Elämäntapa
Top 10 maailman pisimmät lennot – Näissä joutuvat istumalihakset todelliselle koetukselle!
Haaveillaanko hetki matkustamisesta? Toki kenenkään unelmiin ei varmaan kuulu istua lentokoneessa reippaasti yli kellonympärystää. Mutta sellaisia juuri ovat maailman pisimmät lennot!
Lentokoneita kehitetään jatkuvasti ja tämä vaikuttaa suoraan myös uusiin lentoreitteihin. Aiempaa vähemmän polttoainetta kuluttavat koneet mahdollistavat entistä pidemmät suorat lennot, jotka ovat myös ympäristöystävällisempiä – jos näin voi lentomatkustamisesta sanoa. Nousut ja laskut aiheuttavat lennoilla pahimmat päästöt, joten välilaskujen väheneminen on siinäkin mielessä positiivinen juttu. Toki suorat lennot myös lyhentävät matkustusaikoja merkittävästi
Kilometrit ja lentoajat Listafriikki on ottanut suurimmaksi osaksi tilastopalvelu Statistasta, ja ne ovat pisimpiä aikataulujen mukaisia lentoaikoja. Lentojen kestot tietenkin vaihtelevat vuodenajasta ja lennon suunnasta riippuen. Vielä lisähuomautuksena, että listalla ovat vain säännölliset, kaupalliset reittilennot, ja ne on laitettu järjestykseen perustuen matkan pituuteen kilometreissä.
Nämä maailman pisimmät lennot ovat mammuttimaisen pitkiä; niin matkallisesti kuin ajallisestikin.
10. San Francisco, Yhdysvallat – Singapore
Sekä yhdysvaltalainen United Airlines että singaporelainen Singapore Airlines aloittivat lennot San Franciscon ja Singaporen välillä vuonna 2016; United hieman aiemmin kesäkuussa ja Singapore Airlines lokakuussa.
Matkaa kertyy 13 575 kilometriä ja aikaa lennolle saa varata 17 tuntia ja 35 minuuttia. Lentoaika saattaa toki olosuhteista ja suunnasta riippuen olla jopa kolme tuntia lyhyempi. Joten jos suunnitelmiin kuuluu katsoa kahdeksan kappaletta reilu parituntista leffaa, niin pettymys voi olla suuri, kun kaikkea ei ehdikään tuijottaa läpi.
9. Manila, Filippiinit – New York, Yhdysvallat
New Yorkin JFK:n kansainväliseltä lentokentältä lähtevä reittilento Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan mahtuu 13 690 kilometrillä niukasti kymmenen maailman pisimmän lennon joukkoon. Philippine Airlines -lentoyhtiö käyttää lokakuusta 2018 saakka operoidulla reitillä Airbus A350-900 -konetta, joka on suunniteltu nimenomaan erityispitkille lennoille. Matkustusaika on moneen muuhun listan lentoon verrattuna lyhyt. Jos nyt 16 tuntia ja 35 minuuttia voi missään tapauksessa lyhyeksi ajaksi kutsua.
Philippine Airlines kyllä lensi tätäkin pidemmän pätkän pandemian aiheuttamassa erityistilanteessa, kun se kotiutti Boeing 777 -koneella filippiiniläisiä risteilytyöntekijöitä Miamista Manilaan. Toukokuussa 2020 tehdyllä lennolla oli kevyt lasti ja suotuisa myötätuuli, joten lähes 15 000 kilometrin matka taittui alle 16 tunnissa. Se ei kuitenkaan pituudestaan huolimatta ole virallisesti maailman pisimpien lentojen joukossa, koska kyseessä ei ole säännöllinen reittilento.
8. Dallas, Yhdysvallat – Sydney, Australia
Yhdysvaltain Teksasissa sijaitsevan Dallasin ja Australian Sydneyn välinen reittilento on pituudeltaan 13 801 kilometriä. Etäisyyttä on hankala hahmottaa, mutta matka on hieman reilu kolmasosa maapallon ympärysmitasta. Aikaa tuohon matkaan kuluu australialaisen Qantas-lentoyhtiön operoimalla lennolla 17 tuntia ja 20 minuuttia.
Vuosien ajan suunnitteilla ollut reitti aloitettiin toukokuun puolessa välissä vuonna 2011. Ensimmäiset viikot eivät sujuneet ongelmitta, mikä sai monet epäilemään reitin järkevyyttä ja toimivuutta. Matkustajien laukkuja jouduttiin viime hetkellä jättämään Dallas-Fort Worthin kansainväliselle lentokentälle, sillä painoa haluttiin pudottaa, jotta lento selviäisi kunnialla päämäärään.
Kerran lentokone joutui tekemään välilaskun Houstoniin, koska polttoainetta ei ollut riittämiin odottamaan Dallasin yllä riehuneen myrskyn laantumista. Eräällä lennolla kapteeni teki päätöksen pysähtyä Tyynenmeren keskelle Uuteen-Kaledoniaan tankkaamaan, sillä Yhdysvaltojen yllä oli jo alkumatkasta ollut paljon polttoainetta kuluttaneita vastatuulia.
Alun kangerteluista huolimatta Dallasin ja Sydneyn välinen lento on pysynyt Qantasin tarjonnassa, vaikka kone on vuosien varrella vaihtunut Boeingista Airbusiksi.
7. Houston, Yhdysvallat – Sydney, Australia
Tammikuussa 2018 alkaneet lennot Yhdysvaltojen Houstonista Australian Sydneyyn kiilasivat Teksasin osavaltion sisäisessä kisassa Dallasin edelle. Amerikkalaisen United Airlines -lentoyhtiön operoima reitti on vain parikymmentä kilometriä pidempi kuin Dallasin ja Sydneyn välinen lento, mutta kaikki lasketaan. Lentoaika Houstonin ja Sydneyn välillä on 17 tuntia ja 35 minuuttia ja pituutta reitillä on 13 829 kilometriä.
Hauska yksityiskohta Houstonin ja Sydneyn välisellä reittilennolla on aikamatkustus. Ihan todellinen sellainen! Kun Unitedin lento lähtee Houstonista kahdeksalta illalla, saapuu se Sydneyyn ”ylihuomenna” puoli seitsemän aikaan aamulla. Tämä harppaus johtuu yölennosta ja tietenkin päivämäärärajan ylityksestä.
Menetetyn ajan saa takaisin paluulennolla, sillä puoliltapäivin Sydneystä lähtevä lento on Houstonissa vielä samana päivänä kymmenen jälkeen aamulla.
6. Darwin, Australia – Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Uusin tulokas maailman pisimmät lennot -listalla on australialaisen Qantas-yhtiön suora reittilento Darwinista Lontooseen. Lennot aloitettiin tänä vuonna (2021) marraskuun 1. päivänä. Australian pohjoisrannikolla sijaitsevasta Darwinista Lontooseen kertyy kilometrejä 13 872 ja aikaa kuluu 17 tuntia ja 25 minuuttia.
Lentomaailma koki suuren yllätyksen, kun Qantas ilmoitti aloittavansa koronan vuoksi yli vuoden tarjonnasta pois olleet lennot Melbournesta ja Sydneystä Lontooseen, mutta suurin muutoksin. Aiemmin Melbournesta lennettiin maan länsirannikolla sijaitsevan Perthin kautta. Tuo Perthin ja Lontoon välinen reitti oli alkaessaan vuonna 2018 maailman ensimmäisen suora, kaupallinen reittilento Australiasta Eurooppaan. Sydneystä lähtevät lennot sen sijaan tekivät välilaskun Singaporeen. Mutta nyt siis molemmat operoivat Darwinin kautta.
Qantasin mukaan kyseessä on väliaikainen ratkaisu ja Perth–Lontoo-reitin uskotaan palaavan tarjontaan keväällä 2022, jos ja kun Länsi-Australian osavaltio avaa rajansa. Toisaalta: Jos operointi Darwinin kautta sujuu mallikkaasti, niin ehkäpä Kangaroo Route -nimellä tunnetut reitit lennetään jatkossakin sen kautta.
Ja tosiaan, Australiasta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvia lentoja on perinteisesti kutsuttu nimellä Kangaroo Route eli kirjaimellisesti kengurureitti. Hauska ja kuvaava nimitys on tullut siitä, että lentokoneet ovat tehneet välilaskuja, vuosikymmeniä sitten muutamankin, suoriutuakseen pitkästä matkasta. Matkustajien ei kuitenkaan Kangaroo Route -reiteillä tarvitse poistua koneesta, joten he matkaavat kuin kengurun pussissa etapilta toiseen.
5. San Francisco, Yhdysvallat – Bangalore, Intia
#FlyAI : Air India’s all-women Cockpit Crew of AI176 from @flySFO to @BLRAirport
Capt Zoya Aggarwal (P1),
Capt Papagari Thanmai(P1),
Capt Akansha Sonaware(P2)&
Capt Shivani Manhas (P2)With Capt Nivedita Bhasin
ED(Flight Safety) to power this round-the-world direct flight. pic.twitter.com/ToB2E5M4Tf— Air India (@airindiain) January 10, 2021
Intialainen Air India -lentoyhtiö kiilasi maailman pisimmät lennot -listalle tammikuussa 2021, kun se lisäsi tarjontaansa 14 001 kilometrin mittaisen reittilennon Bangaloresta San Franciscoon.
Neitsytmatka lennettiin tammikuun 9. päivänä ja historiallisesti koko ohjaamohenkilökunta koostui naisista. Air India -lentoyhtiöllä oli pitkällä lennolla töissä neljä lentäjää ja lisäksi mukana oli yhtiön lentoturvallisuusjohtaja Nivedita Bhasin. Kapteeni Bhasinista tuli muuten vuonna 1990, 26-vuotiaana, siviili-ilmailun historian nuorin naislentäjä.
San Franciscon ja Bangaloren välinen lentoreitti kulkee Kanadan pohjoisrannikolta Siperiaan Pohjoisen jäämeren kautta. Matka-aika voi olla jopa 17 tuntia ja 45 minuuttia, mutta historian ensimmäisellä lennolla koneen renkaat koskettivat maata Kempegowdan kansainvälisellä lentoasemalla, Bangaloressa, ”vain” 16 tuntia ja 39 minuuttia nousun jälkeen.
4. Los Angeles, Yhdysvallat – Singapore
Singapore Airlines operoi kolmea maailman kymmenestä pisimmistä reittilennoista. Nytkin matkataan kyseisen lentoyhtiön koneella ja tämä marraskuussa 2018 aloitettu reitti kulkee Los Angelesista Singaporeen. Kilometrejä kertyy 14 096 ja istumalihaksia saa treenata 17 tuntia ja 50 minuuttia.
On mielenkiintoista verrata tätä lentoa niin ikään Singapore Airlinesin operoimaan reittiin San Franciscosta Singaporeen, joka esiteltiin listalla ensimmäisenä. Sekin lähtee Yhdysvaltojen länsirannikolta ja lentää Tyynenmeren yli. Kummankin lennon reitti vaikuttaa kuvista päätelleen tekevän kummallisen koukkauksen pohjoiseen. Miksi koneet eivät lennä suoraan Kaliforniasta Singaporeen, vaan lähtevät pidemmälle ”kiertoreitille”?
Kiertoreitti on lainausmerkeissä siksi, että kyse ei ole ylimääräisestä koukkauksesta, vaan lyhyimmästä mahdollisesta reitistä. Maapallohan on pallo, joten planeettamme kaarevuuden vuoksi lyhin reitti kulkee pohjoisten leveyspiirien kautta. Tästä syystä esimerkiksi Euroopasta Pohjois-Amerikkaan matkatessa lennetään Grönlannin yli, ja monet Aasian ja Pohjois-Amerikan väliset lennot ”koukataan” lähes Beringinsalmea ja Alaskan rannikkoa hipoen.
Lisäksi lentoliikenteessä käytetään mahdollisuuksien mukaan hyväksi myötäisiä suihkuvirtauksia, joita myös yläilmakehän pikateiksi kutsutaan. Suihkuvirtaukset voivat lyhentää lentoaikaa ja alentaa polttoainekulutusta huomattavasti, joten niistä otetaan kaikki irti. Vastaisia virtauksia sen sijaan vältellään, koska ne tietenkin hidastavat.
3. Auckland, Uusi-Seelanti – Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat
Yhdistyneiden arabiemiirikuntien suurimman lentoyhtiön Emiratesin operoima lento Dubaista Uuden-Seelannin suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin oli aikoinaan maailman pisin lento. Maaliskuusta 2016 saakka lennetty reitti toimi itse asiassa inspiraationa tälle listalle, kun ystäväni kertoi olleensa jokunen vuosi sitten tuolla lennolla. Se oli juuri vähän ennen hänen matkaansa menettänyt paikkansa pisimpänä lentoreittinä. Kaverilta tuli sitten kysymys: ”Et ole tainnut tehdä listaa maailman pisimmistä lennoista?”. No nyt olen!
Tämä Dubain ja Aucklandin välisen lennon sijoitus on hämmentävä, sillä jotenkin tuntuu, että eikös muutamat listalla aiemmin olleet reitit ole pidempiä. Mutta jälleen hämää tasoon laitettu maailma, joka on oikeasti pallo. Karttapalloa tutkimalla Uuden-Seelannin sijainti kirkastuu – se on (meistä ja myös Dubaista katsottuna) todella kaukana! Kaksiulotteinen kartta hämärtää myös Australian ja Uuden-Seelannin etäisyyden, sillä lyhimmillään maiden rannikoiden välillä on matkaa noin 1700 kilometriä. Se on 600 kilometriä enemmän kuin Suomen pituus.
Vuoden 2020 koronatauon jälkeen reittilentoa alettiin tammikuussa 2021 lentää Boeing 777-300ER -koneella, jonka maksimaalinen toimintamatka on 14 490 kilometriä. Dubain ja Aucklandin välisen reittilennon pituus on 14 194 kilometriä, joten teoriassa menee melko tiukoille. Emirates oli kuitenkin tehnyt matkustuskiellon aikana rahtilentoja kaupunkien välillä kyseisellä lentokoneella, joten lentoyhtiön puolelta huolta ei tunnettu. Kunhan painorajoituksista pidetään kiinni.
Kirjoitushetkellä Emirates lentää Kuala Lumpurin kautta; koronarajoitukset ovat taas iskeneet. Suorien reittilentojen, joilla yhteen putkeen istumista tulee 17 tuntia ja 10 minuuttia, on tarkoitus alkaa jälleen maaliskuussa 2022.
2. Auckland, Uusi-Seelanti – Doha, Qatar
Qatar Airways on helmikuusta 2017 lähtien kuljettanut matkaajia Qatarin pääkaupungin Dohan ja Uuden-Seelannin Aucklandin välillä. Edellisen kohdan Dubain lennon se päihittää reippaasti, sillä reitillä on pituutta 14 525 kilometriä ja lentoaika on 18 tuntia ja 5 minuuttia. Tai ehkä tällaisissa etäisyyksissä muutama sata kilometriä ei ole ”reippaasti”. Ja jos totta puhutaan, niin kun lentokoneessa on istunut puolitoista kellonympärystä, ei sillä varmaankaan ole mitään väliä, kestääkö lento 17 vai 18 tuntia.
Toisaalta, jos käytetään jälleen leffoja esimerkkinä, niin Aucklandista Dohaan suuntautuvalla lennolla voi katsoa läpi vaikka kaikki yhdeksän Hurjapäät-elokuvasarjan (engl. Fast&Furious) osaa.
1. New York, Yhdysvallat – Singapore
Singapore Airlines -lentoyhtiön lento Singaporen ja New Yorkin välillä on maailman pisin reittilento sekä ajassa että matkassa mitattuna. Lentoaika on puuduttavat 18 tuntia ja 40 minuuttia Singaporen suuntaan lennettäessä. Matkan pituus on 15 347 kilometriä ja reitti lennetään Airbus A350-900ULR -koneella.
Kuten maailman lentoliikenne muutenkin, niin myös maailman pisin reittilento oli jäähyllä koronapandemian aikana. Kun reitti palautettiin marraskuussa 2020, vaihdettiin Yhdysvaltain päässä lentokenttää. Aikana ennen koronaa lento lähti Newarkin kentältä, mutta reilut vuoden päivät Singapore Airlines on käyttänyt maailman pisimmän reittilennon kenttänä JFK:n kansainvälistä lentokenttää. Muutos tehtiin siksi, että lennon rahtilastia kasvatettiin korvaamaan matkustajien vähyyttä, mitä JFK:n kenttä palvelee paremmin.
Lentoreitti on mielenkiintoinen: Ei ole väliä, lähteekö lento JFK:ltä vai Changin kansainväliseltä lentokentältä, sillä suunta on molemmissa tapauksissa suoraan kohti pohjoista. Singaporesta lähdettäessä lennetään muun muassa Kiinan ja Venäjän poikki Pohjoiselle jäämerelle ja periaatteessa Pohjoisnavan yli, ja sitten kohti etelää; Grönlannin ja Kanadan läpi New Yorkiin.
Maailman pisin lento voi kuitenkin matkata kahta muutakin reittiä. Valinta riippuu täysin suihkuvirtauksista. Vaikka matka idän tai lännen kautta on pidempi kuin Pohjoisnavan yli, on se usein nopeampi ja vie vähemmän polttoainetta.
🤷♀️ Oletko sinä ollut jollakin näistä lennoista? Ja vaikka et olisi, niin mitä yleensä teet lentokoneessa? Listafriikin toimituksella on joka kerta sama kaava (vaikka olisi mitä muuta suunnitellut): Toinen nukkuu ja toinen katsoo leffoja. Vuorokauden ajalla tai oikeastaan lennon kestollakaan ei ole mitään merkitystä toimintaamme 😂
Lue myös:
Elämäntapa
10 kirjoittamatonta sääntöä, joita kaikkien tulisi noudattaa arkipäiväisessä elämässä
Toimivassa yhteiskunnassa on paljon määräyksiä ja lakeja, joita kaikkien täytyy noudattaa. Mutta nyt listataan sellaiset kirjoittamattomat säännöt, joiden noudattamatta jättämisestä ei rangaista – vaikka ehkä pitäisi!
Listafriikki keräsi erilaisilta netin keskustelupalstoilta ja yhteisöistä parhaat kirjoittamattomat säännöt, joita iso osa ihmisistä haluaisi muidenkin noudattavan.
Huumorilla listaan saa suhtautua, mutta myös opiksi kannattaa – itse kunkin – ottaa. Kun näitä neuvoja noudattaa jokapäiväisessä elämässä, niin yhtäkkiä yllättäen voi vaikuttaa varsin fiksulta ja filmaattiselta yksilöltä!
Jos joku näyttää puhelimestaan kuvaa, ÄLÄ rupea selaamaan
Aargh! Mikään ei ole raivostuttavampaa – no, on oikeasti, mutta kuitenkin – jos näyttää jollekin puhelimestaan kuvaa ja tuo henkilö rupeaa selaamaan muitakin kuvia. Halusin näyttää tämän yhden ainoa kuvan, en koko galleriaa, jossa voi olla yksityistä materiaalia. Ja vaikka ei olisikaan, niin millä oikeudella kukaan alkaa selata toisen albumia ilman lupaa? Eihän toisen kotiakaan voi ruveta noin vain penkomaan!?
On tietenkin täysin eri asia, jos ojentaa kaverille puhelimen ja sanoo, että selaa oikealle, sieltä löytyy lisää kuvia, jotka haluan sinulle näyttää. Mutta silloinkin kuvia katsovan on parasta muistaa vasemman ja oikean ero, eikä lähteä pyyhkäisemään ruutua väärään suuntaan.
Päästä aina ihmiset ensin ulos julkisissa kulkuvälineissä ja hisseissä
Elämä ja liikkuminen olisi kaikkien kannalta huomattavasti helpompaa, jos jokaisella olisi muistissa tämä kirjoittamaton sääntö. Kun olet menossa bussiin, junaan, metroon tai vaikkapa hissiin, niin anna tietä ulos tuleville. On tietysti ymmärrettävää, että esimerkiksi ruuhka-aikaan tupaten täydellä metrolaiturilla voi olla aito vaara siitä, että kulkuneuvon kyytiin ei yksinkertaisesti mahdu.
Mutta ainakaan sinne ei mahdu tai ehdi, jos asemalle jäävät eivät pääse ulos. Tilanne on kaoottinen, jos ahtaissa ovissa tungeksitaan ja työnnetään molempiin suuntiin.
Sama pätee hissiin. Pieneen koppiin on aivan turha yrittää ahtautua ennen kuin kerrokseen jäävät ovat päässeet ulos. On uskomatonta, miten monen käsityskyvyn yläpuolella tämä ilmiselvä sääntö on.
Älä kommentoi toisen ulkonäköä, ellei asiaa voi muuttaa puolessa minuutissa
Toisten arvosteleminen ja haukkuminen ei missään tapauksessa ole hyväksyttävää. Ei, vaikka kyseessä olisi hyvä ystävä. Hiustyyli, vaatteet, paino ja muut tällaiset asiat ovat kiellettyjen listalla.
Poikkeuksena on sellainen tilanne, jossa huomautus on toivottavaa ja ”epäkohta” nopeasti fiksattavissa. Salaattia hampaassa, paita väärin päin, kuivunutta räkää nenän pielessä, housujen vetoketju auki – kerro ihmeessä! Etkö haluaisi, että sinullekin huomautettaisiin ilmiselvästä asiasta? Ei ole kiva mennä vaikkapa työpaikan vessaan ja huomata etuhampaassa kilometrien päähän erottuva roska, jonka olisi avuliaan maininnan jälkeen saanut pois.
Mutta mikä pointti on arvostella vaikkapa toisen hieman kuluneita vaatteita, mainita otsassa kohoavasta finnistä tai tuoda esiin, että toisen paino on noussut tai laskenut. Kyseinen henkilö on varmasti näistä asioista tietoinen, mutta ei juuri sillä hetkellä voi muuttaa asiaa miksikään. Eikä ikinä voi tietää, mitä toisen elämässä tapahtuu. Joten parempi vain pitää mölyt mahassaan, ellei asia ole nopeasti korjattavissa.
Älä aina pyri pistämään paremmaksi
Jos joku kertoo viettäneensä viime kuussa aivan mahtavan pidennetyn viikonlopun Tukholmassa, osoita kiinnostusta ja kysy lisäkysymyksiä, mutta älä odota malttamattomana, että pääset kertomaan omasta, sinut täysin ihmisenä muuttaneesta puolen vuoden mittaisesta reppureissusta Australiassa.
Jos toinen kertoo nyrjäyttäneensä nilkkansa pahasti, älä vähättele tämän kokemusta ja nokita kertomalla siitä, miten sääriluusi murtui vuosia sitten.
Oli kyse ikävistä tai mukavista asioista, anna toiselle tilaa ja huomiota, äläkä käännä valokeilaa itseesi ja pyri aina pistämään paremmaksi.
Älä ilmoita toiselle, jos hän punastuu
Jos jollakin kohoaa puna poskille, oli kyse sitten nolostumisesta, suuttumuksesta tai esimerkiksi ihastumisesta, ei sitä kannata mainita. Punastelija tietää sen satavarmasti itsekin ja tahdosta riippumaton reaktio todennäköisesti vain pahenee, kun siihen kiinnitetään huomiota.
Punastelijalle on tarpeeksi kiusallista, että hänen silmiinpistävin ruumiinosansa rupeaa punoittamaan juuri sellaisessa tilanteessa, jossa haluaisi pysyä mahdollisimman huomaamattomana. Joten mieti omalle kohdalle ja jätä kommentoimatta. Tämä neuvo toimii muuten useimmissa muissakin tilanteissa!
Lue myös: 10 ihmiskehon omituista reaktiota ja syyt niiden takana
Julkisesti ja väkijoukossa kosiminen – Ei!
Okei myönnetään, että kosiminen ei ehkä ole kaikkein arkipäiväisin asia ja mielikuvitusta ainutlaatuisen toimituksen suunnittelussa kannattaa käyttää. Mutta kosimiseen liittyy muutamakin kirjoittamaton sääntö, jotka on syytä pitää mielessä, ellei halua pahoittaa muiden tai omaa mieltä.
Julkisella paikalla, esimerkiksi keskellä katua tai ravintolassa, kosiminen voi olla kosijalle ja kositulle yksi elämän kohokohdista tai sitten ultimaattisen nolo tilanne. Jos on sataprosenttisen varma, että kumppani on unelmoinut julkisesta kosinnasta ja sellaisesta on ehkä joskus yhdessä puhuttukin, niin antaa mennä vain!
Vielä tätäkin tärkeämpää on se, että on varma puolison vastauksesta. Ainahan on toki olemassa pakkien mahdollisuus, mutta toisissa parisuhteissa kosinnan onnistuminen on varmemmalla pohjalla kuin toisissa. Joten jos kumppanin reaktio ja vastaus hiemankin epäilyttää, niin kosinta on syytä tehdä yksityisesti. On nimittäin erittäin epämukavaa, jos joutuu silmätikuksi ja kaikki ympärillä olevat ihmiset odottavat malttamattomana romanttista kyllä-vastausta, mutta kosittava ei halua sitä antaa. Silloin voi tulla paine miellyttää muita ja välttää äärimmäisen nolo tilanne vain suostumalla kosintaan.
Toinen kosintaan liittyvä ehdoton sääntö on se, että toisten häissä sitä ei tehdä. Älä siirrä huomiota itseesi ja omaan puolisoosi toisten suurena päivänä. Voiko tökerömpää olla!?
Älä katso julkisissa vessoissa kopin oven raosta
On muuten suhteellisen suuri mysteeri, että miksi julkisten tilojen vessakopeissa on monesti aivan turhan suuret raot ovien ja seinien välissä. Siis pakkohan niissä on jonkinlainen väli olla, että ovi pääsee avautumaan ja sulkeutumaan, mutta henkilökohtaisesti olen käynyt myös sellaisissa vessoissa, joissa noiden rakojen koossa puhutaan reilusta sentistä.
Ja tämähän tarkoittaa sitä, että vessakopista näkee kevyesti ulos ja sisään. Tämä on hyvin kiusallista varsinkin silloin, kun vessassa on ruuhkaa ja ihmiset joutuvat jonottamaan omaa vuoroaan. Voi nimittäin olla vaikea päättää, mihin ahtaassa tilassa katsoo, mutta on yksi paikka, mihin jonottajan ei missään olosuhteissa tule katsoa ja se on vessakopin oven ja seinän väliin jäävästä raosta sisään! Kiva olla pöntöllä ja kohdata jonkun ulkopuolella seisovan muukalaisen katse.
Joten tuijotetaan tiiviisti vaikka puhelinta omaa vuoroa odottaessa; sitähän me muutenkin aina teemme.
Liukuportaissa seiso aina oikealla
Liukuporrasetiketti menee hieman samaan kastiin kulkuvälineisiin tunkeutumisen kanssa. Tämän ajattelisi olevan päivänselvää, mutta unohtuu monelta. Liukuportaissa seistään aina oikealla puolella!
Sillä vaikka sinulla ei olisi kiire, niin jollakin muulla voi olla. Siksi vasen puoli jätetään tyhjäksi, jotta sitä pitkin pääsee nopeammin ylös. Jos tämä kirjoittamaton sääntö pääsee unohtumaan ja tukit kasseinesi liukuportaat koko leveydeltä, niin älä herran tähden ainakaan pyörittele silmiäsi, jos joku takaa tuleva pyytää väistämään. Liukuportaiden valloittaja on tällöin toiminut väärin.
Älä tupsahda vieraisille ilmoittamatta
Vielä 30 vuotta sitten oli ihan arkipäiväistä, että tuttavien ja sukulaisten luo tupsahdettiin kylään ilmoittamatta. Se oli ajan tapa ja täysin normaalia. Mutta ajat muuttuu. Vain siinä tapauksessa, että välillänne on jokin sanaton tai sanallinen sopimus siitä, että kylään voi tulla koska tahansa, ovat yllätysvierailut hyväksyttäviä. Muussa tapauksessa älä tuppaudu kylään ilmoittamatta!
Kaikilla on jatkuvasti puhelin kourassa, joten pikainen soitto tai tekstari riittää: Onko paha paikka? Voisiko tulla käymään? Pieni varoitus antaa mahdollisuuden tehdä vaikka pikasiivouksen tai hankkia jotain tarjottavaa, koska kenellä muka nykypäivänä on kaapissa niin sanottua vierasvaraa?
Ja jos toinen osapuoli on kiireinen tai kyläily ei juuri silloin passaa, niin siitä ei saa ottaa itseensä. Toisella voi olla töitä, harrastuksia tai sitten rentouttava koti-ilta ja harvinainen mahdollisuus maata sohvalla ja tuijottaa televisiota. Oli syy mikä tahansa, niin se on oikea syy, koska kyseessä on hänen kotinsa. Ei pidä olettaa, että toinen on mielissään omien suunnitelmiensa kariutumisesta, jotta pääsee isännöimään tai emännöimään juuri sinua.
Syntymäpäiväsi on erityinen päivä muillekin
Otetaan listan loppuun tällainen mukava kirjoittamaton sääntö, joka ei välttämättä monellakaan ole tullut mieleen.
Kun seuraavan kerran suunnittelet syntymäpäiväkekkereitä tai sitä, miten merkkipäivääsi muuten viettäisit, niin älä unohda vanhempiasi. Kyllä, kyseessä on sinun synttärisi, mutta päivä on erityinen myös niille, jotka ovat sinut saattaneet maailmaan.
Muista siis pyhittää juhlinnasta edes pieni hetki henkilölle, jonka sisällä olet mahdollisesti kasvanut yhdeksän kuukauden ajan ja joka tavalla tai toisella on sinut synnyttänyt. Ja oli kyse biologiasta tai ei, niin syntymäpäiväsi – se ensimmäinen – mullisti vanhempiesi elämän. Toivottavasti hyvällä tavalla!
Lue myös:
- 10 näppärää life hack -vinkkiä jokapäiväisen elämän helpottamiseksi
- Miten nukahtaa helposti? 10 erikoisempaa vinkkiä, jotka auttavat nukahtamaan nopeasti
- Legendaarisen Niksi-Pirkan parhaat – Tiedossa lihastreeniä naurun muodossa!
- 10 vinkkiä ja faktaa, jotka voivat pelastaa hengen arkisissa tai harvinaisissa tilanteissa
Elämäntapa
Miten nukahtaa helposti? 10 erikoisempaa vinkkiä, jotka auttavat nukahtamaan nopeasti
Miten nukahtaa helposti ja nopeasti? Tämä kysymys on varmasti jokaisen mielessä jossain vaiheessa elämää. Listafriikki esittelee 10 erikoista menetelmää, jotka saattavat auttaa nukahtamisessa.
Unettomuus on varsin yleinen ongelma, joka voi esiintyä nukahtamisvaikeutena, vaikeutena pysyä unessa, unen virkistävyyden heikentymisenä tai näiden kaikkien oireiden yhdistelmänä.
Listafriikki ei tokikaan pyri tällä listalla parantamaan kenenkään unettomuushäiriötä, mutta ehkäpä joku löytää näistä vinkeistä apua, ja yön pikkutuntien kattoon tuijottaminen ainakin vähenee.
Tässä siis 10 hieman erikoisempaa keinoa ja vinkkiä siihen, miten nukahtaa helposti ja nopeasti.
10. Kiellä itseäsi nukahtamasta ja pakota pitämään silmät auki
Kuulostaa hölmöltä, mutta jos hanakasti kiellät itseäsi nukahtamasta, niin se voi mahdollisesti viedä unten maille nopeammin.
Tekniikka tunnetaan hienolla nimellä paradoksaalinen intentio. Sen on kehittänyt itävaltalainen psykologi Viktor Frankl osana niin ikään kehittämäänsä logoterapiaa, joka on psykoterapian suuntaus. Logoterapiassa paradoksaalista intentiota käytetään laajasti eri elämän aloilla.
Tekniikassa potilasta rohkaistaan tavoittelemaan juuri sitä, mitä hän pelkää, jotta pelko menettää voimansa. Esiintymiskammoista henkilöä voidaan esimerkiksi kannustaa esiintymään julkisesti ja tietoisesti tekemään itsestään vitsin.
Samalla tavalla unettomuudesta kärsivää kehotetaan makaamaan sängyssä, pitämään pakolla silmiä auki ja päättämään mielessään ”en aio nukahtaa”. Tällä pyritään saamaan kaikki paine pois nukahtamisesta, mikä saattaa johtaa siihen, että keho sekä mieli rentoutuvat luonnollisesti nukkumaan.
9. Hengitystekniikka 4-7-8
Tämä ikivanha hengitystekniikka pohjautuu joogasta tuttuihin rauhoittumismetodeihin. Sen tarkoituksena on rauhoittaa hermostoa, ja tietty tarkoituksenmukainen rytmitys auttaa alentamaan sykettä, vaimentamaan poukkoilevia ajatuksia ja valmistamaan kehoa nukkumiseen.
Aloita puhaltamalla kaikki ilma ulos suun kautta. Sitten hengitä nenän kautta rauhallisesti sisään neljän sekunnin ajan. Pidätä hengitystä seitsemän sekuntia, jonka jälkeen hengitä hitaasti suun kautta ulos kahdeksan sekunnin ajan. Toista muutaman kerran.
8. Laita sukat jalkaan
Voiko erikoisempaa – ja samalla yksinkertaisempaa – neuvoa olla? Totta se on: sukat voivat oikeasti auttaa saamaan unen päästä kiinni!
Sukat lämmittävät jalkoja, joka saa aikaan vähäiseltä tuntuvan ilmiön – ääreisosien verisuonten laajenemisen. Jos varpaat ovat viileät, pysyvät ääreisverisuonet supistuneina, jotta lämpö säilyy kehon tärkeimpien osien ympärillä. Kun sukat lämmittävät jalkoja, laajenevat raajojen verisuonet, ja siellä rupeaa virtaamaan suhteessa enemmän verta. Veren mukana lämpöä siirtyy kehon sisäosista raajoihin. Vilkastunut verenkierto vapauttaa lämpöä ihon kautta.
Kun kehon sisäinen lämpötila laskee, on se luonnollinen merkki aivoille, että nyt on aika nukkua. Ihmiskehon luontaisessa vuorokausirytmissä kehon lämpötila laskee normaalisti yöaikaan; siksi makuuhuoneeseen suositellaan aina hieman viileämpää lämpötilaa.
Vaikka pörröisten lämpösukkien jalkaan laittaminen ja kehon viileneminen tuntuvat olevan täysin päinvastaisia toimintoja, niin todellisuudessa paistuvat varpaat voivatkin viilentää kroppaa kohti unten maita.
7. Laske 300:sta alaspäin aina kolmen välein
Yhteen- tai vähennyslasku yksi numero kerrallaan ei ole aivoille tarpeeksi haastavaa hommaa. (Tai jos se on liian haastavaa, niin silloin taitaa olla ihan muita ongelmia kuin unettomuus.) Liian yksinkertainen laskutehtävä päästää ajatukset helposti harhailemaan ja kiertämään ympyrää.
Kolmestasadasta kolmen välein taaksepäin laskeminen on täydellinen yhdistelmä: se on aivoille tarpeeksi kinkkistä, jotta ajatukset pysyvät tehtävässä, mutta kuitenkin liian yksitoikkoista, jotta ne jaksaisivat pysyä hereillä.
Todennäköisesti höyhenmaailma kutsuu ennen kuin olet päässyt 200:aan.
6. Armeijan unimetodi – Miten nukahtaa 2 minuutissa
Tämä äärimmäisen helppo, mutta ilmeisen tehokas, tekniikka on kehitetty alunperin yhdysvaltalaisille sotilaille, erityisesti taistelulentäjille, joiden väsymyksestä johtuvia virheitä haluttiin vähentää. Väitteen mukaan sotilaat vaipuvat tätä tekniikkaa käyttäen uneen 2 minuutissa, vaikka olisivat keskellä sotatannerta.
Harjoittelua tämä armeijan nukahtamistekniikka kuitenkin vaatii, mutta kuuden viikon treenauksen jälkeen onnistumisprosentiksi lupaillaan huimaa 96 prosenttia, vaikka nukkuja olisi vaarallisissa ja epämukavissa olosuhteissa.
Aloita rentouttamalla koko kasvot – kieli, leuka ja silmien alue. Sen jälkeen tiputa hartiat niin alas kuin mahdollista. Rentouta keskittyneesti käsivarret ja kädet, jonka jälkeen vedä syvään henkeä ja pitkällä uloshengityksellä rentouta rintakehä. Liiku sitten reisistä pohkeiden kautta jalkateriin rentouttaen kohta kohdalta.
Kun keho on rento ja tuntuu painuvan patjaa vasten, on aika siirtyä mieleen. Tyhjennä ajatuksesi kaikesta muusta ja keskity rauhalliseen mielikuvaan, joka voi olla esimerkiksi makoilu kanootissa järvellä sinisen taivaan alla tai pilkkopimeä huone, jossa olet käpertyneenä samettiseen riippukeinuun. Tai mene mielessäsi sinne, mikä on sinun oma hyvän olon paikkasi.
5. Kuuntele samaa äänikirjaa uudestaan ja uudestaan
Kirjan lukeminen tai äänikirjan kuunteleminen voi väsyttää jo sellaisenaan, mutta tällä ”miten nukahtaa helposti” -listalla ei tokikaan anneta näin tavallisia.
Laita pyörimään jokin äänikirja, jonka olet kuunnellut jo aiemmin. Kirja ei saa olla liian kiinnostava tai koukuttava, mutta toki illasta toiseen saman kirjan toistaminen tekee jännittävästäkin tarinasta lopulta puuduttavan nukuttavan.
Paras keino on joka ilta laittaa kirja alkamaan samasta kohdasta, jolloin toiston ja turvallisen tuttuuden määrä on maksimoitu.
Lue myös: Valkoinen kohina on tuttu, mutta mitä ihmettä on vaaleanpunainen kohina?
4. Kuvittele mielessäsi umpimähkäisiä asioita
Hevonen, kahvinkeitin, puu, kenkä, ilmapallo… Sattumanvaraisten asioiden ja esineiden pyörittäminen mielessä antaa aivoille muuta tekemistä, kuin se ainainen yliajattelu ja turhan murehtiminen, jotka pitävät hereillä. Jossain vaiheessa aivot väsyvät tylsääkin tylsempään puuhaan, päättävät antaa periksi ja siirtyvät kohti rauhaisampaa olotilaa.
Jos tuntuu, että aivoille jää silti liikaa tilaa yliajatteluun, ala kelata läpi kulunutta päivää. Mutta käänteisessä järjestyksessä ja hyvin yksityiskohtaisesti.
Laitoin peiton päälle, menin makaamaan sänkyyn, istuin sängylle ja rasvasin kädet, olin hammaspesulla… Yritä käydä päivä läpi aamuun saakka, mutta tuskin pääset lounaaseen saakka.
3. Sulje silmät ja pyöräytä niitä ylöspäin kolme kertaa
Unessa silmät kääntyvät aina ylöspäin, joten tämä temppu matkii silmien luonnollista tilaa nukkumisen aikana. Ihmisellä on metka taito kyetä huijaamaan omia aivojaan, ja tällä nukahtamistekniikalle tavoitellaan unta nimenomaan huiputtamisen kautta.
Silmien pyöräyttäminen ylöspäin on viesti aivoille, että nyt on aika sammahtaa ja lopettaa kaikenlainen ajatuksenjuoksu.
2. Jännitä kehon kaikkia lihaksia
Fyysinen aktiviteetti kuulostaa kaikkea muuta kuin rauhoittavalta. Mutta kokeile silti: jännitä kaikkia kehon lihaksia vuorotellen viiden sekunnin ajan. Aloita kasvoista ja etene siitä ruumiinosa kerrallaan kohti varpaita. Ja lopuksi jännität koko kropan täydelliseen puristukseen ja sitten rentoutat kaiken kerralla.
Kaikkien lihasten jännittämisen jälkeinen rentoutuminen tuntuu jokaisessa solussa ja täyttää kehon kokonaisvaltaisella raukeuden tunteella.
1. Teeskentele sydämesi kyllyydestä
Mieli ja keho ovat täysin meidän vietävissä! Tämä on faktaa, josta olemme myös kirjoittaneet oman listansa. Siellä selviää muun muassa se, että tekohymykin tekee onnelliseksi. Lue lista tästä: 10 metkaa tapaa, joilla omaa kehoaan ja aivojaan voi huijata.
Jos feikkihymy tekee onnelliseksi, niin miksei tekaistu uninen ilme saisi nukahtamaan!? Kuulostaa keksityltä, mutta ei ole sitä.
Ilmepalautehypoteesi (engl. facial feedback hypothesis) tarkoittaa sitä, että tiettyjen ilmeiden tekeminen vaikuttaa tunteisiimme juuri sillä hetkellä, mutta myös laajemmin siihen, miten yleisesti voimme.
Uninen ilme – otsa rentona, silmäluomet puolitangossa ja muutama suun avaus kuin haukotellessa – lähettävät signaalin aivoille, että on aika nukkua.
Haukottelu kannattaa tehdä kuitenkin varovaisesti, sillä ilmaa ei pidä vetää sisään yhtä paljon kuin aidossa haukotuksessa. Se voi nimittäin tehdä olon virkeämmäksi. Toisaalta pelkkä haukottelun miettiminen, saati siitä lukeminen tai valehaukotusten tekeminen, laukaisevat ihka oikean haukotuksen.
Lue myös:
Elämäntapa
Kun puoli maailmaa pukeutuu vihreään – 10 faktaa Pyhän Patrickin päivästä
Pyhän Patrickin päivää vietetään maaliskuun 17. päivänä. Vaikka kyseessä on Irlannin kansallispäivä, juhlii sitä puoli maailmaa vihreään pukeutuen ja Guinnessia hörppien.
Tuskin minkään muun maan kansallispäivää juhlitaan niin laajasti ja sankoin joukoin kuin Irlannin. Pyhän Patrickin päivään liittyy paljon historiaa ja perinteitä, joista Listafriikki on nyt poiminut hauskimmat ja kiinnostavimmat tälle listalle.
Vihreää vaatetta, olutta ja paraateja – nämä ainakin tulevat mieleen. Mutta mitä muuta? Se selviää nyt. Éirinn go Brách!
Kuka Pyhä Patrick oli?
Pyhä Patrick ei ollut irlantilainen eikä hänen nimensä ollut Patrick.
Pyhän Patrickin uskotaan syntyneen joskus 300-luvun loppupuolella Rooman valtakuntaan kuuluneessa Britanniassa, todennäköisesti Walesin alueella. Eli ei siis Irlannissa. Ja nimekseen hän sai Maewyn Succat.
Naapurisaarelle Patrick päätyi teini-ikäisenä, kun joukko irlantilaisia ryövääjiä kidnappasi hänet ja vei mukanaan orjaksi. Kuuden vuoden orjuuden jälkeen Patrick onnistui karkaamaan ja hän seilasi takaisin Britanniaan.
Sitten hän päätti ryhtyä papiksi, omaksui nimen Patrick ja opiskeli teologiaa Manner-Euroopassa. Irlannissa vietetty aika oli jättänyt nuoreen mieheen jälkensä ja hän on itse kirjoittanut, että kuuli jatkuvasti mielessään ”irlantilaisten äänet”, jotka kuiskivat: ”Tule takaisin meidän luoksemme Patrick”.
Ja niinpä hän sitten päätti palata kristinuskon kanssa Irlantiin pelastaakseen sen kansalaiset pakanuuden kurjuudelta. Siinä Pyhä Patrick onnistuikin oikein maineikkaasti, ja niinpä pyhimyksen mukaan nimetyn päivän perimmäinen tarkoitus on juhlia kristinuskon saapumista Irlantiin.
Maaliskuun 17. päivää pidetään pyhimyksen kuolinpäivänä, joten siksi juuri se on valikoitunut viralliseksi juhlapyhäksi. Tarinan mukaan Pyhä Patrick haudattiin vuonna 461 kaupunkiin, joka on saanut osuvasti nimekseen Downpatrick, mutta joka irlantilaisten harmiksi sijaitsee nykyään toisessa maassa, nimittäin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa.
Myytti käärmeiden karkottamisesta
Tunnetun legendan mukaan Pyhä Patrick seisoi kukkulalla ja ajoi kaikki käärmeet pois Irlannista, minkä vuoksi saarella ei näitä luikertelevia matelijoita luonnonvaraisena elä. Viimeinen kohta on faktaa: Irlannissa ei tosiaan ole käärmeitä.
Fossiiliaineiston perusteella biologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Irlannissa ei ole koskaan ollutkaan käärmeitä, joten Patrickilla ei ollut mitään karkotettavaa.
Tätä hienoista aukkoa historiassa on selitetty sillä, että käärmeet olivat vertauskuva pakanuudelle, jonka Pyhä Patrick tosiaan ajoi pois Irlannista. Käärmehän on aikojen alusta, tai siis Raamatun ajoista, asti yhdistetty suoraan paholaiseen, joten se oli helppo valinta karkotettavaksi.
Pakanallinen apila kolminaisuusopin kuvaajana
Kuten jo niin monella listalla aiemminkin on todettu, kristinusko on näppärästi ottanut käyttöön perinteitä ja juhlapäiviä pakanauskonnoista, mikä on helpottanut uuden uskonnon myymistä ihmisille.
Näin kävi myös Irlannissa, kun Pyhä Patrick havainnollisti pyhää kolminaisuutta apilan avulla. Apilat olivat olleet jo entuudestaan tärkeitä kelteille, jotka uskoivat jokaisella apilanlehdellä olevan oma merkityksensä: usko, toivo ja rakkaus. Pyhän Patrickin mukaan apilan kolme lehteä kuvastivat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Koska Patrick vaikutti laajasti Irlannin saarella ja perusti koko joukon kouluja, kirkkoja ja luostareita, levisi kertomus apilasta maan joka kolkkaan.
Nelilehtiseen apilaan Patrickilla ei ollutkaan sanottavaa, mutta hänen onnekseen todennäköisyys sellaisen löytymiselle on 1/10 000. Legendan mukaan neljäs lehti merkitsee onnea, jota sen löytymiseen todella tarvitaan.
Päivä, jona pubit olivat kiinni
Irlantihan tunnetaan oluen ja pubien maana, ja toisaalta syvästi katolisena sellaisena. Pyhän Patrickin päivä on Irlannissa yksi kristinuskon tärkeimmistä juhlapyhistä, jota vietettiin 1970-luvulle asti hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vuodessa oli aiemmin kaksi päivää, jolloin pubit sulkivat ovensa: pitkäperjantai ja maaliskuun 17. päivä.
Ainoa poikkeus anniskeluun oli kansallinen koiranäyttely, joka järjestettiin perinteisesti tuona juhlapyhänä, ja jossa olutta sai myydä ja nauttia vapaasti. Nykyään uskonnollisuus ja kuivin suin oleminen eivät ensimmäisenä tule mieleen, jos löytää itsensä keskeltä Pyhän Patrickin päivän juhlintaa.
Eikä juhlintaa tarvitse lähteä hakemaan Irlannista, sillä vuosisatojen aikana ympäri maailmaa siirtolaisiksi lähteneet irlantilaiset ja nykyään heidän jälkeläisensä pitävät perinnettä yllä erityisesti englanninkielisissä maissa – Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa – mutta myös muualla maailmassa.
Massiivia paraateja järjestetään esimerkiksi Buenos Airesissa, Moskovassa ja Tokiossa. Irlantilaisten juhlintaan ovat vuosisatojen saatossa liittyneet kaikki ystävät ja kylänmiehet. Käy ihmeessä fiilistelemässä tunnelmaa jossakin Suomen lukuisista irkkupubeista!
Ensimmäistä Pyhän Patrickin päivän paraatia ei järjestetty Irlannissa
Irlantilaiset siirtolaiset olivat niitä, jotka suurelta osin muokkasivat Pyhän Patrickin päivästä kotimaansa kulttuuria ylistävän juhlan, jossa uskonnollinen alkuperä on jäänyt toissijaiseksi. Se on toki melkoisen outoa, että syvästi katolinen Irlanti on seurannut juhlinnassa perässä.
Pyhän Patrickin päivää on vuosisatojen ajan juhlittu paraateissa ympäri maailman. Historian ensimmäinen paraati ei kuitenkaan hieman yllättäen ollut Irlannissa, vaan nykyisessä St. Augustinen kaupungissa, Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1601 paikalla oli espanjalainen siirtokunta, jonka irlantilainen pastori Ricardo Artur järjesti kotimaansa suojeluspyhimyksen kunniaksi kekkerit.
Paraatit eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen ennen kuin vasta 1700-luvulla. Ensimmäinen varsinainen Pyhän Patrickin juhla järjestettiin Bostonissa vuonna 1737. Ensimmäistä paraatia saatiin vielä odottaa vuoteen 1762 saakka. Silloin New Yorkissa asuneet amerikanirlantilaiset järjestivät kulkueen Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa Brittien armeijassa palvelleiden irlantilaisten kunniaksi, ja hiljalleen paraatiperinne levisi muihinkin kaupunkeihin. Irlanti seurasi perässä reippaasti myöhemmin, sillä Dublinissa marssittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1931.
New Yorkin paraati on maailman suurin Pyhän Patrickin päivän juhla, joka koki ennennäkemättömän hetken maaliskuussa 2020 (ja uudelleen 2021). Ikinä ennen, edes sotien aikaan, paraatia ei oltu sen yli 250-vuotisen historian aikana peruttu. Mutta pandemian iskettyä paraatia ei kahteen vuoteen järjestetty normaalisti. Vain pieni joukko ihmisiä marssi turvavälit huomioonottaen maaliskuun 17. päivän varhaisina tunteina New Yorkin kaduilla, jotta ikivanha perinne ei kokonaan katkeaisi.
Mitä Pyhän Patrickin päivänä juodaan?
Guinnessia, Guinnessia ja Guinnessia. Ja sitten vielä vähän Guinnessia.
Tilastojen mukaan tuon, tietenkin Irlannista kotoisin olevan, tumman oluen myynti moninkertaistuu Pyhän Patrickin päivänä maailmanlaajuisesti ja Guinnessia myydään 819 % enemmän kuin tuiki tavallisena päivänä. Se tarkoittaa noin 13 miljoonaa tuoppia. Nopealla laskutoimituksella juhlijat kumoavat 150 tuoppia per sekunti. Ja tuskinpa pubit ovat auki vuorokauden ympäri!
Joten jos käyt St. Paddy’s Day:n juhlintaan, niin ainoa oikea suun kostuke on Guinness. Ja tosiaan, monesti juhlapäivän lyhennetyn lempinimen näkee kirjoitettavan muodossa St. Patty’s Day, mikä on suuri virhe. Vaikka Irlannin suojeluspyhimyksen nimi on englanniksi Patrick, on se iiriksi Pádraig. Joten ainoa sallittu lyhenne on ”Paddy”. Eihän kukaan nyt halua loukata irlantilaisia heidän suurena juhlapäivänään!?
Mitä Pyhän Patrickin päivänä syödään?
Pyhän Patrickin päivän perinteisin ruoka on suolaliha ja kaali, jotka sopivat tumman oluen kanssa nautittavaksi kuin nenä päähän. Mutta tämä ei olekaan peräisin Irlannista, vaan samoin kuin oli paraatien suhteen, niin tämän perinneruoan syntytarina löytyy niin ikään Atlantin takaa Yhdysvalloista.
New Yorkissa oli ja on edelleen alueita, jotka voidaan nähdä tietyn siirtolaisyhteisön keskittyminä. Amerikanirlantilaiset olivat kerääntyneet Manhattanin eteläisiin osiin ja monet heistä elivät köyhyydessä, mutta jos joskus oli sallittua revitellä, niin Pyhän Patrickin päivänä.
Suolalihaa saatiin samalle alueelle asettuneiden juutalaisten lihakaupoista tai sitä ostettiin ylijäämänä pitkiltä kauppamatkoilta saapuvilta laivoilta, joissa liha oli säilöttynä suolaliemeen. Lihan kyljessä tarjoiltiin perunaa sekä halvinta saatavilla ollutta vihannesta – kaalia.
Oli Irlannissakin toki syöty juhla-ateria, mutta kaalin ja perunan kanssa tarjoiltiin pekonia ja kinkkua. Näihin ei Manhattanin siirtolaisilla ollut varaa. Hassua kyllä, perinne suolaliha-ateriasta päätyi vuosien saatossa myös Irlantiin ja ohitti alkuperäisen version.
Vihreä on uusi sininen
Jos Pyhän Patrickin päivää haluaisi juhlia oikein perinteiseen tapaan, niin pitäisi pukeutua siniseen, nimittäin sitä Patrick itse suosi. Sininen on pääväri myös Irlannin vanhoissa lipuissa sekä nykyisessä vaakunassa ja presidentin virallisessa lipussa (kuvassa). Vihreää, joka nykyään symboloi koko maata ja kansakuntaa, pidettiin aiemmin epäonnen värinä.
Värin muutoksen takana on montakin pientä syytä, jotka yhdessä luovat järkeenkäyvän kokonaisuuden. Irlannin maaseutu on hyvin vehreää ja maa tunnetaan myös nimellä Emerald Isle eli smaragdinvihreä saari. Apila, josta jo aiemmin puhuttiin, on vihreä – samoin kuin luonto keväisin muutenkin – ja Pyhän Patrickin päivä maaliskuun puolessavälissä osuu juuri kevään korvalle.
Suojaudu haltijan nipistykseltä pukeutumalla vihreään
Iso osa vihreän värin vallankumouksessa oli haltijoilla; erityisesti sellaisilla, jotka tarun mukaan paljastavat salaisen aarteensa kätköpaikan niille, jotka onnistuvat haltijan nappaamaan. Pyhä Patrick ei varmasti olisi kovinkaan mielissään, että hänen kunniakseen vietettävään päivään yhdistetään haltijoita.
Monissa Pyhän Patrickin päivän koristeissa näkyy haltijoita, jotka ovat peräisin irlantilaisesta kansantarustosta. Tasa-arvo on löytänyt tiensä myös muinaiseen mytologiaan, sillä monissa kuvissa esiintyy naispuolisia haltijoita, vaikka legendoissa sellaisista ei ollut tietoakaan. Irlannin haltijat eli leprekaunit ovat partasuisia ja vihreisiin asuihin pukeutuvia olentoja, jotka tekevät suutarin hommia ja kätkevät työstä saamansa kolikot sateenkaaren päähän.
Haltijat siis pukeutuvat itsekin vihreään asuun, mutta Pyhän Patrickin päivänä kaikkien on syytä verhota itsensä vihreällä. Vihreät vaatteet nimittäin tekevät ihmisestä haltijoille näkymättömän, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että noilla kiusanhengillä on tapana nipistää vastaantulijoita. Näkymättömyys tietenkin suojaa tonttumaisten haltijoiden pikkuisilta sormilta.
Yhdysvaltain presidentti saa vuosittain apilan, joka tuhotaan samantien
Kaikki valtionjohtajat eivät pääse koskaan henkilökohtaiseen tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin kanssa, mutta Irlannin pääministerille sellainen kunnia suodaan vuosittain.
Jo vuosikymmenien ajan Irlannin pääministeri eli taoiseach, joka tällä hetkellä on Micheál Martin, käy Pyhän Patrickin päivän tienoilla vierailulla Valkoisessa talossa. Irlannissa on tänä vuonna (2026) vastustettu erittäin kiivaasti vierailua presidentti Donald Trumpin luona, mutta Martin on halunnut kohteliaasti pitää kiinni perinteestä. Martin on matkannut Yhdysvaltoihin jo hieman aiemmin ja osallistui viikonloppuna Philadelphiassa järjestettyyn Pyhän Patrickin päivän paraatiin.
Hauska yksityiskohta: kummatkin miehet ovat nyt toistamiseen virassaan, mutta kumpikin muutamien vuosien tauon jälkeen. Martin oli Irlannin pääministeri vuosina 2020–2022 ja astui virkaan jälleen vuoden 2025 tammikuussa. Samana kuukautena virkavalansa vannoi presidentti Trump, joka toimi presidenttinä myös vuosina 2017–2021.
Perinteiseen tapaamiseen kuuluu, että pääministeri lahjoittaa presidentille Kerryn kreivikunnassa kasvatetun apilan kristallisessa kulhossa. Koska kyseinen valkoapila on Yhdysvalloissa vaarallisten vieraslajien listalla, ei kasvi kauaa ehdi vastaanottajaansa ilahduttaa.
Kun virallinen osuus puheineen ja juhlallisuuksineen on ohi, siirtyy lahja nopeasti presidentiltä salaisen palvelun hoidettavaksi. Ja hoidettavaksi tarkoittaa tässä kohtaa tuhottavaksi. Apiloista ei ole jälkeenpäin nähty vilaustakaan. Huhuja on liikkunut, että muutamia apiloita olisi vuosien aikana päätynyt Valkoisen talon kukkapenkkeihin, mutta kukaan ei ole asiaa pystynyt varmistamaan. Tai halunnut vahvistaa, sillä kyseessä olisi rikos.
Valkoinen talo juhlistaa muutenkin Pyhän Patrickin päivää, ja sen puutarhassa oleva suihkulähde on usein värjätty vihreäksi vieraan maan kansallispäivän kunniaksi. Toisaalta, koko Valkoinen talo on irlantilaissyntyisen arkkitehdin James Hobanin suunnittelema ja sama mies myös toimi rakennustöiden johtajana.
Lue myös:
Elämäntapa
Miten dödö oikeasti toimii – eli miten se estää hikoilua ja ehkäisee hajuja?
Listafriikki selvittää lukijoiden kysymyksissä tällä kertaa sen, että miten deodorantti eli tuttavallisemmin dödö estää hikoilua ja ehkäisee hajua. Pureudumme kuitenkin aiheeseen hieman syvällisemmin, kuin vain tuohon kysymykseen vastaamalla.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä eroa on deodorantilla ja antiperspirantilla?
Kauppojen dödöhyllyllä voi mennä sormi suuhun, kun vaihtoehtoja on loputtomasti – on suihkeita, voiteita ja roll-oneja. Ensin on kuitenkin syytä selvittää itselleen, että mihin oikein tarvitsee tuotetta. Onko ongelmana haju vai kosteus – vai ehkä molemmat?
Nimittäin pelkkä deodorantti taistelee ainoastaan hajuja vastaan, kun taas antiperspirantti estää nimensä mukaisesti hikoilua. On toki olemassa rutkasti tuotteita, joissa yhdistyvät nämä kummatkin ominaisuudet.
Antiperspirantti on yleensä sekä kosteutta että hajua estävä tuote. Siksipä arkipäiväisessä puheessa deodorantilla ja dödöllä tarkoitetaankin nimenomaan antiperspiranttia. Mutta kosmetiikkaosastolla voi olla hajusteita sisältävä deodorantti, joka ei pidä kainaloita lainkaan kuivana.
Hajut piiloon
Hikoilu on olennainen osa elimistön lämmönsäätelyä ja se auttaa pitämään kehon lämpötilan 37 asteen kieppeillä. Ihminen hikoilee koko ajan ja vähintään puoli desilitraa tunnissa, vaikka ei tekisikään mitään fyysisesti rasittavaa. Aineenvaihduntamme nimittäin tuottaa jatkuvasti lämpöä, jota elimistö poistaa tehokkaasti hikoilemalla.
Elimistön hiestä vain noin 1 % erittyy kainaloiden kautta, mutta se kiinnittää silti huomiomme. On totta, että kainaloissa on suhteessa paljon hikirauhasia, mutta huomiotaherättävää kainalohiestä tekee se, että hiki ei pääse yhtä helposti haihtumaan. Kainalon kuopassa hiki pääsee virtaamaan ja muodostaa paitaan ikävän ”älppärin”. Kaiken lisäksi kostea läntti vielä haiseekin pahalle!
Hiki itsessään on lähes pelkästään vettä, joten sellaisenaan se on hajutonta. Se, mitä me kutsumme hienhajuksi, syntyy iholla elävien bakteerien vaikutuksesta. Kaikkien ”hiki” haisee hieman erilaiselta, sillä jokaisen bakteerikanta on yksilöllinen.
Deodorantti siis ehkäisee näitä hajuhaittoja, joita kostea hiki ja iholla elävät bakteerit yhdessä saavat aikaan. Hiki kyllä virtaa, mutta deodorantti hillitsee bakteerien kasvua ja peittää alleen muodostuvat hajut. Tuotteessa on usein mukana alkoholia (etanolia) ja muita antimikrobiaalisia ainesosia sekä monesti myös jokin tuoksu.
Miten antiperspirantti ehkäisee hikoilua?

Kuva: Ana Essentiels | Unsplash
Antiperspirantti ehkäisee hikoilua ja auttaa pitämään kainalot kuivina ja hajuttomina. Mutta miten se tapahtuu?
Ihmisen iholla on 2–5 miljoonaa hikirauhasta, joista muutama kymmenen tuhatta sijaitsee kainaloissa. Ja nuo hikirauhaset ovat se ongelman ydin, johon antiperspirantit iskevät. Antiperspirantit sisältävät alumiinisuoloja, jotka muodostavat tulpan hikirauhasten suulle ja vähentävät siten hien eritystä.
Alumiinisuolot eivät salaliittoteoreetikkojen pelotteluista huolimatta pääse imeytymään syvälle ihoon, vaan ne vaikuttavat sen pinnalla muodostaen iholle ohuen, geelimäisen kerroksen. Hiki ei pääse nousemaan iholle tiehyiden väliaikaisen tukkimisen vuoksi.
Antiperspirantit ehkäisevät myös epämiellyttäviä hajuja, sillä alumiinisuolot ovat luonnostaan antimikrobiaalisia aineita, joten ne hillitsevät iholla olevien bakteerien määrää.
Dödön levittäminen lähentelee rakettitiedettä
Miten niin rakettitiedettä? Nopea sutaisu tai suihkaisu kainaloon ja menoksi! Käyhän se noinkin, mutta dödön ”oikeaoppiseen” käyttämiseen on muutamia vinkkejä, joilla siitä saa kaiken irti.
Hajuja peittävä deodorantti kannattaa levittää kainaloihin aamulla, mutta antiperspirantti sen sijaan illalla. Jälkimmäinen neuvo johtuu siitä, että öisin kehon lämpötila on luonnostaan hieman alhaisempi, jolloin hikoilu on vähäisempää. Antiperspirantin aktiiviset ainesosat pääsevät iskemään hikirauhasiin tehokkaasti ja aamulla herätessä voi luottavaisin mielin lähteä päivään kainalot kuivina.
Dödöä ei kannata laittaa heti suihkun jälkeen, mikä kuulostaa hieman nurinkuriselta. Kaiken järjen mukaanhan tuote on syytä levittää tai suihkaista silloin, kun kainalot on juuri pesty puhtaaksi. Toisin on! Kannattaa odottaa jonkun aikaa, että iho on varmasti kuiva, sillä vesi estää antiperspirantin hikirauhasia tukkivien ainesosien pääsyä tiehyiden suulle. Alumiinisuolot eivät siis pääse tehokkaasti ehkäisemään hikoilua.
Näiden ”sääntöjen” jälkeen on tärkeää muistuttaa, että dödöä voi käyttää myös luovasti! Kukaan ei tosiaan estä suihkimasta tai levittämästä dödöä ympäri kehoa. Samalla lailla se torjuu hajuja tai tukkii hikirauhasia – oli kyse sitten kainaloista tai vaikkapa jaloista. Antiperspiranttia voi kokeilla käyttää esimerkiksi rintojen alle, sisäreisiin, jalanpohjiin, kämmeniin, hiusrajaan ja kaulaan.
Lue myös:
Elämäntapa
Eikö olympiakulta ole kultaa!? Mistä materiaaleista olympiamitalit oikein valmistetaan?
Nyt Listafriikki selvittää, että onko olympiamitalit oikeasti valmistettu kullasta, hopeasta ja pronssista. Onko olympiakulta kultaa vaiko ihan jotain muuta?
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Olympiamitaleiden historiaa
Vaikka tarkoitus on selvittää nykyisin jaettavien olympiamitalien valmistusmateriaali, niin otetaan ensin lyhyt katsaus näiden himoittujen metallikappaleiden historiaan.
Ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa, eli Ateenassa 1896, mitalin saivat kaulaansa ainoastaan kaksi parasta. Voittajat saivat hopeiset mitalit ja toiseksi tulleet pronssiset mitalit. Kolmanneksi sijoittuneet eivät saaneet mitalia ollenkaan!
Tämä kuitenkin muuttui Pariisissa 1900, kun voittajat saivat kaulaansa kullatusta hopeasta valmistetut mitalit, toiseksi tulleet hopeiset mitalit ja kolmanneksi sijoittuneet saivat pronssiset olympiamitalit. Paitsi että useimmissa lajeissa ei annettu mitaleita ollenkaan vaan palkinto oli esimerkiksi jonkinlainen pysti.
St. Louisissa vuonna 1904 siirryttiin hetkeksi kirjaimellisesti kultakantaan, sillä silloin olympiavoittajat saivat kaulaansa täydestä kullasta valmistetut mitalit. Ne olivat toki huomattavasti nykyisiä pienempiä, vain noin 4 senttimetriä halkaisijaltaan – eikä lajeja ollut lähellekään yhtä paljon. Lontoossa 1908 ja Tukholmassa 1912 olympiavoittajille jaettiin myös täysin kultaiset mitalit, mutta näiden kisojen jälkeen, varmasti kustannussyistä, siirryttiin kullattuun hopeaan. Ja tällä tiellä ollaan edelleen.
Mistä materiaaleista olympiamitalit valmistetaan?
Kansainvälinen olympiakomitea on määrittänyt olympiamitaleille tarkat strategiset mitat, joita suunnittelijoiden on noudatettava. Mitalin on väristä riippumatta oltava halkaisijaltaan vähintään 60 mm ja paksuudeltaan vähintään kolme millimetriä.
Kultamitalissa ihan oikeaa kultaa on oltava vähintään 6 grammaa, joka useimmiten käytetään mitalin pinnoittamiseen. Loput ”kultaisesta” mitalista on koostuttava vähintään 92,5-prosenttisesti hopeasta. Sama pätee toiseksi tulleiden mitaleihin: hopeaa on oltava vähintään 92,5 %. Yleensä kirkkaimpien olympiamitalien hopea on niin puhdasta (99,9%) hopeaa kuin on mahdollista valmistaa.
Olympiamitaleissa käytetty ”pronssi” taas on oikeasti messinkiä eli kuparin ja sinkin sekoitusta. Se on helpommin muokattava ja paljon kirkkaampana seoksena mitaliin sopivampi materiaali kuin pronssi, joka on kuparin ja tinan seos.
Jos miettii kulta- ja hopeamitaleiden rahallista arvoa, niin kulloisestakin mallista ja metallien hinnasta riippuen ne ovat useiden satojen eurojen arvoisia. Pronssiset mitalit sen sijaan eivät maksa paljon – vain muutamia euroja. Mutta sehän on selvää, että olympiamitalien arvoa ei mitata rahassa!
Nykyisin jaettavat olympiamitalit ovat kooltaan suuria: halkaisijaltaan lähes 10-senttisiä ja paksuuttakin niillä on usein jopa yli sentti. Jos tuollainen yli puoli kiloa painava lätkä olisi täyttä kultaa, nousisivat yhden mitalin materiaalikustannukset reiluun 20 000 euroon.
Milano-Cortinan vuoden 2026 talviolympialaisissa mitaleiden kokoa kommentoitiin maastohiihdon naisten viestin jälkeen. Suomen joukkue menestyi hienosti ja naiset saapuivat haastatteluun pronssimitalit kaulassaan. Tuntemuksia kysyttäessä ilmoitti Kerttu Niskanen, että hänen mielestään olympiamitali on verrattain pienikokoinen. Ehkä Niskanen on unohtanut aiemmat olympialaiset, sillä Pekingin talviolympialaisissa 2022 hän saavutti kaksi mitalia, jotka olivat pienempiä. Pekingin olympiamitalit olivat halkaisijaltaan 70 mm ja paksuudeltaan 6 mm. Milano-Cortinassa jaetut olympiamitalit ovat halkaisijaltaan 80 mm ja paksuudeltaan 10 mm.
Täytyy vielä loppuun mainita, että Tokion vuoden 2020 kesäolympialaisten, jotka koronapandemian vuoksi siirrettiin järjestettäväksi vuonna 2021, mitalit valmistettiin kierrätetystä pienelektroniikasta peräisin olevista metalleista. Materiaalia kerättiin kierrätetyistä laitteista ympäri Japania ja projektiin ryhdyttiin jo vuonna 2015, kun japanilaisia pyydettiin lahjoittamaan käytettyjä ja toimimattomia puhelimia, digikameroita ja kannettavia tietokoneita mitalien valmistamista varten. Kaikki 5000 mitalia saatiin valmistettua sataprosenttisesti kierrätysmateriaaleista.
Lue myös:
- Miksi urheilijat purevat kultamitaleitaan? Syy on varsin yksinkertainen, mutta ei se, mitä ehkä luulet
- Miksi olympiavoittajille soitetaan Porilaisten marssi?
- 10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista
- Suomen joukkueella mukana oikea karhu – 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista
- Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näistä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!
Elämäntapa
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 2
Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä? Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia.
Kuolemantuomio on vuonna 2026 länsimaista voimassa vain Yhdysvaltojen 27 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa ympäri maailmaa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat usein lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan voit lukea tästä:
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 1
Jälkkäri säästettiin myöhemmin syötäväksi
Ricky Ray Rector ampui Arthur Criswellin maaliskuun 21. päivänä vuonna 1981 arkansasilaisessa ravintolassa. Rector oli tulistunut, kun hänen ystäväänsä ei oltu päästetty sisään. Muutaman päivän mies piilotteli virkavallalta, mutta lupautui siskonsa painostuksesta antautumaan poliisille. Rector suostui, kunhan kiinniottaja olisi Robert Martin, jonka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka.
Kun Martin saapui pidättämään Rectoria, kaivoi tämä aseen esiin ja ampui tuttua poliisia kylmäverisesti kasvoihin ja kaulaan. Sen jälkeen murhaaja marssi ulos ja ampui itseään päähän. Virkavalta löysi Rectorin kuitenkin nopeasti ja kiireellisen leikkauksen ansiosta tämän henki saatiin pelastettua.
Miehen aivojen otsalohko tuhoutui itsemurhayrityksessä, ja monien mielestä hän oli kykenemätön oikeudenkäyntiin, mutta varmasti osaltaan poliisimurhan vuoksi hänet arvioitiin lobotomiasta huolimatta oikeustoimikelpoiseksi. Rector todettiin syylliseksi kahteen murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Rector teloitettiin myrkkyruiskeella tammikuussa 1992, ja sitä ennen hän oli syönyt hyvin klassisen viimeisen aterian – muutamalla erikoisella lisäyksellä. Hänen toivomuksensa oli pihvi ja friteerattu kana, jotka hän halusi huuhtoa alas kirsikanmakuisella, veteen sekoitettavasta jauheesta valmistetulla, Kool-Aid -juomalla. Jälkiruoaksi Rector oli toivonut palan pekaanipähkinäpiirakkaa. Pääruoan hän söikin, mutta jätti piirakan tarjottimelle.
Rector ilmoitti vanginvartijoille, jotka tulivat hakemaan häntä teloitushuoneeseen, että halusi säästää piirakan syödäkseen sen myöhemmin eli teloituksen jälkeen, mikä ehkä kertoi jotain hänen senhetkisestä mielenterveydestään.
Viimeinen ateria, jonka vuoksi viimeiset ateriat kiellettiin Teksasissa
Lawrence Russell Brewer, John King ja Shawn Berry tekivät äärimmäisen raa’an ja rasistisen murhan kesäkuun 7. päivänä vuonna 1998. James Byrd sai tuona iltana kolmikolta kyydin kotiinsa, tai niin hän luuli, sillä auto ajettiin teksasilaisessa Jasperin kaupungissa syrjäiselle tien pätkälle, jossa brutaali pahoinpitely alkoi.
Nuo kolme valkoisen ylivallan kannattajaa hakkasivat Byrdin, virtsasivat ja ulostivat hänen päälleen, ja sitoivat lopuksi nilkoista auton perään. Byrdiä vedettiin pitkin tietä noin viisi kilometriä, minkä aikana hän menehtyi käsivartensa ja päänsä leikauduttua irti siltarumpuun osumisen seurauksena.
Brewer, King ja Berry jäivät pian kiinni teostaan ja kaksi ensimmäistä tuomittiin kuolemaan, Berry sai elinkautisen. Miehet eivät osoittaneet katumusta, vaan nämä uusnatsit kertoivat ennemminkin olleensa ylpeitä, ja jo murhan tekohetkellä valmiita kuolemaan aatteensa vuoksi.
Kun Brewerin teloituksen aika tuli syyskuussa 2011, tilasi hän sellaisen annoksen ruokaa, että viimeiset ateriat Teksasin kuolemaantuomituilla päättyivät siihen. Hänen ruokatoiveeseensa kuului kaksi pihviä kastikkeella ja sipulilla, triplahampurilainen pekonilla, juustomunakas jauhelihalla ja kasviksilla, kulhollinen paistettua okraa ketsupilla, puoli kiloa grillattua lihaa ja puolikas leipä, kolme fajitasta, pizza lihatäytteellä, puoli litraa jäätelöä, maapähkinävoita rouhituilla pähkinöillä, sekä kolme inkivääriolutta.
Teksasissa oli vuodesta 1924 saakka ollut tapana toteuttaa teloitettavien vankien toive viimeisestä ateriasta, joten kaikki tuo ruokamäärä järjestettiin Brewerin nautittavaksi.
Hän ei kuitenkaan syönyt tuosta muruakaan ilmoittaen syyksi sen, että ei ollut nälkäinen.
Tempauksen jälkeen Teksasissa muutettiin käytäntöä eikä kukaan toiveistaan huolimatta saa erityistä ateriaa, vaan saman annoksen kuin muutkin vangit kyseisenä päivänä.
Israelilaista punaviiniä natsille
Ja näin kun päästiin ”mukavasti” aiheeseen, niin jatketaan alkuperäisillä natseilla ja yhdellä niistä pahimmista – nimittäin toisen maailmansodan aikaisen holokaustin toteutuksesta vastanneella Adolf Eichmannilla.
Eichmann toimi kapellimestarina ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” suunnittelussa ja toteutuksessa. Hänet napattiin kiinni pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, mutta mies onnistui pariinkiin otteeseen pakenemaan vankeudesta. Vuonna 1950 Eichmann matkasi väärennetyn henkilöllisyyden ja passin turvin Argentiinaan, jonne hänen vaimonsa ja lapsensa seurasivat muutaman vuoden päästä perässä.
Natsijohtaja perheineen asui suhteellisen mukavasti, eikä heidän lopulta tarvinnut pahemmin piilotellakaan. Eichmannin henkilöllisyys oli monella tiedossa, mutta erinäisistä poliittisista syistä hän sai elää melko vapaata elämää.
Lopulta Israelin tiedustelupalvelu sai vihiä Eichmannin olinpaikasta ja Mossadin joukot nappasivat hänet toukokuussa vuonna 1990. Sotarikollinen lennätettiin Jerusalemiin oikeudenkäyntiä varten ja todettiin syylliseksi muun muassa rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Hänet tuomittiin kuolemaan.
Eichmann siirrettiin Ramlan vankilaan odottamaan teloitustaan, joka suoritettiin hirttämällä toukokuun 31. päivänä vuonna 1962. Ennen teloitusta hän ei halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa, vaan söi normaalin vankilaruoan, johon kuului leipää, juustoa, oliiveja ja teetä. Yksi toive kuitenkin oli.
Eichmann pyysi saada pullollisen israelilaisen Carmel-viinitilan punaviiniä. Hän joi pullosta noin puolet. L’Chaim!
Pizza kodittomalle
Elokuun 5. päivänä vuonna 1981 kokaiiniin pahasti koukussa ollut perheenisä Philip Workman teki Wendys’s -pikaruokaravintolaan aseellisen ryöstön Memphisissä, Tennesseessä. Ryöstön ollessa käynnissä, onnistui yksi työntekijä painamaan äänetöntä hälytysnappia, jonka seurauksena kolme poliisia saapui paikalle. Workman yritti paeta ja juostessaan parkkipaikan läpi hän avasi tulen poliiseja kohti ja ampui Ronald Oliveria kuolettavasti.
Workman todettiin syylliseksi poliisin murhaan ja valamiehistö puolsi kuolemantuomiota, joka miehelle lopulta langetettiin.
Workman oli määrä teloittaa jo vuonna 2001, mutta vain puolta tuntia ennen myrkkypistokselle määrättyä ajankohtaa Tennesseen korkein oikeus kumosi alkuperäisen päätöksen perustuen oikeudenkäynnissä tapahtuneisiin virheisiin. Seuraavina vuosina ampumistapausta käsiteltiin uudelleen ja esiin tuli valheellisia todistajanlausuntoja ja alkuperäisen tuomarin epäoikeudenmukainen ja puolueellinen näkökanta.
Lopulta Workmanin kuolemantuomio kuitenkin säilyi ja hänet teloitettiin toukokuun 9. päivänä vuonna 2007. Mies ei ollut halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa itselleen, vaan pyysi sen sijaan, että jollekin kodittomalle ihmiselle annettaisiin iso kasvispizza. Vankila ei suostunut pyyntöön ja Workman päätti olla syömättä mitään.
Seuraavana päivänä kodittomille tarkoitettuihin asuntoloihin ympäri Tennesseen tulvi kasvispizzoja, joita lahjoittivat niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin kunnioittaakseen Workmanin viimeistä pyyntöä.
Halusi multaa, sai jogurttia
Teksasilainen James Edward Smith ampui vakuutusvirkailija Larry Rohusin maaliskuussa 1983 ryöstön yhteydessä. Smith oli innostunut voodoosta ja mustasta magiasta ja oli ennen Teksasiin muuttoaan työskennellyt tarot-tulkitsijana New Orleansissa. Oikeudessa hänet todettiin syylliseksi murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Juuri ennen kesäkuun 26. päivänä vuonna 1990 tapahtunutta teloitusta Smithin äiti vetosi poikansa mielenterveyteen ja yritti kaikin keinoin estää myrkkyruiskeen. Smith oli kuitenkin itse toista mieltä ja ilmoitti olevansa valmis ja halukas kuolemaan; hän halusi jättää aineellisen elämän taakseen ja palata henkiseen maailmaan. Hän kertoi osallistuneensa ainakin kuuteen rituaalimurhaan ennen pidätystään, mutta näitä väitöksiä ei uskottu tai voitu todistaa paikkansapitäviksi. Väitteiden arveltiin olevan Smithin keino estää teloituksen mahdollinen peruuntuminen, sillä hän ei missään nimessä halunnut elää vankilassa.
Maailmankatsomuksensa mukaisesti Smith halusi viimeiseksi ateriakseen jotain aivan muuta kuin ruokaa. Hän halusi kokkareen multaa. Voodoossa rhaeakunda-multaa käytetään kuolleen ruumis merkkaamisessa, jotta henki pääsee siirtymään eteenpäin eikä jää kummittelemaan maahan.
Kun multa ei hieman yllättäen kuulunutkaan Huntsvillen vankilassa hyväksyttyjen ruokien listalle, tarjottiin Smithille vaihtoehtoisesti jogurttia. Siitä tuli hänen viimeinen ateriansa.
Koska Smith ei saanut haluamaansa multakasaa, julisti hän vartijoille, että tulisi kummittelemaan vankilan alueella seuraavat 300 vuotta.
Lue myös:
Elämäntapa
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 1
Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia: Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä?
Länsimaista vain Yhdysvalloissa kuolemantuomio on edelleen (vuonna 2026) voimassa 27 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa ympäri maailmaa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat niin sanottua lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viimeiset ateriat voit lukea tästä:
Viimeiset ateriat: 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta – osa 2
Pikaruokaa entisestä työpaikasta
Yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista sarjamurhaajista on John Wayne Gacy, joka 1970-luvulla raiskasi ja murhasi vähintään 33 poikaa ja nuorta miestä. Joulukuussa 1978 virkavalta alkoi päästä Gacyn jäljille, kun tämä yhdistettiin hiljattain kadonneeseen teini-ikäiseen Robert Piestiin. Lopulta Gacy marssi itse poliisilaitokselle, tunnusti murhat ja osoitti 27 uhrinsa hautapaikan oman talonsa alta. Loput ruumiit Gacy kertoi heittäneensä jokeen.
Lastenjuhlissa klovninakin esiintynyt Gacy vetosi syyntakeettomuuteen, mutta vetoomus ei mennyt läpi. Helmikuussa 1980 alkaneessa oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi 33 murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Teloitus tapahtui myrkkyruiskeella toukokuun 10. päivänä vuonna 1994. Gacy sai syödä viimeisen ateriansa perheensä kanssa vankilan sisäpihalla, mikä kertoo jotain kieroutuneesta systeemistä, jossa ihmisiä tuomitaan kuolemaan, mutta silti heitä kohtaan tunnetaan empatiaa ja annetaan etuoikeuksia muihin vankeihin verrattuna. Esimerkiksi juuri mahdollisuus valita viimeinen ateria.
Gacyn appiukko oli omistanut kolme Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintolaa, joissa murhaaja oli työskennellyt esimiestehtävissä. Tähän palaan historiaa liittyi myös toive viimeisestä ateriasta. Gacy tilasi kanansiipiä KFC:stä ja sen lisäksi uppopaistettuja katkarapuja, ranskalaisia ja sokeritonta Coca-Colaa. Ateria kruunattiin tuoreilla mansikoilla.
Katumusta Gacy ei osoittanut koskaan ja hänen kuuluisat viimeiset sanansa olivatkin: ”Kiss my ass”.
Viimeinen mahdollisuus valittaa ruoasta
Thomas J. Grasso teloitettiin myrkkyruiskeella maaliskuun 20. päivänä vuonna 1995. Hänet oli tuomittu kahdesta murhasta, joista molemmat olivat kohdistuneet ikäihmisiin.
Ensimmäinen uhri oli Tulsassa, Oklahomassa, asunut 87-vuotias Hilda Johnson, jonka Grasso kuristi jouluvaloilla jouluaattona vuonna 1990, jotta sai ryöstettyä 12 dollaria ja reilun satasen arvoisen television. Puoli vuotta myöhemmin Grasso varasti New Yorkissa 81-vuotiaan Leslie Holtzin sosiaalitukišekin ja tappoi miehen siinä samalla.
New Yorkissa Grasso sai 20 vuoden vankeustuomion, mutta Oklahomassa tilanne oli toinen: hänet tuomittiin kuolemaan. Mies toivoi viimeiseksi ateriakseen kaikkia suosikkiruokiaan: kymmenittäin simpukoita, tuplahampurilaisen Burger Kingistä, grillikylkeä, kaksi mansikkapirtelöä, puolikkaan kurpitsapiirakan kermavaahdolla sekä mansikoita. Ai niin, ja tölkillisen valmispastaa nimeltään SpaghettiO yhdessä lihapullien kanssa. SpaghettiO:n pasta on pieniä spaghettirinkuloita.
Grasso sai haluamansa viimeisen aterian; ainakin melkein. Hieman ennen teloitustaan vanki antoi kolme kirjallista lausuntoa, jotka annettiin hänen pyynnöstään julki medialle. Niissä oli hengellisiä viestejä ja pätkiä runoista.
Vain tunti ennen teloitusta Grasso antoi neljännen ja viimeisen lausuntonsa: ”En saanut SpaghettiO:ta, sain spaghettia. Haluan lehdistön tietävän sen”. Nämä olivat Thomas Grasson viimeiset sanat.
Ruokahalu ei ollut kadonnut
Düsseldorfin vampyyrina tunnetuksi tullut saksalainen Peter Kürten oli sarjamurhaaja ja raiskaaja. Vähemmän mairittelevan lempinimensä mies sai sen vuoksi, että yritti toisinaan juoda verta uhriensa vuotavista haavoista.
Kürten tappoi kahden vuosikymmenen aikana varmasti yhdeksän ihmistä, mutta todennäköisesti uhreja oli paljon enemmän. Murhanyrityksiäkin miehelle kertyi yli kolmekymmentä. Murhavälineeksi Kürten valikoi useimmiten teroitetut sakset ja kävi myös joskus paloittelemaan uhrinsa.
Kun Kürten viimein saatiin keväällä 1930 kiinni, tunnusti hän auliisti syyllisyytensä. Psykiatrit arvioivat miestä koko oikeudenkäynnin ja vankeuden ajan, ja raakojen rikosten taustalla todettiin olleen seksuaalisen mielihyvän tavoittelu. Tämän kokemuksen Kürten siis sai tappamisesta ja veren näkemisestä.
Aihe tuli esille vielä senkin jälkeen, kun mies oli tuomittu kuolemaan ja teloitustavaksi oli määrätty mestaus. Kürten jutteli psykiatrilleen juuri ennen giljotiiniin joutumista heinäkuun 2. päivänä vuonna 1932: ”Kerrohan… Kun pääni on katkaistu, kykenenkö edelleen edes hetkellisesti kuulemaan oman vereni suihkuavan kaulan tyngästä? Se olisi nautinnollisin tapa päättää kaikki nautinto.”.
Mutta siihen viimeiseen ateriaan…
Toisin kuin voisi luulla, ei edessä siintävä teloitus ilmeisesti vie moniltakaan vangeilta ruokahaluja. Sen verran tuhteja annoksia viimeiset ateriat usein ovat. Kürten oli kuitenkin täysin omassa luokassaan.
Hänen ruokatoiveensa – wieninleike, paistetut perunat ja pullollinen valkoviiniä – ei ollut mitenkään erikoinen pyyntö, mutta hän eroaa muista ”kollegoistaan” siinä, että pyysi saada lisää. Ja uskomatonta kyllä, pyyntöön suhtauduttiin myönteisesti ja Kürtenille tarjoiltiin viimeistä ateriaa vielä toinenkin annos.
Minttusuklaajäätelöä
Ennen syyskuun 11. päivää vuonna 2001, tuhoisin Yhdysvaltain maaperällä tehty terrori-isku oli kotimaista käsialaa. Entinen armeijan sotilas, Persianlahden sodassa palvellut, Timothy McVeigh jätti huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 räjähteillä täytetyn auton Oklahoma Cityssä sijainneen liittovaltion virastorakennuksen eteen. Hän sytytti kahden minuutin tulilangan ja poistui paikalta.
Räjähdyksessä kuoli 168 ihmistä, joista 19 oli rakennuksen päiväkodissa olleita lapsia. McVeigh’n motiivina oli taistelu liittovaltion tyranniaa vastaan ja hän halusi iskullaan aloittaa vallankumouksen. Iskun aikaan 26-vuotias mies tuomittiin kuolemaan vuonna 1997 ja hänet teloitettiin myrkkyruiskeella korkean turvatason vankilassa Indianassa vuonna 2001.
McVeigh’n toive viimeiseksi ateriaksi oli melko erikoinen: hän ei halunnut varsinaisesti ruokaa, vaan litran verran minttusuklaajäätelöä. Sen hän nautti pienessä sellissään teloitusta edeltäneenä iltana.
Yksi kivellinen oliivi
Edellisessä kohdassa mainittu McVeigh oli vuosikausiin ensimmäinen liittovaltion teloittama vanki. Sitä edellinen liittovaltion toimesta täytäntöön pantu kuolemantuomio tapahtui maaliskuussa vuonna 1963, kun Victor Feguer teloitettiin Iowassa hirttämällä.
Feguer kidnappasi lääkäri Edward Bartelsin Iowassa kesällä 1960 motiivinaan oletettavasti tohtorin mukanaan kuljettamat lääkkeet ja pääsy käsiksi niihin. Hän kuljetti sieppaamansa miehen Illinoisiin ja tappoi tämän siellä. Koska Feguer oli ylittänyt vankinsa kanssa osavaltioiden rajan, oli liittovaltiolla oikeus nostaa syyte häntä kohtaan. Oikeusprosessi ei kestänyt kauaa, eikä Feguer ollut vuosikausia kuolemaantuomittujen jonossa.
Feguerin ruokatoive on ehkä kummallisin tällä viimeiset ateriat -listalla. Hän halusi yhden kivellisen oliivin. Tietojen mukaan Feguer oli toivonut, että jossain vaiheessa hänen haudastaan nousisi rauhaa symboloiva oliivipuu. Oliivin kivi, joka siis on tietenkin siemen, löytyi teloituksen jälkeen Feguerin puvun taskusta. Todennäköisesti häntä ei haudattu siemenen kanssa, sillä hirttämisen jälkeen mies puettiin uuteen pukuun hautaustoimistossa.
Lue myös:
Elämäntapa
Super Bowl -ruoka: Tässä 10 helppoa reseptiä!
Super Bowl -ruoka! Yksi urheiluvuoden suurimmista tapahtumista, Super Bowl, on täällä ja tässä tulee 10 helppoa reseptiä tapahtumaa varten.
Vuodesta on koittanut jälleen se hetki, kun Super Bowl on täällä. Tähän amerikkalaisen jalkapallon eli NFL-kauden huipentumaan kuuluvat oleellisena osana erilaiset ruoat – todella herkulliset sellaiset.
Listafriikki.com iskee tähän listaan sellaiset Super Bowl herkut, jotka on paitsi helppo tehdä, mutta niistä löytynee myös jokaiselle oma herkkunsa.
Kalifornian auringossa, Santa Claran kaupungissa järjestettävässä Super Bowl LX -tapahtumassa kohtaavat Seattle Seahawks ja New England Patriots. Ottelu pelataan sunnuntaina helmikuun 8. päivänä, ja Suomen aikaa aloituspotku on luvassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 01:30.
Urheilun lisäksi Super Bowlissa on aina luvassa muutakin viihdettä ja musiikista vastaa jälleen kerran kasa huippunimiä. Koska kyseessä on 60. Super Bowl, ovat juhlallisuudet normaaliakin suuremmat, ja erityisessä avajaisseremoniassa esiintyy pitkänlinjan punk rock -yhtye Green Day. Yhdysvaltain kansallislaulun esittää poptähti Charlie Puth ja legendaarisesta puoliaikashow’sta vastaa hiljattain Grammy-gaalassa palkintoja kahminut Bad Bunny.
Amerikkalaisen jalkapallon ja musiikin riemujuhlaa voi hyvillä mielin seurata kotisohvalta tämän listan herkkuja nauttiessa!
Super Bowl ruoka 1: Uunissa paistetut juustohampurilaiset
Ainekset:
- 2 ruokalusikallista oliiviöljyä
- 1 keskikokoinen sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 450 grammaa jauhelihaa
- 1 teelusikallinen sinappia
- 1 ruokalusikallinen Worcesterkastiketta
- Suolaa
- 1 teelusikallinen jauhettua mustapippuria
- 12 pienikokoista hampurilaisleipää
- 12 viipaletta Cheddar-juustoa
- 1 pilkottu keskikokoinen tomaatti
- 1,2 dl viipaloituja suolakurkkuja
- 3 ruokalusikallista sulatettua voita
- 1/4 teelusikallinen valkosipulijauhetta
- 1 ruokalusikallinen seesaminsiemeniä
Ohje:
- Esilämmitä uuni 175-180 asteeseen.
- Kuumenna öljy isolla pannulla, keskilämmöllä. Lisää sipuli ja paista pehmeäksi (noin 5 minuuttia). Lisää valkosipuli ja paista, kunnes haistat valkosipulin tuoksun (noin minuutti lisää).
- Lisää jauheliha ja paista (noin 6 minuuttia). Valuta rasva pois.
- Jatka paistamista ja lisää sinappi sekä Worcesterkastike.
- Asettele hampurilaisleipien pohjapalat uunipellille, lisää liha, juusto, tomaatit, suolakurkut ja lopuksi hampurilaisleipien päällipalat.
- Voitele hampurilaisleipien päällipalat voilla ja ripottele päälle valkosipulijauhe ja seesaminsiemenet.
- Paista niin pitkään, että juusto on sulanut ja leivät väriltään kultaisia (noin 10-12 minuuttia).
Super Bowl ruoka 2: Savuinen Cheddar Fajita Quesadilla
Ainekset:
- 1,5 ruokalusikkaa oliiviöljyä
- 1 vihreä paprika (ohueksi suikaloitu)
- Puolikas sipuli (ohueksi viipaloitu)
- 4 vehnätortillalevyä (20 cm halkaisija)
- 2,4 dl raastettua Cheddar-juustoa
- 2,4 dl raastettua Pepper Jack- tai Monterey Jack -juustoa
- 1,8 dl huuhdeltuja mustia papuja
- 2,4 dl nyhtökanaa
- Salsaa
- Guacamolea
- Kermaviiliä
Ohje:
- Kuumenna 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä keskikokoisella pannulla. Kun öljy on kuumaa, lisää vihreä paprika ja sipuli. Sekoita noin 8-10 minuuttia. Saatat joutua lisäämään hieman vettä, etteivät paprika ja sipuli paistu kuivaksi/pala.
- Siirrä paprika ja sipuli syrjään, pyyhi pannu (talouspaperilla) ja lisää jäljellä oleva oliiviöljy. Lisää pannulle kaksi tortillalevyä ja taita tortillalevyt pannulle puolittain niin, että ne ovat hieman erillään toisistaan. Täytä levyt juustolla, vihreällä paprikalla, sipulilla, mustilla pavuilla ja nyhtökanalla.
- Paista molemminpuolin niin pitkään, että tortillalevyjen pinta on kullanruskea ja juusto sisällä sulanut. Tarjoile salsan, guacamolen ja kermaviilin kanssa; voit myös halutessasi pilkkoa tortillat tässä vaiheessa pienemmiksi.
Super Bowl ruoka 3: Tuliset siivet sinihomejuustodipin ja kasvistikkujen kera
Ainekset:
- Noin kilon verran maustamattomia kanansiipiä
- Jauhettua mustapippuria
- Suolaa
- Texas Pete Hot Sauce
- Noin 115 grammaa voita
- Sinihomejuustodippi
- 1,2 dl kermaviiliä
- 1,2 dl sinihomejuustomurua
- 0,6 dl piimää
- Suolaa, jauhettua mustapippuria ja ruohosipulia oman maun mukaan
- Erilaisia kasviksia (selleriä, paprikaa, porkkanaa, kurkkua) tikuiksi leikattuna
Ohje:
- Esilämmitä uuni 220 asteeseen. Aseta uuniritilä uunipellille (älä unohda leivinpaperia).
- Erottele siivet toisistaan (veitsenterän päällä). Taputtele kanan pinta kuivaksi talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Asettele ritilälle, käännä siivet kertaalleen paistamisen aikana ja paista niin pitkään, että siivet ovat kypsiä ja rapeita (noin 50-55 minuuttia).
- Sekoita voi ja Texas Pete -kastike isossa kattilassa niin, että voi sulaa. Pyöräytä kanansiivet kattilassa.
- Tee dippi (tällä ohjeella noin 1,8 dl):
- Lisää puoli 1,2 dl kermaviiliä, 1,2 dl sinihomejuustomurua ja 0,6 dl piimää kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Lisää pintaan ruohosipulia ja jauhettua mustapippuria.
- Tarjoile siivet dipin ja kasvisitikkujen kanssa.
Super Bowl ruoka 4: Pizza pinaatti- ja artisokkatäytteellä
Ainekset:
- 1,8 dl ricotta-juustoa
- 2 ruokalusikallista raastettua parmesan-juustoa
- 1 sitruunan kuori
- 1 valkosipulin kynsi
- Suolaa ja mustapippuria
- 2,4 dl pakastettua pinaattia sulatettuna ja nesteet pois puristettuna
- 2,4 dl artisokan sydämiä (tölkissä ostettuna huuhdeltuna, pakasteena ostettuna sulatettuna) karkeaksi pilkottuna
- Vehnäjauhoa
- 450 grammaa pizzataikinaa (sulatettuna, mikäli pakastettua)
- 2,4 dl mozzarella-juustoa (karkeaa mozzarella-raastetta)
- Hot Sauce (tulinen kastike)
Ohje:
- Lämmitä uuni 250 asteeseen.
- Yhdistä isossa kulhossa ricotta- ja parmesan-juustot, sitruunan kuori, valkosipuli, ripauksellinen suolaa ja 1/4 teelusikallinen mustapippuria. Sekoita joukkoon pinaatti ja artisokan sydämet.
- Ripottele kevyesti vehnäjauhoa tasaiselle pinnalle ja tee pizzataikinasta ovaali tai ympyrä. Nosta taikina uunipellille, levitä täyte taikinan päälle kevyesti ja jätä pizzataikinan reunoille noin 1-1,5 senttiä tilaa.
- Ripottele mozzarella-juusto päälle ja paista pizza uunissa, kunnes se on väriltään kullanruskea (noin 13-16 minuuttia).
- Tarjoile halutessasi Hot Saucen ja salaatin kera.
Super Bowl ruoka 5: BBQ Nacho-lautanen
Ainekset:
- Kana:
- 800 grammaa luutonta ja nahatonta kananrintaa
- Suolaa ja mustapippuria
- 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
- Nachot:
- 4 tortillalevyä
- 1 ruokalusikallinen + 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä
- Suolaa ja mustapippuria
- 1,8 dl maissia (sulatettuna pakkasesta tai tuoreena)
- 1,2 dl Barbecue-kastiketta
- 3,5 dl Monterey Jack -juustoa (karkeaksi raastettuna)
- 2,4 dl kirsikkatomaatteja (pilkottuna neljään osaan)
- 0,6 dl säilykejalapenoja (pilkottuna)
- Puolikas (pienikokoinen) punasipuli (hienoksi pilkottuna)
- 3 kevätsipulia (ohueksi viipaloituna)
- 1,2 dl tuoretta korianteria (hienoksi pilkottuna)
- Hot Sauce
Ohje:
- Taputtele kanan pinta kuivaksi talouspaperilla ja mausta lisäämällä puoli teelusikallista sekä suolaa että mustapippuria. Kuumenna iso pannu korkeassa lämpötilassa. Kun pannu on kuuma, lisää 1 ruokalusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä ja heiluttele pannua niin, että öljy leviää. Pudota lämpötilaa, lisää kana ja paista minuutin verran. Käännä kana, laita kansi pannun päälle, pudota lämpötila matalaksi ja paista 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Pudota lämpötila nollaan, anna kanan olla pannulla toiset 12 minuuttia (älä nostele kantta välillä). Kun kana on hieman jäähtynyt, pilko pieniksi paloiksi.
- Lämmitä uuni 200 asteeseen, laita uunipellille foliota ja voitele tortillalevyt extra-neitsytoliiviöljyllä, molemmilta puolin. Leikkaa jokainen tortillalevy ensiksi kolmeen osaan ja sen jälkeen jokainen osa vielä 4-6 osaan. Ripottele 1/4 teelusikallinen suolaa. Paista uunissa vaaleanruskeiksi (noin 5-7 minuuttia). Käännä sipsit ja paista, kunnes ne ovat rapeita (noin 2-3 minuuttia).
- Laita 1 teelusikallinen extra-neitsytoliiviöljyä pannulle ja lämmitä pannu korkeaan lämpötilaan. Lisää maissit, ripauksellinen suolaa ja mustapippuria ja paista noin 4-5 minuuttia (kevyesti kullanruskeiksi), sekoittaen välillä. Laita kana kulhoon ja lisää barbecue-kastike.
- Laita uunissa päälle grillivastus. Ripottele puolet juustosta sipsien päälle, sitten maissi, kana, tomaatit, sipulit ja säilykejalapenot. Levitä lopuksi jäljellä oleva juusto päälle ja paahda uunissa, kunnes juusto sulaa (noin 2-3 minuuttia).
Super Bowl ruoka 6: Bataattikuoriranskalaiset & tomaattinen salsa
Ainekset:
- 8 pientä bataattia
- 1 teelusikallinen kanelijauhetta
- 1/4 teelusikallinen cayennepippurijauhetta
- Suolaa
- Mustapippurijauhetta
- 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä
- 6 luumutomaattia (poistettu siemenet) viipaloituna noin puolen sentin viipaleiksi
- 2 pientä jalapenoa hienoksi pilkottuina
- Puolikas pienikokoinen punasipuli
- 3 ruokalusikallista tuoretta limemehua
- 1,2 dl korianteria karkeaksi pilkottuna
Ohje:
- Lämmitä uuni noin 225 asteeseen. Käytä terävää veistä ja leikkaa bataattien pinnasta noin puolen sentin paksuisia viipaleita. Sekoita pienessä kulhossa kaneli, cayennepippuri ja 1/4 teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria.
- Aseta leikkaamasi bataattien kuoret isolle uunipellille, sisäpuoli ylöspäin. Voitele bataatit öljyllä ja ripottele päälle tekemäsi maustesekoitus. Paista uunissa noin 25-30 minuuttia. Tämän jälkeen laita uunissa grillivastus päälle ja anna olla uunissa, kunnes väri on kullanruskea.
- Sekoita kulhossa jalapeno, tomaatti, punasipuli, limemehu ja lisää puolikas teelusikallinen sekä suolaa että mustapippuria. Sekoita lopuksi joukkoon korianteri. Tarjoile bataattisipsien kanssa.
Super Bowl ruoka 7: Jalapeno-sipsit
Ainekset:
- 4 siivua pekonia
- 2,5 dl raastettua parmesan-juustoa
- 1,2 dl raastettua cheddar-juustoa
- 1 jalapeno (ohueksi viipaloitu)
- Mustapippurijauhetta
Ohje:
- Lämmitä uuni noin 190 asteeseen. Paista pekonia isolla pannulla, keskilämmöllä, noin 8 minuutin ajan (rapeiksi). Kuivaa pekoni talouspaperilla ja pilko pekoni.
- Ota parmesan-juustoa ruokalusikallinen, tee siitä uunipellille ”kasa” ja lisää päälle noin ruokalusikallinen cheddar-juustoa. Taputtele kevyesti ”juustokasaa”. Lisää lopuksi päälle jalapenoviipale. Ripottele päälle pekonia ja mausta mustapippurijauheella. Toista edellä oleva jäljellä olevilla aineksilla.
- Paista, kunnes väri on kullanruskea ja sipsit ovat rapeita (noin 12 minuuttia).
- Anna sipsien jäähtyä hieman ennen tarjoilua.
Super Bowl ruoka 8: Mausteinen kaalisalaatti
Ainekset:
- 1/2 desilitraa kasviöljyä
- 1/2 desilitraa majoneesia
- 3 ruokalusikallista omenasiiderietikkaa
- 1 ruokalusikallinen sokeria
- 1/2 teelusikallista sellerinsiemeniä
- 1/4 teelusikallista sinappijauhetta
- 1/8 teelusikallista valkosipulijauhetta
- 1/2 teelusikallista suolaa
- 1/2 teelusikallista pippuria
- 1 keskikokoinen kaali (noin 1,5 kg) ohueksi suikaloituna
- 1 keskikokoinen punasipuli ohueksi suikaloituna
- 1 iso porkkana karkeasti raastettuna
- 1 ruokalusikallinen hienonnettua lehtipersiljaa
Ohje:
- Vatkaa isossa kulhossa sekaisin öljy, majoneesi, etikka, sokeri, sellerinsiemenet, sinappijauhe, valkosipulijauhe, suola ja pippuri.
- Lisää kaali, sipuli ja porkkana kulhoon ja sekoita, jotta kasvikset ovat kauttaaltaan marinadissa. Anna olla jääkaapissa vähintään 2 tuntia, mieluiten yön yli, välillä sekoittaen. Lisää persilja mukaan juuri ennen tarjoilua.
Super Bowl ruoka 9: Bataattiranskalaiset
Ainekset:
- 1/2 teelusikallista juustokuminaa
- 1/2 teelusikallista suolaa
- 1/4 teelusikallista cayennepippuria
- 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
- 2 isoa bataattia
Ohje:
- Laita uuni lämpenemään 200°C.
- Kuori bataatit ja halkaise ne pitkittäissuunnassa. Leikkaa kukin puolikas kuuteen lohkoon.
- Sekoita mausteet keskenään pienessä astiassa.
- Yhdistä bataattilohkot, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
- Levitä bataattilohkot uunipellille yhtenä kerroksena ja paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat reunoiltaan rapeita.
Super Bowl ruoka 10: Ketoilijan pizzapalat
Ainekset:
- 650 g kukkakaaliraastetta
- 3 kananmunaa
- 1 ruokalusikallinen kasviöljyä
- 1 ruokalusikallinen Provencalen yrttiseosta
- 1 teelusikallinen sipulijauhetta
- 1 teelusikallinen valkosipulijauhetta
- 1/2 teelusikallista chilihiutaleita
- 100 g mieleistäsi lihaa (jauhelihaa, pepperonia, kanaa, pekonia, kinkkua…)
- 2 dl haluamiasi kasviksia (sipulia, oliiveja, pinaattia, paprikaa…)
- halutessasi ripottele päälle juustoraastetta
Ohje:
- Laita uuni lämpenemään 200°C.
- Sekoita raastettu kukkakaali, kananmunat, öljy ja mausteet isossa kulhossa.
- Lisää haluamasi täytteet (älä ylitä reseptin määrää, muuten ”muffinsit” eivät pysy kasassa).
- Täytä voideltu muffinssivuoka taikinalla ja painele täyte tiiviisti vuokaan. Muista, että täyte ei kohoa, joten muotoile halutessasi kupera muoto tässä vaiheessa.
- Paista uunissa 30-35 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea.
- Tarjoile marinara-kastikkeen kanssa.
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenMiksi linnut lentävät päin ikkunoita ja voiko törmäilyä mitenkään estää?
-
Yleistieto7 päivää sittenParfyymit: Top 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 1
-
Yleistieto6 päivää sittenTop 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 2
-
Elämäntapa4 päivää sitten10 kirjoittamatonta sääntöä, joita kaikkien tulisi noudattaa arkipäiväisessä elämässä








































