Yhteiskunta
Top 10: Mitkä olivat kuumimmat keksinnöt 100 vuotta sitten?
Me elämme vuotta 2021. 100 vuotta sitten elimme vuotta 1921. Listafriikki tekee katsauksen siihen, mitkä olivat kuumimmat keksinnöt 100 vuotta sitten.
Miten paljon maailma onkaan muuttunut 100 vuoden aikana.
Nykypäivänä erilaiset keksinnöt ovat niin arkipäiväinen asia, että niitä tipahtelee tuon tuosta. Vaan minkälaiset keksinnöt kalenterivuodelta 2021 tullaankaan muistamaan vuosisadan päästä, kun elämme vuotta 2121 vai tullaanko muistamaan mitään?
Vastausta meillä ei tuohon edellä olevaan kysymykseen luonnollisestikaan vielä ole, mutta sen sijaan vuodesta 1921 osaamme kertoa paljon enemmän. Seuraavassa siis Listafriikki käy läpi Top 10 keksinnöt, jotka keksittiin tasan 100 vuotta sitten eli teemme aikamatkan vuoteen 1921.
Valheenpaljastin
Vuonna 1921 Berkeleyssa, Kaliforniassa, keksittiin historian ensimmäinen valheenpaljastin. Ensimmäisen valheenpaljastimen kehitti poliisina työskennellyt John Larson ja sen toiminta perustui verenpaineen yläpaineen mittaamiseen, mikä ilmoittaa valtimon sisällä olevan paineen sydämen supistuksen aikana. Yläpaineen mittaamisen kehitti psykologi William Moulton Marston, josta tuli myöhemmin sarjakuvien kirjoittaja ja Ihmenaisen luoja.
Siinä, missä nykyaikainen valheenpaljastin mittaa verenpaineen ohella pulssia ja ylipäätään kohdehenkilössä tapahtuvia fyysisiä muutoksia, uskoi Marston 100 vuotta sitten, että muutokset nimenomaan vereenpaineessa saattavat paljastaa valehteleeko henkilö vai ei.
Valheenpaljastimen paikkansapitävyys kiistettiin välittömästi. Vuonna 1923 käydyssä korkeimman oikeuden käsittelyssä sen todettiin olevan hyväksyttävissä todistusaineistoksi vain, jos se on yleisesti hyväksytty tieteellisen yhteisön keskuudessa. Valheenpaljastuskokeen tuloksia ei ole tänäkään päivänä hyväksytty tieteellisen yhteisön keskuudessa päteväksi todistustaineistoksi, mutta tuomioita sillä on saatu aikaiseksi lukuisia. Esimerkiksi Yhdysvaltain historian ensimmäisen oikeustieteellisen laboratorion perustanut Leonarde Keeler puolusti keksintöä ja hyödynsi sitä kuulusteluissa, uhkailemalla kuulusteltavaa valheenpaljastustestillä; sitä kautta hän sai kuulusteltavia myöntämään rikoksia.
Syy sille, miksi valheenpaljastinta ei ole koskaan todettu päteväksi todistusaineistoksi tieteellisen yhteisön keskuudessa, liittyy siihen, että ihmiset – esimerkiksi tunnetut sarjamurhaajat – kykenevät huijaamaan laitetta. Esimerkiksi Seattlen alueella 49 naista tappanut sarjamurhaaja Gary Ridgway, joka tunnettiin sarjamurhaajanimellä Green River Killer, huijasi laitetta vuonna 1987 ja täysin syytön henkilö ei puolestaan läpäissyt valheenpaljastustestiä.
Vaikka valheenpaljastin on ollut aina todella kiistanalainen, se kuuluu eittämättä tähän vuoden 1921 kuumimmat keksinnöt -listalle, sillä kaikesta huolimatta sillä on ollut valtava vaikutus esimerkiksi juuri tunnustusten saamisessa.
Auton niskatuki
Meidän jokaisen liikkuminen autolla, olimme sitten kuljettajan tai matkustajan roolissa, on nykyisin huomattavasti turvallisempaa ja myös miellyttävämpää kiitos niskatuen. Ennen niskatuen keksimistä autokolareissa, ja ylipäätään ihmisten ajaessa autoilla, nähtiin todella paljon erityisesti niskavammoja, sillä osuman voimasta johtuen niskat pääsivät retkahtamaan pahemman kerran, kun pään takana ei ollut mitään tukea.
Niskatuen kerrotaan vähentävän retkahduksesta seuraavia niskavammoja jopa 40-prosenttisesti, mutta tuohon prosenttilukuun yltäminen edellyttää sitä, että niskatuki on säädetty optimaalisesti penkissä istuvalle henkilölle.
Niskatuki tarjoaa onnettomuustilanteissa mahdollisuuden käyttää sitä myös ikkunan rikkomiseen, mikäli tilanne sitä vaatii, sillä niskatuki on kiinni istuimessa kahdella metallisella ”putkella”, jotka toimivat erittäin tehokkaasti ikkunan rikkomiseen – esimerkiksi tilanteissa, joissa auto on joutunut veden varaan. Mitä ilmeisimmin tämä aspekti ei kuitenkaan ollut Benjamin Katzin mielessä, kun hän keksi niskatuen vuonna 1921, vaan kyse on erittäin positiivisesta vahingosta.
Niskatukia ei kuitenkaan nähty autoissa välittömästi, kun tämä kuumimmat keksinnöt -kategoriaan lukeutuva idea oli tullut Katzin mieleen, vaan se tapahtui vasta vuosia myöhemmin, itse asiassa Volvon toimesta, ja sittemmin se tuotiin kaikkiin automerkkeihin- ja malleihin.
Luonnollisesti niskatuet ovat kehittyneet merkittävästi vuosien varrella, eivätkä ne enää ole samanlaisia kuin 100 vuotta sitten, mutta tehdyt muutokset ovat liittyneet ennen kaikkea turvallisuuden parantamiseen, kuten ylipäätään auton kehitystyössä, sekä mukavuuteen.
Vaihtelevan tiheyden tuulitunneli
Kun saksalainen Max Munk kehitti vaihtelevan tiheyden tuulitunnelin vuonna 1921, ja vaikka kyseessä ei ollut historian ensimmäinen tuulitunneli, meni tämä keksintö ehdottomasti tuona aikana merkittävimmät keksinnöt -kategoriaan – pidettiinhän sitä joissain yhteyksissä jopa vallankumouksellisena keksintönä ilmailualan osalta. Tämän keksinnön myötä NASA, tai itse asiassa silloin nimenä toimi NACA, nousi aerodynaamisen tutkimuksen saralla kaikkein arvostetuimmaksi järjestöksi.
Verrattaessa aiempiin tuulitunneli-malleihin, vaihtelevan tiheyden tuulitunnelin tarjoamat tiedot olivat huomattavasti edeltäjiään tarkempia. Useat eri arvostetut tahot tulivatkin tulevien vuosien aikana tutkimaan tätä mullistavaa keksintöä, tavoittenaan totta kai kehittää siitä vielä kehittyneempi versio.
Tähän vaihtelevan tiheyden tuulitunnelin ympärillä vallitsee edelleen tänä päivänä melkoinen määrä polemiikkia, ennen kaikkea sen keksijän osalta. Yleisesti ottaen siis Munkia pidetään sen keksijänä, mutta oliko keksinnön taustalla todellisuudessa venäläinen Vladimir Margoulis, joka työskenteli tuohon aikaan NACA:n Pariisin toimistolla tai kuuluisiko kunnia Munkin alaisuudessa toimineille insinööreille? Niin tai näin, Munk on kerännyt kunnian tästä keksinnöstä.
Robotti / Robotti-sana
Keinotekoinen elämä otti ensimmäiset askeleensa käytännössä ottaen vuonna 1921, mutta ei nyt välttämättä ihan vielä siinä konkreettisen robotin muodossa. Toisin sanoen kyse on robotti-sanan keksimisestä ja käyttämisestä ensimmäistä kertaa: tämä tapahtui, kun tsekkiläinen näytelmien käsikirjoittaja Karel Capek julkaisi näytelmän, joka kantoi nimeä R.U.R. Tuo kyseinen näytelmän nimi oli lyhenne sanoista ”Rossum’s Universal Robots”. Vapaasti suomennettuna tuon näytelmän nimi kuuluu ”Rossumin maailmanlaajuiset robotit”.
Tuo näytelmä kertoo tehtaasta, jossa kehitetään keinotekoista elämää eli robotteja ja nämä robotit on sekä kehitetty että rakennettu toimimaan ihmisten palvelijoina. Viisi vuotta myöhemmin ensimmäinen robotti nähtiin puolestaan valkokankaalla, elokuvassa ”Metropolis”.
Ensimmäinen toimiva ja ohjelmoitavissa oleva robotti näki kuitenkin päivänvalonsa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1954 ja se tunnettiin nimellä Unimate. Unimate ei kuitenkaan kerännyt kovinkaan kummoista suosiota, vaan siihen vaadittiin robotti nimeltä Shakey, joka oli ensimmäinen tekoälyn omannut liikkuva robotti. Shakey pystyi tekemään itsenäisesti päätöksiä ja huomioimaan ympäristönsä, perustuen sille valmiiksi luotuihin toimintamalleihin.
Insuliini
Diabetes on tunnettu kauan, sillä ensimmäiset tarkat kuvailut sairaudesta ovat jo parin tuhannen vuoden takaa, mutta syytä siihen ei tiedetty pitkään aikaan. 1700-luvulla huomattiin, että diabetespotilaan virtsa on sokeripitoista, mikä johti ensimmäisen testausmenetelmän löytymiseen. Vuonna 1869 saksalainen, ansioitunut patologi Paul Langerhans löysi haiman saarekesolut, mutta niiden merkitys selvisi vasta 40 vuotta myöhemmin. Tuolloin skotlantilainen fysiologi Edward Sharpey-Schäfer keksi, että Langerhansin saarekkeiksi nimetyt soluryhmät tuottavat hiilihydraattien aineenvaihdunnalle välttämätöntä ainetta, joka kulkeutuu haimasta suoraan verenkiertoon. Hän antoi aineelle nimeksi insuliini.
Pitkän aikaa diabetesta hoidettiin tietynlaisella ruokavaliolla, mutta tulokset eivät olleet loistavat. Kun syy diabetekseen vihdoin löytyi – Langerhansin saarekkeiden insuliinintuotanto on heikentynyt – olivat edistysaskeleet nopeita.
Mistä päästäänkin historiakierroksen jälkeen vuoteen 1921. Sata vuotta sitten kanadalaiset Frederick Banting ja Charles Best onnistuivat eristämään koiran haimasta insuliinia, ja hoitamaan sillä toista koiraa, jolle oli aiheutettu keinotekoisesti diabetes poistamalla sen haima. He saivat koiran verensokeriarvot laskemaan normaalitasolle. Jo seuraavana vuonna lehmistä eristettyä insuliinihormonia alettiin antaa ihmisille ja yksi lääketieteen historian suurimmista läpimurroista oli tapahtunut. Ensimmäinen insuliinia saanut potilas oli 14-vuotias Leonard Thompson, jolla annettiin pistos tasan 99-vuotta sitten; tammikuun 11. päivänä vuonna 1922.
Banting ja Best eivät koskaan hyötyneet rahallisesti hoidon keksimisestä, sillä he myivät patentin 1 dollarilla Toronton yliopistolle, jotta insuliini saatiin nopeasti massatuotantoon, ja että kaikilla ihmisillä varallisuudesta riippumatta olisi mahdollisuus saada hoitoa.
Lue lisää:
Ihmisten epäitsekkyys: 10 päätöstä, jotka pelastivat ihmishenkiä
Lentokoneiden käyttö maanviljelyksessä
Orville ja Wilbur Wright tekivät joulukuussa 1903 ensimmäiset, muutamien sekuntien mittaiset lentonsa moottorikäyttöisellä lentokoneella. Sen jälkeen kehitys oli nopeaa ja viimeistään ensimmäinen maailmansota johti käsittämättömiin edistysaskeliin ilmailualalla.
Vuonna 1921 lentokoneet mullistivat yhdysvaltalaisen maanviljelyn, sillä silloin levitettiin ensimmäiset torjunta-aineet ilmasta käsin. Menetelmä oli aiempia tapoja huomattavasti nopeampi ja tehokkaampi eivätkä viljelykasvit tai maaperä kärsineet pellolla ajamisesta.
Luutnantti John A. Macready, kokenut Yhdysvaltain armeijan pilotti, teki vuonna 1921 Ohion osavaltion maatalousministeriön valvoman lennon sodassa käytetyllä Curtiss JN-6H -koneella. Kyseessä oli koe, jolla tutkittiin, voisiko lentokoneesta levitetty jauhemainen lyijyvetyarsenaatti (melko tymäkkä myrkky) tuhota trumpettipuiden lehtiä syöviä perhosentoukkia.
Ja kyllähän tapa oli toimiva. Sen jälkeen kaksitasoisia lentokoneita alettiin käyttämään sekä torjunta-aineiden että lannoitteiden tehokkaaseen levittämiseen ympäri maata.
Vapaaratas
Polkupyöräilyyn liittyvä Shozaburo Shimanon keksintö vuodelta 1921 on osa jokapäiväistä arkeamme edelleen tänä päivänä ja siksi tämä keksintö eli vapaaratas ansaitsee eittämättä paikkansa tällä 100 vuotta sitten tehdyt kuumimmat keksinnöt -listalla.
Vapaaratas mahdollistaa käytännössä ottaen sen, että pyöräillessä sinun ei ole pakko polkea mennessäsi eteenpäin. Toisin sanoen, esimerkiksi alamäessä, sinun on mahdollista rullailla mäkeä alas niin, ettet polje ollenkaan ja samaan aikaan polkimet pysyvät paikoillaan; ennen tätä Shimanon keksintöä pyörän liikkuminen polkematta oli niin ikään mahdollista, mutta polkimet eivät pysyneet paikallaan, vaan ne rullasivat joka tapauksessa eteenpäin. Lisäksi vapaaratas mahdollistaa polkemisen vastapäivään eli esimerkiksi juuri alamäkeä ajaessasi voit rullailla polkimia niin sanotusti väärään suuntaan, jos näin haluat syystä tai toisesta tehdä.
Vapaaratas on ”syypää” sille, että kun pyörällä ei poljeta, siitä kuuluu ”rätisevä ääni” tai ”nakuttava ääni” – mikä termi sille sitten ikinä onkaan paras kuvaus.
Tämä Shozaburo Shimanon keksintö on siis todella merkittävässä roolissa ja se on tehnyt pyöräilystä erittäin paljon mielekkäämpää. Lisäksi hänen keksintönsä on oleellisessa roolissa myös sähköpyöräjärjestelmien osalta, joten 100 vuotta myöhemmin sen rooli on todella järisyttävä koko pyöräilyalalla. Itse asiassa Shimano-yritys, jonka valmistamia erilaisia osia löytyy lukuisista pyöristä, perustettiin kokonaisuudessaan vuonna 1921 ja sillä on edessä 100-vuotissyntymäpäiväjuhlat helmikuussa.
Tetraetyylilyijyn ja bensiinin yhdistäminen
Kun 1920-luvulla öljyn käyttö autoissa oli valtaisaa, uudet keksinnöt etenkin bensiinin suhteen olivat jotain sellaista, mitä kaivattiin suuresti. 100 vuotta sitten eli vuonna 1921 polttomoottorit nakuttivat melkoisesti, ja sekä kemiaa että konetekniikkaa opiskellut Thomas Midgley Jr. päätti tehdä asialle jotain. Kyseisenä vuonna, General Motorsilla työskennellessään, hän keksi, että lyijyn lisääminen bensiinin johti moottorien nakutuksen poistumiseen.
Lopulta tuohon käyttötarkoitukseen eli polttomoottorien nakutuksen poistamiseen kehitettiin erillinen yhdisteensä eli tetraetyylilyijy. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että kyseinen yhdiste oli kirjaimellisesti myrkkyä. Tehtaalla yhdistettä valmistaneet työntekijät sairastuivat vakavasti, heitä menehtyi ja jokainen voi kuvitella, mitä tällaisen yhdisteen päätyminen ilmaan aiheutti ylipäätään ihmisille ja ennen kaikkea luonnolle.
Ehkä kaikkein käsittämättömintä tällaisen lyijypitoisen yhdisteen käyttöönotossa oli se, että lyijyn haitallisuus ja vaarallisuus olivat yleisesti ottaen tiedossa jo tuohon aikaan eli 1920-luvulla. Toisaalta lyijyä käytettiin monien muidenkin keksintöjen ja asioiden yhteydessä, kuten muun muassa elintarvikepakkauksissa ja vesisäiliöiden saumojen tiivistämisessä.
Midgley Junior oli elinaikanaan äärimmäisen arvostettu ja kunnioitettu keksijä. Sittemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että hänen keksintönsä olivat todella haitallisia koko meidän planeetallemme, ja vaikka hän ei missään nimessä tahallisesti keksinyt ympäristölle ja ihmisille haitallisia asioita, se oli valitettava lopputulema.
Lysotsyymi
Lysotsyymi on meidän kaikkien elimistössä luontaisesti oleva entsyymi, joka torjuu bakteeri-infektioita. Se hajottaa bakteerien soluseinässä olevia proteiineja ja saa solut räjähtämään. Ihmisellä lysotsyymiä erittyy limakalvoilla, erityisesti nenässä ja kyynelnesteessä.
Lysotsyymi löytyi, kun skotlantilainen tutkija Alexander Fleming havaitsi, että räkä tuhosi tiettyjä bakteereita oikein tehokkaasti. Tarinan mukaan hän oli flunssaisena töissä ja pisara räkää tippui bakteerimaljalle, jolloin hän olisi huomannut nesteen vaikutuksen mikrobikasvustoon. Todennäköisesti tuo legenda ei pidä paikkaansa, sillä Flemingin tiedetään tarkoituksella testailleen omien eritteidensä vaikutusta bakteerikantoihin; hän uskoi parannuskeinon infektioihin löytyvän ihmisen omasta elimistöstä.
Hän onnistui eristämään hajottamisen aiheuttaneen entsyymin ja nimesi sen lysotsyymiksi – siitä arveltiin tulevan käänteentekevä aine kamppailussa tulehduksia vastaan. Lysotsyymi kuitenkin toimi tehokkaasti vain tiettyihin bakteereihin, mutta se ei onneksi Flemingiä lannistanut, vaan antoi vain lisämotivaatiota muiden antimikrobiaalisten aineiden tutkimiseen. Ja kuinka ollakaan, muutamia vuosia myöhemmin hän löysi penisilliinin jätettyään loman ajaksi likaisia petrimaljoja lojumaan pöydille.
Lysotsyymi ei kuitenkaan ollut merkityksetön löydös. Se on apuna ruoansulatusvaivojen hoidossa ja erilaisissa suunterveyteen liittyvissä ongelmissa. Ihonhoidossa lysotsyymiä käytetään aknen ja muun muassa makuuhaavojen hoitoon – juurikin tuhoamaan tulehduksia aiheuttavia bakteereita.
Lysotsyymi on myös merkittävä entsyymi elintarvikkeiden valmistuksessa ja säilyvyyden parantamisessa. Sitä käytetään muun muassa juustojen ja alkoholijuomien valmistuksessa, ja antimikrobiaalisten ominaisuuksien vuoksi sitä lisätään esimerkiksi hedelmiin, vihanneksiin ja tuoreeseen lihaan estämään bakteerien aiheuttamaa pilaantumista.
Televisio
Sanotaan nyt heti tähän alkuun, ettei televisiota ollut vielä olemassa 100 vuotta sitten, mutta teoriassa se menee tähän kuumimmat keksinnöt -listalle 100 vuoden takaa. Vuonna 1921, vasta 14-vuotias Philo Farnsworth, näki omien sanojensa mukaan näyn isänsä maatilalla Idahossa, Yhdysvalloissa.
”Hänen sukulaisten kertomusten mukaan Farnsworth haaveili mekaanisen sijaan täysin sähköisen television keksimisestä, kun hän ajoi hevosten vetämällä äkeellä perheensä uudella maatilalla Idahossa. Kun hän kynsi perunapeltoon suoria ja samansuuntaisia linjoja, hän näki television uurteissa. Hän visioi järjestelmän, joka pilkkoisi kuvan vaakasuuntaisiin linjoihin ja nuo linjat koottaisiin takaisin yhteen kuvaksi laitteen toisessa päässä; vain elektronit kykenivät tallentamaan, lähettämään ja tuottamaan uudelleen selkeän liikkuvan kuvan”, Farnsworthista kirjan kirjoittanut Evan I. Schwartz kertoo tarinan television keksimisen taustalla.
Kun hän oli saanut tuon näyn, alkoi hän kehitellä useita erilaisia versioita televisiosta, esitellen niitä tuutoreilleen, ja valmistuessaan tämä eittämättä maailman merkittävimmät keksinnöt -kategoriaan luokiteltava keksintö eli televisio alkoi olla totisinta totta. Hän haki sijoittajilta taloudellista tukea sähköiseen televisioon, jota hän itse kuvaili termillä ”kuvan leikkelijä”. Vuonna 1927 hän sai patentin televisioon ja loppu on näiltä osin historiaa.
Farnsworth ei ollut ensimmäinen ihminen, joka oli pyrkinyt kehittämään television, mutta hänestä tuli ensimmäinen täysin sähköisen television kehittämään pystynyt henkilö. Farnsworth oli päättänyt jo kuusivuotiaana, että hänestä tulee keksijä, ja kun hän menehtyi vuonna 1971, omisti hän patentin yli 300 keksintöön.
🤷♂️ Onko sinulla tullut mieleen jokin keksintö, jonka olemassaolosta et tiennyt, mutta asiaasi tutkittua sinulle selvisi, että sellainen on jo olemassa? Kerro alla olevissa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️ tai somekanavissamme tarinasi!
Muiden uskontojen ja erilaisten kulttuurien ikivanhat perinteet voivat vaikuttaa ulkopuoliselle täysin tarpeettomilta ja julmilta, vaikka niiden alkuperään liittyisi hyvää tarkoittava ajatus.
Tämä ei tietysti aina suoraan tarkoita sitä, että perinne olisi ainakaan nykyajan standardien mukaan oikein. Listafriikki otti tälle listalle kuitenkin mukaan vain sellaisia perinteitä, joissa on jossain syvällä taustalla ylevämpi ajatus.
Listan tarkoitus ei ole arvostella kenenkään tapoja tai kulttuuria; ihmetellä toki voimme!
Julkaisemme listan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset brutaalit perinteet voit lukea tästä:
10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä – osa 1
Sallekhana
Ulkopuolisille ikivanhan intialaisen uskonnon, jainalaisuuden, eettinen ohjeisto voi vaikuttaa karulta. Kannattajat elävät tiukassa hengellisessä itsekurissa ja välttävät kaikkia fyysisiä nautintoja.
Sallekhana on perinne, johon osallistuu vuosittain noin 500 jainalaista. He nälkiinnyttävät itsensä kirjaimellisesti hengiltä vapauttaakseen sielunsa kuoleman ja jälleensyntymisen kierteestä, ja saavuttaakseen lopullisen autuuden eli nirvanan.
Jos kristityt näkevät ruumiinsa sielun temppelin, on keho jainalaisille sielun vankila. Sallekhana on juhlan aihe, sillä nälkäkuolema johtaa pelastukseen.
Samasta syystä jainalaiset eivät näe sallekhanan olevan itsemurha, sillä itselle ei tehdä väkivaltaa. Kyllä – nälkään kuoleminen on kivuliasta, mutta useimmiten rituaaliin osallistujat ovat loppuhetkillään niin suuren euforian vallassa, että se on toissijaista.
Osallistujien joukossa on sekä munkkeja että maallikoita, sairaita ja täysin terveitä. Pisimmän siirtymisen kävi läpi vuonna 2009 Sadhvi Charan Pragyaji, 60-vuotias munkki, jonka kuoliaaksi nälkiintyminen kesti 87 päivää. Sadattuhannet jainalaiset ympäri Intiaa saapuvat seuraamaan sallekhanaa, ja nälkiintymisvalan antaneita pidetään pyhimyksinä.
Elokuussa 2015 sallekhana kiellettiin osassa Intiaa lailla, mutta korkein oikeus kumosi päätöksen vedoten uskonnonvapauteen ja osallistujien vapaaehtoisuuteen.
Gotmar Mela
Ainakin neljäsataa vuotta vanhassa perinteessä asukkaat intialaisen Jam-joen vastakkaisista kylistä, Pandhurnasta ja Sawargaonista, kokoontuvat vuosittaisen Gotmar Mela -festivaalin viettoon. Keskelle jokea on pystytetty puu, jonka päässä liehuu valkoinen lippu, ja voittajakylä on se, joka saa haettua lipun haltuunsa.
Hankalaksi puuhun kiipeämisen tekee se, että vastapuolet kivittävät toisiaan. Joka vuosi sadat osallistujat loukkaantuvat vakavasti ja historian aikana on tullut lukuisia kuolonuhreja, viimeksi vuonna 2023.
Kyläläisiä on yritetty saada vaihtamaan kivet kumipalloihin, mutta perinne on liian vahva. Festivaalin alkuperästä on erilaisia versioita, mutta erään tarinan mukaan Pandhurnasta kotoisin ollut poika oli rakastunut sawargaonilaiseen tyttöön, mutta kummankin vanhemmat kielsivät avioliiton. Rakastuneet päättivät karata vihille, ja pariskunnan ylittäessä jokea rupesi kummankin kylän väki kivittämään heitä.
Tarina päättyi nuorenparin osalta onnellisesti: lopulta heidän aviotoiveisiinsa myönnyttiin. Kyläläiset sen sijaan ovat siitä lähtien kivittäneet toisiaan hengiltä.
Ikipalin – Sormien leikkaaminen surevalta
Indonesialaisen Dani-heimon keskuudessa on erittäin omalaatuinen perinne, joka liittyy menehtyneen perheenjäsenen suremiseen. Tapoihin kuuluu, että naiset leikkaavat sormenpäänsä irti hautajaisseremonian yhteydessä.
Ennen leikkaamista sormen ympärille sidotaan noin puoleksi tunniksi naru, jonka tarkoitus on puuduttaa ja tehdä operaatiosta ”lähes” kivuton. Katkaisu suoritetaan kirveellä, minkä jälkeen sormenpää poltetaan kiinni, jotta verenvuoto tyrehtyy ja paraneminen voi alkaa. Leikattu pala sen sijaan kuivataan tai poltetaan tuhkaksi; kummassakin tapauksessa jäänteet säilytetään.
Amputaatio symboloi surevan tuskaa, mutta samalla se myös ajaa pois menehtyneiden sukulaisten henkiä, jotka voisivat muuten kummitella kylässä. Vaikka perinne on nykyisin lailla kielletty, ovat todisteet sen harjoittamisesta kaikkien Dani-heimon kylissä vierailevien nähtävillä. Etenkin vanhemmilta naisilta puuttuu osa lähes jokaisesta sormesta.
Ilotulitusfestarit
Taiwanissa, Tainanin kaupungissa, järjestetään vuosittain Beehive Rocket -festivaali, joka suoraan suomennettuna tarkoittaa mehiläispesärakettia. Festivaali on osa kiinalaisen uuden vuoden juhlintaa.
Yleensä ilotulitteita ammuttaessa ollaan hyvin varovaisia, etteivät raketit lennä ketään kohti, mutta Tainanissa asia on päinvastoin. Ilotulitteet kasataan suuriin sylintereihin ja niitä ammutaan kadulla odottavia ihmisiä päin.
Paraatiin osallistujat pyrkivät saamaan mahdollisimman monta räjähtävää osumaa, sillä mitä enemmän, sitä onnekkaampi seuraavasta vuodesta tulee. Kun raketteja ammutaan, hyppivät ihmiset valtoimenaan niitä kohti.
Osa vaaralliseen perinteeseen osallistuvista pukeutuu tulenkestäviin vaatteisiin, kypäriin ja kasvosuojuksiin, mutta toiset (tyhmän) rohkeat vetävät ylleen vain lannevaatteen ja ehkä pyyhkeen suojaamaan silmiä kuumuudelta ja palavilta roskilta. Sanomattakin lienee selvää, että joka vuosi iso osa ilotulitteiden ihmismaalitauluista päätyy sairaalaan hoidattamaan vammojaan.
Festivaali sai alkunsa noin 200 vuotta sitten, kun kaupunkia piinasi vakava koleraepidemia. Tuolloin taudin uskottiin johtuvan pahoista hengistä, joita yritettiin ajaa pois ilotulitteiden avulla. Samalla mahtavan valonäytöksen oli määrä miellyttää jumalia ja saada niiltä suojelusta. Ilotulitusfestivaali on säilynyt tähän päivään saakka, vaikka koleraepidemia saatiinkin kuriin.
Kookospähkinöiden hajottaminen päällä
Intian Tamil Nadussa vietetään aina monsuunikauden alla Aadi Perukku -festivaalia elämää synnyttävän ja ylläpitävän veden kunniaksi. Tuhannet juhlijat kokoontuvat Mahalakshmin temppelille ottaakseen osaa perinteeseen, jossa papit lyövät uskovien päähän kookospähkinöitä. Kaikkien osallistujien on oltava 18-vuotiaita ja vapaaehtoisesti mukana.
Perinne on lähtöisin 1800-luvulta, jolloin britit halusivat rakentaa rautatien kylän läpi. Asukkaat luonnollisesti vastustivat ajatusta, joten britit heittivät vitsinä, että lupaavat kiertää kylän, jos ihmiset rikkoisivat päällään isoja kiviä. Arvaatkin varmaan, että kyläläiset kävivät tuumasta toimeen ja rautatie rakennettiin muualle.
Vaikka kivet ovat vaihtuneet kookospähkinöihin, ovat perinnettä sivusta seuranneet neurologit kauhuissaan. Ihmisen kallo kestää jonkun verran iskuja, mutta jos suurikokoinen kookos ei rikkoudukaan kerralla, voi tuloksena olla jopa vakava aivovamma.
Vuosittain kymmenet osallistujat joutuvat hakeutumaan hoitoon aivotärähdysten ja muiden vammojen vuoksi.
Lue myös:
Erilaisten kultturien tai uskontojen ikivanhat perinteet voivat vaikuttaa ulkopuoliselle täysin tarpeettomalta ja julmalta, mutta niiden takana voi kaikesta huolimatta olla hyvää tarkoittava ajatus.
Se ei tietysti aina suoraan tarkoita sitä, että perinne olisi ainakaan nykyajan standardien mukaan oikein. Listafriikki otti tälle listalle kuitenkin mukaan vain sellaisia perinteitä, joissa on jossain syvällä taustalla ylevämpi ajatus.
Listan tarkoitus ei ole arvostella kenenkään tapoja tai kulttuuria; ihmetellä toki voimme!
Julkaisemme listan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset brutaalit perinteet ovat luvassa huomenna.
Vauvojen viskeleminen
Intiassa harjoitetaan yli 700 vuotta vanhaa vauvojen pudotus -perinnettä.
Karnatakan maakunnassa kaapuihin pukeutuneet papit roikottavat pieniä lapsia käsistä ja jaloista, ravistelevat heitä ja tiputtavat sitten yli 10 metrin korkeudessa sijaitsevalta parvekkeelta alas. Vauvoja ollaan kyllä ottamassa vastaan lakanoiden kanssa, mutta rituaalin vaarallisuudesta voidaan varmasti olla yhtä mieltä.
Pelosta suunniltaan olevia vauvoja viskellään temppelin parvekkeelta joka joulukuu, ja sen on tarkoitus tuoda onnea ja menestystä ilmojen halki liitävälle taaperolle ja hänen perheelleen. Lasten oikeuksia ajavat järjestöt ovat luonnollisesti yrittäneet lakkauttaa perinteen, mutta turhaan: hinduyhteisöt eivät halua luopua hyvää onnea tuovasta traditiostaan.
Mingi
Mingi on Etiopian Omo-laakson ikivanha perinne, jota Kara, Hamer ja Banna -heimot harjoittavat eristäytyneissä kylissään muiden katseilta piilossa.
Mingi tarkoittaa sitä, että lapsi on kirottu ja hänet täytyy tappaa, jotta heimo pysyy turvassa pahoilta hengiltä. Lapsi voi saada kohtalokkaan mingin leiman erinäisistä syistä: hänen ylähampaansa puhkeavat ennen alahampaita, hän murtaa hampaansa tai loukkaa sukuelimiään, hän on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai vanhemmat eivät olleet saaneet kylän vanhimmilta siunausta lapsen hankintaan.
Myös vanhemmat voidaan määritellä mingeiksi ja karkottaa kylästä, jos he haraavat yhteisöä vastaan, kun heidän lastaan ollaan nappaamassa. Perinne on raaka ja käsittämätön: ”kirottu” lapsi voidaan hukuttaa veteen, näännyttää hengiltä, jättää villieläinten armoille tai tukehduttaa tunkemalla suu täyteen multaa.
Mingeistä halutaan eroon, koska niiden uskotaan tuovan kyläyhteisöön pahoja henkiä, jotka aiheuttavat kuivuutta, nälänhätää ja sairauksia. Omo-laakson asukkaiden uskomusten mukaan ihmisen vastuulla on koko universumin hyvinvointi, joka alkaa omasta yhteisöstä. Mingi on heille vain välttämättömyys, jolla yritetään taistella suurta kaaosta ja pahaa vastaan.
Mingi on silti vaiettu aihe, eivätkä heimojen jäsenet, joita on yhteensä hieman reilu 200 000, koskaan puhu julmasta traditiosta. Eivät keskenään, eivätkä todellakaan ulkopuolisille. Tarkkoja lukuja on vaikea tietää, mutta vuosittain lapsia tapetaan arviolta noin 300, ja kirous on kohdannut lähes jokaista perhettä jossain vaiheessa.
Etiopian hallitus alkoi vasta 2010-luvulla kieltämään mingi-teloitukset lailla, kun eräs rohkea Kara-heimon jäsen, Lale Labuko, uskaltautui kertomaan traditiosta ulkopuolisille ollessaan sisäoppilaitoksessa. Vaikka perinteen kitkemiseksi on Labukon johdolla tehty paljon töitä, on mingi edelleen voimissaan, joskin sitä harjoitetaan entistä varovaisemmin ja salaisemmin.
Sikojen teurastusfestivaalit
Vuosittainen perinnefestivaali Nem Thuongin kylässä Pohjois-Vietnamissa on tuomiopäivä kahdelle hyvinsyöneelle sialle.
Joka vuosi, kuukalenterin ensimmäisen kuukauden kuudentena päivänä, kyläläiset kokoontuvat seuraamaan rituaalinomaista teurastusta, joka suoritetaan paikallisen suojelusjumalan, Doan Thuongin, kunniaksi.
Tarinan mukaan Doan Thuong oli Lý-dynastian kenraali, joka ajoi kylään hyökänneet tunkeilijat matkoihinsa ja ruokki nälkäiset joukkonsa teurastetuilla sioilla. Lähes tuhat vuotta vanhan perinteen mukaan sikojen veri edustaa hyvää onnea: runsasta satoa, hedelmällisyyttä, taloudellista menestystä ja terveyttä.
Musiikin soidessa kyläläiset marssivat sikojen kanssa paraatissa teurastuspaikalle. Eläimet laitetaan selälleen suuren yleisön edessä, ja niiden jalat vedetään köysillä levälleen. Sitten rituaaliin osallistujat hakkaavat kiljuvat siat miekoillaan keskeltä halki. Kyläläiset rientävät kastelemaan seteleitä pulppuavassa sian veressä laittaakseen ne myöhemmin kotialttareille onnea tuomaan.
La Esperanzan sadeseremonia
Läpi aikojen eri kulttuureissa on palvottu sadetta ja suoritettu erilaisia rituaaleja, jopa tanssittu, jotta jumalat soisivat hyvän vuoden viljelyksille.
Meksikossa, La Esperanzan kylässä, maanviljelijöillä on kovat keinot käytössään. Joka toukokuu, satokauden alussa, miehet laittavat peltonsa kylvökuntoon ja naiset valmistavat massiiviset syömingit, joissa tarjoillaan paikallisia herkkuja. Kyläläiset tuovat ruoat erityiseen juhlapaikkaan, jossa kaikki saavat osansa nyyttikestien tyylisesti.
Seremoniaan kuuluu myös rukoileminen sekä ruoka- ja kukkauhrin antaminen jumalille. Sitten ihmiset kokoontuvat isoon piiriin ja odottavat naapurikylän väkeä saapuvaksi; silloin on juhlien kohokohdan aika.
Kaikenikäiset naiset etsivät naapurikylän naisista sopivan vastustajan ja joukkotappelu on valmis alkamaan. Joskus mukaan lähtevät myös miehet ja lapsetkin, mutta yleensä ne ovat naiset, jotka hakkaavat toisiaan paljain nyrkein.
Ketään ei kiinnosta, kuka voittaa. Vain sillä on väliä, että mahdollisimman monet kasvot on saatu runnottua hajalle ja veri vuotaa valtoimenaan. Nyrkkien heiluttaminen jatkuu yömyöhälle saakka, minkä jälkeen naiset halaavat toisiaan silmät umpeen paisuneina ja nenät murtuneina.
Viimeisenä uhrina jumalille kaikki naisten vuodattama veri kerätään sankoihin ja levitetään pelloille.
Erilaiset kasvisruokafestarit
Thaimaasssa vietetään joka vuoden lokakuussa 9-päiväisiä festivaaleja, joissa juhlitaan kiinalaista uskomusta, jonka mukaan lihasta ja muista nautintoaineista kieltäytyminen kuukalenterin yhdeksäntenä kuukautena edistää terveyttä ja rauhoittaa mieltä.
Varmasti näin onkin, mutta juhlijoilla on hieman erikoinen tapa kunnioittaa alueen eläimiä: sen sijaan, että he pistäisivät paistia vartaaseen, he seivästävät itsensä.
Seremonian tarkoituksena on herätellä jumalia, joiden välikäsinä lävistäjät itsensä näkevät. He pistävät ihostaan läpi peuran sarvia, veitsiä, aseita, sateenvarjoja ja oikeastaan ihan mitä tahansa käteen on löytynyt. Miekka läpi poskesta on klassikko. Osallistujat tulevat vuosi vuodelta uhkarohkeammiksi, ja muun muassa vuonna 2011 juhlinnassa loukkaantui vakavasti 74 ihmistä, ja yksi itsensä seivästänyt valitettavasti menehtyi.
Lue myös:
Tässä tulevat maailman lyhyimmät paikannimet, joita ei oikeastaan voi mitenkään panna järjestykseen, sillä niissä kaikissa on tasan sama määrä kirjaimia: yksi. Niinpä esimerkiksi Suomen lyhyin paikannimi, Ii, jää auttamatta ulos listalta.
Olisiko Suomessa jokin kylä, jossa on vain yksi kirjain? Itse en ainakaan sellaista löytänyt, mutta ehkä lukijoilla on parempaa tietoa, ja Ii joutuu luopumaan lyhyimmän paikannimen tittelistä.
Tässä siis maailman lyhyimmät paikannimet, joiden kirjoittamiseen ei tarvitse mustetta tai näppäilyjä tuhlata.
Å
Kuva: Petr Šmerkl | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Å on varsin yleinen paikannimi Skandinaviassa, mutta kyseessä ei ole joki eli å, vaikka nämä kylät todennäköisesti ovat nimensä läheisistä vesireiteistä saaneetkin. Ruotsissa on monta Åta, joten länsinaapurissa matkanneet ovat saattaneet sellaiseen törmätä. Myös Norjassa ja Tanskassa on monia Ån kyliä.
Esimerkiksi Pohjois-Norjassa on kalastajakylä nimeltään Å. Lofoottien saariryhmän läntisessä kärjessä sijaitsevassa Åssa on hieman reilu sata asukasta, mutta väkeä vaikuttaa olevan paljon enemmän. Å on suosittu turistikohde, sillä se on E10-eurooppatien alku- tai loppupaikka; riippuu lähteekö liikkeelle Lofooteilta vai Perämeren rannalta Ruotsin Luulajasta, joka on tien toinen lähtöpiste.
E10-tie on tunnettu upeista maisemistaan ja erityisesti Lofoottien päässä kesät ovat upeita: yötön yö, vuoret, Norjanmeren tyrskyt ja pienet, punamökkiset kalastajakylät tekevät ajomatkasta lähes taianomaisen.
U
Mikronesian liittovaltio koostuu yli 600 saaresta, joista vain reilu 60 on asuttuja. Yksi näistä on Pohnpei. Pohnpein saarella sijaitsee Mikronesia pääkaupunki Palikir, mutta siellä on myös hallinnollinen alue nimeltään U.
Jokin aika sitten parin tuhannen asukkaan kunta tunnettiin ja nimi kirjoitettiin pidemmässä muodossa Uh tai U mura, mutta kun kirjaimia on tiputeltu pois, niin U mahtuu mukaan tälle listalle.
Paikallisella pohnpein kielellä u tarkoittaa vuorovettä.
D
Sen lisäksi, että Lincoln Cityssä, Yhdysvaltojen Oregonin osavaltiossa, virtaava D on mukana maailman lyhyimpien paikannimien joukossa, niin se oli aikoinaan myös maailman lyhyin joki. Vain 130 metriä ”pitkä” D saa alkunsa pienestä Devilsjärvestä ja päättyy Tyyneenmereen. Joen yli kulkee US Route 101 – lähes koko Yhdysvaltain länsirannikon halki kulkeva, upeilla maisemilla reunustettu valtatie. Kyseisellä road tripillä kannattaa olla siis silmät tarkkana, sillä tämä joen pätkän voi mennä huomaamatta ohi.
Vuoteen 1989 D:llä oli hallussaan Guinnessin maailmanennätys maailman lyhyimpänä jokena, mutta sitten Montanan osavaltiossa virtaava, 61-metrinen Roe vei sen paikan. Kummankin joen lähistöllä asuvat ihmiset kävivät kiivasta kamppailua oman vesireittinsä puolesta antaen hyviä ja huonoja perusteita siitä, miksi kilpakumppanin joki ei oikeastaan edes ole joki ja oma taas on. Lincoln Cityssä ollaan esimerkiksi sitä mieltä, että D onkin ainoastaan 37 metriä pitkä – nousuveden aikaan. Montanasta iskettiin takaisin, kun heidän Roejoestaan löytyi vain 9 metrin mittainen sivuhaara.
Guinnessin ennätystenkirjan toimituksessa nostettiin kädet pystyyn ja vuonna 2006 maailman lyhyimmän joen kategoria poistettiin kokonaan.
E
E on Japanissa, Hokkaidon saaren itäosassa kohoava kerrostulivuori. Maaperätutkimusten perusteella on voitu päätellä, että E on purkautunut useampaan otteeseen ennen ajanlaskun alkua, mutta uinunut sen jälkeen suhteellisen rauhallisena muutaman tuhannen vuoden ajan – lukuun ottamatta 1800-luvun puoliväliä. Marraskuussa 1846 E purkautui tuhoisasti ja valtavat laharit eli mutavyöryt peittivät alleen kokonaisia kyliä. Mutavyöryissä myös kuoli useita ihmisiä.
Reilun 600 metrin korkuinen E purkautui edellisen kerran kesäkuussa 1874, mutta tuolloin vuori sylki sisuksistaan vain lähinnä savua ja höyryä. Sammunut se ei silti todellakaan ole, sillä vuorenrinteiden aukoista tupruttaa tasaisesti savua. Enemmän aktiviisuutta oli ilmassa maaliskuussa 2012, kun E puski höyryä yli sadan metrin korkeuteen. Pieniä maanjäristyksiäkin mitattiin, mutta sitten E taas rauhoittui – ainakin toistaiseksi.
Ö
Ruosin Västernorrlandin läänissä on kylä nimeltään Ö. Tämä Ången kunnan kylä ei nimestään huolimatta ole saari tai sijaitse saarella – ö on siis ruotsiksi saari. Vuonna 2015 Ön asukasluku oli 90, mutta todennäköisesti väkimäärä on siitä vähentynyt.
Ö tunnetaan 1800-luvulta peräisin olevista maatiloistaan, joiden rakennukset ovat säilyneet erityisen hyvin. Juuri muunlaista asutusta Össä ei sitten olekaan, joten lyhyen nimen kylä on täynnä historiallista nähtävää.
Y
Sommejoen varrella, noin parin tunnin ajomatkan päässä Pariisista pohjoiseen, sijaitsee kunta nimeltään Y. Se on pinta-alaltaan vajaat 3 neliökilometriä ja on siis hieman Monacon ruhtinaskuntaa isompi. Asukkaita pienessä Yssä on alle sata, joten tilaa on jokaisella ”pikkuisen” enemmän kuin lähes 40 000 asukkaan Monacossa.
Paikalliset kutsuvat itseään nimellä Ypsiloniens, joka on lainattu kreikkalaisen kirjaimiston Y-kirjainta muistuttavasta ypsilonista.
Ensimmäisessä maailmansodassa Y oli veristen taisteluiden näyttämönä ja iso osa rakennuksista, kuten vanha kirkko, jouduttiin rakentamaan tuhojen jälkeen uudelleen.
O
O on Lounais-Englannin Devonissa virtaava joki. Vaikka tuota Dartjoen sivujokea voi vain venyttäen kutsua joeksi, sillä kuvaavampi termi olisi puro, niin listalle se silti pääsee.
Joen alkuperäinen nimi on tarinan mukaan ollut Ocbroke, joka tarkoittaa kirjaimellisesti tammijokea. Nimessä ei varsinaisesti ole järkeä, sillä tammia alueella ei juurikaan kasva. Toisessa versiossa joki on aiemmin ollut nimeltään Wo, mikä on perua vanhan englannin kielen woh-sanasta. Woh tarkoittaa väärää, kieroa tai mutkaista, mikä taas kuvaisi kiemurtelevaa puroa hyvin.
Paikallisen legendan mukaan On jokilaaksossa eleli keskiajalla lohikäärme, joka piti väen varpaillaan. Alue on tunnettu tinakaivoksistaan, mutta monet kaivosmiehet pelkäsivät työskennellä laaksossa. Karjatilalliset menettivät sadoittain kotieläimiä lohikäärmeen kitaan eikä punasilmäinen peto epäröinyt käydä ihmisenkään kimppuun, jos joku harhautui vaeltamaan yksinään Ota ympäröiville sumuisille nummille. Monet tiesivät kiertää On ja sitä ympäröivän laakson kaukaa.
Kukaan ei oikein tiedä, mitä lohikäärmeelle on tapahtunut; erään tarinan mukaan kyläläiset saivat sen kahlittua ja heitettyä jokeen. Joidenkin mielestä taas lohikäärme elää yhä laaksossa, josta sen karjunnan voi oikein tyyninä öinä edelleen kuulla.
Lue myös:
Yhteiskunta
Raskauden aikana vauvasta äitiin siirtyvät solut saattavat suojata syövältä – 10 yllättävää faktaa äideistä
Äitien kunniaksi paneudumme tällä listalla siihen, miten upeita ja ihmeellisiä tyyppejä he ovat. Hyvää äitienpäivää jo näin vähän etukäteen!
Toukokuun toisena sunnuntaina vietettävä äitienpäivä on maailman kolmanneksi suosituin juhlapäivä, heti joulun ja pääsiäisen jälkeen. Äitienpäivä menisi todennäköisesti uskonnollisten juhlien edelle, jos se olisi kaikkialla maailmassa samana päivänä. Esimerkiksi Malawissa äitienpäivä on lokakuussa, Indonesiassa joulukuussa ja Georgiassa maaliskuussa.
Joka puolella maapalloa juhlitaan äitejä uskonnosta, kulttuurista ja päivämäärästä riippumatta.
Listafriikki keräsi päivänsankareiden kunniaksi faktoja äideistä ja vähän äitienpäivästäkin. Muistetaanhan juhlia näitä supersankareita jokaisena vuoden päivänä ❤️
Äidin aivot muuttuvat
Raskaus muuttaa naisen elämän kokonaisvaltaisesti. Keho käy läpi muutoksia, jotka on helppo havaita paljaalla silmillä, mutta myös aivot muuttuvat. Tutkimusten mukaan jo raskausaikana erittyvä oksitosiinihormoni kääntää naisen aivot äitiysvaihteelle.
Raskausajan hormonit saavat aivoissa aikaan rakenteellisia muutoksia: hermosoluihin syntyy uusia väkäsiä, jotka kasvattavat solun pinta-alaa, ja solut muodostavat uusia synapseja eli liitoksia muihin soluihin. Äidin tiedonkäsittelykyky paranee ja aivot valmistautuvat toimiin, joilla uusi ihminen pidetään hengissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kapasiteetti olisi pois jostain muualta. Eihän uuden kielen oppiminenkaan tarkoita sitä, ettei sen jälkeen enää osaisi soittaa kitaraa.
Vauvan synnyttyä äidin hormonit ottavat lopullisesti vallan, millä taataan se, että hän keskittyisi vain jälkikasvuunsa. Monet aivojen osat, jotka vastaavat muun muassa tunteista, motivaatiosta, palkitsemisesta ja suunnittelusta, ovat muuttuneet lopullisesti. Kiintymys- ja mielihyvähormonien – oksitosiinin ja dopamiinin – eritys vain kiihtyy vauvaa hoitaessa.
Äidin ei myöskään tarvi olla raskauden kokenut, sillä hormonit ottavat valtaansa vauvan ensisijaisen hoitajan, oli hän biologisesti sukua tai ei. Tutkimuksissa on todettu, että myöskään vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä.
Äidin äänet kehittävät vauvan aivoja
Äiti ei ole ainut, jonka aivot muuttuvat. Vauva tietenkin kehittyy kohdussa, mutta vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan äidin äänet ja sydämen syke auttavat lapsen aivoja kasvamaan. Pitkään on toki arveltu, että äidin puhe raskauden aikana vahvistaa vauvan kehitystä, mutta nyt siihen on saatu todisteita.
Tutkimusryhmä otti kokeeseen mukaan 40 vauvaa, jotka olivat syntyneet 8-15 viikkoa etuajassa, ja jotka viettävät suurimman osan elämänsä alusta yksin keskoskaapissa.
Osaan keskoskaapeista asennettiin pienet kaiuttimet, jotka toistivat äidin puhetta ja sydämen ääniä. Äänet oli tallennettu siten, kuin ne kuuluisivat vauvalle kohtuun. Vauvoille soitettiin ääniä kuukauden ajan kolme tuntia päivässä. Kontrolliryhmän vauvat saivat tyytyä kuuntelemaan osaston tavallisia ääniä, kuten useimmat keskoset ennen tätä tutkimusta.
Koejakson lopussa vauvojen aivot kuvattiin. Tutkijat huomasivat, että äidin puheelle ja sydämen lyönneille altistuneiden vauvojen aivojen kuuloalue oli huomattavasti suurempi kuin toisella ryhmällä.
Voidaan siis päätellä, että vauvoille kannattaa raskausaikana jutella niin paljon kuin jaksaa. Yksinpuhelu ei ole enää ollenkaan noloa, vaikka eiväthän odottavat äidit ole koskaan yksin, joku kuuntelee aina.
Äidin puhe rauhoittaa lasta
Äidin puhe ei vaikuta vauvaan vain tämän ollessa kohdussa. Se voi vaikuttaa lapseen yhtä voimakkaasti kuin fyysinen kosketus eli äidin halaus.
Vuonna 2010 julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa asetettiin kymmenittäin 7-12-vuotiaita tyttöjä stressaaviin tilanteisiin. Heidän täytyi ratkoa matemaattisia ongelmia ja pitää improvisoituja puheita täysin outojen ihmisten edessä. Kokeeseen osallistuneilla tytöillä havaittiin kiihtynyttä sydämen sykettä ja huomattavaa nousua stressihormoni kortisolin tasossa.
Tukalan kokemuksen jälkeen tytöt jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä katsoi neutraaleja tunteita herättävän Pingviinien matka -dokumentin. Toinen ryhmä sai viettää äitiensä kanssa fyysisesti aikaa ja kolmas ryhmä puhui äitiensä kanssa puhelimessa.
Niillä tytöillä, jotka pääsivät halaamaan äitiään, havaittiin nousu oksitosiinin, jo aiemmin mainitun mielihyvähormonin, määrässä. Oksitosiinin erittyminen vähentää kortisolin määrää, ja laskee siten stressitasoa. Sen oli aiemmin uskottu erittyvän vain fyysisen kontaktin seurauksena, mutta yllättäen myös niiltä, jotka soittivat äideilleen, saatiin samanlainen tulos. Elokuvaa katsoneilla ei samanlaista muutosta havaittu.
Useimpien meistä on varmaan helppo allekirjoittaa tutkimustulos. Mikään ei rauhoita samalla lailla kuin puhelu äidille; se saa tukalimmatkin tilanteet tuntumaan vähemmän pahoilta. Iästä riippumatta.
Ensimmäinen äitienpäivä
Yhdysvaltalainen Ann Jarvis oli 1860-luvulla käydyn sisällissodan aikainen aktivisti, joka järjesti pahoin jakautuneessa Virginian osavaltiossa yhteistilaisuuksia, joihin oli kutsuttuna sekä Konfederaation että Unionin joukoissa taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden äitejä. Hän halusi äitien avulla saada luotua yhteisöllisyyttä uudelleen, ja pisti pystyyn vuonna 1868 ”Äitien ystävänpäivä” -komitean.
Äitienpäiväliike ei ottanut tuulta alleen, ja Jarvis menehtyi toukokuun 9. päivänä vuonna 1905, näkemättä ensimmäistäkään äitienpäivää. Hänen tyttärensä Anna Jarvis alkoi kuitenkin lähes pakkomielteisesti jatkamaan äitinsä ajamaa asiaa. Hän järjesti vuosittain äitinsä kuolinpäivän tienoilla muistotilaisuuksia, ja sai määrätietoisella työllä vietyä äitienpäiväaatetta eteenpäin. Muutaman vuoden päästä päivää vietettiin jo laajalti maan joka kolkassa.
Anna Jarvisin periksiantamattomuuden johdosta presidentti Woodrow Wilson julisti vuonna 1914 toukokuun toisen sunnuntain, äitienpäivän, kansalliseksi juhlapäiväksi.
Äitienpäivä Suomessa
Suomeen äitienpäivä tuli opettaja ja kouluneuvos Vilho Reiman ansiosta. Reima oli ollut Yhdysvalloissa matkalla juuri äitienpäivän aikaan vuonna 1910. Parin vuoden ajan hän yritti markkinoida aatetta kotimaassaan, mutta kansa ei innostunut.
Reima ei kuitenkaan luovuttanut, vaan lähti yrittämään uudelleen vuonna 1918, ja kirjoitti Koti-lehteen artikkelin, jossa haastoi kuntia järjestämään sisällissodassa kaatuneitten äideille lämminhenkisiä tilaisuuksia. Reima muistutti jakautunutta kansaa siitä, että vihollisenkin äidillä on sydän, joten juhliin olisi syytä kutsua kunniavieraina kaikkien kaatuneitten äidit. Se loisi ihmisiin uskoa, toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.
Alavieska oli ainut, joka tarttui haasteeseen. Juhlan otti järjestääkseen joukko kansakoulujen opettajia yhdessä kirkkoherran kanssa. Heinäkuun 7. päivänä järjestettävästä tilaisuudesta ilmoitettiin kirkollisissa ilmoituksissa ja mukaan kutsuttiin kaikki seudun äidit, erityisesti ”maanpuolustuksessa kaatuneiden sankarien äidit”. Tarjoiluksi luvattiin teetä, ”mutta jokaisella olkoon sokeria muassansa”.
Alavieskalaisten äitienpäiväjuhlia ylistettiin myöhemmin Koti-lehdessä ja kerrottiin, että tilaisuudessa pidettiin puheita, laulettiin ja esitettiin kuvaelmia.
Vuonna 1927 äitienpäivä vakiintui nykyiselle paikalleen, toukokuun alkupuolelle.
Äidin läsnäolo saa aivot toimimaan eri lailla
Ajatko autoa eri tavalla silloin, kun äitisi on kyydissä? Mahdollisesti teet sen aivan tietoisilla valinnoilla, mutta ainakin teini-ikäisillä kuskeilla äidin läsnäolo autossa muuttaa aivojen toimintaa.
Vuonna 2015 toteutetussa yhdysvaltalaistutkimuksessa 25:tä teiniä (16-19-vuotiaita, koska maassa saa ajokortin 16-vuotiaana) pyydettiin suorittamaan ajotesti simulaattorilla niin nopeasti kuin mahdollista. Jokaisessa risteyksessä kuskille tuli eteen tilanne, jossa hänen piti päättää pysähtyykö keltaisilla valoilla vai ajaako läpi viime hetkellä. Pysähtymisestä rapsahti kolme lisäsekuntia.
Kun koehenkilöt olivat yksin, ajoivat he keltaisten valojen läpi 55 prosenttia kerroista. Kun heidän äitinsä oli paikalla, väheni määrä 45 prosenttiin.
Se ei kuitenkaan ollut tutkimuksen yllättävin tulos, lähinnä ehkä odotettu.
Aivokuvista voitiin havaita, että yksin ajaessaan teinien aivojen palkitsemiskeskus aktivoitui, kun he ottivat riskin ja kiihdyttivät innoissaan läpi keltaisten valojen.
Äidin ollessa lähistöllä mielihyvähormoni dopamiinia erittävä palkitsemiskeskus aktivoitui, kun kuski teki turvallisen ratkaisun eli pysähtyi valoihin.
Vaikka teini-ikäistä kuskia turhauttaisi pysähtyminen, palkitsevat aivot sellaisesta toiminnasta, jota me odotamme muiden meiltä toivovan. Ja äidithän toivovat lastensa pysyvän turvassa eikä ottavan liian suuria riskejä.
Äiti on henkilökohtainen lääkkeiden valmistaja
Suukottelu ei ole vain ihmisäitien tapa, vaan sitä tekevät kaikki nisäkkäät. Useimmilla eläimillä hellyydenosoitusta vastaa nuoleminen. Se vahvistaa sidettä vauvan ja äidin välille.
Suukottelulla on kuitenkin myös tärkeä tehtävä vauvan puolustuskyvyn kehittymisessä, sillä vastasyntyneen vauvan vastustuskyky on vähäinen. Kun äiti pussailee vauvan poskia, ottaa hän samalla ikään kuin näytteitä taudinaiheuttajista, joita on lapsen kasvoilla. Äidin suusta patogeenit päätyvät nielurisoihin, jotka koostuvat ihmisen puolustusjärjestelmän kivijalasta, imukudoksesta.
Äiti muuttuu vauvan henkilökohtaiseksi apteekiksi, kun hänen valkosolunsa alkavat tuottaa vasta-aineita juuri niille patogeeneille, jotka vauvan kasvoilla majailevat. Rintamaidon välityksellä lapsi saa räätälöidyn puolustuspaketin ulkoisia uhkia vastaan.
Sanottakoon vielä, että myös äidinmaidonkorviketta syövät lapset kasvavat oikein terveinä ja tyytyväisinä. Imetys ei ole mikään äitiyden mittari.
Naisten äänioikeus ratkesi äidin kehotukseen
Vuonna 1919 useat Yhdysvaltojen osavaltiot olivat hyväksyneet naisten äänioikeuden. Jotta äänioikeus tuli lisätyksi liittovaltion perustuslakiin, oli sen oltava hyväksytty 36:ssa osavaltiossa, silloisesta 48:sta. Kesään 1920 mennessä lakimuutoksen oli hyväksynyt 35 ja kaikki roikkui Tennesseen varassa.
Alustavissa keskusteluissa oltiin päädytty umpikujaan edustajien jakauduttua kannoissaan 48-48 tasatilanteeseen. Puhemies päätti ottaa naisten äänioikeuden äänestykseen, ja tuhannet vastaan- ja puolestapuhujat täyttivät Nashvillen kadut.
Muuan 24-vuotias Harry Burn, siihen mennessä nuorin osavaltion lainsäädäntöelimeen valittu edustaja, oli jo päättänyt äänestää lakimuutosta vastaan yhdessä muiden republikaanien kanssa. Juuri ennen äänestystä hän oli kuitenkin saanut äidiltään Febb Burnilta kirjeen, jossa luki:
”Rakas poikani, äänestä naisten äänioikeuden puolesta. Olen odottanut sinun tuovan rohkeasti kantasi esille, mutta vielä en ole sitä nähnyt. Muista olla reipas poika! Siinä kaikki äidiltä tällä erää. Rakkaudella, Mama.”
Harry Burn marssi elokuun 18. päivän äänestykseen punainen ruusu rintapielessään ja äidin kirje povitaskussaan. Punainen ruusu oli vastustajien merkki ja lakimuutosta kannattavat pitivät keltaista kukkaa.
Äänestyksessä Burn sanoi kaikkien järkytykseksi ”aye”.
Niin Tennesseessä laillistettiin naisten äänioikeus ja Yhdysvaltojen perustuslakiin sisällytettiin 19. lisäys, joka takaa yhtäläisen äänioikeuden.
Äiti kantaa lapsiaan ikuisesti sydämessään, kirjaimellisesti
Vauva saa reilu puolet perintöaineksestaan äidiltään, mutta myös hän siirtää osan itseään äidilleen. Vauvan soluja siirtyy kohdun kautta äidin verenkiertoon, josta ne kulkeutuvat muualle elimistöön: rintoihin, sisäelimiin ja joskus ne muuntuvat jopa hermosoluiksi. Monesti vauvan soluja on löytynyt myös sydämestä. Tutkituissa kudoksissa vauvan soluja on ollut noin yksi tuhannesta, aika iso määrä siis.
Äidille vieraiden solujen on ajateltu aiheuttavan joitain autoimmuunisairauksia, mutta tuoreimman tutkimustiedon valossa niiden uskotaan osittain suojaavan häntä vakavilta sairauksilta, kuten syöviltä sekä sydän- ja verisuonisairauksilta. Myös naisilta, jotka eivät ole koskaan olleet raskaana, on löydetty Y-kromosomeja (eli ”mieskromosomeja”) sisältäviä soluja.
Se voi johtua monesta syystä: kohdussa sulautuneesta veljestä tai siitä, että naisen äidiltä on siirtynyt aiemmasta raskaudesta tulleita poikavauvan soluja. Voi myös olla, että nainen on tietämättään ollut raskaana, mutta raskaus on päättynyt spontaanisti hyvin aikaisessa vaiheessa.
Solujen vaihto on siis molemminpuolista, sillä myös äidiltä siirtyy kokonaisia soluja vauvaansa. Ihan niin kuin äidit eivät olisi jo tehneet tarpeeksi meidän puolestamme!
Ei määrä, vaan laatu
Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan lasten kehitykselle ei ole erityisen merkityksellistä se, kuinka paljon vanhemmat viettävät heidän kanssaan aikaa, vaikka kyse olisi kehityksen kannalta tärkeistä 3-11 välisistä ikävuosista. Teini-ikäisille lapsen ja vanhemman välinen aika sen sijaaan on määrällisesti tärkeämpää; mitä enemmän yhteistä aikaa, sitä helpommin teinit pysyvät poissa pahanteosta.
Pienille lapsille tärkeintä on yhdessä vietetyn ajan laatu. Tutkimuksen mukaan kahdenkeskistä touhua ei tarvitse olla paljon, kunhan se aika on täysin pyhitetty lapselle ilman muita häiriötekijöitä, kuten puhelinta ja tietokonetta. Joten nyt kaikki äidit: huoli ja huono omatunto pois, vaikka et omasta mielestäsi ehtisi koulun, töiden tai harrastusten vuoksi puuhailemaan tarpeeksi lastesi kanssa.
Lue myös:
Joukkosurmat tuovat mieleen sotien kauheudet ja hirvittävät kansanmurhat. Tällä listalla mennään erilaisella näkökannalla, kun ihmisen julmuuden kohteena eivät olekaan oman lajin edustajat vaan viattomat eläimet.
Eläinten massamurhat eivät jää ehkä samalla tavalla historiankirjoihin, mutta niitäkään ei sovi unohtaa. Eläinten tappaminen ravinnoksi on jo pitkään ollut kiistanalainen aihe, mutta Listafriikki ei nyt ota siihen kantaa. Tämän listan joukkosurmat ja teurastukset on tehty aivan muista syistä.
Listan sisältö voi järkyttää, niin kuin sen tietysti osittain kuuluukin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi kammottavaa eläinten joukkoteurastusta voit lukea tästä:
Top 10 järkyttävät eläinten joukkosurmat – osa 1
Gadhimai-festivaali on maailman pahin joukkoteurastus
Nepalissa viiden vuoden välein järjestettävä Gadhimai-festivaali on maailman suurin joukkoteurastustapahtuma. Juhlinnalla kunnioitetaan hindulaisuuden voiman jumalatarta Gadhimaita, jolle uhrataan satojatuhansia eläimiä. Ei tietenkään lehmiä, mutta kaikki muu on vapaata riistaa, joten uhriksi joutuvat lampaat, vuohet, vesipuhvelit, siat ja kaikki siivekkäät kotieläimet.
Kuukausia ennen vuoden 2009 festivaalia Nepalissa havahduttiin siihen, että vuohia ja lampaita ei ole riittävästi tapettavaksi, joten laajan radiokampanjan avulla maanviljelijöitä kannustettiin myymään eläimiään uhrijuhlaa varten. Kyseisenä vuonna Gadhimain temppelille saapui noin miljoona ihmistä seuraamaan viikkoja kestänyttä teurastusta, jonka aikana tapettiin vähintään 250 000 eläintä. Joidenkin arvioiden mukaan Gadhimai sai uhrilahjana jopa puoli miljoonaa eläintä.
Nopein ja tehokkain teloitustapa on pään leikkaaminen irti terävällä miekalla. Tästä linkistä voi käydä katsomassa suhteellisen ikävän ja yksityiskohtaisen videon festivaalin kulusta.
Temppelin papin Chandan Dev Chaudhuryn mukaan ”jumalatar tarvitsee verta”. ”Jos jollain on elämässään vaikeuksia, leikkaan eläimen kurkun temppelissä ja henkilön ongelmat poistuvat”, kertoo pappi joukkoteurastuksen vaikutuksista.
Ruhot myydään syötäväksi ympäri Nepalia ja Intiaa, joten festivaali on myös suurta bisnestä. Ehkä juuri siksi valtavaa festivaalia ei ole saatu lopetettua, kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Edellisen kerran jumalatar Gadhimai sai veriuhrinsa vuonna 2024.
Eksoottisten eläinten joukkosurma
Vuonna 2011 Zanesvillessä, Yhdysvaltojen Ohiossa, asunut Terry Thompson oli vaikeuksissa. Hän oli jo vuosikymmenen ajan saanut useita varoituksia holtittomasta eläintensä hoidosta ja karkailusta. Kyseessä ei ollut mitä tahansa kotieläimiä, sillä Thompsonin maatilalla yhteensä 56 eksoottiseksi luokiteltua eläintä, muun muassa leijonia ja erittäin uhanalaisia bengalintiikereitä.
Thompson, joka oli Vietnamin sodan veteraani, oli pahoin velkaantunut ja kärsi traumaperäisestä stressihäiriöstä. Kaiken lisäksi sukset olivat hiljattain menneet ristiin vaimon kanssa. Mies turvautui äärimmäiseen ratkaisuun ja päätti oman elämänsä, mutta teki sitä ennen toisenkin täysin ajattelemattoman teon – hän päästi kaikki eläimensä vapaaksi.
Illan jo hämärtyessä kymmenet vaaralliset pedot lähtivät tutustumaan ympäristöönsä, jossa oli paljon ihmisasutusta. Paikallinen poliisi tarttui nopeasti toimeen ja eläimiä yritettiin tainnuttaa, mikä on päivälläkin hankala tehtävä – josko sitten pimeällä.
Sheriffin mukaan ihmiselämät menivät kaiken edelle, joten virkavallalla oli edessään erittäin epämiellyttävä tehtävä: heidän oli pakko ampua kaikki karkulaiset. Poliisit joutuivat moniin läheltäpiti tilanteisiin isojen kissojen kanssa, jotka käyttäytyivät hyvin aggressiivisesti erityisesti tultuaan haavoitetuiksi. Villieläinasiantuntijoiden mukaan kyseessä oli hirvittävä tragedia, mutta kaikki olivat samaa mieltä siitä, että vaihtoehtoja ei ollut.
Aamun valjetessa näkymä oli kuin sotatantereella: 18 bengalintiikeriä, 17 leijonaa, kuusi mustakarhua, kaksi harmaakarhua, kolme puumaa, kaksi sutta ja yksi paviaani oli tapettu. Uhrien joukossa oli myös yksi makaki-apina, joka oli joutunut leijonan kitaan pian vapautuksen jälkeen.
Kuusi eläintä – harmaakarhu, kolme leopardia ja kaksi apinaa – eivät olleet päässeet pakenemaan häkeistään, joten ne selvisivät hengissä ja siirrettiin Columbuksen eläintarhaan.
Puerto Ricon raaka ratkaisu kulkukoiriin ja -kissoihin
Lokakuussa 2007 eläinten ystävät ympäri maailman nousivat barrikadeille, kun medioissa levisi tieto Puerto Ricon toimenpiteistä kulkukoiria ja -kissoja vastaan. Yritys nimeltään Animal Control Solutions palkattiin pormestari Sol Luis Fontanesin toimesta ratkaisemaan Barcelonetan kaupungin ongelma katukoirien ja -kissojen kanssa.
Yrityksen valitsema tapa saa vieläkin raivon partaalle. Sen sijaan, että eläimet olisi otettu kiinni ja sijoitettu löytöeläinsuojiin, ne päätettiin lopettaa; mutta ei mitenkään inhimillisesti, vaan heittämällä ne alas 15-metriseltä sillalta.
Öisessä ratsiassa Barcelonetan köyhimmiltä alueilta napattiin kiinni yli 80 eläintä, joista suurin osa oli kaiken lisäksi ihmisten lemmikkejä. Osa eläimistä hakattiin ja huumattiin, ennen kuin ne viskattiin alas sillalta. Kun asukkaat heräsivät uuteen päivään, joutuivat he etsimään rakkaita lemmikkejään raatojen joukosta.
Kymmenet lemmikkinsä menettäneet nostivat syytteen tappamisesta vastuussa olevaa yritystä vastaan, mutta oikeus totesi pahantekijät lopulta syyttömiksi. Puolustuksen mukaan eläimet oli lopetettu inhimillisesti ja vasta sen jälkeen heitetty sillalta alas. Se ilmeisesti meni valamiehille läpi, vaikka sillan alta oli todistettavasti löytynyt useampia koiria, jotka olivat hengissä, mutta pahoin pudotuksessa loukkaantuneet.
Sodan uhka aiheutti lemmikkien joukkolahtaamisen
Kuva: National Archives | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Toisesta maailmansodasta riittää hirvittäviä tarinoita, joista osa on tunnettuja ja osa vähemmälle huomiolle jääneitä. Eräs unholaan jäänyt joukkosurma koskee Ison-Britannian lemmikkejä.
On ihan ymmärrettävää, että ihmisten kokemat kauhut menevät ajatuksissa ja historiankirjoissa edelle, mutta nyt käännetään katseet hetkeksi niihin satoihin tuhansiin kissoihin ja koiriin, jotka tapettiin sotahysterian ollessa pahimmillaan.
Vuonna 1939 brittihallitus aloitti massiivisen kampanjan, jossa kansalaisia kannustettiin hankkiutumaan eroon rakkaista lemmikeistään, jotta nämä eivät joutuisi kärsimään mahdollisissa pommituksissa. Taustalla oli myös ajatus ravinnon riittämisestä, sillä maassa jouduttiin ottaa käyttöön tiukka säännöstely, eikä ruokaa ollut varaa ”hukata” eläimiin.
Kun sota alkoi näyttää väistämättömältä, oli toimintaohje selvä: ”evakuoi lapset, laita pimennysverhot ja tapa kissa”, kertoo historioitsija Hilda Kean BBC:n haastattelussa. Yllä olevassa kuvassa on hallituksen jakama ohjekirja siitä, mikä on kaikkein tehokkain ja inhimillisin tapa lopettaa kotieläimet ja lemmikit. Monet eläinlääkärit veivät toimintansa kaduille ja pystyttivät pöytiä, joiden edessä oli kyltti: ”Ei-toivottujen eläinten inhimillinen lopettaminen”. Siinä lopettaminen kävi käden käänteessä.
Syyskuussa 1939, pian sodanjulistuksen jälkeen, lopetettiin yhden ainoan viikon aikana yli 750 000 lemmikkiä paniikinomaisessa joukkosurmassa. Myöhemmin hallituksen aloitetta on ollut helppo kritisoida, sillä tietenkään kaikki eivät olleet valmiita luopumaan lemmikeistään ja eloon jääneet eläimet selvisivät oikein hyvin sota-ajasta. Lisäksi eläimille perustettiin suojia, joiden turvassa sadat tuhannet hylätyiksi jääneet kissat ja koirat elivät sodan yli.
Uenon eläintarhan ennaltaehkäisevä joukkosurma
Japanissa otettiin toisen maailmansodan kynnyksellä eläimiin hieman samanlainen suhtautuminen kuin Isossa-Britanniassa. Joukkotuho ei kohdistunut lemmikkeihin vaan eläintarhojen eläimiin. Japanin hallitus arveli, että eläimet saattaisivat päästä vapaaksi pommitusten seurauksena ja aiheuttaa ihmisille suurta vaaraa, joten niistä oli parasta hankkiutua vielä hyvän sään aikana eroon.
Surullisin esimerkki tulee tokiolaisesta Uenon eläintarhasta, jossa eläimiä ei lopetettu millään lailla inhimillisesti, vaan äärimmäisen kivuliaasti ja tuskallisesti. Yhteensä eläimiä tapettiin muutamia kymmeniä, joista suurin osa oli erittäin vaarallisiksi luokiteltuja eli karhuja, norsuja, virtahepoja, leijonia, tiikereitä, gepardeja, biisoneita, pytoneita ja kalkkarokäärmeitä.
Niitä ei ammuttu tai lopetettu piikillä: monet saivat ruoan mukana myrkkyä, toiset puukotettiin tai kuristettiin rautalangalla. Viimeisenä mainittu oli kohtalona muun muassa jääkarhulle ja kahdelle leopardille. Käärmeet tapettiin työntämällä rautalanka pään läpi ja biisonit surmattiin hakkaamalla niitä hakuilla ja vasaroilla päähän. Suurimmat eläimet eli norsut ja virtahevot näännytettiin nälkään – tuskallinen kuolema kesti viikkokausia.
Uenon eläintarhan järjetöntä joukkosurmaa käytettiin sotapropagandana, jolla yritettiin valmistaa kansalaisia tuleviin kauheuksiin. Jopa pieniä koululaisia varten tehtiin kirjoja, joissa eläinten kärsimys oli selitetty ja kuvitettu hyvin yksityiskohtaisesti. Eläimet haluttiin esittää maansa puolesta kuolleina marttyyreinä.
Vuonna 1975 Uenon eläintarhaan pystytettiin muistomerkki verilöylyssä kuolleiden eläinten muistoksi.
Lue myös:
- Koirien itsemurhasillan mysteeri – Miksi koirat hyppäävät skotlantilaiselta sillalta suoraan kuolemaansa?
- 10 tapausta, joissa eläinten muuttunut käytös on ennakoinut luonnonkatastrofia
- Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää
- 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia
Joukkosurma tuo sanana mieleen hirvittävät sodat ja kansanmurhat, mutta tällä listalla ihmisen julmuuden kohteena eivät olekaan oman lajin edustajat vaan viattomat eläimet.
Eläinten massamurhat eivät jää ehkä samalla tavalla historiankirjoihin, mutta niitäkään ei sovi unohtaa. Eläinten tappaminen ravinnoksi on varsinkin viime vuosina noussut hyvinkin kiistellyksi aiheeksi, mutta Listafriikki ei tällä listalla ota siihen kantaa. Nämä joukkosurmat ja teurastukset on tehty aivan muista syistä.
Listan sisältö voi järkyttää, niin kuin sen tietysti osittain kuuluukin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi kammottavaa eläinten joukkoteurastusta voit lukea tästä:
Top 10 hirvittävät eläinten joukkosurmat – osa 2
Rekikoirien joukkosurma Kanadassa
Vuoden 2010 talviolympialaisia vietettiin Vancouverissa, mikä tietenkin toi suuren määrä turisteja Kanadan itärannikolle. Hiihtolajit järjestettiin Whistlerissä, jossa kisaturisteille oli tarjolla monenlaista oheistekemistä. Yksi suosituimmista oli koiravaljakkoajelu.
Yrityksille olympialaisten aika oli nousukiitoa, mutta arki palasi pian kisojen päätyttyä: kysyntää ei enää ollutkaan, ja rekikoirien ylläpito kävi kalliiksi. Monet yritykset joutuivat luopumaan koiristaan, jotka harvoin soveltuvat suuressa koiralaumassa kasvettuaan elämään ihmisperheissä, joten tiukassa paikassa helpoin vaihtoehto oli niiden lopettaminen.
Rekikoirien joukkosurma tuli yleiseen tietoisuuteen, kun Robert Fawcett haki vahingonkorvauksia työhyvinvoinnista vastaavalta virastolta. Hän kärsi traumaperäisestä stressihäiriöstä jouduttuaan tappamaan hoitamansa koirat. Fawcett työskenteli Howling Dog Tours -yrityksessä, joka halusi päästä eroon kolmasosasta koiriaan, joita yhteensä oli yli 300. Fawcett oli pyytänyt apua eläinlääkäriltä, joka oli kieltäytynyt lopettamasta terveitä koiria.
Niinpä huhtikuussa 2010 Fawcett tarttui aseeseen ja tappoi omien sanojensa mukaan kahden päivän aikana noin 100 koiraa. Vanhingonkorvaushakemuksessaan hän kertoi ”yhden koiran juosseen kauhuissaan ympyrää, kun ensimmäinen luoti oli räjäyttänyt sen posken ja sen silmä roikkui ulkona”.
Fawcett kertoi hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka osa joukkohautaan heitetyistä koirista ei ollutkaan kuollut heti ja ne olivat kärsineet ennen uutta laukausta. Jossain vaiheessa koirat olivat kääntyneet tappajaansa vastaan ja Fawcett oli käärinyt käsivartensa vaahtomuoviin suojatakseen niitä puremilta. Hän kertoi suorittaneensa myös ”teloitustyylisiä tappoja”, joissa hän oli vääntänyt koiran maahan, seissyt sen kaulan päällä ja ampunut päähän tai leikannut kurkun auki.
Fawcett ei saanut vahingonkorvausta vaan syytteen eläinrääkkäyksestä. Kanadan rikoslaissa on määritelty, että koiran saa kyllä lopettaa ampumalla, mutta sille ei saa aiheutua kärsimystä. Fawcettin oma vahingonkorvaushakemus toimi todisteena, kun hänet tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Työpaikkansa Howling Dog Toursissa hän sai pitää.
Kun joukkohauta avattiin keväällä 2011, nostettiin sieltä 56 koiran ruumiit.
Portugalin peurat
👮🏻♂️Portugal investigará a morte de 540 veados e xabarís 🦌🐗 a mans de 16 cazadores españois en Azambuja, Lisboa.
Segundo as primeiras investigacións os animais foron acurralados nunha finca e masacrados.
Logo, pendurárono todo nas redes sociais para indignación dos portugueses pic.twitter.com/RfRY6oj2jN— Alberto Mancebo (@AlbertoMancebo) December 22, 2020
Portugalista kuului loppuvuodesta 2020 kummia. Espanjalaiset metsästäjät olivat pistäneet naapurimaassa tuulemaan tavalla, jota ympäristöministeri João Fernandes kutsui ”halveksittavaksi ympäristörikokseksi”, jonka tekijöiden kuuluisi joutua syytteeseen. Todistusaineisto 540 eläimen teurastuksesta oli koko maailman nähtävissä sosiaalisessa mediassa.
Peurojen joukkosurma tapahtui noin 40 kilometrin päässä pääkaupunki Lissabonista, kun kuusitoista pyssymiestä pääsi vauhtiin Torrebelassa, metsästysturisteille tarkoitetulla alueella joulukuun 17. ja 18. päivänä. Eläinten kaataminen alueella on siis toki sallittua, ja jokainen metsästäjä oli maksanut luvasta jopa 8000 euroa, mutta ministeri Fernandesin mukaan tässä tapauksessa oli kyse silmittömästä teurastuksesta, sillä metsästys nähdään tavallisesti osana ekosysteemin ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa.
Nyt 1100 hehtaarin kokoiselta alueelta oli ammuttu yli 500 peuraa ja useita kymmeniä villisikoja eikä eläimillä ollut mitään mahdollisuutta paeta metsästäjiä, sillä alue on aidattu. Tapettujen peurojen suuri määrä tarkoitti sitä, että alueen lähes koko peurapopulaatio hävitettiin kahden verisen päivän aikana.
Keskiaikaisten festarien päätarkoitus oli tappaa kissoja
Kun noitavainot jylläsivät Euroopassa pahimmillaan, ja siihen samaan syssyyn katolinen kirkko pelotteli vielä saatananpalvonnalla, niin kymmenientuhansien ihmisten lisäksi roviolla poltettiin kissoja. Kissat yhdistettiin sekä noituuteen että satanismiin, joten niiden kohtalo oli sinetöity.
Ypresin kaupungissa, Belgiassa, turvauduttiin elävältä polttamisen sijaan vuosittaiseen täsmäiskuun. Joka kevät suurin osa kaupungin kissoista kerättiin kasaan ja ne heitettiin alas 70 metriä korkeasta kellotornista yleisön seuratessa karmeaa spektaakkelia hurmioituneena. Ensimmäinen kirjallinen maininta kissojen joukkolahtaamisesta Ypresissä on peräisin 1100-luvulta.
Viimeinen tornista heittäminen tapahtui vuonna 1817, jolloin yhdellä uhriksi joutuneella kissalla oli vielä henkiä takataskussa: se selvisi pudotuksesta ja syöksyi pois paikalta.
Tapaus muutti Ypresin asukkaiden suhtautumisen kissoihin, vaikka herkästi olisi voinut käydä toisinpäin, eikä kellotornista viskottu kissoja yli sataan vuoteen.
Vaikka muualla Belgiassa – ja Euroopassa ylipäätään – halutaan kovasti unohtaa vainoihin liittyneet eläinten joukkosurmat, ruvettiin Ypresissä 1930-luvulla ”juhlistamaan” kyseenalaista ajanjaksoa heittelemällä jälleen kissoja alas tornista – tällä kertaa vain pehmoleluversioina.
Ypresissä järjestetään edelleen kolmen vuoden välein festivaalit julmasti tapettujen eläinten muistoksi ja pehmolelujen viskelyn lisäksi ihmiset kulkevat paraatissa kissoiksi pukeutuneina kunnioittaakseen rakastettuja lemmikkejä.
Kadut tyhjiksi kulkukoirista ennen euroopanmestaruuskisoja
Ukrainan kaduilla elelee sankoin joukoin kulkukoiria. Se ei anna kaupungeista hirveän hyvää kuvaa, joten turisteja miellyttääkseen maan hallitus päätti ryhtyä laajamittaiseen koirien tuhoamisprosessiin ennen vuoden 2012 jalkapallon euroopanmestaruuskilpailuja. Kisavieraille haluttiin antaa hyvä kuva isäntämaasta ja kisakaupungeista.
Suunnitelma ei toiminut, sillä monet eläinten oikeuksia ajavat järjestöt paljastivat, että Ukrainan hallituksen aloitteesta vähintään 9000 kulkukoiraa oli tapettu kolmessa eri kaupungissa. Valokuvat ruumiskasoista levisivät sosiaalisessa mediassa loppuvuodesta 2011 ja kansainvälisestä painostuksesta johtuen Ukraina julisti puolen vuoden kiellon katukoirien tappamiselle ja kaupungit määrättiin perustamaan lisää eläinsuojia.
Varmaksi ei voida sanoa, miten tosissaan paikallishallinnot määräyksen ottivat, mutta ainakaan kasvojen pelastaminen ei onnistunut, sillä kisojen alla Ukraina leimautui ”pentujen tappajaksi”.
Egyptin hysteria sikainfluenssasta
Kun maapallolla kärvisteltiin pandemian keskellä vuonna 2009, oli syyllinen tuolloin H1N1-influenssavirus. Tauti tunnettiin paremmin sikainfluenssana, mikä oli pahasti harhaanjohtava nimitys.
Kyllä, virus oli saanut alkunsa sioista, mutta varsinaisesti eläimistä ei ollut vaaraa ihmiselle: lajimme levittää infektioita oikein tehokkaasti ilman välikäsiä. Hysteriaa ei kuitenkaan onnistuttu välttämään: possunlihan myynti lähti maailmanlaajuisesti laskuun, sikatilalliset lopettivat eläimiään ja eläintarhoissa tapettiin villisikoja.
Egyptissä turvauduttiin erittäin radikaaliin ratkaisuun: kaikki maan siat määrättiin tapettavaksi. Egyptiläisistä sioista ei ollut löytynyt virustartuntoja, joten hallitus julisti joukkosurman vain ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Yli 300 000 sikaa teurastettiin, ja monet ihmiset menettivät siinä elinkeinonsa. Hallitus oli luvannut eläimille inhimillisen lopettamisen, mutta salaa kuvatuilla videoilla nähtiin, kuinka eläviä sikoja lastattiin kauhakuormaajilla roska-autojen lavoille.
Sikojen joukkosurmaa pidettiin rangaistuksena Egyptin kristittyjä kohtaan, sillä muslimit eivät syö sianlihaa, joten vain kristityillä oli niitä kotieläiminä. Pandemiaa pidettiin vain sopivana tekosyynä, sillä missään muualla maailmassa ei ryhdytty näin mittavaan teurastukseen, koska siihen ei ollut mitään oikeaa syytä.
Oli sikojen tappamisen takana sitten pandemia tai kristittyjen vainoaminen, niin lopputulos oli sama: ilman sikoja Kairon ja muiden kaupunkien kadut täyttyivät roskasta.
Kaupunkien Zabaleen-yhteisöt, jonka jäsenet ovat kristittyjä, keräävät kaduilta roskat, lajittelevat ne ja tienaavat siten pienen elantonsa. Kaiken orgaanisen jätteen he syöttävät sioilleen.
Eläinten hävittämisen jälkeen orgaaniselle jätteelle ei ollutkaan sijoituspaikkaa, joten kaikki kuona päätyi kaduille altistaen kansalaiset monenlaisille kulkutaudeille. Sikojen joukkoteurastuksesta alkanut sekasorto kasvatti tyytymättömyyttä vallanpitäjiä kohtaan – uskonnosta riippumatta – ja oli omalta osaltaan viemässä maata kohti vuoden 2011 vallankumousta.
Lue myös:
Lakitukset, kuohuvalla kippistely, marssit ja piknikit – sitä on suomalainen vappu! Opiskelijavappu, työväen juhla, vappunaamiaiset… Mikä ikinä onkaan sinun tapasi juhlia, niin ota tästä ikiaikaisesta kevään juhlasta kaikki irti!
Suomessa vapun ajatellaan usein olevan meidän erityinen juhlamme, mutta asia ei todellakaan ole niin. Ympäri maailman juhlitaan toukokuun ensimmäisenä päivänä; syitä ja tapoja on kuitenkin monia.
Listafriikki tutustuu nyt vapunviettoon kotona ja muualla. Lisäksi lopussa on vinkkejä siihen, miten välttää liiallinen humaltuminen ja miten työläästä ilmapallojen puhaltamisesta saa hauskaa.
Leppoisaa siman sekä munkin makuista vappua kaikille!
Kevään juhla
Muinaisessa Irlannissa ja Skotlannissa vietettiin huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa kelttiläistä Beltane-juhlaa. Beltane tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”hyvä tuli”, ja silloin sytytettiinkin suuria kokkoja. Haltiatulien uskottiin parantavan karjan hedelmällisyyttä ja eläimet ajettiin seremoniallisesti kokkojen läpi.
Suomessa on, paljon ennen vappumarsseja ja valkolakkeja, vietetty niin ikään kevään juhlaa. Silloin pelloille on sytytetty helavalkeita karkottamaan pahoja henkiä, soitettu kelloja ja tietysti tanssittu ja juotu simaa. Hauska yhtymäkohta kelttien Beltane-juhlaan on se, että helajuhla oli usein se ajankohta, jolloin karja pääsi talven jälkeen ensimmäistä kertaa laitumelle ja ne ajettiin silloin tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.
Työväen juhla
Työväki otti vapun omakseen viimeistään 1800-luvun lopulla. Jo pidempään toukokuun ensimmäinen päivä oli tunnettu niin sanottuna moving-päivänä, jolloin työsopimukset oli laitettu uusiksi ja ihmiset vaihtoivat työpaikkojaan. Liike sai kunnolla alkunsa Chicagosta, jossa kyseisenä päivänä vuonna 1866 vaadittiin mielenosoituksessa kahdeksantuntista työpäivää. Valitettavasti tuo mielenilmaus (niinkuin moni muukin) päättyi työläisten ja poliisin väkivaltaiseen kahakkaan.
Maailman vasemmistopuolueet julistivat Pariisissa vuonna 1889 toukokuun ensimmäisen päivän työläisten mielenosoituspäiväksi. Sillä haluttiin kunnioittaa Chicagon mellakoissa kuolleita 11 työläistä. Suomeen työväen juhla rantautui heti seuraavana keväänä, ja ensimmäisissä kokoontumisissa pidettiin lähinnä puheita, uskaliaimmat tanssivat ja lauloivat.
Mielenosoitusten tai paremminkin vappumarssien tai -kulkueiden suosio alkoi nousta 1960-luvulla, jolloin nuori sukupolvi alkoi kiinnostua politiikasta ja vasemmisto teki nousuaan.
Noitia, salkoja ja pyhimyksiä
Huhtikuun viimeisen ja toukokuun ensimmäisen päivän välisenä yönä juhlitaan Saksassa Walpurgisnachtia.
Se on saanut nimensä pyhän Valburgin mukaan, joka oli 700-luvulla elänyt katolilainen pyhimys. Hänen ansioluettelonsa on melkoista luettavaa, sillä Valburg on sekä merimiesten, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelijatar että suojelupyhimys nälänhätää, raivotautia ja hinkuyskää vastaan.
Sata vuotta Valburgin kuoleman jälkeen hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin Eichstättin kaupunkiin toukokuun 1. päivänä vuonna 870. Sen kunniaksi pakanallinen kevään juhla sai kristillisen nimen. Sana vappu juontaa juurensa Valburgiin.
Mutta juhlittuhan tuota kyseistä päivää on paljon ennen Valburgia. Koristeltuja vappusalkoja pystytetään nykyäänkin, vaikka niiden hedelmällisyyttä edistävistä vaikutuksista voidaan olla montaa mieltä.
Lisäksi noitien on tuona yönä uskottu kerääntyvän suureen juhlaa saksalaiselle Brockenin vuorelle odottamaan kevään tuloa. Noitien karkottamiseksi on myös sytytetty vappukokkoja.
Eurooppalaiset maahanmuuttajat veivät vappuperinteet mukanaan myös Yhdysvaltoihin ja Australiaan (kuvassa vappusalko vuodelta 1901), joissa vielä viime vuosisadalla vappusalot nousivat ja noidat paloivat kokoissaan. Sittemmin kyseisissä valtioissa virallinen juhla on pyhitetty työväestölle.
Lue myös: 10 erikoista asiaa, joilla on suojeluspyhimykset
Siis vappukokkoja?
Kyllä. Vappukokko on todellinen asia. Todennäköisesti juhannussalko ja -kokko ovat siirtyneet ruotsalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriin juuri Saksasta. Me vain olemme siirtäneet ne myöhempään ajankohtaan.
Saksassa kokkoja on poltettu siis siksi, että noidat eivät ilmeisesti välitä savusta. Tšekissä on samanlainen perinne. Huhtikuun 30. päivää kutsutaan siellä nimillä pálení čarodějnic (suom. noitien polttaminen) tai čarodějnice (suom. noidat). Silloin talvi saatetaan seremoniallisesti loppuun polttamalla vappukokoissa räsyistä ja oljista tehtyjä noitia tai luudanvarsia.
Sekä Saksassa että Tšekissä syöminen, juominen ja juhliminen kuuluvat olennaisena osana noitien karkottamiseen.
Kieloja, käärmeitä ja valkolakkeja
Ranskassa vappu on Fête du Muguet eli kukkien päivä. Silloin ranskalaiset antavat toisilleen kieloja. Perinne sai alkunsa vuonna 1561, kun kuningas Kaarle IX sai toukokuun ensimmäisenä päivänä kieloja tuomaan onnea. Hän päätti vuosittain ruveta antamaan kukkasen jokaiselle hovin daamille ja ranskalaiset ovat jatkaneet entisen kuninkaansa tapaa.
Bulgariassa toukokuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan Irmindeniä, jolloin karkotetaan käärmeitä ja liskoja. Uskomuksen mukaan matelijoiden kuningas tulee silloin esiin, ja jos ihmiset sinä päivänä työskentelevät pelloilla, joutuivat he varmasti käärmeen pistämäksi kesällä. Karmean kohtalon välttääkseen bulgarialaiset sytyttävät tulia ja ihmiset hyppivät huutaen niiden yli. Sen pitäisi pelottaa käärmeet pois.
Ruotsissa vapun juhlinta vaihtelee maan eri alueiden välillä. Joissain kaupungeissa opiskelijat juhlivat aivan samalla lailla kuin Suomessa. Meille opiskelijavappu on nimenomaan rantautunut länsinaapurista. Killat ja ammattikunnat järjestivät kestejä ja nuoret kiersivät laulamassa talosta taloon.
Ruotsalaisilta korkeakouluopiskelijoilta tuli Suomeen myös lakki, jota alettiin alunperin käyttää oppilaskunnan merkkinä. Siitä oli kaksi versiota, tummempi talvimalli ja valkoinen kesämalli. Vappuaatto oli kevään ensimmäinen päivä, kun kesälakki painettiin juhlallisin menoin päähän.
Vappu Havaijilla
Vappua juhlitaan englanninkielisissä maissa nimellä May Day (suom. toukokuun päivä). Yhdysvaltojen Havaijilla juhla tunnetaan nimellä Lei Day. Vuodesta 1928 saakka toukokuun ensimmäinen päivä on pyhitetty värikkäille leille eli kaulassa pidettäville kukkaseppeleille.
Jokaisella Havaijin saarella järjestetään valtavia festivaaleja, joissa syödään, juodaan ja tanssitaan hulaa. Kaiken keskiössä on tietenkin leit, joita saa tehdä itse, ostaa tai jopa esitellä valmistustaitojaan kilpailussa.
Pääkaupungissa Honolulussa juhlintaa johtaa lei-kuningatar, joka on aiemmin valittu perustuen leintekotaitoon, pätevyyteen hulassa ja havaijin kielen osaamiseen.
Miten juoda tulematta humalaan?
Tämä vinkki käy mihin juhlaan tai illanistujaisiin tahansa, mutta erityisen kätevä se on koko päivän (tai monta päivää) kestävään vapun juhlintaan. Mainittakoon vielä, että Listafriikki ei missään nimessä kannusta ketään ylettömään alkoholinkäyttöön. Järjenkäyttö sen sijaan on sallittua – jopa toivottavaa.
Mutta sitten siihen vappuniksiin.
Yhdysvaltalainen panimoyrittäjä Jim Koch, on kollegoidensa ihmetyksen aihe olutfestivaaleilla, joissa niin asiakkaat kuin panimoiden edustajatkin kumoavat lukuisia ”maistiaisia”. Koch ei ikinä vaikuta olevan huonossa hapessa, vaikka muut menevät pitkin seiniä ja lattioita.
Hänen vinkkinsä on kuivahiiva. Aktiivisessa hiivassa on entsyymiä nimeltään alkoholidehydrogenaasi, joka pilkkoo alkoholia ennen kuin se pääsee verenkiertoon.
Yksi lusikallinen kuivahiivaa ”kumoaa” yhden alkoholiannoksen, joten Kochin täytyy aina ennen kosteaa iltaa arvioida paljonko juomaa tulee uppoamaan. Kuivahiiva kannattaa miehen mukaan sekoittaa vaikka jogurttiin, jolloin sitä on helpompi syödä.
Uskoo ken tahtoo.
Lue myös: Näin pääset eroon krapulasta! 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen
Ilmapallon täyttäminen puhaltamatta
Tämä vinkki ilmapallojen täyttämiseen ei ole erityisen nopea, mutta sitäkin hauskempi vappuniksi!
Tarvitset etikkaa, ruokasoodaa, tyhjän pullon ja tietysti ilmapallon. Suppilo helpottaa hommaa myös suunnattomasti; paperista tehty versio riittää hyvin.
Kaada tyhjään pulloon noin desilitra etikkaa. Tämän jälkeen valittavanasi on kaksi vaihtoehtoa: hauska versio tai paikat siistinä pitävä versio.
Siistimpi vaihtoehto: Laita tyhjän ilmapallon sisälle suppilon avulla kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa. Laita ilmapallo pullon suuaukon ympärille ja tiputa sisältö pulloon. Yllä olevalla videolla esimerkki tästä vaihtoehdosta.
Hauska versio: Mittaa lasiin kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa ja kaada määrä suppilon avulla kerralla pulloon. Nyt on oltava valmiina ja laitettava ilmapallo salamannopeasti pullon suuaukon ympärille ennen kuin tavara ruiskuaa ulos.
Mutta toisaalta: Mitä sitten, jos vähän roiskuu!? Vappu on riemukas juhla!
Lue myös:
Yhteiskunta
10 tosielämän naisvakoojaa: Salaperäisiä peitetehtäviä ja soluttautumista vihollisen pariin – osa 2
Monelle vakooja tarkoittaa samaa kuin joku James Bond -tyyppinen mies. Nyt kuitenkin esittelemme 10 tosielämän naisvakoojaa, joiden elämistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu!
Nämä kekseliäät ja taitavat naisvakoojat ovat pärjänneet vakoilutehtävissä eivät vain älynsä vaan myös ulkonäkönsä ansiosta. Heitä on sukupuolensa takia aliarvioitu, mutta rohkeutensa ja nokkeluutensa ansiosta he ovat jääneet historiankirjoihin yhtälailla kuin miespuoliset kollegansa.
Listafriikki siirtyy siis pidemmittä puheitta kymmenen naisvakoojan elämäntarinoihin, joista jokaisesta kuuluisi tehdä elokuva! Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi salaperäistä naisvakoojaa ja heidän jännittävät tarinansa voit lukea tästä:
10 tosielämän naisvakoojaa, jotka jättävät James Bondin varjoonsa – osa 1
Virginia Hall
Yhdysvaltalainen Virginia Hall syntyi vuonna 1906 varakkaaseen baltimorelaiseen perheeseen, eikä häneltä odotettu mitään muuta kuin pääsemistä hyviin naimisiin. Hall oli kuitenkin itse eri mieltä.
Hän opiskeli kieliä sekä kotimaassaan että Euroopassa, ja päätyi virkailijaksi Yhdysvaltain Turkin-suurlähetystöön. Siellä lintumetsällä ollessaan hän ampui itseään vahingossa jalkaan niin että raaja piti amputoida. Hall sai puujalan ja ontui koko loppuelämänsä. Ulkoministeriö hylkäsi Hallin lukuisat hakemukset diplomaatin virkaan vedoten vammaan, vaikka nainen itse veikkasi syyn olevan hänen sukupuolensa. Olihan maan presidenttikin, Franklin D. Roosevelt, pyörätuolissa.
Hall jätti työnsä suurlähetystön toimistoapulaisena ja muutti Ranskaan, jossa hän ajoi ambulanssia toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Kun Ranska antautui Saksalle, pakeni Hall Isoon-Britanniaan, missä yllättäen oltiin hyvinkin kiinnostuneita hänen työstään kentällä.
Hall rekrytoitiin osaksi brittien Special Operations Executive -yksikköä, ja hänet lähetettiin takaisin Ranskaan, Lyoniin, missä hän esitti New York Post -lehden toimittajaa. Se mahdollisti ihmisten haastattelun ja koodeja täynnä vilisevien ”artikkeleiden” kirjoittamisen. Hän oli uraauurtava vakooja, jonka avustuksella Ranskasta lähti niin informaatiota kuin karanneita vankejakin, ja hänen kauttaan maahan saatiin lisää vakoojia ja tarvikkeita.
Hallista tuli etsintäkuulutettu; ”vihollisen vaarallisin vakooja”. Gestapon virkailijan Klaus Barbien, joka Lyonin teurastajanakin tunnettiin, tiedetään sanoneen: ”Antaisin mitä tahansa päästäkseni käsiksi siihen ontuvaan lutkaan.”
Kun tilanne Hallin ympärillä alkoi kiristyä, hän pakeni kävellen (puujalkansa kanssa) Pyreneiden läpi Espanjaan ja sieltä laivalla Englantiin. Sota ei kuitenkaan ollut ohi, ja koska brittien mielestä Hallin oli liian vaarallista palata kentälle, liittyi hän osaksi Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua.
Suunta oli takaisin Ranskaan, mutta sillä kertaa valeasu oli vanha, harmaahiuksinen maalaiseukko. Hall toimi radio-operaattorina seuraten tiiviisti saksalaisten sotilastiedustelua, ja organisoi tarvikkeiden pudotuksia vastarinnan joukoille, jotka räjäyttelivät siltoja ja saksalaisten kuljetuksia.
Sodan jälkeen Hall oli ensimmäisiä naispuolisia työntekijöitä, jotka palkattiin uuteen, vuonna 1947 perustettuun virastoon, keskustiedustelupalvelu CIA:hin.
Ursula Kuczynski
Kotiäiti, kirjailija, Agentti Sonja ja Stalinin paras vakooja. Näillä termeillä voi kuvailla vuonna 1907 Saksassa juutalaisperheeseen syntynyttä Ursula Kuczynskia, joka antautui jo nuorella iällä kommunismiaatteelle.
Kiinaan vuonna 1930 miehensä kanssa muuttanut Kuczynski rekrytoitiin Neuvostoliiton sotilastiedustelupalvelu GRU:hun koodinimellä agentti Sonja ja hän matkusti useiden kuukausien mittaisille koulutusjaksoille Moskovaan, jossa hänestä koulittiin maailmanluokan vakooja. Jossain vaiheessa Kuczynski joutui lähettämään pienen poikansa miehensä vanhempien luo Tšekkoslovakiaan, koska tuore äiti pelkäsi poikansa päästävän suustaan venäjänkielisiä sanoja ja paljastavan peitetarinan hiljaisesta kotiäidistä.
Kun tehtävät Japanin miehittämillä kiinalaisalueilla päättyivät, muutti Kuczynski Sveitsiin, jossa hän toisen maailmansodan alkaessa työskenteli radio-operaattorina ja välitti viestejä Moskovaan. Lisäksi Kuczynski rekrytoi uusia agentteja soluttautumaan Saksaan.
Lähes koko 1940-luvun Kuczynski asui pienessä englantilaisessa Kidlingtonin kaupungissa uuden brittiaviomiehensä (myös GRU:n agentti) sekä lastensa kanssa. Kidlington valikoitui asuinpaikaksi, koska se oli lähellä Yhdistyneen kuningaskunnan ydintutkimuskeskusta ja salaisen palvelun, MI5:n, päämajaa.
Kuczynski rakensi asuntoonsa radiovastaanottimen ja -lähettimen, jotka olivat kiellettyjä sodan aikana, ja onnistui ujuttamaan kontaktejaan niin brittien ilmavoimiin, salaiseen palveluun kuin Yhdysvaltain sodanaikaiseen, CIA:ta edeltäneeseen, tiedustelupalveluun.
Samaan aikaan, kun Kuczynski hoiti puutarhaansa ja laittoi perheelleen ruokaa, välitti hän väsymättä tietoja Moskovaan. Tärkeimmäksi projektiksi muodostui Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Kanadan ydinaseohjelman, Manhattan-projektin, tietojen välittäminen Neuvostoliittoon. Kuuluisan ydinasevakoojan Klaus Fuchsin keräämien tietojen välittäminen Moskovaan edisti Neuvostoliiton atomipommin kehitystyötä vuosilla.
Kuczynskia kuulusteltiin muutamaan otteeseen kommunismiaatteensa vuoksi, mutta hyvin tavalliselta vaikuttanut perheenäiti pysyi hiljaa. Vasta vuonna 1949 Fuchsin jäätyä kiinni ja paljastettua agentti Sonjan henkilöllisyyden, nainen joutui pakenemaan Itä-Berliiniin, ja aloittamaan uuden uran kirjoittamalla lastenkirjoja Ruth Werner -nimellä. Kuczynski menehtyi Berliinissä vuonna 2000.
Melita Norwood
Englantilainen Melita Norwood työskenteli 1930-luvulla sihteerinä British Non-Ferrous Metals Research Association -järjestössä, mikä sinänsä kuulostaa viattomalta.
Vuonna 1935 Norwood, silloin vielä Sirnis, tapasi venäläistaustaisen miehensä, meni naimisiin ja liittyi Ison-Britannian kommunistipuolueeseen. Samana vuonna Norwood rekrytoitiin GRU:hun, jossa ensimmäiset tehtävät liittyivät lontoolaiseen vakoojarinkiin. Moni vakoojarenkaan agenteista jäi kiinni, mutta Norwood väisti pidätyksen.
Työskennellessään harmittomana virkailijana, Norwoodilla oli pääsy arkaluonteisiin valokuviin ja muihin dokumentteihin, jotka koskivat sodanaikaista asevarustelua ja lopulta myös Manhattan-projektia. Hän kopioi salaisia tiedostoja ja toimitti ne Neuvostoliitolle listan edellisen kohdan Ursula Kuczynskin välityksellä.
Hola-koodinimen alla työskennellyt Norwood oli pitkäaikaisin neuvostovakooja Isossa-Britanniassa, jatkaen työtään 1970-luvulle saakka; siihen asti kunnes eläköityi päivätyöstään.
”Holan” henkilöllisyys paljastui vasta vuonna 1999 julkaistun, KGB:n entisen arkistonhoitajan kirjoittaman kirjan myötä. Norwood oli tuolloin 87-vuotias. Häntä kuulusteltiin ja vaadittiin paljastamaan rikostoveriensa nimiä. Norwood kuitenkin kieltäytyi vedoten muistinmenetykseen. Häntä ei ikinä syytetty vakoilusta tai maanpetoksesta, sillä paljastuskirjan tietoja ei voitu käyttää todistusaineistona.
Paljastus järkytti Norwoodin perhettä ja naapureita, sillä kukaan ei ollut villeimmissä kuvitelmissaankaan voinut uskoa, että herttainen mummo olisi KGB:n parhaimpia vakoojia.
Norwoodin oma reaktio paljastumiseen oli: ”Luulin päässeeni pälkähästä.”
Nancy Wake
Uudessa-Seelannissa vuonna 1912 syntynyt ja Australiassa kasvanut Nancy Wake muutti täysi-ikäisyyden kynnyksellä Eurooppaan opiskelemaan journalismia. Työskennellessään toimittajana Pariisissa vuonna 1933 hänet määrättiin Wieniin haastattelemaan tuoretta Saksan valtakunnankansleria, Adolf Hitleriä. Wake näki jo tuolloin, minkälaista juutalaisten kohtelu oli ja vannoi tekevänsä kaikkensa Hitlerin ja natsien kaatamiseksi.
Kun sota syttyi, Wake ilmoitti rikkaalle aviomiehelleen Henri Fioccalle aikovansa ryhtyä toimiin, ja pitkälti Fioccan rahoittamana hän organisoi suurta verkostoa, jonka avulla haavoittuneet liittoutuneiden sotilaat, alasammutut pilotit ja poliittisten näkemystensä vuoksi vaarassa olleet ihmiset saatiin turvallisesti Espanjan kautta Isoon-Britanniaan.
Gestapolle valkeni hyvin pian, että heillä oli vastassaan nokkela vakooja, joka sai nimen ”valkoinen hiiri”; kiitos erinomaisen kykynsä välttää kiinnijäämistä.
Wake oli salaisen poliisin etsintäkuulutettujen listalla ykkösenä ja hänen päästään oli luvassa 5 miljoonan frangin palkkio. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, miltä ”valkoinen hiiri” näytti, joten Wake pystyi menemään saksalaisten tarkastuspisteille korkokengät jalassa, flirttailla hieman ja kävellä silmää iskien ohitse.
Kun vaara kiinnijäämisestä alkoi olla todellinen, pakeni Wake auttamiensa ihmisten kanssa Englantiin, jossa hän liittyi erityiseen vakoojayksikköön SOE:hen. Ja mitäs muutakaan, kuin palasi laskuvarjolla takaisin Ranskaan. Hän liittyi vastarintaliikkeeseen, ja kokemuksellaan ja päättäväisyydellään oli pian 7500 sotilaan johtaja, joka organisoi tarvikkeiden, aseiden ja räjähdysten kuljetuksia. Wake osallistui hyökkäyksiin ja omien sanojensa mukaan tappoi natseja paljain käsin, kun muut eivät siihen pystyneet.
Nancy Wakelle on myönnetty vapausmitali Yhdysvalloissa, Medaille de la Resistance ja Croix de Guerre Ranskassa, sekä lukuisia muita kunniamerkkejä niin Euroopassa kuin Australiassa. Hän myi kaikki mitalinsa eteenpäin, eli tyytyväisenä niistä saamilla rahoillaan ja kuoli vuonna 2011 ollessaan 98-vuotias.
Margaretha Zelle
Alankomaissa vuonna 1876 syntynyt Margaretha Zelle oppi jo hyvin nuorella iällä, miten käyttää hyväkseen kaunista ulkonäköään ja taitoaan miellyttää muita – varsinkin miehiä – saadakseen tahtonsa läpi. Vain 18-vuotiaana nopean tuttavuuden jälkeen solmittu onneton avioliitto vei Zellen Hollannin Itä-Intiaan (nykyinen Indonesia) ja sieltä eron jälkeen takaisin Eurooppaan.
Itseään etsivä Zelle ryhtyi vuonna 1905 eksoottiseksi tanssijaksi, otti käyttöönsä malaijinkielisen ”päivän silmää” eli auringonnousua tarkoittavan taiteilijanimen Mata Hari ja esiintyi aluksi Pariisin eliitille koristeellisissa, mutta erittäin niukoissa asuissa. Hän viekoitteli itsensä yläluokkaisiin piireihin ja harjoitti myös prostituutiota asiakkainaan diplomaatteja, armeijan korkea-arvoisia upseereita ja varakkaita bisnesmiehiä.
Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, jatkoi Mata Hari yltäkylläistä elämää vaikutusvaltaisten ja rikkaiden miesten kurtisaanina. Kiertäessään ympäri Eurooppaa Mata Hari sai saksalaisilta kymmenien tuhansien eurojen arvoisen tarjouksen ryhtyä heille vakoojaksi. Täyttä varmuutta Mata Harin vastauksesta ei ole, mutta ainakin ajanvietto saksalaisten kanssa sai liittoutuneet varpailleen.
Rakastuttuaan venäläiseen sotilaaseen Mata Haria painostettiin vakoilemaan Ranskalle, sillä hänellä oli yhteyksiä jopa Saksan kuninkaallisiin. Hän keräsi ja välitti viettelemiltään miehiltä saamiaan tietoja aseista ja tulevista iskuista, mutta kenelle kaikille; siitä ei olla tänäkään päivänä varmoja.
Britit rupesivat varjostamaan häntä, sillä jatkuva matkustelu Euroopan suurkaupunkien välillä oli epäilyttävää. Joutuessaan kuulusteluihin Lontoossa vuonna 1916 Mata Hari myönsi olevansa Ranskan vakooja, mutta tuli lähimpien yhteyshenkilöidensä pettämäksi; ranskalaiset kiistivät kaiken ja väittivät ”värvänneensä” naisen vain paljastaakseen tämän Saksan vakoojaksi. Todisteita ei ollut, ja Mata Hari vapautettiin. Tässä vaiheessa myös venäläisten uskotaan houkutelleen Mata Haria omaksi vakoojakseen.
Joulukuussa 1916 Ranska nappasi saksalaisten koodattuja sähkeitä, joissa puhuttiin agentti H21:ltä saaduista erinomaisista tiedoista. Monet asiat H21:ssä viittasivat Mata Hariin, joka heti tammikuussa pidätettiin, vietiin myöhemmin oikeuden eteen ja tuomittiin kuolemaan vakoilusta syytettynä.
Lokakuun 15. päivänä vuonna 1917 Mata Hari marssi teloitusryhmän eteen ylväänä ja tyylikkäänä, ja joidenkin kertomusten mukaan heitti vielä lentosuukon häntä tähdänneille sotilaille. Ryhmänjohtajana toiminut kenraalimajuri kommentoi teloitettavaa juuri ennen ampumiskäskyn antamista näin: ”Hyvänen aika! Tämä leidi tietää miten kuolla.”.
Lue ensimmäinen osa: 10 tosielämän naisvakoojaa, jotka jättävät James Bondin varjoonsa – osa 1
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenOletko sinä tilastojen valossa keskimääräinen kesäkuun lapsi? 8 mielenkiintoista faktaa kesäkuusta
-
Yhteiskunta2 päivää sitten
10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä – osa 1
-
Yleistieto7 päivää sitten
Miksi kosiessa polvistutaan ja kumpi polvi laitetaan maahan?
-
Tiede5 päivää sitten
Miksi leijonalla on tupsuhäntä? Top 10 yllättävät faktat eläinten kuninkaasta
