Yhteiskunta
Autismi ei ole kirous, vaan rikkaus: 10 kuuluisaa autismin kirjon henkilöä
Autismi ei ole kirous, vaan rikkaus: Listafriikki päätti listata autismitietoisuuden kuukauden kunniaksi 10 kuuluisaa henkilöä, jotka kuuluvat autismin kirjoon.
Mitä tarkoittaa autismin kirjo? Luotettavana pidettävä Peda.net-sivusto kuvailee autismin kirjon seuraavalla tavalla:
”Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, joka vaikuttaa henkilön vuorovaikutukseen ja kommunikointiin toisten ihmisten kanssa sekä siihen, miten hän aistii ja kokee ympärillä olevan maailman. Henkilö ajattelee, ymmärtää ja mieltää asioiden merkityksiä ja omaa ympäristöään eri tavalla kuin muut. Henkilön käyttäytyminen on rajoittunutta ja stereotyyppistä, sosiaalinen vuorovaikutus on poikkeavaa tai puutteellista, katsekontakti puuttuu, omien ja toisen tunteiden ymmärtäminen ja tulkinta on vaikeaa sekä kommunikointi toisen henkilön kanssa on poikkeavaa.”
Autismikirjoon kuuluvat yksilöt ovat siis erilaisia kuin ne, jotka eivät tuohon kirjoon kuulu. Kautta historian autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden poikkeuksellisuus on nähty tietyllä tapaa negatiivisena asiana ja esimerkiksi näyttelijä Daryl Hannah kertoo joutuneensa sivuraiteille Hollywoodissa, kun hänellä diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä.
Hiljalleen suhtautuminen autismikirjoon kuuluvia ihmisiä kohtaan on muuttumassa ennen kaikkea juuri heidän itsensä ansiosta. Esimerkiksi Netflixistä löytyvässä Rakkautta autismin kirjolla -dokumenttisarjassa esiintyvä australialainen Michael kuvailee oireyhtymäänsä näin:
”Autismi on vain neurologinen kehityshäiriö. Ihmiset, joilla on Aspergerin oireyhtymä tai autismi, vain oppivat asioita eri tavalla. Mikäli minulta kysytään, niin se on enemmänkin lahja.”
Autismitietoisuuden viikkoa vietettiin viime viikolla ja autismitietoisuuden kuukautta vietetään huhtikuun ajan. Listafriikki.com halusi tämän meneillään olevan kuukauden kunniaksi listata kymmenen tunnettua henkilöä, jotka kuuluvat autismin kirjoon.
Listalle oltaisiin voitu lisätä myös Emily Dickinsonin, Albert Einsteinin, Charles Darwinin ja Isaac Newtonin kaltaiset henkilöt, sillä asiantuntijat uskovat heidän jokaisen kuuluneen autismin kirjoon, mutta tuohon aikaan näistä neurobiologisista kehityshäiriöistä ei ollut vielä mitään tietoa, ja luonnollisista syistä asiaan ei saada enää 100-prosenttista varmuutta.
Dan Aykroyd
Etenkin kaikki 1970- ja 1980-luvulla syntyneet muistavat varmasti Ghostbusters-elokuvat, jotka tunnettiin suomeksi nimellä Haamujengi. Näiden elokuvien osalta yhtä pääroolia näytteli Dan Aykroyd, joka oli myös käsikirjoittamassa molempia elokuvia; itse asiassa tänä vuonna tämä elokuvasarja saa jatkoa Ghostbusters: Afterlife -elokuvan muodossa, mutta siinä Aykroydia ei tulla näkemään.
Vaan tiesitkö, että tämä vuonna 1990 parhaan miessivuosan Oscar -palkintoon ehdolla ollut kanadalaisnäyttelijä kuuluu autismin kirjoon? Tarkemmin sanottuna hänellä on Aspergerin oireyhtymä, josta hän kertoi muun muassa Daily Mailille vuonna 2013 antamassaan haastattelussa.
”Minulla todettiin 12-vuotiaana Touretten oireyhtymä. Lisäksi minulla on Aspergerin oireyhtymä, mutta sitä pystyn hallitsemaan. Se diagnosoitiin minulla vasta 1980-luvun alkupuolella, kun vaimoni sai suostuteltua minut lääkäriin. Yksi oireistani oli pakkomielle kummituksiin ja poliisityöhön – kannan esimerkiksi mukanani poliisin virkamerkkiä. Minusta tuli pakkomielteinen Hans Holzeria, kaikkien aikojen kummitusten metsästäjää kohtaan, ja siitä idea Ghostbustersiin lähti liikenteeseen.”
Niin, mikäli Aykroydilla ei olisi Aspergerin oireyhtymää, eivät myöskään Ghostbusters-elokuvat olisi koskaan nähneet päivänvaloa ja näin ollen tämä kulttiklassikko olisi jäänyt syntymättä.
Susan Boyle
Skotlantilainen laulaja Susan Boyle nousi koko maailman tietoisuuteen vuonna 2009 Britain’s Got Talent -televisio-ohjelman myötä, kun hän valloitti uskomattomalla äänellään ihmisten sydämet. Hän oli lapsesta saakka luullut kärsineensä lievän aivovaurion synnytyksen yhteydessä, sillä sellainen diagnoosi hänelle oli annettu, mutta vuonna 2013 hänellä diagnosoitiin Aspergerin syndrooma.
Boyle antoi aiheeseen liittyen haastattelun The Observerille, jossa hän kertoi muun muassa siitä, miten oikean diagnoosin saaminen helpotti hänen elämäänsä.
”Sain väärän diagnoosin ollessani lapsi, sillä minulle sanottiin, että minulla on aivovaurio. Tiesin aina sen olevan epäreilu lokerointi ja nyt minulla on parempi ymmärrys siitä, mikä on vialla. Sitä kautta olen helpottunut ja suhtaudun omaan itseeni rennommin. Sinällään se ei kuitenkaan vaikuta elämääni millään tavoin. Se on vain terveydentila, jonka kanssa minun on elettävä.”
Lapsena Boylea kutsuttiin haukkumanimellä ”Susie Simple”, joka suomeksi tarkoittaa yksinkertaista Susieta, mutta todellisuudessa hän on keskivertoihmistä älykkäämpi, mistä kertoo puhtaasti hänen tekemänsä älykkyysosamäärätesti. Ja kuinka ollakaan, Boyle lienee melkoisen paljon menestyneempi kuin yksikään hänen kiusaajistaan.
Temple Grandin
Mikäli olet joskus tutustunut tarkemmin autismin kirjoon, ja siihen sisältyviin erilaisiin neurobiologisiin kehityshäiriöihin, olet suurella todennäköisyydellä kuullut henkilöstä nimeltä Temple Grandin. Autismikirjo ei kuitenkaan ole monille niin kovinkaan tuttu aiheena, joten antakaahan, kun me kerromme teille tästä upeasta ihmisestä.
Kun Grandin oli lapsi, hän oppi puhumaan vasta lähes neljän vuoden ikäisenä. Hänellä todettiin jo lapsena autismi ja tuolloin hänen vanhempiaan kehotettiin laittamaan lapsensa laitoshoitoon, mutta onneksi hänen vanhempansa olivat kuitenkin asiasta eri mieltä ja päättivät pitää tyttärensä kotonaan.
Aikuisiällä Grandinista onkin tullut eräänlaiset kasvot autismikirjolle, kiitos hänen uskomattomien saavutusten, jotka innoittivat ohjaaja Mick Jacksonia tekemään hänestä elokuvan ja jossa Grandinia näytteli muun muassa Homeland-sarjasta tuttu ja monta Emmy-palkintoa urallaan pokannut Claire Danes.
Mutta mitä kaikkea Grandin on urallaan saavuttanut?
Ensinnäkin hän toimii Coloradon yliopistossa eläintieteen professorina ja tällä saralla hän on hyvin arvostettu: Grandin on muun muassa onnistunut kehittämillään metodeilla vähentämään reippaanlaisesti teurastettavien eläinten kokemaa stressiä ja itse asiassa puolet esimerkiksi pohjoisamerikkalaisesta karjasta, ja yhä enenevissä määrin myös isobritannialaisesta karjasta, sijoitetaan hänen suunnittelemiinsa tiloihin ennen teurastusta. Lisäksi hän on myös kirjoittanut tunnettuja kirjoja autismiin liittyen ja hän ajaa todella isosti autismikirjoon lukeutuvien ihmisten asiaa.
Kaiken kaikkiaan Grandin on saavuttanut uransa aikana yli 90 erilaista arvostettua palkintoa. Niiden kaikkien läpikäyntiin tämä lista ei riittäisi, mutta ehkä tämä kuvastaa hänen saavutuksiaan kaikkein parhaimmin: huippuarvostettu TIME-lehti nimesi hänet vuonna 2010 maailman 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.
Akateemikkona Grandin on kuvaillut itseään seuraavasti The Guardianin haastattelussa:
”Olen kuin antropologi Marsista. Näen itseni pelkästään kuviin perustuvana hakukoneena. Minulla ei ole oikeastaan henkilökohtaista elämää ja tunne-elämän taidoilta olen ehkä 11-vuotiaan tasolla. Mutta koen esimerkiksi visuaalista empatiaa 600-kiloista kahlittua eläintä kohtaan, ja sanoisin, että valtaosalla ihmisistä on hyvin heikko visuaalisuuteen perustuva kyky empatiaan, mitä tulee näihin asioihin; he eivät ole, kuten minä.”
Myös muuan Isaac Newtonin ja Albert Einsteinin uskotaan asiantuntijoiden mukaan olleen autisteja. Grandin näkee autistien joutuvan akateemisessa mielessä tietyllä tapaa sivuraiteille ja hän on muun muassa puhunut Einsteinista seuraavasti, kun häneltä kysyttiin, voisiko Einstein saada nykypäivänä tieteellisen artikkelin julkaistavaksi missään merkittävässä tieteellisessä julkaisussa.
”Miten patenttivirkailija, joka Einstein oli kirjoittaessaan sen (The Annus mirabilisin – suomeksi Ihmeiden vuosi, joka määrittää isoilta osin nykypäivän fysiikan), voisi saada uraauurtavan paperin julkaistua fysiikkaan keskittyvässä lehdessä 2000-luvulla? En vain näe, että niin voisi tapahtua. Nykypäivän Einstein päätyisi, sen sijaan, että hän voisi keskittyä teorioihinsa, ajamaan jotain FedExin kuljetusautoa. Katsokaa vaikka minua: Ei minulla olisi mitään ongelmaa hankkia lääketieteellistä tutkintoa. Mutta entä sitten edellytykset sellaisen hankkimiseen tänä päivänä omalla kohdallani, kuten algebra ja kemialliset yhtälöt? En usko, että se olisi mahdollista ja silti istun tässä yhtenä Amerikan johtavista ihmisistä, mitä tulee autismin lääkehoitoon.”
Dan Harmon
Dan Harmon on 48-vuotias käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä ja koomikko. Hän muun muassa loi huippusuositun Community-sarjan, josta fanit odottelevat edelleen tarinan ikään kuin päättävää elokuvaa, joka joko saattaa olla tulossa – tai sitten ei. Itse asiassa Harmon sai kenkää kyseisestä sarjasta kolmannen tuotantokauden jälkeen, kunnes hänet palkattiin takaisin viidennelle tuotantokaudelle.
Harmon kuuluu myös autismin kirjoon. Hänellä on Aspergerin oireyhtymä ja isoilta osin sen ansiosta hän on niin luova sekä kykenee näkemään asiat eri tavalla, esimerkiksi juuri työssään. Hän itse asiassa alkoi ymmärtää omaavansa tämän neurobiologisen kehityshäiriön, kun hän teki taustatyötä Community-sarjan Abed-hahmoon. Hän oli sarjaa ideoidessaan pitänyt itseään enemmänkin sarjan päähenkilönä toimivan Jeffin tyylisenä henkilönä, mutta huomasikin olevansa Abed.
”Aloin tutkia siihen liittyviä oireita, ihan vain tietääkseni, millaisia ne ovat. Mutta mitä enemmän tutkin niitä, sitä tutummilta ne alkoivat tuntumaan”, Harmon totesi Wired-lehden haastattelussa 2010-luvun alkupuolella.
Alettuaan epäilemään itsellään Aspergeria, Harmon hakeutui lääkärin pakeille ja sitä kautta diagnoosi varmistui. Autismin kirjoon kuuluminen ei kuitenkaan määritä Harmonia, ja itse asiassa se mahdollistaa muun muassa hänen luovuutensa. Samaan aikaan häneltä saatetaan toki nähdä ”epäasiallisen tunteikkaita reaktioita sekä äärimmäisen syvää empatiaa”, mutta jokaisessahan meissä on ne omat hyvät ja huonot puolemme, jotka määrittävät sen, millaisia me olemme ihmisinä.
Sir Anthony Hopkins
Ritarinimen upean näyttelijänuransa ansiosta itseltään Ison-Britannian kuningattarelta, kuningatar Elisabet II:lta, saaneen Sir Anthony Hopkinsin tuntee mitä todennäköisimmin ihan jokainen tätä listaa lukeva henkilö. Hän voitti vuonna 1992 parhaan miespääosan Oscar-palkinnon roolisuorituksestaan Uhrilampaat-elokuvan Hannibal Lecterinä, ja sen jälkeen hän on ollut viisi kertaa ehdokkaana samaisen palkinnon voittajaksi; Hopkins on ehdolla myös tänä vuonna The Father -elokuvan myötä.
Nykyisin 83-vuotias Hopkins on syntynyt vuonna 1937 ja tuohon aikaan autismin kirjosta, sekä siihen kuuluvista neurobiologisista kehityshäiriöistä, ei ollut mitään tietoa. Niinpä hän sai vasta myöhemmällä ikää tietää, että hänellä on Aspergerin oireyhtymä.
Hopkinsilla ei ole minkäänlaista suhdetta ainoaan tyttäreensä, eikä hän edes tiedä, onko hänellä lapsenlapsia. Aspergerin oireyhtymä tekee juuri sosiaalisesta kanssakäymisestä haastavaa ja hän kokee olleensa sen myötä aina eräänlainen erakko eli yksineläjä. Hopkins on puhunut ylipäätään varsin avoimesti muun muassa äärimmäisen syvästä epävarmuudestaan ja uskoo sen olevan seurausta Aspergerin oireyhtymästä: ”En ole ikinä osannut asettua minnekään. Olin vaikea ja aiheutin ongelmia etenkin nuorempana. En käy missään juhlissa, eikä minulla ole kovinkaan paljon ystäviä.”
Hopkins näkee, että nimenomaan ilman diagnoosia eläminen teki hänen elämästään haastavaa ja vaikutti muun muassa heikkoon itsetuntoon.
”Se todennäköisesti johti vuosien mittaiseen syvään epävarmuuteen. Nykyisin olen paljon kypsempi ja enemmän sinut oman itseni kanssa.”
Autismikirjoon kuuluvilla ihmisillä on usein täysin poikkeuksellisia kykyjä, ja niin on myös Hopkinsilla. Hän on useampaan otteeseen saanut elokuvien kuvauksissa ihmiset ällistymään uskomattoman muistinsa ansiosta: näin kävi esimerkiksi vuonna 1997 julkaistun Amistad-elokuvan kohdalla, kun hän veti seitsemän sivun mittaisen monologin eli yksinpuhelun ensimmäisellä otolla purkkiin.
Clay Marzo
Lainelautailija eli surffari Clay Marzo antaa tekojen puhua puolestaan. Hänellä on toisin sanoen vaikeuksia käydä esimerkiksi keskusteluita ja vastata pitkästi toimittajien esittämiin kysymyksiin, mutta kun hän pääsee veteen, on hän enemmän kuin elementissään.
Nykyisin 31-vuotiaan Marzon todettiin kuuluvan autismin kirjoon jo lapsena, tarkemmin sanottuna hänellä on Aspergerin oireyhtymä, mutta sillä ei ollut mitään käytännön merkitystä hänelle tai hänen vanhemmilleen. Hänen äitinsä kuvaili aikanaan poikaansa seuraavasti: ”En lyö poikaani minkäänlaiseen lokeroon: katsokaa häntä, niin huomaatte hänen jalostamattoman viisauden”.
Tuo Clay Marzon viisaus pääsee ennen kaikkea oikeuksiinsa siis vedessä. Nuorena poikana, tarkalleen ottaen kymmenvuotiaana, hän dominoi Havaijilla asuessaan paikallisia uintikisoja ja sen jälkeen hän päätti kohdistaa katseensa todellisen intohimonsa eli surffauksen suuntaan. Marzo voitti jo teini-ikäisenä niin paljon surffauskisoja, että hänestä tehtiin Just Add Water -dokumentti. Vain 15 vuoden iässä hän sai tuomaristolta kaksi täyttä kymppiä suorituksestaan, mikä oli siis täysin ennennäkemätön saavutus, eikä hänen menonsa ole hyytynyt tippaakaan aikuisiällä: hänet tunnetaan täysin omalaatuisesta tekniikastaan, joka on ihastuttanut maailmaa aina tähän päivään saakka.
”Clay on elementissään, kun hän pääsee veteen. Kun hän ei ole meressä, hän kokee olonsa epämukavaksi”, äiti Jill Marzo kuvaili poikaansa vuonna 2009 ESPN:n haastattelussa.
”Olen aina tiennyt olleeni jollain tavalla erilainen”, Clay itse puolestaan totesi samaisessa haastattelussa.
Niin, Clay Marzo on erilainen, hän on aina ollut erilainen, ja se on tehnyt hänestä sekä yhden kaikkien aikojen parhaista lainelautailijoista että täysin poikkeuksellisen tekniikan omaavan sellaisen.
Vernon Smith
Ekonomisti Vernon Smith (kuvassa vasemmalla) sai taloustieteen Nobel-palkinnon vuonna 2002 upeasta työstään kokeellisen taloustieteen piirissä; häntä pidetään tällä saralla eräänlaisena pioneerina. Hän yhdisti lähinnä luonnontieteestä tutut elementit, kuten laboratoriokokeet osaksi taloustiedettä. Hän itse asiassa jakoi tuon vuoden 2002 Nobel-palkinnon Israelissa syntyneet Daniel Kuhmanin kanssa, joka puolestaan yhdisti psykologian taloustieteeseen.
Smith kuuluu autismikirjoon ja hän itse asiassa puhui vuonna 2005 NBC:n haastattelussa Aspergerin syndroomastaan sekä siitä, miten se on nimenomaan edesauttanut häntä työssään.
”Pystyn vaihtamaan kuin napin painalluksesta todella keskittyneeseen tilaan ja sen myötä koko ulkopuolinen maailma hiljenee ympärilläni täysin. Jos esimerkiksi kirjoitan jotain, mitään muuta ei ole olemassa. Samaan aikaan minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa ajatella luovasti, mikä on kenties vieläkin tärkeämpää. En koe ammatillisesti minkäänlaista sosiaalista painetta tehdä asioita samalla tavalla kuin muut. Sen ansiosta olen ollut avoin katsomaan eri tavalla lukuisia talouteen liittyviä ongelmia.”
Samaan aikaan sosiaaliset tilanteet, kuten käytännössä jokaisella autismin kirjoon kuuluvalla, aiheuttavat nykyisin 94-vuotiaalle ja edelleen talouden parissa monella tapaa työskentelevälle Smithille haasteita.
”Joskus minua on kuvailtu sanoilla ”ei läsnäoleva”, mitä tulee sosiaalisiin tilanteisiin. Kun on esimerkiksi jokin sosiaalinen tilanne, joka kestää useamman tunnin, se kuormittaa minua järisyttävän voimakkaasti, joten usein olen siirtynyt makuuhuoneeseen lukemaan kirjaa. Opettaminen on pakottanut minut olemaan sosiaalisempi, mutta se tapahtuu ammatillisessa ympäristössä, jonka kanssa olen enemmän sinut. Oppilaat ovat minun maailmassani ja sen ulkopuolella on ikään kuin maailmoja, joita en ymmärrä ja siksi en myöskään mene niihin.”
Niin, ilman Smithiä ja Aspergerin syndroomaa tällainen uskomaton mieli olisi jäänyt loistamaan poissaolollaan taloustieteiden osalta.
Satoshi Tajiri
Satoshi Tajiri ei ole välttämättä nimenä tuttu ihan jokaiselle, mutta kyseessä on vaatimattomasti Pokémonin luoja. Moni varmasti tietänee esimerkiksi Pikachu-hahmon, muun muassa siitä Suomessakin paljon pyörineestä Pokémon-animaatiosarjasta, ja itse asiassa todella monet suomalaiset pelaavat Pokémon Go -mobiilipeliä tai ainakin on nähnyt niitä pelaajia, jotka kulkevat puhelimet kourassaan luonnossa etsimässä kerättäviä pokémoneja.
Tajiri on lähtöisin Japanista ja ammatiltaan videopelisuunnittelija. Hän on myös autisti. Pienenä lapsena hän keräsi ötököitä ja teini-ikäisenä arcade-pelejä. Itse asiassa hän oli niin pakkomielteinen pelien keräämisen suhteen, että hänen koulunkäyntinsä kärsi merkittävästi ja lukio-opintonsa hän vei maaliin parin vuoden viiveellä. Lopulta hän päätyi opiskelemaan myös yliopistoon, opiskellen siellä tietojenkäsittelytiedettä ja elektroniikkaa, mutta hän viihtyi koulussa vain pari vuotta.
17-vuotiaana Tajiri alkoi tehdä arcade-pelien ”skeneen” liittyvää Game Freak -lehteä, ja kun Ken Sugimori liittyi joukkoon kuvittajana, kaksikko totesi, etteivät sen ajan videopelit olleet riittävän laadukkaita. Niinpä he alkoivat kehittää omaa videopeliään ja vuonna 1989 Game Freak muuttui lehdestä pelivalmistajaksi, ja loppu on historiaa Pokémonin muodossa.
Ja, kun nyt sitten mietitään Tajirin pakkomielteisyyttä ötököihin/hyönteisiin lapsena ja sitä seurannutta arcade-peli-viehtymystä, onko loppujen lopuksi mikään ihme, että juuri hän on Pokémonin taustalla? Kerääminen ja arcade-pelit = Pokémon, eikö totta?
Koska Pokémon oli isoilta osin pelastamassa myös Nintendoa talousvaikeuksilta, joku voisi jopa sanoa, että Tajirin autismi mahdollisti sen, että Nintendo on edelleen tänä päivänä olemassa. Ja se nyt on ainakin varmaa, ettei Pokémonin kaltaista ilmiötä olisi koskaan syntynyt ilman Tajirin luovuutta.
Greta Thunberg
Vaikka ruotsalaisella Greta Thunbergilla on ikää vasta 18 vuotta, on hän kansainvälisesti tunnettu ilmastoaktivisti. Vuonna 2018, ollessaan vain 15 vuoden ikäinen, hän voitti ilmastonmuutokseen liittyneen esseekilpailun.
Kolme kuukautta myöhemmin hän protestoi asiansa puolesta Ruotsin parlamentin edustalla, vaatien kotimaataan saavuttamaan Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 asetetut tavoitteet hiilidioksidipäästöjen osalta. Hän myös jätti usein perjantaipäivät koulun osalta väliin, ollakseen ikään kuin lakossa, ja sen myötä hän aloitti #FridaysForFuture-liikkeen (vapaasti suomennettuna ”Perjantait tulevaisuudelle”). Hänen protestinsa alkoivat levitä kulovalkean lailla sosiaalisessa mediassa ja sitä kautta hänestä tuli kansainvälisesti todella tunnettu henkilö, joka on sittemmin kutsuttu puhumaan useisiin maailman päättäjien kokouksiin.
Greta Thunberg kuuluu myös autismikirjoon, sillä hänellä on Aspergerin oireyhtymä. Hän ei ole kuitenkaan antanut sen haitata menoaan, vaan päinvastoin – tämä nuori ruotsalainen on kutsunut sitä supervoimaksi, muun muassa twiiteissään.
”Se tekee minusta joissain tilanteissa niin sanotusta normista poikkeavan, mutta se on supervoima. En puhu juurikaan julkisesti diagnoosistani, koska en halua ”piiloutua” sen taakse, mutta tiedän, että monet tietämättömät ihmiset näkevät sen edelleen ”sairautena” tai jonain negatiivisena. Ja uskokaa pois, diagnoosini on rajoittanut minua aiemmin.”
Vaikka Thunberg puhuu äärimmäisen tärkeän asian puolesta, ja tuo ilmastonmuutoksen aiheuttamalle uhalle sitä tarvittavaa näkyvyyttä, ilmastodenialistit eli koko ilmastonmuutoksen kiistävät ihmiset ovat hyökkineet tämän nuoren naisen kimppuun sanallisesti, ja täysin ala-arvoisin sanoin jo silloinkin, kun hän oli vain 15-vuotias. Mutta tätä rohkeaa nuorukaista asia ei ole hetkauttanut millään tavoin; päinvastoin, hän on saanut siitä lisää energiaa.
”Kun vihaajat alkavat hyökkiä sinun ulkonäköäsi ja erilaisuuttasi kohtaan, se tarkoittaa sitä, ettei heillä ole enää mitään muuta sanottavaa. Silloin tiedät voittavasi!”
Vuonna 2019 TIME-lehti valitsi Thunbergin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Ilman Aspergerin oireyhtymän kautta saamaansa supervoimaa tätä olisi tuskin koskaan tapahtunut.
Herra Ylppö
Kun puhutaan suomalaisista tunnetuista henkilöistä, jotka kuuluvat autismin kirjoon, tunnetuimpina niminä esille nousevat 56 vuoden iässä, vuonna 2006, pois nukkunut Juice Leskinen ja viime syksynä esimerkiksi Vain Elämää -ohjelmassa hurmannut Herra Ylppö. Leskinen sai Asperger-diagnoosin 2000-luvun alkupuolella ja Herra Ylppö löysi itseltään sekä ADD-tarkkaavaisuushäiriön että Aspergerin.
Tässä listan kohdassa haluamme päästää ennen kaikkea miehen itsensä ääneen.
Herra Ylppö kertoi Iltalehden Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa muun muassa diagnoosistaan.
”Mulla oli epäilty ADD:ta ja kaikkee tollasta. Sitte mä tein testit jollain – oliko se nyt psykiatri vai psykologi, kun mulla ei nämä termit pysy hallussa. Mä olin vastaanotolla ja sitte se sanoi, että tee nyt tällainen (testi); sitten mä tein vielä ex-vaimon kanssa netissä sellaisen pitkän testin ja siellä oli aika korkeat pisteet.”
Kun Päivärinta kysyi Ylpöltä, mitkä ovat hänelle sellaisia tyypillisiä Aspergerin oireita, kertoi artisti listan olevan todella pitkä, mutta hän nosti esille muutamia.
”Se liittyy sosiaalisiin tilanteisiin. Mun on aika vaikea olla ilman alkoholia missään sosiaalisissa tilanteissa ja sitten mä meen sellaiseen omaan kuplaani; myös parisuhteessa mä saatan ikään kuin kadota paikan päältä aika pitkiksi ajoiksi. Ja mä oon hyvin pakkomielteinen: esimerkiksi musan tekemisessä on tiettyjä juttuja ja ei mulla ole mitään mahdollisuuksia pitää esimerkiksi erivärisiä vaatteita. Jos mulla on kaapissa erivärisiä vaatteita, niin en mä saa valittua, että mitä mä laitan päälle.
Ja pakkomielteisyys on aika monessakin asiassa. Mä olen fanaattinen tietyissä mielipiteissä. Just sellaisissa, että miten joku juttu tehdään musassa ja taiteessa. Jos mä päätän, että mä haluan tehdä Andalusian vuoristossa elokuvan, niin mä roudaan koko perheeni sinne ja muutan sinne, että mä saan tehtyä sen elokuvan – vaikka rahaa ei ole ja henkiset resurssit on heikot, niin sitten mä vaan teen sen. Eikä se ole välttämättä edes kivaa, vaan se on sellanen, että se on pakko tehdä.”
Ylppö kertoo olevansa Aspergerin myötä myös yltiörehellinen, mikä ei välttämättä ole aina hyvä asia. Toisaalta Asperger on johtanut myös positiivisiin asioihin, kuten erikoisiin ystävyyssuhteisiin.
”Tuossa Aspergerissa on sellanen, että mä olen ihan mahdoton töksäyttelijä ja se on vaikeaa määritellä se raja, että milloin tää on huonoa käytöstä ja milloin tää on sitä, että on vaan pakkoa sanoa. Mä oon esimerkiksi ihan h*lvetin rehellinen: mä en oikein pysty valehtelemaan ja se töksäytteleminen ja se, että mä sanon asioita, joita ei ehkä edes pitäisi… Ja, jos mä esimerkiksi kyllästyn jossain kapakassa johonkin seurueeseen, niin se kuulemma näkyy heti – mä en ollenkaan pysty peittämään sitä, eikä se varmaan tunnu kauheen kivalta, kun näkee heti päältä, että toi on h*lvetin kyllästynyt.
Mä tunnen tosi paljon mielenkiintoisia ihmisiä, koska mä oon ottanut puhelimen käteen ja soittanut. Mä kyllästyn muuten. Ja sitten meillä on lähtenyt ihan mieletön stoori päälle ja syntynyt syviä yhteyksiä. Siinä on paljon myös hyvää, se on mielenkiintoista, mutta sitten tulee sellaisia hetkiä, kuten esimerkiksi viime Emma Gaala, että mä koen, etten mä voi olla täällä, koska siellä oli ne televisiokamerat.”
Ylppö oli lapsena tarkkaavaisuusluokalla, ja hänen tietynlaiset käytöshäiriönsä olivat eittämättä seurausta Aspergerista, mutta samaan aikaan hän oli jo tuolloin äärimmäisen luova.
”Oli aivan mahdottomia keskittymishäiriöitä, mutta sitten oli tiettyjä asioita, mihin mä fokusoiduin todella tiukasti. Joku kuvataide, piirrustustunti tai puukäsityö ja silloin jo musa. Mulla oli pää täynnä artisteja, joiden nimiä mä olin itse keksinyt: mä keksin jonku nimen ja sitte mä keksin niille laulut. Mulla oli isän tekemä leikkikitara, jossa ei ollut kieliä eikä mitään, ja sitte mä soitin sitä kitaraa ja niitä biisejä tuli h*lvetisti. Mä olen tehnyt ensimmäiset biisini joskus kahdeksanvuotiaana ja niitä oli tosi paljon, mutta ei ollut mitään keinoa tallentaa niitä.”
Lue myös:
- Ilmastonmuutos: 10 faktaa, joita et voi kiistää
- 10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista
- Top 10 parhaat suomalaiset keksinnöt kautta aikain
- Psykologi, teologi, orjuuden vastustaja – yllättäviä faktoja evoluutioteorian isästä Charles Darwinista
🤷♂️ Muuttiko tämän listan lukeminen suhtautumistasi autismin kirjoon lukeutuvien neurobiologisten kehityshäiriöiden osalta? Kommentoi aihetta alla olevissa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️ tai somekanavissamme!
Yhteiskunta
Suomessa ensimmäinen törmäys johtui viinasta – Tällaisia olivat historian ensimmäiset auto-onnettomuudet
Vaikka auto-onnettomuudet eivät ole aivan niin valitettavan arkipäiväisiä kuin nykyään, niin kyllä autoilun ensimmäisinäkin vuosina rytisi.
Missä ja milloin tapahtui historian ensimmäinen auto-onnettomuus? Kysymykseen on itse asiassa yllättävän vaikea vastata, sillä vastaus riippuu ensinnäkin siitä, mikä määritellään autoksi.
Eikä 1800-luvun lopulla tokikaan ollut joka maailman kolkkaan ja kylään lonkeronsa ulottavaa mediaa, joten jotkin varhaisimmat auto-onnettomuudet ovat saattaneet jäädä uutisoimatta. Toisaalta liikenteessä ei kovinkaan paljon vielä ollut autoja, joten todennäköisesti jokainen pieninkin niihin liittyvä asia on päässyt lehtien etusivulle.
Listafriikki esittelee nyt autoilun ikävimmän puolen kuusi erilaista ensimmäistä. Meille myös selviää, että missä ja milloin tapahtui Suomen ensimmäinen auto-onnettomuus.
Ensimmäinen kohtalokas auto-onnettomuus
Irlantilainen tähtitieteilijä Mary Ward on jäänyt historiaan maineikkaana ja lasikattoja särkeneenä tieteilijänä, mutta myös ensimmäisenä auto-onnettomuuden uhrina. Vuonna 1869 Ward halusi päästä kokeilemaan, miltä matkaaminen hänen serkkujensa omatekemällä höyryautolla tuntuu. Autossa oli kolme paksua rautapyörää, yksi pienempi edessä ja kaksi isoa takana, jotka mahdollistivat liikkumisen Irlannin maaseudun möykkyisillä teillä.
Ajoneuvot olivat tuolloin erittäin hankalasti ohjattavia, katottomia ja ovettomia vaunuja, joten kun Wardia kuljettava automobiili kääntyi mutkaan, lensi nainen istuimeltaan ulos. Hänen ilmalentonsa päättyi epäonnisesti suoraan auton eteen ja rautainen rengas rullasi hänen niskansa yli. Mary Ward kuoli välittömästi.
Suvussa kulkevan perimätiedon mukaan auto pistettiin paloiksi ja haudattiin aatelisperheen linnan pihapiiriin.
Ensimmäinen polttomoottorilla kulkevan auton onnettomuus
Yhdysvalloissa sijaitseva Ohio City on tänä päivänä erikoisen ylpeä siitä, että siellä sattui ensimmäinen polttomoottoriautolla ajettu onnettomuus. Tuo ajoneuvo oli jo paljon lähempänä modernia autoa, kuin Mary Wardin yli ajanut kulkupeli muutama vuosikymmen aiemmin. Ei ehkä ulkonäöltään, mutta tekniikaltaan.
Vuonna 1891 James Lambert oli saanut valmiiksi suunnittelemansa, yksisylinterisellä polttomoottorilla kulkevan auton ja häntä pidetäänkin yhtenä yhdysvaltalaisen autoteollisuuden pioneereista.
Lambert oli tuona samaisena vuonna ajamassa omalla keksinnöllään, kun matkanteko yllättäen tyssäsi: Auto, tai moottorilla kulkeva kärry, osui maasta törröttävään oksaan. Lambert menetti ajoneuvon hallinnan, jolloin auto lähti heittelehtimään ja törmäsi tien vieressä olleeseen paaluun. Sellaiseen länkkäreistä tuttuun paaluun, johon hevoset voidaan sitoa kiinni odottamaan. Lambert ja kyydissä ollut James Swoveland selvisivät rytäkästä lievillä vammoilla.
Ja hyvä niin, sillä Lambert oli merkittävä autojen kehittämisen ja autoteollisuuden edistäjä esimerkiksi yli 600 autoihin liittyvällä patentillaan.
Lue myös: Synnytyslinko ja talutussysteemi käärmeelle: 10 ihastuttavan erikoista patenttihakemusta
Ensimmäinen kohtalokas törmäys jalankulkijaan
Ensimmäinen, ainakin tiedossa oleva, törmäyksen johdosta menehtynyt jalankulkija oli Bridget Driscoll (kuvassa ympyröity), joka vuonna 1896 otti kohtalokkaan harha-askeleen kadun reunassa. On mahdoton sanoa, oliko Arthur Edsallin polttomoottorin avustuksella kulkeva auto ensimmäinen, jonka maaseudulta Lontoon hulinaan tullut Driscoll näki, mutta ainakin se sai hänet häkellyksiin.
Driscoll jähmettyi paikalleen tuijottamaan kohti tulevaa autoa eikä Edsallilla ollut mahdollisuutta estää törmäystä. Ei, vaikka auton maksiminopeus oli hieman reilut kuusi kilometriä tunnissa. Toki erään silminnäkijän mukaan esittelyajoon tarkoitettu Anglo-French-mallin auto kulki ”holtitonta vauhtia”. Mutta ehkä meno vain näytti huimapäiseltä, sillä autolla ei yksinkertaisesti päässyt lujempaa.
Auton alle jäänyt Driscoll menehtyi ja Edsall pidätettiin. Kuulusteluissa Edsall kertoi huutaneensa ja soittaneensa kelloa, mutta Driscoll ei liikkunut mihinkään. Oikeudessa mies kuitenkin vapautettiin syytteistä, sillä Driscollin kuolema todettiin onnettomuudeksi.
Ruumiinavauksen tehnyt lääkäri Percy Morrison kommentoi ensimmäistä jalankulkijan kuolemaan johtanutta auto-onnettomuutta kuuluisaksi tulleella lauseella: ”Toivottavasti tällaista ei tapahdu enää ikinä.”.
Ensimmäinen kahden kulkuneuvon kolari
Toukokuun 30. päivänä vuonna 1896 Henry Wells kruisaili New Yorkissa pitkin Broadwayta. Ajoneuvon vauhti ei päätä huimannut, mutta ohjattavuus oli surkea ja tekniikka vähemmän ongelmatonta. Mutta jotain erikoista Wellsin kulkupelissä kuitenkin oli: se oli ensimmäinen Yhdysvalloissa kaupallisesti tarjolla ollut Duryea-automobiili.
Wells lähestyi vilkasta risteystä, johon oli pyörällään ajamassa myös Ebeling Thomas. Koska Wellsin ajoneuvon jarruja ei oltu rakennettu äkkipysähdystä varten, oli yhteentörmäys väistämätön.
Autolle tai sitä kuljettaneelle Wellsille ei rytäkässä tietenkään käynyt kuinkaan, mutta Thomasin pyörä vääntyi käyttökelvottomaksi ja nainen sai itsekin osumaa. Onni oli kuitenkin onnettomuudessa, sillä Thomas loukkasi vain polveaan.
Tilanne oli niin osapuolille, silminnäkijöille kuin poliisillekin hämmentävä, sillä auto-onnetomuus oli jotain, mitä kukaan ei aiemmin ollut nähnyt. Virkavalta ei tiennyt, miten tilanteessa tulisi toimia, mutta lopulta Thomas toimitettiin sairaalaan ja Wellsin matka kävi kohti putkaa.
Koska Thomasin vammat olivat niin lieviä – hän selvisi kolarista ainoastaan murtuneella jalalla – pääsi Wells vapaaksi vietettyään sellissä yhden yön.
The New York Times -lehden haastatteleman silminnäkijän mukaan ”hevosetonta kärryä ohjannut motoristi vaikutti menettävän hallinnan vaunuunsa, joka eteni siksakkia ja hämäsi siksi pyöräilijää”.
Ensimmäinen kuskin menehtymiseen johtanut kolari
Ensimmäinen kerta, kun ratin takana istunut henkilö eli toisin sanoen kuski sai kolarissa surmansa, tapahtui vuonna 1898. Helmikuun 13. päivänä englantilainen Henry Lindfield oli ajamassa Lontoosta Brightoniin. Matka sujui hyvin, kunnes Lindfield menetti autonsa hallinnan alamäessä.
Ajoneuvo rysähti tien vieressä olleen aidan läpi ja Lindfield sinkosi kuskin penkiltä juuri ennen kuin auto törmäsi puuhun. Valitettavasti mies päätyi auton ja puun väliin, ja jäi jalastaan puristuksiin. Lindfieldin kyydissä ollut poika selvisi onnettomuudesta ilman haavereita ja juoksi hakemaan apua.
Lindfieldin vammat eivät sinänsä olleet hengenvaaralliset, mutta sairaalan kirurgi joutui amputoimaan polven alapuolelta kokonaan murskaantuneen jalan. Epäonninen kuski ei enää herännytkään nukutuksesta ja menehtyi seuraavana päivänä.
Suomen ensimmäinen auto-onnettomuus
Varmistetusti ensimmäinen Suomessa sattunut auto-onnettomuus tapahtui vuonna 1907. Helsingin Rautatientorilla lyhtypylvääseen henkilöautolla törmännyt kuski loukkaantui rytäkässä ja vietiin sairaalahoitoon.
Asukkaita Helsingissä oli tuolloin jo hieman päälle 100 000, mutta autoja oli vasta 40 kappaletta. Ensimmäisen auto-onnettomuuden lisäksi tapaus ”pääsi” historiankirjoihin muullakin tavalla: Se oli ensimmäinen merkintä Suomen surullisiin rattijuopumustilastoihin, sillä pylvääseen ajanut kuljettaja oli ollut humalassa.
*
Vielä päätesanat listan loppuun. Jos joku jäi miettimään, että missä ja koska on tapahtunut historian ensimmäinen kahden auton kolari, niin siihen ei valitettavasti löytynyt vastausta. Tarinan mukaan se tapahtui Ohiossa, Yhdysvalloissa, vuonna 1895, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä kyseessä on urbaanilegenda. Varmaa tietoa ei löydy mistään ja ohiolaiseen kolariinkiin liittyy jokaisessa kertomuksessa ”hauska” fakta, jonka mukaan koko osavaltiossa oli tuolloin vain kaksi autoa. Jotka sitten törmäsivät toisiinsa. Vaikka maailmassa tapahtuu toinen toistaan erikoisempia juttuja, niin tuo tarina kuulostaa keksityltä.
Lue myös:
Yhteiskunta
Suomen joukkueella kisoissa mukana oikea karhu: 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista – osa 2
Ensi viikolla alkavat vuoden 2026 talviolympialaiset Italiassa. Saa nähdä, mitä kaikkea erikoista tällä kertaa tapahtuu!
Sitä ennen Listafriikki ottaa käsittelyyn menneet olympialaiset ja ja olympiahistorian erikoisimmat tapahtumat. Hiljattain teimme listan koskettavista tarinoista, mutta nyt ovat vuorossa oudoimmat käänteet.
Mukana on muun muassa häirikkopappi, lähes kellonympäryksen kestänyt painiottelu sekä olympiahistorian erikoisin kisamaskotti: ihkaelävä ja oikea karhu – tietenkin suomalaisten mukanaan tuoma!
Aiotko sinä viettää hyvän osan helmikuusta television eteen liimautuneena vai ovatko olympialaiset täysin epäkiinnostava tapahtuma?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista tapahtumaa voit lukea tästä:
Kaikkien aikojen omituisin maraton: 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista – osa 1
”Kisamaskottina” oikea karhu
Belgian Antwerpenissä vuonna 1920 järjestetyt kesäolympialaiset muistetaan suomalaisittain parhaiten Paavo Nurmen ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta olympiakultamitalista. Mutta Suomi tuli kisapaikalla tunnetuksi muustakin, nimittäin Nalle-nimisestä maskotistaan. Nalle oli oikea karhu.
Uimahyppääjä Kalle Kainuvaara oli ottanut Antwerpeniin mukaan karhunpennun, vaikka se oli erikseen kielletty. Kainuvaara oli asiaa tiedustellut etukäteen. Kiellosta huolimatta Kainuvaara salakuljetti Nallen höyrylaivaan, ja kun salamatkustaja huomattiin, oli jo liian myöhäistä. Suomen urheilumuseon erikoistutkija Jouni Lavikainen kertoo Helsingin Sanomille, että Nalle oli kisojen suomalainen erikoisuus.
Nalle myös aiheutti kisapaikalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä ainakin kerran se pääsi häkistään karkuun säikäyttäen muiden joukkueiden urheilijat puolikuolleiksi. Suomen joukkueen painijat saivat karhun lopulta kiinni.
Virallisesti Nalle-karhu ei ollut Suomen joukkueen maskotti, vaan Kainuvaaran oli tarkoitus myydä se hyvää hintaan. Kisajärjestäjät olivat tuohtuneita oikean karhun läsnäolosta, joten eläin myytiin välittömästi paikalliseen eläintarhaan. Hinta oli suuri pettymys – samoin kuin Kainuvaaran oma kisamenestyskin. Hän karsiutui uimahypyissä ja keskeytti ainoana kilpailijana nykyaikaisen viisiottelun.
Irlantilainen pappi sotki kamppailun olympiakullasta
Ateenan vuoden 2004 kesäolympialaiset olivat huipentumassa: Miesten maratonia oli jäljellä noin vartin verran. Brasilialainen Vanderlei De Lima oli tukevassa 48 sekunnin johdossa erittäin hyvävointisen oloisena. Sitten tapahtui jotain odottamatonta.
Erikoiseen asuun pukeutunut mies hyppäsi reitille ja törmäsi tahallaan de Limaan, joka kaatui yleisön joukkoon. Maratoonari autettiin pystyyn ja hän pääsi jatkamaan kilpailuaan, mutta etumatka oli kutistunut, ja hyökkäyksen aiheuttama sokki varjosti viimeisiä kilometrejä. De Lima juoksi kuitenkin maaliin saavuttaen pronssisen olympiamitalin.
Häirikkö oli Cornelius Horan, katolinen pappi, joka ei ollut ensimmäistä kertaa tihutöissä. Edellisenä vuonna Horan juoksi F1-sarjan Ison-Britannian gp:ssä radalle aiheuttaen hengenvaaran itselleen ja kuskeille. Irlantilainen Horan oli myös aiemmin saatu kiinni Epsom Derby -laukkakisassa, jossa hän oli ollut aikeissa juosta radalle hevosten eteen.
Idiotisminsa syyksi Horan ilmoitti halun levittää sanomaa siitä, että maailmanloppu on pian tulossa. Horan on sittemmin riisuttu pappeudesta, koska jäi kiinni seitsemänvuotiaan tytön hyväksikäytöstä.
Ángel Matos potkaisi tuomaria kasvoihin
Kuubalainen taekwondoin Ángel Matos voitti kultaa Sydneyn kesäolympialaisissa vuonna 2000. Kahdeksan vuotta myöhemmin Matosin nimi oli Pekingin kisojen aikaan jälleen kaikkien huulilla, mutta ei menestyksen vuoksi.
Matos hävisi pronssimitaliottelunsa diskauksen vuoksi ja vähätellen ilmaistuna tulistui tuomarin päätöksestä. Matos teki sen, mitä varmaan aika moni urheilija on ainakin joskus haaveillut tekevänsä: hän potkaisi tuomaria naamaan.
Matos loukkasi ottelussa jalkansa ollessaan 3-2-johtotilanteessa ja pyysi minuutin mittaista toipumisaikaa, kyeshiä. Se hänelle myönnettiin, mutta sääntöjen mukaan ottelijan on tuon minuutin jälkeen palattava tatamin keskelle ilmoittamaan, että haluaako lisää aikaa, luovuttaako vai jatkaako ottelua. Matos ei palannut, joten ruotsalaistuomari Chakir Chelbat julisti kazakstanilaisen Arman Chilmanovin voittajaksi.
Matos ei sulattanut päätöstä vaan väitteli tuomarin kanssa hetken kiihkeästi, potkaisi tätä kasvoihin, löi toista tuomaria käsivarteen ja sylkäisi matolle ennen kuin järjestyksenvalvojat taluttivat hänet ulos.
Matos ei saanut Pekingistä mitalia, mutta sai hän tempun ansiosta jotain muuta kotiinviemisiksi: elinikäisen porttikiellon olympialaisiin ja erottamisen Kansainvälisestä taekwondoliitosta.
Soulin avajaisseremonian grillibileet
Kuten kaikissa muissakin olympialaisissa niin Soulissakin vuonna 1988 avajaisseremonian kohokohta oli olympiatulen sytyttäminen. Noihin kesäolympialaisiin saakka seremoniaan oli aina kuulunut myös valkoisten kyyhkyjen vapauttaminen rauhan ja harmonian merkiksi. Soulin jälkeen kyyhkyset on vapautettu enää symbolisesti.
Nimittäin Soulin taivaalle vapautetut kyyhkyt päätyivät stadionilla olleen olympiatulimaljan reunalle istuskelemaan. Kun soihdunkantajat saapuivat maljan äärelle, oli siinä edelleen kyyhkyjä. Rauhankyyhkyt kärventyivät siihen paikkaan, kun olympiatuli leimahti liekkeihin. Joidenkin tietojen mukaan jopa satoja lintuja paloi poroksi, mutta todellisuus taitaa olla maksimissaan muutama kymmenen. Joka tapauksessa liikaa.
Paikalla ollut yleisö ei tiennyt, mitä maljalla oli tapahtunut, joten areena raikui taputuksista ja suosionosoituksista. Kotikatsomoissa tahatonta massateurastusta varmaankin seurattiin typertyneinä.
Historian pisin painiottelu kesti lähes kellon ympäri
Nykyään painiottelu kestää muutamia minuutteja, mutta entisaikaan voittaja ratkaistiin ainoastaan selättämällä; muita pisteliikkeitä ei edes yritetty tehdä.
Tukholman kesäolympialaisissa vuonna 1912 tehtiin painihistoriaa, kun suomalainen Alppo Asikainen ja virolainen, Venäjän lipun alla kilpaillut, Martin Klein väänsivät välieräottelussa 11 tuntia ja 40 minuuttia.
Toki miehet pitivät välillä taukoja ja joidenkin väitteiden mukaan he keskittyivät toisiinsa nojaillessaan aivan muihin asioihin, kuten maratonin seuraamiseen. Joidenkin tietojen mukaan Klein olisi ollut valmis luovuttamaan useampaankin otteeseen, mutta se ei käynyt ruotsalaisille tuomareille. Asikainen oli aina valmis jatkamaan: ”Jumalavita. Mie painin vaikka jouluun asti ja siitäkin eteenpäin.”
Kamppailun vei lopulta nimiinsä Klein, mutta ei selätyksellä, vaan tuomarineuvoston päätöksellä. Ilmeisesti miehet olivat jo tarpeeksi väsyneitä, jotta toisen heistä voisi päästää finaaliin Ruotsin Claes Johanssonin kanssa. Heti kellonympäryksen kestäneen ottelun jälkeen Klein määrättiin painimaan kultamitalista, mutta hän oli rättiväsynyt ja luovutti sovinnolla. 11 tuntia, 40 minuuttia ja hopeamitali riittivät hänelle. Asikainen toi Suomelle pronssia.
Lue ensimmäinen osa: Kaikkien aikojen omituisin maraton: 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista – osa 1
Lue myös:
Yhteiskunta
Kaikkien aikojen omituisin maraton: 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista – osa 1
Ensi viikolla suunnataan katseet kohti Italiaa, jossa vuoden 2026 talviolympialaiset ovat juuri alkamassa. Saa nähdä, mitä kaikkea erikoista tällä kertaa tapahtuu!
Sitä ennen Listafriikki ottaa käsittelyyn menneet olympialaiset ja ja olympiahistorian erikoisimmat tapahtumat. Hiljattain teimme listan koskettavista tarinoista, mutta nyt ovat vuorossa oudoimmat käänteet.
Mukana on muun muassa kaikkien aikojen kummallisin urheilukilpailu, olympiakullan ansiosta vankilalta säästynyt ammuskelija ja kesken miekkailun taskusta tippunut puhelin.
Aiotko sinä viettää hyvän osan helmikuusta television eteen liimautuneena vai ovatko olympialaiset täysin epäkiinnostava tapahtuma?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista tapahtumaa ovat luvassa myöhemmin.
Miesten maraton 1904 – kaikkien aikojen omituisin urheilukilpailu
Saint Louisin vuoden 1904 kesäolympialaisissa juostu miesten maraton on ehkä olympiahistorian, tai ihan vain yleisesti historian, kummallisin urheilukilpailu.
Moni osallistuja ei ollut eläessään juossut yhtäkään maratonia, ja jostain syystä järjestät keksivät huippuidean: katsotaan, mitä tapahtuu, jos juoksijoille ei tarjota vettä. No, aikamoinen maraton siitä tulikin. Jos juoksija pääsi maaliin, niin todennäköisesti matkalla tapahtui jotain hyvin omituista.
Kuubalainen postimies Andarín Carvajal (kuvassa) oli yksi ensikertalaisista, ja hän päätti osallistua kisaan hetken mielijohteesta ilmoittautuen mukaan aivan viime minuuteilla. Carvajalilla ei ollut juoksuvaatteita, vaan hän marssi lähtöviivalle valkoisessa kauluspaidassa, suorissa housuissa ja kävelykengissä. Eräs kanssakilpailijoista tunsi sääliä ja leikkasi Carvajalin housut sortseiksi.
Maraton sujui kuitenkin hyvin, vaikka Carvajal jutteli välillä katsojien kanssa ja pysähtyi reitin varrella olleeseen hedelmätarhaan syömään omenoita. Hedelmät olivat kuitenkin käyneitä ja Carvajal rupesi voimaan pahoin. Hän otti pienet nokoset puun juurella. Kaikesta huolimatta hän sijoittui neljänneksi.
William Garcia oli lähellä kuolla sisäiseen verenvuotoon, koska hän oli kilpailun aikana hengittänyt niin paljon pölyä, että se repi hänen mahansa limakalvon auki. Yhdeksänneksi sijoittunut Len Taunyane taas joutui villikoirien jahtaamaksi ja hairahtui reitiltä reilun kilometrin verran sivuun juostessaan koiria pakoon.
Yhdysvaltalainen Fred Lorz kärsi pahoista krampeista ja päätti jättää maratonin toisen puoliskon juoksematta. Hän hyppäsi auton kyytiin ja huristeli maaliin. Järjestäjät eivät ensin tajunneet vilppiä ja Lorz oli juhlinnassa mukana, kun hänet julistettiin voittajaksi.
Tuntia myöhemmin totuus paljastui, kun oikea voittaja hoiperteli maaliin puolikuolleena. Olympiavoittaja Thomas Hicks oli henkihieverissä, sillä hänen avustajansa olivat tarjoilleet hänelle matkan aikana hermostoa kiihdyttävää, mutta ihmisellekin kuolettavan vaarallista rotanmyrkkyä, koska vesi oli kiellettyjen aineiden listalla. Ja sai hallusinaatioista kärsinyt Hicks myös raakoja kananmunia ja brandya.
Sydneyn hengenvaarallinen hyppyteline
Sydneyn kesäolympialaisissa vuonna 2000 todistettiin jotain sellaista, mitä ei ikinä, missään olosuhteissa saisi käydä. Erehtyminen on toki inhimillistä, mutta tämä järjestäjien moka oli anteeksiantamaton.
Naisten telinevoimistelun neliottelu oli käynnissä, ja huomattavan iso osa urheilijoista vaikutti olevan suurissa ongelmissa hyppytelineellä. Loukkantumisiakin nähtiin, kun voimistelijat tulivat alas aivan miten sattuu; oli vaikea uskoa, että kyseessä olivat maailman parhaat. Hypyssä nähtiin myös hengenvaarallisia läheltä piti -tilanteita, kun osa urheilijoista tuli lähes pää edellä mattoon.
Oman suorituksensa hypyssä oli tehnyt jo 18 voimistelijaa, joista suurin osa syytti hermoilua pieleen menneestä suorituksesta. Esimerkiksi ennakkosuosikkeina pidetyt venäläinen Svetlana Khorkina ja yhdysvaltalainen Elise Ray olivat jo menettäneet mahdollisuutensa mitaliin.
Sitten isäntämaan Allana Slater kyseenalaisti hyppytelineen. ”Tuo ei näytä oikealta”, sanoi Slater valmentajalleen Peggy Liddickille. Liddick kertoi myöhemmin lehdistölle, että yleensä he vain käskevät voimistelijoita olemaan hiljaa ja keskittymään omaan suoritukseensa, mutta tuolla kertaa Slater oli oikeassa.
Hyppyteline oli asetettu viisi senttimetriä liian matalalle, mikä selitti täysin olympiavoimistelijoiden haparoinnin. Ne urheilijat, jotka olivat hypänneet virheellisellä telineellä, saivat mahdollisuuden uusintaan, mutta monelle aiempi hyppy oli ollut niin pelottava kokemus, että he jättivät leikin sikseen.
Miekkailijan puhelin putosi taskusta
Kännykkä on meillä kaikilla lähes jatkuvasti mukana ja on hyvin todennäköistä, että monen puhelin on tippunut kädestä tai taskusta. On tiettyjä paikkoja, joihin puhelimen ei missään tapauksessa toivoisi putoavan, kuten kovalle asfaltille tai vessanpönttöön. Yksi tällainen paikka on myös olympia-areena. Varsinkin jos itse sattuu olla kilpailemassa.
Näin kuitenkin kävi ranskalaiselle florettimiekkailijalle Enzo Lefortille Rio de Janeiron vuoden 2016 olympialaisissa kesken Saksan Peter Joppichia vastaan käydyn ottelun. Ottelun tiimellyksessä Joppichin taidokkaat liikkeet horjuttivat Lefortin tasapainoa, jolloin tämän älypuhelin pompahti ulos takataskusta ja tipahti lattialle. Lefort noukki puhelimen salaman nopeasti talteen ja ojensi valmentajalleen.
Odottiko hän tärkeää puhelua vai halusiko kenties päivittää somea kaiken toiminnan keskiöstä? Todennäköisesti kännykkä oli vain unohtunut kisa-asun taskuun. Tilanne oli äärimmäisen nolo ja Lefort oli luultavasti erittäin tyytyväinen siihen, että sai rauhassa hävetä verkollisen maskinsa takana. Lefort hävisi ottelun.
Olympiavoittaja ei voi ampua ohi
Vaikka yhdysvaltalaisen Sumner Painen tempaus ei tapahtunut olympialaisissa, liittyy tämä tapaus Ateenan vuoden 1896 olympialaisiin. Ne olivat muuten ensimmäiset Kansainvälisen olympiakomitean järjestämät nykyaikaiset olympialaiset.
Ateenassa Paine osallistui kaikkiin kolmeen pistooliammunnan lajiin ja saavutti kultaa sekä hopeaa.
Muutamaa vuotta myöhemmin Paine sai vaimonsa rysän päältä kiinni, kun löysi tämän sängystä heidän tyttärensä musiikinopettajan kanssa. Ajaakseen miehen tiehensä, Paine ampui tätä kohti neljä laukausta, joista yksikään ei osunut. Paine pidätettiin ja häntä syytettiin pahoinpitelystä.
Pian poliisit kuitenkin tajusivat, kuka sellissä oli. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ammunnan olympiavoittaja olisi halutessaan osunut jokaisella luodilla, joten hänen oli täytynyt ampua tahallaan ohi. Paine vapautettiin kaikista syytteistä – olympiamitalit pelastivat hänet vankilatuomiolta.
Steven Bradbury – The last man standing
Australia sai Salt Lake Cityssä vuonna 2002 maan historian ensimmäisen kultamitalin talviolympialaisissa. Sen saavutti kaukalopikaluistelija ja kansallissankarin asemaan noussut Steven Bradbury. Bradbury oli päässyt rimaa hipoen ja pienellä onnella 1000 metrin finaaliin, sillä alkuerissä oli tullut diskauksia ja semifinaalissa kaatumisia.
Ehkä Bradburylla oli mielessään semifinaalin tapahtumat, sillä lähdön jälkeen hän jättäytyi joukon hännille, turvallisen matkan päähän. Bradbury oli selvä altavastaaja ja jäi kisan kuluessa muista luistelijoista merkittävästi. Mitalien kohtalon oletettiin ratkeavan neljän muun finalistin kesken. Mutta mitä vielä, viimeisessä kaarteessa koko edellä luistellut nelikko kaatui ja Steven Bradbury liukui olympiahistorian ehkä odottamattomimpaan voittoon.
Monet kritisoivat Bradburyn tuulettelua ja olympiakullan juhlimista. Kaikki eivät kokeneet miehen ansainneen voittoa. Mutta se on kaukalopikaluistelua: Bradbury teki kaiken oikein ja tuli ensimmäisenä maaliin.
”Tämä on minun kultamitalini. En ehkä voi ottaa sitä näistä 90 sekunnista, mutta ansaitsen sen kaikesta 14 vuoden aikana tekemästäni kovasta työstä”, on Bradbury vastannut kriitikoille.
Lue myös:
Milano-Cortinan talviolympialaiset 2026 alkavat muutaman viikon päässä, ja tunnelmaan virittäydyttäessä Listafriikki ottaa katsauksen menneisiin olympialaisiin ja niissä koettuihin sydäntä lämmittäviin hetkiin ja tarinoihin.
Kaikki listalla mainitut urheilijat eivät lähteneet olympialaisista kotiin kultamitali kaulassa, mutta ei olympiasankariksi nousemiseen aina tarvita astumista palkintokorokkeelle.
Olympia-aatteen perusarvoihin kuuluvat reilu peli, yhteishenki ja suvaitsevaisuus, joita nykyään saa hakemalla hakea kaiken kaupallisuuden ja miljardibisneksen seasta. Voittamisen eteen tehdä kaikki laillinen ja laiton, vaikka loppuviimeksi olympialaisten alkuperäisen hengen mukaisesti tärkeintä on osallistuminen, yrittäminen ja hyvän esimerkin näyttäminen nuoremmille sukupolville.
Tällä listalla tutustumme koskettaviinkin tarinoihin, joissa olympiahenki on todella ollut läsnä.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset koskettavat tarinat voit lukea tästä:
10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista – osa 1
Voitto kotiin sorsista huolimatta
Yleensä urheilijat kamppailevat toisiaan ja myös itseään vastaan, mutta Amsterdamin olympialaisissa vuonna 1928 soutaja Henry Robert Pearce joutui kamppailemaan luontoa vastaan.
Kanadalainen Pearce oli ylivoimainen ja eteni kisassa leikitellen kohti edessä siintävää kultamitalia. Kun neljännesvälierät olivat käynnissä, hänen soutulinjalleen ui sorsaperhe. Sen sijaan, että Pearce olisi paahtanut pesuetta päin, hän lopetti soutamisen, jotta linnut pääsivät uimaan väljemmille vesille. Bobby Pearce voitti hollantilaisten katsojien sydämet ja pysähdyksestä huolimatta hän souti eränsä voittoon.
Sankarin asemaan nostettu Pearce voitti lopulta myös finaalin ja nappasi olympiakullan päihittäen toiseksi tulleen lähes kymmenen sekunnin erolla. Sorsaperhettä ei finaalissa nähty.
Mahdotonta! Jamaikan rattikelkkailijat olivat eri mieltä
Tämä on olympiatarina, joka inspiroi elokuvan. Vuonna 1993 valmistunut Kelkkajengi perustuu löyhästi tositapahtumiin ja kertoo jamaikalaisen rattikelkkajoukkueen matkasta vuoden 1988 Calgaryn olympialaisiin.
Jamaikalaisia kelkkailijoita talviolympialaisissa. Koko muun maailman mielestä se oli mahdotonta, mutta Dudley Stokes, Devon Harris, Michael White ja Casewell Allen olivat eri mieltä. Varsinkin pohjoisamerikkalaiset mediat alkoivat kirjoittaa Jamaikan rattikelkkailijoista artikkeleita koomiseen sävyyn.
Mutta tarina altavastaajista sai yleisön puolelleen ja Jamaikan rattikelkkajoukkueen edesottamukset nousivat yhdeksi olympialaisten kohokohdaksi. Miesten asenne ja osallistumisen ilo sekä hyisessä Kanadassa soinut reggae-musiikki olivat pirteän erilaista.
Valitettavasti Allen loukkaantui harjoituksissa, kun joukkue oli järven jäällä ottamassa tuntumaa talvisiin olosuhteisiin. Hänen tilalleen otettiin olympialaisiin veljeään Dudleyta tukemaan matkannut Chris Stokes, joka ei koskaan aiemmin ollut ollut rattikelkan kyydissä.
Varsinaisessa kilpailussa Jamaikan joukkue diskattiin, kun rattikelkka kaatui kesken suorituksen. Periksiantamaton nelikko kuitenkin nousi kelkastaan ylös ja käveli maaliviivan yli suosionosoitusten siivittämänä.
Uimari, joka oli juuri oppinut uimaan
Monet urheilijat kamppailevat maansa edustuspaikasta kynsin ja hampain; joskus huippujakin jää olympialaisista ulos, sillä tiettyjen maiden karsintasysteemi on raaka.
Päiväntasajaan Guineasta kotoisin oleva Eric Moussambani pääsi vuonna 2000 mukaan niin sanotulla villillä kortilla, eikä hänen siis tarvinnut kilpailla maanmiehiään vastaan edustaakseen maataan Sydneyn olympia-altaassa.
Mutta uimaan hänen piti opetella.
Päiväntasaajan Guineassa ei ollut harjoittelupaikkoja eikä Moussambani ollut koskaan nähnyt olympiakokoista allasta ennen Australiaan saapumistaan. Hän aloitti uintiharjoittelun vain kahdeksan kuukautta ennen olympialaisia treenaten joissa ja meressä ja saaden neuvoja paikallisilta kalastajilta. Sen kummempaa valmentajaa hänellä ei ollut. Myöhemmin Moussambani sai mahdollisuuden harjoitella pääkaupunki Malabossa sijaitsevan hotellin pienessä altaassa, jota sai kuitenkin käyttää vain kolmena päivänä viikossa aamuviiden ja -kuuden välillä.
Sydneyssä Moussambani joutui uimaan alkuerässään yksin, sillä kaksi muuta uimaria diskattiin varaslähdön vuoksi. ”Olin todella hermostunut, sillä tiesin kaikkien katsovan vain minua”, kertoi Moussambani myöhemmin tunnelmistaan ennen kisaa. Jättimäinen allas, 17 000 silmäparia paikan päällä ja lukematon määrä televisiokatsojia hermostuttaisi ketä tahansa. Moussambani hyppäsi urheasti altaaseen ja suoriutui 100 metrin vapaauinnista kunnialla. Viimeiset kymmenet metrit olivatkin tuskaisia, mutta seisaallaan suosiota osoittaneen yleisön kannustuksella Moussambani ui ainoana osallistujana eränsä voittajaksi.
Hän ei erävoitostaan huolimatta päässyt seuraavalle kierrokselle, sillä aika oli surkea. Se oli 100 metrin vapaauinnin olympiahistorian hitain. Moussambanin aika (1.52, 72) oli yli kaksi kertaa hitaampi kuin olympiakullan vieneen Pieter van den Hoogenbandin finaalissa kellottama 48.30. Se oli kuitenkin hänen oma parhaansa ja Päiväntasaajan Guinean ennätys.
Jo olympialaisten aikana Moussambani nousi suureksi sankariksi ja julkkikseksi. Tulevina vuosina ja harjoittelun myötä hän paransi aikansa alle minuuttiin ja hänet nimitettiin oman kilpailu-uransa jälkeen Päiväntasaajan Guinean uintimaajoukkueen valmentajaksi. Nykyisin maassa on pari olympiakokoista allasta, mistä kiitos kuuluu suurelta osin Eric Moussambanille ja hänen rohkeudelleen.
Olympiavoittajaksi heikommallakin kädellä
Unkarilainen Károly Takács liittyi nuorena miehenä maansa armeijaan ja hänestä kehkeytyi maailmanluokan pistooliampuja. Kun vuoden 1936 kesäolympialaiset lähestyivät, ei Takácsia hyväksytty joukkueeseen, koska hän oli sotilasarvoltaan kersantti. Vain upseeristo sai kilpailla olympialaisissa.
Berliinin kisojen jälkeen Unkari poisti hölmön säännön ja Takács otti tavoitteekseen menestyä neljän vuoden päästä Tokiossa. Hänen kätensä kuitenkin pirstoutui täysin vuonna 1938, kun viallinen kranaatti räjähti armeijan harjoituksessa. Mies ei aikonut luovuttaa pistoolikätensä amputaatiosta huolimatta ja päästyään sairaalasta hän rupesi kaikessa hiljaisuudessa treenaamaan ampumista vasemmalla kädellä. Jo seuraavana vuonna hän yllätti maanmiehensä ja voitti Unkarin mestaruuden. Kaikki näytti Tokiota ajatellen hyvältä.
Mutta sekä Tokion vuoden 1940 että Lontoon vuoden 1944 kesäolympialaiset peruttiin toisen maailmansodan vuoksi.
Takács oli päättänyt kilpailla olympialaisissa. Hän tuli valituksi Unkarin olympiajoukkueeseen ja lähti Lontooseen vuonna 1948 toteuttamaan unelmaansa. Ennakkosuosikki, maailmanmestari ja maailmanennätyksen haltija Carlos Enrique Díaz Saenz Valiente kysyi ennen kisaa Takácselta, että mitä tämä tekee Lontoossa. Unkarilainen kertoi olevansa siellä oppimassa. Takács voitti kultaa ja rikkoi maailmanennätyksen kymmenellä pisteellä.
Palkintokorokkeella toiseksi tullu argentiinalainen virkkoi voittajalle: ”Olet oppinut tarpeeksi”.
Neljä vuotta myöhemmin Helsingissä Takács otti vielä toisenkin kullan, minkä myötä hänestä tuli lajinsa ensimmäinen onnistuneesti olympiavoittoaan puolustanut ampuja. Heikommalla kädellä.
Odottamaton ystävyys Hitlerin silmien alla
Saksalainen pituushyppääjä Luz Long osoitti rohkeutta, ystävyyttä ja todellista urheiluhenkeä olympia-aatteen mukaisesti, kun hän auttoi yhdysvaltalaista kilpakumppaniaan Jesse Owensia. Owens oli astunut kaksi hyppyä yli ja oli siten vaarassa karsiutua viimeisiltä hyppykierroksilta.
Owensin hyppyjä tarkkaavaisesti seurannut Long ehdotti pahimmalle vastustajalleen, että tämän kannattaisi siirtää askelmerkkiään ja kaiken lisäksi vielä neuvoi oikean kohdan valitsemisessa. Owens hyppäsi finaalin voittoon ja hopeamitalisti Long oli ensimmäisenä onnittelemassa. Ilo Owensin puolesta oli aitoa. Miehet kävelivät käsikynkässä stadionilta pois, Adolf Hitlerin seuratessa katsomossa.
Berliinin olympialaisten piti olla Hitlerille ja natsi-Saksalle täydellinen propagandan väline, sillä mediahuomio oli taattu ja olympialaisista lähetettiin historian ensimmäiset studio-olosuhteiden ulkopuolella kuvatut tv-lähetykset. Berliinin kisojen piti olla ”arjalaisen rodun ylivallan -ja voiman” näytöstä, mutta suunnitelma epäonnistui. Olympialaisten suurin tähti oli tummaihoinen Owens, joka voitti olympiakultaa pituuden lisäksi 100 metrillä, 200 metrillä ja pikaviestissä.
Owens sanoi myöhemmin haastatteluissa, että Longin kanssa solmittu ”24 karaatin ystävyys” oli paljon arvokkaampi kuin kaikki hänen urallaan voittamansa palkinnot yhteensä. ”Vaati suunnattoman määrän rohkeutta ystävystyä kanssani ja halata minua Hitlerin edessä”, kertoi Owens ensimmäisestä ja viimeisestä tapaamisestaan Longin kanssa.
Vuonna 1964 Long palkittiin poikkeuksellisen urheiluhengen osoittamisesta Berliinin kisoissa vuosikymmeniä aiemmin. Mies ei kuitenkaan itse ollut vastaanottamassa tunnustusta, sillä osallistui toiseen maailmansotaan Saksan laskuvarjojoukoissa ja menehtyi Italiassa yhdysvaltalaisia vastaan käydyssä taistelussa vuonna 1943.
Long aavisti oman kohtalonsa, sillä viimeisessä, rintamalta lähetetyssä kirjeessään Owensille hän kirjoitti: ”Pyydän sinulta jotain. Tämä on minulle hyvin tärkeää. Kun sota on ohi, niin mene Saksaan ja jonain päivänä etsi poikani. Jesse, kerro hänelle hänen isästään sekä menneistä ajoista ja siitä, minkälaista elämä oli, kun sota ei erottanut meitä. Kerro hänelle siitä, minkälaiset ihmisten välit voisivat tässä maailmassa olla.”.
Owens teki juuri niin ja piti Longin läheisiin säännöllisesti yhteyttä omaan vuoden 1980 kuolemaansa saakka – niin merkittävä tuo kilparadalla syntynyt ystävyys oli.
Lue myös:
Milano-Cortinan talviolympialaiset 2026 odottavat muutaman viikon päässä, mutta nyt Listafriikki ottaa katsauksen menneisiin olympialaisiin ja niissä koettuihin sydäntä lämmittäviin hetkiin ja tarinoihin.
Vaikka kaikki listalla esiintyvät urheilijat eivät lähteneetkään olympialaisista kotiin kultamitali kaulassa, ei olympiasankariksi nousemiseen aina tarvita astumista palkintokorokkeelle.
Olympia-aatteen perusarvoihin kuuluvat reilu peli, yhteishenki ja suvaitsevaisuus, joita nykyään saa hakemalla hakea kaiken kaupallisuuden ja miljardibisneksen seasta. Voittamisen eteen tehdä kaikki laillinen ja laiton, vaikka loppuviimeksi olympialaisten alkuperäisen hengen mukaisesti tärkeintä on osallistuminen, yrittäminen ja hyvän esimerkin näyttäminen nuoremmille sukupolville.
Tällä listalla tutustumme koskettaviinkin tarinoihin, joissa olympiahenki on todella ollut läsnä.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset koskettavat tarinat voit lukea tästä:
10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista – osa 2
Periksiantamattomuutta ja vanhemman rakkautta
Kipu ei ollut brittiläiselle pikajuoksijalle Derek Redmondille uutta, mutta koko maailma kyynelehti, kun hän loukkaantui Barcelonan vuoden 1992 olympialaisissa.
Redmond oli joutunut jättäytymään akillesjännevamman vuoksi pois Soulin vuoden 1988 olympialaisista vain minuutteja ennen ensimmäistä 400 metrin alkuerää. Vakavat vammat keskeyttivät Redmondin uran useaan otteeseen, ja monet muutkin arvokisat jäivät väliin. Valmistautuminen Barcelonaan sujui kuitenkin hyvin ja ainoa tavoite oli olympiamitali. Redmond oli alkuerien nopein, mutta semifinaalissa epäonni kuitenkin iski jälleen.
”Lähtö oli lähes täydellinen ja kiihdytys sujui suunnitelmien mukaan, mutta takasuoralla tunsin pamauksen. Se oli takareiteni”, kertoi Redmond myöhemmin medialle. Hän lyyhistyi tuskissaan radan pintaan, mutta sitten tapahtui jotain käsittämätöntä. Pahasti loukkaantunut juoksija nousi takaisin ylös ja alkoi nilkuttaa kohti maaliviivaa. Yleisö nousi seisomaan osoittaakseen suosiota.
Eräs katsomossa ollut mies riuhtoi itsensä järjestysmiesten estelyistä huolimatta kentälle. Se oli Jim Redmond, kasvot irveessä ontuvan pikajuoksijan isä. Hän juoksi poikansa luo ja auttoi tämän maaliin.
Jim on muistellut, että pyysi Derekiä keskeyttämään, mutta tämä oli päättänyt juosta maaliin. ”En osaa oikein sanoa miten ja miksi rynnin radalle. Se oli vain spontaani reaktio, ja toimin vaistojeni varassa, aivan kuin olisin nähnyt auton törmäävän häneen”, vastasi Jim, kun häneltä kysyttiin syytä tempaukselleen. Se riitti selitykseksi vähintäänkin kaikille vanhemmille.
Kansa meni miljoonien edelle
Kuubalainen raskaansarjan nyrkkeilijä Teófilo Stevenson on yksi olympiahistorianyrkkeilyn aatelisista. Vain kolmella nyrkkeilijällä on kolme olympiakultaa ja Stevenson on yksi heistä.
Hyvin todennäköisesti kultamitaleja olisi jopa kaksi enemmän, sillä niin dominoiva tämä mestari oli. Vuosien 1984 ja 1988 olympialaiset jäivät kuitenkin väliin, sillä kommunistiset maat pitivät yhtä. Ensin Kuuba boikotoi Neuvostoliiton vanavedessä Los Angelesin kisoja ja neljä vuotta myöhemmin se jättäytyi pois Soulista, koska Pohjois-Korean vaatimuksiin järjestysoikeuden jakamisesta ei suostuttu.
Kun Stevenson nousi voittajaksi ja ryminällä kaikkien tietoisuuteen Münchenin vuoden 1972 olympialaisissa, vilisivät dollarin kuvat nyrkkeilypromoottorien silmissä. Mylläkkä ja painostus ammattilaiseksi ryhtymiseen oli entistä rajumpaa Montrealissa voitetun olympiakullan jälkeen, mutta Stevenson uskoi horjumatta Kuuban vallankumouksen ideologiaan ja halusi intohimoisesti kamppailla maansa puolesta. Ammattilaisura olisi tarkoittanut loikkaamista Yhdysvaltoihin eikä Stevenson olisi voinut koskaan enää osallistua olympialaisiin eikä myöskään palata Kuubaan.
Stevenson kieltäytyi useiden miljoonien dollareiden ammattilaissopimuksista ja hän nousi Kuubassa vakaumuksensa ansiosta kansallissankarin asemaan. Nyrkkeilymaailmaa korpesi suunnattomasti, sillä näkemättä jäi kahden dominoivan ja aikansa parhaan kamppailu, ja vaikka Muhammad Alin ja Stevensonin välistä ottelua yritettiin järjestää keinolla millä hyvänsä, ei se koskaan toteutunut.
Moskovassa vuonna 1980 saavutetun kolmannen olympiakullan jälkeen 28-vuotiaalta Stevensonilta kysyttiin kaikista miljoonista, jotka hän on torjunut. Vastaus tuli epäröimättä: ”Mitä muka on miljoona dollaria verrattuna kahdeksaan miljoonaan minua rakastavaan kuubalaiseen?”.
Ihmishenki on tärkeämpi kuin olympiamitali
Soulin kesäolympialaisissa vuonna 1988 kanadalaisella purjehtijalla Lawrence Lemieux’lla oli kaikki mahdollisuudet vuosikausia tavoittelemaansa olympiakultaan. Kisa sujui hänen kohdallaan hyvin, vaikka merenkäynti oli tavallista rajumpaa.
Kesken suorituksen Lemieux kuuli kahden singaporelaisen purjehtijan avunhuudot. Siew Shaw Her ja Joe Chan osallistuivat lähistöllä järjestettävään toisen lajin kilpailuun. Nelimetriset aallot olivat kaataneet heidän veneensä ja toinen purjehtijoista oli jo ajelehtinut kymmenien metrien päähän veneestä. Toinen yritti roikkua epätoivoisena kiinni kaatuneessa veneessä.
Lemieux ei epäröinyt, vaan otti kurssin kohti hätään joutuneita purjehtijoita, kiskoi nämä vedestä ja jäi odottamaan pelastusveneiden saapumista. Kun hän vihdoin pääsi jatkamaan omaa kisasuoritustaan, oli kaikki toivo olympiamitalista menetetty. Lemieux oli tippunut 22. sijalle.
Lemieux’n uroteko ei kuitenkaan jäänyt vaille huomiota, sillä hän sai vielä samoissa olympialaisissa Kansainväliseltä Olympiakomitealta Pierre de Coubertin -palkinnon, joka myönnetään erityistä urheiluhenkeä osoittaneelle urheilijalle.
Vaikka Lemieux ei ikinä urallaan saavuttanut olympiamitalia, ei hän kadu tuona syyskuisena päivänä tekemäänsä päätöstä: ”Tekisin edelleen kaiken samoin.”.
Ystävykset päättivät jakaa kultamitalin
Listan tuorein tapaus on viimeistä edellisistä kesäolympialaisista, joten monella on varmasti vielä muistissa, mitä Tokion olympiastadionilla tapahtui elokuun 1. päivän iltana vuonna 2021. Kaikkien aikojen kovatasoisin arvokisoissa käyty korkeushyppykilpailu päättyi siihen, kun Italian Gianmarco Tamberi ja Qatarin Mutaz Essa Barshim päättivät jakaa olympiakullan.
Täysin samanlaisen hyppysarjan tehneet miehet olisivat voineet lähteä pudotuskilpailuun, mutta kaikkien yllätykseksi kansainvälisessä televisiolähetyksessä kuultiin Barshimin urheiluhistoriaan jäävät sanat.
”Voimmeko saada kaksi kultaa?”, kysyi Barshim, johon toimitsija nyökkäsi hyväksyvästi. Ja riemukkaat kultajuhlat olivat valmiit alkamaan – kahdessa leirissä.
Kyseessä oli ensimmäinen olympiakulta sekä Tamberille että Barshimille. Molemmat ovat uransa aikana kärsineet vakavista loukkaantumisista, joiden aikana he ovat väsymättä tukeneet toisiaan. Kulta siis jaettiin kilpakumppaneiden, mutta myös erittäin hyvien ystävien kesken. Barshim kertoi myöhemmin lehdistölle, että he halusivat yhdessä lähettää nuorelle sukupolvelle viestin urheiluhengen merkityksestä.
Olympiakullan jakamista on kritisoitu paljon, sillä monien mielestä olympiamitalien kohtalosta päättäminen ei ole urheilijoiden tehtävä. Mitalin jakaminen on ollut viimeisen kymmenen vuotta mahdollista, mutta tähän ratkaisuun päädytään harvoin. Toisten mielestä urheilijoiden yhteinen päätös oli koskettava hetki ja olympiahenkeä parhaimmillaan.
Mitaleja on jaettu ennenkin
Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain
Vuoden 1936 Berliinin olympialaisissa japanilaiset seiväshyppääjät Shuhei Nishida ja Sueo Ōe päätyivät finaalissa tasatulokseen. Voittaja oli jo selvillä, mutta japanilaisten oli ratkottava hopeamitalin kohtalo yhden hypyn pudostuskilpailuna.
Japanilaiset tekivät saman kuin Tamberi ja Barshim 85 vuotta myöhemmin. He kieltäytyivät hyppäämästä vedoten ystävyyteensä ja keskinäiseen kunnioitukseen. Tuolloin kuitenkin vaadittiin, että jonkun on oltava toinen ja jonkun kolmas, joten Ōe suostui ottamaan pronssin ja hopea meni Nishidalle.
Miehet olivat kuitenkin yhdessä päättäneet lopettavansa kilpailun eikä paremmuutta oltu ratkottu, joten Japaniin palattuaan he päätyivät erikoiseen ratkaisuun. Nishida ja Ōe veivät mitalinsa kultasepälle, joka halkaisi ne ja liitti takaisin yhteen. Näin molemmat saivat puoliksi hopeisen ja puoliksi pronssisen mitalin.
Japanissa mitalit tunnetaan Ystävyyden mitaleina ja niitä pidetään ikuisena ystävyyden ja yhteistyön symboleina.
Lue myös:
Historiallisesti pahimmat lumimyrskyt ovat useimmiten olleet sellaisia, että ne ovat iskeneet täysin odottamatta. Ihmiset eivät ole olleet varautuneita myrskytuuliin, lumisateeseen ja jäätävään pakkaseen.
Tuhoisimmat talvimyrskyt ovat aiheuttaneet kymmenien miljardien eurojen tuhot ja vaatineet tuhansia kuolonuhreja. Usein lumimyrsky on tuhoisa myös siksi, että se iskee alueelle, jossa talvet ovat normaalisti leutoja. Kaupunkien ja kylien infrastruktuurit on suunniteltu aivan muunlaisiin keleihin.
Kun monien metrien paksuinen lumivaippa peittää alleen kokonaisia kyliä tai miljoonakaupungista katkeaa sähkön- ja vedenjakelu useiksi päiviksi, ovat Suomen talvimyräkät niiden rinnalla pikkupuhureita.
Iran – 1972
Historian pahin lumimyrsky koettiin Iranissa helmikuun alussa vuonna 1972. Maa oli kärsinyt ankarasta kuivuudesta neljän vuoden ajan, mutta kun sade viimein tuli, oli se helpotuksen sijaan tuhoisa luonnonkatastrofi.
Vaikka Iranin pohjoisosissa ollaan tottuneita kylmiin ja lumisiin talviin, on erittäin harvinaista, että etelän aavikoilla ja subtrooppisella vyöhykkeellä mentäisiin pakkasen puolelle. Lumimyrskyyn ei osattu varautua eikä asuntoja oltu rakennettu kylmää talvea ajatellen. Myrsky pisti 200 kylää matalaksi ja Sheklabin kylässä kaikki sen 100 asukasta menehtyivät.
Tuhannet ihmiset jäivät jumiin koteihinsa ja kirjaimellisesti jäätyivät kuoliaaksi, kun pahimmillaan 8-metrinen lumivaippa hautasi rakennukset. Yleensä lumimyrskyt kestävät maksimissaan pari päivää, mutta Iranissa pyrytti yhtä soittoa kuuden päivän ajan.
Ihmiset jäivät ilman ruokaa, vettä ja lämmitystä, kun he joutuivat usean päivän ajan kärvistelemään 25 asteen pakkasessa. Myräkän rauhoituttua pelastushelikoptereista pudotettiin ruokaa ja muita tarvikkeita suurin piirtein niille sijoille, joissa kylien arveltiin olevan. Ehkä asukkaat – jos olivat hengissä – onnistuisivat kaivautumaan kokonaan lumen alle jääneistä kodeistaan ja löytäisivät avustuspaketit.
Virallisten tietojen mukaan historian pahin lumimyrsky vaati noin Kreikan kokoisella alueella vähintään 4000 uhria, mutta todennäköisesti luku on vieläkin suurempi.
Koululaisten lumimyrsky – 1888
Tammikuun 12. päivä vuonna 1888 alkoi Yhdysvaltojen Suurten tasankojen pohjoisissa osavaltioissa leutona talvipäivänä. Lapset lähtivät kouluun, vanhemmat töihin ja muille asioilleen sään mukaisesti varustautuneina. Tämä muodostui ongelmaksi, kun lämpötila laski äkillisesti yli 40 astetta. Enää varustus ei ollutkaan säähän sopiva.
Vaikka lunta ei varsinaisesti satanut paljon, aiheuttivat ankara pakkanen ja hirmumyrskyn lukemiin yltynyt tuuli massiivista tuhoa. Näkyvyys oli käytännössä nollassa myrskyn pöllyttäessä lunta. Monet ihmiset menehtyivät kotiovilleen, koska he eivät kuulleet kelloja ja muita ääniä, joilla heitä yritettiin auttaa suunnistamaan kohti suojaa.
Suurin osa yli 200:sta Nebraskassa sekä Pohjois- ja Etelä-Dakotassa kuolleesta ihmisestä oli koulusta kotiin matkalla olleita lapsia. Toiset opettajat päättivät pitää oppilaansa koulussa parin päivän ajan. Nebraskan osavaltiossa tuuli repi yhdestä koulurakennuksesta koko katon irti, mutta opettaja Minnie Freeman ei jäänyt neuvottomaksi, vaan sitoi lapset köydellä toisiinsa ja marssitti koko porukan myrskyn läpi läheiseen latoon suojaan. Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita ja tuota myrskyä kutsutaankin surullisesti koululaisten lumimyrskyksi.
Suuri lumimyrsky – 1888
Talvi 1888 ei antanut yhdysvaltalaisille armoa. Harvinaisen kylmää oli ollut jo muutaman vuoden ajan ympäri maailmaa, minkä arvellaan johtuneen Krakatau-tulivuoren purkauksesta vuonna 1883. Purkaus vaikutti koko maapallon ilmastoon, kun tulivuoren syöksemä tuhka ja rikkihappo sumensivat auringon ja viilensivät maapallon keskilämpötilaa.
Maaliskuun 1o. päivänä noussut talvimyrsky sai alkunsa kuten niin monet muutkin Yhdysvaltojen koillisosassa esiintyvät lumimyrskyt: Etelästä tuleva lämmin matalapaineen keskus kohtaa Kanadasta puhaltavan kylmän rintaman.
Lumisade alkoi hiljalleen, mutta yltyi sankaksi yön aikana. Seuraavaan aamun mennessä lunta oli satanut New Yorkin kaduille lähes 60 senttimetriä ja lähialueilla lumen syvyys oli reippaan metrin. Suureksi lumimyrskyksi (Great blizzard) nimetty myräkkä sai aikaan totaalisen kaaoksen.
Sähkölinjoja tuhoutui, vesiputket jäätyivät ja voimakas tuuli sai aikaan jopa 15 metrin korkuisia nietoksia. Liikkuminen tai ylipäänsä rakennuksista ulos pääseminen oli mahdotonta, joten ihmiset jäivät saarroksiin niille sijoilleen jopa viikoksi. Pahimmillaan tuulen puuskat puhalsivat hirmymyrskyn lukemissa, 37 metriä sekunnissa. Talvimyrsky hautasi autoja, junia ja kokonaisia taloja ja upotti noin 200 laivaa.
Äärimmäisissä olosuhteissa menehtyi yli 400 ihmistä, mikä tekee Suuresta lumimyrskystä virallisten tietojen mukaan Yhdysvaltojen kaikkien aikojen tappavimman talvimyrskyn.
Vuosisadan lumimyrsky – 1993
Pohjois-Amerikan itäosia maaliskuussa 1993 kurittanut talvimyrsky tunnetaan nimellä Vuosisadan lumimyrsky. Tuuli puhalsi kovimmillaan 44 metriä sekunnissa, mikä on reippaasti hirmumyrskyn lukemissa.
Talvimyrsky sai alkunsa, kun Meksikonlahdella noussut trooppinen myrsky kohtasi Yhdysvaltain kaakkoisosassa kylmän rintaman. Tuloksena oli epätavallisen laajalle alueelle ulottunut talvimyrsky, jossa menehtyi yli 300 ihmistä. Suurimmillaan se ulottui Hondurasista Kanadaan ja sijainnista riippuen otti joko lumimyrskyn tai hurrikaanin olomuodon.
Noin kaksi kolmasosaa Yhdysvaltojen asukkaista eli myrskyn vaikutusalueella, joten myös aineelliset tuhot olivat mittavat. Monet eteläiset osavaltiot peittyivät lumivaipan alle, mihin kukaan normaalisti leutoihin ja jopa lämpimiin talviin tottunut ei ollut osannut varautua. Pahin tilanne oli Tennesseessä, jossa lunta satoi yli puolitoista metriä.
Pahimmillaan 10 miljoonaa kotitaloutta oli yhtäaikaisesti ilman sähköä. Myrsky repi puut juurineen irti maasta, satamissa olleet laivat katosivat jäljettömiin ja lukematon määrä rakennuksia tuhoutui. Jos tällaisesta myräkästä täytyy etsiä jotain positiivista, niin Vuosisadan lumimyrsky oli ensimmäinen, jonka vakavuuden Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun meteorologit ennustivat hyvissä ajoin nappiin. Jo päiviä ennen myrskyn nousemista useaan osavaltioon julistettiin hätätila ja ihmisillä oli aikaa valmistautua lumen tuloon. Ilman ennustusta uhrimäärä olisi todennäköisesti ollut paljon suurempi.
Vuosisadan lumimyrsky oli pitkään Yhdysvaltojen historian hintavin myrsky. Nykyrahaan suhteutettuna aineellisten vahinkojen määrä oli hieman vajaat 10 miljardia dollaria. Kunnes koitti helmikuu 2021.
Yhdysvallat – 2021
Ystävänpäivänä vuonna 2021 suureen osaan Yhdysvaltoja annettiin varoitus talvimyrskystä (kartassa varoituksen saanut alue). Tämä koski noin 170 miljoonaa ihmistä. Laaja kylmä rintama rikkoi kymmeniä vuosia vanhoja pakkasennätyksiä ympäri maata. Myrsky aiheutti 195 miljardin dollarin taloudelliset vahingot.
Pahiten talvimyrsky vaikutti Teksasin osavaltioon, jossa miljoonat ihmiset jäivät päiväkausiksi ilman sähköä. Vesiputket jäätyivät ja vaikka hanoista olisi tullutkin jotain, kehotettiin vesi keittämään. Se ei tietenkään onnistunut, kun 4 miljoonaa kotitaloutta oli ilman sähköä. Ihmiset värjöttelivät 10–20 asteen pakkasessa ilman lämmitystä, eivätkä talot ole lähellekään samalla tavalla eristettyjä kuin esimerkiksi Suomessa.
Viralliseksi kuolonuhrien määräksi on ilmoitettu 299, joista 246 yksistään hätätilaan julistetussa Teksasissa. Osa kuoli suoraan kylmyyteen ja osa häkämyrkytykseen, kun monet yrittivät lämmitellä autotalleissaan käynnissä olevissa autoissa.
Lähes vuoden kestäneen selvitystyön jälkeen Teksasin uhrien virallista määrää pidettiin aivan liian matalana. Sadat täysin muun kuolinsyyn saaneet menehtyivät todennäköisesti hypotermiaan, mutta jostain syystä lukuja on kaunisteltu. Ehkä siksi, että osavaltion valmistautumista koviin pakkasiin pidettiin jo valmiiksi onnettomana. Tiedossa oli ollut jo pitkään, että osavaltion itsenäinen sähköverkko on haavoittuvainen äärimmäisissä sääilmiöissä.
Kiina – 2008
Tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2008 Kiinassa koettiin pahin talvimyrsky puoleen vuosisataan. Myräkän intensiivisin vaihe kesti useamman päivän, mutta oikeastaan kaksi viikkoa putkeen taivaalta tuli räntää ja lunta, mikä lamautti maan liikenteen täysin. Satoja tuhansia ihmisiä oli jumissa lentokentillä ja rautatieasemille; ”onnekkaimmat” olivat lumen saartamina kodeissaan.
Ajankohta oli pahin mahdollinen, sillä lumimyrsky iski juuri ennen kiinalaista uuttavuotta, jolloin iso osa väestöstä matkustaa kotiseudulleen viettämään suurta juhlaa. Erinäisissä julkisissa tiloissa jumissa olleita ihmisiä yritettiin majoittaa ja ruokkia, mutta koko maa oli sekaisin ja massiivisia sähkökatkoja ilmeni useissa maakunnissa. Fuzhoun miljoonakaupunki oli ilman sähköä kolmen viikon ajan ja Chenzhoussa kotitalouksien lisäksi myös sairaaloista oli sähköt poikki viikkojen ajan.
Yli 200 000 kotia tuhoutui täysin, miljoonia kotieläimiä kuoli ja iso osa maanviljelijöistä menetti koko satonsa. Pahimmat tuhot koettiin alueilla, joissa ankariin pakkasiin ja sankkaan lumisateeseen ei oltu totuttu, joten ihmiset eivät olleet millään lailla valmistautuneita äärimmäisiin olosuhteisiin.
Kiinan suuressa talvimyrskyssä menehtyi virallisten tietojen mukaan yli 133 henkilöä ja taloudelliset vahingot nousivat kymmeniin miljardeihin euroihin.
Tiibet – 2008
Tiibet tunnetaan parhaiten Himalajan vuoristosta ja Mount Everestistä. Tällä Kiinan autonomisella alueella ollaan tottuneita jäätäviin pakkasiin, mutta koska ilmasto on suurimmaksi osaksi kuivaa, joten sateet ovat vähäisiä. Monet Himalajalla kulkevat reitit ovat käyttökelpoisia läpi vuoden, koska lunta ei juurikaan sada. Siksi Lhünzên alueelle lokakuussa 2008 iskenyt lumimyrsky tuli paikallisille täytenä sokkina.
Joissakin kylissä lunta satoi keskeytyksettä 36 tunnin ajan ja keskimääräinen lumen syvyys oli 1,5 metriä. Moni menetti kotinsa, kun rakennukset romahtivat lumen painosta, ja tiet olivat useiden päivien ajan suljettuina. Pelastushenkilökunta yritti kaivaa reittejä pahiten iskua ottaneisiin kyliin, sillä myrskyn vuoksi jumissa olleet ihmiset olivat jääneet ilman ruokaa.
Tiibetin lumimyrskyssä menehtyi ”vain” seitsemän ihmistä, mutta taloudelliset menetykset olivat sitäkin mittavammat. China Daily -sanomalehden mukaan karjaa menehtyi suoraan lumimyrskyssä noin 144 000 yksilöä, mikä tarkoitti monelle koko elinkeinon menetystä. Toiset joutuivat teurastamaan tai myymään loputkin jäljelle jääneistä jakeistaan saadakseen ruokaa ja varoja jälleenrakentamiseen. Myrskyn pitkäaikaisvaikutukset olivat tuhoisat.
Lue myös: Mount Everestin kahdet kasvot: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
Japani – 1902
Tammikuun 23. päivänä vuonna 1902 joukko japanilaisia sotilaita lähetettiin Hakkōdan vuorille harjoitusleirille. Tarkoitus oli valmistautua pakkasolosuhteisiin ja testata kalustoa, sillä sota Venäjää vastaan siinti vääjäämättömästi edessä.
Sotaharjoitukseen komennettu Aomorin viides jalkaväkirykmentti jäi kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä yllättäen alkaneen lumimyrskyn saartamaksi. Etsintäpartio lähetettiin matkaan kolme päivää myöhemmin, mutta nopeasti kävi selväksi, että pelastusoperaatio olikin lähinnä paleltuneiden ruumiiden noutoa. Hakkōdan vuoristoon lähteneistä 210 sotilaasta vain 11 selvisi hengissä.
Karoliinien kuolonmarssi – 1719
Uhrien määrässä historian toiseksi pahin talvimyrsky koettiin Ruotsin ja Norjan välisillä tuntureilla alkuvuonna 1719. Käynnissä oli Suuri Pohjan sota Ruotsin ja suurin piirtein kaikkien muiden Euroopan suurvaltojen välillä.
Taistelut itärintamalla olivat Ruotsin kannalta sujuneet heikosti, ja koko Suomen alue oli Venäjän miehittämä. Niinpä kuningas Kaarle XII suuntasi katseensa länteen ja päätti hyökätä Norjaan. Kuninkaan johtamat pääjoukot marssivat kohti Kristianiaa eli nykyistä Osloa ja toinen osasto suuntasi tunturien yli kohti Trondheimia.
Kaarle XII menehtyi taisteluissa marraskuussa 1718, minkä jälkeen kummatkin joukot päättivät vetäytyä takaisin Ruotsiin. Ajankohta oli pohjoiselle osastolle pahin mahdollinen.
Ilman huoltojoukkoja kulkeneet sotilaat joutuivat vuodenvaihteessa poikkeuksellisen ankaran lumimyrskyn kouriin ja ensimmäisenä yönä 200 miestä menehtyi pakkasessa. Hevosia kuoli ja välineistöä poltettiin, jotta nuotiot toisivat edes vähän lämpöä. Yhteensä armottomassa lumimyrskyssä menetettiin lähes puolet osaston vahvuudesta eli noin 3000 sotilasta, joista suomalaisia oli reippaasti yli puolet.
Joukkojen traagisesti päättynyttä perääntymistä on kutsuttu karoliinien kuolonmarssiksi.
Afganistan – 2008
Afganistanin surkein talvi (ilmastollisesti) koettiin vuonna 2008. Tähdet olivat valitettavasti kohdillaan, kun ensin kaksi matalapaineen keskusta tiputti yhteensä yli 2,5 metriä lunta ja sitten Siperiasta työntyi jäätävän kylmä rintama, joka pudotti lämpötilan nopeasti koviin pakkaslukemiin.
Suurin osa yli 900 kuolonuhrista menetti henkensä ollessaan ulkona huolehtimassa karjasta. He eivät olleet osanneet varautua äkilliseen 30 asteen pakkaseen ja valtavaan lumimäärään. Ne jotka selvisivät, kärsivät myös karun kohtalon. Esimerkiksi BBC:n haastattelema Ahmad, 18-vuotias paimen, oli kertomansa mukaan pellolla lumen saartamana ja pakkasen armoilla kuusi päivää. Nuorukaiselta jouduttiin amputoimaan polvista alaspäin molemmat jalat sekä kaikki sormet.
Ilman suojaa jääneitä kotieläimiä – lampaita, vuohia ja nautoja – kuoli yli 300 000, mikä vei monelta paikalliselta ainoan elinkeinon.
Tiet olivat tukossa eivätkä kaikki syrjäisissä kylissä eläneet ihmiset päässeet sairaaloihin hoidattamaan paleltumia. Liikettä ei ollut myöskään toiseen suuntaan ja avustusjoukot pääsivät etsimään lumen armoille jääneitä ihmisiä vasta useamman päivän jälkeen. Monia ei koskaan löydetty.
Lue myös:
Tammikuun 6. päivänä on loppiainen. Miksi loppiaista vietetään ja miten sitä juhlistetaan ympäri maailman? Suomessa tämän pyhäpäivän juhlinta keskittyy lähinnä siihen, että monilla on töistä vapaata.
Kristillisessä perinteessä loppiaista on vietetty itämaan tietäjien kunniaksi. Nuo viisaat miehet saapuivat Betlehemin tähden johdattamina tervehtimään vastasyntynyttä kuningasta, Jeesusta. Toisaalla loppiainen on Jeesuksen kastetta juhlistava päivä ja vanhempi sekä merkittävämpi tapahtuma kuin joulu.
Listafriikki ottaa nyt katsauksen erilaisiin loppiaisen viettotapoihin ja siihen, mitä miehiä nämä itämaan tietäjät oikein olivat.
Loppiaisen ajankohta
Loppiainen on kristittyjen vanhimpia juhlia: sitä on vietetty jo noin 150-luvulta lähtien Jeesuksen syntymä- ja kastejuhlana. Miten tuo erityinen juhla määräytyi tammikuun 6. päiväksi? No samasta syystä kuin kaikki muutkin kristinuskon tärkeät pyhät: Se oli suosittu pakanallinen juhlapäivä, talvipäivänseisauksen ajankohta vanhojen kalentereiden ja ajanlaskun mukaan.
Joulu (joka nykyisin tunnetaan Jeesuksen syntymäjuhlana) sen sijaan asetettiin vasta vuonna 335 joulukuun 25. päivälle; sopivasti roomalaisen auringonjumalan Sol Invictuksen syntymäpäiväksi.
Jeesuksen alkuperäiselle syntymäjuhlalle piti siis keksiä jotain tapahtumaa, joten tammikuun 6. päivästä tuli itämaan tietäjien muistojuhla. Vanhat tavat kuitenkin pysyivät tiukassa, ja loppiainen oli vielä satojen vuosien ajan monessa maailman kolkassa joulua tärkeämpi juhla.
Suomessa loppiaista vietettiin vuosina 1973-1992 tammikuun 6. päivän jälkeisenä lauantaina – työmarkkinajärjestöjen (varmasti työnantajapuolen) vaatimuksesta. Sittemmin loppiainen on palautettu perinteiselle paikalleen, ja monet saavat siitä arkivapaan.
Itämaan tietäjät
Itämaan tietäjistä ei oikeastaan tiedetä paljoakaan; heidät mainitaan Raamatussakin vain muutaman kerran. Raamatussa miesten kerrotaan tulleen idästä ja tuoneen mukanaan kolme lahjaa, mistä on itseasiassa tullut käsitys siitä, että heitä olisi ollut kolme.
Kertomukset kuitenkin vaihtelevat: oppineiden miesten lukumäärä on joissakin tarinoissa jopa kaksitoista. Raamattu ei myöskään mainitse miesten nimiä, ja he ovat saattaneet olla taikureita, kuninkaita, ennustajia, tähtitieteilijöitä – kukaan ei oikein tiedä varmaksi.
Noin vuoden 500 tienoilta peräisin oleva kreikkalainen kertomus kuitenkin avaa näiden viisaiden, joskin pakanallisten, miesten henkilöllisyyksiä: Nuubian ja Arabian kuningas Melchior, Tarsiksen kuningas Kaspar ja Saaban kuningas Balthasar.
Tarina idän tietäjistä on historian saatossa muuttunut useaan kertaan ja sitä on muunneltu erityisesti roomalaiskatolisen kirkon poliittisten tarkoitusperien mukaisesti.
Itämaan tietäjien lahjat – kultaa ja apua vaippaihottumaan
Itämaan tietäjät toivat Jeesukselle tarinan mukaan lahjoja: kultaa, mirhamia ja suitsukkeita. Ne olivat tuohon aikaan arvokkaimpia mahdollisia lahjoja.
Osa historian ja Raamatun tutkijoista on sitä mieltä, että perhe sai kalliita lahjoja siksi, että niiden turvin oli helppo paeta erinäisiä vainoja. Mutta kertomuksissa kolmelle lahjalle on annettu myös symbolinen merkitys.
Kultaa annettiin lahjaksi maallisen kuninkuuden johdosta. Suitsukkeet viittasivat jumaluuteen. Mirhami, eli öljystä ja yrteistä valmistettu tuoksuva neste, symboloi uhrilahjaa ja ihmisen kuolevaisuutta, ja sellaisena ennusti Jeesuksen tulevaa kohtaloa.
Toisaalta mirhaa on käytetty myös vaippaihottumien hoitoon, joten olosuhteet huomioon ottaen se oli ehkä hyödyllisin kaikista näistä lahjoista.
Loppiainen on lähetystyön juhla
Loppiaisena julistetaan myös lähetystyön sanomaa: se on näppärästi kiedottu yhteen itämaan tietäjien kanssa.
Tarinan mukaanhan itämaan tietäjät tulivat kaukaa vierailta mailta ja olivat etnisyydeltään kaikki erilaista alkuperää. He edustivat eri ikäluokkia ja kolmea tunnettua mannerta: Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Kansalaisuuksistaan huolimatta he saapuivat osoittamaan kunnioitusta vastasyntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Joten summa summarum, joulun sanoma kuuluu kaikille kansoille.
Lähetystyöhön kuuluu siis olennaisena osana kristillisen uskon julistaminen, mutta järjestöt tekevät paljon humanitääristä työtä. Lähetystyö edistää muun muassa taloutta, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Onneksi ristiretkistä on tultu jonkin verran eteenpäin, sillä lähetysjärjestöjen noudattamat kristilliset opit sallivat avun tarjoamisen ja antamisen ilman, että kenenkään tarvitsee kääntyä kristityksi.
Loppiainen Latinalaisessa Amerikassa
Loppiainen, Dia de Reyes eli kuninkaiden päivä, on Latinalaisessa Amerikassa ja Espanjassa erittäin merkittävä juhla. Vielä hyvin hiljattain se on ollut jopa suurempi juhlapäivä kuin joulu, mutta amerikkalainen kaupallisuus taitaa olla levittänyt lonkeronsa etelään, ja joulupukki tuo lahjat joulukuun 25. päivänä.
Perinteisesti lahjat ovat kuitenkin olleet itämaan tietäjien tuomia ja heille on myös kirjoitettu lahjatoiveet. Lapset laittavat edelleen loppiaisen aattona kengät ulko-oven (tai oman huoneen oven) eteen, täyttävät ne heinällä ja aamulla heinä on vaihtunut lahjoiksi. Miksi heinää? No, se on ollut evästä tietäjien kameleille!
Loppiaisena järjestetään myös ilotulituksia ja paraateja, joihin tietenkin pukeudutaan asianmukaisesti itämaan tietäjiksi.
Venäjällä hypätään avantoon
Kuten jo aiemmin mainittiin, loppiaisena juhlitaan myös Jeesuksen kastetta Jordanjoessa. Tämän uskotaan tapahtuneen juhlakalun ollessa 30-vuotias. Loppiaisen alkuperäinen nimi teofania tarkoittaa Jumalan ilmestymistä, ja sillä viitataan siihen, että kasteen saanut Kristus tunnistetaan ihmisten keskelle syntyneeksi Jumalaksi ja samaan hengen vetoon Jumala näyttäytyy maailmalle Pyhänä Kolminaisuutena.
Ortodoksisessa kirkossa ei niinkään muisteta itämaan tietäjiä, vaan juuri tätä kastetta. Loppiainen eli epifania onkin hyvin perinteinen kastepäivä.
Miljoonat itänaapurimme Venäjän ortodoksit osallistuvat vuosittain kastautumisseremoniaan, jonka olosuhteet ovat hieman hyytävämmät kuin Jeesuksella Lähi-idässä. Järven tai joen vesi pyhitetään upottamalla sinne risti kolmeen kertaan, ja myöhemmin jäähän tehdään ristin muotoinen avanto, johon ortodoksit pulahtavat niin ikään kolmesti (Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen). Seremonian ja veden uskotaan parantavan ja ehkäisevän sairauksia.
Bulgariassa tanssitaan jäisessä vedessä
Jos Venäjällä kastaudutaan avantoon kolmesti, niin bulgarialaiset vievät uiskentelun vielä pidemmälle. Myös siellä loppiainen on Jeesuksen kastejuhla, ja sitä kutsutaankin nimellä Yordanovden eli Jordanin päivä.
Bulgarialaisissa vesissä uskotaan tuolloin olevan puhdistavia ja parantavia voimia, jotka on tietenkin varattu vain miesväelle. Vanhan perinteen mukaan pappi siunaa ristin ja heittää sen hyiseen veteen – jokeen, järveen tai mereen – ja innokkaat miehet sukeltavat esineen perään. Se onnekas, joka löytää ristin ja tuo sen papille, saa erikoissiunauksen itselleen ja perheelleen; koko porukka on täten vapautettu sairauksista ja pahoista hengistä ainakin kuluvaksi vuodeksi.
Traditio on hieman erilainen Tundzhajoen rannalla Etelä-Bulgariassa, jossa Kaloferin kaupungin miehet ja pojat marssivat jokeen suorittamaan Mazhko horo -tanssin. Papin siunaama ristikin sinne on heitetty, mutta sen palauttajalla ei tanssin tuoksinnassa niin ole väliä, sillä siunaus on varattu nuorimmalle pojalle, joka uskaltautuu jäiseen veteen.
Myös Makedoniassa, Kreikassa ja Kyproksella on tapana kirmata veteen siunatun ristin perässä; toisille kokemus on maantieteellisestä sijainnista riippuen miellyttävämpi kuin toisille.
Joulu loppuu
Loppiainen tarkoittaa yleisesti joulun ajan loppumista; siitä sen suomenkielinen nimikin on peräisin. Suomessa joulua on vanhan tavan mukaan jatkettu Nuutinpäivään 13. tammikuuta saakka, mutta nykyisin loppiainen on se, joka päättää joulun juhlinnan. Sen jälkeen palataan kouluun ja normaaliin arkeen.
Loppiaisena on perinteisesti tavattu riisua koti joulusta: viedä kuusi pois ja kerätä koristeet laatikkoon odottamaan jälleen loppuvuotta. Vanhan uskomuksen mukaan joulukoristeiden pitäminen loppiaisen jälkeen tietää huonoa onnea, mutta aika moni uhmaa tätä taikauskoa, sillä varsinkin valot on mukava pitää hieman pidempään – jos ei nyt sentään ihan juhannukseen saakka.
Lue myös:
Yhteiskunta
Suomalaiset lääkärit ovat muuta väestöä todennäköisemmin alkuvuodesta syntyneitä – Faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin! On siis aika perehtyä vuoden ensimmäiseen kuukauteen: Luvassa on siis faktoja tammikuusta ja tammikuussa syntyneistä.
Listafriikki keräsi tammikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.
Listalla selviää myös se, mihin ammatteihin tammikuun lapset saattaisivat todennäköisyyksien ja tilastojen valossa ajautua sekä mistä tämä kuukausi on saanut nimensä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Tammikuun 19. päivään saakka synttäreitään viettävät ovat horoskoopiltaan kauriita ja loppukuusta syntyneet ovat vesimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, ja he nauttivat päättelykykyä vaativista tehtävistä.
Entä minkälaisia ovat tammikuussa syntyneiden henkieläimet?
Tammikuun alkupuolella syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.
Vesimiehet, eli tammikuun 20. päivästä eteenpäin syntyneet, voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa. Delfiinin akilleen kantapää on kuitenkin tylsistyminen, sillä se voi tulla hyvin surulliseksi, jos ei pääse tasaisin väliajoin seikkailemaan.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Tammikuussa syntyneiden onnenkukkia ovat neilikat ja lumikellot. Kuten aina kukkien kohdalla, niin tälläkin kertaa värillä on väliä.
Valkoiset neilikat symboloivat viattomuutta ja puhdasta rakkautta, ja tummanpunaiset neilikat ovat merkki syvästä rakkaudesta. Kristillisen legendan mukaan maailman ensimmäinen vaaleanpunainen neilikka kasvoi Marian kyyneleistä, jotka hän vuodatti, kun Jeesusta oltiin viemässä ristiinnaulittavaksi. Siksi vaaleanpunaiset neilikat kuvaavat kiintymystä ja äidinrakkautta.
Neilikoilla voi kuitenkin lähettää myös toisenlaisia viestejä, sillä keltainen neilikka symboloi pettymystä ja torjumista. Raidallinen neilikka – oli se minkä värinen tahansa – viestittää katumusta.
Valkokukkaiset lumikellot ovat usein puutarhan ensimmäisiä kukkia, jotka voivat putkahtaa esiin jo silloin, kun lumi on vielä maassa. Sirot lumikellot kuvastavat puhtautta, toivoa ja kauneutta. Ne sopivat iloisiin ajankohtiin, mutta niillä voi myös surullisina hetkinä ilmaista myötätuntoa.
Yksittäinen lumikello symboloi vanhan uskomuksen mukaan kuolemaa, joten jos lumikelloilla haluaa ilahduttaa tai tuoda toivoa paremmasta huomisesta, niin niitä kannattaa viedä kunnon kimppu.
Tammikuun lasten syntymäkivi on tummanpunainen granaatti, jonka on uskottu symboloivan elämää ja suojelevan kantajaansa erityisesti matkoilla sekä taisteluissa. Granaatti kuvastaa myös uskollisuutta, totuutta ja luottamusta.
Januksen kuukausi
Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan tammikuu-sana käsittelyyn listan seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi kuukausi on muun muassa janvier (ranska), januari (ruotsi) ja jaanuar (viro).
Nämä kaikki pohjautuvat latinankieliseen Ianuarius-sanaan. Kokonaisuudessaan nimi oli Mensis Ianuarius, joka tarkoittaa ”Januksen kuukautta”. Janus on roomalainen porttien, oviaukkojen, kaksinaisuuden ja kaiken vanhan loppumisen sekä uuden alkamisen jumala, jonka tunnuksena on kaksikasvoinen pää. Katse molempiin suuntiin kuvaa hyvin vuodenvaihdetta: toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan.
Tammikuu ja helmikuu asettuivat omille paikoilleen kalenteriin vasta karkauspäivällisen juliaanisen kalenterin myötä. Tuo kalenteri, nimensä mukaan, kehitettiin Rooman valtakunnassa Julius Caesarin käskystä. Aiemmin käytössä oli ollut kymmenkuukautinen kalenteri, joka alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Mistä tammikuu on saanut nimensä?
Sitten siihen suomenkieliseen tammikuuhun. Tammikuun alkuosa eli tammi saattaa viitata samannimiseen jaloon lehtipuuhun. Tammi on kova puu ja tammikuussa on usein kovat pakkaset. Tämä selitys tuntuu kuitenkin vähän kaukaa haetulta.
Hyväksytympi teoria perustuu tammi-sanan alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Se on perinteisesti tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta eli ydintä. Vuoden ensimmäinen kuukausi jakaa ankaran talviajan kahtia eli se on kirjaimellisesti talven keskellä; tammikuu on talven napa, niin sanottu sydäntalvi. Muinoin tammikuuta onkin Suomessa kutsuttu sydänkuuksi.
Tavoitteet kohti ammattilaisurheilua
Koska tammikuussa syntyneet ovat ikätovereitaan vanhempia, pärjäävät he usein loistavasti koulun liikuntatunneilla. Monien kuukausien ikäero voi olla huomattavan merkittävä fyysisessä kehityksessä, mikä näkyy sitten kentillä ja radoilla. Mutta tämä ero varmaankin tasaantuu iän karttuessa?
Näin voisi kuvitella, mutta eräs australialaistutkimus kertoo toista tarinaa. Tutkijoiden mukaan tammikuussa syntyneitä pelasi australialaisen jalkapallon pääsarja AFL:ssä noin kolmasosa odotettua enemmän. Joulukuussa syntyneitä sen sijaan oli neljännes odotettua vähemmän. Tulokset ovat linjassa muidenkin sellaisten tutkimusten kanssa, joissa on todettu, että alkuvuodesta syntyneitä ammattilaisurheilijoita on verrattain paljon.
Vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden ensimmäisinä kuukausina syntyneillä jääkiekkoilijoilla on myöhemmin samana vuonna syntyneitä suurempi todennäköisyys tulla varatuiksi ammattilaisliiga NHL:ään. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä myös varataan keskimäärin muita korkeammalla varausnumerolla. Tilastot perustuvat vuosien 1980–2007 varaustilaisuuksiin.
Vai käykö matka kuitenkin lääkikseen?
Voiko syntymäkuukausi määritellä tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että vähintäänkin vuodenajalla on suuri vaikutus koko loppuelämään.
Miten kauan elät, miten pitkäksi kasvat, miten pärjäät koulussa, oletko aamu- vai iltavirkku, minkälainen todennäköisyys sinulla on sairastua tiettyihin tauteihin – esimerkiksi näiden kaikkien ominaisuuksien on havaittu olevan yhteydessä syntymäkuukauteen.
Jos olet lukenut Listafriikin jokaisen kuukauden faktalistan, niin olemme käsitelleet näitä tutkimuksia moneen otteeseen. Usein selittävänä tekijänä on auringonvalo ja D-vitamiinin saanti äidin raskauden aikana.
Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Kyseisen tutkimuksen mukaan lääkäreiden joukossa on tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti eniten.
Mutta myös Suomessa tehty tutkimus osoittaa, että lääkärit ovat koko väestöön verrattuna todennäköisemmin syntyneet alkuvuodesta. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 1940-1988 syntyneiden henkilöiden tietoja, jotka oli saatu Väestörekisteristä sekä Terhikki-rekisteristä, joka on terveydenhuoltohenkilöstön tietoja sisältävä tietokanta. Vuoden 1970 peruskoulu-uudistuksella ei havaittu olleen mitään vaikutusta iän tuomaan etuun.
Tätä kutsutaan suhteellisen iän ilmiöksi ja se on havaittu ympäri maailmaa useissa tutkimuksissa. Tällä listalla mainitut esimerkit menestyksestä ammattilaisurheilussa ja korkeasta koulutustasosta ovat vain yksittäisiä esimerkkejä suhteellisen iän ilmiön tuomasta edusta.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Taikauskoisten kannattaa mennä naimisiin 9. tai 10. päivä, sillä tälle ajankohdalle almanakka povaa parasta avio-onnea.
Jos häitä on järjestämässä, niin sitä ennen on syytä tehdä visiitti hammaslääkärille ja panna purukalusto kuntoon. Hammaslääkärillä käynti on ajoitettava tammikuun 7. tai 8. päivälle.
Viimeinen rööki on syytä tumpata 4., 9., tai 14. päivänä, jotta lopettaminen varmasti onnistuu. Kyseiset päivät ovat myös suopeita äidinmaidosta vieroittamiseen – oli kyse sitten eläimistä tai ihmislapsesta.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja mahtavaa synttärikuukautta kaikille tammikuussa juhliville!
Lue myös:
-
Elämäntapa12 tuntia sittenSuper Bowl -ruoka: Tässä 10 helppoa reseptiä!
-
Yleistieto5 päivää sitten10 hauskaa faktaa helmikuusta: meneillään on vuoden lyhyin ja erikoisin kuukausi
-
Yhteiskunta1 viikko sittenSuomen joukkueella kisoissa mukana oikea karhu: 10 erikoisinta tapahtumaa menneistä olympialaisista – osa 2
-
Yhteiskunta1 viikko sittenSuomessa ensimmäinen törmäys johtui viinasta – Tällaisia olivat historian ensimmäiset auto-onnettomuudet