Pallo ei todellakaan ole vain pyöreä! Erikoisia faktoja eri urheilulajien palloista

Jalkapallo, koripallo, golfpallo… Monessa urheilulajissa käytetään pelivälineenä palloa, mutta nimi taitaakin olla ainoa näitä esineitä yhdistävä asia. Pallo ei todellakaan ole vain pyöreä.

Pallo on kiistatta paras ja monipuolisin urheiluväline. Se on myös yksi varhaisimmista esineistä, joita ihminen on käyttänyt leluna. Mutta sen lisäksi, että pallo on ollut lajimme ensimmäinen lelu, on se usein myös vauvan ensimmäinen lelu. Pallo on turvallinen, kun siinä ei ole teräviä kulmia tai reunoja, ja sitä voi heittää, vierittää, potkia, lyödä, tai ihan vain pyöritellä käsissään ja tutkailla – kuten nuorimmat pallonomistajat tekevät.

Pallo ei kuitenkaan ole vain pallo.

Listafriikki paneutui nyt eri urheilulajin palloihin. Miksi koripallossa on mustia uria? Miksi golfpallossa kuoppia? Miksi perinteinen jalkapallo on mustavalkoinen?

Golfpallo

Minkään muun urheilulajin pallot eivät kehity ja uusiudu yhtä hurjaa vauhtia kuin golfpallot. Tänä vuonna edistyneimmät ja uusinta muotoilua edustavat pallot saattavat jo ensi vuonna olla auttamattoman vanhanaikaisia.

Kuten muissakin urheilulajeissa, myös golfissa pallon koostumus ja ominaisuudet ovat tarkoin säädeltyjä. Pallo ei muun muassa saa olla halkaisijaltaan alle 42,67 millimetriä eikä se saa painaa yli 45,93 grammaa. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, montako kuoppaa golfpallossa on. Mutta kuoppia on oltava, sillä ilman niitä golfin pelaaminen nykymuodossa olisi mahdotonta.

Kuoppia on nykypalloissa valmistajasta ja mallista riippuen 300-500 kappaletta. Ne ovat useimmiten pyöreitä, mutta tarjolla on myös kuusikulmaisilla koloilla varustettuja malleja. Kolot vähentävät ilmanvastusta ja saavat pallon lentämään jopa kaksi kertaa kauemmas kuin täysin sileä pallo lentäisi. Noste golfpalloon tulee osittain takakierteestä, jonka ansiosta ilma kulkee nopeammin pallon yläosan kuin alaosa poikki, jolloin pallon taakse muodostuva korkeampi paine puskee sitä eteenpäin. Kolot auttavat tässäkin, sillä ne voimistavat nostetta merkittävästi.

Ja mistä ajatus kuoppiin sitten alunperin lähti? Golfia on vuosisatojen aikana pelattu niin puisilla kuin höyhenillä täytetyillä nahkapalloillakin. Mullistus koettiin 1800-luvun puolivälissä, kun palloja ruvettiin valmistamaan kumipuusta saadulla guttaperkalla. Pelaajat huomasivat nopeasti, että pallot lensivät huomattavasti kauemmas, jos niiden pinta oli kulunut epätasaiseksi tai ne olivat valmiiksi karheampia. Nykyisin pallojen pinnoite valmistetaan erilaisista materiaaleista, kuten uretaanista tai elastomeeristä. Sisällä vasta tapahtuukin, sillä mallista riippuen golfpallossa voi olla nestemäisen tai kiinteän ytimen sekä pinnoitteen lisäksi jopa neljä erilaista kerrosta, joilla kaikilla tavoitellaan sitä täydellistä lyöntiä ja lentoa.

Sulkapallo

Listan erikoisimman pallon titteli menee eittämättä sulkapallolla. Tässä kohtaa jätetään pois laskuista ne muoviset lelut, jotka ovat aivan omiaan takapihalla läpsyttelyyn, ja tarkastellaan sitä, minkälaisia oikeat sulkapallot ovat.

Yksinkertaisesti sanottuna sulkapallo koostuu 16 hanhen sulasta, jotka on kiinnitetty käsin nahalla päällystettyyn korkkiin. Noin viisi grammaa painavaa palloa lyödään uskomattomilla nopeuksilla. Vuonna 2017 tehty kilpailuennätys, 426 kilometriä tunnissa, on tanskalaisen Mads Pieler Koldingin hallussa. Kaikkien aikojen kovimman lyönnin on tehnyt Malesian Tan Boon Heong vuonna 2013: 493 km/h.

Japanilainen Yonex, joka valmistaa tennis-, sulkapallo- ja golfvälineitä, on toimittanut kaikki viralliset sulkapallot kaksiin viimeisiin kesäolympialaisiin ja -paralympialaisiin. Kisoissa oli valittavana neljän eri luokan sulkapalloja, joista valinnan teki Yonexin virallinen edustaja perustuen senhetkisiin olosuhteisiin eli muun muassa kosteuteen ja ilmastointiin. Jos ilmankosteus on korkea, lentää sulkapallo hitaammin, jota kompensoimaan valitaan painavampi ja siten nopeampi peliväline. Oikea pallo valitaan testaamalla: syöttöruudun takarajalta lyötynä sen täytyy lentää tiettyyn kohtaan verkon toisella puolella.

Korkeimmalla kilpatasolla sulkapalloissa on Yonexin mukaan käytetty ainoastaan lintujen vasemman siiven sulkia, sillä niiden muoto ja kaarevuus takaavat pelivälineille tasalaatuisen lennon ja kierron. Heikkolaatuisemmissa sulkapalloissa käytetään hanhen muita tai jopa ankan sulkia. Yonexilla on muutama työntekijä, joiden ainoa tehtävä on katsoa, kun uudet sulkapallot lentävät ulos koneesta ja lajitella ne sitten nopeuden mukaan.

Olympialaisissa, esimerkiksi, kuluu noin 20 sulkapalloa ottelua kohti. Tätä yritetään vähentää, kun Kansainvälinen sulkapalloliitto hyväksyi synteettisistä sulista tehdyt pallot virallisiksi pelivälineiksi vuoden 2021 alussa. Lajista halutaan ekologisempaa: synteettisistä sulista tehtyjen pallojen on testeissä todettu olevan 25 prosenttia kestävämpiä, joten teoriassa niitä kuluisi siis neljännes vähemmän kuin aidoista sulista tehty sulkapalloja.

Rion olympialaisissa Yonexin testaajana toiminut Boris Reichel kertoi The New York Timesille, että 90 prosenttia kerroista, kun pelaaja haluaa uuden pallon, ei pallossa ole mitään vikaa. Kyse on psykologiasta: joko itsensä kasaamisesta tai vastustajan rytmin rikkomisesta. Nähtäväksi siis jää, väheneekö pallojen määrä oikeasti synteettisten myötä.

Pöytätennispallo

Kun pöytätennis 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kehitettiin sisällä pelattavaksi versioksi tenniksestä, olivat pelivälineet melko erilaiset kuin nykypäivänä. Aluksi pallona käytettiin golfpalloa, joissain tapauksissa myös viinipullonkorkkia, ja hieman myöhemmin kumista tai korkista valmistettua palloa. Kumi ja korkki eivät kuitenkaan osoittautuneet toimiviksi materiaaleiksi, sillä kumipallo pomppi liikaa ja holtittomasti, kun taas korkkipallo ei pomppinut juuri ollenkaan.

Vuonna 1900 pöytätenniksessä otettiin käyttöön kaasulla täytetyt, selluloidista tehdyt pallot, jotka pomppivat ihanteellisella tavalla ja joiden myötä laji nousi suureen suosioon Atlantin molemmin puolin – ja pian sen jälkeen myös Aasiassa.

Pitkän aikaa virallinen pöytätennispallo oli halkaisijaltaan 38 millimetriä, mutta Sydneyn vuoden 2000 kesäolympialaisten jälkeen Kansainvälinen pöytätennisliitto, ITTF, päätti suurentaa palloja. Tämä tehtiin vain ja ainoastaan katsojien vuoksi, sillä mailoissa oli otettu suuria kehitysaskeleita, joten entistä nopeammin liikkuvaa palloa oli hankala erottaa; istui sitten yleisössä tai kotisohvalla television ääressä. Pingispallon uudeksi halkaisijaksi määrättiin 40 millimetriä, mikä riitti hidastamaan peliä katsojaystävällisemmäksi – ainakin ITTF:n mielestä. Kaikkia pelaajia suuremmat pallot eivät miellyttäneet ja monet huiput uhkasivat jättää lajin kokonaan, mutta tähän uudistukseen oli vain totuttava.

Ja otetaan tähän loppuun vielä virallisen pöytätennispallon strategiset mitat. Pallon tulee olla 2,7 gramman painoinen ja kuten jo mainittua, halkaisijaltaan 40 millimetriä. Viralliset pallot voivat olla valkoisia tai oransseja, mutta pinnan on oltava matta. Päätös pelipallon väristä tehdään aina pöydän värin mukaan. Pöytätennispallolle on myös tarkka kriteeri pomppimisen suhteen, sillä sääntöjen mukaan 30,5 senttimetrin korkeudesta teräspalkille pudotetun pallon täytyy pompata noin 23 senttimetrin korkeuteen.

Jalkapallo

Ensimmäiset jalkapallot tehtiin täyteen puhalletuista sian virtsarakoista, jotka päällystettiin nahalla. Kestävyys ja kimmoisuus eivät olleet ehkä parasta A-luokkaa, joten materiaalia piti kehittää. Nykyisin virallisen pelipallon koko on säännöissä määrätty (aikuisilla 68-70 cm), mutta kun sisäkumi oli tehty virtsarakosta, riippui pelivälineen koko luonnollisesti eläimen koosta.

Pallojen valmistus mullistui, kun Charles Goodyear patentoi vulkanoidun kumin vuonna 1844. Palloista tuli kaikilta ominaisuuksiltaan tasalaatuisempia ja paremmin pomppivia. Edelleen jalkapalloissa on ”rakko” sisällä, mutta nykyään tuo sisäkumi on valmistettu lateksista tai butyylikumista.

Sisäkumin päällä on monikerroksinen vuoraus, jonka ansiosta pallo säilyttää muotonsa. Päällimmäinen kerros tehtiin aina 1980-luvulle saakka aidosta nahasta, mikä oli huono materiaali jalkapalloon, koska pelivälinettä käytetään ulkona. Märällä säällä nahka imi itseensä vettä, jolloin pallosta tuli painavampi. Tätä yritettiin estää maalaamalla nahka vesitiivillä maalilla, joka tietenkin kului nopeasti pois. Sittemmin jalkapallon materiaali on vaihtunut polyuretaaniin eli niin sanottuun tekonahkaan, josta myös esimerkiksi useimmat synteettiset jalkineet ja laukut valmistetaan.

Ja lopuksi vielä pallon värityksestä. Pitkään kaikki jalkapallot olivat ruskeita, mutta 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla niitä ruvettiin valkaisemaan. Tämä toimi television yleistymiseen saakka, sillä mustavalkotelevisiossa katsojan oli hankala seurata valkoista palloa. Niinpä 1960-luvulla kehitettiin uudenlainen kuviointi, jossa yhteen tikatut, pitkät ja paksut paneelit vaihtuivat legendaariseen 32-paneeliseen malliin, joka koostui 20 valkoisesta kuusikulmiosta ja 12 mustasta viisikulmiosta.

Moderneilla jalkapalloilla ei ole ainakaan pinnan osalta mitään tekemistä legendaarisen mustavalkoisen pallon kanssa, sillä kuvioinnit ja paneelit muuttuvat koko ajan, kun palloja kehitetään eteenpäin. Nykypalloissa on myös aerodynaamiikka ja tarkkuutta parantavia kuoppia (kuten golfpalloissa) tai jopa pitkittäisiä uurteita.

Koripallo

Virallisia jalkapalloja on monen värisiä, mutta virallinen koripallo on oranssi tai Kansainvälisen koripalloliiton, FIBA:n, alaisissa peleissä käytettävä oranssin ja vaaleanruskean yhdistelmä, jollaisia nähtiin muun muassa Tokion 2020 (tai 2021) kesäolympialaisissa. Alkujaan ruskeista koripalloista tuli oransseja 1950-luvun lopulla, jotta pelaajat ja katsojat erottaisivat pelivälineen paremmin.

Värin lisäksi koripallolle tunnusomaista on sen nystyräinen pinta ja mustat kumiset urat, jotka jakavat pallon kahdeksaan paneeliin. FIBA:n peleissä käytetyssä, Molten-urheiluvälinevalmistajan kaksivärisessä koripallossa on 12 paneelia. Korisliigassa ja NBA:ssa pelataan Wilsonin kahdeksanpaneelisilla koripalloilla.

Kumista tehdyillä urilla on muukin tarkoitus kuin paljastaa ulkonäön perusteella, että kyseessä on koripallo. Urat tekevät saman kuin pallon nystyräinen pinta eli helpottavat pallon käsittelyä. Pallon kontrollointi on helpompaa ja siitä saa paremmin kiinni, mikä mahdollistaa muun muassa upeat yhden käden donkit.

Koripallon alkuvuosina, 1800-luvun lopulla, pelivälineenä toimi sileä jalkapallo, joka yhdistettynä öljykiillotettuun puulattiaan takasi sen, ettei pallon käsittely ollut helppoa. Lisäksi sisäkumin ja vuorin päällystänyt nahasta tehty ulkokerros piti sulkea. Parsimisen seurauksena syntyi paksu tikkaus, joka tietenkin teki pallon pomppimisesta täysin arvaamatonta. Vuosien kuluessa palloja opittiin valmistamaan ilman nyöritystä. Vasta 1990-luvulla pallot ruvettiin tekemään synteettisestä komposiittinahkaa, joskin NBA:ssa pelataan edelleen aidolla nahkapallolla.

Amerikkalainen jalkapallo

Pallopelit, joissa käytetään ilmalla täytettyä palloa, kärsivät vielä 100 vuotta sitten pelivälineen jatkuvasta tyhjentymisestä. Sian rakkoa ja myöhemmin sisäkumia sai olla jatkuvasti puhaltamassa täyteen, mikä tietysti oli vaivalloista ja aikaa vievää puuhaa. Nyörillä kiinni punottu nahka piti aukaista, sisäkumi täyttää ja sitten taas solmia pallo umpeen. Eikä se ilma tietenkään kauaa sisällä pysynyt.

Vuonna 1886 juuri amerikkalaista jalkapalloa varten kehitettiin ruiskun tapainen ”pumppu” ja venttiili, joiden avulla pallon täyttämiseen meni puolen tunnin sijaan viisi minuuttia. Samainen mekanismi omaksuttiin muihinkin lajeihin, joissa pallo pitää täyttää ilmalla.

Kun amerikkalaisen jalkapallon ensimmäinen ottelu pelattiin vuonna 1869, oli pallo pyöreä kuin jalkapallo, mikä teki siitä hankalan kuljettaa ja vielä hankalamman heittää. Muutamia vuosia myöhemmin palloon otettiin mallia rugbypallosta, jolloin se sai soikeamman muodon, mutta heittäminen oli edelleen kömpelöä, sillä pallo muistutti enemmänkin vesimelonia. Kun eteenpäinsyöttö sallittiin vuonna 1906, kaivattiin palloon kipeästi uudistusta. Vuodesta 1935 lähtien amerikkalaisen jalkapallon peliväline on säilynyt lähes muuttumattomana.

Jos koripallossa haluttiin eroon pallon sulkevista nyöreistä, niin amerikkalaisessa jalkapallossa ne todettiin hyödyllisiksi. Nyöritys helpottaa heittämistä, joten siksi pelivälineessä on edelleen tikkaus, vaikka palloa ajatellen ominaisuus on vain kosmeettinen.

Tennis

Onko tennispallo mielestäsi vihreä vai keltainen? Tästä ilmeisesti käydään netin syövereissä kiivasta taistelua, ja ihmiset ovat jakautuneet kutakuinkin puoliksi. Roger Federer on sanonut tennispallojen olevan keltaisia, joten se riittää ainakin Listafriikille. Keltaisten/vihreiden pallojen lisäksi Kansainvälinen tennisliitto hyväksyy valkoiset pallot. Tenniksen alkuvuosina pallot olivat mustia tai valkoisia, riippuen kentän väristä, mutta keltaiset pallot jyräsivät tennisareenoille 1970-luvulla. Ja siitä samasta syystä kuin jalkapallon kohdalla: neonkeltainen pallo erottui tv-ruudulla kaikkein parhaiten.

Kirkkaan värin lisäksi tennispallon näkyvin tai tuntuvin ominaisuus on sen karvaiseksikin kutsuttu pinta. Huopa tekee tennispallosta pelattavan, sillä ilman sen jarruttavaa vaikutusta pallo liikkuisi ilmassa turhan kovaa vauhtia. Lisäksi huopa vaimentaa pallon pomppua, mikä myös tekee pelaamisesta ei vain helpompaa vaan mahdollista. Säikeet tarraavat sileää kumipintaa paremmin mailaan, jolloin lyöntiin saa enemmän kontrollia.

Tennispalloja on paineellisia ja paineettomia, joista ensimmäisenä mainittuja käytetään kilpatasolla. Paineellisissa palloissa sisäinen paine on suurempi kuin ulkoinen paine, ja ne alkavat menettää painettaan ja siten ponnahdusta välittömästi pallopurkin avattua. Ilmaa tihkuu pihalle koko ajan, pelattiin palloilla tai ei – laukussa irtonaisena oleva pallo on jo parissa viikossa pelikelvoton, vaikka sitä ei oltaisi lyöty kertaakaan. Paineistetussa, avaamattomassa purkissa palloihin kohdistuu ulko- ja sisäpuolelta samanlainen paine, joten ne pysyvät tuoreina ja kimmoisina.

Paineettomat pallot kestävät käytössä huomattavasti kauemman kuin paineelliset, ja ne pomppaavat lähinnä paksumman kumikerroksen ansiosta, sillä ilmanpaine pallon sisällä on sama kuin ulkopuolella. Toisaalta paineettomien pallojen kanssa joutuu tinkimään kimmoisuudessa, kierteessä ja niiden kanssa loukkaa itsensä herkemmin, sillä lyönteihin on käytettävä enemmän voimaa.

Lue myös:

Facebook Notice for EU! You need to login to view and post FB Comments!

Lisää kommentti