Top 10 erikoisimmat hautajaiset: Ruumiita syötetään korppikotkille ja vauvat suljetaan puun sisälle

Meille on selvää, mitä ruumiille tapahtuu kuoleman jälkeen: se joko tuhkataan tai haudataan arkussa maahan. Tällä listalla olevat hautajaiset ja kuolemaan liittyvät perinteet eroavat kuitenkin merkittävästi länsimaisesta tavasta.

Listafriikki haluaa muistuttaa, että vaikka monet näistä perinteistä voivat vaikuttaa meille jopa julmilta ja puistattavilta, ovat ne osa kyseisten ihmisten kulttuuria ja niihin on aina jokin syy. Kuolemaan voi suhtautua hyvin monella eri tavalla, eikä kai kellään ole oikeutta määritellä, mikä tapa on oikea. Nämä erikoiset hautajaiset ja rituaalit liittyvät sitä paitsi oman uskonnon ja/tai kuolleen kunnioittamiseen. Kaikkia listalla esiintyviä perinteitä ei syystä tai toisesta enää harjoiteta.

Ja vielä varoitus siitä, että teksti, kuvat ja videot voivat järkyttää.

Tiibetiläinen taivashautaus

Kuva: BabelStone | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Tiibetiläinen ilmahautaus tai taivashautaus vaikuttaa tylyltä, mutta se on ikiaikainen perinne, joka pohjautuu tiibetinbuddhalaisuuden uskomuksiin. Kuolema nähdään kahden elämän välisenä siirtymävaiheena ja vaikka se on kokonaisuudessaan merkittävä ja pyhä prosessi, muuttuu itse ruumis kuoleman hetkellä turhaksi. Se tarjotaan lahjaksi korppikotkille, joiden Tiibetissä uskotaan kuljettavan sielut kohti seuraavaa jälleensyntymistä.

Taivaushautauksen suorittaa tehtävään erikoistunut ammattilainen, joka leikkaa ruumiin pienempiin paloihin. Hänen työntekijänsä hakkaavat palat pehmeäksi massaksi ja sekoittavat luut teehen ja jakin maitoon tehtyyn tsampa-taikinaan. Sitten palaset kannetaan korkealla sijaitsevalla avaralle taivashautausmaalle. Jos niin sanottua ruumiinrikkojaa ei ole saatavilla, viedään ruumis vuoristoon kokonaisena. Omaiset ovat usein paikalla seuraamassa hautaamista eli siis katsovat vieressä, kun korppikotkat syövät ruumiin.

Ilmahautajaiset ovat osa luonnon kiertokulkua, jossa tyhjä ruumis päätyy muiden eläinten ravinnoksi. Samalla kyse on buddhalaisille tärkeästä myötätunnon osoittamisesta: monen muun eläimen henki säästyy, kun petolinnuille tarjotaan ateria.

Kiinan kommunistisen hallinnon 1960-luvulla kieltämä hautausperinne oli jo lähellä hävitä, mutta se laillistettiin uudelleen 1980-luvulla. Yllä oleva kuva on otettu omaisten luvalla vuonna 1985. Ehtona kuvan ottamiselle oli se, että kolmea ruumista ei kuvattaisi ennen kuin korppikotkat ovat paikalla. Nykyään tiibetiläisille pyhä taivashautaus ovat turistinähtävyys, jota kuvataan lupaa kyselemättä.

Sokushinbutsu – Itsemuumiointi

Ruumiin palsamointia on tehty ammoisista ajoista lähtien monissa eri kulttuureissa, mutta Japanissa buddhalaismunkit ovat harjoittaneet itsemuumiointia, joka aloitettiin jo eläessä – mitenkä muuten itsensä muumiointi voisi onnistuakaan? Prosessi vaati paljon aikaa ja omistautumista, mutta sitähän näiltä munkeilta löytyi.

Muumiointi aloitettiin tuhannesta kolmeen tuhanteen päivään kestäneellä nälkäkuurilla, jossa tarkoitus oli ainoastaan juuria, kaarnaa, siemeniä ja jopa kiviä syömällä kuivattaa kehoa. Juomaksi oli tarjolla urushi-teetä, joka teki ruumiista myrkyllisen madoille ja hyönteisille. Viimeisen 100 päivän ajan munkki joi vain suolavettä, jolloin viimeisetkin rasvat ja proteiinit poistuivat kehosta. Kun päivät alkoivat vaikuttaa luetuilta, haudattiin munkki suolalla täytettyyn laatikkoon ilmaletkun ja kellon kanssa. Kun munkin ei enää kuultu soittavan kelloa merkiksi elossa olemisestaan, vedettiin ilmaputki pois ja hauta sinetöitiin.

Sitten odotettiin jälleen 1000 päivää, minkä jälkeen hauta avattiin ja tarkastettiin, oliko muumiointi onnistunut. Onnistumisprosentti ei ollut kovinkaan korkea, mutta jos haudasta löytyi oikeaoppinen muumio, tiedettiin munkin saavuttaneen valaistuminen. Niiden 900 vuoden aikana, jolloin itsemuumiointia harjoitettiin aktiivisesti, vain kourallinen saavutti päämäärän ja pääsi ikuiseen paratiisiin. Nämä itsemuumioinnissa onnistuneet sokushinbutsut ovat edelleen esillä luostareissa.

Virallisesti tapa kiellettiin vuonna 1877, sillä sitä alettiin pitää avustetun itsemurhan muotona ja täten laittomana. Mutta kuka tietää, mitä luostareiden suljettujen ovien takana tapahtuu.

Hiljaisuuden torni

Kuva: Diego Delso | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Hiljaisuuden torni on alunperin Persiasta lähtöisin olevien parsien ikiaikainen hautaustapa. Intiassa ja Pakistanissa varsinkin nuoremmat sukupolvet haluaisivat zarathustralaisuuteen kuuluvan perinteen katoavan, ja heidän toiveensa voi hyvinkin toteutua, koska alueen korppikotkakanta on huvennut lähes olemattomaksi. Haaskalinnut ovat keskeisessä asemassa tradition ylläpitämiseksi.

Zarathustralaisuudessa elemnetit, kuten tuli ja maa, ovat pyhiä, eikä niitä voi saastuttaa kuolleella ruumiilla. Tästä syystä tuhkaus ja maahan hautaaminen eivät ole vaihtoehtoja. Niinpä ruumiit viedään varta vasten rakennettuun hiljaisuuden torniin korppikotkien hävitettäväksi. Torni eli dakhma on halkaisijaltaan hieman alle sata metriä ja sitä reunustaa viiden metrin korkuinen muuri. Pyöreän dakhman keskellä on varsinainen hautapaikka, johon ruumiit asetellaan tietyn järjestyksen mukaan: uloimmalle kehälle miehet, keskimmäiselle naiset ja kaiken sisin osa on varattu lapsille.

Ennen ”hautaamista” ruumis pestään härän virtsalla (lehmät ovat parseille pyhiä ja kunnioitettuja eläimiä) ja sen jälkeen vaatteet leikataan pois välineillä, jotka myös tuhotaan oltuaan kosketuksissa kuolleeseen. Normaalisti haaskalinnut tuhoavat ruumiin muutamissa tunneissa ja jäljelle jäävät luut huuhtoutuvat kaivoihin, joissa ne auringon ja lämmön seurauksensa hiljalleen hajoavat.

Ongelma on se, että esimerkiksi Mumbaissa ja Karachissa ei riitä korppikotkia syömään kaikkia ruumiita. Koska lintuja on niin vähän, on hiljaisuuden torneihin 70 000 hengen parsiyhteisön Mumbaissa jouduttu asentamaan auringonvaloa heijastavia peilejä, jotta ruumiit hajoaisivat nopeammin.

Korppikotkakadon havaittiin vuonna 2003 johtuvan karjalle annetusta diklofenaakki-tulehduskipulääkkeestä. Tutkimuksissa todettiin, että jopa 80 prosenttia alueen korppikotkista kärsi vakavasta sisäelinsairaudesta. Vaikka diklofenaakin käyttö karjalla kiellettiin vuonna 2006, ei se täysin loppunut ainakaan maaseudulla. Lisäksi karjasta käytetään nykyisin lähes kaikki luita ja nahkaa myöten, joten haaskalinnuille ei jää paljon koluttavaa; sekin on romahduttanut kantaa.

Tuhkat sisustuselementiksi

Etelä-Korea on yksi maailman tiheimmin asutuista maista. Sen pinta-ala on noin kolmasosa Suomesta, mutta väkiluku lähentelee 52 miljoonaa. Varsinkin kaupungeissa on ahdasta jo elävilläkin ja koko maa on hyvin vuoristoinen. Nämä faktat ovat syyllisiä siihen, että hautapaikat loppuvat.

Etelä-Koreassa päädyttiin melko erikoiseen ratkaisuun vuonna 2000, kun voimaan tuli laki, jonka mukaan kaikki siitä eteenpäin kaivettavat haudat on tyhjättävä 60 vuoden jälkeen. Mitä haudassa onkin jäljellä, jää omaisten huoleksi. Polttohautaus ei ole ollut kovinkaan suosittu hautaustapa, sillä eteläkorealaisessa kulttuurissa vanhempia sukupolvia arvostetaan suuresti ja omaisten muuttamista tuhkaksi on pidetty epäkunnioittavana. Maailma ja asenteet kuitenkin muuttuvat ja tällä hetkellä yli 90 prosenttia eteläkorealaisista valitsisi polttohautauksen; nuorista käytännössä jokainen. Lakimuutoksella on myös saattanut olla näppinsä pelissä.

Monet eteläkorealaiset ovat päätyneet ottamaan menehtyneet rakkaansa osaksi kotinsa sisustusta. Polttohautausbuumin alettua ihmiset halusivat silti edelleen jotain konkreettista, jonka ääressä hiljentyä, joten omaisten tuhkista alettiin tehdä helmiä. Usein sinivihreitä ja joskus pinkkejä tai mustia helmiä alkoi ilmestyä moniin koteihin. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää koruina, vaan monet pitävät helmiä läpinäkyvissä astioissa ympäri kotiaan. Toiset haluavat jakaa helmiä myös muille perheenjäsenille.

Bae Jae-yul, joka oli ensimmäisten joukossa perustamassa tuhkaa helmiksi muuttavaa yritystä, sanoo prosessin vievän noin 90 minuuttia. Siinä tuhkaa sulatetaan erittäin kuumassa lämpötilassa kunnes se kristallisoituu ja voidaan muokata helmiksi. Baen mukaan yhden ihmisen tuhkista saadaan tarpeeksi helmiä täyttämään noin litran kokoinen astia. Nuoremmilla luuntiheys on suurempi, joten tuhkaakin tulee enemmän ja helmiä voi syntyä lähes tuplamäärä.

Monet eteläkorealaiset ovat myös kaivaneet jo pitkäänkin haudattuina olleiden omaistensa jäänteet ylös ja muuttaneet ne kauniiksi helmiksi, joita sitten katsellaan nukkumaan mennessä, aamulla herätessä ja toiset jopa ottavat niitä laukkuun mukaan lähtiessään töihin.

Hauta kotitalon alla

Kuva: Shubert Ciencia | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)

Filippiinit on kulttuurillisesti hyvin kirjava valtio, joten erilaisia hautajaisperinteitäkin on runsaasti. Esimerkiksi Ifugaon provinssissa vainaja istuu kotimajan oven suussa useamman päivän. Ifugao on yksi harvoista Filippiinien alueista, joka on säilynyt kolonialismin turmelulta. Sen vuoksi vanhat perinteet ovat tänäkin päivänä hyvin voimissaan.

Hautajaisseremonia alkaa sillä, että ruumis pestään, sille laitetaan silmät peittävä side ja se laitetaan istumaan ulko-oven lähettyville. Vieressä palaa koko ajan tuli, joka pitää hyönteiset etäällä ja samalla kuivattaa ruumista, jota ei hetkeksikään jätetä yksin. Kylän vanhimmat istuvat vieressä ja kertovat tarinoita polttaen piippua ja juoden viinaa. Hajoavasta ruumiista lähtevälle hajulle myös naureskellaan, mutta ei epäkunnioittavasti, vaan yhdessä vainajan kanssa. Koko suku osallistuu prosessiin, jolla ruumis valmistellaan hautaan, mutta vainajan puoliso ei saa olla millään lailla mukana rituaalissa.

Itse asiassa puoliso ei saa edes nähdä ruumista sen jälkeen, kun se on istutettu varta vasten rakennettuun tuoliin ja ihmiset alkavat tuoda paikalle uhrilahjoja. Puoliso viettää enintään kahdeksan päivää kestävän suruajan kokonaan toisessa huoneessa tai asuu sen aikana muualla. Jos majassa on vain yksi huone eikä muuta majoitusta järjesty, voi puoliso olla samassa tilassa ruumiin kanssa kunhan hän ei katso siihen päin.

Kun neljä päivää on kulunut, siirretään ruumis pois tuolista ja siltä kuoritaan hajoamisesta pehmennyt iho. Tämä on hautajaisrituaalin tärkein ja paikallisten keskuudessa suosituin osa, sillä sen uskotaan lisäävän hedelmällisyyttä. Irrotettu iho haudataan vainajan kodin alle ja loppu ruumis kääritään guavan lehtiin ja palautetaan vielä pariksi päiväksi tuoliin istumaan. Kun varsinaiset hautajaiset koittavat, kaivetaan hauta lähelle ihoa, niin ikään kotitalon alle.

Tongan kuninkaan hautajaiset

Noin 170 erillisestä saaresta muodostuva Tonga on eteläisen Tyynenmeren ainoa jäljellä oleva kuningaskunta. Monarkia juontaa juurensa vähintään 900-luvulle ja vaikka viime vuosikymmeninä maassa on tehty paljon uudistuksia ja kuninkaan valtaa on siirretty pääministerin johtamalle hallitukselle, ovat monet vanhat perinteet yhä voimissaan. Esimerkiksi kuningasperhettä kunnioitetaan syvästi ja vaikka suurin osa tongalaisista on kristittyjä, palvotaan kuninkaallisia aiemman uskonnon mukaan: he ovat puoliksi jumalia.

Perinteisesti Tongan kuningas on ollut niin ylhäinen henkilö, että häneen ei kukaan saanut koskea. Nykyinen kuningas Tupou VI on kyllä nähty kättelemässä, joten tiukimmista säännöistä on luovuttu. Kuninkaan kuollessa traditiot kuitenkin ottavat vallan.

Ruumiseen ei saa koskea kuin muutama tarkasti valikoitu henkilö. Heidät tunnetaan ”pyhinä käsinä” eli nima tapu. Kun kuningas on valmisteltu haudattavaksi, joutuu nima tapu viettämään kolme kuukautta kestävän suruajan eristyksissä. Tuona aikana he eivät saa käyttää käsiään millään lailla juuri sen takia, että niillä on koskettu kuninkaan ruumista.

Nima tapu ei valita, vaikka kädet ovat viikkokaupalla käyttökiellossa. Aiemmin heidät tapettiin ja haudattiin kuninkaan kanssa, mikä oli suurin kunnia, jonka tongalainen voi saada. Kristinuskon tultua saarivaltioon nima tapun surmaamisesta luovuttiin ja kuningasta koskeneet kädet yksinkertaisesti leikattiin irti. Siihen verrattuna hetken aikaa toimettomiksi pakotetut kädet ovat mainio diili.

Läpi koko suruajan nima tapulla on käytössään palvelijoita, joiden tehtävä on auttaa kädettömiä toimissaan ja toteuttaa näiden kaikki toiveet ja tarpeet.

Fijin vapaaehtoiset kuolemat

Fijin kuolemaan liittyvät perinteet ovat sieltä erikoisimmista päästä. Fijillä on tuhansien vuosien ajan elänyt erilaisia perinteitä harjoittavia kansoja, joiden tapoja eurooppalaiset valloittajat kauhistelivat. Fijiläisille niissä ei tietenkään ollut mitään kummallista.

Yksi varsin erikoinen kuolemaan liittyvä perinne on perheenjäsenten surmaaminen. Vanhemmat asuvat perinteisesti vanhimman poikansa luona, mutta yhteiselossa tulee hetki, kun jonkun mitta täyttyy. Joko vanhemmat itse kertovat pojalleen, että ovat valmiita jättämään maallisen elämän tai vaihtoehtoisesti poika ilmoittaa vanhemmilleen, että näistä on tullut liian suuri rasite. Sitten koko perhe kerääntyy keskustelemaan siitä, haluavatko vanhemmat tulla elävältä haudatuiksi vai kuristavatko lapset heidät ensin. Itse kuolema ei enää ole asialistalla, sillä se on lyöty lukkoon siinä vaiheessa, kun jonkun mielestä hetki on koittanut. Hautajaiset ovat suuri juhla ja ne suunnitellaankin usein sellaiseen ajankohtaan, jolloin tarjolla on paljon hedelmiä ja kukkia.

Kuristaminen liittyy myös toiseen perinteeseen, jossa vainajan läheisiä surmattiin siinä uskossa, että yhteinen elämä jatkuisi tuonpuoleisessa. Usein kuristettu oli kuolleen miehen vaimo, mutta myös muut omaiset saattoivat haluta päiviensä päättyvän.

Nämä perinteiseen fijiläiseen kulttuuriin kuuluvat vapaaehtoiset kuolemat kumpuavat uskomuksesta, että ihminen siirtyy tuonpuoleiseen siinä tilassa, jossa hän jättää maallisen elämän. Siksi ihmiset ovat valinneet kuoleman ollessaan terveitä, jotta mahdolliset sairaudet tai vammat eivät seuraisi mukana ikuiseen elämään.

Näistä perinteistä luovuttiin pitkälti 1900-luvun aikana, kun länsimainen kulttuuri ja tavat tunkeutuivat Fijille.

El Muerto Parao


Monet tämän listan perinteistä ovat vanhoja tapoja, joista on pitkälti luovuttu. Puertoricolaisissa hautajaisissa vainaja on usein avoimessa arkussa, mikä on varsin yleinen tapa katolisissa siunaustilaisuuksissa. Siinä ei ole mitään erikoista, mutta rinnalle on noussut uusi trendi, el muerto parao, jossa vainaja laitetaan näytteille hänen elämäänsä kuvaavaan asetelmaan.

Marin-hautaustoimiston johtaja Damaris Marin on kertonut kehittäneensä täysin uudenlaisen palsamointimenetelmän, jolla ruumis saadaan näyttämään eläväiseltä. Lopputuloksen onnistumisesta voidaan toki olla montaa mieltä. El muerto parao on saanut positiivisen vastaanoton, sillä läheiset ottavat oikein mielellään vielä viimeiset kuvat menehtyneen rakkaansa kanssa.

Tämän linkin kautta voit katsoa, minkälaisia asetelmia Marin on joko vainajan omasta tai perheen toiveesta rakentanut. Mukana on moottoripyöriä, ambulansseja ja jopa nyrkkeilykehä.

Yllä olevalla videolla nähdään jalat ristissä istuva, vuonna 2016 kuollut Fernando de Jesus Diaz Beato, joka oli ensimmäinen silmät auki esitelty muumio. Marinin mukaan 26-vuotiaana menehtyneen vainajan omaiset olivat iloisesti yllättyneitä, sillä heille ”mies oli vaikuttanut täysin samalta kuin elossa ollessaan”.

Ma’nene-festivaali

Tana Torajan alue sijaitsee Indonesian neljänneksi suurimman saaren Sulawesin eteläisillä ylängöillä. Siellä elämä pyörii kuoleman ympärillä, mutta ei mitenkään pelottavalla tai synkällä tavalla: kuolema on torajalaisten elämän kohokohta.

Kun ihminen kuolee, on hän torajalaisille siinä vaiheessa vain sairas. Kuoleman ja hautajaisten välisen ajan, joka voi olla useita vuosia, vainaja asustaa kodin läheisyyteen rakennetussa tongkonan-talossa, jossa hänet palsamoidaan hyvin säilyväksi. ”Sairaalle” viedään ruokaa ja tupakkaa, ja häntä kohdellaan kuin ketä tahansa muuta. Tana Torajassa poltetaan paljon tupakkaa, eivätkä vainajat tosiaan ole mikään poikkeus. Hautajaisten suosituimmat uhrilahjatkin ovat tupakka ja puhvelit.

Hautajaiset itsessään ovat valtava, monipäiväinen spektaakkeli, johon kaukanakin asuvat sukulaiset ja ystävät matkustavat. Siellä uhrataan jopa useita kymmeniä puhveleita, koska niiden uskotaan auttavan taivaaseen pääsyssä. Lopulta palsamoitu ruumis laitetaan puuarkussa roikkumaan kallion seinämälle tai viedään luolaan odottamaan.

Lepää rauhassa -toivotus ei kuulu Tana Torajaan, sillä joka kolmas vuosi palsamoidut ruumiit kaivetaan esiin viettämään Ma’nene-festivaalia. Ruumiisiin suhtaudutaan kuten muihinkin perheenjäseniin: ne kylvetetään, niille puetaan uudet vaatteet ja niiden kanssa kuljetaan ympäriinsä kuin tilanteessa ei olisi mitään kummallista. Ja totta kai muumioilla on jatkuvasti kessu huulessa.

Eikä siinä paikallisille mitään kummallista olekaan, mutta länsimaalaisin silmin perinne on jokseenkin puistattava. Ma’nene on nykyään melko harvinainen, mutta silti löytyy niitä, jotka pitävät yllä tätä satoja vuosia vanhaa perinnettä.

Vauvat, jotka kuolevat ennen hampaiden puhkeamista, haudataan puuhun

Kuva: Matt Paish | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)

Onko väärin, jos Tana Toraja on listalla toistamiseen? Tuskin, kun luet tämän seuraavan.

Tutustuimme siis äsken siihen, miten muumioiden kanssa hengaillaan. Nyt siirrymme pieniin lapsiin, jotka haudataan erilaisin menoin. Torajalaiset uskovat, että ihminen alkaa tehdä syntiä siinä vaiheessa, kun hän oppii puhumaan. Puhumaan oppiminen yhdistetään hampaiden puhkeamiseen, joten hampaattomat vauvat ovat torajalaisessa kulttuurissa puhtaita ja synnittömiä. Tämän vuoksi pieniä vauvoja ei tarvitse haudata valtavin uhrimenoin eikä heitä tarvitse saatella matkaan kymmenien puhvelien henkien kanssa.

Kuolemantapauksen sattuessa suuren leipäpuun runkoon koverretaan onkalo, johon vauva laitetaan pystyasentoon. Sitten kolo peitetään palmukuiduilla, jotka kiinnitetään puisilla nauloilla. Vuosien kuluessa jäänteet sulautuvat runkoon, kun puu kasvattaa onkalon umpeen; palmunoksien pudotessa maahan prosessi on valmis. Yhdessä puussa voi olla haudattuna kymmeniä vauvoja, mutta viime vuosikymmeninä puuhaudat ovat harvinaistuneet. Siitä on kiittäminen parantunutta terveydenhuoltoa, jolla lapsikuolleisuus on saatu laskemaan.

Torajalaiset uskovat, että puu kuljettaa liian aikaisin lähteneiden vauvojen sielut eteenpäin ja ruumis jatkaa elämää osana puuta.

Lue myös:

🤷‍♀️ Minkälaisia mietteitä nämä erikoiset hautajaiset ja perinteet herättivät? Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme!

Lisää kommentti