Yleistieto
Kuuluisat huijaukset: 10 historiallista vedätystä, jotka osuivat ja upposivat
Historian saatossa on nähty jos jonkinlaisia huijareita ja Listafriikki esittelee niistä nyt kymmenen. Tässä ovat kuuluisat huijaukset, joiden on vaikea uskoa onnistuneen.
On erittäin vaikea kuvitella, että joku uskoisi merenneitoihin, keijuihin tai olemattomiin valtioihin, mutta niin vain on! Tämän listan kuuluisat huijaukset ovat hyvä osoitus siitä, että kaikkea – ehkä suurinta osaa – kuulemastaan ja lukemastaan ei kannata uskoa. Ainakaan nykypäivänä. Suurin osa näistä tarinoista on historiallisen vanhoja, mutta pääsemme kyllä tämänkin vuosituhannen puolelle.
Tässä siis kuuluisat huijaukset, jotka puijasivat kaikkia tavallisesta kansasta asiantuntijoihin. Monessa kohtaa tekee mieli pyöritellä päätään ja sanoa: miten tämä voi olla mahdollista!?
Han van Meegeren
Han van Meegeren oli klassisen koulutuksen saanut hollantilainen taidemaalari, jota 1930-luvulla kritisoitiin omaperäisyyden puutteesta, vaikka hän oli itse asiasssa varsin taitava siinä, mitä teki. Kostaakseen arvostelijoilleen van Meegeren rupesi luomaan kokonaan uusia maalauksia Johannes Vermeerin nimellä. Vermeer on yksi tunnetuimmista alankomaalaisista taidemaalareista, jonka kuuluisin teos on Turbaanipäinen tyttö, joka myös Tyttö ja helmikorvakoru -nimellä tunnetaan.
Van Meegeren käytti samoja väriaineita ja kankaita, joita Vermeer oli 1600-luvulla käyttänyt. Hän myös käsitteli maalauksensa bakeliitilla, joka sai maalipinnan näyttämään satoja vuosia vanhalta. Huijaus onnistui täydellisesti ja muutaman vuoden aikana mies teki monta ”Vermeeriä” ja niiden lisäksi muidenkin hollantilaisten mestareiden maalauksia. Ne eivät siis olleet kopioita, vaan vanhojen taidemaalareiden ”uusia” teoksia, jotka menivät asiantuntijoille ja kriitikoille täydestä.
Lopulta van Meegeren jäi kuitenkin kiinni, melko ikävällä tavalla, sillä hänet pidätettiin syytettynä maanpetoksesta. Hän myi itse tekemäänsä Vermeeriä Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringille toisen maailmansodan aikana, mikä oli jyrkästi kiellettyä; Hollannin kansallisaarteita ei haluttu missään nimessä natsien haltuun.
Van Meegerenin ainoa keino puolustautua oli kertoa totuus: maalaukset olivat väärennöksiä. Oikeudessa hänen tuli todistaa sanansa maalaamalla vielä yksi Vermeer (kuvassa). Se riitti todistukseksi.
Kuuluisat huijaukset -listan aateliin kuuluva Han van Meegeren kuoli pian oikeudenkäynnin jälkeen, mutta hänen maalauksistaan tuli haluttua tavaraa ja häntä pidetäänkin 1900-luvun merkittävimpänä taideväärentäjänä.
Piltdownin ihminen
Siitä lähtien, kun Charles Darwin julkaisi Lajien synty -kirjansa vuonna 1859, yrittivät ihmiset kuumeisesti löytää puuttuvan lenkin, joka todistaisi ihmisen evoluution. Vuonna 1912 harrastelija-arkeologi Charles Dawson kaivoi Piltdownissa, Englannissa, sijainneesta soramontusta esiin pääkallon, joka ravisutti tiedeyhteisöä maailmanlaajuisesti: puuttuva lenkki oli löytynyt.
Joulukuussa samana vuonna Dawson esitteli 500 000 vuotta vanhan Piltdownin ihmisen Geological Society of London -tiedeseuran järjestämässä juhlallisessa seremoniassa siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että skeptikoiden joukko oli äänekäs. Epäilijöiden mielestä pääkallo oli kursittu kasaan apinan leukaluusta ja ihmisen pääkopasta – mitä se siis nimenomaan olikin. Ne, jotka uskoivat löydöksen olevan aito, vetosivat tähän samaan faktaan: tietysti puuttuvassa lenkissä on osia sekä apinasta että ihmisestä. Skeptikoille lyötiin luu kurkkuun vuonna 1917, kun Piltdownista löytyi toinenkin, rakenteeltaan samanlainen, pääkallo.
Seuraavien vuosikymmenten aikana Piltdownin ihmisen aitous alkoi hiljalleen kokea kolauksia, kun muita varhaisten ihmisten pääkalloja rupesi löytymään muun muassa Kiinasta ja ympäri Afrikkaa; niissä rakenne oli päinvastainen ja nimenomaan kallo oli apinamainen ja leuka ihmismäinen. Koko huijaus paljastui vuonna 1953, kun tutkijat tekivät pääkallolle yksityiskohtaisia testejä. Se oli itseasiassa rakennettu ihmisen pääkopasta ja orangin alaleuasta, ja saatu raudan ja kromihapon avulla näyttämään satoja tuhansia vuosia vanhalta.
Yksi erikoisimmista käänteistä koko jutussa, usko tai älä, on se, että huijaria ei ole koskaan saatu selville. Todennäköisesti se on Dawson, mutta moni syyttävä sormi on osoittanut myös Sherlock Holmesin luoneeseen Arthur Conan Doyleen. Doyle kuului samaan tiedeseuraan kuin Dawson ja vieraili usein Piltdownin ihmisen löytöpaikalla. Lisäksi hän tarinoi The Lost World -kirjassaan, että luiden jäljittely on yhtä helppoa kuin valokuvan väärentäminen. Antoiko Doyle kirjassaan vihjeen?
Piltdownin ihminen on yksi historian suurimmista tieteellisistä huijauksista, ja siihen liittyy siis edelleen ratkaisematon mysteeri. Nyt tarvittaisiin Sherlock Holmesia!
Mary Toft synnytti jäniksiä
Kuva: Wellcome Collection | CC BY 4.0 (kuvaa rajattu)
Siirrytään kuuluisat huijaukset -listalla englantilaiseen palvelusneitoon nimeltään Mary Toft. Vuonna 1726 Toft sai – ikuisesti selvittämättömästä syystä – ajatuksen vedättää kanssaihmisiä. Eräänä päivänä Toft rupesi kaikkien suureksi yllätykseksi synnyttämään ja avuksi kutsuttiin naapuri Mary Gill, joka löysi sängystä koko joukon erilaisia eläinten osia. Sekasotkua tutkimaan hälytettiin paikallinen kirurgi John Howard, joka totesi 24-vuotiaan Toftin synnyttäneen muun muassa kolme kissan jalkaa, sian virtsarakon, jäniksen käpälän ja ankeriaan selkärangan.
Lääketieteen ammattilaisena Howard epäili tapahtuneen aitoutta, mutta epäilykset kaikkosivat, kun Toft synnytti hänen silmiensä edessä kaniinin. Seuraavan kuukauden aikana Toft synnytti Howardin valvonnassa lisää kuolleita kaniineja. Ihmiset olivat täysin lumoutuneita Toftista ja tämän jälkikasvusta, vaikka yleisen reaktion olisi kuvitellut olevan aivan toisenlainen. Toisaalta 1700-luvun Englannissa ihmiset maksoivat sievoisia summia päästäkseen näkemään kaikenlaista outoa ja yliluonnollista. Mary Toft nousi julkkiksen asemaan ja sana kiiri Lontooseen kuninkaalliseen hoviin saakka.
Niinpä hänet vietiin kuningas Yrjö I:n lääkäreiden tutkittavaksi. Jänisten synnyttäminen loppui siihen. Hieman ennen joulua eräs vahtimestari jäi kiinni, kun hän yritti salakuljettaa kanin poikasia Toftin makuuhuoneeseen. Selvisi myös, että Toftin aviomies oli ostanut lukuisia kaneja ympäri kaupunkia. Mystisyys jäniksiä synnyttävän naisen ympärillä alkoi hälvetä ja kun todisteita rupesi kasaantumaan, myönsi Toft viimein keksineensä koko jutun. Hän kertoi tunkeneensa kuolleita kaniineja sisälleen, jotta ”synnytys” vaikuttaisi mahdollisimman aidolta. Toft heitettiin muutamaksi kuukaudeksi vankilaan, minkä jälkeen hän palasi kotikyläänsä eikä enää koskaan synnyttänyt eläimiä tai niiden osia.
Cardiffin jättiläinen
Cardiffin jättiläinen on yksi 1800-luvun legendaarisimmista huijauksista. Newyorkilaisen maanviljelijän William Newellin farmille tungeksi väkeä ihmettelemään yli kolmemetristä jättiläistä, jonka kaksi kaivoa kaivamassa ollutta miestä löysi lokakuun 16. päivänä vuonna 1869.
Maanomistaja Newell näki dollarin kuvat silmissään, pystytti jättiläisen suojaksi teltan ja alkoi veloittaa kaikilta uteliailta 25 senttiä – ja myöhemmin kovan kysynnän vuoksi 50 senttiä – vierailusta teltassa. Jotkut uskoivat jättiläisen olevan onondaga-alkuperäisheimon esi-isä, kun taas toisten mielestä se oli todiste Raamatussa mainituista jättiläisistä. Kansan kiinnostus ei laantunut millään lailla, vaikka useat asiantuntijat ilmoittivat kivettyneen jättiläisen olevan väärennös.
Kun Newell oli käärinyt jo sievoisen summan sisäänpääsymaksuilla, myi hän muumion joukolle liikemiehiä, jotka vuorostaan pääsivät rahastamisen makuun lähettämällä jättiläisen kiertueelle. Jopa maailman kuuluisin showmies P. T. Barnum tarjosi 50 000 dollaria saadakseen ainutlaatuisen muumion osaksi omaa omituisuuksien kokoelmaansa.
Hypetys jättiläisen ympärillä sai kolauksen joulukuussa, vain muutama kuukausi löydöksen jälkeen, kun muuan George Hull tuli julkisuuteen ja kertoi koko homman olleen yhtä suurta valhetta. Hän oli tehnyt suunnitelman äkkirikastumisesta ja ostanut suuren köntin kipsiä. Sitten hän palkkasi kivenveistäjän muotoilemaan kipsistä suuren ihmishahmon ja hautasi 1300 kilon painoisen jättiläisen serkkunsa William Newellin suostumuksella tämän maille Cardiffin kylässä.
Vaikka huijaus paljastuikin, pysyivät rahahanat auki, sillä ihmiset halusivat edelleen nähdä Cardiffin jättiläisen. Nykyään se on näytteillä museossa Cooperstownissa.
Pierre Brassau hurmasi ruotsalaiset taidekriitikot
Kuuluisat huijaukset -listalle päätyi van Meegerenin lisäksi myös toinen taidehuiputus. Mennään Ruotsiin ja helmikuuhun 1964. Silloin avantgardista tyylisuuntaa edustavan ranskalaisen taidemaalarin Pierre Brassaun neljä teosta tuotiin esitteille Gallerie Christinaeen, Göteborgiin. Näyttelyssä oli mukana teoksia myös monilta muilta eurooppalaisilta taiteilijoilta, mutta tuntemattoman Brassaun maalaukset varastivat huomion.
Kaikki opiskelijoista taidetoimittajiin ja -kriitikoihin ylistivät lähes yhteen ääneen Brassaun taidetta. Rolf Anderberg kirjoitti Göteborgs-Posten -sanomalehdessä, että suurin osa näyttelyn teoksista oli tylsiä ja kömpelöitä, mutta Brassau oli eri maata: ”Pierre Brassau maalaa voimakkain vedoin, mutta samalla hyvin määrätietoisesti. Hänen siveltimensä vedot kiertyvät raivoisalla tarkkuudella. Pierre on taiteilija, jonka työn jälki muistuttaa balettitanssijan hienostuneisuutta.”. Vain yksi kriitikko poikkesi valtavirrasta, kun hän arvioi Brassaun teoksia: ”Vain apina voisi maalata tällaista.”.
Tämä vähemmistöön kuulunut kriitikko oli oikeassa, sillä Pierre Brassau oli oikeasti nelivuotias simpanssi nimeltään Peter.
Pierre Brassau oli Göteborgs-Tidningen -lehden toimittajan Åke Axelssonin keksintö, jolla hän halusi testata taidekriitikkojen ammattitaitoa: osaisivatko nämä erottaa modernin taiteen simpanssin maalauksista. Axelsson sai varmasti odottamansa vastauksen.
Boråsin eläintarhassa elänyt Peter-simpanssi sai käyttöönsä siveltimiä ja öljyvärejä, ja vaikka se aluksi keskittyikin syömään maalia, alkoi se jossain vaiheessa levittämään väriä myös kankaalle. Koska koboltinsininen oli Peterin lempiväri – se siis maistui parhaalta – oli kyseinen väri voimakkaasti edustettuna sen taiteessa.
Rolf Anderberg, joka oli kehunut Brassaun eli Peterin maalaukset ja hienostuneen sivellintyöskentelyn maasta taivaaseen, pysyi kannassaan: hänen mielestään nuo neljä teosta olivat näyttelyn ehdottomasti parasta antia. Aivan sama, olivatko ne simpanssin tekemiä. Ainakin yksi Peterin tekemä maalaus myytiin yksityiselle keräilijälle 90 dollarin hintaan, joka nykyrahassa on reilut 600 euroa.
Fidžin merenneito
Fidžin merenneito teki pitkän matkan ennen kuin se päätyi ”kummajaisistaan” tunnetun sirkus- ja showmiehen P. T. Barnumin kokoelmaan. Tarinan mukaan Fidžiltä alunperin löydetty ”merenneidon muumio” tuli ensin näytteille lontoolaiseen museoon ja sitten Atlantin toiselle puolelle Bostoniin Moses Kimballille, joka vuonna 1842 esitteli sen Barnumille.
Ammattihuijari ei halunnut tulla huijatuksi, joten Barnum kutsui koko joukon asiantuntijoita tutkimaan muumiota ja varmentamaan sen merenneidoksi. Kukaan ei kuitenkaan kyennyt antamaan tyhjentävää vastausta, jolloin merenneidon mahdollisuutta ei voitu myöskään sulkea pois. Niinpä Barnum päätti, että kummajainen menee yleisölle täydestä, jos sen vain kerrotaan olevan merenneito. Hän vuokrasi muumion ja aloitti ankaran markkinoinnin. Hän lähetti sanomalehtiin julkaistavaksi kirjeitä, joissa kerrottiin tohtori J. Griffinistä joka säilytti hotellihuoneessaan merenneidon muumiota. Sitä pääsi maksua vastaan ihastelemaan.
Ihmiset olivat haltioituneita ja ryntäsivät sankoin joukoin katsomaan otusta, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi kala – ja suhteellisen kaukana siitä romanttisesta kaunottaresta, jollaiseksi merenneidot on yleensä kuvailtu.
Barnum esitteli sitä myös omassa show’ssaan ympäri maata. Huijaus meni niin pitkälle, että merenneito annettiin ja otettiin näytteille New Yorkissa sijaitsevaan American Museum of Natural History -museoon, jonka kävijämäärä kolminkertaistui uuden vetonaulan myötä. Pian sen jälkeen merenneito katosi mystisesti; todennäköisesti yhdessä Barnumin varastojen lukuisista tulipaloista.
Mitään tohtori Griffiniä ei kuitenkaan ollut; tätä esitti yksi Barnumin työntekijöistä. Myöskään merenneito ei – yllätys, yllätys – ollutkaan merenneito, vaan pitkät perinteet omaava uskonnollinen esine. Esimerkiksi indonesialaisten kalastajien tiedetään valmistaneen tällaisia omituisuuksia yhdistämällä pienen orangin yläruumiin suuren kalan pyrstöön.
Fidžin merenneito ei ole missään nimessä ainoa merenneito, jota on museoissa esitelty aitona. Niitä on edelleen näytteillä, kuten yllä olevan kuvan kauhistus Harvardin yliopiston kokoelmissa. Se on tehty paperimassasta, mutta mukailee elollisista olioista tehtyä versiota. Nykyisinhän tällaiset merenneitojutut eivät enää menisi läpi… Paitsi kun Animal Planet ja Discovery näyttivät vuonna 2012 dokumentin tyylisesti tehdyn fiktiivisen ohjelman merenneidoista, uskoivat tuhannet ihmiset kaiken kerrotun.
Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio, NOAA, joutui lukemattomien tiedustelujen jälkeen julkaisemaan lausunnon, jossa kerrottiin, että merenneitoja ei ole olemassa. Mutta tuho oli jo tapahtunut: ”Jos NOAA valehtelee meille merenneitojen olemassaolosta, niin se valehtelee meille varmasti myös ilmastonmuutoksesta.”. Valeuutiset toimivat 2010-luvulla yhtä tehokkaasti kuin yli 200 vuotta aiemmin.
Lue myös: 10 salaperäistä kryptidiä, jotka olivatkin totta
Konstantinuksen lahjakirja
Konstantinuksen lahjakirjaa on kutsuttu yhdeksi maailman merkittävimmistä väärennöksistä, joten sen paikka kuuluisat huijaukset -listalla on kiistaton. Se on myös yksi tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä huijauksista; kestihän se jopa 800 vuoden ajan.
Tarinan mukaan paavi Sylvester paransi vuonna 330 Rooman valtakunnan keisarin Konstantinus Suuren spitaalista ja siitä kiitollisena keisari siirsi laajoja alueita paavin vallan alaisuuteen. Paavi Sylvesterille lahjoitettiin muun muassa Aleksandria, Konstantinopoli ja Jerusalem sekä suurilta osin koko Länsi-Eurooppa. Näiden lisäksi Rooma annettiin kirkon ikuiseen hallintaan eli se tulisi siirtymään paavilta toiselle.
Kun frankkien kuningas Pipin Pieni luovutti vuonna 756 Rooman kaupungin katolisen kirkon haltuun, löytyi samassa rytäkässä jostain paavinistuimen kätköistä yli 400 vuotta vanha lahjakirja, joka vankisti ja todisti kirkon oikeuden kaupunkiin. Miten kätevää! Myöhemmät frankkikeisarit luovuttivat kirkolle alueita samaisen paperin vuoksi.
Vuonna 1049 paavi Leo IX kaivoi lahjakirjan esiin ja heilutteli sitä ympäri Eurooppaa aina kun hänellä vähänkin tuli erimielisyyksiä muiden hallitsijoiden kanssa. Erityisesti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan johtajaa pidettiin tällä dokumentilla kirkon vietävissä. Samalla kirkko sai rakentaa Vatikaania rauhassa, ja paavi kasvatti valtaansa ja varallisuuttaan.
Ajassa täytyi tulla satoja vuosia eteenpäin, että joku alkoi kyseenalaistamaan dokumentin aitouden. Tuo joku oli katolinen pappi ja oppinut Lorenzo Valla, joka huomasi vuonna 1440, että lahjakirjassa käytetty latina ei ollut 300-luvulla käytettyä kieltä ja siinä oli mainittu kirkkoja, joita ei oltu tuolloin vielä rakennettu. Vähemmän yllättäen katolinen kirkko oli Vallan kanssa eri mieltä.
Vasta 1600-luvulla kirkko joutui myöntymään ja myöntämään, että dokumentti oli tekaistu joskus 700-luvun puolivälin tienoilla ja vihdoin Konstantinuksen lahjakirja todistettiin väärennökseksi. Historioitsijoiden mukaan Konstantinus Suuri ei koskaan edes sairastanut spitaalia.
Mitä luulet, kuinka paljon kirkko tiesi ja moniko paavi oli huijauksessa mukana?
Lue myös: 10 asiaa, joita Vatikaanin salainen arkisto huhujen mukaan piilottelee
Cottingleyn keijut
Cottingleyn keijut on yksi historian tunnetuimmista huijauksista. Ja kaiken lisäksi se oli kahden lapsen keksimä.
Englantilaiset Elsie Wright ja Frances Griffiths leikkivät usein Wrightin kotitalon läheisyydessä sijaitsevalla purolla. Vanhemmilleen he sanoivat menevänsä sinne nähdäkseen keijuja. Todistaakseen väitteensä 16-vuotias Wright lainasi eräänä päivänä vuonna 1917 isänsä kameraa.
Kun kuvat kehitettiin, näkyi niissä kaikkien yllätykseksi keijuja. Ensimmäisessä kuvassa oli 9-vuotias Griffiths neljän keijukaisen kanssa (yllä oleva kuva). Wrightin isä oli epäileväinen, mutta äiti uskoi keijutarinan ensinäkemältä ja tieto yliluonnollisista olennoista alkoi leviämään. Koko kansan tietoisuuteen Wright, Griffiths ja heidän keijunsa nousivat, kun Arthur Conan Doyle kirjoitti heistä vuonna 1919 artikkelin lehteen ja kertoi uskovansa ilman epäilyksen häivääkään valokuvien aitouteen. Artikkelin yhteydessä julkaistiin viisi tyttöjen ottamaa kuvaa. Tämän listan myötä on muuten tullut varsin selväksi, että Sherlock Holmesin luoja halusi aina olla pistämässä lusikkaansa soppaan, kun jotain järisyttävää ja kummallista tapahtui.
Vaikka epäilijöitäkin oli, uskoi iso osa Wrightin ja Grifftihsin kertomuksen ja olivathan kuvat kiistaton todiste keijuista. Kaiken lisäksi nuo tytöt, jotka kasvoivat aikuisiksi naisiksi, pitivät vankkumatta kiinni kuvien aitoudesta.
Kunnes eivät enää pitäneet. Vuonna 1983 kahdeksankymppiset naiset paljastivat The Unexplained -lehden haastattelussa, että kuvat olivat lavastettuja: he olivat leikanneet tanssivien tyttöjen kuvia lehdestä ja Wright oli piirtänyt niille siivet. Sitten he olivat tukeneet hahmot pahvilla ja pistäneet hattuneuloilla maahan pystyyn. Kukaan lukuisista kuvia tutkineista asiantuntijoista ei ollut huomannut lavastusta. Koko huijaus oli alkanut hauskana hullutteluna, eivätkä he olleet voineet kuvitellakaan, miten helposti ihmiset olivat tarinan uskoneet. Tytöistä myös tuntui, että he eivät voineet enää perääntyäkään, varsinkin kun monet nimekkäät miehet – Doyle etunenässä – puolustivat heitä niin voimakkaasti.
Cottingleyn keijujen omituinen tarina ei kuitenkaan loppunut tuohon haastatteluun, sillä Frances Griffiths väitti kuolemaansa saakka, että viidestä kuvasta viimeinen oli aito. Siis että siinä ei ollut lehdestä leikattuja kuvia kuten muissa, vaan kyseessä oli oikeita keijuja. Ja kummatkin naiset olivat yhtä mieltä siitä, että kokemus oli todellinen: kuvat he lavastivat, mutta he olivat oikeasti nähneet puron varressa keijuja.
Persialainen prinsessa
Nyt tullaankin kaikkein tuoreimpaan tapaukseen tällä kuuluisat huijaukset -listalla. Mennään lokakuun 26. päivään vuonna 2000, jolloin pakistanilainen arkeologi Ahmad Hasan Dani esitteli shokeeraavaa löydöstä. Islambadin Quaid-e-Azamin yliopistossa työskennellyt Dani oli yksi arvostetuimmista Keski- ja Etelä-Aasian arkeologian ja historian asiantuntijoista, joten kun hän kertoi Pakistanin vuoristosta löytyneestä muumiosta, ei monikaan osannut epäillä vilppiä. Eikä Dani ketään tietoisesti huijannutkaan. Joku muu niin kylläkin teki.
Muumioitu nainen oli löytynyt puisesta arkusta, joka puolestaan oli kivisessä sarkofagissa. Naisella oli kultainen kruunu ja rinnan päälle aseteltuna kultainen laatta, jonka mukaan hän oli prinsessa Rhodugune, Persian kuninkaan Kserkses I:n tytär. Kserkses hallitsi 400-luvulla ennen ajan laskun alkua. Toiset tutkijat olivat epäileväisiä, sillä Persiassa ei harjoitettu palsamointia, mutta ehkäpä Rhodugune oli naitettu jollekin korkea-arvoiselle egyptiläiselle.
Kuninkaallisen muumion tarina alkoi epäselvästä, Karachin vuoristossa kuvatusta videosta, jolla prinsessaa yritetään myydä mustassa pörssissä 11 miljoonan dollarin hinnalla. Pakistanin museoviranomaiset alkoivat selvitellä asiaa poliisin kanssa, ja johtolangat veivät heidät eristyksissä olevaan vuoristokylään, jonne muumio oli salakuljetettu Iranista. Tarinan mukaan se oli paljastunut maanjäristyksen jälkeen.
Kun Pakistanin poliisi oli takavarikoinut muumion, päästään vihdoin hetkeen, kun arkeologi Ahmad Hasan Dani toi prinsessan julkisuuteen. Pian sen jälkeen Iranin viranomaiset vaativat muumiota luovutettavaksi Iraniin sillä perusteella, että vainaja kuului Persian kuninkaalliseen perheeseen. Pakistanin ulkoministeri kieltäytyi jyrkästi lähettämättä arvokasta löydöstä mihinkään, ja kun Unesco ja Interpol alkoivat selvitellä kenelle muumio todella kuului, joutui ”Persian prinsessa” keskelle diplomaattista kriisiä.
Newyorkilaisen Metropolitanin taidemuseon työntekijä Oscar White Muscarella oli lopulta avain koko vyyhdin purkautumiseen. Muscarella oli maaliskuussa 2000 saanut yhdysvaltalaiselta taidevälittäjältä tarjouksen persialaisen prinsessan muumiosta. Sen verran Muscarella oli vaatinut todistusaineistoa, että myyjä lähetti hänelle näytteen arkusta. Radiohiiliajoituksessa selvisi, että puu oli noin 250 vuotta vanhaa, mikä ei käynyt yhteen yli 2000 vuotta sitten eläneen ja kuolleen prinsessan kanssa. Niinpä Muscarella oli jättänyt kommunikoinnin siihen ja nyt uutiset nähdessään otti yhteyttä Interpoliin.
Kansainvälistä poliisioperaatiota ei lopulta tarvittu, kun tarkemmat tutkimukset osoittivat prinsessan muumion olevan varsin uusi. Todisteet olivat yksiselitteiset: muumiosta löytyi pesuaineita, arkussa ollut matto oli vain viisi vuotta vanha, puisen arkun kirjailut oli tehty modernilla kynällä ja kultaisen laatan kirjoituksessa oli paljon virheitä eikä se ollut kunnollista muinaispersiaa. Lisäksi palsamointi oli tehty varsin huonosti, sillä muumio oli alkanut haista.
Persialaisen prinsessan muumio oli siis väärennös.
Kuka tuo mystinen ”prinsessa” sitten oli? Sen verran vainajasta saatiin selville, että hän on parikymppinen nainen, joka oli muutama vuosi aiemmin kuollut selkään tai lantioon osuneeseen iskuun – vammat viittasivat siihen, että häntä päin oli ajettu autolla. Vielä samana keväänä Pakistanin kansallismuseo ilmoitti, että kuninkaallinen muumio olikin todennäköisesti melko tuoreen murhan uhri. Hänet saatettiin haudan lepoon vasta vuonna 2008.
Kaikkien huijareiden isä: Gregor MacGregor
Gregor MacGregor on sellainen henkilö, jonka seikkailuista voisi tehdä aivan oman artikkelinsa, mutta kun listan aiheena on kuuluisat huijaukset, ei häntä voi jättää pois.
Gregor MacGregor keksi vuonna 1820 kokonaisen valtion.
Skotlannin ylämailta kotoisin olleen MacGregorin mielikuvitusvaltio sijaitsi Väli-Amerikassa lähellä Hondurasia. Se oli hieman Walesia suurempi ja täydellinen paratiisi täynnä rikkauksia. Hän oli luonut valtiolle lipun ja vaakunan sekä keksinyt ja painattanut rahaa. Skotti väitti olevansa maan prinssi ja kertoi varakkaille lontoolaisille ystävällisestä kansastaan. Hiljattain itsenäistynyt valtio oli nimeltään Poyais ja se kaipasi ulkopuolisia investoijia noustakseen täyteen loistoon. Ja tosiaan, koko Poyaisia ei ollut olemassakaan.
Huijaus tuli luonnostaan, sillä MacGregor oli jo aiemmin esiintynyt portugalilaisena aatelissuvun jäsenenä sekä Sir MacGregorina, oman klaaninsa päällikkönä. Avioliitto korkea-arvoisen amiraalin tyttären kanssa siivitti MacGregorin nousukiitoa Lontoon ylimystön parissa, mutta jotain oli keksittävä, kun Maria-vaimo yllättäen kuoli vuonna 1811. Tyhjän päälle jäänyt MacGregor listautui armeijaan ja pääsi tutustumaan Etelä-Amerikkaan, jossa valtio toisensa jälkeen itsenäistyi. Euroopassa oli vaikea pysyä kärryillä alati muuttuvista rajoista ja uusista maista. MacGregor näki hetkensä tulleen, kun Briteissäkin elettiin huimaa talouskasvun aikaa eivätkä rikkaat tienneet, mihin pistää rahojaan.
Niinpä kaikkien aikojen huijari palasi kotikonnuilleen ja alkoi markkinoimaan ainutlaatuista mahdollisuutta osallistua uuden kansakunnan rakentamiseen sijoittamalla Poyaisin joukkovelkakirjoihin. MacGregor keräsi noilla velkakirjoilla ja tonttikaupoilla 1,3 miljoonaa puntaa (nykyrahassa on noin 3,6 miljardia puntaa eli noin 4,2 miljardia euroa).
Kaikkien aikojen huijaus päättyi lopulta sen takia, että se oli niin uskottava. Britit innostuivat Poyaisista toden teolla ja monet halusivat muuttaa sinne. MacGregor seisoi satamassa vaihtamassa uuteen maailmaan lähtevien puntia Poyaisin dollareiksi ja toivotti hyvää matkaa lähettäessään hyväuskoisia maksajia olemattomaan maahan.
Tietenkään asiat eivät meren takana sujuneet muuttajien suunnitelmien mukaan ja vain kourallinen noin 250 uudisasukkaasta palasi hengissä takaisin Britanniaan. Monet heistä eivät siltikään suostuneet uskomaan, että MacGregor oli huijari, vaikka olivat sijoittaneet kaiken omaisuutensa ja nähneet omin silmin, että Poyaisia ei ollut. MacGregor ei jäänyt odottamaan mahdollisia seuraamuksia, vaan pakeni Ranskaan ja yritti siellä samaa huijausta uudelleen. Se toimi ranskalaisille yhtä loistavasti, kunnes viranomaisten hälytyskellot alkoivat soida kansalaisten hakiessa sankoin joukoin passeja tarkoituksenaan muuttaa olemattomaan Poyaisiin. MacGregor huomasi huijauksen tulleen tiensä päähän ja muutti loppuelämäkseen Venezuelaan.
Lue myös:
- 10 uskomatonta Wikipedia-huijausta, jotka ehtivät levitä kenenkään epäilemättä
- 10 huippukiinnostavaa totuutta valehtelusta
🤷♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, olisivatko nämä kuuluisat huijaukset menneet millään lailla sinulle läpi. Mikä näistä oli mielestäsi kaikkein törkein vedätys?
Yleistieto
Suomessa kiidettiin luistimilla jo yli 5000 vuotta sitten: 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 2
Sitä helposti kuvittelisi, että esimerkiksi rullaluistimet ja automaattiovet ovat verrattain tuoreita keksintöjä – ehkäpä viimeisen vuosisadan ajalta. Nyt oikaistaan hieman ennakkokäsityksiä ja harhaluuloja.
Nämä eivät kuitenkaan ole vahingollisia harhaluuloja, vaan listalla saa toivottavasti kokea ihan hauskoja ahaa-elämyksiä. Listafriikki esittelee nyt siis asioita, esineitä ja keksintöjä, jotka ovat merkittävästi vanhempia kuin voisi kuvitella. Osan kohdalla voidaan mennä pieleen vuosikymmeniä, toisten kohdalla jopa kymmeniätuhansia vuosia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset keksinnöt voit tsekata tästä:
Luistimet
Yllä oleva kuva on napattu kartasta. Tarkemmin sanottuna Venetsiassa vuonna 1539 piirretystä kartasta, jossa kuvataan pohjoisia meriä ja maita. Tämä kuva on vain pieni, mutta listan kannalta merkittävä, osa koko karttaa, jota voit käydä ihailemassa tästä. Siellä suomalaiset luistelevat Suomenlahdella, vaikka kartta ei maantieteellisesti kovin pätevä olekaan.
Sitä, koska ja missä luistimet on ensimmäisen kerran keksitty, on mahdoton tietää varmasti. Tutkijoiden mukaan on kuitenkin selvää, että se on tapahtunut yli 5000 vuotta sitten, sillä varhaisimmat eläimen luista tehdyt luistimet ovat tuota ikäluokkaa. Luistelemista ei keksitty huviksi, vaan selviytymisen vuoksi – samalla tavalla kuin hiihtäminenkin.
Ensimmäiset luistimet muistuttivat hyvin vähän nykyisiä luistimia, sillä ensinnäkään niissä ei ollut teriä. Paksuun luuhun tehtiin reiät nahkasuikaleille, jotta ”terät” saatiin köytettyä jalkineisiin, ja sitten vain liukkaalle järven jäälle. Terävän reunan puuttuminen tarkoitti sitä, että luistimilla ei voinut potkia eteenpäin, vaan liikkumiseen tarvittiin tikku, jolla vauhtia työnnettiin. Kuulostaa työläältä, mutta se oli paljon helpompaa ja nopeampaa kuin kävellen liukastelu.
Tutkijat ympäri maailman ovat aikajanan lisäksi yhtä mieltä siitä, että luistimet on kaikella todennäköisyydellä keksitty Suomessa. Manchester Metropolitan Universityn biofysiikan instituution vuonna 2007 tekemässä tutkimuksessa on todettu, että luisteleminen yhdistettynä hankalassa maastossa kulkemiseen säästi energiaa jopa 10 prosenttia – silloin, kun ollaan Suomen olosuhteissa. Norjassa säästö oli kolmen prosentin luokkaa, ja Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissa yhden prosentin tai vähemmän.
Myös se, että Suomessa on sataa neliökilometriä kohti eniten järviä koko maailmassa, tukee oletusta luistinten keksimisestä: mikään muu kansakunta ei olisi hyötynyt luistimista samalla lailla.
Rullaluistimet
Jos on luistimet keksitty Suomessa, niin samaa ei voi sanoa pyörällisistä versioista. Mutta rullaluistelu on varmasti melko uusi keksintö!? Verrattuna tuhansia vuosia vanhoihin talvimalleihin, niin kyllä, ne ovat uusi keksintö. Ensimmäiset rullaluistimet keksi belgialainen John Joseph Merlin 1760-luvulla, mikä tekee niistä huomattavasti vanhemmat, kuin olisi kuvitellut.
Merlin esitteli keksintönsä, ”pyörälliset kengät”, eräissä juhlissa Lontoossa, ja surullisen kuuluisasti törmäsi kesken kunniakierrostaan peiliin. Peili särkyi tuhannen palasiksi ja otti Merlin rytäkässä itsekin vähän iskua. Se ei kuitenkaan hidastanut vauhtia, muuta kuin ehkä sen illan osalta, ja rullaluistimet alkoivat saada huomiota. Rullaluistimet ovat vuosien varrella nähneet ties miten monia erilaisia patentteja ja versioita, joista monet ovat olleet heti alun alkaenkin tuhoon tuomittuja, esimerkiksi kumpaankin jalkaan kiinnitetyt suuret renkaat.
Merlinin keksintö oli ensimmäinen ja lopulta ideana se kaikkein toimivin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan rullaluistimet ovat edelleen pyörälliset kengät.
Automaattiovi
Englantilainen kirjailija Herbert George Wells kirjoitti automaattisista ovista vuonna 1899 julkaistussa Kun nukkuja herää –tieteisroomanissa, mistä yhdysvaltalaiset Dee Horton ja Lew Hewitt puoli vuosisataa myöhemmin saivat idean kehittää sellaiset ihan oikeasti.
Mutta oikeasti saamme mennä hyvin kauas Wellsin scifi-ovista. Kuten niin monessa muussakin listan kohdassa, nytkin peruutetaan antiikin aikaan, tällä kertaa Kreikkaan.
Ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut kreikkalainen matemaatikko ja mekaanikko Heron Aleksandrialainen oli itsestään avautuvien ovien keksijä. Keksinnön takana oli ajatus jännityksen ja mystisyyden luomisesta uskonnollisiin seremonioihin. Ilman näkyvää toimintaa avautuvien ovien oli tarkoitus osoittaa kansalle, kuinka voimakkaat, mutta näkymättömät, jumalolennot saapuivat temppeliin.
Mekanismi itsestään avautuvien ovien taustalla oli nerokas. Tässä yksinkertaistettu kuvaus: Alttarilla sytytettiin tuli ja siitä syntyvä lämmin ilma johdettiin alapuolella olevaan vedellä täytettyyn rautapalloon. Kun paine pallon sisällä kasvoi, siirtyi osa vedestä putkea pitkin viereiseen sankoon, joka täyttyessään laskeutui alemmas ja veti samalla temppelin ovet auki. Heron Aleksandrialainen oli kehittänyt itsestään avautuvien ovien kaveriksi vielä paineilmalla toimivat, trumpetteja soittavat patsaat, jotka päästivät ilmoille fanfaarit, kun jumalat astelivat temppeliin.
Vessapaperi
Taito valmistaa paperia juontaa juurensa Kiinaan ja yli kahdentuhannen vuoden päähän. Muuhun maailmaan, ensin naapurivaltioihin Japaniin ja Koreaan, paperinvalmistus levisi 600-luvulla, sieltä satojen vuosien kuluessa läpi Aasian ja lopulta Eurooppaan vasta seuraavalla vuosituhannella.
Läpi aikojen ihmiset ovat käyttäneet takapuolensa pyyhkimiseen erinäisiä välineitä, esimerkiksi lehtiä, keppejä, sammalta, merilevää, kiviä, hedelmien ja vihannesten kuoria, ruohoa ja lunta. Eli mitä tahansa oli saatavilla missäkin maailman kolkassa. Roomalaiset kehittivät jopa aivan oman välineen: tikun, johon oli kiinnitetty sieni. Rikkailla oli varaa uhrata peräpään pyyhkimiseen jopa villaa ja kankaita.
Mutta siinä vaiheessa, kun muu maailma ei vielä edes tiennyt paperista, saati sitten kirjoittanut sellaiselle sanaakaan, oli materiaali jo sen verran yleistä Kiinassa, että sitä käytettiin vessoissa. Historian ensimmäinen maininta vessapaperista on vuodelta 589, kun arvostettu oppinut ja virkamies Yan Zhitui kirjoitti ohjeita sen käytöstä: ”En ikinä saattaisi käyttää vessassa paperia, jossa on kommentteja tai lainauksia Viidestä Klassikosta (kungfutselaisuuden tärkeimpiä tekstejä) tai viisaiden miesten nimiä.”
Animaatiot
Animaatio tarkoittaa suoraan latinasta käännettynä elävöittämistä. Siinä liikkumattomat kohteet saadaan liikkeelle näyttämällä peräkkäin otettuja kuvia nopeasti toinen toisensa jälkeen.
Animaatiot löysivät tiensä valkokankaille 1900-luvun alussa eli hyvin pian sen jälkeen, kun liikkuvaa kuvaa ylipäänsä oltiin kyetty tallentamaan. Sitä ennen animaatioita tehtiin vihkoihin ja kirjoihin, piirtämällä kuvio aina hieman eri lailla seuraavalle sivulle, joten nopeasti pläräämällä näytti siltä, kuin kuvio tai hahmo liikkuisi. Hieman kehittyneempiä versioita olivat piirroksia sisältävät kiekot, joita käytettiin ohjelmanumeroina tivoleissa.
Mutta milloin on tehty ensimmäiset animaatiot eli luotu illuusio liikkuvasta kohteesta? Tällä kertaa saadaan mennä ajassa rutkasti antiikin Roomaa ja Kreikkaa kauemmas, nimittäin niihin ihmiskunnan vaiheisiin, joita on dokumentoitu luolien seinille mammutinmetsästyksen lomassa.
Noin 35 000 vuotta sitten alkaneelta myöhäispaleoliittiselta kaudelta peräisin olevissa maalauksissa on analyysien mukaan historian vanhimpia animaatioita. Kuvissa saattaa olla laukkaavia hevosia tai siipiään räpytteleviä lintuja; kaikkein tunnetuin taitaa olla kahdeksanjalkainen biisoni eteläisessä Ranskassa sijaitsevassa Chauvet’n luolassa (yllä oleva video).
Kuvat heräsivät eloon, kun valoa liikuteltiin taidokkaasti paikasta toiseen, jolloin maalaukset leikittelivät ihmisen helposti huijattavissa olevilla silmillä. Ehkäpä ihmiset ovat tuhansia vuosia sitten asettuneet luolan lattialla seuraamaan tarinoita samalla tavalla kuin me menemme nykyään elokuvateatteriin.
Lue myös:
Yleistieto
Selfie-tikku käytössä jo sata vuotta sitten!? 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 1
Sitä helposti kuvittelisi, että selfie-tikku ja sosiaalinen media ovat tämän vuosituhannen keksintöjä. Nyt oikaistaan hieman ennakkokäsityksiä ja harhaluuloja.
Nämä eivät kuitenkaan ole vahingollisia harhaluuloja, vaan listalla saa toivottavasti kokea ihan hauskoja ahaa-elämyksiä. Listafriikki esittelee nyt siis asioita, esineitä ja keksintöjä, jotka ovat merkittävästi vanhempia kuin voisi kuvitella. Osan kohdalla voidaan mennä pieleen vuosikymmeniä, toisten kohdalla jopa kymmeniätuhansia vuosia.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset keksinnöt ovat luvassa myöhemmin!
Selfie-tikku
Selfie-tikku ei voi olla kovin vanha keksintö, sillä eiväthän selfie-kuvatkaan ole kovin vanha juttu!? Hirveän montaa vuotta ei puhelimissa ole ollut selfieiden ottamista (ja videopuheluita) helpottavaa etukameraa eikä kovin montaa vuotta tarvitse mennä taaksepäin, kun puhelimissa ei ollut kameraa vielä ollenkaan!
Mutta onhan niitä selfieitä voinut ottaa ihan kamerallakin; se on vain vaatinut yrityksiä ja erehdyksiä. Ellei ole ollut kameravälineistön edelläkävijä.
Japanilainen Ueda Hiroshi kehitti ja patentoi selfie-tikun jo 1980-luvulla matkustaessaan Euroopassa, koska hän ei luottanut (osittain omien ikävien kokemusten vuoksi) paikallisiin, jotka saattaisivat juosta hänen kameransa kanssa pois. Hiroshi kehitti pidennettävän tikun, jonka nokkaan sai kiinni kameran ja hän kruunasi kokonaisuuden kiinnittämällä kameraan peilin. Näin kuvaaja näki, mistä oli ottamassa kuvaa. Yleisesti selfie-tikun keksijänä pidetään kuitenkin kanadalaista Wayne Frommia, joka sai patentin Quik Pod -välineelleen vuonna 2005 – kaksi vuotta sen jälkeen, kun Hiroshin patentti oli umpeutunut.
Mutta nämä miehet olivat kymmeniä vuosia myöhässä!
Selfie-tikku on ollut todistetusti olemassa jo ainakin vuonna 1925. Sen osoittaa tämä valokuva, jossa pariskunta ottaa yhteiskuvaa kepin päähän laitetulla kameralla.
Keskuslämmitys
Kuva: Wikimedia Commons | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Ihmiset ovat lämmittäneet asumuksiaan kymmenien tuhansien vuosien ajan tulen avulla. Mutta varmasti monella meistä on sellainen käsitys, että tulisijat ovat lämmittäneet yhtä tiettyä huonetta, mutta koko taloa tai asuntoa lämmittävät ratkaisut ovat vasta viime vuosisadan keksintöjä.
Todellisuudessa ensimmäiset keskuslämmityssysteemit olivat käytössä jo antiikin Roomassa. Noin 350 vuotta ennen ajanlaskun alkua Roomassa keksittiin rakennelma nimeltään hypokausti, joka tietenkin oli pitkään mahdollinen vain tarpeeksi rikkaille. Se oli käytössä yksityisissä asuinrakennuksissa, mutta yhtä lailla esimerkiksi julkisissa kylpylöissä ja luostareissa.
Hypokausti toimi niin, että talojen lattioita nostettiin maasta puolen metrin verran tiilistä tai betonista rakennettujen pylväiden avulla. Sitten tuohon tyhjään tilaan rakennettiin lämmitysuuni, jossa tulta pidettiin yllä jatkuvasti. Uunista leviävä kuuma ilma johdettiin ympäri matalaa kellarikerrosta ja sieltä kivisiä savukanavia pitkin yläpuolisiin asuintiloihin – yhdestä tulisijasta riitti lämpöä useaan huoneeseen.
Hypokaustista tuli suosittu lämmitysjärjestelmä koko Euroopassa ja Suomessakin se on ollut 1300- ja 1400-luvulla käytössä muun muassa Turun linnassa ja Olavinlinnassa.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media on ryminällä muuttanut maailmamme viimeisen 15 vuoden aikana ja varsinaisesti eri some-kanavat määritellään verkkoviestintäympäristöiksi. Joten sana verkkoviestintä jo rajaa aika paljon sitä, mitä sosiaaliseksi mediaksi voidaan kutsua. Mutta venytetään määritelmää hiukan.
Vaikka Twitteriä tai Facebookia ei ollut 1500-luvulla, oli alankomaalaisilla nuorilla miehillä ja naisilla käytössään jotain hyvin samalla periaatteella toimivaa. Album amicorum, joka on latinaa ja tarkoittaa ystäväkirjaa, oli nuoren ylimystön fyysinen sosiaalinen media. Kirjaa kierrätettiin tutuilla ja ystävillä, jotka saivat kirjoittaa sivuille esimerkiksi juoruja, vitsejä, runoja ja laulujen sanoja.
Kirjojen omistajat paljastivat ihastuksiaan, kertoivat omia mielipiteitään ja neuvojaan, ja kommentoivat muiden kirjoihin näiden vastaavia kirjoituksia. Kirjoihin päivitettiin elämän tähtihetkien lisäksi aivan arkisiakin tapahtumia. Älypuhelimella otettujen kuvien sijaan kirjojen sivuille taiteiltiin myös upeita piirrustuksia. Jos joku järjesti juhlat, kehuivat osallistujat hyvin sujunutta tapahtumaa järjestäjän kirjassa.
Kuulostaa ihan Facebookilta, eikö totta!?
Oman sosiaalisen elämän käänteet olivat pääosassa nimenomaan nuorilla naisilla, joiden arki kului usein kotikaupungin pienissä piireissä. Nuorilla miehillä taas album amicorum oli kuin LinkedIn, johon he keräsivät nimikirjoituksia ja kehuja ympäri Eurooppaa tapaamiltaan tärkeiltä henkilöiltä: tiedemiehiltä, professoreilta, taiteilijoilta ja korkea-arvoisilta sotilailta. Mitä merkittävämpiä henkilöitä oman kirjan sivuilta löytyi, sitä paremmat mahdollisuudet oli nousta sosiaalisessa hierarkiassa ja edetä uralla.
Jäätelö
Aleksanteri Suuren, joka oli Makedonian kuningas ja aikansa merkittävimpiä sotapäällikköitä, tiedetään herkutelleen hunajalla ja nektarilla höystetyllä lumella ja jäällä valloittaessaan puolta maailmaa 300-luvulla eaa. Roomassa vuonna 54 valtaan noussut keisari Nero oli hänkin jäisten herkkujen ystävä ja lähetti usein palvelusväkeään vuorille keräämään lunta, jota sitten maustettiin hedelmillä ja mehuilla.
Kiinalaiset tekivät jäätelöstä kuitenkin sen, mitä se nykyään on eli kermaisen herkun. Tang-dynastian alkaessa vuonna 618, päättivät keisari ja hänen korkea-arvoiset virkamiehensä, että makeutettua lumipalloa on kehitettävä paremmaksi. Tarinan mukaan idea tuli Kiinan hoviin Mongolian aroilta, jossa ratsumiehet säilöivät tammojen maitoa laukkuihinsa. Kun he ratsastivat pitkiä matkoja kylmissä olosuhteissa, oli laukkujen sisältö muuttunut jatkuvan liikkeen ja alhaisen lämpötilan vaikutuksesta koostumukseltaan tiivimmäksi, mutta samalla hyvin kuohkeaksi.
Tästä Kiinan ylimystö aloitti kehitystyönsä ja alkoi valmistaa jäätelöä hapatetusta puhvelin tai vuohen maidosta, jota paksunnettiin jauhoilla ja maustettiin kamferilla. Sitten se tarjoiltiin jääkylmänä. Onneksi nykyään meille on tarjolla muitakin makuja kuin kamferi!
Pikaruoka
Kuva: Aldo Ardetti | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Vaikka antiikin Roomassa, ajanlaskun alun molemmin puolin, ei ollut mäkkäreitä tai mitään nykyaikaisia pikaruokaravintoloita, rakastettiin siellä nopeaa, helppoa ja edullista ruokaa yhtä paljon kuin kiireisessä nyky-yhteiskunnassa.
Rooman katuravintoloita kutsuttiin nimillä thermopolium, ”paikka, jossa myydään jotain kuumaa”, ja ne olivat erityisen suosittuja vähävaraisten keskuudessa. Monet roomalaiset asuivat hyvin ahtaasti, eikä keittiöille tai ruokailuhuoneille ollut tilaa, joten thermopoliumit olivat kätevä vaihtoehto.
Katujen varsille levittäytyvillä ravintoloilla oli pitkät tiskit täynnä tarjottavaa ja ruoka pidettiin lämpöisenä kivipöytien alla olevien tulisijojen avulla. Yllä olevassa kuvassa on thermopolium Herculaneumin kaupungista, joka hautautui tuhkaan vuonna 79 Vesuvius-tulivuoren purkauduttua. Hyvin harvoissa thermopoliumeissa oli mahdollisuus istua ruokailemaan, joten annos napattiin mukaan ja syötiin lennossa. Tarjolla oli myös alkoholia.
Hienoimmat pikaruokalat oli koristeltu freskoin, jotka eivät tokikaan olleet pelkkää silmänruokaa, vaan niissä ilmoitettiin kyseisen paikan ruokalista – näin on ainakin päätelty kaivauksien perusteella.
Thermopoliumeissa tarjoiltiin linssejä, kalaa, lihaa, juustoja ja pähkinöitä, jotka vastasivat nykypäivän hampurilaisia ja ranskalaisia. Sillä erotuksella tietysti, että antiikin Rooman pikamättö oli huomattavasti terveellisempää.
Lue myös:
Tällä kertaa Listafriikin lukijoiden kysymyksissä pohditaan muun muassa sitä, voiko olla olemassa kaksi identtistä lumihiutaletta.
Lisäksi selvitämme, miksi Turusta käytetään nimitystä Suomen Turku.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä tarkoittaa Suomen Turku
Niin, miksi sanotaan Suomen Turku, mutta ei vaikkapa Suomen Helsinki tai Suomen Oulu?
Sanapari juontaa juurensa juurensa Turun alkuperään, siis nimenomaan turku-sanan alkuperään. Kaupungin ruotsinkielinen nimi Åbo tarkoittaa joenvarren asukkaita, mutta suomenkielinen Turku on peräisin muinaisvenäjän sanasta torgu, joka tarkoittaa kauppapaikkaa tai toria.
Joten termiä Suomen Turku on käytetty siksi, että ympäri maailman on ollut tietenkin paljon muitakin kaupan keskuksia ja toreja eli turkuja. Tällä tavoin Suomessa sijaitseva kauppapaikka on erotettu muista.
Mietipä sanontaa ”turuilla ja toreilla”; sen mukaan ollaan siis koko ajan toreilla. Hauskaa on se, että sanoilla tori ja turku on sama alkuperä: ruotsinkielinen torg on lainattu venäjän kielestä ja sitä kautta tori-sana omaksuttiin suomeen 1500-luvulla sana tori. Meillä kuitenkin oli jo samaa asiaa tarkoittava sana, turku, joka oli lainattu suoraan venäjästä ilman ruotsin kielen kautta kiertämistä.
Onko totta, että lumihiutale on aina ainutlaatuinen?
Tavataan sanoa, että lumihiutaleet ovat ainutlaatuisia, eikä kahta samanlaista ole koskaan ollut tai tule olemaan. Onko tosiaan näin? Lyhyesti voidaan todeta, että käytännössä tämä pitää paikkansa, mutta teoriassa ei. Mutta lyhyt toteamushan ei meille riitä, eihän!?
Tutustutaan ensin hieman lumihiutaleen syntyyn. Pilvistä putoavat jääkiteet kasvavat matkalla maahan ja tekevät pitkällä reissullaan mutkia ja pyörähdyksiä, jotka kaikki lisäävät niihin muotoa. Lisäksi jotkut kiteet yhdistyvät suuremmiksi lumihiutaleiksi, mutta yhtälailla hiutale voi olla yksittäinen jääkide. Jääkiteelle on tarjolla loputon määrä reittejä ja muuttuvia olosuhteita, joten on äärimmäisen epätodennäköistä, että yhden jääkiteen matka maahan olisi toisen kanssa samanlainen.
Kenneth Libbrecht, Kalifronian teknillisen korkeakoulun fyysikko, on kuitenkin kyennyt laboratoriossa luomaan identtisiä lumihiutaleita. Libbrecht mukaan tuloksista on pääteltävissä, että myös luonnossa on mahdollista esiintyä keskenään samanlaisia hiutaleita, mutta ne voivat olla vain yksikiteisiä ja vesimolekyylejä on oltava olemattoman vähän.
Pienikokoisessakin jääkiteessä on vesimolekyylejä triljoona eli luku, jossa ykkösen jälkeen tulee 18 nollaa, joten järjestäytymismahdollisuuksia on käsityskyvyn ylittävä määrä.
Kuvitellaan jääkide, jossa vesimolekyylejä olisi vain 15: nuo molekyylit voivat asettua yli biljoonalla (10 potenssiin 12 tai 1 000 000 000 000) eri tavalla. Jos vesimolekyylejä olisi sata, niin mahdollisuuksia on hieman vajaa 10 potenssiin 158. (Havaittavissa olevassa universumissa on atomeja noin 10 potenssiin 80.)
David Phillips, Kanadan ympäristöviraston ilmastotieteilijä, on arvioinut, että Maahan on aikojen saatossa pudonnut 10 potenssiin 34 lumihiutaletta.
Jos nämä kaikki luvut sekoittivat pääsi, niin se on varsin ymmärrettävää. Mutta pointti on se, että niin paljon kuin lumihiutaleita onkin 4,5 miljardin vuoden ikäiseen Maahan pudonnut, on erilaisia vaihtoehtoja vielä paljon enemmän – kevyesti sanottuna.
Kukaan ei tokikaan voi täydellä varmuudella tietää, onko maailman historiassa ikinä ollut kahta identtistä lumihiutaletta. Asiantuntijoiden mukaan se on kuitenkin hyvin lähellä mahdotonta. Mutta ei mahdotonta.
Lue myös:
Yleistieto
Marraskuun lapset ovat pessimistisiä atleetteja: Faktoja marraskuusta ja marraskuussa syntyneistä
Tällä listalla on luvassa faktoja marraskuusta ja marraskuussa syntyneistä! Pian muun muassa selviää, että mistä marraskuu on saanut nimensä ja miten tässä kuussa syntyminen saattaa vaikuttaa terveyteen.
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa. Faktojen vastapainona tarjoilemme myös muun muassa henkieläimiä ja onnenkiviä.
Jos olet marraskuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Marraskuun 22. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Skorpioni. Loppukuun ajan synttäreitään viettävät ovat Jousimiehiä. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Skorpioni on romanttinen ja itsepäinen vesimerkki, joka antaa tunteiden johdattaa; välillä myös järjenvastaisesti. Vesimerkkien edustajat rakastavat ja vihaavat täysillä.
Jousimies taas on muiden ihailusta nauttiva tulimerkki. Tulimerkki on kunnianhimoinen ja idealistisia maailmanparantaja, jonka seuraan muut luonnostaan hakeutuvat.
Minkälaisia henkieläimiä marraskuussa syntyneillä sitten on?
Skorpionit voivat löytää yhtäläisyyksiä älykkäästä, päättäväisestä ja tavoitteellisesta, mutta myös kostonhaluisesta norsusta. Norsut ovat pääosin lempeitä otuksia, mutta osaavat tarvittaessa olla aggressiivisia. Norsun henkieläimekseen saaneita voisi kuvailla huolehtijoiksi ja suojelijoiksi.
Marraskuun lopun synttärisankarit sen sijaan voivat ammentaa voimia hyvin eksoottisesta ja äärimmäisen harvinaisesta otuksesta: przewalskinhevosesta.
Kuten jo kertaalleen luonnosta sukupuuttoon kuolleeksi julistettu villihevoslaji, niin myös marraskuun lopussa syntyneet nauttivat vapaudesta ja avarasta ympäristöstä. Przewalskinhevosen henkieläimekseen saaneet ovat seikkailunhaluisia, urheita ja rakastavat oppia uutta. He ovat myös kilpailunhaluisia, omapäisiä ja impulsiivisia.
Lue myös: 10 ihmisten hylkäämää ja eläinten valtaamaa paikkaa
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Marraskuussa syntyneiden onnenkukka on kiintymystä, rakkautta ja iloa symboloiva krysanteemi.
Kiinassa ja Japanissa krysanteemi nähdään nuoruuden symbolina ja kansanperinteen mukaan terälehti viinilasin pohjalla on luvannut pitkää ja tervettä elämää. Kiinassa krysanteemin uskotaan estävän harmaantumista. Euroopassa krysanteemi on perinteinen hautajaiskukka, sillä sen on ajateltu ilmentävän surua.
Syntymäkiviä marraskuussa on kaksi: monissa eri väreissä esiintyvä topaasi ja kellertävä sitriini.
Topaasin on uskottu tuovan kantajalleen suojelusta, ja aikoinaan tästä korukivestä tehtyjä amuletteja pidettiin vasemmassa kädessä, jotta kantaja olisi turvassa mustalta magialta. Tyynyn alle laitettu topaasi on pitänyt painajaiset loitolla. Kodinkin on voinut topaasilla suojata, sillä kiven on uskottu suojelevan onnettomuuksilta ja tulipaloilta.
Antiikin Kreikassa topaasin uskottiin antavan voimia ja afrikkalaiset samaanit ovat käyttäneet topaasia parantavissa rituaaleissa. Topaasin parantavia voimia on toki käytetty muuallakin, ja sillä on hoidettu niin ruoansulatusongelmia kuin niveltulehdustakin.
Sitriinin on uskottu pitävän sisällään auringon energiaa, joten se tuo kantajansa elämään iloa ja onnellisuutta. Ennen muinoin sen ajateltiin suojaavan käärmeenmyrkyltä, pahoilta ajatuksilta ja sydänsuruilta. Sitriinillä uskottiin myös olevan rauhoittava vaikutus.
Marraskuu on kuoleman kuukausi
Onko lukijoiden joukossa Mokoma-faneja? Joka tapauksessa, yhtyeellä on kappale nimeltään Marras, joka alkaa sanoilla: ”Maa makaa martona kohmeessa”. Marto tarkoittaa lisääntymiskyvytöntä ja hedelmätöntä, marras taas kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa. Sanat sopivat yhteen, sillä marraskuussa luonto kuolee, tai ainakin monien kasvien maanpäälliset osat kuolevat. Ne ovat silloin myös martoja, eli eivät lisäänny.
Marras-sana on lainautunut suomen kieleen samasta indoiranilaisen kantakielen kuolemaa tarkoittavasta sanasta, josta on johdettu myös muun muassa englannin mortal, latinan mors ja espanjan muerte. Yhdessä maailman vanhimmassa kielessä, sanskritissa, mara tarkoittaa kuolemaa ja marta kuolevaista.
Kuolema liittyy marraskuuhun muutenkin kuin luonnon vuosittaisen kierron vuoksi. Kansanuskomuksen mukaan manalan portit ovat tuolloin auki ja kuolleiden henget eli martaat pääsivät liikkumaan elävien keskuuteen.
Kristinuskon myötä ajankohta on saanut uuden nimen ja merkitys on hieman muuttunut, mutta edelleen pyhäinmiestenpäivää vietetään marraskuun taitteessa. Aiemmin se oli aina marraskuun ensimmäisenä päivänä, mutta nykyään Suomessa pyhäinpäivän ajankohta vaihtelee, jotta se osuu lauantaille.
November
Marraskuu on monella kielellä november (tai hyvin lähellä sitä). November-sana viittaa marraskuun paikkaan vuoden yhdeksäntenä kuukautena; yhdeksän on latinaksi novem. Hämmentävää, sillä marraskuuhan on vuoden 11. kuukausi!
Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Näin ollen marraskuu oli siis vuoden yhdeksäs kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään November. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Marraskuussa syntyneet ovat ikätovereitaan urheilullisempia
Marraskuussa syntyneet ovat useiden eri tutkimusten mukaan keskimäärin vahvempia ja fyysisesti parempikuntoisia kuin ikätoverinsa. Tämä todettiin esimerkiksi Essexin yliopistossa vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa, jossa testattiin koululaisten aerobista kuntoa, puristusvoimaa ja alavartalon lihasten vahvuutta.
Marraskuussa syntyneet päihittivät muut kaikilla osa-alueilla ja erityisen suuri ero oli keväästä ja alkukesästä syntyneisiin. Tutkijoiden mukaan tästä on kiittäminen auringonvaloa ja D-vitamiinia, joille odottava äiti on raskauden puolivälin jälkeen altistunut enemmän. Kunnon annos D-vitamiinia raskauden viimeisinä kuukausina tarkoittaa vauvalle vahvoja luita ja lihaksia.
Näin marraskuussa syntyminen vaikuttaa sairastumisriskiin
Mitä pidemmälle vuodessa mennään, sitä suuremmaksi kohoaa riski aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöihin. Marraskuussa syntyneillä on kaikkein korkein riski ADHD:lle.
Marraskuun synttärisankareilla on keskimääräistä korkeampi riski kärsiä hengityselinsairauksista, hedelmättömyydestä ja neurologisista häiriöistä. Toisaalta sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen riski on merkittävästi pienentynyt syksyllä, erityisesti marraskuussa, syntyneillä. Riski sairastua vaikeaan masennukseen on niin ikään alhaisin marraskuussa syntyneillä.
Toisaalta marraskuussa syntyneet ovat vuonna 2005 julkaistun ruotsalaistutkimuksen mukaan kaikkein pessimistisimpiä. Kaikista kuukausista juuri marraskuussa syntyneet kokevat olevansa epäonnisia. Näin ei tietenkään välttämättä ole, mutta tutkimuksen mukaan marraskuun lapsilla lasi on useimmiten puoliksi tyhjä.
Raskaudenaikainen D-vitamiinin saanti on tässäkin kohtaa selittävä tekijä: niin kohonneissa kuin alentuneissa riskeissä. Eteläisellä pallonpuoliskolla tulokset olisivat kuukausien suhteen päinvastaisia: siellä on kesä ja eniten auringonvaloa silloin, kun meillä on talven pimeät kuukaudet.
Näistä ei kuitenkaan missään nimessä kannata huolestua, sillä syntymäkuukauden rooli terveyteen on isossa kuvassa varsin pieni. Asiaa tutkineen Nicholas Tatonettin mukaan riskit kohoavat sen verran vähän, ettei tulevien vanhempien kannata sen vuoksi yrittää suunnitella sopivaa ajankohtaa vauvan syntymälle, eikä kenenkään tarvitse menettää yöuniaan sen takia, että olisi sattunut syntymään tiettynä kuukautena.
Muut asiat, kuten ruokavalio, liikunta ja stressitaso, painavat vaakakupissa huomattavasti enemmän.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Mutta ketä muka kiinnostaa tuollaisten asioiden suunnittelu, kun voi lyödä kalenteriin parhaat päivät eläinten kastroimiselle!? Marraskuussa kuohinta on syytä suorittaa 8. ja 9. päivä. Hammaslääkärille on marraskuussa syytä suunnata 23. tai 24. päivänä, jonka jälkeen on kolme suotuisaa päivää astella avioliiton auvoiseen satamaan.
Nämä päivämäärät perustuvat kuukalenteriin eli siihen, missä eläinradan merkissä Kuu kulloinkin taivaalla on. Myös Kuun vaiheet ja planeettojen keskinäinen asettuminen otetaan huomioon.
Esimerkiksi juuri ennen marraskuun täysikuuta (eli 15. päivää) on syystä tai toisesta kaikkein paras hetki hiusten värjäämiselle.
Tänään eli marraskuun 1. päivänä on uudenkuun vaihe eli se ajankohta, jolloin Aurinko valaisee Maasta katsottuna Kuun vastakkaisen puolen. Kuu näyttää meille siis täysin pimeältä. Nyt ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan valoa, vaan maanviljelijän almanakan mukaan tämä uusikuu antaa parhaat lähtökohdat eläinten astuttamiselle, mutta toisaalta myös teurastamiselle. Jostain syystä paras ajankohta hakkuiden aloittamiselle on myöskin juuri tänään.
Jos kuitenkaan tällaisiin aktiviteetteihin ei ole tarvetta, niin aina voi panna olutta tai siideriä. Senkin taataan onnistuvan ”kuuttoman” taivaan alla.
Lue myös:
Yleistieto
Jos on olemassa ensimmäisen ja kolmannen maailman maita, niin onko välissä toinen maailma?
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää sen, onko olemassa jokin ”toinen maailma”, kun yleensä puhutaan vain ensimmäisen ja kolmannen maailman maista.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Jos on olemassa ensimmäisen ja kolmannen maailman maita, niin onko välissä toinen maailma?
Ensimmäinen ja kolmas maailma ovat jokseenkin tuttuja: kolmannella maailmalla viitataan kehitysmaihin ja ensimmäisen maailman maat ovat länsimaita. Loogisesti pääteltynä pitäisi siis olla vielä niitä toisen maailman maita.
Termit ovat jo melko vanhentuneita ja poistuivat yleisestä käytöstä kylmän sodan loppumisen myötä jo vuosikymmeniä sitten. Ensimmäistä maailmaa näkyy nykyään käytettävän enimmäkseen #firstworldproblems-vitseissä, joissa hyväosaiset kertovat mitättömistä ongelmistaan, kun ”oikeita” ongelmia ei ole.
Ensimmäisellä maailmalla tarkoitetaan, tai tarkoitettiin, toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoja, Kanadaa, suurinta osaa Euroopan maista, Australiaa ja Uutta-Seelantia – eli niin sanottuja länsimaita. Joissain yhteyksissä myös Japani saatettiin laskea mukaan ensimmäiseen maailmaan.
Kolmannen maailman mailla viitataan pääosin köyhiin ja kehittyviin maihin Afrikassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja Etelä-Amerikassa. ”Kolmas maailma” ei kuitenkaan ole millään lailla yhtenäinen ryhmä, eikä termi ole enää toimiva. Esimerkiksi Brasilian, Malawin ja Syyrian niputtaminen samaan kategoriaan on typerää, vaikka ne kaikki ovat perinteisessä mielessä kolmannen maailman valtioita ja kehitysmaita. Vaikka jokaisessa niissä on köyhyyttä, on Brasilia yksi maailman suurimmista talouksista.
Ja sitten päästään vihdoin siihen kysymyksen aiheeseen eli toiseen maailmaan. Ehkä jo arvaatkin, mitä sillä on tarkoitettu: Neuvostoliittoa ja sen liittolaisia eli niin sanottua itäblokkia. Sattuneesta syystä ”toinen maailma” poistui sanana käytöstä 1990-luvun alussa – samaan aikaan Neuvostoliiton kanssa.
Aivan alkuperäisen määritelmän mukaan ensimmäinen maailma oli Yhdysvallat liittolaisineen, toinen maailma oli Neuvostoliitto liittolaisineen ja kolmannen maailman maihin lukeutuivat ne valtiot, jotka eivät kuuluneet kumpaankaan edellä mainittuun ryhmään. Eli esimerkiksi Suomi oli tämän määritelmän mukaan kolmannen maailman maa.
Lue myös:
Yleistieto
Miesten mielestä naiset ovat syksyisin viehättävämpiä: 10 erikoista faktaa syksystä ja sen vaikutuksesta – osa 2
Nyt ollaan jo pitkällä syksyssä ja Listafriikki keräsi tästä masentavaksikin kutsutusta vuodenajasta erikoisia faktoja, jotka saattavat muuttaa suhtautumistasi.
Kun kysytään lempivuodenaikaa, on monen vastaus aurinkoinen ja lämmin kesä. Toiset rakastavat kevättä, jolloin luonto jälleen puhkeaa kukkaan. Joillekin talvi on parasta aikaa paukkuvine pakkasineen ja valkeine lumihankineen. Mutta harva odottaa syksyä. Onhan ruska toki kaunis, mutta sateet ja pimeys saavat alakuloiseksi.
Tällä listalla tarkastelemme syksyä hieman erilaisesta näkökulmasta. Miltä syksy näyttää, tuoksuu ja tuntuu? Ja miksi juuri syksy on rakkauden aikaa?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi syysfaktaa voit lukea tästä:
10 erikoista faktaa syksystä ja sen vaikutuksesta – osa 1
Syksy saa hormonit hyrräämään – kirjaimellisesti
Useissa tutkimuksissa on todettu, että niin miesten kuin naistenkin testosteronitasot nousevat syksyn tullen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mistä se johtuu. Vaikuttaako vähenevä päivänvalo hormonitoimintaan? Vai onko syynä lisääntynyt läheisyys? Mikä on seurausta mistäkin?
Listan ensimmäisessä osassa käytiin jo läpi sitä, että syksyt tosiaankin ovat ihmisten elämässä lähimpänä sellaista ajanjaksoa, joka eläimillä tunnetaan lisääntymiskautena. Joten enää on turha sanoa, että kevät saisi hormonit hyrräämään!
Jos vielä haluat jotain kiistatonta todistusaineistoa syksyn aiheuttamasta rakkauden huumasta, niin tässä tulee kaikille välttämätön tiedonjyvänen. Kurpitsahan on sellainen vihannes, joka ehkä vahvimmin liitetään syksyyn.
Chicagolainen hajuihin ja makuihin erikoistunut hoito- ja tutkimuslaitos selvitti vuonna 1995 tehdyssä kokeessa, mitkä tuoksut kiihottavat miehiä eniten. No, tutkimuksessa selvisi, että kurpitsapiirakka yhdistettynä laventeliin oli kaikkein huumaavin tuoksu: se lisäsi peniksen verenvirtausta keskimäärin 40 prosentilla.
Joten ei muuta kuin leipomaan!
Metsästäjän kuu on vuoden 2024 suurin ja kirkkain superkuu
Lähimpänä syyspäiväntasausta (syyskuun 22. päivä) esiintyvä täysikuu in nimeltään sadonkorjuun kuu. Sadonkorjuun kuu voi siis valaista taivaan syys- tai lokakuussa. Sitä seuraava täysikuu taas on nimeltään metsästäjän kuu. Pimenevät illat valaiseva täysikuu on ennen keinovaloja mahdollistanut sen, että maanviljelijät ovat voineet iltaisin jatkaa sadon korjaamista ja metsästäjät eläinten jäljestämistä vielä auringon laskettua mailleen. Siitä nämä täysikuut ovat siis saaneet nimensä.
Tänä yönä (lokakuun 17. päivänä) taivaalle nouseva metsästäjän kuu on myös yksi vuoden 2024 neljästä superkuusta. Eikä siinä vielä kaikki. Tämä superkuu on vuoden suurin ja kirkkain!
Kuun kiertorata on elliptinen, joten sen etäisyys Maasta vaihtelee 406 700 ja 356 400 kilometrin välillä. Superkuulla tarkoitetaan sitä, että radallaan kiertävä Kuu on meitä lähimpänä (tai hyvin lähellä lähintä pistettä) juuri täydenkuun aikaan. Ja koska Kuu on silloin Maata lähimpänä, näyttäytyy se myös erityisen kirkkaana ja mahdollisimman suurena.
Superkuita on joka vuosi muutama ja ne esiintyvät aina peräkkäin. Vuonna 2024 superkuita on siis yhteensä neljä, joista lokakuun metsästäjän kuu on kolmas.
Tänä yönä Kuu on täysikuuna kaikkein lähimpänä meitä – ”vain” 357 363 kilometrin päässä. Siksi on kirkkaampi ja näyttää suuremmalta kuin mikään muu tämän vuoden täysikuista.
Se on 122 kilometriä lähempänä kuin syyskuun 18. päivänä nähty sadonkorjuun superkuu. Vuoden 2024 viimeinen superkuu nousee taivaalle ensi kuun 15. päivänä, mutta se onkin sitten jo 4500 kilometriä kauempana kuin nyt näkyvä metsästäjän kuu.
Lue myös: Miten ja miksi Kuun väri vaihtelee?
Miesten mielestä naiset ovat syksyisin viehättävämpiä
Listan ensimmäisessä osassa puhuttiin kiihtyvästä hiusten irtoamisesta, mutta siitäkin huolimatta naiset ovat vastakkaisen sukupuolen mielestä kaikkein puoleensavetävimpiä juuri syksyisin. Perception-lehdessä vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen mukaan naisten viehättävyys kasvaa ilman viilenemisen myötä.
Eri vuodenaikoina koehenkilöille, heteroseksuaaleille miehille, näytettiin nuorten naisten kasvokuvia, sekä kuvia eri kokoisista ja mallisista naisten vartaloista ja rinnoista. Miesten tuli arvioida kuvissa olevien kohteiden viehättävyyttä.
Kasvojen perusteella tehty arviointi ei muuttunut vuodenaikojen mukaan, mutta toisin oli vartaloiden suhteen. Koehenkilöt pitivät erilaisia naisten kehoja huomattavasti viehättävämpinä syksyisin ja talvisin.
Tutkijat päättelivät, että tulos oli seurausta niin kutsutusta kontrasti-ilmiöstä. Kesäisin miehet näkevät jatkuvasti vähäpukeisia naisia, eli tökerösti sanottuna katseltavaa on yllin kyllin. Ilmojen viiletessä kaikki laittavat luonnollisesti enemmän vaatekerroksia, joten teorian mukaan virikkeitä on silloin vähemmän ja ”kriteerit ovat alhaisemmat”.
Syksyn synty kreikkalaisessa mytologiassa
Nykyään tiedämme vuodenaikojen vaihtelun johtuvan siitä, että maapallo kiertää Aurinkoa kallellaan. Kallistuskulmasta johtuen auringonsäteet jakautuvat vuoden eri aikoina epätasaisesti eteläiselle ja pohjoiselle pallonpuoliskolle, ja erot vuodenaikojen välillä ovat sitä suurempi, mitä kauempana päiväntasaajasta ollaan.
Kreikkalaisessa mytologiassa on kuitenkin hieman erilainen selitys vuodenajoille, erityisesti syksylle.
Kaiken keskiössä on Persefone, kevään ja kesän jumalatar sekä manalan valtiatar. Persefone oli ylijumala Zeuksen ja tämän siskon Demeterin kaunis tytär.
Zeuksen veli Haades, tuonpuoleisen valtija ja vainajien jumala, oli mieltynyt Persefoneen, mutta tiesi etteivät vanhemmat suostuisi lähettämään tytärtään ikuisesti manalaan. Niinpä hän päätti napata veljentyttärensä ja näin pakottaa tämän vainajien valtakunnan jumalattareksi.
Persefonen äiti Demeter oli sadonkorjuun ja kaiken elävän jumalatar. Demeter oli suunniltaan tyttärensä kidnappauksen vuoksi ja eikä suuttuneena sallinut minkään kasvavan maan päällä. Sadot kuihtuivat, kun hän kielsi kasveja kasvamasta ja lopulta maa oli kuiva autiomaa. Ylijumala Zeus tuskastui tilanteeseen, sillä kuolevaiset olivat nälänhädässä. Hän käskytti Haadesia palauttamaan Persefone äidilleen, mutta manalan valtija oli tehnyt temppuja, joiden vuoksi tyttö ei voinut enää pysyvästi poistua tuonpuoleisesta.
Niinpä veljekset tekivät sopimuksen: Persefone viettäisi vuosittain neljä kuukautta manalassa aviomiehensä kanssa ja lopun vuotta äitinsä kanssa.
Aina kun Persefone palasi manalaan, pysäytti Demeter kaiken elävän kasvamisen: näin tuli syksy. Kevät koitti ja Demeter salli kasvien taas kasvavan, kun Persefone nousi tuonpuoleisesta.
Syksyllä syntyneet lapset saavat kaikki ”nallekarkit”
Tiedäthän lausahduksen ”ei mene nallekarkit tasan”? No, jos olet syntynyt syksyllä, niin sinulla on karkkeja taskut täynnä!
Chicagon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan syys-, loka- ja marraskuussa syntyneet ihmiset elävät todennäköisemmin satavuotiaiksi kuin vuoden muina aikoina syntyneet. Tutkimukseen kerättiin tietoja yli 1500:sta vähintään satavuotiaaksi eläneestä, aivan 1800-luvun lopulla syntyneestä, ihmisestä. Vertailua tehtiin koehenkilöiden sisaruksiin ja puolisoihin, millä saatiin selvitettyä perimän ja ympäristön osuutta asiaan.
Analyysissa tultiin siihen tulokseen, että lapsen ensimmäiset kuukaudet ovat äärimmäisen tärkeitä koko loppuelämää ajatellen. Syksyllä syntyneet säästyivät elämänsä ensihetkinä kesän kuumuudelta ja toisaalta talven kylmyydeltä. Lämpötilaa tärkeämpänä tekijänä tutkijat ovat pitäneet vastasyntyneen välttymistä tartuntataudeilta, jotka erityisesti 1800-luvun lopulla olivat yleisiä keväisin ja kesäisin, sekä alkutalvesta.
Samankaltaiseen tulokseen on päästy myös Saksassa tehdyssä tutkimuksessa, jossa todettiin loka-joulukuussa syntyneiden elävän tilastollisesti merkittävästi muita pidempään.
Nähtäväksi jää, onko malli sama viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä, kun vauvoja eivät nykyaikana uhkaa enää samanlaiset vaarat kuin yli 120 vuotta sitten.
Toisen Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan syksyisin syntyneet lapset pärjäävät keskimääräistä paremmin koulussa aivan ylimmille luokille saakka. Se saattaa toki johtua yksinkertaisesti siitä, että siellä monessa koulussa vuosiluokkajako katkeaa syyskuussa, joten syksyllä syntyneet ovat luokkansa vanhimpia. (Joskaan sen ei uskoisi vaikuttavan muutamaa ensimmäistä vuotta pidemmälle.)
Syksyssä on jotain taikaa, mutta älä silti heitä kirvestä kaivoon, jos et ole yksi onnekkaista ruskan aikaan syntyneistä lapsista.
10 erikoista faktaa syksystä ja sen vaikutuksesta – osa 1
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä pohditaan tällä kertaa hymykuoppia. Mitä hymykuopat oikeastaan ovat ja miksi vain joillakin ihmisillä on sellaiset. Toisaalta hymykuopat voi myös hankkia – kirurgin veitsen avulla.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä hymykuopat ovat?
Hymykuoppa syntyy silloin, kun isolla poskiluulihaksella, zygomaticus major, on suupielessä kaksi kiinnityskohtaa. Iso poskiluulihas johtaa poskipäästä kohti suupieltä ja supistuessaan se venyttää suuta leveämmäksi ja kaartaa suupieliä ylöspäin. Tämä lihas saa siis aikaan hymyn.
Joidenkin ihmisten iso poskiluulihas haarautuu kahteen osaan, jolloin suupielessä on kaksi kiinnityskohtaa. Kun lihas supistuu, ilmestyy kiinnityskohtien väliin kuoppa – hymykuoppa.
Erilaisen kiinnityskohdan syntymisen ajatellaan olevan seurausta pienestä mutaatiossa yhdessä lihakseen liittyvässä geenissä, joskin tutkimustietoa on melko vähän, joten vaikuttavia geenejä voi olla useita. Hymykuoppien uskotaan olevan vallitsevasti periytyvä ominaisuus eli jos toisella vanhemmalla on hymykuopat, ovat sellaiset usein myös lapsilla.
Hymykuopat voivat kadota
Vaikka hymykuoppa on fyysinen ominaisuus, joka johtuu lihaksen mallista, voi se hävitä iän myötä. Usein onkin niin, että lapsena hymyä sulostuttaneet kuopat katoavat mystisesti.
Katoamistemppu ei kuitenkaan ole mikään mysteeri, vaan johtuu siitä, että yhtä lailla kuin koko ihminen kasvaa, niin myös kasvojen lihakset kasvavat ja kehittyvät. Hymykuoppa voi siis luonnollisesti ”liikkua” paikasta toiseen, madaltua hankalasti havaittaviksi tai sitten kadota kokonaan.
Toisaalta hymykuoppa voi kasvusta johtuvien muutosten vuoksi tulla myös esiin lapsen varttuessa.
Hymykuopat voi myös hankkia
Monen mielestä hymykuopat ovat suloinen ominaisuus. Mutta niitä ihailevien kannalta on valitettavaa, että ihmisellä joko on hymykuopat tai sitten ei. Toisaalta plastiikkakirurgian avulla voidaan saada aikaan lähes mitä tahansa; myös hymykuopat.
Iltalehti kertoi syksyllä 2019 suomalaisesta Janni Halosesta, joka oli aina pitänyt hymykuoppia ”supersöpöinä”, mutta geenit eivät sellaisia hänelle olleet suoneet. Haloselle kuitenkin selvisi erään huvikseen tehdyn nettisurffailun lomassa, että hymykuopat on mahdollista hankkia kirurgisesti, joten hän tarttui tuumasta toimeen.
Halonen hakeutui lontoolaiselle klinikalle, jossa poskista poistettiin parinkymmenen minuutin mittaisessa operaatiossa pala kudosta ja haavat tikattiin kiinni. Hintaa operaatiolle tuli hieman reilut 1700 euroa. Nainen oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja kertoo nauttivansa pienestä ekstrasta, jonka hymykuopat hänen hymyynsä antavat.
Halosen mukaan kyseinen operaatio on ainakin vielä harvinainen Euroopassa, mutta esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa leikkaus on varsin suosittu.
Hymykuoppia on tehty keinotekoisesti ennenkin
Mitä ilmeisimmin hymykuopat ovat olleet haluttu ominaisuus jo pitkään, sillä vuonna 1926 Yhdysvalloissa myönnettiin patentti Dimple Makerille. Dimple Maker oli nimensä mukaisesti ”hymykuopan tekijä”, mutta muistutti enemmänkin keskiaikaista kidutusvälinettä.
Koje pysyi kasvoilla korvien taakse asetettavilla sangoilla ja leuan alta kiersi metallinen jousi. Poskien kohdalla oli nupit, jotka painautuivat syvälle ihoon tarkoituksenaan luoda pysyvät hymykuopat. Erityisen suosittua kapistusta Dimple Makerista ei koskaan tullut, sillä sen käyttäminen oli arvatenkin erittäin kivuliasta ja aiheutti lääkäriliiton mukaan purentavikoja.
Samanlaisia menetelmiä on toki käytössä edelleen, sillä netistä löytyy läjäpäin videoita hymykuoppien hankkimiseen. Suosittuja keinoja ovat erilaiset imutyylit ja sormilla tai jollain tikkumaisella esineellä painaminen.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa muun muassa sen, mitä kummaa isoisälle mahtaa tapahtua, kun joku ottaa tilaisuudesta vaarin.
Lisäksi pohdimme sitä, voiko linnunkakka vahingoittaa auton maalipintaa.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämän kertaisia lukijoiden kysymyksiä!
Mitä isoisälle tapahtuu, kun joku ottaa tilaisuudesta vaarin?
Huoli pois! Vaari-sanalla ei ole tässä tapauksessa mitään tekemistä kenenkään isoisän kanssa, joten vaarit voivat tästäkin eteenpäin osallistua erilaisiin tilaisuuksiin ja juhliin ilman pelkoa siitä, että joku veisi heidät mukanaan.
Kun joku ottaa tilaisuudesta vaarin, käyttää hän tilaisuuden hyväkseen. Myös neuvosta voi ottaa vaarin, jolloin neuvoa noudatetaan. Vaari on lainattu ruotsin kielen sanasta var tai vara, joka merkitsee huolenpitoa ja huomiota. Esimerkiksi ta vara på kääntyy suomeksi muotoon huolehtia tai paremminkin hyödyntää eli toisin sanoen ”ottaa vaarin”.
Vaarin ottaminen on esiintynyt suomen kirjakielessä aivan alusta alkaen, sillä Mikael Agricola käytti ilmausta vuonna 1548 julkaistussa Uuden testamentin suomennoksessa. Tässä ote Roomalaiskirjeestä: ”Jos iollain iocu Wirca ombi / Nin ottacan Wirghastans waarin”. Nykyisessä käännöksessä tuo kohta (Room. 12:7) kuuluu: ”Palvelutehtävän saanut palvelkoon”.
Vaaria voi käyttää toki kuten mitä tahansa muutakin suomen kielen sanaa, joten toiselle voi sanoa: ”Pidä vaari itsestäsi”. Vuosikymmeniä sitten vaari on esiintynyt myös yhdyssanoissa ja esimerkiksi psykologiassa on puhuttu itsevaarinotosta, joka nykyisin tunnetaan paremmin itsereflektointina. Kenen muun mielestä itsevaarinotto kuulostaa paljon paremmalta?
Lue myös: Suomalaiset sanonnat – onko näissä mitään järkeä?
Voiko linnunkakka vahingoittaa auton maalipintaa?
Toivottavasti tämän kysymyksen esittäjä on jo putsannut lintujen jätökset autostaan, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan: kyllä, linnunkakka vahingoittaa auton maalipintaa. Jos yläilmoista tipahtaa epämiellyttävä tervehdys autoon, kannattaa se pestä mitä pikimmiten pois, sillä linnunkakka voi syövyttää maalipinnan hyvinkin nopeasti. Eikä kyseessä tarvitse olla parven suorittama pommitus, vaan yksikin läjä riittää vaurion syntymiseen.
Linnunkakka on ikävää tavaraa siksi, että se tulee linnusta ulos kloaakin kautta. Kloaakissa eli niin sanotussa viemärisuolessa yhdistyvät sekä suoli, virtsatiet että sukupuolielinten tiehyet. Linnun jätös on sekoitus ulostetta ja virtsaa, mikä tekee siitä happaman ja siten syövyttävän.
Ja miten nopeasti tuho voi tapahtua? Jos olosuhteet ovat optimaaliset maalivaurion syntymiselle – eli on lämmin ja aurinkoinen päivä – voi linnunkakka jättää pysyvän jäljen jo minuuteissa.
Jäiks! Autossa kannattaa siis aina pitää vesipullo; jos ei muuten, niin lintujen jätösten huuhtelemista varten!
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenSelfie-tikku käytössä jo sata vuotta sitten!? 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 1
-
Elämäntapa1 viikko sitten
Viimeisistä toiveista Hollywood-leffan arvoiseen tapaukseen: 10 uskomatonta tippaustarinaa – osa 1
-
Tiede6 päivää sitten
Norsut nukkuvat seisten, koska muuten ne kuolisivat: Eläinten 10 eriskummallista nukkumistapaa – osa 2
-
Yleistieto4 päivää sitten
Suomessa kiidettiin luistimilla jo yli 5000 vuotta sitten: 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella – osa 2
