Oudoimmat
10 naurettavaa veroa meiltä ja muualta, menneisyydestä nykypäivään – osa 2
Verot! Kyllähän niiden maksaminen harmittaa, vaikka kerätyillä rahoilla mahdollistetaankin paljon hyviä asioita. Mutta tällä listalla hypätäänkin sitten hieman erikoisempiin veroihin, jotka saavat tuloveron tuntumaan ihan järkevältä asialta.
Onneksi nykyään Suomen verotus on järjellä selitettävissä (vaikka moni voi olla asiasta eri mieltä), sillä vuosikymmeniä sitten suomalaiset ovat maksaneet melko mielenkiintoisista asioista. Eikä siitä muuten ole aikaa kuin muutama vuosi, kun kiistelty koiravero lakkautettiin.
Pitkään aikaan sitä ei toki oltu kerättykään kuin Tampereella ja Helsingissä, mutta huonolla menestyksellä näissäkin kaupungeissa. Katukuvaan verrattuna koiranomistajia oli huomattavasti enemmän kuin verottajan tietojen mukaan. Joskus on fiksua lopettaa tuulimyllyjä vastaan taistelu.
Listafriikki esittelee nyt naurettavia veroja sekä menneisyydestä että nykypäivästä, niin meiltä Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Näihin tutustumisen jälkeen tuntuu ehkä vähemmän pahalta lohkaista joka kuukausi mojova siivu tuloistaan yhteiseen hyvään.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset erikoiset verot voi lukea tästä:
10 naurettavaa veroa meiltä ja muualta, menneisyydestä nykypäivään – osa 1
Pelikorttivero – Suomi
Kaikki huvitukset ovat tietenkin olleet Suomessa myös verotuksen alaisia. Vuonna 1842 autonomisessa Suomen suurruhtinaskunnassa syntynyt pelikorttivero tarkoitti sitä, että jokaisesta myydystä korttipakasta piti maksaa osuus valtiolle.
Lain vuoksi korteista tuli tietenkin kovin kalliita, joten köyhempi väestö (lue: tavallinen kansa) pelasi käytetyillä korteilla. Tästä oli myös ikäviä seuraamuksia, koska hygienia ei ollut huipussaan: taudit saattoivat kiertää pelaajasta ja perheestä toiseen korttien välityksellä. Viime vuonna tämä olisi ollut hankala ymmärtää, tänä vuonna se ei enää kuulostakaan niin omituiselta.
Lääninhallitus peri veron korttien valmistajalta tai maahantuojalta, ja todisteena suoritetusta maksusta jokaisen laillisen pakan ruutuässään painettiin Suomen pankin setelipainossa Valtion pelikonttorin leima.
Varjovero – Italia
Väärin kyllä sanoa, että Italia kokonaisuudessaan, sillä varjoveroa maksetaan ainoastaan Venetsian lähellä sijaitsevassa Coneglianon kaupungissa.
Jos muutaman kymmenentuhannen asukkaan Conegliano kuulostaa jostain syystä tutulta, niin taidat olla viinin ystävä. Kaupunki on nimittäin tunnettu Prosecco-viinistä.
Ilmeisesti Coneglianon viranomaisten mukaan Proseccoa sun muuta on paras nauttia suorassa auringonpaisteessa, sillä ravintolat, ja kaupat yhtälailla, joutuvat maksamaan 100 euron vuosittaisen maksun, jos heidän aurinkovarjonsa, markiisinsa tai edes kylttinsä heittävät varjon kadun julkiseen osioon. Vero on ollut itseasiassa maanlaajuisesti voimassa vuodesta 1993 lähtien, mutta Conegliano on ainoa kaupunki, jossa sitä on kerätty.
Yritysten omistajia naurettava maksu kismittää, ja vaikka summa on verrattain pieni ja useimmat sen maksavat mukisematta, on se monien mielestä periaatetasolla väärin.
Rasvavero: monet maat ja crème de la crème – Japani
Monessa maassa rasvaiset ruoat ovat kovemmin verotettuja kuin vähärasvaiset; on sokeri-, rasva- ja virvoitusjuomaveroa. Kaikilla näillä pyritään parantamaan kansalaisten terveyttä. Ja toisaalta keräämään valtion kassaan paljon tuloja, sillä lähes hinnasta riippumatta epäterveelliset ruoat ja herkut tekevät kauppansa.
Japanissa rasvaverotus on viety hieman pidemmälle. Vuonna 2008 maassa alettiin huolestua kansalaisten hälyttävästi lisääntyneestä ylipainosta.
Metabo-laki (jonka nimi viittaa liikalihavuuden aiheuttamaan metaboliseen oireyhtymään) velvoitti kaikki 40-75 vuotiaat aikuiset vyötärönympäryksen mittaukseen. Jos sallittu mitta – miehillä 90 senttiä ja naisille 88 senttiä – ylittyi, joutui henkilö terveydenhuollon järjestämään neuvontaan sekä puhelimen ja sähköpostien kautta tarkkailun alaiseksi.
Veroja ei yksityishenkilöiltä peritty, vaan maksajaksi joutuivat työnantajat tai paikallishallinto, jos kansalaisten senttimäärät eivät vuosittaisissa mittauksissa alentuneet tavoitteiden mukaisesti.
Sosiaalinen media – Uganda
Heinäkuun 1. päivänä vuonna 2018 Ugandan hallitus presidentti Yoweri Musevenin johdolla otti käyttöön veron, jota kaikkien sosiaalisen median sivustojen ja sovellusten käyttäjien tuli maksaa. Esimerkiksi Facebookin, Twitterin ja Whatsappin käytöstä täytyy pulittaa 200 shillinkiä eli noin 0,04 euroa päivässä. Niinä päivinä, kun somea ei käytä, ei mitään tarvi maksaakaan.
Musevenin mukaan vero oli välttämätön taistelussa juoruilua vastaan ja kerätyt varat käytettiin juuri kyseisen toiminnan aiheuttamien ”seuraamusten selvittämiseen”; mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Sanomattakin lienee selvää, että ugandalaiset eivät olleet järin innostuneita some-verosta, vaan syyttivät hallitusta sananvapauteen kajoamisesta ja monet lopettivat protestina täysin sosiaalisen median käyttämisen.
Vero ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun vuodesta 1986 lähtien presidenttinä ollut Museveni sekaantui kansalaisten sosiaalisen median käyttöön: Vuoden 2016 vaalien aikaan pääsy kaikille some-kanaville estettiin, sillä Museveni väitti ihmisten käyttävän niitä valheiden levittämiseen.
Uusin somevero ei ollut pitkäikäinen, sillä protestien ansiosta valtion kassaan ei kilissytkään tarpeeksi pennosia. Ihmiset eivät käyttäneet veronalaisia sivustoja ja sovelluksia, mutta netissä kyllä surffattiin.
Niinpä Ugandan hallitus päätti ruveta verottamaan internetin käyttämistä kokonaisuudessaan. Vuonna 2021 voimaan tulleen verouudistuksen jälkeen jokaisen netinkäyttäjän on täytynyt maksaa datapakettinsa hinnasta 12 prosenttia veroa valtiolle.
Virtsavero – Rooman valtakunta
Rooman keisarina vuosina 69-79 toiminut Vespanius on tullut kuuluisaksi sanonnasta ”raha ei haise”. Pecunia non olet. Sanonnan kerrotaan saaneen alkunsa keskustelusta, jonka Vespanius kävi poikansa Tituksen kanssa. Palataan siihen aivan kohta.
Vespanius ja häntä ennen keisarina toiminut Nero keräsivät virtsaveroa. Sitä ei kuitenkaan yksittäisten kansalaisten tarvinnut maksaa, vaan maksu kerättiin niiltä, jotka kävivät virtsalla kauppaa. Alempiluokkaiset, eli siis aivan tavalliset ihmiset, suorittivat tarpeensa pottiin, jotka tyhjättiin likakaivoon, josta tavara edelleen kulkeutui julkisten käymälöiden ”altaisiin”.
Neste kerättiin talteen käymälöistä, sillä virtsan sisältämä ammoniakki oli arvokasta raaka-ainetta, jota myytiin ja käytettiin muun muassa nahan parkitsemiseen, siivoukseen ja toogien sekä HAMPAIDEN valkaisuun.
Virtsavero oli tuottoisa tulonlähde valtakunnalle tai paremminkin keisarille itselleen, mutta se oli myös aikalaisten mielestä hyvin kiistanalainen. Siitä päästäänkin takaisin keisarin poikaan Titukseen. Kun hän arvosteli isänsä ällöttävää verotusta, kaivoi Vespanius pissalla hohtavan puhtaaksi saadun toogansa taskusta kultakolikon ja vei sen poikansa nenän alle. ”Haiseeko?”, hän kysyi, johon poika vastasi, että eipä taida haista. ”Ja kuitenkin, se on saatu virtsasta”, lausui Vespanius keskustelun päätteeksi.
Colosseum muuten rakennettiin virtsaverosta saatujen tulojen avulla.
Lue myös:
Yhdysvalloissa voi nostaa syytteen mitä erikoisimmista asioista. Mutta mitkä ovat hulluimmat oikeusjutut, joissa kantaja on uskomattomasti voittanut rahaa?
Jos googlaa hulluimmat oikeusjutut, on suurin osa hakutuloksista vuosikausia kiertäneitä urbaaneja legendoja, ja monia niistä uutisoidaan ja kerrotaan vuodesta toiseen totuuksina. Virheellisesti.
Kukaan ei ole koskaan nostanut syytettä laitettuaan matkailuauton vakionopeudensäätimelle ja poistuttuaan kuskin paikalta. Kukaan ei ole kompastunut huonekaluliikkeessä omaan lapseensa ja nostanut syytettä. Kukaan ei ole syyttänyt ravintolaa, jos on liukastunut itse lattialle heittämäänsä limsaan. Kukaan ei ole laittanut kissaansa kuivamaan mikroon ja syyttänyt kodinkonevalmistajaa lemmikkinsä kuolemasta. Näitä riittää.
Mutta koska Listafriikki.com on tällaisen listan tehnyt, tarkoittaa se sitä, että käsittämättömiä syytteitä on todellakin nostettu. Ja vielä uskomattomampaa on se, että nämä oudoimmat oikeudenkäynnit ovat päätyneet kantajan voittoon. Se, että itse tunaroi eikä käytä omia aivojaan, voi johtaa sievoiseen korvaukseen.
Tässä siis top 10 lista: Hulluimmat oikeusjutut, jotka on kaiken lisäksi voitettu. Suurin osa niistä on tapahtunut – jännitys tiivistyy – Yhdysvalloissa. YLLÄTYS!
10. Red Bull ei antanutkaan siipiä
Olin melko varma, että tämä on vain yksi urbaani legenda. Mutta ei. Kenellä tahansa yhdysvaltalaisella oli vuonna 2014 mahdollisuus saada 10 dollaria itävaltalaiselta energiajuomajätti Red Bullilta. Kiitos Benjamin Careathersin ja kumppaneiden!
Newyorkilaisen Careathersin johdolla joukko ihmisiä nosti kanteen Red Bullia vastaan. Yritysjättiä syytettiin kuluttajien harhaanjohtamisesta, valheellisesta mainonnasta ja olemattomien vaikutusten lupaamisesta, vaikka todellisuudessa tölkillinen energiajuomaa sisälsi yhtä paljon kofeiinia kuin tavallinen kahvikupillinen.
Joku oli verisesti pahoittanut mielensä pysyvästä lentokyvyttömyydestä.
Red Bull ei lähtenyt oikeuteen vääntämään vaan tarjosi 13 miljoonan dollarin sopimusta. Taitaa olla taskurahoja tuolle yhtiölle. Tuohon sopimukseen perustuen kaikki, jotka olivat ostaneet Red Bullia 12 vuoden aikana, voisivat hakea korvausta: juomatölkkejä tai 10 dollaria rahana.
Koska korvaussumma oli 13 miljoonaa, oli 1,3 miljoonalla amerikkalaisella mahdollisuus hakea hyvitystä nettilomakkeeella; ostokuittia ei tarvinnut todisteena. Sanomattakin lienee selvää, että tuo sivusto oli jatkuvasti nurin.
Tiedoksesi: korvausta ei voi enää hakea. Listafriikki kävi tietenkin tarkistamassa!
9. Murtovaras menehtyi sähköiskuun
Elokuussa 1997 Larry Harris murtautuu paikalliseen baariin Chicagon lähellä sijaitsevassa Auroran kaupungissa. Hän pyrkii sisään rikkomastaan ikkunasta, mutta saa kuolettavan sähköiskun baarin omistajan kotitekoisesta sähkövaijerivirityksestä. Syyttäjä toteaa tapauksen vahingoksi, eikä syytettä nosteta.
Harrisin omaiset kuitenkin päättivät nostaa siviilikanteen ja syyttää baarin omistajaa Jesse Ingramia kuolemantuottamuksesta.
Ingram oli saanut tarpeekseen jatkuvista murroista, ja oli päättänyt siksi virittää 220 voltin sähköiskun antavan vaijerin karkottamaan varkaat. Baarin ulkopuolella oli sähköiskuista varoittavia kylttejä, mutta alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena ollut Harris ei varoituksista välittänyt.
Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 2003, valamiehistö totesi Harrisin kuoleman olleen puoliksi hänen omaa syytään ja puoliksi baarin omistajan syytä, ja määräsi Ingramin maksamaan 75 000 dollaria korvauksia Harrisin perheelle. Perhettä edustanut asianajaja sanoi tuomion tultua, että oikeus toteutui ja ihmiset ymmärtävät nyt, ettei omaisuuttaan voi suojella keinolla millä hyvänsä.
Ingramin puolustusasianajaja sen sijaan oli pettynyt ja ihmetteli valamiehistön päätöstä, koska sähkövaijeri ei houkutellut Harrisia kadulta sisälle, vaan tämä tietoisesti rikkoi lakia.
Valamiehistön sympatia Harrisia kohtaan oli muutenkin yllättävä, koska oikeudenkäynnin aikana selvisi, että rikollisen taustan omaava Harris oli nimenomaan se, joka oli toistuvasti murtautunut Ingramin baariin.
Ennen kuin juttu ehti oikeuteen Ingram valitettavasti menehtyi vuonna 2001, ja vahingonkorvaukset jäivät hänen leskensä maksettavaksi.
8. Radiokanava ”huijasi” ja joutui pulittamaan Renaultin hinnan
Englantilainen Catherine McGowan osallistui vuonna 200o derbyshireläisen paikallisradion kilpailuun, josta voittajalle oli palkinnoksi luvassa Renault Clio -auto. 26-vuotias McGowan oli tunnistanut radiossa soineen kappaleen ja hänen oli kerrottu voittaneen.
Kun McGowan meni Radio Buxtonin studiolle lunastamaan palkintoaan, ojennettiin hänelle kymmenen sentin mittainen Renault Clio -leikkiauto. Kaikki oli ollut vitsiä. McGowania ei naurattanut.
McGowan tunsi olonsa huijatuksi ja nöyryytetyksi, koska oli jo kertonut kaikille tuntemilleen ihmisille uudesta, voitetusta autosta. Joten mitäpä muutakaan sitä tekisi, kuin nostaisi syytteen!
DJ Chris Constantine, joka oli ketkuilun takana, oli aiemmin järjestänyt kilpailuja muun muassa sipsipussista ja Ferrarista. Ennemmin kukaan ei ollut ottanut juttuja tosissaan. Constantine oli erotettu kanavalta syytteen seurauksena, vaikka kanavajohtaja olikin sanonut, että jos ihmiset aidosti olisivat luulleet pienen radiokanavan jakavan oikean auton, olisivat he saaneet enemmän kuin 23 osallistujaa. Edellisen päivän sipsipussikilpailuun oli osallistunut 17 henkilöä.
Uskomatonta, mutta totta: McGowan voitti oikeudessa! Radiokanava määrättiin maksamaan hänelle 8000 puntaa, eli sen verran kuin uusi Renault Clio tuolloin maksoi. Sitä Internet ei tiedä kertoa, että ostiko McGowan rahoilla kyseisen auton vai ei.
7. Pojat eivät pysty enää nauttimaan elämästä
Jeffrey Klein ja Brett Birdwell olivat molemmat 17-vuotiaita, kun he kiipesivät aidan yli ja tunkeutuivat luvatta kahden junayhtiön, Amtrakin ja Norfolk Southernin, omistamalle tontille Lancasterissa, Pennsylvaniassa. He skeittasivat vaunujen keskellä ja päättivät nousta yhden päälle katselemaan maisemia.
Klein sai vaunun päällä olleesta eristämättömästä johdosta hengenvaarallisen sähköiskun. Yli 75 % hänen kehostaan paloi, ja hänelle jäi pahoja vammoja, esimerkiksi pysyvästi rajoittunut liikkuvuus toisessa kädessä. Birdwellin ihosta paloi noin 12 %, kun hän yritti auttaa tuleen syttynyttä ystäväänsä.
Vuoden 2006 oikeudenkäynnissä valamiehistö ei nähnyt poikien olleen onnettomuuteen millään lailla osallisia, vaikka olivat viettämässä aikaa kielletyllä alueella. Junayhtiöt todettiin yksin syyllisiksi ja ne määrättiin maksamaan Kleinille ja Birdwellille yli 24 miljoonaa dollaria vahingokorvauksia perustuen sairaalamaksuihin, tulonmenetyksiin, kipuun ja särkyyn, sekä ”elämästä nauttimisen menettämiseen”.
Valamiehistön mukaan junayhtiöt olisivat voineet helposti estää onnettomuuden laittamalla tontilleen varoituksia hengenvaarallisesta jännitteestä.
Je kysymys kuluu: Kenen mielestä se olisi estänyt poikia kiipeämästä vaunun päälle?
6. Nainen syytti meteorologia väärästä ennustuksesta
Haifassa, Israelissa, asuva nainen oli vuonna 1996 katsonut tv-kanava Channel 2:n uutisia ja säätiedotusta, ja suunnitellut samalla päiväänsä. Meteorologi Danny Rup oli ennustanut päivän olevan aurinkoinen, mutta toisin kävi.
Nainen oli ennustuksen perusteella pukeutunut liian kevyeen asuun ja omien sanojensa mukaan sairastui sen takia influenssaan. Hän joutui ostamaan 38 dollarilla lääkkeitä ja olemaan 4 päivää poissa töistä. Tästä kaikesta hän syytti Rupia ja tämän epäonnistunutta ennustusta.
Nainen ei halunnut pelkästään taloudellista korvausta vaan vaati Rupilta virallista anteeksipyyntöä virheellisestä säätiedotuksesta. Rup oli luonnollisesti omasta vastuullisuudestaan täysin eri mieltä.
Nainen sai joka tapauksessa haluamansa, koska Rupin vastustuksesta huolimatta tv-kanava sopi jutun ja maksoi kantajalle tämän vaatimat 1000 dollaria. Onneksi ei oltu USA:ssa, sillä summa olisi voinut olla aika paljon suurempi.
Tästä ei onneksi tullut ennakkotapausta, koska muutenhan voisimme olla jatkuvasti vinkumassa rahaa virheellisiin sääennustuksiin perustuen.
5. Naapuri traumatisoitui hyväntahtoisista teineistä
17-vuotias Taylor Ostergaard ja 18-vuotias Lindsey Zellitti olivat heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 2004 päättäneet tuoda coloradolaiseen naapurustoonsa hyvää mieltä ja laittaa ihmisten suut makeaksi. He olivat leiponeet suklaakeksejä ja lähtivät kymmenen jälkeen illalla jakamaan herkkuja naapureiden ovien taakse.
Ostergaard ja Zellitti halusivat tuoda iloa ja pysyä nimettöminä, joten he vain koputtivat oville ja jättivät keksit kuistille. Paketeissa oli mukana sydämenmuotoiset viestilaput, joissa toivotettiin mukavaa iltaa, ja allekirjoituksina vain T & L.
VIRHE! Ei kannata yrittää olla ystävällinen ja pitää yllä naapurisopua; sen Ostergaard ja Zellitti oppivat kantapään kautta.
Wanita Young, 49-vuotias naapuruston asukas, oli säikähtänyt kuistillaan näkemiään hahmoja ja voimakasta oveen koputtamista. Hän oli huhuillut ja yrittänyt kysyä kuka ovella on, mutta henkilöt olivat siinä vaiheessa paenneet paikalta. Young oli peloissaan lähtenyt siskonsa luo yöksi ja joutunut seuraavana päivänä menemään lääkäriin paniikkikohtauksen ja sekaisin menneen vatsan takia.
Ostergaardin ja Zellittin perheet tarjoutuivat maksamaan Youngin lääkärikulut, mutta traumatisoituneelle naiselle se ei riittänyt ja hän nosti syytteen vaatien 3000 dollarin korvausta kärsimyksestä ja mahan kuralle menemisestä. Tytöt tuomittiin syyllisiksi, mutta määrättiin maksamaan vain 900 dollaria lääkärikuluja.
Pöyristynyt kansa oli tuomittujen puolella: Ihmiset lahjoittivat tytöille rahaa ja korvaussumma oli nopeasti katettuna. Ylimääräiset varat ohjattiin joko hyväntekeväisyyteen tai tyttöjen yliopistorahastoihin.
Young ei ollut tyytyväinen saamaansa korvaussummaan (tai siihen, että koko kaupunki vihasi häntä), mutta toivoi, että Ostergaard ja Zellitti olivat oppineet läksynsä. Eli tuijota vain omaa napaasi äläkä yritä ilahduttaa ketään.
4. Epäonnistunut itsemurhaaja
Vuonna 1977 19-vuotias Milo Stephens oli päättänyt tehdä itsemurhan. Hänen ajatuksenaan oli hypätä New Yorkin metrotunnelissa junan eteen ja päättää päivänsä siihen. Suunnitelma meni pieleen, sillä Stephens jäi henkiin.
Nuorimies menetti onnettomuudessa yhden jalan ja puolitoista kättä, mutta ei kovasta yrityksestä huolimatta henkeään. Hän oli asianajajansa Aaron Broderin kanssa nostanut syytteen New Yorkin liikennevirastoa vastaan vedoten metrokuljettajan huolimattomuuteen. Se, joka päättää hypätä junan eteen on tietysti syytön kohtaloonsa!?
Joulukuussa 1983 (oikeusjuttujen eteneminen ei ainakaan reilussa 40 vuodessa ole nopeutunut), juuri kun oikeudenkäyntiä varten oltiin valitsemassa valamiehistöä, liikennevirasto ehdotti sopimusta ja 650 000 dollarin korvausta Stephensille.
Asianajaja Broder hyväksyi tarjouksen Wards Islandin mielisairaalassa tuolloin majailleen miehen puolesta.
Tarina ei kerro Milo Stephensin myöhemmistä liikkeistä metrotunneleissa tai niiden ulkopuolella.
3. Oli Hondan syy, että nainen ei saanut humalassa turvavyötä auki
Vuonna 1992 Karen Norman, 23-vuotias teksasilainen nuori nainen, yritti bileillan jälkeen kääntää autoaan, mutta päätyi vahingossa peruuttamaan venerampilta alas mereen. Normanin veren alkoholipitoisuus oli 0.17, joka oli tuplaten yli sallitun määrän.
Normanin vanhemmat päättivät joka tapauksessa nostaa syytteen autonvalmistaja Hondaa vastaan, koska humalassa ollut nainen ei ollut saanut turvavyötä auki veden alla ja menetti siksi henkensä. He väittivät, että turvavyö oli viallinen.
Toistan itseäni: Karen Norman oli kännissä.
Autossa mukana olleella Josel Woodsilla ei ollut turvavyö kiinni, ja hän onnistui pääsemään todistuksensa mukaan ulos matkustajan puoleisesta etuikkunasta. Hän kertoi oikeudessa, että Norman ei saanut vyötään auki ja upposi siksi auton mukana veden alle.
Apukuski Woods oli tainnut olla myös maistissa, sillä sukeltajat löysivät Normanin ruumiin takapenkiltä ja auton kaikki ikkunat olivat kiinni.
Valamiehistöä tämä seikka ei oikeudenkäynnissä kuitenkaan kiinnostanut, vaan se totesi Hondan olevan 75-prosenttisesti vastuussa Normanin kuolemasta (loppuosa johtui nuoren naisen omasta turvallisuuden laiminlyönnistä), ja autonvalmistaja määrättiin maksamaan 65 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia nuoren naisen vanhemmille.
2. Nainen käveli päin nostolava-auton tikkaita
Tiedätkö uskomuksen, jonka mukaan tikkaiden alta käveleminen tuottaa huonoa onnea?
Georgian osavaltiossa asuva DeToya Moody on voinut olla uskomuksesta montaa mieltä. Helmikuussa 2011 Moody parkkeerasi oman autonsa erään nostolava-auton taakse käydäkseen pankkiautomaatilla. Auton lavalla olevat tikkaat olivat nostettuina kadun yläpuolelle, jotta työntekijä sai vaihdettua kirjaimia ylhäällä pankin seinässä. Moody käveli tikkaiden alta kolme kertaa, koska unohti ensimmäisellä kierroksella jotain autolleen.
Moodyn asioidessa automaatilla, oli rakennusfirman työntekijä laskenut tikkaat katutasoon. Palatessaan autolleen Moody törmäsi kirkkaan oransseihin tikapuihin ja kaatui niin pahasti, että hänet jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan. Moodylla todettiin lievä aivotärähdys ja vamman jälkeistä päänsärkyä.
Dollarin kuvat vilkkuivat (ehkä iskun johdosta?) naisen silmissä ja hän päätti nostaa syytteen R. Henry Inc. -rakennusfirmaa vastaan. Firma tarjosi 5000 dollaria, jota Moody piti naurettavana. Hän vaati 75 000 dollarin korvauksia, mihin syytetty osapuoli ei suostunut, joten juttu johti oikeuteen.
Jopa Moodyn puolustusasianajaja oli yllättynyt valamiehistön päätöksestä: Moody määrättiin saamaan 161 000 dollaria vahingonkorvauksia. Siitäkin huolimatta, että hän oli tuijottanut kävellessään puhelintaan ja kirjoittanut tekstiviestiä, ja sen takia törmännyt tikkaisiin.
Valamiehistön aivoituksia on joskus hankala ymmärtää.
1. Hulluimmat oikeusjutut -listan kuningas: Mäkkärin kahvi oli liian kuumaa
Stella Liebeck vs McDonalds. Hulluimpien voitettujen oikeusjuttujen äiti. Tästä touhusta oli järki melko kaukana.
Vuonna 1992 Stella Liebeck tilasi newmexicolaisen McDonaldsin autokaistalta kahvin mukaan. Kuskina ollut lapsenlapsi pysäköi auton, jotta 79-vuotias isoäiti sai laitettu kerman ja sokerin kahviinsa. Liebeck piti kuumaa kahvikuppia jalkojensa välissä, nosti kannen ja toheloi koko kupillisen höyryävän kuumaa kahvia syliinsä. Nainen sai tilanteessa erittäin pahoja palovammoja, jotka vaativat ihonsiirtoja ja useamman vuoden jatkunutta hoitoa.
McDonalds ei suostunut maksamaan Liebeckin alkuperäistä 20 000 dollarin korvausvaatimusta, koska ei nähnyt tehneensä mitään väärää, ja asian käsittely eteni oikeuteen. Liebeck väitti ravintolan tarjoilevan kahvinsa terveydelle vaarallisen kuumana, vaikka Yhdysvaltojen kansallisen kahvijärjestön mukaan kahvi kuuluu oikeaoppisesti tarjoilla noin 85 asteisena, eli juuri sen lämpöisenä kuin McDonalds kahvinsa pitää. Mäkkäri tai mikään muukaan kahvia tarjoileva ravintola ei ole alentanut kahvinsa lämpötilaa asiakkaiden toilailujen takia.
Oikeudessa tuli esille, että vuosien 1982-1992 aikana 700 asiakasta oli raportoinut eri asteisista palovammoista (usein suussa), joista osa oli johtanut pienempiin kanteisiin yhtiötä vastaan. Toisaalta, tuona aikana 16,8 miljardia kupillista oli myyty asiakkaille, jotka olivat onnistuneet itseään vahingoittamatta nauttimaan kahvinsa. Joten kahvia ei sinänsä voida pitää erityisen vaarallisena.
Oli miten oli, valamiehistö heltyi ja totesi McDonaldsin pääsyylliseksi Liebeckin palovammoihin. Nainen itse oli vain viidesosan verran vastuussa kömpelyydestään ja valamiehistö arvioi järkevän vahingonkorvauksen olevan 2,9 miljoonaa dollaria. Tuomari käytti onneksi valtaansa ja summa aleni 640 000 dollariin.
Lue myös:
Oudoimmat
10 Halloween-pilaa, joissa keppostelu meni liian pitkälle tai päättyi kammottavalla tavalla
Listafriikki esittelee nyt 10 Halloween-pilaa, jotka menivät tavalla tai toisella pieleen. Mönkään mennyt kepponen voi aiheuttaa monenlaista harmia, ja kaikkein traagisimmissa tapauksissa johtaa ihmishenkien menetykseen.
Vaikka Halloween on periamerikkalainen juhla, on se viime vuosina rantautunut myös Suomeen. Pääsiäisen ohella kaikkien kannattaakin varautua lokakuun viimeisenä päivänä siihen, että oven taakse voi ilmestyä naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia karkkien toivossa. Jos herkut uupuvat, voi tiedossa olla ilkikurinen kepponen!
Toivottavasti jäynät eivät kuitenkaan ole olleet aivan samaa luokkaa kuin tämän listan Halloween-pilat! Mitä voikaan tapahtua, kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan ja keppostelu menee karmealla tavalla pieleen!?
Käytännönpila oppilaille oikealla moottorisahalla
Vuoden 2010 lokakuussa Taunton High Schoolissa, Yhdysvaltojen Massachusettsissa, eräs opettaja päätti pelleillä oppilaidensa kustannuksella. Hän oli pestannut apuun kollegansa, jonka oli tarkoitus tulla kesken oppitunnin säikäyttämään 15-vuotiaat oppilaat perusteellisesti.
Kun luokan oveen koputettiin, kehotti nimettömänä pysynyt opettaja erästä oppilasta avaamaan. Ovella oli pelottavaan naamioon pukeutunut mies, jolla oli kädessään oikea moottorisaha. Ja moottorisaha oli kaiken lisäksi käynnissä. Koko luokan valtasi pakokauhu ja oven avannut oppilas hyppäsi kauhuissaan taaksepäin, kaatui ja mursi rytäkässä polvilumpionsa.
Poika joutui leikkaukseen, jonka jälkeen edessä oli neljä kuukautta jalka kipsattuna ja päälle pitkä kuntouttaminen.
Hiukan liian pitkälle (oliko oikea moottorisaha todella tarpeen?) viety pila tuli Tauntonin koulupiirille kalliiksi, sillä oikeus määräsi sen maksamaan polvensa loukkanneelle pojalle 100 000 dollarin vahingonkorvaukset.
Halloween-pilailija hirttäytyi vahingossa
Vuoden 2013 Halloweenina Yhdysvaltain Louisvillessä asuva Jordan Morlan päätti tehdä siskolleen kauhean pilan. Kuusitoistavuotias Morlan oli tehnyt pelottavan suunnitelman: hän teeskentelisi hirttäytyvänsä kotipihassa koristeena olleeseen silmukkaan ja sitten ”heräisi” eloon säikäyttäen siskonsa pahanpäiväisesti.
Suunnitelma meni kuitenkin traagisella tavalla pieleen, sillä Morlan hirttäytyi köyteen oikeasti. Vain puolen minuutin päästä siitä, kun Morlan oli menettänyt tajuntansa, tuli sisko etupihalle ja näki veljensä roikkuvan silmukassa. Hän riensi kertomaan äidilleen Ginger Rodriguezille, joka kuitenkin viis veisasi ilmoituksesta ajatellen sen olevan sairas Halloween-pila.
Tyttö palasi pian takaisin ja sanoi löysänä roikkuvan veljensä suusta valuvan runsaasti kuolaa. Silloin Rodriguezille tuli kiire ja hän juoksi leikkaamaan köyden poikki. Hapettomuus oli kuitenkin jo tehnyt tuhonsa ja Morlan oli vaipunut koomaan, josta hän ei hoidosta huolimatta enää koskaan herännyt. Morlan kuoli 12 tunnin kuluttua kohtalokkaalla tavalla epäonnistuneen Halloween-kepposensa jälkeen.
Valitettavasti tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun samanlainen kepponen on päättynyt tällä kammottavalla tavalla.
Kananmunilla sähköasema mäsäksi
Naapureiden talojen, pihojen ja autojen sotkeminen kananmunilla on yksi klassisimmista Halloween-kepposista. Se on yleensä myös varsin harmiton, vaikka kieltämättä inhottavan sotkuinen, kepponen.
Perinteikäs pila meni kuitenkin asteen verran liian pitkälle Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa vuonna 2006, kun eräs nuorimies tuli siihen päätelmään, että olisi siistiä tulittaa kananmunilla paikallisen sähköyhtiön sähköasemaa. Tuona Halloween-iltana satoi rankasti vettä, mikä kananmuniin yhdistettynä aiheutti asemalla oikosulun ja massiivisen räjähdyksen. Noin 8000 ihmiseltä meni sähköt.
Tihutyössä ollut poika selvisi paukusta oikeastaan ilman vammoja, ellei tuskallista korvien soimista lasketa. Ehkäpä vinkuna opetti miettimään älynväläyksiä muutamaan otteeseen!?
Keppostelu silmätipoilla päättyi kohtalokkaasti
Kuokkavieraat-elokuvassa kilpakosijalle aiheutetaan räjähtävä ripuli laittamalla tämän juomaan Visine-silmätippoja. Pitkälti tämän elokuvapilan vuoksi on syntynyt urbaanilegenda ”silmätippajekusta”, mutta todellisuus ei ole aivan yhtä viaton.
Silmätippojen vaikuttava aine tetrytsoliini on täysin turvallinen – silloin kun sitä käytetään ohjeen mukaan. Mutta suurina annoksina verenkiertoon päätyessään se voi aiheuttaa voimakasta väsymystä, tajunnanmenetystä, verenpaineen heittelyä, hengitysvaikeuksia, sykkeen hidastumista ja jopa vaipumisen koomaan.
Vuonna 2008 eräs newyorkilainen nainen suunnitteli työkaverinsa Marceline Jonesin päänmenoksi elokuvasta tuttua pilaa. Kepposteleva nainen päätti lorauttaa silmätippoja 49-vuotiaan Jonesin juomaan lokakuun viimeisen päivän Halloween-juhlissa tarkoituksenaan aiheuttaa tälle pahoinvointia ja kenties toistuvaa vessassa ravaamista. Jones kuitenkin lyyhistyi maahan ja hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hän muutaman päivän kuluttua menehtyi.
Juoman silmätipoilla terästänyt nainen meni tunnustamaan poliisille tekosensa, mutta ruumiinavauksessa Jonesin kuoleman ei voitu kiistattomasti osoittaa johtuneen Visinen yliannostuksesta. Niinpä ikävän pilan tehnyt työkaveri säästyi henkirikossyytteeltä, mutta tuomittiin lievästä pahoinpitelystä.
Isä esitti tappavansa äidin
Kotiväkivalta, tai mikään väkivalta, ei ole koskaan leikin asia. Tämä unohtui eräältä yhdysvaltalaispariskunnalta, kun he päättivät Halloweenin-kunniaksi pilailla kuusi- ja kahdeksanvuotiaiden lastensa kustannuksella Galatian maalaiskaupungissa, Illinoisin osavaltiossa.
Isä puki päälleen Halloween-elokuvasarjasta tutun sarjamurhaajan Michael Myersin naamion ja ryhtyi kuristamaan vaimoaan ja lastensa äitiä jälkikasvun nähden. Lapset tietenkin säikähtivät pahanpäiväisesti ja juoksivat kauhuissaan naapuriin, sillä he luulivat äitinsä joutuneen murhaajan uhriksi.
Šokissa olleet tenavat saivat kerrottua tilanteen naapureille, jotka soittivat hätänumeroon. Virkavallan saapuessa tilannetta oltiin jo naapureiden kesken selvitelty, mutta kauhean pilan tehnyt pariskunta sai tovin vakuutella poliisille, että kyseessä tosiaan oli vain mauton kepponen. Ketään vastaan ei asian tiimoilta nostettu syytteitä, mutta lapset todennäköisesti saivat tuosta Halloween-illasta pysyviä traumoja.
Paikallinen šeriffi Keith Brown kertoi medialle välikohtauksen jälkeen, että paljon mieluummin poliisi käsittelee tällaisia piloja ja noloja tilanteita, kuin jos kyseessä olisi todella ollut alkuperäisen ilmoituksen mukainen tapahtuma.
Liian uhkaava rekvisiitta
Lähtiessään Halloween-bileistä lokakuussa 2013 yhdysvaltalainen JonMichael Alpers piti naamiaisasunsa yllä ja päätti yön pikkutunteina napata kotimatkalle mukaan kupillisen kahvia. Alpers ei ollut pukeutunut kummitukseksi tai luurangoksi, vaan hän oli koonnut asunsa naamarista, luotiliivistä ja aseista – muun muassa M16-rynnäkkökivääristä. Rekvisiitta oli pilaa eivätkä pyssyt olleet oikeita, mutta tietämättömän silmiin Alpers näytti aseistautuneelta varkaalta.
Oregonin Springfieldissä sijaitsevassa baarissa muutamia drinksuja nauttinut Alpers saapui Cool Beanz -kahvilan luo hieman ennen puoli kuutta aamulla. Kun kahvilan työntekijä näki aseistetun miehen liikkeen ulkopuolella, riensi hän silmittömästi pelästyneenä lukitsemaan ovet ja soitti hätänumeroon.
Ennen kuin poliisi ehti paikalle, oli Alpers jo koputellut kahvilan ovia ja ikkunoita leikkikiväärillään. Hänet pidätettiin ja ”aseet” takavarikoitiin. Mies sai syytteen hulinoinnista ja uhkaavasta käytöksestä. Ehkä hän vastaisuudessa jättää kaikkein vaarallisimmilta vaikuttavat rekvisiitat pois Halloween-asustaan.
Oman murhansa lavastanut päätyi käsirautoihin
Vuonna 2008 yhdysvaltalainen Joe Watkins keksi tehdä irvokkaan Halloween-pilan yhdelle työntekijälleen ja lavasti oman murhansa.
Watkins tuli ajoissa kentuckylaiseen Chicken Ranch -kanaravintolaansa asettelemaan tekaistun rikospaikan valmiiksi. Kun kepposen uhri saapui töihin, löysi hän pomonsa makaamassa elottoman näköisenä verilammikossa. Nainen juoksi hädissään ulos ja soitti välittömästi poliisille. Sillä aikaa Watkins oli noussut sotkun keskeltä ylös ja yritti tuloksetta soittaa työntekijälleen kertoakseen, että kyseessä oli pelkkä vitsi. Hän soitti myös poliisille, että hälytys on turha.
Virkavalta oli kuitenkin jo matkalla ja Watkins pidätettiin väärän hälytyksen antamisesta. Vaikka hän ei itse hätänumeroon soittanutkaan, on turhaan hälytykseen johtava pila kirjattu Kentuckyn laissa rikokseksi.
Pensastrimmerillä siistittiin muutakin kuin kasveja
Lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2010 chicagolainen Cynthia Swanson järjesti Halloween-juhlat tyttärelleen ja tämän ystäville.
Swanson oli juhlan hengessä päättänyt säikäyttää lapset ja odotti talonsa nurkalla naamio kasvoilla ja sähkökäyttöinen pensastrimmeri kädessään. Kunnon sarjamurhaajameininkiä siis!
Kun lapset tulivat ulos, hyppäsi Swanson esiin leikkurin terää heilutellen. Yksi juhlissa vieraana ollut poika nosti kätensä kasvojensa suojaksi, jolloin ilmassa heiluva ja käynnissä oleva trimmeri osui hänen kämmeniinsä ja sormiinsa.
Vammat olivat vakavat ja harmittomaksi pilaksi tarkoitettu pelottelu johti Swansonin kohdalla rikossyytteeseen muun muassa laiminlyönnistä ja pahoinpitelystä. Pojan vanhemmat vaativat 350 000 dollarin vahingonkorvauksia pysyvän vamman vuoksi.
Liian uskottava Halloween-asu koitui kohtaloksi
Listan tuorein traagisesti päättynyt Halloween-kepponen on vuodelta 2021. Halloweenin tunnelmaan hyvissä ajoin valmistautunut nuori nainen päätti jo lokakuun 22. päivänä pelotella naapureitaan – kohtalokkain seurauksin.
Meksikon Naucalpanissa asunut parikymppinen nainen, jonka henkilöllisyyttä ei ole paljastettu, sonnustautui kummitusasuun ja lähti illan hämärässä kiertelemään katuja. Hän oli pukeutunut niin sanotuksi itkeväksi naiseksi, La Llorona, jonka legenda elää latinalaisamerikkalaisissa kansantaruissa. Kertomuksen mukaan La Lloronan henki liikkuu maan päällä itkien ja surren kahta lastaan, jotka hän itse hukutti jokeen raivostuttuaan aviomiehelleen, jonka oli nähnyt toisen naisen kanssa.
Silminnäkijöiden mukaan kansantarujen haamua esittänyt nainen oli vetänyt päälleen valkoisen lakanan ja huuteli kadulla ”ay mis hijos” eli ”voi lapseni”. Seuraavassa hetkessä joku taikauskoinen ja totaalisen sätkyn saanut ampui useamman luodin naista kohti. Halloween-keppostelija menehtyi kadulle.
Paikalliset mediat kertovat, että ampuja pakeni paikalta ja välittömästi alkaneesta poliisin rikostutkinnasta huolimatta syyllistä ei koskaan saatu kiinni.
Äkillinen Halloween-kuivuus
Kuva: Thorne Enterprises | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Päätetään liian pitkälle menneet Halloween-kepposet loppukevennykseen. Tarina on aivan tosi, mutta newjerseyläisessä The Courier-News -paikallislehdessä vuonna 1937 uutisoitu Halloween-pila sai kaiken kaikkiaan varsin koomisia piirteitä.
Neljä Wenonahissa asunutta lukiolaispoikaa sai päähänsä avata kaikki palopostit, minkä vuoksi kaupungin lähes miljoonan litran vesivarastot vuotivat tyhjiin. Koko yhteisö jäi loppupäiväksi ilman vettä. Koulun tähtiurheilijoiksi kuvaillut nuorukaiset pidätettiin ja lukittiin yöksi selliin.
Koko yön he viihdyttivät (tai ärsyttivät) muita sellissä olijoita koulunsa tunnuslauluilla ja -huudoilla. Uutisessa myös kerrotaan, että seuraavana aamuna pojat kieltäytyivät tiskaamasta omia astioitaan, mikä oli vastoin sellin käytäntöjä.
Lue myös:
Kummittelevat paikat mielletään usein synkiksi, hylätyiksi, autioiksi ja pimeiksi. Tällaiset kohteet ovat automaattisesti pelottavia. Mutta hyytäviä tarinoita ja tapauksia liittyy myös kauniisiin ja aurinkoisiin paikkoihin.
Tämän listan aiheena ovat siis sellaiset kummittelevat kohteet, joissa ei ensisilmäyksellä ole mitään pahaenteistä. Historiaan perehtyminen paljastaa kuitenkin totuuden ja viehättävän pinnan alle kätkeytyvät kertomukset.
Hyytävän hirmuisaa Halloween-viikkoa kaikille yliluonnollisen ystäville!
Dakengin alue
Kuva: lienyuan lee | CC BY 3.0
Dakengin ulkoilualue Taiwanissa on upea yhdistelmä vuoristoa ja rehevän vihreää metsikköä. Useat patikointi- ja pyöräilyreitit vetävät puoleensa niin paikallisia kuin turisteja; eikä ihme, sillä maisemat ovat vertaansa vailla. Aamuvarhaisella liikkeelle lähtevät saattavat myös nähdä vilauksen päiväänsä aloittelevista apinoista.
Upea luontokohde on kuitenkin myös pelottavan urbaanilegendan tapahtumapaikka. Tarina on toiminut inspiraationa taiwanilaiselle The Tag-Along -kauhuelokuvalle.
Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1998, jolloin eräs perhe oli patikomassa Dakengissa. Heillä oli mukanaan videokamera, jolla he tallensivat riemukasta päivää ja patikkaretkeään.
Pian kyseisen päivän jälkeen yksi perheen pojista menehtyi yllättäen ja ilman selitystä.
Retkipäivän videota ei oltu aiemmin katsottu, mutta hautajaisten jälkeen perhe päätti kokoontua yhteen muistelemaan tuota viimeistä yhteistä päivää. Kuten kaikki muistivatkin, päivä oli ollut kaunis ja kaikki olivat olleet erityisen hyvällä tuulella. Mutta jotakin selkäpiitä karmivaa näkyi taustalla.
Videolla näkyi, kuinka koko retken ajan menehtynyttä perheenjäsentä seurasi punaiseen asuun pukeutunut pieni tyttö. Kukaan ei kuitenkaan muistanut nähneensä tuollaista tyttöä, saatikka että tämä olisi seurannut perässä koko patikoinnin ajan.
Perhe oli niin hämmentynyt mystisestä tytöstä, että he veivät videon näytettäväksi Dakengin alueen kyliin, josko joku tunnistaisi tämän. Kukaan ei kuitenkaan ollut koskaan nähnyt tyttöä. Aidoksi todennettu video esitettiin myös kansallisessa televisiolähetyksessä, mutta tulos oli sama: tyttö jäi tunnistamatta. Tapahtuneelle ei ole koskaan saatu minkäänlaista järkevää selitystä.
Tao Dan -puisto
Kuva: Diego Delso | CC BY-SA 3.0
Tao Dan -puisto on yksi Ho Chi Minh Cityn (kaupunki tunnetaan historiallisesti myös nimellä Saigon) upeimmista viheralueista. Vietnamilaisen miljoonakaupungin puistosta löytyy liikuntamahdollisuuksia moneen makuun – uima-altaista tenniskenttiin – ja monet paikalliset käyttävätkin niitä päivittäiseen kuntoiluun. Myös turistit löytävät tiensä upeaan, historiallisia rakennuksia, temppeleitä ja patsaita sisältävään, vehreään puistoon.
Mutta jos päiväsaikaan puisto kuhisee elämää, on tilanne täysin toinen pimeyden laskeutuessa. Varsinkin paikalliset asukkaat pysyvät visusti poissa yöaikaan.
Syynä karttamiseen on murhatun miehen sielu, joka vaeltelee puiston kujilla etsien menetettyä rakastettuaan. Tarinan mukaan Tao Dan -puistossa iltakävelyllä olleen pariskunnan kimppuun hyökättiin. Nainen pahoinpideltiin raa’asti, mutta hän säilyi hengissä. Mies sai surmansa, ja hänen haamunsa on siitä lähtien piinannut öiseen puistoon astuvia.
Puistonvalvojan ja viranomaisten mukaan mitään murhaa ei kuitenkaan ole koskaan tapahtunut ja koko kertomus on vain urbaanilegenda. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt kummitustarinan leviämistä ja pelonlietsontaa.
Aguas Buenas
Kuva: Yarfpr | CC BY-SA 4.0
Aguas Buenas, joka tunnetaan myös nimellä Kirkkaiden vetten kaupunki, on kunta Puerto Ricon Cordillera Central -vuoristossa. Lempinimi on suora viittaus alueen lukuisiin lähteisiin, joista pulppuaa kristallinkirkasta vettä. Aguas Buenas on myös turistien suosiossa, mutta ei vain lähteidensä ansiosta. Lähistöllä on harvinaisten eliölajien asuttama luola, jonka kivisissä seinissä on myös ikivanhoja Taino-alkuperäiskansan tekemiä maalauksia.
Paikkakunta houkuttelee myös kauhutarinoiden faneja, sillä alueella on koettu useita yliluonnollisia sattumia ja selittämättömiä kohtaamisia.
Tunnettuja ja monesti nähtyjä hahmoja ovat muun muassa sisällissodan sotilaan haamu, joka marssii kadulla tyhjä katse silmissään, sekä vanhan naisen henki, joka tulee vastaan haulikko käsissään. Paikallisessa puistossa on tehty havaintoja metsästäjästä, joka raahaa mukanaan tapettua sutta. Altos de San Luis -vuoren huipulla on nähty leijalemassa nuoren naisen hahmo.
Legendoja ja tarinoita siis riittää – niistä jokainen olkoon mitä mieltä tahansa. Mutta kaupungissa on tapahtunut myös tosielämän tragedia, kun vuonna 1978 koulubussi syöksyi syvään rotkoon. Noin 60:sta oppilaasta 11 menehtyi onnettomuudessa. Paikallisen tarinan mukaan onnettomuuspaikalla voi kuulla lasten naurua ja leikkiä, ja jotkut ovat jopa tunteneet pienten käsien kosketuksia – kuin lapset hakisivat huomiota.
Larnachin linna
Kuva: Christoph Strässler | CC BY-SA 2.0
Uusi-Seelanti tunnetaan upeasta luonnosta ja henkeäsalpaavista maisemista, jotka ovatkin maan matkailuvaltti. Nyt kuitenkin tutustumme Uuden-Seelannin suosituimpaan rakennettuun nähtävyyteen eli Larnachin linnaan, joka sijaitsee maan Eteläsaarella Dunedinin kaupungissa. Kyse ei ole mistään keskiaikaisesta palatsista, vaan sen rakennutti liikemies ja poliitikko William Larnach aivan 1800-luvun lopulla.
Elämä maan mahtipontisimmasta ”talosta” huolimatta ei kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista. Larnach ajautui konkurssiin, henkilökohtainen elämä ui pohjamudissa ja kaiken huipuksi hän menetti paikkansa parlamentissa. Näiden takaiskujen lannistamana Larnach päätyi tekemään itsemurhan parlamenttitalossa vuonna 1898. Perhe päätti pian tuon jälkeen laittaa linnan myyntiin.
Vuonna 1967 pahoin ränsistyneen Larnachin linnan ostivat vastavihityt Margaret ja Barry Barker, jotka rakennuksen huonosta kunnosta huolimatta ihastuivat siihen välittömästi. Mittavan remontin sekä upean, myöhemmin monia arvostettuja palkintoja voittaneen, puutarhan valmistumisen jälkeen nuoripari muutti unelmiensa kotiin.
Hyvin äkkiä kävi kuitenkin selväksi, että talossa tapahtui kummia. Margaretista alkoi tuntua, kuin joku seuraisi ja katselisi häntä koko ajan, ja monet vieraat kertoivat nähneensä selittämättömiä hahmoja. Linnassa vierailleet ovat myös tunteneet kosketuksia, vaikka kukaan ei ole ollut lähellä. Toiset ovat kokeneet selittämätöntä ja äkillisesti alkanutta hengenahdistusta, johon ei ole ollut mitään järkevää syytä.
Vuodet kuluivat ja vaikka Larnachin linna on säilynyt Barkerin perheen omistuksessa, on se nykyisin yleisölle avattu turistikohde. Sitä saa myös vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin ja siellä voi yöpyä; jos uskaltaa.
Vuonna 1994 linnan suuressa tanssisalissa sai ensi-iltansa Castle of Lies -näytelmä, joka perustui Larnachin perheen vaiheisiin. Tuossa ensi-illassa tapahtui Larnachin linnan tunnetuin yliluonnollinen ilmiö.
Yleisö oli hädin tuskin päässyt istumaan, kun piipuista tullut tuulenpuuska lennätti salin tulipesistä nokea ilmaan. Pian tämän jälkeen kattoa alkoi piiskata armoton raekuuro ja voimakas tuuli ravisutti verhoja.
Teatteriesitystä päätettiin kuitenkin jatkaa.
Juuri näytelmän siinä kohdassa, jossa Larnach riistää oman henkensä, salama iski läpi huoneen valaisten sen kirkkaasti.
Old Upper Thomson Road
Kuvakaappaus: YouTube
Singaporessa kiemurteleva Old Upper Thomson Road on tunnettu tie. Tietä käytettiin vuosina 1961–1973 kilpa-autoratana, jonka jyrkät kurvit saivat surullisenkuuluisan maineen. Erityisesti Devil’s Bend eli Paholaisen mutka oli nimensä veroinen, sillä se vaati yhteensä seitsemän kilpa-ajajan hengen. Radan vaarallisuuden vuoksi muun muassa Formula Libre -sarjan osakilpailuna nähty Singaporen Grand Prix päätettiin lopettaa.
Ikävän historian lisäksi Old Upper Thomson Road tunnetaan kauneudestaan. Tie kiemurtelee vehreän kansallispuiston vieressä ja sitä reunustavat suuret trooppiset hedelmäpuut. Tie on suosittu myös pyöräilijöiden ja kävelijöiden keskuudessa, sillä moni kuvailee sillä kulkemista rauhalliseksi ja jopa terapeuttiseksi kokemukseksi. Puiden lomasta voi myös nähdä vilauksia vanhoista, perinteikkäistä kylistä, jotka on säilytetty alkuperäistä kunnioittaen.
Mutta tiellä on myös pelottavan kummitteleva puolensa, joka pitää osan ihmisistä visusti poissa. Tiellä on nähty kuin tyhjästä ilmestyviä ja yhtä nopeasti katoavia hahmoja, ja moni kulkija – oli alla väline mikä tahansa tai omat jalat – on kokenut selittämätöntä huimausta.
Tunnetuin kummitustarina on kuitenkin Nainen valkoisissa. Tämän vuoksi moni singaporelainen ei suostu lainkaan ajamaan Old Upper Thomson Roadilla.
Kertomuksen mukaan eräs taksikuski oli ajanut tiellä ja nähnyt valkoiseen mekkoon pukeutuneen naisen viittovan häntä pysähtymään. Taksikuski pysähtyi naisen kohdalle ja katsoi kelloa. Oli tasan keskiyö. Nainen istui autoon ja sanoi lyhyesti mihin halusi: Mandain hautausmaalle.
Jostain syystä kuski tunsi olonsa epämukavaksi ja levottomaksi, mutta koska oli yö ja matkaa hautausmaalle oli vain 10 minuuttia, päätti hän kyyditä naisen tämän haluamaan kohteeseen. Matkan aikana kaksikko jutusteli niitä näitä ja kuski tunsi olonsa rauhallisemmaksi. Perillä nainen ojensi tukun seteleitä ja käski pitämään vaihtorahat. Kuski laski rahat, kiitti naista ja lähti kotiin.
Kotiin päästyään hän otti rahat taskustaan, mutta seteleissä oli jotain kummallista. Ne olivat muuttuneet vainajarahaksi.
Monissa Itä-Aasian maissa on tapana tehdä seteleitä, jotka poltetaan menehtyneelle läheiselle, jotta tällä olisi rahaa käytössä tuonpuoleisessa. Näitä seteleitä kutsutaan vainajarahaksi.
Lue myös:
Nyt listataan maailman oudoimmat drinkit! Kuten oletettavaa, niin emme pysyttäydy ihan tavallisten baarien drinkkilistoilla, sillä näitä drinksuja ei ihan joka kuppilasta saa.
Varoituksen sananen ennen kuin hyppäät listan kimppuun: Ei herkille! Tiedossa on eläimiä, eritteitä ja ruumiinosia sekoitettuina erilaisiin alkoholeihin. Osalla juomista ajatellaan olevan terveysvaikutuksia ja niillä on vuosisatojen mittaiset perinteet. Joidenkin drinkkien olemassaololle ainakin Listafriikin on vaikea keksiä järjellistä syytä.
Seuraavassa siis meidän näkemys siitä, mitkä ovat maailman oudoimmat drinkit. Nautinnollisia lukuhetkiä!
Varvascocktail
Kun englantilainen Nick Griffiths osallistui vuonna 2018 pohjoisessa Kanadassa, Yukonin territoriossa, järjestettyyn ultramaratoniin, ei hän ehkä ajatellut, että seuraavana vuonna hän olisi samassa paikassa hörppimässä omaa varvastaan.
Näin kuitenkin kävi, kun Griffithsin kolme varvasta jouduttiin amputoimaan 50 asteen pakkasesta johtuneen paleltumisen seurauksena. Hän oli sairaalassa kuullut paikallisen Dawsonin kaupungin baarista, johon voi lahjoittaa varpaitaan. Ollessaan jo takaisin kotimaassaan hän päätti lähettää kaksi varvasta postissa kyseiseen anniskeluravintolaan, jossa ne otettiin ilolla vastaan.
Tätä varvasdrinkkiä on tarjoiltu vuodesta 1973 lähtien, kun syrjäisestä mökistä löydettiin alkoholissa säilötty ihmisen varvas ja löytäjälle tuli mieleen kehittää erikoinen juomahaaste paikallisessa baarissa. Varpaita on vuosien mittaan lahjoitettu kourallinen – monet niistä paleltuneina amputoitu, toiset taas ruohonleikkurilla irti ajettu.
Varpaat kuivataan ja säilötään suolassa, josta ne kaivetaan halukkaiden laseihin. Sääntöjä ei ole monia, mutta huulten on koskettava varvasta, jos haluaa nimensä yli 100 000 klubilaisen joukkoon. Varvasta ei kuitenkaan saa ottaa suuhun tai niellä, muuten rapsahtaa sakko.
Syyskuussa 2019 Nick Griffiths palasi Kanadaan korkkaamaan oman isovarpaansa, jonka vastaanottamisesta baarin omistaja oli erityisen innoissaan: ”Isovarpaat ovat kaikkein lihaisimpia”.
Käärme/skorpioniviinit
Kiina ja monet Kaakkois-Aasian maat ovat tunnettuja siitä, että mitä merkillisimmillä asioilla uskotaan olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Yksi suosikki on erilaiset riisiviinit, joissa on marinoitu myrkyllisiä käärmeitä tai skorpioneja. Ei kuitenkaan hätää, pää menee sekaisin vain alkoholista.
Proteiinipitoiset myrkyt hajoavat etanolikylvyssä, joten myrkkyhampaat ja pistimet ovat pullossa vain hurjan näköisiä. Urbaaneja legendoja näiden juomien ympärillä kuitenkin liikkuu. On raportoitu useampiakin tapauksia, joissa kuukausikaupalla viinassa marinoitu käärme on herännyt henkiin pulloa avatessa ja pistänyt ihmisraukkaa. Uskoo ken tahtoo.
Gau Jal
Tämä ei ole alkoholipitoinen juoma, mutta sallittehan silti sen mukanaolon. Saanko esitellä intialaisten ratkaisun epäterveellisille virvoitusjuomille: Gau Jal, kavereiden kesken lehmän virtsa.
Kehittäjien mukaan juoma ei maistu tai haise virtsalta, ja on itseasiassa hyvän makuista. Hinduille lehmät ovat pyhiä eläimiä, ja niiden maidolla ajatellaan olevan parantavia ominaisuuksia. Ilmeisesti sama pätee muihinkin eritteisiin, joita on myynnissä monessa Intian provinssissa ihan ruokakaupoissa, mutta Gau Jalin uskotaan levittäytyvän laajemmille markkinoille. Ei muuta kuin onnea maailmanvalloitukseen ja Coca-Colan syrjäyttämiseen!
Lue myös: 10 synkkää salaisuutta Coca-Colaan liittyen!
Tezhi Sanbian Jiu
Jos joskus Kiinassa matkaillessa tuntuu, että on tullut jo kokeiltua kaikki mahdolliset erikoisuudet, niin ota suunta tavalliseen supermarkettiin ja etsi käteesi pullo, jossa lukee ”Tezhi Sanbian Jiu”. Ja vaikka et tätä varsinaisesti etsisi, niin kannattaa hutiostoksen välttämiseksi kuitenkin pitää nimi mielessä, koska pullo itsessään näyttää harmittomalta ja viattomalta.
Sisältö on kaikkea muuta, kuin harmiton ja viaton. Tämä riisiviini on terästetty nimensä mukaisesti kolmen eri eläimen (hylkeen, peuran ja koiran) peniksillä. Ja luonnollisesti tämän sekoituksen pitäisi kohentaa miehistä suorituskykyä. Herää vain kysymys, että mitä on tapahtunut vanhalle kunnon Viagralle?
Pizza Olut
Kevyempi tapaus puoleen väliin.. Pizza Olut sai alkunsa vuonna 2006, pienessä Campton Townshipissä, Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Paikallisessa pienpanimossa mietittiin uudenlaista olutta, joka sopisi yhteen pizzan kanssa. Jostain käsittämättömästä syystä omistajat päätyivät siihen, että täydellinen pari suosikkiruoalle olisi siltä itseltään – eli pizzalta – maistuva olut.
Tulos ei synny vähän mausteita sekaan heittämällä. Ihan oikea, kokonainen Pizza Margherita pohjineen muussataan ja käymisprosessin aikana haudutetaan kuin teepussissa pari viikkoa. Ja olut on valmista nautittavaksi! Ilmeisen suosittua olutta on saatavilla kaupoissa, ravintoloissa ja netistä tilaamalla. Kuulostaa lähinnä kummalliselta, mutta listakumppaneihin verrattuna melko huvittavalta ja kokeilemisen arvoiselta.
Gilpin Family Whisky
Seuraavan kerran, kun kuulet jonkun sanovan, että hänen juomansa maistuu ihan virtsalta, niin kannattaa tarkistaa, mitä pullossa lukee. Voi olla, että ystäväsi nauttii James Gilpinin kehittämää erikoisviskiä.
Gilpin, itsekin tyypin 1 diabetesta sairastavana, alkoi miettiä, voisiko diabeetikoiden sokeripitoista virtsaa käyttää laadukkaan viskin valmistamiseen. Pohdinnan lopputulema oli, että voi. Gilpin aloitti ainesten keräämisen omalta isoäidiltään, ja jokainen pullotettu satsi on saanut oman personoidun etikettinsä, jossa on luovuttajan nimi ja ikä.
Viskiä ei ole myynnissä tai saatavilla ravintoloissa, vaan Gilpin on sanonut kehittäneensä sen osittain taideprojektina ja myös aloittaakseen keskustelua siitä, kuinka terveydenhuollon ammattilaiset helposti ohittavat oikeanlaisen elämäntavan merkityksen diabeteksen hoidossa. Joka tapauksessa tätä viskiä on ollut useampaan otteeseen Lontoossa näytillä ja, arvasit oikein, maisteltavana.
Käärmeenverishotti
Vietnamissa (ja aika monessa muussakin Aasian maassa) käärmeenverishotit ovat niin uskaliaiden turistien kuin paikallistenkin suosiossa. Ravintolaillallisella on mahdollisuus nauttia käärme kokonaan, luineen päivineen. Jos ”hyvä” tuuri käy, voit päästä kunnia-asemaan ja olla ensimmäisenä maistiaisilla, kun käärme on avattu. Tällöin saat suupalaksi sydämen, joka legendan mukaan voi vielä sykkiä suussasi.
Käärmeestä valutetaan veri ja sappineste omiin laseihinsa ja sekoitetaan riisiviiniin. Ne, jotka ovat shotteja juoneet, sanovat niiden maistuvan vain viinalta. Käärmeenliha sen sijaan maistuu KUULEMMA kanalta, joskin niin olen lukenut ihmislihankin maistuvan.
Lue myös: 10 esinettä, jotka murhaaja Ed Gein valmisti kuolleiden ihosta ja ruumiinosista
Hevosenspermashotti
Hyviä uutisia kaikille hevosen sperman ystäville: enää ei tarvitse irvistellä sen emäksiselle maulle, vaan siitä saa muun muassa lakritsin ja kirsikan makuisena.
Tämä energiajuomana markkinoitava shotti sai alkunsa vuonna 2011 Uudessa-Seelannissa, jossa sitä ensiksi tarjoiltiin ruokafestivaaleilla erikoisuutena; kaikki muut drinkit ja makupalat oli ilmeisesti testattu jo. Markkinointilupaus hevosen voimista saa vain miettimään, että eikö Red Bull ja siivet ollut riittävä?
Nykyään uusiseelantilainen, shottia tarjoileva, ravintola saa ainekset suoraan läheiseltä tallilta (lähiruoka kunniaan), ja suosittelee, että tämä kanta-asiakkaiden suosikki kannattaa kumota ykkösellä alas eikä maistella vähitellen. Ihanko totta!?
Lokkiviini
Inuiitit elävät karulla tundralla, jossa ateriat koostuvat pääasiassa erilaisista saatavilla olevista lihoista, koska syötäväksi kelpaavia kasveja on hyvin niukasti. Ruokavalio ja elimistön kyky käsitellä ravintoaineita on hyvin erilainen kuin esimerkiksi meillä Suomessa. Myös nautintoaineet ovat eri luokkaa kuin perusalkossa.
Lokkiviiniä, inuiittien perinteistä juomaa, on mahdoton löytää myytävänä mistään. Mutta ei hätää, sitä on hyvin helppo valmistaa; reseptissä on ainoastaan kaksi kohtaa. Tarvitaan vain lokki (jos lintu on elävä, tarvitaan yksi työvaihe lisää) ja vettä. Ainekset suljetaan astiaan ja annetaan käydä auringossa. Voilà!
Tästä on vaikea pistää pahemmaksi, mutta yritetään.
Hiirenpoikasviini
Kun käärmeet, skorpionit ja erinäiset eritteet on jo nähty, mitä seuraavaksi? Poraudutaan syvemmälle Aasiassa käytettäviin terveysjuomiin.
Tätä muun muassa astmaa ja maksasairauksia parantavaa erikoisherkkua on tarjoiltu Kiinassa ja Koreassa jo vuosisatoja. Juoman valmistuksessa säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: kymmenkunta enintään kolmen päivän ikäistä hiirenpoikasta, joiden silmien täytyy olla ummessa, hukutetaan riisiviiniin ja annetaan hautua vuoden päivät.
Käymisprosessin jälkeen juoman pitäisi olla turvallista nautittavaksi. Se on aivan sama, miten maukasta tämä juoma on, mutta pelkkä ajatuskin saa pahoinvoivaksi ja liputtamaan länsimaisen lääketieteen puolesta.
Extra: Salmiakkikossu
Pakko loppuun lisätä tämä suomalainen kauhistus, joka saa ulkomaalaiset irvistelemään ja yökkäilemään. Makuja on monia, ja se on ainoastaan rikkaus, mutta huuhdotaan me suosiolla tämän listan karmeudet pois mielestä ja otetaan yhdet tai kahdet shotit salmaria. Kippis ja kulaus!
Disclaimer: Ainoatakaan eläintä ei ole vahingoitettu tätä artikkelia tehdessä.
Lue myös:
Oudoimmat
10 karmivaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin (tai pitävät öisin hereillä) – osa 2
Vaikka me kaikki rakastamme erikoisia faktoja, niin tällä listalla on luvassa sellaisia tietoiskuja, että olisiko ollut parempi jäädä autuaan tietämättömäksi.
Listafriikki kasasi kymmenen puistattavaa tietoiskua, jotka varmasti kiinnostavat niitä, jotka pitävät oudoista ja vähän etovistakin jutuista. Nämä faktat saattavat haitata yöunia tai aiheuttaa vilunväristyksiä, joten mukavia lukuhetkiä niille, jotka nauttivat kaikesta erikoisesta ja karmivasta.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset puistattavat tietoiskut – kuten tositarina 18 kuukautta ilman päätään eläneestä kukosta – voit lukea tästä:
10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin (tai pitävät öisin hereillä) – osa 1
Rottakuningas
Rottakuningas ei ole mikään rottavaltakunnan hallitsija, vaan vanha keskieurooppalainen nimitys joukolle nuoria rottia, jotka ovat takertuneet toisiinsa hännistään pääsemättä irti.
Rottakuningas on tunnettu erityisesti saksalaisessa kansanperinteessä, jossa siihen liitettiin monenlaisia taikauskoja. Jos rottakuninkaan kohtasi, tiesi se huonoa onnea; monesti se oli enne rutosta tai jostain muusta tappavasta kulkutaudista. Rottakuninkaita on esillä monissa museoissa, mutta asiantuntijoiden mukaan useimmat niistä ovat keinotekoisia eli joku on kerännyt kuolleita rottia ja liittänyt niiden hännät jostain käsittämättömästä syystä yhteen. Varmaan aiheuttaakseen pelkoja ja painajaisia jollekin vihamiehelleen.
Jotta tässä tietoiskussa oli järkeä, niin rottakuningas ei todellakaan ole pelkkä myytti. Ilmiö on hyvin harvinainen, mutta ei keksitty. Myös oravan poikasilla on tavattu samaa ilmiötä. Oravien kohdalla kaikilla tulisi varmaan ensimmäisenä mieleen, että miten auttaa pieniä raukkoja, mutta kimppu rottia juoksentelemassa ympäriinsä saa useimmilla aikaan hieman erilaisen reaktion.
Hännät, ja joskus myös takajalat, liimautuvat toisiinsa etenkin talvella, kun kehon eritteet – veri, uloste, tali – jäätyvät kiinnittäen eläimet yhteen. Liimautuneet takapäät aiheuttavat rotissa paniikkia ja ne kiskovat itseään pois yhtenäisestä klimpistä aiheuttaen häntien solmiutumisen vielä tiukemmalla. Rottakuningas ei ole pitkäikäinen kammotus, sillä eläimet eivät selviä porukassa kovinkaan kauaa. Suurin löydetty rottarykelmä on sisältänyt 32 yksilöä.
Salishin meren irtonaiset jalkaterät
Salishin meren rannoilla kävellessä kannattaa pitää silmät auki. Koskaan ei tiedä, milloin voi kompastua irtonaiseen jalkaterään.
Elokuun 2007 jälkeen Washingtonin osavaltion (USA) ja Brittiläisen Kolumbian provinssin (Kanada) välisen meren molemmilta puolilta on löytynyt vähintään 24 jalkaterää ilman omistajaa; viimeisin heinäkuussa 2023.
Löydökset ovat tietenkin johtaneet erinäisiin salaliittoteorioihin muun muassa haaksirikkoutuneista laivoista, jalkoja irrottavasta sarjamurhaajasta ja mafian upottamista ruumiista. Viranomaisarvioiden mukaan irtonaiset jalat eivät todennäköisesti ole seurausta minkäänlaisesta rikoksesta, vaan kyseessä on hukkumisonnettomuuksien uhreja ja itsemurhien tekijöitä.
Päätelmät perustuvat siihen, että jaloissa ei ole ollut havaittavissa mitään merkkejä väkivallasta, vaan ne ovat irronneet luonnollisen hajoamisprosessin yhteydessä. Osa jäänteistä on saatu yhdistettyä kadonneisiin henkilöihin kengän tai DNA:n perusteella, mutta osa on jäänyt mysteeriksi.
Käsittämätöntä on se, että jalkaterät ovat olleet kenkien sisällä kasassa, ottaen huomioon, että jotkut niistä ovat lilluneet meressä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Asiantuntijoiden mukaan totaalinen hajoaminen on estynyt kengän vuoksi, sillä suurimmalla osalla irtojaloista on ollut lenkkari. Kevyt lenkkari on mahdollistanut jalan kellumisen ja lopulta rantaan huuhtoutumisen, mutta suojannut sitä samalla nälkäisiltä pedoilta.
Moottorisaha keksittiin avuksi synnytykseen
Ennen kuin keisarileikkauksesta tuli hygienian ja tietotaidon kehittymisen ansiosta äidille turvallinen 1800-luvun puolivälin jälkeen, oli vaikeissa synnytyksissä käytössä suhteellisen raaka metodi.
Jos vauva ei mahtunut tulemaan luonnollisesti ulos, joutuivat lääkärit leikkaamaan auki symfyysin (symfyysi on lantion etuseinämän yhdessä pitävä rustoinen häpyluuliitos). Leikkaus tehtiin pientä veistä ja sahaa apuna käyttäen, mikä oli aikaa vievää ja sotkuista puuhaa. Puhumattakaan operoitavan naisen kivuista: leikkaus tehtiin tietenkin vajavaisella puudutuksella.
Vuonna 1780 kaksi lääkäriä, John Aitken ja James Jeffray, kehittivät ketjusahan, jolla lantioluut sai nopeammin erilleen ja symfyysin halki. Operaation kivuliaisuus ei varmastikaan vähentynyt. Käsikäyttöisessä, keittiöveistä malliltaan muistuttavassa sahassa oli pyörivä ketju, jossa oli teräviä hampaita. Ketjua liikuteltiin kampea veivaamalla. Käytännössä siis oltiin kaukana moottorisahasta – teoriassa ei niinkään.
Kun tieto ketjusahan toimivuudesta levisi, alettiin sitä käyttää muissakin leikkauksissa, muun muassa amputaatioissa. Koska uudella sahalla oli aiempiin välineisiin verrattuna helppo pureutua lähes mihin tahansa materiaalin, löysi se lopulta tiensä myös metsureiden käsiin.
Tšekissä on valkaistuilla ihmisen luilla koristeltu kirkko
Kutná Horan kaupungissa Tšekissä sijaitsee Sedlecin luukirkko. Vaikka kirkossa ei ulospäin vaikuta olevan mitään tavallisuudesta poikkeavaa, avautuu sisällä sellaiset näkymät, että joitakin turisteja voi hirvittää. Jos on herkkä järkyttymään, kannattaa ehkä jättää tämä goottilainen kirkko makaabereine sisustuksineen matkasuunnitelmista pois.
Sisustuksessa on käytetty jokaista ihmiskehon luuta, joista on tehty pyramideja, maljoja, kynttilänjalkoja ja kattokruunuja. Tunnistettavimmat luut ovat todennäköisesti suuret reisiluut ja tietenkin lukuisat pääkallot, mutta kyllä sieltä tarkalla silmällä bongaa monia muitakin. Koristeet on valmistettu maltillisimpien arvioiden mukaan vähintään 40 000 eri ihmisen luista.
Tarinan mukaan paikallisen munkkiluostarin apotti matkasi 1200-luvulla Jerusalemiin pyhiinvaellukselle ja toi sieltä mukanaan pyhää maata. Sitä hän ripotteli silloisen kirkon hautausmaalle, mikä aiheutti yleisöryntäyksen: kaikki halusivat tulla haudatuksi sinne. Kun rutto runteli Eurooppaa 1300-luvulla, sai noin 30 000 ihmistä tahtonsa läpi. Ristiretket kokosivat jo valmiiksi täpötäyteen ahdetulle hautausmaalle vielä tuhansia vainajia lisää.
Kun nykyinen kirkko rakennettiin 1300-luvun lopulla, kaivettiin iso osa luista rakennustöiden yhteydessä ylös maasta ja laitettiin säilöön kirkon alla sijainneeseen ossuaariin eli luukammioon.
Vuonna 1870 tšekkiläinen puunveistäjä ja rakentaja František Rint palkattiin luomaan luista jotain kaunista. Rint valkaisi luut ja koristeli koko kappelin vainajien jäänteillä. Kauneus on katsojan silmissä.
Loppuun ”kevyt” filosofinen päänräjäytys
Jos kukaan lukija kärsii eksistentiaalisesta kriisistä eli miettii oman olemassaolonsa merkitystä maailmankaikkeudessa, niin tämä kohta kannattaa jättää väliin.
Kun ihminen kuolee, häntä jää useimmiten kaipaamaan koko joukko läheisiä: perhe, sukulaiset ja ystävät. Mutta kauanko meistä jokainen muistetaan? Kaikilla meistä on eräpäivä, paitsi jos sattuu olemaan esimerkiksi Pythagoras, Leonardo da Vinci, Martin Luther King Jr tai John Lennon. Mutta heidätkin tullaan aina muistamaan teoistaan tai taiteestaan, ei henkilökohtaisesti ihmisinä, sillä se ei ole mahdollista.
Jonain päivänä koittaa se hetki, kun viimeinen sinut muistava ihminen muistelee sinua viimeisen kerran. Ja siitä päivästä eteenpäin kukaan ei mieti sinua enää koskaan.
Lue listan ensimmäinen osa:
10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin (tai pitävät öisin hereillä) – osa 1
Lue myös:
Oudoimmat
10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin (tai pitävät öisin hereillä) – osa 1
Faktoja on mielenkiintoista lukea, mutta joskus jää sellainen olo, että joku tietoisku olisi saanut jäädä hämärän peittoon. Käykö tämän listan kanssa niin?
Listafriikki kasasi kymmenen karmivaa tietoiskua, jotka varmasti kiinnostavat niitä, jotka pitävät kaikesta oudosta ja vähän etovastakin. Miksi kaikki kamala onkin niin kiehtovaa?
Nämä faktat saattavat aiheuttaa unettomia öitä tai vähintäänkin vilunväristyksiä. Varsinkin listan viimeisen kohdan filosofinen ajatus saa öisin tuijottamaan kattoon ja miettimään oman olemassaolon merkitystä; muut tietoiskut ovat vain kaikessa kummallisuudessaan kammottavia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset puistattavat tietoiskut voit lukea tästä:
10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin (tai pitävät öisin hereillä) – osa 2
Punkit syövät kasvojasi koko ajan
Jos tämä tietoisku on pysynyt sinulle tuntemattomana tähän päivään saakka, niin onneksi olkoon – viattomuuden aika on ohi!
Joka hetki vähintäänkin tuhannet 0,1–0,4 millimetrin mittaiset talipunkit elelevät autuaan onnellisina kasvoillasi. Päivät ne hengailevat ja munivat talirauhasissa tai karvatupissa ympäri kasvoja; ripset ja kulmakarvat ovat niiden suosikkeja. Öisin punkit lähtevät pariutumaan ja nukkuessasi poskillasi voi olla käynnissä vuosisadan orgiat.
Kasvoilla elävät Demodex folliculorum ja Demodex brevis -punkit eivät ole vaarallisia, vaan ennemminkin hyödyllisiä: ne syövät kuollutta ihosolukkoa, talia ja bakteereita. Mutta se ei taida paljon lohduttaa. Et kuitenkaan ole punkkiyhteiskuntasi kanssa yksin, sillä oikeastaan jokaisella aikuisella on kokoelma mikroskooppisia, kahdeksanjalkaisia hämähäkkieläimiä kasvoissaan.
Ainut, mikä voi lohduttaa, on tieto siitä, että näillä punkeilla ei ole peräaukkoa, joten ne eivät ikinä lyhyen elämänsä aikana ulosta.
Peilissä voi nähdä hirviön
Troxler-efekti on nimetty sveitsiläisen lääkärin ja filosofin Ignaz Paul Vital Troxlerin mukaan. Hän huomasi vuonna 1804, että katseen keskittäminen tiukasti yhteen pisteeseen saa kaikki näkökentässä näkyvät liikkumattomat kohteet hiljalleen katoamaan. Ylläolevan kuvan värit katoavat hyvinkin nopeasti, kun keskittyy tuijottamaan keskellä näkyvää ristiä.
Siinä ei ole mitään painajaismaista, mutta mitäpä jos kerron, että sama ilmiö tapahtuu, kun tuijottaa tarpeeksi kauan peiliin? Omat kasvot alkavat vääristymään: suu voi jatkua pitkälle poskiin tai otsa kadota kokonaan. Onneksi tästä illuusiosta pääsee irti välittömästi sillä hetkellä, kun silmiä liikuttaa.
Urbinon yliopistossa, Italiassa, vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa koehenkilöitä pyydettiin tuijottamaan peiliin seitsemän minuutin ajan hämärässä valossa. Tutkimukseen osallistujista 66 % kertoi nähneensä omat kasvonsa epämuodostuneina. Noin viidesosa ilmoitti havainneensa peilissä oman vanhempansa kasvot (elävän tai kuolleen). Hieman alle 30 % näki tuntemattoman henkilön, ja 18 %:lle peiliin ilmestyi eläimen kasvot. Puolet koehenkilöistä kertoi nähneensä peilissä jonkinlaisen hirviön. Kuva ei siis jäänyt kellään yhdenlaiseksi vaan äärimmäisen epämukavalta kuulostavan kymmenminuuttisen aikana oli mahdollista kokea monenlaisia näkyjä.
Jos mitkään urbaanilegendat peilin kautta hyökkäävästä murhanhimoisesta hirviöstä tai kummituksesta raksuttavat iltapesun aikaan mielessä, niin ei ehkä kannata lähteä itsensä kanssa tuijotuskilpailuun!
Lue myös: 10 optista harhaa, joilla saa silmät sekaisin ja pään pyörälle
Ihme-Mike: Päätön kukko
Kuva: www.miketheheadlesschicken.org | CC BY-SA 3.0
Vuonna 1945 yhdysvaltalainen maanviljelijä Lloyd Olsen oli hakemassa perheelleen illallista eli hän marssi pihamaalle kirveen kanssa tarkoituksenaan teurastaa kana. Mestaaminen kuitenkin epäonnistui, sillä vaikka kohteeksi valittu viisikuukautinen Mike-kukko menetti päänsä, jäi eläin silti henkiin.
Päättömien kanojenhan tiedetään juoksevan jopa minuuttitolkulla, koska elimistö tarvitsee aivoja ainoastaan liikkeen aloittamiseen, korjaamiseen ja lopettamiseen. Lihasten liikettä ohjaavat hermot toimivat siis ilman aivojakin, kunnes elimistön energia- ja happivarannot on käytetty loppuun – tai eläin vuotaa kuiviin.
Mike oli eri maata. Se eli suhteellisen normaalia ja tervettä kukon elämää vielä 18 kuukautta päänsä menettämisen jälkeen! Uskomattomalta kuulostava tapaus oli mahdollinen, koska kaulan katkaisemisessa jäljelle oli jäänyt suurin osa aivorunkoa, joka säätelee elintärkeitä refleksejä, kuten hengitystä. Lisäksi Miken toinen korva säilyi. Eläinlääkäreiden mukaan Mike pysyi hengissä, sillä kaulasuoniin oli muodostunut verenvuodon estäviä tukoksia.
Mikea pään menettäminen ei juuri haitannut, sillä se jatkoi traumaattisen iltapäivän jälkeen eloaan kuin mitään ei olisi tapahtunut: se yritti nokkia ruokaa, sukia sulkiaan ja jopa kiekua, vaikka ääntely olikin vaillinaisesta kurkusta ulos tullessaan epämääräistä kurlutusta. Olsen ruokki ja juotti Mikea silmätippojen annostelijalla suoraan ruokatorveen.
Päättömästä kukosta tuli valtava ilmiö, ja Olsen kulkikin Ihme-Miken kanssa näyttelyissä ympäri maan.
Loppunsa päätön Mike kohtasi eräällä reissulla vuonna 1947. Se tukehtui, kun Olsen ei löytänyt tarpeeksi nopeasti pipettiä tyhjätäkseen tukoksen sen avonaisesta ruokatorvesta.
Miken kotikaupungissa Fruitassa, Coloradossa, vietetään joka kesäkuu festivaalia paikkakunnan suurimman julkkiksen kunniaksi.
Kauniiden naisten ruumiit annettiin nekrofilian estämiseksi mädäntyä muutama päivä ennen palsamointia
Muinaisessa Egyptissä oltiin tunnetusti eteviä palsamoijia; se on päivänselvää, kun tuhansia vuosia vanhoja muumioita löytyy hautakammioista olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Egyptissä kuolleiden henkilöiden ruumiit toimitettiin palsamoijalle hyvin pian menehtymisen jälkeen, sillä uskomuksen mukaan vainaja jatkoi elämäänsä tuonpuoleisessa. Hajoamaton ja mahdollisimman ehjä ruumis takasi tälle ikuisen elämän.
Poikkeuksiakin jouduttiin tekemään. Jos vainaja oli korkeassa virassa olevan miehen vaimo, tai vaihtoehtoisesti erityisen kaunis tai tunnettu nainen, annettiin hänen ruumiinsa palsamoijien käsiteltäväksi vasta kolmen tai neljän päivän päästä.
Siinä ajassa ruumiissa ehti alkamaan mätänemisprosessi, jota yleensä haluttiin välttää ennen muumiointia. Odotusaika oli tarpeen, sillä joidenkin palsamoijien tiedettiin harjoittaneen nekrofiliaa juuri kuolleiden naisten ruumiiden kanssa. Kun elimistön entsyymit yhdessä bakteerien kanssa olivat ehtineet alkaa hajottamaan ruumista, oli houkutus seksuaaliseen hyväksikäyttöön ainakin vähäisempi.
Siira syö kalan kielen ja toimii itse kielenä
Siirojen lahkoon kuuluva Cymothoa exigua on pahimman luokan loinen. Tämä muutaman sentin mittainen äyriäinen on kuitenkin siinä mielessä kohtelias parasiitti, että se korjaa isännälleen aiheuttamansa vahingon. Sen ällöttävyydestä voitaneen kuitenkin olla yhtä mieltä.
C. exigua nimittäin tunkeutuu isäntäkalan sisään kidusten kautta, asettuu sen suuhun ja syö sen kielen. Sitten loinen kiinnittyy kielentyngän lihaksiin ja alkaa muina siiroina toimia isäntänsä kielenä.
Kalalle ei, käsittämätöntä kyllä, ole eriskummallisesta elinsiirrosta mitään haittaa, sillä C. exigua on kiinnittymisen jälkeen täysin toiminnallinen kieli. Äyriäinen loisii muun muassa napsijoissa, jotka ovat suosittuja ruokakaloja, mutta siitä ei ihmisellekään ole mitään haittaa; muuta kuin jos elävän kielen yrittää irrottaa kalan suusta, saattaa siira repiä pelihousunsa ja purra ahdistelijaa. Siinä vaiheessa kannattaa pitää huulet tiukasti supussa!
Lue myös:
Oudoimmat
Aikamatkustus: 6 henkilöä, jotka väittävät kiven kovaan matkanneensa ajassa – menneeseen tai tulevaan
Onko aikamatkustus mahdollista vai ei? Päättele itse. Tarinoita riittää ja tälle listalle niistä pääsi vain murto-osa.
Varmasti monet toivovat, että aikamatkustus olisi mahdollista. Paluu tulevaisuuteen -elokuvat eivät ehkä ole todellisuutta, mutta ajatus on kiehtova.
Listafriikki kokosi kuusi erilaista tarinaa, joissa ihmiset ovat matkanneet ajassa joko menneeseen tai tulevaisuuteen; ehkä jopa molempiin suuntiin. Tai ainakin he kiven kovaan niin väittävät.
Viimeisenä esittelemme arvostetun fysiikan professorin, joka ei ole aikamatkustaja; ainakaan vielä. Hän kuitenkin uskoo vakaasti sen olevan mahdollista ja vielä melko pienellä taloudellisessa satsauksella. Hänellä on myös valmiina tarkat laskelmat ja suunnitelmat toimivasta aikakoneesta – enää se pitäisi rakentaa ja panna koeajoon.
Mikä sinun mielipiteesi on: Onko aikamatkustus mahdollista? Ja jos ei juuri nyt, niin entäpä lähitulevaisuudessa?
Ja mikä kiinnostavinta: Matkaisitko sinä katselemaan menneitä vai tutustumaan tulevaisuuteen?
Andrew Basiago
Seattlelainen lakimies Andrew Basiago on monitaituri: hän väittää matkanneensa sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Hän kertoi vuonna 2011 työskennelleensä Yhdysvaltain puolustusministeriön Pegasus-projektissa, jonka tarkoituksena oli viedä ihmisiä Marsiin. Ja miten se sitten tapahtui? Teleportaation avulla tietenkin.
Pegasus oli Basiagon mukaan aktiivinen 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin aikakonetta käytettiin ahkerasti. Hän on kertonut matkanneensa kuuntelemaan Abraham Lincolnin puhetta vuoteen 1863, ja toisaalta tulevaisuuteen vuoteen 2054. Basiago paljasti myös, että Yhdysvaltain hallitus käytti aikakonetta lähettääkseen sotilasjoukkoja niin menneeseen kuin tulevaankin vain muuttaakseen kumpaakin mielensä mukaan.
Basiagon eniten julkisuutta saanut kertomus on kuitenkin matka Marsiin vuonna 1981, sillä hän väitti erään kanssaan matkanneen olleen Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Nuori Obama vain käytti tuolloin nimeä ”Barry Soetero”. Kohua herättänyt väite sai myös Valkoisen talon reagoimaan ja tiedottaja Tommy Vietorin mukaan presidentti Obama ei ole milloinkaan käynyt Marsissa.
Basiagolla ei muista aikamatkaajista poiketen ole ollut antaa minkäänlaisia ennustuksia tulevaisuudesta. Paitsi sen verran, että hän tietää nousevansa Yhdysvaltain presidentiksi ennen vuotta 2028. Se juna on tainnut mennä.
Bella
Vain etunimellään medialle esiintynyt albanialainen Bella avautui huhtikuussa 2018 matkastaan kauas tulevaisuuteen. Hän kertoi siirtyneensä vuoteen 3800 valkovenäläisen fyysikon Alexander Kozlovin avustuksella.
Bellan mukaan aikamatkustus ei ole mielekästä puuhaa: kaikki ympärillä muuttui mustaksi ja aikakoneen luoma voimakas jännite kulki läpi hänen koko kehonsa. Myöskään tulevaisuus ei ollut ruusuinen, sillä kaikki meidän tuntemamme elämä oli tuhoutunut, kaikki oli suurta kaaosta ja robotit hallitsivat maailmaa. Hän oli jopa päässyt juttelemaan yhdelle robotille, joka oli kysynyt, mistä Bella oli tullut. Nainen ei ollut vastannut.
Bella otti reissullaan useita valokuvia, mutta on jostain syystä näyttänyt julkisesti niistä vain yhden (kuvassa). Epäselvässä selfiessä toki näkyy futuristisia rakennelmia, mutta mielenkiintoisinta on ehkä se, että Bellan huulipuna on kaikesta ajassa matkustamisesta ja tulevaisuuden sekasorrosta huolimatta viimeisen päälle kunnossa ja siistinä.
Sir Victor Goddard
Vuonna 1935 Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien pilotti Victor Goddard oli lentämässä Skotlannista Englantiin viikonloppulomalle kaksipaikkaisella koneellaan.
Hän katseli avoimesta ohjaamostaan Edinburghin lähistöllä sijaitsevaa, ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettua Dremin lentokenttää, joka oli jätetty myöhemmin oman onnensa nojaan. Hangaarit olivat rapistuneet ja umpeenkasvanut kenttä oli piikkilangoin jaettu laidunmaaksi karjalle.
Kun Goddard parin päivän päästä oli paluumatkallaan, joutui hän rajuun myrskyyn ja menetti koneensa hallinnan. Vain metrejä ennen maahaniskeytymistä hän sai koneen tottelemaan ja nosti sen takaisin ylös läpi usvan ja sateen. Yhtäkkiä taivas selkeni, ja auringonvalossa Goddard huomasi olevansa Dremin lentokentän yläpuolella.
Mutta se oli aivan erinäköinen kuin vain muutama vuorokausi sitten: läheinen maatila lehmineen oli poissa ja rakennukset oli korjattu kuntoon. Kiitotien päässä oli neljä kirkkaankeltaista lentokonetta, joiden ympärillä liikkui sinisiin haalareihin pukeutuneita mekaanikkoja. Se pisti Goddardin silmään, sillä tuolloin ilmavoimien mekaanikot käyttivät ainoastaan ruskeita asuja.
Skeptikoiden mielestä Goddard oli vain seonnut olinpaikastaan. Vai oliko hän sittenkin matkannut pikaiselle visiitille tulevaisuuteen? Omasta mielestään kyllä, sillä neljä vuotta myöhemmin, toisen maailmansodan aikana, Dremin kenttä kunnostettiin juuri sellaiseksi kuin Goddard oli sen tuolloin nähnyt. Lisäksi mekaanikot alkoivat käyttämään sinisiä haalareita ja ilmavoimien harjoituskoneet maalattiin keltaisiksi.
Myöhemmin ritariksi lyöty Goddard teki ilmavoimissa mittavan uran ja koki lennoillaan monia muitakin paranormaaleja ilmiöitä. Jäätyään eläkkeelle pilotin toimesta, hän työskenteli rehtorina College of Aeronautics -yliopistossa.
Charlotte Anne Moberly ja Eleanor Jourdain
Kuva: Jean-Baptiste André Gautier-Dagoty | Public Domain
Elokuun 10. päivänä vuonna 1901 kaksi englantilaista naista, Charlotte Anne Moberly ja Eleanor Jourdain, olivat viettämässä päivää Versaillesin palatsissa Ranskassa.
He eksyivät etsiessään Petit Trianon -linnaa, ja alkoivat kummatkin tuntea olonsa oudoksi; kuin jokin olisi puristanut sielua kappaleiksi. Oxfordilaisessa St Hugh’s Collegessa opettajina työskennelleet naiset kysyivät suuntaa kahdelta pitkiin, vihreisiin takkeihin pukeutuneilta miehiltä, jotka ohjasivat ylittämään pienen sillan. S
iinä sillalla Moberly huomasi 1700-luvun näyttävään pukuun sonnustautuneen nuoren naisen, joka istui jakkaralla piirtämässä. Muutakin kummallista tapahtui: he kuulivat ääniä ja näkivät rakennuksia, joita ei enää olisi pitänyt olla olemassa.
Palattuaan Englantiin Moberly ja Jourdain rupesivat tutkimaan mystistä tapahtumaa. Kumpikaan heistä ei juuri tuntenut 1700-luvun Ranskan historiaa, joten yllätys oli melkoinen, kun heidän näkemänsä nainen osoittautui kuningatar Marie Antoinetteksi (kuvassa), Ranskan viimeisen kuninkaan Ludvig XVI:n puolisoksi. Naiset olivat vakuuttuneita siitä, että olivat matkanneet ajassa taaksepäin.
Vuosikymmen myöhemmin Moberly ja Jourdain kirjoittivat kokemuksestaan An Adventure (suom. Seikkailu) -kirjan salanimillä Elizabeth Morison ja Frances Lamont. Kirjasta tuli välittömästi myyntimenestys.
William Taylor
William Taylor paljasti tammikuussa 2018 tarkoin varjellun salaisuuden: Hän kertoi työskennelleensä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan Britannian salaisen palvelun projektissa, jossa matkattiin kauas tulevaisuuteen.
Taylor kertoi menneensä vuoteen 8973, jolloin koko ihmislaji oli tuhoutunut ja meidän paikkamme olivat ottaneet ikuisesti elävät ihmis-robotti-hybridit. Hän oli onnistunut ottamaan lukuisia valokuvia tulevaisuuden maailmasta, mutta MI6 oli takavarikoinut niistä jokaisen, kun hän palasi takaisin vuoteen 2005.
Taylor paljasti, että aikamatkustus on ollut johtavien valtioiden käytössä jo vuodesta 1981 lähtien, ja ajasta toiseen siirtymisen lisäksi myös eri ulottuvuuksien välillä liikkuminen on mahdollista. Kaikki tarvittava teknologia on saatu avaruusolioiden aluksista.
Monet niistäkin, jotka uskovat aikamatkustukseen, ovat tyrmänneet Taylorin väitteet, mutta enää ei muuten tarvitse montaa vuotta odottaa, että totuus selviää. Nimittäin Taylorin mukaan aikamatkustusteknologiasta tehdään julkista tietoa vuonna 2028.
John Titor
John Titor on maailmanlaajuisesti ehkä tunnetuin aikamatkustaja. Marraskuun 2. päivänä vuonna 2000 hän kirjoitti eräälle nettifoorumille olevansa aikamatkaaja vuodesta 2036. Hän väitti palanneensa vuoteen 1975 hakeakseen vanhasta IBM 5100 -tietokoneesta (kuvassa) osan, jota tulevaisuudessa tarvitaan taistelussa koko maailmaa uhkaavaa tietokonevirusta vastaan. Samalla hän myönsi olevansa osa ihmiskunnan pelastamiseksi koottua sotilasjoukkoa.
Titor kertoi myös, että vuonna 2004 Yhdysvalloissa alkaisi sisällissota, joka lopulta kehittyisi ydinsodaksi Venäjän kanssa. Tässä vielä Titorin muita ennustuksia: Kesän 2004 olympialaisia ei järjestetä, hullun lehmän tauti aiheuttaa suuren epidemian vuonna 2005 ja samaan aikaan länsimaiden valta luhistuu.
No, vuodet tulivat ja menivät, eikä Titorin lupaamia asioita tapahtunut. Hän oli toki jo ensimmäisissä kirjoituksissaan alkanut selittelemään, että aikamatkustus saattaa muuttaa tapahtumien kulkua, joten on mahdollista, että kaikki ei menekään niin kuin hän oli kertonut. Esimerkiksi vuodessa 2000 pysähtyessään hän oli jo havainnut, että jotkut jalkapallo-ottelut olivat päättyneet eri lailla kuin edellisellä kerralla.
Vuosituhannen alun varikkopysähdyksensä hän teki henkilökohtaisista syistä: tavatakseen perhettään ja ystäviään. Ilmeisesti vanha tietokoneen osa ei sitten ollutkaan niin kriittinen maailman pelastamisessa, sillä Titor ehti tarinoida reilun vuoden verran ennen kuin katosi jäljettömiin. Tai ehkä hän viimein matkusti takaisin vuoteen 2036.
Ronald Mallett
Fysiikan professori Ronald Mallett Connecticutin yliopistosta on yksi harvoista ”oikeista” tutkijoista, jotka uskovat, että aikamatkustus on mahdollista. Hän ei väitä sitä tehneensä, mutta tietää sen olevan vain ajan kysymys. Mallett siis eroaa listan muista henkilöistä siinä, että hän ei ole surffaillut ajassa suuntaan tai toiseen – vielä.
Käyttämällä Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa perustanaan, hän on omien sanojensa mukaan kyennyt kehittämään prototyypin aikakoneesta (katso kuva tästä). Mallett on kertonut pystyneensä laserin avulla luomaan pyörivän valonsäteen, joka vääntää aikaa ja avaruutta.
Vuonna 2006 Mallett oli suunnitelmissaan niin pitkällä, että oli valmis rakentamaan koneen seuraavan kymmenen vuoden aikana, jos vain rahoittaja löytyisi. Hän arvioi prosessin budjetiksi 250 000 dollaria, mikä projektin päämäärän huomioon ottaen on yllättävän pieni summa. Aikakone ei edelleenkään ole nähnyt päivänvaloa, joten taisi jäädä vain rahasta kiinni!?
Mallett on silti optimistinen, ja uskoo teoriansa ja yhtälöidensä vielä toimivan käytännössä.
Lue myös:
Tällä listalla on tiedossa sellaisia maku- ja ruokayhdistelmiä, jotka äkkiseltään kuulostavat aivan liian omituisilta ollakseen maistuvia, mutta jotka yllättäen ovatkin oikein toimivia ja maukkaita pareja.
Samaa mieltä näistä ei tietenkään tarvitse olla, sillä kaikilla on oma makunsa. Jotkin listan ruokayhdistelmät eivät välttämättä herätä kovin voimakkaita tunteita kumpaankaan suuntaa, mutta listan lopun lähestyessä olen varma, että makuasioista voidaan ruveta kiistelemään.
Listafriikki esittelee nyt 10 maku- ja ruokayhdistelmää, jotka toimivat loistavasti, vaikka järki sanoisi toisin.
Tomaatti ja sokeri
Aloitetaan lista sillä todennäköisesti vähiten omituisella yhdistelmällä, nimittäin tomaatilla ja sokerilla. Tämä ei varmastikaan tule paljon kokkaileville yllätyksenä, mutta hapokas tomaatti ja makea sokeri ovat huippupari.
Suolan voisi ajatella toimivan paremmin tomaatin kanssa, eikä siinäkään toki mitään vikaa ole, mutta sokeri korostaa tomaatin omaa makua ja tuo sen piilevää makeutta paljon paremmin esiin.
Sokeria voi toki ripotella tuoreidenkin tomaattisiivujen päälle, mutta kun sitä lisää vaikkapa tomaattikastikkeeseen tai -keittoon, niin ollaan mahtavien makujen maailmassa.
Punaviini ja Coca-Cola
Tämä voi kirpaista punaviinin ystäviä, mutta toisaalta myös niitä, joille kokis on pyhä asia. Drinkki nimeltään calimocho on punaviinin ja Coca-Colan sekoitus.
Viinicoctailit eivät kuitenkaan ole mikään uusi juttu, eikä viinin sekoittaminen muihin juomiin ärsytä myöskään viininvalmistajia – tuotetta menee enemmän, kun sille löytyy uutta käyttäjäkuntaa.
Calimochon arvellaan syntyneen Espanjassa, mutta sitä saa kyllä muuallakin maailmassa. Etelä-Afrikassa se on katemba, Kroatiassa se on bambus ja Argentiinassa calimocho tunnetaan ”jeesusmehuna”.
Parhaimmillaan calimocho on kuumana kesäpäivänä nautittuna: Isoon kannuun lorautetaan kaksi osaa kokista ja yksi osa punaviiniä sekä paljon jäitä. Kokiksen makeus ja poreet sopivat hyvin yhteen viinin hapokkuuden kanssa.
Ehkä drinkkiin ei kannata käyttää niitä parhaimpia ja kalleimpia punkkuja, mutta tällä sekoituksella vähän surkeammatkin viinit saa käytettyä osana maistuvaa ja raikasta drinkkiä.
Lue myös: 10 synkkää salaisuutta Coca-Colaan liittyen
Cheddar ja omenapiirakka
Kaikkihan tietävät, että juustot ja hedelmät ovat täydellinen yhdistelmä. Mutta sitten kun hedelmät leivotaan makeaksi piiraaksi, niin kenellä tulisi mieleen heittää mukaan suolaista juustoa? No, aika monella ilmeisesti.
Yhdistelmä on tarinan mukaan syntynyt 1600-luvun Englannissa. Omenapiirakan kanssa kävi tarjoiltavaksi melkein mikä tahansa juusto, mutta suolainen ja voimakkaan makuinen cheddar oli loistava vastapari uunissa mehevöityvän omenan makeudelle.
Cheddaria voi laittaa taikinan sisään, sekoittaa täytteeseen tai hypätä suoraan syvään päähän ja leikata oransseja siivuja koko komeuden päälle.
Lue myös: Top 10 maailman erikoisimmat juustot – oletko päässyt maistamaan?
Banaani, pekoni ja maapähkinävoi
Maapähkinävoi ja banaani ovat yhdistelmänä tuttu ja toimivaksi todettu. Mutta ilmeisesti setti nousee ihan uusiin sfääreihin, jos mukaan heittää pekonia. Kevyeksi tätä komboa ei kuitenkaan missään nimessä voi kutsua.
Kertoman mukaan näillä kolmella ainesosalla täytetty lämmin voileipä oli rock-legenda Elvis Presleyn suurinta herkkua. Suolaisen ja makean suloinen sekamelska tarjoaa kuvailujen mukaan monitahoisen makuelämyksen. Se on paljon luvattu, mutta houkuttelee kokeilemaan!
Mansikka ja pippuri
Mitä maustetta mansikoiden päälle? Sokeria, eikös vain? Jos siis niiden päälle nyt on pakko jotain laittaa, sillä mansikat ovat maukkaita ihan sellaisenaan.
Mutta yllätä itsesi jauhamalla tuoretta mustapippuria mansikoiden päälle! Vaikka mansikat ovat pääasiassa makeita, on aivan kypsissäkin marjoissa pientä kirpeyttä. Ja juuri tuon vuoksi mustapippurilla maustetut mansikat toimivat.
Pippuri nimittäin taittaa kirpeyttä ja saa ne maistumaan entistäkin makeammilta. Toisaalta pippurisuus myös tasapainottaa makeutta, joten mansikat eivät maistu liian imelälle. Pippurin kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä toivottuun makuelämykseen riittää vain pieni ripaus.
Vesimeloni ja suola
Mansikan ja mustapippurin liitosta siirrymme toiseen omituisen hyvin toimivaan hedelmä–mauste-pariin. Nimittäin ripaus suolaa vesimelonilla saa makunystyrät bailaamaan.
Varsinaisesti suola ei mausta vesimelonia, vaan erikoisella tavalla vahvistaa sen omaa makua. Asiantuntijat – eli kokit – suosittelevat ripottelemaan vesimelonin päälle isokiteistä suolaa, mutta varmasti mikä tahansa suola ajaa asian.
Suola ei ainoastaan poista vesimelonin kitkeryyttä ja korosta makua, vaan se myös aktivoi sylkirauhasia, mikä saa vesimelonin maistumaan entistä paremmalta.
Maapähkinävoi ja hampurilainen
Edellisessä kohdassa mentiin suolaisen ja sokerin yhdistelmällä, mutta maapähkinävoin ja jauhelihan liitto luottaa ”suolaa suolalla” -komboon. Ja nyt siis puhutaan maapähkinävoista, joka on vain sitä itseään, eikä sokerilla tai muulla makeutettua.
Hampurilaispihvistä saa järjettömän mehevän, kun jauhelihaan sekoittaa ennen pihvien pyörittelyä hieman maapähkinävoita. Maapähkinävoin rasvaisuus pitää pihvin mehukkaana, mutta jos haluaa vain makua, niin maapähkinävoita voi sipaista jo paistetun pihvin päälle. Ilmeisesti maapähkinävoi muistuttaa suolaisena hampurilaisen täytteenä toista hyvää ystäväänsä pekonia.
Kahvi ja suola
Tämän yksinkertaisen vinkin sanotaan tekevän kitkerästäkin kahvista täydellistä. Suolalla maustettu kahvi kuulostaa perin kummalliselta! Suolaa ei kuitenkaan sekoiteta valmiiseen kupilliseen vaan mauste heitetään kahvijauheen joukkoon ennen keittämistä.
Monista amerikkalaisista ruokaohjelmista tuttu kokki Alton Brown on kertonut laittavansa neljäsosa teelusikallista suolaa per kuusi mitallista kahvia. Toisin kuin voisi luulla, niin kahvi ei maistu suolaiselta, vaan tasapainottaa makua ja neutralisoi kitkeryyttä. Suola on tässä paljon tehokkaampi kuin sokeri. Suomessa kahvia on vielä 1900-luvun alussa maustettu suolalla, joten mistään uudesta niksistä ei ole kyse.
Asiaa tutkineen ruokakirjailija ja molekyylibiologi Nik Sharman mukaan suolan vaikutus riippuu monesta tekijästä: kahvityypistä, veden lämpötilasta, suolan määrästä ja maistajasta itsestään; kaikkien meidän makunystyrät maistavat asiat hieman eri tavalla. Sharma kertoo Food52-ruokasivustolla, että aikoo testailujensa jälkeen jatkaa suolan lisäämistä kahviin – varsinkin, jos maitoa ei ole saatavilla. Suola pehmentää kahvin makua.
Meneekö kokeiluun?
Pinaattilätyt ja jauhelihakastike
Terveiset Seinäjoelle! Kohta puolen vuosisadan ajan tämä hämmennystä aiheuttava yhdistelmä on ollut seinäjokisten kouluruokaloiden suosikki. Siis pinaattilättyjä jauhelihakastikkeen kera. Se kuulostaa ja näyttää väärältä, mutta ilmeisesti kombo on mitä maukkain.
Seinäjoen kouluruokaloiden erikoisuudesta on kiittäminen nyt jo eläkkeellä olevaa emäntää ja ruokapalvelukeskuksen päällikköä Mervi Röysköä.
Röyskö kertoo Epari-lehdelle pohtineensa 1970-luvulla, miten pinaattilätyistä saisi uunituoreiden ravintosuositusten mukaisen ateriakokonaisuuden: ”Pinaattilätyt oli tapana tarjota puolukkahillolla, mutta jotenkin se ei tuntunut kokonaiselta aterialta. Kokeilin jauhelihaa ja ruokalaji oli heti menestys”.
Seinäjoella ollaan erittäin tietoisia ja ylpeitä oman kaupungin erikoisuudesta. Kun Seinäjoen Museot järjesti keväällä 2021 kilpailun seinäjokisimmasta ilmiöstä, voitti rakastettu ruokayhdistelmä kisan ylivoimaisesti. Lähes puolet vastaajista antoi äänensä pinaattiletuille ja jauhelihakastikkeelle.
Yhdistelmä on hyvin paikallinen. Itse elin lapsuuteni ja nuoruuteni viidenkymmenen kilometrin päässä Seinäjoelta, mutta kuulin tästä omituisuudesta vasta tänä vuonna Saksassa asuessani. Keskustelimme suomalaisporukalla ruoista, joita kaipaamme Suomesta. Kaksi Seinäjoelta kotoisin olevaa herraa julisti lähes yhteen ääneen, että ”jauhelihakastike ja pinaattilätyt”. Jaa, että semmoinen setti.
Tämä on erittäin paikallinen ”herkku” ja herättää voimakkaita tunteita. Jopa niin voimakkaita, että Nurmon lukion opiskelijat menivät vuonna 2009 lakkoon, kun Nurmo liitettiin viereiseen Seinäjokeen. Nuoret eivät suostuneet syömään ruokalistan uutta kummajaista. Protesti tuotti tulosta ja Nurmon lukiolaiset saivat jatkaa pinaattilättyjen syömistä tutun karviaishillon kanssa. Pienemmille koululaisille tarjoiltiin kuitenkin Seinäjoen erikoisuutta.
Nykyään, kun kuntaliitoksesta on kulunut jo reippaasti aikaa, mennään kompromissiratkaisulla: joka toinen kerta pinaattilättyjen kanssa on hilloa ja joka toinen kerta jauhelihakastiketta.
Ananas ja pizza
Päätetään lista siihen kansoja kahtia jakavaan ja ihmissuhteita rikkovaan ikuisuuskysymykseen: Kuuluuko ananas pizzaan? Koska listalla käsitellään omituisia ruokayhdistelmiä, jotka toimivat, niin kirjoittajan kanta lienee selvä.
Tietenkin ananas kuuluu pizzaan!
Ensimmäisen kerran ananasta päätyi pizzaan Chathamissa, Kanadassa. Ei siis suinkaan Yhdysvaltojen Havaijilla, vaikka klassinen kinkku-ananaspizza usein Hawaii-nimellä tunnetaankin.
Hawaii-pizza on kreikkalaissyntyisen Sam Panopoulosin luomus. Hän omisti veljiensä kanssa ravintolan, jossa tarjottiin muun muassa burgereita. 1960-luvun alussa Panopoulos halusi laajentaa pizzoihin, sillä niiden suosio oli hurjassa nousussa. Vuonna 1962 pamahti jättipotti: mies keksi laittaa pizzan päälle ananasta.
Panopoulos ajatteli, että suolaisen kinkun ja makean ananaksen yhdistelmä olisi makunystyröille mannaa. Siihen asti pohjoisamerikkalaisissa pizzerioissa pizzan täytteinä käytettiin vain juustoa sekä herkkusieniä, kinkkua ja/tai pepperonia. Ananas oli yllättävä, mutta tervetullut lisä. Lähialueen ihmiset rakastuivat erikoiseen täytteeseen ja hiljalleen siitä tuli kansainvälinen ilmiö. Toki hyvin polarisoiva sellainen.
Ja miksi pizzan nimi on Hawaii, eikä syntypaikkansa mukaan Ontario? No, Panopoulos käytti tölkkiananasta, joka oli merkiltään Hawaiian.
Lue myös:
-
Oudoimmat3 päivää sittenTop 10 hulluimmat oikeusjutut, jotka kantaja on voittanut – Tyhmä ei ole se, joka pyytää!
-
Yleistieto1 viikko sitten
Marraskuun lapset ovat pessimistisiä atleetteja: Faktoja marraskuusta ja marraskuussa syntyneistä
-
Elämäntapa4 tuntia sitten
Miten ja miksi intohimoinen kielisuudelma liittyy Ranskaan?
-
Oudot uutiset5 päivää sitten
Tällainen on maailman suurin hämähäkinverkko – Hämähäkkien ”megakaupunki” kuhisee elämää
