosiaalisen median aikana karmaisevinta (ihmishengen menettämisen jälkeen tietenkin) on se, että joku paikalla olleista ihmisistä kuvasi tapahtuman puhelimellaan.
Myös villinorsujen kanssa on niin Afrikassa kuin Aasiassakin ollut lukuisia tapauksia, joissa ihmiset ovat menneet liian lähelle laumaa ja tulleet tallotuiksi. Pohjois-Amerikassa suuret kansallispuistot varoittavat erikseen selfieiden ottamisesta villieläinten kanssa – hirvet, biisonit ja karhut kun eivät ymmärrä kuvan arvokkuutta.
Lue ensimmäinen osa: Hengenvaarallisia selfieitä ja älyvapaita haasteita: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 1
Lue myös:
Viihde
Hengenvaarallisia selfieitä ja älyvapaita haasteita: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 1
Sitä ei käy kiistäminen, etteikö sosiaalinen media olisi tuonut ihmisten elämään paljon uskomattoman mahtavia asioita. Toisaalta somen vaikutus voi silmänräpäyksessä aiheuttaa jonkun kuoleman.
Yhteydenpito toiselle puolelle maailmaa, samanhenkisten ihmisten löytäminen, kiireisen arjen keskellä ystävien elämässä mukana pysyminen – tämän kaiken erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat mahdollistaneet. Moni on myös tehnyt sosiaalisesta mediasta menestyvän uran tai löytänyt sen välityksellä elämänsä rakkauden.
Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin.
Turhan moni on menettänyt henkensä sosiaalisen median vuoksi. Ehkä se täyttää elämämme liiaksi. Ehkä kuvittelemme, että ruudulla tai puhelimen näytöllä tapahtuvat asia eivät ole todellisia. Tekeekö sosiaalinen media meistä varomattomia vai tyhmiä, vai kenties sekä että?
Listafriikki kokosi kasaan listan järkyttävistä sosiaalisen median aiheuttamista kuolemista, jotka kamaluudessaan saavat meidät toivottavasti miettimään omaa käytöstämme netissä ja erilaisten sovellusten parissa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kauheat tarinat ovat luvassa huomenna.
Erilaiset älyvapaat haasteet
Tulihaaste, vesihaaste, Kylie Jenner -huulihaaste, kuvioita auringon polttamalla iholla… Mitä vielä? Kaikki voivat aiheuttaa pysyviä vaurioita, mutta haaste voi johtaa myös kuolemaan.
On hienoinen yllätys, että itsensä sytyttäminen tuleen on tähän mennessä aiheuttanut ”vain” vakavia palovammoja, vaikka haasteeseen kuuluu myös valelu sytytysnesteellä.
Jo paljon ennen nettiaikaa on kaverilta toiselle kiertänyt tukehtumispeli, jossa käydään tajunnan rajamailla estämällä itseltä hapensaanti. Valitettavan usein siinä käy huonosti. Sosiaalisen median myötä määrät ovat kasvaneet hillitsemättömästi, kun haasteita kuvataan nettiin ja niille voi ruudun takaa huoletta naureskella.
Vuoden 2019 toukokuussa 15-vuotias Mason Bogard hirtti itsensä (vahingossa), kun oli nähnyt somessa kiertävän haasteen. Hänen vanhempansa ovat ottaneet tehtäväkseen jakaa tietoisuutta sosiaalisen median hengenvaarallisista haasteista. Heidän mukaansa kaikkien vanhempien tulisi keskustella haasteiden ja videoiden vaarallisuudesta jo hyvin pienten lastensa kanssa, sillä nuorimmat tähän tukehtumishaasteeseen kuolleet ovat olleet vain 6-vuotiaita.
Kiusaaminen voi johtaa kuolemaan
Valitettavasti lapset ja nuoret ovat aina kiusanneet toisiaan ja aiemminkin rankka kiusaaminen on voinut johtaa kiusatun kohdalla lopulliseen ratkaisuun. Netin tuleminen antoi kiusaajille aivan uuden alustan, mutta sosiaalinen media vei kiduttamisen täysin uudelle tasolle. Kiusaajilla on ympäri vuorokauden yhteys kiusattuun, joten lapsi ei pääse missään vaiheessa pakoon. Tutkimusten mukaan kiusaamisesta johtuvat alle 20-vuotiaiden itsemurhat ovat yli kaksinkertaistuneet some-aikana.
Yksi näistä oli 14-vuotiaan Youtube-vaikuttaja James Rodemeyerin itsemurha vuonna 2011. Se sai osakseen paljon mediahuomiota. Rodemeyer oli avoimesti homoseksuaali ja puolusti videoillaan LGBTQ-yhteisön oikeuksia. Hän myös halusi tukea ja tsempata homoseksuaalisuutensa vuoksi kiusattuja seuraajiaan.
Hän oli kuitenkin myös itse rajun nettikiusaamisen kohteena, nykyisin jo suljetulla Formspring-sivustolla, ja päätyi lopulta tekemään itsemurhan. Rodemeyerin menehtyminen sai aikaan lakimuutoksia, joilla voidaan paremmin saada nettikiusaajat vastuuseen teoistaan.
Toivottavasti saadaan, koska teini-ikäiset viettävät sosiaalisen median kanavissa suurimman osan ajastaan. Paitsi kun nukkuvat, ja silloinkin puhelin on kädessä tai ainakin sen ulottuvilla.
Käytetäänkö kiusaamisen kitkemiseksi tarpeeksi kovia keinoja? Miten kiusaajia rangaistaan elinikäisten haavojen aiheuttamisesta tai lyhyen elämän päättymisestä?
Kohtalokas Facebook-status
Erot ovat aina hankalia. Varsinkin, jos ei erota sovussa. Ja varsinkin, jos eroa ruvetaan puimaan julkisesti somessa. Usein siitä kuitenkin selvitään hengissä.
Niin ei kuitenkaan käynyt 26-vuotiaan englantilaisen Sarah Richardsonin kohdalla. Hän oli jo aiemmin eronnut aviomiehestään Edward Richardsonista ja muuttanut pois parin yhteisestä kodista. Lusikat oli siis jo pantu jakoon.
Vuonna 2008 Facebook oli vasta tekemässä maailmanvalloitustaan, mutta ilmeisesti sen sisältö oli 41-vuotiaalle Edwardille elämää suurempi juttu.
Sarah oli vaihtanut parisuhdestatuksensa sinkuksi ja sekös oli tulistuttanut ex-miehen. Edward tunkeutui entisten appivanhempiensa kotiin, jossa Sarah väliaikaisesti asui, ja puukotti tämän hengiltä. Mies tuomittiin murhasta vähintään 17 vuodeksi vankeuteen.
Liikenneonnettomuudet
Älä tekstaa tai puhu puhelimessa samaan aikaan, kun ajat autolla. Sitä on meille toitotettu yli kaksikymmentä vuotta. Kuka olisi voinut arvata, että sosiaalinen media pitäisi liittää erikseen tuohon listalle?
Ehkä kaikki eivät osaa pitää tekstaamista ja postauksen tekemistä tai kuvan julkaisua samanlaisina häiriötekijöinä, mutta valitettavasti uutisista saa koko ajan lukea kolareista, joissa kuskin tiedetään olleen aktiivisena jollain some-tilillään juuri onnettomuushetkellä.
Kalifornialainen 18-vuotias Obdulia Sánchez on yksi esimerkki siitä, mihin puhelimeen keskittyminen liikenteessä voi johtaa. Hän kuskasi 17-vuotiasta pikkusiskoaan Jacquelinea ja tämän ystävää vuonna 2017, ja kuvasi samalla live-videota Instagramiin. Sánchez menetti auton hallinnan, ajoneuvo pyöri pellolle ja kyydissä olleet tytöt, joilla ei ollut turvavöitä, lensivät ikkunasta ulos. Kaikki se oli nähtävillä suorana lähetyksenä sosiaalisessa mediassa.
Sánches, joka on kasvanut lapsuutensa ja teini-ikänsä puhelin kiinni kädessä, ei lopettanut kuvaamista edes siinä vaiheessa, kun hän huomasi pikkusiskonsa kuolleen onnettomuudessa. Hän jatkoi tilanteen kommentointia Instagramiin, kuvasi menehtynyttä sisartaan ja puhui seuraajilleen ruudun toisella puolella.
Sánches tuomittiin vankeuteen kuolemantuottamuksesta, hän on sittemmin vapautunut ja päätynyt uudelleen vankilaan aseen hallussapidosta. Ja liikennerikkomuksista.
Myspace-aresti johti murhaan
Hughstan Schlicker, 16-vuotias koululainen, vietti kaiken vapaa-aikansa Myspacessa, joka vielä tapahtuma-aikaan helmikuussa vuonna 2008 oli maailman suosituin sosiaalisen median kanava. Facebook ohitti sen vain muutama kuukausi myöhemmin.
Schlicker oli alkuvuodesta kirjoittanut Myspacessa pahasta olostaan ja suunnitelmistaan tehdä itsemurha. Kirjoitusten vuoksi poliisi oli aiemmin käynyt perheen luona, mutta niin poika kuin vanhemmatkin olivat kieltäytyneet ammattiavusta. Isä oli kuitenkin halunnut kontrolloida poikansa nettisurffailua ja kieltänyt nimenomaan suosikkisivusto Myspacen käytön. Schlicker ei ollut totellut, joten vanhemmat olivat ottaneet häneltä tietokoneen kokonaan pois.
Isälleen suuttunut teini päätyi äärimmäiseen ratkaisuun: hän otti aseen ja ampui isäänsä takaraivoon. Hätäkeskukseen hän soitti rauhallisena ja ilmoitti tappaneensa isänsä. Poliiseille Schlicker kertoi olleensa turhautunut ja raivoissaan, ja ampumisen olleen täysin tietoinen ratkaisu.
Oikeudessa kiihtymisen syyksi ja henkirikoksen motiiviksi paljastui Myspacen kieltäminen, ja Schlicker tuomittiin isänsä taposta 20 vuodeksi vankilaan.
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenMiksi linnut lentävät päin ikkunoita ja voiko törmäilyä mitenkään estää?
-
Yleistieto1 viikko sitten
Parfyymit: Top 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 1
-
Yleistieto6 päivää sitten
Top 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 2
-
Elämäntapa4 päivää sitten
10 kirjoittamatonta sääntöä, joita kaikkien tulisi noudattaa arkipäiväisessä elämässä
