Viihde
”Pyysin nuorta verta” – Hyytävä tositarina suositun The Watcher -mysteerisarjan taustalla
Viikkokaupalla Netflixin suosituimpien sarjojen joukossa pysytellyt The Watcher perustuu tositapahtumiin: unelmakotinsa ostanut perhe joutuu mystisen tarkkailijan piinaamaksi.
Vaikka sarjassa on toki käytetty reilulla kädellä taiteellista vapautta, on lähtökohta sama kuin tosielämässä. Tarkkailija – The Watcher – lähettää perheelle karmivia kirjeitä eikä hänen henkilöllisyytensä ole koskaan selvinnyt.
Tässä jutussa paneudutaan siihen, mitä 657 Boulevardilla oikeasti tapahtui.
Tarkkailijan ensimmäinen kirje
Kesäkuussa 2014 Maria ja Derek Broaddus ostivat unelmiensa kodin New Jerseyn Westfieldistä. Kaupunki on tilastoissa yksi Yhdysvaltojen turvallisimmista ja talo sijaitsi vain muutaman korttelin päässä Marian lapsuudenkodista. Se oli täydellisen idyllinen paikka kolmilapsiselle perheelle.
Kun kaupat oli tehty, ruvettiin talossa kunnostustöihin. Vain kolme päivää remontin aloittamisen jälkeen postilaatikkoon ilmestyi kirje. Kuoreen oli kirjoitettu tikkukirjaimin ”Uusi omistaja”, mutta kirje itsessään oli koneella näpytelty.
Kirjeessä luki:
”Hyvä uusi naapuri 657 Boulevardilla, toivotan teidät tervetulleeksi naapurustoon. Miten päädyitte tänne? Kutsuiko 657 Boulevard teitä voimallaan? 657 Boulevard on ollut perheeni kiinnostuksen kohde jo vuosikymmenten ajan, ja nyt kun talon 110-vuotissyntymäpäivä lähestyy, on minut pantu vastuuseen talon tarkkailusta ja sen toisen tulemisen odottamisesta. Isoisäni tarkkaili taloa 1920-luvulla ja isäni 1960-luvulla. Nyt on minun vuoroni. Tunnetteko talon historian? Tiedättekö mitä 657 Boulevardin seinät pitävät sisällään? Miksi olette täällä? Saan sen selville.”.
Kirjoittaja myös vihjasi olleensa aikoinaan talossa sisällä: ”1960-luku oli hyvää aikaa 657 Boulevardilla, kun minä juoksentelin huoneesta toiseen kuvitellen elämää rikkaiden asukkaiden kanssa”.
Tarkkailu oli jo alkanut
Vaikka taloa ei oltu koskaan listattu julkiseen myyntiin, oli kirjeen kirjoittaja hyvin tietoinen omistajanvaihdoksesta ja uuden perheen muuttoaikeista. Hän oli selvästi jo tarkkaillut Broaddusien toimia, sillä osasi nimetä heidän kaksi autoaan ja huomioi remontin alkaneen. ”Näen jo nyt, että 657 Boulevard on täynnä rakentajia, jotta voitte tuhota talon, jonka pitäisi säilyä sellaisenaan. Virheliike. Ette halua tehdä 657 Boulevardia onnettomaksi.”.
Aiemmin samalla viikolla Derek ja Maria olivat olleet talolla ja jutelleet naapureidensa kanssa. Viisi-, kahdeksan- ja 10-vuotiaat lapset olivat ensimmäistä kertaa tutustumassa tulevaan kotiinsa ja leikkineet takapihalla naapuruston muiden lasten kanssa. Kirjoittaja oli pannut tämän merkille.
”Teillä on lapsia. Olen nähnyt heidät. Tähän mennessä luulen heitä olevan kolme, näin olen laskenut. Oliko vanha talonne liian pieni kasvavalle perheelle. Vai oliko ahneus syynä sille, että toitte lapsenne minulle?”.
Kirjeessä myös kysyttiin, aikovatko he hankkia lisää lapsia. ”Aiotteko täyttää talon nuorella verellä, kuten pyysin? Parempi minulle. Kunhan tiedän lastenne nimet, niin voin kutsua heitä ja houkutella luokseni”.
Iltamyöhään yksin talolla ollut Derek luki kirjettä kauhuissaan, sillä viesti tuntui uhkaavalta: ”Kuka minä olen? Sadat autot ajavat päivittäin 657 Boulevardin ohi. Ehkä minä olen yhdessä niistä. Katsokaa kaikkia niitä ikkunoita, jotka 657 Boulevardilta näette. Ehkä minä olen yhdessä niistä.”.
Kirje päättyi vihjaukseen tulevasta ja siitä, että tämä ei olisi viimeinen kirje: ”Tervetuloa ystäväni, tervetuloa. Juhlat alkakoon.”.
Allekirjoitus oli kirjoitettu kursiivilla: The Watcher eli Tarkkailija
Poliisi aloittaa tutkimukset
Derek hälytti paikalle poliisit ja ajoi peloissaan perheen väliaikaiseen kotiin Westfieldissä. Hän ja Maria ottivat yhteyttä aiempiin omistajiin, John ja Andrea Woodsiin, jotka olivat asuneet talossa 23 vuoden ajan. Kirjeen kirjoittaja oli viitannut heihin selkäpiitä karmivalla tavalla: ”Pyysin Woodseja toimittamaan minulle nuorta verta ja vaikuttaa siltä, että he kuuntelivat.”
Woodsit vastasivat sähköpostiin seuraavana aamuna ja kertoivat tunteneensa olonsa aina turvalliseksi eivätkä koskaan olleet epäilleet jonkun tarkkailevan heitä. Mutta vain muutama päivä ennen muuttoa he olivat saaneet Tarkkailijalta samantyyppisen kirjeen. He olivat toki pitäneet viestiä outona, mutta harmittomana, joten kirje oli heitetty roskiin antamatta sille sen enempää ajatusta.
Joka tapauksessa Woodsit menivät poliisille Broaddusien ja näiden saaman kirjeen kanssa. Tapausta ruvettiin heti tutkimaan ja Broadduseja kiellettiin puhumasta asiasta kenellekään, sillä kaikki naapuruston asukkaat olivat nyt epäiltyjä.
Toinen kirje
Four years later, here’s an update on The Watcher: https://t.co/Os39KIOvit
— Reeves Wiedeman (@reeveswiedeman) October 11, 2022
Broaddusit eivät edelleenkään olleet päässeet muuttamaan uuteen taloonsa, kun kaksi viikkoa ensimmäisen jälkeen saapui toinen kirje. Maria oli talolla yksin vertailemassa maalisävyjä. Jos vain mahdollista, niin uusi kirje oli entistä hyytävämpi.
Ensimmäisessä kirjeessä perheeseen ei oltu viitattu nimellä, mutta nyt Tarkkailija oli osoittanut viestinsä ”herra ja rouva Braddusille”. Sukunimessä oli kirjoitusvirhe, mutta todennäköisesti kirjoittaja oli päätellyt kirjoitusasun kuulemansa perusteella. Oliko hän ollut tarpeeksi lähellä kuullakseen rakennusurakoitsijan puhuvan omistajista?
Ainakin hän oli kuullut Marian huhuilevan ulkona leikkiville lapsille, sillä Tarkkailija tiesi lasten ikäjärjestyksen ja lempinimet, ja vaikutti tietävän, mitä talon sisällä tapahtuu. Hän esimerkiksi kertoi nähneensä yhden lapsista maalaavan kuistilla. ”Onko hän kenties perheen taiteilija?”. Talon kuisti oli suojassa katseilta ja puiden verhoama, joten sinne oli lähes mahdoton nähdä kaukaa.
Sitten kirjeen sävy muuttui entistä uhkaavammaksi:
”657 odottaa malttamattomana muuttoanne. On kulunut vuosia siitä, että käytävillä kulki nuorta verta. Oletteko jo löytäneet kaikki talon salaisuudet? Aikooko nuori veri leikkiä kellarissa? Vai pelkäävätkö he mennä alas yksinään? Heidän asemassaan olisin hyvin peloissani. Se on niin kaukana muusta talosta. Jos olisitte yläkerrassa, ette ikinä kuulisi heidän huutojaan.
Nukkuvatko lapset ullakolla? Vai nukutteko kaikki toisessa kerroksessa? Keiden makuuhuoneet ovat kadun puolella? Saan tietää sen heti, kun muutatte. Siten tiedän, kuka on missäkin makuuhuoneessa. Näin voin tehdä paremman suunnitelman.
*
Menen ohi monta kertaa päivässä. 657 Boulevard on minun työni, minun elämäni, minun pakkomielteeni. Ja sitä olette nyt myös te, Braddusin perhe. Tervetuloa oman ahneutenne tulokseen!
*
Mukavaa muuttopäivää. Tiedätte, että minä olen tarkkailemassa.”
Epäilyttäviä naapureita
Kuten jo aiemmin mainittiin, olivat kaikki naapuruston ihmiset epäiltyjä. Jokainen kirjeen yksityiskohta viittasi siihen, että Tarkkailijan on oltava joku, joka asuu lähistöllä tai tuntee naapuruston hyvin.
Talosta oli tehty Woodseille useita pyyntihinnan ylittäneitä tarjouksia, joten ehkä uhkailija oli joku, jonka tarjousta ei oltu hyväksytty. Ja nyt hän oli suuttunut talon uusille omistajille.
Oli kuitenkin todennäköisempää, että kirjeet oli lähettänyt joku naapureista, sillä Tarkkailija oli aivan liian hyvin tietoinen esimerkiksi remontista. Ensimmäinen kirje oli lähetetty postin leiman mukaan vain päivä sen jälkeen, kun sisätilojen remontti oli alkanut. Tuossa vaiheessa kaupat eivät olleet vielä julkista tietoa.
Derek Broaddus kävi veret seisauttavan keskustelun erään naapuripariskunnan kanssa, kun hän esitteli näille remontin kulkua. Rouva kertoi olevansa iloinen, että naapurustoon on saatu nuorta verta. Ilmaus oli ilmeisen harmiton, mutta Derek järkyttyi, sillä Tarkkailija oli käyttänyt juuri samoja sanoja viitatessaan perheen lapsiin.
Michaelilla oli tapana viedä naapureiden sanomalehdet kadulta kuistille, kurkkia ikkunoista sisään ja olipa hän joskus käynyt kutsumatta sisään. Mitään harmia hänestä ei kuitenkaan koskaan ollut.
Broaddusit päättelivät Michaelin olevan kirjeiden takana, sillä Langdorfien talo oli ainoa paikka, josta näki heidän kuistilleen. Niinpä he kertoivat poliisille epäilyksestään. Poliisista kuitenkin sanottiin, että Michael Langdorf oli ollut kuulusteltavana jo ensimmäisen kirjeen jälkeen, mutta tämä oli kiistänyt tietävänsä mitään kirjeistä.
Joidenkin viikkojen jälkeen poliisi ilmoitti lopettavansa tutkimukset, koska mitään johtolankoja ei ollut.
Kolmas kirje
Pian toisen kirjeen jälkeen Broaddusit päättivät olla enää tuomatta lapsiaan talolle. Ei sinänsä mikään yllättävä ratkaisu. He eivät myöskään olleet enää varmoja, haluaisivatko ylipäätään muuttaa unelmiensa kotiin. Unelmasta oli tullut painajainen.
Muutamia viikkoja myöhemmin saapui kolmas kirje:
”Minne olette menneet? 657 Boulevard ikävöi teitä.”
Tutkinta omiin käsiin
Broaddusit pitivät pöyristyttävänä, että poliisi jätti tutkinnan sikseen, vaikka Tarkkailija oli varsin suoraan uhkaillut heidän lapsiaan. He päättivät aloittaa oman tutkinnan ja palkkasivat yksityisetsivän, jonka tehtävänä oli selvittää naapureiden – erityisesti Langdorfien – taustoja. Michael oli heidän kirjoissaan edelleen ykkösepäilty.
Apua saatiin myös entiseltä FBI-agentilta Robert Lenehanilta. Lenehan tutki kirjeitä ja oli yhtä mieltä paikallisen poliisin kanssa: Tarkkailija tuskin koskaan toteuttaisi uhkauksiaan.
Broaddusit eivät olleet vakuuttuneita. Taloon asennettiin turvakameroita ja Derek valvoi öitä pimeässä talossa tarkkaillen naapuruston liikkeitä. Pariskunta kiersi kaduilla kirjekuoren kanssa, josko joku tunnistaisi Tarkkailijan käsialan.
FBI:lle aikanaan työskennellyt Lenehan uskoi Tarkkailijan olevan vanhempi ihminen, joka oli suuttunut siitä, että kaupunkiin muuttaa muualta uusrikkaita. Tämän Lenehan päätteli kirjeessä käytetystä kielestä ja sanavalinnoista. Hän epäili, että kirjoittaja voisi hyvinkin olla joku, joka on aikoinaan työskennellyt esimerkiksi taloudenhoitajana talossa.
Vihjeitäkin sateli, mutta kaikki päättyi aina umpikujaan.
Yllättävä löytö
Kirjeistä ei löytynyt sormenjälkiä tai mitään muutakaan, mikä olisi auttanut yhdistämään ne johonkin henkilöön. Tutkinta junnasi paikallaan.
Vuoden 2014 lopulla Broaddusien palkkaama yksityisetsivä sai selville, että kirjeistä oli onnistuttu eristämään DNA:ta, joka kaikkien yllätykseksi kuului naiselle.
Poliisi ei voinut pakottaa ketään testeihin, mutta naapuruston väkeä kehotettiin antamaan näytteitä, jotta heidät voitaisiin sulkea pois epäiltyjen listalta. Broaddusit uskoivat mätsin tulevan Michaelin siskon Abby Langdorfin kohdalla. Mutta analyysit olivat siinä mielessä tuloksettomia, että kirjeitä ei saatu yhdistettyä Abbyyn tai kehenkään muuhunkaan lähellä asuvaan.
Naapurit kääntyvät perhettä vastaan
Kun media sai vihiä mystisestä Tarkkailijasta ja tämän uhkaavista kirjeistä, alkoivat spekulaatiot myös naapureiden keskuudessa. Sen sijaan, että Westfieldissä olisi tunnettu sympatiaa Broadduseja kohtaan, kääntyivät kaupunkilaiset isoilta osin heitä vastaan.
Ehkäpä nämä olivat lavastaneet tapahtumat ja kirjoittaneet kirjeet itse. Lieko käynyt niin, että rahat olivat loppuneet kesken kalliin remontin ja pariskunta oli ruvennut katumaan koko kauppaa. Kirjeet saattoivat olla juoni saada rahat takaisin entisiltä omistajilta.
Toiset naapureista alkoivat kartella Broadduseja, ja lapsia nälvittiin koulussa. Osa kaupunkilaisista suhtautui vihamielisesti perheeseen, sillä tapauksen pelättiin pilaavan idyllisen Westfieldin maineen ja laskevan asuntojen arvoa.
Naapureilla oli myös suuri huoli siitä, kuka lapioisi talon pihasta lumet ja ajaisi kesällä nurmikon; huonosti hoidettu piha ei olisi alueelle hyvää mainosta. Naapureiden iloksi (tai pettymykseksi) Derek Broaddus hoiti kaikki taloon liittyvät velvollisuudet, vaikka asui perheineen muualla.
Mahdoton tilanne
Helmikuussa 2015 – vain kahdeksan kuukautta ostamisen jälkeen – Broaddusit laittoivat unelmien talonsa myytiin. Hintaa alennettiin lukuisia kertoja, mutta talo ei vain mennyt kaupaksi. Kesäkuussa se otettiin pois myynnistä ja Broaddusit haastoivat edelliset omistajat oikeuteen, koska nämä eivät olleet kertoneet saamastaan kirjeestä ennen kauppojen tekemistä.
Kanne ei kuitenkaan edennyt mihinkään ja talo listattiin uudelleen myyntiin keväällä 2016. Tarjouksia tulikin, mutta jokainen niistä peruttiin. Broaddusit olivat päättäneet näyttää kaikki kirjeet potentiaalisille ostajille, joista jokainen säikähti niiden uhkaavaa sävyä.
Sitten Derek ja Maria suunnittelivat myyvänsä talon ja tontin rakennuttajalle, joka jyräisi piinaavan kiinteistön maan tasalle. Suurelle tontille voisi rakentaa kaksi taloa. Suunnittelulautakunta kuitenkin hylkäsi idean.
Lopulta taloon löydettiin vuokralaiset. Se ei ollut ideaali ratkaisu, mutta auttoi perhettä kattamaan lainanlyhennyksiä ja kiinteistöveroja, joita maksettiin tyhjillään seisovasta, isolla rahalla remontoidusta talosta.
Heinäkuussa 2019 talo saatiin vihdoin myytyä. Tappio kuitenkin kouraisi helpotuksen hetkellä, sillä viisi vuotta aiemmin Broaddusit olivat maksaneet talosta 1,3 miljoonaa dollaria ja nyt se myytiin puoli miljoonaa alhaisemmalla summalla. Kun kaupat oli tehty, Broaddusit pyysivät kiinteistönvälittäjää antamaan uusille omistajille viestin. Siinä luki: ”Toivomme teille sitä rauhaa ja hiljaisuutta, josta me itse tässä talossa unelmoimme”. Mukana oli myös valokuva Tarkkailijan käsialasta.
Uudet omistajat Allison ja Andrew Carr ovat kieltäytyneet haastatteluista yksityisyyteen vedoten, mutta he ovat toki tietoisia Broaddusien piinasta.
Säilyykö Tarkkailijan henkilöllisyys ikuisena mysteerinä?
On hyvin todennäköistä, että Tarkkailija ei tule itse koskaan tunnustamaan tekosiaan. Jäljelle jää siis vain yksi vaihtoehto: DNA.
Kun tutkimus vuonna 2018 siirtyi Westfieldin poliisilta piirikunnan syyttäjälle, ehdottivat Broaddusit etsimään vastausta geneettisestä sukutukimuksesta.
Miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat lähettäneet DNA-näytteitään yrityksille, kuten MyHeritage, jotka selvittävät perimän avulla henkilön sukujuuria. Sukututkimusalustojen tietokannat ovat valtavat. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan jopa 90 prosenttia eurooppalaiset sukujuuret omaavista amerikkalaisista voidaan identifioida tietokantojen avulla. Viime vuosina geneettistä sukutukimusta on käytetty hyväksi vanhojenkin rikosten ratkaisemissa.
Syyttäjänvirasto kuitenkin kieltäytyi haaskaamasta resursseja kirjeiden tutkintaan. Broaddusit ovat vaatineet, että virasto sulkisi tutkimuksen, jotta he saisivat kaiken todistusaineiston takaisin itselleen. Tällöin he voisivat hoitaa tutkimuksen muuta kautta. Moni laboratorio on lupautunut suorittamaan analyysin, kunhan DNA vain tulisi saataville. Syyttäjänvirasto on kieltäytynyt sulkemasta tutkimusta.
Viimeinen sana
Kirjeiden lähettäjää ei ole koskaan saatu selville, mutta Broaddusit eivät ole luovuttaneet. He lupaavat edelleen maksaa oman tapauksensa ja monien muiden selvittämättömien rikosten DNA-tutkimuksen, jos materiaali vain luovutettaisiin heille.
Derek ei usko Tarkkailijan lopettaneen ja pelkää, että kirjeitä voi tulla vielä lisää. Tuoreet kommentit viittaavat siihen, että Michael Langdorf ei ole enää Broaddusien silmissä epäilty, sillä tämä menehtyi vuonna 2020.
Epäilykset suuntautuvat silti edelleen lähistölle, sillä lokakuussa 2022 Derek Broaddus kertoi The Sun -lehden haastattelussa, että ”naapurustossa on henkisesti epätasapainoinen hullu”. Kokemuksen jättämästä traumasta he eivät ole vieläkään täysin toipuneet.
Vuonna 2016, vain pari viikkoa sen jälkeen, kun uudet vuokralaiset olivat asettuneet taloksi, ilmestyi postilaatikkoon Broadduseille osoitettu kirje – Tarkkailijan neljäs ja toistaiseksi viimeiseksi jäänyt kirje.
”Pohditte, kuka Tarkkailija on? Katselkaa ympärillenne idiootit. Ehkä puhuitte minulle; yhdelle niistä naapureista, joilla ei ole muka mitään hajua, kuka Tarkkailija on. Tai ehkä te tiedätte, mutta pelkäätte kertoa kenellekään. Hyvä päätös.”
Kirjoittaja tiesi median päivystäneen talon ulkopuolella ja hän oli pelottavan hyvin perillä siitä, että Derek oli viettänyt yksin öitä talossa yrittäen saada Tarkkailijan kiinni – ”kaukoputki ja kiikarit ovat mahtavia keksintöjä”.
Uhkailu oli myös aiempaa suorempaa ja kirjeessä viitattiin koston mahdollisuuteen ja siihen, miten erilaisissa muodoissa se voi tulla.
”Ehkä auto-onnettomuus. Ehkä tulipalo. Ehkä jotain niin yksinkertaista, kuin sitkeä sairaus, joka ei koskaan katoa. Ehkä lemmikin mystinen kuolema. Läheisen ihmisen yhtäkkinen menehtyminen. Lentokoneet ja autot ja polkupyörät kolaroivat. Luita murtuu.”
Tuon jälkeen Tarkkailija on jättänyt Broaddusit rauhaan. Ehkä hän sai mitä halusi, mihin viimeisen kirjeen loppu viitannee.
”Talo halveksii teitä. Ja Tarkkailija voitti.”
Lue myös:
Vaikka sosiaalinen media on tuonut ihmisten elämään paljon uskomattoman mahtavia asioita, niin varjopuoliakin löytyy. Pahimmassa tapauksessa some voi suoraan tai välillisesti aiheuttaa jonkun kuoleman.
Erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat mahdollistaneet upeita juttuja: Yhteydenpito toiselle puolelle maailmaa, samanhenkisten ihmisten löytäminen, ja kiireisen arjen keskellä ystävien elämässä mukana pysyminen onnistuvat somen avulla. Moni on myös tehnyt sosiaalisesta mediasta menestyvän uran tai löytänyt sen välityksellä elämänsä rakkauden.
Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin.
Moni on menettänyt henkensä sosiaalisen median vuoksi. Saatamme kuvitella, että ruudulla tai puhelimen näytöllä tapahtuvat asia eivät ole todellisia. Tekeekö sosiaalinen media meistä varomattomia vai tyhmiä, vai kenties sekä että?
Listafriikki kokosi kasaan listan järkyttävistä sosiaalisen median aiheuttamista kuolemista, jotka kamaluudessaan saavat meidät toivottavasti miettimään omaa käytöstämme netissä ja erilaisten sovellusten parissa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset tarinat somen varjopuolista voit lukea tästä:
Facebook vs tyttöystävä
Elokuussa 2015 Englannin luoteisosissa asunut 23-vuotias pariskunta ajautui riitelemään. Riidan aihe oli sama kuin usein ennenkin. Nyt erona oli se, että Terri-Marie Palmer oli saanut tarpeekseen poikaystävänsä Damon Searsonin Facebookin käyttämisestä. Searson kulutti kaiken aikansa sosiaalisessa mediassa.
Palmer lähetti viestin ystävälleen sanoen, että häntä ”ärsyttää suunnattomasti, kun Damon on vain Facebookissa eikä kuule tai näe häntä lainkaan silloin”. Facebookissa (missä muuallakaan?) lähettämänsä viestin jälkeen nainen oli tarttunut leipäveitseen ja lyönyt sen Searsonin rintaan kohtalokkain seurauksin. Aluksi Palmer väitti poliiseille, että Searson olisi puukottanut itseään, mutta nykyään oikea syyllinen istuu 12 vuoden kakkuaan tiiviisti telkien takana.
Varmasti monessa perheessä keskustellaan ja ehkä riidelläänkin sosiaalisen median käytöstä, mutta toivottavasti erimielisyydet jäävät vain sanailun asteelle!
Hengenvaaralliset selfiet
Kaikille pitäisi olla jo päivänselvää, että selfien ottaminen vaarallisessa paikassa on turhaa kuoleman kanssa leikkimistä. Silti sitä tehdään jatkuvasti. Ehkä kuvitelma on sellainen, että nuorena on voittamaton ja kuolematon – selfien otossa kuolleiden keski-ikä on 23 vuotta.
Tai sitten ollaan valmiita riskeeraamaan oma henki maineen, kunnian ja ”hienon” Instagram-kuvan takia. Satoja, ehkä jopa tuhansia, ihmisiä on pudonnut kuolemaan, hukkunut tai saanut kohtalokkaan sähköiskun vain saadakseen lisää tykkääjiä ja seuraajia.
Yksi ensimmäisistä (tiedossa olevista) selfie-kuolemista tapahtui Yhdysvalloissa, Utahin osavaltiossa, lokakuussa 2011. Kolme teini-ikäistä tyttöä poseerasi tuolloin junanradalla ja raportoi tekemisistään Facebookissa. He vilkuttivat ohiajavalle junalle, mutta eivät huomanneet toisesta suunnasta lähestyvää veturia.
Viimeisessä julkaistussa selfiessä junan valot jo näkyvät tyttöjen takana. Kuvaan oli saatetekstinä kirjoitettu: ”Seisomme aivan junan vieressä hahaha tämä on mahtavaa!!!!”.
He eivät kuulleet junan varoitusääniä, kulkuneuvoa oli mahdoton pysäyttää ajoissa ja kaikki kolme tyttöä kuolivat törmäyksessä.
Iranissa taisteltiin kahta tappajaa vastaan
Brittiläinen keltainen lehdistö uutisoi vuoden 2020 helmikuussa, että eräs opettaja oli parantanut itsensä koronaviruksesta juomalla viskiä. Samaan aikaan samoissa lehdissä kerrottiin, että käsidesin juominen tappaa viruksen elimistöstä.
Iranissa uutinen ”parannuskeinosta” levisi kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa, kun ihmiset alkoivat jakaa tarinaa innokkaasti. Alkoholin myyminen ja nauttiminen on Iranissa uskonnon vuoksi kiellettyä, joten ihmiset ostavat laittoman viinansa trokareilta.
Monet viinaa laittomasti valmistavat tahot jatkavat juotavaa alkoholia myrkyllisellä metanolilla, ja joskus puhdasta metanolia myydään suoraan juotavaksi. Se ei maistu eikä haise erilaiselta kuin etanoli, mutta aiheuttaa pahoja sisäelin- ja aivovaurioita sekä kuolemaa.
Iranissa jouduttiin pandemian ensimmäisinä kuukausina kamppailla kahden vakavan tappajan kanssa: osassa maata metanolimyrkytykset veivät useampia ihmishenkiä kuin itse korona. Ja tämä vain siitä syystä, että jotkut ihmiset luottavat sokeasti siihen, mitä he sosiaalisesta mediasta lukevat.
Villieläinten kanssa poseeraaminen vol 1
Ihmiset voivat kyllä välillä käyttäytyä oksettavasti. Tässä kohtaa ei puhuta kenenkään ihmisen kuolemasta, vaan siitä, kuinka ihminen on tappanut eläimiä saadakseen napattua hyviä kuvia sosiaaliseen mediaan.
Vuonna 2016 Argentiinassa ja seuraavana vuonna Espanjassa huomattiin rannalla hädässä oleva delfiinin poikanen. Rannalla olleet ihmiset eivät kummassakaan tapauksessa auttaneet silminnähden stressaantunutta delfiiniä, vaan alkoivat kierrättää sitä henkilöltä toiselle, sylistä syliin, jotta kaikki saivat napattua selfien huonossa kunnossa olevan villieläimen kanssa.
Eräässä someen laitetussa, Espanjassa otetussa kuvassa villiä delfiiniä silittävä lapsi tukkii sen ilma-aukon, kun isä pitää eläintä paikallaan. Eläinten pelastusryhmän saavuttua paikalle oli delfiini jo menehtynyt. Eläinlääkärin mukaan kuolema johtui kuivumisesta, nestehukasta ja stressistä, mutta ainakin ihmiset saivat hyvää sisältöä some-kanaviinsa.
Argentiinassa lopputulos oli sama, mutta ihmiset puolustautuivat sillä, että heidän mukaansa eläin oli jo kuollut, kun he napsivat kuvia.
Itsekkyydellä ei ole rajaa!
Villieläinten kanssa poseeraaminen vol 2
Takaisinmaksun aika.
Jos eläinten kärsimys ei estä ihmistä käyttäytymästä idioottimaisesti, niin hidastaisiko tieto siitä, että se voi koitua kuvaajan kohtaloksi?
Tuskin.
Rannalle päätyneet delfiinit ovat puolustuskyvyttömiä, mutta löytyy eläimiä, jotka pystyvät rokottamaan kamalalla tavalla ajattelemattomia ihmisiä.
Toukokuussa 2008 intialainen Prabhu Bhatara oli kuljettamassa häävieraita kotiin, kun hänen täytyi pysähtyä tien varteen pissalle. Bhatara huomasi lähistöllä loukkaantuneen karhun ja tajusi ainutlaatuisen selfie-hetken koittaneen. Karhu ei ollut poseeraustuulella, vaan nappasi kiinni mieheen ja raateli tämän hengiltä.
Näin sosiaalisen median aikana karmaisevinta (ihmishengen menettämisen jälkeen tietenkin) on se, että joku paikalla olleista ihmisistä kuvasi tapahtuman puhelimellaan.
Myös villinorsujen kanssa on niin Afrikassa kuin Aasiassakin ollut lukuisia tapauksia, joissa ihmiset ovat menneet liian lähelle laumaa ja tulleet tallotuiksi. Pohjois-Amerikassa suuret kansallispuistot varoittavat erikseen selfieiden ottamisesta villieläinten kanssa – hirvet, biisonit ja karhut kun eivät ymmärrä kuvan arvokkuutta.
Lue ensimmäinen osa: Hengenvaarallisia selfieitä ja älyvapaita haasteita: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 1
Lue myös:
Viihde
Hengenvaarallisia selfieitä ja älyvapaita haasteita: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 1
Sitä ei käy kiistäminen, etteikö sosiaalinen media olisi tuonut ihmisten elämään paljon uskomattoman mahtavia asioita. Toisaalta somen vaikutus voi silmänräpäyksessä aiheuttaa jonkun kuoleman.
Yhteydenpito toiselle puolelle maailmaa, samanhenkisten ihmisten löytäminen, kiireisen arjen keskellä ystävien elämässä mukana pysyminen – tämän kaiken erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat mahdollistaneet. Moni on myös tehnyt sosiaalisesta mediasta menestyvän uran tai löytänyt sen välityksellä elämänsä rakkauden.
Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin.
Turhan moni on menettänyt henkensä sosiaalisen median vuoksi. Ehkä se täyttää elämämme liiaksi. Ehkä kuvittelemme, että ruudulla tai puhelimen näytöllä tapahtuvat asia eivät ole todellisia. Tekeekö sosiaalinen media meistä varomattomia vai tyhmiä, vai kenties sekä että?
Listafriikki kokosi kasaan listan järkyttävistä sosiaalisen median aiheuttamista kuolemista, jotka kamaluudessaan saavat meidät toivottavasti miettimään omaa käytöstämme netissä ja erilaisten sovellusten parissa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kauheat tarinat ovat luvassa huomenna.
Erilaiset älyvapaat haasteet
Tulihaaste, vesihaaste, Kylie Jenner -huulihaaste, kuvioita auringon polttamalla iholla… Mitä vielä? Kaikki voivat aiheuttaa pysyviä vaurioita, mutta haaste voi johtaa myös kuolemaan.
On hienoinen yllätys, että itsensä sytyttäminen tuleen on tähän mennessä aiheuttanut ”vain” vakavia palovammoja, vaikka haasteeseen kuuluu myös valelu sytytysnesteellä.
Jo paljon ennen nettiaikaa on kaverilta toiselle kiertänyt tukehtumispeli, jossa käydään tajunnan rajamailla estämällä itseltä hapensaanti. Valitettavan usein siinä käy huonosti. Sosiaalisen median myötä määrät ovat kasvaneet hillitsemättömästi, kun haasteita kuvataan nettiin ja niille voi ruudun takaa huoletta naureskella.
Vuoden 2019 toukokuussa 15-vuotias Mason Bogard hirtti itsensä (vahingossa), kun oli nähnyt somessa kiertävän haasteen. Hänen vanhempansa ovat ottaneet tehtäväkseen jakaa tietoisuutta sosiaalisen median hengenvaarallisista haasteista. Heidän mukaansa kaikkien vanhempien tulisi keskustella haasteiden ja videoiden vaarallisuudesta jo hyvin pienten lastensa kanssa, sillä nuorimmat tähän tukehtumishaasteeseen kuolleet ovat olleet vain 6-vuotiaita.
Kiusaaminen voi johtaa kuolemaan
Valitettavasti lapset ja nuoret ovat aina kiusanneet toisiaan ja aiemminkin rankka kiusaaminen on voinut johtaa kiusatun kohdalla lopulliseen ratkaisuun. Netin tuleminen antoi kiusaajille aivan uuden alustan, mutta sosiaalinen media vei kiduttamisen täysin uudelle tasolle. Kiusaajilla on ympäri vuorokauden yhteys kiusattuun, joten lapsi ei pääse missään vaiheessa pakoon. Tutkimusten mukaan kiusaamisesta johtuvat alle 20-vuotiaiden itsemurhat ovat yli kaksinkertaistuneet some-aikana.
Yksi näistä oli 14-vuotiaan Youtube-vaikuttaja James Rodemeyerin itsemurha vuonna 2011. Se sai osakseen paljon mediahuomiota. Rodemeyer oli avoimesti homoseksuaali ja puolusti videoillaan LGBTQ-yhteisön oikeuksia. Hän myös halusi tukea ja tsempata homoseksuaalisuutensa vuoksi kiusattuja seuraajiaan.
Hän oli kuitenkin myös itse rajun nettikiusaamisen kohteena, nykyisin jo suljetulla Formspring-sivustolla, ja päätyi lopulta tekemään itsemurhan. Rodemeyerin menehtyminen sai aikaan lakimuutoksia, joilla voidaan paremmin saada nettikiusaajat vastuuseen teoistaan.
Toivottavasti saadaan, koska teini-ikäiset viettävät sosiaalisen median kanavissa suurimman osan ajastaan. Paitsi kun nukkuvat, ja silloinkin puhelin on kädessä tai ainakin sen ulottuvilla.
Käytetäänkö kiusaamisen kitkemiseksi tarpeeksi kovia keinoja? Miten kiusaajia rangaistaan elinikäisten haavojen aiheuttamisesta tai lyhyen elämän päättymisestä?
Kohtalokas Facebook-status
Erot ovat aina hankalia. Varsinkin, jos ei erota sovussa. Ja varsinkin, jos eroa ruvetaan puimaan julkisesti somessa. Usein siitä kuitenkin selvitään hengissä.
Niin ei kuitenkaan käynyt 26-vuotiaan englantilaisen Sarah Richardsonin kohdalla. Hän oli jo aiemmin eronnut aviomiehestään Edward Richardsonista ja muuttanut pois parin yhteisestä kodista. Lusikat oli siis jo pantu jakoon.
Vuonna 2008 Facebook oli vasta tekemässä maailmanvalloitustaan, mutta ilmeisesti sen sisältö oli 41-vuotiaalle Edwardille elämää suurempi juttu.
Sarah oli vaihtanut parisuhdestatuksensa sinkuksi ja sekös oli tulistuttanut ex-miehen. Edward tunkeutui entisten appivanhempiensa kotiin, jossa Sarah väliaikaisesti asui, ja puukotti tämän hengiltä. Mies tuomittiin murhasta vähintään 17 vuodeksi vankeuteen.
Liikenneonnettomuudet
Älä tekstaa tai puhu puhelimessa samaan aikaan, kun ajat autolla. Sitä on meille toitotettu yli kaksikymmentä vuotta. Kuka olisi voinut arvata, että sosiaalinen media pitäisi liittää erikseen tuohon listalle?
Ehkä kaikki eivät osaa pitää tekstaamista ja postauksen tekemistä tai kuvan julkaisua samanlaisina häiriötekijöinä, mutta valitettavasti uutisista saa koko ajan lukea kolareista, joissa kuskin tiedetään olleen aktiivisena jollain some-tilillään juuri onnettomuushetkellä.
Kalifornialainen 18-vuotias Obdulia Sánchez on yksi esimerkki siitä, mihin puhelimeen keskittyminen liikenteessä voi johtaa. Hän kuskasi 17-vuotiasta pikkusiskoaan Jacquelinea ja tämän ystävää vuonna 2017, ja kuvasi samalla live-videota Instagramiin. Sánchez menetti auton hallinnan, ajoneuvo pyöri pellolle ja kyydissä olleet tytöt, joilla ei ollut turvavöitä, lensivät ikkunasta ulos. Kaikki se oli nähtävillä suorana lähetyksenä sosiaalisessa mediassa.
Sánches, joka on kasvanut lapsuutensa ja teini-ikänsä puhelin kiinni kädessä, ei lopettanut kuvaamista edes siinä vaiheessa, kun hän huomasi pikkusiskonsa kuolleen onnettomuudessa. Hän jatkoi tilanteen kommentointia Instagramiin, kuvasi menehtynyttä sisartaan ja puhui seuraajilleen ruudun toisella puolella.
Sánches tuomittiin vankeuteen kuolemantuottamuksesta, hän on sittemmin vapautunut ja päätynyt uudelleen vankilaan aseen hallussapidosta. Ja liikennerikkomuksista.
Myspace-aresti johti murhaan
Hughstan Schlicker, 16-vuotias koululainen, vietti kaiken vapaa-aikansa Myspacessa, joka vielä tapahtuma-aikaan helmikuussa vuonna 2008 oli maailman suosituin sosiaalisen median kanava. Facebook ohitti sen vain muutama kuukausi myöhemmin.
Schlicker oli alkuvuodesta kirjoittanut Myspacessa pahasta olostaan ja suunnitelmistaan tehdä itsemurha. Kirjoitusten vuoksi poliisi oli aiemmin käynyt perheen luona, mutta niin poika kuin vanhemmatkin olivat kieltäytyneet ammattiavusta. Isä oli kuitenkin halunnut kontrolloida poikansa nettisurffailua ja kieltänyt nimenomaan suosikkisivusto Myspacen käytön. Schlicker ei ollut totellut, joten vanhemmat olivat ottaneet häneltä tietokoneen kokonaan pois.
Isälleen suuttunut teini päätyi äärimmäiseen ratkaisuun: hän otti aseen ja ampui isäänsä takaraivoon. Hätäkeskukseen hän soitti rauhallisena ja ilmoitti tappaneensa isänsä. Poliiseille Schlicker kertoi olleensa turhautunut ja raivoissaan, ja ampumisen olleen täysin tietoinen ratkaisu.
Oikeudessa kiihtymisen syyksi ja henkirikoksen motiiviksi paljastui Myspacen kieltäminen, ja Schlicker tuomittiin isänsä taposta 20 vuodeksi vankilaan.
Lue myös:
Viihde
Eläinnäyttelijät Rin Tin Tinistä Babe-possuihin sulattivat sydämet: Hollywoodin 10 karvaista sankaria – osa 2
Kun eläimet tähdittävät elokuvia, tulee niistä monesti suositumpia hamoja kuin ihmiskollegoistaan. Tässä ovat Hollywoodin eläinnäyttelijät, jotka ovat nousseet kaikkien rakastamiksi tähdiksi.
Listafriikki keräsi nämä eläinnäyttelijät eri aikakausilta – mukana on eläimellisiä tähtiä niin mykkäelokuvista kuin viime vuosien kassamagneeteistakin. Myös lajikirjo on laaja, sillä mukaan mahtuu koiria, possuja, erilaisia apinoita, kissa, hevonen, karhu, korppi ja miekkavalas.
Ehkä jotkut listan eläinnäyttelijät ovat sinulle jo ennestään tuttuja; arvaatko keitä mukana on!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset valkokankaan karvaiset tähdet voit lukea tästä:
Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää – osa 1
Rin Tin Tin -koira
Kaikkiaan 29 elokuvassa esiintynyt saksanpaimenkoira Rin Tin Tin oli 1920-luvun suurin tähti – ainakin jos kategoriana ovat eläinnäyttelijät. Vaikka sen seikkailut valkokankaalla olivat päätä huimaavia, eivät ne vetäneet vertoja koiran oikean elämän käänteille.
Rin Tin Tin syntyi Ranskassa vuonna 1918, keskelle ensimmäisen maailmansodan melskettä. Amerikkalainen sotilas Lee Duncan löysi kaksi pentua pommituksissa pahoin tuhoutuneesta kennelistä ja otti ne hoiviinsa. Hän oli vaikuttunut siitä, miten tottelevaisia Rin Tin Tiniksi ja Nanetteksi nimetyt pennut olivat, ja miten nopeasti ne oppivat erilaisia temppuja.
Sodan päätyttyä Duncan päätti viedä koirat mukaan Kaliforniaan, mutta valitettavasti Nanette menehtyi ennen uuteen kotiin pääsemistä. Rin Tin Tin oli kuitenkin elämänsä kunnossa.
Ensiksi Duncan järjesti näytöksiä, joissa Rin Tin Tin esitteli taitojaan, joista kuuluisin oli sen yli neljä metriä korkea hyppy. Eräässä näytöksessä koirasta otettiin hidastettua kuvaa (joka oli tuolloin uusinta uutta teknologiaa), mikä sai Duncanin aivan sekaisin; hän oli varma, että Rin Tin Tin voisi olla elokuvamaailman seuraava eläintähti. Hän tuputti lemmikkiään kaikille vähänkin alaan liittyville ihmisille, mutta ura urkeni lopulta vahingossa.
Satunnaisella kuvauspaikalla dollarin kuvat silmissään käveleskellyt Duncan pani merkille, että elokuvaan värvätty, koulutettu susi ei totellut käskyjä. Niinpä hän tarjosi rooliin Rin Tin Tiniä, joka tietenkin suoriutui mallikkaasti omistajansa ohjauksessa. Legenda oli syntynyt, kun Rin Tin Tin ilmestyi valkokankaalle vuoden 1922 mykkäelokuvassa The Man from Hell’s River. Monesti myöhemminkin Rin Tin Tin astui esi-isiensä saappaisiin ja omaksui suden roolin.
Rin Tin Tinistä tuli niin suuri tähti, että sen suosion on sanottu pelastaneen Warner Brothers -tuotantoyhtiön konkurssilta vuonna 1932. Samana vuonna aikansa superstara kuitenkin kuoli. Rin Tin Tinin suosiosta kertonee paljon se, että kaikki radio-ohjelmat keskeytettiin, jotta kuolemasta voitiin kertoa heti tuoreeltaan.
Cheeta-simpanssi
Jos pyydettäisiin nimeltä mainitsemaan joku eläinnäyttelijä, niin moniko vastaisi Cheeta? Johnny Weissmullerin 1930- ja 1940-luvulla tähdittämistä Tarzan-elokuvista maailmanmaineeseen nousseen Cheeta-simpanssin ”henkilöllisyydestä” on kuitenkin ollut vuosikymmenten ajan kovasti kiistaa.
Joidenkin mukaan Cheetaa esitti aina yksi ja sama, myös Jiggs-nimellä tunnettu, simpanssi, joka mahdollisesti olisi edelleen elossa. Vaikka simpanssit elävät useita vuosikymmeniä, niin on hyvin harvinaista, että ne yltäisivät 70-vuoden ikään. Onkin todennäköisesti ja joissain määrin todistettua, että Cheetaa esitti Tarzaneissa usea eri simpanssi riippuen siitä, minkälaisia taitoja kussakin kohtauksessa tarvittiin.
Cheeta/Jiggs oli kuitenkin se simpanssi, joka vei kunnian ja esimerkiksi Yle uutisoi sen ennätyksellisen korkeasta iästä vuonna 2007. Silloin viihdealan apinoiden rauhoitusalueella Kaliforniassa eläneen Cheetan uskottiin täyttäneen 75 vuotta. Sen syntymäpäivää toitotettiin kansainvälisessä mediassa suureen ääneen eikä kukaan epäillyt rakastetun eläinnäyttelijän tarinan totuudenmukaisuutta. Guinnessin ennätystenkirja oli myöntänyt Cheetalle maailman vanhimman apinan tittelin ja simpanssi viihdytti fanejaan maalaamalla taideteoksia niin vesiväreillä kuin ulosteellaan.
Lehdet rummuttivat Cheetan elämäntarinaa ja hauskaa kertomusta siitä, kuinka ensimmäinen omistaja Tony Gentry oli hankkinut sen Liberiasta ja salakuljettanut takkinsa sisällä Pan Am -yhtiön lennolla Yhdysvaltoihin vuonna 1932; sopivasti ensimmäisen Tarzan-elokuvan kuvauksiin. Lennolla Cheeta oli karannut Gentryltä ja koikkelehtinut vaipoissaan pitkin koneen käytäviä. Cheeta oli rauhoittunut vasta, kun lentoemännät tarjosivat sille tuttipullosta lämmintä maitoa.
Iskevä tarina toki, mutta Atlantin ylittävät kaupalliset lennot aloitettiin vasta vuonna 1939. Kovimmat Tarzan ja Cheeta -fanit eivät kuitenkaan välittäneet epäloogisuuksista.
Crystal-kapusiiniapina
Jos tämän vuosituhannen eläinnäyttelijät pitäisi laittaa järjestykseen kuuluisuuden mukaan, niin varmasti piikkipaikalla olisi Crystal, vaikka sen ura alkoikin jo vuonna 1997 Brendan Fraserin tähdittämässä Viidakon Ykä -elokuvassa.
Sittemmin tämä kapusiiniapina on valloittanut sydämiä muun muassa sellaisissa elokuvissa kuin Eläintohtori, American Pie, Kauhea kankkunen 2 ja Koti eläintarhassa sekä televisiosarjoissa Paluu pulpettiin ja Rillit huurussa. Crystalin tunnetuin roolisuoritus on kuitenkin Night at the Museum – yö museossa -elokuvassa ja sen jatko-osissa, joissa se esittää ilkikurista Dexteriä. Tällä hetkellä Crystal tähdittää Applen tuottamaa Bad Monkey -televisiosarjaa.
Kaikki Crystalin kanssa tekemisissä olleet ylistävät sen maasta taivaisiin ja sanovat sen olevan erityislaatuisin ja taitavin eläin, jonka kanssa he ovat ikinä työskennelleet.
Edesmenneellä Robin Williamsilla oli kuitenkin päinvastaistakin sanottavaa, joskin tapansa mukaan pilke silmäkulmassa, nimittäin Crystal oli Night at the Museum -elokuvan kuvauksissa löytänyt hotelli helpotuksen Williamsin päältä: ”Crystalissa yhdistyvät pahimmat puolet lasten ja eläinten kanssa työskentelemisestä, koska se on lapselta näyttävä eläin. Ja kuka ihminen voi muka ulostaa toisen päälle kesken kohtauksen ja kaikki ympärillä olijat vain huokailevat kuin jotain suloista olisi tapahtunut?”.
Liekö syömisillä olla tekemistä asian kanssa, sillä kuvauspäivinä Crystalin suurinta herkkua ovat suklaa, Nutella, kananmuna, viinirypäleet ja pähkinät. Tavallisessa arjessa sen ruokavalio koostuu pitkälti hämähäkeistä ja kärpäsistä.
Babe-possut
Ei varmaan ole olemassa toista possua, joka on sulattanut ihmisten sydämet niin laajasti ympäri maailman, kuin Babe. Vuonna 1995 ensi-iltansa saaneessa Babe – urhea possu -elokuvassa ei kuitenkaan esiintynyt vain yksi pieni porsas, vaan kokonaista 46. Niiden lisäksi tietyissä kohtauksissa käytettiin hyväksi myös robotiikkaa.
Miksi ihmeessä noin monta porsasta; eikö yksi olisi riittänyt?
Syy oli tuotannon aikataulussa ja valitussa sikarodussa. Australiassa suoritetut kuvaukset kestivät viisi kuukautta, mutta Babe-possu ei tietenkään saanut elokuvan aikana kasvaa. Siksipä joka kolmas viikko kuvauksiin tuotiin uusi kuuden pikkuporsaan joukko, joka korvasi osansa tehneet ja liian suuriksi kasvaneet edeltäjänsä. Sikojen täytyi olla puhdasrotuisia, jotta ne näyttäisivät varmasti tarpeeksi samanlaisilta, ja valittu rotu on jalostettu kasvamaan vauhdilla. Yhteensä elokuvaa varten hankittiin 48 possua, joista yksi ei saanut lainkaan paistatella parrasvaloissa ja yksi toimi mainosmateriaalin kasvona.
Possuja tiiminsä kanssa väsymättä kouluttanut Karl Lewis Miller on sanonut niiden olleen kovin mekaanisia kaikessa tekemisessään, mutta toisaalta hän myöntää kaikkien possujen nauttineen hurjasti rapsutuksista ja oppineen asioita huomattavasti koiria nopeammin. Yhteensä Miller joukkoineen koulutti elokuvaa varten 970 eläintä, joista noin 500 pääsi lopulliseen versioon.
Elokuvassa Baben sukupuolta ei tarkoituksenmukaisesti missään vaiheessa kerrota; se on täysin tarpeetonta tarinan kannalta. Tästä huolimatta kaikki possunäyttelijät olivat naaraspuolisia; siitä yksinkertaisesta syystä, että urospossujen sukuelimet olisivat olleet liian näkyvät.
Sitkeästä urbaanilegendasta huolimatta elokuvan sankareita ei grillattu kuvausryhmän illanvietoissa, vaan jokainen päätyi ennalta sovitusti viettämään lokoista elämää eri maatiloille.
Keiko-miekkavalas
Kuka tahansa 1990-luvulla elänyt muistaa Free Willy -elokuvat. Supersuosittu elokuvasarja kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka ystävystyy vesipuiston miekkavalaan kanssa. Vuonna 1993 ilmestyneessä ensimmäisessä osassa Willy-miekkavalasta esitti Keiko, vuonna 1979 Islannin edustalta muutaman vuoden ikäisenä poikasena vangittu miekkavalas, joka oli esiintynyt yli vuosikymmenen ajan eri huvipuistoissa. Myöhemmissä osissa miekkavalas oli tehty robotiikan avulla.
Free Willy aiheutti valtavan palauteryöpyn, jossa Keikolle vaadittiin parempia elinoloja, joten Warner Brothers -tuotantoyhtiön rahoittamana ja lahjoitusten turvin miekkavalaalle rakennettiin 7 miljoonan dollarin fasiliteetit. Tarkoitus oli sopeuttaa Keiko takaisin luontoon. Vuonna 1998 se lennätettiin Islantiin tutustumaan syntymävesiinsä ja hiljalleen oppimaan elämään omillaan.
Vuonna 2002 Keiko vapautettiin avomerelle lopullisesti. Tarina ei kuitenkaan sen osalta päättynyt onnellisesti, sillä ihmisiin ja ruokintaan tottunut Keiko ei koskaan sopeutunut uuteen laumaansa eikä se osannut saalistaa tehokkaasti. Jo seuraavana vuonna se menehtyi aliravittuna, todennäköisesti keuhkokuumeeseen.
Vaikka Keikon elämä oli valitettavaa kurjuuttaa aivan sen ensimmäisiä elinvuosia lukuun ottamatta, jätti se varsin merkittävän perinnön. Keikon ansiosta ihmiset tulivat tietoisemmiksi miekkavalaiden kohtelusta ja yleinen mielipide niiden pitämisestä tarhattuina pienissä altaissa rupesi kääntymään negatiiviseksi.
Lue ensimmäinen osa: Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää – osa 1
Lue myös:
Monesti elokuvien karvaiset sankarit nousevat suosituimmiksi hahmoiksi. Tässä tulee kymmenen eläinnäyttelijää, jotka ovat nousseet kaikkien rakastamiksi tähdiksi.
Listafriikki keräsi nämä eläinnäyttelijät eri aikakausilta – mukana on eläimellisiä tähtiä niin mykkäelokuvista kuin viime vuosien kassamagneeteistakin. Myös lajikirjo on laaja, sillä mukaan mahtuu koiria, possuja, erilaisia apinoita, kissa, hevonen, karhu, korppi ja miekkavalas.
Ehkä jo jonkun listalla vastaan tulevan eläinnäyttelijän arvaatkin!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset valkokankaan karvaiset sankarit ovat luvassa myöhemmin.
Bart-karhu
Bart-karhun vastanäyttelijöiden lista on niin hulppea ja täynnä alan suurimpia tähtiä: Morgan Freeman, John Candy, Annette Bening, Ethan Hawke, Robert Redford ja Brad Pitt – vain muutamia mainitakseni. Harva ihmisnäyttelijäkään voi sanoa työskennelleensä sellaisen kaartin kanssa. Vuonna 1998 Bart oli mukana myös Oscar-gaalassa: se ojensi kouluttajansa välityksellä kirjekuoren Mike Myersille.
Bartin huima Hollywood-ura alkoi vuonna 1981 Intiaanikosto -lännenelokuvassa, jossa se oli vielä pentu. Se oli kuitenkin vain alkusoittoa ja Bartista tuli yksi legendaarisimmista eläinnäyttelijöistä. Se esiintyi 14 elokuvassa ja lukuisissa eri televisiosarjojen jaksoissa.
Lähes kolmen metrin mittainen ja 700-kiloinen Bart häikäisi taidoillaan ja olemuksellaan Hollywoodin suurimmat tähdet. Esimerkiksi Intohimon tuulet ja Reunalla -elokuvissa Bartin kanssa työskennellyt Anthony Hopkins oli täysin karhun valloissa. Hopkins saattoi istua sen äärellä tuntikausia ja vain tuijottaa lumoutuneena majesteettista eläintä. Hän kunnioitti Bartia vertaisenaan kollegana. Luotto karhuun ja sen kouluttajiin oli kova, sillä Hopkins halusi tehdä useimmat kohtaukset Bartin kanssa itse ilman stunttia.
Bartin uran kohokohta oli vuonna 1988 ensi-iltansa saanut Karhu-elokuva, joka kertoo aikuisen karhun kanssa ystävystyvästä orvosta pennusta. Bartin suoritusta elokuvassa ylistivät sekä kriitikot että katsojat, ja sille haluttiin jopa Oscar-ehdokkuutta, mikä ei tokikaan sääntöjen puitteissa ollut mahdollista.
Elokuvan kulisseissa saatiin kuitenkin muistutus siitä, että Bart oli karhu. Ohjaaja Jean-Jacques Annaud meni varoituksista huolimatta Bartin aitaukseen ja karhu kävi hänen kimppuunsa. Annaudin vammat jäivät lieviksi eikä hän missään vaiheessa lakannut ihailemasta Bartia.
Vuonna 1998 Bartilla todettiin tassussa kasvain, joka pariinkin kertaan leikattiin, mutta palasi aina takaisin. Toukokuun 10. päivänä vuonna 2000 Bart lopetettiin ja se haudattiin kouluttajansa Lynne Seusin maatilalle.
Orangey-kissa
Hollywoodin tunnetuin kissa on varmasti Orangey, joka oli hyvin tietoinen omasta supertähteydestään. Sen läpimurtorooli oli vuoden 1951 Rhubarb-elokuvassa, joka kertoo miljoonaomaisuuden ja baseball-seuran perivästä kulkukissasta. Lukuisissa elokuvissa näytellyt Orangey jätti nimensä elokuvahistorian kirjoihin viimeistään esiinnyttyään Audrey Hepburnin rinnalla ikonisessa Aamiainen Tiffanylla -elokuvassa vuonna 1961.
Orangey vahvisti lajitovereihinsa liitettyä stereotypiaa olemalla varsin itsenäinen ja itsepäinen sekä hankalasti koulutettava. Erään studion johtajan on kerrottu kutsuneen sitä maailman ilkeimmäksi kissaksi. Vaikka Orangey varasti katsojien sydämet, oltiin sen kanssa kuvauspaikoilla välillä helisemässä – sillä oli tapana karata kesken kuvausten, joten studiot hankkivat vahtikoiria pitämään elokuvien tähti työpaikallaan ja aikataulussa.
Orangeyn tarkkaa kuolinsyytä, kuolinpäivää tai viimeistä lepopaikkaa ei tiedetä, mutta jälkimmäisestä on melko hyvä veikkaus. Orangeyn omistanut Frank Inn oli hyvin kiintynyt moniin kouluttamiinsa eläimiin, joten ne tuhkattiin ja Inn piti uurnat itsellään. Yksi Innin viimeisistä toiveista oli se, että hänen omassa arkussaan olisi tilaa rakkaimpien eläinten uurnille, jotta kaikki voitaisiin haudata yhdessä. Todennäköisesti sinne päätyivät myös Orangeyn tuhkat.
Jimmy-korppi
On monia ohjaajia, jotka työskentelevät mielellään jonkun tietyn näyttelijän kanssa uudestaan ja uudestaan. Yhteistyö sujuu saumattomasti ja ammatillisella suhteella on mahdollisuus kehittyä syvemmälle tasolle, mikä näkyy myös lopputuloksessa. Mykkäelokuvista uransa aloittanut ohjaajalegenda Frank Capra (1897-1991) ei ollut poikkeus ja hänen kestosuosikkejaan olivat muun muassa James Stewart ja Gary Cooper. Mutta kaikkein pitkäaikaisin työkaveri oli korppi nimeltään Jimmy.
Tarinan mukaan eläintenkouluttaja Curly Twyford löysi linnunpoikasen hylättynä pesästä Mojaven autiomaassa. Muidenkin varislintujen tapaan Jimmy osoittautui älykkääksi ja taitavaksi, ja se sai ensimmäisen roolinsa juuri Capran ohjaamassa Komedia meistä ihmisistä -elokuvassa vuonna 1938. Näyttelijäkaartiin kuului myös edellä mainittu James Stewart, jonka lempinimi oli Jimmy. Stewart kertoi myöhemmin, että kuvauspaikalla kävi monesti niin, että kun joku kutsui Jimmyä, saapuivat paikalle sekä lintu että hän. Sekaannusten välttämiseksi Stewartia ruvettiin kutsumaan nimellä J.S.
Capra oli niin vaikuttunut Jimmy-korpin suorituksesta, että lintu oli mukana lähes kaikissa hänen myöhemmissä elokuvissaan. Vuoden 1946 Ihmeellinen on elämä -klassikkoon Capra kirjoitti Jimmylle aivan erityisen roolin, jossa se jälleen sai loistaa kaimansa Jimmy Stewartin rinnalla. Jimmy-korppi oli sen verran suuri stara, että sillä oli parhaimillaan yli 20 sijaisnäyttelijää. Ne hoitivat satunnaisen lentelyn ja patsastelun, jotta Jimmy sai keskittyä temppuihin kuten pienen moottoripyörän ajamiseen, kirjoituskoneella näpyttelyyn ja kirjeiden avaamiseen.
Jimmyn omistajan Twyfordin väite siitä, että lintu esiintyi yli tuhannessa elokuvassa, lienee kevyesti liioiteltu, mutta useissa kymmenissä leffoissa se kuitenkin liiteli. Sen legendaarisin roolisuoritus on varmasti vuoden 1939 Ihmemaa Oz -musikaalissa, jossa se laskeutuu Variksenpelättimen olkapäälle.
Jimmyn loppuelämä jäi ikuiseksi mysteeriksi, sillä kukaan ei tiedä mitä sille tapahtui Curly Twyfordin vuoden 1956 kuoleman jälkeen.
Trigger-hevonen
Roy Rogers, oikealta nimeltään Leonard Franklin Slye, oli amerikkalaisuuden ruumiillistuma ja yli sadan westernin tähti. Lännenelokuvissa hänen vierellään nähtiin niin ikään suureen suosioon noussut Trigger-hevonen. Vaalea Trigger on varmasti tuttu kaikille länkkäreiden ystäville ja seikkaili se 1960-luvun taitteessa Suomessakin julkaistussa Roy Rogers ja Trigger -sarjakuvalehdessä.
Trigger tunnettiin elokuva-alan fiksuimpana hevosena, ja sen erityistaitoihin lukeutui muun muassa tuolilla istuminen ja suussa pitämällään väriliidulla X-kirjaimen piirtäminen paperille. Trigger vietti paljon aikaa studioilla ja oli täysin sisäsiisti, mitä monet hevostenkouluttajat pitivät sen kaikkein suurimpana saavutuksena.
Triggeriä rakastettiin myös elokuvien ulkopuolella. Se kiersi Rogersin kanssa sairaaloissa ilostuttamassa sairaita lapsia ja kiipesi näppärästi portaita osastolta toiselle. Toisen maailmansodan aikana Trigger oli mukana keräämässä rahaa puolustusvoimille erilaisissa tapahtumissa. Triggerin kavionjäljet ovat nähtävillä Rogersin käden- ja jalanjälkien vieressä Grauman’s Chinese Theatre -elokuvateatterin edustalla Hollywood Boulevardilla.
Kun Trigger kuoli, halusi surun murtama Rogers pitää kumppaninsa lähellään ja antoi sen täytettäväksi. Elokuvatähti ja uskollinen ratsu päätyi Rogersin karjatilalle, paraatipaikalle talon olohuoneeseen.
Uggie-koira
Uggie-koiran oikea elämä on kuin suoraan Hollywoodista: Näin noustaan ryysyistä rikkauksiin. Varma menestys!
Vuonna 2002 syntynyt jackrussellinterrieri Uggie kiersi pentuna omistajalta toiselle, mutta kukaan ei halunnut pitää sitä, koska se oli liian villi. Uggie päätyi eläinsuojaan, josta sen pelasti ja adoptoi tunnettu eläintenkouluttaja Omar Von Muller. Von Muller näki Uggiessa heti potentiaalia ja kertoi myöhemmin haastattelussa, että pentu oli ”kahjo ja hyvin energinen, mutta myös todella älykäs ja halukas oppimaan”.
Uggie esiintyi uransa alussa mainoksissa, ja sai ensimmäisen suuren roolinsa Reese Witherspoonin ja Robert Pattinsonin rinnalla vuoden 2011 Vettä elefanteille -elokuvassa. Lopullinen läpimurto tapahtui kuitenkin samaisena vuotena ensi-iltansa saaneessa The Artist -elokuvassa, joka voitti muun muassa parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscar-palkinnot. Uggiesta tuli elokuvan suurin tähti ja Yhdysvaltain elokuva-akatemialle ropisi vetoomuksia Oscareiden sääntöjen venyttämisestä, jotta koira olisi voinut olla ehdolla. Vaikka se ei onnistunut, rohmusi Uggie kaikki mahdolliset palkinnot, jotka eläinnäyttelijä vain voi saada.
The Artistin kuvauksissa Uggiella oli kaksi stunttia, Dash ja Dude, mutta niitä ei oikeastaan tarvittu, sillä Uggie hoiti roolinsa lähes kokonaan. Sen erikoisuuksiin kuuluu muun muassa takajaloilla käveleminen, kuolleen esittäminen, skeittaus ja vesihiihto. Uggien tassunjäljet on ikuistettu Hollywood Boulevardille, Grauman’s Chinese Theatre -elokuvateatterin edustalle.
Punaisilla matoilla astellut, monissa keskusteluohjelmissa vieraillut ja jopa omaelämäkerran julkaissut Uggie lopetettiin elokuussa 2015, kun sillä oli todettu eturauhassyöpä.
Lue myös:
Valitettavan usein leffoja katsoessa tietää jo ennalta, mitä tulee tapahtumaan. Tässä ovat top 10 väsyneimmät elokuvien kliseet, jotka toistuvat vuodesta ja leffasta toiseen.
Samoja toistuvia tilanteita nähdään myös televisiosarjoissa ja usein tuleekin mieleen, että eikö oikeasti ole keksitty mitään muuta.
Tässä lyhyesti mainittuna muutama klassikko, joita ei listallamme nähdä: Treffit sovittaessa ei ikinä käydä läpi yksityiskohtia, vaan pelkästään kellonaika. Puhelimessa ei koskaan hyvästellä. Sivuosan esittäjä kuvataan aina nörtiksi. Matalapalkkaisessa työssä käyvä asuu miljoonakaupungin ytimessä valtavassa asunnossa ja rahaa riittää.
Näitä voisi luetella satoja, mutta nyt otetaan Listafriikin näkemys siitä, mitkä ovat top 10 raivostuttavimmat elokuvien kliseet. Ottaako joku toistuva juttu sinua päähän?
10. Auto ei käynnisty tai sitten se räjähtää
Elokuvissa autot ovat ilmeisesti täysin erilaisia kuin todellisessa elämässä. Ne nimittäin räjähtävät pienimmästäkin syystä. Kun autoon ammutaan, niin se räjähtää pommin lailla. Nokkakolari aiheuttaa räjähdyksen. Ojaan ajaminenkin räjäyttää kulkuneuvon tuusan nuuskaksi.
Autot ovat muutenkin elokuvissa klassinen murheenkryyni. Täysin käsittämättömästä syystä autot eivät juuri hädän hetkellä käynnisty tai sitten ne piiputtavat ilman minkäänlaista varoitusta. Jälkimmäisessä tilanteessa tuhon voi todeta avaamalla konepellin ja katsella savun nousevan.
9. Kaikki ampumiseen liittyvä
Luodista saaminen on elokuvissa usein pikkujuttu, josta selviää painamalla haavaa hetkisen aikaa. Viimeistään seuraavana päivänä ei tunnu enää missään.
Sankarilla riittää luoteja lähes loputtomasti; usein myös pahiksilla. Sitten kuin taikaiskusta molempien kudit loppuvat yhtäaikaa, jolloin voikin siirtyä sujuvasti nyrkkitappeluun.
Jos siis pahis selviää tähän saakka, sillä elokuvissa viholliset ovat aina käsittämättömän surkeita tähtääjiä, vaikka olisi minkälainen palkkatappaja.
8. Oppitunti loppuu juuri parahiksi
Elokuvissa opettajan kavereilla ja kollegoilla on tapana marssia koputtamatta luokkaan sisään. Opetus on täydessä vauhdissa ja asiat pahasti kesken. Mutta hätä ei ole tämännäköinen, sillä vain sekunteja kutsumattoman vieraan saapumisen jälkeen kello soi välitunnin merkiksi. Miten menikin näin sopivasti!?
Oppilaat ovat pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa salaman nopeudella, mutta laahustavat kohti luokkahuoneen ovea opettajan ohjeistaessa läksyistä tai muusta. ”Muistakaa, että ensi kerralla on esseen palautus” on klassikkokamaa.
7. ”Minulla on tärkeää kerrottavaa”
Jopa ampumahaavan sivuuttaminen ei ärsytä niin paljon, kuin tärkeän asian kertomatta jättäminen. Näin ei vain tapahdu. Hahmo sanoo toiselle, että hänellä on äärimmäisen tärkeää sanottavaa. Toinen keskeyttää sanoen jotain täysin turhanpäiväistä ja monologinsa päätteeksi muistaa kysyä, että mikähän se kaverin kriittinen kerrottava oli. Tämä ensimmäinen ei kuitenkaan ikinä saa asiaansa sanottua, vaan tyytyy usein vain toteamaan, että unohda – ei kyse ollutkaan mistään tärkeästä. Aargh!
6. ”Luota minuun”
Tämä menee vähän samaan kategoriaan edellisen kohdan kanssa. Roolihahmo sanoo: ”Sinun on vain pakko luottaa minuun, sillä ei ole aikaa selittää”.
Valtaosassa tällaisista kohtauksista aikaa on vallan mainiosti ja selitys kestäisi huomattavasti vähemmän aikaa kuin toisen vakuuttaminen siitä, että kannattaa lähteä summanmutikassa mukaan ties mihin aktiviteetteihin.
5. Breaking News
Kun hahmot elokuvissa avaavat television, tulee sieltä AINA juuri heihin tai leffan juonen kannalta olennaisiin tapahtumiin liittyvä uutislähetys. Nämä ovat toisaalta usein merkittäviä tapahtumia, joten on ymmärrettävää, että niistä uutisoitaisiin.
Mutta.
Vaikka uutislähetys olisi merkittävä, ei sitä kuitenkaan koskaan katsota loppuun, vaan aina joku nappaa kaukosäätimen tuskastuneena ja sulkee television.
4. Seksi on aina sujuvaa ja kiihkeää, mutta jälkeenpäin kainostellaan
Elokuvissa ei tarvita esileikkejä: suutelusta hypätään suoraan yhdyntään ja kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä. Riittää, kun pari menee sänkyyn päällekkäin; taianomaisesti kaikki osat ovat välittömästi oikeissa paikoissa.
Entäs seksi autossa, suihkussa tai kylpyammeessa? Kuumaa ja ongelmatonta. Muutenkin vedessä touhuaminen on leffoissa vakkarikamaa, vaikka todellisuudessa vesi vie mukanaan kaiken luonnollisen liukkauden.
Kun ilotulitus on päättynyt, niin nainen nousee sängystä. Äskeinen intohimo ja estottomuus ovat kuitenkin muisto vain, sillä hän kääriytyy kainostellen lakanaan. Tekeekö joku näin oikeassa elämässä?
3. Synnytys
Synnytys iskee elokuvissa kuin salama kirkkaalta taivalta. Naisella ei ole mitää tuntemuksia, mutta seuraavassa hetkessä lapsivesi syöksyy hyökyaallon lailla ulos, jolloin synnytys on käynnistynyt. Ja sehän on siinä silmänräpäyksessä jumalatonta tuskaa ja äärimmäistä kipua. Nyt on kiire synnytyssaliin! Tosielämässäkin voi toki olla kiire ja hätä, mutta useimmiten synnytys alkaa hiljalleen ja jatkuu useita tunteja – jopa päiviä.
Niin, ja tietenkin se tie sinne synnytykseen alkaa raskaudesta. Jos edes likimain hedelmällisessä iässä oleva nainen oksentaa elokuvassa, on se varma merkki, että hahmo on raskaana.
Tämä ei muuten liity raskauteen ja synnytykseen mitenkään, mutta vähän samantapainen tulevien tapahtumien paljastava merkki on yskiminen: jos hahmo yskii, on se merkki varmasta kuolemasta. Elokuvissa yskä ei ole koskaan vain yskä.
2. Elokuvien pahikset eivät ole penaalin terävimpiä kyniä
Tiedät kohtauksen: elokuvamme sankari on pahisjoukon piirittämä ja odottaa, että porukka hyökkää kimppuun. Mutta niin ei kuitenkaan koskaan tapahdu, sillä vastapuoli käy kamppailuun yksi henkilö kerrallaan. Ja tämähän on hyviksellemme helppo nakki, sillä hän lyö jokaisen yksitellen kanveesiin, kun muut seuraavat vieressä ja odottavat vuoroaan.
Miten olisi, että kaikki pahikset kävisivät kimppuun samaan aikaan? Selviäisikö sankarimme siitä?
Elokuvien pahikset eivät ole vain hölmöjä, vaan myös ylimielisiä. Vihollinen on saanut sankarin satimeen ja koko homma voisi olla ohi välittömästi. Pahis voitti! Mutta niin ei käy, sillä ego ottaa vallan ja pahiksen on pakko kertoa yksityiskohtaisesti, mitä aikoo tuoliin sidotulle sankarille tehdä. Aikaa monologiin kuluu niin paljon, että sankari pääsee vapaaksi. Tämä on tuttua huttua esimerkiksi jokaisesta James Bond -elokuvasta.
Jos sankari ei pääse omin neuvoin pakoon, niin ei hätää: täysin avuttomalta vaikuttanut romanttisen mielenkiinnon kohde kalauttaa pahiksen tajuttomaksi paistinpannulla tai imurilla tai tuulettimella.
1. Kauhuelokuvien kliseet
Kauhuelokuvien kliseet ovat sieltä karmeimmasta päästä. Miksi ihmeessä on aina toistettava samat typerät virheet?
Kun ihmisjoukko on jäänyt metsään harhailemaan, ei kenenkään puhelimessa ole kuuluvuutta. Tämähän voi pitää paikkansa, mutta toteamus jää yhteen hetkeen eikä kukaan enää katso puhelintaan uudelleen. Ehkäpä pienen harhailun jälkeen verkko voisikin löytyä!? Toisaalta tämä voi olla mahdotonta, sillä useimmiten kaikkien porukan jäsenien puhelimista on akku lopussa tai viittä vaille loppumassa.
Entäs sitten hajaantuminen? Kukaan ei tosielämässä tekisi näin. Ja miksi täytyy aina lähteä tutkimaan ullakoita ja kellareita?
Miksi kauhuelokuvien murhaaja ei koskaan juokse? Viikatteen, puukon, moottorisahan tai minkä tahansa kättä pidemmän kanssa uhrejaan jahtaava murhaaja kävelee rauhallisesti. Mutta eihän tuolla toisaalta ole mitään väliä, sillä karkuun pinkova tunari kaatuu satavarmasti tehden murhaajan hommasta naurettavan helppoa.
Lue myös:
Viihde
Mukana myös Rakkautta vain -elokuvan tähti: Tiesitkö, että nämä kuuluisuudet ovat osallistuneet Euroviisuihin?
Euroviisuviikko on käynnissä ja spekulaatiot mahdollisista menestyjistä käyvät kuumana! Suomalaisille euroviisut ovat tänä vuonna erityisen jännittävät, sillä oman maamme edustajan lisäksi olemme omineet myös länsinaapurin osallistujan.
Vai voiko näin sanoa, kun kyseessä on kuitenkin suomalainen yhtye? No joka tapauksessa KAJ edustaa Ruotsia kappaleella Bara bada bastu, jolla se on jo raivannut tiensä kutkuttavaan loppukilpailuun.
Huomenna torstaina on vuorossa toinen semifinaali, jossa sitten selviää, nähdäänkö lauantain euroviisufinaalissa myös Suomen virallinen edustaja Erika Vikman kappaleellaan Ich komme.
Ennen kuin Eurovision laulukilpailu 2025 saa huipennuksensa Sveitsin Baselissa, otetaan pieni katsaus menneeseen. Historian saatossa Euroviisuissa on esiintynyt monenlaista artistia, joista suurimmasta osasta ei ole tullut maailmantähtiä tai kansainvälisesti tunnettuja esiintyjiä.
Yksi taitaa kuitenkin olla yli muiden: ABBA. Kaiken lisäksi ABBA nousi kansainväliseen tähteyteen nimenomaan Euroviisut ponnahduslautana, kun yhtye nappasi voiton Ruotsille vuonna 1974 Waterloo-kappaleella.
Tällä listalla tutustumme kuitenkin sellaisiin kuuluisuuksiin, joiden osallistumista Euroviisuihin ei monikaan ehkä tiennyt tai ainakaan muista!
Céline Dion
Sillähän ei ole mitään merkitystä, että mikä on esiintyjän kansalaisuus tai esityksen kieli. Jokainen Euroviisuihin osallistuva maa saa itse päättää, kuka esiintyjä ja mikä kappale maata kilpailussa edustaa. Tämähän on tietysti tullut meille suomalaisille harvinaisen selväksi myös Ruotsin tämänvuotisen euroviisuedustajan kautta.
Sveitsi valitsi vuoden 1988 euroviisuedustajakseen Euroopassa verrattain tuntemattoman kanadalaisen Céline Dionin. Kanadanranskalainen Dion oli tuolloin vasta 20-vuotias, mutta oli jo saavuttanut suosiota kotimaansa lisäksi Ranskassa.
Dion oli myös herättänyt sveitsiläisten lauluntekijöiden huomion, ja niinpä hänet valittiin edustamaan maata ranskankielisellä Ne partez pas sans moi -kappaleella.
Eikä turhaan: Dublinissa järjestetyssä Eurovision laulukilpailussa Sveitsi otti Dionin edustuksella voiton. Voitto oli äärimmäisen niukka ja ääntenlasku loppuun saakka kutkuttavan jännittävä, sillä Sveitsi päihitti toiseksi tulleen Yhdistyneen kuningaskunnan vain yhdellä pisteellä.
Euroviisut tekivät Dionista laajasti tunnetun myös Euroopassa, mutta lopulta päätös vaihtaa laulukieli ranskasta englanniksi oli avainasemassa maailmanlaajuisen menestyksen saavuttamisessa. Ensimmäinen englanninkielinen levy julkaistiin vuonna 1990 ja loppu onkin kliseisesti sanottuna historiaa. Céline Dionista tuli yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä, myydyimmistä ja palkituimmista artisteista.
Olivia Newton-John
Joku voisi ihmetellä, että miksi australialainen Olivia Newton-John edusti Yhdistynyttä kuningaskuntaa vuoden 1974 Euroviisuissa, mutta kuten edellisessä kohdassa jo mainittiin: esiintyjän kansalaisuudella ei ole mitään merkitystä.
Newton-John oli muuttanut Australiaan perheensä mukana ollessaan viisivuotias, ja oli syntyjään britti, joten hän edusti Euroviisuissa synnyinmaataan.
Hänet oli jo valittu edustajaksi, joten kansan tehtäväksi jäi äänestää viisukappale kuudesta eri vaihtoehdosta. Ihmiset äänestivät edustusviisuksi Long Live Love -kappaleen, josta Newton-John ei itse pitänyt ollenkaan; hänellä oli oma suosikkinsa. Long Live Love -laulun esittäminen itse Euroviisuissa ei ollut helppo tehtävä, kun kappale ei ollut laisinkaan mieluisa.
Ilmeisen hyvin Newton-John siitä kuitenkin taisi suoriutua, sillä sijoitus oli hienosti jaettu neljäs. Harmittavasti hänen ja muiden osallistujien kannalta tuo kyseinen vuosi 1974 oli ABBA:n ja Waterloon heiniä, joten muilla ei tainnut olla mitään mahdollisuuksia.
Euroviisut siivittivät Olivia Newton-Johnin menestystä näyttelijänä ja laulajana, vaikka ura oli jo toki lähtenyt hienoon nousukiitoon heti 70-luvun alussa. Pankki kuitenkin räjähti, kun hän tähditti vuonna 1978 ensi-iltaan tullutta Grease-elokuvaa yhdessä John Travoltan kanssa.
Julio Iglesias
Julio Iglesias on Espanjan kaikkien aikojen menestynein ja eniten myynyt laulaja. Tällä hetkellä 83-vuotias Iglesias on julkaissut 14 eri kielellä 77 albumia, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa kappaletta, mikä tekee hänestä yhden historian eniten myyneistä artisteista ikinä.
Vaikka Iglesias oli jo aloittanut musiikkiuraansa ennen vuoden 1970 Euroviisuja, oli laulukilpailuun osallistuminen todellinen ponnahduslauta menestykseen. Kotimaataan Espanjaa kappaleella Gwendolyne edustanut Iglesias sijoittui hienosti neljänneksi.
Vielä erikoinen fakta Iglesiaksesta, joka olisi voinut niittää menestystä muuallakin kuin musiikin saralla. Nuorena miehenä hänellä oli tavoitteena olla huippujalkapalloilija, mikä ei ollut vain tuulesta temmattu unelma, sillä hän pelasi maalivahtina Real Madridin reservijoukkueessa.
Ura jalkapalloammattilaisena tyssäsi kuitenkin traagisesti vuonna 1963, kun Iglesias oli vakavassa auto-onnettomuudessa. Hänen selkärankansa murskaantui osittain, eikä hänen uskottu enää koskaan kävelevän. Ja näin olikin seuraavat kaksi vuotta.
Mutta sinnikkäällä ja monia vuosia kestäneellä kuntoutuksella kävelykyky palautui. Sänkypotilaana ollessaan Iglesias sai eräältä hoitajalta kitaran, jolla hänen oli tarkoitus vahvistaa käsiä ja palauttaa sormien liikettä. Sairaalassa kitaraa näppäillessään Iglesias huomasikin musiikin olevan hänen juttunsa. Toki hän luki kuntouksen päätyttyä vielä hieman kieliä englantilaisessa korkeakoulussa ja opiskeli lakimieheksi kotikaupungissaan Madridissa.
Katrina & the Waves
Yhtye Katrina & the Waves ei ehkä nimenä soita kelloja, mutta jokainen tuntee varmasti bändin suurimman hitin Walking on Sunshine.
Vaikka tuo vuonna 1985 julkaistu menevä kappale niitti suosiota ympäri maailmaa, ja on edelleen 40 vuotta myöhemmin ahkerassa radiosoitossa, tuli yhtyeestä niinsanotusti yhden hitin ihme. Suuren suosion jälkeen Katrina & the Waves jatkoi vuosien mittaan säännöllistä levyttämistä, mutta uusia megahittejä ei syntynyt.
Aivan viime hetkellä he kuitenkin päättivät lähettää Love Shines A Light -kappaleen Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 1997 euroviisukarsintoihin, joista irtosikin sitten yllättäen voitto.
Eikä euroviisumenestys loppunut siihen, sillä Love Shines A Light voitti Irlannissa järjestetyt Eurovision laulukilpailut ylivoimaisesti. Eroa toiseksi tulleeseen isäntämaa Irlannin edustajaan oli 70 pistettä, joka oli tuolloin kaikkien aikojen suurin voittomarginaali.
Bonnie Tyler
Jos Katrina & the Waves on yhden hitin ihme, niin Bonnie Tyler on kahden hitin ihme. Walesilaisen Tylerin menestyskappaleet ovat vuonna 1983 julkaistu Total Eclipse of the Heart ja seuraavana vuonna ulos tuutattu Holding Out for a Hero. Ja ovathan ne isoja hittejä; soivat edelleen radiossa.
Erikoisena faktana mainittakoon, että Tylerin varsin omaleimainen ja käheä ääni on seurausta vuonna 1976 tehdystä leikkauksesta, jossa naisen äänihuulista poistettiin kyhmyjä.
Mutta sitten niihin Euroviisuihin, joissa menestys ei aivan ollut samaa tasoa kuin 80-luvun hiteillä.
Tyler edusti vuoden 2013 Euroviisuissa Yhdistynyttä kuningaskuntaa kappaleella Believe In Me. Yhdistynyt kuningaskunta yhtenä suurena rahoittajamaana pääsee suoraan finaalivaiheeseen, joten paikka 26 parhaan joukossa oli taattu. Siihen se sitten tyssäsikin, sillä vaikka Tyler ei kappaleellaan aivan viimeinen ollut, niin 19. sija oli maalle ja kansalle pettymys.
Nainen itse ei jäänyt sijoitusta harmittelemaan, vaan kertoi The Guardian -lehden haastattelussa, että oli todella nauttinut euroviisukokemuksesta: ”Tein parhaani mahtavalla kappaleella. En ole yhtään surullinen, vaan valmis juhlimaan!”.
Enya
Tässä kohdassa mennään hieman harmaalle alueelle, että kuuluuko tämä artisti listalle, sillä hän ei ole osallistunut Euroviisuihin.
Enya osallistui kuitenkin Irlannin euroviisukarsintoihin vuonna 1973 osana Clannad-yhtyettä, joka koostui laulajan sisarusparvesta. Folkmusiikkia esittänyt Clannad sai karsinnoissa suosiota kappaleella An Pháirc, mutta sijoittui kirvelevästi toiseksi, eikä siis päässyt varsinaisiin Euroviisuihin.
Tuo tappio ei kuitenkaan laulajatähteä hidastanut, sillä soolouralle siirryttyään hänestä tuli suuri kansainvälinen tähti ja yksi Irlannin kaikkien aikojen menestyneimmistä artisteista.
Lúcia Moniz
Portugalia vuoden 1996 Eurovision laulukilpailussa edustanut Lúcia Moniz ei varmaan äkkiseltään sano nimenä mitään. Tämä viihdealan monilahjakkuus on kuitenkin monelle tuttu eräästä rakastetuimmasta (ja toisaalta vihatuimmasta) jouluelokuvasta.
Moniz on nimittäin osa massiivista tähtikaartia, joka näytteli vuonna 2003 ensi-iltansa saaneessa Rakkautta vain -elokuvassa. Hän esitti elokuvassa Auréliaa, joka oli Colin Firthin roolihahmon ihastuksen kohde.
Moniz on tehnyt mittavan uran niin televisiossa kuin teatterilavoillakin, ja on julkaissut viisi albumia. Musiikkiura sai kotimaassa lentävän lähdön, kun vain 19-vuotias nainen voitti yllättäen Portugalin euroviisukarsinnat kappaleella O meu coração não tem cor ja sijoittui Euroviisuissa upeasti sijalle kuusi. Se on edelleen Portugalin toiseksi korkein sijoitus ikinä – paremmaksi pistää vain vuoden 2017 voitto.
Lue myös:
Viihde
Kovaääninen musiikki saa juomaan enemmän ja nopeammin: 10 erikoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen – osa 2
Toisille musiikki on pelkkää taustameteliä, mutta toisille se on äärimmäisen tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Joka tapauksessa musiikki herättää tunteita laidasta laitaan; se ihastuttaa ja vihastuttaa.
Musiikki vaikuttaa meihin ihmisiin paljon syvemmin ja voimakkaammin, kuin olisimme osanneet arvatakaan. Musiikin avulla pystyy manipuloimaan mielialaa, liikuntasuoritusta tai vaikkapa sitä, kuinka paljon baarissa kaatuu kuppia.
Listafriikki keräsi kymmenen mielenkiintoista faktaa musiikista, ja erityisesti siitä, miten se vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Me olemme niin kovin helposti vietävissä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi faktaa musiikin erikoisesta voimasta voit lukea tästä:
10 erikoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen – osa 1
Musiikki haittaa opiskelua
Walesin yliopistossa vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen häiritsee asioiden mieleen painamista.
Erilaisissa koeolosuhteissa olleiden henkilöiden tuli opetella ja muistaa lista satunnaisia kirjaimia. Taustalla oli joko täysin hiljaista, henkilön lempimusiikkia, henkilön inhokkimusiikkia, satunnaisia numeroita luetteleva ääni tai pelkkää numero kolmosta toistava ääni. Herää kysymys: Miksi juuri kolmosta? Valitettavasti tutkimus ei kerro syytä, joten jääköön se ikuiseksi mysteeriksi.
Koehenkilöt suoriutuivat muistitehtävästä selvästi huonoiten silloin, kun taustalla soi musiikki; oli se sitten mieleistä tai ei. Parhaiten suoriuduttiin, kun pänttääminen oli tehty täydessä hiljaisuudessa…tai kuunnellen kolmosen toistamista.
Tutkijat arvelivat, että vaihtuva melodia ja laulujen sanat häiritsevät mieleenpainamisprosessia sen verran, että opiskelun tai muistamista vaativan työn ohessa ei kannata kuunnella musiikkia.
Toisaalta joissakin muissa tutkimuksissa on selvinnyt, että musiikin kuunteleminen ennen muistamista vaativaa tehtävää saattaa parantaa suoritusta.
Eikä ihme, sillä kuten jo listan ensimmäisessä osassa todettiin, aktivoi musiikki aivoja kokonaisuudessaan. Sillä saa hyvin lämmiteltyä pään vetreäksi!
Kovaääninen musiikki saa juomaan enemmän ja nopeammin
Ranskalaisessa Etelä-Bretagnen yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan ravintolassa tai baarissa soitetun musiikin äänenvoimakkuudella on vaikutusta asiakkaiden käyttäytymiseen.
Tutkijat olivat sopineet koeasettelusta baarien kanssa, mutta havainnoidut henkilöt eivät tienneet olevansa osallisina tutkimuksessa, vaan he olivat vain viettämässä iltaa hanaoluen parissa. Ja miksi mainitsin erikseen hanaoluen? No siksi, että koehenkilöiksi hyväksyttiin vain kyseisen juoman tilanneet ihmiset.
Tutkijat säätelivät musiikin voimakkuutta ja havaitsivat, että mitä kovempaa musiikki soi, sitä nopeampaa tahtia ja määrällisesti enemmän asiakkaat joivat.
Jo aiemmin oli todettu, että nopeatahtinen musiikki sai ihmiset juomaan nopeammin, ja musiikki yleisesti, verrattuna siihen, ettei musiikkia ole ollenkaan, sai ihmiset viettämään baarissa pidemmän aikaa. Tämä ranskalaistutkimus oli kuitenkin ensimmäinen, jossa tutkittiin kovaäänisen musiikin vaikutusta alkoholinkulutukseen.
Ihmisen persoonallisuus voidaan ennustaa tämän kuunteleman musiikin perusteella
Skotlantilaisen Heriot-Watt -yliopiston vuonna 2008 tekemässä tutkimuksessa tarkasteltiin yli 36 000, ympäri maailmaa olevan, musiikkifanin persoonallisuutta.
Tutkimuksessa todettiin, että mielimusiikki kertoo yleensä paljon ja hyvinkin osuvasti ihmisen persoonasta. Esimerkiksi country-musiikkia kuuntelevat ovat ahkeria ja ystävällisiä, jazzin ystävät ovat luovia, seurallisia ja omaavat hyvän itsetunnon, ja rap-fanit ovat itsevarmoja ja ulospäinsuuntautuneita. Toki näin rankka yleistäminen on aina hieman kyseenalaista, mutta tällaisiin tuloksiin tutkimuksessa oli tultu.
Mielenkiintoista tutkimuksessa oli se, että klassista musiikkia ja hevimetallia kuuntelevat henkilöt olivat iästä ja asuinpaikasta riippumatta hyvin samanlaisia. Molempien ryhmien ominaisuuksiin kuuluu luovuus, introverttius ja korkea itsetunto. Yhdistävänä tekijänä näissä kahdessa faniryhmässä on myös se, että ”omaan” musiikkiin suhtaudutaan hyvin intohimoisesti.
Tutkimuksessa todettiin myös se, että samanlaista musiikkia kuuntelevat, mutta eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset ovat persoonallisuudeltaan lähempänä toisiaan kuin esimerkiksi seinänaapurit, jotka suosivat eri musiikkigenrejä.
Musiikki ja autolla ajaminen
Lähes kaikki kuuntelevat autossa musiikkia; oli se sitten oma soittolista lempikappaleista tai satunnainen radiokanava. Musiikki pitää hereillä ja tarkkaavaisena, eikö vaan?
No ei ihan niinkään. Hereillä ehkä kyllä, mutta tarkkaavaisuus kärsii. Israelilaisessa Ben-Gurionin yliopistossa vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen ajaessa on vaarallista muutenkin kuin sen takia, että säätäisi soitinta.
Koehenkilöiden liikennekäyttäytymistä tarkasteltiin kolmessa ääniympäristössä: omavalintaista musiikkia kuunnellen, tutkimusryhmän valitsemaa taustamusiikkia kuunnellen sekä täysin ilman musiikkia.
Lähes kaikki kokeeseen osallistuneet henkilöt (98%) tekivät lukuisia virheitä ja ajoivat huomattavasti aggressiivisemmin silloin, kun kaiuttimista tuli heidän lempimusiikkiaan. Virheisiin kuului muun muassa ylinopeus, turvavälin unohtaminen ja punaisia päin ajaminen.
Hieman yllättäen kaikkein virheettömimmin ja turvallisimmin koehenkilöt ajoivat silloin, kun musiikkina oli tutkijoiden valitsemia, satunnaisia kappaleita.
Joten huonoja uutisia niille (meille), jotka luukuttavat autossa suosikkejaan ja laulavat kurkku suorana mukana: Se tekee meistä vaarallisempia kuskeja. Joten radiosta vain joku kanava päälle; mieluiten sellainen, jossa soitetaan itselle tuntematonta ja ei-mieluista musiikkia.
Todistettuja terveysvaikutuksia
Musiikilla on todistetusti monia terveysvaikutuksia. Kuten tämän listana aiemmissa kohdissa on mainittu, vaikuttaa musiikki mielialaan, liikuntasuoritukseen ja oppimisprosessiin.
Rauhallisen, lyriikattoman musiikin kuuntelun tiedetään merkittävästi alentavan stressiä ja ahdistuneisuutta niissä, jotka pelkäävät muun muassa hammaslääkäriä tai leikkausta. Musiikki vaikuttaa suoraan sydämen sykkeeseen, verenpaineeseen ja hengitystiheyteen. Leikkauksista puheen ollen; ne, jotka kuuntelevat musiikkia ennen ja jälkeen leikkauksen, ja mahdollisesti myös sen aikana, kokevat tutkimusten mukaan vähemmän kipuja.
Muistisairaille ihmisille musiikki voi tuoda mieleen muuten jo kadonneita muistoja ja musiikkiterapian avulla voidaan pitää pidempään yllä Alzheimer-potilaiden kognitiivisia kykyjä.
Joten kuunnellaan musiikkia, se tekee (enimmäkseen) hyvää!
Lue ensimmäinen osa: 10 erikoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen – osa 1
Lue myös:
Musiikki herättää tunteita; se ihastuttaa ja vihastuttaa. Toisille se on taustameteliä ja toisille taas äärimmäisen tärkeä osa jokapäiväistä elämää.
Musiikki vaikuttaa meihin ihmisiin kuitenkin paljon syvemmin ja voimakkaammin, kuin olisimme osanneet arvatakaan. Musiikin avulla pystyy manipuloimaan mielialaa, liikuntasuoritusta tai vaikkapa sitä, kuinka paljon baarissa kaatuu kuppia.
Listafriikki keräsi kymmenen mielenkiintoista faktaa musiikista, ja erityisesti siitä, miten se vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Me olemme niin kovin helposti vietävissä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi faktaa musiikin erikoisesta voimasta ovat luvassa myöhemmin.
Musiikki herättää suuria tunteita tai sitten ei minkäänlaisia
Musiikin tiedetään aiheuttavan ihmisessä samanlaisia tuntemuksia kuin hyvä ruoka, seksi tai vaikka laskuvarjohyppy (jälkimmäisin niille, jotka nauttivat jännityksestä).
Musiikin tiedetään vaikuttavan voimakkaasti aivojen limbiseen järjestelmään, joka osallistuu muun muassa tunteiden säätelyyn. Tuohon järjestelmään kuuluu tumakkeita ja keskuksia, jotka vapauttavat mielihyvähormoni dopamiinia.
Dopamiinin aikaansaamasta tunneryöpystä johtuu myös musiikin aiheuttamat kylmänväreet sekä ihon nouseminen kananlihalle. On todettu, että yleisesti ne ihmiset, jotka kuuntelevat paljon ja monenlaista musiikkia, ovat herkempiä saamaan voimakkaan tunne-elämyksen.
Joihinkin ihmisiin musiikki ei kuitenkaan vaikuta mitenkään. Barcelonan yliopistossa tehdyssä, musiikin vaikutuksia tarkastelevassa tutkimuksessa tuli esille, että viisi prosenttia kokeeseen osallistuneista ei reagoinut tunnetasolla minkäänlaiseen musiikkiin. Menevä musiikki ei saanut heitä jammailemaan mukana eikä koskettava musiikki aiheuttanut väreitä tai surumielisyyttä.
Tutkijat selvittivät hämmentävien tulosten jälkeen toimiko näiden koehenkilöiden aivojen tunnejärjestelmä kuten muillakin, ja kyllä toimi. He eivät olleet tunteettomia psykopaatteja, jotka eivät hätkähdä mistään. Heille mielihyvää tuottivat monet muut asiat; musiikki ei vain ollut yksi niistä.
Parantaa fyysistä suoritusta
Iso osa ihmisistä tykkää kuunnella urheillessaan musiikkia ja monelle se on lähes välttämättömyys oikeanlaiseen treenitunnelmaan pääsemiseksi.
Kun keho rupeaa urheillessa väsymään, lähettää se aivoille viestin, että nyt olisi syytä himmata. Musiikki kilpailee aivojen huomiosta ja harhauttaa niitä kehon hätähuudoilta. Hämäys toimii kevyemmissä suorituksissa, mutta kunnon rääkin aiheuttama uupumus ei jää aivoilta huomaamatta.
Musiikin vaikutus suoritukseen on ollut pitkään tiedossa. Jo vuonna 1911 yhdysvaltalainen tutkija Leonard Ayres havaitsi kokeissaan, että pyöräilijät polkivat nopeammin kuunnellessaan musiikkia kuin täydessä hiljaisuudessa.
Erityisesti samanlaisena toistuvan harjoituksen, esimerkiksi juuri pyöräilyn tai lenkkeilyn, yhdistäminen musiikkiin parantaa fyysistä suoritusta: sekä treenin kesto että tehokkuus kasvaa.
Myös musiikin temmolla on väliä, sillä vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että musiikin tahtiin polkevat pyöräilijät tarvitsivat keskimäärin 7 prosenttia vähemmän happea samaan suoritukseen kuin pyöräilijät, joiden suorituksen aikana taustalla soi satunnaista musiikkia. Ei siis ole pötypuhetta, että urheillessa kuunneltava musiikki kannattaa valita sen mukaan mitä tekee! Juoksulenkille menevämpää ja kävelylenkille rauhallisempaa.
Musiikin tunnelmalla on oikeasti väliä
Suomi on ollut jo vuosikymmenien ajan tekemässä uraauurtavaa tutkimustyötä musiikin vaikutuksesta ihmisen tunteisiin. Samalla suomalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että musiikkiterapian avulla voidaan tehokkaasti säädellä tunteita.
Vuonna 2015 Jyväskylän ylipistossa tehdyssä tutkimuksessa haluttiin selvittää, voiko ihminen itse vaikuttaa merkittävästi mielialaansa ja mielenterveyteensä valitsemallaan musiikilla. Ja tulosten mukaan voi. Erityisesti negatiivisessa mielessä.
Tutkimus tehtiin soittamalla koehenkilöille tunnelmaltaan erilaisia kappaleita ja kuvantamalla heidän aivojensa aktiivisuutta, minkä jälkeen henkilöille tehtiin vielä psykologisia testejä.
Vaikka iloinen ja menevä musiikki saa ihmisen väliaikaisesti paremmalle tuulelle, ovat surullisen musiikin aiheuttamat tuntemukset pysyvämpiä ja voivat vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen.
Joten vaikka moni haluaakin kuunnella surullisena tai masentuneena omaa tunnettaan vastaavaa musiikkia, ei niin kannata tehdä ainakaan pitkäaikaisesti.
Musiikki muuttaa sen, miten näemme maailman
Groningenin yliopistossa vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mielialaan vaikuttamisen lisäksi musiikki voi muuttaa sitä, miten näemme maailman.
Koehenkilöille soitettiin musiikkia, minkä jälkeen heidän tuli tunnistaa piirrettyjä hymynaamoja. Kutakin kuvaa näytettiin tietokoneen ruudulla vain sekunnin kymmenesosa, ja mukana oli iloisia, surullisia ja neutraaleja hymynaamoja sekä tyhjiä ympyröitä. Koehenkilön piti valita oliko kuva iloinen vai surullinen, ja painaa vastaavaa näppäintä. Nappia sai painaa vain, jos oli täysin varma, että oli nähnyt jomman kumman hymynaaman.
Jos henkilölle soitettu musiikki oli iloista, tunnisti hän huomattavasti useammin nopeasti välähtävän iloisen hymynaaman. Surumielinen musiikki taas johti vastaavasti surullisen naaman tunnistamiseen. Eli musiikin tunnelmaa vastaavat hymynaamat tunnistettiin täsmällisemmin.
Vielä mielenkiintoisempaa oli se, että neutraalit hymynaamat ”tunnistettiin” kuunnellun musiikin mukaisesti. Koehenkilöt myös luulivat näkevänsä iloisia tai surullisia hymynaamoja, vaikka heille näytettiin tyhjiä ympyröitä.
Musisointi kehittää monia taitoja
Nyt, jos koskaan, on aika opetella soittamaan jotain instrumenttia! Vaikka musisoinnin merkitys muuhun kehitykseen ja taitoihin on suurimmillaan lapsena, voivat posiitiviset vaikutukset silti näkyä missä iässä tahansa.
Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset, jotka olivat harjoitelleet jonkun instrumentin soittamista yli kolmen vuoden ajan, olivat vertailuryhmää etevämpiä hienomotoriikkaa vaativissa sekä kuullunymmärtämisen tehtävissä. Nämä käyvät järkeen.
Mutta muusikonalut suoriutuivat paremmin myös sanastonhallinnassa sekä päättelykykyä vaativissa tehtävissä, jotka ovat jo melko kaukana musiikin harjoittelemisesta.
Tulos ei kuitenkaan ole mikään suuri ihme, sillä Jyväskylän yliopistossa vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki vaikuttaa suurimpaan osaan aivoja. Musiikki on yksi harvoista asioista, jotka aktivoivat aivot kokonaisuudessaan.
Suomalaistutkimus osoitti ensimmäistä kertaa sen, miten kokonaisvaltaisesti ja laajasti musiikin rytmi, sävy ja sävellaji aktivoivat aivojen eri osia, muun muassa liikekeskusta, tunnejärjestelmää ja luovuuteen yhdistettyjä alueita.
Jos pelkkä musiikin kuuntelu laittaa kaikki rattaat pyörimään, niin ei ole kumma, jos sen opettelu ja omin käsin tuottaminen kehittävät lapsia (tai ketä vain) monella eri osa-alueella.
Lue myös:
-
Yleistieto4 päivää sitten15 sanaa, joita ei voi kääntää muille kielille – ainakaan järkevästi!
-
Viihde2 päivää sittenHengenvaarallisia selfieitä ja älyvapaita haasteita: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa – osa 1
-
Yleistieto6 päivää sittenLukijoilta: Onko totta, että norsut eivät koskaan unohda?
-
Oudot uutiset3 päivää sittenSarjapepunhaistelija pidätettiin, eikä kerta ollut ensimmäinen!