Joukkohysterian aiheuttamat kummalliset epidemiat

Joukkohysteria on psykologinen ilmiö, joka on tunnettu jo vuosisatojen ajan. Sen voi laukaista moni tekijä, mutta silti epidemioiden yleisyys jaksaa kummastuttaa.

Poliittinen epävakaus, stressi, pelko tuntemattomasta tai sosiaalisen hyväksynnän hakeminen ovat kaikki syitä, jotka ovat historian saatossa saaneet ihmiset käyttäytymään järjenvastaisesti.

Joukkohysteria saa usein alkunsa vain yhdestä henkilöstä, jolta se leviää kulovalkean tavoin ensin lähimpiin ihmisiin ja lopulta laajemmalle yhteisöön. 

Tarpeeksi stressaava tilanne voi laukaista harhakuvitelman tai jopa fyysisiä oireita, jotka tarttuvat muihin. Näissä epidemioissa tokikaan mikään ei varsinaisesti tartu, vaan aivojen ja kehon yhteispelillä oireita voi tulla ilman konkreettista syytä. 

Listafriikki keräsi nyt outoja joukkohysteriatapauksia, joihin kuuluu kaikenlaista eriskummallisesta käytöksestä kuvitteellisiin sairauksiin.

Maukuvat nunnat

Keskiajalla monet nuoret tytöt laitettiin vanhempiensa toimesta nunnaluostareihin. Pakotettu selibaatti, köyhyys ja elämän askeettisuus olivat kova paikka niille, jotka eivät olleet omasta tahdostaan asiaan vihkiytyneet. Ei siis kumma, että luostariin lukitseminen sai aikaan erikoista käytöstä.

Vuonna 1491, suuressa ranskalaisessa luostarissa, eräs nunna alkoi jostain selittämättömästä syystä maukumaan kuin kissa. Ei aikaakaan, kun kanssasisaret yhtyivät ääntelyyn. Tilanne äityi niin pahaksi, että läheisen kylän asukkaat hermostuivat ja joukko sotilaita määrättiin luostarin ovelle vahtiin. Nunnat lopettivat maukumisen, kun heitä uhattiin ruoskimisella.

Epidemia levisi muihinkin alueen nunnaluostareihin, joskin matkittava eläin vaihtui paikasta riippuen muun muassa koiriin ja lintuihin. Myös toisten nunnien puremista esiintyi samaisen joukkohysterian aikana. Epidemian syytä ei tuolloin tarvinnut miettiä sen tarkemmin: nunnat olivat selvästi paholaisen riivaamia. Joukkohysterian aiheutti kuitenkin paljon todennäköisemmin ikävien elinolosuhteiden aikaan saama ahdistuneisuus.

Nauruepidemia

Nauru on parasta lääkettä -sanonta ei ihan pidä paikkaansa, kun mietitään Tanganjikassa, nykyisessä Tansaniassa, vuonna 1962 puhjennutta epidemiaa. Kolme sisäoppilaitoksen tyttöoppilasta alkoi kuin tyhjästä nauramaan hillitsemättömästi. Nauru tarttui muihinkin koululaisiin ja kohta 95 oppilasta nauroi ilman mitään syytä. He eivät kyenneet lopettamaan, vaikka opettajat uhkailivat fyysisellä kurittamisella.

Toisilla kontrolloimaton hysteria kesti muutaman tunnin, kun taas toisilla se jatkui jopa kaksi viikkoa. Nauruun liittyi myös itkukohtauksia, kovia kipuja ja pyörtyilyä. Koulu jouduttiin lopulta sulkemaan.

Kummallisemmaksi tapauksen teki se, että hysteria levisi muihinkin yhteisöihin, ja useita kuukausia kestänyt epidemia tartutti naurun yli tuhanteen ihmiseen läheisissä kylissä. Myös neljätoista muuta koulua laittoi väliaikaisesti ovensa kiinni, koska nauramisesta ei vain tullut loppua.

Epidemian syyksi on ajateltu epävakaita aikoja: maa oli juuri itsenäistynyt ja lapsilla oli suuria paineita pärjätä koulussa paremman tulevaisuuden toivossa. Ahdistuneisuus laukaisi stressireaktion, joka levisi käsittämättömiin mittoihin. Nauru todella tarttuu!

Tanssimania

Maailman historian kovimmatkaan reivit eivät vedä vertoja sille, mitä ranskalaisessa Strasbourgin kaupungissa käytiin läpi vuonna 1518.

Tanssirutoksikin nimitetty joukkohysteria iski heinäkuussa, kun yhden naisen tanssijalka alkoi vipattamaan ja lopulta yli 400 ihmistä oli kaduilla joraamassa. Katubileisiin osallistujat tanssivat useita päivä lakkaamatta, kunnes lakosivat maahan uupuneina ja osa valitettavasti tanssi itsensä hengiltä. Tanssimania kesti yhteensä kuukauden päivät, keräten jatkuvasti uusia osallistujia.

Tuon ajan lääkärit arvelivat loputtoman tanssin syyksi ”ylikuumentuneen veren”, joka sekoitti kaupunkilaisten aivoja. Myöhemmin aiheuttajaksi on veikattu vehnäpeltoja piinannutta sienitautia, torajyvää, joka olisi päätynyt strasbourgilaisten ruokapöytiin. Torajyvä tuottaa psykoaktiivista ergotamiinia, joka vaikuttaa hieman samalla tavalla kuin LSD. 

Toisaalta kaupungissa oli meneillään ikävät ajat, kun sato oli kehno vähäisten sateiden vuoksi, Eurooppa piinasivat monet uudet kulkutaudit ja uskonnolliset konfliktit olivat arkipäivää. Monet uskoivat vakaasti, että huono vuosi oli jumalan rangaistus, joten ilmassa oli kaikki merkit henkiselle romahdukselle.

Joukkohysteriaa vai kaikkien aikojen trippi? 

Tauti saippuasarjasta

Vuonna 2006 yli 300 portugalilaista koululaista sai kuin tyhjästä kummallisia oireita: huimausta, hengitysvaikeuksia ja ihottumaa. Outoa sairautta todettiin vain ja ainoastaan lapsilla, ja sitä esiintyi lukuisissa kouluissa ympäri maata.

”Taudin” aiheuttajaksi ei lopulta paljastunut vaarallinen patogeeni tai kemikaalivuoto kuten ensin epäiltiin, vaan syyllinen oli teini-ikäisille suunnattu saippuasarja Morangos com Açúcar. Muutama päivä ennen epidemian alkamista televisiossa oli näytetty jakso, jossa tuntematon virus iskee koulun oppilaisiin. 

Kyseinen jakso oli saanut koululaiset uskomaan, että ohjelmassa nähty tappava virus oli nyt tarttunut heihin. He eivät keksineet oireita omasta päästään, vaan luulivat oikeasti sairastuneensa, jolloin mieli teki keholle tepposet ja aiheutti fyysisiä oireita.

Meissenin tärinäepidemia

Lokakuussa 1905 Meissenin-kaupungissa, Saksassa, erään kolmetoistavuotiaan tytön kädet alkoivat kesken koulupäivän tärisemään ja nykimään hillitsemättömästi. Seuraavien kuukausien aikana samanlaisia tapauksia ilmeni lukuisia, ja seuraavan vuoden toukokuuhun mennessä 237 koululaista ympäri maan kärsi selittämättömästä vapinasta.

Epidemialle ei ensin löydetty mitään syytä, mutta myöhemmin yhdistäväksi tekijäksi nousi kirjoittaminen. Kaikilla käsien tärinästä kärsivillä oireet olivat ilmenneet kirjoitustehtävien parissa, eikä millään muulla tunnilla.

Jokainen oireita saanut lapsi oli huippuoppilas, joten tärinän aiheutti todennäköisesti kahden asian summa: halu saada hyviä arvosanoja sekä tieto muista tapauksista. Koululaisia hoidettiin ajankuvaan kuuluvasti sähkösokeilla, mutta oireet katosivat vasta sitten, kun heillä ei ollut paineita kirjoittamisesta. Toukokuun 1906 jälkeen uusia tapauksia ei enää tullut.

Halifaxin viiltäjä

Marraskuussa vuonna 1938 englantilaisessa Halifaxin kaupungissa oltiin kauhun vallassa. Kaksi nuorta tyttöä oli kertonut poliisille, että joku outo mies oli käynyt heidän kimppuunsa vasaran kanssa. Ainoaksi tuntomerkiksi tytöt ilmoittivat kirkkaat soljet kengissä. 

Pian poliisille alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän ilmoituksia samanlaisista hyökkäyksistä, joissa aseena oli käytetty joko vasaraa tai veistä. Yleinen paniikki valtasi Halifaxin kadut ja kauppoja suljettiin. Tapauksia alkoi olla niin paljon, että paikalliset viranomaiset joutuivat hälyttämään Scotland Yardin apuihin.

Kun väkivaltarikoksiin perehtyneet poliisit saapuivat Halifaxiin osallistumaan yhteen maan historian suurimmista ihmisjahdeista, alkoivat he hyvin pian epäilemään kertomusten todenmukaisuutta. Uhrien vammat nimittäin vaikuttivat itseaiheutetuilta ja ei aikaakaan, kun lähes kaikki myönsivät keksineensä koko hyökkäyksen. 

Viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että väitteet hyökkäyksestä oli esitetty huomiota ja sääliä hakien. Missään vaiheessa Halifaxissa ei ollut liikkunut kirkassolkista hyökkääjää, mutta lehtien palstoille pääseminen oli saanut ihmiset innostumaan ja keksimään kokemuksia. Toisaalta jotkut pitivät kynsin hampain kiinni alkuperäisestä tarinastaan ja uskoivat joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi.

Hullu kaasuttaja

Mattoonin pikkukaupungissa pelättiin 1940-luvun alussa natsien kaasuiskuja. Sama tilanne oli toisen maailmansodan aikana koko Yhdysvalloissa. Oudot hajut saivat ihmiset säikkymään, ja juuri tällainen tilanne aiheutti joukkohysterian Mattoonissa.

Hulluksi kaasuttajaksi nimetty tuntematon henkilö teki ensimmäisen iskunsa syyskuun 2. päivänä vuonna 1944 Kearnyn perheen taloon. Äiti Aline Kearney oli kotona kahden tyttärensä kanssa, kun hän aisti kummallisen hajun. Kearney tunsi olonsa pahoinvoivaksi, eikä kyennyt liikkumaan, vaikka yritti nousta ylös.

Kun paikallisessa sanomalehdessä uutisoitiin oudosta hajusta ja Kearnyn reaktiosta siihen, alkoi kaasuttajan uhreja ilmaantua lisää. Eräs nainen raportoi löytäneensä eteisestään märän liinan, johon koskeminen aiheutti lihasten halvaantumisen, huulten turpoamisen ja veren pulppuamisen suusta.

Vain parissa viikossa jopa viisikymmentä Mattoonilaista oli joutunut kaasuttajan uhriksi. Oireet vaihtelivat yskimisestä ja oksentamisesta hetkellisiin halvaantumisiin. Kaikki kuitenkin tokenivat nopeasti. Silminnäkijähavaintojakin kaasuiskujen tekijästä oli, mutta ne vaihtelivat suuresti. Virallisissa tutkimuksissa todettiin, että läheisiltä tehtailta ilmaan päässeet vaarattomat hajut olivat saaneet ihmiset hetkellisesti pakokauhun valtaan ja kuvittelemaan asioita. Lisäksi ensimmäisestä ”iskusta” kirjoitettu sanomalehtiotsikko julisti Kearnyn perheen olleen ”ensimmäiset uhrit”, antaen ymmärtää, että lisää oli tulossa.

Epidemia oli ohi kahdessa viikossa.

Koro – pelko katoavasta peniksestä

Koro on oikea, lääketieteellinen tila, jossa mies pelkää siittimensä kutistuvan tai katoavan kokonaan. Se on melko yleinen Afrikassa ja Aasiassa, ja aiheuttaa aina tasaisin väliajoin joukkohysteriaa. On ihan ymmärrettävää, että yhtäkkiä katoavat penikset saavat aikaan paniikin.

Vuonna 1976 Thaimaassa koettiin koroepidemia, kun vähintään 350 miestä uskoi siittimiensä kutistuneen tai hävinneen. Sairaalaan päätyneillä henkilöillä todettiin ahdistusta, kutinaa alapäässä, pahoinvointia, pyörtyilyä ja kasvojen tunnottomuutta. Lisäksi potilaat tietenkin ilmoittivat sukupuolielintensä pienenemisestä ja katoamisesta, mitä lääkärit eivät ”yllättäen” onnistuneet diagnosoimaan.  

Epidemia sai todennäköisesti alkunsa, kun mediassa varoiteltiin vietnamilaisen ruoan ja tupakan vaikutuksista terveyteen ja lisääntymiskykyyn. Useat luulivat siittimiensä vetäytyneen sisälle ja joukkohysteria oli valmis. 

Koro aiheuttaa usein satojen ja pahimmillaan jopa tuhansien ihmisten laajuisen epidemian, ja se on yksi yleisimmistä joukkohysterian aiheuttajista nykypäivänä.