10 naurettavaa veroa meiltä ja muualta, menneisyydestä nykypäivään

Verojen maksaminen harmittaa, vaikka kerätyillä rahoilla mahdollistetaankin paljon hyviä asioita. Tämän listan jälkeen normaali tulovero saattaa kuulostaa ihan mukiinmenevältä systeemiltä.

Suomessa rokotetaan kirkkoon kuulumisesta sekä television katselusta ja radion kuuntelemisesta. Noin niinkuin kärjistetysti sanottuna. Meille kirkollis- ja yleisradiovero ovat ihan normijuttuja, mutta muun maalaisia ne voivat ihmetyttää. Mutta myös esimerkiksi Tanskassa, Saksassa ja Ruotsissa maksetaan kirkollisveroa, ja Saksassa on yleisradioveroon verrattavissa oleva mediavero.

Onneksi nykyään Suomen verotus on järjellä selitettävissä (vaikka moni voi olla asiasta eri mieltä), sillä vuosikymmeniä sitten suomalaiset ovat maksaneet melko mielenkiintoisista asioista. Eikä siitä muuten ole aikaa kuin pari vuotta, kun kiistelty koiravero lakkautettiin. Pitkään aikaan sitä ei toki oltu kerättykään kuin Tampereella ja Helsingissä, mutta huonolla menestyksellä näissäkin kaupungeissa. Katukuvaan verrattuna koiranomistajia oli huomattavasti enemmän kuin verottajan tietojen mukaan. Joskus on fiksua lopettaa tuulimyllyjä vastaan taistelu.

Nyt Listafriikki esittelee naurettavia veroja sekä menneisyydestä että nykypäivästä, niin meiltä Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Näihin tutustumisen jälkeen tuntuu ehkä vähemmän pahalta lohkaista joka kuukausi mojova siivu tuloistaan yhteiseen hyvään.

Vanhanpojan ja -piian vero – Suomi

Aloitetaan sillä, mikä saa ainakin kirjoittajan veren kiehumaan. Ehkä myös osittain siksi, että vuonna 1935 voimaan tullut vanhanpojan ja -piian vero lakkautettiin vasta vuonna 1975. Ja ovathan nuo nimityksetkin aika käsittämättömät.

Joka tapauksessa, valtio kannusti naimattomia naimisiin ja lastenhankintaan; vanha versio synnytystalkoista (🤬) siis. Veron takana oli myös ajatus siitä, että sinkut (tai vanhatpojat ja -piiat) ja lapsettomat pariskunnat olisivat taloudellisesti paremmassa tilanteessa ja heillä on varaa maksaa enemmän veroja.

Kovin veroluokka oli naimattomille, toiseksi kovin lapsettomille pariskunnille ja kaikkein vähiten maksoivat ”mallikansalaiset” eli avioparin muodostamat lapsiperheet. Veroa piti alkaa maksamaan 24 vuotta täytettyään, ja valtio kuritti naimattoman kukkaroa tuloluokasta riippuen 3-6 prosenttia. Eli aika paljon!

Pelikorttivero – Suomi

Kaikki huvitukset ovat tietenkin olleet Suomessa myös verotuksen alaisia. Vuonna 1842 autonomisessa Suomen suurruhtinaskunnassa syntynyt pelikorttivero tarkoitti sitä, että jokaisesta myydystä korttipakasta piti maksaa osuus valtiolle. Lain vuoksi korteista tuli tietenkin kovin kalliita, joten köyhempi väestö (lue: tavallinen kansa) pelasi käytetyillä korteilla. Tästä oli myös ikäviä seuraamuksia, koska hygienia ei ollut huipussaan: taudit saattoivat kiertää pelaajasta ja perheestä toiseen korttien välityksellä. Viime vuonna tämä olisi ollut hankala ymmärtää, tänä vuonna se ei enää kuulostakaan niin omituiselta.

Lääninhallitus peri veron korttien valmistajalta tai maahantuojalta, ja todisteena suoritetusta maksusta jokaisen laillisen pakan ruutuässään painettiin Suomen pankin setelipainossa Valtion pelikonttorin leima.

Kun vero pantiin 1800-luvulla käytäntöön oli leima korttipakan sinetissä ja 1900-luvulle siirryttäessä korttien ympärille laitettiin leimattu paperinen side. Pelikorttiverosta luovuttiin vasta vuonna 1983 (!!!), mikä tarkoitti sitä, että korttien salakuljetus Suomeen rehotti valtoimenaan vielä 1970-luvulla.

Elokuvavero – Suomi

Kun Suomen huvivero kaatui vuonna 1994, lopetettiin myös mielipuolinen elokuvien verotus. Elokuvaverolaki oli ollut voimassa vuodesta 1964 lähtien, ja tiukan sääntelyn vuoksi monia leffoja oli myös muokattu melko raa’alla kädellä.

Verotuksessa oli eri asteita: elokuvateattereiden piti pulittaa pääsylipputuloista valtiolle sitä enemmän, mitä enemmän elokuvassa oli väkivaltaa tai paljasta pintaa. Lisämaksujen ohessa elokuvista voitiin poistaa sopimattomia kohtauksia, joita viranomaiset pitivät siveettöminä tai vaarallisina katsojille. Viikate kävi 1980-luvulla muun muassa Rocky IV -elokuvalle, jossa Rocky Balboan ja Ivan Dragon nyrkkeilyottelukohtausta lyhennettiin.

Jos viranomaiset pitivät elokuvaa huonona, joka oli siis virallinen arvioinnin aste, joutuivat elokuvateatterit maksamaan pääsylipun hinnasta jopa 30 prosenttia veroa. Elokuva oli huono, jos se oli vähääkään seksuaalissävytteinen tai tulkittiin väkivaltaa ihannoivaksi. Huonojen elokuvien listalle eli korkeimpaan verotusluokkaan päätyivät muun muassa sellaiset klassikot kuten Clint Eastwoodin tähdittämä Likainen Harry (joka alunperin haluttiin kieltää kokonaan), Stanley Kubrickin ohjaama kulttiklassikko Kellopeliappelsiini sekä kauhuelokuva Ennustus.

Partavero – Englanti ja Venäjä

Englannin kuningas Henrik VIII, joka muutenkin oli melko mielenkiintoinen hahmo, asetti parrat verotettavaksi vuonna 1535. Maksun suuruus riippui parrakkaan yhteiskunnallisesta asemasta. Kuninkaalla oli itselläänkin parta, mutta maksoiko hän siitä veroa? Tuskin. Henrik VIII:n valtakauden jälkeen parrat saivat liehua vapaasti, mutta kuningatar Elisabet I palautti maksun vuonna 1558: kaikki yli kaksiviikkoa ajamatta olleet parrat pantiin verolle.

Venäjälläkin oli käytössä partavero, jonka tsaari Pietari Suuri perusti vuonna 1698. Hänen mukaansa parta oli merkki sivistymättömyydestä. Ne, jotka kuitenkin halusivat pitää partaa, joutuivat maksamaan siitä. Todisteena suoritetusta verosta parrallisten miesten tuli pitää aina mukanaan polettia, joka oli valmistettu kuparista tai hopeasta kantajan yhteiskuntaluokasta riippuen. Jos partaratsian kohdalle osuessa polettia ei ollut mukana, tiesi se automaattisesti pakkoparturointia.

Varjovero – Italia

Väärin kyllä sanoa, että Italia kokonaisuudessaan, sillä varjoveroa maksetaan ainoastaan Venetsian lähellä sijaitsevassa Coneglianon kaupungissa.

Jos muutaman kymmenentuhannen asukkaan Conegliano kuulostaa jostain syystä tutulta, niin taidat olla viinin ystävä. Kaupunki on nimittäin tunnettu Prosecco-viinistä.

Ilmeisesti Coneglianon viranomaisten mukaan Proseccoa sun muuta on paras nauttia suorassa auringonpaisteessa, sillä ravintolat, ja kaupat yhtälailla, joutuvat maksamaan 100 euron vuosittaisen maksun, jos heidän aurinkovarjonsa, markiisinsa tai edes kylttinsä heittävät varjon kadun julkiseen osioon. Vero on ollut itseasiassa maanlaajuisesti voimassa vuodesta 1993 lähtien, mutta Conegliano on ainoa kaupunki, jossa sitä on kerätty.

Yritysten omistajia naurettava maksu kismittää, ja vaikka summa on verrattain pieni ja useimmat sen maksavat mukisematta, on se monien mielestä periaatetasolla väärin.

Rasvavero: monet maat ja crème de la crème – Japani

Monessa maassa rasvaiset ruoat ovat kovemmin verotettuja kuin vähärasvaiset. Sokeri-, rasva- ja virvoitusjuomavero… Kaikilla näillä pyritään parantamaan kansalaisten terveyttä. Ja toisaalta keräämään valtion kassaan paljon tuloja, sillä lähes hinnasta riippumatta epäterveelliset ruoat ja herkut tekevät kauppansa.

Japanissa rasvaverotus on viety hieman pidemmälle. Vuonna 2008 maassa alettiin huolestua kansalaisten hälyttävästi lisääntyneestä ylipainosta. Metabo-laki (jonka nimi viittaa liikalihavuuden aiheuttamaan metaboliseen oireyhtymään) velvoitti kaikki 40-75 vuotiaat aikuiset vyötärönympäryksen mittaukseen. Jos sallittu mitta, miehillä 90 senttiä ja naisille 88 senttiä, ylittyi, joutui henkilö terveydenhuollon järjestämään neuvontaan ja puhelimen ja sähköpostien kautta tarkkailun alaiseksi.

Veroja ei yksityishenkilöiltä peritty, vaan maksajaksi joutuivat työnantajat tai paikallishallinto, jos kansalaisten senttimäärät eivät vuosittaisissa mittauksissa alentuneet tavoitteiden mukaisesti.

Ikkunavero – Iso-Britannia

Englannissa, Skotlannissa, ja myöhemmin niiden muodostamassa Isossa-Britanniassa 1600-, 1700- ja 1800-luvulla voimassa ollut ikkunavero vaikutti ei ainoastaan ihmisten elämään vaan suuresti myös sen ajan arkkitehtuuriin. Monissa tuolta ajalta säilyneissä rakennuksissa on edelleen nähtävissä umpimuurattuja ikkunan kohtia (kuva).

Kuningas Vilhelm III asetti vuonna 1696 veron, jonka suuruus riippui täysin kiinteistön ikkunoiden määrästä. Silloin tuloveroa ei katsottu hyvällä, mutta ikkunoista rokottamalla saatiin varakkaammat maksamaan enemmän, sillä heillä yleensä oli isommat talot ja siten useampia ikkunoita. Progressiivista verotusta siis!

Yhdelle talolle oli kiinteä kahden shillingin maksu, ja jos ikkunoita oli yli kymmenen, jouduttiin jokaisesta maksamaan hieman lisää. Toiset siis muurasivat ikkunoitaan umpeen, mutta joillekin superrikkaille vero antoi ainutlaatuisen mahdollisuuden erottua vain-vähän-rikkaista – ”meillä on varaa maksaa vaikka kuinka paljon”.

Mahtailu johti siihen, että uusiin rakennuksiin sisällytettiin niin paljon ikkunoita kuin vain mahdollista. Olemassa oleviakin kiinteistöjä muokattiin ja jopa rakenteita tukevien seinien päälle laitettiin lasia, jotta saatiin maksaa vähän lisää veroja. Ikkunavero oli Briteissä käytössä vuoteen 1851 saakka.

Virtsavero – Rooman valtakunta

Rooman keisarina vuosina 69-79 hallinnut Vespanius on tullut kuuluisaksi sanonnasta ”raha ei haise”. Pecunia non olet. Sanonnan kerrotaan saaneen alkunsa keskustelusta, jonka Vespanius kävi poikansa Tituksen kanssa. Palataan siihen aivan kohta.

Vespanius ja häntä ennen keisarina toiminut Nero keräsivät virtsaveroa. Sitä ei kuitenkaan yksittäisten kansalaisten tarvinnut maksaa, vaan maksu kerättiin niiltä, jotka kävivät virtsalla kauppaa. Alempiluokkaiset, eli siis aivan tavalliset ihmiset, suorittivat tarpeensa pottiin, jotka tyhjättiin likakaivoon, josta tavara edelleen kulkeutui julkisten käymälöiden ”altaisiin”.

Neste kerättiin talteen käymälöistä, sillä virtsan sisältämä ammoniakki oli arvokasta raaka-ainetta, jota myytiin ja käytettiin muun muassa nahan parkitsemiseen, siivoukseen ja toogien sekä HAMPAIDEN valkaisuun.

Virtsavero oli tuottoisa tulonlähde valtakunnalle tai paremminkin keisarille itselleen, mutta se oli myös aikalaisten mielestä hyvin kiistanalainen. Siitä päästäänkin takaisin keisarin poikaan Titukseen. Kun hän arvosteli isänsä ällöttävää verotusta, kaivoi Vespanius pissalla hohtavan puhtaaksi saadun toogansa taskusta kultakolikon ja vei sen poikansa nenän alle. ”Haiseeko?”, hän kysyi, johon poika vastasi, että eipä taida haista. ”Ja kuitenkin, se on saatu virtsasta”, lausui Vespanius keskustelun päätteeksi.

Colosseum muuten rakennettiin virtsaverosta saatujen tulojen avulla.

Sosiaalinen media – Uganda

Heinäkuun 1. päivänä vuonna 2018 Ugandan hallitus presidentti Yoweri Musevenin johdolla otti käyttöön veron, jota kaikkien sosiaalisen median sivustojen ja sovellusten käyttäjien tuli maksaa. Esimerkiksi Facebookin, Twitterin ja Whatsappin käytöstä täytyy pulittaa 200 shillinkiä eli noin 0,04 euroa päivässä. Niinä päivinä, kun somea ei käytä, ei mitään tarvi maksaakaan.

Musevenin mukaan vero on välttämätön taistelussa juoruilua vastaan ja kerätyt varat käytetään juuri kyseisen toiminnan aiheuttamien ”seuraamusten selvittämiseen”; mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Sanomattakin lienee selvää, että ugandalaiset eivät ole järin innostuneita some-verosta, vaan syyttävät hallitusta sananvapauteen kajoamisesta ja monet ovat protestina lopettaneet täysin sosiaalisen median käyttämisen.

Vero ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun vuodesta 1986 lähtien presidenttinä ollut Museveni sekaantui kansalaisten sosiaalisen median käyttöön: Vuoden 2016 vaalien aikaan pääsy kaikille some-kanaville estettiin, sillä Museveni väitti ihmisten käyttävän niitä valheiden levittämiseen.

Laittomuudet – Yhdysvallat

Yhdysvaltain verovirasto IRS, Internal Revenue Service, ei anna minkäänlaisten tulojen lipua sormiensa lävitse ilman oman osuuden nappaamista. Siitä syystä myös kaikista laittomilla keinoilla saaduista tuloista täytyy maksaa veroa.

Korruptoituneille virkamiehille on yksinkertainen ohjeistus: ”Jos saat lahjuksen, liitä se tuloihisi.” Laittomalle huumekaupalle on omat lomakkeensa, jotka tulee veroilmoitusta tehdessä täyttää, jos kyseisellä toiminnalla on saanut tuloja.

Varkaudetkin ovat verotettavaa tuloa. Varastetusta tavarasta tulee maksaa senhetkisen arvon mukaisesti. IRS:n sivuilla varkaudeksi lasketaan muun muassa ryöstö, kavallus, kiristys, ja kidnappauksella saadut lunnaat. Veroja ei tarvitse maksaa, jos varastettu omaisuus palautetaan omistajalleen saman verovuoden aikana.

Kansalaisten ei kuitenkaan ole pakko myöntää tehneensä rikosta, mutta verot on maksettava. Siksipä laittomuuksista saadut tulot voi listata erittelemättä veroilmoituksen kohtaan ”muut tulot”, jolloin ketään ei voida tuomita lain noudattamisen perusteella. Moniko varas sitten on niin kuuliainen kansalainen, että maksaa veroja; se on toinen juttu.

Nämä ovat siis liittovaltion määräyksiä; osavaltioilla on vielä omat systeeminsä. Esimerkiksi Tennesseessä laiton huumekauppa, laiton alkoholin valmistus, ja salakuljettaminen ovat verotettavaa toimintaa. Jos henkilö koskaan jää kiinni laittomuuksistaan, tulee hänen pystyä osoittamaan maksaneensa asiaankuuluvat verot, sillä muuten hän saa syytteen myös veropetoksesta – kaiken muun lisäksi.

Kunniamaininta: Kanadan murovero

Murovalmistajien tulee Kanadassa maksaa valtiolle veroa, jos lasten aamiaismuropaketissa EI ole mukana lelua. Joten lelu pakettiin ja rahat säästyvät!

MUTTA. Jos lelu sisältää olutta, viiniä tai muuta alkoholia, ottaa verottaja osansa murojen myynnistä. Siinä saavatkin valmistajat olla tarkkana, etteivät vahingossa laita viinaa sisältäviä leluja lasten muroihin!