Hirmuhelteet piinaavat nyt Etelä- ja Keski-Eurooppaa, mutta tämähän ei ole enää mitään uutta. Epäinhimillisistä lämpötiloista on tullut uusi normaali ympäri maailmaa. Tässä tulevat top 10 historian pahimmat lämpöaallot.
Vaikka Listafriikki ottaa nyt katsauksen historian pahimpiin hellejaksoihin ja ajassa mennään reippaastikin taaksepäin, on nykytilanne katastrofaalinen:
Koko maapallon vuosittaisesta keskilämpötilasta on pidetty kirjaa vuodesta 1880 lähtien, ja historian kuumin vuosi oli 2024. Seuraavilla sijoilla ovat 2023, 2016 ja 2020. Itse asiassa viimeinen vuosikymmen on kokonaisuudessaan kymmenen kärjessä, kun listataan mittaushistorian kuumimmat vuodet.
Kahdenkymmenen kuumimman vuoden listalle pääsee häntäpäähän vuosi 1998, mutta kaikki muut sijat menevät tälle vuosituhannelle.
Ennusteiden mukaan vuosi 2025 ei tule päihittämään edeltäjäänsä historian kuumimpana vuotena, mutta noussee todennäköisesti kolmen kärkeen.
Tässä tulevat kronologisessa järjestyksessä top 10 historian pahimmat lämpöaallot.
Euroopan suuri kuivuus, 1540
Keski- ja Etelä-Eurooppa tukahtui kuumuuteen vuonna 1540, mutta äärimmäinen sääilmiö ei ollut vain kesän mittainen, sillä 11 kuukauden aikana koettiin harvinaislaatuinen ”megakuivuus”. Silloin ei käytännössä satanut yhtään. Se oli mahdollisesti kuumempi kesä kuin maanosaa vuonna 2003 koetellut tuhoisa lämpöaalto, johon palataan listalla myöhemmin.
Sveitsiläinen historioitsija Christian Pfister on kertonut vuoden 1540 pätsistä Spektrum-lehden haastattelussa seuraavasti: ”Keskimääräinen lämpötila ylitti monessa maassa 1900-luvun keskiarvot jopa seitsemällä asteella ja yli 40 asteen helteitä oli ympäri mannerta.”.
Pfisterin mukaan metsäpalot polttivat laajoja alueita eikä kyseisen kesän ajalta löydy yhtäkään mainintaa ukkosmyrskyistä. ”Lammet ja lähteet olivat kuivina jo toukokuussa, ja nälänhätä oli kova, sillä pelloilta ei saatu mitään”. Arvioiden mukaan lämpöaalto ja kuivuus tappoivat puoli miljoonaa ihmistä, joista monet menehtyivät puhtaan juomaveden puutteesta aiheutuneisiin ripulitauteihin.
Ilmiö alkoi Italiassa, jossa lokakuun 1539 ja huhtikuun 1540 välillä ei satanut pisaraakaaan, ja talvi tuntui heinäkuulta. Katastrofaalinen sää levisi pohjoisempaan, ja heinäkuussa Reinin, Elben ja Seinen pystyi ylittämään kuivin jaloin. Sveitsin, Saksan ja Itävallan rajalla sijaitsevalla Bodenjärvellä viini oli halvempaa kuin vesi, joka oli tuona vuotena harvinaista herkkua.
New Yorkin lämpöaalto, 1896
Kun lähestyttiin 1900-luvun loppua, oli New York Cityssä noin 3 miljoonaa asukasta, joista iso osa oli paremman elämän perässä Atlantin toiselle puolelle seilanneita eurooppalaisia maahanmuuttajia. Monet pakkautuivat asumaan Manhattanin saaren eteläosiin Lower East Siden halpoihin vuokra-asuntoihin.
Kun kymmenen päivän armoton hellejakso iski Isoon Omenaan heinäkuussa 1896, muuttuivat jo valmiiksi surkeat elinolosuhteet suoranaiseksi helvetiksi. Noin 1300 newyorkilaista kuoli paahtavan kuumuuden seurauksena – joko suoraan tai välillisesti. Tarinan mukaan lämpötila oli niin korkea, että erään miehen ikkunalaudalle jättämät tekohampaat sulivat.
Koska huoneet olivat minimaalisen pieniä niissä asuvien perheiden kokoon nähden, ja kaupunki oli kieltänyt puistoissa nukkumisen, etsivät ihmiset epätoivoisesti helpotusta mistä tahansa. He kiipesivät nukkumaan katoille ja palotikkailla tai menivät joenrannan laitureille edes kevyen tuulenvireen toivossa.
Itse asiassa osa lämpöjakson aikana menehtyneistä heitti henkensä pudottuaan unissaan korkealla sijainneista nukkumapaikoistaan. Loput kuolivat lämpöhalvaukseen tai nestehukkaan. Lämpöaalto kuritti myös kaupungin eläimiä ja yli 1000 hevosta kuoli tuskallisessa yli 40 asteen kuumuudessa.
Vaikka kuolonuhrien määrä jatkoi kasvamistaan, ei kaupungin johto tehnyt mitään auttaakseen. Pormestari kutsui hätäkokouksen vasta, kun lämpöaalto osoitti laantumisen merkkejä.
Newyorkilaisten pelastavaksi enkeliksi nousi yllättävä taho, kun poliisikomission johtaja Theodore Roosevelt määräsi virkavallan toimittamaan vuokra-asuntoja täynnä oleviin naapurustoihin ilmaiseksi jäätä ja tarjoamaan ambulanssipalveluja huonovointisille. Joidenkin historioitsijoiden mukaan lämpöaalto pelasti Rooseveltin huterasti sujuneen poliittisen uran ja toimi lähtölaukauksena matkalle kohti presidenttiyttä.
Pohjois-Amerikan lämpöaalto, 1936
Kun hirmuinen lämpöaalto iski Yhdysvaltoihin ja Kanadaan vuoden 1936 kesäkuussa jatkuen läpi kesän, elokuun loppuun saakka, ei ajankohta olisi voinut olla huonompi. Suuri lama oli jo vuosia ajanut Yhdysvaltoja, ja toki koko maailmaa, taloudelliseen taantumaan ja kaiken lisäksi edeltävä talvi oli rikkonut kylmyysennätyksiä.
Yhdysvalloissa oli myös kärsitty ankarasta kuivuudesta ja maan keskiosissa jylläsivät vuosia jatkuneet pölymyrskyt, jotka tuhosivat viljelyksiä ja tekivät alueesta asuinkelvottoman. Kesän lämpöaalto oli viimeinen niitti.
Elohopea kohosi monessa osavaltiossa epäinhimilliseen 50 asteeseen ja myös Kanadan provinsseissa lyötiin lämpöennätyksiä. Keskilänsi, jota hiekkamyrskytkin piinasivat, oli kamppaillut heinäsirkkainfestaation kanssa, mutta kovan kuumuuden vuoksi kuolleita sirkkoja alkoi putoilla taivaalta. Lääkärit ja hoitajat pyörtyivät kesken leikkausten, ja ruumishuoneet täyttyivät. Lehdissä julistettiin, että kesä 1936 oli kuin yhtä suurta raamatullista vitsausta.
Kesän lopuksi noin 5000 amerikkalaista ja 1100 kanadalaista oli kuollut suoraan kuumuuteen tai hukkunut paetessaan paahdetta vesistöihin.
Kreikan lämpöaalto, 1987
Vaikka Kreikan kesässä elohopea on tasaisesti kolmenkympin tienoilla, ovat yli 40 asteen lämpötilat verrattain harvinaisia – varsinkin pitkinä ajanjaksoina. Heinäkuun 20. päivänä vuonna 1987 alkanut lämpöaalto oli kuitenkin armoton, ja jopa 1500 kreikkalaista menehtyi kuumuuden vuoksi. Korkea ilmankosteus ja täysin tuulettomat päivät pahensivat lämpötilan vaikutuksia.
Ateenassa lämpötila kohosi 45 asteeseen ja pääkaupungin rautatiekiskot laajenivat ajokelvottomiksi. Sairaalapedit loppuivat kesken ja ruumishuoneet olivat pulassa; suurin osa kuolonuhreista tuli juuri sairaaloissa, joissa oli puutteellinen ilmastointi. Ilmastointilaitteet eivät muutenkaan olleet laajassa käytössä 1980-luvun Kreikassa.
Kuolleita siirrettiin tilanpuutteen vuoksi armeijan tiloihin. Hautaustoimistot joutuivat ostamaan jäätä paikallisilta kalatoreilta, jotta ruumiiden mätänemisprosessia saatiin pidettyä edes jotenkin aisoissa ennen hautoihin laskemista.
Lämpöaalto kesti seitsemän päivää, joiden aikana koko Manner-Kreikka kiehui yli 40-asteessa. Viime vuosina lämpötilat ovat aiempaa huomattavasti tiuhemmin kohonneet samoihin lukemiin, mutta ei ainakaan vielä yhtä pitkäksi aikaa kuin vuonna 1987.
Chicagon lämpöaalto, 1995
Yhdysvaltoja oli 1980-luvulla koetellut kaksi (1980 ja 1988) useita viikkoja kestänyttä ja maanlaajuisesti tuhansia ihmishenkiä vaatinutta lämpöaaltoa, mutta kesällä 1995 Chicagoon vyöryi ”vain” viisi päivää kestänyt helle, joka yksistään tappoi noin 700 kaupunkilaista.
Heinäkuun 13. päivänä elohopea nousi 41 asteeseen ja kosteuden kanssa lämpötila tuntui lähes 50-asteiselta. Päivien kuluessa Chicagon infrastruktuuri rupesi pettämään: Sähköverkon kantokyky ylittyi, kun asukkaat pitivät ilmastointilaitteitaan täysillä ympäri vuorokauden. Useissa naapurustoissa vedenpaine laski olemattomaksi, kun ihmiset avasivat kaduilla vesiposteja etsiessään helpotusta. Rautatiekiskot taipuivat, mikä aiheutti massiivisia viivästyksiä työmatkaliikenteeseen. Sairaalat ja ruumishuoneet täyttyivät, ja jo parin päivän päästä menehtyneiden ruumiille ei enää ollut tilaa.
Lämpöaalto paljasti, miten heikosti Chicago oli valmistautunut katastrofeihin ja sen ansiosta kaupungissa ruvettiin valmistelemaan yksityiskohtaista toimintasuunnitelmaa samankaltaisten tilanteiden varalle. Asiantuntijat onnistuivat tragedian myötä kumoamaan myös yleisen harhaluulon siitä, mihin ihmisryhmiin äärimmäinen kuumuus vaikuttaa pahiten. Vaikka väestössä oli enemmän ikääntyneitä naisia, kuoli vanhoja, yksineläviä miehiä paljon enemmän.
Tutkijoiden mukaan naisten vahvat sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys toimivat kuin puolustuskeinona. Kuumuuden vaaroista ruvettiin myös tiedottamaan entistä enemmän, sillä sairaaloihin päätyi huolestuttava määrä nuoria ja hyväkuntoisia ihmisiä äkillisen munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Mysteerin syy selvisi vasta jälkeenpäin: monet olivat lähteneet juoksulenkille täysin tietämättöminä äärimmäisen helteen vaaroista.
Kun seuraava lämpöaalto neljän vuoden päästä vyöryi Chicagoon, oli kaupunki paljon paremmin valmistautunut ja nopeiden vastatoimien ansiosta kuolonuhreja tuli vain hieman reilu sata, vaikka olosuhteet olivat yhtä hirveät.
Euroopan lämpöaalto, 2003
Heinä- ja elokuussa vuonna 2003 Eurooppa käristyi sellaisissa lämpötiloissa, että tutkijat julistivat kesän olleen kuumin sitten vuoden 1540, josta kerrottiin tämän listan ensimmäisessä kohdassa.
Paahtava helle vaati arvioiden mukaan jopa 40 000 uhria, mutta luku voi olla kymmeniä tuhansia korkeampikin, sillä aina kuoleman ei voitu varmasti sanoa johtuneen kuumuudesta. Kaikkein eniten kärsivät vauvat, kroonisesti sairaat sekä yksin tai hoitokodeissa asuneet vanhukset.
Pitkän kuuman ja kuivan jakson vuoksi Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa riehui metsäpaloja ja koko eteläisessä Euroopassa koettiin valtavia satomenetyksiä. Alpeilla vuorten ikijää alkoi sulaa aiheuttaen yllättäviä tulvia.
Yksi eniten kärsineistä maista oli Ranska, jossa kuolonuhrien määrä kohosi jopa 14 000. Tragedia paljasti järkyttäviä puutteita maan valmiudessa hoitaa äärimmäisestä kuumuudesta johtuvia ongelmia: mediassa kerrottiin hoitoon pääsyn viiveestä, alimitoituksesta sairaaloiden hoitohenkilökunnassa sekä siitä, miten ihmiset eivät tunnistaneet esimerkiksi vakavan nestehukan oireita.
Eikä tämä ollut vain Ranskan ongelma, sillä Euroopassa on totuttu lauhkean vyöhykkeen ilmastoon, jossa pitkät kuumat jaksot eivät ole tavallisia. Ainakaan ennen. Kesän 2003 jälkeen monet maat rupesivat tekemään toimintasuunnitelmia äärimmäisten lämpöaaltojen varalle.
Yllä olevassa kuvassa Loire-joki lähes tyhjäksi kuivuneena.
Australian lämpöaalto, 2009
Australiassa on totuttu äärimmäiseen kuumuuteen, mutta ei sielläkään olla tässä suhteessa yli-ihmisiä. Rajuimmin Etelä-Australian ja Victorian osavaltioihin tammikuun 25. päivänä vuonna 2009 iskenyt lämpöaalto vaati 374 ihmisen hengen.
Adelaiden kaupungissa todistettiin historiallista kuuden päivän putkea, jonka aikana lämpötila nousi joka päivä yli 40 asteen ja monissa Etelä-Australian syrjäisemmissä maalaiskylissä tuskailtiin reilusti yli 45 asteen helteessä.
Melbournessa lyötiin yli 150 vuotta vanha lämpöennätys uusiksi, kun elohopea nousi 46,4 asteeseen. Historiallista oli myös se, että vuodenajasta riippumatta yleensä epävakaisessa Melbournessa koettiin kolmena peräkkäisenä päivänä yli 43 asteen kuumuus, joka kuritti myös kaupungin juna- ja raitiovaunuliikennettä, sillä raiteet rupesivat taipumaan.
Victorian osavaltiossa yli puoli miljoonaa ihmistä kärvisteli ilman ilmastointia, sillä äärimmäinen kuumuus räjäytti muuntajia ja sähköverkko takkusi muutenkin ylikuormituksesta johtuen.
Helmikuun 7. päivä vuonna 2009 on vuosittain laajoista metsäpaloista kärsivän maan synkin päivä palojen osalta. Mustaksi lauantaiksi, Black Saturday, nimettynä päivänä saivat alkunsa yli kuukauden kestäneet metsäpalot, joissa kuoli 173 ihmistä – suurin osa tuona yhtenä kauheana päivänä.
Venäjän lämpöaalto, 2010
Vuonna 2010 Venäjällä koettiin lämpöaalto, jollaista ei oltu nähty yli vuosisataan – venäläismedioiden mukaan vuosituhanteen. Oikeastaan koko kesä jossain päin suurta maata kärvisteltiin 38 asteen helteissä, mikä tosiaan on itänaapurissamme harvinaista. Venäjän historian lämpöennätys, 45,4 astetta, mitattiin Uttassa kesäkuun 12. päivänä vuonna 2010.
Kuumuus oli tuhoisa ja iso osa karjasta sekä viljasadosta menetettiin. Metsäpalot riehuivat hallitsemattomasti ja itse asiassa sankan savun aiheuttamat hengitysongelmat yhdistettynä helteisiin nostivat Venäjän lämpöaallon uhrilukua. Ja tuo luku oli musertava: arvioiden mukaan kuumuuden takia kuoli tuon kesän aikana noin 56 000 ihmistä.
Kesä 2010 pitää hallussaan ihmisuhrien määrässä mitattuna maailman tuhoisimman lämpöaallon surullista ennätystä. Lukuisia kuolonuhreja tuli lämpöaallon epäsuoran vaikutuksen vuoksi, kun venäläiset säntäsivät sankoin joukoin uimarannoille, joilla epätavallisen suuri määrä ihmisiä hukkui.
Tutkijat ennustivat tuolloin, että kun maapallon keskilämpötila nousee, tullaan pohjoisessa näkemään entistä pahempia lämpöaaltoja ja metsäpaloja. Tuosta on tultu 14 vuotta eteenpäin, ja jo nyt asiantuntijoiden voidaan todeta olleen oikeassa. Valitettavasti.
Intian lämpöaalto, 2015
Toukokuussa 2015 alkanut äärimmäisen kuuma ajanjakso vei Intiassa hengen ainakin 2500 ihmiseltä. Lämpötila pääsi kohoamaan pahimmillaan 48 asteeseen ja ympäri maata kärvisteltiin päiväkausia 45 asteen helteessä.
Delhin kadut alkoivat sulaa ja pehmeä asvaltti hankaloitti liikkumista. Monessa kaupungissa ahkera ilmastointilaitteiden käyttäminen sai aikaan sähkökatkoksia, mikä tietenkin pahensi ihmisten piinaa. Bussi- ja rautatieasemille pystytettiin ensiapupisteitä, joissa heikkoon kuntoon päässeet ihmiset saivat nesteytystä ja suoloja – joko suun kautta tai suoraan suoneen.
Intian viranomaiset kannustivat ihmisiä juomaan vettä, pysymään varjossa ja käyttämään suojaavia vaatteita sekä päähineitä, mutta iso osa menehtyneistä oli köyhiä ja/tai kodittomia, joille yksinkertaisilta vaikuttaneet ohjeet saattoivat olla mahdottomia toteuttaa.
Vaikka Intiassa on totuttu vuosittaisiin lämpöaaltoihin, oli vuonna 2015 koettu jakso omaa luokkaansa. Se johtui monsuunikauden viivästymisestä, sillä normaalisti ennen kesämonsuunin ensimmäisiä kunnon sateita, tulee ilmaa viilentäviä ”esikuuroja”. Sateita ei tuolloin ollut tullut viikkoihin.
Perjantaina, kesäkuun 5. päivänä, oli ilon päivä, kun Intian valtion meteorologian laitos ilmoitti monsuunin saapuneen maan eteläkärkeen. Pohjois-Intiassa helpotusta jouduttiin odottamaan vielä useita päiviä ja monessa pohjoisen osavaltiossa tehtiin vielä lämpöennätyksiä siinä vaiheessa, kun etelää jo ”hellivät” voimakkaat merituulet ja rankkasateet.
Lue myös: Taj Mahal – faktoja yhdestä maailman seitsemästä ihmeestä
Pakistanin lämpöaalto, 2015

Kun Intia lakkasi kärventymästä kesäkuussa 2015, siirtyi lämpöaalto Pakistaniin. Todellisuudessa kyse oli erillisestä sääilmiöstä, mutta kuumuus iski itänaapuriin kesäkuun 18. päivänä, heti Intian helteiden hellitettyä. Vakavin tilanne oli eteläisimmässä Sindhin provinssissa, jossa sijaitsee myös suurkaupunki Karachi, jonka metropolialueella asuu yli 20 miljoonaa ihmistä.
Lämpötila nousi pahimmillaan 49 asteeseen ja kuumuus vei yli 2000 ihmisen hengen. Sairaaloiden ruumishuoneet täyttyivät ja menehtyneiden omaisille ilmoitettiin, että ruumiita ei enää voida ottaa vastaan. Nestehukka ja lämpöhalvaukset olivat yleisimmät kuolinsyyt, ja sähköverkon laajat häiriöt jättivät monet alueet vaille toimivaa ilmastointia, tuulettimia ja vesipumppuja, mikä nosti uhrien määrää huomattavasti. Eläintarhoissa kuoli useita eläimiä, vaikka hoitajat kantoivat jäätä häkkeihin, ja monet karjankasvattajat menettivät eläimiään.
Vaikka vuonna 2017 Pakistanissa koettiin lämpöaalto, jossa elohopea kipusi yli 50 asteeseen, oli noin viikon kestänyt hellejakso vuonna 2015 tuhoisampi. Osaltaan siksi, että se osui juuri Ramadanin aikaan. Silloin muslimit pidättäytyvät syömästä ja juomasta – vesi mukaan lukien – valoisalla.
Koska kyseessä oli hengenvaarallinen poikkeustila, antoi Mufti Mohammad Naeem, korkea-arvoinen muslimijohtaja, harvinaisen fatwan eli lausunnon, jolla julistettiin lupa paaston keskeyttämiseen. Pakistanilaisia kannustettiin syömään ja juomaan, vaikka se katkaisikin pyhän kuukauden vieton ja rikkoi yhtä islamin viidestä peruspilarista.
Lue myös: