Yhteiskunta
Mies raahasi ”päätöntä nukkea”, mutta totuus olikin paljon karmivampi – 10 Halloweenin kauhutarinaa, jotka tapahtuivat oikeasti!
Hyytävää Halloweenia! Tänä päivänä on perinteisesti ollut tapana pelotella muita ja kaivaa karmivimmat kauhutarinat kerrottavaksi. Joskus ne hirveimmät tapaukset ovat suoraan tosielämästä!
Kauhutarinat kummituksista, vampyyreistä tai zombeista eivät ole loppuviimeksi mitään verattuna siihen, mitä ihmiset pystyvät toisilleen tekemään. Listafriikki pureutuu Halloweenin ”kunniaksi” selkäpiitä karmiviin tapahtumiin, jotka kaikki sattuivat vuoden aavemaisimpana ajankohtana.
Karkki vai kepponen? Muista lukita ovi!
Timothy O’Bryan
Varmasti kaikkien vanhempien takaraivossa on ainakin pieni pelko siitä, että Halloween-illan kierroksella lasten koreihin päätyy jotain vahingollista.
Pahin kävi toteen teksasilaisille Daynene ja Ronald O’Bryanille, kun heidän kahdeksanvuotias poikansa Timothy kuoli Halloweenina vuonna 1974 syötyään samana iltana saamaansa myrkytettyä Pity Stix -karkkijauhetta.
Timothy oli ollut aiemmin karkki vai kepponen -kierroksella siskonsa, isänsä ja muutaman naapurin kanssa. He päättivät koputtaa erääseen naapuruston talon oveen, vaikka talossa ei ollutkaan valoja päällä. Kukaan ei tullut avaamaan ovea ja kaikki muut, paitsi Timothyn Ronald-isä, siirtyivät seuraavalle talolle.
Ronald O’Bryan otti pian muut kiinni, kertoi jonkun sittenkin olleen edellisessä talossa kotona ja ojensi kaikille lapsille, mukaan lukien kahdelle omalleen, Pity Stixit.
Timothy kuoli muutamaa tuntia myöhemmin juuri tuohon karkkijauheeseen, joka poliisin tutkimuksissa osoittautui olevan terästetty syanidilla. Epäilty numero yksi oli tietenkin henkilö, jolta karkkijauhe oli saatu. Mutta talon omistajalla oli vedenpitävä alibi – hän ei ollut ollut lähelläkään kotiaan tuona Halloween-iltana. Kun poliisit kaivoivat tapausta hieman syvemmältä, niin selvisi, että Ronald O’Bryan oli pahasti velkaantunut ja oli ottanut lapsilleen useita kymmenien tuhansien dollarien arvoisia henkivakuutuksia; viimeisimmän vain päiviä ennen Halloweenia.
Ronald oli myös tiedustellut syanidin saatavuutta paikallisista liikkeistä ja kysellyt useammalta henkilöltä tietoja aineen myrkyllisyydestä ja tappavuudesta. Timothyn karkkijauheessa oli tarpeeksi syanidia kahden aikuisen tappamiseksi.
Vaikka Ronald O’Bryan piti syyttömyydestään kiinni loppuun asti, tuomittiin hänet poikansa murhasta kuolemaan. Hänet teloitettiin vuonna 1984.
Patricia Ward
Patricia Wardin murha lokakuussa 2014 ei tapahtunut Halloween-yönä, mutta ajankohta oli mitä otollisin järkyttävään tapahtumaketjuun.
Vain päiviä ennen varsinaista keppostelupäivää useat ihmiset seurasivat vierestä, kun eräs mies raahasi päätöntä ruumista ulos newyorkilaisesta asunnosta. Hän laski ruumiin keskelle katua ja potkaisi irti leikatun pään toiselle puolelle tietä. Todistajat katselivat hämmentyneinä tilannetta – nyt oli Halloween-pila vedetty äärimmilleen!
Kaikki nimittäin kuvittelivat, että kyseessä oli kammottava pila, ja yksi silminnäkijä jopa sanoi tekoruumiin näyttävän huonosti tehdyltä. Asian todellinen, hirvittävä laita selvisi, kun eräs ohikulkija meni siirtämään ”nukkea” pois keskeltä katua. Tuo päätön nukke osoittautuikin oikeaksi ruumiiksi.
Jo ennen kuin Patricia Wardin ruumis löydettiin tai paremminkin tajuttiin, olivat poliisit lähistöllä selvittelemässä toista kuolemantapausta. Selvisi, että 66-vuotiaan Patrician aikuinen, mielenterveysongelmista kärsinyt Derek-poika oli hypännyt junan alle vain muutaman kilometrin päässä äitinsä asunnolta.
Syytä Patrician makaaberiin murhaan tai paloitteluun ei koskaan saada selville, sillä tappajaksi osoittautui itsemurhan tehnyt poika.
Peter Fabiano
Losangelesilainen parturi-kampaaja Peter Fabiano oli vaimonsa Bettyn kanssa menossa yöpuulle Halloween-iltana vuonna 1957. Kello oli jo yli yksitoista, kun ovikello soi – oliko sielä vielä joku myöhäinen karkki vai kepponen -kiertelijä? Peter meni alakertaan avaamaan oven karkkikulho kädessään.
Ovella oli kuitenkin naamiokasvoinen aikuinen nainen, joka osoitti aseen Peterin rintaa vasten ja laukaisi sen. Yläkerrassa Betty havahtui kovaan pamaukseen ja juoksi alas vain löytääkseen Peterin makaamassa omassa verilammikossaan henkeään haukkoen, ja vaikka ambulanssi oli paikalla nopeasti ei häntä pystytty pelastamaan.
Murha vaikutti suunnitellulta ja nimenomaan Peteriin kohdistetulta, mutta kukaan pariskunnan tuttavista ei voinut kuvitellakaan erittäin pidetyn miehen olleen kenenkään tappolistalla. Bettyä ei voitu heti kuulustella, koska hänet jouduttiin voimakkaan sokin vuoksi rauhoittamaan lääkkeillä. Mutta kun vaimo vihdoin tokeni keskustelukuntoon, antoi hän poliiseille yhden nimen: Joan Rabel. Rabel oli perhetuttu ja Peterin entinen työntekijä kampaamolla.
Poliisit alkoivat kaivaa Rabelista tietoja, ja selvisi jotain, minkä Betty Fabiano oli jättänyt kertomatta. Bettylla ja Peterilla oli ollut jokin aika sitten hankala vaihe avioliitossaan ja Betty oli alkanut suhteeseen Rabelin kanssa. Hän oli kuitenkin palannut takaisin miehensä luo, mutta Rabel oli katkeroitunut. Mitään konkreettisia todisteita naista vastaan ei kuitenkaan ollut.
Muutamaa viikkoa myöhemmin poliisi sai nimettömän vihjeen, jonka perusteella he löysivät vuokralokerikkoon kätketyn käsiaseen, joka tutkimuksissa todettiin murha-aseeksi. Aseen omisti muuan Goldyne Pizer, jolla ei ollut mitään yhteyksiä Fabianon perheeseen.
Palaset alkoivat kuitenkin loksahtelemaan yhteen, kun Pizer rupesi kuulusteluissa puhumaan. Hänet oli manipuloinut verityöhön tyttöystävänsä Joan Rabel.
Rabel oli kuukausien ajan kertonut kauhutarinoita entisestä työnantajastaan, joka pahoinpiteli vaimoaan julmasti ja ansaitsi kuolla, ja lopulta rakkauden sokaisema Pizer vihasi miestä, jota ei ollut koskaan tavannut. Niinpä hän marssi Halloween-yönä Peter Fabianon ovelle ja omien sanojensa mukaan tärisi jännityksestä niin, että joutui pitämään revolverista kaksin käsin kiinni.
Sekä Pizer että Rabel saivat pitkät vankilatuomiot, joista he aikanaan vapautuivat.
Martha Moxley
Viisitoistavuotias Martha Moxley löytyi raa’asti murhattuna vuoden 1975 Halloween-aamuna oman kotinsa takapihalta. Häntä oli hakattu golfmailalla niin lujaa, että maila oli hajonnut kappaleiksi. Yhdellä terävällä mailanpalalla tappaja oli vielä pistänyt tyttöä kaulaan ennen kuin oli raahannut hänet murhapaikalta kotikartanon nurmelle.
Tapaus aiheutti valtavan mediamyrskyn monestakin syystä. Kyllä, nuori tyttö oli murhattu brutaalisti, mutta tapaus sattui elitistisellä, erittäin varakkaalla alueella Greenwichissä, Connecticutissa, jossa rikkaat ja kuuluisat presidenteistä lähtien viettävät aikaansa. Selvisi myös, että Moxley oli murhailtana ollut vastapäisessä kartanossa 17-vuotiaan Tommy Skakelin kotibileissä ja nuoret oli nähty hyvin läheisissä väleissä.
Syyttävät sormet alkoivat osoittaa Skakelia, joka sattui olemaan senaattori Robert F. Kennedyn vaimon Ethelin veljenpoika. Virkavallan epäilykset kohdistuivat myös Tommyn veljeen Michael Skakeliin. Todisteiden puuttuessa ketään ei kuitenkaan syytetty ja Moxleyn murha jäi ratkaisemattomaksi.
Vuonna 1991 Kennedyn klaanin kuuluva Michael Smith joutui syytteeseen raiskauksesta, ja samassa yhteydessä esiin nousi 16 vuotta aiemmin tapahtunut Martha Moxleyn murha, sillä Smith oli ollut paikalla kyseisissä Halloween-juhlissa. Syytteet Smithiä kohtaan hylättiin, mutta samalla Moxleyn selvittämätön tapaus avattiin uudelleen.
Poliisi sai kerättyä useita todistajalausuntoja, joiden mukaan Michael Skakel olisi tunnustanut murhan, ja mies saatiin oikeuden eteen. Oikeudessa soitettiin tallenne, jossa Skakel kertoi pelkäävänsä, että joku on mahdollisesti nähnyt hänet masturboimassa Moxleyn kotipihalla – se riitti valamiehistölle ja vuonna 2002 Skakel tuomittiin taposta 20 vuodeksi vankeuteen.
Syyttömyyttään julistanut ja valituksia toisensa perään tehnyt Skakel vapautettiin vuonna 2013 takuita vastaan odottamaan tuomarin myöntämää, uutta oikeudenkäyntiä. Sitä ei kuitenkaan koskaan tulla näkemään, sillä hyytävästi ajankohdan huomioon ottaen syyttäjä ilmoitti lokakuun 30. päivänä vuonna 2020, Halloweenin aattona eli tasan 45 vuotta murhan jälkeen, että ei tule syyttämään Skakelia enää uudelleen.
Joten teoriassa Martha Moxleyn murha on jälleen selvittämätön.
Rebekah Gay
Kuva: Zaya Odeesho | Unsplash
John White oli michiganilainen pappi, rakastava puoliso, isoisäpuoli, tuomittu väkivaltarikollinen, murhaaja ja nekrofiliasta fantasioija.
Halloween-iltana vuonna 2012 White lähti vierailemaan kihlattunsa 24-vuotiaan tyttären Rebekah Gayn luona, joka päästi miehen tottakai sisään, sillä tämä oli usein lapsenvahtina hänen kolmevuotiaalle pojalleen. 55-vuotias White oli tuona iltana ottanut mukaansa kättä pidempää.
Hän löi Gayta muutamia kertoja moukarilla, kuristi tämän nippusiteellä kuoliaaksi, riisui alastomaksi ja raahasi metsään. Sitten White marssi takaisin asuntoon, puki murhaamansa naisen pienelle lapselle Halloween-asun ja vei pojan sovitusti isälleen.
Kun Gayta ruvettiin viranomaisvoimin seuraavana aamuna etsimään, piti White samaan aikaan seurakunnalleen jumalanpalvelusta ja pyysi kaikkia rukoilemaan nuoren naisen puolesta.
Kiinni jäätyään White ei osannut kertoa teolleen muuta syytä kuin sen, että oli kahden viikon ajan haaveillut harrastavansa seksiä Rebekah Gayn kuolleen ruumiin kanssa.
Tämän kauhutarinan sisällä on toinen kauhutarina, sillä John Whiten veriteko olisi ollut estettävissä, jos hänet olisi pidetty lukkojen takana, mihin hän jo aiempien tekojensa vuoksi oli joutunut. Vuonna 1981, ollessaan 22-vuotias, White yritti tappaa 17-vuotiaan naapurinsa Theresa Ethertonin. White kutsui tytön kellariinsa katsomaan rakentamaansa junanradan pienoismallia, ja puukotti tätä selkään. White suuteli ja kuristi henkensä puolesta taistelevaa Ethertonia, hymyili ja jatkoi puukolla iskemistä. Kuin ihmeen kaupalla tyttö selvisi hengissä ja White sai vaivaiset kaksi vuotta ehdonalaista.
Vuonna 1994 White tappoi tyttöystävänsä Vicky Wallin, jonka alastoman ruumiin hän hylkäsi metsään. Oikeudessa White väitti kärsivänsä tajunnan katkoksista ja muistinmenetyksestä, ja koska tutkimusmenetelmät olivat tuolloin vielä lapsenkengissä nykypäivään verrattuina, suostui White tunnustamaan syyllisyytensä kuolemantuottamukseen, minkä vuoksi hän istui vankilassa vain vuoteen 2007 saakka.
Sitten hän oli taas vapaa mies.
Elokuussa 2013 John White hirttäytyi sellissään.
Lisa Ann French
Halloween-iltana vuonna 1973 Arlene Penn, yhdessä avopuolisonsa Gerald Turnerin kanssa, oli kutsuttu päivälliselle äitinsä luo. Kun Penn tuli tyttärensä kanssa Fond du Lacin kaupungissa, Wisconsinissa, sijaitsevaan kotiin hieman seitsemän jälkeen, oli Turner huonovointinen. Hän kävi vähän väliä yläkerran makuuhuoneessa lepäämässä, ja Penn antoi hänen olla rauhassa ja pysytteli alakerrassa. Turner ei lähtenyt mukaan kyläilemään, vaan halusi jäädä parantelemaan oloaan. Penn palasi kotiin noin yhdentoista aikaan ja suuntasi saman tien nukkumaan.
Painaessaan päänsä tyynyyn Penn oli autuaan tietämätön siitä, että vain muutamia tunteja aiemmin siinä samassa sängyssä oli raiskattu ja tapettu 9-vuotias tyttö.
Tuo tyttö oli samassa naapurustossa asunut Lisa Ann French, joka oli lähtenyt karkki vai kepponen -kierrokselle hieman ennen kuutta. Noin tunti siitä, niin hän koputti viimeiseen oveen. Sen avasi Gerald Turner.
Jos Arlene Penn olisi aiemmin illalla kotona ollessaan mennyt yläkertaan, olisi hän löytänyt Frenchin elottomana kylpyhuoneesta, peittoon käärittynä.
Tytön alaston ruumis löytyi kolmen päivän kuluttua roskapussiin sullottuna kaupungin ulkopuolelta, ja Turner oli ensimmäisten kuulusteltavien joukossa. Hän tunnusti hirmuteon yhdeksän kuukautta myöhemmin, mutta perui oikeudessa sanansa vedoten poliisin painostukseen: hän väitti myöntäneensä murhan vain päästäkseen eroon jatkuvista kuulusteluista. Tunnustuksessa Turner kertoi raiskauksen olleen tarkoituksellinen, mutta tappaa hän ei Frenchia ollut aikonut. Oikeuslääkärin mukaan tyttö oli kuollut raa’an pahoinpitelyn aiheuttamaan sokkiin.
Turner tuomittiin taposta vankeuteen, josta hän vuonna 1992 vapautui ehdonalaiseen istuttuaan 17 vuotta. Seuraavana vuonna ehdonalainen kumottiin ja Turner lähetettiin takaisin telkien taakse, sillä oikeus myönsi tehneensä virheen; lähinnä kansalaisten valtaisan paheksunnan vuoksi. Vuonna 1998 mies pääsi jälleen vapaaksi, mutta viisi vuotta myöhemmin, rikottuaan ehdonalaisensa sääntöjä, heilahti häkki toistaiseksi viimeisen kerran.
Vuonna 2019 Turnerille määrättiin uusi oikeuskäsittely, mutta keväällä 2020 syttyneen pandemian vuoksi käsittelyä siirrettiin edelleen. Tällä erää Turner pysynee telkien takana vielä pitkään, sillä vuonna 2022 tuomari päätti pitää miehen lukittuna korkean turvaluokituksen vankimielisairaalassa.
Hyun Jong Song
Eteläkorealainen 21-vuotias Hyun Jong Song oli Halloween-iltana vuonna 2001 pukeutunut pupuasuun ja viettänyt railakkaan illan opiskelukavereidensa kanssa State Collegessa, Pennsylvaniassa.
Song lähti yökerhon jälkeen vielä ystäväporukan kanssa pelaamaan videopelejä, ja noin neljän aikaan aamuyöllä hän sai kaveriltaan kyydin kotiinsa. Sen jälkeen häntä ei ole nähty.
Song ilmoitettiin kadonneeksi vasta muutaman päivän kuluttua, ja kun poliisit tutkivat hänen asuntonsa, ei mikään viitannut rikokseen eikä merkkejä väkivallasta tai kamppailusta löytynyt. Kaikesta päätellen Song oli kuitenkin ollut asunnossaan sisällä, sillä hänen Halloween-asuunsa kuuluneet tekoripset olivat kylpyhuoneessa. Nuori nainen oli kadonnut laukkunsa, puhelimensa ja lompakkonsa kanssa – kaikki muu oli niinkuin pitikin. Puhelutiedoista selvisi, ettei kännykkää oltu käytetty sen jälkeen, kun Song oli poistunut kaverinsa autosta eikä hänen korteillaan oltu tehty ostoksia.
Poliisi sai jonkin ajan kuluttua ilmoituksen muutaman sadan kilometrin päässä sijaitsevasta Philadelphiasta, jossa todistaja kertoi nähneensä Songia muistuttavan naisen paikallisessa kiinalaiskorttelissa. Nainen oli ollut autossa tuntemattoman miehen kanssa ja huutanut apua. Vihje ei kuitenkaan johtanut mihinkään.
Kesäkuussa 2003 poliisi kuulusteli ryöstöstä pidätettyä Paul Weakleyta, joka yllättäen alkoikin puhumaan parin vuoden takaisesta katoamistapauksesta. Hän kertoi huumekauppaa pyörittäneiden Hugo Selenskin ja Michael Kerkowskin siepanneen State Collegesta prostituoiduksi luulelmansa naisen ja vieneet tämän Selenskin kotiin. Miehet olivat pitäneet Songin tuntomerkkeihin sopivaa naista muutaman päivän vankinaan tehden hänelle mitä lystäsivät ja sitten tappaneet hänet.
Kerkowski oli etsintäkuulutettu rikollinen, joka oli kadonnut toukokuussa 2002. Ilmiantaja Paul Weakley kertoi Selenskin tappaneen myös rikoskumppaninsa, koska tämä oli säilyttänyt Songin pupukorvat kuin voitonmerkkinä. Weakleyn shokeeravien paljastusten jälkeen Selenskin kotiin tehtiin mittava etsintä ja hänen takapihaltaan löytyi haudattuna viisi ruumista, mukaan lukien Kerkowski. Murhista tuomittu Selenski on kieltänyt osuutensa Songin katoamiseen, ja on kertonut Kerkowskin olleen vastuussa tapahtumista.
Tähän ei tietysti ole saatu varmistusta, sillä Songin ruumista ei ole koskaan löytynyt, vaikka vielä vuonna 2014 Selenskin tontilta kaivettiin esiin vähintään seitsemän ihmisen jäänteet. Nuoren naisen katoaminen on edelleen selvittämätön tapaus.
Nima Carter
Halloween-iltana vuonna 1977 Rose ja George Carter laittoivat 19-kuukautisen tyttärensä Niman kehtoon nukkumaan kodissaan Lawtonin kaupungissa, Oklahomassa.
Seuraavana aamuna vanhemmat löysivät järkytyksekseen tyhjän kehdon – Nima oli kadonnut! Koska huoneen ikkunat olivat lukossa, päättelivät Carterit, että kidnappaajan oli täytynyt piilotella kaapissa, odottaa vanhempien nukahtavan ja sitten hiippailla lapsi mukanaan ulos.
Etsinnöistä huolimatta Nimaa ei löydetty, kunnes kuukautta myöhemmin joukko paikallisia lapsia oli leikkimässä aivan Cartereiden lähellä sijainneessa autiotalossa. He avasivat toimimattoman jääkaapin, josta Nima-vauvan mädäntynyt ruumis pyörähti ulos. Hänen kuolinsyykseen määriteltiin tukehtuminen.
Jo ennen ruumiin löytymistä poliisilla oli vankka uskomus siitä, kuka oli Niman katoamisen takana. Cartereilla työskenteli lastenhoitajana Jacqueline Roubideaux, jonka tausta oli kaikkea muuta kuin moitteeton.
Edellisenä vuonna kolmivuotiaat kaksoset Mary ja Augustine Carpitcher päätyivät hylätyn talon jääkaappiin, josta Augustine kahden päivän kateissa olon jälkeen selvisi hengissä, kun talossa leikkineet lapset avasivat kaapin oven. Mary oli tukehtunut kuoliaaksi. Augustine kertoi sieppaajan olleen heidän lapsenvahtinsa Roubideaux, joka oli kidnappaamisen lisäksi vielä purrut Marya, minkä myös patologin lausunto myöhemmin todisti faktaksi – ruumiista löytyi useita aikuisen puremajälkiä. Kolmivuotias Augustine ei kuitenkaan kelvannut luotettavaksi todistajaksi ja ilman parempaa todistusaineistoa Roubideaux’ta ei voitu syyttää.
Pian hänet palkattiinkin Cartereille.
Kun Nima Carter löytyi jääkaapista, viittasi kaikki samaan tekijään. Tapauksissa oli niin paljon yhteistä: Sama lapsenvahti, hylätyn talon jääkaappi ja kaikki kolme siepattua olivat alkuperäiskansaan kuuluvia.
Vuonna 1979 Roubideaux joutui vihdoin oikeuden eteen, kun eräs naapuri kertoi nähneensä syytetyn raahanneen apua huutaneita kaksosia näiden katoamisen aikaan. Todistaja ei vain silloin ollut halunnut puuttua asiaan. Myös kuusivuotias Augustine kertoi valamiehistölle, mitä hänelle ja menehtyneelle siskolle aikoinaan tapahtui.
Roubideaux tuomittin elinkautiseen Mary Carpitcherin murhasta. Nima Carterin murhasta häntä ei todisteiden puuttuessa koskaan syytetty. Roubideaux valitti tuomiostaan vuosien ajan, mutta onneksi häntä ei koskaan päästetty ehdonalaiseen, ja hän menehtyi vankilassa vuonna 2005.
Marvin Brandland
Vuonna 1982 Marvin Brandland (69) asui vaimonsa Ethelin kanssa iowalaisessa Fort Dodgen kaupungissa. Halloween-iltana pariskunta oli jakanut ahkerasti karkkia paikallisille lapsille, ja he olivat jo painumassa pehkuihin, sillä alkoi olla myöhä.
Ovikello kuitenkin soi ja Brandlandien yllätykseksi oven takana seisoi aikuinen mies, jolla oli päässään silmänrei’illä varustettu tyynyliina. ”Karkki vai kepponen? Antakaa minulle rahanne tai ammun!”, sanoi naamioitu mies, jonka Brandlandit kohtalokkaasti luulivat olevan joku pilaileva tuttava. Ethel jopa yritti nostaa tyynyliinaa kurkatakseen kuka alla piilottelee. Tilanteesta oli kuitenkin leikki kaukana.
Mies tunkeutui taloon sisälle, veti esiin aseen, vaati pariskuntaa viemään hänet kellariin ja antamaan hänelle kaikki kassakaapissa säilytetyt rahat. Marvin Brandland oli edelleen varma, että kyseessä oli kepponen, sillä vain harva heidän läheisensäkään tiesi kellarin kassakaapista. Marvin yritti tarttua naamiomiehen aseeseen (jonka uskoi olevan leikkiase), mutta tämä ampuikin häntä suoraan kurkkuun ja pakeni paikalta jättäen jostain ihmeen syystä naamionaan käyttämänsä tyynyliinan murhapaikalle.
Muutama kuukausi miehensä murhan jälkeen menehtynyt Ethel osasi antaa tekijästä hyvät tuntomerkit ja poliisilla oli yksi pääepäilty, mutta ei tarpeeksi todisteita pidätystä varten. Brandlandien perhe on kuitenkin sataprosenttisen varma tekijästä – kyseessä on eräs perhetuttu, joka on vuosien ajan kehuskellut murhalla.
Jäljellä on yksi tärkeä todistuskappale, tyynyliina. Täytyi kuitenkin odottaa vuoteen 2010 saakka, jotta siitä otettiin DNA-testi. Materiaalia oli valitettavasti niin vähän, ettei sitä pystytty käyttämään luotettavan tuloksen saamiseksi, mutta onneksi teknologia kehittyy koko ajan!
Kammottava Halloween-koriste olikin oikea
Vuosikymmenten ajan Halloween-koristelu tarkoitti sitä, että pihoilla oli muutama lyhty ja ehkä kaiverrettu kurpitsa. Uudelle vuosituhannelle tultaessa koristelu ja juhlinta lähtivät aivan uusiin sfääreihin, ja pohjoisamerikkalaisilla pihoilla nähdään spektaakkelimaisia ja toinen toistaan pelottavampia (ihan oikeasti pelottavia) kyhäelmiä.
2000-luvun alussa poliisille tuli lukuisia vääriä hälytyksiä, kun huolestuneet kansalaiset raportoivat ruumiista naapureidensa pihoilla. Pienessä Frederican kaupungissa Delawaren osavaltiossa kävi Halloween-viikolla vuonna 2005 kuitenkin toisin päin.
Paikallinen 42-vuotias nainen oli hirttäytynyt melko vilkkaan kadun varressa kasvaneeseen puuhun muutaman sadan metrin päässä kodistaan. Lähitalojen asukkaat heräsivät lokakuun 26. päivän aamuun ja ensimmäisinä ylhäällä olleet muistavat kiinnittäneensä huomiota järkyttävään Halloween-koristeeseen jo puoli kahdeksan aikoihin. Nainen roikkui 4,5 metrin korkeudessa lähes suoraan kadun yläpuolella, joten näky pistettiin merkille myös useista autoista.
Vasta hieman ennen puolta päivää poliisi saapui paikalle ja tilanteen todellinen laita selvisi. Siinä vaiheessa nainen oli ehtinyt olla kuolinsyyntutkijan mukaan kaikkien näkösällä melkein kellon ympäryksen ajan.
Lue myös:
Yhteiskunta
Vakuutus suojaksi avaruusolentojen kaappauksen varalta! 10 hulluinta vakuutusyhtiöille tehtyä korvausvaatimusta – osa 2
Vakuutusyhtiöt ja vakuutukset ovat olemassa erittäin hyvästä syystä: ne pelastavat pahassa paikassa. Vaikka kaikkea odottamatonta voi sattua, on korvausvaatimus joskus niin pähkähullu, että tapahtunutta on vaikea uskoa todeksi.
Ja aina silloin tällöin paljastuu, että korvausvaatimus tosiaan on silkkaa potaskaa. Tälle listalle Listafriikki keräsi tapauksia sekä vakuutuspetoksista että oikeasti tapahtuneista onnettomuuksista. Tulemme kohta huomaamaan, että paperilla voi olla vaikea erottaa näitä kahta toisistaan, sillä niin kovin usein tosielämä on vielä taruakin käsittämättömämpää.
Ehkä tämän listan jälkeen on syytä tarkastaa, että kaikki omat vakuutukset ovat kunnossa: Koskaan ei tiedä, mitä voi sattua!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi perin erikoista korvausvaatimusta voit lukea tästä:
10 hulluinta vakuutusyhtiöille tehtyä korvausvaatimusta – osa 1
Suojaksi kaksosten varalta
Todennäköisyys saada kaksoset on muutaman prosentin luokkaa, riippuen hieman omasta väestöryhmästä ja taustasta. Useimmiten raskaus on iloinen uutinen, eikä kahden pienokaisen odottaminen ainakaan himmennä vanhempien riemua. Taloudellisen tilanteen se voi tosin viedä ahtaalle, sillä kaikkea pitääkin yhtäkkiä olla kaksin kappalein.
Tätä yllättävää tilannetta varten englantilainen Marcus Hearn -vakuutusyhtiö tarjoaa monikkoraskausvakuutusta. Vakuutus kattaa kaikkien muiden kuin yhden lapsen kulut. Jotta korvauksen voi saada, on vakuutus täytynyt ottaa ennen ensimmäistäkään ultraääntä. Koska ”riski” kaksosten saamiseen kasvaa äidin iän myötä, nousee vakuutuksen hinta samalla lailla. Halvimmillaan sen saa 84 punnalla, mutta siihen hintaan ei suvussa saa olla yksiäkään kaksosia.
Korvausvaatimuksia yhtiölle tulee vain muutamia kappaleita vuosittain, joten monikkoraskausvakuutuksen myyminen on tuottoisaa puuhaa. Toisaalta eräs perhe, johon oli syntynyt kaksoset, oli ollut niin tyytyväinen ottamaansa vakuutukseen, että he uusivat sen seuraavan raskauden yhteydessä. Ja kuinka ollakaan, he pääsivät jälleen täyttämään korvausvaatimusta.
Lue myös: Uskomattomia tarinoita kaksosista
Mitä vain voi tapahtua…
Floridalainen vakuutusyhtiö St. Lawrence Agency on vuodesta 1987 lähtien tarjonnut asiakkailleen vakuutusta siltä varalta, että henkilö koskaan joutuisi avaruusolentojen kaappaamaksi. Se olivat ensimmäinen, mutta nykyään ei enää ainoa, kyseistä suojaa tarjoava yhtiö.
Yhtiön omistaja Mike St. Lawrence on kertonut, että vakuutus tuo ihmisille mielenrauhaa ja sitä on ostettu tuhansittain. Osa 20 dollarin vakuutuksen ostajista on liikkeellä vitsimielellä, mutta toiset ottavat aiheen hyvin tosissaan. St. Lawrencen mukaan kauppa kiihtyy aina, kun mediassa raportoidaan UFO-havainnoista.
Vakuutuksella saa kidnappauksen jälkeen kattavan sairaanhoidon, johon kuuluu myös terapia. Lisäkorvauksen saa, jos avaruusolentojen kanssa tapahtui jotain seksuaalista, tapaamisesta syntyi jälkeläisiä tai vakuutuksenhaltija oli yritetty syödä.
Korvaussumma on melkoinen, sillä jos avaruusolento sattuu kaappaamaan, kilahtaa tilille 10 miljoonaa dollaria. MUTTA papereissa lukee pienellä printillä, että summa maksetaan erissä: 1 dollari vuodessa seuraavan 10 miljoonan vuoden ajan.
Ehtona korvauksen saamiselle on se, että kaapatulla on paperille otettuna avaruusolennon allekirjoitus. Huhtikuuhun 2019 mennessä St. Lawrence Agency on joutunut maksajaksi kahdelle kaappauksesta selvinneelle ja kirjallisen todistusaineiston esittäneelle miehelle.
Tämä on tosi juttu. Vain Amerikassa.
Tarjoilija, keitossani on kuollut hiiri
Virginialaiselle Carla Pattersonille pälkähti vuonna 2006 mieleen, että nyt olisi oiva hetki yrittää pientä vakuutuspetosta ja tienata ”vähän” rahaa. Hän asteli poikansa Rickyn kanssa Cracker Barrel -ketjuravintolaan vedenpitävä suunnitelma kirjaimellisesti taskussaan.
Kesken aterioinnin Patterson ilmoitti kauhuissaan ravintolan tarjoilijalle, että hänen keitossaan on kuollut hiiri. Pahoittelut eivät rouvalle kelvanneet, vaan hän vaati ravintolalta puolen miljoonan dollarin korvauksia järkyttävästä kokemuksesta.
Cracker Barrelin vakuutustutkijat eivät kuitenkaan nielleet tarinaa pureksimatta, ja hiiren ruumiinavauksessa selvisi, että se ei ollut hukkunut keittoon vaan syynä kuolemaan oli kallonmurtuma. Missään vaiheessa hiirtä ei oltu keitetty, joten sen oli täytynyt päätyä lautaselle vasta asiakkaan pöydässä.
Kiristys ja petoksen yritys toivat Pattersonille vuoden vankeusrangaistuksen ja 2500 dollarin sakot.
Epäonninen morsian
Mikä on pahinta, mitä hääpäivänä voi sattua? Italialainen Paula Catelli voi kertoa oman kauhutarinansa, jonka rinnalla moni muu pieni häähässäkkä kalpenee.
Adrianmeren rannalla sijaitsevassa Riminissä juhlittiin Catellin ja hänen sulhasensa suurta päivää, ja kaikki oli sujunut iltaan asti oikein mallikkaasti. Catellilla oli yllään kaunis, käsin tehty hääpuku, jolle hän oli sen arvokkuuden vuoksi ottanut erillisen vakuutuksen. Ja hyvä niin.
Illan pimentyessä juhlakansa oli ulkona odottamassa grilliherkkujen valmistumista, kun Catelli huomaamattaan päätyi seisomaan liian lähelle tulipesää. Hänen synteettisistä materiaaleista valmistettu morsiuspukunsa leimahti ilmiliekkeihin, mutta onneksi tuore aviomies ei jäänyt avuttomana seuraamaan tilanteen kehittymistä vaan nappasi vaimonsa kainaloon ja heitti tämän mereen.
Uimataitoinen Catelli selvisi vahingoittumattomana, mitä ei kuitenkaan voitu sanoa hänen puvustaan. Vakuutusyhtiössä oltiin hyvin myötätuntoisia, ja Catelli sai hyvityksenä 50 prosenttia vakuutussummasta, vaikka papereissa ei vähemmän yllättäen kyseisenlaista sattumusta ollutkaan.
Huomio oli aivan jossain muualla
Tässäkin listan kohdassa ollaan lomareissulla – mikä vain korostaa matkavakuutuksen tarpeellisuutta! Hulluja juttuja voi tapahtua, mutta vielä hullumpaa on se, että vakuutusyhtiö maksoi tästä kyseisestä onnettomuudesta seuranneet sairaalakulut.
Miespuolinen brittituristi oli lomailemassa helteisessä Ateenassa. Nuorimies käyskenteli Kreikan pääkaupungin katuja, kun yhtäkkiä hänen huomionsa varasti joukko pikkuruisiin bikineihin sonnustautuneita naisia. Näky vei totaalisesti mukanaan ja mies käveli päin bussipysäkkiä. Siinä rytäkässä hän mursi nenänsä.
Ja kyllä: vakuutusyhtiön mielestä miehen selitys oli totuudenmukainen ja täysin järkeenkäypä, joten kaikki kulut korvattiin mukisematta.
10 hulluinta vakuutusyhtiöille tehtyä korvausvaatimusta – osa 1
Lue myös:
Vakuutusyhtiöt ja vakuutukset ovat olemassa syystä: ne pelastavat pahassa paikassa. Mutta joskus korvausvaatimus on niin pähkähullu, että tapahtunutta on vaikea uskoa todeksi.
Ja aina silloin tällöin paljastuu, että korvausvaatimus tosiaan on silkkaa potaskaa. Tälle listalle Listafriikki keräsi tapauksia sekä vakuutuspetoksista että oikeasti tapahtuneista onnettomuuksista. Tulemme kohta huomaamaan, että paperilla voi olla vaikea erottaa näitä kahta toisistaan, sillä niin kovin usein tosielämä on vielä taruakin käsittämättömämpää.
Ehkä tämän listan jälkeen on syytä tarkastaa, että kaikki omat vakuutukset ovat kunnossa: Koskaan ei tiedä, mitä voi sattua!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi perin erikoista korvausvaatimusta ovat luvassa huomenna!
Kadonnut puhelin
Oli synkkä ja myrskyinen yö… Lounais-Englannissa sijaitsevassa Devonin kaupungissa karjatilallinen Ivor Bennett oli tukalassa tilanteessa. Yö todella oli synkkä ja myrskyinen, kun eräs Bennettin lehmistä oli valmistautumassa poikimaan.
Koska oli pimeää, päätti Bennett käyttää iPhonensa taskulamppua auttaakseen lehmää synnytyksessä. Hän taisi mennä kuitenkin ”liian pitkälle”, sillä puhelin katosi peräpäästä lehmän uumeniin.
Kaikkien, lähinnä kyseisen lehmän, onneksi kännykkä ilmestyi myöhemmin samaa reittiä kuin se oli mennyt sisään, mutta ei luonnollisesti ollut pelastettavissa. Vasikka sen sijaan syntyi vahingoittumattomana.
Onni onnettomuudessa Bennettin vakuutusyhtiö korvasi erikoisella tavalla vioittuneen puhelimen kokonaan; todennäköisesti korvausvaatimusta käsitellyttä virkailijaa oli jonkin verran hymyilyttänyt.
Taivaalta sataa kultaa ja timantteja
Ei taivaalta oikeasti arvometallia tule, mutta jossain päin Yhdysvaltoja sitä tapahtuu kuvaannollisesti aina joulunaikaan. Moni koruliike on mukana kampanjassa, jossa tiettyinä päivinä ostetuista koruista saa rahat takaisin (korut saa tietenkin pitää), jos jouluna sataa yli 7 senttiä lunta. Vuosien mittaan monet liikkeet ovat avanneet kassavirtansa toiseen suuntaan.
Jouluna 2019 idaholainen Coeur d’Alene -liike päätti tehdä kampanjan, jossa olivat mukana kaikki vuoden viimeisenä kuukautena tehdyt ostokset. Liikkeen omistaja Jane Clark oli laittanut joulumyynneistä sievoisen summan sivuun ostaakseen niin sanotun promootiovakuutuksen, joka korvaisi 500 000 dollarin edestä rahojen palautuksia, jos tarpeeksi paksu lumipeite kattaisi maan sovittuna päivänä.
Kyseiseksi päiväksi oli valittu tammikuun yhdestoista, ja lunta tupruttikin silloin oikein huolella. Koruliikkeen oman tarkastajan, meteorologi Cliff Harrisin mittausten mukaan maassa oli reipas 10 sentin lumikerros. Sekä asiakkaat että omistaja Clark olivat innosta piukeina!
Ongelmiin kuitenkin törmättiin, kun vakuutusyhtiö alkoi hangata vastaan ja ilmoitti, että heidän lähteidensä ja virallisten mittaustensa mukaan lunta ei ollut satanut tarpeeksi. Korvausvaatimusta ei siis voitu hyväksyä.
Useiden lakimiesten ja meteorologien konsultoinnin sekä kymmenien video- ja valokuvatodisteiden jälkeen vakuutusyhtiö lopulta taipui ja maksoi puolen miljoonan korvauksen lumesta ja koruista pitäville idaholaisille.
Hampaat yli laidan
Yksi tärkeimmistä asioista ennen reissuun lähtemistä on matkavakuutuksen ottaminen. Myös matkatavarat kannattaa vakuuttaa, sillä ikinä ei tiedä, mitä voi tapahtua. Kannattaa kuitenkin lukea paperit hyvin läpi ja tarkastaa, mitä kaikkea vakuutus kattaa.
Eräällä nimettömänä pysyttelevällä matkalaisella oli käynyt hyvä tuuri vakuutusyhtiön valinnassa, sillä varmaan kovinkaan moni firma ei korvaisi tällä tavalla kadonneita matkatavaroita.
Mitä mies sitten kirjoitti korvausvaatimukseensa? Hän oli hukannut tekohampaansa ollessaan lomailemassa risteilyaluksella. Tekarit olivat kadonneet, kun hän oli merisairaana oksentanut aluksen reunalta suoraan mereen. Katoamiselle olisi voinut keksiä jonkun viehättävämmänkin tarinan, mutta totuus kannatti, ja miehelle korvattiin uudet tekohampaat.
Mistä ”helpoimmalla”?
Newjerseyläinen 72-vuotias Isabel Parker tuomittiin vakuutuspetoksesta kolmessa eri osavaltiossa 2000-luvun alussa. Hän oli vuodesta 1993 saakka lavastanut kaatumisonnettomuuksia 49:ssä eri tavaratalossa ja ruoka- ja viinakaupassa.
Hän oli seitsemän vuoden aikana saanut kyseisten kiinteistöjen vakuutusyhtiöiltä yli puolen miljoonan euron arvosta korvauksia erinäisistä keksityistä loukkaantumisista. Kun Parker viimein jäi vakuutuspetosten sarjastaan kiinni, oli syytelista mittava ja hänet tuomittiinkin 12 vuoden ehdonalaiseen vankeuteen
Puolustus vetosi Parker uhkapeliongelmaan, joka aiheutti massiivisen oravanpyörän; epäselväksi jäi, miten peliriippuvuuden oli tarkoitus olla lieventävä asianhaara. Parker ei vain ollut voinut vastustaa kiusausta, kun hän oli huomannut, miten helppoa vakuutusrahojen saaminen oli.
Yritys hyvä
Delawaresta kotoisin oleva Nicholas Di Puma tuomittiin vuonna 2008 viideksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen ja lisäksi hänen tuli maksaa 37 000 dollaria edunpalautusta syyllistyttyään vakuutuspetokseen.
Di Puma oli sytyttänyt talonsa ja avoautonsa tuleen, mutta väitti kaiken olleen vain kurjien vahinkojen ja sattumusten sarja. Poliisille miehen selitys ei kelvannut ja oikeudenkäynnissä tuomarikin ilmoitti onnettomuusraportin olleen kuin surkeaa slapstick-komediaa. (Slapstickissa hauskuutetaan esimerkiksi lyömällä kakku kaverin naamaan ja törmäämällä oveen.)
Di Puma kertoi kohtalokkaan illan alkaneen ruoanlaitosta. Hän väitti paistaneensa pihvejä liedellä – neljällä eri pannulla – ja samaan aikaan grilli oli kuumenemassa terassilla. Pannuilla ollut alkoholi syttyi palamaan, ja katastrofi oli Di Puman sanojen mukaan valmis.
Mies yritti sammuttaa paloa tiskirätillä, joka kuitenkin myös leimahti liekkeihin. Sitten hän otti yhden palavista pannuista ja heitti sen ovesta ulos suoraan avoautonsa penkille. Kun Di Puma yritti päästä seuraavasta pannusta eroon, hän kompastui lattialla olleeseen laatikkoon ja palava paistinpannu lensi nahkasohvalle sytyttäen myös se tuleen. Ulos rientänyt Di Puma löysi pihaltaan vain yhden letkun, jolla hän epäonnistuneesti yritti sammuttaa palavaa autoaan. Sekä auto että talo tuhoutuivat.
Selitys ei mennyt kenellekään läpi.
Lue myös:
Yhteiskunta
Miksi kelloja siirretään? Ensimmäisen maailmansodan aikainen jäänne kiusaa meitä edelleen!
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miksi kelloja siirretään. Kelloja siirretään EU-maissa aina lokakuun ja maaliskuun viimeisenä sunnuntaina – ja ensi yönähän koittaa jälleen tuo hetki.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kelloja siirretään?
Blah, kellojen siirtäminen! Miksi, milloin, miksi ja ennen kaikkea MIKSI?
No kelloja siirretään siksi, että Saksassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan aikana säästää kivihiiltä ja sähköä sotimiseen. Saksan talous oli vuonna 1916 romahtamispisteessä, joten jostain oli säästettävä.
Isossa-Britanniassa oli jo vuonna 1907 heitetty ilmoille idea kesäajan käyttöönotosta, koska kevään ja kesän valoisat tunnit ”menevät hukkaan” ihmisten nukkuessa. Brittihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt rakennuttaja William Willettin ehdotusta, sillä sen katsottiin rikkovan säännöllistä vuorokausirytmiä.
Jep!
Willet perusteli kesäaikaan siirtymistä valoisan ajan tehokkaammalla käytöllä ja valoisuuden osumista paremmin aktiiviseen työskentely- ja opiskeluaikaan. Willettin mukaan valoisien tuntien hyödyntäminen säästi myös energiaa. Ja juuri se kiinnitti saksalaisten huomion.
”Ajateltiin, että jos aamulla on enemmän valoa, se säästää energiaa. Tuohon aikaan se tarkoitti hiiltä.”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Ylen haastattelussa. Marjomaan mukaan kaikki sodassa mukana olleet suurvallat ottivat kesäajan käyttöön Saksan esimerkkiä seuraten, mutta siitä luovuttiin sodan loputtua. Toisen maailmansodan aikana sama ruljanssi toistui; tällä kertaa myös Suomessa. ”Kesäaikaa ajateltiin – – sellaisena asiana, johon voidaan ihmiset pakottaa sota-aikana”, jatkaa Marjomaa.
Kun öljykriisi iski 1970-luvulla, turvauduttiin kesäaikaan jälleen energian säästämiseksi, mutta sillä kertaa päätös piti. Pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana suurin osa maailman valtioista lähti leikkiin mukaan. Suomessa kesäaikaan on siirrytty säännöllisesti vuodesta 1981 lähtien.
Jo vuonna 2018 Euroopan komissio ehdotti, että EU:ssa jätettäisiin erillinen kesäaika historiaan. Seuraavana vuonna Euroopan parlamentti jopa äänesti siitä, että kellonajan siirrosta luovuttaisiin ja tulos oli lopettamista puoltava. Tavoitteena oli, että viimeinen kellojen siirtäminen tapahtuisi Euroopan unionissa vuonna 2021. Muutokseen tarvitaan sekä EU:n neuvoston että parlamentin päätös, mutta toistaiseksi asian käsittely on pysähtynyt neuvostossa.
Koskahan kelloja siirretään viimeisen kerran ja päästään vihdoin eroon tuosta sodanaikaisesta hätäkeinosta!?
Vielä ei ole sen aika, sillä jälleen ensi yönä siirrämme kelloja tunnilla taaksepäin. Siirto tapahtuu aamuneljältä.
Lue myös:
Murtovarkaus ei ole mikään naurun asia, mutta joskus rosvot ovat saaneet kesken hämärähommiensa niin pähkähulluja ideoita, että ne ansaitsevat oman listansa.
Listafriikki esittelee nyt kymmenen murtovarkaustapausta, joissa kenellekään ei onneksi käynyt kuinkaan, joten niitä voi jälkeen päin pitää jopa hieman huvittavina.
Ryöstely on väsyttävää puuhaa
Rötöstely käy voimille; joskus jopa niin paljon, että varas nukahtaa kesken keikan. Yllättäviin nokosiin on usein syynä jonkun päihdyttävän aineen vaikutus.
Vuoden 2014 syyskuussa Saratogan kaupungissa, Floridassa, murtovarkaan kiinni ottaminen ei vaatinut poliisilta kovinkaan järeitä toimia. Heillä oli jopa aikaa ottaa kuvia 29-vuotiaasta Dion Davisista, joka oli nukahtanut murtonsa kohteena olleen talon sänkyyn.
Asuntoa siivoamaan tullut nainen soitti poliisit paikalle, kun Davis jatkoi uniaan kainalossaan pussillinen varastettuja koruja. Poliisi kertoi medialle tuolloin, että kuvat ryöstösaaliinsa kanssa nukkuvasta murtovarkaasta riittänevät tuomioon.
Pizzaa kaikille
Miten ihanaa on tulla kotiin pitkän päivän päätteksi, jos joku on laittanut illallisen valmiiksi. Näin kävi heinäkuussa 2013 oklahomalaiselle naiselle, joka ulko-oven avatessaan haistoi keittiöstä leijailevan pizzan tuoksun. Mikä meni vikaan?
Nainen asui yksin, eikä tuntenut asunnossaan ollutta Montego Logania. Aamutossut jalkoihinsa löytänyt Logan toivotti naisen kohteliaasti tervetulleeksi kotiin ja ilmoitti ruoan olevan pian valmista. Miehellä oli kaiken lisäksi mukanaan kaksi pientä tytärtään.
Nainen säikähti pahanpäiväisesti ja hälytti poliisit. Vielä virkavallankin saapuessa paikalle Logan käyttäytyi kohteliaasti ja ilmoitti asuvansa kyseisessä osoitteessa. Meno kuitenkin muuttui, kun jutustelu poliisin kanssa jatkui ja Logan alkoi käyttäytyä aggressiivisesti. Lopulta hän sai murron lisäksi syytteen virkavallan vastustamisesta.
Talon oikean omistajan tuskin teki vähään aikaan mieli pizzaa…
Kotia leikkimässä
Syyskuussa 2015 kanadalainen Christopher Hiscock sai suurenmoisen älynväläyksen ajaessaan Kamloopsissa, Brittiläisessä Kolumbiassa, sijaitsevan maatilan ohi. Hän ajoi pihaan, käveli lukitsemattomasta ovesta sisään ja asettui kirjaimellisesti taloksi.
Ilmeisesti talo tuntui heti omalta, sillä 33-vuotias Hiscock ei tuhlannut aikaa, vaan alkoi välittömästi kotitöihin. Hän pesi talonväen pyykit ja ruokki heidän kissansa sekä hevosensa. Uurastuksensa jälkeen mies hyppäsi suihkuun ja ajoi partansa. Hiscock jopa kirjoitti talosta löytämäänsä päiväkirjaan: ”Päivä yksi. Tänään oli ensimmäinen kokonainen päiväni maatilalla… Tekemistä on niin paljon, että välillä itseään on muistutettava myös rentoutumaan ja ottamaan omaa aikaa.”.
Hiscock oli kuitenkin jollain tasolla tietoinen, että talo ei ollut hänen omansa, sillä päiväkirjamerkinnöistä löytyi myös kohta, jossa hän kertoi katselleensa omistajan valokuvia ja tajunneensa muistuttavan erästä kuvien miehistä, ollen kuitenkin omien sanojensa mukaan tätä komeampi.
Kun talon omistajat muutaman päivän kuluttua palasivat, löysivät he entuudestaan täysin tuntemattoman miehen katsomasta televisiota kahvikuppi kädessään. Hiscock oli ollut juuri aikeissa tehdä illallista, sillä keittiönpöydällä oli pihvi sulamassa. Poliisit hälytettiin nopeasti paikalle, ja maatilasta rikoksen arvoisesti huolta pitänyt Hiscock tuomittiin ehdonalaiseen vankeuteen.
Myötätuntoinen rosvo
Vuonna 2014 sattui Guamilla, Yhdysvalloille kuuluvalla Tyynenmeren saarella, omituinen varkaus. Naamioitunut mies ryösti paikallisen kasinon uhaten aseella kahta työntekijää, jotka sattuivat olemaan pariskunta. Tähän asti kuulostaa ”normaalilta”.
Genevie Santos ja Jhan Olivarez joutuivat tuijottamaan hopeanvärisen aseen piippuun ja luovuttamaan 5000 dollaria kasinon kassasta. Varas otti myös Olivarezin lompakon, jossa oli henkilöllisyystodistuksen lisäksi 200 dollaria käteistä. Kaksikko pelkäsi henkensä edestä.
Huomatessaan Santosin ja Olivarezin pelon mies teki jotain ennenkuulumatonta: hän halasi kumpaakin, suuteli Santosin otsaa ja Olivarezin kaulaa, ja pyysi anteeksi, että juuri he sattuivat olemaan työvuorossa.
Kummallisesta tilanteesta rohkaistuneena Santos ilmoitti varkaalle, että heillä ei ollut varaa uusia Olivarezin ajokorttia. Mies heltyi, kaivoi anastamaansa lompakkoa ja antoi kortin takaisin. Ryöstö päättyi odottamattomaan käänteeseen: Ennen kuin varas pakeni 5000 dollarin saaliinsa kanssa, antoi hän pariskunnalle 7 dollaria vaivanpalkkaa.
Kultakutri-voro oli kuin kotonaan
Kuva: Steve Buissinne | Pixabay
Lukasz Chojnowskin tapaus on listan toinen murtovarkaus, jossa rötöstelijä löydettiin nukkumassa. Chojnowski ei kuitenkaan ollut päihteiden vaikutuksen alainen, vaan oli vain asettunut taloksi eläkeläispariskunta Martin Holtbyn ja Pat Dysonin kotiin näiden ollessa lomalla.
Nelsonissa, Englannissa, asuvat Holtby ja Dyson kertoivat BBC:n haastattelussa syksyllä 2014, että koko tilanne oli kuin sadusta Kultakutri ja kolme karhua: ”Toki varas oli enemmänkin kuin sen pienin karhu”.
Pariskunta oli huomannut heti ulko-ovella, että jokin oli pielessä, sillä posti ei ollut ovimatolla. Sisällä kummallisuudet jatkuivat, sillä Dyson kertoo, että kun he olivat lähteneet reissuun, ei koti jäänyt erityisen siistiin kuntoon. Heidän palatessaan talossa oli kuitenkin järjestelty ja siivottu. Kodinhengetär, 28-vuotias Chojnowski, löytyi pian nukkumassa sängyssä.
Holtby ei tuntenut oloaan missään vaiheessa uhatuksi tai pelokkaaksi, ja poliisikin ehti paikalle murtovarkaan vielä vedellessä hirsiä. Chojnowski pidätettiin ja hän myönsi heti syyllisyytensä, joten rangaistus oli varsin lievä: kaksi vuotta ehdonalaista ja 200 puntaa sakkoja. Eivätkä Holtby ja Dysonkaan vaatineet enempää, sillä he tunsivat lähinnä sympatiaa nuorta miestä kohtaa: ”Kyllä, hän murtautui kotiimme, mutta teki sen siististi”.
Siivoamisen lisäksi Chojnowski oli pyykännyt sukkiaan ja kalsareitaan, käynyt ruokakaupassa ja kokkaillut itselleen aterioita. Mutta löysivät Holtby ja Dyson hieman moitittavaakin: ”Hän pilasi yhden vanhan paistinpannun polttamalla ruoan pahasti pohjaan – mutta sellaistahan tapahtuu kaikille!”.
Pahemman luokan someriippuvuus
Jos on pakottava tarve pysyä kartalla siitä, mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu, niin Facebookin aikajanan tarkastaminen ei tosiaan katso aikaa eikä paikkaa.
Siitä on todisteena yhdysvaltalainen Nick Wig, joka vuonna 2014 murtautui Minneapolisissa sijaitsevaan asuntoon. Hän kasasi ryöstösaaliikseen käteistä, sekkivihon, luottokortteja ja kellon. Murtovarkaus olisi ollut Wigin kannalta onnistunut, ellei hän olisi huomannut pöydällä ollutta kannettavaa tietokonetta ja tuntenut houkutusta pieneen some-hetkeen. Mies kirjautui omalle Facebook-tililleen ja tarpeeksi sometettuaan jätti sen epähuomiossa auki. Talon omistajan James Woodin oli suhteellisen helppo laskea yksi plus yksi, kun hän myöhemmin palasi kotiinsa.
Kun Wood huomasi omaisuuttaan kadonneen, soitti hän heti poliisille ja uppoutui itse ryöstäjän Facebook-profiilin tutkimiseen. Myöhemmin samana päivänä Wood ajeli silmä tarkkana pitkin naapurustonsa katuja, ja kuinka ollakaan, havaitsi Wigin kävelevän jalkakäytävällä muina miehinä hänen rannekellonsa kädessään.
Onkohan telkien takana mahdollista päästä Facebookiin!?
Tosielämän Kauhea kankkunen
Kauhea kankkunen -elokuvassa polttariporukka varastaa yön pimeydessä nyrkkeilylegenda Mike Tysonin tiikerin. Tosielämän versio eksoottisen eläimen ryöstöstä ei ole ihan noin äärimmäinen, mutta vähän samanlaisissa olosuhteissa tapahtui murtovarkaus Australian Gold Coastilla sijaitsevassa Sea World -puistossa.
Kaksi walesilaista turistia, Rhys Owen Jones ja Keri Mulesoli, olivat vuonna 2012 lomailemassa rannikkokaupungissa, kun he erään paikallisen tuttavuuden kanssa päättivät tukevassa humalassa murtautua meriteemaiseen puistoon. Tarkoitus oli mennä uimaan delfiinien kanssa.
Ilonpito ei kuitenkaan jäänyt merinisäkkäiden kanssa pulikointiin, miehet bongasivat rauhallisena yötänsä nukkuvan Dirk-pingviinin. Neropatit päättivät napata Dirk-paran mukaansa, vain tajutakseen aamulla kuinka suuren luokan virheen he olivat tehneet. He jättivät pingviinin läheiseen kanavaan oman onnensa nojaan. Onneksi fyysisesti vahingoittumaton Dirk kuitenkin löydettiin pian, joskin hyvin hämmentyneenä ja stressaantuneena.
Myös miehet yhytettiin nopeasti ja he joutuivat maksamaan oikeuden määräämät mojovat sakot.
Rukous pelasti, kirjaimellisesti
New York Times -lehti uutisoi syyskuun 26. päivänä vuonna 1897 pahaa-aavistamattomasta naisesta, joka joutui murtovarkaan yllättämäksi juuri ennen nukkumaanmenoa.
Nainen oli tehnyt normaalit iltatoimensa; hän oli peseytynyt, lausunut iltarukouksensa ääneen ja kiivennyt sänkyynsä. Siinä vaiheessa sängyn alla piilotellut rosvo ryömi esiin ja ilmoitti juuri lausutun rukouksen pelastaneen naisen varkaudelta ja mahdollisesti myös pahoinpitelyltä. Mies poistui yön pimeyteen, jossa rikostoverit häntä innokkaina odottivat. Pettymys oli varmaankin suuri.
Pelästynyt, mutta huojentunut nainen kuvitteli, että ei enää ikinä törmäisi asunnossaan piilotelleeseen mieheen, mutta väärin meni. Vuosia myöhemmin hän istui samalla leirinuotiolla kyseisen murtautujan kanssa, mutta ei tunnistanut tätä ennen kuin mies alkoi kertoa paikalla olijoille oman versionsa aikoja sitten sattuneesta, kaikkien kannalta hyvin päättyneestä tilanteesta.
Kaupat peruttu!
Vuonna 2014 Allentownissa, Pennsylvanian osavaltiossa, eräs perhe nukkui onnellisena viimeistä yötä talossaan. He olivat myyneet asuntonsa noin 357 000 euron hinnalla miehelle nimeltä John Pfeiffer Jr. Kauppa oli jo käytännössä selvä muutamaa pientä paperityötä lukuunottamatta.
Talon omistajat kuitenkin heräsivät yöllä murtautumisen ääniin ja soittivat poliisille. Kun poliisi ratsasi kadulla olleita autoja, löysivät he kiinnijäämisen pelossa karkuun paenneen Pfeifferin piilottelemassa kulkuneuvostaan. Autossa oli kaksi tölkillistä sytytysnestettä, puisia sytytyslastuja sekä suojahansikkaita. Miehen taskuista paljastui lisää hanskoja, sytkä ja maalipurkin avaamiseen tarkoitettu väline. Pfeifferin mukaan hän oli vain valmistautunut viikonlopun grillailuun.
Poliisin arvion mukaan Pfeiffer oli ollut aikeissa polttaa talon, sillä hänellä ei ollut riittävästi rahaa kaupan lukkoon lyömiseen. Melko äärimmäinen tapa osoittaa, että aikoo perua kaupat.
Väärä pakoauto
Newjerseyläinen pariskunta heräsi helmikuussa 2019 siihen, kun joku yritti tunkeutua takaovesta sisään heidän kotiinsa. Kun he lähtivät tutkimaan asiaa, oli murtovaras Nicholas Maziot jo ehtinyt asunnon toiseen kerrokseen.
Talon omistajat nähtyään Maziot kuitenkin säikähti, syöksyi lähimmästä ikkunasta ulos ja hyppäsi katon kautta maahan. Harmistunut pariskunta yritti juosta murtautujan kiinni, mutta tämä pääsi etumatkansa ansiosta karkuun.
Poliisilta piilotellessaan Maziot päätti soittaa paikalle pakoauton. Hän otti kännykän käteen ja tilasi Lyft-kuljetuspalvelusta kyydin. Kun tilauspaikkaa lähestyi auto, poistui Maziot piilostaan olettaen sen olevan hänen kyytinsä. Hän marssi ikkunalle ja kysyi ”Oletko minun Lyft-kuljettajani?”.
Ei ollut.
Kyseessä oli nimittäin paikalle hälytetyn poliisin siviiliauto. Huomatessaan virheensä Maziot pyrki juosten karkuun, mutta hänet napattiin nopeasti talteen. Toivottavasti oikea Lyft-kuski ei kovin kauaa etsinyt vaihtoehtoisen kuljetuksen poliisiauton takapenkillä saanutta Maziotia.
Lue myös:
Varmasti monet ovat olleet tilanteessa, jossa tekstiviesti tai sähköposti lähtee vahingossa väärään osoitteeseen. Tässä kymmenen tarinaa, joissa virhe ei ollutkaan ihan pikkujuttu.
Sähköposti väärään osoitteeseen ei useinkaan aiheuta ongelmia, vaikka se kiusallista voi ollakin. Mutta tilanne on toinen siinä vaiheessa, jos viestissä on jotain arkaluontoista tai kenties huippusalaista tiedustelutietoa. Eikä nyt siis puhuta siitä, että joku vuotaisi viestit, vaan lähettäjä on möhlinyt ihan itse.
Netti on pullollaan tarinoita siitä, kun ihmiset ovat lähetelleet ties mitä yksityistä jollekin muulle kuin oli tarkoitettu, mutta tälle listalle valikoitui mokia, joiden tiedetään varmasti tapahtuneen.
Ja jos jotain tältä listalta opimme, niin sen, että kannattaa aina muistaa tarkistaa kenelle on vastaamassa. Aika moni kiusallinen tilanne olisi näissäkin voitu välttää, jos sähköpostiin vastaaja olisi tarkkaavaisesti vastannut vain lähettäjälle eikä kaikille. ”Vastaa kaikille” -toiminto on vaarallinen!
Tukholman keskusta jumissa paisuneen rekrytapahtuman vuoksi
Helmikuussa 2014 tukholmalaiset työttömät työnhakijat olivat innoissaan, sillä moni sai kutsun työvoimatoimiston rekrytointitapahtumaan.
Työvoimatoimiston oli ollut tarkoitus lähettää kutsu noin 1000 valikoidulle henkilölle, mutta joko inhimillisen erehdyksen tai teknisen vien seurauksena sähköposti oli lähtenyt kaikille työnhakijoiksi listautuneille ihmisille. Heitä oli 61 000.
Sanomattakin lienee selvää, että tapahtumapäivän aamuna kadut työvoimatoimiston läheisyydessä olivat tupaten täynnä malttamattomia työnhakijoita. Tietenkään kaikki reilut 60 000 vahingossa kutsuttua eivät olleet tulleet paikalle, mutta sen verran suuri määrä porukkaa saapui, että liikenne ruuhkautui pahoin aivan Tukholman keskustassa sijaitsevan toimiston ympärillä, kun ihmismassa jonotti koko katujen leveydeltä.
Salainen tiedustelutieto päätyi teinitytön postilaatikkoon
Vuonna 2000 englantilainen teinityttö Claire McDonald asettui perheensä pöytätietokoneen eteen ja napsautti koneen yhdistämään nettiin. Siinä kun tietokone lämpeni ja muodosti yhteyttä, kävi McDonald varmaan syömässä välipalaa ja tekemässä läksyt. (Tämä on toki vain arvailua ja perustuu omakohtaiseen kokemukseen näppärästä tietokoneen käytöstä vuosituhannen alussa.)
Joka tapauksessa McDonald kirjautui sähköpostiinsa ja siellä kavereiden viestien joukossa oli postia Yhdysvalloista. Eikä mistä tahansa osoitteesta vaan puolustusministeriön päämajasta, Pentagonista. Viesti oli täynnä arkaluontoista sisältöä, mutta tyttö ohitti sen hassuna pilana. Sähköpostit eivät kuitenkaan loppuneet siihen: puolen vuoden ajan McDonald sai noin 10 viestiä viikossa. Niiden luonne kävi nopeasti McDonaldille ja tämän vanhemmille selväksi.
Viestit tulivat huippusalaiselta lähteeltä Pentagonin sisältä ja ne liittyivät sotilastiedusteluun, osa tiedoista meni jopa vakoilun puolelle. McDonald yritti vanhempiensa kanssa ottaa yhteyttä maansa laivastoon, sillä salaisuudet eivät selvästikään olleet tarkoitettu heidän tai kenenkään muunkaan siviilin silmille: mukana oli tietoa muun muassa Uuden-Seelannin puolustusstrategiasta sekä kommunikaatio-ongelmista brittien sotalaivoilla. Yhteydenottoon ei kuitenkaan aluksi reagoitu mitenkään ja Devonissa asuva teinityttö jatkoi salaiseksi luokitellun tiedustelutiedon vastaanottamista.
Lopulta kävi ilmi, että Ison-Britannian kuninkaalliseen laivastoon kuulunut korkea-arvoinen upseeri, joka työskenteli tuolloin Yhdysvalloissa, oli vahingossa lisännyt nuoren McDonaldin sähköpostilistalle – klassisen näppäilyvirheen vuoksi.
Spirit Airlines – kerta ei riitä
Kuva: Adam Moreira | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Yhdysvaltalainen halpalentoyhtiö Spirit Airlines on vuosien mittaan sekoillut sähköpostien kanssa oikein huolella. Tässä vain muutama esimerkki.
Vuonna 2007 kaksi matkustajaa otti yhteyttä lentoyhtiön asiakaspalveluun valittaakseen ikävästä lentomatkasta ja viivästyneestä lennosta, jonka vuoksi he eivät olleet ehtineet haluamaansa konserttiin. Spirit Airlines tarjosi kaksikolle 200 dollarin arvoisia lahjakortteja, joita he olisivat voineet tulevaisuudessa käyttää lentoihin, mutta asiakkaat eivät olleet tyytyväisiä. Sähköpostikeskustelu välitettiin lopulta yhtiön toimitusjohtajalle Ben Baldanzalle.
Baldanzaa ei matkustajien valitus juuri hetkauttanut ja hän vastasi asiakaspalvelun työtekijälle: ”Vastaa toki viestiin, Pasquale, mutta mielestäni emme ole heille mitään velkaa. Antaa heidän kertoa koko maailmalla kuinka ilkeitä olemme. He eivät ole koskaan aiemmin käyttäneet meidän palveluitamme, mutta tulevat varmasti takaisin, kun haluavat taas säästää lentolipuissa.”. Lähettäessään sähköpostia Baldanza oli kuitenkin klikannut ”vastaa kaikille” -painiketta ja viesti lähti myös kyseisille asiakkaille.
Maaliskuun 12. päivänä vuonna 2020 eli vain päivä sen jälkeen, kun maailmaan oli julistettu pandemia, lähetti Spirit Airlines uutiskirjeensä tilaajille uskomattomia lentotarjouksia. Yhtiön edustajan mukaan sähköposti oli luotu useita viikkoja aiemmin, mutta kukaan ei ollut tajunnut poistaa ajastusta. Sähköpostin aihekentässä luki ”Never A Better Time To Fly” eli ”koskaan ei ole ollut parempi hetki lentää”. Jäiks!
Selostajat eivät miellyttäneet
Kun Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC kasasi joulukuussa 2001 radiotiimiään tulevan kesän jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin, valittiin kisojen selostajiksi Andy Gray ja Jonathan Pearce. Valinnat eivät miellyttäneet kaikkia ja eräs näistä vastarannankiiskeistä oli BBC:n urheilu-uutisten päätoimittaja Graeme Reid-Davies.
Hänen oli tarkoitus kommentoida Grayn ja Pearcen ammattitaitoa sähköpostitse vain yhdelle kollegalleen, BBC Radio Sportin päällikölle Gordon Turnbullille, mutta viesti lähtikin 500:lle BBC:n työntekijälle. Siinä luki ”I think they’re both crap” eli ”Mielestäni kummatkin ovat täyttä kuraa”. Sähköpostin vastaanottajien joukossa olivat tietenkin myös Gray ja Pearce.
Auts.
Mokannut Reis-Davies nosti kätensä pystyyn virheen merkiksi ja harmitteli uudessa sähköpostiviestissä käytöstään. Hän kirjoitti tehneensä klassisen kämmin ja vastanneensa Turnbullin yleiseen viestiin valitsemalla vahingossa ”vastaa kaikille”. Turnbull oli sähköpostissaan ilmoittanut henkilökunnalle Grayn ja Pearcen palkkaamisesta.
Reis-Davies kertoi tilanteen aiheuttaneen aika paljon naurunpyrskähdyksiä – ei tokikaan hänessä itsessään. Hän ei voinut uskoa olleensa ”sellainen persereikä” ja toivotti lopuksi työkavereilleen hyvää joulua.
Oxfordin yliopistolla on kova tarve jakaa opiskelijoiden yksityisiä tietoja
Yksi maailman vanhimmista korkeakouluista, englantilainen Oxfordin yliopisto, on ilmeisesti ongelmissa nykyteknologian kanssa. Maailman arvostetuimpien opinahjojen joukkoon lukeutuvassa Oxfordissa on lähes vuosittain onnistuttu sekoilemaan sähköpostien kanssa. Luulisi, että muutaman kerran jälkeen henkilökunta olisi erityisen tarkkana valitessaan sähköpostille vastaanottajaryhmää. Mutta ei. Ja samanlaisia mokia ovat tehneet yliopiston monet eri laitokset.
Vuonna 2016 kunnostautui kemian laitos, kun se lähetti kaikille opiskelijoille listan niistä, jotka eivät olleet päässeet tenteistä läpi. Jokaisen 189 toisen vuoden opiskelijan sähköpostiin kilahti tieto siitä, ketkä olivat saaneet tentistä hylätyn ja montako kertaa. Edmund Little, joka itse oli menestynyt opinnoissaan, oli pahoillaan opiskelukavereidensa puolesta: ”Oxfordin kemian ohjelma on erittäin vaativa ja uusintaan joutuminen on todella stressaavaa. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sitä nöyryytystä, että koko opiskelijakunta saa tietää omasta epäonnistumisesta.”. Kaiken lisäksi laitos sähläsi parin kuukauden aikana kahdesti samalla tavalla.
Mutta se ei tosiaan ollut ainoa kerta, sillä vuonna 2018 kaikki lääketieteen opiskelijat saivat opinto-ohjaajille tarkoitetun sähköpostin, jossa oli nimettynä ne oppilaat, joilla oli suuria vaikeuksia suoriutua opinnoistaan hyväksytysti. Vuonna 2017 yliopiston IT-osasto laittoi yleiseen jakeluun sähköpostin, jossa oli erään tietyn stipendin saajien nimet. Tuo apuraha on tarkoitettu niille opiskelijoille, joiden perhe elää köyhyysrajan alapuolella tai jotka ovat olleet joskus huostaanotettuja. Sanomattakin lienee selvää, että nämä ovat hyvin yksityisiä asioita, joita kukaan ei haluaisi julkisesti huudella.
Valtiovarainministeriöstä rasistinen viesti medioiden päätoimittajille
Yhdistyneen kuningaskunnan valtiovarainministeriössä tiedottajana toimineen Robbie Browsen olisi kannattanut kaksi, tai vaikka vielä aika monta muutakin, kertaa miettiä rasistisen sähköpostin lähettämistä ylipäänsä kenellekään. Niin hän ei kuitenkaan vuonna 2006 tehnyt, vaan lähetti yksityiseksi tarkoitetun sähköpostin ryhmäviestinä kaikille niille, joille hän yleensä välitti ministeriön lehdistötiedotteen. Eli Ison-Britannian suurimmille medioille.
Sähköpostin aiheeksi Browse oli näppäillyt ”Kiinalaisuuden hyviä puolia” ja antanut lisäämälleen liitteelle nimen ”Tämä on loistava!!!”. Muun muassa The Observer ja The Telegraph -sanomalehtien päätoimittajien postilaatikkoon päätyneessä sähköpostin liitteessä oli epämääräisistä kuvioista koottu viesti ja kehotus ”venyttää silmäkulmia kuin olisi kiinalainen”. Sillä tavalla kryptisen viestin teksti ”seksittömyys heikentää näköä” tuli luettavaksi.
Valtiovarainministeriö julkaisi vuolaan anteeksipyynnön ja painotti, että se on sitoutunut edistämään monimuotoisuutta yhteiskunnassa ja työyhteisössä. Browse itse sen sijaan tyytyi lähettämään anteeksipyynnön vain samoille alkuperäisen sähköpostin vastaanottajille. Hän oli pahoillaan, jos oli ”epähuomiossa loukannut jotakuta” ja pyysi anteeksi henkilökohtaisen viestin lähettämistä työsähköpostista, mutta ei pahoitellut rasististista sisältöä. Browse sai pitää työnsä ministeriössä.
Paljon onnea opiskelupaikasta! Tai odotas…
UC San Diego -yliopistossa sattui maaliskuussa 2009 erittäin harmittava sähköpostimoka, kun opiskelijavalintojen ilmoittamisesta vastaava virasto lähetti onnitteluviestin 47 000 hakijalle. Ikävän tapahtuneesta teki se, että tuosta määrästä vain 18 000 oli oikeasti hyväksytty uusiksi opiskelijoiksi.
Eli 28 000 nuorta toivotettiin tervetulleeksi, vaikka todellisuudessa he olivat jääneet ilman opiskelupaikkaa. Opiskelijavalinnoista vastaavan tahon johtajan Mae Brownin mukaan kyseessä oli ”hallinnollinen virhe”, sillä onnitteluviestiä lähetettäessä oli käytetty epähuomiossa väärää tietokantaa. Brown joutui henkilökuntansa kanssa tekemään pitkää päivää lähettäen pahoitteluviestejä ja vastaten vihaisten ja pettyneiden opiskelijoiden puheluihin.
Monet nuoret olivat luulleet saaneensa opiskelupaikan ja saavutusta oli jo juhlittu useassa perheessä. Eräs nimettömänä pysynyt, pettyneen hakijan vanhempi kertoi heidän jo valmistautuneen muutaman päivän päästä olleeseen tervetulotapahtumaan, johon kaikkia oli alkuperäisessä sähköpostissa pyydetty osallistumaan. Mutta sitten totuus iskikin vasten kasvoja.
Kyberturvallisuuteen erikoistunut McAfee jakoi yksityisiä tietoja
Vuonna 2009 laite- ja ohjelmistoturvaa tarjoava McAfee teki infernaalisen virheen, joka olisi sopinut myös eräälle toiselle listallemme: Kohtalon ivaa: 10 surkuhupaisaa ironian huipentumaa, mutta otetaan se nyt tähän.
McAfee oli järjestänyt suuren konferenssin, jossa oli tietenkin käsitelty erilaisia Internetissä pyöriviä haittaohjelmia ja käyttäjien tietoturvaa. No, tapahtuma sujui hyvin ja sen päätyttyä yhtiö halusi kiittää mukana olleita. Kaikki yli 1400 konferenssiin osallistujaa saivat kiitosviestin liitteenä myös vähän ylimääräistä. McAfee oli liittänyt mukaan taulukon, jossa oli jokaisen osallistujan täydelliset rekisteröintitiedot: nimi, yhteistiedot, työhistoria ja jopa mahdollinen erikoisruokavalio.
Moka olisi ollut nolo ja ikävä kenelle tahansa, mutta sanomattakin lienee selvää, että kyberturvallisuuteen erikoistuneelle yhtiölle henkilökohtaisten tietojen jakaminen oli katastrofi. Siinä ei ole kovinkaan helppo alkaa markkinoimaan itseään tietoturvan asiantuntijana.
Onnittelut osuivat arkaan paikkaan
Valokuvausta tarjoava ja kuvatuotteita, esimerkiksi kuvakirjoja, valmistava amerikkalainen Shutterfly lähetti toukokuun 14. päivänä vuonna 2014 onnentoivotukset tuoreille äideille. Ihana ajatus, mutta toteutus ei mennyt aivan nappiin.
Sähköposti ja onnittelut vauvakuvineen oli tarkoitus lähettää niille naisille, jotka olivat markkinointiluvan antaessaan ilmoittaneet saaneensa hiljattain lapsen. Viesti lähtikin jokaiselle uutiskirjeen tilaajalle.
Eipä kulunut montakaan minuuttia, kun sosiaalisessa mediassa kuohahti: lukuisat sähköpostin saaneet henkilöt olivat aidosti pahoittaneet mielensä, koska olivat joko käyneet läpi tuskallisen keskenmenon tai kärsivät lapsettomuudesta. Ja nyt heitä onniteltiin jälkikasvun saamisesta. Kansallinen media tarttui kiinni katastrofaaliseen markkinointivirheeseen ja Shutterflyn oli keksittävä nopeasti jotain.
Niinpä yhtiö lähetti uuden sähköpostin, joka onneksi onnistui tarkoituksessaan. Markkinointipäällikön allekirjoittama anteeksipyyntö ja selitys otettiin hyväksyvästi vastaan, eikä pieni vastoinkäyminen ehtinyt paisua suuremmaksi skandaaliksi.
#ReutersReplyAllGate
Otetaan lopuksi vielä pieni kevennys. Uutistoimisto Reutersin sähköpostiskandaali vuodelta 2015 ei ollut varsinaisesti skandaali eikä missään nimessä katastrofi, mutta sitäkin hauskempi hutilointi viestin lähetyksessä.
Työntekijä, joka on tullut tunnetuksi ainoastaan Vince-etunimellään, vastasi koko suuryhtiön laajuiseen sähköpostiin käyttämällä ”vastaa”-painikkeen sijaan ”vastaa kaikille” -toimintoa. Hänen viestinsä lähti kaikille 33 000 työntekijälle.
Sehän ei ympäri maailmaa työskenteleviä kollegoita miellyttänyt ja monet halusivat opastaa Vinceä sähköpostin käytössä ja pyysivät, ettei Vince vastaisuudessa lähettäisi viestejään kaikille. Koomista tilanteesta teki se, että sadoilla viisastelijoilla pilkka osui omaan nilkkaan: he olivat myös valinneet ”vastaa kaikille” -painikkeen!
Twitter täyttyi lähes samalla vauhdilla kuin Reutersin työntekijöiden sähköpostit, kun monet alkoivat jakaa huvittavaa ketjua tunnuksella #ReutersReplyAllGate. Eräs viestitulvan vastaanottaja kertoi saaneensa muutamassa päivässä 800 sähköpostia, joissa Vince-parkaa neuvottiin sähköpostin käyttämisessä – jokainen lähettäjä oli epähuomiossa vastannut kaikille.
Reutersin edustajan mukaan yhtiön sähköposti kävi ”sodan” aikana hieman hitaalla, mutta pysyi kaikesta huolimatta pystyssä.
Lue myös:
Ihmiset ovat historian aikana peittäneet kasvojaan mitä erikoisemmilla naamioilla. Listafriikki esittelee nyt 10 maskia ja naamaria, joiden rinnalla nykypäivän kasvomaskit kalpenevat.
Eipä olisi vielä tasan viisi vuotta sitten osannut kuvitella, että tuolloin oli pian koittamassa aika, jolloin kasvot peittävästä maskista tulisi täysin normaali osa arkea.
Kasvosuojaimet olivat vuonna 2020 pandemian alkaessa jopa pelottava näky ja ajatus, mutta lopulta niiden pitämisestä tuli normaali osa arkea. Mutta hyvin nopeasti ne myös jäivät pois, kun pahin oli ohi. Vaikka maskesita ja erityisesti maskipakosta tuli myös paljon porua, niin nuo kankaiset laput olivat ja ovat lastenleikkiä siihen nähden, minkälaisia naamioita ja maskeja ihmiset ovat ennen käyttäneet.
Tämä lista naamareista, maskeista ja naamioista on hieman sekalaista seurakuntaa, kuten tulet pian huomaamaan, mutta jollain lailla kasvojen peittämisessä on aina jotain puistattavaa. Varsinkin, jos käyttäjä ei tee sitä omasta tahdostaan.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi pelottavaa naamiota ovat luvassa myöhemmin.
Ruttotohtorin nokkanaamari
Ruttolääkärin pitkällä nokalla varustettu maski on varmasti monelle tuttu; ainakin kuvista. Ranskalaisen Charles de Lormen 1600-luvulla kehittämässä suoja-asusteessa kasvoja peitti linnun nokkaa muistuttava naamari ja silmien päällä oli suojalasit. Ruttotohtorien, jotka hyvin pitkälti olivat ammattitaidottomia valelääkäreitä, asuun kuului myös pitkä vahattu takki, hattu ja nahkaiset hansikkaat. Puoskarit olivat tuolloin pelottavia ilmestyksiä, vaikka pukimet muistuttavatkin nykysilmin katsottuna lähinnä huvittavaa naamiaisasua.
Tuohon aikaan tautien uskottiin leviävän ilmassa leijailevan, myrkyllisen ja pahanhajuisen huurun mukana, joten pitkän nokan sisällä pidettyjen yrttien ja kukkien uskottiin suojaavan lääkäreitä tartunnoilta. Nokassa oli kuitenkin hengittämistä varten reiät ylhäällä, lähellä sieraimia.
Ruttotohtorin saapuminen kammottavassa asussaan ei kuitenkaan tiennyt mitään hyvää, sillä siinä vaiheessa, kun lääkintätaidoton nokkamies ilmestyi paikalle, oli toivo usein jo menetetty. Hoitokeinoina ruttotohtorit käyttivät muun muassa iilimatoja, suoneniskua ja erityisesti pappien markkinoimaa itsensä ruoskimista. Jos potilas piiskasi itseltään synnit pois, niin eiköhän ruttokin lähtisi siinä samalla.
Häpeämaski
Häpeämaskeja on maailmanhistoriassa monenlaisia, mutta 1600- ja 1700-luvuilla Saksassa käytössä ollut Schandmaske on yhtä aikaa pelottava ja koominen. Häpeämaskit oli säästetty rangaistukseksi niille, jotka olivat syyllistyneet juuri tietynlaisiin vääryyksiin. Rikoksista ei voine puhua, sillä häpeämaskeja määrättiin pidettäväksi sellaisista pahuuksista kuten juoruilu ja rivojen vitsien kertominen. Nykypäivänä taitaisimme kaikki kulkea häpeämaskit päässä!
Vaikka rautainen naamio oli raskas ja kidustusvälineeseen verrattavissa oleva kapistus, oli häpeämaskin päätarkoitus nimensä mukaisesti nöyryyttää kantajaansa. Joissain saattoi olla sian kärsä, aasin korvat tai pitkä kieli. Toisissa häpeämaskeissa oli kilisevä kello, jotta maskin kantajaan kiinnitettäisiin mahdollisimman paljon huomiota.
Häpeämaski vol. 2
Jos saksalaiset häpeämaskit oli suunniteltu lähinnä rangaistavan nöyryyttämiseksi, olivat englantilaiset versiot asteen verran julmempia. Erityisesti naisille suunnatuissa scold’s bridle -häpeämaskeissa oli häpäisyn lisäksi kipua tuottava elementti. Sillä sehän oli tietenkin moninkertaisesti pahempi asia, jos naiset juoruilivat tai puhuivat rumia. Usein naamiota pyysivät moraalittomille naisille heidän tuohtuneet aviomiehensä tai muut perheenjäsenet.
Englannissa ja Skotlannissa nämä häpeämaskit, joita myös noidan suitsiksi kutsuttiin, olivat käytössä 1500-luvulta alkaen. Rautainen naamio lukittiin pään ympärille, jolloin piikeillä varustettu suuosa saatiin mukavasti paikalleen. Piikit painoivat kieleen, joten puhuminen oli mahdotonta. Häpeän ja fyysisen tuskan toivottiin olevan tarpeeksi, jotta nainen oppisi kerrasta ja alistuisi siveään rooliinsa.
Sirpalemaski
Tämänkin maskin kohdalla herää kysymys, että onko kyse jostain keskiaikaisesta kidutusvälineestä. Tai ehkä makuuhuoneen rohkeampiin leikkeihin tarkoitetusta rekvisiitasta.
Kyseessä on kuitenkin ensimmäisen maailmansodan aikainen kasvosuoja – sirpalemaski. Brittisotilaat käyttivät tätä maskia ensimmäisinä marraskuussa 1917 länsirintamalla käydyssä Cambrain taistelussa. Se oli myös ensimmäinen merkittävä yhteenotto, jossa käytettiin onnistuneesti panssarivaunuja. Myöhemmin sodan aikana samantyyppisiä sirpalemaskeja käytettiin molemmin puolin.
Panssarivaunut eivät kuitenkaan olleet tuolloin vielä aivan nimensä veroisia, joten ne eivät kestäneet raskaampaa tykitystä. Tämä tarkoitti sitä, että tankin sisälläolijat olivat jatkuvassa vaarassa. Osumaa saattoi tulla luodeista, sinkoilevista metallinpaloista ja muista sirpaleista – esimerkiksi ihan vain ammusten irrottamasta maalista.
Sirpalemaski oli valmistettu paksusta nahasta ja yhteenpunotuista metallirinkuloista ja se suojasi käyttäjänsä kasvoja ainakin pienimmiltä kolhuilta. Silmien suojana oli pienet metallisäleiköt. Sittemmin suojavarusteet ovat hieman parantuneet.
Nō-teatterin naamiot
Japanilaisen Nō-teatterin puisilla naamioilla on lähes 1000-vuotinen historia. Tämän musiikkiteatterin näyttelijät käyttävät ilmeettömiä naamareita, joita on useita kymmeniä erilaisia – munkeista nuoriin neitoihin ja demoneihin.
Nō-naamiot veistetään puusta ja valmistaminen on erityinen taitolaji. Vaikka naamio on suoraan edestäpäin katsottuna ilmeetön, saavat näyttelijät päätään kääntelemällä esiin erilaisia tunnetiloja. Näyttämön valot ja varjot vielä korostavat naamioiden muuttuvia ilmeitä. On siis hyvin tarkkaa esityksen kannalta, että mistä perspektiivistä katsoja näytelmää seuraa.
Erot syntyvät hyvinkin pienillä liikkeillä, sillä esimerkiksi vain kymmenen asteen kumarrus voi saada neutraalin ilmeen vääristymään tuskaiseksi ja yhtä helposti näyttelijä saa leukaa nostamalla naamion hymyilemään. Yksi naamio voi sisältää lukuisia salaisia ilmeitä ja tunteita.
Vaikka Nō-naamiot eivät välttämättä ole pelottavia, on ajatus puisten ja elottomien kasvojen ilmeiden vaihtumisesta jotenkin painajaismainen.
Lue myös:
Joillakin ihmisillä on taipumusta ylireagointiin, ja tällä listalla käydään läpi näitä draamakuninkaita- ja kuningattaria, jotka käsittelivät asioita ”hieman” yliampuvasti.
Listafriikki esittelee laajan skaalan sekä tuoreita että historiallisia tapauksia, joissa ihmisten reaktio tapahtumiin on ollut tilanteeseen nähden kohtuuton. Oliko näissä tilanteissa tarpeen menettää malttinsa näin totaalisesti? Vai oletko sitä mieltä, että draamailijoiden suhtautuminen ja käytös oli ymmärrettävää?
Kaikilla varmasti on lähipiirissä ihmisiä, jotka hieman muita useammin järjestävät kohtauksia. Toivottavasti kellään ei kuitenkaan ole aivan samalla tavalla ylireagointiin taipuvaisia läheisiä kuin tällä listalla tulee vastaan!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi suhteellisen voimakkaasti asioihin suhtautunutta henkilöä ovat luvassa myöhemmin.
Sulttaani valtasi Kyproksen, koska viini loppui
Selim II oli ottomaanivaltakunnan vastahakoinen sulttaani vuosina 1566-1574. Hänen isänsä tunnettiin Suleiman Suurena, mutta Selim sai vähemmän mairittelevan, mutta varsin kuvaavan lisänimen Juoppo. Selimin aikana valtakunnan asioita hoiti käytännössä suurvisiiri, sillä sulttaani keskittyi harrastuksiinsa: metsästykseen, ratsastukseen ja viinin lipittämiseen.
Selim II oli tunnettu siitä, että hän rakasti viiniä. Sulttaanin juopottelu oli yleinen vitsin aihe sekä hänen ministeriensä että alamaistensa keskuudessa. Erityisesti Selimin mieleen oli kyproslainen viini, jota ei valitettavasti ollut saatavilla hänen tarpeisiinsa nähden riittävästi. Imperiumien johtajille tyypilliseen tapaan Selimin suhtautuminen ja ratkaisu viinin loppumiseen vuonna 1571 oli kohtuuton. Hän päätti vallata koko Kyproksen, jotta pääsisi vapaasti käsiksi saaren viinitarhoihin.
On totta, että Kypros oli strategisesti tärkeä alue ja sen valloittamista pidetäänkin Selim II:n suurimpana saavutuksena. Kyproksen valloitukseen valjastetut joukot olivat kuitenkin pois muista taisteluista ja ottomaanit kokivatkin samaan aikaan ankaria tappioita Espanjaa ja Italiaa vastaan. On melko todennäköistä, että hallitsija ei itse ollut lainkaan perillä valtakuntansa asioista: Hän vain reagoi parhaaksi katsomallaan tavalla, kun suosikkiviini loppui.
Selim II kuoli vuonna 1574, kun hän liukastui humalassa – epäilemättä kyproslaista viiniä nautittuaan – märällä kivilattialla ja löi päänsä.
Ylireagointi kahdesta sentistä johtui periaatteesta
Koska lista aloitettiin historiallisella tapauksella, niin jatketaan täysin erilaisella ja tuoreemmalla ylireagoinnilla.
Listafriikki on aiemmin kirjoittanut hulluimmista oikeusjutuista, jotka kantaja on voittanut, ja tämä tapaus olisi sopinut mukaan myös sille listalle. Nyt se päätyi kuitenkin tälle yliampuvista reaktioista kertovalle listalle.
Yhdysvaltalainen Mary Bach oli vuonna 2011 ostoksilla Delmontin kaupungin Walmart-tavaratalossa ja poimi siellä koriinsa Brown ’N Serve -makkarapaketin. Paketin hinta oli dollareissa 98 senttiä eli sen aikaisella euron kurssilla 70 senttiä. Kuitenkin kassakoneen mukaan Bachille tuli makkarapaketista maksettavaa yksi kokonainen dollari. Eli kaksi senttiä enemmän kuin hintalappu antoi ymmärtää.
Kassatyöntekijä pahoitteli tilannetta ja Bachille hyvitettiin kahden sentin vääryys. Asiakas oli tyytyväinen siihen, miten asia hoidettiin, mutta myöhemmin suhtautuminen muuttui. Bachin mukaan Walmart yritti tietoisesti huijata häntä ja kertoi oikeudessa ostavansa makkaroita säännöllisesti, sillä hänen miehensä ja lastenlapsensa tykkäävät niistä. ”Walmart oli väärässä. Se kiskoi asiakkailta ylihintaa. Vaikka summa oli minimaalinen, oli kauppa silti väärässä”, kertoi Bach medialle periaatepäätöksestään haastaa tavaratalojätti oikeuteen.
Käsittämättömintä on se, että Bach voitti. Oikeus määräsi Walmartin maksamaan hänelle 100 dollaria vahingonkorvauksia ja 80 dollaria oikeuskulukorvauksia. Summa oli tietenkin tavaratalolle mitätön ja suhteellisen pieni myös verrattuna siihen, miten paljon aikaa ja energiaa Bach oli käyttänyt kahden sentin vääryyden oikaisemiseen.
Toisaalta korvaus oli 9000-kertainen verrattuna koko jupakan aiheuttaneeseen summaan, joten siinä mielessä Bachin ylireagointi ja syytteen nostaminen oli yksi historian menestyksekkäimmistä oikeusjutuista. Ja samalla yksi naurettavimmista.
Syntymämerkki oli liikaa – keisari erosi vaimostaan
Kuva: Yair Haklai | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Rooman valtakuntaa vuosien 218 ja 222 välillä hallinnutta Elagabalusta on kutsuttu Rooman omalaatuisimmaksi keisariksi, mikä on aikamoinen titteli joukossa, johon kuuluvat muun muassa Nero ja Caligula.
Kansalaiset pelkäsivät Elagabalusta, sillä tällä oli julman sadistisia tapoja viihdyttää itseään. Hän saattoi vapauttaa leijonia huoneeseen, jossa hänen vieraansa söivät illallista tai heittää kadulle kultaa nähdäkseen, kun sitä vauhkona keräämään tulleet ihmiset talloivat toisiaan kuoliaaksi.
Teini-ikäisenä keisariksi noussut Elagabalus oli myös tunnettu seksiseikkailuistaan, mikä herätti Roomassa pahennusta. Palvelijat kiersivät pitkin kaupungin katuja etsien miehiä ja naisia keisarin petiin ja jos tarjonta oli heikkoa, kävi Elagabalus myymässä itseään kenelle vain kelpasi; joskus naiseksi pukeutuneena. Välillä hän hurvitteli laittamalla joukon alastomia naisia vetämään häntä kärryissä ympäri palatsia ja ruoski näihin lisää vauhtia.
Ottaen huomioon kaiken edellä mainitun, joka on vain pintaraapaisu, niin Elagabalus veti kohtuuttomat pultit liittyen vaimoonsa Julia Paulaan. Avioliitto aatelisnaisen kanssa oli toki solmittu lähinnä kansan miellyttämiseksi, mutta silti: ”kaikki kelpaa” -asenteella elämäänsä elänyt nuori keisari päätti erota välittömästi naimisiinmenon jälkeen, koska Julialla oli ruma syntymämerkki.
Tragediaa jalkapallostadionilla
Kuva: Phil Whitehouse | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)
Urheilussa tapahtuu ylilyöntejä sekä kentillä että katsomoissa, kun peli/ottelu//kilpailu/suoritus ei suju toivotulla tavalla. Se kuuluu toki asiaan, että tunteet kuumenevat, mutta rajansa kaikella; kyse on kuitenkin vain urheilusta, vaikka se monille onkin iso osa elämää.
Fanien osalta historian katastrofaalisimmalla tavalla päättynyt ylireagointi ja päreiden polttaminen nähtiin vuoden 1964 Tokion olympialaisten karsintaottelussa. Limassa pelatussa ottelussa Peru ja Argentiina kamppailivat paikasta olympialaisiin. Estadio Nacional -kansallisstadionin katsomokapasiteetti oli 53 000 ja tuona toukokuun 24. päivänä se oli myyty loppuun. (Yllä oleva kuva on samaiselta stadionilta, mutta vuoden 2004 Copa Américan loppuottelusta)
Tuomari antoi pelissä kiistanalaisen tuomion, jossa vääryyttä – ainakin täyden stadionin mielestä – koki kotijoukkue Peru. Mielensä pahoittaneet fanit rupesivat rähisemään katsomossa ja päättivät rynnätä valtaamaan kentän. Siihen poliisi vastasi väkivaltaisin ottein ja suihkuttamalla mellakoijia kohti kyynelkaasua, mikä luonnollisestikaan ei rauhoittanut tilannetta. Ihmiset alkoivat rynnimään paniikinomaisesti ja epäonnisimmat tallautuivat muiden jalkoihin tai puristuivat stadionin metalliportteihin. Yli 500 ihmistä loukkaantui vakavasti ja ainakin 328 ihmistä kuoli – suurin osa sisäisiin verenvuotoihin tai tukehtumisen seurauksena. Poliisin luoteihin kuolleiden lukumäärää ei ole koskaan selvitetty.
Rettelöinti jatkui stadionin ympäristössä sijainneella asuinalueella, jossa jalkapallopelistä tuohtuneet perulaiset tuhosivat muiden ihmisten koteja ja muuta omaisuutta.
Kukaan katsomoon rauhallisesti istumaan jäänyt ei loukkaantunut saatikka menettänyt henkeään, vaikka hylätty maali varmasti olikin ottanut päähän.
Ylireagointi ei ole vain yksilön ominaisuus, vaan suhteellisuudentaju voi hävitä kokonaiselta virastolta. Näin kävi Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirastolle alkuvuodesta 2012, kun Leigh Van Bryan ja Emily Bunting käännytettiin lentokentältä suoraan takaisin Isoon-Britanniaan.
Yhdysvaltoihin lomailemaan lähdössä ollut pari oli innoissaan tulevasta matkasta rapakon taakse ja Van Bryan kirjoittikin Twitterissä ystävälleen yksityisviestin: ”Vapaa tällä viikolla pikaiselle juoruilulle ja preppaukselle ennen kuin lähden tuhoamaan Amerikkaa”. Van Bryan oli tarkoittanut ”tuhoamisella” sitä, että aikoo juopotella ja bilettää ankarasti.
Turvallisuusvirasto ei ymmärtänyt viittausta, joten Van Bryan ja Bunting vedettiin rajatarkastuksesta sivuhuoneeseen kuulusteltaviksi. Tarkoitus oli selvittää, miten uhkaavat turistit oikein aikoivat tuhota suuren ja mahtavan Amerikan. Absurdit kysymykset lähinnä naurattivat reilu parikymppisiä lomailijoita, mutta hymyt hyytyivät, kun he tajusivat viranomaisten olevan tosissaan.
Viraston väki oli haravoinut Van Bryanin sosiaalista mediaa hyvin tarkasti ja he olivat löytäneet lisäksi twiitin, jossa mies sanoi ”kaivavansa Marilyn Monroen haudastaan” – mikä oli vitsi ja suora lainaus Family Guy -piirrossarjasta. Pariskunnan matkatavarat syynättiin läpi, mutta minkäänlaisia aseita tai työvälineitä kryptan avaamiseen ei kuitenkaan löytynyt. Tästä huolimatta Van Bryan ja Bunting lähetettiin sellissä vietetyn yön jälkeen takaisin kohti Eurooppaa.
Turvallisuusvirasto julkaisi tapahtuneesta tiedotteen, jossa Yhdysvaltojen ja sen kansalaisten suojelun kerrottiin olevan kaikessa prioriteettina. Tiedotteessa ei otettu kantaa siihen, että oliko Van Bryanin ja Buntingin käännyttäminen ylireagointia vai ei, mutta virasto halusi kuitenkin muistuttaa, että Yhdysvallat ”on vieraanvarainen ja tervetulleeksi toivottava valtio”.
Lue myös:
Mikään määrä tarroja tai rohkaisua ei helpota lapsen hammaslääkäripelkoa. Ja usein tilanne vain pahenee aikuisena! Myöskään tämä lista hammashoidon hirveästä historiasta ei lievitä vastenmielisyyttä.
Listafriikki esittelee nyt hammashoidon historiaa kauheimpien menetelmien kautta. Tuhansien vuosien ajan hampaiden hoito oli lähinnä tuhojen poistamista ja kipujen lievittämistä eikä varsinaiseen ennaltaehkäisyyn juuri panostettu.
Nämä ”hoitokeinot” ovat onneksi ainakin suurimmaksi osaksi jääneet historiaan, mutta jos koet suurta hammaslääkäripelkoa, niin tämä lista ei välttämättä ole sinulle. Toisaalta, hammaslääkärille mennessä voi yrittää lievittää omaa jännitystä miettimällä, että ainakaan suuhun ei tungeta kuolleita hiiriä tai akkuhappoa.
Kaiken maailman tahnoja ja valkaisua virtsalla
Ihminen on käyttänyt hammastahnaa paljon kauemmin kuin hammasharjaa. Ensimmäiset harjat ilmestyivät käyttöön joskus 5000 vuotta sitten, kun egyptiläiset ja babylonialaiset rupesivat hankaamaan hampaitaan rispaantuneilla oksilla. Mutta jo kaksituhatta vuotta aiemmin Egyptissä oli keksitty ruveta käyttämään tahnaa. Ensimmäinen hammastahna ei ollut pepsodenttia ja colgatea, vaan luotaantyöntävä sekoitus murskattua häränsorkkaa, tuhkaa ja munankuoria.
Myös Kiinassa ja Intiassa sekä antiikin Kreikassa ja Roomassa käytettiin hammastahnoja. Luovuus kukoisti, sillä purukalustoa putsattiin kaikella, minkä vähänkin arveltiin tehoavan. Murskattu luu ja simpukankuori olivat toimiva lisä, samoin kuin hiili ja kaarnakin. Suola ja yrtit olivat tahnoissa peruskauraa. Tulivuorten läheisyydessä asuvat lisäsivät tahnaan vulkaanista hohkakiveä.
Ja jos mennään hampaiden valkaisuun – antiikin Roomassa hampaita valkaistiin virtsalla. Eläimen pissakin kävi, mutta kyllä ihmisen virtsa oli parempaa; lähinnä myös siksi, että siitä voitiin kerätä veroa! Virtsa oli arvokasta tavaraa, jolla putsattiin toogia, parkittiin nahkaa, desinfioitiin suuta ja valkaistiin hampaita. Virtsan käyttäminen suuvetenä oli niin normaalia, että roomalaiset jättivät kadun varteen pottia, joihin ohikulkijoilla oli mahdollisuus pissata. Vaikka koko touhu kuulostaa ällöttävältä, niin virtsan sisältämä ammoniakki itse asiassa valkaisi hampaita varsin hyvin. Älä silti kokeile kotona!
Ei hammaslääkäriä lähellä? Parturi käy siis aivan hyvin!
Yksi hiustenleikkuu ja kaksi hampaanpoistoa, kiitos! Keskiajalla oli hyvin yleistä, että hammaslääkäriä ei joka kylässä tai kaupungissa ollut. Monessa paikassa oli kiertävä hammaslääkäri, joka ei tietenkään ollut ikinä silloin paikalla, kun ”juuri minun hammastani särkee”. Apua kyllä oli tarjolla, nimittäin monet parturit poistivat hampaita ja tekivät tarvittaessa muitakin suun alueen operaatioita.
Hampaiden valkaisu oli hyvin yleinen toive, johon parturit vastasivat lorauttamalla asiakkaan/potilaan hammasrivistöön typpihappoa. Hapon vaikutusta saatettiin tehostaa hiomalla hampaiden pintaa ensin metallisella viilalla. Käsittely kyllä valkaisi tehokkaasti, mutta oli äärimmäisen kivulias menetelmä ja syövytti lopulta kaiken hammaskiilteen pois.
Hammashoidon, tai paremminkin hampaiden poistamisen, lisäksi parturit tekivät pieniä kirurgisia toimenpiteitä, sillä vielä muutamia vuosisatoja sitten kirurgeja ei arvostettu tippaakaan. Yleislääkärit eivät alentuneet käsityönä pidettyyn kirurgiaan, joten parturit ottivat operaatiot kontolleen. Ja mikäs siinä: heillä oli sopivan terävää välineistöä myös siihen.
Tekohampaat vainajien hampaista
Vaikka hammashoito, ja nimenomaan ehkäisevä suun terveydenhoito, otti isoja edistysaskelia 1700-luvulla, oli hampaiden poistaminen silti varsin yleistä ja välttämätöntä.
Tekohampaita oli valmistettu luusta, metallista ja jopa puusta, mutta materiaalista riippuen ne lahosivat tai sitten hankasivat ikävästi ikeniä. Lontoossa hammaslääkärit kiskoivat rikkaille asiakkailleen uusia hampaita köyhiltä lapsilta, jotka saivat naurettavan pienen korvauksen menetetyistä hampaistaan.
Lukuisat sodat olivat kuitenkin karulla tavalla jättipotti hammaspotilaille ja -lääkäreille, sillä kaatuneet eivät enää tarvinneet hampaitaan. Vainajien hampaita oli toki käytetty muutenkin, mutta ne oli hankittu teloitetuilta tai hautoja ryöstelemällä. Kummassakin vaihtoehdossa hampaat olivat usein huonokuntoisia.
Nyt hampaiden keräämiseen erikoistuneet ryövärit – tai kauppiaat – kipittivät vain taistelukentille kiskomaan nuorten kaatuneiden sotilaiden hampaat. Hammaslääkäreille myydyt hampaat istutettiin potilaiden suuhun. Tunnettuja ovat muun muassa niin kutsutut Waterloo-hampaat, joita haalittiin verisen Waterloon taistelun jälkeen kesäkuussa 1815.
Kertomukset kymmenistä tuhansista käyttökelpoisista hampaista levisivät, ja myöhemmin 1800-luvulla käydyissä Krimin sodassa ja Yhdysvaltojen sisällissodassa oltiin myös hammasapajilla.
Vuosisadan lopulla tekohampaita ruvettiin valmistamaan metallista ja lopulta posliinista, joten näiltä osin saatiin hautarauha palautettua.
Kuolleita hiiriä hammassärkyyn
Hammassärky on sietämätöntä; sen tietävät kaikki siitä joskus kärsineet. Mitä sinä olisit valmis tekemään, jotta kipu lievittyisi? Laittaisitko hiiren tehosekoittimeen ja sivelisit muusia kipukohtaan?
Näin tehtiin muun muassa muinaisessa Egyptissä – ei tietenkään tehosekoittimella. Hiiri survottiin pieneksi ja sekoitettiin muiden ainesten kanssa. Sitten tuota etovaa salvaa levitettiin kipeälle alueelle. Jos särky oli todella vakava, saatettiin murskaus- ja sekoitusvaiheet skipata ja kuollut hiiri laitettiin kokonaisena suuhun kipua lievittämään. Hammassäryn lisäksi hiirihaudetta käytettiin korvatulehdusten hoitoon. Hiirten uskottiin imevän auringonvalosta parantavaa energiaa.
Myös Englannissa kuolleet hiiret olivat 1500-luvun lopulla ihmelääkkeen maineessa. Hammasongelmat eivät olleet tuohon aikaan harvinaisia, mihin palataan vielä myöhemmin listalla Hammassäryn lisäksi kuolleilla hiirillä yritettiin parantaa muun muassa hinkuyskää ja isorokkoa, mutta niiden uskottiin olevan vastaus myös vuoteenkastelusta eroon pääsemiseen. Vaikutuksen voisi kuvitella olevan päinvastainen.
Hampaiden narskuttelusta eroon pääkalloa nuolemalla
Satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua nykyisen Irakin alueella oli Babylonian valtakunta. Babylonia oli aikoinaan maailman kulttuurin ja tieteen keskus. Korkeaa sivistystä kuitenkin tasapainotti uskonto. Babylonialaiset uskoivat, että lähes kaikki vaivat ja sairaudet liittyivät jollain tavalla demoneihin tai olivat jumalten langettamia rangaistuksia.
Niinkin yleinen vaiva kuin hampaiden narskuttelu johtui lääkäreiden mukaan pahasta hengestä, joka pyrkii kommunikoimaan nukkuvan kanssa. Muinaiset kirjoitukset ovat paljastaneet, että hampaiden narskutukseen oli olemassa erikoinen parannuskeino. Lääkärit suosittelivat, että narskutteleva henkilö nukkuu pääkallon kanssa, mikä karkottaisi piinaavan hengen. Jotta hoito (tai manaus) oli varmasti tehokas, oli narskuttelijan syytä myös suudella ja nuolla pääkalloa seitsemän kertaa yössä.
Nykyaikaiset porat ovat hemmottelua aiempiin verrattuna
Sähköinen hammaspora patentoitiin jo vuonna 1875, mutta pitkälle yli 1900-luvun puolen välin Suomessakin käytettiin vielä poljettavia poria. Nekin toki olivat lastenleikkiä verrattuna välineisiin, joita hammasporan evoluutiossa on nähty.
Ensimmäisen kerran ihmisen hampaita porattiin jo 9000 vuotta sitten. Jousipora muistutti tulentekoon tarkoitettua välinettä. Sen sijaan, että kahta puupalaa olisi hinkattu yhteen, oli poran kärjessä terävä kivi, joka piinallisen hitaasti ja epäilemättä kivuliaasti kaivautui hampaaseen.
Jousiporan kärki pyöri noin 15 kierrosta minuutissa. Nykyiset porat pyörivät jopa 800 000 kierrosta minuutissa. Mutta periaate on sama: hammasluusta poistetaan kariesta, minkä jälkeen puhdistettu reikä paikataan.
Kidustusvälineitä muistuttavat työkalut
Jousipora ei ole ainoa kidustusvälineeseen verrattavissa oleva työkalu, jota hampaiden hoidossa on aikojen saatossa käytetty. Koska 1600-luvun Euroopassa hampaan poistaminen oli yksinkertaisin tapa hoitaa huonoja hampaita, oli toimenpidettä varten olemassa mitä kekseliäämpiä vekottimia.
Hampaankiskojien parissa erityisen suosittu väline oli 1300-luvulla keksityt pelikaanipihdit. Se oli ensimmäinen nimenomaan hampaankiskontaan suunniteltu työkalu. Nimensä pihdit saivat siitä, että niiden kärjet muistuttivat pelikaanin nokkaa. Operaation aluksi kärjet puristettiin hampaan ympärille ja sitten pihtejä väännettiin kädensijasta kunnes hammas irtosi. Hampaankiskonta ei sujunut siististi, vaan toisinaan hampaan mukana lähti myös palanen leukaluuta.
Erään ranskalaisen hampaankiskojan mainoslause olikin: ”Jos hammas ei irtoa, niin sitten irtoaa leukaluu!” Ja bisnes kukoisti. Liekö ollut tuo sama ekspertti, joka kiskoi kuningas Ludvig XIV:n yläleuan särkevät hampaat pois.
Aurinkokuninkaan purukalusto oli sen verran tiukassa, että tuskaisen väännön jälkeen yläleuasta lähti pala luuta hampaiden mukana. Pala oli sen verran kookas, että kuninkaan suuhun syntyi nenäonteloon johtava aukko. Aikalaisten mukaan Ludvigin nenästä ruiski vettä kuin suihkulähteestä joka kerta, kun hän joi tai kurlasi kurkkuaan. Epäilemättä varsin irvokas vaiva, jonka kirurgi sai onneksi korjattua. Suun ja nenän välinen reikä poltettiin kiinni hehkuvalla raudalla. Leppoisalta kuulostava toimenpide tuokin!
Lue myös: Top 10 historian pahimmat kidutusmenetelmät
Etruskit edellä aikaansa ja Kreikassa laahattiin perässä
Etruskien korkeakulttuuri kukoisti Keski-Italiassa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua. Varsinaisesti etruskit eivät koskaan kadonneet, vaan kansa ja kulttuuri sulautuivat hiljalleen roomalaisuuteen.
Etruskit ansaitsevat kunniamaininnan, sillä muista listan kohdista poiketen he eivät tehneet mitään erityisen kammottavaa. Etruskien panos hammashoidon kehityksessä oli vertaansa vailla ja 700-luvulle eaa. mennessä he olivat jo taitavia hammasimplanttien tekijöitä. Materiaalina käytettiin kultaa ja eläinten hampaita tai luita. Omat löystyneet hampaat tai tekohampaat kiinnitettiin paikoilleen liittämällä ne muihin hampaisiin kultanauhasta tehdyillä silloilla. Yhtä taidokkaita hammassiltoja ei nähty reippaasti yli tuhanteen vuoteen. Etruskit olivat jopa keksineet tavan juottaa sulaa metallia reikiin, jolloin hammasytimen paljastuneet hermot saatiin suojattua ja kivut loppumaan.
Vaikka antiikin Kreikka oli edelläkävijä monessa asiassa ja myös länsimaisen lääketieteen voidaan katsoa alkaneen sieltä, niin hampaiden hoidossa oltiin muuta maailmaa perässä ja pahoin.
Kreikkalaisille kauneus ja voima olivat tärkeimpiä hyveitä, joten kivuliaat reiät ja ienten mätäpaiseet olivat pieni hinta maksettavaksi siitä, että sai pitää kaikki hampaansa suussa. Kipu oli merkki heikkoudesta, joten henkilö menetti silmänräpäyksessä sosiaalisen statuksensa, jos tuskissaan pyysi lääkäriä poistamaan särkevän hampaan.
Parantavissa yrteissä uitetun rievun tunkeminen suuhun oli ainoa potentiaalinen apukeino, mutta parhaimmillaankin se vain lievitti kipua, joten lukuisat ihmiset menettivät henkensä vakavien tulehdusten vuoksi. Moni kuolema olisi voitu välttää hampaan poistolla. Usein ihmiset kuitenkin luottivat vain jumalilta pyydettyyn apuun – josko nämä olisivat voineet karkottaa kivuliaan tulehduksen. Tämän konstin tehokkuus jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi.
Hampaiden mustaaminen
Tudorien ajan Englannissa (1485-1603) sokeri oli haluttua, mutta hyvin kallista tavaraa. Siksi sokeri oli vain rikkaiden etuoikeus ja sitä lisättiin kaikkeen suuhunpantavaan, muun muassa kasviksiin ja lääkkeisiin.
Yletön sokerin käyttö yhdistettynä olemattomaan hampaiden hoitoon tarkoitti purukaluston mätänemistä niille sijoilleen. Erityisesti kuningatar Elisabet I, viimeinen Tudor-suvun monarkki, oli tunnettu mustista hampaistaan. Todennäköisesti historiankirjat ovat hieman liioitelleet kuningattaren tuhoutuneita hampaita, sillä luotettavien dokumenttien perusteella häneltä oli poistettu vain yksi hammas. Toki monet valittivat, että Elisabetin puhetta oli vaikea ymmärtää, kun tämän hampaat olivat niin pahasti tuhoutuneet.
Vain yhden hampaan poistaminen saattaa johtua myös siitä, että Elisabetilla oli ylitsepääsemätön hammaslääkäripelko. Mutta sen verran heikko suun tilanne oli, että eräs piispa uhrautui kerran kuningattaren puolesta ja poistatti tämän nähden yhden viimeisistä hampaistaan. Hän halusi osoittaa pelokkaalle monarkille, että kipu on kestettävissä.
Kuningatar oli vain yksi esimerkki, mutta mustat ja suuhun mätänevät hampaat olivat rikkaan ylimystön keskuudessa niin yleisiä, että ala-arvoisesta suuhygienista tuli statussymboli. Huonot hampaat oli merkki sokerista, joka oli merkki rahasta. Mustuneesta purukalustosta tuli niin muodikasta, että tavallinen kansa alkoi tieten tahtoen värjäämään omia hampaitaan mustiksi vaikuttaakseen varakkaammilta.
Hampaita on mustattu myös muualla; varsinkin monissa Aasian maissa tavalla on pitkät perinteet. Esimerkiksi Borneon saarella mustaksi värjätyt hampaat on perinteisesti yhdistetty kauneuteen ja terveyteen. Valkoiset hampaat muistuttivat koirista ja eurooppalaisista, eikä kumpikaan mielleyhtymistä ollut tavoittelemisen arvoinen kunnon borneolaiselle.
Japanissa ohaguro, eli hampaiden mustaaminen, oli erittäin suosittua 800-1200 -luvuilla, jolloin kasvot oli tapana maalata valkoisiksi. Luonnollisen väriset hampaat näyttivät auttamatta keltaisilta valkoista ihoa vasten, joten ne värjättiin mustiksi erilaisia väriaineita sisältävän kitkerän juoman avulla. Myös samurait värjäsivät hampaitaan osoittaakseen uskollisuutta isännilleen.
Suomessa hammassärkyä lievitettiin akkuhapolla ja iilimadoilla
Hammashoidon perinne -kirjan kirjoittanut Marja Sotamaa kertoo Ylen haastattelussa, että Suomessa hammassärkyyn on käytetty monenlaisia rohtoja ruokasuolasta pirtuun ja tupakansavusta dynamiittiin. Kivuliaita hampaita hoidettiin myös akkuhappoon kastetulla heinänkorrella ja kuumaan tervaan upotetulla sukkapuikolla. Oli myös yleinen uskomus, ei vain Suomessa vaan ympäri maailmaa, että kipeässä ikenessä on pahaa verta, josta päästiin eroon antamalla iilimadon käydä imuhommiin.
Hammaslääkäreitä oli harvassa, joten apua hammassärkyihin haettiin muun muassa sepiltä, joilla oli tarvittavat työkalut hampaiden irti kiskomiseen. 1800-luvun lopulla hammashoito oli Sotamaan mukaan lähinnä hampaiden poistoa ja proteesien valmistusta.
Eikä hammaslääkärin vastaanotolla ollut varaa tai aikaa käydä jatkuvasti, joten koko kalusto saatettiin nyppiä irti yhdellä kerralla. Ja tietenkin ilman puudutusta. Vaikka ikenet olivat vielä aivan auki, laitettiin tilalle parin päivän päästä proteesit.
Ne, joilla oli varaa, hankkivat tekohampaat jo nuorella iällä, eikä sitä paheksuttu. Toisaalta myöskään täyttä hampaattomuutta ei katsottu pahalla. Sotamaa kertoo, että proteeseja hankittiin rippilahjaksi tai viimeistään vihille mentäessä. Morsiamet halusivat lehtien sivuilta tuttujen filmitähtien valkoisen hammasrivistön, joten juhannushäiden alla hammaslääkärit väänsivät tekohampaita yötä päivää.
Hammasharjaa pidettiin Suomessa vielä 1970-luvun alussa syntisenä ylellisyysturhakkeena eivätkä harjan omistaneetkaan käyttäneet välinettä läheskään joka päivä. Saattoi myös olla, että perheessä oli yksi yhteinen hammasharja, jolla kaikki pesivät hampaansa kerran viikossa saunan yhteydessä.
Lue myös:
-
Tiede1 viikko sittenTässä ovat maailman pienimmät eläimet: Mikä on kaikkein pienin kala, lintu tai petoeläin?
-
Oudoimmat1 viikko sitten
10 maailman oudointa testamenttia ja viimeistä tahtoa
-
Viihde1 viikko sitten
Teräsmies ei alunperin lentänyt, vaan hyppi – 10 yllättävää faktaa tunnetuista sarjakuvahahmoista
-
Yhteiskunta6 päivää sitten
10 kummallista ja jopa huvittavaa murtovarkautta
