15 kummallista asiaa, joita ihmiset ovat unohtaneet Uber-kyytiin

Mikä on erikoisin asia, jonka sinä olet jättänyt taksiin? Mahtuisiko se kenties mukaan tälle listalle, jonka aiheena ovat kummallisimmat esineet ja asiat, joita ihmiset ovat jättäneet Uberiin?

Jo kuuden vuoden ajan henkilökuljetuspalveluja mobiilisovelluksen välityksellä tarjoava Uber on julkaissut listan asiakkaiden unohtamista esineistä ja asioista. Viimeisimmän vuoden erikoisuudet ovat nyt kaikkien luettavissa.

Koska Uber-kyytejä antavat yksityiset henkilöt omilla autoillaan, ei yrityksellä ole päämajassaan löytötavaroille omistettua varastoa. Luettelo autoon jääneistä tavaroista on koottu perustuen asiakkaiden omiin ilmoituksiin, joissa he etsivät hukattua omaisuuttaan. Valitettavasti asiakkaat eivät ole monessakaan tapauksessa avanneet unohtuneen esineen tarinaa, mutta onneksi jokainen voi kehittää omat teoriansa.

Ei ole yllättävää, että kaikkein yleisimpiä unohtuneita esineitä ovat puhelin, avaimet, lompakko, käsilaukku ja kuulokkeet. Mutta varsin erikoisiakin asioita ihmiset kanniskelevat mukanaan ja unohtavat auton takapenkille. Uberin omassa, juuri julkaistussa luettelossa on 50 kohtaa, joista Listafriikki valitsi mielivaltaisesti 15 tälle listalle.

Tässä siis erikoisimmat asiat, joita matkustajat ovat Uberiin unohtaneet. Lista herättää huomattavasti enemmän kysymyksiä kuin se antaa vastauksia.

15. Painepesuri ja puinen kala

Liittyvätkö nämä kaksi esinettä jotenkin toisiinsa? Varsin erikoinen lasti on ollut mukana, jos kyytiin jää painepesuri ja puusta veistetty kala. Mutta vielä erikoisempaa on se, että ei muista ottaa painepesuria autosta mukaan. Puisen kalan unohtaminen sen sijaan on ymmärrettävää.

14. Sangollinen limaa

Uskokaamme hartaasti siihen, että kyytiläisellä on ollut mukanaan lasten leikkeihin tarkoitettua limaa. Koska muut vaihtoehdot ovat sangen yököttäviä.

13. Rintapumppu ja valkoinen cowboy-hattu

Erikoinen parivaljakko -sarjamme saa jatkoa, kun eräs Uber-kyytiläinen unohti autoon rintapumpun ja valkoisen cowboy-hatun. Varsin mielenkiintoiset kantamukset, joiden välille on hankala löytää mitään yhteyttä.

12. Surkea maalaus hirvestä

Maalauksella oli kenties tunnearvoa, vaikka se kuvailun mukaan olikin surkea. Toki asiakkaan lähettämän viestin voi tulkita kahdella eri tavalla, koska englanniksi hän kirjoitti Uberiin unohtuneen taideteoksen olevan ”a shitty painting of a moose”. Eli joko maalaus oli surkea tai paskainen. Kuljettajan kannalta toivon, että kyseessä oli vain teoksen heikon laadun kuvailu.

11. Kuusi uima-altaan pohjaventtiiliä ja ”Kuukauden työntekijä” -plakaatti

Työskentelikö Uberin kyydissä ollut henkilö kenties paikallisessa uima-hallissa ja oli suorittamassa työtehtäväänsä? Jos näin on, niin onneksi hän oli edellisenä kuukautena ollut esimerkillinen työntekijä, sillä nyt ostokset – ja huomionosoitus – olivat unohtuneet sille tielle.

10. Pala luutaa

Noita matkassa vai? Olisi etsijän kannalta toki helpompaa, jos asiakas olisi tarkentanut, että mikä luudan tai harjan osa oli kateissa. Ehkä varsi, ehkä harjakset.

9. Kananugetteja

Erikoisten unohtuneiden asioiden luettelossa oli lukuisia erilaisia ruokia, kuten uppopaistettuja perunapalleroita, piirakka, 5 kiloa jauhelihaa ja 500 grammaa kaviaaria. Ja sitten oli kananugetteja.

Ei ole varmasti ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun kostean ja pitkäksi venyneen illan jälkeen joku jättää Uberiin noutoruokaa. Mutta että laatikollinen, tarkalleen 40 kappaletta, kananugetteja.

8. Virkattu mansikka

Kuvan mansikat eivät liity tapaukseen, mutta jostain samantyyppisestä esineestä on varmasti kyse, jos Uberiin on unohtunut virkattu mansikka.

Matkustaja oli kysellyt virkatun marjansa perään ja vedonnut vielä kuskin tunteisiin, jotta unohtunut omaisuus löytyisi: ”Hukkasin virkatun mansikan, jonka tyttöystäväni oli tehnyt. Se merkitsee minulle paljon.”.

7. Metallinen jalka

Tässäkin kohtaa olisi tarvittu hieman tarkennusta. Ei kai kukaan unohda omaa raajaansa Uberiin? Voihan toki olla, että kyydissä ollut henkilö on kuljettanut jonkun toisen proteesia mukanaan. Vai oliko kyseessä sittenkin puutarhatuolin jalka?

6. Kaksi tuhkauurnaa

Kun tunteet ovat pinnassa, niin muisti voi pätkiä eikä ajatus ehkä juokse kaikkein kirkkaimpana, mutta ihan oikeasti… Eräällä kyytiläisellä oli jäänyt Uberiin kaksi esinettä: sekä lemmikin että perheenjäsenen tuhkat sisältävät uurnat.

Jos olet Uberin kyydissä ja mukanasi on kaksi tuhkauurnaa, niin todennäköisesti matkasi liittyy juuri näihin esineisiin. Miten ne voivat unohtua autoon? Ellei kyseisellä asiakkaalla sitten ole tapana kulkea ympäriinsä uurnien kanssa.

5. Ruskea kilpikonna

Kyllä, lemmikkiä pitää välillä kuljettaa paikasta toiseen – esimerkiksi eläinlääkäriin. Mutta miten ihmeessä kukaan unohtaa oman lemmikin Uberiin?

Onneksi hajamielinen matkustaja antoi kilpparistaan tuntomerkkejä, ettei hänen lemmikkiään vain sekoiteta kaikkiin niihin lukuisiin mustiin, oransseihin tai vihreisiin kilpikonniin, joita Uberiin on unohdettu.

4. Yksi vaalea hius

Jokainen meistä varmasti jättää hiuksia jälkeensä, mutta harvemmin niitä erityisemmin kaipailee. Mutta eräs Uber-kyytiläinen oli kysellyt yhden vaalean hiuksen perään.

Hiussuortuvassa olisi jollain tasolla järkeä, sillä esimerkiksi monella on tallessa lapsilta leikattuja tupsuja. Mutta ei, nyt oli kyse yhdestä ainokaisesta hiuksesta. Mahtoi olla tärkeä hius!

3. Isoäidin hampaat

Toivottavasti kyse oli tekohampaista! Ja toivottavasti isoäiti sai hampaansa takaisin.

2. Suupallo ja stetoskooppi

Kuten muutamassa aiemmassakin kohdassa, niin myös tässä herää kysymys siitä, että miksi kyytiläisellä oli mukanaan juuri nämä kaksi esinettä. Harmillista, että suupallo ja stetoskooppi unohtuivat, sillä kaikesta päätellen suunnitteilla oli ollut jotain varsin metkaa!

1. Kynsi

Asiakas oli kirjoittanut viestiin: ”Minun sormen kynteni on penkillä”. Oliko kyytiläinen kenties leikannut kynsiään autossa ja jättänyt kynnenpaloja ympäriinsä? Yäk! Vai oliko kyse tekokynnestä, joka oli irronnut matkalla?

Polttavin kysymys on kuitenkin se, että miksi asiakas halusi niin kovasti kyntensä takaisin.

Lue myös:

Facebook Notice for EU! You need to login to view and post FB Comments!

Lisää kommentti