Oudoimmat

10 maailman epäonnisinta ihmistä: lukuisia salamaniskuja, missattu lottopotti ja meteoriitti kylkeen

Julkaistu

Tällä listalla esitellään maailman epäonnisimpia ihmisiä, joiden joukossa on muun muassa kaksi ydinpommia kokenut mies ja viisi kertaa hurrikaanissa talonsa menettänyt nainen.

Nyt listataan maailman epäonnisimpia ihmisiä, onhan perjantai 13. päivä aivan nurkan takana. Ota siis jäniksenkäpälä käteen ja toivo itsellesi parempaa onnea kuin näillä poloisilla on ollut.

Osa listan tarinoista on kummallinen sekoitus epäonnea ja onnea. Jos joutuu lukuisiin onnettomuuksiin, mutta selviää niistä hengissä, niin kummastako on kyse. Onnettomuuden hetkellä ei varmaan kukaan ajattele olevansa onnekas.

Epäonninen voi olla monella tavalla ja vielä useaan otteeseen. Joten kun maailma tuntuu joskus potkivan päähän, niin mieti tämän listan henkilöitä – kyllä alkaa aurinko paistaa risukasaankin!

Lähes jokainen on voittaja

Olennainen osa espanjalaista joulunviettoa on El Gordo eli Paksukainen. Se on yksi maailman suurimmista lottoarvonnoista, johon koko Espanja haluaa osallistua.

Pienessä Sodeton kylässä oli vuonna 2011 aihetta juhlaan. Jokainen kylän 70 kotitaloudesta oli ostanut jouluarvan ja joulukuun 22. päivänä kaikki hiljentyivät jännittämään arvontaa. Paikallisella naisjärjestöllä oli tapana ostaa vuosittain nippu arpoja samalla numerolla ja myydä niitä sitten ovelta ovelle kotikylässään. Kukaan ei koskaan uskonut voiton osuvan kohdalle, mutta oli mukava jännittää ja haaveilla yhteisestä jättipotista.

Advertisement

Kun voittonumero 58268 paljastui, ei riemulla ollut rajaa, sillä kyläläiset olivat voittaneet. Suurin osa voittajista oli köyhiä maanviljelijöitä ja työttömiä rakennustyöläisiä, jotka nyt rikastuivat kuin taikaiskusta.

Pieni korjaus kuitenkin. Kun mainittiin, että kaikki kyläläiset olisivat ostaneet arvan, niin se ei pidä täysin paikkaansa. Poikkeus oli Costis Mitsotakis, jonka ovelle arpoja myynyt järjestö ei ollut koskaan koputtanut. Kyseessä oli ollut täysi vahinko.

Mitsotakis heräsi uniltaan siihen, kun naapurit ilakoivat kaduilla. Mies ei kanna kenellekään kaunaa, vaikka onkin New York Timesin haastattelussa sanonut, että ”olisi ollut ihan mukavaa olla mukana voittoporukassa”.

Epäonninen fani

Baseball-otteluissa nähdään aina silloin tällöin tilanteita, joissa yleisön edustajat nappaavat katsomoon lentäviä palloja. Se on yleensä hurrauksien arvoinen suoritus.

Steve Bartman on kuitenkin surullisenkuuluisa koppari, joka sai kansakunnan tai ainakin Chicagon vihat niskoilleen vuosikausiksi. Vuonna 2004 Bartman kurotti napatakseen häntä kohti kiitäneen pallon, mutta oli niin keskittynyt suoritukseen, että ei huomannut Moisés Alouta.

Chicago Cubsin Aloulla oli nimittäin mahdollisuus napata pallo räpyläänsä ja viedä joukkue askeleen lähemmäs MLB:n loppuottelusarjaa. Bartmanin kurottelu palloon kuitenkin häiritsi Alouta sen verran, että pelaajalta jäi koppi ottamatta. Cubs hävisi pelin ja unelma World Seriestä karkasi jälleen käsistä. Edellisestä mestaruudesta oli kulunut ennätykselliset 95 vuotta ja nyt oli oltu jo niin lähellä loppuotteluun pääsemistä.

Advertisement

Kaikki syyttivät Bartmania.

Häntä ruvettiin solvaamaan jo pelin aikana ja muu yleisö heitteli tuoppeja hänen niskaansa. Turvamiehet joutuivat saattamaan Bartmanin ulos ja poliisit olivat hänen kotonaan vartioimassa, sillä tappouhkaukset olivat alkaneet. Netissä oli myös välittömästi julkaistu Bartmanin yhteystiedot. Illinoisin kuvernööri ehdotti miehelle todistajansuojelua ja esimerkiksi Floridasta tarjottiin jo turvapaikkaa; tilanne oli täysin hallitsematon.

Bartman pyysi julkisesti, mutta turhaan, anteeksi ja katosi täysin vuosiksi. Anteeksiantoa tämä maailman epäonnisin fani sai odottaa vuoteen 2016 saakka, jolloin Cubsin 108-vuotinen kuiva kausi päättyi ja joukkue voitti vihdoin mestaruuden.

Yli vuosikymmenen kestäneen kaltoinkohtelun hyvittämiseksi joukkue teetätti Bartmanille oman mestaruussormuksen, jonka mies vastaanotti kaikessa hiljaisuudessa; hän ei missään nimessä halunnut mediaa paikalle.

Hän kuitenkin julkaisi tiedotteen: ”Otan tämän sormuksen nöyrästi vastaan, mutta en vain historiallisen urheilusaavutuksen symbolina, vaan tärkeänä muistutuksena siitä, miten meidän tulisi kohdella toisiamme nykymaailmassa. Lisäksi toivon, että tämä ele on kaikille asianosaisille merkittävä alku paranemiseen ja sovintoon.”.

Advertisement

Lue myös, kuinka Chicago Cubsin epäonnesta syytettiin kirousta, jonka oli langettanut vuohensa puolesta tulistunut fani: 10 kuuluisaa kirousta, joihin on uskottu jopa jo vuosisatojen ajan.

Kun meteoriitti tipahti syliin

On äärimmäisen epätodennäköistä, että henkilö on keskellä hurrikaania, joutuu tornadon tielle ja saa vielä salamaniskun samaan aikaan. Kuulostaa naurettavalta. Mutta vielä epätodennäköisempää on, että saa osuman avaruudesta tippuvasta meteoriitista.

Yhdysvaltain Alabamassa elänyt Ann Hodges on kuitenkin päihittänyt tuon todennäköisyyden, sillä hän on tietojen mukaan ainoa ihminen, johon on osunut meteoriitti. Onni onnettomuudessa Hodges selvisi laakista vain ilkeällä mustelmalla.

Marraskuun 30. päivänä vuonna 1954 ihmiset raportoivat nähneensä kirkkaanpunaisen väläyksen taivaalla, mikä herätti kaikenlaisia epäilyjä. Päivänokosillaan ollut Hodges sai kuitenkin tuta tuon valoilmiön konkreettisesti, sillä 4,5 miljardia vuotta vanha kivenlohkare oli törmäyskurssilla hänen kanssaan.

Meteoriitti rysähti katon läpi, otti radiosta kimmokkeen ja päätti matkansa 34-vuotiaan Hodgesin kylkeen.

Naisesta tuli tapauksen jälkeen pikkujulkkis, mutta hyeenat olivat valmiina. Hodges asui vuokralla ja talon omistanut henkilö oli sitä mieltä, että meteoriitti kuului hänelle. Hodges oli eri mieltä: ”Oikeuteen haastaminen on ainoa tapa, jolla hän tulee sen ikinä saamaan. Uskon, että jumala tarkoitti kiven minulle. Loppujen lopuksihan se osui minuun!”.

Advertisement

Kiista kuitenkin sovittiin ennen oikeuteen menemistä. Hodges maksoi vuokraemännälle 500 dollaria ja sai pitää meteoriitin itsellään. Hodgesin kylkeen syöksynyt nelikiloinen meteoriitti oli toimi hetken aikaa ovistopparina, mutta myöhemmin nainen lahjoitti kiven Alabaman luonnontieteelliseen museoon.

Salama voi todellakin iskeä samaan paikkaan ja samaan henkilöön kahdesti – tai useammin

Kuva: Pixabay

Itse asiassa salama voi iskeä samaan henkilöön vaikka miten monta kertaa tahansa. Olemme kirjoittaneet aiemmin käsittämättömistä yhteensattumista ja tuolla listalla kerrottiin muun muassa yhdysvaltalaisesta Roy Sullivanista, joka joutui salamaniskun kohteeksi seitsemän kertaa.

Tällä epäonnisten ihmisten listalla otetaan käsittelyyn toinen useiden salamaniskujen koettelema henkilö: Walter Summerford. Englantilainen majuri Summerford sai ensimmäisen täräyksen vuonna 1918 ollessaan rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa. Hän oli ratsailla ja vaikka salama tappoi hevosen, säilyi Summerford hengissä.

Seuraavat salamaniskut Summerford koki vuosina 1924 ja 1930. Niistäkin Kanadaan muuttanut mies selvisi säikähdyksellä ja pienillä palovammoilla. Hän kuitenkin menehtyi pari vuotta myöhemmin ja hänet haudattiin Vancouveriin.

Ukkosen jumalat eivät kuitenkaan jättäneet Summerfordia rauhaan edes haudassa, sillä vuonna 1936 salama iski hänen hautakiveensä halkaisten sen paloiksi.

Amerikan epäonnisin nainen

Yhdysvaltalaista Melanie Martinezia ruvettiin vuonna 2005 kutsumaan Amerikan epäonnisimmaksi naiseksi, eikä syyttä. Hän oli menettänyt elämänsä aikana neljä kotia hurrikaaneille. Ensin lapsena vuonna 1965 iski hirmumyrsky Betsy, sitten vuonna 1985 Juan, vuonna 1998 George ja vuonna 2005 surullisenkuuluisa Katrina. Martinez toki ymmärsi vaaran, sillä se oli hinta, joka Louisianassa asumisesta oli joskus maksettava. Mutta neljä tuhoutunutta kotia on liikaa.

Advertisement

Martinez valittiin hirmumyrsky Katrinan jälkeen televisio-ohjelmaan, jossa hänen täysin romuttunut kotinsa remontoitiin ja elämä näytti vihdoin hymyilevän. Amerikan epäonnisin nainen uskoi onnensa viimein kääntyneen.

Turha toivo.

Elokuun 29. päivänä vuonna 2012, tasan seitsemän vuotta Katrinan jälkeen, saapui hurrikaani Isaac. Martinez pääsi perheensä kanssa pakenemaan pelastusveneen kyydissä, mutta kaikki muu oli mennyttä:”Olen nyt menettänyt viisi taloa viidelle myrskylle. Jokaisella kerralla täydellinen hävitys”.

Suuronnettomuudesta toiseen

Uruguayssa vuonna 1840 syntynyt Ramón Artagaveytia oli liikemies, joka matkusti työnsä vuoksi Atlantin molemmin puolin. Joulukuussa 1871 hän oli höyrylaiva American kyydissä, kun aluksella syttyi tuhoisa tulipalo. Vain 65 matkustajaa selvisi hengissä. Heidän joukossaan oli Artagaveytia, joka pelastui hyppäämällä veteen ja uimalla turvaan Montevideon satamaan.

Kokemus oli kuitenkin sen verran järkyttävä, että Artagaveytia ei kyennyt vuosikymmeniin matkustamaan ilman jäytävää pelkoa. Alkuvuodesta 1912 hän kirjoitti serkulleen kirjeen, joka huokui helpotusta: ”Vihdoin pystyn taas matkustamaan ja, mikä tärkeintä, nukkumaan rauhaisasti. American uppoaminen oli kammottavaa ja painajaiset ovat piinanneet minua jopa kaikkein rauhallisimmillakin matkoilla. Herään öisin unesta ja kuulen ne kohtalokkaat huudot: ”Tulipalo! Tulipalo! Tulipalo!”. Olen jopa päätynyt kannelle seisomaan pelastusliivi ylläni.”.

Advertisement

Pahimmat painajaiset vaikuttivat siis olevan ohi ja Artagaveytia oli matkannut Berliiniin tapaamaan sukulaisiaan. Paluumatkan kotiin hän päätti suorittaa tyylillä ja osti liput Titanicille. Mielenrauhaa toivat lupaukset aluksen uppoamattomuudesta ja mahdollisuus sähkeiden lähettämiseen. Kriisitilanteessa sähköttäminen varmistaisi välittömän kommunikoinnin.

Silminnäkijöiden mukaan Artagaveytia seisoi muutaman muun matkustajan kanssa Titanicin kannella huhtikuun 15. päivän yönä, kun pelastusveneitä laskettiin hyiseen mereen. Hän ei vaikuttanut olevan ollenkaan huolissaan mahdollisesta uppoamisesta. Artagaveytian ruumis löydettiin vedestä noin viikkoa myöhemmin.

Lue myös: Titanicin uppoaminen – 10 faktaa, joita et oppinut elokuvasta

Britannian epäonnisin mies

Kuva: Pixabay

Brittiläinen John Lyne on saanut ikävän, mutta varsin kuvaavan lempinimen, sillä hänet tunnetaan epäonnisena Johnina. Hän on elämänsä aikana selvinnyt ainakin 16 vakavasta onnettomuudesta.

Lynen kohtalo sinetöitiin jo syntymän hetkellä, sillä lääkärit eivät uskoneet pojan selviävän hengissä, koska hänen keuhkonsa eivät olleet tarpeeksi kehittyneet. Mutta Lyne päihitti todennäköisyydet ja on siitä lähtien pysytellyt samalla tiellä.

Puolentoista vuoden ikäisenä Lyne hörppäsi löytämästään muovipullosta desinfiointiainetta ja hänet kiidätettiin pikavauhtia vatsahuuhteluun. Myöhemmällä iällä hän on muun muassa ollut kolmessa autokolarissa, tippunut kaivoon, saanut salamaniskun ja vastaanottanut kaivoksessa ollessaan kiven niskaansa. Lyne on myös menettänyt kahdeksan hammastaan, kun katapultin sinkoama kivi iskeytyi suoraan hänen kasvoihinsa.

Advertisement

Kaikkein kuuluisin Lynen monista onnettomuuksista on teiniajoilta, kun hän tipahti puusta murtaen kätensä. Käsi kipsattiin sairaalassa ja nuorukainen lähti kotia kohti linja-autolla. Bussi joutui kuitenkin pahaan onnettomuuteen, jossa Lynen juuri kipsattu käsi murtui toisesta kohtaa. Tämä tapahtumaketju on tunnettu siksi, että se sattui perjantaina 13. päivänä.

Epäonnea vai silkkaa tyhmyyttä?

Vastaan heti tuohon otsikon kysymykseen: silkkaa tyhmyyttä! Toki tällä herralla oli epäonneakin matkassa, mutta jos hän olisi heittänyt törttöilynsä johdosta henkensä, niin Darwinin palkinto olisi ollut varma.

Yhdysvaltalainen Harry Jenkins oli parin kaverinsa kanssa pilkkimässä minnesotalaisella järvellä. Jenkinsillä ja kumppaneilla ei ollut kiinnostusta ruveta kairaamaan, joten he päättivät turvautua nopeampaan, mutta totaalisen laittomaan keinoon – dynamiittiin.

Jenkins sytytti sytytyslangan ja viskasi dynamiitin jäälle.

Mies ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon labradorinnoutajaansa Jerryä, joka ampaisi dynamiittipötkön perään; se luuli omistajansa heittäneen kepin.

Advertisement

Jerry poimi dynamiitin suuhunsa välittämättä Jenkinsin huudoista. Sitten se lähti häntä heiluen noutamansa ”kepin” kanssa takaisin kohti miehiä. Jenkins ja kumppanit lähtivät juoksemaan koiraa pakoon, mutta sehän vain innosti Jerryä. Kaikesta huolimatta miehet selvisivät räjähdyksestä – Jerry luonnollisesti ei.

Jysäys toki rikkoi myös jään, mutta mukavasti sen verran lähellä Jenkinsin autoa, että kulkuneuvo vajosi järveen.

Jenkins yritti kääntää tapahtumat vielä voitokseen hakemalla vakuutusyhtiöltä korvausta menetetystä autosta. Hän kuitenkin kertoi avoimesti talvisen päivän tapahtumista järvellä, joten vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta vahingonkorvauksia. Ei mennyt se pilkkireissu putkeen.

Mies, joka pakeni Hiroshimasta Nagasakiin

Kuva: Pixabay

Tsutomu Yamaguchi on ainoa henkilö, jonka on virallisesti vahvistettu selvinneen sekä Hiroshiman että Nagasakin pommituksista.

Elokuun 6. päivänä vuonna 1945 Yamaguchi oli työmatkalla Hiroshimassa. Aamulla kello 8.15 nuori insinööri oli astumassa ulos raitiovaunusta, kun hän näki valtavan valonvälähdyksen ja tipahti tajuttomana maahan. Little Boy -atomipommi räjähti vain kolmen kilometrin päässä Yamaguchista, ja hän sai pahoja palovammoja, hänen toinen tärykalvonsa tuhoutui ja hän sokeutui väliaikaisesti. Mies kuitenkin säilyi hengissä – kolmasosa Hiroshiman väestöstä eli noin 80 000 ihmistä kuoli välittömästi.

Yamaguchi vietti yön ilmahyökkäyssuojassa ja matkusti seuraavana päivänä tuhoutuneesta Hiroshimasta kotikaupunkiinsa Nagasakiin. Pari päivää myöhemmin, elokuun 9. päivänä, Yhdysvallat tiputti Nagasakiin Fat Man -atomipommin. Jälleen kerran Yamaguchi oli vain muutaman kilometrin päässä, kun hän todisti jo valitettavan tutuksi tullutta sokaisevaa välähdystä. Mutta Tsutomu Yamaguchi nousi jälleen.

Advertisement

Toisaalta Yamaguchia voisi kutsua onnekkaaksi, sillä hän selvisi hengissä kahdesta ydinpommista. Mutta asia ei ole näin mustavalkoinen. Palovammoista parantuminen kesti vuosia, toinen korva oli kuuroutunut ja hänen koko perheensä kärsi jälkivaikutuksista.

Pari tuntia kestänyt musta sade, joka sisälsi suurimman osan myrkyllisestä radioaktiivisesta laskeumasta, kasteli Yamaguchin vaimon läpikotaisin ja tämä sairasti koko loppuelämänsä. Vaimo menehtyi munuais- ja maksasyöpään vuonna 2008. Pariskunnan poika Katsutoshi kuoli syöpään vuonna 2005 ja myös kaksi tytärtä ovat kärsineet sairauksista. Yamaguchi itse eli 93-vuotiaaksi ja menehtyi vuonna 2010 mahasyöpään.

Liian mehukas tarina ollakseen totta!?

Henry Zieglandin tarinaa on kerrottu yli sadan vuoden ajan. Ensimmäisen kerran se julkaistiin teksasilaisessa sanomalehdessä vuonna 1905, minkä jälkeen legenda on elänyt ja sen todenperäisyydestä ollaan montaa mieltä.

Tämä tarina on kyllä sellainen sattumien sarja, joten vaikka se olisi pelkkää satua, niin sopii hyvin tämän listan loppuun kevennykseksi.

Kaikki sai alkunsa vuonna 1883, kun Ziegland oli jättänyt tyttöystävänsä. Tyttöystävä oli niin murheen murtama, että riisti itseltään hengen. Tytön veli hurjistui ja syytti Zieglandia tapahtuneesta. Hän vannoi tappavansa Zieglandin, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa. Veli etsi kohteen käsiinsä, ampui Zieglandia ja päätti sitten omat päivänsä.

Ziegland oli saanut luodista osuman, mutta vain hipaisun, ja luoti oli jatkanut matkaansa suuren puun runkoon. Ziegland totesi olevansa äärimmäisen onnekas.

Advertisement

Sitten siihen epäonniseen lopputulemaan.

Vuosia myöhemmin Ziegland päätti jostain kumman syystä kaataa puun, jonka sisällä hänelle tarkoitettu luoti edelleen oli. Suuren puun hakkaaminen vaikutti kuitenkin liian työläältä, joten hän päätti räjäyttää sen dynamiitilla. Räjähdyksessä puun sirpaleet eivät olleet ainoita ympäristöön lentäneitä asioita, sillä rungossa ollut luoti ampaisi niin ikään voimalla matkaan ja suoraan Zieglandin päähän. Hän kuoli välittömästi.

Lue myös:

Oudoimmat

Silkasta tyhmyydestä jaettava Darwinin palkinto – 10 idioottimaista voittajaa

Julkaistu

Darwinin palkinto jaetaan vuosittain sellaisille henkilöille, jotka ovat jollain idioottimaisella tavalla poistaneet itsensä ihmislajin keskuudesta. Listafriikki esittelee nyt 10 menetettyä järjenjättiläistä.

Darwinin palkinto on kyseenalainen kunnia, joka jaetaan henkilöille, jotka ovat idioottimaisella toiminnallaan edistäneet ihmislajin selviytymismahdollisuuksia.

Charles Darwin esitti vuonna 1859 julkaistussa Lajien synty -kirjassaan teorian, jonka mukaan lajit kehittyvät sopeutumaan ympäristöönsä. Vuodesta 1993 jaettu Darwinin palkinto on ylistys niille henkilöille, jotka ovat typerillä neronleimauksillaan onnistuneet poistamaan itsensä ihmisen geenipoolista eli heidän geeninsä eivät enää vaikuta tuleviin sukupolviin, joten lajimme on sitä kautta vahvempi.

Ihmisyksilöt, joille Darwinin palkinto on myönnetty, ovat oiva osoitus siitä, miten luonnonvalinta pyyhkii mennessään ne, joilta yksinkertaisesti puuttuu maalaisjärki.

Listafriikki kasasi vuosien varrelta käsittämättömimmät toilailut, jotka erinomaisesti istuvat ”ei näin” -sanaparin alle.

Rengas väärässä paikassa

Palokunta joutuu välillä pelastamaan ihmisiä mitä kummallisimmista tilanteista. Hankalaan paikkaan jumittuneet seksilelut eivät ole mikään harvinainen syy soittaa hätänumeroon.

Toukokuussa 2014 palomiehet soitettiin paikalle Keski-Lontoossa sijaitsevan sairaalan ensiapuun, sillä sinne tuotu mies oli niin pahassa kiipelissä, että hoitohenkilökunnalla ei ollu oikeita välineitä tämän vapauttamiseen.

Advertisement

Kokeilunhaluinen mies oli ujuttanut kaiken ”alakerrastaan” löytyvän titaanista valmistetun penisrenkaan läpi. Renkaan tiukkuus ja ruumiinosien turpoaminen olivat kuitenkin tehneet renkaan poistamisesta mahdotonta. 

Pahimman virheen nimettömänä pysyvä potilas oli kuitenkin tehnyt siinä vaiheessa, kun hän oli odottanut häpeissään kolme kokonaista päivää, josko tilanne ratkeaisi itsestään. Ei ollut ratkennut.

Yleensä tällaisissa tilanteissa lääkäri tyhjentää pakkautuneen veren neulalla ja renkaan saa vedettyä helposti pois. Kolmen päivän jälkeen vastassa oli kuitenkin tumman violetti paketti, jonka purkamiseen tarvittiin järeämpää kalustoa. Valitettavasti rengas, joka oli saattanut kantajansa sukukalleudet kuolion partaalle, ei katkennut ilman ongelmia, joten lääkärit päätyivät äärimmäiseen ratkaisuun.

Miehelle jouduttiin suorittamaan täydellinen kastraatio eli kaikki pois, mikä tietenkin johti suvunjatkamiskyvyn menettämiseen. Harva Darwinin palkinnon saaja on hengissä, mutta kriteerinä onkin se, ettei henkilö enää pääse siirtämään geenejään eteenpäin. Tämä mestari pääsi harvojen ja valittujen joukkoon!

Mitä minä juuri join?

Helmikuussa vuonna 2012 pohjoiscarolinalainen Gary Banning oli ystävänsä luona juhlissa. Hän huomasi pöydällä salsapurkin, jossa vaikutti olevan jotain juomaa. Sen enempää asiaa tutkimatta tai kyselemättä Banning päätti kiskaista ilmaisen viinan kurkustaan alas.

Purkki oli todellisuudessa täynnä bensiiniä, jota Banningin ystävä käytti rasvan puhdistamiseen. Muu juhliva väki sai hyvät naurut, kun 43-vuotias Banning purskautti bensat suustaan pitkin vaatteitaan.

Advertisement

Mies halusi ottaa muihin vähän etäisyyttä ja rauhoittua ikävän sattumuksen jälkeen, joten tupakkamiehenä hän suuntasi luonnollisesti ulos. Sen enempää asiaa ajattelematta Banning laittoi tupakan huuleen ja napsautti sen sytkällä palamaan. Ei tarvi olla kummoinenkaan Sherlock Holmes päätelläkseen seuraukset.

Banningin suu ja vaatteet leimahtivat liekkeihin, ja vaikka ambulanssi saatiin nopeasti paikalle, olivat vammat liian vakavat hänen pelastamisekseen.

Hissikiukku

Tieraivo on hyvin yleinen ongelma, joka aiheutuu muiden hölmöstä liikennekäyttäytymisestä. Tieraivoajat eivät luonnollisesti näe itsessään mitään vikaa. Hieman harvinaisempi vaiva on hissikiukku, oletko kuullut siitä? Ei varmaan hirveän moni muukaan, sillä mikä hissillä matkustamisessa voisi saada raivon valtaan. 

Esimerkiksi se, että joku hississä jo sisällä oleva painaa nappia juuri kun olet kiiruhtamassa mukaan, ja ovet sulkeutuvat edestäsi. Eteläkorealainen herra Lee, joka on muuten valittu vuosisadan Darwin palkinnon saajaksi, ei sulattanut tappiotaan jäätyään hissistä ulos, vaan päätti purkaa turhautumistaan ajamalla skootterimallisella pyörätuolillaan päin asiaan täysin syyttömiä hissin ovia.

Ensimmäisellä törmäyksellä Lee sai aiheutettua lommon metallioviin, mutta se ei riittänyt. Hän otti vauhtia hieman kauempaa ja kiihdytti uudelleen päin ovia, jotka valitettavasti antoivat periksi ja aukesivat juuri oikealla (tai Leen näkökulmasta katsottuna väärällä) hetkellä.

Lee syöksyi kohtalokkaasti avonaiseen hissikuiluun. Poliisiin mukaan kuolemaan johtanut tapaturma johtui siitä, että Lee oli suuttunut hissinnappia painaneelle naiselle. Daejonin kaupungissa sijaitseva kauppakeskus lupasi vahvistaa hissin ovia, jotta vuonna 2010 tapahtunut onnettomuus ei toistuisi.

Advertisement

Vaihtoehtoisesti voi myös yrittää olla ajamatta ovia päin!?

Ironia täydessä komeudessaan

Jokaisessa Yhdysvaltain osavaltiossa ei ole pakko käyttää kypärää, kun ajaa moottoripyörällä. New York on kuitenkin yksi niistä, joissa on lain mukaan kypäräpakko. 

Vuonna 2011 Syracusen lähellä järjestettiin kypäräpakkoa vastustava mielenilmaus, johon osallistui 550 moottoripyöräilijää. Philip A. Contos, 30 vuoden kokemuksen omannut motoristi, oli yksi niistä mielenosoitusajossa mukana olleista, jotka lähtivät matkaan paljaalla päällä.

Contos kuitenkin menetti pyöränsä hallinnan, lensi sarviensa yli ja laskeutui pää edellä asfalttiin. Hän menehtyi onnettomuuspaikalle. Mielenosoitusta järjestämässä olleen Thomas Altonin mukaan Contos oli ajanut itselleen outoa moottoripyörää ja ajo oli ollut siitä syystä haparoivaa. Paikallisen poliisin mukaan mies olisi todennäköisesti jäänyt henkiin, jos hänellä olisi ollut kypärä päässään. 

Vaikka ilman kypärää ajaminen kuulostaa täysin aivottomalta touhulta, ovat monet osavaltiot, moottoripyöräjärjestöjen lobbauksen vuoksi, kumonneet kypäräpakkoja ja tehneet käyttämisestä vapaaehtoista.

Annetaanko kaikille heti suosiolla muutama Darwinin palkinto?

Advertisement

Markuksen evankeliumi ei pitänytkään paikkaansa

Pienessä yhdysvaltalaisessa Jensonin kaupungissa on helluntaikirkko, jossa pastorit käsittelevät messujen aikana myrkyllisiä käärmeitä. Käytäntöä harjoitetaan syvällä Appalakkien vuoristossa, Kentuckyn osavaltiossa, ja se pohjautuu erääseen Markuksen evankeliumin jakeeseen. Vaarallisten matelijoiden kanssa leikkimisen on tarkoitus osoittaa seurakunnalle, että Jumala suojelee kaikelta pahalta. 

Kirkolla on tiukka linja, joka kieltää käärmenpureman saanutta henkilöä hakeutumasta lääkärin hoitoon, koska Jumala kyllä huolehtii omistaan.

Vuonna 2015 John David Brock, yksi seurakunnan pastoreista, joutui käärmeen puremaksi, eikä tietenkään lähtenyt vastamyrkkypiikille. Paikallisen sheriffin mukaan Brock poistui toimituksen jälkeen veljensä luo ja menehtyi myöhemmin myrkytykseen. Brock ei ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen, saman kohtalon kokenut pastori.

Pastorin kadonneet taikavoimat

Jatketaan kirkollisella teemalla ja pysytään myös samassa vuodessa. Vuosi 2015 ei selvästikään ollut pastoreille suotuisaa aikaa.

Zimbabwelainen pastori Shamiso Kanyama oli vahvasti sitä mieltä, että hänellä oli Jumalan suoma lahja parantaa ihmisiä. Itsensä profeetaksi julistanut Kanyama oli kutsuttu Muzarabanin alueelle puhdistamaan erään perheen talo pahoista hengistä. Perheen miehet olivat pyytänyt Kanyamaa apuun, koska jokin mystinen tauti tappoi suvun jäseniä.

Kanyama tarvitsi kuitenkin apua pystyäkseen suorittamaan parantavan seremonian kokonaiselle talolle, joten hän pyysi miehiä hautaamaan itsensä elävältä maahan. Maaperän oli tarkoitus antaa hänelle lisää voimia.

Advertisement

Kun hauta oli kaivettu, lausui Kanyama pikaisen rukouksen, hyppäsi kuoppaan kasvot maata kohti ja määräsi miehet lapioimaan multaa päälleen. Kaivuuhommissa olleet miehet pelkäsivät profeetan hengen puolesta, mutta tämä pysyi tiukkana ja määräsi heitä jatkamaan.

Kun työ oli tehty, ja tarpeeksi aikaa kulunut, kaivettiin Kanyama tietenkin elottomana haudasta. Mikä shokki: Voimien kerääminen ja ylösnousemus eivät olleetkaan onnistuneet.

Darwinin palkinto tuplana

Brasilialainen Adelir Antonio de Carli oli katolinen pappi, joka perussaarnauksen lisäksi oli äänekäs ihmisoikeusrikkomusten vastustaja. Hän halusi erityisesti tuoda näkyvyyttä poliisien harjoittamalle, silmittömälle väkivallalle. De Carli oli kokenut laskuvarjohyppääjä, ja oli myös alkanut harrastaa ilmapalloilla lentämistä.

Huhtikuussa 2008 hän lähti yrittämään ilmapalloilla lentämisen maailmanennätystä kerätäkseen varoja rekkakuskien hengellisen levähdyspaikan rakentamiseen. Hänen oli tarkoitus nousta 1000:lla heliumtäytteisellä pallolla kuuden kilometrin korkeuteen ja lentää useiden satojen kilometrien mittainen matka alle vuorokaudessa.

De Carli oli hyvin varustautunut: hänellä oli mukanaan laskuvarjo, GPS-laite, pari erilaista puhelinta, ruokaa, juomaa sekä alumiininen lämpöpuku. Hän oli saanut koulutusta niin vuorikiipeilyyn kuin viidakossa selviytymiseenkin, joten kaikkeen oli varauduttu. 

Advertisement

Paitsi siihen, että de Carli ei ollut opetellut käyttämään GPS-paikannintaan. Yön pimeinä tunteina hän soitti matkapuhelimellaan poliisille ja pyysi apua laitteen käytössä. Kommunikointi ei kuitenkaan onnistunut ja pappi katosi jäljettömiin. Kaksi kuukautta myöhemmin keskellä Atlanttia sijainnut öljynporauslautta nosti hänen alaruumiinsa merestä.

Ja miksi de Carlin tapaus on kahden Darwinin palkinnon arvoinen? Koska hän oli katolisena pappina jo antanut selibaattilupauksen, eikä siis olisi joka tapauksessa lisääntynyt. 

Kohtalokas laskuvirhe

Restonissa, Virginian osavaltiossa, sattui vuonna 1997 kuolemaan johtanut benjihyppy. Eric A. Barcia, 22-vuotias ravintolatyöntekijä, oli päättänyt lähteä hyppäämään 20-metriseltä rautatiesillalta käyttäen köytenään mustekaloja.

Jep, juuri niitä, millä kiinnitetään tavaraa pyörän tarakalle. Hän oli tarkasti laskenut matkan sillalta alas maahan ja teipannut mielestään oikean määrän mustekaloja yhteen. Ongelma oli kuitenkin se, että hän oli tehnyt köydestä liian pitkän. Eikä hän myöskään ollut ottanut huomioon, että mustekalat eivät välttämättä kestä, vaikka köysi olisikin ollut oikean pituinen.

Barcia löydettiin myöhemmin kuolleena epäonnistuneen hyppynsä jäljiltä, ja poliisi kertoi medialle, että kuolinsyy oli todennäköisesti ”vakava vamma”. Myös virkavallalla oli ilmeisesti tarvetta yhdelle Darwinin palkinnolle…

Advertisement

Kisailua kumppanista

Silloin on tosi kyseessä, kun uroseläimet taistelevat naaraista. Esimerkiksi pässit ottavat kirjaimellisesti yhteen syöksymällä sarvet edellä toisiaan päin. Se, kumpi selviää pienemmällä tällillä, on voittaja ja pääsee parittelemaan naaraan kanssa.

Evoluutio on kuitenkin tarjonnut pässeille oikeanlaisen rakenteen päiden yhteen puskemiseen: Niillä on paksut kallot ja moniin muihin nisäkkäisiin verrattuna enemmän nestettä aivojensa suojana, joten kamppailu harvemmin johtaa mihinkään partnerin menettämistä vakavampaan.

Toisin on ihmisillä, joskin jotkut lajimme yksilöistä ovat melko kovakalloisia, mutta sanan toisessa merkityksessä.

Vaikka miehet välillä tappelevatkin, (joskus jopa naisista) niin ritarien keskiaikaisia turnajaisia lukuun ottamatta, he harvoin ottelevat syöksymällä toisiaan kohti yhteisymmärryksessä. 

Näin kuitenkin kävi vuonna 2004 Chiayin kaupungissa, Taiwanissa, jossa kaksi opiskelijanuorukaista olivat päätyneet pattitilanteeseen: kummatkin olivat kiinnostuneita samasta, naispuolisesta lajinsa edustajasta. Nautittuaan yliopiston syysfestivaaleilla muutaman alkoholipitoisen juoman, päättivät he ratkaista kiistan turnajaismalliin skoottereillaan.

Advertisement

Luonnollisesti kypärät heitettiin sivuun ja miehet lähtivät kiihdyttämään skoottereillaan toisiaan kohti. Se, joka ensimmäisenä väistäisi, oli tietenkin häviäjä. Ehkä arvaatkin, että kumpikaan ei väistänyt, vaan he törmäsivät toisiinsa 80 kilometrin tuntivauhdilla, ja molemmat menehtyivät törmäyksessä saamiinsa vammoihin.

Nainen, jonka huomiosta tunarit olivat kilpailleet, ei halunnut kommentoida tapausta muuten kuin ilmoittamalla, ettei ollut alun perinkään kiinnostunut kummastakaan liehittelijästä.

Salametsästäjä sai maistaa omaa lääkettään

Ehkä listan aikana on ollut väärin tuntea vahingoniloa, mutta jotenkin tämän viimeisen kohdalla tekisi mieli soittaa fanfaareja.

Sarvikuonojen salametsästys on yksi kaikkein raaimmista ”metsästyksen” muodoista. Lähes sukupuuttoon metsästetyt sarvikuonot huumataan liikuntakyvyttömiksi, niiden sarvet leikataan julmasti irti ja ne jätetään tuskissaan vuotamaan kuiviin.

Mutta joskus paha saa palkkansa! Niin kävi vuonna 2019 Etelä-Afrikassa, kun sarvikuonojen salametsästäjä tunkeutui rauhoitetulle kansallispuistoalueelle tarkoituksenaan haalia muutama sarvi matkaansa mukaan. Miehelle kävi kuitenkin köpelösti, sillä hän löytyi parin päivän päästä kuolleena. Tai löytyi osittain, sillä jäljellä oli pääkallo ja housut.

Salametsästäjätovereiden mukaan mies oli kuollut jouduttuaan norsun tallomaksi. Jäljistä ja jäänteistä voitiin päätellä, että myöhemmin leijonat olivat iskeneet apajille. Karma is a bitch!

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 uskomatonta kertaa, kun eläimet joutuivat oikeuden eteen rikoksesta syytettyinä

Julkaistu

Minkälaisia oikeusjuttuja saadaan aikaan, kun rikoksesta syytetty on eläin? Tässä 10 erikoista tarinaa.

Hulluja oikeusjuttuja Listafriikki on ennenkin käsitellyt, mutta niissä ei ollut yhtäkään tapausta, jossa rikoksesta syytetty olisi ollut eläin. Tilanne korjataan nyt!

Iso osa tämän listan oikeusjutuista on peräisin Edward Evansin vuonna 1906 julkaistusta kirjasta The Criminal Prosecution and Capital Punishment of Animals (suom. Eläinten rikossyytökset ja kuolemantuomiot). Kirjassa on lähes neljänsadan sivu verran juttuja eläimistä, jotka syystä tai toisesta joutuivat aikoinaan oikeuden eteen.

Varsinkin keskiajalla ja sen jälkeen noin 1800-luvulle asti eläimet eivät olleet mitenkään harvinainen näky oikeussaleissa. Koska ihmiset olivat innoissaan tuomitsemassa toisiaan teloitettavaksi, ei rikoksesta syytetty eläin vähentänyt mielenkiintoa; päinvastoin. Toki listalle pääsee tuoreempiakin vankilatuomioita – niitä on nähty 2000-luvullakin.

Tässä siis rikoksesta syytettynä olleet eläimet ja niiden käsittämättömät tuomiot: monesti se, päätyikö eläin hirtettäväksi tai roviolle, riippui puolustusasianajajan ammattitaidosta.

Rotat saivat loistavan asianajajan

Barthélemy de Chasseneuz oli 1500-luvun Ranskassa arvostettu lakimies ja osittain hänen kirjoihinsa pohjautuva Ranskan siviililaki on toiminut lainsäädännön perustana monessa Euroopan maassa ja maailmanlaajuisesti Ranskan entisissä siirtomaissa. Kaikkein kummallisimman oikeusjuttunsa De Chasseneuz otti vastaan Autunin kaupungissa vuonna 1506. Hän toimi puolustusasianajaja rotille, joita syytettiin ohrasadon tuhoamisesta.

Rikoksesta syytettyinä olleet rotat oli tietenkin kutsuttu oikeuteen kertomaan oman kantansa ja kuulemaan tuomionsa. De Chasseneuz sai ensinnäkin viivytettyä käsittelyn aloittamista sillä, että hän vaati syyttäjää osoittamaan juuri ne rotat, jotka olivat vastuussa ohran syömisestä. Valamiehet päätyivät kinkkisessä tilanteessa siihen, että kaikki alueen rotat oli kutsuttava oikeuteen.

Advertisement

Sitten De Chasseneuz kertoi tuomarille ja valamiehille, etteivät hänen asiakkaansa mitenkään voineet saapua paikalle, sillä ne olisivat kaupunkiin tullessaan vaarassa joutua kissojen ja koirien saaliiksi. ”Jos ihmisenkään ei tarvitse tulla oikeuteen kuolemanvaaran uhatessa, niin miksi eläinten pitäisi ottaa sellainen riski?”, kysyi De Chasseneuz kirkkain silmin tuomarilta. 

Hommansa osaava De Chasseneuz yhdisteli puolustuspuheessaan nerokkaasti lakikieltä ja kristillisiä oppeja, ja lopulta voitti tuon käsittämättömän oikeusjutun. Ilman seuraamuksia rotat eivät kuitenkaan päässeet, sillä oikeus katsoi, että sopiva rangaistus olisi puhuttelu pellon reunalla. Jos rotat eivät noudattaisi ohjeita, oli seuraavakin voimakeino jo valmiiksi mietitty: paikallinen piispa tulisi erottamaan rotat kirkosta.

Tarina ei kerro, että jättivätkö rotat ohrapellon uhkailujen jälkeen rauhaan. Voimme vain arvailla…

Kaikki kotieläimet hirsipuuhun

Useimmiten eläimiin sekaantuminen johti sekä tekijän että uhrin tuomitsemiseen. Vastaanottava osapuoli nähtiin yhtälailla syyllisenä, joten uhrien syyllistäminen on osattu jo satojen vuosien ajan. Ja ilmeisesti eläimiin sekaantuminen ei ennen muinoin ollut mitenkään harvinaista. 

Kesäkuussa vuonna 1662 yhdysvaltalainen herra Potter joutui oikeuteen jäätyään kiinni oman koiransa raiskaamisesta. Connecticutissa järjestetyssä oikeudenkäynnissä tuomarina toimi muuan Cotton Mather, joka oli muutamia vuosikymmeniä myöhemmin merkittävässä roolissa joukkohysteriaan yltyneissä Salemin noitavainoissa (Lue niistä lisää tästä: Salemin noitaoikeudenkäynnit: 10 pimeää faktaa noitavainoista).

Herra Potterin tiedettiin olleen ”harras kristitty ja kova rukoilemaan”, mutta se ei auttanut oikeudessa, sillä häntä syytettiin lukuisista luonnottomista kanssakäymisistä, jotka olivat jatkuneet viidenkymmenen vuoden ajan. Potterin vaimo tiesi miehensä touhuista, mutta ilmeisesti katsoi tämän ällöttäviä mieltymyksiä sormiensa välistä.

Advertisement

Uskottiin, että Potterin oli jo nuorena poikana ottanut valtaansa ”epäpuhdas pahuus”, joka oli pakottanut hänet näihin tekoihin. Paholaisen osallisuus ei kuitenkaan pelastanut Potteria tai sen puoleen hänen uhrejaankaan.

Niinpä hirsipuuhun tuomittiin sekä Potter että yksi aikuinen lehmä, kaksi hiehoa, kolme lammasta ja kaksi emakkoa. Ne olivat ainoat silloin hengissä olleet uhrit, ja ne todettiin yhtälailla syyllisiksi kauheuksiin.

Saatanallinen kukko, joka muni

Vuonna 1474 Baselissa, Sveitsissä, oikeuden eteen saateltiin saatanallisesta rikoksesta syytetty kukko. Kukko oli tehnyt ”kauhean ja luonnottoman rikoksen”; nimittäin muninut munan.

Baselin raastuvanoikeus piti munimista merkkinä vääräuskoisuudesta, koska syytetyn ajateltiin tuottavan basiliskeja. Basiliski taas on kukon munimasta munasta täysikuun aikaan syntyvä lohikäärmettä muistuttava taruolento, jonka uskottiin keskiajalla olevan aivan todellinen hirviö. Se sai tarun mukaan alkunsa sammakon tai käärmeen hedelmöittäessä pahaa-aavistamattoman kukon. 

Joten kukko tuomittiin poltettavaksi elävältä. Suuri joukko ihmisiä kokoontui seuraamaan tuomitun teloitusta, mihin suhtauduttiin samalla vakavuudella kuin (ihmis)kerettiläisten roviolla polttamiseen. Tarinan mukaan pyöveli avasi nuotiossa kärventyneen kukon ja löysi sen sisältä vielä kolme munaa lisää.

Jälkeenpäin on arveltu, että kukko taisi ollakin kana. No shit!?

Advertisement

Murhaajasiat

Vuonna 1494 Clermontissa, Ranskassa, sattui ikävä välikohtaus. Erään perheen kotieläimenä pidetty sika hyökkäsi terassilla kehdossa nukkuneen vauvan kimppuun ja ”kuristi ja tukehdutti lapsen hengiltä”. Kaiken lisäksi se söi vauvan kasvot ja kaulan. 

Oikeudessa tämä rikoksesta syytetty ei kyennyt esittämään hyväksyttävää puolustusta, joten se tuomittiin todistajanlausuntojen perusteella murhaajaksi. Raskauttavana asianhaarana pidettiin surman tapahtumista pääsiäisenä, koska sika ei ollut osoittanut minkäänlaista kunnioitusta juhlapyhää kohtaan. Tuomari määräsi sian hirtettäväksi, jotta se toimisi muille sioille esimerkkinä siitä, mihin tuollainen julma teko voi johtaa.

Vaikka tälläkin listalla on nähtävissä monia tuomion saaneita elämiä, olivat siat oikeudessa kaikkein yleisin näky (ihmisten jälkeen). Lapsilla oli paha tapa leikkiä sikolättien välittömässä läheisyydessä, ja jos aitaukseen sattui vahingossa putoamaan, oli kohtalo melko varmasti sinetöity kaikkiruokaisten possujen käsittelyssä.

Yllä oleva kuva on maalaus niin ikään ranskalaisesta oikeuskäsittelystä, jossa vuonna 1457 emakko porsaineen oli syytettynä pienen lapsen ahmimisesta. Emäsika tuomittiin kuolemaan, mutta porsaat armahdettiin, sillä niiden nähtiin vain seuranneen emonsa huonoa esimerkkiä.

Mary-norsun lynkkaus

Sparksin kuuluisa sirkus saapui syyskuussa 1916 Erwinin kaupunkiin Tennesseessä, Yhdysvalloissa. Erwinissä sirkus palkkasi Mary-norsun hoitajaksi hotellisiivoja Red Eldridgen, jolla ei tietenkään ollut minkäänlaista kokemusta eläinten käsittelystä. 

Tapahtumien kulku vaihtelee lähteestä riippuen: jossain Maryn kerrotaan häiriintyneen kadulla olleesta vesimelonista, jolloin Eldridge löi sitä metallikoukulla, toisaalta Maryn epäiltiin kärsineen hammastulehduksesta, mikä sai sen käyttäytymään arvaamattomasti. Oli syy mikä tahansa, niin Mary nappasi Eldridgestä kiinni kärsällään, paiskasi tämän maahan ja astui miehen pään päälle kauhistuneen väkijoukon seuratessa vieressä. Paikalla olleet tulistuivat Murhaaja-Maryksi nimitetyn norsun toiminnasta ja alkoivat huutaa yhteen ääneen ”Tappakaa norsu!”. Joku yritti siinä paikassa jopa ampua eläintä pistoolillaan, mutta pienet luodit eivät lävistäneet norsun paksua nahkaa.

Vaikka Mary oli sirkukselle korvaamattoman arvokas, oli kaupunkilaisten paine liian kova – Mary oli teloitettava. Paikallinen sheriffi mietti useita teloituskeinoja ampumisesta sähköiskuun, mutta lopulta päädyttiin hirttotuomioon. Norsua varten rakennettiin oma hirttolava ja paikalle tuotiin junanvaunuun kiinnitetty nosturi. Sitten Maryn kaulan ympärille laitettiin paksu kettinki ja se nostettiin puoleksi tunniksi ilmaan roikkumaan tuhatpäisen ihmisjoukon seuratessa innokkaana ympärillä.

Advertisement

Rikoksesta syytetty aasi oli viaton uhri

Ranskalaisessa Vanvresin kaupungissa, lähellä Pariisia, eli vuonna 1750 mies nimeltään Jacques Ferron. Ferron oli eläimiinsekaantuja.

Erään kerran hän jäi verekseltään kiinni aasitamman raiskaamisesta ja joutui siitä oikeuden eteen. Kuten olemme listan aikana jo oppineet, ajan tapoihin kuului se, että myös seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutunut aasi oli samassa oikeudenkäynnissä rikoksesta syytettynä.

Oikeuteen tuotiin luonnetodistajaksi muun muassa paikallisen luostarin johtaja, joka kertoi tunteneensa syytetyn neljän vuoden ajan ja todisti tämän ”aina olleen siveellinen ja hyväkäytöksinen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, eikä koskaan ollut tehnyt mitään skandaalimaista”. Pappi puhui tietenkin aasista.

Ferron todettiin syylliseksi ja poltettiin roviolla, mutta aasitamma pääsi vapaaksi, koska oikeus näki ettei se ollut ottanut rikokseen osaa omasta vapaasta tahdostaan.

Katya-karhu joutui ihmisten vankilaan

Vaikka monet tämän listan tarinoista ovat peräisin satojen vuosien takaa niin on eläimiä aivan hiljattainkin tuomittu rikoksista. Kazakstanissa vuonna 2004 poliisi tutki tapausta, jossa entinen sirkuskarhu oli raadellut ihmisiä leirintäalueella, jossa sitä pidettiin häkissä.

Telttailijoita viihdyttänyt Katya-karhu oli käynyt ainakin kahden ihmisen kimppuun: kerran 11-vuotias poika oli mennyt liian lähelle häkkiä ja toisella kertaa juopunut 28-vuotias mies oli yrittänyt sanoa karhulle käsipäivää. Näiden tapausten jälkeen Katya otettiin viranomaisten haltuun, ja koska mikään eläintarha ei suostunut ottamaan ”verenhimoista” karhua vastaan, passitettiin se ihmisille tarkoitettuun vankilaan.

Karussa Kostanayn rangaistussiirtolassa Katya eli yhdessä 730 muun vangin kanssa. Murhaajat ja muut pahamaineiset rikolliset olivat innoissaan vankilan ainoasta naaraspuolisesta vangista ja he syöttivät Katyalle ruoantähteillä. Ihmiselle tarkoitetussa sellissä asuminen ei ollut karhulle sopiva elinympäristö, vaikka sille rakennettiin oma pieni allaskin.

Advertisement

Vaikka muille vangeille aviolliset tapaamiset olivat sallittuja, ei vankilaan voitu tuoda uroskarhua Katyaa tapaamaan – sekös sapetti niin henkilökuntaa kuin vankejakin. Vankien koulutuksesta vastaava Azamat Gapbasov harmitteli jokunen vuosi sitten sitä, että myöskään keinohedelmöitys ei ole sallittua. Onneksi ajatukset eivät edenneet haaveilua pidemmälle ja Katyan kakkukin tuli lopulta päätökseensä.

Vuonna 2019, viidentoista vuoden vankilatuomion jälkeen, Katya siirrettiin pieneen eläintarhaan Abkshinossa, jossa se on saanut tutustua tarhan uroskarhuun ja saa elää ”luonnollisemmassa” ympäristössä. 

Kostanayn vankitoverit jäivät kaipaamaan karhua niin paljon, että vankilan pihaan on nostettu patsas Katyan kunniaksi.

Tottelevaiset termiitit

Vuonna 1712 brasilialainen Pyhän Antonioksen munkkiluostari oli tuskissaan termiittien kanssa. Termiitit söivät munkkien ruokaa, mutta mikä pahempaa, ne järsivät myös pienen rakennuksen seiniä ja kaivoivat tunneleita sen perustuksiin. Pulma päätettiin ratkaista pitkäksi venähtäneessä oikeuskäsittelyssä.

Rikoksesta syytettyinä olleiden termiittien puolustusasianajaja vetosi siihen, että hyönteiset olivat Luojan luomia olentoja ja siten niillä oli myös oikeuksia: ne olivat olleet paikalla paljon munkkeja kauemmin ja harjoittivat vain kiistämätöntä omistusoikeuttaan. Katoliset munkit olivat aikoinaan itse tunkeutuneet luvatta niiden maille.

Lopulta asiassa päästiin sopimukseen ja kantaja (tässä tapauksessa munkit) määrättiin tarjoamaan termiiteille uusi elinympäristö. Asiakirjojen mukaan tuomio luettiin suureen ääneen termiittikeon edessä ja käsittelyä dokumentoinut munkki kirjoitti ”termiittien tulleen ulos jonossa ja marssineen suoraa päätä sovitulle alueelle”. Kirjuri uskoi tuon olleen ”ratkaiseva todiste siitä, että kaikkivaltias tuki oikeuden päätöstä”.

Advertisement

Hartlepoolin apina

Napoleonin sotien aikaan, 1800-luvun alkupuolella, Englannissa kammoksuttiin kaikkea ranskalaista. Vettä myllyyn löivät vielä sanomalehtien pilakuvat, joissa ranskalaiset kuvattiin raakalaismaisina ja karvaisina; usein hännillä varustettuina.

Hartlepoolin kaupunki sijaitsee melko pohjoisessa, joten siellä tuskin monikaan oli oikeasti nähnyt ketään Ranskasta kotoisin olevaa, joten mielikuvat perustuivat merimiesten ja kauppiaiden tarinoihin sekä äsken mainittuihin pilakuviin. Paikalliset olivat siis kauhun vallassa, kun eräänä päivänä kalastajapitäjän rantaan lipui haaksirikkoutunut ranskalaislaiva. 

Kun hylkyä lähdettiin tutkimaan, löytyi sieltä yksi ainoa matkustaja: apina. Paikalliset tietenkin olettivat, että tuo otus oli arkkivihollinen Manner-Euroopasta. Apinaa kuulusteltiin oikeudessa ja sitä yritettiin saada tunnustamaan henkilöllisyytensä. Rikoksesta syytetty ei (yllätys, yllätys) kyennyt vastaamaan vakoilusyytöksiin, joten se tuomittiin kuolemaan. Apina kuljetettiin kaupungin torille, jossa se hirtettiin väkijoukon hurratessa ympärillä.

Hartlepoolin asukkaita kutsutaan tänäkin päivänä ”apinan hirttäjiksi” ja kaupungin urheiluseurojen maskotit ovat mitäs muitakaan kuin apinoita. Historioitsijat ovat hieman jakautuneet mielipiteissään: Toisten mielestä hirtetty olento oli nimenomaan apina. Toisten mielestä tarina Hartlepoolin apinasta on vielä synkempi. Tuohon aikaan nuoria poikia pestattiin sotalaivoihin valmistelemaan tykit ampumiskuntoon – heitä kutsuttiin ”ruutiapinoiksi”. Saattaa siis hyvinkin olla, että englantilaiset hirttivät lynkkausmeiningillä lapsen.

Joka tapauksessa Hartlepoolissa ollaan hyvin ylpeitä erikoisesta historiasta ja kaupungin satamassa on parikin hirtetylle apinalle pystytettyä patsasta.

Sadon tuhonneet maamyyrät

Nykyään jos hiiret tai myyrät aiheuttavat tuhoa viljelyksillä tai niitä nähdään missä tahansa kiinteistössä, yritetään niistä hankkiutua eroon keinolla millä hyvänsä. Ja nopeasti. Ajat olivat toiset vuonna 1519, kun nykyisen Italian alueella sijaitsevassa Stelvion kaupungissa pohdittiin, mitä satoa tuhoaville maamyyrille eli kontiaisille pitäisi tehdä.

Kaupunkilaiset kerääntyivät oikeuteen käsittelemään viljaa syövien ja kaivamillaan käytävillä maaperän hedelmättömäksi tekevien kontiaisten kohtaloa. Toisten mielestä oli liian julmaa tappaa eläimiä; varsinkin niitä, jotka olivat tiineenä tai imettivät poikasiaan.

Advertisement

Kunnon oikeusistunnon tapaan maamyyrille oli osoitettu puolustusasianajaja Hans Grinebner, jonka mukaan rikossyytteelle ei ollut pohjaa. Puolustus perusti väitteensä sille, että maamyyrien toiminta oli täysin luonnollista eikä ihmisten pitäisi valittaa sellaisesta. Syyttäjänä toimineen Schwarz Miningin mukaan maamyyrien tihutyöt olivat tuhonneet satoa niin laajalti, etteivät kaikki kyenneet enää maksamaan vuokriaan.

Tuomari päätti jutun kantajan eduksi: taloudelliset tappiot olivat niin mittavat, että kyläläisillä oli oikeus hankkiutua tuholaisista eroon. Päätökseen tyytymätön Grinebner valitti tuomiosta ja vaati, että tappamisen sijaan hänen asiakkailleen oli löydettävä toinen sijoituspaikka. Lisäksi hän esitti, että karkotetuille asiakkaille taattaisiin turvallinen siirtyminen uusiin maisemiin, etteivät kaupungin kissat ja koirat kävisi niiden kimppuun.

Valitus meni läpi, ja tuomari antoi vielä yhden lisämyönnytyksen: Ne kontiaiset, jotka odottivat poikasia tai joilla oli pesue huolehdittavanaan, saivat 14 päivää lisäaikaa muuton järjestämiseen.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Hukkuminen on aavikolla yleisempi kuolinsyy kuin nestehukka – 5 kummastuttavaa ja kiinnostavaa faktaa

Julkaistu

Tässä tulee viisi kummallista ja kiinnostavaa faktaa elämän eri kulmilta.

Maailma on pullollaan kummallisia ja hauskoja faktoja, ja Listafriikkihän ottaa niistä kaiken ilon irti! Nippelitietoa ja faktoja ei voi koskaan oppia liikaa.

Tässä tulee viisi erikoista ja keskenään täysin erilaista faktaa, joita jakamalla voi jälleen kerran kerätä ihailua ja kunnioitusta. Valitse joukosta mieluisin tai vaikka kaikki lähimmäisille kerrottavaksi!

Ilmapalloeläimet ovat perua vanhasta rituaalista

Kun Henry Maar vuonna 1939 pellenä toimiessaan väänteli ilmapalloista eläimiä, ei hän varmaankaan tiennyt suorittavansa ikivanhaa asteekkien rituaalia. Sillä vaikka Maaria pidetään yleisesti tuon taiteenlajin pioneerina, ei hän todellakaan ollut ensimmäinen.

Nykyisen Meksikon alueella 1400-luvulla kukoistaneessa asteekkivaltakunnassa nimittäin puhalleltiin palloja ja taiteiltiin niistä eläimiä. Ilmapallot olivat toki hieman erilaisia. Asteekit valmistivat pallot kuivaamalla ja ompelemalla kissapetojen suolia ilmatiiviisti yhteen. Eläimen muodon saavuttamiseksi suoleen puhallettiin ilmaa pienissä osioissa, jotka aina täyttymisen jälkeen kierrettiin ilman sisällä pitämiseksi.

Näitä varhaisia ilmapalloeläimiä ei tehty vain huvin vuoksi, vaan valmistuttuaan ne sytytettiin tuleen uhrilahjana jumalille.

Viiksikuppi on ollut totisinta totta

Tiedättehän, kun netissä joskus törmää ”faktoihin”, joiden voi heti ensisilmäyksellä todeta olevan potaskaa. Täytyy myöntää, että kun näin kuvan 1800-luvulla käytössä olleesta viiksikupista, niin mielessä kävi, että tämä on vitsi ja hupikaupoissa nykyään myytävä esine.

Mutta suureksi ilokseni huomasin, että tosiaan, viktoriaanisesta Englannista muualle Eurooppaan levinnyt viiksikuppi on ollut totisinta totta ja tarpeellinen käyttöesine.

Tuolloin oli muodikasta, että miehet vahasivat viiksensä prameaan malliin. Kuuma tee tai kahvi olisi sulattanut vahan ja sotkenut herrojen taidokkaasti muotoillut viikset. Kupissa oli niin sanottu viiksisilta, joka suojasi karvoitusta juomalta. Kuppeja valmistettiin eri kokoisia ja mallisia, joista oli helppo valita omiin viiksiin parhaiten sopiva malli.

Vesi kuulostaa erilaiselta, kun sitä kaataa kylmänä tai kuumana

Meille ei ole mikään ongelma kertoa veden lämpötilaa (asteikolla kylmä-kuuma) sen äänen perusteella. Kuulostaa kummalliselta, mutta pitää paikkansa!

Viskositeetti on suure, jolla kuvataan nesteen kykyä vastustaa virtausta. Kuulostaa kovin monimutkaiselta, mutta otetaan esimerkki. Vesi valuu helpommin kuin öljy, joten sillä on pienempi viskositeetti. Öljy taas valuu helpommin kuin hunaja.

Pysähdytään hunajaan. Jos sitä lämmittää, tulee se silminnähden ”ohuemmaksi” ja juoksevammaksi. Vedellä tapahtuu sama ilmiö, se ei vain ole yhtä selvä. Kylmässä veden molekyylit hengailevat mieluummin porukoissa eivätkä ole kovin vikkelällä tuulella. Kuuman veden molekyyleilla on paljon energiaa ja ne liikkuvat ympäriinsä.

Tästä johtuu ero vesien äänessä ja hauskinta tosiaan on, että ihmiset osaavat helposti erottaa ne toisistaan. Voit testata tätä kaverilla: Kaada kahdesta kannusta vettä laseihin ja pyydä häntä silmät kiinni arvaamaan kumpiko on kylmää ja kumpi kuumaa.

Kaivonkannet ovat pyöreitä hyvästä syystä

Kuva: Pixabay

Kaduilla olevat kaivonkannet ovat lähes poikkeuksetta pyöreitä. Harva varmaan on miettinyt syytä pyöreyteen. Mutta ne eivät ole sen muotoisia vain ”koska ne ovat”, sillä oikean kokoinen pyöreä kansi ei pääse tippumaan kaivoon.

Jos kaivo ja sen kansi olisivat neliön muotoisia, mahtuu irti oleva kansi putoamaan kaivoon, sillä neliön lävistäjä (matka vastakkaisten kulmien välillä) on suurempi kuin sen sivu. Neliön mallisen kannen pitäisi toimiakseen olla siis paljon aukkoa suurempi.

Turvallisuussyiden lisäksi ympyrän muotoinen kansi on helppo irrottaa ja kiinnittää pyörittämällä.

Hukkuminen on aavikolla yleisempi kuolinsyy kuin nestehukka

Aavikosta tulee mieleen kuiva ja kuuma paikka. Kuitenkin vain toinen mielikuva on oikea, sillä virallisen määritelmän mukaan aavikko on paikka, jossa sataa vuosittain alle 250 millimetriä. Se voi olla vettä tai lunta.

Etelämanner on siis maailman suurin aavikko. Tämä fakta auttaa ymmärtämään sen, että maapallon aavikoilla kuolee enemmän ihmisiä hukkumisen kuin nestehukan seurauksena.

Mutta samaa pätee kaikilla aavikoilla – myös niillä kuumilla hiekka-aavikoilla, kuten Saharassa! Autiomaassa risteilee lukuisia puroja ja joenuomia, jotka ovat suurimman osan vuodesta tyhjillään. Mutta sitten kun aavikolla sataa, niin siellä sataa kunnolla.

Koska sade on harvinainen ilmiö, ei autiomaassa ole samanlaista vettä imevää maaperää kuin muualla, joten hiekka muuttuu nopeasti muistuttamaan upottavaa juoksuhiekkaa. Joten rajuilman aiheuttamat tulvat eivät ole ainoa vaara – hukkua voi myös hiekkaan!

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

8 omituista asiaa, joita ihmiset ovat tehneet istukalla

Julkaistu

Tällä listalla käydään läpi, että mitä kaikkea erikoista istukalla voi tehdä synnytyksen jälkeen.

Istukalla on raskauden aikana tärkeä tehtävä: se kuljettaa happea ja ravintoaineita äidiltä lapselle ja kuona-aineita toiseen suuntaan. Luonnollisesti istukasta tulee turha elin, kun lapsi syntyy. Mutta jokaisen istukan matka ei kuitenkaan lopu synnytykseen.

Suomen sairaaloissa oletusarvo on se, että istukka on biologista jätettä ja sen loppusijoituspaikka on roskis. Mutta halutessaan istukan voi viedä mukanaan kotiin – kunhan asiasta on etukäteen sovittu henkilökunnan kanssa.

Tällä listalla tutustumme siihen, mitä kaikkea hieman omituistakin ihmiset ovat tehneet istukalla.

Istukasta uniikki koru


Sairaalasta ei yleensä saa viedä irtonaisia elimiä kotiin, mutta istukka on poikkeus. Äiti voi pyytää saada istukan mukaansa, ja se voidaan laittaa synnytyksen jälkeen muovipussiin matkamuistoksi.

Ja mitä istukalla voi sitten tehdä?

No siitä voi valmistaa tai valmistuttaa uniikin korun.

Suomessa tällainen ei ainakaan vielä ole mahdollista, mutta esimerkiksi äidinmaitokoruja saa kotimaassakin tilaustyönä.

Astetta radikaalimpi vaihtoehto on istukkakoru tai napanuorakoru, joita tarjoavat jotkin ulkomaalaiset yritykset. Kokonaista istukkaa ei suoraan synnytysosastolta kannata mihinkään lähettää, vaan toivotunlainen muistokoru valmistetaan pienestä, kuivatusta palasesta. Yllä olevan kuvan sormuksessa on käytetty jauhettua istukkaa.

Samanlaista korua ei varmuudella ole kenelläkään toisella!

Istukan hautaaminen ja istuttaminen

Istukan hautaaminen on tapa, jota on harjoitettu monissa kulttuureissa ympäri maailmaa. Tässä on vain muutama esimerkki.

Esimerkiksi Uuden-Seelannin maoreille istukan hautaaminen symboloi vauvan yhteyttä maahan ja omaan kulttuuriin. Havaijilaisessa kulttuurissa istukan on ajateltu olevan osa lasta. Istukka haudataan maahan siemenen kanssa ja siemenestä versoava puu kasvaa sitten lapsen kanssa samaa tahtia.

Boliviassa elävä aimara-kansa hautaa istukan vain siinä tapauksessa, jos äiti menehtyy synnytyksessä. Istukan hautapaikka on salainen, jottei äidin henki palaa vaatimaan lasta itselleen.

Nämä ikiaikaiset perinteet ovat levinneet laajempaankin suosioon, eikä istukan istuttaminen ja hautaaminen ole mitään harvinaista puuhaa. Varsinaisia uskomuksia tai syvempää merkitystä moderniin istukan hautaamiseen ei kuitenkaan yleensä ole, mutta esimerkiksi lapsen ja puun kasvamisen seuraaminen on varsin kaunis ajatus.

Ja jos asiaa miettii vain käytännöllisesti, niin onhan proteiineja, rautaa ja muita ravintoaineita täynnä oleva elin mitä parhain lannoite kasveille. Puutarhaan pitää vain kaivaa tarpeeksi syvä kuoppa, jotta eläimet eivät pääse istukkaan käsiksi.

Istukan voi jättää kiinni vauvaan

 

View this post on Instagram

 

A post shared by 🍎 || EVE (@thatgaleve)


Istukan voi myös jättää oman onnensa nojaan. Eikä tällä tarkoiteta sitä, että se jäisi sairaalaan jätteen joukkoon. Lootussynnytykseksi kutsutaan sellaista synnytystä, jossa napanuoraa ei leikata vaan se jätetään yhdistämään vauvaa ja istukkaa. Napanuora jätetään irtoamaan vauvasta itsestään, mikä tapahtuu 3–10 päivän kuluessa.

Napanuoran ja istukan jättämisellä kiinni vauvaan haetaan sitä, että vastasyntyneen siirtyminen äidin kohdusta ulkomaailmaan olisi sujuvampi, sillä syntyminen on traumaattinen kokemus. Yhteys kohdusta tuttuun ja turvalliseen istukkaan tekee muutoksesta lempeämmän.

Lootussynnytyksen väitetyillä hyödyillä ei kuitenkaan ole tieteellistä pohjaa. Kun istukka on irronnut kohdun seinämästä ja syntynyt vauvan perässä, ei se ole enää yhteydessä äidin verenkiertoon eikä siis tarjoa vauvalle ravintoa, verta tai happea, mikä siis on raskauden aikana sen tehtävä.

Sen sijaan vauvassa kiinniolevasta napanuorasta ja istukasta voi olla haittaa. Mietipä, että jättäisit raa’an pihvin pöydälle moneksi päiväksi; söisitkö sitä enää tai tekisikö mieli edes koskea siihen, kun kaikki bakteerit ja muut mikrobit ovat innoissaan ryhtyneet lisääntymään.

Tällainen potentiaalinen infektiopesäke on siis kiinni vastasyntyneessä vauvassa. Myös haju on varmasti melkoinen, mutta lootussynnyttäjät ovat keksineet tähänkin ratkaisun: istukka kulkee mukana pussissa tai astiassa ja epämiellyttäviä hajuja torjutaan hieromalla istukkaa yrteillä.

Suomalaisissa sairaaloissa napanuora suljetaan ja katkaistaan muutama minuutti syntymän jälkeen.

Istukalla voi tehdä taidetta


Jotkut kutsuvat istukkaa elämänpuuksi ja myönnettäköön, että istukoista tehdyt taideteokset muistuttavat hieman puita. Ainakin etäisesti.

Jos istukasta haluaa taidetta, on elin syytä laittaa heti synnytyksen jälkeen jääkaappiin. Kuten jo aiemmin mainittiin, liha rupeaa pilaantumaan nopeasti huoneenlämmössä.

Parhaat printit syntyvät mahdollisimman tuoreesta istukasta, joten elin on toimitettava istukkataiteilijalle muutaman päivän sisällä synnytyksestä – mieluiten vielä samana päivänä. Pakastetusta istukasta tehdyt teokset jäävät kudosnesteen vuoksi kovin vaaleiksi.

Jos ei halua käyttää työhön ammattilaista, voi maalausta kokeilla ihan itse.

Taideteoksen valmistaminen on varsin yksinkertaista, kuten videolla on nähtävissä.

Elin värjätään musteella ja sitten vain painetaan paperi päälle. Voilà!

Parhaiten elämänpuu onnistuu istukan ”sileältä” puolelta eli vauvan puolelta – silloin kuvaan toistuvat oksia muistuttavat verisuonet.

Maalauksiahan voi tehdä useita ja antaa sitten vaikkapa lahjaksi läheisille. Kuka ilostuisi kaverin istukkaprintistä?

Videolla istukan käsittely ja värjäys tehdään näppärästi leikkuulaudan päällä, mistä päästäänkin sulavasti siirtymään listan kaikkein kiistanalaisimpaan kohtaan eli istukan syömiseen.

Istukan syöminen

Istukan nimi on monessa kielessä – esimerkiksi ruotsissa, saksassa ja englannissa – lainattu latinan placenta-sanasta, joka tarkoittaa tietyn tyyppistä kakkua. Istukalla on kuitenkin muitakin nimityksiä kuin tämä virallinen. Saksan Mutterkuchen ja ruotsin moderkaka ovat kirjaimellisesti äitikakku.

Mutta tarkoittaako tämä sitä, että istukka on syötäväksi tarkoitettu?

Ei todellakaan.

Istukassa ei ole mitään sellaista, mitä äiti tai sen puoleen vastasyntynyt vauva tarvitsisivat. Istukan syöminen on kuitenkin nostanut suosiotaan 1970-luvulta lähtien, jolloin sen terveyshyödyistä ruvettiin puhumaan.

Kyseisiä terveyshyötyjä ei kuitenkaan ole olemassa. Nykyään jotkut julkisuuden henkilöt ja bloggaajat paasaavat somessa mahtavista kokemuksistaan istukan syömisen parissa, mikä aina hetkellisesti nostaa tätä kyseenalaista toimintaa muodikkaaksi.

Useimmat nisäkäsemot – kasvinsyöjät mukaan lukien – kyllä syövät istukan synnytyksen jälkeen. Näin ne hävittävät synnytyksen veriset jäljet, jotka saattaisivat houkutella petoja. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi lehmän istukka sisältää endorfiineja ja muita hormoneja, jotka saattavat toimia luontaisina kipulääkkeinä sekä auttaa emon ja poikasen välisen yhteyden luomisessa ja maidontuotannon käynnistymisessä. Mutta kyse on ”uunituoreesta” istukasta. Näitä aineita ei ole jäljellä esimerkiksi pakastetussa, keitetyssä tai kapseleihin jauhetussa istukassa.

Istukan syömisen hyötyjä on toki tutkittu ihmiselläkin, mutta kokeissa sen ei ole todettu tekevän mitään niistä ”mielettömistä” asioista, joita jotkut lupailevat: plaseboon verrattuna esimerkiksi istukkakapselit eivät ole nostaneet hemoglobiiniarvoja, lisänneet maidontuotantoa, nopeuttaneet synnytyksestä toipumista tai ehkäisseet synnytyksen jälkeistä masennusta. Ihmisille istukan syöminen voi olla sen sisältämien bakteerien ja virusten vuoksi jopa vaarallista – sekä äidille että vauvalle.

Eri kulttuureista ympäri maailmaa ei myöskään ole löydetty todisteita siitä, että istukan syöminen olisi jollain tavalla lajillemme luontaista.

Joten sovitaanko, että istukan syöminen jää kaikilta väliin!?

Istukan lahjoittaminen

Elävä ihminenkin voi olla elinluovuttaja, sillä terve henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa. Munuaisten lisäksi elävä luovuttaja voi lahjoittaa kudoksia kuten luuta, sekä verta, kantasoluja ja sukusoluja.

Myös istukan voi lahjoittaa, mutta ei kuka tahansa synnyttäjä. Istukan voi Suomessa lahjoittaa suunnitellun keisarileikkauksen yhteydessä. Koko istukkaa ei oteta hyötykäyttöön, vaan kudospankki ottaa talteen sikiöpussin sisimmän kalvon eli amnionkalvon.

Amnionkalvoa käytetään silmävammojen, haavojen ja palovammojen hoidossa suojaamaan vaurioitunutta aluetta, ja se voidaan kiinnittää kudoksen pinnalle myös ilman ompeleita.

Mikään uusi juttu istukan vesikalvon käyttäminen biologisena haavataitoksena ei ole, sillä sitä on käytetty iho- ja limakalvovauroiden hoidossa jo yli vuosisadan ajan.

Aiemmin myös istukkaverta on voinut luovuttaa, mutta SPR:n veripalvelu lopetti istukkaveren keräilyn tappiollisena vuonna 2013. Pohjoismaita lukuun ottamatta istukkaveren luovuttaminen on monissa maissa varsin yleistä. Istukkaveri sisältää runsaasti kantasoluja, joita käytetään pahanlaatuisten verisairauksien kuten leukemian hoitoon.

Kun keräily Suomessa loppui, oli istukkaverestä eroteltuja kantasoluja pakastettuna yli 3000 yksikköä, joita voidaan käyttää vuosikymmenten ajan.

Lue myös: 10 erikoista ja mielenkiintoista faktaa, joita et ehkä tiennyt verestä ja verenluovutuksesta

Istukasta ihonhoitoa

Ehkä suurin hehkutus ja innostus istukkavoiteista on jo laimentunut, kuten trendeille on tapana käydä, mutta muutama vuosi sitten istukkavoiteet olivat ihonhoidon kuuminta hottia.

Eläinten istukkaa sisältävät kauneustuotteet ovat olleet julkisuuden henkilöiden suosiossa ja niiden on väitetty tekevän ihmeitä, kuten nuorentavan soluja ja häivyttävän ryppyjä.

Mutta mitäpä, jos iholle sivelee voidetta, joka on tehty omasta istukasta? Näin ei tarvitse maksaa maltaita monen käsittelyn kautta ihonhoitotuotteen ainesosaksi kulkevasta eläimen istukasta.

Helpoimmin tämä onnistuu kuivaamalla ja jauhamalla istukka, ja sitten lisäämällä jauhetta valmiiseen voiteeseen.

Omatekoisen istukkavoiteen käyttäjät ylistävät rasvaansa ja kertovat sen tekevän ihmeitä esimerkiksi raskausarville ja imetyksestä haavaisille nänneille. Toki jauhetun istukan osuutta voiteen toimivuudessa ei ole voitu todistaa, sillä saattaa olla, että rasvaaminen itsessään auttaa.

Istukasta voi tehdä nallekarhun

Vuonna 2009 Lontoossa asuva muotoilija Alex Green päätti heittäytyä luovaksi istukan kanssa. Synnytettyään hän vei istukan kotiin ja taiteili siitä nallekarhun.

Mikään suloisen halittava pehmonalle lopputulos ei ollut – ennemminkin koriste-esine. Ja epäilemättä erikoinen ja ainutlaatuinen muisto.

Jos istukasta tehty nallekarhu kuulostaa omalta jutulta, niin ei muuta kuin hommiin näillä ohjeilla:

  1. Leikkaa istukka puoliksi
  2. Hiero istukkaan merisuolaa ja anna kuivaa kunnolla
  3. Käsittele kuivanut istukka keltuaisen ja tanniinin sekoituksella – tämä on kuin nahan parkitsemista
  4. Vääntelee käsitelty istukka muistuttamaan nallekarhua (tehtävä ei ole helppo)
  5. Täytä nalle riisillä ja ompele kiinni

Ja vielä lopuksi tärkeä muistutus:

Kaikkea, minkä voi tehdä, ei ehkä kannata tehdä.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 käsittämätöntä yhteensattumaa – Näitä on lähes mahdoton uskoa todeksi!

Julkaistu

Nyt listataan käsittämättömät yhteensattumat, joille ei löydy järkevää selitystä.

Aina silloin tällöin elämässä tulee vastaan yhteensattumia, jotka ovat niin uskomattomia, että niille ei löydy järkevää selitystä. Tämän listan kymmenen tarinaa ovat juuri sellaisia.

Tällaiset järjenvastaiset yhteensattumat jakavat suuren osan ihmisistä kahteen leiriin: Niihin, joiden mielestä kaikki elämässä on vain sarja satunnaisia tapahtumia. Ja niihin, jotka uskovat kohtaloon tai johonkin suurempaan suunnitelmaan.

Listafriikki on kerännyt kasaan käsittämättömiä yhteensattumia, joiden kohdalla suurinkin skeptikko jäänee sanattomaksi. Vai keksitkö sinä näille tapahtumille järkeviä selityksiä?

Anne Parrish ja jälleennäkeminen Pariisissa

Kirjailija Anne Parrish syntyi ja varttui Yhdysvaltojen Coloradossa. Ollessaan nelikymppinen hän matkusti 1920-luvulla aviomiehensä kanssa Pariisiin ja oli hyvällä tavalla häkeltynyt kaupungin pienistä kujista ja jokivarren kahviloista. Parrish kolusi läpi kaikki löytämänsä kirjakaupat ja -kojut.

Aviomies ei monen päivän jälkeen enää jaksanut jakaa Parrishin innostusta vanhojen kirjojen penkomiseen, vaan keskittyi nauttimaan kahvista vaimoaan odotellessaan. Parrish teki hienoja löytöjä ja yllättyi ikihyviksi, kun törmäsi lapsuutensa lempikirjaan. Englanninkielinen Jack Frost and Other Stories -satukirja maksoi vain yhden frangin, joten Parrish nappasi sen mukaansa.

Parrish muisteli satuja aviomiehelleen, joka rupesi selaamaan kirjaa ja myönsi, että todellakin kirjan täytyi olla lapsuudesta tuttu. Ensimmäisellä sivulla nimittäin oli aiemman omistajan tiedot kirjoitettuna lapsen käsialalla: Anne Parrish, 209 N. Weber Street, Colorado Springs.

Parrish ei muistanut, että miten ja koska kirja oli siirtynyt hänen lapsuudenkodistaan eteenpäin, mutta jotenkin monen mutkan ja omituisen yhteensattuman kautta se samainen kirja oli päätynyt jälleen hänen käsiinsä – vuosikymmeniä myöhemmin, valtameren toisella puolella Pariisissa, satunnaisessa antikvariaatissa.

Ihmismagneetti ikkunasta putoaville vauvoille

Lokakuussa 1938 Yhdysvaltain Detroitissa asuva Joseph Figlock oli normaaliin tapaansa töissä lakaisemassa kaupungin katuja. Samaan aikaan kerrostalon neljännessä kerroksessa kaksivuotias David Thomas leikki avoimen ikkunan läheisyydessä. Thomas päätyi aivan liian lähelle avointa ikkunaa ja horjahti alas kohti varmaa kuolemaa.

Figlock sattui olemaan juuri sillä hetkellä oikeassa kohdassa katua ja Thomas tipahti hänen niskaansa. Figlock selvisi päälle pudonneesta pienokaisesta kuhmuilla, mutta Thomas kiidätettiin sairaalaan saamaan hoitoa päävammaan sekä murtuneeseen reiteen ja käteen. Vammat olisivat todennäköisesti olleet kohtalokkaat, jos Thomas-poika olisi päätynyt Figlockin pään sijaan katuun.

Oli onnekas yhteensattuma, että Figlock lakaisi katua juuri Thomasin kotitalon edustalla. Mutta se ei kuitenkaan ole syy sille, miksi tämä tarina on listalla. Nimittäin hieman vajaa vuosi ennen tätä tapausta Figlock oli osallisena aivan samanlaisessa onnettomuudessa.

Kyseessä oli toinen katu ja toinen kerrostalo, mutta sama kadunlakaisija ja neljännestä kerroksesta niskaan tippuva lapsi. Tuolloinkin lapsi selvisi olosuhteisiin nähden lievillä vammoilla.

Olikohan 1930-luvun Detroitissa jotenkin arkipäiväistä, että lapsia tipahteli ikkunoista?

Laura Buxtoneiden ilmapallo

Vuonna 2001 kymmenvuotias Laura Buxton seisoi kotipihallaan Staffordshiressä, Englannissa, pitäen käsissään punaista ilmapalloa. Hän oli kirjoittanut palloon oman osoitteensa ja pyynnön ”ole kiltti ja palauta Laura Buxtonille”. Sitten hän päästi pallon ilmojen vietäväksi.

Ilmapallo matkasi etelään, 225 kilometrin päähän, ja päätyi wiltshireläisen maatalon pihaan. Maanviljelijä hämmästyi: Pallossa oli tuttu nimi. Hänen naapureidensa sukunimi oli Buxton ja Buxtoneilla sattui olemaan Laura-niminen tytär. Niinpä hän vei ilmapallon tutulle Laura Buxtonille.

Tämä toinen Laura päätti kirjoittaa pallossa olleeseen osoitteeseen, minkä jälkeen juttu meni vieläkin kummallisemmaksi. Kävi ilmi, että täyskaimoilla oli ikäeroa vain muutamia kuukausia. Lisäksi molemmilla oli lemmikkeinä kani, marsu ja kolmivuotias, musta labradorinnoutaja.

Kun ilmapallon välityksellä toisensa löytäneet Laura Buxtonit vihdoin pääsivät vanhempiensa suostumuksella tapaamaan kasvotusten, olivat molemmat tytöt pukeutuneet farkkuihin ja vaaleanpunaiseen paitaan – mikä ei tietysti ole järin ihmeellistä 10-vuotiaille tytöille. He olivat kuitenkin myös samanpituisia, mikä oli hieman erikoisempaa, sillä he olivat ikäisekseen pitkiä. Onnekkaiden tuulien kuljettamasta ilmapallosta alkoi tiivis ystävyys, joka on jatkunut tähän päivään saakka.

Montako kertaa salama voi iskeä samaan ihmiseen?

Sanonnan mukaan salama ei iske samaan paikkaan kahdesti, mutta tämä ei tokikaan kirjaimellisesti pidä paikkaansa. Salamat voivat osua ja osuvatkin monesti samaan paikkaan.

Minkälaisella todennäköisyydellä salama iskee ihmiseen? Tai edelleen: Miten todennäköistä on, että salama osuus samaan henkilöön useaan kertaan ja vielä eri päivinä? No, ei kovinkaan todennäköistä.

Yhdysvaltalainen metsänvartija Roy Sullivan joutui elämänsä aikana seitsemän kertaa salamaniskun kohteeksi. Ensimmäinen isku tapahtui vuonna 1942 Sullivanin ollessa näkötornissa. Jalkaan osunut salama ei tehnyt pahempaa tuhoa, sillä mies menetti vain yhden varpaankynnen.

Sitten kuluikin reilusti yli kaksikymmentä vuotta ennen toista iskua. Vuonna 1969 Sullivan oli ajamassa maasturillaan vuoristotietä, kun salama iski hänet tajuttomaksi ja poltti hänen kulmakarvansa. Sitten meno kiihtyi.

Kolmannella kerralla vuonna 1970 Sullivan sai palovamman olkapäähänsä salaman iskettyä häntä kotipihalla. Vuonna 1972 salama sytytti hänen hiuksensa tuleen ja tuon välikohtauksen jälkeen kovaonninen mies rupesi pitämään aina vettä mukanaan. Viideskin isku osui päähän ja sytytti vuonna 1973 jälleen tukan tuleen – Sullivan sai sammutettua liekit vedellä. Vuonna 1974 salama aiheutti nilkkaan ikävät palovammat.

Viimeisen kerran Roy Sullivaniin iski salama hänen ollessaan kalastamassa kesäkuun 25. päivänä vuonna 1977. Vaikeat palovammat rinnassa ja vatsassa vaativat sairaalahoitoa, mutta tästäkin iskusta mies selvisi hengissä.

Valitettavasti muut ihmiset, myös työkaverit, alkoivat vältellä metsänvartijaa siinä pelossa, että heihinkin iskee salama. Karttelu ja eläväksi ukkosenjohdattimeksi kutsuminen masensivat Sullivania, joka menehtyi vuonna 1983 – ei kuitenkaan salamaniskuun, vaan oman käden kautta.

Maarten de Jongen kaksi täpärää läheltä piti tilannetta

Hollantilainen entinen kilpapyöräilijä Maarten de Jonge on huijannut kuolemaa kahdesti. Kahdesti hänen päivänsä ovat olleet luetut, mutta päätös viime minuutilla on pelastanut miehen molemmilla kerroilla. De Jongen piti nimittäin olla Malaysian Airlines -lentoyhtiön MH17 ja MH370 -lennoilla.

De Jonge kertoi järkyttävästä yhteensattumasta uutiskanava RTV Oostin haastattelussa heinäkuussa 2014 – vain päiviä sen jälkeen, kun MH17 oli ammuttu alas Ukrainassa. Kaikki lähes 300 matkustajaa ja miehistön jäsentä kuolivat. De Jonge oli vaihtanut lentoa viime hetkellä, sillä hänelle oli selvinnyt, että Frankfurtin kautta lentäminen olisi halvempaa kuin suora reitti Amsterdamista Kuala Lumpuriin.

Samassa yhteydessä de Jonge paljasti, että kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli välttänyt saman lentoyhtiön kohtalokkaan lento-onnettomuuden. Malesialaisessa Terengganu -pyöräilytiimissä polkenut de Jonge käytti toki usein Malaysian Airlinesin palveluita, mutta käyttämätön lentolippu kummallekin onnettomuuslennolle on puistattavaa.

Vain neljä kuukautta ennen MH17:n maahansyöksyä Kuala Lumpurista Pekingiin matkalla ollut MH370-lento katosi mystisesti. Koneen ja sen matkustajien kohtalosta ei ole mitään varmuutta, mutta todennäköisesti matka päättyi Intian valtamereen. De Jonge oli matkalla Taiwaniin kilpailuihin ja päätti vasta lentokentälle hyvissä ajoin saavuttuaan, että ottaakin aiemman lennon, jossa ei olisi välilaskua Pekingissä. Hän oli jopa jutellut muutaman MH370-lennolle menossa olleen matkustajan kanssa.

Nimetty dollari oli merkki ”sen oikean” löytymisestä

Yhdysvaltalainen Paul Grachan oli jo jonkin aikaa tapaillut ihastuttavaa Estheriä ja hänestä tuntui, että olisi aika virallistaa suhde tyttö- ja poikaystävänä. Suunnitelmaansa tyytyväisenä ja treffit seuraavalle viikolle sovittuna Paul nappasi välipalaa yhdestä kotikaupunkinsa Chicagon monista voileipäkahviloista.

Kaivaessaan rahaa lompakostaan hän huomasi, että erääseen dollarin seteliin oli raapustettu kynällä ”ESTHER”. Nuorenmiehen mielestä se oli hauska sattuma, joten hän päätti pitää setelin ja keksi tehdä siitä söpön lahjan tyttöystävälleen. Paul osti molemmin puolin läpinäkyvän valokuvakehyksen, johon hän asetteli Estherin nimellä varustetun dollarin.

Seuraavilla treffeillä hän esitteli lahjan Estherille, joka vaikutti hölmistyneeltä – jopa järkyttyneeltä. Paul kysyi, mikä tällä oli hätänä, mutta Esther pyysi olemaan huolehtimatta ja lupasi kertoa joskus myöhemmin.

Vuosia myöhemmin, kun Esther ja Paul olivat jo naimisissa ja muuttamassa isompaan asuntoon jälkikasvua odotellessa, ilmestyi kehys dollareineen jostain varastojen kätköistä. Paul kysyi vaimoltaan, josko tämä vihdoin kertoisi syyn omituiseen reaktioonsa.

Esther paljasti, että ennen Paulin tapaamista hänellä oli ollut surkeaa onnea poikaystävien suhteen. Eräänä päivänä ollessaan tylsistyneenä töissä kaupan kassalla hän oli miettinyt löytääkö koskaan tosirakkautta. Sitten hän oli päättänyt kirjoittaa nimensä reiluun kymmeneen seteliin ja sanonut itselleen, että se mies, jonka käsiin sellainen seteli päätyy, on tuleva hänen aviomiehensä. Tilanne oli ollut suhteellisen absurdi, kun Paul oli antanut hänelle yhden noista seteleistä lahjaksi. ”Pidin Paulista kovasti, mutta olimme juuri tavanneet enkä halunnut säikäyttää häntä puhumalla avioliitosta.”, kertoo Esther This American Liferadio-ohjelmassa. ”Tiesin kuitenkin heti hänen olevan se oikea – seteli sinetöi kohtalon!”.

Émile Deschamps ja luumuvanukas

1800-luvulla elänyt ranskalainen runoilija Émile Deschamps oli tottunut kotimaansa kulinaristiseen tarjontaan. Perienglantilainen luumuvanukas ei siis ollut hänelle lapsuudesta tuttu ruoka, mutta teini-ikäisenä hän pääsi maistamaan kyseistä herkkua ollessaan erään englantilaisen herra de Fontgibun seurassa.

Noin vuosikymmen myöhemmin Deschamps näki yllätyksekseen luumuvanukkaan satunnaisen ravintolan ruokalistalla ja päätti tilata sitä. Tarjoilija kuitenkin pahoitteli, että hän oli juuri myynyt viimeisen palan, mutta ehkäpä toinen asiakas olisi valmis jakamaan annoksen. Tarjoilija kutsui ravintolan perällä ollutta miesasiakasta nimeltä – herra de Fontgibu. Niinpä miehet päätyivät nauttimaan jälleen kerran Pariisissa harvinaista luumuvanukasta saman pöydän ääressä.

Kului taas vuosia. Eräillä päivälliskutsuilla, joihin Deschamps osallistui, tarjoiltiin pariisilaisille eksoottista luumuvanukasta. Runoilijaa huvitti. Hän kertoi tarinan vuosien takaisesta oudosta yhteensattumasta ja vitsaili, että kutsut on varmasti järjestetty herra de Fontgibun kunniaksi, koska menuussa on luumuvanukasta.

Seuraavassa käsittämättömässä käänteessä ovelle saapui yllättävä vieras: herra de Fontgibu! Hän oli itse asiassa erehtynyt sijainnista, sillä oli matkalla aivan toisille kutsuille. Mutta sattui vahingossa koputtamaan juuri siihen oveen, jonka toisella puolella Deschamps oli pian upottamassa haarukkaansa luumuvanukkaaseen.

Joseph Aigner ja pelastava munkki

Joseph Matthäus Aigner oli 1800-luvulla vaikuttanut itävaltalainen muotokuvamaalari, joka ikuisti kankaalle niin muita taiteilijoita kuin kuninkaallisiakin. Loistokkaasta urastaan huolimatta Aigner kamppaili itsetuhoisten ajatusten kanssa läpi elämänsä ja yrittikin itsemurhaa muutamaan otteeseen. Hänellä oli kuitenkin suojelusenkeli, tai paremmin suojelusmunkki, joka sattui aina viime hetkellä paikalle.

Aigner yritti ensimmäisen kerran hirttäytyä vain 18-vuotiaana, mutta tuntematon kapusiinimunkki keskeytti puuhat. Neljä vuotta myöhemmin samainen munkki esti jälleen Aignerin hirttäytymisen. Kolmekymppisenä Aigner tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta, mutta hirttolavalla teloituksen esti mystinen munkki. Tämän pyynnöstä johtuen Aigner armahdettiin.

Ollessaan 68-vuotias Aigner vihdoin onnistui päättämään päivänsä pistoolilla, mutta munkki oli läsnä edelleen. Hän toimitti Aignerin hautajaiset, eikä Aigner koskaan tiennyt edes hänen nimeään.

Ensimmäisen maailmansodan alku ja loppu

Ensimmäisen maailmansodan syttymiseen oli monia syitä, jotka olivat kyteneet pinnan alla jo pitkän aikaa. Viimeinen niitti oli kuitenkin Itävalta-Unkarin arkkiherttua ja kruununprinssi Frans Ferdinandin salamurha, jota myös Sarajevon laukauksiksi kutsutaan. Kesäkuun 28. päivänä vuonna 1914 serbialaisten tukema separatisti Gavrilo Princip ampui arkkiherttuan ja tämän vaimon Sophien, kun nämä olivat vierailulla Sarajevossa. Siitä alkoi Itävallan ja Serbian välinen kriisi, joka lopulta eskaloitui ensimmäiseksi maailmansodaksi.

Arkkiherttuapari ammuttiin lähietäisyydeltä avoautoon, joka on nykyään näytteillä Itävallassa, Wienin sotahistorian museossa. Museossa auto ehti olla kiinnostuneiden pällisteltävänä vuosikymmenten ajan, ennen kuin eräs brittiläinen historioitsija kiinnitti huomiota erikoiseen yksityiskohtaan. Auton rekisterinumero oli AIII 118. Se sai myös museon työntekijät ja johtajat haukkomaan henkeään; he eivät olleet koskaan aiemmin ajatelleet rekisterinumerossa olevan mitään ihmeellistä.

No mitäs kummallista siinä sitten oli? Sarajevon laukauksista alkaneen maailmansodan katsotaan päättyneen marraskuun 11. päivänä vuonna 1918. Aselepo julistettiin siis päivämäärällä 11.11.18. Aikamoinen yhteensattuma, jos vertaa päivämäärää rekisterinumeroon!?

Kannibalismi-tarina, joka kävi toteen

Amerikkalaisen romantiikan suurimpiin nimiin kuuluva Edgar Allan Poe tunnetaan runoistaan ja novelleistaan, ja hänen ainoa (valmistunut) romaaninsa on vuonna 1838 julkaistu Arthur Gordon Pymin selonteko.

Kirjassa kerrotaan nelikosta, joka ajelehtii merellä myrskyn tuhoamalla aluksella. He onnistuvat nappaamaan kilpikonnan syötäväksi, mutta se ei ole tarpeeksi. Miehet ovat nälkäisiä ja epätoivoisia. Richard Parker ehdottaa, että he vetäisivät pitkää tikkua siitä, kuka heistä neljästä tapetaan ja syödään, jotta muilla on mahdollisuus selvitä. Parker itse tulee valituksi ja hänet uhrataan muiden selviämiseksi. Näin siis Poen kirjassa.

Poe väitti tarinansa perustuvan tositapahtumiin, mutta tällaisesta tapauksesta ei ollut kellään mitään tietoja. Poen väittämä herätti kuitenkin lähes 50 vuotta kirjan julkaisun jälkeen epäilyjä ja huhuja siitä, olisiko kirjailijalla mahdollisesti ollut aikakone käytössään.

Mennään tosielämään. Vuonna 1884 Mignonette-niminen laiva matkasi Englannista Australiaan ja joutui Afrikan rannikolla myrskyn kouriin. Miehistöstä selvisi vain neljä henkilöä, jotka jäivät ajelehtimaan haaksirikkoutuneen aluksen pelastusveneelle ilman ruokaa ja vettä. Kuulostaako jo tutulta?

Miehet saivat kiskottua ruoaksi yhden kilpikonnan, mutta ravintoa oli saatava lisää. Joukon kokemattomin, vain 18-vuotias laivapoika, sairastui juotuaan suolaista merivettä ja vaipui tajuttomuuteen. Koska nuorimies oli muutenkin sairas eikä hänellä ollut perhettä, päättivät muut kolme tappaa hänet ravinnoksi.

Kolmikko pelastui ja paljasti arkailematta syyn selviämiselleen: He olivat syöneet laivapoika Richard Parkerin.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Paljonko viiksekäs juoja haaskaa olutta vuodessa? 10 uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi

Julkaistu

Tässä tulee 10 erikoista, omituista ja uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi.

Tässä tulee 10 erikoista ja uskomatonta faktaa, joiden on vaikea uskoa olevan totta. Mutta tässä kohtaa totuus todella on tarua ihmeellisempää!

Listalle on koottu faktoja arkistojen kätköistä, sillä valitettavasti toimitus potee jo perinteeksi muodostunutta maaliskuun alun koronaa, eikä olo ole mikään mainioin. Yritämme kuitenkin saada tavaraa ulos oman jaksamisen mukaan – toivottavasti ymmärrätte!

Mutta nyt mennään erikoisten, yllättävien ja omituisten faktojen pariin!

Historian pisin hikka aiheutti vuosikymmenien mittaisen piinan

Yhdysvaltalainen Charles Osborne syntyi vuonna 1894 ja menehtyi vuonna 1991. Hän siis eli todella pitkän elämän.

Osbornella oli kuitenkin valtaosan elämästään melkoisen ikävä ongelma. Vuonna 1922, kun hän oli 28 vuoden ikäinen, hän punnitsi sian ennen eläimen teurastamista. Punnituksen aikana Osbornelle tuli hikka, mikä on täysin normaalia – onhan meistäkin jokainen varmasti kokenut tuon ärsyttävän toverin, joka johtuu pallean äkillisistä supistuksista.

Normaalisti hikka kestää muutaman minuutin ajan, ja joskus hieman pidempään, mutta Osbornen kohdalla tuo hikka kulki mukana aina helmikuuhun 1990 saakka. Kaiken kaikkiaan Osborne kärsi siis jatkuvasta nikotuksesta 68 vuoden ajan ja sillä hän pääsi myös Guinnessin ennätystenkirjaan.

Pitkittyneen hikan taustalla on aina jokin sairaus, mutta Osbornen kohdalla tuohon ikävään vaivaan ei yksinkertaisesti löydetty mitään hoitokeinoa. Noin vuosi ennen kuolemaansa Osborne pääsi vihdoin eroon hikastaan – se vain katosi omia aikojaan – mikä oli varmasti valtaisa helpotus lähes 25 000 päivää kestäneen kärsimyksen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan hänen arveltiin nikotelleen tuon vaivansa aikana käsittämättömät 430 miljoonaa kertaa, sillä alkuun hän nikotteli jopa 40 kertaa minuutissa ja myöhempinä vuosinaan noin 20 kertaa minuutissa; hän siis todella ansaitsee paikkansa tällä uskomattomien faktojen listalla.

Viiksekäs oluenjuoja haaskaa puolitoista tuoppia vuodessa

Kuva: Alberto Bigoni | Unsplash

Guinness-olutta ruvettiin valmistamaan Dublinissa, Irlannissa, vuonna 1759 ja nykyään se on yksi maailman tunnetuimmista olutbrändeistä. Vuonna 2000 yhtiö tilasi tutkimuksen, jossa oli määrä selvittää, paljonko viiksekkäät Guinnessin juojat haaskaavat olutta. Kävi ilmi, että aika paljon.

Tutkimuksen suoritti Robin Dover, joka on tieteilijänä erikoistunut hiuksiin ja ihosairauksiin. Hän analysoi Guinnessissa uitettuja viiksikarvoja, jotka oli saatu lahjoituksina kahdeksalta vapaaehtoiselta. Tohtori Dover havaitsi, että vaikka yksittäinen karva kykenee imemään itseensä 20 % oman painonsa verran olutta, katoaa haaskuun menevästä olutmäärästä suurin osa karvojen väleihin. Tämä on tarkkaa tiedettä!

Arvioiden mukaan saarivaltiossa oli tutkimushetkellä 92 370 kasvokarvoilla varustettua Guinnessin juojaa, joista jokainen kiskoi suosikkioluttaan keskimäärin 180 tuoppia vuodessa. Keskiverto Guinnessin nauttija käytti tuopin kumoamiseen 10 hörppäystä, joista jokaisella viiksiin jäi 0,56 millilitraa olutta.

Doverin mittausten ja laskelmien mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan alueella partoihin ja viiksiin jäi siis vuosittain noin 162 719 tuopillista olutta. Se tarkoittaa puoltatoista tuoppia yhtä viiksekästä juojaa kohtaan.

Yhteensä viiksekkäät Guinnessin juojat siis heittivät vuosituhannen alussa hukkaan noin 423 000 puntaa.

Luonnollisesti mitä pidemmät ja tuuheammat viikset, sitä enemmän olutta menee haaskuun. Eli kaikille oluen ystäville oiva säästövinkki: Aja parta!

Viikunat eivät kelpaa kaikille kasvissyöjille: Hedelmä on lihansyöjä

Viikunoita eli fiikuksia on noin 800 lajia ja niiden joukossa on muutamia sellaisia, joiden hedelmiä ihmiset käyttävät ravinnokseen. Aitoviikuna (Ficus carica) on se meille suomalaisillekin tuttu hedelmä.

Aitoviikunat elävät symbioosissa viikunapistiäisten kanssa. Paritellut pistiäisnaaras tunkeutuu viikunan hedelmään, menettää rytäkässä siipensä ja pölyttää kukat. Jos viikuna on sekä hede- että emikukinnot sisältävä hermafrodiitti, munii pistiäinen munansa ja kuolee. Aikanaan syntyvät toukat kehittyvät kotelovaiheen kautta aikuisiksi pistiäisiksi, parittelevat keskenään ja naaraat lähtevät siitepölyt mukanaan etsimään uutta viikunaa. Koiraat tulevat ulos pesäviikunastaan ja kuolevat. Näitä kaksineuvoisia viikunoita ei ole perinteisesti käytetty ihmisen ravintona, sillä ne kuhisevat pieniä pistiäisiä.

Jos taas naaraspistiäinen tunkeutuu pelkästään emikukintoja sisältävään, naaraspuoliseen viikunaan, suorittaa se pölytyksen, mutta ei pysty munimaan. Pistiäisnaaras kuolee hedelmän sisälle ja viikuna sulattaa sen ravinnokseen. Nämä hedelmät ovat juuri niitä, joita ostamme kauppojen hevi-osastolta.

Vaikka monilla vegaanifoorumeilla kammoksutaan lihaa syöviä viikunoita, eivät viikunan rouskuvat osat ole pistiäisen palasia, vaan harmittomia siemeniä. Viikunalla on erittäin tehokas entsyymi nimeltään fikaiini, joka sulattaa pistiäisnaaraan ihan kokonaan hyödyllisiksi ravintoaineiksi. Mutta kyllä: viikunat syövät lihaa!

Pez-karkit kehitettiin tupakoinnin lopettamiseen

Muistatko PEZ-karkit? Ne, jotka laitettiin esimerkiksi johonkin Disney-hahmon pään omaavaan ”putkiloon”, ja sitten niitä sai tuota päätä kääntämällä käteensä? Itse asiassa niistä on turha puhua menneessä muodossa, sillä niitä on edelleen tarjolla, joskaan ne eivät välttämättä ole Suomessa yhtä suosittuja kuin ennen.

PEZ-karkit ja nämä annostelijat kehitettiin aikanaan Wienissä, Itävallassa, tarkalleen ottaen vuonna 1927, Eduard Haas III:nnen toimesta. Niitä markkinoitiin alkuun yhteen puristettuina piparminttuina, mutta myöhemmin markkinoille tuli useita erilaisia makuja.

Mutta mistä sitten idea näihin PEZ-karkkeihin oikein lähti eli mikä niiden kohdalla oli niin sanottu pointti? Kyllä, PEZ-karkkien taustalla oli huomattavasti suurempi merkitys kuin vain karkin valmistaminen, sillä ne kehitettiin tupakan korvikkeiksi ihmisille, jotka yrittivät lopettaa tupakoinnin.

Reikä kuulakärkikynän korkissa

Oletko ikinä ihmetellyt, miksi kuulakärkikynien irrotettavissa korkeissa on reikä päässä? Korkinhan nimenomaan pitäisi suojata musteen mahdolliselta valumiselta. Reikä estää – hassua kyllä – myös musteen kuivumisen, sillä se laskee korkin sulkemisesta syntyvää ilmanpainetta.

Sillä on kuitenkin tärkeämpikin tehtävä.

Se on tehty estämään tukehtumista. Jos lapsi (yleensä se on lapsi) vahingossa pistää korkin suuhunsa ja se takertuu kurkkuun, on sen läpi mahdollista saada edes hieman happea. Nykyään monen valmistajan omaksuma reiällinen korkki on vähentänyt tukehtumiskuolemia huomattavasti, joten niinkin pienellä asialla voidaan pelastaa ihmishenkiä.

Punkin purema voi aiheuttaa punaisen lihan allergian

Punkkeja, yäk! Pian on taas se aika vuodesta, kun saa syynätä koko kroppansa läpi aina jos vähänkin poikkeaa metsän tai heinikon puolelle.

Kaikki tietävät, että punkit levittävät tauteja, joista borrelioosi ja puutiaisaivokuume ovat tunnetuimpina. Mutta kun punkkien elinalue kasvaa ja niiden määrä lisääntyy, tulee esiin myös muita, oudompia, vaivoja.

Punkit käyttävät ravinnokseen sitä eläintä, joka niiden ohi kulloinkin sattuu kulkemaan, mikä mahdollistaa taudinaiheuttajien ja muun tavaran liikkumisen eri lajien välillä. Jos punkki on toukka- tai nymfivaiheessa ruokaillut esimerkiksi hirvessä, ja myöhemmin pureutuu ihmiseen, siirtyy sen syljen mukana hirven aineita verenkiertoomme.

Yksi näistä on alfa-gal-hiilihydraatti. Kädelliset ovat ainoita nisäkkäitä, joilla ei tätä sokeria luontaisesti ole, joten niiden (meidän) elimistön immuunipuolustus voi hyökätä entuudestaan tuntematonta molekyylia vastaan.

Ja kun vasta-aineita on kerran syntynyt, voi alfa-gal aktivoida voimakkaan puolustusreaktion koska tahansa myöhemmin. Muun muassa naudanlihassa tätä sokeria esiintyy, mikä tarkoittaa sitä, että joillekin voi kehittyä allerginen reaktio lihan syömisen jälkeen. Alfa-gal voi saada aikaan ihottumaa, kuumeilua tai jopa hengenvaarallisen anafylaktisen shokin ja tajunnan menetyksen. Toisille ei tule mitään reaktiota.

Jälleen yksi syy kammoksua punkkeja. Ihan niin kuin sellainen olisi tarvittu.

Maanteiden keskiviivat keksittiin tippuvasta maidosta

Tien keskiviiva on varmasti eniten onnettomuuksia estänyt ja ihmishenkiä pelastanut liikennemerkki. Tai ehkä sitä ei voi sanoa liikennemerkiksi, mutta saat varmaan pointista kiinni.

Idea teiden keskiviivoista syntyi, kun Yhdysvaltain Michiganista kotoisin oleva Edward Hines seurasi hevosen vetämiä maitokärryjä vuonna 1911. Eli siis ennen kuin autot olivat vallanneet liikenteen!

Hän huomasi kärryistä tiputtelevan maitoa, josta syntyvä vana muodosti katkonaisen viivan keskelle tietä. Siitä se ajatus lähti, ja niin yksinkertaisella tavalla erotettiin vastakkain kulkeva liikenne toisistaan. Maalia tiehen, ja Hinesista tuli ”maailman tärkeimmäksi liikenneturvallisuutta edistäväksi välineeksi” tituleeratun keskiviivan isä.

Kauniiden naisten ruumiit annettiin nekrofilian estämiseksi mädäntyä muutama päivä ennen palsamointia

Muinaisessa Egyptissä oltiin tunnetusti eteviä palsamoijia; se on päivänselvää, kun tuhansia vuosia vanhoja muumioita löytyy hautakammioista olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Egyptissä kuolleiden henkilöiden ruumiit toimitettiin palsamoijalle hyvin pian menehtymisen jälkeen, sillä uskomuksen mukaan vainaja jatkoi elämäänsä tuonpuoleisessa. Hajoamaton ja mahdollisimman ehjä ruumis takasi tälle ikuisen elämän.

Poikkeuksiakin jouduttiin tekemään. Jos vainaja oli korkeassa virassa olevan miehen vaimo, tai vaihtoehtoisesti erityisen kaunis tai tunnettu nainen, annettiin hänen ruumiinsa palsamoijien käsiteltäväksi vasta kolmen tai neljän päivän päästä.

Siinä ajassa ruumiissa ehti alkaa mätänemisprosessi, jota yleensä haluttiin välttää ennen muumiointia. Odotusaika oli tarpeen, sillä joidenkin palsamoijien tiedettiin harjoittaneen nekrofiliaa juuri kuolleiden naisten ruumiiden kanssa. Kun elimistön entsyymit yhdessä bakteerien kanssa olivat ehtineet alkaa hajottamaan ruumista, oli houkutus seksuaaliseen hyväksikäyttöön ainakin vähäisempi.

Moottorisaha keksittiin avuksi synnytykseen

Ennen kuin keisarileikkauksesta tuli hygienian ja tietotaidon kehittymisen ansiosta äidille turvallinen 1800-luvun puolivälin jälkeen, oli vaikeissa synnytyksissä käytössä suhteellisen raaka metodi.

Jos vauva ei mahtunut tulemaan luonnollisesti ulos, joutuivat lääkärit leikkaamaan auki symfyysin (lantion etuseinämän yhdessä pitävä rustoinen häpyluuliitos). Leikkaus tehtiin pientä veistä ja sahaa apuna käyttäen, mikä oli aikaa vievää ja sotkuista puuhaa. Puhumattakaan operoitavan naisen kivuista: leikkaus tehtiin tietenkin vajavaisella puudutuksella.

Vuonna 1780 kaksi lääkäriä John Aitken ja James Jeffray kehittivät ketjusahan, jolla lantioluut sai nopeammin erilleen ja symfyysin halki. Operaation kivuliaisuus ei varmastikaan vähentynyt. Käsikäyttöisessä, keittiöveistä malliltaan muistuttavassa sahassa oli pyörivä ketju, jossa oli teräviä hampaita. Ketjua liikuteltiin kampea veivaamalla. Käytännössä siis oltiin kaukana moottorisahasta, teoriassa ei niinkään.

Kun tieto ketjusahan toimivuudesta levisi, alettiin sitä käyttää muissakin leikkauksissa, muun muassa amputaatioissa. Koska uudella sahalla oli aiempiin välineisiin verrattuna helppo pureutua lähes mihin tahansa materiaalin, löysi se lopulta tiensä myös metsureiden käsiin.

Kieli on selvännäkijä. Tai tuntija.

Päätetään lista todelliseen loppukevennykseen. Tai se voi olla myös ahdistuksen aiheuttaja, riippuen näkökannasta ja lukijan seuraavista liikkeistä.

Kieli tietää, miltä kaikki tuntuu, vaikka et siis olisi koskaan nuollut kyseisiä kohteita. Mieti vaikka tennispalloa, ripsiväriharjaa tai pöydänjalkaa. Tiedät tasan tarkkaan, miltä niiden pinta tuntuu kielessä.

Listafriikki ei missään nimessä tuomitse ketään, jolla mahdollisesti on kokemusta edellä mainittujen esineiden nuolemisesta, mutta suurimmalla osalla ei varmaankaan ole. Mutta vain ajatus niiden nuolemisesta riittää kielelle. Tämän testaaminen ei voisi olla helpompaa: katsele vain ympärillesi ja nuole mielessäsi näkemiäsi asioita.

Seuraavan kerran, kun joku pyytää tunnustelemaan esimerkiksi villapaitaansa – ”kokeile, miten ihanaa materiaalia tämä on!” – voit pitää etäisyyttä ja sanoa, ettei sinun tarvitse koskea, sillä olit jo miettinyt miltä sen nuoleminen tuntuu.

Tämä fakta kannattaa ehdottomasti kertoa jossain suljetussa tilassa täysin oudoille ihmisille!

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Granaattiomenan murskaamista oveen, värikkäitä alusvaatteita ja nukkejen polttamista roviolla: 10 erikoista tapaa juhlia uuttavuotta

Julkaistu

Miten sujuu uudenvuoden juhlinta maailmalla? Tässä kymmenen erikoista tapaa ja perinnettä.

Samppanjaa ja ilotulitteita – kuulostaa uudenvuoden juhlinnalta! Uuttavuotta juhlistetaan monin eri tavoin ja esittelemme nyt kymmenen erikoista perinnettä ympäri maailman.

Vuoden vaihtuminen on merkittävä juhla monessa kulttuurissa, mutta kaikilla on heittää soppaan omat mausteensa. Ympäri maailman löytyy mitä erilaisimpia perinteitä ottaa uusi vuosi vastaan ja valtaosa näistä perinteistä on siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Miten sinä vietät uuttavuotta? Sujuuko uudenvuoden juhlinta suomalaisittain perinteisissä merkeissä vai otatko kenties tältä listalta muutaman vinkin ja heittäydyt kansainvälisiin tunnelmiin?

Brasilia: Toiveikkaita hyppyjä Atlantin aaltoihin

Uuteen vuoteen hyppääminen voi olla ihan kirjaimellinen hyppy. Tanskalaisilla on tapana nousta seisomaan tuoleille ennen vuorokauden vaihtumista ja kun keskiyö saapuu, hyppäävät he alas. Hypyn on tarkoitus karkottaa pahoja henkiä.

Tuo tanskalaisten tapa on huomattavasti mielekkäämpi toteuttaa myös Suomessa, jos vertaa esimerkiksi Brasiliassa tapahtuvaan uudenvuoden juhlintaan, johon liittyy niin ikään hyppääminen.

Brassit kerääntyvät uudenvuodenaattona sankoin joukoin rannalle, missä hypätään seitsemän aallon ylitse. Jokaisella hypyllä esitetään toive tulevalle vuodelle tai osoitetaan kiitosta jostain menneen vuoden tapahtumasta.

Itämeren tai minkään vesistön aallot eivät erityisemmin houkuttele hyppimään Pohjolan hyytävässä vuodenvaihteessa.

Kanada: Virkeitä jääkarhuja


Tässä sitten kumotaan edellisen kohdan viimeinen lausahdus. Sillä jos haluaa juhlistaa uutta vuotta kuten kanadalaiset, niin suunta käyköön hyisiin vesiin.

Vancouverissa 1920-luvulla alkanut perinne on vuosien mittaan levinnyt ympäri Kanadaa ja tehdäänpä näitä ”jääkarhu-uinteja” muuallakin maailmassa. Polar Bear Swimin alkuvuosina uintiin osallistui vain kourallinen ihmisiä, mutta nykyisin tapahtumat houkuttelevat valtaisan määrän väkeä.

Tuhannet karaistuneet kanadalaiset ympäri maan kerääntyvät uudenvuodenpäivänä rannoille juoksemaan jäiseen mereen tai järveen. Joidenkin paikkakuntien tapahtumissa ensimmäisinä veteen pulahtaneet palkitaan, mutta monille osallistuminen tähän järjettömään perinteeseen on tärkeintä.

Jos on edellisen illan ja yön juhlinnoista hieman nuutunut olo, niin sukellus jääkylmään veteen raikastaa kummasti.

Filippiinit: Vain pyöreällä muodolla on väliä

Kuva: Pixabay

Filippiineillä pyöreys on yhtä kuin vauraus. Pyöreä muoto tietää pätäkkää ja hyvää onnea, ja uutenavuotena tämä uskomus viedään äärimmilleen.

Filippiiniläiseen uudenvuoden juhlintaan kuuluu valtava keskiyön juhla-ateria Media Noche. Herkkuja notkuvassa pöydässä on oltava myös pyöreitä hedelmiä – koska vaurautta havitellaan kaikin keinoin. Usein hedelmät ovatkin paraatipaikalla, keskellä pöytää. Ihan kaikkia hedelmiä ei kuitenkaan hyväksytä pyöreästä muodosta huolimatta: muun muassa ananas ja jakkihedelmä ovat vältettävien listalla, koska niiden kuorissa oleva piikit symboloivat ongelmia.

Uutenavuotena filippiiniläiset myös pukeutuvat pilkullisiin asuihin ja lahjoittavat toisilleen kolikoita – pyöreä muoto kunniaan! Lapsilla on myös tapana täyttää taskunsa kolikoilla ja ravistella niitä keskiyöllä.

Joissakin perheissä kolikoita myös levitellään uutenavuotena ympäri kotia, sillä mitä enemmän laatikoissa tai nurkissa tai vaikkapa tuolien alla on käteistä, sitä enemmän seuraavana vuonna on tiedossa hyvää onnea ja rahaa.

Argentiina: Ympäristöstä viis kunhan mennyt on mennyttä!


Jos vierailee Buenos Airesissa uudenvuoden aikaan, voi taivaalta satava paperisilppu yllättää pahanpäiväisesti. Ei huolta, sillä kyse on uudenvuoden perinteestä, jossa kaikki mennyt jätetään taakse ja uusi vuosi aloitetaan kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.

Toimistojen työntekijöillä on nimittäin vuoden viimeisenä päivänä tapana työntää kaikki kertyneet dokumentit, kalenterit ja muistilaput paperisilppuriin ja viskata silppu ikkunasta kadulle.

Roskakoriin silppua ei voi laittaa, sillä sen lennättäminen ikkunasta ulos symboloi kaikesta negatiivisesta irtipäästämistä ja positiivisten asioiden vastaanottamista. Perinne on hiljalleen hiipumassa, sillä valtava määrä paperisilppua on rumannäköistä – varsinkin, jos sattuu satamaan – eikä roskaaminen ole myöskään ympäristölle hyväksi.

Grönlanti: Uudenvuoden juhlinta tuplana

Grönlantilaiset selvästi rakastavat uudenvuoden juhlintaa. He nimittäin tekevät sen kahdesti.

Kun kello on Grönlannissa iltakahdeksan, on se keskiyö Tanskassa. Ja koska Grönlanti kuuluu Tanskaan, niin miksipä vuodenvaihdetta ei juhlittaisi emämaan mukana. Raketit paukkuvat pohjoisen pimeälle iltataivaalle, kuoharilasit kilisevät, kaikki halailevat toisiaan ja toivottavat hyvää uutta vuotta. Sitten grönlantilaiset asettuvat nauttimaan illallista.

Kunnes kello lyö kaksitoista, jolloin tunteja aiemmin tapahtunut juhlinta toistetaan yhtä riemukkaissa merkeissä.

Mahtava perinne! Koska vuorokausi vaihtuu jossakin päin maailmaa jokaisena tuntina (ja myös välissä) niin miksi ei juhlia 24 tuntia putkeen?

Jee, vuosi vaihtui Tongalla! Jaahas, kilistellään Intian mukana. Sitten ammutaan raketteja omana virallisena uutenavuotena. Muutaman tunnin päästä voikin juhlistaa grönlantilaisten tahdissa. Vaikka aamulla voi jo tuntua turnausväsymystä, niin vielä jaksetaan jorata, kun Meksikossa vaihtuu vuosi. Kovimmat uudenvuoden juhlijat sinnittelevät seuraavaan keskipäivään ja kohottavat maljan yhdessä havaijilaisten kanssa.

Lue myös: 10 hämmentävää faktaa aikavyöhykkeistä – Miten kellonaika voi olla näin monimutkainen asia!?

Ecuador: Mennyt vuosi tuhkana tuuleen


Kun keskiyö saapuu Ecuadorissa, sytyttävät ihmiset paperilla täytettyjä linnunpelättimiä tuleen. Ne eivät ole mitä tahansa nukkeja, vaan monille on taiteiltu jonkun julkkiksen tai vaikkapa poliitikon kasvot. Poltettavat nuket symboloivat puhdistautumista edellisen vuoden pahuuksista. Samalla roviolla poltetaan myös vanhoja valokuvia, jotka edustavat mennyttä vuotta. Näin karkotetaan kaikki paha.

Perinteen kerrotaan juontavan juurensa vuoden 1895 keltakuume-epidemiaan, jolloin ihmiset täyttivät arkkuja tautiin menehtyneiden läheistensä vaatteilla, minkä jälkeen arkut sytytettiin palamaan puhdistautumisen merkiksi.

Jos pelkkä linnunpelättimen polttaminen ei vakuuta siitä, että tuleva vuosi on oleva loistelias, voi omia mahdollisuuksiaan parantaa hyppäämällä palavan nuken yli 12 kertaa. Jos siinä onnistuu polttamatta itseään, niin ainakin voi sanoa, että hyvä onni oli matkassa hyppyhetkellä.

Venäjä: Toivomukset tuhkana kurkusta alas

Jos Ecuadorissa menneet tuuhastetaan tuhkana tuuleen, niin itänaapurissa tuhkat edustavat toiveita tulevan vuoden varalle.

Venäläiset eivät tee uudenvuodenlupauksia, vaan he esittävät toiveita alkavalle vuodelle. Keskiyöllä, kellon lyödessä kaksitoista, toiveet kirjoitetaan ylös paperilappusille. Sitten nämä lappuset poltetaan, paperista syntynyt tuhka ripotellaan samppanjan joukkoon ja lasillinen kulautetaan kurkusta alas.

Ja tämä kaikki on tapahduttava niiden kahdentoista kellonlyönnin aikana, jos siis mielii toiveidensa toteutuvan.

Kreikka: Tuleva vuosi on onnekas, jos kodin edusta näyttää veriseltä rikospaikalta

Kreikkalaisessa kansanperinteessä granaattiomena on jo ammoisista ajoista lähtien symboloinut voimaa. Se on hedelmällisyyden, vaurauden ja hyvän onnen hedelmä. Ei siis ole lainkaan kummallista, että granaattiomena liittyy olennaisena osana uudenvuoden juhlintaan ja erityisesti perinteeseen nimeltään podariko.

Aattona kreikkalaiset ripustavat granaattiomenan roikkumaan ulko-ovelle tai hedelmä otetaan kirkkoon mukaan siunattavaksi; tapa on hieman erilainen saaresta riippuen.

Juuri ennen keskiyötä ihmiset tulevat ulos kodeistaan ja kun vuosi on vaihtunut, astuu tarkkaan valittu henkilö ensimmäisenä sisään oikea jalka edellä. Perinteen nimi podariko on vapaasti suomennettuna hyvä jalka.

Toisinaan ensimmäisenä sisään astuva henkilö on talon isäntä, toisinaan vanhin poika ja joskus perhe voi kutsua jonkun ulkopuolisen, jonka uskotaan tuovan hyvää onnea. Kun tämä onnekas astuja on ylittänyt kynnyksen, laittaa talonväki jalkansa jonkun rautaisen esineen päälle, jotta perhe pysyisi rautaisessa kunnossa läpi tulevan vuoden.

Ja sitten päästään siihen granaattiomenaan. Kaiken hyvän onnen varmistamiseksi granaattiomena isketään ovea vasten ja mitä enemmän mehua roiskuu, sitä paremmat ajat on tulossa. Hedelmän murskaamisen hetkellä kaikki toivottavat toisilleen hyvää uutta vuotta.

Tämä perinne ei mene kokeiluun. Jos olet koskaan avannut granaattiomenaa, niin tiedät mitä tarkoitan. Homman jälkeen keittiö ja kaikki lähialueet noin 10 metrin säteellä ovat punaisissa roiskeissa kuin joku olisi murhattu väkivaltaisesti. No, ehkäpä se on tiennyt vain hyvää onnea!

Sveitsi: Hyviä uutisia sottapytyille

Kuva: Pixabay

Jäätelön tippuminen maahan suututtaa ja itkettää – usein lähinnä lapsia, mutta miksei myös aikuisia. Onhan se harmillista. Tilanne on kuitenkin päinvastainen silloin, kun Sveitsissä juhlitaan uuttavuotta. Lattialle tipahtanut jäätelö nimittäin symboloi yltäkylläisyyttä ja sen uskotaan tuovan onnea ja vaurautta. Niinpä sveitsiläiset pudottelevat jäätelöä maahan ihan tarkoituksella.

Tämä perinne herättää muutamankin kysymyksen: Kuka siivoa kaiken lattialle levitetyn jätskin? Ja saako kukaan syödä uutenavuotena jäätelöä vai päätyykö kaikki herkku lattialle hyvää onnea tuomaan?

Latinalainen Amerikka: Alusvaatteiden värillä on väliä

Nyt avataan valtioiden rajoja ja puhutaan suuren alueen yhteisestä perinteestä. Isossa osassa Väli- ja Etelä-Amerikkaa alusvaatteiden valitseminen on uudenvuoden juhlinnan kriittisin hetki. Esimerkiksi Meksikossa ja Boliviassa uskotaan vakaasti, että uutenavuotena käytettyjen alusvaatteiden väri määrittää seuraavan vuoden kohtalon.

Erivärisiä alusasuja myyvät kojut ilmestyvät katukuvaan pari päivää ennen h-hetkeä, joten jokainen voi käydä ostamassa juuri omiin toiveisiin sopivat alkkarit. Siinä onkin sitten miettimistä, että mitähän sitä ensi vuonna oikein haluaisi.

Punaiset alusvaatteet tietävät totta kai rakkautta ja intohimoa, vihreät alkkarit kuvastavat hyvinvointia ja terveyttä, valkoiset tuovat toivoa ja rauhaa, vaaleanpunaisiin pikkareihin pukeutuvalle on luvassa tosiystävyyttä ja keltaiset alusvaatteet symboloivat hyvää onnea ja vaurautta. Mitäköhän niille on luvassa, jotka kulkevat kommandona?

Italiassakin alusvaatteiden värillä on väliä, joskin ainoa onnea tuova pikkareiden väri on punainen. Nykyään ajatellaan, että punaiset alusvaatteet pitävät rakkauselämän kukoistavana tulevana vuonna, mutta todellisuudessa perinne juontaa juurensa keskiajalle, jolloin miehet kietoivat perhekalleutensa punaiseen riepuun suojellakseen niitä pahojen noitien loitsuilta.

*

Yksi Listafriikin historian ensimmäisistä listoista koski niin ikään uudenvuoden perinteitä. Vuoden 2019 viimeisenä päivänä julkaistun listan voit lukea tästä: Top 10: Tässä ovat maailman omituisimmat uudenvuoden perinteet.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Lähes yksi sadasta amerikkalaisnaisesta väittää tulleensa neitseellisesti raskaaksi: 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 2

Julkaistu

Neitseellinen sikiäminen ei kertomuksista huolimatta ole mahdollista ihmisellä. Tässä kuitenkin esimerkkejä erikoisista väitteistä.

Joulua juhliessa unohdetaan usein se, mistä kaikki on lähtöisin: Joulun ihme eli Jeesuksen syntymä ja neitseellinen sikiäminen. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa.

Matteuksen evankeliumin mukaan galilealainen kihlapari Joosef ja Maria odotti lasta siitäkin huolimatta, että olivat asianmukaisesti välttäneet seksuaalista kanssakäymistä, sillä eivät olleet vielä solmineet avioliittoa. Enkeli oli kuitenkin ilmoittanut Marialle, että tämä tulisi saamaan poikalapsen, vaikka oli neitsyt. Neitseellinen sikiäminen oli Pyhän Hengen puuhasteluja.

No, biologisesti se ei tietenkään ole ihmisellä mahdollista, mutta nämähän ovat uskon asioita. Monet selkärangattomat eläimet kylläkin lisääntyvät neitseellisesti eli partenogeneettisesti: Naaraan munasolu alkaa jakaantumaan ilman koiraan sukusolun vaikutusta.

Historian saatossa on kuitenkin tullut esille monia tapauksia, joissa nainen on kertonut tulleensa neitseellisesti raskaaksi. Syyksi on annettu muun muassa rukouksen voimaa, luodin mukana kulkeutuneita siittiöitä ja todentuntuista unta. Äkkiseltään kuulostaa vilunkipeliltä.

Onko ihmisen neitseellinen sikiäminen mahdollista? Listafriikki päätti ottaa asiasta selvää tosielämän tarinoiden kautta. Todistusaineisto EI ole musertava jokaisessa kohdassa.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset taruakin kummallisemmat tarinat neitseellisestä sikiämisestä voit lukea tästä:

Voiko kuuma ja todentuntuinen uni johtaa siunattuun tilaan? 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 1

Moderni nunna

Listan ensimmäisessä osassa esiteltiin neitseellisen sikiämisen seurauksena raskaaksi tullut historiallinen nunna ja nyt on vuorossa moderni nunna.

Tammikuussa 2014 italialaiseen Rietin nunnaluostariin jouduttiin soittamaan ambulanssi, kun eräs 31-vuotias nunna kärsi kovista vatsakivuista. Nopeasti kävi selväksi, että tämä elsalvadorilainen nainen oli raskaana ja vieläpä niin pitkällä, että kivut johtuivat käynnistyneestä synnytyksestä.

Muille sisarille raskaus tuli melkoisena yllätyksenä, mutta he eivät olleet ainoita: kyseinen nunna väitti kiven kovaan, ettei ollut tietoinen siunatusta tilastaan ja kertoi sairaalassa lääkäreillekin, ettei mitenkään voinut olla raskaana. Syystä että oli nunna. Nämähän eivät kuitenkaan käytännössä ole toisiaan poissulkevia tiloja. Periaatteessa kyllä, koska katoliset nunnat antavat luostariin astuessaan siveyslupauksen.

Joka tapauksessa tämä nunna synnytti terveen, reilu kolmekiloisen pojan, jonka hän nimesi Francescoksi paavi Franciscuksen mukaan. Koska olihan lapsi hänen sanojensa mukaan suora lahja jumalalta.

Kaikki osapuolet olivat sitä mieltä, että tuoreen äidin ja lapsen oli parempi jatkaa elämäänsä luostarin ulkopuolella. Rietin kaupungin pormestari Simone Petrangeli lupasi kaksikolle kaiken mahdollisen tuen uuden elämän aloittamisessa, sillä olihan kyseessä lähes ennennäkemätön ihme.

Luostarin johtajatar, abbedissa Erminia, ei ollut yhtä vakuuttunut siitä, että nyt olisi tapahtunut neitseellinen sikiäminen, vaan kommentoi medialle: ”Vaikuttaa siltä, että hän oli kykenemätön vastustamaan kiusausta.”.

Intialaisnainen, joka ei kyennyt yhdyntään

Intialainen Revati Borawekar huomasi 22-vuotiaana asettaessaan ensimmäistä kertaa tamponia, että jotain oli vialla. Hänen alapäänsä lihakset puristuivat kiinni, eikä sisään mennyt mitään.

Mennessään parin vuoden päästä naimisiin hän kertoi tulevalle aviomiehelleen tilanteesta, ja yhdessä he saivat ystäviltään neuvoja ongelman selättämiseen: vinkit vaihtelivat viinin juomisesta puuduttavan voiteen käyttämiseen, mutta mikään ei tehonnut – yhdyntä ei onnistunut.

Koska Borawekareilla oli toiveissa lapsi, kääntyivät he vihdoin lääkäreiden puoleen. Revatilla todettiin vaginimus eli emätinkouristus. Toivoakaan perinteisellä tavalla raskaaksi tulemisesta ei ollut.

Niinpä Revatille (joka siis edelleen oli neitsyt) tehtiin nukutuksessa inseminaatio eli keinohedelmöitys, ja hän tuli raskaaksi toisella kierroksella. Ensimmäisellä kerralla lihakset laittoivat ruiskulle stopin. Keisarileikkaus oli jo suunniteltu, mutta jossain mielenhäiriössä Revati päätti haluta alatiesynnytyksen, joka kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistui epiduraalin avustuksella.

Onnistuneen synnytyksen jälkeen pariskunnan toiveet heräsivät, että josko heillä voisi sittenkin olla mahdollisuus normaaliin seksielämään – mitä ikinä normaalilla tarkoitetaankaan.

Revati oli haastattelussa kovin luottavainen: ”Tulen aina muistuttamaan itseäni siitä, että jos olen kyennyt ponnistamaan ulos 2,7-kiloisen vauvan, jonka päänympärys oli 33 senttiä, pitäisi minun helposti pystyä ottamaan sisälleni penis, jonka ympärysmitta on paljon vähemmän.”. Tarina ei kerro, onko toive toteutunut.

Nainen, joka ei ikinä ollut ollut miehen kanssa

Reilusti parinkymmenen paremmalla puolella ollut kiinalaisnainen synnytti helmikuussa 2019 keisarileikkauksella terveen pojan. Lääkärit olivat kuitenkin ennen operaation aloittamista äärimmäisen turhaantuneita, sillä nainen väitti kiven kovaan, ettei voi mitenkään olla raskaana.

Nimettömänä pysynyt nainen vietiin kovien vatsakramppien vuoksi guiyangilaiseen sairaalaan, jossa hän vaati käynnissä olevasta synnytyksestä kuullessaan lääkäreitä suorittamaan neitsyystestin, mutta se aiheutti lähinnä silmien pyörittelyä, sillä vauva teki kovasti tuloaan.

Nainen sanoi, ettei hänellä ollut koskaan ollut poikaystävää, saati että olisi harrastanut seksiä, sillä miehet inhottivat häntä. Keisarileikkauksen suorittanut lääkäri kysyi varovasti, olisiko mahdollista, että raskaaksi tuleminen olisi tapahtunut rankan humalan aiheuttaman muistikatkoksen aikana, mutta siihen nainen vastasi, että ”on allerginen alkoholille eikä ikinä koske viinaan pitkällä tikullakaan”.

Lääkäreiden mukaan nainen ei ollut huomannut tilaansa valtaisan ylipainon vuoksi, mikä oli myös aiheuttanut vuosia kestäneet epäsäännölliset kuukautiset. Tapaus on sinänsä harvinainen, että tiedetään paljon vielä teini-ikäisiä nuoria naisia, jotka ovat tietämättään raskaana, koska eivät tunne vartaloaan, mutta koulutettu aikuinen nainen on eri juttu. Saati sitten, että hänen mukaansa koko raskaus oli mahdoton.

Mitä luulet, oliko kyseessä neitseellinen sikiäminen vai aivan jotain muita ongelmia?

0,8 prosenttia raskaaksi tulleista yhdysvaltalaisista naisista

Yksi jokaisesta 125:stä synnyttäneestä amerikkalaisnaisesta väittää tulleensa raskaaksi neitseellisesti. Mieti tuota lausetta hetken. 0,8 prosenttia naisista sanoo olevansa neitsyt, vaikka onkin ollut raskaana.

British Medical Journal -lehti julkaisi sopivasti juuri ennen joulua vuonna 2013 Yhdysvalloissa toteutetun pitkäaikaistutkimuksen tulokset. Tutkimuksessa oli mukana 7870 naista, joita seurattiin ikävuosien 15 ja 28 välillä. Naisista 5340 raportoi olleensa raskaana, ja heistä 45 kertoi kyselyssä tulleensa ainakin kerran raskaaksi ilman seksiä tai minkäänlaista avustettua hedelmöitysteknologiaa.

Näillä naisilla todettiin olevan monia yhdistäviä tekijöitä. Neitseellisen sikiämisen kautta raskaaksi tulleista kolmasosa oli tehnyt siveyslupauksen (jonka pitävyyttä vanhemmat tarkkailevat käyttämällä tyttäriään vuosittaisissa neitsyystarkastuksissa). 28 prosenttia oli sitä mieltä, että heillä ei ollut tarpeeksi tietoa seksistä ja ehkäisystä (ihanko totta?), ja lähes kaikki kertoivat, etteivät olleet koskaan keskustelleet kenenkään aikuisen kanssa aiheesta. Pitkäaikaistutkimuksessa ilmeni myös joitain uudelleen neitsyiksi tulleita naisia.

Tutkimusta johtaneen biostatistiikan professorin Amy Herringin mukaan tutkijaryhmä ei voinut usko silmiään tuloksia analysoidessaan. He olivat varmoja, että jossain oli tapahtunut ohjelmointivirhe. Osa naisten vastauksista saattoi toki olla väärinymmärryksen tulosta, sillä erään toisen tutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijoista 90 % piti yhdyntää seksinä vain siinä tapauksessa, jos se johti orgasmiin.

Tulokset osoittivat, että lähes 60 % neitseellisen sikiämisen seurauksena syntyneistä lapsista oli poikia ja monet äidit kertoivat raskauden selvinneen heille adventin aikaan, mutta näistä ei Herringin mukaan voida vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Muuta kuin sen, että uskonnollinen paine saattaa olla suuressa roolissa epätavalliseen neitseellisten sikiämisten määrään. Saattaa…

Samana vuonna tehdyn toisen tutkimuksen mukaan 73 % yhdysvaltalaisista uskoo tosissaan, että Jeesus syntyi neitseellisen sikiämisen tuloksena. Vuonna 2017 osuus oli 66 prosenttia.

Herring on kertonut haastattelussa, että vuosia kestänyt pitkäaikaistutkimus tehtiin myös miehille. Tutkijat olivat jääneet suu auki tuijottamaan, kun tuloksista pomppasi esiin muutama mies, joka raportoi tulleensa neitseellisesti isäksi. Herringin oli vaikea kommentoida näihin vastauksiin yhtään mitään.

Repeytynyt kivespussi ja luodin välittämät sukusolut

Nyt on kyllä sellainen tarina, että ei paremmasta väliä.

The American Medical Weekly -lehdessä julkaistiin marraskuussa 1874 tohtori L.G. Capersin kirjoittama artikkeli otsikolla ”Huomio gynekologit!”.

Capers oli toiminut 1860-luvun alkupuoliskolla kenttälääkärinä verisen sisällissodan taisteluissa. Hän kirjoitti artikkelissaan, kuinka taistelut olivat vieneet hänet joukkojen mukana Missouriin, jossa eräs perhe – äiti kahden tyttärensä kanssa – asui pienessä talossa vain muutaman sadan metrin päässä taistelutantereesta. Naisilla oli tapana odottaa taukoja tulituksessa, jotta he pystyivät mennä auttamaan haavoittuneita.

Toukokuun 12. päivänä vuonna 1863 taistelut oli kuumimmillaan, kun eräs nuori sotilas sai luodista ja kaatui maahan. Samaan aikaan sisältä talosta kuului kiljuntaa: perheen 17-vuotias tyttö oli saanut osuman matkaansa jatkaneesta luodista.

Lääkäri kävi tutkimaan sekä sotilaan että nuoren naisen vammat. Luoti oli lävistänyt miehen kivespussin ja repinyt mukaansa palan tämän kiveksestä. Sen jälkeen ammus ”lasteineen” oli osunut tyttöä vatsaan. Näinhän kai periaatteessa voisi käydä…

Molemmat samasta luodista haavoittuneet saatiin parsittua kasaan ja armeijakin siirtyi muualle sotimaan. Joitakin kuukausia myöhemmin lääkäri palasi talolle tarkastamaan ammutun toipumista, joka vaikuttikin sujuvan oikein hyvin. Huomion kiinnitti kuitenkin keskivartalon alue, joka oli kasvanut valtavasti ja muistutti erehdyttävästi noin seitsemännellä kuulla raskaana olevan naisen vatsaa.

Mutta koska lääkäri omien sanojensa mukaan tunsi perheen, ja tiesi heidän olevan ”kunnollista väkeä”, ei hän antanut epäilykselleen valtaa. Yllätys oli melkoinen sekä tohtorille että perheelle (ja oman kertomuksensa mukaan myös tuoreelle äidille), kun noin 40 viikkoa ampumahaavan saamisen jälkeen tytär synnytti terveen pojan. Vakuuttuakseen tytön ”viattomuudesta ja neitseellisestä puhtaudesta” tohtori tarkasti vielä varmuuden vuoksi immenkalvon, joka vaikutti olevan ehjä.

Ehkä uskomattominta koko tapauksessa oli se, että vastasyntyneen pojan sukuelimissä vaikutti olevan jotain vialla. Tarkemman tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi vauvan kivespussissa olleen luodin. Useiden unettomien öiden ja pohtimisen jälkeen tohtori Capers koki ahaa-elämyksen: se luoti, joka oli kuukausia aiemmin lävistänyt sotilaan kivekset, kantanut siittiöitä sisälle taloon ja läpi naisen vatsakalvon aina kohtuun saakka, oli hedelmöittänyt tämän munasolun, ja jollain ihmeellä samainen luoti oli päätynyt lapsen kivespussiin.

Capers päätti artikkelin iloiseen uutiseen: yli kymmenen vuotta aiemmin erikoisella tavalla lisääntyneet sotilas ja nuori nainen päätyivät lopulta menemään naimisiin, ja olivat saaneet vielä kaksi lasta, joista kummallakaan ei ollut luodin jämiä sukuelimissä.

Ja vielä lopuksi: Kollegoiden valtaisan negatiivisen palautteen vuoksi The American Medical Weekly julkaisi muutaman viikon kuluttua oikaisun, jossa tohtori Capers kirjoitti, että kertoi vain asiat kuten oli ne itse todistanut, mutta myönsi, että ”vahinkoja saattaa sattua parhaissakin perheissä”.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat