10 uskomatonta pullopostiviestiä – rakkaustarinoita, traagisia kohtaloita ja vaiettuja salaisuuksia

Pullopostia lähetetään ja löydetään joka päivä. Niistä suurin osa ei jää historiankirjoihin, mutta nämä kymmenen uskomatonta tarinaa ovatkin toista maata.

Valehtelematta joka ikinen viikko, kun Listafriikki etsii aiheita oudoimpiin uutisiin, tulee vastaan kertomus jostain päin maailmaa löytyneestä pullopostista. Niinpä aloimme selvittää, minkälaisia tarinoita nuo lasiset viestinvälittäjät ovatkaan pitäneet sisällään. Ja niiden tarinoiden joukossa oli muun muassa ihmeellisiä pelastumisia, traagisia kohtaloita, vaiettuja salaisuuksia ja kauniita rakkaustarinoita.

Onhan siinä jotain hyvin romanttista, että joku kirjoittaa viestin ja heittää sen meren kuljetettavaksi tietämättä kuka, missä ja milloin se luetaan. Tai löytyykö pullo ylipäätään koskaan vai jääkö se ikuisesti merivirtojen kuljetettavaksi.

Pullopostia on lähetetty ainakin ainakin vuodesta 310 eaa. lähtien, sillä tuolta ajalta ovat ensimmäiset tunnetut viestit. Aristoteleen oppilas, itsekin arvostettu kreikkalainen filosofi Theofrastos lähetti pulloposteja matkaan, koska halusi niiden avulla todistaa Atlantin aaltojen luoneen Välimeren. Viestien varsinaisesta sisällöstä ei ole tietoa, kuten ei myöskään siitä, saiko Theofrastos asiaan ikinä selvyyttä.

Satojen vuosien ajan merivirtoja on tutkittu samalla tavalla ja Theofrastosin menetelmä on edelleen käytössä merentutkimuksessa. Välineenä toki on jotain aivan muuta kuin lasisia pulloja.

Mutta mennäänpä sitten itse asiaan eli toinen toistaan uskomattomampiin pullopostitarinoihin!

Pulloposti johti alttarille

Aikana, jolloin Tinderistä ei kukaan osannut haaveillakaan, lähti ruotsalainen purjehtija Åke Wiking etsimään rakkautta epätavallisella menetelmällä. Hän kirjoitti vuonna 1955 kirjeen osoitettuna ”jollekin kauniille ja kaukaiselle” ja lähetti sen pullopostilla Atlantin aaltoihin.

Kului kaksi vuotta ja Wiking sai vastauksen Sisiliasta, Italiasta. Paolina Puzzo -nimisen naisen kirjeessä, joka tuli Ruotsiin perinteisellä postilla, luki näin : ”En ole kaunis, mutta tuntuu niin ihmeelliseltä, että tämä pieni pullo matkasi näin kauan ja kauas minun luokseni, joten minun oli pakko vastata.”. Hän kirjoitti myös, että ei osaa ruotsia, mutta oli onnistunut kääntämään viestin erään papin avustuksella. Åke taas sai apua Paolinan italiankieliseen kirjeeseen eräältä seilorikaveriltaan.

Tämä tarina on taianomaisempi kuin yksikään romanttinen elokuva tai Nicholas Sparksin kirja – kaiken lisäksi tässä oli onnellinen loppu. Paolina ja Åke ryhtyivät tiiviiseen kirjeenvaihtoon, joka johti nopeasti siihen, että Åke Wiking matkusti Sisiliaan mennäkseen naimisiin pullopostinsa löytäjän kanssa. He perustivat perheen, muuttivat Ruotsiin ja olivat naimisissa 43 vuotta, kunnes Åke kuoli vuonna 2001.

Paolina kertoi Ud & Se -lehdelle vuonna 2016, että Åken pulloposti – niin kirje kuin pullokin – ovat kunniapaikalla takanreunuksella. Koska paperi on jo vanha, ei viestiä enää pysty lukemaan. Mutta se ei Paolinaa haittaa, sillä hän muistaa kirjeestä jokaisen sanan.

Pulloposti oli pääsylippu parempaan elämään


Vuonna 1979 Havaijilla lomalla olleet Dorothy ja John Peckham huvittelivat laittamalla viestejä ja yhden dollarin seteleitä tyhjiin samppanjapulloihin, joita he sitten viskoivat Tyyneenmereen risteilyalukseltaan. Käteistä he laittoivat pulloihin siksi, että mahdollinen löytäjä voisi ostaa sillä postimerkin ja halutessaan kirjoittaa heille takaisin.

Kului neljä vuotta ja lomalla samppanjahuuruissa lähetetyt pullopostit olivat painuneet muistojen syövereihin, kunnes maaliskuun 4. päivänä vuonna 1983 (joka oli kuin kohtalon sanelemana myös Johnin 70-vuotissyntymäpäivä) Peckhamit saivat kirjeen Vietnamin sodassa taistelleelta Hoa Van Nguyeniltä. Nguyen oli löytänyt pullon noin 15 kilometrin päässä Thaimaan rannikosta, jossa hän veljensä kanssa ajelehti pienellä veneellä kohti turvaa. He pakenivat kommunistihallintoa, joka oli noussut valtaan Etelä-Vietnamin hävittyä sodan vuonna 1975.

Päästyään YK:n pakolaisleirille Nguyen kirjoitti toiveikkaan kirjeen ja lähetti sen Peckhameille. Peckhamit lukivat liikuttuneina kirjettä, jossa Nguyen kertoi pullopostin olleen kuin vastaus rukouksiin ja saaneensa siitä voimaa jatkaa. Osapuolet kirjoittelivat edestakaisin, ja Peckhamit saivat kirjeiden välityksellä todistaa Nguyen menevän naimisiin ja saavan ensimmäisen lapsensa. Kaikesta huokui Nguyenin tahto tarjota perheelleen paras mahdollinen elämä, joten kun hän eräässä kirjeessään pyysi Peckhameita auttamaan Yhdysvaltoihin muutossa, ei pariskunnan tarvinnut epäröidä.

John ja Dorothy Peckham hoitivat asiaa Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisten kanssa useiden kuukausien ajan ja lopulta, vuonna 1985, nämä uskomattomalla tavalla yhteyden löytäneet perheet kohtasivat toisensa Los Angelesin lentokentällä, kun Nguyenit saapuivat aloittamaan paremman elämän uudessa kodissaan.

Jos Åken ja Paolinan tarinasta pitäisi tehdä elokuva, niin olisi tässäkin aineksia loistavaan draamaan!

Vanhin löydetty pullopostiviesti

Vuonna 2018 Länsi-Australiassa asuva Tonya Illman löysi Wedge Islandin rantahietikosta vanhan näköisen pullon, jonka hän poimi ajatellen, että se olisi upea koriste kirjahyllyyn. Yllätys oli melkoinen, kun Illman esitteli löydöstään kotiväelle ja hänen poikansa tyttöystävä huomasi pullossa pienellä narulla sidotun paperikäärön.

Illman odotti kuumeisesti, että pullo ja sen sisältö kuivuvat, ennen kuin alkoi avaamaan salaperäistä rullaa. Viestissä oli käsin kirjoitettua saksaa ja sisälsi Paula-nimisen laivan sijainnin ja matkareitin. Sen mukaan pulloposti oli heitetty Intian valtamereen noin 950 kilometrin päässä löytöpaikastaan kesäkuun 6. päivänä vuonna 1866.

Ensin Illman oletti viestin olevan huijausta, mutta hänen miehensä Kymin tekemä nettiselvitys antoi viitteitä Saksassa vuosina 1864-1933 suoritetusta tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli tutkia merivirtoja ja selvittää niiden avulla nopeampia reittejä. Kapteenien oli määrä heitellä mereen tasaisin väliajoin pulloja, joiden sisälle oli kirjoitettu laivan nimi, päivämäärä, tarkat koordinaatit ja reitti. Illmanit kiikuttivat pullon ja sen sisältämän viestin merenkulkumuseoon, jossa aitous pystyttiin todistamaan muun muassa kapteenin käsialaa analysoimalla.

Saksalaiset kapteenit lähettivät matkaan tuhansia samanlaisia pulloposteja ympäri maailman, mutta vain 663 niistä on palautunut viestissä mainittuun osoitteeseen Saksan laivaston observatorioon. Tiettävästi edellinen ohjelmaan kuulunut pulloposti löytyi Tanskasta vuonna 1934, joten aika kauan saatiin seuraavaa odottaa!

Tonya Illmanin 131 vuotta ja 223 päivää vanha löydös on maailman vanhin löydetty pulloposti, mutta ainakaan heti se ei päässyt kirjahyllyyn koristeeksi, sillä perhe antoi sen kahden vuoden sopimuksella näytteille Länsi-Australian museoon.

Uppoavalta laivalta jätetty salaperäinen pulloposti

Kun ensimmäinen maailmansota oli käynnissä, kehotti Saksa amerikkalaisia siviilejä olemaan matkustamatta brittilaivoilla. Yhdysvalloista Atlantin ylitykseen lähtevät alukset – olivat ne sitten sota- tai matkustajalaivoja – olisivat vaarassa, sillä niiden epäiltiin kuljettavan aseita mukanaan (mikä lopulta RMS Lusitanian kohdalla pitikin paikkansa). Saksalaiset jopa julkaisivat varoituksia amerikkalaisissa sanomalehdissä, mutta niistä huolimatta Lusitania lähti New Yorkista kohti Liverpoolia.

Kun Lusitania oli päässyt Irlannin edustalle, piti saksalainen U-20-sukellusvene huolen siitä, että varoitukset eivät olleet vain sanahelinää ja torpedoi laivan upoksiin toukokuun 7. päivänä vuonna 1915. Lusitania upposi vain 18 minuutissa ja 1200 ihmistä menetti henkensä. Vaikka kaikki kävi niin nopeasti, ehti yksi matkustaja lähettää pullopostin matkaan. Tuo viesti on ehkä oudoin ja salaperäisin pulloposti, joka ikinä on löydetty. Todennäköisesti kirjoittaja totesi aikansa loppuvan, joten hän lopetti ratkaisevalla hetkellä kesken jääneen viestin kirjoittamisen ja sulki sen pulloon.

Edelleen kannella muutaman ihmisen kanssa. Viimeiset pelastusveneet ovat lähteneet. Uppoamme nopeasti. Jotkut lähelläni olevat miehet rukoilevat papin kanssa. Loppu on lähellä. Ehkä tämä viesti…”.

Mitä ikinä tuntematon kirjoittaja olikaan halunnut viestin tekevän, pysyy ikuisesti salaisuutena.

Thomas Hughesin kirje vaimolleen

Vuonna 1914 ensimmäiseen maailmansotaan matkalla ollut sotamies Thomas Hughes kirjoitti vaimolleen kirjeen laivasta, joka suuntasi kohti Ranskaa. Koska hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta postittaa sitä, päätti hän laittaa viestin inkivääriolutpulloon ja heittää sen mereen. Valitettavasti sotamies sai surmansa rintamalla vain kaksi päivää pullopostin lähettämisen jälkeen.

Thomasin vaimo Elizabeth jäi leskeksi ja yksivuotiaan Emily-tyttären yksinhuoltajaksi. Elizabeth kuoli vuonna 1979, mutta oli koko elämänsä ajan kertonut tarinoita rakkaasta aviomiehestään ja Emilyn isästä, josta lapsella ei tietenkään omia muistikuvia ollut.

Mutta Emily sai isäänsä 85 vuoden jälkeen odottamattoman yhteyden, kun lontoolainen kalastaja Steve Gowan löysi vuonna 1999 Thomasin lähettämän pullopostin Thames-joesta. Vaimolle osoitetun kirjeen lisäksi pullossa oli Hughesin tiedot ja kaino pyyntö mahdolliselle löytäjälle: ”välitäthän oheisen kirjeen eteenpäin”.

Oli luonnollista olettaa, että sekä Thomas että Elizabeth olivat menehtyneet, mutta intensiivisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että tytär Emily Crowhurst eli Uudessa-Seelannissa, jonne hän oli äitinsä kanssa muuttanut pian sodan jälkeen. New Zealand Post -sanomalehti kustansi Gowanille lennot Aucklandiin, jotta tämä pääsi omakätisesti toimittamaan löytämänsä kirjeen perille.

Tuolloin 86-vuotias Crowhurst sai lukea isänsä viimeisen viestin:

Rakas vaimo, kirjoitan tätä viestiä laivassa ja tiputan sen mereen vain nähdäkseni saavuttaako se koskaan sinua. Jos näin käy, laita allekirjoituksesi kirjekuoren oikeaan alareunaa, jossa lukee vastaanotettu. Kirjaa siihen myös päivämäärä, kellonaika sekä oma nimesi ja pidä siitä hyvää huolta. Hyvästi kultaseni, tältä erää. Aviomiehesi.”.

Viimeinen viesti Titanicilta


Irlantilaiset serkukset, 19-vuotias Jeremiah Burke ja 18-vuotias Nora Hegarty, astuivat vuonna 1912 legendaarisen Titanicin kyytiin matkustaakseen Atlantin yli Burken siskon luo. Tämä oli asettunut asumaan Bostoniin muutamaa vuotta aiemmin. Burken äiti antoi pojalleen mukaan pullollisen vihkivettä, kuin turvaksi uuteen maailmaan ja elämään lähteville nuorille.

Kuten tiedämme, Titanicin neitsytmatka päättyi traagisesti huhtikuun puolessa välissä ja serkusten kohtalo oli sama kuin yli 1500 muunkin matkustajan. Ennen hyiseen mereen päätymistä Burke kirjoitti viimeiset terveiset laivan kannelta, sitoi viestin omalla kengännauhallaan ja laittoi sen äitinsä antamaan vihkivesipulloon. Viestissä luki: ”Titanicilta, hyvästit kaikille, Burke Glanmiresta, Corkista”.

Käsittämätöntä kyllä seuraavana vuonna tuo pullo huuhtoutui rantaan Irlannissa, vain muutaman kilometrin päässä Burken kodista. Pulloposti oli perheen hallussa lähes vuosisadan ajan, kunnes se lahjoitettiin Cobh Heritage -keskuksen Titanic-näyttelyyn vuonna 2011.

Jenkkisotilaan ja irlantilaisen piian romanssi hiipui mediamylläkkään

Joulupäivänä vuonna 1945 yhdysvaltalainen 21-vuotias Frank Hayostek oli toisen maailmansodan päätyttyä palaamassa laivalla takaisin kotiin. Hayostek oli yksinäinen ja sodan kauhut olivat vielä tuoreena mielessä. Niinpä hän lähetti matkaan pullopostin, jossa luki muun muassa näin: ”Sain tämän idean sadusta, jonka luin pikkupoikana. Minulla ei ole tarjota palkkiota tämän pullon löytäjälle, sillä olen vain tavallinen amerikkalainen. Ystävyys on ainoa löytöpalkkio, jonka voin luvata.”.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin 19-vuotias lypsypiika Breda O’Sullivan löysi Irlannissa rantaan huuhtoutuneen pullon ja päätti vastata nuorelle sotaveteraanille. Siitä alkoi seitsemän vuoden kirjeenvaihto, jonka aikana molemminpuolinen kiinnostus – romanttisessa mielessä – heräsi. Niinpä Hayostek päätti matkustaa tapaamaan O’Sullivania, joka ei myöskään malttanut odottaa merentakaisen ihastuksensa näkemistä. Vaikka taloudellinen tilanne ei ollut loistava, onnistui Hayostek laittamaan joka kuukausi sivuun hieman rahaa, jotta sai kerättyä lentolippuun tarvittavan summan.

Jollain ihmeellä sanomalehdet saivat vihiä uskomattomalla tavalla alkaneesta kaukosuhteesta ja toimittajat olivat sankoin joukoin piirittämässä kaksikkoa, kun Hayostek laskeutui Shannonin lentökentälle. Jatkuva mediamylläkkä säikäytti ujon O’Sullivanin, jolle kaikki julkisuus ja toimittajien ahdistelu oli liikaa. Pari ei saanut hetken rauhaa, joten tarunhohtoinen romanssi kuivui kasaan, ja pettynyt Hayostek palasi takaisin kotiin vain kahden viikon kuluttua. O’Sullivanin tiedetään myöhemmin sanoneen, ettei koskaan olisi poiminut pulloa rannasta, saati vastannut viestiin, jos olisi tiennyt päätyvänsä uutisiin.

Pulloposti, joka paljasti hukkuvien saksalaisten pelastamisesta kieltäytyneet britit

Saksalainen ilmalaiva L 19 oli palaamassa Englannissa suoritetulta pommitustehtävältä, kun se syöksyi Pohjanmereen helmikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1916. Brittiläinen kalastusalus King Stephen osui paikalle ja löysi ilmalaivan 16-henkisen miehistön veden varasta, mutta apua ei herunut. Kaikki saksalaiset hukkuivat tai paleltuivat hyiseen veteen.

Koko ikävä tapahtuma olisi jäänyt hämärän peittoon, ellei L 19:n kapteeni Odo Löwe olisi lähettänyt matkaan pullopostia, joka sisälsi hänen kirjoittamansa tilannepäivityksen ja erään miehistön jäsenen terveiset vaimolleen ja lapselleen. Löwen viestissä luki muun muassa näin: ”Helmikuun 2. päivä, iltapäivä yhden tienoilla, vaikuttaa olevan viimeinen tuntimme.”. Toisessa kirjeessä kerrottiin terveisten lisäksi kohtaamisesta King Stephenin kanssa ja siitä, kuinka heitä ei oltu pelastettu.

Puolen vuoden päästä pullo huuhtoutui Ruotsin rannikolle, mikä luonnollisesti aiheutti kuohuntaa. Saksa käytti pullopostia propagandana ja brittimedia julisti King Stephenin kapteenin kieltäytyneen avunannosta, koska pelkäsi sotilaiden valtaavan laivan.

Piikittelyä oli molemmin puolin, ja vettä myllyyn lisäsi se, että ennen kuin pulloposti edes löytyi, oli saksalainen sukellusvene upottanut kyseisen King Stephen -troolarin. Saksalaiset kuitenkin pelastivat brittimiehistön, jonka jäsenet jäivät sotavangeiksi ja palautettiin Isoon-Britanniaan sodan loputtua.

Haaksirikkoutuneet pelastuivat

Nyt mennään kaikkein kauimmas ajassa, nimittäin vuoteen 1794, jolloin japanilainen merimies ja aarteenmetsästäjä Chunosuke Matsuyama ja kumppanit joutuivat myrskyn keskelle. Heidän laivansa haaksirikkoutui eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saarelle eikä 43-henkisellä miehistöllä ollut ruokaa tai muita tarvikkeita selvitäkseen kovinkaan kauaa hengissä. Yksitellen jokainen menetti henkensä ja heidän kohtalonsa oli jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

Ennen kuolemaansa aarteenmetsästäjänä Matsuyama oli kuitenkin kaivertanut kookospuusta vuolemaansa lastuun miehistön epäonnesta. Kukaan ei tiennyt, mitä laivalle tai sillä seilanneille miehille oli tapahtunut, kunnes 150 vuotta myöhemmin japanilainen merilevän kerääjä löysi Matsuyaman heittämän pullon Hiraturemuran kylän lähistöltä. Kertoman mukaan Matsuyama oli syntynyt kyseisessä kylässä.

Koska tuo tarina, varsinkin sen loppu, kuulostaa vähän liian uskomattomalta, eikä sitä ole voitu täysin todistaa, niin otetaan tuoreempi haaksirikkotapaus sen jatkoksi.

Vuonna 2005 pulloposti pelasti salakuljettajien hylkäämälle alukselle jumiin jääneet 88 perulaista ja ecuadorilaista pakolaista. Heidän tarkoituksenaan oli päästä Yhdysvaltoihin, mutta laivan mekaanisten ongelmien vuoksi miehistö oli paennut pelastusveneillä ja jättänyt pakolaisjoukon ajelehtimaan oman onnensa nojaan. Mahdollisuus pelastukseen tuli yllättävässä muodossa, kun kolme päivää ulapalla lipunut laiva päätyi kalastajien käyttämän pitkän siiman läheisyyteen. Kekseliäästi he kirjoittivat SOS-viestin pulloon, joka sitten sidottiin siimaan. Kun kalastajat keräsivät siimansa, saivat he käsiinsä hätäviestin ja ilmoittivat tilanteesta costaricalaiselle ympäristöjärjestölle. Etsintäpartio lähti matkaan ja haaksirikkoutuneet saatiin haettua turvaan.

Lue myös: Kun rajuilma iskee: Suomen historian pahimmat myrskyt

Jonathanin kirje Marylle


Kroatialainen leijalautailija Matea Medak Rezić löysi osittain rikkoutuneen pullon kerätessään roskia Adrianmeren rannalla vuonna 2013. Otettuaan pullon käteensä Rezić löysi sen sisältä kanadalaisen Jonathonin vuonna 1985 kirjoittaman kirjeen.

Jos, ja todennäköisesti kun, pulloposti oli lähetetty matkaan Kanadan itärannikolla sijaitsevasta Nova Scotian provinssista, oli se 28 vuoden aikana matkannut halki Atlantin, löytänyt tiensä Gibraltarinsalmen kautta Välimereen ja lopulta ajelehtinut Adrianmereen. Matkaa oli kertynyt reilusti yli 6000 kilometriä.

Jonathonin ja Maryn henkilöllisyydet eivät ole koskaan selvinneet, joten jokainen voi kehittää heille oman tarinansa.

Mary, sinä todella olet upea ihminen. Toivon, että voimme jatkaa kirjeenvaihtoa. Sanoinhan kirjoittavani. Ikuisesti ystäväsi, Jonathon.”.

Viestistä päätellen Jonathon piti lupauksensa ja lähetti Marylle kirjeen, mutta miksi pullopostilla? Vaikka tämä pullopostitarina ei samalla tavalla ole erikoinen kuin monet muut tällä listalla olevat, saa se mielikuvituksen laukkaamaan: Mitä oikein on tapahtunut?

Lue myös:

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, oletko koskaan löytänyt tai kenties lähettänyt pullopostia.

Lisää kommentti