Yhteiskunta
Top 10 erikoisimmat hautajaiset: Ruumiita syötetään korppikotkille ja vauvat suljetaan puun sisälle
Meille on selvää, mitä ruumiille tapahtuu kuoleman jälkeen: se joko tuhkataan tai haudataan arkussa maahan. Tällä listalla olevat hautajaiset ja kuolemaan liittyvät perinteet eroavat kuitenkin merkittävästi länsimaisesta tavasta.
Listafriikki haluaa muistuttaa, että vaikka monet näistä perinteistä voivat vaikuttaa meille jopa julmilta ja puistattavilta, ovat ne osa kyseisten ihmisten kulttuuria ja niihin on aina jokin syy. Kuolemaan voi suhtautua hyvin monella eri tavalla, eikä kai kellään ole oikeutta määritellä, mikä tapa on oikea. Nämä erikoiset hautajaiset ja rituaalit liittyvät sitä paitsi oman uskonnon ja/tai kuolleen kunnioittamiseen. Kaikkia listalla esiintyviä perinteitä ei syystä tai toisesta enää harjoiteta.
Ja vielä varoitus siitä, että teksti, kuvat ja videot voivat järkyttää.
Tiibetiläinen taivashautaus
Kuva: BabelStone | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Tiibetiläinen ilmahautaus tai taivashautaus vaikuttaa tylyltä, mutta se on ikiaikainen perinne, joka pohjautuu tiibetinbuddhalaisuuden uskomuksiin. Kuolema nähdään kahden elämän välisenä siirtymävaiheena ja vaikka se on kokonaisuudessaan merkittävä ja pyhä prosessi, muuttuu itse ruumis kuoleman hetkellä turhaksi. Se tarjotaan lahjaksi korppikotkille, joiden Tiibetissä uskotaan kuljettavan sielut kohti seuraavaa jälleensyntymistä.
Taivaushautauksen suorittaa tehtävään erikoistunut ammattilainen, joka leikkaa ruumiin pienempiin paloihin. Hänen työntekijänsä hakkaavat palat pehmeäksi massaksi ja sekoittavat luut teehen ja jakin maitoon tehtyyn tsampa-taikinaan. Sitten palaset kannetaan korkealla sijaitsevalla avaralle taivashautausmaalle. Jos niin sanottua ruumiinrikkojaa ei ole saatavilla, viedään ruumis vuoristoon kokonaisena. Omaiset ovat usein paikalla seuraamassa hautaamista eli siis katsovat vieressä, kun korppikotkat syövät ruumiin.
Ilmahautajaiset ovat osa luonnon kiertokulkua, jossa tyhjä ruumis päätyy muiden eläinten ravinnoksi. Samalla kyse on buddhalaisille tärkeästä myötätunnon osoittamisesta: monen muun eläimen henki säästyy, kun petolinnuille tarjotaan ateria.
Kiinan kommunistisen hallinnon 1960-luvulla kieltämä hautausperinne oli jo lähellä hävitä, mutta se laillistettiin uudelleen 1980-luvulla. Yllä oleva kuva on otettu omaisten luvalla vuonna 1985. Ehtona kuvan ottamiselle oli se, että kolmea ruumista ei kuvattaisi ennen kuin korppikotkat ovat paikalla. Nykyään tiibetiläisille pyhä taivashautaus ovat turistinähtävyys, jota kuvataan lupaa kyselemättä.
Sokushinbutsu – Itsemuumiointi
Ruumiin palsamointia on tehty ammoisista ajoista lähtien monissa eri kulttuureissa, mutta Japanissa buddhalaismunkit ovat harjoittaneet itsemuumiointia, joka aloitettiin jo eläessä – mitenkä muuten itsensä muumiointi voisi onnistuakaan? Prosessi vaati paljon aikaa ja omistautumista, mutta sitähän näiltä munkeilta löytyi.
Muumiointi aloitettiin tuhannesta kolmeen tuhanteen päivään kestäneellä nälkäkuurilla, jossa tarkoitus oli ainoastaan juuria, kaarnaa, siemeniä ja jopa kiviä syömällä kuivattaa kehoa. Juomaksi oli tarjolla urushi-teetä, joka teki ruumiista myrkyllisen madoille ja hyönteisille. Viimeisen 100 päivän ajan munkki joi vain suolavettä, jolloin viimeisetkin rasvat ja proteiinit poistuivat kehosta. Kun päivät alkoivat vaikuttaa luetuilta, haudattiin munkki suolalla täytettyyn laatikkoon ilmaletkun ja kellon kanssa. Kun munkin ei enää kuultu soittavan kelloa merkiksi elossa olemisestaan, vedettiin ilmaputki pois ja hauta sinetöitiin.
Sitten odotettiin jälleen 1000 päivää, minkä jälkeen hauta avattiin ja tarkastettiin, oliko muumiointi onnistunut. Onnistumisprosentti ei ollut kovinkaan korkea, mutta jos haudasta löytyi oikeaoppinen muumio, tiedettiin munkin saavuttaneen valaistuminen. Niiden 900 vuoden aikana, jolloin itsemuumiointia harjoitettiin aktiivisesti, vain kourallinen saavutti päämäärän ja pääsi ikuiseen paratiisiin. Nämä itsemuumioinnissa onnistuneet sokushinbutsut ovat edelleen esillä luostareissa.
Virallisesti tapa kiellettiin vuonna 1877, sillä sitä alettiin pitää avustetun itsemurhan muotona ja täten laittomana. Mutta kuka tietää, mitä luostareiden suljettujen ovien takana tapahtuu.
Hiljaisuuden torni
Kuva: Diego Delso | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Hiljaisuuden torni on alunperin Persiasta lähtöisin olevien parsien ikiaikainen hautaustapa. Intiassa ja Pakistanissa varsinkin nuoremmat sukupolvet haluaisivat zarathustralaisuuteen kuuluvan perinteen katoavan, ja heidän toiveensa voi hyvinkin toteutua, koska alueen korppikotkakanta on huvennut lähes olemattomaksi. Haaskalinnut ovat keskeisessä asemassa tradition ylläpitämiseksi.
Zarathustralaisuudessa elemnetit, kuten tuli ja maa, ovat pyhiä, eikä niitä voi saastuttaa kuolleella ruumiilla. Tästä syystä tuhkaus ja maahan hautaaminen eivät ole vaihtoehtoja. Niinpä ruumiit viedään varta vasten rakennettuun hiljaisuuden torniin korppikotkien hävitettäväksi. Torni eli dakhma on halkaisijaltaan hieman alle sata metriä ja sitä reunustaa viiden metrin korkuinen muuri. Pyöreän dakhman keskellä on varsinainen hautapaikka, johon ruumiit asetellaan tietyn järjestyksen mukaan: uloimmalle kehälle miehet, keskimmäiselle naiset ja kaiken sisin osa on varattu lapsille.
Ennen ”hautaamista” ruumis pestään härän virtsalla (lehmät ovat parseille pyhiä ja kunnioitettuja eläimiä) ja sen jälkeen vaatteet leikataan pois välineillä, jotka myös tuhotaan oltuaan kosketuksissa kuolleeseen. Normaalisti haaskalinnut tuhoavat ruumiin muutamissa tunneissa ja jäljelle jäävät luut huuhtoutuvat kaivoihin, joissa ne auringon ja lämmön seurauksensa hiljalleen hajoavat.
Ongelma on se, että esimerkiksi Mumbaissa ja Karachissa ei riitä korppikotkia syömään kaikkia ruumiita. Koska lintuja on niin vähän, on hiljaisuuden torneihin 70 000 hengen parsiyhteisön Mumbaissa jouduttu asentamaan auringonvaloa heijastavia peilejä, jotta ruumiit hajoaisivat nopeammin.
Korppikotkakadon havaittiin vuonna 2003 johtuvan karjalle annetusta diklofenaakki-tulehduskipulääkkeestä. Tutkimuksissa todettiin, että jopa 80 prosenttia alueen korppikotkista kärsi vakavasta sisäelinsairaudesta. Vaikka diklofenaakin käyttö karjalla kiellettiin vuonna 2006, ei se täysin loppunut ainakaan maaseudulla. Lisäksi karjasta käytetään nykyisin lähes kaikki luita ja nahkaa myöten, joten haaskalinnuille ei jää paljon koluttavaa; sekin on romahduttanut kantaa.
Tuhkat sisustuselementiksi
Etelä-Korea on yksi maailman tiheimmin asutuista maista. Sen pinta-ala on noin kolmasosa Suomesta, mutta väkiluku lähentelee 52 miljoonaa. Varsinkin kaupungeissa on ahdasta jo elävilläkin ja koko maa on hyvin vuoristoinen. Nämä faktat ovat syyllisiä siihen, että hautapaikat loppuvat.
Etelä-Koreassa päädyttiin melko erikoiseen ratkaisuun vuonna 2000, kun voimaan tuli laki, jonka mukaan kaikki siitä eteenpäin kaivettavat haudat on tyhjättävä 60 vuoden jälkeen. Mitä haudassa onkin jäljellä, jää omaisten huoleksi. Polttohautaus ei ole ollut kovinkaan suosittu hautaustapa, sillä eteläkorealaisessa kulttuurissa vanhempia sukupolvia arvostetaan suuresti ja omaisten muuttamista tuhkaksi on pidetty epäkunnioittavana. Maailma ja asenteet kuitenkin muuttuvat ja tällä hetkellä yli 90 prosenttia eteläkorealaisista valitsisi polttohautauksen; nuorista käytännössä jokainen. Lakimuutoksella on myös saattanut olla näppinsä pelissä.
Monet eteläkorealaiset ovat päätyneet ottamaan menehtyneet rakkaansa osaksi kotinsa sisustusta. Polttohautausbuumin alettua ihmiset halusivat silti edelleen jotain konkreettista, jonka ääressä hiljentyä, joten omaisten tuhkista alettiin tehdä helmiä. Usein sinivihreitä ja joskus pinkkejä tai mustia helmiä alkoi ilmestyä moniin koteihin. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää koruina, vaan monet pitävät helmiä läpinäkyvissä astioissa ympäri kotiaan. Toiset haluavat jakaa helmiä myös muille perheenjäsenille.
Bae Jae-yul, joka oli ensimmäisten joukossa perustamassa tuhkaa helmiksi muuttavaa yritystä, sanoo prosessin vievän noin 90 minuuttia. Siinä tuhkaa sulatetaan erittäin kuumassa lämpötilassa kunnes se kristallisoituu ja voidaan muokata helmiksi. Baen mukaan yhden ihmisen tuhkista saadaan tarpeeksi helmiä täyttämään noin litran kokoinen astia. Nuoremmilla luuntiheys on suurempi, joten tuhkaakin tulee enemmän ja helmiä voi syntyä lähes tuplamäärä.
Monet eteläkorealaiset ovat myös kaivaneet jo pitkäänkin haudattuina olleiden omaistensa jäänteet ylös ja muuttaneet ne kauniiksi helmiksi, joita sitten katsellaan nukkumaan mennessä, aamulla herätessä ja toiset jopa ottavat niitä laukkuun mukaan lähtiessään töihin.
Hauta kotitalon alla
Kuva: Shubert Ciencia | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)
Filippiinit on kulttuurillisesti hyvin kirjava valtio, joten erilaisia hautajaisperinteitäkin on runsaasti. Esimerkiksi Ifugaon provinssissa vainaja istuu kotimajan oven suussa useamman päivän. Ifugao on yksi harvoista Filippiinien alueista, joka on säilynyt kolonialismin turmelulta. Sen vuoksi vanhat perinteet ovat tänäkin päivänä hyvin voimissaan.
Hautajaisseremonia alkaa sillä, että ruumis pestään, sille laitetaan silmät peittävä side ja se laitetaan istumaan ulko-oven lähettyville. Vieressä palaa koko ajan tuli, joka pitää hyönteiset etäällä ja samalla kuivattaa ruumista, jota ei hetkeksikään jätetä yksin. Kylän vanhimmat istuvat vieressä ja kertovat tarinoita polttaen piippua ja juoden viinaa. Hajoavasta ruumiista lähtevälle hajulle myös naureskellaan, mutta ei epäkunnioittavasti, vaan yhdessä vainajan kanssa. Koko suku osallistuu prosessiin, jolla ruumis valmistellaan hautaan, mutta vainajan puoliso ei saa olla millään lailla mukana rituaalissa.
Itse asiassa puoliso ei saa edes nähdä ruumista sen jälkeen, kun se on istutettu varta vasten rakennettuun tuoliin ja ihmiset alkavat tuoda paikalle uhrilahjoja. Puoliso viettää enintään kahdeksan päivää kestävän suruajan kokonaan toisessa huoneessa tai asuu sen aikana muualla. Jos majassa on vain yksi huone eikä muuta majoitusta järjesty, voi puoliso olla samassa tilassa ruumiin kanssa kunhan hän ei katso siihen päin.
Kun neljä päivää on kulunut, siirretään ruumis pois tuolista ja siltä kuoritaan hajoamisesta pehmennyt iho. Tämä on hautajaisrituaalin tärkein ja paikallisten keskuudessa suosituin osa, sillä sen uskotaan lisäävän hedelmällisyyttä. Irrotettu iho haudataan vainajan kodin alle ja loppu ruumis kääritään guavan lehtiin ja palautetaan vielä pariksi päiväksi tuoliin istumaan. Kun varsinaiset hautajaiset koittavat, kaivetaan hauta lähelle ihoa, niin ikään kotitalon alle.
Tongan kuninkaan hautajaiset
Noin 170 erillisestä saaresta muodostuva Tonga on eteläisen Tyynenmeren ainoa jäljellä oleva kuningaskunta. Monarkia juontaa juurensa vähintään 900-luvulle ja vaikka viime vuosikymmeninä maassa on tehty paljon uudistuksia ja kuninkaan valtaa on siirretty pääministerin johtamalle hallitukselle, ovat monet vanhat perinteet yhä voimissaan. Esimerkiksi kuningasperhettä kunnioitetaan syvästi ja vaikka suurin osa tongalaisista on kristittyjä, palvotaan kuninkaallisia aiemman uskonnon mukaan: he ovat puoliksi jumalia.
Perinteisesti Tongan kuningas on ollut niin ylhäinen henkilö, että häneen ei kukaan saanut koskea. Nykyinen kuningas Tupou VI on kyllä nähty kättelemässä, joten tiukimmista säännöistä on luovuttu. Kuninkaan kuollessa traditiot kuitenkin ottavat vallan.
Ruumiseen ei saa koskea kuin muutama tarkasti valikoitu henkilö. Heidät tunnetaan ”pyhinä käsinä” eli nima tapu. Kun kuningas on valmisteltu haudattavaksi, joutuu nima tapu viettämään kolme kuukautta kestävän suruajan eristyksissä. Tuona aikana he eivät saa käyttää käsiään millään lailla juuri sen takia, että niillä on koskettu kuninkaan ruumista.
Nima tapu ei valita, vaikka kädet ovat viikkokaupalla käyttökiellossa. Aiemmin heidät tapettiin ja haudattiin kuninkaan kanssa, mikä oli suurin kunnia, jonka tongalainen voi saada. Kristinuskon tultua saarivaltioon nima tapun surmaamisesta luovuttiin ja kuningasta koskeneet kädet yksinkertaisesti leikattiin irti. Siihen verrattuna hetken aikaa toimettomiksi pakotetut kädet ovat mainio diili.
Läpi koko suruajan nima tapulla on käytössään palvelijoita, joiden tehtävä on auttaa kädettömiä toimissaan ja toteuttaa näiden kaikki toiveet ja tarpeet.
Fijin vapaaehtoiset kuolemat
Fijin kuolemaan liittyvät perinteet ovat sieltä erikoisimmista päästä. Fijillä on tuhansien vuosien ajan elänyt erilaisia perinteitä harjoittavia kansoja, joiden tapoja eurooppalaiset valloittajat kauhistelivat. Fijiläisille niissä ei tietenkään ollut mitään kummallista.
Yksi varsin erikoinen kuolemaan liittyvä perinne on perheenjäsenten surmaaminen. Vanhemmat asuvat perinteisesti vanhimman poikansa luona, mutta yhteiselossa tulee hetki, kun jonkun mitta täyttyy. Joko vanhemmat itse kertovat pojalleen, että ovat valmiita jättämään maallisen elämän tai vaihtoehtoisesti poika ilmoittaa vanhemmilleen, että näistä on tullut liian suuri rasite. Sitten koko perhe kerääntyy keskustelemaan siitä, haluavatko vanhemmat tulla elävältä haudatuiksi vai kuristavatko lapset heidät ensin. Itse kuolema ei enää ole asialistalla, sillä se on lyöty lukkoon siinä vaiheessa, kun jonkun mielestä hetki on koittanut. Hautajaiset ovat suuri juhla ja ne suunnitellaankin usein sellaiseen ajankohtaan, jolloin tarjolla on paljon hedelmiä ja kukkia.
Kuristaminen liittyy myös toiseen perinteeseen, jossa vainajan läheisiä surmattiin siinä uskossa, että yhteinen elämä jatkuisi tuonpuoleisessa. Usein kuristettu oli kuolleen miehen vaimo, mutta myös muut omaiset saattoivat haluta päiviensä päättyvän.
Nämä perinteiseen fijiläiseen kulttuuriin kuuluvat vapaaehtoiset kuolemat kumpuavat uskomuksesta, että ihminen siirtyy tuonpuoleiseen siinä tilassa, jossa hän jättää maallisen elämän. Siksi ihmiset ovat valinneet kuoleman ollessaan terveitä, jotta mahdolliset sairaudet tai vammat eivät seuraisi mukana ikuiseen elämään.
Näistä perinteistä luovuttiin pitkälti 1900-luvun aikana, kun länsimainen kulttuuri ja tavat tunkeutuivat Fijille.
El Muerto Parao
Monet tämän listan perinteistä ovat vanhoja tapoja, joista on pitkälti luovuttu. Puertoricolaisissa hautajaisissa vainaja on usein avoimessa arkussa, mikä on varsin yleinen tapa katolisissa siunaustilaisuuksissa. Siinä ei ole mitään erikoista, mutta rinnalle on noussut uusi trendi, el muerto parao, jossa vainaja laitetaan näytteille hänen elämäänsä kuvaavaan asetelmaan.
Marin-hautaustoimiston johtaja Damaris Marin on kertonut kehittäneensä täysin uudenlaisen palsamointimenetelmän, jolla ruumis saadaan näyttämään eläväiseltä. Lopputuloksen onnistumisesta voidaan toki olla montaa mieltä. El muerto parao on saanut positiivisen vastaanoton, sillä läheiset ottavat oikein mielellään vielä viimeiset kuvat menehtyneen rakkaansa kanssa.
Marin on ”rakentanut” jo melkoisia asetelmia – joko vainajan omasta tai perheen toiveesta. Mukana on moottoripyöriä, ambulansseja ja jopa nyrkkeilykehä.
Yllä olevalla videolla nähdään jalat ristissä istuva, vuonna 2016 kuollut Fernando de Jesus Diaz Beato, joka oli ensimmäinen silmät auki esitelty muumio. Marinin mukaan 26-vuotiaana menehtyneen vainajan omaiset olivat iloisesti yllättyneitä, sillä heille ”mies oli vaikuttanut täysin samalta kuin elossa ollessaan”.
Ma’nene-festivaali
Tana Torajan alue sijaitsee Indonesian neljänneksi suurimman saaren Sulawesin eteläisillä ylängöillä. Siellä elämä pyörii kuoleman ympärillä, mutta ei mitenkään pelottavalla tai synkällä tavalla: kuolema on torajalaisten elämän kohokohta.
Kun ihminen kuolee, on hän torajalaisille siinä vaiheessa vain sairas. Kuoleman ja hautajaisten välisen ajan, joka voi olla useita vuosia, vainaja asustaa kodin läheisyyteen rakennetussa tongkonan-talossa, jossa hänet palsamoidaan hyvin säilyväksi. ”Sairaalle” viedään ruokaa ja tupakkaa, ja häntä kohdellaan kuin ketä tahansa muuta. Tana Torajassa poltetaan paljon tupakkaa, eivätkä vainajat tosiaan ole mikään poikkeus. Hautajaisten suosituimmat uhrilahjatkin ovat tupakka ja puhvelit.
Hautajaiset itsessään ovat valtava, monipäiväinen spektaakkeli, johon kaukanakin asuvat sukulaiset ja ystävät matkustavat. Siellä uhrataan jopa useita kymmeniä puhveleita, koska niiden uskotaan auttavan taivaaseen pääsyssä. Lopulta palsamoitu ruumis laitetaan puuarkussa roikkumaan kallion seinämälle tai viedään luolaan odottamaan.
Lepää rauhassa -toivotus ei kuulu Tana Torajaan, sillä joka kolmas vuosi palsamoidut ruumiit kaivetaan esiin viettämään Ma’nene-festivaalia. Ruumiisiin suhtaudutaan kuten muihinkin perheenjäseniin: ne kylvetetään, niille puetaan uudet vaatteet ja niiden kanssa kuljetaan ympäriinsä kuin tilanteessa ei olisi mitään kummallista. Ja totta kai muumioilla on jatkuvasti kessu huulessa.
Eikä siinä paikallisille mitään kummallista olekaan, mutta länsimaalaisin silmin perinne on jokseenkin puistattava. Ma’nene on nykyään melko harvinainen, mutta silti löytyy niitä, jotka pitävät yllä tätä satoja vuosia vanhaa perinnettä.
Vauvat, jotka kuolevat ennen hampaiden puhkeamista, haudataan puuhun
Kuva: Matt Paish | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)
Onko väärin, jos Tana Toraja on listalla toistamiseen? Tuskin, kun luet tämän seuraavan.
Tutustuimme siis äsken siihen, miten muumioiden kanssa hengaillaan. Nyt siirrymme pieniin lapsiin, jotka haudataan erilaisin menoin. Torajalaiset uskovat, että ihminen alkaa tehdä syntiä siinä vaiheessa, kun hän oppii puhumaan. Puhumaan oppiminen yhdistetään hampaiden puhkeamiseen, joten hampaattomat vauvat ovat torajalaisessa kulttuurissa puhtaita ja synnittömiä. Tämän vuoksi pieniä vauvoja ei tarvitse haudata valtavin uhrimenoin eikä heitä tarvitse saatella matkaan kymmenien puhvelien henkien kanssa.
Kuolemantapauksen sattuessa suuren leipäpuun runkoon koverretaan onkalo, johon vauva laitetaan pystyasentoon. Sitten kolo peitetään palmukuiduilla, jotka kiinnitetään puisilla nauloilla. Vuosien kuluessa jäänteet sulautuvat runkoon, kun puu kasvattaa onkalon umpeen; palmunoksien pudotessa maahan prosessi on valmis. Yhdessä puussa voi olla haudattuna kymmeniä vauvoja, mutta viime vuosikymmeninä puuhaudat ovat harvinaistuneet. Siitä on kiittäminen parantunutta terveydenhuoltoa, jolla lapsikuolleisuus on saatu laskemaan.
Torajalaiset uskovat, että puu kuljettaa liian aikaisin lähteneiden vauvojen sielut eteenpäin ja ruumis jatkaa elämää osana puuta.
Lue myös:
- 10 brutaalia perinnettä, joita harjoitetaan edelleen tänä päivänä
- 10 tosielämän tarinaa, joissa ihminen nousi kuolleista
🤷♀️ Minkälaisia mietteitä nämä erikoiset hautajaiset ja perinteet herättivät? Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme!
Yhteiskunta
Delfiinit pelastivat surffaajan valkohailta: 10 uskomatonta sankaritarinaa, joissa eläin pelasti ihmishengen – osa 2
Tämän listan aiheena ovat uskomattomat sankaritarinat, joissa pääosia esittävät urheat eläimet! Nämä sankarieläimet ansaitsevat tunnustusta, sillä ne kaikki pelastivat ihmishengen.
Mukana listalla on eläimiä, jotka ovat pelastaneet ihmisiä monenlaisista tukalista tilanteista, oli kyseessä sitten toisen eläimen hyökkäys, sairaskohtaus tai vaikka sota.
Ei muuta kuin uskomattomien sankaritarinoiden pariin!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset eläimelliset sankaritarinat voit lukea tästä:
10 uskomatonta sankaritarinaa, joissa eläin pelasti ihmishengen – osa 1
Delfiinit uhmaavat haita
Ammattisurffaaja Todd Endris oli elokuun 28. päivänä vuonna 2007 kohtaamassa karmaisevan loppunsa: noin nelimetrinen valkohai oli päättänyt, että hän olisi sopiva lounas. Kaliforniassa Montereynlahdella sattuneessa hyökkäyksessä hai pääsi puremaan miestä niin, että tämän selän iho kuoriutui kuin banaaninkuori. Endrisin henki säästyi siinä kohtaa sen takia, että hän piti tukevasti kiinni laudastaan, jolloin vatsapuoli oli suojassa.
Hai kuitenkin hyökkäsi uudelleen ottaen miehen oikean jalan suuhunsa. Tilanteessa yllättävän loogisena pysynyt Endris kertoi myöhemmin, että oli niin tukevasti ankkuroituneena hain suussa, että onnistui toimittamaan vasemmalla jalallaan voimakkaita potkuja hain päähän, jolloin se irrotti otteensa.
Sekä saalis että saalistaja valmistautuivat seuraavaan hyökkäykseen.
Tässä vaiheessa Endrisin apuun oli saapunut ennestään tuttuja surffikavereita, pullonokkadelfiinejä. Ne muodostivat suojaavan kehän hänen ympärilleen ja miesylivoimalla saivat pidettyä hain etäällä. Endris pääsi rantaan pelastajiensa saattelemana.
Hän oli menettänyt puolet verestään ja sitä pulppusi luuhun asti auki olleesta jalan haavasta koko ajan lisää. Nopeasti ensiapua saanut surffari kuitenkin selvisi hengissä, ilman pysyviä fyysisiä vammoja, ja kuuden viikon toipumisen jälkeen hän oli takaisin rakastamansa lajin parissa.
Vuotta aiemmin Uudessa-Seelannissa delfiinit olivat toimineet juuri vastaavanlaisesti: muodostaneet suojaavan ympyrän neljän hengenpelastajan ympärille, kun nämä olivat joutuneet haiden hyökkäyksen uhreiksi. Itseasiassa tarinoita siitä, kuinka delfiinit ovat pelastaneet ihmisiä, tunnetaan jo antiikin Kreikan ajoilta. Kukaan ei vain tiedä miksi ne suojelevat ihmisiä jopa oman henkensä uhalla.
Lue myös: Kun veden alla vaanii tappava vaara – 10 hirvittävää haihyökkäystä
Gorillan äidinvaisto pelasti
Yksi lähimmistä sukulaisistamme, gorilla, voi olla meille ihmisille hengenvaarallinen. Ne ovat hyvin tarkkoja reviiristään, oli se sitten luonnossa tai eläintarhassa, eivätkä gorillahyökkäykset ole mitään harvinaisia tapauksia.
Vuonna 1996 Brookfieldin eläintarhassa Illinoisissa putosi 3-vuotias pikkupoika gorillojen aitaukseen kiivettyään suojaavan seinämän yli. Kaikki paikalla olleet ihmiset, tarhan työntekijät mukaan lukien, pelkäsivät pahinta mahdollista lopputulosta. Kahdeksanvuotias läntinen tasankomaagorilla Binti Jua kuitenkin yllätti heistä jokaisen.
Aitauksessa oli onnettomuushetkellä seitsemän gorillaa, mutta Binti Juan äidinvaisto pelasti kuuden metrin pudotuksessa loukkaantuneen pojan. Se juoksi ottamaan lapsen syliinsä, suojasi sitä muiden lajitoveriensa lähestyessä ja kantoi pojan lopulta aitauksen ovelle, jossa pelastushenkilökunta odotti. Koko tapahtuma-ajan gorillanaaras kantoi selässään omaa puolitoistavuotiasta poikastaan, Koolaa.
Maaliskuun 17. päivänä 37-vuotta täyttänyt Binti Jua asustelee edelleen Brookfieldin eläintarhassa, ja on isoisoäiti Koolan tyttären, Kamban, pojalle Zacharylle.
Kitty, joka myös palohälyttimenä tunnetaan
Vuonna 2014 newyorkilainen Danielle Schafer pelasti tienvarresta löytäneensä kissan ja nimesi vain pariviikkoisen pennun Kittyksi. Viisi vuotta myöhemmin, lokakuussa 2019, Kitty teki vastapalveluksen ja vuorostaan pelasti eläinlääkäriksi opiskelevan Schaferin.
Eräänä yönä Schafer heräsi siihen, kun Kitty hyppi hänen päällään. Makuuhuoneen ulkopuolelta kuului ääniä ja Schafer luuli ensin jonkun yrittävän murtautua sisään. Noustuaan ylös tarkastamaan tilannetta hän huomasi asuntonsa seinien olevan tulessa; yksikään palohälyttimistä ei jostain syystä ollut lauennut.
Hätääntyneenä Schafer juoksi makuuhuoneeseen hakemaan kissaansa, mutta Kittyä ei näkynyt missään. Savun keskellä hän löysi tiensä takaovelle ja lopulta ulos. Ulkona hän auttoi talon muita asukkaita kiipeämään turvaan ulos ikkunoista, mutta samalla tuntien suurta surua ja huonoa omaatuntoa Kittyn kohtalosta.
Seuraavana päivänä hän palasi pahoin palaneelle asunnolleen etsimään merkkejä Kittystä. Palomiesten mukaan kissaa ei ollut löytynyt, mutta Schafer kieltäytyi uskomasta.
Hän oli oikeassa, Kitty löytyi lopulta asunnosta sisältä! Kitty oli hengittänyt paljon savua ja kärsi silmävammoista, mutta oli kuitenkin elossa. Se oli ensin herättänyt rakkaan omistajansa ja sen jälkeen piiloutunut tyynyjen sekaan moneksi tuntia.
Lehmä vs Hevonen
Vaikka haihyökkäys pääsi tällekkin listalle, niin todellisuudessa lehmät tappavat vuosittain moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin hait. Fiona Boyd, 40-vuotias perheenäiti, oli joutua yhdeksi lehmän uhriksi kauniina kesäisenä päivänä vuonna 2007.
Boydilla oli miehensä kanssa maitokarjatila Skotlannisssa, lähellä Castle Douglasin kaupunkia. Eräänä päivänä hän oli yksin töissä tarkoituksenaan erottaa vasikka emostaan. Samalla laitumella oli muitakin lehmiä, mutta maatilaelämään tottunutta Boydia eivät 600-kiloiset eläimet pelottaneet.
Vasikka alkoi kuitenkin kiljahdella hädissään, mikä sai nuoren emolehmän paniikkiin ja hyökkäämään Boydin kimppuun. Se tönäisi naisen nurin ja Boyd tiesi, että jos lehmät näkevät jonkin eläimen maassa, voivat ne ”lyöttäytyä yhteen” ja tappaa. Lehmä ei kuitenkaan päästänyt Boydia nousemaan, vaan talloi ja puski tätä. Boyd uskoi loppunsa koittaneen.
Yhtäkkiä lehmä perääntyi ja Boyd huomasi hämmästyksekseen samalla laitumella olleen Kerry-hevosen tulleen apuun. Se oli huomannut omistajansa olevan pulassa ja alkoi potkimaan hyökännyttä lehmää. Tilanteen rauhoituttua Kerry pysytteli suojelevaisesti Boydin rinnalla, kun tämä yritti toipua shokistaan.
Hengenpelastaja Kerry sai palkinnoksi omenoita ja porkkanoita, ja tuosta tapauksesta lähtien se suhtautui Boydiin erityisen suojelevaisesti.
Papukaijan hätähuuto
Denverissä, Coloradossa, asunut Megan Howard koki marraskuussa 2008 lastenhoitajan pahimman painajaisen, kun kaksivuotias Hannah Kuusk oli melkein tukehtui hänen vahtivuorollaan.
Howard oli tehnyt pienokaiselle välipalaa valmiiksi ja laittoi lämmitetyn Pop-Tart-leivonnaisen pöydälle hetkeksi jäähtymään. Luonto kuitenkin kutsui ja hän juoksi käymään pikaisesti vessassa. Asioillaan ollessaan hän alkoi kuulla lemmikkipapukaijansa Willien huutoja.
Lintu räpytteli siipiään ja kiljui ”Äiti, Vauva, Äiti, Vauva”. Howard juoksi vessasta katsomaan mikä oli hätänä ja huomasi järkytyksekseen Kuuskin haukkovan henkeään. Tyttö piti kädessään puoliksi syötyä leivonnaista ja hänen kasvonsa sekä huulensa olivat jo sinertävät. Willie lopetti huutonsa vasta, kun Howard otti tilanteen haltuun.
Howard käytti Heimlichin otetta ja sai pelastettua tukehtuvan tytön, mutta antoi pelastumisesta kaiken kunnian Willielle. Ilman papukaijan hälytystä hän ei ehkä olisi ehtinyt ajoissa paikalle. Willie sai myöhemmin Punaisen Ristin eläimille myönnettävän hengenpelastajapalkinnon.
Lue listan ensimmäinen osa: 10 uskomatonta sankaritarinaa, joissa eläin pelasti ihmishengen – osa 1
Lue myös:
Ihmiset saavat monesti tunnustuksia ja palkintoja pelastaessaan jonkun hengen. Tämän listan kaikki sankarieläimet ansaitsisivat virallisen juhlapäivän uroteoistaan.
Eläimet ovat yksi Listafriikin ja myös lukijoiden lempiaiheita, ja tällä kertaa ihmetellään eläimiä, jotka ovat pelastaneet ihmisiä tukalista tilanteista, oli kyseessä sitten toisen eläimen hyökkäys, sairaskohtaus tai vaikka sota.
Mukana ovat tottakai ihmisen suosikkilemmikit koira ja kissa, mutta myös muutama villieläin, joiden käytös herättää kummastusta.
Ei muuta kuin uskomattomien sankaritarinoiden pariin!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset eläimelliset sankaritarinat ovat luvassa myöhemmin.
LuLu – urhea possu
Kuva: Jon Butterworth | Unsplash
Vietnamilainen minipossu LuLu nautti elämästään hillomunkkeja syöden. Omistaja Jo Ann Altsman oli miehensä Jackin kanssa ottanut alunperin tyttärelleen kuuluneen lemmikin tilapäisesti hoitoon, mutta lähes 70-kiloinen LuLu olikin jäänyt sille tielle. Onneksi niin, koska vuonna 1998 se pelasti Altsmanin hengen.
Nainen oli kärsinyt jo aiemmin sydänvaivoista ja oli epäonnekseen yksin kotona, kun sydänkohtaus iski. Kukaan ei kuullut avunhuutoja, koska lähistöllä ei ollut ristinsielua. Neuvokas LuLu kuitenkin aisti asioiden olevan huonosti. Se ahtautui koiranluukusta ulos ja ravasi läheiselle tielle, johon se pisti pitkälleen. Useampi auto ajoi loukkantuneen LuLun ohi (se oli saanut vammoja tunkeutuessaan takapihan aitojen läpi), mutta onneksi eräs mies pysähtyi ihmettelemään tiellä makaavaa possua. LuLu nousi välittömästi ylös ja johdatti miehen Altsmanin luo.
Ambulanssilla sairaalaan kuljetetulle Jo Ann Altsmanille tehtiin välittömästi sydänleikkaus ja lääkärit olivat sanoneet pelastumisessa olleen kyse minuuteista. Sankari-LuLusta tuli kuuluisa: se sai paljon mediahuomiota ja palkintoja. LuLu esiintyi Oprah Winfreyn ja David Lettermanin keskusteluohjelmissa ja ystävystyi George Clooneyn kanssa.
Paras palkinto possulle oli kuitenkin omistajien jatkuva helliminen ja loppumattomat hillomunkit.
Leijonat pelastivat tytön pakkoavioliitolta
YK:n mukaan ei ole kovin harvinaista, että Etiopian syrjäisillä seuduilla nuoria tyttöjä kidnapataan kodeistaan ja pakotetaan naimisiin aikuisten miesten kanssa. Monesti uhria hakataan ja raiskataan, koska tämä ei suhtaudu myönteisesti järjestelyyn. Vuonna 2005 oli käynyt jälleen niin, että ryhmä miehiä oli napannut koulusta kotiinsa matkalla olleen 12-vuotiaan tytön viedäkseen hänet pakkoavioliiton satamaan omassa yhteisössään.
Viranomaiset löysivät tytön pahoinpideltynä viikon kuluttua, mutta sieppaajat olivat paenneet. Syykin oli selvä: löydettäessä tytön seurana oli kolme leijonaa. Leijonat olivat hyökänneet ja ajaneet miehet karkuun, mutta jääneet tytön omien sanojen mukaan ”vartioimaan häntä”. Kun etsintäpartio löysi eriskummallisen joukkion, poistuivat leijonat suosiolla takavasemmalle.
Leijonat olivat alunperin erittäin todennäköisesti aikoneet tehdä tytöstä päivällisen, mutta jostain syystä niin ei ollut käynyt. Tyttö joutui sairaalahoitoon kidnappaajiensa aiheuttamien vammojen vuoksi, mutta leijonat eivät olleet koskeneetkaan häneen. Afrikassa villieläimiä tutkinut Stuart Williams arvioi, että tyttö säästyi, koska hänen vaikerointinsa kuulosti leijonanpennun ääntelyltä, mikä mahdollisesti sai eläimet hämilleen.
Tarina olisi voinut päättyä monella tapaa paljon pahemmin.
Sotasankari Cher Ami
Puluja ei ehkä pidetä lintumaailman fiksuimpina tapauksina. Muuttuuko mielipiteesi, jos puhutaan kirjekyyhkyistä? Kyse on kuitenkin samasta siivekkäästä eli kesykyyhkystä.
Sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikaan värvättyinä oli satojatuhansia kirjekyyhkyjä, monen eri maan joukoissa.
Lokakuun 3. päivänä 1918 ryhmä amerikkalaisia sotilaita oli saarrettuna Saksan linjojen takana. Joukon johtajana toiminut majuri Charles Whittlesey yritti saada viestin omilleen, mutta kolme matkaan lähetettyä kyyhkyä oli jo ammuttu saksalaisten toimesta alas. Tilanne kävi vielä tukalammaksi, kun Yhdysvaltojen joukot rupesivat ampumaan saarroksissa ollutta ryhmää, jonka he luulivat olevan vihollisia.
Lopulta Whittlesey lähetti matkaan Cher Amin, joka oli sodan aikana onnistunut kuljettamaan jo 12 viestiä perille. Cher Amin jalassa olleeseen pieneen kanisteriin laitettiin viesti:
”Olemme tiellä, joka kulkee 276.4:n kanssa samansuuntaisesti. Oma tykistömme tulittaa meitä. Jumalan tähden, lopettakaa.”
Saksalaiset huomasivat linnun ja alkoivat tulittaa sitä. Yksi laukaus lävisti Cher Amin rinnan, sen silmä vahingoittui pahasti ja toinen jalka roikkui vain yhden jänteen varassa. Osumasta ja vammoistaan huolimatta urhea Cher Ami suoritti tehtävänsä ja sai toimitettua viestin perille: Whittlesey ja 194 sotilasta pelastuivat.
Cher Ami kuoli Yhdysvaltoihin palattuaan vuonna 1919; todennäköisesti haavoittumisensa seurauksena ja sille myönnettiin Croix de Guerre, Ranskan armeijan ansiomitali. Nykyisin yksijalkainen Cher Ami seisoo täytettynä Smithsonian-instituutin luonnontieteellisen museon näyttelyssä, jonka nimi on ”Vapauden hinta: Amerikkalaiset sodassa”.
Dory-pupu: Elävä verensokerimittari
Avustajakoira voidaan kouluttaa havaitsemaan omistajansa matala verensokeri. Se osaa haistaa verensokerin vaihtelun ihmisen ihon kautta. Ehkä siksi ei ole yllättävää, että muutkin eläimet pystyvät siihen. Se taas on yllättävää, että ne voivat reagoida muutokseen, vaikka niitä ei ole siihen opetettu.
Alkuvuodesta 2004 englantilainen Simon Steggall loikoili sohvalla kotonaan Cambridgeshiressä ja katseli televisiota. Vaimo Victoria puuhasteli omiaan lähistöllä ja ajatteli silmät kiinni olevan miehen vain nukahtaneen rankan työpäivän jälkeen. Hän ei osannut aavistaa, että tämä oli vaipunut matalan verensokerin aiheuttamaan diabeettiseen sokkiin ja menettänyt tajuntansa.
Pariskunnalla oli lemmikkikani Dory, jolla ei ollut lupaa nousta huonekaluille, ja yleensä se olikin hyvin tottelevainen. Tuona päivänä Victoria huomasi Doryn kuitenkin hypänneen sohvalle ja komensi sitä alas. Dory ei totellut, vaan siirtyi hyppimään ja rummuttamaan Simonin rinnan päälle ja yllättäen nuoli tämän kasvoja. Täysin epätyypillinen käytös sai Victorian tajuamaan, että jokin oli huonosti ja hän sai hälytettyä apua.
42-vuotiaalla Simonilla oli ollut diabetes lapsuudesta saakka, mutta tuolla kertaa kohtaus oli tullut täysin yllättäen. Ambulanssin kuljettajana työskennellyt Victoria ei voinut uskoa, että merkit olivat menneet häneltäkin ohi.
Onneksi he olivat hankkineet Doryn. Kani oli asustanut Steggalleilla vasta kolme kuukautta.
Buddy-koira näppäili hätänumeron
Joe Stalnaker oli saanut nuorempana armeijassa ollessaan pysyvän vamman päähänsä, minkä takia hän kärsii yllättäen iskevistä kohtauksista, jotka voivat johtaa tajuttomuuteen. Scottsdalessa, Yhdysvalloissa, asuva Stalnaker ei välttämättä pysty itse hälyttämään apua, joten hän oli hankkinut saksanpaimenkoira Buddyn avukseen. Buddy oli koulutettu hakemaan isännälleen puhelimen ja oikein pahassa tilanteessa soittamaan hätänumeroon.
Vuonna 2008 puolitoistavuotiaan avustajakoiran taidot pistettiin tosielämän testiin, kun se huomasi omistajansa kunnon heikkenevän. Se osasi hampaillaan painaa oikeita näppäimiä, ja hätäkeskuksen vastattua se alkoi vikistä ja haukkua. Stalnakerin puhelinnumeroon oli järjestelmässä kirjattu, että soitto voi tulla joltain muulta kuin ihmiseltä. Ambulanssi oli paikalla muutamassa minuutissa ja tajuttomana löydetty Stalnaker selvisi parilla sairaalapäivällä.
Avustaja- ja opaskoirat nostavat kyllä ”ihmisen paras ystävä” -termin aivan omalle tasolleen!
Lue myös:
Yhteiskunta
Raskauden aikana vauvasta äitiin siirtyvät solut saattavat suojata syövältä – 10 yllättävää faktaa äideistä
Äitien kunniaksi paneudumme tällä listalla siihen, miten upeita ja ihmeellisiä tyyppejä he ovat. Hyvää äitienpäivää jo näin vähän etukäteen!
Toukokuun toisena sunnuntaina vietettävä äitienpäivä on maailman kolmanneksi suosituin juhlapäivä, heti joulun ja pääsiäisen jälkeen. Äitienpäivä menisi todennäköisesti uskonnollisten juhlien edelle, jos se olisi kaikkialla maailmassa samana päivänä. Esimerkiksi Malawissa äitienpäivä on lokakuussa, Indonesiassa joulukuussa ja Georgiassa maaliskuussa.
Joka puolella maapalloa juhlitaan äitejä uskonnosta, kulttuurista ja päivämäärästä riippumatta.
Listafriikki keräsi päivänsankareiden kunniaksi faktoja äideistä ja vähän äitienpäivästäkin. Muistetaanhan juhlia näitä supersankareita jokaisena vuoden päivänä ❤️
Äidin aivot muuttuvat
Raskaus muuttaa naisen elämän kokonaisvaltaisesti. Keho käy läpi muutoksia, jotka on helppo havaita paljaalla silmillä, mutta myös aivot muuttuvat. Tutkimusten mukaan jo raskausaikana erittyvä oksitosiinihormoni kääntää naisen aivot äitiysvaihteelle.
Raskausajan hormonit saavat aivoissa aikaan rakenteellisia muutoksia: hermosoluihin syntyy uusia väkäsiä, jotka kasvattavat solun pinta-alaa, ja solut muodostavat uusia synapseja eli liitoksia muihin soluihin. Äidin tiedonkäsittelykyky paranee ja aivot valmistautuvat toimiin, joilla uusi ihminen pidetään hengissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kapasiteetti olisi pois jostain muualta. Eihän uuden kielen oppiminenkaan tarkoita sitä, ettei sen jälkeen enää osaisi soittaa kitaraa.
Vauvan synnyttyä äidin hormonit ottavat lopullisesti vallan, millä taataan se, että hän keskittyisi vain jälkikasvuunsa. Monet aivojen osat, jotka vastaavat muun muassa tunteista, motivaatiosta, palkitsemisesta ja suunnittelusta, ovat muuttuneet lopullisesti. Kiintymys- ja mielihyvähormonien – oksitosiinin ja dopamiinin – eritys vain kiihtyy vauvaa hoitaessa.
Äidin ei myöskään tarvi olla raskauden kokenut, sillä hormonit ottavat valtaansa vauvan ensisijaisen hoitajan, oli hän biologisesti sukua tai ei. Tutkimuksissa on todettu, että myöskään vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä.
Äidin äänet kehittävät vauvan aivoja
Äiti ei ole ainut, jonka aivot muuttuvat. Vauva tietenkin kehittyy kohdussa, mutta vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan äidin äänet ja sydämen syke auttavat lapsen aivoja kasvamaan. Pitkään on toki arveltu, että äidin puhe raskauden aikana vahvistaa vauvan kehitystä, mutta nyt siihen on saatu todisteita.
Tutkimusryhmä otti kokeeseen mukaan 40 vauvaa, jotka olivat syntyneet 8-15 viikkoa etuajassa, ja jotka viettävät suurimman osan elämänsä alusta yksin keskoskaapissa.
Osaan keskoskaapeista asennettiin pienet kaiuttimet, jotka toistivat äidin puhetta ja sydämen ääniä. Äänet oli tallennettu siten, kuin ne kuuluisivat vauvalle kohtuun. Vauvoille soitettiin ääniä kuukauden ajan kolme tuntia päivässä. Kontrolliryhmän vauvat saivat tyytyä kuuntelemaan osaston tavallisia ääniä, kuten useimmat keskoset ennen tätä tutkimusta.
Koejakson lopussa vauvojen aivot kuvattiin. Tutkijat huomasivat, että äidin puheelle ja sydämen lyönneille altistuneiden vauvojen aivojen kuuloalue oli huomattavasti suurempi kuin toisella ryhmällä.
Voidaan siis päätellä, että vauvoille kannattaa raskausaikana jutella niin paljon kuin jaksaa. Yksinpuhelu ei ole enää ollenkaan noloa, vaikka eiväthän odottavat äidit ole koskaan yksin, joku kuuntelee aina.
Äidin puhe rauhoittaa lasta
Äidin puhe ei vaikuta vauvaan vain tämän ollessa kohdussa. Se voi vaikuttaa lapseen yhtä voimakkaasti kuin fyysinen kosketus eli äidin halaus.
Vuonna 2010 julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa asetettiin kymmenittäin 7-12-vuotiaita tyttöjä stressaaviin tilanteisiin. Heidän täytyi ratkoa matemaattisia ongelmia ja pitää improvisoituja puheita täysin outojen ihmisten edessä. Kokeeseen osallistuneilla tytöillä havaittiin kiihtynyttä sydämen sykettä ja huomattavaa nousua stressihormoni kortisolin tasossa.
Tukalan kokemuksen jälkeen tytöt jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä katsoi neutraaleja tunteita herättävän Pingviinien matka -dokumentin. Toinen ryhmä sai viettää äitiensä kanssa fyysisesti aikaa ja kolmas ryhmä puhui äitiensä kanssa puhelimessa.
Niillä tytöillä, jotka pääsivät halaamaan äitiään, havaittiin nousu oksitosiinin, jo aiemmin mainitun mielihyvähormonin, määrässä. Oksitosiinin erittyminen vähentää kortisolin määrää, ja laskee siten stressitasoa. Sen oli aiemmin uskottu erittyvän vain fyysisen kontaktin seurauksena, mutta yllättäen myös niiltä, jotka soittivat äideilleen, saatiin samanlainen tulos. Elokuvaa katsoneilla ei samanlaista muutosta havaittu.
Useimpien meistä on varmaan helppo allekirjoittaa tutkimustulos. Mikään ei rauhoita samalla lailla kuin puhelu äidille; se saa tukalimmatkin tilanteet tuntumaan vähemmän pahoilta. Iästä riippumatta.
Ensimmäinen äitienpäivä
Yhdysvaltalainen Ann Jarvis oli 1860-luvulla käydyn sisällissodan aikainen aktivisti, joka järjesti pahoin jakautuneessa Virginian osavaltiossa yhteistilaisuuksia, joihin oli kutsuttuna sekä Konfederaation että Unionin joukoissa taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden äitejä. Hän halusi äitien avulla saada luotua yhteisöllisyyttä uudelleen, ja pisti pystyyn vuonna 1868 ”Äitien ystävänpäivä” -komitean.
Äitienpäiväliike ei ottanut tuulta alleen, ja Jarvis menehtyi toukokuun 9. päivänä vuonna 1905, näkemättä ensimmäistäkään äitienpäivää. Hänen tyttärensä Anna Jarvis alkoi kuitenkin lähes pakkomielteisesti jatkamaan äitinsä ajamaa asiaa. Hän järjesti vuosittain äitinsä kuolinpäivän tienoilla muistotilaisuuksia, ja sai määrätietoisella työllä vietyä äitienpäiväaatetta eteenpäin. Muutaman vuoden päästä päivää vietettiin jo laajalti maan joka kolkassa.
Anna Jarvisin periksiantamattomuuden johdosta presidentti Woodrow Wilson julisti vuonna 1914 toukokuun toisen sunnuntain, äitienpäivän, kansalliseksi juhlapäiväksi.
Äitienpäivä Suomessa
Suomeen äitienpäivä tuli opettaja ja kouluneuvos Vilho Reiman ansiosta. Reima oli ollut Yhdysvalloissa matkalla juuri äitienpäivän aikaan vuonna 1910. Parin vuoden ajan hän yritti markkinoida aatetta kotimaassaan, mutta kansa ei innostunut.
Reima ei kuitenkaan luovuttanut, vaan lähti yrittämään uudelleen vuonna 1918, ja kirjoitti Koti-lehteen artikkelin, jossa haastoi kuntia järjestämään sisällissodassa kaatuneitten äideille lämminhenkisiä tilaisuuksia. Reima muistutti jakautunutta kansaa siitä, että vihollisenkin äidillä on sydän, joten juhliin olisi syytä kutsua kunniavieraina kaikkien kaatuneitten äidit. Se loisi ihmisiin uskoa, toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.
Alavieska oli ainut, joka tarttui haasteeseen. Juhlan otti järjestääkseen joukko kansakoulujen opettajia yhdessä kirkkoherran kanssa. Heinäkuun 7. päivänä järjestettävästä tilaisuudesta ilmoitettiin kirkollisissa ilmoituksissa ja mukaan kutsuttiin kaikki seudun äidit, erityisesti ”maanpuolustuksessa kaatuneiden sankarien äidit”. Tarjoiluksi luvattiin teetä, ”mutta jokaisella olkoon sokeria muassansa”.
Alavieskalaisten äitienpäiväjuhlia ylistettiin myöhemmin Koti-lehdessä ja kerrottiin, että tilaisuudessa pidettiin puheita, laulettiin ja esitettiin kuvaelmia.
Vuonna 1927 äitienpäivä vakiintui nykyiselle paikalleen, toukokuun alkupuolelle.
Äidin läsnäolo saa aivot toimimaan eri lailla
Ajatko autoa eri tavalla silloin, kun äitisi on kyydissä? Mahdollisesti teet sen aivan tietoisilla valinnoilla, mutta ainakin teini-ikäisillä kuskeilla äidin läsnäolo autossa muuttaa aivojen toimintaa.
Vuonna 2015 toteutetussa yhdysvaltalaistutkimuksessa 25:tä teiniä (16-19-vuotiaita, koska maassa saa ajokortin 16-vuotiaana) pyydettiin suorittamaan ajotesti simulaattorilla niin nopeasti kuin mahdollista. Jokaisessa risteyksessä kuskille tuli eteen tilanne, jossa hänen piti päättää pysähtyykö keltaisilla valoilla vai ajaako läpi viime hetkellä. Pysähtymisestä rapsahti kolme lisäsekuntia.
Kun koehenkilöt olivat yksin, ajoivat he keltaisten valojen läpi 55 prosenttia kerroista. Kun heidän äitinsä oli paikalla, väheni määrä 45 prosenttiin.
Se ei kuitenkaan ollut tutkimuksen yllättävin tulos, lähinnä ehkä odotettu.
Aivokuvista voitiin havaita, että yksin ajaessaan teinien aivojen palkitsemiskeskus aktivoitui, kun he ottivat riskin ja kiihdyttivät innoissaan läpi keltaisten valojen.
Äidin ollessa lähistöllä mielihyvähormoni dopamiinia erittävä palkitsemiskeskus aktivoitui, kun kuski teki turvallisen ratkaisun eli pysähtyi valoihin.
Vaikka teini-ikäistä kuskia turhauttaisi pysähtyminen, palkitsevat aivot sellaisesta toiminnasta, jota me odotamme muiden meiltä toivovan. Ja äidithän toivovat lastensa pysyvän turvassa eikä ottavan liian suuria riskejä.
Äiti on henkilökohtainen lääkkeiden valmistaja
Suukottelu ei ole vain ihmisäitien tapa, vaan sitä tekevät kaikki nisäkkäät. Useimmilla eläimillä hellyydenosoitusta vastaa nuoleminen. Se vahvistaa sidettä vauvan ja äidin välille.
Suukottelulla on kuitenkin myös tärkeä tehtävä vauvan puolustuskyvyn kehittymisessä, sillä vastasyntyneen vauvan vastustuskyky on vähäinen. Kun äiti pussailee vauvan poskia, ottaa hän samalla ikään kuin näytteitä taudinaiheuttajista, joita on lapsen kasvoilla. Äidin suusta patogeenit päätyvät nielurisoihin, jotka koostuvat ihmisen puolustusjärjestelmän kivijalasta, imukudoksesta.
Äiti muuttuu vauvan henkilökohtaiseksi apteekiksi, kun hänen valkosolunsa alkavat tuottaa vasta-aineita juuri niille patogeeneille, jotka vauvan kasvoilla majailevat. Rintamaidon välityksellä lapsi saa räätälöidyn puolustuspaketin ulkoisia uhkia vastaan.
Sanottakoon vielä, että myös äidinmaidonkorviketta syövät lapset kasvavat oikein terveinä ja tyytyväisinä. Imetys ei ole mikään äitiyden mittari.
Naisten äänioikeus ratkesi äidin kehotukseen
Vuonna 1919 useat Yhdysvaltojen osavaltiot olivat hyväksyneet naisten äänioikeuden. Jotta äänioikeus tuli lisätyksi liittovaltion perustuslakiin, oli sen oltava hyväksytty 36:ssa osavaltiossa, silloisesta 48:sta. Kesään 1920 mennessä lakimuutoksen oli hyväksynyt 35 ja kaikki roikkui Tennesseen varassa.
Alustavissa keskusteluissa oltiin päädytty umpikujaan edustajien jakauduttua kannoissaan 48-48 tasatilanteeseen. Puhemies päätti ottaa naisten äänioikeuden äänestykseen, ja tuhannet vastaan- ja puolestapuhujat täyttivät Nashvillen kadut.
Muuan 24-vuotias Harry Burn, siihen mennessä nuorin osavaltion lainsäädäntöelimeen valittu edustaja, oli jo päättänyt äänestää lakimuutosta vastaan yhdessä muiden republikaanien kanssa. Juuri ennen äänestystä hän oli kuitenkin saanut äidiltään Febb Burnilta kirjeen, jossa luki:
”Rakas poikani, äänestä naisten äänioikeuden puolesta. Olen odottanut sinun tuovan rohkeasti kantasi esille, mutta vielä en ole sitä nähnyt. Muista olla reipas poika! Siinä kaikki äidiltä tällä erää. Rakkaudella, Mama.”
Harry Burn marssi elokuun 18. päivän äänestykseen punainen ruusu rintapielessään ja äidin kirje povitaskussaan. Punainen ruusu oli vastustajien merkki ja lakimuutosta kannattavat pitivät keltaista kukkaa.
Äänestyksessä Burn sanoi kaikkien järkytykseksi ”aye”.
Niin Tennesseessä laillistettiin naisten äänioikeus ja Yhdysvaltojen perustuslakiin sisällytettiin 19. lisäys, joka takaa yhtäläisen äänioikeuden.
Äiti kantaa lapsiaan ikuisesti sydämessään, kirjaimellisesti
Vauva saa reilu puolet perintöaineksestaan äidiltään, mutta myös hän siirtää osan itseään äidilleen. Vauvan soluja siirtyy kohdun kautta äidin verenkiertoon, josta ne kulkeutuvat muualle elimistöön: rintoihin, sisäelimiin ja joskus ne muuntuvat jopa hermosoluiksi. Monesti vauvan soluja on löytynyt myös sydämestä. Tutkituissa kudoksissa vauvan soluja on ollut noin yksi tuhannesta, aika iso määrä siis.
Äidille vieraiden solujen on ajateltu aiheuttavan joitain autoimmuunisairauksia, mutta tuoreimman tutkimustiedon valossa niiden uskotaan osittain suojaavan häntä vakavilta sairauksilta, kuten syöviltä sekä sydän- ja verisuonisairauksilta. Myös naisilta, jotka eivät ole koskaan olleet raskaana, on löydetty Y-kromosomeja (eli ”mieskromosomeja”) sisältäviä soluja.
Se voi johtua monesta syystä: kohdussa sulautuneesta veljestä tai siitä, että naisen äidiltä on siirtynyt aiemmasta raskaudesta tulleita poikavauvan soluja. Voi myös olla, että nainen on tietämättään ollut raskaana, mutta raskaus on päättynyt spontaanisti hyvin aikaisessa vaiheessa.
Solujen vaihto on siis molemminpuolista, sillä myös äidiltä siirtyy kokonaisia soluja vauvaansa. Ihan niin kuin äidit eivät olisi jo tehneet tarpeeksi meidän puolestamme!
Ei määrä, vaan laatu
Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan lasten kehitykselle ei ole erityisen merkityksellistä se, kuinka paljon vanhemmat viettävät heidän kanssaan aikaa, vaikka kyse olisi kehityksen kannalta tärkeistä 3-11 välisistä ikävuosista. Teini-ikäisille lapsen ja vanhemman välinen aika sen sijaaan on määrällisesti tärkeämpää; mitä enemmän yhteistä aikaa, sitä helpommin teinit pysyvät poissa pahanteosta.
Pienille lapsille tärkeintä on yhdessä vietetyn ajan laatu. Tutkimuksen mukaan kahdenkeskistä touhua ei tarvitse olla paljon, kunhan se aika on täysin pyhitetty lapselle ilman muita häiriötekijöitä, kuten puhelinta ja tietokonetta. Joten nyt kaikki äidit: huoli ja huono omatunto pois, vaikka et omasta mielestäsi ehtisi koulun, töiden tai harrastusten vuoksi puuhailemaan tarpeeksi lastesi kanssa.
Lue myös:
Yhteiskunta
Mistä vappu juontaa juurensa ja estääkö kuivahiiva humaltumisen? Näin vappua juhlitaan meillä ja muualla
Lakitukset, kippistelyt, marssit ja piknikit – sitä on suomalainen vappu! Opiskelijavappu, työväen juhla, vappunaamiaiset… Mikä ikinä onkaan sinun tapasi juhlia, niin ota tästä kevään juhlasta kaikki irti!
Suomessa vapun ajatellaan usein olevan meidän erityinen juhlamme, mutta asia ei todellakaan ole niin. Ympäri maailman juhlitaan toukokuun ensimmäisenä päivänä; syitä ja tapoja on kuitenkin monia.
Listafriikki tutustuu nyt vapunviettoon kotona ja muualla. Lisäksi lopussa on vinkkejä siihen, miten välttää liiallinen humaltuminen ja miten työläästä ilmapallojen puhaltamisesta saa hauskaa.
Leppoisaa ja siman sekä munkin makuista vappua kaikille!
Kevään juhla
Muinaisessa Irlannissa ja Skotlannissa vietettiin huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa kelttiläistä Beltane-juhlaa. Beltane tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”hyvä tuli”, ja silloin sytytettiinkin suuria kokkoja. Haltiatulien uskottiin parantavan karjan hedelmällisyyttä ja eläimet ajettiin seremoniallisesti kokkojen läpi.
Suomessa on, paljon ennen vappumarsseja ja valkolakkeja, vietetty niin ikään kevään juhlaa. Silloin pelloille on sytytetty helavalkeita karkottamaan pahoja henkiä, soitettu kelloja ja tietysti tanssittu ja juotu simaa. Hauska yhtymäkohta kelttien Beltane-juhlaan on se, että helajuhla oli usein se ajankohta, jolloin karja pääsi talven jälkeen ensimmäistä kertaa laitumelle ja ne ajettiin silloin tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.
Työväen juhla
Työväki otti vapun omakseen viimeistään 1800-luvun lopulla. Jo pidempään toukokuun ensimmäinen päivä oli tunnettu niin sanottuna moving-päivänä, jolloin työsopimukset oli laitettu uusiksi ja ihmiset vaihtoivat työpaikkojaan. Liike sai kunnolla alkunsa Chicagosta, jossa kyseisenä päivänä vuonna 1866 vaadittiin mielenosoituksessa kahdeksantuntista työpäivää. Valitettavasti tuo mielenilmaus (niinkuin moni muukin) päättyi työläisten ja poliisin väkivaltaiseen kahakkaan.
Maailman vasemmistopuolueet julistivat Pariisissa vuonna 1889 toukokuun ensimmäisen päivän työläisten mielenosoituspäiväksi. Sillä haluttiin kunnioittaa Chicagon mellakoissa kuolleita 11 työläistä. Suomeen työväen juhla rantautui heti seuraavana keväänä, ja ensimmäisissä kokoontumisissa pidettiin lähinnä puheita, uskaliaimmat tanssivat ja lauloivat.
Mielenosoitusten tai paremminkin vappumarssien tai -kulkueiden suosio alkoi nousta 1960-luvulla, jolloin nuori sukupolvi alkoi kiinnostua politiikasta ja vasemmisto teki nousuaan.
Noitia, salkoja ja pyhimyksiä
Huhtikuun viimeisen ja toukokuun ensimmäisen päivän välisenä yönä juhlitaan Saksassa Walpurgisnachtia.
Se on saanut nimensä pyhän Valburgin mukaan, joka oli 700-luvulla elänyt katolilainen pyhimys. Hänen ansioluettelonsa on melkoista luettavaa, sillä Valburg on sekä merimiesten, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelijatar että suojelupyhimys nälänhätää, raivotautia ja hinkuyskää vastaan.
Sata vuotta Valburgin kuoleman jälkeen hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin Eichstättin kaupunkiin toukokuun 1. päivänä vuonna 870. Sen kunniaksi pakanallinen kevään juhla sai kristillisen nimen. Sana vappu juontaa juurensa Valburgiin.
Mutta juhlittuhan tuota kyseistä päivää on paljon ennen Valburgia. Koristeltuja vappusalkoja pystytetään nykyäänkin, vaikka niiden hedelmällisyyttä edistävistä vaikutuksista voidaan olla montaa mieltä.
Lisäksi noitien on tuona yönä uskottu kerääntyvän suureen juhlaa saksalaiselle Brockenin vuorelle odottamaan kevään tuloa. Noitien karkottamiseksi on myös sytytetty vappukokkoja.
Eurooppalaiset maahanmuuttajat veivät vappuperinteet mukanaan myös Yhdysvaltoihin ja Australiaan (kuvassa vappusalko vuodelta 1901), joissa vielä viime vuosisadalla vappusalot nousivat ja noidat paloivat kokoissaan. Sittemmin kyseisissä valtioissa virallinen juhla on pyhitetty työväestölle.
Siis vappukokkoja?
Kyllä. Vappukokko on todellinen asia. Todennäköisesti juhannussalko ja -kokko ovat siirtyneet ruotsalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriin juuri Saksasta. Me vain olemme siirtäneet ne myöhempään ajankohtaan.
Saksassa kokkoja on poltettu siis siksi, että noidat eivät ilmeisesti välitä savusta. Tšekissä on samanlainen perinne. Huhtikuun 30. päivää kutsutaan siellä nimillä pálení čarodějnic (suom. noitien polttaminen) tai čarodějnice (suom. noidat). Silloin talvi saatetaan seremoniallisesti loppuun polttamalla vappukokoissa räsyistä ja oljista tehtyjä noitia tai luudanvarsia.
Sekä Saksassa että Tšekissä syöminen, juominen ja juhliminen kuuluvat olennaisena osana noitien karkottamiseen.
Kieloja, käärmeitä ja valkolakkeja
Ranskassa vappu on Fête du Muguet eli kukkien päivä. Silloin ranskalaiset antavat toisilleen kieloja. Perinne sai alkunsa vuonna 1561, kun kuningas Kaarle IX sai toukokuun ensimmäisenä päivänä kieloja tuomaan onnea. Hän päätti vuosittain ruveta antamaan kukkasen jokaiselle hovin daamille ja ranskalaiset ovat jatkaneet entisen kuninkaansa tapaa.
Bulgariassa toukokuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan Irmindeniä, jolloin karkotetaan käärmeitä ja liskoja. Uskomuksen mukaan matelijoiden kuningas tulee silloin esiin, ja jos ihmiset sinä päivänä työskentelevät pelloilla, joutuivat he varmasti käärmeen pistämäksi kesällä. Karmean kohtalon välttääkseen bulgarialaiset sytyttävät tulia ja ihmiset hyppivät huutaen niiden yli. Sen pitäisi pelottaa käärmeet pois.
Ruotsissa vapun juhlinta vaihtelee maan eri alueiden välillä. Joissain kaupungeissa opiskelijat juhlivat aivan samalla lailla kuin Suomessa. Meille opiskelijavappu on nimenomaan rantautunut länsinaapurista. Killat ja ammattikunnat järjestivät kestejä ja nuoret kiersivät laulamassa talosta taloon.
Ruotsalaisilta korkeakouluopiskelijoilta tuli Suomeen myös lakki, jota alettiin alunperin käyttää oppilaskunnan merkkinä. Siitä oli kaksi versiota, tummempi talvimalli ja valkoinen kesämalli. Vappuaatto oli kevään ensimmäinen päivä, kun kesälakki painettiin juhlallisin menoin päähän.
Vappu Havaijilla
Vappua juhlitaan englanninkielisissä maissa nimellä May Day (suom. toukokuun päivä). Yhdysvaltojen Havaijilla juhla tunnetaan nimellä Lei Day. Vuodesta 1928 saakka toukokuun ensimmäinen päivä on pyhitetty värikkäille leille eli kaulassa pidettäville kukkaseppeleille.
Jokaisella Havaijin saarella järjestetään valtavia festivaaleja, joissa syödään, juodaan ja tanssitaan hulaa. Kaiken keskiössä on tietenkin leit, joita saa tehdä itse, ostaa tai jopa esitellä valmistustaitojaan kilpailussa.
Pääkaupungissa Honolulussa juhlintaa johtaa lei-kuningatar, joka on aiemmin valittu perustuen leintekotaitoon, pätevyyteen hulassa ja havaijin kielen osaamiseen.
Miten juoda tulematta humalaan?
Tämä vinkki käy mihin juhlaan tai illanistujaisiin tahansa, mutta erityisen kätevä se on koko päivän (tai monta päivää) kestävään vapun juhlintaan. Mainittakoon vielä, että Listafriikki ei missään nimessä kannusta ketään ylettömään alkoholinkäyttöön. Järjenkäyttö sen sijaan on sallittua, jopa toivottavaa.
Mutta sitten siihen vappuniksiin.
Yhdysvaltalainen panimoyrittäjä Jim Koch, on kollegoidensa ihmetyksen aihe olutfestivaaleilla, joissa niin asiakkaat kuin panimoiden edustajatkin kumoavat lukuisia ”maistiaisia”. Koch ei ikinä vaikuta olevan huonossa hapessa, vaikka muut menevät pitkin seiniä ja lattioita.
Hänen vinkkinsä on kuivahiiva. Aktiivisessa hiivassa on entsyymiä nimeltään alkoholidehydrogenaasi, joka pilkkoo alkoholia ennen kuin se pääsee verenkiertoon.
Yksi lusikallinen kuivahiivaa ”kumoaa” yhden alkoholiannoksen, joten Kochin täytyy aina ennen kosteaa iltaa arvioida paljonko juomaa tulee uppoamaan. Kuivahiiva kannattaa miehen mukaan sekoittaa vaikka jogurttiin, jolloin sitä on helpompi syödä.
Uskoo ken tahtoo.
Lue myös: Näin pääset eroon krapulasta! 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen
Ilmapallon täyttäminen puhaltamatta
Tämä vinkki ilmapallojen täyttämiseen ei ole erityisen nopea, mutta sitäkin hauskempi vappuniksi!
Tarvitset etikkaa, ruokasoodaa, tyhjän pullon ja tietysti ilmapallon. Suppilo helpottaa hommaa myös suunnattomasti; paperista tehty versio riittää hyvin.
Kaada tyhjään pulloon noin desilitra etikkaa. Tämän jälkeen valittavanasi on kaksi vaihtoehtoa: hauska versio tai paikat siistinä pitävä versio.
Siistimpi vaihtoehto: Laita tyhjän ilmapallon sisälle suppilon avulla kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa. Laita ilmapallo pullon suuaukon ympärille ja tiputa sisältö pulloon. Yllä olevalla videolla esimerkki tästä vaihtoehdosta.
Hauska versio: Mittaa lasiin kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa ja kaada määrä suppilon avulla kerralla pulloon. Nyt on oltava valmiina ja laitettava ilmapallo salamannopeasti pullon suuaukon ympärille ennen kuin tavara ruiskuaa ulos.
Mutta toisaalta: Mitä sitten, jos vähän roiskuu!? Vappu on riemukas juhla!
Lue myös:
Yhteiskunta
Oppilaita suljettiin pieneen, pehmustettuun komeroon: 10 käsittämätöntä kurinpitotapausta kouluista – osa 2
Minkälaisia kurinpitomenetelmiä on sallittua käyttää kouluissa? Suomessa saa esimerkiksi antaa jälki-istuntoa, voidaan kirjoittaa varoitus tai oppilas voidaan erottaa määräaikaisesti koulusta.
Vaikka meilläkin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten saattoi saada karttakepistä näpeille, on oppilaan fyysinen kurittaminen nykyään lailla kiellettyä. Kaikkialla maailmassa tilanne ei kuitenkaan ole sama.
Listafriikki otti tälle listalle mukaan sellaisia kurinpitomenetelmiä, joissa koulut ja opettajat ovat tehneet hurjia ylilyöntejä. Häpäisy ja nolaaminen eivät ole toimivia ratkaisuja, ja osa näiden toimeenpanijoista on joutunut maksamaan teoistaan kovan hinnan – sanan jokaisessa muodossa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset järjettömät kurinpitotapaukset voit lukea tästä:
Käsiraudoissa pihalle
Vuonna 2010 Alexa Gonzales, 12-vuotias newyorkilainen koululainen kirjoitti vihreällä tussilla pulpettinsa kanteen: ”Rakastan ystäviäni Abbyä ja Faithia. Lex oli täällä 2/1/10.”.
Se mitä Gonzales teki, oli toki väärin, sillä eihän pöytään saa piirrellä. Mutta seuraamukset olivat hienoisesti sanottuna yliampuvat. Ei jälki-istuntoa tai pulpetin puhtaaksi kuuraamista, vaan NYPD paikalle ja tyttö käsiraudoissa ulos koulusta.
Forest Hillin koulussa oli nollatoleranssi graffiteja kohtaan, ja sellaiseksi opettaja ja koulun rehtori tytön piirtelyt määrittelivät.
Gonzales pidätettiin ja hänet marssitettiin läheiselle poliisiasemalla luokkakavereiden ja henkilökunnan katsellessa vierestä. Pidätyksensä jälkeen Gonzales joutui odottamaan äitiään asemalla käsiraudoissa useamman tunnin ajan.
Vaikka koulu pyysi ylireagointiaan anteeksi, ja pidempi määräaikainen erottaminen lyhennettiin vain kolmeen päivään, joutui Gonzales tekemään rikoksensa takia ylimääräisen kirjaesittelyn ja kirjoittamaan aineen siitä, mitä oli oppinut tapauksesta. Niin, ja hänet määrättiin suorittamaan kahdeksan tuntia yhdyskuntapalvelusta.
Luokkakaverit äänestivät ulos luokasta
Vuonna 2008 floridalaisella, viisivuotiaalla Alex Bartonilla oli ongelmia koulussa. Hänellä todettiin pari vuotta myöhemmin autismikirjoon kuuluva Aspergerin oireyhtymä, jota ei tuolloin kuitenkaan vielä oltu diagnosoitu.
Barton oli tullut kouluun ilman reppuaan ja kansiotaan, joten opettaja oli lähettänyt pojan rehtorin kansliaan puhuteltavaksi. Hieman myöhemmin hänet passitettiin luokasta takaisin nuhdeltavaksi, sillä hän oli häirinnyt tuntia.
Kun Barton toisen kerran lähti luokasta, oli opettaja Wendy Portillo pyytänyt muita luokan oppilaita listaamaan asioita, joista he eivät Bartonissa pitäneet. Keskustelu jatkui, kun Barton palasi luokkaan. Hän joutui kuuntelemaan, kun luokkatoverit ja opettaja luettelivat kaikki ne asiat, jotka hänessä olivat ”vialla”. Opettaja Portillo ilmoitti jossain vaiheessa inhoavansa Bartonia.
Kun haukkuminen oli saatu päätökseen, järjesti Portillo vielä äänestyksen, jossa päätettiin äänin 14-2, että kukaan ei halua Bartonia kyseiseen luokkaan. Järkyttävästä tapauksesta huolimatta Portillo sai jatkaa virassaan, mutta vuonna 2010 piirikunnan koululautakunta ja Bartonin äiti pääsivät oikeudessa sopimukseen, jonka mukaan Bartonille maksettiin 350 000 dollaria vahingonkorvauksia.
Huulirasva on kielletty
Tämä kohta ei varsinaisesti sisällä rangaistusta, mutta liippaa aihetta sen verran läheltä, että kuuluu ehdottomasti listalle.
Vuonna 2014 viidesluokkalainen Grace Karaffa joutui virginialaisessa Stuart Graft -koulussaan ongelmiin huulirasvan käytöstä; se oli nimittäin ehdottomasti kiellettyä. Karaffa kärsi kuivista ja pahasti halkeilevista huulista, joten joutui rasvaamaan niitä useita kertoja päivässä. Tai ainakin hän yritti, sillä joka kerta opettaja oli kieltämässä ja estämässä rasvauksen.
Kummallisen säännön mukaan koulu piti huulirasvaa lääkkeenä, jonka käyttämiseen olisi pitänyt olla resepti. Kouluvalvoja George Earhartin mukaan käytäntö oli koko piirikunnan laajuinen, ja tehty vain suojelemaan kaikkia oppilaita. Huulirasvan kieltäminen oli osa ohjelmaa, jossa tartuntatautien leviämistä yritettiin minimoida. Lääkäri voi määrätä huulirasvaa lääkinnällisestä syystä, mutta silloinkin kouluterveydenhoitajan on levitettävä sitä oppilaalle. Vaihtoehtoisesti oppilaan huoltaja voi tulla kesken koulupäivän rasvaamaan lapsensa huulet.
Eräänä talvisena päivänä, kun Karaffan huulet olivat halkeilleet verille saakka ja opettaja käski häntä lähtemään luokasta, jos rasvaus tosiaan olisi välttämätöntä, päätti toimelias tyttö yrittää tehdä asialle jotain. Tullessaan koulusta kotiin hän ilmoitti isälleen, että aikoo muuttaa typerän säännön. Karaffa aloitti vetoomuksen, johon hän keräsi sadoittain nimiä ja sai useita opettajiakin puolelleen. Lopulta kouluhallinto lupasi tarkastella linjaustaan, mutta asia ei kuitenkaan koskaan muuttunut miksikään.
Tussilla piirtelyä kasvoihin
Opettajilla on varmasti lukuisia keinoja, joilla motivoida lapsia oppimaan uusia asioita. Mutta kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että tussilla naamaan piirtäminen ei kannusta ketään.
Tällaisen menetelmän oli kuitenkin omaksunut neljännen luokan opettaja Summer Larsen, joka ei ollut tyytyväinen oppilaidensa tuloksiin kansallisessa, lukutaitoa mittaavassa kokeessa.
Pettynyt Larsen keksi toisia oppilaita palkitsevan ja toisia nolaavan rangaistuksen. Hän asetti heikot pisteet saaneet oppilaat valinnan eteen: nämä pääsisivät välitunnille vain siinä tapauksessa, että antaisivat luokkakavereidensa piirtää tussilla kasvoihinsa. Kolme oppilasta päätti suosiolla jäädä luokkaan, mutta kuusi tarttui jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Vanhemmat olivat hivenen yllättyneitä, kun kyseiset oppilaat tulivat koulusta kotiin kasvot kuorrutettuina viiksillä, parroilla ja erinäisillä pilanimillä. Tuohtuneet vanhemmat ottivat luonnollisesti kouluun yhteyttä, sillä rangaistus tuntui kohtuuttomalta niitä lapsia kohtaan, joilla muutenkin oli hankaluuksia oppimisen kanssa. Seuraamuksia ei yleisestä paheksunnasta huolimatta tullut koululle kuin sen puoleen opettaja Larsenillekaan.
Eristäminen pehmustettuun komeroon
Mint Valleyn ala-asteella Washingtonissa selvisi syksyllä 2012 erittäin järkyttävä tapa rangaista (tai koulun mukaan rauhoittaa) oppilaita. Koulun oppilaita oli suljettu pieneen, kauttaaltaan pehmustettuun komeroon, jos he olivat käyttäytyneet huonosti.
Karmea kurinpitomenetelmä nousi päivän valoon, kun ekaluokkalaisen Ryleigh Wilsonin vanhemmat alkoivat huomata muutoksia poikansa käytöksessä. Koulu soitti vanhemmat usein hakemaan kiljuvan ja hyperventiloivan poikansa kotiin kesken päivän, eikä tämä jossain vaiheessa enää halunnut mennä ollenkaan kouluun ja pelkäsi olla yksin.
Pian näiden merkkien jälkeen erään toisen oppilaan vanhempi julkaisi Facebookissa kuvan koulun eristyskopista: pimeästä, ikkunattomasta ja pehmustetusta komerosta, johon oppilaita oli teljetty. Ryleigh Wilson kertoi vanhemmilleen joutuneensa koppiin usein, viimeksi siksi, että oli noussut tuoliltaan ilman opettajan lupaa.
Eristyskopit ovat Washingtonin osavaltiossa erityislapsille tarkoitetuissa kouluissa lailla hyväksyttyjä, kunhan niiden käyttöön on vanhempien lupa, mutta tässä kyseisessä tapauksessa lapsilla ei ollut erityistarpeita, eivätkä vanhemmat tienneet koko komeron olemassaolosta. Osaa lapsista oli pidetty kopissa useampia tunteja.
Viisi perhettä nosti vuonna 2015 syytteen koulupiiriä vastaan, mutta turhaan: kurinpitomenetelmä oli lainmukainen, vaikka vanhemmat eivät asiasta tienneetkään.
Vaikka liittovaltion laissa alaikäisten eristäminen on kiellettyä julkisin varoin rahoitetuissa psykiatrisissa sairaaloissa sekä vankiloissa, ei se koske kouluja, sillä osavaltiot säätävät niiden suhteen omat lakinsa. Valamiehistö uskoi opettajien arvioita lasten erityistarpeista, vaikka niitä ei jokaisella oltu diagnosoitukaan.
Lue ensimmäinen osa: Häpeäkauluri, terapialaukkuun sullominen ja lounas lattialla: 10 käsittämätöntä kurinpitotapausta kouluista – osa 1
Lue myös:
Yhteiskunta
Häpeäkauluri, terapialaukkuun sullominen ja lounas lattialla: 10 käsittämätöntä kurinpitotapausta kouluista – osa 1
Jälki-istuntoa, varoitus, määräaikainen erottaminen koulusta. Siinä muutama kurinpitomenetelmä, joita Suomessa on sallittua käyttää.
Toki meilläkin on vielä joitakin vuosikymmeniä sitten voinut saada karttakepistä näpeille, mutta nykyään oppilaan fyysinen kurittaminen on lailla kiellettyä. Näin ei joka puolella maailmaa ole.
Listafriikki otti kuitenkin tällä kertaa listalleen kurinpitomenetelmiä, joissa koulut ja opettajat ovat tehneet hurjia ylilyöntejä. Häpäisy ja nolaaminen eivät ole toimivia ratkaisuja, ja osa näiden toimeenpanijoista on joutunut maksamaan teoistaan kovan hinnan – sanan jokaisessa muodossa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset järjettömät kurinpitotapaukset ovat luvassa myöhemmin.
Terapialaukku
Terapialaukku ei sanana kuulosta kovinkaan pahalta; lähinnä joltain rauhoittavalta tekniikalta. Todellisuus on toinen.
Joulukuun 14. päivänä vuonna 2011 Yhdysvaltojen Kentuckyssa Sandra Baker meni hakemaan kolmasluokkalaista, autistista poikaansa Christopheria koulusta. Kävellessään kohti luokkahuonetta hän kuuli poikansa äänen, mutta ei kuitenkaan nähnyt ketään. Ääni tuli käytävälle jätetystä kankaisesta merimiessäkistä, jonka suuaukko oli solmittu kiinni narulla.
Christopher oli sullottu laukkuun, koska hän ei ollut suostunut tekemään tehtäviään.
Myöhemmin selvisi, että tuo ei ollut ensimmäinen kerta, kun Christopher tai joku muu erityislapsille suunnatun koulun oppilaista oli pistetty rangaistuksena säkkiin rauhoittumaan; tapa oli varsin paljon käytetty. Kaikki terapialaukkumenetelmää käyttäneet opettajat erotettiin kansalliseksi skandaaliksi nousseen tapauksen jälkeen.
Häpeäkauluri
Entinen eläinlääkäri Laurie Bailey-Cutkomp ikävöi ilmeisesti aiempaan työpaikkaansa, kun hän toimi floridalaisessa Zephyrhills High -lukiossa opettajana vuonna 2012.
Bailey-Cutkomp toi nimittäin luokkaansa koirilla käytettävän kaulurin, joka estää haavojen nuoleskelua ja tikkien irti repimistä. Opettaja oli päättänyt käyttää kauluria rangaistuksena huonosti käyttäytyville oppilaille. Idea oli lähtenyt tunnilla katsotusta Up – kohti korkeuksia -elokuvasta, jossa eräs koira joutuu pitämään ”häpeäkauluria”.
Vaikka Bailey-Cutkomp kertoi kaulurin pukemisen oppilaille olleen lähinnä vitsi, ei koulu ollut asiasta mielissään. Varsinkaan siinä vaiheessa, kun nolon muovikartion kaulaansa saaneista oppilaista alettiin julkaisemaan kuvia sosiaalisessa mediassa.
Opettaja vapautettiin hetkeksi tehtävistään, mutta sai lopulta palata takaisin töihin.
Valetanssiaiset
Vuonna 2010 mississippiläinen koulu kielsi 18-vuotiasta Constance McMilleniä tulemasta vuosittaisiin tanssiaisiin tyttöystävänsä kanssa. Constance olisi myös halunnut laittaa päälleen smokin. Hän sai kuitenkin jyrkän, kieltävän vastauksen vararehtorilta, rehtorilta, kouluvalvojalta ja jopa koululautakunnan lakimieheltä. Tyttöpari ei olisi tervetullut.
McMillen otti välittömästi yhteyttä kansalaisoikeusjärjestöön, joka puolestaan informoi koulua kiellon laittomuudesta. Koulu reagoi peruuttamalla koko tanssiaiset. Nuori nainen ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, sillä hän oli hurjistunut koulun päätöksestä. McMillen haastoi koulupiirin voitokkaasti oikeuteen syrjinnästä, sillä lain mukaan hänellä oli tietenkin täysi oikeus osallistua. Korvauksia hän ei saanut, mutta niitä hän ei ollut (sillä kerralla) hakemassakaan.
Maanlaajuisen mediamylläkän kohteeksi joutunut koulu päätti kuitenkin kostaa ”röyhkeälle” McMillenille, ja kertoi tälle joidenkin oppilaiden vanhempien järjestävän korvaavan tilaisuuden, johon tytöt olisivat toki tervetulleita.
McMillen ja hänen tyttöystävänsä eivät kuitenkaan tienneet, että koulu oli vedättänyt heitä. Kun pariskunta saapui tanssiaisiin, ei paikalla ollut kuin he kaksi ja viisi oppimisvaikeuksista kärsinyttä oppilasta. Kaikki muut olivat samaan aikaan muualla järjestetyissä, varsinaisissa tanssiaisissa.
Koululautakunta ei ollut ottanut opikseen, sillä he joutuivat maksamaan McMillenille 35 000 dollaria vahingonkorvauksia julkisesta nöyryytyksestä ja syrjinnästä. Vaikka raha tuli auttamaan McMilleniä tulevissa yliopistomaksuissa, ei summa korvannut henkistä kärsimystä, jonka koulun henkilökunta ja myös koulukaverit huijauksellaan aiheuttivat.
Hiusten leikkaaminen
Vuonna 2009 milwaukeelainen Lamaya Cammon istui pulpetissaan pyöritellen juuri letitettyjä hiuksiaan. Seitsemänvuotias Cammon oli saanut letteihinsä kauniita helmiä, jotka ilmeisesti kiinnostivat enemmän kuin oppitunti.
Cammonin opettaja kehotti tyttöä useampaan otteeseen keskittymään ja lopettamaan leikkimisen, mutta tuloksetta. Lopulta opettaja houkutteli ekaluokkalaisen pöytänsä ääreen muka tarjotakseen karkkia, mutta ottikin käteensä sakset ja leikkasi tytöltä yhden letin pois.
Järkyttynyt Cammon rupesi itkemään ja palasi pulpettiinsa nolona, sillä koko luokka oli alkanut nauramaan. Kyseinen, nimettömänä pysynyt, opettaja sai jatkaa työssään, mutta sai pahoinpitelystä 175 dollarin sakon. Hän kertoi olleensa lopen turhautunut Cammonin poissaolevaan käytökseen, mutta pyysi tekoaan kuitenkin anteeksi. Cammonkin sai valitettavasti rangaistuksen, sillä hänet siirrettiin toiseen luokkaan, pois ystäviensä seurasta.
Lounastaminen lattialta
Vahinkoja sattuu, mutta ilmeisesti newjerseyläisessä Charles Sumner -koulussa ei saisi sattua. Vuonna 2009 eräs oppilas tiputti vahingossa kannullisen vettä ruokalan lattialle, mistä monessa paikassa oltaisiin selvitty pelkällä kuivaamisella. Koulu päätti kuitenkin rangaista koko joukkoa viidesluokkalaisia.
Oppilaat joutuivat kymmenen päivän ajan syömään lounaansa likaisella lattialla istuen, ja heitä jopa uhkailtiin rangaistuksen pidentämiselle, jos joku uskaltaisi kertoa menettelystä kotonaan. Osa lattialle määrätyistä lapsista ei ollut edes koulussa, kun minimaalinen vahinko oli päässyt käymään.
Asia kuitenkin kiiri vanhempien korviin, ja koulua vastaan nostettiin syyte. Koulun vararehtori Theresa Brown kiisti syytökset, mutta myönsi lattialla syömisen. Oikeudessa hän mainitsi syyksi jakkaroiden ja pöytien vähyyden, mikä ei tietenkään mennyt kenellekään läpi, sillä oppilaat eivät olleet saaneet käyttää lattialla edes tarjottimia, vaan ruoka oli täytynyt pitää ohuilla serveteillä.
Kaikki omituisen kurinpitotapauksen uhreiksi joutuneet oppilaat eivät lähteneet kanteeseen mukaan, mutta ne seitsemän, jotka kävivät vanhempiensa kanssa oikeustaisteluun, saivat vahingonkorvauksena yhteensä 500 000 dollaria.
Lue myös:
Yhteiskunta
Pääsiäisen perinteet: Tyttöjä ruoskitaan hedelmällisiksi ja suklaapussieläin korvaa pupun
Pääsiäisen perinteet pitävät sisällään virpomista, pääsiäismunia ja -pupuja, rairuohoa ja koristeltuja pajunkissoja. Näin siis meillä Suomessa.
Samoja elementtejä on pääsiäisen vietossa muuallakin, mutta jokaisella kulttuurilla on siihen omat mausteensa. Ei tietysti pidä unohtaa, että pääsiäinen on sekä kristinuskossa että juutalaisuudessa tärkeä juhla; eri syistä toki. Vuosisatojen aikana se on pakanallisten perinteiden kanssa yhdistynyt siksi iloiseksi sekamelskaksi, jollaisena me sitä nykyään vietämme.
Suomessakin pääsiäisen perinteet vaihtelevat riippuen siitä, missä päin maata ollaan. Pääsiäisen perinteet myös muuttuvat jatkuvasti. Nykyään virpomaan voi lähteä vaikka kissa-asussa tai pääsiäispupuna.
Listafriikki katsasti erilaiset pääsiäisen perinteet sekä monisyisen historian tuttujen symbolien ja tapojen takana.
Läntinen trullittelu vs itäinen virpominen
Kuva: Jens-Uwe Jahns | Pixabay
Aloitetaan lista eräällä kotimaan pääsiäisperinteellä.
Suomen itäosissa virpominen on palmusunnuntaihin liittyvä perinne, jossa ihmiset ovat kiertäneet naapurista toiseen toivottamassa hyvää terveyttä ja onnea. Palkan virpoja sai alunperin tulla hakemaan vasta paaston päätyttyä pääsiäisenä ja saadut virvontaoksat tuli säilyttää ikonien päällä helatorstaihin saakka. Pakanallinen pahojen henkien karkottaminen ja kristillinen palmunlehvillä tervehtiminen kulkevat käsi kädessä.
Pohjanmaalla satojen vuosien ajan tunnettu trulliperinne on lähtöisin vanhasta tavasta, jossa naapurien navetoista kierreltiin varastelemassa karjaonnea tulevalle vuodelle. Siihen sekoittui kristinuskon lietsomat noitavainot ja suojautuminen pahoilta voimilta. Naapurin rouvia tai noitia yritettiin karkottaa muun muassa tulella, mistä on saanut alkunsa pääsiäiskokkojen polttaminen.
Nykyisin itäinen ja läntinen perinne ovat sekoittuneet keskenään; pääsiäisen aikaan ovikelloja soittelevat noidiksi pukeutuneet lapset koristeltujen pajunoksiensa kanssa ja toivottavat tutulla virpomislorulla onnea tulevalle vuodelle.
Maantieteellisenä erona on enää se, että muualla virvotaan palmusunnuntaina ja Pohjanmaalla trullitellaan pääsiäislauantaina.
Pääsiäispupu
Kuva: Pixabay
Jäniksellä on pitkät perinteet kevään juhlinnoissa. Uuden alkua ja hedelmällisyyttä hyvin kirjaimellisesti symboloiva jänis on ollut muinaisen Eostrea-jumalattaren maanpäällinen muoto. Vaikka hän oli jänis, niin jumalallisena olentona Eostrea toki pystyi munimaan värikkäitä munia. Jänis on siis kauan toiminut keväisenä elämän tuojana.
Saksalaisiin kansantaruihin kuuluu lisäksi tarina köyhästä naisesta, joka pääsiäisherkkujen sijaan piilotti lapsiltaan värikkäiksi maalattuja munia puutarhaansa. Kun lapset olivat etsimässä aarteita, hyppelehti lähistöllä jänis, jonka he luulivat jättäneen munat jälkeensä.
Saksalaisten maahanmuuttajien mukana idea munia tuovasta jäniksestä levisi Atlantin toiselle puolelle, jossa siitä kehittyi kaupallinen, joulupukin veroinen, pääsiäispupu.
Pääsiäispussikaniini taistelee vieraslajia vastaan
Kun englantilaiset vuonna 1788 iskivät lippunsa ja perustivat ensimmäisen siirtokuntansa Australiaan, oli heillä laivoissaan mukana villikaniineja. Siitä alkoi yksi historian pahimmista vieraslajien aiheuttamista tuhoista. Ne kilpailevat alkuperäisen eläimistön kanssa ravinnosta ja elintilasta.
Pääsiäispupu on Australiassa kaikesta huolimatta pääsiäisen tähti ja paraatien odotetuin kulkija, mutta sen rinnalle on tekemässä nousua Pääsiäispussikaniini.
Pussikaniinit ovat vähän jänistä isompia, pitkähäntäisiä ja -korvaisia pussieläimiä, jotka ovat hyvin uhanalaisia. Vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä pussikaniineja oli kaksi lajia, mutta niistä pienempi on kuollut sukupuuttoon. Suomen nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti muuten vuonna 2008 pussikaniinille uudeksi nimeksi korvapusseli, jota Suomen kielen lautakunta ei valitettavasti hyväksynyt.
Lähinnä markkinointitempauksena kehitetty pääsiäispussikaniini lisää ihmisten tietoisuutta lajin uhanalaisuudest,a ja suklaapusseleiden myynnistä saatava tuotto menee tämän harvinaistuneen kotoperäisen lajin suojelutyöhön.
Lue myös: Haitalliset vieraslajit – 10 tuhoa kylvävää tunkeilijaa
Bermudan leijafestarit
Kuva: Trương Hoàng Huy Ngân | Pixabay
Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvalla, Atlantin valtameressä sijaitsevalla Bermudalla vietetään pääsiäistä hyvin eri tavoin kuin muualla.
Nimittäin pitkänäperjantaina kaikki bermudalaiset kokoontuvat ulos lennättämään värikkäitä, kotitekoisia leijoja, jotka on valmistettu silkkipaperista, narusta ja puu- tai bambutikuista.
Suosituksi festivaaliksi kasvanut leijan lennätys juontaa juurensa erääseen opettajaan, joka yritti selittää oppilailleen tarinaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Konsepti ei tuntunut uppoavan pyhäkoululaisiin, joten opettaja teki Jeesusta muistuttavan leijan havainnollistaakseen kohoamista.
Monissa Bermudalla lennätettävissä leijossa on edelleen risti; merkkinä ja muistuttamassa ilonpidon alkuperästä.
Koristellut munat johtotähtenä
Kuva: Pixabay
Mikään ei kuvaa pääsiäistä samalla tavalla kuin munat. Olivat ne sitten maalattuja, suklaisia tai piilotettuja.
Munia on pidetty aina uuden elämän, hedelmällisyyden, jälleensyntymisen ja kaiken sellaisen symbolina, mikä sopii kevääseen ja siten pääsiäisen aikaan. Maalla tai uskonnolla ei ole väliä, sillä munilla on samantyyppinen merkitys joka kulttuurissa.
Jo muinaisessa Egyptissä ja antiikin Kreikassa värjättyjä munia ripusteltiin temppeleihin tuomaan onnea. Paljon sitäkin aiemmin, kymmeniätuhansia vuosia ennen kuin pääsiäisestä oli tietoakaan, koristeltiin Afrikassa lintujen munia.
Vuosituhansia vanhassa persialaisessa uudenvuoden juhlinnassa aterialle katettiin kaikille perheenjäsenille käsinkoristeltu muna lautaselle. Samaa tapaa jatkavat sukujuuriltaan iranilaiset ympäri maailmaa, uskonnostaan riippumatta.
Kristillinen pääsiäinen ja munat
Kristinuskossa Marian kerrotaan tuoneen kananmunia mukanaan, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Haavoista vuotanut veri värjäsi munat punaisiksi. Toisessa versiossa Maria vei munia mukanaan vieraillessaan Jeesuksen haudalla, jossa munat muuttuivat jälleen punaisiksi. Punainen on marttyyriuden ja uhrauksen väri.
Muna symboloi myös hautakammiota, josta Jeesus nousi kuolleista. Uskonpuhdistuksen käynnistäneen Martti Lutherin mielestä pääsiäismunan metsästys oli oiva tapa muistuttaa ihmisiä siitä löytämisen riemusta, jota Maria Magdalena ja kumppanit tunsivat, kun he näkivät Jeesuksen haudan olevan tyhjä.
Laskiaisesta alkaneen paaston aikaan ei saanut syödä lihaa, maitotuotteita tai munia, mutta kanojahan ei voinut estää munimasta. Munia kasaantui siten iso määrä, joten niitä sai pääsiäisenä runsaasti syötäväksi. Paaston loppumista juhlittiin koristelemalla viikkojen aikana kerääntyneet munat ennen niiden syömistä.
Pappi, kananmuna ja kuoripojat
Kuva: Pixabay
Keskiajalla, 500–1400-luvulla, kirkoissa oli tapana järjestää pääsiäisenä leikkimielinen kisailu kananmunanheiton ympärille.
Pappi heitti kovaksikeitetyn munan jollekin kuoripojista ja poikien piti heitellä sitä toisilleen kunnes kello löi kaksitoista. Voittaja oli se, jolla oli kananmuna kädessä, kun kello alkoi lyödä. Palkintona oli se kyseinen muna.
Kanamunanheitossa järjestetään nykyisin kilpailuja, joilla ei toki ole mitään tekemistä pääsiäisen tai kirkon kanssa. Maailmanmestaruudesta kisaillaan vuosittain Swatonissa, Englannissa.
Lue myös: Pimeä keskiaika – Miksi se ei ollutkaan niin pimeä?
Pojat piiskaavat tyttöjä
Tšekissä, Slovakiassa ja Unkarissa on tapana piiskata tyttöjä nauhoin koristelluilla oksilla. Tytöt täytyy myös kastella kylmällä vedellä puhdistuksen ja uudistumisen edistämiseksi. Mikään pieni ripottelu ei riitä, vaan vesisangon kaataminen niskaan tai kastaminen jokeen ovat suositeltuja. Myös jääkylmän veden suihkuttaminen letkulla on, jos ei perinteinen, niin ainakin kätevä metodi.
Pienellä piiskan napautuksella on toivotettu tytöille onnekasta vuoden jatkoa ja terveyttä. Päätarkoitus perinteellä on kuitenkin ollut hedelmällisyyden ruoskiminen tyttöihin. Se on varmasti perua antiikin Rooman Lupercalia-festivaaleista, joissa juhlittiin kevään tuloa ja hedelmällisyyttä; sielläkin raipat viuhuivat.
Jos ei itse jaksa kerätä tai koristella oksaa, löytyy pääsiäispiiskoja kaupoista suklaamunien ja koristetipujen välistä.
Koristellut pääsiäispuut ja -kaivot
Kuva: Pixabay
Pajun tai muiden puiden oksien koristeleminen muun muassa värikkäillä munilla on hyvin vanha perinne. Saksassa koristelua on jatkettu myös talojen pihoilla. Värikkäät puskat ja puut kuvastavat täyteen kukkaan puhkeavaa kevättä.
Pihamaan lisäksi Saksassa koristellaan suihkulähteitä ja muita julkisia paikkoja, kuten patsaita. Perinne on saanut aikoinaan alkunsa kaivojen koristelusta, jolla on kunnioitettu uuden elämän antavaa vettä.
Osterbrunnen eli kirjaimellisesti pääsiäiskaivo on rakennettu kruunun malliseksi ja koristeltu värikkäillä pääsiäismunilla, nauhoilla, ikivihreillä havuilla ja joskus kukilla. Ne ovat kylien välisen kilpavarustelun johdosta nykyään hyvin näyttäviä ja houkuttelevat paljon ihailevia turisteja.
Mämmi
Mämmi on suomalaisten suuri pääsiäisherkku ja kaikkien muiden kauhistus. Sääliksi käy niitä raukkoja, jotka pääsiäisen aikaan vierailevat Suomessa; heidät pakotetaan maistamaan perinneruokaa, jonka ulkonäkö ei tuo mitään muuta mieleen kuin löysän ulosteen. Se vain on fakta.
Alunperin mämmiä on syöty pääsiäistä edeltävän paaston aikaan, koska sen laksatiiviset ominaisuudet yhdistettiin puhdistautumiseen. Pitkäperjantain ateriaksi kylmänä syötävä mämmi sopi erinomaisesti, koska päivä oli liian pyhä ruoanlaittoon.
Suomessa mämmin juuret menevät ainakin 1100–1200-luvulle, jolloin Hämeessä ja eteläisessä Suomessa valmistettiin ruismaltaista ja ruisjauhoista keitettyä ja imellytettyä puuroa, joka lopuksi paistettiin tuohiropeissa. Meille mämmi on mahdollisesti tullut muinaisesta Persiasta, jossa samantyyppistä vehnäjauhoista tehtyä puuroa on syöty jo 7000 vuotta kevätpäiväntasauksen aikaan vietettävän uudenvuoden juhla-aterialla.
Lue myös:
Löytyykö Raamatun käsittämättömille tapahtumille loogisia selityksiä? Tämän listan aiheena ovat Raamatun ihmeet ja tarinat, joille historioitsijat, arkeologit ja geologit ovat löytäneet tieteellisen version.
Tarkoitus ei ole kuitenkaan kumota monille tärkeän kirjan tarinoita, nämähän ovat pohjimmiltaan uskon asioita. Tämän listan teoriat eivät romuta ihmeiden mahdollisuutta, joten tarkoituksemme ei missään nimessä ole loukata ketään.
Enemmänkin listalla etsitään vastauksia siihen, että jos Raamatun kertomukset todella pitävät paikkansa, niin miten mahdottomilta vaikuttavat ilmiöt ovat voineet tapahtua – jos siis oletetaan, että mistään yliluonnollisesta ei ole ollut kyse.
On yleisesti hyväksyttyä, myös uskovien keskuudessa, että Vanhan testamentin kertomukset ovat täynnä kielikuvia. Samaan aikaan tiedetään faktana, että monet Vanhan testamentin tapahtumat seuraavat todellisia historiallisia ja geologisia tapahtumia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset loogiset selitykset ja mahdolliset teoriat Raamatun ihmeellisyyksille voit lukea tästä:
Jeesus käveli jäällä: 10 loogista selitystä Raamatun ihmeille – osa 1
Palava pensas kasvoi tuliperäisellä maalla
Sir Colin Humphreys on brittiläinen fyysikko, joka on toiminut muun muassa materiaalitieteen professorina Cambridgen yliopistossa ja kokeellisen fysiikan professorina Ison-Britannian kuninkaallisessa instituutissa. Vuosikymmenten ajan Humphreys on pyhittänyt suurimman osan vapaa-ajastaan Raamatun tutkimiseen ja on julkaissut sekä tieteellisiä artikkeleita että kirjoja harrastukseensa liittyen.
Humphreysin tunnetuin teos lienee Toista Mooseksen kirjaa käsittelevä kirja, jossa hän antaa monille Raamatun ihmeille luonnollisen selityksen. Yksi näistä on palava pensas.
Tuo liekehtivä pensas ei tarinan mukaan muuttunut tuhkaksi, vaan vaikka se paloi roihuten, ei se koskaan kadonnut. Jumala puhui pensaan kautta Moosekselle ja kertoi, että tämä on valittu vapauttamaan israelilaiset Egyptin orjuudesta ja johdattamaan heidät luvattuun maahan.
Humphreys osoittaa kirjassa, että alueella kasvavien akaasioiden puuaines on kovaa, kestävää ja tuottaa siten erinomaista hiiltä – sytyttyään se voi vaikuttaa palavan loputtoman kauan. Tutkijan mukaan Arabian niemimaan tuliperäisellä alueella ja sopivasti purkautumisaukon päällä kasvanut akaasiapensas oli syttynyt liekkeihin, kun maan sisuksista oli puskenut ulos polttavan kuumaa ilmaa.
Tämä kaikki käy järkeen, mutta entäs sitten se pensaasta puhunut Jumala? Kyse saattoi olla huumaavan aineen aiheuttamasta hallusinaatiosta.
Mooses oli huumetripillä puhuessaan Jumalalle
Kun Mooses oli johdattamassa kansaansa kohti Kanaaninmaata eli nykyistä Israelia, sai hän Siinainvuorella Jumalalta kymmenen käskyä. Jos kyseessä oli sama vuori, jolla pensas oli vuosia aiemmin palanut (sijainnista ei olla asiantuntijoiden parissa yksimielisiä), saattoi Mooses olla kummallakin kerralla huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.
Muun muassa Jerusalemin heprealaisen yliopiston psykologian professorin Benny Shanonin mukaan useaan otteeseen Raamatussa mainittu akaasia sisältää yhtä voimakkaimmista tunnetuista psykedeeleistä eli aineista, jotka aiheuttavat tajunnantilan muuntumista kuten aistiharhoja ja mystisiä kokemuksia. Psykedeelit eivät vain voimista tavallisia mielentiloja, vaan tuottavat kokijalleen täysin todelliselta vaikuttavia aistimuksia. Kyse on siis hallusinaatioista.
Mooses oli todennäköisesti maistellut akaasiapensaan osia ja oli psykedeelisellä huumetripillä saadessaan kymmenen käskyä.
Shanonin mukaan Toisesta Mooseksen kirjasta löytyy lukuisia viitteitä siihen, että koko autiomaassa vaeltanut kansa saattoi olla aika ajoin aineissa. Psykedeelien tiedetään aiheuttavan syviä hengellisiä ja uskonnollisia tuntemuksia sekä sekoittavan ajantajun.
Ehkä palava pensas ei palanutkaan loputtomasti, vaan Moosekselle se vain tuntui siltä. Erittäin yleinen hallusinaatio – huumeiden tai sairauden aiheuttama – on käärmeiden näkeminen tai esineiden muuttuminen käärmeeksi, ja Toisessa Mooseksen kirjassa sauvat muuttuvat luikerteleviksi käärmeiksi tuon tuosta.
Akaasioiden käyttäminen päihteenä oli esimerkiksi faaraoiden Egyptissä varsin yleistä ja huumausaineita käytettiin erityisesti uskonnollisissa seremonioissa, kun jumalallisiin olentoihin pyrittiin saamaan yhteys. Tästä on todisteita hautakammioiden seinämaalauksissa ja hieroglyfein kirjoitetuissa savitauluissa.
Professori Shanon on tunnettu kiistanalaisesta väitteestään, jonka mukaan uskonnot ympäri maailman ovat saaneet alkunsa hallusinogeenien käytöstä. Onko se ollenkaan kaukaa haettua?
Betlehemin tähti oli harvinainen planeettojen kolmoiskonjunktio
Kuva: Waldemar Flaig | Public Domain (kuvaa rajattu)
Tähtitieteilijät ovat nykypäivänä melko yhtä mieltä siitä, että Betlehemin tähti, joka johdatti itämaan tietäjät Jeesus-lapsen luokse, oli todellinen ilmiö. Yksittäinen tähti se ei varmastikaan ollut, sillä oppineet tähtitieteilijät tunsivat taivaankappaleet erinomaisesti eikä monikaan yötaivaan tapahtuma aiheuttanut ihmetystä.
Erään teorian mukaan taivaalla selvästi erottunut tähti olisi ollut kirkas komeetta, mutta myös se on melko epätodennäköistä. Komeetat eivät nimittäin ole mitenkään harvinaisia, joten edes suuri ja kirkas sellainen ei olisi pistänyt miehiä Messiaan etsintään.
Täytyy siis lähteä hakemaan jotain harvinaisempaa. Kannatusta on saanut kerran 900 vuodessa tapahtuva Jupiterin ja Saturnuksen kolmoiskonjunktio. Tätä mieltä oli myös Sheffieldin yliopiston tähtitieteen professori David Hughes, joka urallaan tutki Raamatun kertomuksiin liittyviä astronomisia ilmiöitä. Hughesin ja hänen kollegoidensa mukaan Jupiterin ja Saturnuksen ”yhtyminen” yötaivaalla on vaikuttava näky.
Kun ottaa huomioon, että vuonna 7 eaa. planeetat kävivät konjunktiossa kolme kertaa – toukokuussa, lokakuussa ja joulukuussa – alkavat tapahtumat muistuttaa Raamatun ihmeellistä kertomusta. Sen mukaanhan itämaan tietäjät näkivät taivaalla jotain merkillistä ollessaan kotimaassaan, todennäköisesti Babyloniassa, ja uudemman kerran saavuttuaan Jerusalemiin.
Ja kun yhtälöön lisätään vielä se, että Auringosta katsoen myös Maa oli tuolloin konjunktiossa Jupiterin ja Saturnuksen kanssa, oli näky vähintäänkin epänormaali – myös kaiken nähneille astronomeille. Yhdeltä kirkkaalta tähdeltä yötaivaalla näyttänyt Jupiterin ja Saturnuksen konjunktio sai vielä oudompia piirteitä, kun samaan linjaan tulleen Maan varjo lipui niiden yli.
Sodoma ja Gomorra tuhoutuivat meteori-iskussa
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrottu tarina Sodomasta ja Gomorrasta on varmasti tuttu: kaupunkien asukkaat elivät Jumalan mielestä paheellista elämää. Raamatun mukaan Jumala oli jo antanut varoituksen, että jos meno ei muutu, niin huonosti käy. ”Syntisyys” kuitenkin jatkui ja rangaistus oli väistämätön: ”Herra antoi sataa taivaasta tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle. Hän tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien kaikki asukkaat ja maan kasvitkin.”.
Monet arkeologit ovat sitä mieltä, että muinainen Tall el-Hammamin kaupunki Jordaniassa voisi olla Raamatussa mainittu Sodoma. Tall el-Hammamissa on tehty kaivauksia kohta kahden vuosikymmenen ajan ja tutkijat ovat löytäneet lukuisia todisteita siitä, että tulta ja tulikiveä tosiaankin satoi tuhoisasti kaupungin päälle. Syyllinen oli 3700 vuotta sitten alueen yläpuolella räjähtänyt meteori, joka lähetti vähintään 12 000-asteisen, voimakkaan shokkiaallon hävittäen yli 2500 vuotta kukoistaneen kaupungin ja monet muut asutuskeskukset Kuolleenmeren pohjoispuolella. Kymmenet tuhannet ihmiset saivat surmansa.
Shokkiaallon vaikutuksesta Kuolleestamerestä peräisin oleva suolalaskeuma tuhosi maanviljelylle erinomaisen kasvualustan sadoiksi vuosiksi, mikä on nähtävissä maaperänäytteiden suola- ja sulfaattipitoisuuksissa. Suolakerroksen vuoksi maaperässä ei kasvanut mikään, joten ennen niin hedelmällinen seutu pysyi asumattomana 700 vuoden ajan.
Myrsky halkaisi Punaisenmeren
Kuva: Herrad of Landsberg – Hortus Deliciarum | CC-BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Hallusinogeenit eivät Moosesta enää siinä vaiheessa auttaneet, kun suuri joukko israelilaisia piti saada pakomatkalla Punaisenmeren yli. Kuten jo mainittua, on Toinen Mooseksen kirja täynnä ihmeitä, eikä meren halkaiseminen kahtia ole niistä vähäisin.
On ensinnäkin hyvin todennäköistä, että kertomuksessa Jumalan siirtämät vesimassat eivät suinkaan sijainneet Punaisessameressä, vaan kyseessä oli Niilin suisto. Tietyllä tavalla taivaallinen voima oli Mooseksen apuna, sillä tietokoneella tehdyn simulaation perusteella parin metrin syvyydessä oleva maakannas olisi hyvinkin voinut paljastua lähes hirmumyrskylukemissa (28 m/s) puhaltaneen tuulen voimasta.
Tutkijoiden analyysien mukaan 12 tunnin ajan idästä puhaltanut myrskytuuli on voinut liikuttaa joenuoman vesimassaa kahteen suuntaan muodostaen Raamatussa kuvatut ”seinämät”. Israelilaisilla olisi ollut neljä tuntia aikaa vaeltaa turvaan takaa-ajajilta.
Heti tuulen laannuttua vesi olisi palannut voimalla takaisin, joten myös tarina siitä, että Mooseksen ja vapautettujen orjien perässä olleet faaraon joukot hukkuivat takaisin syöksyvään veteen, on fysiikan lakien mukaan mahdollinen.
Lue ensimmäinen osa: Jeesus käveli jäällä: 10 loogista selitystä Raamatun ihmeille – osa 1
Lue myös:
-
Yhteiskunta4 päivää sitten10 uskomatonta sankaritarinaa, joissa eläin pelasti ihmishengen – osa 1
-
Viihde1 viikko sitten
10 erikoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen – osa 1
-
Oudoimmat1 viikko sitten
Hiljentyvätkö epäilyt? 10 uskottavaa ufo-havaintoa
-
Yhteiskunta5 päivää sitten
Raskauden aikana vauvasta äitiin siirtyvät solut saattavat suojata syövältä – 10 yllättävää faktaa äideistä
