Valvontakeinot kehittyvät ja vanhat temput ovat jo tiedossa: Salakuljetusyrityksistä tulee kekseliäämpiä. Tai käsittämättömän naurettavia.
Listafriikki esittelee nyt luovia ratkaisuja siihen, miten ihmiset ovat yrittäneet salakuljettaa erinäisiä asioita. Tietenkään kaikkein nerokkaimpia salakuljetusmenetelmiä listalta ei löydy – siitä yksinkertaisesta syystä, että kuljettajat eivät ole jääneet kiinni!
Konstit ovat monet, kun tavaraa pitää saada kuljetettua laittomasti esimerkiksi vankilaan tai vaikkapa tulli- ja rajaviranomaisten ohitse lentokentällä.
Perinteisistä salakuljetustavoista tulee mieleen esimerkiksi huumeiden tai aseiden tunkeminen tiettyyn ruumiinaukkoon sekä tietenkin klassinen huumepakkausten nieleminen. Jälkimmäinen on edelleen rajaviranomaisten mukaan paljon käytetty ja vaikeasti havaittava salakuljetustapa, kunhan paketit vain on tehty ammattimaisesti koneella ja oikeilla materiaaleilla. Siinä hommassa ollaan muuten aika kaukana siitä mielikuvasta, että joku lusikoisi kokaiinia kondomiin, sitoisi sen kiinni ja nielaisisi menemään!
Mutta nyt siis käsittämättömien salakuljetusyritysten pariin – silmien pyörittelyltä ei voi välttyä!
Detenido en #Barcelona con droga en su peluquín…. ¡¡se le va a caer el pelo!! 🧓👮♂👴🤷♀https://t.co/IUjl9l63Du pic.twitter.com/wLxIBBB9Ff — Policía Nacional (@policia) July 16, 2019
Barcelonan kansainvälisellä lentokentällä rajavartijat olivat tarkkasilmäisiä heinäkuussa 2019. Tai no, erityisen tarkkaa silmää tämän herran salakuljetusyrityksen huomaaminen ei vaatinut. Kolumbialainen mies saapui Bogotásta Barcelonaan ja käyttäytyi hyvin hermostuneesti, mikä jo itsessään olisi herättänyt viranomaisten kiinnostuksen. Epäilyksiä kuitenkin vahvisti miehen tupeen koko ja erityisesti sen korkeus.
Kun matkustajaa pyydettiin poistamaan peruukkinsa, paljastui huonosti istuvan lisäkkeen alta päähän teipattu pussi, joka sisälsi noin puoli kiloa kokaiinia.
Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Espanjan viranomaiset ovat napanneet jonkun huumeita hiuksissa kuljettaneen kiinni. Vuonna 2014 kaksi portugalilaista naista saapui Brasiliasta Madridiin. Kummallakin naisella oli 1,2 kiloa kokaiinia piilossa omiin hiuksiin ommeltavan peruukin alla. Noita lisäkkeitä on hyvin hankala erottaa oikeista hiuksista, joten salakuljetustapa oli ”hieman” fiksumpi kuin edellä mainitulla herralla. Silti käry kävi!
Helmikuun 24. päivänä vuonna 2016 saksalaiset rajavartijat odottivat Frankfurtin lentokentällä Kolumbiasta saapuvaa lentoa. Matkustajien joukosta otettiin sivuun 24-vuotias nainen, jota oli syytä epäillä huumeiden salakuljetuksesta.
Ja niin kävikin, että lähemmässä tarkastelussa naisen rintojen alta löytyi tuoreet leikkaushaavat, joita ei oltu edes kunnolla ommeltu kiinni. Kovista kivuista kärsinyt nainen kuljetettiin sairaalaan, jossa lääkärit poistivat kummastakin rinnasta puolen kilon painoiset pussit täynnä kokaiinia.
Nainen myönsi syyllistyneensä salakuljetukseen ja tehneensä sen pystyäkseen elättämään kolmea lastaan. Hänen kertomuksensa mukaan huumeimplantit oli asettanut kolumbialainen lääkäri.
Löydetyn kokaiinin arvo katukaupassa olisi ollut noin 200 000 euroa, ja se oli viranomaisten mukaan ensimmäinen kerta, kun Saksaan oli yritetty tuoda huumeita tällä menetelmällä. Ainakin niin, että salakuljetus epäonnistui.
Tapa ei kuitenkaan ollut uusi keksintö, sillä vuonna 2012 Barcelonan lentokentällä pidätettiin panamalainen nainen, jonka käytös (jälleen) Kolumbiasta saapuvalla lennolla herätti epäilyksiä. Häneltä löydettiin edelleen verta vuotavat haavat, jotka nainen itse pisti juuri asetettujen rintaimplanttien piikkiin. Näin olikin, mutta täyteaineena oli käytetty 1,4 kiloa kokaiinia (katso kuva tästä).
Reynosan (Meksiko) ja Pharrin (Yhdysvallat) välinen rajanylityspaikka, Pharr-Reynosan kansainvälinen silta, on Yhdysvaltain merkittävin hedelmien ja vihannesten ”tuontisatama”, sillä sen kautta kulkee jopa 60 prosenttia Meksikosta tulevista tuoretuotteista. Samalla se tietysti tarkoittaa sitä, että tuotteiden joukkoon yritetään hyvin luovilla tavoilla kätkeä laittomuuksia.
Alkuvuodesta 2016 Teksasin tulli- ja rajaviranomaiset pysäyttivät peräkärryllä varustetun traktorin, joka oli kuljettamassa kauppiaille tuoreita porkkanoita Meksikosta Yhdysvaltoihin.
Kulkuneuvo lasteineen tutkittiin ensin päällisin puolin ja kaikki näytti olevan kunnossa, mutta kun huumekoirat päästettiin irti, alkoi tapahtua! Tarkastuksessa peräkärryiltä löytyi 2817 porkkanaa tai paremminkin porkkanan muotoista ja väristä pakettia, joissa oli yhteensä noin 1130 kiloa marihuanaa. Lastin arvo katukaupassa oli ollut reilu 400 000 euroa.
Porkkanoiden lisäksi huumeiden salakuljetusta on yritetty naamioimalla tavara limeiksi ja vesimeloneiksi. Limet herättivät epäilykset, koska ne olivat aivan liian vihreitä: marihuana oli kääritty kirkkaan vihreään teippiin limen kokoisiksi ja muotoisiksi palloiksi (video).
Egyptiläinen perhe oli vuonna 2012 kinkkisessä tilanteessa: he olivat matkalla Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin, mutta kaikilla perheenjäsenillä ei ollut passi- ja viisumiasiat kunnossa. Itseasiassa kolmikymppinen pariskunta oli asunut ja työskennellyt aiemminkin Arabiemiirikunnissa, mutta he olivat päättäneet palata kotimaahansa, koska halusivat lapsensa syntyvän Egyptissä.
Kun perhe lensi viisikuukautisen poikansa kanssa takaisin Arabiemiirikuntiin, pysäyttivät Sharjahin lentokentän maahanmuuttoviranomaiset heidät puutteellisten matkustusasiakirjojen vuoksi. Kukaan ei tiedä, miten he olivat Egyptin päässä päässeet lennolle, mutta nyt tuli stoppi. Perheelle annettiin vaihtoehdoksi odottaa muutama päivä, jotta dokumentit saataisiin kuntoon, mutta pariskunta päätyi toisenlaiseen ratkaisuun: vuoronvaihdon aikana he keräsivät matkatavaransa, laittoivat vauvansa pieneen käsilaukkuun ja suuntasivat kohti turvatarkastusta.
Järkyttävä ihmisen salakuljetusyritys selvisi vasta, kun kyseinen laukku laitettiin läpivalaisulaitteeseen ja rajatarkastajat näkivät näytöllään vauvan ääriviivat. Laitteiden kanssa työskentely on tarkkaa puuhaa, sillä vaikka ne ovat hyvin suojattuja, eikä niiden vieressä oleville koidu mitään vaaraa, ei käsiä tai mitään muutakaan kehon osaa saa laittaa molemmissa päissä olevien lyijyliuskojen sisälle silloin, kun laite on päällä.
Pariskunta oli altistanut pienen vauvansa terveydelle haitalliselle säteilylle, minkä vuoksi heidät pidätettiin lapsensa hengen vaarantamisesta. Poika oli ainakin heti läpivalaisun jälkeen hyvässä kunnossa.
Kuten jo alussa mainittiin on huumeiden ja muiden esineiden piilottaminen ruumiinaukkoihin vanha ja hyväksi todettu tapa, joskin siitä on helppo jäädä kiinni, koska asiansa osaavat vartijat tietävät mistä etsiä.
Siksi on löydettävä uusia paikkoja, joihin muun muassa juuri niitä huumeita voi piilottaa. Peräsuoli on niin menneen talven lumia!
Eräs mies jäi vuonna 2015 kiinni huumeiden salakuljetuksesta, kun hän käyttäytyi epäilyttävästi Pekingistä Lhasaan matkalla olevassa junassa. Kyseisen matkustajan kannalta heikosti sujuneen tavallisen tarkastuksen jälkeen hänet vietiin tarkempiin kuulusteluihin. Virtsanäyte osoitti miehen käyttäneen morfiinia, mutta tämän vaatteista tai matkatavaroista ei löytynyt mitään jälkiä lääkkeistä tai huumeista.
Pitkään kestäneiden kuulusteluiden ja ”suostuttelun” jälkeen mies myönsi pitävänsä hallussaan laittomia huumausaineita ja kaikkien yllätykseksi kaivoi esinahkansa alta pienen muovipaketin. Kääreessä oli 0,1 grammaa heroiinia.
Uskomatonta mutta totta, kyseessä ei ollut yksittäistapaus.
Salisburyssa, Englannissa, poliisit kävivät kesäkuun 17. päivänä vuonna 2016 pidättämässä huonekaluliikkeen edessä puoli yhdeksältä aamulla riehuneen alastoman miehen. Syyttäjä Keith Ballinger kertoi myöhemmin medialle tilanteesta, jossa 24-vuotiasta Joshua Harea kuulusteltiin sairaalassa: ”Haren esinahan alta alkoi pilkistää pussukka, jossa oli 7,2 grammaa kokaiinia”.
(Toim. huom: Yksi sokeripala painaa noin 2,5 grammaa.)
Toukokuussa 2016 Yhdysvaltain rajavartijat ottivat kiinni arizonalaisnaisen, joka oli palaamassa kotiinsa Meksikosta. Tämä oli ylittämässä maiden rajaa kävelytietä pitkin, kun huumekoirat vainusivat jotain epäilyttävää. Viranomaiset pysäyttivät 23-vuotiaan naisen ja pyysivät häntä juttusille.
Naisen kantamuksia tutkittaessa selvisi, että hänellä oli mukanaan matkaevästä, nimittäin burrito, jota ei kuitenkaan oltu pakattu folioon, kuten yleensä on tapana. Siinähän ei sinänsä ole mitään väärää, mutta tortillan sisään oli kääritty jotain muuta kuin normaaleja täytteitä – huumekoirat eivät olleet tietenkään innostuneet ruoan tuoksusta.
Tortillaan oli nimittäin pakattu valkoista ainetta, joka myöhemmin paljastui metamfetamiiniksi. Sitä oli noin puolisen kiloa. Käsiraudoista itsensä löytänyt nainen kertoi saaneensa 500 dollaria kuriirina toimimisesta.
Chileläinen 66-vuotias mies pidätettiin Barcelonan lentokentällä maaliskuussa 2009, kun hän yritti salakuljettaa Espanjaan puolen miljoonan euron arvosta kokaiinia. Mies kulki kainalosauvojen kanssa, sillä hänen toinen jalkansa oli murtunut ja siksi kipsissä.
Mies talutettiin röntgeniin, ja espanjalaisviranomaiset huomasivat kipsissä jotain kummallista: näytti siltä kuin se ei olisi kokonaan samanlaisesta materiaalista tehty.
Kipsiin suihkutettiin kemikaalia, joka muuttuu siniseksi tullessaan kosketuksiin kokaiinin kanssa ja kuinka ollakaan, valkoinen kipsi muuttui kirkkaan siniseksi.
Kun miehen matkatavaroita käytiin läpi, löytyi sieltä lisäksi 6 oluttölkkiä ja kaksi ontoksi kaiverrettua jakkaraa – kaikki täynnä kokaiinia. Selvisi myös, että miehen sääri oli oikeasti murtunut, ja poliisin tiedottajan Jose Antonio Ninin mukaan viranomaisten oli syytä uskoa, että vamma oli tarkoituksella aiheutettu, jotta jalka voitaisiin kipsata salakuljetusta varten.
Nin kertoi myös, että tulli- ja rajaviranomaiset löytävät verrattain usein huumeita kipsien alta, mutta tuo oli ensimmäinen kerta, kun koko kipsi oli tehty kokaiinista.
Newyorkilainen 50-vuotias mies pysäytettiin jututettavaksi syksyllä 2008, kun hän oli ylittämässä Yhdysvaltojen ja Kanadan välistä rajaa Lewinston-Queenston-sillalla aivan Niagaran putousten lähettyvillä.
Moottoripyörällä matkassa ollut mies kertoi olevansa kotimatkalla ostettuaan Kanadasta ”uskonnollisia esineitä”. Rajavartijoiden hälytyskellot alkoivat soimaan ja mies siirrettiin sivuun odottamaan tarkempaa tutkimusta. Hänen kulkuneuvostaan löydettiin 100 identtistä, pientä lääkepulloa, joiden etiketeissä luki Holy Water eli vihkivesi.
Huumekoirat haistoivat kuitenkin, että pulloissa ei ollut mitään pyhää. Raja-asemalla tehty pikatesti osoitti, että 42 pullossa oli vihkiveden sijaan ketamiinia, jota käytetään yleisesti rauhoittavana lääkkeenä eläimille. Vaikka jotkut ihmisetkin käyttävät sitä viihdetarkoituksessa, tunnetaan ketamiini parhaiten niin sanottuna raiskaushuumeena.
Norjalainen mies pysäytettiin rutiinitarkastukseen Kristiansandin tullissa, kun hän oli palaamassa lautalla Tanskasta. Miehen matkalaukusta löytyi tarantella eli lintuhämähäkki, mikä johti tietenkin tarkempiin selvitystoimiin, ja mies vietiin tutkittavaksi. Rajavartijoiden kulmat kohosivat, kun he huomasivat, että miehen koko vartalo näytti olevan jatkuvassa liikkeessä.
Varovasti riisuttujen vaatteiden alta paljastuikin jotain, mitä viranomaiset eivät olleet ennen nähneet, vaikka matelijoiden salakuljetus Norjaan onkin melko yleistä – ne ovat suosittuja lemmikkejä. Miehellä oli keskivartalonsa ympärille teipattuna 14 sukkaa, joissa jokaisessa oli kuningaspyton (katso kuva tästä). Yllätykset valitettavasti jatkuivat, kun mies laski housunsa: jalkoihin oli teipattu 10 tölkkiä, joista paljastui leopardigekkoja.
Kristiansandin poliisin mukaan mies selvisi noin 1250 euron sakoilla.
Cape Mayn piirikunnan vankilassa, New Jerseyssä, pyöritettiin kekseliästä huumeiden salakuljetusrinkiä vuonna 2011. Laittomuudet eivät todennäköisesti koskaan olisi selvinneet vankilan työntekijöille, ellei joku olisi vasikoinut ja käskenyt postinjakelussa ja -tarkastuksessa etsimään oranssia väriä.
Ja kyllähän sitä löytyikin, kun tiesi mitä etsiä!
Vartijat löysivät pari kuukautta kestäneen operaation jälkeen epäilyttäviä värityskirjoja, joiden sivuille oli oranssilla värillä maalattu epämääräisiä läiskiä. Väri osoittautui testissä Suboxoneksi, joka on vahva kipulääke ja sitä käytetään opioidiriippuvuuksien korvaushoidossa. Lääkkeestä oli tehty tahnaa, joka ei sivuilla juuri vesivärityksestä eronnut. Värityskirjat oli muutenkin väritetty huolimattomasti väriliiduilla ja yhdellä sivulla luki lapsen kirjoittamana ”Isille!”. Oranssilla lääkemaalilla oli väritetty muun muassa Lumikin ja Tuhkimon kuvia.
Kolme vankia ja kaksi vankilan ulkopuolista henkilöä joutui syytteeseen yhdessä listamme kekseliäimmistä salakuljetusmenetelmistä.
Listafriikki kertoo nyt tarinoita valtiottomista henkilöistä. Valtioton henkilö on sellainen, jota mikään valtio ei tunnusta omaksi kansalaisekseen; ja heitä on käsittämättömän paljon!
Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan valtiottomia henkilöitä oli vuoden 2024 lopussa virallisesti vähintään 4,4 miljoonaa, mutta samaan aikaan järjestö arvioi todellisen määrän olevan maailmanlaajuisesti reippaasti enemmän: 10-12 miljoonaa.
Näitä ihmisiä ei lainsäädännön vuoksi pidetä minkään maan kansalaisina. Heiltä puuttuvat kansalaisille tarkoitetut perusoikeudet, mikä tietenkin tekee elämisestä vaikeaa. Valtioton henkilö ei voi saada passia tai viisumia ja mikä pahinta: heiltä yleensä evätään sosiaaliset palvelut, mahdollisuus koulutukseen, pankkipalvelut ja terveydenhuolto. Valtioton henkilö on voinut syntyä ja elää koko elämänsä yhdessä maassa astumatta koskaan sen rajojen ulkopuolelle ja silti hän ei ole tuon valtion kansalainen.
Syitä siihen, että jollain ei ole kotimaata, on lukuisia ja niitä käydään läpi aina kussakin listan kohdassa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset karut tarinat valtiottomista henkilöistä voit lukea tästä:
Ei minkään maan kansalaiset: 10 tarinaa valtiottomista henkilöistä – osa 1
Kuva: Saint Martin | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Syntyjään iranilainen Mehran Karimi Nasseri on epäilemättä maailman tunnetuin valtioton henkilö. Hänen tarinansa toimi inspiraationa vuoden 2004 Terminaali-elokuvaan. Siinä mies jää lentokentälle jumiin, koska Yhdysvallat ei enää tunnusta hänen kotimaataan, jossa oli lennon aikana puhjennut sisällissota. Hänen passinsa ei kelpaa, joten hän ei voi palata kotiin eikä astua Yhdysvaltoihin. Mies elää yhdeksän kuukautta valtiottomana henkilönä lentokentällä.
Nasserin tarina poikkeaa melko paljon elokuvasta. Ainoa yhtenevä seikka on se, että hänkin asui lentokentällä valtiottomana henkilönä. Yhdeksän kuukauden sijaan Nasseri vietti ranskalaisella Charles de Gaullen kansainvälisellä lentoasemalla 18 vuotta.
Nasserin oman kertomuksen mukaan häneltä riistettiin kansalaisuus ja hänet karkotettiin kotimaastaan Iranista vuonna 1977, kun hän kapinoi šaahi Mohammad Reza Pahlavia vastaan. Todellisuudessa Nasseri oli opiskellut 1970-luvulla Englannissa ja oli Iranissa käydessään osallistunut opiskelijoiden mielenosoitukseen. Nasserin kertomaa kidutusta, passin takavarikoimista tai karkotusta ei ollut tapahtunut, mutta hän oli säikähtänyt kiinnioton jälkeisiä kuulusteluja.
Nasseri palasi Eurooppaan ja kierteli vuosien ajan maasta toiseen etsien poliittista turvapaikka. Vuonna 1981 Belgia myönsi hänelle pakolaiskortin ja henkilöllisyystodistuksen, mutta tarinan mukaan ne varastettiin. Belgiasta Nasseri siirtyi Ranskaan, jossa hän vietti seuraavat vuodet vuorotellen vankilassa ja vapaalla. Tuomioita hän sai laittomasta oleskelusta maassa. Vuonna 1988 Nasseri yritti palata Englantiin, mutta Heathrow’n lentokentällä hänet käännytettiin paperittomana takaisin kohti Ranskaa.
Pariisissa Nasserilla ei ollut mitään, millä osoittaa henkilöllisyyttään tai kansalaisuuttaan, joten viranomaiset ohjasivat hänet Charles De Gaulle -lentoasemalla terminaalin odotusaulaan odottamaan asian selvitystä; ei häntä voitu mihinkään karkottaakaan, sillä hänellä ei ollut mitään matkustusasiakirjaa.
Niinpä Nasseri asettui terminaali 1:een, vietti päivänsä kirjoja lukien ja radiota kuunnellen. Ruokaa hän sai lentokentän työntekijöiltä ja terminaalin läpi kulkevilta matkustajilta. Hänestä tuli myös julkkis, kun toimittajat ympäri maailman kävivät haastattelemassa lentokentällä asuvaa miestä. Nasseri puhui elämästään mielellään, joskin hänen tarinansa vaihteli jokaisella kerralla.
Samaan aikaan eräs ihmisoikeusasianajaja kävi yli kymmenen vuoden mittaista kamppailua saadakseen Nasserille henkilöllisyystodistuksen ja passin, jonka kanssa tämä voisi vihdoin poistua lentokentältä.
Mutta kun Ranska myönsi Nasserille väliaikaisen viisumin ja pakolaispassin, ei tämä suostunut lähtemään lentokentältä. Hänen mielenterveytensä ei ollut enää kunnossa, mikä kävi kaikille hänen kanssaan keskustelleille selväksi.
Kahdeksantoista vuoden jälkeen, elokuussa 2006, Nasseri kuljetettiin lentokentältä väkisin pariisilaiseen sairaalaan hoidettavaksi. Tämän jälkeen hän eleli vastaanottokeskuksessa ja kodittomien asuntoloissa Pariisissa. Useisiin vuosiin miehen liikkeistä ei tiedetty mitään, mutta syksyllä 2022 hän oli palannut jälleen lentokentälle, joka oli toimittanut kodin virkaa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Saman vuoden marraskuussa tuli suru-uutinen: Nasseri oli menehtynyt sydänkohtaukseen terminaali 2F:ssä.
Frederick Ngubanen tarina on niin käsittämätön, että sen ei uskoisi olevan totta. Yleensä valtioton henkilö tietää oman tilanteensa, mutta Ngubanelle kansalaisuudettomuus tuli täytenä yllätyksenä.
Ngubane oli vain kolmivuotias vuonna 1993, kun hänen isänsä kuoli ja hän muutti äitinsä mukana perheen kotimaasta Etelä-Afrikasta Keniaan, jossa hän kävi koulua. Vuosien päästä Ngubane joutui muuttamaan jälleen, kun hänen äitinsä murhattiin ja hän jäi tätinsä huollettavaksi. He siirtyivät pian asumaan Ugandaan.
Epäonni ja kuolemantapaukset seurasivat Ngubanea, ja hän päätti palata vuonna 2009, pian tätinsä menehtymisen jälkeen, takaisin synnyinmaahansa Etelä-Afrikkaan. Tätä varten Ngubane haki Nairobin Etelä-Afrikan konsulaatista passia, mutta häntä kehotettiin hoitamaan asia Etelä-Afrikan sisäministeriön kanssa – olihan hän kuitenkin syntynyt siellä.
Ngubane pääsi ongelmitta maahan, sillä hänellä oli näyttää syntymätodistus. Kun hän oli matkalla sisäministeriön virastoon hoitamaan papereitaan kuntoon, hänen käyttämänsä taksi kaapattiin ja syntymätodistus katosi taksin ja muiden tavaroiden mukana.
Sisäministeriössä henkilökorttia ei myönnetty, sillä Ngubanella ei ollut mitään, millä todistaa olevansa eteläafrikkalainen. Hän yritti hakea valtiottomana henkilönä myös turvapaikkaa, mutta sitä ei myönnetty, koska hän oli syntynyt Etelä-Afrikassa. Samaan aikaan virasto ei kuitenkaan suostunut etsimään rekisteristä kopiota hänen syntymätodistuksestaan, jotta mies olisi voinut saada kansalaisuuden ja henkilökortin.
Ngubane on yritetty karkottaa sekä Keniaan että Ugandaan, mutta kumpikin on kieltäytynyt, koska maiden viranomaiset eivät ole kyenneet löytämään (lue: eivät ole edes yrittäneet löytää) tietoja Ngubanen oleskelusta tai koulunkäynnistä.
Vuonna 2013 Ngubanen apuna oli ihmisoikeusasianajaja, joka yritti auttaa häntä saamaan edes pysyvän oleskeluluvan, jotta Pretorian yömajoissa nukkuva mies voisi etsiä töitä ja hankkia asunnon. Koska Etelä-Afrikassa elää suuri määrä ihmisiä, jotka ovat syntymästään asti olleet ilman virallista henkilöllisyystodistusta ja siten kansalaisuutta, ei mies itse ainakaan tuolloin ollut kovin toiveikas.
Vuonna 2017 Ngubanen tilanteesta ja kansalaisuudesta määrättiin oikeudessa tarkempi tutkinta. Tuolloin tuomari myönsi Ngubanelle selvityksen ajaksi oikeuden jäädä oleskelemaan maahan. Vuonna 2021 hänelle myönnettiin työlupa, mutta ei edelleenkään pysyvää oleskelulupaa.
Muhammed Idreesin tarina on valitettavan monen ihmisen tarina. Hän on yksi Intian ja Pakistanin tulehtuneista väleistä kärsinyt viaton uhri.
Idrees syntyi Intiassa, mutta muutti rakkauden perässä Pakistaniin. Avioliiton myötä hänelle myönnettiin Pakistanin kansalaisuus eikä hän palannut Intiaan kuin vasta vuonna 1999 vieraillakseen sairaan isänsä luona. Koska Idrees oli nyt pakistanilainen, pääsi hän matkustamaan synnyinmaahansa ainoastaan viisumilla. Valitettavasti isä menehtyi pian sen jälkeen, kun Idrees palasi Intiaan, ja surun sekä hautajaisjärjestelyjen sekoittama Idrees tajusi liian myöhään, että oli ylittänyt viisuminsa voimassaoloajan kolmella päivällä.
Virheensä huomattuaan hän haki viisumilleen jatkoaikaa, mutta Intian viranomaiset epäilivät hänen olevan pakistanilainen vakooja, ja niin Idrees passitettiin vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Ja päälle lätkäistiin 500 rupian eli noin kuuden euron sakot viisumin ylittämisestä.
Kun oikeus vihdoin vapautti Idreesin vuonna 2009, halusi tämä tietenkin palata vaimonsa ja neljän lapsensa luo Pakistaniin. Rajalla hänet kuitenkin pysäytettiin, sillä Pakistan ei enää pitänyt häntä kansalaisenaan. Viranomaisten mukaan Idrees oli eronnut vaimostaan ja koko perhe oli katkaissut häneen välinsä.
Toki Idreesillä oli Pakistanin passi, sillä eihän hän muuten vuonna 1999 olisi saanut haettua viisumia ja matkustettua Intiaan. Passi oli kuitenkin vanhentunut vuonna 2003, kun Idrees ei ollut istunut vielä puoltakaan vankeustuomiostaan.
Viimeiset tiedot Idreesistä ovat vuodelta 2012, kun BBC haastatteli häntä Intiassa, Kanpurin kaupungin kaduilla, jossa tuo 40-vuotias mies oli asunut kodittomana ja kotimaattomana vankilasta vapautumisensa jälkeen. Päivät hän vietti Ganges-joen rannalla istuen ja käyden samalla mahdotonta paperisotaa viranomaisten kanssa: Intian mukaan Idrees on pakistanilainen ja ulkoministeriöllä on hänen tietonsa, mutta Pakistanin mukaan miehellä ei ole kytköksiä heidän maahansa. Todennäköisesti Idrees ei ole päässyt eikä tule koskaan pääsemään takaisin Pakistaniin, vaan on loppuikänsä valtioton henkilö.
Maha Mamo syntyi vuonna 1988 Libanonissa syyrialaisilla vanhemmille. Libanon ei kuitenkaan pidä Mamoa tai hänen isosiskoaan ja pikkuveljeään kansalaisinaan, koska heidän vanhempansa ovat toisen valtion kansalaisia. Mamot eivät myöskään ole syyrialaisia, sillä Syyrian hallitus ei tunnusta kristityn isän ja islaminuskoisen äidin avioliittoa. Kansalaisuus periytyy Syyriassa vain ja ainoastaan isältä, jonka täytyy olla ”oikeanlaisissa” naimisissa lapsen äidin kanssa.
Ilman kansalaisuutta Mamon sisarukset eivät voineet tehdä töitä, avata pankkitiliä tai saada edes puhelinliittymää. Kaduilla kävellessä sai jatkuvasti pelätä, että poliisi pysäyttää ja pyytää nähdä henkilöllisyystodistuksen. Valtioton henkilö ei voi myöskään saada passia, joten heillä ei ollut mahdollisuutta matkustaa pois Libanonista.
Apu Mamojen ja lukuisten muiden ahdinkoon löytyi toiselta puolelta maapalloa. Vuonna 2013 Brasiliassa tehtiin lakimuutos, joka mahdollisti humanitaarisin perustein myönnettävän viisumin valtiottomille henkilöille. Seuraavana vuonna Mamot marssivat Beirutissa sijaitsevaan Brasilian suurlähetystöön, jossa heille annettiin tarvittavat matkustusasiakirjat ja viisumit.
Ongelmat eivät loppuneet siihen, sillä kolmikko ei tietenkään tuntenut ketään uudessa maassa eivätkä he puhuneet sanaakaan portugalia. Eräs hyväsydäminen perhe avasi heille kuitenkin ovensa ja lupasi auttaa nuoret uuden elämän alkuun, vaikka he eivät olleet koskaan aiemmin tavanneet.
Maha Mamo on ollut vahvasti mukana UNHCR-pakolaisjärjestön toiminnassa ja yrittää kaikin tavoin auttaa niitä, jotka ovat samassa tilanteessa, jossa hän itse oli ollut suurimman osan elämästään. Hän on kehittänyt Home for Hope -mobiilisovelluksen, jonka avulla pakolaiset ja vapaaehtoiset isäntäperheet voivat löytää toisensa.
Mamon mielestä, ja varmasti kenen tahansa mielestä, ”kaikilla on oikeus kuulua johonkin”. Lokakuussa 2018 hänelle myönnettiin Brasilian kansalaisuus – ensimmäistä kertaa tällä kolmikymppisellä naisella oli virallinen kotimaa.
Tekaistulla nimellä oman turvallisuutensa vuoksi The Guardian -lehteen haastateltu Sanaa asuu yksivuotiaan Siba-tyttärensä kanssa Berliinissä (haastattelu on peräisin vuodelta 2015). Sanaa on syyrialainen yksinhuoltajaäiti, joka pakeni Damaskoksesta Saksaan ollessaan vielä raskaana.
Siba on siis syntynyt Saksassa, mutta ei ole Saksan kansalainen; kansalaisuutta ei myönnetä automaattisesti. Sotaa pakoon lähtenyt Sanaa kyllä tiesi oikein hyvin, että hänen lapsestaan tulisi valtioton henkilö, mutta se oli parempi vaihtoehto kuin Syyriaan jääminen.
Kuten edellisessä listan kohdassa tuli jo ilmi, voi lapsi periä Syyrian kansalaisuuden vain isältään. Sanaa ei ollut naimisissa Siban isän kanssa, joten tytöllä ei ole mitään mahdollisuutta saada Syyrian kansalaisuutta. Naimattomien miesten ja naisten väliset suhteet ovat Syyriassa lailla kiellettyjä, mutta monet ovat salaa seurustelusuhteissa. Syyrialaiset naiset eivät tiedä, että muualla maailmassa lapsi voi saada kansalaisuuden myös äidiltään. Sanaan mukaan monet eivät myöskään välitä tiukasta laista, sillä oletusarvollisesti kaikki menevät ensin naimisiin ja perustavat vasta sitten perheen.
Vaikka kansainväliset sopimukset velvoittavat kaikkia valtioita takaamaan kansalaisuuden jokaiselle lapselle, eivät monetkaan Europan maat tee niin, kun kyse on pakolaisista. Osa maista ei myöskään tunnusta sitä, että heidän rajojensa sisällä syntyy valtiottomia lapsia.
Sanaa ja Siba elävät Berliinissä pakolaisstatuksella ja Siban matkustusasiakirjoissa lukee ”syyrialainen pakolainen”. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään, sillä tytöllä ei tule koskaan olemaan oikeutta asua Syyriassa, ellei tiedossa ole maata myllertäviä lakimuutoksia. Sanaa aikoo hakea Saksan kansalaisuutta, mikä helpottaisi myös Siban mahdollisuuksia tulla ensimmäisen kerran elämässään tunnustetuksi jonkun maan kansalaisena.
Lue ensimmäinen osa: Ei minkään maan kansalaiset: 10 tarinaa valtiottomista henkilöistä – osa 1
Lue myös:
Ihmiset soittavat hätänumeroon turhanpäiväisillä asioilla aivan liian usein. Se ei ole sitä varten. Ennen puhelimeen tarttumista kannattaa harkita kerta jos toinenkin.
Tietysti jos on oikea hätä, niin ei kannata jäädä mietiskelemään. Useimmiten nämä kaksi skenaariota on suhteellisen helppo erottaa toisistaan.
Tarpeeton soitto hätäkeskukseen vie turhaan yhden puhelinlinjan ja virkailijan aikaa, kun tämä voisi auttaa jotain oikeasti apua tarvitsevaa.
No, mutta jo riittää paasaaminen, siirrytään viihteeseen! Listafriikki keräsi kymmenen käsittämätöntä tapausta, joissa hätänumeroon soittaminen ei ollut laisinkaan tarpeellista, saati millään lailla järkevää.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset nolot syyt hätänumeroon soittamiselle ovat luvassa myöhemmin.
Kesäkuussa 2006 yhdysvaltalainen Lorna Dudash yritti hakea treffiseuraa hätäkeskuksen välityksellä. Poliisit olivat käyneet aiemmin samana iltana naisen luona, sillä tämän naapurit olivat valittaneet kovasta metelistä.
Dudash oli iskenyt silmänsä toiseen poliiseista ja soitti jonkun ajan kuluttua hätäkeskukseen pyytäkseen päivystäjää lähettämään aiemmin käyneen ”söpöläisen” takaisin. 45-vuotias Dudash kertoi hätäkeskukselle, että ovensuussa käy harvoin yhtä hyvännäköisiä ja kunnollisia miehiä, ja vaati saada tietää poliisin nimen.
Dudash sanoi olevansa hyvin tietoinen siitä, että kyseessä ei ollut minkään tasoinen hätätilanne, mutta ei tiennyt miten muuten olisi saanut yhteyden poliisiin. Nainen myös pyysi päivystäjää välittämään puhelinnumeronsa kyseiselle poliisille, ja ”jos mitenkään mahdollista, niin kysyä voisiko poliisi tulla takaisin hänen luokseen”.
Dudashin toiveisiin vastattiin. Tavallaan. Sama partio saapui pidättämään hänet hätänumerohäiriköinnistä, josta saatu rangaistus vaihtelee tuhansien dollarien sakoista jopa vuoden vankeustuomioon.
Taskupuhelut, apua! Tässä esimerkki siitä, miksi puhelimessa on aina syytä pitää näyttö lukittuna. Mikään ei ole niin kiusallista, kuin soittaa vahingossa jollekin, joka sitten kuuntelee keskustelua puhelun välityksellä.
Taskupuhelun voi myös helposti soittaa hätänumeroon, sillä sen saa näppäiltyä ilman näytön avaamista. Näin ”surkeasti” kävi heinäkuussa 2013 kahdelle amerikkalaiselle murtovarkaalle, jotka kävivät keskustelua ryöstösaaliistaan hätäkeskuspäivystäjän kuunnellessa linjalla.
Miehet puhuivat varastamistaan koruista ja olivat hieman huolissaan siitä, että talon asukkaat sattuisivat tulemaan paikalle. He myös pohtivat, pitäisikö talo käydä läpi vielä uudemman kerran.
Yleensä murtovarkaiden löytäminen vaatii paljon työtä, mutta tällä kyseisellä kerralla poliisin piti vain jäljittää puhelu. Rosvot saatiin kiinni, kun he olivat vaihtamassa juuri anastamiaan koruja käteiseksi.
Kuva: Braydon M | CC BY 2.0
Kanadalaisille, jos jollekin kansakunnalle, jääkiekko on pyhä asia. Siksipä koko Manitoban provinssille oli kova paikka vuonna 1999, kun NHL-seura Winnipeg Jets muutti talousongelmien vuoksi Yhdysvaltojen Arizonaan, ja siitä tuli Phoenix Coyotes.
Vuonna 2010 eräs suuri jääkiekon ystävä soitti lukuisia kertoja hätänumeroon vaatien poliisia hankkimaan NHL-seuran takaisin Winnipegiin. Yli kymmenen vuoden tuska oli ilmeisesti viimein äitynyt liian pahaksi.
Hätäkeskuspäivystäjä muistutti miestä ystävällisesti siitä, että seuraava puhelu johtaisi pidätykseen tietoliikenteen häirinnästä, mutta se ei tätä innokasta fania hillinnyt. Kun hän jälleen kerran soitti hätänumeroon, oli mielessä muutakin kuin lätkä. Mies pyysi, josko virkavalta voisi samalla tuoda hänelle tupakka-askin, kun he kerran joka tapauksessa olivat tulossa häntä noutamaan.
Mies, ja koko maa, sai seuraavana vuonna iloisia uutisia, kun eräs kanadalaisyhtiö osti Atlanta Thrashers -seuran ja siirsi sen Winnipegiin. Mutta Kanadan ratsupoliisilla tuskin oli asian kanssa mitään tekemistä.
Teksasilainen 53-vuotias nainen tarvitsi joulukuussa 2009 poliisin apua, sillä hänen aviomiehensä ei suostunut syömään illallista.
Varsinaista hätäpuhelukeskustelua asian tiimoilta ei päästy käymään, mutta poliisipartio lähetettiin pariskunnan osoitteeseen muutaman katkaistun puhelun vuoksi. Yhteen puheluun virkailija ehti vastata, mutta toisesta päästä kuului vain naisen kiljuntaa.
Kun virkavalta saapui paikalle, ilmoitti nainen soittonsa syyn: Syömättä jäänyt päivällinen. Paikalla olleen poliisin Paul Gonzalesin mukaan nainen oli myös räyhännyt ”asioista, joita oli tapahtunut parisen viikkoa sitten”.
Kyseinen nainen oli hätäpuheluhäirikkö, joka oli edellisen puolen vuoden aikana soittanut hätänumeroon yli 30 kertaa ilman mitään todellista syytä. Puhelun arvoinen ongelma oli ollut muun muassa se, ettei hän ollut löytänyt vaatteitaan. Nainen joutui syytteeseen törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.
Michiganilainen poliisi Edward Sanchez teki huhtikuussa vuonna 2006 sarjan erittäin huonoja valintoja, jotka johtivat lopulta noloon hätäpuheluun.
Ensinnäkin Sanchez oli erään huumeratsian yhteydessä laittanut osan virkavallan takavarikoimasta marihuanasta omaan taskuunsa. Sitten hän oli vaimonsa kanssa päättänyt leipoa anastamastaan huumeesta mokkapaloja, joita he olivat syöneet kerralla aivan liian monta.
Kannabis oli sekoittanut kummankin pään oikein kunnolla, ja Sanchez näki parhaaksi soittaa apua, sillä hän kuvitteli heidän kuolleen. Miehellä ei hätäpuhelun perusteella selvästikään ollut hengenhätää, mutta hänen mukaansa ”aika kului todella, todella, todella, todella hitaasti”, joten hän päätteli pilvessä olemisen sijaan olevansa oikeasti pilven reunalla.
Ainoan järkevän ratkaisunsa Sanchez teki, kun hän päätti vielä samana iltana erota poliisivoimista välttääkseen rikossyytteen.
Lue myös:
Hirmuhelteet piinaavat nyt Etelä- ja Keski-Eurooppaa, mutta tämähän ei ole enää mitään uutta. Epäinhimillisistä lämpötiloista on tullut uusi normaali ympäri maailmaa. Tässä tulevat top 10 historian pahimmat lämpöaallot.
Vaikka Listafriikki ottaa nyt katsauksen historian pahimpiin hellejaksoihin ja ajassa mennään reippaastikin taaksepäin, on nykytilanne katastrofaalinen:
Koko maapallon vuosittaisesta keskilämpötilasta on pidetty kirjaa vuodesta 1880 lähtien, ja historian kuumin vuosi oli 2024. Seuraavilla sijoilla ovat 2023, 2016 ja 2020. Itse asiassa viimeinen vuosikymmen on kokonaisuudessaan kymmenen kärjessä, kun listataan mittaushistorian kuumimmat vuodet.
Kahdenkymmenen kuumimman vuoden listalle pääsee häntäpäähän vuosi 1998, mutta kaikki muut sijat menevät tälle vuosituhannelle.
Ennusteiden mukaan vuosi 2025 ei tule päihittämään edeltäjäänsä historian kuumimpana vuotena, mutta noussee todennäköisesti kolmen kärkeen.
Tässä tulevat kronologisessa järjestyksessä top 10 historian pahimmat lämpöaallot.
Keski- ja Etelä-Eurooppa tukahtui kuumuuteen vuonna 1540, mutta äärimmäinen sääilmiö ei ollut vain kesän mittainen, sillä 11 kuukauden aikana koettiin harvinaislaatuinen ”megakuivuus”. Silloin ei käytännössä satanut yhtään. Se oli mahdollisesti kuumempi kesä kuin maanosaa vuonna 2003 koetellut tuhoisa lämpöaalto, johon palataan listalla myöhemmin.
Sveitsiläinen historioitsija Christian Pfister on kertonut vuoden 1540 pätsistä Spektrum-lehden haastattelussa seuraavasti: ”Keskimääräinen lämpötila ylitti monessa maassa 1900-luvun keskiarvot jopa seitsemällä asteella ja yli 40 asteen helteitä oli ympäri mannerta.”.
Pfisterin mukaan metsäpalot polttivat laajoja alueita eikä kyseisen kesän ajalta löydy yhtäkään mainintaa ukkosmyrskyistä. ”Lammet ja lähteet olivat kuivina jo toukokuussa, ja nälänhätä oli kova, sillä pelloilta ei saatu mitään”. Arvioiden mukaan lämpöaalto ja kuivuus tappoivat puoli miljoonaa ihmistä, joista monet menehtyivät puhtaan juomaveden puutteesta aiheutuneisiin ripulitauteihin.
Ilmiö alkoi Italiassa, jossa lokakuun 1539 ja huhtikuun 1540 välillä ei satanut pisaraakaaan, ja talvi tuntui heinäkuulta. Katastrofaalinen sää levisi pohjoisempaan, ja heinäkuussa Reinin, Elben ja Seinen pystyi ylittämään kuivin jaloin. Sveitsin, Saksan ja Itävallan rajalla sijaitsevalla Bodenjärvellä viini oli halvempaa kuin vesi, joka oli tuona vuotena harvinaista herkkua.
Kun lähestyttiin 1900-luvun loppua, oli New York Cityssä noin 3 miljoonaa asukasta, joista iso osa oli paremman elämän perässä Atlantin toiselle puolelle seilanneita eurooppalaisia maahanmuuttajia. Monet pakkautuivat asumaan Manhattanin saaren eteläosiin Lower East Siden halpoihin vuokra-asuntoihin.
Kun kymmenen päivän armoton hellejakso iski Isoon Omenaan heinäkuussa 1896, muuttuivat jo valmiiksi surkeat elinolosuhteet suoranaiseksi helvetiksi. Noin 1300 newyorkilaista kuoli paahtavan kuumuuden seurauksena – joko suoraan tai välillisesti. Tarinan mukaan lämpötila oli niin korkea, että erään miehen ikkunalaudalle jättämät tekohampaat sulivat.
Koska huoneet olivat minimaalisen pieniä niissä asuvien perheiden kokoon nähden, ja kaupunki oli kieltänyt puistoissa nukkumisen, etsivät ihmiset epätoivoisesti helpotusta mistä tahansa. He kiipesivät nukkumaan katoille ja palotikkailla tai menivät joenrannan laitureille edes kevyen tuulenvireen toivossa.
Itse asiassa osa lämpöjakson aikana menehtyneistä heitti henkensä pudottuaan unissaan korkealla sijainneista nukkumapaikoistaan. Loput kuolivat lämpöhalvaukseen tai nestehukkaan. Lämpöaalto kuritti myös kaupungin eläimiä ja yli 1000 hevosta kuoli tuskallisessa yli 40 asteen kuumuudessa.
Vaikka kuolonuhrien määrä jatkoi kasvamistaan, ei kaupungin johto tehnyt mitään auttaakseen. Pormestari kutsui hätäkokouksen vasta, kun lämpöaalto osoitti laantumisen merkkejä.
Newyorkilaisten pelastavaksi enkeliksi nousi yllättävä taho, kun poliisikomission johtaja Theodore Roosevelt määräsi virkavallan toimittamaan vuokra-asuntoja täynnä oleviin naapurustoihin ilmaiseksi jäätä ja tarjoamaan ambulanssipalveluja huonovointisille. Joidenkin historioitsijoiden mukaan lämpöaalto pelasti Rooseveltin huterasti sujuneen poliittisen uran ja toimi lähtölaukauksena matkalle kohti presidenttiyttä.
Kun hirmuinen lämpöaalto iski Yhdysvaltoihin ja Kanadaan vuoden 1936 kesäkuussa jatkuen läpi kesän, elokuun loppuun saakka, ei ajankohta olisi voinut olla huonompi. Suuri lama oli jo vuosia ajanut Yhdysvaltoja, ja toki koko maailmaa, taloudelliseen taantumaan ja kaiken lisäksi edeltävä talvi oli rikkonut kylmyysennätyksiä.
Yhdysvalloissa oli myös kärsitty ankarasta kuivuudesta ja maan keskiosissa jylläsivät vuosia jatkuneet pölymyrskyt, jotka tuhosivat viljelyksiä ja tekivät alueesta asuinkelvottoman. Kesän lämpöaalto oli viimeinen niitti.
Elohopea kohosi monessa osavaltiossa epäinhimilliseen 50 asteeseen ja myös Kanadan provinsseissa lyötiin lämpöennätyksiä. Keskilänsi, jota hiekkamyrskytkin piinasivat, oli kamppaillut heinäsirkkainfestaation kanssa, mutta kovan kuumuuden vuoksi kuolleita sirkkoja alkoi putoilla taivaalta. Lääkärit ja hoitajat pyörtyivät kesken leikkausten, ja ruumishuoneet täyttyivät. Lehdissä julistettiin, että kesä 1936 oli kuin yhtä suurta raamatullista vitsausta.
Kesän lopuksi noin 5000 amerikkalaista ja 1100 kanadalaista oli kuollut suoraan kuumuuteen tai hukkunut paetessaan paahdetta vesistöihin.
Vaikka Kreikan kesässä elohopea on tasaisesti kolmenkympin tienoilla, ovat yli 40 asteen lämpötilat verrattain harvinaisia – varsinkin pitkinä ajanjaksoina. Heinäkuun 20. päivänä vuonna 1987 alkanut lämpöaalto oli kuitenkin armoton, ja jopa 1500 kreikkalaista menehtyi kuumuuden vuoksi. Korkea ilmankosteus ja täysin tuulettomat päivät pahensivat lämpötilan vaikutuksia.
Ateenassa lämpötila kohosi 45 asteeseen ja pääkaupungin rautatiekiskot laajenivat ajokelvottomiksi. Sairaalapedit loppuivat kesken ja ruumishuoneet olivat pulassa; suurin osa kuolonuhreista tuli juuri sairaaloissa, joissa oli puutteellinen ilmastointi. Ilmastointilaitteet eivät muutenkaan olleet laajassa käytössä 1980-luvun Kreikassa.
Kuolleita siirrettiin tilanpuutteen vuoksi armeijan tiloihin. Hautaustoimistot joutuivat ostamaan jäätä paikallisilta kalatoreilta, jotta ruumiiden mätänemisprosessia saatiin pidettyä edes jotenkin aisoissa ennen hautoihin laskemista.
Lämpöaalto kesti seitsemän päivää, joiden aikana koko Manner-Kreikka kiehui yli 40-asteessa. Viime vuosina lämpötilat ovat aiempaa huomattavasti tiuhemmin kohonneet samoihin lukemiin, mutta ei ainakaan vielä yhtä pitkäksi aikaa kuin vuonna 1987.
Yhdysvaltoja oli 1980-luvulla koetellut kaksi (1980 ja 1988) useita viikkoja kestänyttä ja maanlaajuisesti tuhansia ihmishenkiä vaatinutta lämpöaaltoa, mutta kesällä 1995 Chicagoon vyöryi ”vain” viisi päivää kestänyt helle, joka yksistään tappoi noin 700 kaupunkilaista.
Heinäkuun 13. päivänä elohopea nousi 41 asteeseen ja kosteuden kanssa lämpötila tuntui lähes 50-asteiselta. Päivien kuluessa Chicagon infrastruktuuri rupesi pettämään: Sähköverkon kantokyky ylittyi, kun asukkaat pitivät ilmastointilaitteitaan täysillä ympäri vuorokauden. Useissa naapurustoissa vedenpaine laski olemattomaksi, kun ihmiset avasivat kaduilla vesiposteja etsiessään helpotusta. Rautatiekiskot taipuivat, mikä aiheutti massiivisia viivästyksiä työmatkaliikenteeseen. Sairaalat ja ruumishuoneet täyttyivät, ja jo parin päivän päästä menehtyneiden ruumiille ei enää ollut tilaa.
Lämpöaalto paljasti, miten heikosti Chicago oli valmistautunut katastrofeihin ja sen ansiosta kaupungissa ruvettiin valmistelemaan yksityiskohtaista toimintasuunnitelmaa samankaltaisten tilanteiden varalle. Asiantuntijat onnistuivat tragedian myötä kumoamaan myös yleisen harhaluulon siitä, mihin ihmisryhmiin äärimmäinen kuumuus vaikuttaa pahiten. Vaikka väestössä oli enemmän ikääntyneitä naisia, kuoli vanhoja, yksineläviä miehiä paljon enemmän.
Tutkijoiden mukaan naisten vahvat sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys toimivat kuin puolustuskeinona. Kuumuuden vaaroista ruvettiin myös tiedottamaan entistä enemmän, sillä sairaaloihin päätyi huolestuttava määrä nuoria ja hyväkuntoisia ihmisiä äkillisen munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Mysteerin syy selvisi vasta jälkeenpäin: monet olivat lähteneet juoksulenkille täysin tietämättöminä äärimmäisen helteen vaaroista.
Kun seuraava lämpöaalto neljän vuoden päästä vyöryi Chicagoon, oli kaupunki paljon paremmin valmistautunut ja nopeiden vastatoimien ansiosta kuolonuhreja tuli vain hieman reilu sata, vaikka olosuhteet olivat yhtä hirveät.
Kuva: Cypris | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Heinä- ja elokuussa vuonna 2003 Eurooppa käristyi sellaisissa lämpötiloissa, että tutkijat julistivat kesän olleen kuumin sitten vuoden 1540, josta kerrottiin tämän listan ensimmäisessä kohdassa.
Paahtava helle vaati arvioiden mukaan jopa 40 000 uhria, mutta luku voi olla kymmeniä tuhansia korkeampikin, sillä aina kuoleman ei voitu varmasti sanoa johtuneen kuumuudesta. Kaikkein eniten kärsivät vauvat, kroonisesti sairaat sekä yksin tai hoitokodeissa asuneet vanhukset.
Pitkän kuuman ja kuivan jakson vuoksi Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa riehui metsäpaloja ja koko eteläisessä Euroopassa koettiin valtavia satomenetyksiä. Alpeilla vuorten ikijää alkoi sulaa aiheuttaen yllättäviä tulvia.
Yksi eniten kärsineistä maista oli Ranska, jossa kuolonuhrien määrä kohosi jopa 14 000. Tragedia paljasti järkyttäviä puutteita maan valmiudessa hoitaa äärimmäisestä kuumuudesta johtuvia ongelmia: mediassa kerrottiin hoitoon pääsyn viiveestä, alimitoituksesta sairaaloiden hoitohenkilökunnassa sekä siitä, miten ihmiset eivät tunnistaneet esimerkiksi vakavan nestehukan oireita.
Eikä tämä ollut vain Ranskan ongelma, sillä Euroopassa on totuttu lauhkean vyöhykkeen ilmastoon, jossa pitkät kuumat jaksot eivät ole tavallisia. Ainakaan ennen. Kesän 2003 jälkeen monet maat rupesivat tekemään toimintasuunnitelmia äärimmäisten lämpöaaltojen varalle.
Yllä olevassa kuvassa Loire-joki lähes tyhjäksi kuivuneena.
Kuva: CSIRO | CC BY 3.0 (kuvaa rajattu)
Australiassa on totuttu äärimmäiseen kuumuuteen, mutta ei sielläkään olla tässä suhteessa yli-ihmisiä. Rajuimmin Etelä-Australian ja Victorian osavaltioihin tammikuun 25. päivänä vuonna 2009 iskenyt lämpöaalto vaati 374 ihmisen hengen.
Adelaiden kaupungissa todistettiin historiallista kuuden päivän putkea, jonka aikana lämpötila nousi joka päivä yli 40 asteen ja monissa Etelä-Australian syrjäisemmissä maalaiskylissä tuskailtiin reilusti yli 45 asteen helteessä.
Melbournessa lyötiin yli 150 vuotta vanha lämpöennätys uusiksi, kun elohopea nousi 46,4 asteeseen. Historiallista oli myös se, että vuodenajasta riippumatta yleensä epävakaisessa Melbournessa koettiin kolmena peräkkäisenä päivänä yli 43 asteen kuumuus, joka kuritti myös kaupungin juna- ja raitiovaunuliikennettä, sillä raiteet rupesivat taipumaan.
Victorian osavaltiossa yli puoli miljoonaa ihmistä kärvisteli ilman ilmastointia, sillä äärimmäinen kuumuus räjäytti muuntajia ja sähköverkko takkusi muutenkin ylikuormituksesta johtuen.
Helmikuun 7. päivä vuonna 2009 on vuosittain laajoista metsäpaloista kärsivän maan synkin päivä palojen osalta. Mustaksi lauantaiksi, Black Saturday, nimettynä päivänä saivat alkunsa yli kuukauden kestäneet metsäpalot, joissa kuoli 173 ihmistä – suurin osa tuona yhtenä kauheana päivänä.
Vuonna 2010 Venäjällä koettiin lämpöaalto, jollaista ei oltu nähty yli vuosisataan – venäläismedioiden mukaan vuosituhanteen. Oikeastaan koko kesä jossain päin suurta maata kärvisteltiin 38 asteen helteissä, mikä tosiaan on itänaapurissamme harvinaista. Venäjän historian lämpöennätys, 45,4 astetta, mitattiin Uttassa kesäkuun 12. päivänä vuonna 2010.
Kuumuus oli tuhoisa ja iso osa karjasta sekä viljasadosta menetettiin. Metsäpalot riehuivat hallitsemattomasti ja itse asiassa sankan savun aiheuttamat hengitysongelmat yhdistettynä helteisiin nostivat Venäjän lämpöaallon uhrilukua. Ja tuo luku oli musertava: arvioiden mukaan kuumuuden takia kuoli tuon kesän aikana noin 56 000 ihmistä.
Kesä 2010 pitää hallussaan ihmisuhrien määrässä mitattuna maailman tuhoisimman lämpöaallon surullista ennätystä. Lukuisia kuolonuhreja tuli lämpöaallon epäsuoran vaikutuksen vuoksi, kun venäläiset säntäsivät sankoin joukoin uimarannoille, joilla epätavallisen suuri määrä ihmisiä hukkui.
Tutkijat ennustivat tuolloin, että kun maapallon keskilämpötila nousee, tullaan pohjoisessa näkemään entistä pahempia lämpöaaltoja ja metsäpaloja. Tuosta on tultu 14 vuotta eteenpäin, ja jo nyt asiantuntijoiden voidaan todeta olleen oikeassa. Valitettavasti.
Toukokuussa 2015 alkanut äärimmäisen kuuma ajanjakso vei Intiassa hengen ainakin 2500 ihmiseltä. Lämpötila pääsi kohoamaan pahimmillaan 48 asteeseen ja ympäri maata kärvisteltiin päiväkausia 45 asteen helteessä.
Delhin kadut alkoivat sulaa ja pehmeä asvaltti hankaloitti liikkumista. Monessa kaupungissa ahkera ilmastointilaitteiden käyttäminen sai aikaan sähkökatkoksia, mikä tietenkin pahensi ihmisten piinaa. Bussi- ja rautatieasemille pystytettiin ensiapupisteitä, joissa heikkoon kuntoon päässeet ihmiset saivat nesteytystä ja suoloja – joko suun kautta tai suoraan suoneen.
Intian viranomaiset kannustivat ihmisiä juomaan vettä, pysymään varjossa ja käyttämään suojaavia vaatteita sekä päähineitä, mutta iso osa menehtyneistä oli köyhiä ja/tai kodittomia, joille yksinkertaisilta vaikuttaneet ohjeet saattoivat olla mahdottomia toteuttaa.
Vaikka Intiassa on totuttu vuosittaisiin lämpöaaltoihin, oli vuonna 2015 koettu jakso omaa luokkaansa. Se johtui monsuunikauden viivästymisestä, sillä normaalisti ennen kesämonsuunin ensimmäisiä kunnon sateita, tulee ilmaa viilentäviä ”esikuuroja”. Sateita ei tuolloin ollut tullut viikkoihin.
Perjantaina, kesäkuun 5. päivänä, oli ilon päivä, kun Intian valtion meteorologian laitos ilmoitti monsuunin saapuneen maan eteläkärkeen. Pohjois-Intiassa helpotusta jouduttiin odottamaan vielä useita päiviä ja monessa pohjoisen osavaltiossa tehtiin vielä lämpöennätyksiä siinä vaiheessa, kun etelää jo ”hellivät” voimakkaat merituulet ja rankkasateet.
Lue myös: Taj Mahal – faktoja yhdestä maailman seitsemästä ihmeestä
Kun Intia lakkasi kärventymästä kesäkuussa 2015, siirtyi lämpöaalto Pakistaniin. Todellisuudessa kyse oli erillisestä sääilmiöstä, mutta kuumuus iski itänaapuriin kesäkuun 18. päivänä, heti Intian helteiden hellitettyä. Vakavin tilanne oli eteläisimmässä Sindhin provinssissa, jossa sijaitsee myös suurkaupunki Karachi, jonka metropolialueella asuu yli 20 miljoonaa ihmistä.
Lämpötila nousi pahimmillaan 49 asteeseen ja kuumuus vei yli 2000 ihmisen hengen. Sairaaloiden ruumishuoneet täyttyivät ja menehtyneiden omaisille ilmoitettiin, että ruumiita ei enää voida ottaa vastaan. Nestehukka ja lämpöhalvaukset olivat yleisimmät kuolinsyyt, ja sähköverkon laajat häiriöt jättivät monet alueet vaille toimivaa ilmastointia, tuulettimia ja vesipumppuja, mikä nosti uhrien määrää huomattavasti. Eläintarhoissa kuoli useita eläimiä, vaikka hoitajat kantoivat jäätä häkkeihin, ja monet karjankasvattajat menettivät eläimiään.
Vaikka vuonna 2017 Pakistanissa koettiin lämpöaalto, jossa elohopea kipusi yli 50 asteeseen, oli noin viikon kestänyt hellejakso vuonna 2015 tuhoisampi. Osaltaan siksi, että se osui juuri Ramadanin aikaan. Silloin muslimit pidättäytyvät syömästä ja juomasta – vesi mukaan lukien – valoisalla.
Koska kyseessä oli hengenvaarallinen poikkeustila, antoi Mufti Mohammad Naeem, korkea-arvoinen muslimijohtaja, harvinaisen fatwan eli lausunnon, jolla julistettiin lupa paaston keskeyttämiseen. Pakistanilaisia kannustettiin syömään ja juomaan, vaikka se katkaisikin pyhän kuukauden vieton ja rikkoi yhtä islamin viidestä peruspilarista.
Lue myös:
Tässä tulee 10 mainoskampanjaa, jotka menivät yrityksillä pahasti pieleen. Ei voi kuin hämmästellä, että mitä ihmettä näiden yritysten markkinointiosastoilla on oikein ajateltu!
Maailma on pullollaan mainoksia ja luonnollisesti niiden joukkoon mahtuu paljon toimivia ja paljon ei-toimivia markkinointikampanjoita.
Täysin oma lukunsa ovat kuitenkin nämä seuraavat 10 mainoskampanjaa, jotka Listafriikki esittelee – ne menivät nimittäin oikein huolella ja pahemman kerran pieleen.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset vihkoon menneet mainoskampanjat voi katsoa ja lukea tästä:
Kanada tunnetaan kaksikielisenä maassa, jossa puhutaan sekä englantia että ranskaa. Kuten meille suomalaisille on hyvin tuttua, kaksikielisessä maassa kaikki asiat tulee enemmän tai vähemmän ilmoittaa molemmilla kielillä – esimerkiksi nyt vaikka juomapullon etiketistä löytyvät tekstit.
Vitamin Water -juomaa lähdettiin markkinoimaan Kanadassa kopioimalla toista saman alan yritystä, Snapplea. Snapple laittoi jokaisen juomapullonsa korkin sisäpuolelle hellyyttäviä viestejä, ja Coca-Colan omistama Vitamin Water päätti toimia osittain samalla tavoin: he päättivät painaa korkkeihinsa sanapareja – sanoista toinen oli aina ranskankielinen ja toinen englanninkielinen.
Sanat oli toki valittu molemmista kielistä asianmukaisesti eikä niiden joukossa ollut mitään sopimatonta. Kukaan ei ollut kuitenkaan ajatellut, että kahdesta kielestä otettujen sanojen sattumanvarainen yhdistäminen voisi tuottaa hyvin sopimattoman kokonaisuuden.
Edmontonissa asuva nainen päätti ostaa itselleen tällaisen Vitamin Water -juoman ollessaan miehensä kanssa ulkona syömässä, ja pullon avattuaan hän huomasi viestin, jossa luki ”You Retard” eli suoraan suomeksi käännettynä ”sinä kehari”.
Kyseisen tekstin kohdalla oli tapahtunut luonnollisesti karmaiseva virhe, sillä retard-sana tarkoittaa ranskaksi myöhästymistä/viivästystä, mutta englanniksi merkitys oli täysin toinen – etenkin yhdistettynä englanninkieliseen you- eli sinä-sanaan. Virhe pääsi syntymään osittain kielimuurista ja sitä seuranneesta tietynlaisesta laiskuudesta johtuen, sillä etenkin Coca-Colan kokoisen miljardiluokan yhtiön pitäisi tällaista kampanjaa tehdessään varmistaa, että kaikki on varmasti kunnossa.
Kun nainen kertoi tapahtuneesta isälleen, päätti isä kirjoittaa kirjeen Coca-Colalle – olihan hänen toinen tyttärensä sekä CP-vammainen että autistinen ja isä oli nimenomaan opettanut koko perheelleen retard-sanan olevan kirosana. Coca-Colalta otettiin nopeasti perheeseen yhteyttä ja pahoiteltiin tapahtunutta.
Lue myös: 10 synkkää salaisuutta Coca-Colaan liittyen!
Amazon julkaisi vuonna 2015 televisiosarjan The Man in the High Castle, jossa elettiin toisen maailmansodan jälkeisessä vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Saksan johtamat Akselivallat olivat voittaneet sodan ja valloittaneet osittain muun muassa Yhdysvallat.
Amazon päätti lähteä mainostamaan samaa nimeä kantaneeseen kirjaan perustunutta sarjaansa isosti. Se osti mainospaikkoja muun muassa New Yorkin metroasemilta sekä kadunvarsi- ja mainostaulupaikkoja ympäri kaupungin. Hetkessä New York alkoi näyttää siltä kuin natsit todella olisivat voittaneet toisen maailmansodan ja vallanneet Yhdysvallat, sillä mainoksia oli yksinkertaisesti niin paljon ja ne olivat täysin ymmärrettävästi natsiaiheisia – kertoihan kyseinen sarja aiheesta.
Luonnollisesti nämä mainokset saivat kuitenkin ihmiset raivon valtaan ja niiden poistamista vaatinut New Yorkin pormestari Bill de Blasio tuomitsi ne edesvastuuttomiksi sekä loukkaaviksi erityisesti toisesta maailmansodasta ja holokaustista selvinneitä sekä heidän omaisiaan kohtaan. Amazon myönsi virheensä ja mainokset olivat poissa vain muutama tunti de Blasion kannanoton jälkeen.
Ilmeisesti Amazon ei kuitenkaan ottanut asiasta opiksi, sillä vuotta myöhemmin se julkaisi New Yorkissa suuren valotaulumainoksen, jossa Vapaudenpatsas on puettu natsi-symboleihin ja sen käsi on muutettu ”Heil Hitler” -asentoon.
Suomesta ei ainakaan toistaiseksi löydy Krispy Kreme -donitsi-kahvila-ketjun liikkeitä, mutta sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, josta ne ovat myös lähtöisin, kyseessä on todella suosittu ketju.
Vuonna 2015 Krispy Kremen maine otti kuitenkin pahemman kerran osumaa, puhtaasti harkitsemattomuudesta johtuen. Eräs ketjun liike päätti järjestää Isossa-Britanniassa, Hullin kaupungissa, koulujen talviloman kunniaksi viikon mittaisen kampanjan, jossa jokaiselle päivälle oli olemassa oma teemansa. Keskiviikon kohdalla teeman nimeksi valikoitui Krispy Kreme Klub ja lyhennettynä se taittui muotoon KKK Wednesday.
Jokainen lienee kuullut rasistisesta viharyhmästä, joka kulkee nimellä Ku Klux Klan ja tunnetaan siis lyhenteellä KKK. Vaikka kyseinen kahvila reagoi tapahtuneeseen nopeasti perumalla teemapäivän ja poistamalla kaiken markkinointimateriaalinsa, niin nykypäivänä vahinko on jo siinä vaiheessa tapahtunut, kun asiasta tulee julkista.
Kukaan tuskin on yllättynyt, että tapahtuneesta syntyi melkoinen määrä meemejä, jotka lähtivät leviämään vauhdilla sosiaalisessa mediassa.
Jägermeister on varmasti monille tuttu alkoholijuoma, joka syystä tai toisesta nauttii melkoista suosiota erityisesti nuorten ja ennen kaikkea opiskelijoiden keskuudessa.
Tämä saksalaisyritys päätti kesällä 2013 järjestää massiiviset allasbileet Meksikossa, Leonin kaupungissa. Alkuun kaikki meni hyvin, mutta sitten tapahtui jotain kamalaa: yritys päätti laittaa uima-altaaseen nestemäistä typpeä; tiettävästi tavoitellen ikään kuin sumumaista ilmiötä, mutta se aiheutti varsin ikävän kemiallisen reaktion yhdessä altaassa olleen kloriitin kanssa. Tuon kemiallisen reaktion lopputuloksena oli myrkyllisen NCI3-kaasun syntyminen, jota altaassa olevat nuoret vetivät hengittäessään sisäänsä.
Hauska illanvietto oli kokenut hetkessä dramaattisen käännöksen todella synkkään suuntaan ja myrkkykaasujen hengittelyn seurauksena peräti kahdeksan nuorta jouduttiin viedä sairaalahoitoon; heistä yksi jouduttiin vaivuttamaan koomaan 18 päivän ajaksi.
Joku voisi siis sanoa, että tämä luova markkiinointitempaus meni aavistuksen verran pieleen.
Listan viimeisenä olevaa mainoskampanjaa on todella vaikea saada mahtumaan omaan tajuntaan: miten ihmeessä kukaan Bud Light -olutta valmistavan Anheuser-Busch InBevin markkinointiosastolta ei ole hoksannut olutpullojen kylkeen isketyn mainossloganin karmivaa kaksoismerkitystä?
Vuonna 2015 Bud Light toi markkinoille etiketin, jossa luki ”The perfect beer for removing ”no” from your vocabulary for the night” eli vapaasti suomennettuna ”Täydellinen olut poistamaan ei-sana sanastostasi illan ajaksi”. Jos nyt jostain syystä mielesi ei mennyt sinne samaan suuntaan kuin niin monilla muilla tuon sloganin nähneillä, yhdistettiin se voimakkaasti raiskauksiin ja niiden tietynlaiseen hyväksyntään.
Kyseinen etiketti oli osa Bud Lightin laajempaa ”Up For Whatever” -kampanjaa, jossa alkoholia nauttivat nuoret henkilöt sanovat ”kyllä” uusille asioille. Ymmärrettävästi kovinkaan moni ei saanut tätä käsitystä etiketistä ja monet yhdistivät kampanjan ennen kaikkea yliopistoissa vallitsevaan alkoholintäyteiseen raiskauskulttuuriin.
Tällaisessa tapauksessa maine kärsikin sitten jo vähän enemmän.
Luovuus on monesti hyvä asia, mutta aina se ei kuitenkaan välttämättä ole sitä: tässä tulee 10 markkinointikampanjaa, jotka menivät yrityksillä pahasti pieleen.
Maailma on pullollaan mainoksia ja luonnollisesti niiden joukkoon mahtuu paljon toimivia ja paljon ei-toimivia markkinointikampanjoita.
Täysin oma lukunsa ovat kuitenkin nämä seuraavat 10 markkinointikampanjaa, jotka Listafriikki esittelee – ne menivät nimittäin oikein huolella ja pahemman kerran pieleen.
Näiden mainosten kohdalla ei voi kuin hämmästellä sitä, että mitä ihmettä näiden yritysten markkinointiosastoilla on oikein ajateltu.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset mainonnan aivopierua voit lukea tästä:
Jokainen meistä on väistämättä kuullut 9. syyskuuta, vuonna 2001, New Yorkissa tapahtuneesta terrori-iskusta, joka tunnetaan tapahtuma-ajankohtansa myötä muodossa 9/11. Kyseisellä päivämäärällä kaksi matkustajalentokonetta lensi World Trade Center -pilvenpiirtäjiin, joita kutsuttiin nimellä Twin Towers, ja kyseessä on yksi Yhdysvaltain historian traumaattisimmista tapahtumista; samana päivänä koettiin myös muita terroritekoja.
Tuon syyskuisen päivän jättämät arvet tulevat tuskin koskaan paranemaan: lukuisille amerikkalaisille se on edelleen vaikea aihe puhuttavaksi ja se saa – yli 20 vuotta myöhemmin – ihmiset todella liikuttuneeseen tilaan.
Ja juuri tämän aiheen herkkyyden huomioon ottaen, on tämä listan ensimmäinen tapaus epäilemättä yksi pahimmin pieleen menneistä markkinointikampajoista.
Vuonna 2016 Teksasissa sijaitseva yritys nimeltä Miracle Mattress eli vapaasti suomennettuna ”ihmepatja” koki parhaaksi tavaksi muistaa vuoden 2001 tapahtumia järjestämällä Twin Tower -alennuskampanjan. Yrityksen tekemässä mainoksessa nainen kertoo kampanjasta ja samaan aikaan hän kaataa takanaan olevat miehet kahta korkeaa patjapinoa päin, myös molempien pinojen kaatuessa… Siihen perään nainen toteaa ”We’ll never forget”, joka tarkoittaa suomeksi ”me emme koskaan unohda”.
Kun ihmiset näkivät videon, lytättiin yritys täysin muun muassa sosiaalisessa mediassa, eikä myrskyn keskellä anteeksipyynnöt paljoa painaneet. Kyse oli ilmeisesti työntekijöiden omasta ideasta ja yritys tuomitsi työntekijöiden toimet, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Lopulta yritys päätti sulkea ovensa tilapäisesti ja ilmoitti lahjoittavansa rahaa 9/11-iskujen uhrien omaisille.
Jokainen meistä on varmasti saanut sähköpostitse mitä erikoisimpia viestejä ja nyt puhutaan siis roskapostista. Los Angelesissa asuva Amber Duick luuli niin ikään saaneensa tällaisen roskaviestin, kun isobritannialaiselta vaikuttanut Sebastian Bowler ilmoitti olevansa tulossa vierailulle naisen luokse.
Seuraavana päivänä hän sai kuitenkin uuden viestin samaiselta henkilöltä: tällä kertaa mukana oli myös Amberin kotiosoite, jonne Sebastian ilmoitti tulevansa pitämään hiljaiseloa, ja lisäksi hän kertoi tuovansa mukanaan pitbull-rotuisen koiransa, joka oli oksennellut viime aikoina.
Amber sai Sebastianilta sekä viestejä että myös puheluja päivittäin ja niistä jokainen oli lähetetty aina hieman lähempää Amberin kotia. Sebastian kertoi piilottelevansa poliisilta ja ajavansa tästä syystä ympäri Yhdysvaltoja Toyota Matrix -merkkisellä autollaan. Amber sai myös eräästä Yhdysvalloissa sijainneesta motellista yhteydenoton, jossa häntä vaadittiin maksamaan Sebastianin tuhoama huone.
Luonnollisesti tällaiset viestit, puhelut ja yhteenotot saivat Amberin pelkäämään, sillä hän aidosti luuli rikollisen häiriköivän häntä ja tulevan hänen luokseen pahat mielessä. Nainen ei kyennyt syömään, nukkumaan tai tekemään töitään.
Päivien mittaisen piinan jälkeen Amberin sähköpostiin ilmestyi viesti Toyotalta. Viesti ohjasi hänet verkkosivulle, jossa koko asian kerrottiin olleen Toyota Matrixin ja Saatchi-nimisen yrityksen yhteinen markkinointikampanja.
Amber oli suostunut aiemmin osallistumaan kampanjaan, joka kulki nimikkeellä ”kokemus”, ja hän oli ruksittanut lomakkeessa olevansa halukas osallistumaan persoonallisuustestiin. Toyotan touhu karkasi kuitenkin täysin käsistä ja lopulta asiaa selviteltiin oikeudessa, jossa Toyota yritti vedota siihen, että Amber oli antanut suostumuksensa kampanjaan.
Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä, että naista oli johdettu pahasti harhaan ja sitä kautta tuomari hyväksyi tapauksen varsinaiseen oikeuskäsittelyyn. Amber haki Toyotalta 10 miljoonan dollarin korvauksia ja lopulta asia soviteltiin oikeusistuimen ulkopuolella; tarkkaa korvaussummaa ei ole tiedossa, mutta sen uskotaan liikkuvan useissa miljoonissa dollareissa.
Mistä tietää, että markkinointikampanja on mennyt pahemman kerran pieleen? No, ainakin siitä, että se saa aikaiseksi hysterian, kun ihmiset kuvittelevat ympäri kaupunkia olevan pommeja ja poliisivoimien pommiryhmä hälytetään paikan päälle.
Näin tapahtui vuonna 2007, kun Turner Broadcasting mainosti Bostonissa Aqua Teen Hunger Force -elokuvaa. Eräs mies huomasi moottoritien alla olevassa palkissa epäilyttävän esineen ja epäili tätä pommiksi. Niinpä hän ilmoitti asiasta poliisille ja kaksi tuntia myöhemmin pommiryhmä räjäytti kyseisen esineen. Poliisi oli jo tuossa vaiheessa todennut, ettei kyse ole pommista, mutta joka tapauksessa he päättivät räjäyttää sen.
Nämä tuntemattomat esineet olivat tarkalleen ottaen Led-valoin varustettuja, keskisormea näyttäviä hahmoja – avaruusolioita – ja niitä oli asennettu pitkin kaupunkia. Boston oli viikon ajan pelon vallassa, koska niitä oli pitkin poikin kaupunkia.
Vastaava kampanja toteutettiin samaan aikaan myös New Yorkissa, Los Angelesissa, Atlantassa, Austinissa, Philadelphiassa, San Franciscossa ja Seattlessa, mutta onneksi muissa kaupungeissa kampanjointi ei aiheuttanut vastaavanlaista reaktiota paikallisissa ihmisissä.
Identiteetti- eli henkilötietovarkauksia tapahtuu nykyaikana todella paljon ja itse asiassa niitä on tapahtunut jo pitkään. Kiitos maailman digitalisoitumisen: rikolliselle toisen ihmisen identiteetti kaikkine tietoineen on hyvin arvokas kauppatavara. Suomen lakiin identiteettivarkaus lisättiin rikosnimikkeenä vuonna 2015.
Vuonna 2006 juuri henkilötietojen suojaamiseen erikoistuneen LifeLock-yrityksen toimitusjohtaja Todd Davis oli niin varma tuotteen toimivuudesta, että hän päätti laittaa oman sosiaaliturvatunnuksensa näkyviin jokaiseen tuotteen mainokseen; tarkoituksena oli siis osoittaa, miten hyvin tietosi ovat turvassa heidän tuotteensa avulla. Tuotteelle annettiin myös takuu: mikäli se ei kykene suojaamaan ostajaa henkilötietovarkaudelta, saa ostaja miljoonan dollarin korvauksen.
Jokainen ehkä osaa tässä vaiheessa jo kuvitella, miten tämä tarina päättyy. Davis joutui tuon mainoskampanjan jälkeen identiteettivarkauden uhriksi 13 kertaa lyhyen ajan sisällä ja lisäksi LifeLock joutui maksamaan Yhdysvaltain kauppakomission määräämän 12 miljoonan dollarin sakkorangaistuksen harhaanjohtavasta mainonnasta.
Heineken on eittämättä yksi maailman tunnetuimmista oluista: kyseinen olut tulee Alankomaista ja sitä on valmistettu jo vuodesta 1873 lähtien. Heineken on ollut vuosikausien ajan myös erittäin aktiivinen mainostaja ympäri maailman ja moni on nähnyt yrityksen mainoksia ainakin erilaisten urheilutapahtumien yhteydessä, vähintäänkin television välityksellä.
Vuonna 2018 Heineken päätti mainostaa kevytoluttaan videomainoksen muodossa. Sloganina oli ”sometimes lighter is better”. Tuossa lauseessa esiintyvä lighter-sana tarkoittaa muun muassa seuraavia adjektiiveja: kevyempi, kirkkaampi, vaaleampi ja valkoisempi. Lauseen oli tarkoitus kääntyä muotoon ”joskus kevyempi on parempaa”, mutta se kääntyy niin ikään muotoon ”joskus valkoinen/valkoisempi on parempaa”.
Itse mainoksessa baarityöntekijä liu’uttaa tiskile saapuneelle asiakkaalle oluen, sillä tämä on selkeästi sellaisen tarpeessa. Baarityöntekijä on valkoihoinen ja oluen vastaanottava nainen on vaaleahko, mutta matkalla olutpullo ohittaa kolme tummaihoista ihmistä. Huomaatko jo, mitä kohti tässä ollaan menossa…
Euroopassa tähän ei kiinnitetty huomiota, mutta mainoksen päätyessä Yhdysvaltain markkinoille kohu oli valmis vain parissa päivässä ja Heineken joutui vetämään mainoksensa nopeasti pois markkinoilta.
Juhannustaiat ovat olennainen osa suomalaista kansanperinnettä ja monet niistä liittyvät erityisesti naimaonneen. Eikä ihme, onhan juhannus alkujaan hedelmällisyyden juhla.
Vaikka juhannustaiat ovat vanhoja uskomuksia, on niitä entisaikaan tehty ihan tosissaan. Nykyisin ne lähinnä huvittavat, mutta ainahan voi koittaa kepillä jäätä – eipä näistä kai mitään harmiakaan ole! Ellei satu jäämään kiinni yleisellä paikalla ja toisten mailla alasti. Monet juhannustaiat pyörivätkin vahvasti alastomuuden ympärillä ja ne ovat epäilemättä miesten keksimiä, sillä useimmiten juuri nuorten naisten kuuluu olla ilman rihmankiertämää.
Lähteenä on pitkälti käytetty Kustaa Vilkunan kirjoittamaa ja vuonna 1950 ilmestynyttä teosta Vuotuinen ajantieto : vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen.
Listafriikki toivottaa kaikille oikein leppoisaa ja turvallista juhannusta!
Joko sitä joutuu/pääsee naimisiin tai kuolee, siinä ovat oikeastaan vaihtoehdot tämän listan kohdan ensimmäisessä vaiheessa. Eli homma toimii siis siten, että naisen tulee poistua juhannussaunasta vihta (tai vasta) kädessään. Ulos päästyään naisen tulee heittää vasta katolle ja se, mihin suuntaan vastan tyvi kääntyy, sieltä päin tulee myös sulhasia. Jos kuitenkin vasta kääntyy lentonsa päätteeksi kirkolle päin, tällöin sitä valitettavasti kuolee saman vuoden aikana.
Tästä edellä mainitusta on olemassa myös hieman toisenlainen versio: kun vasta heitetään saunan katolle tai saunan yli, sen osoittaessa kirkolle lopputuloksena on edelleen kuolema, mutta sen sijaan kotiinpäin osoittaessa sitä saa olla vuoden kotona ja mihin tahansa muualle osoittaessa sinne suunnalle lähdetään naimisiin.
Näin siis vanhojen tarujen mukaan, mutta eiköhän tämä päde ihan kenelle tahansa sulhasta hakevalle – vuonna 2025 kun maailma on onneksi niin paljon avoimempi, että meidän jokaisen on helpompi hengittää ja olla omia itsejämme.
Muita juhannukseen, ja nimenomaan juhannussaunaan liittyviä taikoja ovat seuraavat:
Palatko halusta tietää jo etukäteen, kuka on sulhasesi ja miltä hän näyttää? Juhannus on loistava ajankohta saada tämä vastaus, ainakin mikäli sitä uskoo juhannustaikoihin.
Itse asiassa keino tuon tulevan sulhasen selvittämiseen on varsin yksinkertainen, joskin se edellyttää jälleen täydellistä alastomuutta – kannattanee siis tarkastaa, onko esimerkiksi mökkinaapuri niin ikään ulkosalla. Mutta miten sitten tuo vastaus saadaan? Kiertämällä kaivo alasti kolme kertaa vastapäivään ja sen jälkeen kurkkaamalla kaivoon. Tuossa vaiheessa vedenpintaan olisi määrä heijastua kuva siitä tulevasta sulhasesta.
Toki tämän voi ilmeisesti tehdä myös ihan vaatteet päällä ja palkinnoksi saa väkijuomaa eli toisin sanoen sinun tarvitsee vain kurkata lähteeseen tai kaivoon, sen jälkeen näet puolisosi ja lopulta vesi muuttuu tilapäisesti alkoholipitoiseksi juomaksi. Jos siis Alko-reissu unohtui tehdä, ja aikomuksena oli ottaa jotain hieman vahvempaa, niin ei muuta kuin vettä viiniksi muuttamaan.
Ylipäätään veteen liittyy paljon näitä juhannustaikoja, joten tässä vielä muutama lisää nopeasti selitettynä:
Ja vaikka nämä taiat nyt ovat lähinnä suunnattu vanhojen uskomusten mukaan naisille, niin Listafriikki uskoo vakaasti siihen, että nämä juhannustaiat toimivat jokaiselle, joten ei muuta kuin rohkeasti testaamaan.
Jos pihamaalla on halkopino, niin se toimii erinomaisena ennustajana naimaonnen ja tulevan puolison osalta. Ensin on syytä määrittää häiden ajankohta. Se onnistuu vaikka saunaa lämmittäessä, kun hakee pinosta sylillisen halkoja. Jos kahmaisee parillisen määrän polttopuita, kolkuttelee avioliiton auvoisa satama jo aivan nurkan takana. Pariton halkomäärä tarkoittaa sitä, että sinkkuelämä jatkuu.
Kun on saatu saunottua, on tyttöjen aika selvittää vähän lisää tulevasta puolisosta. Nivalasta, Pohjois-Pohjanmaalta, tulee tähän tarkoitukseen oiva keino, joka on juhannustaiat-listan yksi hauskimmista.
Saunan jälkeen tytön on ”lähettävä palijain persein kävelemään takaperin halakopinoon päin”. Taakseen ei saa katsoa, vaan tarkoitus on rohkeasti peruuttaa halkoja päin. ”Se halako, joka perseeseen pökkää”, kertoo tulevasta miehestä paljon. Jos takapuoleen ensimmäisenä osuva halko on pyöreä, on tuleva puoliso poikamies, mutta jos se on halkaistu, tulee onni vastaan leskimiehen muodossa.
Kun on saunottu ja kekkuloitu halkopinolla, voi juhannusyön aikana tutustua vielä enemmänkin tulevan miehen ominaisuuksiin.
Ennen kuin menee yöpuulle, niin kannattaa laittaa sängyn alle kolme lasia ja niihin viinaa, suolaa ja hiekkaa. Sitten aamulla tarkastetaan tilanne: Jos viinalasiin on koskettu, on tuleva puoliso varakas. Jos suolaan on koskettu, tulee mies toimeen jotenkuten, ja hiekka taas viittaa köyhään sulhoon. Tämän taian tekeminen kannattaa, sillä kyse on kuitenkin juhannuksesta, joten todennäköisyys on ehdottomasti suurin sille, että juuri viinalasiin on kajottu.
Jos tyttöä kiinnostaa tulevan sulhasen ulkonäkö, niin lasien asettelun jälkeen pitää kääntää vasemman jalan sukka väärinpäin ja laittaa sen kantapäähän kolikko. Kolikon piti ennen vanhaan olla viisipenninen, mutta tässä kohtaa taikaa voinee soveltaa nykyvaluuttaan sopivaksi. Sitten sukka laitetaan takaisin jalkaan, minkä jälkeen puhuminen on ehdottomasti kiellettyä. Näiden valmistelujen jälkeen näkee unessa tulevan puolison kasvot.
Yksi juhannustaikojen suosituimmista teemoista on pelloilla alasti touhuaminen. Siinä kuluu leppoisasti koko juhannusyö, jos kaikki mahdolliset peltoihin liittyvät taiat aikoo suorittaa. Samalla saa hyvän treenin. Ja ehkä pari punkkia.
”Juhannusyönä pitää kolmikulmainen pelto kiertää kolmeen kertaan aivan alastomana. Kolmannella kerralla tulee se tuleva elämänkumppani vastaan.”
”Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.”
Kyseinen heppu voi olla samalla asialla, sillä erään juhannustaian mukaan nuoren miehen täytyy kulkea yöllä ojia pitkin ruispeltoon, jolloin hän voi nähdä tulevan morsiamensa haamun. Varmasti henkiolentoa mieluisampi vaihtoehto on täysissä sielun ja ruumiin voimissa, mutta olemattomassa vaatetuksessa juoksenteleva daami.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton lakimies Simo Takalammi on kuitenkin muistuttanut Maaseudun Tulevaisuudessa, että ruispelloilla ravaamiseen pitää olla maanomistajan lupa – se ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.
Ruispeltoa tai kolmikulmaista peltoa voi olla hankala löytää, mutta onneksi muunlaisillekin pelloille on olemassa juhannustaikoja. Esimerkiksi mikä tahansa viljapelto käy, kunhan se on kasteinen. Sellaisessa kun kierii – tietenkin alasti – niin tulevan puolison tapaa vielä kuluvan vuoden aikana.
Jos kiikarissa on joku tietty herra, niin kaikki taiat kannattaa keskittää hänen pelloilleen. Siellä kun juoksentelee ja pyörii juhannusyönä tarttuu juhannuksen taika kasvavaan viljaan. Kun mielitietty syö syksyllä kyseisen pellon viljasta tehtyä leipää, rakastuu hän palavasti taikojaan tehneeseen neitoon.
Kuva: Teuvo Salmenjoki | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Jos peltoja ei ole lähistöllä tarjolla, ei niille voi myöskään mennä alasti juoksemaan ja kieriskelemään. Onneksi kaupungissa asuville on myös toteutuskelpoinen menetelmä! Se vaatii jonkin verran rohkeutta, mutta toisaalta – nythän on juhannus, joten alastomat suomalaiset kirmaamassa mitä ihmeellisimmissä paikoissa ei ole erityisen shokeeraavaa.
Karjalankannaksella sijaitsevasta Kirvusta, joka nykyisin on osa Venäjää, tulee hupaisa juhannustaika. Tarvitaan vain kirkko, joka löytyy lähes jokaisesta pitäjästä.
”Juhannusyönä menee nuori neito alastomana kontalleen kirkon vieritse kulkevalle tielle. Jos ensimmäinen tiellä kulkija on kirkkoherra, toivotetaan hänelle hyvää juhannusta, ja kehotetaan viemään tervehdys myös ruustinnalle. Jos sen jälkeen kasvojen puolelta tulee kohti vaikka kuinka monta miestä, kukaan heistä ei ole oikea. Heille ei saa vastata sanaakaan, vaikka he kuinka puhuttelisivat. Mutta ensimmäinen takaa päin tuleva mies on tuleva sulhanen.”.
Hyvät jussit kirkkoherralle! Toivottavasti hän on tietoinen tästä juhannustaiasta, ettei virkavaltaa hälytetä paikalle ennen kuin puoliso on löytynyt.
Juhannuksen tulisi olla ennen kaikkea keskikesän juhla, mutta voihan niitä juhannustaikoja tehdä myös toista kiusatakseen eli jokainen taaplaa tässä kohtaa tyylillään – riippuen täysin siitä, mitä sitä juhannustaioilla tavoittelee.
Esimerkiksi maanviljelijät voivat yrittää vaikuttaa sen kilpailevan maatilan omistajan satoon ja varastaa itselleen hyvän sadon lähtemällä lakana mukanaan kyseisen viljelijän pellolle. Tuonne pellolle lähdetään mittumaarin yönä eli juhannuksena perjantain ja lauantain välisenä yönä. Siellä lakanaa vedetään yökasteessa toisen pellossa ja sen jälkeen tuosta lakanasta väännetään yökaste omalle pellolle.
Kauhavalla uskotaan, että tällaista kiusaa tehdäkseen sitä tulee mennä toisen pellon puolelle, raaputtaa siellä aidasta hapenia ja sitten levittää nuo hapenet omalle pellolleen. Sitä kautta itselle on luvassa hyvä sato ja naapurille puolestaan heikko sellainen.
Jos juhannustaikoihin oikein uskoo, niin kannattaa jättää tulevaisuuden ennustamiset väliin. Tietysti sulhasta tai morsianta voi huoletta haeskella tällä listalla olevien vinkkien avulla, mutta muuten povaaminen on uhkarohkeaa touhua, sillä useimmiten yhtenä vaihtoehtona on kuolema.
Mutta jos juhannustaiat tekee aivan vain huvikseen, eikä ota niitä tosissaan, niin antaa mennä vain!
Siellä ruispellon ojissa samoillessaan voi aikansa kuluksi ottaa kurkistuksen tulevaisuuteen. Mukana pitää olla valkoista, punaista, keltaista, vihreää ja mustaa lankaa, jotka sitten sidotaan rukiin olkiin. Oljet otetaan käteen ja leikataan kaikki yhtä pitkiksi. Juhannuspäivän aamuna tarkastetaan tilanne ja eniten kasvanut olki paljastaa tulevaisuuden. Punainen merkitsee iloa, vihreä viittaa naimisiinmenoon, keltainen ennustaa huoruutta, musta murhetta ja valkoinen on merkki kuolemasta. Jos keltaisella langalla sidotun oljen merkitys herättää kysymyksiä, niin sillä tarkoitetaan avioliiton ulkopuolista suhdetta.
Tulevaisuuden juhannustaikoja voi tehdä myös ihan kotipihassa. Juhannusyönä tulee kaivaa kuoppa ja täyttää se samalla maalla. Jos mullassa on aamulla nähtävissä jotain elävää, niin hääkellot soivat kuopankaivajalle aivan lähiaikoina. Tulkintoja voi tehdä myös tarkemminkin mullan eläväisistä: mato tai sontiainen tarkoittaa pahaa ja muurahainen hyvää.
Meistä varmasti jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä yrittänyt löytää sateenkaarenpäästä sen kuuluisan aarteen, ja ehkä kenties joku on sellaisen myös löytänyt.
Todellisuudessa aarteen löytämiseen on olemassa helpompikin tapa, ja kas kummaa – sehän liittyy juhannukseen ja tottahan toki myös alastomuuteen. Tämän juhannustaian kohdalla sinun tulee siis nousta alastomana ”muutetun suojan” katolle ja katsoa, kun piru tulee kirkastamaan rahojaan. Näin ollen tiedät, missä aarre sijaitsee ja voit sen sitten käydä ryöväämässä itsellesi.
Ilmeisesti tämä piru voi olla myös joku tuntemasi henkilö, jonka tiedät olevan rahoissa, joten tämä helpottanee tehtävääsi merkittävästi.
Aarteen voi löytää juhannuksena myös toisella tavalla. Jos näet juhannusyönä metsässä palavan virvatulen, kannattaa suunnata välittömästi sitä kohti, sillä aarre löytyy virvatulen alta. Suomenluonto.fi-sivusto kuvailee virvatulta seuraavasti:
”Virvatulet eli aarnivalkeat ovat tulia tai valonlähteitä, joita havaitaan yleensä pimeässä asumattomilla alueilla lähellä maan- tai vedenpintaa tai aivan pinnassa. Virvatuli on muodoltaan liekin kaltainen. Soilla havaittu sininen tai vihertävä liekki johtuu tieteellisen selityksen mukaan suokaasuista (metaani), joita syntyy eloperäisen aineksen lahoamisesta. Liekit ovat ilmeisesti kylmempiä kuin tavallinen tuli, eivätkä polta ympäristöään.”
Jos puolestaan haluat itsellesi taikavoimia, niin mikäli löydät juhannuksena kukkivan saniaisen, se tulee poimia kiireesti talteen ja sen jälkeen sitä pääsee nauttimaan muustakin kuin vain juhannustaioista.
Lue myös:
Valtioton henkilö on sellainen, jota mikään valtio ei tunnusta omaksi kansalaisekseen. Listafriikki kertoo nyt kymmenen valtiottoman henkilön tarinan.
Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan valtiottomia henkilöitä oli vuoden 2024 lopussa virallisesti vähintään 4,4 miljoonaa, mutta samaan aikaan järjestö arvioi todellisen määrän olevan maailmanlaajuisesti reippaasti enemmän: 10-12 miljoonaa.
Näitä ihmisiä ei lainsäädännön vuoksi pidetä minkään maan kansalaisina. Heiltä puuttuvat kansalaisille tarkoitetut perusoikeudet, mikä tietenkin tekee elämisestä vaikeaa. Valtioton henkilö ei voi saada passia tai viisumia ja mikä pahinta: heiltä yleensä evätään sosiaaliset palvelut, mahdollisuus koulutukseen, pankkipalvelut ja terveydenhuolto. Valtioton henkilö on voinut syntyä ja elää koko elämänsä yhdessä maassa astumatta koskaan sen rajojen ulkopuolelle ja silti hän ei ole tuon valtion kansalainen.
Syitä siihen, että jollain ei ole kotimaata, on lukuisia ja niitä käydään läpi aina kussakin listan kohdassa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset karut tarinat valtiottomista henkilöistä ovat luvassa myöhemmin.
Vuonna 2014 Sze Chung Cheung, pankkialalla työskentelevä tuolloin 29-vuotias belgialainen, menetti kansalaisuutensa kuin salamaniskusta.
Sze syntyi Hong Kongissa belgialaiselle äidille ja hongkongilaiselle isälle, ja sai syntymässä Belgian kansalaisuuden äitinsä kautta. Myöhemmin perhe muutti Brysseliin, jossa Sze kävi koulut ja opiskeli. Vuonna 2009 hän muutti takaisin Hong Kongiin saatuaan sieltä hyvän työpaikan.
Asuttuaan jo useamman vuoden Hong Kongissa Sze meni Belgian konsulaattiin uusimaan passiaan. Se ei yllättäen onnistunutkaan, sillä hän ei ollut enää Belgian kansalainen – Szestä oli tullut valtioton henkilö.
Sze oli menettänyt Belgian kansalaisuutensa kummallisen lakipykälän vuoksi – samainen laki on riistänyt kansalaisuuden monilta muiltakin belgialaisilta. Lain mukaan henkilön, joka ei ole syntynyt Belgiassa, eikä ole asunut siellä pysyvästi ollessaan 18–28-vuotias, on tehtävä ennen 28. ikävuotta virallinen ilmoitus siitä, että haluaa pysyä belgialaisena.
Sze ei tiennyt tätä, eikä hän myöskään saanut asiasta minkäänlaista varoitusta, koska Belgian laki ei vaadi viranomaisia antamaan sellaista.
Listafriikki ei löytänyt tietoa siitä, miten Szen tilanne on lopulta ratkennut, mutta samanlaisia tapauksia on käsitelty oikeudessa ja useimmiten Belgian kansalaisuus on palautettu, joten toivottavasti näin on käynyt myös Szen kohdalla.
Rachel Chandler on sekä epäonninen että hyvin onnekas lapsi. Elämänsä ensimmäiset 16 kuukautta Rachel oli valtioton henkilö, kunnes vuonna 2010 hänestä tuli Irlannin kansalainen.
Rachel Chandler syntyi Kiinassa kanadalaiselle Patrick-isälle ja kiinalaiselle Fiona-äidille. Johtuen Kiinan ja Kanadan kansalaisuuslaeista tyttö ei ollut vanhemmistaan huolimatta kelvollinen kummankaan maan kansalaiseksi, joten hän syntyi valtiottomana henkilönä.
23-vuotias Patrick-isä oli syntynyt Libyassa, jossa hänen irlantilainen isänsa sekä yhdysvaltalainen, kanadalaiset sukujuuret omaava äitinsä työskentelivät englanninopettajina. Kun Patrick oli kaksivuotias, muutti perhe Missisaugaan, Kanadaan. Miehellä ei ole minkään muun maan kansalaisuutta kuin Kanadan. Hän muutti parikymppisenä Pekingiin työn perässä ja tapasi siellä Fionan.
Koska Kiina ei automaattisesti myönnä kansalaisuutta maassa syntyville lapsille, eivätkä Fiona ja Patrick olleet naimisissa Rachelin tullessa maailman, ei tyttö kelvannut Kiinan kansalaiseksi. Lain mukaan avioliiton ulkopuolella syntyviä lapsia ei vielä vuonna 2009 tunnustettu maan kansalaisiksi. Nykyisen lain mukaan naisen pitää maksaa monen sadan euron arvoinen sakko, jos haluaa lapselle tunnustuksen ilman avioliittotodistusta.
Chandlerin perheen epäonnisuudesta kertoo se, että vain kaksi kuukautta ennen Rachelin syntymää Kanadassa oli tullut voimaan lakimuutos, joka esti ulkomailla syntyneitä, Kanadan kansalaisuuden myöhemmin saaneita henkilöitä välittämään kansalaisuuttaan ulkomailla syntyneille lapsilleen. Monimutkaista, mutta laki tarkoitti siis sitä, että Libyassa syntyneen Kanadan kansalaisen, Patrickin, Kiinassa syntynyttä Rachel-tyttöä ei pidetty kanadalaisena.
Patrickille ja Fionalle annettiin muutama mahdollisuus, joilla koko perhe mahdollisesti saataisiin Kanadaan. Kaikkiin niihin liittyi riskejä ja iso todennäköisyys siitä, että jossain vaiheessa perhe joutuisi elämään jopa vuosikausia erillään. Eikä Rachel edelleenkään olisi minkään maan kansalainen.
Sitten eräs lakimies ehdotti Irlantia. Patrickin isähän oli syntyjään irlantilainen ja maan kansalaisuutta saavat hakea kaikki ne, joiden isovanhempi on syntynyt siellä. Pieni-Rachel täytti vaatimukset. Paperisotaa oli silti tiedossa, mutta ainakin perhe pääsi matkustamaan Kanadaan, kun tyttärellekin saatiin jonkun maan kansalaisuus ja passi.
Kanada on sittemmin muuttanut lakia, sillä Rachelin ja muiden samassa tilanteessa olleiden lasten kohtalo herätti päättäjät.
Mike Gogulski eroaa tällä listalla olevista ja miljoonista muista valtiottomista henkilöistä sillä, että hän on tehnyt itsestään tarkoituksella valtiottoman. Vuonna 2008 hän marssi Bratislavassa Yhdysvaltain suurlähetystöön, ilmoitti luopuvansa Yhdysvaltain kansalaisuudesta ja kaiken kukkuraksi poltti passinsa. Hän ei myöskään ollut hakenut Slovakian tai minkään muun maan kansalaisuutta, joten tuolla hetkellä – passin vielä savutessa – hänestä tuli valtioton henkilö.
Syynä tähän äärimmäiseen tekoon Gogulskilla oli se, että hän ei ollut tyytyväinen Yhdysvaltain hallinnon toimiin ja vihasi verorahojen syytämistä sotimiseen. Miestä myös ärsytti se, että kukaan ei alun alkaenkaan ollut kysynyt häneltä, haluaako hän olla Yhdysvaltain kansalainen. Mainittakoon, että Gogulski syntyi vuonna 1972 Arizonassa ja eli lapsuutensa Floridassa.
Gogulski muutti Slovakiaan jo vuonna 2004 ja on siitä lähtien työskennellyt toimittajana, kääntäjänä ja ohjelmistokehittäjänä. Kansalaisuuden hylkäämisen jälkeen hän on kunnostautunut hakkerina ja ollut mukana kryptovaluutta bitcoinin rahanpesussa.
Slovakia on myöntänyt Gogulskille valtiottomille henkilöille tarkoitetun asiakirjan, joka toimii käytännössä henkilöllisyystodistuksena; lisäksi hänellä on Euroopan unionin myöntämä oleskelulupa.
Ilman passia Gogulski ei kuitenkaan pääse lähtemään EU:n alueelta, eikä hänelle voitaisi sellaista edes myöntää, sillä eihän hän ole minkään maan kansalainen. Kun Gogulski antoi haastattelua Vice-lehdelle vuonna 2014, kävi ilmi, että kaikki perheenjäsenet eivät olleet valtiottomia: Gogulskin kissalla Charliella oli EU:n lemmikkieläinpassi.
Kun Latvia itsenäistyi vuonna 1991, myönnettiin maan kansalaisuus vain niille, jotka pystyivät osoittamaan sukunsa eläneen alueella ennen vuotta 1940. Tuolloin Neuvostoliitto miehitti Latvian ja pian sodan jälkeen jopa viidesosa latvialaisista pakeni länteen. Tämä aiheutti työvoimapulan, jota paikkaamaan Neuvostoliitto siirsi muutaman vuosikymmenen aikana lähes puoli miljoonaa venäläistä – samalla toivottiin, että nämä siirtolaiset venäläistäisivät varsin vastahakoista neuvostotasavaltaa.
Tästä kaikesta seurasi se, että Latvian itsenäistyttyä kolmasosa maan asukkaista, yli 730 000 ihmistä, ei saanut kansalaisuutta. Kaikki saivat jäädä maahan, mutta heillä ei esimerkiksi ollut äänioikeutta. Monet olivat syntyneet Latviassa ja se oli heille ainoa kotimaa.
Vuonna 2015 The Guardian -lehti haastatteli 75-vuotiasta Zoja Saulitea, joka muutti Latviaan nuorena aikuisena, ja piti sitä kotimaanaan – Latviassa hän sai lapsensa, kasvatti perheen ja teki töitä. Vuonna 2023 menehtynyt Saulite puhui äidinkielenään venäjää, mutta latvian kielikin luonnistui; joskin haparoiden.
Se kuitenkin onnistui sen verran hyvin, että Sauliten oli mahdollista hakea kansalaisuutta ja läpäistä kielitesti; kolmannella yrittämällä tokikin. Yli puoli vuosisataa Latviassa asuttuaan Saulite ei enää ollut valtioton henkilö vaan vihdoin Latvian kansalainen. Hän halusi saada passin, että pääsisi matkustamaan Isossa-Britanniassa asuvien lastensa ja näiden perheiden luokse.
Kaksi kolmasosaa Latvian valtiottomista henkilöistä on muuttanut pois maasta, kuollut tai saanut kansalaisuuden. Mutta noin 10 prosenttia Latvian väestöstä on edelleen ilman kansalaisuutta. Vaikka heillä on lähes samat oikeudet kuin kansalaisilla, eivät he saa äänestää eivätkä työskennellä valtion viroissa tai esimerkiksi apteekeissa.
Latviaa on kritisoitu sekä sisältä- että ulkoapäin siitä, että kansalaisuutta varten vaaditaan kielitestin läpäiseminen. Sitä on pidetty venäjänkielisen vähemmistön syrjimisenä, sillä Latviassa on monia kyliä ja kaupunkeja, joissa venäjä on puhutuin kieli. Monet Latvian valtiottomista henkilöistä ovat hyvin iäkkäitä, joille kielen oppiminen on lähes mahdoton tehtävä.
Kolumbiassa vuonna 1988 syntyneen Eliana Rubashkynin nimi oli aiemmin Luis. Luis määriteltiin syntymässä pojaksi, mutta osittaisen androgeeniresistenssin vuoksi sukupuolielimet olivat jotain miehen ja naisen elinten välimaastosta. Jo varhain Luis tiesi, että hän on oikeasti Eliana.
Reilu parikymppinen nainen muutti vuonna 2011 Taiwaniin opiskelemaan, sillä inter- ja transsukupuoliset ovat Kolumbiassa suuressa vaarassa tulla murhatuiksi. Samoihin aikoihin hän aloitti hormonihoidot, jotka muuttivat hänen ulkonäköään merkittävästi.
Ongelmaksi tämä tuli siinä vaiheessa, kun Taipein yliopisto vaati Elianaa uusimaan passinsa. Hänen täytyi lentää Hong Kongiin Kolumbian konsulaattiin, koska Taiwanissa sellaista ei ollut. Elianan painajainen alkoi lentokoneen laskeuduttua.
Hong Kongin rajaviranomaiset eväsivät häneltä pääsyn maahan, koska passin mukaan Eliana oli mies; mitä hän ei kuitenkaan selvästi ollut. Elianaa pidettiin vankilassa kuukausien ajan, kunnes ihmisoikeusjärjestöt tulivat apuun. Päästäkseen vapaaksi Eliana luopui kansalaisuudestaan ja hävitti passinsa, sillä hän pelkäsi tulevansa palautetuksi Kolumbiaan. Kotimaassaan hän olisi joutunut välittömään hengenvaaraan.
Niinpä Eliana oli valtiottomana henkilönä jumissa Hong Kongissa. Hän eli kaduilla ja nukkui sataman konteissa tai pakolaiskeskuksissa. YK myönsi Elianalle lopulta sukupuoleen perustuvan pakolaisstatuksen vuonna 2013, ja sen myötä hän menetti viimeisetkin siteensä Kolumbian kansalaisuuteen. Hän haki turvapaikkaa monesta maasta, mutta useimmat torjuivat hakemuksen, sillä niiden lakien mukaan sukupuoleen perustuvan pakolaisstatuksen saamiseksi Elianan olisi pitänyt käydä sukupuolenkorjausleikkauksessa eikä vain ottaa hormonihoitoja.
Vihdoin vuonna 2014 Uusi-Seelanti myönsi Elianalle turvapaikan, mutta edelleen hän oli valtioton henkilö. Lain mukaan hän sai hakea Uuden-Seelannin kansalaisuutta asuttuaan maassa viiden vuoden ajan.
Huhtikuussa 2018 Uuden-Seelannin hallitus myönsi Eliana Rubashkynille kansalaisuuden perustuen hänen poikkeukselliseen tilanteeseensa ja tarinaansa.
Lue myös:
Tässä kuussa tulee kuluneeksi 65 vuotta siitä, kun e-pillerit tulivat markkinoille. Tarvetta olisi ollut jo aiemmin, sillä sen verran hämäriä ovat olleet entiset ehkäisymenetelmät.
Yhdysvaltalainen sairaanhoitaja Margaret Sanger lanseerasi jo vuonna 1912 vallankumouksellisen ajatuksen syntyvyyden kontrolloimisesta. Tuhansien vuosien ajan sitä oli jo tehty, mutta 1900-luvun alussa vastustus oli suurta.
Sangerin oma äiti oli kuollut 50-vuotiaana 18. raskauden jälkeisiin komplikaatioihin ja Sanger näki mielessään ”maagisen pillerin”, jolla raskauksia voitaisiin ehkäistä. Hän avasi New Yorkiin vuonna 1916 ehkäisyklinikan, jossa tarjottiin neuvoja ja välineitä.
Pillereiden markkinoille saamiseksi tarvittiin kuitenkin hurja määrä tutkimustyötä, vaikka tiedettiin, että hiirillä tietyt hormonilisät estivät raskauksia. Koska Yhdysvalloissa vastustus ”luonnottomaan” pilleriin oli suurta, tehtiin ensimmäisen vaiheen ihmiskokeet Puerto Ricossa, Meksikossa ja Haitilla. Hormonaalinen ehkäisypilleri sai myyntiluvan jo vuonna 1957, mutta sitä sai määrätä vain kuukautiskipuihin. Kesäkuun 23. päivänä vuonna 1960 lääkärit saivat ruveta määräämään e-pilleriä siihen, mihin se oli kehitetty.
Ehkäisypilleri on yksi viime vuosisadan merkittävimmistä keksinnöistä. Sangerin sitaatti vuodelta 1920 pitää nykyäänkin paikkaansa:
”Nainen, joka ei voi hallita omaa kehoaan, ei voi kutsua itseään vapaaksi”
Ja on täysin käsittämätöntä, että aiheesta täytyy EDELLEEN käydä kamppailua!
Siinä päivän paatos, ja nyt Listafriikki tutustuttaa lukijat siihen, minkälaisia entisaikojen ehkäisymenetelmät ovat olleet. Ne eivät olleet erityisen miellyttäviä tai käyttäjäystävällisiä.
Suunnataan ensiksi muinaiseen Egyptiin. Vanhoissa korkeakulttuureissa syntyvyyden säätely otettiin vakavasti, joten käytettävien ehkäisymenetelmien kirjo oli laaja.
Lähes neljätuhatta vuotta sitten egyptiläiset naiset ottivat tahmaista hunajaa kepin päähän ja peittivät sillä kohdunsuunsa. Jo yksistään hunajalla pääsi pitkälle, mutta lisävarmistukseksi he pyörittelivät krokotiilin pökäleistä palloja ja asettivat niitä sisälleen. Jos ulosteesta ei muuta hyötyä ollut, niin sen voisi kuvitella olleen loistava tunnelman tappaja, joten sinänsä se oli tehokas ehkäisymenetelmä.
Egyptiläiset eivät olleet ainoita ulosteeseen turvautujia, sillä Intiassa norsun jätöksillä terästettyä hunajaa käytettiin samassa tarkoituksessa.
Idea modernista pessaarista pohjautuu 1600-luvulla käytettyyn sitruunanpuolikkaaseen. Sitruunasta puristettiin mehu pois, minkä jälkeen nainen asetti kuoren sisälleen. Kuori esti siemennesteen pääsyn pidemmälle ja ajateltiin myös, että sitruunan hapot eliminoisivat nesteen vaikutuksen, vaikka silloin ei siittiöistä vielä tiedettykään.
Giacomo Casanova, 1700-luvulla elänyt viulisti, kirjailija ja seikkailija, joka maailmalla on tullut tunnetuksi lähinnä naistenmiehenä, on kertonut muistelmissaan olleensa sitruunanpuolikkaan ahkera käyttäjä. Pikku-Casanovat eivät mitä ilmeisimmin olleet suunnitelmissa.
Sitruuna ei – vähemmän yllättäen – tehnyt hyvää naisen limakalvoille.
Naisten tiedetään läpi historian käyttäneen erilaisia kasvien osia estääkseen raskaaksi tulemisen. Merestä kerättyjä sienieläimiä, pesusieniä, on käytetty laajasti ympäri maailman; ne imevät ja estävät. Ranskassa pesusieniä on liotettu brandyyn, Isossa-Britanniassa oliiviöljyyn ja Italiassa sitruunaan.
Vanhimmat kirjalliset merkinnät ”spermablokkaajasta” löytyvät kuitenkin Talmudista, joka on juutalaisten tärkeä, Tooraa täydentävä selitys- ja tulkintakirja.
Talmudissa kirjoitetaan, että etikassa liotetun pesusienen käyttäminen on sallittua vain kolmessa tilanteessa: Suojellaan nuorta tyttöä, jolle raskaus voisi olla hengenvaarallinen. Suojellaan raskaana olevaa naista toiselta hedelmöittymiseltä. Suojellaan imettävää naista tulemasta uudelleen raskaaksi.
Ehkäisysieni on edelleen käytössä oleva väline, mutta se on tehty synteettisestä polyuretaanista, eikä sitä ole liotettu missään keittiön kaapista löytyvässä nesteessä.
Intiimisuihkuja on edelleen myynnissä, mutta niitä käytetään vain tehostettuun pesuun, ei raskauden ehkäisyyn. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut.
1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla terveydenhuollonkin piirissä pidettiin tehokkaana ehkäisymenetelmänä sitä, jos emättimen huuhtoo nopeasti ja voimalla heti siemensyöksyn jälkeen. Idea on hieman nurinkurinen, sillä eikös sisäänpäin suuntautuva suihku vain ohjaa pikkukavereita eteenpäin!?
Huuhteluaineiksi ovat kelvanneet sooda, sitruunamehu, etikka ja valitettavasti myös myrkylliset desinfiointiaineet. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Lysol-puhdistusaineeella suihkuttelu oli Yhdysvalloissa kaikkein suosituin ehkäisymenetelmä. Siitäkin huolimatta, että naiset saivat kivuliaita rakkoja ja haavaumia, eikä tappavilta myrkytyksiltä tai tulehduksiltakaan vältytty.
Onneksi e-pilleri keksittiin, sillä niinkin lähellä historiassa kuin 1950-luvulla, Coca-Colan hiilihappojen ja sokerin ajateltiin räjäyttävän siittiöt, joten seksin jälkeen naisen piti ravistaa kokispulloa, asettaa se alapäähänsä ja ottaa vastaan sihisevä suihku. Ja tämä on täyttä totta, vaikka kuulostaa mauttomalta vitsiltä.
Keskiaikaa ei turhaan sanota ”pimeäksi keskiajaksi”, sillä varsinkaan lääketieteelliset metodit eivät kestäisi nykyisin päivänvaloa. Sama pätee ehkäisymenetelmiin.
Sepillä oli pajoissaan vedellä täytettyjä ämpäreitä, joissa he viilensivät takomiaan metalliesineitä. Metallista kuitenkin irtosi aina veteen haitallisia aineita, ja jostain syystä joku oli keksinyt, että sepänvettä kun juo, niin ei tule raskaaksi. Ajatus säilyi vuosisatojen ajan; aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jolloin jotkut naiset menivät vapaaehtoisesti tehtaisiin töihin saadakseen ilmaisen altistuksen lyijylle.
Kiinassa, varhaisen korkeakulttuurin aikaan, naiset joivat öljystä ja elohopeasta tehtyä seosta, jonka piti tyhjään mahaan nautittuna estää epätoivottu raskaus. Elohopean juominen oli varmasti tehokas keino raskauden ehkäisemiseen, sillä jatkuvasti syötynä se voi johtaa hedelmättömyyteen.
Elohopea, kuten myös sepänvesi ja lyijy, on erittäin myrkyllistä ja sille altistuminen voi johtaa kuolemaan. Raskaus on ehkä pienin murhe siinä vaiheessa.
Lue myös: Pimeä keskiaika – Miksi se ei ollutkaan niin pimeä?
Monissa muinaisissa uskonnoissa taivaankappaleet olivat yhtä jumalien kanssa. Ei siis ole kumma, että planeetoilla, tähdillä ja Kuulla oli tekemistä myös lisääntymisen kanssa.
Grönlannissa uskottiin, että Kuu sai naiset raskaaksi. Estääkseen säteiden aiheuttaman raskauden naiset eivät riisuutuneet täydenkuun aikaan ja välttivät suoraan Kuuhun katsomista. Ennen nukkumaanmenoa naiset hieroivat omaa sylkeään vatsalleen, ettei Kuu tulisi yöllä ja salaa hedelmöittäisi heitä. Vatsallaan nukkumisen nähtiin myös estävän kuullisen siittämisen.
Jos taas jälkikasvua toivottiin, oli syytä hillua ilkosillaan kuunvalossa, jolloin sen säteet pääsivät hoitamaan hommansa.
Kuva: Wellcome Collection gallery | CC-BY-4.0
Kondomit eivät todellakaan ole mikään uusi keksintö, vaan niiden käyttö juontaa juurensa satojen, jopa tuhansien, vuosien taakse.
Arkeologit ja historioitsijat eivät ole yksimielisiä asian suhteen, sillä materiaalit olivat luonnossa hajoavia eikä niistä ole säilynyt juurikaan todistusaineistoa. Todennäköisesti ensimmäiset versiot on nähty jo ennen ajanlaskumme alkua Egyptin, Rooman ja Kreikan rikkaissa valtakunnissa, vaikka perhekoon säätelyn nähtiinkin olevan täysin naisen vastuulla.
Keskiajan jälkeen 1500-luvulla kuppaepidemiat olivat Euroopassa yleisiä, joten erilaiset suojat olivat haluttuja; ei niinkään raskauden ehkäisyyn vaan estämään tautien leviämistä.
Eläimistä saadut materiaalit todettiin parhaimmiksi vaihtoehdoiksi, erityisesti paksusuolen alkupää eli umpisuoli, joka muodostaa pussimaisen rakenteen (kuvassa lampaan umpisuolesta tehty kondomi). Sappirakot olivat jopa lääkärien suosittelemia keinoja, ja niitä myytiin apteekeissa. Kumiset versiot tulivat markkinoille 1800-luvun puolivälissä, mutta eläinten sisäelimistä valmistetut kondomit olivat suositumpia ”joustavuutensa ja silkkisen pintansa” ansiosta.
Kaikkein suurimmaksi hitiksi nousivat kalojen uimarakot, koska niissä ei ollut rasvajäämiä, joita nisäkkäiden kalvot sisälsivät. Helsinkiläisessä apteekissakin oli vuonna 1897 myynnissä sekä kumisia että kalojen uimarakoista tehtyjä kondomeita.
Vielä yksi ”hauska” esikondomi: Japanissa, ja varmasti muuallakin, on aikoinaan käytetty suojana eläinten onttoja sarvia, mikä ei todennäköisesti ole ollut miellyttävä kokemus millekään osapuolelle.
Antiikin Kreikassa, kuten Egyptissäkin, uskottiin vahvasti syntyvyyden säätelyyn, ja perhekoko haluttiin pitää pienenä. Konsteja oli niin tehokkaita kuin naurettaviakin. Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut gynekologi Soranus oli työssään varsin pätevä, mutta hänen suosittelemansa ehkäisymenetelmä oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Soranuksen mukaan naisten piti seksin jälkeen hypätä seitsemän kertaa taaksepäin, mikä ilmeisesti auttoi puskemaan siemennesteen ulos.
Toinen Soranuksen lanseeraama metodi oli samaan lopputulokseen tähtäävä: naisen piti siemensyöksyn aikana pidättää hengitystään, mennä sitten nopeasti kyykkyyn ja aivastaa voimakkaasti.
Luojan kiitos nykyajasta!
Villiporkkanan siemeniä on käytetty ehkäisymenetelmänä jo vuosituhansia. Itse Hippokrates tutki niiden käyttöä ja totesi siementen olevan yllättävän tehokkaita, vaikka vaikutusmekanismista ei tuolloin ollut tietoa.
Nykyään tiedetään, että villiporkkanan siementen sisältämä öljy estää jossain määrin keltarauhashormonin tuotantoa, jolloin hedelmöittynyt munasolu ei pääse kiinnittymään kohdun seinämään. Hippokrateskin tiesi, että parhaiten villiporkkana toimii nimenomaan jälkiehkäisynä.
Vaarallinen villiporkkana ei sinänsä ole, mutta mieti silti hetki ennen kuin lähdet kesäiselle niitylle kukkien keruuseen. Ensinnäkin se näyttää hyvin samanlaiselta äärimmäisen myrkyllisten, ihmisille jopa tappavien, myrkkykeison ja myrkkykatkon kanssa. Ja toiseksi… ehkä saatavilla on parempia ja varmempia keinoja.
Kuten jo aiemmin tuli mainittua, niin ainakin kalan uimarakkoja on käytetty Suomessakin, mutta mitä muuta?
Entisaikoina kondomeja on tehty erilaisista kankaista ja erityisesti nahkarukkasen peukalo on ollut suosittu vaihtoehto. Materiaali, jonka kestävyys hieman arveluttaa, on kananmunan sisäkalvo; se sidottiin villalangalla peniksen päähän ja sitten vaan menoksi.
Suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluu toki monia uskomuksia siitä, miten estää raskaus ja toisaalta tulla raskaaksi. Jos ei halunnut lapsia, oli syytä syödä muurahaisia (älä kokeile kotona). Lisäksi puolukoiden syömisessä tuli olla tarkkana, sillä neitseellisen sikiämisen saattoi kokea, jos söi marjoja puskasta, johon mies oli pissannut. Parempi siis pidättäytyä puolukoiden syömisestä kokonaan, koska yäk!
Lue myös:
Tuhansien voittopotteja, koska Luis Suárez ei pitänyt hampaitaan kurissa: Top 10 maailman hulluimmat vedot – osa 1
10 käsittämätöntä syytä, miksi ihmiset ovat soittaneet hätänumeroon – osa 1
Heinäkuun lapsilla on kaikkein paras itsehillintä ja he ovat aurinkoisia kuin syntymäkuukautensa
Miksi nenää kirvelee ja polttaa, kun sinne pääsee vettä?
