Tiede
Kun rajuilma iskee: Suomen historian pahimmat myrskyt
Syysmyrskyt ovat tulleet jälleen riepottelemaan Suomea, kuten Aila-myrsky on meille osoittanut: tällä listalla käsitellään Suomen historian pahimmat myrskyt.
Listafriikki.com sukeltaa tällä kertaa erittäin ajankohtaiseen aiheeseen. Aila-myrsky lähti liikenteeseen keskiviikon aikana Länsi-Suomesta ja torstain aikana se on siirtynyt kohti itää.
Eikä Ailan kohdalla puhuta mistä tahansa myrskystä, vaan sen on ennustettu olevan koko vuoden 2020 pahin myrsky Suomessa. Forecan mukaan pahimmillaan tuulenpuuskat ovat olleet peräti 35,3 metriä sekunnissa, sateet ovat olleet rajuja, aallot pahimmillaan jopa yli yhdeksänmetrisiä eikä tuhoilta ole voitu välttyä.
Aiheen ajankohtaisuuden myötä käymme seuraavalla listalla läpi Suomen historian pahimmat myrskyt. Iso osa niistä keskittyy 2010-luvulle, mikä kertoo osaltaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien sääilmiöiden voimistumisesta, mutta on sitä historian saatossa aiemminkin jouduttu melkoisten myrskytuulien ja tuhojen keskelle.
Seija-myrsky
Jouluun valmistautuminen sai vuonna 2013 ikävän käänteen monessa suomalaisessa taloudessa, kun joulukuun 13. päivän aamuyönä lähes koko Suomea riepotteli yksi Suomen historian rajuimmista myrskyistä. Seijaksi nimetty myrsky katkaisi sähköt yli 200 000 taloudelta, joista lähes puolet Lounais-Suomessa.
Tässä talvimyrskyssä tuulet nousivat Suomen mittakaavalla epätavallisen korkeiksi: Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin 29,8 metriä sekunnissa puhaltanut tuulenpuuska ja Rauman edustalla mitattiin merialueiden kovin puuska, 36,8 metriä sekunnissa.
Poikkeuksellisen Seija-myrskystä teki sen korkea keskituulten nopeus, joka kertoo rajuudesta ehkä enemmän kuin yksittäiset ja ohimenevät puuskat. Kaskisissa kymmenen minuutin keskituulennopeus nousi 30,7 metriin sekunnissa; siitä ei enää kovin pitkä matka olisi ollut hirmumyrskyn lukemiin, jonka rajana pidetään 33 m/s.
Metsää tuhoutui arvioiden mukaan useiden miljoonien eurojen arvosta; eniten Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Seija työllisti myös VR:ää, kun neljä eri rataa oli poikki kaatuneiden puiden vuoksi.
Aapeli-myrsky
Vuosi 2019 aloitettiin Suomessa hirmumyrskyn lukemiin (vähintään 33 metriä sekunnissa) kaikkein voimakkaimpien puuskien osalta yltäneen Aapeli-myrskyn saattelemana.
Tuolloin elettiin tarkalleen ottaen tammikuun toista päivää ja Aapeli laittoi heti Suomen historian kovimpia myrskylukemia uusiksi: merialueilla keskiarvollinen tuulennopeus oli peräti 32,5 metriä sekunnissa, mikä on siis kaikkien aikojen suurin mitattu keskituulennopeus Suomessa, rikkoen vuosien 1971, 1975 ja 1995 Suomen ennätyksen; keskiarvo jäi ainoastaan puoli metriä sekunnissa siitä, että Aapeli oltaisiin luokiteltu virallisesti Suomen historian ensimmäiseksi hirmumyrskyksi. Pahimmillaan tuulenpuuskat olivat 41,6 metriä sekunnissa. Myös aallot olivat myrskyn mukaisia, sillä merialueilla mitattiin jopa 14 metrin korkuisia aaltoja.
Kaikkein kovinta tuhoa Aapeli-myrsky aiheutti Ahvenanmaalla, jossa se kaatoi peräti kymmenen prosenttia koko maakunnan metsistä, mikä pinta-alallisesti tarkoitti lähes miljoonaa kuutiometriä. Määrällisesti mitattuna kaikkein kuvaavinta on se, että käytännössä ottaen yhden yön aikana metsää kaatui yhtä paljon kuin normaaleissa olosuhteissa viiden vuoden aikana. Korjaus- ja raivaustöissä ei auttanut tippaakaan se, että pahimmillaan lunta satoi kyseisenä yönä alueellisesti jopa 20 senttimetriä. Ahvenanmaalla myös yksi raivaustyöntekijä menetti henkensä.
Metsän kaatumisen lisäksi Aapeli katkaisi sähköt Suomessa yli 100 000 kotitaloudelta ja aiheutti mittavia omaisuusvahinkoja ympäri maata. Kuvaavaa Aapeli-myrskylle oli, että Vaasan sähköverkosta sen sanottiin olleen alueen pahin myrsky koskaan.
Joutsenon myrsky
Heinäkuun 8. päivä vuonna 1972 on syöpynyt pysyvästi joutsenolaisten ja muiden kaakkoissuomalaisten mieliin. Kyseistä lauantaita oli edeltänyt pitkä hellejakso, joka purkautui ennennäkemättömän rajulla tavalla. Suhteellisen kapealla rintamalla iskenyt ukkosmyrsky aiheutti kuitenkin runtelemalleen alueelle mittaamattomat vahingot.
Erityisesti Joutsenon ja Nuijamaan alueella tuulennopeuden arvioitiin olleen jopa 32 metriä sekunnissa, puuskissa todennäköisesti korkeampi. Pelkästään Joutsenossa metsää kaatui 10 000 hehtaaria, peltoviljelyksiä tuhoutui ja kaatuneet puut rikkoivat rakennuksia. Myrsky rullasi talojen kattoja irti ja sähköt olivat pahimmilla tuhoalueilla poikki jopa pari viikkoa. Joutsenon keskustassa näky oli kuin sodan jäljiltä. Kaikesta huolimatta henkilövahingoilta kuitenkin säästyttiin.
Myrskyn vaikutus Joutsenossa oli niin suuri, että tasan seitsemän vuotta myöhemmin kaupungin keskustaan pystytettiin ”Myrsky-patsas” muistuttamaan jälkipolvia harvinaisen rajusta luonnonilmiöstä.
Mauri-myrsky
Syyskuun 22. päivänä vuonna 1982 Pohjois-Suomea runteli yksi historiamme pahimmista myrskyistä. Mauri-nimen saanut rajuilma aiheutti kovia tuulia niin meri- kuin maa-alueilla ja kaatoi miljoonia kuutiometrejä metsää Oulusta Inariin ulottuvalla alueella.
Kovimmillaan Mauri-myrskyn puuskat nousivat 40 metriin sekunnissa, jolloin oltiin hetkellisesti reippaasti hirmumyrskyn puolella. Tuuli repi talojen kattoja, kuljetti veneitä pitkälle sisämaahan ja myrsky aiheutti mittavia tulvatuhoja. Silminnäkijähavaintojen ja tuhon jälkien perusteella Maurin uskotaan aiheuttaneen ainakin yhden trombin.
Henkilövahingoiltakaan ei vältytty, vaan myrsky vaati kaksi kuolonuhria. Tornion edustalla sijaitsevassa Vitagrunnin saaressa ollut pariskunta oli hakeutunut mökkiinsä suojaan, mutta myrsky repikin asumuksen kokonaan irti perustuksiltaan. Tuuli oli kuljettanut mökin veden pinnalla kilometrin verran mantereelle, jossa se murskaantui, asukkaat mukanaan, rantakalliota vasten.
Menehtyneiden omaiset syyttivät Ilmatieteen laitosta siitä, että kansalaisia ei oltu tarpeeksi varoitettu myrskyn voimakkuudesta. Vaikka Mauri oli Atlantilla raivonneen trooppisen Debby-pyörremyrskyn jäänne, tuli myrskyn mittakaava ja tuhovoima yllätyksenä myös meteorologeille, sillä Pohjois-Suomessa oli ollut tuolloin harvinaisen lämmintä.
Mikkelin trombit
Vuonna 1998 Mikkelissä riehui trombi, joka aiheutti tuohon aikaan yli miljoonan markan tappiot alueella. Kaikkein pahinta jälkeä tuli silloin muutaman vuoden vanhalla purjekonehallilla, jossa kaikki viisi purjekonetta kokivat sellaiset vahingot, ettei niistä ollut enää takaisin ilmaan.
Tuo kyseinen trombi oli Suomen oloissa poikkeuksellisen voimakas ja tuhoisa – tuulennopeuden on arvioitu olleen voimakkaimmillaan jopa 70-92 metriä sekunnissa – sillä se jätti jälkeensä noin 15 kilometrin mittaisen uran ja vei mukanaan 15 omakotitalon katot. Se sai niin sanotulla Fujita-asteikolla luokakseen ”F3”, mikä tarkoittaa ankaraa tornadoa.
Vanhan sananlaskun mukaan salama ei iske kahdesti samaan paikkaan, (mikä tosin ei pidä paikkaansa) mutta nähtävästi trombi iskee. Vuonna 1999 Mikkelissä nimittäin riehui jälleen trombi, tai itse asiassa tällä kertaa kaksi sellaista. Trombi on kohtalaisen harvinainen ilmiö Suomessa, joten Mikkelin kohtaloa tässä tarinassa voidaan kutsua erittäin epäonnekkaaksi.
Mutta millaista tuhoa nämä vuoden 1999 trombit sitten aiheuttivat? No, ne kaatoivat metsää yhteensä viisi kilometriä pitkältä ja 100 metriä leveältä alueelta, kaataen matkan varrella 3000 kuutiometrin edestä metsää. Lisäksi ainakin kaksi omakotitaloa kärsi tuhoja, kuten myös useampi ajoneuvo – mukaan lukien kesken ajon ilmaan, noin puolentoista metrin korkeuteen, lentänyt auto, jossa oli luonnollisesti matkustajia sisällä.
Kova kolmikko: Asta, Veera ja Lahja
Suomea riepotteli kesällä 2010 kymmenen päivän sisällä neljä eri myrskyä. Sarjan aloitti heinäkuun toiseksi viimeisenä päivänä iskenyt Asta, jonka arvioitiin aiheuttaneen kokonaisuudessaan jopa 50 miljoonan euron vahingot. Kymmeniä tuhansia puita kaatui, ja jopa 40 000 kotitaloutta kärsi sähkökatkoista. Rataliikenne täytyi keskeyttää Savon ja Karjalan radoilla, ja myrsky katkaisi myös väliaikaisesti matkapuhelinliikenteen. Korkein tuulen nopeus mitattiin Rantasalmella, jossa puuska puhalsi 29 metriä sekunnissa.
Juuri kun Astasta oltiin päästy yli, saapui elokuun 4. päivänä Veera-myrsky, jonka tuhovoimaa todistettiin tuntuvimmin Uuraisilla, Hietasaaren leirintäalueella. Myrskyn raivotessa puita kaatui runsaasti asuntovaunujen ja -autojen päälle, ja kolme ihmistä loukkaantui. Veerassa erityistä oli se, että tuona päivänä mitattiin noin 23 000 maasalamaa, mikä on hyvin poikkeuksellinen määrä Suomessa.
Veeraa seurasi elokuun 7. päivänä muita lievempi rajuilma Lahja, joka aiheutti vahinkoja Pirkanmaan ja Oulun välillä.
Näiden kolmen, ja listan seuraavan kohdan Sylvi-myrskyn, aiheuttamien aineellisten yhteisvahinkojen on arvioitu olleen noin 81,5 miljoonaa euroa.
Sylvi-myrsky
Vuoden 2010 heinäkuun loppu ja elokuun alku olivat Suomessa myrskyisää aikaa. Edellisessä kohdassa mainitut Asta, Veera ja Lahja olivat jo kylväneet aineellista tuhoa, mutta myrskykesän päätti ikävimmällä mahdollisella tavalla elokuun 8. päivänä iskenyt Sylvi.
Ilmatieteen laitos oli seurannut tarkkaavaisesti Balttian yllä kehittynyttä ukkosrintamaa, joka liikkui hiipumatta kohti Suomen etelärannikkoa. Erityinen vaaratiedotekin siitä jaettiin viranomaisille, mutta varoituksiin ei reagoitu niiden vaatimalla vakavuudella. Pirkanmaalla satoi jopa 8 senttiä halkaisijaltaan olleita rakeita, ja kuten myrskysisko Veeran aikaan, myös Sylvin iskiessä mitattiin ennätysmäärä, yli 24 000, maasalamaa.
Etelä- ja Länsi-Suomen yli pyyhkäissyt Sylvin päivän myrsky aiheutti 15,1 miljoonan euron aineelliset vahingot, mutta se ei ole mitään verrattuna ihmishengen menetykseen. Porissa vietettiin tuolloin 40 000 osallistujan voimin Sonisphere-festivaalia, jolle ukkosrintama tarjoili useita voimakkaita syöksyvirtauksia.
Syöksyvirtaus syntyy, kun ukkospilveen muodostuvan sadeveden paino käynnistää pilvessä laskevan ilmavirtauksen. Veden olomuodon muutokset sitovat lämpöä ja vastustavat laskevan ilman normaalia lämpenemistä. Ukkospilvestä laskeva ilma muuttuu yhä kylmemmäksi, jolloin laskuvirtaus voimistuu ja aiheuttaa maanpinnan kohdatessaan rajuja ukkospuuskia.
Sonispheressä tällaisia syöksyvirtauksia koettiin useita, ja ne hajottivat teltta- ja lavarakenteita. Myrskytuhoissa loukkaantui sairaalahoitoa vaatien 40 ihmisiä ja yksi henkilö menehtyi saamiinsa vammoihin.
Tapani-myrsky & Hannu-myrsky
Suomessa tapaninpäivän myrskyt ovat erittäin harvinaisia, mutta vuonna 2011 sellainen jouduttiin kokemaan, kun tuuli puhalsi suomalaiskoteihin niin sanotusti kesken joulunvieton.
Tuolloin kaikkein suurin keskituulennopeus (28,5 metriä sekunnissa) mitattiin Pohjanmaalla sijaitsevan Kaskisten kaupungin edustalla, mutta kaiken kaikkiaan tuulet olivat erittäin kovia lähes poikkeuksetta jokaisella Suomen merialueella. Tapani-myrsky aiheutti ongelmia erityisesti puhelinverkkojen kanssa, mikä oli iso uhka eritoten vanhuksille.
Kaiken kaikkiaan vuoden 2011 joulukuu oli jopa poikkeuksellisen myrskyisä, sillä tapaninpäivän myrsky mukaan lukien myrskytuuliin oltiin ylletty peräti 11 päivänä.
Myös 28. joulukuuta, samaiselta vuodelta, jatkoi myrskyisää kuukautta ja silloin riehunut Hannu-myrsky pääsee yhdessä Tapanin kanssa niin ikään tähän pahimmat myrskyt -listalle. Hannu jatkoi toisin sanoen siitä, mihin Tapani oli jäänyt, ja kaiken kaikkiaan näiden kahden päivän myrskyn aikana Suomessa kaatui puuta yli 3,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä tarkoitti rahassa noin 120 miljoonan euroa. Metsänomistajien tulonmenetykset tuosta kyseisestä summasta olivat noin 25-30 miljoonan euron luokkaa.
Sähköyhtiö Fortumille Tapani- ja Hannu-myrskyt tarkoittivat noin 35 miljoonan euron tappioita Suomessa, minkä lisäksi Ruotsista tuli 10 miljoonan euron tappiot.
”Historian ainoa hirmumyrsky”
Jos keskituulennopeuden kerrotaan olleen 50 metriä sekunnissa, niin puhutaan jo kaiken tieltään pyyhkivästä katastrofaalisesta tuhosta. Sellaiseksi on väitetty Suomen etelärannikolle elokuun lopulla vuonna 1890 iskenyttä ”hirmumyrskyä”. Se olisi lajissaan Suomen ainoa.
Ilmatieteen laitoksen myöhemmissä arvioinneissa on pystytty paine-eroista päättelemään, että todellinen keskituulennopeus on ollut noin 30-35 metriä sekunnissa. Reippaasti alle aikalaisten kertomusten, mutta silti pahimmillaan yli hirmumyrskyn rajan. Sataprosenttista faktaa asiasta ei tietenkään ole.
Virallisesti hirmumyrsky aiheutti kolmen ihmisen kuoleman, mutta todennäköisesti uhreja on ollut huomattavasti enemmän, sillä rajut puuskat saivat useita rakennuksia sortumaan. Helsingin Kaisaniemen puistossa kaatui jopa 950 puuta, joista suurimpien rungot olivat halkaisijaltaan lähes puolimetrisiä.
Helsingin Sanomia edeltäneessä Päivälehdessä raportoitiin myös myrskyn aikana tapahtuneista vähemmän dramaattisista käänteistä, ajalle tyypilliseen tapaan:
”Kun muuan lihavanlainen akka jossain Bulevardinkadulla päin kävellä rahnusti, yllätti hänet siinä tavallista vihaisempi tuulenpuuska, joka paisutti hameet palloksi ja nosti eukon korkealle ilmaan. Tuo nyt ei olisi ollut niinkään vaarallista, mutta miten lienevätkään ilmapurjehtijan laskuvarjot olleet huonossa reilassa, päättyi tämä korkeamman koulun ratsastus kuperkeikalla. Akkapaha oli alastultuaan aivan sinisenä säikähdyksestä. Onneksi sattui siihen tulemaan pari väkevämmän sukupuolen edustajaa, jotka lähtivät häntä tukemaan, jotta eukko pääsi yhdellä ilmaretkellä”.
Lue myös:
Nyt listataan Suomen myrkylliset kasvit, jotka saattavat yllättää vaarallisuudellaan. Usein myrkyllisiä kasveja ajatellaan olevan vain tropiikissa, mutta kyllä niitä tosiaan löytyy Pohjolastakin.
Kaikki varmasti tietävät, että kansalliskukkamme kielo on myrkyllinen. Jos sen punaisia marjoja tai valkoisia kukkia syö oikein urakalla, on syytä varautua pahoinvointiin ja ripuliin. Hengenvaaraa kielosta ei kuitenkaan ole. Ei edes silloin, jos joku sattuisi vahingossa hörppäämään kielokimpun maljakosta vedet.
Listafriikki otti tälle listalle mukaan sellaiset myrkylliset kasvit, jotka aiheuttavat vakavia oireita. Osa listan kasveista on luonnonvaraisia ja toisia löytyy vain puutarhoista. Kasvoivat ne missä vain, niin silmät kannattaa pitää auki – varsinkin jos mukana on pieniä lapsia, joilla on tapana laittaa suuhunsa kaikki mahdollinen ja vähän ylikin. Juuri heille nämä myrkylliset kasvit ovat kaikkein vaarallisimpia. Onneksi useimmiten myrkytys saadaan hoidettua lääkehiilellä ja moniin myrkkyihin on myös vasta-aineita.
Koristavatko nämä kauniit, mutta myrkylliset kasvit sinun pihapiiriäsi?
1. Ukonhattu
Myrkylliset kasvit -lista aloitetaan ukonhattujen (Aconitum) suvulla, jonka kaikki lajit ovat myrkyllisiä. Ukonhatuilla onkin maailmalla pahaenteisiä lempinimiä, kuten Queen of Poisons eli myrkkyjen kuningatar sekä Devil’s Helmet eli paholaisen kypärä.
Ukonhatut sisältävät monia myrkyllisiä aineita, joista vaarallisin on hermomyrkky akonitiini. Vaikka koko kasvi on myrkyllinen, ovat juuret sen tappavin osa. Juurimukuloista saadun akonitiinin teho on tiedetty jo kauan, ja sitä onkin käytetty nuolimyrkkynä. Myrkyt imeytyvät siis myös iholta ja limakalvoilta, mutta annos ei useinkaan riitä tappamaan; syötynä asia on eri. Vain muutama gramma ukonhatun juurakkoa riittää aiheuttamaan tuskallisen kuoleman. Kuolemantapaukset ovat harvinaisia, mutta eivät ennenkuulumattomia.
Noin vartin kuluessa alkavat ensimmäiset oireet, joihin kuuluu polttava tunne suussa, kihelmöintiä, nielemisvaikeuksia ja raajojen tuntoharhoja. Vakavammat oireet – lihasten lamautuminen ja sydämen rytmihäiriöt – alkavat noin 1–6 tunnin kuluessa syömisestä.
Ukonhattua on käytetty sen puuduttavien ominaisuuksien ansiosta lääkeaineena, mutta myös tehokkaana myrkkynä murhissa ja antiikin Roomassa teloituksissa.
Suomessa luonnonvaraisena kasvaa harvinainen ja rauhoitettu lehtoukonhattu, jota tavataan meillä ainoastaan Pohjois-Karjalassa. Keski- ja Etelä-Suomessa voi tavata muutamia ukonhattulajeja viljelykarkulaisina; upean kukintonsa ansiosta ne ovat suosittuja puutarhakasveja. Niitä ei kuitenkaan suositella sellaiseen pihapiiriin, jossa liikkuu pieniä lapsia tai kasveja syöviä kotieläimiä.
2. Rohtosormustinkukka
Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea) on näyttävän kukintonsa ansiosta puutarhojen suosittu koristekasvi, joka ei luontaisesti kasva Suomessa. Etelä-Suomessa sitä tavataan kuitenkin jonkin verran kukkapenkeistä karanneen ja villiintyneenä.
Rohtosormustinkukan digitalisglykosidit vaikuttavat sydämeen ja keskushermostoon aiheuttaen tajunnan heikkenemistä, kouristuksia, hallusinaatioita ja vatsavaivoja tunteja altistumisen jälkeen. Myrkytysoireita saadakseen ihmisen on pitänyt syödä sormustinkukkaa – mikä tahansa kasvin osa riittää, sillä se on kauttaaltaan myrkyllinen ja yksikin lehti voi riittää vakavaan myrkytystilaan, joka voi pahimmillaan aiheuttaa kuolemaan johtavan kammiovärinän.
Digitalis-suvun kasvien lehtiä on jo 1700-luvulla käytetty sydämen vajaatoiminnan hoidossa ja nykyäänkin kukinta-aikaan kerättyjä lehtiä käytetään raaka-aineena lääkkeiden valmistuksessa. Yksi sormustinkukasta saatava lääkeaine on digoksiini, jolla salolainen myrkkyhoitaja Lembit Kapanen tappoi 84-vuotiaan naisen, johon hänellä oli ollut hoiva- ja seurustelusuhde.
Lue myös: 10 kylmäveristä sairaanhoitajaa, jotka paljastuivat sarjamurhaajiksi
3. Kultasade
Kuva: Etienne | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Luonnonvaraisena eteläisessä Euroopassa kasvavat kultasateet (Laburnum) ovat suosittuja koristepensaita ja -puita Etelä-Suomen puistoissa ja puutarhoissa. Kultasateen nimi on varsin osuva, sillä sen keltaiset kukinnot ovat runsaat ja roikkuvat.
Koko kasvi sisältää sytisiini-nimistä alkaloidia, mutta kaikkein myrkyllisin osa ovat sen siemenet. Niissä piileekin vaaran paikka, sillä kultasateen siemenpalot muistuttavat hieman herneitä. Lapsia siis kannattaa varoittaa, sillä tunnin kuluessa alkavia myrkytysoireita voi tulla vain yhden siemenen syömisestä. Oireita ovat muun muassa pahoinvointi, lihasheikkous, rytmihäiriöt, alentunut verenpaine ja koordinaatiokyvyn heikkeneminen. Vakavassa myrkytystilassa voi esiintyä myös kouristelua, tajuttomuutta ja hengityksen lamaantumista.
Sytisiini on myös teratogeeninen aine eli se voi aiheuttaa sikiövaurioita ja epämuodostumia. Kultasadetta ei kuitenkaan sinällään tarvitse vältellä, sillä se ei levitä haitallisia aineita ympäristöön eikä siitä ole vaaraa muuta kuin syötynä.
Lue myös: 10 ällistyttävää faktaa puista – Puut ehkäisevät rikoksia ja suojaavat syövältä
4. Risiini
Kuva: Dinkum | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Risiini (Ricinus communis) on kookas ja pensasmainen kasvi, jota Suomen leveyksillä kasvatetaan kesäkukkana puutarhoissa ja puistoissa. Risiini on alunperin kotoisin Itä-Afrikasta.
Risiinikasvin papumaisista, hieman kylläistä punkkia muistuttavista siemenistä saadaan vatsaoireita helpottavaa sekä kauneudenhoidossa käytettävää, vaaratonta risiiniöljyä. Samaisesta kasvista saadaan kuitenkin myös äärimmäisen myrkyllistä risiiniä. Kokonaisista siemenistä risiini ei pääse imeytymään, mutta jos niitä lähtee pureskelemaan, riittää hengenvaaralliseksi annokseksi vain yksi tai kaksi kappaletta. Moninkertaisesti tappavampaa risiini on hengitettynä tai pistoksena, ja sitä pidetäänkin yhtenä maailman myrkyllisimmistä aineista.
Risiini aiheuttaa noin viisi tuntia nauttimisen jälkeen muun muassa oksentelua ja ripulia, ja alkuoireiden jälkeen kestää jopa 2–5 vuorokautta, että maksa- ja munuaisvauriot ja keskushermoston oireet tulevat ilmi. Risiini on proteiini, joka estää joidenkin muiden proteiinien valmistuksen kehossa, joten sen takia vakavat oireet tulevat viiveellä.
Risiini on monelle varmasti tuttu korkean profiilin salamurhayrityksistä; viimeksi viime vuonna yhdysvaltalaisviranomaiset takavarikoivat presidentti Donald Trumpille osoitetun risiinilähetyksen. Joskus salamurhissa on onnistuttukin, nimittäin bulgarialainen toisinajattelija Georgi Markov murhattiin risiinillä syyskuussa 1978. Markov odotti Lontoossa bussia, kun hänen jalkaansa pistettiin sateenvarjolla. Myöhemmin reittä alkoi särkeä, minkä jälkeen miehelle nousi kova kuume. Markov kuoli kolme päivää myöhemmin. Ruumiinavauksessa hänen reidestään löytyi nuppineulanpään kokoinen myrkkyä sisältävä kuula.
5. Myrkkykeiso
Kuva: Kristian Peters | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Myrkylliset kasvit -listalla mennään nyt siihen kaikkein pahimpaan, sillä myrkkykeisoa (Cicuta virosa) on pidetty Suomen kasveista kaikkein myrkyllisimpänä. Se voi jo hyvinkin pienenä annoksena aiheuttaa pahoja lihaskouristuksia. Myrkkykeiso on varsin yleinen kasvi Etelä- ja Keski-Suomen rannoilla ja matalissa rantavesissä, ja sen vaarallisuutta lisää samankaltaisuus vaarattoman koiranputken kanssa. Nämä kaksi erottaa esimerkiksi lehdistä: myrkkykeison lehdet ovat leveät ja sahalaitaiset verrattuna koiranputken hentoihin, kaksilehdykkäisiin lehtiin. Parhaiten eron näkee juurakosta, joka myrkkykeisolla on pystysuora ja lokerollinen. Juurakkoa ei kuitenkaan kannata sen tarkemmin tutkia, sillä myrkkykeison sisältämää, nopeasti imeytyvää kikutoksiinia on eniten nimenomaan juurissa. Vuonna 2007 Alavudella kaksi naista päätyi sairaalahoitoon syötyään mukulaselleriksi luulemaansa myrkkykeison juurta.
Myrkkykeison kanssa ei pidä leikkiä, ja jos herää edes epäily mahdollisesta kasvin osien nielemisestä, tulee henkilölle antaa lääkehiiltä ja toimittaa hänet välittömästi sairaalahoitoon.
Kikutoksiinin nauttiminen aiheuttaa noin tunnin sisällä muun muassa oksentelua, vatsakipuja ja syljen erityksen lisääntymistä. Näitä seuraavat vakavammat, hieman epilepsiakohtausta muistuttavat oireet kuten suusta tuleva verinen vaahto, kouristelu ja munuaisten pettäminen. Kikutoksiinin aiheuttama keskushermoston yliaktiivisuus voi johtaa sydämen pysähtymiseen ja hengityksen salpautumiseen. Ilman hoitoa myrkkykeison syöminen saattaa johtaa kuolemaan vain muutamassa tunnissa. Suomessa vakavatkaan myrkytykset eivät pitkään aikaan ole olleet kohtalokkaita.
6. Raparperi
Käsi pystyyn kaikki ne, jotka ovat surutta syöneet raparperia kotipuutarhasta! Raparperia ei kuitenkaan saisi syödä suuria määriä ainakaan raakana, koska sen varsi ja erityisesti lehdet sisältävät oksalaatti-nimistä nefrotoksiinia.
Lieviin raparperimyrkytyksen oireisiin kuuluvat nielemisvaikeudet, pahoinvointi, ripuli ja oksentaminen. Vakavassa myrkytystilassa oksalaatin kertyminen elimistöön aiheuttaa hypokalsemiaa eli pienentynyttä veren kalsiumpitoisuutta, lihaskramppeja, tunnottomuutta ja voi pahimmillaan johtaa munuaisvaurioon.
Raparperin vaarallisimmat osat ovat suuret vihreät lehdet, joita ei missään nimessä pidä mennä popsimaan. Muuten raparperia kyllä kannattaa syödä, varsinkin kypsennettynä, sillä se sisältää paljon tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. Jos kirpeä raparperi maistuu suurina annoksina, kannattaa kyytipojaksi valita jotain kalsiumpitoista ruokaa, kuten maitotuotteita.
Kasvimyrkytykset ovat Suomessa harvinaisia, vaikka Myrkytystietokeskuksen tietoon on viimeisten vuosikymmenten aikana muutamia vakavia ukonhattu- ja myrkkykeisomyrkytyksiä tullutkin. Suomessa viimeisin kuolemaan johtanut kasvimyrkytys oli raparperin aiheuttama. Vuonna 1959 pieni lapsi menehtyi syötyään raparperin lehtiä.
7. Oleanteri
Oleanteri (Nerium oleander) on luonnonvaraisena Välimeren alueella ja Etelä-Aasiassa kasvava, parhaimmillaan jopa kuuden metrin korkuinen pensaskasvi. Myrkyllisyydestään huolimatta sitä pidetään myös huonekasvina kauniiden, tuoksuvien kukkiensa vuoksi. Useimmiten oleanteri hankitaan kuitenkin pihan koristukseksi, mutta paikka täytyy valita huolella, jotta lapset eivät pääse sitä koskettamaan. Oleanterin taittuneista lehdistä nimittäin erittyy erittäin myrkyllistä valkoista nestettä. Lehtien välttely ei toki riitä, sillä kasvin jokainen osa on myrkyllinen. Ihmisiä on kuollut, kun he ovat käyttäneet oleanterin oksia varraskeppeinä!
Nesteessä on tappavaa oleandriinia, joka kuluu samaan sydänglykosidien joukkoon kuin rohtosormustinkukan digoksiini. Myrkytyksen oireita ovat vatsakivut, päänsärky, sekavuus, tietoisuuden tason lasku, rytmihäiriöt ja kouristukset.
Vain yksi oleanterin lehti voi jo aiheuttaa hengenvaarallisia myrkytysoireita ja tehosta kertonee myös se, että kuivatuista lehdistä on Välimeren maissa valmistettu rotanmyrkkyä. Oleandriini ja muut oleanterin myrkylliset aineet pitävät siis tehonsa kuivattunakin.
8. Myrkkykatko
Myrkkykatko (Conium maculatum) on hyvin samannäköinen myrkkykeison ja harmittoman koiranputken kanssa, mutta myrkkykatkon tunnistaa punatäpläisestä varresta. Se ei ole alunperin kasvanut luonnonvaraisena Suomessa, mutta nykyään sillä on täälläkin laaja levinneisyysalue, vaikka se melko harvinainen onkin.
Myrkkykatkossa on monia myrkyllisiä aineita, joista vaarallisin on koniini. Vaikka kasvin ontosta varresta olisi houkuttelevaa tehdä hernepyssy, voi pelkkä puhaltaminen siihen aiheuttaa pahoinvointia ja suun polttelua. Myrkytys voi seurata hyvinkin nopeasti syömisen jälkeen ja pienikin määrä riittää; 6–8 tuoretta lehteä saattaa olla tappava annos.
Ensimmäiset oireet ovat oksentelu sekä polttava tunne suussa ja nielussa. Oireita ovat myös heittelevä verenpaine ja rytmihäiriöt. Koniinin – ja siten myrkkykatkon – vaarallisuus johtuu sen lihaksia halvaannuttavasta vaikutuksesta. Vakava myrkytystila aiheuttaa jaloista alkavan tunnottomuuden, joka leviää koko kehoon ja halvaannuttaa lopulta hengityslihakset. Myrkytyksen uhri voi selvitä, jos hänet saadaan nopeasti hengityskoneeseen, joka pitää yllä elintoimintoja sillä aikaa, kun koniinin vaikutukset muutaman päivän kuluessa häviävät.
Myrkkykatkoa on aikoinaan käytetty kuolemantuomioiden toimeenpanossa ja kuuluisin myrkkykatkolla teloitettu lienee länsimaisen filosofian isänä pidetty Sokrates.
9. Syysmyrkkylilja
Syysmyrkkyliljan (Colchicum autumnale) myrkyllisyys on pääteltävissä jo nimestä. Sitä esiintyy luonnonvaraisena Etelä- ja Keski-Euroopassa; Suomessa syysmyrkkylilja eli alastonimpi on puutarhojen koristekasvi – viljelykarkulaisia voi toki tavata luonnossakin.
Tämä sipulikasvi on kokonaan erittäin myrkyllinen, mutta eniten alkaloideihin kuuluvaa kolkisiinia löytyy siemenistä. Samoin kuin kultasateen sytisiini, myös syysmyrkkyliljan kolkisiini saattaa aiheuttaa epämuodostumia. Sitä käytetäänkin juuri tästä syystä kasvien kromosomistojen monistamiseen laboratorioissa.
Syysmyrkkylilja aiheuttaa myrkytysoireita hyvinkin pieninä määrinä syötynä. Oireita ovat muun muassa verenpaineen lasku, tuntohäiriöt, hallusinaatiot, vakavat vatsaoireet, hengityksen lamautuminen ja munuaisten vajaatoiminta. Ikävät oireet aiheuttava kolkisiini on kuitenkin oikein annosteltuna tärkeä lääkeaine, jota käytetään esimerkiksi niveltulehduksien ja sydänpussintulehduksen hoidossa.
10. Lehtonäsiä
Lehtonäsiä (Daphne mezereum) on melko harvinainen pensas, mutta sen levinneisyysalue on lähes koko Suomi pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Sen kauniin vaaleanpunaiset kukat puhkeavat Etelä-Suomessa jo huhtikuussa; ennen kuin sillä on vielä lehtiäkään. Hempeän ulkonäön ei kannata antaa hämätä, sillä lehtonäsiän jokainen osa on hengenvaarallisen myrkyllinen. Nisäkkäät, muut kuin ihmiset, tietävät luontaisesti jättää sen kirkkaanpunaiset marjat rauhaan, mutta linnuille niistä ei aiheudu harmia.
Vaikka koko kasvi on myrkyllinen, sisältävät sen marjat erityisen paljon metsereiiniä, joka lamauttaa hermoston aiheuttaen tukehtumisen tunteen. Suomalainen luonnontutkija ja kemisti Pehr Adrian Gadd kirjoitti lehtonäsiän vaarallisuudesta jo vuonna 1751: ”Muutamia marjoja annetaan pikku lapsille matojen menoksi, heidän sanotaan niistä siten kyllä pääsevänkin, mutta on siinä hengenmenokin pelättävissä.”.
Kuten monet myrkylliset kasvit, niin näsiäkin on ollut lääkekäytössä; pieninä määrinä käytettynä sillä on hoidettu muun muassa riisitautia, josta kertoo sen sen muut nimitykset kuten risimarjat ja riihipuu. Näsiän marjoja myös sekoitettiin voin, tervan, tupakan ja valkosipulin kanssa hoitavaksi salvaksi, jota ohjeistettiin käyttämään lasten vitsavoiteena. Eli näsiän marjoja pakaroille kurituksen jälkeen!
Näsiää käytettiin aikanaan petojen myrkyttämiseen, sillä vain kuusi raatoon piilotettua marjaa riitti tappamaan suden. Sama määrä on kohtalokas lapselle, ja aikuiseltakin ihmiseltä lähtee henki 10-15 marjalla, joten onneaan ei rohtojen kanssa kannata koettaa.
Lue myös:
- Dart Vader, lentävä ankka, alaston mies – 10 erikoista kukkaa, jotka näyttävät aivan joltain muulta
- Kauneudenhoito: 10 kammottavaa menetelmää menneisyydestä
Nyt kun selväksi on tullut, että Suomessakin on koko joukko myrkyllisiä kasveja, niin lopuksi lyhyt ohjeistus:
Myrkyllistä kasvia syönyttä ei saa laittaa oksentamaan, vaan hänelle annetaan ensiapuna lääkehiiltä. Myrkytysten hoidossa tarvittava lääkehiilimäärä on suuri – yliannostuksen vaaraa ei ole.
Jos epäilet mahdollista myrkytystä tai haluat neuvoja ja toimintaohjeita, niin ota yhteys vuorokauden ympäri palvelevaan Myrkytystietokeskukseen 0800 147 111 (maksuton) tai 09 471 977 (normaalihintainen puhelu).
Hätätilanteessa soita hätänumeroon 112.
Rakastuminen on henkimaailman juttuja: niin vain käy tai sitten ei. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, ja rakastumisen takana on melko yllättäviäkin syitä.
Mikä toisessa ihmisessä kiehtoo? Mikä sinut on saanut rakastumaan? Löydätkö kenties tältä listalta syyn siihen, miksi joku on saanut perhoset lentelemään vatsassasi tai miksi juuri sinä olet vienyt joltakin jalat alta?
Rakkauden löytäminen voi olla tuskallista, mutta lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on selvitelty rakastumisen anatomiaa, ja tunteen kehittymiseen vaikuttavat lukuisat erilaiset tekijät. Listafriikki esittelee nyt kymmenen psykologisten tutkimusten tarjoamaa kiehtovaa selitystä rakastumiselle.
Kemialla – hajuilla ja mauilla – on toki myös näppinsä pelissä; siihen rakastumisen puoleen voi tutustua suutelusta kertovalla listalla: Suukottelu kannattaa – 10 ihanaa, ällöttävää ja mielenkiintoista faktaa suutelusta.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi salaisuutta rakastumisen anatomiasta ovat luvassa myöhemmin.
Ympäristöystävälliset valinnat
Jos etsii vain lyhyttä romanssia eikä hakusessa ole pitkäaikainen kumppani, niin omaan ostoskäyttäytymiseen ei tarvi kiinnittää juurikaan huomiota. Tärkeämpää on, että ostaa paljon ja luksusta!
Mutta jos etsii elämänmittaista puolisoa, niin hankintojen ympäristöystävällisyys ja ekologiset valinnat saattavat olla merkittävässä osassa. The Journal Of Social Psychology -lehdessä vuonna 2016 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa koehenkilöiden tuli lukea kuvaus täysin tuntemattoman henkilön ostoskäyttäytymisestä ja sen jälkeen arvioida omia romanttisia tunteitaan ja shoppailijan soveltuvuutta partneriksi. Kuvia koehenkilöille ei tarjottu.
Ne, jotka vinguttivat visaa hinnasta ja tuotteen vastuullisuudesta välittämättä, arvioitiin fyysisesti puoleensavetäviksi ja houkutteleviksi, mutta kumppaneina heidät katsottiin sopiviksi vain lyhytaikaisiin suhteisiin. Valinnoissaan ympäristöasioihin huomiota kiinnittävät sen sijaan koettiin fyysisesti vähemmän viehättäviksi, mutta toisaalta lämpöisemmiksi ja hyvät kumppanin ominaisuudet omaaviksi. Koehenkilöt valitsivat vihreiden arvojen kannattajia parhaiksi pitkäaikaisiksi kumppaneiksi.
Joten haetko hetken huumaa vai suhdetta? Mieti siis, mitä ostoskärryysi laitat!
Silmiin katsominen
Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Sanotaan myös, että yksi katse voi muuttaa kaiken. Tämän listan aiheen kohdalla nämä ainakin pitävät paikkansa, sillä tutkimusten mukaan rakastuminen voi tapahtua pelkästään silmiin katsomalla.
Massachusettsin yliopiston psykologi Joan Kellerman testasi katseen voimaa vuonna 1989, kun hän laittoi toisilleen tuntemattomia opiskelijoita katsomaan toisiaan suoraan silmiin kahden minuutin ajan. Koehenkilöt kertoivat tuijottamisen jälkeisessä haastattelussa, että heillä oli varsin yllättäen herännyt niin kiintymyksen kuin intohimoisen rakkaudenkin tunteita sitä kohtaan, jota he olivat katsoneet silmiin.
Sama ilmiö on todettu monissa tuoreemmissakin tutkimuksissa. Pitkä katsekontakti voi todella yhdistää kaksi ihmistä, jotka eivät ole koskaan aiemmin tavanneet toisiaan. Rakastumisen tunne on tällaisissa kokeissa varsin yleinen, vaikka se täysin tuntemattomaan ihmiseen kohdistuessa voikin tuntua kummalliselta. Ensisilmäyksellä rakastuminen on siis mahdollista, kunhan tuo ensisilmäys on tarpeeksi pitkä!
Vaikeasti tavoiteltava mysteeri
Rakastuminen on mysteeri ja mysteeriin voi rakastua. Jostain syystä ihmisiä kiehtoo epätietoisuus, sillä rakastumisen tunne saattaa voimistua, jos toinen osapuoli on arvoituksellinen.
Epätietoisuus siitä, mitä toinen ajattelee tai tuntee ei suinkaan vähennä tämän puoleensavetävyyttä, vaan se tekee henkilöstä entistä houkuttelevamman. Mystisyys luo myös vaarantuntua, jonka on itsessään todettu lisäävän viehättävyyttä. Mutta palataan siihen tarkemmin listan seuraavassa kohdassa.
Tutkimuksissa on myös todettu, että miehet ovat kiinnostuneita vaikeasti tavoiteltavista naisista. Esimerkiksi pikatreffitapahtumassa tehdyssä kokeessa miehet pitivät naisia huomattavasti haluttavimpina, jos nämä eivät vaikuttaneet olevan kiinnostuneita keskustelusta.
Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, sillä hyvin nopeasti välinpitämättömyys kääntyy naista vastaan. Tilanne muuttuu tuolloin päinvastaiseksi: vaikeasti tavoiteltava nainen ei olekaan enää viehättävä, varsinkaan jos hakusessa on pitkäaikainen kumppani.
Oikeanlaiset ilmeet
Onnellisuus vetää miehiä puoleensa, mutta naisilla tilanne on päinvastoin. Brittiläisen Kolumbian yliopistossa vuonna 2011 tehty tutkimus on psykologian alan Emotion -julkaisussa otsikoitukin musertavasti: Happy guys finish last eli iloiset jätkät jäävät viimeisiksi.
Professori Jessica L. Tracyn johdolla tehdyissä tutkimuksissa yli tuhannelle henkilölle näytettiin kuvia vastakkaisen sukupuolen edustajista, minkä jälkeen heitä pyydettiin arvioimaan kuvissa olleiden henkilöiden puoleensavetävyyttä.
Miehet pitivät kaikkein viehättävimpinä sellaisia naisia, jotka hymyilivät kuvissa. Naisten mielestä taas kuvissa onnellisilta näyttäneet miehet olivat siellä vähiten kiinnostavimpien joukossa.
Samanlainen sukupuolten välinen ero oli havaittavissa ylpeydessä, mutta toisin päin: Ylpeät miehet olivat kaikkein kiinnostavimpia naisten mielestä, mutta miehille ylpeä ilme oli kaikkein luotaantyöntävin. Hyvin mielenkiintoista on se, että häpeä oli kummankin sukupuolen mielestä yksi houkuttelevimmista tunteista; ainakin ilmeen perusteella.
Näiden mieltymysten todettiin myös pysyvän samanlaisina kuvia katsoneen tai kuvissa olleiden iästä riippumatta.
Olisiko tämä tutkimus syytä pitää mielessä, kun valitsee profiilikuvaa Tinderiin?
Koiran omistajalla käy flaksi
Vuonna 2014 Journal of Evolutionary Psychology -lehdessä julkaistu israelilaistutkimus selvitti sitä, vaikuttaako koiran omistaminen miesten puoleensavetävyyteen. Tutkimusryhmä oli jakanut miehet karkeasti kahteen ryhmään ”cads and dads” eli moukkiin ja hyvää isämateriaalia oleviin.
Psykologi Sigal Tifferetin johtaman ryhmän hypoteesina oli se, että koiran omistaminen tekisi moukistakin naisten silmissä potentiaalisia pitkäaikaisia kumppaneita. Ja oletus meni nappiin!
Koehenkilöinä toimivat naiset lukivat lyhyitä kuvauksia kumpaankin ryhmään kuuluvista miehistä ja yleisesti ottaen moukat olivat sopivia kumppaneita vain lyhytkestoisiin suhteisiin. Mutta koira muutti kaiken. Jos kuvauksessa oli mainittu, että miehellä on koira, näkivät naiset hänet huolehtivaisena ja kykeneväisenä sitoutumaan riippumatta kaikista moukkamaisista ominaisuuksista.
Lemmikkikaupoille ei kuitenkaan ole rakkauden löytymiseksi lähdettävä, sillä pelkkä koiran kanssa nähdyksi tuleminen nostaa naisten silmissä pisteitä. Etelä-Bretagnen yliopistossa vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa laitettiin parikymppinen mies pyytämään puhelinnumeroa sadoilta nuorilta naisilta. Todennäköisyys numeron saamiselle oli paljon suurempi silloin, jos hänellä oli koira mukanaan. Eli nyt vain innokkaasti ulkoiluttamaan kaikkien tuttavien koiria! Varsinkin, jos koet olevasi moukka.
Lue myös:
Sydän tykyttää, kädet puristuvat nyrkkiin ja pää meinaa räjähtää. Nämä tuntemukset ovat tuttuja misofoniasta kärsiville, jotka raivostuvat arkipäiväisistä äänistä.
Misofonia tarkoittaa yliherkkyyttä tietyille tavanomaisille äänille, kuten ruoan pureskelu, kynän naputtelu tai yskiminen. Tämän erikoisen ja melko harvinaisen vaivan syytä ei tunneta eikä siihen myöskään ole parannuskeinoa.
Misofoniasta kärsivää voidaan pitää huonokäytöksisenä, sillä tiettyjen äänien kuuleminen aiheuttaa voimakkaan tunnereaktion: kuvotusta, raivoa, paniikkia ja vihaa. Henkilö tiedostaa itsekin reaktionsa olevan aivan liian voimakas, mutta hän ei voi sille yhtikäs mitään.
Listafriikki keräsi nyt kasaan faktoja misofoniasta – lista saattaa auttaa sinua ymmärtämään läheisesi räjähtävää suhtautumista tai sitten omaa reagointiasi mitättömiltä kuulostaviin ääniin.
Mitä misofonia ei ole?
Aloitetaan oikomalla väärinkäsityksiä, eli mitä misofonia ei ole.
Se ei ole fobia. On olemassa fonofobia eli puhumisen tai kovien äänien pelko, mutta misofonia on täysin eri asia.
Misofonia ei myöskään ole sama kuin hyperakusia, josta kärsivät kokevat kaikki ympäristön äänet sietämättöminä. Misofoonikko on herkistynyt vain tietyille äänille, jotka ovat usein matalia ja toistuvia.
Misofoniasta ei myöskään ole kyse sellaisissa tapauksissa, joissa esimerkiksi naapurista kantautuvat kovat äänet tai jonkun äänekäs pureskelu ärsyttävät. Nämä ovat täysin normaaleja tuntemuksia, joihin reagointi on kontrolloitavissa.
Misofoniikolle ne äänet, joille hän on herkistynyt, ovat täysin ylivoimaisia. Reaktiota on mahdoton hallita. Kyseessä ei ole inhotus, vaan päällimmäinen tunne on puhdas raivo.
Minkälaiset äänet raivostuttavat misofoonikkoa?
Usein misofonia kuvaillaan raivoksi, jonka laukaisee syömisen äänet. Usein näin onkin, mutta vaiva ei kuitenkaan ole noin yksioikoinen.
Laukaisevat äänet voidaan luokitella viiteen eri kategoriaan: suuäänet kuten ruoan pureskelu, hengitysäänet, vokaaliset äänet kuten hyräily, kehon liikkeiden äänet kuten sormien naksuttelu, sekä sekalaiset äänet kuten karkkipussin rapistelu.
Ruoan maiskutus, tuuletin, tiskikoneen tyhjäyksen aikainen astioiden kolina, kynsien viilaaminen, näppäimistön näpyttely, mahan murina, tuulilasinpyyhkimet – reaktion laukaisevia ääniä on monia erilaisia. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että useimmille ihmisille ne ovat täysin yhdentekeviä.
Misofonian syytä ei tunneta
Koska sairautta ei ole vielä kovinkaan kauaa tai paljon tutkittu, ei sen syntymekanismia tai -syytä tunneta. Yhtälailla mysteeri on se, miksi misofonia on yleisempää tytöillä kuin pojilla. Useimmiten misofonia puhkeaa esiteini-iässä eli 9–12-vuotiaana. Varsin usein ensimmäinen misofonian laukaiseva ärsyttävä ääni on vanhemman tai jonkun muun lapsuudenaikaisen perheenjäsenen tuottama.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan laukaisevana tekijänä saattaa toimia stressi ja ahdistus, mutta kaikki eivät ole yhtä mieltä. Jos näin olisi, tepsisi terapia huomattavasti paremmin.
Newcastlen yliopiston neurotieteen instituutin johtava tutkija Sukhbinder Kumar uskoo, että misofonia liittyy menneisyyden muistoihin, joihin liittyvät tunteet nousevat äänen kuullessa pintaan. Kumarin mukaan keskimääräinen puhkeamisikä tukee tätä ja voimakas tunnereaktio on misofoonikon aivojen tapa muistuttaa aiemmasta. Kumarin teoria viittaa siis psykologiseen vaivaan, mutta toisaalta misofoonikoiden aivoissa on havaittu rakenteellisia muutoksia.
On myös erikoista, että kaikkien ihmisten tuottamat äänet eivät aiheuta misofoonikossa samanlaista reaktiota. Usein esimerkiksi tuntemattoman henkilön syömisen ääni voi olla siedettävä, mutta läheinen henkilö kun mässyttää menemään, niin hermot ovat riekaleina.
Muutoksia aivotoiminnassa
Misofoniasta kärsivien todellista lukumäärää ei tiedetä, mutta lääkärien mukaan se on erittäin harvinainen sairaus. Suomessa misofonialla ei ole virallista tautiluokitusta, vaikka kyse on täysin todellisesta vaivasta.
Misofoniaa tutkittaessa on havaittu, että henkilön aivot lähtevät ylikierroksille tietyille äänille altistuessaan. Newcastlen yliopistossa misofoonikkojen aivoja on kuvannettu ja tutkimuksissa on ilmennyt, että aivojen osa nimeltään aivosaari on yliaktiivinen. Aivosaari liittää aistimukset tunteisiin. Misofoonikoilla aivosaaren havaittiin myös olevan normaalista poikkeavalla tavalla yhteydessä niihin muihin aivojen osiin, jotka liittyvät tunteiden käsittelyyn.
Samat tutkijat ovat saaneet selville myös sen, että misofoonikoiden etuotsalohkoissa on havaittavissa hienoisia muutoksia. Ja aivojen otsalohkossa tapahtuu tunteiden käsittelyä ja sinne keskittyy nimenomaan mekanismit, jotka normaalisti hillitsevät epänormaalia reagointia ääniin.
Ongelma siis vaikuttaa piilevän hermoston kytkennöissä. Toimintaongelma on niissä aivojen osissa, joissa kuuloaistimus yhdistyy tunteeseen.
Reaktio voi olla fyysinen
Jotkin äänet ottavat päähän; se on normaalia. Mutta harva meistä reagoi ääniin fyysisesti. Misofoonikolle näin voi kuitenkin käydä. Rintakehässä voi tuntua painetta ja jopa kipua, sydämensyke nousee ja alkaa hikoiluttaa. Muita havaittuja oireita ovat muun muassa hengenahdistus ja verenpaineen nousu.
Kehossa aktivoituu sympaattinen hermosto, joka käynnistää taistele tai pakene -reaktio. Kyseessä on elintärkeä stressireaktio, mutta tavanomaisten äänten ei sellaista pitäisi laukaista.
Misofoonikoilla tilanne on kuitenkin juuri näin: ettei tulisi totaalista räjähdystä, on monen vaivasta kärsivän lähdettävä huoneesta pois. Hänen on taisteltava tai paettava.
Misofonia voi hankaloittaa elämää ja ihmissuhteita merkittävästi
Misofoonikko ei välttämättä kestä syödä perheensä kanssa, joten hän saattaa aterioida eri huoneessa. Näin kävi esimerkiksi misofoniatutkimuksissa mukana olleelle englantilaiselle Olana Tansley-Hancockille, joka eristäytyi muusta perheestä aina ruokailujen ajaksi. Tansley-Hancock ei ollut tietoinen sairaudesta, ennen kuin googlasi ”haluan lyödä ihmisiä, kun kuulen heidän syövän”.
Tietoisuus sairaudesta on helpottanut naisen elämää, vaikka oireet eivät mihinkään ole kadonneetkaan. Apu on löytynyt korvatulpista, joita Tansley-Hancock käyttää aina muiden ihmisten seurassa ollessaan.
Koska reaktion laukaisevien tilanteiden välttäminen on ainoa täysin toimiva keino, voi arkipäiväisestä elämästä tulla piinaa. Moni pahoista oireista kärsivä on joutunut vaihtaa työpaikkaa ärsyttävien äänten takia ja koulunkäynti voi olla täyttä tuskaa.
Entäs vaikka junassa matkustaminen, kun joku toinen syö eväitään tai tekee tietokoneella töitä? Vaunua tai ainakin paikkaa on pakko vaihtaa, jos nämä äänet raivostuttavat.
Elokuvateatteriin on turha kuvitella menevänsä, koska karkkipussien rapistelu ja sipsien rouskuttelu saa pään räjähtämään.
Tai mieti tilanne, jossa puolison hengittämisen ääni saa aikaan sellaisen reaktion, että tekisi mieli käydä kurkkuun kiinni. Samalla tiedostat, miten järjetön reaktiosi on, mutta et voi tunteelle mitään.
Mikä avuksi?
Koska misofoniaan ei ainakaan vielä ole täydellistä parannus- tai hoitokeinoa, jää parhaaksi vaihtoehdoksi oireiden hillintä ja hallinta.
Tinnituksen, eli korvien soimisen ja huminan, hoitoon tarkoitetun siedätyshoidon on havaittu auttavan joitakin misofoonikkoja kestämään paremmin triggeröiviä ääniä. Jo aiemmassa kohdassa mainituista korvatulpista on löytynyt helpotus monelle misofoonikolle. Myös valkoista kohinaa tuottavat laitteet voivat auttaa peittämään raivostuttavia ääniä. Perinteinen keskusteluterapia tai hypnoterapia voivat niin ikään auttaa.
Myös vanha viisaus eli ”elämäntavat kuntoon” saattaa helpottaa misofonian oireiden hallintaa. Stressin ja väsymyksen tiedetään lisäävän ääniyliherkkyyttä, joten jo pelkkä lepo ja kunnollinen palautuminen voi parantaa misofoonikon elämänlaatua. Vaikeista oireista kärsiviä tällaiset vinkit toki vain turhauttavat.
Radikaalimpiakin keinoja on kokeiltu: tietyt masennuslääkkeet voivat auttaa, mutta niitä ei yleisesti suositella misofoonikoille. Kognitiivisen neurologian professori Tim Griffiths Newcastlen yliopistosta näkee sähköhoidon erittäin lupaavana vaihtoehtona. Historiallisesti sähkösokkihoitona tunnettu hoitomuoto on toki kiistanalainen, mutta heikko ja tarkasti kohdennettu sähkövirta säätää aivojen toimintaa juuri toivotulla tavalla.
Onko misofoniassa mitään positiivista?
Sanonta ”ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin”, pitää myös misofonian kohdalla paikkansa. Tutkimusten mukaan tästä ikävästä vaivasta kärsivät ovat luovia neroja.
Northwesternin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että misofoonikot pärjäävät erityisen loistavasti luovuutta vaativissa testeissä. Koehenkilöt vaikuttivat olevan sitä luovempia, mitä enemmän tietyt äänet heitä ärsyttivät.
Tiedetään, että aivojen limbiseen järjestelmään kuuluvien mantelitumakkeiden keskimääräistä suuremmalla koolla on yhteys luovuuteen. Tuoreessa Amsterdamin yliopistossa vuonna 2021 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että misofoniasta kärsivien mantelitumakkeet ovat tavallista suurempia.
Mantelitumakkeet ovat osa aivojen limbistä järjestelmää ja osallistuvat isoilta osin tunnemuistiin sekä tunteiden prosessointiin eli muun muassa siihen, miten reagoimme pelkoon tai vihaan. Tutkijat kirjoittavat myös, että misofoonikoiden vasen mantelitumake on kytkeytynyt pikkuaivoihin normaalia enemmän, mikä saattaisi selittää refleksinomaisia fyysisiä reaktioita, joita tietyt äänet aiheuttava.
Lue myös:
Mitä kaikkea ylimääräistä ihmisen sisältä voi löytää? Käsittämättömiä asioita, usko pois! Tälle listalle niistä valittiin elävät olennot.
Joskus ihmisen sisältä voi löytyä sinne vahingossa päätyneitä asioita, ja joskus vierasesineitä laitetaan tarkoituksella sisään erinäisistä aukoista. Ongelmaksi nämä skenaariot muodostuvat silloin, kun vierasesine, tai tässä kohtaa vieraseliö, ei katoakaan, vaan jää pitämään majaa ihmisen sisälle.
Listafriikki esittelee teille nyt kymmenen karmivaa ja kummallista tapausta, joissa eläviä olentoja on löytynyt ihmisen sisältä. Nautinnollisia lukuhetkiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset puistattavat tarinat ovat luvassa myöhemmin.
Tosielämän Hämähäkkimies
Umpilisäkkeen poistaminen on nykyisin yksi yleisimmistä leikkauksista, eikä vatsan alueelle jää tähystyksestä kuin hyvin pieni arpi. Mutta vaikka arpikudos voi äkkisilmäyksellä vaikuttaa paksulta, on se todellisuudessa muuta ihoa ohuempaa. Sen sai karvaasti kokea australialainen Dylan Maxwell lomaillessaan indonesialaisella Balin saarella vuonna 2014.
Hän huomasi eräänä reissupäivänä saaneensa ikävän näköisen hyönteisen pistoksen vatsaansa, ja paikallisella lääkäriasemalla hänelle määrättiin antihistamiinia sen hoitoon.
Maxwell kuitenkin palasi uudelleen lääkärin pakeille, koska koko hänen vatsansa pituudelta – navasta rintaan – kulki kirkkaanpunainen, polttava vana. Tutkimuksissa lääkäri totesi ihon alla olevan pienen hämähäkin, joka oli kaivanut kantajaansa kivuliasta polkua kolmen päivän ajan.
Maxwell palasi kiireen vilkkaa kotimaahansa, jossa trooppinen tunkeilija vihdoin saatiin vedettyä navan kautta pois. Lääkärit arvelivat, että hämähäkki oli päässyt tunkeutumaan miehen ihoon vanhan leikkausarven kautta.
Maxwell selvisi koettelemuksesta lähinnä säikähdyksellä, ja tunnetaan nykyään kavereiden keskuudessa Spiderman-lempinimellä. Tietenkin.
Kummallinen kivi
Kun kalifornialainen Franklinin perhe oli viettämässä kaunista kesäpäivää meren rannalla vuonna 2013, sattui pieni Paul-poika kaatumaan. Paul sai polveensa haavan, mutta mitäs siitä; nelivuotiaan naarmu putsattiin ja siihen laitettiin laastari päälle, jotta leikki voi jatkua.
Parin viikon päästä polvi oli kuitenkin pahasti turvonnut ja näytti tulehtuneelta. Lääkärin määräämät antibiootit auttoivatkin tulehdukseen, mutta ne eivät poistaneet polvessa ollutta mustaa pattia, joka kaiken lisäksi vaikutti kasvavan.
Äiti, Rachel Franklin, päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja puristi näppylää lääkärin kielloista huolimatta. Ulos purskahti pieni, musta kappale, jonka hän ensi alkuun päätteli olevan kivi. Lähemmällä tarkastelulla ”kivessä” näytti olevan kierteitä, ja se osoittautuikin eläväksi kotiloksi.
Todennäköisesti haavaan oli rannalla päässyt kotilon muna, josta eläin oli kuoriutunut ja onnellisena alkanut terävällä raastinkielellään syömään pojan polvea.
Paul itse piti tapahtunutta ”vähän hulluna”, ja päätti pitää kotilon lemmikkinään nimeten sen samana kesänä ensi-iltansa saaneen Turbo-elokuvan mukaan.
Kukkia kannan
Pekingiläiset lääkärit olivat sanattomia, kun vain 16-kuukautinen Ranran tuotiin sairaalaan tutkittavaksi vuonna 2013. Vanhemmat olivat huolestuneet, kun tyttö itki aivan lakkaamatta ja raapi pakonomaisesti toista korvaansa. Äiti oli yrittänyt katsoa korvakäytävään ja nähnytkin siellä jotain epätavallista, mutta ei ollut saanut esinettä pois.
Tutkittuaan Ranranin korvaa, erikoislääkärit totesivat, että siellä on voikukka. Vanhemmat kertoivat, että tytön korvaan oli lentänyt voikukan siemen neljä kuukautta aiemmin, mutta se ei ollut heitä aiemmin huolestuttanut.
Lääkärit poistivat kovalla työllä ja tuskalla täysikasvuisen, joskin vain 2 senttimetrin mittaisen kukan. Kukan juuret olivat jo sulautuneet korvan seinämiin, se täytti koko korvakäytävän ja olisi myöhemmin saattanut aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Ranran ja hänen vanhempansa pääsivät kuitenkin samana päivänä kotiin; ilman korvakipuja ja ylimääräisiä voikukkia.
Pavunvartta pitkin
Yhdysvaltalainen Ron Sveden oli vuonna 2010 kärsinyt jo kuukausien ajan pahoista hengitysongelmista. Häntä yskitti koko ajan ja yleiskunto oli romahtanut. Eräänä kesäisenä päivänä Svedenin olo kävi niin tukalaksi, että hänen vaimonsa Nancy päätti soittaa ambulanssin.
Tutkimuksissa selvisi, että miehen vasen keuhko oli romahtanut ja Sveden oli henkisesti valmistautunut syöpädiagnoosiin. Mutta toisin kävi.
Röntgenkuvissa näkyi kaikkien ihmetykseksi herneenverso. Lääkärit epäilivät, että Svedenin syödessä herneitä oli yksi pallura eksynyt vahingossa väärään paikkaan. Keuhkojen lämpimässä ja kosteassa ympäristössä sen oli ollut hyvä itää ja kasvaa.
Leikkaus sujui hienosti ja vajaan puolentoista sentin mittainen verso saatiin poistettua. Saattaa olla, että sairaalan keittiöllä oli kuultu oudosta löydöksestä, sillä kun Sveden sai ensimmäisen kiinteän ateriansa, vastasivat vihannesosuudesta herneet. Kammoa miehelle ei ollut tullut, vaan hän söi nauraen lautasensa tyhjäksi.
Huojentava diagnoosi
Vuonna 2007 Phoenixissa asuva Rosemary Alvarez eli pahinta painajaistaan. Hän oli hakeutunut lääkärin vastaanotolle, kun hänelle oli ilmaantunut tasapaino-ongelmia, nielemisvaikeuksia ja toisen käden puutumista. Alvarez oli juuri saanut magneettikuviensa tulokset, jotka olivat vahvistaneet sen, mitä nainen oli jo osannut pelätä. Hänellä oli aggressiivinen aivokasvain.
Neurokirurgit päättivät lähteä vaaralliseen leikkaukseen ja poistamaan syvällä aivorungossa olevaa kasvainta, koska Alvarezin tila heikkeni vauhdilla. Leikkaussalin henkilökuntaa odotti aivoissa kuitenkin mieluinen yllätys, nimittäin elävä heisi- eli lapamato.
Löydös oli sen takia positiivinen, että mitään kasvainta ei ollut olemassakaan ja mato oli huomattavasti helpompi poistaa sen hyytelömäisestä majapaikasta.
Miten mato oli aivoihin päätynyt?
Yleensä heisimadot leviävät ulosteiden mukana ja loisivat suolistossa, mutta niiden pikkuruiset munat voivat päästä verenkierron kautta muualle elimistöön. Kuoriutuvat toukat muodostavat uuteen elinympäristöönsä kystia eli nesteen täyttämiä rakkuloita, joiden sisällä ne sitten elävät.
Lue myös:
On uskomatonta, miten paljon kymmeniä miljoonia vuosia sitten eläneistä eläimistä tiedetään. Silti dinosaurukset yllättävät ja paljastavat itsestään fossiilien välityksellä jatkuvasti uusia asioita.
Dinosaurusten valtakausi alkoi noin 230 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi lopulta tuhoisaan asteroidi-iskuun noin 65 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin väärin sanoa, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon, sillä yksi dinosaurusryhmä elää keskuudessamme tänäkin päivänä. Lintujen sanotaan polveutuvan dinosauruksista, mutta itse asiassa tieteellinen fakta on se, että linnut ovat dinosauruksia.
Kotipihan puussa laulava sinitiainen kuuluu dinosaurusten teropodi-alalahkoon ja se on läheisempää sukua Tyrannosaurus rexille, kuin T. rex on pitkäkaulaisille brontosauruksille tai kolmisarvisille triceratopseille.
Monet näistä listan faktoista liittyvätkin siihen, miten samankaltaisia linnut ja tietyt dinosaurukset ovat. Jos dinosaurusten käytös kiinnostaa, niin paras tapa tutustua siihen on seurata lintuja. Se on uskomatonta, mutta totta!
Listafriikki tarjoilee nyt kymmenen yllättävän faktan listan, joka avaa muniaan hautovien, saaliin perässä uivien ja yhdyskunnissa pesivien dinosaurusten elämää.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset dinosaurusfaktat ovat luvassa myöhemmin.
Tyrannosaurus rex oli yllättävän hidas
Tyrannosaurusten on jo pitkään tiedetty olevan suhteellisen hitaita petoja. Mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisen olisi varsin helppo paeta maailmanhistorian pelottavinta ja kuuluisinta petoa.
Alankomaalaisten yliopistojen yhteistyössä tehdyssä tutkimuksessa keskityttiin T. rexin jalkojen sijaan sen häntään. Suuren petodinosauruksen häntä liikkui kävellessä ylös ja alas. Tutkimuksen pohjana käytettiin liikettä, joka syntyy kun ihminen keinuu. Keinujan on pysyttävä keinun vauhdissa ja mukailtava sen tahtia, jos mielii pitää sen liikkeessä. Samaan tapaan T. rexin hännän oli pysyttävä eläimen tahdissa.
Dinosauruksen hännästä tehdyn kolmiulotteisen mallin perusteella tutkijat kykenivät selvittämään taajuuden, jolla T. rexin häntä luonnostaan liikkui. Tuon ominaistaajuuden perusteella voitiin päätellä, että T. rexin normaali kävelynopeus oli 4,6 kilometriä tunnissa. Joten kävelylenkki T. rexin kanssa olisi melko rauhallinen.
Entäs sitten se pakoon juokseminen? Manchesterin yliopiston paleontologien vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan T. rex kykeni juoksemaan enintään 20 kilometrin tuntivauhtia – sitä nopeampi vauhti olisi murskannut sen luut. Maratonin maailmanennätys on hieman päälle kaksi tuntia, joten sillä vauhdilla dinosaurus jäisi jälkeen. Ja ihminen on yksi maailmanhistorian parhaista kestävyysjuoksijoista, joten lyhytkin pyrähdys ”täysiä” saisi varmasti pedon luovuttamaan.
Dinosaurusten värikkäät munat
Pitkään ajateltiin, että kaikki dinosaurusten munat olivat kalkkikuorisia ja kovia. Tämä virheellinen olettamus johtui siitä, että kovakuoriset munat ovat säilyneet paremmin. Sittemmin fossilisoituneita pehmeäkuorisia munia on löytynyt myös ja itse asiassa kaikkien dinosaurusten munat olivat ensiksi juuri tämän kaltaisia eli muistuttivat nahkamaisella pinnallaan nykypäivän krokotiilien ja kilpikonnien munia.
Ennen kuin linnut erkanivat omaksi haarakseen, alkoi muniin ilmestyä kalsiumia, kuin evoluution kokeiluna. Se oli toimiva mutaatio, joka ilmestyi itsenäisesti kolmeen eri dinosaurusten sukupuun haaraan.
Vuoteen 2018 saakka ajateltiin, että vaikka munat olivat kovia kuten linnuilla, ovat ne olleet valkoisia kuten matelijoilla. Värikkäiden munien on uskottu kehittyneen vasta siinä vaiheessa, kun linnut kehittyivät omaksi ryhmäkseen.
Mutta Yalen yliopiston paleontologin Jasmina Wiemannin johtama tutkimusryhmä on selvittänyt, että monien dinosaurusten munat olivatkin värikkäitä, kuten nykylinnuilla. Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa yli 66 miljoonaa vuotta vanhoista munista löydettiin merkkejä monista samoista pigmenteistä, jotka edelleen määrittävät lintujen munien värit. Tutkijat analysoivat 15 dinosauruslajin munia ja niiden joukossa oli sinivihreitä, ruskeita ja jopa täplikkäitä kuoria.
Väritys ja kuviointihan suojaavat munia, koska ne eivät erotu ympäristöstä samoin kuin valkoiset munat. Oletettavaa onkin, että värilliset munat kehittyivät, kun dinosaurukset alkoivat rakentaa avoimia pesiä. Mistä päästäänkin kiehtovaan pesimiskäyttäytymiseen.
Dinosaurukset huolehtivat munistaan ja osa jopa hautoi niitä
Ryhmä höyhenpeitteisiä nykylintujen läheisimpiä sukulaisia, joihin muun muassa velociraptorit kuuluvat, nimettiin aikoinaan väärinymmärryksen vuoksi oviraptoreiksi. Mongoliasta löytyi 1920-luvulla suuri määrä oviraptorin fossiileja, joista monet olivat pesien päälle levittäytyneinä, joten dinosaurusten arveltiin olleen rötöstelyreissulla – siitä siis nimi Oviraptorosauria eli munavaraslisko.
Vasta 1990-luvulla tutkijat löysivät samoilta alueilta sikiöitä sisältäneitä munia ja tuolloin selvisi, että ne olivat varkaiksi epäiltyjen petojen munia. Emot olivat suojelleet jälkikasvuaan. (Kuvassa fossiili, jossa oviraptori hautoo muniaan.)
Eivätkä ne ainoastaan suojelleet muniaan vaan hautoivat niitä. Tähän saatiin varmuus vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa, jossa kyettiin selvittämään lämpötila, jossa munat ovat hautomisvaiheessa olleet. Aiemman uskomuksen mukaan dinosaurukset munivat kaivamaansa kuoppaan ja peittivät munat maa-aineksella kuten krokotiilit ja kilpikonnat. Ranskalais-kiinalainen tutkimusryhmä analysoi hapen eri isotooppeja ja kykeni niiden avulla toteamaan, että 70 miljoonaa vuotta sitten munitut dinosauruksen munat ja niiden sisällä olleet sikiöt olivat kehittyneet 35–40 celsiusasteessa. Eli samassa lämpötilassa, jossa modernit linnut pitävä munansa hautomalla niitä.
Nykyisin uskotaankin, että iso osa dinosauruksista tosiaankin hautoi muniaan. Suurimmat lajit eivät tietenkään voineet istua muniensa päällä murskaamatta niitä ja ne käyttivätkin hautaamismenetelmää tai munivat jälkikasvunsa pesän reunoille, istuivat itse keskellä ja levittivät höyhenpeitteiset raajansa munien päälle.
Dinosaurukset eivät olleet vaihtolämpöisiä
Käytetään tässä kohtaa selvyyden vuoksi jo hieman vanhentuneita termejä tasa- ja vaihtolämpöinen. Nisäkkäät ja linnut ovat tasalämpöisiä, eli ne tuottavat lämmön kehon sisällä ja pitävät sen aina suunnilleen samana, kun taas vaihtolämpöisten ruumiinlämpötila muuttuu ympäristön mukaan. Vaihtolämpöisiä ovat muun muassa matelijat ja sammakkoeläimet, joten pitkään ajateltiin, että dinosaurusten täytyi olla fysiologialtaan samanlaisia kuin nuo oletetut lähisukulaisensa.
Mutta kuten ainut elossa oleva dinosaurusryhmä eli linnut, niin myös muut dinosaurukset olivat tasalämpöisiä, tai ainakin jotain sinne päin. Tämä on voitu päätellä muun muassa nukkumisasennosta, sillä 128 miljoonaa vuotta vanhoista fossiileista on havaittu, että dinosaurukset nukkuivat raajat lähelle kehoa vedettynä ja pää toisen etujalan tai siiven alle työnnettynä – juuri kuten linnut. Tämä asento säästää energiaa ja vähentää lämmönhukkaa. Näin siis ainakin aktiivisesti metsästäneillä petodinosauruksilla; enemmän paikoillaan laiduntaneet suurikokoiset kasvinsyöjät saattoivat olla vaihtolämpöisiä.
Limusaurus – pedosta kasvinsyöjäksi yhden elämän aikana
Eläinmaailmasta tunnetaan paljon esimerkkejä lajeista, jotka käyvät läpi radikaaleja fyysisiä muodonvaihdoksia tai elävät hyvin eri tavoin elämänsä eri vaiheissa.
Noin 160 miljoonaa vuotta sitten elänyt, teropodien alalahkoon kuuluva Limusaurus teki kuitenkin sellaisen muutoksen, joka on hyvin harvinainen eläinkunnassa. Monet ihmiset toki tekevät tällaisen muutoksen, mutta omasta valinnastaan. Limusauruksilla se kuului jokaisen yksilön elämään. Ne vaihtoivat ruokavalionsa lihasta kasviksiin.
Pekingiläisen paleontologisen instituutin vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan Limusaurus syntyi kunnioitettava hammaskalusto suussaan ja söi lihaa niin kuin kunnon petodinosauruksen kuuluukin. Vuosien kuluessa ja eläimen kasvaessa sen vartalossa tapahtui useita kymmeniä suuria muutoksia, jotka kaikki tähtäsivät siihen, että lihan sijaan se jauhaa pian lehtiä ja oksia. Limusaurus menetti hampaansa 12. ikävuoteen mennessä ja hiljalleen sen kallon muoto ja mittasuhteet muuttuivat, esimerkiksi yläleuka alkoi kaareutumaan alaspäin, jolloin sitä pystyi käyttämään nokkana.
Syytä tähän merkilliseen muutokseen voidaan vain arvailla, mutta asiantuntijoiden mukaan kyse saattaa olla lajinsisäisen kilpailun vähentämisestä. Kun nuoret yksilöt söivät lihaa ja aikuiset kasveja, ei sukupolvien välille tullut kilpailua ravinnosta. Fossiiliaineiston perusteella tiedetään, että täysikasvuiset Limusaurukset nielivät kiviä ruoansulatuksen avuksi, sillä ruokavalionmuutos oli niin dramaattinen.
Kivien nieleminen ei ollut ainoastaan Limusauruksen erikoisalaa, vaan sitä tekivät monet muutkin dinosaurukset. Ja nykyäänkin dinosaurukset nielevät pieniä kiviä vilkastuttaakseen ruoansulatusta.
Lue myös:
Tiede
Lumelääke toimii, vaikka sen tietäisi olevan tehoton: 10 ymmärryksen ylittävää faktaa plasebovaikutuksesta – osa 2
Yksi erikoisimmista lääketieteen ilmiöistä on plasebovaikutus. Miten voi olla, että tehoton lumelääke jollain ihmeellä vaikuttaa oikean lääkkeen lailla?
Plasebovaikutus juontaa juurensa aivojemme ikiaikaiseen palkitsemisjärjestelmään, jonka tirehtöörinä toimii välittäjäaine dopamiini. Dopamiini tsemppaa meitä liikkumaan, oppimaan ja muistamaan, mutta myös toistamaan asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Haittapuolena on se, että dopamiini palkitsee myös huumeiden käytöstä.
Dopamiinia vapauttavat hermosolut eivät tarvitse varsinaisia tekoja aktivoituakseen, vaan lumelääkkeiden tapauksessa pelkkä ajatus terveydentilan paranemisesta saa aikaan välittäjäaineen runsaan erittymisen. Dopamiinin yhtäkkinen määrän lisäys aktivoi myös endorfiinien, aivojen omien voimakkaiden ”kipulääkkeiden” tuotantoa, mikä selittää sen, että kipu oikeasti lievittyy.
Koska plasebovaikutus voidaan havaita aktiivisuutena myös aivojen evolutiivisesti vanhimmissa osissa, on sen teho muutakin kuin ihmisen uskoa lääkkeisiin. Alitajuntamme kerää tietämättämme vihjeitä ympäristöstä ja ehkä iso, punainen pilleri on sille merkki paremmasta tulevaisuudesta.
Listafriikki kokosi nyt kymmenen uskomatonta faktaa plasebovaikutuksesta – onko meidän mahdollista jopa hoitaa itse itseämme?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset faktat plaseboefektistä voit lukea tästä:
Plasebovaikutus: 10 ymmärryksen ylittävää faktaa lumelääkkeistä – osa 1
Lumelääke toimii, vaikka sen käytöstä tietäisi
Pitkään ajateltiin, että plasebovaikutus syntyy ainoastaan silloin, jos potilas ei tiedä saaneensa lumelääkettä. Toisin kuitenkin on: positiivisia vaikutuksia on havaittu aivan samoissa määrin, vaikka koehenkilölle olisi kerrottu, että hän sai plasebon.
Harvardin yliopistossa vuonna 2010 tehdyssä tutkimuksessa kerrottiin ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS) kärsiville ihmisille, että he tulevat saamaan plaseboa. Koehenkilöille tehtiin hyvin selväksi, että pillereissä ei ole mitään tehoaineita, jotka auttaisivat IBS:ään, ja purkeissa luki isolla LUMELÄÄKE.
Heille kuitenkin sanottiin, että sokerijauheesta tehdyt pillerit ovat kliinisissä tutkimuksissa tuoneet plasebovaikutuksen kautta paremman olon. Mutta samaan hengenvetoon todettiin, ettei plaseboefektiin tarvi uskoa, kunhan vain ottaa lääkkeen kahdesti päivässä.
Lopputulos oli odottamaton: Tietoisesti lumelääkettä ottaneiden ryhmässä kaksi kertaa suurempi määrä ihmisiä koki oireidensa lievittyneen verrattuna niihin, jotka eivät ottaneet mitään.
Tuoreemmassa (2018) tutkimuksessa testattiin samaa vaikutusta kroonisista selkäkivuista kärsivillä potilailla. Tulokset olivat taas hämmästyttävät: Vaikka potilas tiesi ottavansa tehotonta kivunlievitystä, koki hän saavansa siitä noin kolmen kuukauden ajan täysin saman avun kuin voimakkaista kipulääkkeistä. Samankaltaisia lopputuloksia on havaittu myös muun muassa polven nivelrikosta sekä migreenistä kärsivillä.
Pillereiden värillä on väliä
Värit vaikuttavat ihmiseen, sen tietävät ravintoloiden suunnittelijatkin. Punainen kohottaa sykettä ja lisää ruokahalua, oranssi ja keltainen tekevät iloiseksi, ja vihreä sekä valkoinen rauhoittavat. Sen takia monissa sairaaloissa on käytetty pehmeitä valkoisen ja vihreän sävyjä.
Sama vaikutus on lääkkeiden kohdalla. Se, miten alitajuisesti miellämme jonkun toimivan, vaikuttaa suuresti siihen, miten se oikeasti vaikuttaa. Vihreät pillerit auttavat ahdistukseen, keltaiset ovat tehokkaimpia masennuksen hoidossa ja punaisilla pillereillä potilas saadaan virkeämmäksi.
Enemmän on parempi, kun puhutaan plaseboefektin ilmenemisestä: neljä kertaa päivässä otettu lumelääke on tehokkaampi kuin kaksi kertaa otettu. Ihmisten johdateltavuus ei lopu siihenkään, nimittäin jos pilleriin on painettu tunnetun lääkkeen nimi, toimii se paremmin kuin täysin blanko.
Myös isommat pillerit ovat ”tehokkaampia” kuin pienet. Tässä kohtaa siis koolla on väliä.
Lumelääkkeellä irti masennuksesta?
Plasebovaikutus on erittäin tehokas masennuksen hoidossa. Tutkimuksissa on todettu, että kun potilas on siinä olettamuksessa, että häntä kuunnellaan ja hoidetaan, lievittyvät masennuksen oireet huomattavasti. Jopa 20-50 % masennuksesta kärsivistä voi saada avun lumelääkkeestä.
Eräässä tutkimuksessa potilasryhmille annettiin ”oikeaa lääkettä” tai plaseboa. Henkilöt tiesivät kumpaako milloinkin saivat, mutta sitä he eivät tienneet, että todellisuudessa molemmat pillerit olivat lumelääkettä. Lyhyen testijakson jälkeen ryhmät vaihtoivat osia. Koehenkilöt raportoivat molemmissa ryhmissä masennusoireiden vähentyneen silloin, kun he luulivat ottavansa oikeaa lääkettä. Lumelääkkeen tietoisella ottamisella ei tässä tutkimuksessa ollut positiivisia tuloksia.
Koehenkilöiden henkilökohtaisen oireiden arvioinnin lisäksi heidän aivojaan kuvannettiin. Tutkimuksen tulokset tukivat henkilöiden raportointia, koska heillä havaittiin lisääntynyttä opioidireseptorien aktiivisuutta niillä aivojen alueilla, jotka liittyvät tunteiden ja stressin hallintaan. Plasebon aiheuttama lisääntynyt aktiivisuus noilla alueilla vahvisti myös myöhempien oikeiden masennuslääkkeiden vaikutusta.
Tutkimuksesta voidaan päätellä, että monesti masennuspotilaat hyötyisivät terapiasta paljon enemmän kuin kovin helposti määrättävästä lääkityksestä. Tärkeintä on tulla kuulluksi.
Leikisti kännissä
Nyt kaikki tekemään omaa empiiristä tutkimusta! Tarjoile kaverille hänen tietämättään alkoholittomia juomia: viiniä, olutta ja siideriä. Jos haluat viedä homman oikein pitkälle, niin vaihda pullojen etiketit. Mitä tahansa tieteen (ja pienen kiusan) nimissä!
On nimittäin todettu, että jos ihminen luulee juovansa alkoholia, alkaa hän tuntea humaltuvansa. Tässä ei ole kyse mistään teinien esittämisestä (nykyään tuskin enää edes on ”siistiä” olla kännissä?!), vaan plasebohumaltumisen on todettu oikeasti vaikuttavan ihmisen käytökseen ja muistiin.
Uusiseelantilaisen Victorian yliopiston tutkimuksessa koehenkilöiden annettiin olettaa, että he juovat alkoholidrinkkejä, vaikka todellisuudessa laseissa oli vain tonic-vettä ja limeä. Baari-illan päätteeksi heille näytettiin kuvia rikospaikalta, ja sen jälkeen kyseiseen rikokseen liittyvä tiedote. Koehenkilöiden tuli sitten arvioida tekstin todenmukaisuutta.
Ne, jotka kuvittelivat juoneensa koko illan vodkaa, muistivat asioita huonommin, olivat enemmän johdateltavissa sekä epäluotettavampia silminnäkijöitä, kuin ne, jotka tiesivät juoneensa pelkkää vettä.
Mitä ihmettä meidän aivoissamme tapahtuu? Jos vaikutus on tuollainen, niin onkohan lumejuopuneena turvallista lähteä ajamaan autolla, vaikka promilleja ei veressä olekaan?
Tee itsellesi parempi elämä plasebolla
Tutkimuksissa on todettu, että ne jotka ajattelevat olevansa hyvässä kunnossa, elävät kymmenen vuotta kauemman kuin ne, jotka pitävät terveydentilaansa huonona. Todellisuudessa kummassakin tapauksessa terveystilanne oli samanlainen.
Plaseboefektin ei tarvi olla lääke tai feikattu kirurginen toimenpide: eräässä tutkimuksessa osalle hotellin siivoojista kerrottiin, miten hyvää liikuntaa heidän työnsä on ja miten se pitää heidät terveinä. Toiselle siivoojaryhmälle tätä ei kerrottu. Useamman viikon kuluttua työn terveysvaikutuksista kuulleet siivoojat olivat pudottaneet painoa ja heidän kolesterolitasonsa olivat laskeneet.
Esimerkiksi vitamiinit ovat toki hyvästä, mutta onko niillä isompikin merkitys henkilön hyvinvointiin? Voiko pillereiden nappailu päivittäin olla viesti aivoille, että aion pysyä terveenä ja nämä napit edistävät sitä tavoitetta. Voiko itsensä huijata uskomaan, että jokin peruslääke tehoaa koviin kipuihin?
Ja vielä, maksammeko aivan turhaan kalliista lääkkeistä, jos vaivat helpottuisivat huomiolla ja pienellä huijauksella?
Lue listan ensimmäinen osa:
Plasebovaikutus: 10 ymmärryksen ylittävää faktaa lumelääkkeistä – osa 1
Lue myös:
Plasebovaikutus on yksi kummallisimpia ilmiöitä lääketieteessä. Ihmiselle annetaan tehotonta lumelääkettä, mutta jotenkin se vaikuttaa oikean lääkkeen lailla.
Ja onhan plasebovaikutus hurjan mielenkiintoinen: Miten voi olla, että esimerkiksi kovat kivut saadaan loppumaan pelkällä sokerilla? Miten ihmeellisesti meidän aivomme toimivatkaan?
Plasebovaikutus juontaa juurensa aivojemme ikiaikaiseen palkitsemisjärjestelmään, jonka tirehtöörinä toimii välittäjäaine dopamiini. Dopamiini tsemppaa meitä liikkumaan, oppimaan ja muistamaan, mutta myös toistamaan asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Haittapuolena on se, että dopamiini palkitsee myös huumeiden käytöstä.
Dopamiinia vapauttavat hermosolut eivät tarvitse varsinaisia tekoja aktivoituakseen, vaan lumelääkkeiden tapauksessa pelkkä ajatus terveydentilan paranemisesta saa aikaan välittäjäaineen runsaan erittymisen. Dopamiinin yhtäkkinen määrän lisäys aktivoi myös endorfiinien, aivojen omien voimakkaiden ”kipulääkkeiden” tuotantoa, mikä selittää sen, että kipu oikeasti lievittyy.
Koska plasebovaikutus voidaan havaita aktiivisuutena myös aivojen evolutiivisesti vanhimmissa osissa, on sen teho muutakin kuin ihmisen uskoa lääkkeisiin. Alitajuntamme kerää tietämättämme vihjeitä ympäristöstä ja ehkä iso, punainen pilleri on sille merkki paremmasta tulevaisuudesta.
Listafriikki kokosi nyt kymmenen uskomatonta faktaa plasebovaikutuksesta – onko meidän mahdollista jopa hoitaa itse itseämme?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset faktat plaseboefektistä ovat luvassa myöhemmin.
Plasebovaikutus kivun hoidossa
Blackpoolissa, Englannissa, suoritettiin vuonna 2018 kroonisista selkäkivuista kärsivillä ihmisillä lääketutkimus. Potilaille kerrottiin, että he osallistuvat uuden kipulääkkeen tutkimukseen, ja että heille tullaan antamaan joko oikeaa tai lumelääkettä. Todellisuudessa kaikille annettiin lumelääkettä.
Kokeessa tutkittiin myös lääkärin kanssa vietetyn ajan vaikutusta, joten osa kokeeseen osallistujista sai normaalin, 10 minuutin konsultaation ja osa tuplaten sen ajan. Konsultaatiossa ainoastaan keskusteltiin.
Kolme viikkoa kokeen ja pillereiden popsimisen aloittamisen jälkeen tulokset olivat häkellyttävät. Esimerkiksi Jim Pearce, 71-vuotias morfiinin avulla päivästä toiseen pärjäävä koehenkilö, oli saanut pilleristä helpotuksen vaivaan, eikä hänellä ollut ollut selkäkipuja aloitettuaan uuden lääkityksen. Morfiini oli jäänyt pois. Suurella osalla tutkimukseen osallistujista todettiin samanlaisia tuloksia.
Pillerit olivat sinivalkoisia (sen väristen on todettu auttavan eniten kipuun), purkeissa oli kunnolliset varoitukset ja tiedot mahdollisista sivuvaikutuksista. Nämä kaikki vaikuttivat siihen, että potilas saattoi uskoa lääkkeen toimivuuteen. Jokainen kokeeseen osallistunut sai kipulääkkeenä kuitenkin vain pelkkää jauhettua riisiä.
Entäs se lääkärin kanssa vietetty aika? Ne, jotka kokivat tulleensa kuulluksi ja saivat pidemmän ajan lääkärin vastaanotolla, kokivat kipujensa helpottaneen merkittävästi enemmän. Olisiko lääketieteellä tästä – ja tuhansista muista samanlaisista esimerkeistä – jotain opittavaa?
Mainittakoon vielä se, että plasebovaikutus ei missään nimessä paranna sairauksia. Se voi lievittää murtuman aiheuttamaa kipua, mutta ei silti paikkaa luuta kuntoon.
Plasebovaikutus kuvitteellisen leikkauksen jälkeen
Suomalaistutkijat ovat olleet etunenässä todistamassa plasebovaikutusta olemattomissa leikkauksissa.
Raine Sihvosen ja Teppo Järvisen mielestä polven rappeumaperäiseen oireiluun suositeltu kierukan osapoisto on yleisyydestään huolimatta melko turha operaatio. He suorittivat vuosien 2007 ja 2011 välillä kokeen, jossa osa potilaista sai tähystysleikkauksen, mutta osalla potilaista polvea vain liikuteltiin ja vietiin instrumentteja verhon taakse. Kirurgit siis esittivät leikkaavansa. Puudutetut potilaat eivät tienneet kumpaanko ryhmään he kuuluivat.
Kummassakin ryhmässä potilaat olivat tyytyväisiä polven toimintaan ja suurin osa koki polvensa olevan parempi kuin ennen toimenpidettä. Tähystyksen läpikäyneistä 92 % olisi valinnut saman hoidon uudelleen. Lumeleikkauksessa olleet valitsisivat saman operaation 96 %:sti. Potilaiden pitkäaikaisseurannassa ei myöskään havaittu minkäänlaista eroa polven toiminnassa.
Tällä tutkimuksella ei todistettu, että ilmassa veitsen heiluttelu parantaisi kipeytyneen polven, mutta plasebovaikutus toi esiin kyseisen tähystysleikkauksen tehottomuuden. Kallista leikkausta paremmat tulokset saadaan jumpalla ja kuntoutuksella.
Muualla maailmassa on tutkittu samanlaisella lumeleikkauksella tietyn olkapääoperaation tarpeellisuutta. Tulokset olivat yhteneväiset suomalaisen polvitutkimuksen kanssa.
Voimakas vaikutus Parkinsonin taudin oireisiin
Tutkimuksissa on todettu, että Parkinsonin tautia sairastavilla plasebovaikutus on hyvin merkittävä.
Parkinsonin taudissa aivojen välittäjäaine dopamiinin tuotanto vähenee. Lumelääke kiihdyttää dopamiinin tuotantoa ja parantaa motorisia toimintoja. Vapina ja lihasjäykkyys voivat vähentyä merkittävästi, mutta valitettavasti vaikutus ei ole pysyvä. Parin ensimmäisen viikon aikana pillerit ovat tehokkaimmillaan, minkä jälkeen vaikutus vähenee taas pikkuhiljaa.
Koska plasebovaikutus on niin voimakas tässä kyseisessä sairaudessa, on uusia, oikeita lääkkeitä testattaessa välttämätöntä käyttää lumelääkettä rinnalla (eettisistä kysymyksistä huolimatta). Jos oikean lääkkeen vaikutukset ovat huomattavasti suuremmat ja pitkäaikaisemmat, voidaan sen varovaisesti olettaa olevan tehokas lääke Parkinsonin tautiin.
Sellaista lääkettä on kuitenkin hankala löytää, koska plasebon on havaittu parantavan Parkinsonin oireita jopa 20 prosenttisesti. Monia jo pitkälle edenneitä kliinisiä lääkekokeita on jouduttu keskeyttämään voimakkaan plaseboefektin takia.
Nosebovaikutus
Jos ei plasebovaikutus saa jo tarpeeksi päätä pyörälle, niin saanen esitellä sen ilkeän serkun nosebon. Jos ihminen olettaa saavansa sivuvaikutuksia lääkkeestä, tulee hän todennäköisesti niitä kokemaan.
Eräässä italialaistutkimuksessa koehenkilöille annettiin pilleri, jonka sanottiin sisältävän laktoosia (oikeasti se oli pelkkää harmitonta sokerijauhetta). Uskomatonta kyllä: 44 % henkilöistä, joilla oli laktoosi-intoleranssi, kokivat suolisto-oireita pillerin syömisen jälkeen. Vielä käsittämättömämpää oli, että 26 % niistä, jotka eivät olleet laktoosi-intolerantteja, raportoivat vatsaongelmista.
Toisessa kokeessa yhdysvaltalaisista nukutuslääkäreistä koostuva tutkimusryhmä selvitti nosebovaikutusta synnyttävillä naisilla. Toiselle ryhmälle sanottiin, että puudutusaineen pistäminen helpottaa epiduraalin laittamista ja toiselle ryhmälle sanottiin, että puudutuspiikki tuntuu kuin ampiaisen pisto ja on pahin hetki koko epiduraalissa. Jälkimmäisessä ryhmässä piikin aiheuttama kiputuntemus oli huomattavasti pahempi, koska sitä oli korostettu.
Samoin kuin plasebossa, myös nosebossa oireet ja tuntemukset ovat aitoja ja reaktiot on voitu havaita aivoja kuvantamalla. Valitettavasti nosebovaikutuksen takia kaikenlainen turha pelottelu voi laukaista aitoja reaktioita esimerkiksi tuulimyllyjen läheisyydessä, vaikka tuulivoima ei todellisuudessa sairastuta ketään.
Plasebovaikutus koirilla – totta vai tarua?
Koirilla on tutkittu epilepsialääkkeen tehoa plasebon avulla. Toiselle koiraryhmälle annettiin tutkittavaa lääkettä ja toiselle lumelääkettä. Molemmissa ryhmissä voitiin havaita lähes yhtä paljon paremmin voivia koiria. Oliko koirilla siis havaittu ensimmäistä kertaa plasebovaikutus ja miten se oli käytännössä mahdollista?
No ei ole mahdollista. Lumelääke oli vaikuttanut omistajaan eli ihmiseen. Kun potilaalle (ihminen tai eläin) annetaan hoitoa, oletetaan tietenkin, että se tulee tehoamaan ja hoidon saaja voi paremmin. Mitä enemmän jotain toivoo tapahtuvaksi, sitä todennäköisemmin sen uskoo tapahtuvan.
Koiran epilepsiakohtaus voi olla omistajalle hyvin selvä tapahtuma tai se voi jäädä kokonaan huomaamatta. Silloin omistajan on tehtävä päätelmiä siitä, että onko esimerkiksi lattialla oleva kuola perua kohtauksesta vai ei.
Ennen lääketutkimukseen pääsemistä laskettiin pienetkin merkit herkästi kohtaukseksi, mutta lääkkeen saamisen jälkeen ne ohitettiin. Se luo kuvan siitä, että lumelääkettä saaneet koirat saisivat vähemmän kohtauksia.
Lue myös:
Tiede
Ihminen näyttää haukotellessaan samalta kuin orgasmin saadessaan: 10 faktaa haukottelemisesta – osa 2
Joko haukottelit? Pelkkä haukottelemisen ajatteleminen saattaa laukaista kyseisen refleksin. Tällä listalla pohditaan muun muassa sitä, että miksi haukottelu tarttuu.
Eikä haukottelun tarttuminen rajoitu ainoastaan ihmisiin, vaan samaa kopiointia tapahtuu muillakin elämillä ja myös lajien välillä. Entä onko ihminen psykopaatti, jos haukottelu ei tartu? Tähänkin saadaan vastaus.
Listafriikki ei pahastu, jos listaa lukiessa alkaa haukotuttaa; myös kirjoittaminen sai aikaan jatkuvaa leukojen repimistä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset haukottelufaktat voit lukea tästä:
Mistä haukottelu johtuu? 10 pirtsakkaa faktaa haukottelemisesta – osa 1
Haukottelu tarttuu myös eri lajien välillä
Kuva: Pixabay
Se on varsin hyvin tunnettu fakta, että haukottelu tarttuu ihmiseltä toiselle. Myös muutaman muun eläinlajin, kuten lähisukulaisemme simpanssien ja bonobojen, tiedetään olevan alttiita haukottelun tarttumiselle. Koirienkin tiedetään tartuttavan haukottelua lajikumppaneihinsa.
Vuonna 2015 julkaistussa, New Yorkin osavaltionyliopiston tutkimuksessa saatiin selville, että myös linnuilla haukotteleminen on tarttuvaa. Tässä tutkimuksessa käytettiin undulaatteja, joiden todettiin haukottelevan, jos ne näkevät lajitoverinsa haukottelevan joko viereisessä häkissä tai videolla.
Ihmisen ja koiran läheisistä väleistä kertoo se, että haukottelu tarttuu myös näiden lajien välillä. Mitä tutumpi henkilö on kyseessä, sitä voimakkaampi haukotuksen vaikutus on.
Myös pelkkä omistajan haukotuksen ääni saattaa saada koirassa reaktion aikaan. Tutkijat epäilevät syyn olevan koiran loputon miellyttämisen tarve, jolloin se matkii omistajaansa. Tai sitten jokin osa sen aivoissa reagoi automaattisesti haukotukseen – samalla tavoin kuin lajien sisällä.
Tutkijoiden mukaan haukottelun tarttuminen viittaa eläimen sosiaaliseen älykkyyteen ja empatiaan, mistä päästäänkin siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, että miksi haukottelu tarttuu?
Miksi haukottelu tarttuu?
Reilusti yli puolet ihmisistä, jotka näkevät jonkun toisen haukottelevan, haukottelevat itsekin. Haukottelemisen tarttumiselle ovat kaikki eri näkökantojen tutkijat antaneet oman teoriansa, sillä vaikka muusta ei voitaisi olla yhtä mieltä, niin haukottelun tarttuminen on fakta. Siihen riittää myös kuuleminen ja lukeminen – ja omakohtaisella kokemuksella voin kertoa, että selvästi myös kirjoittaminen.
Monet asiantuntijat pitävät haukottelemista alkukantaisena kommunikaatiomuotona. Mutta mitä sillä oikein sitten halutaan viestiä?
Tuhansia vuosia sitten, kun ihmiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, oli haukottelu merkki siitä, että kaikkien on syytä vetäytyä nukkumaan. Näin saatiin pidettyä yllä yhteinen vuorokausirytmi, kun kaikkien vireystilat olivat synkassa. Yhtälailla haukottelu oli merkki siitä, että nyt aktivoidutaan metsästykseen, jolloin tarttuva refleksi viritti joukon valmiiksi.
Jos haukottelu taas on aivojen jäähdytysmekanismi, jota käsiteltiin yhtenä teoriana listan ensimmäisessä osassa, löytyy tarttumiselle myös tässä teoriassa selitys: Kun näkee toisen ihmisen haukottelevan, on se aivoillemme merkki siitä, että kyseisen henkilön aivot ovat lämpenemässä. Omat aivot reagoivat samalla vasteella, koska ”jos hänellä on tarve jäähdytellä, niin varmasti minullakin on”.
Pohjimmiltaan haukottelun tarttumisen uskotaan olevan merkki empatiasta. Haukottelu vaikuttaa meihin samalla tavalla kuin toisen ihmisen ilmeet: Hymyilevät kasvot saavat hyvälle tuulelle tai alaspäin suuntautuneet suupielet voivat vetää mielen matalaksi.
Tunnemme myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan, jolloin käyttäytymisemme peilaa muiden toimintaa.Myötäeläminen on vahvempaa, mitä läheisempi toinen ihminen on.
Haukottelunkin on todettu tarttuvan eniten perheenjäseniltä, sitten ystäviltä, tuttavilta ja vähiten vierailta henkilöiltä. Se vahvistaa sosiaalisten eläinten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja keskinäistä sidettä.
Olenko psykopaatti, jos haukottelu ei tartu?
Tehdään heti selväksi, että vaikka iltapäivälehdissä ja muissa kerrotaan tasaisin väliajoin, että mahdollisen psykopaatin voi saada selville seuraamalla kehen haukotteleminen ei tartu, niin ei pidä paikkaansa. Kaikki ihmiset eivät haukottele yhtä usein ja kuten jo äsken tuli mainittua: läheisen ihmisen haukotus tarttuu herkemmin kuin ventovieraan, joten porukallakin on merkitystä.
Psykopatia on persoonallisuushäiriö, johon liittyy täydellinen empatiakyvyn puute. Tutkimuksissa on toki osoitettu, että psykopaatteihin, kuten kuvan Ted Bundyyn, haukottelu ei tartu yhtä herkästi, mutta toiseen suuntaan tehtyä diagnoosia ei haukottelun tai sen puuttumisen perusteella kannata lähteä tekemään. Eli työkaveria ei kahvipöydässä ole syytä lähteä julistamaan psykopaatiksi, jos hän ei yhdy haukotteluusi.
Myöskään kaikki pienet lapset eivät ole psykopaatteja. Tämä huomio siksi, että haukottelu rupeaa tarttumaan vasta noin kuusivuotiaisiin lapsiin; sitä nuoremmat ovat immuuneja kanssaihmisten haukotuksille.
Lue myös: Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta
Sikiötkin haukottelevat – miksi!?
Ennen kuin päästään listan kliimaksiin, kirjaimellisesti, niin otetaan vielä yksi fakta, joka tekee haukottelemisesta entistä kiehtovampaa: Sikiöt aloittavat haukottelemisen raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana ja tekevät sitä eniten raskauden puolivälissä.
Miksi ihmeessä? Eivät ne ole väsyneitä tai tylsistyneitä, sillä jopa aivan raskauden loppupuolella vauvat nukkuvat vähintään 85 prosenttia ajasta.
Sikiöt saavat hapen istukan ja napanuoran kautta suoraan verenkiertoon, joten keuhkoilla ei kohdussa ole mitään virkaa. Niinpä lämmönsäätelykään ei voi olla syynä sikiöiden haukotteluun, sillä viileää ilmaa ei ole nesteen täyttämässä kohdussa tarjolla. On myös veikattu, että haukotus tarttuisi äidiltä sikiölle, mutta tämä teoria ei ole saanut laajaa kannatusta.
Nykyään arvellaan, mutta ei tietenkään voida tietää varmaksi, että primitiivinen refleksi treenaa aivoja. Se valmistaa hermoratoja ja kehittää aivoja, kun paljon muuta toimintaa ei ole vielä olemassa.
Haukottelu on seksikästä
Koska ollaan listan lopussa, emmekä vieläkään oikein tiedä, mistä haukottelu johtuu, niin päätetään lista turhautumisen sijaan hymyihin. Ja ehkä pariin haukotukseen.
Kukaan ei näytä viehättävältä haukotellessaan. Se on aivan sama, onko kyseessä maailman kauneimmaksi, komeimmaksi tai seksikkäimmäksi valittu henkilö – kukaan ei ole parhaimmillaan silmät kiinni puristettuna ja leukaperät ammolleen venytettynä.
Ilme on jokaisella yksilöllinen, mutta ei suinkaan varattu vain haukottelulle. Tutkimusten mukaan ihminen näyttää haukotellessaan samalta kuin orgasmin saadessaan.
Nyt onkin mukava ruveta tekemään teräviä huomioita lähipiirissä.
Haukottelututkija Robert Provine, jonka mielestä haukottelu johtuu tarpeesta muuttaa vireystilaa, oli myös sitä mieltä, että haukotteleminen on merkki kiihottumisesta. Ennen seksiä ja heti sen jälkeen saattaa haukotuttaa: tämä kielii nimenomaan muutoksesta olotilassa ja vireydessä. On myös todettu, että samaisia hormoneja, jotka jylläävät kiihottumisen hetkellä, erittyy myös haukotellessa.
Eli seuraavan kerran kun haukottelet jonkun toisen puhuessa ja tämä kysyy, onko hänen juttunsa noin tylsä, voit valita hetkeen sopivan vastauksen: Availen tässä vain keuhkorakkuloita. Aivoni kaipaavat viilennystä. Minua jännittää. Valmistaudun taisteluun. Olen kiihottunut.
Lue myös:
-
Tiede21 minuuttia sittenTop 10 myrkylliset kasvit Suomessa: Raparperi on edellinen kuoleman aiheuttaja
-
Tiede1 viikko sitten
10 yllättävää psykologista syytä rakastumiselle – osa 1
-
Yhteiskunta5 päivää sitten
Perjantai 13. päivä: 10 faktaa epäonnen päivästä
-
Yhteiskunta1 päivä sitten
Ei minkään maan kansalaiset: 10 tarinaa valtiottomista henkilöistä – osa 1
