Milano-Cortinan talviolympialaiset 2026 alkavat muutaman viikon päässä, ja tunnelmaan virittäydyttäessä Listafriikki ottaa katsauksen menneisiin olympialaisiin ja niissä koettuihin sydäntä lämmittäviin hetkiin ja tarinoihin.

Kaikki listalla mainitut urheilijat eivät lähteneet olympialaisista kotiin kultamitali kaulassa, mutta ei olympiasankariksi nousemiseen aina tarvita astumista palkintokorokkeelle.

Olympia-aatteen perusarvoihin kuuluvat reilu peli, yhteishenki ja suvaitsevaisuus, joita nykyään saa hakemalla hakea kaiken kaupallisuuden ja miljardibisneksen seasta. Voittamisen eteen tehdä kaikki laillinen ja laiton, vaikka loppuviimeksi olympialaisten alkuperäisen hengen mukaisesti tärkeintä on osallistuminen, yrittäminen ja hyvän esimerkin näyttäminen nuoremmille sukupolville.

Tällä listalla tutustumme koskettaviinkin tarinoihin, joissa olympiahenki on todella ollut läsnä.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset koskettavat tarinat voit lukea tästä:

10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista – osa 1

Voitto kotiin sorsista huolimatta

Yleensä urheilijat kamppailevat toisiaan ja myös itseään vastaan, mutta Amsterdamin olympialaisissa vuonna 1928 soutaja Henry Robert Pearce joutui kamppailemaan luontoa vastaan.

Kanadalainen Pearce oli ylivoimainen ja eteni kisassa leikitellen kohti edessä siintävää kultamitalia. Kun neljännesvälierät olivat käynnissä, hänen soutulinjalleen ui sorsaperhe. Sen sijaan, että Pearce olisi paahtanut pesuetta päin, hän lopetti soutamisen, jotta linnut pääsivät uimaan väljemmille vesille. Bobby Pearce voitti hollantilaisten katsojien sydämet ja pysähdyksestä huolimatta hän souti eränsä voittoon.

Sankarin asemaan nostettu Pearce voitti lopulta myös finaalin ja nappasi olympiakullan päihittäen toiseksi tulleen lähes kymmenen sekunnin erolla. Sorsaperhettä ei finaalissa nähty.

Mahdotonta! Jamaikan rattikelkkailijat olivat eri mieltä

Tämä on olympiatarina, joka inspiroi elokuvan. Vuonna 1993 valmistunut Kelkkajengi perustuu löyhästi tositapahtumiin ja kertoo jamaikalaisen rattikelkkajoukkueen matkasta vuoden 1988 Calgaryn olympialaisiin.

Jamaikalaisia kelkkailijoita talviolympialaisissa. Koko muun maailman mielestä se oli mahdotonta, mutta Dudley Stokes, Devon Harris, Michael White ja Casewell Allen olivat eri mieltä. Varsinkin pohjoisamerikkalaiset mediat alkoivat kirjoittaa Jamaikan rattikelkkailijoista artikkeleita koomiseen sävyyn.

Mutta tarina altavastaajista sai yleisön puolelleen ja Jamaikan rattikelkkajoukkueen edesottamukset nousivat yhdeksi olympialaisten kohokohdaksi. Miesten asenne ja osallistumisen ilo sekä hyisessä Kanadassa soinut reggae-musiikki olivat pirteän erilaista.

Valitettavasti Allen loukkaantui harjoituksissa, kun joukkue oli järven jäällä ottamassa tuntumaa talvisiin olosuhteisiin. Hänen tilalleen otettiin olympialaisiin veljeään Dudleyta tukemaan matkannut Chris Stokes, joka ei koskaan aiemmin ollut ollut rattikelkan kyydissä.

Varsinaisessa kilpailussa Jamaikan joukkue diskattiin, kun rattikelkka kaatui kesken suorituksen. Periksiantamaton nelikko kuitenkin nousi kelkastaan ylös ja käveli maaliviivan yli suosionosoitusten siivittämänä.

Uimari, joka oli juuri oppinut uimaan

Monet urheilijat kamppailevat maansa edustuspaikasta kynsin ja hampain; joskus huippujakin jää olympialaisista ulos, sillä tiettyjen maiden karsintasysteemi on raaka.

Päiväntasajaan Guineasta kotoisin oleva Eric Moussambani pääsi vuonna 2000 mukaan niin sanotulla villillä kortilla, eikä hänen siis tarvinnut kilpailla maanmiehiään vastaan edustaakseen maataan Sydneyn olympia-altaassa.

Mutta uimaan hänen piti opetella.

Päiväntasaajan Guineassa ei ollut harjoittelupaikkoja eikä Moussambani ollut koskaan nähnyt olympiakokoista allasta ennen Australiaan saapumistaan. Hän aloitti uintiharjoittelun vain kahdeksan kuukautta ennen olympialaisia treenaten joissa ja meressä ja saaden neuvoja paikallisilta kalastajilta. Sen kummempaa valmentajaa hänellä ei ollut. Myöhemmin Moussambani sai mahdollisuuden harjoitella pääkaupunki Malabossa sijaitsevan hotellin pienessä altaassa, jota sai kuitenkin käyttää vain kolmena päivänä viikossa aamuviiden ja -kuuden välillä.

Sydneyssä Moussambani joutui uimaan alkuerässään yksin, sillä kaksi muuta uimaria diskattiin varaslähdön vuoksi. ”Olin todella hermostunut, sillä tiesin kaikkien katsovan vain minua”, kertoi Moussambani myöhemmin tunnelmistaan ennen kisaa. Jättimäinen allas, 17 000 silmäparia paikan päällä ja lukematon määrä televisiokatsojia hermostuttaisi ketä tahansa. Moussambani hyppäsi urheasti altaaseen ja suoriutui 100 metrin vapaauinnista kunnialla. Viimeiset kymmenet metrit olivatkin tuskaisia, mutta seisaallaan suosiota osoittaneen yleisön kannustuksella Moussambani ui ainoana osallistujana eränsä voittajaksi.

Hän ei erävoitostaan huolimatta päässyt seuraavalle kierrokselle, sillä aika oli surkea. Se oli 100 metrin vapaauinnin olympiahistorian hitain. Moussambanin aika (1.52, 72) oli yli kaksi kertaa hitaampi kuin olympiakullan vieneen Pieter van den Hoogenbandin finaalissa kellottama 48.30. Se oli kuitenkin hänen oma parhaansa ja Päiväntasaajan Guinean ennätys.

Jo olympialaisten aikana Moussambani nousi suureksi sankariksi ja julkkikseksi. Tulevina vuosina ja harjoittelun myötä hän paransi aikansa alle minuuttiin ja hänet nimitettiin oman kilpailu-uransa jälkeen Päiväntasaajan Guinean uintimaajoukkueen valmentajaksi. Nykyisin maassa on pari olympiakokoista allasta, mistä kiitos kuuluu suurelta osin Eric Moussambanille ja hänen rohkeudelleen.

Olympiavoittajaksi heikommallakin kädellä

Unkarilainen Károly Takács liittyi nuorena miehenä maansa armeijaan ja hänestä kehkeytyi maailmanluokan pistooliampuja. Kun vuoden 1936 kesäolympialaiset lähestyivät, ei Takácsia hyväksytty joukkueeseen, koska hän oli sotilasarvoltaan kersantti. Vain upseeristo sai kilpailla olympialaisissa.

Berliinin kisojen jälkeen Unkari poisti hölmön säännön ja Takács otti tavoitteekseen menestyä neljän vuoden päästä Tokiossa. Hänen kätensä kuitenkin pirstoutui täysin vuonna 1938, kun viallinen kranaatti räjähti armeijan harjoituksessa. Mies ei aikonut luovuttaa pistoolikätensä amputaatiosta huolimatta ja päästyään sairaalasta hän rupesi kaikessa hiljaisuudessa treenaamaan ampumista vasemmalla kädellä. Jo seuraavana vuonna hän yllätti maanmiehensä ja voitti Unkarin mestaruuden. Kaikki näytti Tokiota ajatellen hyvältä.

Mutta sekä Tokion vuoden 1940 että Lontoon vuoden 1944 kesäolympialaiset peruttiin toisen maailmansodan vuoksi.

Takács oli päättänyt kilpailla olympialaisissa. Hän tuli valituksi Unkarin olympiajoukkueeseen ja lähti Lontooseen vuonna 1948 toteuttamaan unelmaansa. Ennakkosuosikki, maailmanmestari ja maailmanennätyksen haltija Carlos Enrique Díaz Saenz Valiente kysyi ennen kisaa Takácselta, että mitä tämä tekee Lontoossa. Unkarilainen kertoi olevansa siellä oppimassa. Takács voitti kultaa ja rikkoi maailmanennätyksen kymmenellä pisteellä.

Palkintokorokkeella toiseksi tullu argentiinalainen virkkoi voittajalle: ”Olet oppinut tarpeeksi”.

Neljä vuotta myöhemmin Helsingissä Takács otti vielä toisenkin kullan, minkä myötä hänestä tuli lajinsa ensimmäinen onnistuneesti olympiavoittoaan puolustanut ampuja. Heikommalla kädellä.

Odottamaton ystävyys Hitlerin silmien alla

Saksalainen pituushyppääjä Luz Long osoitti rohkeutta, ystävyyttä ja todellista urheiluhenkeä olympia-aatteen mukaisesti, kun hän auttoi yhdysvaltalaista kilpakumppaniaan Jesse Owensia. Owens oli astunut kaksi hyppyä yli ja oli siten vaarassa karsiutua viimeisiltä hyppykierroksilta.

Owensin hyppyjä tarkkaavaisesti seurannut Long ehdotti pahimmalle vastustajalleen, että tämän kannattaisi siirtää askelmerkkiään ja kaiken lisäksi vielä neuvoi oikean kohdan valitsemisessa. Owens hyppäsi finaalin voittoon ja hopeamitalisti Long oli ensimmäisenä onnittelemassa. Ilo Owensin puolesta oli aitoa. Miehet kävelivät käsikynkässä stadionilta pois, Adolf Hitlerin seuratessa katsomossa.

Berliinin olympialaisten piti olla Hitlerille ja natsi-Saksalle täydellinen propagandan väline, sillä mediahuomio oli taattu ja olympialaisista lähetettiin historian ensimmäiset studio-olosuhteiden ulkopuolella kuvatut tv-lähetykset. Berliinin kisojen piti olla ”arjalaisen rodun ylivallan -ja voiman” näytöstä, mutta suunnitelma epäonnistui. Olympialaisten suurin tähti oli tummaihoinen Owens, joka voitti olympiakultaa pituuden lisäksi 100 metrillä, 200 metrillä ja pikaviestissä.

Owens sanoi myöhemmin haastatteluissa, että Longin kanssa solmittu ”24 karaatin ystävyys” oli paljon arvokkaampi kuin kaikki hänen urallaan voittamansa palkinnot yhteensä. ”Vaati suunnattoman määrän rohkeutta ystävystyä kanssani ja halata minua Hitlerin edessä”, kertoi Owens ensimmäisestä ja viimeisestä tapaamisestaan Longin kanssa.

Vuonna 1964 Long palkittiin poikkeuksellisen urheiluhengen osoittamisesta Berliinin kisoissa vuosikymmeniä aiemmin. Mies ei kuitenkaan itse ollut vastaanottamassa tunnustusta, sillä osallistui toiseen maailmansotaan Saksan laskuvarjojoukoissa ja menehtyi Italiassa yhdysvaltalaisia vastaan käydyssä taistelussa vuonna 1943.

Long aavisti oman kohtalonsa, sillä viimeisessä, rintamalta lähetetyssä kirjeessään Owensille hän kirjoitti: ”Pyydän sinulta jotain. Tämä on minulle hyvin tärkeää. Kun sota on ohi, niin mene Saksaan ja jonain päivänä etsi poikani. Jesse, kerro hänelle hänen isästään sekä menneistä ajoista ja siitä, minkälaista elämä oli, kun sota ei erottanut meitä. Kerro hänelle siitä, minkälaiset ihmisten välit voisivat tässä maailmassa olla.”.

Owens teki juuri niin ja piti Longin läheisiin säännöllisesti yhteyttä omaan vuoden 1980 kuolemaansa saakka – niin merkittävä tuo kilparadalla syntynyt ystävyys oli.

Lue myös:

• Torille! Kesäolympialaiset: Mitkä ovat menestyneimmät maat väkilukuunsa nähden?
• Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näitä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!
• Top 10 joukkueurheilun historian uskomattominta comebackia

Milano-Cortinan talviolympialaiset 2026 odottavat muutaman viikon päässä, mutta nyt Listafriikki ottaa katsauksen menneisiin olympialaisiin ja niissä koettuihin sydäntä lämmittäviin hetkiin ja tarinoihin.

Vaikka kaikki listalla esiintyvät urheilijat eivät lähteneetkään olympialaisista kotiin kultamitali kaulassa, ei olympiasankariksi nousemiseen aina tarvita astumista palkintokorokkeelle.

Olympia-aatteen perusarvoihin kuuluvat reilu peli, yhteishenki ja suvaitsevaisuus, joita nykyään saa hakemalla hakea kaiken kaupallisuuden ja miljardibisneksen seasta. Voittamisen eteen tehdä kaikki laillinen ja laiton, vaikka loppuviimeksi olympialaisten alkuperäisen hengen mukaisesti tärkeintä on osallistuminen, yrittäminen ja hyvän esimerkin näyttäminen nuoremmille sukupolville.

Tällä listalla tutustumme koskettaviinkin tarinoihin, joissa olympiahenki on todella ollut läsnä.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset koskettavat tarinat voit lukea tästä:

10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista – osa 2

Periksiantamattomuutta ja vanhemman rakkautta

Kipu ei ollut brittiläiselle pikajuoksijalle Derek Redmondille uutta, mutta koko maailma kyynelehti, kun hän loukkaantui Barcelonan vuoden 1992 olympialaisissa.

Redmond oli joutunut jättäytymään akillesjännevamman vuoksi pois Soulin vuoden 1988 olympialaisista vain minuutteja ennen ensimmäistä 400 metrin alkuerää. Vakavat vammat keskeyttivät Redmondin uran useaan otteeseen, ja monet muutkin arvokisat jäivät väliin. Valmistautuminen Barcelonaan sujui kuitenkin hyvin ja ainoa tavoite oli olympiamitali. Redmond oli alkuerien nopein, mutta semifinaalissa epäonni kuitenkin iski jälleen.

”Lähtö oli lähes täydellinen ja kiihdytys sujui suunnitelmien mukaan, mutta takasuoralla tunsin pamauksen. Se oli takareiteni”, kertoi Redmond myöhemmin medialle. Hän lyyhistyi tuskissaan radan pintaan, mutta sitten tapahtui jotain käsittämätöntä. Pahasti loukkaantunut juoksija nousi takaisin ylös ja alkoi nilkuttaa kohti maaliviivaa. Yleisö nousi seisomaan osoittaakseen suosiota.

Eräs katsomossa ollut mies riuhtoi itsensä järjestysmiesten estelyistä huolimatta kentälle. Se oli Jim Redmond, kasvot irveessä ontuvan pikajuoksijan isä. Hän juoksi poikansa luo ja auttoi tämän maaliin.

Jim on muistellut, että pyysi Derekiä keskeyttämään, mutta tämä oli päättänyt juosta maaliin. ”En osaa oikein sanoa miten ja miksi rynnin radalle. Se oli vain spontaani reaktio, ja toimin vaistojeni varassa, aivan kuin olisin nähnyt auton törmäävän häneen”, vastasi Jim, kun häneltä kysyttiin syytä tempaukselleen. Se riitti selitykseksi vähintäänkin kaikille vanhemmille.

Kansa meni miljoonien edelle

Kuubalainen raskaansarjan nyrkkeilijä Teófilo Stevenson on yksi olympiahistorianyrkkeilyn aatelisista. Vain kolmella nyrkkeilijällä on kolme olympiakultaa ja Stevenson on yksi heistä.

Hyvin todennäköisesti kultamitaleja olisi jopa kaksi enemmän, sillä niin dominoiva tämä mestari oli. Vuosien 1984 ja 1988 olympialaiset jäivät kuitenkin väliin, sillä kommunistiset maat pitivät yhtä. Ensin Kuuba boikotoi Neuvostoliiton vanavedessä Los Angelesin kisoja ja neljä vuotta myöhemmin se jättäytyi pois Soulista, koska Pohjois-Korean vaatimuksiin järjestysoikeuden jakamisesta ei suostuttu.

Kun Stevenson nousi voittajaksi ja ryminällä kaikkien tietoisuuteen Münchenin vuoden 1972 olympialaisissa, vilisivät dollarin kuvat nyrkkeilypromoottorien silmissä. Mylläkkä ja painostus ammattilaiseksi ryhtymiseen oli entistä rajumpaa Montrealissa voitetun olympiakullan jälkeen, mutta Stevenson uskoi horjumatta Kuuban vallankumouksen ideologiaan ja halusi intohimoisesti kamppailla maansa puolesta. Ammattilaisura olisi tarkoittanut loikkaamista Yhdysvaltoihin eikä Stevenson olisi voinut koskaan enää osallistua olympialaisiin eikä myöskään palata Kuubaan.

Stevenson kieltäytyi useiden miljoonien dollareiden ammattilaissopimuksista ja hän nousi Kuubassa vakaumuksensa ansiosta kansallissankarin asemaan. Nyrkkeilymaailmaa korpesi suunnattomasti, sillä näkemättä jäi kahden dominoivan ja aikansa parhaan kamppailu, ja vaikka Muhammad Alin ja Stevensonin välistä ottelua yritettiin järjestää keinolla millä hyvänsä, ei se koskaan toteutunut.

Moskovassa vuonna 1980 saavutetun kolmannen olympiakullan jälkeen 28-vuotiaalta Stevensonilta kysyttiin kaikista miljoonista, jotka hän on torjunut. Vastaus tuli epäröimättä: ”Mitä muka on miljoona dollaria verrattuna kahdeksaan miljoonaan minua rakastavaan kuubalaiseen?”.

Ihmishenki on tärkeämpi kuin olympiamitali

Soulin kesäolympialaisissa vuonna 1988 kanadalaisella purjehtijalla Lawrence Lemieux’lla oli kaikki mahdollisuudet vuosikausia tavoittelemaansa olympiakultaan. Kisa sujui hänen kohdallaan hyvin, vaikka merenkäynti oli tavallista rajumpaa.

Kesken suorituksen Lemieux kuuli kahden singaporelaisen purjehtijan avunhuudot. Siew Shaw Her ja Joe Chan osallistuivat lähistöllä järjestettävään toisen lajin kilpailuun. Nelimetriset aallot olivat kaataneet heidän veneensä ja toinen purjehtijoista oli jo ajelehtinut kymmenien metrien päähän veneestä. Toinen yritti roikkua epätoivoisena kiinni kaatuneessa veneessä.

Lemieux ei epäröinyt, vaan otti kurssin kohti hätään joutuneita purjehtijoita, kiskoi nämä vedestä ja jäi odottamaan pelastusveneiden saapumista. Kun hän vihdoin pääsi jatkamaan omaa kisasuoritustaan, oli kaikki toivo olympiamitalista menetetty. Lemieux oli tippunut 22. sijalle.

Lemieux’n uroteko ei kuitenkaan jäänyt vaille huomiota, sillä hän sai vielä samoissa olympialaisissa Kansainväliseltä Olympiakomitealta Pierre de Coubertin -palkinnon, joka myönnetään erityistä urheiluhenkeä osoittaneelle urheilijalle.

Vaikka Lemieux ei ikinä urallaan saavuttanut olympiamitalia, ei hän kadu tuona syyskuisena päivänä tekemäänsä päätöstä: ”Tekisin edelleen kaiken samoin.”.

Ystävykset päättivät jakaa kultamitalin

Listan tuorein tapaus on viimeistä edellisistä kesäolympialaisista, joten monella on varmasti vielä muistissa, mitä Tokion olympiastadionilla tapahtui elokuun 1. päivän iltana vuonna 2021. Kaikkien aikojen kovatasoisin arvokisoissa käyty korkeushyppykilpailu päättyi siihen, kun Italian Gianmarco Tamberi ja Qatarin Mutaz Essa Barshim päättivät jakaa olympiakullan.

Täysin samanlaisen hyppysarjan tehneet miehet olisivat voineet lähteä pudotuskilpailuun, mutta kaikkien yllätykseksi kansainvälisessä televisiolähetyksessä kuultiin Barshimin urheiluhistoriaan jäävät sanat.

”Voimmeko saada kaksi kultaa?”, kysyi Barshim, johon toimitsija nyökkäsi hyväksyvästi. Ja riemukkaat kultajuhlat olivat valmiit alkamaan – kahdessa leirissä.

Kyseessä oli ensimmäinen olympiakulta sekä Tamberille että Barshimille. Molemmat ovat uransa aikana kärsineet vakavista loukkaantumisista, joiden aikana he ovat väsymättä tukeneet toisiaan. Kulta siis jaettiin kilpakumppaneiden, mutta myös erittäin hyvien ystävien kesken. Barshim kertoi myöhemmin lehdistölle, että he halusivat yhdessä lähettää nuorelle sukupolvelle viestin urheiluhengen merkityksestä.

Olympiakullan jakamista on kritisoitu paljon, sillä monien mielestä olympiamitalien kohtalosta päättäminen ei ole urheilijoiden tehtävä. Mitalin jakaminen on ollut viimeisen kymmenen vuotta mahdollista, mutta tähän ratkaisuun päädytään harvoin. Toisten mielestä urheilijoiden yhteinen päätös oli koskettava hetki ja olympiahenkeä parhaimmillaan.

Mitaleja on jaettu ennenkin

Vuoden 1936 Berliinin olympialaisissa japanilaiset seiväshyppääjät Shuhei Nishida ja Sueo Ōe päätyivät finaalissa tasatulokseen. Voittaja oli jo selvillä, mutta japanilaisten oli ratkottava hopeamitalin kohtalo yhden hypyn pudostuskilpailuna.

Japanilaiset tekivät saman kuin Tamberi ja Barshim 85 vuotta myöhemmin. He kieltäytyivät hyppäämästä vedoten ystävyyteensä ja keskinäiseen kunnioitukseen. Tuolloin kuitenkin vaadittiin, että jonkun on oltava toinen ja jonkun kolmas, joten Ōe suostui ottamaan pronssin ja hopea meni Nishidalle.

Miehet olivat kuitenkin yhdessä päättäneet lopettavansa kilpailun eikä paremmuutta oltu ratkottu, joten Japaniin palattuaan he päätyivät erikoiseen ratkaisuun. Nishida ja Ōe veivät mitalinsa kultasepälle, joka halkaisi ne ja liitti takaisin yhteen. Näin molemmat saivat puoliksi hopeisen ja puoliksi pronssisen mitalin.

Japanissa mitalit tunnetaan Ystävyyden mitaleina ja niitä pidetään ikuisena ystävyyden ja yhteistyön symboleina.

Lue myös:

• Torille! Kesäolympialaiset: Mitkä ovat menestyneimmät maat väkilukuunsa nähden?
• Köydenvetoa, esteuintia ja moottoriveneilyä – näitä poistettuja olympialajeja ei enää nähdä!
• Top 10 joukkueurheilun historian uskomattominta comebackia

Historiallisesti pahimmat lumimyrskyt ovat useimmiten olleet sellaisia, että ne ovat iskeneet täysin odottamatta. Ihmiset eivät ole olleet varautuneita myrskytuuliin, lumisateeseen ja jäätävään pakkaseen.

Tuhoisimmat talvimyrskyt ovat aiheuttaneet kymmenien miljardien eurojen tuhot ja vaatineet tuhansia kuolonuhreja. Usein lumimyrsky on tuhoisa myös siksi, että se iskee alueelle, jossa talvet ovat normaalisti leutoja. Kaupunkien ja kylien infrastruktuurit on suunniteltu aivan muunlaisiin keleihin.

Kun monien metrien paksuinen lumivaippa peittää alleen kokonaisia kyliä tai miljoonakaupungista katkeaa sähkön- ja vedenjakelu useiksi päiviksi, ovat Suomen talvimyräkät niiden rinnalla pikkupuhureita.

Iran – 1972

Historian pahin lumimyrsky koettiin Iranissa helmikuun alussa vuonna 1972. Maa oli kärsinyt ankarasta kuivuudesta neljän vuoden ajan, mutta kun sade viimein tuli, oli se helpotuksen sijaan tuhoisa luonnonkatastrofi.

Vaikka Iranin pohjoisosissa ollaan tottuneita kylmiin ja lumisiin talviin, on erittäin harvinaista, että etelän aavikoilla ja subtrooppisella vyöhykkeellä mentäisiin pakkasen puolelle. Lumimyrskyyn ei osattu varautua eikä asuntoja oltu rakennettu kylmää talvea ajatellen. Myrsky pisti 200 kylää matalaksi ja Sheklabin kylässä kaikki sen 100 asukasta menehtyivät.

Tuhannet ihmiset jäivät jumiin koteihinsa ja kirjaimellisesti jäätyivät kuoliaaksi, kun pahimmillaan 8-metrinen lumivaippa hautasi rakennukset. Yleensä lumimyrskyt kestävät maksimissaan pari päivää, mutta Iranissa pyrytti yhtä soittoa kuuden päivän ajan.

Ihmiset jäivät ilman ruokaa, vettä ja lämmitystä, kun he joutuivat usean päivän ajan kärvistelemään 25 asteen pakkasessa. Myräkän rauhoituttua pelastushelikoptereista pudotettiin ruokaa ja muita tarvikkeita suurin piirtein niille sijoille, joissa kylien arveltiin olevan. Ehkä asukkaat – jos olivat hengissä – onnistuisivat kaivautumaan kokonaan lumen alle jääneistä kodeistaan ja löytäisivät avustuspaketit.

Virallisten tietojen mukaan historian pahin lumimyrsky vaati noin Kreikan kokoisella alueella vähintään 4000 uhria, mutta todennäköisesti luku on vieläkin suurempi.

Koululaisten lumimyrsky – 1888

Tammikuun 12. päivä vuonna 1888 alkoi Yhdysvaltojen Suurten tasankojen pohjoisissa osavaltioissa leutona talvipäivänä. Lapset lähtivät kouluun, vanhemmat töihin ja muille asioilleen sään mukaisesti varustautuneina. Tämä muodostui ongelmaksi, kun lämpötila laski äkillisesti yli 40 astetta. Enää varustus ei ollutkaan säähän sopiva.

Vaikka lunta ei varsinaisesti satanut paljon, aiheuttivat ankara pakkanen ja hirmumyrskyn lukemiin yltynyt tuuli massiivista tuhoa. Näkyvyys oli käytännössä nollassa myrskyn pöllyttäessä lunta. Monet ihmiset menehtyivät kotiovilleen, koska he eivät kuulleet kelloja ja muita ääniä, joilla heitä yritettiin auttaa suunnistamaan kohti suojaa.

Suurin osa yli 200:sta Nebraskassa sekä Pohjois- ja Etelä-Dakotassa kuolleesta ihmisestä oli koulusta kotiin matkalla olleita lapsia. Toiset opettajat päättivät pitää oppilaansa koulussa parin päivän ajan. Nebraskan osavaltiossa tuuli repi yhdestä koulurakennuksesta koko katon irti, mutta opettaja Minnie Freeman ei jäänyt neuvottomaksi, vaan sitoi lapset köydellä toisiinsa ja marssitti koko porukan myrskyn läpi läheiseen latoon suojaan. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita ja tuota myrskyä kutsutaankin surullisesti koululaisten lumimyrskyksi.

Suuri lumimyrsky – 1888

Talvi 1888 ei antanut yhdysvaltalaisille armoa. Harvinaisen kylmää oli ollut jo muutaman vuoden ajan ympäri maailmaa, minkä arvellaan johtuneen Krakatau-tulivuoren purkauksesta vuonna 1883. Purkaus vaikutti koko maapallon ilmastoon, kun tulivuoren syöksemä tuhka ja rikkihappo sumensivat auringon ja viilensivät maapallon keskilämpötilaa.

Maaliskuun 1o. päivänä noussut talvimyrsky sai alkunsa kuten niin monet muutkin Yhdysvaltojen koillisosassa esiintyvät lumimyrskyt: Etelästä tuleva lämmin matalapaineen keskus kohtaa Kanadasta puhaltavan kylmän rintaman.

Lumisade alkoi hiljalleen, mutta yltyi sankaksi yön aikana. Seuraavaan aamun mennessä lunta oli satanut New Yorkin kaduille lähes 60 senttimetriä ja lähialueilla lumen syvyys oli reippaan metrin. Suureksi lumimyrskyksi (Great blizzard) nimetty myräkkä sai aikaan totaalisen kaaoksen.

Sähkölinjoja tuhoutui, vesiputket jäätyivät ja voimakas tuuli sai aikaan jopa 15 metrin korkuisia nietoksia. Liikkuminen tai ylipäänsä rakennuksista ulos pääseminen oli mahdotonta, joten ihmiset jäivät saarroksiin niille sijoilleen jopa viikoksi. Pahimmillaan tuulen puuskat puhalsivat hirmymyrskyn lukemissa, 37 metriä sekunnissa. Talvimyrsky hautasi autoja, junia ja kokonaisia taloja ja upotti noin 200 laivaa.

Äärimmäisissä olosuhteissa menehtyi yli 400 ihmistä, mikä tekee Suuresta lumimyrskystä virallisten tietojen mukaan Yhdysvaltojen kaikkien aikojen tappavimman talvimyrskyn.

Vuosisadan lumimyrsky – 1993

Pohjois-Amerikan itäosia maaliskuussa 1993 kurittanut talvimyrsky tunnetaan nimellä Vuosisadan lumimyrsky. Tuuli puhalsi kovimmillaan 44 metriä sekunnissa, mikä on reippaasti hirmumyrskyn lukemissa.

Talvimyrsky sai alkunsa, kun Meksikonlahdella noussut trooppinen myrsky kohtasi Yhdysvaltain kaakkoisosassa kylmän rintaman. Tuloksena oli epätavallisen laajalle alueelle ulottunut talvimyrsky, jossa menehtyi yli 300 ihmistä. Suurimmillaan se ulottui Hondurasista Kanadaan ja sijainnista riippuen otti joko lumimyrskyn tai hurrikaanin olomuodon.

Noin kaksi kolmasosaa Yhdysvaltojen asukkaista eli myrskyn vaikutusalueella, joten myös aineelliset tuhot olivat mittavat. Monet eteläiset osavaltiot peittyivät lumivaipan alle, mihin kukaan normaalisti leutoihin ja jopa lämpimiin talviin tottunut ei ollut osannut varautua. Pahin tilanne oli Tennesseessä, jossa lunta satoi yli puolitoista metriä.

Pahimmillaan 10 miljoonaa kotitaloutta oli yhtäaikaisesti ilman sähköä. Myrsky repi puut juurineen irti maasta, satamissa olleet laivat katosivat jäljettömiin ja lukematon määrä rakennuksia tuhoutui. Jos tällaisesta myräkästä täytyy etsiä jotain positiivista, niin Vuosisadan lumimyrsky oli ensimmäinen, jonka vakavuuden Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun meteorologit ennustivat hyvissä ajoin nappiin. Jo päiviä ennen myrskyn nousemista useaan osavaltioon julistettiin hätätila ja ihmisillä oli aikaa valmistautua lumen tuloon. Ilman ennustusta uhrimäärä olisi todennäköisesti ollut paljon suurempi.

Vuosisadan lumimyrsky oli pitkään Yhdysvaltojen historian hintavin myrsky. Nykyrahaan suhteutettuna aineellisten vahinkojen määrä oli hieman vajaat 10 miljardia dollaria. Kunnes koitti helmikuu 2021.

Yhdysvallat – 2021

Ystävänpäivänä vuonna 2021 suureen osaan Yhdysvaltoja annettiin varoitus talvimyrskystä (kartassa varoituksen saanut alue). Tämä koski noin 170 miljoonaa ihmistä. Laaja kylmä rintama rikkoi kymmeniä vuosia vanhoja pakkasennätyksiä ympäri maata. Myrsky aiheutti 195 miljardin dollarin taloudelliset vahingot.

Pahiten talvimyrsky vaikutti Teksasin osavaltioon, jossa miljoonat ihmiset jäivät päiväkausiksi ilman sähköä. Vesiputket jäätyivät ja vaikka hanoista olisi tullutkin jotain, kehotettiin vesi keittämään. Se ei tietenkään onnistunut, kun 4 miljoonaa kotitaloutta oli ilman sähköä. Ihmiset värjöttelivät 10–20 asteen pakkasessa ilman lämmitystä, eivätkä talot ole lähellekään samalla tavalla eristettyjä kuin esimerkiksi Suomessa.

Viralliseksi kuolonuhrien määräksi on ilmoitettu 299, joista 246 yksistään hätätilaan julistetussa Teksasissa. Osa kuoli suoraan kylmyyteen ja osa häkämyrkytykseen, kun monet yrittivät lämmitellä autotalleissaan käynnissä olevissa autoissa.

Lähes vuoden kestäneen selvitystyön jälkeen Teksasin uhrien virallista määrää pidettiin aivan liian matalana. Sadat täysin muun kuolinsyyn saaneet menehtyivät todennäköisesti hypotermiaan, mutta jostain syystä lukuja on kaunisteltu. Ehkä siksi, että osavaltion valmistautumista koviin pakkasiin pidettiin jo valmiiksi onnettomana. Tiedossa oli ollut jo pitkään, että osavaltion itsenäinen sähköverkko on haavoittuvainen äärimmäisissä sääilmiöissä.

Kiina – 2008

Tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2008 Kiinassa koettiin pahin talvimyrsky puoleen vuosisataan. Myräkän intensiivisin vaihe kesti useamman päivän, mutta oikeastaan kaksi viikkoa putkeen taivaalta tuli räntää ja lunta, mikä lamautti maan liikenteen täysin. Satoja tuhansia ihmisiä oli jumissa lentokentillä ja rautatieasemille; ”onnekkaimmat” olivat lumen saartamina kodeissaan.

Ajankohta oli pahin mahdollinen, sillä lumimyrsky iski juuri ennen kiinalaista uuttavuotta, jolloin iso osa väestöstä matkustaa kotiseudulleen viettämään suurta juhlaa. Erinäisissä julkisissa tiloissa jumissa olleita ihmisiä yritettiin majoittaa ja ruokkia, mutta koko maa oli sekaisin ja massiivisia sähkökatkoja ilmeni useissa maakunnissa. Fuzhoun miljoonakaupunki oli ilman sähköä kolmen viikon ajan ja Chenzhoussa kotitalouksien lisäksi myös sairaaloista oli sähköt poikki viikkojen ajan.

Yli 200 000 kotia tuhoutui täysin, miljoonia kotieläimiä kuoli ja iso osa maanviljelijöistä menetti koko satonsa. Pahimmat tuhot koettiin alueilla, joissa ankariin pakkasiin ja sankkaan lumisateeseen ei oltu totuttu, joten ihmiset eivät olleet millään lailla valmistautuneita äärimmäisiin olosuhteisiin.

Kiinan suuressa talvimyrskyssä menehtyi virallisten tietojen mukaan yli 133 henkilöä ja taloudelliset vahingot nousivat kymmeniin miljardeihin euroihin.

Tiibet – 2008

Tiibet tunnetaan parhaiten Himalajan vuoristosta ja Mount Everestistä. Tällä Kiinan autonomisella alueella ollaan tottuneita jäätäviin pakkasiin, mutta koska ilmasto on suurimmaksi osaksi kuivaa, joten sateet ovat vähäisiä. Monet Himalajalla kulkevat reitit ovat käyttökelpoisia läpi vuoden, koska lunta ei juurikaan sada. Siksi Lhünzên alueelle lokakuussa 2008 iskenyt lumimyrsky tuli paikallisille täytenä sokkina.

Joissakin kylissä lunta satoi keskeytyksettä 36 tunnin ajan ja keskimääräinen lumen syvyys oli 1,5 metriä. Moni menetti kotinsa, kun rakennukset romahtivat lumen painosta, ja tiet olivat useiden päivien ajan suljettuina. Pelastushenkilökunta yritti kaivaa reittejä pahiten iskua ottaneisiin kyliin, sillä myrskyn vuoksi jumissa olleet ihmiset olivat jääneet ilman ruokaa.

Tiibetin lumimyrskyssä menehtyi ”vain” seitsemän ihmistä, mutta taloudelliset menetykset olivat sitäkin mittavammat. China Daily -sanomalehden mukaan karjaa menehtyi suoraan lumimyrskyssä noin 144 000 yksilöä, mikä tarkoitti monelle koko elinkeinon menetystä. Toiset joutuivat teurastamaan tai myymään loputkin jäljelle jääneistä jakeistaan saadakseen ruokaa ja varoja jälleenrakentamiseen. Myrskyn pitkäaikaisvaikutukset olivat tuhoisat.

Lue myös: Mount Everestin kahdet kasvot: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita

Japani – 1902

Tammikuun 23. päivänä vuonna 1902 joukko japanilaisia sotilaita lähetettiin Hakkōdan vuorille harjoitusleirille. Tarkoitus oli valmistautua pakkasolosuhteisiin ja testata kalustoa, sillä sota Venäjää vastaan siinti vääjäämättömästi edessä.

Sotaharjoitukseen komennettu Aomorin viides jalkaväkirykmentti jäi kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä yllättäen alkaneen lumimyrskyn saartamaksi. Etsintäpartio lähetettiin matkaan kolme päivää myöhemmin, mutta nopeasti kävi selväksi, että pelastusoperaatio olikin lähinnä paleltuneiden ruumiiden noutoa. Hakkōdan vuoristoon lähteneistä 210 sotilaasta vain 11 selvisi hengissä.

Karoliinien kuolonmarssi – 1719

Uhrien määrässä historian toiseksi pahin talvimyrsky koettiin Ruotsin ja Norjan välisillä tuntureilla alkuvuonna 1719. Käynnissä oli Suuri Pohjan sota Ruotsin ja suurin piirtein kaikkien muiden Euroopan suurvaltojen välillä.

Taistelut itärintamalla olivat Ruotsin kannalta sujuneet heikosti, ja koko Suomen alue oli Venäjän miehittämä. Niinpä kuningas Kaarle XII suuntasi katseensa länteen ja päätti hyökätä Norjaan. Kuninkaan johtamat pääjoukot marssivat kohti Kristianiaa eli nykyistä Osloa ja toinen osasto suuntasi tunturien yli kohti Trondheimia.

Kaarle XII menehtyi taisteluissa marraskuussa 1718, minkä jälkeen kummatkin joukot päättivät vetäytyä takaisin Ruotsiin. Ajankohta oli pohjoiselle osastolle pahin mahdollinen.

Ilman huoltojoukkoja kulkeneet sotilaat joutuivat vuodenvaihteessa poikkeuksellisen ankaran lumimyrskyn kouriin ja ensimmäisenä yönä 200 miestä menehtyi pakkasessa. Hevosia kuoli ja välineistöä poltettiin, jotta nuotiot toisivat edes vähän lämpöä. Yhteensä armottomassa lumimyrskyssä menetettiin lähes puolet osaston vahvuudesta eli noin 3000 sotilasta, joista suomalaisia oli reippaasti yli puolet.

Joukkojen traagisesti päättynyttä perääntymistä on kutsuttu karoliinien kuolonmarssiksi.

Afganistan – 2008

Afganistanin surkein talvi (ilmastollisesti) koettiin vuonna 2008. Tähdet olivat valitettavasti kohdillaan, kun ensin kaksi matalapaineen keskusta tiputti yhteensä yli 2,5 metriä lunta ja sitten Siperiasta työntyi jäätävän kylmä rintama, joka pudotti lämpötilan nopeasti koviin pakkaslukemiin.

Suurin osa yli 900 kuolonuhrista menetti henkensä ollessaan ulkona huolehtimassa karjasta. He eivät olleet osanneet varautua äkilliseen 30 asteen pakkaseen ja valtavaan lumimäärään. Ne jotka selvisivät, kärsivät myös karun kohtalon. Esimerkiksi BBC:n haastattelema Ahmad, 18-vuotias paimen, oli kertomansa mukaan pellolla lumen saartamana ja pakkasen armoilla kuusi päivää. Nuorukaiselta jouduttiin amputoimaan polvista alaspäin molemmat jalat sekä kaikki sormet.

Ilman suojaa jääneitä kotieläimiä – lampaita, vuohia ja nautoja – kuoli yli 300 000, mikä vei monelta paikalliselta ainoan elinkeinon.

Tiet olivat tukossa eivätkä kaikki syrjäisissä kylissä eläneet ihmiset päässeet sairaaloihin hoidattamaan paleltumia. Liikettä ei ollut myöskään toiseen suuntaan ja avustusjoukot pääsivät etsimään lumen armoille jääneitä ihmisiä vasta useamman päivän jälkeen. Monia ei koskaan löydetty.

Lue myös:

• Kun rajuilma iskee: Suomen historian pahimmat myrskyt
• Maailman suurimmat aallot: Viiden Vapaudenpatsaan korkuinen tsunami ja muut hirmuaallot
• 10 tapausta, joissa eläinten muuttunut käytös on ennakoinut luonnonkatastrofia

Tammikuun 6. päivänä on loppiainen. Miksi loppiaista vietetään ja miten sitä juhlistetaan ympäri maailman? Suomessa tämän pyhäpäivän juhlinta keskittyy lähinnä siihen, että monilla on töistä vapaata.

Kristillisessä perinteessä loppiaista on vietetty itämaan tietäjien kunniaksi. Nuo viisaat miehet saapuivat Betlehemin tähden johdattamina tervehtimään vastasyntynyttä kuningasta, Jeesusta. Toisaalla loppiainen on Jeesuksen kastetta juhlistava päivä ja vanhempi sekä merkittävämpi tapahtuma kuin joulu.

Listafriikki ottaa nyt katsauksen erilaisiin loppiaisen viettotapoihin ja siihen, mitä miehiä nämä itämaan tietäjät oikein olivat.

Loppiaisen ajankohta

Loppiainen on kristittyjen vanhimpia juhlia: sitä on vietetty jo noin 150-luvulta lähtien Jeesuksen syntymä- ja kastejuhlana. Miten tuo erityinen juhla määräytyi tammikuun 6. päiväksi? No samasta syystä kuin kaikki muutkin kristinuskon tärkeät pyhät: Se oli suosittu pakanallinen juhlapäivä, talvipäivänseisauksen ajankohta vanhojen kalentereiden ja ajanlaskun mukaan.

Joulu (joka nykyisin tunnetaan Jeesuksen syntymäjuhlana) sen sijaan asetettiin vasta vuonna 335 joulukuun 25. päivälle; sopivasti roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäiväksi.

Jeesuksen alkuperäiselle syntymäjuhlalle piti siis keksiä jotain tapahtumaa, joten tammikuun 6. päivästä tuli itämaan tietäjien muistojuhla. Vanhat tavat kuitenkin pysyivät tiukassa, ja loppiainen oli vielä satojen vuosien ajan monessa maailman kolkassa joulua tärkeämpi juhla.

Suomessa loppiaista vietettiin vuosina 1973-1992 tammikuun 6. päivän jälkeisenä lauantaina – työmarkkinajärjestöjen (varmasti työnantajapuolen) vaatimuksesta. Sittemmin loppiainen on palautettu perinteiselle paikalleen, ja monet saavat siitä arkivapaan.

Itämaan tietäjät

Itämaan tietäjistä ei oikeastaan tiedetä paljoakaan; heidät mainitaan Raamatussakin vain muutaman kerran. Raamatussa miesten kerrotaan tulleen idästä ja tuoneen mukanaan kolme lahjaa, mistä on itseasiassa tullut käsitys siitä, että heitä olisi ollut kolme.

Kertomukset kuitenkin vaihtelevat: oppineiden miesten lukumäärä on joissakin tarinoissa jopa kaksitoista. Raamattu ei myöskään mainitse miesten nimiä, ja he ovat saattaneet olla taikureita, kuninkaita, ennustajia, tähtitieteilijöitä – kukaan ei oikein tiedä varmaksi.

Noin vuoden 500 tienoilta peräisin oleva kreikkalainen kertomus kuitenkin avaa näiden viisaiden, joskin pakanallisten, miesten henkilöllisyyksiä: Nuubian ja Arabian kuningas Melchior, Tarsiksen kuningas Kaspar ja Saaban kuningas Balthasar.

Tarina idän tietäjistä on historian saatossa muuttunut useaan kertaan ja sitä on muunneltu erityisesti roomalaiskatolisen kirkon poliittisten tarkoitusperien mukaisesti.

Itämaan tietäjien lahjat – kultaa ja apua vaippaihottumaan

Itämaan tietäjät toivat Jeesukselle tarinan mukaan lahjoja: kultaa, mirhamia ja suitsukkeita. Ne olivat tuohon aikaan arvokkaimpia mahdollisia lahjoja.

Osa historian ja Raamatun tutkijoista on sitä mieltä, että perhe sai kalliita lahjoja siksi, että niiden turvin oli helppo paeta erinäisiä vainoja. Mutta kertomuksissa kolmelle lahjalle on annettu myös symbolinen merkitys.

Kultaa annettiin lahjaksi maallisen kuninkuuden johdosta. Suitsukkeet viittasivat jumaluuteen. Mirhami, eli öljystä ja yrteistä valmistettu tuoksuva neste, symboloi uhrilahjaa ja ihmisen kuolevaisuutta, ja sellaisena ennusti Jeesuksen tulevaa kohtaloa.

Toisaalta mirhaa on käytetty myös vaippaihottumien hoitoon, joten olosuhteet huomioon ottaen se oli ehkä hyödyllisin kaikista näistä lahjoista.

Loppiainen on lähetystyön juhla

Loppiaisena julistetaan myös lähetystyön sanomaa: se on näppärästi kiedottu yhteen itämaan tietäjien kanssa.

Tarinan mukaanhan itämaan tietäjät tulivat kaukaa vierailta mailta ja olivat etnisyydeltään kaikki erilaista alkuperää. He edustivat eri ikäluokkia ja kolmea tunnettua mannerta: Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Kansalaisuuksistaan huolimatta he saapuivat osoittamaan kunnioitusta vastasyntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Joten summa summarum, joulun sanoma kuuluu kaikille kansoille.

Lähetystyöhön kuuluu siis olennaisena osana kristillisen uskon julistaminen, mutta järjestöt tekevät paljon humanitääristä työtä. Lähetystyö edistää muun muassa taloutta, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Onneksi ristiretkistä on tultu jonkin verran eteenpäin, sillä lähetysjärjestöjen noudattamat kristilliset opit sallivat avun tarjoamisen ja antamisen ilman, että kenenkään tarvitsee kääntyä kristityksi.

Loppiainen Latinalaisessa Amerikassa

Loppiainen, Dia de Reyes eli kuninkaiden päivä, on Latinalaisessa Amerikassa ja Espanjassa erittäin merkittävä juhla. Vielä hyvin hiljattain se on ollut jopa suurempi juhlapäivä kuin joulu, mutta amerikkalainen kaupallisuus taitaa olla levittänyt lonkeronsa etelään, ja joulupukki tuo lahjat joulukuun 25. päivänä.

Perinteisesti lahjat ovat kuitenkin olleet itämaan tietäjien tuomia ja heille on myös kirjoitettu lahjatoiveet. Lapset laittavat edelleen loppiaisen aattona kengät ulko-oven (tai oman huoneen oven) eteen, täyttävät ne heinällä ja aamulla heinä on vaihtunut lahjoiksi. Miksi heinää? No, se on ollut evästä tietäjien kameleille!

Loppiaisena järjestetään myös ilotulituksia ja paraateja, joihin tietenkin pukeudutaan asianmukaisesti itämaan tietäjiksi.

Venäjällä hypätään avantoon

Kuten jo aiemmin mainittiin, loppiaisena juhlitaan myös Jeesuksen kastetta Jordanjoessa. Tämän uskotaan tapahtuneen juhlakalun ollessa 30-vuotias. Loppiaisen alkuperäinen nimi teofania tarkoittaa Jumalan ilmestymistä, ja sillä viitataan siihen, että kasteen saanut Kristus tunnistetaan ihmisten keskelle syntyneeksi Jumalaksi ja samaan hengen vetoon Jumala näyttäytyy maailmalle Pyhänä Kolminaisuutena.

Ortodoksisessa kirkossa ei niinkään muisteta itämaan tietäjiä, vaan juuri tätä kastetta. Loppiainen eli epifania onkin hyvin perinteinen kastepäivä.

Miljoonat itänaapurimme Venäjän ortodoksit osallistuvat vuosittain kastautumisseremoniaan, jonka olosuhteet ovat hieman hyytävämmät kuin Jeesuksella Lähi-idässä. Järven tai joen vesi pyhitetään upottamalla sinne risti kolmeen kertaan, ja myöhemmin jäähän tehdään ristin muotoinen avanto, johon ortodoksit pulahtavat niin ikään kolmesti (Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen). Seremonian ja veden uskotaan parantavan ja ehkäisevän sairauksia.

Bulgariassa tanssitaan jäisessä vedessä

Jos Venäjällä kastaudutaan avantoon kolmesti, niin bulgarialaiset vievät uiskentelun vielä pidemmälle. Myös siellä loppiainen on Jeesuksen kastejuhla, ja sitä kutsutaankin nimellä Yordanovden eli Jordanin päivä.

Bulgarialaisissa vesissä uskotaan tuolloin olevan puhdistavia ja parantavia voimia, jotka on tietenkin varattu vain miesväelle. Vanhan perinteen mukaan pappi siunaa ristin ja heittää sen hyiseen veteen – jokeen, järveen tai mereen – ja innokkaat miehet sukeltavat esineen perään. Se onnekas, joka löytää ristin ja tuo sen papille, saa erikoissiunauksen itselleen ja perheelleen; koko porukka on täten vapautettu sairauksista ja pahoista hengistä ainakin kuluvaksi vuodeksi.

Traditio on hieman erilainen Tundzhajoen rannalla Etelä-Bulgariassa, jossa Kaloferin kaupungin miehet ja pojat marssivat jokeen suorittamaan Mazhko horo -tanssin. Papin siunaama ristikin sinne on heitetty, mutta sen palauttajalla ei tanssin tuoksinnassa niin ole väliä, sillä siunaus on varattu nuorimmalle pojalle, joka uskaltautuu jäiseen veteen.

Myös Makedoniassa, Kreikassa ja Kyproksella on tapana kirmata veteen siunatun ristin perässä; toisille kokemus on maantieteellisestä sijainnista riippuen miellyttävämpi kuin toisille.

Joulu loppuu

Loppiainen tarkoittaa yleisesti joulun ajan loppumista; siitä sen suomenkielinen nimikin on peräisin. Suomessa joulua on vanhan tavan mukaan jatkettu Nuutinpäivään 13. tammikuuta saakka, mutta nykyisin loppiainen on se, joka päättää joulun juhlinnan. Sen jälkeen palataan kouluun ja normaaliin arkeen.

Loppiaisena on perinteisesti tavattu riisua koti joulusta: viedä kuusi pois ja kerätä koristeet laatikkoon odottamaan jälleen loppuvuotta. Vanhan uskomuksen mukaan joulukoristeiden pitäminen loppiaisen jälkeen tietää huonoa onnea, mutta aika moni uhmaa tätä taikauskoa, sillä varsinkin valot on mukava pitää hieman pidempään – jos ei nyt sentään ihan juhannukseen saakka.

Lue myös:

• 10 loogista selitystä Raamatun ihmeille – Jeesus käveli jäällä ja Mooses oli huumetripillä
• 10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.

Listafriikki keräsi tammikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.

Listalla selviää myös se, mihin ammatteihin tammikuun lapset saattaisivat todennäköisyyksien ja tilastojen valossa ajautua sekä mistä tämä kuukausi on saanut nimensä.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Tammikuun 19. päivään saakka synttäreitään viettävät ovat horoskoopiltaan kauriita ja loppukuusta syntyneet ovat vesimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.

Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, ja he nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.

Entä minkälaisia ovat tammikuussa syntyneiden henkieläimet?

Tammikuun alkupuolella syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.

Vesimiehet, eli tammikuun 20. päivästä eteenpäin syntyneet, voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa. Delfiinin akilleen kantapää on kuitenkin tylsistyminen, sillä se voi tulla hyvin surulliseksi, jos ei pääse tasaisin väliajoin seikkailemaan.

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Tammikuussa syntyneiden onnenkukkia ovat neilikat ja lumikellot. Kuten aina kukkien kohdalla, niin tälläkin kertaa värillä on väliä.

Valkoiset neilikat symboloivat viattomuutta ja puhdasta rakkautta, ja tummanpunaiset neilikat ovat merkki syvästä rakkaudesta. Kristillisen legendan mukaan maailman ensimmäinen vaaleanpunainen neilikka kasvoi Marian kyyneleistä, jotka hän vuodatti, kun Jeesusta oltiin viemässä ristiinnaulittavaksi. Siksi vaaleanpunaiset neilikat kuvaavat kiintymystä ja äidinrakkautta.

Neilikoilla voi kuitenkin lähettää myös toisenlaisia viestejä, sillä keltainen neilikka symboloi pettymystä ja torjumista. Raidallinen neilikka – oli se minkä värinen tahansa – viestittää katumusta.

Valkokukkaiset lumikellot ovat usein puutarhan ensimmäisiä kukkia, jotka voivat putkahtaa esiin jo silloin, kun lumi on vielä maassa. Sirot lumikellot kuvastavat puhtautta, toivoa ja kauneutta. Ne sopivat iloisiin ajankohtiin, mutta niillä voi myös surullisina hetkinä ilmaista myötätuntoa.

Yksittäinen lumikello symboloi vanhan uskomuksen mukaan kuolemaa, joten jos lumikelloilla haluaa ilahduttaa tai tuoda toivoa paremmasta huomisesta, niin niitä kannattaa viedä kunnon kimppu.

Tammikuun lasten syntymäkivi on tummanpunainen granaatti, jonka on uskottu symboloivan elämää ja suojelevan kantajaansa erityisesti matkoilla sekä taisteluissa. Granaatti kuvastaa myös uskollisuutta, totuutta ja luottamusta.

Januksen kuukausi

Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan tammikuu-sana käsittelyyn listan seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi kuukausi on muun muassa janvier (ranska), januari (ruotsi) ja jaanuar (viro).

Nämä kaikki pohjautuvat latinankieliseen Ianuarius-sanaan. Kokonaisuudessaan nimi oli Mensis Ianuarius, joka tarkoittaa ”Januksen kuukautta”. Janus on roomalainen porttien, oviaukkojen, kaksinaisuuden ja kaiken vanhan loppumisen sekä uuden alkamisen jumala, jonka tunnuksena on kaksikasvoinen pää. Katse molempiin suuntiin kuvaa hyvin vuodenvaihdetta: toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan.

Tammikuu ja helmikuu asettuivat omille paikoilleen kalenteriin vasta karkauspäivällisen juliaanisen kalenterin myötä. Tuo kalenteri, nimensä mukaan, kehitettiin Rooman valtakunnassa Julius Caesarin käskystä. Aiemmin käytössä oli ollut kymmenkuukautinen kalenteri, joka alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.

Mistä tammikuu on saanut nimensä?

Sitten siihen suomenkieliseen tammikuuhun. Tammikuun alkuosa eli tammi saattaa viitata samannimiseen jaloon lehtipuuhun. Tammi on kova puu ja tammikuussa on usein kovat pakkaset. Tämä selitys tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta.

Hyväksytympi teoria perustuu tammi-sanan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Se on perinteisesti tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta eli ydintä. Vuoden ensimmäinen kuukausi jakaa ankaran talviajan kahtia eli se on kirjaimellisesti talven keskellä; tammikuu on talven napa, niin sanottu sydäntalvi. Muinoin tammikuuta onkin Suomessa kutsuttu sydänkuuksi.

Tavoitteet kohti ammattilaisurheilua

Koska tammikuussa syntyneet ovat ikätovereitaan vanhempia, pärjäävät he usein loistavasti koulun liikuntatunneilla. Monien kuukausien ikäero voi olla huomattavan merkittävä fyysisessä kehityksessä, mikä näkyy sitten kentillä ja radoilla. Mutta tämä ero varmaankin tasaantuu iän karttuessa?

Näin voisi kuvitella, mutta eräs australialaistutkimus kertoo toista tarinaa. Tutkijoiden mukaan tammikuussa syntyneitä pelasi australialaisen jalkapallon pääsarja AFL:ssä noin kolmasosa odotettua enemmän. Joulukuussa syntyneitä sen sijaan oli neljännes odotettua vähemmän. Tulokset ovat linjassa muidenkin sellaisten tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että alkuvuodesta syntyneitä ammattilaisurheilijoita on verrattain paljon.

Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisinä kuukausina syntyneillä jääkiekkoilijoilla on myöhemmin samana vuonna syntyneitä suurempi todennäköisyys tulla varatuiksi ammattilaisliiga NHL:ään. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä myös varataan keskimäärin muita korkeammalla varausnumerolla. Tilastot perustuvat vuosien 1980–2007 varaustilaisuuksiin.

Vai käykö matka kuitenkin lääkikseen?

Voiko syntymäkuukausi määritellä tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että vähintäänkin vuodenajalla on suuri vaikutus koko loppuelämään.

Miten kauan elät, miten pitkäksi kasvat, miten pärjäät koulussa, oletko aamu- vai iltavirkku, minkälainen todennäköisyys sinulla on sairastua tiettyihin tauteihin – esimerkiksi näiden kaikkien ominaisuuksien on havaittu olevan yhteydessä syntymäkuukauteen.

Jos olet lukenut Listafriikin jokaisen kuukauden faktalistan, niin olemme käsitelleet näitä tutkimuksia moneen otteeseen. Usein selittävänä tekijänä on auringonvalo ja D-vitamiinin saanti äidin raskauden aikana.

Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Kyseisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden joukossa on tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti eniten.

Mutta myös Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että lääkärit ovat koko väestöön verrattuna todennäköisemmin syntyneet alkuvuodesta. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 1940-1988 syntyneiden henkilöiden tietoja, jotka oli saatu Väestörekisteristä sekä Terhikki-rekisteristä, joka on terveydenhuoltohenkilöstön tietoja sisältävä tietokanta. Vuoden 1970 peruskoulu-uudistuksella ei havaittu olleen mitään vaikutusta iän tuomaan etuun.

Tätä kutsutaan suhteellisen iän ilmiöksi ja se on havaittu ympäri maailmaa useissa tutkimuksissa. Tällä listalla mainitut esimerkit menestyksestä ammattilaisurheilussa ja korkeasta koulutustasosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä suhteellisen iän ilmiön tuomasta edusta.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Taikauskoisten kannattaa mennä naimisiin 9. tai 10. päivä, sillä tälle ajankohdalle almanakka povaa parasta avio-onnea.

Jos häitä on järjestämässä, niin sitä ennen on syytä tehdä visiitti hammaslääkärille ja panna purukalusto kuntoon. Hammaslääkärillä käynti on ajoitettava tammikuun 7. tai 8. päivälle.

Viimeinen rööki on syytä tumpata 4., 9., tai 14. päivänä, jotta lopettaminen varmasti onnistuu. Kyseiset päivät ovat myös suopeita äidinmaidosta vieroittamiseen – oli kyse sitten eläimistä tai ihmislapsesta.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja mahtavaa synttärikuukautta kaikille tammikuussa juhliville!

Lue myös:

• Miksi synttärikakun päälle laitetaan kynttilöitä puhallettavaksi?
• Kun gender reveal -bileet menivät totaalisesti pieleen: 10 sukupuolenpaljastusjuhlaa, jotka päättyivät katastrofiin

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii sitä, että miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi. Miksi jouluisen kodin tähti ei ole jokin muu puu?

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi?

Miksi joulukuusi on kuusi eikä vaikkapa mänty? Lehtipuu se ei tietysti pohjoisessa voi olla, koska aika ankeaa olisi koristella joulupuun tyhjiä oksia!

Tunnetun tarinan mukaan joulukuusiperinteen aloitti Martti Luther jouluaattoyönä vuonna 1536. Saksalaisessa Wittenbergin kaupungissa talvisessa yössä tähtien alla kävellyt Luther kiskoi pienen kuusen maasta, vei puun kotiin ja koristeli sen kynttilöillä.

Kynttilöiden valo muistutti häntä taivaan tähdistä, jotka olivat auttaneet häntä suunnistamaan pimeässä metsässä. Valaistun kuusen äärellä Luther luki perheelleen Raamatusta kertomuksen Jeesuksen syntymästä.

Tämä lämminhenkinen tarina joulukuusen alkuperästä on kuitenkin keksitty. Sepitys Lutherista ja kohmeisesta maasta kiskotusta kuusesta levisi 1800-luvulla taiteilija Carl Schwerdgeburthin maalauksen vuoksi. Teoksessa Lutherit ovat kokoontuneet viettämään joulua kuusen ympärille.

Kynttilöin valaistut joulukuuset ilostuttivat varsin monia saksalaiskoteja Lutherin elinaikana 1500-luvun alussa – jo ennen tuota maagista aattoyötä. Joulukuusen alkuperästä ei voida olla aivan varmoja, mutta esimerkiksi Virossa ja Latviassa väitetään kivenkovaan, että perinne on lähtöisin 1400-luvun Tallinnasta tai Riikasta. Vastaus riippuu tietenkin siitä, kysytäänkö asiaa virolaiselta vai latvialaiselta.

Yksi vanhimmista lähteistä, joissa joulupuu mainitaan, on kuitenkin peräisin vuodelta 1419 Freiburgista, Saksasta. Oli alkuperä missä ja koska tahansa, niin kuusen koristelun uskotaan muodostuneen pysyväksi perinteeksi läntisessä Saksassa 1500-luvun alussa. Sieltä se levisi ympäri Eurooppaa, ja Suomessa koristeltu joulukuusi rupesi yleistymään 1800-luvun puolivälissä.

Aluksi se oli osa protestanttista joulunviettoa ja tapa oli katolisten pilkkaama, sillä heille ainoa oikea joulun symboli oli seimi. Katolisia ei myöskään miellyttänyt ikivihreiden kuusenoksien vahva asema pakanallisessa talvipäivänseisauksen juhlinnassa.

Mutta ajat ja tavat muuttuvat. Toki muutokset kirkossa eivät ole nopeita, joten Vatikaanin Pietarinkirkon edustalle pystytettiin suuri joulukuusi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1982. Katolisissa kodeissa joulukuusi oli kuitenkin ollut osa joulua jo paljon pidempään.

Lue myös:

• 10 eriskummallista ja hauskaa jouluperinnettä maailmalta
• Verenhimoinen joulukissa ja kakkaaja: 10 omituista jouluhahmoa

Miksi jouluna syödään kinkkua? Eikö se ole vähän omituinen valinta vuoden suurimman juhlan tähdeksi? No ei ollenkaan, jos ottaa huomioon sen historian.

Joulukinkku on alkuperältään varsin jumalallinen, mutta kristinuskon kanssa sillä ei ole tekemistä. Kinkun historia juontaa juurensa tuhansien vuosien päähän, jolloin sian uskottiin monissa kulttuureissa edistävän hedelmällisyyttä ja tuovan onnea.

Muistathan joulupöydässä kertoa läheisillesi tiukkaa faktaa siitä, kuinka kinkku on päätynyt joulun pääruoaksi!

Jumalallinen uhrieläin Lähi-idästä

Lähi-idän alueella yli 3500 vuotta sitten asuneet kanaanilaiset palvoivat monia eri jumalia, joista korkein oli Baal. Baal oli jumalten kuningas ja hedelmällisyyden sekä kasvillisuuden jumala, joka varmisti onnistuneen sadon antamalla sadetta. Baal piti ihmisuhreista, mutta ne voitiin korvata myös sioilla. Uhreja tarjottiin varsinkin talvipäivänseisauksen tienoilla järjestetyssä suuressa juhlassa.

Varhaisten juutalaisten heimojen opeissa Baal oli epäjumala, jolle pyhitetyt uhrikukkulat ja temppelit oli tuhottava. Israelissa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua Baalin palvominen oli rangaistava teko ja siitä määrättiin maanpakoon. Jopa jumalan nimi oli niin karsastettu, että Baal korvattiin puheessa sanalla bōšet, joka tarkoittaa häpeää. Baal tunnettiin myös nimellä Beelzebub, joka Vanhassa testamentissa tarkoittaa samaa kuin Saatana.

Vahvasti Baaliin yhdistetty sika tuomittiin Raamatussa ankarasti myös syötävänä, kun Jumala antaa yksityiskohtaisia ohjeita kielletyistä ruoista: Sellaisia nelijalkaisia eläimiä, joilla on sorkat, mutta jotka eivät märehdi, ei saa syödä. Sika kuuluu tähän kategoriaan ja juutalaisille se on siis saastainen eläin. Sama pätee muslimeihin, sillä myös Koraanissa kielletään sianlihan syöminen.

Yhteys siihen, miksi jouluna syödään kinkkua, tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselta, mutta sinne kyllä päästään – ei huolta!

Sika kylmässä Pohjolassa

Skandinaavisessa mytologiassa porsaita uhrattiin Freyrille, joka oli auringon, sateen ja hedelmällisyyden jumala. Eli hyvin samantyyppinen kaveri kuin kanaanilaisten Baal.

Freyr kulki paikasta toiseen suurella Gullinbursti-karjulla. Kultaharjaksinen Gullinbursti kykeni myös kävelemään veden päällä ja osasi lentää. Sika oli muutenkin merkittävä hahmo kyseisessä jumalperheessä, sillä Freyrin kaksossisko – rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar Freija –ratsasti taisteluihin villisialla. Freija myös muutti rakastettunsa villisiaksi, koska halusi suojella tätä.

Sika liittyy myös Valhallaan, joka tunnetaan sankarivainajien asuinsijana. Se oli sotureille tavoiteltava, kuolemanjälkeinen paikka. Siellä viikinkisotilaat taistelivat kaiken päivää, mutta heräsivät aina iltaisin uudelleen eloon nauttimaan Odin-jumalan järjestämistä syömingeistä ja juomingeista.

Ruokaa riitti, sillä samanlaisen jälleensyntymisen teki villisika Särimner. Luita myöten kaluttu Särimner kasvatti seuraavaan iltaan mennessä samanlaisen paksun lihakerroksen; leikattiinpa sitä mistä tai miten vain.

Viikingeille siat olivat ihan maallisessakin elämässä merkittäviä eläimiä. Ylimystöllä ja sotureilla oli tapana suurten juhlien, eritoten keskitalvella vietettävän Julen, yhteydessä vannoa juhlallinen vala – heitstrenging – johon liittyi käsien laskeminen pyhän sian päälle. Myöhemmin sika uhrattiin jumalille.

Viikinkien välityksellä tämä germaanisten heimojen perinne rantautui myös Suomeen paljon ennen kristinuskoa ja joulua.

Miten siasta tuli kristillisen joulun tähti?

Kun joululle eli Jeesuksen syntymäpäivälle mietittiin 300-luvulla kirkon johtoportaassa sopivaa ajankohtaa, oli selvää, että se on lätkäistävä jollekin tutulle juhlapäivälle. Vaikka pakanallisia juhlia ja tapoja pyrittiin kaikin keinoin kitkeä pois, oli toisinaan paljon yksinkertaisempaa varastaa ne omaan käyttöön.

Talvipäivänseisauksen tienoilla vietettiin monessa kulttuurissa suuria valon juhlia kuten germaanisten heimojen Jule ja roomalaisten Saturnalia. Se oli loistava ajankohta myös joululle. Roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäivä oli 25. joulukuuta, joten se sopi hyvin Jeesuksen syntymäpäiväksi.

Nyt vain oli jotenkin saatava sika – tuo jumalallinen uhrieläin – liitettyä joulun viettoon, sillä se oli syvästi juurtunut osaksi ikiaikaisia keskitalven juhlia. Miten siis yhdistää se kristinuskoon?

Kun kristinuskoa ruvettiin levittämään ympäri Eurooppaa, oli possu varsinkin Pohjoismaissa ja pohjoisessa Saksassa niin vakiintunut osa talvipäivänseisauksen juhlintaa, että jotain oli keksittävä.

Legendat alkoivat elää ja levitä kansantarinoissa.

Erään tarinan mukaan sika ei osannut käyttäytyä sinä yönä, kun Jeesus syntyi. Se ei antanut lapsen nukkua rauhassa, vaan tökki seimeä jatkuvasti. Joulupöytään päätyminen oli siis rangaistus tuosta kekkuloinnista.

Toinen legenda kertoo täysin päinvastaista tarinaa: Sika olisikin ollut tallissa hyvin auttavainen ja yrittänyt peitellä seimessä maannutta Jeesus-lasta. Hevonen tuli kuitenkin pilaamaan kaiken ja sekoitti sian asettelemat oljenkorret. Tästä syystä hevonen tuomittiin tekemään ihmisille töitä, kun taas sika siunattiin kiitoksena – syötäväksi.

Ja tässä tarinassa ollaan jo sen verran lähellä jumalille uhraamista, että vanhat, pakanalliset perinteet jatkuivat saumattomasti uudella kristillisellä merkityksellä.

Kukaan ei ilmeisesti kyseenalaistanut sitä, että Jeesus ja kumppanit olivat juutalaisia, joten tuskinpa seimen välittömässä läheisyydessä hengaili saastainen sika. Puhumattakaan, että sitä olisi syöty – oli kyse sitten rangaistuksesta tai siunauksesta.

Vai oliko kyseessä sittenkin paavin määräys?

Erään varsin raflaavan tarinan mukaan joulukinkusta tuli vakiintunut osa jouluateriaa jo kristinuskon varhaisina aikoina. Tarina kertoo, että paavi Sixtus III olisi 430-luvulla käskenyt kaikkia kristittyjä syömään joulumessun jälkeen sikaa ihan vain juutalaisten ja muiden ”vääräuskoisten” kiusaksi. Kuulostaa ihan mahdolliselta skenaariolta.

Lue myös:

• 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
• Onko joulupukki olemassa? Nämä syyt kertovat, että se on mahdollista!

Joulukuu on hyvää vauhtia käynnissä! Paljastuiko sinun kalenteristasi tänään kaunis kuva, suklaata vai ihan jotain muuta?

Kaupat ovat jo lokakuun alusta lähtien täyttyneet joulu- ja adventtikalentereista ja valikoimaa riittää. Nykyään kalentereita on vaikka minkälaisia ja eri teemoihin keskittyviä. Niitä voi saada muutamalla eurolla, mutta koko ajan yleistyvät myös enemmän aikuisille suunnatut, hintavammat joulukalenterit, joista voi joutua pulittamaan helposti useita kymppejä, jopa satasia.

Minkälainen historia joulukalentereilla on ja mistä ne ovat saaneet alkunsa? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastataan tällä listalla. Selvitämme myös, miten kalenteriperinne saapui 78 vuotta sitten Suomeen. Vastaanotto ei ollut kovin lämmin, mutta onneksi suhtautuminen muuttui nopeasti.

Listan viimeisissä luukuissa kurkistamme siihen, minkälaisia ovat maailman suurin, pienin ja kallein joulukalenteri.

Alkeellinen adventtikalenteri liidulla seinään

Hurskaat luterilaiset viettivät adventtia 1800-luvun Saksassa varsin vaatimattomasti piirtämällä talon seinään tai oveen liidulla viivoja. Nuo viivat olivat ensimmäinen versio adventtikalenterista. Viivat piirrettiin joulukuun alussa valmiiksi ja sitten ne yksi kerrallaan pyyhittiin pois.

Vaikka oltiin hyvin kaukana nykypäivän spektaakkelimaisista joulukalentereista, niin idea oli sama kuin avattavilla luukuilla: adventin aikana jouluaattoon saakka viivoja poistettiin ja juhlan aika tuli, kun seinässä ei ollut enää viivoja jäljellä.

Ensimmäinen adventtikalenteri

Ensimmäinen adventtikalenteri syntyi Saksassa vuonna 1851 – jos siis seinään piirrettyjä viivoja ei lasketa varsinaiseksi adventtikalenteriksi.

Historian ensimmäinen joulukalenteri oli puinen taideteos, joka oli valmistettu käsityönä.

Joulukalenterit nostivat suosiotaan, kunnes valmistus kiellettiin

Ensimmäinen painettu adventtikalenteri valmistui vuonna 1908, kun müncheniläinen kirjanpainaja Gerhard Lang keksi jalostaa äidiltään saamaansa ideaa. Äidillä oli ollut tapana antaa lapsilleen yksi herkku jokaisena joulukuun päivänä, aina jouluaattoon saakka. Langin luomus oli pahvinen adventtikalenteri, johon sai joka päivä kiinnittää pienen kuvan.

Langia on kiittäminen myös joulukalenterin luukuista, sillä 1920-luvulla hän keksi piilottaa kuvia tai Raamatun jakeita pienten ovien taakse. Joissakin versioissa mukana oli jopa suklaata.

Langin yritys pyöri hienosti 1930-luvulle saakka. Sitten puhkesi toinen maailmansota ja kaikesta tuli pula.

Pahvia ja paperia ruvettiin säännöstelemään, suklaasta puhumattakaan, joten joulukalentereiden valmistus oli sodan aikaan jäissä. Lang joutui sulkemaan yrityksensä.

Toisaalta kuvallisten kalentereiden valmistaminen oli myös kiellettyä. Natsit tuottivat omia adventtikalentereitaan, jotka olivat oikeastaan hakaristien ja räjähtävien panssarivaunujen kuvilla varustettuja pamfletteja.

Joulukalenterit takaisin!

Sodan jälkeen Saksa oli jaettu miehitysvyöhykkeisiin ja paperista oli edelleen pulaa. Stuttgartilainen kirjanpainaja Richard Sellmer onnistui kuitenkin saamaan yhdysvaltalaisilta sotilasviranomaisilta luvan valmistaa adventtikalenteita.

Sellmer ryhtyi valmistamaan adventtikalentereita massatuotantona, mikä tietenkin tarkoitti edullisempaa hintaa. Jouluiseen kylämaisemaan perustuva kuvitus nousi  suureen suosioon, ja 1950-luvulla Sellmerin joulukalenterit olivat ensimmäisiä, joita ruvettiin viemään Yhdysvaltain markkinoille.

Sellmerin perustama yritys on edelleen pystyssä ja kaikki tuotanto tapahtuu Stuttgartissa. Vaikka joulukalentereita on tälläkin yrityksellä monenlaisia, on asiakkaan mahdollista tilata myös juuri sellainen adventtikalenteri, jolla Sellmer vuonna 1946 aloitti.

Suklaakalenterit

Suklaakalentereiden uutta tulemista jouduttiin odottamaan vielä jonkin aikaa, sillä niitä ruvettiin valmistamaan uudelleen ja massatuotantona vasta vuonna 1958.

Suklaakalenteri ei kuitenkaan noussut välittömästi hittituotteeksi, todennäköisesti korkeammasta hinnasta johtuen. Oikeastaan vasta 1980-luvun lopulla ne syrjäyttivät perinteisen, kuvitetun adventtikalenterin.

Partiolaiset toivat perinteen Suomeen

Jo 76 vuoden ajan partiolaiset ovat myyneet joulukalenteriaan ja heitä on kiittäminen koko perinteen tuomisesta Suomeen. Suomen Partiotyttöjen johtaja Tessi Fazer näki Ruotsissa käydessään adventtikalenterin ja innostui ideasta kovasti. Ehkä suomalaiset partiolaiset voisivat myös tehdä kalentereita, joiden myymisestä saatuja tuottoja käytettäisiin oman toiminnan pyörittämiseen. Fazer pyysi ystäväänsä Ulla von Wendtiä kuvittamaan kalenterin ja näin vuonna 1947 syntyi ensimmäinen Suomessa myyty adventtikalenteri (yllä oleva kuva).

Suomalaiset ovat tunnetusti hieman hitaasti lämpenevää porukkaa, eikä joulukalenteri ollut myyntimenestys. Suomalaiset eivät ymmärtäneet avautuvien luukkujen ideaa eivätkä värittömät kuvat säväyttäneet; kalenterit menivät huonosti kaupaksi.

Partiolaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, joten seuraavana vuonna kalenteri julkaistiin jälleen. Toistamiseen (ja monia kertoja myöhemminkin) kalenterin kuvituksen tehnyt von Wendt taiteili värikkään adventtikalenterin ja vuosi vuodelta se kasvatti suosiotaan.

Vaikka joulukalentereita on nykyään tarjolla monenlaisia – tuntuu, ettei edes mielikuvitus ole rajana – niin perinteikkäillä kuvakalentereilla on aina paikkansa. Teetä, koruja, kosmetiikkaa, olutta, koiranherkkuja tai vaikka sukkia on ihan kiva saada, mutta näistä on adventtikalenterin alkuperäinen idea suhteellisen kaukana.

Mutta esimerkiksi partiolaisten kalenterissa on mukana aina kulttuurihistoriallisia kuvia, kuten kynttilöitä adventtisunnuntaisin, Lucian kynttiläkruunu Lucian päivänä ja Suomen lippu itsenäisyyspäivänä.

Onko adventtikalenterilla ja joulukalenterilla jotain eroa?

Vaikka näitä kahta termiä käytetään tälläkin listalla iloisesti sekaisin ja toistensa synonyymeina, niin adventti- ja joulukalenteri eivät ole täysin sama asia.

Joulukalenterin luukut alkavat aina joulukuun ensimmäisestä päivästä ja loppuvat jouluaattoon. Adventtikalenterin nimestäkin voi jo päätellä, että se alkaa ensimmäisestä adventista.

Ensimmäinen adventtisunnuntai osuu marraskuun 27. päivän ja joulukuun 3. päivän välille, joten parhaimmillaan adventtikalenterin omistajat saavat avata neljä luukkua ennen joulukuun alkamista.

Jos ensimmäinen adventtisunnuntai sen sijaan osuu joulukuun puolelle, on esimerkiksi partiolaisten kalenteri suunniteltu alkamaan ensimmäinen joulukuuta. Luukkuja ei koskaan ole alle 24 kappaletta.

24 luukkua on tietenkin meille tuttu, koska Suomessa joulua vietetään jouluaattona. Monissa maissa joulunvietto keskittyy kuitenkin joulupäivään, joten joulukalenterit on suunniteltu sen mukaisesti: viimeinen luukku avataan 25. joulukuuta.

Maailman suurin joulukalenteri

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Gengenbach (@gengenbach_im_schwarzwald)

Advertisement

Maailman suurin joulukalenteri sijaitsee – rumpujen pärinää – yllättäen Saksassa. Gengenbachin kaupunki Baden-Württembergin osavaltiossa ainakin mainostaa omaa kaksikerroksista kaupungintaloaan sanoilla: Das weltgrößte Adventskalenderhaus eli maailman suurin adventtikalenteritalo.

Jo kahden vuosikymmenen ajan kaupungintalo aina joulukuisin muuntunut massiiviseksi joulukalenteriksi. Julkisivun 24 ikkunaa (11 kummassakin kerroksessa ja kaksi kappaletta katolla) koristellaan jouluisilla kuvaelmilla, jotka tietenkin paljastetaan yksi kerrallaan.

Uusi ikkuna paljastetaan aina klo 18 marraskuun viimeisestä päivästä alkaen – näin koko komeus on ihasteltavissa jo aatonaattona.

Maailman pienin joulukalenteri

Ja jotta punainen lanka säilyisi katkeamattomana (lähes) loppuun saakka, niin maailman pienin joulukalenteri on sekin saksalaista käsialaa.

Vuonna 2007 Regensburgin yliopistossa mikro- ja nanorakenteita tutkineet opiskelijat loivat maailman pienimmän adventtikalenterin. Kuvissa esiintyi muun muassa joulupukki, joulukello, lumiukko ja lumen peittämä kirkko, joten sinänsä ihan oikeasta joulukalenterista oli kyse.

Siihen se normaalius sitten loppuukin, sillä esineen kokoa on vaikea kuvitella. Opiskelijat valmistivat kalenterin elektronimikroskoopin ja itse suunnittelemansa tietokoneohjelman avulla. Mitoiltaan se on 8.4 x 12.4 mikrometriä, mutta helpommin koon sisäistää vertauksella:

Kalenteri on niin pieni, että niitä mahtuisi noin viisi miljoonaa kappaletta tavalliselle postimerkille.

Maailman kallein joulukalenteri

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Debbie wingham (@debbie_wingham)

Maailman kalleimmassa joulukalenterissa on normaalista poiketen vain kaksitoista luukkua, mutta tässä kohtaa laatu (ja hinta) todellakin korvaavat määrän.

Brittiläinen taiteilija ja muotisuunnittelija Debbie Wingham sai vuonna 2021 eräältä varakkaalta sveitsiläisperheeltä erikoisen toimeksiannon.

Winghamin tuli luoda perheen toiveiden mukaisesti ylellinen joulukalenteri, joka pitää sisällään perheenjäsenille yksilöityjä lahjoja, jotka jotenkin liittyvät heidän tulevan vuoden matkoihinsa. Vuoden 2022 jokaiselle kuukaudelle oli suunniteltuna toinen toistaan upeampi reissu.

Wingham tosiaankin haki inspiraatiota matkasuunnitelmista, sillä joulukalenterista paljastui muun muassa timanteilla koristeltu Chanel-merkkinen laukku, joka oli viittaus Pariisiin, sekä kultainen arabialainen lamppu timantti- ja smaragdiupotuksilla, mikä vei Dubain tunnelmiin.

Lisäksi kalenterin luukkujen taakse oli kätketty esimerkiksi taidetta ja Cartierin luksuskelloja. Ehkäpä hauskin yllätys oli perheen pienimmälle osoitettu luukku, josta löytyi rantaleikkeihin sopivat sanko ja lapio – Louis Vuittonia tietenkin.

Arvoltaan joulukalenteri oli hieman reilut 9 miljoonaa euroa.

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen Winghamille tehty ökytilaus, sillä nainen on esiintynyt Listafriikin listoilla aiemminkin.

Silloin kyseessä olivat jälkiruoat ja Winghamin valmistama (leipoma?) kakku oli arvoltaan yli 68 miljoonaa euroa. Lue tästä: Maailman kalleimmat jälkiruoat – makeaa mahan ja lompakon täydeltä!

Lue myös:

• Nenäliinat käden ulottuville! Tässä ovat koskettavimmat joulumainokset
• 10 eriskummallista ja hauskaa jouluperinnettä maailmalta