Yhteiskunta
Top 10 maailman pisimmät paikannimet – Suomikin pääsee listalle mukaan!
Nyt listataan maailman pisimmät paikannimet eikä varmaan tule yllätyksenä, että eräs paikka Suomessakin pääsee listalle mukaan! Ei kylläkään aivan kärkikahinoihin.
Maailman pisimmät paikannimet on melko laaja käsite ja mukana on muun muassa rautatieasema, maatiloja, kyliä, järviä ja kukkuloita. Jos tiedät jonkun näitäkin pidemmän paikannimen, niin sivistä meitä ja laita kommenttikenttä laulamaan. Vähimmäisvaatimus nimelle on 26 kirjainta ja kaikki tietenkin yhteen – sillä pääsee listan sijalle kymmenen.
Joten lähdetään pidemmittä puheitta Australiaan ja Mamungkukumpurangkuntjunyaan. Se on listan nimistä se lyhin! Lisähaastetta listan läpikäymiseen saa, jos pyrkii lausumaan ääneen jokaisen paikannimen. Listafriikki ei lähtenyt mukaan tähän haasteeseen, sillä oikeinkirjoitus tuotti aivan tarpeeksi päänvaivaa.
10. Mamungkukumpurangkuntjunya
Juuri kymmenen joukkoon maailman pisimmät paikannimet -listalla pääsee Australiassa sijaitseva kukkula. Etelä-Australian osavaltiossa, aboriginaalien Anangu Pitjantjatjara Yankunytjatjaran paikallishallintoalueella kohoava Mamungkukumpurangkuntjunya on Australian pisin paikannimi. Kilpailua on toki paljon, sillä useissa australialaisissa kielissä on todella pitkiä sanoja.
Mamungkukumpurangkuntjunya on pitjantjatjaran kieltä ja sillä on kaikista tämän listan paikannimistä ehkäpä se hauskin merkitys. Suora käännös on ”missä paholainen pissaa”.
Yllä olevan videon avulla voi treenata nimen sanomista. Ja voin luvata, että tämä tosiaan on yksi listan helpoimmista. Vaikka mukana on yksi suomalainenkin paikannimi!
9. Bovenendvankeelafsnysleegte
Maailman pisimmät paikannimet -listan yhdeksänneltä sijalta löytyy eteläafrikkalainen maatila. Karoon massiivisella aroalueella, lähes kilometrin korkeudella merenpinnasta, sijaitsee Bovenendvankeelafsnysleegte. Maatilan nimi tarkoittaa ”kurkunleikkauslaakson ylempi pää”. Maisemat vuorten ympäröimässä laaksossa ovat henkeäsalpaavat, mutta hyvällä tavalla – ei kurkkualeikkaavalla tavalla.
Nimi on afrikaansin kieltä, jossa on tunnetusti paljon pitkiä sanoja, kuten monessa muussakin länsigermaanisessa kielessä. Eikä 27-kirjaiminen Bovenendvankeelafsnysleegte ole ainoa afrikaansinkielinen paikannimi tällä listalla!
8. Venkatanarasimharajuvaripeta
Intian Andhra Pareshin osavaltiossa sijaitsee rautatieasema, jonka nimessä on hikikarpalot otsalle nostattavat 28 kirjainta. Siltikin se pääsee vasta kahdeksannelle sijalle maailman pisimmät paikannimet -listalla.
Venkatanarasimharajuvaripeta on eteläisessä Intiassa puhuttua telugun kieltä, ja tarkoittaa suomeksi käännettynä Venkatanarasimharajun kaupunki. Paikallisilla on rautatieasemalle oma nimi, jota he usein arkikielessä käyttävät. Yleensä tällaiset ”lempinimet” ovat lyhenteitä, mikä kuulostaisi järkevältä tämänkin aseman kohdalla, mutta asia onkin päinvastoin: Rautatieaseman nimeen laitetaan vielä kolme kirjainta lisää ja sitä kutsutaan tuttavallisesti nimellä Srivenkatanarasimharajuvaripeta.
Turistille asema voi tuottaa päänvaivaa, jos se täytyy löytää nopeasti. Melko varmasti myöhästyy junasta, jos aseman sijaintia alkaa kysellä, sillä ainoastaan nimen tavaamiseen saa kulumaan ikuisuuden.
7. Pekwachnamaykoskwaskwaypinwanik
Kuten monessa pohjoisamerikkalaisessa kielessä, niin myös Kanadassa asuvan cree-kansan kielessä on hyvin pitkiä sanoja. Manitoban provinssissa on jo vuosien ajan pyritty palauttamaan paikkojen alkuperäisiä nimiä, mikä tulee samalla tarkoittamaan järjettömän pitkiä nimikylttejä.
Hyvä esimerkki on creenkielinen järven nimi, jossa on 31 kirjainta. Pekwachnamaykoskwaskwaypinwanik on Kanadan pisin paikannimi ja tarkoittaa ”missä villejä taimenia pyydystetään koukuilla kalastamalla”. Kalastettiin niitä millä tahansa, niin Pekwachnamaykoskwaskwaypinwanik-järvi on tosiaankin tunnettu taimenistaan.
6. Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä
Suomen alhaisin kunta väestöntiheydeltään on Lapin maakunnan itäosissa sijaitseva Savukoski, sillä asukkaita on neliökilometriä kohti vain 0,16. Tämän faktan ansiosta Savukoski ei kuitenkaan ole tälle listalle päässyt – eikä kyllä muuten oman nimensäkään vuoksi.
Mutta Savukoskella on suoalue, jonka 35-kirjaiminen nimi on pisin suomenkielinen paikannimi: Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä. Ja sillä pääsee myös koko maailman pisimpien paikannimien joukkoon. Suomalaistenkin suussa kielen solmuun saavan nimen alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta sen epäillään syntyneen vitsinä; mahdollisesti paikallisesta hokemasta.
Nimi kuitenkin on virallinen ja se esiintyy kartoissa. Ylläolevassa kuvassa ei näy suota, vaan Savukosken naapurikunnassa Sallassa aikoinaan toiminut baari. Yrittäjänä toiminut Tero Vuolle keksi antaa baarille tuon megalomaanisen pitkän nimen, kun kaupparekisteri hylkäsi kaikki muut nimiehdotukset. Tarina ei kerro, miksi Vuolle päätti jättää nimestä jänkä-sanan pois. Ehkä rakennuksen seinä vain loppui kesken?
5. Azpilicuetagaraycosaroyarenberecolarrea
Baski on Baskimaassa eli Pohjois-Espanjassa ja Lounais-Ranskassa puhuttu kieli, joka on itsessään mielenkiintoinen. Sillä ei ole tunnettuja sukulaiskieliä eikä sen alkuperästä ole tietoa. Mutta tälle listalle kaikkien muunkielisten paikannimien joukkoon baski pääsee.
Navarran itsehallintoalueella on kylä nimeltään Azpilicuetagaraycosaroyarenberecolarrea, jossa on 39 kirjainta. Jäiks! Se on Espanjan pisin paikannimi ja maailman pisimpien paikannimien joukossa se sijoittuu viidenneksi.
Suoraan suomennettuna Azpilicuetagaraycosaroyarenberecolarrea tarkoittaa ”Azpilicuetan korkealla sijaitsevan maatilan alava niitty”.
4. Tweebuffelsmeteenskootmorsdoodgeskietfontein
Sitten palaamme Etelä-Afrikkaan ja afrikaansin kieleen.
Etelä-Afrikassa ja Namibiassa puhuttu afrikaans kehittyi omaksi kielekseen 1700-luvulla. Se perustuu hollantiin, mutta siihen on omaksuttu sanoja muistakin kielistä, kuten saksasta, englannista sekä bantu- ja khoisankielistä. Kaikkein tärkein sysäys hollannista erottautumiselle oli malaijin kieli, joka tuli Etelä-Afrikkaan Kaakkois-Aasiasta kuljetettujen orjien mukana.
Liekö syynä eri kielien yhdistely, että afrikaansissa on monia hirmuisen pitkiä sanoja. Pisin paikannimi, jossa on 44 kirjainta, kuuluu Luoteismaakunnan provinssissa sijaitsevalla maatilalla.
Tweebuffelsmeteenskootmorsdoodgeskietfontein tarkoittaa ”lähde, jolla kaksi puhvelia ammuttiin kuoliaaksi siististi yhdellä laukauksella”.
3. Chargoggagoggmanchauggagoggchaubunagungamaugg
Jos oikein tarkasti katsoo yllä olevaa kuvaa (ja miksei katsoisi!?) niin tämän järven nimi on kirjoitettu virallisessa kyltissä väärin! Siinä on kaksi kirjoitusvirhettä; löydätkö molemmat?
Chargoggagoggmanchauggagoggchaubunagungamaugg on siis Yhdysvaltojen Massachusettsissa sijaitseva järvi, jonka 45-kirjaiminen nimi on loupin kieltä. Loupia puhuneet nipmucit ovat osavaltion alueella elänyt ja elävä alkuperäiskansa.
1920-luvulla järven nimen uutisoitiin tarkoittavan ”Sinä kalastat omalla puolellasi, minä kalastan omalla puolellani, ja kukaan ei kalasta keskellä”. Tämä oli kuitenkin toimittajan värikynää. Humoristinen käännös pitkästä nimestä ei kuitenkaan ole kaukana totuudesta, sillä todellisuudessa se tarkoittaa ”enlantilaiset veitsimiehet ja nipmuc-intiaanit neutraalin kalastuspaikan rajalla”.
Aiemmin se tunnettiin Chaubunagungamaug-järvenä, joka tarkoittaa ”rajalla sijaitseva kalastuspaikka”. Mutta nimeen oli lisättävä paikkaa kuvaavia sanoja, kun englantilaiset siirtolaiset saapuivat asuttamaan saman järven rantoja.
Yhdysvaltain hallitus yritti 1950-luvulla lyhentää nimen, mutta Websterin asukkaat vastustivat muutosta raivokkaasti. Niinpä Chargoggagoggmanchauggagoggchaubunagungamaugg on ja pysyy. Toki sitä voi kutsua myös Websterjärveksi.
2. Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch
Maailman toiseksi pisin paikannimi löytyy Walesin luoteisrannikolta, Angleseyn saarelta. Tämä kylä tunnettiin aiemmin nimellä Llanfair Pwyllgwyngyll, joka sekin saa kielen solmuun, mutta 1860-luvulla nimi päätettiin pidentää. Kyse oli markkinointikikasta, jolla kylään pyrittiin houkuttelemaan turisteja.
Ja kyllähän Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch 58-kirjaimellaan on kieltämättä iskevä!
Kylän nimi on kymriä ja tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”Pyhän Marian kirkko valkoisen pähkinäpuun notkossa lähellä hurjaa pyörrettä ja pyhän Tysilion kirkkoa punaisella luolalla”. Nimi siis kertoo kylän tarkan sijainnin – karttaa ei tarvitse.
Jokaisen luulisi karttavan nimen lausumista viimeiseen saakka, mutta niin vain eräs meteorologi päätti ottaa sen mukaan sääennustukseen vuonna 2015. Brittiläisellä Channel 4 -kanavalla meteorologina työskentelevästä Liam Duttonista tuli maailmankuulu käytännössä yhdessä yössä, kun hän lausui Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogochin virheettömästi suorassa lähetyksessä.
Suoritus on käsittämätön; siitäkin huolimatta, että Dutton on kotoisin Walesista ja osaa todennäköisesti ainakin jonkin verran kymriä. Niin, ja periaatteessa kylän nimessä on ”vain” 51 kirjainta, sillä kymriksi ch ja ll luetaan kumpikin yhdeksi kirjaimeksi.
1. Taumatawhakatangihangakoauauotamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu
Maailman pisimmät paikannimet -listalla ollaan päästy siihen suurimpaan ja kauneimpaan. Matkaamme Uuden-Seelannin Pohjoissaarella sijaitsevalle kukkulalle. Luonnollisesti siitä kertova kylttikin on massiivinen, kuten kuvasta näkyy!
Maorinkielinen, 85 kirjainta sisältävä nimi on Taumatawhakatangihangakoauauotamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu. Jätitkö lukematta vai yrititkö lausua koko sanan? Hyvin vapaasti englannin kautta suomeksi käännettynä kukkulan nimi kuuluu: ”Paikka, jossa Tamatea, isopolvinen mies, joka liukui, kiipesi ja nieli vuoria, ja joka tunnettiin maansyöjänä, soitti koaua-huiluaan rakkaalleen”.
Tarinan mukaan Tamatea oli suuri maorisoturi, joka soitti perinteistä maorihuilua surressaan taistelussa menehtynyttä veljeään.
Paikalliset kutsuvat 305 metrin korkuista kukkulaa lyhyesti Taumataksi. Ja sen kuka vain pystyy lukemaan takeltelematta!
Lue myös:
Yhteiskunta
Suomalaiset lääkärit ovat muuta väestöä todennäköisemmin alkuvuodesta syntyneitä – Faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.
Listafriikki keräsi tammikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.
Listalla selviää myös se, mihin ammatteihin tammikuun lapset saattaisivat todennäköisyyksien ja tilastojen valossa ajautua sekä mistä tämä kuukausi on saanut nimensä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Tammikuun 19. päivään saakka synttäreitään viettävät ovat horoskoopiltaan kauriita ja loppukuusta syntyneet ovat vesimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, ja he nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Entä minkälaisia ovat tammikuussa syntyneiden henkieläimet?
Tammikuun alkupuolella syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.
Vesimiehet, eli tammikuun 20. päivästä eteenpäin syntyneet, voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa. Delfiinin akilleen kantapää on kuitenkin tylsistyminen, sillä se voi tulla hyvin surulliseksi, jos ei pääse tasaisin väliajoin seikkailemaan.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Tammikuussa syntyneiden onnenkukkia ovat neilikat ja lumikellot. Kuten aina kukkien kohdalla, niin tälläkin kertaa värillä on väliä.
Valkoiset neilikat symboloivat viattomuutta ja puhdasta rakkautta, ja tummanpunaiset neilikat ovat merkki syvästä rakkaudesta. Kristillisen legendan mukaan maailman ensimmäinen vaaleanpunainen neilikka kasvoi Marian kyyneleistä, jotka hän vuodatti, kun Jeesusta oltiin viemässä ristiinnaulittavaksi. Siksi vaaleanpunaiset neilikat kuvaavat kiintymystä ja äidinrakkautta.
Neilikoilla voi kuitenkin lähettää myös toisenlaisia viestejä, sillä keltainen neilikka symboloi pettymystä ja torjumista. Raidallinen neilikka – oli se minkä värinen tahansa – viestittää katumusta.
Valkokukkaiset lumikellot ovat usein puutarhan ensimmäisiä kukkia, jotka voivat putkahtaa esiin jo silloin, kun lumi on vielä maassa. Sirot lumikellot kuvastavat puhtautta, toivoa ja kauneutta. Ne sopivat iloisiin ajankohtiin, mutta niillä voi myös surullisina hetkinä ilmaista myötätuntoa.
Yksittäinen lumikello symboloi vanhan uskomuksen mukaan kuolemaa, joten jos lumikelloilla haluaa ilahduttaa tai tuoda toivoa paremmasta huomisesta, niin niitä kannattaa viedä kunnon kimppu.
Tammikuun lasten syntymäkivi on tummanpunainen granaatti, jonka on uskottu symboloivan elämää ja suojelevan kantajaansa erityisesti matkoilla sekä taisteluissa. Granaatti kuvastaa myös uskollisuutta, totuutta ja luottamusta.
Januksen kuukausi
Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan tammikuu-sana käsittelyyn listan seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi kuukausi on muun muassa janvier (ranska), januari (ruotsi) ja jaanuar (viro).
Nämä kaikki pohjautuvat latinankieliseen Ianuarius-sanaan. Kokonaisuudessaan nimi oli Mensis Ianuarius, joka tarkoittaa ”Januksen kuukautta”. Janus on roomalainen porttien, oviaukkojen, kaksinaisuuden ja kaiken vanhan loppumisen sekä uuden alkamisen jumala, jonka tunnuksena on kaksikasvoinen pää. Katse molempiin suuntiin kuvaa hyvin vuodenvaihdetta: toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan.
Tammikuu ja helmikuu asettuivat omille paikoilleen kalenteriin vasta karkauspäivällisen juliaanisen kalenterin myötä. Tuo kalenteri, nimensä mukaan, kehitettiin Rooman valtakunnassa Julius Caesarin käskystä. Aiemmin käytössä oli ollut kymmenkuukautinen kalenteri, joka alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Mistä tammikuu on saanut nimensä?
Sitten siihen suomenkieliseen tammikuuhun. Tammikuun alkuosa eli tammi saattaa viitata samannimiseen jaloon lehtipuuhun. Tammi on kova puu ja tammikuussa on usein kovat pakkaset. Tämä selitys tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta.
Hyväksytympi teoria perustuu tammi-sanan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Se on perinteisesti tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta eli ydintä. Vuoden ensimmäinen kuukausi jakaa ankaran talviajan kahtia eli se on kirjaimellisesti talven keskellä; tammikuu on talven napa, niin sanottu sydäntalvi. Muinoin tammikuuta onkin Suomessa kutsuttu sydänkuuksi.
Tavoitteet kohti ammattilaisurheilua
Koska tammikuussa syntyneet ovat ikätovereitaan vanhempia, pärjäävät he usein loistavasti koulun liikuntatunneilla. Monien kuukausien ikäero voi olla huomattavan merkittävä fyysisessä kehityksessä, mikä näkyy sitten kentillä ja radoilla. Mutta tämä ero varmaankin tasaantuu iän karttuessa?
Näin voisi kuvitella, mutta eräs australialaistutkimus kertoo toista tarinaa. Tutkijoiden mukaan tammikuussa syntyneitä pelasi australialaisen jalkapallon pääsarja AFL:ssä noin kolmasosa odotettua enemmän. Joulukuussa syntyneitä sen sijaan oli neljännes odotettua vähemmän. Tulokset ovat linjassa muidenkin sellaisten tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että alkuvuodesta syntyneitä ammattilaisurheilijoita on verrattain paljon.
Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisinä kuukausina syntyneillä jääkiekkoilijoilla on myöhemmin samana vuonna syntyneitä suurempi todennäköisyys tulla varatuiksi ammattilaisliiga NHL:ään. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä myös varataan keskimäärin muita korkeammalla varausnumerolla. Tilastot perustuvat vuosien 1980–2007 varaustilaisuuksiin.
Vai käykö matka kuitenkin lääkikseen?
Voiko syntymäkuukausi määritellä tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että vähintäänkin vuodenajalla on suuri vaikutus koko loppuelämään.
Miten kauan elät, miten pitkäksi kasvat, miten pärjäät koulussa, oletko aamu- vai iltavirkku, minkälainen todennäköisyys sinulla on sairastua tiettyihin tauteihin – esimerkiksi näiden kaikkien ominaisuuksien on havaittu olevan yhteydessä syntymäkuukauteen.
Jos olet lukenut Listafriikin jokaisen kuukauden faktalistan, niin olemme käsitelleet näitä tutkimuksia moneen otteeseen. Usein selittävänä tekijänä on auringonvalo ja D-vitamiinin saanti äidin raskauden aikana.
Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Kyseisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden joukossa on tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti eniten.
Mutta myös Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että lääkärit ovat koko väestöön verrattuna todennäköisemmin syntyneet alkuvuodesta. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 1940-1988 syntyneiden henkilöiden tietoja, jotka oli saatu Väestörekisteristä sekä Terhikki-rekisteristä, joka on terveydenhuoltohenkilöstön tietoja sisältävä tietokanta. Vuoden 1970 peruskoulu-uudistuksella ei havaittu olleen mitään vaikutusta iän tuomaan etuun.
Tätä kutsutaan suhteellisen iän ilmiöksi ja se on havaittu ympäri maailmaa useissa tutkimuksissa. Tällä listalla mainitut esimerkit menestyksestä ammattilaisurheilussa ja korkeasta koulutustasosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä suhteellisen iän ilmiön tuomasta edusta.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Taikauskoisten kannattaa mennä naimisiin 19. tai 20. päivä, sillä tälle ajankohdalle almanakka povaa parasta avio-onnea.
Jos häitä on järjestämässä, niin sitä ennen on syytä tehdä visiitti hammaslääkärille ja panna purukalusto kuntoon. Hammaslääkärillä käynti on ajoitettava tammikuun 16.-18. päivälle.
Viimeinen rööki on syytä tumpata 19. tai 24. päivänä, jotta lopettaminen varmasti onnistuu. Kyseiset päivät ovat myös suopeita äidinmaidosta vieroittamiseen – oli kyse sitten eläimistä tai ihmislapsesta.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja mahtavaa synttärikuukautta kaikille tammikuussa juhliville!
Lue myös:
Miksi jouluna syödään kinkkua? Eikö se ole vähän omituinen valinta vuoden suurimman juhlan tähdeksi? No ei ollenkaan, jos ottaa huomioon sen historian.
Joulukinkku on alkuperältään varsin jumalallinen, mutta kristinuskon kanssa sillä ei ole tekemistä. Kinkun historia juontaa juurensa tuhansien vuosien päähän, jolloin sian uskottiin monissa kulttuureissa edistävän hedelmällisyyttä ja tuovan onnea.
Muistathan joulupöydässä kertoa läheisillesi tiukkaa faktaa siitä, kuinka kinkku on päätynyt joulun pääruoaksi!
Jumalallinen uhrieläin Lähi-idästä
Lähi-idän alueella yli 3500 vuotta sitten asuneet kanaanilaiset palvoivat monia eri jumalia, joista korkein oli Baal. Baal oli jumalten kuningas ja hedelmällisyyden sekä kasvillisuuden jumala, joka varmisti onnistuneen sadon antamalla sadetta. Baal piti ihmisuhreista, mutta ne voitiin korvata myös sioilla. Uhreja tarjottiin varsinkin talvipäivänseisauksen tienoilla järjestetyssä suuressa juhlassa.
Varhaisten juutalaisten heimojen opeissa Baal oli epäjumala, jolle pyhitetyt uhrikukkulat ja temppelit oli tuhottava. Israelissa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua Baalin palvominen oli rangaistava teko ja siitä määrättiin maanpakoon. Jopa jumalan nimi oli niin karsastettu, että Baal korvattiin puheessa sanalla bōšet, joka tarkoittaa häpeää. Baal tunnettiin myös nimellä Beelzebub, joka Vanhassa testamentissa tarkoittaa samaa kuin Saatana.
Vahvasti Baaliin yhdistetty sika tuomittiin Raamatussa ankarasti myös syötävänä, kun Jumala antaa yksityiskohtaisia ohjeita kielletyistä ruoista: Sellaisia nelijalkaisia eläimiä, joilla on sorkat, mutta jotka eivät märehdi, ei saa syödä. Sika kuuluu tähän kategoriaan ja juutalaisille se on siis saastainen eläin. Sama pätee muslimeihin, sillä myös Koraanissa kielletään sianlihan syöminen.
Yhteys siihen, miksi jouluna syödään kinkkua, tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselta, mutta sinne kyllä päästään – ei huolta!
Sika kylmässä Pohjolassa
Skandinaavisessa mytologiassa porsaita uhrattiin Freyrille, joka oli auringon, sateen ja hedelmällisyyden jumala. Eli hyvin samantyyppinen kaveri kuin kanaanilaisten Baal.
Freyr kulki paikasta toiseen suurella Gullinbursti-karjulla. Kultaharjaksinen Gullinbursti kykeni myös kävelemään veden päällä ja osasi lentää. Sika oli muutenkin merkittävä hahmo kyseisessä jumalperheessä, sillä Freyrin kaksossisko – rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar Freija –ratsasti taisteluihin villisialla. Freija myös muutti rakastettunsa villisiaksi, koska halusi suojella tätä.
Sika liittyy myös Valhallaan, joka tunnetaan sankarivainajien asuinsijana. Se oli sotureille tavoiteltava, kuolemanjälkeinen paikka. Siellä viikinkisotilaat taistelivat kaiken päivää, mutta heräsivät aina iltaisin uudelleen eloon nauttimaan Odin-jumalan järjestämistä syömingeistä ja juomingeista.
Ruokaa riitti, sillä samanlaisen jälleensyntymisen teki villisika Särimner. Luita myöten kaluttu Särimner kasvatti seuraavaan iltaan mennessä samanlaisen paksun lihakerroksen; leikattiinpa sitä mistä tai miten vain.
Viikingeille siat olivat ihan maallisessakin elämässä merkittäviä eläimiä. Ylimystöllä ja sotureilla oli tapana suurten juhlien, eritoten keskitalvella vietettävän Julen, yhteydessä vannoa juhlallinen vala – heitstrenging – johon liittyi käsien laskeminen pyhän sian päälle. Myöhemmin sika uhrattiin jumalille.
Viikinkien välityksellä tämä germaanisten heimojen perinne rantautui myös Suomeen paljon ennen kristinuskoa ja joulua.
Miten siasta tuli kristillisen joulun tähti?
Kuva: Santeri Viinamäki | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Kun joululle eli Jeesuksen syntymäpäivälle mietittiin 300-luvulla kirkon johtoportaassa sopivaa ajankohtaa, oli selvää, että se on lätkäistävä jollekin tutulle juhlapäivälle. Vaikka pakanallisia juhlia ja tapoja pyrittiin kaikin keinoin kitkeä pois, oli toisinaan paljon yksinkertaisempaa varastaa ne omaan käyttöön.
Talvipäivänseisauksen tienoilla vietettiin monessa kulttuurissa suuria valon juhlia kuten germaanisten heimojen Jule ja roomalaisten Saturnalia. Se oli loistava ajankohta myös joululle. Roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäivä oli 25. joulukuuta, joten se sopi hyvin Jeesuksen syntymäpäiväksi.
Nyt vain oli jotenkin saatava sika – tuo jumalallinen uhrieläin – liitettyä joulun viettoon, sillä se oli syvästi juurtunut osaksi ikiaikaisia keskitalven juhlia. Miten siis yhdistää se kristinuskoon?
Kun kristinuskoa ruvettiin levittämään ympäri Eurooppaa, oli possu varsinkin Pohjoismaissa ja pohjoisessa Saksassa niin vakiintunut osa talvipäivänseisauksen juhlintaa, että jotain oli keksittävä.
Legendat alkoivat elää ja levitä kansantarinoissa.
Erään tarinan mukaan sika ei osannut käyttäytyä sinä yönä, kun Jeesus syntyi. Se ei antanut lapsen nukkua rauhassa, vaan tökki seimeä jatkuvasti. Joulupöytään päätyminen oli siis rangaistus tuosta kekkuloinnista.
Toinen legenda kertoo täysin päinvastaista tarinaa: Sika olisikin ollut tallissa hyvin auttavainen ja yrittänyt peitellä seimessä maannutta Jeesus-lasta. Hevonen tuli kuitenkin pilaamaan kaiken ja sekoitti sian asettelemat oljenkorret. Tästä syystä hevonen tuomittiin tekemään ihmisille töitä, kun taas sika siunattiin kiitoksena – syötäväksi.
Ja tässä tarinassa ollaan jo sen verran lähellä jumalille uhraamista, että vanhat, pakanalliset perinteet jatkuivat saumattomasti uudella kristillisellä merkityksellä.
Kukaan ei ilmeisesti kyseenalaistanut sitä, että Jeesus ja kumppanit olivat juutalaisia, joten tuskinpa seimen välittömässä läheisyydessä hengaili saastainen sika. Puhumattakaan, että sitä olisi syöty – oli kyse sitten rangaistuksesta tai siunauksesta.
Vai oliko kyseessä sittenkin paavin määräys?
Erään varsin raflaavan tarinan mukaan joulukinkusta tuli vakiintunut osa jouluateriaa jo kristinuskon varhaisina aikoina. Tarina kertoo, että paavi Sixtus III olisi 430-luvulla käskenyt kaikkia kristittyjä syömään joulumessun jälkeen sikaa ihan vain juutalaisten kiusaksi. Kuulostaa ihan mahdolliselta skenaariolta.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii sitä, että miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi. Miksi jouluisen kodin tähti ei ole jokin muu puu?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi joulupuu on nimenomaan joulukuusi?
Miksi joulukuusi on kuusi eikä vaikkapa mänty? Lehtipuu se ei tietysti pohjoisessa voi olla, koska aika ankeaa olisi koristella joulupuun tyhjiä oksia!
Tunnetun tarinan mukaan joulukuusiperinteen aloitti Martti Luther jouluaattoyönä vuonna 1536. Saksalaisessa Wittenbergin kaupungissa talvisessa yössä tähtien alla kävellyt Luther kiskoi pienen kuusen maasta, vei puun kotiin ja koristeli sen kynttilöillä.
Kynttilöiden valo muistutti häntä taivaan tähdistä, jotka olivat auttaneet häntä suunnistamaan pimeässä metsässä. Valaistun kuusen äärellä Luther luki perheelleen Raamatusta kertomuksen Jeesuksen syntymästä.
Tämä lämminhenkinen tarina joulukuusen alkuperästä on kuitenkin keksitty. Sepitys Lutherista ja kohmeisesta maasta kiskotusta kuusesta levisi 1800-luvulla taiteilija Carl Schwerdgeburthin maalauksen vuoksi. Teoksessa Lutherit ovat kokoontuneet viettämään joulua kuusen ympärille.
Kynttilöin valaistut joulukuuset ilostuttivat varsin monia saksalaiskoteja Lutherin elinaikana 1500-luvun alussa – jo ennen tuota maagista aattoyötä. Joulukuusen alkuperästä ei voida olla aivan varmoja, mutta esimerkiksi Virossa ja Latviassa väitetään kivenkovaan, että perinne on lähtöisin 1400-luvun Tallinnasta tai Riikasta. Vastaus riippuu tietenkin siitä, kysytäänkö asiaa virolaiselta vai latvialaiselta.
Yksi vanhimmista lähteistä, joissa joulupuu mainitaan, on kuitenkin peräisin vuodelta 1419 Freiburgista, Saksasta. Oli alkuperä missä ja koska tahansa, niin kuusen koristelun uskotaan muodostuneen pysyväksi perinteeksi läntisessä Saksassa 1500-luvun alussa. Sieltä se levisi ympäri Eurooppaa, ja Suomessa koristeltu joulukuusi rupesi yleistymään 1800-luvun puolivälissä.
Aluksi se oli osa protestanttista joulunviettoa ja tapa oli katolisten pilkkaama, sillä heille ainoa oikea joulun symboli oli seimi. Asiaa ei myöskään auttanut ikivihreiden kuusenoksien vahva asema pakanallisessa talvipäivänseisauksen juhlinnassa.
Mutta ajat ja tavat muuttuvat. Toki muutokset kirkossa eivät ole nopeita, joten Vatikaanin Pietarinkirkon edustalle pystytettiin suuri joulukuusi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1982. Katolisissa kodeissa joulukuusi oli kuitenkin ollut osa joulua jo paljon pidempään.
Onko sinun kodissasi jo joulukuusi?
Lue myös:
Yhteiskunta
Adidas ja Puma syntyivät katkeran veljesriidan ansiosta: 10 huvittavaa ja pitkälle vietyä brändisotaa isojen yhtiöiden välillä – osa 2
Brändisotaa käydään erilaisten yhtiöiden ja yritysten välillä jatkuvasti, mutta toisinaan kiistely voi esimerkiksi mainonnan osalta mennä niin pitkälle, että nokittelusta tulee lähinnä koomista.
Suomessa ei juurikaan näe mainoksia, joissa käytäisiin avoimesti kilpailijan kimppuun. Meillä mainokset ovat lähinnä tuotteen tai brändin omien vahvuuksien esille tuomista.
Mutta suuressa maailmassa markkinointi on raadollisempaa, ja kilpailijoita yritetään peittelemättä mustamaalata. Listafriikki esittelee nyt kymmenen alati käynnissä olevaa brändisotaa, tarinoita niiden takana ja esimerkkejä huvittavistakin mainoskampanjoista.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiseen viiteen brändisotaan voit tutustua tästä:
10 huvittavaa ja pitkälle vietyä brändisotaa isojen yhtiöiden välillä – osa 1
Ferrari vs Lamborghini
Vielä 1960-luvulle tultaessa italialainen luksusauto tarkoitti vain ja ainoastaan Ferraria. Sitten kuvaan astui muuan vähätelty ja ärsytetty Ferruccio Lamborghini.
Lamborghini oli viininviljelijäsuvusta, mutta häntä itseään kiinnostivat aivan muut asiat. Hän perusti yrityksen nimeltään Lamborghini Trattori, joka valmisti traktoreita. Koska yritys menestyi loistavasti ja Lamborghinista tuli varakas mies, päätti hän palkita itsensä Ferrarilla.
Ajonautinto ei kuitenkaan ollut odotetunlainen: kytkin oli huono ja auto liian äänekäs ja aivan liian haastava ajettavaksi tavallisessa maantiekäytössä.
Lamborghini päätti antaa palautetta ja korjausehdotuksia suoraan korkeimmalle mahdolliselle taholle: Enzo Ferrarille. Ferrari ei osannut ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan ja totesi, ettei arvosta kommentteja, jotka tulevat ”keski-ikäiseltä traktorien valmistajalta”.
Ferruccio Lamborghini otti puolestaan näistä kommenteista nokkiinsa, mutta sen sijaan että olisi jäänyt harmittelemaan, päätti hän tehdä asialle jotain ja palkkasi muutaman insinöörin traktoritehtaalleen.
Vuonna 1963, vain neljä kuukautta Ferrarin ilkkuvan kommentin jälkeen, Lamborghini julkaisi 350 GTV -automallin (kuvassa) Torinon autonäyttelyssä.
McDonald’s vs Burger King
Kaksi pikaruokajättiä ovat kisailleet samoista asiakkaista vuodesta 1953 lähtien, jolloin Burger King perustettiin. McDonald’s oli jo siinä vaiheessa ehtinyt tehdä jalansijaa hieman reilun vuosikymmenen. On vaikea edes lähteä arvailemaan, minkä kokoisen summan kumpikin yhtiö on käyttänyt markkinointiin, joka on peittelemättä suunnattu kilpailijaa vastaan.
Kun Burger King loi vuonna 1957 Whopper-hampurilaisen, vastasi McDonald’s tuomalla markkinoille BigMacin. Viimeistään silloin brändisota oli valmis. Tässä muutamia esimerkkejä.
Burger King on tehnyt jenkkimarkkinoille televisiomainoksen, jossa kilpailijan maskotti Ronald McDonald -pelle hiippailee yön pimeydessä heidän ravintolaansa syömään.
Saksassa Burger King osti epäilemättä hintavan mainospaikan lapsia syövästä pellestä kertovan Se-kauhuelokuvan esinäytöksestä. Elokuvan loputtua, juuri ennen lopputekstejä, ilmestyi valkokankaalle ensin teksti: ”Tarinan opetus: Älä koskaan luota klovniin”, ja sen jälkeen Burger Kingin logo.
2000-luvun alkupuolella Burger Kingillä oli isoja mainostauluja, joissa Whopper oli ahdettu aivan liian pieneen kilpailijan rasiaan, ja mainoksissa luki ”Höpsö Whopper, se on ”Big Macin rasia”.
Vuoden 2019 joulukuussa Burger King paljasti markkinointivideolla piilottaneensa jokaisessa vuoden aikana nähdyssä Whopper-mainoksessa hampurilaisensa taakse pienemmän Big Macin.
McDonald’s ei ole jäänyt nuolemaan näppejään, sillä esimerkiksi Ranskassa yhtiö pystytti tien varteen kaksi mainostaulua, joista toinen oli usean metrin mittainen ja sisälsi monivaiheiset ajo-ohjeet 258 kilometrin päässä sijaitsevaan lähimpään Burger Kingiin. Toisessa taulussa oli opastus McDonald’siin: ajaa suoraan 5 km. Yllä olevalla videolla on ensin Mäkkärin mainos ja siihen perään Burger Kingin viikkoa myöhemmin julkaisema vastine.
Vaikuttaa siltä, että Burger Kingin markkinointiosasto on kekseliäisyydellään voittanut mainossodan, mutta markkinat taitavat siitä huolimatta olla aika tukevasti Mäkkärin hanskassa.
Lue myös: 10 oksettavaa pikaruoka-annoksista löytynyttä yllätystä
Adidas vs Puma
Urheiluvalmistajien Adidaksen ja Puman brändisota on alkanut samasta syystä, kuin niin moni muukin merkityksellinen tai merkityksetön taistelu, nimittäin perheriidasta.
Pienessä saksalaisessa Herzogenaurachin kaupungissa eleli 1920-luvulla suutariperhe, jonka kaksi poikaa Adolf ja Rudolf Dassler työskentelivät yhdessä Adolfin perustamassa Dasslerin veljesten kenkätehtaassa, Gebrüder Dassler Schuhfabrik (kuvassa). Veljesten sukset menivät kuitenkin ristiin.
Juoruja siitä, miksi veljekset toisen maailmansodan aikana riitaantuivat verisesti, on liikkunut vuosikymmenien ajan. Syyksi on väitetty vaimojen huonoja välejä ja toisaalta Adolfin lähentymistä veljensä vaimon kanssa. Adolfin on myös väitetty kironneen kaupunkia pommittavia liittoutuneiden joukkoja, minkä Rudolf ymmärsi virheellisesti olevan kohdistettu häneen. Joka tapauksessa välit katkesivat viimeistään silloin, kun Rudolf joutui sotavangiksi, ja Adolf jatkoi firman pyörittämistä.
Sodan jälkeen veljekset lähtivät eri teille: Adolf perusti Adidaksen ja Rudolf Puman.
Välirikko ja kahden uuden yrityksen perustaminen jakoivat koko kaupungin, sillä pitkään työntekijätkään eivät voineet tai saaneet olla missään tekemisissä toistensa kanssa. Nykyään tilanne ei enää ole tulenarka.
Silti Herzogenaurach tunnetaan ”kääntyneiden niskojen” -kaupunkina, sillä paikallisilla on ollut tapana aina katsastaa muiden ihmisten jalkoihin, että kumpaako merkkiä kulkija kannattaa. Sekä Adidaksen että Puman pääkonttorit sijaitsevat edelleen Dasslerin veljesten kotikaupungissa.
Adidas on valmistajana huomattavasti suurempi ja menestyneempi, mutta on Pumallakin ollut omat hetkensä – erityisesti silloin, kun maailman nopein ihminen, Usain Bolt, juoksi yhtiön kengillä maailmanennätyksiä toisensa perään.
Nike vs Adidas
Otetaan perään vielä toinen urheilumerkkien brändisota, jossa toisena osapuolena on jälleen Adidas. Jos Puma ei ole pystynyt haastamaan Adidasta jalkinemarkkinoilla, on yhdysvaltalainen Nike onnistunut puuhassa paremmin.
Koko urheiluvarustemarkkinoilla Nike on valovuosia kilpailijoitaan edellä, ja sillä on esimerkiksi sopimukset koripalloliiga NBA:n ja Yhdysvaltojen suurimman urheilusarjan, amerikkalaisen jalkapalloliigan, NFL:n kanssa.
Mutta aivan viime vuosina Adidas on tehnyt musertavan kovaa tulosta etenkin jalkineiden osalta, kun se on lanseerannut uudella sykkeellä vanhoja suosikkimalleja, kuten Stan Smith ja Gazelle.
Kenkäsota näiden kahden jätin välillä alkoi toden teolla vuonna 1967, kun Nike halusi antaa uudelle juoksukenkämallistolleen nimen Aztec. Adidas uhkasi välittömästi oikeusjutulla, sillä heillä oli jo mallisto nimeltään Azteca Gold. Niinpä Niken perustajat Bill Bowerman ja Phill Knight pistivät ideariihen pystyyn, ja alkoivat miettiä sopivaa nimeä.
Pieni pala kaukaisempaa historiaa tähän väliin: Asteekit hallitsivat 1520-luvun alkuun saakka suurta osaa nykyisestä Meksikosta, kunnes espanjalaisen konkistadorin Hernán Cortésin johtamat joukot hävittivät tuon kukoistavan valtakunnan.
Takaisin 1960-luvulle ja Niken kokoushuoneeseen. Adidaksen uhkailusta tuohtunut Bowerman kysyi yhtiökumppaniltaan, että ”kuka se tyyppi olikaan, joka tuhosi asteekit?”. ”Cortés”, vastasi Knight, johon Bowerman tokaisi: ”Ok, meidän mallistomme nimeksi tulee Cortez!”. Ja niin Niken kengät olivat saaneet nimensä.
Intialaiset lentoyhtiöt
Tässä mainostaulujen kisassa ei ollut mukana ainoastaan kaksi, vaan kolme pelaajaa. Intialaiset lentoyhtiöt Fly Kingfisher, GoAir ja Jet Airways kävivät vuonna 2007 klassiseen ”meidän isi on parempi kuin teidän isi” -kiistelyyn, kun ne latoivat mainostauluja urakalla toisten taulujen päälle.
Jet Airways aloitti viattomasti pystyttämällä Mumbaihin mainostaulun, jossa luki ”Olemme muuttuneet.”, jolla haluttiin tuoda esiin lentokoneiden matkustusmukavuuden ja teknologian edistysaskeleita. Fly Kingfisher vastasi nopeasti hinaamalla sen yläpuolelle oman taulunsa, jossa luki ”Me pakotimme heidät muuttumaan!!”.
GoAirilla ei haluttu jäädä ulkopuoliseksi, mutta he eivät sentään kiikuttaneet enää kolmatta mainostaulua paikalle, vaan laittoivat nettiin kiertoon muokatun kuvan omasta lentoyhtiöstään kukkulan kuninkaana ja saatetekstillä: ”Me emme ole muuttuneet. Olemme edelleen fiksuin tapa lentää.”.
Jet Airwaysin ja Fly Kingfisherin nokittelu ei jäänyt tähän. Kun Jet Airways lanseerasi aivan uuden reitin ja markkinoi sitä isolla mainostaululla ”Lennä New Yorkiin päivittäin”, olivat Fly Kingfisherin tauluntekijät valmiina vastaamaan. He pystyttivät jälleen kilpailijan mainoksen välittömään läheisyyteen oman vastineensa sanoilla ”Täältä on jo lennetty New Yorkiin.”, viitaten omiin, kyseiseen kaupunkiin suuntautuneisiin reittilentoihinsa.
Lue myös:
Yhtiöiden välinen kilpailu on jokapäiväistä toimintaa, mutta joskus brändisota voi esimerkiksi mainonnan osalta mennä niin pitkälle, että nokittelusta tulee lähinnä koomista.
Suomessa harvoin näkee mainoksia, joissa (ainakaan suoraan) käydään kilpailijan kimppuun. Meillä mainokset ovat lähinnä tuotteen tai brändin omien vahvuuksien esille tuomista.
Mutta suuressa maailmassa markkinointi on raadollisempaa, ja kilpailijoita yritetään peittelemättä mustamaalata. Listafriikki esittelee nyt kymmenen alati käynnissä olevaa brändisotaa, tarinoita niiden takana ja esimerkkejä huvittavistakin mainoskampanjoista.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi brändisotaa ovat luvassa myöhemmin.
Dunkin’ Donuts vs Starbucks
Jos olet joskus Starbucksissa asioinut, niin tiedät, miten homma toimii: tiskille mentäessä on turha sanoa, että ”yksi iso kahvi, kiitos”.
Baristalle on kerrottava kupin koko yhtiön omien nimien mukaisesti ja sitten valitaan kahvi miljoonista eri vaihtoehdoista – sen jälkeen valkataan maito tuhansista ehdokkaista ja lopuksi siirapit sun muut höysteet päälle. Se on muuten melko kuumottava tilanne ensikertalaiselle!
Tarinan mukaan jenkkilässä jos menee treffeille, niin kannattaa tiedustella uudelta tuttavuudelta, että mitä tämä yleensä tilaa Starbucksissa – se kuulemma kertoo paljon henkilöstä.
Ja tästä päästäänkin hyvin pitkän pohjustuksen kautta aiheeseen.
Monimutkaista tilaussysteemiä ovat käyttäneet hyväkseen myös kilpailijat, Dunkin’ Donuts etunenässä. Aiemmin kahvilaketjut elivät sulassa sovussa, kun Starbucks keskittyi kahveihinsa (vaikka kahvi-sanaa siellä ei juuri kuulekaan) ja Dunkin’ Donuts nimensä mukaisesti donitseihin ja muihin leivonnaisiin.
Kun jälkimmäisen valikoimaan alkoi tulla latteja ja cappucinoja, nähtiin yrityksessä mahdollisuus lohkaista osa Starbucksin markkinoista. Dunkin’ Donuts lanseerasi televisiomainoksen (ylläoleva video), joka oli suora piikki kilpailijaa kohtaan – ”Meillä tilaat kahvin englanniksi, et fritaliaksi!”. Kaikesta huolimatta Starbucksilla on järkähtämätön paikka kahvilaketjujen ykkösenä.
Ford vs Chevrolet
Yhdysvaltalaiset autovalmistajat Ford sekä General Motorsin alla toimiva Chevrolet kilpailivat malleillaan jo 1900-luvun alussa, jolloin kummatkin yhtiöt perustettiin. Aina, kun toinen toi markkinoille uuden auton, oli vastapuoli kehittelemässä sille päihittäjää.
Joten kun Ford julkaisi legendaarisen Mustangin vuonna 1964, odottivat amerikkalaiset vesi kielellä, mitä Chevroletin pajasta paljastuisi. Lehdistö rupesi kutsumaan valmisteilla olevaa muskeliautoa Panther-nimellä, vaikka virallista julkistusta ei oltu tehtykään. Lisäksi nimi poikkeaisi Chevroletin perinteestä nimetä automallinsa C-kirjaimella alkavilla nimillä, esimerkiksi Corvair ja Corvette.
Kesäkuun 21. päivänä vuonna 1966 Chevrolet lähetti 200 toimittajalle salamyhkäisen kutsun lehdistötilaisuuteen. ”Varatkaa kesäkuun 28. päivä kello 12 aikaa tärkeälle SEPAW-tapaamiselle. Toivottavasti olette apuna raapimassa kissaa. Tarkempaa tietoa tulossa. John L. Cutter – Chevroletin viestintäosasto – SEPAW-vastaava.”, luki arvoituksellisessa sähkeessä.
Spekulaatiot siitä, mitä ihmettä SEPAW oikein tarkoittaa, kävivät kuumina. Seuraavana päivänä saapui selittävä sähke: ”SEPAW tarkoittaa Society for Eradication of Panthers from the Automobile World (suom. Järjestö, jonka tarkoitus on hävittää pantterit autojen maailmasta).”. Ilmeisesti uuden automallin nimi ei ollutkaan Panther! Kaikkien mielenkiinto oli kuitenkin saatu herätettyä kryptisellä sähkeellä.
Chevroletin pääjohtaja Pete Estes piti ilmoitettuna ajankohtana tiedotustilaisuuden, jossa automallin nimi paljastettiin – se oli Camaro. Toimittajat ympäri maan olivat saapuneet paikalle, ja kynnelle kykenemättömät seurasivat puhelimen välityksellä. Kun Estesiltä kysyttiin, mitä nimi tarkoitti, hän vastasi yksinkertaisesti: ”Camaro on pieni, mutta säälimätön eläin, joka syö Mustangeja.”.
Airbus vs Boeing
Kahden lentokonevalmistajan törmäyskurssi alkoi 1980-luvulla, kun eurooppalainen Airbus alkoi viedä osuutta amerikkalaisen Boeingin markkinoista sen kotimaassa.
Vuosikymmeniä kestäneet erimielisyydet ovat johtaneet lukuisiin oikeusjuttuihin ja välien setvimiseen Maailman kauppajärjestössä. Toisaalta kummankin tahto päihittää pahin kilpailija on tehnyt lentokoneista jatkuvasti nopeampia, turvallisempia ja myös matkustajille mukavampia. Että jotain hyvääkin.
Kisailua on käyty myös mainoskampanjoiden välityksellä, vaikka monet lentoyhtiöiden edustajat ovatkin sanoneet, että jopa naurettavaksi menevä toisen yrityksen mollaaminen kääntyy väistämättä myös toista osapuolta vastaan, kun uutta kalustoa ollaan hankkimassa.
Esimerkiksi vuonna 2012, kun Boeing esitteli uudet 737 MAX 8 ja 747-8 -koneensa, nousi markkinoinnissa tärkeimmäksi pointiksi ja väitteeksi se, että niillä liikennöinti olisi huomattavasti edullisempaa kuin Airbusin vastaavien mallien käyttö.
Airbus ei jäänyt toimettomaksi, vaan julkaisi mainoksen, jossa Boeingia syytettiin liioittelusta ja valheellisten väitösten levittämisestä. Mainoksen otsikossa luki isolla ”Miksi kilpailijamme venyttää totuutta?”. Huomio kuitenkin kiinnittyy suureen kyseisen kilpailijan lentokoneeseen, jonka keulaa on pidennetty kuin Pinokkion nenää.
Apple vs Microsoft
Apple ja Microsoft. Kaikkien brändien välisten kilpailujen äiti. Yritykset ovat koko olemassaolonsa ajan olleet toistensa pahimmat kilpailijat, eikä sitä ole peitelty mitenkään. Steve Jobsin ja Bill Gatesin välit eivät aina olleet lämpimimmät mahdolliset, mutta henkilökohtaista vihanpitoa ovat kuuluttaneet lähinnä kaikki muut tahot kuin herrat itse. He olivat loppu viimeksi ystäviä, vaikka sanailuiltakaan ei kahden ison persoonan välillä vältytty. Gates jopa sijoitti 150 miljoonaa dollaria kilpailijaansa pelastaakseen sen konkurssilta vuonna 1997.
Keskinäinen kilpailu vei kumpaakin yhtiötä eteenpäin, vaikka suhteen alku olikin kangerteleva. Vuonna 1985, kun Microsoft julkaisi uuden versionsa Windowsista, syytti Jobs Gatesia Macintoshin kopioinnista.
Vuonna 2017 Gatesilta kysyttiin monia tahoja vuosikymmeniä askarruttanutta matkimisasiaa. Hän kertoi, että itse asiassa he kummatkin olivat syyllistyneet kopiointiin, mutta eivät toisiltaan, vaan Xeroxilta, jonka teknologian pohjalle sekä Apple että Microsoft omat tuotteensa kehittivät. Gates kuitenkin painotti, ettei mitään immateriaalioikeuksien rikkomista ollut tapahtunut, vaikka niin Jobs kuin hänkin olivat palkanneet Xeroxilta tärkeitä suunnittelijoita ja insinöörejä.
Myös Jobs oli vuosia aiemmin nostanut kissan pöydälle ja kutsunut Gatesia varkaaksi erään konferenssin takahuoneessa. Walter Isaacsonin kirjoittamassa Jobsin elämäkerrassa Gatesin kerrotaan vastanneen syytökseen näin:
”Kuules Steve, tätä voi katsoa monelta kantilta. Omasta mielestäni meillä kummallakin oli rikas naapuri nimeltään Xerox, jonka luo minä murtauduin varastaakseni television vain huomatakseni, että sinä olit ehtinyt sen jo ryöstää.”.
Coca-Cola vs Pepsi
Coca-Colan ja Pepsin välinen kukkotappelu on varmasti yksi tunnetuimmista markkinointisodista. Virvoitusjuomajätit kilpailevat mainosoikeuksista isoimmissa urheilutapahtumissa, haalivat omaan leiriinsä maailman tunnetuimpia julkisuuden henkilöitä ja onpa kisa viety jopa ulkoavaruuteen saakka, kun kumpikin sai oman juomansa avaruussukkula Challengerin miehistön nautittavaksi vuonna 1985.
Lähtölaukaus kolasodalle oli Pepsin vuonna 1975 tekemä televisiomainos, jossa ihmiset sokkoina maistelivat kokista ja pepsiä – mainostajan tuote päihitti kilpailijansa makutestissä.
Sen jälkeen kiveäkään ei ole jätetty kääntämättä ja metodit ovat olleet vähintäänkin epätavalliset, kuten tämä seuraava esimerkki osoittaa.
Pepsi toi huhtikuun 13. päivänä vuonna 1992 markkinoille ”Crystal Pepsin”, joka oli kirkas versio Pepsistä. Se oli saanut testiasiakkailta hyvän vastaanoton – kolajuoma maistui lähes samalta kuin normaali Pepsi, mutta oli kofeiiniton ja siitä puuttui ruskean värin tuova karamelli.
Pepsi käytti uutuutensa markkinointiin paljon aikaa ja rahaa, ja tulokset olivat lupaavat. Kunnes Coca-Cola julkaisi vuoden 1992 joulukuussa oman kirkkaan kokiksensa nimellä ”Tab Clear”, joka oli sokeriton ja väritön versio Coca-Colasta. Vain vuotta myöhemmin sekä Crystal Pepsi että Tab Clear olivat kadonneet kauppojen hyllyiltä.
Syy?
Kokiksen Tab Clear oli tehty varta vasten kamikaze-tuotteeksi, sillä se oli suunniteltu epäonnistumaan. Coca-Cola lanseerasi mainoskampanjan, jossa se hehkutti juomansa sokerittomuutta ja markkinoi sitä jopa lääkinnällisenä juomana. Kuluttajat yhdistivät ominaisuudet myös Pepsin kirkkaaseen kolaan, joka ei ollut dieettiversio, ja sekin menetti suosionsa.
Coca-Colan silloinen markkinointijohtaja Sergio Zyman on suoraan sanonut: ”Pepsi käytti valtavan määrän rahaa uuden brändin luomiseen, ja me tapoimme sen omalla surkealla mainoskampanjallamme vain muutamassa kuukaudessa”.
Lue myös:
Yhteiskunta
Hitler, maapallo, miestutkijat: 10 Time-lehden mielenkiintoista ja kiistanalaista valintaa vuoden henkilöksi
Joka vuosi yhdysvaltalainen Time-lehti nimeää vuoden henkilöksi maailman tapahtumiin eniten vaikuttaneen ihmisen. Nimitys ei kuitenkaan ole palkinto, sillä maailman tapahtumiin voi tietenkin vaikuttaa myös negatiivisesti.
Aikakauslehti on valinnut vuoden henkilön vuodesta 1927 lähtien, ja Charles Lindbergh, Atlantin yli yksin lentänyt pilotti, sai kunnian olla ensimmäinen nimetty.
Mutta kuten jo mainittua: Timen toimituksessa on aina haluttu korostaa sitä, että vuoden henkilöksi nimeäminen ei ole mikään kunnianosoitus – se on hyvine perusteluineen toimittajien näkemys siitä, kuka henkilö on vaikuttanut vuoden tapahtumiin eniten; hyvässä tai pahassa.
Mukaan on vuosikymmenien kuluessa mahtunut monia maailman johtajia, erityisesti Yhdysvaltain presidentit valintavuosinaan, paaveja, talouselämän vaikuttajia, aktivisteja ja hyväntekijöitä. Vuoden henkilö voi olla myös joukko ihmisiä tai sitten ei ihminen lainkaan.
Perinteitä ei rikottu tänäkään Yhdysvaltain vaalivuotena: Joulukuun 12. päivänä Time-lehden vuoden 2024 henkilöksi valittiin Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump. Valinta osui Trumpiin jo toistamiseen; luonnollisesti nimitys tuli myös vuonna 2016, kun hänet valittiin presidentiksi ensimmäisen kerran.
Listafriikki keräsi kaikkien vuoden henkilöiden joukosta kymmenen erityisen mielenkiintoista ja keskustelua herättänyttä valintaa.
Wallis Simpson (1936)
Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain
Yhdysvaltalainen seurapiirihenkilö Wallis Simpson oli ensimmäinen nainen, joka valittiin Time-lehden vuoden henkilöksi. Hän oli nainen, joka sai Englannin kuninkaan Edvard VIII:n luopumaan kruunustaan alle vuoden vallassa olemisen jälkeen. Pariskunnan avioliitto olisi aiheuttanut perustuslaillisen kriisin, sillä Wallis oli kahdesti eronnut, eikä kirkko hyväksynyt uudelleen naimisiin menemistä – varsinkaan, kun toinen osapuoli oli kirkon yli johtaja.
Kuningas Edvard totesi kansalle pitämässään puheessa ”ettei kykene suorittamaan velvoitteitaan ilman rakastamansa naisen apua ja tukea”, joten hän valitsi rakkauden kruunun sijaan. Hänestä tuli Ison-Britannian ensimmäinen monarkki, joka luopui vapaaehtoisesti kruunusta.
Edvard ja Wallis tunnettiin naimisiinmenon jälkeen Windsorin herttuaparina ja he muuttivat Ranskaan erilleen muusta kuningasperheestä. Oli suuri onni, että Wallis Simpson tuli kuvioihin, sillä Edvardilla oli hyvät välit, jopa ystävyyssuhde, Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitleriin, ja ennen toisen maailmansodan puhkeamista pariskunta kävi jopa tapaamassa kyseistä herraa tämän yksityisasunnolla.
Adolf Hitler (1938)
Adolf Hitler valittiin vuoden henkilöksi vuonna 1938. Tuo nimeäminen aiheutti jo aikanaan kovaa polemiikkia ja on tähän päivään saakka ollut kiistanalainen valinta.
Mutta jos palauttaa mieleensä Time-lehden perustajan Henry Lucen lausunnon siitä, että valinta kohdistuu ”vaikutusvaltaiseen henkilöön hyvässä tai pahassa”, niin Hitlerhän oli mitä parhain valinta. Kuka muu muka olisi 1930-luvun lopulla vaikuttanut maailman tapahtumiin häntä enemmän?
Lehteä kritisoineet eivät ehkä ole nähneet tammikuun 2. päivänä vuonna 1939 julkaistun lehden kantta, joka eroaa aiemmista vuoden henkilön kuvista merkittävästi. Siinä pieni Hitler seisoo selkä katsojaan päin ja soittaa suuria urkuja, murhattujen roikkuessa teloituspyörässä taustalla. Mustavalkoisen kuvan alla oli teksti: ”Epäpyhältä urkurilta, vihan hymni”.
Valinta oli tehty sen jälkeen, kun Hitler oli liittänyt, Euroopan johtajien sivusta seuratessa, valtakuntaansa Tšekkoslovakian ja Itävallan. Time oli kaukonäköinen, sillä se kirjoitti ”Hitleristä tulleen vuoden 1938 aikana merkittävin demokraattista ja rauhaa rakastavaa maailmaa uhkaava voima”. Lähes tarkalleen kahdeksan kuukauden päästä, syyskuun 1. päivänä vuonna 1939, Saksa hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.
Josif Stalin (1939 ja 1942)
Useimpien mielestä Hitler on varmasti se diktaattoreista pahin ja julmin, mutta toisten mielestä valtikka kuuluu ehdottomasti neuvostojohtaja Josif Stalinille, joka valittiin kahdesti Timen vuoden henkilöksi. Hänen hallintokaudellaan Ukrainassa, ja muuallakin Neuvostoliitossa, koettiin viljan pakkolunastuksen vuoksi nälänhätää, johon kuoli jopa yli kymmenen miljoonaa ihmistä. Kymmeniä miljoonia oman maan kansalaisia teloitettiin suoraan tai tapettiin keskitysleireillä niin kutsutuissa Stalinin vainoissa, jotka tunnetaan myös ”suurena puhdistuksena”.
Vuonna 1939 Stalin valittiin vuoden henkilöksi elokuun 23. päivänä Saksan kanssa solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen vuoksi. Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa oli myös salainen lisäpöytäkirja, jossa Itä-Eurooppa jaettiin etupiireihiin. Sopimus tuli vaikuttamaan lopullisesti myös Suomen kohtaloon ja talvisodan syttymiseen. Time nimitti Stalinia ”maailman vihatuimmaksi mieheksi”.
Vuonna 1942 ääni kellossa oli muuttunut ja Stalin valittiin vuoden henkilöksi täysin toisesta syystä kuin ensimmäisellä kerralla. Tietenkään kauhuteot eivät olleet unohtuneet, mutta Neuvostoliiton kyky taistella itärintamalla Saksaa vastaan käänsi toisen maailmansodan kulun lopullisesti. Stalin ei sitä varmasti kenellekään myöntänyt, mutta Neuvostoliitto oli vain hiuskarvan varassa ja hyvin lähellä tappiota, mutta jotenkin hän ohjasi joukkonsa Saksan kaatoon.
Viiden miljoonan sotilaan Stalingradin taistelu, jossa akselivallat ja Neuvostoliitto ottivat yhteen vuoden 1942 jälkipuoliskolla ja vuoden 1943 alussa, oli käännekohta. Puna-armeija pystyi kuin ihmeen kaupalla torjumaan Saksan hyökkäyksen ja lähes neljäsosa (850 000 sotilasta) akselivaltojen miesvahvuudesta tuhottiin. Tuolloin muut liittoutuneet ylistivät raakalaismaista neuvostojohtajaa, ja Time kirjoitti Stalinin kyenneen nostamaan maansa yhdeksi maailman suurimmista teollisista voimista, ja lisäsi vielä täysin käsittämättömästi, että ”hänen ankarat menetelmänsä olivat olleet kannattavia”. Yleinen mielipide Stalinista on sittemmin jälleen muuttunut.
Asiaan tavallaan täysin liittymättä: Tiesitkö, että yksi Stalinin henkilökohtaisista kokeista oli Vladimir Putinin isoisä?
Lue tästä lisää: 10 diktaattorien ruokavaliota – Näin tyrannimaiset hirmuhallitsijat söivät
Yhdysvaltalaiset tutkijat (1960)
Vuonna 1960 Time ennusti tulevien vuosien olevan tieteellisten innovaatioiden kulta-aikaa. Eikä se ollut väärässä. Lehti antoi tunnustusta yhdysvaltalaisille eri alojen tutkijoille, koska ”tieteellisen tutkimuksen sydän sykkii tällä hetkellä vahvimpana juuri Yhdysvalloissa”.
Edistysaskeleita oli otettu genetiikasta avaruustutkimukseen, ja lehti mainitsi erikseen nimeltä 15 merkittävää tutkijaa, jotka olivat tehneet uraauurtavaa työtä kukin omalla erikoisalallaan. Suurin osa näistä 15 tutkijasta oli saanut tai tuli myöhemmin saamaan työstään Nobelin palkinnon.
Artikkelissa nostettiin jalustalle 15 henkilöä. 15 tiedemiestä. MIESTÄ. Mukaan ei mahtunut yhtäkään naista, vaikka naiset tekivät yhtälailla merkittävää työtä. Heitä ei vain huomioitu.
Ilman mainintaa jäi esimerkiksi mikrobiologi Esther Lederberg, joka 1950-luvulla oli löytänyt bakteereita infektoivan viruksen, selvittänyt geenien säätelyä ja rekombinaatiota, tutkinut bakteerien perinnöllisyyttä, ja kehittänyt yhdessä aviomiehensä Joshua Lederbergin kanssa tekniikan, jolla pystytään helposti siirtämään bakteereita maljalta toiselle – menetelmä on edelleen käytössä. Joshua Lederberg oli yksi artikkelissa esille nostetuista tiedemiehistä.
Hän myös sai Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon vuonna 1958 yhdessä kahden muun miehen kanssa. Esther Lederberg jäi silloinkin ilman tunnustusta.
Tietokone (1982)
Vuonna 1982 Time valitsi vuoden henkilöksi ensimmäistä kertaa jotain muuta kuin ihmisen tai ihmisiä. Informaation aikakauden alkamisen kunniaksi valittiin vuoden kone: tietokone. Erityisesti tuotiin esille henkilökohtaisten tietokoneiden saapuminen ihmisten koteihin – aiemmin ajatus kotitietokoneesta oli ollut utopistinen ei ainoastaan hinnan vaan myös suuren koon vuoksi.
Piisirujen kehittäminen mahdollisti inhimillisen kokoisen tietokoneen päätymisen jokaiseen kouluun, työpaikkaan ja kotiin. Tai ei ehkä tosiaankaan jokaiseen, mutta sitä kohti oltiin menossa. Pian artikkelin julkaisun jälkeen Apple alkoi myydä historian ensimmäistä graafisella käyttöliittymällä varustettua kotitietokonetta, Apple Lisaa (kuvassa). Siitä tuli valtaisa myynnillinen pettymys, mutta se avasi tietä seuraaville laitteille, jotka eivät sitten olleetkaan enää floppeja.
Timen artikkelissa tietokoneen kerrottiin ”lähettävän kirjeitä valonnopeudella, diagnosoivan sairaan villakoiran, räätälöivän minuuteissa sopivan vakuutusohjelman, testaavan olutreseptejä ja pystyvän valvomaan anestesiaa leikkauksien aikana ”. Näitä kaikkia, ja paljon muuta, tietokoneet tekevät edelleen, joskaan se ei enää aiheuta ihmetystä.
Vuoden henkilöstä tulikin vuoden planeetta: Maapallo (1988)
What on EARTH are we doing? Mitä ihmettä me oikein teemme? Tätä kysyi Time vuonna 1988, kun se nimesi vuoden henkilön sijaan vuoden planeetan: Maan. Lehti kutsui 33 eri tieteenalan asiantuntijaa sekä maailman poliittisia johtajia kolmipäiväiseen konferenssiin saadakseen laajemman näkökulman vuoden planeettaa koskevaan numeroonsa.
Artikkeli sai nimen ”Uhanalainen maapallo”, ja siinä nostettiin esille muun muassa liikakansoitus, nälänhädät, fossiiliset polttoaineet, ilmaston lämpeneminen, metsien liikahakkuut, ympäristömyrkyt ja ihmisten aiheuttama eliöiden joukkosukupuutto. Vuonna 1988. Ei ole maailma hirveästi näiltä osin muuttunut.
Timen artikkelissa kirjoitettiin näin: ”Kun ihminen suuntaa kohti 1900-luvun viimeistä vuosikymmentä, löytää hän itsensä ratkaisevasta käännekohdasta: tällä hetkellä elävien toiminta määrittää suunnan tulevaisuudelle ja mahdollisesti koko lajimme eloonjäämiselle”. Yhdessä asiantuntijoiden kanssa Time peräänkuuluttaa eri maiden johtajille, että on syytä aloittaa ”kansainvälinen taistelu” planeetan pelastamisen puolesta.
On surullista, että samaa laulua täytyy jatkaa kolmekymmentä vuotta myöhemmin, ja kaiken lisäksi lehdelle vielä naureskellaan, kun se valitsi vuonna 2019 vuoden henkilöksi Greta Thunbergin.
Rudy Giuliani (2001)
Alkuvuosina ja -vuosikymmeninä Time uskalsi tehdä rohkeita valintoja vuoden henkilön suhteen. Kuten lehti itse väsymättä jaksaa muistuttaa, valinta ei ole palkinto tai tunnustus, vaan vuoden henkilöksi nimetään sinä vuonna eniten maailmaan ja uutisiin vaikuttanut ihminen.
Siksi vuoden 2001 valinta oli monien mielestä historian suurin floppi.
Vuoden henkilöksi valittiin nimittäin New Yorkin kuvernööri Rudy Giuliani. Giuliani valittiin symboloimaan yhdysvaltalaisten reaktiota ja yhteistyötä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.
Jos Hitler ja Stalin ovat päätyneet erikoisnumeron kanteen, niin miten on mahdollista, että Osama bin Laden ei ollut vuoden 2001 henkilö!?
Arkailu, tai miksi ikinä sitä pitäisikään kutsua, juontaa juurensa vuoteen 1979. Silloin Time valitsi vuoden henkilöksi Iranin ylimmän uskonnollisen johtajan ajatollah Khomeinin, joka johti shaahin maanpakoon ajanutta vallankumousta. Iranista tuli tiukka islamistinen valtio ja Khomeini julisti kaikki länsimaat, erityisesti Yhdysvallat, Iranin suurimmaksi viholliseksi.
Vallankumous mullisti Iranin suhteet muihin maihin, ja Khomeinin shiia-hallinnon nousu, mielenosoitukset ja lopulta 444 päivää kestänyt panttivankikriisi Yhdysvaltain Teheranin suurlähetystössä olivat epäilemättä vuoden 1979 puhuttavimpia tapahtumia. Vuoden henkilön valinta oli täysin oikeutettu, mutta se sai aikaan valtavan negatiivisen reaktion ja lehteä arvosteltiin rankasti. Siitä lähtien Timen toimittajat ovat arastelleet kenenkään ”pahoja tehneen” tai Yhdysvaltoihin negatiivisesti suhtautuvan henkilön valintaa. Harmaalle alueelle astuttiin vuonna 2007 Vladimir Putinin nimeämisen kanssa.
Mutta bin Ladenin jättäminen pois vuonna 2001… aikamoinen virhearviointi!
Sinä (2006)
Meistä jokainen on valittu vuoden henkilöksi, nimittäin vuonna 2006 Time nimesi ”sinut” maailman merkittävimmäksi henkilöksi. Vaihtoehtoja olisi ollut muitakin: Irakin sota kävi yhä verisemmäksi, Israel ja Libanon ottivat yhteen, sota murjoi sudanilaisia ja Pohjois-Korea onnistui valmistamaan ydinpommin. Omaan napaan tuijottajia riepoi eniten se, ettei Sony ollut tehnyt tarpeeksi PlayStation 3 -konsoleita.
Kaikista näistä huolimatta Time päätti katsoa maailmaa sen linssin kautta, jota kaikki muutkin käyttivät. Wikipedia, MySpace, Youtube, Facebook… jokainen ihminen maailmassa pystyi vaikuttamaan ennennäkemättömällä tavalla muihin ihmisiin.
Vuonna 2006 Internetin käyttäjät alkoivat aiempaa enemmän kommunikoida sosiaalisen median kautta, ladata videoita ja vaikuttaa muiden maailmankuvaan. Internet on antanut juuri sinulle alustan, jolla tuoda esiin omia mielipiteitä riippumatta omasta tai toisen käyttäjän sijainnista.
Timen teknologiatoimittaja Lev Grossman kirjoitti sinun valintaasi liittyen, että vuosi 2006 avasi lopullisesti mahdollisuuden luoda kansainvälistä yhteistyötä ja ymmärrystä; ei vain poliitikkojen tai suurmiesten välillä, vaan tavallisten kansalaisten – sinun ja minun – välillä.
Mark Zuckerberg (2010)
Kun Facebookin perustaja Mark Zuckerberg valittiin vuoden 2010 henkilöksi, aiheutti se suuria kysymysmerkkejä. Ei sillä, etteikö Zuckerberg olisi Facebookin luomisella vaikuttanut maailmaan, päinvastoin – sosiaalinen media on muuttanut totaalisesti sitä, miten olemme muihin ihmisiin yhteydessä. Timen silloinen päätoimittaja Richard Stengel sanoi Facebookin ”vaikuttaneen ihmisluontoon täysin ennennäkemättömällä tavalla”.
Vaikka Facebook oli luotu jo kuusi vuotta aiemmin, Zuckerbergin ollessa 19-vuotias opiskelija, oli vuosi 2010 monella lailla tärkeä: Zuckerbergin elämään perustuva The Social Network -elokuva sai ensi-iltansa, mies lahjoitti 100 miljoonaa dollaria Newarkin ja New Jerseyn koulujärjestelmille, ja Facebook rikkoi puolen miljardin käyttäjän rajan. Nykyään sivustolla on muuten 2,7 miljardia aktiivista käyttäjää, mikä on järjetön määrä, kun otetaan huomioon vielä se, että Facebook on Kiinassa kielletty.
Kohu vuoden henkilön nimeämisessä aiheutui siitä, että valituksi ei tullut WikiLeaksin perustaja Julian Assange. Vuoden 2010 aikana WikiLeaks julkaisi satojatuhansia salaisiksi luokiteltuja raportteja ja dokumentteja Yhdysvaltain käymistä sodista, sekä valtavan määrän diplomaattisia asiakirjoja.
Vuosittain Time järjestää myös lukijoilleen äänestyksen, jossa he saavat nimetä oman suosikkinsa vuoden vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Assange oli selvä ykkönen tuossa äänestyksessä, mutta yleisön valinta on eri asia; lehti tekee aina oman päätöksensä. Päätoimittaja Stengel kertoi, että toimituksessa oli käyty asiasta useita keskusteluja ja myös aiempia vuoden henkilöitä oli konsultoitu nimeämisen suhteen – toimittajat ja kirjeenvaihtajat päätyivät Zuckerbergiin.
Assangen valitsematta jättämisen julistettiin olevan median osalta käsittämätön myönnytys Yhdysvaltain hallitukselle ja kansalaisille, joista suuri osa tuomitsi WikiLeaks-paljastukset.
Hiljaisuuden rikkojat (2017)
Lokakuussa 2017 lukuisat amerikkalaislehdet julkaisivat artikkeleita elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin harjoittamasta, vuosikymmeniä jatkuneesta, seksuaalisesta ahdistelusta. Noista kirjoituksista ja näyttelijä Ashley Juddin rohkeasta ulostulosta lähti käyntiin lumipalloefekti, joka vyöryi maapallon joka kolkkaan ilmiömäisellä tavalla.
Lokakuun 15. päivänä näyttelijä Alyssa Milano kirjoitti twiitin: ”Jos kaikki seksuaalisen ahdistelun tai väkivallan kohteeksi joutuneet naiset kirjoittaisivat sivuilleen ”Me Too”, niin ehkä ihmiset alkaisivat ymmärtämään ongelman suuruusluokan”. ”Me Too” ei kuitenkaan ollut Milanon keksimä, vaan sen oli kirjoittanut MySpaceen jo vuonna 2006 aktivisti Tarana Burke, joka oli yksi Timen erikseen nimeämistä hiljaisuuden rikkojista. Milanon twiitin myötä #MeToo -ilmauksesta tuli kuitenkin viraali.
Me Too -liikkeen ansiosta lukuisat naiset ja miehet uskalsivat tulla esiin ja kertoa omista kokemuksistaan. Weinstein-efektiksi kutsuttu ilmiö johti lukemattomiin syytteisiin vaikutusvaltaisia henkilöitä kohtaan, eikä mikään toimiala jäänyt ilman paljastuksia.
Vaikka Me Too -liike tai mikään muukaan ei todennäköisesti koskaan pysäytä niitä, jotka kuvittelevat voivansa rikkoa toisen ihmisen koskemattomuutta ilman lupaa, niin ehkä ahdistelua ja väkivaltaa kohtaavat uskaltavat nykyään herkemmin avata suunsa, eivätkä syylliset pääse kuin koirat veräjästä.
Lue myös:
Kasvojen peittäminen erilaisilla naamioilla on kautta aikain ja eri kulttuureissa ollut merkittävä osa ihmisen historiaa. Listafriikki esittelee nyt 10 maskia ja naamaria, joiden rinnalla nykypäivän kasvomaskit kalpenevat.
Eipä olisi vielä tasan viisi vuotta sitten osannut kuvitella, että tuolloin oli pian koittamassa aika, jolloin kasvot peittävästä maskista tulisi täysin normaali osa arkea.
Kasvosuojaimet olivat vuonna 2020 pandemian alkaessa jopa pelottava näky ja ajatus, mutta lopulta niiden pitämisestä tuli normaali osa arkea. Mutta hyvin nopeasti ne myös jäivät pois, kun pahin oli ohi. Vaikka maskesita ja erityisesti maskipakosta tuli myös paljon porua, niin nuo kankaiset laput olivat ja ovat lastenleikkiä siihen nähden, minkälaisia naamioita ja maskeja ihmiset ovat ennen käyttäneet.
Tämä lista naamareista, maskeista ja naamioista on hieman sekalaista seurakuntaa, kuten tulet pian huomaamaan, mutta jollain lailla kasvojen peittämisessä on aina jotain puistattavaa. Varsinkin, jos käyttäjä ei tee sitä omasta tahdostaan.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan pelottavat maskit voit katsoa tästä:
10 painajaismaista maskia ja naamiota ihmiskunnan historiasta – osa 1
Maski, joka esti orjia syömästä maata
Kuva: Fabrice Monteiro
Geofagia eli maan syöminen on ihmisten (ja monien muiden eläinten) parissa yllättävän yleistä. Joskus se liittyy syömishäiriöön nimeltään pica, jossa henkilö himoitsee ja ahmii kaikkea muuta kuin ruokaa. Ympäri maailman on kuitenkin ollut ja on edelleen kulttuureita, joissa maan syöminen on arkipäiväistä. Maaperässä voi olla ravinteita tai se voi vain maistua hyvältä. Toisinaan maalla on jatkettu vaatimattomia leipomuksia, joihin raaka-aineet ovat muuten olleet vähissä. Multa on riittänyt pitämään hengissä.
1500-1800-luvuilla geofagia oli suhteellisen yleistä Afrikasta Amerikkaan kaapatuilla orjilla. Iso osa orjista vietiin läntisestä Afrikasta, jossa geofagia oli niin laajalle levittäytynyt tapa, että suosituimpia maalajeja kerättiin ja niillä käytiin vaihtokauppaa.
Orjanomistajat pitivät tapaa epäterveellisenä. Asian tiimoilta konsultoitiin lääkäreitä, joiden mukaan geofagia aiheuttaa masennusta, hengenahdistusta, vatsakipuja ja huimausta. Jos orjilla olikin tällaisia oireita, niin todennäköisesti syynä oli ennemminkin vakava aliravitsemus ja epäinhimilliset elinolosuhteet kuin maan syöminen.
Isännille tämä ei käynyt, sillä ”omaisuuden” piti olla työkunnossa. Niinpä geofagiaa harrastaneet puettiin epämukaviin, suun peittäviin maskeihin, joita oli pidettävä fyysisesti vaativissa töissä ja paahtavassa kuumuudessa. Kyseessä oli kidutusväline eikä mikään ”parannuskeino”.
Historioitsijat ovat epäilleet, että geofagiaa saatettiin myös käyttää vain tekosyynä. Orjat pakotettiin hirvittäviin ja alentaviin maskeihin, jotta he eivät söisi satoa. Brasilialaisille kultakaivoksille tuodut orjat joutuivat pitää samanlaisia maskeja, sillä heidän epäiltiin nielevän löytämiään kultahippuja ja keräävän ne myöhemmin talteen ulosteista.
Lue myös: Top 10 historian pahimmat kidutusmenetelmät piinapenkistä Juudaksen tuoliin
Madam Rowleyn vessamaski
”Toilet Mask or Face Glove” – Advert from The London Magazine, 1900s pic.twitter.com/6VwTB5LSQg
— The London Magazine (@TheLondonMag) December 18, 2015
Modernit kangasnaamiot eli niin sanotut sheet maskit ovat useamman vuoden olleet ihonhoidon trendituotteita. Ohut, tehoaineilla kyllästetty harso levitetään kasvoille vaikuttamaan, minkä jälkeen naama on kuin vauvan pylly.
Vaikka kangasnaamiot ovat suhteellisen puistattavan näköisiä nykyäänkin, eivät ne kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, minkälaisia naamioita kauneudenhoidossa on entisaikoina käytetty. Esimerkiksi Madam Rowleyn vessamaski -nimellä kulkenut hoitonaamari huokuu Hannibal Lecter -henkeä.
Maskin kehittänyt Helen Rowley oli vakuuttunut siitä, tai ainakin sai kaikki vakuuttuneiksi, että hänen kehittämänsä maski on oikeasti toimiva. Rowley sai sille jopa patentin 1870-luvulla.
Patentin mukaan remmeillä pään ympäri sidottavaa maskia tuli käyttää yön yli kolmesti viikossa ja se lupaili enemmän kuin tavaratalon kosmettiikkaosasto kokonaisuudessaan. Maskin sanottiin poistavan kaikki ihon virheet, joista ei rasvoilla pääse eroon eikä puuterilla saa peittoon. Sen luvattiin puhdistavan ihohuokoset sekä pehmentävän, kirkastavan ja jopa valkaisevan ihoa, mikä oli tuohon aikaan tavoiteltavaa. Tietysti maskia käyttämällä pääsi eroon myös rypyistä ja pisamista.
Nyt tuo hirvitys, jota markkinoitiin myös nimellä face glove eli kasvohansikas, vaikuttaa vain äärimmäisen tehokkaalta keinolta saada huokoset tukkeutumaan ja kaikki epäpuhtaudet muhimaan. Hengittämätön, luonnonkumista tehty maski ja hiestä kostea iho kuulostavat loistavalta kasvualustalta bakteereille ja sienille.
Lue myös: Kauneudenhoito – 10 kammottavaa menetelmää menneisyydestä
Kasvojen ihoa suojaava ja samalla naiset kätevästi hiljentävä maski
Pysytään hieman samassa teemassa, vaikka näitä suojamaskeja naiset pitivät 1500-luvulla enimmäkseen vapaaehtoisesti. Tuolloin ihannoitiin mahdollisimman vaaleaa ihoa, sillä rusketus oli merkki siitä, että työskenteli ulkona eli oli toisin sanoen köyhä.
Nämä mustat, samettiset maskit olivat siis lähinnä varakkaiden aatelisrouvien käyttämiä. Niiden oli tarkoitus suojata kasvot auringolta, mutta samalla luoda hieman salaperäisyyttä kaupungilla rahvaan seassa kulkeviin neitoihin. Kankaassa oli suun kohdalla pieni helmi, jota naisen tuli purra, jotta naamio pysyi paikallaan. Se oli tehokas keino pitää rouvashenkilöt kasvottomina ja äänettöminä, sillä naamio oli riisuttava pois puhuttaessa. Eikä kukaan arvonsa tunteva aatelinen tietenkään paljastanut herkkää hipiäänsä auringossa!
Joidenkin – myös miesten – mielestä mustaan naamioon sonnustautunut leidi muistutti lähinnä paholaista tyhjyydestä tuijottavine silmineen. Samettinaamiot menettivät suosionsa ylimystön parissa 1600-luvulla, kun ne ruvettiin yhdistämään prostituoituihin. Ilmeisesti kaikki miehet eivät pitäneet maskeihin sonnustautuneita naisia pelottavina hirviöinä.
Lasten kaasunaamarit
Maailmansotien aikaan myös siviileille jaettiin kaasunaamareita, joiden oli tarkoitus suojata myrkyllisiltä pommeilta. Naamareita valmistettiin niin aikuisille kuin lapsillekin sekä myös koirille. Varsinkin lasten kaasunaamarit olivat varsin pelottavia kapistuksia, jotka näyttivät enemmän sukelluskypäriltä.
Ulkonäkö ei kuitenkaan ollut noissa kömpelöissä ”naamareissa” se pelottavin ominaisuus, sillä toimiakseen jonkun täytyi olla koko ajan pumppaamassa käsin ilmaa maskin sisään. Ei kuulosta kovin käytännölliseltä toimintaperiaatteelta mahdollisessa hätätilanteessa.
Jos Atlantin tällä puolen mentiin tavallaan perinteisemmissä kaasunaamareissa, haluttiin Yhdysvalloissa tehdä maskeista vähemmän pelottavia lapsille. Siinä ei aivan onnistuttu.
Vuonna 1942 Walt Disney suunnitteli Mikki Hiiren päällä varustettuja kaasunaamareita. Jos ne olisivat koskaan joutuneet tositoimiin, olisivat lapset mahdollisesti saaneet suojavarusteista pahempia traumoja kuin sodasta. Tarkoitus oli kuitenkin hyvä, sillä rakastetun hahmon ajateltiin vähentävän pelkoa kaasunaamareita kohtaan ja tekevän maskin pitämisestä lapsille kuin leikkiä.
Mikki Hiiri -kaasunaamareita valmistettiin lopulta vain tuhannen kappaleen erä, eivätkä ne päässeet laajaan levitykseen.
Kuolinnaamiot
Kuolinnaamioiden historia ulottuu tuhansien vuosien päähän. Kipsistä tai vahasta tehdyt kuolinnaamiot ovat olleet ainoa keino ikuistaa menehtyneen kasvonpiirteet jälkipolville nähtäväksi. Vaikka vainajien kasvoista tehdyt valokset voivat olla puistattavia, niin niiden ansiosta tiedämme nykypäivänäkin, miltä useat merkkihenkilöt ovat näyttäneet. Kuuluisia kuolinnaamioita ovat muun muassa kirjailija ja runoilija Dante Alighierin, uskonpuhdistaja Martti Lutherin, säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin, Ranskan keisari Napoleon I:n ja Skotlannin kuningatar Maria Stuartin kasvoista tehdyt valokset.
Maailman tunnetuin kuolinnaamio kuuluu kuitenkin tuntemattomalle naiselle. Vuonna 1926 Ranskassa julkaistiin kuolinnaamioita esittelevä kirja, jonka viimeisellä sivulla oli nuoren naisen kuolinnaamio. Naisen nimeä ei tiedetty ja kuvatekstiinkin oli kirjattuna vain L’Inconnue de la Seine eli Seinen tuntematon.
Oli hyvin tavallista, että tuntemattomasta vainajasta tehtiin ruumishuoneella kuolinnaamio, joka voitiin myöhemmin laittaa esille, josko joku tunnistaisi menehtyneen. Legenda Seinen tuntemattomasta alkoi elää, sillä nainen näytti seesteiseltä, kauniilta ja lähes hymyilevältä. Kuolinnaamiosta tehtiin kopioita, joita myytiin Pariisin matkamuistomyymälöissä, ja paljon kerrotun tarinan mukaan kyseessä oli tuntematon nuori nainen, joka oli hukkunut Seine-jokeen joskus 1800-luvulla.
Jossain vaiheessa tällainen kipsireliefi päätyi Norjaan lelutehtailija Åsmund Lærdalin appivanhempien kodin seinälle. Lærdalin oma poika oli lähes hukkunut pudottuaan mereen 1950-luvun lopulla, mistä järkyttyneenä ja samalla inspiroituneena hän rupesi yhdessä Punaisen Ristin kanssa kehittämään elävän kokoista nukkea elvytystaitojen opettamiseen. Vinyylistä valmistettu nukke tarvitsi kasvot, joiksi Lærdal valitsi Seinen tuntemattoman naisen kuolinnaamion. Nukke sai nimen Resusci Anne ja tunnetaan Suomessa Anne-nukkena.
Lue myös:
Yhteiskunta
Miesten sympatiaraskaus on totisinta totta: 9 mielenkiintoista faktaa isistä isänpäivän kunniaksi
Hyvää isänpäivää! Tänään juhlitaan isiä ja isähahmoja, minkä kunniaksi on aiheellista tuutata ulos listan verran faktoja isistä.
Listafriikki otti isät käsittelyyn erilaisten tutkimusten kautta ja melko mielenkiintoisia juttuja on luvassa. Isyyshormonit hyrräävät, sympatiaraskaus ei ole keksitty juttu, ja isät vaikuttavat lastensa kehittymiseen ja tulevaisuuteen hyvin eri tavalla kuin äidit. Pian selviää, että miten!
Mainittakoon vielä se, että monessa listan kohdassa puhutaan vaikutuksista, syistä ja seurauksista yleisellä tasolla ja tutkimuksiin perustuen, mutta kaikkihan me olemme yksilöitä. Joten se, minkälaisia isähahmoja kullakin on ollut tai ei ole ollut elämässään, ei todellakaan määritä kenenkään tulevaisuutta.
Isät tunnistavat lastensa itkun yhtälailla kuin äitikin
Usein kuulee puhuttavan äidinvaistosta, jonka sanotaan olevan ylivertainen isään nähden. On olemassa monia tutkimuksia, joissa on selvitetty vanhempien kykyä erottaa oman vauvansa itku muista ja ne kaikki ovat osoittaneet äitien olevan isiä huomattavasti etevämpiä tunnistamisessa. Samanlainen ero on hyvin yleinen useilla muillakin nisäkäslajeilla, joten ihminen ei ole tässä suhteessa ollut ainoa laatuaan.
Mutta Nature Communications -lehdessä vuonna 2013 julkaistu ranskalaistutkimus heitti tällaisen mustavalkoisen ajattelumallin romukoppaan väittäen aiempien tutkimusten vetäneen mutkat kovin suoriksi. Tämän tutkimuksen perusteella voimme kertoa, että sukupuolella ei ole mitään tekemistä niin sanotun äidinvaiston kanssa. Lyonin yliopiston tutkijat saivat selville, että sekä äidit että isät tunnistavat yhtä hyvin ja luotettavasti oman vauvansa itkun huoneessa, joka oli täynnä itkeviä lapsia.
Tärkeintä tunnistamisessa on lapsen seurassa vietetty aika. Kunhan isä viettää lapsensa kanssa aikaa vähintään neljä tuntia päivässä, oppivat kuvaannolliset tuntosarvet erottamaan oman lapsen itkun muista. Eikä kyseessä tarvitse olla vanhempi, sillä sama pätee kehen tahansa, joka on vauvan seurassa päivittäin sen maagisen neljän tunnin ajan.
Sympatiaraskaus ei ole vain tekosyy ja isien sanahelinää
Couvaden syndrooma eli myötätuntoraskaus kuulostaa vitsiltä, mutta on totisinta totta. Tutkimusten mukaan suurin osa miehistä kokee ainakin muutamia sympatiaoireita heidän puolisoidensa ollessa oikeasti raskaana. Yleisin Couvaden syndrooman oire on mielialan vaihtelu, mutta myös muun muassa aamupahoinvointia, ummetusta, turvotusta, painonnousua ja unettomuutta esiintyy paljon. Oireet ovat seurausta stressitason noususta ja hormonaalisista muutoksista, joihin paneudutaan tarkemmin listan seuraavassa kohdassa.
Couvaden syndroomaa tutkineen gynekologin Norman Duerbeckin mukaan oireet ovat erityisen yleisiä, jopa odotettavissa, jos pariskunnalla on vaikeuksia tulla raskaaksi tai he käyvät läpi hedelmöityshoitoja jostain muusta syystä. Kumppanilleen hormonipistoksia antava henkilö, sukupuolesta riippumatta, on hyvin altis oireille.
Duerbeck on myös nähnyt tapauksia, joissa raskaana olleen naisen puoliso on kärsinyt kivuliaista kouristuksista vatsan alueella, jos odottavalla äidillä on esiintynyt verenvuotoa. Synnytyksessä mukana oleva puoliso voi tuntea myös myötätuntokipua – mitä ei ehkä synnyttävälle äidille kannata h-hetkellä julistaa.
Useimmiten Couvaden syndrooman oireet ovat ohimeneviä ja katoavat viimeistään synnytyksen jälkeen. Joskus hormonitoiminnan muutokset ovat niin suuria, että joudutaan turvautumaan lääkehoitoon, jos esimerkiksi miehen rintakudos rupeaa kasvamaan.
Hormonit heittelevät myös isillä
Oksitosiinia, jota kutsutaan rakkaus- ja kiintymyshormoniksi, vapautuu tuoreilla äideillä valtava määrä. Oksitosiinilla on osansa synnytyksen käynnistymisessä ja se saa maidon erittymään rinnoista. Oksitosiini myös auttaa äitiä muodostamaan läheisen yhteyden vauvaan.
Yleisesti ajatellaan, että oksitosiinia erittyy ainoastaan naisilla, mutta kyllä sitä vapautuu myös tuoreilla isillä. Ja samalla lailla tuo hormoni auttaa luomaan läheisen yhteyden isän ja lapsen välille. Isillä oksitosiinitason nousemisen uskotaan olevan muun muassa vauvan tuoksun laukaisemaa.
Hormonaalisia muutoksia tapahtuu kuitenkin jo ennen kuin lapsi on maailmassa, sillä esimerkiksi Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan hormonitasoissa tapahtuu muutoksia jo raskauden alkuvaiheessa. Tulevan isän testosteroni- ja estradiolitasot laskevat, minkä arvellaan johtuvan pelkästä tulevaisuudessa siintävän isyyden ajattelemisesta. Samassa tutkimuksessa todettiin, että ne isät, joilla testosteronin määrä alentui eniten, tukivat paremmin puolisoaan ja osallistuivat eniten vauvan hoitamiseen.
Eräs varsin mielenkiintoinen hormoni, jonka taso nousee tuoreen isän verenkierrossa, on prolaktiini. Prolaktiinin on pitkään tiedetty stimuloivan äidin maidontuotantoa ja -eritystä, mutta on ollut täysi mysteeri, miksi kyseistä hormonia ylipäänsä erittyy miehillä. Arvostetussa Cell-lehdessä elokuussa 2020 julkaistussa tutkimuksessa pureuduttiin kohonneeseen prolaktiinitasoon tuoreilla isillä ja myös muilla nisäkäskoirailla.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan prolaktiini laukaisee isällisen vaiston ja tekee miehistä parempia, jälkikasvustaan huolehtivia isiä. Sitä ei kuitenkaan vielä tiedetä, mikä prolaktiinin lisääntyneen erityksen lopulta laukaisee, mutta kyseessä on monimutkainen hormonien ja hermoston verkosto.
Mielenkiintoista on se, että ainakin hiirillä ja rotilla, joiden hormonitoiminta on näiltä osin hyvin samanlainen kuin ihmisellä, prolaktiinin keinotekoinen lisääminen seksuaalisesti kokemattomilla yksilöillä ei laukaissut isänvaistoa. Varsinaisella lisääntymisaktilla on siis jonkinlainen rooli muuttuvassa hormonitoiminnassa.
Isyys muokkaa aivoja
Sen lisäksi, että miehessä tapahtuu isäksi tullessa hormonaalisia muutoksia, muuttuvat hänen aivonsa konkreettisesti isyyden myötä. Suurimmat muutokset tapahtuvat niillä aivojen alueilla, joita niin sanottu ”hyvä vanhempi” tarvitsee.
Kirjaimellista kasvua ja kudoksen tihentymistä havaitaan sellaisilla aivojen alueilla, jotka liittyvät suunnitteluun, keskittymiseen ja ongelmanratkaisuun. Aktiivisuuden lisääntymistä on nähtävissä myös sellaisissa aivojen osissa, jotka ovat yhteydessä hoivaamiseen ja riskien arviointiin. Näitä ominaisuuksia tarvitaan vauvan hengissä pitämiseen. Tästä syystä useimmat vanhemmat ovat koko ajan huolissaan.
Isän rakkaus merkitsee lapselle enemmän kuin äidin
On päivänselvää, että sekä isän että äidin antama rakkaus ja tuki ovat merkityksellisiä lapsen elämän kannalta. Mutta vuodelta 2012 peräisin oleva kokooma-artikkeli, jossa käytiin läpi 36 tieteellisestä tutkimusta ympäri maailman, antaa varsin kattavan ja yksiselitteisen tuloksen: isän rakkaus merkitsee enemmän.
Personality and Social Psychology Review -lehdessä julkaistu laaja katsaus kertoo, että isähahmolta huomiota saaneista lapsista tulee keskimäärin määrätietoisempia, itsevarmempia ja yksinkertaisesti onnellisempia. Heillä on vähemmän mielenterveysongelmia ja oppimisvaikeuksia.
Analyysissä todettiin, että vaikka lapsi saisi saman määrän rakkautta kummaltakin vanhemmaltaan tai tulisi toisaalta jomman kumman hylkäämäksi, on isän toiminnalla isompi vaikutus persoonallisuuden kehittymiseen.
Miksi näin on? Erään teorian mukaan lapset usein ihailevat isäänsä, joten tältä saadulla positiivisella huomiolla ja rakkaudella on suuri merkitys. Isä on edelleen suuressa osassa maailmaan ”perheen pää”, joten tällaiselta arvovaltaiselta ja vahvalta taholta tulevalla torjumisella ja/tai hylkäämisellä on raskaampi ja kauaskantoisempi vaikutus elämässä. Mutta onneksi vaikutus on myös päinvastainen, jos isä on vahvasti läsnä lapsen kasvatuksessa.
Isät eivät lässytä lapsilleen – ja hyvä niin
Tästä voisi olla kyllä omien havaintojen perusteella hieman eri mieltä, sillä melko usein olen kuullut erinäisten isien, isähahmojen ja miespuolisten sukulaisten lässyttävän pienille lapsille. Mutta taitaa se vauvapuhe kuitenkin olla yleisempää naisilla.
On kuitenkin lapsen kannalta erittäin hyvä, että jokainen hänen elämässään oleva henkilö ei lässytä. Niin sanotun vauvapuheen, eli sanojen toistelun liioittelevan korkealla, mutta pehmeällä äänensävyllä, on kyllä todettu olevan merkityksellistä lapsen kielenkehityksen kannalta, mutta on hyvä, että joku puhuu pienokaisille ”kunnolla”.
Kun isät puhuvat lapsilleen kuin aikuisille, antavat he jälkikasvulle mahdollisuuden totutella oikeaan keskusteluun, jota käydään suojaisan kodin seinien ulkopuolella; oikeassa elämässä.
Isät kannustavat lapsiaan ottamaan riskejä
Äidit haluavat stereotyyppisesti pitää lapsensa pumpulissa ja turvassa kaikelta pahalta ja vaaralliselta. Isät sen sijaan suhtautuvat lasten kokemuksiin erilaisella otteella.
New Yorkin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa hieman vajaan vuoden ikäisiä lapsia laitettiin vanhempiensa kanssa kokeeseen. Tarkoitus oli selvittää, kuinka jyrkäksi nostettua luiskaa pitkin vanhemmat antaisivat pienokaisensa ryömiä alas. Sekä isät että äidit arvioivat (tietenkin) oman lapsensa kyvyt yläkanttiin ja veikkasivat pilttien kykenevän laskeutumaan vaikeampaa luiskaa pitkin kuin ne todellisuudessa pystyivät.
Mutta kun tuli käytännön kokeen aika, eivät äidit antaneetkaan lastensa laskeutua veikkaamaansa luiskaa. Suurin osa isistä sen sijaan näytti vihreää valoa yritykselle. Joku voisi kuvailla sitä uhkarohkeaksi tai edesvastuuttomaksi, mutta tällaiset tilanteet iskostavat lapsiin rohkeutta ja sinnikkyyttä, joista on varmasti apua myöhemmin elämässä vastaan tulevissa haasteissa.
Isän kanssa vietetyt ja välillä riehakkaatkin leikkihetket pienestä pitäen kannustavat ottamaan riskejä elämässä.
Läheinen suhde isään pitää teinit pidempään neitsyeinä
Jos isät muuten kannustavat lapsiaan ottamaan elämässä riskejä, niin on yksi osa-alue, jossa läheisellä isäsuhteella on päinvastainen vaikutus. Nyt varmasti monet tyttöjen isät varsinkin kunnostautuvat entisestään!? Nimittäin useissa tutkimuksissa on todettu, että sellaiset teinit, jotka ovat läheisiä isiensä kanssa, alkavat harrastaa seksiä keskimääräistä myöhemmin.
Eräs Floridan yliopistossa tehty tutkimus on kuitenkin aiheuttanut meteliä ja saanut monen karvat nousemaan pystyyn, mutta otetaan se kuitenkin mukaan, koska aiheeseen liittyy. Kyselytutkimus tehtiin yhdessä yliopistossa noin 450:lle ensimmäisen vuoden naisopiskelijalle.
Tulosten mukaan ne nuoret naiset, joilla oli ollut elämässään aktiivinen isähahmo, harrastivat harvemmin seksiä ja heillä oli vähemmän eri kumppaneita. Tutkijat tekivät päätelmän, että tulokset viittaavat miehisen huomion hakemiseen. Eli jos tytöllä on teini-ikäisenä ollut läheinen suhde isään, hänen ei tarvitse hakea miespuolista huomiota kodin ulkopuolelta.
Syy-seuraussuhde vaikuttaa hieman hakemalla haetulta, eikä ole ihme, että tutkimustulokset ovat aiheuttaneet polemiikkia.
Lastensa kanssa aikaa viettävät isät ovat onnellisempia
Monet äidit yrittävät löytää sopivaa tasapainoa perhe- ja työelämän välille: Töissä podetaan huonoa omaatuntoa, kun ei ole kotona lasten kanssa, ja kotona takaraivossa kolkuttaa omasta mielestä laiminlyödyt työtehtävät. Isillä kultaisen keskitien löytäminen on tutkimusten mukaan helpompaa.
Ne isät, jotka viettävät paljon aikaa lastensa kanssa, ovat kokonaisuudessaan tyytyväisempiä elämäänsä. Töissä sujuu silloin paremmin, työnteko on mielekkäämpää ja tehokkaampaa, ja kotona on vähemmän konflikteja puolison kanssa. Mutta potevat isätkin silti huonoa omaatuntoa, jos lähtevät lastensa luota lyhyeksikin aikaa. Töihin meno ei miehiä kuitenkaan kaiherra, vaan isät tuntevat syyllisyyttä niin sanotusta omasta ajasta, esimerkiksi kuntoilusta.
Oli kyse sitten yhteiskunnan asettamista normeista ja vanhanaikaisista sukupuolirooleista, niin jotenkin miehet ovat onnistuneet löytämään täydellisen tasapainon perheen ja uran välille. Kunhan isät siis vain viettävät arjessa tarpeeksi aikaa lasten kanssa.
Tämän isyyden anatomiasta kertovan listan perusteella vaikuttaa siis kokonaisuudessaan siltä, että sekä isien itsensä että heidän kumppaneidensa ja erityisesti lastensa elämänlaatu on huomattavasti parempaa, kunhan isät vain ovat aktiivisesti läsnä.
Lue myös:
-
Oudoimmat1 viikko sittenVerenhimoinen joulukissa ja kakkaaja: 10 omituista jouluhahmoa
-
Tiede5 päivää sittenKaukoputki kohti taivasta: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 1
-
Oudoimmat2 päivää sittenGranaattiomenan murskaamista oveen, värikkäitä alusvaatteita ja nukkejen polttamista roviolla: 10 erikoista tapaa juhlia uuttavuotta
-
Yhteiskunta1 viikko sittenMiksi jouluna syödään kinkkua? Näin siasta tuli joulupöydän kunkku