Nyt pyhitetään lista yhdelle maailman suosituimmista herkuista, kun vuorossa on aimo annos faktoja suklaasta. Varoituksena sanottakoon, että saattaa ruveta tekemään mieli suklaata!

Tarinan mukaan kaakao ”keksittiin”, kun joku söi nuotion äärellä kaakaopuun hedelmän valkoista hedelmälihaa ja sylkäisi siemenet tuleen. Paahtuvien siementen täyteläinen tuoksu herätti ajatuksen siitä, että ehkä papuja voisi käyttää jotenkin. Aika pitkälle ollaan tultu noista ajoista!

Tässä siis yllättäviä faktoja suklaasta – suositellaan nautittavaksi lempisuklaan kera! Lista julkaistaan kahdessa osassa, ja toiset viisi suklaista faktaa voit lukea tästä:

10 suussasulavaa ja yllättävää faktaa suklaasta – osa 1

Suklaa rauhoittaa, saa paremmalle mielelle ja edistää oppimista

Suklaa stimuloi aivoja ja saa ne vapauttamaan endorfiineja ja serotoniinia jopa enemmän kuin suuteleminen. Nämä hormonit saavat aikaan hyvänolontunteen.

Siitäkin huolimatta, että suklaassa on piristäviä aineita, on sillä todettu olevan rauhoittavia ominaisuuksia. Vain pelkkä tuoksu saa ihmiset rauhoittumaan, keskittymään ja omaksumaan paremmin vastaanottamaansa informaatiota.

On tehty esimerkiksi hyvin yksinkertainen tutkimus, jossa koehenkilöiden piti opetella ja muistaa listallinen sanoja. Suklaan tuoksussa sanat painuivat ja muistuivat mieleen paremmin. Myös maalausten on todettu saaneen paremmat arvostelut, kun ilmassa on leijunut hentoinen suklaan aromi.

Suklaa vaikuttaa myös mielialaan ja sen on todettu laskevan stressitasoja. Tutkimusten mukaan surullisen elokuvan aikana syöty suklaa vähentää negatiivisia tunteita ja muutama pala suklaata lievittää ärtymystä ja huonotuulisuutta. Vaikutus on kuitenkin hyvin lyhytaikainen, mikä osaltaan varmasti saa ihmiset jäämään suklaakoukkuun.

Lue myös: Suukottelu kannattaa – 10 ihanaa, ällöttävää ja mielenkiintoista faktaa suutelusta

Suklaisia postimerkkejä

Vuonna 2013 Belgiassa valmistettiin puolen miljoonan kappaleen erä erikoispostimerkkejä, joiden paperi oli kyllästetty suklaan aromeilla.

Tuo ei ollut ensimmäinen kerta, kun Belgiassa laskettiin myyntiin suklaalle tuoksuvia postimerkkejä, mutta aiemmin ne eivät maistuneet suklaalta. Uusimmassa painoksessa kääntöpuolen liimapintaa nuolaisemalla jäi todellakin hyvä maku suuhun.

Sarjaan kuului viisi erilaista postimerkkiä, joissa oli kuvattuna erilaisia suklaita. Niillä haluttiin juhlistaa Belgian kuuluisia suklaamestareita ja suklaan valmistuksen pitkää historiaa.

Merkit haluttiin tehdä huolella, joten kehitysvaiheessa mukana oli suklaa-asiantuntijoita Saksasta, Alankomaista, Sveitsistä ja tietenkin Belgiasta. Heidän avullaan postimerkkeihin saatiin autenttinen tumman suklaan tuoksu ja maku, mikä ei Belgian postin mukaan ollut aivan yksinkertainen tehtävä.

Valkoinen suklaa ei ole suklaata

Valkoista suklaata ei kaikkein tiukimmassa määritelmässä lasketa suklaaksi, sillä sen valmistuksessa ei käytetä lainkaan kaakaomassaa. Joissakin valkosuklaissa on kaakaovoita, mutta usein sekin on korvattu muilla kasvirasvoilla, jolloin suklaa-nimitys on kyllä harhaanjohtava. Kaakaovoi ei itsessään ole hyvänmakuista, joten valkoiseen suklaaseen lisätään vaniljaa, maitorasvaa ja sokeria makean maun saavuttamiseksi.

Tummaksi suklaaksi kutsutaan vähintään 45-prosenttisesti kaakaosta koostuvaa suklaata, mutta pelkästään prosenttilukua ei kannata tuijottaa, sillä se ei vastoin yleistä luuloa kerro kaakaomassan osuutta suklaasta, vaan osa siitä on kaakaovoita.

Suomalaiseen makuun parhaiten istuvaa maitosuklaata valmistetaan tummasta suklaasta lisäämällä siihen maitoa tai maitojauhetta. Maitosuklaa sisältää vähintään 25 prosenttia kaakaota: kaakaojauhetta ja -voita.

Raakasuklaa on hieman kiistanalainen, superfoodiksikin nimitetty suklaa, jota valmistetaan kuumentamattomista raaka-aineista. Raakasuklaan puolesta liputtavien mielestä kaakaon kuumentaminen liian korkeassa lämpötilassa hajottaa sen sisältämiä ravintoaineita. Tästä ei kuitenkaan ole kovin paljon luotettavaa tutkimustietoa ja asiantuntijoiden mukaan kivennäisaineita ja antioksidantteja on yhtä lailla prosessoidussa kaakaossa.

Suklaa estää hampaiden reikiintymistä

Siis mitä!? Kun Listafriikki lähti etsimään erikoisia faktoja suklaasta, niin aivan ensimmäisenä ei tullut mieleen, että suklaa estäisi hampaiden reikiintymistä.

Kaakaopavut, kuten useimmat muutkin kasvit, sisältävät polyfenoleita, jotka suojelevat kasvia taudinaiheuttajilta. Juuri nämä luonnon antimikrobiset aineet puhdistavat hampaita sekä estävät joitakin bakteerilajeja muodostamasta sokerista ja muista hiilihydraateista happoa, joka tunnetusti tuhoaa hampaita. Joidenkin tutkimusten mukaan tumman suklaan polyfenolit ovat tehokkaampia kuin fluori. Kaakaon polyfenolien tiedetään lisäksi neutraloivan sellaisia bakteereja, jotka aiheuttavat pahanhajuista hengitystä.

Joten pala tummaa suklaata päivässä auttaa pitämään hammaspeikot loitolla! En kuitenkaan suosittele jättämään hammaspesua väliin.

Ja kun monessa kohtaa on puhuttu suklaan lukuisista terveyshyödyistä, niin muistathan sen, että kyse on tummasta suklaasta: mitä enemmän kaakaota, sen parempi.

Suklaa on vaarallista

Suklaa on vaarallista suurena määränä syötynä. Eikä siis vain sen ilmiselvän syyn vuoksi, vaan siksi, että kaakaossa on teobromiinia. Tuo kofeiinin kaltainen, mutta heikompi piriste on hengenvaarallista, jos sitä syö paljon. Ja puhutaan sellaisesta määrästä, että suklaata saisi syödä yhdellä istumalla noin 10 kiloa, joten heikon hetken iskiessä syöty suklaalevyllinen – tai jopa kaksi – ei tee harmia; ainakaan teobromiinin takia. Muita ongelmia tulee paljon ennen myrkytystä.

Eläimille teobromiini sen sijaan on hengenvaarallista jo pienenäkin annoksena, joten suklaata ei esimerkiksi koiralle tai kissalle kannata missään nimessä antaa.

Teobromiini on saanut nimensä kaakaopuun tieteellisestä nimestä Theobroma cacao. Nimen ensimmäinen osa on yhdistelmä jumalaa ja ruokaa tarkoittavista kreikankielisistä sanoista. Niin kuin alkuperäiset kaakaon juojat jo tiesivät: Suklaa on jumalten ravintoa!

10 suussasulavaa ja yllättävää faktaa suklaasta – osa 1

Lue myös:

• Fazerin sininen ei olekaan alunperin suomalainen!
• Top 10 maailman kalleimmat kahvit – kärkipaikan pavut kerätään norsun ulosteesta!

Ah, suklaa! Yhdelle maailman suosituimmista herkuista on syytä pyhittää oma listansa, joten tässä aimo annos faktoja suklaasta. Varoituksena sanottakoon, että saattaa ruveta tekemään mieli suklaata!

Tarinan mukaan kaakao ”keksittiin”, kun joku söi nuotion äärellä kaakaopuun hedelmän valkoista hedelmälihaa ja sylkäisi siemenet tuleen. Paahtuvien siementen täyteläinen tuoksu herätti ajatuksen siitä, että ehkä papuja voisi käyttää jotenkin. Aika pitkälle ollaan tultu noista ajoista!

Tässä siis yllättäviä faktoja suklaasta – suositellaan nautittavaksi lempisuklaan kera! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Loput suklaiset faktat julkaistaan huomenna.

Puoleen kiloon suklaata tarvitaan yli 400 kaakaopapua

Suklaata saadaan Etelä-Amerikassa luonnonvaraisena kasvavasta kaakaopuusta (Theobroma cacao). Kaakaopuu on erikoinen siinä mielessä, että se voi elää jopa 200-vuotiaaksi, mutta tuottaa hedelmiä vain 25 vuoden ajan.

Matka suklaaksi on pitkä ja monivaiheinen, sillä hedelmiä ei vain kerätä puusta ja laiteta pataan kiehumaan. Halkaistuista kaakaopuun hedelmistä kerätään talteen pavut, jotka päiviä kestävän fermentoinnin jälkeen kuoritaan ja paahdetaan. Paahdon jälkeen kuumat pavut jauhetaan tahnaksi eli kaakaomassaksi.

Mutta vieläkään sitä ei voida laittaa Snickers-muottiin, vaan massasta puristetaan pois suurin osa rasvasta, jota kutsutaan kaakaovoiksi. Jäljelle jäänyt kova kiekko jauhetaan, pussitetaan ja lähetetään suklaavalmistajille. Ja tämä oli hyvin yksinkertaistettu kuvaus monivaiheisesta prosessista.

Suklaata tarvitaan todella paljon siihen patukkaan, jonka kaupan kassalla karkkihammasta kolottaessa heräteostoksena nappaa. Yhteen paunaan eli noin 450 grammaan suklaata tarvitaan 400 kaakaopapua. Kaakaopuu tuottaa 20–30 hedelmää vuosittain ja yhden hedelmän sisällä on 20–40 siementä eli kaakaopapua. Eli enimmilläänkin kaakaopapuja saadaan yhdestä puusta vain muutama tuhat. Kaakaopuut ovat myös hyvin herkkiä ja vaativat juuri oikeanlaisen kosteuden ja kuumuuden, joten siksi viljelijät menettävät vuosittaisesta sadostaan keskimäärin 30 prosenttia.

Kun kaakaota tuotetaan vuosittain hieman vajaa 5 miljoonaa tonnia, voi kaikista näistä edellä mainituista luvuista muodostaa häkellyttävän kuvan siitä, miten käsittämättömän suuria maa-aloja kaakaon viljelyyn tarvitaan.

Kaakaota on käytetty valuuttana ja sitä on jopa väärennetty

Meksikonlahden rannalla eläneet olmeekit olivat todennäköisesti ensimmäisiä, jotka valmistivat kaakaopavuista juomaa ja velliä. Kirjallista todistusaineistoa kaakaojuomasta ei ole, mutta olmeekkien yli 3500 vuotta sitten käyttämistä astioista on löytynyt jäämiä teobromiinista, joka on kaakaon siemenissä esiintyvä, piristävä kemikaali.

Kaakao oli merkittävässä asemassa monessa eri kulttuurissa. Muun muassa Oaxacan laaksossa eläneet misteekit antoivat kaakaota jopa avioliiton myötäjäisinä. Sen lisäksi, että kaakaolla oli tärkeä uskonnollinen rooli, oli sillä myös maallista arvoa: kaakaopapuja käytettiin valuuttana. Kun eurooppalaiset saapuivat seudulle ensimmäisen kerran 1500-luvulla, sai Meksikon alueella ostettua kalkkunan 100 kaakaopavulla.

Kaakaopavut olivat ilmeisesti niin arvokkaita, että niitä kannatti väärentää. Ainakin Meksikon ja Guatemalan alueella on arkeologisissa kaivauksissa löytynyt monessa eri paikassa hämmästyttävän hyvin säilyneitä kaakaopapuja. Tarkempi tutkimus on kuitenkin osoittanut ”papujen” olleen savea. Arkeologit arvelevat, että savesta valmistettuja, taidokkaita väärennöksiä on käytetty kaupankäynnissä.

Suklaa on alunperin nautittu pelkkänä nesteenä

Asteekit, mayat ja muut etelä- ja väliamerikkalaiset kansat käyttivät kaakaota erilaisissa seremonioissaan sekä muissa merkittävissä tilaisuuksissa, ja se oli hyvin erilaista tavaraa kuin vaikkapa pehmeän makea Fazerin sininen. Amerikan mantereella kitkerä, kaakaopavuista tehty suklaa nautittiin nestemäisenä. Siitä kertoo asteekkivaltakunnan nahuatlin kielestä lainattu xocolatl-nimikin: alkuosa tarkoittaa kaakaopapua ja a-tl tarkoittaa kirjaimellisesti ”veden kanssa”.

Espanjasta kaakao levisi 1500-luvulla luostareiden välityksellä nopeasti ympäri Eurooppaa ja sitä sekoitettiin erilaisten aineiden, kuten hunajan, yrttien ja viinin kanssa. Meni kuitenkin pitkään ennen kuin joku lorautti kaakaonesteen sekaan maitoa.

Irlantilainen lääkäri ja luonnontieteiliijä Hans Sloane asui 1600-luvun lopulla Jamaikalla, jossa paikalliset tarjosivat hänelle suosikkijuomaansa, mutta kaakao oli Sloanen mielestä kuvottavaa. Loraus maitoa ja hyppysellinen sokeria teki kaakaosta kuitenkin hyvänmakuista ja palatessaan Englantiin Sloane toi mukanaan ”reseptin”, jonka perusteella valmistettu kaakaomaitoa myytiin apteekeissa lääkkeenä.

Suklaasta tuli kiinteää vasta Euroopassa

Kuten jo äskeisessä kohdassa kerrottiin, on kaakaota nautittu ainoastaan nestemäisenä suurimman osan aikaa sen historiasta. Hollantilainen suklaatehtailija Casparus van Houten patentoi vuonna 1828 prässin, jolla kaakaomassasta saatiin erotettua sen luonnolliset rasvat eli kaakaovoi. Näin syntyi myös laadukasta kaakaojauhetta, sillä aiemmin juomissa ja leivonnaisissa käytetty kaakao oli tahmaista massaa.

”Syötävää suklaata” valmisti ensimmäisenä englantilainen kondiittori Joseph Fry. Vuonna 1847 hän yhdisteli kaakaojauhetta, vettä ja sokeria sekä lisäsi joukkoon van Houtenin menetelmällä erotettua kaakaovoita, jotta suklaasta tuli muovailtavaa. Suutuntuma ei ehkä ollut miellyttävä, mutta Fry & Sons -konditorian rakeinen tuote oli ensimmäinen kiinteä suklaapatukka.

Sveitsissä suklaan tuotanto otti kuitenkin suurimmat kehitysaskeleensa kohti nykypäivän herkkua. Daniel Peter yhdisti 1870-luvulla kiinteään suklaaseen tuttavansa Henri Nestléen kehittämää maitojauhetta ja teki ensimmäisen maitosuklaapatukan. Hieman myöhemmin miehet yhdistivät voimansa ja omat yrityksensä, jolloin syntyi ”pikkuinen” yhtiö nimeltään Nestlé Company.

Vuonna 1879, edelleen Sveitsissä, suklaamestari Rodolphe Lindt keksi laitteen, jolla suklaata sekoitettiin ja ilmattiin samettisen rakenteen ja poikkeuksellisen maun aikaansaamiseksi. Lindt aloitti ensimmäisenä kermaisen sileän maitosuklaan massatuotannon.

Suklaa tekee hyvää

Tumman suklaa terveysvaikutuksista on tehty lukematon määrä tutkimuksia ja hyödyt ovat kiistattomat. Suklaassa on myös tärkeitä kivennäisaineita, kuten magnesiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä ja kromia.

Tummassa suklaassa tiedetään olevan flavonoideja, jotka toimivat tehokkaina antioksidantteja ja saattavat ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Kilokaupalla ei tummaakaan suklaata kannata syödä, sillä tuossa kaloripommissa on paljon tyydyttyneitä rasvoja. Pari palaa päivässä voi kuitenkin laajentaa verisuonia ja laskea verenpainetta, vähentää sydän- ja aivoinfarktin vaaraa ja alentaa veren kolesterolia. Tumma suklaa vähentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen ja saattaa ehkäistä ihon palamista auringossa – älä kuitenkaan missään nimessä korvaa aurinkovoidetta suklaapatukalla.

Lue myös:

• Fazerin sininen ei olekaan alunperin suomalainen!
• Top 10 maailman kalleimmat kahvit – kärkipaikan pavut kerätään norsun ulosteesta!

Nykyään se on helppoa: Raskaustesti mukaan ruokakaupasta ja muutaman minuutin odotus vessassa. Aiemmin keinot ovat olleet varsin kyseenalaisia tai vähintäänkin mielenkiintoisia.

Raskaus voi tarkimmilla testeillä näkyä jo viikon kuluttua hedelmöityksestä, kun istukkahormonin (hCG) määrä virtsassa kohoaa. Vuosisatojen ajan vastausta on osattu etsiä juuri virtsasta, mutta välineinä on käytetty hyvin erikoisia esineitä tai aineita.

Uskomattominta on se, että nykyäänkin netti on pullollaan ohjeita kotitekoisten raskaustestien tekemiseen. Jotkut sivustot vannovat niiden tarkkuuteen, mutta ehdottavat toki, että nainen käyttäisi vaikkapa kahta eri menetelmää saadakseen asiaan varmuuden. Kotikonstien nimeen vannovat ne, jotka eivät syystä tai toisesta luota moderniin lääketieteeseen. Monesti ainekset löytyvät valmiiksi kotoa.

Listafriikki esittelee nyt kymmenen entisaikojen raskaustestiä, joiden toimintaperiaatteet ja luotettavuus ovat hieman kyseenalaisia. Helpointa vain olisi marssia kauppaan…

Egyptiläisten vehnä- ja ohratesti

Varhaisin löydetty kirjallinen todiste raskaustestistä on vuodelta 1650 eaa. ja se on kirjoitettu papyrukselle muinaisessa Egyptissä.

Naista neuvottiin keräämään toiseen pussiin vehnää ja toiseen ohraa, ja sitten pissaamaan niiden päälle päivittäin. Jos kummankin pussin vilja alkoi itää, oli se merkki raskaudesta. Jos kasvua ei näkynyt, ei nainen ollut raskaana ja hänen voitiin ajatella olevan kykenemätön saamaan lapsia; virhearviolla saattoi olla kohtalokkaat seuraukset.

Viljatestiä käytettiin myös lapsen sukupuolen määrittämiseen: Jos vehnä kasvoi selvästi enemmän, oli vauva tuleva olemaan poika. Ohran parempi itäminen taas viittasi tyttöön.

Vaikka tämä ikivanha raskaustesti kuulostaa humpuukilta, on menetelmä todettu jollain tasolla toimivaksi. 1960-luvulla tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että raskaana olevan naisen virtsa sai sekä vehnän että ohran itämään suuremmalla todennäköisyydellä kuin ei-raskaana olevan. Testillä pystyttiin havaitsemaan raskaus 70-85 prosentissa tapauksista. On mahdollista, että raskaana olevan naisen virtsassa on enemmän kasvuhormoneita, jotka stimuloivat kasvienkin kasvua.

Viljan jyvien ei kuitenkaan todettu millään lailla toimivan lapsen sukupuolen määrittämisessä.

Edellä mainitusta tutkimuksesta huolimatta pysyisin silti etäällä keittiön kuiva-ainekaapilta.

Raskaus näkyy naisen silmissä

Jacques Guillemeau, 1500-luvulla vaikuttanut ranskalainen silmälääkäri, oli sitä mieltä, että virtsan analysoiminen mahdollisen raskauden osalta oli täysin tarpeetonta ja hullua. Hänen mielestään asia selvisi yksinkertaisesti katsomalla naisen silmiä.

Guillemeaun mukaan naisen silmät muuttuivat toisen raskauskuukauden aikana sen verran paljon, että asiansa osaava ekspertti pystyi kertomaan silmänräpäyksessä (pun intended) oliko nainen raskaana vai ei. Merkkejä siunatusta tilasta olivat muun muassa pienentyneet pupillit, roikkuvat luomet sekä silmäkulmien verisuonien paisuminen.

Vaikka naisen näössä voikin raskauden aikana tapahtua muutoksia, niin ehkä tiiviisti peiliin tuijottaminen tai optikolla käynti eivät anna vastauksia tätä asiaa pohtiville.

Voikukan lehdet

Tämä raskaustesti on omituinen. (Ihan kuin muut listan testit eivät olisi.) Testin kannattajien mukaan, ja heitä löytyy nykyäänkin, voikukan lehdissä on jotain ainetta, joka reagoi istukkahormonin kanssa tehden testistä äärimmäisen luotettavan menetelmän. Tämän metodin liputtajat puhuvat myös testituloksen säilymisen puolesta, jos vertaa moderneihin testeihin, joista tulos on luettavissa luotettavasti vain hetken verran.

Voikukan lehdille tulee pissata aamulla ja odottaa tuloksia muutamista minuuteista tuntiin. Jos lehdissä ei näy mitään muutoksia, on tulos negatiivinen. Raskaudesta taas kertovat lehtien pintaan muodostuvat punaiset rakkulat. Ohjeen mukaan astia, johon lehdet ja virtsa laitetaan, kannattaa puhdistaa kunnolla virheellisen tuloksen välttämiseksi.

Sokeritesti

Jos joku on todistetusti raskaana ja kärsii tekemisen puutteesta, niin tämä sokeritesti, samoin kuin voikukkatesti, voivat olla hauskaa ajanvietettä.

Haittapuolena on se, että asiantuntijoiden mukaan sokeritestille ei ole tieteellistä pohjaa eikä siihen voi luottaa. Yllätys. Mutta ainakaan se ei ole kallista lystiä.

Ohjeen mukaan kuppiin laitetaan pari teelusikallista sokeria ja siihen aamuvirtsaa päälle. Jos seoksessa on raskaushormoneja, muodostuu sokerista klimppejä. Jos nainen ei ole raskaana, liukenee sokeri sulavasti nesteeseen. Kuulostaa vedenpitävältä menetelmältä.

Keskiaikaista arviointia

Verikokeesta voidaan nykyään nähdä lähes kaikki, mitä lääkärien tulee tietää. Satoja vuosia sitten tuo kaiken kertova erite oli virtsa.

Eivätkä keskiaikaiset lääkärit liiemmin tehneet nesteelle mitään varsinaisia testejä, sillä silloin luotettiin aistinvaraiseen arviointiin. Lääkärit keräsivät virtsaa laseihin ja yksinkertaisesti katsoivat, haistoivat ja kyllä, myös maistoivat sitä määrittääkseen potilaan terveydentilan. Samalla lailla toimittiin myös mahdollisen raskauden arvioinnissa.

Joskus apuna käytettiin keittiön antimia:

Valkoviinietikka: Sekoita pari ruokalusikallista etikkaa ja virtsaa. Jos etikan väri muuttuu ja seos alkaa kuplimaan, olet raskaana.

Suola: Toiminee samoin kuin sokeritesti.

Ruokasooda: Sekoita kaksi ruokalusikallista soodaa ja virtsaa, ja jos seos kuplii, olet raskaana.

Viini: Sekoita desilitra punaviiniä ja virtsaa, ja jos viinin väri muuttuu, olet raskaana.

Ai niin, toiset käyttävät näitä konsteja edelleen.

Valkaisuainetta

Verrattuna muutamaan aiempaan kohtaan, jotka ovat vaarattomia, joskin huvittavia, niin kloriitilla tehtävä raskaustesti voi aiheuttaa harmia. Kloriitilla leikkiminen ja sen hengittely ei ole kenellekään hyväksi.

Silti sillä on uskollinen kannattajakunta ja Youtube on täynnä videoita menetelmän ”toimivuudesta”. Tarkoitus on sekoittaa muutama desilitra virtsaa (saa olla aika kova hätä) ja kaataa perään hieman valkaisuainetta. Jos seos alkaa oikein huolella kuplimaan, on tulos positiivinen. Pieni kuplinta taas viittaa negatiiviseen raskaustestiin.

Kloriittia ei saisi ikinä sekoittaa kodin muihin puhdistusaineisiin, erityisesti ammoniakkia sisältävien nesteiden kanssa seoksesta haihtuu kyynelkaasun tyyppisiä huuruja, jotka saattavat tehdä olon tukalaksi ja pahoinvoivaksi. Juuri tästä syystä lääkärit ovat erityisen huolissaan kloriittitestistä, sillä virtsassa on ammoniakkia.

Sipulia alapäähän

Antiikin Kreikassa uskottiin sipulin voimaan. Tämän metodin takana olevan logiikan voi jollain lailla ymmärtää, tulos tuskin kuitenkaan oli luotettava.

Raskautta epäilevän naisen tuli laittaa sipuli alapäähänsä ja nukkua rauhaisat yöunet tuon vihanneksen seurassa. Jos hengitys haisi aamulla sipulilta, ei nainen ollut raskaana. Jos henkäys oli sipuliton, oli raskaustesti positiivinen.

Menetelmän taustalla oli sellainen ajatus, että sipulista haihtuvat öljyt olivat niin voimakkaita, että ne kulkisivat yön tuntien aikana hengityselimistöön. Mutta jos nainen oli raskaana, toimi kohdussa oleva sikiö kirjaimellisena esteenä, ja hengitys oli aamulla niin raikas kuin se nyt koskaan aamuisin voi olla.

Lukko- ja avaintesti

Les Évangiles des Quenouilles on 1400-luvulta peräisin oleva kirja, johon on kerättynä ranskalaisten naisten keskiaikaisia uskomuksia ja neuvoja. Sieltä löytyy ohje myös tuohon aikaan käytetystä raskaustestistä.

Menetelmä toimi niin, että naisen tuli laittaa metallinen lukko tai avain sankoon, ja virtsata astiaan niin että esine peittyy. Sitten piti odottaa useampia tunteja. Kirja ei anna tarkkaa aikaa.

Jos lukon tai avaimen reunat olivat liotuksen jälkeen huonossa kunnossa, ei nainen ollut raskaana. Priimakunnossa sangosta nostetut esineet taas olivat osoitus perheenlisäyksestä.

Samaisessa kirjassa muuten varoitetaan raskaana olevia naisia syömästä kalanpäitä, sillä lapselle aiheutuisi siitä suippo suu. Pehmeän juuston nauttimisesta seuraisi syntymättömälle pojalle liian pienet ja tytölle liian suuret sukuelimet. Varoitukset olivat tavallaan aiheellisia ja listeria tunnettiin, vaikka tauti ei epämuodostumia aiheutakaan.

Hiiret, rotat ja kanit

Raskaustestit olivat 1900-luvun alkuun saakka silkkaa arpapeliä, jos siis ei luottanut listan tähänastisiin menetelmiin.

Mutta vuosisadan vaihteen jälkeen hormonien tutkiminen otti harppauksen ja ruoka-aineiden ynnä muiden sijaan testikohteiksi joutuivat koe-eläimet.

Saksalaiset tutkijat Selmar Aschheim ja Bernhard Zondek havaitsivat, että raskaana olevien naisten virtsassa oli tiettyä hormonia, joka vaikutti olevan yhteydessä munasarjojen kasvuun. Asia selvisi, kun he ruiskuttivat virtsaa nuoriin, ei vielä sukukypsiin hiiriin, rottiin ja kaneihin, jolloin niiden munasarjoihin alkoi kehittymään helposti erotettavia pullistumia.

Vaikka testi olisi voitu tehdä eläimiä tappamatta, päätyivät ne kaikki tutkimuspöydille kuolleina. Tuloksia joutui virtsan injektoinnin jälkeen odottaa viisi päivää, mutta tulos oli luotettava. Ensimmäinen laajasti käytetty ja tieteeseen perustuva raskaustesti oli syntynyt.

Sammakot

Hieman myöhemmin raskaustestien teossa siirryttiin vaiheeseen, jossa eläimet pysyivät hengissä. Testikohteeksi valikoitui afrikkalainen kynsisammakko, Xenopus laevis, joka on yksi tieteen malliorganismeista. Sitä on käytetty, ja käytetään edelleen, paljon esimerkiksi ihmisen eri sairauksien tutkimisessa.

Jo vuonna 1934 julkaistussa artikkelissa eteläafrikkalaiset tutkijat Hillel Shapiro ja Harry Zwarenstein totesivat, että raskaana olevan naisen virtsan ruiskuttaminen sammakon aivolisäkkeeseen sai eläimen kutemaan eli tuottamaan munia jo seuraavan vuorokauden aikana. Seuraavien vuosikymmenien aikana sammakoita kuljetettiin suuria määriä ympäri maailmaa suorittamaan nopeahko ja luotettava raskaustesti.

Vauhdikkaalla 60-luvulla päivänvalon näkivät ensimmäiset kotona tehtävät raskaustestit ja kaikkien elämä on sen jälkeen ollut paljon vaivattomampaa.

Kiitos kaikille hiirille, rotille, kaneille, sammakoille ja sipuleille, jotka jouduttiin uhraamaan matkalla kohti kaupasta ostettavaa tikkua!

Lue myös:

• Nämä 10 historiallista seksineuvoa on syytä jättää nimenomaan historiaan – osa 1
• 8 omituista asiaa, joita ihmiset ovat tehneet istukalla

Kun olympialaisiin otetaan uusia lajeja, herättää se aina kuohuntaa ja närääkin. Jos uudet olympialajit aiheuttavat keskustelua, niin mitäköhän  ennen vanhaan sitä vasta erikoisia urheilulajeja onkin ollut!

Laine- ja rullalautailu sekä erityisesti breakdance ovat ärsyttäneet joitakin urheilun ystäviä: kuuluvatko nuo lajit todella olympialaisiin? Kaikillahan saa toki olla oma mielipiteensä, mutta aina sitä ei tarvi tuoda julki! Maailma muuttuu ja on välttämätöntä, että olympialaiset muuttuvat siinä samalla, jos kisat haluavat pysyä suosittuna ja seurattuna urheilutapahtumana.

Eikä se ole mikään uusi ja ennennäkemätön asia, että olympialajit vaihtuvat – uusia on tullut ja vanhoja on poistettu useaan otteeseen modernien olympialaisten 128-vuotisen historian aikana.

Listafriikki kaivoi arkistojen kätköistä kymmenen olympialaisten ohjelmistosta poistettua lajia, joista joidenkin – ei todellakaan kaikkien – toivoisi tekevän paluun. Vai mitä olet mieltä?

Köydenveto

On hyvä, että jotkut olympialajit ovat jääneet vain muistoiksi historian kirjoihin, mutta sitten on sellaisia lajeja kuten köydenveto! Köydenveto oli osa yleisurheilua viisissä olympialaisissa vuosien 1900 ja 1920 välillä. Mihin voi ottaa yhteyttä, että köydenveto saadaan palautettua olympialaisiin?

Voiton vei joukkue, joka oli saanut vedettyä vastustajaansa 1,8 metriä eteenpäin tai vaihtoehtoisesti viiden minuutin aikaraja oli täyttynyt; silloin tarkastettiin, kumpi oli saanut vastustajan liikkumaan kauemmas. Maat saivat lähettää kisoihin useamman joukkueen ja köydenvedossa nähtiin poikkeuksellisesti myös sekajoukkueita, joissa jäseniä oli muutamasta eri maasta.

Kohuilta ei köydenvedossakaan vältytty ja kaikkein kiistanalaisin kamppailu käytiin Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen välillä Lontoossa vuonna 1908. Isäntämaan joukkue vei kullan siitäkin huolimatta, että amerikkalaiset jättivät virallisen protestin voittajajoukkueen laittomista jalkineista. Poliiseista koottu brittijoukkue oli vastustajan vastalauseen ja sen aikaisten asiakirjojenkin mukaan kilpaillut suurissa ja sen verran painavissa kengissä, että pelkästään niiden nostaminen maasta vaati paljon voimia. Protestointi ei muuttanut lopputulosta.

Köysikiipeily

Ensimmäiset nykyaikaiset olympiakisat järjestettiin Ateenassa vuoden 1896 huhtikuussa. Noissa olympialaisissa kisattiin yhdeksässä eri kilpailumudossa, joista yksi oli voimistelu. Voimisteluun kuului tuolloin köysikiipeily, joka ei harmittavasti enää ole mukana olympialaisten ohjelmassa.

Köysikiipeilyssä (kuva Ateenan kisoista) urheilijoiden tuli hilata itsensä ylös 14 metriä pitkää köyttä ja suoritusta arvioitiin sekä nopeuden että tyylin perusteella. Tyyli oli ilmeisesti muuten vapaa, mutta jaloilla köyteen ei saanut tarttua. Olisi hauska tietää, että minkälainen tyyli oli tuomareiden mieleen – ehkä sulava ja rimpuilematon liukuminen kohti paalun huippua? Myöhemmissä olympialaisissa tulokseen vaikutti ainoastaan aika. Viimeisen kerran köysikiipely oli osa olympialaisia Los Angelesissa vuonna 1932.

Ateenan ensimmäisissä kesäolympialaisissa isäntämaa nappasi köysikiipeilyssä kaksoisvoiton ja ykköspaikalle kipusi Nikolaos Andriakopoulos.

Esteuinti

Australian Fred Lane nappasi kullan vain muutaman sekunnin erolla, kun Pariisissa kilpailtiin esteuinnin olympiamitaleista vuonna 1900. Lane ja hänen kilpakumppaninsa kisasivat 200 metriä pitkällä, Seine-jokeen rakennetulla radalla, johon kuului kolme erilaista estettä. Ensimmäiseksi uimareiden tuli kiivetä paalun yli ja sen jälkeen kammeta itsensä venerivistön yli. Viimeisessä esteessä uimareiden piti sukeltaa venerivistön alta.

Esteuinti oli osa olympialaisten uintikilpailuja, ja aivan kuten nykyäänkin, niin Pariisin olympialaisissakin uimarit osallistuivat moneen eri kilpailumuotoon. Kultamitalisti Lane otti voiton myös 200 metrin vapaauinnissa.

Voisiko esteuinninkin tuoda takaisin?

Pituussukellus

Kun esteuinnin olympiamitaleita ratkottiin Seinessä vuonna 1900, käytiin joessa kilpailua myös pituussukelluksessa. Silloin kyseessä oli näytöslaji, mutta ilmeisesti se todettiin sopivaksi lajiksi myös aivan virallisestikin, sillä vuonna 1904 pituussukellus oli osa St. Louisin olympialaisia.

Pituussukellus oli osa uimahyppyjä, jotka tulivat ensimmäistä kertaa juuri St. Louisissa mukaan olympiaohjelmaan. Siinä kilpailija sukelsi paikaltaan tekojärveen ja pyrki liukumaan veden alla niin pitkälle kuin mahdollista yhden minuutin aikana tai siihen asti kunnes pää nousi pintaan. Pisimmälle päässyt luonnollisesti voitti. Hyppääjän oli pysyttävä vedessä liikkumattomana eli potkiminen tai käsillä kauhominen oli kiellettyä.

William Dickey otti kultaa liukuen 19,05 metriä. Pituussukellus jäi valitettavasti vain yksien kisojen ihmeeksi johtuen ehkä siitä, että osallistujia oli vain viisi ja hekin kaikki edustivat isäntämaa Yhdysvaltoja.

Kyyhkysammunta

Onneksi nykyään ammutaan savikiekkoja! Mutta Pariisissa – kummallisten olympialajien kehdossa – ammuttiin eläviä kyyhkysiä. Ja niitähän lahdattiin paljon, sillä kilpailussa oli ideana ampua mahdollisimman monta kyyhkyä ja pudottaa ne aidatun kehän sisälle. Kilpailija karsiutui, jos hän ampui kaksi kertaa ohi.

Belgialainen Leon de Lunden (kuvassa keskellä muiden mitalistien kanssa) onnistui kilpailussa parhaiten ja vei olympiakultaa 21 ammutulla linnulla. Kisassa tapettiin yhteensä 300 kyyhkyä. Nuo vuoden 1900 kisat ovat ainoat olympialaiset, joissa eläimiä on tapettu, sillä jo seuraavissa kisoissa ammunnan kohteeksi valikoitui jotain muuta kuin elävää.

Kyyhkysammuntaa ei varmuudella tulla kertaluontoisen kokeilun jälkeen koskaan enää näkemään olympialaisissa, ja hyvä niin!

Yhden käden painonnosto

Ensimmäisissä moderneissa olympialaisissa vuonna 1896 kilpailtiin painonnostossa kahdessa lajissa: yhden ja kahden käden painonnostossa. Sen enempää selittelyä nuo olympialajit eivät varmaankaan kaipaa, sillä nimet kertovat kaiken oleellisen.

Ateenassa yhden käden painonnostossa kultaa otti neljän urheilijan joukosta brittiläinen Launceston Elliot (kuvassa), joka nosti 71 kiloa tempaustyylillä – hän oli ylivoimainen, sillä hopea irtosi tanskalaiselle Viggo Jensenille 57 kilolla. Listafriikille tämä laji kuulostaa lähinnä varmalta loukkaantumiselta.

Kultamitalisti Elliot oli jo aiemmin samoissa kisoissa ottanut hopeaa kahden käden painnonnostossa ja kilpaili, joskin huonommalla menestyksellä, myös 100 metrin juoksussa, painissa ja jo aiemmin mainitussa köysikiipeilyssä. Mitenköhän nykypäivän urheilijoilta sujuisi näiden lajien yhdistäminen?

Tandempyöräily

Tandempyöräily on poistunut olympialaisten ohjelmasta varsin hiljattain, sillä viimeisen kerran mitaleita jaettiin kahden hengen tiimeille Münchenissä vuonna 1972. Tässä ratapyöräilyn kilpailumuodossa kaksi joukkuetta polkee kerrallaan kahden kilometrin matkan pudotuspelien tyyppisesti. Vaikka velodromilla oli tandemajon aikana vain kaksi pyörää, ei törmäyksiltä tai kolhuilta vältytty; liekö se syynä tippumiseen pois olympiaohjelmasta!?

Tandemajo on yksi niistä lajeista, joita olisi hauska seurata olympialaisissa edelleen, sillä taktiset ratkaisut sekä kyky lukea kilpailutilannetta vaativat kuskeilta rutkasti taitoa – äkkinäisten reaktioiden piti tapahtua yhtäaikaa joukkuetoverin kanssa.

Yllä olevassa kuvassa Italia ja Saksa (Saksojen yhteinen joukkue) kamppailevat vuoden 1960 Rooman olympialaisten finaalissa. Voittajaksi selviytyi isäntämaan pari Sergio Bianchetto ja Giuseppe Beghetto.

Vaikka tandempyöräilyä ei enää olympialaisissa nähdäkään, voi tätä huippumielenkiintoista lajia seurata elokuun lopulla käynnistyvissä paralympialaisissa.

Ammunnan kaksintaistelu

Ammunan kaksintaistelussa kilpailtiin ensimmäisen kerran Ateenan vuoden 1906 välikisoissa, joita Kansainvälinen olympiakomitea ei tunnusta virallisiksi olympialaisiksi. Onneksi kaksintaisteluja käytiin myös Lontoossa vuonna 1908. Laji ei nimestään huolimatta tuottanut olympia-areenoille ruumiita, sillä villin lännen meininkiin viittaavassa ammuntalajissa tähdättiin vahanukkeihin, eikä suinkaan oikeisiin vastustajiin. Länkkäreiden hengessä ladattu pistooli vedettiin ja laukaistiin käskystä.

Koska kyseessä kuitenkin oli kaksintaistelu, oli nuket oli puettu tyylikkäisiin takkeihin ja napakymppi oli nuken rinnassa. Ennen Sydneyn vuoden 2000 olympialaisia tehdyssä, entisiin olympialajeihin liittyneessä kyselyssä jopa 32 prosenttia australialaisista vastaajista toivoi ammunnan kaksintaistelun palauttamista kisaohjelmaan. Arvoitukseksi jäi, että tiesivätkö kyselyyn vastaajat ammunnan kohteen olleen nukke vai houkutteliko ajatus oikean kaksintaistelun näkemisestä.

Moottoriveneily

Kun moottorit alkoivat 1900-luvun vaihteen molemmin puolin yleistyä, oli selvää, että tätä uutta ja ihmeellistä asiaa yritettiin saada osaksi olympialaisia. Moottoriveneilyssä kilpailtiin Lontoon olympialaisissa vuonna 1908 ja kaikki kolme lajin eri kilpailua järjestettiin Southamptonin edustalla. Meno ei kisoissa huimannut päätä ainakaan nykyajan standardeilla, sillä noin viiden kilometrin rataa kierrettiin viisi kertaa ympäri keskimäärin 30 kilometrin tuntivauhdilla.

Moottoriveneilyyn osallistui kilpailijoita vain Ranskasta ja isäntämaa Isosta-Britanniasta, ja hyvin pian kisojen jälkeen Kansainvälinen olympiakomitea päätti, että moottorit eivät kuulu olympialaisiin. Taisi olla hyvä ratkaisu, vai mitä lukijat ovat mieltä?

Moottoriveneily oli siitä erikoinen tapahtuma olympialaisissa, että kaikissa kolmessa kilpailussa jaettiin ainoastaan kultamitalit. Osallistujia oli toki enemmän, mutta myrskyisästä säästä, haaksirikoista ja moottoriongelmista johtuen kussakin kilpailussa maaliin pääsi vain yksi vene.

Kroketti

Nyt on erikoiset ja ohjelmistosta poistetut olympialajit tämän listan osalta viimeistä vaille valmiina. Vuoden 1900 kesäolympialaisissa – kyllä, jälleen Pariisissa – tehtiin olympiahistoriaa, kun myös naiset pääsivät osallistumaan kisoihin, mutta tietenkin rajoitetusti. Pariisin kisoissa nähtiin yhteensä 22 naista, jotka osallistuivat tennikseen, golfiin, purjehdukseen ja krokettiin.

Historiallisuudestaan huolimatta kroketti nähtiin vain noissa yksissä olympialaisissa, sillä suosio ei ollut järin suuri; sitä voisi jopa kutsua flopiksi. Kaikki osanottajat yhtä belgialaista lukuun ottamatta olivat ranskalaisia eikä yleisössäkään tarvinnut tapella istumapaikoista. Lipun katsomoon osti vain yksi englantilainen kroketin ystävä.

Neljän vuoden kuluttua St. Louisissa oteltiin vielä kroketin amerikkalaisessa versiossa, roquessa, mutta sittemmin kroketti on vakiinnuttanut asemansa vain leppoisana seurapelinä.

Lue myös:

• Torille! Kesäolympialaiset – mitkä ovat menestyneimmät maat väkilukuunsa nähden?
• 10 kultamitalin arvoista tarinaa menneistä olympialaisista
• 10 ikonista urheilupalkintoa ja mielenkiintoiset tarinat niiden takana

Vaikka tämän listan asiat ovat meille nykyisin arkipäivää, niin jostain on aina lähdetty liikkeelle! Listafriikki listaa nyt kymmenen internetin ensimmäistä.

Internet sai alkunsa Yhdysvalloissa, jossa ruvettiin 1960-luvulla suunnittelemaan niin sanottua hajautettua kommunikaatiojärjestelmää, jota ei pystyisi tuhoamaan kohdennetulla iskulla. Siitä tuli nimi verkko.

Ajatuksissa tuo verkko koostui lukuisista yhdenvertaisista tietokoneista, jotka olisivat yhteydessä toisiinsa, mutta järjestelmä toimisi, vaikka osa olisi epäkunnossa. Sen olisi pysyttävä toiminnassa myös mahdollisessa ydinaseiskussa.

Vuonna 1969 Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoituksella syntyi neljä tietokonetta kattanut ARPANET-verkko, joka seuraavalla vuosikymmenellä laajeni nopeasti. Armeijan lisäksi yliopistot ja tutkimuskeskukset ottivat ARPANET:n käyttöön, sillä se mahdollisti tutkijoille mahdollisuuden päästä helposti käsiksi maantieteellisesti kaukana oleviin materiaaleihin. 1980-luvun lopulla ARPANET:n pohjalta muodostui monien erillisten verkkojen verkosto eli internet, jota ilman nykyelämä olisi hyvin erilaista.

Koska internet on verrattain uusi juttu, ovat monet merkittävät ”ensimmäiset kerrat” tiedossa. Tiedämme muun muassa millainen on maailman ensimmäinen twiitti, YouTube-video ja roskaposti. Ensimmäinen sähköpostikin listalla on, vaikka sen kirjoittaja ei ihan varmuudella viestin sisältöä koskaan muistanut.

Ensimmäinen sähköposti

Maailman historian ensimmäinen sähköposti lähetettiin vuonna 1971. Yhdysvaltalainen tietokoneinsinööri Ray Tomlinson työskenteli internetin edeltäjän ARPANET:in parissa ja hänelle oli annettu tehtäväksi keksiä verkkoon ”jotain kiinnostavaa” tehtävää. Nyt ajateltuna tuo kuulostaa lähinnä koomiselta: keksiä nettiin jotain tekemistä.

Tomlinson rupesi etsimään keinoa saada yhteys kaukana – ja miksei lähelläkin – oleviin työkavereihin, jotka eivät vastanneet puhelimeen. Tomlinson asetti työhuoneessaan kaksi tietokonetta muutaman metrin päähän toisistaan. Sitten hän lähetti itselleen viestin, ja rullasi tuolillaan katsomaan, oliko toiselle koneelle tullut mitään. Koska Tomlinson oli ensimmäisen mailin lähettänyt henkilö, on hän luonnollisesti myös se, joka keksi laittaa miukumaukun vastaanottajan nimen ja palveluntarjoajan nimen väliin.

Lue myös: Miten @-merkki päätyi sähköpostiosoitteisiin?

Tomlinson ei tietenkään tajunnut tekevänsä historiaa, joten ensimmäisen sähköpostiviestin sisältö vaipunut unholaan. Mies on kuitenkin veikannut, että hänen itselleen lähettämänsä viestit olivat jotain epämääräistä siansaksaa; ehkäpä näppäimistön rivistö QWERTYUIOP tai ”muutama lause Gettysburgin puheesta” (joka on vuodelta 1863 peräisin oleva presidentti Abraham Lincolnin kuuluisin puhe ja koko Yhdysvaltain historian lainatuin puhe).

Tänä päivänä sähköpostin käyttäjiä on maailmanlaajuisesti 4,481 miljardia. Markkina- ja kuluttajatietoihin erikoistuneen Statistan mukaan joka päivä – siis joka päivä – lähetetään yli 361 miljardia sähköpostia.

Ensimmäinen roskaposti

Aika monella meistä sähköposti täyttyy roskapostista eli niin sanotusta spämmistä. Kovinkaan montaa vuotta maileja ei oltu lähetelty, kun ensimmäisen roskaposti kilahti sähköiseen postilokeroon. Toukokuun 3. päivänä vuonna 1978 Gary Thuerk, joka on saanut ei niin mairittelevan lempinimen ”roskapostin isä”, lähetti ARPANET:issä 400 vastaanottajalle viestin ilman näiden suostumusta.

Kyseessä oli Digital Equipment Corporation -tietotekniikkavalmistajan mainos uudesta tietokoneesta. ARPANET-verkon käyttäjäkunta oli vielä varsin pieni ja käyttö oli hyvin rajoitettua, joten vastaanottajat eivät suhtautuneet suopeasti ei-toivottuun viestiin. Aivan kuin nykyäänkin. Mutta kuten lukemattomia kertoja myöhemmin, niin sillä ensimmäiselläkin, spämmi myös iski osaan yleisöstä ja ihmiset riensivät ostamaan DEC:n tietokoneita.

Ensimmäinen verkko-osoite

Maailman ensimmäinen domain-nimi eli verkkotunnus tai verkko-osoite rekisteröitiin maaliskuun 15. päivänä 1985. Yhdysvaltalainen tietokonevalmistaja Symbolics lisäsi tuona päivänä yhteystietoihinsa symbolics.com -verkko-osoitteen ja parin seuraavan vuoden aikana monet it-alan yrityksen, kuten IBM, Apple, Sun ja Intel, seurasivat perässä.

Vaikka Symbolics-yritystä ei enää ole olemassa, on ensimmäinen domain-nimi edelleen käytössä. On varsin sopivaa, että maailman vanhimmassa verkko-osoitteessa voi tutustua internetin historiaan. Siellä on kirjaimellisesti internet-museo; sähköisessä muodossa tietenkin.

Webin ensimmäinen valokuva

Ensimmäinen valokuva ladattiin nettiin vuonna 1992. World Wide Web -palvelun kehittänyt brittiläinen Tim Berners-Lee saa kunnian olla ensimmäisen henkilö, joka latasi Silvano de Gennaron ottaman kuvan kyseiseen web-palveluun.

Kuvassa on neljä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN:ssä työskennellyttä naista, Angela Higney, Michele de Gennaro, Colette Marx-Neilsen ja Lynn Veronneau, jotka vapaa-ajallaan muodostivat musikaalisen komediaryhmän nimeltään Les Horribles Cernettes.

Berners-Lee oli vuonna 1992 myös CERN:n palkkalistoilla ja pyysi erään esityksen jälkeen ryhmältä muutamaa kuvaa. Naiset tai kuvaaja de Gennaro eivät kuitenkaan voineet aavistaa, mitä Berners-Lee suunnitteli kuvilla tekevänsä tai minkälaista osaa he tulisivat kuvien kautta esittämään internetin historiassa.

Ensimmäinen Facebook-tili, joka ei kuulunut perustajajäsenille

Luonnollisesti maailman ensimmäiset Facebook-tilit kuuluvat Mark Zuckerbergille ja kahdelle muulle Facebookin perustajajäsenelle. Kolme ensimmäistä koskaan luotua Facebook-sivua olivat testiprofiileja ja Zuckerbergin henkilökohtainen tili oli historian neljäs.

Mutta ensimmäinen ”ulkopuolinen” tilin luonut henkilö on Zuckerbergin kämppäkaveri Harvardin yliopiston asuntolasta, Arie Hasit. Helmikuussa 2004 Hasitista tuli ensimmäinen oikea Facebook-käyttäjä.

Hasit, jonka tilin käyttäjänumero on 7 (mitä suurempi numero, sitä myöhemmin käyttäjä on liittynyt palveluun suhteessa kavereihinsa ja kontakteihinsa), asuu tällä hetkellä Israelissa ja toteuttaa pitkäaikaista haavettaan rabbina työskentelystä.

Aika moni muukin on liittynyt Facebookiin Hasitin jälkeen. Vuoden 2023 lopussa Facebook-tilejä oli noin 3,065 miljardia kappaletta.

Ensimmäinen twiitti

just setting up my twttr

— jack⚡️ (@jack) March 21, 2006

Maailman historian ensimmäinen twiitti eli viestipalvelu Twitterissä (nykyinen X) julkaistu viesti on peräisin vuodelta 2006. Se oli Twitterin perustajan ja entisen toimitusjohtajan Jack Dorseyn näppäilemä. Maaliskuun 21. päivänä Dorsey käytti silloisesta 140 merkin maksimimäärästä 24 merkkiä kirjoittaakseen lyhyen ja ytimekkään viestin ”just setting up my twttr”.

Vuoden 2021 maaliskuussa Dorsey laittoi tuon ensimmäisen twiitin huutokauppaan myyntiin. Sitä markkinoitiin digitaalisena keräilyesineenä. Vain sekunneissa huutokaupan aukeamisen jälkeen tarjoukset huitelivat kymmenissä tuhansissa dollareissa. Lopulta korkeimman tarjouksen teki malesialainen liikemies Sina Estavi, joka maksoi siitä 2,9 miljoona dollaria (noin 2,5 miljoonaa euroa) kryptovaluutta ethereinä. Estavi vertasi hankintaansa siihen, että joku ostaisi Mona Lisan.

Twiitin, joka siis on kenen tahansa ilmaiseksi nähtävillä Twitterissä, lisäksi Estavi sai Dorseyn allekirjoittaman aitoustodistuksen ja kaiken siihen liittyvän metadatan, kuten twiitin ajankohdan. Kuulostaa täysin kaistapäiseltä touhulta, mutta tuskin tämän twiitin myyminen ja ostaminen jää ainutkertaiseksi tapaukseksi; twiittien ja muiden sosiaalisen median tekstien uskotaan nousevan tulevaisuudessa halutuiksi myyntiartikkeleiksi.

Lue myös: 10 erikoista ja huvittavaa tarinaa tunnettujen yhtiöiden nimien taustalla

Ensimmäinen YouTubeen ladattu video

Me at the zoo -nimellä kulkeva video ladattiin YouTube-videopalveluun huhtikuun 23. päivänä vuonna 2005. Videolla esiintyy Jawed Karim, yksi palvelun perustajajäsenistä, joka pätkän nimen mukaisesti kertoo siinä vierailustaan eläintarhassa.

Tuota 18 sekunnin mittaista videota on tähän mennessä (3.5.2024) katsottu yli 318 miljoonaa kertaa. Karim kiteyttää noissa sekunneissa YouTuben syvimmän olemuksen: Ihmiset katsovat netissä mitä tahansa – jopa sitä, kun joku kertoo norsuilla olevan todella pitkät kärsät.

YouTuben potentiaali nähtiin muuallakin ja Google osti palvelun 1,3 miljardilla eurolla vain reilu vuosi ”laadukkaan” eläintarhavideon lataamisen jälkeen.

Tänä päivänä YouTuben käyttäjät katsovat päivittäin miljardi tuntia videoita. Siis joka päivä YouTubea katsotaan maailmanlaajuisesti yhteensä noin 1 miljardi tuntia.

Ensimmäinen Instagram-julkaisu

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Kevin Systrom (@kevin)

Tässä listan mittaan on käynyt jo hyvin selväksi, että monet internetin ensimmäiset ovat aina kulloisenkin palvelun perustajien saavutuksia. Kenenkäs muunkaan!? Sama kaava toistuu myös ensimmäisen Instagram-kuvan kohdalla.

Yhdysvaltalainen ohjelmoija Kevin Systrom otti kuvan suloisesta koirastaan satunnaisella taco-kojulla Meksikossa ja julkaisi sen Instagramissa heinäkuussa 2010.

Eipä tainnut Systrom arvata, että muutamien vuosien päästä lemmikkien kuvilla tienataan omaisuuksia. Tällä hetkellä maailmassa on reilut 2 miljardia Instagram-tiliä, jotka ovat siis kuukausittain aktiivisessa käytössä.

Ensimmäinen kyberhyökkäys

Maailman ensimmäinen kyberhyökkäys ei ollut tahallinen – siis siinä mielessä, että sillä ei pyritty hankkimaan mitään arkaluontoista tietoa tai haluttu aiheuttaa harmia. Ensimmäinen kyberhyökkäys oli vain uteliaan Cornellin yliopiston opiskelijan yritys selvittää, miten iso internet on.

Marraskuussa 1988 Robert Tappan Morris halusi nähdä, montako tietokonetta internetiin oli yhdistettynä. Hän suunnitteli tietokoneohjelman, joka myöhemmin määriteltiin madoksi, ja lähetti sen eteenpäin. Tietokonemato poikkeaa viruksista siinä, että se ei tarvitse isäntäohjelmaa ja leviää tietokoneesta toiseen automaattisesti ilman käyttäjän toimenpiteitä.

Morrisin ohjelma siirtyi tietokoneelta tietokoneelle ja komensi jokaista konetta lähettämään signaalin Morrisin hallinnoimalle palvelimelle. Nuori mies oli kyllä tiennyt, että ongelmia oli tulossa, jos ohjelma leviäisi liian nopeasti. Hänen asettamansa rajoitteet eivät kuitenkaan kyenneet estämään matoa kopioimasta itseään ja jatkamaan koneiden saastuttamista.

Noin 6000 kappaletta yliopistojen, tutkimuskeskusten ja puolustusvoimien tietokonetta meni tukkoon verkon kapasiteetin ylikuormituttua. Kun Morris ymmärsi, mitä on tapahtumassa, eivät hänen varoitusviestinsäkään enää menneet läpi, sillä verkko oli kaatunut. Vaikka kyseessä oli viaton kokeilu, tuomittiin Morris kolmen vuoden ehdonalaiseen vankeustuomioon ja tuhansien dollareiden sakkoihin. Yllä olevassa kuvassa on muuten bostonilaisessa tiedemuseossa näytteillä oleva disketti, joka sisältää Morrisin madon lähdekoodin.

Morris-mato oli vain valitettavasti alkusoittoa. Tällä hetkellä internetissä tehdään joka päivä lähes 4000 uutta kyberhyökkäystä.

Lue myös: Tietosuoja puhuttaa – tässä historian 10 pahinta tietovuotoa

Ensimmäinen pikaviesti

Nykypäivänä viestit kulkevat pitkälti pikaviestiohjelmien, kuten WhatsAppin, välityksellä ja kommunikointi on lähes yhtä välitöntä kuin jos se tapahtuisi kasvotusten keskustellen.

Ennen pikaviestimien vallankumousta läheteltiin tietenkin tavallisia tekstareita, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö palveluita olisi ollut jo pitkään käytössä. Maailman ensimmäinen pikaviesti eli instant message lähetettiin tammikuun 6. päivänä vuonna 1993.

Sen lähetti AOL:n pikaviestimen kautta yhtiön tuleva johtaja Ted Leonsis vaimolleen. Viestissä luki: ”Don’t be scared … it is me. Love you and miss you” eli ”Älä säikähdä … minä täällä. Rakastan sinua ja ikävöin sinua”.

Vaimo oli kaikkea muuta kuin säikähtänyt ja vastasi (järjestyksessään historian toisessa pikaviestissä) ”Wow … this is so cool!”.

Koska olet itse viimeksi lähettänyt aivan tavallisen tekstiviestin?

Lue myös:

• 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa
• 10 kertaa, kun internet auttoi ratkaisemaan rikosmysteerin

Kuin pahimmasta painajaisesta: Ullakolta kuuluu outoja ääniä, tavarat vaihtavat paikkaa ja jääkaapista katoaa ruokaa. Joku majailee kotona ilman lupaa!

Tai mitä liikkuisi mielessäsi, jos olet lomareissulla ja sen aikana joku on tunkeutunut kotiisi ja asettunut sinne asuakseen. Suomessa helppo homma: tunkeilija ulos ja syytteeseen. Muualla maailmassa asunnonvaltaajalla voi olla yllättäviä oikeuksia!

Listafriikki kertoo nyt kymmenen kauhutarinaa siitä, kuinka joku asui salaa ja luvatta toisen kotona – oli kyse sitten ullakolla tai kellarissa piilottelevasta hiipparista tai julkeasti asunnon haltuunsa ottaneista valtaajista.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset tosielämän kauhutarinat voit lukea tästä:

Kuuluuko ullakolta outoja ääniä? 10 pelottavaa tapausta, joissa joku asui luvatta ja salaa toisen kodissa – osa 1

Auttavainen tunkeilija ullakolla

Vuonna 1997 yhdysvaltalainen Amber Dawn muutti innoissaan uuteen asuntoon Enumclaw’ssa, Washingtonissa. Jo ensimmäisenä iltana ullakolta kuului askeleita, mutta Dawn ei hätääntynyt; hän pisti kaiken vilkkaan mielikuvituksensa piikkiin ja kattoluukkukin oli lukittu ullakon puolelta, joten eihän sinne kukaan pääsisikään. Toki hän ilmoitti kummallisista askeleista vuokraemännälle, joka epäili ullakolla olevan vain oravia tai pesukarhuja.

Vain 20-vuotias Dawn oli rautahermoinen nuori nainen, sillä hän jatkoi eloaan asunnossa, vaikka kummallisia tapahtumia ilmeni kerta toisensa jälkeen. Tavarat vaihtoivat paikkaa ja ruokaa katosi, mutta Dawn epäili syylliseksi veljeään, jolla oli avain asuntoon. Eräänä päivänä Dawn tuli kotiin huomatakseen asunnon tulvineen niin, että lattiat lainehtivat vettä, ja hän huolestui vain 9-viikkoisesta koiranpennustaan. Pentu oli kuitenkin turvassa – kylpyhuoneen lavuaarissa! Miten koira oli sinne päässyt!?

Karmaiseva totuus selvisi vasta puolen vuoden jälkeen. Eräänä iltana ollessaan rentoutuneena kylpyammeessa, Dawnin silmät osuivat ullakolle johtavaan kattoluukkuun, joka oli raollaan. Sillä sekunnilla hän laski mielessään yksi plus yksi, ja kaikki kuukausia kestäneet omituisuudet napsahtivat paikoilleen: joku oli ollut asunnossa hänen kanssaan alusta alkaen.

Dawn nousi ja pukeutui, nappasi koiransa ja löysi käteensä vielä vasarankin. Hän oli peloissaan, vaikka yritti koko ajan järkeillä, että henkilö ei varmastikaan halua vahingoittaa häntä; siihen kun olisi ollut monta mahdollisuutta. Lisäksi tuo tuntematon kämppäkaveri oli pelastanut hänen koiransa. Dawn soitti ystävälleen ja juoksi sen jälkeen ulos taakseen katsomatta.

Kun poliisit kävivät Dawn asunnon läpi, eivät he löytäneet ketään. Ullakolla oli kuitenkin kirja, ruokaa ja makuupussi; oli selvää, että joku asui salaa ullakolla.

Amber Dawn muutti asunnosta ulos heti seuraavana päivänä.

Mielipuolinen ex-mies

Ainoastaan etunimellään mediassa esillä ollut yhdysvaltalainen Tracy luuli päässeensä eroon entisestä miehestään, jonka kanssa hän oli eronnut jo 12 vuotta aiemmin. Asia ei ollut aivan niin. Etelä-Carolinassa yhdessä viiden lapsensa kanssa asunut Tracy nimittäin majoitti tietämättään kyseistä miestä ullakollaan vuonna 2012.

Eräänä päivänä Tracy kuuli katon yläpuolelta outoja ääniä ja passitti poikansa tarkistamaan ullakon; mitään normaalista poikkeavaa ei kuitenkaan löytynyt. Äänet jatkuivat läpi yön ja naisen makuuhuoneen katon rappaukset ropisivat alas. Aamulla Tracy soitti sukulaismiehen tarkastamaan yläkerran ja kuinka ollakaan, ullakon perimmäisestä nurkasta, useiden talvitakkien alta, löytyi ex-mies nukkumasta. Havahduttuaan hereille ja huomattuaan paljastuneensa mies pakeni kiireen vilkkaa ulos talosta leveä virne huulillaan.

Tracylle selvisi, että mies oli valinnut tarkasti paikan, johon hän ullakolla oli asettunut: hän oli nähnyt ilmastointiputken kautta suoraan Tracyn makuuhuoneeseen ja oli katsellut kunnon sekopään tavoin naista nukkumassa. Makuupaikan vieressä oli lukuisia kuppeja täynnä virtsaa ja ulostetta, ja niistä päätellen mies oli lymyillyt ullakolla parin viikon ajan. Poliisi sai miehen nopeasti kiinni.

”Jimmy antoi luvan”

Seattlessa asuva Davis Wahlman pisti heinäkuussa 2016 merkille muutamia omituisia asioita kodissaan. Kylpyhuoneen hyttysverkko oli ammeessa, valoja oli päällä huoneissa, joissa hän ei ollut niitä sytyttänyt ja palotikkaat oli vedetty esiin. Eräänä tavallisena tiistai-iltana Wahlman kuuli yläkerrasta kummallisia ääniä ja lähti tarkastamaan oliko sisään mahdollisesti päässyt jokin eläin.

Yllätys oli suuri, kun mies huomasi toimistonsa valojen olevan päällä ja huoneen ovi oli lukittu sisäpuolelta. Hän koputti oveen ja sisältä kuului naisen ääni: ”Onko siellä Jimmy?”. Wahlman tietenkin vastasi kieltävästi ja kysyi naiselta, miksi tämä oli hänen talossaan. Siinä välissä Wahlman ehti myös soittaa poliisit.

Kaksikko kävi hetken aikaa sekavaa ”keskustelua” oven läpi, kunnes nainen avasi lukon ja jatkoi paasaamistaan kasvotusten: ”Tämä on minun taloni. Asun täällä. Jimmy antoi luvan asua täällä. Olen ollut täällä kolme päivää. Jimmy sanoi, että voin jäädä.”.

Wahlman yritti pitää tunkeilijan sisällä poliisien tuloon saakka, mutta nainen ehti paeta paikalta. Kävi ilmi, että tämä oli oleillut Wahlmanin ullakolla, johon pääsi yläkerran toimiston kattoluukun kautta. Kauanko hän oli majaillut toisen kodissa, sitä on vaikea sanoa: ehkä kolme päivää mysteerisen Jimmyn luvalla?

Kutsumaton vieras talon alla

Yhdysvaltalainen, 73-vuotias Velma Kellen värjötteli vuoden 2012 syksyn ja talven kodissaan Yelmissä, Washingtonissa. Hän arveli lämmityslaitteensa olevan rikki ja hankki tilalle uuden hieman ennen joulua. Ongelma ei kuitenkaan korjaantunut, joten hän soitti paikalle huoltomiehen.

Syy viileyteen selvisi hyvin nopeasti: joku oli katkaissut lämmityslaitteen putket ja ohjannut lämmön talon alle kellariin. Tuo samainen ”joku” oli majaillut kuukausien ajan Kellerin jalkojen alla ilman, että nainen tai edes hänen kolme koiraansa olisivat huomanneet tunkeilijaa.

Keller oli kuitenkin pistänyt merkille omituisia asioita: pihaportti oli monesti ollut auki ja tasaisin väliajoin sisälle leijaili savun hajua. Korjaaja ei löytänyt talon alta kutsumattomia vieraita sillä hetkellä, mutta todistusaineistona hänellä oli näyttää tyhjä oluttölkki.

Käänteinen joulupukki ullakolla

Tapaninpäivänä vuonna 2008 Wilkes-Barressa, Yhdysvalloissa, asuva Stacy Ferrance yllättyi melkoisesti, kun hänen kotinsa ullakolta asteli outo mies pukeutuneena perheen tyttären housuihin ja Ferrancen omaan huppariin ja tennareihin.

Jotain aavistusta omituisuuksista Ferrancen perheellä oli ollut, sillä Stacy oli kuullut kummallisia ääniä, mutta arvellut niiden olevan peräisin vain lasten leikeistä. Joulupäivänä talolle kuitenkin soitettiin poliisi, sillä kateissa oli läppäri, iPod ja jonkin verran käteistä. Merkkejä varkaista tai murrosta ei kuitenkaan löytynyt. Seuraavana päivänä virkavalta hälytettiin takaisin, sillä Stacy huomasi jalanjälkiä makuuhuoneensa komerossa, jossa sijaitsi kattoluukku ullakolle.

Silloin 21-vuotias Stanley Carter jäi kiinni tunkeilustaan. Carter oli majaillut ystäviensä luona Ferrancejen naapurissa – he asuivat paritalossa – mutta kaverit olivat pyytäneet hieman ennen joulua, että tämä muuttaisi pois. Joulukuun 19. päivänä ystävät ilmoittivat Carterin kadonneeksi. Mies ei kuitenkaan ollut kaukana, sillä hän oli päättänyt siirtyä paritalon yhteiselle ullakolle ja päässyt sitä kautta käsiksi naapureiden tavaroihin, jääkaapille ja vaatekaapeille.

Poliisit löysivät ullakolta paperin, joka oli otsikoitu ”Stanleyn joululahjalista”. Siihen hän oli kirjoittanut ylös kaikki talosta anastamansa ja itselleen lahjoittamansa tavarat. Käänteisesti toimiva joulupukki lähti lopulta vastustelematta virkavallan matkaan.

Lue myös:

• ”Pyysin nuorta verta” – Hyytävä tositarina suositun The Watcher -mysteerisarjan taustalla
• Todistajansuojelu on salaisista salaisinta: Minkälainen tämä Suomessakin toimiva ohjelma oikeasti on?

Outoja ääniä ullakolta, tavarat vaihtavat paikkaa, jääkaapista katoaa ruokaa – piilotteleeko kotonasi joku ulkopuolinen? Tässä kymmenen hyytävää tapausta, joissa joku asui ilman lupaa toisen kodissa.

Ajatus siitä, että joku asuu kotonasi salaa ja piilottelee jopa kuukausien ajan ullakolla tai vaatekomerossa, on kuin pahimmasta painajaisesta.

Entäs sitten sellainen tapaus, että olet esimerkiksi lomareissulla, jonka aikana joku on tunkeutunut kotiisi ja asettunut sinne asuakseen. Suomessa helppo homma: tunkeilija ulos ja syytteeseen. Muualla maailmassa asunnonvaltaajalla voi olla yllättäviä oikeuksia!

Listafriikki kertoo nyt kymmenen kauhutarinaa siitä, kuinka joku on asunut toisen kodissa luvatta – oli kyse sitten ullakolla tai kellarissa piilottelevasta hiipparista tai julkeasti asunnon haltuunsa ottaneista valtaajista.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset tosielämän kauhutarinat ovat luvassa myöhemmin.

Nainen ylähyllyllä

Ehkäpä tunnetuin tapaus, jossa joku on asunut luvatta ja salaa toisen kodissa, tulee Japanista. Vuonna 2008 nimettömänä pysyttelevä 57-vuotias mies päätti selvittää, miksi hänen kodissaan tapahtuu outoja asioita, muun muassa jääkaapista katosi ruokaa. Hän asensi valvontakamerat, jotka lähettivät kodista reaaliaikaista kuvaa hänen puhelimeensa. Mies oletti näkevänsä murtovarkaita, mutta totuus oli vielä kauhistuttavampi. 

Eräänä päivänä puhelimeen tuli video: tuntematon nainen kävi jääkaapilla hakemassa hiukopalaa. Talon omistaja hälytti paikalle poliisit, jotka rynnistivät sisään uskoen nappaavansa murtovarkaan kiinni verekseltään. Kaikkien hämmästykseksi ikkunat ja ovet olivat lukossa eikä missään näkynyt merkkejä murtautumisesta. Virkavalta kävi läpi koko talon, mutta ketään ei löytynyt ennen kuin he kurkistivat erään vaatekomeron ylähyllylle: siellä kyyhötti pelokas nainen, joka paljastui kodittomaksi Tatsuko Horikawaksi.

Horikawa oli pitkän aikaa kiertänyt talosta taloon ja asunut aina hetken aikaa täysin outojen ihmisten kodeissa asukkailta salaa. Ilmeisesti 58-vuotias Horikawa oli kovasti mieltynyt viimeisimpään asuntoon, sillä hän oli asustellut siellä vuoden verran ennen kiinnijäämistään. Jäiks!

Horikawa paljasti poliiseille, että oli oppinut tuntemaan kämppiksensä unirytmin ja päivittäiset tavat niin hyvin, että pystyi käymään huoletta ulkona kävelyillä, laittamaan ruokaa ja käymään suihkussa.

Vaatteet kiertoon

Pohjois-Carolinan yliopistossa opiskeleva Maddie ja hänen kämppäkaverinsa naureskelivat tammikuussa 2019, että heidän asunnossaan kummitteli. Maddien vaatteita katosi komerosta ja eräänä päivänä kylpyhuoneen seinässä näkyi kädenjälkiä. Jossain vaiheessa vitsailut alkoivat olla väkinäisiä.

Helmikuun 2. päivänä Maddie kuuli vaatekomerostaan meteliä ja päätti kysyä kuka siellä oli. Vastaus tuli nopeasti: ”Ai, minun nimeni on Drew”. Maddie aukaisi varovasti oven ja siellä tosiaan oli tuntematon mies pukeutuneena päästä varpaisiin Maddien vaatteisiin.

Maddie soitti poikaystävälleen, joka hälytti poliisit paikalle. Virkavaltaa odotellessaan Maddie jututti miestä estääkseen tätä pakenemasta, mistä mies oli enemmän kuin tyytyväinen ja jatkoi vain Maddien vaatteiden kokeilemista ja peilailua kehuen välillä nuoren naisen ulkonäköä.

Tunkeilija osoittautui 30-vuotiaaksi Andrew Swoffordiksi, joka sai lukuisia rikossyytteitä muun muassa kotirauhan rikkomisesta ja identiteettivarkaudesta. Hämmentävää tapahtuneessa oli se, että kukaan ei tiennyt, miten mies oli päässyt taloon sisälle ja missä hän oli piilotellut, sillä ovet oli aina pidetty lukossa, lukot oli hiljattain vaihdettu eikä merkkejä murrosta ollut havaittavissa.

Talonvaltaajien käsittämättömät oikeudet

Mitä tapahtuu, kun joku asuu luvatta toisen kodissa? Siitä on varmasti seuraamuksia. Mutta mitä sitten, jos se on täysin laillista? Tämä on vähän tällainen ”vain Amerikassa” -juttu. 

Dayna ja Troy Donovan muuttivat syksyllä 2011 Littletonin kaupungista Coloradosta toiseen osavaltioon, Indianaan, koska Troy oli saanut sieltä töitä. He laittoivat omistamansa talon talviteloille odottamaan kevättä, kun he taas palaisivat kotiin.

Donovanien tietämättä heidän taloonsa oli tunkeutunut talven aikana kaksi ihmistä: Jose Rafael Leyva-Caraveo ja Veronica Fernandez-Beleta. Kun perhe palasi Littletoniin keväällä 2012, ei heillä ollut mahdollisuutta muuttaa takaisin kotiinsa, sillä se oli talonvaltaajien hallussa.

Leyva-Caraveo ja Fernandez-Beleta väittivät maksaneensa talosta 5000 dollaria ja vetosivat niin sanottuun asunnonvaltaajan oikeuteen. Kyseinen laki on todella olemassa useassa Yhdysvaltain osavaltiossa, mutta Coloradon lain mukaan kiinteistön pitäisi olla ollut tyhjillään useita vuosia ennen kuin joku voi vain ottaa sen haltuunsa ilman omistajan suostumusta.

Donovanit eivät kuitenkaan voineet tehdä juuri mitään. Poliisi ei suostunut puuttumaan asiaan, sillä kyseessä oli mahdollisesti siviilikanne, ei rikosasia, sillä kaksikon ei voitu todistaa murtautuneen sisään. Valtaajat hakivat lähestymiskieltoa, jonka mukaan Donovanit eivät voineet tulla kotinsa lähelle. Lähestymiskielto myönnettiin.

Donovanit nostivat luonnollisesti siviilikanteen, jonka he kaikesta järjettömyydestä huolimatta onneksi voittivat, ja Leyva-Caraveo ja Fernandez-Beleta määrättiin poistumaan 48 tunnin kuluessa. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen, sillä Veronica Fernandez-Beleta oli hakenut itsensä konkurssiin, eikä vararikossa olevaa talonvaltaajaa saa häätää – se lukee laissa.

Donovanit asuivat kahden pienen tyttärensä kanssa kuukausien ajan sukulaistensa nurkissa, kun asiaa setvittiin oikeudessa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: Perhe sai heinäkuussa 2012 luvan muuttaa tuomarin päätöksellä takaisin kotiin. 

Ei sittenkään ”vain Amerikka” -juttuja 

Suomessa asunnonomistaja on kuningas, mutta näin ei ole monessa muussa maassa. Esimerkiksi Ranskassa vuokralaisella on lain mukaan vahva asema, eikä häätö onnistu noin vain, vaikka siihen olisi syytä. Ylen Pariisin-kirjeenvaihtajan Annastiina Heikkilän mukaan häätäminen on vuosia kestävä oikeusprosessi ja kokonaan kiellettyä talvisin. 

Vuokralaisten suoraan sanottuna epäreilut oikeudet ovat johtaneet kauhutarinoihin asunnonvaltaajista, joille omistajien on hankala tehdä mitään. Heikkilä kirjoittaa, että sanomalehti Le Figaron mukaan eräs ranskalaismies oli menettänyt talonsa hallinnan asiansa osaavalle valtaajaperheelle. Mies oli etsinyt uusia vuokralaisia ja tämä kolmilapsinen perhe oli aiemmin käynyt katsomassa asuntoa. Omistajan ollessa matkoilla perhe oli tunkeutunut keskellä yötä taloon, ja pistänyt töpinäksi: nimi oli vaihtunut postilaatikkoon ja uusi sähkösopimus oli solmittu. 

Kun valloitus tuli talonomistajan tietoisuuteen, oli aikaa kulunut useampi vuorokausi, ja Ranskan lain mukaan poliisi pitää hälyttää häätötoimiin 48 tunnin kuluessa, mikäli haluaa välttyä pitkältä oikeustaistelulta. Uskomatonta!

Valtaajat asuivat talossa lähes puolitoista vuotta – ilmaiseksi – ja saivat tuona aikana neljännen lapsensa. He laittoivat myös talon sisustuksen uusiksi ja asensivat takapihalle trampoliinin ja uima-altaan. 

Ranskassa talonvaltaukset ovat verrattain yleisiä, ja useimmiten kohteeksi joutuvat remontissa olevat talot tai kakkosasunnot, joiden valtaamista ei todennäköisemmin havaita kriittisen kahden vuorokauden aikana.

Huolimaton tunkeilija

Pittsburghissa, Yhdysvalloissa, asuvalla Katy Florylla oli huhtikuussa 2019 outo tunne. Aivan kuin hän ei olisi kodissaan yksin. Toki 37-vuotiaan Floryn kaksi tytärtä asuivat saman katon alla, mutta kodissa alkoi ilmetä merkkejä ylimääräisestä asukista. Floryn selkäpiitä karmi, sillä hänen epäilynsä kohdistuivat väkivaltaiseen ex-puolisoon Cary Cocuzziin.

Tunne voimistui, kun WC-istuin oli jätetty ylös (talossa ei ollut käynyt aikoihin miesvieraita) ja kellarin nurkasta löytyi makuuhuoneesta kadonnut peitto.

Eräänä päivänä Floryn ollessa yksin kotona, hän kuuli makuuhuoneestaan meteliä ja meni katsomaan riehuivatko kissat siellä keskenään. Pahin painajainen oli kuitenkin totta, kun oven takana seisoi lähestymis- ja yhteydenottokiellon saanut Cocuzzi. Mies kävi Floryn kimppuun, mutta tämä onnistui rimpuilemaan irti ja juoksemaan pihalle pakoon.

Kun poliisit saapuivat talolle, löysivät he Cocuzzin piileskelemästä vaatekasan alla. Mies kertoi majailleensa Floryn kellarissa ja ullakolla muutaman viikon ajan, koska oli ”kyllästynyt olemaan koditon”. No, todennäköisesti Cocuzzille järjestyi katto pään päälle valtion toimesta.

Lue myös:

• Top 10 kummittelevat tiet: Uskaltaisitko lähteä aavemaiselle ajelulle? Osa 1
• Top 10 pelottavimmat kauhuelokuvat – Mikä nostattaa eniten sydämensykettä? 

Lastenkirjojen onnelliset sadut eläinten keskuudessa kasvaneista villilapsista ovat kaukana niistä tositarinoista, joita tällä listalla esittelemme.

Tosielämän tarzaneiksi ja mowgleiksi kutsutut villilapset ovat joutuneet omilleen luontoon ja eläneet eläinten kanssa pitkän aikaa ilman minkäänlaista ihmiskontaktia. Toisin kuin satuhahmojen kohdalla, nämä lapset eivät useinkaan opi puhumaan eikä sopeutuminen yhteiskuntaan ole helppoa.

Monet kuuluisat tarinat villilapsista ovat osoittautuneet lopulta keksityiksi, kuten kävi esimerkiksi tunnettujen intialaisten siskosten Amalan ja Kamalan kohdalla. Jo 1920-luvulta lähtien nuo susilapsiksi nimetyt sisarukset ovat olleet oppikirjoissa ja mediassa esimerkkinä villilapsista.

Todellisuudessa vaikeasti kehitysvammaisia tyttöjä käytettiin vain hävyttömästi hyväksi orpokodin markkinoinnissa ja maineen kohottamisessa. He eivät milloinkaan olleet kasvaneet susien kanssa.

Mutta todellisiakin tapauksia on olemassa. Listafriikki esittelee nyt kymmenen tarinaa villilapsista, jotka ovat oikeasti ja todistetusti eläneet eläinten keskuudessa ja selvinneet hengissä ainoastaan niiden avustuksella.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi tarinaa voit lukea tästä:

Villilapset: 10 tarinaa eläinten kasvattamista lapsista – osa 1

Sujit Kumar

Fijiläinen Sujit Kumar oli kaksivuotias, kun hänen äitinsä teki itsemurhan ja hänen isänsä tapettiin. Ei mikään loistelias alku elämälle. Mutta Kumarin ensimmäisetkään elinvuodet eivät olleet olleet onnellisia – vanhemmat olivat nimittäin sulkeneet hänet kanakoppiin. Vanhempien kuoltua Kumar jäi isoisänsä hoiviin, mutta tämä päätti pitää pojan kanojen kanssa häkissä.

Kumar oli kahdeksanvuotias, kun hänet löydettiin keskeltä tietä kotkottamassa ja räpyttelemässä käsiään. Pojan huostaan ottaneet ihmiset yrittivät opettaa tätä ”ihmisten tavoille”, mutta Kumar söi ruokansa suoraan lautaselta nokkien, istui tuolilla kuin orrella ja suostui nukkumaan vain lattialla. Hän yksinkertaisesti käyttäytyi kuin kanat.

Hän ei puhunut sanaakaan, vaan äänteli tekemällä teräviä naksautusääniä kielellään. Kumar päätettiin siirtää pääkaupunki Suvassa sijaitsevaan vanhainkotiin, jossa hän vietti elämänsä seuraavat 22 vuotta – suurimman osan ajasta sänkyynsä sidottuna.

Vuonna 2002 australialainen Elizabeth Clayton oli vanhainkodissa toimittamassa lahjoitusta, kun hän sattumalta näki Kumarin. Nuori mies yritti purra muita ihmisiä, huitaisi ruokansa tarjottimelta maahan ja söi sen sieltä suoraan suullaan.

Clayton halusi tarjota 31-vuotiaalle Kumarille paremmat oltavat. Vain muutamassa vuodessa tämä oppi ymmärtämään yksinkertaisia kehotuksia, ja jopa hymyilemään ja ottamaan katsekontaktia; mutta ei muihin kuin kanssaan eniten aikaa viettäneisiin muutamiin ihmisiin.

Todennäköisesti Kumar ei tule koskaan puhumaan, sillä puheen oppimisen ikkuna sulkeutuu viimeistään teini-iän alkaessa, eikä kukaan ollut ennen Claytonin saapumista puhunut Kumarille. Mutta onneksi kommunikoida voi monella muullakin tavalla!

Ivan Mishukov

Vuona 1998, kun Ivan Mishukov oli kuusivuotias, pelastivat poliisit hänet Moskovan kaduilta. Kaksi vuotta aiemmin poika oli karannut kotoaan päästäkseen pois äitinsä ja tämän väkivaltaisen miesystävän luota.

Asuessaan orpona kadulla Mishukov alkoi kerjätä, mutta yksinäisyys otti vallan. Vaihtoehtoja ei juuri ollut, joten hän alkoi jakaa saamaansa ruokaa kulkukoirien kanssa. Vastineena ravinnosta koirat suojelivat poikaa niin kylmältä kuin pahantekijöiltäkin. Jossain vaiheessa Mishukov eteni lauman johtajaksi.

Poikaa yritettiin toistuvasti saada kiinni, mutta ainakin kolme kertaa hän pakeni laumansa avustuksella virkavallan kynsistä. Lopulta Mishukov saatiin napattua erottamalla johtaja laumastaan jättämällä erään ravintolan keittiöön syötti koirille.

Koska Ivan Mishukov oli nelivuotias karatessaan kotoaan, oli hän jo oppinut puhumaan, joten kieli palautui nopeasti takaisin ihmisten seurassa ja lopulta hän puhui kuin ei ikinä olisi lopettanutkaan. Mishukov sopeutui sulavasti takaisin yhteiskuntaan, kävi arvostetun kadettikoulun ja palveli Venäjän armeijassa.

Nykyään Mishukov työskentelee tehtaassa ja on kiitollinen monelle eri taholle: kasvattiäidille, joka otti hänet kadulta hoiviinsa; poliiseille, jotka vastustuksesta huolimatta ottivat hänet kiinni; ja tietysti sille koiralaumalle, jonka ansiosta hän pysyi hengissä.

Dina Sanichar

Vuonna 1867 Uttar Pradeshin maakunnassa, Intiassa, lähellä Bulandshahrin kaupunkia joukko metsästäjiä seurasi susilaumaa, kun he huomasivat eläinten joukossa jotain eriskummallista. Mukana näytti juoksevan ihmislapsi neljällä raajalla.

Metsästäjät jäivät seuraamaan tilannetta ja päättivät sytyttää luolan suuaukolle tulen savustaakseen asukit ulos. Sudet ammuttiin, kun ne tulivat esiin, ja miehet veivät noin kuusivuotiaaksi pojaksi osoittautuneen lapsen mukanaan.

Poika vietiin agralaiseen orpokotiin, jossa nunnat antoivat hänelle nimen Dina Sanichar ja yrittivät opettaa hänelle ihmisten tapoja. Se osoittautui hankalaksi, sillä vaikutti siltä kuin poika olisi elänyt koko pienen ikänsä villinä luonnossa. Hän ei puhunut eikä kävellyt kahdella jalalla, vaan yritti purra ja murisi.

Dinalle ei kelvannut ruoaksi kuin raaka liha ja hän söi kaiken suoraan maasta. Pojalla oli myös tapana järsiä luita kuin teroittaakseen hampaitaan. Orpokodin lähetystyöntekijät yrittivät vieroittaa häntä lihasta ja saada hänet pitämään vaatteita, mutta poika repi kaiken ylleen puetun pois.

Hiljalleen Dinan käytös rauhoittui ja hän otti jopa silloin tällöin kontaktia orpokodin muihin lapsiin ja työntekijöihin. Hän oppi pukemaan itse ja huolehtimaan muutamasta henkilökohtaisesta tavarastaan. Dina oppi seisomaan suorassa ja kävelemään kahdella jalalla, mutta puhumaan hän ei koskaan oppinut.

Ainut henkilö, jonka kanssa Dina muodosti minkäänlaisen yhteyden, oli viisi vuotta häntä myöhemmin orpokotiin tullut poika, joka oli niin ikään elänyt villinä. Dina opetti tälle muun muassa miten kupista juodaan. Dina Sanichar kuoli todennäköisesti tuberkuloosiin vuonna 1895 asuttuaan lähes 20 vuotta orpokodissa.

Dinan arvellaan toimineen inspiraationa Rudyard Kiplingin kirjoittamaan vuonna 1894 ilmestyneeseen Viidakkokirjaan ja Mowglin tarinaan.

Oksana Malaya

Oksana Malaya on ukrainalainen nainen, joka vuonna 1986, ollessaan kolmivuotias, lukittiin ulos alkoholistivanhempiensa toimesta. Suojaa ja lämpöä etsiessään tyttö ryömi ainoaan löytämäänsä paikkaan: koiratarhaan.

Koirat sallivat tytön läsnäolon, ja tämä söi mitä tahansa koirilta jäi tähteiksi. Silloin tällöin hän ilmeisesti kävi hakemassa vanhasta kodistaan ruokaa, mutta ihmiset eivät enää tuntuneet omalta lajilta, sillä hän oli täysin sopeutunut elämään koirien kanssa. Vasta viisi vuotta myöhemmin joku naapureista ilmoitti poliisille, että lähitalossa on pieni tyttö, joka elää koirahäkissä.

Kun Malaya pelastettiin, oli hän menettänyt täysin puhekykynsä ja liikkui nelinkontin. Orpokotiin sijoitetulle tytölle opetettiin kävelemistä, käsin syömistä ja ennen kaikkea puhumista, joka onnistuikin lopulta, sillä ennen koirien kanssa elämistä hän oli ehtinyt oppia puhumaan.

Ensimmäisinä vuosina orpokodissa hän kulki mieluummin nelinkontin, ulvoi ja haukkui, hautasi tai piilotti aina kaiken saamansa, ja piti hygieniastaan huolta kuten koirat. Ihmeellistä kyllä, vuosien mittaan ja intensiivisellä hoidolla Malaya onnistui vähentämään koiramaista käytöstä, ja nyt nelikymppisenä hän työskentelee maatilalla, vaikka ei koskaan tule kykenemään täysin itsenäiseen elämään.

Ramu

Ramun tarina on hyvin samanlainen kuin aiemmin mainitun susilapsen Dina Sanicharin elämä. Ramu löytyi Uttar Pradeshin metsistä viime vuosisadan puolivälin tietämillä. Hän oli arvioiden mukaan enintään viisivuotias ja hänet löydettiin metsästä suden pentujen seurassa – hänen kehonsa oli arpien peittämä ja hän liikkui neljällä raajalla.

Ramu joi vettä lipomalla sitä kielellään suuhunsa ja söi paljon mieluummin raakaa lihaa kuin kypsennettyä. Orpokotiin saapuessaan Ramulla oli lähetystyöntekijöiden mukaan takkuiset hiukset ja pitkät, vahvat kynnet. Vaikka Ramu oppi kylpemään ja pukeutumaan, ei hän koskaan täysin sopeutunut ihmiselämään. Kerran jos toisenkin hän hiipi yön pimeydessä ulos ja hyökkäsi orpokodin kanahäkkiin saadakseen mieleistään lihaa. Ramu menehtyi teini-ikäisenä 1960-luvulla.

Miten Ramu sitten oli päätynyt viidakkoon? Häntä hoitanut lääkäri D. N. Sharma on sanonut, että on hyvin yleistä, että Intiassa maanviljelijät jättävät pienetkin lapset pellon reunaan ollessaan itse töissä. Jos ohi kulkee naarassusi, jolla on oma pentue, saattaa sen äidinvaisto herätä ja se kantaa pienen lapsen mukanaan pesäänsä.

Lue myös:

• Äidit, jotka sepittävät tai aiheuttavat lapsilleen sairauden – 10 tapausta välillisestä Münchausenin syndroomasta
• Kuolemanenkelit: 10 kylmäveristä sairaanhoitajaa, jotka paljastuivat sarjamurhaajiksi