Oudoimmat
10 uskomatonta pullopostiviestiä – rakkaustarinoita, traagisia kohtaloita ja vaiettuja salaisuuksia
Pullopostia lähetetään ja löydetään joka päivä. Niistä suurin osa ei jää historiankirjoihin, mutta nämä kymmenen uskomatonta tarinaa ovatkin toista maata.
Valehtelematta joka ikinen viikko, kun Listafriikki etsii aiheita oudoimpiin uutisiin, tulee vastaan kertomus jostain päin maailmaa löytyneestä pullopostista. Niinpä aloimme selvittää, minkälaisia tarinoita nuo lasiset viestinvälittäjät ovatkaan pitäneet sisällään. Ja niiden tarinoiden joukossa oli muun muassa ihmeellisiä pelastumisia, traagisia kohtaloita, vaiettuja salaisuuksia ja kauniita rakkaustarinoita.
Onhan siinä jotain hyvin romanttista, että joku kirjoittaa viestin ja heittää sen meren kuljetettavaksi tietämättä kuka, missä ja milloin se luetaan. Tai löytyykö pullo ylipäätään koskaan vai jääkö se ikuisesti merivirtojen kuljetettavaksi.
Pullopostia on lähetetty ainakin ainakin vuodesta 310 eaa. lähtien, sillä tuolta ajalta ovat ensimmäiset tunnetut viestit. Aristoteleen oppilas, itsekin arvostettu kreikkalainen filosofi Theofrastos lähetti pulloposteja matkaan, koska halusi niiden avulla todistaa Atlantin aaltojen luoneen Välimeren. Viestien varsinaisesta sisällöstä ei ole tietoa, kuten ei myöskään siitä, saiko Theofrastos asiaan ikinä selvyyttä.
Satojen vuosien ajan merivirtoja on tutkittu samalla tavalla ja Theofrastosin menetelmä on edelleen käytössä merentutkimuksessa. Välineenä toki on jotain aivan muuta kuin lasisia pulloja.
Mutta mennäänpä sitten itse asiaan eli toinen toistaan uskomattomampiin pullopostitarinoihin!
Pulloposti johti alttarille
Aikana, jolloin Tinderistä ei kukaan osannut haaveillakaan, lähti ruotsalainen purjehtija Åke Wiking etsimään rakkautta epätavallisella menetelmällä. Hän kirjoitti vuonna 1955 kirjeen osoitettuna ”jollekin kauniille ja kaukaiselle” ja lähetti sen pullopostilla Atlantin aaltoihin.
Kului kaksi vuotta ja Wiking sai vastauksen Sisiliasta, Italiasta. Paolina Puzzo -nimisen naisen kirjeessä, joka tuli Ruotsiin perinteisellä postilla, luki näin : ”En ole kaunis, mutta tuntuu niin ihmeelliseltä, että tämä pieni pullo matkasi näin kauan ja kauas minun luokseni, joten minun oli pakko vastata.”. Hän kirjoitti myös, että ei osaa ruotsia, mutta oli onnistunut kääntämään viestin erään papin avustuksella. Åke taas sai apua Paolinan italiankieliseen kirjeeseen eräältä seilorikaveriltaan.
Tämä tarina on taianomaisempi kuin yksikään romanttinen elokuva tai Nicholas Sparksin kirja – kaiken lisäksi tässä oli onnellinen loppu. Paolina ja Åke ryhtyivät tiiviiseen kirjeenvaihtoon, joka johti nopeasti siihen, että Åke Wiking matkusti Sisiliaan mennäkseen naimisiin pullopostinsa löytäjän kanssa. He perustivat perheen, muuttivat Ruotsiin ja olivat naimisissa 43 vuotta, kunnes Åke kuoli vuonna 2001.
Paolina kertoi Ud & Se -lehdelle vuonna 2016, että Åken pulloposti – niin kirje kuin pullokin – ovat kunniapaikalla takanreunuksella. Koska paperi on jo vanha, ei viestiä enää pysty lukemaan. Mutta se ei Paolinaa haittaa, sillä hän muistaa kirjeestä jokaisen sanan.
Pulloposti oli pääsylippu parempaan elämään
Vuonna 1979 Havaijilla lomalla olleet Dorothy ja John Peckham huvittelivat laittamalla viestejä ja yhden dollarin seteleitä tyhjiin samppanjapulloihin, joita he sitten viskoivat Tyyneenmereen risteilyalukseltaan. Käteistä he laittoivat pulloihin siksi, että mahdollinen löytäjä voisi ostaa sillä postimerkin ja halutessaan kirjoittaa heille takaisin.
Kului neljä vuotta ja lomalla samppanjahuuruissa lähetetyt pullopostit olivat painuneet muistojen syövereihin, kunnes maaliskuun 4. päivänä vuonna 1983 (joka oli kuin kohtalon sanelemana myös Johnin 70-vuotissyntymäpäivä) Peckhamit saivat kirjeen Vietnamin sodassa taistelleelta Hoa Van Nguyeniltä. Nguyen oli löytänyt pullon noin 15 kilometrin päässä Thaimaan rannikosta, jossa hän veljensä kanssa ajelehti pienellä veneellä kohti turvaa. He pakenivat kommunistihallintoa, joka oli noussut valtaan Etelä-Vietnamin hävittyä sodan vuonna 1975.
Päästyään YK:n pakolaisleirille Nguyen kirjoitti toiveikkaan kirjeen ja lähetti sen Peckhameille. Peckhamit lukivat liikuttuneina kirjettä, jossa Nguyen kertoi pullopostin olleen kuin vastaus rukouksiin ja saaneensa siitä voimaa jatkaa. Osapuolet kirjoittelivat edestakaisin, ja Peckhamit saivat kirjeiden välityksellä todistaa Nguyen menevän naimisiin ja saavan ensimmäisen lapsensa. Kaikesta huokui Nguyenin tahto tarjota perheelleen paras mahdollinen elämä, joten kun hän eräässä kirjeessään pyysi Peckhameita auttamaan Yhdysvaltoihin muutossa, ei pariskunnan tarvinnut epäröidä.
John ja Dorothy Peckham hoitivat asiaa Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisten kanssa useiden kuukausien ajan ja lopulta, vuonna 1985, nämä uskomattomalla tavalla yhteyden löytäneet perheet kohtasivat toisensa Los Angelesin lentokentällä, kun Nguyenit saapuivat aloittamaan paremman elämän uudessa kodissaan.
Jos Åken ja Paolinan tarinasta pitäisi tehdä elokuva, niin olisi tässäkin aineksia loistavaan draamaan!
Vanhin löydetty pullopostiviesti
Vuonna 2018 Länsi-Australiassa asuva Tonya Illman löysi Wedge Islandin rantahietikosta vanhan näköisen pullon, jonka hän poimi ajatellen, että se olisi upea koriste kirjahyllyyn. Yllätys oli melkoinen, kun Illman esitteli löydöstään kotiväelle ja hänen poikansa tyttöystävä huomasi pullossa pienellä narulla sidotun paperikäärön.
Illman odotti kuumeisesti, että pullo ja sen sisältö kuivuvat, ennen kuin alkoi avaamaan salaperäistä rullaa. Viestissä oli käsin kirjoitettua saksaa ja sisälsi Paula-nimisen laivan sijainnin ja matkareitin. Sen mukaan pulloposti oli heitetty Intian valtamereen noin 950 kilometrin päässä löytöpaikastaan kesäkuun 6. päivänä vuonna 1866.
Ensin Illman oletti viestin olevan huijausta, mutta hänen miehensä Kymin tekemä nettiselvitys antoi viitteitä Saksassa vuosina 1864-1933 suoritetusta tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli tutkia merivirtoja ja selvittää niiden avulla nopeampia reittejä. Kapteenien oli määrä heitellä mereen tasaisin väliajoin pulloja, joiden sisälle oli kirjoitettu laivan nimi, päivämäärä, tarkat koordinaatit ja reitti. Illmanit kiikuttivat pullon ja sen sisältämän viestin merenkulkumuseoon, jossa aitous pystyttiin todistamaan muun muassa kapteenin käsialaa analysoimalla.
Saksalaiset kapteenit lähettivät matkaan tuhansia samanlaisia pulloposteja ympäri maailman, mutta vain 663 niistä on palautunut viestissä mainittuun osoitteeseen Saksan laivaston observatorioon. Tiettävästi edellinen ohjelmaan kuulunut pulloposti löytyi Tanskasta vuonna 1934, joten aika kauan saatiin seuraavaa odottaa!
Tonya Illmanin 131 vuotta ja 223 päivää vanha löydös on maailman vanhin löydetty pulloposti, mutta ainakaan heti se ei päässyt kirjahyllyyn koristeeksi, sillä perhe antoi sen kahden vuoden sopimuksella näytteille Länsi-Australian museoon.
Uppoavalta laivalta jätetty salaperäinen pulloposti
Kun ensimmäinen maailmansota oli käynnissä, kehotti Saksa amerikkalaisia siviilejä olemaan matkustamatta brittilaivoilla. Yhdysvalloista Atlantin ylitykseen lähtevät alukset – olivat ne sitten sota- tai matkustajalaivoja – olisivat vaarassa, sillä niiden epäiltiin kuljettavan aseita mukanaan (mikä lopulta RMS Lusitanian kohdalla pitikin paikkansa). Saksalaiset jopa julkaisivat varoituksia amerikkalaisissa sanomalehdissä, mutta niistä huolimatta Lusitania lähti New Yorkista kohti Liverpoolia.
Kun Lusitania oli päässyt Irlannin edustalle, piti saksalainen U-20-sukellusvene huolen siitä, että varoitukset eivät olleet vain sanahelinää ja torpedoi laivan upoksiin toukokuun 7. päivänä vuonna 1915. Lusitania upposi vain 18 minuutissa ja 1200 ihmistä menetti henkensä. Vaikka kaikki kävi niin nopeasti, ehti yksi matkustaja lähettää pullopostin matkaan. Tuo viesti on ehkä oudoin ja salaperäisin pulloposti, joka ikinä on löydetty. Todennäköisesti kirjoittaja totesi aikansa loppuvan, joten hän lopetti ratkaisevalla hetkellä kesken jääneen viestin kirjoittamisen ja sulki sen pulloon.
”Edelleen kannella muutaman ihmisen kanssa. Viimeiset pelastusveneet ovat lähteneet. Uppoamme nopeasti. Jotkut lähelläni olevat miehet rukoilevat papin kanssa. Loppu on lähellä. Ehkä tämä viesti…”.
Mitä ikinä tuntematon kirjoittaja olikaan halunnut viestin tekevän, pysyy ikuisesti salaisuutena.
Thomas Hughesin kirje vaimolleen
Vuonna 1914 ensimmäiseen maailmansotaan matkalla ollut sotamies Thomas Hughes kirjoitti vaimolleen kirjeen laivasta, joka suuntasi kohti Ranskaa. Koska hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta postittaa sitä, päätti hän laittaa viestin inkivääriolutpulloon ja heittää sen mereen. Valitettavasti sotamies sai surmansa rintamalla vain kaksi päivää pullopostin lähettämisen jälkeen.
Thomasin vaimo Elizabeth jäi leskeksi ja yksivuotiaan Emily-tyttären yksinhuoltajaksi. Elizabeth kuoli vuonna 1979, mutta oli koko elämänsä ajan kertonut tarinoita rakkaasta aviomiehestään ja Emilyn isästä, josta lapsella ei tietenkään omia muistikuvia ollut.
Mutta Emily sai isäänsä 85 vuoden jälkeen odottamattoman yhteyden, kun lontoolainen kalastaja Steve Gowan löysi vuonna 1999 Thomasin lähettämän pullopostin Thames-joesta. Vaimolle osoitetun kirjeen lisäksi pullossa oli Hughesin tiedot ja kaino pyyntö mahdolliselle löytäjälle: ”välitäthän oheisen kirjeen eteenpäin”.
Oli luonnollista olettaa, että sekä Thomas että Elizabeth olivat menehtyneet, mutta intensiivisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että tytär Emily Crowhurst eli Uudessa-Seelannissa, jonne hän oli äitinsä kanssa muuttanut pian sodan jälkeen. New Zealand Post -sanomalehti kustansi Gowanille lennot Aucklandiin, jotta tämä pääsi omakätisesti toimittamaan löytämänsä kirjeen perille.
Tuolloin 86-vuotias Crowhurst sai lukea isänsä viimeisen viestin:
”Rakas vaimo, kirjoitan tätä viestiä laivassa ja tiputan sen mereen vain nähdäkseni saavuttaako se koskaan sinua. Jos näin käy, laita allekirjoituksesi kirjekuoren oikeaan alareunaa, jossa lukee vastaanotettu. Kirjaa siihen myös päivämäärä, kellonaika sekä oma nimesi ja pidä siitä hyvää huolta. Hyvästi kultaseni, tältä erää. Aviomiehesi.”.
Viimeinen viesti Titanicilta
Irlantilaiset serkukset, 19-vuotias Jeremiah Burke ja 18-vuotias Nora Hegarty, astuivat vuonna 1912 legendaarisen Titanicin kyytiin matkustaakseen Atlantin yli Burken siskon luo. Tämä oli asettunut asumaan Bostoniin muutamaa vuotta aiemmin. Burken äiti antoi pojalleen mukaan pullollisen vihkivettä, kuin turvaksi uuteen maailmaan ja elämään lähteville nuorille.
Kuten tiedämme, Titanicin neitsytmatka päättyi traagisesti huhtikuun puolessa välissä ja serkusten kohtalo oli sama kuin yli 1500 muunkin matkustajan. Ennen hyiseen mereen päätymistä Burke kirjoitti viimeiset terveiset laivan kannelta, sitoi viestin omalla kengännauhallaan ja laittoi sen äitinsä antamaan vihkivesipulloon. Viestissä luki: ”Titanicilta, hyvästit kaikille, Burke Glanmiresta, Corkista”.
Käsittämätöntä kyllä seuraavana vuonna tuo pullo huuhtoutui rantaan Irlannissa, vain muutaman kilometrin päässä Burken kodista. Pulloposti oli perheen hallussa lähes vuosisadan ajan, kunnes se lahjoitettiin Cobh Heritage -keskuksen Titanic-näyttelyyn vuonna 2011.
Jenkkisotilaan ja irlantilaisen piian romanssi hiipui mediamylläkkään
Joulupäivänä vuonna 1945 yhdysvaltalainen 21-vuotias Frank Hayostek oli toisen maailmansodan päätyttyä palaamassa laivalla takaisin kotiin. Hayostek oli yksinäinen ja sodan kauhut olivat vielä tuoreena mielessä. Niinpä hän lähetti matkaan pullopostin, jossa luki muun muassa näin: ”Sain tämän idean sadusta, jonka luin pikkupoikana. Minulla ei ole tarjota palkkiota tämän pullon löytäjälle, sillä olen vain tavallinen amerikkalainen. Ystävyys on ainoa löytöpalkkio, jonka voin luvata.”.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin 19-vuotias lypsypiika Breda O’Sullivan löysi Irlannissa rantaan huuhtoutuneen pullon ja päätti vastata nuorelle sotaveteraanille. Siitä alkoi seitsemän vuoden kirjeenvaihto, jonka aikana molemminpuolinen kiinnostus – romanttisessa mielessä – heräsi. Niinpä Hayostek päätti matkustaa tapaamaan O’Sullivania, joka ei myöskään malttanut odottaa merentakaisen ihastuksensa näkemistä. Vaikka taloudellinen tilanne ei ollut loistava, onnistui Hayostek laittamaan joka kuukausi sivuun hieman rahaa, jotta sai kerättyä lentolippuun tarvittavan summan.
Jollain ihmeellä sanomalehdet saivat vihiä uskomattomalla tavalla alkaneesta kaukosuhteesta ja toimittajat olivat sankoin joukoin piirittämässä kaksikkoa, kun Hayostek laskeutui Shannonin lentökentälle. Jatkuva mediamylläkkä säikäytti ujon O’Sullivanin, jolle kaikki julkisuus ja toimittajien ahdistelu oli liikaa. Pari ei saanut hetken rauhaa, joten tarunhohtoinen romanssi kuivui kasaan, ja pettynyt Hayostek palasi takaisin kotiin vain kahden viikon kuluttua. O’Sullivanin tiedetään myöhemmin sanoneen, ettei koskaan olisi poiminut pulloa rannasta, saati vastannut viestiin, jos olisi tiennyt päätyvänsä uutisiin.
Pulloposti, joka paljasti hukkuvien saksalaisten pelastamisesta kieltäytyneet britit
Saksalainen ilmalaiva L 19 oli palaamassa Englannissa suoritetulta pommitustehtävältä, kun se syöksyi Pohjanmereen helmikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1916. Brittiläinen kalastusalus King Stephen osui paikalle ja löysi ilmalaivan 16-henkisen miehistön veden varasta, mutta apua ei herunut. Kaikki saksalaiset hukkuivat tai paleltuivat hyiseen veteen.
Koko ikävä tapahtuma olisi jäänyt hämärän peittoon, ellei L 19:n kapteeni Odo Löwe olisi lähettänyt matkaan pullopostia, joka sisälsi hänen kirjoittamansa tilannepäivityksen ja erään miehistön jäsenen terveiset vaimolleen ja lapselleen. Löwen viestissä luki muun muassa näin: ”Helmikuun 2. päivä, iltapäivä yhden tienoilla, vaikuttaa olevan viimeinen tuntimme.”. Toisessa kirjeessä kerrottiin terveisten lisäksi kohtaamisesta King Stephenin kanssa ja siitä, kuinka heitä ei oltu pelastettu.
Puolen vuoden päästä pullo huuhtoutui Ruotsin rannikolle, mikä luonnollisesti aiheutti kuohuntaa. Saksa käytti pullopostia propagandana ja brittimedia julisti King Stephenin kapteenin kieltäytyneen avunannosta, koska pelkäsi sotilaiden valtaavan laivan.
Piikittelyä oli molemmin puolin, ja vettä myllyyn lisäsi se, että ennen kuin pulloposti edes löytyi, oli saksalainen sukellusvene upottanut kyseisen King Stephen -troolarin. Saksalaiset kuitenkin pelastivat brittimiehistön, jonka jäsenet jäivät sotavangeiksi ja palautettiin Isoon-Britanniaan sodan loputtua.
Haaksirikkoutuneet pelastuivat
Nyt mennään kaikkein kauimmas ajassa, nimittäin vuoteen 1794, jolloin japanilainen merimies ja aarteenmetsästäjä Chunosuke Matsuyama ja kumppanit joutuivat myrskyn keskelle. Heidän laivansa haaksirikkoutui eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saarelle eikä 43-henkisellä miehistöllä ollut ruokaa tai muita tarvikkeita selvitäkseen kovinkaan kauaa hengissä. Yksitellen jokainen menetti henkensä ja heidän kohtalonsa oli jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Ennen kuolemaansa aarteenmetsästäjänä Matsuyama oli kuitenkin kaivertanut kookospuusta vuolemaansa lastuun miehistön epäonnesta. Kukaan ei tiennyt, mitä laivalle tai sillä seilanneille miehille oli tapahtunut, kunnes 150 vuotta myöhemmin japanilainen merilevän kerääjä löysi Matsuyaman heittämän pullon Hiraturemuran kylän lähistöltä. Kertoman mukaan Matsuyama oli syntynyt kyseisessä kylässä.
Koska tuo tarina, varsinkin sen loppu, kuulostaa vähän liian uskomattomalta, eikä sitä ole voitu täysin todistaa, niin otetaan tuoreempi haaksirikkotapaus sen jatkoksi.
Vuonna 2005 pulloposti pelasti salakuljettajien hylkäämälle alukselle jumiin jääneet 88 perulaista ja ecuadorilaista pakolaista. Heidän tarkoituksenaan oli päästä Yhdysvaltoihin, mutta laivan mekaanisten ongelmien vuoksi miehistö oli paennut pelastusveneillä ja jättänyt pakolaisjoukon ajelehtimaan oman onnensa nojaan. Mahdollisuus pelastukseen tuli yllättävässä muodossa, kun kolme päivää ulapalla lipunut laiva päätyi kalastajien käyttämän pitkän siiman läheisyyteen. Kekseliäästi he kirjoittivat SOS-viestin pulloon, joka sitten sidottiin siimaan. Kun kalastajat keräsivät siimansa, saivat he käsiinsä hätäviestin ja ilmoittivat tilanteesta costaricalaiselle ympäristöjärjestölle. Etsintäpartio lähti matkaan ja haaksirikkoutuneet saatiin haettua turvaan.
Lue myös: Kun rajuilma iskee: Suomen historian pahimmat myrskyt
Jonathanin kirje Marylle
Kroatialainen leijalautailija Matea Medak Rezić löysi osittain rikkoutuneen pullon kerätessään roskia Adrianmeren rannalla vuonna 2013. Otettuaan pullon käteensä Rezić löysi sen sisältä kanadalaisen Jonathonin vuonna 1985 kirjoittaman kirjeen.
Jos, ja todennäköisesti kun, pulloposti oli lähetetty matkaan Kanadan itärannikolla sijaitsevasta Nova Scotian provinssista, oli se 28 vuoden aikana matkannut halki Atlantin, löytänyt tiensä Gibraltarinsalmen kautta Välimereen ja lopulta ajelehtinut Adrianmereen. Matkaa oli kertynyt reilusti yli 6000 kilometriä.
Jonathonin ja Maryn henkilöllisyydet eivät ole koskaan selvinneet, joten jokainen voi kehittää heille oman tarinansa.
”Mary, sinä todella olet upea ihminen. Toivon, että voimme jatkaa kirjeenvaihtoa. Sanoinhan kirjoittavani. Ikuisesti ystäväsi, Jonathon.”.
Viestistä päätellen Jonathon piti lupauksensa ja lähetti Marylle kirjeen, mutta miksi pullopostilla? Vaikka tämä pullopostitarina ei samalla tavalla ole erikoinen kuin monet muut tällä listalla olevat, saa se mielikuvituksen laukkaamaan: Mitä oikein on tapahtunut?
Lue myös:
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, oletko koskaan löytänyt tai kenties lähettänyt pullopostia.
Suomessa ei kovinkaan paljon pysty revittelemään testamenttia tehdessään. Viimeisen tahtonsa voi toki läheisille esittää ja toivoa, että sitä kunnioitetaan.
Mitenköhän sitä voisi olla kiusana niille, jotka asioita jäävät järjestelemään? Tältä listalta voi ottaa mallia oudoista viimeisistä toiveista ja siitä, miten tehdään pirullinen tai hauska testamentti. Sitten vain suunnittelemaan!
Listafriikki.com keräsi kymmenen kummallisinta testamenttia niin kuuluisilta kuin tuntemattomilta henkilöiltä.
Miljoonaperintö lemmikille
Hotelli- ja kiinteistömiljonääri Leona Helmsleytä kutsuttiin hänen eläessään ei-niin-mairittelevalla lempinimellä ”ilkeyden kuningatar”. Helmsley oli tuomittu veropetoksesta, ja kertomusten mukaan kohteli alaisiaan huonosti ja erotti heitä laittomasti. Hänen lemmikkikoiransa Trouble (suom. ongelma, pulma), oli varmasti eri mieltä omistajansa ilkeydestä. Helmsley kuoli vuonna 2007 ja jätti suurimman osan miljardiomaisuudestaan nimissään olleelle rahastolle, mutta lohkaisi siitä 12 miljoonaa rakkaalle Troublelle, jotta tämän elämänlaatu ja -tyyli eivät muuttuisi.
Kahdelle lapsenlapselleen Helmsley jätti 10 miljoonaa kummallekin, sillä ehdolla, että he kävisivät isänsä haudalla, mutta kaksi lastenlasta jäi ilman pennin hyrrää. Nämä perinnöttä jääneet jälkeläiset haastoivat testamentin, koska heidän mielestään 12 miljoonaa koiralle oli liikaa. (Kysyikö kukaan Troublen mielipidettä?).
Lapsenlapset voittivat oikeudessa, ja Troublen perintö väheni 2 miljoonaan. Silti aivan mukava potti, jolla Trouble varmasti eleli lokoisasti koko elämänsä vuoteen 2011 saakka. Hemmotellulla koiralla oli muun muassa vuorokauden ympäri oma henkivartijansa.
Sikarinkäryinen ehto perinnölle
Englantilainen Samuel Bratt rakasti sikareiden polttamista yli kaiken; se oli hänen lempipuuhaansa. Ilmeisesti hän kuitenkin rakasti vaimoaan enemmän, sillä sikareiden polttaminen oli mieheltä kiellettyä. Vaimo ei sietänyt niiden hajua.
Vuonna 1960 kuollut Bratt kunnioitti eläessään vaimonsa toivetta, mutta sikareiden hylkääminen oli selvästi ottanut koville, koska testamenttia laatiessaan hän oli asettanut erityisen ehdon perinnön saamiseksi. Muhkea 330 000 punnan perintö oli testamentattu kokonaisuudessaan vaimolle, kunhan tämä vain polttaisi viisi sikaria päivässä koko loppuelämänsä ajan. Tarina ei valitettavasti kerro, miten vaimon kävi.
Naisilta kielletty kirjasto
Yhdysvaltalainen asianajaja T.M. Zink, joka kuoli vuonna 1930, oli viimeisen päälle paskiainen. Zink jätti testamentissaan vaimonsa tyhjin käsin, viisi dollaria tyttärelleen ja lähes 50 000 dollaria rahastoon, jolla tuli rakentaa täysin ”naiseton” kirjasto.
Kaikkien kirjojen tuli olla miesten kirjoittamia eivätkä naiset saaneet missään tapauksessa astua jalallakaan Zinkin unelmien kirjastoon. Kummallista tahtoaan Zink selitti testamentissaan: ”Suunnaton vihani naisia kohtaan ei ole tuore tunne, eikä se perustu henkilökohtaisiin mielipide-eroihin heidän kanssaan, vaan on tulosta kokemuksistani naisten parissa ja heistä tekemistäni havainnoista sekä kaikesta, mitä olen oppinut kirjallisuudesta ja filosofiasta”. Katkeruutta ilmassa!?
Onneksi Zinkin perheen onnistui kumota testamentti oikeudessa, eikä mies ikinä päässyt kostamaan naisille; kirjasto jäi rakentamatta.
Tuhkat musteeksi ja sarjankuvan sivuille
Mark Gruenwald, Marvelin sarjakuvien pitkäaikainen toimittaja, kirjoittaja ja piirtäjä, menehtyi täysin yllättäen sydänkohtaukseen vuonna 1996 vain 43-vuotiaana. Hänen tunnetuin työnsä kirjoittajana on Captain America, jonka lisäksi hän oli päätoimittajana The Avengers, Thor ja Iron Man -lehdissä. Hän loi myös täysin oman sarjakuvan Squadron Supreme -sankareille.
Nuoresta iästään huolimatta hänen viimeinen tahtonsa oli tullut hyvin selväksi perheelle ja ystäville. Gruenwald oli aina puhunut siitä, kuinka hän haluaa kuolemansa jälkeen päätyä osaksi rakastamiaan sarjakuvia. Lähipiiri kunnioitti toivetta ja Gruenwaldin tuhkat sekoitettiin musteeseen, jota käytettiin Squadron Supreme -sarjan ensimmäisessä, kaikki osat kattavassa kirjapainoksessa. Näin Gruenwald saa elää ikuisesti hahmojensa kautta, niinkuin aina oli toivonut.
Kaikki taiteelle
Ei ole mitenkään outoa, että joku testamenttaa ruumiinsa tieteelle. Se on itseasiassa erittäin tärkeää lääketieteelliselle tutkimukselle ja tietysti opetukselle. Mutta se on erikoista, että joku luovuttaa maalliset jäänteensä taiteelle.
Näin kuitenkin teki puolalainen säveltäjä André Tchaikowsky (ei sukua Pjotr Tšaikovskille), kun hän vuonna 1982 menehtyi vain 46-vuotiaana. Hän oli testamentannut ruumiinsa lääketieteen tutkimukseen, mutta halusi antaa pääkallonsa englantilaiselle Royal Shakespeare Company -teatterille ja toivoi heidän käyttävän sitä rekvisiittana. Erityisesti Tchaikowsky halaji päästä lavalle Hamletissa.
Vuosia pääkallo oli mukana vain harjoituksissa, eivätkä näyttelijät uskaltaneet ottaa sitä esityksiin peläten yleisön reaktiota. Vasta vuonna 2009 David Tennant otti Tchaikowskyn kallon mukaan lavalle pohtimaan, ”ollako vai eikö”, mikä tietenkin nostatti myöhemmin hirveän paheksunnan aallon. Mutta ainakin miehen viimeinen toive tuli vihdoin toteutettua!
Harry Houdini halusi jatkaa taikojaan
Ehkä historian tunnetuin taikuri ja kahlekuningas, Harry Houdini, kohtasi loppunsa vuonna 1926. Reilua viikkoa aiemmin eräs nuori mies oli halunnut testata Houdinin väitettä, että iskut vatsaan eivät satuta häntä. Taikuri oli makuuasennossa eikä ehtinyt valmistautua lyönteihin, jotka lopulta saivat aikaan kohtalokkaan sisäisen verenvuodon.
Houdini ehti ennen kuolemaansa esittää viimeisen tahtonsa vaimolleen Bessille. Hän oli äitinsä vuoden 1913 kuoleman jälkeen ollut erityisen kiinnostunut henkimaailman asioista ja yrittänyt vuosien ajan saada tähän yhteyttä spiritismin avulla. Lukuisista yrityksistä huolimatta se ei ollut onnistunut.
Nyt kuitenkin Bessin tuli jokaisena miehensä kuoleman vuosipäivänä pitää spiritismi-istunto, jossa oli lausuttava seuraavat sanat: ”Rosabelle-answer-tell-pray, answer-look-tell-answer, answer-tell”. Siitä muodostui avioparin yhteisellä, esiintymislavalle suunnitellulla koodikielellä BELIEVE, ja sen oli tarkoitus avata kommunikaatioyhteys rajan taakse. Bess suoritti istunnot kuuliaisesti kymmenen vuoden ajan, mutta suuren illusionistin temput oli jo tehty maallisessa elämässä, eikä hän ikinä vastannut vaimolleen.
Houdini kuoli halloweenina, lokakuun viimeisenä päivänä, joten ajankohdan huomioiden ovat monet muut jatkaneet Bessin aloittamaa perinnettä. Kuka tietää vaikka Houdini joku päivä vielä palaisi asiaan?
Synnytystalkoot
Kanadalainen asianajaja Charles Millar oli tunnettu erilaisista jekuistaan, joita hän teki niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Hänen lempipuuhaansa oli tiputella kadulle dollarin seteleitä (silloin niitä vielä Kanadassa oli) ja seurata piilosta kuka poimisi rahan talteen.
Suurimman kepposensa Millar kuitenkin toimitti testamenttinsa muodossa. Hän menehtyi lokakuun 31. päivänä vuonna 1926 (tismalleen samana päivänä kuin Harry Houdini), eikä hänellä ollut jälkeläisiä tai läheisiä sukulaisia. Niiden sijaan Millarilla oli tuhottomasti rahaa ja omaisuutta. Testamentissa oli monia huvittavia kohtia: hän jätti osuutensa olutpanimosta uskonnollisille johtajille ja luovutti Jamaikalla sijainneen talonsa omistuksen kolmelle toisiaan vihanneelle miehelle.
Ison osan rahoistaan Millar testamenttasi sille torontolaiselle perheelle, johon syntyisi eniten lapsia hänen kuolemaansa seuraavina kymmenenä vuotena. Millar ei voinut aavistaa, että pian hänen kuolemansa jälkeen iskisi Suuri lama, joka sai rahattomat perheet tosissaan ottamaan osaa kilpailuun. Kääntöpuolena oli se, että kaikki eivät voineet voittaa, mutta vähävaraisiin perheisiin syntyi lukuisia uusia suita syötettäväksi. Lopulta reilun 6 miljoonan euron potin jakoi neljä perhettä, joissa kussakin oli syntynyt yhdeksän lasta.
Kisan voitto olisi kuulunut yksinomaan Pauline Clarkelle, jolla oli 10 lasta. Mutta koska puolet lapsista oli syntynyt avioeron jälkeen uuden miehen kanssa, ei ”laittomia” lapsia laskettu lapsiksi. Mitäköhän Millar olisi asiasta ollut mieltä?
Illallista kuolleelle perheelle
Menestyvä nahkatehtaan omistaja John Bowman asui perheensä kanssa pienessä Cuttingsvillen kylässä, joka sijaitsee keskellä ei mitään Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Perheonni ei kuitenkaan ollut pysyvää, sillä Bowmanin ja hänen vaimonsa Jennien ensimmäinen tytär menehtyi vain muutaman kuukauden ikäisenä. Vuosia myöhemmin Jennie ja 23-vuotias Ella-tytär kuolivat lyhyen ajan sisään ja Bowman oli luonnollisesti surun murtama. Vuonna 1881 hän rakennutti Cuttingsvillen kukkuloille mausoleumin perheelleen ja halusi itsestään realistisen ja surevan (ja omituisen) patsaan sen oviaukolle.
Bowman rakensi mausoleumin läheisyyteen myös valtavan kartanon, jossa asui omaan kuolemaansa 1891 saakka. Hän oli täysin vakuuttunut, että koko perhe kokisi uudestisyntymisen, joten vielä eläessään hän perusti rahaston, jota tuli käytettävän kartanon ylläpitoon.
Bowmanin viimeinen toive oli, että 50 000 euron summalla maksettaisiin palvelijoille 21-huoneisen kartanon hoitamisesta, jotta koti olisi valmiina perheelle. Vaatimuksena oli myös, että joka ilta koko perheelle katetaan illallinen, jos he vaikka sattuisivat palaamaan kuolleista nälkäisinä. Toivetta kunnioitettiin, mutta vuoteen 1953 mennessä rahasto oli kulutettu loppuun ja kartano jäi tyhjilleen. Nykyään se toimii museona.
Kertomusten mukaan siellä on vuosien mittaan tapahtunut kaikenlaista selittämätöntä…
Napoleonin hiukset jakoon
Ranskan keisarina 1800-luvun alussa toiminut Napoleon Bonaparte menehtyi karkotettuna Saint Helenan saarella 5. toukokuuta 1821. Napoleonin viimeinen toive oli, että hänen hiuksensa ajeltaisiin pois ja ne jaettaisiin hänen ystäviensä kesken.
Napoleonin kuolinsyystä on käyty keskustelua jo lähes kaksi sataa vuotta. Yksi teorioista on ollut se, että englantilaiset olisivat vankeusaikana hiljalleen myrkyttäneet häntä arsenikilla. Kuoleman jälkeen ystäville jaetut hiustupsut ovat nykyään museoissa ympäri Eurooppaa, joten asia on ollut helppo tutkia jälkeenpäin. Hiuksista on todellakin löytynyt erittäin korkeita arsenikkipitoisuuksia ja lisäksi Napoleon oksensi verta ennen kuolemaansa, mikä on yksi myrkytyksen oireista.
Arsenikki oli 1800-luvulla kuitenkin hyvin yleinen aine muun muassa liimoissa ja tapeteissa, joten monien silloin eläneiden arsenikkipitoisuudet olivat kymmenkertaiset meidän aikalaisiimme verrattuna. Kaikkein todennäköisimmin Napoleon menehtyi mahasyöpään.
Napoleonilla täytyi olla paljon kavereita ja tukkaa, koska tasaisin väliajoin huutokauppoihin ympäri maailman ilmestyy hänen hiussuortuviaan, joita keräilijät ostavat useilla tuhansilla euroilla.
Turha tulla perinnönjaolle viiksekkäänä
Lontoossa Brixtonin kaupunginosassa sijaitsee näyttävä mausoleumi keskellä vilkasta risteystä (kirkon läheisyydessä, lisättäköön). Se on varakkaan Buddin perheen viimeinen leposija. Henry Budd, mausoleumin rakennuttaja, oli 1800-luvun alun kiintöistömoguli, jolla oli omaisuutta ympäri Lontoota.
Ennen kuolemaansa vuonna 1862 Budd päätti tehdä testamentin, etteivät hänen kaksi poikaansa William ja Edward riitelisi perheen satojen tuhansien arvoisista kartanoista. Testamenttiin kirjattiin hyvin erikoinen ehto: Jaettavia kartanoita oli kaksi, joten kummallekin pojalle oli omansa. PAITSI siinä tapauksessa, että jompi kumpi kasvattaa viikset. Viikset olivat Henry-isälle punainen vaate, joten viiksien kanssa oli turha tulla hakemaan perintöä.
Lue myös:
Oudoimmat
Rasputin ei vain suostunut kuolemaan! 10 tosielämän tarinaa, joissa ihminen nousi kuolleista – osa 2
Tässä tulee listallinen tarinoita, joissa ihminen nousi kuolleista! Esittelemme nyt siis erikoisia esimerkkejä Lasarus-ilmiöstä eli kuolleista heräämisestä.
Ilmiössä on kyse siitä, että henkilö ei elvytyksestä huolimatta palaa henkiin. Mutta sitten kuitenkin palaa. Joskus ”kuoleminen” on ollut niin pitkäkestoinen, että ihminen on ehditty haudata.
Tälle listalla Listafriikki valitsi tarinoita, jotka päättyivät onnellisesti: ihminen nousi kuolleista ja jatkoi elämäänsä eteenpäin. Viimeistä kohtaa lukuunottamatta… Mutta emme vain voineet jättää Rasputinia ja hänen lukuisia kuolleista heräämisiään pois listalta; ymmärrätte varmasti!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi tarinaa tosielämän Lasaruksista voit lukea tästä:
Carlos Camejo
Venezuelalainen Carlos Camejo joutui vuonna 2007 moottoritiellä ajaessaan erittäin vakavaan kolariin. La Victorian kaupungissa asunut Camejo todettiin kuolleeksi ja hänet siirrettiin ruumishuoneelle, jonne miehen murheen murtamaa vaimoa oli pyydetty tulemaan tunnistamaan ruumis.
Kuolinsyyntutkija oli jo aloittamassa ruumiinavausta ja teki leukaan ensimmäisen viillon. Ihmetyksekseen hän huomasi, että haavasta vuoti verta. Kaikki ei ollut kunnossa. Tai toisaalta kaikki nimenomaan oli kunnossa, koska se tarkoitti Camejon olevan hengissä. Lääkäri rupesi ompelemaan viiltoa umpeen, jolloin Camejo heräsi omien sanojensa mukaan ”sietämättömään kipuun”.
Ruumista tunnistamaan saapunut vaimo oli onnensa kukkuloilla, kun hän näki aviomiehensä makaamassa ruumishuoneen käytävällä täysissä sielun ja jonkin ajan päästä ruumiinkin voimissa.
Juuri synnyttänyt nainen
Nimettömänä pysyttelevä saudiarabialainen nainen joutui vuonna 2009 kovien synnytystä edeltäneiden kipujen takia sairaalaan. Kuusi päivää kuwaitilaisessa Jahran sairaalassa kärvisteltyään, lääkärit päättivät suorittaa naiselle keisarinleikkauksen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti.
Naisen aviomies hälytettiin paikalle, ja tätä pyydettiin tulemaan veripankin kautta, koska vaimo menetti verta kovalla vauhdilla. Kun mies vihdoin ennätti sairaalaan, oli jo myöhäistä. Vaimon kerrottiin menehtyneen leikkauspöydälle, mutta vauva oli hyväkuntoinen. Miehelle annettiin kopio kuolintodistuksesta, jotta hän pystyi aloittamaan hautajaisvalmistelut.
Kävi kuitenkin niin, että nainen, joka oli julistettu kuolleeksi, heräsi ruumishuoneella kylmässä ja pimeässä kaapissa. Hän hakkasi ovea paniikissa ja sai huudollaan herätettyä osastolla työskennelleen miehen, joka uskalsi tulla katsomaan mitä kummaa huoneessa tapahtuu.
Aviomies, joka oli jo ilmoittanut suvulle tuskallisesta menetyksestä, soitettiin hakemaan vaimonsa kotiin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuolintodistuksen sairaala halusi kuitenkin ehdottomasti takaisin.
Perhe vei tapauksen oikeuteen, mutta asia ei koskaan edennyt mihinkään. Sisäistä tutkintaa ei milloinkaan saatu päätökseen. Pariskunta yritti myös löytää naisen pelastaneen työntekijän, mutta hän katosi mystisesti kuin tuhka tuuleen.
Matthew Wall
Lokakuun toisena päivänä vuonna 1571, vietettiin nuoren maanviljelijän Matthew Wallin hautajaisia. Braughingin kylässä Englannissa asunut Wall oli juuri kosinut mielitiettyään ja häät olivat suunnitteilla, kun hän oli yhtäkkiä yllättäen menehtynyt.
Koleasta ja sateisesta ilmasta huolimatta koko kylän väki kerääntyi saattelemaan pidettyä Wallia viimeiselle matkalleen. Kun saattue käveli Fleece Lane -kujaa pitkin kohti kirkkoa, liukastui yksi arkunkantajista maassa olleisiin lehtiin. Arkku tipahti kaikkien kauhistukseksi maahan.
Miehet nostivat arkun nopeasti ylös, mutta kuulivatkin sisältä koputusta. Matthew Wall oli herännyt henkiin ja pyrki ulos puulaatikosta! Mies oli ilmeisesti saanut epilepsiakohtauksen ja vaipunut sen seurauksena koomaan, joka oli tulkittu hieman väärin.
Wall pääsi kuin pääsikin vihille morsiamensa kanssa ja eli vielä 24 vuotta. Testamentissaan hän jätti kirkolle rahaa ja viimeisen toiveen: Aina lokakuun 2. päivänä Fleece Lane tuli lakaista lehdistä ja kirkossa piti soittaa hautajais- ja hääkelloja.
Edelleen tänä päivänä kyläläiset viettävät Old Man’s Dayta Wallin kunniaksi ja kokoontuvat muistotilaisuuteen tämän haudalle. Tietenkin vasta sen jälkeen, kun koululaiset ovat lakaisseet lehdet kujalta.
Lyudmila Steblitskaya
Elävältä hautaamiset ja heikot elvytysyritykset voi jollain tasolla ymmärtää vielä sata vuotta sitten. Mutta miten niin väärin voidaan diagnosoida, että ihminen julistetaan virheellisesti kuolleeksi 2010-luvulla?
Venäläinen Anastasia Steblitskaya sai huonoja uutisia marraskuun 4. päivänä vuonna 2011. Hän soitti Tomskin kaupungin sairaalaan kysyäkseen äitinsä Lyudmilan vointia. Hoitaja ilmaisi osanottonsa ja kertoi 61-vuotiaan Lyudmilan kuolleen puoli kuuden jälkeen illalla. Ilmoitettuaan suru-uutisen muulle perheelle lähti Anastasia sairaalalle täyttämään papereita, jotta äidin ruumis voitaisiin siirtää hautaustoimistoon.
Hänelle kuitenkin kerrottiin, että äiti oli jo viety ruumishuoneelle, jonne ei enää siihen aikaan perjantai-illasta päässyt ja seuraavan kerran ovet aukeaisivat maanantaina. Anastasia päätti järjestää hautajaiset heti silloin.
Viikonloppu meni järjestelyissä, ja maanantaiaamuna hän oli aikaisin sairaalalla hakemassa äitinsä ruumista, sillä hautajaiset alkaisivat pian. Eräs osastolla työskennellyt nainen kuitenkin sanoi nähneensä Lyudmilan pari minuuttia aiemmin, ja johdatti Anastasian huoneeseen, jossa toden totta oli hänen äitinsä ilmielävänä. Tytär juoksi kiljuen ulos huoneesta ja soitti perheelleen, että kymmenet hautajaisvieraat saa lähettää kotiin ja haudan kaivamisen voi lopettaa.
Lyudmila oli maannut ruumishuoneella perjantai-illasta lähtien, koko viikonlopun. Hänellä ei ollut ajanjaksosta muuta muistikuvaa, kuin että oli ollut todella kylmä ja iho tuntui aivan kuin kuoriutuvan. Sairaalalta ikävää tapausta ei osattu selittää ja lääkärit olivat ylitsevuotavan pahoillaan, mutta Steblitskayan perheelle riitti yksi anteeksipyyntö. Harvoin sitä saa menetetyksi luullun rakkaansa takaisin.
Grigori Rasputin
Henkiparantaja, naistenmies, noita… Grigori Rasputinia kutsuttiin monella nimellä, mutta kaikkein tunnetuin hän oli läheisestä suhteestaan Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n ja tämän vaimon Aleksandran kanssa. Erityisesti keisarinna oli mieltynyt Rasputiniin, jonka uskottiin pystyvän parantamaan kruununperijä Aleksein hemofilia eli verenvuototauti. Läheiset välit hallitsijaan koituivat lopulta Rasputinin kohtaloksi, mutta muutaman mutkan kautta.
Ensimmäisen kerran Rasputin yritettiin murhata vuonna 1914, kun hommaan palkattu prostituoitu Guseva puukotti miestä vatsaan, niin että sisäelimet tursusivat ulos. Kaikkien hämmästykseksi Rasputin saatiin parsittua kasaan.
Joulukuussa 1916 joukko Venäjän hallinnon korkeita virkamiehiä yhdessä keisarin sukulaisten kanssa päätti hiljentää Rasputinin lopullisesti. He ruiskuttivat miehen lempileivonnaiset täyteen syanidia ja myrkyttivät myös viinin, mutta Rasputin nautti herkuista hätkähtämättä, pyysi vain lisää juotavaa. Yksi turhautuneista murhaajista tarttui aseeseen ja ampui Rasputinia selkään.
Kun mies makasi verilammikossa hengittämättä, siirtyi joukkio juhlimaan toiseen huoneeseen. Kun he palasivat, oli Rasputin täynnä elämää ja hyökkäsi raivoissaan miesten kimppuun. Häntä ammuttiin muutaman kerran lisää; esimerkiksi päähän ja sydämeen.
Kuolleeksi todettu Rasputin nousi jonkin ajan jälkeen uudestaan ylös ja pyrki ulos rakennuksesta, jolloin miesjoukko päätti tappaa hänet kolmannen kerran samana iltana. He hakkasivat Rasputinin mailoilla kuoliaaksi, käärivät ruumiin mattoon ja heittivät Neva-jokeen.
Kun Rasputin parin päivän päästä ongittiin joesta ylös, todettiin ruumiinavauksessa, että kuolinsyy oli ollut hukkuminen.
Lue myös:
Oudoimmat
Suomalainen motoristi todettiin kuolleeksi, mutta heräsikin henkiin: 10 tosielämän tarinaa, joissa ihminen nousi kuolleista – osa 1
Oletko kuullut tarinoita, joissa joku nousi kuolleista? Esittelemme nyt ihmeellisiä esimerkkejä Lasarus-ilmiöstä eli kuolleista heräämisestä.
Ilmiössä on kyse siitä, että henkilö ei elvytyksestä huolimatta palaa henkiin. Mutta sitten kuitenkin palaa. Joskus ”kuoleminen” on ollut niin pitkäkestoinen, että ihminen on ehditty haudata. Varsinkin vuosisatoja sitten ei ollut mitenkään harvinaista, että joutui vahingossa elävältä haudatuksi. APUA!!!
Tälle listalla Listafriikki valitsi tarinoita, jotka päättyivät onnellisesti: ihminen nousi kuolleista ja jatkoi elämäänsä eteenpäin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi tosielämän Lasarusta ovat luvassa huomenna!
Anne Green
Kuva: W. Burdet | A Wonder of Wonders (1651)
Vuonna 1650 reilu parikymppinen, kotiapulaisena työskennellyt Anne Greene oli syyllistynyt rikokseen. Hän oli tietämättään ollut raskaana ja sai keskenmenon ennen kuin raskaus oli ehtinyt puoleen väliin. Tilanteesta säikähtänyt Greene piilotti vauvan, mutta jäi kiinni toimistaan. Tuon ajan laissa luki: ”Jos nainen salailee aviottoman lapsensa kuoleman, on hän murhannut tämän.” Joten joulukuun 14. päivänä nuori Greene tuomittiin hirttopuuhun.
Jostain syystä Greene oli esittänyt ystävilleen omituisen pyynnön; kun pyöveli oli hoitanut osansa, piti ystävien kaikin voimin vetää Greenen ruumista ja roikkua hänen jaloissaan, jotta kuolema olisi nopea. Puolen tunnin narun päässä roikkumisen jälkeen Greene laskettiin hirsipuusta alas, laitettiin arkkuun ja vietiin Oxfordin yliopistolle odottamaan ruumiinavausta.
Seuraavana päivänä, juuri ennen leikkelyn aloittamista, lääkärit olivat huomanneet, että kuollut Greene hengitti. He yrittivät saada naista virkoamaan kaikin keinoin: kaatamalla kuumaa mehua kurkusta alas, laskemalla verta, käärimällä rinnat hauteisiin ja sisäelimiä lämmittääkseen he puhalsivat tupakansavua suolistoon peräruiskeen tavoin. Tiedäthän, juuri ne peruskeinot, joilla potilasta elvytetään…
Lopulta metodit auttoivat ja Greene tervehtyi ennalleen. Oikeuden mielestä hän oli kokenut jo aivan tarpeeksi, joten hänet armahdettiin ja julistettiin syyttömäksi. Nainen pakkasi tavaransa, otti arkkunsa matkaan mukaan ja muutti pois Oxfordista. Hän meni naimisiin ja sai kolme lasta.
Li Xiufeng
Li Xiufeng järkytti naapureitaan pahanpäiväisesti Kiinassa, Guangxin provinssissa vuonna 2012.
Aamupalaa yksin asuvalle Xiufengille tuonut naapuri, Chen Qingwang, löysi tämän hengettömänä sängystä, eikä 95-vuotiasta naista saatu palautettua elävien kirjoihin yrityksistä huolimatta. Hänen oletettiin menehtyneen rauhallisesti nukkuessaan.
Paikallisiin tapoihin kuului, että kuolleen ruumis jätettiin arkussa useiden päivien ajaksi kotiin, jotta perhe ja tuttavat voivat käydä jättämässä hyvästinsä. Xiufeng laitettiin arkkuun kaksi päivää ”menehtymisensä” jälkeen.
Hautajaisjärjestelyistä vastannut naapuri Qingwang tuli Xiufengin asunnolle neljän päivän kuluttua ja järkytyksekseen huomasi arkun kannen olevan auki ja ruumiin kadoksissa. Naista ei kuitenkaan tarvinnut kaukaa etsiä. Hän istui keittiössä lieden äärellä ja oli ruoanlaittopuuhissa.
Xiufeng kertoi muille kyläläisille ”nukkuneensa sen verran kauan, että nälkä oli melkoinen”. Xiufeng oli vedellyt hirsiä arkussa kuusi päivää! Hänen onnekseen vanhana tapana oli jättää arkku taloon ennen hautaamista.
Valitettavasti toinen perinne ei ollut yhtä mukava yllätys. Kun henkilö kuolee, tulee hänen kaikki omaisuutensa polttaa, joten Xiufeng joutui aloittamaan uuden elämänsä tyhjin käsin.
Margorie McCall
Lurganin kaupungissa, Pohjois-Irlannissa, eli 1700-luvulla tohtori John McCall vaimonsa Margorien ja lastensa kanssa. Vuonna 1705 Margorie sairastui vakavaan kuumetautiin ja menehtyi siihen nopeasti.
Rikkaassa lääkärisperheessä oli varaa arvokkaisiin koruihin, joista yksi oli Margorien suuri vihkisormus. Tohtori ja muut sukulaiset yrittivät irrottaa sormusta, mutta se oli mahdotonta saada pois taudin turvottamista sormista. Koska sairauden pelättiin leviävän, haudattiin Margorie pikimmiten Shankillin hautausmaalle.
Sana lääkärin vaimon kuolemasta oli kiirinyt myös paikallisten haudanryöstäjien korviin. Nämä hiippailivat hautausmaalle heti mahdollisuuden tullen ja avasivat Margorien arkun. Arvokas kultasormus herätti varkaiden kiinnostuksen, mutta hekään eivät onnistuneet sen irrottamisessa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi koko sormen leikkaaminen irti; nainenhan oli kuollut, joten mikäpä siinä. Yllätys oli melkoinen, kun terävä veitsi painui ihoon ja Margorie nousi istumaan kurkku suorana huutaen.
Varkaat pakenivat paikalta ilmeisen järkyttyneinä, Margorie kömpi arkusta ylös ja suuntasi kulkunsa kohti kotiaan. Kotona McCallit surivat vaimonsa ja äitinsä menettämistä, kun he kuulivat ovelta koputuksen. John sanoi: ”Jos en tietäisi äitinne olevan kuollut, voisin vannoa, että tuo oli hänen koputuksensa.” Kuinka ollakaan, kuolleista noussut Margoriehan siellä tosiaankin yritti sisälle.
Angelo Hays
Ranskalaisen Angelo Haysin tapaus on ehkä yksi tunnetuimmista elävältä hautaamisista. 19-vuotias Hays oli innokas motoristi ja hänet tunnettiinkin kotikylässään poikana, joka oli aina ajelemassa.
Eräänä epäonnisena päivänä vuonna 1927 Hays joutui onnettomuuteen, jossa hän lensi moottoripyöränsä selästä pää edellä tiiliseinään. Nuoren miehen kasvot ja pää olivat törmäyksen seurauksena täysin hajalla, eivätkä lääkärit suorittaneet kummempia pelastustoimenpiteitä; oli selvää, että Hays oli menehtynyt. Edes hänen vanhempansa eivät päässeet katsomaan poikaansa, sillä vammat olivat niin karmeat.
Hautajaisten jälkeen perheen vakuutusyhtiö kiinnostui tapauksesta, koska selvisi, että Haysin isä oli ottanut vain muutamaa kuukautta ennen turmaa teini-ikäiselle pojalleen kattavan henkivakuutuksen. Ehkäpä juuri siksi, että tämä vietti aikansa moottoripyörän satulassa.
Vakuutustarkastaja kuitenkin epäili vilppiä ja määräsi haudan avattavaksi. Ja hyvä niin! Kun arkku oli nostettu ja lääkäri alkoi pari päivää hautajaisten jälkeen avaamaan Haysin käärinliinoja, huomasi hän pojan olevan edelleen lämmin. Potilas kiidätettiin samantien sairaalaan ja mittaviin leikkauksiin, sillä vammat eivät olleet kadonneet mihinkään.
Pitkän toipumisen jälkeen Hays tervehtyi täysin ja hänestä tuli Ranskassa kuuluisa. Julkkiksen elämää viettänyt Hays esiintyi myöhemmin televisiossa ja kehitti jopa uudenlaisen arkun, jossa oli viihdykkeitä, kemiallinen vessa ja radiopuhelin, jos jollekin sattuisi käymään yhtä kurjasti kuin hänelle itselleen.
Suomalainen Lasarus
Heinäkuussa 2012 MC Seven Flames -moottoripyöräkerho kokoontui Pyhäjärvellä, Emolahden leirintäaluella, kun nimettömänä pysyvä kerhon jäsen oli saanut yllättäen sairaskohtauksen.
Paikalle oli tullut ambulanssi kiireen vilkkaa, mutta ensihoitajien suorittamasta elvytyksestä huolimatta miestä ei saatu henkiin. Elvytystä johtanut sairaanhoitaja oli koko toimenpiteen ajan yhteydessä ensihoidon lääkäriin, jonka suostumuksella kymmeniä minuutteja kestänyt elvytys lopetettiin tuloksettomana. Miehen todettiin menehtyneen.
Leirintäalueelle soitettiin ruumisauto, jonka ympärille motoristit kerääntyivät tekemään kunniaa joukosta poistuneelle jäsenelle. Auto lähti suruliputuksen saattelemana kohti paikallista terveyskeskusta, mutta jossain vaiheessa matkaa ”kuollut” mies kuitenkin heräsi, kyyti vaihtui ambulanssiksi ja kohde Oulun yliopistolliseksi sairaalaksi.
Lehtitietojen mukaan kuolleista herännyt mies elää ja voi hyvin, mutta ei halua itse puhua asiasta julkisesti. Moottoripyöräkerholaisia onnellisesti päättynyt tapaus jututtaa edelleen joka kerta, kun he kokoontuvat.
Lue myös:
Oudoimmat
Aikamatkustus: 6 henkilöä, jotka väittävät kiven kovaan matkanneensa ajassa – menneeseen tai tulevaan
Onko aikamatkustus mahdollista vai ei? Päättele itse. Tarinoita riittää ja tälle listalle niistä pääsi vain murto-osa.
Varmasti monet toivovat, että aikamatkustus olisi mahdollista. Paluu tulevaisuuteen -elokuvat eivät ehkä ole todellisuutta, mutta ajatus on kiehtova.
Listafriikki kokosi kuusi erilaista tarinaa, joissa ihmiset ovat matkanneet ajassa joko menneeseen tai tulevaisuuteen; ehkä jopa molempiin suuntiin. Tai ainakin he kiven kovaan niin väittävät.
Viimeisenä esittelemme arvostetun fysiikan professorin, joka ei ole aikamatkustaja; ainakaan vielä. Hän kuitenkin uskoo vakaasti sen olevan mahdollista ja vielä melko pienellä taloudellisessa satsauksella. Hänellä on myös valmiina tarkat laskelmat ja suunnitelmat toimivasta aikakoneesta – enää se pitäisi rakentaa ja panna koeajoon.
Mikä sinun mielipiteesi on: Onko aikamatkustus mahdollista? Ja jos ei juuri nyt, niin entäpä lähitulevaisuudessa?
Ja mikä kiinnostavinta: Matkaisitko sinä katselemaan menneitä vai tutustumaan tulevaisuuteen?
Andrew Basiago
Seattlelainen lakimies Andrew Basiago on monitaituri: hän väittää matkanneensa sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Hän kertoi vuonna 2011 työskennelleensä Yhdysvaltain puolustusministeriön Pegasus-projektissa, jonka tarkoituksena oli viedä ihmisiä Marsiin. Ja miten se sitten tapahtui? Teleportaation avulla tietenkin.
Pegasus oli Basiagon mukaan aktiivinen 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin aikakonetta käytettiin ahkerasti. Hän on kertonut matkanneensa kuuntelemaan Abraham Lincolnin puhetta vuoteen 1863, ja toisaalta tulevaisuuteen vuoteen 2054. Basiago paljasti myös, että Yhdysvaltain hallitus käytti aikakonetta lähettääkseen sotilasjoukkoja niin menneeseen kuin tulevaankin vain muuttaakseen kumpaakin mielensä mukaan.
Basiagon eniten julkisuutta saanut kertomus on kuitenkin matka Marsiin vuonna 1981, sillä hän väitti erään kanssaan matkanneen olleen Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Nuori Obama vain käytti tuolloin nimeä ”Barry Soetero”. Kohua herättänyt väite sai myös Valkoisen talon reagoimaan ja tiedottaja Tommy Vietorin mukaan presidentti Obama ei ole milloinkaan käynyt Marsissa.
Basiagolla ei muista aikamatkaajista poiketen ole ollut antaa minkäänlaisia ennustuksia tulevaisuudesta. Paitsi sen verran, että hän tietää nousevansa Yhdysvaltain presidentiksi ennen vuotta 2028. Ilmeisesti Marsiin matkaaminen on tae tuosta virasta!?
Bella
Vain etunimellään medialle esiintynyt albanialainen Bella avautui huhtikuussa 2018 matkastaan kauas tulevaisuuteen. Hän kertoi siirtyneensä vuoteen 3800 valkovenäläisen fyysikon Alexander Kozlovin avustuksella.
Bellan mukaan aikamatkustus ei ole mielekästä puuhaa: kaikki ympärillä muuttui mustaksi ja aikakoneen luoma voimakas jännite kulki läpi hänen koko kehonsa. Myöskään tulevaisuus ei ollut ruusuinen, sillä kaikki meidän tuntemamme elämä oli tuhoutunut, kaikki oli suurta kaaosta ja robotit hallitsivat maailmaa. Hän oli jopa päässyt juttelemaan yhdelle robotille, joka oli kysynyt, mistä Bella oli tullut. Nainen ei ollut vastannut.
Bella otti reissullaan useita valokuvia, mutta on jostain syystä näyttänyt julkisesti niistä vain yhden (kuvassa). Epäselvässä selfiessä toki näkyy futuristisia rakennelmia, mutta mielenkiintoisinta on ehkä se, että Bellan huulipuna on kaikesta ajassa matkustamisesta ja tulevaisuuden sekasorrosta huolimatta viimeisen päälle kunnossa ja siistinä.
Sir Victor Goddard
Vuonna 1935 Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien pilotti Victor Goddard oli lentämässä Skotlannista Englantiin viikonloppulomalle kaksipaikkaisella koneellaan.
Hän katseli avoimesta ohjaamostaan Edinburghin lähistöllä sijaitsevaa, ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettua Dremin lentokenttää, joka oli jätetty myöhemmin oman onnensa nojaan. Hangaarit olivat rapistuneet ja umpeenkasvanut kenttä oli piikkilangoin jaettu laidunmaaksi karjalle.
Kun Goddard parin päivän päästä oli paluumatkallaan, joutui hän rajuun myrskyyn ja menetti koneensa hallinnan. Vain metrejä ennen maahaniskeytymistä hän sai koneen tottelemaan ja nosti sen takaisin ylös läpi usvan ja sateen. Yhtäkkiä taivas selkeni, ja auringonvalossa Goddard huomasi olevansa Dremin lentokentän yläpuolella.
Mutta se oli aivan erinäköinen kuin vain muutama vuorokausi sitten: läheinen maatila lehmineen oli poissa ja rakennukset oli korjattu kuntoon. Kiitotien päässä oli neljä kirkkaankeltaista lentokonetta, joiden ympärillä liikkui sinisiin haalareihin pukeutuneita mekaanikkoja. Se pisti Goddardin silmään, sillä tuolloin ilmavoimien mekaanikot käyttivät ainoastaan ruskeita asuja.
Skeptikoiden mielestä Goddard oli vain seonnut olinpaikastaan. Vai oliko hän sittenkin matkannut pikaiselle visiitille tulevaisuuteen? Omasta mielestään kyllä, sillä neljä vuotta myöhemmin, toisen maailmansodan aikana, Dremin kenttä kunnostettiin juuri sellaiseksi kuin Goddard oli sen tuolloin nähnyt. Lisäksi mekaanikot alkoivat käyttämään sinisiä haalareita ja ilmavoimien harjoituskoneet maalattiin keltaisiksi.
Myöhemmin ritariksi lyöty Goddard teki ilmavoimissa mittavan uran ja koki lennoillaan monia muitakin paranormaaleja ilmiöitä. Jäätyään eläkkeelle pilotin toimesta, hän työskenteli rehtorina College of Aeronautics -yliopistossa.
Charlotte Anne Moberly ja Eleanor Jourdain
Kuva: Jean-Baptiste André Gautier-Dagoty | Public Domain
Elokuun 10. päivänä vuonna 1901 kaksi englantilaista naista, Charlotte Anne Moberly ja Eleanor Jourdain, olivat viettämässä päivää Versaillesin palatsissa Ranskassa.
He eksyivät etsiessään Petit Trianon -linnaa, ja alkoivat kummatkin tuntea olonsa oudoksi; kuin jokin olisi puristanut sielua kappaleiksi. Oxfordilaisessa St Hugh’s Collegessa opettajina työskennelleet naiset kysyivät suuntaa kahdelta pitkiin, vihreisiin takkeihin pukeutuneilta miehiltä, jotka ohjasivat ylittämään pienen sillan. S
iinä sillalla Moberly huomasi 1700-luvun näyttävään pukuun sonnustautuneen nuoren naisen, joka istui jakkaralla piirtämässä. Muutakin kummallista tapahtui: he kuulivat ääniä ja näkivät rakennuksia, joita ei enää olisi pitänyt olla olemassa.
Palattuaan Englantiin Moberly ja Jourdain rupesivat tutkimaan mystistä tapahtumaa. Kumpikaan heistä ei juuri tuntenut 1700-luvun Ranskan historiaa, joten yllätys oli melkoinen, kun heidän näkemänsä nainen osoittautui kuningatar Marie Antoinetteksi (kuvassa), Ranskan viimeisen kuninkaan Ludvig XVI:n puolisoksi. Naiset olivat vakuuttuneita siitä, että olivat matkanneet ajassa taaksepäin.
Vuosikymmen myöhemmin Moberly ja Jourdain kirjoittivat kokemuksestaan An Adventure (suom. Seikkailu) -kirjan salanimillä Elizabeth Morison ja Frances Lamont. Kirjasta tuli välittömästi myyntimenestys.
William Taylor
William Taylor paljasti tammikuussa 2018 tarkoin varjellun salaisuuden: Hän kertoi työskennelleensä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan Britannian salaisen palvelun projektissa, jossa matkattiin kauas tulevaisuuteen.
Taylor kertoi menneensä vuoteen 8973, jolloin koko ihmislaji oli tuhoutunut ja meidän paikkamme olivat ottaneet ikuisesti elävät ihmis-robotti-hybridit. Hän oli onnistunut ottamaan lukuisia valokuvia tulevaisuuden maailmasta, mutta MI6 oli takavarikoinut niistä jokaisen, kun hän palasi takaisin vuoteen 2005.
Taylor paljasti, että aikamatkustus on ollut johtavien valtioiden käytössä jo vuodesta 1981 lähtien, ja ajasta toiseen siirtymisen lisäksi myös eri ulottuvuuksien välillä liikkuminen on mahdollista. Kaikki tarvittava teknologia on saatu avaruusolioiden aluksista.
Monet niistäkin, jotka uskovat aikamatkustukseen, ovat tyrmänneet Taylorin väitteet, mutta enää ei muuten tarvitse montaa vuotta odottaa, että totuus selviää. Nimittäin Taylorin mukaan aikamatkustusteknologiasta tehdään julkista tietoa vuonna 2028. Ehkä silloin, kun listan ensimmäisen kohdan Andrew Basiagosta tulee presidentti. Sitä odotellessa.
John Titor
John Titor on maailmanlaajuisesti ehkä tunnetuin aikamatkustaja. Marraskuun 2. päivänä vuonna 2000 hän kirjoitti eräälle nettifoorumille olevansa aikamatkaaja vuodesta 2036. Hän väitti palanneensa vuoteen 1975 hakeakseen vanhasta IBM 5100 -tietokoneesta (kuvassa) osan, jota tulevaisuudessa tarvitaan taistelussa koko maailmaa uhkaavaa tietokonevirusta vastaan. Samalla hän myönsi olevansa osa ihmiskunnan pelastamiseksi koottua sotilasjoukkoa.
Titor kertoi myös, että vuonna 2004 Yhdysvalloissa alkaisi sisällissota, joka lopulta kehittyisi ydinsodaksi Venäjän kanssa. Tässä vielä Titorin muita ennustuksia: Kesän 2004 olympialaisia ei järjestetä, hullun lehmän tauti aiheuttaa suuren epidemian vuonna 2005 ja samaan aikaan länsimaiden valta luhistuu.
No, vuodet tulivat ja menivät, eikä Titorin lupaamia asioita tapahtunut. Hän oli toki jo ensimmäisissä kirjoituksissaan alkanut selittelemään, että aikamatkustus saattaa muuttaa tapahtumien kulkua, joten on mahdollista, että kaikki ei menekään niin kuin hän oli kertonut. Esimerkiksi vuodessa 2000 pysähtyessään hän oli jo havainnut, että jotkut jalkapallo-ottelut olivat päättyneet eri lailla kuin edellisellä kerralla.
Vuosituhannen alun varikkopysähdyksensä hän teki henkilökohtaisista syistä: tavatakseen perhettään ja ystäviään. Ilmeisesti vanha tietokoneen osa ei sitten ollutkaan niin kriittinen maailman pelastamisessa, sillä Titor ehti tarinoida reilun vuoden verran ennen kuin katosi jäljettömiin. Tai ehkä hän viimein matkusti takaisin vuoteen 2036.
Ronald Mallett
Fysiikan professori Ronald Mallett Connecticutin yliopistosta on yksi harvoista ”oikeista” tutkijoista, jotka uskovat, että aikamatkustus on mahdollista. Hän ei väitä sitä tehneensä, mutta tietää sen olevan vain ajan kysymys. Mallett siis eroaa listan muista henkilöistä siinä, että hän ei ole surffaillut ajassa suuntaan tai toiseen – vielä.
Käyttämällä Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa perustanaan, hän on omien sanojensa mukaan kyennyt kehittämään prototyypin aikakoneesta (katso kuva tästä). Mallett on kertonut pystyneensä laserin avulla luomaan pyörivän valonsäteen, joka vääntää aikaa ja avaruutta.
Vuonna 2006 Mallett oli suunnitelmissaan niin pitkällä, että oli valmis rakentamaan koneen seuraavan kymmenen vuoden aikana, jos vain rahoittaja löytyisi. Hän arvioi prosessin budjetiksi 250 000 dollaria, mikä projektin päämäärän huomioon ottaen on yllättävän pieni summa. Aikakone ei edelleenkään ole nähnyt päivänvaloa, joten taisi jäädä vain rahasta kiinni!?
Mallett on silti optimistinen, ja uskoo teoriansa ja yhtälöidensä vielä toimivan käytännössä.
Lue myös:
Listafriikki tekee nyt erilaisen matkan maailman ympäri, kun listamme aiheena ovat erikoiset, hauskat ja myös hieman rivot paikannimet maailmalla.
Moni on varmasti törmännyt mitä hulluimpiin suomalaisiin paikannimiin, mutta nyt siis tehdään reissu ulkomaille! Tässä tulevat top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi hupaisaa paikannimeä voit lukea tästä:
Tylsääkin tylsempi Borin ja kumppanit: Top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla – osa 1
Sandy Balls (Englanti)
Sandy Balls kääntyy etenkin nyky-yhteiskunnassa kerta toisensa jälkeen muotoon ”hiekkaiset pallit”. Kyseessä on New Forestin kansallispuiston välittömässä läheisyydessä sijaitseva lomakylä Englannissa. Siinä on kyllä nimellä paiskattu kyseistä lomakylää.
Itsessään tuo nimen alkuperä ei ole likimainkaan niin kiinnostava kuin nimen käännös suomeksi. Nimi juontaa alkunsa Henrik VII:n valtakauteen Englannin kuninkaana, vuosina 1485-1509. Tuohon aikaan alueella sijaitsi kupolin muotoisiin hiekkasärkiin sekä sorasta koostuneisiin erikoisiin yksityiskohtiin, jotka sijaitsivat tämän nykyisen kansallispuiston rajalla.
Tämän nimen kohdalla kannattaa kuitenkin mennä ilman tätä taustatarinaa, koska se on tylsähkö; paljon paremmat naurut saa kertomalla, että Englannista löytyy paikka nimeltä ”hiekkaiset pallit” ja koska kyseessä oli nimenomaan oudoimmat paikannimet -kategoria, ansaitsee Sandy Balls ehdottomasti paikkansa tällä listalla.
Hotazel (Etelä-Afrikka)
Eteläafrikkalainen kaivoskylä Hotazel on kesäisin asiaan kuuluvasti helvetin kuuma, eikä nimi ole millään lailla vahinko. Tavallinen helleaalto vuonna 1915 sulatti paikkaa kartoittamaan tulleiden maanmittaajien aivot, ja erään kosteahkon (enkä puhu nyt ilmastosta) illanvieton aikana he päättivät antaa paikkakunnalle nimeksi Hot As Hell.
Jossain vaiheessa nimi muuntui puhekieliseen Hotazel muotoon, eikä se ensisilmäyksellä enää vaikuta niin luotaantyöntävältä.
Elohopea nousee usein tuossa muutaman sadan asukkaan kylässä yli 40 celsiusasteen, mutta ironista on se, että talvisin siellä mennään helvetin lieskoista toiseen ääripäähän. Ainakin Afrikan asteikolla: lämpömittari voi ”pahimmillaan” näyttää muutamaa astetta nollan yläpuolella.
Anus (Ranska)
Nyt ei varmaankaan tarvitse lähteä kääntämään millekään kielelle. Anus on sitä mitä se on: peräaukko.
Tuon lisäksi idyllinen Anus on muutaman sadan asukkaan maaseutukylä, joka sijaitsee viinitarhoistaan tunnetulla Burgundin alueella Ranskassa.
Sen, joka ikinä tuon kyseenalaisen kaupungin onkaan nimennyt, on todella täytynyt ajatella sen olevan sieltä ja syvältä, sillä anus tarkoittaa myös ranskaksi samaa kuin suomeksi. Hirveästi Anuksella ei ole turisteille tarjottavaa, mutta jos tuolla seudulla liikkuu, niin pakkohan siellä on pyörähtää. Ihan vain siksi, että voi kertoa olleensa, kirjaimellisesti, perseessä.
Scratchy Bottom (Englanti)
Jatketaan samalla suunnalla. Ei maantieteellisesti vaan fyysisesti.
Durdle Door on englantilaisessa Dorsetin kaupungissa sijaitseva kaareutuva luonnollinen kalkkikivi: sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kallionhuippu, joka on saanut nimekseen Scratchy Bottom eli suomennettuna Kutiseva takamus.
Scratchy Bottom nimi ei jää suinkaan alueella yksin, vaan totta kai mukaan mahtuu myös Happy Bottom eli Onnellinen takamus. Itse asiassa tuolla Happy Bottomissa on kaiken kukkuraksi kyltti, jossa tuo kyseinen nimi lukee, ja se onkin sekä turistien että paikallisten ihmisten keskuudessa suosittu kohde esimerkiksi Instagramissa julkaistavia valokuvia varten.
Takaisin Scratchy Bottomiin.
Nimen kerrotaan perustuvan siihen, että kyseessä on rosoinen ja karu alue, mutta itse suosin ajatusta siitä, että kyseisessä paikassa takamuksesi alkaa syystä tai toisesta kutiamaan. Onneksi voit aina vaihtaa maisemaa ja siirtyä kutinasta onnellisuuteen.
Dildo (Kanada)
Okei Kanada. Muuten melko tavallinen Dildon kaupunki Newfoundlandin saarella saa paljon vierailijoita juuri nimensä vuoksi. Dildo-sana on alunperin 1500-luvulla tarkoittanut soutuveneen airon kiinnitystappia, mutta se on muuttanut merkitystään ”jonkin verran”.
Tätä kaupunkia ei kuitenkaan ole nimetty kieli poskessa, sillä Dildo on yli 4000 vuotta vanha alkuperäisasukkaiden kylä, joka on varmasti aiheuttanut rapakon takaa seilanneissa eurooppalaisissa hienoista hymyilyä.
Jos suunnittelet matkaa Kanadan itärannikolle ja erityisesti Dildoon, niin varaudu henkisesti siihen, mitä Google tulee tarjoamaan. Hakusanat Dildo vacation, Dildo rentals tai Dildo activities voivat tuoda aivan toisenlaisia tuloksia, kuin olit ajatellut.
Lue myös:
Moni on varmasti törmännyt mitä hulluimpiin suomalaisiin paikannimiin, mutta nyt tehdään reissu ulkomaille! Tässä tulevat top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla!
Listafriikki tekee siis seuraavassa matkan maailman ympäri tutustuen äärimmäisen mielenkiintoisiin, hauskoihin ja myös rivoihin paikkoihin tällä planeetalla, jolla asustamme.
Tässä siis tulevat oudoimmat paikannimet; miltähän asukkaista tuntuu oman kotipaikan erikoinen tai kyseenalainen nimi!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi hupaisaa paikannimeä voit lukea tästä:
”Hiekkaiset pallit ja Kutiseva takamus”: Top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla – osa 2
Tylsääkin tylsemmät Boring ja kumppanit
Vuonna 2012 skotlantilainen nainen oli viettämässä liikunnallista lomaa Yhdysvalloissa, kun hän sattui pyöräilemään Oregonin osavaltiossa sijaitsevan kaupungin läpi. Hän huomasi ilokseen, että kaupungin nimi oli Boring, suomeksi tylsä. Nainen itse oli kotoisin kaupungista nimeltään Dull, joka tarkoittaa samaa ”innostavaa” asiaa kuin Boring.
Noista kahdesta ikävystyttävästä paikkakunnasta tuli naisen aloitteesta sisarkaupungit, mikä on lisännyt kummankin paikan kiinnostavuutta; nimistä huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi. Vuonna 2018 joukkoon liittyi australialainen Bland Shire, joka ei ainakaan nimellään, ”mitäänsanomaton kreivikunta”, houkuttele vierailulle.
Dullin alueen pormestari Dennis Melloy on tarkalla silmällä käynyt läpi maailmankarttaa ja löytänyt Yhdysvalloista kaupungit Ordinary ja Dreary, arkinen ja ankea, ja toivoo niiden vielä jonain päivänä liittyvän Erikoislaatuisten yhteisöjen liittoon.
Monte Pissis (Argentiina)
Oudoimmat paikannimet -lista aloitetaan maantieteellisellä alueella, joka istuu hauskuudellaan vain suomalaisten suuhun.
Pissis tarkoittaa Urbaanin sanakirjan mukaan noin 12-18-vuotiasta teini-ikäistä nuorukaista: aiemmin kyseinen termi yhdistettiin yksinomaan tyttöihin, mutta nykyään sitä on laajennettu myös poikiin. Lyhykäisyydessään kuvaus pissis-sanalle kuuluu seuraavasti: ”Pissis on yleensä kännissä, mutta myös selvin päin hyvin äänekäs ja käyttää mahdollisimman paljon kirosanoja. Pissikset myös itkevät usein.”
Argentiinasta, aivan Chilen rajan tuntumasta, löytyy tulivuori nimeltä Monte Pissis, joka tuo varmasti hymyn huulille meidän suomalaisten kohdalla. Kyseessä on niin sanotusti sammunut tulivuori, joten voitaneen sanoa, että ärsyttävästä teinipissiksestä saattaa olla jokaiselle enemmän harmia kuin tästä vaarattomaksi muuttuneesta tulivuoresta.
Monte Pissis nousee peräti seitsemän kilometrin korkeuteen ja tätä mittaristoa voitaneen verrata tilanteeseen, jossa pissisten melutaso nousee kyseisen tulivuoren tavoin taivaisiin.
Muff (Irlanti)
Nyt täytyy sitten heti varoittaa, että tässä mennään härskin puolelle ja voimalla. Muff-sana kääntyy suomeksi myös muotoon ”möhliä” tai ”tunaroida”, mutta kaikessa härskiydessään sillä viitataan usein naisen alapäähän eli mitenkään sensuroimattomasti sanottuna tussuun.
Nyt, kun pääsimme vauhtiin, niin sukelletaanpa sitten syvään päätyyn kertaheitolla. Muff on siis Irlannissa sijaitseva satamakylä, aivan Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajalla. Jos jossain vaiheessa elämääsi päädyt tähän varsin erikoisen paikannimen saaneeseen kylään, saatat löytää itsesi sukeltamasta Muff Diving Clubin (tussun sukellusklubi) johdolla; itse asiassa voit ostaa itsellesi elinikäisen jäsenyyden tähän klubiin vain 34,99 euron hintaan.
Sanomattakin lienee selvää, että tämän klubin myymät T-paidat ovat Irlannissa erittäin suosittua rekvisiittaa polttariporukoille.
Ja mitä olisikaan elämä ilman Muff Festivaalia. Kyseisen juhlan erikoisuuksiin kuuluu autonvetokisa, jonka voittaja pääsee viettelemään Queen Muffia eli Kuningatar Tussua.
Että sellaista menoa Irlannissa.
Intercourse (Yhdysvallat)
Yhdysvalloissa, Pennsylvanian osavaltion maaseudulla, on idyllinen kylä nimeltään Intercourse. Sana tarkoittaa sekä suhteita ja toveruutta että keskustelua ja kanssakäymistä, mutta niissä tarkoituksissa sitä ei enää juurikaan käytetä. Suurimmalle osalle intercourse tarkoittaa vain ja ainoastaan yhdyntää.
Kaksimielisen nimen arvellaan tulleen vanhasta kilpa-ajoradasta, viattomasta Entercoursesta, joka jostain syystä muuntui ajan saatossa muotoon Intercourse.
Vielä koomisempaa Intercoursesta tekee sen merkityksellisyys alueen uskonnollisille ryhmille, kuten mennoniitoille ja amisseille, jotka kokoontuvat sinne luomaan suhteita ja käymään kauppaa. Kunnon vanhanajan intercoursea siis!
Disappointment Islands (Ranskan Polynesia)
Disappointment Islands on Ranskan Polynesiasta eli maan itsehallinnolliselta alueelta löytyvä korallisaaristo. Matkailun suhteen se ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta, sillä suomeksi käännettynä se tarkoittaa Pettymysten saaristoa. Ei kannata antaa kuitenkaan nimen hämätä, sillä maisemat voivat olla todella upeita – useimmiten korallisaaret sijaitsevat subtrooppisella alueella – joskaan itse saariston karussa kasvillisuudessa ei ole aivan hirveästi ihmeteltävää.
Mutta siinä, missä itse saaren ulkonäkö saattaa olla karu, pinnan alla elää jotain todella kaunista ja käsittämätöntä.
Korallisaaret syntyvät pääsääntöisesti siten, että tulivuori vajoaa mereen. Sen seurauksena syntyy korallikariketta (koostuu muun muassa kasveista, korallien luurangoista ja eläimistä), mikä yhdistyy orgaaniseen materiaaliin. Tämän myötä kehittyy koralliriuttoja, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä planeettamme hyvinvoinnille sekä kaiken kaikkiaan enemmän kuin vaikuttava näky.
Mutta mistä sitten syntyi nimi Disappointment Islands? Oliko saariryhmän löytäjä kenties äärimmäisen pettynyt?
Vuonna 1765 John Byron seilasi ympäri Etelä-Amerikan kärkeä. Hän havaitsi horisontissa pienen paratiisisaaren, mutta pettymykseen hän joutui toteamaan, ettei laivan ankkurointi saaren läheisyyteen ollut mahdollista – kiitos todella korkeiden aaltojen ja koralliriutan.
Asiaa ei auttanut myöskään se, että vastassa olivat saaren alkuperäisasukkaat teräväpäisten keihäiden kanssa. Näistä yksityiskohdista juontaa siis nimi Pettymysten saaret.
Kyseessä eivät ole suinkaan ainoat pettymysten saaret maailmassa, vaan Uudesta-Seelannista löytyy ilman tuota s-päätettä Disappointment Island eli Pettymysten saari.
Lue myös:
Oudoimmat
10 omituista addiktiota: Riippuvainen voi olla esimerkiksi kahviperäruiskeista tai veren juomisesta – osa 2
Mihin kaikkeen voi jäädä koukkuun? Tällä listalla Listafriikki niputtaa yhteen erikoiset riippuvuudet kahviperäruiskeista veren ja virtsan juomiseen.
Kun listaamme erikoiset riippuvuudet, niin osaat varmasti odottaa, että tiedossa on melko omituista meininkiä – kaikenlaiseen voi tosiaankin jäädä koukkuun. Riippuvuus on sairaus, ja addikti vaatii usein pitkäaikaista hoitoa, joten aihe on vakava. Mutta tällä listalla on lupa vähän hymyilläkin!
Lista on julkaistu kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset erikoiset riippuvuudet voit lukea tästä:
10 omituista addiktiota: Riippuvainen voi olla esimerkiksi hautajaisista tai imettämisestä – osa 1
Ruskettuminen
Vaikka moni addiktio tällä kummalliset riippuvuudet -listalla ei ole virallisesti määritelty sairaudeksi, on jatkuvan rusketuksen ylläpito auringossa tai solariumissa makaamalla ”oikea” riippuvuus, joka on viralliselta nimeltään tanoreksia.
Aivan viime vuosiin saakka yleiseen länsimaiseen kauneusihanteeseen on kuulunut ”terve rusketus”. Onneksi tästä ollaan pitkälti päästy yli, sillä rusketus on kaikkea muuta kuin tervettä: se tarkoittaa ihon ennenaikaista vanhenemista ja pahimmillaan syöpää. Tai ei varsinaisesti rusketus, vaan sen aikaansaava säteily.
Tanoreksiaa sairastava henkilö on koukussa juuri tuohon vaaralliseen säteilyyn. Osittain tanoreksia johtunee vääristyneestä kehonkuvasta ja/tai sairaalloisesta ruskettuneen ihon ihailusta, mutta taustalla on myös aimo annos kemiaa.
Ultraviolettisäteille altistuminen, oli kyse sitten auringosta tai solariumista, laukaisee hyvää oloa tuottavien hormonien erityksen aivoissa, minkä uskotaan osaltaan olevan syyllinen säteilyriippuvuuden syntyyn. Teksasin yliopiston ihotautiopin, radiologian ja psykiatrian laitosten yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan UV-säteily aktivoi aivojen niitä osia, jotka kuuluvat palkitsemisjärjestelmään.
Tuon palkitsemisjärjestelmän toistuva aktivoituminen muun muassa päihteiden vaikutuksesta antaa usein alkusysäyksen riippuvuuden kehittymiselle. Addiction Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa koehenkilöiden aivoissa ei havaittu samanlaista aktivoitumista silloin, kun he olivat solariumissa, jossa UV-säteet oli suodatettu pois.
Torjutuksi tuleminen
Samalla tavalla kuin rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen saavat aikaan onnellisuuden tunteen, aiheutuu joillekin meistä mielihyvää torjutuksi tulemisesta. Psykologi Robert Firestonen mukaan kokemus siitä, että ei ole haluttu tai hyväksytty, vahvistaa itsestään negatiivisesti ajattelevien ihmisten ”kriittistä sisäistä ääntä” ja saa oudolla tavalla aikaan hyvän olon.
Yksilölle kokonaisuudessaan se on huono asia, mutta toisin on aivojen suhteen: torjutuksi tai hylätyksi tuleminen nimenomaan romanttisessa mielessä stimuloi niitä aivoalueita, jotka liittyvät motivaatioon ja palkitsemiseen.
Torjutuksi tulemisen janoaminen aina uudelleen ja uudelleen toimii samalla periaatteella kuin kokaiiniriippuvuus: aivoissa aktivoituvat samat radat. Tällainen ihminen nauttii sydänsuruista ja torjutuksi tulemisen aiheuttamasta tuskasta.
Onko tämän jälkeen helpompi ymmärtää henkilöä, joka kerta toisensa jälkeen tekee surkeita kumppanivalintoja, vaikka varoitusmerkit ovat nähtävillä jo kilometrien päässä?
Veren juominen
Veren juominen on tämän kummalliset riippuvuudet -listan ehkä tunnetuin addiktio. Ainakin se on ollut paljon esillä niin tosielämän tapauksia käsittelevissä televisio-ohjelmissa kuin motiivina raakoihin murhiin rikossarjoissa.
Yhdysvaltain Pennsylvanian osavaltiossa asuva Julia Caples on tosielämän vampyyri: hän on kymmenien vuosien ajan juonut päivittäin ihmisverta. ”Parhaimpina” kuukausina verta menee kurkusta alas lähes kaksi litraa. Caples sanoo riippuvuuden alkaneen 15-vuotiaana, kun hän oli suudellut poikaystäväänsä ja yhtäkkiä häneen iski pakottava tarve purra poikaa huuleen ja imeä haavasta vuotava veri.
Suhde päättyi siihen, mutta verenhimosta tuli pysyvä osa Caplesin elämää. Siitä lähtien Caples, kahden lapsen äiti, on juonut verta, jota hän saa vapaaehtoisilta luovuttajilta. Hän ei siis käy iskemässä hampaitaan kenenkään ventovieraan kurkkuun, vaan kaikki tapahtuu ”luovuttajan” kanssa yhteisymmärryksessä. Caplesin mukaan yllättävän moni on halukas ateriaksi. Hän tekee luovuttajaan skalpellilla haavan ja imee sopivan veriannoksen.
Caplesin mukaan ihmisveri antaa paljon energiaa ja pitää hänet nuorekkaana ja kauniina. Turvallisuudestaankin hän pitää huolen, sillä hän vaatii kaikkia luovuttajia testauttamaan verensä tautien varalta.
Eikä Caples tokikaan ole ainut: Kalifornialainen Michelle (joka ei asian arkaluontoisuuden vuoksi halua esiintyä muuta kuin etunimellään) juo Bloody Mary -drinkkejä, mutta varsin kirjaimellisesti. Lantrinkina toimii nimittäin veri. Hän myös kokkaa verellä.
Michelle sanoo kokevansa samanlaista pakottavaa himoa kuin joku muu kokee vaikkapa tupakkaa kohtaan: ”Juon verta lukiessani, rentoutuessani ja maalatessani”. Hän kiskoo verta päivittäin, mutta koska ihmisen verta ei ole samoissa määrin tarjolla, tulee tarve täytettyä sian verellä, jota kuluu noin 36 litraa viikossa. ”Valitsen aina ennemmin ihmisveren, mutta eläintenkin veri kelpaa. Päätäni alkaa särkeä ja tulen ärsyyntyneeksi, ellen saa päivittäistä annostani”.
Suunnilleen kerran viikossa Michelle suuntaa imemään verta luotettavasta ystävästään Johnista – se on juhlapäivä!
Kahviperäruiske
Kahvi ja peräruiske ovat sanoja, joita en ennen tämän listan tekemistä ollut kuvitellut näkeväni yhdyssanana, mutta nyt tiedän, että kahviperäruiske on varsin tunnettu ”puhdistautumistapa”, joka on kehitetty jo 1940-luvulla. Kummalliset riippuvuudet -listalla kahviperäruiskeisiin koukkuun jääminen nousee omituisuudessaan kärkikahinoihin.
Vähemmän yllättäen riippuvuus juontaa juurensa kofeiiniaddiktioon, joka on yleensä seurausta yläkautta nautittavasta kahvista. Perä- ja paksusuolen kautta kofeiini kuitenkin imeytyy ja vaikuttaa nopeammin. Riippuvuus voi myös johtua siitä, että henkilö nauttii peräruiskeesta.
Mike ja Trina, floridalainen pariskunta, tulivat vuonna 2013 julkisuuteen ja kertoivat viettävänsä riippuvuutensa parissa päivittäin jopa viisi tuntua. Trina (kuvassa) oli kärsinyt vuosien ajan erilaisista suolistovaivoista ja löysi avun kahviperäruiskeesta. (Huom. Ei ole minkäänlaista lääketieteellistä todistetta siitä, että menetelmällä olisi positiivisia terveysvaikutuksia. Negatiivisia kylläkin.)
Sittemmin Trina on jäänyt sen tuottamaan euforiseen tunteeseen totaalisesti koukkuun. Vaimonsa touhuja aluksi inholla seurannut Mike päätti lopulta kokeilla itsekin ja se oli välittömästi menoa. Vuorotellen he makaavat kylpyhuoneen lattialla lukemassa lehtiä tai selaamassa nettiä; kahvin virratessa samalla peräsuoleen.
Kumpikaan heistä ei kuitenkaan juo kahvia.
Lue myös: Miksi kahvi aiheuttaa välittömän kakkahädän?
Virtsan juominen
Siellä samassa kastissa kahvia peräsuoleensa ruiskuttavien kanssa ovat ne, joiden mielestä virtsan – oman tai toisen – juominen tekee ihmeitä terveydelle.
Joskus virtsaintoilu lähtee kuitenkin käsistä ja verrattain moni terveyshyötyjä kyseenalaisella tavalla hakenut on ilmoittanut kärsivänsä vieroitusoireista, jos päivittäinen pissa-annos jää saamatta.
Esimerkiksi valenimellä Robert Wells esiintyvä mies kerää virtsaa lapsilta näiden tietämättä ja juo sen saman tien. Nykyään reilu kuusikymppinen Wells uskoo, että lasten virtsa auttaa pitämään hänet ikuisesti nuorena. Hän kertoo Investigation Discovery’s My Strange Criminal Addiction -ohjelman haastattelussa, että alitajuisesti kyllä tiesi tekevänsä jotain väärin, mutta himo oli liian voimakas. Kyseisessä ohjelmassa tutustutaan ihmisiin, joiden kummalliset riippuvuudet ovat johtaneet rikostuomioihin.
Koska Wells halusi juoda virtsan silloin, kun se on parhaimmillaan eli mahdollisimman tuoreena, oli hän kehittänyt keräämiseen aivan oman menetelmän. Wells oli vuorannut julkisen vessan nurkkauksen mustalla jätesäkillä, tehnyt sen keskelle reiän ja laittanut siitä läpi suppilolla varustetun putken.
Kun nuori poika tuli vessaan, ilmoitti putkimiehenä esiintynyt Wells vessojen olevan hajalla ja kehotti lasta hoitamaan homman suppiloon. Sitten hän käski olla välittämättä itsestään, kun ryömi jätesäkkien taakse ”korjaamaan putkistoa” eli todellisuudessa juomaan putkesta virtaavan nesteen samantien.
Wellsin tapaus kuulostaa vähän muultakin kuin pakonomaiselta virtsanjuomiselta, vaikka riippuvuuksiin erikoistunut lääkäri Mike Down sanookin, että miehen toiminnassa ei ole mitään seksuaalista; kyse on pakkomielteestä virtsaa kohtaan. ”Robert ei ole pedofiili, vaan kärsii harhaisesta uskomuksesta, että voisi pysyä ikuisesti nuorena. Hän vain haluaa juoda virtsaa.”, selittää Down.
Robert Wellsin riippuvuudelle tuli kuitenkin pakollinen stoppi, kun erään uhrin äiti sai hänet verekseltään kiinni huvipuiston vessassa. Mies tuomittiin lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta viideksi vuodeksi vankeuteen. ”En voi uskoa, että viranomaiset keksivät tuollaisen rikosnimikkeen pelkästä virtsan keräämisestä”, päivitteli pedofiilin leiman saanut Wells.
Vankilatuomio ei kuitenkaan poistanut riippuvuutta, vaikka siihen tauon tekikin, vaan Wells jatkoi virtsan juomista. Pisuaareihin laitetut styroksikupit täyttyivät esimerkiksi leffateattereissa vinhaa vauhtia ja koska kerääminen ei ole laitonta, on virkavalta ollut voimaton Wellsin riippuvuuden kanssa.
Lue myös:
Oudoimmat
10 omituista addiktiota: Riippuvainen voi olla esimerkiksi hautajaisista tai imettämisestä – osa 1
Mihin voi jäädä koukkuun? No pian se selviää, kun Listafriikki niputtaa yhteen kummalliset riippuvuudet hautajaisista imettämiseen.
Kuten ehkä osaat jo aavistaa, niin kummalliset riippuvuudet tarkoittaa sitä, että tiedossa on melko erikoista meininkiä – kaikenlaiseen voi tosiaankin jäädä koukkuun. Riippuvuus on sairaus, ja addikti vaatii usein pitkäaikaista hoitoa, joten aihe on vakava. Mutta tällä listalla on lupa vähän hymyilläkin!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Loput kummalliset riippuvuudet voit lukea tästä:
Metallimusiikki
Kuva: Sam Moqadam | Unsplash
Kummalliset riippuvuudet -lista aloitetaan länsinaapurista. Ruotsalainen Roger Tullgren on metallimusiikin ylin ystävä; jopa siinä määrin, että hänellä on sen johdosta todettu työkyvyttömyys.
Tullgrenin viehtymys hevimusiikkiin alkoi jo pienenä poikana vuonna 1971, kun hänen isoveljensä soitti jatkuvasti Black Sabbathia. Vuosien kuluessa fanitus eteni riippuvuudeksi ja metallimusiikista tuli koko elämä.
Vuonna 2013 Tullgren kertoi ruotsalaiselle The Local -lehdelle, että alkoi vuonna 2007 saada Ruotsin valtiolta työkyvyttömyyskorvausta, koska riippuvuuden vuoksi työskentely oli osoittanut mahdottomaksi: musiikin oli pauhattava jatkuvasti ja mies jätti menemättä töihin keikkojen vuoksi.
Sitä ennen mies oli kolmen eri psykiatrin avulla yrittänyt kymmenen vuoden ajan saada diagnosoitua musiikkiharrastuksensa työkyvyttömyyden määritelmän täyttäväksi vammaksi. Lopulta onnisti.
The Localin haastattelussa Tullgren kertoi, että korvauksen saaminen loppui vuonna 2012 ja sittemmin hän on työskennellyt talonmiehenä tehden neljän tunnin työpäiviä. Kaikki muu valveillaoloaika kuluukin riippuvuuden parissa eli musiikkia kuunnellen, oman bändin kanssa sekä keikoilla käyden. Vuosittain keikkoja kertyy jopa 300.
Lue myös: 10 mielenkiintoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen
Porkkanat
Kyllä, porkkanoihinkin voi jäädä koukkuun. Riippuvuuden aiheuttajana pidetään porkkanan sisältämää beetakaroteenia, joka tutkijoiden mukaan saattaa toimia samalla tavalla kuin tupakan riippuvuutta aiheuttava nikotiini. Nikotiinihan vapauttaa dopamiinia ja säätelee myös muiden hyvänolontunnetta lisäävien hormonien tuotantoa.
Australian and New Zealand journal of Psychiatry -lehdessä julkaistiin vuonna 1996 tapaustutkimus, jossa nainen oli tullut riippuvaiseksi porkkanoista.Vaikka porkkana on addiktion kohteena varsin erikoinen, syntyi riippuvuus samanlaisissa olosuhteissa kuin niin moni muukin: 49-vuotiaalla naisella oli ongelmia avioliitossaan, mikä johti masennukseen, lisääntyneeseen tupakointiin ja lopulta pakonomaiseen porkkanoiden syömiseen.
Kun hän yritti lääkäreiden kehotuksesta lopettaa porkkanoiden syömisen, olivat vastassa vieroitusoireet: hermostuneisuutta, mielitekoja, unettomuutta, runsasta syljeneritystä ja ärsyyntyneisyyttä.
Vieroitusoireet olivat samanlaisia kuin ne, joita Prahan psykiatrisen sairaalan lääkärit olivat havainneet omilla potilaillaan. He kirjoittivat porkkanariippuvuudesta British Journal of Addiction -lehdessä vuonna 1992.
Eräs porkkana-addikti oli jopa kertaalleen retkahtanut ja oli ollut vaarassa suistua raiteilta vielä toistamiseenkin, mutta nainen oli lopulta saanut himon itsenäisesti aisoihin.
Kun listataan kummalliset riippuvuudet, niin porkkana-addiktio saattaa olla vähiten haitallisesta päästä.
Lävistykset
Kun ihminen ottaa lävistyksen, vapauttaa keho omia kipulääkkeitään eli endorfiineja vasteena neulan tuottamaan kipuun. Lävistäjä ja kehonmuokkauksen psykologiaa tutkinut tohtori Stephanie Hutter-Thomas on sanonut, että kipu antaa mahdollisuuden tuntea mielihyvää, koska se luo aivoille riittävän kontrastin.
”Monet paljon lävistyksiä ottaneet kuvaavat olon olevan jälkeenpäin rentoutunut ja vapautunut”, kertoo Hutter-Thomas Refinery29-sivuston haastattelussa. Hänen mukaansa jotkut hakeutuvat lävistettäviksi, koska pitävät sitä kuin terapiana tai vähintääkin itsehoidon muotona, jonka aikana stressi purkautuu.
Hutter-Thomas toki muistuttaa, että useimmat muokkaavat kehoaan esimerkiksi ilmaistakseen itseään eikä suinkaan siksi, että tuntisivat kipua ja sen jälkeistä hyvää oloa.
Lävistykset eivät ole ainoa kehonmuokkauksen tapa, johon voi jäädä koukkuun. Myös tatuoinnit, tai paremminkin tatuoinnin ottaminen, saattavat aiheuttaa riippuvuutta.
Lue myös: Tatuoinnit: 10 kiehtovaa faktaa ihon koristelusta
Hautajaiset
Kukaan ei varmasti pidä hautajaisista. Tai odotas, käsittelyssähän ovat kummalliset riippuvuudet. Brasilialainen Luis Squarisi pitää hautajaisista. Jopa niissä määrin, että hän on kehittänyt riippuvuuden hautajaisia kohtaan.
Squarisi on kärsinyt hautajaisaddiktiosta jo vuosikymmenien ajan. Laukaisevana tekijänä Squarisi pitää isänsä kuolemaa ja hautajaisia vuonna 1983. Hän on sanoutunut irti työpaikastaan, jotta voi osallistua kotikaupunkinsa Batataisin kaikkiin hautajaisiin.
Sillä ei ole merkitystä, onko vainaja tuttu tai oliko Squarisi ikinä edes tavannut tätä (tai tämän sukulaisia tai ystäviä). Jos noin 60 000 asukkaan kaupungissa järjestetään hautajaiset, on Squarisi paikalla.
Paikallisen hautaustoimiston johtaja ei halua missään nimessä, että Squarisi hakeutuisi hoitoon riippuvuutensa tiimoilta, sillä kaikki odottavat näkevänsä miehen hautajaisissa. Jos Squarisi ei ilmestyisi hautajaisiin, olisi se kaikille suuri pettymys.
Ehkä terapia kuitenkin olisi paikallaan, sillä aina ensimmäisenä aamulla Squarisi avaa radion saadakseen selville, onko joku kuollut yön aikana: ”Jos en sitä kautta saa mitään tietoja, soitan läpi kaikki lähiseudun sairaalat ja hautaustoimistot.”.
Imetys
Vaikka vauvaa olisi vaikea vieroittaa rinnasta, voi prosessi olla paljon vaikeampi imettävälle äidille. Ilmeisesti ”ongelma” on varsin yleinen ja monet äidit ovatkin puhuneet siitä, miten kamalaa imetyksen lopettaminen on, koska siinä syntyy niin vahva tunneside lapseen.
Imetyksen tuottama kiintymyksen tunne ja läheisyys, saavat aikaan voimakkaan yhteyden, josta äidin on äärimmäisen vaikea luopua. Näin ei tietenkään ole kaikilla: eiväthän kaikki porkkanoista tykkäävät ole niistä riippuvaisia.
Tuo hyvänolontunne, jonka imetys äidille antaa, on monesti syynä siihen, että lapsi saa rintamaitoa vielä useamman vuoden ikäisenä. Ajatus lopettamisesta voi tehdä surulliseksi ja jopa ahdistuneeksi. Äiti voi myös olla mustasukkainen tuttipullolle.
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenSelfie-tikku käytössä jo sata vuotta sitten!? 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 1
-
Elämäntapa1 viikko sitten
Viimeisistä toiveista Hollywood-leffan arvoiseen tapaukseen: 10 uskomatonta tippaustarinaa – osa 1
-
Tiede7 päivää sitten
Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 2
-
Yleistieto5 päivää sitten
Suomessa kiidettiin luistimilla jo yli 5000 vuotta sitten: 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 2
