Elämäntapa
Valssia pidettiin aikoinaan liian riettaana tanssina: 10 faktaa eri tanssilajeista ja niiden mielenkiintoisesta historiasta
Huhtikuun 29. päivänä vietetään kansainvälistä tanssin päivää. Sen kunniaksi Listafriikki esittelee erilaisia tansseja ja niihin liittyviä mielenkiintoisia faktoja, koska joka päivä on hyvä päivä tanssia!
Vaikka tästä voi olla montaa mieltä, osaa jokainen ihminen tanssia sisäsyntyisesti. Jo muutaman kuukauden ikäinen vauva voi osoittaa merkkejä rytmin ymmärtämisestä. Ihmiset ovat myös tanssineet kauan, melko varmasti tanssiminen on alkanut samoihin aikoihin, kun ihmiset eli Homo-suku näki päivänvalon yli 2 miljoonaa vuotta sitten. Lähes kaikissa luolamaalauksissa on merkkejä seremoniallisista tansseista, joten tanssiminen on aina ollut hyvin merkittävä osa ihmisten arkea ja juhlaa. Tanssiminen myös yhdistää ihmisiä taustasta riippumatta!
Nyt tutustutaan tuttuihin ja hieman tuntemattomiin tansseihin; samalla listalla valssataan, flossataan, pistetään tikarilla rintaan ja taivutetaan sormia luonnottomiin asentoihin.
Baletti
Baletti juontaa juurensa vanhoihin hovitansseihin, joita esitettiin nimensä mukaisesti viihdykkeenä Euroopan – erityisesti Ranskan ja Italian – hoveissa.
Ensimmäinen kerronnallisen baletin esiaste esitettiin vuonna 1495 italialaisen ylhäisön hääjuhlissa. Jokainen erillinen tanssi kuvasi jotenkin juuri sillä hetkellä tarjoiltavaa ruokalajia ja ne yhdistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi kreikkalaisen mytologian kautta. Ohjelmanumero oli niin suosittu, että baletista tuli monien häiden kohokohta.
Baletista ei kuitenkaan ehkä koskaan olisi tullut sitä, mitä se nykypäivänä on, ilman Katariina de’ Mediciä. Tämä italialaiseen Medicien mahtisukuun kuulunut ja kahdelle paaville sukua ollut 14-vuotias tyttö naitettiin vuonna 1533 samanikäiselle ranskalaispojalle, josta tuli myöhemmin kuningas Henrik II. Ranskaan muuttanut kuningatar Katariina ei kuitenkaan unohtanut entisen kotimaansa taiteita, ja varsinkin tanssi oli lähellä hänen sydäntään.
Katariinan lempipojan, Henrik III, noustua kuninkaaksi, järjestettiin hovissa häät: avioliittoon astuivat hallitsijan vaimon sisko Marguerite ja Joyeusen herttua Anne de Joyeuse. Katariina halusi miellyttää poikaansa, sillä de Joyeuse eli sulhanen oli mitä todennäköisimmin Henrikin rakastaja.
Niinpä kuningataräiti tilasi italialaiselta viulistilta Balthasar de Beaujoyeux’lta esityksen poikansa mielitietyn häihin ja tuo 5,5-tuntinen spektaakkeli Le Ballet Comique de la Reine tunnetaan maailman ensimmäisenä virallisena balettina.
Katariina lähetti esityksestä piirrettyjä kuvia hoveihin ympäri Eurooppaa, minkä jälkeen kaikki korvasivat italialaiset tanssimestarinsa ranskalaisilla ja yrittivät matkia esitystä. Kun Italiassa keskityttiin oopperaan ja Englannissa teatteriin, sai baletti kukoistaa Ranskassa. Sen takia baletin kieli on ranska.
Tiesitkö muuten, että rap-legenda Tupac Shakur oli nuorempana balettitanssija. Hän kävi Baltimoressa esittävään taiteeseen erikoistunutta koulua, jossa baletti oli yksi oppiaineista. Myöhemmin hän oli myös newyorkilaisen 127th Street Ensemble -teatteriryhmän jäsen, kunnes rap-musiikki ja siihen liittynyt Yhdysvaltain itä- ja länsirannikoiden välinen kilpailu vei mukanaan – lopulta hautaan saakka.
Uprock – todellinen dance battle
Toiset laskevat uprockin osaksi breakdancea ja toisten mielestä noilla kahdella ei ole mitään tekemistä keskenään. Samoilla New Yorkin kaduilla ne kuitenkin syntyivät 1960- ja 1970-luvulla.
Uprockissa kaksi tanssijaa matkii melko aggressiivisesti erilaisia tapoja taistella keskenään ja rytmin mukaan käytetään monia aseita; kuvaannollisesti. Nyrkit heiluvat ja ”aseita” pistooleista jousipyssyihin vedetään esiin, mutta toiseen ei kosketa.
Breakdancen kuulee monesti, virheellisesti, syntyneen väkivallattomana tapana ratkoa jengien välisiä kiistoja, mutta hyvin todennäköisesti sillä ei ole koskaan ollut mitään osaa jengisodissa.
Uprockin juuret taas ovat nimenomaan jengien välien selvittelyissä. Nokkamiehet kävivät ensin väkivallattoman uprock-battlen ja voittaja sai päättää, missä varsinainen tappelu käytäisiin.
Pienen porukan jutuksi jääneestä uprockista on omaksuttu muutamia tunnistettavia liikkeitä breakdanceen ja niitä päästään näkemään muun muassa Pariisin olympialaisissa vuonna 2024. Se on historiallinen hetki, sillä koskaan aiemmin mikään tanssilaji ei ole ollut mukana olympialaisissa.
Lue myös: 10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista
Valssi
Listan vähiten eksoottinen tanssi on valssi. Vaikka ei osaisi mitään muuta tanssia, niin valssin askeleet luonnistuvat varmasti useimmilta. Suomalainen häävalssiperinne on pitänyt tämän alkuperältään keskieurooppalaisen kansantanssin suosiossa sekä opeteltavien tanssien kärkisijalla.
Ennen kuin sitä tanssittiin salongeissa ja kuninkaallisten loisteliaissa saleissa, kuului valssaaminen pääasiassa köyhempien luokkien juhlintaan. Ehkä juuri siksi valssiin suhtauduttiin vastustellen ja sitä pidettiin sivistymättömänä tanssina. Iso osansa oli myös sillä, että valssia tanssiva pari oli hyvin lähellä toisiaan tai jopa vartalot aivan yhdessä – se oli ennenkuulumatonta ja varsin sopimatonta.
Joissakin Euroopan maissa valssia oli sallittua tanssia vain 10 minuuttia kerrallaan, ja Englannissa valssi kiellettiin kokonaan 1700-luvulla, koska se oli liian irstas tanssilaji. Vain sopivalla etäisyydellä tanssittavat menuetit olivat Euroopan hoveissa hyväksyttyjä. Monet aateliset kuitenkin hipsivät yön pimeydessä palvelijoidensa illanviettoihin päästäkseen tanssimaan hävytöntä valssia.
Muutos vastarintaan alkoi vuonna 1815, Waterloon taistelun jälkeen, kun Napoleonia vastaan sotineet liittokunnat juhlivat Ranskan vallan kukistamista. Ilo oli ylimmillään, ja kun Wienin kongressissa Euroopan rajoja vedettiin uusiksi, oli aikaa myös tanssimiselle. Silloin kaikki ihastuivat paikalliseen, hurjasti pyörivään valssiin.
Myös Englannissa suhtautuminen alkoi muuttua 1800-luvulla, koska valssi oli erään merkittävän henkilön lempitanssi. Kuningatar Viktoria rakasti tanssimista eikä vieroksunut valssin läheistä tanssiasentoa. Ja kukas monarkkia olisi käynyt uhmaamaan!
Flossaus
Flossaus, shoottaus, sufflaus, savage… Ovatko nuo sanat tuttuja? Sosiaalisessa mediassa on levinnyt tanssiliikkeitä jo vuosien ajan, mutta videopalvelu TikTok vei buumin jokunen vuosi sitten täysin uudelle tasolle. Ja se on ainoastaan hyvä asia, sillä nämä tanssihaasteet ovat hauskoja eivätkä vahingoita ketään. Samaa ei voi sanoa kaikista somehaasteista: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa.
Flossaus on varmasti tunnetuin sometanssi, eikä siltä ole voinut välttyä, jos vähänkin on pitänyt silmiään auki. Yhdysvaltalainen Russell Horning, joka sosiaalisessa mediassa tunnetaan nimellä The Backpack Kid, latasi vuonna 2016 Instagramiin videon, jossa hän esitteli kavereilleen tanssiliikkeitä ollessaan kirkon leirillä. Hän ajatteli, että videon näkee ehkä muutama kymmenen tuttua. Toisin kävi.
Monet kuuluisuudet jakoivat Horningin videota ja pian tämän Instagram-tilillä oli satojatuhansia seuraajia. Sitten tuli yhteydenotto laulaja Katy Perryltä, joka pyysi poikaa tanssimaan keikalleen Saturday Night Live -ohjelmaan. Ja sen esiintymisen jälkeen kaikki rupesivat flossaamaan!
Flossaus lisättiin Fortnite-videopeliin yhdeksi hahmojen tanssiliikkeeksi ja usko tai älä, niin Kotimaisten kielten keskuksen valinta kuukauden sanaksi huhtikuussa 2018 oli flossaus.
Horning tai oikeastaan hänen äitinsä haastoi vuonna 2018 Fortniten oikeuteen flossauksen varastamisesta, sillä heidän mukaansa peli oli rikkonut tekijänoikeuksia käyttämällä Horningin keksimää tanssia luvatta. Ilmeisesti Horning oli juuri rekisteröimässä flossausta omiin nimiinsä. Vuoden 2020 lopulla vääntöön saatiin jonkinlainen päätös, kun Yhdysvaltain tekijänoikeuksista vastaava virasto ilmoitti, että syytteelle ei ole pohjaa, koska flossaus ei täytä tanssin määritelmää vaan se on koreografia, jota ei voi kukaan omia.
On toki totta, että Horning teki flossauksesta kuuluisan, mutta ei hän sitä missään nimessä ole keksinyt, vaikka niin väittääkin. Yllä olevalla videolla yksi nuorista miehistä flossaa kohdassa 03:08 (paina play ja video alkaa muutamaa sekuntia aiemmin). Video on tehty vuonna 2012. Vielä tätäkin vanhempi on vuodelta 2011 peräisin oleva pätkä, jossa ilmiselvästi flossataan.
Oletko kokeillut? Flossaus ei ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä se näyttää!
Capoeira
Afrikasta kaapattiin miljoonia ihmisiä orjiksi 1500-luvulta alkaen ja suurin yksittäinen vastaanottajamaa noin 400 vuotta kestäneen orjakaupan aikana oli Brasilia.
Orjat olivat sokeriruokopelloilla tarkan valvonnan alla, mutta pitivät yllä kamppailutaitoja naamioiden ne tanssiksi. Kulttuureissa, joista ihmiset oli riistetty orjatyöhön, tanssin ja taistelun raja oli häilyvä, joten liikkeitä oli helppo treenata huvittelun varjolla.
Aina kun silmä vältti, otettiin tanssiin mukaan itsepuolustusliikkeitä ja lähitaistelua. Näin alkoi syntyä tanssi- ja kamppailulaji nimeltään capoeira. Koska orjilla ei saanut olla mitään kättä pidempää, oli capoeira ainoa tapa puolustaa itseään.
Aina silloin tällöin orjia pääsi pakenemaan, ja heitä palauttamaan komennetut metsästäjät alkoivat kertoa tarinoita ankarasta vastarinnasta ja tappavan tehokkaasta taistelumuodosta. Paenneet orjat alkoivat kerääntyä yhteen muodostaen pieniä kyliä, joita kutsuttiin nimellä Quilombos. Niihin muutti myös alkuperäisiä brasilialaisia sekä eurooppalaista syntyperää olevia ihmisiä, joita ei kiinnostanut elää katolisen kirkon sääntöjen mukaan. Capoeira – kamppailulaji, tanssi, musiikki – sai näin vaikutteita monista eri kulttuureista.
Kun orjuus lakkautettiin Brasiliassa vuonna 1888, pelkäsi hallitus, että entiset orjat yhdistäisivät voimansa ja käyttäisivät capoeiraa kapinoidessaan valtaapitäviä vastaan. Rikollisryhmittymät palkkasivat capoeiraa taitavia palkkamurhaajiksi ja henkivartijoiksi. Niinpä sen harjoittaminen kiellettiin vankilatuomion uhalla.
Perinnettä ei kuitenkaan missään nimessä hylätty, vaan kamppailulaji naamioitiin yhä enemmän tanssiksi ilman kontaktia. Capoeiraa esitettiin katseilta piilossa ja hiljalleen se alettiin nähdä kansantaiteena. Muutaman vuosikymmenen päästä kielto oli hylättävä.
Vuonna 1936 hallitus kutsui Manuel dos Reis Machadon, jota pidetään modernin capoeiran isänä, esiintymään presidentille. Paljon on tultu eteenpäin varsin lyhyessä ajassa, sillä nykyisin capoeira on Brasilian virallinen kansallislaji ja toiseksi suosituin urheilulaji jalkapallon jälkeen. Se on myös suosittu harrastus ympäri maailman.
Kumisaapastanssi
Etelä-Afrikassa apartheidin aikana voimassa olleiden, rotuerotteluun liittyvien lakien tärkein tehtävä oli pitää valkoihoiset vallassa. Esimerkiksi kaivoksilla johtajat olivat valkoisia ja työntekijät järjestään tummaihoisia. Ilman turvavarusteita tehty työ oli varsin vaarallista eikä työntekijöiden sallittu puhuvan keskenään.
Kaivoksissa oli paljon tulvia, mutta sen sijaan, että ongelmia olisi korjattu, päätettiin turvautua halvempaan ratkaisuun: työntekijöille hankittiin kumisaappaat, jotta nämä voivat jatkaa epäterveellisessä ympäristössä.
Puhumattomuus turhautti kaivosmiehiä, mutta kumisaappaat tarjosivat heille yllättävän kommunikointivälineen. He keksivät oman systeemin, kuin morsekoodin, jossa ääni luotiin saappaita läpsimällä ja erilaisilla taputuksilla. Hiljalleen viestinvälitys alkoi kehittyä tanssiksi, sillä kaivosten säännöissä ei kielletty tanssimista. Lisäksi se oli ainoa valonpilkahdus surkeissa työolosuhteissa ja alistetussa asemassa.
Kaivosten johtajat eivät ensin katsoneet tanssimista hyvällä, mutta koska se vaikuttikin nostavan työmoraalia eivätkä he voineet asialle mitään, annettiin huvin jatkua. Heillä ei ollut aavistustakaan, että toisinaan musisoinnilla kritisoitiin olosuhteita.
Koska kaivoksille tuli työntekijöitä ympäri Etelä-Afrikkaa ja muualtakin Afrikan mantereelta, lisäsivät kaikki palasen omaa kulttuuriaan tanssiin. Vaikka heimoasujen käyttö oli myös kiellettyä, siirtyivät perinteet uuteen, yhteiseen tanssiin.
Kumisaapastanssia tanssivat kaikki iästä ja sukupuolesta riippumatta, ja nykyisin sitä opetetaan ympäri maailman!
Dutty Wine – kuoleman tanssi!?
Jamaikalaisilla klubeilla syntynyt Dutty Wine on varsinkin nuorten naisten suosiossa: siinä heilutellaan polvia, pyöritetään lantiota ja – mikä tärkeintä – päätä. Nimenomaan ankara pään pyörittäminen on aiheuttanut yleistä pahennusta ja huolta.
Joidenkin lääkäreiden mukaan tanssi voi olla hengenvaarallinen niillekin, jotka ovat sitä pitkään harjoitelleet ja totuttaneet kehonsa liikkeisiin. Lääkärit varoittavat nimenomaan niskaan ja selkään kohdistuvasta repivästä liikkeestä, joka saattaa aiheuttaa lihas- ja nivelvaurioita. Muun muassa yhdysvaltalainen ortopedi Paul Wright on sanonut, että liikkeet voivat johtaa jopa halvaantumiseen.
Kun Tony Matterhorn, jamaikalainen DJ, teki vuonna 2006 Dutty Wine -nimisen kappaleen, jonka musiikkivideon koreografiaa ei varmaankaan tarvi arvailla, lähti tanssin suosio räjähdysmäiseen nousuun ympäri maailman. Sitten kun vielä Beyoncé otti Dutty Winen osaksi esiintymistään, ei sille löytynyt pysäyttäjää.
Kohu tanssin ympärillä alkoi todenteolla, kun eräs jamaikalainen teinityttö kuoli Dutty Wine -kilpailussa, vaikka ei tiedetä, oliko kuoleman ja tanssimisen välillä mitään yhteyttä. Melkein mikä tahansa liikunta voi kai olla vaarallista, jos sitä tekee osaamatta ja varsinkin lämmittelemättä; tätä ovat alleviivanneet myös monet Dutty Wine -ohjaajat.
Miksi metallimusiikin ystäviä ei ole jatkuvasti sairaalassa rajun moshauksen jälkeen? Voisiko kyse olla vain siitä, että kaikkea uutta täytyy vastustaa – olihan valssikin joskus kielletty…
Apsaroiden tanssi
Kambodžalainen khmerien klassinen baletti, apsaroiden tanssi, juontaa juurensa 600-luvulle. Nykyaikainen tanssi perustuu pitkälti tuolta ajalta oleviin veistoksiin ja seinäkaiverruksiin, joita on löytynyt vanhoista temppeliraunioista.
Kun yksi Kaakkois-Aasian suosituimmista turistikohteista, Angkor Watin temppelialue, eli kukoistuskauttaan 1100-luvulla, esiintyi siellä tuhansia apsara-tanssijoita. Hillityllä liikkumisellaan ja luonnonlait rikkovilla käsiliikkeillään he viihdyttivät kuninkaita ja heidän vieraitaan. Tämä on kaikki ikuistettu Angkor Watin temppeleiden seiniin.
Tanssi perustuu apsaroihin eli henkiolentoihin, jotka syntyivät maitomerestä tanssimaan jumalille ja hypnotisoimaan kuolevaisia lumoavilla liikkeillään. Apsaroiden tanssissa on elementtejä sekä hindulaisuuden että buddhalaisuuden mytologioista, ja vaikka se voi muistuttaa klassista thai-tanssia, ei kyse ole lainkaan samasta asiasta. Molemmat toki on aikoinaan luotu intialaisten hovitanssien pohjalta.
Ainutlaatuisessa apsaroiden tanssissa esiintyjät liikkuvat pehmeästi vieno hymy huulillaan ja tärkeässä osassa ovat yli 1500 erilaista kädenliikettä, joita lapset – tytöt ja pojat – alkavat harjoitella taaperoiässä. Liikkeillä voidaan kertoa kokonaisia tarinoita ja niiden vivahde-erot on opeteltava tarkasti, etteivät kertomukset muutu. Lasten sormia (ja raajoja ylipäätään) ruvetaan taivuttelemaan jo vauvana, sillä nivelten on käännyttävä yli ja sormet on saatava avustettuina taipumaan vasten kämmenselkää – myöhemmällä iällä prosessi on lähes mahdoton.
Apsaroiden tanssi oli vaarassa kadota Pol Potin johtamien punakhmerien toteuttaman kansamurhan vuoksi, sillä suurin osa perinteistä tanssia osaavista teloitettiin 1970-luvulla. Tanssi ja siihen liittyvät perinteet yritettiin systemaattisesti hävittää, mutta onneksi muutamat eloonjääneet saivat pidettyä kulttuurinsa voimissa.
Apsaroiden tanssin elpymiseen vaikutti myös suuresti hirmuhallinnon aikaan maanpaossa ollut prinsessa Buppha Devi. Kuninkaan tytär oli ennen kansanmurhaa Kamdobžan kuninkaallisen baletin päätanssija, ja myöhemmin hän nousi maansa kulttuuriministeriksi: apsaroiden tanssin tulevaisuus näytti valoisammalta ja se on lisätty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Barong-tanssi
Indonesiaan kuuluvalla Balilla tanssitaan ikivanhaa kerronnallista Barong-tanssia, jolla kuvataan hyvän ja pahan välistä kamppailua. Barong on hyvien henkien kuningas, kuin kansan suojelusenkeli, jonka ulkomuoto vaihtelee alueesta riippuen – perinteisesti se on kuitenkin leijona. Noitamainen Rangda on Barongin vihollinen ja pahuuden ilmentymä.
Tarinan ja tanssin kohokohdassa miestanssijat joutuvat Rangdan mustan magian valtaan. Rangda noituu heidät tekemään itsemurhan ja transsissa olevat tanssijat iskevät itseään kris-tikareilla rintaan. Barong rientää kuitenkin pelastamaan ja lähettää suojeluloitsun, joka säästää itseään puukottavat tanssijat vahingoittumiselta. Tanssi huipentuu Barongin ja Rangdan, hyvän ja pahan, viimeiseen taisteluun, jonka Barong aina lopulta voittaa.
Tanssijat pääsevät seremonian aikana transsitilaan, ja usein sivustaseuraajatkin vaipuvat jonkinlaiseen hysteriaan: valtoimenaan itkeviä naisia joudutaan kantaa sivummalle rauhoittumaan.
Tikarien pistot aiheuttavat hyvin harvoin vammoja, vaikka miehet iskevät niiden teräviä kärkiä rintaansa sellaisella voimalla, että terät välillä taipuvat. Balilaisten mukaan kyse on siitä, että Barong suojelee kansaa. Järkevää syytä sille, että edes iho ei rikkoudu, ei ole löydetty. Joskus hyvät loitsut eivät kuitenkaan toimi, sillä vuonna 2017 eräs 15-vuotias poika joutui sairaalahoitoon iskettyään oman tikarinsa syvälle rintaansa – hän ei toki transsitilassaan sitä edes itse huomannut tai tuntenut.
Vuonna 2021 kävi vielä huonommin, kun Rangda-noidan asussa esityksessä mukana ollut 16-vuotias poika sai iskun toisen tanssijan tikarista, joka painui kohtalokkaasti sydämeen. Kuolemantapauksen vuoksi seremoniaa päätettiin muuttaa siten, että pyhimpiin rooleihin ei enää hyväksytä alaikäisiä ja kokemattomia tanssijoita.
Pyörivät dervissit
Samoin kuin apsaroiden tanssi, myös turkkilainen dervissien sema-seremonia kuuluu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Dervissien tanssia on varmasti moni nähnyt ainakin televisiossa: valkoisiin asuihin pukeutuneet miehet pyörivät vinhasti paikallaan kädet ylös kohotettuina.
Suufilainen Mevlevi-veljeskunta perustettiin 1200-luvulla Turkin Konyassa, joka on edelleen paras matkakohde, jos haluaa päästä ihailemaan dervissien tanssia. Tanssi, asut ja musiikki yhdistyvät seremoniaksi, joka symboloi ihmisen henkistä kasvua kohti täydellisyyttä.
Dervissien tanssissa toinen käsi on kohotettuna ylöspäin ja sillä kerätään jumalalta siunauksia, ja alaspäin suunnatulla kädellä jaetaan nämä siunaukset maan päälle. Dervissit pyörivät toisen jalan varassa vastapäivään eli samaan suuntaan kuin Maa ja muut planeetat kiertävät Aurinkoa.
Dervissin asuun kuuluu valkoinen kaapu, joka edustaa hänen oman egonsa käärinliinaa, sekä kamelinkarvahattu, joka kuvastaa oman egon hautakiveä. Tanssi voi kestää jopa kaksi tuntia, jonka aikana pyörähdysten tahti pysyy hyvin saman: 30-40 pyörähdystä minuutissa. Siinä saakin olla varuillaan, ettei mene pää pyörälle; varsinkin kun aina ennen seremoniaa dervissit paastoavat monta tuntia.
Nykyisin pyöriminen on enemmänkin kääntymistä, mutta seremonian alkuaikoina transsinomaisessa tilassa pyörivät dervissit ponkivat vain toisella jalalla vauhtia kierroksiin. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö modernilla tyylillä pitäisi jo muutaman käännöksen jälkeen mennä pitkin seiniä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että miksi suosiota osoitetaan nimenomaan taputtamalla. Nythän se vaikuttaa täysin luonnolliselta toimintatavalta, mutta mistä tapa on saanut alkunsa.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi suosiota osoitetaan taputtamalla?
Ihmiset lyövät käsiään yhteen ollessaan innoissaan, kannustaessaan sekä osoittaessaan suosiota. Mutta miksi olemme ruvenneet taputtamaan?
Taputtaminen on ikivanhaa perua, sillä se on universaali tapa kommunikoida eli joka puolella maailmaa sen merkitys on sama. Ihminen on alunperin taputtanut nimenomaan innostuneena. Reaktio on selvästi kehittynyt vasta ihmiselle, sillä muut kädelliset eivät luonnossa taputa samasta syystä – ne voivat kyllä oppia matkimalla, mutta villeillä apinoilla taputus on muun muassa merkki pelosta.
On mahdotonta tietää, miksi ja milloin innostuneet ihmiset ovat alkaneet taputtamaan, mutta ensimmäiset aplodit saadaan kyllä merkattua historian aikajanalle; ainakin ensimmäiset dokumentoidut sellaiset. Roomalainen näytelmäkirjailija Titus Maccius Plautus päätti teoksensa 200-luvulla eaa. sanaan plaudite, jolla yleisöä kehotettiin antamaan suosionosoitukset taputtamalla.
Sitä ennen aplodeja oli annettu ainoastaan johtajille. Ateenassa oli jo 500-luvulla eaa. säädetty laki, jonka mukaan alamaisten on taputettava hallitsijoille ja sotaherroille.
Taputtaminen ei kuitenkaan ollut ainoa tapa, sillä suosiota osoitettiin myös jalkoja tömistelemällä ja sormia napsuttelemalla. Plautus kuitenkin antoi tarkat ohjeet siitä, miten hänen näytelmiensä jälkeen tuli toimia: suosionosoitukset piti suorittaa nimenomaan kämmeniä yhteen lyömällä.
Vielä sellainen huomio loppuun, että Vanhan Testamentin Toisessa kuninkaiden kirjassa kerrotaan eräässä kohdassa väkijoukon taputtaneen juuri kruunatulle Joasille. Joas nousi Israelin kuninkaaksi noin vuoden 800 eaa. tienoilla, mutta kirjan tekstit on kirjoitettu 500-luvulla eaa. On toki mahdollista, että sanat ja lauseet ovat muuttaneet muotoaan lukuisten käännösten myötä ja tuhansien vuosien aikana.
Lue myös:
Elämäntapa
Etelä-Amerikan maissa vannotaan veristä kostoa Espanjalle: 10 erikoista faktaa kansallislauluista – osa 2
Kansallislaulut ovat verrattain uusi ”keksintö” ja monella niistä on yllättävän mielenkiintoinen alkuperä. Nyt lähdemme tutustumaan eri maiden kansallislauluihin ja tarinoihin niiden takana.
Monet maat alkoivat omaksua kansallislauluja nationalismin nostaessa päätään 1800- ja 1900-luvuilla, ja ajan henkeen sopien niiden oli tarkoitus kohottaa kansallismielisyyttä ja ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Lopullinen sysäys tuli kuitenkin olympialiikkeeltä, kun vuonna 1920 päätettiin, että olympiavoittajien saadessa kultamitalinsa heille soitetaan oman maan kansallislaulu. Viimeistään silloin nekin maat, joilla ei aiemmin ollut omaa hymniä, totesivat sellaisen olevan paikallaan.
Listafriikki kokosi nyt kymmenen eri kansallislaulua, joiden sanoituksissa on jotain eriskummallista, kuten toivomuksia hautautumisesta tulivuoren tuhkaan tai vihollisen veren täyttämät pellot. Lisäksi mukaan mahtuu hauskoja tarinoita siitä, miten pakko on joskus paras suostuttelija, kun kansakunnalta uupuu oma laulu.
Lista on julkaistu kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi hauskaa, erikoista tai yllättävää tarinaa kansallislauluista voi lukea tästä:
God Save the King ja murskaa samalla pari skottia
Yhdistyneen kuningaskunnan kansallislaulu God Save the King on siitä erikoinen, että sen nimi vaihtuu hallitsijan mukaan.
Pitkän aikaa, yli 70 vuotta kestäneen hallitsijakauden ajan, laulettiin pelastusta kuningattarelle, mutta kun kuningatar Elisabet II kuoli syyskuussa 2022, vaihtuivat hallitsijan myötä myös kansallislaulun sanat.
Nyt onnea ja menestystä toivotetaan kuninkaalle, ja jos kaikki menee suunnitellusti, niin kansallislaulu tulee pitämään God Save the King -nimensä nykyisen hallitsijan lisäksi vielä vähintään kahden seuraavan monarkin kohdalla.
Kyseinen laulu otettiin käyttöön vuonna 1745 kuningas Yrjö II:n valtakaudella, ja alunperin se alkoi sanoilla: ”God save great George our king” eli Jumala pelasta kuninkaamme, mahtava Yrjö. Sanoja piti viilata muutaman Yrjö-nimisen kuninkaan jälkeen, kun Vilhelm IV:n nimi ei enää istunutkaan melodiaan. Puhumattakaan tämän veljentyttärestä Viktoriasta.
Laulusta ei useinkaan lauleta kuin ensimmäinen ja viides säkeistö, sillä mukana on hieman arkaluontoista tekstiä, jos ottaa huomioon kuningaskunnan tämän hetkisen kokoonpanon. Viimeisessä säkeessä nimittäin puhutaan ”kapinallisten skottien murskaamisesta”, joka ehkä satoja vuosia sitten oli ok, kun Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat sotivat keskenään, mutta Yhdistyneessä kuningaskunnassa kyseistä säettä tuskin on sopivaa lurauttaa.
”Lord, grant that Marshal Wade,
May by thy mighty aid,
Victory bring.
May he sedition hush,
and like a torrent rush,
Rebellious Scots to crush,
God save the King.”
Nepalin kansallislaulu on tarkoitettu Casion kosketinsoittimilla säestettäväksi
Kansallislauluissa harvoin otetaan mitään suuria musiikillisia riskejä ja oikeastaan kaikki ovat tyyliltään hyvin samankaltaisia. Nepal eroaa virkistävällä tavalla massasta.
Nepalissa oli aiemmin perinteinen kansallishymni, mutta vuoden 2006 vallankumouksen jälkeen kansakunta halusi eroon kuningasta ylistävästä sanoituksesta, jossa tavalliset ihmiset oli unohdettu kokonaan. Vuonna 2007 uudessa Nepalin demokraattisessa liittotasavallassa järjestettiin kilpailu kansallislaulun löytymiseksi.
Alankomaat kumartaa Espanjan kuninkaalle
Alankomaiden kansallislaulu on sanoitukseltaan akrostikon eli runo, jonka säkeitten ensimmäisistä (tai keskimmäisistä tai viimeisistä) kirjaimista muodostuu peräkkäin luettuna sana tai lause. Tämän kansallislaulun viidentoista säkeen alkukirjaimista muodostuu runon nimi – Willem van Nazzov.
Vilhelm Vaitelias, josta kansallislaulu kertoo, oli Espanjan kuningasta vastaan kapinoinut sankari Alankomaiden itsenäisyyssodassa vuosina 1566–1648. Lisäksi runo on kirjoitettu minä-muodossa, kuin Vilhelm kertoisi itse tarinaa.
Alankomaiden kansallislaulua on muualla maailmassa pidetty hieman kummallisena, sillä ensimmäisessä säkeistössä vannotaan ikuista uskollisuutta Espanjan kuninkaalle, ja tämä säkeistö on juuri se, mitä virallisesti nykyäänkin lauletaan. Se tuntuu hieman kummalliselta vallankumousta johtaneen sotasankarin suusta.
Mutta jos kansallislaulua lukee tai laulaisi eteenpäin, niin käy selväksi, että Vilhelm oli toki ollut lojaali kuninkaalle, mutta tilanne muuttui, sillä espanjalaiset ampuivat ja polttivat alankomaalaisia elävältä, koska nämä eivät olleet katolilaisia.
Niinpä Vilhelm kasasi joukot ja lähti sotimaan kuninkaan armeijaa vastaan. Runon lopussa jopa kerrotaan siitä, kuinka espanjalaiset tuhosivat kyliä ja raiskasivat asukkaita ennen teloittamista – näitä säkeistöjä ei sattuneesta syystä tänä päivänä lauleta.
Joten vaikka urheilutapahtumissakin kuullussa kansallislaulussa vannotaan uskollisuutta Espanjan kuningasta kohtaan, ovat sanat kokonaisuudessaan kertomus selkäänpuukottamisesta.
Kun Tšekki ja Slovakia eivät tehneet asioista turhan vaikeita
Kun Tšekkoslovakian tasavalta perustettiin vuonna 1918, liitettiin siinä yhteen historiallisesti ja kulttuurillisesti kaksi hyvin erilaista aluetta. Tietenkin uudelle maalle piti löytää kansallislaulu, jossa lopulta tehtiin kumpaakin kansakuntaa miellyttävä kompromissi.
Kansallislaulun alkuosa oli otettu tšekkiläisestä komediamusikaalista ja toisen osan muodosti slovakialainen kansanlaulu. Kumpikaan noista kappaleista ei ollut minkäänlaisessa virallisessa asemassa ennen Tšekkoslovakian muodostamista.
Juuri ennen 1990-luvun vaihdetta maassa alkoi rauhanomainen samettivallankumous, jonka seurauksena Tšekkoslovakia hajosi ja vuoden 1993 ensimmäisenä päivänä Tšekki ja Slovakia julistautuivat itsenäisiksi.
Tuoreet valtiot tarvitsivat jälleen kerran kansallislaulut, ja koska itse hajoaminenkin oli sujunut kivuttomasti, päätettiin myös kansallislaulu pistää keskeltä jakoon: Tšekki sai luonnollisesti ensimmäisen säkeistön ja Slovakia toisen.
Etelä-Amerikan laulut Espanjaa vastaan
Kuva: Timwryan | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Monessa Etelä-Amerikan maassa kansallislaulut on tehty suoraan entisiä siirtomaavaltoja vastaan. Espanja- ja Portugali-vihaa ei ole mitenkään edes peitelty.
Lauluissa toistuvat samanlaiset teemat: ne ovat kuin eepoksia maan ja kansakunnan historiasta, johon kuuluu surua ja tuskaa. Ja lopuksi vannotaan, että niin ei pääse enää ikinä tapahtumaan!
Argentiinan kansallislaulun alkuperäisessä versiossa puhutaan julmista valtaajista ja verenhimoisista tiikereistä, jotka levittävät surua ja kyyneliä pitkin etelän kaupunkeja. Erikseen mainitaan muun muassa La Paz (Bolivia), Caracas (Venezuela), Quito (Ecuador) ja México (Meksiko), joten Argentiinassa laulettiin koko Etelä-Amerikan vapauden puolesta. Espanjalaisia vastaan taistelemisesta kertovia säkeistöjä ei kuitenkaan ole enää vuosisataan ollut sallittua laulaa.
Perun kansallislaulussa (osiossa, jota ei varmaankaan olympialaisissa veisata) muistellaan 300 vuotta kestänyttä kurjuutta ja orjuutusta, ja vannotaan kostoa: ”Olkoot kätemme, jotka tähän päivään saakka ovat olleet aseettomat, aina valmistelemassa tykkejä, sillä jonain päivänä Iberian rannat saavat tuntea niiden kauhun”.
Ecuadorissa taas on valmistauduttu espanjalaisten uuteen tulemiseen, mutta sen sijaan, että laulussa kehotettaisiin taisteluun, kääntävät ecuadorilaiset katseensa suureen Pichincha-tulivuoreen. Jos raakalaismaiset orjuuttajat olisivat jonain päivänä jälleen valmiina ketjujensa kanssa, pyydetään Pichinchaa syöksemään sisuksensa ulos ja hautaamaan koko maa ja sen asukkaat tuhkaan, ettei espanjalaisille jäisi mitään valloitettavaa.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, mikä oikein onkaan h-hetki. Monelle tuttu ja usein käytetty ilmaus, mutta mistä ihmeestä se on peräisin?
Listafriikki etsii vastauksen myös siihen, että kukahan kumma keksi Lego-palikat.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mikä on h-hetki?
H-hetki on tärkeän tapahtuman alkamishetki tai jokin muuten vain kriittinen hetki. Se on lainattu englanninkielisestä sotilastermistä H-hour, jolla viitataan hyökkäyksen tai operaation käynnistymisajankohtaan.
Ilmaisun H-kirjain on napattu tuntia tarkoittavasta hour-sanasta vain korostamaan tietyn hetken merkityksellisyyttä. Armeijakielessä esimerkiksi H-2 tarkoittaa kaksi tuntia ennen hyökkäyshetkeä ja H+3 tarkoittaa kolme tuntia operaation alkamisen jälkeen.
Ensimmäiset kirjalliset todisteet h-hetken käytöstä ovat peräisin ensimmäisestä maailmansodasta. Yhdysvaltalaisjoukoille syyskuun 2. päivänä vuonna 1918 annetussa hyökkäyskäskyssä määrättiin aloittamaan h-hetkenä isku, jonka tavoitteena oli saksan rintamakiilan kukistaminen St. Mihielissä, Ranskassa. Hyökkääjät onnistuivat pitkälti erinomaisen ja tarkan suunnittelun ansiosta.
H-hour eli ”h-tunti” ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita suunnittelua tunnin tarkkuudella, joten siksi suomenkielinen h-hetki on kuvaavampi. Hämeen rykmentin yliluutnantti Otto Pekkarinen kertoi vuonna 2010 Ylelle, että ohjesääntöihin kirjatun h-hetken määrittäminen on jopa sekunnintarkkaa hommaa: ”Synkronoidaan hyökkäyksen eri elementit yhteen tarkoituksen mukaisesti”. Pekkarisen mukaan esimerkiksi jalkaväkeä tukevan tykistötulen täytyy loppu juuri ennen h-hetkeä.
Vaikka h-hetki on saanut alkunsa sotimisesta ja liittyy vahvasti armeijan sanastoon, on se nykyään hyvin yleisesti käytetty termi. Arkipäivässä jos joku sanoo h-hetken lähestyvän, niin eipä kai kukaan oleta, että kohta on hyökkäys käsillä.
Kuka keksi Legot ja koska?
Legojen syntyhistoria ei ole ruusuinen.
Puuseppä Ole Kirk Kristiansen perusti vuonna 1916 pieneen tanskalaiseen Billundin kaupunkiin pajan, jossa valmistettiin huonekaluja ja muita kodin tarve-esineitä. Bisnes ei kukoistanut ja kaiken huipuksi verstas tuhoutui tulipalossa. Kristiansen ei lannistunut, vaan rakensi suuremman tehtaan ja päätti keskittyä puisten lelujen valmistamiseen. Sukulaisilta ei herunut apuja tai lainarahaa, sillä he eivät nähneet leluissa tulevaisuutta tai mahdollisuutta tienaamiseen. Kristiansen vähät välitti epäluuloisten arvostelusta ja valitsi yrityksensä nimeksi Lego, joka rakentui sanoista leg godt eli leiki hyvin.
Toisen maailmansodan aikana tehdas paloi taas, mutta edelleenkään Kristiansen ei ollut valmis hylkäämään yritystään. Valmistui jälleen uusi tehdas ja tuolloin mukana oli myös hänen poikansa Godtfred Kirk Kristiansen.
Sodan jälkeen muovista tuli halvempaa, joten nuoremman Kristiansenin alkuvastusteluista huolimatta Lego alkoi keskittyä muovisten lelujen valmistamiseen. 1940-luvun lopulla Kristiansenit alkoivat tehdä muottien avulla muovisia palikoita, jotka lukkiutuvat toisiinsa. Huolellisen kehitystyön jälkeen nykyisin käytössä oleva kiinnitysjärjestelmä patentoitiin vuonna 1958. Yrityksen nimestä tuli vuosien mittaan synonyymi kaikkien rakastamille palikoille.
Lue myös:
Elämäntapa
Morsian huijasi petipuuhilla ja pakotti miehensä runoilemaan: 10 hauskaa faktaa kansallislauluista – osa 1
Kansallislaulut ovat suhteellisen uusi ”keksintö”, ja monella niistä on melko mielenkiintoinen alkuperä ja tarina. Nyt lähdetään tutustumaan niihin!
Monet maat alkoivat omaksua kansallislauluja nationalismin nostaessa päätään 1800- ja 1900-luvuilla., ja niiden oli tarkoitus kohottaa kansallismielisyyttä ja ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mutta usko tai älä, niin lopullinen sysäys tuli olympialiikkeeltä, kun vuonna 1920 päätettiin, että olympiavoittajien saadessa kultamitalinsa heille soitetaan oman maan kansallislaulu. Viimeistään silloin nekin maat, joilla ei aiemmin ollut omaa hymniä, totesivat sellaisen olevan paikallaan.
Listafriikki kokosi nyt kymmenen eri kansallislaulua, joiden sanoituksissa on jotain eriskummallista, kuten toivomuksia hautautumisesta tulivuoren tuhkaan tai vihollisen veren täyttämät pellot. Lisäksi mukaan mahtuu hauskoja tarinoita siitä, miten pakko on joskus paras suostuttelija, kun kansakunnalta uupuu oma laulu.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kansallislaulufaktat ovat luvassa myöhemmin.
Naiselliset avut käyttöön Meksikossa
Meksikon kansallislaulussa ei sinänsä ole mitään erityisen kummallista: se on nopeatempoinen marssi ja sanat ylistävät kotimaata ja kannustavat syöksymään sotaan Meksikon puolesta. Eli hyvin perinteinen veisu. Mutta Himno Nacional Mexicanon syntytarina lyö ehkä kaikkien muiden kansallislaulujen syntytarinat sata-nolla.
Meksikossa järjestettiin vuonna 1853 kirjoituskilpailu, johon kuka vain sai osallistua. Kolmikymppinen runoilija Francisco González Bocanegra ei ollut innokas laatimaan omaa ehdotustaan, sillä hän koki, että omaa alaa olevat rakkausrunot poikkeavat niin suuresti isänmaallisesta tyylistä, jota kansallislaulun sanoittaminen vaatisi.
Hänen kihlattunsa Guadalupe González del Pino oli kuitenkin vakuuttunut sulhasensa taidoista ja yritti kovasti painostaa tätä osallistumaan kilpailuun, mutta Bocanegra oli järkkymätön.
Niinpä González del Pino päätti ottaa naiselliset avut käyttöön ja kutsui Bocanegran vanhempiensa kotiin rentoon illanviettoon. Neuvokas morsian houkutteli Bocanegran yhteen makuuhuoneeseen, suuteli tätä ovensuussa ja juuri kun mies oli pääsemässä vauhtiin avaten jo innokkaana paitansa nappeja, työnsi González del Pino hänet sisään huoneeseen ja lukitsi oven ulkopuolelta.
González del Pino oli etukäteen täyttänyt huoneen lehtileikkeillä ja kuvilla Meksikosta, ja ilmoitti Bocanegralle, että tämä pääsisi ulos siinä vaiheessa, kun sanoitus kansallislauluun olisi valmis. Neljän tunnin kuluttua mies työnsi oven alta kymmenen säkeistöä valmista tekstiä.
Kiitos isänmaallisen ja päättäväisen morsion, Bocanegran teksti voitti kilpailun ja siitä saatiin sanat Meksikon kansallislauluun.
Verinen Marseljeesi
Ranskan kansallislaulu, La Marseillaise eli Marseljeesi, on varmasti siellä top 5 maailmanlaajuisesti tunnetuimpien joukossa. Marseljeesin sävelsi ja sanoitti vuonna 1793 Claude Joseph Rouget de Lisle, kun Ranska oli julistanut sodan Itävaltaa vastaan. Sen nimikin oli alunperin Reinin armeijan sotalaulu. Muutamaa vuotta myöhemmin se julistettiin tasavallan kansallislauluksi.
Myöhemmin Marseljeesista on tullut ympäri maailman käytetty vallankumouksellisten tunnuskappale ja muun muassa Venäjällä vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen väliaikainen hallitus otti Marseljeesin kansallislaulukseen; uudella sanoituksella tokikin.
Jos ranskan taidot ovat ruosteessa, niin Marseljeesin sanat saattavat olla mysteeri. En usko, että voin enää ikinä tämän jälkeen katsoa pokerinaamalla esimerkiksi Ranskan jalkapallomaajoukkuetta rivissä laulamassa kansallislauluaan – siinä on nimittäin sen verran raa’at sanat.
Toki monessa muussakin kansallislaulussa on, mutta kuten tulemme tämän listan aikana huomaamaan, on kaikkein pahimmat säkeistöt usein jätetty pois nykyisin käytössä olevista versioista. Näin ei kuitenkaan ole Marseljeesissa.
Yllä on video, jossa sanat on suomennettu, mutta tiivistettynä huippukohtia ovat esimerkiksi verisen lipun nostaminen ja taisteleminen siihen saakka, että vihollisen epäpuhdas veri kastelee pellot. Oma suosikkini on kohta, jossa varoitetaan villeistä vihollisista, jotka tulevat leikkaamaan poikien ja vaimojen kurkut auki.
Baseball-peli antoi lähtölaukauksen Yhdysvaltain kansallislaululle
Jos on Marseljeesi laajasti tunnettu, niin sitä on myös Tähtilippu eli Yhdysvaltain kansallislaulu The Star-Spangled Banner. Atlantin toisella puolella kansallislaulu on ollut virallisessa käytössä vasta vuodesta 1931 saakka, vaikka puolustusvoimat oli käyttänyt 1800-luvun alussa valmistunutta laulua jo pitkään kansallishymnin tavoin.
Lopullinen sysäys laajemmalle suosiolle ja lopulta nousemiseen kansallislauluksi saatiin syyskuussa 1918, kun Yhdysvaltain laivaston orkesteri soitti sen vähän yllättäen Boston Red Soxin ja Chicago Cubsin välisessä baseball-ottelussa. Kyseessä oli kaiken lisäksi ensimmäinen peli World Series -loppuottelusarjasta.
Mukana oli muutama pelaaja, jotka olivat olleet rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa ja he olivat saaneet etuoikeuden palata kotimaahan pelaamaan. Kuullessaan Tähtilipun ensimmäiset sävelet he nousivat pystyyn ja kääntyivät kohti Yhdysvaltain lippua. Muut pelaajat seurasivat perässä ja painoivat kätensä sydämelleen, ja kohta seisomaan noussut yleisökin otti pelaajista mallia.
Tuon päivän jälkeen Tähtilippu soitettiin jokaisessa baseball-pelissä ja sieltä se levisi muihinkin urheilutapahtumiin. Niin, ja lopulta kansallislauluksi.
Yllä oleva video ei liity mitenkään Tähtilipun nousemiseen kansallislauluksi tai sen enempää kyllä baseballinkaan. Se on vain hyvä esimerkki siitä, miten Yhdysvaltain kansallislaulua lauletaan monesti hyvinkin vapaalla tyylillä.
Takuusumma: yksi kansallislaulu Costa Ricalle
Jos Meksikon kansallislaulun sanoittaja joutui ikävällä tavalla vietellyksi, huijatuksi ja teljetyksi huoneeseen, oli Costa Rican hymnin säveltäjällä hieman karumpi kohtalo. Vuonna 1853 sekä Yhdysvalloista että Isosta-Britanniasta oli saapumassa suurlähettiläät San Joséhen ja tervetuloseremoniaa suunnitellut presidentti Juan Rafael Mora Porras tajusi kauhukseen, että maalla ei ollut kansallislaulua.
Presidentti ei antanut tämän pikkuseikan hidastaa tahtia vaan kääntyi kapteeni Manuel Maria Gutierrezin puoleen. Tämä kyseinen mies johti kansallisen armeijan orkesteria. Gutierrez kieltäytyi kohteliaasti säveltämästä maalleen kansallislaulua, sillä ei uskonut pystyvänsä suoriutumaan niin vastuullisesta tehtävästä. Hän myös väitti, ettei tiennyt säveltämisestä yhtään mitään.
Presidentti Mora reagoi kuten kuka tahansa täysijärkinen valtionjohtaja, ja heitti Gutierrezin vankilaan – sieltä pääsisi pois, kun laulu olisi valmis.
Ei ehkä tule yllätyksenä, että Gutierrezin säveltäjäntaidot palasivat tai ilmestyivät kuin tyhjästä hänen ollessaan vankisellissä. Kesäkuun 11. päivänä hänen tekemänsä sävellys esitettiin Costa Rican kansalliskokoukselle, joka hyväksyi sen maan kansallislauluksi.
Sanat Gutierrezin melodiaan saatiin vuonna 1900; silloin ketään ei kuitenkaan laitettu telkien taakse vaan sanoituksesta järjestettiin kilpailu.
Hätä keinot keksii, sanoi malesialainen sulttaanin avustaja
Kun Malesia oli vielä Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaa, seilasi Perakin osavaltion sulttaani Idris Murshidul Azzam Shah edustamaan maataan kuningas Edvard VII:n kruunajaisiin vuonna 1901.
Tapana oli, että vieraita kunnioitettiin soittamalla heidän kansallislaulunsa, mutta kun juhlallisuuksista vastannut virkailija astui satamaan tulleeseen laivaan tiedustelemaan hymniä, meni sulttaanin porukalla sormi suuhun. Perakin osavaltiolla ei ollut kansallislaulua, mutta sulttaanin henkilökohtainen avustaja Raja Harun ei häpeissään suostunut sitä myöntämään. Hän ei halunnut heidän vaikuttavan takapajuisilta.
Mutta mikä neuvoksi, kun kuningashuone halusi kunnioittaa sulttaania tervetuloseremoniassa? Raja Harunin aivot raksuttivat ylikierroksilla ja hän kertoi virkailijalle, että nyt harmittavasti kansallislaulun nuotit olivat jääneet kotiin. Nuottien puutteessa hän tarjoutui hyräilemään kappaleen.
Siihen annettiin lupa ja Raja Harun lurautti kotipuolessa suositun Terang Bulan –kappaleen, joka todellisuudessa oli Ranskasta peräisin oleva melodia. Sulttaani itse oli ihastunut lauluun ollessaan maanpaossa Seychelleillä ja tuonut sen sitten mukanaan Malesiaan.
Terang Bulan soitettiin Englannissa ylpeästi sulttaanin kunniaksi ja siitä lähtien se on ollut Perakin osavaltion ja lopulta itsenäisen Malesian kansallislaulu. Nykyään laulu kulkee nimellä Negaraku.
Lue myös:
Tällä listalla ovat esittelyssä erikoiset lentokentät, joista jokaiseen liittyy jotain ainutlaatuista. Myös jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.
Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiseen viiteen erikoiseen lentokenttää voit tutustua täällä:
Barran kansainvälinen lentokenttä on käytössä vain laskuveden aikana
Skotlannin länsirannikolla, Barran saarella on maailman ainoa lentokenttä, jossa kaupalliset reittilennot käyttävät rantaa kiitoratanaan. Rantahiekka on ollut käytössä jo 1930-luvulta saakka ja lennonjohtotornista operoidaan vuosittain yli tuhatta lähtevää ja saapuvaa lentoa.
Puisilla paaluilla merkityt kolme kiitorataa muodostavat kolmion, minkä ansiosta koneet pääsevät lähes aina laskeutumaan vastatuuleen. Valaistuksen puutteesta johtuen Barran lentokentälle voi laskeutua öisin vain ambulanssilennot, kunhan kiitoradalle on erikseen asetettu heijastinliuskoja ja rannalle on saatu ajoneuvoja valaisemaan laskeutumista.
Nämä kaikki edellä mainitut ominaisuudet riittäisivät takaamaan Barran lentokentälle paikan top 10 erikoiset lentokentät -listalla, mutta eivät omituisuudet tähän loppuneet.
Barran lentoliikenne on täysin aikataulutettu vuoroveden mukaan, sillä nousuveden aikaan ranta on meren peitossa.
Courchevelin ylä- ja alamäki
Kuva: MartinPUTZ | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Ranskan Alpeilla sijaitsevan Les Trois Vallées -laskettelukeskuksen yhteydessä on yksityiskoneille tarkoitettu Courchevelin lentokenttä. Maisemat ovat upeat lumisine vuorenhuippuineen, mutta kiitoradalle laskeutuminen ja siltä nouseminen saattavat hurjuudessaan viedä huomion jylhältä vuoristolta. Samalla tavalla kuin Luklan kentällä, myös Courchevelin kiitorata päättyy pystysuoraan pudotukseen vuoren rinteeltä, joten ilmaan on mieluiten päästävä 518 metrin kiihdytyksessä. Laskeutuminen ei ole yhtään sen helpompaa, vaan lentäjillä täytyy olla suoritettuna erikoislupa, jonka turvin usein jäiselle ja arvaamattomien tuulenpuuskien ympäröimälle kentälle saa laskeutua.
Jos tuossa ei vielä ollut tarpeeksi jännitystä, niin kiitorata on laskettelukeskuksen hengen mukaisesti mäessä: Noustessa lasketellaan alas ja laskeutuminen tehdään ylämäkeen. Kiitorata on 18,66 prosentin nousullaan sen verran jyrkkä, maailman jyrkin, että pienet koneet voisivat periaatteessa rullata mäen alas käynnistämättä moottoreita ja saada silti tarpeeksi vauhtia ylösnousuun.
Courcheveliin laskeutumisen pelkokerrointa lisää valaistuksen ja ulkopuolisen avun puute, joten oli kyseessä sitten sankka lumisade tai puuroinen sumu, ollaan ohjaamossa täysin omillaan.
Cristiano Ronaldon lentokenttä vaatii erityistaitoja
Kuva: Alberto-g-rovi | CC BY 3.0 | Kuvaa rajattu
Portugaliin kuuluvalla Madeiran saarella on yksi Euroopan vaarallisimmista lentokentistä. Santa Cruzissa sijaitsevan lentoaseman nimi muutettiin vuonna 2016 Funchalin lentokentästä Cristiano Ronaldon lentokentäksi saarella syntyneen jalkapallotähden mukaan.
Kun Madeiran lentokenttä avattiin vuonna 1964, aiheutti se kokeneillekin lentäjille pelkoa ja harmaita hiuksia. Alunperin kiitotie oli vain 1600 metriä pitkä, mikä on aivan liian vähän suurille matkustajakoneille. Se jouduttiin todistamaan Portugalin historian pahimmassa lentoturmassa vuonna 1977, kun TAP Portugal -lentoyhtiön Boeing 727 -kone liukui kolmannella laskeutumisyrityksellään ulos kiitoradalta.
Olosuhteet olivat surkeat, ja vaikka kaksi yritystä oli jo epäonnistunut, lähti kapteeni yrittämään kolmatta kertaa. Laskeutuminen meni pitkäksi ja kone liukui kiitotieltä ulos rysähtäen läpi betonisillan ja päätyen vastakkaiselle rannalle. Koneessa oli 164 matkustajaa ja miehistön jäsentä; heistä 131 sai surmansa.
Onnettomuuden jälkeen kiitorataa pidennettiin 200 metrillä ja vielä 2000-luvun alussa siihen rakennettiin lisää pituutta. Ainoa vaihtoehto oli jatkaa kiitorataa rannan ja meren päälle, ja nyt koneet laskeutuvat pilareilla tuetulle alustalle. Pituutta alkaa olla jo suurillekin matkustajakoneille riittävä 2781 metriä.
Madeiralle laskeutuminen ei silti ole mikään leikin asia, sillä vaikka kiitorata on nyt kunnollisen mittainen, on sille laskeutuminen edelleen kinkkistä sen sijainnin vuoksi. Merituulet ovat arvaamattomat ja lähestyminen vaatii kylmiä hermoja. Lentäjän on ohjattava kone suoraan kohti Madeiran vuoria ja sitten tehtävä jyrkkä äkkikäännös, jotta kone on kiitoradan kanssa samassa suunnassa. Monesti laskeutuminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, tämän lentokentän hankaluudesta voi katsoa videon tästä.
Äärimmäisyyksien lentokenttä
Maailman äärimmäisimmissä olosuhteissa on itse asiassa useita lentokenttiä. Tai kiitoratoja. Etelämantereella sijaitsevia tutkimusasemia palvelee suurimman osan vuodesta kiitorata nimeltään Ice Runway.
Nimikin antaa ymmärtää, että päällystettyä rataa ei ikijäiseltä mantereelta löydy, joten lentokoneet laskeutuvat jäälle. Toisin kuin monella muulla tämän lista lentokentistä, ei Ice Runwaylla ole puutetta tilasta, joten jättimäiset rahtialukset voivat laskeutua sille melkein ilman huolen häivää.
Ongelmaksi muodostuu lähinnä koneiden paino. Toivottavaa nimittäin on, että lentokone ei riko jäätä ja pahimmassa tapauksessa mene siitä läpi. Vaarana on myös pehmeään lumeen juuttuminen, koska milläs se kone sieltä kiskotaan irti. Jos jäässä havaitaan halkeamia, ohjataan koneet laskeutumaan muille kiitoradoille.
Kovat antarktiset tuulet tuovat laskeutumiseen lisämausteensa, sillä kun muutenkin joka puolella on vain valkoista, voivat kiitoradan merkit hävitä pöllyävän lumen johdosta kokonaan lentäjän näkyvistä. Laskeutuessa jarruja ei voi juurikaan käyttää, joten koneen pysäyttäminen kestää normaalia pidempään. Mutta onneksi jäätiköllä on tilaa.
Eräältä rahtikoneen lentäjältä, Jason Finlaylta kysyttiin kerran, että minkälaista jääradalle on laskeutua: ”Matka pysähtymiseen vaikuttaa loppumattoman pitkältä, sillä jättimäinen kone tuntuu koko ajan lähtevän käsistä ja sitä vain odottaa, koska pyöriminen alkaa.”.
Bhutanin Paro: Lentokenttä, jolle vain kourallinen lentäjiä saa laskeutua
Bhutanin ainoa kansainvälinen lentoasema on Paron lentokenttä. Kuten otsikosta voi päätellä, vaatii Paroon laskeutuminen erityisiä taitoja. Ja kylmähermoisuutta.
Lentokenttä on maisemissa, joiden veroisia saa etsiä. Yli kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaa Paroa ympäröivät viiteen ja puoleen kilometriin nousevat vuoret, joten noissa korkeuksissa sää on vaihteleva ja näkyvyys usein sumun vuoksi heikko.
Mutta ei siinä tosiaankaan vielä kaikki.
Käytössä ei ole tutkia ohjauksen avuksi, vaan laskeutuminen on tehtävä täysin manuaalisesti. Lentäjille on opetettu maastosta tietyt merkit, joita käyttämällä he määrittävät vauhdin ja koneen korkeuden. Juuri tämän vuoksi vain muutamat pilotit saavat operoida Paron lentokentälle lentäviä koneita.
Lisäksi lentäjät joutuvat lähestymään kenttää sokkona, sillä näköyhteys kiitorataan tulee vuorten takaa aivan viime hetkellä. Viime hetkellä tarkoittaa muutamaa kilometriä, mutta verrattuna siihen, että normaalisti lentokenttään on näköyhteys jopa kymmenien kilometrien päästä, on kyseessä hyvin pieni matka. Lentokone on myös ohjattava kohti määränpäätä 45 asteen kulmaan kallistettuna, jotta se mahtuu lentämään vuorten välissä.
Monikohan laittaa työhakemuksen menemään, kun lentoyhtiöt hakevat lentäjiä Paroon liikennöiville reiteille!?
Lue myös:
Elämäntapa
Top 10 erikoiset lentokentät: Pystysuoria pudotuksia, järkyttävän lyhyitä kiitoratoja ja upeita maisemia – osa 1
Listafriikki esittelee nyt erikoiset lentokentät, joista jokainen on omalla laillaan uskomaton, erityinen tai jopa pelottava. Kyllä, listalla on myös sellaisia lentokenttiä, joille laskeutuminen ja nouseminen voi aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä.
Jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.
Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista lentokenttää ovat luvassa myöhemmin.
Maailman lyhin kiitorata: Juancho E Yrausquin
Kuva: Fyodor Borisov | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Alankomaiden Antilleihin kuuluva Saba on 13 neliökilometrin kokoinen paratiisisaari Karibialla. Suuret matkustajakoneet eivät Saballe lennä, mihin on hyvin ymmärrettävä syy: Juancho E. Yrausquin lentoaseman kiitorata on vain 396 metriä pitkä. Se on vain muutamia kymmeniä metrejä pidempi kuin suurimmat lentotukialukset.
Kiitorata kulkee poikki tuulisen niemenkärjen eikä lentäjillä ole varaa yhteenkään virheeseen. Laskeutumisen on osuttava nappiin, varsinkin kun kiitoradan kummassakin päässä on vielä X:llä merkitty turva-alue, johon koneen pyörien ei sopisi osua.
Saban saaren tuonti tapahtuu suurilta osin laivoilla, mutta säännöllisesti tarvittavat asiat, kuten postin saapuminen, ovat taidokkaiden ja rohkeiden pilottien varassa. Näitä pakollisia kuljetuksia ja säännöllisiä reittilentoja lähisaarilta tekevät vain tarkoin valikoidut ja vaativan koulutuksen hyväksytysti läpikäyneet lentäjät.
Miksi sitten maailman lyhin liikennelentokoneiden käyttämä kiitorata on rakennettu näin hankalaan paikkaan? No, Saban saaren pinnanmuotojen vuoksi vaihtoehtoja ei juuri ollut.
Tenzing–Hillaryn lentoasema – se maailman vaarallisin lentokenttä
Kuva: Reinhard Kraasch | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Kun erikoiset lentokentät laitetaan listan muotoon, on maailman vaarallisin sellainen tietenkin mukana. Nepalissa sijaitsevalla Tenzing–Hillaryn lentokentällä on monien asiantuntijoiden mielestä kaikkein vaarallisin kiitorata. Lentoasema on tietysti nimetty Mt. Everestin huipulle ensimmäisinä kiivenneiden Tenzing Norgayn ja Edmund Hillaryn mukaan. Se tunnetaan myös Luklan lentokenttänä.
Tämä varsin pieni lentoasema on maailmankuulu muutamastakin syystä. Maailman vaarallisimman lentokentän titteli on eittämättä tuonut valtavasti huomiota. Ja ehkä vielä suurempana tekijänä: jos Nepalin puolelta lähtee kapuamaan maailman korkeimmalle vuorelle, lähtee matka kohti perusleiriä juuri tältä lentoasemalta. Siksi se onkin koostaan huolimatta yksi Nepalin vilkkaimmista lentokentistä.
Lentoliikenne Luklan ja pääkaupunki Katmandun välillä on päivittäistä ja matka kestää vaivaiset puoli tuntia. Lentoja tehdään kuitenkin vain valoisaan aikaan ja sään salliessa. Lentokenttä sijaitsee 2850 metrin korkeudessa ja sen kiitorata on 11,7 prosentin nousullaan yksi jyrkimmistä. Pituutta sillä on 480 metriä ja leveyttä vaivaiset 20 metriä – laskeutua saa vain pienellä koneella tai helikopterilla.
Vaaralliseksi lentokentälle laskeutumisen ja siltä nousemisen tekee jyrkänteen reuna, johon kiitorata päättyy, tai vaihtoehtoisesti laskeutuessa alkaa. Lentäminen tuuliseen ja usein sumuiseen Himalajan laakson rotkoon on joka kerta kokeneellekin pilotille haastavaa.
Kun koneen pyörät on laskeutuessa saatu koskettamaan maata, ei vaara ole vielä ohi: lentokone on saatava nopeasti pysähtymään, sillä toisessa päässä odottaa kallionseinämä.
Kun miettii kaikkia vaaratekijöitä, niin ei ole yhtään kumma, että onnettomuuksiakin on nähty. Yksi pahimmista sattui vuonna 2008, kun Yeti Airlinesin pienkone yritti sakeasta sumusta huolimatta laskeutua ja törmäsi kohtalokkaasti kallioon. Vain koneen kapteeni selvisi hengissä; muut koneessa olleet 18 henkilöä menehtyivät törmäyksessä ja sen aiheuttamassa tulipalossa.
Lue myös: Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
Gibraltarin lentoaseman kiitorata risteää vilkkaan pääkadun kanssa
Espanjan eteläisessä kärjessä on Isoon-Britanniaan kuuluva Gibraltar ja sen erikoinen lentokenttä. Toisen maailmansodan aikaan rakennetulla kansainvälisellä lentokentällä on kaupallisen lentoliikenteen lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien, RAF, tukikohta.
Erikoiset lentokentät -listalle Gibraltarin lentoasema pääsee ainutlaatuisen kiitoratansa ansiosta. Gibraltarilla oli käytännössä yksi ainoa paikka, johon lentokenttä kiitoratoineen voitiin rakentaa, sillä niemimaan toisella reunalla kohoaa Gibraltarin vuori ja toisella reunalla on kaupunkialuetta.
Tästä johtuen merestä mereen ulottuva kiitorata katkaisee Gibraltarin vilkkaimman kadun, Winston Churchill Avenuen. Vanhoilla vihreillä ei näissä liikennevaloissa kannata yrittää ajaa, sillä mahdollisessa kylkeenajossa taittuisi kyllä muutakin kuin vähän peltiä – siksipä kiitoradan ja pääkadun risteystä säädellään puomeilla.
Lentäjien ei siis periaatteessa tarvitse huolehtia siitä, että joku tyhmänrohkea painaisi risteyksessä kaasua. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä vaikka kiitorata on 1,8 kilometrin mittainen, joutuu jarrut painaa pohjaan saman tien, kun pyörät osuvat maahan. Muussa tapauksessa kone syöksyy auttamatta Välimereen.
Auringon- ja lentokoneiden palvontaa Saint-Martinilla
Jos lentokonebongareiden pitäisi mainita yksi paikka maailmassa, johon on ehdottomasti kerran elämässä päästävä ihailemaan fanituksen kohteita, olisi monen vastaus varmasti Maho Beach. Tuo valkohiekkainen ja turkoosivetinen ranta sijaitsee Saint-Martinin saarella Karibialla.
Reilun 90 neliökilometrin kokoinen saari on jo itsessään erikoisuus, sillä se on jaettu kahtia Ranskan ja Alankomaiden kesken. Saint-Martin elää vahvasti turismista ja pienestä koostaan huolimatta sillä sijaitsee kaksi kansainvälistä lentokenttää, joille laskeutuu isojakin matkustuskoneita; muun muassa Jumbo Jetinä tunnettu yli 70 metriä pitkä Boeing 747-kone, joka oli vuosikymmenien ajan maailman suurin matkustajalentokone.
Alankomaiden puolella sijaitseva Prinsessa Julianan lentokenttä on aivan edellä mainitun Maho Beachin vieressä, ja koneet laskeutuvat ja nousevat rannan yläpuolella. Siis kirjaimellisesti aivan yläpuolella, sillä suurimmat koneet ylittävät auringonpalvojat vain 10-20 metrin korkeudelta. Paljon lähemmäksi ei ilmassa olevaa lentokonetta voi päästä.
Vaaratilanteilta ei ole vältytty, sillä esimerkiksi vuonna 2012 ranskalainen teinityttö kiipesi uimarannan ja kiitotien väliselle aidalle seuraamaan lentokoneen nousua. Turbiineista lähtenyt ilmavirta paiskasi tytön pää edellä katukivetykseen ja tämä sai päähänsä syvä haavan – pahemminkin olisi voinut käydä.
Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä
Saudi-Arabiassa, Dammamin kaupungin lähistöllä sijaitseva Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä. Tietenkin kokoa voidaan mitata erilaisissa kategorioissa, mutta puhtaasti pinta-alaltaan tämä kyseinen kenttäalue on omassa luokassaan.
Se on kooltaan 776 neliökilometriä. Toisella sijalla on Denverin kansainvälinen lentokenttä 136 neliökilometrillä. Euroopan suurin lentoasema on Pariisissa sijaitseva Charles de Gaullen kansainvälinen lentokenttä, jolla kokoa on vähän reilu 32 neliökilometriä. Eli Saudi-Arabian ylpeys on valovuosia muita isompi – alaltaan.
Jos Kuningas Fahdin kansainvälinen lentokenttä olisi valtio, niin se olisi pinta-alaltaan vasta 24. pienin. Se peittoaa koollaan muun muassa Maltan, Andorran ja Singaporen. Onko maailman suurin lentokenttä myös isompi kuin naapurivaltio Bahrain? Ehkä, mutta siinä puhutaan vain muutamista neliökilometreistä ja tulos riippuu täysin mittaavasta tahosta.
Koska lääniä on vaikka muille jakaa, on lentokenttäalueella muun muassa moskeija, johon mahtuu tuhansia ihmisiä. Erikoispiirteenä, joskaan ei täysin ainutlaatuista Saudi-Arabiassa, on kuninkaallinen terminaali, joka siis on nimensä mukaisesti varattu vain ja ainoastaan kuningasperheen käyttöön.
Vielä hauska knoppitieto tästä maailman suurimmasta lentokentästä: Vuonna 1999 valmiiksi tullut rakennusprosessi meinasi moneen otteeseen mennä totaalisen puihin, sillä rakentajilla oli jatkuvasti puutetta makeasta vedestä, jota ilman betonia ei pystytä valmistamaan. Ilmeisesti sitä jostain saatiin kuitenkin hankittua.
Lue myös:
Pyhän Patrickin päivää vietetään maaliskuun 17. päivänä. Vaikka kyseessä on Irlannin kansallispäivä, juhlii sitä puoli maailmaa vihreään pukeutuen ja Guinnessia hörppien.
Tuskin minkään muun maan kansallispäivää juhlitaan niin laajasti ja sankoin joukoin kuin Irlannin. Pyhän Patrickin päivään liittyy paljon historiaa ja perinteitä, joista Listafriikki on nyt poiminut hauskimmat ja kiinnostavimmat tälle listalle.
Vihreää vaatetta, olutta ja paraateja – nämä ainakin tulevat mieleen. Mutta mitä muuta? Se selviää nyt. Éirinn go Brách!
Kuka Pyhä Patrick oli?
Pyhä Patrick ei ollut irlantilainen eikä hänen nimensä ollut Patrick.
Pyhän Patrickin uskotaan syntyneen joskus 300-luvun loppupuolella Rooman valtakuntaan kuuluneessa Britanniassa, todennäköisesti Walesin alueella. Eli ei siis Irlannissa. Ja nimekseen hän sai Maewyn Succat.
Naapurisaarelle Patrick päätyi teini-ikäisenä, kun joukko irlantilaisia ryövääjiä kidnappasi hänet ja vei mukanaan orjaksi. Kuuden vuoden orjuuden jälkeen Patrick onnistui karkaamaan ja hän seilasi takaisin Britanniaan.
Sitten hän päätti ryhtyä papiksi, omaksui nimen Patrick ja opiskeli teologiaa Manner-Euroopassa. Irlannissa vietetty aika oli jättänyt nuoreen mieheen jälkensä ja hän on itse kirjoittanut, että kuuli jatkuvasti mielessään ”irlantilaisten äänet”, jotka kuiskivat: ”Tule takaisin meidän luoksemme Patrick”.
Ja niinpä hän sitten päätti palata kristinuskon kanssa Irlantiin pelastaakseen sen kansalaiset pakanuuden kurjuudelta. Siinä Pyhä Patrick onnistuikin oikein maineikkaasti, ja niinpä pyhimyksen mukaan nimetyn päivän perimmäinen tarkoitus on juhlia kristinuskon saapumista Irlantiin.
Maaliskuun 17. päivää pidetään pyhimyksen kuolinpäivänä, joten siksi juuri se on valikoitunut viralliseksi juhlapyhäksi. Tarinan mukaan Pyhä Patrick haudattiin vuonna 461 kaupunkiin, joka on saanut osuvasti nimekseen Downpatrick, mutta joka irlantilaisten harmiksi sijaitsee nykyään toisessa maassa, nimittäin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa.
Myytti käärmeiden karkottamisesta
Tunnetun legendan mukaan Pyhä Patrick seisoi kukkulalla ja ajoi kaikki käärmeet pois Irlannista, minkä vuoksi saarella ei näitä luikertelevia matelijoita luonnonvaraisena elä. Viimeinen kohta on faktaa: Irlannissa ei tosiaan ole käärmeitä.
Fossiiliaineiston perusteella biologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Irlannissa ei ole koskaan ollutkaan käärmeitä, joten Patrickilla ei ollut mitään karkotettavaa.
Tätä hienoista aukkoa historiassa on selitetty sillä, että käärmeet olivat vertauskuva pakanuudelle, jonka Pyhä Patrick tosiaan ajoi pois Irlannista. Käärmehän on aikojen alusta, tai siis Raamatun ajoista, asti yhdistetty suoraan paholaiseen, joten se oli helppo valinta karkotettavaksi.
Pakanallinen apila kolminaisuusopin kuvaajana
Kuten jo niin monella listalla aiemminkin on todettu, kristinusko on näppärästi ottanut käyttöön perinteitä ja juhlapäiviä pakanauskonnoista, mikä on helpottanut uuden uskonnon myymistä ihmisille.
Näin kävi myös Irlannissa, kun Pyhä Patrick havainnollisti pyhää kolminaisuutta apilan avulla. Apilat olivat olleet jo entuudestaan tärkeitä kelteille, jotka uskoivat jokaisella apilanlehdellä olevan oma merkityksensä: usko, toivo ja rakkaus. Pyhän Patrickin mukaan apilan kolme lehteä kuvastivat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Koska Patrick vaikutti laajasti Irlannin saarella ja perusti koko joukon kouluja, kirkkoja ja luostareita, levisi kertomus apilasta maan joka kolkkaan.
Nelilehtiseen apilaan Patrickilla ei ollutkaan sanottavaa, mutta hänen onnekseen todennäköisyys sellaisen löytymiselle on 1/10 000. Legendan mukaan neljäs lehti merkitsee onnea, jota sen löytymiseen todella tarvitaan.
Päivä, jona pubit olivat kiinni
Irlantihan tunnetaan oluen ja pubien maana, ja toisaalta syvästi katolisena sellaisena. Pyhän Patrickin päivä on Irlannissa yksi kristinuskon tärkeimmistä juhlapyhistä, jota vietettiin 1970-luvulle asti hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vuodessa oli aiemmin kaksi päivää, jolloin pubit sulkivat ovensa: pitkäperjantai ja maaliskuun 17. päivä.
Ainoa poikkeus anniskeluun oli kansallinen koiranäyttely, joka järjestettiin perinteisesti tuona juhlapyhänä, ja jossa olutta sai myydä ja nauttia vapaasti. Nykyään uskonnollisuus ja kuivin suin oleminen eivät ensimmäisenä tule mieleen, jos löytää itsensä keskeltä Pyhän Patrickin päivän juhlintaa.
Eikä juhlintaa tarvitse lähteä hakemaan Irlannista, sillä vuosisatojen aikana ympäri maailmaa siirtolaisiksi lähteneet irlantilaiset ja nykyään heidän jälkeläisensä pitävät perinnettä yllä erityisesti englanninkielisissä maissa – Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa – mutta myös muualla maailmassa.
Massiivia paraateja järjestetään esimerkiksi Buenos Airesissa, Moskovassa ja Tokiossa. Irlantilaisten juhlintaan ovat vuosisatojen saatossa liittyneet kaikki ystävät ja kylänmiehet. Käy ihmeessä fiilistelemässä tunnelmaa jossakin Suomen lukuisista irkkupubeista!
Ensimmäistä Pyhän Patrickin päivän paraatia ei järjestetty Irlannissa
Irlantilaiset siirtolaiset olivat niitä, jotka suurelta osin muokkasivat Pyhän Patrickin päivästä kotimaansa kulttuuria ylistävän juhlan, jossa uskonnollinen alkuperä on jäänyt toissijaiseksi. Se on toki melkoisen outoa, että syvästi katolinen Irlanti on seurannut juhlinnassa perässä.
Pyhän Patrickin päivää on vuosisatojen ajan juhlittu paraateissa ympäri maailman. Historian ensimmäinen paraati ei kuitenkaan hieman yllättäen ollut Irlannissa, vaan nykyisessä St. Augustinen kaupungissa, Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1601 paikalla oli espanjalainen siirtokunta, jonka irlantilainen pastori Ricardo Artur järjesti kotimaansa suojeluspyhimyksen kunniaksi kekkerit.
Paraatit eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen ennen kuin vasta 1700-luvulla. Ensimmäinen varsinainen Pyhän Patrickin juhla järjestettiin Bostonissa vuonna 1737. Ensimmäistä paraatia saatiin vielä odottaa vuoteen 1762 saakka. Silloin New Yorkissa asuneet amerikanirlantilaiset järjestivät kulkueen Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa Brittien armeijassa palvelleiden irlantilaisten kunniaksi, ja hiljalleen paraatiperinne levisi muihinkin kaupunkeihin. Irlanti seurasi perässä reippaasti myöhemmin, sillä Dublinissa marssittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1931.
New Yorkin paraati on maailman suurin Pyhän Patrickin päivän juhla, joka koki ennennäkemättömän hetken maaliskuussa 2020 (ja uudelleen 2021). Ikinä ennen, edes sotien aikaan, paraatia ei oltu sen yli 250-vuotisen historian aikana peruttu. Mutta pandemian iskettyä paraatia ei kahteen vuoteen järjestetty normaalisti. Vain pieni joukko ihmisiä marssi turvavälit huomioonottaen maaliskuun 17. päivän varhaisina tunteina New Yorkin kaduilla, jotta ikivanha perinne ei kokonaan katkeaisi.
Mitä Pyhän Patrickin päivänä juodaan?
Guinnessia, Guinnessia ja Guinnessia. Ja sitten vielä vähän Guinnessia.
Tilastojen mukaan tuon, tietenkin Irlannista kotoisin olevan, tumman oluen myynti moninkertaistuu Pyhän Patrickin päivänä maailmanlaajuisesti ja Guinnessia myydään 819 % enemmän kuin tuiki tavallisena päivänä. Se tarkoittaa noin 13 miljoonaa tuoppia. Nopealla laskutoimituksella juhlijat kumoavat 150 tuoppia per sekunti. Ja tuskinpa pubit ovat auki vuorokauden ympäri!
Joten jos käyt St. Paddy’s Day:n juhlintaan, niin ainoa oikea suun kostuke on Guinness. Ja tosiaan, monesti juhlapäivän lyhennetyn lempinimen näkee kirjoitettavan muodossa St. Patty’s Day, mikä on suuri virhe. Vaikka Irlannin suojeluspyhimyksen nimi on englanniksi Patrick, on se iiriksi Pádraig. Joten ainoa sallittu lyhenne on ”Paddy”. Eihän kukaan nyt halua loukata irlantilaisia heidän suurena juhlapäivänään!?
Mitä Pyhän Patrickin päivänä syödään?
Pyhän Patrickin päivän perinteisin ruoka on suolaliha ja kaali, jotka sopivat tumman oluen kanssa nautittavaksi kuin nenä päähän. Mutta tämä ei olekaan peräisin Irlannista, vaan samoin kuin oli paraatien suhteen, niin tämän perinneruoan syntytarina löytyy niin ikään Atlantin takaa Yhdysvalloista.
New Yorkissa oli ja on edelleen alueita, jotka voidaan nähdä tietyn siirtolaisyhteisön keskittyminä. Amerikanirlantilaiset olivat kerääntyneet Manhattanin eteläisiin osiin ja monet heistä elivät köyhyydessä, mutta jos joskus oli sallittua revitellä, niin Pyhän Patrickin päivänä.
Suolalihaa saatiin samalle alueelle asettuneiden juutalaisten lihakaupoista tai sitä ostettiin ylijäämänä pitkiltä kauppamatkoilta saapuvilta laivoilta, joissa liha oli säilöttynä suolaliemeen. Lihan kyljessä tarjoiltiin perunaa sekä halvinta saatavilla ollutta vihannesta – kaalia.
Oli Irlannissakin toki syöty juhla-ateria, mutta kaalin ja perunan kanssa tarjoiltiin pekonia ja kinkkua. Näihin ei Manhattanin siirtolaisilla ollut varaa. Hassua kyllä, perinne suolaliha-ateriasta päätyi vuosien saatossa myös Irlantiin ja ohitti alkuperäisen version.
Vihreä on uusi sininen
Jos Pyhän Patrickin päivää haluaisi juhlia oikein perinteiseen tapaan, niin pitäisi pukeutua siniseen, nimittäin sitä Patrick itse suosi. Sininen on pääväri myös Irlannin vanhoissa lipuissa sekä nykyisessä vaakunassa ja presidentin virallisessa lipussa (kuvassa). Vihreää, joka nykyään symboloi koko maata ja kansakuntaa, pidettiin aiemmin epäonnen värinä.
Värin muutoksen takana on montakin pientä syytä, jotka yhdessä luovat järkeenkäyvän kokonaisuuden. Irlannin maaseutu on hyvin vehreää ja maa tunnetaan myös nimellä Emerald Isle eli smaragdinvihreä saari. Apila, josta jo aiemmin puhuttiin, on vihreä – samoin kuin luonto keväisin muutenkin – ja Pyhän Patrickin päivä maaliskuun puolessavälissä osuu juuri kevään korvalle.
Suojaudu haltijan nipistykseltä pukeutumalla vihreään
Iso osa vihreän värin vallankumouksessa oli haltijoilla; erityisesti sellaisilla, jotka tarun mukaan paljastavat salaisen aarteensa kätköpaikan niille, jotka onnistuvat haltijan nappaamaan. Pyhä Patrick ei varmasti olisi kovinkaan mielissään, että hänen kunniakseen vietettävään päivään yhdistetään haltijoita.
Monissa Pyhän Patrickin päivän koristeissa näkyy haltijoita, jotka ovat peräisin irlantilaisesta kansantarustosta. Tasa-arvo on löytänyt tiensä myös muinaiseen mytologiaan, sillä monissa kuvissa esiintyy naispuolisia haltijoita, vaikka legendoissa sellaisista ei ollut tietoakaan. Irlannin haltijat eli leprekaunit ovat partasuisia ja vihreisiin asuihin pukeutuvia olentoja, jotka tekevät suutarin hommia ja kätkevät työstä saamansa kolikot sateenkaaren päähän.
Haltijat siis pukeutuvat itsekin vihreään asuun, mutta Pyhän Patrickin päivänä kaikkien on syytä verhota itsensä vihreällä. Vihreät vaatteet nimittäin tekevät ihmisestä haltijoille näkymättömän, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että noilla kiusanhengillä on tapana nipistää vastaantulijoita. Näkymättömyys tietenkin suojaa tonttumaisten haltijoiden pikkuisilta sormilta.
Yhdysvaltain presidentti saa vuosittain apilan, joka tuhotaan samantien
Kaikki valtionjohtajat eivät pääse koskaan henkilökohtaiseen tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin kanssa, mutta Irlannin pääministerille sellainen kunnia suodaan vuosittain.
Jo vuosikymmenien ajan Irlannin pääministeri eli taoiseach, joka tällä hetkellä on Micheál Martin, käy Pyhän Patrickin päivän tienoilla vierailulla Valkoisessa talossa. Vuonna 2025 vierailu tapahtui jo maaliskuun 12. päivänä, jolloin perinnettä pitivät yllä pääministeri Martin ja presidentti Donald Trump.
Hauska yksityiskohta: kummatkin miehet ovat nyt toistamiseen virassaan ja kumpikin muutaman vuoden tauon jälkeen. Martin oli Irlannin pääministeri vuosina 2020–2022 ja astui virkaan jälleen vuoden 2025 tammikuussa. Samana kuukautena virkavalansa vannoi presidentti Trump, joka toimi presidenttinä myös vuosina 2017–2021.
Perinteiseen tapaamiseen kuuluu, että pääministeri lahjoittaa presidentille Kerryn kreivikunnassa kasvatetun apilan kristallisessa kulhossa. Koska kyseinen valkoapila on Yhdysvalloissa vaarallisten vieraslajien listalla, ei kasvi kauaa ehdi vastaanottajaansa ilahduttaa.
Kun virallinen osuus puheineen ja juhlallisuuksineen on ohi, siirtyy lahja nopeasti presidentiltä salaisen palvelun hoidettavaksi. Ja hoidettavaksi tarkoittaa tässä kohtaa tuhottavaksi. Apiloista ei ole jälkeenpäin nähty vilaustakaan. Huhuja on liikkunut, että muutamia apiloita olisi vuosien aikana päätynyt Valkoisen talon kukkapenkkeihin, mutta kukaan ei ole asiaa pystynyt varmistamaan. Tai halunnut vahvistaa, sillä kyseessä olisi rikos.
Valkoinen talo juhlistaa muutenkin Pyhän Patrickin päivää, ja sen puutarhassa oleva suihkulähde on usein värjätty vihreäksi vieraan maan kansallispäivän kunniaksi. Toisaalta, koko Valkoinen talo on irlantilaissyntyisen arkkitehdin James Hobanin suunnittelema ja sama mies myös toimi rakennustöiden johtajana.
Lue myös:
Jo antiikin olympialaisista lähtien urheilijat ovat käyttäneet suoritusta parantavia aineita. Tässä kymmenen uskomatonta dopingselitystä, joita urheilijat ovat käryilleen antaneet.
Urheilusuoritusta parantavia aineita on siis käytetty aina, mutta vasta 1900-luvulla ne ovat tulleet kielletyiksi. Ensimmäinen olympialaisissa kärähtänyt urheilija oli ruotsalainen viisiottelija Hans-Gunnar Liljenvall, joka Meksikossa vuonna 1968 antoi positiivisen näytteen. Kielletty aine oli etanoli. Hän oli kertomansa mukaan ottanut ”muutaman oluen”. Tuo dopingselitys ei varsinaisesti ollut selitys, sillä se oli varmasti totta, joskin ”muutama” saattoi olla vähättelyä. Tuosta kuitenkin alkoi aikakausi, jolle ei loppua ole näkyvissä.
Listafriikki kaivoi nyt esiin kautta aikojen uskomattomimmat ja naurettavimmat tekosyyt sille, miksi verestä tai virtsanäytteestä on löytynyt kiellettyjä aineita. Mielikuvituksen puutteesta näitä urheilijoita ei ainakaan voi syyttää!
Joukkuetta hoidettiin salamaniskun vuoksi
Jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailut pidettiin Saksassa kesällä 2011 ja siellä nähtiin vuosikausiin lajin suurin dopingskandaali. Pohjois-Korean joukkueesta kaksi pelaajaa antoi ensin positiivisen näytteen, minkä jälkeen koko joukkue marssitettiin testattavaksi – joukosta löytyi vielä kolme muutakin anabolisten steroidien käyttäjää.
Pohjois-Korean delegaatio arvasi heti, mistä käryssä oli kyse ja tarjoili Kansainvälisen jalkapalloliiton, Fifan, lääketieteelliselle komitealle ehkäpä historian repäisevimmän dopingselityksen. Steroideja ei missään nimessä käytetty parantamaan suoritusta, vaan kyseistä viittä pelaajaa oli hoidettu niillä.
Näihin huono-onnisiin jalkapalloilijoihin oli nimittäin iskenyt harjoituksissa salama! Iskun aiheuttamia vammoja oli lääkitty perinteisellä kiinalaisella rohdolla: urospuolisen myskihirven anaalirauhasten eritteestä tehdyllä voiteella, joka sisälsi runsaasti kiellettyjä steroideja.
Vaimo ansaitsi hemmottelua
Yhdysvaltalainen pikajuoksija Dennis Mitchell on pikaviestin olympiavoittaja ja maailmanmestari, ja onpa hänellä Barcelonan vuoden 1992 olympialaisista 100 metrin juoksusta henkilökohtainen pronssimitali.
Nämä saavutukset ehtivät tulla ennen vuoden 1998 käryä. Tuolloin Mitchell antoi positiivisen dopingnäytteen, josta löydettiin testosteronia melkoisesti yli sallitun rajan. Urheilija ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan hänellä oli takataskussaan, tai ehkä etutaskussaan, melko päräyttävä dopingselitys.
Hän oli näytteenottoa edeltäneenä päivänä juhlistanut vaimonsa kanssa tämän syntymäpäivää. Juhlinnan lomassa Mitchell oli nauttinut viisi pullollista olutta ja pariskunta oli harrastanut seksiä ”ainakin neljä kertaa”. Se oli väittämän mukaan nostanut hetkellisesti hänen testosteronitasojaan. Mitchell haki hyväksyntää positiiviselle testitulokselleen kertomalla olleensa vain hyvä aviomies: ”…oli hänen syntymäpäivänsä, rouva ansaitsi hemmottelua”.
Joka tapauksessa käry kävi, mutta Yhdysvaltain yleisurheiluliitto osti Mitchellin selityksen. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ei sen sijaan ollut yhtä ymmärtäväinen ja Mitchell määrättiin kahden vuoden kilpailukieltoon. Myöhemmin hän toimi todistajana massiivisessa Balco-skandaalissa ja paljasti oikeudessa saaneensa aktiiviaikoinaan kasvuhormonia.
Radalla oli ”tunnistamatonta lääketieteellistä jätettä”
Ranskalainen pitkänmatkanjuoksija Fatima Yvelain ansaitsee aplodit, sillä hänen antamansa dopingselitys kuuluu eittämättä puolustuspuheiden aateliin! Yvelain ei ole kansainvälisesti erityisen tunnettu tai menestynyt urheilija, mutta edusti maataan 10 000 metrin juoksussa Sydneyn vuoden 2000 olympialaisissa. Toki parhaina aikoinaan hän voitti Ranskan mestaruuden 5000 metrillä kolmesti peräkkäin. Mutta kun käry kävi, olivat 42-vuotiaan Yvelainin loiston päivät jo historiaa.
Perpignassa, Ranskassa, vuonna 2012 järjestetyn puolimaratonin jälkeen Yvelain antoi positiivisen EPO-näytteen. Erytropoietiini on elimistön luontainen hormoni, joka kiihdyttää punasolutuotantoa, ja se on yksi ”kolmesta suuresta”, kun puhutaan veridopingista.
Yvelainin kehittämä selitys käryn ympärille oli niin röyhkeä ja epätodennäköinen, että hän ilmeisesti uskoi, että kukaan ei arvaisi edes epäillä jonkun keksineen niin käsittämättömän tarinan. Ranskan yleisurheiluliitto ei ollut höynäytettävissä ja Yvelain sai kahden vuoden kilpailukiellon.
Olisiko tämä dopingselitys mennyt sinulle läpi? Joutuiko Yvelain epäoikeudenmukaisen tuomion uhriksi? Päätä itse:
Kilpailupäivänä oli satanut kaatamalla (tämä oli aivan totta) ja kadut lähes lainehtivat vedestä. Yvelain väitti, että vesi oli huuhtonut radalle ”tunnistamatonta lääketieteellistä jätettä”, jonka ”joku oli heittänyt kadun varteen”. Kun hän oli juossut jätteen yli, oli EPOsta saastunutta vettä roiskunut hänen kengistään aina shortseihin asti. Sitten, kun hän oli antanut virtsanäytettä, oli EPOa jotenkin päässyt livahtamaan pissan mukana näytekuppiin.
Liikaa vasikanpaistia
Tšekkiläinen tennispelaaja Petr Korda oli 1990-luvulla yksi maailman parhaista ja nousi vuonna 1998 parhaimmillaan maailmanlistan kakkoseksi. Sittemmin hän on jäänyt unholaan, eikä vähiten dopingkärynsä ja sitä seuranneen selittelyn vuoksi.
Korda jäi vuonna 1998 kiinni dopingista annettuaan positiivisen näytteen Wimbledonin turnauksessa pelatun ottelun jälkeen. Hänen näytteestään löytyi merkkejä nandrolonista, joka on yksi maailman käytetyimmistä anabolisista steroideista. Sitä muodostuu ihmisen elimistössä luontaisesti, mutta sen verran vähän, ettei sitä yleensä havaita veressä. Joten jos nandroloniviisari värähtää, on se selvä merkki kielletyn aineen käytöstä.
Korda ei myöntänyt aineen käyttöä, mutta ei myöskään kieltänyt sen esiintymistä elimistössään. Hän syytti korkeasta pitoisuudesta ruokavaliotaan ja eritoten rakkauttaan vasikanpaistia kohtaan. Kordan mukaan hän söi paljon vasikkaa, ja eritoten sellaisia, joita kasvatetaan steroidien avustuksella. Sitä kautta ainetta oli kertynyt hänen elimistöönsä.
Selitys voisi jopa kuulostaa uskottavalta, paitsi että asiantuntijoiden mukaan Kordan olisi pitänyt syödä kahden vuosikymmenen aikana päivittäin 40 kokonaista vasikkaa, jotta hänen näytteensä lukemat voisivat olla tulosta lihan syömisestä. Tuskin Korda niin suuri vasikanpaistin ystävä oli!?
Kansainvälinen tennisliitto päätti ensin hyväksyä Kordan selityksen, mutta Tšekin tennisliiton asettaman kiellon ja muiden pelaajien painostuksen jälkeen Korda määrättiin lopulta 12 kuukauden mittaiseen pelikieltoon. Hän on tähän päivään saakka pitänyt kiinni syyttömyydestään ja oletettavasti jatkanut vasikanpaistin syömistä.
Suuseksi raskaana olleen vaimon kanssa
Espanjalainen kävelijä Daniel Plaza oli uransa huipulla kotikisoissaan Barcelonan olympialaisissa vuonna 1992. Hän otti 20 kilometrin kävelystä kultaa. Ura jatkui menestyksekkäästi aina vuoteen 1996 asti, jolloin hän antoi Espanjan mestaruuskilpailuissa positiivisen dopingnäytteen. Kielletty aine oli nandroloni, jota jo edellisessä kohdassa käsiteltiin. Plaza ei ollut samalla tavalla innokas lihansyöjä kuin Petr Korda pari vuotta myöhemmin, mutta hänen antamansa dopingselitys aiheutti naurunpyrskähdyksiä ympäri maailman.
Plaza väitti kiven kovaan, että ei missään tilanteessa käyttäisi mitään kiellettyjä aineita, varsinkaan anabolisia steroideja, koska oli aina vastustanut niitä täydestä sydämestään. ”Jotain kummallista on tapahtunut, enkä yhtään tiedä, että mitä”, kommentoi Plaza käryä tuoreeltaan. Mutta tarina muuttuu paremmaksi.
Raskaana olevat naiset tuottavat luontaisesti hieman normaalia enemmän nandrolonia – siltikin mitättömän vähän – ja Plazan vaimo odotti pariskunnalle jälkikasvua juuri dopingrikkeen aikaan. Plaza kertoi, että hän oli tietämättään niellyt kyseistä ainetta antaessaan vaimolleen suuseksiä. BOOM! Siinä kaikkien dopingselitysten äiti – kirjaimellisesti. Ei kuitenkaan kelvannut Espanjan urheiluliiton kurinpitolautakunnalle ja Plaza sai kahden vuoden kilpailukiellon.
Mutta tarina ei lopu siihenkään.
Vuonna 2006 eli kymmenen vuotta käryn jälkeen Espanjan korkein oikeus kumosi Plazan vanhan dopingrikkomuksen ja puhdisti hänen nimensä. Perusteena tähän oli se, että syyttömyyttään alusta asti vannonut Plaza antoi pian ensimmäisen positiivisen testin jälkeen lukuisia lisänäytteitä, joista mistään ei löydetty jäämiä nandrolonista, vaikka kyseisellä aineella kestää normaalisti kolme kuukautta hävitä elimistöstä.
Suutelointi ja muut intiimit puuhat syynä kokaiinikäryihin
Shawnacy ”Shawn” Barber, kanadalainen seiväshyppääjä, voitti lajinsa maailmanmestaruuden vuonna 2015. Valmistautuessaan kovin odotuksin vuoden 2016 olympiakauteen hän jäi Edmontonissa järjestettyjen olympiakarsintojen aikana kiinni kokaiinin käytöstä.
Barber tajusi saman tien, mistä kokaiini oli hänen elimistöönsä päätynyt – tietenkään hän ei ollut sitä tietoisesti itse käyttänyt. Olympiakarsintojen aikana hän oli laittanut netissä toimivalle Craigslist-kauppapaikalle ilmoituksen, jossa etsi seuraa; mainiten vielä erikseen, että naisen ”ei saisi olla huumeidenkäyttäjä tai kantaa mitään tauteja”.
Barber antoi ymmärtää ilmoituksessa, että hakusessa oli nimenomaan ammattilainen; jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Ilmoitus poiki tulosta ja Barner tapasi hotellissa seuralaisen. Kaksikko oli yön aikana läheisessä kanssakäymisessä. Nimettömänä pysynyt nainen on myöhemmin kertonut virallisessa lausunnossa, että ilmoituksen jättäjän toiveiden vastaisesti hänellä oli ollut elimistössään kokaiinia, joka oli sitten siirtynyt erinäisiä reittejä pitkin Barberiin.
Tämä dopingselitys upposi, vaikka Barber menettikin siltä vuodelta Kanadan mestaruuden. Hän pääsi kuitenkin edustamaan maataan Rioon, mutta sijoittui erittäin vaativissa olosuhteissa vasta kymmenenneksi. Tammikuussa 2024 Barber menehtyi kotonaan terveyshuolien värittämän ajanjakson jälkeen. Enempää vain 29-vuotiaana kuolleen Barberin viimeisistä ajoista tai sairasteluista ei ole julkisuuteen kerrottu.
Hieman samanlainen kokaiinikäry kävi ranskalaisella tennispelaaja Richard Gasquet’lla, joka jäi Miamin Masters -turnauksessa vuonna 2009 kiinni kielletyn aineen käytöstä. Gasquet tuomittiin kahden vuoden kilpailukieltoon, josta hän kuitenkin vapautui ankaran oikeustaistelun jälkeen. Miehen hyväksytty dopingselitys oli kokaiinia säännöllisesti käyttänyt tarjoilija, jonka kanssa hän oli testiä edeltäneenä iltana ”suudellut vähintään seitsemän kertaa ja jokainen suudelma oli kestänyt viidestä kymmeneen sekuntia”. Oli muuten suhteellisen tarkkaa dataa illanvietosta!
Joten summa summarum, jos jäät kiinni kokaiinista, niin vetoa intiimiin kanssakäymiseen jonkun huumeiden käyttäjän kanssa. Ja muista pitää kirjaa jokaisesta liikkeestä!
Kummitukset… Joo, kummitukset ovat vastuussa!
Amerikkalaista jalkapalloa NFL-seura New York Jetsissä pelannut Jeremy Kerley jäi marraskuussa 2017 kiinni urheilusuoritusta parantavan aineen käytöstä (ikinä ei paljastettu, mikä tuo kyseinen aine oli) ja hänelle lätkäistiin neljän ottelun pelikielto.
Kerley otti ensin dopingselitysten pohjattomasta pakista esiin sen klassisimman: ”Minulla ei ole aavistustakaan, miten aine on voinut elimistööni päätyä”. Hetken aikaa asiaa pyöriteltyään hän onnistui kuitenkin löytämään syyllisen tai syylliset. Kerley kertoi medialle, että kummitukset olivat jotenkin laittaneet häneen kiellettyä ainetta: ”Täällä on paljon henkiolentoja. En tiedä. Kummitus on vastuussa tästä…”. Selitys tietysti sekin.
Hän myös vannoi selvittävänsä tämän kummituskortin ja aloittavansa asian tiimoilta oman tutkimuksensa – liekö soittanut Haamujengin apuun. Kerleyn tutkimukset eivät kuitenkaan hiljaiselosta päätellen tuottaneet tulosta ja hänen uransakin hiipui lopullisesti käryä seuranneina kuukausina.
Kohdussa sulautunut kaksonen
Kuva: Christina Andrada | CC BY 2.0 | Kuvaa rajattu
Arvioiden mukaan syntyvistä lapsista yhdellä kahdeksasta on ollut kohdussa kaksonen, joka on nopeasti yksilönkehityksen alkuvaiheessa sulautunut osaksi eloon jäänyttä sisarusta. Voi myös käydä niin, että äidin keho tuhoaa toisen alkion, mutta siitä siirtyy muutamia soluja jäljelle jäävään kaksoseen. On muutamia muitakin tilanteita, joissa vauva voi syntyä kimeerinä eli sillä on kaksi tai useampi geneettisesti erilaista solukantaa. Näitä henkilöitä ei yleensä erota yhden solukannan ihmisistä mitenkään, koska se ei vaikuta elämään oikeastaan ollenkaan.
Tämän sepustuksen jälkeen päästäänkin itse asiaan, nimittäin yhdysvaltalaiseen kilpapyöräilijään Tyler Hamiltoniin. Hän joutui syyskuussa 2004 Espanjan ympäriajossa yhden etapin voitettuun dopingtestiin, jossa hänen verestään löydettiin merkkejä veritankkauksesta. Hamiltonin suonissa havaittiin virtaavan kahta erityyppistä verta.
Maineikkaan Massachusetts Institute of Technology -yliopiston molekyylibiologian professori David Housman luki lehdestä Hamiltonin kärystä ja otti yhteyttä pyöräilijän isään. Professorin mukaan kimerismi voisi olla mahdollinen selitys positiiviselle dopingtestille, joten Hamilton taustajoukkoineen päätti puolustautua käyttäen sitä syynä poikkeavaan tulokseen.
Hamilton väitti verensä olevan sekoitus hänen ja kohdussa tuhoutuneen kaksosen verta. Selitys ei mennyt läpi ja mies sai kahden vuoden kilpailukiellon.
Hän kuitenkin palasi pyöräilyn pariin, mutta kärähti vuonna 2009 uudemman kerran – silloin anabolisten steroidien käytöstä. Tuolloin syyllinen ei ollut sulautunut kaksonen, vaan steroideja sisältävät masennuslääkkeet.
Myöhemmin Hamilton on paljastanut käyttäneensä lähes kaikkea mahdollista, mitä dopingarsenaalissa on ollut tarjolla, muun muassa veritankkausta, EPOa ja testosteronia. Hän on myös kertonut, että ei ota ensimmäisen dopingkäryn selittelystä syytä niskoilleen, vaan osoitti sormella idean esittänyttä tutkijaa: ”Media vain lähti mukaan ajatukseen, että kimerismi voisi olla syy kahteen erilaiseen veriryhmään. Se oli toki yksi mahdollinen skenaario positiiviseen tulokseen. En kuitenkaan koskaan tankannut muiden verellä, vain omallani, joten tuon testin tulos on minulle edelleen mysteeri”.
Viimeisen päälle suunniteltu huijaus
Elokuussa 2012 baseball-pelaaja Melky Cabrera määrättiin sivuun 50 pelin ajaksi, sillä hän oli antanut dopingnäytteen, jossa oli havaittavissa huomattavasti sallittua enemmän testosteronia. MLB- seura San Francisco Giantsissa tuolloin pelannut Cabrera ei kuitenkaan hyväksynyt pelikieltoaan, vaan teki kaikkensa todistaakseen viattomuutensa. Hän kertoi tilanneensa eräästä nettikaupasta lisäravinteita, joissa oli täytynyt olla mukana kiellettyjä aineita.
Sellaista nettikauppaa ei kuitenkaan ollut olemassakaan, joten Cabrera maksoi avustajiensa välityksellä Juan Nunezille 10 000 dollaria, jotta tämä loisi kärähtäneelle pelaajalle uskottavan peitetarinan. Tekaistulle yritykselle tehtiin nettisivut ja sinne keksittiin myytäviä tuotteita. Cabreran ja yrityksen välille rakennettiin myös mittava sähköpostikeskustelu ja kaikki oli hiottu toimitusilmoituksia myöten viimeisen päälle kuntoon.
Ongelmaksi muodostui lopulta Cabreran kannalta se, että FBI kiinnostui kiellettyjä aineita tuotteisiinsa tunkevasta nettikaupasta. Liittovaltion poliisi jäljitti sivuston melko nopeasti Cabreraan ja miehen 50 ottelua kestänyt pelikielto jäi voimaan.
Kolaroinnin seurauksena reisissä oli paljon verta
Kuva: David Iliff | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Veritankkaus on vuosien mittaan paljastunut olleen kilpapyöräilyssä ainakin ennen (ja ehkä edelleen) elinehto menestymiselle, koska kaikki tekivät sitä.
Kazakstanilainen Aleksandr Vinokurov antoi vuoden 2007 Ranskan ympäriajon aikana positiivisen dopingnäytteen: hänen veressään havaittiin merkkejä veritankkauksesta ja nimenomaan verensiirrosta. Näytteessä oli kahta erilaista verityyppiä. Tilanne oli sama kuin Tyler Hamiltonilla muutama vuosi aiemmin. Vinokurov ei kuitenkaan syyttänyt tuloksesta kadonnutta kaksosta, vaikka hänen antamansa dopingselitys oli vähintääkin yhtä kummallinen.
Vinokurov oli kaatunut pahasti eräällä etapilla, mutta oli ruhjeista huolimatta kyennyt jatkamaan kilpailua. Tuohon kaatumiseen kuitenkin palattiin positiivisen dopingtestin jälkeen. Vinokurov kertoi keskustelleensa tilanteesta joukkueensa lääkäreiden kanssa ja nämä olivat olleet sitä mieltä, että kaatumisen seurauksena Vinokurovin reisiin oli pakkautunut niin paljon verta, että se oli saanut aikaan järjettömän suuren kasvun punasolujen määrässä. Tässä ei kenenkään tarvi olla mikään lääketieteen tohtori, että selityksestä haistaa palaneen käryä.
Ehkäpä suurin ongelma tässä tekaistussa tarinassa oli se, että Vinokurovin testitulos viittasi nimenomaan homologiseen veritankkaukseen, eli sellaiseen, jossa lisäveri saadaan ulkopuoliselta luovuttajalta. Mistä sitä oli kaatumisen yhteydessä päätynyt pussikaupalla elimistöön? Näin jälkikäteen ajateltuna homma olisi kannattanut viedä kunnolla päätyyn saakka ja väittää, että kaatumisessa jonkun kilpakumppanin verta oli päässyt valumaan haavojen kautta Vinokurovin verenkiertoon. Mielestäni täysin hukattu mahdollisuus, vai mitä?
No, Astana-talli seisoi aluksi täysin Vinokurovin ja tämän selitysten takana, kunnes toinenkin joukkueen urheilija, Andrei Kashechkin, jäi kiinni samaisen metodin käyttämisestä. Molemmat miehet erotettiin tallista. Vinokurov ilmoitti kahden vuoden kilpailukiellon saatuaan lopettavansa uransa, mutta palasi kuitenkin tuomion kärsittyään radoille kesällä 2009 – ja takaisin Astanan riveihin.
Kesällä 2011 Vinokurov ilmoitti jälleen jäävänsä eläkkeelle, sillä hän kaatui Ranskan ympäriajossa pahasti ja mursi rytäkässä reisiluunsa. Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä ja kuntoutui maagisesti seuraavan vuoden Lontoon olympialaisiin, joissa hän voitti maantieajossa kultaa.
Lue myös:
-
Tiede4 päivää sittenTyrannosaurus rexiä olisi helppo juosta karkuun: 10 yllättävää faktaa dinosauruksista – osa 1
-
Elämäntapa6 päivää sitten
Lukijoilta: Miksi suosiota osoitetaan nimenomaan taputtamalla?
-
Yhteiskunta1 viikko sitten
Mies heittäytyi vaimonsa auton eteen estääkseen tätä äänestämästä: 10 käsittämätöntä ylireagointia – osa 2
