Löydät meidät somesta

Oudoimmat

10 tunnettua taideteosta, joiden entisöinti meni pahasti pieleen

Julkaistu

päivämäärällä

Mitä tapahtuu, kun taideteosten entisöinnin tai korjauksen ottaa haltuunsa joku muu kuin ammattilainen? No, tsekkaa karmivat lopputulokset tältä listalta.
Vanhojen ja arvokkaiden taideteosten ja rakennusten entisöinnillä pyritään säilyttämään merkittävät kohteet myös jälkipolvien nähtäväksi. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan! Useimmiten tarkkuutta ja asiantuntemusta vaativa entisöinti annetaan sellaisten ihmisten käsiin, jotka tosiaankin tietävät, mitä tekevät. Entisöijän täytyy ymmärtää taideteoksessa alunperin käytetyn tekniikan lisäksi muun muassa kemiaa ja arkkitehtuuria. Muuten voi käydä kuten näissä kymmenessä käsittämättömän huonosti päättyneessä restauroinnissa. Kaikille sattuu työssään virheitä, mutta entisöinnissä yksikin virheliike voi johtaa teoksen tuhoutumiseen, jolloin satoja tai jopa tuhansia vuosia vanha kappale historiaa on ikuisesti menetetty. Listafriikki esittelee nyt kymmenen niin katastrofaalisen surkeasti entisöityä taideteosta mukaan lukien maalauksia, rakennelmia ja patsaita, että niille ei voi kuin nauraa. Onneksi edes muutama on saatu kuin ihmeen kaupalla pelastettua.

Ecce Homo -freskon uusi, apinamainen ilme

Ehkä kuuluisin täysin pipariksi mennyt entisöintityö on Espanjan Borjassa sijaitsevan kirkon seinälle maalattu fresko. Ecce Homo -niminen, Jeesusta orjantappurakruunussa esittävä fresko ei ole koskaan ollut mitenkään kulttuurihistoriallisesti arvokas, mutta paikallisille asukkaille Elías Martínezsen maalaus on ollut merkityksellinen. Vuonna 2012 paikallinen harrastelijamaalari Cecilia Giménez päätti ottaa oma-aloitteisesti sudin kauniiseen, 82-vuotiaaseen käteensä ja uudistaa huonoon kuntoon menneen ja pahasti hilseilevän freskon. Pelkkää hyvää tarkoittanut Giménez alkoi läiskiä väriä freskon päälle, mutta ei omien sanojensa mukaan koskaan saanut työtään päätökseen, sillä kirkossa käynyt paikallinen historioitsija laittoi ”entisöinnille” pisteen. Täysin pilalle mennyt fresko aiottiin ensin kirkon toimesta peittää, mutta viraaliksi noussut tuherros aiheuttikin yllättävän lieveilmiön. Borja ja sen pieni kirkko ovat nousseet kuin pyhiinvaelluskohteeksi, kun kymmenettuhannet turistit ovat suunnanneet katsomaan suttuista, apinalta näyttävää maalausta. Suosio on ollut Borjan kaupungille lottovoitto ja kirkon yhteyteen avattiin vuonna 2016 vierailukeskus kuin suuremmissakin turistinähtävyyksissä.

Neitsyt Marian uudet kasvot

Kun puhutaan taideteoksista, sitä voisi kuvitella, että niitä entisöidessä kukaan ei kääntyisi paikallisen huonekalujen entisöijän puoleen. Lopputulos voi nimittäin olla jotain tämän tyylistä. Taiteilija Bartolomé Esteban Murillon kuuluisassa taideteoksessa, joka tunnetaan nimellä ”La Concepcion Inmaculada De Maria”, esiintyy Neitsyt Maria tai ehkä paremminkin sanottuna esiintyi, ainakin tämän kyseisestä maalauksesta tehdyn kopion osalta. Yksityiskeräilijä maksoi 1 200 euroa valencialaiselle huonekalujen entisöijälle, jonka piti ainoastaan puhdistaa kyseinen teos. Lopputulos oli kuitenkin jotain totaalisen järkyttävää ja se vetää täysin sanattomaksi. Entisöintityön jälkeen tätä kyseistä taideteosta on yritetty palauttaa entiseen ulkonäköönsä kahdesti, mutta turhaan, kuten yllä oleva kuvasarja osoittaa. Tällaisen tuhon jälkeen ei ole mikään ihme, että taideasiantuntijat ovat vaatineet tulevaisuuden osalta voimakkaampaa säätelyä alalle, mitä tulee taideteosten entisöintiin ja jatkossa taideteosten halutaan päätyvän ainoastaan ammattitaitoisten ja koulutettujen entisöijien käsiin. Näin vaatii esimerkiksi Espanjan ammattientisöijien- ja konservaattorien liiton entinen presidentti Fernando Carrera The Guardianin haastattelussa: ”Voisitteko kuvitella, että kenen tahansa annettaisiin operoida toista ihmistä? Tai jonkun annettaisiin myydä lääkkeitä ilman siihen vaadittavaa farmaseutin lisenssiä? Vaikka entisöijät eivät suinkaan ole yhtä tärkeitä kuin lääkärit, tätä sektoria on silti säädeltävä.”

Matreran linnake uudistui vanhaa korostaen

Joskus ammattilaisenkaan työ ei saa aikaan fanfaareita. Näin kävi Espanjassa vuonna 2015, kun arkkitehti Carlos Quevedo Rojasin johtama ryhmä sai valmiiksi Villamartinissa sijaitseva Matreran linnan entisöinnin. Linna oli rakennettu 800-luvulla, mutta nykypäivään tultaessa siitä oli muutaman puolittaisen seinän lisäksi jäljellä vain rauniot. Rojasin visiona oli ”palauttaa linnakkeen tornin alkuperäinen koko ja rakenne, ja heijastella rakennuksen mennyttä loistoa”. Rojas ei suunnitellut linnan tornia uudelleen rakennettavaksi, vaan vanhat kiviseinämät tuettiin modernilla, tarkoituksenmukaisesti erottuvalla materiaalilla. Lopputulos sai kiitosta arkkitehtipiireissä, mutta paikalliset eivät hyppineet riemusta ja Espanjan kulttuurihistorian järjestö Hispania nostra kutsui entisöityä linnaa ”aivan hirveäksi”. Rojas puolusteli ratkaisuaan sillä, että halusi tuoda selvästi esille ne osat, jotka olivat alkuperäistä linnaketta ilman, että uutta ja vanhaa sekoitettaisiin keskenään. Castillo de Matrera jakaa vahvasti mielipiteitä; oliko tämä nerokas vai täysin käsittämätön ratkaisu?

Pyhä Antonius Padovalainen ehostettiin

Ja ehostuksella tarkoitetaan tässä tapauksessa entisöinnin lisäksi (tai sen sijaan) meikkaamista. Pyhä Antonius Padovalainen oli 1100- ja 1200-lukujen taitteessa elänyt portugalilainen pappi, josta tuli myöhemmin esimerkiksi odottavien äitien, sikopaimenten, kotieläinten, haaksirikkoutuneiden laivojen, steriiliyden ja Brasilian suojeluspyhimys. Monitoimimies siis. Soledadissa, Kolumbiassa, on 1600-luvulla valmistettu Pyhää Antoniusta kuvaava puupatsas, joka vuonna 2018 oli pahasti entisöinnin tarpeessa. Kappelin silmäterän värit olivat haalistuneet, joten ehostus oli paikallaan. Kirkko rekrytoi hommaan taidemaalarin eikä suinkaan entisöijää, ja siinä on suuri ero, joka paljastui monien mielestä ikävällä tavalla työn tultua valmiiksi. Pyhä Antonius ja sylissä oleva lapsi saivat kuin saivatkin uutta väriä pintaan, mutta näyttävät tätä nykyä siltä kuin olisivat lähdössä yöelämään täydessä iltameikissä – luomiväreineen, poskipunineen ja huulikiiltoineen. Vuosia pyhimystä rukoilleet olivat tyrmistyneitä: eräs pettynyt kansalainen kertoi paikallisradion haastattelussa, että ei enää saanut samaa tunnetta polvistuessaan meikatun patsaan juureen. Mutta ehkä asiaa pitää katsoa siltä kannalta, että Pyhä Antonius on edistyksellinen suunnannäyttäjä ja osoittaa esimerkillään, että kuka tahansa voi meikata.

Tutankhamonin liimattu parta

Tutankhamon oli muinainen Egyptin faarao. Hänen hautansa löydettiin marraskuussa 1922 ja haudasta löydetty yli 3 000 vuotta vanha Tutankhamonin kuolinnaamio on yksi Egyptin pääkaupungin Kairon suurimmista turistinähtävyyksistä ja luonnollisesti se on erittäin merkittävä pala historiaa. Vuonna 2014 kairolaisen museon työntekijät onnistuivat tavalla tai toisella vahingossa irrottamaan tässä Tutankhamonin kuolinnaamiossa olevan sini-kultaisen parran. Vahingon huomattuaan työntekijät päättivät olla kertomatta asiasta kenellekään ja päätyivät yhteistuumin liimaamaan parran takaisin kiinni. Valtaisat määrät täysin vääränlaista liimaa ”korjaustöihinsä” käyttäneet työntekijät yrittivät korjata vahinkoa kaiken kaikkiaan neljä kertaa ja jokaisella kerralla he pyrkivät hävittämään todistusaineistoa aiemmista yrityksistään. Todistusaineisto oli tarkemmin sanottuna pursunnutta liimaa, jota he yrittivät raaputtaa pois metallisilla esineillä, vahingoittaen tätä historiallista kohdetta entisestään. Nämä kyseiset työntekijät päätyivät lopulta oikeuden eteen ja saivat syytteet huolimattomuudesta ja ammattimaisten standardien rikkomisesta. Parran irtoamista ja sen liimausyrityksiä seurasi peräti yhdeksän viikon mittainen entisöinti- ja tutkimustyö ennen kuin tämä naamio saatiin palautettua takaisin entiseen loistoonsa. Tutankhamonin kuolinnaamio saatiin palautettua takaisin ihmisten ihailtavaksi joulukuussa 2015.

Kiinanmuuri täyteen sementtiä

  Kiinanmuurilla aloitettiin vuonna 2014 mittavat korjaustyöt, sillä tämä historiallinen monumentti oli päässyt osittain todella huonoon kuntoon. Pahimmin rappeutuneita osia ei edes voinut pitää auki yleisölle. Korjaustöiden aloittaminen oli pakollinen juttu, mutta toteutuksen kanssa olisi voinut miettiä kerran tai kaksi. Suizhongin maakunnan kulttuurillinen reliikkivirasto oli nimittäin päättänyt määrätä, että kunnostustyö tehdään sementillä ja niinpä muuri muuttui osittain tylsäksi tasaiseksi pinnaksi, joka hautasi alleen melkoisen määrän historiaa. Korjaustöiden lopputulos tuomittiin laajasti ja tavallisten kansalaisten ohella myös lukuisat viranomaiset sekä muut viralliset tahot ovat sanoneet avoimesti ääneen työn lopputuloksen olleen todella huono; olihan kyseessä peräti 700 vuotta vanha muurin osa. Korjaustöistä päättänyt taho väittää toki edelleen tänä päivänä, etteivät he ole käyttäneet muurin korjaamiseen sementtiä, vaan jonkinlaista limen ja hiekan sekoitusta. Vaikka korjaustyöt suoritettiin jo vuonna 2014, ne tulivat laajalti ihmisten tietoisuuteen vasta vuonna 2016. Korjaustyöt oltiin päätetty aloittaa, koska viranomaisilla oli aito pelko, että osa muurista romahtaisi valtavien turistimäärien ja luonnollisen eroosion eli muurin kulumisen seurauksena. Perustelut korjaustöille olivat siis ehdottomasti olemassa – hätäisen työn lopputulos vain oli kertakaikkisen katastrofaalinen.

Pyhän Yrjön sarjakuvakasvot

Miten 500 vuotta vanhasta Pyhää Yrjöä kuvaavasta puupatsaasta saadaan surkuhupaisasti sarjakuvahahmo Tinttiä muistuttava teos? No, palkataan hommaan paikallinen taideopettaja ammattimaisen entisöijän sijaan. San Miguel de Estella -kirkko Espanjan Navarressa ei varmastikaan tavoitellut paikkaa yleisenä vitsinä, kun siellä vuonna 2018 päätettiin entisöidä pahasti haalistunut lohikäärmeen kimppuun käyvä legendaarinen sotilas. Koomisen punaposkinen Pyhä Yrjö harottavine silmineen ei miellyttänyt Navarren paikallishallinnon kulttuurihistoriasta vastaavia (voiko heitä siitä syyttää?) ja patsas siirrettiin osaaviin käsiin. Entisöinnin entisöinnissä menetettiin valitettavasti suurin osa alkuperäisestä väristä, kun ensimmäinen maalari oli sutinut tietämättömänä sopimattomia maaleja patsaan pintaa. Noin tuhannen tunnin ja yli 30 000 euron hintaisen entisöintityön jälkeen patsas on nyt sen värinen kuin se alunperinkin on ollut. Hinta oli kolminkertainen siihen verrattuna, jos restaurointi olisi alkujaankin teetetty ammattilaisilla. Arvokkaan korjaustyön lisäksi hiippakunta sai maksaa 6000 euroa sakkoja kohtalokkaasta virhearvioinnistaan.

Qing-dynastian freskojen uusi, kitschimpi ulkomuoto

Kiinan Chaoyangissa sijaitsee 270 vuotta vanha Qing-dynastian aikaan rakennettu Yunjien temppeli, jonka seiniä koristivat aikoinaan upeat freskot. Ihmisiä kuvaavien maalausten upeat värit olivat vuosien mittaan haalistuneet, joten vuonna 2013 ne päätettiin palauttaa entiseen loistoonsa. Aikakautensa taidetta täydellisesti ilmentäneet freskot saivat kuitenkin entisöinnissä aivan uudenlaisen ilmeen. Työtä ei periaatteessa voi edes entisöinniksi kutsua, sillä uudet seinämaalaukset ovat täysin erilaiset kuin alkuperäiset. ”Entisöijä” oli päättänyt maalata täysin uudenlaiset kuvat vanhojen päälle. Sarjakuvamaiset hahmot ja kirkkaat värit eivät anna mitään viitteitä freskojen alkuperäisestä aikakaudesta, eikä historiallisia maalauksia voi enää ihailla muuta kuin valokuvista. Freskojen tuhoamista ei ohitettu ilman rangaistuksia: Muutama entisöintityöstä vastuussa ollut virkamies erotettiin ja loput saivat varoituksen. Virallisen tiedon mukaan.

Neitsyt Maria, Jeesus-lapsi ja Pyhä Anna neonväreissä

Jos tekee parhaansa, niin eikö sen pitäisi riittää? Taideteosten entisöinnissä ei. Näin kuitenkin María Luisa Menéndez puolusteli vuonna 2018 kauhistusta aiheuttanutta maalausprojektiaan. Espanja on ollut tällä listalla hyvin vahvasti edustettuna ja sinne suunnataan nytkin. Menéndez – tupakkakaupan omistaja, harrastelijamaalari ja harras kirkossakävijä – sai kunniatehtäväkseen entisöidä Rañadoiron kyläkirkon puupatsaita. Vaikka figuurit oli vain 15 vuotta aiemmin entisöity ammattilaisen toimesta, antoi kirkko jostain järjenvastaisesta syystä Menéndezille luvan kajota 1400-luvulla valmistuneisiin esineisiin. Naisen mielestä ne tarvitsivat ”vähän freesausta”. Kirkolla on hallussaan kolme yhtä vanhaa puufiguuria, joista kaksi oli aiemman entisöinnin yhteydessä saanut uuden värikerroksen, mutta Neitsyt Mariaa, Jeesus-lasta ja Pyhä Annaa kuvaava teos oli jätetty puunväriseksi, sillä sitä ei alunperinkään oltu maalattu. Menéndez päätti kuitenkin laittaa sudin heilumaan ja ”maalasi ne omasta mielestään sopivilla väreillä”. Pyhä Anna sai ylleen pinkin hunnun, Maria on verhottuna turkoosiin ja Jeesus esiintyy kirkkaan vihreässä asussa. Jokaiselle hahmolle oli taiteiltu myös hieman ehostusta silmänrajauksilla ja punahuulilla. Menéndez ei ole suostunut myöntämään, että meni tekemään emämunauksen, vaan on haastatteluissa kertonut naapureidensakin pitäneen puisen patsaan uudesta, värikkäämmästä ilmeestä.

Jeesus-lapselle uusi pää

Kanadan Sudburyssä sijaitsevan Sainte-Anne-des-Pinsin katolisen kirkon pihalla seisova patsas on vuosien aikana joutunut ties miten monen tihutyön kohteeksi. Neitsyt Marian sylissä olevalta Jeesus-lapselta on useaan otteeseen katkaistu kaula ja lokakuussa 2015 kruunulla varustettu pää lähti pahantekijän matkaan. Paikallinen taiteilija Heather Wise oli kirkon ja varmasti myös mestatun Kristuksen puolesta kovin pahoillaan, joten hän päätti kädentaitoisena tarjota seurakunnalle apuaan. Koska uuden patsaan hankkiminen olisi maksanut useita tuhansia euroja, suostuttiin kirkossa ilomielin Wisen ehdotukseen. Naisen suunnitelmana oli kaivertaa Jeesukselle pää kivestä, mutta hän muovasi valokuvan perusteella suoraan patsaaseen väliaikaisen version terrakotta-savesta. Yhdennäköisyys ei ollut ilmiselvä. Paholaisen ja siilin sekoitukselta näyttänyt oranssi pää sai välittömästi suurta huomiota; jopa siinä määrin, että alkuperäisen pään varastanut henkilö päätti palauttaa saaliinsa kirkolle. Ehkä omatunto alkoi kolkutella, kun hän näki Wisen koomisen entisöintiyrityksen. Jeesus-lapsen vartalo on sittemmin saanut ammattimaisen restauroijan toimesta päänsä takaisin.

Lue myös:

Oudoimmat

Siepattu – vai sittenkin ei? 10 kidnappausta, jotka uhrit lavastivat itse

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Tässä 10 uskomatonta tarinaa, joissa kidnappaus osoittautuikin uhrin itsenä lavastamaksi.

Kidnappaus on yksi vakavimmista rikoksista, josta on usein tiedossa pitkä vankilatuomio. Aina silloin tällöin areenalle astuu kuitenkin mestareita, jotka syystä tai toisesta lavastavat oman sieppauksensa.

Rangaistus on usein luvassa myös itsensä nappaamisesta, sillä tällaiset huijaukset maksavat poliisille aikaa ja rahaa, ja vievät resursseja oikeiden rikosten selvittämiseltä. Monesti näihin kidnappaustapauksiin liittyy myös kiristystä lunnasvaatimusten muodossa.

On vaikea uskoa, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään, mutta Listafriikki oli yllättynyt huomatessaan miten yleisiä lavastetut sieppaukset ovatkaan. En toki ymmärrä miksi se niin yllätti – sen verran paljon tässä on listoja tehdessä tullut kummallisuuksiin tutustuttua!

Tässä siis kymmenen kidnappausta, jotka olivat siepatun itsensä lavastamia. Syitä erikoiseen ratkaisuun on lähes yhtä monta kuin tekijöitäkin.

Jonathon Michael Davis

Helmikuun 27. päivänä vuonna 2018 yhdysvaltalaisen Jonathon Michael Davisin perheenjäsenet alkoivat saada viestejä, joissa miehen kerrottiin olevan siepattuna. Perheen tuli maksaa Davisin vapaudesta järisyttävät 375 dollaria. Kidnappaajat uhkasivat vahingoittaa Davisia ellei rahoja maksettaisi välittömästi PayPalin välityksellä – he lähettivät jopa kuvan miehen vahingoittuneesta sormesta ja uhkasivat murtaa loputkin, ellei maksua näkyisi tai mukaan sotkettaisiin poliisi.

Uhkauksista huolimatta perhe ilmoitti maaliskuun 1. päivänä Oklahoman poliisille, että Davis on kidnapattu. Samantien poliisi otti yhteyden FBI:hin ja liittovaltion seriffiin. Virvavallalla ei kestänyt kovinkaan kauaa paikantaa Davis tulsalaiselle River Spiritin kasinolle.

Mainos

Ensinnäkin ”kidnappaajat” olivat lähettäneet lunnasvaatimukset Davisin puhelimella, joten agenttien ei tarvinnut muuta kuin selvittää kyseisen laitteen sijainti. Mies löytyi muutamassa tunnissa pelipöydän äärestä. ja hyvin nopeasti kävi ilmi, että kyseessä ei ollut kidnappaustilanne, vaan mies oli lähetellyt vaatimuksia ja aiheuttanut suurta huolta perheelleen aivan itse. Poliisin mukaan Davis oli ladannut internetistä kuvan murtuneesta sormesta ja tuo kyseinen kuva ilmestyi Googlen hakutuloksissa ensimmäisten joukossa.

Davis pidätettiin syytettynä kiristyksestä ja kiskonnasta. ”Hän ei ollut kovinkaan taitava huijari eikä ollut ajatellut tätä pitkällä tähtäimellä”, poliisista kommentoitiin.

Jessica Nordquist

Kuinka tehdä eksän elämästä helvettiä? Lontoolainen Jessica Nordquist on aiheen asiantuntija, mutta ei hänestä silti kannata mallia ottaa; hän nimittäin istuu tällä hetkellä monivuotista vankeustuomiota.

Heinäkuussa 2017 Nordquistilla ja samassa PR-toimistossa, Unrulyssa, työskennelleelle Mark Weeksille puhkesi työpaikkaromanssi. Suhde loppui lyhyeen, mutta Nordquist ei kyennyt jättämään asiaa sikseen.

Hän lähetteli sekä asikkaille että kollegoilleen tekstiviestejä, joissa kertoi Weeksin raiskanneen hänet. Sen lisäksi hän teki Instagramiin kymmeniä valeprofiileja, joissa syytökset jatkuivat. Nordquist myös julisti tulleensa raiskauksen seurauksena raskaaksi ja tilasi Amazonista tekovatsan todistaakseen väitteensä.

Nordquist myös lähetti Weeksille ja tämän perheenjäsenille uhkaavia viestejä, joiden seurauksena Weeks ei enää uskaltanut nukkua kotonaan. Ilmeisesti nainen ei saanut kaikilla tempauksillaan tarpeeksi huomiota, joten hän päätti lavastaa oman kidnappauksensa.

Mainos

Sieppaajana ja vaarallisena rikollisjenginä esiintynyt Nordquist lähetti ystävilleen, työkavereilleen sekä tietysti Weeksille ja tämän lähipiirille kuvia itsestään alastomana ja kiinni sidottuna. Kun poliisi teki etsinnän Nordquistin ylösalaisin käännettyyn asuntoon, löytyi pöydältä sieppaukseen liittyvä viesti.

Jessica Nordquist löytyi muutaman päivän kuluttua skotlantilaisesta motellista täysin kunnossa mukanaan muutama valeasu ja retkeilyvarusteita. Oikeuteen jouduttuaan hän vielä jaksoi väittää, että kidnappaus oli hänen baarissa tapaamansa MI5-agentin tekosia.

Mutta kuten alussa sanottua, häkki heilahti!

12-vuotias ranskalaispoika

Hammaslääkärissä käyminen ei varmaankaan ole kenenkään lempipuuhaa, mutta minkälaisiin toimenpiteisiin sinä olisit valmis ryhtymään välttääksesi tarkastuksen?

Eräs 12-vuotias ranskalaispoika oli vuoden 2014 toukokuussa matkalla kotikylästään naapurikaupunkiin hammaslääkärille, kun hän tuli toisiin aatoksiin.

Partiossa olleet poliisit kiinnittivät huomiota kummallisesti käyttäytyvään poikaan, joka vaikutti jostain syystä piilottelevan rakennusten välissä. Poliisin jututtaessa poikaa tämä kertoi olleensa menossa hammaslääkäriin, kun viereen oli ajanut outo mies. Mies oli kiskonut pojan kyytiin, ja siepattu pääsi pakenemaan siinä vaiheessa, kun auto seuraavan kerran pysähtyi.

Mainos

Poika oli todella miettinyt jutun loppuun saakka, sillä hän antoi kidnappaajastaan hyvin tarkan kuvauksen: Mies oli 170 cm pitkä, lihaksikas, noin 30-vuotias ja eurooppalaisen näköinen. Hän oli pukeutunut mustaan paitaan ja vaaleisiin farkkuihin, ja pisteenä i:n päälle miehellä oli oikeassa poskessa pystysuora arpi.

Kuukauden ajan poliisit etsivät kidnappaajaa tuloksetta, kunnes epäilykset vilunkipelistä heräsivät heidän käydessään läpi pojan kotikylän kaduilla olleiden valvontakameroiden tallenteita. Poika tuotiin uudelleen jututettavaksi ja lopulta hän myönsi sepittäneensä koko kidnappaustarinan vain välttääkseen hammaslääkärikäynnin.

Mark Salerno

Lastenlääkäri Mark Salernon kidnappaus nousi Yhdysvalloissa koko maan laajuiseksi uutiseksi toukokuussa 2002. Kohu kuitenkin muutti muotoaan siinä vaiheessa, kun Phoenixista siepattu Salerno löytyi kolme päivää myöhemmin San Diegosta, ja kävi ilmi, että hän oli itse lavastanut koko jutun.

Salerno kertoi poliisille ja FBI:n agenteille, että joukko miehiä oli napannut hänet ja teljennyt auton takakonttiin nilkat yhteen teipattuina. Pelastusoperaatio näytettiin televisiossa suorassa lähetyksessä, jota seurannut henkilö muisti nähneensä miehen menevän takakonttiin aivan itse. Upsis!

Salerno myönsi, että kidnappaus oli lavastettu, koska hänellä oli pahoja talousongelmia. Oikeudessa hänen vaimonsa ja lakimiehensä todistivat hänen sairastaneen masennusta ja Salerno väittikin suunnitelleensa itsemurhaa läheisellä Hooverin padolla, mutta lähteneensä sitten kohti Kaliforniaa. Hän kertoi ottaneensa lääkkeitä ennen takakontissa nukkumista ja herättyään hän oli alkanut hakata luukkua ja huutaa apua.

Salerno sai kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Mainos

Mutta ei siinä vielä kaikki. Pian tuomion julistamisen jälkeen hän katosi jälleen. Poliisi yhytti Salernon kolme viikkoa myöhemmin toiselta puolelta maata Pittsburghista, jossa eräs huolestunut kansalainen oli soittanut hätänumeroon nähtyään miehen varastamassa pyyhettä pyykkinarulta.

Salerno jätti hetkeksi työnsä lääkärinä ja ilmoittautui hoitoon. Vuonna 2011 hänestä tehtiin sanomalehteen iso juttu, jossa kerrottiin paluusta töihin ja siitä, miten vaikeistakin mielenterveysongelmista voi toipua.

Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Lokakuun 12. päivänä vuonna 2018 Salerno katosi jälleen, eikä häntä ole tähän päivään mennessä löydetty.

Robert Brandel

Kun viranomaiset saavat silminnäkijähavainnon auton takapenkillä sidottuna makaavasta henkilöstä, olettavat he löytävänsä kauhuissaan olevan ja mahdollisesti pahoinpidellyn rikoksen uhrin. Robert Brandelin kohdalla näin ei kuitenkaan ollut, sillä kun miestä mentiin Buffalon lähellä helmikuussa 2019 pelastamaan tukalasta tilanteesta, oli hän yllättävän rauhallinen.

Kun tekninen ryhmä rupesi keräämään autosta sormenjälkiä ja todistusaineistoa, kertoi Brandel kuulustelijoille tulleensa ryöstetyksi, kun kaksi uhkapeleistä tuttua kaveria olivat vieneet häneltä 16 000 dollaria aseella uhaten. Se ei rosvoille kuitenkaan ollut riittänyt, vaan nämä olivat kidnapanneet Brandelin ja pakottaneet tämän ajamaan ympäri New Yorkin osavaltiota kunnes olivat teipanneet hänen kätensä ja jalkansa, ja jättäneet autoon oman onnensa nojaan.

Brandel oli mielestään kehittänyt täydellisen tarinan, mutta ei onnistunut huijaamaan poliisia. Mies jäi valheestaan kiinni siksi, että hänen partansa oli siistitty – kenellä kolme päivää siepattuna olleella on muka mahdollisuus ajaa parta!?

Mainos

Hieman reilun puolen tunnin kuulustelun jälkeen Brandel totesi bluffinsa epäonnistuneen ja myönsi sepittäneensä koko kidnappaustarinan. Hän oli ajatellut välttävänsä sieppauksella 50 000 dollarin velan, joka oli seurausta aiemmin samassa kuussa hävitystä Super Bowl -veikkauksesta.

Sabrina Belcher

Yhdysvaltalainen Sumterin kaupunki valmistautui syksyllä 2020 pormestarinvaaleihin, johon oli ilmoittautunut kuusi ehdokasta. Yksi heistä oli 29-vuotias kuuden lapsen äiti Sabrina Belcher, jolla ei ollut mitään aiempaa kokemusta politiikan saralta. Belcher kuitenkin vetosi äänestäjiin sillä, että hän tuntee tavallisten ihmisten ongelmat ja tietää mitä on olla koditon tai murehtia sitä, millä maksaa sähkölasku.

Muutama kuukausi ennen marraskuisia vaaleja Belcher päätti ottaa kovat keinot käyttöön ja palkkasi Christopher James Eaddyn kidnappaamaan ja pahoinpitelemään hänet. Belcher kuvasi autossa tapahtuneen päällekarkauksen Facebook-liveen ja syytti videolla yhtä vaalivastustajaansa hyökkäyksen järjestäjäksi.

Poliisille selvisi tutkinnassa, että Belcherillä oli suunnitelma jokaisen vastustajansa maineen pilaamiseksi. Sumterin poliisipäällikön Russell Roarkin mukaan Belcherin ainoa tarkoitus oli aiheuttaa hämminkiä ja saattaa muut pormestariehdokkaat huonoon valoon. ”Valheellisiin tietoihin perustuen käytimme aivan turhaan sekä terveydenhuollon että poliisin resursseja asian selvittämiseksi ja syyllisen kiinniottamiseksi”, harmitteli Roark paikallislehden haastattelussa.

Poliisin kuulusteluissa sekä Belcher että Eaddy myönsivät vilpin ja sen, että Belcher oli suunnitellut lavastetun kidnappauksen ja pahoinpitelyn saadakseen kaupunkilaisten sympatiat puolelleen. Kummatkin joutuivat rikossyytteeseen ja Belcher tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Häntä ei valittu Sumterin pormestariksi.

Rahmell Pettway

Maaliskuussa 2013 newyorkilainen 36-vuotias Rahmell Pettway keksi tulleensa kidnapatuksi, koska pelkäsi tyttöystävänsä raivostumista.

Syystä tai toisesta Pettway oli ollut ilmoittamatta pois kotoa kahden viikon ajan, joten hän arveli (varmasti ihan aiheellisesti) kumppaninsa olevan asiasta harmistunut. Niinpä hän keksi mielestään nerokkaan tarinan, jolla luuli pääsevänsä kuin koira veräjästä. Jos hänet olisi siepattu, ei hän olisi voinut palata kotiin!

Mainos

Pettway ymmärsi, ettei voisi vain marssia takaisin, vaan hänet oli ”löydettävä”. Niinpä mies asettui sivukadulle ja teippasi suunsa ja sitoi kätensä ja jalkansa ilmastointiteipillä. Hän oli myös murjonut itseään ja poliisien tullessa paikalle valitti kovaa kipua kyljessä.

Poliisin epäilykset heräsivät jo hieman siinä vaiheessa, kun he auttoivat Pettwayn ylös kadulta ja huomasivat, että teippirulla roikkui edelleen hänen ranteistaan. Eihän mies ollut saanut sitä millään katkaistua, sillä kädet oli jo teipattu yhteen.

Sairaalan viety ”uhri” vetosi ensin muistamattomuuteen, mutta kertoi myöhemmin, että kaksi miestä oli pari viikkoa aiemmin napannut hänet siniseen tila-autoon ja kuljettanut aivan oudoissa paikoissa ennen löytöpaikalle tiputtamista.

Lopulta Pettway joutui tunnustamaan, että koko kidnappaus oli täyttä huijausta, sillä hän ei vain ollut keksinyt mitään selitystä poissaololleen. Virkavalta kommentoi Pettwayn toimintaa lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Hän on täysi tollo!”.

Rogelio Andaverde

Jos luulit, että Rahmell Pettwayn tarinaa naurettavammaksi ei voi mennä, niin saanko esitellä Rogelio Andaverden. Tämä teksasilainen oman elämänsä lapatossu päätti lokakuun 4. päivänä vuonna 2013 kidnapata itsensä. Syynä oli se, että hän halusi lähteä kavereidensa kanssa radalle, mutta ei uskonut vaimonsa Maria Hernandezin antavan siihen lupaa.

Pariskunta vietti mukavaa koti-iltaa, kun yhtäkkiä rauhan rikkoi kaksi taloon tunkeutunutta naamioitua ja aseistettua miestä, jotka pakottivat Andaverden mukaansa. Järkyttynyt Hernandez soitti tietenkin hätänumeroon ja suuri joukko poliiseja lähti suorittamaan kidnapatun etsintää – sitä tehtiin myös yläilmoista käsin muutaman helikopterin toimesta. Andaverdeä ei kuitenkaan löytynyt.

Mainos

Mies marssi yllättäen kaksi päivää myöhemmin vahingoittumattomana kotiin ja kertoi vaimolleen kidnappaajien muuttaneen mielensä ja päästäneen hänet vain menemään. Virkavallalle kertomus kuulosti sepitetyltä ja tutkinnassa tultiin siihen tulokseen, että kidnappaus oli ollut Andaverden kehittelemä juoni päästä kavereiden kanssa bailaamaan. Lopulta mies tunnusti keksineensä kaiken, koska pelkäsi vaimon kieltävän illanvieton.

Joanna Grenside

Reilu viikko ennen joulua vuonna 1992 tunnollinen työntekijä Joanna Grenside ei tullutkaan pitämään sovittua aerobic-tuntia englantilaisessa Harpendenin kaupungissa sijaitsevalle kuntosalille. Työkaverit ilmoittivat huolensa poliisille ja virkavalta löysi Grensiden auton pysäköitynä kuntokeskuksen parkkipaikalta. Ajoneuvon läheisyydestä löytyi naisen raiskaushälytin.

Massiiviset etsinnät aloitettiin koirapartioiden ja helikoptereiden kanssa, mutta parin vuorokauden kuluttua Grenside ilmoittautui itse poliisiasemalle ja kertoi tulleensa kidnapatuksi. Naisen mukaan kaksi miestä oli napannut hänet autonsa luota, sitoneet silmät ja vieneet hänet syrjäiseen taloon. Poliisi alkoi haistaa palaneen käryä, kun Grenside ei osannut kertoa minkäänlaista syytä sille, miksi ei ollut ottanut sidettä silmiltään, vaikka oli kertomansa mukaan jätetty yli 12 tunniksi yksin taloon.

Valheiden vyyhti lähti kunnolla aukeamaan, kun poliisi selvitteli Grensiden taustoja tämän toipuessa muutaman päivän sokista, jonka kidnappaus oli aiheuttanut. Poliisin mukaan hän oli ottanut tekaistuun kidnappaukseen mallia australialaisesta laulajasta Fairlie Arrowsta, joka tasan vuosi aiemmin oli lavastanut oman sieppauksensa saadakseen julkisuutta ja nostetta hiipuneelle uralleen. Grenside oli tapahtuma-aikaan asunut Australiassa.

Pitkän kuulustelun jälkeen Grensiden tunnusti keksineensä kaiken ja kertoi oleilleensa 36 tuntia – eli lähes koko etsintäoperaation ajan – Heathrow’n lentokentällä Lontoossa. Syynkin katoamiselleen ja keksitylle kidnappaustarinalle Grenside paljasti: Hän ei halunnut syömishäiriönsä vuoksi osallistua erinäisiin pikkujouluihin, joissa syödään ja juodaan, mutta ei myöskään halunnut kertoa sairaudestaan kenellekään. Rikossyytteiden nostamisen sijaan Grenside ohjattiin asianmukaiseen hoitoon.

Ohiolainen teinityttö

Syyskuussa 2020 Yhdysvaltojen Ohiossa nimettömänä pysyvä teinityttö soitti hädissään poliisille kertoen, että hänet oli yritetty kidnapata. Joku outo mies oli napannut hänet pysäkiltä, jolla hän oli odottanut koulubussin saapumista, ja alkanut raahata kohti autoaan.

Tyttö oli kuitenkin onnistunut pääsemään karkuun ja soitti välittömästi hätänumeroon. Tyttö kuvaili tekijää tarkoilla tuntomerkeillä ja kertoi tämän ajaneen mustalla autolla. Poliisi aloitti mittavat etsinnät ja myös sosiaalisessa mediassa varoiteltiin mahdollisesta lapsensieppaajasta. Kun tyttö kutsuttiin antamaan tarkempaa lausuntoa poliisiasemalle, tunnusti hän äitinsä läsnäollessa keksineensä koko kidnappaustarinan, jotta hänen ei tarvitsisi mennä kouluun.

Mainos

Sinänsä harmittomalta kuulostava tapaus olisi voinut eskaloitua paljon pahemmaksi, sillä paikallisen seriffin Robert Radcliffin mukaan useat alueen vanhemmat olivat jo menneet saattelemaan lapsiaan bussipysäkeille aseiden kanssa. ”He etsivät mustaa ajoneuvoa, ja jos paikalle olisi sattumalta ajanut joku keksittyihin tuntomerkkeihin sopiva henkilö, olisivat seuraukset voineet olla kohtalokkaat”, kertoi Radcliff haastattelussa.

Lue myös:

Jatka lukemista

Oudoimmat

Kuolemanenkelit: 10 kylmäveristä sairaanhoitajaa, jotka murhasivat omia potilaitaan

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Kuolemanenkelit ovat omia potilaitaan syystä tai toisesta murhaavia hoitajia. Nyt tutustutaan kymmenen tällaiseen sarjamurhaajaan.

Sairaanhoitajan tehtävänä on pitää potilas hengissä. Mutta mitä tapahtuu, kun hoitaja käyttääkin ammattitaitoaan, lääkkeitä ja potilaiden luottamusta tappamiseen?

Terveydenhuollossa toimivia sarjamurhaajia kutsutaan lempinimellä kuolemanenkeli. He voivat murhata pitkään kenenkään huomaamatta, sillä sairaaloissa ja hoivakodeissa kuolema ei itsessään herätä epäilyksiä. Iäkkäiden ja vakavasti sairaiden potilaiden menehtymiset voidaan kirjata luonnollisiksi, ja lääkkeillä aiheutetut kuolemat saattavat näyttää sairauden äkilliseltä pahenemiselta.

Motiiveja on monia, mutta usein esiin nousee huomion hakeminen, turhautuminen kuormittavaan työhön ja tunne arvostuksen puutteesta. Murhaaminen antaa tietynlaisen valta-aseman, johon muuten on mahdoton päästä. Varsinkin sarjamurhaajiksi paljastuneet sairaanhoitajat voivat ajatella olevansa oikeutettuja vahingoittamaan ja tappamaan potilaita.

Kaikkein järkyttävintä on, että monen tämän listan murhaajan ympärillä oli varoitusmerkkejä jo vuosia ennen pidätystä. Työtoverit ihmettelivät kuolemien määrää, lääkkeitä katosi ja potilaiden kunto romahti aina saman hoitajan vuorossa. Silti epäilyksiä vähäteltiin, salailtiin tai jätettiin ilmoittamatta poliisille. Seuraukset olivat hirvittäviä: pahimmissa tapauksissa yhden hoitajan epäillään surmanneen satoja potilaita.

Charles Cullen

Yhdysvaltalainen Charles Cullen saattaa olla yksi historian pahimmista sarjamurhaajista. Hän myönsi surmanneensa 16-vuotisen työuransa aikana jopa 40 potilasta, mutta näitä henkirikoksia tutkineet epäilevät uhreja olleen jopa 400. Varmuutta asiaan ei kuitenkaan saada koskaan. Oikeudessa pystyttiin vahvistamaan 29 murhaa.

Cullen työskenteli vuosina 1987–2003 useissa New Jerseyn ja Pennsylvanian sairaaloissa. Hän tappoi potilaita pääasiassa insuliinin ja sydänlääke digoksiinin yliannostuksilla. Cullen väitti yrittäneensä säästää vakavasti sairaita ihmisiä kärsimyksiltä, mutta selitys ei ollut uskottava: kaikki uhrit eivät olleet kuolemansairaita, ja osa oli jo toipumassa.

Epäilyksiä heräsi toistuvasti, mutta sairaalat tyytyivät irtisanomaan Cullenin tai sallivat hänen lähteä kaikessa hiljaisuudessa. Entiset työnantajat eivät myöskään varoittaneet seuraavia sairaaloita, joten hän löysi aina uuden työpaikan.

Cullen saatiin kiinni vasta vuonna 2003, kun eräs potilas kuoli digoksiinin yliannostukseen. Potilaalle oli määrätty tuota sydämen sykettä hidastavaa lääkettä, mutta pitoisuus veressä oli viisinkertainen annostukseen nähden. Sairaalan lääkejärjestelmästä selvisi, että sairaanhoitaja Cullen oli tarkastellut menehtyneen terveyshistoriaa ja samalla paljastui, että juuri Cullen oli ottanut digoksiinin varastosta. Neljä kuukautta kestäneen jahkailun ja sisäisen selvittelyn jälkeen sairaala otti yhteyden poliisin.

Noiden kuukausien aikana Cullen murhasi viisi potilasta lisää.

Cullen sai New Jerseyssä ja Pennsylvaniassa yhteensä 18 peräkkäistä elinkautista vankeusrangaistusta. Ehdonalaiseen hän voisi päästä aikaisintaan vuonna 2403 – käytännössä ei koskaan.

Lainzin kuolemanenkelit

Itävaltalaiset olivat raivoissaan vuonna 2008 – ja aivan syystä. Oikeusministeriö oli nimittäin päättänyt vapauttaa Waltraud Wagnerin ja Irene Leidolfin vankilasta perustuen hyvään käytökseen. Kumpikin oli vuonna 1991 todettu syyllisiksi useisiin murhiin ja heidät oli tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Vuonna 1991 myös heidän rikoskumppaninsa Maria Gruber ja Stefanija Meyer oli tuomittu tapoista ja murhan yrityksistä 20 vuodeksi vankeuteen, mutta nämä olivat päässeet vapaalle jalalle jo vuosia aiemmin; myös hyvän käytöksen ansiosta.

Hyvästä käytöksestä ei kuitenkaan ollut tietoakaan 1980-luvulla, kun tämä hoitajanelikko pahoinpiteli ja murhasi potilaitaan Wienissä sijaitsevan Lainzin sairaalan geriatrisella osastolla. Vuonna 1983 Wagner tappoi ensimmäisen potilaan antamalla tälle yliannostuksen morfiinia. Hän kertoi myöhemmin tajunneensa nauttivan siitä vallasta, jonka jumalaa leikkiminen antoi. Pian 23-vuotias Wagner houkutteli sairaaseen huvitukseensa mukaan 19-vuotiaan Gruberin ja 21-vuotiaan Leidolfin, ja lopulta myös 43-vuotiaan Meyerin.

Lainzin kuolemanenkeleiksi nimetyt apuhoitajat käyttivät murhiin morfiinia ja suuria määriä rauhoittavia, ja päätekijät Wagner ja Leidolf väittivät murhien olleen vanhojen ja kroonisesti sairaiden potilaiden armomurhia. Tuolta väitökseltä lähti pohja viimeistään siinä vaiheessa, kun selvisi, että nämä apuhoitajat keksivät myös oman, kidutukseen verrattavissa olevan tavan tappaa iäkkäitä potilaita. Yksi piti potilasta paikoillaan ja nipisti tämän nenän tukkoon, kun toinen kaatoi väkisin vettä tämän suuhun. Potilaat, joista monet eivät olleet kuolemansairaita, hukkuivat omiin sairaalasänkyihinsä.

Murhaaminen sai jatkua kuuden vuoden ajan, koska monilla iäkkäillä potilailla kerääntyi nestettä keuhkoihin, joten kuolemiin ei ruumiinavauksista huolimatta osattu yhdistää väkivaltaa. Vaikka kuolemantapaukset herättivätkin vuosien mittaan kollegoissa kysymyksiä, piti sairaala kaiken omana tietonaan eikä virkavallalle oltu missään vaiheessa innokkaita puhumaan.

Lainzin kuolemanenkelit jäivät lopulta kiinni, kun sairaalan lääkäri kuuli sattumalta heidän kehuskelevan viimeisimmällä murhalla paikallisessa kuppilassa. Kuulusteluissa naiset tunnustivat lähes 50 henkirikosta, mutta heidät tuomittiin yhteensä vain 20 murhasta. Motiivinkin yksi kuulustelluista antoi: ”Ne, jotka kävivät hermoilleni, lähetettiin suoraan ilmaiseen petiin kaikkivaltiaan luokse”. Irene Leidolf kertoi myös olevansa täysin varma siitä, että Waltraud Wagner oli viimeisen parin vuoden aikana murhannut ainakin 200 potilasta.

Murhaajille annettiin oman turvallisuutensa vuoksi uudet henkilöllisyydet vapauttamisen jälkeen, mutta toivottavasti kukaan ei enää pyrkinyt hoitoalalle!

Beverley Allitt

Brittiläinen sairaanhoitaja Beverley Allitt tappoi keväällä 1991 neljä lasta. Yrityksiä parin kuukauden aikana oli kuitenkin vähintään 13.

Allitt työskenteli Granthamin ja Kestevenin sairaalan lastenosastolla, vaikka hänellä ei ollut lastenhoitajan erikoiskoulutusta. Osastolla alkoi pian tapahtua selittämättömiä romahduksia: aiemmin vakaassa kunnossa olleet lapset saivat äkillisiä hengitysvaikeuksia ja sydänpysähdyksiä, ja heillä havaittiin täysin yllättäen vaarallisen alhaisia verensokeriarvoja.

Yksi uhreista oli seitsemänviikkoinen Becky Phillips, joka kuoli kotona pian sairaalasta päästyään. Kuolemaa pidettiin aluksi kätkytkuolemana. Beckyn kaksoissisar Katie tuotiin seuraavana päivänä samalle osastolle, jossa hän sai kaksi hengenvaarallista kohtausta. Tyttö selvisi, mutta jäi pysyvästi vammautuneeksi.

Epäilykset heräsivät vasta neljännen kuoleman jälkeen. Tutkimuksissa havaittiin, että Allitt oli ollut työvuorossa jokaisen selittämättömän romahduksen aikaan. Ainakin kahdelle lapselle oli annettu insuliinia, ja osaa uhreista vahingoitettiin ruiskuttamalla elimistöön ilmaa tai muita aineita.

Vuonna 1993 Allitt tuomittiin neljästä murhasta, kolmesta murhan yrityksestä ja kuudesta vakavasta pahoinpitelystä. Hän sai 13 elinkautista vankeusrangaistusta. Teoille ei ole koskaan saatu selitystä tai löydetty motiivia.

Allitt on edelleen hoidettavana korkean turvatason psykiatrisessa sairaalassa. Hänen pyyntönsä päästä tavalliseen vankilaan hylättiin vuonna 2023.

Niels Högel

Kollegoiden suuresti arvostama saksalainen sairaanhoitaja Niels Högel tunnettiin mairittelevalla lempinimellä ”elvyttäjä-rambo”. Högel ansaitsi lempinimensä, sillä hänellä oli uskomaton kyky toimia rauhallisesti ja ammattitaitoisesti valtavan paineen alla. Hän oli aloittanut työskentelyn Delmenhorstin sairaalan teho-osastolla vuonna 2003 ollessaan 27-vuotias ja vakuutti muun henkilökunnan heti tehokkaalla toiminnallaan elvytystilanteissa.

Siltikin jossain mätti, sillä kahden vuoden aikana, jotka Högel sairaalassa työskenteli, kuoli yhteensä 411 potilasta, joista 321 menehtyi Högelin vuorojen aikana tai pian niiden jälkeen. Epäilyttäviä kuolemantapauksia oli sattunut myös Högelin entisessä työpaikassa. Siellä tutkintaa ei kuitenkaan koskaan aloitettu, vaikka Högeliä oli kielletty olemasta tekemisissä potilaiden kanssa ja hänet pakotettiin irtisanoutumaan. Työtodistukseensa hän sai kuitenkin hyvät suositukset ja löysi Delmenhorstista työpaikan heti seuraavana vuonna.

Lopulta ”elvyttäjä-rambo” jäi kiinni verekseltään kesällä 2005, kun toinen hoitaja löysi hänet potilaan viereltä. Keuhkosyövästä kärsineen potilaan hengityskone oli sammutettu ja roskiksessa oli tyhjiä ampulleja, mutta kyseistä lääkettä ei potilaalle oltu määrätty. Potilas menehtyi seuraavana päivänä, mutta epäilyttävän tilanteen nähnyt hoitaja oli ehtinyt ottaa tältä verinäytteen. Siitä löytyi sydämen rytmihäiriöiden hoitoon käytettävää lääkettä, joka on suurina annoksina tappavaa. Löydöksestä huolimatta Högel sai tehdä työvuoronsa rauhassa loppuun ja murhata sen aikana vielä viimeisen uhrinsa.

Vuonna 2019 Högel sai elinkautisen tuomion 85 murhasta. Uhrien todellinen määrä voi olla huomattavasti suurempi, sillä monet vainajat oli jo tuhkattu.

Motiivina Högelin hirmutekoihin oli halu tulla nähdyksi sankarina. Hän oli tylsistynyt ja kaipasi toimintaa. Huhtikuussa 2026 tuomioistuin määräsi hänen vähimmäisrangaistuksekseen 28 vuotta. Aikaisintaan vuonna 2037 mahdollinen vapautuminen edellyttää sitä, ettei Högelin arvioida aiheuttavan vaaraa yhteiskunnalle.

Kristen Gilbert

Yhdysvaltalainen sairaanhoitaja Kristen Gilbert työskenteli sotaveteraanien sairaalassa Northamptonissa, Massachusettsissa. Gilbert tunnettiin työkavereiden keskuudessa leikkimielisesti pahaenteisellä lempinimellä – Kuolemanenkeli. Se oli mustaa huumoria ja johtui siitä, että hänen vuoroillaan sattui poikkeuksellisen paljon kuolemantapauksia ja elvytystilanteita. Aluksi sitä pidettiin vain sattumana, mutta jossain vaiheessa tapauksia alkoi olla liian paljon.

Vuosina 1995–1996 sairaalan lääkevarastosta alkoi kadota epinefriiniä eli adrenaliinia. Samalla potilaiden selittämättömät sydänpysähdykset lisääntyivät. Oikeudessa osoitettiin Gilbertin ruiskuttaneen potilaisiinsa suuria annoksia adrenaliinia, joka voi väärin käytettynä aiheuttaa hengenvaarallisia rytmihäiriöitä ja sydänpysähdyksen.

Oikeaksi kuolemanenkeliksi osoittautunut Gilbert sortui kohtalokkaaseen virheeseen, kun hän soitti nimettömän pommiuhkauksen, kun tutkinta sairaalassa alkoi. Siitä hänet tuomittiin 15 kuukauden vankeuteen, mutta enemmän oli tulossa.

Oikeudessa Gilbertin tekemien murhien motiiviksi esitettiin naisen halua tehdä vaikutus sairaalan vartijaan, jonka kanssa hänellä oli suhde. Vartijat kutsuttiin paikalle aina elvytyksen alkaessa, joten kriisit toivat miehen Gilbertin luo.

Syyttäjä ja uhrien omaiset vaativat sarjamurhaajalle teloitusta, mutta sen sijaan kolmeen murhaan ja yhteen tappoon syylliseksi todettu Gilbert tuomittiin valamiehistön toimesta elinkautiseen vankeuteen.

Gilbertin kollegat uskovat, että todellinen uhriluku on huomattavasti suurempi, sillä naisen työvuorojen aikana elvytettiin satoja potilaita selittämättömien sydänpysähdysten vuoksi; usein siinä ei onnistuttu. Monesti Gilbert oli itse ensimmäisenä hoitotoimissa, mutta toisinaan hän sivuutti täysin potilaiden auttamisen ja odotti, että joku muu huomaisi näiden sydänongelmat.

Aino Nykopp

Kuolemanenkelit eivät levitä tappavia siipiään vain ulkomailla, sillä on myös suomalaisista hoitajia, jotka ovat murhanneet potilaitaan. Ehdottomasti tunnetuin heistä on perushoitaja Aino Nykopp, joka istuu tällä hetkellä elinkautista vankeustuomiota viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Nykopp myrkytti iäkkäitä potilaitaan lääkkeillä vuosina 2004–2009. Rikokset tapahtuivat Helsingin sairaaloissa, hoivakodeissa ja kotihoidon asiakkaiden asunnoissa.

Suomen tunnetuimpiin sarjamurhaajiin kuuluvan Nykoppin teot rupesivat paljastumaan maaliskuussa 2009, kun tokkuraisena sairaalaan tuotu 80-vuotias potilas epäili toivuttuaan, että hänen ruokaansa oli lisätty lääkkeitä. Ja kuinka ollakaan, poliisin tutkimuksissa potilaan kodin tiskialtaassa olleesta jogurttikulhosta löytyi bentsodiatsepiineja, joita havaittiin myös hänen veri- ja virtsanäytteissään. Nykopp oli potilaan kotihoitaja.

Kaava oli samanlainen kaikissa rikoksissa. Hoitaja Nykopp oli aina läsnä, kun uhrit saivat vakavia myrkytysoireita. Usein myrkytys johtui keskushermostoa lamaannuttavista lääkkeistä, joita löydettiin myös murhaajan hallusta. Hänet oli jo vuonna 2006 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen varastettuaan työpaikaltaan sairaala Mehiläisestä vähintään 1200 huumaaviksi aineiksi luokiteltua lääkettä. Lisäksi hänellä oli vuodelta 2008 tuomio vahingonteosta: Nykopp oli sytyttänyt vaippoja Meilahden sairaalan hississä.

Kaikkiin väkivaltarikoksiinsa Nykoppilla oli aina selitys valmiina ja hän esimerkiksi kertoi potilaan yrittäneen lääkkeillä itsemurhaa, kun tätä haettiin ambulanssilla ensiapuun. Motiivia Nykoppin tekemiin murhiin ei ole koskaan löytynyt. Arveluja on toki esitetty: Nykoppin tiedetään varastaneen uhreiltaan, joten ehkä motiivi oli taloudellinen. Toisen teorian mukaan murhaaja halusi esiintyä sankarina ja iäkkäiden potilaiden pelastajana.

Nykyisin nimellä Ann Maria Gyllgren tunnettu Nykopp on hakenut ehdonalaiseen vapauteen neljä kertaa. Helsingin hovioikeus katsonut, että teot huomioonottaen sarjamurhaajan on istuttava elinkautistaan selvästi yli 12 vuotta ja lisäksi vapauttamisessa on nähty suuri riski rikoksen uusintaan. Kolmas hakemus hylättiin vuonna 2025, ja kesäkuussa 2026 jätetyn uuden hakemuksen käsittely on vielä kesken.

Kimberly Clark Saenz

Teksasilaisella DaVita-dialyysiklinikalla koettiin keväällä 2008 käsittämätön hätätilanteiden sarja. Kuukauden aikana ambulanssi kutsuttiin paikalle noin 30 kertaa, kun edeltävien 15 kuukauden aikana hätäpuheluita oli tehty vain kaksi.

Potilaat menettivät tajuntansa tai saivat yllättäviä sydänpysähdyksiä kesken dialyysin. Epäilykset kohdistuivat sairaanhoitaja Kimberly Clark Saenziin, kun kaksi potilasta kertoi nähneensä hänen ruiskuttavan valkaisuainetta dialyysiletkuihin. Saenz poistettiin välittömästi työvuorosta, ja klinikka suljettiin tutkinnan ajaksi, koska potilaiden pelättiin olevan välittömässä hengenvaarassa.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto, FDA, tutki klinikalla käytetyt veriletkut, tippapussit ja ruiskut valkaisuainejäämien osalta, ja testit olivat positiivisia. Tutkinta ei ollut helppo, sillä iso osa mahdollisista todisteista oli hävitetty lääketieteellisenä jätteenä. Lisäksi syyttäjän tuli todistaa, että valkaisuaine todella aiheutti sydänpysähdyksen, sillä kukaan ei aiemmin ollut tutkinut sen vaikutusta verenkierrossa – miksi olisi!? Puolustuksen harmiksi yhteys saatiin todistettua kiistattomasti. Lisäksi tutkijat löysivät Saenzin tietokoneen hakuhistoriaa läpi käydessään, että tämä oli etsinyt tietoa valkaisuaineesta: voiko sen käytön havaita dialyysiletkussa ja voiko sen suonensisäinen käyttö tappaa ihmisen.

Vuonna 2012 valamiehistö totesi Saenzin syylliseksi viiteen murhaan sekä kolmeen törkeään pahoinpitelyyn. Saenz vältti kuolemanrangaistuksen, mutta sai elinkautisen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Elizabeth Wettlaufer

Elizabeth Wettlaufer on yksi Kanadan pahimmista sarjamurhaajista. Vuonna 2007 hänet palkattiin sairaanhoitajaksi Woodstockin kaupungissa, Ontariossa, sijaitsevaan vanhusten hoivakotiin.

Wettlaufer kärsi alkoholismista ja muiden päihteiden väärinkäytöstä koko ne seitsemän vuotta, jotka hän oli Caressant Care -hoitokodin palkkalistoilla. Vuosien mittaan tämä kuolemanenkeli löydettiin useampaan otteeseen sammuneena lääkevarastosta ja oli monesti pidätettynä virastaan johtuen virheellisistä lääkkeiden annosteluista.

Vuonna 2014 hän sai potkut annettuaan potilaalle väärää lääkettä. Noina vuosina hän kuitenkin ehti murhata seitsemän hoidossaan ollutta vanhusta ruiskuttamalla heihin tappavan annoksen insuliinia. Potkujen jälkeen Wettlaufer työskenteli kotihoitajana ja osa-aikaisena sairaanhoitajana Meadow Park -hoitokodissa, jossa hän murhasi viimeisen uhrinsa.

Ihmishenkiä olisi voinut säästyä, jos edes yksi niistä lukuisista henkilöistä, joille Wettlaufer tunnusti tekonsa, olisi ilmoittanut poliisille. Pastori tyytyi rukoilemaan hänen puolestaan ja varoitti ilmoittavansa poliisille, jos murhia tulisi lisää. Asianajajan kerrotaan neuvoneen häntä viemään salaisuuden hautaan. Ystävät ja tukiryhmän jäsenet puolestaan luulivat hänen valehtelevan tai oireilevan psyykkisesti.

Syyskuussa 2016 Wettlaufer hakeutui psykiatriseen hoitolaitokseen, jotta joku ottaisi hänen tunnustuksensa tosissaan. Ja niin vihdoin kävikin.

Tämän valossa ei ole ollenkaan ihme, että Wettlaufer oli hyvin avoin ja yhteistyöhaluinen poliisin kuulusteluissa. Hän kertoi valinneensa osan uhreista siksi, että piti heitä hankalina, mutta toisaalta väitti myös toimineensa jumalan toiveiden mukaisesti.

Vuonna 2017 Wettlaufer tunnusti oikeudessa kahdeksan murhaa, neljä murhan yritystä ja kaksi törkeää pahoinpitelyä. Hän sai elinkautisen vankeusrangaistuksen ja voi hakea ehdonalaiseen aikaisintaan vuonna 2041.

Petr Zelenka

Elinkautista vankeutta seitsemästä murhasta ja kymmenestä murhan yrityksestä istuvalla tšekkiläisellä Petr Zelenkalla oli toiminnalleen varsin erikoinen motiivi: hän ruiskutti potilaisiin veren hyytymistä estävää hepariinia testatakseen lääkäreiden ammattitaitoa.

Ainakin seitsemässä tapauksessa päivystävä lääkäri ei niin sanotusti selvinnyt Zelenkan kokeesta ja potilaat menehtyivät sisäisiin verenvuotoihin. Syyttävä sormi ei tietenkään osoittanut lääkäreiden suuntaan, vaan sairaanhoitajaan, jonka ainoa puolustus oli se, että hän toimi hetken mielijohteesta, kun ei uskonut sairaalan lääkäreiden olevan tarpeeksi päteviä.

Zelenka työskenteli sairaalan teho-osastolla keskellä Tšekkiä sijaitsevassa Havlíčkův Brodissa. Hän aloitti potilaiden murhaamisen viimeistään toukokuussa 2006 ja sai alkuun toimia aivan rauhassa, sillä teho-osastolla menehtymisiä oli normaalistikin tavallista osastoa enemmän. Jossain vaiheessa epäilykset kuitenkin heräsivät, kun sisäisiä verenvuotoja alkoi esiintyä selittämättömän paljon.

Syyskuussa 2006 ilmenneen seitsemännen kuolemantapauksen jälkeen sairaala neuvotteli Zelenkan kanssa tämän tilanteesta ja osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen: Zelenkan työsopimus purettiin. Sairaalaa on kritisoitu jälkeenpäin ankarasti siitä, että epäilyksistä ei ilmoitettu heti poliisille, ja että Zelenkaa ei erotettu. Mies sai nimittäin uuden työn läheisestä Jihlavan kaupungista, mutta ilmeisesti ei siellä ehtinyt tappamaan ketään.

Zelenka pidätettiin vasta joulukuussa 2006, sillä vaikka alkuperäisestä työpaikasta oltiin poliisiin yhteydessä viikko miehen lähdön jälkeen, oli rikoksesta epäilty ensin ”tuntematon tekijä”. Zelenka sai siis jatkaa sairaanhoitajana, koska poliisin piti ensin selvittää murhaajan henkilöllisyys, jonka sairaala kyllä varsin hyvin tiesi – olihan Zelenka saanut lähtöpassit potilaiden mystisten kuolemien vuoksi.

Genene Jones

Arvioiden mukaan vähintään 60 potilasta 1970- ja 1980-luvuilla tappanut yhdysvaltalainen Genene Jones on siitä harvinainen sarjamurhaaja, että hänet tuomittiin vankeuteen alunperin vain yhdestä murhasta, vaikka lukuisia oli tiedossa.

Jones työskenteli lähihoitajana teksasilaisella lasten teho-osastolla, jossa alettiin kiinnittää huomiota epätavallisen korkeaan kuolleisuuteen. Epäilykset kohdistuivat Jonesiin, sillä selittämättömiin sairaskohtauksiin menehtyneet lapset olivat usein hänen hoidettavanaan. Jonesin työvuoroa ruvettiin tämän selän takana kutsumaan kuoleman vuoroksi.

Entisten työkavereiden mukaan Jones itki vuolaasti jokaisen menehtyneen potilaan jälkeen ja halusi aina olla hetken kahdestaan kuolleen lapsen kanssa, ennen kuin tämän vanhemmat kutsuttiin sisään. Hän myös monesti kyseli epätoivoisena, miksi vauvoja kuolee juuri hänen työvuorollaan.

Sen sijaan, että Jones olisi joutunut teoistaan millään lailla vastuuseen, pyysi sairaala kaikkia lähihoitajia irtisanoutumaan. Heitä ei erotettu, jotta kaikilla olisi mahdollisuus työllistyä – ja jotta viranomaiset eivät kiinnittäisi asiaan huomiota. Mystiset kuolemantapaukset loppuivat kuin seinään.

Suosittelujen perusteella Jones sai nopeasti pestin pieneltä lastenklinikalta Kerrvillen kaupungista, vaikka huhut hoitajasta olivat kiirineetkin klinikan perustaneen lääkärin Kathleen Hollandin korviin. Sielläkin potilaina olleille lapsille alkoi ilmaantua selittämättömästi vaikeita sairaskohtauksia. Yksi potilaista, 15-kuukautinen Chelsea McClellan, kuoli.

Jones jäi kuitenkin nalkkiin, kun Holland löysi lääkevarastosta suksametonipullon, jossa oli neulanjälkiä. Vain hänellä ja Jonesilla oli pääsy varastoon. Tutkimuksissa selvisi, että täysinäiseltä vaikuttaneen pullon sisältöä oli jatkettu vedellä. Suksametoni, jota käytetään lihasrelaksanttina muun muassa nukutusta vaativien leikkausten yhteydessä, voi lamauttaa myös hengityselimistön, joten sitä käytettäessä on varmistettava potilaan hapensaanti.

Samaan aikaan Jonesin entisellä työpaikalla, Bexarin piirikunnan sairaalassa oli suoritettu sisäistä tutkintaa ja lopputulema oli se, että Genene Jones oli syyllinen lukuisiin pahoinpitelyihin ja kuolemantapauksiin. Uhrien todellinen lukumäärä tuskin koskaan selviää, sillä potilastietoja ja asiakirjoja on hävitetty silloin, kun sairaala halusi salailla Jonesin toimintaa.

Vuonna 1984 Jones tuomittiin 99 vuoden vankeusrangaistukseen Chelsea McClellanin murhaamisesta suksametonilla. Teksasin lainsäädännön mukaan ja vankiloiden ylikuormittumisen välttämiseksi ensikertalainen pääsee hyvällä käytöksellä vapaaksi istuttuaan kolmanneksen tuomiostaan. Jonesin oli siis määrä vapautua vuonna 2018.

Tämän estämiseksi häntä vastaan nostettiin uusi murhasyyte 11-kuukautisen Joshua Sawyerin murhasta ja piirikunnansyyttäjä oli valmis läväyttämään pöytään neljä muutakin murhasyytettä. Jones suostui myöntämään syyllisyytensä Sawyerin murhaan, jotta muut syytteet jäisivät nostamatta – muuten hän olisi voinut nykyisellä lainsäädännöllä saada kuolemantuomion. Jones tuomittiin tammikuussa 2020 elinkautiseen, josta hänen on istuttava vähintään 20 vuotta. Todennäköisesti ja toivottavasti hän ei tule enää kokemaan elämää vankilan seinien ulkopuolella.

Osallisuutensa lasten kuolemiin tiukasti kiistäneen murhaajan motiivia on voitu vain arvailla, mutta syytettynä ollessaan hän halveksui ja kritisoi kärkkäästi lääkäreitä. Siksi onkin epäilty, että Jones yritti saada nuoria ja kokemattomia lääkäreitä huonoon valoon. Hän myös pelasti joitakin uhreistaan ja sai itsensä näyttämään sankarilta.

Tai sitten hän on vain kylmäverinen psykopaatti, joka nautti lasten murhaamisesta.

Lue myös:

Jatka lukemista

Oudoimmat

10 kummallista paikkaa, joista on löydetty ruumis – CSI-kuvauspaikalta paperimassadinosauruksen jalkaan

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Nyt listataan kymmenen hyvin erikoista paikkaa, joista on löydetty ruumis.

Vainajan löytäminen on varmasti useimmiten yllättävää, mutta jotkin paikat ovat erikoisempia kuin toiset. Listafriikki esittelee nyt kymmenen kummallista paikkaa, joista on löydetty ruumis.

Jos kävelee pahamaineisen kaupunginosan pimeillä kujilla, niin ruumiseen törmääminen voisi olla jopa odotettavaa. Tai jos löytää ruumiin suosta, järvestä, kaatopaikalta tai metsästä, niin se ei ehkä ole maailman erikoisin asia. Mutta pyykkikone, sairaalan sisäkatto, C.S.I. -sarjan kuvauspaikka tai paperimassadinosauruksen jalka ovatkin vähän oudompia tapauksia.

Rikospaikka- ja kuolemansyyntutkijat ovat kyenneet antamaan osaan näistä ruumislöydöistä ihan loogisen selityksen ja oli kyseessä henkirikos tai ei, niin kuolemantapaukset on saatu selvitettyä. Joissakin tapauksissa taas kyseessä on täysi mysteeri ja kysymyksiä voi olla hyvinkin paljon: Kuka? Miksi? Koska? Miten?

Vastauksia ei ehkä koskaan saada.

Tässä siis lista niille, jotka ovat kiinnostuneita kaikesta makaaberista ja tietysti murhamysteereistä.

Paperimassadinosauruksen jalka

Toukokuussa 2021 Santa Coloma de Gramenetin kaupungissa, lähellä Barcelonaa, isä ja poika olivat viettämässä mukavaa päivää ja ihailemassa paperimassasta valmistettuja dinosauruksia.

Kaksikko havaitsi Stegosauruksen ympärillä leijailevan pahan hajun, jolloin isä kurkisti dinosauruksen jalassa olleesta reiästä sisään. Näky oli karmiva: ontossa jalassa oli ruumis. Poliisi hälytettiin paikalle ja pian palolaitos oli sahaamassa dinosauruksen jalkaa auki, jotta ruumis saatiin pois.

Poliisi tiedotti myöhemmin, että dinosauruksen sisältä löytynyt mies oli aiemmin ilmoitettu perheensä toimesta kadonneeksi eikä tapahtuneessa epäillä rikosta. Paikallisten medioiden saamien tietojen mukaan mies oli vahingossa tiputtanut puhelimensa Stegosauruksen sisälle ja lipsahtanut itse perässä yrittäessään kurotella kohti luuriaan. Hän oli jäänyt loukkuun ylösalaisin eikä todennäköisesti ollut saanut huudettua apua.

Seinäsänky

Seinäsänky, joka tunnetaan englanniksi Murphy bed -nimellä kehittäjänsä William Murphyn mukaan. Murphy keksi ja patentoi seinälle nostettavan sängyn jo 1900-luvun alussa, mutta ainakin Suomessa ne ovat edelleen melko harvinaisia. Todennäköisesti sen suosio tulee kuitenkin nousemaan, sillä seinälle, kattoon tai kaappiin nostettava sänky on loistava idea pieneen tilaan. Kunhan sen vain asentaa ja kiinnittää kunnolla.

Liverpoolissa, Englannissa, eläneen 72-vuotiaan Abigail Larsonin kohtalo oli jäädä jumiin ja menehtyä ylös pongahtaneen seinäsängyn sisään. Larson ehti olla sängyn ja seinän välissä viisi vuotta, ennen kuin hänen muumioitunut ruumiinsa löytyi.

Larson oli toki ilmoitettu kadonneeksi vuosia sitten. Hänellä oli diagnosoitu alkava Alzheimerin tauti ja tytär perheineen yritti saada hänet muuttamaan hoivakotiin, mutta Larson vastusti jyrkästi. Hän oli ilmoittanut jälkikasvulleen lähtevänsä karkuun, jos joku koittaisi viedä hänet vanhainkotiin. Ja näin perhe kuvitteli tapahtuneen. Larsonia etsittiin viikkojen ajan, mutta tuloksetta. Kukaan ei voinut aavistaa, että nainen ei ollut koskaan lähtenyt kotoaan.

Kun perhe viimein päätti myydä talon, meni tyttärentytär Janet Biggers käymään isoäitinsä tavaroita läpi. Jostain syystä hän avasi jousimekanismilla toimivan seinäsängyn. Biggers kertoo tilanteen absurdiudesta: ”Siinä isoäiti makasi, violetissa lempiyöpuvussaan. Hänen ihonsa oli kuivahtanut, mutta muuten hän näytti vain nukkuvan”.

Kuolemansyyn tutkimuksessa todettiin, että Larson oli todennäköisesti kuollut nukkuessaan, kun sänky oli jostain syystä rämähtänyt seinälle omia aikojaan.

Kaatuneen puun juuret

Lokakuun lopulla vuonna 2012 läntisellä Karibianmerellä, Jamaikan eteläpuolella, muodostui trooppinen hirmumyrsky, joka sai nimekseen Sandy. Hurrikaani Sandy tappoi vähintään 233 ihmistä ja aiheutti kymmenien miljardien tuhot Karibian saarivaltioissa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Yhdysvaltojen Connecticutin osavaltiossa, New Havenin rannikkokaupungissa, Sandy paljasti palan piiloteltua historiaa. Kaupungin keskustassa sijaitsevassa suositussa puistossa kaatui 103-vuotias, historiallinen tammi. Paikallinen ulkoilija havaitsi kaatuneen puun juuristossa jotain eriskummallista – siellä oli ihmisen jäänteitä.

Alue tietenkin eristettiin, mutta nopeasti kävi ilmi, että kyseessä ei ollut tuore murhan uhri vaan jäänteet kuuluivat vuosien 1799 ja 1821 välillä kuolleelle henkilölle. Historioitsijoiden mukaan puiston aluetta käytettiin 1600-luvulta lähtien erityisenä hautausmaana, jonne yön pimeydessä haudattiin muun muassa isorokkoon menehtyneet. Vuonna 1821 hautakivet siirrettiin oikealle hautausmaalle, mutta suurin osa sadoista jäänteistä jätettiin niille sijoilleen.

Kaatunut tammi oli aikoinaan istutettu jonkun viimeisen leposijan päälle ja nyt juuret olivat nostaneet luita mukanaan. Juuri ennen Halloweenia tehty löydös herätti paljon mielenkiintoa ja tietenkin villejä teorioita luurangon alkuperästä.

Pyykinpesukone

Yhdysvaltojen Arkansasissa asuva 25-vuotias Brooke Haney torkkui sohvallaan eräänä lokakuisena iltapäivänä vuonna 2015. Hän oli ottanut rauhoittavia lääkkeitä, joita lääkäri oli määrännyt ahdistukseen ja unettomuuteen. Raskaana olleen Haneyn piti voimakkaasta lääkityksestään huolimatta huolehtia lapsistaan: 10-kuukautisesta vauvasta ja 3-vuotiaasta Alexis-tyttärestä. Perheen 7-vuotias lapsi ei ollut kotona.

Äidin nuokkuessa Alexis oli ryöminyt pyykinpesukoneeseen ja sulkenut sen luukun, jolloin rumpuun rupesi ryöppyämään kuumaa vettä. Pesukone oli nimittäin ohjelmoitu käynnistymään, kun ovi suljetaan.

Myöhemmin Brooke Haney havahtui sohvalta ja rupesi etsimään Alexista. Hän haki myös naapurista apua. Lopulta pieni tyttö löytyi pesukoneesta kuolleena. Kuolinsyyksi määritettiin palovammat ja ihon kuoriutuminen. Alexisin karmea kuolema järkytti laajasti.

Poliisin tutkimuksissa perheen 7-vuotias kertoi, että lapset osallistuivat kotitöihin nimenomaan pyykkihuollon kautta. Aina kun ohjelma oli valmis, ryömi joku heistä sisään koneeseen ojentamaan märkiä vaatteita toiselle, joka sitten heitti ne kuivausrumpuun.

Pesukoneeseen meneminen oli siis pienelle Alexisille täysin normaalia – tuolla kertaa siitä vain seurasi lohduton tragedia. Brooke Haney pidätettiin epäiltynä alaikäisen terveyden vaarantamisesta. Hän tunnusti syyllisyytensä ja tuomittiin ehdonalaiseen vankeuteen.

Kumottu sohva

Englannin Bristolissa samalla kadulla asuneet Alan Derrick ja Dennis Pring olivat satunnaisia ryyppykavereita. Kun Pringiltä meni asunto alta vuonna 1998, tarjosi Derrick kaverilleen mahdollisuuden yöpyä hänen sohvallaan. Eräänä aamuna 73-vuotias Pring ei kuitenkaan enää herännyt.

Tuetun asumisen yksikössä asunut Derrick ei uskaltanut ilmoittaa Pringin kuolemasta viranomaisille, sillä pelkäsi saavansa häädön; alivuokralaisten pitäminen oli kiellettyä. Niinpä hän käänsi sohvansa – kuolleen Pringin kera – ympäri ja jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Vuonna 2008 Derrick häädettiin. Asunto oli saastaisessa kunnossa: ei juoksevaa vettä, sähköä tai kaasua; joka puolella roskia polviin saakka ja kylpyamme oli täynnä ihmisen ulostetta. Vaikka kyse oli tuetusta asumisesta, ei Derrickin huoneistoon ollut saanut lain mukaan mennä ilman tämän lupaa.

Kun siivousryhmä tuli valmistelemaan huoneistoa seuraavaa asukasta varten, löydettiin ylösalaisin käännetyn sohvan alta Pringin ruumis. Derrick ei joutunut syytteeseen, vaikka oli kymmenen vuotta sitten jättänyt menehtymisen ilmoittamatta. Mutta palveluyksikkö muutti toimintatapojaan ja uusien sääntöjen mukaan kaikkien asukkaiden huoneistoihin on tehtävä säännöllisiä tarkastuksia.

Derrickin asunnosta tulevasta löyhkästä oli kyllä tehty vuosi Pringin kuoleman jälkeen valitus. Hajun lähdettä oli käyty yksikön toimesta tutkimassa, mutta syylliseksi oli todettu tukkeutunut vessanpönttö. Tarkistuksen tehnyt työntekijä oli pistänyt kumotun sohvan merkille, mutta ei ollut kurkannut sen alle.

Lukittu urheilukassi

Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaan tiedustelupalvelu MI6:lle työskennellyt Gareth Williams löydettiin elokuussa 2010 kuolleena omasta kylpyammeestaan. Ruumis oli munalukolla lukitussa urheilukassissa, jonka vetoketju oli kiinni. Munalukon avain löytyi laukun sisältä, Williamsin alta.

Kun rikostutkimus alkoi, vaativat sekä MI6 että yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut huippuvakoojan tietojen salaamista. Garreth oli ollut matematiikkanero ja Yhdistyneen kuningaskunnan paras kryptologi. Lontoolaisessa turvatalossa asunut mies teki paljon salaisia työmatkoja muun muassa USA:n tiedusteluvirasto NSA:n päämajaan.

Williamsin kuolema julistettiin välittömästi murhaksi. Ruumiista ei kuitenkaan löytynyt mitään ulkoisen väkivallan merkkejä eikä asuntoon oltu murtauduttu.

Kolme vuotta myöhemmin Suur-Lontoon poliisitoimi, joka myös Scotland Yardina tunnetaan, tiedotti, että Williamsin kuolema olikin murhan sijaan ”todennäköisesti vahinko”.

Rikostutkimuksessa oli tultu siihen tulokseen, että Williams oli jotenkin lukinnut itsensä laukkuun; ehkä testatakseen, olisiko sieltä pois pääseminen mahdollista. Poliisi oli löytänyt Williamsin hakuhistoriasta käyntejä sadomasokismia, klaustrofiliaa ja sidontaa käsittelevillä sivustoilla – kyse saattoi siis olla seksuaalisesta fantasiasta.

Williamsin DNA:ta ei kuitenkaan löytynyt munalukosta eikä kädenjälkiä kylpyammeen reunoilta. Toisaalta ei löytynyt kenenkään muunkaan. Traagista kuolemaa on kuvailtu ”selittämättömäksi vahingoksi”, jonka ei uskota mitenkään liittyneen Williamsin työhön vakoojana.

Todistusaineistoa on viimeksi käyty läpi vuonna 2024, mutta mikään ei ole viitannut siihen, että paikalla olisi ollut ketään muuta kuin Williams itse.

Tosielämän kummitustalo

Vicksburgin kaupungissa, Yhdysvaltain Mississippissä, sijaitseva hylätty Kuhn Memorial State -sairaala perustettiin vuonna 1832 pahasti jyllänneen isorokkoepidemian vuoksi. Myöhemmin se toimi muun muassa sotilassairaalana, keltakuume-epidemian keskeisenä hoitolaitoksena sekä mielisairaalana.

Se on ollut tyhjillään vuodesta 1989 saakka, joten ilman kunnostusta rakennukset ovat päässeet karseaan kuntoon. Ei siis ihme, että siellä väitetään kummittelevan. Vanha sairaala on kaiken maailman aaveenmetsästäjien ja paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneiden suosiossa.

Kesäkuussa 2015 jälleen joukko aaveenmetsästäjiä vieraili hylätyssä sairaalassa. Reissusta tuli kuitenkin oletettua todellisempi ja kauheampi, kun kummitusten sijaan ryhmä löysi lattialta verijälkiä. He lähtivät seuraamaan vanaa, joka näytti uhkaavasti siltä, kuin pahasti vertavuotavaa henkilöä olisi raahattu. Jäljet kulkivat rappukäytävää alas ja umpeenkasvaneelle pihamaalle. Heinikosta aaveenmetsästäjät löysivät naisen ruumiin.

Nainen tunnistettiin 69-vuotiaaksi Sharon Wilsoniksi, joka oli aiemmin ilmoitettu kadonneeksi. Tekijätkin saatiin kiinni jo ennen ruumiin löytymistä, kun poliisi nappasi heidät ajamassa Wilsonin varastettua autoa.

Tästä keikasta olisikin voinut tehdä jakson johonkin lukuisista tositelevisio-ohjelmista, joissa jahdataan olemattomia ääniä ja pimeässä lentäviä yöperhosia.

C.S.I. -sarjan kuvauspaikat

Syyskuun 12. päivänä vuonna 2006 rikospaikkatutkijoista kertovan C.S.I. New York -draamasarjan kuvauspaikalta löytyi muumioitunut ruumis.

Kuvaukset olivat käynnissä losangelesilaisen kerrostalon seitsemännessä kerroksessa, kun samaan aikaan viidennestä kerroksesta löytyi kuollut mies. Asunnosta oli leijunut pahaa haju eikä asukas ollut aikoihin maksanut vuokraansa, joten huoneistoon mentiin sisälle ilman lupaa.

Tarinan mukaan sarjaan kuvattiin juuri tuolloin jaksoa, jossa löytyi muumioitunut ruumis, mutta huhu ei pidä paikkaansa. Se kuitenkin on totta, että samaisella kolmannella tuotantokaudella oli aihetta käsittelevä jakso, joka oli kuvattu jo aiemmin.

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa odottamaton ruumis C.S.I. -sarjojen historiassa.

Vain kuusi päivää Los Angelesin löydön jälkeen Floridan Miamissa, toisella puolella maata, löydettiin ruumis merestä. Kuollut mies huuhtoutui rannalle paikassa, jossa C.S.I. Miami -sarjaan kuvattiin helikopterilla ilmakuvia (muuten sarja kuvattiin kokonaan Kaliforniassa).

Kummassakin tapauksessa oikeat tutkijat ja muut viranomaiset totesivat, ettei kuolemiin liittynyt henkirikosta.

Sairaalan sisäkatto

Toukokuussa 2019 eteläafrikkalainen rakennusmies Sandile Sibiya joutui Durbanin kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan murtuneen reisiluun vuoksi. Murtuma oli sen verran paha, että parin päivän päästä potilas päätettiin siirtää ortopediaan erikoistuneeseen sairaalaan. Mutta kun siirron aika koitti, oli mies mystisesti kadonnut.

53-vuotiasta Sibiyaa etsittiin ensin sairaalan henkilökunnan voimin, mutta lopulta katoamisesta oli pakko ilmoittaa poliisille. Viranomaisetkaan eivät laajasta etsintäoperaatiosta huolimatta löytäneet potilaasta merkkiäkään. Tuhkana tuuleen häviämistä pidettiin siitäkin syystä erikoisena, että Sibiya ei olisi vammansa kanssa kyennyt omin avuin poistumaan sairaalasta.

Siinä oltiin oikeassa.

Reilun viikon kuluttua sairaalaan käytävillä alkoi levitä ”sietämätön löyhkä”, jonka alkuperää ei onnistuttu paikantamaan. Kun haju vain voimistui voimistumistaan, aloitettiin perusteellinen etsintä, joka johdatti yhteen varastohuoneeseen. Huoneen katosta tipahteli pahan hajuista nestettä ja kun yhtä kattolevyä nostettiin, löytyi sieltä Sibiyan ruumis.

Ruumiista ei löytynyt mitään merkkejä ulkoisesta väkivallasta eikä mikään viitannut henkirikokseen. Miten miehen ruumis olisi edes saatu nostettua sisäkattoon? Ja miksi Sibiya olisi surmattu, sillä läheisten mukaan tällä ei ollut vihamiehiä?

Mutta toinen vaihtoehto on vielä omituisempi: Miten jalkansa loukannut mies olisi päässyt kattoon itse? Lääkäreiden mukaan se olisi mahdotonta ottaen huomioon murtumakohdan ja sen vakavuuden. Tutkimuksista huolimatta Sibiyan viimeiset hetket ovat jääneet täydeksi mysteeriksi.

Erämaa

Myönnetään, erämaa ei ole mitenkään omituinen paikka ruumiin löytymiseen, mutta olosuhteet tekevät tästä varsin erikoisen tapauksen.

Sycamoren kanjonin erämaasta, Yhdysvaltojen Arizonasta, elokuussa 1995 löydetty nainen tunnetaan edelleen Jane Doena eli hänen henkilöllisyyttään ei tiedetä.

Eräs vuorikiipeilijä löysi tuntemattoman naisen jäänteet satojen metrien päästä suositusta vaellusreitistä, ja luurangon tarkka sijainti oli erittäin vaikeakulkuisessa maastossa, kapean ja terävän harjanteen päällä. Tuo kanjonin osa on suurimmalle osalle vaeltajista liian kallioinen, mutta kyseinen nainen oli kaiken lisäksi ollut viimeisillään raskaana.

Naisen arvioitiin olevan 25–40-vuotias ja jäänteiden perusteella hän oli menehtynyt joko kesällä 1994 tai viimeistään helmikuussa 1995. Hän oli pukeutunut normaaleihin vaatteisiin, mutta läheisessä puussa roikkui uimapuku; se oli kuin kuivumassa. Mitään henkilöllisyystodistusta tai esimerkiksi reppua ei laajoista etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Tuntomerkkeihin sopivaa naista ei oltu ilmoitettu kadonneeksi eikä kukaan ottanut viranomaisiin yhteyttä, kun löydöksestä uutisoitiin ja kasvojen rekonstruktio julkaistiin.

Rikostutkijoita ihmetytti myös se, että naisella oli päässään jykevät aurinkolasit, joita yleensä käytetään silmäleikkausten jälkeen auringonvalolta suojaamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että nainen oli ennen menehtymistään ollut varmasti tekemisissä terveydenhuollon kanssa, ja olihan hän kaiken lisäksi pian synnyttämässä. Hänestä ei kuitenkaan löytynyt mitään tietoja lähialueiden sairaaloista tai klinikoilta.

Asiantuntijoiden mukaan viimeisillään raskaana olevan naisen olisi ollut lähes mahdoton kiivetä paikkaan, josta jäänteet löydettiin. Mutta on yhtä lailla mahdotonta, että joku olisi kyennyt kantamaan naisen ruumiin kyseiseen paikkaan.

Kummallista on, että Sycamoren kanjonin Jane Doe poistettiin vuonna 2018 useista tietokannoista ja foorumeilta, jotka pitävät kirjaa tuntemattomista henkilöistä. Toisaalta viranomaiset eivät ole julkaisseet naisen henkilöllisyyttä tai edes tietoa siitä, että henkilöllisyys olisi selvinnyt. Internetin lukuisilla murhamysteerisivustoilla pähkäillään, että onko kyse aktiivisesta murhatutkimuksesta, vai miksi mahdollisesta läpimurrosta ei ole uutisoitu.

Sycamoren kanjonin Jane Doen ja tämän syntymättömän vauvan kohtalo on siis edelleen mysteeri; ainakin suurelle yleisölle.

Lue myös:

Jatka lukemista

Oudoimmat

Tarua vai totta? 10 salaperäistä kryptidiä, joita pidettiin pitkään pelkkinä legendoina

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Tämän listan aiheena ovat salaperäiset kryptidit, joiden luultiin pitkään olevan pelkkää tarua – mutta totuus oli ihmeellisempi!

Kryptozoologia on pseudotieteenala, joka tutkii kryptidejä. Kryptisi on eläin, jonka olemassaolosta ei ole saatu tieteellisiä todisteita. Tunnetuimipia ovat Loch Nessin hirviö, Isojalka ja Chupacabra – olennot, jotka useimmat tutkijat sijoittavat suoraan tarujen maailmaan.

Joskus uskomattomalta kuulostava eläintarina osoittautuu kuitenkin todeksi.

Listafriikki esittelee nyt 10 eläintä, joita pidettiin aikoinaan taruina, huijauksina tai vähintäänkin erittäin epäuskottavina kertomuksina – kunnes kävi ilmi, että jotain hyvin samanlaista todella oli olemassa.

Vesinokkaeläin

Vesinokkaeläintä katsoessa on suhteellisen helppo ymmärtää, miksi sitä joskus pidettiin vilkkaan mielikuvituksen tuotteena. Sillä on turkki, ankan nokka, majavan häntä ja räpylämäiset jalat. Se on muniva ja myrkyllinen nisäkäs.

Kun eurooppalaiset tutkimusmatkailijat törmäsivät Australiassa ensimmäisen kerran kyseiseen eläimeen, oli ihmetys melkoinen. Uutta mannerta tutkimassa olleet luonnontieteilijät lähettivät vesinokkaeläimestä vuonna 1798 piirroksia ja jopa vuotia Englantiin, mutta kollegat kotimaassa epäilivät niitä huijaukseksi.

Erikoisen otuksen olemassaoloa epäiltiin vielä siinäkin vaiheessa, kun brittibiologi George Shaw sai käsiinsä täytetyn yksilön, ja kirjoitti löydöksestä tieteellisen artikkelin (yllä oleva piirros). Tiedeyhteisö ei ollut vakuuttunut, vaan uskoi vakaasti, että eläin oli kiinalaisten eläintentäyttäjien taidokkaasti kasaan parsima vitsi. He olivat nimittäin jo kerran aiemmin onnistuneet huijaamaan brittejä lähettämällä ”täytetyn merenneidon” tutkittavaksi. Englantilaiset eläintieteilijät eivät halunneet joutua taas naurunalaisiksi.

Shaw kirjoitti artikkelissaan, ettei tarkan tutkimisen jälkeenkään meinannut uskoa omia silmiään; ehkä hän yritti varovaisella analyysillä pelastaa kasvojaan, jos vesinokkaeläin olisikin osoittautunut pilaksi. Hän yritti kiskoa ”liimattua” nokkaa irti ja löytää ompeleita, mutta kaikki näytti olevan aitoa. Shawn artikkelin jälkeen meni kuitenkin vielä jonkin aikaa ennen kuin vesinokkaeläin hyväksyttiin ihka oikeaksi eläinlajiksi.

Okapi

Mitä saadaan, kun yhdistetään seepra, kirahvi ja aasi? No tietenkin okapi!

Antiikin Egyptistä löytyneissä merkinnöissä on ollut kuvailuja kummallisesta eläimestä, joka vaikutti olevan sekoitus muutamaa eri eläintä. Sen lisäksi keskiafrikkalaiset heimot kertoivat tarinoita samanlaisesta, omituisesta otuksesta. Vastaanotto ei ollut häävi, sillä eurooppalaiset eläintieteilijät nimesivät kertomusten eläimen ”Afrikan yksisarviseksi” pitäen sitä yhtä todellisena kuin kaimaansa.

Vaikka löytöretkeilijät kertoivat nähneensä okapeja omin silmin, ja toivat nahkoja tutkittaviksi, olivat biologit kovapäisiä ja pitivät eläintä kolmen eri lajin yhteensulaumana. (Perinnöllisyyden mekanismit eivät olleet tuolloin vielä selvillä.) Isoksi, savannilla eläväksi eläimeksi okapi pysyi taruolentona käsittämättömästi vuosisatojen ajan.

Kaikki muuttui vuonna 1901, kun eläintieteilijä ja Ugandan brittiläinen kuvernööri Sir Harry Johnston sai käsiinsä okapin pääkallon ja osittain raidallisen nahan, ja päätti lähteä etsimään kokonaista, mieluiten elävää yksilöä. Paikallisten avulla tehtävä tuli suoritettua ja okapi ravisti myyttisyyden harteiltaan.

Jättiläiskalmari

Okapin ohella kryptozoologian ehkä kuuluisin todelliseksi eläimeksi paljastunut taruolento on Kraken. Tai siis jättiläiskalmari.

Laivoja murskaavasta ja merimiehiä syövästä monilonkeroisesta hirviöstä on kerrottu tarinoita niin Karibialla, antiikin Kreikassa, keskiaikaisessa Euroopassa kuin Skandinaavisessa mytologiassakin. Tunnetuin on varmasti viimeisimpään kuuluva, pohjoisilla vesillä kokonaisia laivoja hotkinut Kraken.

Vielä aivan 1800-luvun lopulla tämä legendaarinen merihirviö oli luonnontieteilijöiden mielestä yhtä todellinen olento kuin merenneidot. Löytyi kuitenkin niitäkin, jotka uivat vastavirtaan. Tanskalainen tutkija Japetus Steenstrup oli jo vuosisadan puolivälissä ruvennut kirjaamaan ylös kaikki Krakenista tehdyt havainnot ja kiersi tutkimassa rannoilta löytyneitä valtavien mustekalojen ruumiita. Hän jopa antoi jättiläiskalmarille tieteellisen nimen, Architeuthis, mutta kollegat viis veisasivat; heidän mielestään tarinat olivat hölynpölyä.

1870-luvulla epäilijät hiljenivät, kun lukuisia raatoja löytyi rantautuneena Kanadan itärannikolta. Jättiläiskalmari olikin totta!

Se ei kuitenkaan lähellekään avannut merten syvyyksissä elävän mustekalan salaisuuksia, sillä sen tutkiminen luontaisessa elinympäristössä on osoittautunut lähes mahdottomaksi. Havainnot elävistä jättiläiskalmareista ovat hyvin harvinaisia ja vasta vuonna 2004 japanilainen tutkimusryhmä onnistui saamaan valokuvia meren pimeydessä lipuvasta jätistä.

Suurimmillaan jättiläiskalmarit voivat kasvaa 13 metrin mittaisiksi (tai kuka tietää miten isoiksi), mutta ne ovat silti vasta toiseksi suurin (tunnettu) mustekalalaji. Kolossikalmari on todennäköisesti vieläkin massiivisempi. Eteläisen jäämeren syvyyksissä elävä kolossikalmari on lyhyempi mutta huomattavasti jykevämpi – ja suurin tutkittu yksilö on painanut peräti 495 kiloa.

Käytin sanaa ”todennäköisesti” siksi, että sillä on vielä hallussaan pala Krakenin mystisyyttä. Kolossikalmari tunnetaan vain muutamista näytteistä, mutta sen valtava koko on voitu päätellä kaskelottien ihoon jääneistä pyyntilonkeroiden imukuppien jäljistä.

Eikä sekään välttämättä ollut lähelläkään lajin maksimikokoa. Kaskelottien mahoista on löydetty kolossikalmarien nokkia, jotka ovat olleet selvästi suurempia kuin 495-kiloisella yksilöllä. Kuinka valtaviksi nämä syvänmeren jättiläiset voivat kasvaa, sitä ei yksinkertaisesti tiedetä.

Kolossikalmari säilytti mysteerinsä uskomattoman pitkään: vasta vuonna 2025 tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa kuvaamaan elävän yksilön sen luonnollisessa elinympäristössä. Kuvattu kalmari ei kuitenkaan ollut mikään tarujen laivoja upottava Kraken, vaan vasta 30-senttinen poikanen, joten täysikasvuista kolossikalmaria ei ole edelleenkään koskaan nähty elävänä syvänmeren kodissaan.

Täplävatsahuuhkaja

Srilankalaisessa kansanperinteessä kerrotaan tarinaa harvoin nähdystä paholaislintu Ulamasta, joka on tunnettu lähinnä selkäpiitä karmivasta ulvonnastaan. Sen veret seisauttava huhuilu kuulostaa vaikeroivalta naiselta, ja paikallisille Ulama on enne kuolemasta.

Legendan mukaan Sri Lankassa eli aikoinaan mustasukkainen mies, joka epäili lapsensa isyyttä. Hän tappoi vaimonsa ja vauvansa, ja tarina kertoo äidin hengen asuvan paholaislinnussa, jonka kautta tämän tuskanhuudot kaikuvat metsissä ikuisesti.

Vuosisatojen ajan Ulama pysyi tieteelle tuntemattomana ja sen yölliset ääntelyt pistettiin taikauskon piikkiin. Vuonna 2001 täplävatsahuuhkajan todettiin sopivan hyytävän ääntelynsä ja paholaisen sarvia muistuttavien korvatupsujensa kanssa Ulaman kuvaukseen.

Vaikka paholaislinnun ”oikeasta henkilöllisyydestä” ei olla vieläkään täysin yhtä mieltä, on täplävatsahuuhkaja varteenotettavin vaihtoehto Ulaman legendan syntymiselle.

Komodonvaraani

Kun joukko helmenkalastajia 1900-luvun alussa kertoi tarinaa indonesialaisilla Pienillä Sundasaarilla näkemistään hirviömäisistä ”maakrokotiileista”, ei kukaan ottanut heitä tosissaan. Massiiviset liskothan olivat kuolleet kymmeniä miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon. Siitäkin huolimatta jaavalainen Buitenzorgin eläintieteellinen museo lähetti retkikunnan saarille, ja totuus Komodon ”lohikäärmeistä” selvisi.

Varaanit painuivat kuitenkin vuosien ajaksi unholaan, kun ensimmäinen maailmansota vyöryi Tyynellemerelle.

Vuonna 1926 yhdysvaltalainen tutkimusmatkailijaryhmä matkasi Indonesian saaristoon ja vahvisti, että hämärät huhut Komodolla ja sen lähisaarilla elävistä jättimäisistä liskoista pitivät paikkansa. Löytöretken johtaja William Douglas Burden vei sekä täytettyjä että kaksi elävää yksilöä kotimaahansa, jotta epäilijöille saatiin jauhot suuhun. Komodonvaraanit kasvavat 2-3 metriä pitkiksi ja ne voivat painaa jopa 150 kiloa.

Komodonvaraani voi helposti tappaa ihmisen ja jopa samalla saarella endeemisenä asuvan vesipuhvelin. Valtavan kokonsa ja pelottavien kynsiensä lisäksi liskolla on myrkyllinen purema, joka lamauttaa saaliin ja estää sen veren hyytymisen.

Elokuvantekijä Merian C. Cooper oli Burdenin, vuoden 1926 tutkimusmatkan johtajan, ystävä, ja hän käytti maailman suurimpien liskojen löytymistä inspiraationa tehdessään vuoden 1933 King Kong -elokuvaansa.

Gorilla

Valtavista, ihmistä muistuttavista karvaisista olennoista kerrottiin Afrikassa tarinoita kauan ennen kuin gorilla päätyi länsimaisen tieteen kirjoihin. Paikallisille kansoille eläimissä ei tietenkään ollut mitään myyttistä, mutta Eurooppaan kantautuneet kertomukset kuulostivat uskomattomilta: metsissä eli valtava ja suunnattoman voimakas ihmisapina.

Ensimmäinen kunnollinen tieteellinen todiste saatiin vuonna 1847. Yhdysvaltalainen lääkäri ja lähetyssaarnaaja Thomas Staughton Savage tutustui nykyisen Gabonin alueella erikoisen suuren ihmisapinan kalloon. Paikallisten avulla hän sai käsiinsä lisää kalloja ja muita luita, jotka päätyivät anatomi Jeffries Wymanin tutkittaviksi. Miehet ymmärsivät olevansa tekemisissä tieteelle uuden ihmisapinan kanssa ja julkaisivat siitä samana vuonna ensimmäisen tieteellisen kuvauksen.

Uusi eläin sai nimekseen Troglodytes gorilla. Myöhemmin se siirrettiin omaan Gorilla-sukuunsa.

Mutta gorillojen tarina ei loppunut siihen. Vielä yli puoli vuosisataa myöhemmin, vuonna 1902, saksalainen upseeri Robert von Beringe kohtasi Ruandan Virungavuorilla suuria mustia ihmisapinoita ja ampui niistä kaksi. Yhden yksilön jäännökset saatiin kuljetettua Berliiniin tutkittaviksi, ja niiden perusteella eläin kuvattiin seuraavana vuonna tieteelle uutena gorillana. Nykyään tunnemme sen vuorigorillana.

Gorilla ei siis aivan kirjaimellisesti muuttunut taruolennosta todelliseksi eläimeksi yhdessä dramaattisessa löytöhetkessä. Sen sijaan vuosisatoja kerrotut tarinat valtavista Afrikan metsissä elävistä ihmisapinoista saivat 1800-luvulla tieteellisen vahvistuksen – ja vielä 1900-luvun alussa kävi ilmi, ettei tiede ollut löytänyt niistä edes kaikkia.

Kenguru

Mennään vielä toistamiseen Australiaan, sillä sen eläimistö eroaa niin kovasti muusta maailmasta, etteivät ensimmäiset maahan saapuneet eurooppalaiset voineet uskoa silmiään kummallisia olentoja nähdessään.

Kenguruista raportoitiin vanhalle mantereelle seuraavasti: ”Näiden olentojen päät ovat kuin peuroilla, ne seisovat pystyssä kuin ihmiset ja hyppivät kuin sammakot. Joillakin yksilöillä on kaksi päätä: toinen harteilla ja toinen vatsassa.”

Voiko Euroopassa kuvausta lukeneita kollegoita oikeasti syyttää siitä, että he väheksyivät ja pilkkasivat merten takana samoavia löytöretkeilijöitä? Suhtautuminen kuitenkin muuttui 1770-luvulla, kun yksi täytetty kenguru tuotiin Englantiin näytteille.

Airokala

Merikäärme tai -lohikäärme on vuosisatojen ajan ollut yksi kiehtovimmista tarunomaisista eläimistä. Merihirviö saattoi kietoa pitkän kehonsa veneen ympärille ja syödä koko miehistön. Silminnäkijähavaintoja hirvittävistä, vedessä lymyävistä jättiläiskäärmeistä on kerrottu ympäri maailman aina 1900-luvun alkuun saakka. Legendoja suunnattomista merikäärmeistä esiintyy kansantarinoissa Atlantin molemmin puolin.

Kryptozoologiaan perehtyneet ovat yrittäneet löytää ”syyllisen” lukuisille merikäärmehavainnoille, ja monia eri lajeja on esitetty potentiaalisena pelottelijana. Nykyisin kuitenkin uskotaan, että monet silminnäkijähavainnot perustuvat hyvin syvällä meressä eläviin airokaloihin.

Airokalat kasvavat useimmiten hieman alle 10 metrin mittaisiksi, mutta suurin rannalle huuhtoutunut yksilö on ollut 17 metriä pitkä. Koska ne elävät syvissä vesissä, saatiin ensimmäinen elävä airokala videolle vasta vuonna 2010. Siihen asti nämä jätit oli tunnettu vain pinnalla kelluneista tai rannalle huuhtoutuneista kuolleista yksilöistä.

Dingiso

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Papua-Uudessa-Guineassa elävän Moni-kansan uskomuksissa sademetsien siimeksessä asuu Bondegezou (suom. metsien mies), jonka sisällä elää esi-isien henki. Legendan mukaan mustavalkoturkkinen, pientä ihmistä muistuttava Bondegezou elää enimmäkseen puissa, mutta laskeutuu välillä maahan kahdelle jalalle. Kohdatessa se viheltää ja nostaa kätensä pystyyn tervehtiäkseen hengenheimolaisiaan.

Moni-kansan kertomusten mystistä henkiolentoa pidettiin ulkopuolisten länsimaalaisten keskuudessa pitkään vain osana heimon uskomuksia. Tarinaa ei biologien keskuudessa pahemmin huomioitu, kunnes 1980-luvulla joku lähetti kyseisestä olennosta kuvan Tim Flannerylle, australialaiselle eläintieteilijälle, joka tunnisti eläimen nuoreksi puukenguruksi.

Vuosia myöhemmin Flannery oli kartoittamassa Moni-kansan elinalueen eläimistöä, kun hän kohtasi Bondegezoun itse ja ymmärsi sen olevankin aivan uusi laji. Dingiso-nimen saanut pussieläin on luonnossa erittäin harvinainen näky ja se saatiin videolle ensimmäisen kerran vasta vuonna 2009, kun BBC:n luontodokumenttiryhmä Moni-oppaan avustamana löysi ”metsien miehen” lähes kahden viikon etsimisen jälkeen.

Floresin ihminen

Indonesialaisella Floresin saarella asuvan Nage-kansan vanhoissa kansantarinoissa kerrotaan oudosta, pienikokoisesta ihmisheimosta, Ebu Gogosta, jonka jäsenet sieppasivat lapsia ja puhuivat mumisemalla. Länsimaiset vierailijat pitivät kertomusta vain tarinana, jolla kurittomia lapsia peloteltiin.

Kertomukset olisivat voineet jäädä yhdeksi esimerkiksi maailman lukemattomista taruolennoista, ellei Floresin saarelta olisi vuonna 2003 tehty yhtä paleoantropologian merkillisimmistä löydöistä. Saaren vaikeapääsyisistä luolista löydettiin nimittäin täysin uuden ihmislajin jäänteitä. Homo floresiensis -nimen saaneet ihmiset olivat reilun metrin mittaisia ja siksi löytö sai lempinimen ”hobitti”. Floresin ihminen valmisti ja käytti kivityökaluja ja metsästi saarella eläneitä eläimiä.

Floresin ihmisen fossiilit ovat noin 100 000–60 000 vuoden ikäisiä, ja lajiin yhdistettyjä kivityökaluja tunnetaan vielä noin 50 000 vuoden takaa. Se siis eli Floresilla samoihin aikoihin, kun Homo sapiens oli leviämässä kyseiseen maailmankolkkaan.

Mutta entä Ebu Gogo?

On houkuttelevaa ajatella, että Floresin saaren tarinat pienistä ihmisenkaltaisista olennoista olisivat tuhansien sukupolvien läpi kulkenut muisto kohtaamisesta toisen ihmislajin kanssa. Mitään tieteellistä näyttöä siitä ei kuitenkaan ole. Emme edes tiedä varmasti, kohtasivatko Homo sapiens ja Homo floresiensis koskaan toisensa.

Yhtäläisyys on silti herkullinen: samalla saarella, jolla kerrottiin tarinoita metsissä elävistä pienistä ihmisenkaltaisista olennoista, todella eli joskus kokonaan toinen, vain hieman yli metrin mittainen ihmislaji.

Lue myös: 

Jatka lukemista

Oudoimmat

Miksi juuri aamuhengitys haisee niin kovin pahalta?

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Nyt selvitämme syyn kiusallisen vaivaan, joka on kuitenkin täysin normaali ilmiö: Miksi juuri aamuhengitys haisee pahalta?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi aamuhengitys haisee erityisen pahalta. Kyseessä on hyvin yleinen ja täysin normaali ”vaiva”, eikä se tosiaankaan ole merkki heikosta suuhygienista!

Nyt hyökkäämme siis aamuhengityksen pariin: sen pistävää hajua voi yrittää vähentää, mutta eroon siitä ei pääse.

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Aamuhengityksen anatomiaa

Leffoista tutut kiihkeät aamusuudelmat ja kumppanin kanssa nenät vastakkain juttelu eivät välttämättä tosielämässä ole niin auvoisia kokemuksia. Kauniin hetken saattaa pilata toisen tai kummankin katkeran hajuinen aamuhengitys. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä kenenkään hönkäykset tuskin tuoksuvat aamuisin kukkasilta. Pahanhajuinen aamuhengitys on täysin luonnollista ja yleistä, mutta mistä se oikein johtuu?

On varsin yleinen harhakäsitys, että erityisen pahanhajuinen hengitys johtuu aamuisin siitä, että edellisestä hampaidenpesusta on kulunut monta tuntia. Mutta jos asiaa miettii tarkemmin, niin eihän päivänkään aikana hampaita pestä moneen tuntiin. Usein hampaidenpesujen väli on valveillaoloaikana reippaasti yli kellonympärys, eikä hengitys todennäköisesti haiskahda samalla tavalla kuin aamuisin.

Pohjimmiltaan pahanhajuiseen aamuhengitykseen on syynä suun kuivuminen.

Lähes kaikki ihmisen elintoiminnot hidastuvat nukkuessa, joten myös syljeneritys vähenee. Sylki auttaa pitämään suuta puhtaana ja huuhtoo bakteereja pois, joten kun suu kuivaa, pääsevät mikrobit vapaasti jylläämään. Aamuinen hampaidenpesu on tärkeää monesta syystä, mutta myös siksi, että se edistää syljenerityksen käynnistymistä nukutun yön jälkeen.

Nukkuvalla ihmisellä on usein myös suu auki ja suun kautta hengitys on nukkuessa varsin yleistä. Tämä johtaa siihen, että se vähäinenkin sylki pääsee helpommin haihtumaan.

Syöminen lisää syljeneritystä ja koska nukkuessa tulee harvemmin syötyä, lisää pitkä syömättömyys ja juomattomuus edelleen suun kuivumista.

Pahanhajuinen aamuhengitys voi olla seurausta siitä, mitä pistät suuhusi

Vaikka jo muutamaan otteeseen on tullut mainittua, että pahanhajuinen aamuhengitys on normaalia, niin tietyt asiat toki voimistavat tunkkaista katkua – vuorokaudenajasta riippumatta.

Heikolla mallilla oleva suuhygienia on tietenkin yksi vaikuttava tekijä: mitä harvemmin hampaat, hammasvälit ja kielen putsaa, sitä enemmän suussa on hajua aiheuttavia bakteereja.

Elämäntavat ovat myös isossa osassa, sillä toiset ruoat ja juomat saavat hengityksen haisemaan pahemmalta – jopa useiden tuntien ajan. Alkoholin tiedetään kuivattavan suuta ja lisäksi sen haihtuminen aineenvaihdunnasta voi aiheuttaa pahaa hajua, vaikka suu olisi miten kostea.

Tupakointi on yksi pahanhajuista hengitystä edistävä tapa, sillä kaikkien haisevien yhdisteiden lisäksi tupakointi alentaa syljeneritystä ja kuivattaa siten suuta.

Joidenkin lääkkeiden – esimerkiksi antihistamiinien ja lihasrelaksanttien – sivuvaikutuksiin kuuluu suun kuivuminen. Tämä alkaa kuulostaa nyt rikkinäiseltä levyltä, sillä eiköhän tässä vaiheessa kaikille ole tullut jo selväksi, että kuiva suu on yhtä kuin pahanhajuinen hengitys.

Lääkitystä ei tokikaan voi aina muuttaa, mutta kielen huolellinen puhdistaminen auttaa.

Miten pahanhajuista aamuhengitystä voi lievittää?

Vaikka pahanhajuista aamuhengitystä ei voi mitenkään kokonaan estää, voi sitä pyrkiä lievittämään. Kannattaa muista voimakkaasti haisevat ruoka-aineet ja juomat – tai siis paremminkin muistaa niiden välttäminen.

Suuhygieniasta on syytä pitää hyvää huolta. Hampaidenharjaus ja hammasvälien putsaaminen ovat suomalaisilla keskimäärin hyvin hallussa, mutta huomiota kannattaa kiinnittää myös kieleen. Yli puolet suun hajua tuottavista bakteereista elää kielellä, joten kielen puhdistaminen on syytä lisätä repertuaariin.

Perinteisen intialaisen lääketieteen opin eli ayurvedan mukaan kielellä on tärkeä osa suun kokonaisvaltaisessa terveydessä. Siksi ayurveda on suositellut kielen mekaanista puhdistamista jo vuosituhansien ajan.

Aamuisen kielen kaapimisen on uskottu puhdistavan kehoa kuona-aineista, edistävän ruoansulatusta ja herättelevän makuaistia. Kielenkaavinnan on väitetty myös parantavan kurkkukipua ja suun tulehduksia.

Myös länsimaisessa lääketieteessä kielen putsaamiseen on alettu kiinnittää enenevissä määrin huomiota. Kieli on bakteereille mainio kasvupaikka, joten jos ne pääsevät kovasti siinä lisääntymään, on tiedossa luotaantyöntävän hajuinen hengitys.

Kielelle yön aikana kertyneen kuonan voi puhdistaa varta vasten siihen kehitetyllä kielenkaapimella, mutta homma hoituu myös hammasharjalla tai vaikkapa lusikalla.

Lue myös:

Jatka lukemista

Oudoimmat

Top 10 kummallisinta makua Ben & Jerry’sin jäätelöhautausmaalla

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Ben & Jerry'sin jäätelöhautausmaa on täyttä totta ja nyt tutustumme 10 kummalliseen ja kuopattuun makuun.

Kaikki Ben & Jerry’sin jäätelömaut eivät ole nousseet klassikoiksi. Vuosien varrella yritys on kehittänyt satoja makuja, joista osa on saavuttanut lähes kulttimaineen, kun taas toiset ovat kadonneet pakastimista ja päätyneet Ben & Jerry’sin jäätelöhautausmaalle.

Yhdysvaltalaiset Ben Cohen ja Jerry Greenfield perustivat omia makuja valmistavan jäätelöbaarin vuonna 1978. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin Ben & Jerry’s oli noussut maailmankuuluksi jäätelöbrändiksi, joka on aina tunnettu erikoisistakin jäätelömauista. Kaikki jätskimaut eivät kuitenkaan ole onnistuneita kokeiluita.

Myynnistä poistetut maut eivät kuitenkaan unohdu, sillä ne päätyvät Ben & Jerry’sin jäätelöhautausmaalle, joka sijaitsee yrityksen päätehtaan kupeessa Waterburyssä, Vermontin osavaltiossa.

Jätskimakujen hautausmaalla jokainen kuopattu maku saa oman hautakivensä ja humoristisen muistokirjoituksen.

10. Peanuts! Popcorn! 2000–2000

Jos joku olisi ehdottanut elokuvailtaan sopivien herkkujen kaatamista samaan jäätelöpurkkiin, olisi lopputulos voinut näyttää juuri tältä. Peanuts! Popcorn! -jäätelömaku yhdisti kinuskijäätelön, valkosuklaalla kuorrutetun kinuskipopcornin, toffeekuorrutteiset maapähkinät sekä kinuskipyörteen.

Ajatus kuulosti paperilla herkullisen toimivalta, mutta kuluttajat eivät lämmenneet erikoiselle yhdistelmälle. Maku ehti olla myynnissä alle vuoden ennen kuin se siirrettiin Ben & Jerry’sin jäätelöhautausmaalle.

Yritys itsekin suhtautuu makuun pilke silmäkulmassa. Hautakivessä todetaan vapaasti suomennettuna: ”Maapähkinöitä ja popcornia samaan kattilaan? Heitetään ne vielä jäätelöön… No, ehkä ei kuitenkaan.”

9. Fossil Fuel 2005–2010

Fossil Fuel oli yksi Ben & Jerry’sin mielikuvituksellisimmista jäätelöistä. Sweet cream -kermajäätelöön oli sekoitettu suklaakeksin paloja, kinuskipyörrettä sekä dinosauruksen muotoisia toffeepaloja, jotka olivat monen fanin suosikkeja.

Vaikka maulla oli uskollinen kannattajakuntansa, poistettiin se taktisesti valikoimasta. Yritys totesi, että jäätelömaun ja nimen Fossil Fuel, eli fossiilinen polttoaine, hautaaminen sopi täydellisesti yhteen heidän näkyvän ilmastokampanjansa kanssa. Fossiiliset polttoaineet kuuluvat maahan – olivatpa ne oikeita tai jäätelön nimessä.
Harva jäätelömaku on päässyt eläkkeelle yhtä osuvalla nimellä.

8. Economic Crunch 1987–1987

Economic Crunch ei leikitellyt erikoisilla mauilla, sillä vaniljajäätelö, suklaakuorrutteiset mantelit, pekaanipähkinät ja saksanpähkinät on varsin herkullinen ja turvallinen yhdistelmä. Tämä jäätelömaku tehtiin kieli poskessa ajankohtaiseen maailmantilanteeseen.

Ben & Jerry’s julkaisi maun vuonna 1987, eli samana vuonna kun osakemarkkinat kokivat kuuluisan Black Monday -romahduksen, joka lähti liikkeelle Hongkongista ja levisi nopeasti koko maailmaan. Itse nimikin – Economic Crunch – oli sanaleikki, joka viittasi sekä rapeisiin pähkinöihin että taloudellisiin vaikeuksiin.

7. Holy Cannoli 1997–1998

Jätskiversio klassisesta sisilialaisesta leivonnaisesta kuulostaa hyvältä paperilla. Ja joillekin se oli aivan taivaallinen herkku, mutta ei tarpeeksi monille.

Cannoli-leivonnainen koostuu rapeasta taikinaputkesta, joka on täytetty makealla ricottajuustolla ja koristeltu esimerkiksi appelsiinilla tai pistaasipähkinöillä. Holy Cannoli mukaili näitä makuja koostuen ricotta- ja pistaasijäätelöstä sekä suklaalla kuorrutetuista cannolin paloista ja paahdetuista pistaasipähkinöistä.

Lopulta Holy Cannoli oli kuitenkin liian pienen porukan makuun ja sitä valmistettiin vain hieman reilun vuoden verran. Uskallan veikata, että nykyisin tuo olisi paljon laajemman yleisön hitti.

6. Rainforest Crunch 1989–1999

Rainforest Crunch eroaa monista muista kuopatuista jäätelömauista sillä, että se oli erittäin pidetty ja yksi kuluttajien suosikkijätskeistä.

Vaniljajäätelö rapealla cashew- ja parapähkinärouheella oli välitön hitti ja kaiken lisäksi sitä mainostettiin iskulauseella ”pelasta sademetsät”. Ben & Jerry’s hankki parapähkinöitä Brasilian sademetsän keräilijöiltä ja pienviljelijöiltä, ja purkeihin painettiin näkyvästi tieto pähkinöiden alkuperästä.

Kun kysyntä kasvoi, ei Xapuri-alkuperäisheimo enää pystynyt vastaamaan siihen. Kaikessa hiljaisuudessa Ben & Jerry’sin hankkija päätti ostaa valtaosan pähkinöistä massiivisilta tehotuotantolaitoksilta, jotka ovat osaltaan olleet tuhoamassa ikiaikaista sademetsää ja jotka tunnetaan lähes orjuuttamiseen verrattavissa olevista työoloista.

Lopulta oltiin klassisen viherpesun ytimessä, kun yritys oli pyrkinyt näyttäytymään ympäristöystävällisempänä kuin olikaan harhaanjohtavalla markkinoinnilla. Suuryrityksille harvinaisella tavalla tieto tästä julkaistiin Ben & Jerry’sin omassa vuosiraportissa, ja koska enää vain 5% parapähkinöistä tuli sademetsässä asuvalta heimolta, poistettiin purkeista kaikki lupaukset metsien pelastamisesta.

Ben & Jerry’s ei ole monissa kohuissa rypenyt, mutta tämä kyllä tahrasi mainetta. Kaiken keskiössä olleen Rainforest Crunchin valmistus päätettiin kuluttajien vastustuksesta huolimatta lopettaa. Mausta luopuminen oli kova paikka myös yritykselle itselleen.

5. Sugar Plum 1989–1990

Useat hedelmäisistä kokeiluista ovat päätyneet makujen Ben & Jerry’sin jäätelöhautausmaalle, ja ehkä yksi niistä ensimmäisistä tämän lajin vikatikeistä oli vuoden 1989 joulusesonkia varten luotu Sugar Plum.

Valmistajalla oli tälle makuelämykselle kovat odotukset ja heidän mielikuvissaan siitä oli tuleva hittituote. Mönkään meni ja se on Ben & Jerry’sin toimesta varsin rehellisesti myönnetty: Sugar Plum ei ollutkaan jäätelöistä parhain.

Luumujätski kinuskipyörteellä ei osunut eikä uponnut; paitsi ehkä jätskien hautausmaalle.

4. Miz Jelena’s Sweet Potato Pie 1992–1993

Tämän maun kohdalla pyrittiin luomaan jäätelöversio rakastetusta amerikkalaisesta bataattipiirakasta. Yritys meni totaalisesti metsään.

Inkiväärijäätelö suklaisella kinuskipyörteellä ei tuonut kuluttajille mieleen bataattipiirakkaa, jonka mukaan jätski oli nimetty. Innokkaat maistelijat odottivat saavansa purkillisen kermajäätelöä, piirakan paloja ja syksyisiä mausteita kuten kanelia ja muskottipähkinää, mutta inkivääri ja suklaakinuski olivat ihan eri makumaailmasta.

Epäonnistunut bataattipiirakan purkitus jouti mitä pikimmiten jäätelömakujen hautausmaalle.

3. Dastardly Mash 1979–1991

Dastardly Mash oli yksi ensimmäisistä Ben & Jerry’sin luomista jäätelömauista, mutta ikuista legendaa siitä ei kuitenkaan tullut. Suklaajäätelöä, manteleita, pekaanipähkinää ja suklaahippuja – tähän asti kuulostaa erinomaiselta jäätelöltä, mutta Dastardly Mashista teki kiistanalaisen sen erikoisin ainesosa: rusinat.

Rusinainen jäätelö ei myynyt odotetunlaisesti, joten se jouti kuopatuksi. Maku kuitenkin pysyi valikoimassa kaksitoista vuotta, mutta lähinnä vain siksi, että perustaja Ben Cohen puolusti oman makuluomuksensa ainutlaatuisuutta henkeen ja vereen. Jerry Greenfield, toinen perustajista, sen sijaan on aina pitänyt rusinoiden lisäämistä Dastardly Mashiin kohtalokkaana virheenä. Väittely aiheesta on aina esillä, kun kaksikkoa haastatellaan, eikä kumpikaan taida antaa periksi.

Dastardly Mashia ei ole koskaan tuotu takaisin valmistukseen ja se on edelleen ainoa Ben & Jerry’sin rusinoita sisältänyt jäätelö, mikä ehkä kertonee tarpeeksi.

2. Oh Pear 1997–1997

Kuten jo aiemmin todettiin, niin Ben & Jerry’s ei ole oikeastaan koskaan onnistunut täysin napakymppiin hedelmäisten makujen kanssa, eikä päärynäinen Oh Pear ollut poikkeus. Alle vuoden verran markkinoilla ollut Oh Pear oli päärynäjäätelöä mantelin ja kinuskipyörteen kanssa. Kuluttajat eivät lämmenneet, joten Oh Pear sai eläköityä jätskimakujen hautausmaalle.

Myös Ben & Jerry’siltä on myönnetty, että tässä maussa ei osuttu napakymppiin, ja jotkut hedelmät eivät vain kuulu jäätelön tähdeksi. Päärynä taitaa olla yksi niistä.

1. White Russian 1986–1996

White Russian -jäätelömaun inspiraationa toimi drinkki nimeltään valkovenäläinen, joka on sekoitus vodkaa, Kahlúa-kahvilikööriä sekä maitoa tai kermaa. White Russian -jätski oli sekoitus kahvijäätelöä ja Kahlúaa. Ben & Jerry’sin jäätelöt ovat tunnettuja siitä, että niissä ei säästellä höysteissä, joten tämänkin maun reseptissä oli runsaasti kahvilikööriä.

Koska likööriä kului aikamoisesti ja jätskimaku oli erittäin suosittu, nostivat myymälät Kahlúan hinnan korkeammaksi, koska Ben & Jerry’s osti sitä niin paljon. Yrityksessä tunnettiin huonoa omaatuntoa kaikkien kahviliköörin ystävien puolesta, joten White Russian lähetettiin jätskimakujen hautausmaalle.

Ainakin Ben & Jerry’sin mukaan tämä tarina on täyttä totta.

Lue myös:

Jatka lukemista

Oudoimmat

8 uskomatonta turvallisuusohjetta, jotka ovat olemassa ihmisten typeryyden takia

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Nyt listataan erikoisia turvallisuusohjeita, jotka on tehty ihmisten typeryyden vuoksi.

Nyt tutustutaan erilaisten tuotteiden kummallisiin turvallisuusohjeisiin. Tai paremminkin kyse taitaa olla ihmisen typeryydestä, sillä tuskin näitä varoituksia tarvitsisi, ellei joku valopää olisi kyseiseen aktiviteettiin ryhtynyt.

Tällä listalla käy nopeasti selväksi, ettei maalaisjärki ole aina voittanut. Yritykset eivät lisää käyttöohjeisiin itsestäänselviä varoituksia huvikseen, vaan siksi, että kuluttajien erikoiset tempaukset ovat aiheuttaneet tapaturmia ja jopa oikeusjuttuja. Ihmisillä on taipumus kokeilla mitä erikoisimpia asioita ”eihän tässä nyt kuinkaan käy” -mentaliteetilla, joten ei ole ihme, että valmistajat haluavat suojella itseään.

Jos joku esimerkiksi taittaa vauvansa rattaiden sisään, nappaa kiinni käynnissä olevan moottorisahan terästä tai hoitaa kotikutoisesti omia hampaitaan porakoneella, niin luonnollisesti tuotteita valmistavat yritykset eivät halua olla vastuussa kuluttajien vammoista.

Tässä siis 8 tuotteiden turvallisuusohjetta ja varoitusta, jotka kuulostavat täysin tarpeettomilta. Valitettavasti ne eivät sitä ole. Turvallisuusohjeet eivät synny yritysten kokoushuoneissa, vaan sairaaloiden ensiavuissa.

Älä silitä vaatteita niiden ollessa päälläsi

Silitysrauta on polttavan kuuma – sehän on sanomattakin selvää. Mutta jostain syystä kaikki silitysrautoja valmistavat yritykset panevat käyttöohjeisiinsa varoitusmerkin siitä, että vaatteita ei saa silittää niiden ollessa päällä. Koska joku on tietenkin joskus tehnyt niin.

Sosiaalisessa mediassa kiertää tarina miehestä, joka yritti kiireessä ennen työhaastattelua silittää ryppyisen kauluspaitansa, vaikka paita oli jo päällä. Vaikka mies venytti paitaa irti iholta, lipsahti rauta kankaalta ja painui rintakehään aiheuttaen vakavan palovamman. Vaikka juuri tämä tarina olisikin urbaanilegenda, on tällaisia silitystapaturmia sattunut lukematon määrä.

Monet ovat haastaneet valmistajia oikeuteen sillä verukkeella, että eivät ymmärtäneet toiminnan olevan vaarallista, koska silitysraudassa ei ollut varoitusta. No nyt on.

Älä koske pyörivään moottorisahan terään

Moottorisahojen käyttöohjeissa on varoituksia, jotka kuulostavat suorastaan vitseiltä ja itsestäänselvyyksiltä. Yksi niistä kehottaa pitämään käpälät pois pyörivän teräketjun läheisyydestä. Ensikuulemalta ohje tuntuu itsestään selvältä – kuka tarttuisi käynnissä olevan moottorisahan terään?

Valitettavasti yllättävän moni, ja siinä vaiheessa on jo myöhäistä todeta, että käyttöohje oli sittenkin oikeassa.

Vakavia tapaturmia on sattunut esimerkiksi silloin, kun käyttäjä on luullut ketjun jo pysähtyneen, yrittänyt poistaa oksia tai sahanpurua sammuttamatta sahaa tai käsitellyt moottorisahaa muuten väärällä tavalla.
Juuri tällaisten onnettomuuksien vuoksi valmistajat muistuttavat käyttöohjeissaan pitämään kaikki kehonosat turvallisen etäisyyden päässä teräketjusta.

Esimerkiksi Husqvarnan moottorisahojen monisivuisissa turvallisuusohjeissa lukee näin: ”Älä koske pyörivään teräketjuun. Se voi aiheuttaa vakavia vammoja tai johtaa kuolemaan.”

Ota lapsi pois rattaista ennen niiden taittamista

Mukava kävelylenkki muuttuu äkkiä painajaiseksi jos pienokainen on solmussa kokoontaitettujen rattaiden sisällä. Yllättävää kyllä (tai ehkä ei niin yllättävää), juuri näin on tapahtunut. Muun muassa kiire ja väsymys ovat johtaneet tilanteisiin, joissa rattaat on taitettu kokoon ennen kuin lapsi on otettu pois kyydistä.

Erityisen riskialttiita ovat sellaiset kevyet rattaat, jotka saa taitettua nopeasti yhdellä kädellä. Se on vinha heilautus ja rattaat sekä lapsi ovat kaksinkerroin. Seurauksena on ollut muun muassa vääntyneitä sormia, mustelmia ja muita lieviä vammoja – ei onneksi mitään sen vakavampaa.

Mutta silti tällaisten tapausten vuoksi useimmat valmistajat ovat lisänneet rattaisiin ja käyttöohjeisiin näkyvän varoituksen: ”Poista lapsi ennen rattaiden taittamista.”.

Älä syö kalastusviehettä

Pehmeät ja värikkäät kalastusvieheet muistuttavat hedelmäkarkkeja, joten ei ole lainkaan kummallista, että niitä on päätynyt lasten suuhun. Jotkut vieheet ovat myös hajustettu houkuttelemaan kaloja, joten lemmikkien tiedetään pistelleen niitä poskeensa.
Siksipä viehepakkauksissa on nykyisin varoitusmerkki: ”Haitallista nieltynä” tai ”Ei syötäväksi”. Toki eri asia onkin, miten paljon tuo kirjoitettu turvallisuusohje hidastaa taaperoita tai karvaisia perheenjäseniä, mutta ainakin se ehkäisee oikeusjuttuja.

Muovinen viehe voi aiheuttaa tukoksia ruoansulatuskanavassa, mutta sanomattakin lienee selvää, että koukullisen vieheen nielemisestä seuraukset saattavat olla paljon pahempia.

Älä käytä avotulta polttoaineen määrän tarkistamiseen

Bensakanistereissa, ruohonleikkureissa ja muissa polttomoottorilaitteissa on uskomattomalta kuulostava varoitus: ”Älä käytä palavaa tulitikkua tai avotulta polttoaineen määrän tarkistamiseen.”

Ensimmäinen ajatus on tietenkin: Kenelle tällainen tulisi edes mieleen? Monilla on tullut mieleen, sillä vuosien varrella on sattunut useita onnettomuuksia, joissa polttoainesäiliöön on kurkisteltu tulitikun tai sytkärin valossa. Vaikka itse bensiini ei räjähdä, sen höyryt ovat erittäin helposti syttyviä. Pienikin liekki voi sytyttää höyryt hetkessä ja aiheuttaa rajun leimahduksen.

Näiden tapausten vuoksi varoitus on nykyään painettu lähes kaikkiin bensakanistereihin, polttoainesäiliöihin ja niiden käyttöohjeisiin. Tarkoitus on muistuttaa siitä, että polttoaineen määrää kannattaa tarkistaa taskulampulla tai laitteen omalla mittarilla – ei avotulen avulla.
Tämä on jälleen yksi esimerkki turvallisuusohjeesta, joka kuulostaa naurettavan itsestään selvältä, mutta on päätynyt tuotteisiin siksi, että joku on joskus tehnyt juuri niin kuin varoituksessa kielletään.

Älä käytä työkalua hammasporana

Dremel on maailman tunnetuin pienoisporakoneiden valmistaja ja sen monitoimityökalut sopivat muun muassa puun veistämiseen, metallin hiomiseen, muovin leikkaamiseen ja lukuisiin muihin askartelu- ja korjaustöihin. Mutta yksi asia, johon ne eivät sovellu, on hampaiden hoito.

Dremelin työkaluissa on varoitus: ”Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu hammasporaksi ihmisten tai eläinten lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Seurauksena voi olla vakava loukkaantuminen.”

Varoitus lisättiin käyttöohjeisiin sen jälkeen, kun jotkut olivat yrittäneet korjata hampaitaan itse. Netistä tee se itse -videot ovat houkutelleet esimerkiksi hiomaan lohjenneen hampaan reunaa tai muokkaamaan kruunuja ja paikkoja pyörivällä työkalulla. Miksi mennä hammaslääkärille, kun operaation voi suorittaa kätevästi itse.
Mielikuvitusta ei tarvitse käyttää, kun voi nopeasti päätellä, miten äärimmäisen huono ja vaarallinen idea kotikutoinen hampaiden poraaminen on. Työkaluksi tarkoitettu minipora pyörii huomattavasti hallitsemattomammin kuin hammaslääkärin käyttämät välineet; puhumattakaan siitä, että monitoimityökalussa ei ole jäähdytystä tai sterilointia. Seurauksena voi olla pysyviä hermovaurioita, vakavia tulehduksia tai koko hampaan menetys.

Älä käytä suussa kuumemittaria, jolla on mitattu peräaukosta

Kuumemittareiden käyttöohjeissa lukee yllättävän suorasukainen varoitus: ”Älä käytä suussa kuumemittaria, jolla on aiemmin mitattu lämpötila peräaukosta.”

Pitääkö tällaista ohjetta edes kirjoittaa? Todellisuudessa samaa kuumemittaria käytetään monissa lapsiperheissä sekä suusta että peräsuolesta mitattaessa. Vaikka mittari desinfioitaisiin huolellisesti, valmistajat suosittelevat käyttämään eri mittareita eri ruumiinaukkoihin.

Mainos

Varoituksen taustalla on ennen kaikkea hygienia. Peräsuolessa käytettyyn mittariin voi jäädä bakteereja, jotka voivat puutteellisen puhdistuksen seurauksena siirtyä suuhun ja aiheuttaa tulehduksia. Siksi useiden kuumemittareiden mukana toimitetaan jopa värilliset suojukset tai merkinnät, joiden avulla eri käyttötarkoituksiin varatut mittarit on helppo erottaa toisistaan.

Älä käytä hiustenkuivaajaa nukkuessa

Hiustenkuivaajan käyttöohjeissa saattaa olla varoitus, joka kuulostaa lähes vitsiltä: ”Älä käytä laitetta nukkuessasi.” Kuka muka föönaisi hiuksiaan unissaan?
Varoitus ei kuitenkaan ole tuulesta temmattu. Usko tai älä, mutta ei ole kerta eikä toinenkaan, kun käyttäjä on nukahtanut kesken hiustenkuivauksen, ja hiustenkuivaaja on jäänyt päälle. Erityisen vaarallisia tilanteet ovat olleet silloin, kun hiuksia on kuivattu makuuasennossa esimerkiksi television ääressä tai sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa.

Fööni tuottaa runsaasti lämpöä, ja jos sen ilmanotto- tai puhallusaukko jää esimerkiksi peiton alle, voi laite ylikuumentua ja aiheuttaa tulipalon.

Jos kaikki tai jokin tämän listan kohdista tuntui sinulle täysin naurettavalta ja turhalta varoitukselta, niin onnittelut: Et kuulu siihen onnettomaan ihmisryhmään, jolle nämä turvallisuusohjeet on suunnattu.

Lue myös:

Jatka lukemista

Oudoimmat

Parhaat aprillipilat 2026: Ota kaikki irti vuoden parhaasta päivästä ja vedätä viattomia läheisiä oikein huolella!

Julkaistu

päivämäärällä

Kirjoittanut

Pidä varasi – pian on huhtikuun ensimmäinen päivä, joka on tietenkin aprillipäivä! Mutta paljon varoittelua tärkeämpää on se, millaisia jekkuja itse toteutat läheisten pään menoksi. Tässä siis Listafriikin parhaat aprillipilat 2026!

Kerää talteen suosikkisi tai ota vaikka kaikki käyttöön, jos sopivia pilan kohteita löytyy. Ja valinnanvaraa on, sillä tämän listan lisäksi katalia temppuja löytyy aiemmilta aprillipäivän listoiltamme – linkit niihin löydät tämän artikkelin lopusta.

Ja sitten ei muuta kuin aprillipiloja suunnittelemaan ja jäynien teosta nautiskelemaan!

Rusina hammastahnassa

Kuva: Pixabay

Ai että, aprillipäivän aamu. Viaton kanssaeläjä heräilee huhtikuun ensimmäiseen päivään ja suuntaa tokkuraisena aamupesulle. Hammastahnaa harjalle, mutta mitäs pahusta: tahnaa puristaessa tuubista puskeekin ulos epämääräinen, ruskea köntti. Hyi, yäk ja näkemiin!

Ja sinä jekuttaja voit kauhistella hetken aikaa vieressä, kunnes toivotat erinomaista aprillipäivää.

Tämä parhaat aprillipilat 2026 -listan aloittava jäynä on yksinkertainen: tunget vain rusinan hammastahnatuubin sisälle. Rusinaa ei tokikaan kannata tökätä liian syvälle, jotta se varmasti tulee ensimmäisellä puristuksella ulos. Hieman raikkaan valkoista tahnaa on kuitenkin syytä olla rusina piilottamassa.

Pilan voi toteuttaa myös taiteilemalla hammastahnatuubiin hieman sinappia, mutta se vaatii jo vähän enemmän sorminäppäryyttä.

Lue myös: Googlen parhaat aprillipilat vuosien varrelta

Tappajahai pöntössä

Jatketaan kylpyhuoneen puolella – miksipäs ei!?

Muistatko lapsena, että olisit uimahallin isossa altaassa pelännyt vedessä vaanivaa haita? Tämä on hyvin yleinen, mutta tietenkin täysin järjenvastainen, pelko. Vielä epäloogisempi pelko on se, että vessanpöntöstä nousisi tappajahai puraisemaan takapuoleen, mutta sehän ei säikähdystä estä.

Hai pöntössä on helppo toteuttaa sekä kotona että töissä.

Tulosta nämä kaksi kuvaa: (hai yläosa), (hai alaosa). Vaihda tulostussuunnan asetukseksi vaaka (landscape), teippaa paperit yhteen ja kiinnitä pönttöön.

Kun vessanpöntönkannen nostaa, saa ilmavirta hain värisemään, mikä tuo tähän aprillipilaan vielä yhden lisämausteen.

Naamarilla sydämentykytystä heti aprillipäivän aamuun

Klassikko on klassikko syystäkin. Ei aprillipilojen välttämättä tarvitse olla monimutkaisia ja aivonystyröitä kutkuttelevia kepposia.

Säikähtäminen ja sen jälkeinen naurun remakka ovat aprillipäivää parhaimmillaan!

Naamari säikäyttää vieressä nukkujan pahanpäiväisesti, mutta on hauskaakin hauskempi. Naamariksi käy mikä tahansa pääsiäispupusta Amerikan presidenttiin, sillä eihän autuaasta unesta heräävä osaa odottaa näkevänsä vieressään mitään muuta kuin sen tutun ja turvallisen pärstän.

Sujauta jotain ventovieraan ostoskärryyn

Kuva: Karsten Winegeart | Unsplash

Niin mukavaa kuin kavereiden ja perheenjäsenten jekuttaminen onkin, niin miksi ei levittäisi aprillipäivän ilosanomaa myös ihan ventovieraille!? Tämä onnistuu näppärästi kaupassa.

Pahaa-aavistamattoman shoppailijan ostoskärryyn on suhteellisen helppo kenenkään huomaamatta sujauttaa jotain. Tiettyä harkintaa kannattaa käyttää kohteen valinnassa, vaikka eihän kenestäkään tietenkään ulkoapäin voi päätellä, että löytyykö huumoria vai ei.

Ja mitäs sinne ostoskärryyn voi sitten sujauttaa? No, periaatteessa mitä tahansa, sillä kassalla se yllättää ”iloisesti” joka tapauksessa.

Mutta kun listan aiheena ovat parhaat aprillipilat 2026, niin jekutettavan muukalaisen kärryyn voi heittää vaikkapa kondomeita, liukuvoidetta tai peräpukamavoidetta. Mielikuvitus on rajana, mutta tavaran on oltava sen verran pieni, että se ei herätä kärryssä huomiota kuin vasta ostoksia kassahihnalle laittaessa.

Ja miten hauskaa sitä hämmennystä sitten onkaan seurata sopivalta etäisyydeltä!

Lue myös: 10 aprillipilaa, jotka menivät liian pitkälle tai totaalisesti pieleen!

Vaatekaappi uuteen uskoon

Yksinkertainen on kaunista. Tämä aprillipila ei vaadi tekijältä paljoa, mutta aiheuttaa varmasti tuskaa ja ahdistusta jekutettavassa. Sinun täytyy vain herätä hieman aiemmin ja käydä vaihtamassa pilan kohteen vaatekaapissa kaikkien vaatteiden paikkaa.

Hupsista: hupparit ovatkin siellä, missä yleensä ovat farkut. Kappas: T-paidat ja sukat ovat vaihtaneet paikkaa.

Tämä pila on erityisen mehukas, jos pelleilyn kohteena on hyvin järjestelmällinen henkilö, jonka jokainen vaatekappale on millimetrin tarkkuudella järjestyksessä. Silloin pelkkä henkareilla roikkuvienkin vaatteiden paikkojen vaihtaminen raastaa hermoja.

Kenen alushousut?

Jos työpaikalla on huumorintajuista porukkaa, niin nyt ammutaan kovilla. Tunnet varmasti työkaverisi, joten voit itse arvioida tämän pilan sopivuuden työyhteisöösi. Tällä pilalla saa aiheutettua myös mukavasti kuhinaa, kuiskuttelua ja draamaa, jos sellainen sattuu kiinnostamaan.

Valitse pilan kohde (joku sellainen, joka ei heti pahoita mieltään), kirjoita hänen nimensä lapulle, ja jätä lappu alushousujen kanssa wc-tilaan. Jekun voi myös viedä pidemmälle ja kiinnittää pikkarit nimilappuineen kahvihuoneen ilmoitustaululle.

Jokainen voi mielessään kuvitella, minkälaisiin keskusteluihin ja spekulaatioihin tämä kepponen saattaa johtaa.

Lisää loistavia vinkkejä löydät näiltä listoilta:

Jatka lukemista

Suosituimmat