#vainsuomijutut
Kyllä meilläkin osataan! 10 asiaa, joista Suomi tunnetaan maailmalla

Listafriikki ottaa tässä listauksessa tarkasteluun upean ja kauniin kotimaamme, ulkomaalaisten silmin: mistä asioista Suomi tunnetaan maailmalla?
Suomi tunnetaan maailmalla useammasta kuin vain kymmenestä asiasta: meillä on ollut esimerkiksi naispresidentti Tarja Halosen muodossa, Armi Kuusela valloitti aikoinaan kauneudellaan maailmaa, Suomesta tulee maailmassa eniten Heavy Metal -bändejä ja onhan Suomi tuhansien järvien maa.
Itse asiassa Suomen maine maailmalla on äärimmäisen hyvä ja tuo maine on eittämättä ansaittu.
Mutta mitkä sitten ovat ne kaikkein merkityksellisimmät ja tunnetuimmat asiat ja aiheet, näin subjektiivisesta näkökulmasta, mistä Suomi tunnetaan maailmalla?
Listafriikki.com tarjoaa listan aiheesta.
Tarkka-ampuja Simo Häyhä
Missä päin maailmaa sitä ikinä onkaan tullut liikuttua, häkellyttävän monta kertaa ensimmäinen kommentti on ollut, kerrottuani olevani Suomesta, että ”teillähän oli maailman paras tarkka-ampuja”. Kyseinen kommentti on luonnollisesti liittynyt Simo Häyhään, suomalaiseen legendaan, kuten Sotaveteraaniliitto häntä verkkosivuillaan kuvailee.
Häyhä oli Neuvostoliiton näkökulmasta niin pelottava sotilas Talvisodassa, että hän sai itselleen kutsumanimen ”Valkoinen kuolema”. Häyhä ampui omien muistiinpanojensa mukaan noin kolmen kuukauden mittaisena palvelusaikanaan 542 Neuvostoliiton sotilasta. Varmistettuja tappoja on yli 200 ja siihen eivät kuulu konepistoolilla ryhmänjohtajan ominaisuudessa suorittamat tapot. Suomen puolustusvoimien PR-osasto oli myös osaltaan vahvistamassa Häyhän mainetta, jotta hänestä saatiin vielä suurempi uhka Neuvostoliiton silmissä.
Häyhän salaisuus tarkka-ampujana perustui useampaan seikkaan: hän matkasi tuliasemiin jo hyvissä ajoin ennen auringonnousua, siellä hän maastoutui lumikuoppaan, johon hän pienikokoisena miehenä mahtui varsin hyvin, ja hän jätti asemansa vasta auringon laskettua. Häyhä ei jättänyt tehtävässään ainoatakaan kiveä kääntämättä, vaan hänen kerrotaan muun muassa laittaneen taisteluasemissa ollessaan lunta suuhunsa, ettei suusta nouse höyryä, hän jäädytti kuopan reunat, ettei paljastuisi ja tarkkaili pitkään vastustajan joukkojen liikehdintää. Kiväärissään kiikaritähtäimen sijaan avotähtäintä käyttäneen Häyhän monet metodit ovat käytössä edelleen tänä päivänä.
Häyhä haavoittui vakavasti maaliskuussa 1940, vain viikko ennen talvisodan päättymistä, kun hän sai Neuvostoliiton sotilaan ampuman luodin kasvoihinsa. Häyhä ei kuitenkaan menehtynyt sen seurauksena, vaan eli pitkän elämän ja kuoli vuonna 2002, 96 vuoden iässä.
Laitetaanko kahvit tippumaan?
Sehän on tunnettu fakta, että Suomessa juodaan paljon kahvia. Aamukahvi, työpäivän aikana kahvipaussit, kahvia töistä tullessa ja vielä iltakahvit. Jos tulee vieraita, niin aina keitetään kahvit. Kaikissa juhlissa juodaan kahvia. Voi olla liioiteltua sanoa, että jokaisessa suomalaisessa kotitaloudessa on kahvinkeitin, mutta kovin kaukana totuudesta ei varmaankaan olla.
Suomi tunnetaan maailmallakin kovana kahvimaana. Se selviää ulkomaalaisille viimeistään siinä vaiheessa, kun he tulevat tänne vierailulle tai tutustuvat suomalaiseen muualla maailmassa. Monet voivat sanoa olevansa kovia juomaan kahvia ja saattavat kauhistella omaa päivittäistä kulutustaan: ”Tänään on mennyt jo neljä kuppia kahvia, elimistö on turmiolla!”. Suomalainen pyöräyttää silmiään vieressä.
Mutta kuinka kofeiininhuuruisia me todella olemme? Noh, useamman vuoden olemme olleet maailman kärjessä, kun katsotaan kahvin kulutusta per asukas. Suomalainen juo kahvia 12 kiloa vuodessa. Olemme ylhäisessä yksinäisyydessä, sillä seuraavat maat tulevat yhtenäisenä rintamana verrattain kaukana perässä: Norja 9,9 kg, Islanti ja Tanska jaetulla kolmospaikalla 9 kg, Alankomaat 8,4 kg ja Ruotsi 8,2 kg.
Kansainvälisen kahviliiton ICO:n vuonna 2014 tekemässä tutkimuksessa selvisi, että melkein joka sadas (0,93 prosenttia) maailmassa tuotettu kahvipapu tuodaan Suomeen, meidän pieneen 5,5 miljoonan asukkaan maahan.
Monissa työehtosopimuksissa on erikseen mainittu kahvitauot ja auta armias mikä kummajainen olet, jos haluat kofeiinitonta kahvia, mikä muualla maailmassa nostaa suosiotaan jatkuvasti. Ei Suomessa.
Angry Birds
Angry Birds tunnetaan nykyisin käytännössä ottaen maailman jokaisessa kolkassa. Pelit, elokuvat ja kaikki mahdolliset oheistuotteet ovat tehneet Suomesta lähtöisin olevasta Roviosta kansainvälisen pörssiyhtiön ja Angry Birdsistä jättimäisen kansainvälisen ilmiön.
Mutta miten Angry Birds sitten sai alkunsa?
Itse asiassa Rovio oli valmistanut jo 51 mobiilipeliä ennen Angry Birdsiä, eikä mikään niistä saavuttanut riittävänlaista menestystä. Vuonna 2009 yritykseltä alkoivat loppua varat, paine oli kova ja yritys olisi saattanut hyvinkin laittaa pillit pussiin, mikäli Angry Birds ei olisi lähtenyt lentoon.
Keväällä 2009 Rovion pelisuunnittelija Jaakko Iisalo oli jo luonnostellut hahmot, jotka olivat omalta osaltaan humoristisia. Kesällä Tuomo Lehtinen alkoi tehdä koodaustyötä. Alkuun pelissä oli ympyröitä, jotka törmäilivät toisiinsa. Sitten muodostuivat linnamaiset rakennelmat, jotka murenivat näiden ympyröiden osuessa niihin. Lopulta kehittyi tarina, jossa vihreät possut olivat vieneet linnuilta munat ja linnut päättivät kostaa.
Angry Birds -pelin budjetti oli vain noin 100 000 euroa. Peli julkaistiin joulumarkkinoille vuonna 2009, mutta myös tuhannet muut pelivalmistajat tulivat omien peliensä kanssa ulos samoihin aikoihin ja Angry Birdsin suosio oli vaisua. Uusi vuosikymmen toi kuitenkin reippaasti valoa tunnelin päähän, kun vuoden 2010 helmikuussa peli alkoi menestyä massiivisella tavalla, erityisesti Iso-Britanniassa, jossa se nousi suosituimmaksi mobiilipeliksi. Kun sama tapahtui huhtikuussa Yhdysvalloissa, oli tie avoin valtavalle menestykselle. Sen jälkeen loppu onkin historiaa.
Tässä yhteydessä oman mainintansa ansaitsee niin ikään suomalainen pelisarja Max Payne, joka saavutti merkittävän suosion tietokoneilla ja konsoleilla; aivan kuten Angry Birdsistä, myös Max Paynesta on tehty elokuvia, jossa Max Payne -hahmoa on näytellyt muun muassa Hollywood-tähti Mark Wahlberg.
Lottovoitto syntyä Suomeen
On lottovoitto syntyä Suomeen. Se pitää paikkansa läpi koko ihmisen elämän, mutta erityisen hyvässä asemassa Suomessa syntyvät ovat muihin maihin verrattuna elämänsä alkutaipaleella. Tämä tiedetään hyvin myös muualla, sillä Suomi koreilee kansainvälisissä tilastoissa aina piikkipaikalla tai kärjen tuntumassa, kun puhutaan vastasyntyneiden hyvinvoinnista.
Suomessa vastasyntyneiden suhteellinen kuolinluku on yksi tuhatta elossa syntynyttä vauvaa kohden. Se ei ole hyvän terveydenhuollon omaavissa länsimaissa mikään itsestäänselvyys, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa tuo luku on 5,7 ja Kanadassa 4,3.
Save The Children -järjestön tutkimuksen mukaan Suomi on myös hyvä paikka tulla äidiksi, sillä äitiyskuolleisuus on maailman alhaisinta, vain kolme sataatuhatta synnytystä kohden. Meillä radikaali äitiyskuolemien väheneminen alkoi jo 1970-luvulla
Eikä tietenkään pidä unohtaa vuodesta 1937 saakka vähävaraisille ja vuodesta 1949 alkaen kaikille äideille myönnettyä äitiyspakkausta. Aluksi sen saamisen ehtona oli, että raskaana oleva äiti hakeutuu terveydenhuollon piirin – taustalla oli ajatus suuren lapsikuolleisuuden alentamisesta. Onnistui! Äitiyspakkaus nousee kansainvälisessä mediassa tasaisin väliajoin ylistäviin otsikoihin, ja useissa kymmenissä maissa, muun muassa Skotlannissa ja Japanissa, on otettu Suomesta mallia jos ei ihan pysyvästi niin ainakin kokeiluluonteisesti.
Duudsonit
Suomi tunnetaan maailmalla omaa terveyttään ja tervettä järkeä uhmaavasta eteläpohjanmaalaisesta nelikosta, Duudsoneista, jotka valloittivat hurjapäisyydellään ensiksi kotimaan ja sitten maailman. Samoihin aikoihin Duudsonien kanssa Yhdysvalloissa oli kasassa poppoo nimeltä Jackass ja tämän yhdysvaltalaisryhmän jäsenet pitivät Duudsonien toilailuja, nähtyään suomalaiskollegoitaan, vielä itseäänkin hullumpina.
Duudsonit siis tunnetaan yhä tänä päivänä ympäri maailman, joskin nykyisin he ovat keskittyneet lähinnä entisistä kaavoista poikkeavaan TV-työhön, auttaen muun muassa vaikeuksissa olevia perheitä ja koulukiusattuja lapsia Duudsonit tuli taloon -televisiosarjassa, ja tuotantoyhtiönsä Rabbit Filmsin kautta itse tuotantoon; Rabbit Films tuottaa muun muassa Posse– ja Haluatko miljonääriksi? -ohjelmia. Possen juontajiin kuuluvat Duudsoneista tällä hetkellä HP ja Jarppi. Porukan suunta muuttui käytännössä ottaen vuonna 2012, kun peräti 5 miljoonan euron budjetilla Music Television -kanavalle (MTV) valmistetun Dudesons in America -ohjelman menestys jäi vaisuksi. Tuossa vaiheessa nelikko pohti yhdessä Duudsonien lopettamista, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.
Duudsoneilta on tullut vuosien varrella myyntiin myös useita erilaisia tuotteita, kuten vaatteita, karkkeja, koulutarvikkeita ja unohtaa ei tietenkään sovi Duudsonit Activity Parkeja (aktiivisuuspuisto) eli DAP-puistoja, joita löytyy Seinäjoelta, Torniosta ja Espoosta.
Tieteen ja taiteen mestarit
Ruotsalaisen kemistin ja keksijän Alfred Nobelin testamentin mukaan vuodesta 1895 saakka jaetut Nobelin palkinnot ovat maailman arvostetuimpia tunnustuksia. Palkinnot jaetaan vuosittain kemian, fysiikan, fysiologian tai lääketieteen ja kirjallisuuden alalla sekä saavutuksista rauhan edistämisessä. Viiden perinteisen palkinnon lisäksi vuodesta 1969 saakka on jaettu Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi.
Vain neljä suomalaista yksittäistä henkilöä on saanut Nobel-palkinnon – he ovat kansainvälisesti tunnettuja muutenkin kuin vain omien erikoisalojensa parissa.
Suomen ensimmäinen nobelisti oli kirjailija Frans Emil Sillanpää, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939. Palkinnon myöntämistä Sillanpäälle perusteltiin näin: ”Hänellä on syvä ymmärrys maansa talonpoikaiselämästä ja ainutlaatuinen tapa kuvata näiden ihmisten elämää ja suhdetta luontoon”.
Kemisti Artturi Ilmari Virtanen voitti kemian Nobel-palkinnon vuonna 1945 AIV-rehun kehittämisestä. Säilöntämenetelmällä tuorerehua voitiin säilöä talven yli, minkä ansiosta maidontuontanto lisääntyi huomattavasti.
Presidentti Martti Ahtisaari voitti Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 yli kolmenkymmenen vuoden aikana tekemästään työstä kansainvälisten konfliktien ratkaisemisessa ympäri maailman, muun muassa Namibiassa, Kosovossa ja Indonesian Acehin maakunnassa.
Yhdysvaltalaisissa huippuyliopistoissa uransa tehnyt ekonomisti Bengt Holmström voitti vuonna 2016 Nobelin taloustieteen palkinnon työstään sopimusteorian parissa. Hauskana knoppitietona: Simpsonit ennusti Holmströmin Nobelin jo kuusi vuotta ennen palkinnon myöntämistä.
Muumit
Tove Janssonin muumihahmot syntyivät 1930-luvulla taiteilijan pään sisällä, josta ne konkretisoituivat ensimmäiseksi kirjaksi sotavuosina: Jansson kirjoitti Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan talvisodan aikana ja kuvitti sen jatkosodan jälkeen.
Muumikirjoja on käännetty yli 50 kielelle, mutta maailmanmaineeseen muumit nousivat 1950-luvulla, kun Muumipeikko-sarjakuvat alkoivat ilmestyä monessa kansainvälisessä lehdessä noin 40 eri maassa. Muumit ovat vuosikymmenten aikana nousseet eräiksi maailman rakastetuimmista ja tunnistettavimmista hahmoista.
Kaikkein suosituimpia muumit ovat Pohjoismaissa, vaikka ne laajasti ympäri maailman tunnetaankin. Mutta muumien luvattu maa ei loppuviimeksi olekaan täällä pohjolan perukoilla, vaan nousevan auringon maassa – yli puolet koko maailman muumimarkkina-alueesta on Japanissa.
Keväällä 2019 Naantalin Muumimaailma sai todellisen haastajan, kun Tokion läheisyyteen avattiin 7,3 hehtaarin kokoinen MoominValley Park. Teemapuisto on reippaasti isompi kuin 4,5 hehtaarin Muumimaailma. Japanilainen puisto on myös hyvin selkeästi suunnattu kaiken ikäisille, joten myös aikuisille, joita iso osa Japanin muumifaneista on, löytyy mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.
Kaiken tason koulutus
Suomen koulujärjestelmä, jos mikä, on tunnettu maailmalla. On ollut jo vuosikymmenten ajan. Opettajat maailman joka kolkasta ovat tulleet tutustumisretkille meidän kouluihimme tarkoituksenaan selvittää, miksi suomalaiset oppilaat ovat vuodesta toiseen kärkisijoilla muun muassa kansainvälisessä koulumenestystä ja tietoa mittaavassa PISA-tutkimuksessa. Peruskoulu on maksuton ja tasavertainen kaikille, ja suomalaisilla lapsilla on poikkeuksellisen varhain mahdollisuus valita haluamiaan oppiaineita.
Koulutuksen taso on myös huippuluokkaa – meidän opettajamme ovat tutkimusten mukaan koulusta ja paikkakunnasta riippumatta maailman parhaita. Pääsääntöisesti kaikilla opettajilla on korkeakoulutus, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.
Eikä harvinaisen hieno koulujärjestelmä lopu oppivelvollisuuden päättymiseen. Enemmistö nuorista jatkaa toisen asteen opintoihin ja heistäkin iso osa korkeakouluun. Järkytyksenä monelle ulkomaalaiselle tulee se, että korkeakoulutus on Suomessa maksutonta, joten taustasta ja varallisuudesta riippumatta kuka vain voi päästä opiskelemaan mitä tahansa. Kaikki ovat samalla viivalla.
Vuoteen 2016 saakka korkeakouluopiskelu oli ilmaista myös ulkomaalaisille opiskelijoille, mutta nyt Euroopan unionin ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta voidaan periä lukuvuosimaksuja, jotka vaihtelevat 8 000 ja 18 000 euron välillä koulusta riippuen. Se on silti koulutuksen tasoon nähden kohtuullinen hinta verrattuna moneen muuhun maahan.
Marimekko
Harvan brändin tuotteet ovat helpompia tunnistaa kuin Marimekon. Niistä ei voi erehtyä, eikä ole kumma, että näyttäviä kuoseja näkyy maailmalla niin kuuluisien henkilöiden kuin ihan tavallisten ihmistenkin yllä. Yhtiön tuotteet koristavat myös koteja tekstiilien ja astioiden muodossa ympäri maailman.
Vuonna 1951 perustetun Marimekon taival ja suosio ei ole ollut tasaista nousukiitoa, mutta aivan viime vuosina se on tehnyt vahvaa uutta tulemista uudistuneen suunnan ja tuoreiden, myös nuorempia kuluttajia puhuttelevien mallistojen myötä.
Eikä suosiota varmastikaan hidasta se, että Marimekkoa voi bongailla monista televisiosarjoista ja elokuvista. Esimerkiksi sellaiset huippusuositut sarjat kuten Valehtelevat viettelijät, Pukumiehet, Rouva Ministeri ja Moderni perhe ovat saaneet lavastuksiinsa mukaan Marimekkoa. Hieman vanhempaa, mutta brändin kannalta sitäkin merkittävämpää, ohjelmakaartia edusti Sinkkuelämää -sarja, jossa Marimekkoa nähtiin useaan otteeseen esimerkiksi päähenkilö Carrien yllä ja hänen kotinsa ikkunaverhoissa.
Ihan oikeassa elämässä nimekkäitä Marimekkoon pukeutujia ovat muun muassa näyttelijät Sharon Stone ja Sarah Jessica Parker, laulaja Elton John ja Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Clinton.
Itsenäisyys & Onnellisuus
Välillä suomalaiset pitävät itsenäisyyttämme tietynlaisena itsestäänselvyytenä, mutta sitä se ei suinkaan ollut, kun vastassa oli suuri ja mahtava Neuvostoliitto. Sotiemme veteraanit uhrautuivat sen puolesta, että meistä jokainen saa tänä päivänä nauttia vapaudesta ja Suomi tunnetaan maailmalla tästä äärimmäisen hyvin. Lukuisat ulkomaalaiset kyselevät uteliaina, miten Suomi kykeni pitämään kiinni itsenäisyydestään Neuvostoliiton kaltaista jättimäistä vastustajaa vastaan ja se kiehtoo ihmisiä todella laajasti.
Itsenäisyys on ollut myös elinehto sille, että Suomi on tänä päivänä yksi maailman johtavista hyvinvointivaltioista. Siinä, missä ulkomailla ihmiset kysyvät uteliaina sodistamme, heitä kiinnostaa äärimmäisen paljon myös se, miten Suomi keikkuu vuodesta toiseen onnellisuustilastoissa kärkisijoilla; Suomi tunnetaan maailmalla koko planeettamme onnellisimpana valtiona ja esimerkiksi kuluvan vuoden maaliskuussa Suomi oli tässä tilastossa nimenomaan ensimmäisellä sijalla.
Onnellisuus saattaa ehkä olla tietyssä mielessä hieman väärä sana kuvaamaan Suomea ja suomalaisia, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, millaisessa hyvinvointivaltiossa me saamme asua. Suomi onkin vuodesta toiseen yksi maailman kärkimaista seuraavilla mittareilla: turvallisuus, vakaus, poliisi, hallinto, vapaus, järjestäytyneen rikollisuuden vähyys, oikeuslaitoksen riippumattomuus, vaalien vapaus ja luotettavuus, korruption vähyys, omistusoikeuden suoja, yleinen hyvinvointi, pankkien vakaus, eläkejärjestelmä, valinnan vapaus, lehdistönvapaus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ihmisten perusoikeuksien suojelu, koulutus ja sairaanhoitojärjestelmä.
Meillä siis menee melkoisen hyvin ja oikeastaan tämän paremmin asiat eivät voisi olla. Olkaamme siis kiitollisia tästä kaikesta joka päivä niille veteraaneille, jotka ovat mahdollistaneet vapautemme ja onnellisuutemme, tiedostaen, miten etuoikeutetussa asemassa me saamme olla Suomeen synnyttyämme.
🤷♂️ Suomi tunnetaan maailmalla monista asioista – mitä muita sinulla tulee mieleen? Mistä olet kaikkein ylpein suomalaisuudessa?! Kuulemme mielipiteesi enemmän kuin mielellämme, joten kerro omat näkemyksesi ihmeessä kommenttikentässä tai somekanavissamme ⬇⬇
#vainsuomijutut
Traumoja loppuiäksi: Suomalaisten lastenlaulujen 10 kyseenalaista sanoitusta
Suositut suomalaiset lastenlaulut ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle. Mutta onko niiden sanoituksia kukaan koskaan kunnolla pysähtynyt miettimään?
Osa kappaleista on sovinistia, osa äärimmäisen surullisia ja jotkut suoraan onnettomuuksilla ja kuolemalla pelottelevia. Jopa härskejä, jos laulaja niin haluaa ajatella. Näitä sitten ilolla lauleskellaan perheiden keskuudessa, päiväkodeissa ja kouluissa.
Tietysti lauluja voi hoilotella menemään sanoista sen suuremmin välittämättä, mutta jos lyriikoita pysähtyy miettimään, on osa niistä sanomaltaan vähintääkin kyseenalaisia.
Tässä siis Listafriikki.com:n kummalliset suomalaiset lastenlaulut. Ja muistakaa, huumorin käyttö on sallittua, jopa toivottavaa!
Tuu tuu tupakkarulla
Tuu tuu tupakkarulla,
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turuntietä,
hämäläisten härkätietä.
Vanha suomalainen kansanruno luo kummallisen yhteyden nukutettavan lapsen ja tupakan välille. Miten sääntö-Suomi ei ole jo iskenyt tähän satoja vuosia vanhaan tuutulauluun?
Asiaa kun kaivaa vähän syvemmälle, niin selviää, että suosittu viljelykasvi tupakka kiedottiin korjattaessa isoiksi rulliksi, joiden tiukka muoto muistutti kehtoon kapaloitua vauvaa. Tupakka oli myös arvokas tuote kaupankäynnissä, joten lasta verrattiin kalliiseen nautintoaineeseen.
Laulun sanat pitäisi kahdestakin syystä päivittää nykypäivään: Sen lisäksi, että nykyään tupakan terveysvaikutukset tiedetään oikein hyvin, tiedetään myös, että kukaan täysjärkinen ei valitse ajoreitikseen Hämeen Härkätietä valtatie 10 sijasta.
Saku Sammakko
Viimeisen päälle naisia rienaava ja alentava kappale. Koko kappale on varmasti kaikille tuttu, joten en sitä tähän kirjoita, mutta tiivistettynä tarina menee näin: Saku Sammakko on lähtenyt morsiamen hakuun. Hillevi Hiiri on ollut Sakuun aiemmin ihastunut, mutta sammakon vitkasteltua on Hillevin perheessä päätetty, että nyt on tyttö saatava vihille.
Pakkoavioliiton uhri Hillevi on naimassa Matias Myyrän, jolla on hygienian kanssa ongelmia. Hillevi on kuitenkin tunteidensa vietävissä (niin kuin naiset yleensäkin tämän laulun mukaan ovat) ja lähtee ensimmäisen vastaantulevan muusikon matkaan.
Alunperin 1500-luvun skotlantilaisesta kansanlaulusta käännetty suomalaisversio levytettiin vuonna 1961. Vaikka tämä kappale on muuten tarinaltaan vanhanaikainen, niin sen lopusta löytyvä piiloviesti oli aikaansa edellä, ja siitä iso plussa! Selvästi tuolloin ymmärrettiin kaikkien ihmisten samanarvoisuus ja kannatettiin sukupuolineutraalia avioliittolakia, koska lopussa Saku ei huomaakaan Matias Myyrässä enää yhtään mitään vikaa.
Jänis istui maassa
Suomessa ei varmasti ole tunnetumpaa lastenlaulua kuin ”Jänis istui maassa”. Ehkä ”Hämä-hämähäkki”, jossa siinäkin on hieman kyseenalainen hetki päähenkilön elämässä, kun rankkasade iskee. Onneksi tiedämme, että hämähäkin tarina päättyy hyvin, mutta miten käy sairastavan jäniksen?
Kappaleen neljä ensimmäistä säkeistöä kertovat huolenpidosta, parantumisesta ja siitä, kuinka jänis lopulta puikkii pakoon. Viides säkeistö tuhoaa kuitenkin pupun onnellisen lopun.
1.
Jänis istui maassa torkkuen, torkkuen.
Mikä sull’ on jänönen,
kun et enää hyppele.
Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.
5.
Varo metsäkoiraa jänönen, jänönen.
Koira siit’ on iloinen,
kun et enää hyppele.
Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.
Joutuuko jänis siis heti loukkaantumisesta selvittyään koiran hampaisiin? Säkeistössä ei jossitella, vaan annetaan ymmärtää, että koiran hartain toive on jo toteutunut. Elämän realiteetit halutaan siis opettaa taaperoille jo hyvin varhain!
Lasten liikennelaulu
Vaikka Lasten liikennelaulu levytettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1955, ovat Helena Eevan sanat hyvin relevantit edelleen. Neuvotaan olemaan tarkkaavainen ja varovainen liikenteessä. Säkeistöissä ohjataan suojatien yli kävelyyn ja turvautumaan poliisisetään, jos oikein on kova hätä.
Laulua on laulettu kouluissa ja onpa se varmasti päätynyt monen täysi-ikäisen onnittelukorttiinkin, kun autokoulu on saatu kunnialla suoritettua loppuun. Mutta viimeinen säkeistö on usein jätetty pois korteista ja lauluista, myös silloin kun kappaletta on vuosien mittaan levytetty uudelleen. Se on ihan silkkaa pelottelua ja vie opettavaisen laulun turhan synkille vesille.
1.
Valppain mielin muista sä aina
vaaroja liikenteen.
Kaikki säännöt mieleesi paina,
paina ne tarkalleen.
Säännöt ne vasta auttavat lasta
turvassa kulkemaan.
Vältä vaaraa uhmailemasta,
sääntöjä seuraa vaan.
Kertosäe
Muista aina: Liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on
turva verraton.
4.
Leikitellä ei pidä tiellä,
sen sinä muistat kai.
Monta kertaa leikit ne siellä
hirveän lopun sai.
Äitikin uottaa, toivoo ja luottaa
lapsia koulustaan.
Ei saa huolta äidille tuottaa
tuhmilla tempuillaan.
Vai mitä olet mieltä ”hirveästä lopusta”?
Neljä kissanpoikaa
Kappale on ihan opettavainen, mutta saattaa aiheuttaa traumoja ensimmäisellä kuuntelukerralla.
Laulun alussa äitikissa varoittaa pentujaan syksy- ja kevätjään heikkoudesta, ja kieltää näitä menemästä järvelle. Mutta kun äidin silmä välttää, niin kissat ovat, yllätys yllätys, tottelemattomia ja toimivat vastoin äidin ohjeita. Ja huonostihan siinä käy!
Kisu, Sisu, Visu, Misu, neljä kissanpoikaa,
kohta jäällä liukkahalla alkoi temmeltää,
hetken vielä leikki kesti vekkuleitten pienten,
sitten aivan yllättäin murtui alla jää.
Miu, mau, miu, mau, auttakaa, oi miu mau,
auttakaa oi miu mau, mirrit vaikertaa.
Miks’ äidin neuvoja me emme totelleet,
on kuolo siitä seuraus ja äidin kyyneleet.
Laulu ei kuitenkaan, pahaenteisestä jäihin uppoamisesta huolimatta, pääty paleltumiskuolemaan, vaan sankarikoira Halli kiskoo viime hetkellä kurittomat mirrit järvestä ja antaa niiden kuulla kunniansa. Tarinan mukaan kissat tottelivat siitä lähtien aina äidin neuvoja.
Ja juuri sen takia kyseessä olikin tarina.
Viisi pientä ankkaa
Sovinismia parhaillaan!
Viisi pientä ankka lähti leikkimään,
vuorten taakse kauas pois.
Äiti-ankka sanoi että kvaak kvaak kvaak,
mutta vain kaksi ankkaa tuli takaisin.
…..
Yksi pieni ankka lähti leikkimään……
…muttei yhtään ankkaa tullut takaisin.
Silloin isä-ankka nosti päänsä kaislikosta ja
sanoi mahtavalla äänellä KVAAAAK!
Ja niin kaikki ankat tuli takaisin.
Naurettava ja vanhanaikainen ajatus, että äidillä ei olisi jälkikasvuun minkäänlaista auktoriteettia.
Saanen myös huomauttaa törkeästä asiavirheestä: sinisorsauros ei osallistu millään muotoa poikasten hoitoon.
Viimeinen mammutti
Hevisaurus-yhtyeen vuonna 2009 julkaisema kappale, Viimeinen mammutti, ei ollut allekirjoittaneelle entuudestaan tuttu. Onneksi en ole sukulaislasten kanssa päätynyt katsomaan bändin esityksiä, koska siinä olisi yhtä jos toistakin alkanut hävettää tädin vollottaminen. Miten pienille lapsille on voitu tehdä näin surullinen kappale????
Toki se kertoo todellisista tapahtumista ja eläinlajin sukupuuttoon kuolemisesta, mutta kyllä riipaisee sydäntä. Tässä pieni ote sanoituksesta, niisk!
Tähtiin katsoo muistaen
Sanat viisaat veljien
Suuret silmät hymyillen
Ummistaa
Missä kuljet milloinkin
On jossain koti kuitenkin
Sen vielä nähdä saat
Tuuli tuivertaa
Hankeen peittyy koko maa
Puun alle nukahtaa
Hyvää yötä viimeinen mammutti
On aika mennä nukkumaan
Hyvää yötä viimeinen mammutti
Sinut vielä muistetaan
Muuten, Rölli-peikon Elefantti-Antti ja Siili Suhonen -kappale menee tähän samaan kategoriaan! Molemmilla on surkea elämä, mutta kuoleman jälkeen kaikki on hyvin ja kummatkin saavat asua ikuisuuden suosikkipaikoissaan.
Missäs niitä nenäliinoja oli?
Putte-possun nimipäivät
Putte-possun nimipäivää eilen vietettiin,
vierahiksi ystävät ja tutut kutsuttiin.
Ensin tikkukaramelli heille tarjottiin,
sitten vielä pullakahvit keitettiin,
ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana.
Kolmen säkeistön verran kerrotaan siitä, kuinka eeppiset bileet Putte-possun nimipäivät olivat: oli runsaat tarjoilut, puheita ja erilaisia leikkejä. Selvästikin laulun kertoja tunsi Putte-possun ja oli jo Facebookista saanut täyden raportin edellispäivän juhlista. Mutta MIKSI häntä ei oltu kutsuttu? Kaikki ystävät ja tutut oli paikalla, mutta hän yksin jäi ulkopuolelle ja toivoo vain, että olisi saanut olla mukana.
Taas olisi lapsiasiavaltuutetulle tehtävää! Toki hän on valitettavasti joutunut ihan oikeassa elämässä ottamaan kantaa aiheeseen, ja on esittänyt niinkin pöyristyttävää ajatusta, kuin että lapsen synttäreille tulisi kutsua kaikki luokkatoverit.
Ruttusen oikosulku
Viimeisen mammutin yhteydessä jo mainitsin Röllin surullisesta Elefantti-Antti ja Siili Suhonen -kappaleesta. Mutta Ruttusen oikosulku vuodelta 1993 on aivan omaa luokkaansa, kun käsitellään tosielämän kiemuroita lastenlauluissa. Tuskin kukaan on pienenä kiinnittänyt näihin lyriikoihin mitään huomiota, mutta olisi hauska kuulla mitä 80- ja 90-lukujen vanhemmat ovat olleet sanoituksista mieltä?
Tässä otteita Ruttusen oikosulusta:
Oli vanhoja jo kumpikin Ruttunen ja Ella
Ruttunen oli robotti ja Ella sähköhella
Oli yhdessä pitkän taipaleen eläneet nää kaksi
mutta Ruttunen rupesi miettimään muuttuisiko paremmaksi
jos Ellan vaihtaisi uudempaan hellaan hieman kuumempaan
jossa toisenlaiset nappulat, eikä kuulu kolinat
Yhtenä iltana Ruttunen tapasi mikroaaltouunin
meni oikosulkuun kerralla oli hetki mitä kuumin
paloi Ruttuselta kondensaattori ja vastuksetkin
eikä sähköhella Ellaa muistanut kuin pienen hetken
Niin Ruttunen lähti
oli löytänyt hän uuden
mikroaaltouunin
alle kahdenkymmenenkuuden
joka äkkiä lämmitti kuumaksi
ei pysty moiseen Ella
kyllä mikroaaltouuni on parempi
kuin vanha ruosteinen sähköhella
Tarina päättyy niin, että mikroaaltouuni treffaa tietokoneen ja lähtee tämän matkaan. Ruttunen palaa häntä koipien välissä Ellan luo, Ella antaa hairahtumisen anteeksi ja sen pituinen se.
Nuo sanat ovat aivan käsittämättömät!! Täytyykin alkaa kuuntelemaan, mitä muita opetuksia Röllin lauluihin on kätkettynä.
Minusta tulee isona
Minusta tulee isona -kappale on levytetty vuonna 1979, ja periaatteessa sen pohjimmainen ajatus unelma-ammatista on mainio. Laulussa käsitellään laajasti erilaisia ammatteja ja lopun ajatus ”kaikista tulee isona jotain aivan varmasti” on mukavan kannustava.
Mutta mitä jos kerron, että säkeistöt laulaa vuorotellen tyttö ja poika. Tyttö aloittaa.
Minusta tulee isona hyvä iskelmälaulaja.
Sitten levyjä teen, kunnes naimisiin meen
jonkun juhannuksen aikana.
Minusta tulee isona paras tenniksen pelaaja.
Aina pyttyjä saan, niitä kaappiini paan,
voiton otan joka kerralla.
Minusta tulee isona joku semmonen karjakko,
joka lehmiä lellii ja niityllä kellii
ja tuo kukkia myös maljakkoon.
Minusta tulee isona ihan oikea lentäjä.
Halki ilmojen tien minä ihmiset vien
sinne, minne ne on vietävä.
Minusta tulee isona kiltti sairaanhoitaja.
Minä hoitelen vaan, kaikki terveeks saan,
olen heikommille voimana.
Minusta tulee isona oman kuormurin kuljettaja.
Ajan laastia vaan kuorma kukkurallaan,
kaikki tiet on minun tunnettava.
Minusta tulee isona oikein kuuluisa taiteilija.
Taulut kauniit mä luon, niitä näyttelyyn tuon,
sitten tulee joku ostaja.
Kaikista tulee isona jotain aivan varmasti.
Kyllä haaveilla saa, pannaan onnistumaan
oma unelmien ammatti.
Että sellaista. Onneksi näistä stereotypioista on (lähes) päästy eroon. Tuo ensimmäisen säkeistön ”kunnes naimisiin meen” on selkäpiitä karmiva.
Suomalaiset lastenlaulut loppukevennys:
Telefooni Afrikassa:
Häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää.
Lue myös:
- Aikuinen nainen, Kulkuri ja joutsen sekä muut suomalaiset ikivihreät, jotka suureksi järkytykseksi ovatkin käännöskappaleita
- Suomalaiset sanonnat: Onko näissä mitään järkeä?
#vainsuomijutut
Suomen sääennätyksiä: Näin kuumaa, kylmää, sateista ja lumista meillä on ollut!
Nyt listataan erilaisia Suomen sääennätyksiä! Tiistai on ollut koko maassa kirpeä pakkaspäivä ja saatiinpa tänään ”parannettua” myös kuluvan talven pakkasennätystä.
Vaikka pakkanen paukkui ja alimmaksi lämpötilaksi mitattiin Itä-Lapissa Savukosken Tulppion havaintoasemalla –39,6 astetta, ja Kittilässäkin –39 asteen raja meni rikki, jäätiin Suomen mittaushistorian kylmimmästä päivästä kuitenkin yli kymmenen celsiusastetta. Palataan siihen kohta.
Tällä listalla esitellyt suomalaiset sääennätykset perustuvat virallisen havaintoasemaverkoston tietoihin. Havaintoasemia ylläpitää Ilmatieteen laitos. Sääennätyksiä on kerätty rekisteriin 1900-luvun alusta saakka, joten siksi puhumme mittaushistoriasta.
Suomen korkein lämpötila: 37,2 astetta
Näin pakkasen paukkuessa on mukava miettiä kesän helteitä, joten aloitamme listan lämpimissä tunnelmissa.
Suomen korkein lämpötila mitattiin Liperissä, Joensuun lentokentällä, 29.7.2010. Hellettä riitti, kun lämpötila nousi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 37,2 asteeseen. Heinäkuun loppu oli ollut tukalan kuuma muutenkin, sillä Lahdessa elohopea oli ennätystä edeltävänä päivänä noussut yli 35 asteeseen.
Suomen lämpöennätys olikin jo tovin odottanut rikkoutumista, sillä aiempi korkein lämpötila oli mitattu Suomen ollessa vielä Venäjän vallan alla. Edellinen ennätys oli 35,9 astetta, joka mitattiin Turussa 9.7.1914.
Lue myös: Miksi kostea kuumuus on niin paljon tukalampaa kuin kuivan ilman helle?
Suomen hellepäivien ennätys: 70 päivää
Jatketaan helteillä. Ja kyseessä hyvin tuore ennätys, sillä vuonna 2024 Suomessa mitattiin hellelukemia 70 päivänä.
Edellinen ennätys oli vuodelta 2022, jolloin hellepäiviä kertyi 65. Suomessa hellepäiväksi lasketaan sellainen päivä, jolloin lämpötila kohoaa jossain päin maata yli 25 asteen.
Poikkeuksellinen vuosi 2024 oli helteiden osalta myös siinä mielessä, että samalla rikkoutui syyskuun hellepäivien ennätys: syyskuussa koettiin seitsemän yli 25 asteen kesäistä hellepäivää.
Lue myös: Hirmuhelteet – 10 historian pahinta lämpöaaltoa
Suomen pakkasennätys: –51,5 astetta
Tammikuun loppu vuonna 1999 oli hyytävän kylmä. Monessa paikassa Pohjois- ja Keski-Lapissa hytistiin 45–50 asteen pakkasessa. Kittilän Pokassa oli mitattu noin 50 pakkasasteen lämpötiloja jo muutamana päivänä, mutta 28.1.1999 elohopea siirtyi ennätyslukemiin: –51,5 celsiusastetta.
Ja kaikkihan eivät tätä purematta nielleet.
Havaintoasemia perustetaan ja lakkautetaan, ja esimerkiksi ennätysasema Kittilän Pokassa ei ole enää käytössä. Mutta tammikuussa 1999 se vielä oli.
Sallassa sijaitseva Naruskan havaintoasema sen sijaan ei ollut tuolloin enää virallisessa käytössä. Siellä oli kuitenkin Oulun yliopiston hallussa oleva mittauspiste, jossa samana ennätyksellisen kylmänä tammikuun lopun yönä mitattiin –54,3 asteen lämpötila.
Sitä ei kuitenkaan voitu hyväksyä viralliseksi mittaukseksi, sillä Naruskan lämpötila mitattiin Oulun yliopiston automaattisella sähköanturilla, kun taas Kittilän Pokan pakkasasteet mitattiin Ilmatieteen laitoksen perinteisellä tallium-elohopeamittarilla.
Säännöt ovat sääntöjä: Ilmatieteen laitos havainnoi säätä Maailman ilmatieteen järjestön asettamien vaatimusten mukaan, minkä vuoksi vain virallisilla sääasemilla tehdyt säähavainnot hyväksytään kansallisiksi ennätyksiksi.
Sallassa mentiin jopa niin pitkälle, että pakkasennätyksen hylkäystä käsiteltiin kunnanvaltuustossa asti. Ilmatieteen laitos pysyi purnauksesta huolimatta kovana: ennätys säilyi Kittilässä.
Mutta vaikka tuo ennätys meni sivu suun, on Sallan Naruskassa nykyään mahdollista kiristää viralliseksi pakkasmestariksi. Tapauksen ja sitä seuranneen porun ansiosta Ilmatieteen laitos perusti Naruskaan jälleen virallisen havaintoaseman.
Lue myös: Top 10 historian pahimmat lumimyrskyt
Suomen suurin lumensyvyys: 190 cm
Suomen suurin lumensyvyys, 190 cm, mitattiin Käsivarren Lapissa Enontekiön Kilpisjärven kylässä 19.4.1997. Enontekiö on tunnettu runsaasta lumipeitteestä, ja pysyvä lumi sataa maahan usein lokakuussa ja sulaa pois vasta pitkällä keväällä. Huomioithan lumensyvyysennätyksen päivämäärän: Se on huhtikuussa!
Varjoisissa ja suojaisissa paikoissa lumi saattaa jäädä maahan kesään saakka, ja järjestetäänhän Kilpisjärvellä perinteikkäät juhannushiihdot. Kesällä 2024 Kilpisjärven vieressä kohoavan Saana-tunturin rinteellä järjestettiin juhannushiihtokisa jo 79. kerran.
Suurin Suomessa mitattu keskituulen nopeus: 33,5 m/s
Suomessa tuulta havainnoidaan, ennustetaan ja siitä varoitetaan perustuen tuulen nopeuden 10 minuutin keskiarvoon. Siksi myös suurin mitattu keskituulen nopeus on 10 minuutin keskiarvo.
Kaikkein koviten Suomen merialueilla on mittaushistorian aikana puhaltanut 1.11.2024, joten kyse on varsin tuoreesta ennätyksestä. Hurja 33,5 m/s mitattiin Rauman Kylmäpihlajan havaintoasemalla.
Jos tuulen 10 minuutin keskinopeus on yli 21 m/s, puhutaan Suomessa myrskystä. Hirmumyrsky on kyseessä, jos tuulen keskinopeus on 33 m/s. Marraskuussa 2024 tehty mittaus oli ensimmäinen kerta, kun Suomen meriasemilla on mitattu 10 minuutin keskituulena hirmumyrskyn lukemia.
Marraskuun alussa riehunut Lyly-myrsky oli voimakas ja jää siis joka tapauksessa historiaan, vaikka tuuli joskus tulevaisuudessa tuivertaisikin vielä kovempaa. Se oli ensimmäinen suomalainen hirmumyrsky.
Lue myös: Suomen historian pahimmat myrskyt
Suurin lämpötilanmuutos vuorokauden aikana: 36,5 astetta
Suomen suurin lämpötilan muutos yhden vuorokauden aikana mitattiin 2.1.1989. Kuusamon Kiutakönkäällä värjöteltiin napakassa –35,3 asteen lämpötilassa, joka kuitenkin muuttui lauhkeaksi 1,2 asteen suojasääksi. Vuorokauden aikana elohopea kohosi siis 36,5 astetta.
Suurimmat lämpötilan muutokset tapahtuvat yleensä talvisin ja nimenomaan niin päin, että sää lauhtuu. Lauhtuminen voi keskitalvella olla nopeaa ja voimakasta, kun leutoa ilmaa virtaa yleensä lännestä tai lounaasta kylmän ilman tilalle. Vaikka pohjoisesta ja idästä voi talvisin kulkeutua meille hyvinkin kylmää ilmaa, tapahtuu kylmeneminen hitaammin kuin lämpeneminen.
Suomen suurin vuorokausisademäärä: 198,4 mm
Suomessa suurin osa vuotuisesta sademäärästä tulee kesäisin. Kesäkuukausien rankat sade- ja ukkoskuurot takaavat sen, että talven sademäärät jäävät jalkoihin.
Suomen vuorokautisen sademäärän ennätys mitattiin Espoon Lahnuksessa 21.7.1944, kun vettä satoi yhden vuorokauden aikana 198,4 mm eli lähes 20 cm.
Koko Etelä-Suomi sai vettä niskaan kuin ämpärillä kaataen ja Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta melko raflaavasti: ”Ainoat mahdolliset kulkuneuvot ovat paljaat sääret”.
Suomen kaikkien aikojen vesisade sai aikaan ukkostulvan, joka aiheutti joitakin vahinkoja, mutta yleisesti sääilmiöön suhtauduttiin melko rauhallisesti. Ajankohdan huomioon ottaen ihmisten mielissä taisi olla jotain paljon suurempaa ja pahempaa kuin vesisade.
Lue myös:
#vainsuomijutut
Heikki Silvennoinen – rakastettu koomikko nousi kansainväliseksi hittimeemiksi!
Rakastettu näyttelijä-muusikko Heikki Silvennoinen kuoli 18. joulukuuta. Erityisesti Kummeli-sarjasta tutuksi tullut Silvennoinen oli kuollessaan 70-vuotias.
Vaikka menehtyminen tuli myös Silvennoisen perheelle yllätyksenä, oli mies ollut jo vuosien ajan vakavasti sairas. Häneltä löydettiin vuonna 2020 sydänleikkauksen yhteydessä äärimmäisen harvinainen veritauti, joka vaati säännöllistä dialyysihoitoa ja lääkitystä. Sairaus ei kuitenkaan pysäyttänyt Silvennoista, vaan vielä kuolemaansa edeltäneenä päivänäkin hän oli ollut tv-ohjelman kuvauksissa.
Medioissa on tämän päivän aikana muisteltu Silvennoista ihmisenä sekä käyty läpi hänen upeaa uraansa viihteen eri sektoreilla. Listafriikki kunnioittaa taiteilijaa niin ikään omalla listalla, mutta hieman erilaisesta näkökulmasta.
Tiesitkö, että vaikka Silvennoinen on tietenkin kaikkien suomalaisten tuntema, on hän niittänyt myös kansainvälistä suosiota – hieman yllättävällä tavalla!
Silvennoinen tunnetaan maailmalla Kalervo Jankkona. Kyse on tietenkin Jankon betoni -sketsistä, joka sai Kummelissa ensiesityksensä vuonna 2003!
Kalervo Jankko on betoniyrityksen vatsakas johtaja, joka joutuu kerta toisensa jälkeen kuuntelemaan asiakkaiden valituksia pieleen menneistä hankkeista. Jankko pysyy tyynenä ja vastailee kimpaantuville asiakkaille lyhyen ytimekkäästi ja tunteetta: ”juu”.
Lopulta asiakas menettää täysin malttinsa ja heittää Kalervon suuntaan ikävän solvauksen ”haista paska”. Kalervo Jankko ei ole moksiskaan, vaan vastaa rauhallisesti, että ”asia kunnossa”. Kun puhelu loppuu, niin Jankko kohdistaa paineen purkauksen toimistonsa esineistöön. Yksinkertaisuudessaan loistavaa!
Ei siis ole ihme, että monet urheilujoukkueet (tai niiden some-vastaavat) ovat ottaneet Jankon betoni -meemin omakseen; nimenomaan silloin, kun kaikki ei mene ihan niin kuin pitäisi.
Kuvaako mikään paremmin turhautumista ja pettymistä kuin tämä legendaarinen pätkä!?
FC Barcelona
🙄 Another 90 minutes on March 13. The goals WILL come!
🔵🔴 #OLBarça #ForçaBarça pic.twitter.com/guzqoPn384— FC Barcelona (@FCBarcelona) February 19, 2019
Helmikuussa 2019 espanjalainen mahtiseura FC Barcelona päätyi 0–0-tasapeliin ranskalaista Lyonia vastaan pelatussa Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa.
FC Barcelonan virallisella Twitter-tilillä (nykyisin X) katseet siirrettiin nopeasti tulevaan toiseen osaotteluun ja vannottiin maalitilin aukeavan. Turhautumista omien suoritukseen ei kuitenkaan peitelty, sillä viesti sai kyytipojakseen Jankon betoni -sketsistä napatun meemin.
Portland Trail Blazers
Dirk ties the game. pic.twitter.com/ps5tx3jVOW
— Portland Trail Blazers (@trailblazers) February 8, 2015
Koripalloliiga NBA:ssa pelaava yhdysvaltalainen Portland Trail Blazers lienee ensimmäinen kansainvälinen urheiluseura, jonka some-tiimi turvautui turhautumisen hetkellä Jankon betoni -sketsiin.
Vastustaja Dallas Mavericksin Dirk Nowitzki oli juuri heittänyt tasoittavan kolmosen sulavasti koriin. Niinpä Trail Blazersin Twitter-tilillä julkaistiin hyvin lyhyt ja ytimekäs viesti: ”Dirk tasoitti pelin”.
Ja viestin saatteeksi pätkä legendaarista suomalaista sketsiviihdettä!
FC Schalke 04
Maaaan! @LeroySane19 erhöht. #MCIS04 3:0 pic.twitter.com/ij2j9r7WEa
— FC Schalke 04 (@s04) March 12, 2019
Maaliskuussa 2019 saksalainen jalkapalloseura Schalke koki kovia Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa, kun se otti 7–0 turpiin englantilaiselta Manchester Cityltä.
Ensimmäisessä osaottelussa 3–2-vierasvoiton ottanut Manchester City pommitti 3–0-lukemat kotinurmellaan jo ennen puoliaikaa, ja peli oli sitä myöten selvä.
Tuon kolmannen maalin jälkeen Schalken some-tiimi ei enää osannut kuvata tunteitaan monisanaisesti, vaan turvautui osoittamaan ajatuksensa Kalervo Jankon reaktion kautta.
RB Leipzig
Football, why do we love you so? (90′)#UCL #RBLBJK 1-2 pic.twitter.com/YziQ6caBNA
— RB Leipzig English (@RBLeipzig_EN) December 6, 2017
Saksalaiset jalkapalloseurat ovat selvästi ottaneet Jankon betonin omakseen, ja joulukuussa 2017 oli Bundesliigassa pelaavan RB Leipzigin vuoro. Leipzigin some-porukka purki meemin kautta tuntojaan joukkueen pudottua Mestarien liigan jatkopeleistä.
Kun Silvennoista haastateltiin Leipzigin julkaisun tiimoilta, kertoi hän olevansa kovin tietoinen pätkän maineesta. Lähinnä siksi, että joka kerta häneltä oli uuden julkaisun jälkeen pyydetty kommenttia meemin kansainvälisestä menestyksestä.
Eikä Jankon betoni -sketsin turhautuminen ole osuva ainoastaan urheilun maailmassa. Näin Heikki Silvennoinen avasi meemin leviämistä vuonna 2017:
”Tämä taitaa olla jo kolmas kerta, kun joku urheiluseura käyttää sitä. Pätkällä oli Amerikassa kymmeniä miljoonia katsojia tai jakoja, kun sitä käytettiin kuvaamaan yliopiston tentissä epäonnistumista.”
Borussia Mönchengladbach
And we’re off! And we’re behind! 😑 #BMGWOB 0-1 pic.twitter.com/lVNRbk7jRh
— Gladbach (@borussia_en) December 20, 2016
Peli alkaa ja ennen kuin some-tiimi on ehtinyt asettua älylaitteidensa ääreen, niin vastustaja on tehnyt ensimmäisen maalin. Näin kävi saksalaiselle Borussia Mönchengladbachille joulukuussa 2016 pelatussa kotiottelussa Wolfsburgia vastaan. Jo kolmannella peliminuutilla vieraat siirtyivät 1–0-johtoon.
Mikä avuksi? Kalervo Jankko näyttää, kuinka pettymys käsitellään! Borussia Mönchengladbach hävisi ottelun lopulta 1–2, joten saksalaisseuran kannattajat saivat ammentaa voimaa Kalervon fiiliksistä koko pelin ajan.
Ja loppuun Jankon betonia pitkänä pätkänä
Ja mitä mieltä Heikki Silvennoinen sitten itse oli tästä yllättävästä kansainvälisestä kuuluisuudestaan ja Jankon betoni -sketsin nousemisesta hittimeemiksi? Näin hän kommentoi Helsingin Sanomille vuonna 2017:
”Onhan se riemastuttavaa, että sketsiä käytetään. Pääasia, että ihmiset nauravat.”
Siinä hän todellakin onnistui. Heikki Silvennoinen sai kaiken kansan nauramaan.
*
🤔 Kerro meille, mikä on sinun mielestäsi Kummelin paras sketsi? Mistä sinä muistat Heikki Silvennoisen parhaiten? Oliko hänen musiikkinsa kenties lähellä sydäntäsi? Kirjoittajan sydän sykkii nyt ja aina Kummeli Kultakuumeelle! ⬇️⬇️
#vainsuomijutut
10 erilaista teoriaa siitä, miksi Suomen nimi on Suomi ja toisaalta taas Finland?
Jos haluat tyhjentävän vastauksen siihen, miksi Suomen nimi on Suomi ja Finland, tulet pettymään. Teorioita on kyllä mitä mielenkiintoisempia, joten saat valita kymmenestä vaihtoehdosta mieluisimman.
Osa käy enemmän järkeen, mutta mistäs sitä tietää, vaikka se kaikkein oudoin teoria olisi lopulta oikea. Osa teorioista lähtee kyllä aika kovasti laukalle ja ovat lähinnä huvittavia.
Tässä kohtaa on tärkeää mainita, että sekä Suomi että Finland nimillä kutsuttiin alunperin pelkästään Varsinais-Suomea, josta nimitys levisi myöhemmin kattamaan laajemman alueen, jolla puhuttiin samanlaista kieltä. Se tulee listassa monessa kohtaa esille, mutta on hyvä pitää mielessä hämmennyksen välttämiseksi.
Kun olet lukenut nämä Listafriikin 10 teoriaa Finland ja Suomen nimien alkuperästä, kerro ihmeessä meille ja muille, mikä sinun veikkauksesi on! Väärin et voi vastata, koska kellään ei ole oikeaa tietoa.
Suomi, saame ja häme ovat peräisin samasta lainasanasta
Otin listan ensimmäiseksi kohdaksi kaikkein tuoreimman ja hyväksytyimmän teorian Suomen nimelle. Toki samaan hengenvetoon sanottakoon, että osa asiantuntijoista pitää tätä alkuperää liian monen sattuman summana ja siten epätodennäköisenä.
Melko varmaksi (tai niin varmaa kuin tällaiset asiat voivat olla) tiedetään, että häme ja saame ovat peräisin kantabaltinkielisestä žeme-sanasta, joka tarkoittaa alavaa maata. Myös vanha slaavilainen sana zemla tarkoittaa maata. Suomi on sanana hyvin samantyyppinen kuin häme ja saame, joten olisi luonnollista, että niillä on samat juuret.
Ongelma on kuitenkin se, että Suomi maantieteellisenä alueena ja kansana oli aikoinaan täysin eri asia kuin hämäläiset tai saamelaiset. Se tarkoittaa sitä, että žeme olisi täytynyt lainautua kahteen kertaan samaan kieleen, mikä on tutkijoiden mukaan lähes ennenkuulumatonta.
Mielenkiintoista on myös se, että Suomen nimi on liettuaksi Suomija ja latviaksi Somija, jotka siis eroavat täysin niiden sukulaiskielten Finlandia muistuttavasta sanasta.
Lainattu venäjän kielestä
Toinen lainasanaan perustuva Suomen nimi -teoria tulee Venäjältä. Vanhoissa venäläisissä kartoissa Lounais-Suomen alueen nimi on ollut Сумь (Sum). Näyttää ja kuulostaa kovasti samalta kuin Suomi!?
Muinaisten balttilaisten heimojen asutusta 900-luvulla kuvatessa, asui Suomen alueella saamelaisia, hämäläisiä (Емь) ja karjalaisia kansoja. Vasta tuhat vuotta myöhemmin nuo erilliset heimot ovat muodostaneet yhtenäisen kansan ja alueen.
Ennen kuin ruotsalaisten käyttämä Finland-nimi levisi itänaapuriimme, ei maamme kansoille ollut venäjän kielessä yhtä yhtenäistä sanaa. Suomi oli vielä 1700-luvullakin heidän kartoissaan ja ajatuksissaan vain pieni alue muiden joukossa.
Suomi tarkoittaa ihmistä
Toisen selityksen mukaan Suomi olisi alkuaan ihmistä merkitsevä muinaisindoeurooppalainen lainasana. (Tähän valtavaan kieliryhmään kuuluvat muun muassa romaaniset, germaaniset ja slaavilaiset kielet).
Monessa jo hävinneessä kielessä miestä ja ihmistä tarkoittava sana on ollut esimerkiksi guma tai gomo, joka on sitten varhaiskantasuomeen lainattu muodossa ćoma. Myöhemmin se on muokkaantunut sanaksi *sōmi ja lopulta meidän nykyään käyttämään sanaan Suomi.
Tämän teorian mukaan Suomi olisi sanana sukua muun muassa nykyisille liettuan žmuõ ja latinan homo sanoille. Kautta historian tunnetaan paljon kansoja, jotka ovat alkaneet nimittää itseään muista kielistä lainaamillaan miestä ja ihmistä tarkoittavilla sanoilla.
Sitten siirrytään hetkeksi tarkastelemaan Finland-sanaa! Jäljellä ovat vielä hauskimmat teoriat Suomi nimen takana.
Maailman laidalla
Fin on latinaksi loppu. Loppu siinä mielessä kuin se tarkoittaa reunaa tai rajaa. Englannissa on useita sanoja, joiden alkuperä on latinan fin-sanassa: final, viimeinen; finish, lopettaa; definition, määritelmä; infinite, ääretön.
Olemmeko siis lopun maa? Tavallaan kyllä.
Katolisen kirkon kartografit eli kartanpiirtäjät olivat 700-luvulla saaneet tehtäväkseen piirtää Pohjois-Euroopan rajoja. He seilasivat Itämeren aalloilla piirtäen alueiden ääriviivoja ja nimesivät silloin Ruotsin valtakunnan itäisimmän osan, nykyisen Varsinais-Suomen, fin landiksi eli maan lopuksi.
Kyseessä ei missään nimessä ollut maa tai valtio, kuten me sen nyt ajattelemme, vaan sillä tarkoitettiin kirjaimellisesti maailman laitaa. Ehkä he ajattelivat siellä olevan pannukakun reunan?
Kun Vatikaani alkoi agressiivisesti markkinoida katolista kirkkoa Ruotsin alueelle (kitkeäkseen pakanallisuutta ja ehtiäkseen paikalle ennen idän ortodokseja), tarttui fin land paikallisille pysyvään käyttöön. Sillä kuitenkin viitattiin vain läntiseen ja hyvin pieneen osaan nykyistä Suomea.
Muut kansat: hämäläiset, saamelaiset, inkeriläiset ja karjalaiset olivat tuolloin aivan erillään ”suomalaisista”.
Lue myös: Maapallo ei ole pyöreä – 10 uskomatonta väitettä Litteän Maan yhdistykseltä
Muinaisnorja ja viikingit
Finland-nimen alkuperän on arvuuteltu tulleen myös naapurimaista. Viikinkienkin käyttämässä muinaisnorjan kielessä on sana finnr, löytää, josta arvellaan riistaa etsivien ja metsästävien itäisen alueen asukkien saaneen nimensä. Toisaalta ensimmäisen vuosituhannen lopulla kaikki ihmiset viljelivät maata, metsästivät ja keräilivät ravintoa. Finnr on voinut tarkoittaa kaikkia Pohjois-Euroopassa eläneitä kansoja.
Vanhoista riimukivistä on myös löydetty viitteitä Finlandiin. Eräässä 1600-luvulla Ruotsin itärannikolta löydetyssä riimukivessä oli kirjoitettuna: ”biarn huk * ikulfriþ : raistu : stain : aftʀ : utrik : sun : sain * han * uaʀ : tribin : o * fin*lonti” , joka voidaan vapaasti kääntää: Bjǫrn ja Ígulfríðr pystyttivät tämän kiven poikansa Ótryggrin muistoksi. Hän kuoli Finlandissa.
Suomalaiset kansana oli kyllä tunnettu jo paljon ennemmin, mutta tuota kiveä pidetään yhtenä ensimmäisenä kirjallisena Finland-alueen mainintana; se on peräisin 1000-luvulta.
Toisaalta, kiveen hakatut fin ja lonti sanat oli kirjoitettu erikseen, joten Finlandin lisäksi niillä on voitu tarkoittaa ”vaeltajien maata”, ”metsästäjien maata”, ”soiden maata” eli periaatteessa mitä tahansa maata.
Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Ajanlaskun alussa oli Fennit ja Phinnoit
Suomalaiset tunnettiin jo ajanlaskumme alussa antiikin Roomassa. Ensimmäinen meihin viittaava maininta on vuodelta 98 roomalaisen tutkimusmatkailija Cornelius Tacituksen Germania-teoksessa, jossa esitellään Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolella eläviä heimoja.
Hän kuvailee teoksessaan lyhyesti ”jossain Balttian koillisosissa” asuvaa Fenni-kansaa. Fennit olivat Tacituksen mukaan villejä, luonnossa asuvia metsästäjiä, jotka elivät sanoinkuvaamattomassa kurjuudessa ja köyhyydessä. Ihmisillä ei ollut kunnollisia majapaikkoja, hevosia tai aseita, mutta he olivat Tacituksen mukaan äärimmäisen tyytyväisiä vaatimattomaan elämäänsä eivätkä pelänneet tulevaa. Se hämmästytti monia maita kiertänyttä historioitsijaa.
Jep, Tacitus oli selvästi tutustunut suomalaisiin!
Vuosikymmeniä myöhemmin kreikkalais-roomalainen maantieteilijä Ptolemy teki karttakirjan, joka vuonna 150 mainitsee kansan nimeltä Phinnoi. Heitä asui Euroopassa nykyisen Puolan ja Liettuan alueella, mutta myös pohjoisemmilla alueilla. Skandinaviassa eleli myös Phinnoi-heimo, joka asutti pientä, saareksi kuviteltua, maa-aluetta.
Palataan sitten takaisin Suomen nimi -teorioihin.
Suomaalaiset
Suomea voisi tuhansin järvien maan lisäksi kutsua tuhansien soiden maaksi. Voisiko siinä olla ratkaisu nimiongelmaan?
Ihmiset ovat kaskenneet happamista suotyypeistä eroavia lettoja ja perustaneet asutuksia näiden maanviljelyyn hyvin soveltuvien, ravinteikkaitten alueiden läheisyyteen. He asuivat siis soisella maaperällä, suomaalla.
Tätä alkuperää tukee meidän kansamme nimi; miksi olemme suomalaisia emmekä suomilaisia. Se selittyisi sillä, että alunperin olemme olleet suomaalaisia, joka on ajan mittaan lyhentynyt yhdellä kirjaimella. Jostain syystä alueen nimeksi oli kuitenkin tullut Suomi.
Tässä teoriassa saadaan luotua monien kaipailema yhteys Suomen ja Finlandin välille.
Englanninkielinen sana fen tarkoittaa suomeksi suota, ja vielä tarkemmin ottaen lettoa. Muissakin germaanisissa kielissä tuota suotyyppiä kutsuttiin samantapaisella sanalla. Nykyisen Lounais-Suomen alueella kauppaa käyneet ulkomaalaiset alkoivat kutsua soista maa-aluetta Fen/Finlandiksi.
Tässä teoriassa osuu kaikki kohdalleen.
Paitsi se, että Suomi-nimitys levisi verrattain myöhään soisimpiin osiin maatamme. Miksi länsirannikon saaristoisella alueella elävät ihmiset olisivat kuvailleet itseään soilla asuviksi suomaalaisiksi?
Myöskään kielitieteitä tutkivat etymologit eivät pidä suomaa/fenland -teoriaa uskottavana.
Kalannahkavaatteet?
Germaanisissa kielissä (esim. saksa ja englanti) fin tarkoittaa evää. Ruotsin itäistä aluetta piirtäneet kartoittajat luonnostelivat Lounais-Suomen rannikon evän muotoiseksi, koska siltä se näytti mereltä päin. Siitä tuli nimitys ”evämaa”, Finland.
Harvassa syntytarinassa on selitys sekä Suomen että Finlandin alkuperälle, mutta kalateoria raksittaa kummankin kohdan.
Rannikolla asuville kansoille kalastus oli tärkein tapa hankkia ravintoa. Suomen nimi on tämän teorian mukaan johdettu sanasta suomu. Kalansuomut voivat viitata pakanauskontojen totemismiin, jossa ihmisillä on yliluonnollinen yhteys johonkin eläimeen; tässä tapauksessa kalaan. Se selittäisi, miksi muinaissuomea puhuva kansa olisi alkanut viitata itseensä kaloihin liittyvällä sanalla.
On myös epäilty, että suomu-johdannainen olisi perua alueen ihmisten käyttämistä, kalannahkaisista vaatteista. Onko jo vähän kaukaa haettua?
Maa, joka on meille suotu
Suomen nimen on erään oletuksen mukaan ajateltu tulleen verbistä suoda. Sillä on tarkoitettu sitä, että upea maa on sen asukkaille suotu. Ylistyksessä on menty jopa niin pitkälle, että on Suomen on sanottu olevan ”Jumalan suoma” maa ja siitä nimitys olisi peräisin.
Tätä teoriaa tukisi se, että suoda-verbistä on johdettu erisnimi Suoma, joka sata vuotta sitten oli hyvinkin yleinen naisen nimi. Siitä saadaan pienesti muokkaamalla myös etu- ja sukunimenä käytetty Suomi. Nimi Suomi on muuten 1900-luvun alusta alkaen rekisteröity alle sadalle miehelle ja naiselle.
Suoda-verbi on saanut kannatusta Suomen alkuperänä myös sen takia, että maassa asuneita ihmisiä on pidetty erityisen hyvänsuopina.
Tämä näkemys on vähän ristiriidassa listan viimeisen kohdan kanssa.
Riidanhaastajat
Nimi Suomi on peräisin suomia-verbistä. Se voi tarkoittaa arvostelua tai moittimista, kun joku on käyttäytynyt huonosti eikä ole uskonut kieltoja ja käskyjä.
Suomia-sana tarkoittaa myös konkreettisempaa lähestymistapaa: pieksämistä, hakkaamista ja selkään antamista. Sen on arveltu olleen maamme nimen lähtökohtana, koska suomalaiset ovat olleet tunnetusti kovia tappelemaan.
Onko tämä kaikkein järkeenkäyvin vai hulluin teoria? Itse en voi uskoa, että tällaista on ihan kirkkain silmin esitetty.
Sanomattakin lienee selvää, että Suomen ja Finlandin alkuperistä ei ole päästy tutkijoiden keskuudessa yhteisymmärrykseen.
On kuitenkin yksi asia, josta ollaan samaa mieltä: Finland on aina viitannut maantieteelliseen alueeseen ja on muualla asuvien ihmisten antama nimi. Suomi taas on kansan itse itselleen antama nimi, joka perustuu yhteiseen kieleen ja heimoon.
Lue myös:
#vainsuomijutut
Miksi Venäjä hyväksyi Suomelle oman rahan? Näin Suomen valuutaksi tuli aikoinaan markka
Miten Suomi sai aikoinaan oman valuutan ja miksi rahayksikön nimeksi tuli markka? Tänään Listafriikki selvittää vastauksia näihin kysymyksiin.
Ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että Suomen valuutasta tuli markka ja oikeastaan vielä ihmeellisempää on se, että Venäjä hyväksyi Suomen suuriruhtinaskunnalle oman rahayksikön. Suomessa oli nimittäin oma valuutta vuosikymmeniä ennen itsenäistymistä.
Olisi mukava kuulla, minkälaisia markkoja Listafriikin lukijat ovat käyttäneet? Itse 1980-luvulla syntyneenä muistan maksaneeni kaksilla erilaisilla markoilla ja penneillä – epäilisin, että tilanne on sama monella teistäkin. Nyt toki on jo vaikea kuvitella käyttävänsä muuta kuin euroa, sillä sen kanssa on asioitu koko aikuisikä.
Tekeekö joku muuten vielä laskutoimituksia päässään ja kertoo kaikki hinnat kuudella? Ja siis kysyn ihan tosissaan ja mielenkiinnosta. Kerro kommenttikentässä artikkelin alapuolella!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi Suomen valuutaksi tuli markka?
Nyt ollaan jo reilut kaksi vuosikymmentä eletty euro-aikaa, mutta mennään tämän kysymyksen myötä hetkeksi sitä edeltäneeseen aikaan eli Suomen markkaan.
Suomessa ruvettiin käyttämään valuuttana markkaa paljon ennen kuin maastamme tuli itsenäinen. Historian saatossa Suomessa on käytetty useita erilaisia valuuttoja turkiksista roomalaisiin kuparirahoihin ja Ruotsi-Suomen aikaisiin hopearahoihin: äyreihin, markkoihin ja taalereihin. Markka taas on vanha jalometallien, kuten kullan ja hopean, painomitta, mistä se aikoinaan kätevästi omaksuttiin monen Euroopan valtakunnan rahayksiköksi.
Kun Suomi oli 1700-luvulla Ruotsin ja Venäjän kiistakapula, kiersi ja kelpasi meidän mailla molempien valtakuntien rahat. Mutta kun Suomesta tuli vuonna 1809 osa Venäjää, julistettiin rupla samalla kertaa viralliseksi valuutaksi.
Suomen suuriruhtinaskunnassa, 1800-luvun puolessa välissä, senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Fabian Langenskiöld pommitti Pietaria ahkerasti kirjeillä, vaikka Suomen rahaolojen uudistaminen oli ollut vireillä jo aiemminkin. Langenskiöld sai juurrutettua venäläisten valtaapitävien päähän, että Suomi on liian pieni kansakunta käyttämään mahtavaa ruplaa.
Uudistusta perusteltiin myös sillä, että Suomi tarvitsee ulkomaisia lainoja rakentaakseen rautateitä ja kehittääkseen maanviljelyä. Lainat saatiin hopeavaluutoissa, joten Suomenkin olisi päästävä hopeakantaan. Vaikka ruplakin oli periaatteessa hopeavaluutta, oli setelien vaihdettavuus hopeaan jouduttu 1850-luvulla käydyn Krimin sodan vuoksi lopettamaan. Siksi setelien arvo oli heikentynyt ja hopeakolikot olivat käytännössä hävinneet kierrosta.
Vuosien vääntämisen jälkeen Suomi sai vuonna 1860 keisari Aleksanteri II:lta luvan alkaa käyttää omaa valuuttaa, markkaa, jonka arvo oli neljäsosa ruplasta. Rahauudistuksen vei lopulta finaaliin J. V. Snellman suomenmielisine kumppaneineen. Tietenkään mikään uudistus ei käy yhdessä yössä, joten valuutan irrottaminen ruplasta, kolikkojen lyöminen ja rahan sitominen hopeakantaan otti oman aikansa. Vuonna 1865 markasta tuli täysin itsenäinen valuutta eikä venäläinen seteliraha enää kelvannut laillisena maksuvälineenä. Hopearuplat kuitenkin säilyivät markan rinnalla käytössä; hopearupla oli neljän markan arvoinen.
Missään muualla markka ei ollut tuolloin virallinen valuutta, sillä Saksassakin markka otettiin nimenä käyttöön vuosikymmen myöhemmin. Kuten jo edellä mainittiin, oli markka kuitenkin aiemmin ollut käytössä, ja se oli esimerkiksi Ruotsi-Suomen rahayksikkö vuoteen 1776 saakka.
Nimen keksiminen Suomen omalle valuutalle ei ollut mikään läpihuutojuttu ja ehdolla oli monia hyviä ja vähän vähemmän hyviä vaihtoehtoja. Miltä kuulostaisi, jos olisimme makselleet saikoilla, muruilla, heljoilla, suomoilla, oravilla, valioilla tai vaikkapa kauneilla? Aiheesta käytiin sanomalehdissä kiivasta keskustelua. Kansalliseepos Kalevalan koonnut Elias Lönnrot liputti lämpimästi vanhastaan tutun markan puolesta, joka sitten lopulta veikin voiton.
Vaikka rahauudistus oli pitkälti suomenmielisten eli fennomaanien ajama, ei oman rahayksikön käyttöönotto ollut niinkään väline taloudelliseen eristäytymiseen Venäjästä, vaan paremminkin integraatio lähimpiin kauppakumppaneihin, joiden valuutat olivat hopeakannassa. Uudistuksen tavoitteena oli vakauttaa Suomen rahan arvo suhteessa kauppakumppaneiden, tärkeimpänä muiden Pohjoismaiden ja Saksan, hopeavaluuttoihin.
Vuonna 1878 Suomen ja Venäjän valuutat erkanivat toisistaan lopullisesti ja hopearuplien käyttö laillisena maksuvälineenä päättyi, sillä markka sidottiin kultakantaan. Hopean hinta oli kääntynyt laskuun, joten valtio toisensa jälkeen siirtyi kultakantaan. Tuolloin Suomen markka oli samanarvoinen monen muun Euroopan valuutan, esimerkiksi Saksan markan ja Ranskan frangin kanssa.
Tällainen oli Suomen markan alkutaival!
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, ikävöitkö markkaa vai peukutatko euroa.
Lue myös:
#vainsuomijutut
”Kyllä ennuste pitää aina paikkansa, mutta ilimat saattaa reistaalla” – 9 legendaarista suomalaista sääprofeettaa
Varsinkin pitkän ajan sääennusteen tekeminen on hankalaa; on niin paljon muuttuvia osia. Listafriikki esittelee nyt suomalaiset sääprofeetat, joiden erityisosaamisena on nimenomaan tulevien kuukausien tai koko vuoden sään ennustaminen.
Ennustukset voivat perustua pitkäaikaiseen ympäristön ja sääilmiöiden havainnointiin tai sitten johonkin yksittäiseen asiaan.
Kun sääprofeettojen ennustuksia lukee menneiltä vuosilta, ei voi olla pistämättä merkille toistuvaa kaavaa: juhannuksena on viileää, heinäkuussa hellettä ja sadetta, talvi tulee myöhään, valkoinen joulu on siinä ja tässä, tammi-helmikuussa tulee lunta ja on kirpeitä pakkaspäiviä. Tekisi mieli sanoa, että sitäpä se Suomen ilmasto taitaa olla. Mutta osuvat sääprofeetat joskus hyvinkin tarkkaan laadituissa ennustuksissa oikeaan.
Moni sääprofeetta on sitä mieltä, että ennustaminen käy ilmastonmuutoksen myötä vuosi vuodelta hankalammaksi, koska luonto ei enää noudata samoja kaavoja kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Se pitää varmasti täysin paikkansa.
Tässä siis suomalaiset sääprofeetat ja heidän erikoiset metodinsa. Listalle valikoituvat ne henkilöt, jotka ovat edes hieman paljastaneet käyttämiään metodeja.
Sammakkoprofessori Taisto Heikkinen
Aloitetaan lista siitä Suomen kuuluisimmasta sääprofeetasta. Legendaarinen sammakkoprofessori Taisto Heikkinen nousi koko kansan tietoisuuteen tehdessään lokakuussa 1995 ensiesiintymisensä yhtä legendaarisessa Karpolla on asiaa -ohjelmassa. Seuraavan kesän ennustus osui nappiin ja Heikkisestä tuli maankuulu.
Vuonna 2011 menehtynyt hyrynsalmelainen Heikkinen ehti julkaista metodeistaan myös Sammakkoprofessorin sääopit -kirjan, jossa hän selvitti mitä kaikkea sammakosta voi nähdä. Heikkisen mukaan tuttua sammakkoa voi oppia lukemaan ja sen olemuksesta näkee, mitä mieltä se on tulevista säistä. Erityishuomiota kannattaa kiinnittää jalkoihin. Eikä Heikkinen tosiaankaan käynyt naaraamassa mitä tahansa sammakoita ojan reunalta, vaan hänen ensimmäinen apulaisensa toimi ennustustehtävissä 12 vuoden ajan.
”Poutaa ennustaessaan se on selvästi virkeämpi kuin sateen ja muutenkin huonon sään edellä. Jos se asettuu peräti liikkumattomaksi, on luvassa hyvinkin römppäkeliä.”, kertoi Heikkinen aikoinaan.
Sammakko ei kuitenkaan ollut ainoa Heikkisen työväline, sillä kaikennäköiset luonnonilmiöt nivoutuivat hänen mukaansa yhteen ja kunhan noita vain osasi seurata, ei sään ennustaminen niin hankalaa ollutkaan. Lehmät jos ulostivat oikein lantaa lennättäen, oli kolmen päivän päästä tiedossa tuisku.
Hevosen haukottelu pakkassäällä taas tiesi sitä, että sää oli muutaman päivän kuluttua lauhtumassa. Maaliskuuta Heikkinen kutsui merkkimaaliskuuksi, sillä se on tärkein ajankohta kesäsään ennustamisessa. Jos maaliskuun merkit jätti huomioimatta, oli kesän sateiden ja lämpötilojen ennustaminen silkkaa arvailua.
Toisin kuin monet muut sääprofeetat, ei Heikkinen ollut ennustustensa suhteen vaatimaton. Itseluottamusta puhkuen hän kertoi, että asiantuntijat Helsingin päässä jäisivät työttömiksi, jos hän marssisi sammakkonsa kanssa sinne töihin. ”Sammakko ei valehtele”, ilmoitti Heikkinen eräässä Hannu Karpon haastattelussa. Voit katsoa sen tämän linkin kautta.
Ahti Lindberg
Huhtikuussa 2019 Pirkanmaalla sijaitsevasta Kyrösjärvestä nostettiin aamuvarhaisella ahven, joka pääsi samana päivänä paraatipaikalle Kyröskosken torille.
Siellä hämeenkyröläinen Ahti Lindberg esitteli vanhan kansan käytössä ollutta sään ennustusmenetelmää, jossa tutkitaan tainnutetun ahvenen selkäevää. Evä ei kuitenkaan kerro kaikkea tulevan kesän säästä, sillä tuuliolosuhteita tai lämpötilaa siitä ei voi nähdä. Mutta sateen ennustamiseen ahvenen selkäevä on ilmeisesti mitä mainioin väline.
Jokainen piikin väli vastaa yhtä kesäviikkoa ja jos sen kohdalla on verisuoni, on se merkki sateisesta säästä. Lindberg ennusti, että kesästä 2019 tulisi melko kuiva muutamalla kesäkuuhun ja elokuuhun ajoittuvalla sadejaksolla.
Kovin luottavainen ei Lindberg oman ennustuksensa suhteen ollut, mutta lupasi ottaa kunnian, jos se osuisi kohdalleen. Jos ennustus taas menisi penkin alle, osoittaisi syyttävä sormi ahveneen.
Kuinka ollakaan, heinäkuu 2019 oli Etelä-Suomea lukuun ottamatta hyvin kuiva, paikoin jopa mittaushistorian vähäsateisin.
Ari Junttila
Hyrynsalmella asusteleva porotilallinen Ari Junttila pitää omaa ennustusmenetelmäänsä täysin luotettavana. Ja mikäs meidän on sitä epäillessä, sillä poroprofeetaksi tituleeratulla Junttilalla on kymmenien vuosien kokemus.
Hän perustaa ennustuksensa poron lapaluuhun. Tulevat säät Junttila lukee kuutamoyönä lapaluun pintaväreilystä.
Kovin paljon Junttilan ennustuksista ei netistä löytynyt, joskin vuonna 2009 Junttila lupaili lomalaisille auringonpaistetta ja lämpöä heinäkuulle, mutta kesäkuun hän kertoi juhannusta lukuun ottamatta näyttävän kolealta. Elokuusta oli tulossa vaihteleva: alkukuusta lämmintä, sitten parin viikon mittainen sadekausi ja loppukuusta hellettä. Marjastajille poron lapaluu väreili hyviä uutisia.
Tuolla kertaa luotettavaksi vannottu menetelmä osui niin metsään kuin olla ja voi.
Yrjö Nieminen
Usean vuosikymmenen ajan ulos luontoon katselleen kauhajokisen Yrjö Niemisen ennustukset perustuvat sekä muurahaisiin että pilvien liikkeisiin ja sumuihin.
Jo 60 vuoden ajan sääpäiväkirjaa pitänyt Nieminen on todennut lämpimän ja aurinkoisen alkukesän olevan merkki sateisesta ja koleasta loppukesästä. Samoista muistiinpanoistaan entinen maanviljelijä Nieminen on havainnut, että neljää huonoa viljelysvuotta seuraa aina noin seitsemän hyvää vuotta. Huippusatoa hän ennustaa kesälle 2024.
”Itsenäisyyspäivänä katselin taivaalle ja näin kuusi pilveä ylöksyttäin. Ne olivat tulipunaisia ja mustareunaisia. Siitä päättelin, että kuuden kuukauden päästä alkaa kesä, joka kestää kaksi viikkoa. No kyllä meni vähän ylikin.”, kertoi Nieminen Iltasanomien haastattelussa vuoden 2018 helteisenä toukokuuna. Tuolloin hän oli onnistunut ennustamaan kevään ja alkukesän sään täysin oikein.
Nieminen ei ole arkaillut esitellä menetelmiään. Kaikkein tarkin ennustus tulee keväällä, kun muurahaispesän ympärillä on lunta ja muurahaiset ottavat läjässä aurinkoa. Siinä kohtaa Nieminen tökkää pesään kepin ja tarkkailee muurahaisten toimintaa: Jos ne nousevat kepin nokkaan saakka, on luvassa sateinen kesä. Jos ne taas pyörtävät vähän matkaa noustuaan takaisin, on tiedossa poutaa ja lämpöä.
Myös muurahaiskeko itsessään kertoo paljon tulevan kesän säästä. Niemisen mukaan muurahaiset rakentavat tiiviin keon pienistä neulasista, jos kesästä on tulossa kolea. Pesä voi kertoa myös talvesta: keon päälle vedetyt pidemmät oksat ovat merkki siitä, että tiedossa on paksu lumipeite.
Jos pilvet tai muurahaiset eivät anna varmuutta ennustukseen, vilkaisee Nieminen kärpäsen takapuolta: jos peräpää on pullea, tulee hyvä vuosi.
Pentti Heinonen
Nyt jo edesmennyt vilppulalainen Pentti Heinonen erosi monista muista sääprofeetoista sillä, että hän ei kirjanut havaintojaan tai sääilmiöitä vuosien varrelta ylös. Hän luotti muistiinsa; kaikki tiedot löytyivät sieltä. Heinonen oli myös vahvasti sitä mieltä, että ennustamista ei voi oppia, vaan se on syntymässä saatu lahja. Ja Heinosen lahja oli lintujen kuuleminen.
Tämä sääprofeetta sai tietonsa siis ohilentäviltä linnuilta; erityisesti varikset ja harakat kertoivat hänelle tulevasta. Lisäksi Heinonen seuraili järven vaiheita ja taivaankappaleiden liikkeitä. ”Kuu ei vaikuta minuun samalla tavalla kuin moniin muihin, mutta kyllä siitä on apua ennustamisessa.”, kertoi Heinonen Satakunnan Kansan haastattelussa vuonna 2016.
Kansansääennustuksen SM-kilpailuissa Heinonen vei voiton vuonna 2010, tehtyään ennustajan hommia siinäkin vaiheessa jo yli 40 vuotta. Hänen ennustuksensa olivat hyvin paikallisia – lähinnä kotiseudun eli Pirkanmaan alueen kattavia. Ennustaminen ei silti ole helppoa ja Heinonen oli yksi niistä, joiden mukaan ennusteiden laatiminen nopeasti vaihtelevien säätilojen vuoksi on viime vuosina vaikeutunut. Linnut eivät sentään ole vielä kadonneet.
Tauno Junttila
Siikajoen sääprofeettana tunnetuksi tullut, nyt jo edesmennyt Tauno Junttila suuntasi ennustuksissaan katseen taivaalle. Varsinkin talvipäivänseisaukseen liittyvät ”pesäpäivät” olivat merkittäviä tulevan kesän sääilmiöitä povatessa. Junttilan mukaan aurinko menee vuoden lyhimpänä päivänä kolmeksi vuorokaudeksi pesäänsä, ja jos se ei sieltä yhtenäkään päivänä näyttäydy, on tuleva kesä sateinen. Mutta vähäisetkin auringon säteet tietävät poutaa ja lämpöä. Ensimmäisen pesäpäivän sää vastasi Junttilan mukaan kesäkuuta, toinen heinäkuuta ja kolmas elokuuta.
Auringon lisäksi Junttila perusti ennustuksensa kuun syntymiseen, joka miehen omien sanojen mukaan oli tärkein osa ennustusta. Myös kalenteri oli hänelle korvaamaton apuväline: ”Katson almanakkaa aina puoli vuotta taaksepäin vastaavaan kuukauteen, koska minulla vuosi alkaa heinäkuussa”, kertoi Junttila Kalevan haastattelussa.
Kansansääennustuksen SM-kilpailuissa aikoinaan mestaruudenkin ottanut Junttila päätyi sääprofeetaksi vähän vahingossa. Ura lähti liikenteeseen vuonna 1996, vaikka hänellä ei sään ennustamiseen koskaan ollut ollut mielenkiintoa. Työporukalle hän oli ennustellut, usein huonolla menestyksellä.
”Ei siinä oikeastaan mikään kiinnosta, vaan menin ommaa tyhmyyttäni sanomaan aikoinaan, että huomenna sattaa ja ei satanu. Ja taas päinvastoin.”, kertoi Junttila Ylelle vuonna 2011.
Kerttu Hirvonen
Kuhmolainen Kerttu Hirvonen on aiemmin ennustanut säätä lammaslaumansa liikkeistä, mutta on sittemmin miehensä Hannu Hirvosen kanssa luopunut kotieläimistä. Sään ennustaminen ei kuitenkaan ole jäänyt ja nykyään nainen seurailee useita eri merkkejä pitkin vuotta. Erittäin merkittävänä jaksona Hirvonen pitää vajaan parin viikon mittaista niin sanottua jakoaikaa kekrin päätymisen ja 10. marraskuuta vietettävän Martin päivän välillä.
Lammaslehtoriksi kutsuttu Hirvonen arkailee kuitenkin ukkosten ennustamista, vaikka merkit niin näyttäisivätkin. Ihmiset ovat alkaneet syyttää häntä pahojen ilmojen manaamisesta, sillä niin usein hän on ennustanut oikein tulevia rajuilmoja.
Kun Kerttu Hirvonen ja muutama muu sääprofeetta kertoivat vuonna 2009 ennustuksiaan Kaleva-sanomalehdelle, heitti hän haastattelun loppuun: ”Älä ota tätä vakavasti.”
Kannatti kuitenkin ottaa, sillä kaikista ennustuksista Hirvonen osui lähimmäksi, mikä oli saanut jo Hannu-miehenkin uskomaan vaimonsa ennustajan kykyihin.
Unto Riihiluoma
Vuodesta 2005 saakka Ruukin kansansääennustuksen SM-kisoihin osallistunut Unto Riihiluoma seuraa monenlaisia luonnonilmiöitä, kuten jänisten ja oravien talviturkkien vaihtumista. Isojoella asuvan Riihiluoman mukaan eläimet osaavat ennakoida tulevia säitä.
Menestystäkin ennustuskisoissa on tullut, mutta vaatimaton sääprofeetta pistää sen tuurin piikkiin. Kaikkia menetelmiään hän ei ole suostunut paljastamaan, mutta kotimaisten luonnonilmiöiden lisäksi hänen ennustustensa tiedetään perustuvan taivaankappaleiden liikkeisiin ja kuun kiertoon.
Kuten moni muukin sääprofeetta, myös Riihiluoma on todennut, että ilmastonmuutos tekee sään ennustamisesta hankalaa ja muuttaa luonnon järjestystä. Aiempina vuosina hän on voinut visusti luottaa siihen, että ensilumi saapuu tasan yhdeksän viikkoa ensimmäisestä kattohuurteesta ja siipimuurahaisten parveilusta, mutta nämä tuottivat esimerkiksi vuonna 2020 pettymyksen.
Ensilumi tuli, vaikka kattohuurretta tai siipimuuraisia ei näkynytkään. Viime vuosien lämpimät loppukesät ja syksy ovat konkariennustajan mukaan seurausta siitä, etteivät meret jäädy samaan malliin kuin aiemmin.
Pakkaset yli 90-vuotias Riihiluoma ennustaa käänteismenetelmällä edellisen kesäkuun sään perusteella. Jos kesäkuu on oikein lämpöinen, tarkoittaa se sitä, että talvella värjötellään kireissä pakkasissa.
Juhani Luoma
Ruukin Kansansääennustuksen SM-kisoissa menestyksekkäästi vuosina 2010-2017 kilpailleen Juhani Luoman suvussa on ollut sääprofeettoja jo useammassa polvessa ja hänkin siirsi oppinsa eteenpäin tyttärelleen Johanna Perttilälle. Talvisään ennustamista koko ajan ylivoimaisesti hallinnut isokyröläinen sääprofeetta jäi vuoden 2015 kesäsäässä kakkoseksi häviten niukasti juuri Johanna-tyttärelleen.
Luoma menehtyi vuonna 2018 ja teki ennustuksiaan aivan loppuun saakka. Isossakyrössä paikalliset luottivat hänen sanaansa ja suunnittelivat esimerkiksi kylvöt menestyksekkäästi Luoman ennustusten perusteella.
Sääprofeetta keräsi informaationsa taivaankappaleiden liikkeistä ja lähiympäristöä seuraten. Aina kyse ei ollut välttämättä elävän luonnon merkeistä, sillä paljolti isoisänsä oppeja käyttänyt Luoma havainnoi myös Lapuan antennimaston valoiskuja, Orisbergista saapuvan junan ääntä tai Kyrönjoen virtausta. ”Bengsinkoski kun rupeaa kohajamaan, kaunis sää on tulossa, kun taas Reinilänkosken pauhu tietää sadetta”, paljasti sääprofeetta vuonna 2015 Ylen haastattelussa.
Ensilumen Luoma ennusti samalla periaatteella kuin isojokinen Unto Riihiluoma: lentomuurahaisten, tai siipikusiaisten, kuten Luoma niitä nimitti, viimeisestä häälennosta, jolloin ne pudottavat siipensä. Siitä yhdeksän viikon päästä pitäisi ensilumen olla maassa. Vuonna 2017 ennustus osui päivälleen nappiin.
Kiitosta tuli vuosien mittaan hääpäivien ja kesälomien sään ennustamisesta, mutta Luoma, kuten varmasti muutkin sääprofeetat, sai myös kritiikkiä.
Pieleen menneitä sääennustuksiaan hän kommentoikin pilke silmäkulmassa: ”Kyllä ennuste pitää aina paikkansa, mutta ilimat saattaa reistaalla.”.
Lue myös:
#vainsuomijutut
Juhannuksen selviytymispaketti: Juhannustaikoja, maailman vahvimpia alkoholijuomia sekä ”parhaita” neuvoja krapulan hoitoon!
Listafriikki tarjoilee nyt napakan selviytymispaketin juhannuksen juhlijoille. Perisuomalaiseen tapaan selviytymispaketti pitää sisällään juhannustaikoja ja alkoholia.
Ja mikä tärkeintä: niitä kullanarvoisia ohjeita sen tuskallisen kankkusen hoitoon. Ohjeet ovat toki hieman kyseenalaisia, joten toimivuudesta emme mene takuuseen. Mutta kaikkeahan voi yrittää!
Monenlaisia juhannustaikoja – enimmäkseen alasti
Kuva: Teuvo Salmenjoki | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Juhannustaikoja on monenlaisia, joista suurin osa ohjeistetaan toteuttamaan alasti. Usein edellytetään myös saunamökkiä, metsää ja/tai peltoja. Jos tällaisia ei ole tarjolla – kuten asia kaupungin ytimessä saattaa olla – niin tässä yksi toteutuskelpoinen vinkki urbaaniin ympäristöön.
Karjalankannaksella sijaitsevasta Kirvusta, joka nykyisin on osa Venäjää, tulee hupaisa juhannustaika. Tarvitaan vain kirkko, joka löytyy lähes jokaisesta pitäjästä.
”Juhannusyönä menee nuori neito alastomana kontalleen kirkon vieritse kulkevalle tielle. Jos ensimmäinen tiellä kulkija on kirkkoherra, toivotetaan hänelle hyvää juhannusta, ja kehotetaan viemään tervehdys myös ruustinnalle. Jos sen jälkeen kasvojen puolelta tulee kohti vaikka kuinka monta miestä, kukaan heistä ei ole oikea. Heille ei saa vastata sanaakaan, vaikka he kuinka puhuttelisivat. Mutta ensimmäinen takaa päin tuleva mies on tuleva sulhanen.”.
Hyvät jussit kirkkoherralle! Toivottavasti hän on tietoinen tästä juhannustaiasta, ettei virkavaltaa hälytetä paikalle ennen kuin puoliso on löytynyt.
Lue lisää: Juhannustaiat – Alasti halkopinoon peruuttaminen kertoo paljon tulevasta sulhasesta!
Juhannustarjoiluja sieltä vahvimmasta päästä
Jos haluaa lyödä täysin ranttaliksi, niin joku maailman vahvimmista alkoholeista saattaa olla vastaus.
Ihan mistään lähikiskalta tai edes viinakaupasta ei näitä iloliemiä kuitenkaan hankita, sillä Suomen alkoholilain mukaan yli 80 tilavuusprosenttia etanolia sisältäviä valmisteita ei katsota alkoholijuomiksi.
Tällä listalla mennään reippaasti tuosta yli!
Lue tästä: 10 maailman vahvinta alkoholijuomaa – pelkkä ajatuskin korventaa sisuskalut!
Näin pääset eroon krapulasta: 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen
Miten päästä eroon krapulasta? Se on se ikuisuuskysymys, jota moni pohtii – eikä vähiten juhannuskekkulointien mainingeissa.
Yksinkertaisin ja paras vinkki on tietenkin välttää krapulan aiheuttajaa. Jos siinä ei syystä tai toisesta onnistu, ja seuraava aamu valkenee tuskaisena, voi helpotusta hakea vaikkapa näistä kyseenalaisista keinoista.
Listafriikki ei ota vastuuta, jos silmämunien syöminen tai hiekkaan kaivautuminen eivät paranna oloa, sillä näitä vinkkejä ei ole toimituksessa testattu. Mutta näihinkin ”rohtoihin” on jossain päin maailmaa uskottu ja turvauduttu.
Tämän listan lukeminen ei todennäköisesti helpota krapulaan, kuten eivät mitkään vippaskonstit. Se vain on karu fakta. Mutta puhdistava vaikutus näillä voi olla, joten jos heikottaa, niin ota ämpäri valmiiksi viereen ja lähde rohkeasti kokeilemaan.
Lue lisää tästä: Näin pääset eroon krapulasta: 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen
Listafriikki toivottaa aurinkoista juhannusta kaikille!
Lue myös:
#vainsuomijutut
Varma vapun merkki on verrattain uusi juttu Suomessa: Mistä opiskelijoiden haalariperinne on saanut alkunsa?
Tällä kertaa Listafriikin lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että mistä opiskelijoiden haalariperinne on saanut alkunsa. Aihe on varsin ajankohtainen, sillä nyt juhlitaan vappua!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mistä opiskelijoiden haalariperinne on saanut alkunsa?
Ainakin yliopistokaupungeissa on yksi varma vapun merkki: haalareihin pukeutuneet opiskelijat. Haalareita toki pidetään muutenkin erinäisissä riennoissa ja opiskelijabileissä, mutta tuskin mikään muu yksittäinen hetki vuodesta täyttää kaupunkien katuja haalariväellä yhtä paljon kuin vappu.
Moni varmasti muistaa vielä vuosienkin päästä sen hetken, kun veti opiskelijahaalarin ensimmäistä kertaa ylleen. Se oli merkki siitä, että kuuluu johonkin porukkaan. Vaikka useimmiten opiskelijakaverit ovat kaikki entuudestaan täysin outoja ja kotoisin ympäri Suomea, yhdistää tuo samanvärinen haalari tietyn alan tai tiedekunnan tai ainejärjestön opiskelijoita taustasta huolimatta.
Haalarilla on helppo rymytä menemään eikä ole niin väliä, vaikka sen kanssa laskisi laskiaisena lumista mäkeä tai istuisi huhti-toukokuun vaihteessa puiston märällä nurmikolla.
Vaikka opiskelijahaalarit ovat nykyään tuttu näky korkeakoulukaupungeissa, niin Suomessa opiskelijoiden haalariperinne on yllättävän lyhyt.
Perinne on matkittu Ruotsista, jossa tekniikan alan opiskelijoilla oli kaksi frakkia: toinen akateemisiin juhliin ja toinen ”rellestämiseen”. Koska kaikilla opiskelijoilla ei ollut varaa hankkia kahta frakkia, vetivät he bileisiin vaihtoehtoisesti esimerkiksi labratakkinsa tai työhaalarinsa.
Ensimmäisinä opiskelijahaalarit nähtiin 1960-luvulla Otaniemen teknillisen korkeakoulun opiskelijoilla eli teekkareilla. Haalarit saattoivat olla kesätöistä jääneitä työhaalareita tai yrityksiltä erilaisiin tapahtumiin hankittuja sponsorihaalareita.
Hiljalleen Suomen teekkareiden eri ainejärjestöt alkoivat hankkia yhteneväisiä haalareita, joilla nämä killat erottuivat toisistaan. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin – 1980-luvulla – haalarit rantautuivat muihin korkeakouluihin; ensin osakuntiin ja sen jälkeen tiedekuntiin. Nykyisin haalareita käyttävät kaikki korkeakouluopiskelijat.
Lue myös:
-
#vainsuomijutut4 päivää sitten
Traumoja loppuiäksi: Suomalaisten lastenlaulujen 10 kyseenalaista sanoitusta
-
Oudoimmat5 päivää sitten
Pössytteleviä delfiinejä, kännisiä tilhiä ja eläinmaailman kovin viinapää – Näin eläimet käyttävät päihteitä
-
Viihde1 viikko sitten
10 kaikkien aikojen ikimuistoisinta ja puhuttavinta Super Bowlin väliaikashow’ta
-
Yhteiskunta3 päivää sitten
Ystävänpäivä: Tiesitkö nämä 10 faktaa rakkauden juhlasta?