Puoli vuotta listoja! Listafriikin 10 suosituinta listaa

Juhannuksen kunniaksi Listafriikissä otetaan katsaus menneeseen ja muistellaan, mitkä ovat olleet meidän 10 suosituinta listaamme.

Kiitos lukijat ensimmäisestä puolesta vuodesta 🙏 Meillä on ollut hauskaa, toivottavasti teilläkin!

Syksyllä 2019 me, Jenni ja Marko, aloimme ideoida Listafriikkiä.

Piirsimme logon, suunnittelimme sekä toteutimme koko sivuston alusta loppuun saakka itse, ilman minkäänlaisia ulkopuolisia apuvoimia, ja pohdimme, innostuisiko joku lukemaan listoja kaikesta maan ja taivaan välillä. Päätimme, että kyllä innostuu!

Mutta kun vuodenvaihteessa julkaisimme ensimmäisen listan omituisimmista uudenvuoden perinteistä, emme osanneet odottaakaan, että vain muutaman viikon päästä Radio SuomiPopin Aamulypsy ottaisi meidän listojamme mukaan lähetyksiin. ”Aamun odotetuin hetki”, Tuukan lista, on meille tekijöille JOKA IKINEN kerta yhtä häkellyttävä kokemus.

Pian Listafriikin toimitukselle on tiedossa henkilökohtaisia muutoksia, sillä muutamme elokuussa Kanadasta takaisin Suomeen, mutta vain maantieteellinen sijainti vaihtuu ja hommat jatkuvat vähintäänkin entiseen malliin.

Tähän mennessä olemme tehneet 170 listaa.

Onko joku lukenut ne kaikki?
Mikä on ollut oma suosikkisi?
Mistä aihepiiristä haluaisit lukea enemmän?

Sen pidemmittä puheitta, tässä tulevat Listafriikin historian toistaiseksi 10 suosituinta ja luetuinta listaa.

Oikein hyvää juhannusta kaikille ☀️

10. Top 10 maailmanennätykset, jotka voit yrittää rikkoa kotona

Nämä maailmanennätykset on tehty rikottaviksi. Tämän listan jälkeen tylsyys on selätetty!

Guinnessin ennätystenkirja on täynnä toinen toistaan kummallisempia ennätyksiä. Monet niistä ovat lyömättömiä ja niin pähkähulluja, ettei niitä kannata lähteä kokeilemaan.

Mutta kun maaliskuussa koko maailma lukkiutui neljän seinän sisälle, oli kaikilla vähän tekemisen puutetta. Listafriikki etsi kymmenen sellaista maailmanennätystä, joiden rikkomista on helppo yrittää kotona eikä niihin tarvitse ihmeellisiä välineitä. Kokeilimme muutamaa listan kohtaa itsekin, huonolla menestyksellä, mutta samalla tuli todettua, että pienellä harjoittelulla ne eivät ole mahdottomia!

Näitähän voi koittaa vaikka juhannuksena perinteisten pihapelien rinnalla!

Top 10 maailmanennätykset, jotka voit yrittää rikkoa kotona

9. Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta

Miltä näyttää top 10 lista, kun mietitään, ketkä ovat historian pahimmat naissarjamurhaajat.

Tämä oli itseasiassa ensimmäinen lista, jota minä (Jenni) aloin tekemään viime vuoden lopulla. Se ei ollut kuitenkaan ensimmäinen julkaistu listamme, sillä aihe oli sen verran mielenkiintoinen, että innostuin tekemään taustatutkimusta hieman liian paljon ja pitkään. Eikä muuten ollut viimeinen kerta, kun niin kävi! Naissarjamurhaajien kohdalla Marko löysi minut yhtenä iltana ”lukemasta” italiankielistä tekstiä Correggion saippuantekijästä, joten se kuvastaa asiaan uppoutumista, sillä en osaa sanaakaan italiaa 😆

Ilmeisesti naissarjamurhaajat oli kaikessa karmivuudessaan muidenkin mielestä kiinnostava aihe, sillä se oli pitkän aikaa Listafriikin kaikkein luetuin lista.

Naissarjamurhaajat – tässä ovat kaikkien aikojen 10 pahinta

8. Torille! 10 kohtausta, joissa Suomi mainittu

Kun Suomi tulee esille jossain televisiosarjassa tai elokuvassa, voi innoissaan huutaa: Suomi mainittu, torille!

Eihän mikään lämmitä suomalaisen mieltä niin paljon kuin Suomen mainitseminen televisiosarjoissa tai elokuvissa. Se on joka kerta kuohuvan, tai ainakin ylävitosen, paikka!

Onpa joissakin kohtauksissa jopa yritetty puhua kaunista kieltämme, vaihtelevalla menestyksellä. Esimerkiksi Rillit huurussa -sarjan Sheldon alkaa ajankulukseen opiskelemaan suomen kieltä. Sanat ääntyvät melko mallikkaasti. Toisin on Charlien enkeleissä, jossa naisten puheesta on vaikea saada mitään selvää.

Oma suosikkini listan kohdista oli ehdottomasti Simpsoneiden Martinin kansantanssiesitys!

Torille! 10 kohtausta, joissa Suomi mainittu

7. Mitä voi myydä netissä? 10 älytöntä tosielämän esimerkkiä

Älä kysy mitä voit myydä netissä. Koska vastaus on: kaikkea. Listafriikki esittelee nyt 10 älyttömintä asiaa, joita joku on yrittänyt kaupata netissä.

Parempi olisi ilmeisesti kysyä, että mitä ei voi myydä netissä!? 

Nettikaupan alkuajatkin jo osoittivat sen, että mitä tahansa voi myydä, sillä aina löytyy ostaja. EBayn perustaja laittoi vuonna 1995 lanseeraamaansa nettihuutokauppaan myyntiin ensimmäisen tuotteen: rikkinäisen laserosoittimen. Se meni kuitenkin nopeasti kaupaksi, sillä ostaja keräili toimimattomia laserosoittimia.

Listalle nousi muun muassa mummo, mainostilaa otsalta ja koko elämä. Listafriikki oli hyvin vaikuttunut ihmisistä, jotka olivat onnistuneet myymään kymmenien tuhansien dollarien hinnalla Kanye Westin konsertissa pussittamaansa ilmaa.

Meillä on muuten edelleen myytävänä kuvassa näkyvä pussi, tarjouksia ei yllättäen ole tullut…

Mitä voi myydä netissä? 10 älytöntä tosielämän esimerkkiä

6. Top 10 julkisuuden henkilöt, jotka ovat toinen toisensa kaksoisolentoja

Julkkikset: on täysin käsittämätöntä, miten paljon heidän joukossaan on toinen toistensa kaksoisolentoja.

Kun sosiaalisessa mediassa pyöri helmikuun lopulla kaksoisolentohaaste, päätimme ottaa siihen omalla laillamme osaa. Julkisuuden henkilöt kiinnostavat aina, eikä tämäkään julkkislista ollut poikkeus.

Erityisesti listan kärkipään kaksikot saavat pään pyörälle. Kun Marko oli saanut tämän listan tehtyä, olin aivan varma, että Jaime Presslyn ja Margot Robbien kuvissa on yksi ja sama henkilö. Ilmoitinkin ystävällisesti, että ”muuten hyvä, mutta sinulla on sama nainen tässä yhdessä kohdassa”.

No ei ollut.

Top 10: Julkisuuden henkilöt, jotka ovat toinen toistensa kaksoisolentoja

5. 10 nerokasta elokuvamokaa, jotka olivat liian hyviä poistettaviksi

Tämän listan elokuvamokat olivat liian hyviä blooberseihin, joten ne päätettiin kaikessa neroudessaan jättää lopulliseen elokuvaan.

Nämä bloopers-kohtaukset nousivat salaman lailla, heti julkaisupäivänään muutama viikko sitten, luetuimpien listojen kärkipäähän.

Mukana oli monta suosikkileffaa, eikä Aamulypsyn maininta videoklipeistä ainakaan vähentänyt lukijoiden määrää!

Hassua, miten jotkut elokuvien ikonisimmista kohtauksista ovat olleet improvisoituja tai vitseiksi tarkoitettuja, kuten Rockyssa appelsiinin heitto tai Pretty Womanissa korurasian kiinni napsauttaminen.

10 nerokasta elokuvamokaa, jotka olivat liian hyviä poistettaviksi

4. Top 10 maailman hulluimmat ja turhimmat kotikuntoiluvälineet

Nyt jos koskaan on kotikuntoilu suosittua! Älä kuitenkaan haksahda näihin huimia tuloksia lupaaviin kuntoiluvälineisiin. Nauraa voit, se on suurin hyöty, mitä niistä saa.

Mikäs onkaan ollut sen helpompaa, kuin tilata TV-Shopista tai Ostoskanavalta jokin ”kätevä ja pieneen tilaan mahtuva” kuntoilulaite? Legendaariset mainokset ihmeitä tekevistä vempaimista olivat taattua 90-lukua.

Uudemmista laitteista juoksumattopyörä naurattaa Listafriikkiä edelleen ja kaksimielinen korealainen kuivaratsastuslaite on pysyvästi palanut kiinni verkkokalvoille.

Top 10 maailman hulluimmat ja turhimmat kotikuntoiluvälineet

3. Mandela-efekti: 10 esimerkkiä ihmisten vääristä yhteisistä muistikuvista

Voi Mandela-efekti! Tämä on ehdottomasti yksi suosituimmista listoista. Sen ohi menee kaksi Suomi-aiheista listaa, joiden lukijat ovat tulleet suureksi osaksi Facebookin jakojen kautta, mutta Mandela-efekti porskuttaa omissa sfääreissään Googlessa.

Lista julkaistiin helmikuun alussa ja se aiheutti heti lukijaryntäyksen, jolle ei loppua näy. Meidän Mandela-efekti -listamme on noussut Googlen hakutuloksissa kärkipaikalle, mikä ei tosiaan ole ihan helposti saavutettavissa oleva asia. Lista on edelleen joka päivä yksi luetuimmista.

Mandela-efekti on äärimmäisen mielenkiintoinen ja mystinen ilmiö, sillä miten voi olla, että niin monilla ihmisillä on toisistaan riippumatta samoja VÄÄRIÄ muistikuvia asioista? Suomalaisia rassaa erityisesti Yhdysvaltojen osavaltioiden määrä. Miten se olikaan? Niitähän on 52, vai onko sittenkään?

Mandela-efekti: 10 esimerkkiä ihmisten vääristä yhteisistä muistikuvista

2. Suomea ei ole olemassa! 10 salaliittoteoriaa tukevaa väitettä

Kaikkien salaliittojen äiti, ainakin meidän suomalaisten mielestä. Vitsistä lähtenyt teoria on saanut osan ihmisistä uskomaan, että Suomea ei ole olemassa.

Ehkä kummallisin salaliittoteoria, mitä olen ikinä kuullut. Että Suomea ei olisi ollenkaan olemassa!? Teorian kannattajilla on omasta mielestään vankka todistusaineisto, johon liittyy YK sekä Japanin ja Venäjän väliset kalastusluvat. Me suomalaiset olemme teorian mukaan aivan ”oikea” kansa, mutta elämme Ruotsissa, Virossa tai Venäjällä. Suomen kohdalla on Itämeri.

Foliohatut on vedetty tiukasti päähän!

Suomea ei ole olemassa! 10 salaliittoteoriaa tukevaa väitettä

1. Suomalaiset sanonnat: Onko näissä mitään järkeä?

Suomen kielessä on uskomattomia helmiä. Listafriikki esittelee nyt top 10 suomalaiset sanonnat, joissa ei ole järjen häivää.

Suosituimpien listojen joukosta erottuu selvänä ykkösenä hervottomat suomalaiset sanonnat. Vaikka niitä käytetään arkipäiväisessä puheessa jatkuvasti, ei monikaan varmaan ole pysähtynyt miettimään, mistä sanonnat ovat peräisin.

Niin kommenttikentässä kuin Facebookissakin virisi vilkas keskustelu, kun lukijat jakoivat omia suosikkisanontojaan ja yhdessä pohdittiin, mikä niiden alkuperä voisi olla. On kyllä aikamoinen rikkaus puhua näin kirjavaa kieltä! Yritäppä kääntää näitä jollekin muulle kielelle; voisi tulla melkoisia katseita 😉

Suomalaiset sanonnat: Onko näissä mitään järkeä?

💪 Kiitos vielä uudemman kerran näistä ensimmäisistä kuukausista, ja nyt vain täyttä höyryä eteenpäin! Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme, miten sinä olet päätynyt Listafriikin lukijaksi.