Montaako kieltä sinä osaat puhua? Entä osaatko yhtäkään kieltä, joissa ei käytetä sanoja? Tässä vinkkejä opetteluun, kun Listafriikki esittelee erikoiset kielet, joissa ei puhuta sanoilla.

Viittomakieli tulee varmaan monilla mieleen, mutta on olemassa lukuisia muitakin tapoja kommunikoida ilman puhetta ja sanoja – on naksutusta, vihellystä, rummutusta ja koputtelua. Joten jos kielipäätä löytyy ja perus ranskat, venäjät, hepreat ja japanit on hallussa, niin tästä joku hieman eksoottisempi kieli opetteluun.

Tässä ovat siis top 10 erikoiset kielet, joissa kommunikoidaan ilman puhuttuja sanoja. Voi kuinka rikasta kielenkäyttö ja viestintä voikaan olla!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset erikoiset kielet ovat luvassa myöhemmin

Sfyria

Maailmassa tunnetaan noin 70 vihellyskieltä, joissa kommunikointi tapahtuu, arvasit oikein, viheltämällä. Kreikkalainen sfyria on tämän top 10 erikoiset kielet -listan ensimmäinen vihellyskieli – toki muutama muukin saa paikkansa parrasvaloissa.

Sfyriaa puhutaan, tai vihelletään, ainoastaan pienessä Antian vuoristokylässä, Evian saarella. Vihellyskielellä on 2500 vuotta vanhat perinteet, joita paimenkansa on ylpeänä siirtänyt sukupolvelta toiselle. Vielä 1980-luvulla koko 250 hengen kyläyhteisö osasi kommunikoida viheltämällä, mutta nykyisin taitajia on jäljellä vain kourallinen – kylän väkimääräkin on vähentynyt muutamaan kymmeneen, kun nuoret muuttavat kaupunkeihin opiskeluiden ja työn perässä.

Sfyriaa ei turhaan pidetä yhtenä maailman uhanalaisimmista kielistä. Vaikka kulttuuriperintöä haluttaisiinkin herätellä uudelleen henkiin, nousee ongelmaksi se, että sfyriaa osaavat ikäihmiset ovat monesti huonohampaisia, eivätkä enää pysty tuottamaan kielen vaatimia vihellyksiä.

Evian ulkopuolinen maailma tuli tietoiseksi sfyriasta vasta vuonna 1969, kun Antian lähistölle tippui pienlentokone. Pilottia etsimään tullut pelastusryhmä kuuli paikallisten viheltelevän toisilleen pitkiä melodioita kanjoneiden poikki ja he kiinnostuivat selvittämään viestinnän merkitystä.

Kreikkalaisen kielitieteilijän Dimitra Hengenin mukaan sfyria on vihelletty versio puhutusta kreikasta: sanat ja tavut ovat vaihtuneet eri sävyillä ja tiheydellä tuotettuihin vihellyksiin. Koska vihelletyt ääniaallot eroavat puheesta, voi sfyriaa käyttämällä saada viestinsä perille jopa neljän kilometrin päähän. Se on noin 10 kertaa pidemmälle kuin kurkku suorana huutamalla.

Khoisankielet

Vaikka Afrikan etelä- ja luoteisosissa puhuttavissa khoisankielissä sanojen muodostukseen käytetäänkin sekä vokaaleja että tavallisia konsonantteja, on mukana useita erilaisia naksutuksia, joita käytetään konsonanttien tapaan.

Kaikille naksutuskieliä kuulleille puhe kuulostaa varsin eriskummalliselta. Itse asiassa hollantilaiset, jotka aikoinaan saapuivat valtaamaan ja rakentamaan omia siirtokuntiaan Etelä-Afrikkaan, nimesivät khoisakieliä puhuvat kansat ”änkyttäjiksi”, hollanniksi stotteraar.

He eivät ymmärtäneet kyseessä olevan oikea kieli, vaan luulivat naksautusten olevan yleinen puhehäiriö. Tuosta hollanninkielisestä sanasta on kehittynyt myös suomalainen versio hottentotti, jota nykyään pidetään epäsopivana ja halventavana ilmaisuna.

Tällä hetkellä khoisankieliä on useita kymmeniä erilaisia ja niitä puhuu noin puolimiljoonaa ihmistä. Vaikka naksautusääniä käyttävät kielet niputetaankin usein samaan ryhmään, ei niitä voi kutsuta yhteiseksi kieliperheeksi; niin paljon ne toisistaan eroavat.

Eri naksautuskielet voivat meidän korviimme kuulostaa keskenään samanlaisilta, mutta sitä ne eivät todellakaan ole. Eri kieliä ja naksautuksia käyttävät eivät ymmärrä toisiaan yhtään sen paremmin kuin mekään. Jossakin kielessä voi olla vain viisi erilaista naksutusta tai maiskautusta, mutta toisissa niitä voi olla useita kymmeniä.

Silbo gomero

Kanariansaariin kuuluvalla La Gomeralla on vuosisatojen ajan kommunikoitu espanjan lisäksi silbo gomeron kielellä. Yli 20 000 hengen väestö on kaksikielinen – he puhuvat espanjaa ja viheltävät silbo gomeroa. 

Kun ensimmäiset espanjalaiset saapuivat Kanarialle 1400-luvun alussa, asuttivat saariryhmää pohjoisafrikkalaista alkuperää olevat guanchit. Jo silloin La Gomeralla vihellettiin, joten omalaatuisen kommunikointitavan oli täytynyt tulla alkuperäisasukkaiden mukana Afrikasta. Ajan kuluessa ja väestön sekoittuessa vihellyskieli kuitenkin säilyi, joskin se muutti muotoaan. Nyt jo pitkään silbo gomero on ollut vihellettyä espanjaa.

La Gomera on vulkaaninen saari, jossa vuorottelevat metsäiset laaksot ja jylhät vuoren rinteet. Vaikeakulkuisessa maastossa kaikuvat silbo gomeron vihellykset, jotka kattavat noin 4000 erilaista sanaa. Vielä 1950-luvulla, kun käytössä ei ollut puhelimia ja talot oli rakennettu harvakseltaan, oli yli kolmen kilometrin päähän kuuluva vihellys tehokas keskustelutapa ja sitä käytettiin paljon yleisten ilmoitusten antamiseen. Muuten viesti piti lähteä toimittamaan kävellen.

Silbo gomero oli jo vaarassa kadota kokonaan, mutta paikallishallinto sääti vuonna 1999 lain, jonka mukaan vihellyskieltä on opeteltava koulussa, jotta taito ja perinne pysyy voimissaan. Väestössä on kuitenkin erikoinen väliinputoajien joukko: ne, jotka ovat syntyneet 1950- ja 1990-lukujen välillä kyllä ymmärtävät kieltä, mutta eivät osaa sitä itse viheltää. Vanhimmat ja nuorimmat asukkaat sen sijaan ovat aidosti kaksikielisiä.

Sotavangit ja Polybiuksen neliö

Kuuluisaksi tämä jo antiikin Kreikassa keksitty kommunikointitapa tuli viimeistään Vietnamin sodan jälkeen, kun sotavankeina olleet amerikkalaissotilaat kertoivat viestineensä toisilleen koputtamalla sellin seinään. Kirjelappujakin vaihdettiin ja kuiskimista kokeiltiin, mutta niistä jäi helposti kidutuksen arvoisesti kiinni.

Idea tuli kapteeni Carlyle Harrisilta, joka vuonna 1965 vangittiin ja suljettiin Hỏa Lòn vankilaan, jota Hanoin Hiltoniksikin kutsuttiin, yhdessä monien muiden amerikkalaisten kanssa. Harris muisti, että toisen maailmansodan aikana vangit olivat käyttäneet kommunikointiin nerokasta polybiuksen neliötä. Jokainen kirjain voitiin ilmaista kahdella eri koputuksella, ehkä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ensin koputetaan pysty- ja sitten vaakarivi. Esimerkiksi s-kirjain on 4-3.

Joku voisi väittää, ettei kyseessä ole kieli. Mutta mielipide voi muuttua, jos lukee vara-amiraali James Stockdalen muistelmia. Hän oli sotavankina Hanoin Hiltonissa yli seitsemän vuoden ajan. Stockdalen mukaan koputukset eivät olleet vain yksittäisten sanojen vaihtoa, vaan seinien läpi käytiin syvällisiä keskusteluja, joissa välittyivät niin suru, ilo, jännitys, huumori, masentuneisuus kuin sarkasmikin. Tärkeässä roolissa oli myös vankitovereiden valmistaminen kuulustelu- ja kidutustuokioihin sekä niiden jälkeinen lohduttaminen.

Lue myös: Top 10 historian pahimmat kidustusmenetelmät piinapenkistä Juudaksen tuoliin

Luostareiden viittomakieli

Jos sotavankien oli pakko, oman ja kavereiden hengen säästämiseksi kommunikoida sanattomasti, ovat toiset tehneet vaitiololupauksen aivan omasta tahdostaan. 

Jumalalle tai jumalille omistautuneet ihmiset ovat vuosituhansien ajan tehneet hiljaisuusvaloja eläessään luostareissa, temppeleissä tai mikä ikinä aiheeseen liittyvä rakennus onkaan kulloinkin ollut kyseessä.

Kristityt munkit totesivat (eivät kuitenkaan varmaankaan yhteen ääneen) 1000-luvulla, että vaikka juttelu on pois laskuista, ei kukaan ole kieltänyt kommunikointia. He alkoivat luoda käsimerkkejä ja -liikkeitä, joilla saatiin aikaan helposti ymmärrettävä, yksinkertainen sanasto. Syvällisiä keskusteluja viittomilla ei käyty, mutta luostarin päivittäiset askareet saatiin sovittua aiempaa helpommin. Onko joku nähnyt minun Raamattuani? Voitko ojentaa ehtoollisviinin? Lainasitko eilen kaapuani? Miten tällaisia asioita esität toverille ilman sanoja tai viittomia?

Ensimmäiset sormiaakkosetkin muuten näkivät kirkon hämyssä siivilöityvän päivänvalon luostareissa, mutta niitä oli sallittua käyttää vain kuolevien ja sairaiden parissa.

Vaikka monet munkit ja nunnat nykypäivänä juttelevatkin, tekee osa edelleen lupauksen olla puhumatta, joten luostareiden oma viittomakieli pysyy voimissaan.

Lue myös:

• 10 käsimerkkiä – yllättävät alkuperät ja merkitykset
• Sanoja, joita ei voi kääntää muille kielille – ainakaan järkevästi

Tällä listalla käydään läpi kymmenen faktaa tai vinkkiä, joiden avulla voi pelastaa oman tai toisen ihmisen hengen tilanteessa kuin tilanteessa.

Listafriikki kokosi tähän erilaisia ja yllättäviä selviytymiskeinoja, joilla henki voi säilyä tukalassakin tilanteessa. Kun katastrofi iskee, oli se sitten miten epätodennäköinen tahansa, ovat hyvät neuvot kalliit. Siksipä listalla on faktoja, joiden avulla voi selvitä, jos jää lumivyöryn alle tai joutuu alligaattorin hampaisiin tai jääkarhun jahtaamaksi.

Toisaalta listalla on vinkki myös aivan jokapäiväiseen autoiluun, myrkytyksen ensiapuun ja siihen, miten julkisella paikalla saa parhaiten apua. Mahdollisuuksien mukaan aina on tietenkin otettava yhteyttä viralliseen tahoon, jolta on saatavissa asiantuntevaa apua, mutta hätätilanteessa nämä vinkit voivat pelastaa joko oman tai sitten jonkun toisen hengen.

Yleinen hätänumero 112

Eivät nämä hengen mahdollisesti pelastavat vinkit nyt suinkaan ala sillä, että Listafriikki kertoo lukijoilleen, mikä on yleinen hätänumero. Mutta sen verran kerromme, että 112 on myös kansainvälinen hätänumero. Sama numero on kotimaamme lisäksi käytössä kaikissa EU-maissa sekä monessa muussakin Euroopan maassa.

Mutta se tärkein juttu: 112 toimii maailmanlaajuisestikin useassa maassa. Vaikka 112 ei olisi kyseisen maan hätänumero, on se monesti käytössä ”virallisen” hätänumeron rinnalla. Kansainvälisen televiestintäliiton suosituksen mukaan millä tahansa kännykällä tai älypuhelimella pitää pystyä lukittunakin soittamaan kahteen numeroon. Toinen numero on paikallinen hätänumero ja toinen on 112.

On myös maita, joissa 112:een soitettu puhelu ei suoraan yhdisty hätäkeskukseen, mutta matkapuhelinverkko yhdistää puhelun paikalliseen hätänumeroon. Näin on esimerkiksi 000-hätänumeron Australiassa sekä 911-hätänumeron Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Matkustaessa kannattaa kuitenkin AINA tarkistaa ja painaa mieleen kunkin maan hätänumero, mutta tietämättömälle 112 on pahan paikan tullen kaikkein varmin keino saada apua.

Lumivyöryn alle jäädessä sylkeminen voi pelastaa henkesi

Sitten mennäänkin yleisestä hätänumerosta lumivyöryihin. Kun tein tätä listaa varten taustatutkimusta, tuli tämän vinkin kohdalla eteen monta kritisoivaa kommenttia, esimerkiksi ”miten tämä on hyödyllinen vinkki?” tai ”milloin kukaan muka tarvitsee tätä tietoa?”. Nooh, toivottavasti ei kukaan milloinkaan, mutta todennäköisesti tämä fakta on kultaakin kalliimpi sille henkilölle, joka hautautuu lumeen ja yrittää päästä hengissä ulos pinteestä.

Eli jos selviää varsinaisesta lumivyörystä hengissä, voi löytää itsensä lumeen hautautuneena. Siinä myllerryksessä suunnat menevät sekaisin, eikä lumen keskellä ole hajuakaan siitä, mikä on ylöspäin ja mikä alaspäin. Tämä tieto on elintärkeä selvittää, että hautautunut ei lähde kaivautumaan syvemmälle lumeen (jos ylipäänsä pääsee liikkumaan).

Asiantuntijoiden mukaan lumeen hautautuneella on usein mahdollisuus kaivaa tai suulla sulattaa itselleen ilmatasku, jossa on jonkin verran happea. Hengittämisen lisäksi tuo kolo mahdollistaa sylkemisen. Vaikka syljeskelyä pidetään yleisesti huonona tapana, on se lumivyöryn sattuessa sallittua ja jopa suositeltavaa. Suunta kohti vapautta on tietenkin vastakkainen verrattuna siihen, mihin sylki painovoiman vaikutuksesta päätyy.

Tiukka viina voi pelastaa hengen

Alkoholin vaaroja ei sovi vähätellä, mutta on olemassa hetkiä, jolloin kunnon ryyppy voi pelastaa hengen. Jos käy sellainen vahinko, että sattuu juomaan jarrunestettä, jäähdytysnestettä tai pakkasnestettä, on syytä hakeutua nopeasti lääkärin pakeille.

Näiden nesteiden nauttiminen saattaa jo hyvin vähäisinä määrinä aiheuttaa vakavan, jopa kuolemaan johtavan myrkytystilan. Syyllinen on etyleeniglykoli, jonka toksiset aineenvaihduntatuotteet kertyvät elimistöön ja aiheuttavat vakavan monielinvaurion. Heti altistumisen jälkeen on havaittavissa etanolimyrkytystä eli ”perushumalaa” muistuttavia keskushermosto-oireita, jotka kuitenkin tuntien kuluessa pahenevat ja tulevat vakavammiksi. Hoitamattomana etyleeniglykolimyrkytys johtaa kuolemaan tai vähintään koomaan.

Sairaalahoitoon pääseminen voi kuitenkin syystä tai toisesta viivästyä, jolloin ensiapu löytyy viinakaapista.

Esimerkiksi Hella Pagid DOT4 -jarrunesteen englanninkielisessä käyttöturvallisuustiedotteessa on kotihoito-ohje, jossa aikuisille kehotetaan antaa myrkytyksen ensiapuna 90-120 millilitraa väkevää, vähintään 40-prosenttista viinaa.

Myös muiden etyleeniglykolia sisältävien nesteiden hoidossa käytetään ihan sairaalassakin etanolia, joka estää myrkyllisten aineenvaihduntatuotteiden syntymisen. Jos pitoisuus veressä saadaan tarpeeksi korkeaksi, päihittää etanoli etyleeniglykolin, kun ne kilpailevat alkoholia hajottavasta entsyymistä.

Ongelma on kuitenkin se, että aikuiset harvemmin nauttivat – ainakaan vahingossa – myrkyllisiksi tiedettyjä aineita, joten vaarassa ovat erityisesti lapset. Samanlaista reilun desin hörppyä ei kuitenkaan lapsille ole syytä antaa, vaan Hella Pagid suosittelee annostelemaan viinaa 2 millilitraa painokiloa kohti.

Jos epäilet myrkytystä, niin ota aina ensin yhteys Myrkytystietokeskukseen (p. 0800 147 111) ja terveydenhuoltoon.

Odota renkaat suorassa vasemmalle kääntymistä

Tämä vinkki voi olla päivänselvä monelle lukijalle, mutta Listafriikin mielestä se ansaitsi paikkansa tällä listalla, sillä olemme ainakin oletusarvoisesti auton ratissa huomattavasti enemmän kuin vaarassa joutua vaikkapa lumivyöryyn tai alligaattorin hampaisiin.

Eli kun odotat paikallaan sopivaa hetkeä kääntyä vastaantulevien kaistan yli, niin pidä renkaat eteenpäin suunnattuna. Suomessa ja suurimmassa osassa maailmaa tämä tarkoittaa sitä, että rattia ja renkaita ei pidä veivata valmiiksi vasemmalle. Tämä siksi, että jos joku sattuu ajamaan autosi perään, lähdet tuuppauksen voimasta liikkeelle auton renkaiden osoittamaan suuntaan. Vasemmalle käännetyt renkaat tarkoittavat sitä, että päädyt vastaantulevan liikenteen joukkoon. Ei hyvä!

Sormet alligaattorin sieraimiin

Suomessa tuskin tarvii pohtia, miten tulee toimia, jos joutuu krokotiilieläimen hampaisiin. Vinkki on kuitenkin syytä pitää mielessä, jos lomailee ja ui näiden suurten matelijoiden elinalueella; se voi parhaassa tapauksessa pelastaa hengen!

Peli voi tuntua menetetyltä, jos alligaattorin tai krokotiilin leuat napsahtavat raajan ympärille, mutta yhdysvaltalaisen matelijaekspertin Kenan Harkinin mukaan vastaan tappeleminen kannattaa, sillä joskus kamppailusta voi selvitä voittajana – eli tässä tapauksessa hengissä. Kohteeksi on hyvä ottaa silmät, sillä ne ovat krokotiilien herkin ruumiinosa. Joskus silmät voivat kuitenkin olla käden ulottumattomissa, joten lähempääkin löytyy ratkaisu – nimittäin sieraimet.

Hyvä esimerkki on 10-vuotias Juliana Ossa, jonka jalkaan kolmimetrinen alligaattori nappasi kiinni toukokuussa 2017, kun hän oli uimassa matalassa rantavedessä Orlandon kaupungissa, Floridassa. Ossa yritti päästä irti hakkaamalla alligaattoria päähän, ja vaikka se ei tuottanut tulosta, piti nuori tyttö päänsä kylmänä. Hän muisti ohjeen, jonka oli kuullut Gatorland -eläinpuistossa vieraillessaan: ”iske sormesi tai kätesi eläimen sieraimiin, niin sen on ilmaa saadakseen pakko avata suunsa”.

Ossa survoi sormensa alligaattorin nenään, ja oli kyse sitten hapensaannista tai kivusta sieraimissa, niin alligaattori hellitti otteensa ja tyttö pääsi pakoon. Haavat toki vaativat kymmeniä tikkejä, mutta Ossa säilyi hengissä välittääkseen muillekin tiedon tositoimissa testatusta selviytymiskeinosta.

Jotkin tyrmäystipat maistuvat suolaiselle

Kaikkein varmin tapa välttyä tyrmäystipoilta ja niiden tahatonta nauttimista seuraavilta tapahtumilta, on pitää koko ajan oma juoma hallussa. Drinkkiä ei ikinä saa jättää pubissa tai yökerhossa valvomatta, eikä koskaan pidä vastaanottaa tarjottua juomaa (ainakaan tuntemattomalta), ellei itse ole tiskillä sitä heti ottamassa käteen.

Kaikkia tyrmäystipoiksi kutsuttuja huumausaineita ei pysty mitenkään havaitsemaan, sillä ne ovat värittömiä, hajuttomia ja mauttomia. Mutta Suomessa erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi luokiteltu ja Isossa-Britanniassa ”raiskaajien vuoden 2020 asevalinnaksi” nimitetty gammahydroksivoihappo on mahdollista havaita. GHB:ssä on voimakas, suolainen maku, joka voi puskea drinkistä läpi. Jos juomasi siis yhtäkkiä maistuu aivan joltain muulta kuin pitäisi, saattaa se olla vaarallisesti terästetty ja on silloin syytä jättää nauttimatta.

Älä yritä uida paluuvirtausta vastaan!

Paluuvirtauksen vietäväksi voi joutua meren tai suuren järven rantavedessä. Jos näin käy, on parasta antautua virran vietäväksi tai uida virtauksesta pois rannan suuntaisesti. Paluuvirtausta vastaan ei kannata yrittää kamppailla, sillä ihminen jää auttamatta kakkoseksi.

Mutta mennään hieman tarkemmin siihen, mikä tuo paluuvirtaus on. Paluuvirtaus syntyy, kun tuuli ja murtuvat aallot työntävät ylintä vesikerrosta kohti maata, jolloin vedenpinta on rannassa hieman korkeammalla. Tuo ylijäämä vesi virtaa takaisin ulapalle sulavinta reittiä, joka voi olla katkos vedenalaisessa hiekkasärkässä tai yksinkertaisesti vain syvempi kohta. Koska vesi virtaa isolta alueelta takaisin melko kapeaa reittiä, voi paluuvirtaus olla todella voimakas. Nopeudeksi on parhaimmillaan mitattu 2,5 metriä sekunnissa; sellaisella vauhdilla ei kukaan ihminen pysty uimaan.

Vastoin yleistä harhaluuloa paluuvirtaus ei vedä uimaria pohjaan, joten hukkumisen vaaraa ei sinänsä ole, vaikka huomaisikin joutuneensa virran kuljetettavaksi. Ongelmaksi muodostuu se, kun hätääntynyt pulikoija yrittää päästä äkkiä rantaan ja yrittää uida virtaa vastaan: vahva ja taitavakin uimari väsyy. Tästä syystä paluuvirtaukset ovat hengenvaarallisia ja suurin hengenpelastajien työllistäjä.

Australiassa vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan paluuvirtaukset aiheuttavat maassa vuosittain enemmän kuolemia kuin maastopalot, pyörremyskyt, tulvat ja haihyökkäykset yhteensä.

Vaikka paluuvirtaus on siis hyvin voimakas, on se yleensä varsin paikallinen ja kapea. Helpoin tapa pelastautua on käydä rennosti kellumaan ja mennä mukana voimakkaan pullonkaulan yli, kunnes vapautuu virrasta luonnollisesti. Toinen vaihtoehto on lähteä uimaan rannan suuntaisesti poispäin virrasta, jolloin yleensä muutama veto riittää.

Jos jääkarhu jahtaa, riisuudu!

Nyt kun tuli jo annettua neuvo krokotiilien hampaista vapautumiseen, niin otetaan vinkki siihen, miten henkensä voi pelastaa jääkarhun ollessa kintereillä. On olemassa yleinen ja osittain koominenkin ohje siitä, miten eri karhujen kanssa tulee toimia: Ruskeakarhun kohdalla esitä kuollutta, mustakarhuun törmätessä ole aggressiivinen ja tappele vastaan, ja jääkarhun kohdalla peli on menetetty.

Jos nyt kuitenkin käy niin onnellisesti, että kohtaaminen jääkarhun kanssa ei välittömästi johtanut ihmisen illalliseksi päätymiseen, voi yrittää käyttää hyväkseen tuon arktisen alueen huippupedon heikkoutta, eli suurta uteliaisuutta. Perääntyessä kannattaa ruveta riisumaan vaatekappaleita yksi kerrallaan ja tiputella niitä maahan tasaisin väliajoin. Jääkarhu jumittuu tutkimaan ja tarkistamaan jokaisen vaatteen yksityiskohtaisesti, jolloin pakenevalla ihmisellä voi olla mahdollisuus päästä turvaan.

Voi kuulostaa hölynpölyltä, mutta asiantuntijoiden mukaan vinkki on käytännössä testattu ja toimivaksi todettu. Eräs tutkimusryhmä oli jokunen vuosi sitten juuri rantautunut Novaja Zemljalle, joka on Venäjälle kuuluva saariryhmä Pohjoisella jäämerellä, kun nälkäinen jääkarhu alkoi jahdata tiimin jäseniä. Todennäköisesti tutkijat eivät olisi kertomassa selviytymistarinaansa, ellei eräs mukana ollut opiskelija olisi ruvennut riisuutumaan ja jättämään pedolle haisteltavaa. Karvahattu, hansikkaat ja takki hämmensivät jääkarhua sen verran, että ryhmä ehti hyppäämään veneeseen ja lähtemään pakoon vesille.

Täysin toinen juttu on se, kannattaako arktiseen erämaahan lähteä juoksentelemaan ilkosillaan.

Lue myös: Jääkarhut ovat mustaihoisia merinisäkkkäitä – 10 mielenkiintoista faktaa pohjoisen kuninkaista

Kohdista avunpyyntö suoraan yhdelle ihmiselle

Jos loukkaantuu tai joutuu hätätilanteeseen julkisella paikalla, jossa on paljon ihmisiä, ei ehkä kannata huutaa yleisesti apua saatikka pyytää soittamaan 112:een. Tässä vinkissä tuntuu olevan kaikki pielessä, mutta valitettavasti siinä on perää. On nimittäin mahdollista, että kukaan ei tartu puhelimeen hälyyttääkseen apua, sillä kaikki olettavat jonkun muun tekevän niin. Tässä on kyse psykologisesta ilmiöstä nimeltään sivustaseuraajavaikutus.

Ilmiöstä on tehty tutkimuksia ja tulokset ovat olleet yksiselitteisen huolestuttavia: Mitä enemmän kadulla on muita ihmisiä, sitä epätodennäköisemmin joku tulee kysymään esimerkiksi kaatuneelta, että tarvitseeko tämä apua. Eikä kyse ole siitä, että apua kaipaavaa ei huomattaisi, sillä muun muassa Kööpenhaminan yliopiston tutkijoiden lavastamissa ja kuvaamissa tilanteissa ohikulkijat kyllä katsovat kadulle lyyhistyvää ihmistä, mutta kukaan ei tiedustele tämän vointia. Syystä että kukaan muukaan ei tiedustele tämän vointia. Ihminen on siinä mielessä laumaeläin, että teemme mieluummin niin kuin kaikki muutkin. Kuulostaa uskomattomalta, mutta sivustaseuraajavaikutus on todistettu lukemattomissa kokeissa ja tosielämän tilanteissa.

Ongelman voi ohittaa kohdistamalla avunpyyntönsä suoraan jollekin tietylle henkilölle. Osoita valitsemaasi henkilöä vaikka sormella ja pyydä apua tai kehota soittamaan hätänumeroon.

Lue myös: Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme

Selviytymisen kolmen sääntö

Jos sattuu eksymään, auto piiputtaa erämaahan tai muuten vain joutuu syystä tai toisesta luonnon armoille ilman mahdollisuutta ottaa kontaktia ulkomaailmaan, niin on hyvä pitää mielessä ”selviytymisen kolmen sääntö”. Tilanteet ja olosuhteet tietenkin vaihtelevat ja esimerkiksi metsä on talvella hyvin erilainen ympäristö kuin kesällä, mutta kolmen sääntö auttaa laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Selviytymisen kolmen sääntö kuuluu näin: Ihminen selviää ilman happea noin kolmisen minuuttia, äärimmäisissä sääolosuhteissa selviää ilman suojaa kolme tuntia, ilman vettä ihminen pärjää kolme päivää ja ilman ruokaa taas kolme viikkoa.

Ja ehkä tärkeimpänä, vaikka se ei varsinaisesti kolmen sääntöön kuulukaan: Pysy rauhallisensa – paniikki voi tappaa kolmessa sekunnissa.

Lue myös:

• Lihastreeniä naurun muodossa: Legendaarisen Niksi-Pirkan parhaat!
• Top 10 maailman vaarallisimmat tiet – Nämä eivät sovi heikkohermoisille!

Nyt ollaan jo syksyssä. Sitä ei käy kiistäminen, vaikka säiden puolesta tuntuu keskikesältä. Listafriikki keräsi tästä masentavaksikin kutsutusta vuodenajasta erikoisia faktoja, jotka saattavat muuttaa suhtautumistasi.

Kun kysytään lempivuodenaikaa, on monen vastaus aurinkoinen ja lämmin kesä. Toiset rakastavat kevättä, jolloin luonto jälleen puhkeaa kukkaan. Joillekin talvi on parasta aikaa paukkuvine pakkasineen ja valkeine lumihankineen. Mutta harva odottaa syksyä. Onhan ruska toki kaunis, mutta sateet ja pimeys saavat alakuloiseksi.

Tällä listalla tarkastelemme syksyä hieman erilaisesta näkökulmasta. Miltä syksy näyttää, tuoksuu ja tuntuu? Ja miksi juuri syksy on rakkauden aikaa?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset syysfaktat ovat luvassa myöhemmin

Syksy on rakkauden ja läheisyyden aikaa

Vastoin kaikkia yleisiä käsityksiä, syksy on rakkauden ja rakastumisen aikaa. Eniten parisuhteita hajoaa kesällä ja eniten uusia suhteita muodostetaan syksyllä. Sosiaalisen median statuksia tutkittaessa on todettu, että eniten muutoksia sinkusta parisuhteeseen, ja siitä edelleen kihloihin, tapahtuu syksyisin. 

Myös pidemmät parisuhteet voivat syyskuukausina parhaiten: ehkä viileämpi ilma houkuttelee viettämään laatuaikaa kotona, jolloin kumppanin läheisyys tuntuu entistä mukavammalta. Pohjois-Amerikassa ja Tanskassa tehdyn tutkimuksen mukaan vauvoja saa eniten alkunsa vuodenajoista syksyllä, joten pimenevinä iltoina tehdään muutakin kuin katsotaan Netflixiä.

Joidenkin eläinten aivot muuttuvat

Syksy vaikuttaa joihinkin eläimiin kummallisella tavalla. Jotkut linnut ja monarkkiperhoset lentävät tuhansien kilometrien matkan talvehtiakseen lämpimässä, toiset eläimet valmistautuvat nukkumaan yli ankarien talvikuukausien ja muutamien eläinten aivot muuttuvat. 

Aivoissa on hippokampus-niminen osa, jolla on keskeinen rooli erilaisissa muistitoiminnoissa. Muistiin olennaisesti liittyvä kognitiivinen kartta on tallennettuna hippokampukseen, ja sen avulla kykenemme hahmottamaan ympäristöä ja liikkumaan paikasta toiseen eksymättä. Hippokampus toimii eläimillä todennäköisesti aivan vastaavasti.

Hömötiaisen hippokampus kasvaa syksyn tullen noin 30 prosenttia. Kaikki uudet hermosolut tulevat tarpeeseen, sillä linnun on syksyisin kerättävä ja kätkettävä valtava määrä siemeniä talven varalle. Kun kevät koittaa, kutistuu hippokampus aiempaan kokoonsa, koska energiaa on syytä käyttää johonkin muuhun kuin muistamiseen.

Myös oravien hippokampukset kasvavat talven lähestyessä. Niillä kasvu on noin 15 prosentin luokkaa, ja syy on aivan sama kuin hömötiaisilla: ruokaa on kätkettävä satoihin eri piiloihin. Kaikkea laajentunut aivojen osakaan ei kuitenkaan pelasta, sillä vuonna 1998 tehdyn tutkimuksen mukaan oravat unohtavat jopa 74 prosenttia kaikista piilottamistaan pähkinöistä. 

Hiustenlähtö vilkastuu syksyllä

Monet valittavat hiustenlähtöä syksyisin ja talvisin, eikä se tosiaankaan ole mitään kuvitelmaa. 

Vuonna 2009 Dermatology-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hiuksia irtoaa eniten nimenomaan syksyllä. Tutkimuksessa seurattiin kuuden vuoden ajan yli 800 naista, ja lopputulos oli selvä: kesäisin hiuksia irtoaa vähiten ja syyskuussa kaikkein eniten, lokakuun ja marraskuun seuraten heti perässä (myös) hiustenlähtökuukausina.

Ihmisen hius kasvaa kolmesta kuuteen vuotta, minkä jälkeen se asettuu telogeeniin eli lepotilaan. Normaalisti noin 90 prosenttia hiuksista on kasvuvaiheessa ja loput 10 prosenttia muutaman kuukauden ajan telogeenissa ennen tippumista. 

Sveitsiläistutkimuksen mukaan naisilla oli eniten lepovaiheen hiuksia kesällä, jonka jälkeen ne tippuivat syksyn tullen pois. Tämän arvellaan johtuvan evolutiivisesta syystä: keho pitää tiukasti kiinni jo tippumisvalmiista hiuksista, koska ne suojaavat päänahkaa auringolta.  

Muita teorioita selvään kausittaiseen hiustenlähtöön ovat syysflunssat ja D-vitamiinin saannin väheneminen, mutta ne ovat paljon tylsempiä syitä kuin luonnollisen aurinkosuojan vaaliminen.

Ruska

Syksyn tuoksu

Oletko ikinä syksyisin mennyt ulos ja todennut, että ilmassa on syksyn tuoksua? Et ole väärässä, ja siihen on parikin eri syytä.

Kesäisin lämmin ilma vahvistaa monien, myös pahojen, hajujen tuoksua. Kun ilma syksyisin viilenee, eivät pahat hajut katoa mihinkään, mutta ne eivät ole enää niin voimakkaita. 

Mutta syksyllä on myös täysin oma tuoksunsa, joka on peräisin kuolleista lehdistä. Meteorologi Matthew Cappuccin mukaan juuri, kun lehdet ovat putoamassa puusta, ne ottavat tietyllä tapaa viimeiset henkäyksensä ja vapauttavat ilmaan erilaisia kaasuja. Monet niistä ovat yhdisteitä, joita kesäisin on lehtien pintaa suojaavissa öljyissä. Myös jo tippuneet, maatuvat lehdet antavat oman osansa syksyn tuoksuelämykseen.

Ihmisen hajuaisti on yhteydessä kolmoishermon eli suurimman aivohermon stimulaatioon. Tämä hermo kuljettaa kasvojen alueen, myös nenän, tuntoaistimuksia aivoihin, joten kun vedämme viileää syysilmaa sieraimista sisään, liittävät aivot kylmäntunteeseen hajuaistimuksen ilman tuoksun lähdettä. 

Samoin kuin mikä tahansa haju, niin syksyn tuoksukin on yhdistelmä kaikkea mitä näemme, kuulemme ja tunnemme, fyysisesti ja emotionaalisesti. Syksyn tuoksu on siis todellinen asia, mutta jos sitä saisi haistella purkista valkoisessa laboratoriossa, olisi sen tunnistaminen todennäkoisesti hyvin hankalaa ilman jaloissa kahisevia lehtikasoja, värikästä ruskaa ja kirpakkaa syysilmaa.

Tänään lukijoiden kysymyksissä selvitetään se, että mistä hikka johtuu. Miksi me hikottelemme ja mitä hikan syyksi on historian saatossa veikkailtu.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Mistä hikka johtuu?

Hikka eli nikotus johtuu siitä, että keho joutuu käsittelemään liikaa jotain, mitä tahansa. Se voi olla ruokaa, juomaa, naurua, itkua, tupakan savua tai ihan vain ilmaa.

Entisaikoina hikalle esitettiin mitä erikoisempia syitä: 100-luvulla elänyt kreikkalainen lääkäri Galenos oli sitä mieltä, että hikottelu on rajujen tunteiden purkautumista ulos kehosta. Joidenkin muiden asiantuntijoiden mukaan hikka oli merkki vakavasta maksatulehduksesta.

Vaikka hikka on edelleen hieman mystinen ilmiö, tiedetään siitä kuitenkin jo paljon enemmän kuin antiikin aikana.

Hikottelu johtuu pallean, joka on keuhkot ja vatsaontelon erottava ohut lihas, äkillisistä supisteluista. Pallea on ihmisen tärkein hengityslihas ja normaalisti sen rauhallinen supistuminen täyttää keuhkot ilmalla. Hikka syntyy jonkin ärsyttäessä mahalaukkua tai ruokatorvea, minkä seurauksena pallealihas rupeaa supistelemaan hallitsemattomasti. Tällöin ilmaa virtaa liian nopeasti sisään, mutta samaan aikaan sulkeutuva kurkunpää estää ilmaa täyttämästä keuhkoja. Kurkunpäässä sijaitsevien äänihuulten äkillinen sulkeutuminen taas saa aikaan hikalle ominaisen äänen.

Nykytiedon valossa hikan uskotaan olevan sikiöaikainen jäänne, sillä nikottelu on aikuiselle ihmiselle täysin merkityksetön toiminto. Toisin on kehittyvälle vauvalle, joka elää ensimmäiset kuukautensa nesteen täyttämässä pussissa silloin tällöin hikotellen. Tutkimusten mukaan sikiöillä on raportoitu hikkaa jopa yhdeksänneltä raskausviikolta lähtien.

Hapen sikiö saa tietenkin napanuoransa kautta, mutta hikan arvellaan olevan kehon refleksimäinen tapa harjoitella hengittämistä. Vauvan hengityslihakset harjaantuvat, mutta hengitystiet pysyvät suljettuina hikan aiheuttamassa ”sisäänhengityksessä”. Hikottelu on sikiölle kirjaimellista kuivaharjoittelua!

Hikka voi kestää hetken tai vähän pidemmän aikaa: 10 uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi –listalla kerrotaan historian pisimmästä hikasta. Se aiheutti 68 vuotta kestäneen piinan!

Lue myös:

• Mistä haukottelu johtuu ja miksi se tarttuu? 10 pirtsakkaa faktaa haukottelusta
• 10 ihmeellistä faktaa unista – nukkuminen ei ole enää koskaan entisellään

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, onko puhaltaminen oikeasti tehokas keino viilentämiseen eli jäähtyykö kuuma ruoka ja juoma nopeammin, jos siihen puhaltaa?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Jäähdyttääkö puhaltaminen oikeasti?

Kyllä. Kuumaan ruokaan tai juomaan puhaltaminen jäähdyttää ihan oikeasti.

Mutta perehdytäänpä tarkemmin siihen, että miksi ja miten se toimii.

Käytännössä kuumaan ruokaan tai juomaan puhaltaminen vain siirtää höyryävän kuumaa ilmaa pois, mutta juuri tässä piilee salaisuus sen toimivuuteen. Puhaltaminen vaikuttaa pariin eri prosessiin, joilla ruoka ja juoma itsestäänkin viilenisivät. Puhaltaminen vain nopeuttaa jäähtymistä.

Kun höyryävään ruokaan puhaltaa, tulee suusta ulos ruumiinlämpöistä eli noin 37-asteista ilmaa; se on huomattavasti viileämpää kuin kuumasta ruoasta tai juomasta nouseva ilma. Viileä aine on tiheämpää, joten se korvaa lämpimän aineen – prosessi on nimeltään konvektio. Lämmin ilma nousee ja viileä ilma laskee.

Jos jollakin heräsi nyt kysymys, että miksi ihmeessä kuumaan ruokaan pitäisi puhaltaa, sillä harvoin meitä ja ateriaa ympäröivä ilma on yli 37-asteista. Eikö siis se ilma, johon kuuma höyry nousee, ole jo itsessään viileämpää. Miksi siihen pitäisi sekoittaa ruumiinlämpöistä ilmaa?

On totta, että suusta tuleva ilma on huomattavasti lämpimämpää kuin esimerkiksi tavallinen huoneilma, mutta nämä kaksi sekoittuvat nopeasti. Ruoka ei joudu kosketuksiin 37-asteisen ilman kanssa ja vaikka niin kävisikin, on ruoka joka tapauksessa kuumempaa. Puhaltaminen ”vaihtaa” ilmaa ruoan yläpuolella, jolloin lämpöä pääsee siirtymään nopeammin.

Puhaltaminen on tehokasta, kunhan kohde on oikeanlainen

Ruoka ja juoma viilenevät myös haihtumisen seurauksena; varsinkin, jos kyseessä on paljon nestettä sisältävä ateria. Haihtumisessa neste muuttuu kaasuksi ja siirtyy ympäröivään tilaan – tämä vaatii energiaa. Samanlainen prosessi tapahtuu hikoillessa: hiki sitoo lämpöenergiaa haihtuessaan iholta ja siksi hikoilu viilentää kehoa. Näin käy siis myös kuumalle ruoalle.

Puhaltaminen nopeuttaa myös tätä prosessia, sillä puhallus siirtää höyryä pois. Muutoin ruoan tai juoman pinnan läheisyydessä oleva ilma on kylläinen vesihöyrystä eikä uusia vesimolekyylejä mahdu irtoamaan. Mieti vaikka kuumaa teetä: Kupista nousevan höyryn pois puhaltaminen tekee tilaa ja lisää haihtumista, joka sitoo runsaasti lämpöenergiaa eli viilentää juomaa.

Puhaltelulla ei kuitenkaan saa viilennettyä koko lautasellista kuumaa keittoa. Tehokkaampaa on tehdä täsmäisku ja puhaltaa lusikalliseen, sillä pieneen määrään nämä kaikki edellämainitut voimat sekä puhaltaminen iskevät tehokkaammin. Tästä syystä myös ruoan paloittelu nopeuttaa viilenemistä. Metkaa on myös se, että haihtumisen välityksellä tapahtuva viileneminen on kaikkein tehokkainta, joten nestemäiset aineet jäähtyvät kiinteitä nopeammin.

Puhaltaminen toimii parhaiten silloin, kun ruoka tai juoma on oikeasti kuumaa. Mitä suurempi ero ruoan ja sitä ympäröivän ilman välillä on, niin sitä paremmin se jäähtyy. Hieman lämpimään ruokaan on turha hönkiä, koska sillä ei juurikaan ole merkitystä.

Olemme pienestä pitäen tottuneet puhaltamaan kuumaan ruokaan, mutta nyt tiedämme vihdoin, että miksi niin kannattaa tehdä!

Lue myös:

• Miksi kahvi aiheuttaa välittömän kakkahädän?
• Miksi sitruunan syöminen saa koko kasvot vääntymään irvistykseen?
• Miksi raapiminen auttaa kutinaan ja tuntuu hyvältä?

Nyt Listafriikki jatkaa harhakäsitysten romuttamista! Itseään ei tarvi tuntea tyhmäksi, jos on joskus pitänyt näitä asioita totena – opetetaanhan osaa näistä koulussakin!

On kuitenkin korkea aika, että nämä virheelliset olettamukset päätyvät unholaan. Äläkä missään tapauksessa epäröi sivistää muita, jos joku laukoo näitä harhakäsityksiä totena.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi harhakäsitystä voit lukea tästä:

Avaruus ei ole kaukana, sillä sinne hurauttaisi autolla noin tunnissa: Nyt romutetaan 10 yleistä harhakäsitystä – osa 1

Alkoholi lämmittää

Kylmänä talvi-iltana moni saattaa haluta lasillisen viiniä tai ehkäpä rommia, kun se lämmittää niin mukavasti. Se on täysin harhaluuloinen ajatus.

Alkoholi kyllä tarjoaa nauttijalleen lämmittävän kokemuksen, kun sen verisuonia laajentava vaikutus iskee päälle. Erityisesti lähellä ihon pintaa olevissa pienissä suonissa virtaa tällöin enemmän verta, jolloin ihmisestä tuntuu lämpimämmältä. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että lämpöä haihtuu ihon kautta liikaa eikä elimistö pysty huolehtimaan normaalista säätelystä, jolloin kehon ydinlämpö alkaa laskea. Hetkellinen lämmöntunne väistyy nopeasti, kun totuus iskee. Jo yksi alkoholiannos aloittaa viilenemisprosessin.

Moni kuvittelee alkoholin lämmittävän myös sen takia, että juomalla pääsee eroon vilunväristyksistä. Siinä kohtaa pitäisi muistaa, että hytinä on osa toimivaa lämmönsäätelyä, ja alkoholi vain heikentää tätä elintärkeää ominaisuutta.

Joten kun joku ensi talvena (tai juhannuksena) tarjoaa sinulle ”lämmikettä”, voit ilonpilaajana pitää kunnon saarnan hänen harhakäsityksestään.

Kameleontti ei muuta väriään ympäristön takia

Tätä harhakäsitystähän opetetaan koulussa! Mutta kameleontti ei muuta väriään sulautuakseen ympäristöönsä. Ne toki usein ovat ympäristönsä kanssa hyvin saman värisiä, mutta se on evoluution tulosta.

Kameleontit vaihtavat väriään muun muassa lämpötilan, valoisuuden, stressin tai kiinnostavan uuden tuttavuuden takia. Muutos käy nopeasti: kameleontin läpinäkyvän ihon alla kerroksittain olevien erityisten värisolujen erittämät aineet saavat värin vaihdoksen aikaan noin 30 sekunnissa.

Kameleontit eivät kykene sisäisesti säätelemään kehonsa lämpötilaa, joten ne voivat muuttaa värinsä tummemmaksi, jos ovat kylmissään, jolloin niiden iho imee auringonsäteilyä paremmin. Paahtavan kuumina kesäpäivinä liskot suosivat vaaleita, valoa heijastavia sävyjä.

Luonnon yleiset varoitusvärit toimivat myös kameleonteilla; vihaisena ne voivat vetää ylleen hyökkäykseen sopivan punaisen asun. Lisäksi uroskameleontti saattaa muuttaa itsensä houkuttelevan moniväriseksi naaraita kosiskellessaan.

Kielessä on erillinen alue kullekin maulle

Makea maistuu kielen kärjessä, suolainen kärjen sivuilla, hapan taaempana sivuilla ja karvas kielen perällä.

Kuka vain on voinut laittaa suolaa aivan kielen päähän ja todeta tämän harhakäsityksen humpuukiksi. Silti ”kielikartta” on hyvin tunnettu ja totuutena levitetty.

Harhakäsitys on alunperin lähtenyt liikkeelle vuonna 1901 saksalaisen David Hänigin tutkimuksesta, jossa makuaistimuksia oli mitattu kielen eri kohdissa. Kun työ käännettiin englanniksi, ei käännös mennyt ihan nappiin ja faktat vääristyivät. Hänig oli julkaisussaan todennut, että kielen eri kohdat vaihtelevat herkkyydessään eri mauille. Käännöksessä taas alueet oli selkeästi eritelty ja rajattu.

Hänigin tulokset pitävät oikeastikin paikkaansa, sillä vaikka kullekkin maulle on reseptoreita joka puolella kieltä, on niitä kasautuneena joihinkin kohtiin enemmän. Mutta sekin vaihtelee yksilöstä toiseen. Ja Hänigin aikojen jälkeen olemme oppineet myös uuden maun, nimittäin lihaisan umamin!

Viikingit pitivät sarvellisia kypäriä

Kuvaako mikään viikinkiä paremmin kuin sarvet kypärässä? Ei kuvaa, mutta on täydellinen harhakäsitys, että 700–1000-luvuilla merien kauhuina tunnetuilla viikingeillä olisi ollut sarvilla koristellut päähineet.

Kaikki mahdollinen historiankirjoista elokuviin ja Harald Hirmuisesta naamiaisasuihin on ollut valetta!

Arkeologit eivät ole löytäneet minkäänlaisia merkkejä tai todisteita kyseisestä asusteesta. Sotimaan lähtiessä viikingeillä on voinut olla päähineitä, mutta ne oli tehty raudasta ja/tai nahasta, ilman ulokkeita. Meille harhakäsitys sarvekkaista kypäristä on tullut maalauksista sekä Richard Wagnerin maailmankuulusta Nibelungin sormus -oopperasarjasta, jonka ensiesitykseen puvustaja Carl Emil Doepler suunnitteli viikinkihahmojen asuihin sarvikypärät..

1800-luvun taiteilijoiden harhakäsitys perustuu todennäköisesti viikinkiaikaa yli tuhat vuotta aiempaan pronssikauteen, jonka löydöksissä on kyseisiä päähineitä tullut vastaan.

Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista

Ihminen käyttää vain 10% aivoistaan

Aivoissamme tapahtuu koko ajan eivätkä ne rauhoitu missään vaiheessa elämämme aikana. Vaikka ihmisen aivot ovat fyysisesti vain 2% kehomme painosta, käyttävät ne jopa 20% kaikesta energiastamme; vaativa koneisto siis. Aivomme ovat niin isot, että synnyttäminen, maailman luonnollisin tapahtuma, on tullut lajillemme hankalaksi.

Että ihmisestä on tullut sellainen kuin se nyt on, hyvässä ja pahassa, on aivojen täytynyt parissa miljoonassa vuodessa kolminkertaistaa kokonsa. Se on hirmuisen nopea aika! Väite siitä, että käyttäisimme tuosta paljon vaativasta elimestä vain 10%, on järjetön.

Aivoissamme on 86 miljardia hermosolua ja niistä vain 8,6 miljardia olisi käytössä? Kyllä evoluutio hoitaisi turhan tilan aika nopeasti pois, sillä luonto ei hyväksyisi sellaista haaskausta.

Uuden taidon oppiminen tai uusien muistojen tallettaminen (tai meditointi) ei lisää aivokapasiteettia, sitä vain käytetään eri tavalla. Aivojen kuvantamisessa on myös huomattu, että hyvinkin yksinkertainen tekeminen, esimerkiksi elokuvan katsominen, aktivoi useita aivojen osia, jotka jatkuvasti viestivät toisilleen.

Mitä teet juuri tällä hetkellä? Luet tätä listaa, istut tuolilla, kuulet ääniä huoneessa, juot kahvia ja välillä vilkaiset televisiota. Unohtamatta sitä, että sydämesi sykkii, suolesi toimii ja hengität. Käytät aivan varmasti enemmän kuin kymmenesosan aivoistasi.

Mutta ei kai tämä väärinkäsitys ole hirveän vaarallinen. Ehkä se motivoi meitä tavoittelemaan mysteeristä, piilossa olevaa potentiaaliamme?

Avaruus ei ole kaukana, sillä sinne hurauttaisi autolla noin tunnissa: Nyt romutetaan 10 yleistä harhakäsitystä – osa 1

Lue myös:

• Yleiset harhaluulot Suomesta – ovathan nämä nyt koomisia!
• Sähköpyörät: Nyt murretaan 5 virheellistä olettamusta!
• 10 tajunnan räjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 1

No niin, sitten on aika heittää 10 ikivanhaa harhakäsitystä romukoppaan! Häpeään ei ole syytä, sillä nythän homma tulee hoitoon ja harhaluulot korjatuiksi.

Mikähän tämän listan harhakäsityksistä jää vaivaamaan mieltäsi? Ei pitäisi minkään, koska nyt ne todistetaan vääriksi, ja voit alkaa korjaamaan muiden tekemiä virheellisiä olettamuksia. Koska sehän on kaiken uuden tiedon pointti: todistaa muut ihmiset vääräksi, eikö totta!?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi harhakäsitystä voit lukea tästä:

Kameleontti ei muuta väriään sulautuakseen ympäristöön: Nyt romutetaan 10 yleistä harhakäsitystä – osa 2

Ääni, joka kuuluu sormia napsauttaessa

Napsauta sormia. Sillä ei ole väliä, minkä sormen napsautat peukalon kanssa yhteen. Siitähän kuuluu ääni, jolla voi säestää musiikin mukana, pitää tahtia yllä tai herättää vaikka jonkun huomio. Sormien napsutuksella on pidetty rytmiä jo antiikin Kreikassa ja lukuisissa muissa kulttuureissa.

Mistä arvelet napsautuksessa kuuluvan äänen tulevan? Jos pyörittelet silmiäsi ja mietit, että tietenkin siitä peukalon ja toisen sormen yhteen painamisesta ja liikkeestä toisiaan vasten, niin otappas uusiksi.

Ääni tulee todellisuudessa siitä, kun sormi osuu peukalon juureen. 

Sormien päiden yhteen painamisella ei ole äänen kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, että siinä kasvatetaan jännitettä, jonka ansiosta sormi iskeytyy aikamoisella voimalla kämmeneen. Kokeile vaikka laittaa toisen käden sormi siihen väliin; napsaus on melko napakka.

”Shake it like a Polaroid picture”

Vaikka Outkast kehottaisi heiluttamaan kuin Polaroid-kuvaa, niin ”Shake it like a polaroid picture” on täysin virheellinen neuvo. Pikakuvaa ei kannata missään nimessä heiluttaa, jos se ei ole täysin kehittynyt.

Polaroid-kameroiden tultua ensimmäisen kerran markkinoille oli heiluttamiselle ihan hyvät perusteet, mutta kun välineet uudistuivat, muuttivat myös filmit muotoaan. Jo 1970-luvulta saakka kuva on kehittynyt ohuen muovikalvon alla, joten puhaltelu tai heiluttelu ei edistä prosessia, koska filmi ei milloinkaan pääse kosketuksiin ilman kanssa.

Rivakka liike voi päinvastoin saada filmin kupruilemaan. Kuva pitäisi asettaa kehittymään tasaiselle alustalle, tuulelta suojaan ja sen taivuttelua tulisi välttää.

Mutta niin syvälle juurtuneita ovat ajatukset kuivattelusta, että nykyään näkee taas ihmisiä heiluttelemassa kuvia, kun Polaroid on retroilun myötä noussut uuteen suosioon.

Heiluttaminen on edelleen täysin tyhjänpäiväistä.

Karvojen ajelu saa ne kasvamaan paksumpina ja nopeammin

Ei, ei ja vielä kerran ei. Tätä saa toitottaa niin monesta tuutista kuin mahdollista ja silti se ei mene kaikkien jakeluun. 

Karvan katkaiseminen ei saa sitä kasvamaan tummempana, nopeammin tai paksumpana. Karva voi vaikuttaa siltä, koska sen katkaistu pää on tylppä. Mieti vaikka teroitettua lyijykynää; kärki kaventuu samalla lailla. Karva myös kuluu ja vaalenee ”käytössä”, kun se joutuu pesun, kemikaalien ja auringon vaikutuksen alaiseksi. 

Karva kasvaa ihon alla olevasta juuresta, jota ei paljon hetkauta, katkaistaanko sen kuollut osa pois. Olisiko asia vihdoin loppuun käsitelty? 

Jokainen ominaisuus on tulosta jostain tietystä geenistä

Vanhemmat monesti haluavat ajatella, että lapsen joku ominaisuus on peräisin heiltä itseltään peritystä geenistä. Asia ei ole näin yksinkertainen. On olemassa hyvin harvoja ominaisuuksia, joihin vaikuttaa vain yhden ainoan geenin eri muodot eli alleelit. 

ABO-veriryhmä on sellainen, mutta silmien väri ei ole, vaikka se usein yksinkertaistetaan niin olevaksi. Monet periytyvät sairaudet sen sijaan ovat tulosta yhdessä geenissä tapahtuneesta muutoksesta, esimerkiksi Huntingtonin tauti ja sirppisoluanemia. 

Kaikki muu meissä on kourallisen, kymmenien, satojen tai tuhansien geenien yhteistulosta: pituus, ihonväri, hiukset, korvavaikun laatu, hampaiden kestävyys, näkökyky, urheilullisuus, älykkyys… Ne eivät periydy ”keltään”. Kaiken lisäksi geenit leikkivät palapelia keskenään, muodostaen aivan uusia yhdistelmiä ja tietenkin ympäristö lyö vielä oman lusikkansa soppaan. 

Joten mieti kahdesti ennen kuin syytät vanhempiasi jostain, mihin heillä toki on ainekset, mutta käytännössä ei osaa eikä arpaa.

Avaruus on kaukana

Avaruus tietenkin voi olla kaukana, mutta se alkaa suhteellisen läheltä. Englantilainen tähtitieteilijä Fred Hoyle sanoi kuuluisassa sitaatissaan näin:

”Avaruus ei ole kaukainen. Se on vain noin tunnin matkan päässä, jos autolla voisi ajaa suoraan ylöspäin.”

Mitään virallista avaruuden rajan määritelmää ei ole olemassa, mutta Yhdysvalloissa kaikkia henkilöitä, jotka ovat käyneet yli 80 km:n korkeudessa, kutsutaan astronauteiksi.

Euroopassa taas avaruuden ja maan rajana pidetään Kármánin rajaa, joka sijaitsee noin 100 km:n korkeudella. Eli vaatimustaso on jenkille alhaisempi!

Rajan määrittäminen on äärimmäisen tärkeää tietenkin poliittisista syistä: milloin rikot toisen maan ilmatilaa ja milloin taas lennät vapaasti avaruudessa.

Kameleontti ei muuta väriään sulautuakseen ympäristöön: Nyt romutetaan 10 yleistä harhakäsitystä – osa 2

Lue myös:

• Alankomaat ja Hollanti eivät ole sama asia: Top 10 maantieteelliset olettamukset, jotka ovat virheellisiä
• Mandela-efekti: 10 esimerkkiä ihmisten vääristä yhteisistä muistikuvista

Nyt selvitetään perinpohjaisesti, että miksi kutiavan kohdan raapiminen tuntuu hyvältä ja miksi se auttaa? Helpotus ei ole pysyvä, mutta joskus hetkikin ilman kutinaa tuntuu taivaalliselta.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi raapiminen tuntuu hyvältä ja auttaa kutinaan?

Lähes jokainen kehon osa – sisältä ja ulkoa – voi olla kipeä, mutta vain iho kutisee. Kutinaa voi aiheuttaa esimerkiksi psoriasis, allergia, hyönteisten pistokset, vesirokko tai myrkkysumakki. Mutta ah, raapiminen auttaa kaikkeen!

Vaikka kynsiminen tuottaa mielihyvää, niin todellisuudessa raapiminen aktivoi ihon kipureseptorit. Hermosolut viestittävät aivoille, että johonkin sattuu, ja tällöin huomio kiinnittyy tuohon lievään kipuaistimukseen kutinan sijaan. Tästä syystä kutisevan kohdan nipistäminen tai läpsäisy toimii myös; kipu peittää kutinan alleen. Apu on kuitenkin vain hetkellinen ja mahdollisesti paikallinen, sillä noin 20 prosenttia ihmisistä on sitä mieltä, että yhden kohdan raapiminen saa jonkin muun kehon osan kutisemaan. Ketjureaktio on varmasti monelle tuttu.

Kutina on kaikesta tutkimisesta huolimatta edelleen hienoinen mysteeri, mutta sen uskotaan kehittyneen suojelemaan ihoa – meidän suurinta elintämme – loisilta ja yhtä lailla omien kuolleiden ihosolujen kasaantumiselta. Koska iho on ihmisen, ja toki muidenkin eläinten, ensimmäinen puolustuskeino, on siltä syytä pitää kaikki ei-toivotut vieraat poissa. Silloin astuu kuvaan raapiminen.

Esimerkiksi hyttysenpistos saa solut vapauttamaan histamiinia, joka viestittää selkäytimen kautta aivoille, että iholla tapahtuu jotain ylimääräistä. Aivot vastaavat viestiin panemalla meidät raapimaan kutisevaa kohtaa, jotta pistoksen jäljiltä iholle jääneistä myrkyistä päästäisiin eroon.

Myös erilaiset naarmut saattavat kutista. Vaikka niiden raapiminen voi tuottaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä, on siihenkin olemassa järkevä syy. Raapiminen poistaa haavasta likaa ja bakteereita, jolloin se paranee nopeammin eikä tulehdu niin helposti. Nykyhygienia on kuitenkin niin korkealla tasolla, että likaiset sormet on syytä pitää poissa naarmuista, mutta aina näin ei ole ollut.

Raapiminen auttaa kutinaan, mutta toisaalta myös pahentaa sitä

Vaikka raapiminen tuntuu hyvältä ja lievittää kutinaa, on helpotus lyhytaikainen. Raapiminen aiheuttaa kipuaistimuksen, jolloin aivoissa vapautuu serotoniinia. Tuo välittäjäaine hillitsee kipua keskushermostossa, ja aivot rekisteröivät kivun paremmin kuin kutinan. Ongelma on se, että ääreishermostossa serotoniinilla on vastakkainen vaikutus ja se voi laukaista kutinan uudelleen.

Siksi raapiminen usein vain pahentaa kutinaa, ja saa aikaan viheliäisen ja alati pahenevan kierteen kutinan ja raapimisen välillä. Joten parempi olisi pitää kynnet kurissa alunperinkin. Helpommin sanottu kuin tehty!

Raapiminen ja kutina ovat tarttuvia

Samalla tavalla kuin haukotteleminen niin myös kutina ja raapiminen ovat tarttuvaa. Toki vaikkapa vesirokko on ihan fyysisesti tarttuva tauti, mutta toisen raapiminen voi aiheuttaa myös itsellä kutinaa, vaikka siihen ei mitään konkreettista syytä olisikaan.

Kuten jo aiemmin mainittiin, niin raapiminen on evoluution myötä kehittynyt refleksi, joka suojaa ihoa erilaisilta epäpuhtauksilta. Aivot ovat sen verran vekkuli laitos, että ne tietävät milloin kannattaa raapia ja milloin ei. Esimerkiksi jatkuvasti ihoon koskevat vaatteet eivät yleensä kutita, mutta muurahainen säärellä saa aikaan välittömän reaktion.

Kutina ja raapiminen tarttuu, koska ihmiskunnan alkuaikoina se edisti ryhmän selviytymistä. Jos joku porukassa raapi itseään, oli hyvin todennäköistä, että sama kiusanhenki olisi kohta muidenkin kimpussa. Silloin kannatti ruveta raapimaan. Apinayhteisöjä tarkkailtaessa on havaittu, että myös niillä raapiminen on tarttuvaa.

Krooninen kutina voi aiheuttaa raapimisriippuvuutta

Kutina voi myös kroonistua pitkäaikaisen ihottuman tai muiden ihosairauksien vuoksi. Tällaisissa tapauksissa ihminen saattaa tulla riippuvaiseksi raapimisesta, sillä raivokas kynsiminen voi muuttaa ja vahingoittaa aistimuksessa mukana olevia hermoratoja pysyvästi, jolloin kutina ei edes tarvitse mitään ulkopuolista laukaisijaa.

Tutkimuksissa on todettu, että kroonisesta kutinasta kärsivillä tietyt aivojen alueet ovat tavallista aktiivisempia. Muun muassa hermoston säätelyyn ja aivojen palkitsemiskeskukseen liittyvien alueiden yliaktiivisuus selittää riippuvuuden syntyä

Vaikka raapiminen auttaa ja tuottaa ainakin aluksi mielihyvää, niin jatkuva kynsiminen voi johtaa vain kutinan pahenemiseen ja vaikeimmissa tapauksissa pysyviin ihovaurioihin. Kroonisesta kutinasta kärsivien aivoja kuvantaneet yhdysvaltalaistutkijat uskovat, että aivojen toiminnan ymmärtäminen kutinan ja pakkomielteisen raapimisen aikana mahdollistaa tulevaisuudessa uusien hoitomuotojen löytymisen.

Kehon jokaisen kohdan raapiminen ei tunnu yhtä hyvälle

Jos mietit vaikkapa hyttysenpistosta, niin missä kehon osassa olevan paukaman raapiminen tuottaa eniten mielihyvää? Tätä on selvitetty, tietenkin, ja ainakin Listafriikki on yhtä mieltä yhdysvaltalaisen Wake Forest -sairaalan raapimistutkimuksen tulosten kanssa.

Tutkijat ”kiusasivat” vapaaehtoisia koehenkilöitä levittämällä Mucuna pruriens -kasvin lehtien poltinkarvoja näiden selkään, käsivarsille ja nilkkoihin. Kyseiset poltinkarvat aiheuttavat ankaraa kutinaa ja koehenkilöiden tuli arvioida kutinan voimakkuutta asteikolla 1–10. Sitten tutkijat raaputtivat kutisevia kohtia ja koehenkilöiden piti kertoa, kuinka suurta mielihyvää kunkin kohdan raapiminen tuotti.

Kolmesta kehon osasta käsivarren kutina koettiin kaikkein lievimpänä ja sen raapiminen tuotti vähiten mielihyvää. Toisella sijalla oli selkä ja kaikkein kutisevin kohta oli nilkka. Myös nilkan raapiminen oli koehenkilöiden mielestä kaikkein nautinnollisinta ja tuntui hyvältä vielä senkin jälkeen, kun kutina oli loppunut.

Ja kyllä, meistä varmaan aika moni on samaa mieltä: Nilkassa ja jalkapöydässä oleva hyttysenpistos on piinallisen kutiava ja sen raapiminen verille tuntuu hyvältä.

Lue myös:

• Mistä haukottelu johtuu ja miksi se tarttuu? 10 pirtsakkaa faktaa haukottelemisesta
• Miksi ihminen on ainoa eläin, joka itkee? 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä
• Top 20 kivut, joita ihminen voi kokea – osa 1
• Top 20 kivut, joita ihminen voi kokea – osa 2